22011A1209(01)

Euroopan unionin ja Norjan kuningaskunnan välinen Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 19 artiklan perusteella myönnettäviä lisäetuuksia maataloustuotteiden kaupassa koskeva kirjeenvaihtona tehty sopimus

Virallinen lehti nro L 327 , 09/12/2011 s. 0002 - 0038


Euroopan unionin ja Norjan kuningaskunnan välinen Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 19 artiklan perusteella myönnettäviä lisäetuuksia maataloustuotteiden kaupassa koskeva kirjeenvaihtona tehty

sopimus

A. Euroopan unionin kirje

Arvoisa Herra,

Minulla on kunnia viitata Euroopan unionin ja Norjan kuningaskunnan välillä käytyihin kahdenvälistä maatalouskauppaa koskeviin neuvotteluihin, jotka saatiin päätökseen 28. tammikuuta 2010.

Euroopan komission ja Norjan välillä käytiin maatalousalan kauppaa koskeva uusi neuvottelukierros Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen, jäljempänä "ETA-sopimus", 19 artiklan perusteella Euroopan unionin ja Norjan, jäljempänä "sopimuspuolet", välisen maatalousalan kaupan vapauttamiseksi edelleen asteittain etuuskohteluun, vastavuoroisuuteen ja keskinäiseen hyötyyn perustuen. Neuvottelut käytiin järjestelmällisesti, ja niissä otettiin asianmukaisesti huomioon sopimuspuolten maatalouspolitiikan ja maatalouden olosuhteiden kehittyminen, kahdenvälisen kaupan kehittyminen mukaan lukien, sekä kaupan edellytykset muiden kauppakumppanien kanssa eri puolilla maailmaa.

Vahvistan täten neuvottelujen tulokset seuraavasti:

1. Norja sitoutuu myöntämään liitteessä I luetelluille Euroopan unionista peräisin oleville tuotteille pääsyn markkinoille tulleitta.

2. Norja sitoutuu vahvistamaan liitteessä II luetelluille Euroopan unionista peräisin oleville tuotteille tariffikiintiöt.

3. Norja sitoutuu alentamaan liitteessä III lueteltujen Euroopan unionista peräisin olevien tuotteiden tuontitulleja.

4. Euroopan unioni sitoutuu myöntämään liitteessä IV luetelluille Norjasta peräisin oleville tuotteille pääsyn markkinoille tulleitta.

5. Euroopan unioni sitoutuu vahvistamaan liitteessä V luetelluille Norjasta peräisin oleville tuotteille tariffikiintiöt.

6. Liitteissä I–V vahvistetut tariffikoodit viittaavat sopimuspuoliin 1. tammikuuta 2009 sovellettaviin tariffikoodeihin.

7. Jos tulevaisuudessa pannaan täytäntöön WTO:n maataloussopimus, jossa on sitoumuksia uusia suosituimmuustariffikiintiöitä varten, liitteessä II määrätyt, Norjaan tapahtuvassa tuonnissa sovellettavat sianlihan 600 tonnin, siipikarjanlihan 800 tonnin ja naudanlihan 900 tonnin kahdenväliset tariffikiintiöt poistetaan asteittain samassa tahdissa, kuin samoja tuotteita koskevat WTO:n kiintiöt otetaan käyttöön asteittain.

8. Sopimuspuolet sopivat vahvistavansa mahdollisimman pian kaikki kahdenväliset myönnytykset (jo voimassa olevat ja tässä kirjeenvaihdossa ennakoidut) uudella kirjeenvaihdolla, jonka pitäisi korvata voimassa olevat kahdenväliset maataloussopimukset.

9. Liitteissä I–V tarkoitettujen myönnytysten täytäntöönpanossa sovellettavat alkuperäsäännöt on vahvistettu 2. toukokuuta 1992 päivätyn kirjeenvaihdon liitteessä IV. ETA-sopimuksen liitteessä II olevaa pöytäkirjaa nro 4 sovelletaan kuitenkin 2. toukokuuta 1992 päivätyn kirjeenvaihdon liitteessä IV olevan lisäyksen sijaan.

10. Sopimuspuolet toteuttavat toimenpiteitä varmistaakseen, etteivät muut rajoittavat tuontitoimenpiteet vaaranna niiden toisilleen myöntämiä etuuksia.

11. Sopimuspuolet sopivat toteuttavansa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tariffikiintiöitä hallinnoidaan siten, että tuontia voidaan harjoittaa säännöllisesti ja että sovitut tuontimäärät voidaan tosiasiallisesti tuoda.

12. Sopimuspuolet sopivat pyrkivänsä edistämään maantieteellisellä merkinnällä varustettujen tuotteiden kauppaa. Sopimuspuolet sopivat aloittavansa kahdenväliset lisäkeskustelut ymmärtääkseen paremmin kummankin sopimuspuolen lainsäädäntöä ja rekisteröintimenettelyjä ja löytääkseen keinoja tehostaa maantieteellisten merkintöjen suojaa alueillaan, ja ne tarkastelevat mahdollisuutta tehdä tätä koskeva kahdenvälinen sopimus.

13. Sopimuspuolet sopivat vaihtavansa säännöllisesti tietoja kaupan kohteena olevista tuotteista, tariffikiintiöiden hallinnoinnista ja hintanoteerauksista sekä kaikkia muita niiden kotimaan markkinoita ja näiden neuvottelujen tulosten täytäntöönpanoa koskevia tarpeellisia tietoja.

14. Kuulemisia järjestetään jommankumman sopimuspuolen pyynnöstä mistä tahansa näiden neuvottelujen tulosten täytäntöönpanoon liittyvästä kysymyksestä. Jos näiden tulosten täytäntöönpanossa esiintyy vaikeuksia, kuulemisia järjestetään mahdollisimman pian sopivien korjaavien toimenpiteiden toteuttamiseksi.

15. Sopimuspuolet toteavat, että Norjan tulliviranomaiset aikovat tarkastella uudelleen Norjan tullitariffin 6. ryhmän rakennetta. Euroopan komission kanssa järjestetään kuulemisia, jos kyseinen tarkastelu vaikuttaa kahdenvälisiin etuuskohtelujärjestelyihin. Sopimuspuolet ovat yksimielisiä siitä, että kyseessä on tekninen toimi.

16. Sopimuspuolet vahvistavat ETA-sopimuksen 19 artiklan mukaisesti sitoutuvansa jatkamaan ponnistelujaan maatalouskaupan vapauttamiseksi asteittain. Sopimuspuolet sopivat tätä tarkoitusta varten tarkastelevansa kahden vuoden kuluttua uudelleen maataloustuotteiden kaupan edellytyksiä mahdollisten myönnytysten tutkimiseksi.

17. Norjaan tuotavan juuston 4500 tonnin nykyisen tariffikiintiön osalta sopimuspuolet sopivat, että tämän tariffikiintiön historiallisiin oikeuksiin ja uuden viejän periaatteeseen perustuva nykyinen hallinnointi olisi korvattava vuodesta 2014 alkaen muulla hallinnointijärjestelmällä kuin huutokauppajärjestelmällä, kuten tuontiluvilla tai niin kutsutulla ensin tullutta palvellaan ensin -järjestelmällä. Norjan viranomaisten olisi vahvistettava tällaista järjestelmää koskevat yksityiskohtaiset säännöt neuvoteltuaan ensin Euroopan komission kanssa keskinäisen yhteisymmärryksen saavuttamiseksi, jotta varmistettaisiin, että tariffikiintiöitä hallinnoidaan siten, että tuontia voidaan harjoittaa säännöllisesti ja että sovitut tuontimäärät voidaan tosiasiallisesti tuoda. Nykyinen juustoluetteloon perustuva, 11. huhtikuuta 1983 päivätyn kirjeenvaihdon mukainen hallinnointi poistetaan.

Sopimuspuolet sopivat, että Norjaan tuotavan juuston 2700 tonnin uuden tariffikiintiön hallinnointi kuuluu huutokauppajärjestelmään. Huutokauppaan perustuvaa hallinnointia tarkastellaan uudelleen edellä olevien kohtien mukaisesti. Erityisesti arvioidaan kiintiön täyttymistä ja huutokauppamaksuja.

Euroopan unioniin ja Norjaan tuotavan juuston 7200 tonnin tariffikiintiöitä sovelletaan kaikentyyppisiin juustoihin.

18. Jos EU laajenee edelleen, sopimuspuolet arvioivat vaikutuksia kahdenväliseen kauppaan kahdenvälisten etuusjärjestelyjen mukauttamiseksi siten, että voimassa olevat kahdenväliset etuuskohteluun perustuvat kauppavirrat Norjan ja jäseniksi liittyvien maiden välillä voivat jatkua.

Tämä kirjeenvaihtona tehty sopimus tulee voimaan viimeisen hyväksymisasiakirjan tallettamispäivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä.

Minulla on kunnia vahvistaa, että Euroopan unioni hyväksyy kirjeen sisällön.

Olisin kiitollinen, jos voisitte vahvistaa hallituksenne olevan yhtä mieltä edellä olevasta.

Vastaanottakaa, Arvoisa Herra, korkeimman kunnioitukseni vakuutus.

Съставено в Брюксел на

Hecho en Bruselas, el

V Bruselu dne

Udfærdiget i Bruxelles, den

Geschehen zu Brüssel am

Brüssel,

Έγινε στις Βρυξέλλες, στις

Done at Brussels,

Fait à Bruxelles, le

Fatto a Bruxelles, addì

Briselē,

Priimta Briuselyje,

Kelt Brüsszelben,

Magħmul fi Brussell,

Gedaan te Brussel,

Sporządzono w Brukseli, dnia

Feito em Bruxelas,

Întocmit la Bruxelles,

V Bruseli

V Bruslju,

Tehty Brysselissä

Utfärdat i Bryssel den

Utferdiget i Brussel, den

+++++ TIFF +++++

За Европейския съюз

Por la Unión Europea

Za Evropskou unii

For Den Europæiske Union

Für die Europäische Union

Euroopa Liidu nimel

Гια την Ευρωπαϊκή Ένωση

For the European Union

Pour l’Union européenne

Per l’Unione europea

Eiropas Savienības vārdā –

Europos Sąjungos vardu

Az Európai Unió részéről

Għall-Unjoni Ewropea

Voor de Europese Unie

W imieniu Unii Europejskiej

Pela União Europeia

Pentru Uniunea Europeană

Za Európsku úniu

Za Evropsko unijo

Euroopan unionin puolesta

För Europeiska unionen

For Den europeiske union

+++++ TIFF +++++

LIITE I

Euroopan unionista peräisin olevien tuotteiden tulliton tuonti Norjaan

Norjan tullitariffi | Kuvaus |

01 ryhmä:Elävät eläimet

0106 | Muut elävät eläimet |

0106.39.10 | Fasaanit |

02 ryhmä:Liha ja syötävät eläimenosat

0208 | Muu liha ja muut syötävät eläimenosat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt |

0208.90.60 | Sammakonreidet |

05 ryhmä:Muualle kuulumattomat eläinperäiset tuotteet

0511 | Muualle kuulumattomat eläintuotteet; ihmisravinnoksi soveltumattomat kuolleet 1 tai 3 ryhmän eläimet |

0511.99.21 | Verijauhe, ihmisravinnoksi soveltumaton, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

0511.99.40 | Liha ja veri, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

06 ryhmä:Elävät puut ja muut elävät kasvit sipulit, juuret ja niiden kaltaiset tuotteet; leikkokukat ja leikkovihreä

0601 | Sipulit, juuri- ja varsimukulat sekä juurakot, lepotilassa olevat, kasvavat tai kukkivat; sikurit elävinä kasveina tai juurina, ei kuitenkaan nimikkeen 1212 juuret |

0601.10 01 | Sipulit ja juurimukulat, puutarhaviljelyä varten |

0601.10 02 | Varsimukulat sekä juurakot puutarhaviljelyä varten |

0601.10 09 | Muut |

0601.20 00 | Sipulit, juuri- ja varsimukulat sekä juurakot, kasvavat tai kukkivat; sikurit elävinä kasveina tai juurina |

0602 | Muut elävät kasvit (myös niiden juuret), pistokkaat ja varttamisoksat; sienirihmasto |

0602.10.10 | Viherkasvien pistokkaat, juurruttamattomat tai in vitro, tullattaessa 15.12.–30.4., puutarhanhoitoa varten |

0602.10.22 | Saintpaulian, Scaevolan ja Streptocarpuksen pistokkaat, juurruttamattomat tai in vitro, puutarhaviljelyä varten |

0602.10.23 | Dendranthema x grandiflora- ja Chrysanthemum x morifoliumi -lajin kasvien pistokkaat, juurruttamattomat tai in vitro, tullattaessa 1.4.–15.10., puutarhaviljelyä varten |

0602.10.91 | Muut juurruttamattomat pistokkaat tai in vitro, puutarhaviljelyä varten |

0602.10.92 | Varttamisoksat |

0602.20.00 | Puut ja pensaat, myös oksastetut, joiden hedelmät tai pähkinät ovat syötäviä |

0602.30.11 | Huoneatsalea (Azalea indica, Rhododendron simsii, Rhododendron indicum), myös oksastetut, kukkivat |

0602.30.12 | Huoneatsalea (Azalea indica, Rhododendron simsii, Rhododendron indicum), myös oksastetut, ei kukkivat, tullattaessa 15.11.–23.12. |

0602.30.90 | Rhododendronit ja atsaleat, myös oksastetut, muut kuin huoneatsaleat (Azalea indica, Rhododendron simsii, Rhododendron indicum) |

