Accept Refuse

EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 32013R0549

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 549/2013, annettu 21 päivänä toukokuuta 2013 , Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpitojärjestelmästä Euroopan unionissa ETA:n kannalta merkityksellinen teksti

OJ L 174, 26.6.2013, p. 1–727 (BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, GA, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)
Special edition in Croatian: Chapter 10 Volume 008 P. 3 - 729

In force

ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2013/549/oj

26.6.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 174/1


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 549/2013,

annettu 21 päivänä toukokuuta 2013,

Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpitojärjestelmästä Euroopan unionissa

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 338 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan keskuspankin lausunnon (1),

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä (2),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Unionin politiikan laadintaan ja jäsenvaltioiden kansantalouksien sekä talous- ja rahaliiton, jäljempänä ’EMU’, seurantaan tarvitaan kunkin jäsenvaltion tai alueen talouden rakennetta ja taloudellisen tilanteen kehitystä koskevia vertailukelpoisia, ajanmukaisia ja luotettavia tietoja.

(2)

Komission olisi osallistuttava jäsenvaltioiden kansantalouksien ja EMUn seurantaan, ja sen olisi erityisesti tiedotettava neuvostolle säännöllisesti jäsenvaltioiden edistymisestä EMUun liittyvien velvollisuuksiensa täyttämisessä.

(3)

Unionin kansalaiset tarvitsevat talouden tilinpitoa perusvälineeksi jäsenvaltion tai alueen taloudellisen tilanteen arvioimista varten. Vertailukelpoisuuden vuoksi tällaiset tilinpidot olisi laadittava yhtenäisten ja yksiselitteisten periaatteiden mukaisesti. Toimitettujen tietojen olisi oltava mahdollisimman tarkkoja, täydellisiä ja ajantasaisia, jotta varmistetaan mahdollisimman suuri avoimuus kaikkien alojen osalta.

(4)

Komission olisi käytettävä kansantalouden tilinpidon ja aluetilinpidon kokonaissuureita unionin hallinnollisissa laskelmissa ja erityisesti talousarviolaskelmissa.

(5)

Vuonna 1970 julkaistiin hallinnollinen asiakirja ”Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmä – EKT”, joka kattoi tämän asetuksen soveltamisalan. Tämä asiakirja oli Euroopan yhteisöjen tilastotoimiston yksin ja omalla vastuullaan laatima, ja se oli tulos mainitun toimiston yhdessä jäsenvaltioiden kansallisten tilastolaitosten kanssa useiden vuosien aikana tekemästä työstä sellaisen kansantalouden tilinpitojärjestelmän laatimiseksi, joka soveltuisi Euroopan yhteisöjen talous- ja sosiaalipolitiikan tarpeisiin. Järjestelmä oli yhteisön versio Yhdistyneiden kansakuntien kansantalouden tilinpitojärjestelmästä, jota oli siihen saakka käytetty yhteisöissä. Vuonna 1979 julkaistiin toinen painos alkuperäistekstin saattamiseksi ajan tasalle (3).

(6)

Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpitojärjestelmästä yhteisössä 25 päivänä kesäkuuta 1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 2223/96 (4) vahvistettiin yhteisön talous-, sosiaali- ja aluepolitiikan tarpeisiin soveltuva kansantalouden tilinpitojärjestelmä. Se oli pitkälti yhdenmukainen Yhdistyneiden kansakuntien tilastokomission helmikuussa 1993 hyväksymän tuolloin uuden kansantalouden tilinpitojärjestelmän, jäljempänä ’SNA 1993’, kanssa, jotta kaikkien Yhdistyneiden kansakuntien jäsenmaiden tulokset olisivat kansainvälisesti vertailukelpoisia.

(7)

SNA 1993 -järjestelmä saatettiin ajan tasalle, kun Yhdistyneiden kansakuntien tilastokomissio hyväksyi helmikuussa 2009 uuden kansantalouden tilinpitojärjestelmän, jäljempänä ’SNA 2008’, jonka tavoitteena on mukauttaa kansantalouden tilinpitoa siten, että siinä otetaan paremmin huomioon uusi taloudellinen toimintaympäristö, menetelmätutkimuksen edistyminen ja käyttäjien tarpeet.

(8)

Tapahtuneen kehityksen huomioon ottaminen edellyttää asetuksella (EY) N:o 2223/96 perustetun Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmän, jäljempänä ’EKT-95’, uudistamista siten, että tällä asetuksella perustettavasta uudistetusta Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmästä tehdään jäsenvaltioiden talouden rakenteisiin mukautettu SNA 2008:n versio ja unionin tiedot ovat vertailukelpoisia sen tärkeimpien kansainvälisten kumppanien laatimien tietojen kanssa.

(9)

Euroopan ympäristötilinpidosta 6 päivänä heinäkuuta 2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 691/2011 (5) vahvistettiin yhteiset puitteet Euroopan ympäristötilinpidon tietojen keruuta, laadintaa, toimittamista ja arviointia varten ympäristötilien perustamiseksi uudistetun Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmän, jäljempänä ’EKT 2010’, satelliittitileiksi.

(10)

Ympäristö- ja sosiaalitilinpidossa olisi myös otettava kaikilta osin huomioon komission 20 päivänä elokuuta 2009 neuvostolle ja Euroopan parlamentille antama tiedonanto ”BKT ja muut indikaattorit – Edistyksen mittaaminen muuttuvassa maailmassa”. Menetelmätutkimuksia ja tietojen testausta on jatkettava määrätietoisesti, etenkin ”BKT:hen ja muihin indikaattoreihin” sekä Eurooppa 2020 -strategiaan liittyvien kysymysten osalta, ja tuolloin on pyrittävä kehittämään kattavampi lähestymistapa hyvinvoinnin ja edistyksen mittaamista varten, jotta voidaan tukea älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun edistämistä. Tässä yhteydessä olisi käsiteltävä ympäristön ulkoisvaikutuksia ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta koskevia kysymyksiä. Myös tuottavuuden muutokset olisi otettava huomioon. Tämän olisi mahdollistettava, että saadaan mahdollisimman pian saataville BKT:n kokonaissuureita täydentäviä tietoja. Komission olisi esitettävä Euroopan parlamentille ja neuvostolle uusi tiedonanto ”BKT:stä ja muista indikaattoreista” vuonna 2013 sekä tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksia vuonna 2014. Kansantalouden tilinpitoa ja aluetilinpitoa koskevat tiedot olisi nähtävä yhtenä keinona, jonka avulla kyseisiin tavoitteisiin voidaan pyrkiä.

(11)

Olisi tutkittava mahdollisuutta käyttää uusia, automatisoituja ja tosiaikaisia keruumenetelmiä.

(12)

Tällä asetuksella perustettava uudistettu Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmä (EKT 2010) sisältää menetelmän ja toimittamisohjelman, jossa määritetään ne tilit ja taulukot, jotka kaikkien jäsenvaltioiden on toimitettava tiettyjen määräaikojen mukaisesti. Komission olisi asetettava kyseiset tilit ja taulukot määräpäivinä käyttäjien saataville, tarvittaessa etukäteen ilmoitetun julkaisukalenterin mukaisesti, erityisesti taloudellisen lähentymisen seurantaa varten ja jäsenvaltioiden talouspolitiikkojen tiiviin yhteensovittamisen varmistamiseksi.

(13)

Tietojen julkaisemisen osalta olisi noudatettava käyttäjäystävällistä lähestymistapaa, jolloin unionin kansalaisille ja muille sidosryhmille annetaan helposti saatavaa ja hyödyllistä tietoa.

(14)

EKT 2010 korvaa asteittain kaikki muut järjestelmät yhteisten standardien, määritelmien, luokitusten ja tilinpitosääntöjen viitekehyksenä, joka on tarkoitettu jäsenvaltioiden tilien laatimiseen unionin tarpeisiin ja jonka avulla on mahdollista saavuttaa tuloksia, jotka ovat vertailukelpoisia jäsenvaltioiden välillä.

(15)

Yhteisestä tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistöstä (NUTS) 26 päivänä toukokuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1059/2003 (6) mukaisesti kaikissa jäsenvaltioiden tilastoissa, jotka toimitetaan komissiolle ja jotka jaotellaan alueellisten yksiköiden mukaan, olisi käytettävä NUTS-luokitusta. Jotta laadittaisiin vertailukelpoisia aluetilastoja, alueelliset yksiköt olisi näin ollen määriteltävä NUTS-luokituksen mukaisesti.

(16)

Jäsenvaltioiden suorittamaa tietojen toimittamista, salassa pidettävien tietojen toimittaminen mukaan lukien, säännellään Euroopan tilastoista 11 päivänä maaliskuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 223/2009 (7). Tämän asetuksen mukaisesti toteutettavilla toimenpiteillä olisi näin ollen myös varmistettava salassa pidettävien tietojen suojaus sekä se, että Euroopan tilastoja tuotettaessa ja levitettäessä tietoja ei paljasteta sääntöjenvastaisesti eikä käytetä muihin kuin tilastointitarkoituksiin.

(17)

On perustettu työryhmä, jonka tehtävänä on tarkastella lähemmin välillisten rahoituspalvelujen (FISIM) käsittelyä kansantalouden tilinpidossa, sisältäen sellaisen riskipainotetun menetelmän tutkimisen, jolla poistetaan riski välillisiä rahoituspalveluja koskevista laskelmista ja joka ottaa näin huomioon odotettavissa olevat tulevat kustannukset toteutuneista riskeistä. Työryhmän havainnot huomioon ottaen voi olla tarpeen muuttaa välillisten rahoituspalvelujen laskenta- ja kohdentamismenetelmää antamalla delegoidun säädöksen, jotta voidaan saada parempia tuloksia.

(18)

Tutkimus- ja kehittämismenot ovat investointeja, ja ne olisi sen vuoksi kirjattava kiinteän pääoman bruttomuodostuksena. Kiinteän pääoman bruttomuodostuksena kirjattavien tutkimus- ja kehittämismenoja koskevien tietojen muoto on kuitenkin tarpeen määrittää delegoidulla säädöksellä, kun tietojen luotettavuudesta ja vertailukelpoisuudesta on saatu riittävä varmuus kehitettävien lisätaulukoiden avulla tehdyllä testauksella.

(19)

Jäsenvaltioiden julkisen talouden kehyksiä koskevista vaatimuksista 8 päivänä marraskuuta 2011 annetussa neuvoston direktiivissä 2011/85/EU (8) edellytetään, että asiaankuuluvat tiedot ehdollisista sitoumuksista, joilla on potentiaalinen tuntuva vaikutus julkisen talouden talousarvioihin, mukaan lukien julkisyhteisöjen takaukset, järjestämättömät lainat ja julkisten yritysten toiminnasta aiheutuvat vastuut, niiden laajuus mukaan lukien, on julkaistava. Nämä vaatimukset edellyttävät ylimääräistä julkaisemista tämän asetuksen mukaisesti julkaistavien tietojen lisäksi.

(20)

Komissio (Eurostat) perusti kesäkuussa 2012 työryhmän tutkimaan direktiivin 2011/85/EU vaikutuksia julkisen talouden tietojen keräämiseen ja levittämiseen; työryhmä keskittyi ehdollisia sitoumuksia koskevien vaatimusten täytäntöönpanoon ja muihin asiaan liittyviin tietoihin, jotka voivat olla osoitus mahdollisista tuntuvista vaikutuksista julkisen talouden talousarvioihin, mukaan lukien julkisyhteisöjen takaukset, julkisten yritysten toiminnasta aiheutuvat vastuut, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet, järjestämättömät lainat ja julkisyhteisöjen osallistuminen yritysten pääomaan. Tämän työryhmän työn täysipainoisen toteuttamisen olisi autettava analysoimaan oikealla tavalla julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia koskevien sopimusten taustalla olevia taloudellisia suhteita, rakentamisen, saatavuuden ja kysynnän riskit soveltuvin osin mukaan lukien, ja mittaamaan taseen ulkopuolisten julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien implisiittisiä velkoja ja siten edistämään avoimuutta ja velkatilastojen luotettavuutta.

(21)

Neuvoston päätöksellä 74/122/ETY (9) perustettu talouspoliittinen komitea on työskennellyt eläkkeiden ja eläkeuudistusten kestävyyden parissa. Tilastonlaatijoiden sekä talouspoliittisen komitean puitteissa työskentelevien, ikääntyvää väestöä koskevien kysymysten asiantuntijoiden työtä olisi koordinoitava tiiviisti sekä kansallisella että Euroopan tasolla makrotaloudellisten olettamusten ja muiden vakuutusmatemaattisten parametrien osalta, jotta varmistetaan tulosten johdonmukaisuus ja vertailtavuus eri maiden välillä ja jotta eläkkeisiin liittyvät tiedot voitaisiin välittää tehokkaasti käyttäjille ja sidosryhmille. Olisi myös tehtävä selväksi, että sosiaalivakuutukseen kuuluvat kertyneet eläkeoikeudet eivät sellaisenaan ole julkistalouden kestävyyden mittari.

(22)

Tiedot jäsenvaltioiden ehdollisista sitoumuksista toimitetaan vakaus- ja kasvusopimuksella käyttöön otettuun monenväliseen valvontamenettelyyn liittyvän työn yhteydessä. Komission olisi esitettävä heinäkuuhun 2018 mennessä kertomus, jossa arvioidaan, olisiko nämä tiedot asetettava saataville EKT 2010:n puitteissa.

(23)

On tärkeää korostaa jäsenvaltioiden aluetilinpidon merkitystä alueellista, taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevissa unionin toimintalinjoissa sekä taloudellisten riippuvuuksien analysoinnissa. On myös tarpeen parantaa tilinpidon avoimuutta aluetasolla, julkisyhteisöjen tilinpito mukaan lukien. Komission (Eurostat) olisi kiinnitettävä erityistä huomiota alueiden julkistaloutta koskeviin tietoihin silloin kun jäsenvaltioilla on autonomisia alueita tai hallituksia.

(24)

Komissiolle olisi tämän asetuksen liitteen A muuttamiseksi yhdenmukaisen tulkinnan ja kansainvälisen vertailukelpoisuuden varmistamista varten siirrettävä valta hyväksyä säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset ja kuulee myös asetuksella (EY) N:o 223/2009 perustettua Euroopan tilastojärjestelmää käsittelevää komiteaa. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 127 artiklan 4 kohdan ja 282 artiklan 5 kohdan mukaan on myös tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan kuulee tarvittaessa Euroopan keskuspankkia sen toimivaltaan kuuluvilla aloilla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti.

(25)

Useimmat unionin talouden ohjauksessa ja hallinnassa käytettävät tilastolliset kokonaissuureet ja erityisesti liiallisia alijäämiä ja makrotalouden epätasapainoa koskevat menettelyt määritellään viittaamalla EKT:hen. Komission olisi esittäessään tietoja ja kertomuksia näiden menettelyjen mukaisesti annettava asianmukaista tietoa siitä, millaisia vaikutuksia tämän asetuksen säännösten mukaisesti annetuilla delegoiduilla säädöksillä käyttöön otetuilla EKT 2010:n menetelmämuutoksilla on asianomaiseen kokonaissuureisiin.

(26)

Komissio toteuttaa ennen vuoden 2013 toukokuun loppua tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa arvioinnin siitä, onko tutkimuksesta ja kehittämisestä saatu kansantalouden tilinpitoa varten sekä käypien hintojen että volyymin osalta riittävän laadukkaita tietoja, jotta voidaan varmistaa EKT:n tutkimus- ja kehittämistietojen luotettavuus ja vertailukelpoisuus.

(27)

Koska tämän asetuksen täytäntöönpano edellyttää huomattavia mukautuksia kansallisiin tilastojärjestelmiin, komissio myöntää jäsenvaltioille poikkeuksia. Kansantalouden tilinpidon tietojen toimittamisohjelmassa olisi erityisesti otettava huomioon joissakin jäsenvaltioissa ohjelman viitekausilla tapahtuneet perinpohjaiset poliittiset ja tilastolliset muutokset. Komission myöntämien poikkeusten olisi oltava tilapäisiä, ja niitä olisi voitava arvioida uudelleen. Komission olisi tuettava asianomaisia jäsenvaltioita toimissa, joilla pyritään varmistamaan niiden tilastojärjestelmiin edellytetyt mukautukset, jotta nämä poikkeukset voidaan lopettaa mahdollisimman pian.

(28)

Lähettämiselle asetettujen määräaikojen lyhentäminen voisi lisätä merkittävästi vastaajille ja unionin kansallisille tilastolaitoksille aiheutuvia rasitteita ja kustannuksia, mikä saattaisi heikentää tuotettavien tietojen laatua. Kun tietojen lähettämiselle asetetaan määräajat olisi näin ollen punnittava edut ja haitat.

(29)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 mukaisesti (10).

(30)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta, joka on uudistetun Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmän laatiminen, vaan se voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen.

(31)

Euroopan tilastojärjestelmää käsittelevää komiteaa on kuultu.

(32)

Raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta 13 päivänä marraskuuta 2006 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2006/856/EY (11) perustettua raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomiteaa sekä markkinahintaisen bruttokansantulon yhdenmukaistamisesta 15 päivänä heinäkuuta 2003 annetulla neuvoston asetuksella (EY, Euratom) N:o 1287/2003 (’BKTL-asetus’) (12) perustettua bruttokansantulokomiteaa (BKTL-komitea) on kuultu,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kohde

1.   Tällä asetuksella perustetaan Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmä 2010, jäljempänä ’EKT 2010’ tai ’EKT’.

2.   EKT 2010:ssä vahvistetaan

a)

menetelmä (liite A), joka koskee yhteisiä standardeja, määritelmiä, luokituksia ja tilinpitosääntöjä ja jota on käytettävä tilien ja taulukoiden laatimiseen vertailukelpoisin perustein unionin tarpeisiin, yhdessä 3 artiklassa edellytettyjen tulosten kanssa;

b)

ohjelma (liite B), jossa vahvistetaan määräajat, joihin mennessä jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle (Eurostat) a alakohdassa tarkoitetun menetelmän mukaisesti laadittavat tilit ja taulukot.

3.   Tätä asetusta sovelletaan kaikkiin unionin säädöksiin, joissa viitataan EKT:hen tai sen määritelmiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 5 ja 10 artiklan soveltamista.

4.   Tämä asetus ei velvoita jäsenvaltioita laatimaan omiin tarpeisiinsa tarkoitettuja tilejä EKT 2010:n mukaisesti.

2 artikla

Menetelmä

1.   Edellä 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu EKT 2010 -menetelmä esitetään liitteessä A.

2.   Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä 7 artiklan mukaisesti EKT 2010 -menetelmää koskevista muutoksista, joilla täsmennetään ja parannetaan sen sisältöä yhdenmukaisen tulkinnan tai kansainvälisen vertailukelpoisuuden varmistamiseksi, edellyttäen ettei niillä muuteta peruskäsitteitä, ettei niiden täytäntöönpano edellytä lisävaroja Euroopan tilastojärjestelmän piiriin kuuluvilta tuottajilta eikä niiden soveltaminen aiheuta muutoksia omiin varoihin.

3.   Jos EKT 2010:n tilinpitosääntöjen asianmukaisesta soveltamisesta on epäselvyyttä, asianomaisen jäsenvaltion on pyydettävä selvitys komissiolta (Eurostat). Komissio (Eurostat) toimii viipymättä tutkimalla pyynnön ja toimittamalla pyydettyä selvitystä koskevan lausuntonsa asianomaiselle jäsenvaltiolle ja kaikille muille jäsenvaltioille.

4.   Jäsenvaltioiden on suoritettava välillisten rahoituspalvelujen laskenta ja kohdentaminen kansantalouden tilinpidossa liitteessä A selostetun menetelmän mukaisesti. Siirretään komissiolle valta antaa ennen 17 päivää syyskuuta 2013 7 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla vahvistetaan tarkistettu menetelmä välillisten rahoituspalvelujen laskentaa ja kohdentamista varten. Käyttäessään valtaansa tämän kohdan nojalla komissio varmistaa, että tällaisista delegoiduista säädöksistä ei aiheudu merkittäviä hallinnollisia lisärasitteita jäsenvaltioille tai vastaajayksiköille.

5.   Jäsenvaltioiden on kirjattava tutkimus- ja kehittämismenot kiinteän pääoman bruttomuodostuksena. Siirretään komissiolle valta antaa 7 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä tutkimusta ja kehittämistä koskevien jäsenvaltioiden EKT 2010 -tietojen luotettavuuden ja vertailukelpoisuuden varmistamiseksi. Käyttäessään valtaansa tämän kohdan nojalla komissio varmistaa, että tällaisista delegoiduista säädöksistä ei aiheudu merkittäviä hallinnollisia lisärasitteita jäsenvaltioille tai vastaajayksiköille.

3 artikla

Tietojen toimittaminen komissiolle

1.   Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle (Eurostat) liitteessä B esitetyt tilit ja taulukot kullekin taulukolle siinä säädetyssä määräajassa.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä asetuksessa säädetyt tiedot ja metatiedot komissiolle vahvistetun tiedonsiirtostandardin ja muiden käytännön järjestelyjen mukaisesti.

Tiedot on siirrettävä tai ladattava sähköisesti komission ylläpitämään keskitettyyn tietojen vastaanottopisteeseen. Komissio määrittelee täytäntöönpanosäädöksillä tietojen toimittamiseen liittyvän tiedonsiirtostandardin ja muut käytännön järjestelyt. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

4 artikla

Laadun arviointi

1.   Tätä asetusta sovellettaessa toimitettaviin tietoihin sovelletaan asetuksen (EY) N:o 223/2009 12 artiklan 1 kohdassa säädettyjä laatukriteerejä tämän asetuksen 3 artiklan mukaisesti.

2.   Jäsenvaltioiden on annettava komissiolle (Eurostat) selvitys 3 artiklan mukaisesti toimitettavien tietojen laadusta.

3.   Kun 1 kohdassa tarkoitettuja laatukriteerejä sovelletaan tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluviin tietoihin, komissio määrittelee laaturaporteissa sovellettavat menettelyt sekä raporttien rakenteen, taajuuden ja arviointi-indikaattorit täytäntöönpanosäädöksillä 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

4.   Komissio (Eurostat) arvioi toimitettujen tietojen laadun.

5 artikla

Soveltamispäivä ja ensimmäisen tietojen toimittamisen ajankohta

1.   EKT 2010:tä sovelletaan ensimmäisen kerran 1 päivästä syyskuuta 2014 toimitettaviin tietoihin, jotka on laadittu liitteen B mukaisesti.

2.   Tiedot toimitetaan komissiolle (Eurostat) liitteessä B vahvistettujen määräaikojen mukaisesti.

3.   Tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti EKT 2010:een perustuvien tietojen ensimmäiseen toimittamiseen saakka jäsenvaltiot toimittavat edelleen komissiolle (Eurostat) EKT-95:n mukaisesti laaditut tilit ja taulukot.

4.   Komissio tarkastaa yhdessä asianomaisen jäsenvaltion kanssa, että tätä asetusta sovelletaan oikein, ja antaa tarkastusten tulokset tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle komitealle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 2007/436/EY, Euratom soveltamisesta 22 päivänä toukokuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 (13) 19 artiklan soveltamista.

6 artikla

Poikkeukset

1.   Komissio myöntää täytäntöönpanosäädöksillä tilapäisiä poikkeuksia tämän asetuksen soveltamisesta, jos asetuksen soveltaminen edellyttää huomattavia mukautuksia kansalliseen tilastojärjestelmään. Näiden poikkeusten voimassaolo päättyy viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2020. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

2.   Komissio myöntää 1 kohdan mukaisen tilapäisen poikkeuksen ainoastaan niin pitkäksi ajaksi, jonka kyseinen jäsenvaltio tarvitsee mukauttaakseen tilastojärjestelmänsä. Jäsenvaltion BKT:n osuus unionissa tai euroalueella ei ole itsessään peruste poikkeuksen myöntämiselle. Komissio tukee tarvittaessa asianomaisia jäsenvaltioita toimissa, joilla varmistetaan niiden tilastojärjestelmiin tarvittavat mukautukset.

3.   Asianomaisen jäsenvaltion on 1 ja 2 kohtaa sovellettaessa esitettävä komissiolle asianmukaisesti perusteltu pyyntö viimeistään 17 päivänä lokakuuta 2013.

Komissio antaa kuultuaan Euroopan tilastojärjestelmää käsittelevää komiteaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2018 kertomuksen myönnettyjen poikkeusten soveltamisesta sen arvioimiseksi, ovatko poikkeukset edelleen perusteltuja.

7 artikla

Siirretyn säädösvallan käyttäminen

1.   Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä tässä artiklassa säädetyin edellytyksin.

2.   Siirretään 2 artiklan 2 ja 5 kohdassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä komissiolle viideksi vuodeksi 16 päivästä heinäkuuta 2013. Siirretään 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä komissiolle kahdeksi kuukaudeksi 16 päivästä heinäkuuta 2013. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen viiden vuoden pituisen kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolme kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä.

3.   Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 2 artiklan 2, 4 ja 5 kohdassa tarkoitetun säädösvallan siirron.

Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, päätöksessä mainittuna päivänä. Päätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

4.   Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

5.   Edellä olevan 2 artiklan 2, 4 ja 5 kohdan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kolmella kuukaudella.

8 artikla

Komitea

1.   Komissiota avustaa asetuksella (EY) N:o 223/2009 perustettu Euroopan tilastojärjestelmää käsittelevä komitea. Mainittu komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea.

2.   Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.

9 artikla

Yhteistyö muiden komiteoiden kanssa

1.   Komissio pyytää kaikista päätöksellä 2006/856/EY perustetun raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean toimivaltaan kuuluvista kysymyksistä tämän komitean lausunnon mainitun päätöksen 2 artiklan mukaisesti.

2.   Komissio toimittaa asetuksella (EY, Euratom) N:o 1287/2003 perustetulle bruttokansantulokomitealle (BKTL-komitea) kaikki tämän asetuksen täytäntöönpanoa koskevat tiedot, jotka ovat tarpeen BKTL-komitean tehtävien hoitamiseksi.

10 artikla

Siirtymämääräykset

1.   Kun kyse on talousarviosta ja omista varoista, asetuksen (EY, Euratom) N:o 1287/2003 1 artiklan 1 kohdassa ja siihen liittyvissä säädöksissä, erityisesti asetuksessa (EY, Euratom) N:o 1150/2000 ja arvonlisäverosta kertyvien omien varojen lopullisesta yhdenmukaisesta kantomenettelystä 29 päivänä toukokuuta 1989 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY, Euratom) N:o 1553/89 (14), tarkoitettu Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmä on edelleen EKT-95 niin kauan kuin Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä 7 päivänä kesäkuuta 2007 tehty neuvoston päätös 2007/436/EY, Euratom (15) on voimassa.

2.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, arvonlisäveroon perustuvien omien varojen määrittämistä varten jäsenvaltiot voivat, jos vaadittuja EKT-95:n mukaisia yksityiskohtaisia tietoja ei ole saatavilla, käyttää EKT 2010:een perustuvia tietoja niin kauan kuin päätös 2007/436/EY, Euratom on voimassa.

11 artikla

Implisiittisiä vastuita koskeva kertomus

Komissio antaa vuoteen 2014 mennessä Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen, joka sisältää olemassa olevia tietoja julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksista ja muista julkisyhteisöjen ulkopuolisista implisiittisistä vastuista, ehdolliset sitoumukset mukaan lukien.

Komissio antaa vuoteen 2018 mennessä Euroopan parlamentille ja neuvostolle toisen kertomuksen, jossa arvioidaan, missä määrin komission (Eurostat) julkaisemat tiedot vastuista edustavat kaikkia julkisyhteisöjen ulkopuolisia implisiittisiä vastuita, ehdolliset sitoumukset mukaan lukien.

12 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio antaa 1 päivään heinäkuuta 2018 mennessä ja sen jälkeen joka viides vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen soveltamisesta.

Kertomuksessa arvioidaan muun muassa

a)

kansantalouden tilinpitoa ja aluetilinpitoa koskevien tietojen laatua;

b)

tämän asetuksen toimivuutta ja EKT 2010:een sovellettavaa seurantaprosessia; ja

c)

ehdollisia sitoumuksia koskevien tietojen osalta tapahtunutta edistymistä ja EKT 2010:n tietojen saatavuutta.

13 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Strasbourgissa 21 päivänä toukokuuta 2013.

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

M. SCHULZ

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

L. CREIGHTON


(1)  EUVL C 203, 9.7.2011, s. 3.

(2)  Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 13. maaliskuuta 2013 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 22. huhtikuuta 2013.

(3)  Komissio (Eurostat): Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmä – EKT, toinen painos, Euroopan yhteisöjen tilastotoimisto, Luxemburg, 1979.

(4)  EYVL L 310, 30.11.1996, s. 1.

(5)  EUVL L 192, 22.7.2011, s. 1.

(6)  EUVL L 154, 21.6.2003, s. 1.

(7)  EUVL L 87, 31.3.2009, s. 164.

(8)  EUVL L 306, 23.11.2011, s. 41.

(9)  Neuvoston päätös 74/122/ETY, tehty 18 päivänä helmikuuta 1974, talouspoliittisen komitean perustamisesta (EYVL L 63, 5.3.1974, s. 21).

(10)  EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13.

(11)  EUVL L 332, 30.11.2006, s. 21.

(12)  EUVL L 181, 19.7.2003, s. 1.

(13)  EYVL L 130, 31.5.2000, s. 1.

(14)  EYVL L 155, 7.6.1989, s. 9.

(15)  EUVL L 163, 23.6.2007, s. 17.


LIITE A

LUKU 1

YLEISPIIRTEET JA PERUSPERIAATTEET

YLEISPIIRTEET

Globalisaatio

EKT 2010:N KÄYTTÖ

Analyysi- ja politiikkakehikko

EKT 2010 -käsitteiden ominaispiirteet

Sektoreittainen luokittelu

Satelliittitilit

EKT 2010 ja SNA 2008

EKT 2010 ja EKT-95

EKT 2010 JÄRJESTELMÄNÄ – PERUSPERIAATTEET

Tilastoyksiköt ja niiden ryhmittelyt

Institutionaaliset yksiköt ja sektorit

Paikalliset TAY:t ja toimialat

Kotimaiset ja ulkomaiset talousyksiköt; koko kansantalous ja ulkomaat

Virrat ja varannot

Virrat

Taloustoimet

Taloustoimien ominaisuudet

Vuorovaikutukseen perustuvat ja yksiköiden sisäiset taloustoimet

Rahataloustoimet ja muut taloustoimet

Vastikkeelliset ja vastikkeettomat taloustoimet

Uudelleen järjestetyt taloustoimet

Kierrätys

Jakaminen

Taloustoimen pääosapuolen tunnistaminen

Rajatapaukset

Muut varojen muutokset

Varojen ja velkojen volyymin muut muutokset

Hallussapitovoitot ja -tappiot

Varannot

Tilien ja aggregaattien järjestelmä

Tilinpitosäännöt

Tilipuoliskojen nimitykset

Kahdenkertainen kirjaus / nelinkertainen kirjaus

Arvottaminen

Tuotteita koskevat erityisarvottamiset

Kiinteisiin hintoihin arvottaminen

Kirjausajankohta

Sulauttaminen ja nettoutus

Sulauttaminen

Nettoutus

Tilit, tasapainoerät ja aggregaatit

Tilikokonaisuus

Tavaroiden ja palveluiden tili

Ulkomaiden tili

Tasapainoerät

Aggregaatit

BKT: keskeinen aggregaatti

Panos-tuotoskehikko

Tarjonta- ja käyttötaulukot

Symmetriset panos-tuotostaulukot

LUKU 2

YKSIKÖT JA YKSIKÖIDEN RYHMITTELYT

KANSANTALOUDEN RAJAT

INSTITUTIONAALISET YKSIKÖT

Pääkonttorit ja hallintayhtiöt

Yhtiöryhmät

Erityistä tarkoitusta varten perustetut yksiköt (SPE)

Konserninsisäiset rahoitusyksiköt

Keinotekoiset tytäryritykset

Erityistä tarkoitusta varten perustetut julkisyhteisöjen yksiköt

INSTITUTIONAALISET SEKTORIT

Yritykset (S.11)

Alasektori: Julkiset yritykset (S.11001)

Alasektori: Yksityiset kotimaiset yritykset (S.11002)

Alasektori: Ulkomaalaisomisteiset yritykset (S.11003)

Rahoituslaitokset (S.12)

Rahoituksen välittäjät

Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset

Muut rahoituslaitokset kuin rahoituksen välittäjät ja rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset

Rahoituslaitossektoriin sisältyvät institutionaaliset yksiköt

Rahoituslaitosten alasektorit

Rahoituslaitosten alasektoreiden yhdistäminen

Rahoituslaitosten alasektoreiden jaottelu julkisiin, yksityisiin kotimaisiin ja ulkomaalaisomisteisiin rahoituslaitoksiin

Keskuspankki (S.121)

Talletuksia vastaanottavat yhteisöt, muut kuin keskuspankki (S.122)

Rahamarkkinarahastot (S.123)

Muut sijoitusrahastot kuin rahamarkkinarahastot (S.124)

Muut rahoituksen välittäjät kuin vakuutuslaitokset ja eläkerahastot (S.125)

Arvopaperistamiseen osallistuvat erityisyhteisöt

Arvopaperi- ja johdannaiskauppaa omaan lukuunsa käyvät yritykset, lainanantajina toimivat rahoituslaitokset sekä erikoistuneet rahoituslaitokset

Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset (S.126)

Konserninsisäiset rahoitusyksiköt ja rahanlainaajat (S.127)

Vakuutuslaitokset (S.128)

Eläkerahastot (S.129)

Julkisyhteisöt (S.13)

Valtionhallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja) (S.1311)

Osavaltiohallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja) (S.1312)

Paikallishallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja) (S.1313)

Sosiaaliturvarahastot (S.1314)

Kotitaloudet (S.14)

Työnantajat ja elinkeinonharjoittajat (S.141 ja S.142)

Palkansaajat (S.143)

Omaisuustulojen saajat (S.1441)

Eläkkeensaajat (S.1442)

Muiden tulonsiirtojen saajat (S.1443)

Kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt (S.15)

Ulkomaat (S.2)

Tuottajayksiköiden sektoriluokitus omistajuuden oikeudellisen pääjaottelun mukaan

PAIKALLISET TOIMIALAYKSIKÖT JA TOIMIALAT

Paikalliset toimialayksiköt

Toimialat

Toimialojen luokittelu

HOMOGEENISET TUOTANTOYKSIKÖT JA HOMOGEENISET TUOTANTOHAARAT

Homogeeninen tuotantoyksikkö

Homogeeninen tuotantohaara

LUKU 3

TUOTTEITA JA VALMISTAMATTOMIA VAROJA KOSKEVAT TALOUSTOIMET

TUOTETALOUSTOIMET YLEISESTI

TUOTANTO JA TUOTOS

Pääasialliset toiminnat, sivutoiminnat ja aputoiminnat

Tuotos (P.1)

Institutionaaliset yksiköt: erottelu markkinatuottajiin, omaan loppukäyttöön tuottajiin ja markkinattomiin tuottajiin

Kirjausajankohta ja tuotoksen arvottaminen

Maa-, metsä- ja kalataloustuotteet (pääluokka A)

Teollisuustuotteet (pääluokka C); Rakennustyöt (pääluokka F)

Tukku- ja vähittäiskaupan palvelut; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjauspalvelut (pääluokka G)

Kuljetus ja varastointi (pääluokka H)

Majoitus- ja ravitsemispalvelut (pääluokka I)

Rahoitus- ja vakuutuspalvelut (pääluokka K): keskuspankin tuotos

Rahoitus- ja vakuutuspalvelut (pääluokka K): Rahoituspalvelut yleisesti

Välitöntä maksua vastaan tarjotut rahoituspalvelut

Korkomaksujen muodossa maksetut rahoituspalvelut

Rahoitusvarojen ja -velkojen hankintaan ja luovutukseen rahoitusmarkkinoilla liittyvät rahoituspalvelut

Vakuutus- ja eläkejärjestelmiin liittyvät rahoituspalvelut, kun toiminta rahoitetaan vakuutusmaksuilla ja vakuutussäästöjen sijoittamisesta saaduilla tuotoilla

Kiinteistöalan palvelut (pääluokka L)

Ammatilliset, tieteelliset ja tekniset palvelut (pääluokka M); Hallinto- ja tukipalvelut (pääluokka N)

Julkisen hallinnon ja maanpuolustuksen palvelut, pakolliset sosiaalivakuutuspalvelut (pääluokka O)

Koulutuspalvelut (pääluokka P); Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut (pääluokka Q)

Taide-, viihde- ja virkistyspalvelut (pääluokka R); Muut palvelut (pääluokka S)

Kotitaloudet työnantajina (pääluokka T)

VÄLITUOTEKÄYTTÖ (P.2)

Kirjausajankohta ja välituotekäytön arvottaminen

KULUTUS (P.3, P.4)

Kulutusmenot (P.3)

Todellinen kulutus (P.4)

Kulutusmenojen kirjausajankohta ja arvottaminen

Todellisen kulutuksen kirjausajankohta ja arvottaminen

PÄÄOMAN BRUTTOMUODOSTUS (P.5)

Kiinteän pääoman bruttomuodostus (P.51g)

Kiinteän pääoman bruttomuodostuksen kirjausajankohta ja arvottaminen

Kiinteän pääoman kuluminen (P.51c)

Varastojen muutokset (P.52)

Varastojen muutosten kirjausajankohta ja arvottaminen

Arvoesineiden hankinnat miinus vähennykset (P.53)

TAVAROIDEN JA PALVELUIDEN VIENTI JA TUONTI (P.6 JA P.7)

Tavaroiden vienti ja tuonti (P.61 ja P.71)

Palveluiden vienti ja tuonti (P.62 ja P.72)

OLEMASSA OLEVIA TAVAROITA KOSKEVAT TALOUSTOIMET

VALMISTAMATTOMIEN VAROJEN HANKINNAT MIINUS VÄHENNYKSET

LUKU 4

JAKOTALOUSTOIMET

PALKANSAAJAKORVAUKSET (D.1)

Palkat ja palkkiot (D.11)

Rahamääräiset palkat ja palkkiot

Luontoismuotoiset palkat ja palkkiot

Työnantajan sosiaaliturvamaksut (D.12)

