Accept Refuse

EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52004AE0315

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Sosiaalinen yhteenkuuluvuus Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla”

OJ C 110, 30.4.2004, p. 55–71 (ES, DA, DE, EL, EN, FR, IT, NL, PT, FI, SV)

30.4.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 110/55


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Sosiaalinen yhteenkuuluvuus Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla”

(2004/C 110/12)

Komissio pyysi 1. heinäkuuta 2003 päivätyllä jäsenensä Christopher Pattenin allekirjoittamalla kirjeellä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa laatimaan lausunnon edellä mainitusta aiheesta.

Asian valmistelusta vastannut ”ulkosuhteet”-erityisjaosto antoi lausuntonsa 6. helmikuuta 2004 (esittelijä oli José María Zufiaur).

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 25.—26. helmikuuta 2004 pitämässään 406. täysistunnossa (helmikuun 25. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon äänin 94 puolesta, 5 vastaan 11:n pidättyessä äänestämästä.

Tiivistelmä

i)

Käsillä olevassa komissaari Pattenin pyytämässä valmistelevassa lausunnossa pyritään ilmaisemaan Euroopan unionin, Latinalaisen Amerikan ja Karibian järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan kanta Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Erityisesti on tarkoitus esitellä sitä, miten järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan organisaatiot voivat toimijoiden mielestä vaikuttaa tavoitteen saavuttamiseen esimerkiksi työmarkkinaosapuolien välisin yhteisneuvotteluin, kehittämällä sosiaaliturvajärjestelmiä tai edistämällä yritysten sosiaalista vastuuta. ETSK:n lausuntoa onkin täydennettävä Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla toimivien organisaatioiden panoksella sekä Mexico Cityssä huhtikuussa 2004 pidettävän EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan kolmannen tapaamisen tuloksilla

ii)

Lausunnossa ei pyritä määrittelemään tyhjentävästi sosiaalista yhteenkuuluvuutta vaan tuodaan esiin sen eri ulottuvuudet — poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen ulottuvuus —, jotta tarkastelussa otettaisiin tavanomaisten makrotaloudellisten tekijöiden lisäksi huomioon myös muut tekijät, kuten koulutus, instituutiot tai julkisten perushyödykkeiden saatavuus. Ne ovat perusluonteisia seikkoja analysoitaessa Latinalaisen Amerikan ja Karibian sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

iii)

Lausunnosta käy ilmi, että sosiaalisen yhteenkuuluvuuden puute ilmenee Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla etenkin köyhyytenä ja eriarvoisuutena. Vaikka köyhyysluvut ovat 90-luvulla suhteellisesti kohentuneet (vuonna 1990 köyhien osuus väestöstä oli 48 %, kun vuonna 2002 heitä oli 43 %), eriarvoisuus on edelleen lisääntynyt, ja siitä on tullut kroonista. Koko Latinalainen Amerikka on suurista sisäisistä eroistaan huolimatta maapallon eriarvoisin alue. Aineellisen köyhyyden lisäksi alue kärsii aineettomasta köyhyydestä (kaikilla ei ole mahdollisuutta käydä koulua, ja tilaisuudet jakautuvat epätasaisesti) ja lainsäädännön köyhyydestä (todellisuudessa kansalaiset eivät ole yhdenvertaisia lain edessä, poliittinen ja sosiaalinen yhteiskunnan kansalaisuus on hauras ja olemassaolo on turvatonta). Kaikki tämä aiheuttaa väkivaltaa, yhteenkuulumattomuutta ja sosiaalisten normien puutetta. Se vaikuttaa myös instituutioiden ja demokraattisen järjestelmän uskottavuuteen. Yhdistyneiden Kansakuntien kehitysohjelman UNDP:n äskettäisessä raportissa (Selvitys Latinalaisen Amerikan demokratiasta vuonna 2004) korostetaan, että Latinalaisen Amerikan kansalaiset ovat vaarassa mieltää valtioidensa demokratian ”merkityksettömäksi demokratiaksi”.

iv)

Kaikille Latinalaisen Amerikan ja Karibian maille on yhteistä se, että edistyneille yhteiskunnille ominaiset koossapitävät tekijät (kuten perusrakenteet, koulutus, terveydenhuolto, verotus, oikeuslaitos, sosiaaliturva tai toimivat työelämän suhteet) ovat jokseenkin kehittymättömiä. Edellä mainitussa YK:n raportissa puhutaan jopa poissaolevista valtioista useille Latinalaisen Amerikan maille tyypillisenä ilmiönä. Se ilmenee muun muassa kolmella ensisijaisella tavalla: heikkolaatuisena koulujärjestelmänä, joka ei ole yhdenvertaisesti kaikkien ulottuvilla eikä vastaa tuotantoelämän tarpeita, alueella vallitsevina riittämättöminä ja epäoikeudenmukaisina verotusjärjestelminä sekä useimmissa alueen maissa kattavien sosiaaliturvajärjestelmien puuttumisena, mikä aiheuttaa syvää eriarvoisuutta ja jättää suurimman osan väestöstä olemassa olevien sosiaaliturvajärjestelmien ulkopuolelle.

v)

Lausunnon mukaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kohentaminen edellyttää ennen kaikkea tuotantojärjestelmän tehostamista ja demokratisoimista. Tuotantojärjestelmää vaivaa runsas harmaa työnteko, suppeat markkinat, yksipuolinen elinkeinoelämä, rajalliset perusrakenteet — etenkin liikenne- ja viestintäinfrastruktuuri —, toteuttamistaan odottavat maareformit, rahoituksen puute ja riippuvuus ulkomaisesta rahoituksesta, osuus- ja yhteisötalouden eri muotojen kehittymättömyys, työpaikkojen huonolaatuisuus ja turvattomuus sekä käytännössä olemattomat työelämän suhteita säätelevät järjestelmät, joiden lähtökohtana olisi työntekijöiden perusoikeuksien kunnioittaminen, työntekijöiden ja työnantajien tasapainoiset suhteet ja keskinäinen luottamus.

vi)

Lausunnossa korostetaan myös erästä ETSK:n mielestä keskeistä seikkaa pyrittäessä kohentamaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian demokratiaa, maiden hallittavuutta ja väestön kehitysmahdollisuuksia: tavoitteiden saavuttamiseksi on ehdottomasti vahvistettava järjestäytynyttä kansalaisyhteiskuntaa ja lisättävä sen osallistumista päätöksentekoon. Se on keskeinen edellytys sille, että pystytään lisäämään poliittista demokratiaa, onnistutaan jakamaan aineellinen ja aineeton rikkaus entistä oikeudenmukaisemmin ja edistetään tiettyjen väestöryhmien ja vähemmistöjen, kuten vuosisatoja syrjäytyneenä olleen alkuperäisväestön osallistumista politiikkaan sekä talous- ja yhteiskuntaelämään.

vii)

Lausunnossa tehdään ehdotuksia ja esitetään viitteitä siitä, miten EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian suhteilla voitaisiin edistää alueen sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Lausunnoissa esitettyjen huomioiden taustalla on kaksi perusseikkaa: Suhteet Latinalaiseen Amerikkaan ja Karibiaan ovat EU:lle strategisesti merkittäviä sekä vahvistettaessa unionin maailmanlaajuista roolia että edistettäessä uudenlaista kansainvälistä järjestystä sekä globalisaation oikeudenmukaista ja yhteisvastuullista hallintaa. Suhteet EU:hun ovat puolestaan merkittäviä Latinalaiselle Amerikalle ja Karibialle sekä pyrittäessä yhdentämään alue tasapainoisesti että parannettaessa alueen kansainvälistä neuvottelukykyä. Lausunnossa ollaan vakuuttuneita siitä, että EU:n on edistettävä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden sosiaalista yhteenkuuluvuutta kehitysyhteistyön lisäksi myös asettamalla alueen sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tavoite keskeiselle sijalle kaikissa Latinalaisen Amerikan ja Karibian suhteissaan.

viii)

Lausunnossa esitetyillä ehdotuksilla pyritään muun muassa vahvistamaan järjestäytynyttä kansalaisyhteiskuntaa (tukemalla alueellisiin yhdentymisprosesseihin liittyviä sosiaalista ulottuvuutta omaavia kehittämishankkeita, järjestämällä EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteiskunnallis-ammatillisten organisaatioiden tapaamisia, rahoittamalla talous- ja yhteiskuntaelämän organisaatioiden lujittamista, käynnistämällä Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla ihmisoikeuksien puolustajien suojeluohjelma jne.). Tietyillä ehdotuksilla pyritään vaikuttamaan tuotantojärjestelmän kehittämiseen sekä työelämän suhteiden ja työmarkkinavuoropuhelun demokraattisten puitteiden luomiseen (jakamalla Euroopassa saatuja kokemuksia työmarkkinaosapuolien välisistä yhteisneuvotteluista, vauhdittamalla sellaisten perusrakenteiden luomista, jotka houkuttelevat alueelle suoria ulkomaisia investointeja, rahoittamalla Latinalaisen Amerikan pk-yritysrahastoa, laatimalla yhteisiä kehittämissuunnitelmia Latinalaisesta Amerikasta ja Karibialta EU:hun suuntautuvan maahanmuuton lähtömaiden kanssa sekä laatimalla peruskirja yritysten sosiaalista vastuuta koskevista periaatteista). Eräillä ehdotuksilla pyritään puolestaan lievittämään ulkomaanvelan taakkaa ja rahoittamaan maiden kehitystä (neuvottelemalla uudelleen velkajärjestelyistä, ulkomaanvelan takaisinmaksusta tai anteeksi antamisesta toteutettaessa köyhyyden vastaisia ohjelmia ja ympäristö- tai koulutusohjelmia sekä suosittamalla välttämään riippuvuutta luokituslaitoksista). Tietyillä ehdotuksilla pyritään lujittamaan sosiaaliturvajärjestelmiä (jakamalla Euroopassa saatuja kokemuksia, kannustamalla maita tekemään sopimuksia maahanmuutosta sekä tukemalla järjestelmien hallintaa ja niihin liittyvää erikoiskoulutusta). Lausunnossa tehdään myös kehitysapua ja kehitysyhteistyötä koskevia ehdotuksia: lisätään eurooppalaisten avunantajamaiden koordinointia, kohdennetaan avustukset vastaamaan aiempaa paremmin asetettuja tavoitteita, autetaan avunsaajamaita tekemään perusluonteiset päätökset tukitoimista sekä tuetaan apua eniten tarvitsevia maita, jotta ne pystyvät esiintymään entistä itsenäisemmin monenvälisissä neuvotteluissa. Ehdotuksissa korostetaan ylipäätään ensisijaisesti koulutusta ja instituutioiden lujittamista.

1   Johdanto

1.1

Komission jäsen Christopher Patten esitteli 28. maaliskuuta 2003 Vouliagménissa Kreikassa kokoontuneen Rion ryhmän jäsenille aloitteen, jonka tarkoituksena on lisätä Latinalaisen Amerikan maiden sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Kyseinen aloite on oletettavasti keskeisessä asemassa EU:n ja Latinalaisen Amerikan valtion- ja hallitusten päämiesten huippukokouksessa, joka pidetään Guadalajarassa Meksikossa 28.—29. toukokuuta 2004. Aloite perustuu toteamukseen, jonka mukaan demokratisoitumisen ja talouskehityksen alun perin 1990-luvulla tuottama hyöty ei ole tavoittanut suurta osaa väestöstä, vaan se kärsii edelleen eriarvoisuudesta ja syrjäytymisestä, mikä haittaa alueen talouskehitystä ja aiheuttaa epävakautta.

1.2

Unioni on valmis edistämään Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden hallitusten välistä uutta yhteisymmärrystä. Asiasta on määrä sopia virallisesti Meksikossa pidettävässä huippukokouksessa, jossa sitouduttaneen vakaasti saavuttamaan tietyt tavoitteet muun muassa sosiaalipolitiikan, verotuksen, talouskehityksen ja sosiaalimenojen alalla. EU aikoo omalta osaltaan edistää tavoitteen saavuttamista käynnistämällä ohjelman, jonka talousarvio on 30 miljoonaa euroa ja jonka puitteissa vaihdetaan sosiaalipolitiikkojen laatimiseen ja täytäntöönpanoon liittyviä kokemuksia ja tietoja. Tavoite on erityisen tärkeä osa puheena olevien alueiden välistä strategista yhteyttä.

1.3

Edellä mainitun aloitteen vauhdittamiseksi komissio järjesti 5. ja 6. kesäkuuta 2003 yhteistyössä Latinalaisen Amerikan kehityspankin IDB:n kanssa seminaarin aiheesta ”Taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla”. Seminaarilla pyrittiin käynnistämään kattava keskustelu ongelman laajuudesta, sen kielteisistä vaikutuksista kehitykseen ja vakauteen, mahdollisista poliittisista vaihtoehdoista sekä siitä, miten Latinalaisen Amerikan maiden hallitusten on paneuduttava sosiaalisen yhteenkuuluvuuden puutteesta johtuviin ongelmiin, kuten eriarvoisuuteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen.

1.4

Komission jäsen Christopher Patten esitti ETSK:lle 1. heinäkuuta 2003 pyynnön laatia valmisteleva lausunto sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta Latinalaisessa Amerikassa. Lausunto liittyy EU:n ja Latinalaisen Amerikan kansalaisyhteiskunnan kolmanteen tapaamiseen, jonka ETSK järjestää Meksikossa 13.—15. huhtikuuta 2004 yhteistyössä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden talous- ja sosiaalineuvostojen ja vastaavien elinten kanssa.

1.5

Komissaari Pattenin mielestä lausunnon olisi heijastettava Latinalaisen Amerikan, Karibian ja EU:n järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan mielipiteitä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta. Sen olisi täydennettävä (edellä mainitun) kesäkuussa 2003 järjestetyn seminaarin yhteydessä laadittuja asiakirjoja ja siinä olisi kartoitettava työmarkkinaosapuolten nykyistä tehtävää Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla. Lausunnossa olisi tarkasteltava yhteistyössä Latinalaisen Amerikan ja Karibian kansalaisyhteiskuntaa edustavien organisaatioiden kanssa sitä, miten työmarkkinaosapuolet voivat omalta osaltaan edistää maittensa sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Esimerkkejä voisivat olla työmarkkinaosapuolten väliset yhteisneuvottelut, sosiaaliturvajärjestelmien hallinnointi yhteisvoimin tai Latinalaiseen Amerikkaan sijoittavien eurooppalaisten yritysten noudattama sellainen sosiaaliseen vastuuseen perustuva politiikka (1), joka osoittautuu yritysten kilpailukyvyn kannalta hyödylliseksi ja edistää samalla kaikkien asianosaisten sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

2   Taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus käsitteenä

2.1

Taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden käsitettä tulkitaan monella tavoin. Käsillä olevassa lausunnossa on otettu lähtökohdaksi käsite, joka on vakiintunut Euroopan komission laatimiin unionin taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsitteleviin kertomuksiin. Tarkastelussa huomioidaan myös Latinalaisen Amerikan tilanteelle luonteenomaiset näkökohdat, joita ovat esimerkiksi nälkä, alkuperäisväestö ja harmaa työnteko sekä yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumiseen liittyvä eräänlainen sosiaalinen determinismi.

