4.8.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 202/35


NEUVOSTON PÄÄTÖS,

tehty 16 päivänä helmikuuta 2009,

Euroopan yhteisön ja Korean tasavallan hallituksen sopimuksen tekemisestä kilpailunvastaista toimintaa koskevasta yhteistyöstä

(2009/586/EY)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 83 ja 308 artiklan, yhdessä 300 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan kanssa,

ottaa huomioon komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon (1),

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Kilpailuun liittyvien ongelmien kansainvälisen ulottuvuuden jatkuvasti korostuessa on syytä tehostaa alan kansainvälistä yhteistyötä.

(2)

Kilpailulainsäädännön virheetön ja tehokas täytäntöönpano on tärkeää markkinoiden toimivuudelle ja kansainväliselle kaupalle.

(3)

Positiivisen kansainvälisen kohteliaisuuden periaatteiden edelleen kehittäminen ja niiden soveltaminen yhteisön ja Etelä-Korean kilpailulainsäädännön täytäntöönpanossa on omiaan tehostamaan niiden soveltamista.

(4)

Tätä varten komissio on neuvotellut Korean tasavallan hallituksen kanssa sopimuksen yhteisön ja Etelä-Korean kilpailusääntöjen soveltamisesta.

(5)

Koska kyseinen sopimus kattaa sulautumat ja yritysostot, jotka kuuluvat 308 artiklaan olennaisesti perustuvan yrityskeskittymien valvonnasta 20 päivänä tammikuuta 2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 (EY:n sulautuma-asetus) (2) soveltamisalaan, myös tämän päätöksen on perustuttava kyseiseen artiklaan.

(6)

Sopimus olisi hyväksyttävä,

ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA:

1 artikla

Hyväksytään yhteisön puolesta Euroopan yhteisön ja Korean tasavallan hallituksen sopimus kilpailunvastaista toimintaa koskevasta yhteistyöstä.

Sopimuksen teksti on tämän päätöksen liitteenä.

2 artikla

Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään yksi tai useampi henkilö, jolla on oikeus allekirjoittaa sopimus yhteisöä sitovasti (3).

Tehty Brysselissä 16 päivänä helmikuuta 2009.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

O. LIŠKA


(1)  Lausunto annettu 4. joulukuuta 2008 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä).

(2)  EUVL L 24, 29.1.2004, s. 1.

(3)  Neuvoston pääsihteeristö julkaisee sopimuksen voimaantulopäivän Euroopan unionin virallisessa lehdessä.



4.8.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 202/36


Euroopan yhteisön ja Korean tasavallan hallituksen

SOPIMUS

kilpailunvastaista toimintaa koskevasta yhteistyöstä

EUROOPAN YHTEISÖ

ja

KOREAN TASAVALLAN HALLITUS

(jäljempänä ’osapuolet’),

jotka

TUNNUSTAVAT, että maailman taloudet liittyvät yhä kiinteämmin toisiinsa ja että tämä koskee erityisesti Euroopan yhteisön ja Korean tasavallan talouksia,

TOTEAVAT, että kilpailulainsäädännön virheetön ja tehokas täytäntöönpano on tärkeä asia sekä Euroopan yhteisön että Korean tasavallan markkinoiden toimivuudelle sekä kummankin osapuolen kuluttajien taloudelliselle hyvinvoinnille ja niiden väliselle kaupalle,

TOTEAVAT, että osapuolten kilpailulainsäädäntöjen virheetöntä ja tehokasta täytäntöönpanoa edistäisi osapuolten yhteistyö ja soveltuvissa tapauksissa yhteensovittaminen kyseisen lainsäädännön soveltamisessa,

TUNNUSTAVAT MYÖS, että osapuolten kilpailuviranomaisten yhteistyö parantaa ja lujittaa osapuolten keskinäisiä suhteita,

PITÄVÄT MIELESSÄ, että osapuolten välillä saattaa ajoittain syntyä erimielisyyttä niiden kilpailulainsäädäntöjen soveltamisesta toimintaan tai toimenpiteisiin, joihin liittyy kummankin osapuolen merkittäviä etuja,

OTTAVAT HUOMIOON 27 ja 28 päivänä heinäkuuta 1995 annetun taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) neuvoston tarkistetun suosituksen jäsenvaltioiden yhteistyöstä kansainväliseen kauppaan vaikuttavien kilpailunvastaisten käytäntöjen osalta,

