32003G1205(04)

Neuvoston päätöslauselma, annettu 25. marraskuuta 2003, nuorten osallistumiselle ja heitä koskevalle tiedottamiselle asetettavista yhteisistä tavoitteista

Virallinen lehti nro C 295 , 05/12/2003 s. 0006 - 0008


Neuvoston päätöslauselma,

annettu 25. marraskuuta 2003,

nuorten osallistumiselle ja heitä koskevalle tiedottamiselle asetettavista yhteisistä tavoitteista

(2003/C 295/04)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO JA NEUVOSTOSSA KOKOONTUNEET JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJAT, jotka

katsovat seuraavaa:

(1) Euroopan komission 21. marraskuuta 2001 esittämässä valkoisessa kirjassa "Euroopan unionin nuorisopolitiikan uudet tuulet" ehdotetaan uusia puitteita nuorisoasioiden eurooppalaiselle yhteistyölle.

(2) Neuvosto (koulutus ja nuoriso) totesi 14. helmikuuta 2002 antamissaan päätelmissä, että valkoinen kirja on lähtökohta nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön määrittelemiselle.

(3) Neuvosto määritteli 27. kesäkuuta 2002 antamassaan päätöslauselmassa nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön puitteet ja hyväksyi avoimen koordinointimenetelmän; samalla se kehotti erityisesti neuvostoa määrittelemään komission ehdotuksen pohjalta yhteiset tavoitteet ja aikataulun kutakin painopistettä koskevia jäsenvaltioiden seurantaraportteja varten. Se myös korosti, että niissä politiikoissa ja aloitteissa, jotka koskevat nuorisoa sekä kansallisella että Euroopan tasolla, on otettava huomioon nuorten tarpeet, tilanne, elinolot ja odotukset.

(4) Komission 11. huhtikuuta 2003 antamassa tiedonannossa (KOM(2003) 184 lopull.) ehdotettiin avoimen koordinointimenetelmän mukaisesti toteutetun kuulemisen perusteella yhteisiä tavoitteita nuorten osallistumiselle ja heitä koskevalle tiedottamiselle,

PANEVAT MERKILLE, että neuvosto vahvisti 5. toukokuuta 2003 pitävänsä nuorten osallistumisen ja heitä koskevan tiedottamisen painopisteitä hyvin tärkeinä,

OVAT YHTÄ MIELTÄ seuraavista yhteisistä tavoitteista painopisteiden kehittämiselle:

OSALLISTUMINEN: kehitetään nuorten osallistumista toteuttamalla ja tukemalla toimia, joilla edistetään nuorten kehittymistä aktiivisiksi kansalaisiksi ja vahvistetaan heidän täysipainoista osallistumistaan demokraattiseen yhteiskuntaelämään:

1. Lisätään nuorten mahdollisuuksia osallistua oman yhteisönsä kansalaistoimintaan.

2. Vahvistetaan nuorten osallistumista edustuksellisen demokratian järjestelmään.

3. Tuetaan entistä enemmän osallistumisen oppimista sen eri muodoissa.

TIEDOTTAMINEN: kehitetään nuorille tiedottamista parantamalla nuorten mahdollisuuksia saada tietoa, jotta heidän osallistumistaan yhteiskuntaelämään ja kehittymistään aktiivisiksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi voitaisiin vahvistaa:

1. Parannetaan nuorten mahdollisuuksia käyttää tietopalveluita.

2. Lisätään laadukkaan tiedon tarjontaa.

3. Vahvistetaan nuorten osallistumista heitä koskevaan tiedottamiseen, esimerkiksi tiedon muokkaamiseen ja levitykseen.

Luettelo joistakin edellä mainittuja yhteisiä tavoitteita koskevista mahdollisista toimintalinjoista on tämän asiakirjan liitteessä.

YHTEISTEN TAVOITTEIDEN TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA:

MUISTUTTAVAT, että täytäntöönpanon on oltava joustava, sen on edettävä vaiheittain ja se on mukautettava nuorisoalan tarpeisiin. Täytäntöönpanossa on otettava huomioon jäsenvaltioiden toimivalta ja toissijaisuusperiaate,

KEHOTTAVAT JÄSENVALTIOITA

- määrittämään oman erityistilanteensa ja kansallisten painopisteidensä mukaisesti yhteisten tavoitteiden suhteen sovellettavat täytäntöönpano- ja seurantatoimet

- esittämään näiden kahden painopisteen, osallistumisen ja tiedottamisen, täytäntöönpanoon tähtäävistä kansallisista toimista raportteja vuoden 2005 loppuun mennessä sen jälkeen kun on kuultu nuoria, nuorisoyhdistyksiä ja tarvittaessa valtakunnallisia tai alueellisia nuorisoneuvostoja näiden itsensä asianmukaisina pitämiä kanavia käyttäen,

