NEUVOSTON DIREKTIIVI,

annettu 25 päivänä helmikuuta 1964,

sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden toteuttamisesta tukkukauppatoiminnassa (64/223/ETY)

EUROOPAN TALOUSYHTEISÖN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 54 artiklan 2 ja 3 kohdan sekä 63 artiklan 2 ja 3 kohdan,

ottaa huomioon sijoittautumisvapauden rajoitusten poistamiseksi annetun yleisen toimintaohjelman(1) ja erityisesti sen IV osaston A jakson,

ottaa huomioon palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusten poistamiseksi annetun yleisen toimintaohjelman(2) ja erityisesti sen V osaston C jakson,

ottaa huomioon komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon(3),

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon(4),

sekä katsoo, että

yleisissä toimintaohjelmissa edellytetään kaiken sijoittautumiseen ja palvelujen tarjoamiseen liittyvän kansallisuuteen perustuvan syrjinnän poistamista tukkukaupassa toisen vaiheen toisen vuoden loppuun mennessä,

tämän direktiivin säännökset eivät koske lääke- ja farmaseuttisten tuotteiden tukkukauppaa eivätkä hiilen tukkukauppaa; yleisten toimintaohjelmien mukaisesti nämä toiminnan alat vapautetaan myöhemmin,

tätä direktiiviä ei sovelleta myöskään myrkyllisten tuotteiden tai patogeenien tukkukauppaan; on ilmeistä, että tämän toiminnan osalta muodostuu erityisiä kansanterveyden turvaamiseen liittyviä ongelmia jäsenvaltioissa ottaen huomioon voimassa olevien lakien ja asetusten säännökset tai hallinnolliset määräykset,

sijoittautumisvapauden rajoitusten poistamiseksi annetussa yleisessä toimintaohjelmassa edellytetään, että poistetaan rajoitukset, jotka koskevat oikeutta liittyä ammatillisiin tai toimialajärjestöihin, jos kyseisen henkilön ammatinharjoittaminen välttämättä edellyttää tämän oikeuden käyttämistä,

palveluja tarjoavan tai hänen puolestaan toimivan henkilön mukana seuraavien palkattujen työntekijöiden asemasta säädetään perustamissopimuksen 48 ja 49 artiklan mukaisesti annetuilla säännöksillä,

myöhemmin annetaan erillisiä, kaikkeen itsenäisten ammatinharjoittajien toimintaan soveltuvia edunsaajien saapumisesta ja oleskelusta annettuja määräyksiä koskevia direktiivejä ja tarvittaessa direktiivejä jäsenvaltioiden yhtiöiltä niin yhtiöiden jäsenten kuin ulkopuolisten henkilöiden etujen suojelemiseksi vaatimien takeiden yhteensovittamiseksi,

sijoittautumisoikeutta ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia toimenpiteitä sovellettaessa yhtiöitä on kohdeltava samoin kuin luonnollisia henkilöitä, jotka ovat jäsenvaltioiden kansalaisia, vain 58 artiklassa asetettujen edellytysten mukaisesti ja tarvittaessa edellyttäen todellista ja jatkuvaa yhteyttä jäsenvaltion talouteen; tästä syystä ei miltään yhtiöltä saa vaatia minkään lisäehdon täyttämistä tällaisten toimenpiteiden edullisuuden saavuttamiseksi eikä mitään yhtiötä saa vaatia hankkimaan mitään erityislupaa, jota ei vaadita tietyn toiminnan harjoittamista varten kotimaiselta yhtiöltä; tällaisen kohtelun yhdenmukaisuus ei kuitenkaan saa estää jäsenvaltioita vaatimasta, että osakepääoman omaavan yhtiön tulee toimia jäsenvaltioissa sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jonka mukaan se on perustettu, ja sen tulisi ilmoittaa nimiinsä merkityn pääoman määrä niissä yrityspapereissa, joita se käyttää vastaanottavassa jäsenvaltiossa, ja