Työnantajan todelliset sosiaaliturvamaksut (D.121)

Työnantajan laskennalliset sosiaaliturvamaksut (D.122)

TUOTANNON JA TUONNIN VEROT (D.2)

Tuoteverot (D.21)

Arvonlisäverot (alv) (D.211)

Tuontiverot ja -tullit ilman alv:a (D.212)

Muut tuoteverot kuin alv ja tuontiverot (D.214)

Muut tuotantoverot (D.29)

Euroopan unionin toimielimille maksetut tuotannon ja tuonnin verot

Tuotannon ja tuonnin verot: kirjausajankohta ja kirjattavat määrät

TUKIPALKKIOT (D.3)

Tuotetukipalkkiot (D.31)

Tuontitukipalkkiot (D.311)

Muut tuotetukipalkkiot (D.319)

Muut tuotantotukipalkkiot (D.39)

OMAISUUSTULOT (D.4)

Korot (D.41)

Talletusten ja lainojen korot

Velkapaperien korot

Vekselien ja vastaavien lyhytaikaisten instrumenttien korot

Joukkovelkakirjojen ja debentuurien korot

Korkoswapit ja korkotermiinisopimukset

Rahoitusleasingin korot

Muut korot

Kirjausajankohta

Yritysten jakamat tulot (D.42)

Osingot (D.421)

Yritystulon otot yritysmäisistä yhteisöistä (D.422)

Ulkomaisten suorien sijoitusten uudelleensijoitetut voitot (D.43)

Muut sijoitustulot (D.44)

Vakuutuksenottajien sijoitustulo (D.441)

Eläkeoikeuksiin perustuvat sijoitustulot (D.442)

Osuudenomistajille kuuluva kollektiivisten sijoitusrahastojen sijoitustulo (D.443)

Luonnonvaran vuokrat (D.45)

Maanvuokrat

Maaperävarojen vuokrat

TULO-, VARALLISUUS YM. JUOKSEVAT VEROT (D.5)

Tuloverot (D.51)

Muut juoksevat verot (D.59)

SOSIAALITURVAMAKSUT JA SOSIAALIETUUDET (D.6)

Sosiaaliturvamaksut, netto (D.61)

Työnantajan todelliset sosiaaliturvamaksut (D.611)

Työnantajan laskennalliset sosiaaliturvamaksut (D.612)

Kotitalouksien todelliset sosiaaliturvamaksut (D.613)

Kotitalouksien sosiaaliturvamaksutäydennykset (D.614)

Rahamääräiset sosiaalietuudet (D.62)

Rahamääräiset sosiaaliturvaetuudet (D.621)

Muut sosiaalivakuutusetuudet (D.622)

Rahamääräiset sosiaaliavustukset (D.623)

Luontoismuotoiset yhteiskunnalliset tulonsiirrot (D.63)

Luontoismuotoiset yhteiskunnalliset tulonsiirrot – julkisyhteisöjen ja kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen markkinaton tuotanto (D.631)

Luontoismuotoiset yhteiskunnalliset tulonsiirrot – julkisyhteisöjen ja kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen ostama markkinatuotanto (D.632)

MUUT TULONSIIRROT (D.7)

Vahinkovakuutusmaksut, netto (D.71)

Vahinkovakuutuskorvaukset (D.72)

Julkisyhteisöjen sisäiset tulonsiirrot (D.73)

Tulonsiirrot kansainväliseen yhteistyöhön (D.74)

Muut sekalaiset tulonsiirrot (D.75)

Tulonsiirrot kotitalouksia palveleville voittoa tavoittelemattomille yhteisöille (KPVTY) (D.751)

Kotitalouksien väliset tulonsiirrot (D.752)

Muut sekalaiset tulonsiirrot (D.759)

Sakot ja uhkasakot

Arpajaiset ja uhkapeli

Korvaukset

Arvonlisäveroon ja bruttokansantuloon (BKTL) perustuvat EU:n omat varat (D.76)

ELÄKEOIKEUKSIEN MUUTOKSEN OIKAISU (D.8)

PÄÄOMANSIIRROT (D.9)

Pääomaverot (D.91)

Investointiavustukset (D.92)

Muut pääomansiirrot (D.99)

TYÖSUHDEOPTIOT

LUKU 5

RAHOITUSTALOUSTOIMET

RAHOITUSTALOUSTOIMIEN YLEISPIIRTEET

Rahoitusvarat, rahoitussaamiset ja velat

Ehdolliset varat ja velat

Rahoitusvarojen ja velkojen luokat

Taseet, rahoitustili ja muut virrat

Arvotus

Netto- ja bruttokirjaus

Sulauttaminen

Nettoutus

Rahoitustaloustoimia koskevat tilinpitosäännöt

Rahoitustaloustoimi, jonka vastinkirjaus on tulonsiirto tai pääomansiirto

Rahoitustaloustoimi, jonka vastinkirjaus on omaisuustulo

Kirjausajankohta

Vastinsektoreittain eritelty rahoitustili

RAHOITUSVAATEIDEN YKSITYISKOHTAINEN LUOKITUS

Monetaarinen kulta ja erityiset nosto-oikeudet (F.1)

Monetaarinen kulta (F.11)

Erityiset nosto-oikeudet (SDR:t) (F.12)

Käteisraha ja talletukset (F.2)

Käteisraha (F.21)

Talletukset (F.22 ja F.29)

Siirtokelpoiset talletukset (F.22)

Muut talletukset (F.29)

Velkapaperit (F.3)

Velkapaperien pääpiirteet

Luokittelu alkuperäisen maturiteetin ja valuutan mukaan

Luokittelu korkotason perusteella

Kiinteäkorkoiset velkapaperit

Vaihtuvakorkoiset velkapaperit

Yhdistelmäkorkoiset velkapaperit

Erillislainat

Arvopaperistaminen

Katetut joukkolainat

Lainat (F.4)

Lainan pääpiirteet

Lainojen luokittelu alkuperäisen maturiteetin, valuutan ja luotonannon tarkoituksen mukaan

Lainoihin ja talletuksiin kohdistuvien taloustoimien erottelu

Lainoihin ja velkapapereihin kohdistuvien taloustoimien erottelu

Lainoihin, kauppaluottoihin ja kauppavekseleihin kohdistuvien taloustoimien erottelu

Arvopaperien lainaksianto ja takaisinostosopimukset

Rahoitusleasing

Muuntyyppiset lainat

Muiksi kuin lainoiksi luokiteltavat rahoitusvarat

Osakkeet ja sijoitusrahasto-osuudet (F.5)

Osakkeet ja osuudet (F.51)

Osaketodistukset (depository receipt)

Noteeratut osakkeet (F.511)

Noteeraamattomat osakkeet (F.512)

Ensitarjousmyynti, listautuminen, pörssilistalta poistaminen ja osakkeiden lunastus

Muiksi kuin oman pääoman ehtoisiksi arvopapereiksi luokiteltavat rahoitusvarat

Muut osuudet (F.519)

Osakkeisiin kohdistuvien taloustoimien arvotus

Sijoitusrahasto-osuudet (F.52)

Rahamarkkinarahasto-osuudet (F.521)

Muiden kuin rahamarkkinarahastojen osuudet (F.522)

Sijoitusrahasto-osuuksiin kohdistuvien taloustoimien arvotus

Vakuutus-, eläke- ja standarditakausvastuut (F.6)

Vahinkovakuutustekninen vastuuvelka (F.61)

Henkivakuutukseen ja annuiteettiin perustuvat vastuut (F.62)

Eläkevastuut (F.63)

Ehdolliset eläkevastuut

Eläkerahastojen vaateet eläkkeiden hallinnoijia kohtaan (F.64)

Oikeudet muihin etuuksiin kuin eläke-etuihin (F.65)

Standarditakauksiin liittyvät varaukset (F.66)

Standarditakaukset ja kertaluonteiset takaukset

Johdannaiset ja työsuhdeoptiot (F.7)

Johdannaiset (F.71)

Optiot

Termiinit

Optiot verrattuna termiineihin

Swapit

Korkotermiinisopimukset

Luottojohdannaiset

Luottoriskinvaihtosopimukset

Rahoitusinstrumentit, joita ei lueta johdannaisiin

Työsuhdeoptiot (F.72)

Johdannaisiin ja työsuhdeoptioihin kohdistuvien taloustoimien arvotus

Muut saamiset ja velat (F.8)

Kauppaluotot ja ennakot (F.81)

Muut saamiset ja velat kuin kauppaluotot ja ennakot (F.89)

LIITE 5.1 –

RAHOITUSVAATEIDEN LUOKITUS

Rahoitusvaateiden luokitus vaadeluokittain

Rahoitusvaateiden luokitus jälkimarkkinakelpoisuuden perusteella

Strukturoidut arvopaperit

Rahoitusvaateiden luokittelu tulotyypin perusteella

Rahoitusvaateiden luokittelu korkotyypin perusteella

Rahoitusvaateiden luokitus maturiteetin perusteella

Pitkäaikainen ja lyhytaikainen maturiteetti

Alkuperäinen maturiteetti ja jäljellä oleva maturiteetti

Rahoitusvaateiden luokitus valuutan perusteella

Rahan määrät

LUKU 6

MUUT VIRRAT

JOHDANTO

VAROJEN JA VELKOJEN MUUT MUUTOKSET

Varojen ja velkojen volyymin muut muutokset (K.1–K.6)

Varojen muuttuminen taloudellisesti merkittäviksi (K.1)

Valmistamattomien varojen taloudellisen arvon häviäminen (K.2)

Katastrofien aiheuttamat menetykset (K.3)

Korvauksettomat haltuunotot (K.4)

Muualla luokittelemattomat volyymin muut muutokset (K.5)

Luokitusmuutokset (K.6)

Sektoriluokituksen ja institutionaalisten yksiköiden rakenteen muutokset (K.61)

Varojen ja velkojen luokitusmuutokset (K.62)

Nimelliset hallussapitovoitot ja -tappiot (K7)

Neutraalit hallussapitovoitot ja -tappiot (K.71)

Reaaliset hallussapitovoitot ja -tappiot (K.72)

Hallussapitovoitot ja -tappiot rahoitusvarojen ja velkojen tyypin mukaan

Monetaarinen kulta ja SDR:t (AF.1)

Käteisraha ja talletukset (AF.2)

Velkapaperit (AF.3)

Lainat (AF.4)

Osakkeet ja sijoitusrahasto-osuudet (AF.5)

Vakuutus-, eläke- ja standarditakausvastuut (AF.6)

Johdannaiset ja työsuhdeoptiot (AF.7)

Muut saamiset ja velat (AF.8)

Ulkomaan valuutan määräiset varat

LUKU 7

VARALLISUUSTASEET

VAROJEN JA VELKOJEN TYYPIT

Varojen määritelmä

VAROJEN JA VELKOJEN ULKOPUOLELLE JÄÄVÄT ERÄT

VAROJEN JA VELKOJEN LUOKAT

Valmistetut muut kuin rahoitusvarat (AN.1)

Valmistamattomat muut kuin rahoitusvarat (AN.2)

Rahoitusvarat ja velat (AF)

TASEEN KIRJAUSTEN ARVOTTAMINEN

Yleisiä arvottamisperiaatteita

MUUT KUIN RAHOITUSVARAT (AN)

Valmistetut muut kuin rahoitusvarat (AN.1)

Kiinteät varat (AN.11)

Henkiset omaisuustuotteet (AN.117)

Valmistamattomien varojen omistusoikeuden siirtokulut (AN.116)

Varastot (AN.12)

Arvoesineet (AN.13)

Valmistamattomat muut kuin rahoitusvarat (AN.2)

Luonnonvarat (AN.21)

Maa (AN.211)

Mineraali- ja energiavarannot (AN.212)

Muut luonnonvarat (AN.213, AN.214 ja AN.215)

Sopimukset, leasingsopimukset ja lisenssit (AN.22)

Liikearvon (goodwill) ja markkinointivarojen ostot miinus myynnit (AN.23)

RAHOITUSVARAT JA VELAT (AF)

Monetaarinen kulta ja erityiset nosto-oikeudet (AF.1)

Käteisraha ja talletukset (AF.2)

Velkapaperit (AF.3)

Lainat (AF.4)

Osakkeet ja sijoitusrahasto-osuudet (AF.5)

Vakuutus-, eläke- ja standarditakausvastuut (AF.6)

Johdannaiset ja työsuhdeoptiot (AF.7)

Muut saamiset ja velat (AF.8)

RAHOITUSTASEET

LISÄTIETOERÄT

Kestokulutustavarat (AN.m)

Ulkomaiset suorat sijoitukset (AF.m1)

Järjestämättömät lainat (AF.m2)

Järjestämättömien lainojen kirjaaminen

LIITE 7.1

YHTEENVETO VAROJEN LUOKISTA

LIITE 7.2

KIRJAUKSET AVAUSTASEESTA PÄÄTÖSTASEESEEN

LUKU 8

TILIKOKONAISUUS

JOHDANTO

Tilikokonaisuus

TILIKOKONAISUUS

Juoksevat tilit

Tuotantotili (I)

Tulonjako- ja tulonkäyttötilit (II)

Tulojen ensijaon tilit (II.1)

Tulonmuodostustili (II.1.1)

Ensitulon jakotili (II.1.2)

Yritystulon tili (ii.1.2.1)

Muun ensitulon jakotili (ii.1.2.2)

Tulojen uudelleenjaon tili (II.2)

Luontoismuotoisten tulojen uudelleenjaon tili (II.3)

Tulonkäyttötili (II.4)

Käytettävissä olevan tulon käyttötili (II.4.1)

Oikaistun käytettävissä olevan tulon käyttötili (II.4.2)

Varallisuuden muodostustilit (III)

Pääomatili (III.1)

Säästöstä ja pääomansiirroista johtuvan nettovarallisuuden muutoksen tili (III.1.1)

Muiden kuin rahoitusvarojen hankintatili (III.1.2)

Rahoitustili (III.2)

Varojen muiden muutosten tili (III.3)

Varojen volyymin muiden muutosten tili (III.3.1)

Uudelleenarvotustili (III.3.2)

Neutraalien hallussapitovoittojen ja -tappioiden tili (III.3.2.1)

Reaalisten hallussapitovoittojen ja -tappioiden tili (III.3.2.2)

Varallisuustaseet (IV)

Varallisuuden avaustase (IV.1)

Varallisuustaseen muutokset (IV.2)

Varallisuuden päätöstase (IV.3)

ULKOMAIDEN TILIT (V)

Juoksevat tilit

Tavaroiden ja palveluiden ulkomaantili (V.I)

Ensitulojen ja tulonsiirtojen ulkomaan tili (V.II)

Varallisuuden muodostuksen ulkomaantilit (V.III)

Pääomatili (V.III.1)

Rahoitustili (V.III.2)

Varojen muiden muutosten tili (V.III.3)

Taseet (V.IV)

TAVAROIDEN JA PALVELUIDEN TILI (0)

KANSANTALOUDEN KOOTUT TILIT

KOKONAISSUUREET

Markkinahintainen bruttokansantuote (BKT)

Koko kansantalouden toimintaylijäämä

Koko kansantalouden sekatulo

Koko kansantalouden yritystulo

Kansantulo (markkinahintaan)

Käytettävissä oleva kansantulo

Säästö

Vaihtotase

Koko kansantalouden nettoluotonanto (+) tai -luotonotto (–)

Koko kansantalouden nettovarallisuus

Julkisyhteisöjen menot ja tulot

LUKU 9

TARJONTA- JA KÄYTTÖTAULUKOT JA PANOS-TUOTOSKEHIKKO

JOHDANTO

KUVAUS

TILASTOVÄLINE

ANALYYSIVÄLINE

TARJONTA- JA KÄYTTÖTAULUKOT YKSITYISKOHTAISEMMIN

Luokitukset

Arvotusperiaatteet

Kaupan ja kuljetuksen lisät

Tuotannon ja tuonnin verot miinus tukipalkkiot

Muita peruskäsitteitä

Lisätiedot

TIETOLÄHTEET JA TASAPAINOTTAMINEN

ANALYYSIVÄLINEET JA LAAJENNUKSET

LUKU 10

HINTA- JA VOLYYMIMITTARIT

HINTA- JA VOLYYMI-INDEKSIEN SOVELTAMISALA KANSANTALOUDEN TILINPIDOSSA

Yhtenäinen hinta- ja volyymi-indeksijärjestelmä

Muut hinta- ja volyymi-indeksit

HINTA- JA VOLYYMI-INDEKSIEN MITTAUKSEN PÄÄPERIAATTEET

Markkinatuotteiden hintojen ja volyymien määritelmä

Laatu, hinta ja homogeeniset tuotteet

Hinnat ja volyymi

Uudet tuotteet

Markkinattomia palveluja koskevat periaatteet

Arvonlisäystä ja BKT:a koskevat periaatteet

PERIAATTEIDEN SOVELTAMISEN ERITYISONGELMIA

Tuotteiden ja tuonnin verot ja tukipalkkiot

Muut tuotantoverot ja tuotantotukipalkkiot

Kiinteän pääoman kuluminen

Palkansaajakorvaukset

Valmistettujen kiinteiden varojen pääomakannat ja varastot

KOKO KANSANTALOUDEN REAALITULON MITTARIT

MAIDEN VÄLISET HINTA- JA VOLYYMI-INDEKSIT

LUKU 11

VÄESTÖ JA TYÖPANOS

KOKONAISVÄESTÖ

TALOUDELLISESTI AKTIIVINEN VÄESTÖ

TYÖLLISYYS

Palkansaajat

Yrittäjät

Työllisyys ja kotipaikka

TYÖTTÖMYYS

TYÖPAIKAT

Työpaikat ja kotipaikka

PIILOTALOUS

TEHTYJEN TYÖTUNTIEN KOKONAISMÄÄRÄ

Todellisten työtuntien määrittäminen

KOKOAIKAVASTAAVUUS

TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖPANOS KIINTEINÄ KORVAUKSINA

TUOTTAVUUSMITTARIT

LUKU 12

KANSANTALOUDEN NELJÄNNESVUOSITILINPITO

JOHDANTO

KANSANTALOUDEN NELJÄNNESVUOSITILINPIDON ERITYISPIIRTEET

Kirjausajankohta

Keskeneräiset työt

Toiminnot, jotka tehdään tiettyyn aikaan vuodesta

Harvoin toistuvat maksut

Pikaennakot

Neljännesvuositilinpidon tasapainotus ja täsmäytys

Tasapainotus

Neljännesvuosi- ja vuositilinpidon välinen yhteensopivuus – täsmäytys

Hinta- ja volyymimuutoksia koskevat ketjutetut tiedot

Kausitasoitukset ja kalenterikorjaukset

Kausitasoitettujen ketjutettujen volyymitietojen laadintajärjestys

LUKU 13

ALUETILINPITO

JOHDANTO

MAANTIETEELLINEN ALUE

YKSIKÖT JA ALUETILINPITO

Institutionaaliset yksiköt

Paikalliset toimialayksiköt ja alueellinen tuotanto toimialoittain

ALUEELLISTAMISMENETELMÄT

TUOTANTOTOIMINTOJA KUVAAVAT AGGREGAATIT

Bruttoarvonlisäys ja bruttokansantuote alueittain

Välillisten rahoituspalvelujen kohdentaminen käyttäjän toimialoihin

Työllisyys

Palkansaajakorvaukset

Siirtyminen alueellisesta bruttoarvonlisäyksestä alueelliseen bruttokansantuotteeseen

Alueellisen bruttoarvonlisäyksen volyymin kasvu

KOTITALOUKSIEN TULOJA KUVAAVAT ALUETILIT

LUKU 14

VÄLILLISET RAHOITUSPALVELUT (FISIM)

VÄLILLISTEN RAHOITUSPALVELUJEN KÄSITE JA VÄLILLISTEN RAHOITUSPALVELUJEN KÄYTTÄJÄPERUSTEISEN KOHDENTAMISEN VAIKUTUKSET PÄÄAGGREGAATTEIHIN

ALASEKTOREILLA S.122 JA S.125 TUOTETUN FISIMIN LASKENTA

Tarvittavat tilastotiedot

Viitekorot

Sisäinen viitekorko

Ulkoiset viitekorot

FISIMin yksityiskohtainen jaottelu institutionaalisten sektoreiden mukaan

Kotitalouksille kohdennetun FISIMin jako välituotekäyttöön ja kulutukseen

FISIMIN TUONNIN LASKENTA

FISIMIN VOLYYMI

FISIMIN LASKENTA TOIMIALOITTAIN

KESKUSPANKIN TUOTOS

LUKU 15

SOPIMUKSET, LEASINGSOPIMUKSET JA LISENSSIT

JOHDANTO

KÄYTTÖLEASINGIN, RESURSSILEASINGIN JA RAHOITUSLEASINGIN EROT

Käyttöleasing

Rahoitusleasing

Resurssileasing

Luonnonvaran käyttöluvat

Tiettyihin toimintoihin oikeuttavat luvat

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet

Palveluntarjontasopimukset

Myyntikelpoiset käyttöleasingsopimukset (AN.221)

Yksinoikeudet tulevaisuudessa tuotettaviin tavaroihin tai palveluihin (AN.224)

LUKU 16

VAKUUTUS

JOHDANTO

Ensivakuutus

Jälleenvakuutus

Vakuutustoimintaa harjoittavat yksiköt

ENSIVAKUUTUKSEN TUOTOS

Vakuutusmaksutuotot

Vakuutusmaksutäydennykset

Oikaistut korvauskulut ja maksettavat etuudet

Oikaistut vahinkovakuutuksen korvauskulut

Maksettavat henkivakuutusetuudet

Vakuutustekninen vastuuvelka

Vakuutuksen tuotoksen määrittely

Vahinkovakuutus

Henkivakuutus

Jälleenvakuutus

VAHINKOVAKUUTUKSEEN LIITTYVÄT TALOUSTOIMET

Vakuutuksen kokonaistuotoksen jakaminen käyttäjien kesken

Vakuutuspalvelut ulkomaille ja ulkomailta

Kirjaukset

HENKIVAKUUTUKSEEN LIITTYVÄT TALOUSTOIMET

JÄLLEENVAKUUTUKSEEN LIITTYVÄT TALOUSTOIMET

VAKUUTUKSEN VÄLITYSTÄ AVUSTAVIIN LAITOKSIIN LIITTYVÄT TALOUSTOIMET

ANNUITEETIT

VAHINKOVAKUUTUSKORVAUSTEN KIRJAAMINEN

Oikaistujen korvauskulujen käsittely

Katastrofista aiheutuneiden menetysten käsittely

LUKU 17

SOSIAALIVAKUUTUS JA ELÄKKEET

JOHDANTO

Sosiaalivakuutusjärjestelmät, sosiaaliavustukset ja yksilölliset vakuutukset

Sosiaalietuudet

Julkisyhteisöjen tarjoamat sosiaalietuudet

Muiden institutionaalisten yksiköiden tarjoamat sosiaalietuudet

Eläkkeet ja muut etuudet

MUUT SOSIAALIVAKUUTUSETUUDET KUIN ELÄKKEET

Muut sosiaaliturvajärjestelmät kuin eläkejärjestelmät

Muut työntekoon perustuvat sosiaalivakuutusjärjestelmät

Varantojen ja virtojen kirjaaminen muun sosiaalivakuutusjärjestelmän kuin eläkejärjestelmän tyypin mukaan

Sosiaaliturvajärjestelmät

Muut työntekoon perustuvat sosiaalivakuutusjärjestelmät kuin eläkejärjestelmät

ELÄKKEET

Eläkejärjestelmien tyypit

Sosiaaliturvan eläkejärjestelmät

Muut työntekoon perustuvat eläkejärjestelmät

Maksuperusteiset järjestelmät

Etuusperusteiset järjestelmät

Nimelliset maksuperusteiset järjestelmät ja yhdistelmäjärjestelmät

Etuusperusteiset järjestelmät verrattuna maksuperusteisiin järjestelmiin

Eläkkeiden hoitaja, eläkkeiden hallinnoija, eläkerahasto ja usean työnantajan eläkejärjestelmä

Varantojen ja virtojen kirjaaminen sosiaalivakuutuksen eläkejärjestelmän tyypin mukaan

Sosiaaliturvan eläkejärjestelmiin liittyvät taloustoimet

Muihin työntekoon perustuviin eläkejärjestelmiin kohdistuvat taloustoimet

Maksuperusteisiin eläkejärjestelmiin kohdistuvat taloustoimet

Muut maksuperusteisiin eläkejärjestelmiin liittyvät virrat

Etuusperusteisiin eläkejärjestelmiin kohdistuvat taloustoimet

SOSIAALIVAKUUTUKSEEN KUULUVIA KERTYNEITÄ ELÄKEOIKEUKSIA KOSKEVA LISÄTAULUKKO

Lisätaulukon rakenne

Taulukon sarakkeet

Taulukon rivit

Avaus- ja päätöstaseet

Taloustoimista johtuvat eläkeoikeuksien muutokset

Muista taloudellisista virroista johtuvat eläkeoikeuksien muutokset

Liitännäisindikaattorit

Vakuutusmatemaattiset oletukset

Kyseiseen ajankohtaan mennessä kertyneet oikeudet

Diskonttokorko

Palkkakehitys

Demografiset olettamat

LUKU 18

ULKOMAIDEN TILI

JOHDANTO

TALOUSALUE

Kotipaikka

INSTITUTIONAALISET YKSIKÖT

SIVULIIKKEET MAKSUTASEEN KANSAINVÄLISISSÄ TILEISSÄ KÄYTETTYNÄ TERMINÄ

NIMELLISET KOTIMAISET YKSIKÖT

MONELLA TALOUSALUEELLA TOIMIVAT YRITYKSET

MAANTIETEELLINEN JAOTTELU

MAKSUTASEEN KANSAINVÄLISET TILIT

VAIHTOTASEEN TILIEN TASAPAINOERÄT KANSAINVÄLISILLÄ TILEILLÄ

ULKOMAIDEN SEKTORIN TILIT JA NIIDEN SUHDE MAKSUTASEEN KANSAINVÄLISIIN TILEIHIN

Tavaroiden ja palveluiden ulkomaan tili

Arvostus

Jalostettavat tavarat

Välityskauppa

Välityskaupan kohteena olevat tavarat

Välillisten rahoituspalvelujen (FISIM) tuonti ja vienti

Ensitulon ja tulojen uudelleenjaon ulkomaan tilit

Ensitulon tili

Tulot suorista sijoituksista

BPM6:n mukainen tulojen uudelleenjaon tili

Pääomatase

Rahoitustase ja ulkomainen varallisuus

ULKOMAAT-SEKTORIN TASEET

LUKU 19

EUROOPAN UNIONIN TILINPITO

JOHDANTO

KANSALLISESTA TILINPIDOSTA EUROOPPALAISEEN TILINPITOON

Eri valuutoissa ilmaistujen tietojen muuntaminen

Euroopan unionin toimielimet

Ulkomaiden tili

Taloustoimien tasapainottaminen

Hinta- ja volyymimittarit

Varallisuustaseet

Keneltä kenelle -matriisit

LIITE 19.1 –

EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN TILINPITO

Resurssit

Käyttö

Sulauttaminen

LUKU 20

JULKISYHTEISÖJEN TILINPITO

JOHDANTO

JULKISYHTEISÖJEN SEKTORIN MÄÄRITTELY

Julkisyhteisöjen yksiköiden määrittely

Julkisyhteisöjen yksiköt

Julkisyhteisöjen sektoriin luokitellut voittoa tavoittelemattomat yhteisöt

Muut julkisyhteisöjen yksiköt

Julkinen määräysvalta

Markkina/markkinaton-jako

Taloudellisesti merkittävien hintojen käsite

Julkisen tuottajan tuotoksen ostajaa koskeva kriteeri

Tuotos myydään pääasiassa yrityksille ja kotitalouksille

Tuotos myydään ainoastaan julkisyhteisöille

Tuotos myydään julkisyhteisöille ja muille tahoille

Markkina/markkinaton-testaus

Rahoituksen välitys ja luokittelu julkisyhteisöjen sektoriin

Rajatapaukset

Julkiset pääkonttorit

Eläkerahastot

Yritysmäiset yhteisöt

Uudelleenjärjestelyelimet

Yksityistämiselimet

Omaisuuden uudelleenjärjestelyrakenteet

Erityistä tarkoitusta varten perustetut yksiköt

Yhteisyritykset

Markkinoita säätelevät elimet

Ylikansalliset viranomaiset

Julkisyhteisöjen alasektorit

Valtionhallinto

Osavaltiohallinto

Paikallishallinto

Sosiaaliturvarahastot

JULKISYHTEISÖJEN RAHOITUSTILASTOT

Taustaa

Tulot

Verot ja sosiaaliturvamaksut

Myynti

Muut tulot

Menot

Palkansaajakorvaukset ja välituotekäyttö

Sosiaalietuuksiin liittyvät menot

Korot

Muut juoksevat menot

Pääomamenot

Yhteys julkisyhteisöjen kulutusmenoihin (P.3)

Julkisyhteisöjen menot tehtävittäin (COFOG)

Tasapainoerät

Nettoluotonanto/nettoluotonotto (B.9)

Säästöstä ja pääomansiirroista johtuvat nettovarallisuuden muutokset (B.101)

Rahoitus

Varoihin kohdistuvat taloustoimet

Velkoihin kohdistuvat taloustoimet

Muut taloudelliset virrat

Uudelleenarvotustili

Varojen volyymin muiden muutosten tili

Varallisuustaseet

Sulauttaminen

JULKISYHTEISÖIHIN LIITTYVIÄ TILINPITOSEIKKOJA

Verotulot

Verotulojen luonne

Verohelpotukset

Kirjattavat määrät

Määrät, joita ei saada perityksi

Kirjausajankohta

Suoriteperusteinen kirjaaminen

Verojen suoriteperusteinen kirjaaminen

Korot

Alihintaiset joukkovelkakirjalainat ja nollakuponkilainat

Indeksisidonnaiset arvopaperit

Johdannaiset

Tuomioistuimen päätökset

Puolustusmenot

Julkisyhteisöjen suhteet julkisiin yrityksiin

Pääomasijoitukset julkisiin yrityksiin ja voittojen jakaminen

Pääomasijoitukset

Pääomanlisäykset

Tukipalkkiot ja pääomanlisäykset

Eritystilanteita koskevat säännöt

Finanssipoliittiset toimenpiteet

Julkisten yritysten voitonjako

Osingot ja osuuksien otot

Verot ja osuuksien otot

Yksityistäminen ja kansallistaminen

Yksityistäminen

Välilliset yksityistämiset

Kansallistaminen

Taloustoimet keskuspankin kanssa

Uudelleenjärjestelyt, sulautumat ja uudelleenluokitukset

Velkaan kohdistuvat toimenpiteet

Velan siirtäminen, velan peruuttaminen ja velan poistaminen taseesta

Velan siirtäminen ja peruuttaminen

Velan siirto, johon liittyy muiden kuin rahoitusvarojen siirto

Velan poistaminen taseesta tai velan arvon alentaminen

Muut velkajärjestelyt

Velan ostaminen markkina-arvon ylittävään hintaan

Omaisuuden uudelleenjärjestelyt ja pelastuspaketit

Velkatakaukset

Johdannaistyyppiset takaukset

Standarditakaukset

Yksittäiset takaukset

Arvopaperistaminen

Määritelmä

Perusteet myyntiluokittelulle

Virtojen kirjaaminen

Muut asiat

Eläkevastuut

Kertasuoritteiset maksut

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien laajuus

Taloudellinen omistajuus ja varojen jakaminen

Tilinpitoseikat

Taloustoimet kansainvälisten ja ylikansallisten organisaatioiden kanssa

Kehitysapu

JULKINEN SEKTORI

Julkisen sektorin määräysvalta

Keskuspankit

Julkiset yritysmäiset yhteisöt

Erityistä tarkoitusta varten perustetut yksiköt ja ulkomaiset yksiköt

Yhteisyritykset

LUKU 21

LIIKEKIRJANPIDON JA KANSANTALOUDEN TILINPIDON VÄLISET YHTEYDET JA YRITYSTOIMINNAN MITTAAMINEN

JOITAKIN LIIKEKIRJANPIDON ERITYISSÄÄNTÖJÄ JA -MENETELMIÄ

Kirjausajankohta

Kahdenkertainen ja nelinkertainen kirjanpito

Arvottaminen

Tuloslaskelma ja tase

KANSANTALOUDEN TILINPITO JA LIIKEKIRJANPITO: KÄYTÄNNÖN SEIKKOJA

SIIRTYMINEN LIIKEKIRJANPIDOSTA KANSANTALOUDEN TILINPITOON: ESIMERKKINÄ MUUT KUIN RAHOITUSALAN YRITYKSET

Käsitekorjaukset

Johdonmukaisuus muiden sektoreiden tilien kanssa

Esimerkkejä tietojen kattavuuteen liittyvistä korjauksista

ERITYISKYSYMYKSET

Hallussapitovoitot ja -tappiot

Globalisaatio

Sulautumat ja yritysostot

LUKU 22

SATELLIITTITILIT

JOHDANTO

Tehtäviin perustuvat luokitukset

SATELLIITTITILIEN TÄRKEIMMÄT OMINAISPIIRTEET

Tehtäväkohtaiset satelliittitilit

Erityiset sektoritilit

Ei-monetaaristen tietojen sisällyttäminen

Yksityiskohtaisempia tietoja ja täydentäviä käsitteitä

Eri peruskäsitteet

Mallintamisen käyttö ja koetulosten ottaminen huomioon

Satelliittitilien suunnittelu ja laadinta

YHDEKSÄN ERILAISTA SATELLIITTITILIÄ

Maatalouden tilinpito

Ympäristötilinpito

Terveydenhuollon tilinpito

Kotitaloustuotannon tilinpito

Työvoimatilinpito ja sosiaalitilinpitomatriisi (SAM)

Tuottavuuden ja kasvun tilinpito

Tutkimuksen ja kehittämisen tilinpito

Sosiaaliturvan tilinpito

Matkailun satelliittitilinpito

LUKU 23

LUOKITUKSET

JOHDANTO

INSTITUTIONAALINEN SEKTORILUOKITUS (S)

TALOUSTOIMIEN JA MUIDEN VIRTOJEN LUOKITUS

Tuotteisiin kohdistuvat taloustoimet (P)

Valmistamattomia muita kuin rahoitusvaroja koskevat taloustoimet (NP-koodit)

Jakotaloustoimet (D)

Rahamääräiset ja luontoismuotoiset tulonsiirrot (D.5–D.8)

Rahoitusvaroihin ja velkoihin kohdistuvat taloustoimet (F)

Muut varojen muutokset (K)

TASAPAINOERÄT JA NETTOVARALLISUUS (B)

TASEEN KIRJAUSTEN LUOKITUS (L)

VAROJEN LUOKITUS (A)

Muut kuin rahoitusvarat (AN)

Rahoitusvarat (AF)

LISÄERIEN LUOKITUS

Järjestämättömät lainat

Pääomapalvelut

Eläketaulukko

Kestokulutustavarat

Ulkomaiset suorat sijoitukset

Ehdolliset positiot

Käteisraha ja talletukset

Velkapaperien luokitus jäljellä olevan maturiteetin mukaan

Noteeratut ja noteeraamattomat velkapaperit

Pitkäaikaiset lainat, joiden jäljellä oleva erääntymisaika on alle vuoden, ja pitkäaikaiset lainat, joiden vakuutena on kiinnitys

Noteeratut ja noteeraamattomat sijoitusrahasto-osuudet

Maksamattomat korot ja kuoletukset

Henkilökohtaiset rahalähetykset ja rahalähetykset yhteensä

TOIMIALOJEN (A) JA TUOTTEIDEN (P) RYHMITTELY JA TUNNUKSET

JULKISEN SEKTORIN TEHTÄVÄLUOKITUS (COFOG)

YKSILÖLLISEN KULUTUKSEN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAINEN LUOKITUS (Coicop)

KOTITALOUKSIA PALVELEVIEN VOITTOA TAVOITTELEMATTOMIEN YHTEISÖJEN TEHTÄVÄLUOKITUS (COPNI)

TUOTTAJIEN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISTEN MENOJEN LUOKITUS (COPP)

LUKU 24

TILIT

Taulukko 24.1

Tili 0: Tavaroiden ja palveluiden tili

Taulukko 24.2

Koko kansantalouden tilikokonaisuus

Taulukko 24.3

Yritysten tilikokonaisuus

Taulukko 24.4

Rahoituslaitosten tilikokonaisuus

Taulukko 24.5

Julkisyhteisöjen tilikokonaisuus

Taulukko 24.6

Kotitalouksien tilikokonaisuus

Taulukko 24.7

Kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tilikokonaisuus

 

LUKU 1

YLEISPIIRTEET JA PERUSPERIAATTEET

YLEISPIIRTEET

1.01

Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmä, jäljempänä ’EKT 2010’ tai ’EKT’, on kansainvälisesti yhteensopiva tilinpitokehikko, joka kuvaa systemaattisesti ja yksityiskohtaisesti koko taloutta (toisin sanoen maata, aluetta tai maaryhmää), sen rakenneosia ja sen suhteita muihin kansantalouksiin.

1.02

EKT 2010:n edeltäjä eli Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmä 1995, jäljempänä ’EKT-95’, julkaistiin vuonna 1996 (1). EKT 2010:n menetelmä, sellaisena kuin esitetään tässä liitteessä, on rakenteeltaan samanlainen kuin EKT-95:ssä ensimmäisten kolmentoista luvun osalta. Niiden jälkeen on yksitoista uutta lukua, joissa käsitellään sellaisia järjestelmän puolia, jotka kuvastavat nykyajan kansantalouksien mittaamisessa sekä EKT-95:n käytössä tapahtunutta kehitystä Euroopan unionissa (EU).