0602.90.20 | Perusrungot |

0602.90.30 | Puksipuu (Buxus), traakki- eli lohikäärmepuut, (Dracaena), kamelia (Camellia), huonekuusi (Araucaria), orjanlaakeri (Ilex), laakeripuu (Laurus), kalmia, magnolia, palmu (Palmae), taikapähkinä (Hamamelis), kiiltopensas (Aucuba), kellovaivero (Pieris), tulimarja (Pyracantha) ja stranvaesia, multapaakkuineen tai muulla kasvatusalustalla |

0602.90.41 | Puut ja pensaat, muut kuin edellä mainitut, multapaakkuineen tai muulla kasvatusalustalla |

0602.90.42 | Monivuotiset kasvit, multapaakkuineen tai muulla kasvatusalustalla |

0602.90.50 | Viherruukkukasvit, tullattaessa 15.12.–30.4., myös jos ne tuodaan osana kasviryhmien sekoituksia, multapaakkuineen tai muulla kasvatusalustalla |

0602.90.80 | Muut, multapaakkuineen tai muulla kasvatusalustalla |

0604 | Leikkovihreä, kasvien oksat ja muut osat, joissa ei ole kukkia tai kukannuppuja, sekä ruoho, sammal ja jäkälä, jollaiset soveltuvat kukkakimppuihin tai koristetarkoituksiin, tuoreet, kuivatut, värjätyt, valkaistut, kyllästetyt tai muulla tavalla valmistetut |

0604.10.00 | Sammal ja jäkälä |

0604.91.91 | Tarha-adiantumi (Adianthum) ja parsa, tullattaessa 1.11.–31.5., tuoreet |

0604.91.92 | Joulupuut, tuoreet |

0604.91.99 | Tuore leikkovihreä, tuoreet kasvien oksat ja muut osat, joissa ei ole kukkia tai kukannuppuja, sekä ruoho, jollaiset soveltuvat kukkakimppuihin tai koristetarkoituksiin, muut kuin tarha-adiantumi (Adianthum), parsa ja joulupuut |

0604.99.00 | Leikkovihreä, kasvien oksat ja muut osat, joissa ei ole kukkia tai kukannuppuja, sekä ruoho, sammal ja jäkälä, jollaiset soveltuvat kukkakimppuihin tai koristetarkoituksiin, muut kuin tuoreet |

07 ryhmä:Kasvikset sekä tietyt syötävät kasvit, juuret ja mukulat

0703 | Tuoreet tai jäähdytetyt kepa-, salotti-, valko- ja purjosipulit sekä muut Allium-sukuiset kasvikset |

ex 0703.90.01 | Tuoreet tai jäähdytetyt purjot, tullattaessa 20.2.–31.5. |

0704 | Tuore tai jäähdytetty keräkaali, kukkakaali, kyssäkaali ja lehtikaali sekä niiden kaltainen Brassica-sukuinen syötävä kaali |

0704.10.50 | Tuore tai jäähdytetty parsakaali |

0704.90.60 | Tuore tai jäähdytetty kiinankaali |

0704.90.94 | Tuore tai jäähdytetty savoijinkaali eli kurttukaali, tullattaessa 1.7.–30.11. |

0704.90.96 | Tuore tai jäähdytetty lehtikaali, tullattaessa 1.8.–30.11. |

0705 | Tuoreet tai jäähdytetyt salaatit (Lactuca sativa) sekä sikurit ja endiivit (Cichorium spp.) |

0705 29 11 | Tuore tai jäähdytetty endiivi, tullattaessa 1.4.–30.11. |

0705 29 19 | Tuore tai jäähdytetty sikuri, muu kuin salaattisikuri eli suppusikuri ja endiivi, tullattaessa 1.4.–30.11. |

0708 | Tuoreet tai jäähdytetyt palkokasvit, myös silvityt |

0708.90.00 | Muut tuoreet tai jäähdytetyt palkokasvit kuin pavut ja herneet |

0709 | Muut tuoreet tai jäähdytetyt kasvikset |

ex 0709.40.20 | Tuore tai jäähdytetty ruoti- eli lehtiselleri, tullattaessa 15.12.–31.5. |

0709.70.10 | Tuoreet tai jäähdytetyt pinaatit, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa, tullattaessa 1.5.–30.9. |

0710 | Jäädytetyt kasvikset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt) |

0710.30.00 | Jäädytetty pinaatti, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa |

0710.80.10 | Jäädytetty parsa ja latva-artisokka |

0710.80.40 | Jäädytetyt sienet |

0710.80.94 | Jäädytetty parsakaali |

0712 | Kuivatut kasvikset, myös paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut, mutta ei enempää valmistetut |

0712.20.00 | Kuivatut kepasipulit |

0712.31.00 | Kuivatut sienet (Agaricus spp.) |

0712.32.00 | Kuivatut puunkorvat (Auricularia spp.) |

0712.33.00 | Kuivatut poimuhytykät (Tremella spp.) |

0712.39.01 | Kuivatut multasienet (tryffelit) |

0712.39.09 | Muut kuivatut sienet kuin Agaricus-sukuiset |

0713 | Kuivattu, silvitty palkovilja, myös kalvoton tai halkaistu [1] |

0713.31.00 | Vigna mungo (L.) Hepper- tai Vigna radiata (L.) Wilczek -lajin pavut, kuivatut ja silvityt |

0713.32.00 | Adsukipavut (Phaseolus tai Vigna angularis), kuivatut ja silvityt |

0713.33.00 | Tarhapavut (Phaseolus vulgaris), kuivatut ja silvityt |

0713.39.00 | Kuivatut ja silvityt pavut, muut kuin Vigna mungo (L.) Hepper- tai Vigna radiata (L.) Wilczek -lajin pavut, adsukipavut (Phaseolus tai Vigna angularis) ja tarhapavut (Phaseolus vulgaris) |

0713.90.00 | Kuivattu ja silvitty palkovilja, muut kuin herneet, kahviherneet, pavut, linssit eli kylvövirvilät ja härkäpavut |

0714 | Maniokki- (kassava-), arrow- ja salepjuuret, maa-artisokat, bataatit ja niiden kaltaiset runsaasti tärkkelystä tai inuliinia sisältävät juuret ja mukulat, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut, saagoydin |

0714.10.90 | Maniokkijuuret (kassava), muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

0714.20.90 | Bataatit, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

08 ryhmä:Syötävät hedelmät ja pähkinät; sitrushedelmien ja melonin kuoret

0802 | Muut tuoreet tai kuivatut pähkinät, myös kuorettomat |

0802.40.00 | Tuoreet tai kuivatut kastanjat (Castanea spp.) |

0802.50.00 | Tuoreet tai kuivatut pistaasimantelit (pistaasipähkinät) |

0802.60.00 | Tuoreet tai kuivatut australianpähkinät (macadamiapähkinät) |

0802.90.10 | Tuoreet tai kuivatut pekaanipähkinät |

0802.90.99 | Muut tuoreet tai kuivatut pähkinät kuin mantelit, hasselpähkinät tai filbertspähkinät, saksanpähkinät, hevoskastanjat, pistaasipähkinät, australianpähkinät (macadamiapähkinät), pekaanipähkinät ja pinjansiemenet |

0804 | Tuoreet tai kuivatut taatelit, viikunat, ananakset, avokadot, guavat, mangot ja mangostanit |

0804.10.00 | Tuoreet tai kuivatut taatelit |

0804.20.10 | Tuoreet viikunat |

0804.50.01 | Tuoreet tai kuivatut guavat |

0804.50.02 | Tuoreet tai kuivatut mangot |

0804.50.03 | Tuoreet tai kuivatut mangostanit |

0805 | Tuoreet tai kuivatut sitrushedelmät |

0805.40.90 | Tuoreet tai kuivatut greipit, myös pomelot, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

0805.90.90 | Tuoreet tai kuivatut sitrushedelmät, muut kuin appelsiinit, mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat), klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushybridit, greipit, myös pomelot, sitruunat ja limetit, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

0807 | Tuoreet melonit (myös vesimelonit) ja papaijat |

0807.20.00 | Tuoreet papaijat |

0808 | Tuoreet omenat, päärynät ja kvittenit |

0808.20.60 | Tuoreet kvittenit |

0809 | Tuoreet aprikoosit, kirsikat, persikat (myös nektariinit), luumut ja oratuomenmarjat |

0809.40.60 | Tuoreet oratuomenmarjat |

0810 | Muut tuoreet hedelmät |

0810.20.91 | Tuoreet karhunvatukat |

0810.20.99 | Tuoreet mulperinmarjat ja loganinmarjat |

0810.40.90 | Tuoreet karpalot, mustikat ja muut Vaccinium-suvun hedelmät, muut kuin puolukat |

0810.60.00 | Tuoreet durianit |

0810.90.90 | Muut tuoreet hedelmät kuin mansikat, vadelmat, karhunvatukat, mulperinmarjat, loganinmarjat, karpalot, mustikat ja muut Vaccinium-suvun hedelmät, kiivit, durianit, lakat, karviaiset, musta-, valko- ja punaherukat |

0811 | Jäädytetyt hedelmät ja pähkinät, keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät |

0811.90.01 | Jäädytetyt puolukat |

0811.90.02 | Jäädytetyt lakat |

0811.90.04 | Jäädytetyt mustikat |

0903 | Mate |

0903.00.00 | Mate |

0909 | Aniksen, tähtianiksen, fenkolin (saksankuminan), korianterin, roomankuminan tai kuminan hedelmät ja siemenet; katajanmarjat |

0909.10.00 | Anis ja tähtianis |

0909.20.00 | Korianteri |

0909.30.00 | Roomankumina (Cuminum cyminum) |

0909.40.00 | Kumina (Carum carvi) |

0909.50.10 | Fenkoli |

0909.50.20 | Katajanmarjat |

0910 | Inkivääri, sahrami, kurkuma, timjami, laakerinlehdet, curry ja muut mausteet |

0910.30.00 | Kurkuma |

0910.91.00 | 9 ryhmän 1 huomautuksen b alakohdassa tarkoitetut sekoitukset |

0910.99.90 | Muut mausteet kuin inkivääri, sahrami, kurkuma, 9 ryhmän 1 huomautuksen b alakohdassa tarkoitetut sekoitukset, laakerinmarjat, laakerinlehdet, sellerin siemenet ja timjami |

10 ryhmä:Vilja

1008 | Tattari, hirssi ja kanariansiemenet, muu vilja |

1008.30.90 | Kanariansiemenet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

11Myllyteollisuustuotteet; maltaat; tärkkelys; inuliini; vehnägluteeni

1104 | Muulla tavoin käsitellyt viljanjyvät (esim. kuoritut, valssatut, hiutaleiksi valmistetut, pyöristetyt, leikatut tai karkeasti rouhitut); viljanjyvien alkiot, kokonaiset, valssatut, hiutaleiksi valmistetut tai jauhetut (ei kuitenkaan hienot viljajauhot, esikuorittu riisi, osittain tai kokonaan hiottu riisi ja rikotut riisinjyvät) |

1104.29.02 | Muut käsitellyt tattarinhyvät kuin valssatut tai hiutaleiksi valmistetut, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1104.29.04 | Muut käsitellyt hirssinhyvät kuin valssatut tai hiutaleiksi valmistetut, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1106 | Nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta, nimikkeen 0714 saagosta, juurista tai mukuloista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe; 8 ryhmän tuotteista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe |

1106.10.90 | Nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1106.30.90 | 8 ryhmän tuotteista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1108 | Tärkkelys; inuliini |

1108.11.90 | Vehnätärkkelys, perunatärkkelystä sisältämätön, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1108.12.90 | Maissitärkkelys, perunatärkkelystä sisältämätön, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1108.14.90 | Maniokkitärkkelys (kassavatärkkelys), perunatärkkelystä sisältämätön, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1108.19.10 | Tekstiilitärkki |

1108.19.90 | Muu tärkkelys kuin vehnätärkkelys, maissitärkkelys, perunatärkkelys, maniokkitärkkelys (kassavatärkkelys) ja tekstiilitärkki, perunatärkkelystä sisältämätön, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1108.20.90 | Inuliini, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1109 | Vehnägluteeni, myös kuivattu |

1109.00.90 | Vehnägluteeni, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

12 ryhmä:Öljysiemenet ja -hedelmät; erinäiset siemenet ja hedelmät; teollisuus- ja lääkekasvit; oljet ja kasvirehu

1207 | Muut öljysiemenet ja -hedelmät, myös murskatut |

1207.50.90 | Sinapinsiemenet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1209 | Siemenet, hedelmät ja itiöt, jollaisia käytetään kylvämiseen |

1209.10.00 | Sokerijuurikkaansiemenet |

1209.91.10 | Kurkun-, kukkakaalin-, porkkanan-, sipulin-, salottisipulin-, purjon-, persiljan-, endiivin- ja salaatinsiemenet |

1209.91.91 | Keräkaalinsiemenet |

1209.91.99 | Muiden kasvisten kuin kurkun-, kukkakaalin-, porkkanan-, sipulin-, salottisipulin-, purjon-, persiljan-, endiivin-, salaatin- ja keräkaalinsiemenet |

1210 | Tuore tai kuivattu humala, myös murskattu, jauhettu tai pelleteiksi valmistettu; lupuliini |

1210.10.00 | Murskaamattomat, jauhamattomat ja pelleteiksi valmistamattomat humalantähkät |