2.1.1

Jotta sosiaalinen yhteenkuuluvuus todella paranee, valtiot tarvitsevat IDB:n pääjohtajan Enrique Iglesiasin mukaan puitteet eriarvoisuutta ja jakautumia supistavien mekanismien ja instituutioiden kehittämiseksi. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna sosiaalisen yhteenkuuluvuuden käsite ei rajoitu pelkkiin sosioekonomisiin indikaattoreihin, vaan siihen sisältyy useita ulottuvuuksia.

2.2   Poliittinen ulottuvuus

2.2.1

Sosiaalisella yhteenkuuluvuudella on ensisijaisesti poliittinen ulottuvuus. Se kattaa ääripäissään demokraattisten instituutioiden laadun ja kansalaisten osallistumisen yhteisten asioiden hoitoon. Ulottuvuuden välimaastoon sijoittuvat sosiaalisten siteiden vaaliminen, nykyistä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan luominen, sosiaaliturva- ja yhteisvastuujärjestelmien luominen, yhteisen kulttuuriomaisuuden ja luonnonvarojen säilyttäminen sekä taloudellis-yhteiskunnallisten toimijoiden aktiivinen osallistuminen talous- ja yhteiskuntaelämään.

2.2.2

Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kohentaminen edellyttää valtion ja julkishallinnon instituutioiden tehokasta, säänneltyä toimintaa, kuten perusrakenteiden kehittämistä, laadukkaita julkisia palveluita, riippumatonta oikeuslaitosta, työelämän suhteita sääteleviä normeja ja oikeudenmukaisia verotusjärjestelmiä. Julkishallinnon instituutioilla on kaiken kaikkiaan olennainen tehtävä edistettäessä oikeuksia sekä poliittista ja sosiaalista yhteiskunnan kansalaisuutta. Juuri siksi sosiaalinen yhteenkuuluvuus on ensisijaisesti poliittinen kysymys.

2.3   Taloudellinen ulottuvuus

2.3.1

Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden taloudellinen ulottuvuus liittyy varallisuuteen ja sen jakautumiseen, tuotantorakenteen kehittämiseen (perusluonteisten resurssien saatavuus, tuottavuuteen vaikuttavien tekijöiden lisääminen, investointeja ja pk-yrityksiä suosiva ympäristö), tutkimukseen, kehittämiseen ja innovaatioon, työllisyysasteeseen ja työpaikkojen laatuun sekä palkkatasoon ja vallitseviin palkkaeroihin. Ne ovat kaikki tavoitteita, joiden saavuttamista Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla vaikeuttavat muun muassa työmarkkinoiden jakautuminen viralliseen ja harmaaseen työntekoon, tuottoisien investointien riittämättömyys ja alueen henkilöresurssien vähäinen ammattitaito. Talouskehitystä jarruttaa Latinalaisen Amerikan yhteiskunnille luonteenomainen räikeä taloudellinen eriarvoisuus. Se merkitsee samalla talouselämän jälkeenjääneisyyttä ja yhteiskuntarakenteen jäsentymättömyyttä.

2.3.2

Latinalaisen Amerikan ja Karibian sosiaalista yhteenkuuluvuutta ei myöskään voida kohentaa tuntuvasti, ellei talouskasvun ja sosiaalisen kehityksen eteneminen ole kestävää. Kestävä talouskasvu edellyttää nykyistä vakaampaa makrotaloutta, mutta vakauttamistoimet eivät saa haitata sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tarmokasta edistämistä. Samalla on toteutettava rakenneuudistuksia, joilla aktivoidaan alueen tuotantoresursseja: ennen kaikkea on vauhditettava uusien yritysten syntyä, kohennettava työntekijöiden ammattitaitoa, huolehdittava siitä, että tulot jakautuvat nykyistä tasaisemmin, ja luotava työelämän suhteille demokraattiset puitteet.

2.4   Alueellinen ulottuvuus

2.4.1

Sosiaalinen yhteenkuuluvuus liittyy läheisesti alueelliseen yhteenkuuluvuuteen, johon puolestaan sisältyvät seuraavat tekijät: kyky luoda alueen kaikkien toimijoiden välistä yhteisvaikutusta; kaikin puolin riittävät perusrakenteet, uusi tieto- ja viestintätekniikka mukaan luettuna; yhteiskunnan kannalta olennaisten palveluiden tarjoaminen kaikille (tällaisia palveluita ovat terveydenhuolto ja koulutus, vesihuolto, liikenne, sähkönjakelu ja asuminen). Alueella vallitsevaa eriarvoisuutta ilmentävät vastakkain aseteltuina suurkaupunkien keskusta ja laitamat, kaupunki- ja maaseutualueet, rannikko ja sisämaa sekä alkuperäisväestö ja seudulle vastikään muuttaneet asukkaat.

2.5   Sosiaalinen ulottuvuus

2.5.1

Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden käsitteeseen liittyy erottamattomasti varallisuuden, aineellisen ja aineettoman rikkauden eri lähteiden sekä tulojen jakautuminen oikeudenmukaisesti. Eurooppalaiselle yhteiskuntamallille on ollut luonteenomaista pyrkimys yhdistää talouskehitys sosiaaliseen kehitykseen. (Euroopassa vallitsevien eri järjestelmien yhtymäkohtia ovat runsaat sosiaalimenot, valtion sääntelytehtävä ja työmarkkinoiden toimijoiden tärkeä rooli.) Toisin sanoen varallisuuden jakautumista koskevat säännöt (työlainsäädäntö ja sosiaalinen lainsäädäntö, sosiaaliturvajärjestelmät, joissa huolehditaan ikääntyneistä, sairaista ja työttömistä, perheiden suojelu, työmarkkinaneuvottelut ja verotusjärjestelmä) määritellään ennen taloudellisia tuloksia ja vaurauden tuottamista, ja kaikki hyötyvät niistä.

2.5.2

Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden käsitteen sosiaalinen ulottuvuus viittaa sekin erittäin ajankohtaisiin horisontaalisen eriarvoisuusongelmiin, jotka liittyvät syrjintään sukupuolen, rodun tai etnisen alkuperän tai muiden eri väestöryhmille tunnusomaisten seikkojen perusteella. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus rakentuu siis kahdelle perusperiaatteelle eli olemassaolon turvallisuudelle ja kaikkien ihmisten oikeuksien takaamiselle.

2.5.3

Kaikenkattava sosiaalisen yhteenkuuluvuuden käsite, jota tässä puolustetaan, tarjoaa runsaasti erilaisia mahdollisuuksia lujittaa puheena olevaa tavoitetta sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden harjoittamien politiikkojen että EU:n ja kyseisten maiden välisten suhteiden avulla. Tarkoituksena olisi ensinnäkin keskittää aineellinen tuki ja EU:ssa saatujen kokemusten siirto Latinalaisen Amerikan ja Karibian sosiaalista yhteenkuuluvuutta lisääviin strategisiin toimiin ja toisaalta laajentaa EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian suhteita kattamaan muutakin kuin kehitysyhteistyön. Tavoitteena oleva Latinalaisen Amerikan ja Karibian sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistäminen voitaisiin huomioida muun muassa kauppavaihdossa, kauppapolitiikassa, koulutuksessa, tekniikassa ja sosiaalipolitiikassa. Tällaista lähestymistapaa on kannatettu kahdessa aiemmassa EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan tapaamisessa, ja sen puolesta ovat viime aikoina puhuneet esimerkiksi sellaiset Latinalaisen Amerikan merkittävät johtohahmot kuin Chilen presidentti Ricardo Lagos, Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva ja Argentiinan presidentti Néstor Kirchner.

3   Latinalaisen Amerikan sosiaalivaje

3.1

Latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa tarkasteltaessa on aina otettava lähtökohdaksi se tosiseikka, että maiden taloudellinen, poliittinen ja sosiaalinen tila poikkeaa huomattavasti toisistaan. Vaikka yksinkertaistamisen vaara onkin olemassa, alueen taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta voidaan kuitenkin tarkastella kokonaisuutena muutamien tässä lausunnossa käytettyjen yhteisten määritelmien pohjalta. Samalla voidaan tehdä johtopäätöksiä siitä, miten puututaan yhteenkuuluvuusvajeeseen, josta kaikki alueen maat enemmän tai vähemmän kärsivät.

3.1.1

Latinalaisen Amerikan ja Karibian todellisuutta tarkasteltaessa tässä lausunnossa huomioidaan ensisijaisesti kolme tasoa: yhteiskunnallis-taloudelliset seikat, poliittiset tekijät ja sosiaalisen tyytymättömyyden indikaattorit.

3.2   Yhteiskunnallis-taloudelliset tekijät

3.2.1

Latinalaisen Amerikan väestö mieltää köyhyyden ja eriarvoisuuden vakavimmiksi ongelmikseen. Latinalaisen Amerikan oloja mittaavan Latinobarómetron mukaan yli puolet väestöstä katsoo, että alueen tärkeimmät ongelmat ovat työttömyys, alhaiset palkat ja köyhyys. Lähes neljännes Latinalaisen Amerikan väestöstä ilmoitti vuonna 2003, etteivät heidän tulonsa riittäneet kattamaan perustarpeita. Edellä mainittuja ongelmia pidetään ehdottomasti tärkeämpinä kuin esimerkiksi korruptiota ja rikollisuutta.

3.2.2   Köyhyys

3.2.2.1

ECLAC:n (Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomissio) tietojen mukaan (2) vuonna 2002 Latinalaisen Amerikan ja Karibian köyhyysaste oli 43,4 %, ja väestöstä oli äärimmäisen köyhiä 18,8 %. Absoluuttisesti mitattuna vastaavat luvut ovat 220 miljoonaa ja 95 miljoonaa asukasta. Köyhien määrän ennustetaan vuonna 2003 kasvavan 0,5 prosenttiyksikköä, mikä merkitsisi köyhyyden lisääntyvän Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla jo kolmantena peräkkäisenä vuonna. Vuosina 1997—2002 köyhyysaste pysyi 43,5 prosenttina väestöstä. Absoluuttisesti mitattuna riittämättömän elintason omaavan väestön osuus kasvoi kuitenkin 204 miljoonasta 220 miljoonaan henkilöön. Tämä johtuu kuuden viime vuoden aikaisesta hitaasta talouskasvusta ja ylipäätään ”puoliksi menetetystä vuosikymmenestä”, johon myös ECLAC viittaa.

3.2.2.2

Köyhyys kärjistyy maaseutualueilla, jossa se on kaupunkialueisiin verrattuna kaksinkertaista (maaseudun köyhyysaste on 59,1 %, kun se kaupungeissa on 26,1 %). Absoluuttisesti mitattuna köyhä väestönosa jakautuu kuitenkin lisääntyvän maaltamuuton ansiosta tasaisesti kaupunki- ja maaseutualueiden kesken. Köyhyys keskittyy sellaisiin kotitalouksiin, joiden perheenpää työskentelee maataloudessa (35,5 % alueen köyhästä väestöstä) tai kaupungissa muulla palvelualalla kuin rahoituspalveluiden piirissä (29,1 % alueen köyhästä väestöstä). Myös sisäinen eriarvoisuus on erittäin vakavaa monissa maissa, kuten Brasiliassa ja Guatemalassa tai Kolumbiassa, jossa alueellisen yhteenkuuluvuuden puute on yksi poliittista väkivaltaa edistävistä tekijöistä.

3.2.2.3

Köyhyys koskettaa kipeämmin naisia kuin miehiä. Ansiotulottomien köyhien naisten osuus on suurempi niin kaupunkialueilla (45 %, kun miesten osuus on 21 %) kuin maaseutualueilla (53 %, kun miesten osuus on 20 %). Kaupunkialueilla sellaisten köyhien kotitalouksien osuus, joiden perheenpää on nainen, on suurempi (30,4 %) kuin sellaisten kotitalouksien, joiden perheenpää on mies (25 %). Köyhyys on myös huomattavasti yleisempää alkuasukkaiden tai afrikkalaista alkuperää olevien kansalaisten jälkeläisten keskuudessa kuin muun väestön piirissä. Eräät Boliviassa, Brasiliassa, Guatemalassa ja Perussa tehdyt tutkimukset osoittavat, että köyhyys on näissä väestönosissa kaksi kertaa yleisempää kuin muun väestön keskuudessa.

3.2.3   Tulonjako

3.2.3.1

Latinalaisen Amerikan ja Karibian väestön rikkain desiili ansaitsee 48 % kokonaistuloista, kun köyhimmän desiilin osaksi jää vain 1,6 %. Ginin indeksillä mitattuna eriarvoisuus on kasvanut alueella kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana. ECLAC on tutkinut alueen yhtätoista maata (Argentiinaa, Boliviaa, Brasiliaa, Kolumbiaa, Costa Ricaa, Ecuadoria, Meksikoa, Nicaraguaa, Panamaa, Uruguayta ja Venezuelaa) ja havainnut tulokeskittymän lisääntyneen kaikissa muissa maissa paitsi Meksikossa. On kuitenkin pidettävä mielessä, että alueen maiden tulojakauman välillä on suuria eroja, jotka eivät liity teollisuuden kehittyneisyyteen.

3.2.4   Nälkä

3.2.4.1

Nälkä (aliravitun väestön osuudella mitattuna) on yleisesti ottaen vähentynyt Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla vuosista 1990—1992 vuosiin 1998—2000. Nälkäisiä on nykyisin keskimääriin 11 % väestöstä. On kuitenkin otettava huomioon myös se, että alueen maiden välillä on suuria eroja. Vuosia 1998—2000 kuvaavista luvuista käy ilmi, että osassa maista 20 % väestöstä oli aliravittuja (esimerkiksi Boliviassa, Guatemalassa, Haitissa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Dominikaanisessa tasavallassa), ja toisissa maissa aliravittuja oli alle 5 % väestöstä (Argentiinassa, Chilessä ja Uruguayssa). ECLAC:n mukaan aliravitsemus johtuu muun muassa siitä, että elintarvikkeet eivät ole yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla, tarjonta on niukkaa ja tulot jakautuvat epätasaisesti.