OTTAVAT HUOMIOON Euroopan komission kilpailun pääosaston ja Korean tasavallan kilpailuviraston välillä 28 päivänä lokakuuta 2004 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan,

OVAT SOPINEET SEURAAVAA:

1 Artikla

Tarkoitus ja määritelmät

1.   Tämän sopimuksen tarkoituksena on parantaa kummankin osapuolen kilpailulainsäädännön tehokasta täytäntöönpanoa edistämällä osapuolten kilpailuviranomaisten välistä yhteistyötä ja yhteensovittamista sekä välttää tai vähentää osapuolten mahdollisia ristiriitoja kaikissa asioissa, jotka liittyvät kummankin osapuolen kilpailulainsäädännön soveltamiseen.

2.   Tässä sopimuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

a)

’kilpailunvastaisella toiminnalla’ tarkoitetaan kaikkea toimintaa, josta kilpailuviranomaiset voivat määrätä rangaistuksia tai muita oikaisutoimia yhden osapuolen tai molempien osapuolten kilpailulainsäädännön nojalla;

b)

’kilpailuviranomaisella’ ja ’kilpailuviranomaisilla’ tarkoitetaan:

i)

Euroopan yhteisön osalta Euroopan yhteisöjen komissiota sen Euroopan yhteisön kilpailulainsäädännön mukaisten tehtävien osalta; ja

ii)

Korean tasavallan osalta Korean kilpailuvirastoa (Korea Fair Trade Commission);

c)

’jäsenvaltion toimivaltaisella viranomaisella’ tarkoitetaan kunkin Euroopan yhteisön jäsenvaltion yhtä viranomaista, joka vastaa kilpailulainsäädännön soveltamisesta. Tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Euroopan yhteisöjen komissio toimittaa Korean tasavallan hallitukselle luettelon kyseisistä viranomaisista. Komissio toimittaa Korean tasavallan hallitukselle päivitetyn luettelon tarvittaessa;

d)

’kilpailulainsäädännöllä’ tarkoitetaan:

i)

Euroopan yhteisön osalta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 81, 82 ja 85 artiklaa, yrityskeskittymien valvonnasta annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 139/2004 sekä niiden täytäntöönpanoasetuksia ja niihin tehtyjä muutoksia; ja

ii)

Korean tasavallan osalta monopolien sääntelystä ja hyvän kauppatavan mukaisesta kaupasta annettua lakia (Monopoly Regulation and Fair Trade Act) sekä sen täytäntöönpanosäännöksiä ja siihen tehtyjä muutoksia;

e)

’täytäntöönpanotoimilla’ kaikkea kilpailulainsäädännön soveltamista, joka tapahtuu osapuolen kilpailuviranomaisen toteuttaman tutkimuksen tai menettelyn muodossa.

2 Artikla

Ilmoitukset

1.   Kummankin osapuolen kilpailuviranomaisen on ilmoitettava toisen osapuolen kilpailuviranomaiselle täytäntöönpanotoimista, jotka ilmoittavan kilpailuviranomaisen mielestä saattavat vaikuttaa toisen osapuolen tärkeisiin etuihin.

2.   Toisen osapuolen tärkeisiin etuihin mahdollisesti vaikuttavia toisen osapuolen täytäntöönpanotoimien kannalta merkityksellisiä toimia ovat muun muassa:

a)

täytäntöönpanotoimet, jotka ovat toisen osapuolen kansalaisen tai kansalaisten vastaisia (Euroopan yhteisön tapauksessa Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden kansalaisen tai kansalaisten vastaisia) tai toisen osapuolen alueella sovellettavan lainsäädännön mukaisesti perustetun tai järjestäytyneen yhden tai useamman yrityksen vastaisia;

b)

täytäntöönpanotoimet, jotka ovat muiden kilpailunvastaisten toimien kuin merkittävässä määrin toisen osapuolen alueella toteutuvien tai toteutuneiden keskittymien vastaisia;

c)

täytäntöönpanotoimet, jotka koskevat keskittymää, jonka yhtenä tai useampana osapuolena on toisen osapuolen alueella sovellettavan lainsäädännön mukaan perustettu tai järjestäytynyt yritys;

d)

täytäntöönpanotoimet, jotka koskevat keskittymää, jonka yhdessä tai useammassa osapuolessa määräysvaltaa käyttää toisen osapuolen alueella sovellettavan lainsäädännön mukaan perustettu tai järjestäytynyt yritys;

e)

täytäntöönpanotoimet, jotka koskevat toimintaa, josta uskotaan, että toinen osapuoli on siihen kannustanut, sitä vaatinut tai sen hyväksynyt, ja

f)

täytäntöönpanotoimet, jotka koskevat sellaisia oikaisutoimenpiteitä, jotka selvästi edellyttävät toimintaa toisen osapuolen alueella tai kieltävät sen tai sisältävät kyseisellä alueella toimivia yrityksiä sitovia velvoitteita.