1210.20.01 | Murskatut, jauhetut tai pelleteiksi valmistetut humalantähkät |

1210.20.02 | Lupuliini |

13 ryhmä:Kumilakat; kumit, hartsit ja muut kasvimehut ja -uutteet

1302 | Oopiumi, vaniljasta saatu oleohartsi, muut kasviaineista saadut kasvilimat ja paksunnosaineet, myös modifioidut |

1302.11.00 | Oopiumi |

1302.19.09 | Muut kasvimehut ja -uutteet kuin kasviuutteiden keskinäiset seokset juomien tai muiden elintarvikkeiden valmistukseen, muut kuin aaloen, Quassia amara -lajin kasvin, mannan, pyretriumkasvien tai rotenonipitoisten kasvien juurista saatavat mehut ja uutteet, vaniljasta saatu oleohartsi |

15 ryhmä:Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden pilkkoutumistuotteet; valmistetut ravintorasvat; eläin- ja kasvivahat

1502 | Nautaeläinten, lampaan tai vuohen rasva, muut kuin nimikkeeseen 1503 kuuluvat |

1502.00.90 | Nautaeläinten, lampaan tai vuohen rasva, muut kuin nimikkeeseen 1503 kuuluvat, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1503 | Laardisteariini, laardiöljy, oleosteariini, oleomargariini ja taliöljy, emulgoimattomat, sekoittamattomat tai muutoin valmistamattomat |

1503.00.00 | Laardisteariini, laardiöljy, oleosteariini, oleomargariini ja taliöljy, emulgoimattomat, sekoittamattomat tai muutoin valmistamattomat |

1504 | Kala- ja merinisäkäsrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

1504.10.20 | Kalanmaksaöljyt, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi, jähmeät jakeet |

1504.20.40 | Kalaöljyt ja -rasvat sekä niiden jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi, jähmeät jakeet |

1504.20.99 | Kalaöljyt ja -rasvat sekä niiden jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi ja muut kuin jähmeät jakeet |

1504.30.21 | Merinisäkäsrasvat ja niiden jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1505 | Villarasva ja rasva-aineet |

1505.00.00 | Villarasva ja siitä saadut rasva-aineet (myös lanoliini) |

1506 | Muut eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

1506.00.21 | Luurasva, luuöljy ja sorkkaöljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1506.00.30 | Muut eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, muut kuin luurasva, luuöljy ja sorkkaöljy, jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1506.00.99 | Muut eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, muut kuin luurasva, luuöljy ja sorkkaöljy, muut kuin jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1507 | Soijaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut (ei kuitenkaan kemiallisesti muunnetut) |

1507.90.90 | Soijaöljy ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1508 | Maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

1508.10.90 | Maapähkinäöljy ja sen jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1508.90.90 | Maapähkinäöljy ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1511 | Palmuöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

1511.90.20 | Palmuöljy ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1512 | Auringonkukka-, saflori- ja puuvillansiemenöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

1512.11.90 | Raaka auringonkukka- ja safloriöljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1512.19.90 | Auringonkukka- ja safloriöljy ja jakeet, muu kuin raaka öljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1512.21.90 | Raaka puuvillansiemenöljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1512.29.20 | Puuvillansiemenöljy ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1512.29.99 | Puuvillansiemenöljy ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, muut kuin jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1513 | Kookos-, palmunydin- ja babassuöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

1513.11.90 | Kookosöljy (kopraöljy) ja sen jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1513.19.20 | Kookosöljy (kopraöljy) ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1513.19.99 | Kookosöljy (kopraöljy) ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, muut kuin jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1513.21.90 | Palmunydin- ja babassuöljy sekä niiden jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1513.29.20 | Palmunydin- ja babassuöljy sekä niiden jakeet, muu kuin raaka öljy, jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1513.29.99 | Palmunydin- ja babassuöljy sekä niiden jakeet, muu kuin raaka öljy, muut kuin jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1514 | Rapsi-, rypsi- ja sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

1514.19.90 | Niukasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy sekä niiden jakeet, muu kuin raaka öljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1514.99.90 | Muu rapsi-, rypsi- tai sinappiöljy sekä niiden jakeet kuin niukasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy sekä niiden jakeet, muu kuin raaka öljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1515 | Muut kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt (myös jojobaöljy) sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

1515.11.90 | Raaka pellavaöljy ja sen jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1515.19.90 | Pellavaöljy ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1515.21.90 | Raaka maissiöljy ja sen jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1515.29.90 | Maissiöljy ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1515.50.20 | Raaka seesamiöljy ja sen jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1515.50.99 | Seesamiöljy ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1515.90.70 | Raaka jojobaöljy ja sen jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1515.90.80 | Jojobaöljy ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1515.90.99 | Jojobaöljy ja sen jakeet, muu kuin raaka öljy, muut kuin jähmeät jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1516 | Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut |

1516.10.20 | Eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi, kokonaan kaloista tai merinisäkkäistä uutetut |

1516.10.99 | Eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi, muut kuin kokonaan kaloista tai merinisäkkäistä uutetut |

1516.20.99 | Kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi, muu kuin hydrattu risiiniöljy |

1517 | Margariini; syötävät seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai tämän ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeen 1516 syötävät rasvat ja öljyt sekä niiden jakeet |

1517.90.21 | Syötävät nestemäiset kasviöljyjen seokset, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1517.90.98 | Syötävät seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai 15 ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeen 1516 syötävät rasvat ja öljyt sekä niiden jakeet, muut kuin nimikkeen 1516 syötävät nestemäiset kasviöljyjen seokset, muut kuin syötävät nestemäiset eläin- ja kasviöljyjen seokset, jotka koostuvat olennaisin osin kasviöljyistä, muut kuin muotinirrotusvalmisteina käytettävät syötävät seokset ja valmisteet, muut kuin enemmän kuin 13 painoprosenttia maitorasvaa sisältävät, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1518 | Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, keitetyt, hapetetut, dehydratoidut, rikitetyt, puhalletut, tyhjössä tai inertissä kaasussa kuumentamalla polymeroidut tai muutoin kemiallisesti muunnetut, muut kuin nimikkeen 1516 eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet; muualle kuulumattomat syötäväksi kelpaamattomat seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai tämän ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista |

1518.00.31 | Kuivikeöljyt, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1518.00.41 | Pellavaöljy, keitetty, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1518.00.99 | Muut eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, keitetyt, hapetetut, dehydratoidut, rikitetyt, puhalletut, tyhjössä tai inertissä kaasussa kuumentamalla polymeroidut tai muutoin kemiallisesti muunnetut, muut kuin nimikkeen 1516 eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet; muualle kuulumattomat syötäväksi kelpaamattomat seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai 15 ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista, muut kuin kiinanpuuöljy (tungöljy) ja muut sen kaltaiset puuöljyt, oiticicaöljy, kuivikeöljyt, keitetty pellavaöljy ja linoksiini, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

16 ryhmä:Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut tuotteet

1602 | Valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta, muista eläimenosista tai verestä (ei kuitenkaan makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet sekä lihauutteet- ja mehut) |

1602.20.01 | Hanhen- tai ankanmaksasta valmistetut |

1603 | Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä ja muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut |

1603.00.10 | Valaanlihauute |

1603.00.20 | Kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut |

17 ryhmä:Sokeri ja sokerivalmisteet

1701 | Ruoko- ja juurikassokeri sekä kemiallisesti puhdas sakkaroosi, jähmeä |

1701.11.90 | Ruokosokeri, lisättyä maku- tai väriainetta sisältämättömät, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1701.12.90 | Juurikassokeri, lisättyä maku- tai väriainetta sisältämättömät, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1701.91.90 | Muu ruoko- ja juurikassokeri sekä kemiallisesti puhdas sakkaroosi kuin raakasokeri, lisättyä maku- tai väriainetta sisältävät, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

1701.99.91 | Muu ruoko- ja juurikassokeri kuin raakasokeri sekä kemiallisesti puhdas sakkaroosi, lisättyä maku- tai väriainetta sisältämätön, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi, paloina tai jauhettuna |

1701.99.95 | Muu ruoko- ja juurikassokeri kuin raakasokeri sekä kemiallisesti puhdas sakkaroosi, muuna kuin paloina tai jauhettuna, lisättyä maku- tai väriainetta sisältämätön, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi, enintään 24 kg:n vähittäismyyntipakkauksissa |

1701.99.99 | Muu ruoko- ja juurikassokeri kuin raakasokeri sekä kemiallisesti puhdas sakkaroosi, muuna kuin paloina tai jauhettuna, lisättyä maku- tai väriainetta sisältämätön, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi, irtotavarana tai tukkumyyntipakkauksissa |

1702 | Muut sokerit, myös kemiallisesti puhdas laktoosi, maltoosi, glukoosi ja fruktoosi (levuloosi), jähmeät; lisättyä maku- tai väriainetta sisältämättömät sokerisiirapit; keinotekoinen hunaja, myös luonnonhunajan kanssa sekoitettuna, sokeriväri |

1702.90.40 | Sokeriväri, myös "karamelliväri", muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

20 ryhmä:Kasviksista, hedelmistä, pähkinöistä tai muista kasvinosista valmistetut tuotteet

2003 | Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt sienet ja multasienet (tryffelit) |

2003.20.00 | Multasienet (tryffelit), muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt |

2003.90.09 | Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt sienet, ei kuitenkaan Agaricus-sukuiset sienet, muut kuin viljellyt |

2005 | Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt muut kasvikset, jäädyttämättömät, muut kuin nimikkeen 2006 tuotteet |

2005.40.03 | Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt herneet (Pisum sativum), jäädyttämättömät, muut kuin nimikkeen 2006 tuotteet, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

2005.91.00 | Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt bambunidut, jäädyttämättömät |

2006 | Sokerilla säilötyt (valellut, lasitetut tai kandeeratut) kasvikset, hedelmät, pähkinät, hedelmänkuoret ja muut kasvinosat |

2006.00.10 | Inkivääri, sokerin avulla säilötty, valeltu, lasitettu tai kandeerattu |

2008 | Muulla tavalla valmistetut tai säilötyt hedelmät, pähkinät ja muut syötävät kasvinosat, myös lisättyä sokeria, muuta makeutusainetta tai alkoholia sisältävät, muualle kuulumattomat |

2008.19.00 | Pähkinät ja siemenet, muut kuin maapähkinät, myös sekoitukset |

ex 2008.92.09 | Hedelmä- ja pähkinäsekoitukset, joissa ei ole muihin kuin 8 ryhmään kuuluvia aineita |

2008.99.02 | Luumut, muulla tavalla valmistetut tai säilötyt |

2009 | Käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät hedelmämehut (myös rypäleen puristemehu "grape must") ja kasvismehut, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät |

2009.11.19 | Appelsiinimehu, jäädytetty, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä, Brix-arvo enintään 67 |

2009.11.99 | Appelsiinimehu, jäädytetty, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön, muu kuin sisältöineen vähintään 3 kg:n astioissa, tiiviste, Brix-arvo enintään 67 |

2009.19.19 | Appelsiinimehu, jäädyttämätön, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä, Brix-arvo suurempi kuin 67 |

2009.19.99 | Appelsiinimehu, jäädyttämätön, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön, muu kuin sisältöineen vähintään 3 kg:n astioissa, Brix-arvo suurempi kuin 67 |

2009.31.91 | Muusta kuin appelsiineista tai greipeistä valmistettu sitrushedelmämehu, Brix-arvo enintään 20, muu kuin sisältöineen vähintään 3 kg:n astioissa, lisättyä sokeria sisältävä |

2009.39.91 | Muusta kuin appelsiineista tai greipeistä valmistettu sitrushedelmämehu, Brix-arvo suurempi kuin 20, muu kuin sisältöineen vähintään 3 kg:n astioissa, lisättyä sokeria sisältävä |

2009.41.90 | Ananasmehu, Brix-arvo enintään 20, muu kuin sisältöineen vähintään 3 kg:n astioissa |

2009.49.90 | Ananasmehu, Brix-arvo suurempi kuin 20, muu kuin sisältöineen vähintään 3 kg:n astioissa |

2009.80.94 | Persikkamehu tai aprikoosimehu |

21Erinäiset elintarvikevalmisteet

2106 | Muualle kuulumattomat elintarvikevalmisteet |

2106.90.31 | Lisättyä maku- tai väriainetta sisältävät sokerisiirapit |

23Elintarviketeollisuuden jätetuotteet ja jätteet; valmistettu rehu

2301 | Lihasta, muista eläimenosista, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut ihmisravinnoksi soveltumattomat jauhot, jauheet ja pelletit; eläinrasvan sulatusjätteet |

2301.20.10 | Kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit, eläinten rehuksi |

2309 | Valmisteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan |

2309.10.11 | Koiranruoka vähittäismyyntipakkauksissa, joissa on maaeläinten lihaa tai muita eläimenosia, ilmanpitävissä astioissa |

2309.10.12 | Kissanruoka vähittäismyyntipakkauksissa, joissa on maaeläinten lihaa tai muita eläimenosia, ilmanpitävissä astioissa |

2309.90.11 | Valmisteet, jollaisia käytetään lemmikkieläinten ruokintaan, joissa on maaeläinten lihaa tai muita eläimenosia, ilmanpitävissä astioissa |

LIITE II

Euroopan unionista peräisin olevien tuotteiden tuontia Norjaan koskevat tariffikiintiöt

Norjan tullitariffi | Tavaran kuvaus | Vahvistettu tariffikiintiö (vuotuinen määrä tonneina) | josta lisäkiintiöitä | Tulli kiintiön rajoissa (NOK/kg) |