3.2.4.2

Aliravitsemuksesta kärsivät etenkin lapset, ja se on erityisen merkittävää pitkän aikavälin seuraustensa vuoksi. Vaikka lasten aliravitsemusindeksi on vuosina 1995—2001 kohentunut, se on edelleen korkea: kroonisesta ja vakavasta aliravitsemuksesta kärsii 19,5 % alle 5-vuotiaista lapsista.

3.2.4.3

Lasten krooninen aliravitsemus on tärkein väylä, jota pitkin alikehittyneisyys ja köyhyys välittyvät sukupolvelta toiselle, sillä ravinnon puute lasten fyysisen ja psykomotorisen kehityksen kannalta kriittisimpinä vuosina vaikuttaa ratkaisevasti heidän älylliseen kehitykseensä, koulumenestykseensä, tuotantokykyynsä ja integroitumiseensa yhteiskuntaan. Tällä on yhteiskunnan kehityspotentiaalin kannalta erittäin suuri merkitys.

3.2.5   Yleissivistävä koulutus ja koulunkäyntimahdollisuudet

3.2.5.1

Lukutaidottomuusprosentti on korkea kehittyneisiin maihin verrattuna, mutta se vaihtelee suuresti alueen eri osissa. Tietyissä maissa, kuten Argentiinassa, Chilessä, Costa Ricassa, Kuubassa ja Uruguayssa, lukutaidottomia on alle 5 % yli 15-vuotiaista. El Salvadorissa, Guatemalassa, Haitissa, Hondurasissa ja Nicaraguassa kuitenkin yli 20 % väestöstä on lukutaidottomia. Lukutaidottomuus on tavallisesti yleisempää naisten keskuudessa.

3.2.5.2

Kaupunkialueilla lapsilla (7—12-vuotiailla) on erittäin hyvät mahdollisuudet saada yleissivistävää koulutusta, ja yli 90 prosenttia lapsista käy koulua. (Koulunkäynnin säännöllisyys tai koulumenestys ovatkin sitten eri asia: ECLAC:n mukaan (3) vuonna 2000 noin 15 miljoonaa kaikkiaan 49 miljoonasta 15—19-vuotiasta nuoresta oli keskeyttänyt koulunkäynnin päättämättä 12-vuotista peruskoulua.) Koulua käyvien lasten osuus on aina sitä suurempi, mitä korkeampi perheen tulotaso on. Näin on asianlaita etenkin sellaisissa maissa, joihin on keskittynyt muita enemmän tuloja ja joiden suhteellinen kehitystaso on muita alhaisempi, kuten Kolumbiassa, Ecuadorissa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Dominikaanisessa tasavallassa. Tulotasoon sidottujen koulunkäyntimahdollisuuksien välinen ero kasvaa, mitä vanhemmista lapsista on kyse, sillä nuorten on hakeuduttava työmarkkinoille auttaakseen perhettään tulonhankinnassa. Suurimmassa osassa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maita etenkin 20—24-vuotiaiden naisten osuus koulua käyvistä nuorista on suurempi kuin miesten (kaikissa tuloluokissa).

3.2.5.3

Latinalaisen Amerikan ja Karibian yleissivistävään koulutukseen liittyvät ongelmat keskittyvät kolmelle osa-alueelle. Ensinnäkin koulutuksen tarjonta on huonolaatuista, perus- ja keskiasteen koulutuksessa erittäin huonoa, mikä ilmenee koulunkäyntinsä keskeyttäneiden ja epäonnistuneiden oppilaiden suurena määränä. Oppilaiden koulumenestys on heikko, oppilaitosten varustetaso kehno eivätkä opettajat ole motivoituneita. Toiseksi koulutustarjonta ei ole tasapuolisesti kaikkien saatavilla: oppilaiksi ilmoittautuneiden määrä ja heidän koulumenestyksensä vaihtelee suuresti kaupunki- ja maaseutualueiden kesken, väestön etnisen alkuperän mukaan tai jopa oppilaiden sukupuolen mukaan. Kolmanneksi koulujärjestelmä ja työmarkkinoiden tarpeet eivät kohtaa toisiaan. Se ei johdu pelkästään työmarkkinoiden puutteista vaan muun muassa siitä, että keskiasteen ja ammatillinen koulutus on heikkoa.

3.2.6   Kansanterveys ja terveydenhuolto

3.2.6.1

Vastasyntyneen lapsen elinajan odote vaihtelee Haitin 59 vuodesta Costa Rican ja Barbadosin 77 vuoteen. Lapsikuolleisuutta kuvaavan käyrän arvot sijoittuvat puolestaan Kuuban 7 promillen ja Haitin 59 promillen välille. (4)

3.2.6.2

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Latinalaisessa Amerikassa vastasyntyneiden lasten elinajan odote on 8 vuotta lyhyempi kuin esimerkiksi Euroopan maista Espanjassa. Kansanterveyden jälkeenjääneisyys näkyy myös alueella edelleen suhteellisen korkeina pysyttelevinä kuolleisuuslukuina, jotka ovat seitsenkertaiset Espanjaan tai Saksaan verrattuna.

3.2.7   Sosiaalimenot ja sosiaaliturva

3.2.7.1

Vuosina 2000—2001 Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden keskimääräiset sosiaalimenot (joissa huomioidaan vain neljä kustannuslajia: yleissivistävä koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva ja asuminen) olivat 13,8 % BKT:stä. Luku on 1,7 prosenttiyksikköä suurempi kuin kaksivuotiskaudella 1996—1997. Menot jakautuvat seuraavasti: yleissivistävä koulutus 4,2 %, terveydenhuolto 3,1 %, sosiaaliturva 5,1 % ja asuminen sekä muut menot 1,4 %. Keskimääräiset julkiset sosiaalimenot henkeä kohden ovat lähes 30 kertaa Euroopan unionin keskiarvoa alhaisemmat.

3.2.7.2

90-luvulla on ollut havaittavissa, että Latinalaisen Amerikan ja Karibian sosiaalimenot ovat kausijohteisia: ne lisääntyvät kasvukausina ja supistuvat talouskriisin aikana. Vaikka alueen julkiset sosiaalimenot eivät ole supistuneet, niiden kasvuvauhti on hidastunut vuodesta 1998 lähtien, jolloin alueen tuotannon kasvu alkoi hiipua.

3.2.7.3

Sosiaaliturvajärjestelmät (vanhuuseläkkeet, sairausvakuutus ja invaliditeettisuoja) kattavat suhteellisesti hyvin pienen osan väestöstä. Erittäin monessa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maassa vain 10—15 % väestöstä kuuluu asianmukaisen sosiaaliturvajärjestelmän piiriin. Jopa sellaisissa maissa, joissa etuudet ovat muita paremmat, järjestelmän kattavuus ei ylitä 50:tä % aktiiviväestöstä, ja osuudella on huolestuttava taipumus kaventua, kun taloudellista toimintaa harjoitetaan virallisen järjestelmän ulkopuolella.

3.2.7.4

Viime vuosikymmeninä toteutetut sosiaaliturvajärjestelmien uudistukset — eläke- ja terveydenhuoltojärjestelmien hallinnoinnin yksityistäminen ja rahastoimattomien järjestelmien muuttaminen yksittäisiksi rahastoiviksi järjestelmiksi — eivät ole tuottaneet odotettuja tuloksia. Ne ovat vähentäneet valtion valvontaa ja heikentäneet sen varainhankintakykyä, ne ovat luoneet suotuisan ilmapiirin harmaalle työnteolle ja sulkeneet pois tuen piiristä yhä suuremman väestönosan. Käynnissä olevat yhdentymisprosessit ovat kasvattaneet alueen sisäisiä muuttovirtoja, mutta alueella ei ole virallisia sosiaalisia ennalta varautumisen mekanismeja. Myös tämä aiheuttaa omalta osaltaan köyhyyden kasautumista, syrjäytymistä ja osattomuutta.

3.2.7.5

Espanjan- ja portugalinkielisen Amerikan valtion- ja hallitusten päämiehet ovat julistaneet vuoden 2004 espanjan- ja portugalinkielisen Amerikan vammaisten teemavuodeksi. Latinalaisessa Amerikassa on arviolta 45—65 miljoonaa vammaista, joista suurin osa kärsii sosiaalisesta syrjäytymisestä ja köyhyydestä. Heidän perheensä ovat usein samassa asemassa.

3.2.8   Työmarkkinat

3.2.8.1

Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden työmarkkinoilla eletään työelämän suhteiden heikkenemisen aikakautta. Se on saanut alkunsa kuuden viimeksi kuluneen vuoden aikana tapahtuneesta talouskasvun hidastumisesta. Vuoden 2002 alkupuoliskolla kaupunkialueiden työttömyysaste nousi 9,2 %:iin, mikä on 22 viime vuoden korkein luku. Yli 70 % alueen kotitalouksista elää pelkästään ansiotulojen varassa. Joka toinen työntekijä saa palkkaa, joka asettaa hänet köyhyyskynnykselle. Yhä suurempi osa työssäkäyvästä väestöstä ei kuulu työlainsäädännön piiriin. Sen kattavuusaste on 90-luvulla laskenut.

3.2.8.2

Vuosina 1990—2002 työssäkäynti on selvästi muuttunut aiempaa epävirallisemmaksi (5) (vuoden 1990 jälkeen luodusta kymmenestä työpaikasta seitsemän on syntynyt epäviralliselle sektorille, ja harmaa työnteon osuus Latinalaisessa Amerikassa tehdystä työstä on 46,3 %). Työnteko on myös muuttunut aiempaa epävarmemmaksi: virallisille työmarkkinoille luodusta kymmenestä uudesta työpaikasta vain kuusi kuuluu jonkinlaisen sosiaaliturvan piiriin. Harmailla työmarkkinoilla vastaava suhdeluku on kaksi kymmenestä. Arvioiden mukaan Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 93 miljoonaa työntekijää kärsii ”kunnollisen työpaikan” puutteesta. Heitä on 30 miljoonaa enemmän kuin vuonna 1990. (Osuuteen sisältyvät ne 50,5 % aktiiviväestöstä, joilla ei ole työpaikkaa, jotka työskentelevät harmailla työmarkkinoilla tai virallisen talouden piirissä nauttimatta sosiaalietuuksia tai erittäin puutteellisissa oloissa.)

3.2.8.3

Työelämän suhteille on ominaista se, ettei kaikilla työntekijöillä ole samoja työelämän perusoikeuksia (alueella on maita, joissa työelämän suhteet ovat näennäisesti rinnastettavissa Euroopan tasoon, ja maita, joissa murhataan vuosittain kymmeniä ay-aktivisteja heidän hoitaessaan tehtäviään). Työehtosopimusneuvottelujen ja työmarkkinaosapuolten välisiä yhteisneuvotteluja koskevat mekanismit ovat kehittymättömiä, työntekijöiden ja työnantajien järjestäytyneisyysaste on alhainen (kaupunkialueiden työvoimasta vain 14 % on järjestäytynyt) ja työntekijöiden ja työnantajien suhteita leimaavat luottamuksen puute ja ristiriidat.

3.2.9   Maastamuutto

3.2.9.1

Maastamuutto vaikuttaa huomattavasti Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen tilaan sekä myönteisesti että kielteisesti. Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden suurimmat muuttovirrat ovat suuntautuneet pohjoiseen, toisin sanoen Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, mutta viimeksi kuluneella vuosikymmenellä on muutettu vilkkaasti myös Euroopan unioniin.

3.2.9.2

Maastamuuton myönteisiä vaikutuksia ovat siirtolaisten lähtömaahansa toimittamat rahalähetykset. Ne ovat monissa tapauksissa maalle tärkeä valuuttatulojen lähde ja lievittävät monien väestönosien rahapulaa.

3.2.9.3

Maastamuutolla on myös huomattavia kielteisiä puolia. Mainitsemme niistä ainoastaan makrotaloudelliset vaikutukset puuttumatta siihen, miltä ihmisistä tuntuu, kun heidän on jätettävä maansa ja elettävä kaukana perheestään. Ensisijaisista kielteisistä vaikutuksista mainittakoon henkisen pääoman menetys, sillä maastamuuttajat ovat tavallisesti kaikkein valveutuneimpia, yritteliäimpiä ja aloitekykyisimpiä yksilöitä. Kun muuttovirta jatkuu pitkään, syntyy lisäksi tietynlaista ”maastamuuttokulttuuria”, ja aletaan ajatella, että vain muuttamalla maasta voi menestyä. Tämä lamaannuttaa yhteiskunnan taloudellisesti ja luo suotuisan maaperän sosiaalisen yhteenkuuluvuuden puutteelle.

3.2.10   Kasvu, kehitys ja rakenneuudistukset

3.2.10.1

Alueen taloudelliset olot eivät ole omiaan varmistamaan kestävää talouskasvua. Makrotalouden vakautta on viime vuosina onnistuttu parantamaan huomattavasti monissa alueen maissa. Se on olennainen, joskaan ei riittävä tekijä varmistettaessa talouskasvun nopeutuminen ja vakautuminen.

3.2.10.2

Latinalaisen Amerikan ulkomaankauppa on edelleen kestävän talouskasvun pullonkaula. Voimakas riippuvuus ulkomaisesta pääomavirrasta rajoittaa merkittävästi sisäisen kehityksen vauhdittamista. Kansainvälisten kriisien tai luotonantajamaiden suhdannevaihteluiden aiheuttama pääomavirtojen häilyvyys haittaavat tuottavien investointien jatkuvuutta ja kasvua ja saattavat ne paikallisten talouselämän toimijoiden ulottumattomiin. Riippuvuuden vaikutukset kärjistyvät, kun Latinalaisen Amerikan maat kärsivät jatkuvasti rahoituskustannusten äkillisistä muutoksista, mikä heijastaa ulkoisten rajoitusten toista puolta eli velkaa. Latinalaisen Amerikan herkkä reagoiminen muun talouselämän aaltoliikkeeseen on juuri yksi alueen talouden dynamiikkaa merkittävimmin rajoittavista tekijöistä.

3.2.10.3

Juuri paikallisten instituutioiden heikkous, Latinalaisen Amerikan talouksien vähäinen monipuolistuminen, ulkomaanvelan taakka ja omien rahoitusvarojen — säästöjen — niukkuus selittävät kuitenkin ulkoisen riippuvuuden ja herkkyyden mittasuhteet. Jos sen sijaan lujitettaisiin päättäväisesti sisämarkkinoita (mitä ei pidä yksinkertaistaen samaistaa tuonnin korvaamiseen), Latinalaisen Amerikan talouskasvulle saattaisi avautua uusia väyliä.

