16.6.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 191/1

1.

2.

3.

4.

5.

5.1

5.2

6.

6.1

6.2

6.2.1

6.2.2

6.2.3

6.2.4

7.

1.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1008/2008 (1), annettu 24 päivänä syyskuuta 2008, lentoliikenteen harjoittamisen yhteisistä säännöistä yhteisössä, jäljempänä ’asetus’, on ilmailun sisämarkkinoiden perussäädös (2). Asetuksessa säädetään yhteisön lentoliikenteen harjoittajien toimilupien myöntämisestä, yhteisön lentoliikenteen harjoittajien oikeudesta harjoittaa yhteisön sisäistä lentoliikennettä ja yhteisön sisäisen lentoliikenteen hinnoittelusta.

2.

’Yhteisön lentoliikenteen harjoittajalla’, jäljempänä ’EU:n lentoliikenteen harjoittaja’, tarkoitetaan asetuksessa ”lentoliikenteen harjoittajaa, jolla on voimassa oleva liikennelupa, jonka toimivaltainen viranomainen on myöntänyt II luvun mukaisesti” (asetuksen 2 artiklan 11 kohta). EU:n lentoliikenteen harjoittajalla on oikeus harjoittaa mitä tahansa EU:n sisäistä lentoliikennettä (asetuksen 15 artiklan 1 kohta), erityisesti matkustajien, rahdin ja postin kuljetusta, ilman erillistä hyväksyntää.

3.

Asetuksessa säädetään EU:n lentoliikenteen harjoittajan liikenneluvan myöntämisehdoista, joihin kuuluu myös kansalaisuutta koskeva vaatimus. Asetuksen 4 artiklan mukaan ”jäsenvaltion toimivaltaisen lupaviranomaisen on myönnettävä yritykselle liikennelupa, jos […] f) jäsenvaltiot ja/tai jäsenvaltioiden kansalaiset omistavat yli 50 prosenttia yrityksestä ja yritys on tosiasiallisesti niiden määräysvallassa joko suoraan tai yhden tai useamman muun yrityksen välityksellä, jollei muuta määrätä sellaisessa kolmannen maan kanssa tehdyssä sopimuksessa, jonka sopimuspuoli yhteisö on”.

4.

Nämä kaksi edellytystä eli jäsenvaltioiden tai niiden kansalaisten yli 50 prosentin omistusosuus ja tosiasiallinen määräysvalta ovat erillisiä ja kumulatiivisia, mikä tarkoittaa, että niiden molempien on aina täytyttävä.

5.

EU:n lentoliikenteen harjoittajat eivät saa olla kolmansien maiden ja niiden kansalaisten enemmistöomistuksessa tai tosiasiallisessa määräysvallassa, ellei EU ole sopinut kyseisen kolmannen maan kanssa omistusta ja määräysvaltaa koskevien vaatimusten (yleensä vastavuoroisesta) lievennyksestä. Jos lentoliikenteen harjoittaja ei ole enää (yli 50-prosenttisesti) jäsenvaltion ja/tai jäsenvaltioiden kansalaisten omistuksessa tai tosiasiallisessa määräysvallassa, se ei ole enää oikeutettu liikennelupaan eikä siten voi enää hyödyntää EU:n ilmailumarkkinoiden vapauttamista.

6.

Omistusta ja määräysvaltaa koskevien säännösten noudattamisen arvioinnista vastaa ensisijaisesti toimivaltainen lupaviranomainen eli jäsenvaltion viranomainen, jolla on oikeus myöntää liikennelupa, evätä se tai peruuttaa se kokonaan tai määräajaksi asetuksen II luvun mukaisesti (asetuksen 2 artiklan 2 kohta). Euroopan komissio voi kuitenkin myös suorittaa saamiensa tietojen perusteella oman arviointinsa ja tehdä päätöksen pyytää toimivaltaista lupaviranomaista toteuttamaan asianmukaiset korjaavat toimenpiteet tai peruuttamaan liikennelupa määräajaksi tai kokonaan (asetuksen 15 artiklan 3 kohta).

