18.6.2018

Euroopan unionin virallinen lehti

C 213/1

Komission tiedonanto: Ohjeasiakirja vesivoimaa koskevista vaatimuksista EU:n luontolainsäädännön valossa

(2018/C 213/01)

Asiakirja edustaa Euroopan komission näkemyksiä eikä ole luonteeltaan sitova.

Euroopan komissio, toukokuu 2018.

Luetteloviite …

Tekstiä lainattaessa on mainittava lähde.

Asiakirjan laatimisessa ovat avustaneet N2K GROUP (ETEY), Ecosystems LTD (Bryssel) ja Beleco (Tšekki).

SISÄLLYSLUETTELO

Asiakirjan tarkoitus

EU:n politiikka- ja lainsäädäntökehys

1.1

Lintu- ja luontotyyppidirektiivit

1.2

Vesipuitedirektiivi

1.3

Vesipuitedirektiivin ja luontodirektiivien yhteensovittaminen

1.4

Tulvadirektiivi

1.5

SEA- ja YVA-direktiivit

1.6

SEA- ja YVA-direktiivien suhde luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohtaan

Makean veden ekosysteemit ja vesivoima EU:ssa

2.1

EU:n joki- ja järviekosysteemien tila

2.2

Euroopan makean veden ekosysteemeihin kohdistuvat paineet ja uhkat

2.3

Vesivoiman vaikutukset makean veden ekosysteemeihin

2.4

Kumulatiiviset vaikutukset

2.5

Merkittävien ja merkityksettömien vaikutusten erottaminen

Esimerkkejä hyvistä käytännöistä vesivoiman vaikutusten lieventämiseksi ja ympäristön ennallistamiseksi

3.1

Vesivoima ja jokien parhaan mahdollisen ekologisen tilan saavuttaminen

3.2

Natura 2000 -alueeseen haitallisesti vaikuttavia olemassa olevia vesivoimalaitoksia koskevat toimet

3.3

Ekologisten lieventämis- ja ennallistamistoimien käyttöönotto

3.4

Esimerkkejä vaikutusten lieventämisen ja/tai ekologisen ennallistamisen hyvistä käytännöistä

Hyviä käytäntöjä yhdennetyn suunnittelun periaatteen soveltamiseen vesivoiman yhteydessä

4.1

Yhdennetyn suunnittelun edut

4.2

Yhdennetyt kansalliset tai alueelliset vesivoimasuunnitelmat

4.3

Luonnonvaraista kasvistoa ja eläimistöä koskevat herkkyyskartat ja alueluokitus

4.4

Varhainen kuuleminen

Luontotyyppidirektiivin mukainen arviointimenettely

5.1

Johdanto

5.2

Milloin 6 artiklassa tarkoitettua menettelyä on sovellettava?

5.3

Vaiheittainen menettely

5.4

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 4 kohtaan perustuvat poikkeukset

Lyhenteet

ASIAKIRJAN TARKOITUS

Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita ja esitetään käytännön esimerkkejä siitä, miten vesivoimaa voidaan hyödyntää lintu- ja luontotyyppidirektiivien vaatimusten mukaisesti. Asiakirjassa tarkastellaan myös, millaisia vaikutuksia vesivoiman käytöllä voi olla, ja havainnollistetaan käytännön kokemusten avulla, miten vesivoiman vaikutuksia voidaan välttää tai ainakin minimoida eri olosuhteissa.

Yleisenä tavoitteena on edistää energia-, luonto- ja vesiasioita koskevien EU:n eri politiikkojen ja käytäntöjen välisiä synergiaetuja, jotta EU:n tavoitteet voitaisiin saavuttaa koordinoidummin ja jotta eri tavoitteita koskevilla toimilla voitaisiin mahdollisuuksien mukaan tukea toisiaan.

Luvussa 1 esitetään yleiskatsaus EU:n politiikkaan ja lainsäädäntöön, joita vesivoiman hyödyntämisessä on Euroopassa noudatettava. Luvussa esitetään lyhyt yhteenveto luontotyyppidirektiivin ja lintudirektiivin keskeisistä säännöksistä ja niiden suhteesta vesipuitedirektiiviin, ympäristövaikutusten arviointia koskevaan direktiiviin ja strategista ympäristöarviointia koskevaan direktiiviin.

Luvussa 2 kuvataan EU:n joki- ja järviekosysteemien yleisesti heikkoa tilaa ja merkittävimpiä niihin kohdistuvia paineita ja uhkia. Tämän jälkeen tarkastellaan vaikutuksia, joita vesivoimalla voi olla makean veden ekosysteemeihin. Osiossa painotetaan erityisesti kumulatiivisten vaikutusten merkitystä.

Hyvin monet lintu- ja luontotyyppidirektiivien nojalla suojelluista Euroopan luonnonvaraisista eläin- ja kasvilajeista, mukaan lukien nelisensataa makean veden lajia, ovat riippuvaisia joki- ja järviekosysteemeistä. Useimpien Euroopan jokien tila on kuitenkin hyvin huono ja niille aiheutuu merkittävää painetta useista sosioekonomisista toimista (ml. vesivoima).

Viimeisimmistä ympäristön tilaa koskevista kertomuksista (1) käy selvästi ilmi, että vesipuitedirektiivin ja kahden luontodirektiivin tavoitteiden saavuttaminen edellyttää vielä paljon toimia. Tässä onnistutaan vain, jos etusijalle asetetaan jokien tilan huononemisen ehkäisemisen lisäksi toimet, joilla pyritään aktiivisesti palauttamaan jokien ekologinen tila hyvälle tasolle ja poistamaan tai ainakin merkittävästi vähentämään niihin kohdistuvia paineita.

Luvussa 3 tarkastellaan keinoja, joilla edellä mainittu tavoite voidaan saavuttaa. Keinoja havainnollistetaan antamalla esimerkkejä ekologisen ennallistamisen hyvistä käytännöistä eri puolilta EU:ta.

Luvussa 4 keskitytään erityisesti strategisen suunnittelun tarpeeseen ja yhdennettyihin vesivoimaa koskeviin suunnitelmiin ja hankkeisiin, joissa joen ekologiset vaatimukset otetaan huomioon jo suunnittelun alkuvaiheessa ja tarvittaessa toteutetaan joen ekologista tilaa parantavia toimenpiteitä.

Tämän jälkeen (luvussa 5) kuvataan tarkemmin menettelyä, jota on noudatettava luontotyyppidirektiivin 6 artiklan mukaisessa vesivoimasuunnitelmien tai -hankkeiden asianmukaisessa arvioinnissa. Luvussa selvennetään hyväksymisprosessin tiettyjä keskeisiä seikkoja ja sen suhdetta muihin EU:ssa noudatettaviin ympäristöarviointimenettelyihin. Käytäntö on osoittanut, että 6 artiklan mukaista hyväksymismenettelyä koskevat ongelmat johtuvat toistuvasti asianmukaisten arviointien heikosta laadusta tai vaillinaisuudesta.

Tämä ohjeasiakirja on tarkoitettu ensisijaisesti toimivaltaisille viranomaisille, rakennuttajille ja konsulteille. Ohjeista on hyötyä myös kansalaisjärjestöille ja muille vesivoima-alan sidosryhmille. Asiakirjan laatimisessa on kuultu jäsenvaltioiden viranomaisia ja useita muita keskeisiä sidos- ja eturyhmiä, jotka ovat antaneet arvokasta palautetta asiakirjan luonnosversioista.

Tässä asiakirjassa noudatetaan lintu- ja luontotyyppidirektiivejä sekä EU:n ympäristö- ja vesivoimapolitiikkaa koskevia yleisiä periaatteita. Asiakirja on mainittujen direktiivien tekstin mukainen. Asiakirjassa esitetyt hyvien käytäntöjen mukaiset menettelyt ja ehdotetut menetelmät eivät ole luonteeltaan määrääviä, vaan ne on tarkoitettu hyödyllisiksi neuvoiksi, ajatuksiksi ja ehdotuksiksi. Ne perustuvat alan toimijoiden, kansallisten ja kansainvälisten viranomaisten, kansalaisjärjestöjen, tieteellisten asiantuntijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa käytyihin keskusteluihin.

Asiakirja edustaa ainoastaan komission näkemyksiä eikä ole oikeudellisesti sitova. EU:n direktiivien lopullinen tulkinta on unionin tuomioistuimen tehtävä. Tarpeen mukaan asiakirjassa käsitellään myös eurooppalaista oikeuskäytäntöä. Tätä asiakirjaa kannattaakin lukea yhdessä lintu- ja luontotyyppidirektiiviä koskevien yleisten ohjeiden ja unionin tuomioistuimen ratkaisujen kanssa (2).

1. EU:N POLITIIKKA- JA LAINSÄÄDÄNTÖKEHYS

Vesivoima on keskeinen osa uusiutuvia energialähteitä koskevan direktiivin (3) täytäntöönpanoa ja EU:n vuosia 2020–2030 koskevien energiatavoitteiden saavuttamista. Vesivoiman hyödyntämisessä on kaiken muun veteen liittyvän toiminnan tapaan noudatettava EU:n ympäristölainsäädännön vaatimuksia, joiden tavoitteena on suojella ja ennallistaa Euroopan jokia ja järviä. Näistä vaatimuksista säädetään vesipuitedirektiivissä, tulvadirektiivissä, lintu- ja luontotyyppidirektiiveissä sekä ympäristövaikutusten arviointia koskevissa direktiiveissä (ympäristövaikutusten arviointia koskeva YVA-direktiivi ja strategista ympäristöarviointia koskeva SEA-direktiivi).

Tässä luvussa käsitellään näiden EU-säädösten vesivoiman kannalta keskeisimpiä säännöksiä. Pääpaino on kahdessa luontodirektiivissä, jotka ovat tämän asiakirjan pääaiheena.

1.1 Lintu- ja luontotyyppidirektiivit

Euroopan joet ovat merkittävä biologisen monimuotoisuuden eli biodiversiteetin lähde ja tärkeä osa rikasta luonnonperintöämme. Ne ovat kuitenkin muuttuneet merkittävästi vuosikymmenten aikana. Muutokset ovat heikentäneet jokien kestävyyttä ja kykyä tukea luontoa ja ylläpitää luonnonvaraisia kasveja ja eläimiä. Useimpien jokien tila on huonontunut, ja jokia olisi ennallistettava.

EU:n hallitusten ja valtioiden päämiehet ovat tunnustaneet biologisen monimuotoisuuden huolestuttavan köyhtymisen ja asettaneet kunnianhimoiseksi tavoitteeksi suuntauksen pysäyttämisen ja kääntämisen vuoteen 2020 mennessä. Euroopan komissio antoi toukokuussa 2011 vuoteen 2020 ulottuvan luonnon monimuotoisuutta koskevan EU:n strategian (4), jossa esitetään tavoitteen saavuttamisen edellyttämät poliittiset puitteet. Komissio antoi huhtikuussa 2017 uuden toimintasuunnitelman (5), jolla on tarkoitus parantaa nopeasti lintu- ja luontotyyppidirektiivien täytäntöönpanoa sekä tukea ripeämpää edistymistä kohti EU:n vuodeksi 2020 asettamaa tavoitetta, jonka mukaan luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen väheneminen olisi pysäytettävä ja tämä suuntaus käännettävä.

Lintu- ja luontotyyppidirektiivit ovat biologista monimuotoisuutta koskevan EU:n politiikan kulmakivet. Niiden ansiosta kaikki EU:n jäsenvaltiot voivat toimia yhdessä, yhteisen lainsäädäntökehyksen puitteissa ja yli poliittisten ja hallinnollisten rajojen Euroopan uhanalaisimpien, vaarantuneimpien ja arvokkaimpien lajien ja luontotyyppien säilyttämiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella EU:ssa.

Lintu- ja luontotyyppidirektiivien yleisenä tavoitteena on varmistaa, että niiden nojalla suojeltujen lajien ja luontotyyppien suotuisa suojelun taso (6) säilytetään tai saatetaan ennalleen niiden luontaisella levinneisyysalueella EU:ssa.

Tavoite on määritelty myönteisesti: tavoitteena on suotuisa tilanne, joka on saavutettava ja säilytettävä. Tämä tarkoittaa, että pelkkä tilan huononemisen estäminen ei riitä.

Suotuisan suojelun tason määritelmä luontotyyppidirektiivissä

1 artikla

’Luontotyypin suojelun tasolla’ tarkoitetaan eri tekijöiden yhteisvaikutusta, joka koskee luontotyyppiä ja sillä luonteenomaisia lajeja ja joka voi vaikuttaa alueen luontaiseen levinneisyyteen, rakenteeseen ja toimintoihin pitkällä aikavälillä sekä sille luonteenomaisten lajien eloonjäämiseen pitkällä aikavälillä, EU:n alueella.

Luontotyypin suojelun taso katsotaan ”suotuisaksi”, jos

—	sen luontainen levinneisyys sekä alueet, joilla sitä esiintyy tällä alueella, ovat vakaita tai laajenemassa ja

—	erityinen rakenne ja erityiset toiminnot, jotka ovat tarpeen sen säilyttämiseksi pitkällä aikavälillä, ovat olemassa ja säilyvät todennäköisesti ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa ja

—	alueelle luonteenomaisten lajien suojelun taso on suotuisa.

’Lajin suojelun tasolla’ tarkoitetaan eri tekijöiden yhteisvaikutusta, joka voi vaikuttaa lajin kantojen levinneisyyteen ja lukuisuuteen pitkällä aikavälillä EU:n alueella.

Suojelun taso katsotaan ”suotuisaksi”, kun

—	kyseisen lajin kannan kehittymistä koskevat tiedot osoittavat, että tämä laji pystyy pitkällä aikavälillä selviytymään luonnollisten elinympäristöjensä elinkelpoisena osana, ja

—	lajin luontainen levinneisyysalue ei pienene eikä ole vaarassa pienentyä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa ja

—	lajin kantojen pitkäaikaiseksi säilymiseksi on ja tulee todennäköisesti olemaan riittävän laaja elinympäristö.

Jotta tämä tavoite voitaisiin saavuttaa, EU:n luontodirektiivien mukaan jäsenvaltioiden on erityisesti

—

osoitettava ja suojeltava ydinalueita, joilla suojellaan luontotyyppidirektiivin liitteessä I ja II sekä lintudirektiivin liitteessä I lueteltuja lajeja ja luontotyyppejä sekä kaikkia säännöllisesti esiintyviä muuttolintuja. Nämä alueet muodostavat EU:n laajuisen Natura 2000 -verkoston, johon kuuluu tällä hetkellä yli 27 500 aluetta. Natura 2000 -verkoston kokonaispinta-alasta noin 4 prosenttia on järvi- ja jokiekosysteemejä (tieto koskee EU:n 27:ää jäsenvaltiota; Euroopan ympäristökeskus, 2010).

—

perustettava lajien suojelujärjestelmä kaikille Euroopan luonnonvaraisille lintulajeille ja muille lajeille, jotka luetellaan luontotyyppidirektiivin liitteessä IV. Näitä toimenpiteitä sovelletaan EU:ssa lajien koko luontaisella levinneisyysalueella eli Natura 2000 -alueiden kaltaisilla suojelualueilla ja niiden ulkopuolella.

Natura 2000 -alueiden suojelua koskevat säännökset

Natura 2000 -alueiden suojelusta, käytöstä ja hoidosta säädetään luontotyyppidirektiivin 6 artiklassa, jossa määritellään myös alueiden suojelun suhde suojelluilla alueilla ja niiden läheisyydessä harjoitettavaan muuhun maankäyttöön, kuten vesivoimaan (7).

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan säännökset voidaan jakaa kahdenlaisiin toimenpiteisiin:

—

Ensimmäinen toimenpideryhmä koskee kaikkien Natura 2000 -alueiden suojelua ja hoitoa sekä alueita koskevien suojelutavoitteiden asettamista. Jäsenvaltioiden on

a)	laadittava ja toteutettava positiivisia suojelutoimenpiteitä, jotka vastaavat liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia alueilla (6 artiklan 1 kohta) ja

b)	toteutettava tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen sekä alueilla esiintyviä lajeja koskevien merkittävien häiriöiden estämiseksi (6 artiklan 2 kohta).

Luontotyyppidirektiivissä suositellaan, että Natura 2000 -alueille olisi laadittava hoito- ja käyttösuunnitelmat, joissa määritellään avoimesti ja läpinäkyvästi alueilla tarvittavat suojelutoimenpiteet Suunnitelmat ovat hyödyllisiä välineitä, sillä niissä voidaan asettaa suojelutavoitteita ja niiden avulla voidaan rakentaa eri sidos- ja eturyhmien yhteisymmärrystä alueiden hoitoa ja käyttöä koskevista ratkaisuista. Ne toimivat myös mekanismina, jonka avulla Natura 2000 -alueita koskevat suojelutoimenpiteet voidaan sisällyttää vesipuitedirektiivin laajempaan toimenpideohjelmaan.

—

Toinen toimenpideryhmä (6 artiklan 3 kohta) koskee kaikkien sellaisten suunnitelmien tai hankkeiden arviointia, jotka voivat vaikuttaa yhteen tai useampaan Natura 2000 -alueeseen (lisätietoa luvussa 5). Tiivistettynä arviointimenettely tarkoittaa, että kaikki suunnitelmat tai hankkeet, jotka ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi johonkin Natura 2000 -alueeseen, on arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten nämä vaikutukset vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin.

Toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä suunnitelman tai hankkeen vain, jos se on asianmukaisen arvioinnin tulosten perusteella varmistunut siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että arvioinnissa on osoitettava, että merkittäviä kielteisiä vaikutuksia ei aiheudu – ei sitä, että niitä aiheutuu.

Edellä esitetystä vaatimuksesta voidaan poikkeustilanteissa poiketa (6 artiklan 4 kohta) ja Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen vaikuttava suunnitelma tai hanke hyväksyä, jos voidaan osoittaa, että vähemmän vahingollisia vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole, ja suunnitelma tai hanke on toteutettava erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä. Tällöin on toteutettava tarvittavat korvaavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että Natura 2000 -verkoston yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä.

On syytä huomata, että luontotyyppidirektiivissä tarkoitettu arviointimenettely ei ole sama kuin YVA- tai SEA-direktiivissä (8) taikka vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitettu arviointimenettely. Ihannetilanteessa nämä kaikki arvioinnit tulisi kuitenkin yhdistää tai ainakin suorittaa koordinoidusti.

Lajien suojelua koskevat säännökset

Luontodirektiivien toinen säännöskokonaisuus koskee tiettyjen lajien suojelua niiden koko luonnollisella esiintymisalueella EU:ssa eli sekä Natura 2000 -alueilla että niiden ulkopuolella. Lajien suojelua koskevia toimenpiteitä sovelletaan luontotyyppidirektiivin liitteessä IV lueteltaviin lajeihin ja kaikkiin EU:ssa esiintyviin luonnonvaraisiin lintulajeihin. Tarkat säännöt vahvistetaan lintudirektiivin 5 artiklassa sekä luontotyyppidirektiivin 12 artiklassa (eläinten osalta) ja 13 artiklassa (kasvien osalta).

Tiivistettynä jäsenvaltioiden on kiellettävä näiden lajien osalta

—	lajien tahallinen häiritseminen niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana

—	lajien lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen

—	lajien pesien ja munien tahallinen tuhoaminen tai suojeltujen kasvien irtikiskominen tai hävittäminen.

Lajien suojelua koskevista säännöksistä voidaan poiketa vain rajallisissa tapauksissa (esim. viljelmiä tai karjankasvatusta koskevien merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi taikka kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevista syistä) edellyttäen, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja että poikkeusten seuraukset eivät ole ristiriidassa direktiivien kokonaistavoitteiden kanssa. Poikkeuksia koskevat edellytykset vahvistetaan lintudirektiivin 9 artiklassa ja luontotyyppidirektiivin 16 artiklassa (9).

Lajien suojelua koskevat säännökset koskevat olennaisesti vesivoimaloiden toimintaa myös Natura 2000 -alueiden ulkopuolella. Säännösten avulla pyritään varmistamaan, etteivät uudet rakennushankkeet hävitä luonnonvaraisten lintulajien tai muiden luontotyyppidirektiivin liitteessä IV lueteltujen lajien lisääntymis- tai levähdyspaikkoja, ellei niille ole saatu toimivaltaisilta viranomaisilta poikkeusta direktiivien ehtojen mukaisesti. Tämä säännös voi olla erityisen tärkeä silloin, jos vesivoimalaitos sijaitsee joella, jolla esiintyy muuttavia tai vaeltavia lajeja, kuten muuttolintuja tai vaelluskaloja (esim. luontotyyppidirektiivin liitteessä IV mainitut sampi Acipenser sturio tai hyppijätsingeli Zingel asper).

1.2 Vesipuitedirektiivi

Vesipolitiikan puitedirektiivillä eli vesipuitedirektiivillä luodaan puitteet sisämaan pintavesien (jokien ja järvien), jokisuiden vaihettumisalueiden sekä rannikko- ja pohjavesien suojelua ja kestävää hoitoa varten. Sen tavoitteena on varmistaa, että kaikissa vesimuodostumissa saavutetaan ”hyvä tila” pääsääntöisesti vuoteen 2015 mennessä (poikkeuksena voimakkaasti muutetut ja keinotekoiset vesimuodostumat, joiden osalta tavoitteena on saavuttaa hyvä ekologinen potentiaali). Luontodirektiivien tapaan vesipuitedirektiivillä ei siis pyritä ainoastaan estämään vesimuodostumien sekä vesiekosysteemeistä suoraan riippuvaisten maaekosysteemien ja kosteikkojen tilan huononemista entisestään.

Tavoitteen saavuttamisen edistämiseksi vesipuitedirektiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot laativat jokaiselle vesipiirille eli vesienhoitoalueelle vesienhoitosuunnitelman. Direktiivin mukaan näiden suunnitelmien laatiminen etenee sykleissä: suunnitelmia laaditaan, toteutetaan ja tarkastellaan uudelleen kuuden vuoden välein.

1.3 Vesipuitedirektiivin ja luontodirektiivien yhteensovittaminen

Vesipuitedirektiivi ja kaksi luontodirektiiviä liittyvät läheisesti toisiinsa, sillä niillä molemmilla pyritään suojelemaan ja ennallistamaan Euroopan makean veden ekosysteemejä. Tämän vuoksi ne tulisi panna täytäntöön koordinoidusti, jotta voidaan varmistaa, että ne toimivat yhtenäisesti. Seuraavassa nostetaan esiin muutamia vesivoiman kannalta erityisen olennaisia seikkoja, joiden suhteen vesipuitedirektiivi ja luontodirektiivit liittyvät toisiinsa. Tiedot perustuvat komission laatimiin ohjeisiin (10), joissa vastataan usein kysyttyihin kysymyksiin vesipuitedirektiivin ja luontodirektiivien välisistä yhteyksistä.

Vesipuitedirektiivin ja luontodirektiivien erilaiset tavoitteet

Vesipuitedirektiivi ja luontodirektiivit koskevat ainakin osittain samaa ympäristöä, ja niillä on laajasti katsottuna samankaltaiset tavoitteet varmistaa jokien tilan huononemisen estäminen ja parantaa vesiekosysteemien tilaa. Yleisten tavoitteiden samankaltaisuudesta huolimatta direktiivien erityiset tavoitteet poikkeavat toisistaan – vaikkakin myös ne liittyvät läheisesti toisiinsa.

Vesipuitedirektiivin tavoitteena on suojella kaikkia pinta- ja pohjavesiä ja parantaa niiden tilaa niin, että ne saavuttavat hyvän tilan tai potentiaalin. Lisäksi tavoitteena on välttää vesien tilan huononemista. Lintu- ja luontotyyppidirektiiveillä sitä vastoin pyritään suojelemaan, säilyttämään ja saattamaan ennalleen tiettyjä lajeja ja luontotyyppejä ja saattamaan niiden suojelun taso suotuisaksi koko niiden luontaisella esiintymisalueella EU:ssa.

Vesipuitedirektiivin mukaisen hyvän ekologisen tilan saavuttaminen yleensä helpottaa vedestä riippuvaisten luontotyyppien ja lajien suojelutavoitteiden saavuttamista Natura 2000 -alueilla ja päin vastoin. Hyvän ekologisen tilan vaatimus koskee kuitenkin vesimuodostumia ja suotuisa suojelun taso puolestaan tiettyjä luontotyyppejä ja lajeja.

Hyvä ekologinen tila ei välttämättä riitä suotuisan suojelun tason saavuttamiseen, vaikka kaikkien vesimuodostumien ekologinen tila olisi hyvä. Natura 2000 -alueen suojelutavoitteiden saavuttaminen niiden kohteena olevien lajien ja luontotyyppien osalta voikin edellyttää myös muita suojelutoimenpiteitä.

Tämä tunnustetaan myös vesipuitedirektiivissä. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jos tiettyyn vesimuodostumaan sovelletaan useampaa kuin yhtä – – tavoitteista, on niistä sovellettava kaikkein tiukinta”. Jos alue on nimetty Natura 2000 -alueeksi esimerkiksi saukon tai jokihelmisimpukan suojelemiseksi, alueella voi olla tarpeen myös rajoittaa liikakalastusta, vaikka se ei olisikaan välttämätöntä vesipuitedirektiivin mukaisen hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi.

Nämä lisätoimenpiteet olisi hyvä sisällyttää vesipuitedirektiivin mukaisiin vesienhoitosuunnitelmiin tai ainakin niihin olisi hyvä viitata suunnitelmissa erityisinä suojelualueita koskevina säännöksinä, jotta voidaan varmistaa, että vesipuitedirektiivin nojalla toteutettavat toimenpiteet ja Natura 2000 -alueita koskevat toimenpiteet ovat keskenään johdonmukaisia eivätkä sodi toisiaan vastaan (ks. 4 artiklan 1 kohdan c alakohta).

Voimakkaasti muutetut tai keinotekoiset vesimuodostumat ja Natura 2000

Vesipuitedirektiivin 4 artiklan 3 kohdan mukaan vesimuodostuma, jota ihmisen toiminta on fyysisesti muuttanut merkittävästi, voidaan nimetä voimakkaasti muutetuksi vesimuodostumaksi (11), jos se täyttää kaikki 4 artiklan 3 kohdan säännösten vaatimukset. Vesimuodostumat, jotka ihminen on rakentanut paikalle, jossa ei entuudestaan ollut vesimuodostumaa, voidaan nimetä keinotekoisiksi vesimuodostumiksi (esim. ihmisen rakentama tekoallas tai keinotekoinen vesiliikennekanava).

Voimakkaasti muutettuihin ja keinotekoisiin vesimuodostumiin sovelletaan vesipuitedirektiivin mukaisesti hyvän ekologisen potentiaalin tavoitetta (hyvän ekologisen tilan sijaan), jos niihin ei sovelleta vähemmän vaativia vaatimuksia, kuten tyydyttävän ekologisen potentiaalin tavoitetta. Selkokielellä tämä tarkoittaa parasta ekologista tilaa, joka on käytännössä mahdollista saavuttaa ja joka vastaa oikeutettua käyttöä, jonka vuoksi muodostuma on nimetty voimakkaasti muutetuksi tai keinotekoiseksi vesimuodostumaksi (12).

Voimakkaasti muutettu tai keinotekoinen vesimuodostuma voidaan nimetä myös Natura 2000 -alueeksi, jos sillä esiintyy jonkin lintudirektiivin liitteessä I tai luontotyyppidirektiivin liitteessä I tai II mainittu laji tai luontotyyppi. Tällöin on toteutettava myös kyseisen lajin tai luontotyypin kannalta tarvittavat suojelutoimenpiteet alueen suojelutavoitteiden mukaisesti. Myös tässä tapauksessa toimenpiteet voivat olla tiukempia kuin hyvän ekologisen potentiaalin edellyttämät toimenpiteet. Toimenpiteet tulisi myös sisällyttää vesipuitedirektiivin mukaisiin vesienhoitosuunnitelmiin erityisillä suojelualueita koskevilla säännöksillä (ks. 4 artiklan 1 kohdan c alakohta yhdessä 4 artiklan 2 kohdan kanssa).

Uusien muutosten arviointi vesipuitedirektiivin mukaisesti

Luontodirektiivien tapaan myös vesipuitedirektiivi sisältää erityisiä säännöksiä vesimuodostumia koskevien uusien muutosten arvioinnista. Puitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdan mukaan viranomaiset voivat tietyissä olosuhteissa poikkeuksellisesti sallia uusia muutoksia ja kestävän kehityksen mukaisia ihmisen toimia, jotka huonontavat vesimuodostuman tilaa tai estävät hyvän ekologisen tilan tai potentiaalin taikka pohjaveden hyvän tilan saavuttamisen. Tämä voi mahdollisesti koskea myös uusia vesivoimaan liittyviä muutoksia (13).

Jos muutos voi vaikuttaa sekä vesipuitedirektiivin tavoitteisiin että Natura 2000 -alueeseen, on noudatettava sekä vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdan mukaista menettelyä että luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaista Natura 2000 -arviointimenettelyä (mieluiten koordinoidusti tai yhdistetysti). Oikeudellisesti katsottuna menettelyissä painotetaan eri asioita: toisessa arvioidaan, onko hanke omiaan vaarantamaan vesipuitedirektiivin ensisijaisten tavoitteiden saavuttamisen, ja toisessa arvioidaan, vaikuttaako hanke Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen. Tämä ei kuitenkaan estä arviointien tiettyjen osien sovittamista yhteen esimerkiksi kyselytutkimusten ja kuulemisten avulla.

Vesipuitedirektiivissä sanotaan selvästi, että muutosta ei voida toteuttaa, jos se ei ole sopusoinnussa EU:n muun ympäristölainsäädännön kanssa. Tämä tarkoittaa, että vaikka hanke ei vaarantaisi vesipuitedirektiivin tavoitteiden saavuttamista, sitä ei voida hyväksyä kyseisen direktiivin nojalla, jos se vaikuttaa haitallisesti Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen, ellei sille ole myönnetty poikkeusta myös luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 4 kohdan nojalla. Ympäristötavoitteita koskevia poikkeuksia käsittelevän vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdan soveltamisesta ja sen yhteyksistä luontodirektiiveihin annetaan selventäviä ohjeita vuonna 2017 vahvistetussa vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohtaa koskevassa CIS-ohjeasiakirjassa nro 36 (14).

Raakun suojelu Irlannin vesistöalueiden osissa

Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on yksi maailman pitkäikäisimmistä selkärangattomista. Koska raakun elinkierto on monimutkainen ja se tarvitsee elinympäristökseen lähes luonnontilaista ja kirkasta virtaavaa vettä, raakku on tärkeä biologinen indikaattorilaji, jonka tila antaa viitteitä jokiekosysteemien laadusta. Raakku on suojeltu EU:n luontotyyppidirektiivin nojalla, mutta sen suojelun taso on epäsuotuisa koko Irlannissa. Huonon tilan merkittävimpiä syitä ovat sedimentaatio tai sedimentaatio yhdessä ravinnepitoisuuden kasvun kanssa.

Raakun suotuisan suojelun tason saavuttamista tuettiin Irlannissa vuonna 2009 kansallisella lainsäädännöllä. Säännöksissä asetettiin Natura 2000 -alueilla esiintyville raakkujen elinympäristöille pakolliset ympäristön laatutavoitteet. Lisäksi edellytettiin vesistöalueiden osia koskevien hoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien laatimista. Suunnitelmilla oli tarkoitus puuttua koko valuma-aluetta koskeviin ongelmiin, jotka heikentävät lajin tilaa. Suunnitelmissa noudatettiin samankaltaista mallia kuin vesipuitedirektiivin mukaisissa vesienhoitosuunnitelmissa, jotta niitä voitaisiin myöhemmin toteuttaa osana vesienhoitosuunnitelmien laajempaa kokonaisuutta.

Irlannin toimissa painotettiin jo varhaisessa vaiheessa lintu- ja luontotyyppidirektiivien ja vesipuitedirektiivin läheisiä yhteyksiä. Kansallinen vesipuitedirektiivin teknisestä koordinoinnista vastaava ryhmä perusti vuonna 2009 alakomitean, kansallisen suojelutyöryhmän (National Conservation Working Group), käsittelemään vesipuitedirektiiviin liittyviä luonnonsuojelunäkökohtia. Työryhmän päätehtävänä oli varmistaa, että vesipuitedirektiiviin liittyvien luonnonsuojelunäkökohtien kehittämistä koordinoidaan ja tuetaan Irlannissa hyvin, ja helpottaa toimiin osallistuvien valtion viranomaisten välistä viestintää.

Ryhmällä oli myös tärkeä tehtävä raakkuihin liittyvien vesistöalueiden osia koskevien suunnitelmien laatimisessa, sillä se hioi ja kehitti joukon kansallisia raakkuihin keskittyviä valuma-aluekohtaisia vakiotoimenpiteitä, jotka ovat käytännönläheisiä, toimivia ja kustannustehokkaita. Ryhmä myös arvioi suunnitelmat varmistaakseen niiden vaikuttavuuden ja käytännön toimivuuden sekä määritti suunnitelmien täytäntöönpanoa haittaavia politiikan ja ohjeiden puutteita.

http://www.wfdireland.ie/docs/5_FreshwaterPearlMusselPlans/

http://kerrylife.ie

http://www.environ.ie/en/Environment/Water/WaterQuality/WaterFrameworkDirective/

1.4 Tulvadirektiivi

Direktiivi 2007/60/EY hyväksyttiin marraskuussa 2007. Direktiivillä luodaan tulvariskien arvioinnin ja hallinnan puitteet. Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on laadittava

—

tulvavaara- ja tulvariskikartat, joissa kartoitetaan kunkin vesistöalueen (tai muun sovitun hallinnointialueen) tunnetut tulvariskialueet. Kartoista tulisi ilmetä myös erilaisiin tulvatilanteisiin liittyvät mahdolliset vahingolliset seuraukset, mukaan lukien tiedot mahdollisista lähteistä, jotka voivat tulvien seurauksena aiheuttaa ympäristön pilaantumista, sekä Natura 2000 -alueet ja muut suojelualueet (laatimisen määräaika: joulukuu 2013).

—

tulvariskien hallintasuunnitelmat tulvista mahdollisesti aiheutuvien vahingollisten seurausten hallintaan ja vähentämiseen. Suunnitelmiin on sisällyttävä tärkeysjärjestykseen asetetut toimenpiteet, joissa käsitellään kaikkia tulvariskien hallinnan näkökohtia ehkäisystä ja suojelusta valmiustoimiin, ja niissä on otettava huomioon asianomaisen vesistöalueen tai vesistöalueen osan erityispiirteet (laatimisen määräaika: joulukuu 2015).

Tulvadirektiivin nojalla toteutettavien toimien on oltava luontodirektiivien vaatimusten mukaisia. Jos esimerkiksi tulvantorjuntatoimenpide saattaa vaikuttaa yhteen tai useampaan Natura 2000 -alueeseen, siinä on noudatettava luontotyyppidirektiivin 6 artiklan mukaista menettelyä ja suunnitelmaa tai hanketta on arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten se mahdollisesti vaikuttaa Natura 2000 -alueen tai -alueiden koskemattomuuteen.

1.5 SEA- ja YVA-direktiivit

SEA-direktiivi

Tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2001/42/EY (SEA-direktiivi) tarkoituksena on taata korkeatasoinen ympäristönsuojelu. Tähän pyritään varmistamalla, että tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutukset selvitetään, arvioidaan ja huomioidaan suunnitelmien ja ohjelmien valmistelussa ja ennen niiden hyväksyntää.

Strateginen ympäristöarviointi (strategic environmental assessment, SEA) on laadittava sellaisista suunnitelmista ja ohjelmista, joissa vahvistetaan puitteet YVA-direktiivissä lueteltujen tulevien hankkeiden lupa- tai hyväksymispäätöksille. Strateginen ympäristöarviointi on pakollinen myös kaikille suunnitelmille tai ohjelmille, joita on arvioitava luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti, koska ne ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi Natura 2000 -alueisiin.

Strategista ympäristöarviointia koskevassa menettelyssä jäsenvaltioiden on laadittava ympäristöselostus, jossa arvioidaan suunnitelmien ja ohjelmien todennäköisiä merkittäviä ympäristövaikutuksia sekä kohtuullisten vaihtoehtojen vaikutuksia. Jäsenvaltioiden on myös kuultava yleisöä ja viranomaisia, joita suunnitelmien ja ohjelmien toteuttamisesta aiheutuvat ympäristövaikutukset todennäköisesti koskevat sen vuoksi, että ne vastaavat ympäristöasioista (eli ympäristöviranomaisia).

Kuuleminen on järjestettävä hyvissä ajoin, ja sen on annettava ympäristöviranomaisille ja yleisölle todellinen mahdollisuus esittää mielipiteensä suunnitelma- tai ohjelmaluonnoksesta sekä siihen liitetystä ympäristöselostuksesta ennen suunnitelman tai ohjelman hyväksymistä. Strategisen ympäristöarvioinnin kehittäminen on tarkoitus koordinoida suunnitelman kehittämisen kanssa niin, että ympäristönäkökohdat huomioidaan suunnitelman lopullisessa versiossa.

Strategisen ympäristöarvioinnin perimmäisenä tavoitteena on edistää yhdennetympää ja tehokkaampaa aluesuunnittelua, jossa ympäristöä ja biologista monimuotoisuutta koskevat näkökohdat otetaan suunnitteluprosessissa huomioon aiemmin ja paljon strategisemmalla tasolla. Tämän uskotaan myöhemmin vähentävän ristiriitoja yksittäisten hankkeiden yhteydessä. Lisäksi menettely auttaa löytämään tuleville rakennushankkeille asianmukaisempia toteutuspaikkoja kauempana mahdollisesti ongelmallisista alueista, kuten Natura 2000 -alueista.

YVA-direktiivi

Strateginen ympäristöarviointi koskee suunnitelmia ja ohjeita, mutta ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA) annettu direktiivi 2011/92/EU koskee yksittäisiä julkisia ja yksityisiä hankkeita. Direktiiviä kutsutaan YVA-direktiiviksi, ja sitä on muutettu direktiivillä 2014/52/EU. Hankkeelle (15), joka todennäköisesti aiheuttaa merkittäviä ympäristövaikutuksia, voidaan myöntää lupa ainoastaan hankkeen todennäköisten ympäristövaikutusten arvioinnin jälkeen.

Hankkeet jaotellaan YVA-direktiivissä hankkeisiin, joiden ympäristövaikutusten arviointi on pakollista (liitteessä I tarkoitetut hankkeet (16)), ja hankkeisiin, joiden osalta jäsenvaltioiden on määritettävä, onko niillä todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia (liitteessä II tarkoitetut hankkeet). Tätä varten tehdään tarpeellisuusarviointi, jossa huomioidaan YVA-direktiivin liitteessä III esitetyt arviointiperusteet. Useimmat vesivoimalaitokset ovat liitteessä II tarkoitettuja hankkeita (17).

1.6 SEA- ja YVA-direktiivien suhde luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohtaan

YVA-direktiivin mukaan, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/52/EU, tulisi toteuttaa yhteensovitettu ja/tai yhteinen menettely, jos hanke on arvioitava sekä YVA-direktiivin että luontodirektiivien mukaisesti. Komissio on antanut ohjeet yhteensovitetuista ja/tai yhteisistä menettelyistä hankkeille (18), jotka on samanaikaisesti arvioitava YVA-direktiivin, lintu- ja luontotyyppidirektiivien, vesipuitedirektiivin ja teollisuuspäästödirektiivin perusteella.

Yhteensovitetussa menettelyssä jäsenvaltioiden on sovitettava yhteen unionin lainsäädännön edellyttämät tietyn hankkeen ympäristövaikutusta koskevat yksittäiset arvioinnit nimeämällä viranomainen tähän tarkoitukseen. Yhteisessä menettelyssä jäsenvaltioiden on tehtävä tietyn hankkeen ympäristövaikutuksesta yksi arviointi, jota asiaa koskeva unionin lainsäädäntö edellyttää.

EU:n luontolainsäädännön perusteella tehtävän asianmukaisen arvioinnin on kuitenkin oltava arviointiselostuksessa selvästi erotettavissa ja tunnistettavissa. Tämä johtuu siitä, että luontotyyppidirektiivissä tarkoitetussa asianmukaisessa arvioinnissa mitataan luonnonympäristön eri seikkoja ja siinä määritellään vaikutusten ”merkittävyys” eri tavalla kuin ympäristövaikutusten arvioinnissa tai strategisessa ympäristöarvioinnissa. Kahdessa viimeksi mainitussa arvioinnissa huomioidaan kaikki ympäristön osa-alueet, mukaan lukien biologinen monimuotoisuus, kun taas luontodirektiiveissä keskitytään erityisesti niihin vaikutuksiin, joita Natura 2000 -alueilla suojeltaviin lajeihin ja luontotyyppeihin voi kohdistua.

Myös kunkin arvioinnit tulokset eroavat toisistaan. Strategisen ympäristöarvioinnin ja ympäristövaikutusten arvioinnin nojalla voidaan määrätä menettelyä koskevia vaatimuksia, mutta niissä ei vahvisteta pakollisia ympäristövaatimuksia. Luontotyyppidirektiivin mukaisen arvioinnin tulos sitä vastoin sitoo välittömästi toimivaltaista viranomaista ja vaikuttaa sen lopulliseen päätökseen.

Tämä tarkoittaa, että jos asianmukaisen arvioinnin perusteella ei voida varmistua siitä, vaikuttaako suunnitelma tai hanke Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen, viranomainen ei voi hyväksyä suunnitelmaa tai hanketta sellaisenaan lukuun ottamatta poikkeustapauksia, jotka täyttävät 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut poikkeusmenettelyn edellytykset.

Euroopan unionin tuomioistuin on selventänyt, että jos hanke tai suunnitelma on arvioitava luontotyyppidirektiivin mukaisesti, siihen sovelletaan myös SEA-direktiiviä (19).

Ohjeet yhteistä etua koskevien energiainfrastruktuurihankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin virtaviivaistamiseksi

Muiden rakennushankkeiden tapaan myös vesivoimalaitoksista on tehtävä lukuisia ympäristövaikutusten arviointeja. Komissio on antanut ohjeet siitä, miten näitä menettelyjä voitaisiin virtaviivaistaa etenkin Euroopan laajuisia energiaverkkoja koskevan asetuksen mukaisissa yhteistä etua koskevissa hankkeissa niin, että samalla voidaan varmistaa mahdollisimman korkea ympäristönsuojelun taso EU:n ympäristölainsäädännön mukaisesti.

Komission ohjeissa annetaan suosituksia, jotka on laadittu yhteistä etua koskevia hankkeita ajatellen mutta jotka liittyvät myös kaikkiin muihin energia-alan suunnitelmiin ja hankkeisiin, myös vesivoiman rakentamiseen. Suosituksissa keskitytään erityisesti seuraaviin seikkoihin:

—	varhainen suunnittelu, etenemissuunnitelmien laatiminen ja arviointien rajaus

—	ympäristöarviointien ja muiden ympäristövaatimusten varhainen ja tehokas yhdistäminen

—	menettelyjen yhteensovittaminen ja aikarajat

—	tiedon kerääminen, jakaminen ja laadunvalvonta

—	rajat ylittävä yhteistyö

—	yleisön varhainen ja tehokas osallistuminen.

http://ec.europa.eu/environment/eia/pdf/PCI_guidance.pdf

2. MAKEAN VEDEN EKOSYSTEEMIT JA VESIVOIMA EU:SSA

2.1 EU:n joki- ja järviekosysteemien tila

Joet ja järvet ovat rakenteeltaan monimutkaisia ja luonteeltaan hyvin dynaamisia, mikä tekee niistä poikkeuksellisen rikkaita ekosysteemejä, jotka tuovat suurille maaseutualueille elintärkeää vettä. Sen lisäksi, että joet ja järvet ovat itsessään arvokkaita luontotyyppejä, ne ovat myös tärkeitä ekologisia käytäviä, jotka edistävät lajien leviämistä, muuttoa ja vaeltamista pitkienkin matkojen päähän. Ne vaikuttavat myös rikkaan, toisiinsa kytkeytyvien ja vedestä riippuvaisten kosteikkojen, kuten tulva-alueiden metsien, marskimaiden, soiden ja kosteiden niittyjen, muodostaman mosaiikin kehittymiseen. Kosteikot puolestaan edistävät biologista monimuotoisuutta.

Hyvin monet lintu- ja luontotyyppidirektiivien nojalla suojelluista Euroopan luonnonvaraisista eläin- ja kasvilajeista, mukaan lukien nelisensataa makean veden lajia, ovat riippuvaisia joki- ja järviekosysteemeistä. Kaiken kaikkiaan järvet ja joet kattavat noin 4 prosenttia sellaisten Natura 2000 -alueiden maa-alasta (noin 31 560 km2 eli Belgiaa suuremman alueen), jotka on nimetty suojelualueiksi muun muassa lohen (Salmo salar), saukon (Lutra lutra), kuningaskalastajan (Alcedo atthis), koloravun (Austropotamobius pallipes), vuollejokisimpukan (Unio crassus) sekä luontotyyppien, kuten vuorten alapuolisten tasankojokien, tulvametsien, kosteiden ketojen, kosteiden niittyjen ja soiden, suojelemiseksi.

Joet ovat myös elintärkeä ja monipuolinen resurssi Euroopan talouden ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta, sillä ne palvelevat useita eri aloja ja tarjoavat yhteiskunnalle monia tärkeitä hyödykkeitä ja palveluja. Jokien intensiivinen hyödyntäminen on kuitenkin rasittanut niitä merkittävästi viimeksi kuluneiden 150 vuoden aikana, minkä vuoksi harva suuri joki on nykyään täysin luonnontilainen. Eriasteinen pilaantuminen ja suuri ravinnekuormitus on monin paikoin heikentänyt veden laatua merkittävästi, minkä lisäksi monien jokien hydromorfologisissa ominaisuuksissa, luonnollisissa virtausoloissa ja elinympäristöjen kytkeytyneisyydessä on tapahtunut muutoksia.

Euroopan ympäristökeskuksen julkaiseman Euroopan ympäristön tilaa koskevan vuoden 2015 raportin (20) mukaan yli puolet Euroopan joista ja järvistä ei ollut saavuttanut hyvää ekologista tilaa tai potentiaalia. Vuonna 2009 pintavesimuodostumista vain 43 prosentin ekologinen tila oli hyvä tai erinomainen. Tilanteen ei odotettu kohentuvan merkittävästi vuoteen 2015 mennessä, sillä hyvä ekologinen tila odotettiin saavutettavan vain 53 prosentissa vesimuodostumista. Nämä luvut ovat kaukana vesipuitedirektiivin tavoitteista.

EU:ssa suojeltujen makean veden lajien ja luontotyyppien tilanne on vieläkin huonompi. Euroopan komission viimeisimmässä luonnon tilaa koskevassa kertomuksessa (21) käsitellään luontodirektiivien nojalla vuosina 2007–2012 suojeltujen luontotyyppien ja lajien suojelun tasoa. Kertomuksen mukaan suojelun taso oli lähes kolmessa neljäsosassa makean veden lajeista (74 %) ja makean veden luontotyypeistä (73 %) ”epäsuotuisa/riittämätön” tai ”epäsuotuisa/huono”. Vain 17 prosenttia lajeista ja 16 prosenttia luontotyypeistä oli sellaisia, että niiden suojelun taso oli suotuisa.

Suojelun taso

a) Lajit (5 615 arviointia)

b) Luontotyypit (94 arviointia)

Suotuisa

Tuntematon

Epäsuotuisa/riittämätön

Epäsuotuisa/huono

Joki- ja järviekosysteemeihin liittyvien luontotyyppidirektiivissä tarkoitettujen lajien (a) ja luontotyyppien (b) suojelun taso ja sen kehitys. Lähde: Euroopan ympäristökeskus, 2015b, 17 artiklan mukaiset kertomukset ja arvioinnit.

Euroopan jokien yleinen huono tila on merkittävä syy huoleen. On selvää, että monet Euroopan joista ovat hyvin huonossa tilassa ja että vesipuitedirektiivin ja kahden luontodirektiivin tavoitteiden saavuttaminen edellyttää vielä paljon toimia. Tavoitteet voidaan saavuttaa vain, jos etusijalle asetetaan tilan huonontumisen estämisen lisäksi myös aktiiviset toimet jokien ekologisen tilan parantamiseksi.

2.2 Euroopan makean veden ekosysteemeihin kohdistuvat paineet ja uhkat

Vesimuodostumiin kohdistuu paineita monenlaisesta toiminnasta. Erityisesti hydromorfologisten paineiden vaikutukset ovat merkittäviä, ja niitä kohdistuu yli 40 prosenttiin joista ja jokisuiden vaihettumisalueista. Vesipolitiikan puitedirektiivin nojalla tehdyn vesistöalueiden ominaispiirteiden ensimmäisen tarkastelun (22) perusteella useimmat EU:n jäsenvaltiot ilmoittivat merkittävimpien paineiden aiheutuvan kaupunkirakentamisesta, tulvien torjunnasta, sähköntuotannosta (ml. vesivoima), sisävesiliikenteestä, vesiväylien suoristamisesta ja maan kuivattamisesta maataloutta varten ja totesivat, että nämä paineet vaikuttavat vesimuodostumien hydromorfologiseen tilaan hyvin paljon.

Jokiin kohdistuvat paineet

Jokiin kohdistuvat vaikutukset

Ei paineita (22)

Ei vaikutuksia (19)

Pistekuormitus (22)

Orgaanisten ravinteidenkuormitus (16)

Hajakuormitus (22)

Ravinteiden lisääntyminen (19)

Pilaantuminen (18)

Vedenotto (19)

Happamoituminen (10)

Hydromorfologia (22)

Luontotyyppien muutokset (16)

Muut paineet (19)

Muut vaikutukset (14)

Prosenttia vesimuodostumista

Jokiin kohdistuvat merkittävät paineet (vasen) ja vaikutukset (oikea). Jäsenvaltioiden määrä sulkeissa. (”European waters – assessment of status and pressures”, 2012).

Luonnon tilaa koskevan kertomuksen mukaan Natura 2000 -alueilla sijaitseviin makean veden muodostumiin kohdistuvista uhkista ja paineista selvästi yleisin on ”vesimuodostumien olosuhteiden muutokset”.

Kaavio 4.37. Kymmenen useimmiten mainittua (esiintymisprosentteina mitattuna) joki- ja järviekosysteemeihin liittyviin lajeihin (luontotyyppidirektiivi) kohdistuvaa merkittävää painetta ja uhkaa

J02 Vesimuodostumien olosuhteiden muutokset

J03 Ekosysteemien muut muutokset

H01 Pintavesien pilaantuminen

I01 Haitalliset vieraslajit

A02 Viljelykäytäntöjen muutokset

K03 Eläinlajien väliset suhteet

F02 Kalastus ja vesiluonnonvarojen hyödyntäminen

A07 Torjunta-aineiden käyttö maataloudessa

D01 Tiet, rautatiet ja polut

K02 Kasvillisuuden sukkessio / eliöyhteisön evoluutio

Paineet

Uhkat

Euroopan ympäristökeskus, State of nature in the EU, 2015.

Vesivoima EU:ssa

EU:ssa oli kirjattujen tietojen mukaan vuonna 2011 noin 23 000 vesivoimalaitosta. Niistä ylivoimaisesti suurin osa (91 %) on pieniä (alle 10 MWh). Pienet laitokset tuottavat noin 13 % kaikesta vesivoimalla tuotetusta sähköstä. Suuria vesivoimaloita on kaikista voimaloista vain 9 %, mutta ne tuottavat noin 87 % kaikesta vesivoimalla tuotetusta sähköstä (23).

Teknisten syiden vuoksi vesivoimalat keskittyvät usein vuoristoisille seuduille, mutta niiden vaikutukset ulottuvat kauas, kaikenlaisten alueiden suuriin ja pieniin jokiin ja järviin. Pienissä joissa jo pienikin virtauksen heikkeneminen tai luonnollisten ekologisten olosuhteiden häiriintyminen voi olla hyvin haitallista.

Seuraavassa on lyhyt kuvaus yleisimmistä vesivoimalaitostyypeistä:

Jokivoimalaitos: Jokivoimalaitoksissa sähköntuotanto perustuu joen virtaukseen ja korkeuseroihin. Sähköä tuotetaan virtavesimuodostuman luonnollisen virtauksen avulla. Vettä ei varastoida myöhempää käyttöä varten. Tämän tyyppiset vesivoimalaitokset ovat yleensä pieniä, mutta tekniikkaa voidaan käyttää myös suurissa laitoksissa.

Altaallinen jokivoimalaitos: Säännöstelyallas mahdollistaa veden varastoinnin ja säännöstelyn kysynnän mukaan. Tällaisten voimalaitosten tuotantokapasiteetti on siis vähemmän riippuvainen veden virtauksesta. Altaat voivat mahdollistaa säännöstelyn päivän, kauden tai vuoden tasolla, jolloin voimalaitos voi vastata sähkön kysyntähuippuihin. Säännöstelymahdollisuus helpottaa myös epäsäännöllisen, vaihtelevan uusiutuvan energian tuotannon, kuten tuulivoiman, yhdistämisen energiajärjestelmään.

Säännöstelyvoimalaitos : Perinteisissä säännöstelyvoimalaitoksissa veden varastointiallas on niin suuri, että vettä voidaan varastoida sekä sateisina että kuivina kausina. Vesi padotaan altaaseen, ja sitä voidaan käyttää voimalan tarpeen mukaan. Tällaisia voimalaitoksia voidaan käyttää ympäri vuoden joko peruskuorman tuotantoon tai tarpeen mukaan huippukuormien aikana.

Pumppuvoimalaitos : Pumppuvoimalaitosten toiminta perustuu eri korkeuksissa oleviin altaisiin, jotka mahdollistavat lisäsähkön tuotannon kysyntähuippujen aikaan. Vesi pumpataan pienemmän kysynnän aikana ylempään altaaseen ja ajetaan korkean kysynnän aikana turbiinien läpi alas. Pumppuvoimalaitokset kuuluvat uusiutuvia energialähteitä koskevan direktiivin soveltamisalaan, mutta niitä ei huomioida uusiutuvaa energiaa koskevissa tilastoissa.

2.3 Vesivoiman vaikutukset makean veden ekosysteemeihin

Vesivoimalaitoksen vaikutukset EU:n kahden luontodirektiivin nojalla suojeltuihin lajeihin ja luontotyyppeihin voivat vaihdella merkittävästi alueesta toiseen. Vaikutukset riippuvat kyseisen joen ominaisuuksista, sen fyysisestä ja ekologisesta tilasta (mm. siitä, onko tila jo huonontunut vai yhä koskematon, onko joki suuri vai pieni tai onko se vuoristossa vai alangolla), vesivoimalan tyypistä ja koosta sekä suojeltavista lajeista ja luontotyypeistä. Tämän vuoksi vesivoimalaitoksia on tarkasteltava tapauskohtaisesti.

Vaikutuksia voi aiheutua vesivoimalaitoksen elinkaaren kaikissa vaiheissa laitoksen rakentamisesta kunnostustöihin ja käytöstäpoistoon sekä päivittäisen käytön ja hoitamisen aikana. Ne voivat johtaa luontotyyppien ja niistä riippuvaisten lajien kantojen häviämiseen, huononemiseen ja pirstaloitumiseen. Häviämisen aste riippuu vaikutusten laajuudesta ja voimakkuudesta sekä niiden kohteena olevien luontotyyppien ja lajien harvinaisuudesta ja haavoittuvuudesta.

Tämän luvun loppuosassa esitellään erilaisia vaikutuksia, joita vesivoimalla voi olla erityisesti EU:n luontodirektiiveissä tarkoitettuihin luontotyyppeihin ja lajeihin. Erilaisten vaikutusten tunteminen ja jokiekosysteemien monimuotoisuuden ymmärtäminen auttavat toimijoita varmistamaan, että niiden toiminta täyttää vesipuitedirektiivin ja luontodirektiivien vaatimukset. Ne antavat toimijoille myös paremmat mahdollisuudet tunnistaa kaikkia osapuolia hyödyttäviä ratkaisuja jokien heikentyneen tilan korjaamiseksi mahdollisuuksien mukaan.

Jokien morfologian ja luontotyyppien muutokset

Vesimuodostumien kaikenlainen fyysinen muokkaaminen vaikuttaa hydrologisiin prosesseihin ja haittaa makean veden järjestelmien ekologista jatkuvuutta (24) sekä sivu- että pituussunnassa muun muassa katkaisemalla joen yhteyden sitä ympäröiviin tulva-alueisiin ja kosteikkoihin tai luomalla patoavan vaikutuksen joessa olevien voimaloiden läheisyydessä.

Luontotyyppien häviämisen selvin muoto on voimalaitoksen ympärillä taikka sen ylä- tai alapuolella sijaitsevien luontotyyppien fyysinen tuhoutuminen (esim. maan käyttöönoton, tulvimisen, rantakasvillisuuden poistamisen tai joen fyysisen rakenteen muutosten vuoksi). Vaikka maa-alaa ei otettaisikaan fyysisesti käyttöön, luonnollisten hydromorfologisten prosessien häiriintyminen voi haitata tai muuttaa myös luontotyypin rakenteen ja toiminnan kannalta olennaisia bioottisia ja abioottisia ominaisuuksia. Lisäksi haitalliset vieraslajit voivat vallata alaa huonontuneissa luontotyypeissä ja voivat jopa syrjäyttää luonnonvaraista eläimistöä.

Suojeltujen lajien muuton, vaelluksen ja leviämisen esteet

Joilla, järvillä ja ranta-alueilla on suuri merkitys makean veden lajien leviämiselle, muutolle ja vaeltamiselle ja niiden lyhyempien välimatkojen liikkumiselle ravinnonhankinta-, lisääntymis-, levähdys- ja pesimäalueiden välillä. Ne ovat maisemissa elintärkeitä ekologisia käytäviä tai askelkiviä. Pienilläkin esteillä, jotka hankaloittavat lajien liikkumista ylä- ja alavirtaan, voi olla merkittäviä seurauksia lajien selviytymisen kannalta.

Eri vesivoimalaitosten aiheuttamat vaikutukset

Lähde: Veronika Koller-Kreimel

Vesivoimalaitokset voivat suoraan ja välillisesti haitata tai estää lajien leviämistä, vaeltamista ja muuttoa. Ilmiselvimpiä esteitä ovat padot ja padotut alueet, jotka muodostavat fyysisen esteen kalojen vaellukselle ja estävät kalojen kulun joen ylä- ja alavirtaan. Tämä vaikuttaa merkittävästi useiden eri makean veden lajien selviytymismahdollisuuksiin ja johtaa erityisesti tiettyjen makean veden kalalajien kantojen pirstaloitumiseen, eristyneisyyteen ja jopa häviämiseen.

Estevaikutus on erityisen vakava silloin, jos esteitä on joella useampia. Jopa hyvin pienet rakenteet tai fyysiset esteet voivat tehdä joesta nopeasti kulkukelvottoman. Myös keinotekoiset kanavat voivat estää lajien liikkumisen, koska ne leikkaavat ja pirstovat maa-alueiden luontotyyppejä. Ne voivat myös luoda valuma-alueiden välille keinotekoisia yhteyksiä, jotka voivat edistää alkuperäisen lajiston kannalta haitallista vieraslajien leviämistä.

Vaikka ala- ja ylävirtaan suuntautuvat vaellusmatkat ovat tärkeitä kaikille kalalajeille, jokijatkumo on erityisen tärkeä diadromisille lajeille. Ylävirtaan vaeltaminen on tärkeintä anadromisille kala- ja nahkiaislajeille, kuten lohelle (Salmo salar), merinahkiaisille (Petromyzon marinus) ja nahkiaisille (Lampetra fluviatilis), tai sammelle (Acipenser sturio) ja eräille muille sampikaloille, koska niiden on tehtävä kausittain (mieluiten vuosittain) pitkiä vaellusmatkoja. Alavirtaan vaeltaminen on välttämätöntä näiden lajien poikasille ja aikuisille katadromisille kaloille, kuten ankeriaalle (Anguilla anguilla), joka on suojeltu ankeriasasetuksen (25) nojalla.

Sedimenttien kulkeutumisen häiriintyminen

Sedimentti eli maa-aines on luonnollinen osa vesiekosysteemejä ja tärkeää niiden hydrologisen, geomorfologisen ja ekologisen toiminnan kannalta. Sedimentit muodostavat erilaisia luontotyyppejä, jotka tukevat välittömästi ja välillisesti monien lajien selviytymistä. Luonnonoloissa maa-ainesta (pääasiassa soraa) kulkeutuu jatkuvasti alavirtaan, mikä ylläpitää jokien ekologista rakennetta ja toimintaa. Poikittaisrakenteet, kuten padot, yleensä häiritsevät luonnollista sedimenttitasapainoa.

Suuret säännöstelyaltaat voivat pidättää jopa 90 prosenttia niihin kulkeutuvasta maa-aineksesta, mikä voi lisätä joenuoman ja -törmien eroosiota alajuoksulla sekä tuhota paikallisesti merkittäviä hydromorfologisia rakenteita kuten soraikkoja. Patojen huoltotöihin kuuluu muun muassa ajoittain sedimenttien huuhteleminen pois rakenteista (etenkin kesällä, kun vettä on vähän), mikä voi olla luontotyyppien ja lajien kannalta haitallista, jos sitä ei hoideta asianmukaisesti.

Padon yläpuolisissa altaissa sedimenttien heikentynyt kulkeutuminen saa maa-aineksen kasautumaan, mikä voi olla lajien ja luontotyyppien kannalta haitallista muun muassa siksi, että se edistää levien ja muiden vesirikkakasvien kasvua. Nämä puolestaan vievät elintilaa suojelluilta lajeilta. Soran ja hiesuisten sedimenttien kertyminen joenuomaan tai vesipatsaaseen voi olla erityisen haitallista harjukselle (Thymallus thymallus), raakulle (Margaritifera margaritifera), vuollejokisimpukalle (Unio crassus) ja muille litofiilisille lajeille, jotka käyttävät niitä kutemiseen. Se on haitallista myös eräille lintulajeille, kuten kurmitsoille tai kurpille, jotka käyttävät kuivia sorarantoja pesimiseen.

Esteiden poistaminen Tonavan vesienhoitoalueelta

Tonavan vesienhoitoalueella noin 45 prosenttia jokien ja luontotyyppien jatkumoa haittaavista esteistä johtuu vesivoimasta. Esteitä on alueen joissa yhteensä 1 688. Jokien valuma-alueet kattavat yli 4 000 km. Esteistä 600 on patoja, 729 luiskia tai pohjakynnyksiä ja 359 muunlaisia jatkumon katkaisevia esteitä. Esteistä 756:een on tämän hetkisten tietojen mukaan rakennettu kalateitä. Jatkumon katkaisevista esteistä 932 (55 %) on estänyt kalojen vaelluksen vuodesta 2009 lähtien, ja ne luokitellaan merkittäviksi paineiksi. Tonavan vesienhoitoalueen viimeisimmän vesienhoitosuunnitelman mukaan maat, joiden alueella Tonava kulkee, aikovat vähentää patojen muodostamia esteitä merkittävästi vuoteen 2021 mennessä.

Tonavan vesienhoitoalue: Joki- ja luontotyyppijatkumoiden esteet – (yllä) tilanne vuonna 2015; (1. kartta) odotetut parannukset vuoteen 2021 mennessä (2. kartta)

Lähde: Tonavan vesienhoitosuunnitelma.

https://www.icpdr.org/main/management-plans-danube-river-basin-published

Ekologisen virtaaman muutokset

Ekologiset virtaamat ovat elintärkeitä mekanismeja, jotka auttavat ylläpitämään keskeisiä terveiden jokiekosysteemien prosesseja, joista EU:ssa suojeltavat lajit ja luontotyypit ovat riippuvaisia, ja varmistamaan vesimuodostumien hyvän ekologisen tilan (26). Ekologisen virtaaman muuttuminen voi vähentää tai huonontaa vedenalaisen luontotyypin laajuutta ja sen yhteyttä ranta-alueiden luontotyyppeihin.

Esimerkiksi liian heikolla virtauksella voi olla laajat kielteiset vaikutukset. Se voi muun muassa johtaa kala- ja nahkiaislajien kutualueiden kuivumiseen tai estää mätimunien ja kalanpoikasten kehittymisen. Heikon virtaaman jokiosuudet voivat myös vaikeuttaa kalojen vaeltamista ylävirtaan joko siksi, että heikko virtaama muodostaa tukkeumia, tai siksi, etteivät kalat saa riittävästi virikkeitä, jotka kannustaisivat niitä vaeltamaan.

Alkuperäisen joenuoman riittämätön virtaama voi myös johtaa siihen, että joen vesi lämpenee liikaa eikä sisällä riittävästi happea (ks. kuvaus edellä). Tällöin elinolosuhteet ovat epäsuotuisat monille virtaavan veden elinympäristöistä riippuvaisille lajeille, kuten kala-, rapu- ja nahkiaislajeille, simpukoille tai sudenkorennoille.

Lyhytaikaissäännöstelystä johtuvat virtausolojen muutokset

Virtauksen voimakas vaihtelu voi vahingoittaa merkittävästi sekä lajeja että niiden elinympäristöjä etenkin pienissä joissa. Lyhytaikaissäännöstely kuormittaa sen vaikutusalueilla eläviä organismeja, etenkin niitä, jotka eivät kykene mukautumaan veden korkeuden äkillisiin muutoksiin (esim. kalanpoikaset), ja muita hitaasti liikkuvia tai paikallaan pysyviä organismeja (erityisesti kasvilajit). Lyhytaikaissäännöstely vaikuttaa myös suojeltujen lajien saalistamien lajien käyttäytymiseen ja siten suojeltujen lajien terveyteen.

Lyhytaikaissäännöstelyn vaikutukset ovat erityisen vakavia herkkien kausien (esim. kuivien kausien tai pakkasjaksojen) aikana, ja ne ovat yhä merkityksellisempiä ilmastonmuutoksen kannalta. Lyhytaikaissäännöstelyn haittavaikutuksiin lukeutuu myös se, että juoksutushuipun aikana veden lämpötila poikkeaa usein tavanomaisesta (huomattavasti kylmempää). Veden tavanomaiseen lämpötilaan sopeutuneet lajit eivät selviydy äkillisistä muutoksista, jotka kestävät useita tunteja vuorokaudessa.

Tulvakausien muutokset

Joskus joenuomia muokataan, jotta veden virtausta voitaisiin kontrolloida paremmin. Virtauksen hallintatoimet voivat häiritä tulvakausien rytmiä, mikä voi johtaa tulvakausien vaihteluun liittyvien luontotyyppien tai lajien häviämiseen. Tällaisia luontotyyppejä ovat esimerkiksi tulvametsät, tilapäiset lammikot ja juoluat sekä niihin liittyvät lajit.

EU:N RIPEAK-TUTKIMUSHANKE: Jokivarsien metsien reagointi lyhytaikaissäännöstelyyn – kohti kestävää vesivoiman hallintaa

Lyhytaikaissäännöstelyllä tarkoitetaan juoksutuksesta johtuvia lyhytaikaisia muutoksia joen virtauksessa vuorokauden aikana. Säännöstelyssä vesivoimalan turbiinit laitetaan päälle tai pois sähkön tuottamiseksi markkinakysynnän vaihtelun mukaan. Tämä muuttaa joen ylä- ja alajuoksun hydrologisia olosuhteita, hydraulisia parametrejä, veden laatua, joen morfologiaa ja viime kädessä koko jokiekosysteemiä. Lyhytaikaissäännöstelyn vaikutuksia on tutkittu vain vähän, ja useimmissa tieteellisissä tutkimuksissa on keskitytty kaloihin. Rantakasvillisuuteen kohdistuvia vaikutuksia ei ole tutkittu.

Lyhytaikaissäännöstely voi johtaa rannoilla elävien lajien rekrytoitumisen ongelmiin ja siten vaikuttaa näiden kantojen säilymiseen. Lyhytaikaissäännöstelyn ja kasvillisuuden reaktioiden välisiä suhteita voitaisiin kenties määrittää tutkimalla siementen itämistä ja taimien menestymistä. Tällä tavalla voitaisiin arvioida määrällisesti luonnon biologisia reaktioita lyhytaikaissäännöstelyyn, selvittää niiden korrelointia ja pyrkiä ennustamaan niitä. Suhteiden selvittäminen on tärkeää, jotta voidaan objektiivisesti määritellä kynnysarvoja vesivoiman hyödyntämisen ekologisten vaikutusten minimoimiseksi ilman, että tuotantoa rajoitetaan merkittävästi.

Tässä hankkeessa pyritään tuomaan selvyyttä vesivoimatuotantoon valjastettujen jokien kestävään hoitoon. Tätä varten on tarkoitus tehdä perusteellinen kirjallisuuskatsaus, analysoida virtauksen vaihteluja vuorokauden sisällä sekä suorittaa kenttäkokeita ja tietokonemallinnuksia. Hankkeessa pyritään tuottamaan seuraavat tuotokset: 1) uusia mittausmenetelmiä lyhytaikaissäännöstelyn hydrologisiin ja ekologisiin (rantakasvillisuutta koskeviin) vaikutuksiin, 2) uusia hydrologis-ekologisia malleja vaikutusten määrälliseen esittämiseen ja 3) uusia tehokkaita toimenpiteitä vesivoimaloiden patojen kestävään käyttöön.

http://www.emg.umu.se/english/research/research-projects/responses-of-riparian-forests-to-hydropeaking/

Veden kemian ja lämpötilan muutokset

Padot voivat muuttaa perusteellisesti joen kemiallista laatua, mineraalikoostumusta ja pH-arvoa sekä ylä- että alajuoksulla esimerkiksi siksi, että sedimenttiin kertyy pilaantumista aiheuttavia aineita. Kaikki nämä muutokset vaikuttavat joessa elävien kasvi- ja eläinyhteisöjen koostumukseen. Organismeihin vaikuttavat myös veden lämpötilan muutokset ja niihin liittyvä happipitoisuuden muuttuminen. Säännöstelyaltaat voivat johtaa lämpötilan nousuun mutta myös sen laskuun, jos vesi otetaan altaan pohjalta.

Yksittäisten eläinten loukkaantuminen ja kuoleminen

Vesivoimalaitoksen läpi kulkemin voi vaurioittaa tai tappaa kaloja ja muita eläimiä. Vesivoimalaitos voi aiheuttaa seuraavanlaisia vahinkoja (27):

—	fyysiset vammat törmäyksestä ohjaussiipiin taikka turbiinin juoksupyörään tai vaippaan

—	vauriot paineen vaihtelusta turbiinin läpi kulkiessa

—	välppään painautumisen tai puhdistuskoneiden aiheuttamat vahingot

—	ohijuoksutuksen voimakkaan virtauksen ja tulvaluukkujen rakenteiden aiheuttamat vauriot

—	saalistajille altistuminen suuntavaiston menettämisen vuoksi.

Kuolleisuusaste voi vaihdella yksittäisessä vesivoimalaitoksessa 0 prosentista 100 prosenttiin (28). Se riippuu pitkälti siitä, millaisia kaloja alueella esiintyy, miten vesivoimalaitos on rakennettu ja millaisia lieventäviä toimenpiteitä on toteutettu. Turbiineista johtuva kuolleisuus lisääntyy mitä enemmän roottorissa on siipiä, mitä nopeammin ne pyörivät ja mitä lähempänä siivet ovat toisiaan (Kaplan-turbiini). Kuolleisuus voi olla jopa 100 prosenttia kalojen kulkeutuessa korkean paineen voimaloiden turbiinien läpi (esim. Pelton-turbiini).

Lajien ja luontotyyppien siirtyminen ja häiriöt

Jokien rakennustyöt voivat häiritä tiettyjä lajeja ja niiden elinkiertoa Natura 2000 -alueilla ja niiden ulkopuolella. Tämä koskee erityisesti pohjaeläimistöä ja -kasvistoa, jotka ovat riippuvaisia veden hyvästä laadusta. Häiriöt voivat vaikuttaa lajien kykyyn lisääntyä, hankkia ravintoa, levätä, levittäytyä ja muuttaa tai vaeltaa.

Jos häiriöt ovat merkittäviä, ne voivat johtaa lajin häviämiseen alueelta ja siten elinympäristön käytön vähenemiseen tai heikentää lajin selviytymis- ja/tai lisääntymismahdollisuuksia. Harvinaisten ja uhanalaisten lajien tapauksessa jo pienillä ja tilapäisilläkin häiriöillä voi olla vakavia seurauksia lajin pitkän aikavälin selviytymismahdollisuuksille alueella. Tällaiset tilanteet ovat ristiriidassa luontodirektiivien lajien suojelua koskevien säännösten kanssa.

Vaikutukset maalla esiintyviin lajeihin ja luontotyyppeihin

Vesivoimalaitokset voivat vaikuttaa makean veden lajien ja luontotyyppien lisäksi myös maalla esiintyviin lajeihin ja luontotyyppeihin. Vaikutuksia voi aiheutua voimalaitoksen koko elinkaaren ajan sen rakentamisesta käytöstäpoistoon tai kunnostamiseen. Lajeihin ja luontotyyppeihin voivat vaikuttaa myös voimalaitoksiin liittyvät infrastruktuurit, kuten tiet, putkistot tai voimalinjat, joiden avulla vesivoimalaitos liitetään sähköverkkoon.

Luontotyyppien häviämisen, huononemisen tai pirstaloitumisen lisäksi rakennelmat voivat aiheuttaa maalajeille merkittävää häiriötä tai johtaa jopa yksilöiden kuolemaan. Esimerkiksi linnut voivat törmätä voimalinjoihin ja saada niistä sähköiskuja, ja tieliikenne voi häiritä merkittävästi niiden pesimäalueita. Tällaiset vaikutukset voivat olla erityisen vakavia erityisesti silloin, jos vesivoimalaitos ja siihen liittyvät infrastruktuurit sijaitsevat muuttoreittien varrella, petolintujen käyttämien kallioiden välissä kulkevissa kapeissa laaksoissa tai lähellä tärkeitä lintukosteikkoja.

2.4 Kumulatiiviset vaikutukset

Kuten ympäristön tilaa koskeva Euroopan ympäristökeskuksen raportti osoittaa, useimpien Euroopan jokien tila on huonontunut. Useimmissa joissa on saavutettu saturaatiopiste, eli ne eivät enää kestä uusia rakennustöitä tai muuta toimintaa ilman, että joen tila huononee entisestään merkittävästi. Tämän vuoksi kaikkien jokien ja erityisesti Natura 2000 -alueiden osalta on kiinnitettävä erityistä huomiota vesivoimalaitoksia koskevien ja muiden uusien toimien mahdollisten kumulatiivisten vaikutusten arviointiin.

Kumulatiivisten vaikutusten arvioiminen on tärkeää erityisesti lähes luonnontilaisten, etenkin pienten, jokien osalta, sillä ne ovat haavoittuvia hydromorfologisille muutoksille. Jo yksi tai kaksi pientä laitosta voi aiheuttaa liian suuria vaikutuksia, jotka ovat ristiriidassa vesipuitedirektiivin ja kahden luontodirektiivin oikeudellisten vaatimusten kanssa.

Kumulatiivisten vaikutusten arvioinnissa olisi otettava huomioon kaikki valuma-alueen vesivoimalaitokset ja muut rakenteet riippumatta siitä, sijaitsevatko ne Natura 2000 -alueilla vai niiden ulkopuolella. Voi nimittäin olla, että yksittäisellä vesivoimahankkeella ei ole merkittäviä vaikutuksia, mutta sen yhteisvaikutukset jo harjoitettavan toiminnan tai aiemmin hyväksyttyjen hankkeiden kanssa voivat olla merkittäviä.

Kumulatiiviset vaikutukset ilmenevät usein vasta ajan kuluessa. Tämän vuoksi arvioinnissa on tärkeää huomioida kaikki suunnitelmat ja hankkeet. Tämä koskee aiemmin hyväksyttyjä suunnitelmia ja hankkeita, joita ei ole vielä toteutettu tai saatu päätökseen, sekä jo olemassa olevia paineita ja uhkia. Tässä voi olla hyötyä vesipuitedirektiivin mukaisten vesienhoitosuunnitelmien ja Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien tiedoista.

On myös tärkeä huomata, että aiemmin hyväksytyt suunnitelmat tai hankkeet eivät ole peruste, joka puoltaisi muiden, myöhemmin ehdotettavien suunnitelmien tai hankkeiden hyväksymistä. Jos esimerkiksi vesivoimalaitoksen rakentamisesta ei aiheudu merkittäviä vaikutuksia ja se hyväksytään, tämä hyväksyntä ei tarkoita, että jatkossa myös muut vesivoimahankkeet hyväksyttäisiin. Vaikutus on itse asiassa päinvastainen: hankkeen hyväksyminen voi tarkoittaa, että joen kantokyky on saavutettu eikä se enää kestä uusien, pienienkään voimaloiden rakentamista.

Kumulatiivisten ja yhteisvaikutusten arviointi ei myöskään rajoitu saman alan saman tyyppisten suunnitelmien tai hankkeiden arviointiin. Arvioinnissa olisi nimittäin otettava huomioon myös kaikki muunlaiset suunnitelmat tai hankkeet, jotka voivat yhdessä tarkasteltavan suunnitelman tai hankkeen kanssa aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia. Mahdollisia kumulatiivisia vaikutuksia olisi arvioitava laadullisten perusteiden lisäksi myös lähtötilannetta koskevan luotettavan tiedon valossa. Kumulatiivisten vaikutusten arvioinnin olisi oltava olennainen osa yleistä arviointia eikä vain sivuhuomio arviointiprosessin lopussa.

Kumulatiivisten vaikutusten arvioinnissa on myös otettava huomioon joella jo olevat laitokset (niin sanottu esikuormitus) (29). Jos esimerkiksi suunnitteilla on uusi hanke uuden turbiinin käyttöönottamiseksi, sen vaikutusten arvioinnissa on huomioitava olemassa oleva vesivoimalaitos, vaikka se olisikin rakennettu vuosikymmeniä aiemmin. Jos kumulatiiviset vaikutukset ovat merkittävät, uutta hanketta ei hyväksytä.

Pieniä vesivoimalaitoksia koskevat suositukset, Saksan liittovaltion ympäristövirasto

Saksassa vesivoiman hyödyntämismahdollisuuksista on jo käytössä noin 80 prosenttia. Myös teknisiä mahdollisuuksia on hyödynnetty tehokkaasti. Tämä näkyy siinä, että tukiohjelmissa on tarjolla suhteellisen vähän tukea vesivoiman hyödyntämiseen. Vielä hyödynnettävissä olevat mahdollisuudet koskevatkin pitkälti pieniä, aiemmin hyödyntämättömiä ja käytännössä häiriintymättömiä vesimuodostumia. Mahdolliset ekologiset haittavaikutukset ovat kuitenkin Saksan harvoissa häiriintymättömissä, pienissä vesistöissä todennäköisesti huomattavia.

Makroekonomisessa kustannus-hyötyanalyysissä on myös osoitettu, että taloudelliset kustannukset voivat olla mittavat hyötyihin nähden. Mitä pienempi laitoksen kapasiteetti on ja mitä luonnontilaisempi vesistö on, sitä huonommat ovat kustannus-hyötyanalyysin tulokset. Taloudellisten arvioiden mukaan energiantuotannon kustannukset ovat kaikissa kolmessa tapauksessa – uudisrakentamisessa, laitoksen modernisoinnissa ja uudelleen käynnistämisessä – korkeammat kuin uusiutuvia energialähteitä koskevaan lakiin perustuvat maksut etenkin pienten, kapasiteetiltaan enintään 100 kW:n vesivoimalaitosten osalta. Tämän vuoksi sähköä on monissa tapauksissa vaikea tuottaa taloudellisesti, vaikka olosuhteet olisivatkin suotuisat.

Taloudellisten seikkojen arviointi osoittaa, että pienten vesivoimaloiden käyttökustannukset kattava tuki on makroekonomisesti kallis keino vähentää hiilidioksidipäästöjä, etenkin alle 100 kW:n laitosten tapauksessa. Kun otetaan huomioon ekologiset haitat, pienten vesivoimalaitosten lisähyödyntäminen ei ole ilmastonsuojelussa ensisijainen toimintatapa.

Voimassa olevien säännösten ja EU:n vesipuitedirektiivin vaatimusten perusteella on annettu seuraavat suositukset:

—	Jo rakennetuissa ja padotuissa vesistöissä suositaan sekundäärisessä käytössä pien- ja mikrolaitosten sijaan yleensä suuria vesivoimalaitoksia, koska ne ovat tehokkaampia. Vesivoimakapasiteetin rakentamisessa olisi kiinnitettävä huomiota näiden laitosten optimointiin.

—	Vesivoiman hyödyntäminen olisi kiellettävä lähes häiriintymättömissä vesistöissä tai vesistöissä, jotka on tarkoitus palauttaa luonnontilaan.

—	Pienten vesivoimalaitosten rakentaminen ja uudelleen käyttöönotto eivät aiheuta ongelmia jo olemassa olevien patorakennelmien yhteydessä, jos patoja ei voida purkaa. Näin on etenkin silloin, jos samalla voidaan parantaa ekologisia olosuhteita esimerkiksi mahdollistamalla uudelleen vapaa virtaus.

—

Käytöstä poistettujen laitosten avaamisessa uudelleen ja vesioikeuksien uudistamisessa olisi otettava voimakkaammin huomioon vesiensuojelunäkökohdat ja asetettava niitä koskevia ehtoja (esim. toimivat kalaportaat, rakenteellisesti taattu dynaaminen vähimmäisvirtaus ja äkkitulvien estäminen patojen alapuolella).

—

Uusien laitosten tapauksessa on pyrittävä välttämään vesistöjen patoamista veden johtamiseksi muualle. Laitosten rakentamisessa olisi valittava sellaisia menetelmiä, jotka ohjaavat käytetyn veden niin, että vesistön vapaa virtaus ja ominaisuudet säilyvät (esim. vedenotto sivulta vettä ohjaavan rakenteen avulla). Vaatimuksia on asetettava vähimmäisvirtaukselle ja turbiinien kaloille aiheuttamien vahinkojen ehkäisytoimille. Äkkitulvat padon alapuolella on kiellettävä.

Abstrakti lähteestä: Hydroelectric Power Plants as a Source of Renewable Energy – legal and ecological aspects, Umweltbundesamt, marraskuu 2003 http://www.umweltbundesamt.de/sites/default/files/medien/publikation/long/2544.pdf

2.5 Merkittävien ja merkityksettömien vaikutusten erottaminen

Kaikki vaikutustenarvioinnit aloitetaan määrittämällä vesivoimalaitoksen rakentamissuunnitelman tai -hankkeen vaikutuspiiriin todennäköisesti kuuluviin lajeihin ja luontotyyppeihin kohdistuvat vaikutukset. Tämän jälkeen on määritettävä, onko vaikutus Natura 2000 -alueen suojelutavoitteiden kannalta merkittävä. Merkittävyyden arviointi on tietenkin tehtävä tapauskohtaisesti. Siinä on huomioitava alueella esiintyvät lajit ja luontotyypit sekä hankkeen tarkat ominaisuudet ja hyödynnettävä vankkaa tieteellistä asiantuntemusta (ks. luku 5).

Muutamien yksilöiden menetys voi olla joidenkin lajien kannalta merkityksetöntä mutta voi aiheuttaa toisille lajeille vakavia seurauksia. Kannan koko, levinneisyys, levinneisyysalue, lisääntymisstrategia ja elinkaari vaikuttavat kaikki vaikutusten merkittävyyteen, joka vaihtelee Natura 2000 -alueesta toiseen, vaikka alueilla suojeltaisiinkin samoja lajeja. Lisäksi on otettava huomioon vaikutusten keskinäiset yhteydet. Maan käyttöönotto ei välttämättä ole itsessään merkittävää tietyn lajin kannalta, mutta yhdessä muiden joen luonnolliseen virtaukseen kohdistuvien merkittävien häiriötekijöiden kanssa sen vaikutukset voivat olla merkittävät.

Merkittävyyttä olisi arvioitava asianmukaisessa maantieteellisessä laajuudessa. Pitkiä matkoja kulkevien muutto- ja vaelluslajien, kuten lohen (Salmo salar), osalta tietyllä alueella aiheutuvilla vaikutuksilla voi olla lajille seurauksia suurella maantieteellisellä alueella (vesistöalueella). Paikallaan pysyvien laajalla alueella elävien tai erilaisia luontotyyppejä hyödyntävien lajien osalta mahdollisia vaikutuksia voi olla tarpeen arvioida paikallistason sijaan alueellisesti.

Natura 2000 -alueiden suojelutavoitteet ovat myös olennainen apu sen määrittelemisessä, onko merkittävien vaikutusten aiheutuminen todennäköistä. Tämä todetaan myös unionin tuomioistuimen asiassa Waddenzee antaman tuomion (30) 49 kohdassa: ”kun suunnitelma tai hanke, joka ei liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellinen, voi vaarantaa alueen suojelutavoitteet, sitä on pidettävä sellaisena, että se voi vaikuttaa merkittävästi alueeseen. Kyseinen riski on arvioitava erityisesti sen alueen, jota tämä suunnitelma tai hanke koskee, ominaisuuksien ja erityisten ympäristöolosuhteiden valossa.”

Asianmukaisen arvioinnin on perustuttava parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Tämä voi edellyttää asiaa koskevien kenttätutkimusten tai seurantaohjelmien toteuttamista jonkin aikaa ennen hanketta. Investoijien on kyettävä ennakoimaan tämä suunnitelmissaan ja varmistettava, että biologisen ja hydrologisen valvonnan avulla kerättävät tiedot sisältävät tietoa kaikista merkittävistä näkökohdista (elinkaari ja kausittainen vaihtelu). Tällaiset tutkimukset voivat joskus kestää useita vuosia, jotta niistä saadaan riittävästi tietoa lajien ja luontotyyppien elinkaaresta (ks. lisätietoa luvusta 5).

Merkittävyyden kynnysarvojen asettamista koskevat ohjeet Saksassa

Asianmukaisen arvioinnin keskeisin tehtävä on arvioida Natura 2000 -alueilla suojeltaviin lajeihin ja luontotyyppeihin kohdistuvien vaikutusten merkittävyyttä. Arviointi on kuitenkin ollut vaikeaa niin Saksassa kuin muissakin maissa, sillä siihen liittyy paljon subjektiivisuutta. Tämän vuoksi toimivaltaisilla viranomaisilla ei useinkaan ollut riittävää tieteellistä varmuutta voidakseen perustella suunnitelman tai hankkeen hyväksymistä tai epäämistä. Tämä tarkoitti myös sitä, että päätökset olivat alttiita valituksille. Puuttuakseen tähän ongelmaan ja varmistaakseen, että vaikutusten merkittävyyden arvioinnin käytännön toimintatavat olisivat yhtenäiset ja johdonmukaiset, Saksan liittovaltion luonnonsuojeluvirasto (BfN) teetti tutkimuksen, jonka tavoitteena oli tuottaa kaikkia Saksassa esiintyviä lintu- ja luontotyyppidirektiiveissä tarkoitettuja luontotyyppejä ja lajeja koskevat tieteellisesti testatut säännöt ja käytännöt (31). Tutkimushankkeessa laaditut ohjeet julkaistiin vuonna 2007.

Ohjeiden lähtökohtana on, että luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen pysyvää häviämistä Natura 2000 -alueelta tulisi pitää merkittävänä vaikutuksena. Tietyn asteista häviämistä voidaan kuitenkin pitää joidenkin luontotyyppien ja lajien kohdalla merkityksettömänä tietyissä olosuhteissa. Ohjeissa esitetään merkittävyyden arvioimiseen tieteellisesti määritetyt kynnysarvot ja perusteet, joissa huomioidaan sekä laadulliset että toiminnalliset näkökohdat, ei pelkästään määrällisiä arviointiperusteita.

Jotta vaikutus voidaan katsoa merkityksettömäksi, kaikkien seuraavien edellytysten on täytyttävä:

—	Luontotyypin tai lajien elinympäristön taikka tavanomaisten lajien keskeisten elinympäristöjen on pysyttävä muuttumattomina.

—	Alueen absoluuttisen määrällisen pienenemisen ohjearvot eivät ylity.

—	Alueen suhteellisen määrällisen pienenemisen täydentävä yhden prosentin arvo ei ylity.

—	Muiden hankkeiden kanssa yhteiset kumulatiiviset vaikutukset eivät ylitä niille asetettuja kynnysarvoja.

—	Kumulatiivisia vaikutuksia ei aiheudu suhteessa muihin seikkoihin.

Toisen alakohdan osalta määriteltiin seitsemän luontotyyppiluokkaa ja kahdeksan lajiluokkaa sekä niistä kullekin kynnysarvojen vaihteluvälit. Jokaiselle luokalle asetettiin kolmen asteisia kynnysarvoja. Saksassa esiintyy yhteensä 91 luontotyyppiä. Niistä 21:n osalta ei sallita lainkaan häviämistä, mutta muiden osalta jonkinlainen häviäminen voidaan katsoa merkityksettömäksi suhteessa kokoluokkaan ja asteeseen. Luontotyyppidirektiivin liitteessä II tarkoitetuista 53 lajista 16:lle ei ole määritelty alustavia kynnysarvoja. Sama koskee 20:ta lintudirektiivissä luetelluista 98 lajista. Tämä tarkoittaa, että mitään vaikutusta ei todennäköisesti hyväksytä. Kaikki asiakirjassa esitetyt päätelmät, luvut ja kynnysarvot on tarkoitettu ainoastaan ohjeiksi, eli jokainen asianmukainen arviointi edellyttää tapauskohtaista pohdintaa.

Ohjeet on niiden julkaisemisen jälkeen todettu asianmukaisiksi useissa saksalaisissa tuomioistuimissa, ja nykyään niitä sovelletaan koko maassa.

http://www.bfn.de/0306_ffhvp.html

Tšekki: asianmukaisen arvioinnin hyväksyttyjen asiantuntijoiden käyttämät asteikot

Asianmukaisen arvioinnin osana arvioidaan myös vaikutusten merkittävyyttä. Yksi siihen liittyvistä käytännön haasteista on merkittävyyden asteikko. Asiasta ei ole annettu säännöksiä, mutta pitkän käytännön kokemuksen perusteella Tšekissä suositellaan lain mukaisesti hyväksytyille asianmukaisen arvioinnin asiantuntijoille seuraavaa asteikkoa (32). Vaikutuksen merkittävyyttä arvioidaan suhteessa jokaiseen kyseisen alueen kohdeominaisuuteen eli sillä suojeltavaan lajiin tai luontotyyppiin. Jos jotakin ominaisuutta koskevan vaikutuksen arvoksi annetaan -2, katsotaan automaattisesti, että hanke vaikuttaa alueen koskemattomuuteen eikä sille voida myöntää lupaa 6 artiklan 3 kohdan mukaisessa menettelyssä.

Arvo	Termi	Kuvaus	Esimerkkejä
-2	Merkittävä haitallinen vaikutus	Merkittävä haitallinen vaikutus. Estää suunnitelman/hankkeen toteuttamisen. Häiritsee tai tuhoaa merkittävästi luontotyyppiä tai lajin kantaa taikka sen merkittävää osaa. Häiritsee merkittävästi luontotyypin tai lajin ekologisia tarpeita. Vaikuttaa merkittävästi lajin elinympäristöön tai luonnolliseen kehitykseen. Vaikutusta voidaan tietyissä olosuhteissa pienentää lieventävillä toimenpiteillä.	Vaikutukset katkaisevat anadromisten lajien vaellusreitit kutualueille. Uuden padon rakentaminen tuhoaa luontotyypin tulvimisen vuoksi. Veden johtamisesta johtuvat hydrologiset muutokset vaikuttavat merkittävästi lajin kantaan.
-1	Kohtalainen haitallinen vaikutus	Rajallinen/kohtalainen/merkityksetön haitallinen vaikutus. Ei estä suunnitelmaa/hanketta. Aiheuttaa kohtalaisen ongelmallisen vaikutuksen luontotyypille tai lajin kannalle. Häiritsee kohtalaisesti luontotyypin tai lajin ekologisia tarpeita. Vaikuttaa vähäisesti lajin elinympäristöön tai luonnolliseen kehitykseen. Vaikutus voidaan estää lieventävillä toimenpiteillä, mutta toimenpiteiden toteuttamista ei voida valvoa, ellei kansallisessa lainsäädännössä muuta vaadita.	Nykyaikaistaminen – kalojen kannalta vähemmän vahingollisen tekniikan käyttö ja kalateiden rakentaminen olemassa oleville esteille. Vaikutukset kohdistuvat vain pieneen osaan kantaa. Vaikutukset kohdistuvat ympäröivillä alueilla yleiseen luontotyyppiin.
0	Ei vaikutusta	Suunnitelmalla/hankkeella ei ole osoitettavissa olevaa vaikutusta.	Esiintymisalueen ulkopuolella.
+1	Kohtalainen myönteinen vaikutus	Aiheuttaa kohtalaisen suotuisan vaikutuksen luontotyypille tai lajin kannalle. Parantaa kohtalaisesti luontotyypin tai lajin ekologisia tarpeita. Saa aikaan kohtalaisen myönteisen vaikutuksen lajin elinympäristöön tai luonnolliseen kehitykseen.	Lyhytaikaissäännöstelyä harjoittavan jokivoimalaitoksen rakentaminen uudelleen ilman patoa.
+2	Merkittävä myönteinen vaikutus	Aiheuttaa merkittävän suotuisan vaikutuksen luontotyypille tai lajin kannalle. Parantaa merkittävästi luontotyypin tai lajin ekologisia tarpeita. Saa aikaan merkittävän myönteisen vaikutuksen lajin elinympäristöön tai luonnolliseen kehitykseen.	Vesivoimalaitoksen purkaminen.

3. ESIMERKKEJÄ HYVISTÄ KÄYTÄNNÖISTÄ VESIVOIMAN VAIKUTUSTEN LIEVENTÄMISEKSI JA YMPÄRISTÖN ENNALLISTAMISEKSI

3.1 Vesivoima ja jokien parhaan mahdollisen ekologisen tilan saavuttaminen

Kuten edellisessä luvussa todettiin, Euroopan joista vain harvat ovat suhteellisen luonnontilaisia, sillä jokiin on vuosien saatossa tehty fyysisiä muutoksia monista syistä, muun muassa vesivoiman hyödyntämiseksi. Tämän vuoksi uusien vesivoimalaitosten rakentamisen sijaan tulisi ensisijaisesti nykyaikaistaa jo olemassa olevia voimalaitoksia niiden ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi.

