(1)

Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta ilmoittivat 6 päivänä helmikuuta 2004 komissiolle, että viljellyn merilohen tuontisuuntaukset näyttävät edellyttävän asetusten (EY) N:o 3285/94 ja (EY) N:o 519/94 mukaisia suojatoimenpiteitä. Ne toimittivat tietoja, jotka toimivat asetuksen (EY) N:o 3285/94 10 artiklan ja asetuksen (EY) N:o 519/94 8 artiklan mukaisena käytettävissä olevana näyttönä ja pyysivät komissiota toteuttamaan suojatoimenpiteitä kyseisten säädösten nojalla.

(2)

Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta toimittivat näytön siitä, että viljellyn merilohen tuonti Euroopan yhteisöön on lisääntynyt nopeasti sekä absoluuttisesti että suhteessa yhteisön tuotantoon ja kulutukseen.

(3)

Ne väittivät, että viljellyn merilohen tuontimäärän lisääntymisellä on muiden seurausten ohella ollut kielteinen vaikutus samankaltaisten tai suoraan tuontituotteen kanssa kilpailevien yhteisön tuotteiden hintoihin ja yhteisön tuottajien markkinaosuuteen, mikä on aiheuttanut vahinkoa yhteisön tuottajille.

(4)

Lisäksi Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta ilmoittivat, että yhteisön tuottajilta saatujen tietojen mukaan Euroopan yhteisön viivyttely suojatoimenpiteiden toteuttamisessa aiheuttaisi vaikeasti korjattavaa vahinkoa ja että toimenpiteet olisi sen vuoksi toteutettava kiireellisesti.

(5)

Komissio ilmoitti tilanteesta kaikille jäsenvaltioille ja kuuli niitä tuonnin edellytyksistä, olosuhteista ja suuntauksista sekä vakavasta vahingosta saadusta näytöstä ja kyseisten yhteisön tuotteiden taloudellisen ja kaupallisen tilanteen eri näkökohdista.

(6)

Komissio pani 6 päivänä maaliskuuta 2004 vireille tutkimuksen, joka koskee samankaltaisen tuotteen tai suoraan tuontituotteen kanssa kilpailevan tuotteen yhteisön tuottajille aiheuttamaa vakavaa vahinkoa tai sen uhkaa; tuontituote on jäljempänä määritelty viljellyksi loheksi, joka tuodaan tuoreena, jäähdytettynä tai jäädytettynä ja joka voi olla leikattu fileiksi, jäljempänä ’tarkasteltavana oleva tuote’ (5). Tutkimusajanjakso on vuosi 2003 ja tutkimuksen tarkastelujakso on ajanjakso vuoden 2000 alusta vuoden 2003 loppuun.

(7)

Komissio ilmoitti virallisesti tutkimuksen vireillepanosta vientiä harjoittaville tuottajille ja tuojille sekä niitä edustaville järjestöille, joita asian tiedettiin koskevan, vientimaiden edustajille ja yhteisön tuottajille. Komissio lähetti kyselylomakkeet kaikille kyseisille osapuolille, yhteisön lohen viljelijöitä edustaville järjestöille sekä osapuolille, jotka ilmoittautuivat tutkimuksen vireillepanoa koskevassa ilmoituksessa asetetuissa määräajoissa. Komissio antoi neuvoston asetuksen (EY) N:o 519/94 5 artiklan ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 3285/94 6 artiklan nojalla asianomaisille osapuolille myös tilaisuuden esittää näkökantansa kirjallisesti ja pyytää saada tulla kuulluiksi.

(8)

Komissio otti 13 päivänä elokuuta 2004 käyttöön väliaikaiset suojatoimenpiteet. Ne saatettiin neuvoston käsiteltäväksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 519/94 15 artiklan 5 kohdan ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 3285/94 16 artiklan 7 kohdan nojalla ja niiden voimassaolo päättyi 6 päivänä joulukuuta 2004.

(9)

Komissio jatkoi väliaikaisten toimenpiteiden julkaisemisen jälkeen tutkimustaan voidakseen tehdä lopulliset päätelmät. Eräät hallitukset, eräät vientiä harjoittavat tuottajat ja niitä edustavat järjestöt, yhteisön tuottajat, toimittajat, jalostajat sekä tuojat ja niitä edustavat järjestöt esittivät kirjallisia huomautuksia. Osapuolten esittämiä suullisia ja kirjallisia huomautuksia tarkasteltiin, ja ne otettiin huomioon lopullisia päätelmiä tehtäessä. Kaikki lopullista määrittämistä varten tarpeellisina pidetyt tiedot hankittiin ja tarkistettiin. Kahdeksan yhteisön tuottajan tiloihin tehtiin tarkastuskäyntejä.

(10)

Kaikille yhteistyössä toimineille osapuolille annettiin tiedoksi olennaiset tosiasiat ja huomiot, joiden perusteella oli tarkoitus ottaa käyttöön lopulliset suojatoimenpiteet, sekä ehdotettujen toimenpiteiden muoto. Niille annettiin mahdollisuus esittää huomautuksia, ja siltä osin kuin niitä pidettiin tarkastelun jälkeen aiheellisina, ne otettiin huomioon lopullisissa päätelmissä.

(11)

Tuote, jonka tuontisuuntaukset näyttäisivät komissiolle annettujen tietojen mukaan edellyttävän suojatoimenpiteiden toteuttamista, on viljelty merilohi, joka tuodaan tuoreena, jäähdytettynä tai jäädytettynä ja joka voi olla leikattu fileiksi.

(12)

Tarkasteltavana olevaan tuotteeseen olisi kuitenkin sisällyttävä kaikenlainen viljelty lohi. Tarkasteltavana oleva tuote määriteltäisiin liian tiukasti, jos se rajattaisiin koskemaan ainoastaan viljeltyä merilohta. Eri lohilajien fyysisten ominaisuuksien (koko, muoto, maku jne.) ja tuotantoprosessin perusteella ja sen vuoksi, että kaikentyyppiset viljellyt lohet ovat kuluttajan kannalta korvattavissa keskenään, kaikkia viljeltyjä lohia pidetään yhtenä tuotteena. Vaikka viljeltyä lohta myydään erilaisina valmisteina (kokonainen perattu kala, kokonainen perattu kala ilman päätä, fileet), näiden eri valmisteiden käyttötarkoitus on kuitenkin sama ja ne voidaan helposti korvata keskenään.

(13)

Eräät osapuolet väittivät, että jäädytetty lohi on erilainen tuote kuin tuore lohi eikä sitä voitaisi pitää tarkasteltavana olevana tuotteena. Eräs osapuoli huomautti, että sen tariffiin luokittelu eroaa muista, ja väitti, että se on tarkoitettu jalostusteollisuuden ja savustamojen käyttöön, jotka suosivatkin jäädytettyä lohta, kun taas kuluttajat suosivat tuoretta lohta. Eräs toinen osapuoli väitti, että se ei sovi savustetun lohen raaka-aineeksi. Samaten väitettiin, että jalostajien tarvitsema infsrastruktuuri on erilainen tuoreen ja jäädytetyn lohen suhteen. Lisäksi väitettiin, että tuoreen ja jäädytetyn lohen markkinat ovat täysin erit, mistä on osoituksena tuoreen ja jäädytetyn lohen hintojen epäyhteneväisyys, ja annettiin esimerkkejä myyjistä, jalostajista ja kuluttajaryhmistä, jotka käyttävät ainoastaan toista näistä valmistetyypeistä. Eräs osapuoli väitti, että jäädytetyn lohen tavanomaiset esittämismuodot (kokonainen kala, fileet jne.) eroavat tuoreen lohen esittämismuodoista.

(14)

Nämä väitteet todettiin kuitenkin perusteettomiksi. Erilaiset tariffiin luokittelut ovat yksi tekijä, jota on tarkasteltava muiden seikkojen ohessa, eikä se ole sellaisenaan määräävä tekijä. Jalostajat käyttävät sekä tuoretta että jäädytettyä viljeltyä lohta. Sekä tuoreita että jäädytettyjä valmisteita myydään yleisesti vähittäiskaupassa ja yleisesti samoissa liikkeissä (tosin jotkut myyvät ainoastaan joko tuoretta tai jäädytettyä lohta), vaikka hinnoissa on todistetusti pieniä eroja. Molempia on saatavana erilaisissa esittämismuodoissa ja ne ovat suoraan kuluttajien käytettävissä. Vaikka jotkut kuluttajat ostavatkin mieluummin tuotetta tuoreena tai jäähdytettynä ja toiset jäädytettynä, ja joitakin esittämismuotoja pidetään muita korkeampilaatuisina, nämä mieltymykset ja näkemykset eivät ole merkitseviä. Molempien valmisteiden käyttötarkoitus on sama ja ne kilpailevat samoilla markkinoilla.

(15)

Eräs osapuoli väitti, että tuoreen ja jäädytetyn lohen kysynnässä ei esiinny ristijoustoa, ja viittasi väitteensä tueksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 930/2003 päätelmiin. Kyseisessä asetuksessa todettiin kuitenkin, että kyseisten kahden tuotteen välillä on hintakilpailua.

(16)

Näin ollen oli hylättävä väite siitä, että jäädytetty lohi on eri tuote kuin tuore lohi.

(17)

Sen vuoksi todetaan, että viljellyn (muun kuin luonnonvaraisen) lohen (tuore, jäähdytetty tai jäädytetty) edellä kuvatut eri valmisteet muodostavat yhden tuotteen. Tuote luokitellaan tällä hetkellä CN-koodeihin ex 0302 12 00 , ex 0303 11 00 , ex 0303 19 00 , ex 0303 22 00 , ex 0304 10 13 ja ex 0304 20 13 .

(18)

Tutkittiin, onko yhteisön tuottajien tuottama tuote eli viljelty lohi, jäljempänä ’samankaltainen tuote’, samankaltainen tarkasteltavana olevan tuontituotteen kanssa tai suoraan sen kanssa kilpaileva.

(19)

Määrityksen tekemiseksi otettiin huomioon erityisesti seuraavat päätelmät:

(20)

Sen vuoksi päätellään, että tuontituote ja yhteisön tuote ovat samankaltaisia tai suoraan keskenään kilpailevia.

(21)

Vuosien 2000–2003 tietojen perusteella tehdyssä tutkimuksessa keskityttiin luotettavien tuontitietojen saatavuuden kannalta kaikkein viimeisimpään kauteen sen määrittämiseksi, onko tarkasteltavana olevan tuotteen tuonti yhteisöön lisääntynyt niin paljon absoluuttisesti mitattuna tai suhteessa yhteisön kokonaistuotantoon ja/tai sellaisin ehdoin, että se aiheuttaa tai uhkaa aiheuttaa vakavaa vahinkoa yhteisön tuottajille. Yksi osapuoli väitti, että tuonnin kasvu johtui siitä, että luonnonvaraisen lohen tuonti oli otettu mukaan tuontitietoihin. Tutkimuksesta ilmeni kuitenkin, että vaikka Eurostatin tiedoissa ei tehdä eroa luonnonvaraisen ja viljellyn lohen välillä, käytettävissä olevien tietojen (Yhdysvaltojen ja Kanadan vientitilastot) mukaan luonnonvaraisen lohen tuonti yhteisöön on tosiasiallisesti vähentynyt vuoden 2001 jälkeen. Näin ollen kaiken lohentuonnin sisällyttäminen Eurostatin tietoihin ei ollut tiedoista ilmenevän tuonnin lisääntymisen syy. Yksi osapuoli väitti, että vuosi 2000 soveltui huonosti tehdyn analyysin viitevuodeksi lohen poikkeuksellisen korkeiden hintojen vuoksi. Analyysissa keskitytään kuitenkin kaikkein viimeisimmän kauden tärkeimpiin kehityssuuntauksiin, ja analyysin tulos ei muuttuisi, vaikka viitevuodeksi vaihdettaisiin 1999 tai 2001.

(22)

Jäljempänä esitettävät lopulliset päätelmät perustuvat sen vuoksi vuosia 2000–2003 koskeviin tietoihin.