3.2.10.4

Alueen taloudellisen yhdentymisen tukeminen auttaisi luomaan entistä laajempia markkinoita, joiden tuloksena syntyvät suurtaloudet toimisivat paikallisen tuotantorakenteen laajentumisen vauhdittajina ja houkuttelisivat ulkomaisia investointeja.

3.2.10.5

Alueen tuotantorakenne on nykyisin erittäin hajanainen, ja sitä leimaavat sangen epäviralliset institutionaaliset puitteet. Tuotannon on toimittava usein suppeilla paikallismarkkinoilla, joita tavalla tai toisella suojellaan ulkoiselta kilpailulta. Ennen kuin markkinat alistetaan ympäristön kilpailuoloihin, olisi kuitenkin puututtava tekijöihin, jotka selittävät markkinoiden alhaisen tuottavuuden.

3.2.10.6

Pien- ja mikroyritysten kehittämisessä törmätään ylitsepääsemättömiin esteisiin, koska alueen yrityskulttuuri ja henkinen pääoma ovat puutteellisia ja institutionaalisessa ympäristössä, johon yritys sijoittuu, vallitsee oikeusvarmuuden puute. Kaiken lisäksi rahoitusjärjestelmä välitysmekanismeineen on heikosti kehittynyt.

3.2.10.7

Myös tuotanto-omaisuus (maasta fyysiseen ja henkiseen pääomaan) on nykyisin jakautunut epätasaisesti, mikä kärjistää Latinalaisen Amerikan yrittäjien kohtaamaa pullonkaulaa.

3.2.10.8

Yritystoiminnan osuuden lisääminen Latinalaisen Amerikan maiden talouksissa on kestävän kasvun onnistumisen perusedellytys. Alan uudistuksiin suhtaudutaan kuitenkin monin tavoin: osa yrittäjistä on välinpitämättömiä, heitä vaivaa luottamuksen puute tai julkisen vallan laatimilla teollistamissuunnitelmilla tai maatalousuudistuksilla ei ole jatkuvuutta eikä niihin luoteta, yhteiskunnan demokratisoimisesta ei ole päästy poliittiseen eikä yhteiskunnalliseen yksimielisyyteen, ja paikallinen eliitti vastustaa usein hanketta jyrkästi, koska aikansa eläneen teollisuusvaltion purkamisesta saatavan hyödyn jakaminen on sen kannalta mielenkiintoisempaa kuin kilpailukykyisen elinkeino- ja tuotantorakenteen luominen.

3.2.10.9

Tällaisessa kontekstissa osuus- ja yhteisötaloudella saattaa olla tärkeä tehtävä tekijänä, joka vaikuttaa yhteiskuntarakenteen luomiseen, kehittää taloutta ja synnyttää sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Sitä olisi arvioitava myös keinona selviytyä talouskriiseistä ja teollisuuden rakennemuutoksista (työntekijöiden ottaessa kriisitilassa olevan yrityksen hoitaakseen) ja tehokkaana vaihtoehtona piristettäessä paikallista kehitystä (esimerkiksi paikkakunnan kehittämiseen tähtäävät osuuskunnat).

3.3   Poliittiset tekijät, joiden perusteella instituutioiden ja poliittisen osallistumisen välineiden laatu määräytyy

3.3.1

Vaikka demokraattinen järjestelmä on levinnyt lähes kaikkialle Latinalaiseen Amerikkaan, kansalaisten sosiaaliset oikeudet (työnteko, eläketurva, sairausvakuutus, työttömyysturva, vammaisetuudet, yleissivistävä koulutus, asuminen, yhtäläiset mahdollisuudet, turvallisuus, taloudellisen tilan kohentuminen, uusien tieto- ja viestintätekniikan välineiden käyttömahdollisuus) eivät silti ole lisääntyneet. Monilla kansalaisilla ei ole perusluonteisia kansalais- eikä sosiaalisia oikeuksia. Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden heikkous ja kyvyttömyys turvata sellaiset perusseikat kuin tietyllä tavoin oikeudenmukainen verotus, oikeus viedä asiansa tuomioistuinkäsittelyyn, suoja eri muodoissa ilmenevää väkivaltaa vastaan, kattavat sosiaaliturvajärjestelmät, kansalaisten mahdollisuus osallistua heitä koskevien asioiden käsittelyyn jne. on johtanut siihen, että jotkut puhuvat ”poissaolevista valtioista”. Samalla se on johtanut ”kansalaisten poissaoloon”.

3.3.2

Latinalaisen Amerikan yhteiskuntarakenne on hatara. Kansalaisyhteiskunta on hajanainen, eivätkä instituutiot toimi tässä mielessä katalysaattoreina. Poliittinen eliitti näyttää suhtautuvan sangen varauksellisesti instituutioiden avautumiseen siten, että kansalaisyhteiskunta voi osallistua niiden toimintaan. Siksi yhteiskuntarakenne on hauras ja haavoittuva. On kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että yhteiskunnassa on vakiintuneita ja luotettavia neuvottelutahoja ja että toimintaan osallistuva julkinen ja yksityinen sektori tekevät tehokasta yhteistyötä. Näin tehostetaan sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen tähtääviä politiikkoja.

3.3.3

Yhtäläiset mahdollisuudet luodaan sosiaalipolitiikan avulla, toisin sanoen investoimalla terveydenhuoltoon, koulutukseen, työllisyyteen ja asumiseen. Tämä politiikka auttaa samalla jakamaan tulot entistä oikeudenmukaisemmin ja antamaan yksilöille valmiudet osallistua aiempaa aktiivisemmin poliittiseen päätöksentekoon, mikä puolestaan lujittaa demokratiaa ja maiden hallittavuutta.

3.3.4

Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden kansalaiset näyttävätkin jakautuvan poliittisen valveutuneisuutensa osalta kahtia. Yhtäältä he vaativat yhä äänekkäämmin demokratiaa ja materiaalisten tarpeidensa tyydyttämistä. Toisaalta äänestämättä jättävien määrä vaaleissa kasvaa. Tilanne on ongelmallisin nuorimpien äänestäjien keskuudessa. He eivät juurikaan piittaa politiikasta eivätkä puolueista tai muunlaisista poliittisista organisaatioista ja instituutioista. Yhdistyneiden Kansakuntien kehitysohjelman UNDP:n raportin mukaan 54,7 % Latinalaisen Amerikan väestöstä olisi valmis hyväksymään autoritaarisen hallituksen, jos se ratkaisisi heidän taloudellisen tilanteensa.

3.4   Sosiaalisen tyytymättömyyden indikaattorit

Edellä esitettyyn liittyy läheisesti se, että tarkasteltaessa Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteiskunnallista pirstoutumista on tiedettävä, missä määrin yhteiskunta on tyytymätön vallitsevaan todellisuuteen. Samalla on otettava huomioon myös muut yhteiskunnan hylkimisen ilmenemismuodot, kuten kaupungeissa ilmenevä rikollisuus, rinnakkaisyhteiskuntien ja ”mafian säätelemien lakien” synty.

3.4.1   Tyytymättömyys instituutioihin

3.4.1.1

Latinabarómetron (6) tietojen mukaan kansalaisten luottamus kaikkiin instituutioihin, mutta erityisesti poliittisiin instituutioihin on vähentynyt. Tämä rajoittaa epäilemättä instituutioiden toimintaa ja vaikuttaa kielteisesti kansalaisten osallistumiseen poliittisten kysymysten hoitoon.

3.4.2   Yhdenvertaisuus lain edessä

3.4.2.1

Edellä kuvattu ilmiö näyttää liittyvän kiinteästi alueen sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden kehittymiseen sekä perusluonteisten poliittisten ja kansalaisoikeuksien puuttumiseen. Yli 50 % Latinobarómetron haastattelemista Latinalaisen Amerikan kansalaisista pitää instituutioiden luotettavuuden kannalta tärkeimpänä tekijänä sitä, että ne kohtelevat kaikkia tasavertaisesti. (Tähän saattaa vaikuttaa vaurauden jakautumisen sekä pakkotyön ja orjuuden jatkuvan esiintymisen lisäksi jopa laissa tunnustettu oikeus kohdella syrjivästi tiettyjä sosiaalisia tai etnisiä vähemmistöjä. Tämä selittänee alkuasukasliikkeiden nousun useissa alueen maissa.)

3.4.2.2

Vaikka kaikki alueen maat ovat ratifioineet kansainväliset ihmisoikeusyleissopimukset, ihmisoikeuksia loukataan usein. Loukkauksiin eivät enää syyllisty diktatuurihallitukset, vaan yksityiset erittäin väkivaltaiset rikollisryhmittymät ja -järjestöt (huumekauppiaat ja yksityiset sotajoukot, joilla on toisinaan yhteyksiä valtion painostuskoneistoon). Muiden politiikkojen lisäksi onkin välttämätöntä lujittaa sellaista kaikkien kunnioittamaa, itsenäistä oikeusjärjestelmää, jonka ansiosta laki on kansalaisuuden perusta. Tällä tavoin voitaisiin ratkaista yksi Latinalaisen Amerikan ja Karibian demokratioiden suurimmista ristiriidoista eli lainsäädännön ja sen täytäntöönpanon puutteen väliin jäävä kuilu.

3.4.3   Korruptio

3.4.3.1

Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen kansalaisten luottamus demokraattiseen hallitusmuotoon on heikentynyt 90-luvulla. (7) Instituutioiden vakiintuminen riippuu siitä, missä määrin kansalaiset hyväksyvät ne. Jotta kansalaiset kuitenkin samaistuisivat instituutioihin, julkisia asioita on ehdottomasti hoidettava avoimesti.

3.4.3.2

Poliittista ja taloudellista korruptiota pidetään yhtenä alueen vakavimmista ongelmista. Ilmiötä esiintyy käytännössä kaikissa maailman maissa. On hyvä muistaa, että sillä on aina kaksi puolta: lahjotut ja lahjojat. Tämä selittänee osaltaan sen, miksi kansalaiset näyttävät suhtautuvan hallituksiin ja niitä tukeviin puolueisiin — mutta eivät demokratiaan — yhä kielteisemmin. Populistiset poliittiset ryhmittymät elpyvät ja tiettyjä talousuudistuksia, muun muassa joitakin viime vuosikymmenellä toteutettuja yksityistämisiä, hyljeksitään.

3.4.3.3

Korruptio ja vakiintunut laittomuus rikkovat yhteiskunnallisen rinnakkainelon kannalta perusluonteiset eettiset, lainsäädännölliset ja yhteisölliset siteet. Ne voidaan solmia uudelleen puuttumalla koulutukseen sekä palauttamalla luottamus oikeusvaltioon ja lain voimaan. Jotta kehitys olisi kestävää ja Etelä-Amerikan kansalaiset luottaisivat entistä paremmin poliittisiin instituutioihin ja demokraattiseen järjestelmään, on erittäin tärkeää kaventaa sosiaalista eriarvoisuutta sosiaalista suojelua ja osallisuutta edistävillä politiikoilla, joissa otetaan huomioon alkuperäisväestö, naiset ja nuoret, sekä saattaa yleisesti yhteiskunnan kansalaisuuteen liittyvät tekijät kaikkien ulottuville ja kehittää niitä.

3.4.4   Väkivalta, rikollisuus ja kansalaisten turvattomuus

3.4.4.1

Alueen korkeat rikollisuus- ja väkivaltaluvut liittyvät sosiaaliseen syrjäytymiseen, köyhyyteen ja eriarvoisuuteen. Yhdistyneiden Kansakuntien laatima rikoksen uhrien indeksi osoittaa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden rikollisuuslukujen olevan maailman korkeimpia. Maailmanpankin vuonna 2000 teettämässä tutkimuksessa (8) todetaan taloudellisen eriarvoisuuden ja rikollisuuden liittyvän läheisesti toisiinsa. Väkivaltaisten kuolemien määrä on Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla lisääntynyt: 1970-luvulla väkivaltaisia kuolemia oli 8 sataatuhatta asukasta kohden ja 1990-luvulla niitä oli 13. Kolumbia johtaa maailmantilastoja 60 (ei-poliittisella) murhalla sataatuhatta asukasta kohden.

3.4.4.2

Latinalaisen Amerikan suurkaupunkien arkipäivälle tyypillisellä väkivallalla on monitahoiset ja monimutkaiset historialliset ja sosiaaliset lähtökohdat, joita viime vuosien talouskriisi ja instituutioiden heikentyminen ovat kärjistäneet entisestään. Lukuun ottamatta maita, joissa väkivallalla on poliittiset juuret, muualla Latinalaisessa Amerikassa väkivallan pääasialliset syyt löytyvät lukuisista huumekauppaa harjoittavista rikollisorganisaatioista ja sosiaalisesta eriarvoisuudesta. Ylenpalttinen väkivalta haittaa pahasti rinnakkaineloa, demokratiaa ja tuloksekasta kehitystä.

3.4.4.3

Väkivallan ja turvattomuuden taustalla oleva huumekauppa, joka koskettaa ennen kaikkea köyhimpiä väestönosia, nakertaa poliittisia instituutioita sekä horjuttaa talousjärjestelmiä ja sosiaalisia suhteita. Se ruokkii korruptiota ja sisällissotia ja lisää samalla Latinalaisessa Amerikassa vallitsevaa eriarvoisuutta. Kansainvälisen poliisi- ja oikeusasiain yhteistyön lisäksi se edellyttää asianomaisilta mailta hyvin kalliita ponnisteluja rikollisverkostojen ja laboratorioiden kitkemiseksi.

3.4.4.3.1

Latinalaisen Amerikan laittomien huumeviljelmien tuotanto hiertää pohjoisen ja etelän välisiä suhteita. Se juontaa juurensa tiettyjen maaseutualueiden kurjuudesta, kun alueilla ei ole muita toimeentulokeinoja.

3.4.4.3.2

Huumeita kuluttavien maiden olisi kannettava oma vastuunsa huumeidenviljelyn torjunnasta sälyttämättä koko vastuuta tuottajamaille, sillä rahanpesun mahdollistavat rahoitusjärjestelmät toimivat juuri ensiksi mainituissa maissa.

3.4.4.3.3

ETSK kehottaa EU:ta jatkamaan ja syventämään WTO:n sääntöjen mukaisesti kaupan esteiden poistamista sellaisten Andien maiden kanssa, jotka ovat valmiit vähentämään laittomia viljelmiä ja korvaamaan ne muilla vaihtoehdoilla. Samalla komitea tuomitsee viljelmien sokean tuhoamisen ilmasta käsin. Sillä ei ole onnistuttu hävittämään viljelmiä, vaan se on ruokkinut yhteiskunnallista ja poliittista väkivaltaa.