3.   Tämän artiklan 1 kohdan nojalla keskittymistä tehtävät ilmoitukset on tehtävä:

a)

Euroopan yhteisön osalta:

i)

pantaessa vireille menettely neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla;

ii)

julkaistaessa väitetiedoksianto;

b)

Korean tasavallan osalta:

i)

viimeistään silloin kun kilpailuviranomainen esittää kirjallisen pyynnön joko tarkastelujakson pidentämiseksi tai pyytääkseen lisäaineistoa keskittymistä, joilla saattaa olla kilpailunvastaisia vaikutuksia, ja

ii)

annettaessa tarkastusraportti.

4.   Tämän artiklan 1 kohdan nojalla muista asioista kuin keskittymistä tehtävät ilmoitukset on tehtävä:

a)

Euroopan yhteisön osalta

i)

julkaistaessa väitetiedoksianto;

ii)

tehtäessä päätös tai sovittaessa asiasta;

b)

Korean tasavallan osalta

i)

annettaessa tarkastusraportti;

ii)

nostettaessa rikossyyte;

iii)

tehtäessä päätös.

5.   Ilmoituksissa on mainittava erityisesti tutkimuksen osapuolten nimet, tarkastelun kohteena oleva toiminta ja markkinat, joihin se liittyy, asiaan liittyvät oikeussäännökset sekä täytäntöönpanotoimien päivämäärä.

3 Artikla

Täytäntöönpanotoimia koskeva yhteistyö

1.   Kummankin osapuolen kilpailuviranomaisen on annettava toisen osapuolen kilpailuviranomaiselle apua täytäntöönpanotoimissa siinä määrin kuin se on apua antavan osapuolen lainsäädännön ja tärkeiden etujen mukaista ja sillä on käytettävissään kohtuulliset voimavarat.

2.   Kummankin osapuolen kilpailuviranomaisen on siinä määrin kuin se on osapuolen lainsäädännön ja tärkeiden etujen mukaista:

a)

ilmoitettava toisen osapuolen kilpailuviranomaiselle kilpailunvastaista toimintaa koskevista täytäntöönpanotoimistaan, jos se katsoo, että kyseinen toiminta saattaa haitata kilpailua myös toisen osapuolen alueella;

b)

toimitettava toisen osapuolen kilpailuviranomaiselle kaikki merkittävät tiedot, jotka sillä on tai jotka tulevat sen tietoon sellaisesta kilpailunvastaisesta toiminnasta, jonka ilmoittava kilpailuviranomainen katsoo olevan merkityksellistä toisen osapuolen kilpailuviranomaisen täytäntöönpanotoimien kannalta tai voivan vaatia tällaisia toimia, ja

c)

toimitettava toisen osapuolen kilpailuviranomaiselle pyynnöstä ja tämän sopimuksen määräysten mukaisesti hallussaan olevat tiedot, jotka ovat merkityksellisiä toisen osapuolen kilpailuviranomaisen täytäntöönpanotoimien kannalta.

4 Artikla

Täytäntöönpanotoimien yhteensovittaminen

1.   Molempien osapuolten kilpailuviranomaisten toteuttaessa toisiinsa liittyviä asioita koskevia täytäntöönpanotoimia niiden on harkittava täytäntöönpanotoimiensa yhteensovittamista oman lainsäädäntönsä puitteissa.

2.   Harkitessaan, olisiko tietyt täytäntöönpanotoimet sovitettava yhteen, osapuolten kilpailuviranomaisten olisi otettava huomioon muun muassa seuraavat tekijät:

a)

yhteensovittamisen vaikutus kummankin osapuolen kilpailuviranomaisen kykyyn saavuttaa osapuolten täytäntöönpanotoimille asetetut tavoitteet;

b)

osapuolten kilpailuviranomaisten suhteellinen kyky saada täytäntöönpanotoimien toteuttamisen kannalta välttämättömiä tietoja;

c)

mahdollisuus välttää se, että täytäntöönpanotoimien kohteena oleville henkilöille aiheutuu ristiriitaisia velvoitteita ja tarpeetonta rasitetta;

d)

mahdollisuus käyttää voimavaroja tehokkaammin sovittamalla niitä yhteen.

