23.1.2023   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

LI 20/1


NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2023/152,

annettu 23 päivänä tammikuuta 2023,

Iranin tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 359/2011 täytäntöönpanosta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon Iranin tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä 12 päivänä huhtikuuta 2011 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 359/2011 (1) ja erityisesti sen 12 artiklan 1 kohdan,

ottaa huomioon unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto hyväksyi 12 päivänä huhtikuuta 2011 asetuksen (EU) N:o 359/2011.

(2)

Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja antoi 25 päivänä syyskuuta 2022 unionin puolesta julkilausuman, jossa tuomitaan se, että Iranin turvallisuusjoukot ovat turvautuneet laajaan ja kohtuuttomaan voimankäyttöön rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan, ja todetaan, että se on aiheuttanut ihmishenkien menetyksiä ja lukuisia loukkaantumisia. Julkilausumassa todettiin myös, että Mahsa Aminin kuoleman aiheuttaneet henkilöt on saatettava vastuuseen teostaan, ja kehotettiin Iranin viranomaisia varmistamaan avoin ja uskottava tutkinta, jotta voidaan selvittää kuolonuhrien ja pidätettyjen määrä, vapauttaa kaikki ilman väkivaltaa mieltään osoittaneet ja tarjota oikeudenmukainen menettely kaikille pidätetyille. Lisäksi julkilausumassa korostettiin, että Iranin päätös rajoittaa tiukasti pääsyä internetiin ja estää pikaviestialustojen käyttö loukkaa räikeästi sananvapautta. Lopuksi julkilausumassa todettiin, että unioni pohtii kaikkia käytettävissään olevia vaihtoehtoja reagoida Mahsa Aminin kuoleman aiheuttamiseen ja tapaan, jolla Iranin turvallisuusjoukot ovat vastanneet hänen kuolemansa johdosta puhjenneisiin mielenosoituksiin.

(3)

Tässä yhteydessä ja noudattaen unionin sitoumusta reagoida kaikkiin Iraniin liittyviin huolenaiheisiin, mukaan lukien ihmisoikeustilanne, 18 henkilöä ja 19 yhteisöä olisi sisällytettävä asetuksen (EU) N:o 359/2011 liitteessä I olevaan luetteloon luonnollisista henkilöistä, oikeushenkilöistä, yhteisöistä ja elimistä, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä.

(4)

Asetus (EU) N:o 359/2011 olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan asetuksen (EU) N:o 359/2011 liite I tämän asetuksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 23 päivänä tammikuuta 2023.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

J. BORRELL FONTELLES


(1)   EUVL L 100, 14.4.2011, s. 1.


LIITE

Lisätään seuraavat henkilöt ja yhteisöt asetuksen (EU) N:o 359/2011 liitteessä I olevaan luetteloon luonnollisista henkilöistä, oikeushenkilöistä, yhteisöistä ja elimistä:

Henkilöt

 

Nimi

Tunnistetiedot

Perusteet

Luetteloon merkitsemisen päivämäärä

”156.

SAJJADI Seyed Hamid Hazaveh

هزاوه حمید سید سجادی

Syntymäaika: 21.3.1969

Syntymäpaikka: Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Asema: Iranin urheilu- ja nuorisoministeri

Hamid Sajjadi on Iranin urheilu- ja nuorisoministeri.

Hän on vastuussa iranilaisten urheilijoiden painostamisesta pysymään hiljaa ja heidän estämisestään ottamasta kantaa Iranin sortotoimiin kansainvälisesti. Hän oli henkilökohtaisesti osallisena Soulissa syksyllä 2022 kiipeilyn Aasian mestaruuskisoissa ilman hijabia kilpailleen iranilaiskiipeilijän Elnaz Rekabin tapauksessa. Kilpailun jälkeen Rekabi houkuteltiin Soulissa sijaitsevaan Iranin suurlähetystörakennukseen, jossa hänen passinsa ja matkapuhelimensa takavarikoitiin Teheranin viranomaisten määräyksestä. Sen jälkeen kun hänet todennäköisesti pakotettiin palaamaan Teheraniin, kaksi Iranin poliittista ja urheiluinstituutiota kuulusteli häntä ja hän tapasi Sajjadin. Tuossa tapaamisessa hänet pakotettiin antamaan lausunto, jossa hän pyytää anteeksi kilpailemista ilman hijabia, ja häntä uhattiin perheen tilusten takavarikoinnilla. Joulukuussa 2022 kävi ilmi, että Elnaz Rekabin kotitalo Zanjanissa oli hajotettu.

Hamid Sajjadi on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

157.

GOLPAYEGANI Seyyed Mohammed Saleh Hashemi

گلپایگانی سید محمد صالح هاشمی

Syntymäaika: 1967

Syntymäpaikka: Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Asema: Hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaavan viraston (Headquarters for Enjoining Right and Forbidding Evil) päällikkö

Lähellä olevat yhteisöt: Hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaava virasto, siveyspoliisi

Seyyed Mohammed Saleh Hashemi Golpayegani on ollut 25. elokuuta 2021 alkaen hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaavan viraston (Office or Headquarters for Enjoining Right and Forbidding Evil) päällikkö. Hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaava virasto on valtion laitos, joka vastaa äärimmäisen tiukkojen yhteiskunnallisten käyttäytymismallien määrittämisestä ja niiden noudattamisen valvonnasta.

Vuonna 2022 hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaava virasto oli merkittävässä roolissa, kun naisille asetettiin uusia tiukempia siveysnormeja, jotka selkeästi loukkaavat heidän ihmisoikeuksiaan. Lisäksi hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaavalla virastolla on keskeinen asema naisten ja miesten, jotka eivät noudata näitä normeja, valvonnan järjestämisessä ja usein väkivaltaisessa rankaisemisessa. EU:n luetteloon merkityt Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvontajoukot (LEF) (ja erityisesti sen siveyspoliisi) panee nämä tiukat normit usein väkivaltaisesti täytäntöön.

Seyyed Mohammed Saleh Hashemi Golpayegani on näin ollen hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaavan viraston päällikkönä vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

158.