Vesivoimaloiden haitallisia vaikutuksia jokiekosysteemeihin ja ympäröiviin luontotyyppeihin ja lajeihin voidaan lieventää lukuisilla eri toimilla, jotka auttavat myös parantamaan jokien, luontotyyppien ja lajien suojelun tasoa. Tällaiset toimenpiteet ovat merkittävä osa vesipuitedirektiivin ja kahden luontodirektiivin tavoitteiden saavuttamista.

Lisäksi olisi pyrittävä mahdollisuuksien mukaan poistamaan käytöstä tehottomia ja vanhentuneita laitoksia ja poistaa niiden rakennelmat jokivesistöistä. On syytä huomata, että jos olemassa oleva laitos on huonontanut vesimuodostuman tilaa, joki on vesipuitedirektiivin mukaan oletusarvoisesti palautettava hyvään ekologiseen tilaan. Merkittäviä fyysisiä muutoksia voidaan tehdä vain, jos ne palvelevat jotakin oikeutettua tarkoitusta, jota ei voida saavuttaa muilla, ympäristön kannalta paremmilla keinoilla (lisätietoa varten ks. vesipuitedirektiivin 4 artiklan 3 kohta, jossa esitetään vaatimukset, jotka koskevat vesimuodostuman nimeämistä voimakkaasti muutetuksi tai keinotekoiseksi vesimuodostumaksi, ja tähän liittyvät ohjeet).

Vesivoimalaitosten teknisen uudistamisen ja ekologiseen ennallistamiseen tähtäävien toimenpiteiden mahdollisuuksia on arvioitava tapauskohtaisesti ottaen huomioon niiden kumulatiiviset vaikutukset. Se, millaisia ympäristötoimia voidaan toteuttaa, riippuu pitkälti paikallisista olosuhteista, kuten joen tilasta, muista jokeen kohdistuvista paineista ja olemassa olevista rakenteista sekä alueella esiintyvistä lajeista ja luontotyypeistä.

3.2 Natura 2000 -alueeseen haitallisesti vaikuttavia olemassa olevia vesivoimalaitoksia koskevat toimet

Natura 2000 -alueella tai sellaisen lähistöllä sijaitsevien taikka Natura 2000 -alueeseen kielteisesti vaikuttavien vesivoimalaitosten on aina oltava luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisia. Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 2 kohdassa asetetaan velvollisuus varmistaa, että alueen tila ei heikkene verrattuna aikaan ennen kuin se nimettiin Natura 2000 -alueeksi. Tämä tarkoittaa, että jäsenvaltioiden olisi toteutettava kaikki tarvittavat toimet, joita niiltä voidaan kohtuudella odottaa, varmistaakseen, etteivät luontotyypit tai lajien elinympäristöt heikkene ja/tai lajeille aiheudu merkittävää häiriötä.

Jäsenvaltioilla on siis lainsäädäntöön perustuva velvollisuus

—	selvittää uhkat ja paineet, joita vesivoimalaitoksista aiheutuu niille lajeille ja luontotyypeille, joiden vuoksi alue on nimetty suojelualueeksi

—	toteuttaa tarvittavat korjaavat toimenpiteet, jos nämä paineet johtavat suojelun kohteena olevien lajien tai luontotyyppien määrän pienenemiseen tai tilan huononemiseen.

Unionin tuomioistuin on vahvistanut vaatimuksen asiassa C-117/00 (33) (Owenduff) antamassaan tuomiossa, jossa se katsoi 6 artiklan 2 kohtaa rikotun, koska erityissuojelualueella ei ollut toteutettu asianmukaisia toimenpiteitä sen välttämiseksi, että sellaisten lajien elinympäristöt, joita varten erityissuojelualue osoitettiin, eivät huonone. Unionin tuomioistuin on selventänyt lintudirektiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 2 kohdan edellyttämiä oikeudellisia suojelujärjestelmiä useissa asioissa antamissaan ratkaisuissa (34). Niissä painotetaan, että oikeudellisen järjestelmän on oltava täsmällinen, johdonmukainen ja kattava ja sen avulla on voitava varmistaa kyseisten alueiden kestävä käyttö ja hoito sekä tehokas suojelu (C-293/07).

Tuomioistuin on katsonut rikkomuksiksi myös sellaiset tapaukset, joissa järjestelmä on ollut ”liian yleisluonteinen eikä koskenut nimenomaisesti kyseistä erityistä suojelualuetta tai sillä esiintyviä lajeja” (C-166/04), toteutetut toimenpiteet ovat olleet ”osittaisia ja hajanaisia toimenpiteitä, joista vain osa edistää kyseisten lintukantojen suojelua, mutta ne eivät muodosta yhtenäistä kokonaisuutta”, (C-418/04) tai erityisiin suojelualueisiin sovellettiin ”heterogeenisia oikeudellisia järjestelmiä, jotka eivät taanneet erityisille suojelualueille riittävää suojelua” (C-293/07). Tuomioistuin on myös katsonut, että pelkät hallinnolliset tai vapaaehtoiset toimenpiteet eivät ole riittäviä 6 artiklan 2 kohdan noudattamiseksi (C-96/98).

On syytä todeta, että luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 1 kohdassa edellytetään myös, että jäsenvaltioiden on toteutettava Natura 2000 -alueilla suojelutoimenpiteet, jotka vastaavat liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia alueilla. Tämä tarkoittaa, että vesivoimalaitosten on vastattava myös 6 artiklan 2 kohdan nojalla asetettuja kunnianhimoisia suojelutavoitteita, joissa ei tyydytä pelkästään estämään tilan huononemista. Ne olisi myös sisällytettävä vesienhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaan.

Vaikka se ei olekaan pakollista, luontotyyppidirektiivissä kannustetaan viranomaisia laatimaan Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmia tiiviissä yhteistyössä paikallisten sidosryhmien ja asianosaisten maanomistajien kanssa, jotta voitaisiin tunnistaa kutakin Natura 2000 -aluetta koskevat paineet ja uhkat sekä yhdessä määritellä niiden edellyttämät suojelutoimenpiteet.

Vesivoimalaitosten käyttäjien on tärkeää viestiä tehokkaasti viranomaisten ja/tai alueiden käytön ja hoidon suunnittelusta vastaavien elinten kanssa. Hyvä viestintä voi auttaa valitsemaan sellaisia toimenpiteitä, jotka tukevat sekä suojelutavoitteiden saavuttamista että vesivoiman tuotantoa.

3.3 Ekologisten lieventämis- ja ennallistamistoimien käyttöönotto

Olemassa olevien ja uusien vesivoimalaitosten ekologisia vaikutuksia voidaan vähentää monilla erilaisilla toimenpiteillä (35). Niillä voidaan lieventää mahdollisia vaikutuksia ennalta tai korjata jo tapahtuneita vahinkoja. Toimenpiteillä voidaan esimerkiksi

—	ennallistaa jokijatkumo ja kalojen vaellusreitti esimerkiksi poistamalla vanhoja tai käytöstä pois jääneitä rakenteita tai rakentamalla kalateitä

—	vähentää kalojen kuolleisuutta esimerkiksi asentamalla vedenottoaukoille välppiä ja käyttämällä erikoismuokattuja turbiineja

—

palauttaa riittävä, vaihteleva ekologinen virtaama (mukaan lukien heikkojen virtaamien voimistaminen, dynaamisten ja kalojen tarvitsemien virtausolojen varmistaminen ja virtaaman nopeiden muutosten lieventäminen) ja sedimenttien kulkeutuminen, jotka parantavat makean veden luontotyyppien rakennetta ja toimintaa.

Monenlaisilla toimenpiteillä voidaan myös aktiivisesti ennallistaa, yhdistää ja luoda uudelleen arvokkaita luonnollisia jokiluontotyyppejä sekä harvinaisten ja uhanalaisten lajien elinympäristöjä, jotta voidaan edistää joen ekologisen tilan parantamista vesipuitedirektiivin ja luontodirektiivien tavoitteiden mukaisesti. Se, millaisia toimenpiteitä valitaan, riippuu paljon kyseisen vesimuodostuman ekologisesta tilasta, kyseessä olevan vesivoimalaitoksen tyypistä, muista paineista ja uhkista sekä kokonaiskustannuksista ja mahdollisuuksista parantaa vesivoimalaitoksen tehokkuutta ja tuotantokapasiteettia.

Toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen olisi otettava käyttöön seurantajärjestelmä, jotta voidaan varmistaa, että toimilla on toivotut vaikutukset. Jos ei ole, puutteet olisi korjattava korjaavilla toimenpiteillä.

Lieventämisen, korvaamisen ja ekologisen ennallistamisen erot

Lieventävät toimenpiteet liittyvät suoraan todennäköisiin vaikutuksiin. Niiden toteuttaminen on osa hanketta tai viranomaisen asettama edellytys suunnitelman tai hankkeen hyväksymiselle. Ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti näiden toimenpiteiden tavoitteena on poistaa tai estää todennäköiset kielteiset vaikutukset taikka pienentää niitä sellaiselle tasolle, jolla ne eivät enää vaikuta alueen koskemattomuuteen. Hankkeeseen kuuluvilla vaikutuksia lieventävillä toimenpiteillä on varmistettava, että hetkellä, jolloin annetaan lupa hankkeen toteuttamiselle, ei ole mitään tieteelliseltä kannalta perusteltua epäilyä siitä, että kyseessä olevan alueen koskemattomuuden kannalta haitallisia vaikutuksia ei aiheudu (36).

Korvaavien toimenpiteiden tarkoituksena on korvata hankkeen aiheuttamat vahingot. Niitä voidaan harkita 6 artiklan 4 kohdan nojalla vain, jos suunnitelma tai hanke on hyväksytty erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä eikä vaihtoehtoja ole (ks. luku 5).

Ekologisen ennallistamisen toimenpiteet eivät välttämättä liity ympäristövaikutusten arviointiin. Niiden tavoitteena on parantaa huonontuneen joen ekologista tilaa vesipuitedirektiivin ja luontodirektiivien tavoitteiden mukaisesti.

Taulukko

Yleiskatsaus tavanomaisimmista toimenpiteistä veden varastoinnin vaikutusten lieventämiseksi

Hydromorfologiset muutokset

Suurin ekologinen vaikutus

Lieventävien toimien kohde

Toimenpidevaihtoehdot

Kalankulku ylävirtaan, vaellusmahdollisuudet heikentyvät tai vaellusreitti katkeaa

Kalat: vaellus- ja muiden jokikalojen kannat häviävät tai pienenevät

Kalankulku ylävirtaan

—

luiska

—

kalatie

—	ohituskanava

Kalankulku alavirtaan, vaellusmahdollisuudet heikentyvät tai vaellusreitti katkeaa

Kalat: vaellus- ja muiden jokikalojen kannat häviävät tai pienenevät

Kalankulku alavirtaan

—	kalojen kannalta vähemmän vahingolliset turbiinit

—

kalasulut

—	ohituskanava

—

kalatie

Keinotekoisesti erittäin heikko virtaama tai pitkäkestoinen heikko virtaama

Kasvi- ja eläinlajien esiintymisrunsauden pieneneminen;

kasvi- ja eläinlajiston koostumuksen muutokset

Heikko virtaama

—	virtaaman lisääminen

—	joen morfologian muuttaminen

Virtaaman häviäminen tai heikkeneminen siten, etteivät ne käynnistä tai ylläpidä kalojen vaellusta

Vaelluskalat häviävät tai vähenevät

Kalojen kulun edellyttämä virtaama

Taataan kalojen tarvitsema virtaama

Huuhtelun edellyttämän riittävän, vaihtelevan virtaaman häviäminen, heikkeneminen tai puuttuminen

Kalalajien ja selkärangattomien lajien runsauden vaihtelu/väheneminen

Vaihteleva virtaama

—	virtaaman passiivinen vaihtelu

—	virtaaman aktiivinen vaihtelu

Virtaaman äkillinen vaihtelu (ml. lyhytaikaissäännöstely)

Eläin- ja kasvilajien esiintymisrunsauden väheneminen uoman kuivumisen tai eläinten ja kasvien pois huuhtoutumisen vuoksi

Virtaaman äkillinen vaihtelu

—	säännöstelyaltaiden tasapainottaminen (sisäinen)

—	alakanavan uudelleen sijoittaminen

—	vaihtelunopeuden pienentäminen

—	joen morfologian muokkaaminen

—	säännöstelyaltaiden tasapainottaminen (ulkoinen)

Yleisten fysikaalis-kemiallisten olosuhteiden muuttuminen ylä- ja alajuoksulla (esim. lämpötila ja ylikyllästys)

Selkärangattomien ja kalojen yhteisöjen koostumuksen tai kasvun muutokset tai kalojen kuolleisuus

Fysikaalis-kemialliset muutokset

—	joustava vedenotto

—	useita vedenottokanavia

—	säännöstelyaltaan vedenkorkeuden hallinta

Jokijatkumo häiriintyy tai heikkenee sedimenttien kulkeutumisen kannalta ja siitä seuraavat muutokset pohjan laadussa

Kalojen ja selkärangattomien määrällinen väheneminen ja pohjan koostumus muuttuu

Sedimentin muutokset

—	joenuoman pinnan mekaaninen rikkominen

—	sedimentin poistaminen

—	uuden sedimentin tuominen (vedenottorakenteet)

—	uuden sedimentin tuominen (sääntelyaltaat)

—	sivueroosioprosessien ennallistaminen

—	sedimenttien kulkeutumista edistävien virtaamien käyttöönotto

Järven vedenkorkeuden äärimmäiset keinotekoiset muutokset, matalan veden ja rantavyöhykkeen luontotyyppien pieneneminen ja laadun heikkeneminen

Kasvi- ja eläinlajien esiintymisrunsauden pieneneminen;

lajiston koostumuksen muutokset

Järven vedenkorkeuden muuttuminen

—	vedenoton vähentäminen

—	sisäänvirtauksen lisääminen

—	lahtien luominen

—	rantojen / matalien vesien luontotyyppien hoitaminen

—	yhteydet sivujokiin

—	keinotekoiset kelluvat saaret

Rannan kuivuminen ja joen virtaaman hidastuminen – joen allastuminen

Kasvi- ja eläinlajiston koostumuksen muuttuminen (esim. suosii häiriöitä kestäviä lajeja / seisovan veden lajeja)

Jokien allastuminen (patoaminen)

—	ohitusuoma

—	säännöstelyaltaan vedenkorkeuden laskeminen

—	uoman luontotyyppien parantaminen

—	sivuttaisten yhteyksien muodostaminen uudelleen

Lähde: Muokattu ECOSTAT-työryhmän raportin ”Common understanding of using mitigation measures for reaching good ecological potential for heavily modified water bodies, part 2: Impacted by water storage” (37) taulukosta 3.

Vesivoimalaitoksissa kiinnitetään usein erityistä huomiota kaikkiin niihin erilaisiin tekniikoihin, joiden avulla voidaan ennallistaa tai helpottaa kalojen ja jokivesistöjen muun vesieläimistön liikkumista ylä- ja alavirtaan. Ala kehittyy jatkuvasti, ja erilaisia tekniikoita ja innovatiivisia ratkaisuja kokeillaan ja arvioidaan jatkuvasti. Menetelmät eivät kuitenkaan ratkaise kaikkia ongelmia.

On olemassa liian paljon esimerkkejä, joissa vaikutuksia on pyritty lieventämään rakentamalla kalateitä, jotka ovat kuitenkin osoittautuneet tehottomaksi tai jopa haitallisiksi niille kalalajeille, joiden avuksi ne on rakennettu. Tämä voi johtua siitä, että rakennelmat on suunniteltu huonosti tai ne eivät vastaa tarkoitustaan, tai siitä, että niissä ei ole huomioitu joen muiden, jo olemassa olevien esteiden kumulatiivisia vaikutuksia. Kalateiden epäonnistumisen syynä voi olla myös se, että rakennelmaa tai laitetta ei ole käytetty tai huollettu asianmukaisesti tai että sen toimivuutta ei ole seurattu millään tavalla.

Tämän vuoksi on tärkeää varmistaa, että kalatie tai mukautettu turbiini on alan viimeisimmän kehityksen ja vallitsevien hyvien käytäntöjen mukainen ja että sen tehokkuudesta kerätään tietoa luotettavalla seurantajärjestelmällä. Seurannan tulisi osoittaa, että laite mahdollistaa kaikkien jokilajien kulun ja että suurin osa (esim. 85 %) eläimistä selviää läpikulusta hengissä.

Kalateissä tulisi mahdollisuuksien mukaan suosia luonnonmukaisia ratkaisuja, koska yleensä kalatie toimii sitä paremmin, mitä luonnonmukaisempi se on. Sopivimman kalatien valinta (esim. pystyrakokalatie, ohitusuoma, kivistä rakennettu luiska tai kalahissi) riippuu merkittävästi paikallisista olosuhteista (esim. esteen korkeus, virtapaikan luonne ja ympäröivien alueiden käyttömahdollisuudet) ja edellyttää huolellista, tapauskohtaista selvitystä.

Myös turbiinit vaikuttavat kaloihin yleensä merkittävästi, mutta vaikutuksia voidaan joissakin tapauksissa pienentää tekemällä tiettyjä muutoksia turbiinin muotoon ja toimintatapaan. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että tällaisten mukautettujen turbiinien avulla voitaisiin taatusti välttää kalakuolemat tai että turbiini ei muodostaisi vaellusestettä. Toimivuutta on tässäkin yhteydessä arvioitava tapauskohtaisesti.

Kalateiden tai mukautettujen turbiinien suunnittelun tulisi perustua myös muualla jokivesistössä olevien esteiden kumulatiivisten vaikutusten arviointiin. Yhden kalatien rakentaminen esteitä täynnä olevaan jokeen voi olla sekä kallista että tehotonta. Tämän vuoksi parhaan korjaavan toimenpiteen valinnassa on tärkeää tarkastella strategisemmin kaikkia kyseisellä jokiosuudella olevia esteitä.

Kaikkia uusia rakenteita varten on myös laadittava säännöllinen huoltosuunnitelma. Kalateiden ja turbiinien toimivuus heikkenee keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, jos niitä ei huolleta riittävän säännöllisesti.

Milloin kalaportaat katsotaan riittäväksi lieventäväksi toimenpiteeksi?

Unionin tuomioistuimen arviointi Moorburgin hiilivoimalaa koskevassa asiassa C-142/16

Moorburgin hiilivoimala sijaitsee Hampurin satamassa Süderelben etelärannalla. Joki toimii tiettyjen luontotyyppidirektiivin liitteessä II lueteltujen kalalajien vaellusreittinä, ja sillä on sen vuoksi tärkeä tehtävä useiden sellaisten Geesthachtin padon (Saksa) yläpuolella sijaitsevien Natura 2000 -alueiden kannalta, joiden suojelutavoitteet käsittävät kyseiset lajit. Nämä alueet ulottuvat noin 600 kilometrin päähän voimalasta. Geesthachtin pato sijaitsee Elbe-joella Moorburgin voimalan ja Natura 2000 -alueiden välissä.

Moorburgin voimalan rakentamiseksi 30. syyskuuta 2008 annettua lupaa edelsi Saksan vesilainsäädännön mukainen ympäristövaikutusten arviointi. Arvioinnissa katsottiin, että lupa oli Natura 2000 -alueiden suojelutavoitteiden mukainen, koska toiminnanharjoittaja oli sitoutunut sijoittamaan toiset kalaportaat Geesthachtin padolle, noin 30 kilometrin päähän kyseisestä voimalasta. Tarkoituksena oli tasapainottaa Moorburgin voimalan jäähdytysjärjestelmän käytöstä johtuvia kalakuolemia. Voimalan jäähdyttäminen edellyttää huomattavien vesimäärien ottoa. Arvioinnin päätelmissä mainittiin lisäksi monivaiheinen seuranta, jonka tarkoituksena oli selvittää kalatien tehokkuus. Komission mukaan viranomainen oli katsonut virheellisesti, että kalaportaat ovat lieventävä toimenpide.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta:

”Varmistuakseen siitä, ettei Moorburgin voimalan rakennushanke vaikuta asianomaisten Natura 2000 -alueiden koskemattomuuteen, Saksan viranomaisten oli otettava huomioon kyseiseen rakennushankkeeseen sisällytetyt suojelutoimenpiteet. Tämän osalta on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ennalta varautumisen periaatteen soveltaminen [luontotyyppidirektiivin] 6 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanossa edellyttää, että toimivaltainen kansallinen viranomainen muun muassa ottaa huomioon kyseiseen hankkeeseen sisältyvät suojelutoimenpiteet, joiden tarkoituksena on välttää tai vähentää kyseiselle alueelle suoraan aiheutuvia haitallisia vaikutuksia, sen takaamiseksi, ettei hanke vaikuta suojelualueen koskemattomuuteen (… C-521/12 … C-387/15 ja C-388/15 …).

Käsiteltävässä asiassa on todettava, että – – kyseinen kalatie mahdollistaa unionin tuomioistuimelle toimitetun asiakirja-aineiston mukaan vaelluskalojen kantojen vahvistamisen, koska sen avulla kyseiset lajit kykenevät saavuttamaan nopeammin lisääntymisalueensa Elben keski- ja yläjuoksulla. Kantojen vahvistaminen kompensoi asiakirja-aineiston mukaan Moorburgin voimalan läheisyydessä tapahtuvat menetykset, minkä vuoksi kyseisestä voimalasta nähden jokea ylöspäin sijaitsevien Natura 2000 -suojelualueiden tavoitteisiin ei vaikuteta merkittävästi.

Vaikutusten arvioinnista ilmenee kuitenkin, että se ei sisällä lopullisia toteamuksia kalatien tehokkuudesta, vaan siinä tyydytään täsmentämään, että kyseiselle tehokkuudelle saadaan vahvistus vasta usean vuoden seurannan jälkeen .

On näin ollen todettava, että luvan myöntämishetkellä kalatie ei ollut luonteeltaan sellainen, että sillä olisi varmistettu – yhdessä muiden tämän tuomion 35 kohdassa mainittujen toimenpiteiden kanssa –, ettei ollut minkäänlaista perusteltua epäilyä siitä, ettei kyseinen voimala vaikuta alueen koskemattomuuteen [luontotyyppidirektiivin] 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla, vaikka sillä pyritään vähentämään merkittäviä vaikutuksia, joita Moorburgin voimalasta nähden jokea ylöspäin sijaitseville Natura 2000 -alueille suoraan aiheutuu.

Ennusteista, joihin vaikutusten arviointi perustui, on todettava, että Saksan liittotasavalta toimitti vuosia 2011–2014 koskevat tiedot 30.9.2008 annetun luvan myöntämisen jälkeen.

Tästä on palautettava mieleen, että hetkellä, jolloin annetaan lupa hankkeen toteuttamiselle, ei saa olla olemassa mitään tieteelliseltä kannalta perusteltua epäilyä siitä, että kyseessä olevan alueen koskemattomuuden kannalta haitallisia vaikutuksia ei aiheudu (tuomio 26.10.2006, komissio v. Portugali, C-239/04, EU:C:2006:665, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).”

Komissio katsoi myös, että Hampurin kaupunki myönsi luvan ottamatta huomioon Moorburgin voimalan vaikutusten arvioinnissa mahdollisia kumulatiivisia vaikutuksia, jotka liittyvät Geesthachtin pumppuvoimalaitoksen olemassaoloon. Geestachtin voimalaitos on ollut olemassa vuodesta 1958 lähtien, eikä siinä ole erityisiä laitteistoja kalalajien suojelemiseksi. Komission mukaan on merkityksetöntä, että Geesthachtin pumppuvoimalaitos perustettiin ennen luontotyyppidirektiivin täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymistä, koska kyseisen direktiivin 6 artiklan 3 kohdan säännökset eivät rajoitu yksinomaan suunnitelmiin ja hankkeisiin, jotka on hyväksytty tai saatettu päätökseen kyseisen määräajan päätyttyä.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa kansallisten viranomaisten edellytetään ottavan kumulatiivisten vaikutusten arvioinnin yhteydessä huomioon kaikki hankkeet, jotka yhdessä sen hankkeen kanssa, jota varten lupaa on pyydetty, ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi kyseisen direktiivin tavoitteisiin, vaikka ne edeltäisivät kyseisen direktiivin täytäntöönpanopäivää.

Hankkeista, jotka voivat Geesthachtin pumppuvoimalaitoksen tavoin aiheuttaa yhdessä vaikutusten arvioinnin kohteena olevan hankkeen kanssa huonontumista tai häiriöitä, jotka ovat omiaan vaikuttamaan joessa esiintyviin vaelluskaloihin, ja näin ollen asianomaisen alueen huonontumista, kun otetaan huomioon luontotyyppidirektiivin tavoitteet, on tehtävä luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohtaan perustuva vaikutusten arviointi.

http://curia.europa.eu/juris/liste.jsf?num=C-142/16

ICPDR:n tekninen asiakirja: toimenpiteet kalankulun turvaamiseksi poikittaisrakenteiden kohdalla

Asiakirjan tavoitteena on antaa Tonavan alueen maille tietoa olemassa olevista teknisistä ratkaisuista jokijatkumon palauttamiseksi kalojen vaellusta varten. Asiakirjassa tarkasteltiin kaikkia Tonavan yläjuoksun valuma-alueella annettuja ohjeita. Vertailussa todettiin, että ohjeet ovat rakenteeltaan ja sisällöltään yleisesti ottaen yhdenmukaiset ja että poikkeukset ovat useimmiten vähäisiä. Koska suurin osa ohjeista on saatavilla ainoastaan saksaksi, tämän asiakirjan tarkoituksena on antaa keskeisimmistä seikoista tietoa englanniksi.

https://www.icpdr.org/main/practical-advice-building-fish-migration-aids

3.4 Esimerkkejä vaikutusten lieventämisen ja/tai ekologisen ennallistamisen hyvistä käytännöistä

Seuraavassa käsiteltävät hyvien käytäntöjen esimerkit havainnollistavat, millaisia erilaisia vaikutusten lieventämiseen ja/tai alueiden ekologiseen ennallistamiseen tähtääviä toimia vesivoimalaitoksissa on toteutettu eri olosuhteissa.

Makean veden Natura 2000 -alueiden käyttö ja hoito Englannissa: vesivoima ja jokien erityisten suojelutoimien alueet

Natural England on Englannin Natura 2000 -alueita ja muita suojelualueita koskevasta lakisääteisestä neuvonnasta vastaava virasto. Se lähestyy suojeltuja makean veden alueita koskevaa päätöksentekoa luontotyyppien näkökulmasta mutta ottaa huomioon myös alueiden lajiston. Viraston tavoitteet perustuvat ekosysteemien luonnolliseen toimintaan, ja makean veden lajeja suojellaan aina mahdollisuuksien mukaan luonnollisten ekosysteemien luonteenomaisina osina.

Virasto tarkastelee suojeltuja makean veden luontotyyppejä kokonaisvaltaisesti. Tämä tarkoittaa, että jokiluontotyyppi (esim. luontotyyppidirektiivin liitteessä II mainittu ominaispiirre H3260: joet, joissa on Ranunculion fluitantis- ja Callitricho Batrachium -kasvillisuutta) kattaa koko jokikäytävän kaikkine pienine biotooppeineen. Kaikki luontotyypin luonnollisen toiminnan osat (virtausolot, luonnollinen morfologia ja sedimentin kulkeutuminen, vesikemia ja suoran biologisen paineen, kuten vieraslajien, puuttuminen) ovat olennainen osa kyseisen luontotyypin ominaispiirteen suhteen asetettuja tavoitteita. Osien luonnonmukaisuuden tavoitetasot vahvistetaan Yhdistyneen kuningaskunnan suojelualueita koskevissa ohjeissa. Luonnollisen toiminnan osiin kohdistuvia vaikutuksia torjutaan useilla erilaisilla suojelu- ja ennallistamistoimenpiteillä.

Toimintatapa muistuttaa monilta osin vesipuitedirektiivissä tarkoitettujen ekologista tilaa koskevien tavoitteiden periaatteita. Erot koskevat ennalta varautumisen astetta päätöksenteossa, luonnonmukaisen toiminnan suojelun ja aiemmin aiheutuneiden vahinkojen korjaamisen kunnianhimoisuutta sekä ekosysteemien luonnolliseen toimintaan kohdistuvien vaikutusten huomioimisen merkitystä. Toimintatapa vastaa myös makean veden ekosysteemejä koskevia ilmastonmuutokseen sopeutumisen periaatteita, joissa edellytetään keskittymistä luonnollisen toiminnan ennallistamiseen.

Englannin pintavesiverkostossa (ml. makean veden erityisten suojelutoimien alueet) on tuhansia uomiin rakennettuja rakenteita, jotka vaikuttavat merkittävästi joki- ja järviekosysteemien luonnolliseen toimintaan. Osa rakenteista on kookkaita, ja niistä aiheutuu mittavia ekologisia vaikutuksia. Lisäksi on lukuisia pieniä rakenteita, joilla on huomattavia kumulatiivisia vaikutuksia. Monet rakenteista liittyvät jo annettuihin vedenottolupiin, joista kaikkia ei välttämättä käytetä. Osa rakenteista on rakennettu vesivoimaa varten, mutta monet voitaisiin jälkikäteen muuttaa tarkoitukseen sopiviksi.

Englannissa on laadittu ennallistamissuunnitelmia, joiden tavoitteena on mahdollisuuksien mukaan poistaa erityisten suojelutoimien jokialueiden fyysisiä muutoksia luontotyyppien luonnollisen toiminnan palauttamiseksi. Kyseessä on kymmenen vuotta sitten käynnistetty kunnianhimoinen pitkän aikavälin ohjelma (Wheeldon ym. 2015). Lisäksi on ohjelmia, joilla pyritään lieventämään vedenotosta ja pilaantumisesta aiheutuvaa painetta sekä torjumaan vieraslajeja.

Natural England on antanut Englannin vesialan sääntelyviranomaisen (ympäristöviraston) kanssa yhteisen vesivoimaa koskevan lausunnon, jossa määritellään suojelualueita koskevat päätöksentekoprosessit. Lausunnossa todetaan, että on toteutettava ympäristöä koskevia varotoimia, huomioitava kumulatiiviset vaikutukset asianmukaisesti ja otettava päätöksissä huomioon kyseisellä alueella esiintyviä lajeja koskevat suojelutavoitteet ja ennallistamissuunnitelmat.

Jos uomaan rakennetun rakenteen poistaminen katsotaan Natura 2000 -alueella olevan joen ennallistamissuunnitelmassa mahdottomaksi tai jos sen katsotaan kestävän kauan, voidaan harkita vesivoiman tuotantoa (pysyvää tai väliaikaista). Rakennetta olisi kuitenkin muokattava niin, että se vaikuttaa mahdollisimman vähän luontotyypin luonnolliseen toimintaan. Rakenteen käytössä on myös noudatettava luonnollisia virtausoloja koskevia tavoitearvoja (ml. vedenoton vuoksi heikentyneiden virtausosuuksien kumulatiivisten vaikutusten rajoitukset). Englannin makean veden suojelualueiden tavoitteet ja luontotyyppien luonnollisen toiminnan palauttamiseen liittyvä ennalta varautuminen ja kunnianhimo, makean veden Natura 2000 -verkosto ei ole luontainen painopistealue vesivoiman rakentamiselle. Vaikka vesivoimaa voidaankin tietyissä paikallisissa olosuhteissa hyödyntää Natura 2000 -tavoitteiden mukaisesti, suojelualueiden ulkopuolinen pintavesiverkosto tarjoaa paremmat mahdollisuudet vesivoiman hyödyntämiseen.

Jos vesivoimalaitoksen rakentaminen Natura 2000 -alueelle on erityisen tärkeää mutta suojelutavoitteiden vastaista, voidaan vedota yleisen edun kannalta pakottaviin syihin. Vaihtoehtoiset, muihin uusiutuviin energialähteisiin perustuvat ja ympäristön kannalta vähemmän haitalliset ratkaisut ovat kuitenkin todennäköisesti vesivoimaa kustannustehokkaampia.

http://publications.naturalengland.org.uk/publication/5478339747774464?category=5605910663659520

Hallittu tulvittaminen Ebro-joen vesivoimaloissa (Espanja)

Hallittu tulvittaminen sallittiin Espanjan lainsäädännössä vuonna 2008. Siitä lähtien tulvittamista on harjoitettu Välimeren alueen joissa. Esimerkiksi Ebro-joen alajuoksulle (Koillis-Espanja) on laskettu hallitun tulvittamisen asteet ja tulvittamista on harjoitettu vuodesta 2002 lähtien joen säännöstelyyn käytettävien patojen avulla (Mequinenzan, Ribarrojan ja Flixin padot).

Tulvittamisen päätavoitteena on ollut makrofyyttikantojen hallinta ja sedimenttiaineksen kulkeutumisen parantaminen uomassa (Tena ym., 2013). Kolmen padon muodostama kokonaisuus rakennettiin vuosina 1948–1969, ja sen säännöstelyaltaiden tilavuus on yhteensä noin 1 700 hm3. Patojen rakentamisen tarkoituksena oli vesivoiman tuotanto, vesihuolto (mm. alajuoksulla olevalle ydinvoimalalle) ja tulvasuojelu.

Tulvavesien juoksuttamisesta vastasi vesivoimalaitoksen toiminnanharjoittaja (Endesa Generación S.A.), ja sitä valvoi Ebro-joen vesienhoitoalueesta vastaava viranomainen. Vesivoimalaitoksen toiminnanharjoittaja, vesialan viranomaiset ja tiedeyhteisö pääsivät vuonna 2002 yhteisymmärrykseen tulvavesien juoksuttamisesta. Siitä lähtien hallittua tulvittamista on tehty säännöllisesti, kaksi kertaa vuodessa (syksyllä ja keväällä). Vettä on tavanomaisesti juoksutettu noin 36 hm3 16 tunnin ajan. Juoksutushuippujen aikana vettä on juoksutettu 900–1 300 m3/s (kullakin padolla).

Tulvittamisen suunnittelua ja vaikutuksia alajuoksulla on seurattu ja käsitelty useissa tutkimuksissa (Batalla ym., 2006; Batalla & Vericat, 2009; Tena ym., 2013). Myös juoksutuksen kustannuksia on laskettu ja analysoitu. Tutkimusten mukaan keinotekoisten tulvien aiheuttaminen on maksanut vain pienen murto-osan markkinoille toimitetun sähkön tuotosta ja vuotuisesta kokonaistuotosta (0,17 % kummankin vuotuisen hallitun tulvan osalta) (Gómez ym., 2014).

Lähteet

Gómez, C.M., Pérez-Blanco, C.D., & Batalla, R.J. 2014. ”Tradeoffs in river restoration: Flushing flows vs hydropower generation in the Lower Ebro River, Spain”, Journal of Hydrology 518: 130–139.

Ranskan kansallinen vaelluskaloja koskeva puitestrategia

Ranskan joissa elää yksitoista diadromista kalalajia, jotka vaeltavat monimutkaisen elinkiertonsa aikana pitkiä matkoja meren ja makean veden alueiden välillä. Monia näistä lajeista, kuten sampea, lohta, pikkusilliä ja nahkiaista, suojellaan EU:n luontotyyppidirektiivin nojalla. Suojelutoimista huolimatta näiden kaikkien lajien tila on yhä epäsuotuisa niin Ranskassa kuin muuallakin EU:ssa.

Ranskan ekologiasta ja kestävästä kehityksestä vastaava ministeriö tunnusti lajien kohtaamien ongelmien laajuuden ja laati vuonna 2010 kansallisen vaelluskalojen suojelustrategian. Strategia on puitestrategia, jota päivitetään jatkuvasti. Siinä asetetaan useita yleistavoitteita, joita voidaan ajan mittaan muuttaa lajien elpymiskyvyn mukaan.

Koska vaelluskalakantojen suojeluun, käyttöön ja ennallistamiseen osallistuu ja näiden toimien vaikutuspiiriin kuuluu useita eri hallinnonaloja ja sidosryhmiä, alusta asti nähtiin paljon vaivaa sen eteen, että strategian laatimiseen otettiin mukaan kaikki asianosaiset. Tällä pyrittiin varmistamaan, että kaikki tukivat valittua toimintatapaa ja olivat valmiita edistämään strategian toteuttamista. Kestävän kehityksen ministeriö hyväksyi strategian virallisesti vuonna 2010, ja kaikki työhön osallistuneet antoivat sille tukensa.

Useissa Ranskassa laadituissa vesienhoitosuunnitelmissa (Schémas directeurs d'amenagement et de gestion des eaux, SDAGE) esitetään huomattavan paljon toimia alueilla esiintyvien vaelluskalojen tilanteen parantamiseksi kansallisen strategian mukaisesti.

Myös vuonna 2010 hyväksytty kansallinen jokijatkumoiden ennallistamissuunnitelma on olennainen osa vaelluskaloja koskevan kansallisen strategian toteuttamista. Suunnitelma sisältää viisi keskeistä toimea:

—	Laaditaan kansallinen luettelo60 000 esteestä, joilla on merkittäviä vaikutuksia vesiekosysteemien toiminnalle.

—	Määritellään painopistealueet kunkin vesistöalueen tasolla toteutettaville toimille (vihreää ja sinistä infrastruktuuria koskevan Grenelle-suunnitelman mukaisesti).

—	Tarkistetaan vesialan virastojen ohjelmia, jotta painopistealueiden ennallistamistoimiin on saatavilla tarvittavaa rahoitusta.

—	Annetaan vesialueista vastaaville poliiseille tehtäväksi valvoa kalojen vaellusta eniten haittaavia esteitä monivuotisen valvontaohjelman mukaisesti.

—	Arvioidaan ennallistamistoimien ympäristöhyödyt ja varmistetaan toimien vaikutusten tiivis seuranta.

Referenciel des obstables a L'ecoulement: une cartographe nationale des obstacles sur les cours d'eau: http://www.eaufrance.fr/referentiel-des-obstacles-a-l

Jokijatkumoiden ennallistaminen Itävallassa

Itävallan vesienhoitosuunnitelmassa todetaan, että pitkittäis- ja poikittaissuuntaisen jatkumon puute on yksi suurimmista maan jokiin kohdistuvista paineista. Suunnitelmassa todetaan, että vesipolitiikan puitedirektiivin mukainen hyvä ekologinen tila voidaan saavuttaa vain, jos vesilajit pääsevät vaeltamaan ja maa-aines kulkeutumaan joen alkupäästä joen suulle ja joesta kosteikkoihin. Jokijatkumot ovat tärkeitä myös kahden luontodirektiivin nojalla suojeltujen lajien ja luontotyyppien tilan elpymisen kannalta.

Pitkittäisen jatkumon palauttaminen on yksi suunnitelman ensisijaisista tavoitteista. Vuonna 2009 kartoitettiin alueita, joilta pitäisi ensisijaisesti poistaa vaellusesteitä. Tämän jälkeen on toteutettu useita jokien ennallistamishankkeita. Niistä moniin on saatu osa rahoituksesta EU:n LIFE-ohjelmasta. Tämä on auttanut varmistamaan, että ennallistamistoimet parantavat jokijatkumoa, tukevat vesipuitedirektiivin tavoitteita ja vaelluskaloja sekä edistävät suojelun tasoa joen varrella olevilla Natura 2000 -alueilla.

Vuonna 2011 toimet vietiin uudelle tasolle käynnistämällä mittava LIFE+-hanke laajan toimenpidekokonaisuuden toteuttamiseksi Tonavan Itävallan alueella kulkevissa osissa. Hankkeen nimi on ”LIFE+ Network Danube”, ja se on laatuaan suurin Itävallassa toteutettu hanke. Sen kokonaisbudjetti on 25 miljoonaa euroa. Hankkeen toteutuksesta vastaa Itävallan suurin sähköyhtiö VERBUND. Sitä tukevat ympäristöasioista vastaava liittovaltion ministeriö ja kalastusyhdistykset. Tavoitteena on jatkaa Tonavan aiemmissa LIFE-hankkeissa tehtyä työtä, jonka ansiosta on onnistuttu mahdollistamaan kalojen kulku Melk-, Pielach- ja Ybbs-joissa 20 kilometrin matkalla.

Hankkeessa toteutetaan Tonavan yläjuoksulla erilaisia toimia, joilla pyritään parantamaan joen yleistä ekologista tilaa ja noin 17:n luontotyyppidirektiivin nojalla suojellun kalalajin suojelun tasoa. Lisäksi joen varrella olevien neljän suuren Natura 2000 -alueen välille rakennetaan ekologisia askelkiviä, joiden odotetaan parantavan alueiden suojelun yleistä tasoa.

Tarkemmin määriteltynä Network Danube -hankkeessa pyritään ennallistamaan kalojen esteettömiä vaellusreittejä (vähintään 22 kilometriä) viidellä jokivoimalaitoksella Tonavan Itävallan alueella kulkevalla osalla. Tavoitteen saavuttamiseksi toteutetaan useita erilaisia ekologisia toimenpiteitä. Lisäksi näiden viiden voimalan säännöstelyaltaisiin rakennetaan uudelleen tärkeitä soraluontotyyppejä (sorapenkereitä ja -saarekkeita) ja ennallistetaan 500 metriä Tonavan haarajokia. Hankkeessa huomioidaan myös tulvasuojelu.

Yksittäisistä hankkeista keskustellaan parhaillaan aluetasolla, ja ne toimitetaan vastuuviranomaisten hyväksyttäviksi ennen toteutusta. Yksi hankkeista on Ottensheim-Wilheringin voimalaitoksen ohitusuoma, josta tulee Itävallan toistaiseksi pisimmät kalaportaat. Innbach-Aschach-kanavan kautta kulkevan 14,2 kilometrin ohitusreitin rakentaminen maksaa noin 8 miljoonaa euroa.

VERBUNDin perimmäisenä tavoitteena on mahdollistaa kalojen kulku koko Tonavan Itävallan läpi kulkevassa osuudessa (noin 352 km) vuoteen 2027 mennessä.

http://www.life-netzwerk-donau.at/de/

Hydromorfologisen ennallistamisen painopisteet Itävallassa

Hydromorfologiset paineet, kuten vedenotto, padot ja veden juoksutus, vaikuttavat huomattaviin osiin Itävallan vesimuodostumia. Tämä on suurin syy siihen, että kahdessa kolmasosassa jokia ei ole saavutettu vesipolitiikan puitedirektiivin edellyttämää hyvää ekologista tilaa (BMLFUW 2014). Itävallan tuoreimman vesienhoitosuunnitelman vuonna 2015 julkaistussa luonnoksessa asetetaan etusijalle jokien hydromorfologian parantaminen. Siinä painotetaan tarvetta toteuttaa laajamittaisia ympäristön elvyttämisohjelmia, jotta voidaan parantaa jokien rakennetta ja elvyttää voimakkaasti virtaavissa vesissä elävien kalalajien uhanalaisia kantoja. Dynaamisten tulvatasanteiden ja niiden rantavallien ennallistaminen auttaa parantamaan joen ekologista tilaa vesipuitedirektiivin mukaisesti mutta parantanee myös Natura 2000 -alueiden sekä niillä esiintyvien lajien ja luontotyyppien suojelun tasoa.

Mur-joen yläosa on määritetty yhdeksi painopistealueeksi, ja siihen onkin keskitytty useissa ennallistamishankkeissa, joista monia on rahoitettu osin EU:n LIFE-ohjelmasta (38). Hankkeiden ansiosta Mur-joen rakennetta on muutettu ja meandereja oikaistu. Rantojen vahvistamiseksi rakennettuja keinotekoisia rakennelmia on osittain poistettu yhteensä 4,7 kilometrin matkalta. Tämä mahdollistaa kalojen vapaan kulun joessa yli 90 kilometrin matkalla.

Joen seitsemän muun kohdan muokkaamista jatketaan toisessa LIFE-hankkeessa. Koko joen Itävallan halki kulkevalla osuudella (330 km) on kuitenkin yhä haasteena se, miten voidaan sovittaa yhteen yhtäältä vesipuitedirektiivin, Natura 2000 -alueiden ja tulvadirektiivin vaatimukset ja toisaalta tarve tuottaa uusiutuvaa energiaa. Ratkaistakseen ongelman viranomaiset ovat kuulleet sidosryhmiä ja laatineet uuden suunnitelman, johon sisältyy huolella laadittu aluejako, jossa alueet luokitellaan ekologisiksi painopistealueiksi, kompromissialueiksi ja alueiksi, joihin ei kohdistu erityisiä rajoitteita eikä etuja (pääasiassa joen keski- ja alaosissa). Suunnitelma on voimassa vuoteen 2022 asti. Siinä määritellään perusta toimille, joiden avulla voidaan noudattaa pakollisia energiatavoitteita mutta samalla ylläpitää tai parantaa joen ekologista tilaa EU:n ympäristölainsäädännön mukaisesti.

Kembs-hanke: ympäristönäkökohtien huomioiminen kuudessa suuressa vesivoimalaitoksessa, Ranska

Kembsin pato ohjaa vettä Grand Canal d'Alsace -kanaaliin, jonka varrella on neljä vesivoimalaitosta. Vanha Reini kulkee kanaalin rinnalla noin 50 kilometrin matkan padosta alavirtaan. Pengerpadot ovat vaikuttaneet jokeen merkittävästi 1800-luvulta lähtien. Koska Kembsin laitos vaikuttaa kolmeen maahan, joilla on erilaiset näkemykset ympäristöasioista, sähköyhtiö Électricité de France päätti noudattaa yhdennettyä lähestymistapaa ja pyrkiä ympäristön kannalta parempiin toimintatapoihin sen sijaan, että se pyrkisi ainoastaan tasapainottamaan vaikutukset ja niitä lieventävät toimet.

Toimintatavalla on saavutettu seuraavat tulokset:

—

Ekologinen virtaama on lisääntynyt merkittävästi: virtaus vaihtelee päivittäin säännöstelyaltaaseen tulevan luonnollisen virtauksen mukaan. Joelle rakennettiin uusi voimalaitos (8,5 MW, 28 GWh), jonka tarkoituksena on pienentää energiahäviötä ja varmistaa virtauksen päivittäinen sääntely Reinin vanhassa uomassa.

—	Geomorfologiset siirtymät ovat voimistuneet Reinin vanhassa uomassa. Tämä johtuu soran kulkeutumisesta uudelta voimalaitokselta ja alkuperäisen hallitun eroosion mallin toteuttamisesta.

—	Toimia on toteutettu kalojen vaelluksen turvaamiseksi (pitkittäis- ja sivuttaissuunnassa) ja kosteikkojen ennallistamiseksi.

Esimerkkejä ympäristötoimista:

—	Grand Canal d'Alsace -kanaalin ja Petite Camargue Alsaciennen kosteikon yhdistäminen: Kosteikko on suojelualue, joka muodostuu lampien ja pienten vesiväylien verkostosta. Ne on nyt yhdistetty uudelleen kanaaliin, ja alueiden välille on rakennettu kaksi uutta kalatietä.

—

Hallittu eroosio: Tässä innovatiivisessa mallissa hyödynnetään tulvien aiheuttamaa luonnollista eroosiota uuden kiviaineksen kuljettamiseksi Reinin vanhaan uomaan pengerpatojen purkamisen jälkeen. Liikkuvan sorapohjan ennallistaminen (yhdessä virtauksen vaihtelun kanssa) mahdollistaa kalojen kutemisen ja pioneerikasvillisuuden kasvun. Eroosion käynnistämisen edellyttämien kaivuiden vähimmäislaajuutta selvitettiin pienoismallin avulla.

—

Reinin vanhan sivujoen ja siihen liittyvän ympäristön ennallistaminen: Tämä mittava ennallistamishanke aloitettiin vuonna 2013. Siinä muutetaan 100 hehtaaria viljapeltoa ja palautetaan vanha 8 kilometrin sivujoki luonnontilaan. Alue kuuluu Petite Camargue Alsacienne -suojelualueeseen, joka on yksi hankekumppaneista.

Yhdennetyllä hankkeella on tehty vesivoimalaitoskokonaisuudesta ympäristöystävällisempi, vaikka ekologisen virtaaman parantaminen on johtanut sähköntuotannon hävikkiin (virtaama palautettu osittain uuden voimalaitoksen avulla).

http://alsace.edf.com/wp-content/uploads/2015/06/20150610-Renaturation-Kembs-EDF-PCA.pdf

Sedimentin kulkeutumisen aktivointi 11 vesivoimalaitoksen yhteydessä usean valtion alueella kulkevalla Ylä-Reinillä

Rein-joen Bodenjärven ja Baselin välinen 73 kilometrin osuus on padottu. Välimatkalla on vain kolme luonnontilaisempaa vapaasti virtaavaa osuutta. Sedimentin kulkeutuminen ja ainesten tasapaino on häiriintynyt joella pahasti paitsi pääuoman patojen vuoksi myös siksi, että maa-ainesta kulkeutuu suurimpiin sivujokiin hyvin vähän ja jokien rannat altistuvat eroosiolle mittavien kiviheitokerakennelmien vuoksi.

Yksittäisten vesivoimaloiden lupamenettelyt käynnistettiin vuonna 1990. Joenpohjan sedimentin kulkeutumiseen patojen ohi liittyviä ongelmia käsiteltiin menettelyissä vain kunkin lupa-alueen osalta. Sedimentin kulkeutuminen on kuitenkin selvästi laaja-alaisempi, koko vesistöaluetta koskeva kysymys. Jos vesivoimaloita on useita, ongelman ratkaiseminen edellyttää yhteistyötä.

Sveitsiläinen ympäristöjärjestö Rheinaubund teki vuonna 2006 aloitteen, jonka johdosta yhdentoista vesivoimalaitoksen löyhä yhteenliittymä Verband der Aare-Rhein-Kraftwerke -yhdistys (VAR) päätti muodostaa yhteisen työryhmän (PGG, Projekt-Gruppe Geschiebe) sekä käynnistää ja rahoittaa yhdessä toimivaltaisten viranomaisten kanssa (Sveitsin Bundesamt für Energie, BFE, ja Saksan Regierungspräsidium Freiburg, RPF) yleissuunnitelman Ylä-Reinin sedimentin kulkeutumisen aktivoimiseksi ja ympäristön elvyttämiseksi. PGG toimii hankkeessa ainoastaan neuvonantajana, mutta kansalliset ja alueviranomaiset pitävät yleissuunnitelmaa asiantuntijaselvityksenä.

Suunnitelma laaditaan seuraavasti: 1) PGG:n asiantuntijoiden ydinryhmä laatii hanketta koskevat kilpailutus- ja sopimusasiakirjat sekä vastaa yleissuunnitelman tieteellisestä ja teknisestä arvioinnista, 2) PGG:n eri sidosryhmien edustajista koostuva foorumi arvioi ydinryhmän prosessia ja laatii yleissuunnitelman, 3) kaikista asianomaisista sidosryhmistä koostuvalle PGG:n yleiskokoukselle tiedotetaan suunnitellusta hankkeesta ensimmäisessä työpajassa. Myöhemmin sille annetaan lyhyitä raportteja työn etenemisestä. Yleissuunnitelman lopullisesta versiosta sille tiedotetaan lopuksi järjestettävässä työpajassa.

Yleissuunnitelman tavoitteena on

—	laatia tieteellinen arviointi sedimentin kulkeutumisen luonnollisesta ja nykytilasta (eli ilman vesivoimalaitoksia ja niiden kanssa)

—	tuottaa tieteellistä perustason taustatietoa sedimentin kulkeutumismekanismeista ja niiden mallintamisesta

—	kuvata kaikki mahdolliset ja teknisesti toteutettavissa olevat toimenpiteet ja skenaariot, joilla voidaan parantaa sedimentin kulkeutumista ja kalojen elinympäristöjä patojen koko vaikutusalueella.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa vuosina 2007–2013 luotiin PGG:n organisaatio ja laadittiin yleissuunnitelma. Toista vaihetta johtavat Sveitsin ja Saksan viranomaiset. Sen aikana yleiskokous käsittelee suositeltujen yksittäisten toimien ja toimenpidekokonaisuuksien poliittista toteutettavuutta ja etsii ratkaisuja tiettyjen jatkotoimien toteuttamiseen. Toimet on luokiteltu ensisijaisuuden, ennallistamispotentiaalin, kustannus-hyötyanalyysin ja riskiarvioinnin perusteella.

Lisätietoa: www.energiedienst.de

Vesivoiman sertifiointiin tähtäävä EU:n CH2OICE-hanke: parempaa puhdasta energiaa

Syyskuusta 2008 helmikuuhun 2011 toteutetussa hankkeessa kehitettiin teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa oleva sertifiointimenettely tiukat ympäristövaatimukset täyttäville vesivoimalaitoksille. Hankkeen tavoitteena oli luoda vesipuitedirektiivin vaatimusten mukainen menettely, jota käytetään ympäristömerkin saaneille sähkötuotteille ja joka voidaan sisällyttää mahdollisimman pitkälti EU:n jo olemassa oleviin välineisiin, kuten EU-ympäristömerkkiä, EMAS-järjestelmää, ympäristövaikutusten arviointia ja kestävää energiaa koskevien toimien menettelyihin.

Hankkeessa kehitettiin markkinatuotteita koskevat toimintamenetelmät ja testattiin niitä sekä laadittiin ohjeet, joita rakennuttajat ja päättäjät voivat käyttää suunnittelu- ja lupamenettelyissä. Hankkeeseen osallistuivat seuraavat kumppanimaat: Italia, Slovenia, Ranska, Espanja ja Slovakia. Hankkeen odotetaan pitkällä aikavälillä edistävän vesivoiman tuotantoa Euroopassa, koska siinä keskitytään helpottamaan lupamenettelyjä ja ohjaamaan uusien voimaloiden rakennuttajia valitsemaan kestävämpiä ratkaisuja.

Hankkeen tuotokset

Hankekumppanit laativat yleiset menettelytavat vesipuitedirektiivin mukaiseen sertifiointiin. Niissä käsiteltiin kaikkia aiemman kokemuksen perusteella tärkeimpiä ongelmakohtia keskeisten sidosryhmien näkökulmista, sekä tehtiin strategisia valintoja (esim. valinta määrällisiin arvoihin, tavoitelähtöisyyteen ja hyviin käytäntöihin perustuvan toimintatavan välillä).

Italia ja Slovenia määrittelivät kumpikin kansallisen sertifiointimenettelyn, joka perustui kansallisten asiantuntijoiden ja sidosryhmien kuulemiseen. Maat myös testasivat kehittämäänsä menettelyä. Hankkeen päätteeksi menettely oli valmis sovellettavaksi markkinatuotteisiin.

Päättäjille ja vesivoimayhtiöille laadittiin ohjeet uusien, vihreiden vesivoimalaitosten sijoittelusta, rakentamisesta, käytöstä ja hoidosta. Ohjeet auttavat päättäjiä tunnistamaan nopeasti sellaiset laitokset, joilla ei ole minkäänlaisia vaikutuksia (esim. vähämerkityksellisiin keinotekoisiin vesimuodostumiin rakennettavat laitokset), ja ohjaavat päättäjiä ja voimalaitosten suunnittelijoita tuottamaan laitoksen arvioinnissa ja luvan myöntämisessä tarvittavat tiedot.

Espanjassa tehtiin selvitys, johon sisältyi etenemissuunnitelma tiukat ympäristövaatimukset täyttävien vesivoimalaitosten vapaaehtoisen sertifioinnin kehittämiseksi.

Hankkeessa ehdotettiin myös tapoja, joilla sertifiointi ja siitä todistava merkki voitaisiin sisällyttää osaksi jotakin jo olemassa olevaa menettelyä. Ehdotusten toteutettavuutta selvitettiin (analyysiä varten kerättiin mahdollisuuksien mukaan lausuntoja ja suostumuksia asianomaisilta toimijoilta) keskittyen erityisesti Italiaan ja Ranskaan.

https://ec.europa.eu/energy/intelligent/projects/en/projects/ch2oice

Sturgeon 2020: Tonavan sampikantoja koskeva strateginen ohjelma

Sammet ovat tärkeä osa Tonavan vesistöalueen ja Mustanmeren luonnonperintöä. Ne ovat erinomainen indikaattori siitä, onko veden ja luontotyyppien tila hyvä. Tällä hetkellä neljä kuudesta sampilajista on äärimmäisen uhanalaisia, yksi on vaarantunut ja yksi on kuollut sukupuuttoon. Kaikkia lajeja suojellaan EU:n luontotyyppidirektiivin nojalla.

EU hyväksyi kesäkuussa 2011 Tonavan aluetta koskevan strategian. Yksi sen tavoitteista (painopisteala 6) on seuraava: ”huolehditaan siitä, että venäjänsammen ja muiden kotoperäisten kalalajien populaatiot ovat elinkelpoisia vuoteen 2020 mennessä”. Vuotta myöhemmin, tammikuussa 2012, perustettiin venäjänsampea käsittelevä työryhmä, jonka tehtävänä oli selvittää, millaista yhteistyötä tavoitteen saavuttaminen edellyttää. Työryhmä toi yhteen sampiasiantuntijoita, kansalaisjärjestöjen edustajia sekä Tonavan kansainvälisen suojelukomission, Tonava-strategian ja kansallisen hallituksen edustajia.

Yksi työryhmän ensimmäisistä toimista oli laatia sampia koskeva Sturgeon 2020 -ohjelma, joka muodostaa puitteet yhteisille toimille. Sturgeon 2020 -ohjelmaa päivitetään jatkuvasti. Sen onnistuminen edellyttää mailta pitkän aikavälin sitoutumista ja täytäntöönpanokykyä, sillä se vaatii monimutkaista yhteistyötä hallituksilta, päättäjiltä, paikallisyhteisöiltä, sidosryhmiltä, tutkijoilta ja kansalaisjärjestöiltä.

Yksi selvä tapa edistää ohjelmassa ehdotettuja toimia on Tonavan vesienhoitosuunnitelma ja siihen liittyvä yhteinen toimenpideohjelma. Suunnitelman vuonna 2015 laaditun toisen version yhtenä visiona ja hoitotavoitteena on, että ”ihmisen toiminnan aiheuttamat esteet ja luontotyyppien puutteet eivät enää estä kalojen vaellusta ja kutua – sampilajit ja tietyt muut vaelluskalat pääsevät Tonavaan ja sen merkittäviin sivujokiin. Tonavan vesistöalueella esiintyy sampilajeja ja tiettyjä muita vaelluskaloja niiden historiallisilla levinneisyysalueilla, ja niiden kannat kykenevät pitämään itseään yllä.”

Tämä hoitotavoite pyritään saavuttamaan muun muassa seuraavien toimien avulla:

—	Määritetään kalateiden ja muiden jokijatkumoa mahdollistavien tai parantavien toimien lukumäärä ja sijainti. Toimet on toteutettava joka maassa vuoteen 2021 mennessä.

—	Määritetään toimet joen morfologian parantamiseksi ennallistamisen, suojelun ja parannustoimien avulla, ja määritetään toimien toteutuspaikat. Toimet on toteutettava joka maassa vuoteen 2021 mennessä.

—	Vältetään uusien kalojen vaellusta haittaavien esteiden rakentamista uusissa infrastruktuurihankkeissa. Jos estettä ei voida välttää, rakennushankkeeseen on jo suunnitteluvaiheessa sisällytettävä tarvittavia lieventäviä toimenpiteitä, kuten kalateitä.

—	Paikataan tietopuutteet, jotka liittyvät sampien ja muiden vaelluskalojen mahdollisuuksiin vaeltaa ylä- ja alavirtaan Iron Gate I & II -patojen kautta. Tähän liittyen kartoitetaan myös luontotyyppejä.

—	Jos selvitysten tulokset ovat myönteiset, tulisi toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet sekä tehdä Gabčíkovo-patoa ja Ylä-Tonavaa koskeva toteutettavuustutkimus.

Tonavan vesienhoitosuunnitelman mukaan vesistöalueelle rakennetaan vuoteen 2021 mennessä 140 kalatietä (ensimmäisen vesienhoitosuunnitelman jälkeen on rakennettu jo 120 kalatietä). Kalateissä hyödynnetään parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa, ja niiden on tarkoitus varmistaa, että sampien ja muiden kalalajien kaikenikäiset yksilöt voivat vaeltaa joessa. Lisäksi vuoden 2021 jälkeen on tarkoitus toteuttaa noin 330 lisätoimea joen esteettömyyden parantamiseksi (vesipolitiikan puitedirektiivin 4 artiklan 4 kohta).

http://www.dstf.eu

Garsin kalatie Inn-joella, Saksa

VERBUND rakensi Inn-joelle vuonna 2015 neljät kalaportaat. Portaat rakennettiin Feldkirchenin, Neuöttingin, Teufelsbruckin ja Garsin voimaloiden yhteyteen, ja kokonaisinvestointi oli 9,7 miljoonaa euroa. Rakennusmenetelmät valittiin kunkin alueen tarpeiden mukaan, ja niihin sisältyi erilaisia lieventäviä toimenpiteitä, kuten kutupaikkojen ja poikasten elinympäristöjen rakentamista ja sedimentin monipuolistamista. Kalaportaat auttavat alueen kotoperäisiä lajeja, kuten jokilohta, harjusta, jokibarbia ja nokkasärkeä, sekä muita vesiorganismeja kiertämään voimalaitokset.

Kalaporrasmallista sovittiin etukäteen luonnonsuojeluviranomaisten, Rosenheimin vesienhoitolautakunnan, paikallisten kalastusyhdistysten ja kalastusalan asiantuntijoiden kanssa. Patojen ylä- ja alajuoksuille on rakennettu useita keinotekoisia juoluoita ja kutupaikkoja, ja joen muokkausrakenteita on rakennettu uudelleen. Paikalliset viranomaiset ja kansalaisjärjestöt tukivat hankkeen suunnittelua ja toteutusta.

Seuraavien kymmenen vuoden aikana toteutettavan tieteellisen kalojen seurantatutkimuksen toivotaan osoittavan, että toimenpiteillä on ollut myönteinen vaikutus Inn-joen kalakantoihin. Alustavat havainnot ovat osoittaneet, että jokilohi on alkanut jälleen kutea Garsin voimalan läheisellä luonnonmukaisella kalatiellä. Tämä on merkittävä saavutus, sillä laji on hyvin harvinainen ja uhanalainen.

https://danubis.icpdr.org/system/files/shared/17_FRIK_VERBUND_Hydro%20Power%20GmbH_Ecological%20restoration%20measures%20at%20HP%20in%20AT.pdf

4. HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ YHDENNETYN SUUNNITTELUN PERIAATTEEN SOVELTAMISEEN VESIVOIMAN YHTEYDESSÄ

4.1 Yhdennetyn suunnittelun edut

Vaatimus sen varmistamisesta, että energian tuotanto ja kulutus perustuvat uusiutuviin energialähteisiin ja että kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään uusiutuvia energialähteitä koskevan EU:n direktiivin tavoitteiden mukaisesti, on merkittävä syy kehittää ja hyödyntää vesivoimaa ja muita uusiutuvia energialähteitä. Jäsenvaltioiden on kuitenkin myös täytettävä EU:n vesipuitedirektiivin ja luontodirektiivien tavoitteet, joilla pyritään varmistamaan, että Euroopan vesimuodostumien tila ei huonone entisestään ja että ne saavuttavat hyvän tilan (tai potentiaalin). Lisäksi tavoitteena on, että EU:n suojelemien lajien ja luontotyyppien suojelun taso olisi suotuisa koko EU:ssa.

Nämä haastavat tavoitteet voidaan saavuttaa parhaiten, kun kansallisissa uusiutuvaa energiaa koskevissa toimintasuunnitelmissa, vesienhoitosuunnitelmissa ja Natura 2000 -alueiden suojelutavoitteissa hyödynnetään strategista ja yhdennettyä suunnittelua (39).

Strateginen suunnittelu

—	tarjoaa oivan mahdollisuuden yhdistää vesi-, luonto- ja energiapolitiikan sekä muiden keskeisten politiikanalojen tavoitteet

—	mahdollistaa vesiympäristöä ja luonnonsuojelua koskevan strategisen suunnittelun yhdistämisen kansallisen uusiutuvaa energiaa koskevan politiikan suunnitteluun

—	mahdollistaa kaikkien kiinnostuneiden toimijoiden osallistamisen, mikä voi vähentää myöhempiä ristiriitoja ja turvata hankkeiden onnistumisen

—	mahdollistaa painopisteiden asettamisen suunnitteluprosessin aikana (esim. energia-asioita, luontoa ja vesienhoitoa koskevien painopisteiden tasapainottaminen)

—	auttaa yksinkertaistamaan ehdotettujen uusien vesivoimalaitosten lupamenettelyjä ja tekee niistä rakennuttajien kannalta avoimempia ja paremmin ennakoitavia

—	mahdollistaa hankkeiden ympäristön kannalta parhaiden vaihtoehtojen ja yleisen edun kannalta pakottavien syiden huolellisen arvioinnin

—	antaa rakennuttajille etukäteen tietoa siitä, millä maantieteellisellä alueella luvan saaminen on todennäköisintä, sillä suunnittelussa määritellään parhaiten ja huonointen soveltuvat alueet

—	perustuu toimintapolitiikoihin ja arviointiperusteisiin, joiden avulla voidaan hallita vesivoimalaitosten kumulatiivisten vaikutusten riskiä

—	tarjoaa vesienhoitosuunnitelmien laatimisen yhteydessä mahdollisuuden yhdistää vesivoimalaitosten rakentamista koskevan strategisen suunnittelun, vesiympäristöä koskevien tavoitteiden asettamiseen ja asiaan liittyvien Natura 2000 -alueiden suojelutavoitteiden huomioimisen.

Tässä luvussa tarkastellaan eri tapoja hyödyntää yhdennettyä suunnittelua niin, että luontotyyppeihin ja lajeihin mahdollisesti kohdistuvat haittavaikutukset voidaan ottaa huomioon jo suunnitteluprosessin alkuvaiheessa. Luvussa 5 käsitellään luontodirektiiveissä asetettuja vaatimuksia suunnitelma- tai hanke-ehdotuksen oikeudellisesta arvioinnista. Tällainen arviointi on yleensä tehtävä vasta paljon myöhäisemmässä vaiheessa ja silloinkin vain, jos suunnitelmalla tai hankkeella on merkittävä (kielteinen) vaikutus.

Jos vesivoimalaitoksen rakentamista koskevaan strategiseen suunnitelmaan sisältyy jokin merkittävä alueidenkäyttöä koskeva osio, kuten mahdollisten rakennusalueiden määrittely, myös sitä on arvioitava luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna suunnitelmana. Tällöin voidaan 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti pyrkiä lieventämään vesivoiman rakentamisen mahdollisia vaikutuksia Natura 2000 -verkostoon ohjaamalla hankkeita pois alueilta, joilla rakennushankkeen tavoitteet ja Natura 2000 -alueen suojelu ovat todennäköisesti ristiriidassa.

Yhdennetyn strategisen suunnittelun merkitystä painotetaan myös vuonna 2012 hyväksytyssä EU:n suunnitelmassa Euroopan vesivarojen turvaamiseksi: ”– – 4 artiklan 7 kohdan yhteydessä vesivoiman kehittämiseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. – – Nykyisten laitosten kunnostaminen ja laajentaminen olisi asetettava etusijalle verrattuna uusiin laitoksiin, joista olisi laadittava vesistöaluekohtaiset strategiset arvioinnit ja joille olisi valittava energian tuotannon ja vähäisimpien ympäristövaikutusten suhteen optimaalinen sijainti.”

On selvää, että yhdennetty suunnitteluprosessi edellyttää asianomaisilta viranomaisilta suurempaa alkuinvestointia. Näyttö kuitenkin osoittaa, että yhdennetty suunnittelu voi pitkällä aikavälillä hyödyttää merkittävästi kaikkia asianosaisia niin energia-alan tavoitteiden kuin vesipolitiikan puitedirektiivin, Natura 2000 -alueiden tavoitteiden ja muidenkin etujen näkökulmasta. Nämä hyödyt ovat usein paljon alussa vaadittavaa lisäinvestointia suuremmat.

Yhdennettyä strategista suunnittelua tulisi tehdä monin eri tavoin ja suunnitteluprosessin eri vaiheissa. Suunnittelua voivat tehdä niin viranomaiset kuin rakennuttajatkin riippuen siitä, mikä on eri vaiheissa tarpeen. Yhdennettyä suunnittelua tulisi hyödyntää erityisesti seuraavissa tilanteissa:

—

Valitaan uusiutuva energialähde, jonka avulla pyritään saavuttamaan uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin tavoitteet ja joka on ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Vaihtoehtoisten ratkaisujen selvittämistä edellytetään sekä vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitetussa poikkeusmenettelyssä että luontotyyppidirektiivin 6 artiklassa tarkoitetussa asianmukaisessa arvioinnissa. Vaihtoehtojen selvittäminen on kuitenkin aivan yhtä tärkeää myös strategisen suunnittelun vaiheessa tai laadittaessa kansallisia tai alueellisia uusiutuvan energian suunnitelmia.

—

Määritetään paikat, jotka soveltuvat parhaiten vesivoiman tuotantoon. Sijaintien tulee olla sopivia sekä energiantuotannon että ympäristön kannalta. Yhdennetty strateginen suunnittelu auttaa myös tunnistamaan ne alueet, joilla on suuri vaara aiheutua merkittäviä vaikutuksia ja joille ei sen vuoksi todennäköisesti myönnetä lupaa vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitetun poikkeusmenettelyn nojalla tai luontotyyppidirektiivin 6 artiklassa tarkoitetun asianmukaisen arvioinnin nojalla. Kun tällaisia riskejä arvioidaan tai biodiversiteetin herkkyyttä kartoitetaan jo suunnitteluprosessin alkuvaiheessa, voidaan välttää tai vähentää kyseiseen alueeseen mahdollisesti liittyviä ristiriitoja rakennusprosessin myöhemmässä vaiheessa, jolloin taloudelliset resurssit on jo sidottu ja liikkumavaraa on vähemmän. Toimintatapa hyödyttää myös rakennuttajia, sillä se tekee sääntely-ympäristöstä avoimemman ja vakaamman. Tämä puolestaan antaa rakennuttajille enemmän varmuutta siitä, kuinka todennäköisesti heidän suunnitelmansa hyväksytään.

EU:n vesialan johtajien lausunto vesivoimalaitosten rakentamisesta vesipuitedirektiivin mukaisesti, 2010

EU:n vesialan johtajat antoivat vuonna 2010 lausunnon ”Hydropower development under the WFD” (40), jossa esitetään tiivistettynä yhteistä täytäntöönpanostrategiaa (CIS) koskeneen prosessin aikana sovitut keskeiset periaatteet ja suositukset. Lausunto perustui pääasiassa vesipuitedirektiiviä koskevaan toimintapoliittiseen CIS-asiakirjaan (41), ympäristötavoitteita koskevia poikkeuksia käsittelevään CIS-ohjeasiakirjaan nro 20 (42) sekä vesipuitedirektiiviä ja vesivoimaa koskeneen ensimmäisen CIS-työpajan päätelmiin (43).

—	Olisi kehitettävä esisuunnittelumekanismeja, joissa nimetään sellaiset alueet, joille ei saa rakentaa uusia vesivoimalaitoksia. Alueiden määrityksen tulisi perustua eri toimivaltaisten viranomaisten, sidosryhmien ja kansalaisjärjestöjen vuoropuheluun.

—	Jotta uusia alueita tarvittaisiin mahdollisimman vähän, vesivoimakapasiteetin kasvattamista voitaisiin tukea nykyaikaistamalla ja päivittämällä olemassa olevia infrastruktuureja.

—

Vesivoimalaitosten rakentamisen yhteydessä olisi myös parannettava veden ekologista tilaa, asetettava uusille tai nykyaikaistetuille laitoksille selkeät ekologiset vaatimukset ja parannettava toimintaedellytyksiä. Kaikissa uusissa vesivoimalaitoksissa tulisi olla muun muassa kalatiet, ja niiden tulisi mahdollistaa ekologisen virtaaman vähimmäistaso.

—

Hankkeen kustannukset ja hyödyt on arvioitava, jotta voidaan arvioida, ovatko uusien muutosten hyödyt suuremmat kuin edut, joita ympäristölle ja yhteiskunnalle koituu vesimuodostuman tilan huononemisen estämisestä tai sen tilan palauttamisesta hyväksi. Arvioinnin tekeminen ei kuitenkaan edellytä, että kaikki kustannukset ja hyödyt olisi voitava määrittää rahallisesti tai edes määrällisesti.

—	Hankkeen koko ei vaikuta siihen, sovelletaanko 4 artiklan 7 kohtaa. Olennaista on arvioida, huonontaako tietty hanke vesimuodostuman tilaa. Tämä tarkoittaa, että 4 artiklan 7 kohtaa voidaan soveltaa minkä kokoiseen hankkeeseen tahansa.

—

Valitaan, kunnostetaanko olemassa olevia vesivoimajärjestelmiä vai rakennetaanko uusi vesivoimalaitos. Kuten edellä todetaan, valinnassa on otettava huomioon monia seikkoja, kuten vesimuodostuman tila vesipuitedirektiivin, lintudirektiivin ja luontotyyppidirektiivin mukaisesti arvioituna sekä tavoite hyvän ekologisen tilan tai suotuisan suojelun tason saavuttamisesta. Joen tilan arvioinnin ja Natura 2000 -alueen suojelutavoitteiden avulla saadaan myös selville, missä määrin joki kestää uusia rakennushankkeita ilman, että vesimuodostuman tila huononee tai että rakennushankkeet vaikuttavat yhden tai useamman Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen.

—

Valitaan asianmukaisin hankesuunnitelma, jossa mahdolliset vaikutukset otetaan huomioon alusta lähtien ja jonka ensimmäisiin suunnitelmiin on sisällytetty lieventäviä toimenpiteitä, joilla ennalta ehkäistään hankkeen lopullinen vaikutus vesiympäristölle ja erityisesti Natura 2000 -alueelle tai ainakin vähennetään sitä. Vesivoimalaitoksia ja muita hankkeita koskevat suunnitelmat tai hankkeet on perinteisesti suunniteltu niin, että suunnitelma tai hanke suunnitellaan ensin sen omista lähtökohdista käsin ja laajemmat ympäristö- ja muut näkökohdat otetaan huomioon vasta myöhemmin. Tämä johtaa kuitenkin usein siihen, että mahdolliset ristiriidat huomioidaan suunnitteluprosessissa vasta melko myöhään, jolloin liikkumavaraa on vähemmän. Käytännössä se tarkoittaa myös, että hankkeesta tai suunnitelmasta vastaavien tahojen ja ympäristöasiantuntijoiden vuorovaikutus on hyvin vähäistä ennen hankkeen asianmukaista arviointia.

Jos ympäristövaikutusten arviointi tehdään vasta sitten, kun suunnitelmat ovat jo pitkällä, siinä keskitytään usein vain vahinkojen rajoittamiseen. Tämä tarkoittaa, että onnistumista ei voida taata, vaikka luontotyyppidirektiivissä säädettyjä ja muita arviointisääntöjä noudatettaisiin tarkasti. Jos hankkeet ja suunnitelmat valmistellaan perinteisen kaavan mukaan, voidaan kuulemisvaiheessa joutua käymään pitkiä keskusteluja kaavoitusviranomaisten, muiden eturyhmien ja kansalaisjärjestöjen kanssa, mikä puolestaan voi viivästyttää suunnitteluprosessia merkittävästi ja kasvattaa kustannuksia.

Yhä useammat infrastruktuurihankkeiden suunnittelijat tiedostavat nämä vaikeudet ja ovat alkaneet soveltaa hankkeiden suunnittelussa yhdennettyä lähestymistapaa. Siinä otetaan jo alusta alkaen huomioon sekä infrastruktuurin että alueen ympäristön tarpeet, ja ne huomioidaan alustavassa hankesuunnitelmassa muun jokeen liittyvän maankäytön rinnalla. Toimintatapa lisää myös suunnitteluprosessien vuorovaikutteisuutta ja avoimuutta sekä kannustaa ekologeja ja muita sidosryhmiä avustamaan hankkeita ja antamaan niille oman panoksensa alusta lähtien.

Vesivoiman kestävyyden arviointikäytäntö

Vesivoima-alan kansainvälisen järjestön International Hydropower Associationin vetämässä Hydro4LIFE-hankkeessa pyritään tukemaan vesivoiman kestävyyttä koskevan arviointikäytännön toteuttamista. Arviointikäytäntöä (Hydropower Sustainability Assessment Protocol) koskevissa asiakirjoissa esitetään menetelmä, jonka avulla vesivoimahanketta voidaan arvioida 20:n ympäristöseikkoja sekä yhteiskunnallisia, teknisiä ja taloudellisia näkökohtia koskevan osa-alueen suhteen. Se antaa hallituksille, kansalaisyhteiskunnalle, rahoituslaitoksille ja vesivoima-alalle yhteisen kielen kestävyysnäkökohtien arviointiin ja niistä keskustelemiseen. Arviointikäytäntö on Hydropower Sustainability Assessment Forumin ahkeran työn tulos. Foorumi on maailmanlaajuinen elin, jossa ovat edustettuina yhteiskunnalliset ja ympäristöalan kansalaisjärjestöt, hallitukset, pankit ja vesivoima-alan yritykset.

Arviointi kattaa hankkeen kaikki vaiheet: alkuvaiheen, valmistelun, toteutuksen ja laitoksen käytön. Kukin hanke pisteytetään 20:n eri aihealueen suhteen. Pisteasteikko on 1–5 (5 vastaa toimivaksi osoitettua hyvää käytäntöä). Yksi aihealueista koskee biodiversiteettiä ja vieraslajeja. Hankkeen valmistelun aikana kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin:

—	ekosysteemiarvot

—	luontotyypit

—	erityiskysymykset, kuten vesistöalueen, säännöstelyaltaan ja alajuoksun uhanalaiset lajit ja kalatiet sekä

—	suunnitellun hankkeen mahdolliset haitallisiin vieraslajeihin liittyvät vaikutukset.

http://www.hydrosustainability.org/Protocol/The-Protocol-Documents.aspx

Vesivoiman kestävä hyödyntäminen Tonavan vesistöalueella: Tonavan kansainvälisen suojelukomission (ICPDR) laatimat periaatteet

Tonavan vesistöalueen maiden ministerit pyysivät vuonna 2010, että ympäristönäkökohtien huomioimiselle vesivoiman hyödyntämisessä laadittaisiin ohjaavat periaatteet. Tavoitteena oli varmistaa tasapainoinen ja yhdennetty kehitys ja se, että mahdolliset eturistiriidat voidaan käsitellä jo heti alkuvaiheessa. Periaatteet määriteltiin laajan ja osallistavan menettelyn avulla. Siihen osallistui energia- ja ympäristöhallintojen, vesivoima-alan, kansalaisjärjestöjen ja tiedeyhteisön edustajia. Tonavan kansainvälinen suojelukomissio hyväksyi vuonna 2013 periaatteet, joissa annetaan seuraavat keskeiset suositukset:

Vesivoimalaitosten kestävän rakentamisen yleiset periaatteet

Vesivoimalaitosten rakentamisessa on noudatettava kestävyyden periaatteita ja huomioitava ympäristöä, yhteiskuntaa ja taloutta koskevat seikat tasavertaisesti.

Vesivoiman ja muun uusiutuvan energian tuotannon tulisi olla osa kokonaisvaltaista energiapolitiikkaa (kansallinen energiasuunnitelma, mukaan lukien uusiutuvaa energiaa käsittelevät toimintasuunnitelmat). Hyödyntämättömät energiantuotannon, energiansäästön ja energiatehokkuuden parantamisen mahdollisuudet ovat tärkeitä seikkoja, ja ne tulisi ottaa lähestymistavassa huomioon.

Jotta voidaan varmistaa vesivoimalaitosten rakentamisen kestävyys ja tasapainottaa erilaiset yleiset edut, näiden koko vesistöalueen ohjaavien periaatteiden pohjalta tulisi laatia kansalliset tai alueelliset vesivoimastrategiat. Niissä tulisi ottaa huomioon vesivoimainfrastruktuurin eri käyttötarkoitukset (esim. tulvasuojelu ja vesihuolto) ja ympäristövaikutukset (ml. kumulatiiviset vaikutukset).

Yleisiä etuja on puntaroitava kansallisella tai alueellisella tasolla avoimesti, jäsennellysti ja toistettavissa olevalla tavalla, joka perustuu arviointiperusteisiin ja asiaa koskevaan tietoon. Yleisön osallistuminen päätöksentekoprosessiin tulisi mahdollistaa jo varhaisessa vaiheessa.

Uusiutuvan energian tuotantoa ei itsessään yleensä pidetä yleisen edun kannalta pakottavana syynä. Vesivoimahankkeelle ei siis automaattisesti ole yleisen edun kannalta pakottavaa syytä pelkästään siksi, että laitoksen avulla tuotetaan uusiutuvaa energiaa. Jokainen tapaus on arvioitava siihen liittyvien seikkojen perusteella ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Vesivoimahankkeen vaikutuspiiriin kuuluvien kansalaisten, kansalaisryhmien, muiden asianosaisten tahojen ja kansalaisjärjestöjen osallistuminen on tärkeää suunnitteluprosessien onnistumisen kannalta. Se on tärkeää myös, jotta uusien vesivoimahankkeiden käytännön toteutuksesta voidaan saavuttaa yhteisymmärrys ja niille voidaan saada hyväksyntä.

Vesivoimalaitosten rakentamisessa on otettava huomioon ilmastonmuutoksen vaikutus vesiekosysteemeihin ja vesivaroihin (jokiluontotyyppien sietokyky sekä virtauksen määrä ja kausivaihtelu).

Olemassa olevien vesivoimalaitosten tekniset uudistukset ja ekologinen ennallistaminen

Olemassa olevien vesivoimalaitosten teknistä nykyaikaistamista tulisi edistää, jotta niillä voitaisiin tuottaa enemmän energiaa. Tällaiset parannukset ovat ympäristöystävällisin tapa saavuttaa ympäristötavoitteet (esim. vesipuitedirektiivin tavoitteet).

Vanhojen vesivoimalaitosten tekninen uudistaminen tulisi yhdistää vesien tilan suojelemista ja parantamista koskeviin ekologisiin arviointiperusteisiin. Kansallisissa energiastrategioissa ja välineissä tulisi edistää teknisiä uudistuksia ja tukea niitä taloudellisesti kannustimien tai ympäristömerkkien avulla.

10.

Vanhojen laitosten tekninen uudistaminen ja ympäristön ennallistaminen edistää sekä energiantuotantoa että ympäristöolosuhteiden parantamista.

Uusien vesivoimalaitosten rakentamisen strateginen suunnittelu

11.

Uusien vesivoimalaitosten rakentamiseen suositellaan strategista suunnittelua (yhdistettynä uusiutuvaa energiaa käsittelevään toimintasuunnitelmaan ja vesienhoitosuunnitelmaan). Suunnittelun tulisi perustua kahdella eri tasolla tehtävään arviointiin (ml. luettelot suositelluista arviointiperusteista): kansalliseen tai alueelliseen arviointiin ja sen jälkeen tehtävään hankekohtaiseen arviointiin. Toimintatapa on ennalta ehkäisemisen ja ennalta varautumisen periaatteiden sekä aiheuttamisperiaatteen mukainen.

12.

Ensin määritetään jokiosuudet, joilla vesivoimalaitosten rakentaminen on kiellettyä kansallisten tai alueellisten säädösten tai sopimusten nojalla (kieltoalueet). Tämän jälkeen arvioidaan kaikki muut jokiosuudet arviointitaulukon ja luokittelujärjestelmän avulla (ICPDR:n julkaisun kuviot 14 ja 15).

13.

Kansallinen tai alueellinen arviointi auttaa hallintoja ohjaamaan uusien vesivoimalaitosten rakentamisen alueille, joilla niiden odotetaan vaikuttavan ympäristöön vähiten. Tässä voidaan onnistua tarkastelemalla vesivoiman tuotantoa ja ekosysteemien tarpeita yhdennetysti ja tukemalla päätöksentekoa selkeillä ja läpinäkyvillä arviointiperusteilla, joissa huomioidaan muun muassa energiahuoltoa, ympäristöä ja maisemaa koskevat näkökohdat. Tarpeen mukaan on huomioitava myös koko Tonavan vesistöaluetta koskevat tai rajat ylittävät seikat.

14.

Kansallinen tai alueellinen arviointi hyödyttää paitsi ympäristö- ja vesialaa myös vesivoima-alaa, sillä se lisää päätöksenteon ennakoitavuutta ja tekee avoimemmaksi sen, milloin uusille hankkeille todennäköisimmin myönnetään lupia.

15.

Kansallisella tai alueellisella tasolla tehtävä arviointi on yleisluonteinen. Hankekohtaisessa arvioinnissa puolestaan luokitellaan eri jokiosuudet sen mukaan, miten hyvin ne soveltuvat vesivoiman tuotantoon, ja arvioidaan tarkemmin ja perusteellisemmin konkreettisen hankkeen hyötyjä ja vaikutuksia. Tämä auttaa arvioimaan, onko hanke tarpeeksi räätälöity tietyn paikan tarpeisiin. Hankekohtainen arviointi tehdään uuden vesivoimalaitoksen rakennuslupahakemuksen johdosta, joten sen sisältö riippuu kyseisen hankkeen suunnitelmista.

16.

Arvioinneissa tulisi ottaa asianmukaisesti huomioon vallitseva politiikka ja sen tuleva kehitys. Tämä koskee erityisesti EU:n lainsäädännön ja EU:n Tonava-strategian täytäntöönpanoa.

17.

Jotta vesivoimaa voitaisiin tukea mahdollisimman kestävällä tavalla, uusia hankkeita koskevissa kannustinjärjestelmissä tulisi ottaa huomioon strategisen suunnittelun ja riittävien lieventävien toimenpiteiden tulokset.

Vesivoiman haittavaikutusten lieventäminen

18.

Hankkeissa on toteutettava lieventäviä toimenpiteitä, joilla minimoidaan vesivoimalaitosten kielteiset vaikutukset vesiekosysteemeihin. Jos tämä pienentää olemassa olevien laitosten tuotantoa, menetystä voidaan korvata, jos kansallinen lainsäädäntö sen sallii.

19.

Vesien ekologisen tilan ylläpidon ja parantamisen kannalta on ensisijaista turvata kalojen vaeltaminen ja ekologinen virtaama.

20.

Muut lieventävät toimenpiteet, kuten sedimentin tilan parantaminen, vedenkorkeuden keinotekoisen vaihtelun (lyhytaikaissäännöstelyn) haittojen minimointi, pohjavesiolosuhteiden ylläpito tai tiettyjen luontotyyppien ja ranta-alueiden ennallistaminen, ovat tärkeitä jokien ekologialle ja vesiekosysteemeistä suoraan riippuvaisille kosteikoille. Näitä toimia tulisikin harkita hankkeen suunnitteluvaiheessa kustannustehokkuus ja sähkön huoltovarmuus huomioon ottaen.

https://www.icpdr.org/main/activities-projects/hydropower

4.2 Yhdennetyt kansalliset tai alueelliset vesivoimasuunnitelmat

Alueidenkäytön suunnitelmia voidaan tehdä kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla kunkin maan lainsäädännöstä riippuen. Tällaisissa suunnitelmissa tarkastellaan erilaisia maankäyttötarpeita laajojen maantieteellisten alueiden tasolla. Tämä mahdollistaa yhdennetyn kestävän kehityksen suunnitelman laatimisen niin, että siinä pyritään mahdollisuuksien mukaan löytämään synergiaetuja ja minimoimaan ristiriidat.

Alueidenkäyttöä koskevat suunnitelmat muodostavat tasapainoisemmat puitteet myös siksi, että niiden avulla voidaan jo suunnittelun alkuvaiheessa ottaa laajasti huomioon erilaisia yhteiskuntaa ja ympäristöä koskevia näkökohtia. Jos näin toimitaan, saadaan usein luotua kaikkien asianomaisten kannalta ennustettavampi ja vakaampi suunnittelukehys, minkä pitäisi auttaa vähentämään vaikeuksien ja viivästysten riskiä myöhemmin, esimerkiksi yksittäisten hankkeiden tasolla. Lisäksi tällaiset suunnitelmat aktivoivat eri talouden aloja, eturyhmiä ja suurta yleisöä osallistumaan julkisiin kuulemisiin, mikä auttaa varmistamaan päätöksenteon avoimuuden entistä paremmin.

Alueidenkäytön suunnittelu ja alakohtainen suunnittelu ovat tämän vuoksi alan yrityksille tärkeitä välineitä. Monissa maissa on laadittu vesivoiman tuotantoa varten erityisiä kansallisia tai alueellisia vesivoimasuunnitelmia, jotta alan tulevasta kehityksestä voitaisiin päättää kysynnän ja mahdollisuuksien perusteella. Lisäksi uusiutuvaa energiaa koskevassa direktiivissä edellytetään kaikkien jäsenvaltioiden laativan kansallisen uusiutuvaa energiaa käsittelevän toimintasuunnitelman, jossa määritellään kullekin maalle tai alueelle uusiutuvaa energiaa koskevien tavoitteiden saavuttamisen kannalta paras uusiutuvan energian toimien yhdistelmä. Kummatkin suunnitelmat mahdollistavat vesivoiman ja muiden erilaisten uusiutuvien energialähteiden ennakoidun kysynnän analysoinnin sekä tarjoavat mahdollisuuden ottaa laajemmat sosioekonomiset seikat (vesienhoitosuunnitelmat tai Natura 2000 -alueet) huomioon suunnitteluprosessin varhaisessa ja strategisessa vaiheessa.

Suunnitelmien asianmukainen arviointi

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklassa edellytetään myös suunnitelmien ja ohjelmien (esim. kansallisten tai alueellisten vesivoimasuunnitelmien tai uusiutuvaa energiaa käsittelevien toimintasuunnitelmien) asianmukaista arviointia. Unionin tuomioistuin on vahvistanut vaatimuksen (44). Alueidenkäyttöä koskevan suunnitelman tai ohjelman asianmukainen arviointi tapahtuu luonnollisesti strategisemmalla tasolla, mutta menettely on periaatteessa sama kuin hankkeiden kohdalla. Arvioinnissa tulisi siis tarkastella, miten suunnitelma tai ohjelma vaikuttaa Natura 2000 -alueisiin yksin tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa.

Arvioinnin on oltava laajuudeltaan oikeassa suhteessa suunnitelman maantieteelliseen kohdealaan sekä mahdollisten vaikutusten luonteeseen ja laajuuteen. Jotta asianmukainen arviointi voidaan tehdä oikein, ehdotetusta suunnitelmasta on saatava riittävästi tietoa. Perimmäisenä tavoitteena on aina välttää tai estää kaikki Natura 2000 -alueiden koskemattomuuteen kohdistuvat, ennakoitavissa olevat vaikutukset tai poistaa perustellut syyt epäillä, että haitallisia vaikutuksia aiheutuu.

Tiettyä suunnitelmaa koskevan asianmukaisen arvioinnin keskeisenä etuna on se, että arvioinnin avulla voidaan ehkäistä myöhemmin, yksittäisten hankkeiden vaikutuksia arvioitaessa ilmenevät ristiriidat Natura 2000 -alueiden kanssa suuntaamalla toimintaa Natura 2000 -alueiden ulkopuolelle. Arviointi pakottaa myös asianomaiset toimijat harkitsemaan suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi vähemmän vahingollisia ratkaisuja jo suunnitteluprosessin alkuvaiheessa ja kannustaa niitä kehittämään yhdennetympiä ja kokonaisvaltaisempia tapoja rakentaa vesivoimalaitoksia.

4.3 Luonnonvaraista kasvistoa ja eläimistöä koskevat herkkyyskartat ja alueluokitus

Maankäyttöä koskevat tai alakohtaiset suunnitelmat kattavat usein maantieteellisesti laajan alueen. Suunnitelmien soveltamisalan laajuus ja alueidenkäytön luonne mahdollistavat strategiset päätökset vesivoimalaitosten kapasiteetista ja sijoittelusta laajalla alueella niin, että otetaan huomioon jokien moninaiset tehtävät ja päätösten mahdolliset ympäristövaikutukset.

Yksi tehokas tapa välttää tai minimoida mahdolliset ristiriidat Natura 2000 -alueiden kanssa on määrittää, mitkä joen kohdat katsotaan vesivoiman tuotantoon sopiviksi ja mitkä sopimattomiksi. Nämä tiedot voidaan sijoittaa kartalle, jossa näkyy joen varrella olevat luonnonsuojelun kannalta tärkeät paikat, kuten Natura 2000 -alueet ja muut suojelualueet tai EU:n suojelemien lajien muutto- tai vaellusreitit. Näin voidaan selvittää, millä alueilla tavoitteet voivat olla ristiriidassa.

Luonnonvaraista kasvistoa ja eläimistöä koskevat herkkyyskartat ovat oiva apuväline pyrittäessä sijoittamaan vesivoimalaitoksia kauas Natura 2000 -alueiden kaltaisista alueista, joilla merkittävien vaikutusten riski on suuri ja joilla vesipuitedirektiiviin, luontotyyppidirektiiviin tai YVA-direktiiviin perustuvat ympäristölupamenettelyt ovat väistämättä työläämpiä ja johtavat todennäköisemmin kielteiseen päätökseen. Herkkyyskarttoja voidaan laatia ennalta määrätystä alueesta myös valituille lajiluokille (esim. EU:n tärkeinä pitämät kalalajit) tai tietyille luontotyypeille tai suojelualueille. On kuitenkin tärkeää, että kartat perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tietoon ja että valintaperusteet ovat kaikille asianosaisille läpinäkyvät ja selkeät (niistä on järjestettävä julkinen kuuleminen). Karttojen tulisi olla myös riittävän tarkkoja, jotta alueiden ominaispiirteet käyvät ilmi luotettavasti.

Luonnonvaraista kasvistoa ja eläimistöä koskevista herkkyyskartoista on sekin hyöty, että ne auttavat ehkäisemään mahdollisia ristiriitoja lintudirektiivin 5 artiklan sekä luontotyyppidirektiivin 12 ja 13 artiklan kanssa. Kuten luvussa 1 kerrotaan, näiden säännösten tavoitteena on varmistaa EU:n tärkeinä pitämien lajien suojelu EU:ssa niiden koko luontaisella levinneisyysalueella riippumatta siitä, sijaitsevatko ne Natura 2000 -alueella vai eivät. Tämän vuoksi vesivoimalaitosten rakennuttajien tai suunnittelijoiden on varmistettava, että ne noudattavat näitä lajien suojelun tiukkoja sääntöjä.