(23)

Tuonti oli 372 789 tonnia vuonna 2000 ja se kasvoi 455 948 tonniin vuonna 2003 eli 22 prosenttia. Vuosina 2002–2003 vienti kasvoi 15 prosenttia.

(24)

Suhteessa yhteisön tuotantoon tuonti väheni 254 prosentista vuonna 2000 235 prosenttiin vuonna 2001, mutta kasvoi jälleen 239 prosenttiin vuonna 2003. Vaikka tuonnin ja yhteisön tuotannon suhde pienenikin vuoteen 2000 verrattuna, todettakoon, että vuoden 2001 väliaikaisen laskusuuntauksen jälkeen tuonnin osuus suhteessa yhteisön tuotantoon on kasvanut tämän jälkeen joka vuosi. Lisäksi vuonna 2003 tuonnin absoluuttinen määrä lisääntyi 15 prosenttia, mikä on paljon enemmän kuin aiempina vuosina.

(25)

Vuosia 2002 ja 2003 koskevien tietojen mukaan neljännesvuosituonti oli vuonna 2003 suurempi kuin vastaavana neljännesvuotena vuonna 2002 ja lisäys oli korkeimmillaan (jopa 20,8 prosenttia) vuoden 2003 jälkipuoliskolla.

(26)

Vuosia 2000–2003 koskevien tuontitietojen perusteella päätellään, että tuonti on viime aikoina kasvanut nopeasti, jyrkästi ja merkittävissä määrin sekä absoluuttisesti että suhteessa tuotantoon.

(27)

Edellytykset, joilla tuonti on tapahtunut, on myös otettu huomioon Eurostatin tietojen mukaisesti. Vaikka tietoihin sisältyy jonkin verran luonnonvaraista lohta, sillä ei katsota olevan tuntuvaa vaikutusta hintoihin.

(28)

Tältä osin olisi huomattava, että syyskuun 1997 ja toukokuun 2003 välisenä aikana merkittävään osaan Norjasta tulevasta viljellyn lohen tuonnista (jonka markkinaosuus on noin 55 prosenttia yhteisössä) sovellettiin hintasitoumuksia tuolloin voimassa olleiden polkumyynnin ja tukien vastaisten toimenpiteiden yhteydessä. Vuoden 2002 aikana eräät norjalaiset vientiä harjoittavat tuottajat jättivät noudattamatta kyseisiä hintasitoumuksia, mikä heikensi kyseisen välineen tehokkuutta ja laski hintoja. Norjan tuontiin sovellettavat polkumyynnin ja tukien vastaiset toimenpiteet ehdotettiin poistettaviksi joulukuussa 2002, ja näiden toimenpiteiden soveltaminen lopetettiin toukokuussa 2003. Tuontihinnat alenivat vuonna 2002 ja vuoden 2003 ensimmäisellä puoliskolla osittain siitä johtuen, että eräät norjalaiset viejät eivät noudattaneet hintasitoumuksiaan tai että ne lakkasivat vapaaehtoisesti soveltamasta niitä.

(29)

Tuontihinnat laskivat 28,5 prosenttia vuosina 2000–2003. Tämän katsotaan olevan tavanomaista markkinoiden hinnanvaihtelua suurempi absoluuttisesti mitatun alenemisen suuruuden vuoksi ja koska vientiä harjoittavat tuottajat eivät saaneet tavanomaista suurempia voittoja vuonna 2000 ja tuotantokustannukset eivät alentuneet merkittävästi vuosina 2000–2003.

(30)

Hintojen viimeaikainen kehitys ilmenee selkeämmin neljännesvuosittaisista tiedoista. Tuontihinnat olivat melko vakaat 2,83–2,93 euroa vuonna 2002, mutta ne alenivat vuoden 2003 ensimmäisen neljänneksen 2,87 eurosta 2,24 euroon vuoden 2003 kolmantena neljänneksenä, kunnes ne elpyivät osittain 2,48 euroon vuoden 2003 viimeisenä neljänneksenä.

(31)

Eurostatin vuoden 2004 ensimmäistä puolikasta koskevien tietojen mukaan hinnat nousivat ensin hieman, vaikka pysyivätkin vuoden 2003 keskiarvoa alhaisempina, ja laskivat sen jälkeen. Viimeisimpien saatavissa olevien tietojen mukaan hintojen lasku jatkuu ja ne ovat nyt hyvin alhaiset. Vaikka eräiden väitteiden mukaan hinnat nousevat, tätä ei ole perusteltu, ja viejämaiden tuotannonalat ovatkin vahvistaneet, että hinnat ovat nykyisin erittäin alhaiset.

(32)

Tuonnin markkinaosuus oli 73,5 prosenttia vuonna 2000 ja se aleni 71,9 prosenttiin vuonna 2001 ja pysyi suurin piirtein tällä tasolla vuonna 2002 (72 prosenttia). Vuonna 2003 tuonnin markkinaosuus kasvoi 72,0 prosentista 73,9 prosenttiin eli 1,9 prosenttiyksikköä vuoteen 2002 verrattuna ja tämä oli suurin tarkastelujaksolla todettu osuus.

(33)

Tarkasteltavana olevaa tuotetta tuotettiin yhteisössä lähes yksinomaan Skotlannissa ja Irlannissa, joskin myös Ranskassa toimii kaksi tuottajaa ja Latviassa ainakin yksi.

(34)

Vuonna 2003 tarkasteltavana olevan tuotteen kokonaistuotanto yhteisössä oli 190 903 tonnia, josta tutkimuksen alustavassa vaiheessa yhteistyössä toimineiden tuottajien osuus oli 85 231 tonnia eli 45 prosenttia yhteisön kokonaistuotannosta. Niiden tuotanto muodostaa näin ollen pääosan yhteisön kokonaistuotannosta asetuksen (EY) N:o 3285/94 5 artiklan 3 kohdan c alakohdan ja asetuksen (EY) 519/94 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Näin ollen niiden katsotaan olevan yhteisön tuottajia.

(35)

Vuoden 2002 lopulla Norjassa ennakoitiin lohen kokonaistuotannon olevan noin 446 000 tonnia vuonna 2003. Helmikuussa 2003 Kontali Analyse (tuotannonalan määrityksiä tekevä järjestö) ennusti, että lohta nostetaan 475 000 tonnia. Tämä oli 30 000 tonnia enemmän kuin Norjan tuotanto vuonna 2002, mutta suurimman osan tästä lisäyksestä odotettiin suuntautuvan Venäjän ja Puolan kaltaisille kehittyville markkinoille sekä Kaukoitään (Japaniin, Hongkongiin, Taiwaniin ja Kiinaan). Kaukoitään suuntautuva vienti on vähentynyt vuodesta 2000 lähtien, mutta Norja aikoi kääntää suuntauksen nousuun vuonna 2003 avaamalla markkinoita Kiinassa.

(36)

Norjan tosiasiallinen tuotanto oli itse asiassa 509 000 tonnia vuonna 2003 (noin 63 000 tonnia suurempi kuin Norjan hallituksen ennuste) ja lohta nostettiin kuusi prosenttia Kontali Analysen ennusteita enemmän. Myös tuotanto oli 64 000 tonnia (eli 14 prosenttia) suurempi kuin Norjan tuotanto vuonna 2002. Samanaikaisesti Kaukoidän myynnin väheneminen ei suinkaan pysähtynyt, vaan pikemminkin jyrkkeni (– 6,0 prosenttiin). Lisäksi myös kasvu kehittyvillä markkinoilla aleni 47 prosentista 32 prosenttiin Venäjällä ja 50 prosentista 30 prosenttiin yhteisön ulkopuolisissa Euroopan maissa. Kokonaiskulutus lisääntyi ainoastaan 6 prosenttia, kun kasvu oli 9 prosenttia vuonna 2002 ja 14 prosenttia vuonna 2001. Tätä virheelliseksi osoittautunutta tuotantoennustetta ja maailmanlaajuisen kokonaiskulutuksen vähenemistä ei ollut ennakoitu.

(37)

Sen vuoksi Norjassa syntyi vakava ylituotanto-ongelma, jonka se näyttää tunnustaneen. Eräät norjalaiset tuottajat harkitsivat elokuussa 2003 pakastavansa 30 000 tonnia viljeltyä lohta ylituotannon poistamiseksi markkinoilta. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin myöhemmin, joten liikatarjonta markkinoilla jatkui.

(38)

Lisäksi komissio ehdotti joulukuussa 2002, ettei polkumyynnin ja tukien vastaisia toimenpiteitä enää sovellettaisi Norjan tuontiin. Niiden soveltaminen lakkautettiin toukokuussa 2003. Toimenpiteet olivat suurelta osin vähimmäistuontihintoja, joilla tosiasiallisesti taattiin vähimmäishinta vientiä harjoittaville tuottajille. Kun toimenpiteiden lakkauttamista ehdotettiin, monet norjalaisista vientiä harjoittavista tuottajista joko vapaaehtoisesti luopuivat sitoumuksistaan tai yksinkertaisesti lakkasivat noudattamasta niitä. Norjalaisilla lohentuottajilla on kokonaisuudessaan suuret velat norjalaisille pankeille. Kun hinnat alenivat ja vähimmäistuontihintoja ei sovellettu, norjalaisille tuottajille lainoja myöntävät pankit toteuttivat toimenpiteitä riskiensä lieventämiseksi ja vaativat lainojen takaisinmaksua. Tämä synnytti noidankehän, joka johti lohen nostamisen ja hintapaineiden lisääntymiseen sekä paineisiin lisätä vientiä. Vaikka Norjan vastaisten toimenpiteiden lakkauttamisen odotettiin johtavan joihinkin väliaikaisiin ja vähäisiin tuontihintojen mukautuksiin, hintojen laskun voimakkuutta (jota pahensi ylituotanto-ongelma) ja sen edellä kuvatun pankkijärjestelmän toiminnan vuoksi synnyttämää noidankehää ei ollut ennakoitu.

(39)

Vuonna 2003 Norjan kruunun arvo aleni 13 prosenttia euroon verrattuna, 12 prosenttia Tanskan kruunuun verrattuna ja 14 prosenttia Ruotsin kruunuun verrattuna. Vaikka valuuttaliikkeitä osattiin odottaa, ne olivat melko suuria ja pysyviä ja tavanomaisia valuuttavaihteluita vakavampia. Vaikka euro vahvistui myös suhteessa Englannin puntaan, tämän arvo aleni ainoastaan 6 prosenttia, jolloin Yhdistyneessä kuningaskunnassa tuotettu viljelty lohi oli euroalueella kalliimpaa kuin norjalainen tuontituote oli ollut vuoden alussa. Norjalaisen viljellyn lohen pääasialliset tuojat yhteisössä ovat Tanska, Ruotsi, Saksa ja Puola. Suuri osa tällaisesta tuonnista kuljetetaan kuitenkin suoraan yhteisön sisällä euroalueen maihin, kuten Ranskaan ja Espanjaan. Lisäksi yli puolet Tanskaan tuotavasta viljellystä lohesta ja lähes kaikki Puolaan ja muihin uusiin jäsenvaltioihin tuotava viljelty lohi jälleenmyydään euroalueella jalostuksen jälkeen. Sen vuoksi Norjan kruunun arvon aleneminen euroon verrattuna vaikutti euroalueelle suoraan Norjasta tapahtuvan tuonnin lisäksi myös tuontiin Tanskan ja Puolan kaltaisiin maihin, jotka jalostavat viljeltyä lohta euroalueella tapahtuvaa jälleenmyyntiä varten. Tällaiset valuuttaliikkeet tekivät Euroopan yhteisöstä kokonaisuudessaan houkuttelevamman markkina-alueen norjalaisille vientiä harjoittaville tuottajille ja jossakin määrin auttoivat niitä välttämään euroina ja kruunuina ilmaistavien hintojen laskun aiheuttamat vaikutukset ja säilyttämään vientitulonsa samalla tasolla kotimaan valuuttana ilmaistuna. Yksikköhinnat alenivat kuitenkin myös Norjan kruunuina ilmaistuina. Samanaikaisesti nämä valuuttaliikkeet alensivat Euroopan yhteisöön tuotavan lohen hintoja ja tekivät tuonnista houkuttelevamman vaihtoehdon tuojille ja jalostusteollisuuden kaltaisille käyttäjille. Sen vuoksi suuri osa Norjan ylituotannosta vietiin Euroopan yhteisöön.

