30.4.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 138/1

(1)

Yhteisessä liikennepolitiikassa ja kuluttajansuojan vaalimiseksi on tarpeen varmistaa riittävä vakuutusten vähimmäistaso, joka kattaa lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuun matkustajien, matkatavaroiden, rahdin ja kolmansien osapuolten osalta.

(2)

Yhteisön ilmailumarkkinoilla ei enää erotella kansallista ja kansainvälistä liikennettä, minkä vuoksi on aiheellista vahvistaa yhteisön lentoliikenteen harjoittajille vakuutusta koskevat vähimmäisvaatimukset.

(3)

Yhteinen toiminta on tarpeen sen varmistamiseksi, että myös kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajiin sovelletaan samoja vaatimuksia, jotta yhteisön lentoliikenteen harjoittajilla olisi niiden kanssa tasapuoliset toimintaedellytykset.

(4)

Komissio ilmoitti 10 päivänä lokakuuta 2001 antamassaan tiedonannossa, joka koski Yhdysvalloissa tehtyjen terrori-iskujen vaikutuksia ilmailualaan, että se aikoo jäsenvaltioiden myöntämien liikennelupien osalta tutkia vaadittavia vakuutusmääriä ja -ehtoja yhdenmukaisen lähestymistavan takaamiseksi. Lisäksi komissio ilmoitti 2 päivänä heinäkuuta 2002 antamassaan tiedonannossa, joka koski ilmailualan vakuutuksia Yhdysvalloissa 11 päivänä syyskuuta 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen, että se aikoo jatkaa ilmailualan vakuutusmarkkinoiden kehittymisen seurantaa pitäen silmällä jäsenvaltioiden myöntämien liikennelupien yhteydessä vaadittavien vakuutusmäärien ja -ehtojen tarkistusta.

(5)

Yhteisö on neuvoston päätöksellä 2001/539/EY (4) hyväksynyt eräiden kansainvälistä ilmakuljetusta koskevien sääntöjen yhtenäistämisestä Montrealissa 28 päivänä toukokuuta 1999 tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä ”Montrealin yleissopimus”), jossa vahvistetaan uudet säännöt korvausvastuusta henkilöiden, matkatavaroiden ja rahdin kansainvälisissä ilmakuljetuksissa. Näillä säännöillä on tarkoitus korvata vuonna 1929 tehdyn Varsovan yleissopimuksen ja sen myöhempien muutosten säännöt.

(6)

Montrealin yleissopimuksen 50 artiklan mukaan sopimuspuolten on varmistettava, että lentoliikenteen harjoittajilla on riittävä vakuutus, joka kattaa niille yleissopimuksen mukaisesti kuuluvan korvausvastuun. Vuonna 1929 tehty Varsovan yleissopimus on edelleen toistaiseksi voimassa Montrealin yleissopimuksen rinnalla. Kummassakin yleissopimuksessa määrätään rajoittamattoman korvausvastuun mahdollisuudesta.

(7)

Yhteisön lentoliikenteen harjoittajien toimiluvista 23 päivänä heinäkuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2407/92 (5) 7 artiklan mukaan lentoliikenteen harjoittajien on otettava onnettomuuksien varalta vastuuvakuutus, joka kattaa varsinkin matkustajat, matkatavarat, rahdin, postin ja kolmannet osapuolet. Siinä ei kuitenkaan täsmennetä vakuutuksen vähimmäismääriä ja ehtoja.

(8)

On aiheellista ottaa huomioon, että Euroopan siviili-ilmailukonferenssi antoi 13 päivänä joulukuuta 2000 päätöslauselman ECAC/25-1 ilmakuljetus- ja lentovastuuvakuutusten vähimmäistasoista, jota muutettiin 27 päivänä marraskuuta 2002.

(9)

On tarpeen määritellä matkustajia, matkatavaroita, rahtia ja kolmansia osapuolia koskevan korvausvastuun kattamiseksi vähimmäisvakuutusvaatimukset niille lentoliikenteen harjoittajille ja ilma-aluksen käyttäjille, jotka lentävät jäsenvaltion alueella, alueelle, alueelta tai alueen yli, jäsenvaltion aluevedet mukaan luettuina.