0201/0202 | Naudanliha | 900 [1] | 900 | 0 |

0201 10 00 | Naudan ruhot ja puoliruhot |

0201 20 01 | Saman ruhon neljännekset, saman eläimen etu- ja takaneljännekset, jotka esitetään tullattaviksi samaan aikaan |

0201 20 02 | Muut etuneljännekset |

0201 20 03 | Muut takaneljännekset |

0201 20 04 | "Pistola"-nimellä kutsutut palat |

0202 10 00 | Ruhot ja puoliruhot |

0202 20 01 | Saman ruhon neljännekset, saman eläimen etu- ja takaneljännekset, jotka esitetään tullattaviksi samaan aikaan |

0202 20 02 | Muut etuneljännekset |

0202 20 03 | Muut takaneljännekset |

0202 20 04 | "Pistola"-nimellä kutsutut palat |

0203 | Sianliha | 600 [1] | 600 | 0 |

0203 11 10 | Tuore tai jäähdytetty sianliha, kesyn sian ruhot ja puoliruhot |

0203 21 10 | Jäädytetty sianliha, kesyn sian ruhot ja puoliruhot |

0206 41 00 | Sian maksa, jäädytetty | 350 | 100 | 5 |

0207 | Nimikkeen 0105 siipikarjan liha ja muut syötävät osat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt: | 800 [1] | 800 | 0 |

0207 11 00 | kotieläinlajia olevan kanan, paloittelematon, tuore tai jäähdytetty |

0207 12 00 | kotieläinlajia olevan kanan, paloittelematon, jäädytetty |

0207 24 00 | kalkkunan, paloittelematon, tuore tai jäähdytetty |

0207 25 00 | kalkkunan, paloittelematon, jäädytetty |

ex 0207 35 00 | Ankanrinta | 100 | 100 | 30 |

0210 11 00 [2] | Kinkku, lapa ja niiden palat, luulliset | 400 | 200 | 0 |

0406 | Juusto ja juustoaine | 7200 [3] | 2700 | 0 |

0511 99 11 /0511 99 21 | Verijauhe, ihmisravinnoksi soveltumaton | 350 | 50 | 0 |

0701 90 22 | Uudet perunat, tullattaessa 1.4.–14.5. | 2500 | 2500 | 0 |

0705 11 12 / 11 19 | Jäävuorisalaatti, tullattaessa 1.3.–31.5. | 400 [4] | 400 | 0 |

0811 10 01 / 0811 10 09 | Jäädytetyt mansikat, keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt | 2200 [5] [6] | 300 | 0 |

1001 10 00 | Durumvehnä | 5000 [7] | 5000 | 0 |

ex 1002 00 00 | Hybridisyysruis | 1000 [8] | 1000 | 0 |

1005 90 10 | Maissi, eläinten rehuksi | 10000 | 10000 | 0 |

1103 13 10 | Maissirouhe ja karkeat jauhot, eläinten rehuksi | 10000 | 10000 | 0 |

1209 23 00 | Nadansiemenet | 400 [9] | 345 | 0 |

1209 24 00 | Niittynurmikan (Poa pratensis L.) siemenet | 200 [9] | 100 | 0 |

1601 00 00 | Makkarat | 400 | 200 | 0 |

1602 49 10 | "Bacon crisp" | 350 | 100 | 0 |

1602 50 01 | Lihapullat | 200 | 50 | 0 |

2009 71 00 / 2009 79 00 | Omenamehu, myös tiiviste | 3300 [5] | 1000 | 0 |

2005 20 91 | Perunat, puolivalmisteena napostelutuotteiden (snacks) valmistukseen | 3000 [4] | 3000 | 0 |

2009 80 10 /2009 80 20 | Mustaherukkamehu | 150 [5] | 150 | 0 |

ex 2009 80 99 | Mustikkatiiviste | 200 [5] | 200 | 0 |

LIITE III

Euroopan unionista peräisin olevien tuotteiden tuontia Norjaan koskevat tariffin alennukset

Norjan tullitariffi | Tavaran kuvaus | Uusi arvotulli | Uusi erityistulli (NOK/kg) |

0209 00 00 | Sianrasva | | 10,50 |

0602 10 21 | Kaikki begoniat | 10 % | |

0602 10 24 | Pelargoni | 15 % | |

0602 90 62 | Raunioinen (Asplenium) | 15 % | |

0602 90 67 | Kaikki begoniat | 30 % | |

0603 11 20 | Ruusu (1.4.–31.10.) | 150 % | |

0603 14 20 | Krysanteemi (16.3.–14.12.) | 150 % | |

0603 19 10 | Sekakakimput jne., joissa on tavaran koodeihin 0603 11 10–0603 14 20 kuuluvia kukkia mutta joissa kyseiset kukat eivät muodosta kimpun olennaista luonnetta (tavaran koodeihin 0603 19 21–0603 19 98 kuuluvat kasvit luokitellaan kuitenkin edelleen niitä vastaaviin koodeihin) | 150 % | |

0603 19 92 | Tulppaanit (1.6.–30.4.) | 150 % | |

0603 19 93 | Liljat | 150 % | |

0603 19 94 | Marketat (Argyranthemum) (1.5.–31.10.) | 150 % | |

0603 19 95 | Raunikit (Gypsophila) | 150 % | |

0603 19 96 | Inkaliljat (Alstroemeria) | 150 % | |

ex 0707 00 90 | Pikkukurkut (1.1.–30.6.) | | 1,60 |

2008 99 01 | Omenat | | 5,75 |

2009 80 91 | Vadelmamehu | | 14,50 |

2009 80 92 | Mansikkamehu | | 14,50 |

LIITE IV

Norjasta peräisin olevien tuotteiden tulliton tuonti Euroopan unioniin

CN-koodi | Kuvaus |

2 ryhmä:Liha ja syötävät eläimenosat

0208 | Muu liha ja muut syötävät eläimenosat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt |

02089070 | Sammakonreidet |

5 ryhmä:Muualle kuulumattomat eläinperäiset tuotteet

0511 | Muualle kuulumattomat eläintuotteet; ihmisravinnoksi soveltumattomat kuolleet 1 tai 3 ryhmän eläimet |

05119939 | Muualle kuulumattomat eläintuotteet, ihmisravinnoksi soveltumattomat kuolleet 1 tai 3 ryhmän eläimet, muu kuin nautaeläinten siemenneste, muut kuin kalasta tai äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut tuotteet; kuolleet 3 luvun eläimet, muut kuin jänteet, raakavuodan tai -nahan leikkuujätteet ja niiden kaltaiset jätteet; muut kuin pesusienet, eläinperäiset; muut kuin valmistamattomat |

6 ryhmä:Elävät puut ja muut elävät kasvit; sipulit, juuret ja niiden kaltaiset tuotteet; leikkokukat ja leikkovihreä

0601 | Sipulit, juuri- ja varsimukulat sekä juurakot, lepotilassa olevat, kasvavat tai kukkivat; sikurit elävinä kasveina tai juurina, ei kuitenkaan nimikkeen 1212 juuret |

06011010 | Hyasintit |

06011020 | Narsissit |

06011030 | Tulppaanit |

06011040 | Gladiolukset |

06011090 | Muut sipulit, juuri- ja varsimukulat sekä juurakot, lepotilassa |

06012030 | Orkideat, hyasintit, narsissit ja tulppaanit |

06012090 | Muut sipulit, juuri- ja varsimukulat sekä juurakot, kasvavat tai kukkivat |

0602 | Muut elävät kasvit (myös niiden juuret), pistokkaat ja varttamisoksat; sienirihmasto |

06029010 | Sienirihmasto |

06029041 | Metsäpuut |

06029050 | Muut avomaankasvit |

06029091 | Kukkivat kasvit nupullisina tai kukkivina, ei kuitenkaan kaktukset |

06029099 | Muut |

0604 | Leikkovihreä, kasvien oksat ja muut osat, joissa ei ole kukkia tai kukannuppuja, sekä ruoho, sammal ja jäkälä, jollaiset soveltuvat kukkakimppuihin tai koristetarkoituksiin, tuoreet, kuivatut, värjätyt, valkaistut, kyllästetyt tai muulla tavalla valmistetut |

06041090 | Sammal ja jäkälä, ei kuitenkaan poronjäkälä |

06049120 | Joulupuut |

06049140 | Havupuun oksat |

06049990 | Leikkovihreä, kasvien oksat ja muut osat, ilman kukkia tai kukannuppuja, sekä ruoho, tuoreet, kukkakimppuihin tai koristetarkoituksiin (ei kuitenkaan joulupuut ja havupuiden oksat) |

7 ryhmä:Vihannekset ja kasvikset sekä eräät syötävät juuret ja mukulat

0703 | Tuoreet tai jäähdytetyt kepa-, salotti-, valko- ja purjosipulit sekä muut Allium-sukuiset kasvikset |

07039000 | Purjosipuli ja muut Allium-sukuiset kasvikset |

0704 | Tuore tai jäähdytetty keräkaali, kukkakaali, kyssäkaali ja lehtikaali sekä niiden kaltainen Brassica-sukuinen syötävä kaali |

ex07041000 | Tuoreet tai jäähdytetyt parsakaalit |

07049010 | Valko- ja punakaali |

07049090 | Kyssäkaalit ja lehtikaalit sekä niiden kaltaiset Brassica-sukuiset syötävät kaalit, tuoreet tai jäähdytetyt (ei kuitenkaan kukkakaalit, parsakaalit, ruusukaalit, valko- ja punakaalit) |

0705 | Tuoreet tai jäähdytetyt salaatit (Lactuca sativa) sekä sikurit ja endiivit (Cichorium spp.) |

07052900 | Sikurit ja endiivit, ei kuitenkaan salaattisikuri eli suppusikuri |

0708 | Tuoreet tai jäähdytetyt palkokasvit, myös silvityt |

07089000 | Muut palkokasvit kuin herneet ja pavut |

0709 | Muut kasvikset, tuoreet tai jäähdytetyt |

07094000 | Ruoti- eli lehtiselleri |

07097000 | Pinaatti, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa |

0710 | Jäädytetyt kasvikset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt): |

071030.00 | Jäädytetyt pinaatit, uudenseelanninpinaatit ja tarhamaltsat, myös höyryssä tai vedessä keitetyt |

07108061 | Agaricus-sukuiset sienet |

07108069 | Muut sienet |

07108080 | Latva-artisokat |

07108085 | Parsat |

ex07108095 | Jäädytetyt parsakaalit |

0712 | Kuivatut kasvikset, myös paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut, mutta ei enempää valmistetut |

07122000 | Kepasipulit |

07123100 | Agaricus-sukuiset sienet |

07123200 | Puunkorvat (Auricularia spp.) |

07123300 | Poimuhytykät (Tremella spp.) |

07123900 | Multasienet (tryffelit) ja muut kuivatut sienet kuin Agaricus-sukuiset |

0713 | Kuivattu, silvitty palkovilja, myös kalvoton tai halkaistu |

07135000 | Härkäpavut (Vicia faba var. major, Vicia faba var. equina, Vicia faba var. minor) |

0713.9000 | Kuivattu, silvitty palkovilja, myös kalvoton tai halkaistu (ei kuitenkaan herneet, kahviherneet, pavut, linssit ja härkäpavut) |

0714 | Maniokki- (kassava-), arrow- ja salepjuuret, maa-artisokat, bataatit ja niiden kaltaiset runsaasti tärkkelystä tai inuliinia sisältävät juuret ja mukulat, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut, saagoydin |

07141091 | Maniokkijuuret (kassavajuuret), jollaisia käytetään ihmisravinnoksi, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 28 kg, joko tuoreina ja kokonaisina tai kuorettomina ja jäädytettyinä, myös paloiteltuina |

07141098 | Maniokkijuuret (kassavajuuret): muut |

07142010 | Bataatit; tuoreina, kokonaisina, ihmisravinnoksi tarkoitettuina |

07142090 | Bataatit; muut |

08 ryhmä:Syötävät hedelmät ja pähkinät; sitrushedelmien ja melonin kuoret

0802 | Muut tuoreet tai kuivatut pähkinät, myös kuorettomat |

08024000 | Kastanjat (Castanea spp.) |

08025000 | Pistaasipähkinät |

08026000 | Australianpähkinät (macadamiapähkinät) |

08029050 | Pinjansiemenet |

08029085 | Muut kuin mantelit, hasselpähkinät tai filbertspähkinät, saksanpähkinät, hevoskastanjat, pistaasipähkinät, australianpähkinät (macadamiapähkinät), pekaanipähkinät ja pinjansiemenet |

0804 | Tuoreet tai kuivatut taatelit, viikunat, ananakset, avokadot, guavat, mangot ja mangostanit |

08041000 | Taatelit |

08042010 | Tuoreet viikunat |

0805 | Tuoreet tai kuivatut sitrushedelmät |

08054000 | Greipit ja pomelot |

08059000 | Sitrushedelmät, muut kuin appelsiinit, mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat), klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushybridit, greipit, myös pomelot, sitruunat ja limetit |

0806 | Tuoreet tai kuivatut viinirypäleet |

08061010 [1] | Syötäväksi tarkoitetut viinirypäleet |

08061090 | Muut tuoreet rypäleet |

0808 | Tuoreet omenat, päärynät ja kvittenit |

08082090 | Kvittenit |

0809 | Tuoreet aprikoosit, kirsikat, persikat (myös nektariinit), luumut ja oratuomenmarjat |

