31998L0076

Neuvoston direktiivi 98/76/EY, annettu 1 päivänä lokakuuta 1998, maanteiden kansallisen ja kansainvälisen tavara- ja henkilöliikenteen harjoittajien ammattiin pääsystä sekä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä näiden liikenteenharjoittajien sijoittautumisvapauden tehokkaan käyttämisen edistämiseksi annetun direktiivin 96/26/EY muuttamisesta

Virallinen lehti nro L 277 , 14/10/1998 s. 0017 - 0025


NEUVOSTON DIREKTIIVI 98/76/EY,

annettu 1 päivänä lokakuuta 1998,

maanteiden kansallisen ja kansainvälisen tavara- ja henkilöliikenteen harjoittajien ammattiin pääsystä sekä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä näiden liikenteenharjoittajien sijoittautumisvapauden tehokkaan käyttämisen edistämiseksi annetun direktiivin 96/26/EY muuttamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 75 artiklan 1 kohdan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen (1),

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (2),

noudattaa perustamissopimuksen 189 c artiklassa määrättyä menettelyä (3),

sekä katsoo, että

1) maanteiden liikenteenharjoittajien ammattiin pääsyä sekä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroista tunnustamista koskevien kansallisten lainsäädäntöjen väliset erot voivat vääristää kilpailua,

2) on tarpeen jatkaa sisämarkkinoiden toiminnan puitteissa yhdenmukaistamista tällä alalla vahvistamalla direktiivin 96/26/EY (4) yhteisiä sääntöjä,

3) maanteiden tavaraliikenteen markkinoiden kehityksen ja sisämarkkinoiden toimivuutta koskevien vaatimusten vuoksi on tarpeen laajentaa direktiivin 96/26/EY soveltamisalaa koskemaan tiettyjä liikenteenharjoittajaryhmiä, jotka harjoittavat toisen lukuun maanteiden tavaraliikennettä alhaisen tonniston moottoriajoneuvoilla, kuten esimerkiksi kuriiripalveluita, mutta siten, että erityispoikkeus voidaan myöntää tavaraliikenneyrityksille, jotka harjoittavat lyhyen matkan paikallista liikennettä ja käyttävät ajoneuvoja, joiden sallittu enimmäispaino on 3,5 ja 6 tonnin välillä,

4) hyvän maineen osalta on tarpeen tiukentaa vaatimuksia, mukaan lukien ympäristönsuojelu ja ammatillinen vastuu,

5) vakavaraisuuden osalta on tarpeen markkinoiden epätasapainotilojen välttämiseksi määrittää käytettävissä olevan pääoman määrä ja vararahastojen koko korkeammalle vähimmäistasolle sekä suhteuttaa joka viides vuosi euron arvo niihin kansallisiin valuuttoihin, jotka eivät osallistu rahaliiton kolmanteen vaiheeseen,

6) ammatillisen pätevyyden osalta on tarpeen, että liikenteenharjoittajiksi hakevilla on yhdenmukainen vähimmäiskoulutustaso samoissa aineissa ja että heillä on vertailukelpoisen mallin mukaan laadittu ja kaikissa jäsenvaltioissa yhdenmukaisten koemenetelmien perusteella annettu todistus, joka osoittaa yhdenmukaisella vähimmäistasolla ammatillisen pätevyyden, erityisesti kaupallisella alalla; tätä tarkoitusta varten on myös tarpeen yhdenmukaistaa tietyt kokeet järjestämiseen liittyvät seikat,

7) tässä ei rajoiteta jäsenvaltioiden oikeutta järjestää hakijoille, joiden vakituinen asuinpaikka on niiden alueella, hakijan ensimmäiseen ammatillista pätevyyttä koskevaan kokeeseen valmentavaa pakollista koulutusta,

8) tämän seurauksena ammatillisen pätevyyden osoittavan todistuksen myöntämisessä huomioon otettava tietojen taso on erilainen eri jäsenvaltioissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 96/26/EY soveltamista; näiden erojen vuoksi kansalliset toimenpiteet voivat vaihdella huomattavasti mainitun direktiivin liitteessä I määriteltyjen puitteiden sisällä, erityisesti liikenteenharjoittajien pätevyyden, palvelun laadun ja liikenneturvallisuuden osalta,