1.03

Käsikirja on rakenteeltaan seuraavanlainen: Luvussa 1 selostetaan järjestelmän peruspiirteet ja käsitteet, esitetään EKT:n periaatteet ja määritetään olennaiset tilastoyksiköt ja niiden ryhmittelyt. Luvussa on tilikokonaisuutta koskeva yleisesittely sekä lyhyt selostus, jossa esitetään pääaggregaatit, tarjonta- ja käyttötaulukoiden merkitys ja panos-tuotoskehikko. Luvussa 2 esitetään kansantalouden mittaamisessa käytetyt institutionaaliset yksiköt ja selostetaan, miten kyseiset yksiköt luokitellaan sektoreihin ja muihin ryhmiin analyysitarkoituksia varten. Luvussa 3 selostetaan kaikki järjestelmään kuuluvat taloustoimet, jotka koskevat tuotteita (tavaroita ja palveluita) sekä valmistamattomia varoja. Luvussa 4 kuvataan kaikki sellaiset kansantalouteen kuuluvat taloustoimet, jotka liittyvät tulojen ja varallisuuden jakoon ja uudelleenjakoon kansantaloudessa. Luvussa 5 on selostus kansantaloudessa esiintyvistä rahoitustaloustoimista. Luvussa 6 käsitellään muutoksia, joita hinnanmuutokset tai muut kuin taloudelliset tapahtumat voivat aiheuttaa varojen arvoon. Luvun 7 aiheena ovat varallisuustaseet sekä varojen ja velkojen luokitusjärjestelmä. Luvussa 8 esitetään tilikokonaisuus sekä kuhunkin tiliin liittyvät tasapainoerät. Luvussa 9 on selostus tarjonta- ja käyttötaulukoista sekä niiden merkityksestä mitattujen kansantalouden tulojen, tuotoksen ja menojen yhteensovittamisessa. Siinä kuvataan myös panos-tuotostaulukot, jotka voidaan johtaa tarjonta- ja käyttötaulukoista. Luvussa 10 selostetaan tilien nimellisarvoihin yhteydessä olevien hinta- ja volyymimittarien käsiteperusta. Luvussa 11 on selostus väestö- ja työmarkkinamittareista, joita voidaan käyttää kansantalouden tilinpidon mittarien kanssa taloudellisen analyysin välineinä. Luvussa 12 kuvataan lyhyesti neljännesvuositilinpito ja sen merkittävimmät erot vuositilinpitoon verrattuna.

1.04

Luvussa 13 käsitellään aluetilinpidon laadintaan liittyviä tavoitteita, käsitteitä ja muita kysymyksiä. Luku 14 koskee rahoituksen välittäjien tuottamien ja nettokorkotuloilla rahoitettujen rahoituspalvelujen mittaamista; luku on tulos vuosia kestäneestä jäsenvaltioiden tutkimus- ja kehitystyöstä, jossa on tähdätty luotettavaan ja yhdenmukaiseen mittaamiseen kaikissa jäsenvaltioissa. Luvussa 15 käsitellään sopimuksia, leasingsopimuksia ja lisenssejä, sillä niiden merkitys kansantalouden tilinpidossa kasvaa koko ajan. Luvuissa 16 ja 17 selostetaan, miten vakuutukset, sosiaalivakuutus ja eläkkeet käsitellään kansantalouden tilinpidossa ottaen huomioon, että väestön ikääntymisen myötä uudelleenjakokysymykset tulevat entistä merkityksellisemmiksi. Luku 18 kattaa ulkomaiden tilit, joita ovat maksutasejärjestelmän tilejä vastaavat kansantalouden tilinpidon tilit. Euroopan unionin tilinpitoa käsittelevä luku 19 on myös uusi. Se koskee niitä kansantalouden tilinpidon näkökohtia, joiden osalta EU:n institutionaaliset ja kaupankäynnin järjestelyt edellyttävät yhdenmukaistamista. Luvun 20 aiheena ovat julkisyhteisöjen sektorin tilit. Aihealue on merkittävä, sillä jäsenvaltioiden julkisen talouden vakauteen liittyvät kysymykset ovat EU:ssa edelleen ratkaisevan tärkeitä talouspolitiikan kannalta. Luvussa 21 käsitellään kansantalouden tilinpidon ja liikekirjanpidon välisiä yhteyksiä. Niiden merkitys korostuu, sillä monikansallisten yritysten osuus bruttokansantuotteesta (BKT) kasvaa kaikissa maissa. Satelliittitilien ja varsinaisen kansantalouden tilinpidon välinen suhde on aiheena luvussa 22. Luvut 23 ja 24 on tarkoitettu viiteaineistoksi: luvussa 23 määritetään EKT 2010:ssä käytetyt sektoreiden, toimialojen ja tuotteiden luokitukset, ja luvussa 24 määritetään täydelliset tilikokonaisuudet kutakin sektoria varten.

1.05

EKT 2010:n rakenne on yhdenmukainen vuoden 2008 kansantalouden tilinpidossa (SNA 2008) annettujen maailmanlaajuisten kansantalouden tilinpito-ohjeiden kanssa, lukuun ottamatta tiettyjä esittämistapaan liittyviä eroja ja tiettyjen EU:n erityistarkoituksiin käytettyjen EKT 2010:n käsitteiden suurempaa täsmällisyyttä. Yhdistyneet kansakunnat (YK), Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), Euroopan unionin tilastotoimisto (Eurostat), Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) ja Maailmanpankki tuottivat nämä ohjeet yhteisvastuullisesti. EKT 2010 keskittyy EU:ssa vallitseviin olosuhteisiin ja tietotarpeisiin. SNA 2008:n tavoin EKT 2010 on yhtenäistetty monissa muissa sosiaali- ja taloustilastoissa (esimerkiksi työllisyystilastoissa, teollisuustilastoissa ja ulkomaankauppatilastoissa) käytettävien käsitteiden ja luokitusten kanssa. EKT 2010:tä voidaan sen vuoksi käyttää EU:n ja sen jäsenvaltioiden sosiaali- ja taloustilastojen keskeisenä viitekehyksenä.

1.06

EKT-kehikko koostuu kahdesta pääasiallisesta taulukkokokonaisuudesta:

a)

institutionaalisten sektoreiden tilit;

b)

panos-tuotoskehikko ja toimialoittaiset tilit.

1.07

Sektoritilit tarjoavat institutionaalisten sektoreiden mukaisen systemaattisen kuvauksen taloudellisen prosessin eri vaiheista: tuotannosta, tulonmuodostuksesta, tulonjaosta, tulojen uudelleenjaosta, tulonkäytöstä sekä rahoitus- ja muun varallisuuden muodostuksesta. Sektoritileihin sisältyvät myös varallisuustaseet, jotka kuvaavat varojen, velkojen ja nettovarallisuuden varantoja tilinpitojakson alussa ja lopussa.

1.08

Tarjonta- ja käyttötaulukoihin pohjautuva panos-tuotoskehikko kuvaa yksityiskohtaisemmin tuotantoprosessia (kustannusrakennetta, tulonmuodostusta ja työllisyyttä) sekä tavaroiden ja palvelujen virtoja (tuotantoa, tuontia, vientiä, kulutusta, välituotekäyttöä ja pääoman muodostusta tuoteryhmittäin). Tähän kehikkoon nivoutuu kaksi tärkeää tilien laadinnan ominaispiirrettä. Toimialalla syntyneiden tulojen summa on yhtä kuin kyseisen toimialan tuottama arvonlisäys, ja tarjonta on jokaisen tuotteen tai tuoteryhmän osalta yhtä suuri kuin kysyntä.

1.09

EKT 2010 sisältää väestön ja työllisyyden käsitteet. Tällaiset käsitteet liittyvät sektoritileihin, toimialoittaisiin tileihin sekä tarjonta- ja käyttökehikkoon.

1.10

EKT 2010 ei rajoitu vuosittaiseen kansantalouden tilinpitoon, vaan sitä sovelletaan myös neljännesvuositilinpitoon sekä lyhyempien ja pitempien jaksojen tilinpitoon. Sitä sovelletaan myös aluetilinpitoon.

1.11

EKT 2010 on laadittu SNA 2008:n rinnalle, sillä kansantalouden tilinpidon tiedoilla on EU:ssa erityisiä käyttötarkoituksia. Jäsenvaltioiden vastuulla on laatia ja esittää oma kansantalouden tilinpito, joka antaa kuvan valtion taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi jäsenvaltiot laativat tilejä, jotka esitetään komissiolle (Eurostat) osana säädettyä tietojen lähettämisohjelmaa ja joita käytetään unionissa tärkeisiin sosiaali-, talous- ja finanssipoliittisiin tarkoituksiin. Niitä käytetään esimerkiksi, kun määritetään jäsenvaltioiden maksuosuudet EU:n talousarvioon neljännen oman varan yhteydessä, kun myönnetään rakennerahastojen ohjelman kautta apua EU:n alueille ja kun seurataan jäsenvaltioiden taloudellista toimintakykyä liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn ja vakaus- ja kasvusopimuksen puitteissa.

1.12

Jotta maksut ja tuet jaettaisiin käyttämällä ehdottoman yhdenmukaisesti laadittuja ja esitettyjä lukuja, näihin tarkoituksiin käytettävät taloustilastot on laadittava samojen käsitteiden ja sääntöjen mukaisesti. EKT 2010 on asetus, jossa määritetään, mitä sääntöjä, sopimuksia, määritelmiä ja luokituksia jäsenvaltioissa on noudatettava laadittaessa tämän asetuksen liitteessä B esitettyyn tietojen lähettämisohjelmaan kuuluvaa kansantalouden tilinpitoa.

1.13

EU:ssa käytettyyn maksu- ja tukijärjestelmään kytkeytyy erittäin suuria rahamääriä, ja sen vuoksi on tärkeää, että mittausjärjestelmää sovelletaan yhdenmukaisesti jokaisessa jäsenvaltiossa. Näin ollen on tärkeää noudattaa varovaista lähestymistapaa ja välttää malleihin perustuvia menettelyjä kansantalouden mittaimien estimoinnissa, kun kyse on sellaisista estimaateista, joita ei voida havainnoida suoraan markkinoilla.

1.14

EKT 2010:n käsitteet ovat useissa tapauksissa selvempiä ja täsmällisempiä kuin SNA 2008:n, jotta kansantalouden tilinpidosta johdetut jäsenvaltioiden luvut olisivat keskenään mahdollisimman yhdenmukaiset. Luotettavia ja yhdenmukaisia estimaatteja koskeva ensisijainen vaatimus on johtanut siihen, että on määritetty kansantalouden ydintilinpito EU:ta varten. Jos mittaaminen ei ole tarpeeksi yhdenmukaista kaikissa jäsenvaltioissa, viimeksi mainitut estimaatit sisällytetään yleensä niin sanottuihin ydintilinpidon ulkopuolisiin tileihin, joihin kuuluu lisätaulukkoja ja satelliittitilejä.

1.15

On pidetty tarpeellisena noudattaa EKT 2010:ssä varovaista lähestymistapaa esimerkiksi eläkevastuiden alalla. Niiden mittaamisesta olisi taloudellisten analyysien kannalta paljon hyötyä, mutta varovaisuutta on pakko noudattaa, sillä EU:ssa tilinpidolta vaaditaan ennen kaikkea ajallista ja paikallista yhtenevyyttä.

Globalisaatio

1.16

Yhä globaalimmaksi käyvä taloudellinen toiminta on lisännyt kaikentyyppistä kansainvälistä kauppaa ja tuonut maille uusia haasteita, kun nämä laativat kansantaloutensa tilinpidon. Globalisaatio on dynaaminen ja monitahoinen prosessi, jossa kansallisten varojen kansainvälinen liikkuvuus kasvaa ja toisaalta kansantaloudet tulevat entistä riippuvaisemmiksi toisistaan. Globalisaatio aiheuttaa kansantalouden tilinpitoon mahdollisesti eniten mittausongelmia siksi, että monikansallisten yritysten suorittamien kansainvälisten taloustoimien osuus kasvaa, kun emoyritysten, tytäryhtiöiden ja sivuliikkeiden välillä toteutetaan rajatylittäviä taloustoimia. Ratkaistavana on kuitenkin myös muita tietoihin liittyviä haasteita, jotka voidaan yksilöidä seuraavasti:

1)

osakkuusyhtiöiden välinen siirtohinnoittelu (tuonnin ja viennin arvottaminen);

2)

lisääntynyt sopimustuotanto, jonka yhteydessä tavaroilla käydään kansainvälistä kauppaa ilman omistuksen vaihtumista (jalostettaviksi tarkoitetut tavarat), ja välityskauppa;

3)

internetin välityksellä käytävä kansainvälinen kauppa sekä yritysten että kotitalouksien osalta;

4)

henkisten omaisuusvarojen maailmanlaajuinen kauppa ja käyttö;

5)

ulkomailla työskentelevät työntekijät, jotka lähettävät huomattavia rahamääriä perheelle kotimaahan (työntekijöiden rahalähetykset osana henkilökohtaisia tulonsiirtoja);

6)

monikansallisten yritysten kansainvälinen toimintarakenne, jolla pyritään mahdollisimman suureen tehokkuuteen ja mahdollisimman pieneen kokonaisverorasitukseen. Seurauksena voi olla keinotekoisia yritysrakenteita, jotka eivät vastaa tosiasiallista taloudellista tilannetta;

7)

offshore-rahoitusjärjestelyjen (erityistä tarkoitusta varten perustettujen yksiköiden (SPE) ja muiden järjestelyjen) käyttö rahoituksen järjestämiseksi maailmanlaajuista toimintaa varten;

8)

tavaroiden jälleenvienti ja EU:ssa tavaroiden kuljetus jäsenvaltioiden välillä unioniin saapumisen jälkeen (kauttakulkukauppaan rinnastettava toiminta);

9)

ulkomaisten suorien sijoitussuhteiden lisääntyminen ja suorien sijoitusten virtojen yksilöinti- ja kohdentamistarve.

1.17

Kaikki nämä globalisaationäkökohdat yleistyvät koko ajan, ja siksi rajatylittävien virtojen kartoittaminen ja tarkka mittaaminen on entistä suurempi haaste kansallisille tilastoviranomaisille. Vaikka ulkomaiden sektorin kirjauksia (ja näin ollen myös maksutaseen kansainvälisiä eriä) varten olisi käytettävissä kattava ja hyvä keruu- ja mittausjärjestelmä, globalisaation vuoksi on tarpeen tehostaa kansantalouden tilinpidon laadun ylläpitämistä kaikkien kansantalouksien ja kansantalousryhmittymien osalta.

EKT 2010:N KÄYTTÖ

Analyysi- ja politiikkakehikko

1.18

EKT-kehikkoa voidaan käyttää analysoitaessa ja arvioitaessa seuraavia:

a)

Kansantalouden rakenne. Esimerkkejä käytetyistä mittarityypeistä ovat seuraavat:

1)

arvonlisäys ja työllisyys toimialoittain;

2)

arvonlisäys ja työllisyys alueittain;

3)

tulojen jakautuminen sektoreittain;

4)

tuonti ja vienti tuoteryhmittäin;

5)

kulutusmenot tehtävittäin ja tuoteryhmittäin;

6)

kiinteän pääoman muodostus ja kiinteä pääomakanta toimialoittain;

7)

rahoitusvarojen, varantojen ja virtojen koostumus vaateittain ja sektoreittain.

b)

Kansantalouden yksittäiset osat tai piirteet. Esimerkkejä ovat

1)

pankki- ja rahoitustoiminta kansantaloudessa;

2)

julkisyhteisöjen rooli ja rahoitusasema;

3)

yksittäisen alueen talous (verrattuna kansantalouden kokonaisuuteen);

4)

kotitalouksien säästö ja velka.

c)

Kansantalouden kehitys ajankohdasta toiseen. Esimerkkejä ovat

1)

BKT:n kasvunopeuden analysointi;

2)

inflaation analysointi;

3)

kotitalouksien menojen kausivaihteluiden analysointi neljännesvuositilinpidon perusteella;

4)

erityyppisten rahoitusinstrumenttien ajankohdasta toiseen muuttuvan merkityksen analysointi, esim. johdannaisten merkityksen lisääntyminen;

5)

kansantalouden toimialoittaisen rakenteen vertailu pitkällä aikavälillä.

d)

Kansantalous suhteessa toisiin kansantalouksiin. Esimerkkejä ovat

1)

julkisyhteisöjen roolin ja koon vertailu EU:n jäsenvaltioissa;

2)

EU:n kansantalouksien keskinäisten riippuvuuksien analysointi, ottaen huomioon jäsenvaltiot ja niiden alueet;

3)

EU:n viennin koostumuksen ja määränpään analysointi;

4)

EU:n ja muiden kehittyneiden talouksien BKT:n kasvunopeuksien tai henkeä kohti laskettujen käytettävissä olevien tulojen vertailu.

1.19

EKT-kehikon mukaisilla luvuilla on suuri merkitys EU:lle ja sen jäsenvaltioille niiden sosiaali- ja talouspolitiikan muotoilussa ja seurannassa.

EKT-kehikon käyttöä voidaan havainnollistaa seuraavin esimerkein:

a)

euroalueen rahapolitiikan seuranta ja ohjaaminen ja talous- ja rahaliiton (EMU) lähentymisperusteiden määrittely kansantalouden tilinpidon lukujen perusteella (esimerkiksi BKT:n kasvunopeus);

b)

liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn perusteiden määrittely: julkisyhteisöjen alijäämän ja julkisyhteisöjen velan mittaaminen;

c)

rahoitustuen myöntäminen EU:n alueille: aluetukirahastojen tukien jakamisessa alueille käytetään aluetilinpidon tietoja;

d)

EU:n talousarvion omien varojen määrittäminen. Viimeksi mainittu riippuu kansantalouden tilinpidon luvuista kolmella tavalla:

1)

EU:n kokonaisvarat määritetään prosenttiosuutena jäsenvaltioiden bruttokansantulojen (BKTL) summasta;

2)

EU:n kolmas oma vara on alv:oon perustuva oma vara. Jäsenvaltioiden tämän varan maksuosuudet määräytyvät pitkälti kansantalouden tilinpidon tietojen mukaan, koska niitä käytetään perustana laskettaessa keskimääräistä alv-kantaa;

3)

jäsenvaltioiden suhteelliset maksuosuudet EU:n neljännen oman varan osalta perustuvat niiden BKTL-estimaatteihin. Valtaosa jäsenvaltioiden maksuista perustuu näihin estimaatteihin.

EKT 2010 -käsitteiden ominaispiirteet

1.20

EKT 2010:n käsitteillä on useita tärkeitä ominaispiirteitä, joilla luodaan tasapaino tietotarpeiden ja tiedon saantimahdollisuuksien välille. Tilinpidon ominaispiirteet ovat seuraavat:

a)

kansainvälisesti yhteensopiva;

b)

yhtenäinen muiden sosiaali- ja taloustilastojärjestelmien kanssa;

c)

yhdenmukainen;

d)

operationaalinen eli käytännössä mitattavissa oleva;

e)

eroaa useimmista hallinnollisista käsitteistä;

f)

perusteltu ja pitkäaikaisesti pysyvä;

g)

kohteena taloudellisen prosessin kuvaus rahassa mitattavin ja helposti havainnoitavin käsittein;

h)

eri tilanteisiin ja tarkoituksiin sopiva.

1.21

EKT 2010:n käsitteet ovat kansainvälisesti yhteensopivia, koska

a)

EKT 2010:n käsitteet ovat yhdenmukaisia SNA 2008:n maailmanlaajuisten kansantalouden tilinpidon ohjeiden kanssa;

b)

EKT 2010 on jäsenvaltioille perusmalli (standardi), jonka mukaisesti toimitetaan kansantalouden tilinpidon tietoja kaikille kansainvälisille järjestöille;

c)

käsitteiden kansainvälinen yhteensopivuus on erittäin tärkeää eri maiden tilastoja vertailtaessa.

1.22

EKT 2010:n käsitteet on yhdenmukaistettu muiden sosiaali- ja taloustilastojen käsitteiden kanssa, koska EKT 2010:ssä sovelletaan käsitteitä ja luokituksia (esim. Euroopan unionin tilastollinen toimialaluokitus NACE Rev. 2 (2)), joita käytetään myös muissa jäsenvaltioiden sosiaali- ja taloustilastoissa, esim. teollisuustilastoissa, ulkomaankauppatilastoissa ja työllisyystilastoissa. Käsitteelliset erot on pidetty mahdollisimman vähäisinä. Lisäksi EKT 2010:n käsitteet ja luokitukset on yhdenmukaistettu Yhdistyneiden kansakuntien käyttämien käsitteiden ja luokitusten kanssa.

Tällainen yhdenmukaistaminen muiden sosiaali- ja taloustilastojen kanssa edistää näiden lukujen yhdistämistä ja vertailua, minkä ansiosta voidaan varmistaa kansantalouden tilinpidon lukujen laatu. Lisäksi näiden yksittäisten tilastojen sisältämiä tietoja voidaan paremmin suhteuttaa yleisiin kansantalouden tilastoihin.

1.23

Kun kansantalouden tilinpidon kehikossa ja muissa sosiaali- ja taloustilastojärjestelmissä käytetään samoja käsitteitä, pystytään tuottamaan yhdenmukaisia mittaustuloksia. On esimerkiksi mahdollista laskea seuraavat suhteet:

a)

tuottavuusluvut, kuten arvonlisäys tehtyä työtuntia kohti (nämä tiedot edellyttävät yhteensopivuutta arvonlisäyskäsitteen ja tehtyjen työtuntien käsitteen välillä);

b)

kansantalouden käytettävissä olevat tulot henkeä kohti (tämä suhde edellyttää yhteensopivuutta kansantalouden käytettävissä olevien tulojen ja väestön käsitteiden välillä);

c)

kiinteän pääoman muodostus prosenttiosuutena kiinteän pääoman kannasta (tämä suhde edellyttää yhteensopivuutta näiden varantojen ja virtojen määritelmien kesken);

d)

julkinen alijäämä ja julkinen velka prosenttiosuuksina bruttokansantuotteesta (nämä tiedot edellyttävät yhteensopivuutta julkisyhteisöjen alijäämän, julkisyhteisöjen velan ja bruttokansantuotteen käsitteiden välillä).

Käsitteiden sisäinen yhdenmukaisuus sallii estimaattien johtamisen jäännöseränä, esim. säästäminen voidaan arvioida käytettävissä olevien tulojen ja kulutusmenojen välisenä erotuksena.

1.24

EKT 2010:n käsitteiden soveltamisessa otetaan huomioon tietojen kerääminen ja mittaaminen. Käsitteiden operationaalinen luonne ilmenee seuraavilla tavoilla tilinpito-ohjeissa:

a)

Toiminnot tai erät kuvataan vain silloin, kun ne ovat kooltaan merkittäviä. Esimerkiksi kotitalouksien omaan käyttöön tapahtuvaa tavaroiden tuotantoa, kuten kankaiden kutomista ja saviesineiden valmistamista, ei tarvitse lukea tuotantoon, koska ne ovat merkityksettömiä EU-maissa.

b)

Joihinkin käsitteisiin liittyy ohjeita siitä, kuinka niitä voidaan arvioida. Esimerkiksi määriteltäessä kiinteän pääoman kulumista viitataan lineaariseen arvonalennukseen. Kiinteän pääomakannan arvioimisessa on käytettävä investointikertymämenetelmää, jos kiinteästä pääomakannasta ei ole välitöntä tietoa. Toisena esimerkkinä voidaan mainita omaan käyttöön tapahtuvan tuotannon arvottaminen: periaatteessa se tehdään perushintoihin, mutta perushintoja käyttävää arvottamista voidaan tarvittaessa lähentyä laskemalla yhteen erilaiset syntyneet kustannukset.

c)

Tietyistä käytänteistä on sovittu. Esimerkiksi kaikki julkisyhteisöjen tuottamat kollektiiviset palvelut luokitellaan kulutusmenoihin.

1.25

Kansantalouden tilinpidon tilastoihin tarvittavia tietoja voi kuitenkin olla vaikea kerätä suoraan, sillä peruskäsitteet eroavat usein hallinnollisissa tietolähteissä käytetyistä peruskäsitteistä. Hallinnollisia tietolähteitä ovat esimerkiksi yritysten kirjanpidon tiedot, erilaisia veroja koskevat tiedot (alv, henkilöiden tuloverot, tuontiverot jne.), sosiaaliturvatiedot sekä valvontaelimiltä saatavat tiedot rahoitus- ja vakuutustoiminnasta. Nämä hallinnolliset tiedot ovat panostietoina kansantalouden tilinpidon laadinnassa. Yleensä ne mukautetaan EKT:a vastaaviksi.

EKT:n käsitteet eroavat tavallisesti hallinnollisista vastineistaan seuraavista syistä:

a)

Eri maiden hallinnolliset käsitteet eroavat toisistaan. Sen vuoksi kansainvälistä yhteensopivuutta ei voida saavuttaa hallinnollisin käsittein.

b)

Hallinnolliset käsitteet muuttuvat ajan myötä. Sen vuoksi on mahdotonta tehdä eri ajankohtien välisiä vertailuja hallinnollisin käsittein.

c)

Käsitteet, joihin hallinnolliset tietolähteet perustuvat, eivät tavallisesti ole yhtenäisiä eri hallintojärjestelmissä. Tietojen yhdistely ja vertaileminen, joka on kansantalouden tilinpitotietojen kannalta ratkaisevan tärkeää, on kuitenkin mahdollista vain yhtenäisen käsitejoukon pohjalta.

d)

Hallinnolliset käsitteet eivät yleensä ole taloudellisen analyysin ja talouspolitiikan arvioinnin kannalta optimaalisia.

1.26

Hallinnolliset tietolähteet vastaavat kuitenkin kansantalouden tilinpidon ja muiden tilastojen tarpeita erittäin hyvin, koska

a)

alunperin tilastollisia tarkoituksia varten suunniteltuja käsitteitä ja luokituksia sovelletaan myös hallinnollisiin tarkoituksiin, esim. julkisen sektorin menolajiluokitus;

b)

hallinnollisissa tietolähteissä otetaan nimenomaisesti huomioon tilastojen (erilliset) tietotarpeet; tämä koskee esim. Intrastat-järjestelmää, jonka avulla tuotetaan tietoja jäsenvaltioiden välisistä tavaratoimituksista.

1.27

EKT:n pääkäsitteet ovat perusteltuja ja pitkäaikaisesti pysyviä, koska

a)

ne on hyväksytty kansainvälisiksi standardeiksi moniksi vuosiksi;

b)

peräkkäisissä kansantalouden tilinpitoa koskevissa kansainvälisissä ohjeissa vain harvat peruskäsitteet ovat muuttuneet.

Tämä käsitteiden jatkuvuus vähentää aikasarjojen uudelleenlaskemisen tarvetta. Lisäksi se vähentää käsitteiden alttiutta joutua kansallisen tai kansainvälisen poliittisen painostuksen kohteeksi. Näistä syistä kansantalouden tilinpidon tiedot ovat voineet toimia talouspolitiikan ja taloudellisen analyysin objektiivisena tietopohjana.

1.28

EKT 2010:n käsitteet keskittyvät kuvaamaan taloudellista prosessia rahassa ilmaistavin ja helposti havainnoitavin käsittein. Sellaiset varannot ja virrat, jotka eivät ole helposti havainnoitavia rahassa ilmaistuna tai joilla ei ole selvää rahallista vastinetta, jätetään huomiotta EKT:ssa.

Tätä periaatetta ei ole sovellettu tiukasti, koska huomioon olisi otettava myös yhdenmukaisuuden vaatimus ja käyttäjien tarpeet. Yhdenmukaisuus esimerkiksi edellyttää, että julkisen sektorin tuottamien kollektiivisten palveluiden arvo kirjataan tuotokseksi, koska palkansaajakorvausten maksaminen ja julkisen sektorin ostamat erilaiset tavarat ja palvelut voidaan helposti havainnoida rahassa. Lisäksi taloudellisen analyysin ja talouspolitiikan kannalta julkisen sektorin tuottamien kollektiivisten palveluiden kuvaaminen suhteessa muuhun kansantalouteen lisää kokonaisuutena kansantalouden tilinpidon käyttökelpoisuutta.

1.29

EKT:n käsitteiden soveltamisalaa voidaan kuvata tarkastelemalla eräitä tärkeitä rajauksia.

Seuraavat erät kirjataan EKT:n tuotantorajan sisälle (katso kohdat 3.07–3.09):

a)

julkisen sektorin yksilöllisten ja kollektiivisten palveluiden tuotanto;

b)

omassa käytössä olevien omistusasuntojen asumispalvelut omaan käyttöön;

c)

tavaroiden tuottaminen omaan kulutukseen, esim. maataloustuotteet;

d)

rakentaminen omaan käyttöön, myös kotitalouksien rakentaminen;

e)

palkatun henkilöstön tuottamat kotitalouspalvelut;

f)

kalojen kasvattaminen kalanviljelylaitoksilla;

g)

lailla kielletty tuotanto edellyttäen, että kaikki mukana olevat yksiköt ryhtyvät siihen vapaaehtoisesti;

h)

tuotanto, josta saatuja tuloja ei ilmoiteta veroviranomaisille täysimääräisinä, esim. tekstiilien piilotuotanto.

1.30

Seuraavat jäävät tuotantorajan ulkopuolelle, eikä niitä kirjata EKT:oon:

a)

kotitalous- ja henkilökohtaiset palvelut, jotka on tuotettu ja kulutettu saman kotitalouden piirissä, esim. siivous, aterioiden valmistus tai sairaiden tai vanhusten hoito;

b)

vapaaehtoiset palvelut, jotka eivät johda tavaroiden tuotantoon, esim. hoito ja huolenpito sekä siivous ilman maksua;

c)

kalojen luonnollinen kasvatus avovesillä.

1.31

EKT kirjaa kaikki tuotokset, jotka ovat seurausta tuotantorajan sisälle luetusta tuotannosta. Aputoiminnan tuotosta ei kuitenkaan kirjata. Kaikki aputoiminnan käyttämät panokset käsitellään sen toiminnan panoksina, jota aputoiminta tukee. Jos pelkästään aputoimintoja suorittava toimipaikka on tilastollisesti havainnoitavissa eli sen tuotannosta on helposti saatavilla erilliset tilit tai jos se sijaitsee maantieteellisesti eri paikassa kuin toimipaikat, joita se palvelee, se on kirjattava erillisenä yksikkönä ja kohdennettava sen päätoimintaa vastaavaan toimialaan sekä kansantalouden tilinpidossa että aluetilinpidossa. Jos sopivia perustietoja ei ole käytettävissä, aputoiminnan tuotos voidaan estimoida laskemalla yhteen kustannukset.

1.32

Jos toimintoja pidetään tuotantona ja niiden tuotokset kirjataan, silloin kirjataan myös niihin liittyvät tulot, työllisyys, kulutus jne. Esimerkiksi kun omistusasuntoon liittyvien asumispalveluiden tuotanto omaan käyttöön kirjataan tuotannoksi, kirjataan myös siitä asunnon omistajille koituvat tulot ja kulutusmenot. Koska omistusasuntopalvelujen tuottaminen ei määritelmän mukaan edellytä työpanosta, työllisyyttä ei kirjata. Näin säilytetään yhdenmukaisuus työvoimatilastojen kanssa, joihin ei kirjata työllisyyttä asuntojen omistuksen osalta. Kun toimintoja ei kirjata tuotannoksi, on tilanne päinvastainen: saman kotitalouden piirissä tuotetut ja kulutetut kotitalouspalvelut eivät synnytä tuloja ja kulutusmenoja eikä siihen liity työllisyyttä.

1.33

EKT:n puitteissa on vahvistettu sääntöjä, jotka koskevat:

a)

julkisen sektorin tuotoksen arvottamista;

b)

vakuutuspalveluiden ja välillisten rahoituspalveluiden tuotoksen arvottamista;

c)

kaikkien julkisen sektorin tuottamien kollektiivisten palveluiden kirjaamista kulutusmenoiksi eikä välituotekäytöksi.

Sektoreittainen luokittelu

1.34

Sektoritilit muodostetaan kohdentamalla yksiköt sektoreille, mikä mahdollistaa taloustoimien ja tilien tasapainoerien esittämisen sektoreittain. Sektorikohtaisen esitystavan ansiosta saadaan monia keskeisiä lukuja talous- ja finanssipoliittisiin tarkoituksiin. Pääsektorit ovat kotitaloudet, julkisyhteisöt, yritykset (rahoituslaitokset ja yritykset), kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt (KPVTY:t) ja ulkomaat.

Markkinatoiminnan ja markkinattoman toiminnan välinen jako on tärkeä. Sellainen julkisyhteisöjen valvoma yksikkö, joka on osoitettavasti markkinayritys, luokitellaan yrityssektoriin, julkisyhteisöjen sektorin ulkopuolelle. Kyseisen yrityksen alijäämä ja velka eivät näin ollen kuulu julkisyhteisöjen alijäämään ja velkaan.

1.35

On tärkeää määrittää selvät ja vakaat kriteerit, jotka ohjaavat yksiköiden kohdentamista sektoreille.

Julkinen sektori muodostuu kaikista sellaisista kotimaisista institutionaalisista yksiköistä, jotka ovat julkisyhteisön valvonnan alaisia. Kaikki muut kotimaiset yksiköt luetaan yksityiseen sektoriin.

Taulukossa 1.1 esitetään kriteerit, joiden avulla tehdään ero julkisen ja yksityisen sektorin välillä ja erotellaan julkisella sektorilla julkisyhteisöt ja julkiset yritykset ja tehdään yksityisellä sektorilla ero kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen (KPVTY) ja yksityisten yritysten välillä.

Taulukko 1.1

Kriteerit

Julkisyhteisöjen valvonnassa

(julkinen sektori)

Yksityisten valvonnassa

(yksityinen sektori)

Markkinaton tuotos

Julkisyhteisöt

KPVTY:t

Markkinatuotos

Julkiset yritykset

Yksityiset yritykset

1.36

Valvonta määritellään mahdollisuudeksi päättää institutionaalisen yksikön yleisestä politiikasta tai toimintaohjelmasta. Valvonnan yksityiskohtaisempi määritelmä on 2.35–2.39 kohdassa.

1.37

Markkinatuotoksen ja markkinattoman tuotoksen erottelu – ja sen mukainen julkisen sektorin yksiköiden jaottelu julkisyhteisöihin ja julkisiin yrityksiin – määräytyy seuraavan säännön mukaisesti:

Toimintaa pidetään markkinatoimintana, kun tavaroilla ja palveluilla käydään kauppaa seuraavissa olosuhteissa:

1)

Myyjät pyrkivät mahdollisimman suuriin voittoihin pitkällä aikavälillä myymällä tavaroita ja palveluita vapaasti markkinoilla kaikille, jotka ovat valmiit maksamaan pyydetyn hinnan.

2)

Ostajat pyrkivät saamaan mahdollisimman suuren hyödyn rajallisilla resursseillaan ostamalla sellaisia tuotteita, jotka vastaavat parhaiten niiden tarpeita tarjottuun hintaan.

3)

On olemassa tosiasialliset markkinat, ja myyjillä ja ostajilla on pääsy markkinoille sekä markkinainformaatiota. Tosiasialliset markkinat voivat olla toimivat, vaikka nämä edellytykset eivät täyty kaikilta osin.

1.38

EKT:n käsitekehikon yksityiskohtaisuus tarjoaa joustomahdollisuuden: joitakin käsitteitä ei ole nimenomaisesti esitetty EKT:ssa, mutta ne voidaan siitä huolimatta helposti johtaa siitä. Yhtenä esimerkkinä on uusien sektoreiden luominen järjestelemällä uudelleen EKT:ssa määritellyt alasektorit.

1.39

Joustavuutta saadaan myös ottamalla käyttöön lisäkriteereitä, jotka eivät ole ristiriidassa järjestelmän logiikan kanssa. On esimerkiksi mahdollista laatia alasektoreiden tilejä käyttämällä kriteerinä tuotantoyksiköiden työllisten määrää tai kotitalouksien tulojen suuruutta. Työllisten osalta voidaan ottaa käyttöön alaluokitus koulutuksen tason, iän tai sukupuolen mukaan.

Satelliittitilit

1.40

Eräitä tietotarpeita varten olisi laadittava erillisiä satelliittitilejä.

Niitä ovat esimerkiksi seuraavat:

a)

sosiaalitilinpitomatriisit;

b)

matkailun kansantaloudellinen merkitys;

c)

terveydenhuollon kustannusten ja rahoituksen analysointi;

d)

tutkimus- ja kehittämistoiminnan tunnustaminen henkisen omaisuuden pääomanmuodostuksena;

e)

inhimillisen pääoman tunnustaminen kansantaloudellisena varana;

f)

kotitalouksien tulojen ja menojen analysointi mikrotason tulo- ja menokäsitteiden pohjalta;

g)

ympäristön ja talouden välinen vuorovaikutus;

h)

kotitalouksien piirissä tapahtuva tuotantotoiminta;

i)

hyvinvoinnin muutosten analysointi;

j)

kansantalouden tilinpidon ja liikekirjanpidon tietojen välisten eroavuuksien analysointi ja niiden vaikutus arvopaperimarkkinoihin;

k)

verotulojen estimointi.

1.41

Satelliittitilit palvelevat sellaisia tietotarpeita seuraavasti:

a)

esittämällä asiat tarvittaessa yksityiskohtaisemmin ja jättämällä pois tarpeettomat yksityiskohdat;

b)

laajentamalla tilinpitokehikon sisältöä lisäämällä siihen ei-rahamääräisiä tietoja esim. saastumisesta ja ympäristövaroista;

c)

muuttamalla eräitä peruskäsitteitä, esim. laajentamalla pääoman muodostuksen käsitettä ottamalla mukaan koulutusmenot.

1.42

Sosiaalitilinpitomatriisi (SAM) on matriisiesitys, jossa käsitellään tarjonta- ja käyttötaulukoiden ja sektoritilien välisiä yhteyksiä. SAM tarjoaa lisätietoja työllisyyden tasosta ja rakenteesta jakamalla palkansaajakorvaukset alaryhmiin palkansaajatyypeittäin. Tämä alajako soveltuu sekä toimialoittaiseen työvoiman käyttöön, kuten käyttötaulukoissa esitetään, että työvoiman tarjontaan sosioekonomisen alaryhmittelyn mukaan, kuten kotitaloussektorin alasektorien ensitulon jakotilillä esitetään. Tällä tavoin erilaisten työvoimaryhmien tarjonta ja käyttö kuvataan systemaattisesti.

1.43

Satelliittitileissä on säilytettävä kaikki EKT 2010:n peruskehikon peruskäsitteet ja luokitukset. Käsitteisiin on tehtävä muutoksia ainoastaan silloin, kun satelliittitilin tarkoitus sitä vaatii. Sellaisissa tapauksissa satelliittitiliin on sisällytettävä myös taulukko, joka osoittaa satelliittitilin ja peruskehikon pääaggregaattien välisen yhteyden. Tällä tavoin peruskehikko säilyttää merkityksensä viitekehyksenä, ja samalla myös erityistarpeisiin vastataan.