08094090 | Oratuomenmarjat |

0810 | Muut tuoreet hedelmät |

08102090 | Karhunvatukat, mulperinmarjat ja loganinmarjat |

08104030 | Mustikat (Vaccinium myrtillus -lajin hedelmät) |

08104050 | Pensaskarpalot ja pensasmustikat (Vaccinium macrocarpon- ja Vaccinium corymbosum -lajin hedelmät) |

08104090 | Karpalot, mustikat ja muut Vaccinium-suvun hedelmät, muut kuin Vaccinium vitis idaea, myrtillus, macrocarpon ja corymbosum -lajin hedelmät) |

08106000 | Durianit |

08109050 | Mustaherukat |

08109060 | Punaherukat |

08109070 | Tuoreet valkoherukat ja karviaiset |

08109095 | Tuoreet syötävät hedelmät, eivät kuitenkaan pähkinät, banaanit, taatelit, viikunat, ananakset, avokadot, guavat, mangot, mangostanit, papaijat, tamarindit, cashew-omenat, jakkipuun hedelmät, litsit, sapotillat, passiohedelmät, karambolat, pitahaijat, sitrushedelmät, viinirypäleet ja meloni |

0811 | Jäädytetyt hedelmät ja pähkinät, keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät |

08119095 | Jäädytetyt puolukat, lakat ja mustikat |

9 ryhmä:Kahvi, tee, mate ja mausteet

0904 | Piper-sukuinen pippuri; kuivatut, murskatut tai jauhetut Capsicum- ja Pimenta-sukuiset hedelmät |

09041200 | Piper-sukuinen pippuri, murskattu tai jauhettu |

09042010 | Makeat ja miedot paprikat, murskaamattomat ja jauhamattomat |

09042090 | Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät, murskatut tai jauhetut |

0905 | Vanilja |

09050000 | Vanilja |

0907 | Mausteneilikka (hedelmät, kukannuput ja kukkavarret) |

09070000 | Mausteneilikka (hedelmät, kukannuput ja kukkavarret) |

0910 | Inkivääri, sahrami, kurkuma, timjami, laakerinlehdet, curry ja muut mausteet |

09102090 | Sahrami, murskattu tai jauhettu |

09109190 | Erityyppisten mausteiden murskatut tai jauhetut sekoitukset |

09109933 | Kangasajuruoho (villitimjami) "Thymus serpyllum" (ei kuitenkaan murskattu tai jauhettu) |

09109939 | Timjami, ei kuitenkaan murskattu tai jauhettu eikä kangasajuruoho (villitimjami) |

09109950 | Laakerinlehdet |

09109999 | Mausteet, murskatut tai jauhetut (ei kuitenkaan Piper-sukuinen pippuri, Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät, vanilja, kaneli, kanelinnuput, mausteneilikka (hedelmät, kukannuput ja kukkavarret), muskottipähkinä, muskottikukka, kardemumma, aniksen, tähtianiksen, fenkolin (saksankuminan), korianterin, roomankuminan tai kuminan hedelmät ja siemenet sekä katajanmarjat, inkivääri, sahrami, kurkuma, timjami, laakerinlehdet, curry ja sarviapilan siemenet sekä erilaisten mausteiden sekoitukset) |

11 ryhmä:Myllyteollisuustuotteet; maltaat; tärkkelys; inuliini; vehnägluteeni

1104 | Muulla tavoin käsitellyt viljanjyvät (esim. kuoritut, valssatut, hiutaleiksi valmistetut, pyöristetyt, leikatut tai karkeasti rouhitut); viljanjyvien alkiot, kokonaiset, valssatut, hiutaleiksi valmistetut tai jauhetut (ei kuitenkaan hienot viljajauhot, esikuorittu riisi, osittain tai kokonaan hiottu riisi ja rikotut riisinjyvät) |

11042901 | Kuoritut ohranjyvät |

11042903 | Kuoritut ja leikatut tai karkeasti rouhitut ("Grütze" tai "grutten") ohranjyvät |

11042905 | Pyöristetyt ohranjyvät |

11042907 | Ainoastaan karkeasti rouhitut ohranjyvät |

11042909 | Ohranjyvät (ei kuitenkaan kuoritut ja leikatut ja karkeasti rouhitut ("Grütze" tai "grutten"), pyöristetyt tai ainoastaan karkeasti rouhitut) |

11042911 | Kuoritut vehnänjyvät |

11042918 | Kuoritut viljanjyvät (ei kuitenkaan ohran-, kauran-, maissin-, riisin- ja vehnänjyvät) |

11042930 | Pyöristetyt viljanjyvät (ei kuitenkaan ohran-, kauran-, maissin- ja riisinjyvät) |

11042951 | Vehnänjyvät, ainoastaan karkeasti rouhitut |

11042955 | Rukiinjyvät, ainoastaan karkeasti rouhitut |

11042959 | Viljanjyvät, ainoastaan karkeasti rouhitut (muut kuin ohran-, kauran-, maissin-, vehnän- ja rukiinjyvät) |

11042981 | Vehnänjyvät (muut kuin kuoritut, myös leikatut ja karkeasti rouhitut, pyöristetyt tai ainoastaan karkeasti rouhitut) |

11042985 | Rukiinjyvät (muut kuin kuoritut, myös leikatut ja karkeasti rouhitut, pyöristetyt tai ainoastaan karkeasti rouhitut) |

11042989 | Viljanjyvät (muut kuin ohran-, kauran-, maissin-, vehnän- ja rukiinjyvät, kuoritut, myös leikatut ja karkeasti rouhitut, pyöristetyt tai ainoastaan karkeasti rouhitut) |

1106 | Nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta, nimikkeen 0714 saagosta, juurista tai mukuloista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe tai 8 ryhmän tuotteista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe |

11061000 | Karkeat ja hienot jauhot sekä jauhe herneistä, pavuista, linsseistä ja muista nimikkeen 0713 kuivatuista palkoviljoista |

11063010 | Banaanista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe |

11063090 | Karkeat ja hienot jauhot sekä jauhe 8 ryhmän tuotteista "Syötävät hedelmät ja pähkinät; sitrushedelmien ja melonin kuoret" (ei kuitenkaan banaaneista) |

1108 | Tärkkelys; inuliini |

11081100 | Vehnätärkkelys |

11081200 | Maissitärkkelys |

11081400 | Maniokkitärkkelys (kassavatärkkelys) |

11081910 | Riisitärkkelys |

11081990 | Tärkkelys, ei kuitenkaan vehnä-, maissi-, peruna, maniokki- ja riisitärkkelys |

11082000 | Inuliini |

1109 | Vehnägluteeni, myös kuivattu |

11090000 | Vehnägluteeni, myös kuivattu |

12 ryhmä:Öljysiemenet ja -hedelmät; erinäiset siemenet ja hedelmät; teollisuus- ja lääkekasvit; oljet ja kasvirehu

1209 | Siemenet, hedelmät ja itiöt, jollaisia käytetään kylvämiseen |

12091000 | Sokerijuurikkaansiemenet |

12099110 | Kyssäkaalin (Brassica oleracea L. var. caulorapa ja gongylodes L.) siemenet |

12099130 | Punajuurensiemenet (Beta vulgaris var. conditiva) |

12099190 | Kasvisten siemenet, kylvämiseen tarkoitetut (ei kuitenkaan kyssäkaalin (Brassica oleracea L. var. caulorapa ja gongylodes L.) siemenet |

1210 | Tuore tai kuivattu humala, myös murskattu, jauhettu tai pelleteiksi valmistettu; lupuliini |

12101000 | Humalantähkät, tuoreet tai kuivatut (ei kuitenkaan murskatut, jauhetut ja pelleteiksi valmistetut) |

12102010 | Humalantähkät, murskatut, jauhetut tai pelleteiksi valmistetut, runsaasti lupuliinia sisältävät; lupuliini |

12102090 | Humalantähkät, murskatut, jauhetut tai pelleteiksi valmistetut (ei kuitenkaan runsaasti lupuliinia sisältävät) |

13 ryhmä:Kumilakat; kumit, hartsit ja muut kasvimehut ja -uutteet

1302 | Oopiumi, vaniljasta saatu oleohartsi, muut kasviaineista saadut kasvilimat ja paksunnosaineet, myös modifioidut |

13021905 | Vaniljasta saatu oleohartsi |

15 ryhmä:Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden pilkkoutumistuotteet; valmistetut ravintorasvat; eläin- ja kasvivahat

1502 | Nautaeläinten, lampaan tai vuohen rasva, muut kuin nimikkeeseen 1503 kuuluvat |

15020090 | Nautaeläinten, lampaan tai vuohen rasva (ei kuitenkaan teolliseen käyttöön tarkoitettu sekä laardisteariini, laardiöljy, oleosteariini, oleomargariini ja taliöljy, emulgoimattomat, sekoittamattomat tai muutoin valmistamattomat) |

1503 | Laardisteariini, laardiöljy, oleosteariini, oleomargariini ja taliöljy, emulgoimattomat, sekoittamattomat tai muutoin valmistamattomat |

15030019 | Laardisteariini ja oleosteariini (ei kuitenkaan teolliseen käyttöön tarkoitetut sekä emulgoidut, sekoitetut tai muutoin valmistetut) |

15030090 | Taliöljy, oleomargariini ja laardiöljy (ei kuitenkaan emulgoidut, sekoitetut tai muutoin valmistetut sekä teolliseen käyttöön tarkoitettu taliöljy) |

1504 | Kala- ja merinisäkäsrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

15041010 | Kalanmaksaöljyt ja niiden jakeet, A-vitamiinipitoisuus ≤ 2500 ky/g, myös puhdistetut (ei kuitenkaan kemiallisesti muunnetut) |

15041099 | Kalarasvat ja -öljyt sekä juoksevat jakeet, myös puhdistetut (ei kuitenkaan kemiallisesti muuntamattomat ja kalanmaksaöljyt) |

1505 | Villarasva ja rasva-aineet |

15050010 | Villarasva, raaka |

1507 | Soijaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut (ei kuitenkaan kemiallisesti muunnetut) |

15071010 | Raaka soijaöljy, myös sellainen, josta kasvilima on poistettu, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu) |

15071090 | Raaka soijaöljy, myös sellainen, josta kasvilima on poistettu (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15079010 | Soijaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan kemiallisesti muunnetut, raa'at ja elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut) |

15079090 | Soijaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut, kemiallisesti muunnetut ja raa'at) |

1508 | Maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

15081090 | Raaka maapähkinäöljy (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15089010 | Maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan kemiallisesti muunnetut, raa'at ja elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut) |

15089090 | Maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut (ei kuitenkaan kemiallisesti muunnetut, raa'at, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut) |

1509 | Oliiviöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

15091010 | Neitsytoliiviöljylamppuöljy (lampante virgin olive oil), oliivipuun hedelmistä, valmistettu yksinomaan mekaanisilla tai muilla fysikaalisilla menetelmillä olosuhteissa, jotka eivät heikennä öljyn laatua, |

15091090 | Oliiviöljy, oliivipuun hedelmistä, valmistettu yksinomaan mekaanisilla tai muilla fysikaalisilla menetelmillä olosuhteissa, jotka eivät heikennä öljyn laatua, käsittelemättömät (ei kuitenkaan neitsytoliiviöljylamppuöljy (lampante virgin oil)) |

15099000 | Oliiviöljy ja sen jakeet, oliivipuun hedelmistä, valmistettu yksinomaan mekaanisilla tai muilla fysikaalisilla menetelmillä olosuhteissa, jotka eivät heikennä öljyn laatua, käsitellyt (ei kuitenkaan neitsytöljy ja kemiallisesti muunnettu öljy) |

1510 | Muut yksinomaan oliiveista saadut öljyt ja niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, myös näiden öljyjen tai jakeiden ja nimikkeen 1509 öljyjen tai jakeiden sekoitukset |

15100010 | Raa'at öljyt |

15100090 | Muut |

1511 | Palmuöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

15111090 | Raaka palmuöljy (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15119011 | Jähmeät palmuöljyn jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, pakkauksissa, joiden paino ≤ 1 kg |

15119019 | Jähmeät palmuöljyn jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, pakkauksissa, joiden paino > 1 kg, tai muussa muodossa |

15119091 | Palmuöljy ja sen juoksevat jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, teolliseen käyttöön tarkoitettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut ja raa'at) |

15119099 | Palmuöljy ja sen juoksevat jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat (ei kuitenkaan teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at) |

1512 | Auringonkukka-, saflori- ja puuvillansiemenöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

15121110 | Raaka auringonkukkaöljy ja safloriöljy, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu) |

15121191 | Raaka auringonkukkaöljy (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15121199 | Raaka safloriöljy (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15121910 | Auringonkukkaöljy ja safloriöljy ja niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan raa'at ja elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut) |

15121990 | Auringonkukkaöljy ja safloriöljy ja niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön ja raa'at) |

15122110 | Raaka puuvillansiemenöljy, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu) |

15122190 | Raaka puuvillansiemenöljy (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15122910 | Puuvillansiemenöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan raa'at ja elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut) |

15122990 | Puuvillansiemenöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at) |

1513 | Kookos-, palmunydin- ja babassuöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

15131110 | Raaka kookosöljy, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu) |

15131191 | Raaka kookosöljy, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15131199 | Raaka kookosöljy, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg tai muussa muodossa (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15131911 | Jähmeät kookosöljyn jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg |

15131919 | Jähmeät kookosöljyn jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg |

15131930 | Kookosöljy ja sen juoksevat jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu ja raa'at) |

15131991 | Kookosöljy ja sen juoksevat jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at) |

15131999 | Kookosöljy ja sen juoksevat jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at) |