3.   Yhteen sovitetuissa täytäntöönpanotoimissa kummankin osapuolen kilpailuviranomaisen on pyrittävä toteuttamaan omat täytäntöönpanotoimensa siten, että se ottaa huolellisesti huomioon toisen osapuolen kilpailuviranomaisen täytäntöönpanotoimien tavoitteet.

4.   Kun molempien osapuolten kilpailuviranomaiset toteuttavat toisiinsa liittyviä asioita koskevia täytäntöönpanotoimia, kummankin osapuolen kilpailuviranomaisen on harkittava toisen osapuolen kilpailuviranomaisen pyynnöstä ja pyynnön esittävän osapuolen tärkeiden etujen mukaisesti sen tiedustelemista, suostuvatko yritykset tai henkilöt, jotka ovat toimittaneet kyseisten täytäntöönpanotoimien yhteydessä luottamuksellisia tietoja, jakamaan tiedot toisen osapuolen kilpailuviranomaisen kanssa.

5.   Osapuolen kilpailuviranomainen voi milloin tahansa rajoittaa täytäntöönpanotoimien yhteensovittamista tai lopettaa sen ja toteuttaa kyseiset toimet itsenäisesti edellyttäen, että tästä ilmoitetaan asianmukaisesti toisen osapuolen kilpailuviranomaiselle.

5 Artikla

Ristiriitojen välttäminen (negatiivinen kansainvälinen kohteliaisuus)

1.   Kummankin osapuolen kilpailuviranomaisen on otettava toisen osapuolen tärkeät edut tarkoin huomioon täytäntöönpanotoimien kaikissa vaiheissa, muun muassa päätettäessä täytäntöönpanotoimien aloittamisesta, toimien laajuudesta ja kussakin tapauksessa tavoitelluista rangaistuksista tai muista oikaisutoimista.

2.   Jos on mahdollista, että tietty osapuolen kilpailuviranomaisen suunnittelema täytäntöönpanotoimi vaikuttaa toisen osapuolen tärkeisiin etuihin, sen on täyden harkintavaltansa säilyttäen pyrittävä parhaansa mukaan

a)

ilmoittamaan toiselle osapuolelle riittävän ajoissa kyseisen osapuolen tärkeisiin etuihin vaikuttavista muutoksista;

b)

antamaan toiselle osapuolelle tilaisuus huomautusten esittämiseen; ja

c)

ottamaan huomioon toisen osapuolen esittämät huomautukset kunnioittaen täysin kummankin osapuolen oikeutta tehdä päätöksensä itsenäisesti.

Tämän artiklan 2 kohdan soveltaminen ei vaikuta osapuolille 2 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti kuuluviin velvoitteisiin.

3.   Osapuolen katsoessa, että sen kilpailuviranomaisen toteuttamat täytäntöönpanotoimet voivat vaikuttaa haitallisesti toisen osapuolen tärkeisiin etuihin, osapuolten olisi kaikkien niiden seikkojen lisäksi, jotka voivat olla merkityksellisiä pyrittäessä sovittamaan osapuolten kilpailevat edut yhteen, otettava huomioon seuraavat seikat:

a)

kilpailunvastaisesta toiminnasta täytäntöönpanotoimia toteuttavan osapuolen tärkeisiin etuihin kohdistuvien vaikutusten suhteellinen merkitys toisen osapuolen tärkeisiin etuihin kohdistuviin vaikutuksiin verrattuna;

b)

osapuolen alueella esiintyvän toiminnan tai toimien suhteellinen merkitys kyseessä olevalle kilpailunvastaiselle toiminnalle verrattuna toisen osapuolen alueella esiintyvään toimintaan tai toimiin;

c)

täytäntöönpanotoimien vaikutus sellaisiin toisen osapuolen toteuttamiin täytäntöönpanotoimiin, jotka kohdistuvat samoihin luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin;

d)

osapuolten yksityishenkilöille, joko luonnollisille tai oikeushenkilöille, asettamat ristiriitaiset vaatimukset.