1.44

Peruskehikossa ei yleensä ole sellaisia varantojen ja virtojen mittaimia, joita ei voida helposti havainnoida rahassa (tai joilla ei ole selvää rahallista vastinetta). Tavallisesti ei-rahamääräisten varantojen ja virtojen analysointia palvelee hyvin, niiden luonteesta johtuen, ei-rahamääräisten tilastojen laatiminen esimerkiksi seuraavasti:

a)

Kotitalouksien piirissä tapahtuvaa tuotantotoimintaa voidaan kuvata tuntien jakautumisella vaihtoehtoisiin käyttötarkoituksiin.

b)

Koulutusta voidaan kuvata koulutuslajeittain, oppilaiden lukumäärän mukaan, tutkinnon suorittamiseen keskimäärin käytettyjen koulutusvuosien mukaan jne.

c)

Saastumisen vaikutusta voidaan kuvata eliölajin lukumäärässä tapahtuneiden muutosten, metsän puiden terveyden, jätteiden määrän, hiilimonoksidin ja säteilyn määrän jne. perusteella.

1.45

Satelliittitilien avulla on mahdollista yhdistää tällaiset ei-rahamääräisten yksiköiden tilastot kansantalouden tilinpidon peruskehikkoon. Yhdistäminen on mahdollista, kun tällaisissa ei-rahamääräisissä tilastoissa käytetään peruskehikossa käytettyjä luokituksia, esim. kotitaloustyyppiluokitusta tai toimialaluokitusta. Tällä tavoin luodaan yhdenmukainen laajennettu kehikko. Tämä kehikko voi sitten toimia tietopohjana peruskehikon ja laajennetun kehikon muuttujien välisen vuorovaikutuksen analysoinnissa ja arvioinnissa.

1.46

Peruskehikko ja sen pääaggregaatit eivät kuvaa hyvinvoinnin muutoksia. Voidaan laatia laajennettuja tilejä, jotka sisältävät myös esimerkiksi seuraaviin liittyvät laskennalliset rahamääräiset arvot:

a)

kotitalous- ja henkilökohtaiset palvelut, jotka on tuotettu ja kulutettu saman kotitalouden piirissä;

b)

vapaa-ajassa tapahtuneet muutokset;

c)

kaupunkimaisen elämän hyvät ja huonot puolet;

d)

henkilöiden välisen tulonjaon epätasaisuus.

1.47

Laajennetuilla tileillä voidaan myös uudelleen luokitella valitettavien välttämättömyyksien (esim. puolustus) kulutusmenot välituotekäytöksi, toisin sanoen hyvinvointiin vaikuttamattomiksi. Samoin tulvien ja muiden luonnonkatastrofien aiheuttamat vahingot voidaan luokitella välituotekäytöksi, so. (absoluuttisen) hyvinvoinnin vähennykseksi. Tällä tavoin voitaisiin yrittää hyvin karkean ja hyvin epätäydellisen hyvinvoinnin muutosten osoittimen rakentamista. Hyvinvoinnilla on kuitenkin monia ulottuvuuksia, joista useimpien paras mittari ei ole raha. Parempi ratkaisu hyvinvoinnin mittaamiseen on sen vuoksi käyttää jokaiseen ulottuvuuteen erillisiä osoittimia ja mittausyksiköitä. Osoittimia voisivat olla esimerkiksi lapsikuolleisuus, odotettavissa oleva elinikä, aikuisten lukutaito ja kansantulo henkeä kohti. Nämä osoittimet voidaan sisällyttää satelliittitiliin.

1.48

Jotta saataisiin aikaan yhdenmukainen, kansainvälisesti yhteensopiva kehikko, EKT:ssa ei käytetä hallinnollisia käsitteitä. Erilaisia kansallisia tarkoituksia varten hallinnollisiin käsitteisiin pohjautuvien tietojen hankkiminen saattaa kuitenkin olla hyvin hyödyllistä. Esimerkiksi verotulojen arvioimiseen tarvitaan tilastoja verotettavista tuloista. Tällaiset tilastot voidaan tuottaa tekemällä joitakin muutoksia kansantalouden tilinpidon tilastoihin.

1.49

Samanlaista lähestymistapaa voitaisiin noudattaa esimerkiksi seuraavien kansallisessa talouspolitiikassa käytettyjen käsitteiden suhteen:

a)

inflaation käsite, jota käytetään eläkkeiden, työttömyyskorvausten tai virkamiesten palkkojen korotuksia varten;

b)

verojen, sosiaaliturvamaksujen, julkisyhteisöjen ja kollektiivisektorin käsitteet, joita käytetään keskusteltaessa kollektiivisektorin optimaalisesta koosta;

c)

”strategisten” sektoreiden/toimialojen käsitteet, joita käytetään kansallisessa talouspolitiikassa tai EU:n talouspolitiikassa;

d)

”yritysinvestointien” käsite, jota käytetään kansallisessa talouspolitiikassa;

e)

kattavaa eläkkeiden kirjaamista koskeva taulukko.

Satelliittitilit tai lisätaulukot voivat täyttää tällaiset tietotarpeet.

EKT 2010 ja SNA 2008

1.50

EKT 2010 perustuu SNA 2008:n käsitteisiin; SNA 2008 on maailmanlaajuinen kansantalouden tilinpidon ohjeisto. EKT 2010:n ja SNA 2008:n välillä on kuitenkin useita eroja:

a)

erot esitystavassa:

1)

EKT 2010:ssä on eri luvut tuotanto-, jako- ja rahoitustaloustoimista. Sitä vastoin SNA 2008:ssa nämä taloustoimet on selitetty tilien mukaan järjestetyissä luvuissa, esim. luvut tuotantotilistä, tulojen ensijaon tilistä, pääomatilistä ja ulkomaiden tilistä.

2)

EKT 2010 kuvaa käsitettä esittämällä määritelmän ja luettelon siitä, mitä luetaan mukaan ja mitä ei lueta. SNA 2008 kuvaa käsitteitä tavallisesti yleisemmin termein ja selittää tehtyjen sopimusten taustalla olevia perusteita.

b)

EKT 2010:n käsitteet ovat useissa tapauksissa selvempiä ja täsmällisempiä kuin SNA 2008:n:

1)

SNA 2008 ei sisällä tarkkoja kriteerejä markkinatuotannon, tuotannon omaan loppukäyttöön ja muun markkinattoman tuotannon erottelua varten. EKT:ssa on siksi otettu käyttöön yksityiskohtaisempia ohjeita, jotta toimintatapa olisi yhtenäinen.

2)

EKT 2010 olettaa, että useantyyppinen kotitalouksien tavarantuotanto, kuten kankaan kudonta ja huonekalujen valmistus, ei ole merkittävää jäsenvaltioissa, eikä niitä sen vuoksi tarvitse lukea mukaan.

3)

EKT 2010 viittaa EU:n institutionaalisiin järjestelyihin kuten jäsenvaltioiden maksuosuuksiin EU:lle sekä Intrastat-järjestelmään EU:n sisäisten tavaravirtojen kirjaamiseksi.

4)

EKT 2010 sisältää EU:lle ominaisia luokituksia, esim. toimialoittainen tuoteluokitus (CPA) (3) tuotteita ja NACE Rev. 2 toimialoja varten (molemmat yhdenmukaistettu YK:n vastaavien luokitusten kanssa).

5)

EKT 2010 sisältää lisäluokituksen kaikkia ulkomaisia taloustoimia varten: ne jaotellaan EU:ssa kotipaikan omaavien välisiin taloustoimiin ja EU:n ulkopuolella kotipaikan omaavien kanssa tapahtuneisiin taloustoimiin.

6)

EKT 2010 sisältää SNA 2008:n rahoituslaitokset-sektorin alasektoreiden uudelleenjärjestelyn, jotta Euroopan rahaliiton tarpeet voidaan täyttää. EKT 2010 voi olla täsmällisempi kuin SNA 2008, koska EKT 2010:a sovelletaan pääasiassa jäsenvaltioihin. Myös EU:n tietotarpeita varten EKT 2010:n olisi oltava täsmällisempi.

EKT 2010 ja EKT-95

1.51

EKT 2010 eroaa EKT-95:stä sekä sisällöltään että käsitteiltään. Useimmat eroista vastaavat SNA 1993:n ja SNA 2008:n välisiä eroja. Tärkeimmät erot ovat seuraavat:

a)

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tunnistaminen henkisiin omaisuusvaroihin johtavana pääomanmuodostuksena. Tämä muutos on kirjattava satelliittitiliin ja sisällytettävä ydintilinpitoon, kun on havaittavissa, että mittaimet ovat riittävän vakaita ja yhdenmukaisia jäsenvaltioissa.

b)

Yleisen varojen määritelmän täyttäviä asejärjestelmiä koskevat menot on luokiteltu kiinteän pääoman muodostukseen eikä välituotekäyttöön.

c)

Markkinatuotantoa varten on otettu käyttöön analyyttinen pääomapalvelujen käsite, jotta on mahdollista laatia lisätaulukko, jossa pääomapalvelut esitetään arvonlisäyksen osana.

d)

Rahoitusvarojen rajausta on laajennettu ottamalla mukaan useampia johdannaissopimuksia.

e)

Eläkeoikeuksien kirjaamista koskevat uudet säännöt. Tilinpitoon on lisätty uusi taulukko, jonka avulla voidaan kirjata estimaatteja kaikista sekä rahastoituihin että rahastoimattomiin sosiaalivakuutuksiin perustuvista oikeuksista. Tässä lisätaulukossa esitetään kaikki kokonaisvaltaisen analyysin edellyttämät tiedot: siitä käyvät ilmi kaikki yksityisiin ja julkisiin – sekä rahastoituihin että rahastoimattomiin – eläkejärjestelmiin perustuvat oikeudet ja niihin liittyvät virrat, sosiaaliturvan eläkejärjestelmät mukaan luettuna.

f)

Tavaroiden omistuksen vaihtumista koskevia sääntöjä on alettu soveltaa yleisesti, mistä on aiheutunut muutoksia välityskaupan kirjaamiseen sekä kirjauksiin, joiden kohteina ovat ulkomaille tai kotimaahan jalostusta varten lähetyt tavarat. Ulkomaille jalostusta varten lähetetyt tavarat kirjataan nyt nettomääräisinä, kun SNA 1993:ssa ja EKT-95:ssä käytettiin bruttoperiaatetta. Tämä muutos vaikuttaa merkittävästi tällaisten toimintojen kirjaamiseen tarjontaa ja käyttöä kuvaavassa kehikossa.

g)

EKT 2010:ssä annetaan enemmän ohjeita yleensäkin rahoituslaitoksista ja varsinkin erityistä tarkoitusta varten perustetuista yksiköistä (SPE). Julkisyhteisöjen valvomat erityistä tarkoitusta varten perustetut yksiköt ulkomailla käsitellään nyt eri tavalla, jotta niille aiheutuneet velat kävisivät ilmi julkisyhteisöjen tileistä.

h)

Julkisten yritysten maksamien superosinkojen käsittelyä on selkeytetty, eli ne on käsiteltävä poikkeuksellisina maksuina ja osakepääoman ottoina.

i)

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien käsittelyä koskevat periaatteet on esitetty, ja uudelleenjärjestelyelinten käsittelyä on kehitetty.

j)

Julkisyhteisöjen ja julkisten yritysten välisiä taloustoimia ja arvopaperistamisvälineillä käytäviä taloustoimia on selkeytetty, jotta kirjattaisiin paremmin sellaiset erät, jotka saattavat vaikuttaa merkittävästi julkisyhteisöjen velkaan.

k)

Lainatakausten käsittelyä on selkeytetty, ja vientiluottoa koskevien takausten sekä opintolainatakausten kaltaisia standarditakauksia varten on otettu käyttöön uusi käsittelytapa. Uuden käsittelytavan mukaan tilinpidossa on esitettävä rahoitusvaroissa ja veloissa se määrä, joka todennäköisesti vaaditaan maksettavaksi takauksista.

1.52

EKT 2010:n muutokset EKT-95:een verrattuna eivät rajoitu yksinomaan käsitteisiin. Myös sisältö eroaa huomattavasti, sillä uusia lukuja, jotka koskevat satelliittitilejä, julkisyhteisöjen tilejä ja ulkomaiden tilejä, on lisätty. Neljännesvuositilinpidon ja aluetilinpidon lukuja on lisäksi laajennettu merkittävästi.

EKT 2010 JÄRJESTELMÄNÄ – PERUSPERIAATTEET

1.53

Järjestelmän pääpiirteet ovat seuraavat:

a)

tilastoyksiköt ja niiden ryhmittelyt;

b)

virrat ja varannot;

c)

tilien ja aggregaattien järjestelmä;

d)

panos-tuotoskehikko.

Tilastoyksiköt ja niiden ryhmittelyt

1.54

EKT 2010:n järjestelmässä käytetään kahdentyyppisiä yksiköitä ja jaetaan vastaavasti talous kahdella tavalla, jotka ovat aivan erilaisia ja sopivat erilaisiin analyyttisiin tarkoituksiin.

1.55

Ensimmäinen tavoite on tulojen, menojen ja rahoitusvirtojen sekä varallisuustaseiden kuvaaminen, ja se saavutetaan ryhmittelemällä institutionaaliset yksiköt sektoreihin niiden pääasiallisen toiminnan, käyttäytymisen ja tavoitteiden perusteella.

1.56

Toinen tavoite on tuotantoprosessien kuvaus ja panos-tuotosanalyysi. Tavoite saavutetaan ryhmittelemällä paikalliset toimialayksiköt (paikalliset TAY:t) toimialoiksi niiden toiminnan lajin perusteella. Toiminnalle ovat ominaisia panoksena käytetyt tuotteet, tuotantoprosessi ja tuotoksena syntyvät tuotteet.

Institutionaaliset yksiköt ja sektorit

1.57

Institutionaaliset yksiköt ovat taloudellisia yksiköitä, jotka voivat omistaa tavaroita ja varoja, ottaa velkaa ja osallistua taloudelliseen toimintaan ja suorittaa taloustoimia muiden yksiköiden kanssa täysin oikeuksin. EKT 2010:n järjestelmää varten institutionaaliset yksiköt ryhmitellään viiteen toisensa poissulkevaan kotimaiseen institutionaaliseen sektoriin:

a)

yritykset;

b)

rahoituslaitokset;

c)

julkisyhteisöt;

d)

kotitaloudet;

e)

kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt.

Nämä viisi sektoria muodostavat yhdessä koko kotimaantalouden. Jokainen sektori jakautuu myös alasektoreihin. EKT 2010:n järjestelmä mahdollistaa kultakin sektorilta ja alasektorilta sekä koko kansantaloudesta laadittavan täydellisen juoksevien tilien ja varallisuustaseiden kokonaisuuden. Ulkomaisilla talousyksiköillä voi olla vuorovaikutusta kyseisten viiden kotimaisen sektorin kanssa, ja tällainen vuorovaikutus esitetään viiden kotimaisen sektorin ja kuudennen institutionaalisen sektorin eli ulkomaiden välillä.

Paikalliset TAY:t ja toimialat

1.58

Kun institutionaaliset yksiköt suorittavat useampaa kuin yhtä toimintaa, ne on jaettava toiminnan lajin mukaan. Paikalliset TAY:t mahdollistavat tällaisen esitystavan.

Paikallinen TAY ryhmittelee kaikki institutionaalisen yksikön tuottajina toimivat osat, jotka sijaitsevat yhdessä paikassa tai läheisesti sijaitsevissa paikoissa ja jotka myötävaikuttavat toiminnan harjoittamiseen NACE Rev. 2:n nelinumerotasolla.

1.59

Paikalliset TAY:t kirjataan kullekin sivutoiminnalle; jos kuitenkaan ei ole käytettävissä laskentatoimen asiakirjoja, joita tarvitaan näiden toimintojen erikseen kuvaamista varten, paikallinen TAY sisältää useammanlaista sivutoimintaa. Kaikkien samaan tai samanlaiseen toiminnan lajiin osallistuvien paikallisten TAY:iden ryhmä muodostaa toimialan.

Institutionaalinen yksikkö sisältää yhden tai useampia paikallisia TAY:itä; paikallinen TAY kuuluu yhteen ja vain yhteen institutionaaliseen yksikköön.

1.60

Tuotantoprosessin analyysiä varten käytetään tuotannon analyyttistä yksikköä. Tämä yksikkö on havainnoitavissa ainoastaan silloin, kun paikallinen TAY tuottaa yhdentyyppistä tuotetta eikä sillä ole sivutoimintoja. Tätä yksikköä kutsutaan homogeenisen tuotannon yksiköksi. Tällaisten yksiköiden ryhmät muodostavat homogeenisia toimialoja.

Kotimaiset ja ulkomaiset talousyksiköt; koko kansantalous ja ulkomaat

1.61

Koko kansantalous määritellään kotimaisten talousyksiköiden avulla. Talousyksikkö on kotimainen jossain maassa silloin, kun sillä on taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus tuon maan alueella eli kun se osallistuu pitemmän ajanjakson (vähintään yhden vuoden) tämän alueen taloudelliseen toimintaan. Edellä 1.57 kohdassa käsitellyt institutionaaliset sektorit ovat kotimaisten institutionaalisten talousyksiköiden ryhmiä.

1.62

Kotimaiset talousyksiköt suorittavat taloustoimia ulkomaisten talousyksiköiden kanssa (toisin sanoen talousyksiköiden, joiden kotipaikka on muissa kansantalouksissa). Nämä taloustoimet ovat kansantalouden ulkomaisia taloustoimia, ja ne ryhmitellään ulkomaiden tilille. Ulkomailla on näin ollen samanlainen rooli kuin institutionaalisella sektorilla, vaikka ulkomaiset talousyksiköt luetaan mukaan vain, jos ne osallistuvat taloustoimiin kotimaisten institutionaalisten yksiköiden kanssa.

1.63

Nimelliset kotimaan talousyksiköt, joita käsitellään EKT 2010:n järjestelmässä institutionaalisina yksiköinä, määritellään seuraavasti:

a)

ulkomaisten talousyksiköiden sellaiset osat, joiden taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus (toisin sanoen osallistuvat yleensä taloustoimiin vähintään yhden vuoden ajan) on kyseisen maan talousalueella;

b)

ulkomaiset talousyksiköt kyseisen maan talousalueella sijaitsevan maan tai rakennusten omistajina, mutta ainoastaan maahan tai rakennuksiin vaikuttavien taloustoimien osalta.

Virrat ja varannot

1.64

Järjestelmään kirjataan kahta eri perustyyppiä olevia tietoja: virta- ja varantotietoja.

Virrat tarkoittavat toimintoja ja tapahtumien vaikutuksia, jotka tapahtuvat tietyn ajanjakson kuluessa, kun taas varannot tarkoittavat tiettynä ajankohtana vallitsevia tilanteita.

Virrat

1.65

Virrat kuvastavat taloudellisen arvon luomista, muuttamista, vaihtamista, siirtämistä tai lakkaamista. Niihin sisältyy institutionaalisen yksikön varojen tai velkojen arvossa tapahtuvia muutoksia. Taloudellisia virtoja on kahta tyyppiä: taloustoimia ja muita varojen muutoksia.

Taloustoimia esiintyy kaikilla tileillä ja kaikissa taulukoissa, joissa esiintyy virtoja, lukuun ottamatta varojen volyymin muiden muutosten tiliä ja uudelleenarvotustiliä. Muita varojen muutoksia kirjataan ainoastaan näille kahdelle tilille.

Perustaloustoimet ja muut virrat ryhmitellään luonteen mukaan suhteellisen pieneen määrään tyyppejä.

Taloustoimet

1.66

Taloustoimi on taloudellinen virta, joka on institutionaalisten yksiköiden välistä yhteisestä sopimuksesta tapahtuvaa vuorovaikutusta tai sellaista toimintaa institutionaalisen yksikön sisällä, jota on tarpeen käsitellä taloustoimena sen vuoksi, että yksikkö toimii kahdessa eri ominaisuudessa. Taloustoimet jaetaan neljään pääryhmään:

a)

tuotetaloustoimet, jotka kuvaavat tuotteiden alkuperää (kotimainen tuotanto tai tuonti) ja käyttöä (välituotekäyttö, kulutus, pääoman muodostus – kiinteän pääoman kuluminen mukaan luettuna – tai vienti);

b)

jakotaloustoimet, jotka kuvaavat tuotannosta syntyneen arvonlisäyksen jakautumista työvoiman, pääoman ja julkisyhteisöjen kesken sekä tulojen ja varallisuuden uudelleenjakoa (tulo- ja varallisuusverot ja muut tulonsiirrot);

c)

rahoitustaloustoimet, jotka kuvaavat rahoitusvarojen nettohankintaa tai nettoluotonottoa kunkin rahoitusinstrumenttityypin osalta. Sellaiset taloustoimet esiintyvät muiden kuin rahoitustaloustoimien vastinkirjauksina sekä taloustoimina, joihin sisältyy ainoastaan rahoitusinstrumentteja;

d)

taloustoimet, jotka eivät sisälly edellä oleviin kolmeen ryhmään: valmistamattomien muiden kuin rahoitusvarojen hankinnat miinus vähennykset.

Taloustoimien ominaisuudet

Vuorovaikutukseen perustuvat ja yksiköiden sisäiset taloustoimet

1.67

Useimmat taloustoimet ovat kahden tai useamman institutionaalisen yksikön väliseen vuorovaikutukseen perustuvia. EKT 2010:n järjestelmä kirjaa kuitenkin eräät institutionaalisten yksiköiden sisäiset toiminnot taloustoimiksi. Näiden yksiköiden sisäisten taloustoimien kirjaamisen tarkoituksena on saada analyyttisesti käyttökelpoisempi kuva tuotannosta, loppukäytöistä ja kustannuksista.

1.68

Kiinteän pääoman kuluminen, jonka EKT 2010:n järjestelmä kirjaa kustannukseksi, on yksikön sisäinen taloustoimi. Useimmat muut yksikön sisäiset taloustoimet ovat tuotetaloustoimia, joita tyypillisesti kirjataan silloin, kun institutionaaliset yksiköt, jotka toimivat sekä tuottajina että kuluttajina, päättävät kuluttaa osan itse tuottamastaan tuotoksesta. Näin tapahtuu usein kotitalouksissa ja julkisyhteisöissä.

1.69

Kaikki itse tuotetut tuotokset, jotka käytetään lopputuotteina saman institutionaalisen yksikön sisällä, on kirjattava. Tuotanto omaan käyttöön, joka käytetään välituotekäyttönä saman institutionaalisen yksikön sisällä, on kirjattava ainoastaan silloin, kun tuotanto ja välituotekäyttö tapahtuvat saman institutionaalisen yksikön eri paikallisissa TAY:öissä. Saman paikallisen TAY:n sisällä tuotettua ja välituotteeksi käytettyä tuotosta ei kirjata.

Rahataloustoimet ja muut taloustoimet

1.70

Taloustoimet ovat rahataloustoimia, kun mukana olevat yksiköt suorittavat tai vastaanottavat maksuja tai ottavat velkoja tai saavat varoja ilmaistuna valuuttayksiköissä.

Taloustoimet, joihin ei sisälly käteisvarojen vaihtoa tai valuuttayksikköinä ilmoitettuja varoja tai velkoja, ovat muita kuin rahataloustoimia. Yksiköiden sisäiset taloustoimet ovat muita kuin rahataloustoimia. Muita kuin rahataloustoimia, joihin osallistuu useampi kuin yksi institutionaalinen yksikkö, esiintyy tuotetaloustoimissa (tuotteiden vaihtokauppa), jakotaloustoimissa (luontoiskorvaus, luontoistulonsiirrot jne.) ja muissa taloustoimissa (valmistamattomien muiden kuin rahoitusvarojen vaihtokauppa). EKT 2010:n järjestelmä kirjaa kaikki taloustoimet rahassa ilmaistuna. Muille kuin rahataloustoimille kirjattavat arvot on sen vuoksi mitattava epäsuorasti tai muutoin arvioitava.

Vastikkeelliset ja vastikkeettomat taloustoimet

1.71

Taloustoimia, joihin osallistuu useampi kuin yksi yksikkö, on kahta tyyppiä. Ne voivat olla vastikkeellisia tai vastikkeettomia. Vastikkeelliset taloustoimet ovat institutionaalisten yksiköiden välisiä vaihtoja, toisin sanoen tavaroiden, palveluiden tai varojen hankintaa vastinetta, esim. rahaa vastaan. Vastikkeettomat taloustoimet ovat raha- tai luontoismaksuja institutionaaliselta yksiköltä toiselle ilman vastinetta. Vastikkeellisia taloustoimia esiintyy kaikissa neljässä taloustoimien ryhmässä, kun taas vastikkeettomat taloustoimet ovat pääasiassa jakotaloustoimia, esim. veroja, sosiaaliavustuksia tai lahjoja. Tällaisia vastikkeettomia taloustoimia kutsutaan tulonsiirroiksi.

Uudelleen järjestetyt taloustoimet

1.72

Taloustoimet kirjataan samalla tavoin, kuin ne esiintyvät niihin osallistuville institutionaalisille yksiköille. Jotkin taloustoimet kuitenkin järjestetään uudelleen, jotta perustana olevat taloudelliset suhteet tulisivat selkeämmin esiin. Taloustoimet voidaan järjestellä uudelleen kolmella tavalla: kierrättämällä, jakamalla ja taloustoimen pääosapuolen tunnistamalla.

Kierrätys

1.73

Taloustoimi, joka näyttää siihen osallisena oleville yksiköille tapahtuvan suoraan yksiköiden A ja C välillä, voidaan kirjata tapahtuneeksi epäsuorasti kolmannen yksikön B kautta. Näin yksi taloustoimi A:n ja C:n välillä kirjataan kahtena taloustoimena: A:n ja B:n välisenä ja B:n ja C:n välisenä. Tässä tapauksessa taloustoimi kierrätetään.

1.74

Esimerkkinä kierrätyksestä voidaan mainita tapa, jolla tilinpitoon kirjataan työnantajan sosiaaliturvamaksut, jotka työnantaja maksaa suoraan sosiaalivakuutusrahastoille. Järjestelmä kirjaa nämä maksut kahtena taloustoimena: työnantajat maksavat työnantajan sosiaaliturvamaksut palkansaajilleen, ja palkansaajat maksavat samat maksut sosiaalivakuutusrahastoille. Kuten kaikissa kierrätyksissä, tarkoituksena on tuoda esiin taloustoimen takana oleva taloudellinen todellisuus: tässä tapauksessa osoitetaan työnantajien sosiaaliturvamaksujen olevan palkansaajien hyväksi maksettuja maksuja.

1.75

Toinen kierrätyksen tyyppi on taloustoimen kirjaaminen tapahtuvaksi kahden tai useamman institutionaalisen yksikön välillä, vaikka osallisena olevien osapuolten mukaan taloustointa ei tapahdu lainkaan. Esimerkkinä on tietyistä vakuutusrahastoista ansaitun omaisuustulon käsittely, kun vakuutuslaitokset pitävät sen itsellään. Järjestelmä kirjaa tämän omaisuustulon vakuutuslaitosten maksamaksi vakuutuksenottajille, jotka maksavat sitten saman summan takaisin vakuutuslaitokselle vakuutusmaksun täydennyksinä.

Jakaminen

1.76

Kun taloustoimi, joka mukana olevista osapuolista näyttää yhdeltä taloustoimelta, kirjataan kahtena tai useampana erikseen luokiteltuna taloustoimena, tapahtuu taloustoimen jakaminen. Jakaminen ei edellytä lisäyksiköiden sisällyttämistä taloustoimiin.

1.77

Vahinkovakuutusmaksujen maksaminen on tyypillinen jaettu taloustoimi. Vaikka vakuutuksenottajat ja vakuutuksenantajat pitävät näitä maksuja yhtenä taloustoimena, EKT 2010:n järjestelmä jakaa ne kahteen hyvin erilaiseen taloustoimeen: maksuiksi tuotetuista vahinkovakuutuspalveluista ja vahinkovakuutusmaksuiksi, netto. Tuotteen myynnin kirjaaminen itse tuotteen myyntinä ja kaupan lisän myyntinä on toinen esimerkki jakamisesta.

Taloustoimen pääosapuolen tunnistaminen

1.78

Kun yksikkö tekee taloustoimen toisen, sitä rahoittavan yksikön (pääosapuolen) puolesta, taloustoimi kirjataan yksinomaan pääosapuolen tileille. Yleensä ei pitäisi mennä tätä periaatetta pidemmälle yrittämällä esimerkiksi jakaa veroja tai tukia lopullisille maksajille tai lopullisille edunsaajille olettamuksien perusteella.

Esimerkkinä on tapaus, jossa julkisyhteisöjen yksikkö kantaa veroja toisen julkisyhteisöjen yksikön puolesta. Vero luetaan sen julkisyhteisöjen yksikön hyväksi, jolla on toimivalta määrätä vero (joko suoraan toimivaltaisena tai siirretyn toimivallan perusteella) ja lopullinen harkintavalta verokannan määrittämisessä ja muuttamisessa.

Rajatapaukset

1.79

Taloustoimen määritelmä merkitsee sitä, että institutionaalisten yksiköiden välinen vuorovaikutus tapahtuu yhteisestä sopimuksesta. Kun taloustoimi tehdään yhteisen sopimuksen perusteella, edellytetään ennakkotietoja ja institutionaalisten yksiköiden suostumusta. Verojen, sakkojen ja uhkasakkojen maksut suoritetaan yhteisen sopimuksen perusteella, sillä maksaja on asianomaisen maan lainsäädännön alaisuuteen kuuluva kansalainen. Varojen korvauksetonta haltuunottoa ei kuitenkaan pidetä taloustoimena silloinkaan, kun se on lailla määrätty.

Laittomat taloudelliset toiminnot katsotaan taloustoimiksi ainoastaan silloin, kun kaikki mukana olevat yksiköt ryhtyvät toimiin vapaaehtoisesti. Näin ollen laittomien huumeiden tai varastetun omaisuuden ostot, myynnit tai vaihtokaupat ovat taloustoimia, kun taas varkaus ei ole.

Muut varojen muutokset

1.80

Muihin varojen muutoksiin kirjataan sellaiset muutokset, jotka eivät ole seurausta taloustoimista. Ne ovat

a)

varojen ja velkojen volyymin muita muutoksia; tai

b)

hallussapitovoittoja ja -tappioita.

Varojen ja velkojen volyymin muut muutokset

1.81

Varojen ja velkojen volyymin muihin muutoksiin kirjattavat muutokset voidaan jakaa kolmeen pääryhmään:

a)

normaali varojen muuttuminen taloudellisesti merkittäväksi tai niiden taloudellisen arvon häviäminen muutoin kuin taloustoimien seurauksena;

b)

varojen ja velkojen muutokset, jotka johtuvat poikkeuksellisista, odottamattomista tapahtumista, jotka eivät ole luonteeltaan taloudellisia;

c)

luokitus- ja rakennemuutokset.

1.82

Esimerkkejä 1.81 kohdan a alakohdassa tarkoitetun ryhmän muutoksista ovat maaperävarojen löytyminen ja ehtyminen sekä luonnonvaraisten biologisten resurssien luonnollinen kasvu. Esimerkkejä 1.81 kohdan b alakohdassa tarkoitetun ryhmän muutoksista ovat luonnonkatastrofien, sodan tai vakavien rikosten aiheuttamat varojen menetykset. Velan yksipuolinen mitätöinti ja varojen korvaukseton haltuunotto kuuluvat myös ryhmään b. Esimerkki 1.81 kohdan c alakohdassa tarkoitetun ryhmän muutoksesta on institutionaalisen yksikön luokitteleminen uudelleen sektorista toiseen.

Hallussapitovoitot ja -tappiot

1.83

Hallussapitovoittoja ja -tappioita syntyy, kun varojen hinnat muuttuvat. Niitä esiintyy kaikenlaisissa rahoitus- ja reaalivaroissa sekä veloissa. Hallussapitovoitot ja -tappiot syntyvät varojen ja velkojen omistajille pelkästä varojen ja velkojen hallussapidosta jonkin ajanjakson kuluessa ilman, että niitä muutetaan millään tavoin.

1.84

Hallussapitovoittoja ja -tappioita, jotka mitataan käypiin markkinahintoihin, kutsutaan nimellisiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi. Ne voidaan jakaa neutraaleiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi, jotka heijastavat yleisen hintatason muutoksia, ja reaalisiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi, jotka heijastavat sellaisia muutoksia varojen hinnoissa, jotka ovat suurempia kuin yleinen hinnanmuutos.

Varannot

1.85

Varannot ovat tiettynä ajankohtana hallussapidettyjä varoja ja velkoja. Varannot kirjataan kunkin tilinpitojakson alussa ja lopussa. Varantoja esittäviä tilejä kutsutaan varallisuustaseiksi.

1.86

Myös väestön ja työllisyyden varannot kirjataan. Tällaiset varannot kirjataan kuitenkin tietyn tilinpitojakson keskiarvoina. Kaikkien järjestelmän sisään kuuluvien varojen varannot kirjataan; toisin sanoen sekä rahoitusvarojen ja velkojen että muiden kuin rahoitusvarojen, sekä valmistettujen että valmistamattomien. Kattavuus rajoittuu kuitenkin ainoastaan niihin varoihin, joita käytetään taloudellisessa toiminnassa ja jotka voivat olla omistusoikeuksien alaisena.

1.87

Näin ollen varantoja ei kirjata sellaisille varoille kuin inhimillinen pääoma eikä sellaisille luonnonvaroille, joita ei omisteta.

Rajojensa puitteissa EKT 2010:n järjestelmä on sekä virtojen että varantojen suhteen kattava. Tämä merkitsee sitä, että virtakirjaukset selittävät täysin kaikki varantojen muutokset.

Tilien ja aggregaattien järjestelmä

Tilinpitosäännöt

1.88

Tilille kirjataan jollekin yksikölle tai sektorille kertyvät arvon muutokset kyseisellä tilillä kuvattavien taloudellisten virtojen luonteen mukaisesti. Tili on taulukko, jossa on kaksi saraketta. Juoksevilla tileillä esitetään tuotanto, tulojen muodostus ja jakautuminen, tulonjako ja tulojen uudelleenjako sekä tulojen käyttö. Varallisuuden muodostustileihin kuuluvat pääoma- ja rahoitustilit sekä varojen volyymin muiden muutosten tilit.

Tilipuoliskojen nimitykset

1.89

EKT 2010:n järjestelmässä esitetään ”resurssit” juoksevien tilien oikealla puolella, jossa esiintyvät yksikön tai sektorin taloudellista arvoa lisäävät taloustoimet. Tilien vasemmalla puolella esitetään ”käytöt” eli taloustoimet, jotka vähentävät taloudellista arvoa. Varallisuuden muodostustilien oikealla puolella esitetään ”velkojen ja nettovarallisuuden muutokset” ja vasemmalla puolella ”varojen muutokset”. Varallisuustaseissa esitetään ”velat ja nettovarallisuus” (varojen ja velkojen väliset muutokset) oikealla puolella ja ”varat” vasemmalla puolella. Kahden peräkkäisen varallisuustaseen vertailu osoittaa velkojen ja nettovarallisuuden muutokset sekä varojen muutokset.

1.90

EKT:ssa tehdään ero juridisen ja taloudellisen omistajuuden välillä. Tavaroiden siirto yksiköltä toiselle yksikölle kirjataan käyttämällä kriteerinä sitä, että taloudellinen omistajuus siirtyy yksiköltä kyseiselle toiselle yksikölle. Juridinen omistaja on se yksikkö, joka on lain mukaan oikeutettu omistuksesta koituvaan hyötyyn. Juridinen omistaja voi kuitenkin tehdä toisen yksikön kanssa sopimuksen, jonka mukaan kyseinen toinen yksikkö hyväksyy tavaroiden tuotannossa käyttämisestä aiheutuvat riskit ja edut sovittua maksua vastaan. Sopimus on luonteeltaan rahoitusleasingsopimus, jossa maksut kuvastavat vain sitä, että vuokralleantaja asettaa kyseisen varan vuokralleottajan käyttöön. Esimerkiksi jos pankki on lentokoneen juridinen omistaja ja tekee lentoyhtiön kanssa rahoitusleasingsopimuksen koneen liikennöinnistä, lentoyhtiötä pidetään tilinpidossa koneen omistajana. Samanaikaisesti kun tilinpitoon tehdään kirjaus, jonka mukaan lentoyhtiö ikään kuin ostaa lentokoneen, kirjataan pankilta lentoyhtiölle osoitettu laina, joka vastaa lentokoneen tulevasta käytöstä maksettavia määriä.

Kahdenkertainen kirjaus / nelinkertainen kirjaus

1.91

Yksikön tai sektorin osalta kansantalouden tilinpito perustuu kahdenkertaisen kirjauksen periaatteeseen. Jokainen taloustoimi on kirjattava kahteen kertaan, kerran resurssina (tai velkojen muutoksena) ja kerran käyttönä (tai varojen muutoksena). Resursseina tai velkojen muutoksina kirjattujen taloustoimien kokonaissumman on oltava yhtä suuri kuin käyttönä tai varojen muutoksina kirjattujen taloustoimien kokonaissumma, mikä näin ollen antaa varmistuksen siitä, että tilit ovat yhtäpitävät.

1.92

Kansantalouden tilinpidon – kaikki yksiköt ja kaikki sektorit mukaan luettuina – on perustuttava nelinkertaisen kirjauksen periaatteeseen, koska useimpiin taloustoimiin liittyy kaksi institutionaalista yksikköä. Taloustoimen kummankin suorittajan on kirjattava jokainen taloustoimi kahdesti. Esimerkiksi julkisyhteisöjen yksikön kotitaloudelle rahana maksama sosiaalietuus kirjataan julkisyhteisöjen tileillä käyttönä tulonsiirroissa ja varojen negatiivisena hankintana käteisrahassa ja talletuksissa; kotitaloussektorin tileillä se kirjataan resurssina tulonsiirroissa ja varojen hankintana käteisrahassa ja talletuksissa.

