97/872/EY: Neuvoston päätös, tehty 16 päivänä joulukuuta 1997, yhteisön toimintaohjelmasta ensisijaisesti ympäristönsuojelun alalla toimivien valtioista riippumattomien järjestöjen tukemiseksi
Virallinen lehti nro L 354 , 30/12/1997 s. 0025 - 0029
NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 16 päivänä joulukuuta 1997, yhteisön toimintaohjelmasta ensisijaisesti ympäristönsuojelun alalla toimivien valtioista riippumattomien järjestöjen tukemiseksi (97/872/EY) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 130 s artiklan 1 kohdan, ottaa huomioon komission ehdotuksen (1), ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (2), noudattaa perustamissopimuksen 189 c artiklassa määrättyä menettelyä (3), sekä katsoo, että 1) perustamissopimuksessa määrätään yhteisön ympäristöpolitiikan kehittämisestä ja täytäntöönpanosta sekä tavoitteista ja periaatteista, joiden olisi ohjattava tätä politiikkaa, 2) neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien 1 päivänä helmikuuta 1993 antamalla päätöslauselmalla (4) perustettiin ympäristöä ja kestävää kehitystä koskeva yhteisön poliittinen toimintaohjelma (viides toimintaohjelma), 3) erilaisista toimenpiteistä talousarviomenettelyn parantamiseksi 30 päivänä kesäkuuta 1982 annetun Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission yhteisen julistuksen (5) mukaisesti on annettava säädös, ennen kuin talousarvioon otettuja määrärahoja voidaan käyttää merkittävän yhteisön toiminnan käynnistämiseen, 4) komissio on oikeudellisista perusteista ja enimmäismääristä budjettivallan käyttäjälle antamassaan tiedonannossa ehdottanut oikeudellista perustaa, joka kattaisi budjettikohdasta B4-306 - tiedotus ja avustukset - myönnettävät avustukset, 5) ympäristönsuojelun alalla toimivat valtioista riippumattomat järjestöt voivat perustamissopimuksen 130 r artiklan mukaisesti edistää yhteisön ympäristöpolitiikkaa, 6) olisi kannustettava valtioista riippumattomien järjestöjen harjoittamia käytännön ympäristönsuojelutoimenpiteitä ja ympäristönsuojelun tarvetta koskevaa yleisen tietoisuuden lisäämistä, 7) kansallisten, alueellisten ja paikallisten valtioista riippumattomien järjestöjen mahdollisuuksia keskustella yhteisön laajuisiin ympäristöongelmiin liittyvistä näkökannoista, ongelmista ja mahdollisista ratkaisuista olisi lisättävä, 8) viidennessä toimintaohjelmassa todetaan, että kaikkien asianmukaisten toimijoiden, komissio ja ympäristöjärjestöt mukaan lukien, olisi yhteistyössä toteutettava yhteisiä toimia ja jaettava vastuuta kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamiseksi, 9) valtioista riippumattomilla Euroopan ympäristöjärjestöillä on tärkeä merkitys niiden sovittaessa yhteen ja ohjatessa komission käyttöön tietoa ja näkökantoja uusista ja esille tulevista näkymistä, muun muassa luonnonsuojelun ja valtioiden rajat ylittävien ympäristöongelmien osalta, joista ei kaikilta osin voida huolehtia tai joista ei joka suhteessa huolehdita jäsenvaltioiden tai niitä alemmalla tasolla, sekä 10) tämän vuoksi olisi toissijaisuusperiaatteen mukaisesti perustettava toimintaohjelma, jolla kannustetaan valtioista riippumattomien Euroopan ympäristöjärjestöjen toimintaa, 11) valtioista riippumattomat ympäristöjärjestöt käyttävät usein vapaaehtoistyöntekijöitä ja saavat lahjoituksia luontoissuorituksina; tämä järjestöjen tilinpidon erityispiirre voidaan ottaa huomioon (enintään 10 prosenttiin saakka tukeen oikeuttavien menojen kokonaismäärästä) niiden tuloja ja menoja sekä rahoitustukea koskevia