Accept Refuse

EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52008AE0271

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean Lausunto aiheesta Tiukennettujen ympäristö- ja energiavaatimusten mahdolliset myönteiset ja kielteiset vaikutukset Euroopan teollisuuden kilpailukykyyn

OJ C 162, 25.6.2008, p. 72–78 (BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)

25.6.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 162/72


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean Lausunto aiheesta Tiukennettujen ympäristö- ja energiavaatimusten mahdolliset myönteiset ja kielteiset vaikutukset Euroopan teollisuuden kilpailukykyyn

(2008/C 162/14)

Puheenjohtajavaltio Slovenia esitti komitealle 20. syyskuuta 2007 pyynnön laatia valmisteleva lausunto aiheesta

Tiukennettujen ympäristö- ja energiavaatimusten mahdolliset myönteiset ja kielteiset vaikutukset Euroopan teollisuuden kilpailukykyyn.

Asian valmistelusta vastannut ”liikenne, energia, perusrakenteet, tietoyhteiskunta” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 23. tammikuuta 2008. Esittelijä oli Gerd Wolf.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 13. ja 14. helmikuuta 2008 pitämässään 442. täysistunnossa (helmikuun 13. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 128 ääntä puolesta 1:n pidättyessä äänestämästä.

Sisällys

1.

Tiivistelmä ja päätelmät

2.

Lähtötilanne ja yleishuomiot

3.

Erityishuomiot — analyysit ja johtopäätökset

4.

Yksittäisiä kysymyksiä ja suosituksia

1.   Tiivistelmä ja päätelmät

1.1

Komitea keskittyy käsillä olevassa lausunnossa energiapolitiikkaan ja ilmastonmuutokseen. Lausunnossa käsitellään sitä, missä olosuhteissa energiankulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen tuntuvasta vähentämisestä on hyötyä tai haittaa EU:n kilpailukyvylle. Tarkastelussa keskitytään ennen kaikkea taloudellisiin näkökohtiin.

1.2

Kilpailukyvyn, taloudellisen suorituskyvyn, työllisyyden ja kansalaisten sosiaalisen hyvinvoinnin keskinäisten riippuvuussuhteiden vuoksi edellä esitetty kysymys on erittäin tärkeä myös Euroopan unionin sosiaalisen tulevaisuuden kannalta.

1.3

Komitea tulee siihen tulokseen, että kysymykseen liittyvät haasteet merkitsevät samalla mahdollisuutta käynnistää Euroopassa innovointi- ja investointiaalto ja siten vahvistaa kansantaloutta ja Euroopan teollisuuden (globaalia) kilpailukykyä. Jos tämä onnistuu, hyödyt ovat haittoja suuremmat myös työpaikkatilanteen ja eurooppalaisen yhteiskuntamallin vahvistamisen osalta.

1.4

Onnistumisen ratkaiseva edellytys on, että energia-, talous- ja tutkimuspolitiikassa ryhdytään asianmukaisiin toimiin, sovelletaan oikeanlaisia periaatteita ja vältetään liiallista sääntelyä. Muuten on syytä pelätä, että haitat (ylihintaisen energian liiallinen kulutus, talouden kilpailukyvyn heikkeneminen, teollisuuden siirtyminen muualle ja eurooppalaisen yhteiskuntamallin vaarantuminen) voivat muodostua hyötyjä suuremmiksi ja johtaa kriisialttiisiin kehityssuuntauksiin. Edullinen energia on nykyaikaisen teollisuus- ja palveluyhteiskunnan ja sen kaikkien sosiaalisten ja kulttuuristen saavutusten ehdoton edellytys. Siksi energiakustannuksia ei saa valtiokohtaisin lisätoimin nostaa enää enempää kuin ilmastonsuojelun ja luonnonvarojen niukkenemisen vuoksi on välttämätöntä.

1.5

Energia- ja ilmastopoliittisten vaatimusten ja välineiden peruslähtökohtana onkin oltava maksimaalinen taloudellisuus, sillä vain siten kansantalouden kustannukset ja kansalaisille aiheutuvat sosiaaliset rasitteet jäävät mahdollisimman pieniksi. Ilmastonsuojelussa vaatimusten ja välineiden mittapuuna ovat kustannukset, joita kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen asetettujen tavoitemäärien mukaisesti aiheuttaa (esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen torjuntakustannukset). Energiankulutuksen ja toimitusvarmuuden osalta mittapuuna on energiatehokkuus. (Tässä yhteydessä on ratkaisevan tärkeää, että nämä suureet määritellään kulloinkin tarkoituksenmukaisesti). Näin ollen EU:n energia- ja ilmastopoliittisessa välineistössä tulisi keskittyä taloudellisiin energiatehokkuustoimiin sekä taloudellisen ja kestävän energiateknologian hyödyntämiseen.

1.6

EU:n poliittisten toimien peruslähtökohtana tulisi olla ilmasto- ja energiapolitiikka, joka edistää yhteistyöhön sekä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksiin perustuvaa toimintaa, jossa eri jäsenvaltioiden taloudelliset, maantieteelliset ja luonnonvaroihin liittyvät vahvuudet hyödynnetään ja nivotaan yhteen mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen tarkoitettua tekniikkaa tulisi Euroopassa käyttää siellä, missä siihen on erityisesti ilmastollisesti parhaimmat edellytykset ja missä myös siirtokanavat ovat asianmukaiset, eikä siellä, missä kansalliset tuet sattuvat juuri olemaan suurimmat. Lisäksi olisi kuitenkin pyrittävä tekemään maailmanlaajuista yhteistyötä energiaa säästävän ja kasvihuonekaasupäästöjä vähentävän tekniikan kehittämiseksi ja soveltamiseksi.

1.7

Vaikka ilmastokysymys on kiireellinen, energiahuoltoa ja energiankulutusta koskevia välttämättömiä muutoksia ja siirtymiä ei saa toteuttaa niin nopeasti, että talouden ja yhteiskunnan toimijat eivät kykene sopeutumaan niihin. Tilannetta kuvaavia indikaattoreita ovat esimerkiksi investointien kuoletusajat, koulutusajat, uudenlaisen teknologian kehitysvaiheet sekä erityisesti sosiaalisesti hyväksyttävät mukautukset, koulutustoimet ja muut yhteiskunnalliset muutokset. Tutkimus- ja kehitystoiminnalla tulee olla tärkeä rooli tässä yhteydessä.