(10)

Vakuutusvelvoitteiden olisi koskettava lentoliikenteen harjoittajia, joilla on voimassa oleva liikennelupa, ja, yhteisön lentoliikenteen harjoittajien osalta, asetuksen (ETY) N:o 2407/92 mukaisesti myönnetty voimassa oleva liikennelupa. Liikenneluvan puuttuminen tai sen voimassaolon päättyminen ei vapauta yritystä velvoitteiden noudattamisesta.

(11)

Montrealin yleissopimuksella säännellään erityisesti korvausvastuuta matkustajien, matkatavaroiden ja rahdin osalta, kun sen sijaan yleissopimuksen 2 artiklan mukaan postia koskeva korvausvastuu määräytyy ”rahdinkuljettajien ja postihallinnon välistä suhdetta koskevien sääntöjen mukaisesti”. Yhteisössä kyseistä korvausvastuuta koskevaa vakuutusta säännellään riittävästi asetuksen (ETY) N:o 2407/92 7 artiklassa.

(12)

Pakollista vakuutusta ei olisi vaadittava valtion ilma-aluksilta eikä tietyntyyppisiltä muilta ilma-aluksilta.

(13)

Vähimmäisvakuutusturva olisi varmistettava tilanteissa, joissa lentoliikenteen harjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on korvausvastuussa kansainvälisten yleissopimusten taikka yhteisön oikeuden tai kansallisen lain sääntöjen mukaisesti matkustajien, matkatavaroiden, rahdin tai kolmansien osapuolten osalta, kyseisiin sääntöihin puuttumatta.

(14)

Vakuutuksella olisi katettava nimenomaan ilmailusta syntyvä vastuu matkustajien, matkatavaroiden, rahdin ja kolmansien osapuolten osalta. Matkustajien, matkatavaroiden ja rahdin osalta vakuutuksella olisi katettava onnettomuuksista johtuvat kuolemantapaukset ja loukkaantumiset sekä matkatavaroiden ja rahdin katoaminen, tuhoutuminen tai vahingoittuminen. Kolmansien osapuolten osalta vakuutukseen olisi sisällyttävä suoja onnettomuuksista johtuvien kuolemantapausten, loukkaantumisten ja omaisuuden vahingoittumisen varalta.

(15)

Tätä asetusta ei tulisi tulkita siten, että siinä edellytetään kaksoisvakuutusta. Jos Montrealin yleissopimuksen 39 artiklassa tarkoitettua sopimuksen tehnyttä rahdin kuljettajaa ja tosiasiallista rahdinkuljettajaa voidaan pitää korvausvastuullisena samasta vahingosta, jäsenvaltiot voivat vahvistaa erityisiä toimenpiteitä kaksoisvakuutuksen välttämiseksi.

(16)

Vaikka vastuuvakuutuksen kokonaismäärät muodostavat markkinatavan, joka saattaa edistää vakuutuskelpoisuutta erityisesti sodan ja terrorismin varalta sallimalla vakuutuksenantajien hallita paremmin vahingonkorvausvastuitaan, tämä tapa ei kuitenkaan vapauta lentoliikenteen harjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää velvoitteesta noudattaa vakuutuksia koskevia vähimmäisvaatimuksia, silloinkin kun vakuutussopimuksessa vahvistettu kokonaismäärä on saavutettu.

(17)

On tarpeen vaatia, että lentoliikenteen harjoittajien on pyynnöstä toimitettava näyttöä siitä, että ne noudattavat aina tässä asetuksessa säädettyjä korvausvastuuta koskevia vähimmäisvaatimuksia. Yhteisön lentoliikenteen harjoittajan ja yhteisössä rekisteröidyn ilma-aluksen käyttäjän osalta vakuutusta koskevan näytön esittämisen yhdessä jäsenvaltiossa pitäisi riittää kaikille jäsenvaltioille silloin kun vakuutuksen on myöntänyt sovellettavan lain nojalla siihen luvan saanut yritys.