9) on tarpeen, että jäsenvaltiot voivat rajoitettuna aikana ja komissiota kuultuaan edellyttää lisäkokeen suorittamista henkilöiltä, jotka eivät aiemmin ole saaneet missään jäsenvaltiossa todistusta ammatillisesta pätevyydestä, mutta jotka ovat suorittaneet ammatillista pätevyyttä koskevan kokeen jossakin jäsenvaltiossa, vaikka heidän vakituinen asuinpaikkansa oli toisessa jäsenvaltiossa, jossa heidän tarkoituksenaan on harjoittaa liikenteenharjoittajan ammattia ensimmäisen kerran; tämän lisäkokeen on keskityttävä aloihin, joilla ammatin kansalliset ominaispiirteet eroavat sen jäsenvaltion vastaavista ominaispiirteistä, jossa koe on suoritettu, ja erityisesti kaupallisiin, sosiaalisiin, verotuksellisiin ja teknisiin kansallisiin erityispiirteisiin tai markkinoiden järjestelyyn ja yritysoikeuteen,

10) on otettava käyttöön direktiivin 96/26/EY täytäntöönpanoa koskevia siirtymäkauden järjestelyjä Itävallan, Suomen ja Ruotsin osalta,

11) on tarpeen arvioida säännöllisesti, täyttävätkö valtuutetut liikenteenharjoittajat edelleen hyvää mainetta, vakavaraisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset, ja

12) sisämarkkinoiden toiminnan vuoksi jäsenvaltioiden on määrättävä seuraamuksia, jotka ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja vakuuttavia,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Muutetaan direktiivi 96/26/EY seuraavasti:

1) 1 artiklan 2 kohdassa

- korvataan ensimmäinen luetelmakohta seuraavasti:

"- `maanteiden tavaraliikenteen harjoittajan ammatilla` luonnollisen henkilön tai yrityksen moottoriajoneuvolla tai ajoneuvoyhdistelmällä toisen lukuun harjoittamaa tavaraliikennettä,"

- lisätään seuraava luetelmakohta:

"- `vakituisella asuinpaikalla` paikkaa, jossa henkilö tavallisesti, toisin sanoen vähintään 185 päivää kalenterivuoden aikana, asuu henkilökohtaisiin ja ammatillisiin siteisiin liittyvistä syistä, tai jos henkilöllä ei ole ammatillisia siteitä, henkilökohtaisista syistä, jotka johtuvat läheisistä siteistä hänen ja asuinpaikan välillä.

Kuitenkin, jos henkilöllä on ammatillisia siteitä eri paikkaan, kuin mihin hänellä on henkilökohtaisia siteitä, ja jos hän tästä syystä joutuu oleskelemaan eri paikoissa kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa, hänen katsotaan asuvan vakituisesti paikassa, johon hänellä on henkilökohtaisia siteitä, edellyttäen, että hän palaa sinne säännöllisesti. Viimeksi mainittua ehtoa ei edellytetä, jos henkilö oleskelee jäsenvaltiossa, koska hänet on lähetetty sinne työhön määräajaksi. Yliopisto-opiskelu tai koulunkäynti ei edellytä vakituisen asuinpaikan muuttoa."

2) 2 artiklassa

- korvataan 1 kohta seuraavasti:

"1. Tätä direktiiviä ei sovelleta yrityksiin, jotka harjoittavat maanteiden tavaraliikennettä moottoriajoneuvoilla tai ajoneuvoyhdistelmillä, joiden sallittu enimmäispaino ei ylitä 3,5 tonnia. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin alentaa tätä rajaa joko kaikkien tai tiettyjen kuljetusluokkien osalta.";

- nykyisestä 2 kohdan tekstistä tulee a alakohta, jonka jälkeen lisätään seuraava kohta:

"b) Niiden maanteiden tavaraliikennettä harjoittavien yritysten osalta, joiden ajoneuvojen sallittu enimmäispaino on yli 3,5 ja enintään 6 tonnia, jäsenvaltiot voivat komissiolle asiasta ilmoitettuaan vapauttaa kokonaan tai osittain tämän direktiivin säännösten noudattamisesta ne yritykset, jotka harjoittavat pelkästään paikallista liikennettä ja joilla on vain vähäinen vaikutus liikennemarkkinoihin pienten etäisyyksien vuoksi."

3) 3 artiklassa

- korvataan 2 kohdan c alakohta seuraavasti:

"c) on tuomittu vakavista rikoksista sellaisia voimassa olevia säännöksiä vastaan, jotka koskevat

- tässä ammatissa sovellettavia palkka- ja työsuhteen ehtoja tai

- maanteiden tavara- ja henkilöliikennettä, ja erityisesti kuljettajien ajo- ja lepoaikoja, kuorma-autojen painoja ja mittoja, liikenneturvallisuutta ja ajoneuvojen turvallisuutta, ympäristönsuojelua sekä muita ammatilliseen vastuuseen liittyviä sääntöjä vastaan."

- korvataan 3 kohdan c alakohta seuraavasti:

"c) Yrityksellä on oltava käytettävissään pääoma ja vararahasto, jonka arvo on vähintään 9 000 euroa, kun vain yksi ajoneuvo on käytössä, ja vähintään 5 000 euroa jokaisen lisäajoneuvon osalta.