1.8

Alhaalta ylöspäin -periaatteen mukaisesti olisi mahdollistettava kaikkien toimijoiden oma-aloitteisuus sekä teknisten ja taloudellisten menettelytapojen moninaisuus, eriytyminen ja joustavuus. Niitä on myös tuettava, sillä ainoastaan erilaisten lähestymistapojen, innovaatioiden ja menettelytapojen monimuotoisuus tekee järjestelmästä riittävän vankan, jotta se kestää yksittäiset kriisit, ja luo pohjan erittäin tehokkaiden tekniikoiden kehittämiselle. Tämän vuoksi tarvitaan myös laajaa energialähteiden yhdistelmää, eikä mitään järkevää tekniikkaa (1) tulisi sulkea sen ulkopuolelle liian aikaisin.

1.9

Energiapoliittisia tavoitteita asetettaessa tulisi ottaa huomioon teknisten mahdollisuuksien rajat ja ehdottomasti välttää liiallista sääntelyä sekä ristiriitoja aiheuttavaa päällekkäisyyttä. Päällekkäisyydet johtavat virhesijoituksiin ja siten tarpeettomaan kustannusten nousuun, josta on haittaa hyvinvoinnille ja kilpailulle. Lisäksi tavoitteiden ja välineiden on oltava luotettavia pitkällä aikavälillä, koska niiden pohjalta tehdään erittäin kalliita investointeja ja innovaatioita, jotka tuovat kansantaloudellista hyötyä, siis myös työpaikkoja ja hyvinvointia, vasta riittävän pitkän käyttöajan jälkeen.

1.10

Markkinalähtöiset kannustimet, kuten päästöoikeuksien järkevä jako, tulisi mahdollisuuksien mukaan asettaa aina yksityiskohtaisen sääntelyn edelle. Edulliset energiakustannukset ovat myös edelleen edellytys globaalille kilpailukyvylle, yhteiskunnallisille peruspalveluille sekä Euroopan teollisuuden uusien investointien ja tutkimus- ja kehittämissovellusten edellyttämälle pääomanmuodostukselle.

1.11

Lisäksi on tarpeen tehostaa selvästi ilmastoa vahingoittamattoman ja luonnonvaroja säästävän energiatekniikan laaja-alaista tutkimusta ja kehittämistä, ja tätä varten on koulutettava insinöörejä, tutkijoita ja teknikoita. Uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen tarkoitettuja uudenlaisia menetelmiä, jotka ovat vielä erittäin epätaloudellisia, olisi kehitettävä tarmokkaasti edelleen, mutta niitä ei pitäisi tuoda markkinoille ennenaikaisesti suurten tukien (tai saneltujen ostohintojen) avulla. Tukivarat olisi pikemminkin investoitava kestävien ja hiilidioksidipäästöjä vähentävien energiatekniikoiden tutkimus- ja kehitystyön tehostamiseen, kunnes tekniikka alkaa olla markkinakelpoista. Siksi kaikkien toimien painopiste tulisi asettaa energiaa säästävän, ilmastovaikutuksiltaan neutraalin ja kilpailukykyisen energiateknologian innovatiiviseen kehittämiseen ja tehokkaaseen soveltamiseen.

1.12

On kuitenkin otettava erityisesti huomioon, että kaikkia merkittäviä päästöjen aiheuttajia sitovat ilmastonsuojelutavoitteet ovat tarpeen tasavertaisten toimintaedellytysten luomiseksi kaikkialla maailmassa. Vain niiden avulla voidaan välttyä siltä, että energiakustannukset ovat EU:ssa suuremmat kuin muualla, mikä vääristää maailmanlaajuista kilpailua haitallisella tavalla ja johtaa esimerkiksi paljon energiaa kuluttavan teollisuuden vähittäiseen siirtymiseen unionin ulkopuolelle edistämättä ilmastonsuojelua millään tavoin (hiilivuoto). Euroopan talous- ja sosiaalikomitea tukee kaikkien eurooppalaisten toimijoiden ponnisteluja tavoitteen hyväksi (esimerkkinä mainittakoon Balin konferenssi). Tavoitteen saavuttamiseen asti on vältettävä asettamasta paljon energiaa kuluttaville teollisuudenaloille kilpailua vääristäviä rasitteita, sillä ilman tällaista teollisuutta Eurooppa ei pysy pitkällä aikavälillä kilpailukykyisenä.

2.   Lähtötilanne ja yleishuomiot

2.1

Energian merkitys. Energiaa kuluttavien teollisten prosessien, koneiden ja kuljetusvälineiden kehittäminen ja intensiivinen hyödyntäminen on edistänyt ratkaisevasti nykyisen elintasomme saavuttamista: energia vapautti ihmiset raskaan ruumiillisen työn ikeestä, moninkertaisti tuottavuuden, tuotti valoa ja lämpöä, mullisti maatalouden tuotot ja mahdollisti odottamattoman laajamittaisen liikkuvuuden ja tiedonkulun. Energiasta on tullut nykyaikaisten sosiaalisten kansantalouksien elämäneliksiiri ja kaikkien peruspalvelujen edellytys.

2.2

Ongelmat. Useimpien ennusteiden mukaan maailman energiantarve todennäköisesti kaksinkertaistuu (tai jopa kolminkertaistuu) vuoteen 2060 mennessä väestönkasvun ja monien maiden kehitystarpeiden vuoksi. Tämän kehityssuuntauksen tiellä on tunnetusti kaksi merkittävää tekijää, jotka vaativat globaaleja poliittisia toimia vakavien konfliktien ja talouskriisien torjumiseksi. Kyse on luonnonvarojen ehtymisestä ja ympäristönsuojelusta. Vaikka suurin ympäristöongelma tässä yhteydessä on ihmisen toiminnan vaikutus ilmastonmuutokseen (ilmastokaasut tai kasvihuonekaasut, erityisesti hiilidioksidi, metaani ja ilokaasu), kaikissa toimenpiteissä on kiinnitettävä huomiota myös siihen, miten ne vaikuttavat biologiseen monimuotoisuuteen ja terveyteen sekä kestävään luonnonvarojen käyttöön ja jätehuoltoon.

2.3

Eurooppa-neuvosto. Keväällä 2007 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmissä korostetaan energiapolitiikan osalta seuraavia ensisijaisia tavoitteita:

toimitusvarmuuden lisääminen

Euroopan talouksien kilpailukyvyn ja energian kohtuuhintaisuuden varmistaminen

ympäristön kestävyyden edistäminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen.

2.3.1

Komitea on antanut tähän aihepiiriin liittyvistä kysymyksistä tärkeitä suuntaa-antavia lausuntoja. Ne on lueteltu käsillä olevan lausunnon liitteessä (2).