(40)

Eräs osapuoli väitti, että ulkomaiden ylituotanto ei välttämättä johda yhteisöön tulevan tuonnin lisääntymiseen. Vaikka tämä on yleisesti ottaen totta, tutkimuksesta ilmenee, että tässä erityistapauksessa ylituotanto kuitenkin johti yhteisöön tulevan tuonnin lisääntymiseen.

(41)

Samaten väitettiin, että kauppatoimenpiteiden poistaminen ja valuuttakurssien vaihtelu olivat molemmat ennakoitavissa. Kauppatoimenpiteiden poistamisen perinpohjaiset vaikutukset ja valuuttakurssien verrattaen suuret ja pitkäkestoiset vaihtelut eivät kuitenkaan olleet ennakoitavissa.

(42)

Sen vuoksi päätellään, että tuonnin kasvun aiheuttanut ennakoimaton kehityssuuntaus oli Norjan huomattava ylituotanto (alhaisemmista ennusteista huolimatta) ja tämän lisäksi tilannetta pahensivat Norjan tuotannonalan kykenemättömyys saavuttaa viennin ennakoitu kasvu yhteisön ulkopuolisilla markkinoilla, Norjan vastaisten kaupan suojatoimenpiteiden lakkauttamisen odottamattoman laajat vaikutukset, edellä kuvattu Norjan pankkijärjestelmän toiminta sekä euron arvon nousu, joka teki yhteisön markkinoista poikkeuksellisen houkuttelevan kohteen norjalaiselle viennille.

(43)

Samankaltaisen tuotteen yhteisön tuottajille aiheuttamaa vakavaa vahinkoa koskevan määritelmän tekemiseksi on arvioitu kaikki asiaan liittyvät objektiiviset ja määrällisesti mitattavat tekijät, jotka vaikuttavat yhteisön tuottajien tilanteeseen. Tarkasteltavana olevan tuotteen osalta on arvioitu kulutusta, tuotantokapasiteettia, tuotantoa, kapasiteetin käyttöastetta, työllisyyttä, tuottavuutta, kokonaismyyntiä ja markkinaosuutta koskevien yhteisön tietojen kehitystä. Nämä tiedot perustuvat Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin suhdannetutkimuksella keräämiin tilastotietoihin. Yrityskohtaiset tiedot perustuvat yhteistyössä toimineiden tuottajien antamiin vuosia 2000–2003 koskeviin tietoihin kassavirroista, sijoitetun pääoman tuotosta, varastoista, hinnoista, hinnan alittavuudesta ja kannattavuudesta.

(44)

Olisi huomattava alusta alkaen, että lohen nostamista edeltävä lohenviljelyn tuotantosykli on yhteisössä, kuten muuallakin, pitkä ja melko joustamaton ja että lohet on nostamisen jälkeen myytävä viipymättä, sillä niitä ei voida varastoida muutamaa päivää kauemmin, ellei niitä pakasteta. Pakastaminen on kallista ja joka tapauksessa yhteisössä on rajoitetut pakastamisvalmiudet. Sen vuoksi tuotantotaso on suunniteltava ainakin kaksi vuotta etukäteen ja sitä voidaan tämän jälkeen muuttaa vain marginaalisesti. Näin ollen ylitarjonnan vaikutus tuotantoon tapahtuu viipeellä, mutta vaikutus hintoihin on nopea ja vakava.

(45)

Tarkasteltavana olevan tuotteen kulutus yhteisössä määritettiin kaikkien yhteisön tuottajien kokonaistuotannon ja Eurostatin ilmoittaman, tarkasteltavana olevan tuotteen yhteisöön suuntautuvan kokonaistuonnin perusteella, ja siitä vähennettiin vienti Euroopan yhteisöstä.

(46)

Vuosina 2000–2003 kulutus kasvoi yhteisössä 21,7 prosenttia 507 705 tonnista 618 038 tonniin.

(47)

Olisi huomattava, että lohen hintajousto on melko suuri ja että kulutuksen selvästi suurempi kasvu vuonna 2003 voidaan sen vuoksi ainakin osittain selittää tukkuhintojen alenemisella.

(48)

Viljellyn lohen tuotantoa rajoitetaan Euroopan yhteisössä jäsenvaltioiden myöntämillä luvilla, joissa määritetään sellaisten elävien kalojen enimmäismäärä, joita voidaan pitää vedessä tietyssä paikassa tiettynä aikana. Kapasiteettia koskevat luvut perustuvat luvan kattamiin kokonaismääriin eivätkä siihen, kuinka monta kalaa voidaan pitää yhteisön tuottajien käyttämissä häkeissä. Lupien hakemisesta ja ylläpitämisestä aiheutuvat kustannukset ovat melko pieniä, ja sen vuoksi ylikapasiteetin ylläpitokustannukset ovat myös alhaiset.

(49)

Teoreettinen tuotantokapasiteetti pysyi vakaana vuosina 2000–2002, mutta tutkimuksen mukaan se kasvoi 2,2 prosenttia vuosina 2002–2003.

(50)

Kapasiteetin käyttöaste (eli vedessä olevien kalojen määrä verrattuna luvan kattamaan määrään) oli 43 prosenttia vuonna 2000 ja kasvoi 48 prosenttiin vuonna 2001 ja kasvoi edelleen 55 prosenttiin vuonna 2003. Tämä kuvastaa sitä, että tuotanto kasvoi vuosina 2000–2003 nopeammin kuin lupien kattama kapasiteetti, joka kasvoi vain 2,2 prosenttia.

(51)

Tuotanto (nostetut kalat) oli 146 664 tonnia vuonna 2000 ja se kasvoi 190 903 tonniin vuonna 2003 eli 30 prosenttia. Edellisenä vuonna tuotanto oli kasvanut 13,7 prosenttia.

(52)

Olisi huomattava, että pitkän tuotantosyklin vuoksi tuotanto suunnitellaan ainakin kaksi vuotta etukäteen ja että kun tuotantosykli on käynnistynyt, tuotantotasoa voidaan muuttaa ainoastaan marginaalisesti.

(53)

Tarkasteltavana olevaan tuotteeseen liittyvä työllisyys oli 1 269 vuonna 2000 ja se aleni 1 193:een vuonna 2003 eli kuusi prosenttia, mutta sen kehitys oli epävakaata. Alan työllisyys toipui hieman vuonna 2002.

(54)

Tuottavuus on jatkuvasti parantunut koko tarkasteltavana olevan jakson aikana. Tuottavuus oli 115 tonnia vuonna 2000 ja 160 tonnia vuonna 2003. Tämä on osoitus siitä, että automaattisia ruokintajärjestelmiä ja muita työvoimaa säästäviä laitteita käytetään yhä enemmän ja että lisääntyvät tappiot aiheuttavat paineita kustannusten vähentämiseen.

(55)

Vuosina 2000–2002 yhteisön tuottajien samankaltaisen tuotteen myynti kasvoi 14,3 prosenttia 134 916 tonnista 154 171 tonniin. Samanaikaisesti sen kanssa myös kulutus kasvoi 8,5 prosenttia kyseisellä jaksolla. Vuosina 2002–2003 yhteisön tuottajien myynti lisääntyi 5,1 prosenttia 154 171 tonnista 162 090 tonniin, mutta kulutus kasvoi 10,3 prosenttia vuosina 2002–2003.

(56)

Yhteisön tuottajien markkinaosuus oli 26,5 prosenttia vuonna 2000 ja se kasvoi 28,1 prosenttiin vuonna 2001. Se pysyi tällä tasolla vuonna 2002, mutta vuonna 2003 se aleni 1,9 prosenttiyksikköä (6,7 prosenttia) 26,1 prosenttiin, joka on alhaisin tällä jaksolla todettu osuus. Tämä kuvastaa sitä, että tuonti kasvoi vuonna 2003 sekä absoluuttisesti että suhteessa kulutukseen.

(57)

Kassavirtaa voitiin tarkastella vain yhteistyössä toimineiden tarkasteltavana olevaa tuotetta valmistavien yritysten tasolla eikä yksinomaan suhteessa tarkasteltavana olevaan tuotteeseen. Siksi tätä indikaattoria pidettiin vähemmän merkityksellisenä kuin muita indikaattoreita. Voidaan kuitenkin havaita, että kassavirta oli voimakkaasti negatiivinen vuosina 2001–2003.

(58)

Myös sijoitetun pääoman tuottoa voitiin tarkastella vain yhteistyössä toimineiden tarkasteltavana olevaa tuotetta valmistavien yritysten tasolla eikä yksinomaan suhteessa tarkasteltavana olevaan tuotteeseen. Siksi tätä indikaattoria pidettiin vähemmän merkityksellisenä kuin muita indikaattoreita. Voidaan kuitenkin havaita, että sijoitetun pääoman tuotto aleni 34 prosentista vuonna 2000 lähes nollaan vuosina 2001 ja 2002 ja – 20 prosenttiin vuonna 2003.

(59)

Samankaltaisen tuotteen keskimääräinen hinta aleni 20,3 prosenttia vuosina 2000–2003, ja aleneminen tapahtui tasaisesti kyseisellä jaksolla. Hinnat olivat alhaisimmillaan vuonna 2003 (2,79 euroa/kg).

(60)

Käytettävissä olevien tietojen mukaan vuoden 2004 ensimmäisenä neljänneksenä yhteisön tuottajien myynnin keskimääräinen yksikköhinta nousi hiukan keskimääräisten tuontihintojen lievän nousun mukaisesti, mutta kääntyi tämän jälkeen laskuun. Viimeisimpien tietojen mukaan hintojen lasku jatkuu ja ne ovat nyt hyvin alhaiset.

(61)

Yksi osapuoli väitti (viitaten vuotuisiin keskimääräisiin valuuttakursseihin), että hintojen aleneminen ei ollut yhtä suurta puntina ilmaistuna. Komissio on kuitenkin johdonmukaisesti käyttänyt euroa valuuttayksikkönä kaupan suojatoimenpiteitä koskevissa tapauksissa.

(62)

Hintakehityksen lisäksi myös kustannusten kehitys on otettava huomioon. Kustannukset olivat 3,0–3,2 euroa/kg vuosina 2000–2003.

(63)

Yhteisön tuottajien myynnin kannattavuus yhteisössä oli 7,3 prosenttia vuonna 2000, mutta se aleni – 3,3 prosenttiin vuonna 2001. Tappiot lieventyivät vuonna 2002 ( 2,5 prosenttia), mutta kannattavuus aleni jälleen – 17,1 prosenttiin vuonna 2003. Kun tuonti kasvoi korkeimmalle tasolleen ja keskimääräinen tuontihinta aleni kaikkein alhaisimmilleen (2,54 euroa/kg) vuonna 2003, myös yhteisön tuotteen keskihinta aleni alhaisimmilleen (2,79 euroa/kg). Yhteisön tuottajien myynnin kannattavuuden väheneminen vuosina 2000–2003 tapahtui samaan aikaan kuin yhteisön tuottajien tuotteen kilokohtainen hinta aleni 3,50 eurosta 2,79 euroon.

(64)

Varastoilla tarkoitetaan tässä vedessä olevia eläviä kaloja. Yhteisön tuottajilla, kuten kaikilla muillakin tuottajilla, on vähäiset varastot nostettuja kaloja, sillä ne on myytävä viipymättä. Sen vuoksi loppuvarastojen väheneminen merkitsee sellaisten elävien kalojen määrän vähentymistä, jotka on tarkoitus nostaa tulevaisuudessa. Näin ollen tässä tapauksessa varastojen määrän aleneminen osoittaa vahingon lisääntymistä.