(18)

Silloin kun kyseessä ovat sellaiset yhteisön ulkopuolisten lentoliikenteen harjoittajien tai yhteisön ulkopuolella rekisteröityjen ilma-alusten suorittamat ylilennot jäsenvaltion alueen ylitse, joihin ei kuulu laskeutuminen minkään jäsenvaltion alueelle tai lentoon nousu jäsenvaltion alueelta, jäsenvaltio, jonka yli lennetään, voi kansainvälisen oikeuden mukaisesti vaatia näyttöä tämän asetuksen mukaisten vakuutusvaatimusten noudattamisesta esimerkiksi tekemällä pistokokeita.

(19)

Vakuutuksia koskevia vähimmäisvaatimuksia olisi tarkasteltava uudelleen tietyn ajan kuluttua.

(20)

Vakuutuksia koskevien vähimmäisvaatimusten soveltamista olisi valvottava avoimilla ja syrjimättömillä menetelmillä, jotka eivät saa millään tavoin haitata tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääoman vapaata liikkumista.

(21)

Tämän asetuksen täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (6) mukaisesti.

(22)

Siinä tapauksessa, että muita sääntöjä tarvitaan sellaista riittävää vakuutusta varten, joka kattaa nimenomaan ilmailusta syntyvän vastuun siltä osin kuin tätä asetusta ei sovelleta, jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus antaa tällaisia sääntöjä.

(23)

Espanjan kuningaskunta ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat Lontoossa 2 päivänä joulukuuta 1987 sopineet ulkoministereidensä yhteisellä julkilausumalla Gibraltarin lentoaseman käyttöä koskevista tiiviimmän yhteistyön järjestelyistä. Näitä järjestelyjä ei ole vielä otettu käyttöön.

(24)

Suunnitellun toiminnan tavoitetta eli sellaisten vähimmäiskorvausvaatimusten käyttöönottoa, joilla voidaan osaltaan toteuttaa sisäisten lentomarkkinoiden tavoitteita vähentämällä kilpailun vääristymistä, ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden toimin, ja se voidaan siksi saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen,

a)

Chicagossa 7 päivänä joulukuuta 1944 tehdyn kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen 3 artiklan b kohdassa tarkoitettuihin valtion ilma-aluksiin;

b)

ilma-alusten pienoismalleihin, joiden suurin hyväksytty lentoonlähtömassa on alle 20 kg;

c)

jaloilta lähteviin lentolaitteisiin (moottoroidut varjoliitimet ja riippuliitimet mukaan luettuina);

d)

kiintopalloihin (jotka on kiinnitetty köysin);

e)

leijoihin;

f)

laskuvarjoihin (nousuvarjot mukaan luettuina).

g)

ultrakevyisiin lentokoneisiin ja liitimiin, joiden lentoonlähtömassa on alle 500 kg ja joita

siltä osin kuin on kyse tämän asetuksen mukaisista velvoitteista vakuuttaa sodan ja terrorismin varalta.

—

matkustajien ja käsimatkatavaroiden osalta kuljetusta ilma-aluksella ilma-alukseen nousu ja siitä poistuminen mukaan luettuina,

—

rahdin ja ruumaan menevän matkatavaran osalta matkatavaroiden ja rahdin kuljetusta siitä hetkestä, jona matkatavara tai rahti annetaan lentoliikenteen harjoittajan huostaan siihen saakka kun tavara toimitetaan siihen oikeutetulle vastaanottajalle,

—

kolmansien osapuolten osalta ilma-aluksen käyttöä siitä hetkestä, jona sen moottorit käynnistetään rullausta tai varsinaista lentoonlähtöä varten, siihen hetkeen, jona ilma-alus on asematasolla ja sen moottorit on kokonaan pysäytetty; lisäksi sillä tarkoitetaan ilma-aluksen siirtämistä hinaavilla tai työntävillä ajoneuvoilla tai voimilla, joilla ilma-alus tyypillisesti liikkuu tai nousee, erityisesti ilmavirtauksilla;

—

kansainvälisistä yleissopimuksista, joiden jäseniä jäsenvaltiot ja/tai yhteisö ovat,

—

yhteisön oikeudesta, ja

—

jäsenvaltioiden kansallisista laeista.