Euron arvo niinä kansallisina valuuttoina, jotka eivät osallistu rahaliiton kolmanteen vaiheeseen, määritellään viiden vuoden välein tämän direktiivin soveltamiseksi. Sovellettavina kursseina käytetään lokakuun ensimmäisenä työpäivänä vahvistettuja ja Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä julkaistuja kursseja, jotka tulevat voimaan seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä."

- korvataan 3 kohdan d alakohta seuraavasti:

"d) Toimivaltainen viranomainen voi a, b ja c alakohdan osalta hyväksyä tai määrätä todisteeksi pankin tai muun asianmukaisesti pätevän laitoksen antaman todistuksen tai vakuuden. Kyseinen todistus tai vakuus voidaan antaa pankkitakuuna, mahdollisesti pantin tai takauksen muodossa tai muussa vastaavassamuodossa."

- korvataan 4 kohta seuraavasti:

"4. a) Ammatillista pätevyyttä koskevana edellytyksenä on liitteessä I tarkoitettua koulutustasoa vastaavien tietojen hallinta kyseisessä liitteessä luetelluissa aihepiireissä. Se osoitetaan suorittamalla kyseisen jäsenvaltion tähän tehtävään nimeämän viranomaisen tai laitoksen järjestämä, liitteessä I määrätyn muodon mukainen pakollinen kirjallinen koe, jota voidaan täydentää suullisella kokeella.

b) Jäsenvaltiot voivat vapauttaa tästä kokeesta ne hakijat, jotka osoittavat, että heillä on vähintään viiden vuoden käytännön kokemus liikennettä harjoittavan yrityksen johtotehtävistä, edellyttäen, että kyseiset hakijat suorittavat tarkastuskokeen, jonka yksityiskohdista määräävät jäsenvaltiot liitteen I mukaisesti.

c) Jäsenvaltiot voivat vapauttaa tiettyjen korkea-asteen ja teknisen alan tutkintotodistusten haltijat osallistumasta kokeeseen tutkintotodistuksiin sisältyvissä aihepiireissä, jos nämä todistukset osoittavat, että heillä on perusteelliset tiedot liitteessä I luetelluista aihepiireistä.

d) Ammatillinen pätevyys on osoitettava a alakohdassa tarkoitetun viranomaisen tai laitoksen antamalla todistuksella. Tämä todistus laaditaan liitteessä I a olevan mallin mukaisesti.

e) Jäsenvaltiot voivat määrätä niiden hakijoiden osalta, jotka aikovat toimia tosiasiallisesti ja pysyvällä tavalla ainoastaan kansallista liikennettä harjoittavan yrityksen johtotehtävissä, että ammatillisen pätevyyden toteamisessa huomioon otettavat tiedot koskevat ainoastaan kansalliseen liikenteeseen liittyviä aihepiirejä. Tässä tapauksessa ammatillista pätevyyttä koskevassa todistuksessa, jonka malli on liitteessä I a, on mainittava, että todistuksen haltija on pätevä tosiasiallisesti ja pysyvästi toimimaan sellaisen yrityksen johtotehtävissä, joka harjoittaa liikennettä ainoastaan todistuksen myöntäneen jäsenvaltion alueella.

f) Komissiota kuultuaan jäsenvaltio voi vaatia, että jokainen luonnollinen henkilö, jolla on toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen 1 päivän lokakuuta 1998 jälkeen myöntämä todistus ammatillisesta pätevyydestä, silloin kun henkilön vakituinen asuinpaikka oli ensin mainitussa jäsenvaltiossa, suorittaa lisäkokeen, jonka järjestää ensin mainitun jäsenvaltion tätä tarkoitusta varten nimeämä viranomainen tai laitos. Lisäkoe koskee maanteiden liikenteenharjoittajan ammatin kansallisia ominaispiirteitä ensimmäisessä jäsenvaltiossa.

Tätä alakohtaa sovelletaan kolmen vuoden ajan alkaen 1 päivä lokakuuta 1999. Neuvosto voi perustamissopimuksen mukaisesti komission ehdotuksesta pidentää tätä aikaa uudella enintään viiden vuoden jaksolla. Tätä alakohtaa sovelletaan ainoastaan sellaisiin luonnollisiin henkilöihin, jotka saadessaan todistuksen ammatillisesta pätevyydestä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuin edellytyksin eivät olleet koskaan aiemmin saaneet kyseistä todistusta missään jäsenvaltiossa."

4) 5 artiklassa

- lisätään 1 kohtaan luetelmakohta seuraavasti:

"- 1 päivää tammikuuta 1995 Itävallan, Suomen ja Ruotsin osalta."