1.93

Yhden yksikön sisäiset taloustoimet (kuten tuotoksen kulutus silloin kun sama yksikkö on sen tuottanut) vaativat ainoastaan kaksi kirjausta, joiden arvot on arvioitava.

Arvottaminen

1.94

Lukuun ottamatta eräitä väestöä ja työvoimaa koskevia muuttujia EKT 2010:n järjestelmä esittää kaikki virrat ja varannot rahassa ilmaistuna. Virrat ja varannot mitataan niiden vaihtoarvon mukaan, toisin sanoen sen arvon mukaan, jolla virrat ja varannot tosiasiassa vaihdetaan tai voitaisiin vaihtaa rahaan. Markkinahinnat ovat näin ollen EKT:n arvottamissuositus.

1.95

Rahassa mitattujen taloustoimien sekä kassavarojen ja velkojen osalta tarvittavat arvot ovat suoraan saatavissa. Useimmissa muissa tapauksissa paras arvottamismenetelmä on vastaavien tavaroiden, palveluiden tai varojen markkinahintojen käyttö. Tätä menetelmää käytetään esim. vaihtokaupassa ja omistusasuntopalveluissa. Kun vastaavien tuotteiden hintoja ei ole saatavilla esim. julkisyhteisöjen tuottamien markkinattomien palvelujen osalta, arvottaminen tehdään laskemalla yhteen tuotantokustannukset. Jollei markkinahintaa eikä kustannuksia ole käytettävissä, virrat ja varannot voidaan arvottaa odotettavissa olevien tulevien tuottojen diskontattuun nykyarvoon. Tätä viimeksi mainittua menetelmää on käytettävä ainoastaan viimeisenä keinona.

1.96

Varannot arvotetaan sen ajankohdan käypiin hintoihin, jota varallisuustase kuvaa, eikä varantoihin sisältyvien tavaroiden ja varojen tuotanto- tai hankinta-ajankohdan hintoihin. Varannot on arvotettava niiden arvioituihin poistojen jälkeisiin kirjanpidon mukaisiin hankinta-arvoihin tai tuotantokustannusten mukaisiin arvoihin.

Tuotteita koskevat erityisarvottamiset

1.97

Kuljetuskustannusten, kaupan lisien ja tuoteverojen miinus tuotetukipalkkioiden johdosta tietyn tuotteen tuottaja ja käyttäjä tavallisesti havaitsevat sen arvon eri tavalla. Jotta pysyttäisiin mahdollisimman lähellä taloustoimien tekijöiden näkemyksiä, EKT 2010:n järjestelmä kirjaa kaikki käytöt ostajan hintoihin, joihin sisältyvät kuljetuskustannukset, kaupan lisät ja tuoteverot miinus tuotetukipalkkiot, kun taas tuotos kirjataan perushintaan, joihin nämä osatekijät eivät sisälly.

1.98

Tuotteiden tuonti ja vienti on kirjattava arvoon rajalla. Kokonaistuonti ja -vienti arvotetaan viejän tullirajalla tai vapaasti laivassa (fob). Ulkomaisia kuljetus- ja vakuutuspalveluja tuojan ja viejän rajojen välillä ei lueta mukaan tavaroiden arvoon, vaan ne kirjataan palveluihin. Koska fob-arvoja ei ehkä ole mahdollista saada yksityiskohtaisten tuoteluokkien osalta, yksityiskohtaisissa ulkomaankauppataulukoissa tuonti esitetään arvotettuna tuojan tullirajalla (cif-arvo). Kaikki kuljetus- ja vakuutuspalvelut tuojan rajalle sisällytetään tuotujen tavaroiden arvoon. Silloin kun nämä palvelut ovat kotimaisia palveluja, tehdään tässä esitystavassa yleismaailmallinen fob/cif-korjaus.

Kiinteisiin hintoihin arvottaminen

1.99

Kiinteisiin hintoihin arvottaminen merkitsee tilinpitojakson virtojen ja varantojen arvottamista edellisen ajanjakson hintoihin. Kiinteisiin hintoihin arvottamisen tarkoituksena on jakaa virtojen ja varantojen arvoissa ajankohdasta toiseen tapahtuneet muutokset hintamuutoksiksi ja volyymimuutoksiksi. Kiinteähintaisia virtoja ja varantoja kuvattaessa käytetään termiä volyymi.

1.100

Monilla virroilla ja varannoilla, esim. tuloilla, ei ole omia hinta- ja määräulottuvuuksia. Tällaisten muuttujien ostovoima voidaan kuitenkin saada deflatoimalla käyvät hinnat sopivalla hintaindeksillä, esim. kansantalouden lopputuotteiden hintaindeksillä ilman varastojen muutoksia. Deflatoituja virtoja ja varantoja kuvataan myös termillä reaaliarvoinen. Esimerkkinä voidaan mainita reaaliset käytettävissä olevat tulot.

Kirjausajankohta

1.101

Virrat on kirjattava järjestelmässä suoriteperusteisena; toisin sanoen, kun taloudellista arvoa luodaan, muutetaan tai hävitetään, tai kun vaateet ja velvoitteet syntyvät tai niitä muutetaan tai mitätöidään.

1.102

Tuotos kirjataan, kun se on tuotettu, eikä silloin, kun ostaja on sen maksanut. Varojen myynti kirjataan, kun varat luovutetaan, eikä silloin, kun vastaava maksu suoritetaan. Korko kirjataan tilinpitojaksolle, jolta se kertyy, huolimatta siitä, maksetaanko se tuona ajanjaksona vai ei. Suoriteperusteista kirjausta sovelletaan kaikkiin virtoihin, niin rahamääräisiin kuin ei rahassa mitattaviin, niin yksikön sisäisiin kuin yksiköiden välisiinkin virtoihin.

1.103

Tätä toimintaperiaatetta voi olla tarpeen höllentää, kun kyseessä ovat verot ja muut julkisyhteisöjä koskevat virrat, jotka usein kirjataan kassaperusteisena julkisyhteisöjen tileillä. Tällaisia virtoja saattaa olla vaikea muuntaa tarkasti kassaperusteisesta suoriteperusteiseksi, ja siksi voidaan käyttää likimääräistä menetelmää.

1.104

Julkisyhteisöille maksettavia veroja ja sosiaaliturvamaksuja koskevasta yleisestä kirjaamisperiaatteesta poiketen kyseiset erät on mahdollista kirjata joko nettomääräisinä eli vähentämällä todennäköisesti perimättä jäävä osa tai ottamalla kyseinen osa huomioon mutta kompensoimalla se samalla tilinpitokaudella pääomansiirrolla, joka tehdään julkisyhteisöiltä asianomaisille sektoreille.

1.105

Virrat on kirjattava samana ajankohtana kaikkien asianosaisten institutionaalisten yksiköiden osalta ja kaikilla tileillä. Institutionaaliset yksiköt eivät aina käytä samoja kirjanpitosääntöjä. Siinäkin tapauksessa, että samoja sääntöjä käytetään, eroja tosiasiallisessa kirjauksessa saattaa esiintyä käytännön syistä, kuten tiedonvälityksessä aiheutuneiden viipeiden vuoksi. Sen vuoksi asianosaiset taloustoimien suorittajat voivat kirjata taloustoimet eri ajankohtina. Tällaiset eroavuudet on poistettava oikaisuilla.

Sulauttaminen ja nettoutus

Sulauttaminen

1.106

Sulauttaminen tarkoittaa yksiköiden välisten taloustoimien eliminointia sekä käytöstä että resursseista, kun yksiköt liitetään yhteen, sekä keskinäisten rahoitusvarojen ja velkojen eliminointia. Tämä on yleistä silloin, kun yhdistetään julkisyhteisöjen alasektoreiden tilejä.

1.107

Samoihin alasektoreihin tai sektoreihin kuuluvien eri yksiköiden välisiä virtoja ja varantoja ei lähtökohtaisesti sulauteta.

1.108

Sulautettuja tilejä voidaan kuitenkin laatia täydentävinä esityksinä ja analyyseinä. Tiedot tällaisten (ala)sektoreiden taloustoimista muiden sektoreiden kanssa ja vastaava ”ulkoinen” rahoitusasema voivat olla tärkeämpiä kuin yleiset bruttoluvut.

1.109

Sitä paitsi tilit ja taulukot, jotka osoittavat velkoja-velallissuhteet, antavat yksityiskohtaisen kuvan talouden rahoituksesta, ja niitä pidetään hyvin hyödyllisinä niiden kanavien ymmärtämiseksi, joiden kautta rahoitusylijäämät kulkevat lopullisilta luotonantajilta lopullisille luotonsaajille.

Nettoutus

1.110

Yksittäisillä yksiköillä tai sektoreilla saattaa olla samanlainen taloustoimi sekä käyttönä että resurssina (esim. ne sekä maksavat että saavat korkoa) ja samanlainen rahoitusinstrumentti sekä varana että velkana. EKT:ssa lähestymistapana on bruttokirjaus, lukuun ottamatta sitä nettoutusastetta, joka sisältyy itse luokituksiin.

1.111

Nettoutus on implisiittisesti mukana taloustoimien eri ryhmissä, joista huomattavin esimerkki on ”varastojen muutokset”, joka korostaa analyyttisesti tärkeää kokonaispääoman muodostuksen näkökohtaa pikemminkin kuin päivittäisten lisäysten ja vähennysten seurantaa. Vastaavasti, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, rahoitustilille ja varojen muiden muutosten tilille kirjataan varojen ja velkojen lisäykset nettoperusteella, mikä tuo esiin tämäntyyppisten virtojen lopulliset vaikutukset tilinpitojakson lopussa.

Tilit, tasapainoerät ja aggregaatit

1.112

Yksiköiden tai yksiköistä muodostettujen ryhmien tapauksessa kirjataan erilaisille tileille taloustoimet, jotka liittyvät johonkin tiettyyn talouselämän puoleen (esim. tuotantoon). Tuotantotilin taloustoimet eivät osoita käytön ja resurssien välistä yhtä suuruutta, jollei tilille viedä tasapainoerää. Vastaavasti tasapainoerä (nettovarallisuus) on vietävä myös institutionaalisen yksikön tai sektorin kokonaisvarojen ja kokonaisvelkojen välille. Tasapainoerät ovat sinänsä merkittäviä taloudellisen toimintakyvyn mittareita. Kun ne lasketaan yhteen koko talouden osalta, ne ovat tärkeitä aggregaatteja eli kokonaissuureita.

Tilikokonaisuus

1.113

EKT 2010:n järjestelmä perustuu toisiinsa kytkeytyvien tilien kokonaisuuteen. Täydellinen institutionaalisten yksiköiden tai sektoreiden tilien kokonaisuus koostuu juoksevista tileistä, varallisuuden muodostustileistä ja varallisuustaseista.

1.114

Juoksevat tilit koskevat tuotantoa, tulojen muodostusta, tulonjakoa ja tulojen uudelleenjakoa ja näiden tulojen käyttöä kulutuksen muodossa. Varallisuuden muodostustilit kattavat varojen ja velkojen muutokset sekä nettovarallisuuden muutokset (minkä tahansa institutionaalisen yksikön tai yksikköryhmän varojen ja velkojen välinen ero). Varallisuustaseet esittävät varojen ja velkojen senhetkiset varannot ja nettovarallisuuden.

1.115

Paikallisten TAY:iden ja toimialojen tilikokonaisuus supistuu ensimmäisiin juokseviin tileihin: tuotantotiliin ja tulonmuodostustiliin, jonka tasapainoerä on toimintaylijäämä.

Tavaroiden ja palveluiden tili

1.116

Tavaroiden ja palveluiden tili osoittaa koko talouden osalta tai tuoteryhmien osalta kokonaisresurssit (tuotos ja tuonti) sekä tavaroiden ja palveluiden käytön (välituotekäyttö, kulutus, varastojen muutokset, kiinteän pääoman bruttomuodostus, arvoesineiden hankinnat miinus vähennykset, vienti). Kyseinen tili ei ole tilikokonaisuuden muiden tilien kaltainen eikä siitä synny tilikokonaisuuden seuraavalle tilille siirrettävää tasapainoerää. Se on pikemminkin tilien laadinnalle ominainen taulukkomuotoinen esitys, jonka mukaan tarjonta on yhtä suuri kuin kysyntä kaikkien tuotteiden ja tuoteryhmien osalta kansantaloudessa.

Ulkomaiden tili

1.117

Ulkomaiden tili kattaa kotimaisten ja ulkomaisten institutionaalisten yksiköiden väliset taloustoimet sekä niihin liittyvät varojen ja velkojen varannot.

Koska ulkomaiden tilillä on tilirakenteessa samanlainen tehtävä kuin institutionaalisella sektorilla, ulkomaiden tili määritetään ulkomaiden näkökulmasta. Ulkomaiden resurssi on kokonaistalouden käyttöä ja päinvastoin. Jos tasapainoerä on positiivinen, se merkitsee ulkomaiden ylijäämää ja kokonaistalouden alijäämää ja päinvastaista tilannetta, jos tasapainoerä on negatiivinen.

Ulkomaiden tili poikkeaa muista sektoritileistä sikäli, että siinä ei esitetä kaikkia ulkomaiden tilinpidon tapahtumia vaan ainoastaan sellaiset, joissa toinen osapuoli on mitattavassa kotimaantaloudessa.

Tasapainoerät

1.118

Tasapainoerä saadaan vähentämällä tilin yhden puolen kokonaisarvo toisen puolen kokonaisarvosta.

Tasapainoeriin sisältyy paljon tietoa, ja ne sisältävät eräitä tärkeimpiä tilinpidon eriä, kuten seuraavista tasapainoerien esimerkeistä voidaan nähdä: arvonlisäys, toimintaylijäämä, käytettävissä oleva tulo, säästö, nettoluotonanto/nettoluotonotto.

Seuraavassa kaaviossa esitetään tilikokonaisuus virtojen muodossa – jokainen tasapainoerä on lihavoitu.

Tilikokonaisuutta koskeva kaavio

Image

1.119

Tilikokonaisuuden ensimmäinen tili on tuotantotili, johon kirjataan tuotantoprosessin panokset ja tuotokset, jolloin tasapainoeräksi jää arvonlisäys.

1.120

Arvonlisäys viedään seuraavalle tilille, joka on tulonmuodostustili. Sille kirjataan tuotantoprosessin palkansaajakorvaukset sekä tuotannon vuoksi julkisyhteisöille maksettavat verot, jotta on mahdollista saada tasapainoeränä sektorikohtainen toimintaylijäämä (tai kotitaloussektorin itsenäisten yrittäjien sekatulo). Tämä vaihe on tarpeen, jotta voidaan mitata tuotantosektorille toimintaylijäämänä tai sekatulona jäävä arvonlisäys.

1.121

Palkansaajakorvauksiin, veroihin ja toimintaylijäämään / sekatuloon jaoteltu arvonlisäys viedään sitten saman jaottelun mukaisesti ensitulon jakotilille. Jaottelun ansiosta on mahdollista kohdentaa jokainen tuotannontekijäkorvaus vastaanottavaan sektoriin, tuotantosektoriin nähden vastakkaisena kohdennuksena. Esimerkiksi kaikki palkansaajakorvaukset kohdennetaan kotitaloussektorin ja ulkomaiden sektorin kesken, kun taas toimintaylijäämä jää yrityssektorille, jolla ylijäämä on syntynyt. Tälle tilille kirjataan myös sektoriin tulevat ja sektorista lähtevät omaisuustulojen virrat siten, että tasapainoerä on sektoriin tuleva ensitulo.

1.122

Seuraavaan tiliin – tulojen uudelleenjaon tiliin – kirjataan näiden tulojen uudelleenjako tulonsiirtoina. Uudelleenjako tapahtuu pääasiassa kotitaloussektorilta perittävien julkisyhteisöille maksettavien verojen ja kotitaloussektorille osoitettavien sosiaalietuuksien avulla. Tasapainoerä on käytettävissä oleva tulo.

1.123

Ydintilien kokonaisuudessa on seuraavana käytettävissä olevan tulon käyttötili; se on kotitaloussektorin kannalta tärkeä tili, sillä sille kirjataan kotitalouksien kulutusmenot, jolloin tasapainoeräksi jää kotitalouksien säästö.

1.124

Samanaikaisesti luodaan rinnakkaistili eli luontoismuotoisten tulojen uudelleenjaon tili. Sen tarkoituksena on esittää luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot laskennallisena siirtona julkisyhteisöiltä kotitaloussektorille siten, että kotitalouksien tulot voivat nousta julkisyhteisöjen tuottamien yksilöllisten palvelujen arvon verran. Seuraavalla tilillä – oikaistun käytettävissä olevan tulon käyttötilillä – käytettävissä olevan tulon käyttöön tehdään samansuuruinen lisäys, ikään kuin kotitaloussektori ostaisi julkisyhteisöjen tuottamat yksilölliset palvelut. Nämä kaksi laskennallista erää kumoavat toisensa, ja tasapainoeränä oleva säästö on yhtä kuin tilikokonaisuuden säästö.

1.125

Säästö viedään pääomatilille rahoittamaan pääomanmuodostusta, mikä mahdollistaa pääomansiirrot sektoreille ja sektoreilta. Reaalivarojen hankinnan yhteydessä käyttämättä jäänyt osa tai ylimenevä osa näkyy nettoluotonannon tai nettoluotonoton tasapainoeränä. Nettoluotonanto tarkoittaa lainaksi annettua ylijäämää, ja nettoluotonotto tarkoittaa alijäämän rahoitusta.

1.126

Kunkin sektorin luotonanto ja luotonotto kootaan rahoitustileille, jolloin saadaan tulokseksi nettoluotonannon tai nettoluotonoton tasapainoerä. Sen olisi oltava yhtä suuri kuin pääomatilillä oleva nettoluotonannon tai nettoluotonoton tasapainoerä; jos niiden välillä on ero, sen on johduttava taloudellista toimintaa kuvaavan reaali- ja rahoitustilinpidon välisestä mittauserosta.

1.127

Kaavion alimmalla rivillä vasemmalla oleva tili on avaustase, josta käy ilmi kaikkien varojen ja velkojen – sekä reaali- että rahoituserien – määrä tietyn ajanjakson alussa. Talouden varallisuus mitataan nettovarallisuutena (varat miinus velat) ja esitetään taseessa viimeisellä rivillä.

1.128

Kun avaustaseesta liikutaan oikealle, kirjataan tilinpitojaksona tapahtuvat varojen ja velkojen muutokset. Pääomatili osoittaa reaalivaroja koskevista taloustoimista johtuvat muutokset, ja rahoitustilistä käyvät ilmi rahoitusvaroja koskevista taloustoimista johtuvat muutokset. Jos muita muutoksia tai vaikutuksia ei esiinny, päätöstase voitaisiin laskea välittömästi lisäämällä muutokset avaustaseen arvoon.

1.129

Tuotannon ja kulutuksen taloussyklin ulkopuolella voi kuitenkin tapahtua muutoksia, jotka vaikuttavat varojen ja velkojen arvoon päätösajankohtana. Yksi tyyppiesimerkki on varojen volyymin muutos – kiinteään pääomaan kohdistuvat tosiasialliset muutokset, joiden aiheuttajina ovat talouden ulkopuoliset tapahtumat. Kyseessä voivat olla katastrofien aiheuttamat menetykset – esimerkiksi suuri maanjäristys, jossa tuhoutuu paljon varoja. Tuolloin ei siis ole kyse vaihtamisen tai siirtämisen kaltaisesta taloustoimesta. Tällainen menetys on kirjattava muiden volyymin muutosten tilille sen osoittamiseksi, että varojen määrä on pienempi kuin pelkät taloudelliset tapahtumat antaisivat olettaa. Muihin kuin taloustoimien aiheuttamiin varojen (ja velkojen) arvon muutoksiin lukeutuvat myös hintamuutokset, jotka johtuvat varojen varantoa koskevista hallussapitovoitoista ja -tappioista. Tällaiset muutokset kirjataan uudelleenarvotustilille. Kun nämä kaksi varojen ja velkojen varannon arvoon kohdistuvaa lisävaikutusta otetaan huomioon, on mahdollista arvioida päätöstaseen arvot siten, että avaustaseen arvoa oikaistaan kaavion alarivillä olevien juoksevien tilien muutoksilla.

Aggregaatit

1.130

Aggregaatit ovat koostuma-arvoja, jotka mittaavat kokonaistalouden toiminnan tulosta; esim. tuotos, arvonlisäys, käytettävissä oleva tulo, kulutus, säästäminen, pääoman muodostus jne. Vaikka aggregaattien laskeminen ei ole EKT:n ainoa tarkoitus, ne ovat tärkeitä yhteenvetoindikaattoreita makrotaloudellisissa analyyseissä ja vertailuissa ajan ja paikan suhteen.

1.131

Aggregaatteja voidaan erottaa kahta eri tyyppiä:

a)

aggregaatit, jotka liittyvät suoraan EKT 2010:n järjestelmän taloustoimiin, esim. tavaroiden ja palveluiden tuotos, kulutus, kiinteän pääoman bruttomuodostus, palkansaajakorvaukset jne.;

b)

aggregaatit, jotka edustavat tilien tasapainoeriä, kuten BKT markkinahintaan, koko talouden toimintaylijäämä, BKTL, kansantalouden käytettävissä oleva tulo, säästö, vaihtotase ja koko talouden nettovarallisuus (kansallisvarallisuus).

1.132

Henkeä kohden lasketuilla kansantalouden tilinpidon tiedoilla on merkittäviä käyttötarkoituksia. BKT:n tai kansantulon tai kotitalouksien kulutuksen tyyppisissä aggregaateissa tavallisesti käytetty nimittäjä on (maassa asuvan) väestön kokonaismäärä. Kun kotitaloussektorin tilejä tai niiden osia jaetaan alasektoreittain, tarvitaan tietoja kuhunkin alasektoriin kuuluvien kotitalouksien ja henkilöiden lukumäärästä.

BKT: keskeinen aggregaatti

1.133

BKT kuuluu EKT:n keskeisiin aggregaatteihin. BKT on kaiken talousalueella tapahtuvan taloudellisen toiminnan mitta. Se perustuu tuotoksen ja talouden loppukysynnän yhtäsuuruuteen. Markkinahintainen BKT voidaan mitata kolmella tavalla:

1)

tuotantolähestymistapa: kaikkien tavaroita ja palveluja tuottavien toimintojen arvonlisäysten summa plus tuoteverot miinus tuotetukipalkkiot;

2)

menolähestymistapa: kaikkien joko talouden lopputuotoksen kulutuksessa tai varallisuuden lisäämisessä toteutuneiden menojen summa plus tavaroiden ja palveluiden vienti miinus tuonti;

3)

tulolähestymistapa: kaikkien tavara- ja palvelutuotantoprosessissa ansaittujen tulojen summa plus tuotannon ja tuonnin verot miinus tuotantotukipalkkiot.

1.134

Nämä kolme BKT:n mittaamisessa käytettyä lähestymistapaa ilmentävät myös niitä eri tapoja, joilla BKT:n voidaan ajatella koostuvan. Arvonlisäys voidaan jaotella käyttämällä perusteena institutionaalista sektoria ja kokonaissummassa mukana olevan toiminnan tai toimialan tyyppiä, esimerkiksi maatalous, teollisuus, rakentaminen, palvelut jne.

Kulutusmenot voidaan jakaa lajeihin: kotitalouksien kulutusmenot, kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen (KPVTY) kulutusmenot, julkisyhteisöjen kulutusmenot, varastojen muutos, kiinteän pääoman muodostus ja vienti, tuonnin kustannuksilla vähennettynä.

Ansaitut kokonaistulot voidaan jaotella tulolajin – palkansaajakorvaukset ja toimintaylijäämä – mukaan.

1.135

Jotta saataisiin paras BKT-estimaatti, olisi hyvä syöttää näiden kolmen lähestymistavan osatekijät tarjonta- ja käyttökehikkoon. Tuolloin on mahdollista täsmäyttää arvonlisäys- ja tuloestimaatit toimialoittain ja saada tuotteiden tarjonta ja kysyntä tasapainoon. Tällaisen integroidun toimintamallin ansiosta BKT:n osat ovat yhteneväiset ja BKT:n määrästä saadaan parempi estimaatti kuin jos käytettäisiin vain yhtä kolmesta lähestymistavasta. Vähentämällä kiinteän pääoman kuluminen BKT:sta saadaan markkinahintainen nettokansantuote (NKT).

Panos-tuotoskehikko

1.136

Panos-tuotoskehikkoon kootaan bruttoarvonlisäyksen komponentit, toimialojen panokset ja tuotokset, tuotteiden tarjonta ja kysyntä sekä käytön ja resurssien rakenne kaikilla kansantalouden institutionaalisilla sektoreilla. Kehikossa on kansantalouden jaottelu, josta käyvät ilmi kaikkia tavaroita ja palveluita koskevat taloustoimet toimialojen ja loppukuluttajien välillä yhdeltä kaudelta (esimerkiksi neljännesvuodelta). Tiedot voidaan esittää kahdella tavalla:

a)

tarjonta- ja käyttötaulukkoina;

b)

symmetrisinä panos-tuotostaulukkoina.

Tarjonta- ja käyttötaulukot

1.137

Tarjonta- ja käyttötaulukoissa esitetään koko talous toimialoittain (esim. moottoriajoneuvoteollisuus) ja tuotteittain (esim. urheiluvälineet). Taulukoista käyvät ilmi bruttoarvonlisäyksen komponenttien, toimialojen panosten ja tuotosten sekä tuotteiden tarjonnan ja kysynnän väliset yhteydet. Tarjonta- ja käyttötaulukoissa yhdistetään talouden eri institutionaaliset sektorit (esim. julkiset yritykset) tarkemmin tavaroiden ja palveluiden tuontiin ja vientiin, julkisyhteisöjen menoihin, kotitalouksien ja kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen (KPVTY) menoihin sekä pääomanmuodostukseen.

1.138

Tarjonta- ja käyttötaulukoiden laadinnan ansiosta on mahdollista tarkastella kansantalouden tilinpidon osien yhdenmukaisuutta ja yhtenäisyyttä yhden yksityiskohtaisen kehikon rajoissa, ja kun huomioon otetaan BKT:n mittaamiseen käytettyjen kolmen lähestymistavan (tuotanto-, tulo- ja menolähestymistapa) komponentit, on mahdollista määrittää yksi yhtenäinen BKT-estimaatti.

1.139

Kun tarjonta- ja käyttötaulukot täsmäytetään aukottomasti, voidaan myös yhdistää yhdenmukaisesti ja yhtenäisesti seuraavien kolmen tilin rakenneosat:

1)

tavara- ja palvelutili;

2)

tuotantotili (toimialan ja institutionaalisen sektorin mukaan); ja

3)

tulonmuodostustili (toimialan ja institutionaalisen sektorin mukaan).

Symmetriset panos-tuotostaulukot

1.140

Symmetriset panos-tuotostaulukot johdetaan käyttämällä tarjonta- ja käyttötaulukoiden ja muiden lähteiden tietoja, jotta saadaan teoreettinen perusta jatkoanalyysejä varten.

1.141

Nämä panos-tuotostaulukot sisältävät symmetrisiä (tuote- tai toimialakohtaisia) taulukoita, Leontiefin käänteismatriisin ja muita määritysanalyysejä kuten tuotantokertoimia. Taulukoissa esitetään erikseen kotimaassa tuotettujen ja tuotujen tavaroiden ja palveluiden kulutus. Esitystavan ansiosta saadaan käyttöön teoreettinen kehikko talouden rakenteellista jatkoanalyysiä varten, joka sisältää myös talouden loppukysynnän rakenteen sekä muutosten vaikutuksen talouden loppukysyntään.


(1)  Neuvoston asetus (EY) N:o 2223/96, annettu 25 päivänä kesäkuuta 1996, Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpitojärjestelmästä yhteisössä (EYVL L 310, 30.11.1996, s. 1).

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1893/2006, annettu 20 päivänä joulukuuta 2006, tilastollisen toimialaluokituksen NACE Rev. 2 vahvistamisesta (EUVL L 393, 30.12.2006, s. 1).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 451/2008, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, uuden tilastollisen toimialoittaisen tuoteluokituksen (CPA) vahvistamisesta (EUVL L 145, 4.6.2008, s. 65).

 

LUKU 2

YKSIKÖT JA YKSIKÖIDEN RYHMITTELYT

2.01

Maan kansantalous on järjestelmä, jossa yhteisöt ja ihmiset ovat vuorovaikutuksessa vaihtamalla ja siirtämällä tavaroita, palveluita ja maksuvälineitä (esimerkiksi rahaa) tavaroiden ja palveluiden tuottamiseksi ja kuluttamiseksi.

Kansantaloudessa vuorovaikutuksessa olevat yksiköt ovat taloudellisia yksiköitä, jotka voivat omistaa varoja, ottaa velkaa ja osallistua taloudelliseen toimintaan ja suorittaa taloustoimia muiden yksiköiden kanssa. Niitä kutsutaan institutionaalisiksi yksiköiksi.

Kansantalouden tilinpidossa käytettyjen yksiköiden määrittelyllä on monta eri tarkoitusta. Ensinnäkin yksiköt ovat tärkeitä rakenneosia, kun talous määritellään maantieteellisesti: esimerkiksi maat, alueet ja rahaliiton tai poliittisen unionin kaltaiset maaryhmät. Toiseksi yksiköt ovat tärkeitä rakenneosia, kun yksiköitä ryhmitellään institutionaalisiksi sektoreiksi. Kolmanneksi yksiköt ovat tärkeitä, kun määritetään kirjattavia virtoja ja varantoja. Saman institutionaalisen yksikön eri osien välisiä taloustoimia ei periaatteessa kirjata kansantalouden tilinpitoon.

2.02

Kansantalouden tilinpidossa käytetyt yksiköt ja yksiköiden ryhmittelyt määritellään pitäen lähtökohtana sen taloudellisen analyysin lajia, johon ne on tarkoitettu, eikä tilastokyselyissä tavallisesti käytettäviä yksikkötyyppejä. Jälkimmäiset yksiköt (esim. yritykset, hallintayhtiöt, toimialayksiköt, paikalliset yksiköt, julkishallinnon yksiköt, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, kotitaloudet jne.) eivät ehkä ole tyydyttäviä kansantalouden tilinpidon tarkoituksiin, koska ne perustuvat oikeudellisiin, hallinnollisiin tai kirjanpidollisiin kriteereihin.

Tilastoviranomaisten tulee ottaa huomioon EKT 2010:ssä vahvistetut analyysiyksiköiden määritelmät sen varmistamiseksi, että tutkimuksissa, joilla tiedot kerätään, kaikki EKT 2010:ssä käytetyt tilastojen laadinnassa tarvittavat tietoelementit otetaan vähitellen käyttöön.

2.03

EKT 2010:n järjestelmälle on ominaista, että siinä käytetyt yksiköt perustuvat tyypiltään kolmeen tapaan jakaa talous osiin:

1)

Virtojen ja varantojen analysoimiseksi on olennaista valita yksiköt, jotka mahdollistavat taloudellisten toimijoiden välisten käyttäytymissuhteiden tutkimisen.

2)

Tuotantoprosessien analysointia varten on olennaista valita yksiköt, jotka ilmentävät teknistaloudellisia suhteita tai vastaavat paikallisia toimintoja.

3)

Alueellisia analyysejä varten tarvitaan yksiköitä, jotka vastaavat paikallisia toimialoja.

Institutionaaliset yksiköt on määritelty, jotta ensimmäinen näistä tavoitteista voidaan saavuttaa. Edellä 1 alakohdassa mainittujen käyttäytymissuhteiden vuoksi on tarpeen, että yksiköt heijastavat kaikilta osin niiden institutionaalista taloudellista toimintaa.

Edellä 2 ja 3 alakohdassa tarkoitetut tuotantoprosessit, teknistaloudelliset suhteet ja alueelliset analyysit edellyttävät paikallisten TAY:iden kaltaisia yksiköitä. Jäljempänä tässä luvussa on selostus näistä yksiköistä.

Ennen kuin näille EKT 2010:ssä käytetyille yksiköille annetaan määritelmät, on välttämätöntä määritellä kansantalouden rajat.

KANSANTALOUDEN RAJAT

2.04

Yksiköt, jotka muodostavat maan kansantalouden ja joiden virrat ja varannot kirjataan EKT 2010:een, ovat kotimaisia yksiköitä. Institutionaalinen yksikkö on tietyn maan kannalta kotimainen, kun sen taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus sijaitsee kyseisen maan talousalueella. Tällaiset yksiköt katsotaan kotimaisiksi yksiköiksi kansalaisuudesta ja oikeudellisesta muodosta riippumatta sekä siitä riippumatta, ovatko ne läsnä talousalueella ajankohtana, jolloin ne suorittavat taloustoimen.

2.05

Talousalue muodostuu seuraavista:

a)

alue (maantieteellinen alue), jonka tosiasiallisesta hallinnoinnista ja taloudellisesta valvonnasta huolehtii yksi julkinen hallinto;

b)

kaikki vapaa-alueet, mukaan luettuna tullivarastot ja tullin valvonnassa olevat tehtaat;

c)

kansallinen ilmatila, aluevedet ja kansainvälisillä vesillä sijaitseva mannerjalusta, jonka hallintaan maalla on yksinoikeus;

d)

enklaavit eli erillisalueet, joita ovat maantieteelliset alueet, jotka sijaitsevat ulkomailla ja joita maan keskushallintoviranomaiset käyttävät valtioiden välisten kansainvälisten sopimusten mukaisesti (kuten suurlähetystöt, konsulaatit, sotilastukikohdat, tieteelliset tutkimusasemat jne.);

e)

kansainvälisillä vesillä maan mannerjalustan ulkopuolella sijaitsevat öljy-, luonnonkaasu- ym. esiintymät, joilla työskentelevillä yksiköillä on kotipaikka kyseisellä alueella, kuten a–d alakohdassa on määritelty.

Kalastusaluksia, muita aluksia, porauslauttoja ja lentoaluksia kohdellaan EKT:ssa samalla tavoin kuin liikkuvaa kalustoa siitä riippumatta, ovatko ne kotimaisten yksiköiden omistamia ja/tai liikennöimiä vai ulkomaisten yksiköiden omistamia ja kotimaisten yksiköiden liikennöimiä. Taloustoimet, joihin sisältyy liikkuvan kaluston omistamista (kiinteän pääoman bruttomuodostus) ja käyttöä (vuokraus, vakuutus jne.), luetaan sen maan kansantalouden piiriin, jossa omistajalla ja/tai vastaavasti liikennöijällä on kotipaikka. Rahoitusleasingissä oletetaan tapahtuvan omistajan muutos.

Talousalue voi olla suurempi tai pienempi alue kuin edellä on määritelty. Suuremmista alueista voidaan mainita esimerkkinä rahaliitto, kuten Euroopan rahaliitto, ja pienempiin alueisiin lukeutuu esimerkiksi jonkin maan osa, kuten alue.

2.06

Alueen ulkopuoliset erillisalueet eivät kuulu talousalueeseen.

Talousalueeseen eivät kuulu myöskään ne maan oman maantieteellisen alueen osat, joita seuraavat organisaatiot käyttävät:

a)

muiden maiden keskushallintoviranomaiset;

b)

Euroopan unionin toimielimet ja elimet; ja

c)

kansainväliset järjestöt valtioiden välisten kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

Euroopan unionin toimielinten ja elinten sekä kansainvälisten järjestöjen käyttämät alueet ovat erillisiä talousalueita. Sellaisten alueiden ominaispiirre on, että ainoat, joilla on siellä kotipaikka, ovat kyseiset instituutiot.

2.07

’Taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus’ tarkoittaa, että maan talousalueen sisällä sijaitsee jokin paikka, jossa yksikkö harjoittaa taloudellisia toimintoja ja taloustoimia merkittävässä määrin joko määräämättömän tai määrätyn, mutta pitkän ajanjakson ajan (vuoden tai enemmän). Maan ja rakennusten omistamista talousalueella pidetään riittävänä sille, että omistajalla on siellä taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus.

Yritykset kytketään lähes aina vain yhteen kansantalouteen. Verotuksen ja muiden oikeudellisten vaatimusten vuoksi on yleistä, että kullakin lainkäyttöalueella toteutettaviin toimintoihin käytetään erillistä juridista yksikköä. Lisäksi määritetään erillinen institutionaalinen yksikkö tilastotarkoituksia varten, kun yksittäisellä juridisella yksiköllä on merkittävää toimintaa kahdella tai useammalla alueella (esim. sivukonttorit, maan omistus, monella alueella toimivat yritykset). Kun tällaiset juridiset yksiköt jaetaan osiin, saadaan selville kunkin näin yksilöidyn yrityksen kotipaikka. ”Taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus” ei merkitse, että sellaisia yksiköitä, joilla on merkittävää toimintaa kahdella tai useammalla alueella, ei pitäisi jakaa.

Kun yritykseltä puuttuu fyysinen ulottuvuus, yrityksen kotipaikka määräytyy sen talousalueen mukaisesti, jonka lakien mukaan yritys on yhtiöity tai rekisteröity.

2.08

Yksiköt, joilla katsotaan olevan kotipaikka kyseisessä maassa, voidaan jakaa seuraavasti:

a)

yksiköt, joiden kaikki taloustoimet liittyvät tuotantoon, rahoitukseen, vakuutustoimintaan tai tulojen uudelleen jakamiseen lukuun ottamatta maan ja rakennusten omistamiseen liittyviä taloustoimia;

b)

yksiköt, joiden kaikki taloustoimet liittyvät pääasiallisesti kulutukseen lukuun ottamatta maan ja rakennusten omistamiseen liittyviä taloustoimia;

c)

kaikki yksiköt maan ja rakennusten omistajina lukuun ottamatta yksiköitä, jotka omistavat varsinaisen alueen ulkopuolisia erillisalueita, jotka ovat muiden valtioiden talousalueiden osia tai itsenäisiä valtioita.

2.09

Muista yksiköistä kuin kotitalouksista voidaan kaikkien paitsi maan ja rakennusten omistamiseen liittyvien taloustoimien osalta erottaa seuraavat kaksi tapausta:

a)

Toimintaa harjoitetaan yksinomaan maan talousalueella: yksiköt, jotka harjoittavat sellaista toimintaa, ovat kotimaisia yksiköitä kyseisessä maassa.

b)

Toimintaa harjoitetaan vähintään vuoden ajan useampien maiden talousalueilla: ainoastaan sen osan yksiköstä, jolla on taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus maan talousalueella, katsotaan olevan kotimainen yksikkö kyseisessä maassa.