hakemuksia arvioitaessa, 12) rahoitustuki olisi suunniteltava siten, että siinä otetaan huomioon sen käyttöä koskeva avoimuuden tarve, 13) on tärkeää määrittää ensisijaiset toimialat, joita yhteisön ohjelmalla voidaan tukea, 14) on tarpeen määritellä ohjelman mukaista yhteisön rahoitustukea koskevat yksityiskohtaiset säännöt, 15) olisi säädettävä ohjelman jatkumisesta tai päättymisestä 31 päivän joulukuuta 2001 jälkeen, 16) olisi vahvistettava menettely, joka mahdollistaa yhteisön tuen mukauttamisen tuettavien toimien erityispiirteiden mukaan, 17) on tarpeen vahvistaa tehokkaat seuranta- ja arviointimenetelmät sekä huolehtia mahdollisille edunsaajille ja suurelle yleisölle suunnattavasta riittävästä tiedottamisesta, 18) ohjelman toimintaa olisi arvioitava kolmelta ensimmäiseltä toteuttamisvuodelta saadun kokemuksen perusteella, jotta voidaan päättää sen jatkamisesta, ja 19) tähän päätökseen sisältyy 6 päivänä maaliskuuta 1995 annetun Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission julistuksen 2 kohdassa tarkoitettu rahoitusohje koko ohjelman ajaksi, tämän kuitenkaan vaikuttamatta perustamissopimuksessa määriteltyihin budjettivallan käyttäjän toimivaltuuksiin, ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA: 1 artikla Perustetaan yhteisön toimintaohjelma valtioista riippumattomien järjestöjen tukemiseksi ympäristönsuojelun alalla. Ohjelman yleisenä tavoitteena on kannustaa ensisijaisesti ympäristönsuojelun alalla Euroopan tasolla toimivien valtioista riippumattomien järjestöjen toimintaa edistämällä yhteisön ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön kehittämistä ja täytäntöönpanoa. Tässä päätöksessä valtioista riippumattomilla ympäristöjärjestöillä tarkoitetaan riippumattomia ja voittoa tavoittelemattomia, ensisijaisesti ympäristönsuojelun alalla toimivia järjestöjä, joiden ympäristötavoitteet palvelevat yhteistä etua. 2 artikla 1. Toimialat, jotka voivat saada yhteisön rahoitustukea, määritellään liitteessä. 2. Yhteisön rahoitustukea voidaan myöntää toimiin, jotka ovat yhteisön edun mukaisia, edistävät merkittävästi yhteisön ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön edelleen kehittämistä ja täytäntöönpanoa ja jotka ovat viidennen toimintaohjelman periaatteiden mukaisia. Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu tuki kattaa erityisesti valtioista riippumattomien ympäristöjärjestöjen oma-aloitteiset valistuskampanjat ja -toimet, tiedotuksen ja dokumentoinnin edellyttämät perusrakenteet, esittelyhankkeet ja näiden järjestöjen yhteensovittamistoimet. 3 artikla 1. Komissio vahvistaa ensisijaiset toimet, joita toteutetaan liitteessä mainituilla toimialoilla. 2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut toimet valitaan yleisten arviointiperusteiden nojalla, joita ovat muun muassa: - hyvä kustannus-hyötysuhde - kestävä kerrannaisvaikutus Euroopan tasolla - eri osapuolten välinen tehokas ja tasapainoinen yhteistyö seuraavilla aloilla: toiminnan suunnittelu, toiminnan toteutus ja osallistuminen rahoitukseen - monikansallisen näkökulman edistäminen, erityisesti rajojen yli tapahtuvan yhteistyön muodossa yhteisön alueella, ja millon tarkoituksenmukaista, sen ulkopuolisten lähimaiden kanssa. 3. Komissio määrittelee lähemmin rahoitettavien toimien valinnassa sovellettavat lisäperusteet. 4 artikla Rahoitustuki toteutetaan valtioista riippumattomien ympäristöjärjestöjen toimintaan myönnettävänä yhteisön rahoitusosuutena. Hallintokuluja korvaava rahoitusosuus tulee kyseeseen ainoastaan Euroopan tasolla toimivien valtioista riippumattomien järjestöjen osalta niiden yleisen työohjelman yhteydessä. 