ASGARI Hassan

حسن عسگری

alias ASKARI Hassan

حسن عسکری

Syntymäpaikka: Bijar, Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Asema: Sanandajin kuvernööri, Kurdistanin maakunta

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Hassan Asgari on Sanandajin kaupungin kuvernööri Iranin Kurdistanin maakunnassa ja entinen paikallisen islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) komentaja.

Sanandajin kuvernöörinä hän on vastuussa kyseisessä kaupungissa toteutetuista väkivaltaisista ja julmista toimista, joilla reagoitiin syyskuussa 2022 tapahtuneen nuoren kurdinaisen Mahsa Aminin kuoleman jälkeisiin mielenosoituksiin. Kun turvallisuusjoukkojen kerrottiin surmanneen 16-vuotiaan mielenosoittajan Sanandajissa, Asgari ja muut viranhaltijat väittivät, että hän oli kuollut huumeiden yliannostukseen, mahdollisesti itsemurhatarkoituksessa. Iranin viranhaltijat käyttävät yleisesti taktiikkaa, jossa esitetään vääriä vaihtoehtoisia kuolinsyitä turvallisuusjoukkojen surmaamille mielenosoittajille välttääkseen joutumasta vastuuseen ihmisoikeusloukkauksista.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

159.

KHIABANI Hossein Modarres

مدرس حسین خیابانی

Syntymäaika: maaliskuu 1968/1969

Syntymäpaikka: Teheran, Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Asema: entinen Sistanin ja Baluchestanin maakunnan kuvernööri

Hossein Modarres Khiabani oli Iranin Sistanin ja Baluchestanin maakunnan kuvernööri syyskuusta 2021 joulukuuhun 2022 ja oli vastuussa Iranin lainvalvontajoukkojen (LEF) valvonnasta maakunnassa.

Hänen kuvernöörikautensa aikana LEF ja muut turvallisuusjoukot tukahduttivat useita mielenosoituksia ja käyttivät liiallista väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan. On laajalti todisteita kohtuuttomasta voimankäytöstä, joka johti ainakin 66 ihmisen surmaamiseen 30. syyskuuta 2022 Zahedanin kaupungissa Sistanin ja Baluchestanin maakunnassa.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

160.

KOUSHA Esmaeil Zarei

کوشا اسماعیل زارعی

alias KOSHA Ismail

کشا یسمیل

Syntymäaika: 1978

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Asema: Kurdistanin maakunnan kuvernööri

Esmaeil Zarei Kousha on Iranin Kurdistanin maakunnan kuvernööri ja vastuussa Iranin lainvalvontajoukkojen (LEF) valvonnasta maakunnassa.

Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa LEFin ja turvallisuusjoukkojen väkivaltaisista toimista ja liiallisesta väkivallasta, joilla reagoitiin syyskuussa 2022 tapahtuneen 22-vuotiaan Mahsa Aminin kuoleman jälkeisiin mielenosoituksiin.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

161.

KOWSARI Mohammad Esmail

اسماعیل محمد کوثری

Syntymäaika: 3.5.1955

Syntymäpaikka: Teheran, Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Sotilasarvo: prikaatikenraali

Asema: Iranin parlamentin jäsen

Mohammad Esmail Kowsari on ollut Iranin parlamentin jäsen vuodesta 2020. Hän on kovan linjan lainsäätäjä ja islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) jäsen. Ennen toimimistaan parlamentin jäsenenä hän oli IRGC:n komentaja Sarallahin päämajassa Teheranissa vuosina 2017–2020.

Vuosien 2022 ja 2023 mielenosoitusten aikana hän on useasti uhannut turvallisuusjoukkoja seurauksilla, elleivät ne täytä velvollisuuttaan ja tukahduta mielenosoituksia. Hän on myös vaatinut enemmän sotilaallisia toimia rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan. Parlamentin jäsenenä hän on vaatinut Iranin oikeuslaitosta tuomitsemaan mielenosoittajia kuolemaan.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

162.

MIRSALIM Mostafa

میرسلیم مستفا

alias MIR-SALIM Mostafa; MIRSALIM Sayyid Mostafa Agha

میر-سالم مستفا

میرسلیم سید مستفا آقا

Syntymäaika: 9.6.1947

Syntymäpaikka: Teheran, Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Passin numero: Q5956077 (Iran)

Asema: Iranin parlamentin jäsen

Mostafa Mirsalim on Iranin parlamentin jäsen.

Vuosien 2022 ja 2023 mielenosoitusten aikana hän on erityisen äänekkäästi tukenut pidätettyjen mielenosoittajien kuolemanrangaistusta ja käyttänyt parlamenttia foorumina, jolla hän on voimakkaasti kannattanut ja vaatinut mielenosoittajien teloituksia. Hän on vaatinut, että mielenosoittajat teloitetaan muutaman päivän kuluessa heidän pidättämisestään. Hän myös usein hyökkää vapaata lehdistöä vastaan ja kannattaa sosiaalisen median rajoittamista.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

163.

NAGHDALI Mohammad Taghi

تقی محمد نقدعلی

Syntymäaika: 6.6.1972

Syntymäpaikka: Khomeinishahr- Isfahan, Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Asema: Iranin parlamentin jäsen

Mohammad Taghi Naghdali on Iranin parlamentin jäsen ja parlamentin oikeudellisen valiokunnan jäsen.

Vuosien 2022 ja 2023 mielenosoitusten aikana hän on erityisen äänekkäästi tukenut pidätettyjen mielenosoittajien kuolemanrangaistusta ja käyttänyt parlamenttia foorumina, jolla hän on voimakkaasti kannattanut ja vaatinut mielenosoittajien teloituksia. Hän myös usein hyökkää vapaata lehdistöä vastaan ja osallistuu lakien säätämiseen sosiaalisen median rajoittamiseksi.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

164.