(65)

Vuonna 2000 varastot olivat 36 332 tonnia ja ne kasvoivat 53 178 tonniin vuonna 2002 ja alenivat tämän jälkeen 43 024 tonniin vuonna 2003. Varastot vähenivät siis 19,1 prosenttia vuoden 2002 ja 2003 välisenä aikana.

(66)

Tutkimuksen mukaan vuosina 2000–2003 ja erityisesti vuosina 2002 ja 2003 tarkasteltavana olevaa tuotetta on tuotu yhä enemmän yhteisön markkinoille.

(67)

Yhteisön tuottajien teoreettinen tuotantokapasiteetti oli vuosina 2000–2002 jotakuinkin vakaa, vaikka tuotanto kasvoi 14,8 prosenttia. Kapasiteetin käyttöaste kasvoikin 43 prosentista 50 prosenttiin tänä aikana. Vedessä olevien elävien kalojen varastot kasvoivat myös. Työllisyys aleni hieman, kun taas tuottavuus lisääntyi lähinnä koneiden lisääntyneen käytön ansiosta.

(68)

Myyntimäärä kasvoi 14,3 prosenttia vuosina 2000–2002 (kulutus kasvoi 8,5 prosenttia) ja yhteisön tuottajien markkinaosuus kasvoi 26,5 prosentista 28,0 prosenttiin.

(69)

Hinnat alenivat kuitenkin 13,7 prosenttia vuosina 2000–2002 ja siitä huolimatta, että kustannukset alenivat hieman vuonna 2002 (osittain kapasiteetin käyttöasteen ja tuottavuuden paranemisesta johtuen), kannattavuus aleni vuoden 2000 7,3 prosentista – 3,3 prosenttiin vuonna 2001 ja – 2,5 prosenttiin vuonna 2002. Myös sijoitetun pääoman tuoton ja kassavirran kehitys oli negatiivinen tänä aikana.

(70)

Yhteisön tuottajien asema heikentyi huomattavasti vuosina 2002–2003. Vaikka tuotantokapasiteetti ja tuotanto kasvoivat, tuotantokapasiteetin kasvu oli vähäistä (2,2 prosenttia) verrattuna kulutuksen kasvuun kyseisenä vuonna. Koska tuotantosykli on pitkä, tuotannon taso määritellään vähintään kaksi vuotta etukäteen. Tuotannon kasvu olikin aiemmin tehtyjen tuotantosuunnitelmien mukaista. Tuotannon kasvua itsessään ei tämän vuoksi olisi pidettävä merkkinä siitä, että yhteisön tuotannonalan tilanne oli terve vuonna 2003. Tuotannon kasvu johti kapasiteetin käyttöasteen ja tuottavuuden paranemiseen.

(71)

Kaikkien muiden indikaattoreiden kehitys oli negatiivista. Vedessä olevien kalojen varastot vähenivät 19,1 prosenttia. Vaikka kulutus kasvoi 10,3 prosenttia, yhteisön tuottajien myynti lisääntyi vain 5,1 prosenttia ja niiden markkinaosuus pieneni 6,7 prosenttia. Markkinaosuus pieneni lisäksi hintojen laskusuuntauksen aikaan, jolloin yhteisön tuotannonalan oli pakko alentaa hintojaan saadakseen tuotantonsa kaupaksi. Hinnat laskivat vielä 7,6 prosenttia lisää vuoden 2002 tasosta (ja ne olivat 20,3 prosenttia alhaisemmat kuin vuonna 2000), kun taas kustannukset nousivat nelivuotiskauden keskiarvoonsa. Tämä johti kannattavuuden jyrkkään laskuun, ja yhteisön tuottajien myynnin kannattavuus oli – 17,1 prosenttia. Nämä tappiot myötävaikuttivat siihen, että sijoitetun pääoman tuotto aleni – 20 prosenttiin. Vaikka kassavirta näytti parantuvan, tämä johtui tosiasiassa vedessä olevien kalojen varastojen pienenemisestä ja jälleeninvestointimahdollisuuksien puuttumisesta.

(72)

On väitetty, että suuremmat tuottajat eivät ole kärsineet vahinkoa. Muistutetakoon kuitenkin, että yhteisön tuottajiin, joiden osalta on todettu vakavan vahingon olemassaolo, kuuluu useita suuria tuottajia.

(73)

Kaikki nämä tekijät huomioon ottaen päätellään, että yhteisön tuottajille on aiheutunut vakavaa vahinkoa eli niiden asema on yleisesti ottaen heikentynyt merkittävästi.

(74)

Jotta voidaan tutkia, onko tuonnin lisääntymisen ja vakavan vahingon välillä syy-yhteyttä, ja varmistaa, että muiden tekijöiden aiheuttamaa vahinkoa ei panna tuonnin lisääntymisen tiliin, vahingon aiheuttajiksi arveltujen tekijöiden vahingolliset vaikutukset on eroteltu toisistaan, vahingolliset vaikutukset on jaettu niiden taustalla oleville vahinkoa aiheuttaville tekijöille ja sen jälkeen, kun vahinko oli jaettu kaikille todetuille vahinkoa aiheuttaville tekijöille, määritettiin, onko tuonnin lisääntyminen vakavan vahingon ”aito ja merkittävä” syy.

(75)

Kuten edellä todetaan, vuosina 2000–2003 ja erityisesti vuosina 2002–2003 tarkasteltavana olevaa tuotetta on tuotu yhä enemmän yhteisön markkinoille.

(76)

Viljelty lohi on pohjimmiltaan hyödyketuote, ja tarkasteltavana oleva tuote ja samankaltainen tuote kilpailevat pääasiassa hinnalla. Vaikka yksi osapuoli väitti, että Chilestä tuleva tuonti on kyseisen tuotteen hinnan sopeuttaja, on yleisesti hyväksytty, että erityisesti Norjasta tuleva tuonti hallitsee markkinoita ja sopeuttaa hinnat. Sen vuoksi jopa vähäinen hinnan alittavuus johtaa yhteisön tuottajien hintojen alenemiseen.

(77)

Tässä tapauksessa merkittävin tuonnin lisääntymisen aiheuttama vahingollinen vaikutus oli yhteisön tuottajille aiheutuneet suuret tappiot. Koska tuonti hallitsee markkinoita ja sopeuttaa hinnat, tuonnin lisääntyminen alensi hintoja koko yhteisössä. Jos tuonti olisi lisääntynyt vähemmän, hintoihin kohdistunut paine olisi myös ollut lievempi. Jos kysyntä yhteisön markkinoilla olisi pystynyt tyydyttämään tällaisen tuonnin lisääntymisen huomattavasti korkeammilla hinnoilla, on mahdollista, että yhteisön tuottajille ei olisi aiheutunut vakavaa vahinkoa, vaikka tuonnin lisääntyminen olisi johtanut yhteisön tuottajien myynnin vähenemiseen ja markkinaosuuden pienenemiseen.

(78)

Vuosina 2000–2002 tuontihinnat alenivat 19 prosenttia. Yhteisön tuottajien hinnat seurasivat läheisesti tätä kehityssuuntausta. Vaikka yhteisön tuottajien myynnin markkinaosuus yhteisössä kasvoi tänä aikana, tämä kuvasti aiempina vuosina tehtyjä tuotantopäätöksiä ja yhteisön tuottajat myivät tappiolla sekä vuonna 2001 että 2002.

(79)

Vuosina 2002 ja 2003 tuonti kasvoi 15 prosenttia. Tuonnin markkinaosuus kasvoi 72 prosentista 73,9 prosenttiin samalla kun yhteisön tuottajien markkinaosuus pieneni 28 prosentista 26,1 prosenttiin. Tänä aikana tuonti lisääntyi 236 prosentista 239 prosenttiin yhteisön tuotannosta. Tuonti näyttää siis lisääntyneen sekä suhteessa yhteisön tuotantoon että kulutukseen yhteisön tuottajien kustannuksella.

(80)

Tuonnin lisääntymisen tärkein merkitys on sen vaikutus yhteisön tuottajien hintoihin ja kannattavuuteen. Kuten edellä todetaan, on yleisesti hyväksyttyä, että erityisesti Norjasta tuleva tuonti hallitsee viljellyn lohen yhteisömarkkinoita. Sen vuoksi hinnan alittavuuden mahdollisuutta on tutkittu sen määrittämiseksi, ovatko alhaiset tuontihinnat tosiasiallisesti alentaneet yhteisön tuottajien hintoja.

(81)

Hinnan alittavuuden tason määrittelemiseksi hintatietoja tarkasteltiin verrattavissa olevien ajanjaksojen osalta samassa kaupan portaassa ja samanlaisille asiakkaille tapahtuneen myynnin osalta. Yhteisön tuottajien veloittamien keskimääräisten ex-Glasgow- hintojen ja vientiä harjoittavien tuottajien yhteisön tuojilta laskuttamien hintojen (CIF-hinnat yhteisön rajalla tulli mukaan luettuna) vertailu osoittaa, että tuontihinnat olivat 3,1–7,1 prosenttia alhaisemmat kuin kotimarkkinahinnat viimeisten kolmen vuoden aikana. Tämä näyttää johtaneen yhteisön tuottajien hintojen alenemiseen, koska tuonnin suuren markkinaosuuden vuoksi se sopeuttaa hinnat markkinoilla. Erityisesti voidaan todeta, että tuonnin lisääntyminen yhä alhaisemmin hinnoin vuoden 2003 kolmanteen vuosineljännekseen asti pakotti yhteisön tuottajat jatkuvasti alentamaan hintojaan vuoden 2003 kolmanteen vuosineljännekseen asti, ja tämä aiheutti tappioita yhteisön tuottajille kyseisenä vuotena.

(82)

Tuontihintojen ja yhteisön tuottajien hintojen välinen suora vertailu vahvistaa tämän. Kilokohtaiset tuontihinnat, tulli mukaan luettuna, alenivat 28,5 prosenttia 3,62 eurosta 2,59 euroon vuosina 2000–2003. Samana aikana samankaltaisen tuotteen keskimääräinen kilohinta aleni tasaisesti 20 prosenttia 3,50 eurosta 2,79 euroon.

(83)

Vuosina 2002 ja 2003 tuonnin keskimääräinen yksikköhinta, tulli mukaan luettuna, aleni 2,93 eurosta 2,59 euroon kilolta. Koska tuonti kasvoi korkeimpaan tasoonsa ja tuonnin keskimääräinen hinta aleni alhaisimpaan tasoonsa (2,59 euroa/kg tullattuna), tuontihintojen lasku alensi yhteisön tuottajien hintoja ja yhteisön tuotteen keskimääräinen hinta laski alhaisimpaan arvoonsa (2,79 euroa/kg). Yhteisön tuotteen keskimääräinen kilokohtainen yksikköhinta (mukautettu ex Glasgow -tasolle) aleni 8 prosenttia 3,02 eurosta 2,79 euroon.

(84)

Yhteisön tuottajien hintojen aleneminen näyttää olevan pääsyy niiden kannattavuuden huomattavaan laskuun. Vuonna 2000 yhteisön tuottajien kilokohtaiset kustannukset olivat 3,1 euroa ja niiden myyntihinnat (mukautettu ex Glasgow -tasolle) oli 3,50 euroa ja voitto 7,3 prosenttia. Vaikka yhteisön tuottajien kapasiteetin käyttöaste, tuotanto, tuottavuus, elävien kalojen varastot, myynti ja markkinaosuus kasvoivat kaikki vuosina 2001 ja 2002, niille aiheutui tappioita, sijoitetun pääoman tuotto väheni, kassavirta oli negatiivinen ja niiden myyntihinnat (mukautettu ex Glasgow -tasolle) alenivat 3,23 eurosta 3,02 euroon. Myös kustannukset alenivat lievän nousun jälkeen 3,2 euroon vuonna 2001 ja 3,0 euroon vuonna 2002. Lisäksi työllisyys väheni.