- lisätään 2 kohdan ensimmäiseen alakohtaan luetelmakohta seuraavasti luetelmakohdan jälkeen, joka alkaa sanoin "- 2 päivän lokakuuta 1989 jälkeen...":

"- 31 päivän joulukuuta 1994 jälkeen ja ennen 1 päivää tammikuuta 1997 Itävallan, Suomen ja Ruotsin osalta."

- lisätään 2 kohdan ensimmäisen alakohdan loppuun luetelmakohta seuraavasti luetelmakohdan jälkeen, joka alkaa sanoin "- 1 päivää heinäkuuta 1992...":

"- 1 päivää tammikuuta 1997 Itävallan, Suomen ja Ruotsin osalta."

- lisätään kohta seuraavasti:

"3. a) Kaikkien yritysten, joilla on ollut oikeus toimia maantieliikenteessä ennen 1 päivää lokakuuta 1999, on täytettävä kyseisenä päivämääränä käytössä olleen ajoneuvokantansa osalta 3 artiklan 3 kohdan säännökset viimeistään 1 päivänä lokakuuta 2001.

Kyseisten yritysten on kuitenkin täytettävä 3 artiklan 3 kohdan säännökset kunkin 1 päivän lokakuuta 1999 jälkeen tapahtuvan ajoneuvokannan lisäyksen osalta.

b) Yritysten, jotka ovat harjoittaneet maanteiden tavaraliikennettä ennen 1 päivää lokakuuta 1999 ajoneuvoilla, joiden sallittu enimmäispaino on yli 3,5 ja enintään 6 tonnia, on täytettävä 3 artiklan 3 kohdan säännökset viimeistään 1 päivänä lokakuuta 2001."

5) lisätään 6 artiklan 1 kohtaan alakohdat seuraavasti:

"Jäsenvaltioiden on valvottava, että toimivaltaiset viranomaiset varmistavat säännöllisesti ja vähintään viiden vuoden välein, että yritykset täyttävät edelleen hyvää mainetta, vakavaraisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset.

Jos vakavaraisuuden vaatimus ei tarkastuksen ajankohtana täyty mutta jos sen, yrityksen muut taloudelliset olosuhteet huomioon ottaen, voidaan odottaa taloudellisen suunnitelman perusteella täyttyvän pysyvästi lähitulevaisuudessa, toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää ylimääräisen, enintään yhden vuoden pituisen määräajan."

6) 7 artiklassa

- poistetaan 1 kohdasta ilmaus "vakavaan rikokseen taikka vähäiseen, mutta toistuvaan "

- poistetaan nykyinen 2 kohta ja muutetaan nykyinen 3 kohta uudeksi 2 kohdaksi.

7) 8 artiklassa

- poistetaan 2 kohdasta ilmaus "tai siitä, ettei asianomainen ole ollut konkurssissa,"

- poistetaan 4 kohdan viimeinen virke.

8) korvataan 10 artiklan 3 kohdassa oleva päivämäärä 1. tammikuuta 1990 tämän direktiivin 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla päivämäärällä.

9) lisätään 10 artiklan jälkeen artiklat seuraavasti:

"10 a artikla

Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta aiheutuvista seuraamuksista, ja niiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseisiä seuraamuksia sovelletaan. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja vakuuttavia.

10 b artikla

Jäsenvaltiot tunnustavat 1 päivä lokakuuta 1999 alkaen riittävänä todisteena ammatillisesta pätevyydestä liitteen I a mallin mukaiset todistukset, jotka toisen jäsenvaltion tähän tehtävään nimeämä viranomainen tai laitos on myöntänyt."

10) Korvataan liite I tämän direktiivin liitteellä I, ja lisätään tämän direktiivin liitteessä II oleva liite I a.

2 artikla

1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 1 päivänä lokakuuta 1999. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaus tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kirjallisina ne keskeiset kansalliset säännökset, jotka ne ovat antaneet tai antavat tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä.

3 artikla

Tämä direktiivi tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

4 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Luxemburgissa 1 päivänä lokakuuta 1998.

Neuvoston puolesta

C. EINEM

Puheenjohtaja

(1) EYVL C 95, 24.3.1997, s. 66 ja EYVL C 324, 25.10.1997, s. 6.

(2) EYVL C 287, 22.9.1997, s. 21

(3) Euroopan parlamentin lausunto annettu 17. heinäkuuta 1997 (EYVL C 286, 22.9.1997, s. 224), neuvoston yhteinen kanta vahvistettu 17. maaliskuuta 1998 (EYVL C 161, 27.5.1998, s. 12) ja Euroopan parlamentin päätös tehty 17. kesäkuuta 1998 (EYVL C 210, 6.7.1998).