GHAZANFA-RABADI Mousa

موسا غضنفرآبادی

Syntymäaika: 1966

Syntymäpaikka: Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Asema: Iranin parlamentin jäsen; parlamentin oikeudellisen valiokunnan johtaja

Mousa Ghazanfarabadi on Iranin parlamentin jäsen ja parlamentin oikeudellisen valiokunnan johtaja. Hän on tässä ominaisuudessa vastuussa ministerien ehdottamien suunnitelmien oikeudellisesta tarkistuksesta parlamentissa, rikosoikeuteen liittyvien suunnitelmien tarkistuksesta ja hyväksymisestä sekä maan viranhaltijoiden ja johtajien toiminnan tutkimisesta oikeudelliselta kannalta.

Hän ei ole tuominnut iranilaisten viranhaltijoiden vakavia ihmisoikeusloukkauksia vuosien 2022 ja 2023 mielenosoitusten aikana. Päinvastoin hän on henkilökohtaisesti todennut, että hijab-sääntöjä rikkovilta naisilta olisi vietävä sosiaaliset oikeudet ja on vaatinut väkivallan käyttöä heitä vastaan. Hän myös kaunistelee iranilaisten joukkojen rikoksia puolustamalla hallituksen versiota Mahsa Aminin kuolemaan liittyvistä tapahtumista.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

165.

NOROOZI Ahmad

نوروزی احمد

alias NOROUZI Ahmad; NEWROUZI Ahmad; NAWROUZI Ahmad

Syntymäaika: 1988

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Asema: Iranin islamilaisen tasavallan yleisradioyhtiön (IRIB) kansainvälisen osaston johtaja; Press TV:n toimitusjohtaja

Lähellä olevat yhteisöt: Iranin islamilaisen tasavallan yleisradioyhtiö (IRIB); Press TV

Ahmad Noroozi on Iranin islamilaisen tasavallan yleisradioyhtiön (IRIB) kansainvälisen osaston johtaja ja Press TV:n toimitusjohtaja; Press TV on tärkein hallitusta tukeva englanninkielinen kanava, joka valvoo IRIBin ulkomaankielistä tuotantoa.

IRIB on Iranin valtiojohtoinen mediayhtiö, ja se on välittänyt satoja pidätettyjen Iranin kansalaisten, kaksoiskansalaisten ja ulkomaalaisten pakotettuja tunnustuksia Iranissa. IRIB ja sen tytäryhtiöt ovat ratkaiseva väline Iranin hallinnon laajamittaisessa sorto- ja sensurointikampanjassa sen omia kansalaisia vastaan. IRIB on tuottanut ja viime aikoina välittänyt haastatteluja henkilöistä, jotka on pakotettu tunnustamaan, että Iranin viranomaiset eivät ole tappaneet heidän sukulaisiaan maanlaajuisten mielenosoitusten aikana vaan että nämä ovat kuolleet tapaturmaisesti näihin tapahtumiin liittymättömistä syistä.

Press TV on vastuussa vangeilta pakotettujen tunnustusten tuottamisesta ja lähettämisestä; vankeina on ollut toimittajia, poliittisia aktivisteja sekä kurdi- ja arabivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä; ja se on loukannut kansainvälisesti tunnustettuja oikeuksia oikeudenmukaiseen ja puolueettomaan oikeudenkäyntiin.

IRIBin johtajana ja Press TV:n toimitusjohtajana Ahmad Noroozi on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

166.

POURANVARI Youssef

یوسف پورانواری

alias POURANVARI Youssuf

Syntymäaika: 26.5.1983

Syntymäpaikka: Teheran, Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Kansallisen henkilökortin numero: 0492699836 (Iran)

Asema: Iranin islamilaisen tasavallan yleisradioyhtiön (IRIB) ulkomaankielisen lippulaivakanavan ohjelma- ja suunnitteluosaston johtaja

Lähellä olevat yhteisöt: Iranin islamilaisen tasavallan yleisradioyhtiö (IRIB)

Youssef Pouranvari on Iranin islamilaisen tasavallan yleisradioyhtiön (IRIB) ulkomaankielisen lippulaivakanavan ohjelma- ja suunnitteluosaston johtaja.

IRIBillä on Iranin hallituksen valtiojohtoisena mediayhtiönä monopoli televisio- ja radiopalveluihin Iranissa ja sillä on keskeinen asema ilmaisuvapauden rajoittamisessa ja vapaan tiedonkulun estämisessä Iranissa sensurointitoimilla. IRIB tuottaa, tukee ja levittää hallituksen propagandaa sekä Iranissa että kansainvälisesti. Lisäksi IRIB välittää säännöllisesti Iranin kansalaisiin, kaksoiskansalaisiin ja ulkomaalaisiin kohdistuvia vääriä ja perusteettomia syytöksiä ja käyttää väärennettyjä uutisia levittääkseen väärää tietoa ja syyllistääkseen väärin perustein järjestelmän vihollisiksi katsottuja tahoja. IRIB tekee myös laajaa yhteistyötä turvallisuus- ja tiedustelupalvelujen, myös Iranin tiedustelu- ja turvallisuusministeriön (MOIS) ja Islamilaisen vallankumouskaartin (IRCG), kanssa saadakseen ja julkisesti levittääkseen pidätettyjen Iranin kansalaisten, kaksoiskansalaisten ja ulkomaalaisten pakotettuja tunnustuksia. Todistajanlausunnot ja muut todisteet viittaavat siihen, että käytetään sekä fyysistä että psykologista kidutusta; perheenjäseniä uhkaillaan; ja käytetään halventavaa kohtelua pakotettujen tunnustusten saamiseksi. Vuodesta 2009 lähtien IRIBin ohjelmissa on välitetty satoja pakotettuja tunnustuksia sekä loukkaavaa sisältöä satoja muita ihmisiä kohtaan. IRIB käyttää pakotettuja tunnustuksia erityisesti lavastaakseen kaksoiskansalaisia ja ulkomaalaisia vakoojiksi, demonisoidakseen ihmisoikeusaktivisteja ja legitimoidakseen uskonnollisten vähemmistöryhmien, kuten bahai-yhteisön, sorron.