(85)

Vuonna 2003 hinnat (mukautettu ex Glasgow -tasolle) alenivat 2,79 euroon alhaisin hinnoin tapahtuvan tuonnin aiheuttamien paineiden vuoksi ja kun kustannukset olivat samalla tasolla kuin vuonna 2000 (3,1 euroa), yhteisön tuottajille aiheutui 17,1 prosentin tappio. Tästä on osoituksena sijoitetun pääoman tuoton väheneminen ja kassavirran kääntyminen negatiiviseksi. Samanaikaisesti yhteisön tuottajien myyntimäärät kasvoivat vain 5,1 prosenttia kulutuksen kasvaessa 10,3 prosenttia ja niiden markkinaosuus pieneni 1,9 prosenttiyksikköä, samalla kun tuonnin määrä ja markkinaosuus kasvoivat. Vaikka kapasiteetti, kapasiteetin käyttöaste, tuotanto ja tuottavuus lisääntyivät ja työllisyys pysyi vakaana, alhaisin hinnoin tapahtuvan tuonnin lisääntymisen vaikutus kapasiteetin käyttöasteeseen, tuottavuuteen ja työllisyyteen tapahtuu viipeellä. Tuotannon oletetaan alenevan tuonnin lisääntymisen vuoksi, koska elävien kalojen varastot pienenivät vuonna 2003.

(86)

Edellä mainituista syistä päätellään, että tuonnin lisääntyminen korreloi yhteisön tuottajille aiheutuneen vakavan vahingon kanssa ja että alhaisin hinnoin tapahtuvan tuonnin lisääntyminen on aiheuttanut yhteisön tuottajille vahingollisia vaikutuksia, jotka ovat näkyneet erityisesti paineina hintojen alentamiseen yhteisön markkinoilla ja aiheuttaneet suuria tappioita yhteisön tuottajille.

(87)

Yksi osapuoli väitti, että kulutus on vähentynyt Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuonna 2003 ja että tämä on aiheuttanut vahinkoa yhteisön tuottajille. Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoita ei voida kuitenkaan tarkastella erillään koko yhteisön markkinoista. Kulutus Euroopan yhteisössä kasvoi 21,7 prosenttia vuosina 2000–2003 ja 12,2 prosenttia vuosina 2002–2003. Sen vuoksi yhteisön tuottajille vuonna 2003 aiheutuneiden merkittävien tappioiden ensisijaisena syynä ovat alhaiset hinnat eikä väitetty kulutuksen vähentyminen.

(88)

Vientimäärän vaihteluita on myös tutkittu. Vienti lisääntyi koko tarkasteltavana olevana ajanjaksona ja jopa kaksinkertaistui vuosina 2002–2003, koska yhteisön tuottajat pyrkivät lisäämään vientiään yhteisön markkinoiden erittäin heikon tilanteen vuoksi. Sen vuoksi päätellään yhden osapuolen vastakkaisista väitteistä huolimatta, että vientimäärän muutokset eivät olleet syynä yhteisön tuottajille aiheutuneeseen vakavaan vahinkoon. Kannattavuutta koskevat tiedot perustuvat joka tapauksessa pelkästään yhteisön myyntiin.

(89)

On myös tutkittu, johtuivatko vahingolliset vaikutukset yhteisön tuottajien liikakapasiteetista. Teoreettinen kapasiteetti kasvoi tutkimusajanjaksona 2,2 prosenttia vuosina 2000–2003, mikä on huomattavasti vähemmän kuin tuotannon ja kulutuksen kasvu. Kuten edellä todetaan, teoreettinen kapasiteetti on elävien kalojen kokonaismäärä, jolle jäsenvaltio on myöntänyt lupia. Lupien haku- ja ylläpitokustannukset ovat alhaiset. Suurimmat kustannukset aiheutuvat smolteista, kalanruuasta ja työvoimasta. Sen vuoksi päätellään, että teoreettisen kapasiteetin kasvulla ei ollut vahingollisia vaikutuksia yhteisön tuottajiin.

(90)

Eräät viejät väittivät, että lohen hinnan alentuminen yhteisön markkinoilla johtuu yhteisön tuotteen ylitarjonnasta. Tuonti lisääntyi kuitenkin 15 prosenttia vuonna 2003, kun taas yhteisön tuottajien myynti yhteisössä kasvoi vain 5,1 prosenttia. Lisäksi yhteisön markkinoita hallitsee tuonti eivätkä yhteisön tuottajat. Kaikkien osapuolten vuosien 2002 ja 2003 hintakehityksen tutkiminen osoittaa selvästi, että tuontituotteet myytiin jatkuvasti halvemmalla kuin yhteisön tuotteet ja että yhteisön tuottajien hinnat alenivat tuontihintoja seuraten. Yhteisön tuottajien välisen kilpailun vaikutus tasapainottaa itse itsensä. Yhden tuottajan voitto kompensoi toiselle tuottajalle aiheutuneet tappiot muiden seikkojen pysyessä muuttumattomina. Sen vuoksi päätellään, että yhteisön tuottajien välinen kilpailu ei aiheuttanut todettua vakavaa vahinkoa.

(91)

Yksi osapuoli väitti, että vuosina 2002 ja 2003 Irlannissa havaittu normaalia suurempi kuolleisuus sekä kyseisellä jaksolla Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa sattuneet taudinpurkaukset olisivat saattaneet lisätä tuotantokustannuksia ja häiritä eräiden tuottajien tavanomaista tuotantosykliä. Nämä tapaukset koskivat kuitenkin vain muutamia viljelylaitoksia. Lisäksi yhteisön tuottajien tuotantokustannukset alenivat vuonna 2002 ja olivat lähellä nelivuotiskauden keskiarvoa vuonna 2003, kuten jäljempänä olevassa taulukossa esitetään. Sen vuoksi päätellään, että tavallista korkeampi kuolleisuus ei ollut syynä merkittäviin vahingollisiin vaikutuksiin.

(92)

Väitettiin, että Norjan tuotannonalan tuotantokustannukset ovat yhteisön tuottajia alhaisemmat ja että tämä on syy tuonnin lisääntymiseen ja vakavaan vahinkoon yhdessä sen kanssa, että yhteisön tuottajat eivät pystyneet alentamaan tuotantokustannuksia. Käytettävissä olevien tietojen mukaan Norjalla on hintaetu eräiden kustannusten osalta, mutta yhteisön tuottajilla on puolestaan hintaetu eräiden muiden kustannusten osalta. Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että vaikka yhteisön tuottajille aiheutuu tällä hetkellä merkittäviä tappioita markkinoilla, sama pätee myös norjalaisiin tuottajiin. Kuten 8.2.12 kohdassa todetaan, yhteisön tuottajien tappiot olivat – 17,1 prosenttia vuonna 2003. Norjan hallituksen tietojen mukaan otantaan kuuluneiden 148 lohen- ja kirjolohenviljelylaitoksen tappiot olivat – 12,1 prosenttia vuonna 2003. Lisäksi norjalaisilla tuottajilla on suuret velat, jotka muodostavat suuren osan niiden kokonaiskustannuksista. Niiden kokonaisvelka (oma pääoma ja varaukset pois luettuina) oli 6,3 miljardia Norjan kruunua (noin 750 miljoonaa euroa), kun kokonaisliikevaihto oli 5,6 miljardia Norjan kruunua (6) (noin 670 miljoonaa euroa). Tämä on eräissä tapauksissa johtanut siihen, että norjalaiset tuottajat ovat tosiasiallisesti norjalaisten pankkien omistuksessa. Sen vuoksi päätellään, että vaikka pieniä eroja voi ollakin, yhteisön tuottajien ja vientiä harjoittavien tuottajien keskimääräisten tuotantokustannusten mahdolliset erot eivät olleet aiheutuneen vakavan vahingon olennaisena syynä.

(93)

Yksi osapuoli väitti, että Skotlannin syrjäisillä alueilla infrastruktuuri on heikompi ja että tämä lisäisi kustannuksia ja voisi aiheuttaa vahinkoa yhteisön tuottajille. Tältä osin huomautetaan, että Norjan kalanviljely, joka on markkinajohtaja yhteisössä, tapahtuu usein syrjäisillä seuduilla, joissa liikenneinfrastruktuuri on suhteellisen heikko.

(94)

Kuljetuskustannusten osuus viljellyn lohen tuotannon kokonaiskustannuksista ei ole suuri ja se riippuu tavaran alkuperästä sekä sen aiotusta määräpaikasta. Kokonaisuutena Norjasta, Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Irlannista yhteisön markkinoille suuntautuvien kuljetusten kustannusten ei katsota poikkeavan toisistaan merkittävästi. Lisäksi vientiä harjoittavien tuottajien (jotka sijaitsevat Euroopan yhteisön ulkopuolella) kuljetuskustannukset ovat todennäköisesti yleensä korkeammat silloin, kun ne myyvät yhteisön markkinoille. Sen vuoksi Skotlannin korkeampien kuljetuskustannusten ei katsota vaikuttaneen yhteisön tuottajille aiheutuneeseen vahinkoon.

(95)

Ei myöskään ole esitetty todisteita siitä, että kuljetuskustannukset olisivat nousseet Skotlannissa viime vuosina, ja sen vuoksi korkeammat kuljetuskustannukset eivät voi olla syynä yhteisön tuottajien kärsineiden tappioiden lisääntymiseen viime aikoina.

(96)

Yhteisön tiukemman ympäristö- ja terveydensuojelulainsäädännön, kolmansien maiden tuontirajoitusten, lohta koskevien tieteellisten raporttien ja tiedotusvälineiden aiheen käsittelystä johtuneiden huonojen mielikuvien väitettiin osaltaan vaikuttaneen yhteisön tuottajille aiheutuneeseen vahinkoon. Väitteille ei kuitenkaan esitetty näyttöä eikä niitä valotettu tämän enempää. Näin ollen mainittuja tekijöitä ei voida pitää merkityksellisinä syinä yhteisön tuottajille aiheutuneeseen vakavaan vahinkoon. Tutkimuksen lopullisessa vaiheessa ei havaittu muita vahinkoa aiheuttavia tekijöitä, jotka voisivat mahdollisesti olla merkittäviä.

(97)

Tuonnin kasvulla oli ainoastaan vähäinen kielteinen vaikutus yhteisön tuottajien myymiin määriin, vaikka niiden myynti ja markkinaosuus vähenivät hiukan vuonna 2003. Näyttää kuitenkin siltä, että tuonnin huomattavalla kasvulla oli tuhoisa vaikutus yhteisön tuottajien kannattavuuteen, sillä se aiheutti hintojen alenemisen. Koska tuonti hallitsee markkinoita (tuonnin markkinaosuus on noin 70–75 prosenttia), tuontihintojen aleneminen johti yhteisön tuottajien hintojen merkittävään alenemiseen. Tämä aiheutti suuria tappioita yhteisön tuottajille. Alhaisin hinnoin tapahtuvan tuonnin lisäksi ei todettu muita tekijöitä, jotka olisivat saattaneet myötävaikuttaa vahingon syntymiseen.

(98)

Koska muut tiedossa olevat tekijät eivät aiheuttaneet merkittäviä vahingollisia vaikutuksia, päätellään, että alhaisin hinnoin tapahtuvan tuonnin lisääntymisen ja yhteisön tuottajille aiheutuneen vakavan vahingon välillä on aito ja huomattava yhteys.

(99)

Tutkimuksen päätelmien analyysi vahvistaa sen, että yhteisön tuottajille on aiheutunut vakavaa vahinkoa ja että sen korjaamiseksi ja lisävahingon estämiseksi tarvitaan lopullisia suojatoimenpiteitä.

(100)

Viljellyn lohen tuotanto on yhteisössä riittämätöntä kysynnän tyydyttämiseksi ja sen vuoksi on tarpeen varmistaa, että toteutettavat toimenpiteet eivät estä vientiä harjoittavien tuottajien pääsyä yhteisön markkinoille. Koska tärkein yhteisön tuottajille aiheutuneen vahingon syy on suuret tuontimäärät, jotka johtavat alhaisiin hintoihin sekä hintojen alenemiseen ja hinnankorotusten estymiseen, toteutettavien toimenpiteiden olisi oltava sellaiset, että ne korjaavat vakavan vahingon ja helpottavat mukautumista. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi toimenpiteillä pyritään hintojen väliaikaiseen vakauttamiseen, joka ei rajoita tarpeettomasti tarjontaa ja antaa yhteisön tuottajille aikaa mukautua halpatuonnin aiheuttamaan lisääntyneeseen kilpailuun tulevaisuudessa.