2.4

Puheenjohtajavaltio Slovenian esittämä lausuntopyyntö. Slovenian talousasiainministeri Andrej Vizjak ilmoitti komitealle osoittamassaan kirjeessä, että Slovenian puheenjohtajakauden ensisijaisia teollisuuspoliittisia tavoitteita on tehdä Euroopasta mahdollisimman energiatehokas ja mahdollisimman vähän kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttava talous. Tavoitteen saavuttamiseksi on erittäin tärkeää kannustaa innovointiin ja ympäristöystävällisten tekniikoiden ja tuotteiden käyttöön, ja parhaillaan onkin valmisteilla kestävän teollisuuspolitiikan toimintasuunnitelma, jota on määrä käsitellä keväällä 2008 pidettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Tätä silmällä pitäen komiteaa pyydettiin antamaan lausunto tiukennettujen ympäristö- ja energiavaatimusten mahdollisista myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksista Euroopan teollisuuden kilpailukykyyn.

2.5

Kilpailukyky, taloudellinen suorituskyky ja sosiaalinen hyvinvointi. ETSK:n neuvoa-antavan valiokunnan ”teollisuuden muutokset” laatimista (3) ja komitean muista tuoreista asiakirjoista (esimerkiksi 58 concrete measures to ensure the success of the Lisbon strategy  (4)) käy selvästi ilmi, miten tiiviisti kilpailukyky, taloudellinen suorituskyky ja välttämättömien yhteiskunnallisten palveluiden tarjontamahdollisuudet liittyvät toisiinsa. Siksi tässä lausunnossa keskitytään puheenjohtajavaltion esittämän aiheen kannalta tärkeisiin taloudellisiin näkökohtiin (5).

2.6

Teollisuusvaltiot. Pitkälle kehittyneillä teollisuusvaltioilla on ilmasto- ja energiakysymyksissä erityinen vastuu. Tämä perustuu yhtäältä siihen, että niiden osuus kasvihuonekaasupäästöistä on suurempi kuin muiden, ja toisaalta siihen, että ne ovat vielä muita edellä uuden tekniikan kehittämisessä. Uudet tekniikat ulottuvat energiansäästöstä, energiatehokkuuden parantamisesta ja päästöttömien (tai vähäpäästöisten) energialähteiden käytöstä (6) soveltuvien teknisten menetelmien kehittämiseen. Kehitystyössä on pystyttävä erottamaan, mikä on oikea tie välttämättömyyden, toiveajattelun ja taloudellisen todellisuuden ristipaineessa, ja seurattava sitä harkitusti ja päättäväisesti.

2.7

Kustannukset. (7) Ilmastoystävällisten energiamuotojen käyttö tulee kuitenkin yksittäisille kuluttajille ja useimmiten myös teollisuudelle selvästi muiden energiamuotojen käyttöä kalliimmaksi (8). Esimerkkeinä mainittakoon tuuli- ja aurinkoenergia (9) (yksistään Saksassa kuluttajat tukivat uusiutuvien energialähteiden käyttöä (10) 4 miljardilla eurolla vuonna 2007) tai kehitteillä olevat hiilivoimalat, joissa hiilidioksidi otetaan talteen ja varastoidaan (CCS — Carbon Capture and Storage). Myös lämpöpumpuissa ja ajoneuvoissa, joiden hiilidioksidipäästöt ovat vähäisiä tai jotka eivät aiheuta hiilidioksidipäästöjä lainkaan, tarvitaan monimutkaista tekniikkaa, ja siksi niiden kustannukset ovat suuremmat.

2.8

Riskit. Mikäli edellä mainitut huomattavat kustannukset eivät kompensoidu resurssien kulutuksen vähenemisestä saatavilla säästöillä ja niin kauan kuin EU:n kanssa kilpailevilla talouksilla ei ole vastaavanlaisia kustannuksia kannettavanaan, kustannuksista muodostuu Euroopan kilpailukykyä heikentävä rasite. ”Eurooppa voi näyttää muille esimerkkiä ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta se ei voi hyväksyä epäreilua kilpailua sellaisten maiden kanssa, joissa yritysten toiminnalle ei aseteta minkäänlaisia ympäristörajoituksia.” (11) Jo yksistään henkilöstökustannukset (palkat ja sosiaaliturvamaksut) ovat Euroopassa huomattavasti suuremmat kuin Kiinan ja Intian kaltaisissa nopean talouskasvun maissa ja asettavat Euroopan kilpailukyvylle erittäin suuria haasteita. Siksi kaikki uudet ilmastonsuojelutavoitteisiin perustuvat ja yksipuoliset toimet, jotka lisäävät tuottavuuteen vaikuttavia kustannuksia, ovat erityisen vakavia ja vaarallisia.

2.9

Mahdollisuudet. Jos valtaosa Euroopan ulkopuolisista valtioista (Kiina, Intia, Yhdysvallat jne.) kuitenkin ryhtyisi edellä esitetyn kaltaisiin ilmastonsuojelutoimiin, EU:ssa kehitettyä, ympäristöä säästävää energiatekniikkaa voitaisiin jopa viedä unionin ulkopuolisiin maihin. Tällä tavoin voitaisiin edistää sekä Euroopan taloutta että energiankulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämistä maailmassa. Lisäksi taloushistoria osoittaa, että kriisinomaisten vaiheiden jälkeen innovointihalukkuus, kehitystoiminta ja uuden teknologian käyttö ovat yleensä lisääntyneet, mikä on pitkällä aikavälillä johtanut kasvuun ja talouden vilkastumiseen (ja tähän asti myös energiankulutuksen lisääntymiseen). Siksi kaikkien EU:n sisäisten toimien painopiste tulisi asettaa energiaa säästävän, ilmastovaikutuksiltaan neutraalin ja kilpailukykyisen energiateknologian innovatiiviseen kehittämiseen ja tehokkaaseen soveltamiseen. Toisaalta tulisi jatkaa tarmokkaasti ulkopoliittisia ponnisteluja tarkoituksenmukaisten maailmanlaajuisten sopimusten aikaansaamiseksi. Balin konferenssin tulokset osoittavat, että asiasta ainakin neuvotellaan edelleen (ks. kohta 2.11).

2.10

Ongelmat. Jos ponnistelut eivät onnistu, syntyy vakavia ongelmia. Ensinnäkin teollisuudenalat, joiden tuotantokustannukset riippuvat pitkälti energia- ja hiilidioksidipäästökustannuksista, menettävät kilpailukykynsä maailmanmarkkinoilla, lakkauttavat tuotantonsa ja työpaikkansa unionissa ja siirtävät toimintansa maihin, joissa energiakustannukset ovat pienemmät ja joissa hiilidioksidipäästöt eivät aiheuta kustannuksia. Tietyillä aloilla, esimerkiksi alumiini- ja sementtiteollisuudessa (12), tällainen prosessi on jo alkanut. Komissio on asiaa koskevan vaikutustenarvioinnin (13) perusteella kyllä täysin tietoinen tästä ongelmasta, mutta komitean mielestä siihen on kansantaloudellisten vahinkojen välttämiseksi löydettävä hyvä ratkaisu erittäin pikaisesti. Sen lisäksi, että nykyinen teollisuustuotanto siirtyy muualle, ongelmana on ennen kaikkea se, että kun kyse on uusiin tuotantolaitoksiin tehtävistä investoinneista, kansainväliset pääomavirrat eivät tulevaisuudessa enää suuntaudu Eurooppaan vaan alueille, joilla energia- ja hiilidioksidipäästökustannukset ovat pienemmät.