3.4.4.3.4

Korvaamisjärjestelmän tehostamiseksi uusia viljelmiä olisi tuettava taloudellisesti ja teknisesti sekä annettava niille lisäarvoa rakentamalla paikallisia liikenneverkkoja, joiden ansiosta vaihtoehtotuotteiden kauppa helpottuisi alueella.

3.4.4.4

Etenkin kaupunkien laitamilla toimivat rikollisverkostot muodostavat hyvin usein rinnakkaisia sosiaalisia järjestelmiä, jotka rikollisella toiminnallaan tukahduttavat ja estävät järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan toiminnan, joka puolestaan on yksi perusedellytyksistä rakennettaessa kansalaisten enemmistöä tyydyttävää demokraattista valtiota. Nämä rinnakkaisyhteiskunnat, jotka pakottavat toimintaympäristönsä noudattamaan omia sääntöjään, mitätöivät demokraattisen valtion oikeutuksen ja toisinaan jopa asettavat sen kyseenalaiseksi.

4   Latinalaisen Amerikan sosiaalisen epätasapainon juuret

4.1

Useimmissa Latinalaisen Amerikan maissa siirtomaiden itsenäistyminen ei käynnistänyt syvällistä sosiaalista, taloudellista eikä poliittista uudistusprosessia. Itsenäistyminen merkitsi yleensä poliittisen eliitin vaihtumista, mutta se ei erityisemmin muuttanut instituutioita. Monet esikapitalistiset yhteiskunta- ja talousrakenteet pysyivät edelleen voimassa ja pitivät Latinalaisen Amerikan yhteiskuntia samassa tai samanlaisessa taloudellisessa tilassa kuin ennen.

4.2

Siirtomaa-ajan sosiaalinen ja taloudellinen perintö monine radikaalien muutosyritysten epäonnistumisineen on saanut aikaan sen, että resurssien omistuspohja on sangen keskittynyt (eräissä Latinalaisen Amerikan maissa maanomistus on tästä hyvä esimerkki), Kokonaiset Latinalaisen Amerikan yhteiskunnan osat ovat poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti syrjäytyneitä; vallanpitäjät ovat kahmineet taloudellisen toiminnan käsiinsä, mikä on tunnetusti johtanut korruptioon ja julkisen toiminnan tehottomuuteen; markkinat ovat heikosti säänneltyjä, mikä puolestaan aiheuttaa runsaasti kielteistä epähyötyä ja jakaa varsinkin tulot erittäin eriarvoisesti; kaupungistuminen on edennyt holtittomasti, ja sen myötä markkinatalouden perustyövoima kaikkoaa harmaille työmarkkinoille.

4.3

Siirtomaiden itsenäistymisestä lähtien Latinalaisen Amerikan taloushistoriassa syvät kriisit ovat alituiseen seuranneet toinen toistaan (joskin maiden välillä on huomattavia eroja). Kriisejä on leimannut ulkoinen epätasapaino, joka on tyrehdyttänyt maiden kehityspyrkimykset. Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden kahden viimeksi kuluneen vuosisadan aikaisessa talouskehityksessä voidaan pääpiirteissään erottaa kolme yhteistä aikakautta. Lähes koko 1800-luvun ajan ja 1900-alussa Latinalaisen Amerikan taloudet kehittyivät niin kutsutun ”vientijohtoisen primaarimallin” mukaisesti. Mallin lähtökohtana on erikoistuminen primaarituotteiden vientiin. Toinen aikakausi sai alkunsa 1920- ja 1930-luvuilla ensimmäisen maailmansodan käynnistäessä joissakin Latinalaisen Amerikan maissa kiihkeän talouskasvun. Vallitsevana suuntauksena oli tuolloin ”tuonnin korvaaminen”, eli maiden talouksien yhdentyessä kansainvälisen talouden puitteisiin tuonti pyrittiin korvaamaan kotimaisella tuotannolla ja luomaan oma tuotantorakenne. Makrotalouden perinpohjainen epätasapaino (inflaatio ja maksutaseen vaje) asettivat kuitenkin kyseenalaisiksi pyrkimykset kehittyä sisään päin. Kolmannessa vaiheessa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa Latinalaisessa Amerikassa alettiin yleisesti noudattaa talouspolitiikkoja, jotka kansainvälisten elinten tukemina (nk. Washingtonin yhteisymmärryksen ansiosta) ovat avanneet maiden talouksia monin tavoin, ja taloudellinen ja sosiaalinen kehitys on ollut markkinapohjaista.

4.4

Latinalaisen Amerikan maiden talouksissa Washingtonin yhteisymmärryksen tuella viime vuosikymmeninä toteutettujen perusteellisten uudistusten ansiosta (yksityistäminen, kaupan vapauttaminen sääntelystä ja makrotalouden vakaus) makrotalous on toki onnistuttu vakauttamaan — on päästy eroon korkeasta inflaatiosta ja valuuttojen epävakaudesta —, mutta uudistukset eivät ole olennaisesti parantaneet todellisen tasapainon muuttujia: työllisyyttä, kasvua eivätkä tulonjakoa. Kuten edellä esitystä voi päätellä, eräät parametrit ovat jopa heikentyneet (tietyissä maissa, kuten Argentiinassa, suorastaan hämmästyttävästi).

4.5

Monet Washingtonin yhteisymmärrykseen sisältyvät politiikat ovat muuttuneet itse tarkoitukseksi, eivätkä ne niinkään ole kestävää ja oikeudenmukaista kasvua palvelevia välineitä. Mutta Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen vaikuttavat kielteisesti myös muut ulkoiset tekijät. Pisimmälle kehittyneet maat harjoittavat Latinalaisen Amerikan kauppasuhteissaan ”kahden mittapuun” politiikkaa. Kansainvälisten rahoituslaitosten sanelemat rakennemuutosohjelmat ovat useimmissa tapauksissa paisuttaneet Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden kriisejä. Kun ulkomaisilla sijoituksilla ei ole ollut asianmukaisia oikeuspuitteita tai niitä ei ole aina noudatettu, sijoitukset ovat toisinaan eliminoineet paikalliset kilpailijat ja luoneet monopoleja sen sijaan, että niiden avulla olisi kohennettu tuotantorakennetta ja yritysten sosiaalista vastuuta. Näin on päässyt tapahtumaan, jos lainsäädäntö ei ole ollut ankaraa tai sitä ei ole noudatettu. Maille on 1960-luvulta lähtien kasaantunut velkaa, josta ne ovat maksaneet ennen kaikkea korkoja. Virallisessa kehitysavussa ei aina päädytä kokonaisvaltaisiin eikä johdonmukaisiin hankkeisiin, vaan toisinaan sitä käytetään pelkkänä välineenä, jolla ruokitaan etuoikeutettuja kauppa- tai diplomaattisuhteita. Nämä ovat kaikki keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat Latinalaisen Amerikan ja Karibian sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistymiseen.

5   Latinalaisen Amerikan yhteiskuntien heikkoudet edistettäessä sosiaalista yhteenkuuluvuutta

5.1

Edellä esitetystä voi päätellä, että Latinalaisen Amerikan yhteiskunnissa on eräitä keskeisiä puutteita, jotka estävät niitä saavuttamasta haasteellista, hyväksyttävää sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tasoa. Ne voidaan tiivistää seuraavaan viiteen puutteeseen:

5.2

Valtion toimintaan liittyvät puutteet, kuten yleistä hyötyä puolustavan ja yhteistä hyvää edistävän elimen puute. Näin säänneltäisiin markkinatalouden ja yhteiskuntasopimuksen kehittymistä. Elin olisi korvaamaton väline, jolla varmistettaisiin sosiaalinen yhteenkuuluvuus, sillä kansalaisyhteiskunnalla ei itsellään ole keinoja saavuttaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta eikä ylläpitää sitä. Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteiskunnissa valtiolla ei ole ollut modernisoijan roolia, eikä se ole edistänyt talouskehitystä eikä sosiaaliturvaa. Maapallon muilla, nykyisin kehittyneillä alueilla kyseinen tehtävä on ollut perusluonteinen. Historiallisesta aikakaudesta ja kunkin maan erityispiirteistä johtuen valtio on Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla palvellut enimmäkseen tiettyjen yhteiskuntaryhmien kieroutuneita intressejä. Tämä rooli on hyvin erilainen kuin useimmissa kehittyneissä maissa, joissa valtio säätelee markkinataloutta, välittää työmarkkinariitoja, vauhdittaa kansantaloutta mikro- ja makrotalouspolitiikkojen avulla ja harjoittaa kehitystä tukevaa tarkoituksenmukaista sosiaalipolitiikkaa. Valtioiden heikkous on usein estänyt niitä toteuttamasta ja jopa ehdottamasta tehokkaita sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen tähtääviä politiikkoja.

5.3

Sosiaalinen eriarvoisuus: Varallisuuden jakautumista kuvaavasta tilastokontekstista irrotettuna sosiaalinen eriarvoisuus merkitsee kansalaisten sosiaalisen ja taloudellisen liikkuvuuden tyrehtymistä. Kun yhteiskunnassa ei ole sosiaalisen determinismin rikkovia mekanismeja, toimivat perinteisemmät yhteiskuntaryhmien ja -luokkien olemassaoloa ruokkivat rakenteet. Tällöin demokraattisille järjestelmille luonteenomaisia osallistumismekanismeja on äärimmäisen vaikea juurruttaa ja vakiinnuttaa yhteiskunnan organisaatiomalleiksi.

5.4

Heikosti järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta: Talouskehitys ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus eivät etene pelkästään luomalla demokraattisia instituutioita ja siirtymällä markkinatalouteen. On muutettava yhteiskunnat, kitkettävä äärimmäinen köyhyys ja syrjäytyneisyys, luotava yhtäläisten mahdollisuuksien edellytykset sekä edistettävä peruspalveluiden, kuten terveydenhuollon ja yleissivistävän koulutuksen saatavuutta. Tätä prosessia ei voida luoda itsestään maan sisältä päin eikä sanella ulkoa. Se edellyttää, että kukin maa ottaa kantaakseen oman vastuunsa. Se ei onnistu, ellei yhteiskunta osallistu jatkuvasti päätöksentekoon ilmaisemalla tahtonsa eri kanavia pitkin: puolueiden, työmarkkinajärjestöjen ja yhteiskunnan organisaatioiden välityksellä. Varallisuuden oikeudenmukaisempi jakautuminen, joka on sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ensisijainen lähtökohta, edellyttää aina vallan jakoa. Se puolestaan ei onnistu lujittamatta järjestäytynyttä kansalaisyhteiskuntaa. Jopa talouden tuottavuus kärsii heikosti järjestäytyneestä kansalaisyhteiskunnasta, sillä yhteenkuuluvuuden puute asettaa jatkuvasti kyseenalaiseksi oikeuslaitoksen ja politiikan perusvakauden, joka on kaikkien taloudellisten instituutioiden moitteettoman toiminnan kannalta välttämätöntä.

5.5

Maailmanlaajuistumista horjuttavat tekijät: Latinalaisen Amerikan taloudet reagoivat erityisen herkästi rajojensa ulkopuolisiin tapahtumiin. Eräissä tapauksissa alueen osallistuminen talouden maailmanlaajuistumiseen merkitsee maiden tuotantorakenteiden suhteellisen tehokkuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn menettämistä. Tämä on omiaan voimistamaan ilmiötä, josta ruotsalainen Nobel-palkinnon saanut taloustieteilijä Gunnar Myrdal on käyttänyt ilmausta ”kasautuva kasvu” (circular causation), erityisesti kansainvälisissä suhdannetaantumissa. Kyseinen ilmiö estää taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tiivistämisen.

5.6

Viime vuosina harjoitetut rakennepolitiikat, joita kansainväliset elimet usein eri tavoin painostavat noudattamaan, ovat omalta osaltaan kärjistäneet osaa Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteiskuntia perinteisesti horjuttavista tekijöistä, varsinkin niiden sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

6   Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden sosiaalisen yhteenkuuluvuuden mahdolliset suuntaviivat

6.1

Asiakirjassa pyritään tässä kohdin ottamaan esiin muutamia suuntaviivoja, jotka saattaisivat myös Latinalaisessa Amerikassa olla sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tiivistämisen kannalta strategisessa asemassa. Niissä on otettu huomioon Euroopassa saadut kokemukset sekä edellä esitetyt Latinalaisen Amerikan ja Karibian taloudellisessa ja sosiaalisessa kehityksessä havaitut heikkoudet.

6.2   Valtio, instituutiot ja politiikat

6.2.1

Sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta ei voida puhua, ellei kaikille kansalaisille taata yhtäläisiä oikeuksia ja ellei niitä ole taattu myös lainsäädännössä. Oikeuksia on voitava vaatia oikeusteitse, ja niiden tueksi on laadittava taloudellisia ja sosiaalisia ohjelmia, joissa oikeudet on asetettu tavoitteeksi.

6.2.2

Ei myöskään ole mahdollista, että olisi olemassa nykyaikainen valtio, joka hoitaisi sille määrättyjä tehtäviä ilman oikeudenmukaista, tehokasta ja riittävää verotusjärjestelmää. Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden verotusjärjestelmille ovat luonteenomaisia heikot veronkannon ja verotarkastusten hallintamekanismit, järjestelmän taipumus perustua välilliseen verotukseen, alhainen veroaste ja runsas veronkierto. Verotus on siis yksi Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteiskuntien ja talouksien mittavimmista haasteista. Verouudistuksia todennäköisesti vastustavat sellaiset yhteiskunta- ja talouselämän ryhmät, jotka ovat tottuneet verotuksettomaan kansantalouteen tai ensisijaisesti regressiiviseen verotukseen, mutta uudistus on sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kannalta olennainen.

6.2.3

Sosiaalinen yhteenkuuluvuus edellyttää myös sitä, että valtio puuttuu erityistoimillaan aktiivisesti sosiaaliseen eriarvoisuuteen, toteuttaa tulojen uudelleenjakoon tähtäävää solidaarista politiikkaa ja edistää kaikkien kansalaisten yhtäläisiä mahdollisuuksia poistamalla sosiaalisen syrjäytymisen. Niinpä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maat tarvitsevat kattavan sosiaaliturvajärjestelmän, jota alueen useimmissa maissa ei ole tai se on perin puutteellinen ja jopa kohtelee kansalaisia eriarvoisesti.