5 artikla Komissio varmistaa yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden ja täydentävyyden tämän ohjelman täytäntöönpanemiseksi toteutettavien yhteisön toimien ja hankkeiden sekä muiden yhteisön ohjelmien ja aloitteiden välillä. 6 artikla 1. Tämä ohjelma alkaa 1 päivänä tammikuuta 1998 ja päättyy 31 päivänä joulukuuta 2001. Rahoitusohje tämän ohjelman täytäntöönpanemiseksi ajanjaksona 1998-2001 on 10,6 miljoonaa ecua. Budjettivallan käyttäjä määrittää kutakin varainhoitovuotta varten käytettävissä olevat määrärahat rahoitusnäkymien mukaisesti. 2. Yhteisön koko tuen osuus ei periaatteessa saa ylittää 50:tä prosenttia 4 artiklassa mainituista talousarvion mukaisista toimista ja hallintokuluista. 3. Yhteisön tukea myönnetään toiminnalle, joka toteutetaan rahoitustuen myöntämisvuonna tai sitä seuraavana vuonna. Arvioitaessa valtioista riippumattomien ympäristöjärjestöjen tuloja ja menoja, voidaan palkaton työ tai luontoissuorituksina tehdyt lahjoitukset, edellyttäen että ne on asianmukaisesti asiakirjoin osoitettu, ottaa huomioon enintään 10 prosenttiin saakka niistä kuluista, joihin tukea voidaan myöntää. 4. Jotta valtioista riippumaton järjestö voisi saada yli 150 000 ecun avustuksen, rekisteröidyn tilintarkastajan on varmennettava järjestön tilit kahden edellisen vuoden ajalta ja myös siltä ajalta, jona avustusta käytetään. Jotta valtioista riippumaton järjestö voisi saada alle 150 000 ecun avustuksen, järjestön tilien kahden edellisen vuoden ajalta on oltava saatavilla komission hyväksymässä muodossa ja niitä on pidettävä tässä muodossa sen ajan, jona avustusta käytetään. 7 artikla 1. Komissio julkaisee Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä ilmoituksen, jossa esitetään rahoitettavien ensisijaisten toimien pääpiirteet, yksityiskohtaiset valinta- ja myöntämisedellytykset sekä soveltamis- ja hyväksymismenettelyt. 2. Euroopan tasolla toimivien valtioista riippumattomien ympäristöjärjestöjen, jotka edistävät yhteisön edun kannalta erityisen merkittäviä ympäristönsuojelutoimenpiteitä, on toimitettava komissiolle ehdotukset rahoitettaviksi toimiksi. 3. Pyyntö tämän ohjelman mukaisia toimia koskevien ehdotusten tekemisestä julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä vuosittain ennen 31 päivää tammikuuta. Ehdotusten arvioinnin jälkeen komissio päättää ennen 31 päivää toukokuuta, mitkä toimet se rahoittaa. Päätöksen perusteella tehdään kyseisten toimien toteuttamisesta vastuussa olevien tuensaajien kanssa sopimus osapuolten oikeuksista ja velvoitteista. 4. Rahoitustuen määrä, yksityiskohtaiset rahoitusta ja valvontaa koskevat säännöt sekä kaikki tuen myöntämisen edellyttämät tekniset ehdot määritellään tuensaajan yleisen työohjelman sekä erityisesti hyväksytyn toiminnan luonteen ja muodon perusteella ja ne vahvistetaan tuensaajien kanssa tehtävässä sopimuksessa. 8 artikla 1. Varmistaakseen yhteisöltä rahoitustukea saavien valtioista riippumattomien järjestöjen suorittamien toimien onnistumisen komissio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet: - todentaakseen, että komissiolle ehdotetut toimet on toteutettu asianmukaisesti; - ehkäistäkseen väärinkäytöksiä ja toteuttaakseen niiden vastaisia toimenpiteitä; - periäkseen takaisin väärinkäytön tai laiminlyönnin vuoksi aiheettomasti saadut varat. 