Iranin islamilaisen tasavallan yleisradioyhtiön (IRIB) ulkomaankielisen lippulaivakanavan ohjelma- ja suunnitteluosaston johtajana Youssef Pouranvari edistää omia laillisia oikeuksiaan puolustavien rauhanomaisten mielenosoittajien, toimittajien, ihmisoikeuksien puolustajien, opiskelijoiden ja muiden henkilöiden sortoa.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

167.

KADEM Ahmad

کادم احمد

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Sotilasarvo: prikaatikenraali

Asema: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alueellisen päämajan Karbalan johtaja

Prikaatikenraali Ahmad Kadem on islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) operatiivisen keskuksen (alueellinen päämaja) Karbalan johtaja; sen hallinnassa ovat IRGC:n joukot Khusestanin, Lorestanin, Kohkiluyehin ja Boyer ja Ahmadin maakunnissa.

Vuoden 2022 protestien aikana hänen johtamansa IRGC:n joukot toteuttivat toimia mielenosoittajia vastaan erityisesti Khusestanin ja Lorestanin alueilla, myös Khorramabadin kaupungissa (Lorestanissa) ja Izehin kaupungissa (Khusestanissa). IRGC:n joukkojen voimankäyttö kyseisissä toimissa oli kohtuutonta, ja ne ampuivat mielenosoittajia kovilla panoksilla. Näiden alueiden IRGC:n joukkojen yleisenä komentajana Kadem on vastuussa kyseisten joukkojen mielenosoittajiin kohdistamasta väkivallasta.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

168.

AZIMI Mohammad Nazar

نظر محمد عظیمی,

alias AZIMI Mohammadnazar

عظیمی موهاممادنازار

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Sotilasarvo: prikaatikenraali

Asema: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) komentaja Najaf Al-Ashrafin päämajassa

Prikaatikenraali Mohammad Nazar Azimi on islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) komentaja Najaf Al-Ashrafin päämajassa, joka johtaa IRGC:n joukkoja Kermanshahin, Hamedanin ja Ilamin maakunnissa.

Iranin turvallisuusjoukot, IRGC mukaan lukien, ovat toteuttaneet Kermanshahin maakunnassa väkivaltaisia tukahduttamistoimia vuoden 2022 mielenosoitusten aikana. IRGC:n tällä alueella toimivien IRGC:n joukkojen alueellisen päämajan komentajana hän on vastuussa IRGC:n väkivallasta mielenosoittajia kohtaan Kermanshahin maakunnassa.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

169.

NILFRUSHAN Abbas Mortaza

نیلفروشان عباس مرتاضا

alias NILFOROUSHAN Abbas; NILFOROUSHAN DARDASHTI Abbas; NILFOROUSHAN DARDASHTI Abbas; NILFOROUSHAN Abbas; NILFRUSHAN DARDASHTI Abbas Mortaza

نیلفروشان دردشتی عباس

Syntymäaika: 23.8.1966

Syntymäpaikka: Isfahan, Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Passin numero: P46631463 (Iran)

Asema: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) operaatioiden apulaiskomentaja

Abbas Nilfrushan on islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) operaatioiden apulaiskomentaja ja on vastuussa IRGC:n operaatioiden johtamisesta; IRGC on yksi turvallisuusorganisaatioista, jotka ovat suoraan vastuussa mielenosoitusten tukahduttamisesta.

Tässä ominaisuudessaan hän on kutsunut vuoden 2022 ruohonjuuritason protestiliikettä terroristiliikkeeksi ja suoraksi turvallisuusuhaksi Iranille legitimoiden näin rauhanomaisiin mielenosoituksiin kohdistetut kovat toimet.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

170.

MOEIN Moslem

مسلم معین

Syntymäaika: 22.9.1985

Syntymäpaikka: Eslamabad, Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Kansallisen henkilökortin numero: 3341588477 (Iran)

Osoite: Part 7, Block 25, Ground Floor, 16th Street, Sarvestan Street, Chaghamirza Phase 2 Shahid Mehrabi, Kermanshah, Iran

Asema: Basji Resistance Force (Basij) - liikkeen kyberavaruuden päämajan johtaja

Moslem Moein on johtavassa asemassa EU:n luetteloon merkityssä Basij-liikkeessä, joka on pahamaineinen vapaaehtoispohjainen puolisotilaallinen järjestö, joka toimii islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alaisuudessa ja jolla on osajoukkoja eri puolilla Irania.

Basij-liikkeellä on ollut keskeinen asema Iranin hallinnon syyskuusta 2022 lähtien ympäri maata esiintyneiden mielenosoitusten ihmishenkien menetykseen johtavassa tukahduttamisessa. Basijin kyberavaruuden päämajan päällikkönä Moein johtaa toimia iranilaisten verkossa tapahtuvan toiminnan valvomiseksi ja sensuroimiseksi. Hän on julkisesti ilmaissut, että Basijin prioriteettina on valvoa iranilaisten internetin käyttöä. Lisäksi Moein on kannattanut Iranin kansallisen intranetin kehittämistä, jolloin Iranin hallinnolla voisi olla mahdollisuus irrottaa Iran maailmanlaajuisesta internetistä. Iranin hallitus jatkaa vapaan tiedonkulun suodattamista ja estämistä Iranissa.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

171.

KARAMI Mohammad

محمد کرمی

Syntymäaika: 27.1.1966

Syntymäpaikka: Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Sotilasarvo: prikaatikenraali

Passin numero: K50849392 (Iran), erääntyy 23.9.2024

Asema: Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) komentaja Qudsin päämajassa Sistanin ja Baluchestanin maakunnassa ja Kermanin maakunnassa

Prikaatikenraali Mohammad Nazar Azimi on islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) komentaja Qudsin päämajassa, joka johtaa on IRGC:n joukkoja Sistanin ja Baluchestanin maakunnassa ja Kermanin maakunnassa.