PANEVAT MERKILLE KOMISSION AIKOMUKSEN

- laatia yhteisten tavoitteiden täytäntöönpanoon tähtääviä kansallisia toimia koskevien raporttien pohjalta neuvostolle tarkoitetun raportin hankkeen etenemisestä tavoitteena kumpaakin painopistettä koskevien hyvien toimintatapojen ja keskinäisen tietojenvaihdon edistäminen sen jälkeen kun Euroopan nuorisofoorumia on kuultu, tämän rajoittamatta muita kuulemismuotoja, ja ehdottaa tarvittaessa muutoksia osallistumista ja tiedottamista koskeviin yhteisiin tavoitteisiin

- tiedottaa asianmukaisella tavalla Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle,

KEHOTTAVAT KOMISSIOTA tarvittaessa kutsumaan koolle nuorisoasioiden parissa työskenteleviä kansallisten viranomaisten edustajia tarkoituksena lisätä tietojenvaihtoa saavutetusta edistyksestä ja parhaista toimintatavoista,

PANEVAT MERKILLE SEURAAVAN MENETTELYN:

Neuvosto ja neuvostossa kokoontuvat jäsenvaltioiden hallitusten edustajat mukauttavat tai muuttavat yhteisiä tavoitteita komission raportin ja muutosehdotusten pohjalta sekä tekevät tarvittavia aloitteita yhteisten tavoitteiden puitteissa niiden täytäntöönpanon edistämiseksi.

LIITE

TOIMENPITEET NUORTEN OSALLISTUMISELLE JA HEITÄ KOSKEVALLE TIEDOTTAMISELLE ASETETTAVIEN YHTEISTEN TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI

Kunkin jäsenvaltion oman tilanteen ja painopisteiden mukaan voidaan noudattaa seuraavaa luetteloa, jossa mainitaan joitakin toimintalinjoja:

OSALLISTUMINEN

1. Nuorten osallistuminen kansalaistoimintaan

a) Edistetään nuorten mukaantuloa osallistumisjärjestelmiin, esimerkiksi kansalaisjärjestöt, yhdistykset, vapaaehtoistyö, paikalliset nuorisoneuvostot, ja tuetaan nuorisoalan kansalaisjärjestöjen toimintaa niiden riippumattomuutta ja itsenäisyyttä kunnioittaen.

b) Tuetaan sellaisten toimintojen, aloitteiden ja hankkeiden kehittämistä, joilla pyritään saamaan nuoret suoraan mukaan alue- ja paikallistasolla.

c) Tehdään tunnetuksi vanhempien, nuorisotyöntekijöiden ja muiden henkilöiden tekemää kenttätyötä ja lisätään sen arvostusta.

d) Tunnistetaan erityisryhmien ja heikommassa asemassa olevien nuorten osallistumista haittaavat esteet ja kannustetaan toimenpiteitä ja järjestelyjä, joilla voidaan poistaa näitä esteitä ottaen erityisesti huomioon heidän erilaisuutensa sekä painopisteet (kulttuuriset ja etniset erityispiirteet, vammaisuus, sosioekonomiset seikat, sukupuoli jne.).

e) Tutkitaan nuorten osallistumista koskevia laadullisia arviointimenetelmiä.

2. Nuorten osallistuminen edustuksellisen demokratian järjestelmään

a) Kannustetaan ja kehitetään [...] kaikilla tarkoituksenmukaisilla tasoilla säännöllistä ja jäsenneltyä vuoropuhelua julkisten ja/tai valtiollisten elinten ja nuorten sekä heitä edustavien organisaatioiden kesken (valtakunnalliset, alueelliset ja paikalliset nuorisoneuvostot, nuorisojärjestöt, Euroopan nuorisofoorumi jne.).

b) Toimitaan siten, että vuoropuheluun päästään myös sellaisten nuorten kanssa, jotka eivät osallistu järjestötoimintaan, ja että heidänkin huolenaiheensa otetaan huomioon.

c) Edistetään ja kehitetään tätä vuoropuhelua niin, että nuoret voivat osallistua entistä enemmän yhteiskuntaelämään.

d) Tunnistetaan ja tutkitaan paremmin esteet, jotka haittaavat nuorten osallistumista edustuksellisen demokratian järjestelmään, ja tuetaan toimia ja järjestelyjä, jotka edistävät kaikkien nuorten osallistumista heidän erilaisuudestaan huolimatta (kulttuuriset ja etniset erityispiirteet, vammaisuus, sukupuoli, sosioekonomiset seikat jne.).