2. Komission virkamiehet ja muut työntekijät voivat tarkastaa paikan päällä, myös pistokokein, tästä ohjelmasta rahoitettuja toimia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tilintarkastustuomioistuimen harjoittamaa perustamissopimuksen 188 c artiklan mukaista tarkastusta ja muuta perustamissopimuksen 209 artiklan c alakohdan mukaista valvontaa. Ennen paikan päällä toteutettavaa tarkastusta komissio ilmoittaa tästä kyseiselle tuensaajalle lukuun ottamatta tilanteita, joissa on perusteltua syytä epäillä petosta ja/tai väärinkäyttöä. 3. Rahoitustuen saajan on pidettävä komission saatavilla kaikki toimien aiheuttamia menoja koskevat asiakirjat viiden vuoden ajan alkaen toimia koskevan viimeisen maksun suorittamisesta. 9 artikla 1. Komissio voi vähentää johonkin toimeen myönnetyn rahoitustuen määrää, lykätä sen maksamista tai periä sen takaisin, jos se havaitsee väärinkäytöksiä tai jos ilmenee, että toimeen on komission hyväksyntää pyytämättä tehty olennainen muutos, joka on ristiriidassa toimen täytäntöönpanoa koskevien ehtojen tavoitteiden kanssa. 2. Jos määräaikoja ei noudateta tai jos jonkin toimen täytäntöönpanon edistyminen ei oikeuta kuin osaan myönnetystä rahoitustuesta, komissio pyytää tuensaajaa esittämään komissiolle asiasta selvityksen asetetussa määräajassa. Jos tuensaaja ei esitä hyväksyttävää vastausta, komissio voi peruuttaa rahoitustuen loppuosan ja vaatia, että jo maksetut erät palautetaan viipymättä. 3. Kaikki perusteettomasti suoritetut maksut on palautettava komissiolle. Jos maksuja ei palauteta kohtuullisessa ajassa, niihin voidaan lisätä viivästyskorko. Komissio päättää tämän kohdan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä. 10 artikla 1. Komissio huolehtii yhteisön rahoittamien toimien toteuttamisen tehokkaasta seurannasta. Tästä seurannasta huolehditaan komission ja tuensaajan kesken yhteisesti sovittavan menettelyn mukaisesti laadittavien selvitysten sekä pistokokeiden avulla. 2. Jokaisen toimen osalta tuensaajan on toimitettava komissiolle selvitys kolmen kuukauden kuluessa toimen päättymisestä. Komissio päättää selvityksen muodosta ja sisällöstä. 11 artikla Luettelo tuensaajista ja toimista, joita rahoitetaan tästä ohjelmasta, sekä tuen määrä julkaistaan vuosittain Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. 12 artikla 1. Komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle vuosittain kertomuksen ohjelman toteuttamisen edistymisestä. 2. Komissio antaa 31 päivään joulukuuta 2000 mennessä Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen ohjelman toteuttamisesta kolmen ensimmäisen vuoden osalta ja tekee tarvittaessa ehdotukset mahdollisista muutoksista ohjelman jatkamista tai päättämistä ajatellen. Neuvosto päättää perustamissopimuksen mukaisesti ohjelman jatkamisesta 1 päivän tammikuuta 2002 jälkeen. 13 artikla Tätä päätöstä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1998 alkaen neljän vuoden ajan. Tehty Brysselissä 16 päivänä joulukuuta 1997. Neuvoston puolesta J. LAHURE Puheenjohtaja (1) EYVL C 104, 3.4.1997, s. 11 ja EYVL C 104, 3.4.1997, s. 15. (2) EYVL C 204, 15.7.1996, s. 1 (3) Euroopan parlamentin lausunto annettu 13 päivänä marraskuuta 1996 (EYVL C 362, 2.12.1996, s. 130), neuvoston yhteinen kanta vahvistettu 24 päivänä huhtikuuta 1997 (EYVL C 188, 19.6.1997, s. 1), Euroopan parlamentin päätös tehty 18 päivänä syyskuuta 1997 (EYVL C 304, 6.10.1997, s. 107). (4) EYVL C 138, 17.5.1993, s. 1 (5) EYVL C 194, 28.7.1982, s. 1 LIITE YHTEISÖN TOIMINTAOHJELMA ENSISIJAISESTI YMPÄRISTÖNSUOJELUN ALALLA TOIMIVIEN VALTIOISTA RIIPPUMATTOMIEN JÄRJESTÖJEN TUKEMISEKSI >TAULUKON PAIKKA>