Herkkyyskartat voivat olla harhaanjohtavia, jos ne perustuvat lajien vallitsevaan levinneisyyteen, sillä levinneisyysalueet voivat johtua jo aiheutuneista vaikutuksista, joihin olisi puututtava. Karttojen käytössä onkin otettava huomioon lajien levinneisyysalueiden ennallistamiseen tähtäävät suunnitelmat. Kun vesivoimakartat ja herkkyyskartat on laadittu, ne voidaan asettaa päällekkäin ja eri jokiosuudet voidaan luokitella yhteen tai useampaan seuraavista laveista luokista:

— Suotuisat alueet : Alueet, joilla on hyvät mahdollisuudet vesivoiman hyödyntämiseen (myös olemassa olevia laitoksia uudistamalla) ja joilla riski ristiriidoista luonnonsuojelutavoitteiden kanssa on pieni, esim. voimakkaasti muutetut ja ekologisesti vähämerkityksiset vesimuodostumat tai alueet, joilla ei ole Natura 2000 -alueita tai EU:n suojelemia muutto- tai vaelluslajeja.

— Vähemmän suotuisat alueet : Alueet, joilla on jonkinasteinen riski ristiriidoista yhtä tai useampaa joen varrella esiintyvää Natura 2000 -aluetta tai EU:n suojelemaa lajia koskevien tavoitteiden kanssa.

— Epäsuotuisat alueet : Alueet, joilla on suuri riski ristiriidoista yhtä tai useampaa joen varrella esiintyvää Natura 2000 -aluetta tai EU:n suojelemaa lajia koskevien tavoitteiden kanssa. Näitä alueita on syytä välttää, koska niiden on hyvin vaikea tai mahdoton täyttää kaikkia luontotyyppidirektiivin 6 artiklan mukaisen arviointimenettelyn ja vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdan mukaisen poikkeusmenettelyn vaatimuksia.

On syytä huomata, että herkkyyskartat antavat vain yleiskuvan mahdollisen suuren riskin alueista (joilla uusia rakennushankkeita on paras välttää), keskisuuren riskin alueista (joilla kenties voidaan toteuttaa lieventäviä toimenpiteitä) ja alhaisen riskin alueista (joilla vaikutusten odotetaan olevan rajallisia tai pieniä). Kartat eivät korvaa hankekohtaisia ympäristövaikutusten arviointeja (YVA) tai asianmukaisia arviointeja, joita voidaan silti edellyttää yksittäisiltä vesivoiman rakennushankkeilta.

Ympäristövaikutusten arvioinnin tai asianmukaisen arvioinnin osana tehtävillä aluekohtaisilla, kattavilla lajiselvityksillä voidaan määrittää tarkemmin, mitä luontoarvoja ja vaikutusten riskejä tietyllä alueella toteutettaviin hankkeisiin todennäköisesti liittyy. Strategisen tason kartat antavat viitteitä siitä, minkä tasoista arviointia tarkemmat ja tiukemmat perustasotutkimukset edellyttävät yksittäisissä hankkeissa.

NATURA 2000 VIEWER -SIVUSTO: kätevä työkalu rakennuttajille

http://natura2000.eea.europa.eu/

Natura 2000 Viewer -sivusto on verkossa oleva maantieteellistä tietoa antava paikkatietojärjestelmä, jonka avulla rakennuttajat voivat selvittää, missä EU:n Natura 2000 -verkostoon kuuluvat alueet sijaitsevat, ja tutkia niitä. Alueita voi tarkastella tarkalla mittakaavalla (1:500), eli kartoista näkyvät selvästi alueiden rajat ja niiden tärkeimmät maisemapiirteet. Jokaisesta alueesta voi ladata tietolomakkeen, jossa luetellaan lajit ja luontotyypit, joiden suojeluun alue on osoitettu, lajien kantojen arvioidut koot, luontotyyppien arvioidut alat, alueen suojelun taso ja alueen merkitys lajien ja luontotyyppien kannalta. Palvelussa voi valita myös muita tiedon haku- ja esittämiskriteerejä, ja Natura 2000 -alueiden karttoihin voi yhdistellä eri lähteiden tietoja.

Tonavan kansainvälisen suojelukomission suositukset kansallisista/alueellisista arvioinneista ja arviointiperusteista

Tonavan kansainvälisen suojelukomission (ICPDR) määrittämissä ohjaavissa periaatteissa suositellaan kaksivaiheista prosessia, jossa alueiden käytöstä vesivoiman tuotantoon tehdään strategiset suunnitelmat kansallisella tai alueellisella tasolla. Ensimmäisessä vaiheessa tulisi määrittää ne jokiosuudet, joilla vesivoimalaitosten rakentaminen on kiellettyä sovellettavien kansainvälisten, kansallisten tai alueellisten säädösten tai sopimusten nojalla (kieltoalueet). Toisessa vaiheessa tulisi arvioida muut jokiosuudet ennalta määritetyn, sovittuihin arviointiperusteisiin pohjautuvan luokittelun avulla. On tärkeää, että kansallisella tai aluetasolla tehtävä arviointi on teknisesti toteuttamiskelpoinen ja perustuu kaikkeen kyseisellä tasolla saatavilla olevaan tietoon. Arvioinnin tuloksena syntyvä taulukko tukee päätöksentekoa ja auttaa löytämään energia- ja ympäristötavoitteiden suhteen tasapainoisia ratkaisuja. Tästä punninnasta vastaa kussakin Tonavan alueen maassa kansallisen tai alueellisen tason toimivaltainen viranomainen, ja yleisölle on annettava mahdollisuus osallistua prosessiin. Tuloksia tulisi hyödyntää myös vesienhoitosuunnitelmissa ja uusiutuvaa energiaa käsittelevissä toimintasuunnitelmissa.

Ympäristöasioiden yleissuunnitelma apuna Itävallan jokien kartoituksessa – WWF

Itävallan WWF:n mielestä on tärkeää, että tulevia vesivoimahankkeita suunnitellaan strategisesti, jotta jäljellä olevia merkittäviä, herkkiä ja koskemattomia jokiosuuksia voidaan suojella. Tukeakseen tällaista toimintamallia WWF on laatinut ympäristöasioiden yleissuunnitelman, joka on tarkoitettu teknisesti luotettavaksi päätöksenteon perustaksi Itävallan vesialueiden suojelutarpeen arviointiin (WWF Ökomasterplan, 2009).

Tutkimus julkaistiin vuonna 2009, ja siinä arvioitiin ensimmäistä kertaa Itävallan 53 suurimman, valuma-alueiltaan yli 500 neliökilometrin joen ekologista merkitystä. Siinä esitetään myös EU:n vesipuitedirektiivin täytäntöönpanosta Itävallassa vastaavan ministeriön jokien tilaa koskevan analyysin viralliset tiedot ja annetaan suojeluun liittyvää tietoa esimerkiksi Natura 2000 -alueista ja muista suojelualueista. Kaikki alueet luokiteltiin ja asetettiin tärkeysjärjestykseen erilaisten valintaperusteiden mukaan (mm. ekologinen tila, suojelualueiden tila, hydromorfologia ja peräkkäisten vapaan virtauksen osioiden pituus).

Jokainen jokiosuus luokiteltiin johonkin seuraavista herkkyysluokista:

—	Herkkyysluokka 1: hyvin suuri suojelun tarve ekologisen tilan vuoksi

—	Herkkyysluokka 2: hyvin suuri suojelun tarve varantojen tilan vuoksi

—	Herkkyysluokka 3: suuri suojelun tarve morfologian vuoksi

—	Herkkyysluokka 4: suuri suojelun tarve yhtäjaksoisen vapaan virtauksen alueen vuoksi

—	Herkkyysluokka 5: mahdollinen suojelun tarve ympäristön turvallisen tilan arvioinnissa tarvittavien tietojen puuttumisen vuoksi

—	Herkkyysluokka 6: mahdollinen suojelun tarve

—	Herkkyysluokka 7: vähäinen suojelun tarve

—	Herkkyysluokka 8: alueella harjoitetaan jo energiantuotantoa

—	Puutteelliset tiedot (ekologinen tila, hydromorfologia)

http://www.oekomasterplan.at/home.html

Suunnitteluvälineitä vesivoimalaitosten rakentamisen ja vesiympäristöjen ennallistamisen tasapainottamiseksi Ranskassa

Ranskan ekologian, kestävän kehityksen ja energia-asioiden ministeriö järjesti vuonna 2008 asiantuntijakeskustelun siitä, miten Ranskassa voitaisiin kehittää vesivoiman kestävää hyödyntämistä niin, että samalla ennallistetaan vesiympäristöä. Ministeriö asetti kaksi tavoitetta: vuotuista tuotantoa lisätään 3 TWh:lla vuoteen 2020 mennessä ja 66 prosentissa pintavesimuodostumista saavutetaan hyvä tila vuoteen 2015 mennessä.

Asiasta käytiin pitkiä keskusteluja vaaleilla valittujen paikallisviranomaisten, vesivoiman tuottajien, sisävesien ammattikalastajien kansallisen komitean ja useiden kansalaisjärjestöjen kanssa. Lopulta ministeriö allekirjoitti sopimuksen, jossa asetettiin seuraavat neljä päätavoitetta:

—	Tuetaan vesivoimaa jakamalla jatkuvasti ympäristönäkökohtien huomioimista, seurantaa ja valvontaa koskevaa tutkimusta.

—

Nykyaikaistetaan ja optimoidaan olemassa olevia voimalaitoksia pyrkimällä panemaan vähimmäisvirtaaman kasvattamista koskevat säännökset tehokkaasti täytäntöön tammikuuhun 2014 mennessä ja ottamalla käyttöön pakollisia kalateitä. Toimilupia uusittaessa lupaehtoihin tulisi sisällyttää toimenpiteitä, joilla parannetaan voimalaitoksen energia- ja ympäristötehokkuutta.

—	Poistetaan kansallisessa ohjelmassa tunnistetut ekologisen jatkuvuuden ongelmallisimmat esteet ja toteutetaan näitä ennallistamisohjelmia vesihuoltoviranomaisten rahoituksen avulla.

—

Luodaan järjestelmä sellaisten vesivoimalaitosten rakentamiseen, jotka ovat ympäristön kannalta laadukkaita ja joiden ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pienet. Uusien voimalaitosten rakentamisessa tulisi mieluiten keskittyä alueisiin, joilla ympäristöriskit ovat pienet, ja välttää alueita, joilla biodiversiteetti on rikas (esim. kieltoalueiden joet ja joet, joiden jokijatkumo ei ole katkennut).

Hallitus hyväksyi vuosina 2012–2015 kaksi suojeltujen jokien luetteloa varmistaakseen, että Ranska noudattaa vesipuitedirektiiviä. Ensimmäisessä luettelossa listataan kieltoaluejoet ja suojellut joet, joilla ei saa rakentaa uusia esteitä ja ekologinen jatkuvuus on turvattava olemassa olevien patojen toimilupia uusittaessa. Toisessa luettelossa on jokia, joilla on ensisijaista ennallistaa jatkumoa olemassa olevien patojen yhteydessä. Näillä joilla olevia patoja on muokattava viiden vuoden kuluessa sen varmistamiseksi, että kalat pääsevät vaeltamaan ylä- ja alavirtaan ja että sedimentin kulkeutuminen on riittävää.

Ensimmäiseen luetteloon sisältyvät seuraavat joet: tärkeät joet (esim. Natura 2000 -alueet), joet, joissa esiintyy diadromisia vaelluskaloja (usein myös Natura 2000 -alueita) ja biologisia varantoja. Luettelo kattaa yhteensä noin 25–30 prosenttia Ranskan vesistöistä. Toiseen luetteloon sisältyvät diadromisten vaelluskalojen joet ja joet, joissa on vaarana, että ympäristötavoitteita ei saavuteta hydromorfologisten paineiden vuoksi ja että biologiset varannot eivät toimi vesienhoitosuunnitelmassa määritetyllä tavalla. Näitä jokia on noin 10 prosenttia vesistöistä.

Alueet, joille voidaan rakentaa alueellisten uusiutuvan energian suunnitelmien mukaisesti uusia vesivoimalaitoksia, määritellään pääasiassa vesivoimaa koskevan tiedon ja luetteloissa 1 ja 2 määriteltyjen vesivoimalaitoksille sopivien, huonommin sopivien ja sopimattomien alueiden perusteella.

Lähde: https://circabc.europa.eu/sd/a/85a4834a-5733-4474-9686-d6d94d722b95/Presentation-Planning%20instruments%20for%20hydropower%20and%20preserved%20rivers%20in%20France.pdf

4.4 Varhainen kuuleminen

Ympäristöalan ja muiden sidosryhmien varhainen kuuleminen on tärkeää hyväksyttävien ja kestävien ratkaisujen varmistamiseksi. Se on tärkeää myös siksi, että voidaan löytää yhteisymmärrys asiaan liittyvistä kysymyksistä ja edistää yhteistyötä ratkaisujen etsimisessä, etenkin silloin, jos hankkeen ekologisia vaikutuksia ei voida lieventää tavanomaisilla toimenpiteillä.

Ristiriitatilanteiden taustalla on usein ollut se, ettei ympäristöalan sidosryhmiä ole osallistettu suunnitteluun riittävän varhain. Ristiriidat puolestaan voivat johtaa pitkiin ja kalliisiin viivästyksiin. Ihannetilanteessa sidosryhmät ja suuri yleisö pääsevät osallistumaan hankkeen tai suunnitelman laatimiseen prosessin kaikissa vaiheissa. Osallistuminen on erityisen tärkeää hankkeen tai suunnitelman määrittelyvaiheessa ja vuorovaikutteisessa iterointivaiheessa, jossa ongelmiin haetaan realistisia ratkaisuvaihtoehtoja.

EU:n lainsäädännössä ja menettelyissä ei aseteta tarkkoja vaatimuksia julkiselle kuulemiselle ja osallistumiselle. Yleensä virallinen julkisen kuulemisen vaihe on määrä suorittaa vasta sen jälkeen, kun ympäristövaikutukset on arvioitu ja hankkeelle tai suunnitelmalle on haettu hyväksyntää. Tämä ei kuitenkaan estä rakennuttajia järjestämästä itse julkista kuulemista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Hyvin laaditulla osallistamisstrategialla tulisi aina olla seuraavat tavoitteet:

—	varmistetaan infrastruktuurisuunnitelmaa tai -hanketta koskevan suunnittelu- ja päätöksentekoprosessien läpinäkyvyys sekä kaiken asiaa koskevan tiedon avoimuus

—	tiedotetaan suunnitelman tai hankkeen yleisistä tavoitteista ja niihin liittyvistä kysymyksistä

—	hankitaan suunnitteluprosessille ja hankkeen tai suunnitelman toteutukselle yleisön tuki

—	otetaan keskeiset sidosryhmät mukaan suunnitteluvaiheeseen keskinäisen luottamuksen ja kunnioituksen luomiseksi ja edistetään siten hankkeen tai suunnitelman yleistä hyväksyntää ja onnistunutta toteutusta.

Seuraavat seikat ovat erittäin tärkeitä sidosryhmien kuulemisen ja osallistumisen onnistumiselle:

—

Julkisen kuulemisen ajoitus: Sidosryhmien osallistaminen tulisi aloittaa suunnitelman tai hankkeen alkuvaiheessa, jotta ympäristötietoa voidaan hyödyntää rakenteen, sijainnin ja rahoitusjärjestelyjen vaihtoehtoja pohdittaessa. Sidosryhmien kuulemista tulisi jatkaa koko ympäristöarviointiprosessin ja hankkeen tai suunnitelman keston ajan.

—

Olennaisten eturyhmien tunnistaminen: Jotta yleisön osallistaminen onnistuisi, on tärkeää tunnistaa toimintapolitiikan, suunnitelman, ohjelman (esim. alakohtaisen tai alueellisen) tai hankkeen olennaiset etu- ja sidosryhmät. Suunnitelman tai hankkeen kaavaillun toteuttamisalueen yhteisön rakenteen analysoiminen auttaa myös varmistamaan, että kaikki olennaiset yhteiskunnalliset toimijat tai sidosryhmät tunnistetaan ja että niitä kuullaan.

—

Oikean viestintä- ja kuulemistavan valinta: Suuren yleisön osallistamistavat vaihtelevat yksinkertaisesta tiedottamisesta kuulemiseen ja täysimääräiseen päätöksentekoon osallistumiseen:

—	Tiedottaminen: yksisuuntainen tiedonkulku hankkeen edistäjältä yleisölle.

—	Kuuleminen: kaksisuuntainen tiedonkulku hankkeen edistäjän ja yleisön välillä. Yleisöllä on mahdollisuus ilmaista näkemyksensä ja hankkeen edistäjällä mahdollisuus vastata niihin.

—

Osallistuminen: kaksisuuntaista tiedon ja ajatusten vaihtamista, jossa hankkeen edistäjä ja yleisö yhdessä tekevät analyysejä sekä määrittävät toimia ja tavoitteita ja jossa yleisö tai sidosryhmät voivat vapaaehtoisesti osallistua hankkeen suunnittelua ja hallinnointia koskevaan päätöksentekoon niin, että tärkeimmistä seikoista päästään yhteisymmärrykseen. Tietyn suunnitelman tai hankkeen edellyttämä yleisön osallistumisaste riippuu sosiaalisesta ja poliittisesta kontekstista. Kaikista tärkeimmistä sidosryhmistä voidaan laatia osallistumista kuvaavat taulukot, joiden avulla voidaan määrittää sopiva osallistumisen aste. Taulukkoa voidaan käyttää myös systemaattisena apuvälineenä sidosryhmän tehtävien ja vastuiden määrittelyssä sekä eri ryhmien välisten mahdollisten ristiriitojen tunnistamisessa.

—

Sitoutuminen: Vaikutuspiiriin mahdollisesti kuuluvien ryhmien varhainen kuuleminen voi parantaa päättäjille toimitettavan ympäristötiedon laatua (esim. ympäristövaikutusten tunnistaminen tai sopivien lieventämien toimenpiteiden suunnittelu) ja auttaa minimoimaan mahdollisia ristiriitoja ja viivästyksiä. Aito pyrkimys antaa yleisölle tietoa ja vastata ehdotuksiin tai huoliin auttaa myös estämään väärinkäsityksiä ja voi auttaa saamaan hankkeille laajemman hyväksynnän ja parantamaan paikallisen yhteisön sitoutumista niihin.

Julkinen kuuleminen ja yleisön osallistaminen voivat luonnollisesti olla aikaa vieviä ja haastavia prosesseja, mutta silloin, kun niitä hyödynnetään myönteisesti, niiden avulla voidaan vähentää vihamielisyyttä ja parantaa onnistumismahdollisuuksia pitkällä aikavälillä.

Strateginen suunnittelu ja yhteistyö valuma-alueiden tasolla, Englanti

Valuma-alueisiin perustuvaan toimintatapaan kuuluu joen valuma-alueella tehtävä yhteistyö, jolla pyritään saamaan vesiympäristössä aikaan monialaisia parannuksia. Kaikilla yli sadalla vesipuitedirektiivin mukaisella valuma-alueella eri puolilla Englantia ja osin myös Walesissa on muodostettu yhteisökumppanuuksia, joiden avulla päästään hyödyntämään paikallista tietoa ja asiantuntemusta.

Valuma-alueiden tasolla tehtävään työhön osallistuu koko maassa yli 1 500 organisaatiota, kuten kansalaisjärjestöjä, vesiyhtiöitä, paikallisviranomaisia, valtion viranomaisia, maanomistajia, vapakalastusseuroja, viljelijöitä edustavia elimiä, tutkijoita ja paikallisia yrityksiä.

Valuma-alueen tasoiset kumppanuudet edistävät kustannustehokasta käytännön toteutusta. Siitä on monia hyötyjä, kuten veden laadun paraneminen, biodiversiteetin monipuolistuminen, tulvariskin pieneneminen, parempi kyky sietää ilmastonmuutosta ja yhteisön tiiviimpi osallistuminen paikallisen joen käyttöön ja hoitoon. Kumppanuudet lisäävät mahdollisuuksia saada lisärahoitusta, ja tähän mennessä osassa kumppanuuksista on saatu kokoon kahdeksan kertaa alkuinvestoinnin suuruinen summa.

Useissa tutkimushankkeissa on todettu, että valuma-alueen laajuinen kumppanuus, jolla on todelliset vaikutusmahdollisuudet ja jossa on mukana erilaisia sidosryhmiä ja teknisiä asiantuntijoita valuma-alueelta ja sen lähistöltä, voi vastata valuma-alueen joen hyvän ekologisen tilan saavuttamista koskevien toimien suunnittelun, rahoituksen ja toteuttamisen koordinoinnista.

Tutkimuksissa on todettu myös, että valuma-alueen yhdennetyn, sidosryhmien johtaman arvioinnin avulla voidaan saada kattava käsitys haasteista. Sen perusteella valuma-alueelle voidaan laatia strateginen, kohdennettu, tasapainoinen ja kustannustehokas toimintasuunnitelma.

http://www.catchmentbasedapproach.org/

CABA-TIETOPANKKI Valuma-alueisiin perustuvaa toimintatapaa (Catchment based Approach, CaBA) koskevan verkkosivuston tavoitteena on esitellä upeaa työtä, jota kumppanuuksissa tehdään eri puolilla maata Englantia. Hyvien käytäntöjen jakamisella pyritään välttämään toimien päällekkäisyys ja varmistamaan, että CaBA-vastaavat voivat hyödyntää valuma-alueiden hoidosta aiemmin saatuja kokemuksia. Verkkosivuston perimmäisenä tarkoituksena on antaa CaBA-kumppanuuksille paremmat vaikutusmahdollisuudet kertomalla niille erilaisista tavoista, joilla valuma-aluetta koskevaa suunnittelua ja alueen hoitoa voidaan tehdä osallistavasti.

OSALLISTA	HYÖDYNNÄ TIETOA	TOTEUTA	SEURAA
valuma-alueen sidosryhmiä ja muodosta tehokas kumppanuus	ja näyttöä sidosryhmien johdolla tehtävässä valuma-aluetta koskevassa suunnittelussa	kohdennettuja ja yhdennettyjä valuma-alueen hoitotoimia	ja mallinna ympäristöä parannusten mittaamiseksi
Lue lisää	Lue lisää	Lue lisää	Lue lisää

5. LUONTOTYYPPIDIREKTIIVIN MUKAINEN ARVIOINTIMENETTELY

5.1 Johdanto

EU:n luontolainsäädännössä edellytetään, että kaikki suunnitelmat tai hankkeet, jotka ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi yhteen tai useampaan Natura 2000 -alueeseen, on luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaan arvioitava asianmukaisesti. Tässä luvussa annetaan vaiheittaiset ohjeet erityisesti vesivoimasuunnitelmia ja -hankkeita koskevien asianmukaisten arviointien suorittamiseen (45).

6 artiklan 3 kohta

Kaikki suunnitelmat tai hankkeet, jotka eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia, mutta ovat omiaan vaikuttamaan tähän alueeseen merkittävästi joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, on arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin. Alueelle aiheutuvien vaikutusten arvioinnista tehtyjen johtopäätösten perusteella ja jollei 4 kohdan säännöksistä muuta johdu, toimivaltaiset kansalliset viranomaiset antavat hyväksyntänsä tälle suunnitelmalle tai hankkeelle vasta varmistuttuaan siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen, ja kuultuaan tarvittaessa kansalaisia.

6 artiklan 4 kohta

Jos suunnitelma tai hanke on alueelle aiheutuvien vaikutusten arvioinnin kielteisestä tuloksesta huolimatta ja vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttuessa kuitenkin toteutettava erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset tai taloudelliset syyt, jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarvittavat korvaavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että Natura 2000:n yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä. Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle toteutetut korvaavat toimenpiteet.

Koska Natura 2000 -alueet koskevat Euroopan arvokkaimpia ja uhanalaisimpia luontotyyppejä ja lajeja, on loogista, että myönnettäessä lupia rakennushankkeille, jotka ovat omiaan aiheuttamaan alueille merkittäviä haittavaikutuksia, on noudatettava riittävän luotettavia menettelyjä, Vain tällä tavalla voidaan välttää lintu- ja luontotyyppidirektiivien yleisten tavoitteiden heikentäminen. Tämän vuoksi on kiinnitettävä huomiota erityisesti sen varmistamiseen, että päätökset perustuvat luotettavaan tieteelliseen tietoon ja asiantuntemukseen. Hyväksyntäprosessin venyminen johtuu hyvin usein asianmukaisen arvioinnin heikosta laadusta, joka estää toimivaltaisia viranomaisia arvioimasta suunnitelman tai hankkeen vaikutuksia.

Tässä käsiteltävää luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua asianmukaista arviointia ei pidä sekoittaa ympäristövaikutusten arviointia koskevan YVA-direktiivin tai strategista ympäristöarviointia koskevan SEA-direktiivin nojalla tehtäviin ympäristöarviointeihin tai vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuun poikkeusmenettelyyn. Nämä arvioinnit toteutetaan hyvin usein yhtä aikaa, ja niitä voi olla hyvä sovittaa yhteen, mutta ne kaikki palvelevat eri tarkoitusta ja niissä arvioidaan ympäristön eri osiin kohdistuvia vaikutuksia. Vaikka arviointeja olisikin siis hyvä koordinoida keskenään, muut arvioinnin eivät korvaa asianmukaista arviointia.

Asianmukaisessa arvioinnissa keskitytään lintu- ja luontotyyppidirektiivien nojalla suojeltuihin lajeihin ja luontotyyppeihin, erityisesti niihin lajeihin ja luontotyyppeihin, joiden suojelemiseen Natura 2000 -alue on osoitettu. Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu asianmukainen arviointi on siis suppeampi kuin vesipuitedirektiivin, YVA-direktiivin tai SEA-direktiivin mukaiset arvioinnit, sillä siinä tarkastellaan ainoastaan Natura 2000 -alueisiin kohdistuvia vaikutuksia kyseisen alueen suojelutavoitteiden näkökulmasta.

Eri arvioinneilla on myös erilaiset vaikutukset. Asianmukaisen arvioinnin ja vesipuitedirektiivissä tarkoitetun arvioinnin tulos on toimivaltaisen viranomaisen kannalta oikeudellisesti sitova ja määrittää viranomaisen lopullisen päätöksen. Jos asianmukaisessa arvioinnissa todetaan, että suunnitelma tai hanke vaikuttaa Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen lieventävistä toimenpiteistä huolimatta, suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä vain, jos 6 artiklan 4 kohdan ehdot täyttyvät.

5.2 Milloin 6 artiklassa tarkoitettua menettelyä on sovellettava?

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklassa säädetään menetelmällisistä ja sisällöllisistä vaatimuksista, joita sovelletaan kaikkiin suunnitelmiin tai hankkeisiin, jotka ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi Natura 2000 -alueeseen.

Menettelyn tarkoituksena on

—	arvioida suunnitelman tai hankkeen todennäköiset merkittävät vaikutukset Natura 2000 -alueeseen sen suojelutavoitteiden näkökulmasta

—	varmistua siitä, vaikuttavatko vaikutukset alueen koskemattomuuteen

—	luoda mekanismi, jonka mukaisesti haitallisesti vaikuttava suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä, jos vähemmän vahingollisia vaihtoehtoja ei ole ja suunnitelma tai hanke katsotaan välttämättömäksi erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä

—	varmistaa edellisessä luetelmakohdassa tarkoitetussa tapauksessa, että korvaavia toimenpiteitä toteutetaan sen varmistamiseksi, että Natura 2000:n yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä.

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa käytetään useita käsitteitä, jotka määrittävät, milloin asianmukainen arviointi vaaditaan. Arviointi koskee

—	kaikkia suunnitelmia tai hankkeita

—	jotka ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi ainakin yhteen Natura 2000 -alueeseen

—	joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa

—	mutta eivät suoranaisesti liity alueen suojeluun.

Direktiivissä ei määritellä suunnitelman tai hankkeen laajuutta. Olennaista on se, onko se omiaan aiheuttamaan merkittäviä vaikutuksia. Tämän vuoksi käsite ”hanke” tulee tulkita laajasti niin, että se kattaa sekä rakennustyöt että kaiken muunlaisen luonnonympäristöön kajoamisen (46). Lisäksi se käsittää hankkeet, joiden tavoitteena on ennallistaa, parantaa, huoltaa tai nykyaikaistaa olemassa olevaa vesivoimalaitosta, jos katsotaan, että hankkeilla voi olla merkittävä vaikutus Natura 2000 -alueeseen.

Maantieteellisen soveltamisalan osalta 6 artiklan 3 kohta ei rajoitu ainoastaan Natura 2000 -alueilla toteutettaviin suunnitelmiin tai hankkeisiin. Se kattaa myös Natura 2000 -alueiden ulkopuolella toteutettavat rakennustyöt, jos niiden katsotaan olevan omiaan vaikuttamaan alueeseen merkittävästi. Tämä tarkoittaa, että vaikka ehdotetut rakennustyöt toteutettaisiin Natura 2000 -alueen rajojen ulkopuolella, niiltä voidaan edellyttää 6 artiklan 3 kohdan mukaista asianmukaista arviointia.

Arvioinnin toteuttamistarve riippuu siis siitä, ovatko rakennustyöt omiaan vaikuttamaan Natura 2000 -alueeseen merkittävästi joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, riippumatta siitä, sijaitseeko hankkeen toteutuspaikka Natura 2000 -alueella vai sen ulkopuolella. Esimerkiksi jonkin matkaa Natura 2000 -alueesta ylävirtaan toteutettava hanke voi vahingoittaa merkittävästi alempana joen varrella olevan alueen koskemattomuutta häiritsemällä veden virtausta, muuttamalla sedimentin kulkeutumista, aiheuttamalla pilaantumista tai estämällä lajien liikkumisen ja vaeltamisen. Tällaisissa tapauksissa hankkeelle on tehtävä 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu arviointi.

Arvioinnissa tulisi mielellään huomioida myös todennäköiset rajat ylittävät vaikutukset. Jos yhdessä maassa toteutettava suunnitelma tai hanke on omiaan vaikuttamaan merkittävästi toisessa maassa sijaitsevaan Natura 2000 -alueeseen, joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, asianmukaisessa arvioinnissa on arvioitava myös sen vaikutuksia toisessa maassa sijaitsevan Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen. Periaate on Espoon yleissopimuksen mukainen. Sopimus pannaan täytäntöön YVA- ja SEA-direktiivien avulla.

5.3 Vaiheittainen menettely

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu menettely on toteutettava peräkkäisinä vaiheina. Jokainen vaihe määrää, tarvitaanko seuraavaa vaihetta. Jos esimerkiksi tarpeellisuusselvityksen jälkeen todetaan, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta haitallisesti Natura 2000 -alueeseen, se voidaan hyväksyä ilman lisäarviointia.

Menettelyyn kuuluu seuraavat vaiheet (ks. kaavio):

—	Tarpeellisuusselvitys: Ensimmäisessä vaiheessa määritetään, täytyykö suunnitelmasta tai hankkeesta tehdä asianmukainen arviointi. Jos ei voida sulkea pois vaihtoehtoa, että suunnitelma tai hanke on omiaan vaikuttamaan Natura 2000 -alueeseen merkittävästi, sitä on arvioitava asianmukaisesti.

—

Asianmukainen arviointi: Kun on päätetty, että asianmukainen arviointi tarvitaan, suunnitelma tai hanke analysoidaan yksityiskohtaisesti sen kannalta, miten se voi vaikuttaa joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa Natura 2000 -alueen (tai -alueiden) koskemattomuuteen ja suojelutavoitteisiin.

—

Päätöksenteko: Jos asianmukaisessa arvioinnissa ei voida osoittaa, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta alueen koskemattomuuteen tai että näitä vaikutuksia voidaan lieventää, toimivaltaisten viranomaisten on hylättävä hanke tai suunnitelma. Jos asianmukainen arviointi sitä vastoin osoittaa, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen, se voidaan hyväksyä.

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa säädetään kuitenkin tätä yleissääntöä koskevasta poikkeuksesta. Suunnitelman tai hankkeen edistäjä voi poikkeustapauksissa pyytää, että suunnitelma tai hanke hyväksytään, jos 6 artiklan 4 kohdan ehdot täyttyvät.

Edellä kuvatun perusteella on selvää, että päätöksentekoprosessi perustuu ennalta varautumisen periaatteeseen. Siinä painotetaan sitä, että on pystyttävä puolueettomasti osoittamaan luotettavan näytön perusteella, että Natura 2000 -alueeseen ei kohdistu haitallisia vaikutuksia. Velvollisuus haittavaikutusten puuttumisen osoittamiseen on suunnitelman tai hankkeen edistäjällä.

Kaavio

Kaavio 6 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitetusta menettelystä (perustuu Euroopan komission menetelmäohjeisiin)

Suunnitelma/hanke voidaan hyväksyä muista erittäin tärkeän yleisen edun kan-nalta pakottavista syistä,jos komissio antaa asiasta puoltavan lausunnon ja toteutetaan riittävätkorvaavat toimenpiteet

Ei voida hyväksyä

6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu poikkeus

Voidaan hyväksyä

Ei voida hyväksyä

Arvioidaan kumulatiiviset tai yhteisvaiku-tukset muiden suunnitelmien ja/tai hankkeiden kanssa

Suunnitelma/ hanke suunnitellaan uudelleen

Onko suunnitelma/hanke omiaan vaikuttamaan alueeseen merkittävästi?

Suunnitelma/hankevoidaan hyväksyä, jos siinä toteutetaan riittävätkorvaavat toimenpiteet

Onko ihmisen terveyteen tai turvallisuuteen liittyviä näkökohtia tai tärkeitä suotuisia ympäristövaikutuksia?

Onko erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä?

Esiintyykö alueella ensisijaisesti suojeltavaa luontotyyppiä tai lajia?

Onko vaihtoehtoisia ratkaisuja?

Voidaanko kielteiset vaikutukset estää esim. lieventävillä toimilla?

Voidaanko todeta, ettei suunnitelma/hanke vaikuta alueen koskemattomuuteen?

Asianmukainen arviointi

Tarpeellisuusselvitys

Kyllä

Arvioidaan vaikutukset alueen suojelutavoitteisiin

Liittyykö suunnitelma/hanke suoraan alueen suojeluun tai onko se sen kannalta tarpeellinen?

5.3.1 Tarpeellisuusselvitys

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun menettelyn ensimmäisessä vaiheessa määritellään, tarvitaanko asianmukaista arviointia eli onko suunnitelma tai hanke omiaan vaikuttamaan merkittävästi Natura 2000 -alueeseen. Jos voidaan määrittää riittävällä varmuudella, että suunnitelma tai hanke ei ole omiaan vaikuttamaan alueeseen merkittävästi, joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, se voidaan hyväksyä ilman lisäarviointia.

Jos vaikutusten todennäköisyydestä on minkäänlaista epäilystä, suunnitelmaa tai hanketta on arvioitava asianmukaisesti mahdollisten vaikutusten selvittämiseksi perusteellisesti. Periaate on vahvistettu unionin tuomioistuimen asiassa Waddenzee antamassa tuomiossa (C-127/02), jossa tuomioistuin totesi seuraavaa: ”6 artiklan 3 kohdassa säädetyn ympäristönsuojelumekanismin käyttöön ottamisen edellytyksenä ei ole – – varmuus siitä, että kyseessä oleva suunnitelma tai hanke vaikuttaa kyseiseen alueeseen merkittävästi, vaan pelkkä todennäköisyys siitä, että kyseiseen suunnitelmaan tai hankkeeseen liittyy tällainen vaikutus. – – Jos on epäilyksiä merkittävien vaikutusten aiheutumatta jäämisestä, tällainen arviointi on suoritettava[. Arviointi] mahdollistaa sen, että voidaan tehokkaasti välttää se, että hyväksytään suunnitelmat tai hankkeet, jotka vaikuttavat kyseisen alueen koskemattomuuteen; se edesauttaa siten [luontotyyppidirektiivin] – – pääasiallisen tavoitteen saavuttamista.”

Asianmukaisen arvioinnin suorittamista koskevan lopullisen päätöksen perustelut tulisi kirjata ylös. Johtopäätöksen tueksi on annettava riittävästi tietoa.

Vesivoimalaitoksen ympäristölupa

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on ottanut käyttöön sähköisen hakemuslomakkeen, joka auttaa mahdollisia hankkeita koskevien tarpeellisuusselvitysten tekemisessä esisuunnitteluvaiheessa. Tarkistuslistan muodossa olevan lomakkeen nimi on ”Environmental site audit checklist for hydropower schemes”. Tarkistuslista auttaa hakijaa selvittämään, mitä tietoa toimivaltaisille viranomaisille on lähetettävä, jotta ne voivat arvioida kattavasti ehdotetun vesivoimalaitoksen vaikutuksia. Se antaa hakijalle myös mahdollisuuden pyytää alustavia neuvoja suunnitellun hankkeen suhteen. Tämä voi auttaa välttämään ajan ja resurssien tuhlaamista hankkeisiin, joille ei todennäköisesti myönnetä lupaa.

Hakijoiden on täytettävä tarkistuslista, jossa on seuraavia aiheita koskevia kysymyksiä:

1.	vedenotto ja virtauksen hallinta

suojelu

3.	veden laatu

4.	biodiversiteetti ja kalastus

5.	tulvariskin hallinta

6.	vesiliikenne.

Hallitus on pyrkinyt auttamaan jokivoimalaitoksia koskevia hakemuksia tekeviä rakennuttajia myös laatimalla asiaa koskevia ohjeita. Ohjeasiakirjoissa

—	kerrotaan, miten Yhdistyneen kuningaskunnan ympäristövirasto sääntelee vesivoimaa

—	selitetään huomioitavia ympäristöseikkoja

—	annetaan neuvoja laitoksen suunnitteluun

—	selitetään, miten tarvittavia lupia haetaan.

https://www.gov.uk/government/publications/wr325-hydropower-schemes-environmental-site-audit-checklist

https://www.gov.uk/government/publications/good-practice-guidelines-to-the-environment-agency-hydropower-handbook

Suojelu

Lisätietoa on saatavilla seuraavassa ohjeasiakirjassa:

Vesipuitedirektiivi, luonnonsuojelu ja luonnonperintö

KYLLÄ

Toteutetaanko hanke tieteellisesti erityisen kiinnostavalla alueella (SSSI) tai onko se omiaan vaikuttamaan tällaiseen alueeseen?

(Ks. huomautus 2a.)

Toteutetaanko hanke erityisten suojelutoimien alueella tai onko se omiaan vaikuttamaan tällaiseen alueeseen?

(Ks. huomautus 2b.)

Toteutetaanko hanke erityisellä suojelualueella tai onko se omiaan vaikuttamaan tällaiseen alueeseen?

(Ks. huomautus 2c.)

Toteutetaanko hanke kansallisella luonnonsuojelualueella tai onko se omiaan vaikuttamaan tällaiseen alueeseen?

(Ks. huomautus 2d.)

Toteutetaanko hanke paikallisella luonnonsuojelualueella tai onko se omiaan vaikuttamaan tällaiseen alueeseen?

(Ks. huomautus 2d.)

Toteutetaanko hanke erityisen luonnonkauniilla alueella (AONB) tai onko se omiaan vaikuttamaan tällaiseen alueeseen?

(Ks. huomautus 2e.)

Toteutetaanko hanke kansallispuistossa?

(Ks. huomautus 2f.)

Onko hanke omiaan vaikuttamaan vesiputoukseen, julkiseen polkuun, luonnonperintöön tai suojelualueeseen?

Ks. huomautus 2g.)

Onko alueella tehty virallista ekologista kartoitusta?

(Ks. huomautus 2h.)

Otetaanko hankkeessa huomioon alueella tai sen lähistöllä mahdollisesti esiintyvät suojellut lajit?

(Ks. huomautus 2i.)

5.3.2 Asianmukainen arviointi

Kun on päätetty, että asianmukainen arviointi tarvitaan, se on suoritettava ennen kuin toimivaltainen viranomainen päättää, hyväksyykö se suunnitelman tai hankkeen (unionin tuomioistuimen asiassa C-127/02 (47) antama tuomio). Käsite ”asianmukainen” tarkoittaa käytännössä, että arvioinnin pitää olla asianmukainen suhteessa sille lintu- ja luontotyyppidirektiiveissä määritettyyn tarkoitukseen eli niiden lajien ja luontotyyppien suojeluun, joita varten Natura 2000 -alue on osoitettu.

Asianmukaisuus tarkoittaa myös sitä, että arvioinnin tulisi johtaa perusteltuun johtopäätökseen. Jos arviointikertomuksessa ei arvioida Natura 2000 -alueeseen kohdistuvia vaikutuksia riittävän tarkasti tai jos siinä ei esitetä riittävästi näyttöä, jotta voitaisiin tehdä selkeitä johtopäätöksiä siitä, vaikuttaako suunnitelma tai hanke alueen koskemattomuuteen, arviointi ei vastaa tarkoitustaan eikä sitä voida pitää 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti ”asianmukaisena”.

Unionin tuomioistuin on vahvistanut tämän tulkinnan tuomiossaan, jossa se katsoi seuraavaa: ”Vaikka on totta, että IREALPin (48) kertomuksessa todetaan, että pääasialliset eläimistöä uhkaavat häiriöt johtuvat pesien tuhoamisesta puidenhakkuuvaiheessa sekä elinympäristön pirstoutumisesta, sitä luonnehtivat kuitenkin useat alustavat toteamukset ja se, että lopullisia päätelmiä ei ole. Tässä kertomuksessa todetaan, että on tärkeää toteuttaa arviointeja progressiivisesti muun muassa sen tiedon ja niiden yksityiskohtien perusteella, jotka havaitaan hankkeen toteuttamisen yhteydessä. Kyseistä kertomusta pidettiin lisäksi tilaisuutena esitellä muita parannusehdotuksia suunniteltujen toimien ympäristövaikutuksiin.

Näistä seikoista ilmenee, että IREALPin kertomusta ei voida myöskään pitää asianmukaisena arviointina riidanalaisten töiden vaikutuksista erityissuojelualueeseen IT 2040044. Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että sekä vuoden 2000 tutkimuksessa että vuoden 2002 kertomuksessa on aukkoja eikä niissä ole täydellisiä, täsmällisiä ja lopullisia toteamuksia ja päätelmiä, joilla voitaisiin hälventää kaikenlainen perusteltu tieteellinen epäilys suunniteltujen töiden vaikutuksista asianomaiseen erityissuojelualueeseen. Tällaiset toteamukset ja päätelmät olivat kuitenkin välttämättömiä, jotta toimivaltaiset viranomaiset saattoivat saada tarvittavan varmuuden kyseisiä töitä koskevan lupapäätöksen tekemiseksi” (asia C-304/05, komissio v. Italia, 46–73 kohta).

Tuomioistuin on painottanut myös sitä, että asianmukaisessa arvioinnissa on tärkeää hyödyntää parasta tieteellistä tietoa, jotta toimivaltaiset viranomaiset saavat riittävän varmuuden siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta alueen koskemattomuuteen. Tuomioistuin on katsonut, että ”alaa koskevat parhaat tutkimustulokset huomioon ottaen on yksilöitävä suunnitelman tai hankkeen kaikki sellaiset näkökohdat, joka voivat yksinään tai yhdistettyinä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa vaikuttaa kyseisiin tavoitteisiin” (C-127/02, 54 kohta).

Arviointikertomuksessa tulee erityisesti

—	kuvata hanketta tai suunnitelmaa yksityiskohtaisesti, jotta saadaan käsitys sen koosta, laajuudesta ja tavoitteista

—	kuvata Natura 2000 -alueen lähtötilannetta ja suojelutavoitteita

—	kuvata kaikki mahdolliset vaikutukset

—	analysoida vuorovaikutusta hankkeen ominaispiirteiden ja alueella suojeltavien lajien ja luontotyyppien ekologisten vaatimusten välillä, jotta voidaan määrittää hankkeen tai suunnitelman mahdolliset vaikutukset Natura 2000 -alueeseen ja niiden merkittävyys

—	selittää, miten vaikutukset voidaan välttää tai miten niitä voidaan mahdollisuuksien mukaan lieventää

—	esittää lieventävien toimenpiteiden turvaamisen, toteuttamisen ja seurannan aikataulu ja mekanismit

—	sisältää luettelo kaikista tietolähteistä.

Hankkeen edistäjä vastaa asianmukaisen arvioinnin teettämisestä, tietojen antamisesta arviointia varten ja arvioinnin riittävän laadun varmistamisesta. Viranomaisten vastuulla on varmistaa asianmukaisen arvioinnin tietojen oikeudenmukainen ja kattava arviointi sekä tarkistaa, onko arvioinnissa esitetty paikkansa pitäviä johtopäätöksiä vaikutuksista, niiden merkittävyydestä ja siitä, vaikuttaako suunnitelma tai hanke Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen ja suojelutavoitteisiin.

Vaikutusten arviointi sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin

Kuten edellä todetaan, arvioinnissa tulisi arvioida suunnitelman tai hankkeen vaikutuksia sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin. Suojelun vähimmäistavoitteena on estää niiden lajien ja luontotyyppien tilan huononeminen, joiden suojeluun alue on osoitettu.

Jos 6 artiklan 1 kohdan nojalla on asetettu kunnianhimoisempia tavoitteita, suunnitelman tai hankkeen mahdollisia vaikutuksia on arvioitava näiden tiukempien tavoitteiden kannalta. Jos tavoitteena on esimerkiksi ennallistaa kuningaskalastajakanta kahdeksassa vuodessa tietylle tasolle, on arvioitava, estääkö suunnitelma tai hanke ennallistamisen, eikä pelkästään sitä, pysyykö kuningaskalastajakanta vakaana.

Natura 2000 -tietolomake

Kaikista Natura 2000 -alueista on laadittu tietolomake. Se sisältää tietoa alueen pinta-alasta, edustavuudesta ja alueen luontotyyppien suojelun tilasta sekä yleisarvioinnin alueen arvosta niiden suojelulle. Lomakkeessa on myös tietoa alueella esiintyvistä lajeista, niiden kannoista, luokista (pysyvä, lisääntyvä, talvehtiva tai muuttava/vaeltava) ja tilasta sekä alueen arvosta kyseisten lajien kannalta (49).

Alueen luontotyyppien ja lajien suojelun tila

Lajin tai luontotyypin suojelun tilaa ei pidä sekoittaa lajin tai luontotyypin suojelun tasoon. Suojelun tasolla tarkoitetaan lajin tai luontotyypin suojelun tasoa koko sen luonnollisella levinneisyysalueella EU:ssa, ja sitä voidaan arvioida ainoastaan korkeammalla tasolla (esim. kansallisella, luonnonmaantieteellisellä tai EU:n tasolla). Suojelun tilalla puolestaan tarkoitetaan tietyn lajin tai luontotyypin suojelun tilaa tietyllä alueella. Jos tila on huono, viranomaiset ovat voineet asettaa kyseisen lajin tai luontotyypin suojelulle kyseisellä alueella kunnianhimoisempia tavoitteita kuin pelkästään tilan huononemisen estäminen.

Luontotyyppidirektiivin 17 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on laadittava kuuden vuoden välein kertomus alueellaan esiintyvien lajien ja luontotyyppien suojelun tasosta. Komissio laatii näiden kertomusten perusteella yhteenvetokertomuksen suojelun tasosta luonnonmaantieteellisellä ja EU:n tasolla (50).

Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmat

Hoito- ja käyttösuunnitelmien laatiminen ei ole pakollista, mutta sitä suositellaan luontotyyppidirektiivissä, jotta voidaan asettaa suojelutavoitteet ja määrittää niiden saavuttamisen edellyttämät toimenpiteet alueen lajien ja luontotyyppien ekologisten vaatimusten mukaan. Suunnitelmat ovatkin arvokas Natura 2000 -alueita koskeva tietolähde (51).

Asianmukaisessa arvioinnissa tarvittavien tietojen kerääminen

Asianmukaisen arvioinnin ensimmäinen ja tärkeä vaihe on kaiken tarvittavan tiedon kerääminen hankkeesta ja Natura 2000 -alueesta. Tämä on yleensä iteratiivinen prosessi, jonka vaiheita toistetaan, kunnes on kerätty tarvittavat tiedot. Jos alustavassa tutkimuksessa ja analysoinnissa ilmenee, että tiedoissa on puutteita, tietoja voi olla tarpeen täydentää ekologista lähtötilannetta koskevalla selvityksellä ja kenttätutkimuksella. Kuten edellä todettiin, on tärkeää, että asianmukainen arviointi perustuu alan parhaaseen tieteelliseen tietoon, jotta voidaan poistaa kaikki perusteltu tieteellinen epäilys ehdotettujen rakennustöiden vaikutuksista kyseiseen alueeseen.

Yksityiskohtaisissa selvityksissä ja kenttätutkimuksissa olisi keskityttävä niihin lajeihin ja luontotyyppeihin, joiden suojelemiseen alue on osoitettu ja joihin ehdotetut työt voivat vaikuttaa. Niiden herkkyyttä vaikutuksille tulisi analysoida ottaen huomioon mahdollinen vuorovaikutus hankkeen toimien (esim. tyyppi, laajuus ja menetelmät) ja kyseisten luontotyyppien ja lajien (esim. sijainti, ekologiset tarpeet ja elintärkeät alueet) välillä.

Kenttätutkimusten on oltava riittävän perusteellisia ja pitkäkestoisia, jotta niissä voidaan ottaa huomioon ekologisen tilan vaihtelu vuodenajasta ja jopa vuodesta toiseen. Jos esimerkiksi jotakin lajia tarkastellaan kenttätutkimuksessa talvella muutaman päivän ajan, tutkimuksesta ei saada tietoa siitä, miten laji hyödyntää luontotyyppejä muina, tärkeämpinä vuodenaikoina (esim. muutto- tai vaellusaikana taikka lisääntymisaikana).

Luontoviranomaisten, tieteellisten asiantuntijoiden, tutkijoiden ja luonnonsuojelujärjestöjen kuuleminen prosessin alkuvaiheessa auttaa saamaan kattavan kuvan alueesta, sen lajeista tai luontotyypeistä sekä tutkittavien vaikutusten luonteesta. Nämä eri toimijat osaavat myös antaa neuvoja tuoreimmasta tieteellisestä tiedosta, jota alueesta ja sillä olevista EU:n suojelemista lajeista ja luontotyypeistä on saatavilla, sekä muista lähtötilannetta kartoittavista tutkimuksista ja kenttätutkimuksista, jotka saattavat olla tarpeen hankkeen todennäköisten vaikutusten arvioinnissa.

Haitallisten vaikutusten määrittäminen

Kun kaikki tarvittava lähtötilannetta kuvaava tieto on kerätty, voidaan arvioida suunnitelman tai hankkeen vaikutuksia Natura-alueeseen. Vesivoimahankkeiden mahdollisten haitallisten vaikutusten kuvaaminen (ks. luku 3) auttaa sen selvittämisessä, millaisia vaikutuksia tulisi pitää silmällä. On selvää, että hankkeista aiheutuu erilaisia vaikutuksia ja niitä on arvioitava tapauskohtaisesti. Näin todetaan myös asiassa Waddenzee annetussa tuomiossa (ks. edellä): ”kyseiseen suunnitelmaan tai hankkeeseen liittyvien tulevien vaikutusten arvioinnin yhteydessä niiden merkittävyys on määritettävä erityisesti sen alueen, jota tämä suunnitelma tai hanke koskee, ominaisuuksien ja erityisten ympäristöolosuhteiden valossa – –”.

Ensin selvitetään, mihin kaikkiin EU:n suojelemiin lajeihin tai luontotyyppeihin, joita varten kyseinen alue on osoitettu, vaikutukset voivat kohdistua ja mitä niistä olisi arvioitava tarkemmin. Tämä on tärkeää, sillä kaikilla lajeilla ja luontotyypeillä on oma ekologinen elinkiertonsa ja suojelutarpeensa. Niihin kohdistuvat vaikutukset vaihtelevat myös alueesta toiseen riippuen niiden suojelun tilasta ja kyseisen alueen ekologisesta tilasta. Kaikkien todettujen vaikutusten osalta tulisi arvioida niiden suuruutta, lajia, laajuutta, kestoa, voimakkuutta ja ajoitusta.

Asianmukaisessa arvioinnissa kuuluu myös arvioida kaikkia suunnitelmaan tai hankkeeseen liittyviä seikkoja, joilla voi olla vaikutusta alueeseen. Niistä jokaista tulee arvioida vuorollaan (esim. ei ainoastaan rakennettavaa patoa vaan myös yhdysteitä tai muuta patoon liittyvää infrastruktuuria). Mahdollisia vaikutuksia tulee myös tarkastella kunkin sellaisen lajin tai luontotyypin osalta, jonka suojeluun alue on osoitettu (voidaan kutsua myös alueen ominaisuuksiksi tai kohdeominaisuuksiksi, englanniksi ”feature” tai ”target feature”). Eri ominaisuuksiin kohdistuvia vaikutuksia pitäisi tarkastella yhdessä ja suhteessa toisiinsa, jotta saadaan selville myös niiden välinen vuorovaikutus.

MÄÄRITETÄÄN,KOHDISTUUKO ALUEEN KOSKEMATTOMUUTEEN JÄLKIVAIKUTUKSIA

MÄÄRITETÄÄN/ARVIOIDAANENNALTA EHKÄISEVÄT JA LIEVENTÄVÄT TOIMET

vaikutusten poistamiseksi tai lieventämiseksi tasolle, joka ei ole merkittävä

LAADITAAN SEURANTA-OHJELMA

MÄÄRITETÄÄN TUTKITTAVA ALUE

KERÄTÄÄNOLEMASSA OLEVAA TIETOA JA TEHDÄÄN TARVITTAESSA LISÄÄ KENTTÄTUTKIMUKSIA JA SELVITYKSIÄ

KERÄTÄÄNTIETOA MUISTA SUUNNITELMISTA JA HANKKEISTA

kumulatiivisten vaikutusten arviointia varten

ARVIOIDAAN VAIKUTUKSIA JA NIIDEN MERKITTÄVYYTTÄ

suhteessa suojelun kohteena oleviin luontotyyppeihin, lajien elinympäristöihin, lajeihin ja alueen ekologiseen rakenteeseen ja toimintaan

SELVITETÄÄN ARVIOINNISSA HUOMIOITAVAT EKOLOGISET ERITYISPIIRTEET

analysoidaan projektin mahdolliset vaikutukset

KUULLAAN TOIMIVALTAISIA VIRANOMAISIA JA SIDOSRYHMIÄ

SELVITETÄÄN NATURA 2000 -ALUEEN TAI-ALUEIDEN SUOJELUTAVOITTEET

Asianmukaisen arvioinnin vaiheet (mukautettu lähteestä Euroopan komissio, 2014).

Arvioinnissa keskitytään EU:n tärkeinä pitämiin lajeihin ja luontotyyppeihin, joiden suojeluun alue on osoitettu, mutta on muistettava, että ne ovat monimutkaisessa vuorovaikutuksessa muihin lajeihin ja luontotyyppeihin sekä fyysiseen ympäristöönsä. Tämän vuoksi on tärkeää tarkastella kaikkia ekosysteemin rakenteen, toiminnan ja vuorovaikutuksen olennaisia osia. Niiden pienilläkin muutoksilla voi olla haitallisia vaikutuksia alueella esiintyviin luontotyyppeihin ja lajeihin.

Vaikutukset on ennustettava mahdollisimman tarkasti, ja ennusteiden perusta on selvitettävä ja kirjattava asianmukaiseen arviointiin (arviointikertomukseen tulee siis sisällyttää selkeä selvitys vaikutusennusteen varmuusasteesta, sillä se on tärkeää, koska arvioinnissa on voitava päätellä vaikutukset niin, ettei niiden suhteen jää tieteellisesti perusteltua epäilystä). Kuten kaikki vaikutustenarvioinnit myös asianmukainen arviointi tulisi jäsentää niin, että voidaan varmistaa, että ennusteet voidaan tehdä mahdollisimman puolueettomasti ja määrällisesti esitettävien arviointiperusteiden perusteella. Tämä helpottaa myös lieventävien toimenpiteiden suunnittelua ennakoitujen vaikutusten poistamiseksi tai niiden lieventämiseksi ei-merkittävälle tasolle.

Mahdollisten vaikutusten arvioinnissa on tärkeää muistaa se, että vaikutuksia voi ilmetä missä tahansa vesivoimalaitoksen rakentamisen vaiheessa rakennustöistä laitoksen käyttöön, hoitoon, tekniseen uudistamiseen tai käytöstä poistamiseen asti. Vaikutukset voivat olla tilapäisiä tai pysyviä, aiheutua alueen sisällä tai sen ulkopuolella, olla kumulatiivisia ja esiintyä hankkeen elinkaaren eri vaiheissa.

Vaikutusten ennustamisen yleisiä menetelmiä

Asianmukaisessa arvioinnissa vaikutusten laajuutta on arvioitava hyvien käytäntöjen mukaisilla tekniikoilla ja menetelmillä.

—	Suoria mittauksia voidaan hyödyntää esimerkiksi hävinneiden ja vaikutusten piiriin kuuluvien luontotyyppien alan määrittämisessä tai lajien kantojen, elinympäristöjen ja yhteisöjen suhteellisen häviämisen mittaamiseen.

—

Vuokaavioiden sekä verkko- ja järjestelmäkaavioiden avulla voidaan selvittää välittömistä vaikutuksista aiheutuvien vaikutusten ketjuja. Välillisiä vaikutuksia kutsutaan toisen, kolmannen jne. asteen vaikutuksiksi sen mukaan, miten ne aiheutuvat. Järjestelmäkaaviot ovat verkkokaaviota joustavampia keskinäisten suhteiden kuvaamiseen.

—

Määrällisillä ennustemalleilla voidaan tehdä matemaattisia ennusteita, jotka perustuvat vaikutusten voimaa ja suuntaa koskeviin tietoihin ja oletuksiin. Malleista voidaan päätellä ennusteita, jotka ovat johdonmukaisia aiemman ja nykytiedon kanssa (trendianalyysi, skenaariot ja muita olennaisia paikkoja koskeviin tietoihin perustuvat analogiat), ja tehdä intuitiivisia ennusteita. Normatiivisessa mallintamisessa edetään toivotusta tuloksesta taaksepäin ja arvioidaan, saavutetaanko tavoitteet esitetyssä hankkeessa. Ennustava mallintaminen on usein keskeisessä asemassa, sillä päävaikutukset aiheutuvat usein hydromorfologisen rakenteen muutoksista, jotka johtavat vedenalaisen eliöstön kannalta vakaviin sedimentin kulkeutumisen muutoksiin.

—	Populaatiotason tutkimukset voivat olla avuksi määritettäessä esimerkiksi lintujen, lepakoiden tai merinisäkäslajien populaatioihin eli kantoihin kohdistuvia vaikutuksia.

—

Paikkatietojärjestelmiä (GIS) käytetään alueellisten suhteiden, kuten rajoitusten päällekkäisyyden, mallintamiseen taikka herkkien alueiden tai luontotyyppien häviämisen kartoittamiseen. Paikkatietojärjestelmissä yhdistellään tietokonepohjaista kartografiaa, tallennettuja karttatietoja ja tietokantojen hallintajärjestelmien tallennusattribuutteja, kuten maan käyttö tai kaltevuus. Paikkatietojärjestelmiin tallennettuja muuttujia voidaan katsella, yhdistellä ja analysoida nopeasti.

—	Aiempia vastaavia vesivoimahankkeita koskevista tiedoista voi olla hyötyä etenkin, jos niiden määrällisiä ennusteita on seurattu käytännössä.

—	Asiantuntijoiden lausuntoja ja arvioita voidaan saada vastaavien aiempien hankkeiden yhteydessä saaduista kokemuksista ja järjestetyistä kuulemisista sekä paikallisilta asiantuntijoilta, jotka tuntevat alueen.

—

Kuvaus ja korrelaatio: Fyysiset tekijät (esim. vesiolosuhteet, virta ja substraatti) voivat liittyä suoraan lajien levinneisyyteen ja runsauteen. Jos fyysisten olosuhteiden kehitystä voidaan ennustaa, voidaan sen perusteella kenties ennustaa myös luontotyyppien ja kantojen kehitystä tai lajien ja luontotyyppien reaktioita.

—

Kapasiteettianalyyseissä selvitetään paineiden kynnysarvot, joiden alapuolella kantoja ja ekosysteemien toimintoja voidaan pitää yllä. Niissä pyritään määrittämään mahdolliset rajoittavat tekijät ja laatimaan matemaattisia yhtälöitä, joilla kuvataan luonnonvaran tai järjestelmän kapasiteettia kustakin rajoittavasta tekijästä aiheutuvan kynnysarvon suhteen.

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan säännöksiä koskevat menetelmäohjeet

Mahdollisten kumulatiivisten vaikutusten arviointi

Kumulatiiviset vaikutukset ovat hyvin tärkeä osa arviointia. Niiden arviointia edellytetään lainsäädännössä, mutta sillä voi olla myös merkittäviä vaikutuksia suunnitelman tai hankkeen ja samalla alueella myöhemmin ehdotettavien suunnitelmien tai hankkeiden kannalta. Tämä koskee erityisesti vesivoimaa, sillä pientenkin vesivoimalaitosten kumulatiiviset vaikutukset voivat olla liian suuret, jotta niitä voitaisiin hyväksyä.

Yksittäiset, kohtalaiset vaikutukset voivat olla yksinään merkityksettömiä, mutta useilla tällaisilla toimilla voi yhdessä arvioituina olla merkittävä vaikutus. Tämän vuoksi luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa viitataan myös vaikutuksiin, joita suunnitelmalla tai hankkeella on yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa. Direktiivissä ei selvennetä, mitkä muut suunnitelmat ja hankkeet kuuluvat säännöksen soveltamisalaan, mutta on selvää, että huomioon on otettava jo hyväksytyt ja toteutetut suunnitelmat tai hankkeet (olemassa olevat infrastruktuurit). Tässä yhteydessä voi olla apua vesipuitedirektiivin mukaisten vesienhoitosuunnitelmien tiedoista ja asiaan liittyvien Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmista.

On myös hyvä ymmärtää, että ehdotetun suunnitelman tai hankkeen huomioiminen ei ole jäsenvaltiolta osoitus muiden samankaltaisten, tulevaisuudessa mahdollisesti ehdotettavien suunnitelmien tai hankkeiden puoltamisesta. Päinvastoin, jos alueella on jo hyväksytty yksi tai useampi hanke, voi ekologinen raja ylittyä alueen tulevien suunnitelmien tai hankkeiden kohdalla helpommin.

Jos arvioitavaksi esitetään esimerkiksi peräkkäin useita Natura 2000 -alueille tai niiden ympärille rakennettavia vesivoimalaitoksia koskevia hakemuksia, voidaan ensimmäistä hanketta koskevassa arvioinnissa hyvinkin todeta, ettei laitos vaikuta alueeseen haitallisesti, mutta toista ja kolmatta hanketta ei välttämättä hyväksytä, koska niiden vaikutukset ovat yhdessä aiemman hankkeen vaikutusten kanssa riittävän suuret vaikuttamaan alueen koskemattomuuteen.

Tässä yhteydessä on tärkeää, että vesivoimahankkeita tarkastellaan strategisesti ja yhdessä kohtuullisen laajan maantieteellisen alueen muiden hankkeiden kanssa, ei ainoastaan yksittäisinä ja erillisinä hankkeina. Kumulatiivisten vaikutusten arvioinnissa olisi otettava huomioon kaikki valuma-alueen vesivoimalaitokset ja muut rakenteet riippumatta siitä, sijaitsevatko ne Natura 2000 -alueilla vai niiden ulkopuolella.

Kumulatiivisten vaikutusten määrittämisessä olisi mielellään kuultava tiiviisti asianomaisia viranomaisia, joilla on käytettävissään tietoa muista suunnitelmista ja hankkeista, jotka on otettava huomioon. Lisäksi olisi hyödynnettävä vesipuitedirektiivin mukaisia vesienhoitosuunnitelmia, sillä niihin on koottu tietoa koko valuma-alueen vesiympäristöön kohdistuvista paineista ja vaikutuksista.

Mahdollisia kumulatiivisia vaikutuksia olisi arvioitava laadullisten perusteiden lisäksi myös suhteessa luotettavaan lähtötilannetta koskevaan tietoon. Kumulatiivisten vaikutusten arvioinnin olisi oltava olennainen osa yleistä arviointia eikä vain sivuhuomio arviointiprosessin lopussa.

Vaikutusten merkittävyyden määrittäminen

Kun vaikutukset on selvitetty (ks. myös kohta 4.7), on arvioitava niiden merkittävyyttä (52) alueella olevien lajien ja luontotyyppien suojelutavoitteiden kannalta.

Merkittävyyden arvioinnissa voidaan ottaa huomioon seuraavat muuttujat:

—

Kohdeominaisuutta (eli lajia tai luontotyyppiä, jonka suojeluun alue on osoitettu) koskevat määrälliset muuttujat: esim. kuinka paljon kyseisen lajin elinympäristöä tai kyseistä luontotyyppiä häviää. Joidenkin Natura 2000 -alueilla esiintyvien lajien tai luontotyyppien (esim. ensisijaisesti suojeltavien luontotyyppien ja lajien) osalta jo yhdenkin yksikön tai pienen pinta-alaprosentin menetys voi olla merkittävä vaikutus. Muiden kohdalla merkittävyyden kynnys voi olla korkeampi. Merkittävyyden raja riippuu lajista ja luontotyypistä, niiden suojelun tilasta kyseisellä alueella ja niiden tulevaisuudennäkymistä.

—

Kohdeominaisuutta koskevat laadulliset muuttujat: vaikutusten merkittävyydessä tulisi ottaa määrällisistä muuttujista riippumatta huomioon kohdeominaisuuden esiintymisen laatu. Kyseessä voi olla esimerkiksi

—	tietyn seudun tai maan ainoa alue, jolla kyseistä kohdeominaisuutta esiintyy (kohdeominaisuutta voi esiintyä alueella runsaasti, mutta sitä suojellaan, koska sitä ei esiinny missään muualla)

—	alue, jonka lajin esiintymä on merkittävä (esim. esiintymän ydinalue tai suuria edustavien ryhmien alueita)

—	alue, joka on lajin levinneisyysalueen rajalla (otettava huomioon ilmastonmuutoksen mahdolliset tulevat vaikutukset).

—	Alueen merkitys lajin biologialle esim. lisääntymisalueena (esim. pesimä- ja kutupaikat), ruokailualueena, suojapaikkana, muutto- tai vaellusreittinä tai pysähdyspaikkana.

—	Kohdeominaisuuden ja alueen koskemattomuuden säilyttämisen edellyttämät ekologiset toiminnot ja rakenteet.

Jos merkittävyyden asteesta on epäilystä tai erimielisyyttä, yhteisymmärryksen pohjaksi on paras hakea hyväksyntää laajemmalta asiantuntijayhteisöltä, kuten vaikutuksen kohteena olevaa ominaisuutta tuntevilta alueellisilta ja/tai kansallisilta asiantuntijoilta.

Se määrittäminen, vaikuttavatko toimet alueen koskemattomuuteen

Kun hankkeen vaikutukset on ennakoitu mahdollisimmat tarkasti, niiden merkittävyys arvioitu ja mahdolliset lieventävät toimenpiteet selvitetty, asianmukaisessa arvioinnissa on arvioitava, vaikuttavatko vaikutukset Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen.

”Koskemattomuus” liittyy tässä yhteydessä selvästi ekologiseen koskemattomuuteen. Alueen koskemattomuus voidaan määritellä koko alueen ekologisen rakenteen, toiminnan ja ekologisten prosessien summana tai niiden luontotyyppien, luontotyyppikokonaisuuksien ja/tai lajien kantojen summana, joiden suojeluun alue on osoitettu. Alueen koskemattomuutta voidaan pitää erinomaisena, jos saavutetaan alueen luontainen potentiaali sen suojelutavoitteiden täyttymiseen, säilytetään sen kyky korjata ja uudistaa itseään dynaamisissa olosuhteissa ja alueen hoidossa tarvitaan vain vähän ulkoista tukea.

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuksi vaikutukseksi ei katsota sitä, jos suunnitelma tai hanke heikentää alueen ulkonäköä tai esteettistä laatua tai aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia muihin lajeihin tai luontotyyppeihin kuin niihin, joiden vuoksi alue on nimetty Natura 2000 -alueeksi. Toisaalta, jos johonkin lajeista tai luontotyypeistä, joiden suojeluun alue on osoitettu, kohdistuu merkittäviä vaikutuksia, vaikuttavat toimet väistämättä myös alueen koskemattomuuteen.

Ilmaus ”alueen koskemattomuus” osoittaa, että arvioinnissa keskitytään tiettyyn alueeseen. Tämä tarkoittaa, että koko alueella tai alueen osassa aiheutuvia vahinkoja ei voida puolustella sillä, että alueen luontotyyppien ja lajien suojelun taso pysyy koko jäsenvaltion tasolla suotuisana.

Käytännössä alueen koskemattomuuden arvioinnissa olisi keskityttävä erityisesti sen määrittämiseen, estääkö hanke alueen suojelutavoitteiden saavuttamisen ja

—	aiheuttaako se muutoksia kohdeominaisuuksien (eli alueella suojeltavan lajin tai luontotyypin) kannalta tarpeellisiin merkittäviin ekologisiin toimintoihin

—	pienentääkö se merkittävästi kyseisen alueen kohdeominaisuuksina olevien luontotyyppien esiintymisaluetta (tässä yhteydessä huomioidaan myös heikompilaatuiset alueet) tai lajien kantojen elinkykyä

—	vähentääkö se alueen monimuotoisuutta

—	johtaako se alueen pirstaloitumiseen

—	vähentääkö tai heikentääkö se alueen keskeisiä piirteitä (esim. puiden peittämä ala tai säännöllinen vuotuinen tulviminen), joista kohdeominaisuuden tila riippuu

—	aiheuttaako se kohdelajin kuolleisuutta.

Toimenpiteiden määrittäminen haitallisten vaikutusten estämiseksi

Jos luontotyyppidirektiivin 6 artiklan mukaisessa, vesivoimalaitoksen rakentamista koskevan suunnitelman tai hankkeen arvioinnissa todetaan useita Natura 2000 -alueeseen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia, suunnitelmaa tai hanketta ei silti välttämättä tarvitse automaattisesti hylätä. Mahdollisten vaikutusten vakavuudesta riippuen voi olla mahdollista toteuttaa (lisää) lieventäviä toimenpiteitä, joilla vaikutukset saadaan poistettua tai ainakin lievennettyä ei-merkittävälle tasolle, jos hankkeeseen ei ole aiemmin sisällytetty tällaisia suojelutoimia.

Lieventämistapa	Ensisijaisuus
Vaikutusten välttäminen lähteellä	Suurin
Vaikutusten vähentäminen lähteellä
Vaikutusten lieventäminen alueella
Vaikutusten lieventäminen vastaanottajissa	Pienin

Vaikutustenarvioinnin tapaan myös lieventävien toimenpiteiden määrittämisen on perustuttava vahvaan ymmärrykseen kohteena olevista lajeista tai luontotyypeistä sekä hankkeen edistäjän, toimivaltaisen viranomaisen ja suojeluasiantuntijoiden väliseen vuoropuheluun.

Lieventävissä toimenpiteissä voidaan muuttaa vesivoimasuunnitelman tai -hankkeen kokoa, sijaintia, mallia tai teknologiaa (esim. vaellusesteiden ja/tai turbiineista kaloille aiheutuvien vammojen ehkäiseminen). Ne voivat olla myös rakennus- tai käyttövaiheen tilapäisiä muutoksia (esim. veden pilaantumisen välttämiseksi, jos alajuoksulla on kohdelajien herkkiä kantoja tai niiden osia). Vesivoimalaitoksia koskevia lieventäviä toimenpiteitä käsitellään tarkemmin luvussa 3.

Jokaisen ehdotetun lieventävän toimenpiteen osalta on tärkeää

—	selittää, miten toimenpiteet ehkäisevät tiedossa olevia alueeseen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia tai lieventävät niitä ei-merkittävälle tasolle

—	esittää näyttöä siitä, miten ja kenen toimesta toimenpiteet turvataan ja toteutetaan

—	esittää näyttöä toimenpiteiden onnistumistodennäköisyyden luotettavuudesta

—	esittää hanketta tai suunnitelmaa koskevien toimenpiteiden aikataulu

—	esittää näyttöä siitä, miten toimenpiteitä seurataan ja miten lisätoimenpiteitä otetaan käyttöön, jos vaikutuksia ei saada lievennettyä tarpeeksi.

Kun sopivat lieventävät toimenpiteet on saatu määritettyä ja suunniteltua tarkasti, suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä luontotyyppidirektiivin 6 artiklassa säädetyn arviointimenettelyn mukaisesti edellyttäen, että 1) lieventävillä toimenpiteillä varmistetaan, etteivät vaikutukset ole merkittäviä alueen suojelutavoitteiden kannalta, ja 2) että toimenpiteet toteutetaan olennaisena osana hanketta.

Jos alueeseen kohdistuu lieventävien toimenpiteiden jälkeenkin merkittäviä jälkivaikutuksia, on selvitettävä vaihtoehtoisia ratkaisuja (esim. hankkeelle eri toteutuspaikka, rakennustöiden laajuuden tai toteutustavan muuttaminen tai vaihtoehtoisten prosessien määrittäminen). Jos tällaisia ei ole, suunnitelma tai hanke voidaan yhä hyväksyä poikkeustapauksessa, jos 6 artiklan 4 kohdan ehdot täyttyvät ja hyväksytään soveltuvia toimenpiteitä, joilla korvataan jäljelle jäävät merkittävät haittavaikutukset niin, ettei Natura 2000 -verkosto vaarannu.

5.3.3 Asianmukaisen arvioinnin johtopäätökset

Toimivaltainen viranomainen päättää suunnitelman tai hankkeen hyväksymisestä asianmukaisen arvioinnin johtopäätösten perusteella. Se voi tehdä päätöksensä vasta varmistuttuaan siitä, ettei suunnitelma tai hanke vaikuta alueen koskemattomuuteen. Jos arvioinnissa päädytään myönteiseen johtopäätökseen, jonka mukaan ei ole perusteltua tieteellistä epäilystä siitä, ettei suunnitelma tai hanke vaikuta alueeseen, toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä suunnitelman tai hankkeen.

Ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti arvioinnissa ei siis pyritä osoittamaan, että vaikutuksia aiheutuu, vaan siinä on osoitettava, että niitä ei aiheudu (asia C-157/96). Unionin tuomioistuin on vahvistanut tämän periaatteen monissa tuomioissaan. Asiassa Waddenzee (C-127/02) antamassaan tuomiossa tuomioistuin vahvisti, että ”suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä vain sillä edellytyksellä, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat varmoja siitä, ettei sillä ole haitallisia vaikutuksia kyseisen alueen koskemattomuuteen. Kun – – suunnitelmasta tai hankkeesta kyseisen alueen koskemattomuudelle aiheutuvien haitallisten vaikutusten puuttuminen on epävarmaa, toimivaltaisen viranomaisen on kieltäydyttävä hyväksymästä sitä.” Toisin sanoen viranomaisen on varmistuttava siitä, ettei suunnitelma tai hanke vaikuta alueen koskemattomuuteen, niin, ettei asiasta jää perusteltua tieteellistä epäilystä.

Asianmukainen arviointi ja siinä tehdyt johtopäätökset tulisi dokumentoida selkeästi. Arviointikertomuksessa tulisi osoittaa riittävän tarkasti, miten lopulliseen päätökseen päädyttiin ja minkä tieteellisen näytön perusteella se tehtiin.

5.4 Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 4 kohtaan perustuvat poikkeukset

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa säädetään poikkeuksesta 6 artiklan 3 kohdan sääntöön. Poikkeusta ei sovelleta automaattisesti, vaan hankkeen tai suunnitelman edistäjä voi päättää, haluaako se hakea lupaa poikkeusmenettelyyn. Kyseisessä 6 artiklan 4 kohdassa määritetään ehdot, joiden on täytyttävä, ja vaiheet, joita on noudatettava, ennen kuin toimivaltainen kansallinen viranomainen voi hyväksyä suunnitelman tai hankkeen, jonka on katsottu 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti vaikuttavan alueen koskemattomuuteen.

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 4 kohta edellyttää, että toimivaltaiset viranomaiset varmistavat seuraavien ehtojen täyttymisen ennen kuin päättävät, hyväksytäänkö suunnitelma tai hanke, joka voi vaikuttaa haitallisesti alueeseen:

—	Ehdotetusta vaihtoehdosta aiheutuu Natura 2000 -alueen luontotyypeille, lajeille ja koskemattomuudelle vähiten vahinkoa, eikä sille ole toteutettavissa olevaa vaihtoehtoa, joka ei vaikuttaisi alueen koskemattomuuteen.

—	Suunnitelman tai hankkeen hyväksymiselle on erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä.

—	Kaikki tarvittavat korvaavat toimenpiteet on toteutettu sen varmistamiseksi, että Natura 2000 -verkoston yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä.

Sillä ei ole väliä, missä järjestyksessä näitä ehtoja tarkastellaan, sillä jokainen vaihe määrittää, tarvitaanko seuraavaa vaihetta. Esimerkiksi jos suunnitelmalle tai hankkeelle löydetään vaihtoehto, ei ole järkeä tarkastella, onko alkuperäinen suunnitelma tai hanke yleisen edun kannalta pakottavan tärkeä, tai suunnitella sopivia korvaavia toimenpiteitä, sillä suunnitelmaa tai hanketta ei kuitenkaan voida hyväksyä, koska sille on olemassa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto.

Vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttumisen osoittaminen

Vaihtoehtoja voidaan etsiä melko laajasti, ja prosessin tulisi liittyä suunnitelman tai hankkeet yleisen edun mukaisiin tavoitteisiin. Vaihtoehtoinen ratkaisu voi olla esimerkiksi vaihtoehtoinen sijainti, rakennustöiden eri laajuus tai suunnitelma, eri rakennusmenetelmä tai vaihtoehtoiset uusiutuvan energian tuottamisen prosessit ja tavat. Vaatimus liittyy läheisesti myös vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdan d alakohtaan, joka edellyttää viranomaisia varmistamaan, ettei ole olemassa ympäristön kannalta parempia keinoja (53).

Vaikka vaatimus vaihtoehtojen etsimisestä kuuluu 6 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan, käytännössä suunnittelusta vastaavan tahon on hyödyllistä harkita kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja niin varhaisessa vaiheessa rakennushankkeen suunnittelua kuin mahdollista. Jos jo tässä vaiheessa löytyy sopiva vaihtoehtoinen ratkaisu, joka ei ole omiaan vaikuttamaan merkittävästi Natura 2000 -alueeseen, se voidaan hyväksyä välittömästi eikä asianmukaista arviointia tarvita (muuta ympäristöarviointia voidaan kuitenkin vaatia).

Jos hankkeelle kuitenkin tehdään asianmukainen arviointi, jossa todetaan, ettei vaikutusta alueen koskemattomuuteen voida välttää, toimivaltaisen viranomaisen on selvitettävä, onko olemassa vaihtoehtoisia ratkaisuja. Kaikki toteutettavissa olevat vaihtoehdot tulisi analysoida, erityisesti niiden suhteellinen vaikutus Natura 2000 -alueen suojelutavoitteisiin ja koskemattomuuteen.

Jos löydetään toteutettavissa oleva vaihtoehtoinen ratkaisu, joka täyttää hankkeen tavoitteet, sille on tehtävä uusi asianmukainen arviointi, jos se on omiaan vaikuttamaan merkittävästi samaan tai johonkin toiseen Natura 2000 -alueeseen. Jos vaihtoehto on alkuperäisen ehdotuksen kaltainen, uudessa arvioinnissa voidaan yleensä hyödyntää pitkälti ensimmäisessä arvioinnissa käytettyjä tietoja.

Erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syyt

Jos vaihtoehtoisia ratkaisuja ei löydy tai jos niillä on alueen suojelutavoitteiden tai koskemattomuuden kannalta vielä haitallisempia vaikutuksia, toimivaltaisten viranomaisten on selvitettävä, onko erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä (54), joiden perusteella suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä, vaikka se voi vaikuttaa yhden tai useamman Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen.

Direktiivissä ei määritellä, mikä katsotaan erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavaksi syyksi. Sanamuodosta käy kuitenkin selväksi, että voidakseen tulla hyväksytyksi 6 artiklan 4 kohdan nojalla, suunnitelman tai hankkeen on täytettävä seuraavat kolme ehtoa:

—

Sen on oltava yleisen edun mukainen. Sanamuodosta käy selvästi ilmi, että vain yleistä etua voidaan pitää yhtä tärkeänä kuin direktiivin suojelutavoitteita. Tämä tarkoittaa, että yksityisten toimijoiden hankkeet voidaan huomioida vain, jos osoitetaan, mitä yleistä etua ne palvelevat (asia C-182/10, Solvay ym., 71–79 kohta).

—	Suunnitelman tai hankkeen toteuttamiseen on oltava pakottavat syyt. Pakottavalla tarkoitetaan tässä selvästi sitä, että hankkeen on oltava yhteiskunnalle välttämätön, ei pelkästään toivottu tai hyödyllinen.

—

Suunnitelman tai hankkeen on oltava erittäin tärkeän edun mukainen. On osoitettava, että suunnitelman tai hankkeen toteuttaminen on tärkeämpää kuin kyseisen Natura 2000 -alueen suojeleminen sen suojelutavoitteiden mukaisesti. On selvää, että kaikenlaiset luonteeltaan yhteiskunnalliset tai taloudelliset yleiset edut eivät riitä ehdon täyttymiseen etenkään, kun niitä tarkastellaan suhteessa direktiivillä suojeltujen etujen erityiseen painoarvoon (ks. esim. direktiivin johdanto-osan neljäs kappale, jossa viitataan ”yhteisön luonnon perintöön”). On myös perusteltua olettaa, että yleinen etu voi olla erittäin tärkeä vain, jos se on luonteeltaan pitkäaikainen. Lyhytaikaiset taloudelliset edut tai muut edut, joista on yhteiskunnalle vain lyhytaikaista hyötyä, eivät ole riittävän tärkeitä ohittamaan direktiivillä turvatut pitkän aikavälin suojelutavoitteet.

Erittäin tärkeään yleiseen etuun liittyvät ehdot ovat vieläkin tiukemmat silloin, jos suunnitelma tai hanke on omiaan vaikuttamaan sellaisen Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen, jolla esiintyy ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja/tai lajeja, jos vaikutukset kohdistuvat näihin luontotyyppeihin ja/tai lajeihin. Erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt voidaan hyväksyä vain, jos ne liittyvät

—	ihmisten terveyteen tai yleiseen turvallisuuteen tai

—	ympäristöön kohdistuviin ensisijaisen tärkeisiin suotuisiin vaikutuksiin taikka

—	muihin erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottaviin syihin, jos komissio on antanut asiasta lausunnon ennen suunnitelman tai hankkeen hyväksyntää.

Vuokaavio 6 artiklan 4 kohdan ehdoista

Ei voida hyväksyä.

Voidaan hyväksyä.On toteutettava korvaavia toimenpiteitä.

Voidaan hyväksyä muiden erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavien syiden nojalla komission kuulemisen jälkeen

On toteutettava korvaavia toimenpiteitä.

Onko ihmisen terveyteen tai turvallisuuteen liittyviä näkökohtia tai tärkeitä suotuisia ympäristövaikutuksia?

Esiintyykö alueella ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä tai lajeja, joihin suunnitelma/hanke voi vaikuttaa?

Onko erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä?

Onko vaihtoehtoisia ratkaisuja?

Suunnitelma/hanke voi vaikuttaa alueen koskemattomuuteen.

Kyllä

Korvaavat toimenpiteet

Jos vaihtoehtoisia ratkaisuja ei löydy ja hankkeen toteuttamiselle on erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä, viranomaisten on varmistettava, että ennen hankkeen aloittamista hyväksytään ja toteutetaan korvaavat toimenpiteet. Korvaavat toimenpiteet ovat viimeinen vaihtoehto, johon turvaudutaan vain silloin, jos päätös on tehty edellä kuvattujen ehtojen mukaisesti.

Tiukasti katsottuna korvaavat toimenpiteet ovat hankkeesta riippumattomia ja ne toteutetaan pääsääntöisesti hankkeen ulkopuolella. Niillä on voitava korjata täysimääräisesti alueelle ja sen kohdeominaisuuksille aiheutuneet vahingot, ja niiden on oltava riittäviä sen varmistamiseksi, että Natura 2000 -verkoston yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä.

Jotta voidaan varmistaa Natura 2000:n yleisen kokonaisuuden yhtenäisyys, suunnitelman tai hankkeen yhteydessä ehdotettujen korvaavien toimenpiteiden tulisi erityisesti

—	edistää vaikutusten kohteena olevien luontotyyppien ja lajien suojelua kyseisellä luonnonmaantieteellisellä alueella taikka lajien samalla levinneisyysalueella, muutto- tai vaellusreitillä tai talvehtimisalueella kyseisessä jäsenvaltiossa

—	tarjota toiminnot, jotka ovat verrattavissa niihin, joiden perusteella alkuperäinen alue valittiin, erityisesti riittävän maantieteellisen levinneisyyden osalta

—	täydentää tavanomaisia direktiiviin perustuvia tehtäviä eli ne eivät saa korvata olemassa olevia sitoumuksia, kuten Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien täytäntöönpanoa.

Komission ohjeiden mukaan 6 artiklan 4 kohdan nojalla toteutettaviin korvaaviin toimenpiteisiin voi sisältyä yksi tai useampi seuraavista toimista:

—	luodaan uudelleen vastaava luontotyyppi tai parannetaan biologisesti huonontunutta luontotyyppiä olemassa olevalla suojelualueella edellyttäen, että toimet menevät alueen suojelutavoitteita pidemmälle eivätkä vahingoita muita kyseisen alueen Natura 2000 -kohdeominaisuuksia

—	luodaan uudelleen vastaava luontotyyppi tai parannetaan biologisesti huonontunutta luontotyyppiä suojelualueen ulkopuolella ja sisällytetään tämä alue Natura 2000 -verkostoon

—	lisätään Natura 2000 -verkostoon uusi alue, joka on laadultaan ja kunnoltaan vastaava tai parempi kuin alkuperäinen alue (55).

Haitallisten vaikutusten kohteeksi joutuneet luontotyypit ja lajit on korvattava vähintään vastaavassa suhteessa. Koska huonontuneiden luontotyyppien uudelleen luominen tai ennallistaminen on hyvin riskialtista ja tieteellisesti epävarmaa, on erittäin suositeltavaa soveltaa suurempaa suhdelukua kuin 1:1. Tällä tavalla voidaan varmistaa, että toimenpiteillä todella on tarvittava korvaava vaikutus.

Jäsenvaltioiden olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tapauksiin, joissa suunnitelman tai hankkeen haitalliset vahingot kohdistuvat vaarantuneisiin luontotyyppeihin tai sellaisten lajien elinympäristöihin, joilla ekologisen toiminnan uudelleen saavuttaminen kestää hyvin pitkään. Kaikkien luontotyyppien ja lajien häviämistä ei välttämättä voida lainkaan korvata kohtuullisen ajan kuluessa, koska niiden kehittyminen voi kestää vuosikymmeniä.

Kaikkia luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä ei voida korvata myöskään sen takia, että niiden ekologisia piirteitä ei voida jäljitellä tai luoda keinotekoisesti. Tämän vuoksi kaikkien uusien vesivoimalaitosten edistäjien olisi perehdyttävä tiettyihin luontotyyppeihin ja lajeihin liittyviin korvaamismahdollisuuksiin hyvissä ajoin ennen kuin alkavat luonnostella suunnitelmaa tai hanketta.

Korvaavat toimenpiteet on toteutettava ja saatettava kaikilta osin toimiviksi ennen suunnitelmaa tai hanketta koskevien töiden aloittamista. Tällä tavalla voidaan suojata lajeja ja luontotyyppejä haitallisilta vaikutuksilta tarjoamalla niille sopivia vaihtoehtoisia paikkoja korvaavalta alueelta. Jos tämä ei onnistu kaikilta osin, toimivaltaisten viranomaisten olisi vaadittava lisää korvaavia toimenpiteitä niiden väliaikaisten vahinkojen korvaamiseksi, joita aiheutuu odoteltaessa, että kaikki alkuperäiset toimenpiteet saadaan toteutettua. Korvaavia toimenpiteitä koskevat tiedot olisi toimitettava komissiolle heti, kun ne on hyväksytty suunnitteluprosessissa, jotta komissio voi perussopimusten valvojana arvioida, sovelletaanko luontotyyppidirektiiviä oikein.

LYHENTEET

EU	Euroopan unioni (EU-28)
Natura 2000	Lintu- ja luontotyyppidirektiivien mukaisesti osoitetut ja Natura 2000 -verkostoon kuuluvat alueet (yhteisön tärkeänä pitämäksi ehdotettu alue, yhteisön tärkeänä pitämä alue, erityisten suojelutoimien alue ja erityinen suojelualue)
SEA	Suunnitelmien ja ohjelmien strateginen ympäristöarviointi
YVA	Hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi

(1) http://www.eea.europa.eu/soer

(2) http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/guidance_en.htm

(3) https://ec.europa.eu/energy/en/topics/renewable-energy/renewable-energy-directive

(4) http://ec.europa.eu/environment/nature/biodiversity/comm2006/2020.htm

(5) EU:n toimintasuunnitelma luontoa, ihmisiä ja taloutta varten: http://ec.europa.eu/environment/nature/legislation/fitness_check/action_plan/index_en.htm

(6) Ks. luontotyyppidirektiivin 2 artikla. ”Tämän direktiivin mukaisesti toteutetuilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan yhteisön tärkeänä pitämien luontotyyppien ja luonnonvaraisen eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen.” Suotuisan suojelun tason käsitettä ei mainita lintudirektiivissä, mutta erityisiin suojelualueisiin liittyy vastaavia vaatimuksia.

(7) Lisätietoa kaikista Natura 2000 -alueiden hoitoa ja käyttöä koskevista ohjeista: http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/index_en.htm

(8) Komission YVA- ja SEA-verkkosivut: http://ec.europa.eu/environment/eia/eia-legalcontext.htm ja http://ec.europa.eu/environment/eia/sea-legalcontext.htm

(9) Komission ohjeet luontotyyppidirektiivin mukaiseen yhteisön tärkeinä pitämien eläinlajien tiukkaan suojeluun: http://ec.europa.eu/environment/nature/conservation/species/guidance/index_en.htm

(10) Ks. komission vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin vesipuitedirektiivistä ja luontodirektiiveistä: http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/FAQ-WFD%20final.pdf

(11) Voimakkaasti muutetulla vesimuodostumalla tarkoitetaan vesimuodostumaa, jota ihmisen toiminta on merkittävästi muuttanut fyysisesti ja jossa ei näiden muutosten vuoksi voida saavuttaa hyvää ekologista tilaa.

(12) Vaatimuksia käsitellään tarkemmin yhteistä täytäntöönpanostrategiaa (CIS) koskevassa ohjeasiakirjassa nro 4: ”Identification and Designation of Heavily Modified and Artificial Water Bodies”.

(13) Vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdan soveltamista koskevasta oikeuskäytännöstä ks. unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-461/13 ja C-346/14.

(14) Vesipuitedirektiivin 4 artiklaa koskeva CIS-ohjeasiakirja nro 36: https://circabc.europa.eu/sd/a/e0352ec3-9f3b-4d91-bdbb-939185be3e89/CIS_Guidance_Article_4_7_FINAL.PDF

(15) ’Hankkeella’ tarkoitetaan YVA-direktiivissä rakennustyön tai muun laitoksen tai suunnitelman toteuttamista taikka muuta luonnonympäristöön ja maisemaan kajoamista.

(16) Liitteessä I tarkoitettuja hankkeita ovat muun muassa ”padot ja muut laitokset, joilla padotaan tai varastoidaan vettä pysyvästi, kun padottu tai varastoitu uusi vesimäärä tai vesimäärän lisäys on yli 10 miljoonaa kuutiometriä”.

(17) Liitteessä II tarkoitettuja hankkeita ovat muun muassa ”padot ja muut laitokset veden patoamista tai pitkäaikaista varastoimista varten (muut kuin liitteessä I mainitut)”.

(18) EUVL C 273, 27.7.2016, s. 1.

(19) C-177/11, ECLI:EU:C:2012:378, s. 19–24.

(20) http://www.eea.europa.eu/soer

(21) http://www.eea.europa.eu/publications/state-of-nature-in-the-eu

(22) Komission tiedonanto: Kohti kestävää vesienhoitoa Euroopan unionissa – Vesipolitiikan puitedirektiivin 2000/60/EY täytäntöönpanon ensimmäinen vaihe (KOM(2007) 128 lopullinen).

(23) Arcadis, Hydropower generation in the context of the EU WFD, Euroopan komission ympäristöasioiden pääosasto, 2011, s. 168.

http://bookshop.europa.eu/pl/hydropower-generation-in-the-context-of-the-eu-water-framework-directive-pbKH3013438/downloads/KH-30-13-438-EN-N/KH3013438ENN_002.pdf;pgid=y8dIS7GUWMdSR0EAlMEUUsWb0000A6euO_e0;sid=E0EKwHHfLLsKwiJMudqUZxP6sYJ2kNMcbxE=?FileName=KH3013438ENN_002.pdf&SKU=KH3013438ENN_PDF&CatalogueNumber=KH-30-13-438-EN-N

Ks. myös ”Water management, Water Framework Directive & Hydropower. Common Implementation Strategy Workshop”.

(24) Ks. lisätietoa vesipolitiikan puitedirektiivin yhteisestä täytäntöönpanostrategiasta ”WFD and hydromorphological pressures. Technical Report. Good practice in managing the ecological impacts of hydropower schemes”: https://circabc.europa.eu/sd/a/68065c2b-1b08-462d-9f07-413ae896ba67/HyMo_Technical_Report.pdf

(25) Saatavilla seuraavassa osoitteessa: http://eur-lex.europa.eu/legal-content/fi/TXT/?uri=CELEX%3A32007R1100

(26) Ecological flows in the implementation of the Water Framework Directive: https://circabc.europa.eu/sd/a/4063d635-957b-4b6f-bfd4-b51b0acb2570/Guidance%20No%2031%20-%20Ecological%20flows%20%28final%20version%29.pdf

(27) Arcadis, Hydropower generation in the context of the EU WFD, Euroopan komissio, ympäristöasioiden pääosasto, 2011, s. 168.