(101)

Väliaikaiset suojatoimenpiteet olivat yksinomaan tariffikiintiöitä. Myös väliaikaisten toimenpiteiden voimassaolon aikana yhteisöön tuotiin edelleen viljeltyä lohta hinnoilla, jotka olivat huomattavasti yhteisön tuottajien tuotantokustannuksia alemmat. Tämän vuoksi olisi toteutettava toimenpiteitä, joiden vaikutuksesta hinnat nousevat sellaiselle tasolle, jolla yhteisön tuottajat saavat edes katettua kaikki kustannuksensa. Näin pystyttäneen helpottamaan mukautumista varmistamalla, että yhteisön tuottajille ei enää nyt kyseessä olevien toimenpiteiden voimassaolon aikana aiheudu tappioita, jotka estäisivät niitä hankkimasta rahoitusta mukautumisen ja rakenneuudistusten edellyttämiin toimenpiteisiin. Tarkasteltiin, olisiko hintojen nostamiseksi otettava käyttöön tariffikiintiöt, joiden tullivapaa osuus olisi hyvin pieni. Vaikka tällaisella toimenpiteellä voitaisiin odottaa olevan vaikutuksia hintoihin, lähestymistapaa ei kuitenkaan pidetty soveltuvana, sillä viljellyn lohen kasvavia markkinoita ei pitäisi rajoittaa kohtuuttomasti. Tämän vuoksi olisi kaikessa yhteisöön tulevassa viljellyn lohen tuonnissa olisi otettava käyttöön hintatekijöitä. Yhteisön tuottajien keskimääräisten tuotantokustannusten on todettu vuonna 2003 olleen 3,10 euroa/kg. Yhteisön tuottajien tuotteiden hintalisä on kuitenkin yleensä jopa noin 10 prosenttia suurempi kuin tuontituotteen hintalisä. Tämän vuoksi päätellään, että tuoreen lohen tuonnin hintatasoksi olisi vahvistettava 2 850 euroa tonnilta. Tällöin yhteisön tuottajat voisivat hintatekijän alhaisuudesta huolimatta myydä niin, että ne kattaisivat suunnilleen kustannuksensa. On väitetty, että vähimmäishintoja koskevia sitoumuksia ei aiemmissa tapauksissa ollut noudatettu. Vaikka näin saattaa ollakin, nyt kyseessä oleviin toimenpiteisiin ei liity sitoumuksia, vaan niillä asetetaan tuontihinnoille taso, jota alemmilla hinnoilla myytäessä on maksettava tullia, jonka kiertäminen on tullipetos. Eräät osapuolet kannattivat paljoustullia tai arvotullia tuonnin vähimmäishintojen asettamisen sijaan. Tällaisen tullin käyttöönotto veisi kuitenkin rahaa markkinoilta, mistä syystä katsotaan, että vähimmäishinnan asettaminen tuonnille on keskipitkällä aikavälillä parempi ratkaisu. Kaikesta huolimatta pidetään aiheellisena mukautumisen helpottamiseksi ottaa käyttöön paljoustulli siirtymäkauden ajaksi jäljempänä kuvatulla tavalla.

(102)

On väitetty, että koska jäädytetyn lohen hinnat ovat tuoreen lohen hintoja alhaisemmat tuotantokustannusten rakenteen pienen eron vuoksi, saman tuontihinnan soveltaminen johtaisi jäädytetyn lohen sulkemiseen pois yhteisön markkinoilta. Tällä perusteella väitetään, että erilaisten kustannustekijöiden vuoksi jäädytetylle lohelle olisi vahvistettava alhaisempi tuontihinta ja että kaikkien hintatekijöiden olisi oltava alhaisemmat jäädytetylle kuin tuoreelle lohelle. Koska markkinoilla näyttää olevan noin 4 prosentin hinnanero, katsotaan aiheelliseksi vahvistaa jäädytetylle lohelle tätä eroa kuvastava alhaisempi tuontihinta. Jäädytetyn viljellyn lohen tuontihinnan tason olisi siis oltava 2 736 euroa.

(103)

Eräs osapuoli väitti, että kaksi eri hintatasoa tekisi järjestelmästä monimutkaisen viranomaisten kannalta ja että petosten mahdollisuus saapumispaikalla lisääntyisi, mutta näille väitteille ei ole esitetty käytännön perusteita; tullipetoksistahan voidaan määrätä seuraamuksia. Toisaalta väitettiin, että viljeltyyn loheen olisi sovellettava erilaisia hintajärjestelmiä sen mukaan, mikä sen lopullinen käyttötarkoitus on (onko se tarkoitettu jalostettavaksi vai vähittäismyyntiin). Tätä olisi huomattavasti vaikeampi valvoa, joten tällaista järjestelmää ei käytännön syistä pidetty näissä olosuhteissa toteuttamiskelpoisena.

(104)

Koska markkinahinnat ovat tällä hetkellä alhaisemmat ja jotta voitaisiin ehkäistä erityisesti jalostusteollisuudelle aiheutuvia markkinahäiriöitä, hintatekijä olisi otettava käyttöön asteittain tietyn siirtymäajan kuluessa. Näin markkinat voivat sopeutua vahvistettavaan tuontihintaan asteittain. Tältä osin väitetiin toisaalta, että siirtymäajan olisi oltava pitkä, jotta jalostajat voisivat sopeutua hintojen nousuun asteittain, ja toisaalta, että sen olisi oltava lyhyt, koska yhteisön tuottajien tilanne on vaikea. Siirtymäajan olisi kestettävä lopullisten suojatoimenpiteiden voimaantulopäivästä 15 päivään huhtikuuta 2005, ja tänä aikana olisi sovellettava vähimmäistuontihintaa, joka on 2 700 euroa tonnilta tuoretta lohta ja 2 592 euroa tonnilta jäädytettyä lohta.

(105)

Hintatekijän olisi lopullisessa vaiheessa oltava muuttuva tulli. Jos tuonnin hinta on CIF yhteisön rajalla -tasolla vähintään vahvistetun tuontihinnan suuruinen, tullia ei kanneta. Jos tuonnin hinnat ovat alhaisemmat, tosiasiallisen hinnan ja vahvistetun tuontihinnan ero on maksettava. Tätä vähimmäishintatekijää olisi sovellettava aina sekä jäljempänä vahvistetussa tariffikiintiössä että tariffikiintiön täytyttyä.

(106)

Sen varmistamiseksi, että tuojat noudattavat hintatekijää, katsotaan, että tuojien olisi tietyssä määräajassa toimitettava kansallisille tulliviranomaisille tyydyttävä näyttö viljellystä lohesta tosiasiallisesti maksetuista tonnikohtaisista tuontihinnoista. Sen varmistamiseksi, että kaikki tuojat noudattavat velvollisuuttaan toimittaa tyydyttävä näyttö tietyssä määräajassa, niiden olisi annettava kansallisille tulliviranomaisille asianmukainen vakuus viljellyn lohen tuonnin yhteydessä. Ottaen huomioon tuoreeseen ja jäädytettyyn viljeltyyn loheen sovellettavan ehdotetun hintatekijän tason sekä siirtymävaiheessa että lopullisessa vaiheessa pidetään asianmukaisena vakuutena 290 euroa tuodulta tonnilta (kokonaisina kaloina ilmaistuna, WFE) (ryhmä 1 – 320 euroa tonnilta, ryhmä 2 – 450 euroa tonnilta). Eräiden väitteiden mukaan tällainen vakuuden taso on liian kallis ja raskas tuojille. Alemmalla vakuudella ei kuitenkaan voitaisi saavuttaa haluttua tarkoitusta, kun otetaan huomioon nykyisten markkinahintojen ja vahvistettavan tuontihintatason ero. Ottaen huomioon toimitettavien tietojen luonne sekä hallinnon sujuvuusnäkökohdat katsotaan, että asianmukainen määräaika tyydyttävän näytön toimittamiselle on yksi vuosi asianomaisen tulli-ilmoituksen hyväksymispäivämäärästä. Vakuus olisi vapautettava, kun tuoja esittää tyydyttävän näytön asetetussa määräajassa. Jos tuoja ei toimita tyydyttävää näyttöä määräajassa, vakuus olisi kannettava lopullisesti tuontitullina.

(107)

Sen varmistamiseksi, että yhteisön tuottajat voivat tuonnin perinteisen tason ylittävän määrän osalta toimia kohtuullisella kannattavuustasolla kuitenkin niin, että yhteisön markkinat säilyvät avoimina ja että tarjonta kattaa kysynnän, pidetään aiheellisena lisäksi vahvistaa tariffikiintiöt, jotka kuvastavat tuonnin perinteistä tasoa. Näiden kiintiöiden ylityttyä tuonnissa kannettaisiin lisätullia. Viljeltyä lohta voidaan siis tuoda perinteiset määrät vahvistettua hintatekijää noudattaen ilman lisätullin maksamista ja rajattomasti maksamalla lisätulli.

(108)

Perinteisten kauppavirtojen säilyttämiseksi ja sen varmistamiseksi, että myös pienemmille toimijoille säilyy pääsy yhteisön markkinoille, tariffikiintiö olisi jaettava niiden maiden/alueiden kesken, joille tarkasteltavana olevan tuotteen vienti aiheuttaa huomattavaa etua, ja osa kiintiöstä olisi varattava muille maille. Norjan, Chilen ja Färsaarten, joille koituu tällaista huomattavaa etua ja joiden osuus tuonnista on huomattava, kuulemisen jälkeen katsottiin aiheelliseksi vahvistaa kullekin maalle erillinen tariffikiintiö. Tariffikiintiö olisi periaatteessa jaettava sen perusteella, mikä oli kunkin maan osuus tuonnin kokonaismäärästä kolmivuotiskaudella 2001–2003. Huomattakoon kuitenkin, että Chilestä tulevan tuonnin määrä väheni vuoden 2003 toisella puoliskolla rajavalvonnan teknisten syiden vuoksi huomattavasti (alle 3 prosenttiin yhteisön tuonnista) eli noin puoleen yhteisöön tavallisesti suuntautuvasta tuonnista. Tästä syystä Chilestä vuonna 2003 tullut tuonti ei ollut edustavaa, ja siihen sovellettavan kiintiön olisi perustuttava tiedoille vuosien 2001 ja 2002 keskimääräisestä tuonnista ja vuotta 2003 koskeville oikaistuille tiedoille (joiden perustana ovat vuoden 2002 tiedot sekä tuonnin keskimääräinen kasvu vuonna 2003 Chileä lukuun ottamatta), jotta perinteiset kauppavirrat eivät vääristyisi. Tarpeettoman hallinnollisen taakan estämiseksi tariffikiintiöissä olisi noudatettava ensin tullutta palvellaan ensin -periaatetta.

(109)

Näyttää siltä, että viljellyn lohen kulutus olisi kasvanut yhteisössä tavanomaisissa olosuhteissa vuosittain noin 4–5 prosenttia ottaen huomioon uusissa jäsenvaltioissa havaitun kasvun. Vuoden 2004 ensimmäistä puoliskoa koskevien tietojen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että yhteisön lohimarkkinat kasvavat edelleen, ja vaikka uusien jäsenvaltioiden markkinat ovatkin pienet verrattuna 15 jäsenvaltion EU:n markkinoihin, on näyttöä siitä, että uusien jäsenvaltioiden markkinoiden vuotuinen kasvu (joka oli noin 30 prosenttia) on laajentumisen vuoksi lisääntynyt ja on nyt huomattavasti korkeampi (noin 50 prosenttia). Tämän kasvun huomioon ottamiseksi tariffikiintiöitä (jotka perustuvat vuosien 2001–2003 keskimääräiseen tuontiin) olisi korotettava 10 prosenttia. Koska lohimarkkinat ovat kausiluonteiset ja toisella vuosipuoliskolla tuonti ja myynti ovat vilkkaampia kuin ensimmäisellä, tariffikiintiöt olisi mukautettava kausikohtaisesti. Kiintiöt on laskettu kokonaisina kaloina ilmaistuna (WFE), ja tosiasiallisesti tuotujen fileiden muuntosuhde on 1:0,65 ja muiden kuin fileiden 1:0,9. Jos toimenpiteiden soveltamisaikana ilmenee, että muiden kuin fileiden muuntosuhde (1:0,9) ei enää ole asianmukainen, kun otetaan huomioon tuodun viljellyn lohen esittämismuoto (tällä hetkellä sitä tuodaan pääasiassa perattuna päineen), toimenpiteitä voidaan tarkastella uudelleen.