6.2.3.1

Sosiaalista yhteenkuuluvuutta ei saavuteta ainoastaan laatimalla sosiaalisen syrjäytymisen vastaisia toimintasuunnitelmia. Tavoitteeseen pääsemiseksi on luotava sosiaaliturvajärjestelmiä, joiden ansiosta muun muassa terveydenhuolto ja eläkkeet ovat koko väestön ulottuvilla. Varsinkin iäkkäimmän väestön kohteluun on tältä osin puututtava viipymättä, sillä se elää usein äärimmäisen köyhyyden partaalla tai on syrjäytynyt yhteiskunnasta. Jotta päästään kohtuulliselle sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tasolle, on välttämätöntä käynnistää julkisia, kaikki kansalaiset kattavia rahastoimattomia eläkejärjestelmiä. Samalla voidaan luonnollisesti pitää yllä muunlaisia, täydentäviä järjestelmiä.

6.2.3.2

Sosiaaliturvajärjestelmissä olisi myös tutkittava, miten ne voisivat kattaa itsenäiset ammatinharjoittajat, näennäisesti itsenäiset ammatinharjoittajat ja harmaan talouden piirissä työskentelevät henkilöt. Näillä aloilla on Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla suuri painoarvo, joten niiden sisällyttämiseksi järjestelmien piiriin olisi hyödynnettävä eräissä Euroopan maissa saatuja kokemuksia.

6.2.3.3

Julkisen terveydenhuollon kohentaminen on toinen avaintekijä parannettaessa Latinalaisen Amerikan ja Karibian sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Tulonjaon periaatteelle pohjautuvat julkiset terveydenhuoltojärjestelmät ovat Euroopassa osoittautuneet tehokkaiksi sekä huomattavasti solidaarisemmiksi ja halvemmiksi kuin yksityiset vakuutusjärjestelmät. Ne ovat lisäksi parantaneet yhteenkuuluvuutta.

6.2.3.4

Julkishallinto on 90-luvulta lähtien käynnistänyt eräissä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa sosiaalisia ohjelmia, joiden tarkoituksena on tyydyttää kaikkein turvattomimpien väestöryhmien tietyt perustarpeet. Ohjelmiin liittyy joukko vaatimuksia tai vastapalveluksia. Esimerkiksi koulutusohjelmien ehtona on säännöllinen koulunkäynti ja elintarvikeohjelmien ehtona rokotuskampanjat sekä elintarvikkeiden hygieniasta tiedottaminen. Valtio tukee ja hallinnoi ohjelmia, ja niiden avulla vaikutetaan tulonjakoon, oppivelvollisuuden suorittamiseen ja terveydenhuoltoon. Toisaalta eräät hallitukset ovat ryhtyneet helpottamaan luotonsaantia. Esimerkiksi Brasiliassa on jaettu elektronisia kortteja, joilla helpotetaan valtion takaamien mikroluottojen saantia. EU voisi tukea tällaisia innovatiivisia toimenpiteitä osana Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen tähtäävää strategiaa.

6.2.3.5

Virallisten työsuhteiden saattaminen kaikilta osin sosiaaliturvan piiriin, suojan laajentaminen vähitellen kattamaan harmaassa taloudessa työskentelevät työntekijät, maahanmuuttajien sosiaaliturva ja eräiden lapsikuolleisuuden perussyiden kitkeminen ovat niin ikään tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiä tekijöitä parannettaessa Latinalaisen Amerikan ja Karibian sosiaaliturvaa.

6.2.3.6

EU myöntää eräille Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla sijaitseville ulkoalueilleen rakennetukea, joka on tarkoitettu erityisesti perusinfrastruktuurin kehittämiseen. Kyseisten alueiden sosiaalinen yhteenkuuluvuus on kuitenkin edelleen paljon alhaisemmalla tasolla kuin Euroopassa. Ulkoalueet ovat integroituneet heikosti Karibian alueeseen, mikä aiheuttaa niille tulevaisuudessa taloudellisia haasteita. Eräät EU:n ulkoalueiden perustuotteet, kuten maataloustuotteet tai matkailu, saattavat altistua AKT-maista peräisin olevalle kilpailulle, sillä viimeksi mainittujen maiden kanssa on tehty tullietuussopimuksia, vaikka niiden tuotantokustannukset ovat korkeammat kuin ulkoalueilla. Niinpä EU:n on syytä ottaa uusissa talousnäkymissään huomioon tarve säilyttää unionin ulkoalueille myönnettävät erityistuet.

6.3   Talouden perusrakenteet, tutkimus ja kehittäminen

6.3.1

Kaikenlaisten perusrakenteiden luominen (Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla tarvitaan erityisesti kestäviä ja huollettuja liikenne-, viestintä-, vesijohto- ja energiainfrastruktuureja) on talouskehityksen, tuotannon ja kaupan laajentamisen sekä kaiken kaikkiaan tuottavuuden edistämisen perusedellytys. Tuottavuuden lisääminen edellyttää myös tuotantoprosessien koneistamista ja kaikkien tuotantojärjestelmän osatekijöiden koulutusta.

6.3.2

Ennen kuin Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteiskunnat onnistuvat yhdentymään maailmantalouteen kilpailukykyisesti, julkisen vallan ja yksityissektorin on kehitettävä päättäväisesti korkeatasoisempaa teknologiapohjaa, jotta selviydytään aluetta kehittyneimmistä maista erottavasta kuilusta ja pyritään voittamaan kehityksen asettama haaste ”yläkautta”, kilpailemalla lisäarvon tuottamisesta maailmanlaajuisessa tuotantojärjestelmässä.

6.3.3

Siksi on olennaista pyrkiä monipuolistamaan elinikäistä oppimista ammatillisesta ja yliopistokoulutuksesta huolehtivien järjestelmien avulla. Tällä alalla EU:lla on erityistuntemusta sekä kokemusta ammattikoulutusjärjestelmien hallinnoinnista, ammattitutkintojen hyväksymisestä ja koulutuksen perusrakenteiden luomisesta.

6.4   Yleissivistävä koulutus

6.4.1

Yleissivistävä koulutus on yksi avaintekijöistä poistettaessa taloudellista ja sosiaalista kehitystä vastustavia tai hankaloittavia esteitä. Koulutus on olennainen osatekijä, jonka avulla taataan yhtäläiset mahdollisuudet ja sosiaalinen liikkuvuus. Edellä lueteltujen koulutusolosuhteiden vuoksi (huonolaatuisuus, yhdenvertaisten koulutusmahdollisuuksien puute ja etääntyminen tuotantojärjestelmästä) Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla annettava opetus saattaa päätyä sosiaalista eriarvoisuutta vahvistavaksi ja ruokkivaksi mekanismiksi sen sijaan, että opetuksella vauhditettaisiin edistystä, sosiaalista liikkuvuutta ja oikeudenmukaisuutta. Aliarvioimatta kuitenkaan yksityisten koulujen antamaa opetusta todettakoon, että valtion on taattava kaikkien kansalaisten peruskoulutus. Opetuksen on oltava riittävän laadukasta ja järjestelmän on taattava syrjimätön pääsy ylemmän asteen koulutukseen, yhdistettävä opetus nykyistä paremmin työmarkkinoihin, tuettava ilmenevää lahjakkuutta sekä estettävä niin kutsutun tietoyhteiskunnan synnyn aiheuttamat uudet syrjäytymismuodot.

6.5   Tuotantojärjestelmä ja sen dynaamisuus

6.5.1

Sosiaalinen yhteenkuuluvuus edellyttää tehokasta tuotantojärjestelmää, joka pystyy luomaan kaikille kansalaisille työpaikkoja ja tuloja. Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla onkin olennaista kiinnittää erityistä huomiota paikalliseen ja alueelliseen yritysrakenteeseen, joka koostuu laajasta pienyritysten verkosta. Useat yritykset toimivat nykyisin virallisen järjestelmän ulkopuolella ja vain sivuavat kansallisia markkinoita, minkä vuoksi niillä on vähän kasvupotentiaalia.

6.5.2

Harmaan talouden lisääntyminen ilmentää ennen kaikkea valtioiden taloudellista kyvyttömyyttä säännellä kasvukykyisiä markkinoita. Harmaa talous kuvastaa useimmiten kasvupotentiaalin sijaan kehityksestä jälkeenjääneitä talouksia, joilla on heikot mahdollisuudet luoda kunnollisia työpaikkoja.

6.5.3

Osuus- ja yhteisötalous — osuuskuntineen ja muine yhteisöllisine yhteenliittymineen — on monissa EU-maissa huomattava taloudellinen ja sosiaalinen tosiseikka. Espanjan- ja portugalinkielisen Amerikan maiden äskettäin antamassa julistuksessa (9) todetaan nimenomaisesti, että Latinalaisen Amerikan maissa se saattaa olla tärkeä tulevaisuudessa hyödynnettävä suuntaus, joka merkitsee vaihtoehtoa harmaalle taloudelle kehitettäessä alueen taloutta, luotaessa työpaikkoja, edistettäessä yhteiskuntaan integroitumista ja tarjottaessa laajoille väestönosille mahdollisuus osallistua tuotantoprosessiin.

6.5.4

Rahoituksen puute on yksi Latinalaisen Amerikan ja Karibian tuotantojärjestelmien vaikeimmista pullonkauloista. Taloudellisten toimijoiden, erityisesti mm. pk-yritysten (noin 80 % Latinalaisen Amerikan ja Karibian yrityksistä on pk- tai mikroyrityksiä), itsenäisten ammatinharjoittajien ja osuuskuntien on vaikea saada nykyistä enemmän ja tehokkaammin rahoitusta, koska säästäminen on niukkaa ja välitysmekanismit ovat tehottomia. Olisikin kehitettävä mikroluottojärjestelmiä ja parannettava pienyritysten tai itsenäisten ammatinharjoittajien hallinnollisia taitoja.

6.5.5

Koska primaarisektorilla on edelleen monissa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa suhteellisen suuri merkitys, se on keskeisessä asemassa toteutettaessa talous- ja yhteiskuntakehityksen kohentamiseen tähtääviä uudistuksia. Teollisuuden kehittämistä on lisäksi tuettava sekä alakohtaisilla että laaja-alaisilla politiikoilla. Maatalous on monissa maissa tärkein valuuttatulojen lähde. Samalla kun maatalouden tuottavuutta pyritään lisäämään, on ratkaistava Latinalaisen Amerikan ja Karibian maaseutualueille pesiytyneet sosiaaliset ristiriidat. Maatalousuudistus, joka maasta riippuen on toteutettava eri tavoin, on edelleen väistämätön, jotta miljoonien köyhyyteen vajonneiden viljelijöiden ja kausityöläisten ongelma voidaan ratkaista, maatalouden pääomitusta ja tuotantoa voidaan lisätä ja parantaa näin taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

6.5.6

Alueen taloudellinen yhdentyminen (jossa markkinoiden vapauttamisen lisäksi huomioidaan EU:n rakennerahastojen kaltaiset korvaus- ja solidaarisuusmekanismit) sellaisena kuin se on vähitellen käynnistynyt mm. Mercosurissa, Andien maiden yhteisössä ja näiden kummankin ryhmittymän välillä, edistää olennaisesti Latinalaisen Amerikan ja Karibian taloudellista ja sosiaalista kehitystä, varsinkin kun otetaan huomioon, että Latinalaisen Amerikan talouksien on monipuolistuttava, alueelle on kehitettävä kilpailukykyisiä tuotantosektoreita ja houkuteltava ulkomaisia sijoituksia.

6.6   Työllisyyden lisääminen ja työpaikkojen laadun parantaminen

6.6.1

Useimmissa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa korkea työttömyys on kansalaisten itsensä mielestä yksi vakavimmista sosiaalisista ongelmista (Argentiinassa, Kolumbiassa, Ecuadorissa, Jamaikalla jne.). Kaikissa niissä sääntöjen vastaisen työnteon osuus on hälyttävän suuri, ja se kasvaa edelleen. Työllisyysasteen nostaminen ja kunnollisten työolojen tarjoaminen koko työssäkäyvälle väestölle ovat kaksi väistämätöntä, erittäin kiireellistä tavoitetta, joihin Latinalaisen Amerikan ja Karibian julkisen vallan ja yhteiskuntaelämän toimijoiden on pyrittävä.

6.6.2

Työpaikkojen määrän lisääminen ja laadun parantaminen ovat tavoitteita, joihin pääseminen edellyttää syvällistä ja yhteisesti sovittua puuttumista työmarkkinoiden toimintaan. Monissa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa toteutetuilla työelämän uudistuksilla ei ole onnistuttu luomaan tavoitteeksi asetettuja työpaikkoja eikä lisäämään kunnollisten työpaikkojen määrää. Uudistukset ovat monissa tapauksissa jopa omalta osaltaan vaikuttaneet siten, että työpaikkojen epävarmuus on entistä yleisempää, mikä näkyy ennen kaikkea lukuisina harmaina työpaikkoina.

6.6.3

Latinalaisen Amerikan ja Karibian työllisyyttä lisääviä ja työpaikkojen laatua parantavia rakenteellisia edellytyksiä ovat muun muassa talouselämän häilyvyyden vähentämiseen tähtäävien makrotalouspolitiikkojen käynnistäminen, työnvälitysjärjestelmien täydentäminen, koulutusjärjestelmän ja uusien työpaikkojen välisen yhteyden lujittaminen, tarkoituksenmukaisten mekanismien kehittäminen suojelemaan työntekijöitä työpaikkojen jatkuvan kierrätyksen aiheuttamilta tulonmenetyksiltä, työntekijöiden taitojen monipuolistaminen, työlainsäädännön noudattaminen ja työmarkkinoiden neuvottelukäytännön edistäminen.

6.7   Työntekijän oikeudet ja työmarkkinavuoropuhelu

6.7.1

Euroopan komission entinen puheenjohtaja Jacques Delors määritteli eurooppalaisen sosiaalimallin järjestelmäksi, jossa yhdistyvät valtio ja markkinat, yksityinen aloitteellisuus ja kollektiiviset oikeudet sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöt. Työelämän suhteiden demokraattisten puitteiden olemassaolo on ollut Euroopassa jo on edelleen taloudellisen kilpailukyvyn ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kannalta olennainen tekijä.

6.7.2

Edellä mainituille työelämän suhteita sääteleville järjestelmille on ominaista ihmisoikeuksien kunnioittaminen työelämässä (kuten ILO:n tärkeimmissä yleissopimuksissa määrätään), edustuksellisten työntekijä- ja työnantajajärjestöjen olemassaolo, eritasoiset työehtosopimusneuvotteluja koskevat menettelyt ja toisinaan se, että talous- ja sosiaalipoliittisista suuntaviivoista sovitaan kolmikantaperiaatteella (joka kattaa neuvotellun lainsäädännön ja tulopoliittiset kokonaisratkaisut). Lisäksi työntekijät osallistuvat monin tavoin yritysten ja yhteiskunnallisten instituutioiden toimintaan (sosiaaliturva, ammatillinen jatkokoulutus jne.).