(28) Lähteet: Ferguson, Absolon, Carlson ja Sandford, Transaction of the American Fisheries Society 135:139–150, 2006; Calles ja Greenberg, River Research and Applications 25:1268–1286, 2009; Gustafsson, 2010.

(29) Unionin tuomioistuimen tuomio 26.4.2017, komissio v. Saksa, C-142/16, ECLI:EU:C:2017:301.

(30) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 7.9.2004, Waddenzee, C-127/02, ECLI:EU:C:2004:482.

(31) Lambrecht H., Trautner J. (2007) Fachinformationssystem und Fachkonventionen zur Bestimmung der Erheblichkeit im Rahmen der FFH-VP – Endbericht zum Teil Fachkonventionen, Schlussstand Juni 2007. (Asiantuntijatietoa koskeva järjestelmä ja asiantuntijasäännöt asianmukaisen arvioinnin puitteissa tehtävää merkittävyyden arviointia varten – Loppuraportti, asiantuntijasääntöjä koskeva osa, lopputilanne kesäkuussa 2007. Julkaistu saksaksi).

(32) Asteikkoa on suositeltu Tšekin tasavallan lain mukaisesti hyväksytyille asianmukaisen arvioinnin asiantuntijoille vuodesta 2007 lähtien – http://www.mzp.cz/cz/hodnoceni_vyznamnosti_vlivu_koncepci

(33) Ks. myös asiat C-75/01, C-418/04 ja C-508/04.

(34) Ks. myös asiat C-166/97, C-96/98, C-57/89, C-44/95, C-75/01, C-415/01, C-6/04, C-508/04, C-241/08, C-491/08 ja C-90/10.

(35) On tärkeää huomata, että lieventävät toimenpiteet eroavat merkittävästi korvaavista tai ennallistavista toimenpiteistä (ks. kohta 5.3, s. 80).

(36) Ks. sivulla 38 käsiteltävä unionin tuomioistuimen asiassa C-142/16 antama tuomio: http://curia.europa.eu/juris/liste.jsf?num=C-142/16. Ks. myös sivun 40 esimerkit vesivoimalaitoksiin liittyvistä lieventävistä toimenpiteistä.

(37) https://ec.europa.eu/jrc/en/publication/working-group-ecostat-report-common-understanding-using-mitigation-measures-reaching-good-ecological

(38) https://restorerivers.eu/wiki/index.php?title=Case_study%3AAustria_Upper_Mur_-_River_widening_Lässer_Au_(LIFE%2B_(LIFE%2B_08_NAT_A_614)_„Inner-Alpine_river_basin_management_–_Upper_River_Mur_-_murerleben_II%22_2010-2015)

(39) EU:n vesipuitedirektiiviä ja vesivoimaa käsitelleen, yhteistä täytäntöönpanostrategiaa koskevan toisen työpajan päätelmät, Bryssel 2011: https://circabc.europa.eu/sd/a/23d94d2d-6b9c-4f17-9e15-14045cd541f3/Issue.pdf

(40) Euroopan unionin jäsenvaltioiden, ehdokasmaiden ja EFTA-maiden vesi- ja merialan johtajien epävirallinen kokous, Segovia, 27.–28. toukokuuta 2010, https://circabc.europa.eu/w/browse/6414c39b-3d08-433a-8e00-0d20bcb249ad

(41) Common implementation strategy for the Water Framework Directive 2006: WFD and hydro- morphological pressures – policy paper, joulukuu 2006, https://circabc.europa.eu/sd/a/3dac5b10-1a16-4a31-a178-2f5401f30c50/.pdf

(42) Common implementation strategy for the Water Framework Directive 2009: Guidance document No 20 on exemptions to the environmental objectives, Technical report – 2009-027, https://circabc.europa.eu/sd/a/2a3ec00a-d0e6-405f-bf66-60e212555db1/Guidance_document.pdf

(43) Key conclusions, common implementation strategy workshop on WFD & hydropower, Berliini, 4.–5. kesäkuuta 2007, https://circabc.europa.eu/w/browse/062ef598-2126-4e76-a481-cfa68a28435c

(44) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 20.10.2005, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, C-6/04, ECLI:EU:C:2005:626.

(45) Komissio on laatinut ohjeasiakirjoja, joissa selitetään asianmukaisen arvioinnin prosessia ja neuvotaan sen soveltamisessa. Ohjeet ovat saatavilla komission Natura 2000 -verkkosivustolla: http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/guidance_en.htm

(46) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 7.9.2004, Waddenzee, C-127/02, ECLI:EU:C:2004:482.

(47) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 7.9.2004, Waddenzee, C-127/02, ECLI:EU:C:2004:482.

(48) Alppialueiden sovelletun ekologian ja taloustieteen tutkimuslaitos.

(49) Komission täytäntöönpanopäätös, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2011, Natura 2000 -alueiden tietolomakkeesta (tiedoksiannettu numerolla K(2011) 4892) (EUVL L 198, 30.7.2011, s. 39).

(50) http://ec.europa.eu/environment/nature/knowledge/rep_habitats/index_en.htm

(51) http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/guidance_en.htm

(52) Merkittävyydellä tarkoitetaan tässä yhteydessä vaikutusten merkittävyyttä. Sitä ei pidä sekoittaa tarpeellisuusselvitysvaiheeseen, jossa painotetaan merkittävien vaikutusten todennäköisyyttä.

(53) Ks. CIS-ohjeasiakirja nro 20.

(54) Käsitettä käytetään myös vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdassa.

(55) Jäsenvaltion viranomaisten on osoitettava lisättävä alue virallisesti suojelualueeksi Euroopan komission hyväksyttyä sen.

18.6.2018

Euroopan unionin virallinen lehti

C 213/62

Komission tiedonanto: Energiansiirtoinfrastruktuuri ja EU:n luontolainsäädäntö

(2018/C 213/02)

SISÄLLYSLUETTELO

Sivu

TÄMÄ ASIAKIRJA

Tarkoitus

Rakenne ja sisällöt

Asiakirjan luonne

EUROOPAN UUDISTETTU ENERGIAINFRASTRUKTUURI

1.1

Uudistetun energiainfrastruktuurin tarve Euroopassa

1.2

Infrastruktuuriin liittyvät haasteet

1.2.1

Sähköverkot ja sähkön varastointi

1.2.2

Kaasuverkot ja kaasun varastointi

1.2.3

Öljyn ja olefiinin siirto- ja jalostusinfrastruktuuri

1.2.4

Hiilidioksidin talteenotto, siirto ja varastointi

1.3

Siirtotyypit ja käytössä olevat jakelujärjestelmät

1.3.1

Kaasun ja öljyn siirto- ja jakelujärjestelmät

1.3.2

Sähkön siirto- ja jakelujärjestelmät

1.4

Yhteistä etua koskevat hankkeet

EU:N LUONTOLAINSÄÄDÄNTÖ

2.1

Johdanto

2.2

Lintu- ja luontotyyppidirektiivit

2.3

Natura 2000 -alueiden hoito ja suojelu

2.3.1

Suotuisat suojelutoimet ja tilan huononemisen ehkäisemisen varmistaminen

2.3.2

Natura 2000 -alueisiin vaikuttavien suunnitelmien ja hankkeiden lupamenettely

2.4

Lajien suojelua koskevat säännökset

ENERGIANSIIRTOJÄRJESTELMIEN MAHDOLLISET VAIKUTUKSET NATURA 2000 -ALUEISIIN JA EU:SSA SUOJELTUIHIN LAJEIHIN

3.1

Johdanto

3.2

Tapauskohtaisen toimintatavan tarve

3.3

Yhteenveto mahdollisista EU:ssa suojeltuihin lajeihin ja luontotyyppeihin kohdistuvista vaikutuksista

3.3.1

Luontotyypin häviäminen, heikentyminen tai pirstoutuminen

3.3.2

Häiritseminen ja siirtyminen

3.3.3

Törmäyksen ja sähköiskun riski

3.3.4

Esteiden vaikutukset

3.4

Merkittävien ja merkityksettömien vaikutusten erottelu

3.5

Kumulatiiviset vaikutukset

SÄHKÖVERKKOINFRASTRUKTUURIEN MAHDOLLISET VAIKUTUKSET LUONNONVARAISIIN LINTUIHIN

4.1

Johdanto

4.2

Sähköverkkoinfrastruktuurit

4.3

Sähköverkkoinfrastruktuurin mahdolliset kielteiset vaikutukset luonnonvaraisiin lintuihin

4.3.1

Sähköiskut

4.3.2

Törmäykset

4.3.3

Luontotyypin häviäminen ja pirstoutuminen

4.3.4

Häiriö/siirtyminen

4.3.5

Sähkömagneettiset kentät

4.4

Sähköverkkoinfrastruktuurin mahdolliset myönteiset vaikutukset luonnonvaraisiin lintuihin

LUONNONVARAISIIN LINTUIHIN VAIKUTTAVIIN SÄHKÖVERKKOINFRASTRUKTUUREIHIN LIITTYVÄT LIEVENTÄVÄT TOIMENPITEET

5.1

Mitä lieventävät toimenpiteet ovat?

5.2

Mahdolliset toimenpiteet, joilla lievennetään sähköverkkosuunnitelmien tai -hankkeiden luonnonvaraisiin lintulajeihin kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia

5.2.1

Ehkäisevät toimenpiteet suunnitteluvaiheessa

5.2.2

Mahdollisten lieventävien ja ehkäisevien toimenpiteiden tutkiminen hanketasolla

5.3

Korjaavia ja lieventäviä toimenpiteitä koskevat yksityiskohtaiset tekniset suositukset

5.3.1

Sähköiskun riskin lieventäminen

5.3.2

Törmäyksen riskin lieventäminen

STRATEGISEN TOIMINTATAVAN NOUDATTAMISEN TÄRKEYS SUUNNITTELUSSA

6.1

Integroidun suunnittelun hyödyt

6.2

Sopivien paikkojen määrittäminen energiansiirtojärjestelmille

6.3

Energiansiirtojärjestelmiin liittyvien lupamenettelyjen yksinkertaistaminen

6.3.1

Arviointien suunnittelun aloittaminen hyvissä ajoin, etenemissuunnitelmien laatiminen ja laajuuden määrittäminen

6.3.2

Ympäristöarviointien ja muiden ympäristövaatimusten integrointi hyvissä ajoin ja tehokkaasti

6.3.3

Menettelyjen yhteensovittaminen ja määräajat

6.3.4

Raporttien laatu

6.3.5

Rajatylittävä yhteistyö

6.3.6

Yleisön osallistuminen alusta lähtien ja tehokkaasti

LUONTOTYYPPIDIREKTIIVIN 6 ARTIKLAN MUKAINEN LUPAMENETTELY

7.1

Johdanto

7.2

6 artiklan mukaisen lupamenettelyn laajuus

100

7.3

Vaiheittainen menettely asianmukaisten arviointien toteuttamiseen

102

7.3.1

Ensimmäinen vaihe: seulonta

102

7.3.2

Toinen vaihe: asianmukainen arviointi

102

7.3.3

Vaihe 3: suunnitelman tai hankkeen hyväksyminen tai hylkääminen asianmukaisen arvioinnin päätelmien perusteella

109

7.4

Poikkeusmenettely (6 artiklan 4 kohta)

109

ENERGIANSIIRTOINFRASTRUKTUURI MERIYMPÄRISTÖSSÄ

113

8.1

Yhteenveto nykyisestä energiainfrastruktuurista EU:n merialueilla

114

8.1.1

Öljy ja kaasu

114

8.1.2

Merituuli- ja aaltovoima sekä vuorovesienergia

115

8.1.3

Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (CCS)

117

8.1.4

Siirtoverkot

117

8.1.5

Tulevaisuuden näkymät

117

8.2

NATURA 2000 meriympäristössä

119

8.2.1

Meriympäristön, merellisten luontotyyppien ja meriympäristön lajien suojelu

119

8.2.2

Tukitoimenpiteet ja hyödylliset tiedonlähteet

123

8.3

Mahdolliset vaikutukset ja lieventämistä koskevat lähestymistavat

124

8.3.1

Asennus

126

8.3.2

Toiminta

129

8.3.3

Käytöstä poistaminen

131

8.3.4

Kumulatiiviset vaikutukset

131

8.3.5

Mahdolliset lieventävät toimenpiteet

132

8.4

Strategisen suunnittelun merkitys

133

LÄHDELUETTELO

136

LIITE 1 – KANSALLISET JA KANSAINVÄLISET ALOITTEET

150

LIITE 2 – JÄRJESTELMÄLLINEN TÄRKEYSJÄRJESTYKSESSÄ OLEVA LUETTELO LINTUJEN JA VOIMAJOHTOJEN VÄLISISTÄ VAIKUTUKSISTA (BIRDLIFE, 2013)

157

LIITE 3 – YHTEENVETO NÄYTÖSTÄ, JOKA KOSKEE VOIMAJOHTOJEN POPULAATIOTASON VAIKUTUSTA MAAILMANLAAJUISESTI UHANALAISIIN (IUCN, 2012) LINTULAJEIHIN

159

LIITE 4 – ESIMERKKEJÄ VOIMAJOHTOJEN VAIKUTUKSISTA LINTUDIREKTIIVIN LIITTEESSÄ I LUETELTUJEN LAJIEN METAPOPULAATIOIHIN

161

LIITE 5 – LUETTELO EHDOTETUISTA ENSISIJAISESTI SUOJELTAVISTA LAJEISTA, JOIHIN VOIMAJOHTOJEN VAIKUTUKSIA EHKÄISEVÄT JA LIEVENTÄVÄT TOIMENPITEET KOHDISTETAAN EU:SSA

163

LIITE 6 – MENETTELYJEN VERTAILU: ASIANMUKAINEN ARVIOINTI, YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI JA STRATEGISTEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

168

TÄMÄ ASIAKIRJA

Tarkoitus

Marraskuussa 2010 Euroopan komissio julkaisi tiedonannon ”Energiainfrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen – suunnitelma integroitua eurooppalaista energiaverkkoa varten”. Tiedonannossa komissio kehottaa lisäämään energiansiirtoinfrastruktuureja merkittävästi, jotta varmistetaan turvallinen, kestävä ja kohtuuhintainen energiansaanti kaikkialla Euroopassa ja vähennetään samalla hiilidioksidipäästöjä.

Uudessa Euroopan laajuisia energiaverkkoja koskevassa asetuksessa (EU) N:o 347/2013 vahvistetaan EU:n laajuiset puitteet EU:n energiainfrastruktuurin suunnittelua ja toteutusta varten. Asetuksessa vahvistetaan yhdeksän ensisijaista strategista infrastruktuurikäytävää sähkö-, kaasu- ja öljyalalla sekä kolme EU:n laajuista ensisijaista aluetta, jotka ovat sähkönsiirron valtaväylät, älykkäät verkot ja hiilidioksidin siirtoverkot. Asetuksella otetaan myös käyttöön avoin ja laajapohjainen prosessi. Sen avulla määritetään ja valitaan konkreettisia yhteistä etua koskevia hankkeita, joita tarvitaan ensisijaisten käytävien toteuttamiseksi.

Kaikkien EU:ssa toteutettavien kehitystoimien tavoin energiansiirtoinfrastruktuurien on oltava täysin yhteensopivia EU:n ympäristöpolitiikan sekä luontotyyppidirektiivin ja lintudirektiivin (EU:n luontodirektiivien) kanssa. Tässä asiakirjassa neuvotaan, miten tämä voidaan parhaiten saavuttaa käytännössä. Siinä käsitellään etenkin luontotyyppidirektiivin 6 artiklan mukaisen lupamenettelyn asianmukaista soveltamista. Artiklassa edellytetään, että kaikki suunnitelmat ja hankkeet, joilla todennäköisesti on merkittävä kielteinen vaikutus Natura 2000 -alueeseen, on arvioitava asianmukaisesti ennen luvan myöntämistä. Siinä käsitellään myös vaatimuksia, jotka koskevat lajien suojelua laajemmalla alueella.

Natura 2000 -alueita ei ole tarkoitettu kielletyksi alueeksi, eikä niiden kehittämistä ole suljettu pois. Kehitystoimet on vain toteutettava siten, että voidaan varmistaa niiden harvinaisten ja uhanalaisten lajien ja luontotyyppien suojelu, joiden vuoksi alue on nimetty Natura-alueeksi. Usein tämä voidaan saavuttaa huolellisen suunnittelun sekä hyvän ja laaja-alaisen vuoropuhelun avulla ja tarvittaessa käyttämällä sopivia lieventämistoimia, joilla voidaan poistaa tai ehkäistä yksittäisten hankkeiden mahdolliset kielteiset ja kumulatiiviset vaikutukset alueen suojelutavoitteisiin alusta lähtien.

Tämä asiakirja on tarkoitettu ensisijaisesti hankesuunnittelijoille, siirtoverkonhaltijoille ja viranomaisille, jotka vastaavat energiansiirtosuunnitelmien ja -hankkeiden luvista. Siitä toivotaan olevan apua myös vaikutuksia arvioiville konsulteille, Natura 2000 -alueiden vastuuhenkilöille, kansalaisjärjestöille ja muille toimijoille, jotka liittyvät tai osallistuvat energiainfrastruktuurisuunnitelmien ja -hankkeiden suunnitteluun, toteutukseen tai hyväksyntään. Asiakirjan tarkoitus on antaa näille henkilöille yhteenveto energiainfrastruktuureja koskevien ehdotusten vaikutuksista Natura 2000 -alueisiin sekä EU:ssa suojeltuihin lajeihin ja luontotyyppeihin sekä esitellä keinoja lieventää mahdollisia kielteisiä vaikutuksia.

Tästä asiakirjasta voi olla hyötyä myös ympäristövaikutusten arvioinnista ja strategisesta ympäristöarvioinnista annettujen direktiivien mukaisten arviointimenettelyjen toteuttamisessa sellaisia energiansiirtojärjestelmiä koskevien suunnitelmien ja hankkeiden yhteydessä, joiden osalta on katsottu, ettei niiden vaikutuksesta Natura 2000 -alueeseen tarvitse tehdä asianmukaista arviointia.

Soveltamisala

Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita ja esitetään parhaita käytäntöjä, jotka liittyvät sähkön, kaasun ja öljyn siirtoon ja jakeluun tarkoitettujen järjestelmien asennukseen, käyttöön ja käytöstäpoistoon. Niitä tarkastellaan Natura 2000 -alueisiin sekä EU:n luontotyyppi- ja lintudirektiivien nojalla suojeltuihin lajeihin nähden laajemmalla alueella. Asiakirjassa keskitytään vain energiansiirtoinfrastruktuureihin, ei siis energiantuotantolaitoksiin, kuten öljynporauslauttoihin, vesivoimalaitoksiin, tuulivoimaloihin ja voimalaitoksiin.

Asiakirjassa käsiteltävät energiansiirtoinfrastruktuurien tyypit ovat kaasu- ja öljyputket sekä suur- ja keskijännitteiset sähkönsiirtokaapelit ja jakelujärjestelmät, joista viime mainittujen osalta keskitytään maalla toimiviin järjestelmiin. Asiakirjassa on myös erillinen luku, jossa käsitellään energiansiirtoinfrastruktuuria meriympäristössä.

Rakenne ja sisällöt

Asiakirjassa on kahdeksan lukua:

—

Luvut 1 ja 2: Näissä luvuissa esitetään yhteenveto energiainfrastruktuuria koskevasta EU:n poliittisesta toimintaympäristöstä ja tarpeesta luoda nykyaikainen yhteenliitetty energiaverkko koko Eurooppaan TEN-E-asetuksen mukaisesti. Lisäksi luvuissa esitellään ne lintu- ja luontotyyppidirektiivien säännökset, jotka energiansiirtoverkkojen suunnittelijoiden ja haltijoiden sekä asiasta vastuullisten viranomaisten on tunnettava. Näissä luvuissa kiinnitetään erityishuomiota 6 artiklan mukaiseen lupamenettelyyn, joka koskee kaikkia suunnitelmia ja hankkeita, joilla todennäköisesti on merkittävä vaikutus Natura 2000 -alueisiin, sekä vaatimuksiin, jotka koskevat EU:ssa suojeltuja lajeja laajemmalla alueella.

—

Luku 3: Tässä luvussa esitetään yhteenveto mahdollisista erityyppisistä vaikutuksista, joita energiansiirtoinfrastruktuureilla voi olla EU:n kahden luontodirektiivin nojalla suojeltuihin luontotyyppeihin ja lajeihin. Kun nämä mahdolliset vaikutukset tiedetään, voidaan varmistaa, että luontotyyppidirektiivin 6 artiklan mukainen asianmukainen arviointi tehdään oikein. Lisäksi siitä voi olla apua määritettäessä sopivia lieventämistoimia, joiden avulla voidaan estää mahdollisten merkittävien kielteisten vaikutusten syntyminen tai ainakin vähentää niitä.

—

Luvut 4 ja 5: Näissä luvuissa käsitellään erityisesti sähköverkkoinfrastruktuurien mahdollisia vaikutuksia ja määritetään asianmukaisia lieventämistoimia suunnittelu- tai hankesyklin eri vaiheissa. Aina kun mahdollista, luvuissa annetaan korjaavia tai lieventäviä toimenpiteitä koskevia yksityiskohtaisia teknisiä suosituksia, jotka perustuvat koko Euroopan laajuudelta hyvistä käytännöistä saatuihin kokemuksiin ja uusimpaan tutkimukseen.

—

Luku 6: Luvussa kuvataan, mitä hyötyä on aiempaa strategisemman ja integroidumman toimintatavan käyttämisestä, jotta energiansiirtoinfrastruktuureja on mahdollista suunnitella siten, että vältetään tai minimoidaan mahdolliset ristiriidat EU:n luontolainsäädännön vaatimusten kanssa suunnitteluprosessin myöhemmässä vaiheessa, kun ratkaisuvaihtoehtoja on jo paljon vähemmän kuin suunnittelun alkuvaiheessa. Siinä esitetään myös yhteenveto siitä, miten EU:n ympäristölainsäädännön, myös luontotyyppidirektiivien, edellyttämät erilaiset vaikutustenarvioinnit voidaan yhtenäistää tehokkaasti yhteistä etua koskevia hankkeita varten. Etenkin tämä koskee yhteistä etua koskevien hankkeiden lupamenettelyjen tavallista lyhyempiä määräaikoja TEN-E-asetuksen nojalla.

—	Luku 7: Luvussa kuvataan luontotyyppidirektiivin 6 artiklan mukainen lupamenettely. Tavoitteena on antaa käytännöllisiä neuvoja siitä, miten lupaa haetaan etenkin energiansiirtoinfrastruktuurien yhteydessä.

—

Luku 8: Tässä luvussa analysoidaan seurauksia, joita energiansiirtoinfrastruktuureista koituu meriympäristölle. Siinä esitetään ensiksi yhteenveto EU:n merialueiden nykyisestä energiainfrastruktuurista ja odotettavissa olevasta kehityksestä. Toiseksi luvussa käsitellään merialueiden Natura 2000 -alueisiin sekä luontotyyppi- ja lintudirektiivien säännösten perusteella suojeltuihin lajeihin kohdistuvat seuraukset ja esitellään asiaan kuuluvat tukitoimet ja ohjeet EU:lta ja muualta. Kolmanneksi luvussa arvioidaan, mitä mahdollisia vaikutuksia öljy-, kaasu-, tuuli-, aalto- ja vuorovesivoimaan liittyvästä siirtoinfrastruktuurista (kaapeleista ja putkista) sekä hiilidioksidin talteenotosta, kuljetuksesta ja varastoinnista aiheutuu EU:n luontotyyppi- ja lintudirektiivien nojalla suojelluille merieläinlajeille ja -luontotyypeille. Lisäksi luvussa pohditaan keinoja lieventää näitä vaikutuksia ja annetaan esimerkkejä tähän liittyvästä hyvästä käytännöstä. Neljänneksi luvussa tarkastellaan, mitä hyötyä on merialueiden energiansiirtoinfrastruktuurin strategisesta suunnittelusta, ja korostetaan, että tässä on tärkeää ottaa huomioon EU:n muu lainsäädäntö ja periaatteet, kuten meristrategiapuitedirektiivi ja merialuesuunnittelu.

Koko asiakirjassa annetaan esimerkkejä hyvästä käytännöstä aina kun mahdollista. Näin osoitetaan, miten energiansiirtojärjestelmät ja EU:n luontolainsäädäntö voidaan yhdistää käytännössä tehokkaasti. Esimerkkien on tarkoitus toimia hyödyllisinä vinkkeinä siitä, millaisia erityyppisiä tekniikoita ja toimintatapoja voidaan käyttää.

Asiakirjan luonne

Tämän ohjeasiakirjan tavoitteena on selventää luontotyyppi- ja lintudirektiivien säännöksiä ja käsitellä niitä eritoten energiasiirtojärjestelmien kehittämisen ja käyttämisen yhteydessä. Asiakirja ei ole luonteeltaan lainsäädännöllinen, vaan siinä annetaan ennemminkin käytännön ohjeita ja esitetään hyviä käytäntöjä nykyisten sääntöjen soveltamisesta. Siksi se kuvastaa vain komission yksiköiden näkemyksiä. EU-direktiivien lopullinen tulkinta on Euroopan unionin tuomioistuimen tehtävä.

Asiakirja täydentää komission nykyisiä yleisiä tulkinnallisia ja metodologisia ohjeasiakirjoja, jotka koskevat luontotyyppidirektiivin 6 artiklaa (1). Näiden oppaiden lukeminen tämän asiakirjan ohella on suositeltavaa.

Asiakirja on laadittu ottaen huomioon, että kaksi luontodirektiiviä pohjautuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja että jäsenvaltiot voivat päättää, miten ne parhaiten toteuttavat direktiivien menettelyvaatimukset. Näin ollen tässä asiakirjassa kuvatut hyvän käytännön mukaiset menettelyt ja ehdotetut menetelmät eivät ole velvoittavia, vaan niiden tarkoituksena on antaa hyödyllisiä neuvoja, ideoita ja ehdotuksia, jotka perustuvat toimivaltaisilta viranomaisilta, energia-alan edustajilta, kansalaisjärjestöiltä sekä muilta asiantuntijoilta ja sidosryhmiltä saatuun palautteeseen.

Komissio kiittää kaikkia tämän ohjeasiakirjan laadintaan osallistuneita tahoja arvokkaasta työstä ja näkemyksistä.

1. EUROOPAN UUDISTETTU ENERGIAINFRASTRUKTUURI

1.1 Uudistetun energiainfrastruktuurin tarve Euroopassa

EU-maat ovat sopineet uusista vuoteen 2030 ulottuvista ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista sekä kasvihuonekaasupäästöjä, uusiutuvaa energiaa, energiatehokkuutta ja sähköverkkojen yhteenliittämistä koskevista EU:n laajuisista poliittisista ja muista tavoitteista. Nämä poliittiset ja muut tavoitteet auttavat EU:ta luomaan aiempaa kilpailukykyisemmän, turvallisemman ja kestävämmän energiajärjestelmän ja pääsemään sen pitkäaikaiseen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteeseensa, joka ulottuu vuoteen 2050.

Kuva 1

Vuoteen 2030 ulottuvat ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet – sovitut yleistavoitteet

≥ Energia-tehokkuus+30 %

Yhteenliitäntä+10 %

≥ Kasvihuonekaasu-päästöt - 40 %

Kasvihuone-kaasupäästöt- 20 %

Uusiutuva energia +20 %

Yhteenliitäntä+ 15 %

≥ Uusiutuva energia +27 %

Energia-tehokkuus+20 %

Yhtenä keskeisimmistä painopisteistään komissio on laatinut joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastonmuutospolitiikkaa koskevan puitestrategian (2). Sen tarkoituksena on auttaa EU:ta saavuttamaan vuoteen 2030 ulottuvat tavoitteensa ja varmistaa eurooppalaisille kuluttajille turvallinen, kestävä, kilpailukykyinen ja kohtuuhintainen energiahuolto sekä antaa heidän hyötyä siitä, mitä Euroopan energiajärjestelmän meneillään olevasta perusteellisesta muutoksesta seuraa.

Vuoteen 2030 ulottuvien tavoitteiden saavuttamisen kannalta on olennaista, että Euroopan energiansiirto- ja varastointijärjestelmät nykyaikaistetaan (3). Vanhentuneet ja puutteellisesti yhteenliitetyt infrastruktuurit rajoittavat huomattavasti Euroopan taloutta. Esimerkiksi tuulisähkön tuotannon kehittämistä Pohjanmeren ja Itämeren ympäristössä hidastavat sähköverkkojen riittämättömät yhteenliitännät sekä merellä että mantereella. Myös häiriöiden ja energiantuhlauksen riskin ja kustannusten oletetaan lisääntyvän, ellei EU investoi älykkäisiin, tehokkaisiin ja kilpailukykyisiin energiaverkkoihin ja hyödynnä mahdollisuuksiaan parantaa energiatehokkuutta.

EU:n uusi energiainfrastruktuuripolitiikka auttaa yhteensovittamaan ja optimoimaan verkon kehittämistä koko mantereen laajuudelta. Näin EU pystyy käyttämään täysimääräisesti integroidusta eurooppalaisesta verkosta koituvat hyödyt, mikä on paljon enemmän kuin sen yksittäisten osien arvo.

Älykkäisiin ja vähähiilisiin teknologioihin perustuvia täysin integroituja energiainfrastruktuureja koskeva eurooppalainen strategia pienentää mittakaavaetujensa vuoksi vähähiiliseen talouteen siirtymisen kustannuksia yksittäisissä jäsenvaltioissa. Lisäksi se parantaa toimitusvarmuutta ja auttaa pitämään kuluttajahinnat vakaina varmistamalla, että sähköä ja kaasua menee sinne, missä niitä tarvitaan. Eurooppalaiset verkot mahdollistavat myös kilpailun EU:n energian sisämarkkinoilla, luovat solidaarisuutta jäsenvaltioiden välille ja auttavat varmistamaan, että Euroopan kansalaisilla ja yrityksillä on käytettävissään kohtuuhintaisia energianlähteitä.

Auttaakseen tämän energiansiirron kannalta tärkeän vaiheen toteutumista EU antoi vuonna 2013 uuden TEN-E-asetuksen (EU) N:o 347/2013 (4). Asetuksella luodaan kattavat EU:n laajuiset puitteet energiainfrastruktuurin suunnittelua ja toteutusta varten.

Asetuksessa vahvistetaan yhdeksän ensisijaista strategista infrastruktuurikäytävää sähkö-, kaasu- ja öljyalalla sekä kolme EU:n laajuista ensisijaista aluetta, jotka ovat sähkönsiirron valtaväylät, älykkäät verkot ja hiilidioksidin siirtoverkot. Tämän tarkoituksena on optimoida verkon kehittäminen Euroopan tasolla vuoteen 2020 mennessä ja sen jälkeen.

Kuva 2

Ensisijaiset sähkö-, kaasu- ja öljykäytävät

1.2 Infrastruktuuriin liittyvät haasteet

Euroopan energiainfrastruktuurin yhteenliittäminen ja mukauttaminen uusiin tarpeisiin koskee kaikkia toimialoja ja kaikentyyppisiä energiansiirtojärjestelmiä.

1.2.1 Sähköverkot ja sähkön varastointi

Sähköverkkoja on parannettava ja nykyaikaistettava, jotta voidaan vastata energian arvoketjussa ja energiavalikoimassa tapahtuneen suuren muutoksen aiheuttamaan lisääntyneeseen kysyntään. Se on tarpeen myös siksi, että sähköä energialähteenään käyttävien sovellusten ja tekniikoiden määrä on moninkertaistunut. Verkkoja on myös laajennettava ja niiden kapasiteettia on lisättävä, jotta voidaan edistää markkinoiden yhdentymistä ja ylläpitää verkon nykyistä turvallisuustasoa, mutta etenkin siksi, että voidaan siirtää uusiutuvista lähteistä tuotettua sähköä ja tasapainottaa ja sen tuotantoa. Tällaisen sähkön tuotannon arvioidaan yli kaksinkertaistuvan vuosina 2007–2020.

Huomattava osa tuotantokapasiteetista sijoittuu alueille, jotka ovat kaukana suurista kulutus- tai varastointikeskuksista. Merkittävä osa kapasiteetista tulee avomerilaitoksista, Etelä-Euroopassa sijaitsevista maahan asennetuista aurinko- ja tuulivoimapuistoista tai Keski- ja Itä-Euroopassa sijaitsevista biomassalaitoksista. Myös hajautetun tuotannon odotetaan lisääntyvän.

Näiden lyhyen aikavälin vaatimusten lisäksi sähköverkkoja pitää kehittää perinpohjaisemmin, jotta vuoteen 2050 mennessä voidaan siirtyä vähähiiliseen sähköjärjestelmään sellaisen uuden pitkän välimatkan suurjänniteteknologian ja uuden sähkönvarastointiteknologian tukemana, jonka avulla uusiutuvista energianlähteistä tuotetun sähkön yhä kasvava osuus voidaan syöttää verkkoon sekä EU:ssa että sen ulkopuolelta.

Samaan aikaan verkoista on tehtävä myös älykkäämpiä. EU:n vuodelle 2020 asettamien energiatehokkuutta ja uusiutuvien energianlähteiden osuutta koskevien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää verkkojen osalta enemmän innovointia ja älykkyyttä sekä siirto- että jakelutasolla. Tämä voidaan toteuttaa erityisesti hyödyntämällä tieto- ja viestintäteknologiaa. Tämä kaikki on olennaisen tärkeää kysynnän hallinnan ja muiden älykkäiden verkkopalvelujen käyttöönotossa.

1.2.2 Kaasuverkot ja kaasun varastointi

Tulevina vuosikymmeninä kaasulla odotetaan olevan keskeinen merkitys EU:n energiavalikoimassa, ja sen merkitys varapolttoaineena vaihtelevassa sähköntuotannossa kasvaa. Kaasuverkkoihin kohdistuu kuitenkin uusia joustavuusvaatimuksia, jotka lisäävät tarvetta kaksisuuntaisille putkille, suuremmalle varastointikapasiteetille ja joustaville toimituslähteille, myös nesteytetylle maakaasulle (LNG) ja paineistetulle maakaasulle (CNG).

1.2.3 Öljyn ja olefiinin siirto- ja jalostusinfrastruktuuri

Jos ilmasto-, liikenne- ja energiatehokkuuspolitiikat pysyvät nykyisellään, öljyn odotetaan muodostavan 30 prosenttia primaarienergiasta, ja merkittävän osan liikennepolttoaineista odotetaan pysyvän öljypohjaisina vuonna 2030. Toimitusvarmuuteen vaikuttavat toimitusketjun eheys ja joustavuus jalostamoihin toimitetusta raakaöljystä aina kuluttajille jaeltavaan lopputuotteeseen saakka. Samalla raakaöljyn ja öljytuotteiden kuljetusinfrastruktuurin tulevaisuuteen vaikuttaa Euroopan tällä hetkellä varsin haastavissa olosuhteissa toimivan jalostusalan kehittyminen.

1.2.4 Hiilidioksidin talteenotto, siirto ja varastointi

Hiilidioksidin talteenotto-, siirto- ja varastointiteknologioilla voidaan vähentää hiilidioksidipäästöjä tuntuvasti, mutta niiden kehitys on vielä vasta alussa. Näiden teknologioiden kaupallisen hyödyntämisen sähköntuotannossa ja teollisuudessa odotetaan alkavan vasta vuoden 2020 jälkeen. Koska mahdolliset hiilidioksidin varastointipaikat eivät ole jakaantuneet tasaisesti Euroopassa ja koska joillakin jäsenvaltioilla on vain vähän mahdollista varastointitilaa omalla alueellaan, Euroopassa voi olla tarpeen rakentaa sellainen putki-infrastruktuuri, joka ulottuu valtioiden rajojen yli ja myös merialueille.

1.3. Siirtotyypit ja käytössä olevat jakelujärjestelmät

Se, miten energian eri muotoja kuljetetaan, jaellaan ja varastoidaan, vaihtelee kyseisen energiatyypin tehtävän ja sen mukaan, tapahtuuko se mantereella vai merialueella. Esimerkiksi sähköä siirretään yleensä voimajohtojen tai kaapeleiden kautta, kun taas kaasua ja öljyä siirretään putkien kautta.

Tässä asiakirjassa keskitytään erityisesti seuraaviin järjestelmiin (5):

—

Maanpäälliset kaasun ja öljyn siirtojärjestelmät: maanalaiset putket, maanpäälliset putket, myös ne, jotka kulkevat vesireittien poikki, sekä niihin liittyvät komponentit (alkuvaiheen syöttöasemat, (öljyn osalta) pumppuasemat ja (kaasun osalta) kompressoriasemat, osittaiset jakeluasemat, venttiiliasemat, paineensäätöasemat ja lopulliset jakeluasemat).

—	Maanpäälliset sähkönsiirtojärjestelmät: maanalaiset voimajohdot, ilmajohdot ja niihin liittyvät osat (pylväät, sähköasemat ja muuntamot).

1.3.1 Kaasun ja öljyn siirto- ja jakelujärjestelmät

Putkien kautta kuljetetaan yleensä suuria määriä raakaöljyä, jalostettuja öljytuotteita tai maakaasua maitse. Öljyputket on valmistettu teräksestä tai muovista, ja niiden sisähalkaisija on yleensä 100–1 200 mm. Useimmiten putket kaivetaan maahan noin 1–2 metrin syvyyteen. Öljy pidetään liikkeessä pumppuasemien avulla. Maakaasuputket valmistetaan hiiliteräksestä, ja niiden halkaisija on 51–1 500 mm. Kaasu paineistetaan kompressoriasemilla.

Putki reititetään ns. ensisijaista reittiä (right of way, ROW) käyttämällä. Jotta putki voidaan rakentaa, sille on valittava reitti, joka on tutkittava mahdollisten fyysisten esteiden varalta, ja esteet on poistettava. Tarvittaessa putki kaivetaan maahan etenkin pääteillä ja risteyksissä. Putken muut osat (venttiilit, liitoskohdat jne.) asennetaan myöhemmin. Tarvittaessa putki ja kaivanto peitetään.

1.3.2 Sähkön siirto- ja jakelujärjestelmät

Koska sähköä ei voida varastoida suuria määriä, sitä on tuotettava tosiaikaisesti. Tämän vuoksi se pitäisi voida kuljettaa käyttäjille mahdollisimman tehokkaasti. Maaympäristössä sähköä siirretään sitä tuottavista voimalaitoksista suurjännitteisille sähköasemille, jotka sijaitsevat kysyntäkeskittymien lähellä. Suuria määriä sähköä siirretään suurilla jännitteillä (Euroopassa 110–750 kV, ENTSO, 2012). Näin vähennetään energiahäviötä pitkällä matkalla sähköasemalle.

Siirtolinjoilla, joiden kautta siirretään suuria määriä sähköä pitkien matkojen päähän, käytetään enimmäkseen suurjännitteistä kolmivaiheista vaihevirtaa (AC) (APLIC, 2006). Suurjännitteisellä tasavirtateknologialla (HVDC) sähköä voidaan siirtää tehokkaasti erittäin pitkillä etäisyyksillä (yleensä yli 600 km). Sähkövirtaa voidaan siirtää joko ilmajohtojen tai maakaapeleiden kautta. Kummassakin tapauksessa jännite on suuri, koska nykyisillä teknologioilla vain suurjännitteistä virtaa voidaan siirtää suuria määriä tehokkaasti.

Sähkövirran jakelussa sähköä siirretään keskijännitteellä (usein alle 33 kV) siirtojärjestelmästä loppuasiakkaille. Luonnonsuojelun kannalta suurjännitteisten voimajohtojen ja keskijännitteisten jakelujohtojen välinen ero on tärkeä, koska sähköiskun riski liittyy vain keskijännitteisiin jakeluvoimajohtoihin, kun taas törmäyksen riski liittyy sekä siirto- että jakelujohtoihin (6) (ks. luku 4).

Sähköä siirretään yleensä mastojen tai ilmajohtopylväiden varassa kulkevien ilmajohtojen kautta. Toisinaan käytetään maahan kaivettuja / maanalaisia voimajohtoja etenkin kaupunkialueilla tai ympäristön kannalta herkällä alueella. Ilmajohdoilla on biologiseen monimuotoisuuteen, terveyteen ja maisemaan tiettyjä vaikutuksia, jotka ovat erilaisia kuin maanalaisten voimajohtojen vaikutukset. Toisaalta maakaapeleiden alkuinvestointikustannukset voivat usein olla tuntuvasti suuremmat kuin ilmajohtojen kustannukset.

1.4 Yhteistä etua koskevat hankkeet (7)

Nykyisessä TEN-E-asetuksessa, joka tuli voimaan 15. toukokuuta 2013, säädetään lainsäädännöstä ja toimintapuitteista, joilla optimoidaan verkon kehittäminen Euroopan tasolla vuoteen 2020 mennessä ja sen jälkeen. Siinä määritetään 12 strategista ensisijaista käytävää ja aluetta, joilla on energiainfrastruktuurin osalta Euroopan laajuinen / rajatylittävä ulottuvuus. Asetuksessa säädetään myös menettelystä, jonka mukaan joka toinen vuosi laaditaan unionin laajuiset luettelot yhteistä etua koskevista hankkeista (8). Nämä hankkeet liittyvät energiainfrastruktuuriverkkojen kehittämiseen kaikilla 12 ensisijaisella käytävällä ja alueella.

Jotta hanke otetaan mukaan unionin luetteloon, sen pitää tuottaa merkittävää hyötyä vähintään kahdessa jäsenvaltiossa, edistää markkinoiden yhdentymistä ja lisätä kilpailua, parantaa toimitusvarmuutta sekä vähentää hiilidioksidipäästöjä. Hankkeiden yksilöinti perustuu alueelliseen yhteistyöhön, johon osallistuvat jäsenvaltiot ja muut osapuolet, jotka antavat käyttöön teknistä toteutettavuutta ja markkinaolosuhteita koskevan tietämyksensä ja asiantuntemuksensa sekä kansallisesta että eurooppalaisesta näkökulmasta.

Kolmas unionin luettelo energiainfrastruktuureihin liittyvistä yhteistä etua koskevista hankkeista (9), joita oli 173, hyväksyttiin marraskuussa 2017. Luettelossa on 106 sähköön liittyvää hanketta, ja mukana on sähkönsiirto- ja varastointi-hankkeita, 4 älykkäisiin verkkoihin liittyvää hanketta ja 53 kaasuun liittyvää hanketta. Ensimmäistä kertaa yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelossa on myös 4 hiilidioksidiverkkoja koskevaa hanketta. Yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelo päivitetään kahden vuoden välein: siihen lisätään uusia hankkeita ja poistetaan valmistuneita hankkeita.

Nämä yhteistä etua koskevat hankkeet voivat nyt saada taloudellista avustusta Verkkojen Eurooppa -välineestä (CEF). Kaudelle 2014–2020 tästä uudesta välineestä on varattu 5,35 miljardia euroa Euroopan laajuiselle energiainfrastruktuurille. Vuonna 2016 toisella ja kolmannella ehdotuspyyntökierroksella 27:lle yhteistä etua koskevalle hankkeelle myönnettiin yhteensä 707 miljoonaa euroa avustusta. Avustuksia saaneista hankkeista 11 liittyi sähköalaan ja 15 kaasualaan. Yksi avustus myönnettiin älykästä verkkoa koskevaan hankkeeseen. Kahdeksan avustusta myönnettiin rakennustöihin ja 19 avustusta tutkimuksiin. Vuodelle 2017 Verkkojen Eurooppa -välineestä varattiin 800 miljoonaa euroa myönnettäväksi yhteistä etua koskeviin hankkeisiin.

Koska yhteistä etua koskevat hankkeet ovat EU:lle strategisesti tärkeitä, niiden suunnittelu- ja lupamenettelyn kannattaa olla mahdollisimman yksinkertainen. Tähän sisältyy esimerkiksi yhden sellaisen toimivaltaisen kansallisen viranomaisen nimittäminen, joka käsittelee kaikki lupahakemukset ”yhden luukun” periaatteen mukaisesti, ja 3,5 vuoden sitovan aikarajan määrittäminen hankeluville. Tavoitteena on nopeuttaa menettelyjä ja varmistaa, että energiavarmuuden kannalta tarpeellisten hankkeiden lupien myöntäminen ja käynnistäminen on nopeaa. Tämä auttaa saavuttamaan EU:n ilmasto- ja energiatavoitteet samalla, kun varmistetaan, että myös unionin ympäristölainsäädäntöön perustuvat tiukimmatkin vaatimukset täyttyvät. Lisäksi pyritään lisäämään avoimuutta ja parantamaan yleisön osallistumismahdollisuuksia. Tehostetun sääntelykehyksen avulla pyritään myös lisäämään yhteistä etua koskevien hankkeiden houkuttelevuutta sijoittajille.

Yhteisen edun mukaiset energiahankkeet: Interaktiivinen kartta

Euroopan komissio on kehittänyt avoimuusfoorumin (10), jonka avulla käyttäjä voi löytää kaikki 173 vuonna 2017 hyväksyttyä yhteistä etua koskevaa hanketta ja tutkia niitä verkossa toimivan kartankatseluohjelman avulla. Hankkeet voidaan luokitella energian tyypin (sähkö, kaasu, öljy jne.), infrastruktuurin tyypin, maan ja/tai ensisijaisen käytävän perusteella. Kunkin hankkeen tekniset yhteenvedot tulevat saataville pian sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty.

On hyvä muistaa, että unionin luettelo sisältää eri kehitysvaiheessa olevia yhteistä etua koskevia hankkeita. Joidenkin hankkeiden kehittäminen on vasta aloitettu, jolloin tarvitaan tutkimuksia sen osoittamiseksi, että hanke on toteutuskelpoinen.

Tällaisten hankkeiden sisällyttäminen unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden luetteloon ei myöskään vaikuta asiaankuuluvien ympäristöarviointien ja lupamenettelyjen tulokseen. Jos osoittautuu, ettei yhteistä etua koskevien hankkeiden luetteloon sisällytetyssä hankkeessa noudateta unionin lainsäädäntöä, se poistetaan luettelosta.

Heinäkuussa 2013 komissio julkaisi ohjeasiakirjan (11), joka on tarkoitettu jäsenvaltioille avuksi niiden määrittäessä asianmukaisia lainsäädännöllisiä ja muita toimia erilaisten ympäristöarviointimenettelyjen yksinkertaistamiseksi. Lisäksi ohjeasiakirjan tarkoituksena on varmistaa, että niitä menettelyjä, joita unionin lainsäädäntö edellyttää yhtenäisesti yhteistä etua koskevien hankkeiden yhteydessä, sovelletaan yhtenäisesti.

Mitä yksinkertaistaminen tarkoittaa?

Yksinkertaistaminen tarkoittaa ympäristöarviointimenettelyjen parantamista ja yhteensovittamisen tehostamista , kun tavoitteena on vähentää tarpeetonta hallinnollista työtä , synergiaetujen luomista ja siten arviointiprosessin päättämiseen tarvittavan ajan lyhentämistä samalla, kun varmistetaan ympäristön suojelun korkea taso tekemällä kattavia ympäristöarviointeja EU:n ympäristölainsäädännön mukaisesti.

Lähde: Ohjeasiakirja ”Streamlining environmental assessment procedures for energy infrastructure ’Projects of Common Interest’ (PCIs)” (yhteistä etua koskevien energiainfrastruktuurihankkeiden ympäristöarviointimenettelyjen yksinkertaistaminen), heinäkuu 2013.

Ohjeasiakirjassa annetaan kuusi keskeistä suositusta menettelyjen yksinkertaistamiseksi. Ne perustuvat esimerkiksi kokemuksiin ja hyviin käytäntöihin, joita jäsenvaltioissa on tähän mennessä kerätty ja toteutettu hankkeita toteutettaessa (ks. tarkempia tietoja luvusta 4).

Suosituksissa keskitytään eritoten seuraaviin seikkoihin:

—	arviointien suunnittelun aloittaminen hyvissä ajoin, etenemissuunnitelmien laatiminen ja laajuuden määrittäminen

—	ympäristöarviointien ja muiden ympäristövaatimusten integrointi hyvissä ajoin ja tehokkaasti

—	menettelyjen yhteensovittaminen ja määräajat

—	tiedonkeruu, tiedonjakaminen ja laadunvalvonta

—	rajatylittävä yhteistyö ja

—	yleisön osallistuminen alusta lähtien ja tehokkaasti.

Tämän ohjeasiakirjan jäljempänä olevissa luvuissa keskitytään varsinkin luontotyyppidirektiivin mukaiseen lupamenettelyyn energiansiirtosuunnitelmien ja -hankkeiden yhteydessä. Muita ympäristöön liittyviä lupamenettelyjä ei käsitellä yksityiskohtaisesti vaan ne mainitaan vain tarvittaessa.

Tämä asiakirja täydentää edellä mainittua yhteistä etua koskevien hankkeiden yksinkertaistamiseen liittyvää ohjeasiakirjaa. Tämän asiakirjan soveltamisala on kuitenkin laajempi: se kattaa kaikki öljyn, kaasun ja sähkön siirtoinfrastruktuurit siitä riippumatta, onko kyse yhteistä etua koskevista hankkeista vai ei.

2. EU:N LUONTOLAINSÄÄDÄNTÖ

2.1 Johdanto

Jotkin energiansiirtoinfrastruktuuria koskevat suunnitelmat ja hankkeet saattavat vaikuttaa yhteen tai useampaan Natura 2000 -alueeseen, jotka kuuluvat EU:n Natura 2000 -verkostoon. Ne voivat vaikuttaa myös tiettyihin harvinaisiin ja uhanalaisiin lajeihin, jotka on suojeltu EU:n lainsäädännön nojalla. Luontotyyppi- ja lintudirektiivit sisältävät ne säännökset, joita näissä tapauksissa on noudatettava. Tässä luvussa esitetään yhteenveto näistä säännöksistä. Jäljempänä olevissa luvuissa esitetään tiettyjä seikkoja luontotyyppidirektiivin 6 artiklan mukaisesta lupamenettelystä, etenkin siltä osin kuin se liittyy energiansiirtosuunnitelmiin tai -hankkeisiin.

2.2 Lintu- ja luontotyyppidirektiivit

Eurooppa 2020 -strategiassa EU:n biologisen monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen on yksi tärkeistä elementeistä. Pysäyttäminen edellyttää älykästä, osallistavaa ja kestävää kehityspolitiikkaa, jossa otetaan huomioon ne tärkeät sosioekonomiset hyödyt, joita luonnosta on yhteiskunnalle.

Maaliskuussa 2010 EU:n valtioiden ja hallitusten päämiehet asettivat itselleen kunnianhimoisen tavoitteen: biologisen monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen ja tämän suuntauksen kääntäminen Euroopassa vuoteen 2020 mennessä. Toukokuussa 2011 Euroopan komissio antoi EU:n uuden luonnon monimuotoisuutta koskevan strategian, joka ulottuu vuoteen 2020 asti (COM(2011) 244) (12). Siinä esitetään tavoitteen saavuttamiseen tarkoitetut toimintapuitteet.

Lintuja (13) ja luontotyyppejä (14) koskevat direktiivit ovat EU:n luonnon monimutkaisuutta koskevan politiikan kulmakivet. Niiden ansiosta kaikki EU:n jäsenvaltiot voivat toimia yhdessä yhteisen lainsäädäntökehyksen puitteissa Euroopan uhanalaisimpien ja arvokkaimpien lajien ja luontotyyppien säilyttämiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella EU:ssa poliittisista tai hallinnollisista raja-aidoista riippumatta.

Nämä kaksi direktiiviä eivät koske jokaista Euroopan kasvi- ja eläinlajia (ts. niissä ei käsitellä kaikkea Euroopan luonnon monimuotoisuutta). Sen sijaan niissä keskitytään noin 2 000 lajiin, jotka ovat suojelun tarpeessa niiden vähenemisen tai häviämisen estämiseksi. Niitä kutsutaan usein yhteisön tärkeänä pitämiksi lajeiksi tai EU:ssa suojelluiksi lajeiksi. Lisäksi luontotyyppidirektiivillä suojellaan erikseen noin 230 harvinaista tai uhanalaista luontotyyppiä.

Näiden kahden direktiivin yleisenä tavoitteena on varmistaa, että niiden nojalla suojeltujen lajien ja luontotyyppien suotuisa suojelun taso (15) säilytetään tai saatetaan ennalleen niiden luontaisella levinneisyysalueella EU:ssa. Tavoite on määritelty myönteisesti: tavoitteena on suotuisa tilanne, joka on saavutettava ja säilytettävä. Sen vuoksi ei riitä, että pelkästään ehkäistään tilanteen huononeminen.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi EU:n luontodirektiiveissä vaaditaan jäsenvaltioita

—	osoittamaan ja säilyttämään ydinalueita, joilla suojellaan luontotyyppidirektiivin liitteessä I ja II sekä lintudirektiivin liitteessä I lueteltuja lajeja ja luontotyyppejä sekä muuttolintuja. Nämä alueet muodostavat EU:n laajuisen Natura 2000 -verkoston.

—

luomaan lajinsuojelujärjestelmä kaikille luonnonvaraisille eurooppalaisille lintulajeille ja muille luontotyyppidirektiivin liitteessä IV ja V luetelluille lajeille. Tätä suojelujärjestelmää sovelletaan lajien koko luontaisella levinneisyysalueella EU:ssa eli koko laajemmassa ympäristössä (ts. Natura 2000 -alueiden sisä- ja ulkopuolella).

2.3 Natura 2000 -alueiden hoito ja suojelu

Tähän mennessä yli 27 000 aluetta on nimetty Natura 2000 -alueiksi. Yhdessä ne kattavat noin 18 prosenttia Euroopan maa-alueesta ja merkittäviä merialueita.

NATURA 2000 VIEWER -SIVUSTO: hyödyllinen työkalu kehittäjille

Natura 2000 Viewer -sivusto on verkkopohjainen GIS-karttapalvelu, jossa kehittäjät voivat määrittää kunkin Natura 2000 -alueen täsmällisen sijainnin EU:n verkostossa ja tutkia sitä. Alueita voi tarkastella hyvin yksityiskohtaisesti (1:500), minkä ansiosta niiden rajat ja keskeiset maisemapiirteet näkyvät erittäin tarkasti. Jokaisesta alueesta on saatavana vakiotietolomake, jossa luetellaan ne lajit ja luontotyypit, joiden vuoksi alue nimettiin Natura 2000 -alueeksi. Lisäksi lomakkeessa kerrotaan lajipopulaation arvioitu koko ja alueen suojelun taso sekä se, miten tärkeä tämä alue on kyseisille lajeille tai luontotyypeille EU:ssa.

http://natura2000.eea.europa.eu/

Natura 2000 -alueiden suojelua ja hoitoa säännellään luontotyyppidirektiivin 6 artiklan säännöksissä. Se on jaettu kahteen osaan toimien tyypin mukaan. Ensimmäinen osa (6 artiklan 1 kohta ja 6 artiklan 2 kohta) (16) koskee kaikkien Natura 2000 -alueiden säilyttämistä ja hoitoa kaikkina aikoina, ja toisessa osassa (6 artiklan 3 kohta ja 6 artiklan 4 kohta) säädetään sellaisten suunnitelmien tai hankkeiden lupamenettelystä, joilla todennäköisesti on merkittävä kielteinen vaikutus Natura 2000 -alueeseen.

Tämän artiklan perusteella on selvää, etteivät Natura 2000 -alueet ole kehittämisen kannalta kiellettyjä alueita. Uudet suunnitelmat ja hankkeet ovat täysin mahdollisia, kunhan tietyt menettelyyn liittyvät ja sisällölliset vaatimukset täyttyvät. Lupamenettely on tarkoitettu sen varmistamiseen, että nämä suunnitelmat ja hankkeet toteutetaan Natura 2000 -alueen suojelutavoitteiden mukaisesti.

2.3.1 Suotuisat suojelutoimet ja tilan huononemisen ehkäisemisen varmistaminen

Luontotyyppidirektiivin 6 artikla:

6 artiklan 1 kohta:

Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarvittavat suojelutoimenpiteet ja laadittava tarvittaessa tarkoituksenmukaisia käyttösuunnitelmia, jotka koskevat erityisesti näitä alueita tai jotka sisältyvät muihin kehityssuunnitelmiin, sekä tarpeellisia lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai sopimusoikeudellisia toimenpiteitä, jotka vastaavat liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia alueilla.

6 artiklan 2 kohta:

Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien häiriöiden estämiseksi, joita varten alueet on osoitettu, siinä määrin kuin nämä häiriöt saattaisivat vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin.

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 1 kohdassa ja 6 artiklan 2 kohdassa jäsenvaltioita vaaditaan

—	toteuttamaan suotuisia suojelutoimia, jotka ovat tarpeen niiden luontotyyppien ja lajien säilyttämiseksi tai ennallistamiseksi, joiden vuoksi alue on nimetty Natura 2000 -alueeksi (6 artiklan 1 kohta)

—	toteuttamaan toimia, joilla vältetään luontotyyppien heikentyminen tai alueella oleviin lajeihin kohdistuvat merkittävät häiriöt (6 artiklan 2 kohta).

Edellä sanotun perusteella jäsenvaltioiden on asetettava selvät suojelutavoitteet jokaiselle Natura 2000 -alueelle luontotyyppien ja EU:n tärkeinä pitämien lajien suojelun tilan ja ekologisten vaatimusten perusteella. Suojelun vähimmäistavoitteena tulee olla niiden lajien ja luontotyyppien suojelun tilan säilyttäminen, joiden vuoksi alue nimettiin Natura 2000 -alueeksi, sekä alueen heikentymisen jatkumisen estäminen.

Koska luontodirektiivien yleisenä tavoitteena on saavuttaa lajien ja luontotyyppien suotuisa suojelun tila niiden luonnonmukaisella levinneisyysalueella, kunnianhimoisemmat tavoitteet voivat olla tarpeen, jotta niiden suojelun tilaa voidaan parantaa yksittäisillä alueilla. Erityisesti energiansiirron alalla toimivien kehittäjien, suunnittelijoiden ja viranomaisten on tiedettävä tietyn Natura 2000 -alueen suojelutavoitteet, koska suunnitelman tai hankkeen mahdolliset kielteiset vaikutukset on arvioitava näihin suojelutavoitteisiin nähden (17).

Luontotyyppidirektiivissä luonnonsuojeluviranomaisia kehotetaan laatimaan Natura 2000 -alueiden hoitosuunnitelmia tiiviissä yhteistyössä paikallisten sidosryhmien kanssa, joskaan se ei ole pakollista (18). Nämä suunnitelmat voivat olla erittäin hyödyllinen tiedonlähde, koska niissä on yleensä tarkkaa tietoa niistä lajeista ja luontotyypeistä, joiden vuoksi alue on nimetty Natura 2000 -alueeksi. Lisäksi niissä selitetään alueen suojelutavoitteet ja tarvittaessa niiden suhde alueen muihin maankäyttötarkoituksiin. Niissä kuvataan myös käytännölliset suojelutoimet, jotka ovat tarpeen alueen suojelutavoitteiden saavuttamisen kannalta.

2.3.2 Natura 2000 -alueisiin vaikuttavien suunnitelmien ja hankkeiden lupamenettely

Luontotyyppidirektiivin 6 artikla:

6 artiklan 3 kohta

6 artiklan 4 kohta

Jos kyseisellä alueella on ensisijaisesti suojeltava luontotyyppi ja/tai laji, ainoat kysymykseen tulevat näkökohdat ovat sellaisia, jotka liittyvät ihmisen terveyteen tai yleiseen turvallisuuteen tai ensisijaisen tärkeisiin suotuisiin vaikutuksiin ympäristöön taikka, komission lausunnon mukaan, muihin erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottaviin syihin.

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa ja 6 artiklan 4 kohdassa säädetään lupamenettelystä, jota on noudatettava, kun ehdotetaan sellaista suunnitelmaa ja hanketta, joka voi vaikuttaa yhteen tai useampaan Natura 2000 -alueeseen (19). Tätä lupamenettelyä sovelletaan Natura 2000 -alueen sisällä toteutettavien suunnitelmien ja hankkeiden lisäksi myös niihin suunnitelmiin ja hankkeisiin, jotka toteutetaan alueen ulkopuolella mutta joilla voi olla merkittävä vaikutus alueen lajien ja luontotyyppien suojeluun.

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että kaikille suunnitelmille tai hankkeille, joilla todennäköisesti on merkittävä kielteinen vaikutus Natura 2000 -alueeseen, tehdään asianmukainen arviointi, jossa nämä vaikutukset selvitetään perinpohjaisesti kyseisen alueen suojelutavoitteiden kannalta. Toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä suunnitelman tai hankkeen vain, jos se on asianmukaisen arvioinnin tulosten perusteella varmistanut, ettei suunnitelma tai hanke vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen kielteisesti. On tärkeää muistaa, että arvioinnissa on osoitettava, ettei kielteisiä vaikutuksia ole (sen sijaan, että osoitetaan, että niitä on).

Määritettyjen vaikutusten tyypin ja vakavuuden perusteella suunnitelmaa tai hanketta voidaan kenties muokata tai voidaan ottaa käyttöön tiettyjä lieventämistoimia, jotta vältetään, ehkäistään tai poistetaan kielteiset vaikutukset tai pienennetään ne hyväksyttävälle tasolle, jolloin suunnitelma tai hanke ehkä voidaan hyväksyä.

Muussa tapauksessa suunnitelma tai hanke on hylättävä ja on alettava selvittää vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotka tuottavat vähemmän vahinkoa. Poikkeustilanteissa voidaan soveltaa 6 artiklan 4 kohdan mukaista poikkeusmenettelyä ja hyväksyä sellainen suunnitelma tai hanke, jolla on kielteinen vaikutus yhden tai useamman Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen, jos voidaan osoittaa, ettei vaihtoehtoja ole ja että suunnitelmaa tai hanketta pidetään tarpeellisena erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä. Näissä tapauksissa on ryhdyttävä asianmukaisiin korvaaviin toimiin, jotta varmistetaan, että Natura 2000 -verkoston yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä.

Lisäksi on tärkeää todeta, että luontotyyppidirektiivissä tarkoitettu lupamenettely ei ole sama kuin ympäristövaikutusten arviointia koskevan direktiivin ja strategista ympäristövaikutusten arviointia koskevan direktiivin mukainen menettely, vaikka ne voidaan yhdistää (ks. tarkemmat tiedot luvusta 7). Toisin kuin näihin direktiiveihin perustuvissa arvioinneissa, joiden tulokset on otettava huomioon, kun päätetään suunnitelman tai hankkeen hyväksymisestä, asianmukaisen arvioinnin päätelmät ovat ehdottomat ja ne ratkaisevat, voidaanko suunnitelmalle tai hankkeelle myöntää lupa.

2.4 Lajien suojelua koskevat säännökset

EU:n kahden luontodirektiivin toinen keskeinen säännöskokonaisuus liittyy tiettyjen lajien suojeluun niiden koko levinneisyysalueella kaikkialla EU:ssa eli sekä Natura 2000 -alueilla että niiden ulkopuolella.

Jotkin suojellut lajit saattavat mahdollisesti kärsiä tietyntyyppisistä energiainfrastruktuurihankkeista, kuten ilmajohdoista. Siksi nämä säännökset on otettava huomioon myös laadittaessa tällaisia suunnitelmia ja hankkeita Natura 2000 -alueiden ulkopuolella oleville mahdollisesti herkille alueille ympäristövaikutusten arviointia ja strategista ympäristövaikutusten arviointia koskevien menettelyjen yhteydessä.

Lajien suojelua koskevat säännökset kattavat kaikki luonnonvaraiset lintulajit EU:ssa sekä luontotyyppidirektiivin liitteessä IV ja V luetellut muut lajit.

Käytännössä näissä säännöksissä vaaditaan jäsenvaltioita kieltämään

—	näiden lajien tahallinen häiritseminen niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana

—	lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen

—	tahallinen pesien tai munien hävittäminen tai suojeltujen kasvien irtikiskominen tai hävittäminen.

Täsmälliset vaatimukset esitetään lintudirektiivin 5 artiklassa ja luontotyyppidirektiivin (20) 12 artiklassa (eläinten osalta) sekä 13 artiklassa (kasvien osalta).

Lintudirektiivin 5 artikla:

Jäsenvaltioiden on toteutettava, kuitenkaan rajoittamatta 7 ja 9 artiklan soveltamista, kaikkien 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien yleisen suojelujärjestelmän luomiseksi tarvittavat toimenpiteet, joilla kielletään erityisesti

a)	kyseisten lintujen tahallinen tappaminen tai pyydystäminen käytetystä menetelmästä riippumatta

b)	kyseisten lintujen pesien ja munien tahallinen tuhoaminen tai vahingoittaminen ja pesien siirtäminen

c)	kyseisten lintujen munien ottaminen luonnosta ja munien hallussa pitäminen tyhjinäkin

d)	kyseisten lintujen tahallinen häirintä erityisesti lisääntymis- ja jälkeläisten kasvatusaikana, jos häirintä vaikuttaisi merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin

e)	sellaisten lintulajien hallussa pitäminen, joiden metsästäminen ja pyydystäminen ei ole sallittua.

Luontotyyppidirektiivin 12 artikla:

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV olevassa a kohdassa olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja kiellettävä:

a)	kaikki näiden lajien yksilöitä koskeva tahallinen pyydystäminen tai tappaminen luonnossa

b)	näiden lajien tahallinen häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana

c)	tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta

d)	lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen.

2.	Jäsenvaltioiden on kiellettävä näiden lajien luonnosta otettujen yksilöiden hallussapito, kuljetus, kaupan pitäminen tai vaihtaminen ja tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi, lukuun ottamatta niitä yksilöitä, jotka on otettu laillisesti ennen tämän direktiivin täytäntöönpanoa.

3.	Edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa sekä 2 kohdassa tarkoitettuja kieltoja sovelletaan tässä artiklassa tarkoitettujen eläinten kaikkiin elämänvaiheisiin.

Luontotyyppidirektiivin 13 artikla:

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV olevassa b kohdassa olevia kasvilajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi ja kiellettävä:

a)	näiden kasvien tahallinen poimiminen, kerääminen, leikkaaminen, irtikiskominen tai hävittäminen luonnosta niiden luontaisella levinneisyysalueella

b)	kyseisten lajien luonnosta otettujen yksilöiden hallussapito, kuljetus, kaupan pitäminen tai vaihtaminen ja tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi, lukuun ottamatta niitä yksilöitä, jotka on otettu laillisesti ennen tämän direktiivin täytäntöönpanoa.

2.	Edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja kieltoja sovelletaan tässä artiklassa tarkoitettujen kasvien kaikkiin elämänvaiheisiin.

Poikkeaminen näistä säännöksistä sallitaan tietyissä olosuhteissa (esim. viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta ja vesistöjä koskevien merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi) edellyttäen, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja että poikkeusten seuraukset eivät ole ristiriidassa direktiivien kokonaistavoitteiden kanssa.

Poikkeuksia koskevat edellytykset on esitetty lintudirektiivin 9 artiklassa ja luontotyyppidirektiivin 16 artiklassa. Energiansiirtoinfrastruktuurien osalta voidaan pääsääntöisesti soveltaa syitä, jotka liittyvät ”kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskeviin tai muihin erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottaviin syihin” (16 artiklan 1 kohdan c alakohta).

3. ENERGIANSIIRTOJÄRJESTELMIEN MAHDOLLISET VAIKUTUKSET NATURA 2000 -ALUEISIIN JA EU:SSA SUOJELTUIHIN LAJEIHIN

3.1 Johdanto

Energiainfrastruktuurihankkeet eivät yleensä muodosta suurta uhkaa biologiselle monimuotoisuudelle. On monia hankkeita, joissa hyvin suunnitellut ja asianmukaisesti sijoitetut järjestelmät eivät ole aiheuttaneet lainkaan vaikutuksia tai niitä on syntynyt vain hyvin vähän. Lisäksi on esimerkkejä hankkeista, joista on koitunut merkittävää hyötyä luonnolle etenkin alueilla, joilla luontoympäristö oli jo köyhtynyt vakavasti. Tämä ei kuitenkaan poista velvollisuutta selvittää mahdolliset vaikutukset, joita yksittäisillä suunnitelmilla tai hankkeilla voi olla luontoympäristöön, voimassa olevien lakisääteisten ympäristöarviointimenettelyjen, kuten ympäristövaikutusten arviointien ja strategisen ympäristövaikutusten arviointien sekä asianmukaisten arviointien (ks. tarkemmat tiedot luvusta 7) mukaisesti.

Tässä luvussa tarkastellaan, millaisia mahdollisia vaikutuksia energiainfrastruktuureilla voi olla luontotyyppeihin ja lajeihin, jotka on suojeltu lintu- ja luontotyyppidirektiivien nojalla. Luvun tarkoituksena on antaa suunnittelijoille, energiansiirtoverkkojen haltijoille ja asiaankuuluville viranomaisille yleiskuva siitä, minkätyyppisiin mahdollisiin vaikutuksiin niiden on kiinnitettävä huomiota valmistellessaan energiansiirtoinfrastruktuuriin liittyviä suunnitelmia tai hankkeita ja toteuttaessaan asianmukaista arviointia luontotyyppidirektiivin 6 artiklassa tarkoitetun lupamenettelyn yhteydessä tai ympäristövaikutusten arviointia koskevan direktiivin / strategisten ympäristövaikutusten arviointia koskevan direktiivin mukaista arviointia.

3.2 Tapauskohtaisen toimintatavan tarve

On syytä korostaa, että mahdolliset vaikutukset ovat hyvin tiukasti sidoksissa tietyn energiainfrastruktuurin rakenteeseen ja sijaintiin sekä EU:ssa suojeltujen luontotyyppien ja alueella olevien lajien herkkyyteen. Tämän vuoksi on hyvin tärkeää käsitellä jokainen suunnitelma tai hanke tapauskohtaisesti.

Kunkin energiansiirtojärjestelmähankkeen sekä yhteistä etua koskevien hankkeiden rakenteeseen vaikuttavat luonnollisesti monenlaiset seikat, kuten siirrettävän energian tyyppi ja määrä, vastaanottava ympäristö (ts. mantereella vai merellä), siirtoetäisyydet sekä vastaanottoon tai varastointiin tarvittava kapasiteetti. Rakentamisen lisäksi hankkeet voivat liittyä myös yhden tai useamman energian siirtämiseen, vastaanottoon tai varastointiin mantereella tarvittavan järjestelmän tai infrastruktuurin peruskorjaukseen ja/tai käytöstäpoistoon.

Mahdollisia luontoon ja luonnonvaraisiin eläimiin kohdistuvia vaikutuksia arvioitaessa on tärkeää ottaa varsinaisen pääinfrastruktuurin lisäksi huomioon myös kaikki siihen liittyvät asennukset ja järjestelmät, kuten väliaikaiset kulkureitit, urakoijan tilat ja laitteistojen varastointi, työmaa-alueet, betoniperustukset, väliaikainen kaapelointi, jätemaa ja ylijäämämaalle tarkoitetut alueet jne. Vaikutukset voivat olla tilapäisiä tai pysyviä, ilmetä paikan päällä tai muualla, ja ne voivat ilmaantua eri aikoina hankkeen eri vaiheissa (esimerkiksi rakentamisen, peruskorjauksen, huollon ja/tai käytöstäpoiston vaiheissa). Kaikki nämä seikat on otettava huomioon.

EU:n luontodirektiivien lajien suojelua koskevat säännökset on otettava huomioon, jos on olemassa riski, että energiainfrastruktuurisuunnitelma tai -hanke voi aiheuttaa näiden kahden direktiivin nojalla suojeltujen lajien (kuten kotkien ja merinisäkkäiden) kuoleman tai loukkaantumisen tai häiritä niitä tahallisesti lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana taikka heikentää tai hävittää niiden lisääntymis- tai levähtämispaikkoja. Tätä tiukempaa suojelujärjestelmää noudatetaan laajemmalla alueella eli Natura 2000 -alueiden sisä- ja ulkopuolella.

Lieventämistoimenpiteet

Tässä luvussa mainittuja kielteisiä vaikutuksia voidaan joskus lieventää tehokkaasti. Lieventäminen tarkoittaa, että suunnitelmaan tai hankkeeseen sisällytetään sellaisia toimia, joilla mahdolliset kielteiset vaikutukset poistetaan tai joilla niitä pienennetään siten, etteivät ne ole enää merkittäviä. Niiden on siis liityttävä suoraan todennäköisiin vaikutuksiin ja pohjauduttava perusteelliseen ymmärrykseen kyseessä olevista lajeista/luontotyypeistä.

Lieventämistoimia voivat olla vaikkapa hankkeen toteutuspaikan muuttaminen yhtä lailla kuin energiainfrastruktuurin eri osien koon, rakenteen ja kokoonpanon muutokset. Niitä voivat olla myös ajalliset mukautukset rakentamisvaiheessa tai toiminnan aikana. Seuraavassa luvussa esitetään tästä tarkempia tietoja ja annetaan esimerkkejä mahdollisista lieventämistoimista.

3.3 Yhteenveto mahdollisista EU:ssa suojeltuihin lajeihin ja luontotyyppeihin kohdistuvista vaikutuksista

Vaikutuksen tyyppi ja laajuus määräytyvät pitkälti alueen EU:ssa suojeltujen lajien tai luontotyyppien, niiden ekologian, jakaantumisen ja suojelun tilan mukaan. Siitä syystä kutakin suunnitelmaa tai hanketta on tarkasteltava erikseen tapauskohtaisesti. Seuraavaksi esitetään yhteenveto yleisimmistä vaikutustyypeistä, joita voi ilmaantua:

3.3.1 Luontotyypin häviäminen, heikentyminen tai pirstoutuminen

Energiansiirtoinfrastruktuurihankkeet voivat edellyttää maanraivausta ja pintakasvillisuuden poistamista (tätä kutsutaan usein suoraksi maankäytöksi). Tässä prosessissa olemassa olevat luontotyypit voivat muuttua, vahingoittua, pirstoutua tai tuhoutua. Luontotyypin häviämisen ja heikentymisen laajuuteen vaikuttavat hankkeen koko, toteutuspaikka ja rakenne sekä hankkeen vaikutuksille altistuvien luontotyyppien herkkyys.

On tärkeää muistaa, että vaikka varsinainen maankäyttö vaikuttaisi vähäiseltä, epäsuorat vaikutukset voivat levitä paljon laajemmalle etenkin, jos toteutetut toimet vaikuttavat hydrologisiin järjestelmiin tai geomorfologisiin prosesseihin sekä veden tai maaperän laatuun. Tällaiset epäsuorat vaikutukset voivat aiheuttaa vakavaa luontotyypin heikentymistä, pirstoutumista ja häviämistä toisinaan jopa melko pitkänkin matkan päässä hankkeen varsinaiselta sijaintialueelta.

Häviämisen merkittävyyteen vaikuttavat myös vaikutusten kohteena olevien luontotyyppien harvinaisuus ja herkkyys ja/tai niiden tärkeys eläinlajien ruokailu-, lisääntymis- tai talvehtimispaikkana. Myös tiettyjen luontotyyppien mahdollinen rooli käytävien osina tai maantieteellisen leviämisen ja muuton kannalta tärkeinä levähdyspaikkoina sekä enemmän paikallisissa muutoissa esimerkiksi ruokailu- ja pesimispaikkoina on otettava huomioon, kun arvioidaan luontotyyppien mahdollisen häviämisen tai heikentymisen merkitystä.

3.3.2 Häiritseminen ja siirtyminen

Lajien häiritseminen niiden tavanomaisilla lisääntymis-, ruokailu- tai levähtämispaikoilla sekä muuttoreiteillä voi johtaa niiden siirtymiseen ja syrjäytymiseen ja siten elinympäristön käytön loppumiseen. Lajit voivat siirtyä hankealueen sisällä ja sen ympäristössä esimerkiksi lisääntyneen liikenteen, ihmisten läsnäolon, melun, pölyn, saastumisen, keinotekoisen valaistuksen tai tärinän vuoksi rakennustöiden aikana tai niiden jälkeen.

Vaikutuksen merkittävyys määräytyy häiriön laajuuden ja asteen sekä sen kohteena olevien lajien herkkyyden mukaan. Siihen vaikuttavat myös muiden lähistöllä olevien, siirtyneiden eläinten elinympäristöksi sopivien luontotyyppien saatavuus ja laatu. Harvinaisten ja uhanalaisten lajien osalta jopa pienillä tai tilapäisillä häiriöillä voi olla vakavia seurauksia niiden pitkäaikaiselle elinkelpoisuudelle alueella.

3.3.3 Törmäyksen ja sähköiskun riski

Linnut ja mahdollisesti myös lepakot saattavat törmätä ilmajohtolinjan eri osiin ja muihin maanpäällisiin sähköjärjestelmiin. Törmäysriskin suuruuteen vaikuttavat paljolti alueen sijainti ja alueen muut lajit sekä säähän ja näkyvyyteen liittyvät seikat ja johtolinjan varsinainen rakenne (etenkin sähköiskun osalta). Lajit, jotka ovat pitkäikäisiä, joiden lisääntymisnopeus on pieni ja/tai jotka ovat harvinaisia tai joiden suojelun tila on jo haavoittuvainen (kuten kotkat, korppikotkat ja kattohaikarat), voivat olla erityisen riskialttiita.

Lintujen törmäyksen ja sähköiskun riskiä käsitellään tarkemmin luvuissa 4 ja 5. Valitettavasti lepakoista ei ole tehty tutkimuksia, joissa tarkasteltaisiin ilmajohtoihin törmäämisen mahdollisia riskejä ja vaikutuksia, koska pienten eläinten kuolemista pitkien lineaaristen infrastruktuurien varrella on vaikeaa seurata.

3.3.4 Esteiden vaikutukset

Sähkönsiirron osalta suuret siirto-, vastaanotto- ja varastointi-infrastruktuurit voivat pakottaa lajit kiertämään alueen kokonaan sekä muuttojen että paikallisemmin tavanomaisen saalistuksen aikana. Siihen, onko tämä ongelmallista vai ei, vaikuttavat monet seikat, joita ovat esimerkiksi sähköaseman koko, sähkökaapeleiden välinen etäisyys ja reititys, lajien siirtymisen laajuus ja niiden kyky kompensoida lisääntynyt energiankulutus sekä ruokinta-, nukkumis- ja lisääntymispaikkojen välisiin yhteyksiin kohdistuvan häiriön laajuus.

Useat tutkimusryhmät ovat esittäneet uudenlaista näyttöä siitä, että eläimet voidaan karkottaa sähkökaapeleiden läheltä, koska ne synnyttävät ihmisille näkymättömiä UV-välähdyksiä. Kansainvälisen tutkijaryhmän tekemän tutkimuksen (21) mukaan porot välttelevät arktisen alueen tundran poikki kulkevia voimajohtolinjoja. Vaikka tietoa tästä on yhä hyvin vähän, tietyissä tapauksissa tämäntyyppinen välttely ja pirstoutuminen on oleellista, kun arvioidaan vaikutuksen merkitystä.

3.4 Merkittävien ja merkityksettömien vaikutusten erottelu

Sellaisten lajien ja luontotyyppien määrittäminen, joihin energiansiirtoinfrastruktuurisuunnitelma tai -hanke todennäköisesti vaikuttaa, on vaikutustenarvioinnin ensimmäinen vaihe siitä riippumatta, tehdäänkö se luontotyyppidirektiivin 6 artiklan nojalla, jos hanke koskee Natura 2000 -aluetta, tai ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin tai strategisten ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin nojalla, jos hanke koskee Natura 2000 -verkoston ulkopuolisia suojeltuja lajeja. Sen jälkeen täytyy selvittää, onko vaikutus merkittävä vai ei. Oikeudellinen menettely, jolla määritetään etenkin Natura 2000 -alueisiin vaikuttavien suunnitelmien tai hankkeiden ”merkittävyys”, on kuvattu luvussa 7. Jäljempänä esitetään lyhyesti muutamia yleisiä periaatteita, jotka liittyvät merkittävyyden määrittämiseen luonnonvaraisten eläinten osalta (riippumatta siitä, elävätkö ne Natura 2000 -alueella vai eivät)

Merkittävyys on arvioitava tapauskohtaisesti ja niiden lajien ja luontotyyppien kannalta, joihin mahdollinen vaikutus kohdistuu. Joillekin lajeille muutaman yksilön häviäminen voi olla merkityksetöntä, kun taas toisille lajeille siitä voi olla vakavia seurauksia. Vaikutusten merkittävyys määräytyy populaation koon, jakaantumisen, levinneisyysalueen, lisääntymisstrategian ja elinkaaren mukaan. Se todennäköisesti vaihtelee alueiden välillä.

Vaikutusten välinen yhteys on myös otettava huomioon: esimerkiksi pelkällä maankäytöllä ei välttämättä ole merkitystä tietylle lajille, mutta kun siihen yhdistetään suuret häirintään tai siirtymiseen liittyvät riskit, ne yhdessä voivat vähentää kyseisen lajin elinkelpoisuutta ja eloonjäämistä merkittävästi.

Merkittävyyttä on arvioitava myös asianmukaisella maantieteellisellä asteikolla. Muuttaville lajeille, jotka kulkevat pitkiä matkoja, tiettyyn alueeseen kohdistuvalla vaikutuksella voi olla seurauksia paljon suuremmallakin maantieteellisellä alueella oleskeleville lajeille. Samalla tavalla laajoilla alueilla elävien tai elinympäristöään vaihtavien paikkaeläinlajien yhteydessä voi olla tarpeen arvioida mahdollisia vaikutuksia ennemminkin alueellisesti kuin paikallisesti.

Edellä kuvattujen arviointien tulee perustua parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Tämä voi edellyttää kenttätutkimusten tai seurantaohjelmien toteuttamista hieman ennen hankkeen alkamista.

3.5 Kumulatiiviset vaikutukset

Myös kumulatiivisia vaikutuksia koskevat arvioinnit on otettava huomioon, kun määritetään Natura 2000 -alueisiin kohdistuvia vaikutuksia, kuten luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa edellytetään. Suunnitelmien ja hankkeiden kumulatiiviset vaikutukset voivat usein olla hyvin tärkeitä, ja ne on arvioitava huolellisesti. Niitä voi ilmaantua, kun tietyllä alueella tai muuttokäytävän varrella on useita energiainfrastruktuureja tai kun jokin energiainfrastruktuurihanke toteutetaan samalla alueella kuin toisentyyppinen suunnitelma tai hanke (esimerkiksi teollisuuden hankkeet). Kumulatiivinen vaikutus on kaikkien näiden toimien yhdistetty vaikutus. Jonkin energiainfrastruktuurihankkeen vaikutus ei siis yksinään välttämättä ole merkittävä, mutta jos sen vaikutukset lisätään muiden samalla alueella toteutettavien suunnitelmien tai hankkeiden vaikutuksiin, niiden yhdistetyt vaikutukset voivat olla merkittäviä.

Esimerkiksi kosteikkoalueen osan läpi kulkeva öljyputkihanke voi aiheuttaa pientä mutta hyväksyttävää tilapäistä luontotyypin heikentymistä, johon kyseinen luontotyyppi voi kuitenkin vielä sopeutua. Mutta jos kosteikkoalueella toteutetaan myös maankuivatus- ja/tai tienrakennushanke, kaikkien näiden hankkeiden hydrologiset vaikutukset yhdessä voivat johtaa siihen, että alue häviää, pirstoutuu tai kuivuu kokonaan. Tässä tapauksessa ensimmäisen ja toisen hankkeen vaikutus yksinään voi olla tuskin havaittava, mutta yhdessä niiden vaikutus voi olla merkittävä. Tämä vaikuttaa kummankin hanke-ehdotuksen suunnittelupäätökseen.

Kumulatiiviset vaikutukset on otettava huomioon myös sekä ympäristövaikutusten että strategisten ympäristövaikutusten arviointimenettelyissä.

Koska energiainfrastruktuuri kehittyy EU:ssa kovaa vauhtia, on tärkeää, että kumulatiiviset vaikutukset arvioidaan jo ympäristöarvioinnin alkuvaiheissa eikä ”jälkiviisaasti” vasta prosessin päättyessä. Tarvittaessa päätöksiä siitä, ovatko hanke-ehdotukset EU-lainsäädännön säännösten mukaisia, on lykättävä.

4. SÄHKÖVERKKOINFRASTRUKTUURIEN MAHDOLLISET VAIKUTUKSET LUONNONVARAISIIN LINTUIHIN

4.1 Johdanto

Edellisessä luvussa esitettiin yhteenveto mahdollisista erilaisista vaikutuksista, jotka on otettava huomioon energiainfrastruktuurihankkeita suunniteltaessa eritoten Natura 2000 -alueilla ja niiden ympäristössä sekä muiden sellaisten herkkien alueiden lähellä, joita EU:n kahden luontodirektiivin nojalla suojellut lajit käyttävät elinympäristöinään.

Tässä luvussa keskitytään analysoimaan sähköverkkoinfrastruktuurin mahdollisia vaikutuksia etenkin Euroopan luonnonvaraisiin lintuihin. Tämä aihe on saanut viime vuosina paljon huomiota, ja tässä vaikutukset voivat olla yleisempiä ja merkittävämpiä kuin muiden maanpäällisten energiainfrastruktuurien vaikutukset.

4.2 Sähköverkkoinfrastruktuurit

Toisin kuin muita hyödykkeitä, sähköä ei voida varastoida, joten sitä on tuotettava ja kuljetettava käyttäjille tosiaikaisesti. Tämän vuoksi sähkönsiirtojärjestelmä on myös muita yleishyödyllisiä järjestelmiä, kuten veden tai maakaasun siirtojärjestelmiä, monimutkaisempi ja dynaamisempi. Kun sähköä on ensin tuotettu voimalaitoksessa, suurjännitteiset (Euroopassa 110–750 kV, ENTSO 2012) siirtolinjat siirtävät suuria määriä sähköä pitkien matkojen päähän sähköasemille. Sähköasemilta keskijännitteiset (1–60 kV) ja pienjännitteiset (1 kV >) jakelulinjat jakavat sähköä kotitalous- ja yrityskäyttäjille.

Kuva 3

(USDA, 2009)

Sähkönjakelujärjestelmä on hyvin verkottunut. Siirtoverkossa on siirtolinjoja, jotka kulkevat voimalaitoksista kuormituskeskittymiin sekä siirtolinjalta toiselle. Näin muodostuu järjestelmä, joka auttaa varmistamaan sujuvan sähkönsaannin. Jos yksi siirtolinja poistetaan käytöstä jossain sähköverkon osassa, sähkö reititetään yleensä kulkemaan muihin voimajohtoihin, jotta asiakkaalle voidaan silti toimittaa sähköä (PSCW, 2009).

Sähkövirtaa voidaan siirtää joko ilmajohtojen tai maakaapeleiden kautta vaihto- tai tasavirtaa käyttäen. Kaikissa tapauksissa jännite on suuri, koska se parantaa siirron tehokkuutta pitkillä etäisyyksillä (yleensä yli 600 km). Vaihtovirtaa käyttävät ilmajohdot ovat perinteinen tapa siirtää sähköenergiaa (EASAC, 2009).

Ilmajohtojen etu maakaapeleihin nähden piilee siinä, että tähän saakka ilmajohtolinjojen rakentamiskustannukset ovat olleet tuntuvasti pienemmät kuin maakaapeleiden asennuskustannukset, ja myös niiden kapasiteetti on ollut suurempi. Ilmajohtojen odotettu käyttöikä on pitkä, ja se voi olla jopa 70 tai 80 vuotta. Ilmajohtojen suurimmat haittapuolet ovat niiden edellyttämä maankäyttö sekä niiden visuaaliset ja erilaiset ympäristöön kohdistuvat vaikutukset (EASAC, 2009) (22).

Siirtojohtorakenteet tukevat vähintään yhtä kolmivaihepiiriä. Niissä on kolme jännitteistä johdinta (useampia, jos ne on niputettu riippukierrekaapeleiksi), ja niissä voi olla yksi tai kaksi maadoitettua johdinta (joista käytetään yleensä nimitystä staattinen johdin), jotka on asennettu vaihejohtimien yläpuolelle ukkossuojaukseksi. Jakelujohtorakenteet voivat tukea monenlaisia johdinkokoonpanoja (APLIC, 2006).

Useimmissa kaupallisissa vaihtovirtailmajohdoissa on tukirakenne, johon eristimet ja sähköjohtimet kiinnitetään. Tukirakenteet voivat olla puupylväitä, onttoja tai ristikkomaisia teräsrakenteita, teräsvahvisteisia betonipylväitä tai komposiittipylväitä, jotka on valmistettu lasikuidusta tai muista materiaaleista. Eristimet valmistetaan posliinista tai polymeerimateriaaleista, jotka eivät yleensä johda sähköä. Sähköjohtimet valmistetaan yleensä kuparista tai alumiinista (Bayle, 1999, Janss, 2000, APLIC, 2006).

Kolmivaihejärjestelmiä käytetään sekä jakelu- että siirtojohdoissa. Yksi kolmivaihejärjestelmien tärkeimpiä hyötyjä on sen kyky siirtää suuria määriä sähköä pitkien etäisyyksien päähän (APLIC, 2006).

4.3 Sähköverkkoinfrastruktuurin mahdolliset kielteiset vaikutukset luonnonvaraisiin lintuihin

Tässä alaluvussa esitetään yleiskatsaus luonnonvaraisiin lintulajeihin kohdistuvien vaikutusten keskeisimmistä tyypeistä. Jotkin suojellut eurooppalaiset lajit ovat selvästi muita lajeja herkempiä tietyntyyppisille vaikutuksille (varsinkin sähköiskuille ja törmäyksille) kokonsa, anatomiansa, käyttäytymisensä ja levinneisyytensä vuoksi.

Liitteessä 2 olevassa taulukossa esitetään järjestelmällinen luettelo lintupopulaatioiden ja voimajohtojen välisistä vaikutuksista tärkeysjärjestyksessä (Birdlife, 2013). Taulukkoa ei tule ymmärtää siten, että nämä vaikutukset ilmaantuisivat kuvatun mukaisesti kaikissa olosuhteissa. Suuri merkitys on myös kullakin kyseessä olevalla lajilla ja kuhunkin yksittäistapaukseen liittyvillä olosuhteilla ja sillä, millaisia korjaustoimia vaikutusten lieventämiseen on käytettävissä.

Miksi tietyt lintulajit ovat muita herkempiä voimajohtojen vaikutuksille?

Usein tämä johtuu seuraavista fysiologisista, käyttäytymiseen liittyvistä ja ekologisista seikoista:

—	linnun suurikokoisuus

—	huono näkökyky eteenpäin

—	aktiivisuuden painottuminen yöaikaan

—	”huonot lentäjät”, muita kömpelömmin liikkuvat linnut (törmäys)

—	kokemattomat lentäjät, nuoret linnut (sähköisku ja törmäys)

—	tapa valita korkealla sijaitsevia paikkoja nukkumiseen, levähtämiseen tai pesimiseen

—	puuttomien ja avoimien elinympäristöjen suosiminen (sähköisku)

—	parvi- ja laumakäyttäytyminen

—	häiriöille alttiit lajit

—	tapa valita matalalla sijaitsevia elinympäristöjä (ts. suhteessa sähköverkon tiheyteen)

—	harvinaiset ja uhanalaiset lajit (harvoin tapahtuva parittelu, heikentynyt hedelmällisyys jne., ks. tarkempia tietoja jäljempää)

—	määrältään vähäiset lajit (joiden lisääntymispotentiaali on heikentynyt)

—	lajit, joiden lisääntymispotentiaali on heikentynyt (eli täysikasvuisten yksilöiden kuolleisuus on lisääntynyt, minkä vuoksi populaation pienenemisestä palautuminen kestää pidemmän aikaa)

—	lajit, joiden hedelmällisyys on pienentynyt, kuolleisuus on vähäistä, elinajanodote on pitkä (palautumispotentiaalin heikkenemisen vuoksi populaation jatkuvan pienenemisen aikana)

—	pitkiä etäisyyksiä mannerten välillä lentävät muuttolinnut (suuri alueellinen mittakaava ja suuret erot voimajohtojen vaikutusten lieventämisessä).

4.3.1 Sähköiskut

Sähköiskuilla voi olla suuri vaikutus useisiin lintulajeihin, ja ne aiheuttavat vuosittain tuhansien lintujen kuoleman (23). Sähköisku voi syntyä, kun lintu koskettaa kahta vaihejohdinta tai yhtä johdinta ja maadoitettua laitetta yhtä aikaa etenkin, kun sen höyhenet ovat märät (Bevanger, 1998). Sähköiskuille erityisen usein alttiita lajeja ovat seuraavat: Ciconiiformes, Falconiformes, Strigiformes ja Passeriformes (Bevanger, 1998), ks. jäljempänä oleva taulukko.

On suuri yksimielisyys siitä, että lintuihin kohdistuvaan riskiin vaikuttavat energiantuotantojärjestelmien tekninen rakenne ja yksityiskohtainen muotoilu. Sähköiskun riski on erityisen suuri ”huonosti suunnitelluissa” keskijännitteisissä sähköpylväissä (”tappajapylväissä”) (BirdLife International, 2007).

Lintujen sähköiskun saamisen todennäköisyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi seuraavat:

—	Linnun anatomia: Isot linnut ovat pieniä haavoittuvampia, koska todennäköisyys koskettaa sähkökomponentteja levitetyillä siivillä tai muulla ruumiinosalla on suurempi kuin pienillä linnuilla (Olendorff ja muut, 1981) APLIC, 2006).

—

Linnun käyttäytyminen: Linnut, jotka käyttävät sähköpylväitä levähtämiseen, nukkumiseen ja pesimiseen, ovat muita lintuja haavoittuvampia (Bevanger, 1998). Maassa pesivät lajit (suohaukat ja jotkin pöllöt) saavat toisinaan sähköiskuja, koska ne yleensä saalistavat lentäessään ja levähtävät maassa tai vähän sen yläpuolella (Benson, 1981).

—

Pylvään tyyppi ja kokoonpano:

—	Useimmat tapaturmat tapahtuvat keskijännitteisissä vuorottelupylväissä (1–60 kV), koska niiden eri osat sijaitsevat lähellä toisiaan (Haas & Nipkow, 2006).