(4) EYVL L 124, 23.5.1996, s. 1

LIITE I

"LIITE I

I. LUETTELO 3 ARTIKLAN 4 KOHDASSA TARKOITETUISTA AIHEPIIREISTÄ

Jäsenvaltioiden on otettava ammatillisen pätevyyden toteamisessa huomioon ainakin tässä luettelossa mainitut maanteiden tavaraliikennettä ja maanteiden henkilöliikennettä koskevat aihepiirit. Maanteiden liikenteenharjoittajiksi hakijoilta vaaditaan näistä aihepiireistä liikennettä harjoittavan yrityksen johtamisessa tarvittava tietojen taso ja käytännön valmiudet.

Jäljempänä ilmoitettu tietojen vähimmäistaso ei voi olla alle päätöksen 85/368/ETY (1) liitteessä tarkoitetun koulutustasojärjestelmän 3 tason eli tason, joka edellyttää oppivelvollisuuskoulua täydennettynä ammatillisella koulutuksella ja teknillisellä lisäkoulutuksella tai teknillisellä koulutuksella tai muulla keskiasteen koulutuksella.

(1) Neuvoston päätös 85/368/ETY, tehty 16 päivänä heinäkuuta 1985 Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden ammatillisen koulutuksen todistusten vastaavuudesta (EYVL L 199, 31.7.1985, s. 56).

A. Siviilioikeus

Maanteiden tavara- ja henkilöliikenne

Hakijan on erityisesti

1) tunnettava tärkeimmät maantieliikenteessä noudatettavat sopimukset sekä niistä johtuvat oikeudet ja velvollisuudet,

2) kyettävä neuvottelemaan oikeudellisesti päteviä kuljetussopimuksia, erityisesti kuljetusehtojen osalta,

Maanteiden tavaraliikenne

3) kyettävä arvioimaan asiakkaidensa esittämiä reklamaatioita, jotka koskevat tavaran katoamista tai vahingoittumista kuljetuksen aikana taikka toimituksen myöhästymistä, sekä reklamaatioista aiheutuvia sopimuksen mukaisia velvollisuuksia,

4) tunnettava tavaran kansainvälisessä tiekuljetuksessa käytettävästä rahtisopimuksesta tehdystä yleissopimuksesta (CMR) johtuvat säännöt ja velvollisuudet,

Maanteiden henkilöliikenne

5) kyettävä arvioimaan asiakkaidensa esittämiä reklamaatioita, jotka koskevat matkustajille tai heidän matkatavaroilleen kuljetuksen aikana sattuneessa onnettomuudessa aiheutuvia vahinkoja tai myöhästymisestä aiheutuvia vahinkoja, sekä reklamaatioista aiheutuvia sopimuksen mukaisia velvollisuuksia.

B. Kauppaoikeus

Maanteiden tavara- ja henkilöliikenne

Hakijan on erityisesti:

1) tunnettava liikenteen harjoittamisessa vaadittavat edellytykset ja muodollisuudet, liikenteenharjoittajien yleiset velvollisuudet (rekisteröityminen, kirjanpito jne.) sekä konkurssin seuraukset,

2) ja hänellä on oltava asiaankuuluvat tiedot yhtiömuodoista sekä niiden perustamista ja toimintaa koskevista säännöistä.

C. Sosiaalioikeus

Maanteiden tavara- ja henkilöliikenne

Hakijan on erityisesti:

1) tunnettava maantieliikenteen alalla toimivien eri työmarkkinainstituutioiden tehtävät ja toiminta (ammattiliitot, työpaikkaneuvostot, luottamushenkilöt, työsuojelutarkastajat jne.),

2) tunnettava työnantajan sosiaaliturvavelvoitteet,

3) tunnettava maantiekuljetusyrityksissä työskentelevien eri työntekijäryhmien työsopimuksiin sovellettavat säännöt (työsopimusmuodot, osapuolien velvollisuudet, työoloja ja työaikaa koskevat säännöt, palkalliset lomat, palkkaus ja muut rahalliset korvaukset, sopimuksen purkaminen jne.),

4) tunnettava asetuksen (ETY) N:o 3820/85 (1) ja asetuksen (ETY) N:o 3821/85 (2) säännökset sekä näiden asetusten soveltaminen käytännössä.

(1) Tieliikenteen sosiaalilainsäädännön yhdenmukaistamisesta 20 päivänä joulukuuta 1985 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 3820/85 (EYVL L 370, 31.12.1985, s. 1).

(2) Tieliikenteen valvontalaitteista 20 päivänä joulukuuta 1985 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 3821/85 (EYVL L 370, 31.12.1985, s. 8), asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 1056/97 (EYVL L 154, 12.6.1997, s. 21).