3. Osallistumisen oppimisen tukeminen sen eri muodoissa

a) Kehitetään edelleen ja syvennetään osallistumiskoulutusta virallisten koulutusjärjestelmien puitteissa (koulutukseen sovellettavan avoimen koordinointimenetelmän yhteydessä hyväksyttyjen tavoitteiden mukaisesti).

b) Tuetaan virallisen järjestelmän ulkopuolisen koulutuksen ja arkioppimisen alalla toteutettavien, nuorten aktiivista osallistumista edistävien toimien kehittämistä.

c) Kehitetään edelleen virallisen koulutuksen, virallisen järjestelmän ulkopuolisen koulutuksen ja arkioppimisen välistä vuorovaikutusta.

d) Edistetään osallistumiskokemusten saamista nuorten omassa elinympäristössä, erityisesti kotona, koulussa, nuorisojärjestöissä, yliopistossa, muissa oppilaitoksissa ja työpaikalla, urheiluharrastuksissa ja vapaa-aikana.

e) Tunnustetaan nuorten parissa toimivien ja nuorten osallistumisen oppimista edistävien henkilöiden tärkeys ja kehitetään alan koulutustoimia.

f) Huolehditaan nuorten aktiivisen osallistumisen kaikille tuottaman hyödyn tunnetuksi tekemisestä ja paremmasta tiedostamisesta sekä pyritään torjumaan nuorten aktiivista osallistumista haittaavat nuorisokielteiset ennakkoluulot.

g) Analysoidaan tarkemmin ilmiöitä, jotka aiheuttavat tiettyjen ryhmien syrjäytymistä kansalaisina, ja edistetään ennaltaehkäiseviä lähestymistapoja.

TIEDOTTAMINEN

1. Nuorten mahdollisuudet käyttää tietopalveluita

a) Edistetään asianmukaisilla tasoilla sellaisten kokonaisvaltaisten, johdonmukaisten ja koordinoitujen tietopalveluiden kehittämistä jäsenvaltioissa, jotka on mukautettu nuorten erityistarpeisiin ja jotka ovat mahdollisimman helppokäyttöisiä ja edullisia.

b) Edistetään sitä, että kaikilla nuorilla on samat mahdollisuudet saada tietoa ja pyritään estämään kaikenlainen syrjintä ja syrjäytyminen, perustui se sitten taloudellisiin, sosiaalisiin, kulttuurisiin tai maantieteellisiin syihin taikka sukupuoleen.

c) Kannustetaan kansallisten, alueellisten ja paikallisten nuorisoportaalien kehittämistä ja linkitetään ne Euroopan nuorisoportaaliin.

2. Tiedon laadukkuus

a) Huolehditaan nuorille tarkoitetun tiedon laadukkuudesta ottaen huomioon olemassa olevat välineet (esimerkiksi hyvät toimintatavat, ERYICA:n (European Youth Information and Counselling Agency) eurooppalainen nuorisotiedotuksen peruskirja).

b) Parannetaan nuoria koskevan tiedottamisen alalla työskentelevien henkilöiden koulutusta.

c) Parannetaan tiedon ja neuvonnan välistä yhteyttä sen edistämiseksi, että nuoret oppivat valmiudet tietojen hankintaan, seulontaan ja arviointiin, jotta he pystyisivät käyttämään tietoja kriittisesti.

d) Erityisesti nuorille suunnatussa tiedottamisessa kannustetaan käyttämään kaikkia tietokanavia, etenkin nuorten laajasti suosimia viestimiä kuten Internetiä, matkapuhelimia, videota ja elokuvaa.

3. Nuorten osallistuminen tiedottamiseen

a) Edistetään Euroopan ja jäsenvaltioiden sekä alueellisella ja paikallistasolla työskentelevien henkilöiden ja nuorisojärjestöjen osallistumista nuorille tiedottamista koskevien strategioiden kehittämiseen ja täytäntöönpanoon.

b) Kannustetaan nuorten osallistumista helposti ymmärrettävien, helppokäyttöisten ja nuorten tarpeisiin mukautettujen tietotuotteiden valmistamiseen, jotta tieto olisi laadukkaampaa ja helpommin kaikkien nuorten saatavilla.

c) Kannustetaan nuoria osallistumaan laajemmin tiedon levitykseen ja neuvontaan (esimerkiksi nuorison tiedotuskeskuksissa, kouluissa, nuorisojärjestöissä ja tiedotusvälineissä) kaikkien nuorten tiedonsaannin helpottamiseksi.