Vuoden 2022 mielenosoitusten aikana Sistanin ja Baluchestanin maakunnassa on nähty joitakin kaikkein väkivaltaisimpia tukahduttamistoimia, joita ovat tehneet Iranin turvallisuusjoukot, IRGC mukaan lukien. Maakunnan pääkaupungissa Zahedanissa oli 30. syyskuuta 2022”verinen perjantai”, kun turvallisuusjoukot ampuivat kovilla panoksilla perjantairukouksen yhteyteen Zahedanissa muodostunutta mielenosoitusta kohti. Vähintään 70 mielenosoittajaa ammuttiin ja kuoli. Myöhempien mielenosoitusten osanottajiin kohdistettu väkivalta on jatkunut siitä lähtien. IRGC:n tällä alueella toimivien joukkojen alueellisen päämajan komentajana Karami on vastuussa IRGC:n väkivallasta mielenosoittajia kohtaan Sistanin ja Baluchestan maakunnassa, erityisesti ”verisen perjantain” aikoihin.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

172.

JAVIDAN Ali Akbar

جاویدان علی اکبر

Syntymäaika: 21.3.1967

Syntymäpaikka: Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Asema: Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvonta-joukkojen (LEF) komentaja Kermanshahin maakunnassa

Ali Akbar Javidan on ollut Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvontajoukkojen (LEF) komentajana Kermanshahin maakunnassa kesäkuusta 2019.

Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa LEFin väkivaltaisten toimien määräämisestä vuoden 2022 mielenosoituksiin Kermanshahissa. Hän on myös vastuussa siitä, että LEF panee tiukasti täytäntöön vakavasti ihmisoikeuksia loukkaavia siveyspolitiikkoja, muun muassa aktiivisesti sortamalla naisia, jotka eivät noudata huivinormeja. Hän on myös vastuussa LEFin tekemistä naisten pidätyksistä heinäkuun 2022 mielenosoitusten aikana. Hän on vastuussa naisiin kohdistuvasta väkivallasta, syrjinnästä, julmasta ja halventavasta kohtelusta ja naisten mielivaltaisesta pidätyksestä.

Hän on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

173.

AZARPENDAR Abbas

آذرپندار عباس

Syntymäpaikka: Iran

Kansalaisuus: iranilainen

Sukupuoli: mies

Asema: Radis Vira Tejarat Co -yhtiön toimitusjohtaja; Tiandy Technologies -yhtiön Iranin aluejohtaja

Abbas Azarpendar on Radis Vira Tejarat Co. -yhtiön toimitusjohtaja; yhtiö toimii merkittävänä välittäjänä Iranissa, toimittamalla eräitä maailman edistyneimpiä seurantalaitteita Iranin hallitukselle.

Mahsa Aminin kuolema pidätyksen yhteydessä syyskuun 2022 puolivälissä sai aikaan mielenosoituksia, joiden aikana Iranin turvallisuusjoukot, mukaan lukien islamilainen vallankumouskaarti (IRGC), sen Basij-joukot ja Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvontajoukot (LEF), käyttivät Radis Vira Tejarat Co -yhtiön laitteistoa tukahduttaessaan maanlaajuisia mielenosoituksia väkivaltaisesti, mikä johti vähintään 516 mielenosoittajan kidutukseen tai kuolemaan, mukaan lukien vähintään 70 lasta.

Azarpendar on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023”

Yhteisöt

 

Nimi

Tunnistetiedot

Perusteet

Luetteloon merkitsemisen päivämäärä

”13.

Ravin Academy

آکادمی راوین

Rekisteröintipaikka: Teheran, Iran

Rekisteröintipäivä: 2019

Rekisteröintinumero: 49135

Pääasiallinen toimipaikka: Second Floor, No. 36, Naqdi Street, North Sohrevardi Street, Shahid Ghandi-Niloufar Neighborhood, Tehran, Iran

Ravin Academy on Iranissa toimiva kyberturvallisuusyritys, joka tarjoaa kyberturvallisuuskoulutusta niin kyberhyökkäyksiltä suojautumista kuin niiden toteuttamista varten sekä hakkerikoulutusta.

Lisäksi Ravin Academy toimii Iranin tiedusteluministeriön (MOIS) ja islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) lukuun ja avustaa niitä hakkerien rekrytoinnissa.

Ravin Academyn kouluttamat hakkerit ovat olleet suoraan osallisina Iranin hallitusta vastaan protestoineiden viestinnän häiritsemisessä ja siten tukahduttaneet mielenosoituksia.

Ravin Academy on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

14.

Samane Gostar Sahab Pardaz Private Limited Company

شرکت سامان گستر سحاب پرداز با مسئولیت محدود

alias Sahab Pardaz

سحاب پرداز

Rekisteröintipaikka: Teheran, Iran

Pääasiallinen toimipaikka:

Tehran, No. 22, Khorramshahr Street

Tehran, North Shohvardi Street, Korramshahr Street, Number 24, Floor 1

Samane Gostar Sahab Pardaz Private Limited Company on Iranissa toimiva yritys, joka tarjoaa sosiaalisen median suodatuspalveluja.

Se toteuttaa sensuuria ja valvontaa Iranin hallituksen puolesta, mukaan lukien vuoden 2022 mielenosoitusten aikana; tällaiset toimet estävät tai rajoittavat Iranin kansalaisten oikeutta harjoittaa sananvapautta tai kokoontumisvapautta tai rankaisevat siitä tai rajoittavat pääsyä painettuihin julkaisuihin tai sähköisiin tiedotusvälineisiin.

Samane Gostar Sahab Pardaz Private Limited Company on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

15.

Viestinnän sääntely-viranomainen (Communications Regulatory Authority, CRA)

ارتباطات و مقررات تنظیمسازمان رادیویی

alias Communication Regulation Authority (CRA)

Rekisteröintipaikka: Teheran, Iran

Lähellä oleva yhteisö: Iranin tieto- ja viestintäteknologiaministeriö (ICT)

Viestinnän sääntelyviranomainen (CRA) on Iranin tieto- ja viestintäteknologiaministeriön (ICT) alaisuudessa toimiva viranomainen. CRA toteuttaa Iranin hallituksen vaatimuksia, joiden mukaisesti internetsisältö on suodatettava SIAM-nimisen vakoiluohjelman kautta.