Kotimainen institutionaalinen yksikkö voi olla nimellinen kotimainen yksikkö sellaisen toiminnan osalta, jota toisen maan kotimainen yksikkö harjoittaa kyseisessä maassa vähintään vuoden ajan. Jos toimintaa harjoitetaan alle vuoden ajan, se on osa tuottajana toimivan institutionaalisen yksikön toiminnoista, eikä tuolloin katsota olevan erillistä institutionaalista yksikköä. Jos toiminta – vaikka se on kestänyt yli vuoden – on merkityksetöntä tai jos kyseessä on laitteiden asennus ulkomailla, erillistä yksikköä ei katsota olevan, vaan toiminta kirjataan tuottajana toimivan institutionaalisen yksikön toimintana.

2.10

Kotitaloudet ovat kotimaisia yksiköitä sillä talousalueella, jolla on niiden taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus, paitsi jos ne ovat maan ja rakennusten omistajia. Ne ovat kotimaisia yksiköitä siinäkin tapauksessa, että ne toimivat ulkomailla alle vuoden pituisia ajanjaksoja. Niihin on luettava erityisesti seuraavat:

a)

rajatyöntekijät eli henkilöt, jotka ylittävät rajan päivittäin naapurimaassa työskentelyä varten;

b)

kausityöntekijät eli henkilöt, jotka kausittain lähtevät maasta usean kuukauden mutta alle vuoden pituiseksi ajaksi työskennelläkseen toisessa maassa;

c)

matkailijat, potilaat, opiskelijat, vierailevat virkamiehet, liikemiehet, myyntimiehet, taiteilijat ja miehistön jäsenet, jotka matkustavat ulkomailla;

d)

paikallisesti rekrytoitu henkilöstö, joka työskentelee ulkomaisten hallitusten erillisalueilla;

e)

erillisalueilla päämajaa pitävien Euroopan unionin toimielinten ja kansainvälisten siviili- tai sotilasorganisaatioiden henkilöstö;

f)

erillisalueille sijoitetut maiden hallitusten viralliset siviili- tai sotilasedustajat (mukaan luettuna heidän kotitaloutensa).

Opiskelijoita pidetään aina kotimaisina riippumatta siitä, kuinka pitkään he opiskelevat ulkomailla.

2.11

Kaikki talousalueeseen kuuluvaa maata ja/tai rakennuksia omistavat yksiköt ovat sen maan kotimaisia tai nimellisiä yksikköjä, jossa kyseessä oleva maa tai kyseiset rakennukset sijaitsevat.

INSTITUTIONAALISET YKSIKÖT

2.12

Määritelmä: Institutionaalinen yksikkö on taloudellinen yksikkö, jolle on ominaista pääasiallista toimintaansa koskeva itsenäinen päätösvalta. Kotimaisen yksikön katsotaan olevan institutionaalinen yksikkö talousalueella, jolla sen taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus sijaitsee, jos se päättää itsenäisesti toiminnastaan ja jos sillä on täydellinen kirjanpito tai valmiudet laatia täydellinen kirjanpito.

Yksiköllä on itsenäinen päätösvalta pääasiallisen toimintansa suhteen sillä edellytyksellä, että yksikkö

a)

on oikeutettu omistamaan tavaroita tai varoja omissa nimissään; se pystyy muuttamaan tavaroiden ja varojen omistusoikeutta taloustoimilla muiden institutionaalisten yksiköiden kanssa;

b)

kykenee tekemään taloudellisia päätöksiä ja harjoittamaan taloudellisia toimintoja, joista se on vastuussa ja laillisesti tilivelvollinen;

c)

kykenee ottamaan velkoja omissa nimissään, ottamaan muita velvoitteita tai muita sitoumuksia ja tekemään sopimuksia; ja

d)

kykenee laatimaan täydellisen kirjanpidon, joka kattaa kaikki yksikön tilinpitojakson aikana toteuttamat taloustoimet sekä varoja ja velkoja koskevan taseen.

2.13

Seuraavia periaatteita sovelletaan silloin, kun yksiköllä ei ole institutionaalisen yksikön ominaispiirteitä:

a)

Kotitalouksilla katsotaan olevan itsenäinen päätösvalta pääasialliseen toimintaansa nähden, joten ne ovat institutionaalisia yksiköitä siitä huolimatta, että ne eivät pidä täydellistä kirjanpitoa.

b)

Yksiköt, jotka eivät pidä täydellistä kirjanpitoa eivätkä kykene vaadittaessa laatimaan täydellistä kirjanpitoa, eivät ole institutionaalisia yksiköitä.

c)

Yksiköt, joilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa, vaikka ne pitävätkin täydellistä kirjanpitoa, ovat osa niitä valvovia yksiköitä.

d)

Yksiköiden ei tarvitse julkaista tilejään ollakseen institutionaalisia yksiköitä.

e)

Yksiköitä, jotka muodostavat osan tuotantoa harjoittavasta ryhmästä ja pitävät täydellistä kirjanpitoa, pidetään institutionaalisina yksiköinä siinäkin tapauksessa, että ne ovat osittain luovuttaneet itsenäistä päätösvaltaansa ryhmän yleisestä johtamisesta vastaavalle keskusyksikölle (pääkonttorille). Pääkonttorin itsensä katsotaan olevan valvomistaan yksiköistä erillinen institutionaalinen yksikkö.

f)

Yritysmäiset yhteisöt ovat yksiköitä, jotka pitävät täydellistä kirjanpitoa, mutta niillä ei ole oikeudellista asemaa. Niiden taloudellinen käyttäytyminen ja rahoituskäyttäytyminen poikkeaa niiden omistajien toiminnasta ja on samanlaista kuin yritysten toiminta. Niillä katsotaan olevan itsenäinen päätösvalta, ja niitä pidetään erillisinä institutionaalisina yksikköinä.

Pääkonttorit ja hallintayhtiöt

2.14

Pääkonttorit ja hallintayhtiöt ovat institutionaalisia yksiköitä. Kyseiset kaksi tyyppiä selostetaan seuraavassa:

a)

Pääkonttori on yksikkö, joka harjoittaa liikkeenjohdollista määräysvaltaa tytäryrityksiinsä nähden. Pääkonttorit kohdennetaan siihen yrityssektoriin, johon valtaosa niiden tytäryrityksistä kuuluu; jos kuitenkin kaikki tai useimmat kyseisistä tytäryrityksistä ovat rahoituslaitoksia, pääkonttoreita käsitellään rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavina laitoksina (S.126) rahoituslaitossektorilla.

Jos osa tytäryrityksistä on yrityksiä ja osa rahoituslaitoksia, sektoriluokitus määräytyy sen mukaan, kummalla osalla on suurempi arvonlisäys.

Pääkonttorit kuvataan kaikkia toimialoja koskevan kansainvälisen toimialaluokitusstandardin tarkistuksen (ISIC Rev. 4) pääluokan M nelinumerotasolla 7010 (NACE Rev. 2, M 70.10) seuraavasti:

Tähän kuuluu saman yrityskokonaisuuden muiden yksiköiden valvonta ja johtaminen, yrityksen tai yrityskokonaisuuden strateginen ja organisatorinen suunnittelu sekä päätöksenteko. Pääkonttorit harjoittavat operatiivista valvontaa ja johtavat yrityskokonaisuuteen kuuluvien yksiköiden päivittäistä toimintaa.

b)

Hallintayhtiö, joka pitää hallussa tytäryritysten varoja mutta ei suorita liikkeenjohdollisia tehtäviä, on konserninsisäinen rahoitusyksikkö (S.127) ja luokitellaan rahoituslaitoksiin.

Rahoitusalan holdingyhtiöt (hallintayhtiöt) kuvataan ISIC Rev. 4:n pääluokan K nelinumerotasolla 6420 (NACE Rev. 2, K 64.20) seuraavasti:

Tähän kuuluu konsernien varoja hallinnoivien holdingyhtiöiden toiminta. Näillä on määräysvaltaan oikeuttava omistusosuus osakepääomasta ja niiden pääasiallinen toiminta on konsernin omistaminen. Tähän luokkaan kuuluvat holdingyhtiöt eivät tarjoa muita palveluita yrityksille, joiden omaisuutta ne hallinnoivat, ts. ne eivät valvo tai johda yritystoimintaa.

Yhtiöryhmät

2.15

Suuria yhtiöryhmiä syntyy, kun emoyhtiö valvoo useita tytäryhtiöitä, joiden valvonnassa voi puolestaan olla niiden omia tytäryhtiöitä jne. Ryhmän jokaista jäsentä, joka täyttää institutionaalisen yksikön määritelmän, käsitellään erillisenä institutionaalisena yksikkönä.

2.16

Koska yhtiöryhmät eivät ole aina vakaita pitkällä aikavälillä eikä niitä ole käytännössä helppo yksilöidä, on parempi, ettei niitä käsitellä yksittäisinä institutionaalisina yksikköinä. Jos ryhmän toiminnot eivät liity toisiinsa tiiviisti, voi olla vaikeaa saada ryhmää koskevia tietoja. Yksittäisinä yksikköinä käsittely voi olla mahdotonta, koska monet ryhmät ovat liian isoja ja heterogeenisia ja koska niiden koko ja rakenne voi ajan mittaan muuttua yhteensulautumisten ja yritysostojen takia.

Erityistä tarkoitusta varten perustetut yksiköt (SPE)

2.17

Erityistä tarkoitusta varten perustettu yksikkö (SPE) tai erillisyhtiö (SPV) on yleensä osakeyhtiö tai henkilöyhtiö, joka perustetaan kapea-alaisia, erityisiä tai tilapäisiä tavoitteita varten sekä rahoitusriskin eriyttämistä varten tai erityisen verotukseen tai sääntelyyn liittyvän riskin hallintaa varten.

2.18

Erityistä tarkoitusta varten perustetulle yksikölle (SPE) ei ole yleistä määritelmää, mutta seuraavat ominaisuudet ovat tyypillisiä tällaisille yksiköille:

a)

Niillä ei ole työntekijöitä, minkä lisäksi muut kuin rahoitusvarat puuttuvat.

b)

Niiden fyysinen läsnäolo on vähäistä ja rajoittuu vain ”pöytälaatikkoyritykseen” tai merkkiin, joka vahvistaa niiden rekisteröintipaikan.

c)

Ne ovat aina etuyhteydessä toiseen yritykseen, usein tytäryrityksenä.

d)

Niiden kotipaikka on eri alueella kuin niiden kanssa etuyhteydessä olevien yritysten kotipaikka. Kun yritykseltä puuttuu fyysinen läsnäolo, yrityksen kotipaikka määräytyy sen talousalueen mukaisesti, jonka lakien mukaan yritys on yhtiöity tai rekisteröity.

e)

Niitä hallinnoivat työntekijät ovat toisesta yrityksestä, joka voi olla mutta ei välttämättä ole etuyhteydessä yksikköön nähden. Erityistä tarkoitusta varten perustettu yksikkö (SPE) suorittaa maksuja sille tarjotuista palveluista ja veloittaa puolestaan emoyritykseltä tai muulta etuyhteydessä olevalta yritykseltä maksun kyseisten kustannusten kattamiseksi. Erityistä tarkoitusta varten perustettu yksikkö (SPE) osallistuu yksinomaan tähän tuotantoon, mutta usein se ottaa velkoja omistajansa nimissä ja se saa yleensä sijoitustuloa ja hallussapitovoittoja hallussaan pitämistään varoista.

2.19

Riippumatta siitä, onko yksiköllä kaikki nämä ominaisuudet tai ei mitään niistä ja käytetäänkö siitä erityistä tarkoitusta perustetun yksikön (SPE) nimitystä tai muuta vastaavaa nimitystä vai ei, yksikköä käsitellään samalla tavalla kuin kaikkia muita institutionaalisia yksiköitä: toisin sanoen erityistä tarkoitusta perustettu yksikkö (SPE) kohdennetaan sektorille ja toimialalle sen pääasiallisen toiminnan mukaisesti, jollei kyseisellä yksiköllä ole itsenäisiä toimintaoikeuksia.

2.20

Näin ollen konserninsisäiset rahoitusyksiköt, keinotekoiset tytäryritykset ja erityistä tarkoitusta varten perustetut julkisyhteisöjen yksiköt, jotka eivät ole toiminnaltaan itsenäisiä, kohdennetaan niitä valvovan elimen sektoriin. Tästä poiketaan, kun yksiköt ovat ulkomaisia, jolloin niitä pidetään valvovasta elimestä erillisinä yksikköinä. Julkisyhteisöjen tapauksessa tytäryrityksen toimintojen on kuitenkin käytävä ilmi julkisyhteisöjen tilinpidosta.

Konserninsisäiset rahoitusyksiköt

2.21

Hallintayhtiö, joka pelkästään omistaa tytäryhtiöiden varat, on yksi esimerkki konserninsisäisistä rahoitusyksiköistä. Konserninsisäisinä rahoitusyksikköinä käsitellään esimerkiksi myös sellaisia yksikköjä, joilla on edellä selostetut erityistä tarkoitusta varten perustetun yksikön (SPE) ominaisuudet, sijoitus- ja eläkerahastot mukaan luettuina, sekä yksikköjä, joita käytetään henkilöiden tai perheiden omaisuuden hallussapitoon ja hoitoon ja velkapapereiden liikkeeseenlaskuun niiden kanssa etuyhteydessä olevien yritysten nimissä (sellaista yhtiötä voidaan myös kutsua erityissijoitusrahastoksi) ja toteuttamaan muita rahoitustehtäviä.

2.22

Yksikön riippumattomuus emoyrityksestä käy ilmi siitä, valvooko yksikkö käytännössä varojaan ja velkojaan ja kantaako se varoihin ja velkoihin liittyvät riskit ja edut. Tällaiset yksiköt luokitellaan rahoituslaitossektoriin.

2.23

Jos tällainen yksikkö ei voi toimia emoyrityksestä riippumattomalla tavalla ja jos yksikkö on ainoastaan varojen ja velkojen passiivinen hallussapitäjä (joissakin tapauksissa käytetään ilmaisua ”autopilot”), sitä ei käsitellä erillisenä institutionaalisena yksikkönä, jollei sen kotipaikka ole eri kansantaloudessa kuin emoyrityksen. Jos yksikön ja emoyrityksen kotipaikka on samassa kansantaloudessa, yksikköä käsitellään niin sanottuna keinotekoisena tytäryrityksenä kuten seuraavassa kuvataan.

Keinotekoiset tytäryritykset

2.24

Emoyrityksen kokonaan omistama tytäryritys voidaan perustaa tuottamaan palveluja emoyritykselle tai muille saman ryhmän yrityksille, jotta vältetään veroja, minimoidaan vastuut konkurssitapauksessa tai varmistetaan muita teknisiä etuja, joita tietyssä maassa voimassa oleva vero- tai yhtiölainsäädäntö mahdollistaa.

2.25

Tämäntyyppiset yksiköt eivät yleensä vastaa institutionaalisen yksikön määritelmää, koska ne eivät pysty toimimaan emoyrityksestä riippumattomalla tavalla ja koska niihin saattaa kohdistua rajoituksia, jotka vaikuttavat niiden kykyyn pitää hallussa niiden taseessa olevia varallisuuseriä tai toteuttaa niillä taloustoimia. Niiden tuotoksen tason ja niiden tuotoksesta saaman hinnan määrittää emoyritys, joka (mahdollisesti saman ryhmän muiden yritysten kanssa) on niiden ainoa asiakas. Niitä ei näin ollen käsitellä erillisinä institutionaalisina yksikköinä vaan emoyrityksen kiinteänä osana, ja niiden tilit sulautetaan emoyrityksen tileihin, jollei niiden kotipaikka ole eri talousalueella kuin emoyrityksen.

2.26

Edellä kuvatut keinotekoiset tytäryritykset on erotettava sellaisista yksiköistä, jotka harjoittavat pelkästään aputoimintoja. Aputoiminnot ovat sisällöltään yksinomaan sellaisia palvelutehtäviä, joita käytännöllisesti katsoen kaikki yritykset tarvitsevat jossain määrin. Esimerkkejä ovat tilojen siivous, palkkakirjanpito ja tietotekniikkainfrastruktuurin tarjoaminen yritykselle (ks. luku 1, kohta 1.31).

Erityistä tarkoitusta varten perustetut julkisyhteisöjen yksiköt

2.27

Myös julkisyhteisöt voivat perustaa erityistä tarkoitusta varten yksiköitä, jotka ominaisuuksiltaan ja tehtäviltään muistuttavat konserninsisäisiä rahoitusyksiköitä ja keinotekoisia tytäryhtiöitä. Tällaisilla yksiköillä ei ole valtuuksia toimia riippumattomasti, ja ne voivat suorittaa taloustoimia vain rajoitetusti. Varojen ja velkojen hallussapitoon liittyvät riskit ja edut eivät kuulu niille. Jos kyse on kotimaisista yksiköistä, niitä on käsiteltävä julkisyhteisöjen kiinteänä osana eikä erillisinä yksikköinä. Jos yksiköt ovat ulkomaisia, niitä on käsiteltävä erillisinä yksikköinä. Niiden ulkomailla suorittamien taloustoimien on oltava nähtävissä vastaavina taloustoimina julkisyhteisöjen kanssa. Jos yksikkö ottaa lainaa ulkomailla, sen katsotaan näin ollen antavan saman rahamäärän lainaksi julkisyhteisölle alkuperäisen lainan ehdoin.

2.28

Sellaisen erityistä tarkoitusta varten perustetun yksikön (SPE) tilit, jolla ei ole itsenäisiä toimintaoikeuksia, sulautetaan pääsääntöisesti emoyrityksen tilinpitoon, paitsi jos yksikön kotipaikka on eri kansantaloudessa kuin emoyrityksen. Tähän pääsääntöön on yksi poikkeus: sitä sovelletaan, kun ulkomainen erityistä tarkoitusta varten perustettu yksikkö (SPE) on julkisyhteisön perustama.

2.29

Nimelliset kotimaiset yksiköt on määriteltävä seuraavasti:

a)

ulkomaisten talousyksiköiden sellaiset osat, joiden taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus on maan talousalueella (kyseessä ovat useimmiten yksiköt, jotka osallistuvat taloudelliseen tuotantoon vähintään yhden vuoden ajan);

b)

ulkomaiset talousyksiköt kyseisen maan talousalueella sijaitsevan maan ja/tai rakennusten omistajina, mutta ainoastaan maahan tai rakennuksiin vaikuttavien taloustoimien osalta.

Nimellisiä kotimaisia yksiköitä on pidettävä institutionaalisina yksikköinä itsenäisestä päätösvallasta riippumatta ja vaikka niillä olisi ainoastaan osittainen kirjanpito.

2.30

Seuraavia on pidettävä institutionaalisina yksikköinä:

a)

yksiköt, joilla on itsenäinen päätösvalta ja täydellinen kirjanpito, kuten

1)

yksityiset ja julkiset yhtiöt;

2)

osuuskunnat tai yhtiökumppanuudet, joita pidetään itsenäisinä oikeushenkilöinä;

3)

julkiset tuottajat, joita erityislainsäädännön perusteella pidetään itsenäisinä oikeushenkilöinä;

4)

voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, joita pidetään itsenäisinä oikeushenkilöinä; ja

5)

julkisen hallinnon toimielimet;

b)

yksiköt, joilla on täydellinen kirjanpito ja joilla katsotaan olevan itsenäinen päätösvalta, vaikka niitä ei ole yhtiöitetty erilleen emoyrityksestä: yritysmäiset yhteisöt;

c)

yksiköt, jotka eivät välttämättä pidä täydellistä kirjanpitoa mutta joilla katsotaan olevan itsenäinen päätösvalta, eli:

1)

kotitaloudet;

2)

nimelliset kotimaiset yksiköt.

INSTITUTIONAALISET SEKTORIT

2.31

Makrotaloudellisissa analyyseissä ei tarkastella yksittäisiä institutionaalisia yksiköitä erillisinä, vaan tarkastelun kohteina ovat samanlaisten institutionaalisten yksiköiden toiminnot yhteen koottuina. Näin ollen yksiköt yhdistetään ryhmiksi, joita kutsutaan institutionaalisiksi sektoreiksi, joista jotkin jaetaan alasektoreihin.

Taulukko 2.1 –   Sektorit ja alasektorit

Sektorit ja alasektorit

 

Julkiset

Yksityiset kotimaiset

Ulkomaalaisomisteiset

Yritykset

S.11

S.11001

S.11002

S.11003

Rahoituslaitokset

S.12

 

 

 

Rahalaitokset (MFI)

Keskuspankki

S.121

 

 

 

Muut rahalaitokset

Talletuksia vastaanottavat yhteisöt, muut kuin keskuspankki

S.122

S.12201

S.12202

S.12203

Rahamarkkinarahastot

S.123

S.12301

S.12302

S.12303

Rahoituslaitokset lukuun ottamatta rahalaitoksia (MFI), vakuutuslaitoksia ja eläkerahastoja

Muut sijoitusrahastot kuin rahamarkkinarahastot

S.124

S.12401

S.12402

S.12403

Muut rahoituksen välittäjät kuin vakuutuslaitokset ja eläkerahastot

S.125

S.12501

S.12502

S.12503

Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset

S.126

S.12601

S.12602

S.12603

Konserninsisäiset rahoitusyksiköt ja rahanlainaajat

S.127

S.12701

S.12702

S.12703

Vakuutuslaitokset ja eläkerahastot

Vakuutuslaitokset

S.128

S.12801

S.12802

S.12803

Eläkerahastot

S.129

S.12901

S.12902

S.12903

Julkisyhteisöt

S.13

 

 

 

Valtionhallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja)

S.1311

 

 

 

Osavaltiohallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja)

S.1312

 

 

 

Paikallishallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja)

S.1313

 

 

 

Sosiaaliturvarahastot

S.1314

 

 

 

Kotitaloudet

S.14

 

 

 

Työnantajat ja muut elinkeinonharjoittajat

S.141+S.142

 

 

 

Palkansaajat

S.143

 

 

 

Omaisuustulojen ja tulonsiirtojen saajat

S.144

 

 

 

Omaisuustulojen saajat

S.1441

 

 

 

Eläkkeensaajat

S.1442

 

 

 

Muiden tulonsiirtojen saajat

S.1443

 

 

 

Kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt

S.15

 

 

 

Ulkomaat

S.2

 

 

 

Euroopan unionin jäsenvaltiot sekä toimielimet ja elimet

S.21

 

 

 

Euroopan unionin jäsenvaltiot

S.211

 

 

 

Euroopan unionin toimielimet ja elimet

S.212

 

 

 

Kolmannet maat ja Euroopan unionin ulkopuolelle sijoittautuneet kansainväliset järjestöt

S.22

 

 

 

2.32

Jokainen sektori ja alasektori ryhmittelee yhteen ne institutionaaliset yksiköt, joiden taloudellinen toiminta on samanlaista.

Kaavio 2.1 –   Yksiköiden kohdentaminen sektoreihin

Image

2.33

Institutionaaliset yksiköt ryhmitellään sektoreiksi sen mukaan, mitä tuottajatyyppiä ne ovat sekä pääasiallisen toimintansa ja tehtävänsä perusteella, joiden katsotaan ilmaisevan niiden taloudellisen käyttäytymisen luonteen.

2.34

Kaaviosta 2.1 käy ilmi, miten yksiköt kohdennetaan pääsektoreihin. Kun määritetään sektori sellaiselle kotimaiselle yksikölle, joka on muu kuin kotitalous, on kaavion mukaan määritettävä, onko kyseinen yksikkö julkisyhteisöjen valvoma vai ei ja onko se markkinatuottaja vai markkinaton tuottaja.

2.35

Valvonta on määritettävä mahdollisuudeksi päättää rahoituslaitoksen tai yrityksen yleisestä toimintapolitiikasta, esimerkiksi valitsemalla asianmukaisia johtajia tarpeen mukaan.

2.36

Yksittäinen institutionaalinen yksikkö – toinen yritys, kotitalous, voittoa tavoittelematon yhteisö tai julkisyhteisö – varmistaa yrityksen tai yritysmäisen yhteisön valvonnan omistamalla yli puolet äänivaltaisista osakkeista tai muutoin valvomalla yli puolta osakkeenomistajien äänimäärästä.

2.37

Voidakseen valvoa yli puolta osakkeenomistajien äänimäärästä institutionaalisen yksikön itsensä ei tarvitse omistaa äänivaltaisia osakkeita lainkaan. Tietty yritys eli yritys C voisi olla toisen yrityksen eli yrityksen B tytäryhtiö, jossa kolmas yritys eli yritys A omistaa enemmistön äänivaltaisista osakkeista. Yrityksen C sanotaan olevan yrityksen B tytäryhtiö seuraavissa tapauksissa: yritys B valvoo yli puolta osakkeenomistajien äänimäärästä yrityksessä C tai yritys B on C:n osakkeenomistajana, jolla on oikeus nimittää tai erottaa enemmistö C:n johtajista.

2.38

Julkisyhteisö varmistaa yrityksen valvonnan erikoislainsäädännön määräyksillä tai säännöksillä, jotka antavat julkisyhteisölle oikeuden päättää yrityksen politiikasta. Seuraavat indikaattorit ovat tärkeimmät huomioon otettavat tekijät, kun määritetään, onko yritys julkisyhteisön valvoma:

a)

julkisyhteisö omistaa enemmistön äänivallasta;

b)

julkisyhteisöllä määräysvalta hallituksessa tai muussa hallintoelimessä;

c)

julkisyhteisöllä määräysvalta avainhenkilöiden nimittämisessä ja erottamisessa;

d)

julkisyhteisöllä määräysvalta yhteisön tärkeimmissä toimielimissä;

e)

ns. kultainen osake julkisyhteisön omistuksessa;

f)

erityissääntely;

g)

julkisyhteisö määräävässä asemassa olevana asiakkaana;

h)

julkisyhteisöltä otetut lainat.

Joskus yksi ainoa indikaattori voi olla riittävä osoitus valvonnasta, ja joskus useat erilliset indikaattorit voivat yhdessä osoittaa valvontasuhteen.

2.39

Itsenäisinä juridisina yksiköinä pidettävien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen valvontaa tarkasteltaessa on otettava huomioon seuraavat viisi indikaattoria:

a)

toimihenkilöiden nimittäminen;

b)

perustamisasiakirjojen määräykset;

c)

sopimukset;

d)

rahoitusaste;

e)

julkisyhteisöön kohdistuvan riskin taso.

Kuten yritysten tapauksessa, joskus yksi ainoa indikaattori voi olla riittävä osoitus valvonnasta, ja joskus useat erilliset indikaattorit voivat yhdessä osoittaa valvontasuhteen.

2.40

Markkinatuotoksen ja markkinattoman tuotoksen erottelu – ja sen mukainen julkisen sektorin yksiköiden jaottelu julkisyhteisöihin ja julkisiin yrityksiin – riippuu kohdassa 1.37 esitetyistä kriteereistä.

2.41

Sektori on jaettava alasektoreihin kyseiselle sektorille ominaisten kriteerien perusteella: esimerkiksi julkisyhteisöt voidaan jakaa valtionhallintoon, osavaltiohallintoon, paikallishallintoon ja sosiaaliturvarahastoihin. Tämä mahdollistaa yksiköiden taloudellisen toiminnan tarkemman kuvaamisen.

Sektoreiden ja alasektoreiden tileihin kirjataan kaikki asianomaiseen sektoriin kuuluvien institutionaalisten yksiköiden pääasialliset toiminnot sekä sivutoiminnot.

Jokainen institutionaalinen yksikkö kuuluu ainoastaan yhteen sektoriin tai alasektoriin.

2.42

Kun institutionaalisen yksikön pääasiallisena toimintana on tavaroiden ja palvelujen tuottaminen, ensin on määritettävä tuottajatyyppi, jotta yksikkö voidaan kohdentaa sektoriin.

2.43

Taulukossa 2.2 esitetään tuottajatyyppi sekä kullekin sektorille ominaiset pääasialliset toiminnat ja tehtävät:

Taulukko 2.2 –   Tuottajatyyppi sekä pääasialliset toiminnot ja tehtävät sektorin mukaan luokiteltuna

Tuottajatyyppi

Pääasiallinen toiminta ja tehtävä

Sektori

Markkinatuottaja

Markkinatavaroiden ja -palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotanto

Yritykset (S.11)

Markkinatuottaja

Rahoituksen välitys mukaan luettuna vakuutustoiminta

Rahoitusta avustavat toiminnot

Rahoituslaitokset (S.12)

Julkinen markkinaton tuottaja

Markkinattoman tuotoksen tuotanto ja tarjonta kollektiivista ja yksilöllistä kulutusta varten sekä kansantulon ja -varallisuuden uudelleenjakoon tarkoitetut taloustoimet

Julkisyhteisöt (S.13)

Markkinatuottaja tai omaan käyttöön tuottava yksityinen tuottaja

Kulutus

Markkinatuotoksen tuotanto ja tuotos omaan käyttöön

Kotitaloudet (S.14)

Kuluttajina

Yrittäjinä

Yksityinen markkinaton tuottaja

Markkinattoman tuotoksen tuotanto ja tarjonta yksilöllistä kulutusta varten

Kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt (S.15)

2.44

Ulkomaiden sektori (S.2) tarkoittaa kotimaisten yksiköiden ja ulkomaisten yksiköiden välisiä virtoja ja varantoja – vastaavanlaiset tavoitteet ja käyttäytymistyypit eivät ole ominaisia ulkomaisille yksiköille, vaan ne esitetään käyttämällä lähtökohtana niiden virtoja ja varantoja kotimaisiin yksiköihin nähden.

Yritykset (S.11)

2.45

Määritelmä: Yrityssektori (S.11) käsittää itsenäisinä oikeushenkilöinä pidettävät institutionaaliset yksiköt, jotka ovat markkinatuottajia ja joiden pääasiallinen toiminta on tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotanto. Yrityssektoriin sisältyvät myös yritysmäiset yhteisöt (ks. 2.13 kohdan f alakohta).

2.46

Yrityssektoriin luetaan seuraavat institutionaaliset yksiköt:

a)

yksityiset ja julkiset yhtiöt, jotka ovat pääasiallisesti tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotantoa harjoittavia markkinatuottajia;

b)

osuuskunnat ja yhtiökumppanuudet, joita pidetään itsenäisinä oikeushenkilöinä ja jotka ovat pääasiallisesti tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotantoa harjoittavia markkinatuottajia;

c)

julkiset tuottajat, joita pidetään itsenäisinä oikeushenkilöinä ja jotka ovat pääasiallisesti tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotantoa harjoittavia markkinatuottajia;

d)

yrityksiä palvelevat voittoa tavoittelemattomat laitokset tai yhdistykset, joita pidetään itsenäisinä oikeushenkilöinä ja jotka ovat pääasiallisesti tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotantoa harjoittavia markkinatuottajia;

e)

markkinatuottajien yhtiöryhmää valvovat pääkonttorit, jos koko ryhmän vallitseva toiminnan laji – arvonlisäyksen perusteella mitattuna – on tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotanto;

f)

erityistä tarkoitusta varten perustetut yksiköt (SPE), joiden pääasiallista toimintaa on tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotanto;

g)

yksityiset ja julkiset yritysmäiset yhteisöt, jotka ovat pääasiallisesti tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotantoa harjoittavia markkinatuottajia.

2.47

’Yritysmäisillä yhteisöillä’ tarkoitetaan kaikkia yksiköitä, jotka ovat pääasiallisesti tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotantoa harjoittavia markkinatuottajia ja jotka täyttävät sellaiset ehdot, että niitä voidaan pitää yritysmäisinä yksikköinä (ks. 2.13 kohdan f alakohta).

Yritysmäisillä yhteisöillä on oltava hallussaan riittävät tiedot täydellisen kirjanpidon pitämiseksi, ja ne toimivat yritysten tavoin. Niiden tosiasiallinen suhde omistajaansa on sama kuin yrityksen suhde osakkeenomistajiinsa.

Näin ollen kotitalouksien, julkisyhteisöjen yksiköiden tai voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen omistamat yritysmäiset yhteisöt ryhmitellään yrityksiin yrityssektorissa eikä kyseisten yhteisöjen omistajan sektorissa.

2.48

Täydellisen, taseet sisältävän kirjanpidon olemassaolo ei ole riittävä ehto sille, että markkinatuottajia voitaisiin pitää institutionaalisina yksikköinä kuten yritysmäisinä yhteisöinä. Muut kuin 2.46 kohdan a, b, c ja f alakohtaan luetut yhtiökumppanuudet ja julkiset tuottajat sekä yksityisomistajat – vaikka niillä olisikin täydellinen kirjanpito – eivät yleensä ole erillisiä institutionaalisia yksiköitä, koska niillä ei ole itsenäistä päätösvaltaa omistajina olevien kotitalouksien, voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tai julkisyhteisöjen valvoessa niiden hoitamista.

2.49

Yrityksiin luetaan myös nimelliset kotimaiset yksiköt, joita kohdellaan yritysmäisinä yhteisöinä.

2.50

Yrityssektori jakautuu kolmeen alasektoriin:

a)

julkiset yritykset (S.11001);

b)

yksityiset kotimaiset yritykset (S.11002);

c)

ulkomaalaisomisteiset yritykset (S.11003).

2.51

Määritelmä: Julkisten yritysten alasektori koostuu kaikista itsenäisinä oikeushenkilöinä pidettävistä yrityksistä, yritysmäisistä yhteisöistä ja voittoa tavoittelemattomista yhteisöistä, jotka ovat markkinatuottajia ja julkisyhteisöjen yksiköiden valvonnan alaisia.

2.52

Julkiset yritysmäiset yhteisöt ovat julkisyhteisöjen yksiköiden suoraan omistamia yritysmäisiä yhteisöjä.

Alasektori: Yksityiset kotimaiset yritykset (S.11002)

2.53

Määritelmä: Yksityisten kotimaisten yritysten alasektori koostuu kaikista itsenäisinä oikeushenkilöinä pidettävistä yrityksistä, yritysmäisistä yhteisöistä ja voittoa tavoittelemattomista yhteisöistä, jotka ovat markkinatuottajia ja jotka eivät ole julkisyhteisöjen tai ulkomaisten institutionaalisten yksiköiden valvonnan alaisia.

Tämä alasektori sisältää ulkomaisten suorien sijoitusten kohdeyksikköinä olevat yritykset ja yritysmäiset yhteisöt, joita ei ole luokiteltu ulkomaalaisomisteisten yritysten alasektoriin (S.11003).

Alasektori: Ulkomaalaisomisteiset yritykset (S.11003)

2.54

Määritelmä: Ulkomaalaisomisteisten yritysten alasektori koostuu kaikista yrityksistä ja yritysmäisistä yhteisöistä, joita valvovat ulkomaiset institutionaaliset yksiköt.

Tähän alasektoriin luetaan

a)

kaikki ulkomaisten yritysten tytäryritykset;

b)

kaikki yritykset, jotka ovat sellaisten ulkomaisten institutionaalisten yksiköiden valvomia, jotka eivät itse ole yrityksiä; esimerkiksi ulkomaisen julkisyhteisön valvomat yritykset. Se sisältää yritykset, joita ryhmä yhdessä toimivia ulkomaisia yksiköitä valvoo;

c)

kaikki sellaisten ulkomaisten yhtiöiden tai yhtiöimättömien tuottajien sivukonttorit tai muut yhtiöimättömät yksiköt, jotka ovat nimellisiä kotimaisia yksiköitä.

Rahoituslaitokset (S.12)

2.55

Määritelmä: Rahoituslaitossektori (S.12) käsittää itsenäisinä oikeushenkilöinä pidettävät institutionaaliset yksiköt, jotka ovat markkinatuottajia ja joiden pääasiallista toimintaa on rahoituspalvelujen tuotanto. Tällaiset institutionaaliset yksiköt käsittävät kaikki yritykset ja yritysmäiset yhteisöt, joiden pääasiallista toimintaa on

a)

rahoituksen välitys (rahoituksen välittäjät); ja/tai

b)

rahoitusta avustava toiminta (rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset).

Rahoituslaitoksiin luetaan myös sellaiset rahoituspalveluja tuottavat institutionaaliset yksiköt, joiden varoja tai velkoja ei valtaosin vaihdeta avoimilla markkinoilla.

2.56

Rahoituksen välitys on toimintaa, jossa institutionaalinen yksikkö hankkii rahoitusvaroja ja samaan aikaan velkaantuu omaan lukuunsa harjoittamalla markkinoilla rahoitustaloustoimia. Rahoituksen välittäjien varoja ja velkoja muunnetaan tai paketoidaan uudelleen esimerkiksi maturiteetin, mittakaavan, riskin ym. suhteen rahoituksen välitysprosessissa.

Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustava toiminta on rahoituksen välitykseen liittyvää toimintaa, mutta siihen ei kuulu itse rahoituksen välitystä.

Rahoituksen välittäjät

2.57

Rahoituksen välitysprosessissa kanavoidaan varoja kolmansien osapuolien välillä, joista toisilla on ylijäämää ja toisilla varojen puutetta. Rahoituksen välittäjä ei ainoastaan toimi välittäjänä muille institutionaalisille yksiköille, vaan asettaa itsensä alttiiksi riskeille hankkimalla rahoitusvaroja ja ottamalla velkoja omissa nimissään.

2.58

Rahoituksen välitysprosessissa voi esiintyä kaikentyyppisiä velkoja lukuun ottamatta muiden velkojen luokkaa (AF.8). Rahoituksen välitysprosessissa esiintyvät rahoitusvarat voidaan luokitella mihin tahansa luokkaan lukuun ottamatta vakuutus-, eläke- ja standarditakausvastuiden luokkaa (AF.6) mutta mukaan lukien muiden saamisten luokka. Rahoituksen välittäjät voivat sijoittaa varansa muihin kuin rahoitusvaroihin kiinteistöt mukaan lukien. Jotta yritystä voidaan pitää rahoituksen välittäjänä, sen pitäisi ottaa velkaa markkinoilta ja muuntaa varoja. Kiinteistöyritykset eivät ole rahoituksen välittäjiä.

