|
11.2.2009 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 40/31 |
KOMISSION PÄÄTÖS,
tehty 10 päivänä helmikuuta 2009,
yhteisön osallistumisesta Saksassa vuonna 2008 toteutettujen Newcastlen taudin torjuntaa koskevien hätätoimenpiteiden rahoitukseen
(tiedoksiannettu numerolla K(2009) 712)
(Ainoastaan saksankielinen teksti on todistusvoimainen)
(2009/110/EY)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,
ottaa huomioon tietyistä eläinlääkintäalan kustannuksista 26 päivänä kesäkuuta 1990 tehdyn neuvoston päätöksen 90/424/ETY (1) ja erityisesti sen 3 artiklan 3 kohdan ja 4 artiklan 2 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Newcastlen tauti on tarttuva virustauti, joka aiheuttaa suurta kuolleisuutta siipikarjassa. |
|
(2) |
Newcastlen taudin puhkeamiseen liittyy riski, että taudinaiheuttaja leviää muille siipikarjatiloille kyseisessä jäsenvaltiossa tai elävän siipikarjan tai siitä saatavien tuotteiden kaupan kautta muihin jäsenvaltioihin ja kolmansiin maihin. |
|
(3) |
Taudinpurkaus voi siksi nopeasti kasvaa mittasuhteiltaan epidemiaksi, minkä vuoksi siipikarjanpidon kannattavuus todennäköisesti pienenisi selvästi. |
|
(4) |
Yhteisön toimenpiteistä Newcastlen taudin torjumiseksi 14 päivänä heinäkuuta 1992 annetussa neuvoston direktiivissä 92/66/ETY (2) vahvistetaan toimenpiteet, jotka jäsenvaltioiden on toteutettava välittömästi taudin puhjettua, jotta viruksen leviäminen estetään. |
|
(5) |
Päätöksessä 90/424/ETY säädetään menettelyistä, joita käytetään myönnettäessä yhteisön rahoitusta yksittäisiin eläinlääkinnällisiin toimiin, myös hätätoimenpiteisiin. Kyseisen päätöksen 4 artiklan 2 kohdan nojalla jäsenvaltiot saavat rahoitusta Newcastlen taudin hävittämiseksi toteutettavista tietyistä toimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin. |
|
(6) |
Päätöksen 90/424/ETY 3 artiklan 5 kohdassa ja 4 artiklan 2 kohdassa säädetään säännöistä, jotka koskevat jäsenvaltioille aiheutuvien kulujen prosenttiosuutta, jonka yhteisön rahoitusosuus voi kattaa. |
|
(7) |
Newcastlen taudin hävittämiseksi toteutettuihin hätätoimenpiteisiin myönnettävän yhteisön rahoitusosuuden maksamiseen sovelletaan neuvoston päätöksessä 90/424/ETY tarkoitettuihin hätätapauksissa toteutettaviin toimenpiteisiin ja eläintautien torjuntatoimenpiteisiin myönnettävää yhteisön rahoitusta koskevista säännöistä 28 päivänä helmikuuta 2005 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 349/2005 (3) vahvistettuja sääntöjä. |
|
(8) |
Saksassa todettiin vuonna 2008 Newcastlen tautia. Saksa ryhtyi direktiivin 92/66/ETY ja päätöksen 90/424/ETY 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimenpiteisiin kyseisten taudinpurkausten torjumiseksi. |
|
(9) |
Saksa on täyttänyt kaikilta osin päätöksen 90/424/ETY 3 artiklan 3 kohdassa ja asetuksen (EY) N:o 349/2005 6 artiklassa säädetyt tekniset ja hallinnolliset velvoitteet. |
|
(10) |
Saksa on esittänyt 18 päivänä kesäkuuta 2008 ja 17 päivänä heinäkuuta 2008 arvionsa Newcastlen taudin hävittämistoimenpiteiden aiheuttamista kuluista. |
|
(11) |
Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset, |
ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Yhteisön rahoitus Saksalle
Saksalle voidaan myöntää yhteisön rahoitusta kustannuksiin, jotka sille aiheutuivat toimenpiteistä, jotka toteutettiin vuonna 2008 päätöksen 90/424/ETY 3 artiklan 2 kohdan ja 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti Newcastlen taudin torjumiseksi.
2 artikla
Osoitus
Tämä päätös on osoitettu Saksan liittotasavallalle.
Tehty Brysselissä 10 päivänä helmikuuta 2009.
Komission puolesta
Androulla VASSILIOU
Komission jäsen
(1) EYVL L 224, 18.8.1990, s. 19.