15132110 | Raaka palmuydinöljy ja babassuöljy, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu) |

15132130 | Raaka palmuydin- ja babassuöljy, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15132190 | Raaka palmuydin- ja babassuöljy, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut) |

15132911 | Jähmeät palmuydin- ja babassuöljyn jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg |

15132919 | Jähmeät palmuydin- ja babassuöljyn jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg |

15132930 | Palmuydin- ja babassuöljy ja niiden juoksevat jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut ja raa'at) |

15132950 | Palmuydin- ja babassuöljy ja niiden juoksevat jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at) |

15132990 | Palmuydin- ja babassuöljy ja niiden juoksevat jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at) |

1514 | Rapsi-, rypsi- ja sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

15141110 | Niukasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy "rasvaöljyä, jonka erukahappopitoisuus on < 2 painoprosenttia", raaka, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu) |

15141190 | Niukasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy "rasvaöljyä, jonka erukahappopitoisuus on < 2 painoprosenttia", raaka (ei kuitenkaan tekniseen tai muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut) |

15141910 | Niukasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy "rasvaöljyä, jonka erukahappopitoisuus on < 2 painoprosenttia" sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut ja raa'at) |

15141990 | Niukasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy "rasvaöljyä, jonka erukahappopitoisuus on < 2 painoprosenttia" sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön ja raa'at) |

15149110 | Runsaasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy "rasvaöljyä, jonka erukahappopitoisuus on ≥ 2 painoprosenttia" ja sinappiöljy, raa'at, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut) |

15149190 | Runsaasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy "rasvaöljyä, jonka erukahappopitoisuus on ≥ 2 painoprosenttia", ja sinappiöljy, raa'at (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön) |

15149910 | Runsaasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy "rasvaöljyä, jonka erukahappopitoisuus on ≥ 2 painoprosenttia" ja sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut ja raa'at) |

15149990 | Runsaasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy "rasvaöljyä, jonka erukahappopitoisuus on ≥ 2 painoprosenttia", ja sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön ja raa'at) |

1515 | Muut kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt (myös jojobaöljy) sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |

15151100 | Raaka pellavansiemenöljy |

15151910 | Pellavaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan raa'at ja elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut) |

15151990 | Pellavaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at) |

15152110 | Raaka maissiöljy, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu) |

15152190 | Raaka maissiöljy (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15152910 | Maissiöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan raa'at ja elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut) |

15152990 | Maissiöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat (ei kuitenkaan teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at) |

15153090 | Risiiniöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat (ei kuitenkaan synteettisten tekstiilikuitujen tai muovien valmistukseen käytettävän aminoundekaanihapon valmistukseen tarkoitetut) |

15155011 | Raaka seesamiöljy, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu) |

15155019 | Raaka seesamiöljy (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15155091 | Seesamiöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan raa'at) |

15155099 | Seesamiöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at) |

15159029 | Raaka tupakansiemenöljy (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu) |

15159039 | Tupakansiemenöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at) |

15159040 | Raa'at kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt sekä niiden jakeet, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut, soija-, maapähkinä-, oliivi-, palmu-, auringonkukka-, saflori-, puuvillansiemen-, kookos-, palmunydin-, babassu-, rapsi-, rypsi-, sinappi-, pellava-, maissi-, risiini-, tung-, seesami-, jojoba- ja oiticicaöljy, myrttivaha, japaninvaha sekä tupakansiemenöljy) |

15159051 | Jähmeät, raa'at kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan tekniseen ja teolliseen käyttöön tarkoitetut, soija-, maapähkinä-, oliivi-, palmu-, auringonkukka-, saflori-, puuvillansiemen-, kookos-, palmunydin-, babassu-, rapsi-, rypsi-, sinappi-, pellava-, maissi-, risiini-, tung-, seesami-, jojoba- ja oiticicaöljy, myrttivaha, japaninvaha sekä tupakansiemenöljy) |

15159059 | Raa'at rasvaiset kasvirasvat ja -öljyt, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen paino > 1 kg, tai raa'at, nestemäiset, (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut, soija-, maapähkinä-, oliivi-, palmu-, auringonkukka-, saflori-, puuvillansiemen-, kookos-, palmunydin-, babassu-, sinapinsiemen-, pellava-, maissi-, risiini-, tung-, seesami-, jojoba- ja oiticicaöljy, myrttivaha, japaninvaha sekä tupakansiemenöljy) |

15159060 | Kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, (ei kuitenkaan kemiallisesti muuntamattomat), tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut; raa'at rasvat ja öljyt; soija-, maapähkinä-, oliivi-, palmu-, auringonkukka-, saflori-, puuvillansiemen-, kookos, palmunydin-, babassu-, sinapinsiemen-, pellava-, maissi-, risiini-, tung-, seesami-, jojoba- ja oiticicaöljy, myrttivaha, japaninvaha sekä tupakansiemenöljy) |

15159091 | Jähmeät kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen paino ≤ 1 kg, muualle kuulumattomat (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at rasvat ja öljyt) |

15159099 | Jähmeät kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen paino > 1 kg, muualla kuulumattomat (ei kuitenkaan tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut ja raa'at rasvat ja öljyt) |

1516 | Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut |

15161010 | Eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg |

15161090 | Eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg |

15162091 | Kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan enemmän valmistetut ja hydrattu risiiniöljy) |

15162095 | Rapsi-, rypsi-, pellava-, auringonkukka-, illipe-, karite-, makore-, touloucouna- tai babassuöljy sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydrattu, vaihtoesteröity, uudelleen esteröity tai elaidinoitu, myös puhdistettu, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitettu, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg tai muulla tavalla valmistettu (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu) |

15162096 | Maapähkinä-, puuvillansiemen-, soija- ja auringonkukkaöljy sekä niiden jakeet (ei kuitenkaan alanimikkeen 15162095 öljyt); muut öljyt sekä niiden jakeet, joissa on vapaita rasvahappoja < 50 %, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg tai muulla tavalla valmistetut (ei kuitenkaan palmunydin-, illipe-, kookos- (kopra-), rapsi-, rypsi- tai kopaivaöljy ja alanimikkeen 15162095 öljyt) |

15162098 | Kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg (ei kuitenkaan rasvat ja öljyt sekä niiden jakeet, enemmän valmistetut, hydrattu risiiniöljy ja alanimikkeisiin 15162095 ja 15162096 kuuluvat) |

1517 | Margariini; syötävät seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai tämän ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeen 1516 syötävät rasvat ja öljyt sekä niiden jakeet |

15179091 | Rasvaisten kasviöljyjen juoksevat seokset, joissa on ≤ 10 painoprosenttia maitorasvaa (ei kuitenkaan öljyt, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut sekä oliiviöljyjen seokset) |

15179099 | Syötävät seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai eri rasvojen ja öljyjen jakeista, joissa on ≤ 10 painoprosenttia maitorasvaa (ei kuitenkaan rasvaisten kasviöljyjen juoksevat seokset, muotinirrotusvalmisteina käytettävät syötävät seokset ja valmisteet sekä kiinteä margariini) |

1518 | Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, keitetyt, hapetetut, dehydratoidut, rikitetyt, puhalletut, tyhjössä tai inertissä kaasussa kuumentamalla polymeroidut tai muutoin kemiallisesti muunnetut, muut kuin nimikkeeseen 1516 kuuluvat; muualle kuulumattomat syötäväksi kelpaamattomat seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai tämän ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista |

15180031 | Rasvaisten kasviöljyjen seokset, nestemäiset, syötäviksi kelpaamattomat, muualle kuulumattomat, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut, raa'at (ei kuitenkaan elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut) |

15180039 | Rasvaisten kasviöljyjen seokset, nestemäiset, syötäviksi kelpaamattomat, muualle kuulumattomat, tekniseen tai teolliseen käyttöön tarkoitetut (ei kuitenkaan raa'at öljyt ja elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut) |

15180091 | Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, keitetyt, hapetetut, dehydratoidut, rikitetyt, puhalletut, tyhjössä tai inertissä kaasussa kuumentamalla polymeroidut tai muutoin kemiallisesti muunnetut, muut kuin nimikkeen 1516 eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet |

15180095 | Syötäväksi kelpaamattomat seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläinrasvoista ja -öljyistä tai eläin- ja kasvirasvoista tai -öljyistä tai niiden jakeista |

15180099 | Muut |

16 ryhmä:Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut tuotteet

1602 | Valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta, muista eläimenosista tai verestä (ei kuitenkaan makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet sekä lihauutteet- ja mehut) |

16022010 | Hanhen- tai ankanmaksa |

1603 | Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä ja muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut |

16030010 | Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg |

20 ryhmä:Kasviksista, hedelmistä, pähkinöistä tai muista kasvinosista valmistetut tuotteet

2003 | Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt sienet ja multasienet (tryffelit) |

20032000 | Multasienet (tryffelit), muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt |

20039000 | Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt sienet, ei kuitenkaan Agaricus-sukuiset sienet |

2005 | Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt muut kasvikset, jäädyttämättömät, muut kuin nimikkeen 2006 tuotteet |

20054000 | Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt herneet (Pisum sativum), jäädyttämättömät, muuhun tarkoitukseen kuin eläinten rehuksi |

20059100 | Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt bambunidut, jäädyttämättömät |

2008 | Muulla tavalla valmistetut tai säilötyt hedelmät, pähkinät ja muut syötävät kasvinosat, myös lisättyä sokeria, muuta makeutusainetta tai alkoholia sisältävät, muualle kuulumattomat |

20081911 | Kookos-, cashew- ja parapähkinät sekä arecapähkinät (betelpähkinät), koolapähkinät (colapähkinät) ja australianpähkinät (macadamiapähkinät), mukaan lukien sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia guavia, mangoja, mangostaneja, papaijoita, tamarindeja, cashew-omenoita, litsejä, jakkipuun hedelmiä, sapotilloja, passiohedelmiä, karambolia, pitahaijoja, kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg (ei kuitenkaan sokerilla säilötyt) |

20081913 | Paahdetut mantelit ja pistaasipähkinät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg |

20081919 | Pähkinät ja muut siemenet, mukaan lukien näiden sekoitukset, valmistetut tai säilötyt, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg (ei kuitenkaan etikalla säilötyt, sokerilla säilötyt mutta ei sokeriliemessä, keittämällä valmistetut hillot, hedelmähyytelöt, marmelaatit, hedelmä- ja pähkinäsoseet ja hedelmä- ja pähkinäpastat sekä maapähkinät, paahdetut mantelit ja pistaasipähkinät, kookos-, cashew- ja parapähkinät sekä arecapähkinät (betelpähkinät), koolapähkinät (colapähkinät) ja australianpähkinät (macadamiapähkinät) sekä sekoitukset, joissa on ≥ 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä) |

20081991 | Kookos-, cashew- ja parapähkinät sekä arecapähkinät (betelpähkinät), koolapähkinät (colapähkinät) ja australianpähkinät (macadamiapähkinät), mukaan lukien sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia guavia, mangoja, mangostaneja, papaijoita, tamarindeja, cashew-omenoita, litsejä, jakkipuun hedelmiä, sapotilloja, passiohedelmiä, karambolia, pitahaijoja, kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg, muualle kuulumattomat |

20081993 | Paahdetut mantelit ja pistaasipähkinät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg |

20081995 | Paahdetut pähkinät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan maapähkinät, mantelit, pistaasipähkinät, kookos-, cashew- ja parapähkinät sekä arecapähkinät (betelpähkinät), koolapähkinät (colapähkinät) ja australianpähkinät (macadamiapähkinät)) |

20081999 | Pähkinät ja muut siemenet, mukaan lukien näiden sekoitukset, valmistetut tai säilötyt, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan etikalla säilötyt, sokerilla säilötyt mutta ei sokeriliemessä, keittämällä valmistetut hillot, hedelmähyytelöt, marmelaatit, hedelmä- ja pähkinäsoseet ja hedelmä- ja pähkinäpastat sekä maapähkinät, paahdetut pähkinät, kookos-, cashew- ja parapähkinät sekä arecapähkinät (betelpähkinät), koolapähkinät (colapähkinät) ja australianpähkinät (macadamiapähkinät) sekä sekoitukset, joissa on ≥ 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä) |

20089212 | Sekoitukset guavoista, mangoista, mangostaneista, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karambolista ja pitahajoista, mukaan lukien sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia näitä hedelmiä ja kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältävät, sokeripitoisuus > 9 painoprosenttia ja todellinen alkoholipitoisuus ≤ 11,85 % mas |

20089214 | Sekoitukset hedelmistä tai muista syötävistä kasvinosista, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältävät, sokeripitoisuus > 9 painoprosenttia ja todellinen alkoholipitoisuus ≤ 11,85 % mas (ei kuitenkaan sekoitukset pähkinöistä, trooppisista hedelmistä ja ryhmän 20 lisähuomautuksissa 7 ja 8 mainituista trooppisista hedelmistä/pähkinöistä, joiden nettosisällöstä ≥ 50 painoprosenttia on maapähkinöitä tai muita siemeniä) |

20089216 | Sekoitukset guavoista, mangoista, mangostaneista, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karambolista ja pitahajoista, mukaan lukien sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia näitä hedelmiä ja kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältävät, sokeripitoisuus > 9 painoprosenttia ja todellinen alkoholipitoisuus > 11,85 % mas |