2.10.1

Tuotannon siirtyminen ja hiilivuoto. Tuotannon siirtyminen muualle tarkoittaa myös sitä, että EU:ssa hiilidioksidipäästöt kyllä vähenevät, mutta maailmanlaajuisesti hiilidioksidia pääsee ilmakehään aivan yhtä paljon tai jopa enemmän kuin aikaisemmin. Jos muualle siirretyssä tuotannossa nimittäin sovelletaan halvempaa tekniikkaa kuin unionissa nykyään tai tulevaisuudessa, kasvihuonekaasupäästöt yleensä lisääntyvät (poikkeuksena on vesivoima esimerkiksi Norjassa). Tämän lisäksi myös kuljetusten aiheuttamat hiilidioksidipäästöt kasvavat.

2.10.2

Kansantalouden energiaintensiteetti. Edellä esitetyssä tapauksessa EU menettäisi tärkeää teollisuustuotantoa ja työpaikkoja edistämättä lainkaan ilmastonsuojelua. Lisäksi EU saavuttaisi tilapäisesti (14) jopa (näennäistä) menestystä kilpailtaessa kansantalouksien energiatehokkuutta mittaavasta energiaintensiteetistä (energian kokonaiskulutuksen suhde bruttokansantuotteeseen), koska paljon energiaa kuluttava teollisuus siirtyisi muualle.

2.10.3

Palveluala. Jopa palveluala, jonka osuus Euroopan taloudellisesta suorituskyvystä on suuri, voi menestyä vain, jos Euroopan teollisuus on kilpailukykyistä, joten (kansainvälisesti verrattuna) liialliset energiakustannukset vaikuttavat myös siihen.

2.11

Maailmanlaajuiset sopimukset. Ilmastokaasupäästöjen vähentämiseen tähtäävien sitovien ja tasapainoisten maailmanlaajuisten sopimusten on oltava alan kaikkien kansainvälisten pyrkimysten ensisijainen tavoite muutenkin kuin varsinaisen ilmastonsuojelun vuoksi, sillä tuntuvia vaikutuksia voidaan odottaa vain siinä tapauksessa, että myös Kiinan, Intian ja Yhdysvaltojen kaltaiset merkittävät päästöjen aiheuttajat osallistuvat suojelutoimiin. Näin ollen ETSK suhtautuu myönteisesti kaikkiin tämänsuuntaisiin toimiin, joita yhteisö, jäsenvaltiot sekä G8-ryhmä, YK, Unesco, OECD, IEA ja muut vastaavat organisaatiot toteuttavat. Esimerkkinä mainittakoon äskettäin järjestetty Balin konferenssi.

3.   Erityishuomiot — analyysit ja johtopäätökset

3.1

Energia- ja ilmastonsuojelupolitiikka. Toimivan energia- ja ilmastonsuojelupolitiikan on vähennettävä selvästi energiankulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä ja valmistettava yhteiskuntaa ja asianomaisia toimijoita tarvittaviin muutoksiin (arkkitehteja, sijoittajia, opettajia, oppilaita, kansalaisia, kuluttaja jne. — kyse on asiasta, joka koskee kaikkia, ketjun jokaista lenkkiä). Politiikan avulla on kuitenkin myös muokattava muutosprosessi sellaiseksi, että Euroopan talouden kansainvälinen kilpailukyky ei heikkene ja kohdassa 2.3 mainitut tavoitteet pysyvät tasapainossa. Tämä tarjoaa sekä haasteita että mahdollisuuksia.

3.2

Haasteet. Sekä energian maailmanlaajuisen kysynnän kehitys että EU:n viime vuosina harjoittama energia- ja ilmastopolitiikka ovat johtaneet energian ja sen johdannaistuotteiden huomattavaan kallistumiseen. Jotta voitaisiin pyrkiä kaikkiin kohdassa 2.3 mainittuihin tavoitteisiin rinta rinnan ja saataisiin myös hankittua innovatiiviseen tekniikkaan suunnattaviin investointeihin tarvittava pääoma, Euroopan talouden olisi saatava energiaa käyttöönsä mahdollisimman edullisesti maailmanlaajuisen kysynnän kasvusta ja välttämättömän ilmastonsuojelun takaamisesta huolimatta. Siksi energiakustannuksia ei saa valtiokohtaisin lisätoimin nostaa enempää kuin ilmastonsuojelun ja luonnonvarojen niukkenemisen vuoksi on välttämätöntä.

Yksittäisten toimien tarvetta ja vaikutuksia tarkasteltaessa energian toimittajien ja kuluttajien intresseissä voi olla eroja.

3.3

Kannustimet ja päästökauppa. Näin ollen tarvitaan riittäviä markkinalähtöisiä kannustimia, jotta energiatehokkaita tekniikoita otetaan käyttöön investointisyklien edetessä, vaikka investointikustannukset olisivat suurehkot. Jos tällaisia investointeja ei niiden kannattavuudesta huolimatta tehdä, taustalla olevat esteet on selvitettävä ja poistettava. Energiatehokkuuteen suunnatut investoinnit (ks. myös kohta 4.1) nimittäin vähentävät hiilidioksidipäästöjen torjuntakustannuksia yleensä kaikkein eniten. Päästökauppa voisi periaatteessa olla yksi tällainen markkinalähtöinen väline. Sen nykyiseen toimintatapaan on kuitenkin tehtävä huomattavia parannuksia (ks. kohta 4.3), jotta hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää säädetyn määrän verran mahdollisimman pienin kustannuksin. Päällekkäisyydet uusiutuvien energialähteiden tukemiseen tarkoitettujen välineiden kanssa sekä vääränlaiset kannustimet päästöoikeuksia jaettaessa (erityisesti se, että oikeudet eivät jakaudu todellisen tuotannon mukaisesti, minkä vuoksi päästökauppa tavallaan kannustaa lakkauttamaan tuotannon) ovat johtaneet odottamattomien voittojen syntymiseen ja siten nostaneet sähkövoiman hintaa miljardeja euroja. Komission ehdottama kaikkia päästöoikeuksia koskeva huutokauppa todennäköisesti nostaisi hintoja edelleen.