Vuoden 2022 mielenosoitusten aikana CRA hyödynsi asemaansa internetiin pääsyn ja matkapuhelinten valvojana seuratakseen mielenosoittajia ja luodakseen yksityiskohtaisen kuvan toisinajattelijoiden ja mielenosoittajien toiminnasta viranomaisia varten niiden vapaata käyttöä varten. CRA on näin ollen vastuussa rauhanomaisten mielenosoittajien, toimittajien, ihmisoikeuksien puolustajien, opiskelijoiden ja muiden laillisten oikeuksiensa puolesta puhuneiden henkilöiden vastaisten tukahduttamistoimien tukemisesta.

CRA on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

16.

Hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaava virasto (Headquarters for Enjoining Right and Forbidding Evil)

ستاد امر به معروف و نهی از منکر

alias Office for Enjoining Right and Forbidding Evil; Headquarters for the Promotion of Virtue and Prevention of Vice; Setad-PV

ستاد پو

Yhteisötyyppi: valtion laitos

Rekisteröintipaikka: Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat henkilöt: GOLPAYEGANI Seyyed Mohammed Saleh Hashemi, hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaavan viraston johtaja

Lähellä olevat yhteisöt: Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvontajoukot (LEF)

Hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaava virasto (Headquarters for Enjoining Right And Forbidding Evil) on valtion laitos, joka vastaa äärimmäisen tiukkojen yhteiskunnallisten käyttäytymismallien määrittelystä ja niiden noudattamisen valvonnasta.

Vuonna 2022 hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaava virasto oli tärkeässä roolissa, kun naisille asetettiin uusia tiukempia siveysnormeja, jotka selkeästi loukkaavat heidän ihmisoikeuksiaan. Lisäksi hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaavalla virastolla on keskeinen asema naisten ja miesten, jotka eivät noudata näitä normeja, valvonnan järjestämisessä ja usein väkivaltaisessa rankaisemisessa. EU:n luetteloon merkityt Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvontajoukot (LEF) (ja erityisesti sen siveyspoliisi) panee nämä tiukat normit usein väkivaltaisesti täytäntöön.

Hyveiden edistämisestä ja paheiden ehkäisemisestä vastaava virasto on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

17.

Imen Sanat Zaman Fara Company

شرکت ایمن صنعت زمان فرا

Osoite: Shahrak-e-Jafar Abad-e-Jangal Rd, Naseriyeh, Tehran, Iran;

Number 16, Kolezar alley, Farsian Street, Shahid Rezaiee Street, Azadegan Autobahn, Tehran, Iran;

Number 16, Gholshan 14, Golestan Boulevard, Negarestan Boulevard, Sham Abad, Tehran, Iran

Yhteisötyyppi: yksityinen yritys

Rekisteröintipaikka: Iran

Rekisteröintipäivä: 2010

Kansallinen tunnistenumero: 103201991293 (Iran)

Yritysrekisterinumero: 369541 (Iran)

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat henkilöt: Mohammad Zandi Aliabadi, hallituksen puheenjohtaja;

Hossein Zandi Aliabadi, hallituksen varapuheenjohtaja;

Fatemeh Haghshenas, toimitusjohtaja

Lähellä olevat yhteisöt: Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvontajoukot (LEF)

Imen Sanat Zaman Fara Company on iranilainen yritys, joka valmistaa ja vie turvalaitteita Iranin turvallisuusjoukkoja varten.

Iranin turvallisuusjoukot käyttävät sen laitteistoa tukahduttaakseen väkivaltaisesti rauhanomaisia mielenosoituksia, muun muassa 22-vuotiaan Mahsa Aminin kuolemaa vuonna 2022 seuranneita mielenosoituksia, joiden tukahduttaminen johti vähintään 516 mielenosoittajan kidutukseen tai kuolemaan, mukaan lukien vähintään 70 lasta.

Imen Sanat Zaman Fara Company on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

18.

Iranin poliisin erityisjoukot (Iranian Special Police Forces)

نیروی ویژه پاد وحشت

alias NOPO; Iran’s Counter-Terror Special Forces; Niroo-ye Vizhe Pasdar-e Velayat; Supreme Leader's Guardian Special Forces; Provincial Special Forces; Special Counter-Terrorism Force

Osoite: Iran

Yhteisötyyppi: poliisijoukot

Rekisteröintipaikka: Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat henkilöt: Mohsen Ebrahimi (komentaja)

Lähellä olevat yhteisöt: Iranin erityisjoukot, Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvontajoukot (LEF)

Iranin poliisin erityisjoukot (Iranian Special Police Forces, NOPO) ovat Iranin erityisjoukkojen ja Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvontajoukkojen (LEF) osasto. NOPO on erittäin korkeasti koulutettu ja erikoistunut yksikkö, joka kutsutaan usein hajottamaan mielenosoituksia.

Niiden vuoden 2022 mielenosoitusten aikana, jotka puhkesivat 22-vuotiaan Mahsa Aminin kuoltua, NOPO kohdisti aseettomiin mielenosoittajiin, myös naisiin ja lapsiin, liiallista väkivaltaa ja kuolemaankin johtanutta voimankäyttöä muun muassa ampumalla mielenosoittajia automaattiaseilla.

Iranin poliisin erityisjoukot (NOPO) ovat näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

19.

Radis Vira Tejarat Co.

شرکت رادیس ویرا تجارت

Osoite: Tehran, Pasdaran St., West Gilan St., No. 5, Unit 1, Corner of Mohed Dou Alley

Yhteisötyyppi: fyysisistä turvatoimista vastaava palveluntarjoaja, yksityinen yritys

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat henkilöt: Abbas Azarpendar, Radis Vira Tejarat Co -yhtiön toimitusjohtaja; Tiandy Technologies -yhtiön Iranin aluejohtaja

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC) ja Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvontajoukot (LEF) (asiakkaat), Pars Ertebat Afzar Co (jakelija)

Radis Vira Tejarat Co. on Tiandy Technologies -yrityksen edustaja Iranissa. Yritysten läheisistä suhteista kertoo se, että Radis Vira Tejarat Co:n toimitusjohtaja Abbas Azarpendar on myös Tiandy Technologiesin Iranin aluejohtaja. Radis Vira Tejarat Co. -yhtiö on merkittävä välittäjä Iranissa, joka toimittaa eräitä maailman edistyneimpiä seurantalaitteita Iranin hallitukselle.