20089218 | Sekoitukset hedelmistä tai muista syötävistä kasvinosista, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältävät, sokeripitoisuus > 9 painoprosenttia ja todellinen alkoholipitoisuus > 11,85 % mas (ei kuitenkaan sekoitukset pähkinöistä, trooppisista hedelmistä ja ryhmän 20 lisähuomautuksissa 7 ja 8 mainituista trooppisista hedelmistä/pähkinöistä, joiden nettosisällöstä ≥ 50 painoprosenttia on maapähkinöitä tai muita siemeniä) |

20089232 | Sekoitukset guavoista, mangoista, mangostaneista, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karambolista ja pitahajoista, mukaan lukien sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia näitä hedelmiä ja kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältävät, todellinen alkoholipitoisuus ≤ 11,85 % mas (ei kuitenkaan ne joiden sokeripitoisuus on > 9 painoprosenttia) |

20089234 | Sekoitukset hedelmistä tai muista syötävistä kasvinosista, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältävät ja todellinen alkoholipitoisuus ≤ 11,85 % mas (ei kuitenkaan ne, joiden sokeripitoisuus on > 9 painoprosenttia ja sekoitukset pähkinöistä, trooppisista hedelmistä ja ryhmän 20 lisähuomautuksissa 7 ja 8 mainituista trooppisista hedelmistä/pähkinöistä, joiden nettosisällöstä ≥ 50 painoprosenttia on maapähkinöitä tai muita siemeniä) |

20089236 | Sekoitukset guavoista, mangoista, mangostaneista, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karambolista ja pitahajoista, mukaan lukien sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia näitä hedelmiä ja kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältävät, todellinen alkoholipitoisuus > 11,85 % mas (ei kuitenkaan ne joiden sokeripitoisuus on > 9 painoprosenttia) |

20089238 | Sekoitukset hedelmistä tai muista syötävistä kasvinosista, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältävät ja todellinen alkoholipitoisuus > 11,85 % mas (ei kuitenkaan ne, joiden sokeripitoisuus on > 9 painoprosenttia ja sekoitukset pähkinöistä, trooppisista hedelmistä ja 20 ryhmän 7 ja 8 lisähuomautuksessa mainituista trooppisista hedelmistä/pähkinöistä, joiden nettosisällöstä ≥ 50 painoprosenttia on maapähkinöitä tai muita siemeniä) |

20089251 | Sekoitukset guavoista, mangoista, mangostaneista, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karambolista ja pitahajoista, mukaan lukien sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia näitä hedelmiä ja kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältämättömät mutta lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg |

20089259 | Sekoitukset hedelmistä tai muista syötävistä kasvinosista, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältämättömät mutta lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg (ei kuitenkaan 20 ryhmän 7 ja 8 lisähuomautuksessa mainituista trooppisista hedelmistä ja pähkinöistä valmistetut sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia maapähkinöitä ja muita siemeniä, sekä alanimikkeen 19042010 myslin kaltaisia paahtamattomia viljahiutaleisiin perustuvia valmisteita) |

20089272 | Sekoitukset guavoista, mangoista, mangostaneista, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karambolista ja pitahajoista, mukaan lukien sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia näitä hedelmiä ja kookos-, cashew- ja, parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältämättömät mutta lisättyä sokeria sisältävät, joissa yksittäisen hedelmälajin osuus on enintään 50 % hedelmien kokonaispainosta, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg |

20089274 | Hedelmäsekoitukset, joissa yksittäistä hedelmälajia on ≤ 50 prosenttia hedelmien kokonaispainosta, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältämättömät mutta lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan 20 ryhmän 7 ja 8 lisähuomautuksessa mainituista trooppisista hedelmistä ja pähkinöistä valmistetut sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia maapähkinöitä ja muita siemeniä sekä alanimikkeen 19042010 myslin kaltaisia paahtamattomia viljahiutaleisiin perustuvia valmisteita) |

20089276 | Sekoitukset guavoista, mangoista, mangostaneista, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karambolista ja pitahajoista, mukaan lukien sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia näitä hedelmiä ja kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältämättömät mutta lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan sekoitukset, joissa yksittäisen hedelmälajin osuus on enintään 50 % hedelmien kokonaispainosta) |

20089278 | Sekoitukset hedelmistä tai muista syötävistä kasvinosista, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältämättömät mutta lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan pähkinöistä, trooppisista hedelmistä ja ryhmän 20 alahuomautuksissa 7 ja 8 mainituista trooppisista hedelmistä ja pähkinöistä valmistetut sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia maapähkinöitä ja muita siemeniä, sekoitukset, joissa yksittäisen hedelmälajin osuus on enintään 50 % hedelmien kokonaispainosta sekä alanimikkeen 19042010 myslin kaltaisia paahtamattomia viljahiutaleisiin perustuvia valmisteita) |

20089292 | Sekoitukset guavoista, mangoista, mangostaneista, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karambolista ja pitahajoista, mukaan lukien sekoitukset, joissa on ≥ 50 painoprosenttia näitä hedelmiä ja kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia ja lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≥ 5 kg |

20089293 | Sekoitukset hedelmistä tai muista syötävistä kasvinosista, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia ja lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≥ 5 kg, muualle kuulumattomat (ei kuitenkaan pähkinöistä, trooppisista hedelmistä ja 20 ryhmän 7 ja 8 lisähuomautuksessa mainituista trooppisista hedelmistä valmistetut sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia maapähkinöitä ja muita siemeniä sekä alanimikkeen 19042010 myslin kaltaisia paahtamattomia viljahiutaleisiin perustuvia valmisteita) |

20089294 | Sekoitukset guavoista, mangoista, mangostaneista, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karambolista ja pitahajoista, mukaan lukien sekoitukset, joissa on ≥ 50 painoprosenttia näitä hedelmiä ja kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia ja lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≥ 4,5 kg mutta < 5 kg |

20089296 | Hedelmistä tai muista syötävistä kasvinosista valmistetut sekoitukset, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia ja lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≥ 4,5 kg mutta < 5 kg, muualle kuulumattomat (ei kuitenkaan pähkinöistä ja trooppisista hedelmistä ja 20 ryhmän 7 ja 8 lisähuomautuksessa mainituista trooppisista hedelmistä ja trooppisista pähkinöitä valmistetut sekoitukset, jotka sisältävät ≥ 50 painoprosenttia maapähkinöitä ja muita siemeniä sekä alanimikkeen 19042010 myslin kaltaisia paahtamattomia viljahiutaleisiin perustuvia valmisteita) |

20089297 | Sekoitukset guavoista, mangoista, mangostaneista, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karambolista ja pitahajoista, mukaan lukien sekoitukset, joissa on ≥ 50 painoprosenttia näitä hedelmiä ja kookos-, cashew- ja parapähkinöitä sekä arecapähkinöitä (betelpähkinöitä), koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä), valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia ja lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino < 4,5 kg |

20089298 | Sekoitukset hedelmistä tai muista syötävistä kasvinosista, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia ja lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino < 4,5 kg, muualle kuulumattomat (ei kuitenkaan sekoitukset pähkinöistä, 20 ryhmän 7 lisähuomautuksessa mainituista trooppisista hedelmistä, maapähkinöistä ja muista siemenistä sekä alanimikkeen 19042010 myslin kaltaisista paahtamattomista viljahiutaleisiin perustuvista valmisteista) |

20089945 | Luumut, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältämättömät mutta lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino > 1 kg |

20089967 | Hedelmät ja muut syötävät kasvinosat, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia sisältämättömät mutta lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≤ 1 kg (ei kuitenkaan sokerilla säilötyt mutta ei sokeriliemessä, hillot, hedelmähyytelöt, marmelaatit, hedelmäsoseet ja -pastat, keittämällä valmistetut, ja pähkinät, maapähkinät ja muut siemenet, ananakset, sitrushedelmät, päärynät, aprikoosit, kirsikat, persikat, mansikat, inkivääri, passionhedelmät, guavat, mangot, mangostanit, papaijat, tamarindit, cashew-omenat, litsit, jakkipuun hedelmät, sapotillat, karambolat ja pitahaijat) |

20089972 | Luumut, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia ja lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino ≥ 5 kg |

20089978 | Luumut, valmistetut tai säilötyt, lisättyä alkoholia ja lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino < 5 kg |

2009 | Käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät hedelmämehut (myös rypäleen puristemehu "grape must") ja kasvismehut, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät |

20091191 | Jäädytetty appelsiinimehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria > 30 painoprosenttia (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) |

20091199 | Jäädytetty appelsiinimehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä ja tuotteet, joiden arvo on ≤ 30 EUR/100 kg netto ja jotka sisältävät lisättyä sokeria > 30 painoprosenttia) |

20091911 | Appelsiinimehu, käymätön, Brix-arvo > 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä ja jäädytetty) |

20091919 | Appelsiinimehu, käymätön, Brix-arvo > 67 20 °C:ssa, arvo > 30 EUR/100 kg netto, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä ja jäädytetty) |

20093111 | Sitrushedelmän mehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 20 20 °C:ssa, arvo > 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä, sekamehu, appelsiinimehu ja greippimehu) |

20093151 | Sitruunamehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 20 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) |

20093191 | Sitrushedelmän mehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 20 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä, sekamehu, sitruunamehu, appelsiinimehu ja greippimehu) |

20093991 | Sitrushedelmän mehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 20, mutta ≤ 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto, > 30 % lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä, sekamehu, sitruunamehu, appelsiinimehu ja greippimehu) |

20094110 | Ananasmehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 20 20 °C:ssa, arvo > 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) |

20094191 | Ananasmehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 20 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) |

20094199 | Ananasmehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 20 20 °C:ssa (ei kuitenkaan lisättyä sokeria sisältävä ja alkoholia sisältävä) |

20098011 | Päärynämehu, käymätön, Brix-arvo > 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 22 EUR/100 kg netto, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) |

20098019 | Päärynämehu, käymätön, Brix-arvo > 67 20 °C:ssa, arvo > 22 EUR/100 kg netto, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) |

20098034 | Guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, käymätön, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä, Brix-arvo > 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto (ei kuitenkaan sekamehu) |

20098035 | Kasvis- tai hedelmämehu, käymätön, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä, Brix-arvo > 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä, sekamehu ja sitrushedelmistä, passiohedelmästä, mangosta, mangostanista, papaijasta, jakkipuun hedelmästä, guavasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, sapotillasta, karambolasta, pitahaijasta, ananaksesta, tomaatista, viinirypäleestä, omenasta tai päärynästä valmistettu mehu) |

20098036 | Guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, käymätön, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä, Brix-arvo > 67 20 °C:ssa, arvo > 30 EUR/100 kg netto (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä ja sekamehu) |

20098038 | Kasvis- tai hedelmämehu, käymätön, myös sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä, Brix-arvo > 67 20 °C:ssa, arvo > 30 EUR/100 kg netto (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä, sekamehu, sitrushedelmämehu ja guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, ananasmehu, tomaattimehu, viinirypälemehu ja rypäleen puristemehu "grape must", omenamehu ja päärynämehu) |

20098050 | Päärynämehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo > 18 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) |

20098061 | Päärynämehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 18 EUR/100 kg netto, > 30 % lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) |

20098063 | Päärynämehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 18 EUR/100 kg netto, ≤ 30 % lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) |

20098069 | Päärynämehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa (ei kuitenkaan lisättyä sokeria sisältävä ja alkoholia sisältävä) |

20098071 | Kirsikkamehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo > 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) |

20098073 | Guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo > 30/EUR 100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä (ei kuitenkaan sekamehu ja alkoholia sisältävä) |

20098079 | Kasvis- tai hedelmämehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo > 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria > 30 painoprosenttia (ei kuitenkaan sekamehu, alkoholia sisältävä, sitrushedelmämehu ja guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, ananasmehu, tomaattimehu, viinirypälemehu ja rypäleen puristemehu "grape must", omenamehu, päärynämehu ja kirsikkamehu) |

20098085 | Guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria > 30 painoprosenttia (ei kuitenkaan sekamehu ja alkoholia sisältävä) |

20098086 | Kasvis- tai hedelmämehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria > 30 painoprosenttia (ei kuitenkaan sekamehu, alkoholia sisältävä, sitrushedelmämehu ja guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, ananasmehu, tomaattimehu, viinirypälemehu ja rypäleen puristemehu "grape must", omenamehu ja päärynämehu) |

20098088 | Guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria ≤ 30 painoprosenttia (ei kuitenkaan sekamehu ja alkoholia sisältävä) |

20098089 | Kasvis- tai hedelmämehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa, arvo ≤ 30 EUR/100 kg netto, lisättyä sokeria ≤ 30 painoprosenttia (ei kuitenkaan sekamehu, alkoholia sisältävä, sitrushedelmämehu ja guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, ananasmehu, tomaattimehu, viinirypälemehu ja rypäleen puristemehu "grape must", omenamehu ja päärynämehu) |

20098095 | Pensaskarpalomehu (Vaccinium macrocarpon -lajin hedelmistä valmistettu mehu), käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa (ei kuitenkaan lisättyä sokeria sisältävä ja alkoholia sisältävä) |

20098096 | Kirsikkamehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa (ei kuitenkaan lisättyä sokeria sisältävä ja alkoholia sisältävä) |

20098097 | Guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa (ei kuitenkaan lisättyä sokeria sisältävä ja alkoholia sisältävä) |

20098099 | Kasvis- tai hedelmämehu, käymätön, Brix-arvo ≤ 67 20 °C:ssa (ei kuitenkaan lisättyä sokeria sisältävä, alkoholia sisältävä, sekamehu, sitrushedelmämehu ja guavasta, mangosta, mangostanista, papaijasta, tamarindista, cashew-omenasta, litsistä, jakkipuun hedelmästä, sapotillasta, passiohedelmästä, karambolasta ja pitahaijasta valmistettu mehu, ananasmehu, tomaattimehu, viinirypälemehu ja rypäleen puristemehu "grape must", omenamehu, päärynämehu, kirsikkamehu ja pensaskarpalomehu (Vaccinium macrocarpon -lajin hedelmistä valmistettu mehu)) |

LIITE V

Norjasta peräisin olevien tuotteiden tuontia Euroopan unioniin koskevat tariffikiintiöt

CN-koodi | Tavaran kuvaus | Vahvistettu tariffikiintiö (vuotuinen määrä tonneina) | josta lisämääriä | Tulli kiintiön rajoissa (euroa/kg) |

0406 | Juusto ja juustoaine | 7200 [1] | 3200 | 0 |

08102010 | Tuoreet vadelmat | 400 | 400 | 0 |

20052020 | Perunat ohuina viipaleina, rasvassa kiehautetut, myös suolatut tai maustetut, ilmanpitävissä pakkauksissa, siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltuvat | 200 | 200 | 0 |

08092005 08092095 | Kirsikat, tuoreet [2] | 900 | 0 | 0 |

23091013 23091015 23091019 23091033 23091039 23091051 23091053 23091059 23091070 23091090 | Koiran- tai kissanruoka vähittäismyyntipakkauksissa | 13000 | 13000 | 0 |

B. Norjan kuningaskunnan kirje

Arvoisa Herra,

Minulla on kunnia ilmoittaa saaneeni tänään päivätty seuraavansisältöinen kirjeenne:

"Minulla on kunnia viitata Euroopan unionin ja Norjan kuningaskunnan välillä käytyihin maatalousalan vastavuoroista kauppaa koskeviin neuvotteluihin, jotka saatiin päätökseen 28. tammikuuta 2010.