7.

Kansalaisuuteen perustuvat omistusta ja määräysvaltaa koskevat vaatimukset liikenneluvan saamisen edellytyksinä ovat yleisiä kansainvälisen ilmailun alalla, ja niitä on sisällytetty lainsäädäntöön myös EU:n ulkopuolella. Tällaisia vaatimuksia sisältyy tavallisesti myös kahdenvälisiin lentoliikennesopimuksiin liikenneoikeuksien myöntämisehtoina. Vaatimuksilla pyritään tätä nykyä ensisijaisesti varmistamaan, että sopimusten nojalla myönnettyjä liikenneoikeuksia hyödynnetään tosiasiallisesti sopimuspuolten hyväksi ja että niitä eivät käytä suoraan tai tytäryhtiöiden välityksellä sellaisten maiden yritykset (3), jotka eivät ole sopimuksen osapuolina. Vaatimuksilla myös estetään tällaisia yrityksiä harjoittamasta kokonaan tietyn valtion tai valtioiden ryhmän alueella tapahtuvaa lentoliikennettä kyseiseen valtioon tai valtioiden ryhmään sijoittautuneiden tytäryhtiöiden välityksellä.

8.

Komissio hyväksyi Euroopalle 7. joulukuuta 2015 ilmailustrategian (4), jonka tavoitteena on varmistaa, että EU:n ilmailusektori säilyy kilpailukykyisenä ja kykenee saamaan hyödyt nopeasti muuttuvasta ja kehittyvästä maailmantaloudesta ja ilmailumarkkinoista.

9.

Ilmailustrategiassa todettiin, että asetukseen sisältyvän omistusta ja määräysvaltaa koskevan säännöksen soveltamista on selkiytettävä sijoittajien ja lentoliikenteen harjoittajien kannalta. Komissio päätti jäsenvaltioiden ja muiden sidosryhmien useaan otteeseen ilmaisemien toiveiden mukaisesti antaa tulkintaohjeita säännöksen soveltamiseen.

10.

Komissio on viime vuosien aikana tutkinut useita tapauksia, joissa kolmannen eli EU:n ulkopuolisen maan sijoittaja on hankkinut merkittävän osuuden EU:n lentoliikenteen harjoittajasta, määrittääkseen, onko asetuksen 4 artiklan f alakohdan vaatimuksia noudatettu.

11.

Komissio on tehnyt omistusta ja määräysvaltaa koskevien säännösten noudattamisesta vain yhden virallisen päätöksen, joka koskee Swissairin sijoitusta Sabenaan, jäljempänä ’Swissair/Sabena-päätös’ (5). Päätös tehtiin lentoliikenteen harjoittajien toimiluvista 23. heinäkuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2407/92 (6) perusteella. Komissio katsoi, että Belgian valtion ja Swissairin tekemän sopimuksen ehtojen perusteella Sabena täytti omistusta ja määräysvaltaa koskevat asetuksen (ETY) N:o 2407/92 vaatimukset. Komissio katsoi, että omistusta ja tosiasiallista määräysvaltaa koskevia arviointiperusteita on tulkittava ja sovellettava ottaen huomioon asetuksen (ETY) N:o 2407/92 asiayhteys kokonaisuudessaan. Erityisesti jokainen yksittäinen tapaus on arvioitava huomioiden tavoite turvata unionin lentoliikennealan edut, mikä erityisesti merkitsee, että estetään kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajia saamasta yksipuolisesti täyttä hyötyä unionin lentoliikenteen sisämarkkinoiden vapautumisesta. Toisin sanoen tällaiset yhtiöt voivat hyötyä sisämarkkinoista EU:n lentoliikenteen harjoittajien omistusosuuksien kautta ainoastaan asetuksessa säädetyissä omistusta ja määräysvaltaa koskevissa rajoissa.

12.