6 Artikla

Positiivinen kansainvälinen kohteliaisuus

1.   Jos osapuolen kilpailuviranomainen uskoo, että toisen osapuolen alueella toteutettu kilpailunvastainen toiminta vaikuttaa haitallisesti sen tärkeisiin etuihin, se voi pyytää, ottaen huomioon, että toimivaltaa koskevien ristiriitojen välttäminen on tärkeää ja että toisen osapuolen kilpailuviranomainen voi ehkä toteuttaa tehokkaampia täytäntöönpanotoimia kyseisen kilpailunvastaisen toiminnan osalta, toisen osapuolen kilpailuviranomaista aloittamaan asianmukaiset täytäntöönpanotoimet.

2.   Pyynnössä on selvitettävä mahdollisimman yksityiskohtaisesti kilpailunvastaisen toiminnan luonne ja toiminnan vaikutus pyynnön esittävän kilpailuviranomaisen osapuolen tärkeisiin etuihin, ja siinä on tarjottava pyynnön esittävän kilpailuviranomaisen mahdollisuuksien mukaan lisätietoja ja muuta yhteistyötä.

3.   Pyynnön vastaanottavan kilpailuviranomaisen on harkittava huolellisesti, aloittaako se täytäntöönpanotoimet tai laajentaako se voimassa olevia täytäntöönpanotoimia pyynnössä määritellyn kilpailunvastaisen toiminnan osalta. Pyynnön vastaanottavan kilpailuviranomaisen on ilmoitettava pyynnön esittävälle kilpailuviranomaiselle päätöksestään mahdollisimman pian. Jos täytäntöönpanotoimet aloitetaan, pyynnön vastaanottavan kilpailuviranomaisen on ilmoitettava pyynnön esittävälle viranomaiselle niiden tuloksesta ja mahdollisuuksien mukaan niiden merkittävistä välivaiheista.

4.   Tällä artiklalla ei rajoiteta pyynnön vastaanottavan osapuolen kilpailuviranomaisella kilpailulainsäädäntönsä ja täytäntöönpanoperiaatteidensa mukaisesti olevaa harkintavaltaa päättää, toteuttaako se pyynnössä määritellyn kilpailunvastaisen toiminnan vastaisia täytäntöönpanotoimia, eikä estetä pyynnön esittävän osapuolen kilpailuviranomaista peruuttamasta pyyntöään.

7 Artikla

Luottamuksellisuus

1.   Sen estämättä, mitä tässä sopimuksessa muutoin määrätään, kummankaan osapuolen ei tarvitse luovuttaa tietoja toiselle osapuolelle, jos tietojen luovuttaminen on kiellettyä tietoja hallussaan pitävän osapuolen lainsäädännössä tai se ei olisi sopusoinnussa tämän osapuolen tärkeiden etujen kanssa.

2.

a)

Euroopan yhteisön ei sopimuksen perusteella tarvitse ilmoittaa Korean tasavallalle luottamuksellisia tietoja, joihin sovelletaan neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 28 artiklaa ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 17 artiklaa, lukuun ottamatta tämän sopimuksen 4 artiklan 4 kohdan määräysten mukaisesti ilmoitettavia tietoja.

b)

Korean tasavallan hallituksen ei sopimuksen perusteella tarvitse ilmoittaa Euroopan yhteisölle luottamuksellisia tietoja, joihin sovelletaan monopolien sääntelystä ja hyvän kauppatavan mukaisesta kaupasta annetun lain (Monopoly Regulation and Fair Trade Act) 62 §:ää ja julkisten laitosten tietojen luovutuksesta annetun lain (Disclosure of Information by Public Agencies Act) 9 §:ää, lukuun ottamatta sopimuksen IV artiklan 4 kohdan määräysten mukaisesti ilmoitettavia tietoja.

3.

a)

Osapuolen toiselle osapuolelle ilmoittamia muita kuin julkisia tietoja saa tiedot vastaanottava osapuoli käyttää ainoastaan kilpailulainsäädäntönsä mukaisessa kilpailunvastaista toimintaa koskevassa tutkimuksessa, joka koskee pyynnössä mainittua asiaa.

b)

Kun osapuoli ilmoittaa luottamuksellisia tietoja tämän sopimuksen mukaisesti, vastaanottavan osapuolen on lainsäädäntönsä mukaisesti säilytettävä ilmoitettujen tietojen luottamuksellisuus.