3.4

Todelliset mahdollisuudet. Jos seuraavien 15–25 vuoden aikana tehtävät lukuisat uudelleeninvestoinnit ja uudet investoinnit onnistutaan keskittämään taloudelliseen, energiaa säästävään ja vähäpäästöiseen tekniikkaan, ilmastonsuojelu voi parantaa Euroopan teollisuuden kilpailukykyä ja siten tarjota mahdollisuuden lisätä yleistä hyvinvointia korkeista energiahinnoista huolimatta.

3.5

Edellytykset ja suositukset. Seuraavassa käsitellään muutamia edellytyksiä hyödyntää tarjoutuvia mahdollisuuksia ja annetaan asiasta suosituksia. Keskeinen edellytys on, että energia-, talous- ja tutkimuspolitiikassa ryhdytään asianmukaisiin toimiin, sovelletaan oikeanlaisia periaatteita ja vältetään liiallista sääntelyä. Poliittisin keinoin on kannustettava taloudellisesti kannattavimpiin ratkaisuihin ja mahdollistettava niiden toteuttaminen. Määrällisten tavoitteiden yhteydessä on otettava huomioon se, millaisessa tahdissa terve kansantalous pystyy suoriutumaan tarvittavista muutoksista. Mahdollisen muutosvauhdin indikaattoreita ovat esimerkiksi investointien kuoletusajat, koulutusajat, uudenlaisen teknologian kehitysvaiheet sekä erityisesti sosiaalisesti hyväksyttävät mukautukset, koulutustoimet ja muut yhteiskunnalliset muutokset. Tutkimus- ja kehitystoiminnalla tulee olla tärkeä rooli tässä yhteydessä.

3.6

Laaja-alainen toimintamonimuotoisuus, eriytyminen, joustavuus ja vastavuoroisuus. Alhaalta ylöspäin -periaatteen mukaisesti olisi mahdollistettava kaikkien toimijoiden oma-aloitteisuus sekä teknisten ja taloudellisten menettelytapojen monimuotoisuus, eriytyminen ja joustavuus ja tuettava niitä suosimatta yksittäisiä aloja. Ainoastaan laaja-alainen lähestymistapa ja erilaisten mahdollisuuksien, innovaatioiden ja menettelytapojen kilpailu tekevät järjestelmästä riittävän vankan, jotta se kestää yksittäiset kriisit, ja luovat pohjan erittäin tehokkaiden menetelmien ja tekniikoiden ja niiden mahdollisimman hyvän yhdistelmän kehittämiselle. Tämän vuoksi tarvitaan myös laajaa energialähteiden yhdistelmää, eikä mitään järkevää tekniikkaa (15) tulisi sulkea sen ulkopuolelle liian aikaisin. Energiahuoltomme turvaamista edistää tarkoituksenmukainen tuottajien, toimittajien ja asiakkaiden verkosto, joka kattaa koko toimitusketjun poraustornista kotitalouksiin. Tämä edellyttää vastavuoroisuuteen perustuvia taloussuhteita, toisin sanoen EU:ssa on oltava vakaat edellytykset ulkomaisen pääoman sijoittamiselle ja vastaavasti toimittajamaiden on luotava turvalliset edellytykset EU:sta peräisin oleville investoinneille.

3.7

Euroopan unionin toimet ja maailmanlaajuinen yhteistyö. EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan tulisi edistää yhteistyöhön sekä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksiin perustuvaa toimintaa, jossa eri jäsenvaltioiden taloudelliset, maantieteelliset ja luonnonvaroihin liittyvät vahvuudet hyödynnetään ja nivotaan yhteen mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen tarkoitettua tekniikkaa tulisi Euroopassa käyttää siellä, missä siihen on erityisesti ilmastollisesti parhaimmat edellytykset ja missä myös siirtokanavat ovat asianmukaiset, eikä siellä, missä kansalliset tuet sattuvat juuri olemaan suurimmat. Lisäksi olisi kuitenkin pyrittävä tekemään maailmanlaajuista yhteistyötä energiaa säästävän ja ilmastokaasupäästöjä vähentävän tekniikan kehittämiseksi ja soveltamiseksi.

3.8

Ristiriitaiset  (16) ja päällekkäiset määrälliset tavoitteet. Maksimaalinen taloudellisuus mahdollistaa kansantalouden kustannusten ja kansalaisille aiheutuvien sosiaalisten rasitteiden minimoinnin.

Energia- ja ilmastopoliittisten tavoitteiden päällekkäisyydet johtavat kuitenkin ylisäänneltyyn järjestelmään ja epätaloudellisiin ratkaisuihin, joten niitä tulisi välttää. Tämän havainnollistamiseksi esitettäköön seuraava esimerkki:

EU:n tärkein, maaliskuussa 2007 tehtyyn neuvoston päätökseen perustuva ilmastonsuojelutavoite, jonka mukaan hiilidioksidipäästöjä tulee vuoteen 2020 mennessä vähentää 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta, johtaa vuosina 2013–2020 BKT:n menetyksiin (17), joiden suuruus vaihtelee 480 miljardista eurosta (komission 23. tammikuuta 2008 esittämä arvio) 560 miljardiin euroon (GWS/Prognos) (18). Menetykset on hyväksyttävä, ja ne tulisi pitää ensisijaisesti mielessä jatkotoimien harkittaessa.

Uusiutuvien energialähteiden osuutta koskevan kunnianhimoisen 20 prosentin tavoitteen asettaminen edellisen lisäksi nostaa kustannuksia entisestään, sillä tässä tapauksessa hiilidioksidipäästöjen vähentämiskustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin muiden toimien yhteydessä.

Uusia haittoja ja ongelmia syntyy, jos myös kansantalouden energiatehokkuudesta (energiaintensiteetti) (ks. kohta 2.10.2) tehdään selkeästi kvantifioitu tavoite (20 prosenttia). Yksinkertaisin keino tavoitteen saavuttamiseksi on nimittäin se, että teollisuus siirtyy muualle tai että energiayhdistelmässä siirrytään (energiaintensiteetin määritelmän vuoksi) ydinvoimasta ja hiilestä maakaasuun ja uusiutuviin energialähteisiin (jotka ovat selvästi kalliimpia) (19). Tällaiset ei-toivotut sivuvaikutukset osoittavat, että energiaintensiteetin ei itsessään tule olla tavoite vaan pelkkä, joskin erittäin tärkeä, keino kohdassa 2.3 mainittujen kolmen perustavoitteen saavuttamiseksi pysyvästi.

Siksi ETSK suosittaa, että kaikkia ilmastonsuojelutavoitteita arvioidaan ensin huolellisesti ja objektiivisesti siltä kannalta, miten ne vaikuttavat BKT:hen, jotta kasvihuonekaasupäästöjen välttämättömän vähentämisen yhteydessä voidaan taata Euroopan teollisuuden kilpailukyky ja optimoida resurssien kohdentaminen.

