|
Euroopan unionin |
FI L-sarja |
|
2024/2610 |
2.10.2024 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2024/2610,
annettu 30 päivänä syyskuuta 2024,
täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteiden V ja XIV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Israelia ja Yhdysvaltoja koskevista kohdista sellaisten kolmansien maiden, alueiden tai niiden vyöhykkeiden luetteloissa, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (1), ja erityisesti sen 230 artiklan 1 kohdan sekä 232 artiklan 1 ja 3 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Asetuksessa (EU) 2016/429 säädetään, että eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten unioniin saapumisen edellytyksenä on, että ne tulevat kolmannesta maasta tai alueelta tai tällaisen kolmannen maan tai alueen vyöhykkeeltä tai lokerosta, joka on kyseisen asetuksen 230 artiklan 1 kohdan mukaisesti merkitty luetteloon. |
|
(2) |
Komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/692 (2) vahvistetaan eläinterveysvaatimukset, joiden mukaisia tiettyihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten on oltava, jotta niiden saapuminen unioniin kolmansista maista tai alueilta tai niiden vyöhykkeiltä, tai vesiviljelyeläinten ollessa kyseessä niiden lokeroista, on sallittua. |
|
(3) |
Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2021/404 (3) vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä, joista niihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten ja niiden sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden, jotka kuuluvat delegoidun asetuksen (EU) 2020/692 soveltamisalaan, saapuminen unioniin on sallittua. Kyseiset luettelot ja luetteloita koskevat tietyt yleiset säännöt vahvistetaan mainitun täytäntöönpanoasetuksen liitteissä I–XXII. |
|
(4) |
Tarkemmin sanoen täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua. |
|
(5) |
Israel luetellaan maana, josta kaikkien täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteiden V, XIV ja XV soveltamisalaan kuuluvien siipikarjasta saatujen hyödykkeiden saapuminen unioniin on sallittua. Tiettyjen liitteiden V ja XIV soveltamisalaan kuuluvien siipikarjasta saatujen hyödykkeiden saapuminen unioniin on keskeytetty Newcastlen tautiviruksen aiheuttaman taudin tai korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten vuoksi. Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV olevan 1 osan B jakson taulukon sarakkeeseen 4 merkityistä erityisedellytyksistä ”P2” ja ”P1” käy ilmi, että tiettyjä Israelin vyöhykkeitä koskeva keskeyttäminen johtuu Newcastlen tautiviruksen aiheuttaman taudin (P2) tai korkeapatogeenisen lintuinfluenssan (P1) taudinpurkauksista. |
|
(6) |
Israel ilmoitti komissiolle 4 päivänä syyskuuta 2024 vahvistaneensa korkeapatogeenisen lintuinfluenssan H5N1-alatyypin taudinpurkauksen pohjoisella hallintoalueella sijaitsevassa siipikarjan pitopaikassa, jossa pidetään kalkkunoita. |
|
(7) |
Jotta voidaan ottaa huomioon tämä äskettäinen korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaus Israelin pohjoisella hallintoalueella, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV olevan 1 osan B jakson taulukon sarakkeeseen 4 olisi lisättävä erityisedellytys ”P1” asianomaisten Israelin vyöhykkeiden kohdalle. |
|
(8) |
Yhdysvallat on ilmoittanut komissiolle kahdesta korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta, jotka havaittiin siipikarjassa Kalifornian ja Floridan osavaltioissa ja vahvistettiin laboratorioanalyysilla (RT-PCR) 18 päivänä syyskuuta 2024. |
|
(9) |
Näiden äskettäisten korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten jälkeen Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomainen muodosti tartunnan saaneiden pitopaikkojen ympärille vähintään 10 kilometrin rajoitusvyöhykkeet ja toteutti hävittämistoimenpiteitä korkeapatogeenisen lintuinfluenssan esiintymisen rajoittamiseksi ja kyseisen taudin leviämisen estämiseksi. |
|
(10) |
Yhdysvallat on toimittanut komissiolle tietoja alueensa epidemiologisesta tilanteesta ja toimenpiteistä, jotka on toteutettu korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi Kalifornian ja Floridan osavaltioissa äskettäin todettujen taudinpurkausten jälkeen. |
|
(11) |