D. Vero-oikeus

Maanteiden tavara- ja henkilöliikenne

Hakijan on tunnettava erityisesti seuraavia veroja koskevat säännöt:

1) liikennepalvelujen alv,

2) moottoriajoneuvovero,

3) tiettyjä maanteiden tavaraliikenteessä käytettäviä ajoneuvoja koskeva vero sekä tiettyjä infrastruktuureita koskevat käyttömaksut,

4) tulovero.

E. Yrityksen kaupallinen ja taloudellinen johtaminen

Maanteiden tavara- ja henkilöliikenne

Hakijan on erityisesti:

1) tunnettava sekkejä, vekseleitä, omia vekseleitä, luottokortteja ja muita maksuvälineitä koskeva lainsäädäntö ja käytäntö,

2) tunnettava luottolajit (pankkilainat, remburssit, takausvakuudet, kiinnitykset, leasing-toiminta, vuokraus, factoring jne.) sekä niistä aiheutuvat kulut ja velvoitteet,

3) tiedettävä, mikä tase on, miten se laaditaan ja miten sitä tulkitaan,

4) pystyttävä lukemaan ja tulkitsemaan tuloslaskelmaa,

5) pystyttävä arvioimaan yrityksen rahoitusasemaa ja kannattavuutta, erityisesti taloudellisten tunnuslukujen perusteella,

6) pystyttävä laatimaan talousarvio,

7) tunnettava yrityksen kustannustekijät (kiinteät kustannukset, muuttuvat kustannukset, liikepääoma. poistot jne.) ja pystyttävä laskemaan kustannukset ajoneuvoa, kilometriä, matkaa tai tonnia kohti,

8) pystyttävä esittämään organisaatiokaavio yrityksen henkilökunnasta ja laatimaan työsuunnitelmia jne.,

9) tunnettava markkinoinnin, kuljetuspalvelujen myynninedistämisen, asiakasrekisterin pitämisen, mainonnan, PR-työn yms. periaatteet,

10) tunnettava maantieliikenteen vakuutuslajit (vastuuvakuutukset, tapaturma- ja henkivakuutukset, vahinkovakuutukset, matkatavaravakuutukset) sekä niihin liittyvät takeet ja velvollisuudet,

11) tunnettava maantiekuljetusalan telemaattiset sovellukset,

Maanteiden tavaraliikenne

12) pystyttävä soveltamaan maanteiden tavarakuljetuspalveluja koskevia sääntöjä ja tunnettava Incoterms-toimituslausekkeiden merkitys ja vaikutukset,

13) tunnettava kuljetusalan tukipalvelut, niiden asema, tehtävät ja niitä mahdollisesti koskevat säännöt

Maanteiden henkilöliikenne

14) pystyttävä soveltamaan julkisen ja yksityisen matkustajaliikenteen hinnastoja ja hinnoittelua koskevia sääntöjä,

15) pystyttävä soveltamaan maanteiden henkilöliikennepalveluiden laskutusta koskevia sääntöjä.

F. Markkinoille pääsy

Maanteiden tavara- ja henkilöliikenne

Hakijan on erityisesti:

1) tunnettava säännöt, jotka koskevat toisen lukuun harjoitettavaa maantieliikennettä, alihankintaa ja hyötyajoneuvojen vuokrausta, sekä varsinkin säännöt, jotka koskevat ammatin harjoittamisen virallista järjestelyä, ammattiin pääsyä, yhteisön sisäisten ja yhteisön ulkopuolella harjoitettavien maantieliikenteen lupia, valvontaa ja seuraamuksia,

2) tunnettava maantieliikennettä harjoittavan yrityksen perustamista koskevat säännöt,

3) tunnettava asiakirjat, joita maantieliikenteen harjoittamisessa vaaditaan, ja pystyttävä ottamaan käyttöön valvontamenettelyjä, joilla varmistetaan, että jokaista kuljetustapahtumaa ja erityisesti ajoneuvoa, kuljettajaa, lastia tai matkatavaraa koskevia asiakirjoja säilytetään sekä ajoneuvossa että yrityksen toimitiloissa,

Maanteiden tavaraliikenne

4) tunnettava maanteiden tavaraliikenteen markkinajärjestelyä, rahdin käsittelyä ja logistiikkaa koskevat säännöt,

5) tunnettava rajanylitysmuodollisuudet, T-asiakirjojen ja TIR-carnet'iden merkitys ja tarkoitus sekä niiden käytöstä aiheutvat velvollisuudet ja vastuukysymykset,

Maanteiden henkilöliikenne

6) tunnettava maanteiden henkilöliikenteen markkinajärjestelyä koskevat säännöt,

7) tunnettava liikennepalveluiden tarjoamista koskevat säännöt ja pystyttävä laatimaan liikennesuunnitelmia.