3.8.1

Tutkimukset. Tutkimusten (20) mukaan

hieman alle 20 prosentin tavoitteet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi EU:ssa (21) ovat taloudellisesti mahdollisia, jos politiikan ja yhteiskunnan toimijat onnistuvat järjestelmällisesti toteuttamaan kaikkein edullisimmat toimet (ks. McKinseyn induktiivinen tutkimus, jossa yksilöidään tarkasti, mitkä toimet ovat välttämättömiä ja mahdollisia); on toki olemassa myös sellaisia tutkimuksia, joiden mukaan korkeammatkin vähennystavoitteet ovat taloudellisesti toteutettavissa, mutta ne ovat lähestymistavaltaan deduktiivisia eivätkä oikeastaan osoita, miten tavoitteet voidaan saavuttaa

jos hiilidioksidin vähennystavoitteet asetetaan tätä korkeammiksi, jokainen yhden prosenttiyksikön lisäys nostaa kustannuksia yhä jyrkemmin (BKT:n menetykset yhteensä 480–560 miljardia euroa, ks. kohta 3.8); näin ollen jo 20 prosentin vähennystavoite edellyttää energiayhdistelmässä kallista siirtymää hiilestä maakaasuun ja uusiutuviin energialähteisiin

uusiutuvien energialähteiden osuutta koskevan 20 prosentin tavoitteen asettaminen aiheuttaa vielä useiden miljardien eurojen lisäkustannukset, koska tavoite voidaan saavuttaa vain tukemalla erittäin voimakkaasti (ainakin nykyisessä kehitysvaiheessaan) epätaloudellisen teknologian käyttöä.

3.8.2

Kohdassa 2.3 mainittujen tavoitteiden tasapaino. Jotta kohdassa 2.3 mainittujen kolmen energia- ja ympäristöpoliittisen tavoitteen välillä saavutetaan tarvittava tasapaino, olisi poliittisten välineiden avulla pyrittävä siihen, että taloudellisesti houkuttelevin hiilidioksidipäästöjen torjuntatoimin myös todella saadaan toteutettua se, mikä on mahdollista ilman taloudellisia haittoja. Jos tämän lisäksi kuitenkin vaaditaan kansantalouden energiatehokkuutta koskevan liian sitovan tavoitteen saavuttamista sekä teknisen kehitystason vuoksi ennenaikaista ja siksi kallista energiayhdistelmän muutosta uusiutuvien energialähteiden liian suuren kiintiön huomioon ottamiseksi, vaarana on, että vaatimukset johtavat kansantaloudellisiin virhesijoituksiin (22) eikä erittäin tehokkaan ympäristöteknologian kysyntää enää pystytä kattamaan eurooppalaisella tuotannolla. Euroopan komission teettämä tutkimus (23) osoittaa, että jos hiilidioksidipäästöjen hinta on 20–25 euroa tonnilta, tämä vaikuttaa jo selvästi monen teollisuudenalan kilpailukykyyn.

3.9   Tutkimus- ja kehitystoiminta sekä koulutus

3.9.1

Tutkimus- ja kehitystoiminnan tehostaminen energiaketjun kaikissa vaiheissa on tarvittavan teknologiakehityksen edellytys pyrittäessä löytämään uusia vaihtoehtoja, vähentämään kustannuksia ja tehostamaan luonnonvarojen käyttöönottoa tai tuotantoa, energian muuntamista ja varastointia sekä teollisuuden, liikenteen, kotitalouksien ja kuluttajien lopullista energiankulutusta. Tämän vuoksi tutkimus- ja kehitystoimintaan olisi osoitettava huomattavasti nykyistä enemmän varoja, kuten ETSK on useaan otteeseen esittänyt. Varojen lisäämistä tuli edistää myös siten, että vähennetään sellaisten teknologioiden suuria markkinatukia, jotka eivät ole vielä läheskään markkinakelpoisia.

3.9.2

Energiatutkimukseen osoitettavaa valtiontukea tulisi myöntää lähinnä perustutkimukseen (esimerkiksi katalyysitutkimus, teollisuusprosesseissa sekä maa- ja metsätaloudessa hyödynnettävä bioteknologia, materiaalitutkimus, ydinfuusio ja aktinidien vähentäminen). Soveltava tutkimus- ja kehitystoiminta tulisi sen sijaan rahoittaa ensisijaisesti taloudellisten toimijoiden (myös pk-yritysten) panoksin. Lisäksi on huolehdittava kaikkien tarvittavien ammattilaisten (teknikoiden, insinöörien, tutkijoiden jne.) tehokkaasta koulutuksesta ja valistettava kaikkia niitä toimijoita, jotka ovat (muun muassa kuluttajina) välillisesti tekemisissä energiakysymysten kanssa.

4.   Yksittäisiä kysymyksiä ja suosituksia

4.1   Energiatehokkuus — vaihtoehto, jota ei tarvitse katua

Energiatehokkuus parantaa toimitusvarmuutta, vähentää ympäristörasitteita ja vakauttaa energiahintoja.

Energiatehokkuutta parantamalla maailmanlaajuisia hiilidioksidipäästöjä voidaan vuoteen 2030 mennessä vähentää 6 gigatonnia (miljardia tonnia) siten, että samalla säästetään kustannuksia (24).

Energiatehokkuus on ratkaiseva tekijä, jotta Euroopan ulkopuoliset valtiot saadaan osallistumaan maailmanlaajuiseen ilmastonsuojelusopimukseen.

Energiatehokkuuden parantaminen edellyttää lainsäädäntöön perustuvien tavoiteristiriitojen poistamista: vuokralainsäädäntö ja kierrätyskiintiöt.

Mitattaessa valtiokohtaista energiatehokuutta lähtökohdaksi on otettava loppukuluttajien hyödykkeiden käyttö eikä pelkästään energiakulutuksen suhde BKT:hen.

Energiaa käyttäviä tuotteita koskevien tavoiteristiriitojen yhteydessä olisi keskityttävä tuotteiden käyttövaiheeseen.

Energiatehokkuutta olisi edistettävä ensisijaisesti siellä, missä säästömahdollisuudet ovat suuret, erityisesti rakennuksissa ja voimaloissa.

Energiatehokkuustoimien taloudellisuus määräytyy investointisyklien ja kuoletusaikojen mukaan.

Investointisykleillä ja kuoletusajoilla on oltava ratkaiseva rooli myös uusiutuvien energialähteiden yhteydessä (tästä enemmän jäljempänä kohdassa ”Uusiutuvat energialähteet”).

Teollisuuslaitoksia, jotka jo täyttävät energiatehokkuuden arviointikriteerit, ei saa poliittisin välinein enää altistaa päästökaupan (esimerkiksi päästöoikeuksien huutokaupan) kaltaisille kustannusrasitteille.

