20.9.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 252/37


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 18 päivänä syyskuuta 2008,

triflumitsolin jättämisestä sisällyttämättä neuvoston direktiivin 91/414/ETY liitteeseen I ja kyseistä ainetta sisältäville kasvinsuojeluaineille annettujen lupien peruuttamisesta

(tiedoksiannettu numerolla K(2008) 5075)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2008/748/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta 15 päivänä heinäkuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/414/ETY (1) ja erityisesti sen 8 artiklan 2 kohdan neljännen alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivin 91/414/ETY 8 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltio voi 12 vuoden kuluessa kyseisen direktiivin tiedoksi antamisesta sallia, että markkinoille saatetaan sellaisia kasvinsuojeluaineita, jotka sisältävät kyseisen direktiivin liitteeseen I kuulumattomia tehoaineita ja jotka ovat jo olleet markkinoilla kaksi vuotta direktiivin tiedoksi antamisen jälkeen, samalla kun kyseisiä tehoaineita tutkitaan vaiheittain työohjelman mukaisesti.

(2)

Komission asetuksissa (EY) N:o 451/2000 (2) ja (EY) N:o 1490/2002 (3) vahvistetaan direktiivin 91/414/ETY 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun työohjelman kolmannen vaiheen täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt sekä luettelo tehoaineista niiden arviointia ja mahdollista direktiivin 91/414/ETY liitteeseen I sisällyttämistä varten. Luettelossa on mukana triflumitsoli.

(3)

Triflumitsolin vaikutukset ihmisten terveyteen ja ympäristöön on arvioitu asetusten (EY) N:o 451/2000 ja (EY) N:o 1490/2002 säännösten mukaisesti ilmoittajan ehdottamien käyttötarkoitusten osalta. Lisäksi kyseisissä asetuksissa nimetään esittelijöinä toimivat jäsenvaltiot, joiden on toimitettava asiaa koskevat arviointikertomukset ja suositukset Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaiselle asetuksen (EY) N:o 451/2000 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Triflumitsolin osalta esittelevä jäsenvaltio oli Alankomaat, ja kaikki asiaa koskevat tiedot toimitettiin 4 päivänä tammikuuta 2006.

(4)

Komissio tutki triflumitsolin asetuksen (EY) N:o 1490/2002 11 a artiklan mukaisesti. Jäsenvaltiot ja komissio ovat tarkastelleet kyseistä ainetta käsittelevää tarkastelukertomusluonnosta elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevässä pysyvässä komiteassa, ja komission tarkastelukertomus valmistui 20 päivänä toukokuuta 2008.

(5)

Komitean tästä tehoaineesta tekemässä tutkimuksessa otettiin huomioon jäsenvaltioilta saadut huomautukset ja tultiin siihen tulokseen, että on olemassa selviä merkkejä siitä, että aineella voidaan olettaa olevan haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja että erityisesti käyttäjien ja työntekijöiden altistuminen on enemmän kuin 100 prosenttia hyväksyttävästä työntekijän altistumistasosta.

(6)

Komissio pyysi ilmoittajaa toimittamaan triflumitsolia koskevan tutkimuksen tuloksia koskevat huomautuksensa ja ilmoittamaan, aikooko se edelleen esittää tehoainetta koskevan hakemuksensa. Ilmoittajan toimittamat huomautukset on tutkittu huolellisesti. Esille tulleet huolta aiheuttavat kysymykset ovat ilmoittajan esittämistä perusteluista huolimatta kuitenkin jääneet ratkaisematta, eivätkä toimitettujen tietojen perusteella tehdyt arvioinnit ole osoittaneet, että triflumitsolia sisältävien kasvinsuojeluaineiden voitaisiin odottaa yleisesti täyttävän ehdotetuissa käyttöolosuhteissa direktiivin 91/414/ETY 5 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan vaatimukset.

(7)

Triflumitsolia ei saisi tästä syystä sisällyttää direktiivin 91/414/ETY liitteeseen I.

(8)

Olisi toteutettava toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että triflumitsolia sisältäville kasvinsuojeluaineille myönnetyt luvat peruutetaan tietyn ajan kuluessa eikä niitä uusita ja että tällaisille tuotteille ei myönnetä enää uusia lupia.

(9)

Lisäaika, jonka jäsenvaltio voi myöntää triflumitsolia sisältävien kasvinsuojeluaineiden olemassa olevien varastojen hävittämiselle, säilyttämiselle, markkinoille saattamiselle ja käytölle, olisi rajattava 12 kuukauteen niin, että olemassa olevia varastoja voitaisiin käyttää enää yhtenä kasvukautena, millä varmistetaan, että triflumitsolia sisältäviä kasvinsuojeluaineita on saatavilla 18 kuukauden ajan tämän päätöksen hyväksymisestä.

(10)

Tällä päätöksellä ei rajoiteta mahdollisuutta esittää direktiivin 91/414/EY 6 artiklan 2 kohdan ja yksityiskohtaisista säännöistä neuvoston direktiivin 91/414/ETY soveltamiseksi siltä osin kuin on kyse direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun työohjelmaan kuuluneiden mutta direktiivin liitteeseen I sisällyttämättömien tehoaineiden tavanomaisesta ja nopeutetusta arviointimenettelystä 17 päivänä tammikuuta 2008 annetun komission asetuksen (EY) N:o 33/2008 (4) mukainen hakemus triflumitsolin mahdolliseksi sisällyttämiseksi kyseisen direktiivin liitteeseen I.

(11)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Triflumitsolia ei sisällytetä tehoaineena direktiivin 91/414/ETY liitteeseen I.

2 artikla

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että:

a)

triflumitsolia sisältävien kasvinsuojeluaineiden luvat peruutetaan viimeistään 18 päivänä maaliskuuta 2009;

b)

triflumitsolia sisältäville kasvinsuojeluaineille ei myönnetä lupia eikä niiden lupia uusita tämän päätöksen julkaisemispäivästä lähtien.

3 artikla

Jäsenvaltioiden direktiivin 91/414/ETY 4 artiklan 6 kohdan säännösten mukaisesti myöntämän lisäajan on oltava mahdollisimman lyhyt, ja määräajan on päätyttävä viimeistään 18 päivänä maaliskuuta 2010.

4 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 18 päivänä syyskuuta 2008.

Komission puolesta

Androulla VASSILIOU

Komission jäsen


(1)  EYVL L 230, 19.8.1991, s. 1.

(2)  EYVL L 55, 29.2.2000, s. 25.

(3)  EYVL L 224, 21.8.2002, s. 23.

(4)  EUVL L 15, 18.1.2008, s. 5.