Mahsa Aminin kuolema pidätyksen yhteydessä syyskuun 2022 puolivälissä sai aikaan mielenosoituksia, joiden aikana Iranin turvallisuusjoukot, mukaan lukien islamilainen vallankumouskaarti (IRGC), sen Basij-joukot ja Iranin islamilaisen tasavallan lainvalvontajoukot (LEF), käyttivät kyseisen yhtiön laitteistoa tukahduttaessaan maanlaajuisia mielenosoituksia väkivaltaisesti, mikä johti vähintään 516 mielenosoittajan kidutukseen tai kuolemaan, mukaan lukien vähintään 70 lasta.

Radis Vira Tejarat Co. on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

20.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) alueelliset Shohada-joukot Länsi-Azerbaidžanissa

شهداء

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Osoite: Länsi-Azerbaidžan, Iran

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Rekisteröintipaikka: Länsi-Azerbaidžan, Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alueelliset Shohada-joukot toimivat Länsi-Azerbaidžanin maakunnassa.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Habib Shahsavari toimii kyseisten joukkojen komentajana.

Vuoden 2022 mielenosoitusten aikana IRGC:n alueelliset Shohada-joukot toteuttivat mielenosoittajien vastaisia toimia Iranin kurdialueilla. Tällaisia toimia toteutettiin erityisesti 15. marraskuuta 2022 alkaen mielenosoittajia vastaan Länsi-Azerbaidžanissa Piranshahrin, Mahabadin ja Bukanin kaupungeissa. IRGC:n joukkojen voimankäyttö on ollut näissä toimissa kohtuutonta. IRGC:n toteuttamissa toimissa on 15. marraskuuta 2022 alkaen kuollut vähintään neljä ihmistä Mahabadin kaupungissa ja 12 ihmistä Bukanin kaupungissa.

IRGC:n alueelliset Shohada-joukot ovat näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

21.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) alueelliset Hazrat Nabi Akram -joukot Kermanshahissa

حضرت نبی اکرم

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Osoite: Kermanshah, Iran

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Rekisteröintipaikka: Kermanshah, Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alueelliset Hazrat Nabi Akram -joukot toimivat Kermanshahin maakunnassa.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Bahman Reyhani toimii kyseisten joukkojen komentajana.

Iranin turvallisuusjoukot, IRGC mukaan lukien, ovat toteuttaneet Kermanshahin maakunnassa väkivaltaisia tukahduttamistoimia vuoden 2022 mielenosoitusten aikana.

IRGC:n alueelliset Hazrat Nabi Akram -joukot ovat näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

22.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) alueelliset Quds-joukot Gilanissa

قدس

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Osoite: Gilan, Iran

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Rekisteröintipaikka: Gilan, Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alueelliset Quds-joukot toimivat Gilanin maakunnassa.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Mohammad Abdollahpour toimii kyseisten joukkojen komentajana.

Iranin turvallisuusjoukot, IRGC mukaan lukien, ovat toteuttaneet Gilanin maakunnassa väkivaltaisia tukahduttamistoimia vuoden 2022 mielenosoitusten aikana.

IRGC:n alueelliset Quds-joukot ovat näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

23.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) alueelliset Karbala-joukot Mazandaranissa

کربلای

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Osoite: Mazandaran, Iran

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Rekisteröintipaikka: Mazandaran, Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alueelliset Karbala-joukot toimivat Mazandaranin maakunnassa.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Siavash Moslemi toimii kyseisten joukkojen komentajana.

Vuoden 2022 mielenosoitusten aikana joukot toteuttivat mielenosoittajien vastaisia toimia Mazandranin maakunnassa. Kyseisissä toimissa joukot käyttivät kohtuutonta voimaa ja väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan.

IRGC:n alueelliset Karbala-joukot ovat näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

24.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) alueelliset Seyyed al-Shohada -joukot Teheranin maakunnassa

الشهداء سید

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Osoite: Teheran, Iran

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Rekisteröintipaikka: Teheran, Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alueelliset Seyyed al-Shohada -joukot toimivat Teheranin maakunnassa.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Ahmad Zulqadr toimii kyseisten joukkojen komentajana.

Vuoden 2022 mielenosoitusten aikana Iranin turvallisuusjoukot, IRGC mukaan luettuna, harjoittivat erityisen voimakasta ja liiallista väkivaltaa tukahduttaessaan mielenosoituksia Teheranin maakunnassa.

IRGC:n alueelliset Seyyed al-Shohada -joukot ovat näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

25.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) operatiivinen keskus Karbala

کربلا

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Osoite: Iranin lounaisosa (Khusestanin, Lorestanin ja Kohkiluyehin ja Boyer Ahmadin maakunnat)

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) operatiivinen keskus (alueellinen päämaja) Karbala toimii Iranin lounaisosissa ja sen piiriin kuuluvat Khusestanin, Lorestanin ja Kohkiluyehin ja Boyer Ahmadin maakunnat.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Ahmad Kadem toimii kyseisen yksikön komentajana.

Vuoden 2022 mielenosoituksien aikana yksikkö toteutti toimia mielenosoittajia vastaan erityisesti Khusestanin ja Lorestanin maakunnissa, myös Khorramabadin kaupungissa Lorestanissa. IRGC:n joukkojen voimankäyttö kyseisissä toimissa oli kohtuutonta, ja ne ampuivat mielenosoittajia kovilla panoksilla.