Komissio on arvioinut nämä tiedot. Komissio katsoo, että kun otetaan huomioon eläinterveystilanne Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomaisen muodostamilla rajoitusvyöhykkeillä, siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin kyseisiltä Kalifornian ja Floridan osavaltioissa sijaitsevilta rajoitusvyöhykkeiltä olisi keskeytettävä unionin eläinterveystilanteen suojelemiseksi. |
|
(12) |
Lisäksi Yhdysvallat on toimittanut komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan osalta päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta, joka on johtanut täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistettuihin tiettyjen tuotteiden unioniin saapumisen keskeyttämisiin. Päivitetyt tiedot koskevat epidemiologista tilannetta, joka liittyy 15:een korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka havaittiin siipikarjassa Coloradon (1), Floridan (3), Iowan (2), Michiganin (2), Minnesotan (5) ja New Mexicon (2) osavaltioissa ja vahvistettiin laboratorioanalyysilla (RT-PCR) 12 päivän huhtikuuta 2024 ja 19 päivän heinäkuuta 2024 välisenä aikana. |
|
(13) |
Yhdysvallat on toimittanut tiedot myös toimenpiteistä, jotka se on toteuttanut korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Kyseisten korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten johdosta Yhdysvallat ovat toteuttanut hävittämistoimenpiteitä taudin leviämisen torjumiseksi ja rajoittamiseksi sekä saattanut päätökseen tarvittavat puhdistus- ja desinfiointitoimenpiteet sen jälkeen, kun hävittämistoimenpiteet oli toteutettu siipikarjan pitopaikoissa, joissa tartuntaa esiintyi. |
|
(14) |
Komissio on arvioinut Yhdysvaltojen toimittamat tiedot ja katsoo, että se on antanut asianmukaiset takeet siitä, että eläinterveystilanne, joka on johtanut täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistettuihin kyseiseltä vyöhykkeeltä tulevien tiettyjen tuotteiden lähetysten unioniin saapumisen keskeyttämisiin, ei enää uhkaa eläinten tai ihmisten terveyttä unionissa ja että näin ollen tällaisten lähetysten saapuminen unioniin kyseisiltä Yhdysvaltojen vyöhykkeiltä, joilta unioniin saapuminen on keskeytetty, olisi sallittava uudelleen. |
|
(15) |
Näin ollen täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteitä V ja XIV olisi muutettava, jotta voidaan ottaa huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan nykyinen epidemiologinen tilanne Israelissa ja Yhdysvalloissa. |
|
(16) |
Kun otetaan huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan epidemiologinen tilanne Israelissa Yhdysvalloissa ja jotta voidaan välttää tarpeettomia häiriöitä Israelin ja Yhdysvaltojen kanssa käytävässä kaupassa, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteisiin V ja XIV tällä asetuksella tehtävien muutosten olisi tultava voimaan kiireellisesti. |
|
(17) |
Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 muuttaminen
Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV tämän asetuksen liitteen mukaisesti.
2 artikla
Voimaantulo ja sovellettavuus
Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 30 päivänä syyskuuta 2024.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
Ursula VON DER LEYEN
(1) EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2016/429/oj.
(2) Komission delegoitu asetus (EU) 2020/692, annettu 30 päivänä tammikuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 täydentämisestä tiettyjen eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten unioniin saapumista ja saapumisen jälkeisiä siirtoja ja käsittelyä koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 174, 3.6.2020, s. 379, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_del/2020/692/oj).
(3) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2021/404, annettu 24 päivänä maaliskuuta 2021, sellaisten kolmansien maiden, alueiden tai niiden vyöhykkeiden luetteloiden vahvistamisesta, joista eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden saapuminen unioniin on sallittua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 mukaisesti (EUVL L 114, 31.3.2021, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_impl/2021/404/oj).
LIITE
Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV seuraavasti:
|
1) |
Muutetaan liite V seuraavasti:
|
|
2) |
Muutetaan liitteessä XIV olevan 1 osan B jakso seuraavasti:
|
ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_impl/2024/2610/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)