29.9.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 255/42


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 20 päivänä syyskuuta 2007,

trifluraliinin sisällyttämättä jättämisestä neuvoston direktiivin 91/414/ETY liitteeseen I ja tätä ainetta sisältäville kasvinsuojeluaineille annettujen lupien peruuttamisesta

(tiedoksiannettu numerolla K(2007) 4282)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2007/629/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta 15 päivänä heinäkuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/414/ETY (1) ja erityisesti sen 8 artiklan 2 kohdan neljännen alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivin 91/414/ETY 8 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltio voi 12 vuoden kuluessa kyseisen direktiivin tiedoksi antamisesta sallia, että markkinoille saatetaan kasvinsuojeluaineita, jotka sisältävät kyseisen direktiivin liitteeseen I kuulumattomia tehoaineita ja jotka ovat jo olleet markkinoilla kaksi vuotta direktiivin tiedoksi antamisen jälkeen, samalla kun kyseisiä tehoaineita tutkitaan asteittain työohjelman mukaisesti.

(2)

Komission asetuksissa (EY) N:o 451/2000 (2) ja (EY) N:o 703/2001 (3) vahvistetaan direktiivin 91/414/ETY 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun työohjelman toisen vaiheen täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt sekä luettelo tehoaineista niiden arviointia ja mahdollista direktiivin 91/414/ETY liitteeseen I sisällyttämistä varten. Luettelossa on mukana trifluraliini.

(3)

Trifluraliinin vaikutukset ihmisten terveyteen ja ympäristöön on arvioitu asetusten (EY) N:o 451/2000 ja (EY) N:o 703/2001 säännösten mukaisesti ilmoittajien ehdottamien käyttötarkoitusten osalta. Lisäksi kyseisissä asetuksissa nimetään esittelijöinä toimivat jäsenvaltiot, joiden on toimitettava asiaa koskevat arviointikertomukset ja suositukset Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaiselle asetuksen (EY) N:o 451/2000 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Trifluraliinin osalta esittelijänä toimiva jäsenvaltio on Kreikka, ja kaikki asiaa koskevat tiedot toimitettiin 11 päivänä heinäkuuta 2003.

(4)

Jäsenvaltiot ovat tarkastelleet arviointikertomusta vertaistarkasteluna ja Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen arviointityöryhmässään, ja se on esitetty komissiolle 14 päivänä maaliskuuta 2005 Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen trifluraliinia koskevan tieteellisen kertomuksen (4) muodossa. Jäsenvaltiot ja komissio ovat tarkastelleet kyseistä kertomusta elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevässä pysyvässä komiteassa, ja komission tarkastelukertomus trifluraliinista valmistui 16 päivänä maaliskuuta 2007.

(5)

Kyseisen tehoaineen arvioinnissa tuli esiin joitakin avoimia kysymyksiä. Trifluraliini on erittäin myrkyllinen vesieliöille, erityisesti kaloille. Se myös säilyy maaperässä kauan, eikä se ole helposti biohajoavaa. Lisäksi se on mahdollisesti kertyvää. Trifluraliinia koskeva arvo on merkittävästi suurempi kuin direktiivissä 91/414/ETY vesieliöille vahvistettu suurin mahdollinen biokertyvyystekijä, mikä viittaa siihen, että trifluraliinia mahdollisesti kertyy tällaisiin eliöihin. Aineen suuren haihtuvuuden vuoksi kulkeutumista voi tapahtua ilmassa, ja vaikka fotokemiallinen hajoaminen onkin nopeaa, seurantaohjelmat ovat osoittaneet, että ainetta on kulkeutunut kauas käyttöpaikoista. Näiden seikkojen perusteella pääteltiin, että trifluraliini ei täytä kriteerejä sen sisällyttämiseksi direktiivin 91/414/ETY liitteeseen I.

(6)

Komissio on pyytänyt ilmoittajaa toimittamaan vertaisarvioinnin tuloksia koskevat huomautuksensa ja ilmoittamaan, aikooko se edelleen esittää tehoainetta koskevan hakemuksensa. Ilmoittajan toimittamat huomautukset on tutkittu huolellisesti. Esitetyistä perusteluista huolimatta edellä mainitut kysymykset ovat jääneet ratkaisematta, ja Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaiselle toimitettujen ja sen asiantuntijakokouksissa arvioitujen tietojen perusteella tehdyt arvioinnit eivät ole osoittaneet, että trifluraliinia sisältävien kasvinsuojeluaineiden voitaisiin odottaa yleisesti täyttävän ehdotetuissa käyttöolosuhteissa direktiivin 91/414/ETY 5 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan vaatimukset.

(7)

Trifluraliinia ei pitäisi tästä syystä sisällyttää direktiivin 91/414/ETY liitteeseen I.

(8)

Olisi toteutettava toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että trifluraliinia sisältäville kasvinsuojeluaineille myönnetyt luvat peruutetaan tietyn ajan kuluessa eikä niitä uusita ja että tällaisille tuotteille ei myönnetä enää uusia lupia.

(9)

Jäsenvaltioiden mahdollisesti myöntämä lisäaika trifluraliinia sisältävien kasvinsuojeluaineiden nykyisten varastojen hävittämiselle, säilyttämiselle, markkinoille saattamiselle ja käytölle olisi rajattava enintään 12 kuukauteen, jotta kyseisiä varastoja voidaan käyttää vielä yhtenä kasvukautena; näin varmistetaan, että trifluraliinia sisältävät kasvinsuojeluaineet ovat maanviljelijöiden saatavilla 18 kuukauden ajan tämän päätöksen hyväksymisestä.

(10)

Tällä päätöksellä ei rajoiteta mahdollisuutta esittää direktiivin 91/414/ETY 6 artiklan 2 kohdan säännösten mukainen hakemus trifluraliinin mahdolliseksi sisällyttämiseksi kyseisen direktiivin liitteeseen I.

(11)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Trifluraliinia ei sisällytetä tehoaineena direktiivin 91/414/ETY liitteeseen I.

2 artikla

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että:

a)

trifluraliinia sisältävien kasvinsuojeluaineiden luvat peruutetaan viimeistään 20 päivänä maaliskuuta 2008;

b)

trifluraliinia sisältäville kasvinsuojeluaineille ei myönnetä lupia eikä niiden lupia uusita tämän päätöksen julkaisemispäivästä lähtien.

3 artikla

Jäsenvaltioiden direktiivin 91/414/ETY 4 artiklan 6 kohdan säännösten mukaisesti myöntämän lisäajan on oltava mahdollisimman lyhyt, ja määräajan on päätyttävä viimeistään 20 päivänä maaliskuuta 2009.

4 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 20 päivänä syyskuuta 2007.

Komission puolesta

Markos KYPRIANOU

Komission jäsen


(1)  EYVL L 230, 19.8.1991, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission direktiivillä 2007/52/EY (EUVL L 214, 17.8.2007, s. 3).

(2)  EYVL L 55, 29.2.2000, s. 25. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1044/2003 (EUVL L 151, 19.6.2003, s. 32).

(3)  EYVL L 98, 7.4.2001, s. 6.

(4)  EFSA Scientific Report (2005) 28, 1-77, Conclusion regarding the peer review of the pesticide risk assessment of the active substance trifluralin (lopullinen versio: 14 päivänä maaliskuuta 2005).