—	Pylväät, joilla on tietty erikoistehtävä (kiristyspylväät, risteämäpylväät, haaroituspylväät tai muuntamot) tappavat enemmän lintuja kuin yksinkertaiset suorat rakenteet (Demeter ja muut, 2004).

—	López-López ja hänen työtoverinsa (2011) osoittivat, että lintutapaturmia olisi voitu vähentää tuntuvasti uudistamalla vaaralliset ja huonosti suunnitellut pylväät.

—

Ympäristötekijät:

—	Saaliin määrä: Sähköiskun saaneiden petolintujen määrä kasvaa saaliseläinten määrän lisääntyessä (Benson, 1981; Guil ja muut, 2011).

—	Kasvillisuuden rakenne ja peittävyys: Kasvillisuuden rakenne voi vaikuttaa saaliin saatavuuteen ja petoeläinten saalistuskäyttäytymiseen (Guil ja muut 2011).

—	Luontotyyppi: Linnut käyttävät useimmiten sellaisilla alueilla sijaitsevia sähköpylväitä, joilla levähtämispaikkoja on harvassa, kuten niityillä ja kosteikoissa, ja saavat näillä alueilla myös enemmän sähköiskuja kuin muualla (Haas ja muut, 2005; Lehman ja muut, 2007).

—

Topografia: Sähköiskujen osalta topografia vaikuttaa siihen, missä linnut levähtävät ja nukkuvat, ja kasvillisuuden korkeus puolestaan vaikuttaa siihen, miten paljon luonnollisia levähdyspaikkoja alueella on. Kotkien kuolleisuus rinteillä on lisääntynyt, mikä johtuu mahdollisesti siitä, että ne tapaavat saalistaa oksilta tai orsilta käsin. Tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että valtalajien alueille sijoitetut pylväät, joita ympäröivät jyrkät rinteet, aiheuttavat tavallista enemmän sähköiskuja. (Guil ja muut, 2011).

—	Sukupuoli: Saman lajin suurikokoisemmat naaraat ovat uroksia alttiimpia sähköiskuille (Ferrer & Hiraldo, 1992).

—

Ikä: Nuoret ja keskenkasvuiset linnut ovat täysikasvuisia lintuja alttiimpia sähköiskuille. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että niillä on vähemmän kokemusta laskeutumisesta ja lentoonlähdöstä (Benson, 1981; Harness, 1997; Bevanger, 1998; Harness & Wilson, 2001; Janss & Ferrer, 2001; González ja muut, 2007).

—

Aluekohtaiset tekijät: Tietyillä keskeisillä alueilla (esimerkiksi merkittävillä lisääntymisalueilla, levinneisyysvyöhykkeillä, kokoontumisalueilla ja pullonkaula-alueilla) sähköiskun saamisen riski on suurempi kuin alueilla, joilla lintuja liikkuu vähemmän (González ja muut, 2006; Cadahia ja muut, 2010).

—

Vuodenaikoihin liittyvät tekijät: Eniten tapaturmia ilmoitetaan loppukesällä silloin, kun poikaset opettelevat lentämään tai kun ne ovat oppineet lentämään. Isot kotkat ovat erityisen riskialttiita syksyllä ja talvella kenties siitä syystä, että niiden höyhenet kastuvat ankarissa sääoloissa (sateella, lumessa). Tällä on suuri merkitys sähköiskun riskin kannalta. (Benson, 1981; Bevanger, 1998; Lasch ja muut, 2010; Manville, 2005; Lehman ja muut, 2007).

—

Vallitseva tuulen suunta sähköpylvään poikkipuuhun nähden saattaa myös vaikuttaa siihen, että petolinnut saavat sähköiskuja. Oletetaan, että pylväät, joiden poikkipuut sijaitsevat kohtisuoraan vallitsevaan tuulensuuntaan nähden, aiheuttavat vähemmän kotkien kuolemia kuin sellaiset pylväät, joiden poikkipuut sijaitsevat vinoittain tai samansuuntaisesti tuuleen nähden. Tämä johtuu siitä, että ristituulessa lintujen lentoonlähtö ja laskeutuminen on vaikeampaa. (Nelson ja Nelson (1976)).

Seuraavassa taulukossa esitetään yhteenveto eurooppalaisista lintuheimoista, joiden on todettu olevan alttiita sähköiskuille ja/tai törmäyksille (Birdlife, 2013).

Taulukko 1

Sähköiskuista ja voimajohtoihin törmäämisestä johtuvan kuolleisuuden vaikutuksen vakavuus Euraasian eri lintuheimojen populaatioihin

Euraasiassa määritetyt lintuheimot, jotka ovat kansainvälisesti alttiita sähköiskuille ja törmäyksille	Sähköiskuista johtuvat tapaturmat	Törmäyksistä johtuvat tapaturmat
Kuikat (Gaviidae) ja uikut (Podicipedidae)	0	II
Liitäjät, ulappaliitäjät (Procellariidae)	0	II
Ruskosuulat, valkosuulat (Sulidae)	0	I
Pelikaanit (Pelicanidae)	I	II–III
Merimetsot (Phalacrocoracidae)	I	I
Haikarat, kaulushaikarat (Ardeidae)	I	II
Kattohaikarat (Ciconidae)	III	II
Iibikset (Threskiornithidae)	I	II
Flamingot (Phoenicopteridae)	0	II
Sorsat, hanhet, joutsenet, koskelot (Anatidae)	0	II
Petolinnut (Accipitriformes ja Falconiformes)	II–III	I–II
Peltopyyt, viiriäiset, teeret (Galliformes)	0	II–III
Rantakanat, liejukanat, nokikanat (Rallidae)	0	II
Kurjet (Gruidae)	0	III
Trapit (Otidae)	0	III
Kurmitsat/kurpat (Charadriidae + Scolopacidae)	I	II–III
Kihut (Sterkorariidae) ja lokit (Laridae)	I	II
Tiirat (Sternidae)	0–I	I–II
Ruokit (Alcidae)	0	I
Hietakyyhkyt (Pteroclididae)	0	II
Kyyhkylinnut (Columbidae)	I–II	II
Käet (Cuculidae)	0	I–II
Pöllöt (Strigiformes)	II–III	II
Kehrääjät (Caprimulgidae) ja kiitäjät (Apodidae)	0	I–II
Harjalinnut (Upudidae) ja kuningaskalastajat (Alcedinidae)	I	I–II
Mehiläissyöjät (Meropidae)	0–I	I–II
Sininärhet (Coraciidae)	I–II	I–II
Tikat (Picidae)	I	I–II
Korpit, varikset, närhet (Corvidae)	II	I–II
Keskikokoiset ja pienet laululinnut (Passeriformes)	I	I–II
0= ei ilmoitettuja tai todennäköisiä tapaturmia I= tapaturmia ilmoitettu, mutta ei selvää uhkaa lintupopulaatiolle II= alueellisesti tai paikallisesti paljon tapaturmia, mutta ei merkittävää vaikutusta lajin kokonaispopulaatioon III= tapaturmat ovat keskeinen kuolleisuutta aiheuttava tekijä; lajeja uhkaa sukupuutto paikallisesti tai laajemmalla alueella.

4.3.2 Törmäykset

Voimajohtoihin törmääminen tappaa miljoonia lintuja kaikkialla maailmassa, ja se voi aiheuttaa suurta kuolleisuutta tietyissä lintulajeissa (Bevanger 1994, 1998; Janss 2000; APLIC, 2006; Drewitt & Langston, 2008; Jenkins ja muut, 2010; Martin, 2011; Prinsen ja muut, 2011). Empiirisen aineiston ja teoreettisten pohdintojen perusteella sellaisilla lajeilla, joilla on suuri siipikuorma ja pieni sivusuhde, on suuri riski törmätä voimajohtoihin. Näiden lintujen lentonopeus on suuri, ja painavan ruumiin ja pienten siipien yhdistelmä rajoittaa mahdollisuutta reagoida nopeasti yllättäviin esteisiin (Bevanger, 1998). Kun ilmoitettuja lukuja törmäysten uhreista tarkastellaan suhteessa kyseisten lajien määrään ja populaation kokoon, näyttää siltä, että jotkin Galliformes-, Gruiformes-, Pelecaniformes- ja Ciconiiformes-heimoihin kuuluvat lajit vaikuttavat joutuvan törmäyksen uhriksi suhteettoman usein (Bevanger, 1998) – ks. taulukko 1.

Törmäykseen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi seuraavat:

—	Linnun anatomia: Suurin törmäyksen riski on linnuilla, joilla on suuri ruumiinpaino ja melko lyhyet siivet ja pyrstö (ns. ”huonot lentäjät”) (Bevanger, 1998; Janss, 2000).

—	Linnun fysiologia: Tietyt lintulajit ovat ainakin väliaikaisesti sokeita lentosuuntaansa (Martin, 2011).

—

Linnun käyttäytyminen:

—	Parvikäyttäytyminen; erityisen haavoittuvia ovat ne lajit, jotka liikkuvat päivittäin parvissa voimajohtojen poikki ruokailu-, pesimis- ja nukkumisalueilleen ja niiltä pois (Janss, 2000).

—	Lintulajit, jotka lentävät säännöllisesti matalalla yöllä tai hämärässä, ovat alttiimpia törmäyksille kuin lajit, jotka lentävät enimmäkseen päiväsaikaan.

—	Huomioon on otettava myös muita tekijöitä, kuten sääolot, sähkölinjan kokoonpano, johtojen reititys, elinympäristön käyttö, sähkölinjojen varrella oleva kasvillisuus, topografia, häiriöt, muuttoreittien valinta ja pysähdyspaikat.

Lintuihin kohdistuvat sähköiskut ja törmäykset aiheuttavat taloudellisia tappioita

Linnuista johtuvat sähkökatkokset vähentävät sähkönsaannin luotettavuutta ja kasvattavat sähkönsiirron kustannuksia. Jotkin sähkökatkokset voivat vaikuttaa vain muutamiin asiakkaisiin hetkellisesti, mutta ne voivat vaikuttaa myös yleishyödyllisen palvelun luotettavuuteen ja asiakkaille annettuihin takuisiin. Laajemmin vaikuttavien sähkökatkosten seuraukset voivat olla dramaattiset, ja ne voivat aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita yleishyödyllisille laitoksille ja kuluttajille (APLIC, 2006).

Linnuista johtuvista sähkökatkoksista aiheutuvat kustannukset liittyvät esimerkiksi seuraaviin:

—	tulojen menetys

—	sähkönsaannin palauttaminen

—	laitteiden korjaus

—	pesien poistaminen ja muut eläinten aiheuttamien vahinkojen torjuntatoimet

—	hallinnon ja johdon työaika

—	kuluttajat eivät saa palvelua ja kielteinen julkisuuskuva

—	sähköjärjestelmän luotettavuuden heikentyminen (APLIC, 2006).

4.3.3 Luontotyypin häviäminen ja pirstoutuminen

Avoimet ensisijaista reittiä kulkevat käytävät sähkölinjojen varrella voivat pirstoa metsiä ja muita luontotyyppejä. Lisäksi sähkölinjat voivat johtaa luontotyypin häviämiseen, koska niiden vuoksi voi syttyä metsäpaloja (Rich ja muut, 1994). Vaikka sähköverkkoinfrastruktuurista johtuva varsinainen maankäyttö voi olla vähäistä, se voi olla silti merkittävää, jos häviäminen tapahtuu tiettyjen lajien keskeisessä elinympäristössä tai jos ilmaantuu kumulatiivisia vaikutuksia, jotka johtuvat muista samalla alueella toteutettavista hankkeista. Sen vuoksi tämä on aina tutkittava tapauskohtaisesti.

4.3.4 Häiriö/siirtyminen

Jonkinasteista luontotyypin tuhoutumista ja muuttumista tapahtuu sähkölinjaa rakennettaessa ja huollettaessa väistämättä (van Rooyen, 2004; McCann, 2005). Ilmajohdot voivat johtaa siihen, että lisääntymispaikoista sekä pysähdys- ja talvehtimispaikoista häviää käyttökelpoisia ruokailualueita. Viimeaikaisissa tutkimuksissa todettiin, että voimajohto vaikutti isotrappien lentosuuntaan ja rajoitti sopivien elinympäristöjen käytettävyyttä (Raab ja muut, 2010). Lisäksi tutkimuksissa havaittiin, että pikkutrapit välttelevät siirtojohtolinjoja, mikä on tärkein tekijä määritettäessä lisääntymistiheyttä alueilla, jotka ovat näille lajeille sopivia elinympäristöjä (Silva, 2010; Silva ja muut, 2010).

4.3.5 Sähkömagneettiset kentät

Kaikenlainen sähkövirta, myös se, joka kulkee voimajohdoissa, synnyttää sähkömagneettisia kenttiä. Näin ollen monet lintulajit altistuvat ihmisten tavoin sähkömagneettisille kentille koko elämänsä ajan (Fernie ja Reynolds, 2005). Siitä, vaikuttaako sähkömagneettisille kentille altistuminen selkärankaisten solu-, umpieritys-, immuuni- ja lisääntymisjärjestelmiin, on tehty paljon tutkimusta, mutta asia on yhä varsin kiistanalainen. Tutkimus, jossa tarkasteltiin sähkömagneettisten kenttien vaikutuksia lintuihin, osoitti, että lintujen altistuminen sähkömagneettisille kentille muuttaa, joskaan ei aina yhdenmukaisesti, niiden käyttäytymistä, lisääntymisen onnistumista, kasvua ja kehitystä sekä fysiologiaa ja umpieritystä ja aiheuttaa oksidatiivista stressiä (Fernie, 2000; Fernie ja Reynolds, 2005).

4.4 Sähköverkkoinfrastruktuurin mahdolliset myönteiset vaikutukset luonnonvaraisiin lintuihin

Voimajohdoilla, pylväillä ja jakelupylväillä voi olla myös lukuisia suotuisia vaikutuksia luonnonvaraisiin lintulajeihin. Niitä voivat olla esimerkiksi seuraavat:

—

Korvaava lisääntymis-/pesimispaikka: Sille, miksi linnut toisinaan hoitavat poikasiaan sähköjärjestelmien rakenteissa, on monia syitä, esimerkiksi seuraavat: vaihtoehtoisia pesimispaikkoja, kuten puita ja kallioita, ei ole, ja sähköverkon rakenteet antavat linnuille saalistavilta nisäkkäiltä suojassa olevan ja tukevan alustan, jolle ne voivat rakentaa pesänsä (van Rooyen, 2004; McCann, 2005). Yleishyödylliset rakenteet voivat toimia pesimispaikan korvikkeina sellaisissa elinympäristöissä, joissa luonnollisia rakenteita on vähän. Ne voivat jossain määrin myös suojella lajeja siinä mielessä, että ne mahdollistavat tiettyjen lajien levinneisyysalueen laajenemisen tai lisäävät tiettyjen lajien paikallista tiheyttä (APLIC, 2006).

—

Levähdys-, nukkumis- ja saalistuspylväät: Korppikotkat ja kattohaikarat hakeutuvat usein voimajohtorakenteisiin nukkumaan, koska siellä ne ovat paremmin suojassa huonolta säältä ja maapedoilta. Avoimella maalla oleviin elinympäristöihin pystytetyistä sähköpylväistä on hyötyä joillekin petolinnuille, sillä ne toimivat niille orsina, joista on esteetön näkymä saalistusalueille. Melko puuttomille alueille rakennetut voimajohtorakenteet ovat muuttaneet miljoonia kilometrejä oksalta käsin saalistaville petoeläimille sopivaksi elinympäristöksi (Olendoff ja muut 1980).

—

Elinympäristön hoito: Voimajohdot voivat tarjota myös pysyvän elinympäristön sellaisille lajeille, joiden elinympäristössä on oltava matala kasvillisuus. Yhdysvalloissa tehty tutkimus on osoittanut, että avoimet ensisijaisella reitillä kulkevat syöttölinjat ovat sellaisten lintulajien elinympäristönä, joiden kanta on heikentynyt (Confer & Pascoe, 2003; Askins, 2012).

ELIA / RTE LIFE+ -hanke: hyötyjä luontoon (24)

ELIA (suurjännitteisen sähkönsiirtojärjestelmän haltija Belgiassa) ja RTE (sähkönsiirtojärjestelmän haltija Ranskassa) toteuttivat viisivuotisen (2011–2017) hankkeen, jossa hoidettiin ja saatettiin ennalleen keski- ja suurjännitteisten ilmajohtojen alla kulkeva yli 300 hehtaarin suuruinen alue Valloniassa ja Ranskassa.

Tässä hankkeessa keskityttiin luonnonsuojelutoimiin ja siihen, miten energia-alan sidosryhmät voivat ottaa infrastruktuurin suunnittelun mahdollisuutena rikastaa biologista monimuotoisuutta.

Lammet (tavoite: 100 lampea 130 km:n suuruisella hankealueella)

Sinne, missä maaperä oli asianmukainen (jolla siis oli läpäisemätön kerros: turve-, kaoliinisavi- ja gleisavimaaperät), ja ensisijaisesti niillä alueilla, jotka olivat erittäin hyviä tietyille harvinaisille lajeille, kaivettiin lampia, tai tulva-alueille, joiden koko oli vähintään 25 m2 (vähimmäiskoko, jotta voitiin rajoittaa liettymistä eli lampien luonnollista täyttymistä lehdillä), rakennettiin patoja kuivatuskanaviin. Metsänsisäisten lampien verkosto mahdollistaa sammakkoeläinten, aitosudenkorentojen, hentosudenkorentojen, Dytiscidae-heimon sukeltajien ja kosteikkolintujen kolonisaation ja estää populaatioita tulemasta eristäytyneiksi.

Hedelmätarhat (tavoite: 20 hehtaaria ja 8 000 puuta)

Ilmajohtojen alle istutettiin hyvin harvinaisia ja paikallisia pienikokoisia lajikkeita pääosin näistä hedelmäpuista: eurooppalainen villipäärynä (Pyrus pyraster), eurooppalainen villiomena (Malus sylvestris) ja mispeli (Mespilus germanica). Ne lisäävät metsikköjen monimuotoisuutta ja tuovat osaltaan suojaa ja ruokaa koko paikalliselle eläimistölle (isoille eläimille, linnuille ja hyönteisille).

Yksinkertaiset kukkaniityt (tavoite: 20 ha)

Suurjännitelinjoille johtavien kulkureittien varrelle on luotu yksinkertaisia kukkaniittyjä, jotka toimivat harvinaisten kasvien, hyönteisten, lintujen ja pienten nisäkkäiden suojapaikkoina. Säännöllinen niitto ja niitetyn kasvillisuuden poistaminen köyhdyttää maaperää, jolloin harvinaiset tai hävinneet kasvit voivat palata. Ääritapauksissa kukkaniittyjä luotiin kylvämällä paikallisten kasvilajikkeiden siemeniä.

Turvemaat ja nummet (tavoite: ennallistaa tai hoitaa asianmukaisesti 20 lisähehtaaria)

Voimajohtojen alla olevat kosteikot ja nummet voidaan ennallistaa poistamalla maaperästä ylin kerros. Tämä edistää pioneerilajien kehittymistä maaperän lepotilassa olevasta siemenpankista. Joillakin alueilla myös vedenkorkeus ennallistettiin paikallisesti tukkimalla ojia, mikä johti kosteiden nummien ja turvemaiden elpymiseen. Tavoitteena on säilyttää kasvien ja eläinten vaihtuminen ja parantaa sitä nykyisten ja hiljattain ennallistettujen turvemaiden ja nummien välillä.

Laiduntaminen (tavoite: hoitaa noin 20 hehtaaria laiduntamalla ja 20 hehtaaria niittämällä)

Laiduntaminen edisti vahingoittuneiden turvemaiden, nummien, harvakasvuisten niittyjen ja laakson pohjien ennallistamista ja auttoi ratkaisemaan valtalajeihin, kuten siniheinään, liittyvän ongelman. Toisissa tapauksissa (luonnonniityt, kuivat nummet, harvakasvuiset niityt) (paikallisten maanviljelijöiden avulla toteutettu) kasvujaksojen ja -rytmin perusteella mukautettu niitto auttoi säilyttämään kasvillisuuden mitä moninaisimmille kasvi-, hyönteis- ja matelijalajeille sopivana.

Haitalliset vieraslajit (tavoite: hoidetaan 20–30 hehtaaria)

Hankkeen aikana Vallonian haitallisten vieraslajien luettelossa olevien kasvilajien kasvu saatiin loppumaan tai hallintaan etenkin seuraavien lajien osalta: kiiltotuomi (Prunus serotina), syyssyrikkä (Buddleja davidii), kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum), jättipalsami (Impatiens glandulifera), japanintatar (Fallopia japonica), buurivillakko (Senecio inaequidens) ja jossain määrin myös valkovaleakaasia (Robinia pseudoacacia).

Pirstoutuminen (tavoite: luodaan kiiloja 30 km:n (90 hehtaarin) alalle ja ennallistetaan 40 km:n (120 hehtaarin) ala)

Tällä hetkellä hankkeen työskentelyalueilla metsiin luodut voimajohtokäytävät ovat pääasiassa u-kirjaimen muotoisia: keskellä on lyhyttä heinää, joka leikataan säännöllisesti, ja kasvillisuus muuttuu selvärajaisesti metsäksi. Korkeat puut reunustavat alueen kumpaakin reunaa. Hankkeessa luotiin v-kirjaimen muotoisia kiilamaisia alueita käytävän ja metsän väliin.

Nämä kiilamaiset alueet, joilla on suurehkoja erilajisia puita (ns. ekotonit eli vaihtumisvyöhykkeet) voivat antaa ruokaa ja suojaa monenlaisille hyönteis-, nisäkäs- ja lintulajeille. Ne pysyvät pois käytäviltä, jos ympäröivät alueet ovat ”puhtaita” ja säännöllisesti hoidettuja. Metsä rikastuu toissijaisilla puulajeilla, joita metsässä olisi muutoin vain harvoin. Kiilamaiset alueet vähentävät myös vahinkoja, joita tuuli voi aiheuttaa metsässä. Lisäksi näillä alueilla voi olla hyvin paljon kuollutta puuainesta, joka antaa suojaa lukemattomille hyönteislajeille ja toimii käyttökelpoisena elinympäristönä linnuille ja lepakoille. Kun kiilamaisten alueiden kasvillisuus tihenee, myös sähkölinjoille vaaraa aiheuttavien pitkien puiden (koivu, kuusi, pyökki) kasvu hidastuu.

Tilanne hankkeen alussa ja sen jälkeen

5. LUONNONVARAISIIN LINTUIHIN VAIKUTTAVIIN SÄHKÖVERKKOINFRASTRUKTUUREIHIN LIITTYVÄT LIEVENTÄVÄT TOIMENPITEET

5.1 Mitä lieventävät toimenpiteet ovat?

Jos luontotyyppidirektiivin 6 artiklan mukaisessa energiainfrastruktuurisuunnitelman tai -hankkeen arvioinnissa todetaan, että niistä aiheutuu kielteisiä vaikutuksia Natura 2000 -alueelle, suunnitelmaa tai hanketta ei kuitenkaan hylätä automaattisesti. Mahdollisten vaikutusten vakavuuden mukaan voi olla mahdollista toteuttaa lieventäviä toimenpiteitä, joilla suunnitelman tai hankkeen mahdolliset kielteiset vaikutukset poistetaan tai vältetään tai joilla niitä pienennetään siten, etteivät ne ole enää merkittäviä.

Tässä luvussa keskitytään Natura 2000 -alueisiin, mutta kielteisiä vaikutuksia pienentävät toimet on otettava huomioon myös arvioitaessa sellaisten suunnitelmien ja hankkeiden ympäristövaikutuksia / strategisia ympäristövaikutuksia, joille ei tarvitse tehdä asianmukaisia arviointeja mutta joilla saattaa olla kielteinen vaikutus suojeltuihin lajeihin.

Jotta voidaan päättää, millaiset lieventävät toimenpiteet ovat tarpeen, ensimmäiseksi on tärkeää arvioida suunnitelman tai hankkeen vaikutukset EU:ssa suojeltuihin lajeihin ja Natura 2000 -alueen luontotyyppeihin (yksin tai yhdessä muiden hankkeiden tai suunnitelmien kanssa). Näin voidaan määrittää kielteisten vaikutusten luonne ja laajuus ja luoda perusta, jonka pohjalta määritetään tarvittavan tyyppiset lieventävät toimenpiteet.

Lyhyesti sanottuna Natura 2000 -alueisiin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia voidaan lieventää tehokkaasti vain, jos mahdolliset kielteiset vaikutukset on tunnistettu, arvioitu ja ilmoitettu kokonaisuudessaan. Lieventävät toimenpiteet on määritettävä asianomaisia lajeja ja luontotyyppejä koskevien luotettavien tietojen perusteella, kuten itse vaikutustenarviointikin.

Lieventäviä toimenpiteitä voivat olla energiainfrastruktuurisuunnitelman tai -hankkeen koon, sijainnin, rakenteen ja eri osa-alueiden kokoonpanon muuttaminen (esimerkiksi johtimien eristäminen sähköiskujen välttämiseksi). Niitä voivat olla myös ajalliset mukautukset rakentamisvaiheessa tai toiminnan aikana (esimerkiksi rakennustöiden välttäminen lisääntymisaikana).

Kun sopivat lieventävät toimenpiteet on määritetty ja suunniteltu tarkasti, suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä luontotyyppidirektiivin 6 artiklan mukaisessa menettelyssä sillä ehdolla, että nämä lieventävät toimenpiteet toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen antamien ohjeiden mukaisesti.

Kuvio 4

Hierarkkinen toimintatapa lieventävien toimenpiteiden hyväksymisessä. Lieventämisessä on aina pyrittävä lieventämishierarkian ylimmälle tasolle (eli välttämään vaikutuksia jo lähtötilanteessa)

Lieventämistä koskeva toimintatapa	Ensisijaisuus
Vältetään vaikutukset jo lähtötilanteessa	Suurin
Pienennetään vaikutuksia jo lähtötilanteessa
Vähennetään vaikutuksia alueella
Vähennetään vaikutuksia kohteissa	Pienin

Jos alueeseen kohdistuu lieventävien toimenpiteiden käyttöönoton jälkeenkin vielä merkittävä jäännösvaikutus, on ryhdyttävä selvittämään vaihtoehtoisia ratkaisuja (esimerkiksi eri sijaintipaikka hankkeelle, erilainen mittakaava tai suunnittelu tai vaihtoehtoiset prosessit). Jos tällaisia vaihtoehtoja ei ole, suunnitelma tai hanke voidaan silti hyväksyä poikkeustapauksissa, jos 6 artiklan 4 kohdan ehtoja noudatetaan ja jos hyväksytään sopivia korvaavia toimenpiteitä, joilla jäljelle jäävät kielteiset vaikutukset kompensoidaan (ks. tarkempia tietoja luvusta 7), jotta Natura 2000 -verkosto ei vaarannu.

Kunkin ehdotetun lieventävän toimenpiteen osalta on tärkeää

—	selittää, miten toimenpiteillä vältetään alueeseen kohdistuvat määritetyt haitalliset vaikutukset tai miten niitä pienennetään hyväksyttävälle tasolle

—	esittää näyttöä siitä, miten ne varmistetaan ja toteutetaan ja kuka ne tekee

—	esittää näyttöä siitä, miten luotettavaa ja todennäköistä niiden onnistuminen on

—	esittää hankkeeseen tai suunnitelmaan liittyvä aikajana siitä, milloin ne toteutetaan

—	esittää näyttöä siitä, miten toimenpiteitä seurataan ja miten lisätoimenpiteitä otetaan käyttöön, jos lieventäminen osoittautuu riittämättömäksi.

EcoMOL (Ecological Management of Overhead Lines) -hanke (ilmajohtojen ekologinen hallinta) (25)

Osana saksalaista hanketta ”Southwest Interconnecting Line / Thuringian Power Link” tehtiin tutkimus (Erfurtin ammattikorkeakoulu ja muut, 2010), jossa esitellään ilmajohtokäytävien ekologista hallintaa koskeva monitieteinen toimintamalli (EcoMOL). Sitä voidaan muokata ja soveltaa Euroopan eri alueille.

Tutkimuksessa todetaan, että verkkojen haltijoiden on täytettävä teknisiä vaatimuksia, jotka liittyvät esimerkiksi turvaetäisyyksiin ja rakennustöihin, jotta ne voivat taata siirron luotettavuuden suurjännitteisellä ilmajohtokäytävällä. Tutkimuksessa esitellään esimerkiksi luontotyyppien häviämisen ja heikentymisen kaltaisten, rakennustöiden aikaisten vaikutusten lieventämiseen tähtääviä ja korvaavien toimenpiteiden toteuttamiseen tarkoitettuja menetelmiä. Lisäksi siinä luokitellaan käytävän biotooppityyppejä kasvillisuuden kasvukorkeusluokkien perusteella, jotka on johdettu lajien luonnollisista kasvupiirteistä. Alueen hoito saattaa vaikuttaa luokitukseen. Voimalinjaa reititettäessä käytävä jaetaan tutkimuksessa alueisiin, joilla ei ole metsää tulevaisuudessa, alueisiin, joilla on metsää tällä hetkellä, ja alueisiin, joille ei ole hakkuuvaatimuksia.

Hakkuuprioriteettien ja nykyisten ja mahdollisten kasvillisuuden kasvukorkeusvyöhykkeiden yhdistelmän perusteella määritetään alue, joilla voidaan tehdä mahdollisia luonti- tai ennallistamistoimia. Tarkempi suunnittelu on tehtävä erikseen jokaisesta kolmesta metsänreunan osasta (reuna-alue, tuulensuojavyöhyke ja harva tuulenmurtajavyöhyke), jotka erotellaan kasvukorkeuden mukaan.

Kuva 5

Ihanteellisella tavalla porrastettu metsän ulkoreuna käytävän varrella (FVA, 1996 muutettu), kaavio pylväästä

5.2 Mahdolliset toimenpiteet, joilla lievennetään sähköverkkosuunnitelmien tai -hankkeiden luonnonvaraisiin lintulajeihin kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia

Tämän luvun loppuosassa tarkastellaan mahdollisia lieventäviä toimenpiteitä, joita voidaan käyttää sähköverkkoinfrastruktuuria koskevissa suunnitelmissa ja -hankkeissa varsinkin luonnonvaraisten lintujen osalta. Lieventäviä toimenpiteitä voidaan toteuttaa sekä suunnitelman tasolla että hankkeen eri vaiheissa.

5.2.1 Ehkäisevät toimenpiteet suunnitteluvaiheessa

Jo päätöksentekoprosessin alkuvaiheessa voidaan ottaa käyttöön monia toimenpiteitä, joilla estetään tai vältetään mahdollisten Natura 2000 -alueisiin ja luonnonvaraisiin lintulajeihin kohdistuvien vaikutusten riski tai pienennetään sitä. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa seuraavat:

Lainsäädäntö

Kehitetään ja hyväksytään erityisiä kansallisia lainsäädännöllisiä työkaluja tai muutetaan nykyisiä, jotta voidaan varmistaa, että

—	lintuja suojellaan voimajohtojen kielteisiltä vaikutuksilta (esimerkiksi velvoittamalla verkon haltija käyttämään maakaapeleita herkillä alueilla)

—	uudet ja täysin uudistetut voimajohdot ovat rakenteensa puolesta turvallisia linnuille, eikä niitä tarvitse muuttaa tai uudistaa jälkikäteen

—	nykyisten voimajohtojen ja etenkin ”tappajapylväiden” uudistaminen tehdään ennakoitavalla aikataululla.

Suunnittelu

—

Arvioidaan kansalliset voimajohtoinfrastruktuurien kehittämissuunnitelmat asianmukaisesti tai arvioidaan niiden strategiset ympäristövaikutukset, jotta voidaan varmistaa, että Natura 2000 -alueet sekä luonnonvaraisten lintujen suojelua koskevat näkökohdat ja prioriteetit otetaan asianmukaisesti huomioon jo päätöksentekoprosessin alkuvaiheessa, ja

—	aina kun mahdollista, muokataan suunnitelmia siten, että vältetään herkät Natura 2000 -alueet ja muut luvussa 4 luetelluille lintulajeille tärkeät alueet.

—	Määritetään erityisen riskialttiit lintulajit seuraavien seikkojen perusteella: niiden haavoittuvuus voimajohdoille, suojelun tila, populaation koko ja levinneisyys maassa.

—

Määritetään prioriteettialueet ja -paikat ensisijaisten lintulajien levinneisyyteen, tiheyden ja määrän sekä nykyisen ja suunnitellun infrastruktuurin perusteella ja laaditaan kansallinen kartta herkistä alueista, jotta voidaan tunnistaa tärkeimmät konfliktialueet ja muut (suuririskiset) prioriteettialueet ja suunnitella ehkäisevät ja lieventävät toimenpiteet.

—	Priorisoidaan voimajohtoja lintujen kuolleisuuden vähentämisen ja levinneisyystietojen mukaan.

—	Vältetään prioriteettialueita ja -paikkoja (lisääntymis- ja talvehtimisalueet, muuton pullonkaula-alueet, lisääntymisyhdyskunnat, kokoontumisalueet, rannikkoalueet, kosteikot) infrastruktuuria suunniteltaessa/reititettäessä, mikäli mahdollista.

—	Laaditaan oppaita teknisistä ratkaisuista, joilla lievennetään lintujen törmäyksen tai sähköiskun riskiä (esimerkiksi Haas ja muut, 2005, Haas & Nikow, 2006, Prinsen ja muut, 2011).

—	Tehdään etukäteisarviointi suunniteltujen ehkäisevien ja reaktiivisten strategioiden mahdollisesta tehokkuudesta, jotta varmistetaan, että hallintatoimenpiteet perustuvat näyttöön.

—	Laaditaan lieventävien toimenpiteiden toteutussuunnitelma.

—	Perustetaan kansallinen tietokanta ja GIS-karttapalvelu, joilla hallitaan lintujen ja voimajohtojen välisiä vaikutuksia koskevia tietoja ja joilla voidaan toteuttaa aluesuunnittelu ja reitittää voimajohdot optimaalisesti ekologisten, teknisten ja taloudellisten kriteerien perusteella.

Toteutuksen etenemisen seuranta, tutkimus, arviointi ja raportointi

—	Arvioidaan etenemistä strategisten suunnitelmien tavoitteiden, välitavoitteiden ja aikataulun mukaan.

—	Parannetaan tulevaa toimintaa arvioimalla kertynyttä kokemusta.

—	Laaditaan toteutusta koskevia raportteja keskeisille sidosryhmille.

—	Osallistutaan kansainväliseen kokemustenvaihtoon.

—	Osallistutaan pyrkimyksiin suojella uhanalaisia pitkänmatkan muuttolintuja voimajohtojen kielteisiltä vaikutuksilta.

—	Aloitetaan ja tuetaan merkityksellisiä tutkimushankkeita, jotka koskevat ehkäiseviä ja lieventäviä toimenpiteitä sekä lintujen kannalta turvallisten tuotteiden kehittämistä ja tuotantoa.

—	Kehitetään seurantaprotokollia, jotka on vakioitu eri olosuhteisiin.

Ehdotus: alueen ja paikan priorisointia koskeva yleinen toimintamalli

Kun kansallisten viranomaisten on priorisoitava alueita, joissa voimajohtoihin liittyvät turvatoimet on otettava huomioon prioriteettina, se on mahdollista toteuttaa muutamalla toimella. Tämän toimintamallin perusperiaate on se, että ehkäisevien ja lieventävien toimenpiteiden kansallisiksi prioriteettialueiksi on valittava ensisijaisesti sellaisia alueita, joilla on tai joilla pystyy elämään runsaasti ensisijaisesti suojeltavia lajeja sekä merkittävä osa näiden lajien populaatioista.

Sekä nimettyjä että muita alueita ja paikkoja on priorisoitava niiden tärkeyden mukaan (tilapäinen tai pysyvä tiheys ja runsaus). Ensisijaisesti suojeltavien lajien kannalta ne on luokiteltava tärkeysjärjestykseen (suuri, keskisuuri ja pieni prioriteetti).

Alueen prioriteettitaso

Paikan tyyppi

SUUREN PRIORITEETIN ALUEET

Tärkeys: Kansainvälinen

(Esimerkiksi:

—	erityissuojelualueet (erityissuojelualueet, joilla on erityinen merkitys siinä, että ne toimivat levähdysalueina kansainvälisesti huomattavan suurelle määrälle haavoittuvia lajeja)

—	IBA-alueet – maailmanlaajuisesti: A1, A4i–iv; Euroopassa: B1i–iv, B2; EU:ssa: C1, C2, C3, C4, C5, C6)

Useiden ensisijaisesti suojeltavien lajien konfliktialueet, joilla lajien tiheys on suuri, kuten seuraavat:

—	useiden ensisijaisesti suojeltavien lajien ”lähdepopulaatioiden” keskeiset lisääntymisalueet

—	kokoontumisalueet

—	keskeiset pysähdyspaikat

—	keskeiset nukkumispaikat

—	keskeiset talvehtimispaikat

—	pullonkaula-alueet

—	keskeiset muuttoreitit

—	keskeiset muuttokäytävät nukkumispaikkojen ja saalistusalueiden välillä.

KESKISUUREN PRIORITEETIN ALUEET

Tärkeys: Kansallinen

—	Yhden tai muutaman ensisijaisesti suojeltavan lajin kannalta kansallisesti tärkeät alueet

—	Useiden ensisijaisesti suojeltavien lajien ja lähdepopulaatioiden keskeiset lisääntymisalueet

—	Tärkeimmät tilapäiset asuinalueet

—	Kansallisesti tärkeät kokoontumisalueet

PIENEN PRIORITEETIN ALUEET

Tärkeys: Alueellinen tai paikallinen

—	Ensisijaisesti suojeltavien ja muiden lajien alueellisesti tai paikallisesti tärkeät alueet.

Sopimus Afrikan-Euraasian (AEWA) alueen muuttavien vesilintulajien suojelusta / AEWAn ohjeet sähköverkkojen vaikutusten välttämisestä tai lieventämisestä

Ohjeissaan ”Guidelines on how to avoid or mitigate impact of electricity power grids on migratory birds in the African-Eurasian region” (ohjeet sähköverkkojen muuttolintuihin kohdistuvien vaikutusten välttämisestä tai lieventämisestä), jotka AEWA antoi vuonna 2012, se suosittelee toimimaan seitsemän keskeisen vaiheen mukaisesti (Prinsen ja muut, 2012):

Vaihe 1: Kehitetään ja tuetaan kansallisten sähköverkkojen pitkän aikavälin strategista suunnittelua ja edistetään sitä, että pien- ja keskijännitteiset voimajohdot asennetaan maan alle. Sovelletaan asianmukaisia strategisten ympäristövaikutusten arviointimenettelyjä päätöksiin voimajohtojen tarpeesta kansallisella tasolla, ja sovelletaan vastaavia asianmukaisia ympäristövaikutusten arviointimenettelyjä voimajohtolinjan rakentamiseen, kun on ensin päätetty, että se on tarpeen. Lintujen törmäys- ja sähköiskuriskiin liittyvät seikat on yhdistettävä ympäristövaikutusten arviointimenettelyihin.

Vaihe 2: Kehitetään ja tuetaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteistyötä kaikkien sidosryhmien välillä (yleishyödylliset laitokset, suojelijat, julkishallinnon organisaatiot) esimerkiksi yhteistyöpöytäkirjojen avulla tai tarvittaessa velvoittamalla yleishyödylliset laitokset tekemään yhteistyötä strategisessa suunnittelussa ja lintuihin kohdistuvien kielteisten vaikutusten lieventämisessä lainsäädännön nojalla.

Vaihe 3: Kehitetään tieteelliseen tietoon perustuvia tietokantoja ja aluekohtaisia aineistoja suojelluista alueista ja muista keskeisistä lintualueista sekä riskialttiista lintulajeista, mukaan luettuina näiden lajien lentoreitit lisääntymis-, ruokailu- ja levähdysalueiden sekä tärkeiden muuttokäytävien välillä. Nämä aineistot parantavat vaiheissa 1 ja 2 tehtävää strategista suunnittelua, ja niiden avulla voidaan määrittää vaiheeseen 4 sisältyvät prioriteetit. Jos tietoja ei ole saatavilla esimerkiksi säännöllisistä kansallisista lintujen tarkkailuhankkeista, on kerättävä kenttätietoja vähintään yhden vuoden ajan.

Vaihe 4: Reititetään uusia ilmajohtoja muualle kuin keskeisille lintualueille ja otetaan huomioon (joko kansallisesti tai kansainvälisesti) suojeltujen alueiden sijainti, abioottiset tekijät, jotka vaikuttavat lintujen törmäämiseen voimajohtoihin, sekä kyseessä olevien lintulajien riskialttius.

Vaihe 5: Laaditaan prioriteettiluettelot keskeisten suojelualueiden ja lajien osalta, jotta voidaan määrittää prioriteetit uusiin voimajohtoihin liittyvien lieventämistoimien toteutusalueille ja uudistaa nykyisiä voimajohtoja.

Vaihe 6: Vähennetään voimajohtojen sekä nykyisiä että suunniteltuja ongelmallisia osuuksia, jotta voidaan minimoida lintuihin kohdistuvien sähköiskujen ja törmäysten vaikutukset käyttämällä uusimpia tekniikoita.

Vaihe 7: Kehitetään ja tuetaan arviointiohjelmia, joissa käytetään vakioprotokollia lieventävien toimenpiteiden tehokkuuden seuraamiseen ja lieventämistekniikoiden parantamiseen. Tähän sisältyvät myös tapahtumien (sähköiskujen ja törmäysten) sekä lintujen sijainnin ja liikkumisen seuranta, jotta voidaan arvioida vaikutusten (lajikohtaista) suuruutta.”

5.2.2 Mahdollisten lieventävien ja ehkäisevien toimenpiteiden tutkiminen hanketasolla

Hanketasolla on suositeltavaa, että seuraavat seikat otetaan huomioon asianmukaisen arvioinnin aikana tai silloin, kun toteutetaan ympäristövaikutusten arvioinnin mukaista vaikutustenarviointia hankkeissa, jotka voivat vaikuttaa suojeltuihin lajeihin Natura 2000 -alueen ulkopuolella (ks. lintudirektiivin 5 artikla ja luontotyyppidirektiivin 12 artikla).

Vaihe I. Ennen rakennustöitä

—	Tutkitaan eri vaihtoehdot, joilla lievennetään lintujen törmäämistä voimajohtoon uusien voimajohtojen ympäristövaikutusten arvioinnin / asianmukaisen arvioinnin aikana ja voimajohtoja uudistettaessa.

—	Suunnitellaan lintujen kannalta turvallisia ratkaisuja (maakaapeli, muovipäällysteisen johtimen sisältävä ”PAS”-johto) siirto- ja jakelulinjoille, jos se on teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa, mutta eritoten lintujen kannalta tärkeille alueille.

—	Varmistetaan, että uusien ilmajohtojen rakenne on linnuille turvallinen.

—	Niputetaan johtoja yhteen.

—	Sijoitetaan johdot mahdollisuuksien mukaan muualle kuin tunnetuille lentokäytäville, levähdyspaikoille tai muille alueille, joille kerääntyy lintuja.

—	Suunnitellaan kasvillisuutta, topografiaa tai ihmisen tekemiä rakenteita suojaamaan johtoja.

—	Suunnitellaan BACI-asetelmaan (Before-After Control-Impact, vaikutusten selvittäminen ennen rakennustöitä ja niiden jälkeen kyseiseltä alueelta ja vertailualueelta) perustuva arviointi ja sitä tukeva seuranta.

—	Korvataan reaktiiviset pylväskohtaiset toimenpiteet, kun pylväitä uusitaan tai kun ilmajohtoja muutetaan lintukuolemia koskevien havaintojen jälkeen, jäsennetyllä ennakoivalla toimintamallilla, jonka tavoitteena on ensisijaisesti estää lintukuolemia edes tapahtumasta.

Vaihe II. Uusien johtojen rakentaminen

—	Varmistetaan, että kokonaan peruskorjatut johdot ovat rakenteeltaan turvallisia linnuille (esimerkiksi käyttämällä maakaapeleita ja muovipäällysteisiä eristettyjä PAS-johtoja ja suunnittelemalla pylväiden päiden rakenne turvalliseksi).

—	Vältetään sellaisia pylväsrakenteita, joiden ilmajohdoissa on tappieristimiä.

—	Käytetään pylväitä, joissa on riippueristimet.

—	Vältetään käyttämästä neutraaleja (maa)kaapeleita johdinkaapeleiden yläpuolella, mikäli mahdollista.

Vaihe III. Käyttö – nykyisten johtojen huolto, nykyaikaistaminen, peruskorjaus ja uudistaminen

—	Varmistetaan, että kokonaan peruskorjatut johdot ovat rakenteeltaan turvallisia linnuille (esimerkiksi käyttämällä maakaapeleita ja muovipäällysteisiä PAS-johtoja ja suunnittelemalla pylväiden päiden rakenne turvalliseksi).

—	Varmistetaan, että lintujen suojelun/jakaantumisen kannalta ensisijaiset voimajohdot ja vaarallisimmat pylvästyypit kaikilla reiteillä uudistetaan/muutetaan lintuja vahingoittamattomiksi johdoiksi ja pylvästyypeiksi, jotka täyttävät lintujen turvallisuuden kannalta uusimmat tekniset vaatimukset.

—	Toteutetaan vakioitua seurantaa voimajohtojen vaikutuksista lintuihin ja muuta seurantaa, jotta voidaan arvioida lieventävien toimenpiteiden tehokkuutta.

—	Parannetaan elinympäristöjä, jotta voidaan lieventää voimajohtojen vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen.

—	Luodaan elinympäristöjä samalle puolelle voimajohtoa sen ylittämisen minimoimiseksi.

—	Minimoidaan ihmisten toiminta / aiheuttama häiriö voimajohdon lähellä (tiedotusprosessi).

—	Laaditaan säännöllinen raportti seuranta- ja lieventämistoimien tuloksista ja toimitetaan se keskeisille sidosryhmille.

Vaihe IV. Käytöstäpoisto

—	Varmistetaan, ettei voimajohtojen kulkureitille jää infrastruktuurin osia tai rakenteita.

—	Varmistetaan luontotyypin koskemattomuus vanhojen voimajohtojen kulkureitillä.

5.3 Korjaavia ja lieventäviä toimenpiteitä koskevat yksityiskohtaiset tekniset suositukset

Jotta varmistetaan, että sähkön siirto- ja jakelujärjestelmät ovat lintujen kannalta turvallisia, seuraavat lieventävät toimenpiteet ja tekniset parametrit ovat suositeltavia:

5.3.1 Sähköiskun riskin lieventäminen

Lieventämisperiaatteet

1.	Vaihdetaan teräksiset sähköpylväät niitä vaarattomampiin betoni- tai puupylväisiin.

Koska väliaikaiset eristemateriaalit kuluvat ja koska uudistetut pylväät voivat heikentyä ajan myötä niin, että niiden rakenteista tulee tappavia, rakenteeltaan turvallisempien pylväiden käyttöä on pidettävä ensisijaisena väliaikaisiin ratkaisuihin nähden (turvallisemmissa pylväissä on esimerkiksi riippueristimet, ja niiden etäisyys voi olla riittävää vähimmäisturvaväliä suurempi, ks. alla).

3.	Tappieristimet vaihdetaan riippueristimiin tai ne uudistetaan asentamalla niihin riittävän pitkä uusimman sukupolven eristyspäällyste.

4.	Varmistetaan, että eri johtimien välillä sekä johtimien ja maadoitettujen johtojen tai laitteiden välillä on riittävästi tilaa.

5.	Varmistetaan, että johtimien välinen etäisyys on vähintään 1 400 mm.

6.	Varmistetaan, että levähdyspaikkojen (poikkipuu, pylvään pää) ja johtavien osien välinen etäisyys on vähintään 600 mm.

7.	Rajoitetaan lintujen mahdollisuuksia levähtää vaarallisissa paikoissa.

Suositellut lieventämismenetelmät

Tappieristimin varustetut pylväät

—	Eristetään eristimet ja johtimet muovisilla eristysholkeilla, pituus 1 400 mm.

—	Käytetään kaapeliputkia, pituus 1 400 mm.

—	Eristetään keskijohdin, joka on kiinnitetty tappieristimeen poikkileikkaukseltaan vaakasuuntaisiin välipylväisiin, joissa ei ole johtavaa poikkipuuta. Näin saavutetaan tarvittava etäisyys ulompiin johtimiin.

Riippueristimin varustetut pylväät

—	Käytetään pylvästyyppejä, joissa keskimmäisen riippueristimen ja pylvään pään välinen etäisyys on vähintään 1 000 mm.

—	(Kolmionmuotoisissa tai portaalityyppisissä) pylväissä, joissa on riippueristimet, suositellaan, että keskijohdin eristetään koko pituudeltaan (2 000 mm), jos pylvään päällä olevan keskimmäisen eristimen alla on vaarallinen levähdyspaikka.

Kiristyspylväät ja haaroituspylväät

—	Käytetään eristinketjuja, joiden pituus on vähintään 700 mm.

—	Reititetään vähintään kaksi jomppia poikkipuun alle ja eristetään kolmas jomppi.

—	Käytetään eristettyjä jomppeja.

Muuntajat, liitinrakenteet

—	Tehdään jomppeihin ja virtaa rajoittaviin ylijännitesuojiin riittävästi eristettyjä liitinrakenteita.

Pylväät, joissa kytkimiä

—	Suunnitellaan kytkinpylväät sellaisiksi, että lintujen laskeutuminen kojeiston päälle on epätodennäköistä, ja/tai eristetään kaikki vaaralliset osat.

—	Asennetaan kytkimet poikkipuun alle. Jompit täytyy eristää.

—	Käytetään läpivientisuojuksia.

—	Asennetaan eristetyt (ei johtavat) orret kytkinlaitteiden yläpuolelle koko pituudeltaan tai pylvään pään kummallekin puolelle siten, että lintujen turvallisuuden edellyttämät vähimmäisetäisyydet täyttyvät.

—	Käytetään orsilla tehokkaita pelotteita vaarallisissa paikoissa.

Johtojen peruskorjaus

—	Vaihdetaan ilmajohdot maakaapeleihin, mikäli mahdollista.

—	Vältetään sellaisia pylväsrakenteita, joiden ilmajohdoissa on tappieristimiä.

—	Käytetään pylväitä, joissa on riippueristimet.

5.3.2 Törmäyksen riskin lieventäminen

—	Vähennetään törmäystasojen määrää (erotetaan johtimet toisistaan pystysuunnassa).

—	Vältetään käyttämästä neutraaleja (maa)kaapeleita johdinkaapeleiden yläpuolella, mikäli mahdollista.

—	Asennetaan jännitteisiin johtoihin ja ukkosjohtimiin selvästi näkyvät isot suurikontrastiset (esimerkiksi mustavalkoiset) merkit ja/tai liikkuvia ja heijastavia ohjaimia, jotka ohjaavat lintuja lentämään toisaalle.

6. STRATEGISEN TOIMINTATAVAN NOUDATTAMISEN TÄRKEYS SUUNNITTELUSSA

6.1 Integroidun suunnittelun hyödyt

Tehoton tapa suunnitella sekä energiansiirtoinfrastruktuureja että muita kehitystoimia koskeva suunnitelma tai hanke on tehdä suunnitelma tai hanke-ehdotus ensin valmiiksi tarkoitustaan varten ja ottaa huomioon laajemmat ympäristöön ja muuten käyttöön liittyvät seuraukset vasta myöhemmin. Tämä tarkoittaa sitä, että mahdolliset ristiriidat tulevat ilmi vasta suunnitteluprosessin melko myöhäisessä vaiheessa, jolloin käytettävissä olevia ratkaisuvaihtoehtoja on vain vähän.

Kun suunniteltu toimintamalli on edennyt jo niin pitkälle, ympäristövaikutusten arvioinnilla voidaan enää vain rajata vahinkoja, eikä onnistumisesta ole takeita, vaikka kaikkia ympäristövaikutusten arviointeja koskevia sääntöjä noudatettaisiin huolellisesti. Tämäntyyppinen toimintatapa hankkeiden suunnittelussa voi johtaa myös pitkiin neuvotteluihin suunnitteluviranomaisten, muiden sidosryhmien ja kansalaisjärjestöjen välillä julkisen kuulemisen vaiheessa. Se taas voi viivästyttää suunnitteluprosessia tuntuvasti ja aiheuttaa lisäkustannuksia.

Siitä, että energiansiirtoinfrastruktuurin suunnittelussa sovelletaan integroitua ja kauaskantoista ajattelutapaa, jossa otetaan huomioon sekä energiansiirtotarpeet että ekologiset tarpeet alusta alkaen ja hankkeen tai suunnitelman alkuvaiheessa, koituu lukuisia merkittäviä etuja:

—	Sen avulla suunnitteluprosessista tulee tavallista vuorovaikutteisempi ja avoimempi, ja se kannustaa aloittamaan jatkuvan vuoropuhelun jo varhain. Tämä taas voi auttaa lyhentämään lupamenettelyyn tarvittavaa kokonaisaikaa tuntuvasti.

—	Oikein tehtynä strateginen (alueellinen) suunnittelu voi myös auttaa välttämään tai vähentämään mahdollisia aluekohtaisia ristiriitoja kehitysprosessin myöhemmässä vaiheessa, kun taloudellisia ja oikeudellisia resursseja koskevat sitoumukset on jo tehty, jolloin on vähemmän liikkumavaraa.

—	Tämä puolestaan voi taata suunnittelijoille avoimemman ja vakaamman sääntely-ympäristön ja antaa heille enemmän varmuutta siitä, että lupahakemus hyväksytään, koska ympäristöä koskevat näkökohdat oli otettu huomioon jo hankkeen suunnittelun alkuvaiheessa.

—	Lisäksi se voi olla aikaa myöten kustannustehokkaampaa. Kun mahdolliset välttämiseen tai lieventämiseen tähtäävät toimenpiteet on määritetty jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa, niiden tekninen toteuttaminen on todennäköisesti helpompaa ja edullisempaa.

—	Se voi johtaa myös uusien, luovien ja innovatiivisten ratkaisujen kehittämiseen ja mahdollisiin kaikkia hyödyttäviin tilanteisiin, joita todennäköisesti ei olisi syntynyt, jos hankesuunnittelussa olisi noudatettu perinteisempää alakohtaista toimintamallia.

—	Se voi niin ikään vaikuttaa hankkeen ja siitä vastuullisten laitosten julkisuuskuvan kohentumiseen.

Vaikka integroidun suunnitteluprosessin suunnittelu ja toteutus voi vaatia enemmän alkuinvestointeja, on kuitenkin vahvaa näyttöä siitä, että tämäntyyppisestä toimintamallista miltei poikkeuksetta koituu merkittäviä etuja, jotka ovat paljon suurempia kuin alkuvaiheessa tarvittu lisäinvestointi.

Integroidun suunnittelun toimintamallin soveltaminen vaikuttaa myös merkittävästi luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaiseen lupamenettelyprosessiin Natura 2000 -alueiden osalta. Vaikka se ei tietenkään takaa, että hankehakemus hyväksyttäisiin, se kuitenkin todennäköisesti helpottaa lupamenettelyprosessia huomattavasti.

Jos tällainen alojenvälinen vuoropuhelu jätetään 6 artiklan 3 kohdan mukaisen lupamenettelyprosessin viimeisiin vaiheisiin, käytettävissä on enää niukalti vaihtoehtoja (joiden toteuttaminen on myös kalliimpaa). Neuvottelut voivat myös polarisoitua herkästi ja muuttua riitaisemmiksi.

Näin on etenkin silloin, jos alakohtaiselle toimintatavalle tai kehitysstrategialle on näytetty vihreää valoa hallinnon korkealla tasolla ottamatta huomioon muita toimintatavasta koituvia seurauksia. Kun päästään laatimaan tarkempia suunnitelmia ja suunnittelemaan hankkeita yksityiskohtaisemmin, ihmisten voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi 6 artiklan 3 kohdan mukainen menettely voi estää jotakin, jolla on jo korkeimman poliittisen tason hyväksyntä (jopa ilman alueellisia tietoja).

Silti voi käydä niin, että hanke ei yksinkertaisesti ole Natura 2000 -alueiden suojelutavoitteiden mukainen tai että sen katsotaan vahingoittavan tiettyjä luonnonvaraisia lintulajeja peruuttamattomasti. Kun sovelletaan integroitua suunnittelua, tämä päätelmä tulisi ilmi jo hyvin varhaisessa vaiheessa, jolloin voitaisiin suunnitella, miten tällaiset vaikutukset voitaisiin mahdollisesti välttää.

6.2 Sopivien paikkojen määrittäminen energiansiirtojärjestelmille

Yksi tehokkaimmista tavoista välttää Natura 2000 -alueisiin ja EU:ssa suojeltuihin lajeihin liittyviä mahdollisia ristiriitoja on määrittää uusien energiansiirtojärjestelmien sijainti strategisen suunnittelun tasolla (esimerkiksi alueellisen tai kansallisen kehityssuunnitelman perusteella), jolloin Natura 2000 -alueisiin liittyvät riskitekijät on mahdollista ottaa huomioon kokonaisuudessaan. Tämä helpottaa energiansiirron kannalta parhaiden paikkojen määrittämistä samalla, kun mahdollisuuksien mukaan minimoidaan mahdollisten Natura 2000 -alueisiin liittyvien ristiriitojen riski yksittäisen hankkeen tasolla.

”Accessible skies” -sopimus Unkarissa (26)

Vuosikymmenen mittaisen yhteistyön tuloksena Unkarin ornitologia- ja luonnonsuojeluyhdistys (MME / BirdLife Unkari) allekirjoitti 26. helmikuuta 2008”Accessible sky” -sopimuksen Unkarin ympäristö- ja vesiministeriön sekä asianomaisten sähköyhtiöiden kanssa. Sopimuksen tavoitteena on kehittää kestävä ratkaisu lintuihin kohdistuvien sähköiskujen aiheuttamaan ongelmaan.

Tämän sopimuksen perusteella MME laati vuonna 2008 kartan, jossa näkyvät Unkarin keskeiset konfliktialueet voimajohtojen ja lintupopulaatioiden välillä. Sähköyhtiöt lupasivat, että kaikki vaaralliset voimajohdot muutetaan linnuille aiempaa turvallisemmiksi vuoteen 2020 mennessä ja että hiljattain rakennettujen voimajohtojen osalta käytetään ”lintuystävällisiä” hallintamenetelmiä.

Lintujen suojelun painopisteet keskijännitteisen voimajohtoverkoston varrella Unkarissa

Säännöllisen ja jäsennetyn yhteistyön takaa koordinointikomitea, jossa on kaikkien sopimusosapuolten edustajia. Sähköyhtiöt ja suojeluasiantuntijat laativat yhteistyössä parasta saatavilla olevaa teknologiaa koskevat ohjeet, joita päivitetään jatkuvasti. Lisäksi nämä tahot testaavat uusia ratkaisuja käytännössä (kenttäkokein). Luonnonsuojelulain muutos on lujittanut tätä yhteistyötä entisestään.

Sopimuksen täytäntöönpanosta on opittu esimerkiksi se, että sellaisten sopimusten täytäntöönpanon koordinointi, etenemisen seuranta ja arviointi, jotka eivät ole lakisääteisesti sitovia, edellyttävät paljon kapasiteettia ensisijaisesti johtavalta luonnonsuojelukumppanilta. Suuri haaste on myös saada riittävästi rahoitusta ensisijaisille toimille. Viime aikoina toimia on toteutettu sen turvin, että sähköyhtiöt ovat osallistuneet vapaaehtoisella 25 prosentin osuudella EU:n Life Luonto -hankkeiden yhteisrahoittamiseen.

Kansallinen suunnittelu Sloveniassa

Sloveniassa siirtojärjestelmän haltija (Elektro-Slovenija, d.o.o.) ja luonnonsuojelun alalla toimiva kansalaisjärjestö (DOPPS – BirdLife Slovenija) ovat tehneet yhteistyötä linnuille aiempaa turvallisempien siirtojohtojen suunnittelussa ja asentamisessa.

Tutkimuksessa käsitellään useita aiheita, jotka liittyvät tiiviisti lintujen suojeluun ja siirtojohtoihin: [1] uhanalaisia lajeja ja lintupopulaatioita Sloveniassa uhkaavat tekijät -toimintamalli, [2] lintulajit ja niiden suojelun tila Sloveniassa, [3] voimajohtoihin ja lintujen suojeluun liittyvä lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö Sloveniassa, [4] siirtojohtojen vaikutukset lintuihin, [5] mahdolliset toimenpiteet, joilla lievennetään siirtojohtojen kielteisiä ja lisätään niiden myönteisiä vaikutuksia lintuihin, [6] mahdollisten lieventävien toimenpiteiden tehokkuuden arviointi.

Elektro-Slovenija, siirtojärjestelmän haltija Sloveniassa, on äskettäin rahoittanut laajan kirjallisuuskatsaukseen perustuvan tutkimuksen lintujen ja siirtojohtojen välisistä vaikutuksista. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää sekä sähköenergian kuluttajien että lintujen kannalta suotuisia toimintatapoja. DOPPS – BirdLife Slovenija osallistui tutkimuksen toteuttamiseen.

Nykyisistä siirtojohdoista miltei 242 km:n pituinen osuus kulkee erityissuojelualueiden (Natura 2000) poikki Sloveniassa, ja lisäksi suunnitelluista siirtojohdoista 123 km tulisi kulkemaan näiden alueiden halki. Kaikki näiden alueiden lintulajit eivät ole alttiita siirtojohtojen vaikutuksille, mutta valtaosa alueista on elinympäristöä tärkeille lintupopulaatioille, joita siirtojohdot saattavat uhata.

Tämän yhteistyön tuloksena on laadittu linnuille aiempaa turvallisempien siirtojohtojen asennusohjeet, joissa suositellaan seuraavaa:

—	Tehdään yhteistyötä lintujen-/luonnonsuojelujärjestöjen kanssa hankkeen alusta alkaen.

—	Suunnitellaan siirtojohtojen reitti siten, että otetaan huomioon alueen erityisolosuhteet alueen lintuja koskevien konkreettisten ja ympärivuotisten tietojen perusteella.

—	Vältetään siirtojohtojen asentamista alueille, joilla on isoja lintukeskittymiä, tai törmäyksille alttiiden lintujen säännöllisille lentoreiteille ja muuttokäytäville.

—	Käytetään nykyisiä voimajohtoreittejä ja yhdistetään niitä muuhun lineaariseen infrastruktuuriin.

—	Muutetaan johtimien ja maadoitusjohtojen konfiguraatiota.

—	Asennetaan voimajohtoihin merkkejä, jotka parantavat johtimien ja etenkin ukkosjohtimien näkyvyyttä.

—	Käytetään maakaapeleita, jos ei ole mahdollista välttää erittäin riskialttiita kohtia ja jos se on toteutettavissa.

—	Tuetaan tiettyjä pesiviä lintuja asentamalla voimajohtopylväisiin turvallisia pesimisalustoja ja -laatikoita.

Saksassa toteutettu strategisten ympäristövaikutusten arviointi 10 vuoden ajalle ulottuvasta sähköverkon kehityssuunnitelmasta

Saksan liittotasavallan verkkovirasto (Bundesnetzagentur) toteutti strategisten ympäristövaikutusten arvioinnin 10 vuoden ajalle ulottuvasta sähköverkon kehityssuunnitelmasta. Arvioinnissa otettiin huomioon seuraavat sähkönsiirtojärjestelmät: Tasa- ja vaihtovirtaiset maanpäälliset voimajohdot (sekä ilmajohdot että maakaapelit), vedenalaiset kaapelit, hybridiverkot ja niihin liittyvät komponentit.

Strategisten ympäristövaikutusten tavoitteena on

—	määrittää, kuvata ja arvioida kehityssuunnitelman suorat ja epäsuorat ympäristöön (eläimiin, kasveihin ja biologiseen monimuotoisuuteen ja etenkin Natura 2000 -alueisiin) kohdistuvat vaikutukset niin kattavasti kuin mahdollista

—	systemoida ympäristökysymysten integrointi päätöksentekoprosessiin ja vahvistaa sitä

—	parantaa taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöön liittyvien kysymysten painottamisen avoimuutta päätöksentekoprosessissa.

Eri laitosten, kuten ministeriöiden, liittovaltion viranomaisten, yliopistojen, konsulttiyritysten ja verkon haltijoiden, käynnistämien ja suunnittelemien yksittäisten hankkeiden erilaiset ympäristöarvioinnit koottiin yhteen, ja niitä käytettiin strategisten ympäristövaikutusten arvioinnissa. Lisäksi järjestettiin julkinen kuuleminen, jossa keskusteltiin analyysin laajuudesta ja yhteisen menetelmän kehittämisestä. Tämän tarkoituksena oli välttää se, ettei yksittäisiä verkon kehittämishankkeiden ympäristöarviointeja tarvitsisi aloittaa aivan nollasta.

Kuulemisen tuloksena arviointi toteutettiin kuitenkin huomattavasti suunniteltua laajempana, ja Bundesnetzagentur selvitti ensimmäistä kertaa paitsi mantereella tehtävien hankkeiden myös aluevesillä toteutettavien hankkeiden ympäristövaikutukset. Tietyissä tapauksissa huomioon otettiin myös sellaisten hankkeiden ympäristövaikutukset, joissa käytettiin maakaapelointia.

Myös vaihtoehtojen analyysia käsitellään ympäristöraportissa aiempaa laajemmin. Lisäksi arviointiin yksittäisten hankkeiden vaihtoehtoja sekä vaihtoehtoista verkkoliityntäjärjestelmää aluevesille ja erilaisia siirtotekniikoita. Bundesnetzagentur arvioi myös erilaisten kehitysskenaarioiden ympäristövaikutuksia. Tämä auttoi virastoa tekemään tietoon perustuvia päätöksiä ja valitsemaan sellaisia hankkeita, joista koituu vähiten vahinkoa ympäristölle.

6.3 Energiansiirtojärjestelmiin liittyvien lupamenettelyjen yksinkertaistaminen

Aiempaa strategisemman toimintamallin soveltaminen energiansiirron suunnitteluun auttaa myös organisoimaan erilaisia lupamenettelyjä ja ympäristövaikutusten arviointeja tavallista tehokkaammin.

Tämä yksinkertaistava prosessi on otettu virallisesti käyttöön TEN-E-asetuksen mukaisissa yhteistä etua koskevissa hankkeissa. Komissio on laatinut erityisohjeita siitä, miten tällaisia yksinkertaistamismekanismeja toteutetaan käytännössä samalla, kun varmistetaan ympäristön suojelun mahdollisimman korkea taso EU:n ympäristölakien mukaisesti.

Ohjeet ovat joukko suosituksia, ja vaikka ne on laadittu ensisijaisesti yhteistä etua koskevia hankkeita varten, ne ovat hyödyllisiä myös kaikissa muissa energiansiirtoinfrastruktuureja koskevissa suunnitelmissa ja hankkeissa. Sen vuoksi niistä esitetään yhteenveto nyt uudestaan (27).

Suosituksissa keskitytään eritoten seuraaviin seikkoihin:

—	arviointien suunnittelun aloittaminen hyvissä ajoin, etenemissuunnitelmien laatiminen ja laajuuden määrittäminen

—	ympäristöarviointien ja muiden ympäristövaatimusten integrointi hyvissä ajoin ja tehokkaasti

—	menettelyjen yhteensovittaminen ja määräajat

—	tiedonkeruu, tiedonjakaminen ja laadunvalvonta

—	rajatylittävä yhteistyö ja

—	yleisön osallistuminen alusta lähtien ja tehokkaasti.

6.3.1 Arviointien suunnittelun aloittaminen hyvissä ajoin, etenemissuunnitelmien laatiminen ja laajuuden määrittäminen

Kuten tässä luvussa on todettu edellä, erilaisten arviointien suunnittelun ja niitä koskevien etenemissuunnitelmien laatimisen aloittaminen hyvissä ajoin on ratkaisevan tärkeää, kun tavoitteena on yksinkertaistaa ympäristöarviointimenettelyjä tuloksellisesti. Myös muut noudatettavat ympäristövaatimukset on otettava huomioon jo suunnittelun alusta lähtien. Ihannetapauksessa tämä tapahtuu suunnitelman tai hankkeen varhaisessa luonnosteluvaiheessa (esimerkiksi liityntäpisteiden määrittely). Tällöin tuloksena on arviointia koskeva ytimekäs etenemissuunnitelma, jossa esitetään, minkätyyppinen arviointi on tehtävä koko arviointi-/lupamenettelyn missäkin vaiheessa. Etenemissuunnitelman laatiminen tulisi olla hankkeen toteuttajan päävastuulla, ja se pitää laatia tiiviissä yhteistyössä koordinoivan viranomaisen kanssa.

Vaiheisiin jaetun arvioinnin osalta etenemissuunnitelmasta tulisi käydä ilmi, mitkä seikat voidaan arvioida prosessin missäkin vaiheessa. Näin varmistetaan arviointien täydentävyys ja paitsi vältetään se riski, että tietyt seikat jäisivät huomiotta, myös pienennetään arviointien toistamisen riskiä. Etenemissuunnitelmassa voidaan myös määrittää, miten ja missä kohtaa prosessia muut ympäristövaatimukset on täytettävä.

Jotta tarvittavista eri arvioinneista ja muista asiaan liittyvistä ympäristövaatimuksista voidaan laatia etenemissuunnitelma, hankkeen kaikki mahdolliset ympäristövaikutukset on suositeltavaa selvittää hyvin varhain jo hankkeen luonnosteluvaiheessa. Vaikutusten selvittämistä voi jatkaa tarkemmin hankkeen myöhemmässä suunnitteluvaiheessa, esimerkiksi ennakkoarviointivaiheessa (kuten uuden TEN-E-asetuksen 10 artiklan 4 kohdan a alakohdassa edellytetään) tai osana ympäristövaikutusten arviointia tai asianmukaista arviointia.

Lisäksi se edistää varhaista vuoropuhelua, auttaa määrittämään asianmukaista lainsäädäntöä tai tarvittavia arviointeja ja viranomaisvalvonnan tarvetta. Sen avulla voidaan havaita myös mahdollisia vaikutuksia, jotka voivat olla hankkeen kannalta merkityksellisiä mutta jotka eivät ole olleet heti selviä hankkeen toteuttajalle. Sen avulla voidaan määrittää myös merkityksellisiä tietoja, mahdollisia vaihtoehtoja, tiedonkeruumenetelmiä ja niiden laajuutta ja tarkkuutta sekä erityistä huolta aiheuttavia seikkoja, jotka liittyvät sidosryhmiin ja suureen yleisöön. Kun arviointiin kohdistuvista odotuksista sovitaan yhdessä asianomaisten viranomaisten kanssa heti alussa, hankkeen toteuttaja voi alkaa suunnitella ympäristötietojen keräämistä hyvissä ajoin luottavaisin mielin ja tehokkaasti.

6.3.2 Ympäristöarviointien ja muiden ympäristövaatimusten integrointi hyvissä ajoin ja tehokkaasti

On erittäin suositeltavaa, että ympäristöarvioinnit tehdään niin varhaisessa vaiheessa koko prosessia kuin mahdollista ja niin tarkasti kuin mahdollista. Arvioinnit on porrastettava tehokkaasti (linkitettävä hierarkkisesti) (28) (29), jotta varmistetaan, että EU:n eri lakien nojalla tai prosessin eri vaiheissa edellytettävät erilaiset arvioinnit rakentuvat toistensa varaan ja täydentävät toisiaan. Muut ympäristövaatimukset kuin arvioinnit (esimerkiksi kahden luontodirektiivin mukaiseen tiukkaan lajien suojelujärjestelmään liittyvät) on myös syytä integroida mahdollisimman varhain koko prosessiin, jotta voidaan tunnistaa ongelmat ja korjata jo varhaisessa vaiheessa ja välttää hankkeen lupamenettelyn viivästymistä ja yleiseen hyväksyntään liittyviä ongelmia.

Ympäristöarviointien varhaisen integroinnin tavoin on erittäin suositeltavaa, että strategisten ympäristövaikutusten arvioinneista ja tarvittaessa asianmukaisista arvioinneista tehdään pakollisia heti kansallisten energiaohjelmien ja -suunnitelmien suunnitteluvaiheessa (esimerkiksi siirtoverkonhaltijan direktiivin 2009/72/EY (30) mukaisesti laatimat verkonkehityssuunnitelmat, jotka toimivaltaiset viranomaiset hyväksyvät). Siten erityyppisten energianlähteiden sopivuutta ympäristön kannalta sekä energiahankkeiden eri toteutuspaikkoja voidaan arvioida alusta lähtien.

Tämä tukee tavallista integroidumpaa ja tehokkaampaa toimintatapaa alueellisessa suunnittelussa, kun ympäristöseikat voidaan ottaa huomioon paljon aikaisemmassa vaiheessa suunnitteluprosessia ja paljon strategisemmalla tavalla. Lisäksi sillä varmistetaan, että arvioinnin taso vastaa aina suunnittelun/päätöksenteon tasoa, ja vältetään sisällyttämästä kansallisiin energiasuunnitelmiin sellaisia hankkeita, joista ei ole tehty asianmukaisia arviointeja. Näin vähennetään ristiriitoja yksittäisen hankkeen tasolla sekä varsinaisen asian että julkisen hyväksynnän osalta.

Asianmukaisen arvioinnin integrointi suunnittelu- ja lupamenettelyprosessin eri tasoille

Kansallisen energia- tai verkkosuunnittelun tasolla tehtävässä asianmukaisessa arvioinnissa keskitytään välttämään hankkeiden toteuttamista herkillä alueilla, joilla ehdotettu energiastruktuuri saattaisi vaarantaa Natura 2000 -alueiden sekä niiden ulkopuolella elävien EU:n suojelemien lajien suojelutavoitteet. Tämä ei silti tarkoita sitä, ettei energiainfrastruktuuria voitaisi rakentaa Natura 2000 -alueiden sisäpuolelle, eikä sitä, etteikö Natura 2000 -alueiden ulkopuolelle rakennetusta energiainfrastruktuurista voisi olla haittaa Natura 2000 -alueen suojelutavoitteille. Tämä on selvitettävä tapauskohtaisesti.

Hankekohtaisen aluesuunnittelun tasolla asianmukaisessa arvioinnissa keskitytään tarkemmin Natura 2000 -alueisiin kohdistuviin mahdollisiin vaikutuksiin, kun hankkeen toteutuspaikkavaihtoehdot on jo rajattu. Siinä kyse voi olla esimerkiksi vaihtoehtoisista reitityksistä, joilla on vain muutama kilometri tai jopa vähemmän välimatkaa. Joissakin tapauksissa tällä tasolla tehtävän asianmukaisen arvioinnin avulla voidaan määrittää korvaavien toimenpiteiden tarve ja jopa niiden sijainti.

Konkreettisen hankkeen lupamenettelyprosessin aikana toteutetussa asianmukaisessa arvioinnissa keskitytään edelleen tarkentamaan vaikutusten tyyppiä ja merkitystä ja määrittämään tarvittavat lieventävät toimenpiteet. Tällaiseen tarkentamiseen voi sisältyä esimerkiksi aiempaa sopivamman toteutuspaikan määrittäminen ja vaikutusten pienentämiseen tähtäävien toimien täsmentäminen. Hankkeissa, jotka ovat perusteltuja erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, voidaan menettää huomattavasti aikaa, jos uudelleenreitityksen tai kompensoinnin tarve havaitaan vasta suunnittelu- ja lupamenettelyprosessin viimeisessä vaiheessa. Sen vuoksi nämä seikat on otettava huomioon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

6.3.3 Menettelyjen yhteensovittaminen ja määräajat

Uudessa TEN-E-asetuksessa jäsenvaltioiden edellytetään valitsevan kokonaisvaltaisen, koordinoidun tai yhteistyöhön perustuvan lupamenettelyn, kun ne ottavat käyttöön ns. ”keskitettyyn palvelupisteeseen” perustuvan lupamenettelyn yhteistä etua koskevissa hankkeissa. Vaikka koko lupamenettelyprosessin organisointi ei suoraan liity asiaan liittyvien ympäristöarviointimenettelyjen yksinkertaistamiseen, on erittäin suositeltavaa, että jäsenvaltiot valitsevat lupamenettelyyn joko kokonaisvaltaisen tai koordinoidun toimintamallin. Niihin kumpaankin sisältyy tietyntasoista yleistä koordinointia, joka todennäköistesti maksimoi yksinkertaistamisen vaikutukset myös asiaan liittyvien ympäristöarviointimenettelyjen koordinoinnin kannalta.

Toinen tehokas väline ympäristöarviointimenettelyjen yksinkertaistamiseen voi olla määräaikojen asettaminen osalle näistä menettelyistä tai kaikille niistä. Koska luontotyyppidirektiivin nojalla vaadittavat asianmukaiset arvioinnit edellyttävät hyvin spesifejä tieteellisiä ja teknisiä tutkimuksia, näiden arviointien määräajat on asetettava tapauskohtaisesti sen mukaan, millaisia ja miten pitkiä kenttätutkimuksia EU:ssa suojelluista lajeista ja alueiden luontotyypeistä tarvitaan.

On myös tärkeää muistaa, että määräaikojen tarkoituksena on vain vähentää tarpeetonta viivästystä arviointimenettelyissä ja edistää arviointien välisten synergiaetujen luomista, mikäli mahdollista. Ne eivät kuitenkaan saa missään tapauksessa heikentää toteutettujen ympäristöarviointien laatua.

Tarkistetussa ympäristövaikutusten arviointia koskevassa direktiivissä 2014/52/EU on säädetty tiettyjä velvoitteita määräaikojen ja keskitettyyn palvelupisteeseen perustuvien menettelyjen käyttöönoton osalta.

6.3.4 Raporttien laatu

Käyttämällä sopivia ja päteviä ulkopuolisia asiantuntijoita ja riippumatonta laadunvalvontaa voidaan osaltaan varmistaa, että arviointiraportit ovat asianmukaisia ja että niissä käytetyt tiedot ovat valideja ja merkityksellisiä. Tämä auttaa välttämään viivästykset, joita epätäydellisestä tai heikkolaatuisesta arvioinnista voi aiheutua. Tarkistetun ympäristövaikutusten arviointia koskevan direktiivin 2014/52/EU mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että ympäristövaikutusten arviointiraportit ovat täydellisiä ja laadukkaita.

Tällä on merkitystä etenkin 6 artiklan mukaisessa lupamenettelyssä, jonka tavoitteena on osoittaa, ettei vaikutuksia ole (pikemmin kuin että niitä on), ja tilanteissa, joissa asianmukaisen arvioinnin tulokset ovat toimivaltaista viranomaista sitovia.

6.3.5 Rajatylittävä yhteistyö

Rajatylittävissä hankkeissa jäsenvaltioiden on tehtävä yhteistyötä ja koordinoitava toimintaansa keskenään. Tämä koskee erityisesti niiden tietojen laajuuden ja yksityiskohtaisuuden määrittämistä, jotka hankkeen toteuttajan on toimitettava, ja lupamenettelyn aikataulua. Tämä voidaan tehdä yhteisillä menettelyillä etenkin arvioitaessa ympäristövaikutuksia ja sitä, miten todennäköisesti vaikutukset ovat rajatylittäviä. Kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat organisoida näitä menettelyjä yhdessä, tai varsinkin rajatylittävään koordinointiin voidaan nimetä kolmas taho (koordinointitaho).

EU on valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista tehdyn yleissopimuksen (Espoon yleissopimuksen) sekä strategisesta ympäristöarvioinnista valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista tehdyn yleissopimuksen pöytäkirjan (SEA-pöytäkirjan) osapuoli (31). Ympäristövaikutusten ja strategisten ympäristövaikutusten arviointidirektiivien lisäksi näissä asiakirjoissa määrätään, että sellaisista suunnitelmista ja hankkeista, joilla todennäköisesti on merkittäviä vaikutuksia toisen jäsenvaltion ympäristöön, sen jäsenvaltion, jonka alueella suunnitelmaa, ohjelmaa tai hanketta valmistellaan tai jonka alueella ne on tarkoitus toteuttaa, on ilmoitettava niistä toiselle jäsenvaltioille ennen niiden hyväksymistä ja mahdollisimman pian tai kyseisen toisen jäsenvaltion pyynnöstä (32). Vuonna 2013 komissio laati laaja-alaisten rajatylittävien hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta ohjeet, joiden tarkoituksena oli helpottaa tällaisten hankkeiden lupamenettelyä ja tehokasta toteuttamista tulevaisuudessa (33).

Uuden TEN-E-asetuksen mukaan rajatylittävä yhteistyö on pakollista rajatylittävissä yhteistä etua koskevissa hankkeissa (8 artiklan 3 kohta). Jos yhteistä etua koskevissa hankkeissa ilmenee huomattavia toteuttamisvaikeuksia, komissio voi kyseisten jäsenvaltioiden suostumuksella nimetä eurooppalaisen koordinaattorin, joka avustaa ja tukee jäsenmaita esimerkiksi julkisessa kuulemisessa ja lupamenettelyprosessissa (6 artikla). Jäsenvaltiot voivat nimetä tämän koordinaattorin myös itse prosessin aiemmassa vaiheessa, jolloin mahdolliset toteuttamisvaikeudet myöhemmässä vaiheessa voidaan välttää.

6.3.6 Yleisön osallistuminen alusta lähtien ja tehokkaasti

EU:n ympäristöarviointia koskevassa lainsäädännössä (esimerkiksi ympäristövaikutusten ja strategisten ympäristövaikutusten arviointia koskevat direktiivit) sekä muissa asiaan liittyvissä EU:n ja kansainvälisissä määräyksissä (Århusin yleissopimus) on yleisön osallistumista koskevia vaatimuksia, jotka liittyvät yhteistä etua koskevien hankkeiden hyväksyntäprosessiin. Luontotyyppidirektiivin osalta julkinen kuuleminen ei ole pakollista, mutta se on erittäin suositeltavaa, jos sen järjestäminen vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta.

Jäsenvaltioille se on tärkeä ihanteellisen laajuuden ja yleisön osallistumisen ajoittamisen määrittämisessä valmistelu- ja lupamenettelyprosesseissa. Sen lisäksi, mitä edellä on suositeltu ympäristöarvioinnin suunnittelun ja etenemissuunnitelman laatimisen aloittamisesta hyvissä ajoin, myös yleisön osallistumisen suunnittelu ja siihen liittyvän etenemissuunnitelman laatiminen on aloitettava hyvissä ajoin. Samalla tavoin hyvissä ajoin aloitetussa laajuuden määrittämisessä ei tarkastella pelkästään tulevan hankkeen mahdollisia ympäristövaikutuksia, vaan myös hankkeen erityispiirteitä ja mahdollisia ongelmia yleisön osallistumisen kannalta.

On suositeltavaa, että yleisölle tiedotetaan hankkeesta ja että sille annetaan mahdollisuus osallistua jo hankkeen luonnosteluvaiheessa sen laajuutta määritettäessä ja etenemissuunnitelmaa laadittaessa. Julkiset tilaisuudet, joissa käsitellään laajuuden määrittämistä, voivat olla tiedottamisen kannalta erittäin hyödyllisiä, ja niistä voidaan saada yleisöltä palautetta jo varhain.

7. LUONTOTYYPPIDIREKTIIVIN 6 ARTIKLAN MUKAINEN LUPAMENETTELY

7.1 Johdanto

Kuten edellä on todettu, EU:n luontolainsäädännössä ei suljeta pois Natura 2000 -alueilla ja niiden ympärillä toteutettavia kehitystoimia. Sen sijaan lainsäädännössä edellytetään, että kaikille suunnitelmille tai hankkeille, joilla todennäköisesti on huomattava kielteinen vaikutus yhteen tai useampaan Natura 2000 -alueeseen, tehdään asianmukainen arviointi luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti, jotta voidaan arvioida, mitä seurauksia suunnitelmasta tai hankkeesta koituu alueelle (alueille).

Tässä luvussa kerrotaan, miten 6 artiklan mukainen asianmukainen arviointi tehdään. Erityisesti sitä tarkastellaan energiansiirtoinfrastruktuuriin liittyvien suunnitelmien ja hankkeiden osalta.

Koska Natura 2000 -alueissa on kyse Euroopan arvokkaimmista ja uhanalaisimmista luontotyypeistä ja lajeista, menettelyjen, joilla hyväksytään sellaisia kehitystoimia, joilla voi olla huomattava kielteinen vaikutus näihin alueisiin, on oltava riittävän tiukat, jottei heikennetä mahdollisuuksia saavuttaa lintu- ja luontotyyppidirektiivien yleiset tavoitteet.

Hyväksyntäprosessin viivästymisen syynä ovat usein heikkolaatuiset arvioinnit, joiden perusteella toimivaltaiset viranomaiset eivät voi tehdä selvää päätelmää suunnitelman tai hankkeen vaikutuksista. Sen vuoksi on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että päätökset voidaan tehdä vankan tieteellisen tiedon ja asiantuntemuksen pohjalta.

Lisäksi on tärkeää välttää sekoittamasta ympäristövaikutusten arvioinnista ja strategisten ympäristövaikutusten arvioinnista annettujen direktiivien mukaisia vaikutustenarviointeja ja luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdan nojalla toteutettua asianmukaista arviointia. Vaikka nämä arvioinnit tehdään hyvin usein yhdessä integroidun menettelyn osana, jokaisella arvioinnilla on eri tarkoitus, ja niillä arvioidaan ympäristön eri osa-alueisiin kohdistuvia vaikutuksia. Siksi strategisten ympäristövaikutusten arvioinnilla tai ympäristövaikutusten arvioinnilla ei voida korvata asianmukaista arviointia.

Myös kunkin arviointimenettelyn tulos on erilainen. Ympäristövaikutusten tai strategisten ympäristövaikutusten arvioinnin osalta viranomaisten on otettava vaikutukset huomioon. Asianmukaisen arvioinnin osalta tulos sitoo toimivaltaista viranomaista oikeudellisesti ja vaikuttaa ratkaisevasti sen lopulliseen päätökseen. Jos asianmukaisella arvioinnilla ei voida varmistaa, ettei Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia olisi, lieventävien toimenpiteiden käyttöönotosta huolimatta, suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä vain, jos 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun poikkeusmenettelyn edellytykset täyttyvät.

Liitteessä 6 esitetään vertailu luontotyyppidirektiivin, ympäristövaikutusten arvioinnin ja strategisten ympäristövaikutusten arvioinnin mukaisista vaikutustenarvioinneista.

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohta

7.2 6 artiklan mukaisen lupamenettelyn laajuus

Lupamenettelyssä ja siten myös asianmukaisessa arvioinnissa keskitytään lintu- ja luontotyyppidirektiivien nojalla suojeltuihin lajeihin ja luontotyyppeihin, etenkin sellaisiin lajeihin ja luontotyyppeihin, joiden vuoksi tietty alue on nimetty Natura 2000 -alueeksi.

Tämä tarkoittaa sitä, ettei asianmukaisessa arvioinnissa tarvitse arvioida muihin eläimiin ja kasveihin kohdistuvaa vaikutusta, elleivät ne ole ekologisesti merkityksellisiä kyseisellä alueella oleville lajeille ja luontotyypeille, joita EU:ssa suojellaan. Siksi 6 artiklan 3 kohdan mukainen asianmukainen arviointi on suppeampi kuin ympäristövaikutusten arvioinnista ja strategisten ympäristövaikutusten arvioinnista annettujen direktiivien mukainen arviointi. Se on siis rajattu siihen, mitä seurauksia Natura 2000 -alueille koituu niiden suojelutavoitteiden kannalta.

Arvioinnin maantieteellisen laajuuden osalta 6 artiklan 3 kohdan säännökset eivät rajoitu suunnitelmiin ja hankkeisiin, jotka on määrä toteuttaa pelkästään Natura 2000 -alueella, vaan niissä on otettu huomioon myös sellaiset Natura 2000 -alueen ulkopuolella tavoitteena olevat kehitystoimet, joilla todennäköisesti on huomattava vaikutus näihin alueisiin. Tämä arviointi ei perustu siihen, toteutetaanko hanke Natura 2000 -alueen sisällä vai ei, vaan siihen, onko sillä todennäköisesti huomattava vaikutus Natura 2000 -alueeseen ja sen suojelutavoitteisiin.

Tähän sisältyy myös mahdollisten rajatylittävien vaikutusten arviointi. Jos yhdessä maassa toteutettavalla suunnitelmalla tai hankkeella todennäköisesti on huomattava vaikutus toisessa maassa olevaan Natura 2000 -alueeseen joko yksinään tai muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, on arvioitava myös vaikutukset, jotka kohdistuvat Natura 2000 -alueiden koskemattomuuteen kyseisessä toisessa maassa. Tämä on Espoon yleissopimuksen ja sen SEA-pöytäkirjan mukaista. Nämä sopimukset pannaan EU:ssa täytäntöön ympäristövaikutusten arvioinnista ja strategisten ympäristövaikutusten arvioinnista annettujen direktiivien kautta (ks. tämän ohjeasiakirjan kohta 6.3.5).

Vaikutukset on määritettävä niiden lajien ja luontotyyppien kannalta, joiden vuoksi tietty alue on nimetty Natura 2000 -alueeksi. Tämä vaikuttaa siihen, miten etäälle hankealueesta vaikutuksia on selvitettävä. Esimerkiksi harvinaiseen kasviin, joka on hyvin paikallinen ja jota esiintyy vain tietyissä elinympäristöissä, saattavat vaikuttaa vain sen välittömässä läheisyydessä toteutettavat hankkeet. Muuttavilla lajeilla taas on enemmän elinympäristöä koskevia vaatimuksia, joten niihin voivat vaikuttaa myös kauempana toteutettavat suunnitelmat tai hankkeet.

Kuva 6

Vuokaavio 6 artiklan 3 kohdan ja 6 artiklan 4 kohdan mukaisesta menettelystä (komission 6 artiklaa koskevan menetelmäoppaan perusteella)

Lupa voidaan myöntää muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä vain, jos komissio antaa asiasta myönteisen lausunnon ja jos ryhdytään asianmukaisiin korvaaviin toimenpiteisiin.

6 artiklan 4 kohdan mukaiset poikkeukset

Voidaanko päätellä, ettei suunnitelma tai hanke vaikuta alueen koskemattomuuteen haitallisesti?

Arvioi kumulatiivisia ja yhdistelmävaikutuksia muiden suunnitelmien ja/tai hankkeiden kanssa.

Muuta suunnitelmaa/hanketta

Onko suunnitelmalla tai hankkeella todennäköisesti huomattavia vaikutuksia alueeseen?

Kyllä

Lupa voidaan myöntää edellyttäen, että asianmukaisiin korvaaviin toimenpiteisiin ryhdytään

Onko ihmisten terveyteen tai turvallisuuteen kohdistuvia näkökohtia tai merkittäviä ympäristöhyötyjä?

Onko muita erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä?

Onko alueella ensisijaisia luontotyyppejä tai lajeja?

Lupaa ei voida myöntää

Onko vaihtoehtoisia ratkaisuja?

Voidaanko kielteiset vaikutukset poistaa esimerkiksi lieventävillä toimenpiteillä?

Lupa voidaan myöntää

Asianmukainen arviointi

Seulonta

Lupaa ei voida myöntää

Kyllä

Arvioi seurauksia alueen suojelutavoitteiden kannalta.

Liittyykö suunnitelma tai hanke suoraan alueen suojelutoimien hallintaan tai onko se tarpeen sen kannalta?

7.3 Vaiheittainen menettely asianmukaisten arviointien toteuttamiseen

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädetty menettely on toteutettava vaiheittaisessa järjestyksessä. Jokaisessa vaiheessa määritetään, mitä prosessin seuraavassa vaiheessa edellytetään. Jos seulonnan jälkeen esimerkiksi todetaan, ettei Natura 2000 -alueeseen kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia ole, suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä eivätkä lisäarvioinnit ole tarpeen.

Arvioinnin vaiheet ovat seuraavat (ks. kaavio):

—	Ensimmäinen vaihe: Seulonta – Tässä aloitusvaiheessa määritetään, onko suunnitelmalle tai hankkeelle tehtävä asianmukainen arviointi vai ei. Jos sillä saattaa olla merkittävä kielteinen vaikutus Natura 2000 -alueeseen, asianmukainen arviointi on tehtävä.

—

Toinen vaihe: Asianmukainen arviointi – Kun on päätetty, että asianmukainen arviointi on tehtävä, suunnitelma tai hanke analysoidaan yksityiskohtaisesti sen kannalta, miten se voi vaikuttaa joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa Natura 2000 -alueen (tai -alueiden) koskemattomuuteen ja suojelutavoitteisiin.

—	Kolmas vaihe: Päätöksenteko – Jos asianmukaisessa arvioinnissa todetaan, että suunnitelmalla tai hankkeella on alueen koskemattomuuteen kohdistuva haitallinen vaikutus ja ettei sitä voida lieventää, toimivaltaisten viranomaisten on hylättävä suunnitelma tai hanke.

Tähän yleissääntöön sovellettavat poikkeukset on esitetty 6 artiklan 4 kohdassa. Jos siis todetaan, että suunnitelmalla tai hankkeella on Natura 2000 -alueeseen kohdistuva haitallinen vaikutus, se voidaan silti hyväksyä poikkeuksellisissa oloissa, jos 6 artiklan 4 kohdan edellytykset täyttyvät. Edellä esitetyn perusteella on selvää, että tämä päätöksentekoprosessi perustuu ennalta varautumisen periaatteeseen. Tärkeintä on osoittaa objektiivisesti ja esittää luotettavaa tukevaa näyttöä siitä, ettei Natura 2000 -alueeseen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia ole.

7.3.1 Ensimmäinen vaihe: seulonta

Ensimmäinen vaihe 6 artiklan 3 kohdan mukaisessa menettelyssä on selvittää, tarvitaanko asianmukainen arviointi vai ei eli onko suunnitelmalla tai hankkeella todennäköisesti huomattava vaikutus Natura 2000 -alueeseen. Jos voidaan määrittää riittävän varmasti, että suunnitelmalla tai hankkeella todennäköisesti ei ole huomattavaa vaikutusta joko yksinään tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, se voidaan hyväksyä eikä lisäarviointi ole tarpeen.