Komissio totesi lisäksi, ”että kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajien yhteisön lentoliikenneyritykseen tekemiä merkittäviä investointeja arvioitaessa olisi jatkossa otettava huomioon laajempi yhteys, jossa investointi tehdään, ja erityisesti yhteisön ilmailuun liittyvät suhteet kyseessä olevaan kolmanteen maahan” (7). Kyseisessä tapauksessa laajempaan yhteyteen vaikuttivat yhteisön ja Sveitsin käynnissä olleet neuvottelut omistusta ja määräysvaltaa koskevien rajoitusten vastavuoroisesta poistamisesta. Komissio katsoi, että tässä laajemmassa yhteydessä Belgian valtion ja Swissairin väliset järjestelyt ”näyttävät olevan luonteeltaan väliaikaiset” (8).

13.

Näiden ohjeiden tarkoituksena on antaa neuvoja sen arviointiin, noudattaako liikenneluvan haltija tai lupaa hakeva yritys omistusta ja määräysvaltaa koskevaa asetuksen säännöstä. Ohjeet perustuvat kokemukseen, jota komissiolle on karttunut sen vuosien varrella tekemistä arvioinneista. Ohjeissa otetaan myös huomioon Swissair/Sabena-päätöksen yhteydessä tehty analyysi ja toimivaltaisten lupaviranomaisten kansallisella tasolla kehittämät hyvät käytännöt. Ohjeissa esitetään komission käsitys siitä, mitä asetuksessa tästä asiasta säädetään ja miten sitä tulisi soveltaa. Ohjeilla ei ole tarkoitus asettaa uusia oikeudellisia velvoitteita, eikä niillä rajoiteta Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa tehdä sitovia tulkintoja.

14.

Asetuksen II luvussa säädetään liikenneluvasta. Asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”toimivaltainen lupaviranomainen saa myöntää liikennelupia tai pitää niitä voimassa vain jos tämän luvun kaikki vaatimukset täyttyvät”. Omistuksen ja tosiasiallisen määräysvallan kuuluminen jäsenvaltioille tai niiden kansalaisille on yksi vaatimuksista, joiden on täytyttävä, jotta lupa voidaan myöntää tai pitää voimassa. Vaatimuksen (molempien osien) täyttymisen arvioinnista vastaa ensisijaisesti se toimivaltainen lupaviranomainen, joka myöntää liikenneluvan lentoliikenteen harjoittajalle.

15.

Asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaan ”toimivaltaisen lupaviranomaisen on tarkoin seurattava tämän luvun vaatimusten noudattamista”. Asetuksen 8 artiklan 7 kohdan mukaan ”toimivaltaisen lupaviranomaisen on päätettävä, onko sellaisen yhteisön lentoliikenteen harjoittajan, jolle se on myöntänyt liikenneluvan, osalta liikennelupa saatettava uudelleen hyväksyttäväksi, jos yhdessä tai useammassa yhteisön lentoliikenteen harjoittajan oikeudelliseen asemaan vaikuttavassa tekijässä on tapahtunut muutos ja varsinkin jos kyse on sulautumisesta tai yritysostosta”. Asetuksen 8 artiklan 5 kohdan mukaan EU:n lentoliikenteen harjoittajien on ilmoitettava toimivaltaiselle lupaviranomaiselle ennalta tällaisista muutoksista.

16.

Toimivaltainen lupaviranomainen voi joutua käsittelemään lupapyynnön (tai tarkastelemaan voimassa olevaa lupaa) tilanteessa, jossa asianomaisen yrityksen kanssa samaan konserniin kuuluvalla yrityksellä on jo toisen toimivaltaisen lupaviranomaisen myöntämä liikennelupa. Tapausta käsittelevän viranomaisen on otettava asianmukaisesti huomioon toisen viranomaisen tekemä arviointi etenkin, jos asiaan liittyvä omistusrakenne on sama. Viranomaisen on kuitenkin myös itse arvioitava asian vaatimustenmukaisuus asetuksen II luvun säännösten perusteella. Jos viranomaisella on epäilyksiä tai kysymyksiä aiemmasta arvioinnista, sen olisi hyvän käytännön mukaisesti otettava yhteyttä arvioinnin tehneeseen viranomaiseen pyytääkseen lisätietoa tai keskustellakseen asiasta.