4.   Osapuoli voi vaatia, että tämän sopimuksen nojalla annettuja tietoja käytetään sen täsmentämien ehtojen mukaisesti. Tiedot vastaanottava osapuoli ei saa käyttää näitä tietoja asetettujen ehtojen vastaisesti ilman toiselta osapuolelta etukäteen saatua kirjallista suostumusta.

5.   Kukin osapuoli voi rajoittaa toiselle osapuolelle toimittamiaan tietoja silloin, kun kyseinen osapuoli ei pysty varmistamaan tietojen käsittelyä luottamuksellisena tiedot antavan osapuolen esittämien ehtojen tai tietojen käyttötarkoitusta koskevan rajoituksen mukaisesti.

6.   Tämä artikla ei sulje pois vastaanottavan osapuolen mahdollisuutta käyttää tai luovuttaa muita kuin julkisia tietoja sikäli kuin:

a)

tiedot toimittava osapuoli on antanut etukäteen kirjallisen suostumuksensa tällaiseen tietojen käyttöön tai luovuttamiseen; tai

b)

tiedot vastaanottavan osapuolen lainsäädäntö näin vaatii. Tällöin vastaanottava osapuoli:

i)

ei saa toteuttaa toimenpidettä, joka saattaa johtaa oikeudelliseen velvollisuuteen saattaa tämän sopimuksen mukaisesti luottamuksellisesti toimitetut tiedot kolmannen osapuolen tai muiden viranomaisten käyttöön ilman tiedot toimittavan osapuolen etukäteen antamaa kirjallista suostumusta;

ii)

ilmoittaa mahdollisuuksien mukaan tiedot antavalle osapuolelle etukäteen tällaisesta käytöstä tai luovuttamisesta sekä kuulee pyynnöstä toista osapuolta ja ottaa huomioon sen tärkeät edut; ja

iii)

käyttää, jollei tiedot antavan osapuolen kanssa toisin sovita, kaikkia lainsäädännön nojalla käytettävissään olevia keinoja säilyttääkseen tietojen luottamuksellisuuden kolmannen osapuolen tai muiden viranomaisten pyytäessä kyseisten tietojen luovuttamista.

7.   Euroopan yhteisöjen kilpailuviranomainen:

a)

tiedottaa asiasta sen jäsenvaltion tai niiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, joiden tärkeisiin etuihin Korean kilpailuviranomaisen sille lähettämät ilmoitukset vaikuttavat;

b)

ilmoittaa kaikesta yhteistyöstä ja täytäntöönpanotoimien yhteensovittamisesta tällaisen jäsenvaltion tai tällaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, ja

c)

varmistaa, että muita kuin julkisia tietoja, jotka toimitetaan jäsenvaltion tai jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille a ja b alakohdan mukaisesti, ei käytetä muuhun kuin tämän sopimuksen 1 artiklan 1 kohdan mukaiseen tarkoitukseen ja että kyseisiä tietoja ei luovuteta.

8 Artikla

Kuuleminen

1.   Osapuolten on jommankumman osapuolen pyynnöstä kuultava toisiaan mistä tahansa tämän sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvästä asiasta.

2.   Osapuolten kilpailuviranomaiset tapaavat vähintään kerran vuodessa ja ne voivat:

a)

vaihtaa tietoja toteutettavina olevista täytäntöönpanotoimista tai ensisijaisista tavoitteista, jotka liittyvät kummankin osapuolen kilpailulainsäädäntöön;

b)

vaihtaa tietoja molempia osapuolia kiinnostavista taloudellisista aloista;

c)

keskustella molempia osapuolia kiinnostavista alan toimintapolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä; ja

d)

keskustella muista molempien etuihin vaikuttavista asioista, jotka liittyvät kummankin osapuolen kilpailulainsäädännön soveltamiseen.

9 Artikla

Sopimuksen mukaiset ilmoitukset

Tämän sopimuksen mukaiset ilmoitukset voidaan tehdä suoraan osapuolten kilpailuviranomaisten välillä. Sopimuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaiset ilmoitukset ja 6 artiklan 1 kohdan mukaiset pyynnöt on kuitenkin mahdollisimman nopeasti vahvistettava kirjallisesti diplomaattiteitse, ja niissä on ilmoitettava kilpailuviranomaisten alun perin toisilleen toimittamat tiedot.