Jos tämä ei kuitenkaan ole varmaa, asianmukainen arviointi on tehtävä, jotta nämä vaikutukset voidaan selvittää kokonaisuudessaan. Unionin tuomioistuin vahvisti tämän Waddenzeetä koskevassa päätöksessään (C-127/02), jossa tuomioistuin päätti, että ”6 artiklan 3 kohdassa säädetyn ympäristönsuojelumekanismin käyttöön ottamisen edellytyksenä ei ole, kuten ilmenee komission laatimasta tämän artiklan tulkintaoppaasta, jonka otsikkona on ”Natura 2000 -alueiden hallinta, luontodirektiivin (92/43/ETY) 6 artiklan säännökset”, varmuus siitä, että kyseessä oleva suunnitelma tai hanke vaikuttaa kyseiseen alueeseen merkittävästi, vaan pelkkä todennäköisyys siitä, että kyseiseen suunnitelmaan tai hankkeeseen liittyy tällainen vaikutus”. Samassa asiassa tuomioistuin totesi, että ”jos on epäilyksiä merkittävien vaikutusten aiheutumatta jäämisestä, tällainen arviointi on suoritettava, mikä mahdollistaa sen, että voidaan tehokkaasti välttää se, että hyväksytään suunnitelmat tai hankkeet, jotka vaikuttavat kyseisen alueen koskemattomuuteen haitallisesti.”

Lopullisen päätöksen perustelut sille, onko asianmukainen arviointi tehtävä vai ei, on dokumentoitava, ja tehdyn päätelmän perusteista on annettava riittävästi tietoa.

7.3.2 Toinen vaihe: asianmukainen arviointi

Kun on päätetty, että asianmukainen arviointi on tarpeen, se on tehtävä, ennen kuin toimivaltainen viranomainen tekee päätöksensä suunnitelman tai hankkeen hyväksymisestä/hylkäämisestä. Kuten edellä on todettu, asianmukaisen arvioinnin tarkoituksena on arvioida, millaisia seurauksia suunnitelmalla tai hankkeella on alueelle sen suojelutavoitteiden kannalta, joko yksinään tai yhdistettyinä muihin suunnitelmiin tai hankkeisiin.

Käsitteellä ”asianmukainen” tarkoitetaan sitä, että arvioinnin on oltava lintu- ja luontotyyppidirektiivien mukaisten tavoitteiden (eli niissä lueteltujen lajien ja luontotyyppien suojelun) kannalta tarkoituksenmukainen. ”Asianmukainen” tarkoittaa myös sitä, että arvioinnin on oltava perusteltu päätös. Jos raportti ei sisällä riittävän yksityiskohtaista arviointia Natura 2000 -alueeseen kohdistuvista vaikutuksista tai jos siinä ei esitetä tarpeeksi näyttöä, jotta voitaisiin tehdä päätelmiä siitä, säilyykö alueen koskemattomuus vai ei, arviointi ei täytä tarkoitustaan eikä sitä voida pitää ”asianmukaisena”.

Arviointeja, joissa on vain yleisiä kuvauksia ja joissa annetaan vain pintapuolinen arvio alueen luontoa koskevista nykyisistä tiedoista, ei pidetä ”asianmukaisina” 6 artiklan 3 kohdan mukaista tarkoitusta varten. Tämän on vahvistanut unionin tuomioistuin, joka on päättänyt, että ”asianmukaisen arvioinnin on sisällettävä täydellisiä, täsmällisiä ja lopullisia toteamuksia ja päätelmiä, joilla voidaan hälventää kaikenlainen perusteltu tieteellinen epäilys suunniteltujen töiden vaikutuksista asianomaiseen alueeseen” (komissio v. Italia, C-304/05).

Tuomioistuin on myös painottanut, että asianmukaisen arvioinnin toteuttamisessa on tärkeää käyttää parasta tieteellistä tietoa, jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää riittävän varmasti, ettei alueen koskemattomuutta uhkaavia haitallisia vaikutuksia ole. Tältä osin tuomioistuin on todennut, että ”alaa koskevat parhaat tutkimustulokset huomioon ottaen on yksilöitävä suunnitelman tai hankkeen kaikki sellaiset näkökohdat, joka voivat yksinään tai yhdistettyinä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa vaikuttaa kyseisiin tavoitteisiin”. (C-127/02, 54 kohta).

Asianmukaisen arvioinnin erityisyyden vuoksi on erittäin suositeltavaa, että arvioinnin perusteena käytetään riittävän pätevien ekologien tekemiä analyyseja.

Lisäksi on todettava, että vaikka asianmukaisen arvioinnin tekijä tai tilaaja voi olla hankkeen toteuttaja, on kuitenkin toimivaltaisten viranomaisten vastuulla varmistaa, että asianmukainen arviointi toteutetaan asianmukaisesti ja että sillä pystytään osoittamaan objektiivisesti puoltavaan näyttöön tukeutuen, ettei Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia ole sen suojelutavoitteiden kannalta.

— Seurausten arviointi alueen suojelutavoitteiden kannalta

Kuten edellä on todettu, arvioinnissa siis arvioidaan suunnitelman tai hankkeen mahdollisia seurauksia alueelle sen suojelutavoitteiden kannalta. Jotta tiedetään, mitkä suojelutavoitteet ovat, on tarkasteltava sitä, miten Natura 2000 -alueet valitaan. Edellä selostetun mukaisesti kukin alue lisätään Natura 2000 -verkostoon, koska sillä on suojeluarvoa yhden tai useamman luontotyyppidirektiivin liitteessä I luetellun luontotyypin tai liitteessä II luetellun lajin kannalta tai lintudirektiivin liitteessä I luetellun lajin sekä säännöllisesti alueella esiintyvien muuttolintulajien kannalta.

Alueen suojeluarvo sen Natura 2000 -alueeksi nimeämisen hetkellä dokumentoidaan vakiotietolomakkeeseen. Lomakkeessa esitetään alueen virallinen tunnistekoodi, sen nimi, sijainti, koko ja yksityiskohtainen kartta. Lisäksi lomake sisältää tiedot alueen niistä ekologisista piirteistä, joiden vuoksi se on nimetty Natura 2000 -alueeksi. Siinä esitetään myös laaja-alainen arviointi jokaisen kyseisellä alueella olevan lajin tai luontotyypin suojelun tilasta (asteikolla A–D).

Alueen suojelutavoitteet asetetaan siis vakiotietolomakkeen pohjalta luontotyyppidirektiivin yleisten tavoitteiden mukaisesti (6 artiklan 1 kohta). Alueen suojelun vähimmäistavoite on säilyttää samana niiden lajien ja luontotyyppien tila, joiden vuoksi se nimettiin Natura-alueeksi (vakiotietolomakkeessa ilmoitetun mukaisesti). Toisin sanoen on siis varmistettava, ettei niiden tila muutu sitä huonommaksi.

Luontotyyppi- ja lintudirektiivien yleiset tavoitteet koskevat kuitenkin paljon muutakin kuin vain tilan heikentymisen ehkäisemistä. Tavoitteena on varmistaa, että EU:ssa suojellut lajit ja luontotyypit saavuttavat suotuisan suojelun tason niiden luonnollisella levinneisyysalueella EU:ssa. Kunnianhimoisemmat suojelutavoitteet saattavat siis olla tarpeen, jotta alueella olevien, EU:ssa suojeltujen lajien ja luontotyyppien suojelun tila voidaan saattaa ennalleen ja jotta sitä voidaan parantaa (6 artiklan 1 kohdan mukaisesti).

Jos kunnianhimoisempia suojelutavoitteita on asetettu, suunnitelman tai hankkeen vaikutuksia on arvioitava niiden mukaan. Jos tavoitteena on esimerkiksi saattaa partakorppikotkan populaatio tietylle populaatiotasolle kahdeksan vuoden kuluessa, on arvioitava, estääkö suunnitelma tai hanke tämän suojelutavoitteen täyttymisen, ei siis pelkästään sitä, pysyykö korppikotkapopulaatio vakaana.

Hankkeen toteuttajan on suositeltavaa ottaa yhteyttä Natura 2000 -alueesta vastaaviin viranomaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa suunnittelua, jotta se saa lisätietoa alueesta, sen suojelutavoitteista ja niiden luontotyyppien ja lajien suojelun tilasta, joiden vuoksi alue on nimetty Natura-alueeksi. Viranomaiset osaavat myös kertoa, onko aiheesta saatavilla tarkempia tiedonlähteitä, esimerkiksi alueelle hyväksytty hoitosuunnitelma tai seurantaraportteja ja tutkimuksia kyseisellä alueella tai kyseisessä maassa esiintyvien lajien ja luontotyyppien suojelun tilasta.

— Tarvittavien tietojen kerääminen asianmukaista arviointia varten

Mahdollisia tiedonlähteitä Natura 2000 -alueista ovat esimerkiksi seuraavat:

—	Natura 2000 -alueen vakiotietolomakkeet

—	Natura 2000 -alueen hoitosuunnitelmat

—	ajantasaiset tiedot julkaistussa teknisessä ja tieteellisessä kirjallisuudessa

—	luonnonsuojeluviranomaiset, tieteelliset asiantuntijat sekä laji- ja luontotyyppikohtaiset asiantuntijat, luonnonsuojelujärjestöt, paikalliset asiantuntijat

—	lintudirektiivin 12 artiklan ja luontotyyppidirektiivin 17 artiklan mukaiset raportit lajien ja luontotyyppien suojelun tilasta.

Kuva 7

Asianmukaisen arvioinnin osana toteutettavat vaiheet

SUUNNITTELE SEURANTAOHJELMA

KERÄÄ NYKYISET TIEDOT JA TEE UUSIA KENTTÄTUTKIMUKSIA JA -SELVITYKSIÄ TARVITTAESSA

SELVITÄ NATURA 2000-ALUEEN SUOJELUTAVOITTEET

SELVITÄ, ONKO ALUEEN KOSKEMATTOMUUTEEN KOHDISTUVIA JÄÄMÄVAIKUTUKSIA

MÄÄRITÄ TUTKIMUSALUE

MÄÄRITÄ EHKÄISEVÄT/LIEVENTÄVÄT TOIMET JA ARVIOI NE

jotta vaikutukset voidaan poistaa tai pienentää merkityksettömälle tasolle

HANKI TIETOA MUISTA SUUNNITELMISTA JA HANKKEISTA

jotta voidaan arvioida kumulatiiviset vaikutukset

ARVIOI VAIKUTUKSET JA NIIDEN MERKITYS

kyseisille luontotyypeille, lajien elinympäristöille ja lajeille sekä alueen ekologiselle rakenteelle ja toiminnalle

MÄÄRITÄ EKOLOGISET PIIRTEET, JOTKA ON OTETTAVA HUOMIOON ARVIOINNISSA

analysoidaan projektin mahdolliset vaikutukset

TEE YHTEISTYÖTÄ TOIMIVALTAISTEN VIRANOMAISTEN JA SIDOSRYHMIEN KANSSA

Kaikkien tarvittavien tietojen hankkiminen sekä hankkeesta että Natura 2000 -alueesta on asianmukaisen arvioinnin tärkeä alkuvaihe. Tämä on yleensä jatkuva prosessi. Jos ensimmäinen erittely ja analyysi osoittaa, että tiedoissa on merkittäviä puutteita, tarvitaan kenties lisää ekologista perustutkimusta ja kenttätyötä, jotta nykyisiä tietoja voidaan täydentää.

Kuten edellä on todettu, on tärkeää, että asianmukainen arviointi perustuu alan parhaaseen tieteelliseen tietoon. Sen avulla on siis voitava hälventää kaikenlainen tieteelliseltä kannalta järkevä epäily suunnitelluista töistä alueelle aiheutuvista vaikutuksista. Tämä on vahvistettu useissa unionin tuomioistuimen päätöksissä. Esimerkiksi Waddenzee-asiassa (C-127/02) tuomioistuin vahvisti, että ”toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat hyväksyä (suunnitelman tai hankkeen) vain varmistuttuaan siitä, että se ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen. Näin on silloin, kun ei ole olemassa mitään tieteelliseltä kannalta järkevää epäilyä tällaisten vaikutusten aiheutumatta jäämisestä”.

Tarkoissa selvityksissä ja kenttätyössä on keskityttävä niihin luontotyyppeihin ja lajeihin, jotka ovat mahdollisesti herkkiä hankkeen toimille. Herkkyyttä analysoitaessa on otettava huomioon mahdolliset vaikutukset hanketoimien (luonne, laajuus, menetelmät jne.) sekä kyseisten luontotyyppien ja lajien välillä (sijainti, ekologiset vaatimukset, tärkeät alueet, käyttäytyminen jne.).

Kaikkien kenttätutkimusten on oltava riittävän yksityiskohtaisia ja pitkäkestoisia, jotta niissä voidaan ottaa huomioon, että ekologiset olosuhteet voivat vaihdella huomattavasti vuodenaikojen mukaan. Jos esimerkiksi tehdään lajeja koskeva kenttätutkimus, joka kestää muutaman päivän talvella, siitä ei saada tietoa niiden elinympäristön käytöstä vuoden tärkeämmillä ajanjaksoilla (esimerkiksi muuton tai lisääntymisen) aikana.

Yhteistyö luonnosta vastaavien viranomaisten, muiden tieteellisten asiantuntijoiden ja luonnonsuojelujärjestöjen kanssa varhaisessa vaiheessa auttaa varmistamaan, että muodostetaan mahdollisimman kattava kuva alueesta, sillä olevista lajeista ja luontotyypeistä sekä analysoitavien vaikutusten tyypeistä. Yhteistyökumppanit voivat antaa myös uusinta tieteellistä tietoa, jota alueesta ja sillä olevista EU:ssa suojelluista lajeista ja luontotyypeistä on saatavana (Natura 2000 -hoitosuunnitelmat mukaan luettuina). Lisäksi kumppanit voivat kertoa, millaisia uusia perustutkimuksia ja kenttätutkimuksia mahdollisesti tarvitaan, jotta hankkeen todennäköiset vaikutukset voidaan arvioida.

Muut sidosryhmät, kuten luonnonsuojelun alalla toimivat kansalaisjärjestöt, tutkimuslaitokset tai paikalliset organisaatiot, voivat myös antaa lisää paikallista ja ekologista tietoa, josta voi olla hyötyä asianmukaisessa arvioinnissa.

— Kielteisten vaikutusten määrittäminen

Kun kaikki tarvittavat perustiedot on kerätty ja kun niiden kattavuus on tarkistettu, suunnitelman tai hankkeen Natura 2000 -alueeseen kohdistuvien seurausten arviointi voi alkaa. Luvuissa 3 ja 4 on kuvattu mahdollisia kielteisiä vaikutuksia, joita energiansiirtoinfrastruktuureja koskevista suunnitelmista tai hankkeista voi olla. Ne on tarkoitettu helpottamaan oleellisten vaikutusten määrittämistä.

Sellaisia voivat olla etenkin

—	luontotyypin häviäminen, heikentyminen tai pirstoutuminen

—	sähköiskut tai törmäykset

—	lajien häiritseminen ja siirtyminen

—	esteiden vaikutukset.

Jokaisen hankkeen vaikutukset ovat yksilölliset, ja ne on arvioitava tapauskohtaisesti. Tämä on Waddenzee-asiasta annetun linjauksen mukaista: ”arvioinnin yhteydessä suunnitelman tai hankkeen mahdollisten vaikutusten merkittävyys on määritettävä erityisesti sen alueen, jota tämä suunnitelma tai hanke koskee, ominaisuuksien ja erityisten ympäristöolosuhteiden valossa”.

Ensimmäinen vaihe on selvittää, mihin EU:ssa suojeltuihin luontotyyppeihin ja lajeihin, joita kullakin alueella on, vaikutukset voivat mahdollisesti kohdistua ja mitä on näin ollen arvioitava tarkemmin. Tämä on tärkeää, sillä jokaisella lajilla ja luontotyypillä on oma ekologinen elinkaarensa ja omat suojeluvaatimuksensa. Niinpä lajeihin ja luontotyyppeihin kohdistuvat vaikutukset vaihtelevat alueittain niiden suojelun tilan sekä kyseisen alueen ekologisten olosuhteiden mukaan.

Arvioinnissa tarkastellaan jokaisen määritetyn vaikutuksen osalta myös vaikutuksen suuruusluokkaa, tyyppiä, laajuutta, kestoa, intensiteettiä ja ajoittumista.

Asianmukaisessa arvioinnissa on tarkasteltava myös kaikkia suunnitelman tai hankkeen näkökohtia, joista voi olla alueeseen kohdistuvia seurauksia. Suunnitelman tai hankkeen jokainen osa on arvioitava vuorollaan, ja kyseisen osan mahdollisia vaikutuksia on arvioitava ensin kunkin sellaisen lajin tai luontotyypin kannalta, joiden vuoksi alue on nimetty Natura-alueeksi. Sen jälkeen eri ominaispiirteiden vaikutuksia tarkastellaan yhdessä ja suhteessa toisiinsa, jotta niiden väliset yhteisvaikutukset voidaan määrittää.

Vaikka arvioinnissa tuleekin keskittyä EU:ssa suojeltuihin lajeihin ja luontotyyppeihin, joiden vuoksi alue on nimetty Natura-alueeksi, ei sovi kuitenkaan unohtaa, että nämä tavoitteena olevat ominaispiirteet ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa muiden lajien ja luontotyyppien sekä fyysisen ympäristön kanssa monimutkaisilla tavoilla. Sen vuoksi on tärkeää tutkia kaikki seikat, joita pidetään ekosysteemin rakenteen, toiminnan ja dynamiikan kannalta oleellisina, koska mikä tahansa muutos voi vaikuttaa kielteisesti alueen luontotyyppeihin ja lajeihin.

Vaikutukset on ennustettava niin täsmällisesti kuin mahdollista. Näiden ennusteiden perusteet on dokumentoitava selvästi asianmukaisessa arvioinnissa (tämä tarkoittaa sitä, että vaikutusten ennustamisessa on arvioitava myös sitä, miten varmoja ennusteet ovat).

Kuten aina vaikutustenarviointien yhteydessä, myös asianmukainen arviointi on toteutettava jäsennetysti. Näin varmistetaan, että ennusteet voidaan tehdä mahdollisimman objektiivisesti käyttäen kvantifioitavia kriteerejä aina kun mahdollista. Tämä helpottaa myös lieventävien toimenpiteiden suunnittelua tuntuvasti (niiden avulla ennustetut vaikutukset voidaan poistaa tai niitä voidaan pienentää merkityksettömälle tasolle).

Todennäköisten vaikutusten ennustaminen voi olla kiperä tehtävä, sillä tekijällä on oltava vankka ymmärrys ekologisista prosesseista ja niiden lajien tai luontotyyppien suojeluvaatimuksista, joihin vaikutukset saattavat kohdistua. Sen vuoksi tarvittavan asiantuntijaneuvonnan ja tieteellisen tuen saatavuus kannattaa ehdottomasti varmistaa asianmukaisia arviointeja tehtäessä.

Vaikutusten ennustamisessa yleisesti käytettävät menetelmät:

Asianmukaisessa arvioinnissa on sovellettava parhaita saatavilla olevia tekniikoita ja menetelmiä, jotta vaikutusten laajuus voidaan arvioida. Seuraavassa luetellaan muutamia yleisesti käytettäviä tekniikoita.

—	Suorat mittaukset, esimerkiksi alueilta hävinneet tai heikentyneet luontotyypit sekä lajipopulaatioiden, elinympäristöjen ja yhteisöjen suhteelliset häviöt.

—

Vuokaaviot sekä verkosto- ja järjestelmäkaaviot, joiden avulla määritetään suorista vaikutuksista aiheutuvat vaikutusten ketjut. Epäsuorat vaikutukset luokitellaan toissijaisiin, kolmassijaisiin jne. vaikutuksiin sen mukaan, miten ne aiheutuvat. Järjestelmäkaaviot ovat verkostokaavioita joustavampia keskinäissuhteiden ja prosessiväylien kuvaamisessa.

—

Kvantitatiiviset ennustemallit, joilla tuotetaan matemaattisesti johdettuja ennusteita vaikutusten voimakkuutta ja suuntaa koskevien tietojen ja oletusten pohjalta. Malleilla voidaan ekstrapoloida ennusteita, jotka ovat yhdenmukaisia aiempien ja nykyisten tietojen kanssa (trendianalyysit, skenaariot, analogiat, joilla siirretään tietoa muista asiaankuuluvista paikoista), ja intuitiivisia ennusteita. Mallintamiseen sovellettavat normatiiviset lähestymistavat: halutusta tuloksesta lähdetään taaksepäin ja arvioidaan, saavuttaako suunniteltu hanke nämä tavoitteet.

—	Populaatiotason tutkimukset saattavat olla hyödyllisiä, kun määritetään populaatiotasolle kohdistuvia vaikutuksia esimerkiksi jonkin lintu-, lepakko- tai merinisäkäslajin osalta.

—

Paikkatietojärjestelmillä (GIS) voidaan tuottaa malleja alueellisista suhteista, kuten päällekkäisistä rajoitteista, tai kartoittaa herkkiä alueita ja paikkoja, joista luontotyyppi on hävinnyt. Paikkatietojärjestelmät ovat tietokoneavusteisen kartografian, karttatietojen tallennuksen ja tietokannan hallinnan yhdistäviä järjestelmiä, joihin tallennetaan esimerkiksi maankäytön tai rinteen kaltaisiin attribuutteihin liittyviä tietoja. Paikkatietojärjestelmien avulla tallennettuja muuttujia voidaan näyttää, yhdistää ja analysoida nopeasti.

—	Tiedot aikaisemmista samanlaisista hankkeista voivat olla hyödyllisiä, etenkin jos niissä on tehty kvantitatiivisia ennusteita ja jos niiden toteutumista on seurattu käytännössä.

—	Asiantuntijalausunnot ja -arviot, jotka perustuvat aiempiin kokemuksiin ja kuulemisiin samankaltaisista sisävesistöjen kehittämishankkeista.

—

Kuvaaminen ja korrelaatio: fyysiset tekijät (esimerkiksi vesitalous, virtaus, kasvupohja) voivat liittyä suoraan lajien levinneisyyteen ja runsauteen. Jos tulevat fyysiset olosuhteet voidaan ennustaa, voi olla mahdollista ennustaa luontotyyppien ja populaatioiden tulevaa kehitystä tai lajien ja luontotyyppien reaktioita tältä pohjalta.

—

Kapasiteetin analyyseissa määritetään se stressitaso, jonka alapuolella populaatioiden ja ekosysteemien toiminta voidaan säilyttää. Niissä määritetään mahdollisesti rajoittavat tekijät ja kehitetään matemaattisia yhtälöitä, joilla kuvataan resurssin tai järjestelmän kapasiteettia kunkin rajoittavan tekijän muodostavan rajan kannalta.

Muokattu seuraavasta lähteestä: ”Methodological guidance on the provisions of Article 6(3) and (4) of the Habitats Directive” (luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdan ja 4 kohdan säännöksiä koskevat menetelmäohjeet) http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/art6/natura_2000_assess_en.pdf

— Mahdollisten kumulatiivisten vaikutusten arviointi

Arvioinnissa on otettava huomioon myös kumulatiiviset vaikutukset, mikä on luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohtaan perustuva lakisääteinen vaatimus. Lisäksi niillä voi olla kauaskantoisia seurauksia suunnitelmalle tai hankkeelle sekä muille suunnitelmille ja hankkeille, joita alueella suunnitellaan toteutettavan myöhemmin.

Energiainfrastruktuureja kehitetään kaikkialla EU:ssa ripeästi. Sen vuoksi on tärkeää, että kumulatiiviset vaikutukset arvioidaan kokonaisuudessaan arvioinnin alkuvaiheissa sen sijaan, että niitä pohdittaisiin vasta arvioinnin lopussa ylimalkaisesti.

Vaikka 6 artiklan 3 kohdassa ei tarkkaan määritetä, mitkä muut suunnitelmat ja hankkeet kuuluvat yhdistämistä koskevan säännöksen soveltamisalaan, tarkoituksena on kuitenkin ottaa huomioon kumulatiiviset vaikutukset, joita voi ilmaantua ajan myötä. Näin ollen huomioon tulee ottaa suunnitelmat ja hankkeet, jotka on jo toteutettu tai hyväksytty mutta vielä meneillään tai jotka ovat vasta suunnitteilla.

Vasta ehdotusasteella olevan suunnitelman tai hankkeen osalta jäsenvaltiot eivät saa luoda vaikutelmaa muista samanlaisista tulevista suunnitelmista tai hankkeista, joiden suunnittelua ei ole vielä aloitettu. Päinvastoin: jos alueelle on jo hyväksytty yksi tai useampi hanke, se voi laskea ekologista rajaa alueella tulevaisuudessa toteutettavien suunnitelmien tai hankkeiden vaikutusten merkittävyyden osalta.

Jos esimerkiksi toimitetaan Natura 2000 -alueilla ja niiden lähellä toteutettavia energiainfrastruktuurihankkeita koskevia hakemuksia yksi toisensa jälkeen, voi hyvin olla, että ensimmäisen tai toisen hankkeen arvioinnin tulos on se, etteivät ne vaikuta haitallisesti Natura 2000 -alueeseen, mutta seuraavia hankkeita ei ehkä hyväksytäkään niiden vaikutusten vuoksi. Kun nämä vaikutukset yhdistetään aiempien hankkeiden vaikutuksiin, niistä tuleekin tarpeeksi merkittäviä, jolloin ne vaikuttavat alueen koskemattomuuteen haitallisesti.

Tämän vuoksi on tärkeää, että energiainfrastruktuurihankkeita tarkastellaan strategisesti ja toisiinsa liittyvinä laajemmalla maantieteellisellä alueella sen sijaan, että niitä tarkasteltaisiin vain yksittäisinä erillisinä hankkeina.

— Kumulatiivisen arvioinnin vaiheet

Kaavio 8

(Muokattu seuraavasta lähteestä: ”Methodological guidance on the provisions of Article 6(3) and (4) of the Habitats Directive” (luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdan ja 4 kohdan säännöksiä koskevat menetelmäohjeet)

http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/art6/natura_2000_assess_en.pdf)

Arvioinnin vaiheet	Toteutettavat toimet
Määritä kaikki hankkeet/suunnitelmat, jotka voidaan yhdistää omaan hankkeeseesi/suunnitelmaasi.	Määritä kaikki mahdolliset vaikutusten lähteet valmisteltavana olevasta hankkeesta tai suunnitelmasta sekä kaikista muista käytettävissä olevista lähteistä ja mahdolliset muut vaikutukset, joita saattaa aiheutua muista valmisteltavana olevista suunnitelmista tai hankkeista.
Määritä vaikutukset	Määritä vaikutusten tyypit (kuten melu, vesivarojen väheneminen, kemikaalipäästöt jne.), jotka saattavat vaikuttaa muutoksille alttiin alueen rakenteeseen ja toimintaan.
Rajaa arviointi	Määritä kumulatiivisten vaikutusten tutkimisen rajat: huomaa, että ne vaihtelevat vaikutusten eri tyyppien mukaan (ts. vesivaroihin, meluun jne. liittyvät vaikutukset), ja niihin voi liittyä myös syrjäisiä alueita (varsinaisen alueen ulkopuolella).
Vaikutusten kulkeutumisreitit	Määritä mahdolliset kumulatiiviset kulkeutumisreitit (ts. veden, ilman jne. kautta; vaikutusten kumuloituminen ajassa tai tilassa). Tutki alueen olosuhteet sen selvittämiseksi, missä alueen rakenteeseen ja toimintaan liittyvät riskialttiit kohdat ovat.
Ennustaminen	Määritettyjen todennäköisten kumulatiivisten vaikutusten suuruusluokan/laajuuden ennustaminen.
Arviointi	Arvioi, voivatko mahdolliset kumulatiiviset olla merkittäviä vai eivät.

— Vaikutusten merkittävyyden määrittäminen

Kun vaikutukset on määritetty, on arvioitava, mikä merkitys niillä on alueen ja sen tavoitteena olevien ominaispiirteiden kannalta. Merkittävyyttä arvioitaessa voidaan käyttää seuraavia parametreja:

—

Määrälliset parametrit: esimerkiksi se, miten suuri luontotyypin/elinympäristön häviö on kyseisen lajin tai luontotyypin osalta. Joissakin tapauksissa jopa yksittäisten yksiköiden tai pienten esiintymisalueiden häviäminen tietyllä Natura 2000 -alueella (esimerkiksi ensisijaisten luontotyyppien ja lajien yhteydessä) katsotaan merkittäväksi vaikutukseksi. Muiden vaikutusten osalta merkittävyyden raja voi olla korkeampi. Siihen vaikuttavat kuitenkin lajit ja luontotyypit, niiden suojelun tila kyseisellä alueella sekä niiden tulevaisuudennäkymät.

—

Laadulliset parametrit: vaikutusten merkittävyydessä on otettava huomioon myös kyseisen alueen luontotyyppien tai lajien laatu. Kyseessä voi esimerkiksi olla alue, jolla on tärkeitä lajiesiintymiä (esimerkiksi keskeinen esiintymisalue, suuria edustavien kantojen alueita jne.), tai alue, jolla jokin laji on nykyisen levinneisyysalueensa rajoilla. Luontotyypin tai lajin suojelun tila voi olla alueella hyvä tai huono tai ennallistamisen tarpeessa.

—	Alueen tärkeys lajien biologian kannalta: se voi olla esimerkiksi lisääntymispaikka (pesimispaikat, poikimisalue jne.), ruokailun kannalta tärkeä luontotyyppi, sillä voi olla suojautumismahdollisuuksia, tai muuttoreitit voivat kulkea sen läpi.

—	Ekologiset toiminnot, joita tarvitaan alueen lajien ja luontotyyppien sekä alueen koskemattomuuden säilyttämiseen tai ennalleen saattamiseen.

Jos merkittävyys on epäselvää tai eriasteista, esimerkiksi alueellisten tai kansallisten asiantuntijoiden kannattaa pyrkiä laajempaan yksimielisyyteen kyseisestä tavoitteena olevasta ominaispiirteestä, jotta sen perusteella päästään konsensukseen.

— Haitallisten vaikutusten poistamiseen tähtäävien lieventävien toimenpiteiden käyttöönotto

Kun kielteiset vaikutukset on määritetty, on mahdollista selvittää, voidaanko ottaa käyttöön lieventäviä toimenpiteitä, joilla nämä vaikutukset poistetaan tai ehkäistään tai joilla niitä pienennetään merkityksettömälle tasolle (ks. luvusta 5 ehdotukset erityyppisistä lieventävistä toimenpiteistä, joita voidaan käyttää energiainfrastruktuurihankkeissa). Sopivia lieventäviä toimenpiteitä selvitettäessä on tärkeää ottaa huomioon ensin ne, jotka poistavat vaikutukset jo lähteessä, ja vain siinä tapauksessa, etteivät muut lieventävät toimenpiteet ole mahdollisia, on syytä määrittää sellaisia toimenpiteitä, joilla hankkeen kielteisiä vaikutuksia voidaan ainakin vähentää tai lieventää merkittävästi.

Lieventävät toimenpiteet on suunniteltava nimenomaan siten, että niillä voidaan eliminoida tai vähentää asianmukaisen arvioinnin aikana määritettyjä kielteisiä vaikutuksia. Niitä ei kuitenkaan saa sekoittaa korvaaviin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on kompensoida aiheutunutta vahinkoa. Korvaavia toimenpiteitä voidaan harkita vain, jos suunnitelma tai hanke on hyväksytty, koska sen katsotaan olevan tarpeen erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä ja kun muita vaihtoehtoja ei ole (6 artiklan 4 kohdan mukaan, ks. jäljempänä).

Suunniteltuihin lieventäviin toimenpiteisiin voi sisältyä esimerkiksi seuraavaa:

—	tarkat tiedot jokaisesta suunnitellusta toimesta ja selitys, miten se poistaa tai vähentää määritettyjä haitallisia vaikutuksia

—	näyttöä siitä, miten ne varmistetaan ja toteutetaan ja kuka ne tekee

—	suunnitelmaan tai hankkeeseen liittyvä toteutusaikataulu (jotkin toimenpiteet on kenties toteutettava, ennen kuin suunnittelu voi jatkua)

—	tarkat tiedot siitä, miten toimenpidettä seurataan ja miten tulokset palautetaan osaksi hankkeen päivittäistä toimintaa (adaptiivinen hallinta, ks. jäljempänä).

Tämän avulla toimivaltainen viranomainen voi määrittää, voidaanko toimenpiteillä poistaa määritetyt kielteiset vaikutukset (ja varmistaa, etteivät ne aiheuta tahattomasti muita alueen lajeihin ja luontotyyppeihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia). Jos lieventävät toimenpiteet katsotaan riittäviksi, niistä tulee kiinteä osa lopullisen suunnitelman tai hankkeen spesifikaatiota, tai ne voidaan luetella hankkeen hyväksymisen ehtoina.

— Alueen koskemattomuuden määrittäminen

Kun hankkeen vaikutukset on ennustettu niin tarkkaan kuin mahdollista, niiden merkittävyys arvioitu ja kaikki mahdolliset lieventävät toimenpiteet on selvitetty, asianmukaisessa arvioinnissa tehdään lopullinen päätelmä siitä, vaikuttavatko ne haitallisesti Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen.

”Koskemattomuus”-termi liittyy selvästi ekologiseen koskemattomuuteen. ”Alueen koskemattomuus” voidaan määritellä helposti alueen ekologisen rakenteen, tehtävän ja ekologisten prosessien johdonmukaiseksi summaksi koko alueella tai niiden luontotyyppien ja luontotyyppien ja/tai lajipopulaatioiden kompleksien osalta, joiden vuoksi alue on nimetty Natura-alueeksi. Alueen voidaan katsoa olevan erittäin koskematon, jos sen sisäinen potentiaali saavuttaa alueen suojelutavoitteet realisoituu, sen itsekorjaava ja -uudistava kapasiteetti dynaamisissa olosuhteissa säilyy ja jos tämä kaikki vaatii vain hyvin vähän ulkoista hoidollista tukea.

Jos suunnitelma tai hanke vaikuttaa haitallisesti alueen koskemattomuuteen vain ulkonäöllisesti tai jos se aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia muille luontotyypeille tai lajeille kuin niille, joiden vuoksi alue nimettiin Natura 2000 -alueeksi, silloin kyse ei ole 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista haitallisesta vaikutuksesta. Toisaalta jos merkittävä vaikutus kohdistuu johonkin niistä lajeista tai luontotyypeistä, joiden vuoksi alue on nimetty Natura-alueeksi, haitallinen vaikutus kohdistuu tällöin väistämättä myös alueen koskemattomuuteen.

Ilmaus ”alueen koskemattomuus” osoittaa, että painopiste on nimenomaan tietyssä alueessa. Näin ollen väitettä, että alueeseen tai sen osaan kohdistuva vahinko voitaisiin perustella sillä, että alueen luontotyyppien tai lajien suojelun tila pysyy silti suotuisana jäsenvaltion alueella Euroopassa, ei voida hyväksyä.

Käytännössä alueen koskemattomuuden arvioinnissa keskitytään erityisesti määrittämään,

—	aiheuttaako hanke muutoksia tavoitteena olevien ominaispiirteiden kannalta tarvittavissa merkittävissä ekologisissa toiminnoissa

—	vähentääkö hanke merkittävästi (myös laadultaan heikompien) luontotyyppien esiintyvyyttä tai niiden tietyn alueen lajipopulaatioiden elinkelpoisuutta, jotka ovat tavoitteena olevia ominaispiirteitä

—	vähentääkö hanke alueen monimuotoisuutta

—	johtaako hanke alueen pirstoutumiseen

—	johtaako hanke alueen sellaisten keskeisten ominaisuuksien (esimerkiksi metsäisten alueiden, vuotuisten virtaamien) häviämiseen tai vähenemiseen, jotka vaikuttavat tavoitteena olevan ominaispiirteen tilaan

—	estääkö hanke alueen suojelutavoitteiden saavuttamisen.

7.3.3 Vaihe 3: suunnitelman tai hankkeen hyväksyminen tai hylkääminen asianmukaisen arvioinnin päätelmien perusteella

Suunnitelman tai hankkeen hyväksyvät toimivaltaiset kansalliset viranomaiset asianmukaisen arvioinnin päätelmien perusteella. Suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä vasta sen jälkeen, kun on ensin varmistettu, ettei se vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen haitallisesti. Jos päätelmät ovat myönteiset siltä osin, ettei ole mitään tieteelliseltä kannalta järkevää epäilyä siitä, ettei alueelle kohdistuvia vaikutuksia aiheudu, toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä suunnitelman tai hankkeen.

Asianosaisilla on selkeä velvollisuus osoittaa, ettei vaikutuksia ole pikemmin kuin että niitä on. Tämä on vahvistettu useissa unionin tuomioistuimen päätöksissä. Esimerkiksi Waddenzee-asiassa (C-127/02) tuomioistuin vahvisti, että ”suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä vain sillä edellytyksellä, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat varmoja siitä, ettei sillä ole haitallisia vaikutuksia kyseisen alueen koskemattomuuteen. Kun siis suunnitelmasta tai hankkeesta kyseisen alueen koskemattomuudelle aiheutuvien haitallisten vaikutusten puuttuminen on epävarmaa, toimivaltaisen viranomaisen on kieltäydyttävä hyväksymästä sitä.”

Asianmukainen arviointi ja sen päätelmät on dokumentoitava selvästi, ja siitä laaditun raportin on oltava riittävän tarkka ja tyhjentävä, jotta voidaan osoittaa, miten ja millä tieteellisillä perusteilla lopullinen päätös tehtiin.

7.4 Poikkeusmenettely (6 artiklan 4 kohta)

6 artiklan 4 kohta

Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa esitetään 6 artiklan 3 kohdassa esitettyyn pääsääntöön sovellettavat poikkeukset. Tämä ei ole automaattinen prosessi, vaan hankkeen tai suunnitelman toteuttajan on päätettävä poikkeuksen hakemisesta. Direktiivin 6 artiklan 4 kohdassa esitetään edellytykset, joiden on näissä tapauksissa täytyttävä, ja vaiheet, joita on noudatettava, ennen kuin kansallinen viranomainen voi hyväksyä suunnitelman tai hankkeen, jonka on arvioitu vaikuttavan alueen koskemattomuuteen haitallisesti, 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

Direktiivin 6 artiklan 4 kohdassa edellytetään, että toimivaltaiset viranomaiset varmistavat, että seuraavat edellytykset täyttyvät, ennen kuin voidaan tehdä päätös sellaisen suunnitelman tai hankkeen hyväksymisestä tai hylkäämisestä, joka saattaa vaikuttaa alueeseen haitallisesti:

—	Hyväksyttäväksi esitetty vaihtoehto vahingoittaa Natura 2000 -alueen luontotyyppejä, lajeja ja koskemattomuutta kaikkein vähiten, eikä muita sellaisia toteutuskelpoisia vaihtoehtoja ole, jotka eivät vaikuttaisi alueen koskemattomuuteen.

—	On erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä, jotka puoltavat suunnitelman tai hankkeen hyväksymistä (ne voivat olla myös sosiaalisia tai taloudellisia).

—	On toteutettu kaikki korvaavat toimenpiteet, jotka ovat tarpeen Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden suojelemiseksi.

Se järjestys, jonka mukaan näiden edellytysten täyttyminen selvitetään, on tärkeä, koska kukin vaihe vaikuttaa siihen, onko seuraava vaihe tarpeen. Jos esimerkiksi todetaan, että kyseiselle suunnitelmalle tai hankkeelle on vaihtoehto, ei ole enää mielekästä selvittää, onko alkuperäinen suunnitelma tai hanke erittäin tärkeän yleisen edun mukainen, tai suunnitella sopivia korvaavia toimenpiteitä, koska kyseistä suunnitelmaa tai hanketta ei joka tapauksessa voida hyväksyä, jos toteutuskelpoinen vaihtoehto on.

Kuva 9

Vuokaavio 6 artiklan 4 kohdan mukaisista edellytyksistä

Suunnitelma tai hanke voi vaikuttaa alueen koskemattomuuteen haitallisesti

Lupaa ei voida myöntää

Lupa voidaan myöntääKorvaaviin toimenpiteisiin on ryhdyttävä

Lupa voidaan myöntää muiden erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavien syiden vuoksi komission kuulemisen jälkeen.

Korvaaviin toimenpiteisiin on ryhdyttävä

Onko ihmisten terveyteen tai turvallisuuteen kohdistuvia näkökohtia tai merkittäviä ympäristöhyötyjä?

Onko alueella ensisijainen luontotyyppi tai laji, johon suunnitelma tai hanke voi vaikuttaa?

Onko muita erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä?

Onko vaihtoehtoisia ratkaisuja?

Kyllä

— Vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttumisen osoittaminen

Vaihtoehtojen etsiminen voi olla varsin laaja-alaista, ja se on liitettävä suunnitelman tai hankkeen yleisen edun mukaisiin tavoitteisiin. Se voi tarkoittaa vaihtoehtoisia paikkoja, eri suuruusluokkaa tai kehitystavoitteita, erilaisia rakentamismenetelmiä tai vaihtoehtoisia prosesseja ja toimintamalleja.

Vaikka vaihtoehtojen etsiminen on 6 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan kuuluva vaatimus, käytännössä suunnittelijan kannattaa ottaa huomioon kaikki mahdolliset vaihtoehdot niin varhain kuin mahdollista kehityshankkeensa suunnittelua aloittaessaan. Jos tässä vaiheessa löydetään asianmukainen vaihtoehto, jolla todennäköisesti ei ole merkittävää vaikutusta Natura 2000 -alueeseen, se voidaan hyväksyä heti eikä asianmukaista arviointia tarvitse tehdä.

Jos hankkeesta on kuitenkin tehty asianmukainen arviointi, jossa on todettu, että hanke vaikuttaa alueen koskemattomuuteen haitallisesti, on toimivaltaisen viranomaisen tehtävä selvittää, onko vaihtoehtoisia ratkaisuja olemassa. Kaikki toteutuskelpoiset vaihtoehdot ja etenkin niiden suhteellinen toimivuus Natura 2000 -alueen suojelutavoitteiden saavuttamisen ja koskemattomuuden säilymisen kannalta on analysoitava.

Valituille vaihtoehtoisille ratkaisuille on myös tehtävä uusi asianmukainen arviointi, jos niillä saattaa olla merkittävä vaikutus samaan tai toiseen Natura 2000 -alueeseen. Jos vaihtoehto on samankaltainen kuin alkuperäinen ehdotus, uudessa arvioinnissa voidaan hyödyntää paljon ensimmäisestä asianmukaisesta arvioinnista saatuja tietoja.

— Muut erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt

Jos vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole tai jos ratkaisuilla on vielä enemmän kielteisiä vaikutuksia kyseisen alueen suojelutavoitteisiin tai koskemattomuuteen kuin alkuperäisellä ratkaisulla, toimivaltaisten viranomaisten on selvitettävä, onko erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä, jotka puoltavat luvan myöntämistä suunnitelmalle tai hankkeelle siitä huolimatta, että se voi vaikuttaa haitallisesti Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen.

”Erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä” ei ole määritelty direktiivissä. Sanamuodosta käy kuitenkin selväksi, että suunnitelman tai hankkeen on täytettävä kaikki kolme seuraava edellytystä, jotta sille voidaan myöntää lupa 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti:

—	Suunnitelman tai hankkeen toteuttamiselle on oltava pakottavia syitä – tässä yhteydessä ”pakottava” tarkoittaa, että hanke on yhteisölle olennaisen tärkeä eikä niinkään toivottava tai hyödyllinen.

—

Suunnitelman tai hankkeen on oltava erittäin tärkeän yleisen edun mukainen – toisin sanoen on osoitettava, että suunnitelman tai hankkeen toteuttaminen on vieläkin tärkeämpää kuin lintu- ja luontotyyppidirektiivien tavoitteiden saavuttaminen. Mikä tahansa sosiaalinen tai taloudellinen yleinen etu ei tietenkään käy etenkään direktiivin suojaamien etujen painoarvoon nähden. On myös kohtuullista olettaa, että yleinen etu voi olla erittäin tärkeä vain, jos se on myös pitkäaikainen etu: lyhytaikaiset taloudelliset edut tai muut edut, joista koituisi vain lyhytaikaisia hyötyjä, eivät ylitä pitkäaikaisia suojeluun liittyviä etuja, jotka on suojattu direktiivillä.

—	Sanamuodosta yleinen etu käy selväksi, että vain yleisiä etuja voidaan arvioida direktiivin suojelutavoitteisiin nähden. Toisin sanoen yksityisten tahojen suunnittelemat hankkeet voidaan ottaa huomioon vain, jos ne todistettavasti palvelevat tällaisia yleisiä etuja.

6 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa mainitaan ihmisen terveyteen tai yleiseen turvallisuuteen tai ensisijaisen tärkeisiin suotuisiin vaikutuksiin ympäristöön liittyvät näkökohdat esimerkkeinä tällaisista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä. Siinä mainitaan myös ”muut erittäin tärkeät yleisen edun kannalta pakottavat syyt”, jotka voivat olla sosiaalisia tai taloudellisia.

TEN-E-asetuksen mukaisten yhteistä etua koskevien hankkeiden tulee katsoa olevan yleisen edun mukaisia energiapoliittisesta näkökulmasta, ja niiden voidaan katsoa olevan erittäin tärkeän yleisen edun mukaisia, kunhan kaikki 6 artiklan 4 kohdassa luetellut edellytykset täyttyvät.

Todettakoon, että erittäin tärkeään yleiseen etuun liittyvät edellytykset ovat vieläkin tiukempia, kun kyse on sellaisen Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen todennäköisesti haitallisesti vaikuttavan suunnitelman tai hankkeen toteuttamisesta, jolla on ensisijaisia luontotyyppejä ja/tai lajeja, joihin vaikutukset kohdistuvat.

Näitä suunnitelmia tai hankkeita voidaan pitää perusteltuina vain, jos erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt koskevat

—	ihmisten terveyttä tai yleistä turvallisuutta

—	ensisijaisen tärkeitä suotuisia vaikutuksia ympäristöön

—	muita pakottavia syitä, jos komissio on antanut lausuntonsa ennen suunnitelman tai hankkeen hyväksyntää.

— Korvaavat toimenpiteet

Jos edellä esitetyt edellytykset täyttyvät, viranomaisten on myös varmistettava, että korvaavia toimenpiteitä määritetään ja toteutetaan, ennen kuin hanke voi alkaa. Korvaavat toimenpiteet ovat siis ”viimesijaisia keinoja”, joita käytetään vain, jos on tehty päätös suunnitelman tai hankkeen toteuttamisesta, koska on osoitettu, ettei vaihtoehtoisia ratkaisuja ole ja että hanke on tarpeen erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä edellä kuvattujen edellytysten mukaisesti.

Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaiset korvaavat toimenpiteet ovat selvästi erilaisia kuin 6 artiklan 3 kohdassa esitetyt lieventävät toimenpiteet. Lieventävät toimenpiteet ovat niitä, joiden tavoitteena on minimoida tai jopa poistaa alueeseen kohdistuvat kielteiset vaikutukset, joita suunnitelman tai hankkeen toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaa.

Korvaavat toimenpiteet puolestaan ovat suppeassa merkityksessä hankkeesta riippumattomia. Niiden tarkoituksena on kompensoida suunnitelman tai hankkeen kielteisiä vaikutuksia (sen jälkeen, kun suunnitelmassa tai hankkeessa on toteutettu kaikki mahdolliset lieventävät toimenpiteet) siten, että Natura 2000 -alueen yleinen ekologinen kokonaisuus säilyy. Korvaavilla toimenpiteillä on voitava kompensoida alueelle ja alueen EU:ssa suojelluille luontotyypeille ja lajeille aiheutunut vahinko täysin. Lisäksi niillä on voitava varmistaa, että Natura 2000 -alueen yleistä kokonaisuutta voidaan suojella.

Sen varmistamiseksi, että Natura 2000 -alueen yleinen kokonaisuus on suojeltavissa, suunnitelmaan tai hankkeeseen liittyvät korvaavat toimenpiteet erityisesti

—	edistävät vaikutuksille alttiiden luontotyyppien ja lajien suojelua kyseisellä eliömaantieteellisellä alueella tai lajien samalla levinneisyysalueella, muuttoreitillä tai talvehtimisalueella kyseisessä jäsenvaltiossa

—	sisältävät alkuperäisen paikan valintaa puoltaviin toimintoihin rinnastettavia toimintoja etenkin asianmukaisen maantieteellisen jakautumisen osalta

—	ovat direktiivin mukaisten normaalien velvollisuuksien lisäksi toteutettavia toimia: niillä ei voida korvata nykyisiä sitoumuksia, kuten Natura 2000 -hoitosuunnitelmien täytäntöönpanoa.

Komission nykyisten ohjeiden (34) mukaan 6 artiklan 4 kohdan mukaisia korvaavia toimenpiteitä voi olla yksi tai useampi seuraavista:

—	vastaavan luontotyypin ennalleen palauttaminen, epäsuotuisalla suojelun tasolla olevan luontotyypin biologinen parantaminen olemassa olevalla alueella, mikäli se ylittää alueen suojelutavoitteet

—	uuden, laadultaan ja tilaltaan alkuperäistä vastaavan tai paremman alueen lisääminen Natura 2000 -verkostoon

—	vastaavan luontotyypin ennalleen palauttaminen, epäsuotuisalla suojelun tasolla olevan luontotyypin biologinen parantaminen nimetyn alueen ulkopuolisella alueella, joka lisätään Natura 2000 -verkostoon.

Luontotyyppeihin ja lajeihin kohdistuvat kielteiset vaikutukset on kompensoitava vähintään vastaavissa suhteissa, mutta kun otetaan huomioon suuret riskit ja tieteellinen epävarmuus, jotka liittyvät epäsuotuisalla suojelun tasolla olevien luontotyyppien ennalleen palauttamiseen tai säilyttämiseen, on erittäin suositeltavaa soveltaa suurempia suhteita kuin 1:1. Näin voidaan varmistaa, että toimenpiteiden tuloksena on tarvittava kompensointi.

Hyvänä käytäntönä pidetään sitä, että korvaavia toimenpiteitä toteutetaan mahdollisimman lähellä kielteiselle vaikutukselle altista aluetta, jotta maksimoidaan mahdollisuudet suojella Natura 2000 -verkoston yleistä kokonaisuutta. Paras vaihtoehto on sijoittaa korvaava toimenpide kyseisen Natura 2000 -alueen sisälle tai lähelle sellaiseen paikkaan, jonka olosuhteet ovat toimenpiteiden onnistumisen kannalta sopivat. Tämä ei ole kuitenkaan aina mahdollista, ja tällöin on määritettävä tärkeysjärjestys, jonka mukaan etsitään luontotyyppidirektiivin vaatimukset täyttäviä paikkoja. Näissä olosuhteissa pitkäaikaisen onnistumisen todennäköisyyttä arvioidaan parhaiten vertaisarvioiduilla tieteellisillä trenditutkimuksilla.

Jäsenvaltioiden on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, jos suunnitelman tai hankkeen kielteiset vaikutukset kohdistuvat harvinaisiin luontotyyppeihin tai sellaisiin luontotyyppeihin, joiden ekologisen toimivuuden palauttaminen kestää pitkän aikaa. Joidenkin luontotyyppien ja lajien osalta voi olla yksinkertaisesti mahdotonta kompensoida häviämistä kohtuullisessa ajassa, koska niiden kehittyminen voi kestää vuosikymmeniä tai olla teknisesti mahdotonta.

Korvaavien toimenpiteiden on oltava valmiina ja täysin toteutuskelpoisina ennen kuin suunnitelmaan tai hankkeeseen liittyvät työt alkavat. Tämä auttaa suojaamaan lajeja ja luontotyyppejä hankkeen vahingollisilta vaikutuksilta, kun niille annetaan sopivia vaihtoehtoisia paikkoja kompensointialueella. Jos tätä ei ole mahdollista saavuttaa kokonaan, toimivaltaisten viranomaisten on edellytettävä ylimääräistä kompensointia väliaikaisille häviöille.

Korvaavia toimenpiteitä koskevat tiedot on toimitettava komissiolle ennen kuin niitä aletaan toteuttaa ja ennen kuin kyseinen suunnitelma tai hanke realisoituu. Sen vuoksi korvaavia toimenpiteitä koskevat tiedot kehotetaan toimittamaan komissiolle heti, kun ne on hyväksytty suunnitteluprosessissa, jotta komissio voi arvioida, onko direktiivin säännöksiä sovellettu asianmukaisesti.

8. ENERGIANSIIRTOINFRASTRUKTUURI MERIYMPÄRISTÖSSÄ

Asiakirjan tässä osassa käsitellään vaikutuksia, jotka liittyvät meriympäristössä toimivan energiansiirtoinfrastruktuurin asentamiseen, käyttöön ja käytöstäpoistoon sekä sen yhteyttä mantereella olevaan verkkoon vuorovesialueilla. Tämän infrastruktuurin pääosat ovat merenalaiset kaapelit ja putket (merikaapelit ja -putket). Tässä asiakirjassa ei käsitellä vaikutuksia, jotka johtuvat offshore-sähköasemista ja LNG-terminaaleista, öljyn ja kaasun laivakuljetuksista sekä niihin liittyvästä infrastruktuurista, kuten satamalaitoksista ja öljyn- tai kaasuntuotantolautoista. Saatavilla on tietoa näihin toimintoihin ja infrastruktuureihin liittyvistä mahdollisista ympäristövaikutuksista, jotka voivat olla merkittäviä, esimerkiksi suuria öljypäästöjä. Lisäksi vaikutukset voivat kohdistua myös Natura 2000 -merialueiden luontotyyppeihin ja lajeihin. Mahdollisia lieventäviä toimenpiteitä koskevia ohjeita on saatavilla useista eri lähteistä, joita ovat esimerkiksi Euroopan komissio, yleissopimus Koillis-Atlantin merellisen ympäristön suojelusta (OSPAR-sopimus), sopimus Itämeren merellisen ympäristön suojelusta (HELCOM-sopimus) ja kansainvälinen merenkulkualan järjestö (IMO) (35).

Merienergian siirrosta ja avomeren öljy- ja kaasuteollisuudesta Euroopassa aiheutuvia ympäristövaikutuksia on tutkittu laajalti jo yli 50 vuotta. Tänä aikana kertyneiden kokemusten, uusien teknologioiden ja vaikutuksia koskevan paremman ymmärryksen ansiosta on saatu valtavasti tietoa siitä, miten mahdolliset vaikutukset vältetään ja/tai miten niitä lievennetään. Öljy- ja kaasuteollisuuden lisäksi nämä tiedot ovat tärkeitä myös uudemmille merienergiateknologioille, kuten merituulivoimaloille ja merivirtavoimaloille sekä mahdolliselle tulevalle infrastruktuurille, joka liittyy hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin (CCS:ään). Tässä osassa esitellään vaikutusten lieventämisen mahdollisuuksia ja lähestymistapoja, jotka perustuvat hyvästä käytännöstä saatuihin kokemuksiin EU:ssa ja sen ulkopuolella. Lukijalle neuvotaan myös muita tiedonlähteitä tästä aiheesta.

8.1 Yhteenveto nykyisestä energiainfrastruktuurista EU:n merialueilla

Verrattuna alueisiin, joilla energiantarve on suurin, öljy, kaasu, kivihiili ja jopa jotkin uusiutuvat energianlähteet ovat jakaantuneet maapallolla epätasaisesti. Tämän vuoksi energiaa – kaikissa muodoissaan – joudutaan kuljettamaan hyvin paljon ympäri maailmaa. Huomattava osa infrastruktuurista, joka on rakennettu siirtämään tarpeellisia raaka-aineita, sijaitsee meriympäristössä. Euroopassa se sijaitsee melko matalissa vesissä mannerjalustalla, Itämerellä, Irlanninmerellä ja Pohjanmerellä mutta myös syvemmissä vesissä Välimerellä, Norjan haudan alueella ja Atlantilla Britteinsaarilta pohjoiseen ja länteen.

Pääinfrastruktuurina ovat kaapelit ja putket. Nykyisille putkille on myös mahdollisia uusia käyttötapoja esimerkiksi osana CCS-hankkeita.

8.1.1 Öljy ja kaasu

Öljy ja kaasu ovat olleet offshore-energiateollisuuden tukipilareita Euroopan aluevesillä jo miltei 50 vuoden ajan siitä lähtien, kun Brent- ja Forties-öljykentät löydettiin Pohjanmereltä 1960-luvulla. Erikokoiset ja erilaisista materiaaleista rakennetut putket muodostavat perusinfrastruktuurin, jolla siirretään öljyn ja kaasun tuotantoon liittyviä nesteitä (taulukko 2). Infrastruktuuriin kuuluu myös lisälaitteita. Niitä ovat esimerkiksi betonilaatat, joiden avulla putket kiinnitetään merenpohjaan, ja risteykset, joiden rakentamisessa voidaan käyttää laattoja, sementtitäytteisiä säkkejä sekä valubetonirakenteita ja suojaksi tarkoitettua kiviainesta. Esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan alueella olevalla Pohjanmerellä on käytetty noin 35 000–45 000 betonilaattaa merenalaisen öljy- ja kaasuinfrastruktuurin varrella ja sen ympärillä. Putkia ja kaapeleita on laskettu merenpohjaan yli 45 000 km (Oil and Gas UK, 2013).

Taulukko 2

Pohjanmerellä käytössä olevien putkien ylätason luokitus

(kuvan 1 lähde: Oil & Gas UK, 2013)

Putki Kuvaus	Tyypilliset mitat	Käyttökohteet	Päärakennusmateriaalit	Lisäpinnoitteet
Runkolinjat	Halkaisija enint. 44 tuumaa, pituus enint. 840 km	Öljyn ja kaasun viennin pääinfrastruktuuri	Hiiliteräs	Korroosionestopinnoite ja betonipainopinnoite
Jäykät virtausputket	Halkaisija enint. 16 tuumaa, pituus alle 50 km	Kenttäputket ja yhdysputket	Hiiliteräs tai erikoisseosteräs	Korroosiota estävä polymeeripinnoite
Joustava virtausputki	Halkaisija enint. 16 tuumaa, pituus enint. 10 km	Kenttäputket ja yhdysputket	Runko erikoisseosterästä ja polymeerikerroksia; kiristimet seosta	Ulkopinnoitteet polymeeria
Umbilikaali	Halkaisija 2–8 tuumaa, pituus enint. 50 km	Kemikaalien, hydraulinesteiden ja tietoliikenteen siirtokaapeli	Putket termoplastista polymeeria tai runsasseosteista terästä; metallivahvisteinen suojaus	Ulkopinnoitteet polymeeria
Voimakaapelit	Halkaisija 2–4 tuumaa; pituus enint. 300 km	Voimavirran jakelu kenttien välillä ja niiden sisällä	Kupariytimet, metallivahvisteinen suojaus	Ulkopinnoitteet polymeeria

Öljy- ja kaasuputkia on kaikilla Euroopan aluemerillä. Välimerellä kolme putkea siirtää kaasua suoraan Pohjois-Afrikasta Espanjaan ja Italiaan. Putket ja kaapelit, jotka liittyvät Pohjanmeren pohjoisosan tärkeimpiin öljy- ja kaasuverkkoihin, Pohjanmeren eteläosien kaasuverkot sekä Irlanninmerellä, Kelttimerellä, Biskajanlahdella ja Cadizinlahdella olevat tuotantoreiät ovat myös osa siirtoinfrastruktuuria (OSPAR, 2010).

Lisäksi siihen kuuluvat vedenalaiset kaapelit, jotka liittyvät avomerellä oleviin öljyn- ja kaasunporauslaitoksiin. Vaihtovirran siirrossa käytetään neljäntyyppisiä kaapeleita: yksi- tai kolmijohtimisia öljyeristeisiä kaapeleita sekä yksi- tai kolmijohtimisia polyeteenieristeisiä (PEX) kaapeleita. Viimeksi kuluneiden 50 vuoden aikana niiden määrä on lisääntynyt alan kehittyessä. Lisäksi niiden tekninen monimutkaisuus on kehittynyt siten, että joillekin avomerilaitoksille, kuten FPSO-aluksille (kelluville tuotanto-, varastointi- ja purkuyksiköille), voidaan syöttää virtaa mantereella olevista järjestelmistä vedenalaisten kaapeleiden kautta.

8.1.2 Merituuli- ja aaltovoima sekä vuorovesienergia

Kahden viime vuosikymmenen aikana uusiutuviin energianlähteisiin perustuvan teollisuuden kasvu Euroopassa on laajentunut myös meriympäristöön. Aluksi Pohjanmerellä ja Itämerellä rakennettiin rannikon läheisyyteen vain muutamia tuuliturbiineja, joiden tuotantokapasiteetit olivat alle 1 MW. Turbiinien koko ja hankkeiden laajuus ovat sittemmin kasvaneet, ja merituulivoimateknologiassa ja siihen liittyvissä taloudellisissa tekijöissä tapahtuneiden muutosten vuoksi voimaloita voidaan rakentaa nykyään syvempiin vesiin, toisinaan jopa 20 km:n päähän rannikosta. Suurin osa merituulipuistojen nykyisestä kapasiteetista Euroopassa sijaitsee Pohjanmerellä (kuva 10, taulukko 3) (36). Suurin näistä, Thamesin alajuoksulla sijaitseva London Array (175 turbiinia, joiden kapasiteetti on yhteensä 630 MW), on tällä hetkellä maailman suurin merituulipuisto.

Kuva 10

Asennettu kapasiteetti – kumulatiivinen osuus maittain (MW)

Yhdistyneen kuningaskunnan osuus asennetusta merituulivoimakapasiteetista Euroopassa on suurin, 40,8 prosenttia kaikista voimaloista. Seuraavana on Saksa, jonka osuus on 32,5 prosenttia. Kolmannella sijalla on Tanska, jonka markkinaosuus on 10,1 prosenttia (vaikka se ei lisännyt kapasiteettiaan vuonna 2016). Neljännelle sijalle on kiilannut Alankomaat (8,8 prosenttia) Belgian ohi (5,6 prosenttia).

Taulukko 3

Merituulivoiman asennettu kapasiteetti Euroopassa vuoden 2016 lopussa (Wind Europe, 2016)

MAA	BE	DE	DK	ES	FI	IE	NL	NO	SE	UK	YHTEENSÄ
Puistojen lkm	6	18	13	1	2	1	6	1	5	28	81
Liitettyjen turbiinien lkm	182	947	517	1	11	7	365	1	86	1 472	3 589
Asennettu kapasiteetti	712 MW	4 108 MW	1 271 MW	5 MW	32 MW	25 MW	1 118 MW	2 MW	202 MW	5 156 MW	12 631 MW

Infrastruktuuri, jota tarvitaan energiansiirtoon merituulipuistoista, sisältää vedenalaiset siirtokaapelit, jotka ulottuvat mantereelle saakka, sekä siirtokuilut. Koska myös näiden järjestelmien määrä ja koko ovat kasvaneet, rannikon tuntumassa olevien kaapeliverkkojen tiheys on suurentunut. Tämä koskee myös suurjännitemerikaapeleita sekä järjestelmien ja kenttien sisällä olevia kaapeleita. Esimerkiksi Horns Rev 2 -merituulipuistossa on 70 km sisäisiä kaapeleita (37) (kuva 11), ja London Array -merituulipuistoon on laskettu yli 200 km sisäisiä kaapeleita. Niissä käytetään sekä vaihtovirtakaapeleita että suurjännitteisiä tasavirtakaapeleita, mikä johtuu siirtovaatimuksista ja kustannusnäkökohdista.

Kuva 11

Horns Rev 2 -merituulipuiston sisäinen kaapelointi

Merituulivoimaan verrattuna teknologia, jolla aalloista ja vuorovesivirtauksista tehdään energiaa, on vasta kaupallisen kehityksensä alkuvaiheessa. Se on kuitenkin edennyt jo siihen saakka, että suuren mittakaavan prototyyppilaitteita käytetään, ja joissakin tapauksissa ne syöttävät energiaa verkkoon. Nämä laitteet voivat olla kelluvia, puoliksi upoksissa tai kiinnitettyjä merenpohjaan ankkureilla, tukipilareilla ja painovoimalla toimivilla perustuksilla (38). EU:n jäsenvaltioissa on kehittäjien käytettävissä erityisiä kehitysvyöhykkeitä, joihin kuuluu testauslaitoksia, verkkoinfrastruktuuria ja lupamenettelyjä, esimerkiksi Irlannissa, Tanskassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Portugalissa, Suomessa, Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa. Vuoden 2016 loppuun mennessä Euroopassa oli asennettua kapasiteettia 14 MW (39), josta suurin osa sijaitsi Yhdistyneen kuningaskunnan aluevesillä. Ensimmäinen täysimittainen verkkoon liitetty testaus- ja akkreditointilaitos, joka toimii todellisissa meriolosuhteissa, on Orkneyssä sijaitseva Euroopan merienergiakeskus EMEC. Pohjois-Cornwallin rannikolla sijaitseva ”Wave Hub” puolestaan on yhteiskäytössä oleva offshore-infrastruktuuri, joka on tarkoitettu erilaisten aaltoenergialaitteiden esittelyyn ja testaukseen.

Aalto- ja vuorovesilaitteista energian siirtämiseen tarvittava siirtoinfrastruktuuri on melko samankaltainen kuin merituulivoiman siirrossa tarvittava vaihtovirtatekniikkaan perustuva siirtoinfrastruktuuri, joskin tulevaisuudessa käytettäneen enemmän HVDC-kaapeleita. Koska näiden laitteiden käyttöalueilla on voimakas merenkäynti ja koska myös merenpohja on näillä alueilla lietteinen ja kallioinen, tarvitaan kuitenkin nykyistä vielä paljon kehittyneempiä kiinnitysmenetelmiä. Tässä kehitysvaiheessa tuotantolaitokset sijaitsevat rannikon läheisyydessä, joten niiden kaapelointiin ja sähköasemainfrastruktuuriin liittyy vähemmän vaatimuksia kuin kehittyneemmällä merituulivoima-alalla.

8.1.3 Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (CCS)

Fossiilisten polttoaineiden polttamisesta syntyvän hiilidioksidin talteenotto ja sen kuljetus ja varastointi merenpohjan alla oleviin geologisiin muodostelmiin on melko uusi kehityssuuntaus energia-alalla. Prosessi voi sisältää esimerkiksi hiilidioksidin kuljettamisen mantereella olevista laitoksista putkia pitkin avomerellä oleviin varastosäiliöihin sekä avomerellä olevista tuotantolaitoksista mantereelle käsiteltäväksi ja sen jälkeen takaisin avomerelle varastoitavaksi. Tämän tekniikan käyttämisestä meriympäristössä on tähän mennessä saatu kokemusta tehostetusta öljyntuotannosta (norjalaisella Sleipner West -kaasukentällä Pohjanmeren pohjoisosassa) sekä hiilidioksidin talteenotosta Sohvit-kaasukentällä ja sen varastoinnista siten, että hiilidioksidi siirretään 152 km:n pituinen matka takaisin kentälle ja injektoidaan avomerellä olevaan suolamuodostelmaan (40). Hiilidioksidi puristetaan sen tiheään muotoon (ts. nestefaasiin tai superkriittiseksi fluidiksi), jotta virtaus olisi tehokasta.

8.1.4 Siirtoverkot

Itämerellä kulkee useita keskisuuria ja suuria HVDC-yhteenliitäntöjä. Liitäntöjä on Suomen ja Ruotsin, Ruotsin ja Puolan, Tanskan ja Saksan sekä Ruotsin ja Saksan välillä. Pohjanmerellä kulkeva 580 km:n pituinen NorNed-yhteys, joka yhdistää Norjan ja Alankomaiden sähköverkot, on maailman pisin vedenalainen suurjännitekaapeli. Tällä hetkellä Välimeren eteläisten ja itäisten ja EU:n jäsenvaltioiden välillä on vain yksi siirtoreitti Marokon ja Espanjan välillä, mutta esimerkiksi Tunisian ja Italian välisiä reittejä on suunnitteilla (niiden oli määrä olla toiminnassa vuoteen 2017 mennessä). Muita esimerkkejä ovat vedenalaiset liitännät Italian ja Kreikan, Korsikan ja Italian sekä Sardinian ja Italian mantereen välillä.

8.1.5 Tulevaisuuden näkymät

Tulevaisuudessa Eurooppaa ympäröivien merialueiden energiainfrastruktuuria täytyy huoltaa, parantaa ja laajentaa, ja joitakin osia on myös poistettava käytöstä. Näin voidaan parhaiten hyödyntää nykyisiä resursseja lisäkapasiteettiin mukautumisessa (avomereltä saatavan uusiutuvan energian tuotannossa) ja käyttää uudempia merienergian tuotantoteknologioita. Muutoksia vauhdittavat myös strategiset seikat, kuten energian toimitusvarmuuden parantaminen, järjestelmien optimointi sekä siirtokustannukset.

Pohjanmeri on ainutlaatuinen mahdollisuus tuottaa huomattavia määriä vähähiilistä kotoperäistä energiaa lähellä Euroopan sitä osaa, jossa suurin osa sen bruttokansantuotteesta tuotetaan. Vuoteen 2030 mennessä uudenlaisen energiantuotannon odotetaan perustuvan pääasiassa merituulivoiman tuotantoon. Paljon mahdollisuuksia on myös sähkökaupan ja -markkinoiden integroitumiselle. Se auttaisi tasaamaan rakenteellisia sähkön (tukku)hintaeroja alueen eri markkinoiden välillä (Yhdistyneessä kuningaskunnassa hinnat ovat tuntuvasti korkeammat kuin Manner-Euroopassa). Lisäksi Pohjanmeri tarjoaa paikan uusien vähähiilisten teknologioiden, kuten CCS:n sekä aalto- ja vuorovesienergian, esittelemiselle ja laajamittaiselle käytölle sekä avomereltä saatavan energian varastoinnille.

Yhteenliitettävyyden parantaminen ja offshore-verkon koordinoitu kehittäminen ovat keskeisiä tekijöitä tämän potentiaalin hyödyntämisessä. Pohjoisten merialueiden integroitu energiaresurssijärjestelmä vauhdittaa talouskasvua ja korkeaa ammattitaitoa edellyttävien työpaikkojen luomista alueella. Tällaisen järjestelmän kehittämisestä hyötyvät kaikki maat, kun otetaan huomioon maiden energiaprofiileissa olevat monenlaiset toisiaan täydentävät tekijät.

Nykyisen merialueilla kulkevan infrastruktuurin kautta siirretään suuria määriä öljyä ja kaasua Euroopan halki ja sen ulkopuolelle. Tämä toiminta jatkuu ennallaan, mutta sitä todennäköisesti täydennetään, kun kauempana avomerellä tapahtuvasta tuotannosta tulee kannattavaa ja kun tehdään uusia löytöjä, kuten Levantin altaan hiilivetykentät itäisellä Välimerellä. Lisäksi on ehdotettu infrastruktuureja, joiden tavoitteena on kuljettaa kaasua Venäjältä, Kaspianmeren alueelta, Lähi-idästä, itäiseltä Välimereltä ja Pohjois-Afrikasta Euroopan unioniin. Moniin näistä ehdotuksista sisältyy myös vedenalaisia putkiosuuksia Mustallamerellä, Välimerellä ja Adrianmerellä.

CCS:n osalta infrastruktuuritarpeet Euroopassa ovat epäselvät, koska tulevaisuuden putkivaatimuksia on vaikea ennustaa. Muutamat ehdotukset ovat kuitenkin edenneet jo julkisen kuulemisen vaiheeseen.

Toinen ennustettu vaatimus on se, että yhä suurempi osa infrastruktuurista tullaan liittämään uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian tuotantoon avomerellä. Tämän alan kasvu edellyttää kaapeloinnin lisäämistä, jotta energiantuotantopaikkojen ja mantereella olevien verkkojen välillä voidaan siirtää sähköä, sekä mantereella olevan verkon vahvistamista. Euroopan tuulienergiayhdistys (Wind Europe) arvioi, että vuoteen 2020 mennessä asennettua kapasiteettia on 24,6 GW. Vuoteen 2030 mennessä merituulivoiman kapasiteetti voi olla jopa 150 GW, mikä olisi noin 14 prosenttia EU:n ennustetusta sähköntarpeesta (41). Teollisuuden toimijoiden tekemän keskipitkän aikavälin ennusteen mukaan Pohjanmeri on edelleen merienergian käyttöönoton pääalue, joskin tärkeitä kehityshankkeita toteutetaan myös Atlantilla ja Itämerellä.

Aalto- ja vuorovesienergiasta saatavan sähkön tuotanto kaupallisessa mittakaavassa ei ole vielä niin pitkälle kehittynyttä kuin merituulivoiman tuotanto. Vuoteen 2020 mennessä tällä alalla arvioidaan tuotettavan energiaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa 120 MW (42). Espanjan hallituksen uusiutuvaa energiaa koskevassa suunnitelmassa esitetty tavoite merienergian vuotuisesta käyttöönottomäärästä vuosina 2016–2020 on 20–25 MW. Euroopan suurimmissa yleishyödyllisissä laitoksissa suunniteltujen hankkeiden kapasiteetti on arviolta 2 GW.

Tiheä offshore-verkko, joka yhdistää merituulipuistoryppäitä tuotantokeskuksiin ja nämä keskukset yhteenliitäntöihin, toisi merkittäviä etuja verrattuna tavalliseen käytäntöön, jossa kukin tuulipuisto liitetään säteittäisesti rannikkoon. Näihin etuihin kuuluisi myös se, että merenalaisen kaapeloinnin kokonaispituus vähenisi merkittävästi, ja kun kaapelit viedään rannikolle niputettuina, herkän ja arvokkaan rannikkoalueen halki kulkeminen vähentyisi. Pohjanmeren maiden offshore-verkkoaloite (NSCOGI) perustettiin vuonna 2009. Siihen osallistuu yhdeksän EU:n jäsenvaltiota ja Norja. Myös komissio on selvittänyt mahdollisia verkkorakenteita offshore-verkon kehittämistä varten myös Pohjanmeren maiden offshore-verkkoaloitteen (43) ja tiheän offshore-verkon hyötyjä tarkastelleen tutkimuksen (44) avulla. Välimeren aluetta koskevan MEDRING-aloitteen tavoitteena on edistää Välimeren altaan energiajärjestelmien välisiä yhteenliitäntöjä. Tältä osin on suunniteltu, että useat rajayhdysjohdot toimittavat pohjoiseen energiaa, joka on peräisin eteläisen Välimeren huomattavasta tuuli- ja aurinkoenergiapotentiaalista (45).

Koska tiedetään, että verkon kapasiteettia pitää lisätä, erilaisia infrastruktuurihankkeita koskevia ehdotuksia on tehty paljon. Esimerkiksi on ehdotettu merenalaisia voimajohtolinkkejä rannikkovaltioiden välisten liitäntöjen parantamiseksi. Norja ja Yhdistynyt kuningaskunta suunnittelevat 700 km pitkän rajayhdysjohdon käyttöönottoa vuoteen 2020 mennessä, ja Saksan ja Norjan välinen rajayhdysjohto on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2018. On suunniteltu myös joukko hankkeita, joiden tavoitteena on parantaa yhteenliitäntäastetta Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin sekä Manner-Euroopan välillä. Lisäksi keskustellaan erilaisista offshore-verkon rakennevaihtoehdoista, joiden avulla verkkoon voidaan sisällyttää myös merituulipuistoista saatavaa sähköä. Pohjanmeren verkkohankkeessa on määritetty 16 yhteenliitäntähanketta, joista muutamilla on potentiaalia kehittyä Pohjanmeren verkoksi (46).

TEN-E-asetuksen liitteessä I määritettyihin energiainfrastruktuurin ensisijaisiin käytäviin ja alueisiin (47) sisältyy pohjoisten merialueiden offshore-verkko (NSOG) ensisijaisena sähkökäytävänä ja Itämeren energiamarkkinoiden yhteenliitäntäsuunnitelma ensisijaisena kaasukäytävänä. TEN-E-asetuksen ensisijaiset aihealueet, jotka ovat merienergiainfrastruktuurien kannalta tärkeimmät, ovat sopeutuminen tuulivoiman ylijäämätuotantoon Pohjanmerellä ja Itämerellä ja niiden ympäristössä sekä rajatylittävän hiilidioksidiverkkoinfrastruktuurin luominen.

Lisäksi on muistettava, että energiainfrastruktuurien käytöstäpoistosta tulee jossain vaiheessa myös ajankohtaista. Pohjanmerellä se on ollut meneillään jo 1990-luvulta saakka, kun järjestelmät tulevat taloudellisen elinkaarensa päähän.

8.2 NATURA 2000 meriympäristössä

Joulukuuhun 2014 mennessä oli nimetty yli 3 000 Natura 2000 -merialuetta, joiden kattama pinta-ala on yli 300 000 km2. Se on kuitenkin vain hieman yli viisi prosenttia Euroopan merialueista. Alueiden kattavuus vaihtelee sen mukaan, miten etäällä ne ovat rannikosta. Suurin osa alueista on rannikon lähellä. Natura 2000 -merialueet kattavat esimerkiksi 33 prosenttia niistä Euroopan merialueista, joiden etäisyys rannikosta on 0–1 meripeninkulmaa, mutta vain 2 prosenttia niistä alueista, joiden etäisyys talousvyöhykkeen rajasta on 12 meripeninkulmaa. Alueiden vahvistamisessa on edistytty viime vuosina huomattavasti, ja jäsenvaltioissa tehdään jatkuvasti työtä asian eteen. Vuosia 2007–2012 koskevassa arvioinnissa, joka perustuu luontotyyppidirektiivin 17 artiklaan, kuitenkin todettiin, että vain 9 prosentilla merellisistä luontotyypeistä ja 7 prosentilla meriympäristön lajeista suojelun tila on hyvä, kun taas 64 prosentilla meriympäristön lajeista ja noin 25 prosentilla merellisistä luontotyypeistä suojelun tilaksi määritettiin arvioinnissa ”tuntematon” (48).

Luontotyyppi- ja lintudirektiivien yleiset vaatimukset sekä Natura 2000 -verkoston luominen ja hoito on kuvattu tämän asiakirjan osassa 2. Tässä osassa kuvataan ja selostetaan seikkoja, jotka ovat erityisen tärkeitä laadittaessa tai toteutettaessa uusia energiainfrastruktuurisuunnitelmia ja -hankkeita meriympäristössä. Osassa on myös linkkejä meristrategiapuitedirektiiviin.

8.2.1 Meriympäristön, merellisten luontotyyppien ja meriympäristön lajien suojelu

Luontotyyppidirektiivin liitteessä I luetellaan noin 230 luontotyyppiä, joiden osalta suojelualueiden nimeäminen sekä muut toimet ovat tarpeen, jotta niiden suojelun suotuisa tila saavutetaan. Raportointia varten näistä luontotyypeistä kymmentä käsitellään ”merellisinä”:

—	1110 Vedenalaiset hiekkasärkät

—	1120 Posidonia-kasvustot

—	1130 Jokisuistot

—	1140 Muta- ja hiekkamatalikot, joita merivesi ei peitä laskuveden aikana

—	1150 Rannikon laguunit

—	1160 Laajat matalat lahdet

—	1170 Riutat

—	1180 Kaasuvuotojen synnyttämät rakenteet matalissa vesissä

—	1650 Itämeren boreaaliset kapeat murtovesilahdet

—	8330 Kokonaan tai osittain vedenalaiset meriluolat.

Jotkin näistä luontotyypeistä esiintyvät rannikolla, kun taas toisia esiintyy sekä matalissa vesissä että syvemmissä vesissä avomerellä (49). Kokonaan tai osittain vedenalaiset meriluolat ovat se luontotyyppi, joka kaikkein epätodennäköisimmin osuu merienergiainfrastruktuurin reitille. Sen sijaan kaikkia muita luontotyyppejä reitillä voi esiintyä, ja ne voivat olla herkkiä merienergiainfrastruktuurin rakentamiseen, ylläpitoon ja käytöstäpoistoon liittyville toimille.

Luontotyyppidirektiivissä ja lintudirektiivissä edellytetään myös suojelutoimenpiteiden käyttöönottoa tietyille merilajeille, joista suurin osa on hyvin liikkuvia. Luontotyyppidirektiivin osalta kyseiset lajit ovat valaat, hylkeet, matelijat, kalat, selkärangattomat ja kasvit, jotka on lueteltu liitteessä II tai IV. Lintudirektiivissä vahvistetaan yleinen suojelujärjestelmä, joka koskee kaikkia luonnonvaraisia lintulajeja EU:ssa, merilinnut mukaan luettuina.

Kehittäjien ja suunnittelijoiden on arvioitava näiden merellisten luontotyyppien ja lajien haavoittuvuus ja merienergiainfrastruktuurin mahdolliset vaikutukset niihin sekä Natura 2000 -alueiden sisällä että niiden ulkopuolella.

Jos katsotaan, ettei jokin toimi ole 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu suunnitelma tai hanke, jäsenvaltioiden on siitä huolimatta varmistettava, ettei niiden lajien ja luontotyyppien tila heikkene, joiden vuoksi alue on nimetty Natura-alueeksi, 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Jos toimet liittyvät suoraan alueen hoitoon tai ovat tarpeen sen kannalta (6 artiklan 3 kohdan mukaisesti), voi olla, ettei asianmukaista arviointia välttämättä tarvitse tehdä.

Luontotyyppidirektiivin 12 artiklassa ja lintudirektiivin 5 artiklassa jäsenvaltioita vaaditaan suojelemaan liitteessä IV lueteltuja yhteisön tärkeinä pitämiä lajeja ja kaikkia luonnonvaraisia lintuja niiden luonnollisella levinneisyysalueella EU:ssa.

EU:n meristrategiapuitedirektiivi hyväksyttiin kesäkuussa 2008. Direktiivillä luodaan puitteet jäsenvaltioiden toimenpiteille, jotka ovat tarpeen EU:n meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi vuoteen 2020 mennessä (1 artiklan 1 kohta). Päätavoitteena on suojella ja säilyttää meriympäristöä, ehkäistä sen tilan huonontuminen tai mahdollisuuksien mukaan ennallistaa valtameriä ja meriä alueilla, joilla ne ovat kärsineet, sekä ehkäistä ja vähentää meriympäristöön kohdistuvia vaikutuksia (1 artiklan 2 kohdan a ja b alakohta). Liitteessä I luetellaan 11 ympäristön hyvän tilan määrittämiseen tarkoitettua laadullista kuvaajaa, joista moniin merienergiainfrastruktuurin käyttöönotto, ylläpito ja käytöstäpoisto voivat vaikuttaa. Näitä kuvaajia ovat esimerkiksi kuvaaja 1 (biologinen monimuotoisuus), kuvaaja 6 (merenpohjan koskemattomuus), kuvaaja 11 (energian mereen johtaminen ja vedenalainen melu), kuvaaja 7 (hydrografiset olosuhteet), kuvaaja 8 (epäpuhtauksien aiheuttama pilaantuminen) ja kuvaaja 10 (meren roskaantuminen).

Ympäristön hyvän tilan arvioinneissa, määrittämisessä ja seurannassa otetaan huomioon kaksi laajaa luontotyyppikategoriaa: vallitsevat luontotyypit ja erityiset luontotyypit. Erityinen luontotyyppi tarkoittaa etenkin niitä luontotyyppejä, joiden on tunnustettu tai määritetty olevan erityisiä yhteisön lainsäädännössä (esimerkiksi luontotyyppi- ja lintudirektiiveissä) tai kansainvälisissä sopimuksissa tieteellisten tai biologiseen monimuotoisuuteen liittyvien syiden vuoksi. Päällekkäisyydet luontotyyppidirektiivissä lueteltujen merellisten luontotyyppien kanssa on esitetty taulukossa 4. Meristrategiapuitedirektiivissä ei keskitytä tiettyihin lajeihin, vaan siinä käsitellään kaikkia merien monimuotoisuuden osa-alueita. Näin ollen kaikki lintu- ja luontotyyppidirektiivien kattamat lajit kuuluvat myös meristrategiapuitedirektiivin soveltamisalaan osana ympäristön hyvän tilan arviointia.

Taulukko 4

Merellisten luontotyyppien mahdolliset päällekkäisyydet meristrategiapuitedirektiivissä ja luontotyyppidirektiivissä (50)

Vallitsevat merenpohjan luontotyypit Meristrategiapuitedirektiivissä	LUONTOTYYPPIDIREKTIIVIN LIITTEESSÄ 1 LUETELLUT LUONTOTYYPIT, JOTKA KATSOTAAN ”MERELLISIKSI” 17 ARTIKLAN MUKAISTA RAPORTOINTIA VARTEN
	1110 Vedenalaiset hiekkasärkät	1120 Posidonia- kasvustot	1130 Jokisuistot	1140 Muta- ja hiekkamatalikot, joita merivesi ei peitä laskuveden aikana	1150 Rannikon laguunit	1160 Laajat matalat lahdet	1170 Riutat	1180 Kaasuvuotojen synnyttämät rakenteet matalissa vesissä	1650 Itämeren boreaaliset kapeat murtovesilahdet	8330 Kokonaan tai osittain vedenalaiset meriluolat
Litoraalin kallio ja biogeeninen riutta								Näitä rakenteita voi esiintyä monissa vallitsevissa luontotyypeissä
Litoraalin sedimentti
Matalan sublitoraalin kallio ja biogeeninen riutta
Matalan sublitoraalin karkea sedimentti
Matalan sublitoraalin hiekka
Matalan sublitoraalin muta
Matalan sublitoraalin sekasedimentti
Mannerjalustan sublitoraalin kallio ja biogeeninen riutta
Mannerjalustan sublitoraalin karkea sedimentti
Mannerjalustan sublitoraalin hiekka
Mannerjalustan sublitoraalin muta
Mannerjalustan sublitoraalin sekasedimentti
Ylempi batyaalinen kallio ja biogeeninen riutta
Ylempi batyaalinen sedimentti
Alempi batyaalinen kallio ja biogeeninen riutta
Alempi batyaalinen sedimentti
Abyssaalinen kallio ja biogeeninen riutta
Abyssaalinen sedimentti
Jokisuistot (1130) kuuluvat yleensä vesipuitedirektiivin mukaisiin jokisuiden vaihettumisalueisiin, eivätkä ne siis useimmiten kuulu meristrategiapuitedirektiivin soveltamisalaan. Rannikon laguunit (1150) otetaan huomioon meriympäristöjä koskevassa raportoinnissa, jos niillä on pysyvä yhteys merelle. Rannikoiden luontotyypit (esimerkiksi atlanttiset suolaniityt (1330), ja Spartina-merenrantaniityt (1320) kuuluvat luontotyyppidirektiivin mukaiseen maa-alueraportointiin, mutta niitä voi esiintyä vesipuitedirektiivin mukaisissa ”rannikkovesissä”, joten ne kuuluvat meristrategiapuitedirektiivin soveltamisalaan.

8.2.2 Tukitoimenpiteet ja hyödylliset tiedonlähteet

Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot sekä useimmat muut Euroopan maat ovat monien oleellisten kansainvälisten ympäristöön liittyvien yleissopimusten ja muiden sopimusten sopimuspuolia. Nämä sopimukset ovat auttaneet muovaamaan biologista monimuotoisuutta koskevaan politiikkaan ja lainsäädäntöön liittyvää oikeudellista kehystä. Lisäksi ne ovat auttaneet määrittelemään EU:n ja muiden maiden välistä suhdetta. Eurooppalaisissa ja kansallisissa oikeudellisissa kehyksissä, jotka koskevat luonnon ja biologisen monimuotoisuuden suojelua, on täysimääräisesti otettava huomioon sitoumukset, joista on sovittu näiden yleissopimusten ja muiden sopimusten nojalla. Seuraavassa kuvataan ne sopimukset, jotka ovat Euroopan biologisen monimuotoisuuden suojelun kannalta tärkeimmät merienergiainfrastruktuurin yhteydessä.

Yleissopimus Koillis-Atlantin merellisen ympäristön suojelusta (OSPAR) mahdollistaa mekanismin, jonka avulla Euroopan merien länsirannikoiden ja valuma-alueiden 15 valtion hallitukset ja Euroopan unioni voivat tehdä yhteistyötä Koillis-Atlantin meriympäristön suojelemiseksi. Biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemeihin liittyvässä OSPAR-strategiassa kaapeleiden ja putkien laskeminen, ylläpito ja käytöstäpoisto määritetään yhdeksi ihmisen toiminnoista, joka voi vaikuttaa meriympäristöön haitallisesti. Putkien mahdollista vaikutusta on arvioitu OSPAR-sopimuksen yhteisessä arviointi- ja seurantaohjelmassa osana avomeren öljy- ja kaasuteollisuuden laajuuden, käytön ja vaikutusten arviointia (OSPAR, 2009a), ja merenalaisten kaapeleiden ympäristövaikutuksia on arvioinut OSPAR-sopimuksen alainen biologista monimuotoisuutta käsittelevä komitea (OSPAR, 2009). OSPAR-sopimuksen nojalla on myös laadittu ohjeita kaapeleiden laskemisen ja käytön parhaista käytännöistä, ja niissä on käsitelty myös mahdollisten lieventävien toimenpiteiden laajuutta (OSPAR, 2012). OSPAR-sopimuksen sisarsopimuksen eli Bonnin sopimuksen (51) osalta laaditaan parhaillaan integroitua lähestymistapaa, jolla hallitaan onnettomuuksista johtuvia öljyn ja muiden vaarallisten aineiden vuotoja meriympäristöön.

Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskeva yleissopimus (HELCOM- tai Helsingin yleissopimus) kattaa Itämeren altaan sekä kaikki sen valuma-alueella olevat sisävesistöt. Sopimuspuolia ovat kaikki Itämerta ympäröivät maat ja EU. Itämeren toimintasuunnitelma (2007) laadittiin HELCOMin johdolla. Sen ovat hyväksyneet kaikki rannikkovaltiot ja EU. Suunnitelma sisältää sopimuksen, jonka mukaan sopimuspuolet noudattavat asianmukaisia prosesseja, joilla ehkäistään, pienennetään tai tasapainotetaan niin hyvin kuin mahdollista ympäristön kannalta merkittäviä haitallisia vaikutuksia, joita avomerilaitokset sekä merenalaiset kaapelit ja putket aiheuttavat.

Välimeren merellisen ympäristön ja rannikkoalueiden suojelemista koskevan yleissopimuksen (”Barcelonan yleissopimuksen”) sopimuspuolet pyrkivät ”ehkäisemään, vähentämään ja torjumaan pilaantumista Välimeren alueella sekä suojelemaan ja parantamaan meriympäristöä kyseisellä alueella” (4 artiklan 1 kohta). Merienergiainfrastruktuurin kannalta tärkeimmät velvoitteet ovat ne, jotka koskevat mannerjalustan sekä merenpohjan ja sen maaperän tutkimisesta ja hyväksikäytöstä johtuvaa pilaantumista (”Offshore-pöytäkirja”) ja hätätilanteista johtuvaa meren pilaantumista ja seurantaa. EU on ratifioinut kyseisen sopimuksen.

Yleissopimus valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista (Espoon yleissopimus) edistää kansainvälistä yhteistyötä ja yleisön osallistumista, kun suunnitellun toimen ympäristövaikutusten odotetaan ylittävän valtioiden rajan. Halkaisijaltaan suuret öljy- ja kaasuputket ovat niiden toimien luettelossa, jotka todennäköisesti aiheuttavat merkittäviä haitallisia rajatylittäviä vaikutuksia ja joiden osalta on toteutettava yleissopimuksen mukainen ympäristövaikutusten arviointi.

Muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta tehdyn yleissopimuksen (Bonnin yleissopimuksen) tavoitteena on suojella muuttavia lajeja niiden luontaisella levinneisyysalueella. Monet tämän yleissopimuksen nojalla allekirjoitetut sopimukset ovat merkityksellisiä muuttavien eläinten ja merienergiainfrastruktuurien välisiä ristiriitoja ratkaistaessa.

Sopimus Itämeren, Koillis-Atlantin, Irlanninmeren ja Pohjanmeren pikkuvalaiden suojelusta (ASCOBANS): Tämän sopimuksen tavoitteena on koordinoida kymmenen sopimuspuolen toimia, joilla vähennetään sivusaaliiden, elinympäristön häviämisen, meren pilaantumisen ja akustisten häiriöiden aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia. Päätöslauselma vedenalaisen melun haitallisista vaikutuksista merinisäkkäisiin uusiutuvan energian tuotantoon liittyvien, avomerellä tehtävien rakennustöiden aikana hyväksyttiin vuonna 2009. Vuonna 2006 hyväksyttiin päätöslauselma äänten, alusten ja muuntyyppisten häiriöiden haitallisista vaikutuksista pikkuvalaisiin. Nämä päätöslauselmat ovat oleellisia, kun arvioidaan merienergiainfrastruktuuriin liittyviä mahdollisia vaikutuksia.

Mustameren ja Välimeren valaiden suojelusopimus (ACCOBAMS) on yhteistyöjärjestely, joka koskee meren biologisen monimuotoisuuden suojelua Välimeren ja Mustanmeren alueilla. Sen päätavoitteena on vähentää valaisiin kohdistuvaa uhkaa ja lisätä tietoa niistä näillä merialueilla. Sopimus sisältää päätöslauselmia, jotka koskevat ihmisen aiheuttaman melun arviointia ja vaikutustenarviointia. Tämä on tärkeää ratkaistaessa luontotyyppidirektiivin nojalla suojeltujen valaiden ja merienergiainfrastruktuurin välisiä ristiriitoja. Lisäksi on julkaistu ohjeita vedenalaisen melun lieventämistoimista (ACCOBAMS-MOP5, 2013).

8.3 Mahdolliset vaikutukset ja lieventämistä koskevat lähestymistavat

Energiainfrastruktuurista johtuvia ympäristövaikutuksia, jotka kohdistuvat meriympäristön monimuotoisuuteen, voi aiheutua esimerkiksi biologisista, fysikaalisista ja kemiallisista paineista, ja täsmälliset vaikutukset määräytyvät monenlaisten tekijöiden perusteella. Merkitystä on esimerkiksi seuraavilla seikoilla: infrastruktuurin elinkaaren vaihe (asennus, käyttö, käytöstäpoisto), töiden ajoitus ja toteutustiheys, infrastruktuurin laajuus ja sijainti. Suojeltuihin luontotyyppeihin ja lajeihin kohdistuvat paineet voivat olla välillisiä tai välittömiä, ja vaikutukset voivat olla akuutteja tai pitkäaikaisia. Taulukossa 5 esitetään yhteenveto Natura 2000 -luontotyyppeihin ja -lajeihin kohdistuvista mahdollisista vaikutuksista. Vaikutukset ja mahdolliset lieventävät toimenpiteet kuvataan jäljempänä. Hankkeet on arvioitava tapauskohtaisesti, jotta voidaan määrittää, riittävätkö nämä toimet turvaamaan Natura 2000 -verkostoon liittyvät intressit.