lisäksi joissakin jäsenvaltioissa tiettyjen tuotteiden tukkukauppaa koskevat tämän kaupan harjoittamisen aloittamiseen liittyvät säännökset, kun taas toiset valtiot antavat tarpeen vaatiessa sellaisia säännöksiä; tästä syystä toisten jäsenvaltioiden kansalaisten toiminnan aloittamista ja harjoittamista tukkukaupassa helpottavista siirtymätoimenpiteistä annetaan eri direktiivi,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Jäsenvaltioiden on poistettava sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusten poistamiseksi annettujen yleisten toimintaohjelmien I osastossa tarkoitetuilta luonnollisilta henkilöiltä ja yhtiöiltä, jäljempänä `edunsaajat`, kyseisten yleisten toimintaohjelmien III osastossa mainitut rajoitukset, jotka koskevat oikeutta alkaa harjoittaa tämän direktiivin 2 artiklassa määriteltyä toimintaa ja harjoittaa sitä.

2 artikla

1. Tämän direktiivin säännöksiä sovelletaan itsenäisten ammatinharjoittajien toimintaan tukkukaupassa lukuun ottamatta lääke- ja farmaseuttisten tuotteiden, myrkyllisten tuotteiden ja patogeenien sekä hiilen tukkukauppaa (ryhmästä 611).

2. Tässä direktiivissä `tukkukauppatoiminnalla` tarkoitetaan minkä tahansa sellaisen luonnollisen henkilön tai yhtiön toimintaa, joka säännöllisesti kauppaa käymällä ostaa hyödykkeitä omiin nimiinsä ja omaan laskuunsa sekä jälleenmyy nämä tavarat toisille tukkukauppiaille, jälleenmyyjille, jalostajille tai ammatillisille, kaupallisille tai suurkäyttäjille.

Hyödykkeet voidaan jälleenmyydä joko sellaisenaan tai tukkukaupalle tavanomaisen myyntiä varten toimitettavan jalostamisen, käsittelyn tai muokkaamisen jälkeen.

Tukkukauppatoimintaa voidaan harjoittaa kotimaan-, vienti-, tuonti- tai kauttakulkukauppana.

3 artikla

1. Jäsenvaltioiden on erityisesti poistettava rajoitukset, jotka:

a) estävät edunsaajia perustamasta liikettä tai jotka estävät heitä tarjoamasta palveluja vastaanottavassa valtiossa samoin edellytyksin ja samoin oikeuksin kuin tuon valtion omat kansalaiset;

b) johtuvat hallintokäytännöstä, joka edunsaajiin sovellettuna johtaa syrjivään kohteluun verrattuna maan omiin kansalaisiin.

2. Poistettaviin rajoituksiin sisältyvät erityisesti sellaiset, joilla edunsaajien sijoittautumista tai palvelujen tarjoamista estetään tai rajoitetaan seuraavasti:

a) Saksassa

- vaatimus, että voidakseen henkilökohtaisesti harjoittaa kauppaa toisten henkilöiden liiketoimiin liittyvän asiakaspiirin kanssa, henkilön on pidettävä hallussaan liikkuvan kaupan harjoittajan lupakortti ("Reisegewerbekarte") (5 päivänä helmikuuta 1960 annetun "Gewerbeordnung"-nimisen säädöksen 55 d pykälä [Bundesgesetzblatt I osa, s. 61, oikaisu, s. 92]; 30 päivänä marraskuuta 1960 annettu laki [Bundesgesetzblatt, I osa, s. 871]);

- vaatimus, että jokaisen liittotasavallan alueella ammatti- tai liiketoimintaa harjoittamaan halukkaan oikeushenkilön on hankittava erityislupa ("Gewerbeordnung"-nimisen säädöksen 12 kohta ja "Aktiengesetz"-nimisen säädöksen 292 pykälä);

b) Belgiassa

- velvoite pitää hallussaan "carte professionnelle" -asiakirja (16 päivänä marraskuuta 1939 annettu "Arrêté royal" -säädös n:o 62, 17 päivänä joulukuuta 1945 annettu "Arrêté ministériel" -säädös ja 11 päivänä maaliskuuta 1954 annettu "Arrêté ministériel" -säädös).