G. Tekniset standardit ja toiminnan tekniset näkökohdat

Maanteiden tavara- ja henkilöliikenne

Hakijan on erityisesti:

1) tunnettava ajoneuvojen painoja ja mittoja koskevat säännöt jäsenvaltioissa sekä näistä säännöistä poikkeavia erityiskuljetuksia koskevat menettelyt,

2) pystyttävä valitsemaan ajoneuvot ja niiden osat (alusta, moottori, voimansiirtolaitteet, jarrujärjestelmät jne.) yrityksen tarpeiden mukaan,

3) tunnettava ajoneuvojensa tyyppihyväksyntää, rekisteröintiä ja katsastusta koskevat muodollisuudet,

4) osattava ottaa huomioon toimenpiteet, joita tarvitaan moottoriajoneuvojen päästöjen aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisemiseksi ja melun välttämiseksi,

5) pystyttävä laatimaan huoltosuunnitelmia ajoneuvoille ja niiden varusteille,

Maanteiden tavaraliikenne

6) tunnettava erilaiset lastin käsittely- ja kuormauslaitteet (perälaudat, kontit, kuormalavat jne.) ja pystyttävä ottamaan käyttöön tavaroiden kuormaus- ja purkumenetelmiä ja antamaan niitä koskevia ohjeita (lastin jakaminen, pinoaminen, ahtaaminen, kiilaaminen jne.),

7) tunnettava yhdistetyt kuljetustekniikat, kuten piggy-back- ja ro-ro-kuljetukset,

8) pystyttävä ottamaan käyttöön menettelyjä, joiden avulla noudatetaan vaarallisten aineiden ja jätteiden kuljetuksia koskevia sääntöjä, jotka sisältyvät erityisesti direktiiviin 94/55/EY (1) direktiiviin 96/35/EY (2) ja asetukseen (ETY) N:o 259/93 (3),

9) pystyttävä noudattamaan pilaantuvien elintarvikkeiden kuljetusta koskevia sääntöjä, erityisesti helposti pilaantuvien elintarvikkeiden kansainvälisiä kuljetuksia ja tällaisissa kuljetuksissa käytettävää erityiskalustoa koskevan sopimuksen (ATP) määräyksiä,

10) pystyttävä noudattamaan elävien eläinten kuljetuksia koskevia sääntöjä.

(1) vaarallisten aineiden tiekuljetuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 21 päivänä marraskuuta 1994 annettu neuvoston direktiivi 94/55/EY (EYVL L 319, 12.12.1994, s. 7), direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna komission direktiivillä 96/86/EY (EYVL L 335, 24.12.1996, s. 43).

(2) vaarallisten aineiden maakuljetusten turvallisuusneuvonantajan nimeämisestä ja ammatillisesta pätevyydestä 3 päivänä kesäkuuta 1996 annettu neuvoston direktiivi 96/35/EY (EYVL L 145, 19.6.1996, s. 10).

(3) Euroopan yhteisössä, Euroopan yhteisöön ja Euroopan yhteisöstä tapahtuvien jätteiden siirtojen valvonnasta ja tarkastamisesta 1 päivänä helmikuuta 1993 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 259/93 (EYVL L 30, 6.2.1993, s. 1), asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 120/97 (EYVL L 22, 24.1.1997, s. 14).

H. Liikenneturvallisuus

Maanteiden tavara- ja henkilöliikenne

Hakijan on erityisesti:

1) tunnettava kuljettajilta vaadittava pätevyys (ajokortti, lääkärintodistukset, kelpoisuustodistukset jne.),

2) pystyttävä varmistamaan, että kuljettajat noudattavat eri jäsenvaltioissa voimassa olevia sääntöjä, kieltoja ja rajoituksia (nopeusrajoitukset, etuajo-oikeus, pysähtyminen ja pysäköiminen, valomerkkien käyttö, liikennemerkit jne.),

3) pystyttävä laatimaan kuljettajille ohjeita ajoneuvojen, niiden varusteiden ja lastin kuntoa koskevien vaatimusten noudattamisesta sekä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä,

4) pystyttävä ottamaan käyttöön onnettomuustilanteissa noudatettavia menetelmiä sekä asianmukaisia menetelmiä onnettomuuksien tai vakavien liikennerikkomusten välttämiseksi,

Maanteiden henkilöliikenne

5) omattavat perustiedot jäsenvaltioiden tieverkostosta.