(110)

Lisätulli olisi vahvistettava sellaiselle tasolle, että se helpottaa yhteisön tuottajien tilannetta asianmukaisella tavalla, mutta se ei saisi samalla muodostaa tarpeettoman raskasta taakkaa tuojille ja käyttäjille. Arvotullia pidetään soveltumattomana, koska se kannustaisi alhaisempiin tuontihintoihin ilman tullia ja sen reaaliarvo nousisi, jos hinnat nousisivat. Sen vuoksi olisi vahvistettava kiinteä tulli.

(111)

Edellä kuvattua vähimmäishintatekijää sovelletaan pysyvästi, jotta yhteisön tuottajat voivat myydä edes kustannukset kattavilla hinnoilla. Kuten edellä myös mainitaan, vähimmäishintatekijä on alhaisempi kuin yhteisön tuottajien tuotantokustannukset, mutta koska nämä ovat voineet aiemmin myydä tuotteitaan noin 10 prosentin hintalisällä, on odotettavissa, että näin on myös vastaisuudessa ja että ne näin ollen saavat tuotantokustannuksensa katettua myynnillä. Jos perinteiset määrät ylittyvät, minkä vuoksi on maksettava lisätullia, katsotaan aiheelliseksi yhteisön toimielinten hinnan alittavuuteen perinteisesti soveltavaman lähestymistavan mukaisesti, että lisätullin olisi perustuttava yhteisön tuottajien vahinkoa aiheuttamattoman tavoitehinnan ja vähimmäishintatekijän tason eroon. Tämä ero osoittaa, kuinka paljon alempi tuontituotteen hinta on siihen hintaan verrattuna, jonka yhteisön tuottajat voisivat olettaa saavansa tilanteessa, jossa vahinkoa ei ole aiheutunut, tuontituotteen ja yhteisön tuotteen hinnanerot huomioon ottaen, ja sitä pidetään kohtuullisena perustana tullin vahvistamiselle. Tämä ero laskettiin yhteisön tuotteen tonnikohtaisen vahinkoa aiheuttamattoman hinnan painotetun keskiarvon sekä yhteisön tuotteen tuotantokustannusten perusteella, ja tähän lisättiin 14 prosentin voitto liikevaihdosta. Tämä vastaa aiemmissa loheen liittyneissä kaupan suojatoimenpiteitä koskevissa tapauksissa vahvistettua voiton tasoa ja kuvastaa tuotannonalan sääolosuhteisiin, biologisiin tekijöihin ja kalojen karkaamiseen liittyviä riskejä. Tätä vahinkoa aiheuttamatonta hintaa verrattiin vähimmäishintatekijään. Näiden kahden hinnan välisen eron perusteella alkuvaiheessa maksettava tulli on 330 euroa tonnilta (kokonaisina kaloina ilmaistuna), jolloin edellä mainittuja muuntosuhteita soveltaen tulliksi saadaan 366 euroa/tonni muulle kuin fileille ja 508 euroa/tonni fileille.

(112)

Olisi säädettävä, että komission on tarkasteltava toimenpiteitä uudelleen, jos olosuhteet muuttuvat. Jotta näiden suojatoimenpiteiden käyttöönoton jälkeen mahdollisesti tapahtuva markkinoiden kehitys voidaan asianmukaisesti ottaa huomioon, markkinoita ja hintakehitystä olisi seurattava. Jos näin saaduista tai muista tiedoista käy ilmi, että lopullinen tuontihintataso, joka on tapauksen mukaan 2 850 tai 2 736 euroa, ei ole asianmukainen, voidaan käynnistää varhaisessa vaiheessa tehtävä tarkastelu, jonka perusteella lopullista tuontihintatasoa voidaan muuttaa ennen sen voimaantuloa. Komission olisi tavattava asianomaiset osapuolet säännöllisesti kuuden kuukauden välein tai niiden perustellun näytön nojalla esittämästä pyynnöstä.

(113)

Yhteisön lainsäädännön ja yhteisön kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti lopullisia suojatoimenpiteitä ei saisi soveltaa kehitysmaasta peräisin olevaan tuotteeseen, mikäli sen osuus asianomaisen tuotteen yhteisöön suuntautuvasta tuonnista on enintään 3 prosenttia. Tältä osin asetuksessa (EY) 1447/2004 otettiin erityisesti huomioon Chilen kehitysmaa-asema niin, että Chilestä tulevaan tuontiin ei sovellettu väliaikaisia toimenpiteitä, koska vuoden 2003 toisella puoliskolla Chilestä tuleva tuonti jäi alle 3 prosentin rajan. Kyseisen asetuksen mukaisesti kyseistä tuontia valvottiin tarkasti, jotta voitiin varmistua, oliko todettu laskusuuntaus kestävä. Lisätutkimusten perusteella on kuitenkin ilmeistä, että Chilestä tuleva tuonti on nyt palannut entiselle tasolleen noin 6 prosenttiin yhteisön tuonnista ja että tuonnin väheneminen vuoden 2003 toisella puoliskolla oli vain väliaikaista. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon sen, että Chilestä peräisin oleva kokonaistuonti ylitti vuonna 2003 mainitun 3 prosentin rajan, lopullisia suojatoimenpiteitä olisi sovellettava myös Chilestä tulevaan tuontiin. Kehitysmaat, joihin lopullisia toimenpiteitä ei sovelleta, mainitaan liitteessä 2.

(114)

Lopullisten toimenpiteiden keston olisi oltava enintään neljä vuotta, johon sisällytetään väliaikaisten toimenpiteiden kesto. Toimenpiteiden olisi tultava voimaan 6 päivänä helmikuuta 2005 ja niiden olisi oltava voimassa 13 päivään elokuuta 2008.

(115)

Mukautumisen edistämiseksi toimenpiteitä olisi lievennettävä säännöllisesti niiden käyttöönoton jälkeen, millä varmistettaisiin, että yhteisön tuottajia kannustetaan asteittain toteuttamaan tarvittavat rakenneuudistukset ja mukautukset. Toimenpiteiden lieventäminen olisi aloitettava yhden vuoden kuluttua väliaikaisten toimenpiteiden käyttöönotosta ja sitä olisi jatkettava tämän jälkeen vuosittain.

(116)

Toimenpiteiden lieventämisellä olisi pyrittävä siihen, että viljellyn lohen tuonnin, jossa noudatetaan hintatekijää mutta ei makseta lisätullia, määrät voivat kasvaa, jolloin yhteisön tuottajiin toimenpiteiden soveltamisen aikana kohdistuva kilpailupaine kasvaa. Jotta tuontiin voitaisiin myös tariffikiintiön ylittävältä osalta asteittain soveltaa alhaisempaa tullia, kyseistä lisätullia olisi asteittain alennettava. Toimenpiteiden lieventämisessä on otettava huomioon myös markkinoiden kasvuodotukset. Lieventäminen olisi sen vuoksi toteutettava suurentamalla tariffikiintiötä ja alentamalla tariffikiintiön ylittävältä osalta maksettavaa lisätullia. Katsotaan, että tariffikiintiötä olisi kullakin kerralla suurennettava 10 prosenttia ja lisätullia alennettava 5 prosenttia, mutta asiaa voidaan perustelluista syistä tarkastella uudelleen.

(117)

Lopullisten suojatoimenpiteiden tarkoituksena on tarjota yhteisön tuottajille rajoitettu aika, jonka kuluessa ne voivat toteuttaa rakenneuudistuksia kilpaillakseen paremmin tuonnin kanssa. Tältä osin viitataan komission asetuksen (EY) N:o 3285/94 20 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan toimenpiteiden voimassaoloa ei saa pidentää, ellei ole todisteita siitä, että yhteisön tuottajat ovat mukautumassa tilanteeseen.

(118)

Yhteisön tuottajat toteuttavat jo parhaillaan rakenneuudistuksia, koska alalle on aiheutunut suuria tappioita, joiden vuoksi eräät toimijat ovat lopettaneet toimintansa alalla; eräät toimijat taas ovat joutuneet lopettamaan toimintansa konkurssien tai pesänhoitajien valvontaan joutumisen vuoksi. Viime aikoina on toisaalta pystytty merkittävästi parantamaan tuottavuutta ja tehokkuutta. Jotta tuotannonala voisi kehittyä mahdollisimman kilpailukykyiseksi nyt ja tulevaisuudessa, sen olisi kuitenkin saatava aikaa, jossa se voisi toteuttaa järjestelmällisiä rakenneuudistuksia.

(119)

Asianomaisten kansallisten viranomaisten kyseisen tuotannonalan kanssa laatiman rakenneuudistusstrategian keskeisiä näkökohtia ovat seuraavat: 1) kalanviljelylaitoksille on laadittava optimointisuunnitelmia niiden sijainnin muuttamiseksi tai laitosten yhdistämiseksi ja niiden koon kasvattamiseksi seuraavien kahden-kolmen vuoden aikana, millä pyritään lisäämään tehokkuutta ja alentamaan kustannuksia; 2) lajivalikoimaa on laajennettava; turskan ja ruijanpallaksen viljely onkin lisääntymässä, viljelylaitosten varastoja lisätään valkolihaisilla kalalajeilla ja simpukoiden kasvatus yleistyy (nykyisen taloudellisen tilanteen vuoksi näitä muutoksia haittaa kuitenkin rahoituksen puute); 3) on kehitettävä edistyneempiä ympäristön kantokyvyn mittareita, jotta voidaan paremmin arvioida, millaisia kalanviljelylaitosten biomassan enimmäismääriä voidaan sallia säilyttäen kuitenkin terve meriekosysteemi; näin voidaan helpottaa siirtymistä suurempiin viljelylaitoksiin ja saavuttaa mittakaavaetuja 4) kalanviljelylaitosten kesannointitoimien yhteensovittamista on edelleen lisättävä toisiinsa yhteydessä olevilla vesialueilla koordinoiden kalatäiden torjuntatoimia ja siten suojellaan paremmin lohiviljelmiä kalatäin leviämiseltä ja taudeilta sekä parannetaan smoltin selviämisastetta kustannusten alentamiseksi; 5) Irlannin, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Norjan tuottajajärjestöjen välille on luotava koordinointitoimia, jotta tulevaisuudessa voitaisiin välttää vakavia ylituotanto-ongelmia.

(120)

Strategian täytäntöönpanossa on jo edistytty jonkin verran erityisesti kesannointitoimien yhteensovittamisesssa ja kalatäiden torjunnan koordinoinnissa, ja nyt kyseessä olevien toimenpiteiden voimassaoloaikana odotetaan tapahtuvan merkittävää lisäedistystä. Jos mukautustoimissa ei edistytä riittävästi toimenpiteiden voimassaoloaikana, komissio voi katsoa, että kyseessä on tämän asetuksen 1 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu olosuhteiden muutos, jonka vuoksi on tarkasteltava, tarvitaanko toimenpiteitä edelleen.

(121)

Ennakoimattomien tapahtumien, tuonnin lisääntymisen, vakavan vahingon, syy-yhteyden ja kriittisten olosuhteiden lisäksi on tutkittu sitä, onko olemassa pakottavia syitä, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että lopullisten toimenpiteiden käyttöönotto ei olisi yhteisön edun mukaista. Tätä tarkoitusta varten lopullisten toimenpiteiden vaikutus kaikkiin menettelyssä mukana oleviin osapuoliin sekä tällaisten toimenpiteiden käyttöönoton tai käyttöön ottamatta jättämisen todennäköiset seuraukset otettiin huomioon käytettävissä olevan näytön perusteella sen jälkeen, kun yhteisön tuottajiin, muihin viljeltyä lohta yhteisössä tuottaviin tahoihin sekä tuojiin ja jalostajiin oli otettu yhteyttä.