c) Ranskassa

- velvoite pitää hallussaan "carte d'identité d'étranger commerçant" -asiakirja (12 päivänä marraskuuta 1938 annettu "Décret-loi"-säädös, 2 päivänä helmikuuta 1939 annettu "Decret"-säädös, 8 päivänä lokakuuta 1940 annettu "Loi"-säädös, 10 päivänä huhtikuuta 1954 annettu "Loi"-säädös ja 9 päivänä heinäkuuta 1959 annettu "Décret"-säädös n:o 59-852).

d) Luxemburgissa

- rajoitettu ulkomaalaisille myönnettyjen lupien voimassaoloaika noudattaen 2 päivänä kesäkuuta 1962 annetun Luxemburgin lain 21 artiklaa (19 päivänä kesäkuuta 1962 annettu "Mémorial A" -asiakirja n:o 31).

4 artikla

1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että tämän direktiivin edunsaajilla on oikeus liittyä ammatillisiin tai toimialajärjestöihin samoin edellytyksin ja samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin niiden omilla kansalaisilla.

2. Sijoittautumisen yhteydessä oikeus liittyä ammatillisiin tai toimialajärjestöihin käsittää sekä vaalikelpoisuuden että kelpoisuuden tulla valituksi tällaisten järjestöjen johtaviin tehtäviin. Tällaiset tehtävät voidaan kuitenkin varata kyseisen maan omille kansalaisille, jos asianomaisen järjestön toimintaan sisältyy lakien ja asetusten säännösten mukaan julkisen vallan käyttämistä.

3. Luxemburgin suurherttuakunnassa "Chambre de commerce" -yhteisön jäsenyys ei anna tässä direktiivissä tarkoitetuille edunsaajille oikeutta osallistua tämän yhteisön hallinnollisten elinten valitsemiseen.

5 artikla

Jäsenvaltio ei saa myöntää toiseen jäsenvaltioon jonkin 2 artiklassa tarkoitetun toiminnan harjoittamista varten lähtevälle kansalaiselleen mitään sellaista tukea, joka saattaa vääristää sijoittautumisen edellytyksiä.

6 artikla

1. Jos vastaanottava jäsenvaltio vaatii jonkin 2 artiklassa tarkoitetun toiminnan aloittamista tai harjoittamista varten kansalaisiltaan todisteen hyvästä maineesta ja todisteen siitä, etteivät he ole olleet konkurssissa, tai jommankumman näistä todisteista, tämän valtion on hyväksyttävä muiden jäsenvaltioiden kansalaisilta riittäväksi todisteeksi esitetty ote rikosrekisteristä tai, jos tällaista ei ole, näiden vaatimusten täyttymistä osoittava asiakirja, jonka on antanut sen maan toimivaltainen oikeus- tai hallintoviranomainen, josta henkilö on peräisin tai josta hän tulee.

2. Jos se valtio, josta ulkomaan kansalainen on peräisin tai josta hän tulee, ei anna sellaista asiakirjaa, jossa todistetaan, ettei aikaisempia konkursseja ole ollut, voidaan tällaisen asiakirjan sijasta antaa siinä valtiossa, josta ulkomaan kansalainen on peräisin tai josta hän tulee, valaehtoinen ilmoitus, jonka asianomainen antaa oikeus- tai hallintoviranomaiselle, notaarille tai toimivaltaiselle ammatilliselle tai toimialayhteisön toimielimelle.

3. Edellä 1 ja 2 kohdan mukaisesti annetut asiakirjat eivät niitä esitettäessä saa olla kolmea kuukautta vanhempia.

4. Jäsenvaltioiden on 7 artiklassa asetetussa määräajassa nimettävä ne viranomaiset ja toimielimet, jotka ovat toimivaltaisia antamaan näitä asiakirjoja, sekä ilmoitettava tästä muille jäsenvaltioille ja komissiolle viipymättä.

7 artikla

Jäsenvaltioiden on saatettava voimaan tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät toimenpiteet kuuden kuukauden kuluessa sen tiedoksi antamisesta ja ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

8 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 25 päivänä helmikuuta 1964.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

H. FAYAT

(1) EYVL N:o 2, 15.1.1962, s. 36/62

(2) EYVL N:o 2, 15.1.1962, s. 32/62

(3) EYVL N:o 33, 4.3.1963, s. 466/63

(4) EYVL N:o 56, 4.4.1964, s. 868/64