6.7.3

Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lujittamisen kannalta yksi Latinalaisen Amerikan yhteiskuntien huomattavimmista puutteista on täysin demokraattisten työelämän suhteita säätelevien järjestelmien kehittymättömyys.

6.7.4

Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa 2001 vihreän kirjan yritysten sosiaalisen vastuun eurooppalaisten puitteiden edistämisestä. Se täydentää muun muassa Kansainvälisen työjärjestön kolmikantajulistusta monikansallisia yrityksiä ja sosiaalipolitiikkaa koskevista periaatteista.

6.7.5

Edellä mainitussa vihreässä kirjassa luetellaan joukko kriteereitä, joiden pohjalta eurooppalaisten yritysten sosiaalinen vastuu määritellään: yritysten käynnistämien toimien vapaaehtoisuus (eli toiminnan ulottaminen pidemmälle kuin yrityksiä sitovien juridisten velvoitteiden edellyttämälle tasolle); tehtyjen sitoumusten kestävyys (ei yksittäisiä toimia vaan uudenlainen yrityshallinto); yrityksen sisäisten ja ulkopuolisten sidosryhmien osallistuminen niitä koskevien asioiden käsittelyyn sekä avoimuuden vaatimus osoitettaessa yrityksen olevan sosiaalisesti vastuullinen.

6.7.6

Kriteereistä olisi levitettävä tietoa, jotta Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla toimivat kaikki monikansalliset yritykset — ja etenkin eurooppalaiset yritykset — ottaisivat ne vapaaehtoisesti käyttöön edistääkseen niiden avulla dynaamisesti ja esimerkillisesti työelämän suhteiden demokraattisten puitteiden luomista sekä yritysten vastuullista toimintaa siten, että ne kunnioittavat työntekijän oikeuksia ja noudattavat ympäristömääräyksiä.

6.8   Jäsentynyt yhteiskunta — Kansalaisyhteiskunnan lujittaminen

6.8.1

Demokratian, ihmisoikeuksien ja maiden hallittavuuden lisääminen edellyttää sitä, että kansalaisille tarjotaan nykyistä enemmän mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintaan. Kansalaisyhteiskunnan aktiivisuus ilmentää kansalaisten vaatiman yleisen edun toteutumista, ja se kannustaa julkista valtaa tehostamaan hallintoa. Se on kansalaisten tapa tehostaa osallistumistaan julkisten ja yksityisten instituutioiden päätöksentekoon. Kansalaisyhteiskunnan aktiivisuus on moitteettoman demokraattisen hallintotavan edellytys.

6.8.2

Latinobarómetron mukaan Latinalaisen Amerikan kulttuurin huomiota herättävin piirre on ihmisten keskinäisen luottamuksen vähäisyys. Kollektiivisten hankkeiden vauhdittaminen on siis perusedellytys sille, että Latinalaisen Amerikan ja Karibian haasteena oleva sosiaalinen yhteenkuuluvuus saa poliittista tukea.

6.8.3

Jotta työmarkkina- ja kansalaisvuoropuhelu tuottaisi tulosta ja Latinalaisen Amerikan maat voisivat kehittyä, on vahvistettava sellaisia talous- ja yhteiskuntaelämän edustuksellisia organisaatioita, jotka pystyvät tekemään kompromisseja ja ovat riippumattomia.

6.8.4

Euroopassa kansalaisyhteiskunnan aktiivisuuden taustalla ovat ennen kaikkea olleet puoluejärjestelmän lisäksi edellä mainitut sekä alakohtaiset että eri alojen väliset työelämän suhteita ja työmarkkinaosapuolien välisiä yhteisneuvotteluja säätelevät järjestelmät, joiden puitteissa on luotu muun muassa talous- ja sosiaalikomiteoita ja -neuvostoja, sekä yhteiskuntaelämän toimijoiden osallistuminen erilaisten yhteiskunnan instituutioiden toimintaan (työmarkkinaosapuolien vuoropuhelu, sosiaaliturva, työttömyysturvajärjestelmät, julkisen vallan ylläpitämät työnvälitystoimistot ja ammatillista koulutusta tarjoavat oppilaitokset jne.).

6.8.5

Yhdistystoiminnan lakisääteisyys on toinen peruspilareista, joka on aktivoinut kansalaisyhteiskuntaa ja antanut viime vuosina kansalaisjärjestöille erityistä merkitystä.. Täten on neuvoteltu erityisryhmien etuja ajavien organisaatioiden kanssa ja kehitelty — aivan viime aikoina — kansalaisvuoropuhelua.

6.8.6

Paikallistaso on osoittautunut varsin hyödylliseksi kansalaisaktiivisuuden kokoavaksi voimaksi. Siitä on ollut hyötyä myös työmarkkinaosapuolien ja kansalaisvuoropuhelua käyvien edustuksellisten järjestöjen yhteisvaikutuksen aikaansaamiseksi.

7   Euroopan unionin sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden välisten suhteiden vaikutus sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen

7.1

ETSK on laatinut useita lausuntoja Euroopan unionin sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian suhteista sekä Amerikkojen vapaakauppa-alueen FTAA:n vaikutuksesta. Komitea on käsitellyt lausunnoissaan myös suhteita erinäisiin alueellisiin tai maiden muodostamiin ryhmittymiin ja tutkinut niiden tilannetta (Mercosur, Meksiko, Chile). Suhteita on tarkasteltu etenkin assosiaatiosopimusten sosiaalisen ulottuvuuden näkökulmasta.

7.2   Entistä monipuolisemmat ja tasapainoisemmat suhteet

7.2.1

ETSK:n mielestä EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian suhteiden syventäminen voi tietyissä olosuhteissa monin tavoin edistää Latinalaisen Amerikan sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tiivistymistä. EU on viime aikoina tehnyt poliittisia assosiaatiosopimuksia Andien maiden yhteisön ja Keski-Amerikan kanssa. On myös sovittu aikataulusta ja määräajasta, jonka puitteissa Mercosurin kanssa käytävät neuvottelut on saatettava päätökseen.

7.2.2

ETSK on aina kehottanut saattamaan Mercosurin kanssa käytävät neuvottelut pikaisesti päätökseen sekä tekemään tasapainoisen ja tyydyttävän sopimuksen, jossa huomioidaan myös maatalous- ja palvelukauppaa koskevat seikat. Mercosur-neuvotteluja ei pidä kytkeä WTO-neuvotteluihin, jotka kariutuivat Cancúnissa pidetyn huippukokouksen epäonnistuttua.

7.2.3

EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian taloudelliset suhteet löytänevät nykyistä paremman tasapainon, kun Mercosurin kanssa tehtävä sopimus valmistuu ja Andien maiden yhteisön sekä Keski-Amerikan yhteismarkkinoiden kanssa tehtyjä sopimuksia syvennetään. Tällä hetkellä suhteita leimaa Latinalaisen Amerikan maiden kasvava kauppavaje niiden käydessä kauppaa EU:n kanssa.

7.2.4

ETSK katsoo, että sellaisen alueidenvälisen strategisen liiton solmiminen, joka mainittiin Riossa ja Madridissa järjestetyissä valtion- ja hallitusten päämiesten huippukokouksissa, edellyttää yhteistä aikataulua, jonka puitteissa neuvottelut koko Latinalaisen Amerikan alueen kanssa tehtävästä assosiaatiosopimuksesta voidaan käynnistää ripeästi.

7.2.5

EU:n ja Latinalaisen Amerikan suhteiden institutionaaliset välineet on määritelty ensisijaisesti sopimuksissa ja huippukokouksissa. Nykyistä toimintakeskeisemmän ohjelman laatiminen edellyttäisi järjestelmällisempiä suhteita. EU ja AKT-maat hoitavat jo suhteitaan yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen ja sen Brysselissä toimivan pysyvän sihteeristön välityksellä. ETSK:n mielestä EU:n ja Latinalaisen Amerikan suhteita varten olisi kehitettävä nykyistä joustavampia, pysyvämpiä ja järjestelmällisempiä mekanismeja alueidenvälisen liiton edistämiseksi.

7.2.6

EU:n suhteet voitaisiin suunnata strategisesti kaikilla osa-alueilla, kuten kehitysyhteistyön sekä kaupan, tekniikan, politiikan, koulutuksen ja kulttuurin alalla siten, että kaikilla osa-alueilla huomioitaisiin myös tavoitteena oleva Latinalaisen Amerikan ja Karibian sosiaalinen yhteenkuuluvuus.

7.2.7

ETSK katsoo, että EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian suhteet ovat kauppasopimusten lisäksi olennaisia lujitettaessa EU:n roolia kansainvälisenä toimijana, tuettaessa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueellista yhdentymistä siten, että alkuperäisestä FTAA-hankkeesta poiketen alue ja sen sisäiset ryhmittymät pystyvät aiempaa paremmin käymään kansainvälisiä neuvotteluja, ja edistettäessä uuden kansainvälisen taloudellisen järjestyksen aikaansaamista ja globalisaation maailmanlaajuista hallintaa. Hallintotavan on oltava monenkeskinen, se on alistettava kansainvälisen oikeuden valvontaan, sillä on vaalittava ympäristöä, puolustettava rauhaa ja vähennettävä maapallon pohjoisen ja eteläisen puoliskon välisiä kehityseroja.

7.3   Järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan lujittaminen ja aktiivisuuden lisääminen

7.3.1

ETSK:n näkemyksen mukaan EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian suhteilla olisi edistettävä Latinalaisessa Amerikassa käynnissä olevia alueellisia yhdentymisprosesseja siten, että talouskehitystä helpotettaisiin laajentamalla markkinoita ja suhteisiin sisällytettäisiin yhteisvastuumekanismeja ja sosiaalisia normeja, jotka toteutettaisiin yhtä aikaa yhtenäismarkkinoiden kanssa ja joilla edistettäisiin sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tiivistämistä, samaan tapaan kuin Eurooppaa rakennettaessa on tehty.

7.3.2

ETSK kehottaakin EU:ta rahoittamaan Mercosurin sosiaalisen ja työmarkkinaulottuvuuden tukivälineen tavoin hankkeita, joilla pyritään lujittamaan alueen sisäisten yhdentymisprosessien sosiaalista ulottuvuutta, ja järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan kuulemistahojen vahvistamista kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla.

7.3.3

ETSK kehottaa myös päättämään kaikissa EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden tai viimeksi mainittujen alueiden muodostamien ryhmittymien kanssa tehtävissä sopimuksissa institutionaalisista menettelyistä, esimerkiksi neuvoa-antavista sekakomiteoista, jotka tarjoavat järjestäytyneelle kansalaisyhteiskunnalle mahdollisuuden osallistua kyseisten sopimusten kehittelyyn ja tulla kuulluiksi. Jotta tavoitteeseen päästään, EU:n olisi autettava avaamaan tai kehittämään järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan osallistumisväyliä sinne, missä niitä ei vielä ole tai ne ovat vielä alkutaipaleellaan.

7.3.4

Suorien suhteiden solmiminen EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteiskunnallis-ammatillisten organisaatioiden kanssa voi edistää kokemustensiirtoa, taloudellista, poliittista, sosiaalista ja kulttuurista vaihtoa ja lujittaa järjestäytynyttä kansalaisyhteiskuntaa edustavia organisaatioita. ETSK katsoo, että tähänastiset kokeilut — kuten EU:n ja Mercosurin yritysfoorumi, EU:n ja Keski-Amerikan tai Meksikon kansalaisjärjestöjen foorumit — olisi ulotettava myös muille aloille, esimerkiksi ammatillisiin järjestöihin (EU:n ja Mercosurin välinen työelämän foorumi on jo perustettu), osuus- ja yhteisötalouden pariin tai maatalouteen.

7.3.5

Lisäksi ETSK kehottaa EU:ta ottamaan käyttöön budjettikohdan, josta myönnetään määrärahoja Latinalaisen Amerikan ja Karibian järjestäytynyttä kansalaisyhteiskuntaa edustaville organisaatioille, työmarkkinajärjestöille ja yhteiskunnan organisaatioille. EU:n talousarviossa on jo budjettikohtia, joilla tuetaan alueen yhdyskuntasuunnittelua sekä tekniikkaan tai ammatilliseen koulutukseen liittyvää vaihtoa.

7.3.6

Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston olisi myös osallistuttava työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioita lujittavaan prosessiin yhteistyössä ETSK:n ja EU:n muiden toimielinten sekä ILO:n kanssa.

7.3.7

Jotta saadaan aikaan sellaiset työmarkkinaosapuolten välisiin yhteisneuvotteluihin liittyvät prosessit, joilla tuetaan tuottoisia investointeja, kunnollisia työpaikkoja työntekijän oikeuksineen, kansantalouden vakaita tulevaisuudennäkymiä, tuotantojärjestelmien muutoksia ja tulonjaon parantamista, työelämän suhteille on ensin luotava kehittyneet puitteet. Euroopassa saadut kokemukset, siellä toimivat työmarkkinajärjestöt ja erinäiset sekä yhteisön että jäsenvaltioiden instituutiot voisivat antaa oman panoksensa lujitettaessa työmarkkinaosapuolten asemaa, niiden neuvottelu- ja riitojenratkaisujärjestelmiä, työntekijöiden osallistumista yritysten päätöksentekoon ja kaikkien työelämän toimijoiden välisiä yhteisneuvotteluja.

7.4   Tuottoisat investoinnit ja yritysten sosiaalinen vastuu

7.4.1

Euroopan unioni on yksi Latinalaisen Amerikan tärkeimmistä investoijista. Unionimaista peräisin olevien suorien investointien määrä kasvaa jatkuvasti. Se on nykyisin määrällisesti suurin alueelle virtaavien investointivarojen lähde. Maakohtaisten ja kansainvälisten olosuhteiden luomisessa sijoitusvirtojen laadun ja pysyvyyden varmistamiseksi on olennaista, että EU sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maat tekevät yhteistyötä etenkin varmistaakseen, että sijoituksia tehdään perusrakenteisiin, mikä puolestaan houkuttelee alueelle suoria ulkomaisia investointeja. ETSK katsoo, että Latinalaisen Amerikan ja Karibian suhteiden sekä alueen taloudellisen ja sosiaalisen kehittämisen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että Latinalaiseen Amerikkaan investoivat eurooppalaiset yritykset toimivat päättäväisesti yhteisön toimielinten ja jäsenvaltioiden tukemina.

7.4.2

Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla on erityisen tärkeää myöntää taloudellista tukea pk-yritysten vahvistamiseen ja etenkin niiden fyysisen, teknisen ja henkisen pääoman kehittämiseen. Niinpä olisikin hyvä, jos perustettaisiin Latinalaisen Amerikan pk-foorumi, johon jäsenvaltiot ja EU antaisivat oman panoksensa.

