15.9.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 252/25


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 13 päivänä syyskuuta 2006,

päätöksen 92/452/ETY muuttamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloissa toimivien alkionsiirtoryhmien ja alkiontuotantoryhmien osalta

(tiedoksiannettu numerolla K(2006) 4085)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2006/614/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista yhteisön sisäisessä naudansukuisten kotieläinten alkioiden kaupassa ja tuonnissa kolmansista maista 25 päivänä syyskuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin 89/556/ETY (1) ja erityisesti sen 8 artiklan 1 kohdan

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Yhteisöön suuntautuvaan naudansukuisten eläinten alkioiden vientiin kolmansissa maissa hyväksyttyjen alkionsiirtoryhmien ja alkiontuotantoryhmien luettelosta 30 päivänä heinäkuuta 1992 tehdyssä komission päätöksessä 92/452/ETY (2) säädetään, että jäsenvaltiot saavat tuoda alkioita kolmansista maista ainoastaan, jos jokin kyseisessä päätöksessä lueteltu alkionsiirtoryhmä on ne kerännyt, käsitellyt ja varastoinut.

(2)

Amerikan yhdysvallat on pyytänyt, että kyseisiin luetteloihin tehtäisiin muutoksia tätä maata koskevien tietojen osalta siltä osin kuin on kyse tietyistä alkionsiirtoryhmistä ja alkiontuotantoryhmistä.

(3)

Amerikan yhdysvallat on antanut takeet direktiivissä 89/556/ETY vahvistettujen asianomaisten sääntöjen noudattamisesta, ja tämän maan eläinlääkintäviranomaiset ovat virallisesti hyväksyneet kyseessä olevat siirtoryhmät yhteisöön suuntautuvaa vientiä varten.

(4)

Sen vuoksi päätöstä 93/452/ETY olisi muutettava.

(5)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan päätöksen 92/452/ETY liite tämän päätöksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Tätä päätöstä sovelletaan kolmannesta päivästä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

3 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 13 päivänä syyskuuta 2006.

Komission puolesta

Markos KYPRIANOU

Komission jäsen


(1)  EYVL L 302, 19.10.1989, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission päätöksellä 2006/60/EY (EUVL L 31, 3.2.2006 s. 24).

(2)  EYVL L 250, 29.8.1992, s. 40. Päätös sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä 2006/556/EY (EUVL L 218, 9.8.2006, s. 20).


LIITE

Muutetaan päätöksen 92/452/ETY liite seuraavasti:

a)

Poistetaan seuraava Amerikan yhdysvaltojen alkionsiirtoryhmiä koskeva rivi:

”US

 

92KY053

E702

 

Green River E. T. Services

3250 Nashville Rd

Bowling Green, KY

Dr. James Herbert Brown”

b)

Poistetaan seuraava Amerikan yhdysvaltojen alkionsiirtoryhmiä koskeva rivi:

”US

 

94OK072

E1156

 

Universal Genetics LLC

POB 267

Strang, OK

Dr. Robert H Zinnikas”

c)

Lisätään seuraava Amerikan yhdysvaltojen alkionsiirtoryhmiä koskeva rivi:

”US

 

06OK124

E1181

 

Reproduction Enterprises

908 N Prairie Rd

Stillwater, OK 74075

Dr. Gregor Morgan”

d)

Lisätään seuraava Amerikan yhdysvaltojen alkionsiirtoryhmiä koskeva rivi:

”US

 

06OR125

E1107

 

Sutton Creek Cattle Company

39172 Old Hwy 30

Baker City, OR 97814

Dr. Galen Lusk”