2.59

Vakuutuslaitosten ja eläkerahastojen toiminta koostuu riskien hallinnasta. Tällaisten laitosten velat ovat vakuutus-, eläke- ja standarditakausvastuita (AF.6). Näiden velkojen vastineita ovat vakuutuslaitosten ja eläkerahastojen – rahoituksen välittäjinä – tekemät sijoitukset.

2.60

Sijoitusrahastot, joista jäljempänä käytetään nimitystä rahamarkkinarahastot ja muut sijoitusrahastot kuin rahamarkkinarahastot, ottavat velkaa pääasiassa laskemalla liikkeeseen sijoitusrahasto-osuuksia (AF.52). Ne muuntavat tällaiset varat hankkimalla rahoitusvaroja ja/tai kiinteistöjä. Sijoitusrahastot luokitellaan rahoituksen välittäjiin. Kaikki muutokset niiden varojen ja muiden velkojen kuin omien osuuksien arvossa näkyvät niiden omissa varoissa (ks. 7.07 kohta). Koska omien varojen määrä on yhtä suuri kuin sijoitusrahaston osuuksien arvo, kaikki rahaston varojen ja velkojen muutokset heijastuvat tällaisten osuuksien markkina-arvoon. Sijoitusrahastot, jotka sijoittavat kiinteistöihin, ovat rahoituksen välittäjiä.

2.61

Rahoituksen välitys rajoittuu varojen hankintaan ja velkojen ottoon suuren yleisön keskuudessa tai tietyn, suhteellisen suuren osaryhmän keskuudessa. Jos toiminta rajoittuu pieniin henkilö- tai perheryhmiin, kyse ei ole rahoituksen välityksestä.

2.62

Rahoituksen välityksen yleisessä rajaamisessa markkinoilla tapahtuviin rahoitustaloustoimiin saattaa esiintyä joitakin poikkeuksia. Esimerkkejä ovat kunnalliset luottolaitokset, jotka ovat riippuvaisia kunnan mukanaolosta, tai rahoitusleasingyhtiöt, jotka varoja hankkiessaan tai investoidessaan ovat riippuvaisia yhtiöiden emoryhmästä. Jotta ne voidaan luokitella rahoituksen välittäjiksi, niiden antolainauksen tai säästöjen vastaanottamisen on oltava mukana olevasta kunnasta taikka emoryhmästä riippumatonta.

Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset

2.63

Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustava toiminta koostuu aputoiminnoista, joilla rahoitusvaroja ja velkoja koskevia taloustoimia pannaan toimeen tai joilla varoja muunnetaan tai paketoidaan uudelleen. Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset eivät aseta itseään riskeille alttiiksi hankkimalla rahoitusvaroja tai ottamalla velkoja. Ne helpottavat rahoituksen välitystä. Sellaiset pääkonttorit, joiden tytäryrityksistä kaikki tai useimmat ovat rahoituslaitoksia, ovat rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavia laitoksia.

Muut rahoituslaitokset kuin rahoituksen välittäjät ja rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset

2.64

Muut rahoituslaitokset kuin rahoituksen välittäjät ja rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset ovat rahoituspalveluja tuottavia institutionaalisia yksiköitä, joiden varoja tai velkoja ei valtaosin vaihdeta avoimilla markkinoilla.

Rahoituslaitossektoriin sisältyvät institutionaaliset yksiköt

2.65

Rahoituslaitossektoriin (S.12) sisältyvät seuraavat institutionaaliset yksiköt:

a)

yksityiset tai julkiset yritykset, joiden pääasiallista toimintaa on rahoituksen välitys tai rahoitusta avustava toiminta;

b)

itsenäisinä oikeushenkilöinä pidettävät osuuskunnat ja yhtiökumppanuudet, joiden pääasiallista toimintaa on rahoituksen välitys tai rahoitusta avustava toiminta;

c)

itsenäisinä oikeushenkilöinä pidettävät julkiset tuottajat, joiden pääasiallista toimintaa on rahoituksen välitys tai rahoitusta avustava toiminta;

d)

itsenäisinä oikeushenkilöinä pidettävät voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, joiden pääasiallista toimintaa on rahoituksen välitys tai rahoitusta avustava toiminta tai jotka palvelevat rahoituslaitoksia;

e)

pääkonttorit, joiden kaikki tai useimmat tytäryritykset rahoituslaitoksina pääasiallisesti välittävät rahoitusta ja/tai avustavat rahoituksen välitystä. Tällaiset pääkonttorit luokitellaan rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustaviin laitoksiin (S.126);

f)

hallintayhtiöt, joiden päätehtävänä on tytäryhtiöiden ryhmän varojen hallussapito. Ryhmä voi olla luonteeltaan rahoitusryhmä tai muu kuin rahoitusryhmä – sillä ei ole vaikutusta hallintayhtiöiden luokitteluun konserninsisäisiksi rahoitusyksiköiksi (S.127);

g)

erityistä tarkoitusta varten perustetut yksiköt (SPE), joiden pääasiallista toimintaa on rahoituspalveluiden tarjoaminen;

h)

yhtiöimättömät sijoitusrahastot, jotka koostuvat osanottajien omistamista sijoitussalkuista ja joiden hallinnoimisesta huolehtivat yleensä muut rahoituslaitokset. Tällaiset rahastot ovat institutionaalisia yksiköitä, jotka ovat erillisiä niitä hallinnoivista rahoituslaitoksista;

i)

pääasiallisesti rahoitusta välittävät ja sääntelyn ja valvonnan alaiset yhtiöimättömät yksiköt (useimmissa tapauksissa luokiteltu alasektoreihin ”talletuksia vastaanottavat yhteisöt, muut kuin keskuspankki”, ”vakuutuslaitokset” tai ”eläkerahastot”), joilla katsotaan olevan itsenäinen päätösvalta ja itsenäinen omistajista riippumaton hallinto ja joiden taloudellinen ja rahoituskäyttäytyminen on samankaltaista kuin rahoituslaitoksilla. Tällöin niitä kohdellaan erillisinä institutionaalisina yksiköinä. Esimerkkeinä voidaan mainita ulkomaisten rahoituslaitosten sivukonttorit.

Rahoituslaitosten alasektorit

2.66

Rahoituslaitossektori jakautuu seuraaviin alasektoreihin:

a)

keskuspankki (S.121);

b)

talletuksia vastaanottavat yhteisöt, muut kuin keskuspankki (S.122);

c)

rahamarkkinarahastot (S.123);

d)

muut sijoitusrahastot kuin rahamarkkinarahastot (S.124);

e)

muut rahoituksen välittäjät kuin vakuutuslaitokset ja eläkerahastot (S.125);

f)

rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset (S.126);

g)

konserninsisäiset rahoitusyksiköt ja rahanlainaajat (S.127);

h)

vakuutuslaitokset (S.128); ja

i)

eläkerahastot (S.129).

Rahoituslaitosten alasektoreiden yhdistäminen

2.67

Rahalaitokset (MFI) koostuvat EKP:n määritelmän mukaan kaikista niistä institutionaalisista yksiköistä, jotka kuuluvat keskuspankin (S.121), talletuksia vastaanottavien yhteisöjen, muut kuin keskuspankki (S.122) ja rahamarkkinarahastojen (S.123) alasektoreihin.

2.68

Muihin rahalaitoksiin kuuluvat ne rahoituksen välittäjät, joiden kautta keskuspankin (S.121) rahapolitiikan vaikutukset välittyvät talouden muille yksiköille. Niihin luetaan talletuksia vastaanottavat yhteisöt, muut kuin keskuspankki (S.122) ja rahamarkkinarahastot (S.123).

2.69

Riskien hallinnan alalla toimivia rahoituksen välittäjiä ovat vakuutuslaitokset ja eläkerahastot. Ne koostuvat vakuutuslaitosten (S.128) ja eläkerahastojen (S.129) alasektoreista.

2.70

Rahoituslaitokset lukuun ottamatta rahalaitoksia (MFI), vakuutuslaitoksia ja eläkerahastoja koostuvat muiden sijoitusrahastojen kuin rahamarkkinarahastojen (S.124), muiden rahoituksen välittäjien kuin vakuutuslaitosten ja eläkerahastojen (S.125), rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavien laitosten (S.126) ja konserninsisäisten rahoitusyksiköiden ja rahanlainaajien (S.127) alasektoreista.

Rahoituslaitosten alasektoreiden jaottelu julkisiin, yksityisiin kotimaisiin ja ulkomaalaisomisteisiin rahoituslaitoksiin

2.71

Lukuun ottamatta alasektoria S.121 jokainen alasektori jaetaan edelleen

a)

julkisiin rahoituslaitoksiin;

b)

yksityisiin kotimaisiin rahoituslaitoksiin; ja

c)

ulkomaalaisomisteisiin rahoituslaitoksiin.

Tämän alajaottelun kriteerit ovat samat kuin yrityksillä (ks. kohdat 2.51–2.54).

Taulukko 2.3 –   Rahoituslaitossektori ja sen alasektorit

Sektorit ja alasektorit

Julkiset

Yksityiset kotimaiset

Ulkomaalaisomisteiset

Rahoituslaitokset

S.12

 

 

 

Rahalaitokset (MFI)

Keskuspankki

S.121

 

 

 

Muut rahalaitokset (OMFI)

Talletuksia vastaanottavat yhteisöt, muut kuin keskuspankki

S.122

S.12201

S.12202

S.12203

Rahamarkkinarahastot

S.123

S.12301

S.12302

S.12303

Rahoituslaitokset lukuun ottamatta rahalaitoksia (MFI), vakuutuslaitoksia ja eläkerahastoja

Muut sijoitusrahastot kuin rahamarkkinarahastot

S.124

S.12401

S.12402

S.12403

Muut rahoituksen välittäjät kuin vakuutuslaitokset ja eläkerahastot

S.125

S.12501

S.12502

S.12503

Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset

S.126

S.12601

S.12602

S.12603

Konserninsisäiset rahoitusyksiköt ja rahanlainaajat

S.127

S.12701

S.12702

S.12703

Vakuutuslaitokset ja eläkerahastot

Vakuutuslaitokset

S.128

S.12801

S.12802

S.12803

Eläkerahastot

S.129

S.12901

S.12902

S.12903

Keskuspankki (S.121)

2.72

Määritelmä: Keskuspankin alasektori (S.121) käsittää kaikki rahoitusalan yritykset ja yritysmäiset yhteisöt, joiden pääasiallinen tehtävä on laskea liikkeeseen rahaa, säilyttää rahan sisäinen ja ulkoinen arvo ja pitää hallussaan joko kaikkea tai osaa maan kansainvälisistä valuuttavarannoista.

2.73

Seuraavat rahoituksen välittäjät luokitellaan alasektoriin S.121:

a)

kansallinen keskuspankki, myös silloin kun se on osa Euroopan keskuspankkijärjestelmää;

b)

perimmiltään julkista alkuperää olevat keskusrahalaitokset (esim. laitokset, jotka huolehtivat ulkomaanvaluutan vaihdosta tai rahan liikkeeseen laskemisesta), joilla on täydellinen kirjanpito ja itsenäinen päätösvalta suhteessa valtionhallintoon. Erillisiä institutionaalisia yksiköitä ei ole, jos näitä toimintoja suoritetaan joko valtionhallinnossa tai keskuspankissa.

2.74

Alasektoriin S.121 ei lueta keskuspankin lisäksi muita sellaisia laitoksia tai elimiä, jotka sääntelevät tai valvovat rahoitusyrityksiä tai rahoitusmarkkinoita. Ne luokitellaan alasektoriin S.126.

Talletuksia vastaanottavat yhteisöt, muut kuin keskuspankki (S.122)

2.75

Määritelmä: Talletuksia vastaanottavien yhteisöjen, muut kuin keskuspankki, alasektori (S.122) käsittää kaikki muut kuin keskuspankin ja rahamarkkinarahastojen alasektoreihin luokitellut rahoitusalan yritykset ja yritysmäiset yhteisöt, jotka pääasiallisesti välittävät rahoitusta ja joiden tehtävänä on ottaa vastaan talletuksia ja/tai talletusten läheisiä vastikkeita institutionaalisilta yksiköiltä, myös muilta kuin MFI-rahalaitoksilta , ja omaan lukuun myöntää lainoja ja/tai tehdä arvopaperisijoituksia.

2.76

Alasektoriin talletuksia vastaanottavat yhteisöt, muut kuin keskuspankki, kuuluvia yrityksiä ei voi kuvata yksinkertaisesti termillä ”pankki”, koska niihin saatetaan lukea rahoituslaitoksia, jotka eivät kutsu itseään pankeiksi, tai rahoituslaitoksia, joiden ei sallita joissain maissa kutsua itseään pankeiksi, kun taas jotkin muut rahoituslaitokset, jotka kutsuvat itseään pankeiksi, eivät itse asiassa ole talletuksia vastaanottavia yhteisöjä. Seuraavat rahoituksen välittäjät luokitellaan alasektoriin S.122:

a)

liikepankit, ”universaalit” pankit, ”yleispankit”;

b)

säästöpankit (mukaan luettuna keskinäiset säästöpankit ja säästöpankki- ja lainayhdistykset);

c)

postisiirtolaitokset, postipankit, postisiirtopankit;

d)

maaseutuluottopankit, maatalousluottopankit;

e)

luotto-osuuspankit, luottoyhdistykset;

f)

erikoistuneet pankit (esim. kauppapankit, emissiopankit, yksityiset pankit); ja

g)

sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitokset, jotka pääasiallisesti välittävät rahoitusta.

2.77

Seuraavat rahoituksen välittäjät voidaan luokitella alasektoriin S.122, jos niiden tehtävänä on ottaa yleisöltä vastaan takaisin maksettavia varoja joko talletuksina tai muina vastaavina, kuten jatkuvasti liikkeeseen laskettavina pitkäaikaisina velkapapereina:

a)

yritykset, jotka myöntävät kiinnitysluottoja (mukaan luettuna asuntosäästöpankit, hypoteekkipankit ja kiinnitysluottolaitokset);

b)

kunnalliset luottolaitokset.

Muutoin rahoituksen välittäjät luokitellaan alasektoriin S.124.

2.78

Alasektoriin S.122 eivät kuulu:

a)

pääkonttorit, jotka valvovat ja johtavat pääasiallisesti talletuksia vastaanottavien yhteisöjen, muut kuin keskuspankki, alasektorin yrityksistä koostuvaa ryhmää, mutta jotka eivät ole talletuksia vastaanottavia yhteisöjä. Tällaiset pääkonttorit luokitellaan alasektoriin S.126;

b)

talletuksia vastaanottavia yhteisöjä palvelevat voittoa tavoittelemattomat itsenäisinä oikeushenkilöinä pidetyt yhteisöt, jotka eivät välitä rahoitusta. Ne luokitellaan alasektoriin S.126; ja

c)

sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitokset, joiden pääasiallinen toiminta ei ole rahoituksen välitystä.

Rahamarkkinarahastot (S.123)

2.79

Määritelmä: Rahamarkkinarahastojen alasektori (S.123) käsittää kaikki muut kuin keskuspankkisektoriin ja talletuksia vastaanottavien laitosten sektoriin luokitellut rahoitusalan yritykset ja yritysmäiset yhteisöt, jotka pääasiallisesti välittävät rahoitusta. Niiden tehtävänä on laskea liikkeeseen sijoitusrahasto-osuuksia institutionaalisten yksiköiden tekemien talletusten läheisinä vastikkeina ja tehdä omaan lukuunsa sijoituksia pääasiassa rahamarkkinarahasto-osuuksiin, lyhytaikaisiin velkapapereihin ja/tai talletuksiin.

2.80

Seuraavat rahoituksen välittäjät luokitellaan alasektoriin S.123: sijoitusrahastot mukaan lukien sijoitustrustit ja muut yhteissijoitusjärjestelmät, joiden osuudet ovat talletusten läheisiä vastikkeita.

2.81

Alasektoriin S.123 eivät kuulu:

a)

pääkonttorit, jotka valvovat ja johtavat pääasiallisesti rahamarkkinarahastoista koostuvaa ryhmää, mutta jotka eivät itse ole rahamarkkinarahastoja. Ne luokitellaan alasektoriin S.126;

b)

rahamarkkinarahastoja palvelevat voittoa tavoittelemattomat itsenäisinä oikeushenkilöinä pidetyt yhteisöt, jotka eivät välitä rahoitusta. Ne luokitellaan alasektoriin S.126.

Muut sijoitusrahastot kuin rahamarkkinarahastot (S.124)

2.82

Määritelmä: Muiden sijoitusrahastojen kuin rahamarkkinarahastojen alasektoriin (S.124) luetaan kaikki muut kuin rahamarkkinarahastojen alasektoriin luokitellut yhteissijoitusjärjestelmät, jotka pääasiallisesti välittävät rahoitusta. Niiden tehtävänä on laskea liikkeeseen sijoitusrahasto-osuuksia, jotka eivät ole talletusten läheisiä vastikkeita, ja tehdä omaan lukuunsa sijoituksia pääasiassa muihin kuin lyhytaikaisiin rahoitusvaroihin sekä muihin kuin rahoitusvaroihin (yleensä kiinteistöihin).

2.83

Muut sijoitusrahastot kuin rahamarkkinarahastot kattavat sijoitustrustit ja muut yhteissijoitusjärjestelmät, joiden osuuksia ei pidetä talletusten läheisinä vastikkeina.

2.84

Seuraavat rahoituksen välittäjät luokitellaan alasektoriin S.124:

a)

avoimet sijoitusrahastot, joiden osuudet on haltijan vaatimuksesta ostettava takaisin tai lunastettava suoraan tai välillisesti näiden sijoitusrahastojen varoilla;

b)

suljetut sijoitusrahastot, joiden osuuspääoma on kiinteä ja joiden sijoittajien on ostettava tai myytävä olemassa olevia osuuksia liittyessään rahastoon tai erotessaan siitä;

c)

kiinteistösijoitusrahastot;

d)

muihin rahastoihin sijoittavat sijoitusrahastot (”rahastojen rahastot”):

e)

vipurahastot eli erilaiset yhteissijoitusjärjestelmät, joille ovat ominaisia suuret vähimmäissijoitukset, vähäinen sääntely ja monenlaiset sijoitusstrategiat.

2.85

Alasektoriin S.124 eivät kuulu:

a)

eläkerahastot, jotka ovat osa eläkerahastojen alasektoria;

b)

erityistä tarkoitusta varten perustetut valtion rahastot. Erityistä tarkoitusta varten perustettu valtion rahasto luokitellaan konserninsisäiseksi rahoitusyksiköksi, jos se on rahoituslaitos. ”Erityistä tarkoitusta varten perustetun valtion rahaston” luokittelu joko julkisyhteisöjen sektorille tai rahoituslaitosten sektorille määräytyy 2.27 kohdassa esitettyjen, erityistä tarkoitusta varten perustettuja julkisyhteisöjen yksikköjä koskevien kriteerien mukaan;

c)

pääkonttorit, jotka valvovat ja johtavat pääasiallisesti muista sijoitusrahastoista kuin rahamarkkinarahastoista koostuvaa ryhmää, mutta jotka eivät itse ole sijoitusrahastoja. Ne luokitellaan alasektoriin S.126;

d)

muita sijoitusrahastoja kuin rahamarkkinarahastoja palvelevat voittoa tavoittelemattomat itsenäisinä oikeushenkilöinä pidetyt yhteisöt, jotka eivät välitä rahoitusta. Ne luokitellaan alasektoriin S.126.

Muut rahoituksen välittäjät kuin vakuutuslaitokset ja eläkerahastot (S.125)

2.86

Määritelmä: Muiden rahoituksen välittäjien kuin vakuutuslaitokset ja eläkerahastot alasektori (S.125) koostuu kaikista rahoitusalan yrityksistä ja yritysmäisistä yhteisöistä, jotka pääasiallisesti välittävät rahoitusta ottamalla velkaa muussa muodossa kuin valuuttana, talletuksina tai sijoitusrahasto-osuuksina tai liittyen vakuutus-, eläke- ja standarditakausvastuisiin institutionaalisilta yksiköiltä.

2.87

Alasektori S.125 sisältää rahoituksen välittäjiä, jotka pääasiallisesti hoitavat pitkäaikaiseen rahoitukseen liittyviä tehtäviä. Useimmissa tapauksissa kyseinen takaisinmaksuaika erottaa tämän alasektorin muista rahalaitosten alasektoreista (S.122 ja S.123). Kun rajataan pois sellaiset velkamuodot kuin sijoitusrahasto-osuudet, joita ei pidetä talletusten tai vakuutuksen läheisinä vastikkeina, voidaan tehdä rajanveto muiden sijoitusrahastojen kuin rahamarkkinarahastojen (S.124), vakuutuslaitosten (S.128) ja eläkerahastojen (S.129) alasektoreihin nähden.

2.88

Muiden rahoituksen välittäjien kuin vakuutuslaitokset ja eläkerahastot alasektori (S.125) jakautuu alasektoreihin, joihin kuuluvat arvopaperistamiseen osallistuvat erityisyhteisöt (FVC), arvopaperi- ja johdannaiskauppaa omaan lukuunsa käyvät yritykset, lainanantajina toimivat rahoituslaitokset sekä erikoistuneet rahoituslaitokset. Jaottelu käy ilmi taulukosta 2.4.

Taulukko 2.4 –   Muiden rahoituksen välittäjien kuin vakuutuslaitokset ja eläkerahastot alasektori (S.125) ja sen alajaottelu

Muut rahoituksen välittäjät kuin vakuutuslaitokset ja eläkerahastot

Arvopaperistamiseen osallistuvat erityisyhteisöt (FVC)

Arvopaperi- ja johdannaiskauppaa omaan lukuunsa käyvät yritykset

Lainanantajina toimivat rahoituslaitokset

Erikoistuneet rahoituslaitokset

2.89

Alasektori S.125 ei sisällä itsenäisinä juridisina yksiköinä pidettyjä voittoa tavoittelemattomia laitoksia, jotka palvelevat muita rahoituksen välittäjiä mutta eivät välitä rahoitusta. Ne luokitellaan alasektoriin S.126.

Arvopaperistamiseen osallistuvat erityisyhteisöt

2.90

Määritelmä: Arvopaperistamiseen osallistuvat erityisyhteisöt ovat yrityksiä, jotka suorittavat arvopaperistamiseen liittyviä taloustoimia. Institutionaalisen yksikön kriteerit täyttävät erityisyhteisöt luokitellaan alasektoriin S.125, ja muissa tapauksissa erityisyhteisöjä käsitellään niiden emoyrityksen kiinteänä osana.

Arvopaperi- ja johdannaiskauppaa omaan lukuunsa käyvät yritykset, lainanantajina toimivat rahoituslaitokset sekä erikoistuneet rahoituslaitokset

2.91

Arvopaperi- ja johdannaiskauppaa (omaan lukuunsa) käyvät yritykset ovat omaan lukuunsa toimivia rahoituksen välittäjiä.

2.92

Lainanantajina toimiviin rahoituslaitoksiin kuuluu esimerkiksi rahoituksen välittäjiä, jotka toimivat seuraavilla aloilla:

a)

rahoitusleasing;

b)

osamaksukaupan rahoitus ja henkilökohtaisen tai liikerahoituksen välitys; tai

c)

factoring.

2.93

Erikoistuneet rahoituslaitokset ovat rahoituksen välittäjiä, joihin kuuluvat esimerkiksi

a)

pääomasijoitus- ja kehityspääomayhtiöt;

b)

vienti/tuontirahoitusyhtiöt; tai

c)

rahoituksen välittäjät, jotka hankkivat talletuksia ja/tai talletusten läheisiä vastikkeita tai ottavat lainaa yksinomaan rahalaitoksilta; näihin rahoituksen välittäjiin kuuluvat myös keskusvastapuoliyhteisöt, jotka suorittavat rahalaitosten (MFI) välisiä takaisinostosopimuksiin liittyviä taloustoimia.

2.94

Pääkonttorit, jotka valvovat ja johtavat pääasiallisesti rahoitusta välittävien ja/tai rahoitusta avustavia palveluja suorittavien tytäryhtiöiden ryhmää, luokitellaan alasektoriin S.126.

Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset (S.126)

2.95

Määritelmä: Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavien laitosten alasektori (S.126) koostuu kaikista rahoitusalan yrityksistä ja yritysmäisistä yhteisöistä, jotka pääasiallisesti harjoittavat rahoituksen välitykseen läheisesti liittyviä toimintoja mutta eivät itse ole rahoituksen välittäjiä.

2.96

Seuraavat rahoitusalan yritykset ja yritysmäiset yhteisöt luokitellaan alasektoriin S.126:

a)

vakuutusmeklarit, meripelastus- ja haverihallinnon hoitajat, vakuutus- ja eläkekonsultit jne.;

b)

lainameklarit, arvopaperinvälittäjät, sijoitusneuvojat jne.;

c)

arvopaperien liikkeeseen laskemista hoitavat emissioyhtiöt;

d)

yritykset, joiden pääasiallista toimintaa on taata nimisiirrolla vekseleitä ja muita vastaavia instrumentteja;

e)

yritykset, jotka järjestelevät sellaisia johdannais- tai suojautumisinstrumentteja kuin swapit, optiot ja futuurit (laskematta niitä liikkeeseen);

f)

yritykset, jotka huolehtivat rahoitusmarkkinoiden infrastruktuurista;

g)

rahoituksen välittäjien ja rahoitusmarkkinoiden keskusvalvontaviranomaiset, jos ne ovat erillisiä institutionaalisia yksiköitä;

h)

eläkerahastojen, sijoitusrahastojen jne. hoitajat;

i)

yritykset, jotka hoitavat arvopaperipörssiä ja vakuutuspörssiä;

j)

itsenäisinä oikeushenkilöinä pidetyt voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, jotka palvelevat rahoituslaitoksia, mutta eivät itse välitä rahoitusta (ks. 2.46 kohdan d alakohta);

k)

maksulaitokset (ostajan ja myyjän välisiä maksuja helpottavat laitokset).

2.97

Alasektori S.126 sisältää myös pääkonttorit, joiden kaikki tai useimmat tytäryritykset ovat rahoituslaitoksia.

Konserninsisäiset rahoitusyksiköt ja rahanlainaajat (S.127)

2.98

Määritelmä: Konserninsisäisten rahoitusyksiköiden ja rahanlainaajien alasektori (S.127) koostuu kaikista sellaisista rahoitusalan yrityksistä ja yritysmäisistä yhteisöistä, jotka eivät välitä rahoitusta eivätkä tuota rahoituksen välitystä avustavia palveluja ja joiden varoja tai velkoja ei valtaosin vaihdeta avoimilla markkinoilla.

2.99

Erityisesti seuraavat rahoitusalan yritykset ja yritysmäiset yhteisöt luokitellaan alasektoriin S.127:

a)

oikeushenkilöinä pidettävät erityisrahastot (trusts), jäämistön- ja omaisuudenhoitoyksiköt ja pöytälaatikkoyritykset;

b)

hallintayhtiöt, joiden hallussa on määräysvaltaan oikeuttavia osuuksia tytäryhtiöiden ryhmän pääomasta ja joiden pääasiallista toimintaa on ryhmän omistaminen ilman että ne tuottaisivat muita palveluja yrityksille, joiden pääoma on omistuksen kohteena; toisin sanoen hallintayhtiöt eivät hallinnoi eivätkä johda muita yksiköitä;

c)

erityistä tarkoitusta varten perustetut yksiköt, jotka katsotaan institutionaalisiksi yksiköiksi ja jotka hankkivat avoimilta markkinoilta varoja emoyrityksen käyttöön;

d)

yksiköt, jotka tuottavat yksinomaan omin tai järjestäjän tarjoamin varoin rahoituspalveluja erilaisille asiakkaille ja ottavat vastatakseen takaisinmaksuun liittyvän luottoriskin. Tällaisia yksiköitä ovat esimerkiksi rahanlainaajat, yritykset, jotka antavat lainoja opiskelijoille tai ulkomaankaupan tarkoituksiin käyttämällä järjestäjältä kuten julkisyhteisöjen yksiköltä tai voittoa tavoittelemattomalta yhteisöltä saatuja varoja, sekä pääasiallisesti lainaustoimintaa harjoittavat panttilainaamot;

e)

erityistä tarkoitusta varten perustetut valtion omistamat sijoitusyhtiöt (sovereign wealth funds), jos ne luokitellaan rahoituslaitoksiin.

Vakuutuslaitokset (S.128)

2.100

Määritelmä: Vakuutuslaitosten alasektori (S.128) koostuu kaikista rahoitusalan yrityksistä ja yritysmäisistä yhteisöistä, joiden pääasiallista toimintaa on riskien hallintaan liittyvän rahoituksen välitys ensivakuutuksen tai jälleenvakuutuksen muodossa (ks. 2.59 kohta).

2.101

Vakuutuslaitokset tuottavat seuraavia palveluja:

a)

henki- ja vahinkovakuutuspalvelut yksittäisille yksiköille tai yksikköryhmille;

b)

jälleenvakuutuspalvelut muille vakuutuslaitoksille.

2.102

Vahinkovakuutuslaitosten palveluja voidaan tuottaa vakuutuksina seuraavien riskien varalta:

a)

tulipalo (esimerkiksi liike- ja yksityisomaisuus);

b)

vastuu (onnettomuudet);

c)

moottoriajoneuvo (omalle ajoneuvolle aiheutunut vahinko ja kolmansille osapuolille aiheutunut vahinko);

d)

meri, ilmailu ja kuljetus (energiariskit mukaan luettuina);

e)

tapaturma ja sairaus; tai

f)

rahoitus (takaukset ja takaussitoumukset).

Rahoitus- tai luottovakuutusalan yritykset, joita kutsutaan myös takuupankeiksi, antavat takauksia tai takaussitoumuksia arvopaperistetuille tuotteille ja muille luottotuotteille.

2.103

Vakuutuslaitokset ovat pääasiassa osakeyhtiöitä tai keskinäisiä yhtiöitä. Osakeyhtiöt ovat osakkeenomistajien omistamia ja monissa tapauksissa pörsseissä noteerattuja. Keskinäiset yhtiöt ovat vakuutuksenottajien omistamia, ja yhteisöjen voitot palautetaan osinkoina tai bonuksina vakuutuksenottajille tai takuupääoman omistajille. Captive-yhtiöt (vakuutusalan kytkösyhtiöt) ovat yleensä yritysten omistamia, ja useimmiten ne vakuuttavat osakkeenomistajiensa riskejä.

Laatikko 2.1 –   Vakuutustyypit

Vakuutustyyppi

Sektori/alasektori

Ensivakuutus

Henkivakuutus

Vakuutuksenottaja suorittaa vakuuttajalle säännöllisiä maksuja tai kertamaksun, joiden vastineeksi vakuuttaja sitoutuu suorittamaan vakuutuksenottajalle sovitun summan tai annuiteetin tiettynä päivänä tai aiemmin.

Vakuutuslaitokset

Vahinkovakuutus

Vakuutus onnettomuus-, sairaus-, tulipalo-, luotto- tms. riskien varalta

Vakuutuslaitokset

Jälleenvakuutus

Vakuutus, jonka vakuuttaja ostaa suojautuakseen odottamattoman suurelta korvausvaatimusten määrältä tai poikkeuksellisen suurilta korvauksilta

Vakuutuslaitokset

Sosiaalivakuutus

Sosiaaliturva

Julkishallinto velvoittaa osallistujat vakuuttamaan itsensä tiettyjen sosiaalisten riskien varalta.

Sosiaaliturvan eläkkeet

Sosiaaliturvarahastot

Muu sosiaaliturva

Muut työntekoon perustuvat sosiaalivakuutusjärjestelmät kuin sosiaaliturva

Työnantajat voivat edellyttää työntekijöiltään, että nämä vakuuttavat itsensä tiettyjen sosiaalisten riskien varalta.

Työntekoon perustuvat eläkkeet

Työnantajan sektori, vakuutuslaitokset, eläkerahastot tai kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt

Muu työntekoon perustuva sosiaalivakuutus

2.104

Alasektoriin S.128 eivät kuulu:

a)

institutionaaliset yksiköt, jotka täyttävät molemmat kohdassa 2.117 luetellut kriteerit. Ne luokitellaan alasektoriin S.1314;

b)

pääkonttorit, jotka valvovat ja johtavat pääasiallisesti vakuutuslaitoksista koostuvaa ryhmää mutta eivät itse ole vakuutuslaitoksia. Ne luokitellaan alasektoriin S.126;

c)

vakuutuslaitoksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat itsenäisinä oikeushenkilöinä pidetyt yhteisöt, jotka eivät välitä rahoitusta. Ne luokitellaan alasektoriin S.126.

Eläkerahastot (S.129)

2.105

Määritelmä: Eläkerahastojen alasektori (S.129) koostuu kaikista rahoitusalan yrityksistä ja yritysmäisistä yhteisöistä, jotka pääasiallisesti ovat vakuutettujen henkilöiden sosiaalisten riskien ja tarpeiden hallintaan liittyvän rahoituksen välittäjiä (sosiaalivakuutus). Sosiaalivakuutusjärjestelminä eläkerahastot tarjoavat eläketuloja ja usein etuuksia, joita maksetaan kuoleman tai työkyvyttömyyden johdosta.

2.106

Alasektori S.129 koostuu yksinomaan niistä sosiaalivakuutukseen kuuluvista eläkerahastoista, jotka ovat niiden perustajayksiköistä erillisiä institutionaalisia yksiköitä. Sellaisilla itsenäisillä rahastoilla on itsenäinen päätösvalta ja täydellinen kirjanpito. Epäitsenäiset eläkerahastot eivät ole institutionaalisia yksiköitä vaan ovat osa sitä institutionaalista yksikköä, joka ne perustaa.

2.107

Tyypillisiä eläkerahastojen jäseniä ovat yksittäisen yrityksen tai yritysryhmän palkansaajat, teollisuuden haaran tai toimialan työntekijät tai saman ammatin omaavat henkilöt. Vakuutussopimukseen sisällytetyt etuudet voivat olla etuuksia, jotka maksetaan

a)

vakuutetun kuoleman jälkeen leskelle ja lapsille;

b)

eläkkeelle siirtymisen jälkeen; tai

c)

vakuutetun tultua työkyvyttömäksi.

2.108

Joissain maissa kaikkia tämäntyyppisiä riskejä voidaan vakuuttaa henkivakuutusyhtiöissä sekä eläkerahastoissa. Toisissa maissa jotkin näistä riskilajeista vakuutetaan henkivakuutusyhtiöissä. Päinvastoin kuin henkivakuutusyhtiöt eläkerahastot on lain nojalla rajoitettu määrättyihin palkansaajien ja itsenäisten yrittäjien ryhmiin.

2.109

Eläkerahastot voivat olla työnantajien tai julkisyhteisöjen järjestämiä. Ne voivat myös olla rahastoja, jotka vakuutuslaitos järjestää työntekijöiden puolesta; toisaalta voidaan perustaa erillisiä institutionaalisia yksiköitä, jotka pitävät hallussa ja hallinnoivat eläkeoikeuksien täyttämiseen ja eläkkeiden maksamiseen käytettäviä varoja.

2.110

Alasektoriin S.129 eivät kuulu:

a)

institutionaaliset yksiköt, jotka täyttävät molemmat kohdassa 2.117 luetellut kriteerit. Ne luokitellaan alasektoriin S.1314;

b)

pääkonttorit, jotka valvovat ja johtavat pääasiallisesti eläkerahastoista koostuvaa ryhmää mutta eivät itse ole eläkerahastoja. Ne luokitellaan alasektoriin S.126;

c)

eläkerahastoja palvelevat voittoa tavoittelemattomat itsenäisinä oikeushenkilöinä pidetyt yhteisöt, jotka eivät välitä rahoitusta. Ne luokitellaan alasektoriin S.126.

Julkisyhteisöt (S.13)

2.111

Määritelmä: Julkisyhteisösektoriin (S.13) luetaan kaikki institutionaaliset yksiköt, jotka ovat markkinattomia tuottajia ja joiden tuotos on tarkoitettu yksilölliseen tai kollektiiviseen kulutukseen ja jotka rahoitetaan muihin sektoreihin kuuluvien yksiköiden suorittamin pakollisin maksuin, ja pääasiallisesti kansantulon ja -varallisuuden uudelleenjakoa harjoittavat institutionaaliset yksiköt.

2.112

Sektoriin S.13 luetaan esimerkiksi seuraavat institutionaaliset yksiköt:

a)

julkisyhteisöjen yksiköt, joilla on lainsäädäntöteitse annettu lainkäyttövalta talousalueen muihin yksiköihin nähden ja jotka hoitavat ja rahoittavat sellaisia toimintoja, joiden tarkoituksena on pääasiallisesti markkinattomien yhteisön hyväksi tarkoitettujen tavaroiden ja palveluiden tuottaminen;

b)

yritykset tai yritysmäiset yhteisöt, jotka ovat julkisyhteisöjen yksiköitä, jos niiden tuotos on pääasiassa markkinatonta ja jos ne ovat julkisyhteisöjen yksiköiden valvonnassa;

c)

itsenäisinä oikeushenkilöinä pidettävät voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, jotka ovat julkisyhteisöjen valvomia markkinattomia tuottajia;

d)

itsenäiset eläkerahastot, kun maksujen suorittamisvelvoitteesta on säädetty lailla ja kun julkisyhteisö hallinnoi varoja maksuja ja etuuksia koskevissa ratkaisuissa ja hyväksymisessä.

2.113

Julkisyhteisösektori jakautuu seuraaviin neljään alasektoriin:

a)

valtionhallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja) (S.1311);

b)

osavaltiohallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja) (S.1312);

c)

paikallishallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja) (S.1313);

d)

sosiaaliturvarahastot (S.1314).

Valtionhallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja) (S.1311)

2.114

Määritelmä: Tähän alasektoriin luetaan kaikki valtion ministeriöt ja keskusvirastot, joiden toimivalta normaalisti ulottuu koko talousalueelle, ei kuitenkaan sosiaaliturvarahastojen hallintoa.

Alasektoriin S.1311 luetaan ne voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, joita valtionhallinto valvoo ja joiden toimivalta ulottuu koko talousalueelle.

Sellaiset markkinoita säätelevät organisaatiot, jotka ovat joko yksinomaan tai pääasiallisesti tukipalkkioiden jakajia, luokitellaan alasektoriin S.1311. Ne organisaatiot, jotka yksinomaan tai pääasiallisesti ostavat, pitävät hallussa ja myyvät maataloustuotteita tai elintarvikkeita, luokitellaan sektoriin S.11.

Osavaltiohallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja) (S.1312)

2.115

Määritelmä: Tähän alasektoriin luetaan julkisen hallinnon elimet, jotka ovat erillisiä institutionaalisia yksiköitä ja hoitavat joitakin julkisen hallinnon tehtäviä valtionhallintoa alemmalla mutta paikallishallintoa ylemmällä tasolla, ei kuitenkaan sosiaaliturvarahastojen hallintoa.

Alasektoriin S.1312 luetaan ne voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, joita osavaltion hallintoelimet valvovat ja joiden toimivalta rajoittuu osavaltiohallinnon talousalueelle.

Paikallishallinto (lukuun ottamatta sosiaaliturvarahastoja) (S.1313)

2.116

Määritelmä: Tähän alasektoriin luetaan julkisen hallinnon elimet, joiden toimivalta ulottuu ainoastaan talousalueen paikalliseen osaan, ei kuitenkaan sosiaaliturvarahastojen paikallisia laitoksia.

Alasektoriin S.1313 luetaan ne voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, joita paikalliset julkisen hallinnon elimet valvovat ja joiden toimivalta rajoittuu paikallisten hallintoelinten talousalueille.

Sosiaaliturvarahastot (S.1314)

2.117

Määritelmä: Sosiaaliturvarahastojen alasektoriin luetaan ne valtionhallinnon, osavaltiohallinnon ja paikallishallinnon institutionaaliset yksiköt, joiden pääasiallista toimintaa on sosiaalietuuksien tuottaminen ja jotka täyttävät molemmat seuraavista kahdesta kriteeristä:

a)

lain tai asetuksen mukaan tietyt väestöryhmät ovat velvollisia osallistumaan järjestelmään tai maksamaan sosiaaliturvamaksuja; ja

b)

julkisyhteisö vastaa – riippumattomasti tehtävästään valvovana elimenä tai työnantajana – laitoksen hallinnosta maksuja ja etuuksia koskevissa ratkaisuissa ja hyväksymisessä.

Yksittäisen henkilön maksamien maksujen ja sen riskin välillä, jonka alaiseksi kyseinen henkilö joutuu, ei ole tavallisesti suoraa yhteyttä.

Kotitaloudet (S.14)

2.118

Määritelmä: Kotitaloussektori (S.14) kattaa henkilöt tai henkilöryhmät kuluttajina ja markkinatavaroita ja rahoitus- ja muita palveluita tuottavina yrittäjinä (markkinatuottajina), jos tavaroiden ja palveluiden tuotanto ei ole erillisten yritysmäisinä yhteisöinä käsiteltyjen yksiköiden toimintaa. Kotitaloussektoriin luetaan myös henkilöt tai henkilöryhmät tavaroiden ja muiden kuin rahoituspalveluiden tuottajina omaa loppukäyttöä varten.

Kotitaloudet voidaan kuluttajina määritellä pieniksi henkilöryhmiksi, joilla on yhteinen asunto, jotka panevat yhteen tulonsa ja varallisuutensa ja jotka kuluttavat kollektiivisesti tietyntyyppisiä, pääasiassa asumiseen ja ruokaan liittyviä tavaroita ja palveluita.

Kotitalouksien pääasialliset tulot ovat seuraavat:

a)

palkansaajakorvaukset;

b)

omaisuustulot;

c)

muilta sektoreilta saadut tulonsiirrot;

d)

markkinatuotteiden myyntitulot; ja

e)

laskennalliset tulot tuotoksesta omaan loppukulutukseen.

2.119

Kotitaloussektoriin luetaan:

a)

yksilöt tai yksilöryhmät, joiden pääasiallinen tarkoitus on kuluttaminen;

b)

henkilöt, jotka asuvat pysyvästi laitoksissa ja joilla on vähän tai ei lainkaan itsenäistä toiminta- tai päätösvaltaa taloudellisissa asioissa (esim. luostareissa elävien uskonnollisten veljeskuntien jäsenet, pitkäaikaispotilaat sairaaloissa, pitkiä tuomioita kärsivät vangit, vanhainkodeissa pysyvästi asuvat vanhukset). Näitä ihmisiä käsitellään yhtenä institutionaalisena yksikkönä, toisin sanoen yhtenä kotitaloutena;

c)

yksilöt tai yksilöryhmät, joiden pääasiallinen tarkoitus on kuluttaminen ja jotka tuottavat tavaroita ja palveluita yksinomaan omaan käyttöön. Ainoastaan kahden tyyppiset omaan kulutukseen tuotetut palvelut luetaan mukaan järjestelmään: omistusasuntojen tuottamat palvelut ja palkatun työvoiman tuottamat kotitalouspalvelut;

d)

muut kuin yritysmäisinä yhteisöinä pidetyt yksityiset elinkeinonharjoittajat ja yhtiökumppanuudet, joilla ei ole oikeudellista asemaa ja jotka ovat markkinatuottajia; ja

e)

kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt (KPVTY:t), joilla ei ole itsenäistä oikeudellista asemaa, tai KPVTY:t, joilla sellainen on mutta jotka ovat vain vähämerkityksisiä.

2.120

Kotitaloussektori jaetaan EKT 2010:ssä seuraaviin alasektoreihin:

a)

työnantajat (S.141) ja elinkeinonharjoittajat (S.142);

b)

palkansaajat (S.143);

c)

omaisuustulojen saajat (S.1441);

d)

eläkkeensaajat (S.1442);

e)

muiden tulonsiirtojen saajat (S.1443).

2.121

Kotitaloudet jaetaan alasektoreihin koko kotitalouden saaman suurimman tulolajin mukaan (työnantajatulot, palkansaajakorvaukset jne.). Jos samassa kotitaloudessa saadaan monenlaisia tuloja tuloryhmää kohti, luokitus perustuu kotitalouden kokonaistuloihin kussakin ryhmässä.

Työnantajat ja elinkeinonharjoittajat (S.141 ja S.142)

2.122

Määritelmä: Työnantajien ja muiden elinkeinonharjoittajien alasektori koostuu sellaisten kotitalouksien ryhmästä, joilla markkinatavaroiden ja -palvelujen tuotannosta saadut sekatulot (B.3) ovat suurin tulonlähde kotitaloudelle kokonaisuudessaan, vaikka ne eivät muodostaisikaan enempää kuin puolet kotitalouden kokonaistuloista. Näitä tuloja kotitaloudet saavat omistaessaan yhtiöimättömiä kotitalousyrityksiä, joissa voi olla myös palkattua henkilöstöä.

Palkansaajat (S.143)

2.123

Määritelmä: Palkansaajien alasektori koostuu sellaisten kotitalouksien ryhmästä, joiden tuloista palkansaajakorvaukset (D.1) ovat suurin tulolähde kotitaloudelle kokonaisuudessaan.

Omaisuustulojen saajat (S.1441)

2.124

Määritelmä: Omaisuustulojen saajien alasektori koostuu sellaisten kotitalouksien ryhmästä, joille omaisuustulot (D.4) ovat suurin tulolähde kotitaloudelle kokonaisuudessaan.

Eläkkeensaajat (S.1442)

2.125

Määritelmä: Eläkkeensaajien alasektori koostuu sellaisten kotitalouksien ryhmästä, joille eläkkeet ovat suurin tulolähde kotitaloudelle kokonaisuudessaan.

Eläkkeensaajat ovat kotitalouksia, joille työ- tai muut eläkkeet mukaan luettuna aikaisemmilta työnantajilta saatavat eläkkeet ovat suurin tulolähde.

Muiden tulonsiirtojen saajat (S.1443)

2.126

Määritelmä: Muiden tulonsiirtojen saajien alasektori koostuu sellaisten kotitalouksien ryhmästä, joille muut tulonsiirrot ovat suurin tulolähde kotitaloudelle kokonaisuudessaan.

Muita tulonsiirtoja ovat kaikki muut tulonsiirrot kuin omaisuustulot, eläkkeet ja pysyvästi laitoksissa elävien henkilöiden tulot.

2.127

Jos sektorin määrittelemiseen tarvittavat tulolähteiden suhteelliset osuudet eivät ole tiedossa kotitalouden osalta kokonaisuudessaan, luokitteluun käytetään viitehenkilön tuloja. Kotitalouden viitehenkilö on henkilö, jolla on suurimmat tulot. Jos viimeksi mainittua tietoa ei ole saatavissa, kotitalouksien alasektorin määrittelyyn käytetään sen henkilön tuloja, joka sanoo olevansa viitehenkilö.

2.128

Kotitalouksien alasektorin määrittelyyn voidaan käyttää muita kriteerejä, esimerkiksi kotitalouksien luokittelu yrittäjätoiminnan mukaan: maatalouskotitaloudet ja muut kuin maatalouskotitaloudet.

Kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt (S.15)

2.129

Määritelmä: Kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen (KPVTY:t) sektori (S.15) koostuu voittoa tavoittelemattomista yhteisöistä, jotka ovat kotitalouksia palvelevia erillisiä juridisia yksiköitä ja yksityisiä markkinattomia tuottajia. Niiden pääasialliset varat ovat kuluttajakotitalouksilta saatuja käteis- tai luontoismuotoisia vapaaehtoisia maksuja, julkisyhteisöjen suorittamia maksuja ja omaisuustuloja.

2.130

Jos nämä yhteisöt eivät ole kovin merkittäviä, niitä ei lueta kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen sektoriin vaan kotitaloussektoriin (S.14), sillä niiden taloustoimia on mahdotonta erottaa kyseisen sektorin yksiköiden taloustoimista. Julkisyhteisöjen valvomat markkinattomat kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt luokitellaan julkisyhteisöjen sektoriin (S.13).

Kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen sektori sisältää seuraaviin pääryhmiin lukeutuvia yhteisöjä, jotka tarjoavat markkinattomia tavaroita ja palveluita kotitalouksille:

a)

ammattiyhdistykset, ammatilliset ja tieteelliset seurat, kuluttajayhdistykset, poliittiset puolueet, kirkot tai uskonnolliset yhdyskunnat (myös julkisen sektorin rahoittamat mutta ei valvomat) ja sosiaaliset, kulttuuri- ja viihde- sekä urheilukerhot; ja

b)

hyväntekeväisyys-, hätäapu- ja avunantojärjestöt, joita muut institutionaaliset yksiköt rahoittavat vapaaehtoisin käteis- tai luontoismuotoisin tulonsiirroin.

Sektori S.15 sisältää hyväntekeväisyys-, hätäapu- tai avunantoelimet, jotka palvelevat ulkomaisia talousyksiköitä, mutta se ei sisällä yksiköitä, joiden jäsenyys oikeuttaa ennakolta määrättyihin tavaroihin ja palveluihin.

Ulkomaat (S.2)

2.131

Määritelmä: Ulkomaiden sektori (S.2) on sellaisten yksiköiden ryhmä, joilla ei ole mitään luonteenomaisia toimintoja ja varoja; se sisältää sellaisia ulkomaisia talousyksiköitä, jotka harjoittavat taloustoimia kotimaisten institutionaalisten yksiköiden kanssa tai joilla on muita taloudellisia yhteyksiä kotimaisten talousyksiköiden kanssa. Sen tilit antavat yleiskuvan niistä taloudellisista suhteista, jotka yhdistävät kansantalouden ulkomaiden kanssa. EU:n toimielimet sekä kansainväliset järjestöt sisältyvät sektoriin.

2.132

Ulkomaat ei ole sektori, jossa on pidettävä täydellisiä tilejä. On kuitenkin tarkoituksenmukaista käsitellä ulkomaita sektorina. Sektorit saadaan disaggregoimalla koko kansantalous siten, että saadaan homogeenisempia kotimaisten institutionaalisten yksiköiden ryhmiä, joiden taloudellinen toiminta, tavoitteet ja tehtävät ovat samanlaisia. Tämä ei päde ulkomaiden sektoriin: sektorille kirjataan yritysten ja rahoituslaitosten, voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen, kotitalouksien ja julkisyhteisöjen taloustoimet ja muut virrat ulkomaisten institutionaalisten yksiköiden kanssa ja muut taloudelliset suhteet kotimaisten ja ulkomaisten yksiköiden kesken, esimerkiksi kotimaisten yksiköiden vaateet ulkomaisia yksiköitä kohtaan.

2.133

Ulkomaiden tileihin sisältyy ainoastaan kotimaisten institutionaalisten yksiköiden ja ulkomaisten talousyksiköiden välisiä taloustoimia, kuitenkin seuraavin poikkeuksin:

a)

Kotimaisen talousyksikön hoitamat tuontitavaroiden kuljetuspalvelut (vievän maan rajalle saakka) esitetään ulkomaiden tileillä fob-tuonnissa, vaikka kotimaiset talousyksiköt ovat ne tuottaneet.

b)

Ulkomaisia varoja koskevat taloustoimet kotimaan talouden eri sektoreihin kuuluvien kotimaisten talousyksiköiden välillä esitetään ulkomaiden yksityiskohtaisilla rahoitustileillä. Vaikka kyseiset taloustoimet eivät vaikuta maan rahoitusasemaan ulkomaiden suhteen, ne vaikuttavat yksittäisten sektoreiden rahoitussuhteisiin ulkomaiden kanssa.

c)

Maan velkataloustoimet eri maantieteellisiin vyöhykkeisiin kuuluvien ulkomaisten talousyksiköiden välillä esitetään ulkomaiden tilien maantieteellisen luokituksen mukaan. Vaikka nämä taloustoimet eivät vaikuta maan kokonaisvelkaan ulkomaiden suhteen, ne vaikuttavat sen velkaan maailman eri osille.

2.134

Ulkomaiden sektori (S.2) jakautuu seuraavasti:

a)

Euroopan unionin jäsenvaltiot sekä toimielimet ja elimet (S.21);

1)

Euroopan unionin jäsenvaltiot (S.211);

2)

Euroopan unionin toimielimet ja elimet (S.212);

b)

kolmannet maat ja EU:n ulkopuolelle sijoittautuneet kansainväliset järjestöt (S.22).

Tuottajayksiköiden sektoriluokitus omistajuuden oikeudellisen pääjaottelun mukaan

2.135

Seuraavassa yleiskatsauksessa ja 2.31–2.44 kohdassa esitetään yhteenveto tuottajayksiköiden sektoriluokituksen periaatteista käyttäen standardikäsitteitä yhteisöjen päätyyppien kuvaamisessa.

2.136

Yksityiset ja julkiset yritykset, jotka ovat markkinatuottajia, luokitellaan seuraavasti:

a)

pääasiallisesti tavaroita ja palveluita (paitsi rahoituspalveluita) tuottavat: sektori S.11 (yritykset);

b)

pääasiallisesti rahoituksen välitystä harjoittavat ja rahoituksen välitystä avustavat: sektori S.12 (rahoituslaitokset).

2.137

Itsenäisinä juridisina yksiköinä pidettävät osuuskunnat ja yhtiökumppanuudet, jotka ovat markkinatuottajia, luokitellaan seuraavasti:

a)

pääasiallisesti tavaroita ja palveluita (paitsi rahoituspalveluita) tuottavat: sektori S.11 (yritykset);

b)

pääasiallisesti rahoituksen välitystä harjoittavat ja rahoituksen välitystä avustavat: sektori S.12 (rahoituslaitokset).

2.138

Julkiset tuottajat, jotka erityislainsäädännön perusteella ovat itsenäisiä juridisia yksiköitä ja jotka ovat markkinatuottajia, luokitellaan seuraavasti:

a)

pääasiallisesti tavaroita ja palveluita (paitsi rahoituspalveluita) tuottavat: sektori S.11 (yritykset);

b)

pääasiallisesti rahoituksen välitystä harjoittavat ja rahoituksen välitystä avustavat: sektori S.12 (rahoituslaitokset).

2.139

Julkiset tuottajat, joita ei pidetä itsenäisinä juridisina yksiköinä ja jotka ovat markkinatuottajia, luokitellaan seuraavasti:

a)

jos ne ovat yritysmäisiä:

1)

pääasiallisesti tavaroita ja palveluita (paitsi rahoituspalveluita) tuottavat: sektori S.11 (yritykset);

2)

pääasiallisesti rahoituksen välitystä harjoittavat ja rahoituksen välitystä avustavat: sektori S.12 (rahoituslaitokset);

b)

jos ne eivät ole yritysmäisiä: sektori S.13 (julkisyhteisöt), koska ne muodostavat kiinteän osan niitä valvovasta yksiköstä.

2.140

Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt (yhdistykset ja säätiöt), jotka ovat itsenäisiä juridisia yksiköitä, luokitellaan seuraavasti:

a)

pääasiallisesti tavaroita ja palveluita (paitsi rahoituspalveluja) tuottavat markkinatuottajat: sektori S.11 (yritykset);

b)

pääasiallisesti rahoituksen välitystä harjoittavat ja rahoituksen välitystä avustavat: sektori S.12 (rahoituslaitokset);

c)

markkinattomat tuottajat:

1)

sektori S.13 (julkisyhteisöt), jos ne ovat julkisia tuottajia, joita julkisyhteisöt valvovat;

2)

sektori S.15 (kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt), jos ne ovat yksityisiä tuottajia.

2.141

Yksityiset elinkeinonharjoittajat ja yhtiökumppanuudet, joita ei pidetä itsenäisinä juridisina yksiköinä ja jotka ovat markkinatuottajia, luokitellaan seuraavasti:

a)

jos ne ovat yritysmäisiä:

1)

pääasiallisesti tavaroita ja palveluita (paitsi rahoituspalveluita) tuottavat: sektori S.11 (yritykset);

2)

pääasiallisesti rahoituksen välitystä harjoittavat ja rahoituksen välitystä avustavat: sektori S.12 (rahoituslaitokset);

b)

jos ne eivät ole yritysmäisiä, ne luokitellaan sektoriin S.14 (kotitaloudet).

2.142

Pääkonttorit luokitellaan seuraavasti:

a)

sektori S.11 (yritykset), jos koko yhtiöryhmän, joka on markkinatuottaja, pääasiallinen toiminta on tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotanto (ks. 2.46 kohdan e alakohta);

b)

sektori S.12 (rahoituslaitokset), jos koko yhtiöryhmän pääasiallinen toiminta on rahoituksen välitys (ks. 2.65 kohdan e alakohta).

Hallintayhtiöitä, jotka ovat tytäryhtiöryhmän varojen hallussapitäjiä, kohdellaan aina rahoituslaitoksina. Hallintayhtiöt pitävät hallussa yhtiöryhmän varoja mutta eivät suorita ryhmää koskevia liikkeenjohdollisia tehtäviä.

2.143

Taulukko 2.5 kuvaa kaavion muodossa edellä esitettyjä erilaisia tapauksia.

Taulukko 2.5 –   Tuottajayksiköiden sektoriluokitus omistajuuden oikeudellisen pääjaottelun mukaan

Tuottajatyyppi

Juridinen standardikuvaus

Markkinatuottajat (tavarat ja palvelut, paitsi rahoituspalvelut)

Markkinatuottajat (rahoituksen välitys)

Markkinattomat tuottajat

Julkiset tuottajat

Yksityiset tuottajat

Yksityiset ja julkiset yritykset

S.11 yritykset

S.12 rahoituslaitokset

 

 

Osuuskunnat ja yhtiökumppanuudet, jotka ovat itsenäisiä juridisia yksiköitä

S.11 yritykset

S.12 rahoituslaitokset

 

 

Julkiset tuottajat, jotka erityislainsäädännön perusteella ovat itsenäisiä juridisia yksiköitä

S.11 yritykset

S.12 rahoituslaitokset

 

 

Julkiset tuottajat, jotka eivät ole itsenäisiä juridisia yksiköitä

sellaiset, joilla on yritysmäisiä piirteitä

S.11 yritykset

S.12 rahoituslaitokset

 

 

muut

 

 

S.13 julkisyhteisöt

 

Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, jotka oat itsenäisiä juridisia yksiköitä

S.11 yritykset

S.12 rahoituslaitokset

S.13 julkisyhteisöt

S.15 kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt

Yhtiökumppanuudet, jotka eivät ole itsenäisiä juridisia yksiköitä

Yksityiset elinkeinonharjoittajat

sellaiset, joilla on yritysmäisiä piirteitä

S.11 yritykset

S.12 rahoituslaitokset

 

 

muut

S.14 kotitaloudet

S.14 kotitaloudet

 

 

Pääkonttorit, joiden valvoman yritysryhmän pääasiallinen toimintatyyppi on

tavaroiden ja muiden kuin rahoituspalvelujen tuotanto

S.11 yritykset

 

 

 

rahoituspalvelujen tuotanto

 

S.12 rahoituslaitokset

 

 

PAIKALLISET TOIMIALAYKSIKÖT JA TOIMIALAT

2.144

Useimmat tavaroita ja palveluita tuottavat institutionaaliset yksiköt harjoittavat useampia toimintoja samaan aikaan. Ne saattavat harjoittaa pääasiallista toimintaa, joitakin sivutoimintoja ja joitakin aputoimintoja.

2.145

Toiminta tapahtuu, kun yhdistetään sellaisia resursseja kuin laitteet, työvoima, valmistustekniikka, tietoverkot ja tuotteet siten, että se johtaa tiettyjen tavaroiden ja palveluiden luomiseen. Toiminnalle ovat ominaisia panoksena käytetyt tuotteet, tuotantoprosessi ja tuotoksena syntyvät tuotteet.

Toiminnat voidaan määrittää viittaamalla NACE Rev. 2:n määrättyyn tasoon.

2.146

Jos yksikkö harjoittaa useampaa kuin yhtä toimintaa, kaikki toiminnot, jotka eivät ole aputoimintoja (ks. 3 luvun 3.12 kohta), pannaan järjestykseen bruttoarvonlisäyksen mukaan. Pääasiallinen toiminta ja sivutoiminnat voidaan erottaa syntyneen merkitsevämmän arvonlisäyksen perusteella.

2.147

Tuotantoprosessin ja tavaroiden ja palveluiden käytön yhteydessä esiintyvien virtojen analysoimiseksi on välttämätöntä valita yksiköitä, jotka korostavat teknistaloudellisia suhteita. Tämä vaatimus edellyttää, että institutionaaliset yksiköt on jaettava pienempiin ja homogeenisempiin yksiköihin tuotannon lajin mukaan. Paikalliset toimialayksiköt on tarkoitettu tämän toiminnallisen tarkastelun tarpeen täyttämiseen.

Paikalliset toimialayksiköt

2.148

Määritelmä: Paikallinen toimialayksikkö (paikallinen TAY) on se osa toimialayksikköä (TAY), joka vastaa paikallista yksikköä. Paikallista TAY:ä kutsutaan toimipaikaksi SNA 2008:ssa ja ISIC Rev. 4:ssä. TAY ryhmittelee kaikki institutionaalisen yksikön osat NACE Rev. 2:n nelinumerotasolla sen mukaan, miten se toimii tuottajana jonkin toiminnan aikaansaamiseksi, ja TAY vastaa yhtä tai useampaa institutionaalisen yksikön operationaalista alaryhmää. Institutionaalisen yksikön tietojärjestelmän täytyy kyetä osoittamaan tai laskemaan jokaiselle paikalliselle TAY:lle ainakin tuotannon arvo, välituotekäyttö, palkansaajakorvaukset, toimintaylijäämä ja työllisyys sekä kiinteän pääoman bruttomuodostus.

Paikallinen yksikkö on tavaroita ja palveluita tuottava institutionaalinen yksikkö tai institutionaalisen yksikön osa, joka sijaitsee maantieteellisesti tunnistettavassa paikassa.

Paikallinen TAY saattaa vastata institutionaalista yksikköä tuottajana; toisaalta se ei voi koskaan kuulua kahteen eri institutionaaliseen yksikköön.

2.149

Jos tavaroita ja palveluita tuottavalla institutionaalisella yksiköllä on pääasiallista toimintaa ja sen lisäksi yksi tai useampia sivutoimintoja, se jaetaan samaan määrään toimialayksiköitä (TAY) ja sivutoiminnot luokitellaan pääasiallisesta toiminnasta erillisten nimikkeiden alle. Aputoimintoja ei erotella pääasiallisista tai sivutoiminnoista. Tiettyyn luokittelujärjestelmän nimikkeeseen kuuluvat TAY:t voivat kuitenkin tuottaa tuotteita kyseisen homogeenisen ryhmän ulkopuolelta niihin liittyvinä sivutoimintoina, joita saatavissa olevien kirjanpitoasiakirjojen perusteella ei voida erikseen tunnistaa. Yksi toimialayksikkö voi siis harjoittaa yhtä tai useampaa sivutoimintaa.

Toimialat

2.150

Määritelmä: Toimiala koostuu ryhmästä paikallisia TAY:itä (TAY), jotka harjoittavat samaa tai samantyyppistä toimintaa. Luokituksen yksityiskohtaisimmalla tasolla toimiala koostuu kaikista paikallisista TAY:istä, jotka kuuluvat NACE Rev. 2:n yhteen nelinumerotasoon ja jotka niin ollen harjoittavat samaa NACE Rev. 2:ssa määriteltyä toimintaa.

Toimialat sisältävät sekä paikallisia TAY:itä, jotka tuottavat markkinatavaroita ja -palveluita, että paikallisia TAY:itä, jotka tuottavat markkinattomia tavaroita ja palveluita. Määritelmän mukaan toimiala koostuu ryhmästä paikallisia TAY:itä, jotka harjoittavat samanlaista tuotantotoimintaa huolimatta siitä, tuottavatko institutionaaliset yksiköt, joihin ne kuuluvat, markkinatuotosta tai markkinatonta tuotosta.

2.151

Toimialat voidaan ryhmitellä seuraaviin kolmeen ryhmään:

a)

Toimialat, jotka tuottavat markkinatavaroita ja -palveluita (markkinatoimialat) ja tavaroita ja palveluita omaan loppukäyttöön. Palvelut omaan loppukäyttöön koskevat omistusasuntojen asumispalveluita ja palkatun henkilöstön tuottamia kotitalouspalveluita.

b)

Toimialat, jotka tuottavat julkisyhteisöjen markkinattomia tavaroita ja palveluita: julkisyhteisöjen markkinattomat toimialat.

c)

Toimialat, jotka tuottavat kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen markkinattomia tavaroita ja palveluita: kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen markkinattomat toimialat.

Toimialojen luokittelu

2.152

Paikallisten TAY:iden toimialoittaiseen ryhmittelyyn käytettävä luokitus on NACE Rev. 2.

HOMOGEENISET TUOTANTOYKSIKÖT JA HOMOGEENISET TUOTANTOHAARAT

2.153

Tuotantoprosessia koskevaan analyysiin parhaiten soveltuva yksikkö on homogeenisen tuotannon yksikkö. Yksiköllä on yhtenäinen toiminta, joka tunnistetaan panostensa, tuotantoprosessin ja tuotosten perusteella.

Homogeeninen tuotantoyksikkö

2.154

Määritelmä: Homogeeninen tuotantoyksikkö harjoittaa yhtenäistä toimintaa, joka tunnistetaan panostensa, tuotantoprosessin ja tuotostensa perusteella. Panokset ja tuotokset muodostavat tuotteet eritellään niiden fyysisten ominaisuuksien, jalostusasteen sekä käytetyn tuotantotekniikan mukaan. Ne voidaan yksilöidä tuoteluokituksen avulla (toimialoittainen tuoteluokitus – CPA). CPA on tuoteluokitus, jonka elementit rakentuvat toimialoittaista alkuperää koskevien kriteerien mukaan NACE Rev. 2:n määritellessä toimialoittaisen alkuperän.

Homogeeninen tuotantohaara

2.155

Määritelmä: Homogeeninen tuotantohaara muodostuu homogeenisen tuotannon yksiköiden ryhmittelystä. Homogeenisen tuotantohaaran kattama toimintojen joukko yksilöidään viittaamalla tuoteluokitukseen. Homogeeninen tuotantohaara tuottaa luokituksessa määriteltyjä tavaroita ja palveluita ja ainoastaan niitä.

2.156

Homogeeniset tuotantohaarat ovat taloudellista analyysiä varten suunniteltuja yksiköitä. Homogeenisen tuotannon yksiköitä ei voida yleensä havainnoida suoraan; tilastokyselyissä käytetyiltä yksiköiltä kerätyt tiedot täytyy järjestellä uudelleen homogeenisten tuotantohaarojen muodostamiseksi.

 

LUKU 3

TUOTTEITA JA VALMISTAMATTOMIA VAROJA KOSKEVAT TALOUSTOIMET

TUOTETALOUSTOIMET YLEISESTI

3.01

Määritelmä: Tuotteita ovat kaikki tavarat ja palvelut, jotka luodaan tuotantorajojen sisällä. Tuotanto määritellään kohdassa 3.07.

3.02

EKT:ssa erotetaan seuraavat tuotetaloustoimien pääryhmät:

Taloustoimien ryhmät

Koodi

Tuotos

P.1

Välituotekäyttö

P.2

Kulutusmenot

P.3

Todellinen kulutus

P.4

Pääoman bruttomuodostus

P.5

Tavaroiden ja palveluiden vienti

P.6

Tavaroiden ja palveluiden tuonti

P.7

3.03

Tuotetaloustoimet kirjataan seuraavasti:

a)

Tavaroiden ja palveluiden tilillä tuotos ja tuonti kirjataan resursseiksi ja muut tuotetaloustoimet kirjataan käytöksi.

b)

Tuotantotilillä tuotos kirjataan resursseiksi ja välituotekäyttö kirjataan käytöksi; bruttoarvonlisäys on näiden kahden tuotetaloustoimen tasapainoerä.

c)

Käytettävissä olevan tulon käyttötilillä kulutusmenot kirjataan käytöksi.

d)

Oikaistun käytettävissä olevan tulon käyttötilillä todellinen kulutus kirjataan käytöksi.

e)

Pääomatilillä pääoman bruttomuodostus kirjataan käytöksi (muiden kuin rahoitusvarojen muutokseksi).

f)

Tavaroiden ja palveluiden ulkomaisella tilillä tavaroiden ja palveluiden tuonti kirjataan resursseiksi ja tavaroiden ja palveluiden vienti kirjataan käytöksi.

Tilien monet suuret tasapainoerät kuten arvonlisäys, bruttokansantuote, kansantulo ja käytettävissä oleva tulo määritellään tuotetaloustoimien pohjalta. Tuotetaloustoimien määritelmässä määritellään nämä tasapainoerät.

3.04

Tarjontataulukossa (ks. kohta 1.136) tuotos ja tuonti kirjataan tarjontana. Käyttötaulukossa välituotekäyttö, pääoman bruttomuodostus, kulutusmenot ja vienti rekisteröidään käyttönä. Symmetrisessä panos-tuotostaulukossa tuotos ja tuonti kirjataan tarjontana ja muut tuotetaloustoimet käyttönä.

3.05

Tuotteiden tarjonta arvotetaan perushintaan (ks. kohta 3.44). Tuotteiden käyttö arvotetaan ostajan hintaan (ks. kohta 3.06). Eräiden tarjonta- ja käyttötyyppien, esim. tavaroiden tuonnin ja viennin, osalta käytetään niille ominaisia arvottamisperiaatteita.

3.06

Määritelmä:

Ostajan hinta on hinta, jonka ostaja maksaa tuotteista. Ostajan hinta sisältää seuraavat:

a)

tuoteverot miinus tuotetukipalkkiot (mutta pois lukien vähennyskelpoiset verot kuten tuotteiden alv);

b)

kuljetusmaksut, jotka ostaja maksaa erikseen saadakseen toimituksen vaadittuna ajankohtana ja vaadittuun paikkaan;

c)

suurostojen ja sesonkiajan ulkopuolisten ostojen perusteella normaalihinnoista tai -maksuista myönnetyt alennukset.

Ostajan hintaan eivät sisälly seuraavat:

a)

korko- ja palvelumaksut, jotka liittyvät luottojärjestelyihin;

b)

ylimääräiset maksut, jotka ovat aiheutuneet maksun myöhästymisestä eli siitä, että maksua ei ole suoritettu ostohetkellä määrätyn maksuajan kuluessa.

Jos käyttöaika ei satu yhteen ostoajan kanssa, tehdään korjaukset ajan kulumisesta johtuvien hinnanmuutosten huomioon ottamiseksi (varastojen hintojen muutosten kanssa symmetrisellä tavalla). Tällaiset muutokset ovat tärkeitä, jos kyseisten tuotteiden hinnat muuttuvat huomattavasti vuoden aikana.

TUOTANTO JA TUOTOS

3.07

Määritelmä: Tuotanto on institutionaalisen yksikön valvonnassa, vastuulla ja hallinnoimana suoritettua toimintaa, jossa institutionaalinen yksikkö käyttää panoksina työtä, pääomaa sekä tavaroita ja palveluja tavara- ja palvelutuotosten tuottamiseksi.

Tuotanto ei kata luonnollisia prosesseja, joihin ei sisälly ihmisen mukanaoloa tai ohjausta, kuten kalavarojen luonnonvarainen kasvu kansainvälisillä vesillä, mutta kalanviljely sisältyy tuotantoon.

3.08

Tuotantoon sisältyy:

a)

kaikkien sellaisten henkilökohtaisten tai kollektiivisten tavaroiden ja palveluiden tuotanto, joita tarjotaan muille yksiköille kuin niiden tuottajille;

b)

kaikkien sellaisten tavaroiden omaan käyttöön tapahtuva tuotanto, jotka niiden tuottaja pitää itsellään omaa kulutusta tai kiinteän pääoman bruttomuodostusta varten.

Esimerkkejä omaan käyttöön tapahtuvasta tuotannosta kiinteän pääoman bruttomuodostusta varten ovat rakentamisen kaltaisten kiinteiden varojen tuotanto, ohjelmistojen kehittäminen ja mineraalien etsintä oman kiinteän pääoman bruttomuodostusta varten. Kiinteän pääoman bruttomuodostuksen käsite kuvataan kohdissa 3.124–3.138.

Kotitalouksien omaan käyttöön tapahtuva tavaroiden tuotanto liittyy yleensä

1)

asuntojen rakentamiseen omaan käyttöön;

2)

maataloustuotteiden tuotantoon ja varastointiin;

3)

maataloustuotteiden jalostukseen, kuten jauhojen tuotantoon jauhattamalla, hedelmien säilöntään kuivaamalla ja pullottamalla, voin ja juuston kaltaisten meijerituotteiden sekä oluen, viinin ja alkoholijuomien valmistamiseen;

4)

muiden alkutuotantotuotteiden tuottamiseen, kuten suolan kaivamiseen, turpeen nostoon ja veden nostoon;

5)

muuhun jatkojalostukseen, kuten kankaankudontaan, savenvalantaan ja huonekalujen valmistukseen;

c)

omistusasuntojen asuntopalvelut omaan käyttöön;

d)

palkatun kotitaloushenkilöstön tuottamat kotitalouspalvelut ja henkilökohtaiset palvelut;

e)

vapaaehtoinen toiminta, joka tuottaa tavaroita. Esimerkkinä tällaisesta toiminnasta on asuinrakennuksen, kirkon tai muun rakennuksen rakentaminen. Tähän ei lueta vapaaehtoista toimintaa, joka ei tuota tavaroita, esim. hoito ja huolenpito sekä siivous ilman maksua.

Edellä a–e alakohdassa luetellut toiminnat luetaan mukaan tuotantoon siinäkin tapauksessa, että se on laitonta tai että vero-, sosiaaliturva-, tilasto- tai muut viranomaiset eivät ole sitä rekisteröineet.

Kotitalouksien omaan käyttöön tapahtuva tavarantuotanto kirjataan, jos tämän tyyppinen tuotanto on merkittävää eli jos se on määrällisesti tärkeää suhteessa tämän tavaran kokonaistarjontaan kyseisessä maassa.

Kotitalouksien omaan käyttöön tapahtuvaan tavaroiden tuotantoon luetaan ainoastaan asuinrakennusten rakentaminen ja maataloustuotteiden tuotanto, varastointi ja jalostus.

3.09

Tuotantoon ei lueta sellaisten kotitalouspalveluiden ja henkilökohtaisten palveluiden tuotantoa, jotka tuotetaan ja kulutetaan saman kotitalouden piirissä. Esimerkkejä kotitalouksien itse tuottamista kotitalouspalveluista, joita ei lueta mukaan, ovat:

a)

asunnon siivous, sisustaminen, kunnostus ja huolto, jos nämä toiminnat ovat tyypillisiä myös vuokralaisille;

b)

kotitalouksien kestokulutustavaroiden puhtaanapito, huolto ja korjaus;

c)

aterioiden valmistus ja tarjoilu;

d)

lasten hoito, opetus ja ohjaus;

e)

sairaiden, sairaalloisten ja vanhusten hoito; ja

f)

kotitalouden jäsenten tai heidän tavaroidensa kuljetus.

Tuotantoon luetaan palkatun kotitaloushenkilöstön tuottamat kotitalous- ja henkilökohtaiset palvelut sekä omistusasuntopalvelut.

Pääasialliset toiminnat, sivutoiminnat ja aputoiminnat

3.10

Määritelmä: paikallisen toimialayksikön (TAY) pääasiallista toimintaa on toiminta, jossa toiminnan arvonlisäys ylittää minkä tahansa muun saman yksikön sisällä suoritetun toiminnan arvonlisäyksen. Pääasiallisen toiminnan luokitus määritellään viittaamalla NACE Rev. 2:een, ensiksi luokituksen korkeimmalla tasolla ja sitten yksityiskohtaisemmilla tasoilla.

3.11

Määritelmä: sivutoimintaa on toiminta, jota harjoitetaan yhden paikallisen TAY:n sisällä pääasiallisen toiminnan lisäksi. Sivutoiminnan tuotos on sivutuote.

3.12

Määritelmä: aputoimintaa on toiminta, jonka tuotos on tarkoitettu käytettäväksi yrityksen sisällä.

Aputoiminta on yrityksen sisällä harjoitettua tukitoimintaa, joka mahdollistaa paikallisten TAY:iden pääasiallisen tai sivutoiminnan harjoittamisen. Kaikkia aputoiminnassa käytettyjä panoksia – aineet, työvoima, kiinteän pääoman kuluminen jne. – käsitellään sen päätoiminnan tai sivutoiminnan panoksina, jota aputoiminta tukee.

Esimerkkejä aputoiminnasta ovat:

a)