Merienergiainfrastruktuuria koskeviin suunnitelmiin ja hankkeisiin liittyy kuitenkin rajoituksia, jotka voivat vaikuttaa asianmukaisen arvioinnin tarkoituksenmukaisuuteen. Tällaisia rajoituksia ovat esimerkiksi

—	tietojen saatavuus ja käytettävyys sekä mahdollisuus kerätä asianmukaista tietoa

—	tieteellinen asiantuntemus ekologisista prosesseista, Natura 2000 -merialueiden merellisten luontotyyppien ja lajien herkkyydestä tietyille paineille sekä mahdollisista kumulatiivisista vaikutuksista

—	lieventämisstrategiat – lyhyt aikajana, jonka aikana on määritettävä strategioiden tehokkuus, vaikka ne olisivat kokeellisia tai vielä kehityksen alkuvaiheessa

—	kehittämisen tyyppi – uusi, kehitteillä oleva ja monimutkainen siinä mielessä, että huomioon on otettava sekä maa- että merialueisiin liittyviä seikkoja.

Lisäksi uusiutuvan merienergian [aalto- ja vuorovesienergian] vaikutustenarvioinnissa on tähän saakka keskitytty paljolti tuotantolaitteisiin. Ne on kuitenkin vielä konkretisoitava siinä mittakaavassa, jossa niistä voi tulla kaupallisesti kannattavaa toimintaa. Näin ollen erilaisten asetelmien mahdolliset ympäristövaikutukset ja niiden edellyttämä siirtoinfrastruktuuri on vielä testattava. Lisäksi ymmärrykseemme merienergiainfrastruktuurin ja muiden meriympäristöön liittyvien toimien yhdistettyjen ja kumulatiivisten vaikutusten laajuudesta ja monimutkaisuudesta liittyy vielä paljon epäselvyyttä. Siksi tarvitaan strategista suunnittelua, kuten osassa 4 on ehdotettu. Yleensä tapauskohtainen arviointi on siis tarpeen, jotta voidaan määrittää todennäköisten vaikutusten tyyppi ja vakavuus aluekohtaisiin erityisolosuhteisiin ja käytettävissä oleviin tietoihin nähden.

Taulukko 5

Natura 2000 -alueilla suojeltujen luontotyyppien ja lajien mahdollinen herkkyys paineille, jotka liittyvät merienergiainfrastruktuurin rakentamiseen, ylläpitoon ja käytöstäpoistoon

FYYSINEN MENETYS / VAHINKO

BIOLOGINEN HÄIRIÖ/ VAHINKO/ MENETYS

HYDROLOGINEN MUUTOS

VAARALLISET AINEET

SÄHKÖMAGNEETTISET KENTÄT+

Hiekkasärkät

Posidonia-kasvustot

Jokisuistot

Muta- ja hiekkamatalikot

Rannikon laguunit

Lahdet

Riutat

Kaasuvuotojen synnyttämät rakenteet

Itämeren boreaaliset kapeat murtovesilahdet

Luolat*

Valaat

Hylkeet

Matelijat

Kalat

Selkärangattomat

Kasvit

Merilinnut

*	Epätodennäköinen aiheutumisreitti

+	Mekanismit ja vaikutukset ymmärretään yhä huonosti

?	Tuntematon/tunnetaan huonosti

— Yhteenveto mahdollisista vaikutuksista

Merenalaisten putkien mahdollisista vaikutuksista on varsin paljon tietoa, koska niitä on käytetty laajalti ja jo pitkän aikaa öljyn ja kaasun kuljettamiseen meriympäristössä. Kaapelien laskeminen on myös laajalti käytössä oleva tekniikka, joskin suurin osa mahdollisia ympäristövaikutuksia koskevista tiedoista on peräisin televiestintäalalta. Energiansiirtoon käytettävät kaapelit ovat yleensä painavampia, jäykempiä ja halkaisijaltaan suurempia. Keinoja, joilla sekä kaapeleiden että putkien ympäristövaikutukset vältetään tai joilla niitä lievennetään, on myös tutkittu. Näihin keinoihin sisältyvät myös Natura 2000 -alueiden luontotyyppeihin ja lajeihin liittyvät välttämis- ja lieventämisstrategiat.

Kaapeleiden ja putkien asentamisen aikana ilmeisimmät välittömät vaikutukset ovat merenpohjan luontotyyppeihin kohdistuvat vahingot ja häiriöt tai näiden luontotyyppien häviäminen. Tämä johtuu siitä, että kaapelien ja putkien reititys kulkee yleensä pehmeän sedimentin alueella ja asentamiseen sisältyy kaivu- tai upotustoimia. Vaikutuksille alttiin alueen laajuus määräytyy pitkälti käytettävien tekniikoiden ja koneiden sekä sedimentin tyypin mukaan, ja se voi kattaa esimerkiksi 10–20 metrin suuruisen vyöhykkeen kaapeli- tai putkilinjan vieressä. Tämän häirityn vyöhykkeen pohjaeliöstö voi palautua, joskaan lajit eivät välttämättä pysy samoina ja palautumisnopeuteen vaikuttavat sedimentin tyyppi ja paikalliset olosuhteet. Vaikutukset määräytyvät kaikkien muutosten laajuuden ja keston sekä aluekohtaisten ominaispiirteiden mukaan. Alueelle voi kulkeutua myös erilaisia sedimenttityyppejä, jolloin sen luonne saattaa muuttua. Vedenalaiset hiekkasärkät, murtovesilahtien ja muiden lahtien pehmeään sedimenttiin perustuvat luontotyypit, vuorovesialueen muta- ja hiekkamatalikot, meriheinää kasvavat pohjat, Posidonia-kasvustot ja riutat ovat esimerkkejä Natura 2000 -luontotyypeistä, jotka ovat alttiita luontotyypin välittömälle vaurioitumiselle tai muuttumiselle kaapeli- ja putkireittien vuoksi. Toisinaan kaapelit on laskettava kallioiseen merenpohjaan. Luontotyypit voivat vaurioitua etenkin riuttaympäristössä, jos kaapelireittejä on louhittava kallioon.

Sillä, että kaapeleissa ja putkissa on keinotekoisia kovia pintoja tai että toimiva infrastruktuuri tai käytöstä poistetut putket on suojattu kivivahvisteilla ja betonilaatoilla, voi olla paikallinen vaikutus, jolloin pehmeään sedimenttiin perustuvalle luontotyypille epätyypilliset lajit pääsevät leviämään. Myös vieraat tulokaslajit saattavat päästä leviämään tällaisista rakenteista. Sameuden, merenpohjan virtausten ja topografian muutokset voivat myös aiheuttaa painetta kaapeleiden ja putkien lähellä eläville pohjaeliöstöyhteisöille, kun taas asennustöistä johtuvat muutokset ruokintakäyttäytymisessä sekä erilaiset häiriöt ja siirtymiset voivat vaikuttaa luontotyyppi- ja lintudirektiivien perusteella suojeltuihin merinisäkkäisiin ja merilintuihin. Kaapeleiden ympärillä olevien sähkömagneettisten kenttien vaikutuksista tiedetään vielä varsin vähän, mutta ne voivat olla ongelmallisia esimerkiksi sampikalojen kannalta. Sampi on luontotyyppidirektiivin nojalla suojeltu laji, jonka tiedetään pystyvän havaitsemaan tällaiset kentät. Myös lämpöpäästöt voivat vaikuttaa joihinkin lajeihin, jotka ovat herkkiä vähäisellekin ympäristön lämpötilan kohoamiselle, mutta esimerkiksi hiekkasärkkämäisissä elinympäristöissä eläviin pohjaeliöstöyhteistöihin kohdistuvien vaikutusten tyyppiä ja merkitystä ei tunneta. Lämpöpäästöjen vähentämistä ja välttämistä kaapelin rakenteen avulla käsitellään lieventäviä toimenpiteitä koskevassa osassa.

Myös kemiallisen kontaminaation riskit ja mahdolliset vaikutukset Natura 2000 -luontotyyppeihin ja -lajeihin on otettava huomioon. Niitä voi aiheutua esimerkiksi vaurioituneista putkista, kontaminoituneista sedimenteistä tai vaarallisista aineista johtuvista häiriöistä tai kaapeleiden rikkoutumisesta. Infrastruktuurin rakentamisessa ja ylläpitämisessä tarvittavien alusten päästöillä voi olla veden laatuun liittyviä seurauksia, joskin niitä on vaikea erottaa päästöistä, jotka liittyvät yleisesti avomerellä tehtäviin rakennus- ja ylläpitotöihin.

— Yhteenveto mahdollisista lieventävistä toimenpiteistä

OSPAR-komissio on laatinut hyödyllisen taulukon mahdollisista lieventävistä toimenpiteistä, jotta vedenalaisiin kaapeleihin liittyvät ympäristövaikutukset voidaan minimoida tai välttää (taulukko 6) (52). Tärkeimpiä toimenpiteitä ovat asennustoimien huolellinen reititys ja aikataulutus, sopivien kaapelityyppien valinta, kaapelin asianmukainen upotus sekä inerttien materiaalien käyttö, jos suojaava pinnoite on tarpeen. Merenpohjan häiriintyminen, melu, kontaminaatio, tukahduttaminen, luontotyypin häviäminen, vieraslajien leviämisen mahdollistavat käytävät ja kumulatiiviset vaikutukset ovat niin ikään tärkeitä huomioon otettavia asioita vedenalaisten putkien rakentamisessa ja ylläpidossa.

Taulukko 6

Mahdolliset lieventävät toimenpiteet, joilla vältetään tai minimoidaan kaapelien laskemiseen ja käyttöön liittyvien erilaisten ihmisen toiminnasta johtuvien paineiden aiheuttamat ympäristövaikutukset (lähde: OSPAR, 2009)

	Lieventämistoimenpiteet
Ympäristövaikutukset	Reitin valinta	Rakentamisen ajankohta	Upotustekniikka	Upotussyvyys	Kaapelin tyyppi	Poisto
Häiriö	x	x	x	(x)	(x)	Ks. teksti
Melu	(x)	(x)	(x)
Lämpöpäästöt	(x)			x	x
Sähkömagneettinen				x	x
Kontaminaatio	x		(x)	(x)	x	x
Kumulatiiviset vaikutukset*	x	x	x	x	x
x Tärkeä toimenpide; (x) vähemmän tärkeä toimenpide; * Tietoa ei ole tarpeeksi.

Seuraavissa osissa esitetään tarkempia tietoja kaapeleiden ja putkien asentamiseen, käyttöön ja käytöstäpoistoon liittyvistä mahdollisista vaikutuksista ja lieventävistä toimenpiteistä.

8.3.1 Asennus

Vedenalaisten kaapeleiden ja putkien asentamisessa käytetään monenlaisia menetelmiä. Pehmeän sedimentin alueilla voidaan käyttää auroja ja vesipainepuhalluslaitteita yksinään tai yhdessä kaapelikaivantojen luomiseen. Kaivantojen syvyys on yleensä 1–3 metriä, ja kaapelit ja putket voidaan upottaa niihin samanaikaisesti. Vaihtoehtoisesti kaivannosta peräisin oleva ylijäämämaa poistetaan paikasta tai varastoidaan kaapelin tai putken laskutöiden ajaksi ja käytetään kaivantojen täyttämiseen myöhemmin. Selkärangattomien kuolleisuus suunnitellulla kaapelireitillä on todennäköisesti suurempi, kun käytetään painepuhallusmenetelmää (jossa kaapelin alla olevaa sedimenttiä nesteytetään, jotta se painuu tiettyyn syvyyteen), koska se häiritsee sedimenttiä enemmän. Myös monet eläimistä saattavat altistua saalistukselle. Auroja käytettäessä auraa tukevat jalakset voivat jättää jälkiä merenpohjaan etenkin pehmeän sedimentin alueilla. Näissä olosuhteissa mahdollisia vaikutuksia ovat se, että sedimentin tiivistyminen lisääntyy ja merieläimistö häiriintyy. Häiriöalueen laajuuteen vaikuttavat ympäristön ominaisuudet ja asennusmenetelmä (53).

Vaikka jotkin liikkuvat lajit voivat välttää häiriintyneitä alueita, useimmat alustaan kiinnittyneet lajit eivät voi, ja tietyt biogeeniset riuttamuodostelmat, kuten hevossimpukkamuodostelmat ja maerl-kasvustot (kaksi vedenalaisten hiekkasärkkien alatyyppiä) sekä meriheinää kasvava pohja voivat olla erityisen alttiita välittömälle häviämiselle tai suspendoituneista sedimenteistä johtuvalle tukahduttamiselle (esimerkiksi OSPAR, 2010). Riuttaluontotyyppien pohjaeliöstöyhteisöt voivat vahingoittua paikallisesti myös silloin, kun kaapelit asennetaan kallioisen merenpohjan halki joko hiertämällä tai kaivamalla kaapelikaivannot pehmeän ja kovan kallion läpi.

Ravinteiden ja vaarallisten aineiden uudelleen suspendoituminen ja mobilisoituminen kaivutöiden aikana aiheuttavat riskejä alueilla, joilla sedimentti on kontaminoitunut, ja merenpohjan profiilin muutokset voivat johtaa hydrodynaamisen järjestelmän muutoksiin. Tämä voi vaikuttaa vedenalaisten luontotyyppien, kuten hiekkasärkkien, vakauteen, ja muuttaa asiaan liittyviä merenalaisia yhteisöjä. Viimeinen huomioon otettava näkökohta on käyttöönottotoimien mahdollinen vaikutus. Putkien osalta siihen liittyy biosidejä ja korroosionestoaineita sisältävien testivesien pumppaus. Testivesien koostumus ja dispersio on määritettävä, joskin syöttökohdissa tavattavia kohonneita pitoisuuksia pidetään yleensä lyhytaikaisina. Tietoa ei ole riittävästi, jotta mahdollisia Natura 2000 -luontotyyppeihin ja suojeltuihin lajeihin kohdistuvia vaikutuksia voitaisiin mitata merenalaisissa yhteisöissä.

MERENPOHJAN LUONTOTYYPPEIHIN, POHJAELIÖSTÖYHTEISÖIHIN JA LAJEIHIN LIITTYVÄT MUUTOKSET

Kaapeleiden ja putkien laskemisen välittömiä vaikutuksia ovat rakennustöiden alueella sijaitsevien merenpohjan luontotyyppien ja lajien paikallinen vahingoittuminen, abraasio, siirtyminen ja häirintä (Söker ja muut, 2000). Kaivannoissa ja niiden lähettyvillä eläviin pohjaeliöstöyhteisöihin voivat vaikuttaa sedimentin leviäminen, sedimenttiin hautautuminen, hienojakoisen sedimentin laskeutuminen sekä muutokset kemiallisissa ominaisuuksissa, jotka johtuvat kontaminanttien uudelleen suspendoitumisesta tai hapettomien kerrosten häiriintymisestä. Nämä vaikutukset voivat olla joko lyhytaikaisia tai aiheuttaa hienovaraisia pitkäaikaisempia muutoksia, joiden merkitystä on vaikea arvioida.

Tutkimus, joka käsitteli Nystedin merituulipuistoa varten tehdyn kaapelikaivannon vaikutuksia ja niiden palautumista Rødsand-laguunissa (Tanskassa olevalla Natura 2000 -alueella), osoitti merkittäviä eroja matalan veden Macoma-yhteisössä heti rakennustöiden jälkeen. Myös meriheinäjuurakoiden versojen tiheys ja biomassa olivat pienentyneet kaivannon lähellä (tämän katsottiin liittyvän varjon ja hautautumisen yhdistelmävaikutukseen), mutta ne palautuivat kahden vuoden kuluessa ennen rakennustöitä vallinneisiin arvoihin (Birklund, 2003). Myös Itämeressä Ruotsin ja Puolan välisen vedenalaisen kaapelin varrella oleva merenpohjan makrofauna palautui eikä sen koostumuksessa, runsaudessa tai biomassassa ollut vuoden kuluttua sellaisia merkittäviä muutoksia, jotka olisivat selvästi liittyneet kaapelin asentamiseen (Andrulewicz ja muut, 2003).

Nämä tutkimukset osoittavat, että vaikka vedenalaisen pehmeän sedimentin yhteisöihin kohdistuvat vaikutukset (kuten ne, joita on havaittu matalissa hiekkasärkissä) voivat olla merkittäviä, ne voivat olla melko lyhytkestoisia ja koskea vain kaapelikäytävää, jonka leveys on ehkä 10 metriä (OSPAR, 2009). Pitkäkestoisempia vaikutuksia voidaan havaita biogeenisissä riutoissa, jotka koostuvat tukahduttamiselle herkistä lajeista (esimerkiksi maerl-kasvustot), kaasuvuotojen synnyttämissä vedenalaisissa rakenteissa ja lajeissa, jotka ovat erityisen pitkäikäisiä ja joiden ennalleen saattaminen on hidasta (kuten hevossimpukkariutat). Täsmälliset vaikutukset määräytyvät alueella olevien luontotyyppien ja alueen ominaisuuksien mukaan.

Välittömän vahingoittumisen lisäksi muita rakennustöistä johtuvia mahdollisia paineita, jotka kohdistuvat merenpohjan luontotyyppeihin ja lajeihin, ovat sameuden lisääntyminen, kontaminanttipäästöt ja sedimentin koostumuksen muutokset. Vaikutukset määräytyvät kaikkien muutosten laajuuden ja keston sekä aluekohtaisten ominaispiirteiden mukaan. Pehmeän sedimentin uudelleen leviäminen kallioisten riuttaluontotyyppien alueelle tai tukahduttamiselle herkkiin ympäristöihin (kuten Posidonia-kasvustot ja maerl-kasvustot) on ongelmallista, kun sitä vertaa sedimentin laskeutumiseen alueille, joilla sedimentin ominaisuudet ovat samanlaiset (Zucco ja muut, 2006; Hall-Spencer & Moore, 2000). Alueelle voi kulkeutua rakennustöiden vuoksi myös erilaisia sedimenttityyppejä, jolloin sen luonne saattaa muuttua. Esimerkiksi Nystedin merituulipuistossa Tanskassa paljastuneita kaapeleita piti peittää jonkin aikaa niiden laskemisen jälkeen, jolloin kaivannon täyttämistä varten oli tuotava soraa alueelle, jossa oli pääasiassa pehmeitä sedimenttejä (Andrulewicz ja muut, 2003).

Alueilla, jotka ovat kallioisia tai joilla on erittäin hienojakoista irtonaista hiekkaa, tai syvissä vesissä, kun merenpohja on sopimaton kaapeleiden ja putkien upottamiseen, infrastruktuuri voidaan suojata tai stabiloida kivivahvistuksilla ja betonilaatoilla. Sameus todennäköisesti lisääntyy väliaikaisesti rakennustöiden lähellä, vaikkei kaivantoja kaivettaisikaan. Kiviaineksen upottamisessa on mahdollista, että yhdelle neliömetrille asetetaan tonni kiviä viiden metrin matkalle putken molemmin puolin. Tällöin alueelle tuodaan siis huomattavia määriä erilaista materiaalia kuin alueen sedimenteissä on ennen kaapeleiden tai putkien asentamista.

Esimerkkejä lieventävistä toimenpiteistä, joita on sovellettu Natura 2000 -verkoston vedenalaisiin luontotyyppeihin

Ruotsin ja Puolan välisen SwePol-siirtojohdon reitti oli suunniteltu kulkemaan Natura 2000 -alueeksi nimetyn Slupskin särkän osien läpi. Lieventävänä toimenpiteenä reitin kulkua kuitenkin muutettiin jonkin verran. Kaapelireitti kulkee suurimmaksi osaksi uhanalaisten luontotyyppien läpi, mutta Slupskin särkän kivi- ja siirtolohkarealueet, jotka ovat heikentyville punalevälajeille tärkeitä, voitiin välttää. Samassa hankkeessa vältettiin myös mahdollinen kloorin aiheuttama kontaminaatio, kun yksinapaista rakennetta, joka olisi edellyttänyt suoja-anodien käyttöä, koskevaa ehdotusta muutettiin siten, että siihen sisältyi kaksinapainen järjestelmä (Andrulewicz ja muut, 2003).

VUOROVESIALUEEN LUONTOTYYPPEIHIN JA LAJEIHIN KOHDISTUVAT VAHINGOT

Vuorovesialueen luontotyypit ja lajit, joita suojellaan luontotyyppi- ja lintudirektiivien nojalla, voivat altistua kaapeleiden ja putkien laskemistöistä aiheutuvalle häirinnälle, vahingoittumiselle ja häviämiselle. Natura 2000 -luontotyypit, joihin nämä vaikutukset todennäköisesti kohdistuvat, ovat murtovesilahdet ja lahdet, Itämeren boreaaliset kapeat murtovesilahdet, jokisuistot, vuorovesialueen muta- ja hiekkamatalikot sekä Posidonia-kasvustot. Herkimmät suojellut lajit ovat rantalinnut ja riistalinnut.

Infaunaan kohdistuvat vaikutukset ovat usein vaarallisia, mutta ne voivat olla lyhytaikaisia. Tutkimus, jossa tarkasteltiin putkien asentamisen liittyvien, vuorovesialueen muta- ja hiekkamatalikoiden alueella Irlannissa tehtävien kaivutöiden vaikutusta, osoitti, että pohjassa elävät selkärangattomat hävisivät kokonaan ja että sedimentin rakenteessa tapahtui muutos heti, kun työt saatiin valmiiksi. Kyseinen alue kuitenkin kolonisoitui uudelleen siinä määrin, ettei kaikkien sedimentin ytimistä kerättyjen yksilöiden määrässä ollut havaittavaa eroa kuuden kuukauden kuluttua, vaikka taksonit olivat toiset (Lewis ja muut 2002). Muista tutkimuksista on raportoitu samanlaisia vaikutuksia, ja vaikka lajien rikkaus saattaa palautua ennalleen, voi kestää useita vuosia, kunnes koko biomassa saavuttaa saman tason kuin ympäröivällä alueella, jota ei ole häiritty. Palautumiseen vaikuttavat ympäröivien alueiden lajit, niiden elinkaari ja liikkuvuus sekä kaikenlaisten rakennustöiden ajoitus.

Esimerkkejä vuorovesialueiden luontotyyppien suojelemiseen sovelletuista lieventävistä toimenpiteistä

Lieventäviä toimenpiteitä, jotka liittyvät kaapeleiden tuomiseen mantereelle ja siirtokuilujen rakentamiseen vuorovesialueiden luontotyyppien (esimerkiksi jokisuistojen) poikki, ovat esimerkiksi uudelleenreititys herkkien alueiden välttämiseksi, vaikutuksille alttiin alueen koon minimointi, rakennustöiden huolellinen ajoitus häiriön välttämiseksi sekä tavallista vähemmän vahinkoja aiheuttavien kaivutekniikoiden käyttäminen. Nämä ovat muutamia niistä lieventävistä toimenpiteistä, joista sovittiin laskettaessa suurjännitemerikaapeleita Swalen jokisuiston vuorovesialueella, jotta London Array -merituulipuisto voitiin liittää siirtoverkkoon (London Array/National Grid 2007).

—	Swalen erityissuojelualueella ja Ramsar-alueella tai 500 metrin etäisyydellä niiden merirajasta ei tehty töitä 1. lokakuuta ja 31. maaliskuuta välisenä aikana.

—	Töitä ei tehty lainkaan alueilla, jotka ovat tärkeitä meriheinäkasvustoille, eikä tärkeimpien simpukkamuodostelmien alueilla. Näitä töitä olivat kaikki kaapelin laskemiseen liittyvät työt, myös proomujen ankkuripaikkojen sijainti (tarvittaessa).

—

Vuorovesialueelle asennettavat kaapelit on upotettava vähintään yhden metrin syvyyteen, ja yleensä ne asennetaan auraamalla tai kaivamalla. Jos vuorovesialueella käytetään aurausta, kaapelikaivannon kaivaminen ja myöhemmin täyttäminen on tehtävä siten, että sedimentin profiili ei muutu. Painepuhallusta on harkittava vain poikkeusolosuhteissa, ja se on hyväksyttävä etukäteen ja sitä on myös valvottava.

—	Pakovesialueella, vuorovesialueella ja rannikkoalueilla tehtävät ornitologiset tutkimukset on toteutettava lokakuun ja maaliskuun välisenä aikana jokaisena rakentamisvuotena, vähintään kuitenkin yhtenä vuotena.

—	Minkäänlaisia töitä ei tehdä, ennen kuin asianmukaiset sääntelyelimet ovat hyväksyneet mahdollisten vaarallisten aineiden käsittelyä ja varastointia, vuotojen hallintaa ja pintavesien poistojärjestelmää koskevat toimenpiteet.

—	Henkilökunta/urakoijat on perehdytettävä ympäristön kannalta herkkien ympäristöjen sijaintiin ja niiden suojelun edellyttämiin työskentelykäytäntöihin.

—	Vuorovesialueelle asennettavien kaapeleiden laskemismenetelmät on valittava siten, että suspendoituneen sedimentin vapautuminen on niin vähäistä kuin mahdollista.

—	Rakennustyöt on tehtävä siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän häiriötä linnuille (esimerkiksi valaistus on suunnattava oikein).

ERITTÄIN LIIKKUVIEN LAJIEN HÄIRINTÄ JA SIIRTYMINEN

Melun sekä rakennustöihin liittyvien ihmisten ja koneiden läsnäolon ja muiden toimien sekä vuorovesialueella että avomerellä tiedetään vaikuttavan luontotyyppi- ja lintudirektiivin nojalla suojeltujen erittäin liikkuvien lajien sekä meri-, ranta- ja riistalintujen, valaiden, hylkeiden, merikilpikonnien ja kalojen käyttäytymiseen. Tärkeimmät vaikutukset ovat häirintä ja siirtyminen. Mahdolliset vaikutukset ovat lajikohtaisia, ja niitä ovat ruokailumahdollisuuksien häviäminen, törmäysriski sekä liikkumisen esteet, jotka voivat viedä linnuilta paljon energiaa. Sukeltavien lintujen tiedetään olevan hyvin herkkiä visuaaliselle häiriölle, ja laivaliikenne saa ne siirtymään (Mendel ja muut, 2008). Myös pitkäaikaisia vaikutuksia voi ilmaantua: esimerkiksi merinisäkkäille, jotka altistuvat pitkän aikaa kovalle äänelle, voi tulla kuulovaurioita. Kriittinen tekijä on taustamelun taso rakennusmeluun nähden, sillä se vaikuttaa eläinten kykyyn havaita painetta ja reagoida siihen (Robinson & Lepper, 2013).

Putkien ja kaapeleiden laskemisesta aiheutuva melu liittyy yleensä kaivutöihin, putkien laskemiseen ja kiviaineksen sijoittamiseen. Morayn vuonoon Beatrice-nimiseen merituulipuistoon asennettavaksi suunnitellun 65 km pitkän suurjännitemerikaapelin yhteydessä asennusmelua tutkittiin mallintamalla sitä niin, että voitiin määrittää mahdollinen häiriöalue eri lajeille (ks. jäljempänä oleva laatikko). OSPAR-arvioinnin mukaan ei ole selvää näyttöä siitä, että vedenalaisten kaapeleiden asentamisesta johtuvasta melusta olisi suurta riskiä meren eläimistölle (OSPAR, 2009).

Liikkuviin merieläinlajien kohdistuvien riskien arvioinnin rajaaminen

Skotlannin koillisrannikolle Beatrice-merituulipuistosta Morayn vuonon mantereen puolelle tuotavan 65 km:n pituisen suurjännitemerikaapelin asentamiseen liittyvän melun todennäköistä vaikutusta arvioitiin mallintamalla sen mahdollista käyttäytymiseen kohdistuvaa vaikutusta useilla lajeilla (Nedwell ja muut, 2012). Tulosten mukaan kaivuutöiden todennäköisesti suurin vaikutus kohdistui erilaisiin merieläinlajeihin, ja todennäköisesti eniten nämä työt vaikuttivat pyöriäisiin.

	Lajikohtainen dBht-mittari on kehitetty keinoksi kvantifioida tietyn lajin käyttäytymiseen kohdistuvan vaikutuksen potentiaali vedenalaisessa ympäristössä (Nedwell ja muut, 2007). Eri lajit aistivat ääntä eri tavoin. Yli 90 dBht:n äänentaso aiheutti käytännössä kaikissa yksilöissä voimakkaan välttämisreaktion.

Tässä tapauksessa oli ennustettu, että kaapelin laskemistöiden aikana aiheutuu lyhytaikainen paikallinen meluhäiriö, joka voi johtaa siihen, että hyvin pieni osa merinisäkkäistä siirtyy väliaikaisesti pois niille sopivasta elinympäristöstä (Arcus, 2012). Muilla rakennustöihin liittyvillä seikoilla katsottiin olevan merkitystä pullonokkadelfiineille ja kirjohylkeille. Lieventäviksi toimenpiteiksi määritettiin paalutustöiden ”pehmeä aloitus” ja merinisäkkäiden tarkkailijoiden käyttö.

8.3.2 Toiminta

Toiminnassa oleviin kaapeleihin ja putkiin liittyvät kielteiset vaikutukset johtuvat todennäköisimmin pilaantumisesta. Se voi johtua akuuteista vaaratilanteista, kuten operatiivisten tukialusten tahattomista päästöistä tai putkien rikkoutumisesta. Lisäksi voi ilmaantua pitkäaikaisia vaikutuksia, jotka johtuvat kaapeleiden ja putkien rikkoutumisesta ja kemikaalivuodoista. Sähkömagneettisten kenttien todennäköisiä vaikutuksia ja lämpötilan kohoamista kaapeleiden ympärillä on tutkittu vasta vähän. Ylläpito- ja korjaustyöt, jotka aiheuttavat sedimenttien ja vaarallisten aineiden uudelleen suspendoitumista, aiheuttavat samanlaisia vaikutuksia, joita on kuvattu asennustöiden yhteydessä.

PILAANTUMINEN

Putkivaurio voi johtua korroosiosta, merenpohjan liikkumisesta sekä kosketuksesta ankkureihin ja pohjakalastuksessa käytettäviin pyydyksiin. Seurauksena voi olla pieniä lyhytaikaisia tai pitkäaikaisia vuotoja tai katastrofaalisempia putkirikkoja, jotka aiheuttavat vakavia pilaantumisvahinkoja. Euroopan kaasuputkivahinkoja koskevassa tietokannassa vahinkojen yleisimmäksi syyksi (48,4 prosenttia) on määritetty ulkoinen häiriö. Seuraavaksi yleisin syy on rakennusvirhe tai materiaalivika ja korroosio. Tietokannassa ei kuitenkaan erotella vedenalaisia ja muita kaasuputkia (EGIG, 2011). Hiilivedyt ja hiilidioksidin, metaanin ja rikkivedyn kaltaiset kaasut ovat esimerkkejä kontaminanteista, joita vesialueelle voi joutua.

Muita kontaminoitumisen lähteitä ovat suoja-anodit, joita käytetään hidastamaan putkien korroosiota merivedessä. Suoja-anodien raaka-aineet (elohopea, kupari, kadmium ja lyijy) voivat kulkeutua sedimentin läpi ja kertyä joihinkin merieläinlajeihin. Näiden anodien korroosion aste määräytyy alueen ominaisuuksien, kuten veden syvyyden, lämpötilan ja suolaisuuden, mukaan. Natura 2000 -luontotyyppeihin ja -lajeihin kohdistuvien vaikutusten todennäköisyys on epäselvä.

CCS-toimien osalta lämpötila ja paine vaikuttavat siihen, kulkeeko hiilidioksidi putkissa nesteenä vai kaasuna. Tätä on valvottava tarkasti, koska hydraattien muodostuminen putkissa lisää sisäistä korroosiota, mikä voi aiheuttaa tukoksia, jolloin putkirikon riski kasvaa. Putkivaurion tai -rikon tärkein vaikutus on ympäröivän veden happamoituminen.

Öljyvahinkojen aiheuttamia akuutteja ja pitkäaikaisia vaikutuksia luontotyyppi- ja lintudirektiivien nojalla suojeltuihin merieläinlajeihin ja luontotyyppeihin (kuten merinisäkkäisiin, merilintuihin, meriheinäkasvustoihin sekä muta- ja hiekkamatalikkoihin) on tutkittu laajasti, ja ne on dokumentoitu hyvin (54). Sama koskee valvonnan ja valmiussuunnittelun tarvetta, jotta voidaan välttää vaaratilanteiden eskaloituminen ja pienentää vaikutusta. Käytettävissä on tietoa myös muiden pilaavien aineiden, kuten raskasmetallien, vaikutuksista merinisäkkäisiin sekä valtamerten happamoitumisen mahdollisista vaikutuksista, mutta tiedot eivät varsinaisesti liity merienergiainfrastruktuuriin.

Keskeisin keino lieventää kaapeleista ja putkista johtuvaa pilaantumista on minimoida vuotojen riski suunnittelun ja säännöllisten tarkastusten avulla. Säännöllinen valvonta on eräänlainen ennakkovaroitusjärjestelmä, ja valmiussuunnittelussa määritetään toimet, joilla vähennetään mahdollisia vaikutuksia merellisiin luontotyyppeihin ja lajeihin, jos vahinko kuitenkin tapahtuu.

SÄHKÖMAGNEETTISET KENTÄT JA KALOIHIN KOHDISTUVAT VAIKUTUKSET

Sähköä siirrettäessä syntyy pienitaajuisia sähkömagneettisia kenttiä, myös silloin, kun sitä siirretään merikaapeleita pitkin. Myös lähiympäristöön voi syntyä sähkökenttiä, kun esimerkiksi vesi ja organismit kulkevat magneettikentän läpi. Siksi niihin meren eliöihin, jotka käyttävät sähkömagneettisia kenttiä itsensä paikantamiseen, liikkumiseen suurella alueella, suunnistamiseen pienellä alueella tai ruoan tai parittelukumppanin etsimiseen, voi kohdistua jonkinasteisia vaikutuksia, jos sähkömagneettinen kenttä on tarpeeksi suuri tai havaittavissa taustatasosta. Minkäänasteisten vaikutusten todennäköisyyttä tai merkitystä ei kuitenkaan vielä ymmärretä hyvin (Boehlert & Gill, 2010). Ruotsin ja Puolan välisen kaksinapaisen siirtojohdon magneettikenttien simulointi osoitti, etteivät kallistuskulman muutokset ole suurempia kuin maalla olevan kentän luonnolliset muutokset yli 20 metrin etäisyydellä kaapeleista. Kaapelien asennuksen jälkeen tehdyt vedenalaisen magneettikentän in situ -mittaukset osoittivat, etteivät arvot olleet suurempia kuin simuloinnissa ennustetut arvot (Andrulewicz ja muut, 2003).

Kalalajeja, joiden tiedetään pystyvän havaitsemaan sähkökenttiä, ovat esimerkiksi eräät leveäsuiset kalat ja sampikalat, ja joillekin niistä ilmaantuu käyttäytymismuutoksia kaapeleiden ympärillä säteilevän sähkömagneettikentän alueella. Magneettikenttien osalta vaeltavan ankeriaan (A. anguilla) seurannasta Itämerellä on raportoitu tilapäisiä reaktioita: ankeriaat olivat siirtyneet vaellusreitillään kauemmaksi kaapeleista, muttei ole näyttöä siitä, että tämä olisi ollut pysyvää. Sähkökenttien osalta käyttäytymisen muutoksista on ilmoitettu mahdollisesti hiekkasärkkäluontotyyppien lähistöllä tavattavien pistepunahaiden (S. canicula), okarauskun (R. clavata) ja piikkihain (S. acanthias) osalta, joskin vaikutukset vaihtelivat yksilöittäin (55).

Vaikutukset lievenevät jonkin verran teollisuuden vakiosuojauksen ansiosta, sillä se rajoittaa sähkökenttien suoraa säteilyä, ei kuitenkaan magneettikomponenttia. Muita mahdollisuuksia ovat kaapelin rakenteelliset muutokset, sähkövirran voimakkuuden pienentäminen ja syvemmälle upottaminen.

Sähkömagneettisten kenttien toimintamekanismeja ja vaikutuksia, jotka kohdistuvat meren eliöihin, ei täysin tunneta, kuten ei myöskään säteilyn määrän merkitystä verrattuna Maan magneettisen kentän säteilyyn. Euroopassa noudatettavan nykyisen käytännön mukaan sähkömagneettinen kenttä on otettava huomioon ympäristövaikutusten arvioinnissa ja hyväksyntämenettelyissä, mutta eri jäsenvaltioissa on eritasoisia velvoitteita mahdollisten vaikutusten seurannan ja tutkimisen osalta.

POHJAELIÖSTÖÖN LIITTYVÄT MUUTOKSET

Kun pinta-asennetut kaapelit ja putket korvataan kovilla materiaaleilla, ennen pitkää voi seurata ns. ”riuttavaikutus”, kun erilaiset lajit kolonisoivat eli asuttavat ne (56). Esimerkiksi on ennustettu, että pohjoisella Pohjanmerellä olevan Marinerin alueen kehittämishankkeen aikana seuraavat lajit kolonisoivat merenpohjaan putkien ympärille lasketut kivilohkareet ja betonilaatat: hydroidit, pehmeät korallit, vuokkokorallit, putkimadot, merirokot, vaippaeläimet ja liikkuvat organismit, kuten äyriäiset, monisukasmadot ja piikkinahkaiset (Statoil, 2012). Nystedin ja Horns Revin merituulipuistojen kolonisaatio turbiinien jalan ympärillä on lisännyt biomassaa ja luontotyypin heterogeenisyyttä. Se, että pääasiassa hiekkaisten sedimenttien muodostamille alueille on tuotu kovia pintoja, on muuttanut pohjaeliöstöä merkittävästi. On myös mahdollista, että vieraat tulokaslajit pääsevät leviämään näiden rakenteiden kolonisaation kautta varsinkin, jos samaan aikaan tapahtuu myös lämpötilanmuutoksia. Lämpötila voi nousta hieman muutaman senttimetrin etäisyydellä energiansiirtokaapeleista upotussyvyyden, kaapelin tyypin ja ympäröivän sedimentin ominaisuuksien mukaan. Lämpötilan nousu on todennäköisesti merkittävämpää vaihtovirtakaapeleiden kuin suurjännitteisten tasavirtakaapeleiden yhteydessä, jos siirtomäärä on sama. Lämpöpäästöt voivat muuttaa sedimentin fysikaalis-kemiallisia olosuhteita ja lisätä bakteerien toimintaa, jolla voi olla toissijaisia vaikutuksia pohjaeliöstöön ja -kasvistoon (Meissner & Sordyl, 2006). On näyttöä siitä, että jotkin lajit ovat herkkiä ympäristön lämpötilan vähäisellekin kohoamiselle, mutta esimerkiksi hiekkasärkkäluontotyyppeihin liittyviin pohjaeliöstöyhteisöihin kohdistuvien vaikutusten tyyppiä ja merkitystä ei tunneta.

8.3.3 Käytöstä poistaminen

Avomerilaitosten käytöstä poistamiseen liittyy erilaisia kansainvälisiä velvoitteita, esimerkiksi ne, jotka on hyväksytty OSPAR-sopimuksen (päätös 98/3) myötä, mutta ne eivät koske kaapeleita ja putkia. Kaapeleiden ja putkien käytöstä poistamisen mahdolliset vaikutukset merellisiin luontotyyppeihin ja lajeihin ovat samanlaisia kuin niiden asentamiseen liittyvät vaikutukset, ja sen yhteydessä voidaan käyttää samanlaisia lieventäviä toimenpiteitä. Putkien osalta ensimmäinen vaihe on putkien tyhjentäminen ja puhdistus. Sen jälkeen ne poistetaan merenpohjasta tai leikataan ja hävitetään paikalla asianmukaisia suojaus- ja valvontatoimia soveltaen. Merenpohjaan upotetut kaapelit on paljastettava auraamalla tai vesipainepuhalluksella ennen niiden poistoa. Tämä häiritsee sedimenttiä ja siinä eläviä pohjaeliöstöyhteisöjä. Myös muu mahdollinen infrastruktuuri, kuten laatat, on kenties poistettava kaivamalla niiden kunnon mukaan.

Putkien poistotekniikoita ovat esimerkiksi käänteinen kelaaminen, leikkaaminen ja nostaminen sekä hinaaminen pinnalle tai tiettyyn syvyyteen. Nämä tekniikat voivat suoraan vahingoittaa merenpohjan luontotyyppejä, häiritä tai siirtää liikkuvia lajeja ja heikentää veden laatua, jos alusten liikennöinnistä ja toiminnoista aiheutuu päästöjä veteen. Merenpohjan fyysinen häirintä lisää sameutta ja pohjaeliöstön mahdollista tukahtumista, ja niiden palautuminen on samanlaista kuin asennuksen yhteydessä. Häirintä vaikuttaa samoihin luontotyyppeihin ja lajeihin tietyllä alueella putken kummallakin puolella. Vanhat tai hajonneet laatat on kenties poistettava tavanomaisesti kaivamalla. Jos merenpohjaan on laskettava kivenlohkareita käytöstä poistettujen putkiosuuksien suojaamiseksi, ne toimivat kiinnittymiseen sopivana kovana pintana pääasiassa pehmeän sedimentin alueilla. Tämä muuttaa näiden alueiden merenalaisia yhteisöjä.

Tapauskohtaisiin arviointeihin perustuvat käytöstäpoistosuunnitelmat on yleensä tehtävä jo hankkeen alkaessa, ja ne vaihtelevat putken tyypin, halkaisijan, pituuden, eheyden ja kunnon mukaan. Vaihtoehtoja on putken paikalleen jättäminen, uudelleen käyttäminen samassa paikassa tai muissa paikoissa tai poistaminen ja hävittäminen mantereella. Jyllannin länsipuolella olevalla tanskalaisella kentällä tehdyssä käytöstäpoistovaihtoehtoja tarkastelleessa tutkimuksessa on todettu, että putken paikalleen jättäminen sekä poistaminen ja hävittäminen ovat tarkemman harkinnan arvoisia. Jos putket jätetään merenpohjaan, niitä pitää seurata pitkään, jotta varmistetaan niiden stabiilius ja turvallisuus muille merenkäyttäjille, koska niiden kunnon huonontuminen voi kestää vuosikymmeniä (HSE, 1997).

8.3.4 Kumulatiiviset vaikutukset

Merienergiainfrastruktuurihankkeita ei toteuteta irrallaan muusta yhteiskunnasta. Ne ovat osa öljyä ja kaasua, CCS-tekniikkaa, merituulivoimaa ja uusiutuvaa merienergiaa koskevia ohjelmia, ja ne voivat sijaita muiden suunnitelmien ja hankkeiden läheisyydessä. Näiden toimien yhdistetty vaikutus – olipa kyse aiemmista, nykyisistä tai tulevaisuuteen suunnitelluista toimista – voi aiheuttaa kumulatiivisia ympäristövaikutuksia Natura 2000 -luontotyyppeihin ja -lajeihin. Erittäin liikkuvat lajit, kuten merinisäkkäät, kalat ja merilinnut, voivat olla erityisen haavoittuvaisia, koska vaikutukset voivat kohdistua niihin monessa eri paikassa, joista jotkin voivat olla pitkän matkan päässä toisistaan.

Kumulatiivisia vaikutuksia voi aiheuttaa myös yksittäinen hanke esimerkiksi infrastruktuurin ja yhdessä paikassa toteutettavien toimien tiheyden vuoksi (kaapelit, putket, lautat, huoltoalusliikenne jne.). Kumulatiivisten vaikutusten mahdollisuus kasvaa myös, jos lähistöllä toteutetaan muita hankkeita. Pohjanmeren pohjoisosassa sijaitsevan Beatrice-kentän merituulipuiston osalta kaapelin laskemisesta aiheutuvan ennustetun melun ja suspendoituneiden kiintoaineiden lisääntymisen siirtokaapelityömaan lähettyvillä ei katsottu olevan merkittävää. Kun huomioon otettiin kuitenkin myös muut toimet samalla alueella ja muut lähistöllä toteutettavat avomereltä saatavaan uusiutuvaan energiaan liittyvät hankkeet, samanaikaisella rakennusmelulla arvioitiin olevan mahdollisia kumulatiivisia vaikutuksia silleihin, ankeriaisiin, lohiin ja meritaimeniin. Toisaalta kun kahta hanketta tarkasteltiin yhdessä, sedimentin kulkeutumiseen kohdistuvia lisävaikutuksia ei pidetty todennäköisinä (Arcus, 2012).

Kumulatiivisten vaikutusten arviointi on tehtävä osana ympäristövaikutusten arviointia ja strategisten ympäristövaikutusten arviointia. Lisäksi se on lakisääteinen vaatimus luontotyyppidirektiivin mukaiselle suunnitelmien ja hankkeiden asianmukaiselle arvioinnille. Keskeisiä osa-alueita ovat mahdollisten vaikutusten rajaaminen, lieventävien toimenpiteiden ja seurantatoimien suunnitteleminen sekä raportointi niistä seikoista, joiden osalta tiedot ovat vielä epäselviä. Kumulatiivisten vaikutusten arvioinnista on sekä yleisiä että alakohtaisia ohjeita (ks. esimerkiksi RenewableUK, 2013), ja tarkempia tietoja on myös tämän asiakirjan osassa 7.3.

8.3.5 Mahdolliset lieventävät toimenpiteet

Tämän asiakirjan osassa 5 on ohjeita lieventäviin toimenpiteisiin sovellettavasta lähestymistavasta. Tärkeimmät keinot, joilla merienergiainfrastruktuurihankkeiden mahdollisia vaikutuksia Natura 2000 -luontotyyppeihin ja -lajeihin voidaan lieventää, on lueteltu alla.

Mahdollisia vaihtoehtoja lieventäviksi toimenpiteiksi energiainfrastruktuurihankkeiden eri vaiheissa

Arviointi

—	Asennus-, käyttö- ja käytöstäpoistovaiheiden rajaaminen, seulonta ja alustava hyväksyntä, jotta voidaan määrittää Natura 2000 -luontotyyppeihin ja -lajeihin kohdistuvat mahdolliset paineet ja vaikutukset. Prosessin tässä vaiheessa on esitettävä myös lieventäviä toimenpiteitä.

Reititys/sijoitus

—	Kaapeli- ja putkikäytävät on reititettävä siten, että vältetään Natura 2000 -luontotyypit ja EU:ssa suojeltuihin lajeihin kohdistuvat vaikutukset (ts. vältetään Posidonia-kasvustot, hylkeiden saalistusalueet sekä ranta- ja riistalintujen vuorovesialueella olevat ruokintapaikat).

—	Vältetään rakentamasta sähköasemia/muuntamoita Natura 2000 -alueille.

—	Vältetään reitittämästä kaapeleita ja putkia alueille, joilla on riski vaarallisten aineiden tai kontaminoituneiden sedimenttien häirinnästä.

Jalanjälki

—	Pienennetään häiriöalueen kokoa minimoimalla kaivantokäytävät esimerkiksi ottamalla huomioon infrastruktuurin tyyppi ja koko sekä kaivantojen välimatka, niputtamalla kaapelit ja hyödyntämällä rinnakkaista reititystä.

—	Minimoidaan kaapelien väliset liitännät (järjestelmän sisäisten) tuotantolaitteiden, muuntamoiden ja sähköasemien sekä maalla olevien verkkoliityntäpisteiden välillä.

—	Käytetään sellaisia asennusmenetelmiä (kuten aurausta, vesipainepuhallusta, vaakasuuntaista porausta, työpatoja), jotka minimoivat merenpohjan ja vuorovesialueen luontotyyppien häiriintymisen.

—	Harkitaan mahdollisuuksia koordinoida kaivannoissa tehtävät asennustyöt ja asennetaan samalla lisäkapasiteettia varalle tulevaisuutta varten.

—	Minimoidaan merenpohjaan jätettävän materiaalin määrä.

Ajallinen rajaus

—	Minimoidaan asennus- ja käytöstäpoistoajat häiriötä aiheuttavan ajanjakson lyhentämiseksi.

Aikataulutus

—	Minimoidaan kaivutöiden sekä kaapeleiden ja putkien upottamisen välinen aika.

—	Aikataulutetaan asennus- ja käytöstäpoistotoimet siten, että vältetään sellaisia ajanjaksoja, jolloin suojeltujen lajien häiritsemisellä todennäköisesti on merkittäviä vaikutuksia (kuten lisääntymis- ja muuttoaikoina).

Infrastruktuurin rakenne

—	Määritetään tarvittavan infrastruktuurin koko ja tyyppi todennäköiset ympäristövaikutukset huomioon ottaen; valitaan esimerkiksi kaapelityyppi siten, että sähkömagneettisten kenttien voimakkuus ja laajuus pienenee.

Operatiiviset asiat

—	Vältetään sellaisia asennus- ja käytöstäpoistomenetelmiä, jotka todennäköisesti aiheuttava melua ja visuaalista häiriötä (kuten vedenalaisia räjähteitä).

—	Toteutetaan lieventäviä toimenpiteitä pilaantumisvahinkojen riskin pienentämiseksi ja suunnitellaan valmiustoimet mahdollisia vahinkoja varten.

—

Toteutetaan lieventäviä toimenpiteitä vaikutuksen riskin vähentämiseksi, jos melu on todennäköinen ongelma: ryhdytään esimerkiksi aktiivisiin lieventäviin toimenpiteisiin (kuplaverhot, paalujen eristys, työpadot), aloitetaan paalutustyöt varovasti ja käytetään niiden aikana merinisäkkäiden tarkkailijoita.

—	Vähennetään sähkömagneettisen kentän voimakkuutta ja laajuutta muuttamalla kaapelin tyyppiä ja upotussyvyyttä.

—	Valitaan lakisääteisten velvoitteiden mukaisesti sellaisia käytöstäpoistovaihtoehtoja, joilla minimoidaan mahdollinen ympäristövaikutus.

Seuranta

—	Mahdollistetaan nopea reagointi/toiminta, jos esimerkiksi putken eheyden, kaapeleiden pinnoitteiden, melun, sähkömagneettisen kentän jne. raja-arvot uhkaavat ylittyä.

Lainsäädäntökehys

—	Toimitaan nykyisen kansainvälisen, EU:n ja kansallisen lainsäädännön ja asianmukaisten ohjeiden mukaisesti (esimerkiksi MARPOL, OSPAR, strateginen YVA, AA).

8.4 Strategisen suunnittelun merkitys

Merienergiainfrastruktuuri on yksi monista käyttötarkoituksista, jotka kilpailevat tilasta Euroopan merialueilla. Monissa osissa maailmaa mahdollisesti aiheutuvat ristiriidat yksilöidään merten aluesuunnittelua koskevassa prosessissa. Sitä käytetään myös, jotta voidaan hyödyntää aiempaa integroidumpaa ja strategisempaa lähestymistapaa, kun eri toimialat suunnittelevat merialueiden käyttöä sekä ympäristön- ja luonnonsuojelua yhdessä.

Merten aluesuunnittelun mahdolliset hyödyt (lähde: UNESCO/IOC (57) )

Taloudelliset hyödyt:

—	varmuuden lisääminen yksityissektorilla, kun se suunnittelee uusia investointeja jopa 30 vuoden ajalle

—	yhteensopivien käyttötarkoitusten määrittäminen samalla kehitysalueella.

—	yhteensopimattomien käyttötarkoitusten välisten sekä käyttötarkoitusten ja luonnon välisten ristiriitojen vähentäminen.

—	lupamenettelyjen yksinkertaistaminen sekä

—	resurssien ja tilan tehokkaan käytön edistäminen.

Ympäristöhyödyt

—	biologisesti tai ekologisesti merkittävien alueiden määrittäminen

—	biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemeihin liittyvien tavoitteiden sisällyttäminen merten aluesuunnitteluun ja hallintaan ekosysteemiin perustuvaa lähestymistapaa noudattaen

—	tilan antaminen biologiselle monimuotoisuudelle ja luonnonsuojelulle sekä uusiutuville energiamuodoille ilmastollisista syistä

—	merellisten suojelualueiden verkostoa koskevan suunnitteluympäristön luominen sekä

—	ihmisen toiminnasta johtuvien, meren ekosysteemeihin kohdistuvien kielteisten vaikutusten vähentäminen strategisten ympäristövaikutusten arvioinnin perusteella kumulatiiviset vaikutukset huomioon ottaen

—	merelle tyypillisen valtavan avoimen tilan säilyttäminen pitämällä laajoja alueita vapaana konkreettisista käyttötarkoituksista.

Yhteiskunnalliset hyödyt

—	paremmat mahdollisuudet yleisön ja hallinnon osallistumiselle sekä rajatylittävälle kuulemiselle ja yhteistyölle

—	valtamerten tilan käyttöä (tai käyttämättä jättämistä) koskevien päätösten mantereella olevaan yhteisöön ja elinkeinoelämään kohdistuvien vaikutusten määrittäminen

—	kulttuuriperinnön määrittäminen ja suojelun parantaminen sekä

—	valtameren käyttöön liittyvien sosiaalisten ja henkisten arvojen määrittäminen ja suojeleminen.

EU:ssa meristrategiapuitedirektiivi edellyttää, että jäsenvaltiot laativat meristrategioita omille aluevesilleen sekä yhteensovitettuja strategioita muiden jäsenvaltioiden kanssa Itämerelle, Koillis-Atlantille, Välimerelle ja Mustallemerelle. Tämä on EU:n yhdennetyn meripolitiikan ympäristöosio, joka edistää ekosysteemiin perustuvan lähestymistavan soveltamista hallinnossa ja ympäristöön liittyvien asioiden liittämistä erilaisiin toimintaperiaatteisiin. Merten aluesuunnittelu on määritetty alojenväliseksi välineeksi, jolla tuetaan näiden tavoitteiden saavuttamista. Merten aluesuunnittelun puitteista annetussa direktiivissä 2014/89/EU (58) jäsenvaltioita kehotetaan ryhtymään merten aluesuunnitteluun ja panemaan sitä koskeva suunnitelma täytäntöön. Tavoitteena on tukea merialueiden kestävää kehitystä soveltamalla ekosysteemiin perustuvaa lähestymistapaa ja edistämällä asiaan liittyvien toimien ja käyttötarkoitusten rinnakkaiseloa. Direktiivin johdanto-osan 23 kappaleessa todetaan, että jos merten aluesuunnitelmilla on todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia ympäristöön, niihin sovelletaan strategisten ympäristövaikutusten arvioinnista annettua direktiiviä, ja jos merten aluesuunnitelmiin sisältyy Natura 2000 -alueita, tällaiset ympäristövaikutusten arvioinnit voidaan päällekkäisyyksien välttämiseksi yhdistää luontotyyppidirektiivin 6 artiklan vaatimuksiin.

Merialueiden strategiseen suunnitteluun sisältyy seuraavaa:

—	kestävien toimintojen kehittäminen merialueille ja meriympäristön suojelu yhteisten puitteiden ja samanlaisten lakisääteisten vaikutusten perusteella

—	alueisiin liittyvien ristiriitojen vähentäminen merialueiden lisääntyvien käyttötarkoitusten välillä, meriympäristön suojelu mukaan luettuna, siten, että merialueiden sosiaaliset ja taloudelliset vaatimukset ovat yhteensopivat meriympäristön ja sen ekologisten toimintojen suojelun kanssa

—	EU:n lainsäädännön täytäntöönpanon tukeminen

—	yhteinen lähestymistapa, jonka avulla merten aluesuunnittelua soveltavilla jäsenvaltioilla on mahdollisuus jakaa asiantuntemustaan.

Kokemus on osoittanut, että ympäristönäkökohtien huomioiminen jo päätöksentekoprosessin varhaisessa vaiheessa voi johtaa siihen, että ratkaisut voidaan löytää silloin, kun käytettävissä on vielä paljon vaihtoehtoja. Lisäksi se edistää avoimempaa ja innovatiivisempaa päätöksentekoprosessia, jonka hyödyt ja kaikkia osapuolia hyödyttävät ratkaisut voi olla helpompi määrittää. Myös ratkaisujen täytäntöönpano voi olla edullisempaa tai helpompaa. Tähän voi sisältyä myös epävirallisia strategioita ja prosesseja ennen virallisia suunnittelumenettelyjä tai rinnakkain niiden kanssa (esimerkiksi rannikkoalueiden yhdennetty käyttö ja hoito -toimintamalli). Niiden avulla voidaan ottaa huomioon erityisesti maan ja meren välinen vuorovaikutus tai käyttää matriiseja tietyn vaikutuksen merkityksen analysoimisessa.

Jos tällainen alojenvälinen vuoropuhelu jätetään 6 artiklan 3 kohdan mukaisen lupamenettelyprosessin viimeisiin vaiheisiin, käytettävissä on paljon vähemmän vaihtoehtoja, jotka ovat myös huomattavasti tehottomampia alueellisen ja alakohtaisen kokonaisuuden osalta (ja myös niiden toteuttaminen on myös kalliimpaa). Neuvottelut voivat myös polarisoitua herkästi ja muuttua riitaisemmiksi.

Monet merienergiainfrastruktuurihankkeet ovat myös yhä enemmän rajatylittäviä. Tämä on toinen syy sille, miksi strateginen suunnittelu on hyödyllistä: on tärkeää varmistaa, että hanketasolla, johon liittyy useita osapuolia ja lainsäädäntökehyksiä, noudatetaan yhtenäistä lähestymistapaa.

Rajatylittävää suunnittelua tehdään sekä merienergia-alalla (esimerkiksi Pohjanmeren maiden offshore-verkkoa koskeva aloite) että kaikkiin merten käyttötarkoituksiin liittyvissä toimissa (esimerkiksi BaltSeaPlan ja TPEA (Transboundary Planning in the European Planning) -hanke, joihin osallistuvat Espanja, Portugali, Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta). Verkon suunnittelu Saksan talousvyöhykkeellä oleville merituulipuistoille on esimerkki sellaisen alakohtaisen lähestymistavan soveltamisesta, johon ympäristönsuojelunäkökohdat sisältyvät keskeisinä periaatteina, ja siitä, miten tämä yhdistetään monialaiseen aluesuunnitelmaan. Samankaltainen rajatylittävä lähestymistapa, jota sovellettaisiin energiansiirto- ja tuotantovaihtoehtojen suunnittelun aikana, mahdollistaisi myös laaja-alaisten kumulatiivisten vaikutusten määrittämisen ja huomioon ottamisen ennen hankkeen hyväksyntää.

Aluesuunnittelu sekä putkien ja kaapeleiden sijoittelu Saksan talousvyöhykkeellä ja offshore-verkon suunnittelu Saksan Pohjanmeren talousvyöhykkeellä

Saksan aluesuunnitelmassa määritetään aluekehitystä koskevat ohjeet sekä tavoitteet ja periaatteet, jotka koskevat Saksan talousvyöhykkeen toimintoja ja käyttötarkoituksia Saksan aluesuunnittelulain mukaisesti. Suunnitelmassa on myös määräyksiä putkien ja vedenalaisten kaapeleiden laskemisen yhteensovittamisesta muiden toimien, kuten laivaliikenteen, kalastuksen ja luonnonsuojelun, kanssa. Suunnitelmassa on määritetty prioriteettialueet laivaliikenteelle, putkille ja merituulienergian tuotannolle, ja näillä alueilla muut käyttötarkoitukset ovat kiellettyjä, mikäli se on kansainvälisen lain mukaista, elleivät muut käyttötarkoitukset ole muutoin yhteensopivia. Natura 2000 -alueilla tuuliturbiinit eivät kuitenkaan ole sallittuja. Aluemerelle siirtymäkohdan ja reittijakojärjestelmän välisessä risteyksessä vedenalaiset kaapelit, jotka on tarkoitettu talousvyöhykkeellä tuotetun energian siirtämiseen, on reititettävä tarkoitukseen osoitettuja kaapelikäytäviä pitkin. Suunnitelman laatimisen yhteydessä on tehty strategisten ympäristövaikutusten arviointi. Jotta putkien ja kaapeleiden laskemisesta syntyvät, meriympäristöön kohdistuvat kielteiset vaikutukset voidaan minimoida, suunnitelmassa edellytetään, ettei herkkien luontotyyppien alueella saa liikkua silloin, kun tietyt lajit ovat haavoittuvaisimmillaan. Erittäin herkän luontotyypin muodostavien hiekkasärkkien, riuttojen tai suojelun kannalta huolestuttavien pohjaeliöstöyhteisöjen vaurioittamista tai tuhoamista on vältettävä putkia ja kaapeleita laskettaessa ja käytettäessä, ja OSPAR-sopimuksen mukaisia parhaita ympäristökäytäntöjä on noudatettava. Lisäksi suunnitelmassa on pyritty limittämään putkia ja tuulipuistoja koskevat prioriteettialueet.

Offshore-verkon liitännät tuulipuistoihin suunnittelee Saksan liittovaltion merenkulku- ja hydrografiavirasto (BSH) Saksan energialain mukaisesti. Offshore-verkkoa koskeva suunnitelma, joka on laadittu alakohtaista alueellista lähestymistapaa noudattaen, on ollut voimassa Pohjanmeren osalta maaliskuusta 2013 alkaen. Vastaavaa suunnitelmaa kehitetään parhaillaan Itämerelle. Suunnitelmassa määritetään niputettuihin verkkoliitäntöihin soveltuvat merituulipuistot, muuntamoiden sijaintipaikat, verkkoliitäntöjen ja rajatylittävien kaapeleiden (rajayhdysjohtojen) reitit sekä mahdollisten verkkoinfrastruktuurien välisten ristikkäisliitäntöjen reitit. Asiakirjassa noudatettujen suunnitteluperiaatteiden (esimerkiksi kaapeleiden niputtaminen mahdollisimman tehokkaasti ja Natura 2000 -alueiden läpi kulkevien reittien välttäminen) tavoitteena on pienentää verkkoinfrastruktuurille tarvittavaa aluetta ja vähentää mahdollisia vaikutuksia meriympäristöön. Suunnitelmassa, jonka yhteydessä tehtiin myös strategisten ympäristövaikutusten arviointi, määritettiin seuraavien 10 vuoden aikana rakennettavien offshore-verkkoliitäntöjen kapasiteetti ja oletettu rakentamisajankohta. Näiden suunnitelmien alueelliset määräykset yhdistetään Saksan talousvyöhykettä Pohjanmerellä ja Itämerellä koskevaan merten aluesuunnitteluun (BSH, 2012).

Alueellinen offshore-verkkosuunnitelma Saksan talousvyöhykkeelle Pohjanmerellä, 2012

LÄHDELUETTELO

ACCOBAMS-MOP5, 2013 Methodological Guide: Guidance on underwater noise mitigation measures. ACCOBAMS-MOP5/2013/Doc24.

AEWA (2008) International Single Species Action Plan for the Conservation of the Lesser White-fronted Goose (Western Palearctic Population) Anser erythropus. Agreement on the Conservation of African-Eurasian Migratory Waterbirds (AEWA). Technical Document.

Anderson, D.R. (2001) The need to get the basics right in wildlife field studies. Wildlife Society Bulletin, 29: 1294–1297.

Andrews, A., 1990. Fragmentation of habitat by roads and utility corridors: a review. Australian Zoologist, 26(3–4), s. 130–141. Käytettävissä osoitteessa shanespark.com/Documents/Andrews (1990) Fragmentation of Habitat by Roads and Utility Corridors A Review.pdf [viitattu 11. huhtikuuta 2012].

Andrulewicz, E., Napierska, D., & Otremba, Z. (2003). The environmental effects of the installation and functioning of the submarine SwePol Link HVDC transmission lie: a case study of the Polish Marine Area of the Baltic Sea. J. Sea. Res 49:337–345.

Angelov, I., Hashim, I., Oppel, S. (2012) Persistent electrocution mortality of Egyptian Vultures Neophron percnopterus over 28 years in East Africa. Bird Conservation International (julkaistu verkossa).

Arcus, 2012 Beatrice Offshore Wind Farm Environmental Statement. Non-Technical Summary. Arcus Renewable Energy Consulting Ltd

Askins, R.A, Folsom-O'Keefe, C.M., Hardy, M.C. (2012) Effects of vegetation, corridor width and regional land use on early successional birds on power line corridors. PloS one, 7(2): e31520.

Avian Power Line Interaction Committee (APLIC) (2006) Suggested Practices for Avian Protection on Power Lines: The State of the Art in 2006. Edison Electric Institute, APLIC, and the California Energy Commission. Washington, D.C and Sacramento, CA.

Ayers, D. & Wallace, G., 1997. Pipeline trenches: an under- utilised resource for finding fauna. Teoksessa P. Hale & D. Lamb, toim. Conservation Outside Nature Reserves. Brisbane: Centre for Conservation Biology, The University of Queensland, s. 349–357.

Barber, J.R., Crooks, K.R. & Fristrup, K.M., 2010. The costs of chronic noise exposure for terrestrial organisms. Trends in ecology & evolution, 25(3), s. 180–189. Käytettävissä osoitteessa www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0169534709002614 [viitattu 17. maaliskuuta 2012].

Bayle, P. (1999) Preventing Birds of Prey Problems at Transmission Lines in Western Europe. Journal of Raptor Research, 33(1): 43–48.

Bayne, E.M., Habib, L. & Boutin, S., 2008. Impacts of chronic anthropogenic noise from energy-sector activity on abundance of songbirds in the boreal forest. Conservation biology: the journal of the Society for Conservation Biology, 22(5), s. 1186–1193. Käytettävissä osoitteessa www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18616740 [viitattu 26. huhtikuuta 2012].

BCTC, 2006. Environmental Assessment Certificate Application – Vancouver Island Transmission Reinforcement Project,

Bell, S.S. et al., 2001. Faunal response to fragmentation in seagrass habitats: implications for seagrass conservation. Biological Conservation, 100(1), s. 115–123. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0006320700002123 [viitattu 2. toukokuuta 2012].

Bennett, P.M. & Owens, I.P.F. 1997. Variation in extinction risk among birds: chance or evolutionary predisposition? Proceedings of the Royal Society of London B:401–408.

Benson, P.C. (1981) Large raptor electrocution and power pole utilization: a study in six western states. Ph.D. Dissertation, Brigham Young University, Provo, UT, USA.

BERR, 2008. Review of Cabling Techniques and Environmental Effects Applicable to the Offshore Wind Farm Industry – Technical Report,

Bevanger, K. (1994b) Bird interactions with utility structures: collision and electrocution, causes and mitigating measures. Ibis, 136: 412–425.

Bevanger, K. (1995) Estimates and population consequences of Tetraonid mortality caused by collisions with high tension power lines in Norway. Journal of Applied Ecology, 32: 745–753.

Bevanger, K. (1998) Biological and Conservation Aspects of Bird Mortality Caused by Electricity Power Lines: a Review. Biological Conservation, 86: 67–76.

Bevanger, K. (1999) Estimating bird mortality caused by collision and electrocution with power lines; a review of methodology. Teoksessa: Ferrer, M., Janss, G.F. (toim.), Birds and Power Lines: Collision, Electrocution, and Breeding. Quercus, Madrid, Spain, s. 29–56.

Bevanger, K., Overskaug, K. (1998) Utility Structures as a mortality factor for Raptors and Owls in Norway. Teoksessa: Chancellor, R.D., B.-U. Meyburg & J.J. Ferrero (toim.) Holarctic Birds of Prey. ADENEX-WWGBP, Berlin, Germany.

Binetti, R. et al., 2000. Environmental risk assessment of linear alkyl benzene, an intermediate for the detergency industry. International Journal of Environmental Health Research, 10(2), s. 153–172. Käytettävissä osoitteessa www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/09603120050021155 [viitattu 27. huhtikuuta 2012].

BirdLife International (2004) Birds in Europe: population estimates, trends and conservation status. Cambridge, UK: BirdLife International. (BirdLife Conservation Series No. 12).

BirdlifeInternational (2007) Position statement on birds and power lines. Birdlife Birds and Habitats Directives Task Force adopted position papers. www.birdlife.org/action/change/europe/habitat_directive/index.html

Birklund, J. (2003) Marine Biological Surveys along the cable trench in the Lagoon of Rødsand in September 2002 and March 2003. DHI Water & Environment. s. 37.

Bocquené, G., Chantereau, S., Clérendeau, C., Beausir, E., Ménard, D., Raffin, B., Minier, C., et al. (2004). Biological effects of the ”Erika” oil spill on the common mussel (Mytilus edulis). Aquatic Living Resources, 17(3), 309–316.

Boehlert, G.W. & Gill, A.B. (2010) Environmental and ecological effects of ocean renewable energy development. A current synthesis. Oceanography 23(2); 68–81.

Borrmann, C.B., 2006. Wärmeemission von Stromkabeln in Windparks – Laboruntersuchungen zum Einfluss auf die benthische Fauna. Rostock University, Institute of Applied Ecology Ltd.

Bruderer, B., Peter, D. & Steuri, T. (1999) Behaviour of migrating birds exposed to x-band radar and a bright light beam. The Journal of Experimental Biology, 202, 1015–1022.

Budzinski, H., Mazéas, O., Tronczynski, J., Désaunay, Y., Bocquené, G., & Claireaux, G. (2004). Link between exposure of fish (Solea solea) to PAHs and metabolites: Application to the ”Erika” oil spill. Aquatic Living Resources, 17(3), 329–334.

Bulgarian Society for the Protection of Birds (BSPB) (2010) Safe Ground for Redbreasts. LIFE+-hankkeen verkkosivu. bspb-redbreasts.org/?page_id=6

Bulgarian Society for the Protection of Birds (BSPB) Save the Raptors. Conservation of Imperial Eagle and Saker Falcon in Bulgaria. LIFE+-hankkeen verkkosivu. www.saveraptors.org

Bundesamt für Seeschifffahrt und Hydrographie (2012) Spatial Offshore Grid Plan for the German Exclusive Economic Zone of the North Sea. Comprehensive Summary. Epävirallinen käännös.

Cadahía, L., López-lópez, P., Urios, V. (2010) Satellite telemetry reveals individual variation in juvenile Bonelli ' s eagle dispersal areas. Ibis, 147(2): 415–419.

Cadiou, B., Riffaut, L., McCoy, K. D., Cabelguen, J., Fortin, M., Gélinaud, G., Le Roch, A., et al. (2004). Ecological impact of the ”Erika” oil spill: Determination of the geographic origin of the affected common guillemots. Aquatic Living Resources, 17(3), 369–377.

Camphuysen, C.J., Dieckhoff, M.A., Fleet, D.M. & Laursen, K. (2009) Oil Pollution and Seabirds. Thematic Report No. 5.3. Teoksessa: Marencic, H. & Vlas, J. de (toim.), 2009. Quality Status Report 2009. Wadden Sea Ecosystem No. 25. Common Wadden Sea Secretariat, Trilateral Monitoring and Assessment Group, Wilhelmshaven, Germany.

Carrete, M., Sánchez-Zapata, J.A., Benítez, J.R., Lobón, M., Donázar, J.A. (2009) Large scale risk-assessment of wind-farms on population viability of a globally endangered long-lived raptor. Biological Conservation, 142(12): 2954–2961.

Carter, L., Burnett, D., Drew, S. et al., 2009. Submarine Cables and the Oceans – Connecting the World. UNEP-WCMC Biodiversity Series No. 31. ICPC/UNEP/UNEP-WCMC.

Chandrasekara, W.U. & Frid, C.L.J., 1998. A laboratory assessment of the survival and vertical movement of two epibenthic gastropod species, Hydrobia ulvae (Pennant) and Littorina littorea (Linnaeus), after burial in sediment. Journal of Experimental Marine Biology and Ecology, 221(2), s. 191–207. Käytettävissä osoitteessa www.sciencedirect.com/science/article/B6T8F-3S967BY-3/2/8d8547d6fd13b48bcdb40c1fe171482c [viitattu 20. huhtikuuta 2012].

Clarke, D.J. & White, J.G., 2008. Towards ecological management of Australian powerline corridor vegetation. Landscape and Urban Planning, 86(3-4), s. 257–266. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0169204608000509 [viitattu 27. huhtikuuta 2012].

CONCAWE, 2011. Performance of European cross-country oil pipelines – Statistical summary of reported spillages in 2010 and since 1971,

Confer, J.L., Pascoe, S.M. (2003) Avian communities on utility rights-of-ways and other managed shrublands in the northeastern United States. Forest Ecology and Management, 185: 193–205.

Cooney, R. (2004) Better safe than sorry? The precautionary principle and biodiversity conservation. Oryx 38: 357–358.

Crivelli, A.J., Jerrentrup, H., Mitchev, T. (1987) Electric power lines: a cause of mortality in Pelecanus crispus Bruch, a world endangered bird species, in Porto-Lago, Greece. Colonial Waterbirds 11: 301–305.

Curtis, M.R., Vincent, A.C.J. (2008) Use of population viability analysis to evaluate CITES trade-management options for threatened marine fishes. Conservation Biology 22: 1225–1232.

Daan, R. & Mulder, M., 1996. On the short-term and long-term impact of drilling activities in the Dutch sector of the North Sea. ICES Journal of Marine Science, 53, s. 1036–1044. Käytettävissä osoitteessa icesjms.oxfordjournals.org/content/53/6/1036.short [viitattu 27. huhtikuuta 2012].

Daan, R., Mulder, M. & Van Leeuwen, A., 1994. Differential sensitivity of macrozoobenthic species to discharges of oil-contaminated drill cuttings in the North Sea. Netherlands Journal of Sea Research, 33(1), s. 113–127. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/0077757994900566 [viitattu 27. huhtikuuta 2012].

Deeks, J.J., Higgins J.P.T., Altman D.G. (2005) Analysing and presenting results. Teoksessa: Cochrane Handbook for Systematic Reviews of Interventions 4.2.5 [päivitetty toukokuussa 2005]; Section 8. (toim. J.P.T. Higgins ja S. Green.). Käytettävissä osoitteessa www.cochrane.org/resources/handbook/hbook.htm.

De la Huz, R., Lastra, M., Junoy, J. et al. (2005) Biological impacts of oil pollution and cleaning in the intertidal zone of exposed sandy beaches: Preliminary study of the ”Prestige” oil spill. Est.Coast.Shelf.Sci. 65:19–29.

Demeter, I. (2004) Medium-Voltage Power Lines and Bird Mortality in Hungary. Technical Document. MME/BirdLife Hungary.

Department of Energy and Climate Change, 2010. Planning For New Energy Infrastructure, London.

Dernie, K.M., Kaiser, M.J. & Warwick, R.M., 2003. Recovery rates of benthic communities following physical disturbance. Journal of Animal Ecology, 72(6), s. 1043–1056. Käytettävissä osoitteessa onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1046/j.1365-2656.2003.00775.x/full [viitattu 6. huhtikuuta 2012].

Deutsche WindGuard GmbH & Greenpeace International, 2005. Offshore Wind Energy – Implementing a New Powerhouse for Europe,

Dierschke, V. & Bernotat, D. (2012): Übergeordnete Kriterien zur Bewertung der Mortalität wildlebender Tiere im Rahmen von Projekten und Eingriffen – unter besonderer Berücksichtigung der deutschen Brutvogelarten. Stand 1.12.2012, 175 S. http://www.bfn.de/0306_eingriffe-toetungsverbot.html.

Dodd, A.M. et al., 2007. The Appropriate Assessment of Spatial Plans in England: a guide to why, when and how to do it, käytettävissä osoitteessa: www.rspb.org.uk/Images/NIAA_tcm9-196528.pdf.

Doody, J.S. et al., 2003. Fauna by-catch in pipeline trenches: conservation, animal ethics, and current practices in Australia. Australian Zoologist, 32(3), s. 410–419.

Drewitt, A.L., Langston, R.H.W. (2008) Collision effects of wind-power generators and other obstacles on birds. Annals of the New York Academy of Sciences, 1134: 233–266.

Duhamel, B & Beaussant, H. (2011) EU Energy Strategy in the South Mediterranean. Directorate-General for Internal Policies. Policy Department A. Economic and Scientific Policy. s. 110

EASAC (2009) Transforming Europe' s Electricity Supply – An Infrastructure Strategy for a Reliable, Renewable and Secure Power System. The Royal Society. London, UK.

EGIG, 2011 Gas Pipeline incidents. 8th report of the European Gas Pipeline Incident Data group. EGIG 11.R.0402 (versio 2).

Ellis, D.H., Smith, D.G., Murphy, J.R. (1969) Studies on raptor mortality in western Utah. Great Basin Naturalist 29: 165–167.

ENTSO (2012) ENTSO-E Grid Map. Käytettävissä osoitteessa www.entsoe.eu/nc/resources/grid-map/?sword_list[]=Kv

Environ & InterGen, 2010. Spalding Energy Expansion – Gas Pipeline – Environmental statement – Non-technical summary – Volume 1,

Erfurt University of Applied Sciences, IBU Ingenieurbüro Schöneiche GmbH & Co. KG and 50Hertz Transmission GmbH (2010). Ecological management of overhead lines (EcoMOL): General overview. Käytettävissä osoitteessa www.50hertz.com/en/file/100304_EcoMOL_ShortReport_eng_final_med.pdf.

ERM Iberia, 2004. MEDGAZ natural gas transportation system – Environmental impact assessment – Final report

Euroopan komissio (2000) Managing Natura 2000 sites. The provisions of Article 6 of the ’Habitats’ Directive 92/43/EEC. Brussels, Belgium. Käytettävissä osoitteessa ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/guidance_en.htm

Euroopan komissio (2002) Assessment of plans and projects significantly affecting Natura 2000 sites Methodological guidance on the provisions of Article 6(3) and (4) of the Habitats Directive 92/43/EEC. Impacts Assessment Unit School of Planning Oxford Brookes University, Oxford, UK.

Euroopan komissio (2007) Luontodirektiivin (direktiivi 92/43/ETY) 6 artiklan 4 kohdan soveltamista koskeva ohjeasiakirja. Bryssel, Belgia.

Euroopan komissio (2011): Luonnonpääoma elämämme turvaajana: luonnon monimuotoisuutta koskeva EU:n strategia vuoteen 2020. Bryssel, Belgia.

Euroopan komissio (2012): Natura 2000 network. Bryssel, Belgia. Käytettävissä osoitteessa ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/index_en.htm

Euroopan komissio (2013): Streamlining environmental assessment procedures for energy infrastructure Projects of Common Interest (PCIs). Euroopan komissio. Energy & Environment.

Euroopan komissio, 2000. Natura 2000 -alueiden suojelu ja käyttö – Luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan säännökset, Luxemburg: Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto.

Euroopan komissio, 2001a. Assessment of plans and projects significantly affecting Natura 2000 sites Methodological guidance on the provisions of Article 6(3) and (4) of the Habitats Directive 92/43/EEC, Luxemburg.

Euroopan komissio, 2001b. Guidelines for the Assessment of Indirect and Cumulative Impacts as well as Impact Interactions, Luxemburg: Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto.

Euroopan komissio, 2007. Luontodirektiivin (direktiivi 92/43/ETY) 6 artiklan 4 kohdan soveltamista koskeva ohjeasiakirja – käsitteiden ”vaihtoehtoiset ratkaisut, erittäin tärkeät yleisen edun kannalta pakottavat syyt, korvaavat toimenpiteet, yhtenäinen yleinen kokonaisuus, komission lausunto” selkiyttäminen: ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/art6/guidance_art6_4_fi.pdf.

Euroopan komissio 2010. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle ”Energiainfrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen – Suunnitelma integroitua eurooppalaista energiaverkkoa varten”

Euroopan komissio, 2011a. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle – Luonnonpääoma elämämme turvaajana: luonnon monimuotoisuutta koskeva EU:n strategia vuoteen 2020 (KOM(2011) 244 lopullinen)

Euroopan komissio, 2011b. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – Energia-alan etenemissuunnitelma 2050 – KOM(2011) 885 lopullinen

Euroopan komissio, 2011c. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien suuntaviivoista ja päätöksen N:o 1364/2006/EY /* kumoamisesta, KOM(2011) 0658 lopullinen – 2011/0300 (COD) */

Euroopan komissio, Energy infrastructure – Energy infrastructure priorities for 2020 and beyond. Käytettävissä osoitteessa ec.europa.eu/energy/infrastructure/strategy/2020_en.htm.

Euroopan ympäristökeskus, 2010a. The European Environment – State and Outlook 2010 – Biodiversity,

Euroopan ympäristökeskus, 2010b. The European Environment – State and Outlook 2010 – Land use,

Euroopan ympäristökeskus, 2011. Landscape fragmentation in Europe – EEA Report No 2/2011 – Joint EEA-FOEN report

EWEA (2014) Wind in power. 2013 European Statistics. February 2014. The European Wind Energy Association. s. 12.

Faulkner, W., 1999. AGL Central West Project: Marsden- Dubbo gas pipeline. Fauna impact monitoring. Draft report to NSW National Parks and Wildlife Service and AGL.,

Fernie, K.J. & Reynolds, S.J., 2005. The effects of electromagnetic fields from power lines on avian reproductive biology and physiology: a review. Journal of toxicology and environmental health. Part B, Critical reviews, 8(2), s. 127–140. Käytettävissä osoitteessa www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/10937400590909022 [viitattu 21. maaliskuuta 2012].

Fernie, K.J., Bird, D.M., Dawson, R.D., Lague, P.C. (2000) Effects of Electromagnetic Fields on the Reproductive Success of American Kestrels. Physiological and Biochemical Zoology, 73(1): 60–65.

Fernie, K.J., Reynolds, S. J. (2005) The effects of electromagnetic fields from power lines on avian reproductive biology and physiology: a review. Journal of Toxicology and Environmental Health, 8(2): 127–140.

Ferrer, M. (2001) The Spanish Imperial Eagle. Lynx Edicions. Barcelona, Spain.

Ferrer. M., Hiraldo. F. (1992) Man-induced sex-biased mortality in the Spanish Imperial Eagle. Biological Conservation. 60: 57–60.

Fischer, J. et al., 2007. Mind the sustainability gap. Trends in ecology & evolution, 22(12), s. 621–624. Käytettävissä osoitteessa www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17997188 [viitattu 7. maaliskuuta 2012].

Freemark, K., 1995. Impacts of agricultural herbicide use on terrestrial wildlife in temperate landscapes: A review with special reference to North America. Agriculture, Ecosystems & Environment, 52(2-3), s. 67–91. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/016788099400534L [viitattu 26. huhtikuuta 2012].

Frost, M.T., Rowden, A.A. & Attrill, M.J., 1999. Effect of habitat fragmentation on the macroinvertebrate infaunal communities associated with the seagrass Zostera marina L. Aquatic Conservation: Marine and Freshwater Ecosystems, 9(3), s. 255–263. Käytettävissä osoitteessa doi.wiley.com/10.1002/(SICI)1099-0755(199905/06)9:3<255::AID-AQC346>3.0.CO;2-F [viitattu 2. toukokuuta 2012].

Garcia-del-Rey, E., Rodriguez-Lorenzo, J.A. (2011) Avian mortality due to power lines in the Canary Islands with special reference to the steppe-land birds. Journal of Natural History, Volume 45, Numbers 35–36: 2159–2169.

Gesteira, J.L.G. & Dauvin, J.-C., 2000. Amphipods are Good Bioindicators of the Impact of Oil Spills on Soft-Bottom Macrobenthic Communities. Marine Pollution Bulletin, 40(11), s. 1017–1027. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0025326X00000461 [viitattu 27. huhtikuuta 2012].

GIE (2012) Gas Infrastructure Europe Key Messages on Energy roadmap 2050. http://www.gie.eu/index.php/13-news/gie/161-gie-publishes-its-new-qkey-messages-energy-roadmap-2050q-brochure

Gleason, N.C., 2008. Impacts of Power Line Rights-of-Way on Forested Stream Habitat in Western Washington. Teoksessa J. W. Goodrich-Mahoney et al., toim. Environment Concerns in Rights-of-Way Management 8th International Symposium. Amsterdam: Elsevier, s. 665–678. Käytettävissä osoitteessa www.sciencedirect.com/science/article/pii/B9780444532237500757.

González, L.M., Margalida, A., Mañosa, S., Sánchez, R., Oria, J., Molina, J.I., Caldera, J. (2007) Causes and Spatio-temporal Variations of Non-natural Mortality in the Vulnerable Spanish Imperial Eagle Aquila adalberti During a Recovery Period. Oryx, 41(04): 495–502.

Goosem, M. & Marsh, H., 1997. Fragmentation of a Small-mammal Community by a Powerline Corridor through Tropical Rainforest. Wildlife Research, 24(5), s. 613. Käytettävissä osoitteessa www.publish.csiro.au/paper/WR96063 [viitattu 27. huhtikuuta 2012].

Grande, J.M., Serrano, D., Tavecchia, G., Carrete, M., Ceballos, O., Tella, J.L. and Donázar, J.A. (2009) Survival in a long-lived territorial migrant: effects of life- history traits and ecological conditions in wintering and breeding areas. Oikos, 118: 580–590.

Granström, A., 2001. Fire management for biodiversity in the European boreal forest. Scandinavian Journal of Forest Research, 16 (Supplement 3), s. 62–69. Käytettävissä osoitteessa www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/028275801300090627 [viitattu 26. huhtikuuta 2012].

GRT gaz, Dossier du maître d'ouvrage – Débat public sur le projet Eridan,

Guil, F., Fernández-Olalla, M., Moreno-Opo, R., Mosqueda, I., Gómez, M.E., Aranda, A., Arredondo, A. (2011) Minimising Mortality in Endangered Raptors due to Power Lines: The Importance of Spatial Aggregation to Optimize the Application of Mitigation Measures. PloS one, 6(11), e28212.

Haas, D., Nipkow, M. (2006) Caution: Electrocution! NABU Bundesverband. Bonn, Germany.

Haas, D., Nipkow, M., Fiedler, G., Schneider, R., Haas, W., Schürenberg, B. (2005) Protecting birds from powerlines. Nature and Environment, No. 140. Council of Europe Publishing, Strassbourg.

HABIB, L., BAYNE, E.M. & BOUTIN, S., 2006. Chronic industrial noise affects pairing success and age structure of ovenbirds Seiurus aurocapilla. Journal of Applied Ecology, 44(1), s. 176–184. Käytettävissä osoitteessa doi.wiley.com/10.1111/j.1365-2664.2006.01234.x [viitattu 18. huhtikuuta 2012].

Hall-Spencer, J.M. & Moore, P.G. (2000) Scallop dredging has profound, long-term impacts on maerl habitats. ICES J.Mar.Sci 57: 1407–1415

Harness, R.E. (1997) Raptor electrocutions caused by rural electric distribution power lines. Ft. Collins: Colorado State University; s. 110, M.S. thesis.

Harness, R.E., Wilson, K.R., (2001) Utility structures associated with raptor electrocutions in rural areas. Wildlife Society Bulletin 29, 612–623.

Heubeck, M., Camphuysen, K. C. J., Bao, R., Humple, D., Sandoval Rey, A., Cadiou, B., Bräger, S., et al. (2003). Assessing the impact of major oil spills on seabird populations. Marine pollution bulletin, 46(7), 900–902.

Hirst, J.A. & Attrill, M.J., 2008. Small is beautiful: An inverted view of habitat fragmentation in seagrass beds. Estuarine, Coastal and Shelf Science, 78(4), s. 811–818. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0272771408000929 [viitattu 2. toukokuuta 2012].

Hirst, R.A. et al., 2005. The resilience of calcareous and mesotrophic grasslands following disturbance. Journal of Applied Ecology, 42(3), s. 498–506. Käytettävissä osoitteessa onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1365-2664.2005.01028.x/full [viitattu 9. huhtikuuta 2012].

Hollmen, A. et al., 2007. The value of open power line habitat in conservation of ground beetles (Coleoptera: Carabidae) associated with mires. Journal of Insect Conservation, 12(2), s. 163–177. Käytettävissä osoitteessa www.springerlink.com/index/510hq085388q826h.pdf [viitattu 12. huhtikuuta 2012].

Horváth, M., Demeter, I., Fatér, I., Firmánszky, G., Kleszó, A., Kovács, A., Szitta, T., Tóth, I., Zalai, T., Bagyura, J. (2011) Population Dynamics of the Eastern Imperial Eagle ( Aquila heliaca ) in Hungary between 2001 and 2009. Acta Zoologica Bulgarica, Suppl. 3, 2011: 61–70.

Horváth, M., Nagy, K., Papp, F., Kovács, A., Demeter, I., Szügyi, K., Halmos, G. (2008) Assessment of the Hungarian medium-voltage electric grid based on bird conservation considerations. MME/BirdLife Hungary, Budapest (in Hungarian).

Hovel, K.A. & Lipcius, R.N., 2001. HABITAT FRAGMENTATION IN A SEAGRASS LANDSCAPE: PATCH SIZE AND COMPLEXITY CONTROL BLUE CRAB SURVIVAL. Ecology, 82(7), s. 1814–1829. Käytettävissä osoitteessa www.esajournals.org/doi/abs/10.1890/0012-9658(2001)082[1814:HFIASL]2.0.CO;2 [viitattu 2. toukokuuta 2012].

Hovel, K.A. & Lipcius, R.N., 2002. Effects of seagrass habitat fragmentation on juvenile blue crab survival and abundance. Journal of Experimental Marine Biology and Ecology, 271(1), s. 75–98. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0022098102000436 [viitattu 2. toukokuuta 2012].

Hovel, K.A., 2003. Habitat fragmentation in marine landscapes: relative effects of habitat cover and configuration on juvenile crab survival in California and North Carolina seagrass beds. Biological Conservation, 110(3), s. 401–412. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0006320702002343 [viitattu 2. toukokuuta 2012].

Howard, D.C., Wadsworth R.A., Whitaker J.W., Hughes N., Bunce R.G.H. (2009) The impact of sustainable energy production on land use in Britain through to 2050. Land Use Policy 26S s. 284–292.

HSE, (1997). The abandonment of offshore pipelines. Methods and Procedures for Abandonment. Health and Safety Executive. Offshore Technology Report 535. HSE Books.

Jenssen, B.M. (1996) An overview of exposure to, and effects of, petroleum oil and organochlorine pollution in Grey Seals (Halichoerus grypus). The Science of the Total Environment 186:109–118.

IMO, 2011a. Ballast Water Management. Käytettävissä osoitteessa www.imo.org/ourwork/environment/ballastwatermanagement/Pages/Default.aspx [viitattu 13. huhtikuuta 2012].

IMO, 2011b. International Convention for the Control and Management of Ships' Ballast Water and Sediments (BWM). Käytettävissä osoitteessa www.imo.org/About/Conventions/ListOfConventions/Pages/International-Convention-for-the-Control-and-Management-of-Ships%27-Ballast-Water-and-Sediments-(BWM).aspx.

Infante, S., Neves, J., Ministro, J. & Brandão, R. (2005). Estudo sobre o Impacto das Linhas Eléctricas de Média e Alta Tensão na Avifauna em Portugal. Quercus Associação Nacional de Conservação da Natureza e SPEA Sociedade Portuguesa para o Estudo das Aves, Castelo Branco (relatório não publicado). Käytettävissä osoitteessa www.spea.pt/fotos/editor2/relatorio_edp_icn_spea_quercus_avifaunai.pdf

IPCC, 2005. IPCC Special Report on Carbon dioxide capture and storage Working Group III of the Intergovernmental Panel on Climate Change et al., toim., Cambridge, UK, New York, USA: Cambridge University Press.

Jackson, C.W. et al., 2011. Static electric fields modify the locomotory behaviour of cockroaches. The Journal of experimental biology, 214(Pt 12), s. 2020–2026. Käytettävissä osoitteessa jeb.biologists.org/content/214/12/2020.short [viitattu 12. huhtikuuta 2012].

Jackson, M.J. & James, R., 1979. The influence of bait digging on cockle, Cerastoderma edule, populations in North Norfolk. Journal of Applied Ecology, 16(3), s. 671–679. Käytettävissä osoitteessa www.mendeley.com/research/influence-bait-digging-cockle-cerastodermaedule-populations-north-norfolk-england-uk-13/ [viitattu 11. huhtikuuta 2012].

Jacques Whitford Limited, 2006. Vancouver Island Transmission Reinforcement Project Technical Data Report: Potential Effects of Alkylbenzene Release to the Marine Environment.,

Janss, G.F.E, Ferrer, M. (2001) Avian Electrocution Mortality in Relation to Pole Design and Adjacent Habitat in Spain. Bird Conservation International, 3–12.

Janss, G.F.E. (2000) Avian Mortality from Power Lines: a Morphologic Approach of a Species-specific Mortality. Biological Conservation, 95: 353–359.

Jenkins, A.R., Smallie, J.J., Diamond, M. (2010) Avian collisions with power lines: a global review of causes and mitigation with a South African perspective. Bird Conservation International, 20(03): 263–278.

Johnson, M. & Heck KL, J., 2006. Effects of habitat fragmentation per se on decapods and fishes inhabiting seagrass meadows in the northern Gulf of Mexico. Marine Ecology Progress Series, 306, s. 233–246. Käytettävissä osoitteessa www.int-res.com/abstracts/meps/v306/p233-246/ [viitattu 2. toukokuuta 2012].

JRC-report ”Evaluation of Smart Grid projects within the Smart Grid Task Force Expert Group 4 (EG4)”

Karyakin, I.V. (2012) Birds of prey and power lines in northern Eurasia: What are the prospects for survival? Raptors Conservation 24: 69–86.

King, D.I. et al., 2009. Effects of width, edge and habitat on the abundance and nesting success of scrub–shrub birds in powerline corridors. Biological Conservation, 142(11), s. 2672–2680. Käytettävissä osoitteessa www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0006320709002717 [viitattu 23. maaliskuuta 2012].

Klarić, S., Pavičić-Hamer, D. & Lucu, Č., 2004. Seasonal variations of arsenic in mussels Mytilus galloprovincialis. Helgoland Marine Research, 58(3), s. 216–220. Käytettävissä osoitteessa www.springerlink.com/index/10.1007/BF01606105 [viitattu 27. huhtikuuta 2012].

Ko, J.-Y. & Day, J.W., 2004. A review of ecological impacts of oil and gas development on coastal ecosystems in the Mississippi Delta. Ocean & Coastal Management, 47(11-12), s. 597–623. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0964569104000973 [viitattu 13. huhtikuuta 2012].

Kuijper, D.P.J., Schut, J., Van Dullemen, D., Toorman,H., Goossens, N., Ouwehand, J. & Limpens, H.J.G.A. (2008) Experimental evidence of light disturbance along the commuting routes of pond bats (Myotis dasycneme). Vereniging voor Zoogdierkunde en Zoogdierbescherming, 51(1), 37–49.

