14.11.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 299/15


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 12 päivänä marraskuuta 2009,

kiireellisistä toimenpiteistä erityisedellytysten vahvistamiseksi virallista valvontaa varten Turkista peräisin olevien tai sieltä lähetettyjen päärynöiden tuonnissa korkeiden amitratsijäämien vuoksi

(tiedoksiannettu numerolla K(2009) 8977)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2009/835/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä 28 päivänä tammikuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 178/2002 (1) ja erityisesti sen 53 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Torjunta-ainejäämien enimmäismääristä kasvi- ja eläinperäisissä elintarvikkeissa ja rehuissa tai niiden pinnalla sekä neuvoston direktiivin 91/414/ETY muuttamisesta 23. helmikuuta 2005 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 396/2005 (2) määritetään muun muassa torjunta-ainejäämien enimmäismäärät amitratsille ja sen aineenvaihduntatuotteille.

(2)

Elintarvikkeita ja rehuja koskevalle nopealle hälytysjärjestelmälle on ilmoitettu toistuvasti vuosina 2007, 2008 ja 2009, että Turkista peräisin olevissa päärynöissä on todettu amitratsipitoisuuksia, jotka ylittävät kyseiselle torjunta-aineelle asetetun akuutin altistumisen viiteannoksen. Viimeisin tieto saatiin Saksan viranomaisilta 21. lokakuuta 2009, ja sen mukaan tuorein amitratsia koskeva analyysi osoitti tasoa, joka ylitti laajasti akuutin altistumisen viiteannoksen.

(3)

Koska eurooppalaisiin kuluttajiin voi kohdistua suuri riski, jäsenvaltioiden olisi tuonnin yhteydessä tarkastettava ainakin 10 prosenttia Turkista peräisin olevista päärynälähetyseristä amitratsin havaitsemiseksi. Virallisen valvonnan olisi myös ulotuttava koskemaan markkinoilla jo olevia lähetyseriä.

(4)

Jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava komissiolle kaikista testituloksista. Epäsuotuisista tuloksista olisi ilmoitettava elintarvikkeita ja rehuja koskevan nopean hälytysjärjestelmän kautta.

(5)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 882/2004 täytäntöönpanosta tiettyjen muiden kuin eläinperäisten rehujen ja elintarvikkeiden tuontia koskevan tehostetun virallisen valvonnan osalta ja päätöksen 2006/504/EY muuttamisesta 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 669/2009 (3) edellytetään jäsenvaltioiden suorittavan ylimääräisiä tarkistuksia Turkista peräisin olevien päärynöiden tuonnissa, jotta voidaan valvoa amitratsin määrää 10 prosentissa kaikista kyseisen tavaran lähetyseristä. Kyseistä valvontatoimenpidettä sovelletaan 25. tammikuuta 2010 lähtien, joten on tarpeellista vahvistaa tässä päätöksessä säädettyjen toimenpiteiden kesto, jotta ne eivät ole päällekkäisiä asetuksessa (EY) N:o 669/2009 säädettyjen valvontatoimien kanssa.

(6)

Asetuksen (EY) N:o 178/2002 53 artiklassa säädetään mahdollisuudesta toteuttaa asianmukaiset yhteisön kiireelliset toimenpiteet kolmannesta maasta tuotavien elintarvikkeiden ja rehujen osalta ihmisten terveyden, eläinten terveyden tai ympäristön suojelemiseksi, jos kyseessä olevaa riskiä ei voida tyydyttävällä tavalla hallita yksittäisten jäsenvaltioiden toteuttamilla toimenpiteillä.

(7)

Kiireellisen aikataulun vuoksi on tarpeen säätää näistä kiireellisistä toimenpiteistä asetuksen (EY) N:o 178/2002 53 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

(8)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on suoritettava asiakirja-, tunnistus- ja fyysiset tarkastukset, laboratorioanalyysi mukaan luettuna, jotka kohdistuvat vähintään 10 prosenttiin Turkista peräisin olevista tai sieltä lähetetyistä lähetyseristä, jotka sisältävät CN-koodeihin 0808 20 10 ja 0808 20 50 kuuluvia tuoreita päärynöitä. Lähetyserät pidetään pysäytettynä, kunnes laboratoriotutkimuksen tulokset ovat käytettävissä.

2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 1 kohdassa tarkoitettuihin tuotteisiin, jotka on jo saatettu markkinoille, sovelletaan asianmukaista valvontaa.

3.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tarkastusten ja valvonnan tavoitteena on erityisesti varmistaa, että amitratsipitoisuus ei ylitä asetuksessa (EY) N:o 396/2005 vahvistettua yhteisössä sovellettavaa jäämien enimmäismäärää.

4.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava kaikista 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen laboratoriotutkimusten epäsuotuisista tuloksista elintarvikkeita ja rehuja koskevan nopean hälytysjärjestelmän kautta.

5.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikista tuloksista kahden viikon välein. Kertomuksen on oltava komission ilmoittamassa muodossa ja sen on sisällettävä seuraavat tiedot:

a)

kunkin lähetyserän tiedot, myös sen koko nettopainona ilmaistuna;

b)

niiden lähetyserien lukumäärä, joista on analysointia varten tehty näytteenotto;

c)

asiakirja-, tunnistus- ja fyysisistä tarkastuksista, laboratorioanalyysi mukaan luettuna, saadut tulokset.

6.   Jos 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tarkastusten ja valvonnan perusteella vahvistetaan vaatimustenvastaisuus, on ryhdyttävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 882/2004 (4) 19, 20 ja 21 artiklassa tarkoitettuun toimeen.

7.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdan täytäntöönpanosta aiheutuvista kuluista vastaavat tuonnista vastuussa olevat toimijat.

2 artikla

Tätä päätöstä voidaan tarkastella uudelleen 1 artiklan 5 kohdassa tarkoitettujen tulosten perusteella.

3 artikla

Tämä päätös on osoitettu jäsenvaltioille ja sitä sovelletaan 24 päivään tammikuuta 2010 asti.

Tehty Brysselissä 12 päivänä marraskuuta 2009.

Komission puolesta

Androulla VASSILIOU

Komission jäsen


(1)  EYVL L 31, 1.2.2002, s. 1.

(2)  EUVL L 70, 16.3.2005, s. 1.

(3)  EUVL L 194, 25.7.2009, s. 11.

(4)  EUVL L 165, 30.4.2004, s. 1.