Maailmalaajuisia energiatehokkuuden parantamismahdollisuuksia olisi kartoitettava aloittain (25).

4.2   Uusiutuvat energialähteet

4.2.1

Uusiutuvat energialähteet edistävät kestävää energiahuoltoa (nykyistä parempi toimitusvarmuus sekä lähes hiilidioksidineutraali tai hiilidioksidipäästötön energiantuotanto). Niitä on pitkällä aikavälillä voitava käyttää ilman tukivaroja, ja siksi niistä on kehitettävä selvästi nykyistä tehokkaampia.

4.2.2

Uusiutuvien energialähteiden tukemisessa ja kehittämisessä onkin jatkossa otettava huomioon seuraavat näkökohdat, ja perusajatuksena on oltava taloudellisuuden parantaminen.

Tukitoimien tavoitteena tulisi olla maksimaalinen taloudellisuus.

Edelläkävijämarkkinoita tulisi kehittää ennen kaikkea siten, että niille luodaan tarkoituksenmukaiset edellytykset. Tämä ei saa tapahtua nykyisen ja hyvin toimivan teollisuuden kustannuksella, vaan toimien on edistettävä sopusointuista kehitystä.

Tukivälineiden yhteydessä olisi annettava etusija kulloinkin parhaimmille tuotantopaikoille EU:n alueella. Biomassaa olisi käytettävä energialähteenä siellä, missä sitä tuotetaan (kuljetuskustannukset).

Uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen tarkoitettuja tekniikoita, jotka ovat vielä erittäin epätaloudellisia, tulisi ensisijaisesti kehittää edelleen tutkimus- ja kehitystoimintaan osoitetuin välinein eikä saattaa ennenaikaisesti laajaan käyttöön erittäin kalliiden tukitoimien turvin.

Energiatehokkuus ja uusiutuvien energialähteiden tukeminen olisi nivottava järkevästi yhteen: ensin on syytä toteuttaa energiatehokkuustoimia ja vasta sitten tukea uusiutuvien energialähteiden käyttöä. Esimerkiksi suunnitteilla olevassa lämmitystä ja uusiutuvia energialähteitä koskevassa direktiivissä tulisi säätää, että uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa lämmitystä tuetaan vain sellaisissa rakennuksissa, joihin on ensin tehty lämmitystarvetta vähentävä peruskorjaus.

4.3   Muita toimintasuosituksia

Vastaisuudessa olisi ennen tavoitteiden asettamista analysoitava niiden teknisiä toteuttamismahdollisuuksia sekä taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia. Tämän jälkeen tavoitteet olisi asetettava EU:n laajuisessa ja parhaassa tapauksessa jopa maailmanlaajuisessa yhteisymmärryksessä.

Poliittisin välinein olisi saatava aikaan toivottuja ohjausvaikutuksia (kannustimet taloudellisiin toimiin suunnattujen investointien tekemiseksi, uusien markkinoiden kehittäminen jne.) mutta onnistuttava välttämään ei-toivottuja vaikutuksia (investointien ohjautuminen muualle, taloudellisille toimijoille ja kuluttajille aiheutuvat suuret kustannusrasitteet jne.).

Poliittisin välinein olisi pyrittävä edistämään ilmasto-, energia- ja pääomatehokkuutta nykyistä johdonmukaisemmin ja kvantifioitavien arvojen pohjalta. Paras kriteeri tähän tarkoitukseen ovat hiilidioksidipäästöjen torjunnasta aiheutuvat kustannukset.

EU:n olisi yksinkertaistettava liiaksi sääntelyyn perustavaa välineyhdistelmäänsä (päästökauppa, uusiutuvien energialähteiden tukeminen, sähkön ja lämmön yhteistuotannon tukeminen sekä monista yksittäisistä direktiiveistä koostuva lainsäädäntö). Samalla on myös poistettava tavoitteiden väliset ristiriidat: taloudelliset toimet on asetettava epätaloudellisten edelle (yleensä tämä tarkoittaa sitä, että energiatehokkuustoimet asetetaan uusiutuvien energialähteiden kehittämisen edelle).

Päästökauppajärjestelmää olisi tarkistettava energiatehokkuuden edistämiseksi ja tuotannon lakkautusten välttämiseksi. Jotta yrityksillä olisi energiatehokkuusinvestointeihin tarvittavaa pääomaa, päästöoikeuksia ei tulisi huutokaupata vaan ne tulisi myöntää tehokkuuskriteereiden ja todellisen tuotantomäärän perusteella. Tällöin päästökaupan toivotut ohjausvaikutukset (energiatehokkuuden parantaminen) olisivat aivan yhtä tehokkaita kuin pelkkään huutokauppaan perustuvassa järjestelmässä, mutta kielteiset vaikutukset (kuten sähkön tarpeettomat ja pysyvät hinnankorotukset, odottamattomat voitot ja paljon energiaa kuluttaviin teollisuudenaloihin kohdistuvat rasitteet) voitaisiin välttää. Päällekkäisyyksiä uusiutuvien energialähteiden tukemiseen tarkoitettujen välineiden kanssa sekä vääränlaisia kannustimia päästöoikeuksia jaettaessa tulisi välttää, ja huomiota tulisi pikemminkin kiinnittää siihen, että päästöoikeudet jakautuvat todellisen tuotannon mukaisesti (ettei päästökauppa kannusta tuotannon lakkauttamiseen). Päästöoikeuksien huutokauppaaminen nostaisi muutamien alojen pelkkiä tuotantokustannuksia yli 10 prosenttia ja näin ollen estäisi tavoitellut palkankorotukset.

Uusiutuvien energialähteiden tukitoimia olisi yhdenmukaistettava kaikkialla EU:ssa, jotta tuuli- ja aurinkovoimaloita rakennettaisiin kaikkein tarkoituksenmukaisimpiin paikkoihin unionissa. Uusiutuvien energialähteiden laaja-alaisen käytön tukemisen ei pitäisi lämpö-, sähkö- ja polttoainetuotannossa perustua alueellisiin tarpeisiin vaan kulloinkin parhaisiin ilmastollisiin (ja siirtoteknisiin) edellytyksiin.

Energiaan ei tuotannontekijänä tulisi juurikaan kohdistaa ylimääräisiä (eli jo energiantoimittajalle aiheutuneiden ja energian ostohinnan määräävien kustannusten lisäksi tulevia) valtiolähtöisiä energia- ja ilmastokustannuksia (päästökauppa, uusiutuvien energialähteiden tukeminen, sähkön ja lämmön yhteistuotannon tukeminen, energiaverotus jne.), jotta EU:n kilpailuasema maailmanmarkkinoilla ei heikkenisi eikä tuotantoa siirrettäisi muualle. Vain taloudeltaan terveet yritykset pystyvät toteuttamaan tarvittavat toimet energiatehokkuuden parantamiseksi, kehittämään uutta teknologiaa ja hankkimaan tähän tarvittavan pääoman.