Euroopan komission ja Norjan välillä käytiin maatalousalan kauppaa koskeva uusi neuvottelukierros Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen, jäljempänä "ETA-sopimus", 19 artiklan perusteella Euroopan unionin ja Norjan, jäljempänä "sopimuspuolet", välisen maatalousalan kaupan vapauttamiseksi edelleen asteittain etuuskohteluun, vastavuoroisuuteen ja keskinäiseen hyötyyn perustuen. Neuvottelut käytiin järjestelmällisesti, ja niissä otettiin asianmukaisesti huomioon sopimuspuolten maatalouspolitiikan ja maatalouden olosuhteiden kehittyminen, kahdenvälisen kaupan kehittyminen mukaan lukien, sekä kaupan edellytykset muiden kauppakumppanien kanssa eri puolilla maailmaa.

Vahvistan täten neuvottelujen tulokset seuraavasti:

1. Norja sitoutuu myöntämään liitteessä I luetelluille Euroopan unionista peräisin oleville tuotteille pääsyn markkinoille tulleitta.

2. Norja sitoutuu vahvistamaan liitteessä II luetelluille Euroopan unionista peräisin oleville tuotteille tariffikiintiöt.

3. Norja sitoutuu alentamaan liitteessä III lueteltujen Euroopan unionista peräisin olevien tuotteiden tuontitulleja.

4. Euroopan unioni sitoutuu myöntämään liitteessä IV luetelluille Norjasta peräisin oleville tuotteille pääsyn markkinoille tulleitta.

5. Euroopan unioni sitoutuu vahvistamaan liitteessä V luetelluille Norjasta peräisin oleville tuotteille tariffikiintiöt.

6. Liitteissä I–V vahvistetut tariffikoodit viittaavat sopimuspuoliin 1. tammikuuta 2009 sovellettaviin tariffikoodeihin.

7. Jos tulevaisuudessa pannaan täytäntöön WTO:n maataloussopimus, jossa on sitoumuksia uusia suosituimmuustariffikiintiöitä varten, liitteessä II määrätyt, Norjaan tapahtuvassa tuonnissa sovellettavat sianlihan 600 tonnin, siipikarjanlihan 800 tonnin ja naudanlihan 900 tonnin kahdenväliset tariffikiintiöt poistetaan asteittain samassa tahdissa, kuin samoja tuotteita koskevat WTO:n kiintiöt otetaan käyttöön asteittain.

8. Sopimuspuolet sopivat vahvistavansa mahdollisimman pian kaikki kahdenväliset myönnytykset (jo voimassa olevat ja tässä kirjeenvaihdossa ennakoidut) uudella kirjeenvaihdolla, jonka pitäisi korvata voimassa olevat kahdenväliset maataloussopimukset.

9. Liitteissä I–V tarkoitettujen myönnytysten täytäntöönpanossa sovellettavat alkuperäsäännöt on vahvistettu 2. toukokuuta 1992 päivätyn kirjeenvaihdon liitteessä IV. ETA-sopimuksen liitteessä II olevaa pöytäkirjaa nro 4 sovelletaan kuitenkin 2. toukokuuta 1992 päivätyn kirjeenvaihdon liitteessä IV olevan lisäyksen sijaan.

10. Sopimuspuolet toteuttavat toimenpiteitä varmistaakseen, etteivät muut rajoittavat tuontitoimenpiteet vaaranna niiden toisilleen myöntämiä etuuksia.

11. Sopimuspuolet sopivat toteuttavansa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tariffikiintiöitä hallinnoidaan siten, että tuontia voidaan harjoittaa säännöllisesti ja että sovitut tuontimäärät voidaan tosiasiallisesti tuoda.

12. Sopimuspuolet sopivat pyrkivänsä edistämään maantieteellisellä merkinnällä varustettujen tuotteiden kauppaa. Sopimuspuolet sopivat aloittavansa kahdenväliset lisäkeskustelut ymmärtääkseen paremmin kummankin sopimuspuolen lainsäädäntöä ja rekisteröintimenettelyjä ja löytääkseen keinoja tehostaa maantieteellisten merkintöjen suojaa alueillaan, ja ne tarkastelevat mahdollisuutta tehdä tätä koskeva kahdenvälinen sopimus.

13. Sopimuspuolet sopivat vaihtavansa säännöllisesti tietoja kaupan kohteena olleista tuotteista, tariffikiintiöiden hallinnoinnista ja hintanoteerauksista sekä kaikkia muita niiden kotimaan markkinoita ja näiden neuvottelujen tulosten täytäntöönpanoa koskevia tarpeellisia tietoja.

14. Kuulemisia järjestetään jommankumman sopimuspuolen pyynnöstä mistä tahansa näiden neuvottelujen tulosten täytäntöönpanoon liittyvästä kysymyksestä. Jos näiden tulosten täytäntöönpanossa esiintyy vaikeuksia, kuulemisia järjestetään mahdollisimman pian sopivien korjaavien toimenpiteiden toteuttamiseksi.

15. Sopimuspuolet toteavat, että Norjan tulliviranomaiset aikovat tarkastella uudelleen Norjan tullitariffin 6. ryhmän rakennetta. Euroopan komission kanssa järjestetään kuulemisia, jos kyseinen tarkastelu vaikuttaa kahdenvälisiin etuuskohtelujärjestelyihin. Sopimuspuolet ovat yksimielisiä siitä, että kyseessä on tekninen toimi.

16. Sopimuspuolet vahvistavat ETA-sopimuksen 19 artiklan mukaisesti sitoutuvansa jatkamaan ponnistelujaan maatalouskaupan vapauttamiseksi asteittain. Sopimuspuolet sopivat tätä tarkoitusta varten tarkastelevansa kahden vuoden kuluttua uudelleen maataloustuotteiden kaupan edellytyksiä mahdollisten myönnytysten tutkimiseksi.

17. Norjaan tuotavan juuston 4500 tonnin nykyisen tariffikiintiön osalta sopimuspuolet sopivat, että tämän tariffikiintiön historiallisiin oikeuksiin ja uuden viejän periaatteeseen perustuva nykyinen hallinnointi olisi korvattava vuodesta 2014 alkaen muulla hallinnointijärjestelmällä kuin huutokauppajärjestelmällä, kuten tuontiluvilla tai niin kutsutulla ensin tullutta palvellaan ensin -järjestelmällä. Norjan viranomaisten olisi vahvistettava tällaista järjestelmää koskevat yksityiskohtaiset säännöt neuvoteltuaan ensin Euroopan komission kanssa keskinäisen yhteisymmärryksen saavuttamiseksi, jotta varmistettaisiin, että tariffikiintiöitä hallinnoidaan siten, että tuontia voidaan harjoittaa säännöllisesti ja että sovitut tuontimäärät voidaan tosiasiallisesti tuoda. Nykyinen juustoluetteloon perustuva, 11 päivänä huhtikuuta 1983 päivätyn kirjeenvaihdon mukainen hallinnointi poistetaan.

Sopimuspuolet sopivat, että Norjaan tuotavan juuston 2700 tonnin uuden tariffikiintiön hallinnointi kuuluu huutokauppajärjestelmään. Huutokauppaan perustuvaa hallinnointia tarkastellaan uudelleen edellä olevien kohtien mukaisesti. Erityisesti arvioidaan kiintiön täyttymistä ja huutokauppamaksuja.

Euroopan unioniin ja Norjaan tuotavan juuston 7200 tonnin tariffikiintiöitä sovelletaan kaikentyyppisiin juustoihin.

18. Jos EU laajenee edelleen, sopimuspuolet arvioivat vaikutuksia kahdenväliseen kauppaan kahdenvälisten etuusjärjestelyjen mukauttamiseksi siten, että voimassa olevat kahdenväliset etuuskohteluun perustuvat kauppavirrat Norjan ja jäseniksi liittyvien maiden välillä voivat jatkua.

Tämä kirjeenvaihtona tehty sopimus tulee voimaan viimeisen hyväksymisasiakirjan tallettamispäivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä."

Minulla on kunnia vahvistaa, että Norjan hallitus on yhtä mieltä kirjeenne sisällöstä.

Vastaanottakaa, Arvoisa Herra, korkeimman kunnioitukseni vakuutus.

Utferdiget i Brussel, den

Съставено в Брюксел на

Hecho en Bruselas, el

V Bruselu dne

Udfærdiget i Bruxelles, den

Geschehen zu Brüssel am

Brüssel,

Έγινε στις Βρυξέλλες, στις

Done at Brussels,

Fait à Bruxelles, le

Fatto a Bruxelles, addì

Briselē,

Priimta Briuselyje,

Kelt Brüsszelben,

Magħmul fi Brussell,

Gedaan te Brussel,

Sporządzono w Brukseli, dnia

Feito em Bruxelas,

Întocmit la Bruxelles,

V Bruseli

V Bruslju,

Tehty Brysselissä

Utfärdat i Bryssel den

+++++ TIFF +++++

For Kongeriket Norge

За Кралство Норвегия

Por el Reino de Noruega

Za Norské království

For Kongeriget Norge

Für das Königreich Norwegen

Norra Kuningriigi nimel

Гια τо Βασίλειо της Νορβηγίας

For the Kingdom of Norway

Pour le Royaume de Norvège

Per il Regno di Norvegia

Norvēģijas Karalistes vārdā

Norvegijos Karalystės vardu

A Norvég Királyság részéről

Ghar- Renju tan-Norveġja

Voor het Koninkrijk Noorwegen

W imieniu Królestwa Norwegii

Pelo Reino da Noruega

Pentru Regatul Norvegiei

Za Nórske kráľovstvo

Za Kraljevino Norveško

Norjan kuningaskunnan puolesta

För Konungariket Norge

+++++ TIFF +++++

s

[1] Nämä tuotteet tuodaan tulleitta. Norja pidättää kuitenkin itsellään oikeuden kantaa tullia, jos tuotteet tuodaan rehukäyttöön.

[1] Jos tulevaisuudessa pannaan täytäntöön WTO:n maataloussopimus, jossa on sitoumuksia uusia suosituimmuustariffikiintiöitä varten, kahdenväliset tariffikiintiöt Norjaan poistetaan asteittain samaan tahtiin, kuin samoja tuotteita koskevat WTO:n kiintiöt otetaan käyttöön asteittain.

[2] Kiintiön korotus vastaa alkuperäisen myönnytyksen aikaan vuonna 2003 voimassa ollutta tariffikoodia 0210 11 00.

[3] Norjaan vietäviä juustotyyppejä ei rajoiteta enempää.

[4] Norja pidättää itsellään oikeuden käyttää loppukäyttäjää koskevia perusteita: jalostusteollisuus.

[5] Norja pidättää itsellään oikeuden käyttää loppukäyttäjää koskevia perusteita: hedelmä- ja vihannessäilyketeollisuus.

[6] Nykyiset kiintiömäärät yhdistetty.

[7] Loppukäyttäjää koskevat perusteet: makaronivalmisteiden tuotanto.

[8] Norja pidättää itsellään oikeuden käyttää loppukäyttäjää koskevia perusteita: kylvämiseen.

[9] Norja pidättää itsellään oikeuden käyttää loppukäyttäjää koskevia perusteita: ainoastaan nurmikoksi.

[1] Tulohintajärjestelmä säilytetään.

[1] Euroopan unioniin tuotavaa juustoa koskevaa 7200 tonnin tariffikiintiötä sovelletaan kaikentyyppisiin juustoihin.

[2] Kiintiökautta jatketaan ajalta 16.7.–1.8. ajalle 16.7.–15.9.

--------------------------------------------------