IRGC:n operatiivinen keskus Karbala on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

26.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) operatiivinen keskus Quds

قدس

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) operatiivinen keskus Quds on IRGC:n Iranin kaakkoisosien alueellinen päämaja, joka valvoo Kermanin maakuntaa ja Sistanin ja Baluchestanin maakuntaa.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Mohammad Karami toimii kyseisen yksikön komentajana.

Vuoden 2022 mielenosoitusten aikana Sistanin ja Baluchestanin maakunnassa on nähty joitakin kaikkein väkivaltaisimpia tukahduttamistoimia, joita ovat tehneet Iranin turvallisuusjoukot, IRGC mukaan lukien. Maakunnan pääkaupungissa Zahedanissa oli 30. syyskuuta 2022”verinen perjantai”, kun turvallisuusjoukot ampuivat kovilla panoksilla perjantairukouksen yhteyteen Zahedanissa muodostunutta mielenosoitusta kohti. Vähintään 70 mielenosoittajaa ammuttiin ja kuoli. Myöhempien mielenosoitusten osanottajiin kohdistettu väkivalta on jatkunut siitä lähtien.

IRGC:n operatiivinen keskus Quds on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

27.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) operatiivinen keskus Najaf-e-Ashraf

الاشرف نجف

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) operatiivisen keskus (alueellinen päämaja) Najaf-e-Ashraf valvoo Kermanshahin, Hamedanin ja Ilamin maakuntia.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Mohammad Nazar Azimi toimii kyseisen yksikön komentajana.

Iranin turvallisuusjoukot, IRGC mukaan lukien, ovat toteuttaneet Kermanshahin maakunnassa väkivaltaisia tukahduttamistoimia vuoden 2022 mielenosoitusten aikana.

IRGC:n operatiivinen keskus Najaf-e-Ashraf on näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

28.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) alueelliset Valiasr-joukot Khuzestanissa

عصر ولی

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Osoite: Khuzestan, Iran

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Rekisteröintipaikka: Khuzestan, Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alueelliset Valiasr-joukot toimivat Khuzestanin maakunnassa.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Hassan Shahvarpour toimii kyseisten joukkojen komentajana.

IRGC:n alueelliset Valiasr-joukot ovat vastuussa Khuzestanissa marraskuussa 2020 toteutetuista mielenosoittajien joukkosurmista. Lisäksi Iranin vuoden 2022 mielenosoitusten aikana ne toteuttivat toimia mielenosoittajia vastaan erityisesti Izehin kaupungissa. IRGC:n joukkojen voimankäyttö kyseisissä toimissa oli kohtuutonta, ja se johti mielenosoittajien surmaamiseen.

IRGC:n alueelliset Valiasr-joukot ovat näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

29.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) alueelliset Hazrat Abufazl -joukot Lorestanissa

حضرت ابوالفضل

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Osoite: Lorestan, Iran

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Rekisteröintipaikka: Lorestan, Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alueelliset Hazrat Abufazl -joukot toimivat Lorestanin maakunnassa.

Vuoden 2022 mielenosoitusten aikana ne toteuttivat mielenosoittajien vastaisia toimia Iranin kurdialueilla. Toimia toteutettiin erityisesti Khorramabadin kaupungissa Lorestanissa. IRGC:n joukkojen voimankäyttö kyseisissä toimissa oli kohtuutonta, ja ne ampuivat mielenosoittajia kovilla panoksilla.

IRGC:n alueelliset Hazrat Abufazl -joukot ovat näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

30.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) alueelliset Beit-al-Moqadas -joukot Kurdistanissa

المقدس بيت

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Osoite: Kurdistan, Iran

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Rekisteröintipaikka: Kurdistan, Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alueelliset Beit-al-Moqadas -joukot toimivat Kurdistanin maakunnassa.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Sadegh Hosseini toimii kyseisten joukkojen komentajana.

Vuoden 2022 mielenosoitusten aikana joukot toteuttivat mielenosoittajien vastaisia toimia Iranin kurdialueilla. Tällaisia toimia toteutettiin erityisesti 15. marraskuuta 2022 alkaen mielenosoittajia vastaan Kurdistanissa ja Länsi-Azerbaidžanissa Sanandajin, Kamyaranin ja Saqqezin kaupungeissa. IRGC:n joukkojen voimankäyttö on ollut näissä toimissa kohtuutonta. IRGC:n toteuttamissa toimissa on 15. marraskuuta 2022 alkaen kuollut vähintään seitsemän ihmistä Sanandajin kaupungissa, kaksi ihmisistä Kamyaranin kaupungissa ja kaksi ihmistä Saqqezin kaupungissa.

IRGC:n alueelliset Beit-al-Moqadas -joukot ovat näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023

31.

Islamilaisen vallankumous-kaartin (IRGC) alueelliset Salaman-joukot Sistanissa ja Baluchestanissa

سلمان

سپاه پاسداران انقلاب اسلامی

Osoite: Sistan ja Baluchestan, Iran

Yhteisötyyppi: Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) sotilasyksikkö

Rekisteröintipaikka: Sistan ja Baluchestan, Iran

Pääasiallinen toimipaikka: Iran

Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC)

Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) alueelliset Salaman-joukot valvovat Sistanin ja Baluchestanin maakuntaa.

EU:n luetteloon merkitty prikaatikenraali Amanollah Garshasbi toimii kyseisten joukkojen komentajana.

Vuoden 2022 mielenosoitusten aikana Iranin turvallisuusjoukot, IRGC mukaan lukien, ovat toteuttaneet Sistanissa ja Baluchestanissa eräitä kaikkein väkivaltaisimpia tukahduttamistoimia. Maakunnan pääkaupungissa Zahedanissa oli 30. syyskuuta 2022”verinen perjantai”, kun turvallisuusjoukot ampuivat kovilla panoksilla perjantairukouksen yhteyteen Zahedanissa muodostunutta mielenosoitusta kohti. Vähintään 70 mielenosoittajaa ammuttiin ja kuoli. Mielenosoittajiin kohdistettu väkivalta on jatkunut siitä lähtien.

IRGC:n alueelliset Salaman-joukot ovat näin ollen vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista Iranissa.

23.1.2023”