Maailmanlaajuisissa sopimuksissa pääpaino olisi asetettava suhteellisille tavoitteille (energiatehokkuus, kasvihuonekaasupäästöt/BKT). Tällä tavoin kannustettaisiin mukaan sellaisia maita, joiden kasvupotentiaali on suuri (ja joiden kasvihuonekaasupäästötkin siis kasvavat voimakkaasti). Kannustimia olisi luotava erityisesti teknologian siirtämiseksi, kuten kuuden Aasian ja Tyynenvaltameren alueen maan muodostaman AP6-foorumin (26) tavoitteena on, jotta tehokasta teknologiaa saadaan nopeasti niiden alueiden käyttöön, joilla on eniten parantamisen varaa energia- ja ilmastoasioissa.

Bryssel 13. helmikuuta 2008

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  Ottamatta kantaa jäsenvaltioiden tekemiin ydinvoimapäätöksiin.

(2)  Lausunnon liitteenä olevaan luetteloon on merkitty aihepiirin kannalta keskeiset lausunnot, jotka komitea on antanut neljän viime vuoden aikana.

(3)  Neuvoa-antavan valiokunnan ”teollisuuden muutokset” laatima oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”EU:n ympäristösäännösten vaikutus teollisuuden muutoksiin”, CESE 696/2007, esittelijät: Antonello Pezzini ja Maciej Nowicki.

(4)  CESE-2007-09-EN, esipuheen laatija: Mario Sepi.

(5)  Muutamia tämänkin lausunnon kannalta olennaisia sosiaalisia näkökohtia käsitellään komitean tulevassa oma-aloitteisessa lausunnossa ”Liikenteen ja energian kehityksen sosiaaliset seuraukset”.

(6)  Myös näissä kysymyksistä liiallinen toiveikkuus on karissut. Tuoreena esimerkkinä mainittakoon biopolttoaineisiin kohdistetut odotukset, ks. asiakokonaisuus TEN/286.

(7)  Ks. komission 23. tammikuuta 2008 esittämä arvio EU:n ilmastopaketin kustannuksista: 0,45 prosenttia BKT:stä eli 60 miljardia euroa vuosittain, mikä on noin kolme euroa kansalaista kohden viikossa (nelihenkiseltä perheeltä yli 600 euroa vuodessa).

(8)  Poikkeuksia ovat vesi- ja ydinvoima.

(9)  Nykyistä suuremman tarjonnan edellyttämät varastointitekniikat nostaisivat kustannuksia edelleen tuntuvasti.

(10)  Sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöön liittyvien työpaikkojen luomista.

(11)  Ote Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn Euroopan parlamentissa Strasbourgissa 13. marraskuuta 2007 pitämästä puheesta.

(12)  Ks. ”Euroopan sementtiteollisuuden kehitys”, asiakokonaisuus CCMI/040.

(13)  ”Commission eyes end to free pollution credits”, EurActiv, 10. tammikuuta 2008, http://www.euractiv.com/en/climate-change/commission-eyes-free-pollution-credits/article-169434.

(14)  Niin kauan kun ei olisi havaittavissa merkkejä yleisestä taantumasta.

(15)  Ottamatta kantaa jäsenvaltioiden tekemiin ydinvoimapäätöksiin.

(16)  Erityisen tehokas keino hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi voisi olla parhaillaan kehitettävä hiilidioksidin talteenotto- ja varastointi (Carbon Capture and Storage, CCS). CCS-teknologiaa sovellettaessa energiatehokkuus tosin heikkenee verrattuna vastaavanlaisiin tuotantolaitoksiin, joissa CCS-menetelmää ei käytetä. Näin ollen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja energiatehokkuus ovat tässä mielessä selvästi ristiriitaisia tavoitteita. Koska hiilivarannot ovat vielä erittäin suuret, energiatehokkuuden heikkeneminen voitaisiin hyväksyä toistaiseksi. Tällöin energiatehokkuutta ei kuitenkaan saisi enää asettaa määrälliseksi tavoitteeksi.

(17)  Komission puheenjohtajan José Manuel Barroson puhe 23. tammikuuta 2008.

(18)  Saksalaisten tutkimuslaitosten GWS mbH:n ja Prognos AG:n Saksan talousasiainministeriön toimeksiannosta tekemä tutkimus, lokakuu 2007.

(19)  Syynä on se, että energiaintensiteetti määritellään primäärienergian kulutuksen suhteeksi bruttokansantuotteeseen. Primäärienergian kulutus taas lasketaan sähköntuotannossa ns. hyötysuhdemenetelmää soveltaen. Tällöin energiaintensiteetti esimerkiksi kolminkertaistuu, kun yksi ydinvoimala korvataan tuuli- tai aurinkoenergian tuotannolla, vaikka sähköä ei säästyisi yhtäkään kilowattituntia. Myös yhden ydinvoimalan korvaaminen maakaasun käytöllä lisäisi energiaintensiteettiä, vaikka samalla lisääntyisivät myös hiilidioksidipäästöt.

(20)  McKinsey, Saksan hiilidioksidipäästöjen torjuntakustannusten käyrä, syyskuu 2007. EEFA (Energy Environment Forecast Analysis), tutkimus energiaintensiivisistä teollisuudenaloista, syyskuu 2007.

(21)  Tarkemmin sanottuna Saksassa 26 prosentin tavoite ja sen pohjalta arvioituna koko EU:ssa noin 15–20 prosentin tavoite.

(22)  Kuten viisivuotissuunnitelmien mukaiset (usein kansallisia) uusiutuvien energialähteiden kiintiöitä ja hiilidioksidipäästöoikeuksien jakoa koskevat tähänastiset lyhyen aikavälin poliittiset toimet ovat jo osoittaneet.

(23)  Euroopan komissio/McKinsey/Ecofys, EU ETS Review. Report on International Competitiveness, joulukuu 2006.

(24)  McKinseyn käyrän mukaan.

(25)  Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n lähestymistavan mukaisesti.

(26)  Asia-Pacific Partnership on Clean Development and Climate on uusi foorumi, jonka on tarkoitus nopeuttaa puhtaan energiateknologian kehittämistä ja käyttöönottoa. Foorumin osapuolet ovat Australia, Intia, Kanada, Kiina, Korea, Japani ja Yhdysvallat. Tavoitteena on saavuttaa energia- ja ilmastotavoitteet yhdessä talouselämän toimijoiden kanssa niin, että samalla edistetään kestävää talouskehitystä ja köyhyyden torjuntaa. Toiminnan painopiste on investoinnissa, kaupankäynnissä ja teknologian siirrossa.


Top