10 Artikla

Voimassa oleva lainsäädäntö

1.   Tämä sopimus pannaan täytäntöön osapuolten lainsäädäntöjen mukaisesti.

2.   Tätä sopimusta ei pidä tulkita siten, että se heikentäisi jommankumman osapuolen poliittista tai oikeudellista asemaa toimivaltaa koskevissa kysymyksissä.

3.   Tämä sopimus ei vaikuta kummankaan osapuolen oikeuksiin tai velvollisuuksiin, jotka osapuolilla on muiden kansainvälisten sopimusten tai Korean tasavallan tai Euroopan yhteisön lainsäädännön nojalla.

11 Artikla

Voimaantulo ja voimassaolon päättyminen sekä uudelleentarkastelu

1.   Tämä sopimus tulee voimaan sinä päivänä, jona osapuolet vaihtavat kirjalliset ilmoitukset siitä, että tämän sopimuksen voimaantuloa koskevat oikeudelliset vaatimukset ovat täyttyneet.

2.   Tämä sopimus on voimassa siihen asti, kun on kulunut 60 päivää siitä päivästä, jona jompikumpi osapuolista ilmoittaa toiselle osapuolelle kirjallisesti diplomaattiteitse aikeestaan päättää sopimuksen voimassaolo.

3.   Osapuolet tarkastelevat tämän sopimuksen toimintaa viimeistään viiden vuoden kuluttua sen voimaantulosta voidakseen arvioida yhteistyötään, määritellä lisäaloja, joilla niiden yhteistyö saattaisi olla hyödyllistä, sekä määritellä, millä muulla tavalla sopimusta voitaisiin mahdollisesti parantaa. Osapuolet sopivat, että tarkastelun yhteydessä arvioidaan muun muassa tosiasiallisia ja mahdollisia tapauksia, jotta voitaisiin päättää, edistäisikö tiiviimpi yhteistyö paremmin niiden etuja.

4.   Sopimusta voidaan muuttaa sopimuspuolten yhteisellä kirjallisella suostumuksella. Näin tehty muutos tulee voimaan tämän artiklan 1 kohdassa esitettyjä menettelyjä noudattaen.

TÄMÄN VAKUUDEKSI allekirjoittaneet, osapuolten asianmukaisesti siihen valtuuttamina, ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tämä sopimus on tehty Soulissa 23 päivänä toukokuuta 2009 kahtena kappaleena bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, italian, kreikan, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, slovakin, sloveenin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin, viron ja korean kielellä. Jos teksteissä on eroavaisuuksia, englannin- ja koreankieliset tekstit ovat ensisijaisia muihin kielitoisintoihin verrattuna.

За Европейската общност

Por la Comunidad Europea

Za Evropské společenství

For Det Europæiske Fællesskab

Für die Europäische Gemeinschaft

Euroopa Ühenduse nimel

Για την Ευρωπαϊκή Κοινότητα

For the European Community

Pour la Communauté européenne

Per la Comunità europea

Eiropas Kopienas vārdā

Europos bendrijos vardu

Az Európai Közösség részéről

Għall-Komunitá Ewropea

Voor de Europese Gemeenschap

W imieniu Wspólnoty Europejskiej

Pela Comunidade Europeia

Pentru Comunitatea Europeană

Za Európske spoločenstvo

Za Evropsko skupnost

Euroopan yhteisön puolesta

På Europeiska gemenskapen vägnar

Image

Image

Image

За правителството на Република Корея

Por el Gobierno de la República de Corea

Za vládu Korejské republiky

For Republikken Koreas regering

Für die Regierung der Republik Korea

Korea Vabariigi Valitsuse nimel

Για την Κυβέρνηση της Δημοκρατίας της Κορέας

For the Government of the Republic of Korea

Pour le gouvernement de la République de Corée

Per il governo della Repubblica di Corea

Korejas Republikas valdības vārdā

Korėjos Respublikos Vyriausybės vardu

A Koreai Köztársaság kormánya részéről

Għall-Gvern tar-Repubblika tal-Korea

Voor de Regering van de Republiek Korea

W imieniu rządu Republiki Korei

Pelo Governo da República da Coreia

Pentru Guvernul Republicii Coreea

Za vládu Kórejskej republiky

Za Vlado Republike Korejo

Korean tasavallan hallituksen puolesta

På Republiken Koreas regerings vägnar

Image

Image