7.4.3

Samaan aikaan kun unioni lisää Latinalaiseen Amerikkaan ja Karibialle tekemiään investointeja, alueelle sijoittavien yritysten olisi entistä voimakkaammin sitouduttava vapaaehtoisesti toteuttamaan sellaista sosiaalisen vastuun politiikkaa, jossa vastuu on viety pidemmälle kuin yksittäisten maiden säädös- tai sopimuspohjaiset vaatimukset ja ILO:n työelämän perusnormit edellyttävät. Tällainen politiikka toimisi viitekehyksenä rakennettaessa työelämän suhteille demokraattisia puitteita.

7.4.4

Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla toimivien eurooppalaisten yritysten sosiaalisen vastuun periaatteita koskevan sellaisen peruskirjan laatiminen, jota alueella toimivat yritykset voisivat vapaasti noudattaa, edistäisi huomattavasti työmarkkinaosapuolien vuoropuhelun lisääntymistä ja ympäristön kunnioittamista sekä tätä kautta alueen sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

7.5   Maahanmuutto

7.5.1

Viime vuosina Latinalaisesta Amerikasta ja Karibialta EU:hun suuntautuvat muuttovirrat ovat huomattavasti lisääntyneet. EU voisi omalta osaltaan edistää Latinalaisen Amerikan ja Karibian sosiaalista yhteenkuuluvuutta tekemällä sopimuksia, joilla helpotettaisiin sääntöjenmukaista maahanmuuttoa, maahanmuuttajien ja heidän perheenjäsentensä sopeutumista EU:n jäsenvaltioihin sekä muuttovirtojen lähtövaltioiden ja vastaanottavien valtioiden yhteisen kehittämispolitiikan laatimista (politiikka kattaisi yleissivistävät koulutusohjelmat, ammatilliseen kokemukseen perustuvan yrittäjyyden rahoittamisen, säästöt, kotimaahan palanneet maastamuuttajat jne.). Näin lievitettäisiin lahjakkuuden ja oma-aloitteisuuden katoa, jota EU:hun suuntautuvat muuttovirrat merkitsevät Latinalaisen Amerikan maille.

7.6   Virallinen kehitysapu

7.6.1

ETSK katsoo, että EU:n on perustettava Latinalaista Amerikkaa varten Euroopan parlamentin äskettäin vaatima riittävän kokoinen alueidenvälinen solidaarisuusrahasto (jonka tarkoituksena on tukea muun muassa terveydenhuolto- ja peruskoulutusohjelmien hallinnointia ja rahoitusta sekä äärimmäisen köyhyyden torjumista) ja lisättävä unionin ja jäsenvaltioiden Latinalaiselle Amerikalle nykyisin myöntämän virallisen kehitysavun määrää sekä suunnattava uudelleen kehitysavun toteuttamismuodot. Unionin olisi myös parannettava koordinointia muiden alueellisten tai kansainvälisten rahoittajien kanssa.

7.6.2

Kuten edellä todetaan, ETSK:n mielestä EU:n olisi sisällytettävä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden strateginen tavoite kaikkiin Latinalaisen Amerikan ja Karibian suhteidensa osa-alueisiin (esimerkiksi kaupan, tekniikan, yritystoiminnan ja koulutuksen alalla). Sekä kehitysapu että kehitysyhteistyö ovat kuitenkin edelleen erittäin tärkeitä. Kaikkein köyhimmissä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa EU:n olisi pyrittävä määrittelemään köyhyyden vähentämiseen tähtäävä strategia ja varmistettava, että tuki kohdennetaan keskeisenä tavoitteena olevaan köyhyyden torjumiseen. Unionin olisi samalla koordinoitava aiempaa tiiviimmin (ainakin unionin) avunantajamaiden toimintaa. Suhteellisesti muita heikommin kehittyneissä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa EU:n olisi luotava kehitysyhteistyönsä avulla olosuhteet, joissa kyseiset maat voisivat liittyä edullisin ehdoin kansainväliseen joukkoon, ja vähennettävä maiden reagointiherkkyyttä ulkoisiin tekijöihin. EU:n olisi toimittava niin, että eriarvoisuus korjaantuu ja maita autetaan laillistamaan instituutiot ja juurruttamaan ne yhteiskuntaan. Unionin on siis yhdistettävä poliittinen vuoropuhelu, tekninen apu, rahoitusyhteistyö ja kansainvälinen tuki.

7.6.3

EU:n ja sen jäsenvaltioiden tulisi joka tapauksessa pyrkiä parantamaan kehitysavun laatua ja tehostamaan tukea. Olisi pyrittävä parantamaan julkisten politiikkojen yhdenmukaisuutta, lisättävä avunantajamaiden välistä koordinointia ja autettava avunsaajamaita omaksumaan kehittämisprosessit, sillä niiden olisi itse tehtävä tukien suunnittelua ja hallinnointia koskevat perusluonteiset päätökset.

7.6.4

ETSK:n mielestä osa yhteisön tuesta olisi kohdennettava kaikkein heikoimmin kehittyneiden Latinalaisten Amerikan ja Karibian maiden neuvottelukapasiteetin vahvistamiseen monenvälisissä instansseissa. Unioni voisi tukea ja vahvistaa neuvotteluista vastuussa olevia instituutioita. EU:n on keskitettävä ponnistelunsa kaikissa alueen maissa työmarkkinoiden ehtoihin sopeutuvien henkilöresurssien kouluttamiseen ja instituutioiden lujittamiseen.

7.7   Ulkomaan velkataakan keventäminen sekä yhteiskuntakehityksen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rahoittaminen

7.7.1

Ulkomaanvelka on edelleen monissa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa huomattava kehityksen pullonkaula. Suuri ulkomaanvelka ja rahoitusmarkkinoiden puutteellinen toiminta liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat sekä ulkomaisten että kotimaisten investointien toteutumiseen. Vaikka Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto tekivät aloitteen kaikkein velkaantuneimpien köyhien maiden velkataakan keventämiseksi (Latinalaisen Amerikan maista Bolivia, Guayana, Honduras ja Nicaragua höytyvät aloitteesta), se ei ole ratkaissut kyseisten maiden ongelmia. Ei edes velan anteeksi antaminen riittäisi, ellei siihen liity tuottoisaa investointia tukevia toimenpiteitä.

7.7.2

Yli 50 % Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden velasta on peräisin EU:n jäsenvaltioista. ETSK:n mielestä EU:n ja sen jäsenvaltioiden olisi käynnistettävä prosesseja, joiden puitteissa velkaehtojen uudelleenmäärittelystä sovittaisiin monenkeskisissä elimissä. Samalla olisi pyrittävä rahoittamaan velka uudelleen esimerkiksi ympäristöalaan tai yleissivistävään koulutukseen liittyvien yhteistyöohjelmien kautta ja antamaan velka anteeksi investointisitoumusten yhteydessä (jollaisia olisivat maaseudun kehittämistuki, pk-yritysten tukeminen, perusluonteisten infrastruktuurien luominen, kotimaahansa palanneiden maastamuuttajien yrittäjyyteen kannustavat ohjelmat).

7.7.3

Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden on väistämättä hankittava rahoitusta kansainvälisiltä markkinoilta, koska niiden pääomanmuodostus on vähäistä. Kansainvälisille rahoitusmarkkinoille pääsy asianmukaisin luottoehdoin ja -kuluin riippuu kuitenkin suuresti riskinluokituslaitoksista, jotka toimivat käytännössä oligopolin tapaan ja horjuttavat usein kansallisten markkinoiden rahoitusta ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian maiden kansainvälistä luotonsaantia. Jos yhteisön elimet ja eurooppalaiset rahoituslaitokset piristäisivät riskinluokitusmarkkinoiden kilpailua, myös Latinalaisen Amerikan ja Karibian kehitys ja yhteenkuuluvuus saattaisivat kohentua.

7.8   Paikallisolojen tukeminen

7.8.1

Paikallisolojen merkitys kasvaa maailmanlaajuistumisen myötä, sillä niiden varaan rakentuu sekä tuotantokehitys, työpaikkojen luominen ja yhteiskuntaan integroituminen että entistä osallistavamman demokratian toteutuminen. EU:lla ja sen jäsenvaltioilla on sellaista kokemusta ja instituutioita (kuten paikalliset neuvottelukäytänteet, alueiden komitea sekä Euroopan neuvoston paikallis- ja aluehallintoasiain kongressi), jotka voisivat lujittaa huomattavasti paikallishallintoa ja paikallistason toimintaa.

7.9   Sosiaaliturvajärjestelmien lujittaminen

7.9.1

Sosiaaliturvajärjestelmät ovat keskeisiä osatekijöitä strategiassa, jonka tavoitteena on sosiaalinen osallisuus, köyhyyden vähentäminen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisääminen Etelä-Amerikassa. EU voisikin omalta osaltaan tukea kattavia sosiaaliturvajärjestelmiä, kannustaa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maita tekemään kansainvälisiä yleissopimuksia sosiaaliturvalainsäädäntönsä koordinoimiseksi, tukea sosiaaliturvajärjestelmien hallinnoinnin nykyaikaistamista ja edistää alan erikoiskoulutusta.

7.10   Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueellisen kehityksen tukeminen ja tasapainottaminen

7.10.1

ETSK:n näkemyksen mukaan EU voisi omalta osaltaan parantaa ja tasapainottaa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueellista yhdentymistä, joka on alueen kehityksen ja itsemääräämisoikeuden laajentamisen kannalta tärkeä tekijä. Tukea voitaisiin antaa assosiaatiosopimusten lisäksi myös myöntämällä alueelle teknistä apua, investoimalla perusrakenteisiin, käynnistämällä institutionaalisia menettelyjä ja hyödyntämällä yhteisön politiikoista saatuja kokemuksia. Työmarkkinajärjestöillä ja yhteiskunnan organisaatioilla tulisi olla tämänkaltaisessa avunannossa keskeinen rooli EU:n ja sen jäsenvaltioiden hallitusten rinnalla.

7.11   Kestävä kehitys

7.11.1

Koska kaikki hyväksyvät sen tosiseikan, ettei kestävää kehitystä voida taata keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, ellei samalla huolehdita ympäristövaikutuksista, EU voisi Lainalaisen Amerikan ja Karibian suhteissaan auttaa suosimaan alueella sellaisen tuotannon erikoistumista, joka ei kiihdytä alueen runsaiden luonnonvarojen ehtymistä.

7.12   Ihmisoikeuksien puolustaminen

7.12.1

Lukuisissa kansainvälisten elinten raporteissa korostetaan, että Latinalaisen Amerikan ja Karibian maita on vaikea saada kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Usein ihmisoikeuksien puolustajia vainotaan, herjataan, kidutetaan tai heidät murhataan. Vuodelta 2002 peräisin olevan Yhdistyneiden Kansakuntien raportin mukaan 90 % maailman ihmisoikeuspuolustajien murhista tehdään Latinalaisessa Amerikassa. Täysin oikeutettujen yhteiskunnallisten johtoliikkeiden vainoaminen ja kriminalisointi jarruttaa suuresti sosiaalisen syrjäytymisen ja eriarvoisuuden torjuntaa. ETSK:n mielestä EU:n olisi syytä käynnistää Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla ihmisoikeuksien suojeluohjelma.

7.13   Avoin lausunto

7.13.1

Käsillä oleva lausunto on avoin, ja sen sisältö hahmottuu lopullisesti vasta sitten, kun lausunnon aiheesta, eli sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla, on keskusteltu järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan kolmannessa tapaamisessa Meksikossa huhtikuussa 2004. Asiakirjassa tehdään ehdotuksia mahdollisiksi toimiksi, joilla EU voisi parantaa Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteenkuuluvuutta. On kuitenkin vielä pohdittava, miten Latinalaisen Amerikan ja Karibian kansalaisyhteiskuntaa edustavien organisaatioiden mielestä on toimittava alueen sosiaalisen yhteenkuuluvuuden parantamiseksi tietyillä strategisilla aloilla, joita ovat valtion ja sen toimielinten rooli, verotus, yleissivistävä koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva, talouden perusrakenteet ja teollisuuspolitiikka, työelämän suhteiden puitteet, kansalaisyhteiskunnan osallistuminen ja ihmisoikeuksien suojelu. Kun kansalaisyhteiskunnan organisaatiot ovat ilmaisseet kantansa ja keskustelleet asiasta, lausuntoon voidaan laatia liite tai lisälausunto, jolla Euroopan komissiolle välitetään ”Latinalaisen Amerikan, Karibian ja Euroopan unionin järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan mielipiteet”, joihin komission jäsen Christopher Patten viittasi lausuntopyynnön sisältäneessä kirjeessään.

Bryssel 25. helmikuuta 2004

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Roger BRIESCH


(1)  Komissaari Pattenin 1. heinäkuuta 2003 Roger Brieschille osoittama kirje: ”— — Latinalaisen Amerikan ja Karibian maihin sijoittavien eurooppalaisten yritysten tehtävänä on osoittaa, että yritysten harjoittamista ’sosiaalipolitiikoista’ voi olla hyötyä myös kilpailukyvylle”. Ks. myös ETSK:n 20. maaliskuuta 2002 antama lausunto aiheesta ”Vihreä kirja yritysten sosiaalisen vastuun eurooppalaisten puitteiden edistämisestä”, EYVL 125, 27.5.2002. Lausunnossa käsitellään yritysten sosiaalisen vastuun käsitettä.

(2)  Panorama social de América Latina 2002—2003, ECLAC 2003, Santiago de Chile.

(3)  Panorama social de América Latina 2002—2003, ECLAC 2003, Santiago de Chile.

(4)  Tiedot ovat peräisin ECLAC:n tutkimuksesta Hacia el objetivo del milenio de reducir la pobreza en América Latina y el Caribe, Santiago de Chile.

(5)  IDB:n Internet-sivuilla julkaistu tutkimus Good Jobs Wanted: Labour Market in Latin America, http://www.iadb.org/res/index.cfm?fuseaction=Publications.View&pub_id=B-2004E

(6)  http://www.latinobarómetro.org.

(7)  http://www.latinobarómetro.org.

(8)  Pablo Fajnzylber, Daniel Lederman ja Norman Loayza: Inequality and violent crime, Maailmanpankki, Washington 2000.

(9)  XIII espanjan- ja portugalinkielisen Amerikan valtion- ja hallitusten päämiesten huippukokous, Santa Cruz de la Sierra, Bolivia 14. ja 15. marraskuuta 2003.


Top