(122)

Yhteisön tuottajien kokonaisliikevaihto on 500 miljoonaa euroa vuodessa, ja lisäksi tuotannonala työllistää suoraan noin 1 450 henkilöä ja tämän lisäksi sen arvioidaan työllistävän välillisesti noin 8 000 henkilöä jalostus- ja muilla aloilla. Kyseessä on kasvava tuotannonala, jonka tuotanto on kaksinkertaistunut vuosina 1995–2001. Yhteisön tuottajien tuotanto on yhä tehokkaampaa, ja tuotteen markkinat kasvavat sekä yhteisössä että sen ulkopuolella. Ne ovat elinkelpoisia ja kilpailukykyisiä tavanomaisissa markkinaolosuhteissa ja niiden tuottavuus paranee koko ajan.

(123)

Yhteisön tuottajien asema on selvästikin uhattuna, ellei alhaisin hinnoin tapahtuvaa tuonnin tasoa korjata. Tästä ovat osoituksena toistuvasti saatavat tiedot konkurssiuhkista. Ehdotettuja toimenpiteitä sovelletaan kaikkeen tarkasteltavana olevan tuotteen tuontiin lukuun ottamatta tuontia kehitysmaista, joiden vienti Euroopan yhteisöön on enintään 3 prosenttia yhteisön kokonaistuonnista. Näin ollen toimenpiteitä sovellettaisiin yli 95 prosenttiin tuonnista. Vaikka väitettiin, että hintatekijää voi olla vaikea soveltaa, kun otetaan huomoon aiemmat kokemukset viljeltyyn loheen liittyvistä hintasitoumuksista, on todettava, että hintatekijä ei perustu sitoumuksiin, vaan kansallisten tulliviranomaisten kantamaan muuttuvaan tulliin. Sen vuoksi voidaan arvioida, että toimenpiteet olisivat tehokkaat ja mahdollistaisivat yhteisön tuottajien hintojen nousun oikeudenmukaiselle tasolle.

(124)

Lohen viljelyä harjoitetaan enimmäkseen syrjäisillä seuduilla, kuten Länsi- ja Pohjois-Skotlannin rannikkoalueilla ja Irlannin länsirannikolla. Työllisyysmahdollisuudet ovat siellä rajalliset ja lohen viljelyn synnyttämä taloudellinen toiminta on tärkeä osa paikallista taloutta. Ilman lohen viljelyä useat paikallisista pienyrityksistä, jotka toimittavat tavaroita ja palveluita yhteisön tuottajille ja niiden työntekijöille, eivät olisi enää elinkelpoisia. Sen vuoksi on riippuvaisten tuotannonalojen edun mukaista, että tehokkaat lopulliset toimenpiteet toteutetaan.

(125)

Vaikka yksi osapuoli väitti toisin, on selvästikin tärkeää suurimmille toimittajille, jotka toimittavat tavaroita ja palveluita yhteisön tuottajille (kuten smoltin ja rehun tuottajille), että niiden tuotteille on vahva ja ennustettava kysyntä ja että niiden tuotteista maksetaan hinta, joka takaa kohtuullisen voiton.

(126)

Sen arvioimiseksi, miten toimenpiteiden toteuttaminen tai toteuttamatta jättäminen vaikuttaisi tuojiin, jalostajiin ja käyttäjiin, kyselylomakkeet lähetettiin tarkasteltavana olevan tuotteen tiedossa oleville tuojille, jalostajille ja käyttäjille yhteisön markkinoilla. Tuojat/jalostajat/käyttäjät ovat tavallisesti yksi ja sama toimija, joista useat ovat itse asiassa etuyhteydessä yhteisön ulkopuolisiin, erityisesti norjalaisiin, vientiä harjoittaviin tuottajiin. Vastaukset saatiin kuudelta tuojalta/jalostajalta/käyttäjältä ja yhdeltä jalostajien järjestöltä. Lisäksi useat jalostajien järjestöt esittivät huomautuksia komissiolle, ja eräisiin jalostajiin ja niiden järjestöihin otettiin yhteyttä.

(127)

Jotkut väittivät, että toimenpiteitä ei olisi toteutettava, koska viljellyn lohen hinnat alenivat ainoastaan lyhytaikaisesti ja väliaikaisesti kaksi-kolme kuukautta toukokuussa 2003 tapahtuneen Norjan vastaisten polkumyyntitoimenpiteiden lakkauttamisen jälkeen ja hinnat palasivat tämän jälkeen normaalitasolle. Jalostajat painottivat, että hintojen nousu lisäisi niiden kustannusperusteita, vähentäisi niiden myyntiä ja kannattavuutta sekä saattaisi johtaa työpaikkojen menetyksiin ja jopa uudelleensijoittamiseen, ja lisäksi ne huomauttivat, että työllisyys on kalanjalostusalalla huomattavasti korkeampi kuin kalanviljelyalalla ja että se eräissä tapauksissa tarjoaa töitä alueilla, joilla on alhainen työllisyys.

(128)

On kuitenkin selvää, että hinnat eivät ole palautuneet entiselle tasolleen vuoden 2004 ensimmäisellä puoliskolla. Tuontihinnat nousivat vuoden 2003 neljännen neljänneksen ja vuoden 2004 ensimmäisen neljänneksen alun välillä, mutta laskivat sitten tasaisesti vuoden 2004 ensimmäisen neljänneksen lopun ja vuoden 2004 toisen neljänneksen välillä, ja yhteisön tuottajien hintojen kehitys noudatti samoja suuntauksia. Yhteisön tuottajien hinnat ovat edelleen huomattavasti alhaisemmat kuin vahinkoa aiheuttamaton hinta. Viimeaikaisten tietojen mukaan hinnat ovat edelleen alenemassa.

(129)

Suurimmat jalostajille aiheutuvat kustannukset ovat raaka-aine- ja työvoimakustannukset, ja raaka-aineiden hintojen nouseminen lisäisi todellakin jalostajien kustannuksia. Jalostajien toimittamien tietojen mukaan niiden raaka-ainekustannukset kuitenkin alenivat 10 prosenttia vuosina 2002 ja 2003, kun vuosina 2000–2002 ne olivat alentuneet jo 18 prosenttia. Vuonna 2003 kustannukset olivat 26 prosenttia alhaisemmat kuin vuonna 2000. Jalostajien toimittamien tietojen mukaan niiden myyntihinnat pysyivät jokseenkin muuttumattomina vuosina 2002 ja 2003. Kaikkien jalostajien, jotka toimittivat tietoja lohenjalostustoimintansa kannattavuudesta, kyseinen toiminta on kannattavaa, ja niiden katsotaan voivan kattaa raaka-ainekustannusten lievä nousu ilman työpaikkojen menetystä tai uudelleensijoittamista. On selvää, että viljellyn lohen hinnat eivät voi pysyä nykyisellä tasollaan keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Jalostusalalla on sen vuoksi joka tapauksessa keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä edessään raaka-ainekustannusten nousu.

(130)

Työllisyydestä todettakoon, että kalanjalostusalalla työskentelee yhteisössä noin 100 000 henkeä, vaikkakin vain pieni osa näistä viljellyn lohen jalostuksessa. Ei esitetty näyttöä siitä, että mahdolliset toimenpiteet johtaisivat työllisyyden tason heikkenemiseen yhteisössä.

(131)

Jalostajat korostivat myös, että Euroopan tärkeimpien markkinoiden kauppiaiden ja kuluttajien saatavilla on oltava jatkuvasti hyvälaatuisia tuotteita alhaiseen hintaan. Ne ovat huolissaan keinottelun mahdollisuudesta heti sen jälkeen, kun tariffikiintiö otetaan käyttöön, ja ne väittivät, että niiden on ehkä lopetettava tuotantonsa tariffikiintiön täyttyessä. Lopuksi ne totesivat, että jos toimenpiteet toteutetaan, niiden olisi oltava sellaiset, että tarjonnan riittävyys säilyy ja vakaa hintataso saavutetaan markkinoilla, jotta jalostajien kustannukset voidaan ennakoida paremmin. Vaikka jotkut jalostajat vastustivat jyrkästi kaikenlaisia toimenpiteitä, toiset totesivat, että jos toimenpiteitä on toteutettava, ne suosivat tariffikiintiöjärjestelmää, kun taas eräät muut jalostajat pitivät lupajärjestelmää parempana.

(132)

Olisi huomattava, että toimenpiteisiin sisältyy hintatekijä, jossa otetaan huomioon yhteisön tuottajien kustannusten kattaminen, ja tariffikiintiöitä, joiden määrä lasketaan yhteisöön (myös kymmeneen uuteen jäsenvaltioon) vuosina 2001–2003 suuntautuneen tuonnin keskiarvosta 10 prosentilla lisättynä, ja tämän määrän ylittävältä osalta kannetaan lisätullia. Sen vuoksi koko yhteisön jalostusalalle lienee jatkossakin tarjolla riittävästi raaka-aineita. Vaikka eräät osapuolet väittivät, että toimenpiteistä aiheutuisi yhteisön tuottajille huomattavia hallinnollisia rasitteita, väitettä ei perusteltu, ja onkin todettava, että toimenpiteistä aiheutuu mahdollisimman vähän hallinnollisia rasitteita, kunhan niitä sovelletaan tehokkaasti.

(133)

Näin ollen katsotaan, että jalostajille/käyttäjille ja tuojille mahdollisesti aiheutuvat kielteiset vaikutukset eivät ole suurempia kuin yhteisön tuottajille lopullisista toimenpiteistä odotettavissa olevat hyödyt ja että käyttöön otettavat toimenpiteet ovat mahdollisimman vähäisiä, mutta kuitenkin sellaiset, mitä tarvitaan aiheutuneen vakavan vahingon korjaamiseksi ja sen estämiseksi, että yhteisön tuotannonalan tilanne heikkenisi entisestään.

(134)

Koska tarkasteltavana oleva tuote on kulutustavara, komissio ilmoitti eri kuluttajajärjestöille tutkimuksen vireillepanosta. Yksi osapuoli vastasi, että lohen terveellisyys on laajasti tunnustettu seikka ja että hinnan keinotekoinen korottaminen vaikeuttaisi kuluttajan mahdollisuuksia tehdä hyviä ravitsemukseen liittyviä valintoja ja heikentäisi viljellyn lohen tuojien, jalostajien ja jälleenmyyjien taloudellista tilaa. Toinen osapuoli väitti, että toimenpiteet saattavat estää niitä tuomasta ja myymästä jäädytettyä viljeltyä lohta. Huolta kannettiin myös siitä, että hintojen nousu tekisi viljellystä lohesta liian kalliin ja tukahduttaisi markkinoiden kasvua niissä jäsenvaltioissa, joiden bruttokansantuote (BKT) on keskimääräistä alempi.

(135)

Kuten edellä todetaan, nykyistä markkinahintaa pidetään kuitenkin niin alhaisena, että se on kestämätön keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, ja talouden toimijoilla on edelleen saatavissa rajoittamattomat määrät tuontituotteita, joihin sovelletaan hintatekijää ja tariffikiintiön ylityttyä lisätullia. Koska tilalta lähtevän kokonaisen kalan hinnan ja jalostettujen lohituotteiden vähittäishinnan väliset marginaalit ovat suuret, toimenpiteillä ei myöskään uskota olevan merkittävää vaikutusta vähimmäishintoihin, ja sen vuoksi kuluttajiin kohdistuvaa vaikutusta pidetään vähäisenä. Komissio seuraa kuitenkin edelleen tarkkaan toimenpiteiden vaikutuksia hintojen korkeuteen ja markkinoiden kasvuun jäsenvaltioissa, joiden BKT on keskimääräistä alempi,