Kunz, T.H. et al., 2007. Ecological impacts of wind energy development on bats: questions, research needs, and hypotheses. Frontiers in Ecology and the Environment, 5(6), s. 315–324. Käytettävissä osoitteessa www.esajournals.org/doi/abs/10.1890/1540-9295(2007)5%5B315:EIOWED%5D2.0.CO;2 [viitattu 12. huhtikuuta 2012].

Kuussaari, M. et al., 2003. Voimajohtoaukeiden merkitys niittyjen kasveille ja perhosille – Signiﬁcance of Power Line Areas for Grassland Plants and Butterﬂies Finnish Environment Institute, ed., Helsinki.

Kyläkorpi, L. & Grusell, E., 2001. Livsmiljö i kraftledningsgatan, käytettävissä osoitteessa: scholar.google.fr/scholar?hl=fr&q=“Livsmiljö+i+Kraftledningsgatan”&btnG=Rechercher&lr=&as_ylo=&as_vis=0#0 [viitattu 30. huhtikuuta 2012].

Lasch, U., Zerbe, S., Lenk, M. (2010) Electrocution of Raptors at Power Lines in Central Kazakhstan. Waldökologie, Landschaftforschung und Naturschutz, 9: 95–100.

Lehman, R.N., Kennedy, P.L., Savidge, J.A. (2007) The state of the art in raptor electrocution research: A global review. Biological Conservation, 136, 2: 159–174.

Lensu, T. et al., 2011. The role of power line rights-of-way as an alternative habitat for declined mire butterflies. Journal of environmental management, 92(10), s. 2539–2546. Käytettävissä osoitteessa www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0301479711001745 [viitattu 12. huhtikuuta 2012].

Lévesque, L.M. & Dubé, M.G., 2007. Review of the effects of in-stream pipeline crossing construction on aquatic ecosystems and examination of Canadian methodologies for impact assessment. Environmental monitoring and assessment, 132(1-3), s. 395–409. Käytettävissä osoitteessa www.springerlink.com/index/cu76l5guk3u28106.pdf [viitattu 20. maaliskuuta 2012].

Lewis, L.J., Davenport, J. & Kelly, T.C., 2002. A Study of the Impact of a Pipeline Construction on Estuarine Benthic Invertebrate Communities. Estuarine, Coastal and Shelf Science, 55(2), s. 213–221. Käytettävissä osoitteessa www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0272771401908984 [viitattu 9. maaliskuuta 2012].

López-López, P., Ferrer, M., Madero, A., Casado, E., McGrady, M. (2011) Solving Man-induced Large-scale Conservation Problems: the Spanish Imperial Eagle and Power Lines. PloS one, 6(3), e17196.

London Array/National Grid (2007) Ecological Mitigation and Management Plan. London Array Offshore Wind Farm Project and associated grid connection works. October 2007. 17 s.

Lorne, J.K. & Salmon, M. (2007) Effects of exposure to artificial lighting on orientation of hatching sea turtles on the beach and in the ocean. Endangered species research, 1, 23–30.

Macreadie, P.I. et al., 2009. Fish Responses to Experimental Fragmentation of Seagrass Habitat. Conservation biology: the journal of the Society for Conservation Biology. Käytettävissä osoitteessa www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19183213 [viitattu 23. maaliskuuta 2012].

Manville, A.M. (2005) Bird Strikes and Electrocutions at Power Lines, Communication Towers, and Wind Turbines: State of the Art and State of the Science – Next Steps Toward Mitigation 1. USDA Forest Service Technical report, 1051–1064.

Marshall, J.S. & Vandruff, L.W., 2002. Impact of selective herbicide right-of-way vegetation treatment on birds. Environmental management, 30(6), s. 801–806. Käytettävissä osoitteessa www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12402095 [viitattu 17. huhtikuuta 2012].

Martin, G.R. (2011) Review article Understanding bird collisions with man-made objects: a sensory ecology approach. Ibis, 239–254.

Meissner, K. & Sordyl, H. (2006). Literature Review of Offshore Wind Farms with Regard to Benthic Communities and Habitats. Teoksessa Zucco, C., Wende, W., Merck, T., Köchling, I. & Köppel, J. (toim.):Ecological Research on Offshore Wind Farms: International Exchange of Experiences – PART B: Literature Review of the Ecological Impacts of Offshore Wind Farms. BfN-Skripten 186: 1–45.

Meißner, K., Bockhold, J. & Sordyl, H., 2006. Problem Kabelwärme? – Vorstellung der Ergebnisse von Feldmessungen der Meeresbodentemperatur im Bereich der elektrischen Kabel im Offshore-Windpark Nysted Havmøllepark (Dänemark). In Bundesamt für Seeschifffahrt und Hydrographie (BSH), ed. Meeresumwelt- Symposium. Hamburg, Rostock. Käytettävissä osoitteessa scholar.google.fr/scholar?hl=fr&q=Problem+Kabelwärme?&btnG=Rechercher&lr=&as_ylo=&as_vis=0#0 [viitattu 13. huhtikuuta 2012].

Mendel, B., Sonntag, N., Wahl, et al., (2008) Profiles of seabirds and waterbirds of the German North and Baltic Seas. Distribution, ecology and sensitivities to human activities within the marine environment. Naturschutz und Biologische Vielfalt 61, Bundesamt für Naturschutz, Bonn – Bad Godesberg, s. 427

MME/BirdLife Hungary (2011) ”Budapest Declaration on bird protection and power lines”. Käytettävissä osoitteessa www.mme.hu/termeszetvedelem/budapest-conference-13-04-2011.html

Myers, N. (1993) Biodiversity and Precautionary Principle. Ambio, 22: 74–79.

Nedwell, J.R., Brooker, A.G. & Barham, R.J. (2012) Assesment of underwater noise during the installation of export power cables at the Beatrice Offshore Wind Farm. Subacoustech Environmental Report No. E318R0106

Nedwell, J., Langworthy, J. & Howell, D., 2003. Assessment of sub-sea acoustic noise and vibration from offshore wind turbines and its impact on marine wildlife; initial measurements of underwater noise during construction of offshore windfarms, and comparison with background noise – Report No. 544 R,

Nekola, J.C., 2012. The impact of a utility corridor on terrestrial gastropod biodiversity. Biodiversity and Conservation, 21(3), s. 781–795. Käytettävissä osoitteessa www.springerlink.com/index/3357H23G15537M77.pdf [viitattu 11. huhtikuuta 2012].

Nellemann, C. et al., 2003. Progressive impact of piecemeal infrastructure development on wild reindeer. Biological Conservation, 113(2), s. 307–317. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S000632070300048X [viitattu 16. maaliskuuta 2012].

Nikolaus, G. (1984) Large numbers of birds killed by electric power line. Scopus, 8: 42.

Nikolaus, G. (2006) Where have all the African vultures gone? Vulture News, 55: 65–67.

Oil and Gas UK, (2013) Decommissioning of Pipelines in the North Sea Region. Oil & Gas UK. 48 s.

OGB, 2010. Riser & pipeline release frequencies, London, Brussels.

Olendorff, R.R., Motroni, R.S., Call, M.W. (1980) Raptor Management: The State of the Art in 1980. Bureau of Land Management Technical Note No. 345. US Department of Interior, Denver, USA.

Olson, C.V. (2002) Human-related causes of raptor mortality in western Montana: things are not always as they seem. Teoksessa: Carlton, R.G. (toim.), Avian Interactions with Utility and Communication Structures, Proceedings of a Workshop. Electric Power Research Institute, Palo Alto, CA, USA, s. 71–82.

OSPAR Commission, 2008. Background document on potential problems associated with power cables other than those for oil and gas activities,

OSPAR (2009) Assessment of the environmental impacts of cables. Biodiversity Series. 18 s.

OSPAR (2010) Background document for maerl beds. OSPAR Commission. 34 s.

OSPAR (2012) Guidelines on Best Environmental Practice (BEP) in Cable Laying and Operation. Agreement 2012-2. OSPAR 12/22/1, Annex 14.

Parsons Brinkerhoff & Cable Consulting International Ltd, 2012. Electricity Transmission Costing Study – An Independent Report Endorsed by the Institution of Engineering & Technology,

Prinsen, H.A.M., G.C. Boere, N. Píres & J.J. Smallie (Compilers), 2011. Review of the conflict between migratory birds and electricity power grids in the African-Eurasian region. CMS Technical Series, AEWA Technical Series No. XX. Bonn, Germany. Käytettävissä osoitteessa www.cms.int/bodies/COP/cop10/docs_and_inf_docs/inf_38_electrocution_review.pdf.

Prinsen, H.A.M., J.J. Smallie, G.C. Boere & N. Píres (Compilers), 2012. Guidelines on how to avoid or mitigate impact of electricity power grids on migratory birds in the African-Eurasian region. CMS Technical Series No. XX, AEWA Technical Series, Bonn, Germany. Käytettävissä osoitteessa www.unep-aewa.org/meetings/en/stc_meetings/stc7docs/pdf/stc7_20_electrocution_guidelines.pdf.

Prommer, M. (2011) Electrocuted Sakers. Saker LIFE, BNPI, Hungary. sakerlife2.mme.hu/en/content/electrocuted-sakers

PSCW (2009) Electric Transmission Lines. Wisconsin, USA.

Pullin, A.S., Stewart, G.B. (2006) Guidelines for systematic review in conservation and environmental management. Conservation biology: the journal of the Society for Conservation Biology, 20(6), 1647–1656.

Raab, R., Spakovszky, P., Julius, E., Schütz, C., Schulze, C.H. (2010) Effects of power lines on flight behaviour of the West-Pannonian Great Bustard Otis tarda population. Bird Conservation International: 1–14.

Real, J., Grande, J.M., Mañosa, S., Antonio, J. (2001) Causes of Death in Different Areas for Bonelli ' s Eagle Hieraaetus fasciatus in Spain. Bird Study, 221–228.

Reed, B. & Hovel, K., 2006. Seagrass habitat disturbance: how loss and fragmentation of eelgrass Zostera marina influences epifaunal abundance and diversity. Marine Ecology Progress Series, 326, s. 133–143. Käytettävissä osoitteessa www.int-res.com/abstracts/meps/v326/p133-143/ [viitattu 2. toukokuuta 2012].

RenewableUK, (2013) cumulative Impact Assessment Guidelines. Guiding Principles for cumulative impacts assessment in offshore wind farms. June 2013.

Rheindt, F.E., 2003. The impact of roads on birds: Does song frequency play a role in determining susceptibility to noise pollution? Journal of Ornithology, 144(3), s. 295–306. Käytettävissä osoitteessa www.springerlink.com/index/10.1007/BF02465629 [viitattu 24. huhtikuuta 2012].

Rich, A.C., Dobkin, D.S. & Niles, L.J., 1994. Defining Forest Fragmentation by Corridor Width: The Influence of Narrow Forest-Dividing Corridors on Forest-Nesting Birds in Southern New Jersey. Conservation Biology, 8(4), s. 1109–1121. Käytettävissä osoitteessa onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1046/j.1523-1739.1994.08041109.x/abstract [viitattu 30. huhtikuuta 2012].

Rich, A.C., Dobkin, D.S., Niles, L.J. (1994) Defining forest fragmentation by corridor width: the influence of narrow forest-dividing corridors on forest-nesting birds in southern New Jersey. Conservation Biology, 8: 1109–1121.

Rich, C. & Longcore, T. (toim.). (2006) Ecological Consequences of Artificial Night Lighting. Washington, Island Press.

Roberts, D.A., 2012. Causes and ecological effects of resuspended contaminated sediments (RCS) in marine environments. Environment international, 40, s. 230–243. Käytettävissä osoitteessa www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0160412011002704 [viitattu 16. huhtikuuta 2012].

Robinson, S.P & Lepper, P.A. (2013) Scoping study: Review of current knowledge of underwater noise emissions from wave and tidal stream energy devices. The Crown Estate, 2013.

RTE, 2011. Liaison électrique souterraine à courant continu à 320 000 volts SAVOIE – PIEMONT – Etude d'impact,

RTE, Projet de zone d'accueil de production d'électricité de Lavera-Fos – Etude d'impact,

Russell, K.N., Ikerd, H. & Droege, S., 2005. The potential conservation value of unmowed powerline strips for native bees. Biological Conservation, 124(1), s. 133–148. Käytettävissä osoitteessa linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0006320705000467 [17. maaliskuuta 2012].

Schaub, M., Aebischer, A., Gimenez, O., Berger, S., Arlettaz, R. (2010) Massive Immigration Balances High Anthropogenic Mortality in a Stable Eagle Owl Population: Lessons for Conservation. Biological Conservation, 143(8): 1911–1918.

Schreiber, M. et al., 2004. Maßnahmen zur Vermeidung und Verminderung negativer ökologischer Auswirkungen bei der Netzanbindung und -integration von Offshore-Windparks – Abschlussbericht, Bramsche.

Secretariat of the Convention on Biological Diversity, 2010. Global Biodiversity Outlook 3, Montréal. Käytettävissä osoitteessa www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22532583 [viitattu 27. huhtikuuta 2012].

Sergio, F., Marchesi, L., Pedrini, P., Ferrer, M., Penteriani, V. (2004) Electrocution Alters the Distribution and Density of a Top Predator, the Eagle Owl Bubo bubo. Journal of Applied Ecology, December: 836–845.

Silva, J.P., Santos, M., Queirós, L., Leitão, D., Moreira, F., Pinto, M., Leqoc, M., Cabral, J.A. (2010): Estimating the influence of overhead transmission power lines and landscape context on the density of little bustard Tetrax tetrax breeding populations. Ecological Modelling 221: s. 1954–1963.

Skonberg, E.R. et al., 2008. Inadvertent Slurry Returns during Horizontal Directional Drilling: Understanding the Frequency and Causes. Teoksessa J. W. Goodrich-Mahoney et al., toim. Environment Concerns in Rights-of-Way Management 8th International Symposium. Amsterdam: Elsevier, s. 613–621.

Slabbekoorn, H. & Ripmeester, E. a P., 2008. Birdsong and anthropogenic noise: implications and applications for conservation. Molecular ecology, 17(1), s. 72–83. Käytettävissä osoitteessa www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17784917 [viitattu 4. maaliskuuta 2012].

SmartGrids ERA-Net (2012) Mapping & Gap Analysis of current European Smart Grids Projects. Report by the EEGI Member States Initiative: A pathway towards functional projects for distribution grids. Austrian Institute of Technology, Austria.

Söker, H., Rehfeldt, K., Santjer, F. et al. (2000) Offshore Wind Energy in the North Sea. Technical Possibilities and Ecological Considerations – A study for Greenpeace. 83 s.

SP Transmission & National Grid, 2011a. Western HVDC Link – Environmental Appraisal Supporting Report – Northern Point of Connection: Hunterson – Ardneil Bay Undergournd HDVC Cable,

SP Transmission & National Grid, 2011b. Western HVDC Link – Environmental Report – Marine Cable Route,

Statoil, (2012) Mariner Area Development Environmental Statement. DECC Project Reference: D/4145/2012.

Strevens, T.C., 2007. Powerline easements: ecological impacts and effects on small mammal movement. University of Wollongong. Käytettävissä osoitteessa ro.uow.edu.au/theses/691/ [viitattu 23. helmikuuta 2012].

Strevens, T.C., Puotinen, M.L. & Whelan, R.J., 2008. Powerline Easements: Ecological Impacts and Contribution to Habitat Fragmentation from Linear Features. Pacific Conservation Biology, 14(3), s. 159–168.

Summers, P.D., Cunnington, G.M. & Fahrig, L., 2011. Are the negative effects of roads on breeding birds caused by traffic noise? Journal of Applied Ecology, 48(6), s. 1527–1534. Käytettävissä osoitteessa onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1365-2664.2011.02041.x/full [viitattu 29. maaliskuuta 2012].

Swannell, R.P., Lee, K. & McDonagh, M., 1996. Field evaluations of marine oil spill bioremediation. Microbiological reviews, 60(2), s. 342–365. Käytettävissä osoitteessa www.pubmedcentral.nih.gov/articlerender.fcgi?artid=239447&tool=pmcentrez&rendertype=abstract [viitattu 6. heinäkuuta 2012].

Swanson, C. & Isaji, T., 2006. Simulations of sediment transport and deposition from cable burial operations in Nantucket Sound for the Cape Wind Energy project, käytettävissä osoitteessa: www.mms.gov/offshore/renewableenergy/DEIS/Report References – Cape Wind Energy EIS/Report No 4.1.1-2.pdf [viitattu 17. huhtikuuta 2012].

Temple, S.A. (1986) The problem of avian extinctions. Teoksessa: Johnston, R.F (toim.) Current Ornithology, Vol. 3: 453–485 Plenum, New York.

Thompson, P.M., Wilson, B., Grellier, K., Hammond, P.S. (2001) Combining power analysis and population viability analysis to compare traditional and precautionary approaches to conservation of coastal cetaceans. Conservation Biology, 14: 1253–1263.

Tintó, A., Real, J., Manosa, S. (2001) Avaluació del risc d'electrocució d'aus en línies elèctriques situades a Sant Llorenç del Munt i rodalies. V Trobada d'estudiosos de Sant Llorenç del Munt i l'Obac. Monografies, 35: 129–133

Tri-State (2009) San Luis Valley – Calumet – Comanche Transmission Project. Southern Colorado Transmission Improvements. Working with Landowners. Colorado, USA.

Tucker, G.M., Evans, M.I. (1997) Habitats for birds in Europe: a conservation strategy for the wider environment. Cambridge, UK: BirdLife International (BirdLife Conservation Series no. 6).

UNEP (2011) UN Wildlife Meeting Pushes to Make Power Lines Safer for Birds. UNEP COP 10 communication. Bergen, Norway.

Ussenkov, S.M., 1997. Contamination of harbor sediments in the eastern Gulf of Finland (Neva Bay), Baltic Sea. Environmental Geology, 32(4), s. 274–280. Käytettävissä osoitteessa www.springerlink.com/openurl.asp?genre=article&id=doi:10.1007/s002540050217 [viitattu 27. huhtikuuta 2012].

Vallejo, V.R., Arianoutsou, M. & Moreira, F., 2012. Fire Ecology and Post-Fire Restoration Approaches in Southern European Forest Types. Teoksessa F. Moreira et al., toim. Post-Fire Management and Restoration of Southern European Forests. Springer Netherlands, s. 93–119. Käytettävissä osoitteessa dx.doi.org/10.1007/978-94-007-2208-8_5 [viitattu 26. huhtikuuta 2012].

Van Rooyen, C. (2004) The Management of Wildlife Interactions with Overhead Lines. In The fundamentals and practice of overhead line maintenance (132kV and above), s. 217–245. Eskom Technology, Services International, Johannesburg.

Van Rooyen, C. (2012) Bird Impact Assessment Report. Technical Document.

Venus, B., McCann, K. (2005) Bird Impact Assessment Study. Technical Document (s. 1–45).

Vistnes, I. et al., 2001. Wild reindeer: impacts of progressive infrastructure development on distribution and range use. Polar Biology, 24(7), s. 531–537. Käytettävissä osoitteessa www.springerlink.com/openurl.asp?genre=article&id=doi:10.1007/s003000100253 [viitattu 27. huhtikuuta 2012].

Walker, L. J. and Johnston, J. (1999) Guidelines for the Assessment of Indirect and Cumulative Impacts as well as Impact Interactions. European Commission. ec.europa.eu/environment/eia/eia-support.htm

Wetlands International, Wings Over Wetlands – UNEP-GEF African-Eurasian Flyways Project (2011) The Critical Site Network: Conservation of Internationally Important Sites for Waterbirds in the African-Eurasian Waterbird Agreement area. Wetlands International, Ede, the Netherlands and BirdLife International, Cambridge, UK.

Williams, R.J. & Bradstock, R.A., 2008. Large fires and their ecological consequences: introduction to the special issue. International Journal of Wildland Fire, 17(6), s. 685. Käytettävissä osoitteessa www.publish.csiro.au/?paper=WF07155 [viitattu 25. huhtikuuta 2012].

Woinarski, J.C.Z. et al., 2000. A different fauna?: captures of vertebrates in a pipeline trench, compared with conventional survey techniques; and a consideration of mortality patterns in a pipeline trench. Australian Zoologist, 31(3), s. 421–431.

Wolff, A., 2010. Plan de gestion 2010 – 2014 – Section A: Diagnostic et enjeux,

Xu, J., Pancras, T. & Grotenhuis, T., 2011. Chemical oxidation of cable insulating oil contaminated soil. Chemosphere, 84(2), s. 272–277. Käytettävissä osoitteessa www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21571353 [viitattu 26. huhtikuuta 2012].

Zalles, J.I., Bildstein, K.L. (2000) Raptor watch: A Global directory of Raptor Migration Sites. Cambridge, UK: BirdLife International; and Kempton, PA, USA: Hawk Mountain Sanctuary (Birdlife Conservation Series, Vol. 9).

Zozaya, E.L., Brotons, L. & Saura, S., 2011. Recent fire history and connectivity patterns determine bird species distribution dynamics in landscapes dominated by land abandonment. Landscape Ecology, 27(2), s. 171–184. Käytettävissä osoitteessa www.springerlink.com/index/10.1007/s10980-011-9695-y [viitattu 13. maaliskuuta 2012].

Zucco, C. et al., 2006. Ecological research on Offshore Wind Farms: International Exchange of Experiences – Part B: Literature Review of Ecological Impacts, Bonn.

(1) Kaikki asiakirjat voi ladata seuraavasta osoitteesta: http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/guidance_en.htm

(2) COM(2015) 80 final.

(3) Energiainfrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen – suunnitelma integroitua eurooppalaista energiaverkkoa varten http://ec.europa.eu/energy/publications/doc/2011_energy_infrastructure_en.pdf

(4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 347/2013, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2013, Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien suuntaviivoista ja päätöksen N:o 1364/2006/EY kumoamisesta sekä asetusten (EY) N:o 713/2009, (EY) N:o 714/2009 ja (EY) N:o 715/2009 muuttamisesta (EUVL L 115, 25.4.2013, s. 39).

(5) Merienergian siirtoinfrastruktuureja käsitellään tämän asiakirjan kohdassa 8.

(6) Näissä ohjeissa termillä ”siirto” tarkoitetaan koko järjestelmää varsinaisesta siirrosta jakeluun asti. Jos siirto-, osasiirto- ja jakeluvoimajohtojen vaikutukset eroavat toisistaan, käytetään tarkkaa termiä.

(7) https://ec.europa.eu/energy/en/topics/infrastructure/projects-common-interest

(8) TEN-E-asetuksen nojalla kehitettävien energiainfrastruktuuriluokkien tyypit on täsmennetty asetuksen liitteessä II.

(9) https://ec.europa.eu/energy/sites/ener/files/publication/MJ3010705ENC.pdf

(10) http://ec.europa.eu/energy/infrastructure/transparency_platform/map-viewer

(11) Ohjeasiakirja ”Streamlining environmental assessment procedures for energy infrastructure ’Projects of Common Interest’ (PCIs)” (yhteistä etua koskevien energiainfrastruktuurihankkeiden ympäristöarviointimenettelyjen yksinkertaistaminen), heinäkuu 2013. http://ec.europa.eu/energy/infrastructure/pci/doc/20130724_pci_guidance.pdf

(12) http://ec.europa.eu/environment/nature/biodiversity/strategy/index_en.htm

(13) Neuvoston direktiivi 2009/147/EY (kodifioitu toisinto luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetusta neuvoston direktiivistä 79/409/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna) – ks. http://ec.europa.eu/environment/nature/legislation/index_en.htm

(14) Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta, konsolidoitu toisinto 1.1.2007 – ks. http://ec.europa.eu/environment/nature/legislation/index_en.htm

(15) ”Suotuisa suojelun taso” -käsitettä ei mainita lintudirektiivissä, mutta sen 4 artiklan 1 kohdassa ja 4 artiklan 2 kohdassa on vastaavia vaatimuksia, jotka koskevat erityissuojelualueita.

(16) On syytä selventää, ettei luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 1 kohtaa sovelleta erityissuojelualueisiin. Erityissuojelualueisiin sovelletaan kuitenkin lintudirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdassa esitettyjä vastaavia säännöksiä, joissa säädetään erityissuojelualueiden ”erityisistä suojelutoimista”. Luontotyyppidirektiivin 7 artiklan mukaan saman direktiivin 6 artiklan 2–4 kohdan säännöksiä sovelletaan sekä yhteisön tärkeinä pitämiin alueisiin että jo luokiteltuihin erityissuojelualueisiin.

(17) http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/commission_note/commission_note2_FI.pdf

(18) http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/commission_note/comNote%20conservation%20measures_FI.pdf

(19) Luontotyyppidirektiivin 7 artiklan mukaan saman direktiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan säännöksiä sovelletaan sekä yhteisön tärkeinä pitämiin alueisiin että jo luokiteltuihin erityissuojelualueisiin.

(20) Ks. luontotyyppidirektiivin mukaisten yhteisön tärkeinä pitämien eläinlajien tiukkaa suojelua koskeva opas osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/nature/conservation/species/guidance/index_en.htm

(21) http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/cobi.12262/full

(22) http://www.easac.eu/fileadmin/PDF_s/reports_statements/Transforming.pdf

(23) https://www.unenvironment.org/news-and-stories/story/planning-can-help-prevent-renewable-energy-surge-harming-wildlife

(24) http://www.life-elia.eu/en/

(25) Hankeyhteenveto on saatavana osoitteessa http://www.50hertz.com/en/file/100304_EcoMOL_ShortReport_eng_final_med.pdf

(26) www.birdlife.org/datazone/sowb/casestudy/240

(27) Ohjeasiakirja ”Streamlining environmental assessment procedures for energy infrastructure ’Projects of Common Interest’ (PCIs)” (yhteistä etua koskevien energiainfrastruktuurihankkeiden ympäristöarviointimenettelyjen yksinkertaistaminen), heinäkuu 2013. http://ec.europa.eu/energy/infrastructure/pci/doc/20130724_pci_guidance.pdf

(28) http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52009DC0469&from=fi

(29) Porrastamisen käsite voidaan määritellä näin: eritellään suunnittelun eri tasot – toimintamalli, suunnitelmat, ohjelmat –, jotka toteutetaan peräkkäin ja jotka vaikuttavat toinen toiseensa (Euroopan komissio 1999). Porrastamisessa on kyse siitä, miten suunnittelun eri tasot liittyvät toisiinsa.

(30) Direktiivi 2009/72/EY sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä.

(31) Neuvoston päätös, tehty 27 päivänä kesäkuuta 1997, valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista tehdyn yleissopimuksen (Espoon yleissopimuksen) hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta (ehdotus, EYVL C 104, 24.4.1992, s. 5; päätöstä ei ole julkaistu) ja neuvoston päätös 2008/871/EY, tehty 20 päivänä lokakuuta 2008, valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista vuonna 1991 tehtyyn YK:n Euroopan talouskomission Espoon yleissopimukseen liittyvän strategista ympäristöarviointia koskevan pöytäkirjan hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta (EUVL L 308, 19.11.2008, s. 33).

(32) Strategisten ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 7 artikla ja ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 7 artikla.

(33) http://ec.europa.eu/environment/eia/pdf/Transboundry%20EIA%20Guide.pdf

(34) http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/art6/new_guidance_art6_4_fi.pdf

(35) http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/Wind_farms.pdf; http://ec.europa.eu/news/energy/101013_en.htm; http://qsr2010.ospar.org/en/ch07_01.html; http://www.ospar.org/content/content.asp?menu=00210305000000_000000_000000

(36) https://windeurope.org/wp-content/uploads/files/about-wind/statistics/WindEurope-Annual-Offshore-Statistics-2016.pdf

(37) http://www.4coffshore.com/windfarms/horns-rev-2-denmark-dk10.html

(38) http://si-ocean.eu/en/upload/docs/WP3/Technology%20Status%20Report_FV.pdf

(39) https://ec.europa.eu/jrc/en/news/jrc-ocean-energy-status-report-2016-edition

(40) http://sequestration.mit.edu/tools/projects/index.html

(41) https://windeurope.org/about-wind/reports/wind-energy-in-europe-scenarios-for-2030/

(42) http://www.renewableuk.com/en/renewable-energy/wave-and-tidal/

(43) http://northseagrid.info/project-description

(44) http://ec.europa.eu/energy/infrastructure/studies/doc/2014_nsog_report.pdf

(45) http://www.europarl.europa.eu/meetdocs/2009_2014/documents/itre/dv/160/160620/16062011_study_pe457373_en.pdf

(46) http://e3g.org/showcase/North-Seas-Grid

(47) http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2013:115:0039:0075:FI:PDF

(48) http://ec.europa.eu/environment/nature/knowledge/rep_habitats/index_en.htm

(49) Euroopan komissio (2013) Interpretation Manual of European Union Habitats. EUR 28 April 2013 (Euroopan unionin luontotyyppien tulkintakäsikirja. EUR 28, huhtikuu 2013). http://ec.europa.eu/environment/nature/legislation/habitatsdirective/docs/Int_Manual_EU28.pdf

(50) http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/marine/docs/FAQ%20final%202012-07-27.pdf

(51) https://www.bonnagreement.org/

(52) http://qsr2010.ospar.org/media/assessments/p00437_Cables.pdf

(53) Carterin ja muiden (2009) mukaan alueen leveys on 2–8 metriä, mihin vaikuttaa auran koko.

(54) Esimerkiksi Camphuysen ja muut, (2009); Jenssen (1996); de la Huz ja muut, (2005).

(55) Yhteenveto julkaisussa AMETS Foreshore Lease Application EIS, Appendix 4 (2010).

(56) Esimerkiksi Meissner & Sordyl, 2006 http://www.bfn.de/fileadmin/MDB/documents/themen/meeresundkuestenschutz/downloads/Forschungsberichte/Ecological_Research_Offshore-Wind_Part_B_Skripten_186.pdf

(57) http://www.unesco-ioc-marinesp.be/msp_faq

(58) http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:32014L0089&from=fi

LIITE 1

Kansalliset ja kansainväliset aloitteet

Esimerkkejä kansallisesta lainsäädännöstä

Tässä osassa esitetään esimerkkejä muun muassa kansallisesta lainsäädännöstä, joka koskee energiansiirtojärjestelmien vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen.

Saksa

Saksan luonnonsuojelu- ja maisemanhoitolain (Gesetz über Naturschutz und Landschaftspflege) 41 artiklassa säädetään, että rakennettavat pylväät ja keskijännitekaapeleiden tekniset komponentit on suunniteltava siten, että ne suojaavat lintuja sähköiskuilta. Niiden nykyisten keskijännitekaapeleiden osalta, jotka ovat lintujen kannalta vaarallisia, toimiin, joilla lintuja suojellaan sähköiskuilta, oli ryhdyttävä viimeistään 31. joulukuuta 2012.

Slovakia

Slovakian luonnon- ja maisemansuojelulain N:o 543/2002 Kok., sellaisena kuin se on muutettuna, 4 pykälän 4 momentissa todetaan näin: ”Jokaisella, joka rakentaa ilmajohdoin toteutettuja sähkölinjoja tai toteuttaa niiden suunniteltuja uudistuksia, on velvollisuus käyttää lintujen kuolemia ehkäiseviä teknisiä ratkaisuja” ja ”jos sähköjohdot tai televiestintäjärjestelmät todistettavasti aiheuttavat lintukuolemia, luonnonsuojeluviranomainen voi määrätä, että sähköjohtoja tai televiestintäjärjestelmiä hallinnoivan tahon on toteutettava toimenpiteitä, joilla lintukuolemat estetään”. Paikalliset tai alueelliset ympäristövirastot antavat lausunnon kaikista alueellisista päätöksistä tai rakennusluvista (myös niistä, jotka liittyvät sähköverkkoinfrastruktuuriin). Vuonna 2007 laadittiin opas, jonka tavoitteena oli eliminoida sähköverkkoinfrastruktuurista johtuvien lintukuolemien mahdollisuus. Opas sisältää yhteenvedon oikeudellisista välineistä, kuvauksen asianmukaisista teknisistä ratkaisuista sekä vuoristo- että tasankoalueilla sekä ehdotuksia muista ratkaisuista (esimerkiksi oikeudellisesti ei-sitovien kokousten järjestäminen energiayhtiöiden kanssa ennen päätöksentekoa).

Espanja

Espanjassa on hyväksytty alueellisia ja kansallisia lakeja, jotka koskevat lintuihin kohdistuvia sähköiskuja: asetus 178/2006 (10. lokakuuta) (1), jossa vahvistetaan lintujen suojaamista suurjännitevoimajohdoilta Junta de Andalucíassa koskevat säännöt, ja kuninkaallinen asetus 1432/2008 (29. elokuuta) (2), jossa vahvistetaan suurjännitevoimajohtoja koskevat tekniset toimenpiteet lintujen suojaamiseksi. Tämä kansallinen asetus estää yhtiöitä asentamasta vaarallisia voimajohtoja lintujen kannalta herkille alueille (myös erityissuojelualueille). Asetuksessa säädetään muutamista sitovista teknisistä määräyksistä, jotka koskevat sähköpylvään rakennetta, törmäyksenestotoimia, töiden aikataulutusta jne.

Kansainvälisten sopimusten täytäntöönpano

Useat jäsenvaltiot ovat myös panemassa Bernin sopimuksen suositusta nro 110 täytäntöön säätämällä kansallisia lakeja, jotka sisältävät voimajohtojen turvallisuutta ja suunnittelua sekä törmäyksenestotoimia koskevat tekniset vaatimukset.

Vapaaehtoiset sopimukset ja työkalut

Tässä osassa esitetään esimerkkejä muun muassa vapaaehtoisista sopimuksista, jotka koskevat energiansiirtojärjestelmien vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen.

Euroopan-laajuista verkkoa koskeva julistus: sähköverkon kehittäminen ja luonnonsuojelu Euroopassa (3)

Useat eurooppalaiset kansalaisjärjestöt, siirtoverkonhaltijat ja muut sidosryhmät allekirjoittivat tämän julistuksen 10. marraskuuta 2011. Sen päätavoitteena on muodostaa yhteiset puitteet periaatteille, jotka ohjaavat sidosryhmiä, kun ne pyrkivät minimoimaan luontoympäristöön (biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemeihin) kohdistuvat kielteiset vaikutukset, joita voi aiheutua sähkönsiirtojärjestelmiä kehitettäessä (sekä ilmajohtojen että maakaapeleiden yhteydessä). Julistus sisältää perusperiaatteet, strategista suunnittelua koskevat periaatteet (mukaan luettuna ohje ottaa ympäristöön kohdistuvien huolenaiheiden käsittely mukaan suunnitteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa (periaate 4.1.1)), aluekartoitustyökalujen käyttöä koskevat periaatteet (4.1.4) sekä hankesuunnittelua ja nykyisten voimajohtojen vaikutusten pienentämistä koskevat periaatteet.

Renewables Grid -aloite (4)

Tämä on kaikkialla Euroopassa toimivien kansalaisjärjestöjen ja siirtoverkonhaltijoiden yhteistyöhanke. Edistämme avointa ja ympäristöasiat huomioon ottavaa verkon kehittämistä, jotta voidaan taata uusiutuvan energian tasainen kasvu ja energiansiirto. RGI-hankkeen jäsenet edustavat useita Euroopan maita. Jäseniä ovat esimerkiksi siirtoverkonhaltijat Alankomaista (TenneT), Belgiasta (Elia), Espanjasta (Red Eléctrica ja REE), Italiasta (Terna), Ranskasta (RTE) ja Saksasta (50 Hertz ja TenneT) sekä Sveitsistä (Swissgrid) ja Norjasta (Statnett). Mukana ovat myös seuraavat kansalaisjärjestöt: WWF International, BirdLife Europe, Fundación Renovables, Germanwatch, Legambiente, the Royal Society for the Protection of Birds (RSPB), Climate Action Network (CAN) Europe ja Natuur&Milieu. RGI-hanke aloitettiin heinäkuussa 2009.

Accessible sky -sopimus (5)

Unkarin ornitologia- ja luonnonsuojeluyhdistys (MME / BirdLife Unkari) allekirjoitti 26. helmikuuta 2008 tämän sopimuksen Unkarin ympäristö- ja vesiministeriön sekä asianomaisten sähköyhtiöiden kanssa. Sopimuksen tavoitteena on saada kestävä ratkaisu lintuihin kohdistuviin sähköiskuihin liittyvään ongelmaan. Tämän sopimuksen perusteella MME laati vuonna 2008 kartan, jossa näkyvät Unkarin keskeiset konfliktialueet voimajohtojen ja lintupopulaatioiden välillä. Sähköyhtiöt lupasivat, että kaikki vaaralliset voimajohdot muutetaan linnuille aiempaa turvallisemmiksi Unkarissa vuoteen 2020 mennessä ja että hiljattain rakennettujen voimajohtojen osalta käytetään ”lintuystävällisiä” hallintamenetelmiä. Sähköyhtiöt ja luonnonsuojeluasiantuntijat päivittävät yhteistyössä jatkuvasti tähän liittyviä parasta käytettävissä olevaa teknologiaa koskevia ohjeita ja testaavat uusia ratkaisuja kentällä.

Lintujensuojelua ja voimajohtoja koskeva Budapestin julistus (6)

Tämä julistus on hyväksytty ”Power lines and bird mortality in Europe” (voimajohdot ja lintukuolleisuus Euroopassa) -konferenssissa (Budapest, 13. huhtikuuta 2011). Konferenssin järjestäjätahoja olivat esimerkiksi MME / BirdLife Unkari, Unkarin maaseudun kehittämisministeriö ja BirdLife Europe. Konferenssiin osallistui Euroopan ja Keski-Aasian maita edustavia sidosryhmiä, Euroopan komissio, UNEP-AEWA, energiayhtiöitä ja yleishyödyllisiä laitoksia, asiantuntijoita, yrityksiä ja kansalaisjärjestöjä. Julistuksessa asianosaisia kehotettiin toteuttamaan yhdessä seurantatoimista koostuva ohjelma, jonka avulla voitaisiin minimoida tehokkaasti voimajohdoista johtuva lintukuolleisuus Euroopan mantereella ja sen ulkopuolella.

Slovakian tekninen normi

Vuonna 2009 Itä-Slovakian sähköyhtiö laati sisäisen teknisen normin, jonka nimi on ”22 kV:n ilmavoimajohtojen rakentaminen ja muuttaminen lintujen suojelu huomioiden”.

Energiaa ja biologista monimuotoisuutta koskeva aloite (7)

Kun johtavat energiayhtiöt ymmärsivät, miten tärkeää oli yhdistää biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen öljyn ja kaasun käsittelemisen kehittämiseen, monet niistä alkoivat tehdä yhteistyötä johtavien luonnonsuojelujärjestöjen kanssa biologiseen monimuotoisuuteen liittyvien käytäntöjen kehittämiseksi ja edistämiseksi, jotta tämä tärkeä tavoite voitiin täyttää. Niiden kumppanuus, energiaa ja biologista monimuotoisuutta koskeva aloite (Energy and Biodiversity Initiative, EBI) käynnistyi vuonna 2001 ja päättyi vuonna 2007. Sen aikana laadittiin käytännön oppaita, työkaluja ja malleja, joiden tavoitteena oli parantaa energiaan liittyvien toimintojen ympäristötehokkuutta, minimoida biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuva haitta ja maksimoida suojelun mahdollisuudet kaikkialla, missä kehitetään öljy- ja kaasuresursseja.

LIFE+-ohjelma (8)

Life+ on EU:n rahoitusväline, josta tuetaan ympäristön ja luonnon suojeluhankkeita. Useissa LIFE+-hankkeissa käsiteltiin sähköverkkoinfrastruktuurien vaikutuksia lintuihin ja monissa suunnitelmissa lintujen suojelua. Lisäksi laadittiin sähköjohtoja koskevia määräyksiä. Seuraavassa taulukossa on näistä hankkeista vuodesta 2000 alkaen yhteenveto, joka ei ole tyhjentävä.

Sähköverkkoinfrastruktuureihin ja lintuihin liittyvät LIFE+-hankkeet

Viite	Otsikko	JV
LIFE04 NAT/ES/000034 (9)	ZEPA eléct. Aragón – voimajohtojen mukauttaminen Aragónin erityissuojelualueella Hankkeen yleisenä tavoitteena oli panna täytäntöön Aragónin hallinnon laatima strategia, jossa oli kyse ilmajohtoverkon mukauttamisesta alueen 16 erityissuojelualueen suojelutarpeisiin.	ES
LIFE06 NAT/E/000214 (10)	Tendidos Electricos Murcia – vaarallisten ilmajohtojen korjaaminen lintujen erityissuojelualueella Murcian alueella Hankkeessa pannaan täytäntöön Murcian aluehallinnon laatima strategia, jonka avulla korjataan ilmajohdot Natura 2000 -alueverkoston viiden erityissuojelualueen suojelutarpeiden mukaisesti.	ES
LIFE10 NAT/BE/000709 (11)	ELIA – sähkönsiirtoverkon armeerausalustojen kehittäminen biologisen monimuotoisuuden parantamiskeinona Biologisen monimuotoisuuden alalla toteutettavan ELIA-hankkeen tavoitteena on kehittää innovatiivisia tekniikoita ilmajohtojen alla kulkevien käytävien luomiseen ja ylläpitoon maksimoimalla niiden biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuvat mahdolliset hyödyt.	BE
LIFE05 ENV/NL/000036 (12)	EFET – uuden ympäristöystävällisen suurjänniteilmajohdon esittely Hankkeen tavoitteena oli esitellä uudenlainen suurjännitejohdon ja pylvään yhdistelmä, jonka aiheuttama magneettikenttä on paljon tavallista heikompi. Tämä vähentää terveyteen ja ympäristöön kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia.	NL
LIFE00 NAT/IT/007142 (13)	Po ENEL – elinympäristöjen parantaminen uudistamalla ja/tai muuttamalla Po-joen suistoalueen kansallispuistossa olevia nykyisiä ja rakenteilla olevia sähkövoimalaitoksia Tämän LIFE Nature -hankkeen päätavoitteena oli lintujen törmäys- ja sähköiskuriskin pienentäminen ja poistaminen 20:llä vaaralliseksi määritetyllä alueella, joilla oli yhteensä noin 91 km voimajohtoja.	IT
Muissa LIFE-hankkeissa keskityttiin tiettyjen lintulajien suojeluun, ja siksi niissä kehitettiin toimenpiteitä, jotka liittyivät lintuihin kohdistuviin voimajohtojen vaikutuksiin. Karpaattien altaan alueella kohdelajina oli Aquila heliaca (LIFE02 NAT/H/008627 ja LIFE03 NAT/SK/000098), ja OTISHU-hankkeessa kohdelajina oli Otis tarda Unkarissa (LIFE04 NAT/HU/000109). ZEPA La Serena -hanke käsitteli ”La Serena y Sierras periféricas” -nimisen erityissuojelualueen / yhteisön tärkeänä pitämän alueen hoitoa – (LIFE00 NAT/E/007348). Grosstrappe-hankkeessa kyse oli Itävallassa esiintyvän isotrapin rajatylittävästä suojelusta (LIFE05 NAT/A/000077 ja LIFE09 NAT/AT/000225). Ochrona bociana białego -hankkeen tavoitteena oli suojella kattohaikarapopulaatiota OSO Natura 2000 Ostoja Warmińska -alueella (LIFE09 NAT/PL/000253) jne.

BESTGRID-hanke (14)

Huhtikuussa 2013 aloitettu BESTGRID koostuu neljästä kokeiluhankkeesta, jotka toteutetaan Belgiassa, Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Hankkeen aikana yhdeksän kumppania (siirtoverkonhaltijoita, eurooppalaisia kansalaisjärjestöjä ja tutkimuslaitos) tekivät yhteistyötä parantaakseen verkonkehittämisprosessien paikallista ja julkista hyväksyntää. Hankkeen tavoitteena oli lisätä avoimuutta ja yleisön osallistumista, nopeuttaa lupamenettelyjä ottamalla ympäristönsuojeluvaatimukset ennalta huomioon tai jopa ylittämällä ne sekä tukea yleisön rakentavan osallistumisen toteutumista sellaisten eurooppalaisten energiainfrastruktuurihankkeiden lupamenettelyissä, jotka ovat ”yhteistä etua koskevia hankkeita”. Hankkeen aikana laadittiin luonnonsuojelua sähköverkon suunnittelussa koskeva käsikirja (15).

EU:n liike-elämää ja biologista monimuotoisuutta koskeva kampanja (16)

EU:n liike-elämää ja biologista monimuotoisuutta koskevan kampanjan aloitti eurooppalaisista kansalaisjärjestöistä ja yrityksistä muodostettu yhteenliittymä, ja sitä johti ja koordinoi Global Nature Fund. Kampanjan tavoitteena oli vahvistaa yksityissektorin sitoutumista biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemeihin liittyviin palveluihin. Kampanjaa tuetaan Euroopan unionin LIFE+-ohjelmasta. Liike-elämää ja biologista monimuotoisuutta koskevia aloitteita kehitetään monissa osissa maailmaa, ja niitä käynnistävät eri toimijat, niin liike-elämän ulkopuolella toimivat järjestöt kuin yritykset ja toimialajärjestötkin.

Portugalin liike-elämää ja biologista monimuotoisuutta koskeva aloite (17)

Tämän Portugalin liike-elämää ja biologista monimuotoisuutta koskevan aloitteen tavoitteena on luoda pitkäkestoisten vapaaehtoisten sopimusten avulla yhteinen perusta yhteistyölle näiden kahden erilaisen järjestelmän, liike-elämän ja biologisen monimuotoisuuden, välillä, ja näin edistää biologista monimuotoisuutta koskevien strategioiden ja periaatteiden käyttöönottoa yrityksissä. Portugalilainen viranomainen (ICNB, luonnonsuojelusta ja biologisesta monimuotoisuudesta vastaava laitos), siirtoverkonhaltija ja jakeluverkonhaltija ovat laatineet oppaita vaikutuksista, joita energiansiirtojärjestelmistä aiheutuu biologiselle monimuotoisuudelle.

Slovakian valtion luonnonsuojelukomitean toteuttamat toimet (18)

Slovakian valtion luonnonsuojelukomitea (ympäristöministeriön asiantuntijaelin) tekee yhteistyötä kolmen suurimman (Slovakian itä-, keski- ja länsiosissa toimivan) sähkönjakeluyrityksen kanssa. Tätä yhteistyötä tukevat myös ornitologiset kansalaisjärjestöt, ja sitä on tehostettu useilla LIFE-hankkeilla. Yhteistyön tuloksia ovat esimerkiksi kirjallinen sopimus sekä strategia, jolla eliminoidaan 22 kV:n voimajohdoista linnuille aiheutuvia uhkia. Vuotuisten suunnitelmien laatiminen, ensisijaisten alueiden vaiheittainen määrittäminen, menetelmiin liittyvä yhteistyö sekä lieventävien toimenpiteiden edistäminen ja testaaminen ovat vain muutamia esimerkkejä pitkäaikaisesta yhteistyöstä, jota on tehostettu useilla LIFE-hankkeilla.

Oleelliset kansainväliset luontoa ja biologista monimuotoisuutta koskevat yleissopimukset ja muut sopimukset

Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot sekä useimmat muut Euroopan maat ovat monien oleellisten kansainvälisten ympäristöön liittyvien yleissopimusten ja muiden sopimusten osapuolia. Eurooppalaisissa ja kansallisissa oikeudellisissa kehyksissä, jotka koskevat luonnon ja biologisen monimuotoisuuden suojelua, on siis täysimääräisesti otettava huomioon myös näiden yleissopimusten ja muiden sopimusten nojalla velvoittavat sitoumukset.

Nämä yleissopimukset ja sopimukset ovat auttaneet muovaamaan biologista monimuotoisuutta koskevaan politiikkaan ja lainsäädäntöön liittyvää oikeudellista kehystä EU:ssa. Lisäksi ne ovat auttaneet määrittelemään EU:n ja muiden maiden välistä suhdetta. Jäljempänä esitellään Euroopan energiainfrastruktuurien ja luonnonsuojelun kannalta oleellisimmat sopimukset. Useat maat ovat myös hyväksyneet tiettyjä energiainfrastruktuureja sekä luonnonvaraista eläimistöä ja kasvistoa koskevia suosituksia ja päätöslauselmia, etenkin sellaisia, jotka koskevat ilmajohtoja (19).

Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus (20)

Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus on maailmanlaajuinen sopimus, joka hyväksyttiin Rio de Janeirossa kesäkuussa 1992. Siinä laajennettiin biologisen monimuotoisuuden suojelun laajuutta lajeista ja luontotyypeistä biologisten resurssien kestävään käyttöön, josta hyötyy koko ihmiskunta. Tähän mennessä yleissopimuksen osapuolina on 193 maata.

Yleissopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta (21)

Bernin sopimus tuli voimaan vuonna 1982. Sillä on ollut suuri merkitys biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyvän työn tehostamisessa Euroopassa. Sen ovat ratifioineet 45 Euroopan neuvoston jäsenvaltiota, Euroopan unioni sekä neljä Afrikan maata. Tämän sopimuksen tärkeä tavoite on erityisten suojelutoimien alueiden muodostaman Emerald-verkoston (22) luominen. Kyseinen verkosto toimii EU:n Natura 2000 -verkoston rinnalla. Bernin sopimuksen pysyvä komitea antoi vuonna 2004 suosituksen (nro 110), joka koski maanpäällisten sähkönsiirtojärjestelmien (voimajohtojen) aiheuttamien, lintuihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten minimointia (23). Vuonna 2011 pysyvä komitea pyysi sopimuksen osapuolia raportoimaan puolivuosittain suosituksen nro 110 täytäntöönpanon etenemisestä.

Yleissopimus muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta (24)

Tämän yleissopimuksen, ns. Bonnin sopimuksen, tavoitteena on suojella muuttavia lajeja niiden koko luontaisella levinneisyysalueella. Se tuli voimaan vuonna 1983, ja sen on allekirjoittanut nyt 116 osapuolta. Monet tämän yleissopimuksen nojalla allekirjoitetut päätöslauselmat, suositukset ja sopimukset ovat merkityksellisiä muuttavien eläinten ja energiainfrastruktuurien (etenkin ilmajohtojen) välisten konfliktien ratkaisemisessa:

Muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelua koskevan yleissopimuksen päätöslauselmassa 7.4 (25), joka koskee muuttolintujen sähköiskuriskiä, kaikkia sopimuspuolia ja muita tahoja kehotetaan pienentämään sähköiskuriskiä toteuttamalla asianmukaisia toimia sähkölinjojen suunnittelussa ja rakentamisessa.

Toimenpideluettelo, joka sisältyy asiakirjaan UNEP/CMS/Inf.7.21.

Afrikan ja Euraasian muuttavien petolintujen suojelua koskevan yhteistyöpöytäkirjan (petolintuja koskevan yhteistyöpöytäkirjan) (26) toimintasuunnitelmassa voimajohtoja pidetään ensisijaisina uhkina linnuille, ja suunnitelmassa esitetään ensisijainen toimenpide niiden vaikutusten pienentämiseksi. Suunnitelman tavoitteena on ”b. Edistää mahdollisimman tiukkojen ympäristövaatimusten käyttöönottoa myös ympäristövaikutusten arviointien avulla rakenteiden suunnittelussa ja rakentamisessa, jotta niiden vaikutukset, etenkin törmäyksen ja sähköiskun riski, voidaan minimoida lajeilla, ja pyrkiä minimoimaan nykyisten rakenteiden vaikutus, kun käy ilmi, että ne vaikuttavat kielteisesti kyseisiin lajeihin”.

Toimintasuunnitelmassa ehdotetaan seuraavat neljä voimajohtoja ja petolintuja koskevaa toimea:

—	1.4 Tarkistetaan asiaan liittyvä lainsäädäntö ja ryhdytään mahdollisuuksien mukaan toimiin sen varmistamiseksi, että lainsäädännössä edellytetään kaikkien uusien voimajohtojen suunnittelemista siten, että petolintujen sähköiskun riski vältetään.

—

2.3 Tehdään riskianalyysi tärkeissä paikoissa (myös niissä, jotka on lueteltu petolintujen suojelua Afrikassa ja Euraasiassa koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan taulukossa 3), jotta voidaan määrittää tahattoman kuolleisuuden todelliset tai mahdolliset merkittävät syyt, jotka johtuvat ihmisestä (mukaan luettuina tulipalo, myrkyttäminen, torjunta-aineiden käyttö, voimajohdot, tuulivoimalat), ja ryhtyä toimiin tarvittaessa.

—	3.2 Ryhdytään toimiin sen varmistamiseksi, että nykyiset voimajohdot, jotka aiheuttavat suurimman riskin petolinnuille, muutetaan sellaisiksi, että petolintujen sähköiskun riski vältetään, mikäli nämä toimet ovat toteutuskelpoisia.

—	5.5 Seurataan voimajohtojen ja tuulipuiston vaikutuksia petolintuihin ja analysoidaan olemassa olevat tiedot, kuten rengastustiedot.

Sopimus Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta (27) (AEWA) kehottaa ryhtymään koordinoituihin toimiin kaikkien muuttoreittien tai muuttokäytävien varrella. Sopimus tuli voimaan vuonna 1999. Sopimus kattaa 119 maata ja 235 vesilintulajia. Euroopan yhteisö ratifioi AEWA-sopimuksen vuonna 2005.

Kuva: UNEP/AEWA-ohjeet (28)

Saksalainen energiayhtiö RWE Rhein-Ruhr Netzservice GmbH (RWE RR NSG) ja UNEP/AEWAn sihteeristö allekirjoittivat kumppanuussopimuksen Bonnin yleissopimuksen pysyvän komitean 37. kokouksessa (Bonn, 23. ja 24. marraskuuta 2010). Tämän sopimuksen perusteella RWE RR NSG antoi avustusta muuttolintujen ja sähköenergiaverkkojen välisten, Afrikan-Euraasian alueella ilmenevän konfliktin riippumattoman arvioinnin toteuttamiseen (Prinsen ja muut, 2011) ja tällaisen konfliktin lieventämiseen ja välttämiseen tähtäävien ohjeiden suunnittelemiseen (Prinsen ja muut, 2012).

Vuoden 2010 lopussa UNEP/AEWAn sihteeristö (Bonnin yleissopimuksen ja siihen liittyvän petolintuja koskevan yhteistyöpöytäkirjan nojalla) antoi arvioinnin ja ohjeiden laatimisen asiantuntijaorganisaatioiden kansainvälisen yhteenliittymän tehtäväksi. Näissä ohjeissa esitetään erilaisia teknisiä ja lainsäädäntöön liittyviä toimintamalleja, joiden tavoitteena on välttää muuttolintuihin kohdistuvien sähköiskujen ja törmäysten vaikutukset Afrikan ja Euraasian alueella tai lieventää niitä. Lisäksi ohjeissa annetaan lieventävien ja ehkäisevien toimenpiteiden tehokkuuden arviointia ja seurantaa koskevia ehdotuksia.

Virallisten kuulemisten jälkeen nämä ohjeet hyväksyttiin osapuolten viidennessä kokouksessa sopimuksen IV artiklassa tarkoitetuiksi suojeluohjeiksi (päätöslauselmaluonnos AEWA/MOP5 DR10: suojeluohjeiden tarkistaminen ja hyväksyminen). Euroopan unioni on tämän sopimuksen osapuoli, kuten myös useimmat jäsenvaltiot. Ohjeista on osapuolille apua niiden täyttäessä sopimuksen mukaisia velvoitteitaan.

Euroopan lepakkokantojen suojelusta tehty sopimus (29) (EUROBATS) koskee kaikkien Euroopasta tavattavien 45 lepakkolajin suojelua. Sopimus tuli voimaan vuonna 1994. Tällä hetkellä 32 maata on allekirjoittanut sen. Sopimukseen liittyviä keskeisiä toimia ovat yhteisten suojelustrategioiden täytäntöönpano ja kansainvälinen kokemusten vaihto.

Sopimus Itämeren, Koillis-Atlantin, Irlanninmeren ja Pohjanmeren pikkuvalaiden suojelusta (30) (ASCOBANS) Tämän sopimuksen tavoitteena on koordinoida kymmenen sopimuspuolen välisiä toimia, joilla vähennetään sivusaaliiden, elinympäristön häviämisen, meren pilaantumisen ja akustisten häiriöiden aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia. Sopimus tehtiin vuonna 1991. Melusaasteen haitallisia vaikutuksia pikkuvalaisiin koskeva päätöslauselma, jolla on merkitystä myös energiainfrastruktuurien mahdolliseen vaikutukseen, hyväksyttiin vuonna 2006.

Mustameren ja Välimeren valaiden suojelusopimus (31) (ACCOBAMS) on yhteistyöjärjestely, joka koskee meren biologisen monimuotoisuuden suojelua Välimeren ja Mustanmeren alueilla. Sen päätavoitteena on vähentää pikkuvalaisiin kohdistuvaa uhkaa ja lisätä tietoa niistä näillä merialueilla. Sopimus tuli voimaan vuonna 2001.

Vesilintujen elinympäristönä kansainvälisesti merkittäviä vesiperäisiä maita koskeva yleissopimus (32)

”Ramsarin yleissopimus” on hallitustenvälinen sopimus, jossa vahvistetaan vesiperäisten maiden suojelua ja järkevää käyttöä koskevien kansallisten toimien ja kansainvälisen yhteistyön puitteet. Sopimus hyväksyttiin vuonna 1971, ja sitä muutettiin vuosina 1982 ja 1987. Sopimuksessa on tällä hetkellä 160 osapuolta, ja Ramsarin yleissopimuksessa olevaan luetteloon kansainvälisesti merkittävistä vesiperäisistä maista on lisätty tähän mennessä 2006 paikkaa kaikkialta maailmasta. Ylikansallisten elinten, kuten Euroopan unionin, ei edellytetä ratifioivan sopimusta, mutta kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat sen sopimuspuolia.

Yleissopimus Koillis-Atlantin merellisen ympäristön suojelusta (33)

Tämä ns. OSPAR-sopimus ohjaa kansainvälistä yhteistyötä monissa asioissa, joita ovat esimerkiksi meren biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu, rehevöityminen ja vaarallisten aineiden vaikutukset sekä seuranta ja arviointi. Sopimus tehtiin vuonna 1992, kun aiemmat Oslon ja Pariisin sopimukset (vuosilta 1972 ja 1974) yhdistettiin. Tämän sopimuksen nojalla on aloitettu useita tutkimuksia, joissa tarkastellaan energiainfrastruktuurin mahdollista vaikutusta meriympäristöön.

Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskeva yleissopimus (34)

HELCOM-sopimus tai Helsingin yleissopimus kattaa Itämeren altaan sekä kaikki sen valuma-alueella olevat sisävesistöt. Se hyväksyttiin vuonna 1980, ja sitä tarkistettiin vuonna 1992. Sopimuspuolia ovat kaikki Itämerta ympäröivät maat ja EU.

Välimeren merellisen ympäristön ja rannikkoalueiden suojelemista koskeva yleissopimus (35)

Ns. Barcelonan yleissopimuksen tavoitteena on ensisijaisesti säännellä ja vähentää kaikenlaisten pilaavien aineiden kielteistä vaikutusta Välimeren altaassa. Sopimus tehtiin vuonna 1976, ja sitä muutettiin viimeksi vuonna 1995. Useimmat Välimereen rajautuvat maat ovat allekirjoittaneet sen.

Pohjanmeren maiden offshore-verkkoaloite

Pohjanmeren maiden offshore-verkkoaloite on Pohjanmeren alueen maiden sopimus offshore-verkkojen kehittämisestä. Sen tavoitteena on etenkin ”helpottaa offshore- ja onshore-verkkojen strategista, koordinoitua ja kustannustehokasta kehittämistä”.

(1) DECRETO 178/2006, de 10 de octubre, por el que se establecen normas de protección de la avifauna para las instalaciones eléctricas de alta tensión.

(2) REAL DECRETO 1432/2008, de 29 de agosto, por el que se establecen medidas para la protección de la avifauna contra la colisión y la electrocución en líneas eléctricas de alta tensión.

(3) Ks. lisätietoja osoitteesta renewables-grid.eu/documents/eu-grid-declaration.html

(4) Ks. lisätietoja osoitteesta http://renewables-grid.eu/news.html

(5) Ks. lisätietoja osoitteesta www.birdlife.org/news/news/2008/03/Hungary_powerlines.html

(6) Ks. lisätietoja osoitteesta www.mme.hu/component/content/article/20-termeszetvedelemfajvedelem/1387-budapest-conference-13-04-2011.html

(7) Ks. lisätietoja osoitteesta www.theebi.org/abouttheebi.html

(8) Ks. lisätietoja osoitteesta ec.europa.eu/environment/life/

(9) Hankkeen tiedot: ec.europa.eu/environment/life/project/Projects/index.cfm?fuseaction=home.createPage&s_ref=LIFE04%20NAT/ES/000034&area=1&yr=2004&n_proj_id=2628&cfid=5499&cftoken=4d0dc811a13b045f-7045FECB-C948-3D16-E530CBE465C8D200&mode=print&menu=false

(10) Hankkeen tiedot: ec.europa.eu/environment/life/project/Projects/index.cfm?fuseaction=home.createPage&s_ref=LIFE06%20NAT/E/000214&area=1&yr=2006&n_proj_id=3158&cfid=5078&cftoken=60a9b7217d1cb752-60A07C25-BB06-B077-2930A6DC7B2ADB22&mode=print&menu=false

(11) Hankkeen verkkosivu: www.life-elia.eu/

(12) Hankkeen tiedot: ec.europa.eu/environment/life/project/Projects/index.cfm?fuseaction=search.dspPage&n_proj_id=2863

(13) Hankkeen verkkosivu: www.parcodeltapo.it/er/info/progetti.life/enel-parco/index.html

(14) http://www.bestgrid.eu/

(15) http://www.bestgrid.eu/uploads/media/D7.2_Guidelines_Protecting_Nature.pdf

(16) Ks. lisätietoja osoitteesta www.business-biodiversity.eu/

(17) Ks. lisätietoja osoitteesta www.business-biodiversity.eu/default.asp?Menue=132&News=70

(18) Ks. lisätietoja osoitteesta www.sopsr.sk/web

(19) Tiedot perustuvat tilanteeseen 2. heinäkuuta 2012.

(20) www.cbd.int

(21) www.coe.int/t/dg4/cultureheritage/nature/bern/default_en.asp

(22) www.coe.int/t/dg4/cultureheritage/nature/bern/default_en.asp

(23) https://wcd.coe.int/wcd/ViewDoc.jsp?Ref=Rec(2004)110&Language=lanEnglish&Ver=original&Site=DG4-Nature&BackColorInternet=DBDCF2&BackColorIntranet=FDC864&BackColorLogged=FDC864

(24) www.cms.int

(25) Päätöslauselma on saatavana esimerkiksi osoitteesta www.cms.int/bodies/ScC/12th_scientific_council/pdf/English/Inf08_Resolutions_and_Recommendations_E.pdf

(26) www.cms.int/species/raptors/index.htm

(27) www.unep-aewa.org

(28) Nämä asiakirjat ovat saatavilla osoitteista www.cms.int/bodies/COP/cop10/docs_and_inf_docs/inf_38_electrocution_review.pdf ja www.unep-aewa.org/meetings/en/stc_meetings/stc7docs/pdf/stc7_20_electrocution_guidelines.pdf

(29) www.eurobats.org

(30) www.ascobans.org

(31) www.accobams.org

(32) www.ramsar.org

(33) www.ospar.org

(34) www.helcom.fi

(35) www.unep.ch/regionalseas/regions/med/t_barcel.htm

LIITE 2

Järjestelmällinen tärkeysjärjestyksessä oleva luettelo lintujen ja voimajohtojen välisistä vaikutuksista (Birdlife, 2013)

Vaikutuksen tyyppi	Vaikutuksen tila (1)	Vakavuus/merkittävyys (2)	Palautuvuus (3)	Vaikutuksen laajuus (4)	Kumulatiivinen vaikutus (5)
Kielteinen – ekologinen ja fysiologinen
Kuolleisuus	Välitön	Suuri	Osittain palautuva	Monikansallinen	Suuri
Sähköisku	Vahvistettu	Suuri	Osittain palautuva	Monikansallinen	Suuri
Törmäys	Potentiaalinen	Kohtalainen	Osittain palautuva	Alueellinen	Suuri
Luontotyypin häviäminen ja pirstoutuminen	Mahdollinen	Kohtalainen	Osittain palautuva	Alueellinen	Keskisuuri
Häiriö/siirtyminen	Mahdollinen	Kohtalainen	Osittain palautuva	Paikallinen	Keskisuuri
Sähkömagneettinen kenttä	Mahdollinen	Tuntematon	Tuntematon	Monikansallinen	Tuntematon
Kielteinen – taloudellinen
Sähkölaitosten tulonmenetys
Menetetyt tulot	Vahvistettu	Suuri	Osittain palautuva	Monikansallinen	Suuri
Sähkönsaannin palauttaminen	Vahvistettu	Suuri	Täysin palautuva	Monikansallinen	Suuri
Laitteiden korjaus	Vahvistettu	Suuri	Täysin palautuva	Monikansallinen	Suuri
Pesien poistaminen ja muut eläinten aiheuttamien vahinkojen torjuntatoimet	Vahvistettu	Kohtalainen	Täysin palautuva	Monikansallinen	Keskisuuri
Hallinnon ja johdon työaika	Vahvistettu	Suuri	Osittain palautuva	Monikansallinen	Suuri
Kuluttajat eivät saa palvelua ja kielteinen julkisuuskuva	Vahvistettu	Suuri	Osittain palautuva	Monikansallinen	Suuri
Sähköjärjestelmän luotettavuuden heikentyminen	Vahvistettu	Suuri	Osittain palautuva	Monikansallinen	Suuri
Maankäyttäjien tulonmenetys	Vahvistettu	Suuri	Osittain palautuva	Monikansallinen	Suuri
Metsästys ja riistanhoito	Vahvistettu	Suuri	Osittain palautuva	Kansallinen	Suuri
Maatalouden maankäyttö, kastelu	Vahvistettu	Pieni	Palautumaton	Kansallinen	Pieni
Metsätalous	Vahvistettu	Kohtalainen	Palautumaton	Kansallinen	Kohtalainen
Myönteinen – ekologinen
Korvaava lisääntymis-/pesimispaikka	Vahvistettu, välitön	Suuri	—	Monikansallinen	—
Levähdys-, nukkumis- ja saalistuspylväät	Vahvistettu, välitön	Suuri	—	Monikansallinen	—
Luontotyypin luonti ja hoito	Vahvistettu, välitön	Kohtalainen	—	Kansallinen	—
(Lähteet: McCann, 2005; APLIC, 2006 ja van Rooyen, 2012. Täydennetty tästä arvioinnista saaduilla tiedoilla.)

(1)

Vaikutuksen tila: Mahdollinen – vahvistettu

Välitön vaikutus: Ympäristöön kohdistuva vaikutus, joka on suora seuraus voimajohdoista. Esimerkki: lintujen kuolleisuus sähköiskun tai voimajohtoihin törmäämisen vuoksi.

Välillinen vaikutus: Ympäristöön kohdistuva vaikutus, joka ei ole suora seuraus voimajohdoista; aiheutunut usein kaukana monimutkaisesta reitistä tai sen seurauksena. Tästä käytetään toisinaan myös nimitystä toisen tai kolmannen tason vaikutus tai toissijainen vaikutus. Esimerkki: Pohjavedenpinnan korkeuden muutokset, jotka vaikuttavat lähistöllä oleviin kosteikkoihin, jolloin aiheutuu kyseisen kosteikon ekologiaan kohdistuva vaikutus.

(2) Vaikutuksen vakavuus/merkittävyys: pieni – kohtalainen – suuri

(3) Palautuvuus

Palautumaton: Vaikutus on palautumaton, eikä lieventäviä toimenpiteitä ole.

Todennäköisesti palautumaton: Vaikutus on todennäköisesti palautumaton tehokkaista lieventävistä toimenpiteistä huolimatta.

Osittain palautuva: Vaikutus on osittain palautuva, mutta se edellyttää tavallista tehokkaampia lieventäviä toimenpiteitä.

Täysin palautuva: Vaikutus on palautuva vähäisiä lieventäviä toimenpiteitä toteuttamalla.

(4) Vaikutuksen laajuus: Paikkakohtainen – paikallinen – alueellinen – kansallinen – monikansallinen

(5) Kumulatiivinen vaikutus: Vähäinen – pieni – keskisuuri – suuri

Muiden aiempien, nykyisten tai kohtuudella ennakoitavien toimien aiheuttamista vähäisistä muutoksista johtuvat sekä voimajohtojen vaikutukset yhdessä. Esimerkki: Useita muutoksia, joiden yksittäiset vaikutukset ovat merkityksettömiä mutta joilla on yhdessä kumulatiivinen vaikutus. Esimerkki: voimajohtoalueen rakentamisella voi olla merkityksetön vaikutus lintujen luontotyypin käyttöön, mutta kun sen ohella otetaan huomioon useat lähistöllä sijaitsevat voimajohtoalueet, niillä voi olla merkittävä kumulatiivinen vaikutus paikalliseen ekologiaan ja maisemaan, koska voimajohdot voivat muodostaa tehokkaan linjaesteen lintujen ja niille suotuisten luontotyyppien välille.

(Lähteet: Walker ja Johnston, 1999, ja van Rooyen, 2012)

LIITE 3

Yhteenveto näytöstä, joka koskee voimajohtojen populaatiotason vaikutusta maailmanlaajuisesti uhanalaisiin (IUCN, 2012) lintulajeihin

Laji	Päävaikutus	Sijainti	Tutkimuksen ajankohta	Kuolleet linnut	Päätelmät	Keskeiset tutkimukset
Kiharapelikaani Pelecanus crispus	Lisääntynyt kuolleisuus törmäysten vuoksi.	Porto-Lago, Kreikka (talvehtimisalue)	1985–1987	28 kuollutta yksilöä (69 % 1-vuotiaita, 31 % keskenkasvuisia)	Laittoman ampumisen vaikutuksiin yhdistettynä lisääntyvien parien määrän arvioitu väheneminen Kreikassa ja Bulgariassa kolmen vuoden aikana 1,3–3,5 %	Crivelli, 1988
Kiljuhanhi Anser erythropus	Lisääntynyt kuolleisuus törmäysten vuoksi.	—	—	—	Saattaa lisätä kuolleisuutta. Mahdollinen tekijä, mutta merkitys tuntematon. On otettava huomioon ympäristövaikutusten arvioinnissa.	AEWA, 2008
Punakaulahanhi Branta ruficollis	Lisääntynyt kuolleisuus törmäysten vuoksi.	—	—	—	Sellaisia kvantitatiivisia tietoja tai ennustemalleja ei ole, joilla voitaisiin arvioida törmäyskuolleisuuden vaikutusta punakaulahanhipopulaatioihin. Mahdollinen uhka, mutta merkitys tuntematon.	BSPB, 2010
Pikkukorppikotka Neophron percnopterus	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen vuoksi.	Port Sudan, Sudan	1982, 1983, 2005, 2010	48+2+5+17 kuollutta yksilöä	Kaikki linnut löydettiin samalta 31 km:n pituiselta voimajohto-osuudelta. 0,055 kuollutta lintua yhtä pylvästä kohti. Kuolleisuuden suuruusluokka on täysin yhdenmukainen sen havainnon kanssa, että mahdolliset lähdepopulaatiot ovat pienentyneet Israelissa, Syyriassa, Turkissa ja Jordaniassa. Tämä osoittaa, että sähköiskujen aiheuttamalla kuolleisuudella voi mahdollisesti olla populaatiotason vaikutuksia laajemmalla maantieteellisellä alueella.	Angelov ja muut, 2012 Nikolaus, 1984, Nikolaus, 2006
Kiljukotka Aquila clanga	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen vuoksi.	Venäjä, Kazakstan	1990–2010	6 yksilöä (2 082 km:n tutkimusalueella)	Mahdollinen tekijä, mutta merkitys on oletettavasti pieni.	Karyakin, 2012
Keisarikotka Aquila heliaca	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen vuoksi.	Unkari	2001–2009	20 yksilöä 90:stä	Sähköiskujen osuus kokonaiskuolleisuudesta 22,22 % Siitä huolimatta, että Unkarissa on jo miltei 20 vuoden ajan muutettu sähköpylväitä lintuja vahingoittamattomiksi, sähköiskut ovat yhä useiden petolintujen, esimerkiksi keisarikotkan, tärkeimmistä kuolleisuuden syistä.	Horváth ja muut, 2011
Keisarikotka Aquila heliaca	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen vuoksi.	Bulgaria	2010–2011	5 yksilöä 15:stä	Satelliittiseuranta osoitti, että sähköiskujen osuus kokonaiskuolleisuudesta oli 33 %.	BSPB, 2011
Pyreneidenkeisarikotka Aquila adalberti	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen vuoksi.	Doñana, Andalusia, Espanja	1974–2009	63 sähköiskuun kuollutta yksilöä	Sähköiskujen osuus kokonaiskuolleisuudesta 39,87 % Muutos kuolleisuuden pääsyissä kahden ajanjakson välillä (ennen lintujen sähköiskujen torjunnasta Andalucían alueella annetun pakottavan sääntelyn hyväksyntää ja sen jälkeen). Lieventävien toimien toteuttamisen jälkeen sähköiskujen määrä on pienentynyt tuntuvasti sekä Doñanan (– 96,90 %) että Andalucían (– 61,95 %) alueella.	López-López, 2011
Pyreneidenkeisarikotka Aquila adalberti	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen vuoksi.	Doñana NP, Andalusia, Espanja	1957–1989	6 aikuista, 33 keskenkasvuista yksilöä	Osuus täysikasvuisten lintujen kuolleisuudesta 46,1 % ja keskenkasvuisten lintujen kuolleisuudesta 39,8 %.	Ferrer, 2001
Pyreneidenkeisarikotka Aquila adalberti	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen ja törmäysten vuoksi.	Espanja	1989–2004	115 + 6 yksilöä	Sähköiskujen osuus kokonaiskuolleisuudesta oli 47,7 % (todennäköisesti yliarvioitu) ja törmäysten osuus 2,48 %. Esiaikuiset linnut (subadults) saivat sähköiskuja oletettua useammin, ja 1–2 kalenterivuoden ikäiset linnut saivat useammin sähköiskuja kuin linnut, joiden ikä oli 3–4 kalenterivuotta. Sähköiskuja aiheutui eniten syksyllä ja talvella sekä väliaikaisilla asutusalueilla.	González ja muut, 2007
Aavikkohaukka Falco cherrug	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen vuoksi.	Unkari, Slovakia, Itävalta, Ukraina, Romania	2007–2010	5 aavikkohaukkaa 71:stä satelliittiseurannassa olevasta linnusta	Kuolleisuus oli 7,0 % (n=71). Laskennassa on otettu huomioon vain vahvistetut tapaukset, joten todelliset luvut ovat varmasti suurempia.	Prommer, Saker LIFE, 2011
Lännenkaulustrappi Chlamydotis undulata	Lisääntynyt kuolleisuus törmäysten vuoksi.	Fuerteventura, Lanzarote, Kanariansaaret, Espanja	2008		Lännenkaulustrapin koko populaatiosta kuoli vuodessa arviolta 25,5 prosenttia.	Garcia-del-Rey ja Rodriguez-Lorenzo, 2011
Isotrappi Otis tarda	Lisääntynyt kuolleisuus törmäysten vuoksi.	Lounais-Espanja.	1991–1993	15 yksilöä	4+8+4 km pitkät voimajohto-osuudet tutkittiin.	Janss, 2000

LIITE 4

Esimerkkejä voimajohtojen vaikutuksista lintudirektiivin liitteessä I lueteltujen lajien metapopulaatioihin

Laji	Päävaikutus	Sijainti	Tutkimuksen ajankohta	Kuolleet linnut	Päätelmät	Keskeiset tutkimukset
Kattohaikara Ciconia ciconia	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen ja törmäysten vuoksi.	Saksa	—	226 tapausta 1 185 rengashavainnosta	Havaittujen tapausten syyksi oli ilmoitettu ”ilmajohdot”.	Riegel & Winkel, 1971
Kattohaikara Ciconia ciconia	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen ja törmäysten vuoksi.	Sveitsi	1984–1999	195 tapausta 416 kuolleesta linnusta Otoksen suuruus: 2 912 rengastettua yksilöä.	Kattohaikaroilla voimajohdoista johtuva kuolleisuus on merkittävää: noin yksi neljästä nuoresta linnusta ja yksi 17 aikuisesta linnusta kuolee joka vuosi voimajohtoon törmäykseen tai siitä johtuvaan sähköiskuun.	Schaub & Pradel, 2004
Kattohaikara Ciconia ciconia	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen ja törmäysten vuoksi.	Keski-Espanja	1999–2000	Sähköiskuun kuoli 51 yksilöä ja törmäykseen 101 yksilöä.	Noin 1 % haikaroista kuoli lisääntymisen jälkeisessä muutossa, ja 5–7 % populaatiosta kuoli talvella.	Garrido & Fernández-Cruz, 2003
Vuorikotka Aquila fasciata	Lisääntynyt kuolleisuus törmäysten vuoksi.	Katalonia, Espanja	1990–1997	2 yksilöä 12 lisääntyvästä yksilöstä	Törmäysten osuus vuotuisesta kuolleisuudesta on 17 %. Populaatiotasolla tämä on vakava ongelma. Aikuisten lintujen vuotuinen kuolleisuus voi olla 2–6 %, jotta populaatio pysyy tasapainossa.	Manosa & Real, 2001
Vuorikotka Aquila fasciata	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen vuoksi.	Katalonia, Espanja	1990–1997	6 yksilöä 12 lisääntyvästä yksilöstä	Sähköiskujen osuus vuotuisesta kuolleisuudesta on 50 %. Populaatiotasolla tämä on vakava ongelma. Aikuisten lintujen vuotuinen kuolleisuus voi olla 2–6 %, jotta populaatio pysyy tasapainossa.	Manosa & Real, 2001
Huuhkaja Bubo bubo	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen vuoksi.	Sveitsi	—	—	Sähköiskujen ja törmäysten osuus oli yli 50 % kaikista muista kuin luonnollisista syistä johtuvista kuolemista. Populaation tila oli kriittinen. Siihen olisi vaikuttanut lintujen siirtyminen muista lähellä olevista populaatiosta sen jälkeen, kun kaikkia muita kuin luonnollisten kuolemien lähteitä olisi lievennetty.	Schaub, 2010
Huuhkaja Bubo bubo	Lisääntynyt kuolleisuus sähköiskujen vuoksi.	Italia	—	—	Sähköiskuihin liittyvä reviirin hylkääminen on johtanut voimakkaasti pienenevään harvalukuiseen populaatioon.	Sergio, 2004
Pikkutrappi Tetrax tetrax	Lisääntynyt kuolleisuus törmäysten vuoksi.	Portugali	—	—	Portugalin populaatiosta 1,5 % kuolee ilmajohtoihin törmäämisen vuoksi. Erittäin suuri riski siitä, että linnut alkavat vältellä alueita, joilla kulkee siirtojohtoja (tämä vaikuttaa lisääntymisen onnistumiseen, koska suojaisten alueiden koko pienenee ja määrä vähenee).	Silva, 2010

LIITE 5

Luettelo ehdotetuista ensisijaisesti suojeltavista lajeista, joihin voimajohtojen vaikutuksia ehkäisevät ja lieventävät toimenpiteet kohdistetaan EU:ssa

Suomenkielinen nimi	Tieteellinen nimi	IUCN:n maailmanlaajuiset uhanalaisuusluokat	Lintudirektiivi	Sähköiskuista johtuvat lintukuolemat (1)	Törmäyksistä johtuvat lintukuolemat (2)	Suojelun tila Euroopassa (3)	Alueellinen mittakaava muuttomallien perusteella (Birdlife International, 2004)
Pikkukorppikotka	Neophron percnopterus	EN	I	III	II	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Punakaulahanhi (*1)	Branta ruficollis	EN	I	I	II	Epäsuotuisa	Varsinainen muuttolintu Euroopassa
Keisarikotka	Aquila heliaca	VU	I	III	II	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Pyreneidenkeisarikotka	Aquila adalberti	VU	I	III	II	Epäsuotuisa	Kotimainen
Aavikkohaukka	Falco cherrug	VU	I	II–III	II	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Kiljukotka	Aquila clanga	VU	I	II	II	Epäsuotuisa	Lyhyen matkan mannertenvälinen muuttaja
Kiharapelikaani	Pelecanus crispus	VU	I	I	II–III	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Kiljuhanhi (*1)	Anser erythropus	VU	I	I	II	Epäsuotuisa	Varsinainen muuttolintu Euroopassa
Punajalkahaukka	Falco vespertinus	NT	I	II–III	II	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Isohaarahaukka	Milvus milvus	NT	I	III	II	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Isotrappi	Otis tarda	VU	I	0	III	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Munkkikorppikotka	Aegypius monachus	NT	I	III	II	Epäsuotuisa	Kotimainen
Mustahaikara	Ciconia nigra		I	III	III	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Kattohaikara	Ciconia ciconia		I	III	III	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Lännenkaulustrappi (*1)	Chlamydotis undulata	VU		0	III	Epäsuotuisa	Kotimainen
Sininärhi	Coracias garrulus	NT	I	I–II	I–II	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Pikkukotka	Aquila pennata		I	III	II	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Pikkutuulihaukka	Falco naumanni		I	II–III	II	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Merikotka	Haliaeetus albicilla		I	III	II	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Sinisuohaukka	Circus cyaneus		I	III	II	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Maakotka	Aquila chrysaetos		I	III	II	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Pikkutrappi (*1)	Tetrax tetrax	NT	I	0	III	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Kuovi	Numenius arquata	NT		I	II–III	Epäsuotuisa	Lyhyen matkan mannertenvälinen muuttaja
Mustapyrstökuiri	Limosa limosa	NT		I	II–III	Epäsuotuisa	Lyhyen matkan mannertenvälinen muuttaja
Liitohaukka (*1)	Elanus caeruleus		I	III	II	Epäsuotuisa	Kotimainen
Partakorppikotka	Gypaetus barbatus		I	III	II	Epäsuotuisa	Kotimainen
Vuorikotka	Aquila fasciata		I	III	II	Epäsuotuisa	Kotimainen
Ruskohaikara	Ardea purpurea		I	II	II	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Mehiläishaukka (*1)	Pernis apivorus		I	III	II	Suotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Haarahaukka	Milvus migrans		I	III	II	Suotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Käärmekotka	Circaetus gallicus		I	III	II	Suotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Niittysuohaukka	Circus pygargus		I	III	II	Suotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Sääksi	Pandion haliaetus		I	III	II	Suotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Ampuhaukka	Falco columbarius		I	II–III	II	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Tunturihaukka	Falco rusticolus		I	II–III	II	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Kapustahaikara	Platalea leucorodia		I	II	II	Epäsuotuisa	Lyhyen matkan mannertenvälinen muuttaja
Kurki	Grus grus		I	I	III	Epäsuotuisa	Lyhyen matkan mannertenvälinen muuttaja
Keltapäähaukka	Falco biarmicus		I	II–III	II	Epäsuotuisa	Kotimainen
Suokukko	Philomachus pugnax Ruff		I	I	II–III	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Hanhikorppikotka	Gyps fulvus		I	III	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Ruskosuohaukka	Circus aeruginosus		I	III	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Kanahaukka	Accipiter gentilis arrigonii		I	III	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Varpushaukka	Accipiter nisus granti		I	III	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Arohiirihaukka	Buteo rufinus		I	III	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Pelikaani	Pelecanus onocrotalus		I	I	II–III	Epäsuotuisa	Lyhyen matkan mannertenvälinen muuttaja
Kiiruna (*1)	Lagopus mutus		I	I	III	Epäsuotuisa	Kotimainen
Kapustarinta	Pluvialis apricaria		I	I	II–III	Epäsuotuisa	Varsinainen muuttolintu Euroopassa
Arokotka	Aquila nipalensis			III	II	—	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Tuulihaukka	FaIco tinnunculus			II–III	II	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Muuttohaukka	Falco peregrinus		I	II–III	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Huuhkaja (*1)	Bubo bubo		I	II–III	II	Suotuisa	Kotimainen
Viirupöllö	Strix uralensis		I	II–III	II	Suotuisa	Kotimainen
Pikkujoutsen	Cygnus columbianus		I	I	II	Epäsuotuisa	Varsinainen muuttolintu Euroopassa
Mustatiira	Chlidonias niger		I	I	I–II	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Turturikyyhky	Streptopelia turtur			I–II	II	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Nuolihaukka	Falso subbuteo			II–III	II	Suotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Pikkukuovi	Numenius phaeopus			I	II–III	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Hiirihaukka	Buteo buteo			III	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Flamingo	Phoenicopterus roseus		I	0	III	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Ruisrääkkä	Crex crex		I	0	II	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Heinätavi	Anas querquedula			I	II	Epäsuotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Sarvipöllö	Asio otus			II–III	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Töyhtöhyyppä	Vanellus vanellus			I	II–III	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Taivaanvuohi	Gallinago gallinago			I	II–III	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Punajalkaviklo	Tringa totanus			I	II–III	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Sepelhanhi	Branta bernicla			I	II	Epäsuotuisa	Varsinainen muuttolintu Euroopassa
Laulujoutsen	Cygnus cygnus		I	I	II	Suotuisa	Varsinainen muuttolintu Euroopassa
Tundrahanhi	Anser albifrons flavirostris		I	I	II	Suotuisa	Varsinainen muuttolintu Euroopassa
Valkoposkihanhi	Branta leucopsis		I	I	II	Suotuisa	Varsinainen muuttolintu Euroopassa
Kalatiira	Sterna hirundo		I	I	I–II	Suotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Viiriäinen	Coturnix coturnix			I	II–III	Suotuisa	Pitkän matkan mannertenvälinen muuttaja
Lapasorsa	Anas clypeata			I	II	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Lehmähaikara	Bubulcus ibis			II	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Harmaahaikara	Ardea cinerea			II	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Isovesipääsky	Phalaropus fulicarius			I	II–III	Ei arvioitu (*1)	Lyhyen matkan mannertenvälinen muuttaja
Lehtokurppa	Scolopax rusticola			0	II–III	Epäsuotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Meriharakka	Haematopus ostralegus			I	II–III	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Metsähanhi	Anser fabilis			I	II	Suotuisa	Varsinainen muuttolintu Euroopassa
Lyhytnokkahanhi	Anser brachyrynchus			I	II	Suotuisa	Varsinainen muuttolintu Euroopassa
Merimetso	Phalacrocorax carbo			I	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Kyhmyjoutsen	Cygnus olor			I	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Merihanhi	Anser anser			I	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Haapana	Anas penelope			I	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Sinisorsa	Anas platyrhynchos Mallard			I	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Merilokki	Larus marinus			I	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Harmaalokki	Larus argentatus			I	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Naurulokki	Larus ridibundus			I	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Luhtakana	Rallus aquaticus			0	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Liejukana	Gallinula chloropus			0	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
Nokikana	Fulica atra			0	II	Suotuisa	Osittaismuuttaja Euroopassa
IUCN= maailmanlaajuinen uhanalaisuusluokitus (IUCN, 2012) EN= endangered (erittäin uhanalainen) VUL= vulnerable (vaarantunut) NT= near threatened (silmälläpidettävä) Lintupopulaatioihin kohdistuvien vaikutusten vakavuus (Haas ja muut, 2003; Prinsen ja muut, 2011): 0= ei ilmoitettuja tai todennäköisiä lintukuolemia I= lintukuolemia ilmoitettu, mutta ei selvää uhkaa lintupopulaatiolle II= alueellisesti tai paikallisesti paljon lintukuolemia, mutta ei merkittävää vaikutusta lajin kokonaispopulaatioon III= lintukuolemat ovat merkittävä kuolleisuustekijä, lajeja uhkaa sukupuutto joko alueellisesti tai laajemmalla alueella.

(1) AEWA-CMS, 2011a.

(2) AEWA-CMS, 2011a.

(3) Birdlife International, 2004.

(*1) Lajia ei lueteltu julkaisussa Prinsen ja muut (2011a)

LIITE 6

Menettelyjen vertailu: asianmukainen arviointi, ympäristövaikutusten arviointi ja strategisten ympäristövaikutusten arviointi

YVA

SYVA

Mitä arvioidaan?

Suunnitelmaa tai hanketta, jolla – joko yksinään tai muihin suunnitelmiin/hankkeisiin yhdistettynä – saattaa olla haitallinen vaikutus Natura 2000 -alueeseen (pois luettuina suunnitelmat tai hankkeet, jotka liittyvät suoraan alueen suojeluun).

Kaikki liitteessä I luetellut hankkeet.

Liitteessä II lueteltujen hankkeiden osalta YVAn tarve on määritettävä tapauskohtaisesti tai jäsenvaltioiden asettamien raja-arvojen tai kriteerien perusteella (myös liitteen III kriteerit on otettava huomioon).

Suunnitelmat ja ohjelmat tai niiden muutokset,

joita valmistellaan maa-, metsä- ja kalataloutta, energiaa, teollisuutta, liikennettä, jätehuoltoa, vesitaloutta, televiestintää, matkailua, kaavoitusta tai maankäyttöä varten ja joissa vahvistetaan puitteet ympäristövaikutusdirektiivin liitteessä I ja II lueteltujen tulevien hankkeiden lupa- tai hyväksymispäätöksille, tai

b)	joiden on katsottu edellyttävän direktiivin 92/43/ETY 6 tai 7 artiklan mukaista arviointia sen todennäköisen vaikutuksen johdosta, joka niillä on mainituissa artikloissa tarkoitetuilla alueilla.

Mitä luonnon kannalta merkityksellisiä vaikutuksia on arvioitava?

Arviointi on tehtävä alueen suojelutavoitteiden kannalta (ne liittyvät niihin lajeihin/luontotyyppeihin, joiden vuoksi alue nimettiin Natura-alueeksi).

Vaikutukset on arvioitava, jotta voidaan määrittää, vaikuttavatko ne haitallisesti kyseisen alueen koskemattomuuteen vai eivät.

Välittömät ja välilliset, toissijaiset, kumulatiiviset, lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin vaikutukset, pysyvät ja tilapäiset, myönteiset ja kielteiset merkittävät vaikutukset esimerkiksi eläimistöön ja kasvistoon.

Todennäköiset merkittävät ympäristövaikutukset, mukaan lukien vaikutukset esimerkiksi biologiseen monimuotoisuuteen, väestöön, ihmisten terveyteen, eläimistöön, kasvistoon, maaperään, veteen, ilmaan, ilmastotekijöihin, aineelliseen omaisuuteen, kulttuuriperintöön arkkitehtoninen ja arkeologinen perintö mukaan lukien, maisemaan sekä edellä mainittujen tekijöiden välisiin suhteisiin.

Kuka arvioinnista vastaa?

On toimivaltaisen viranomaisen vastuulla varmistaa, että AA tehdään. Tässä yhteydessä suunnittelusta vastaava taho voi joutua tekemään kaikki tarvittavat tutkimukset ja toimittamaan kaikki tarvittavat tiedot toimivaltaiselle viranomaiselle, jotta tämä voi tehdä asiantuntevaan tietoon perustuvan päätöksen. Näin toimivaltainen viranomainen voi myös tarvittaessa kerätä oleellista tietoa muista lähteistä.

Suunnittelutaho toimittaa tarvittavat tiedot, jotka luvan tai hyväksynnän antavan toimivaltaisen viranomaisen on otettava huomioon.

Toimivaltainen suunnitteluviranomainen

Kuullaanko muita viranomaisia?

Se ei ole pakollista mutta suositeltavaa (”tarvittaessa”).

Se on pakollista – kuuleminen on tehtävä ennen kehitysehdotuksen hyväksymistä.

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, että viranomaisille, joihin hanke todennäköisesti liittyy, annetaan mahdollisuus ilmaista näkemyksensä ehdotuksen hyväksynnän osalta. Samoja periaatteita sovelletaan yleisön kuulemiseen. Jos hankkeen todennäköiset merkittävät ympäristövaikutukset kohdistuvat myös toisen jäsenvaltion alueelle, sen asiaankuuluvia viranomaisia ja yleisöä on myös kuultava.

Se on pakollista – kuuleminen on tehtävä ennen suunnitelman tai ohjelman hyväksymistä.

Viranomaisille ja yleisölle on annettava oikea-aikainen ja todellinen mahdollisuus sekä asianmukaiset määräajat ilmaista näkemyksensä suunnitelma- tai ohjelmaluonnoksesta ja siihen liittyvästä ympäristöraportista, ennen kuin suunnitelma tai ohjelma hyväksytään tai siirretään lainsäädäntömenettelyyn. Jäsenvaltioiden on nimettävä viranomaiset, joita on kuultava niiden nimenomaisten ympäristövastuiden tai sen perusteella, että suunnitelma tai ohjelma todennäköisesti liittyy niihin. Jos hankkeen todennäköiset merkittävät ympäristövaikutukset kohdistuvat myös toisen jäsenvaltion alueelle, sen asiaankuuluvia viranomaisia ja yleisöä on myös kuultava.

Miten sitovia arvioinnin tulokset ovat?

Ne ovat sitovia.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa hyväksyntänsä suunnitelmalle tai hankkeelle vasta varmistuttuaan siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta haitallisesti kyseisen alueen koskemattomuuteen.

Kuulemisten tulokset ja YVAn aikana kerätyt tiedot on otettava asianmukaisesti huomioon lupa- tai hyväksyntämenettelyssä.

Ympäristöraportti sekä ilmaistut näkemykset on otettava huomioon suunnitelmaa tai ohjelmaa valmisteltaessa ja ennen kuin se hyväksytään tai siirretään lainsäädäntömenettelyyn.

		ISSN 1977-1053
Euroopan unionin virallinen lehti		C 213

Suomenkielinen laitos	Tiedonantoja ja ilmoituksia	61. vuosikerta 18. kesäkuu 2018

Sisältö		Sivu
	IV Tiedotteet
	EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDOTTEET
	Euroopan komissio
2018/C 213/01	Komission tiedonanto: Ohjeasiakirja vesivoimaa koskevista vaatimuksista EU:n luontolainsäädännön valossa	1
2018/C 213/02	Komission tiedonanto: Energiansiirtoinfrastruktuuri ja EU:n luontolainsäädäntö	62