II. KOKEEN RAKENNE

1. Jäsenvaltiot järjestävät pakollisen kirjallisen kokeen, jonka lisäksi ne voivat järjestää suullisen kokeen varmistaakseen, että hakijoina olevilla maanteiden liikenteenharjoittajilla on I osassa vaadittu tietojen taso kyseisessä liitteessä mainituissa aihepiireissä ja erityisesti kyky käyttää vastaavia välineitä ja tekniikoita sekä täyttää säädetyt täytäntöönpanoon ja yhteensovittamiseen liittyvät tehtävät.

a) Pakollinen kirjallinen koe koostuu kahdesta osasta:

- kirjalliset kysymykset joko monivalintakysymysten (sisältäen neljä vaihtoehtoa) tai suoraa vastausta edellyttävien kysymysten muodossa tai näiden kahden järjestelmän yhdistelmä,

- kirjalliset harjoitukset/tapaustutkimukset.

Kummankin osan vähimmäiskesto on kaksi tuntia.

b) Jos suullinen koe järjestetään, jäsenvaltiot voivat säätää, että kokeeseen osallistumisen edellytyksenä on kirjallisen kokeen läpäiseminen.

2. Jos jäsenvaltiot järjestävät myös suullisen kokeen, niiden on säädettävä jokaisen kolmen kokeen osalta pisteytyksestä, joka on vähintään 25 prosenttia ja enintään 40 prosenttia yhteispisteistä.

Jos jäsenvaltiot järjestävät vain yhden kirjallisen kokeen, niiden on säädettävä kummankin kokeen osalta pisteytyksestä, joka on vähintään 40 prosenttia ja enintään 60 prosenttia yhteispisteistä.

3. Koko kokeen osalta hakijoiden on saatava vähintään 60 prosenttia yhteispisteistä ja yksittäisestä kokeesta saatujen pisteiden on oltava vähintään 50 prosenttia kyseisen kokeen kokonaispistemäärästä. Jäsenvaltio voi alentaa rajaa 50 prosentista 40 prosenttiin ainoastaan yhden kokeen osalta."

LIITE II

"LIITE I a

EUROOPAN YHTEISÖ

>KAAVION ALKU>

(Beigenvärinen paperi - koko DIN A4)

(Teksti todistuksen antavan jäsenvaltion virallisella kielellä, sen kaikilla virallisilla kielillä taikka jollain niistä)

Asianomaisen jäsenvaltion tunnus (1)

Toimivaltaisen viranomaisen tai laitoksen nimi (2)

TODISTUS AMMATILLISESTA PÄTEVYYDESTÄ MAANTEIDEN KANSALLISESSA

[JA KANSAINVÄLISESSÄ) (3) TAVARALIIKENTEESSÄ [HENKILÖLIIKENTEESSÄI] (3)

N:o....

(2) todistaa,

a) että (4)

syntynyt ssa/ssä päivänä kuuta

on suorittanut maanteiden kansallisen [ja kansainvälisen] (3) tavaraliikenteen [ja henkilöliikenteen] (3) harjoittajien ammatillisen pätevyyden toteamiseksi järjestetyn tutkinnon kokeet (vuosi:; kausi:) (5), (6) säännösten mukaisesti,

b) että a) kohdassa tarkoitettu henkilö on oikeutettu käyttämään ammatillista pätevyyttään maanteiden tavaraliikennettä [henkilöliikennettä] (3) harjoittavassa yrityksessä, joka

- harjoittaa ainoastaan kansallista liikennettä todistuksen myöntäneessä jäsenvaltiossa. (3)

- harjoittaa kansainvälistä liikennettä. (3)

Tämä todistus on riittävä osoitus maanteiden kansallisen ja kansainvälisen tavara- ja henkilöliikenteen harjoittajien ammattiin pääsystä sekä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä näiden liikenteenharjoittajien sijoittautumisvapauden tehokkaan käyttämisen edestämiseksi 29 päivänä huhtikuuta 1996 annetun neuvoston direktiivin 96/26/EY, 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta ammatillisesta pätevyydestä.

Myönnetty ssa/ssä,

(7).

(1) Valtion tunnus: (B) Belgia, (DK) Tanska, (D) Saksa, (GR) Kreikka, (E) Espanja, (F) Ranska, (IRL) Irlanti, (I) Italia, (L) Luxemburg, (NL) Alankomaat, (A) Itävalta, (P) Portugali, (FIN) Suomi, (S) Ruotsi, (UK) Yhdistynyt kuningaskunta

(2) Euroopan yhteisön jäsenvaltion todistuksen antamista varten ennalta nimeämä viranomainen tai laitos.

(3) Tarpeeton yliviivataan.

(4) Sukunimi ja etunimet; syntymäaika ja -paikka

(5) Tutkinnon määritelmä

(6) Edellä mainitun direktiivin mukaisesti annetut kansallisen oikeuden säännökset

(7) Todistuksen antavan toimivaltaisen viranomaisen tai laitoksen leima ja allekirjoitus."

>KAAVION LOOPU>