17.

Komission mahdollisesti suorittamasta tarkastelusta säädetään asetuksen 15 artiklan 3 kohdassa ja 26 artiklan 2 kohdassa.

18.

Asetuksen 15 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”jos komissio […] toteaa, että yhteisön lentoliikenteen harjoittajalle myönnetty liikennelupa ei ole tämän asetuksen vaatimusten mukainen, se ilmoittaa asiasta toimivaltaiselle lupaviranomaiselle, jonka on lähetettävä kommenttinsa komissiolle 15 työpäivän kuluessa.

Jos komissio toimivaltaisen lupaviranomaisen kommentteja tarkasteltuaan edelleen katsoo, ettei liikennelupa ole tämän asetuksen vaatimusten mukainen, tai jos toimivaltaiselta lupaviranomaiselta ei ole saatu kommentteja, se tekee 25 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti päätöksen pyytää toimivaltaista lupaviranomaista toteuttamaan asianmukaiset korjaavat toimenpiteet tai peruuttamaan liikennelupa määräajaksi tai kokonaan. Päätöksessä annetaan määräaika, johon mennessä toimivaltaisen lupaviranomaisen on toteutettava korjaavat toimenpiteet tai toimet. Jos korjaavia toimenpiteitä tai toimia ei ole toteutettu kyseiseen määräaikaan mennessä, yhteisön lentoliikenteen harjoittajalla ei ole oikeutta [harjoittaa EU:n sisäistä lentoliikennettä].”

19.

Asetuksen 26 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”komissio voi hankkia kaikki tarvittavat tiedot jäsenvaltioilta, joiden on puolestaan helpotettava niiden toimivaltaisilta lupaviranomaisilta liikenneluvan saaneiden lentoliikenteen harjoittajien tietojen toimittamista”.

20.

Asetuksen 8 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta käy selvästi ilmi, että liikennelupaa hakevan yrityksen on pystyttävä osoittamaan täyttävänsä 4 artiklan f alakohdan ja asetuksen muut vaatimukset. Sama pätee myös silloin, jos toimivaltaisella lupaviranomaisella on luvan myöntämisen jälkeen syytä tarkistaa, täyttyvätkö vaatimukset yhä.

21.

Asianosaisen yrityksen vastuulla on varmistaa, että toimivaltaiselle lupaviranomaiselle annetaan riittävästi näyttöä. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että 10 artiklan 1 kohdan mukaan ”toimivaltaisen lupaviranomaisen on tehtävä lupahakemusta koskeva päätös mahdollisimman pian, viimeistään kolmen kuukauden kuluttua kaikkien tarvittavien tietojen saamisesta, ja otettava huomioon kaikki saatavilla oleva näyttö”. Tämä tarkoittaa, että on yrityksen edun mukaista toimittaa näyttö viranomaiselle mahdollisimman pian tai sen lupahakemus voidaan hylätä. Tämä ei kuitenkaan rajoita viranomaisen velvollisuutta suorittaa menettely vilpittömässä mielessä.

22.

Vain luonnollisella henkilöllä voi olla jäsenvaltion kansalaisuus. Jos yrityksen omistaa ja/tai jos sen tosiasiallista määräysvaltaa käyttää osittain tai kokonaan yksi tai useampi välittäjäyhteisö, joka ei ole luonnollinen henkilö, komissio katsoo, että 4 artiklan f alakohdan kansalaisuusvaatimuksen tulee tulkita koskevan niitä luonnollisia henkilöitä, jotka viime kädessä omistavat kyseiset yhteisöt ja/tai joiden tosiasiallisessa määräysvallassa ne ovat.

23.

Asetuksen 4 artiklan f alakohdan mukaan jäsenvaltioiden kansalaisten on omistettava ”[…] yli 50 prosenttia yrityksestä ja [yrityksen on oltava] tosiasiallisesti niiden määräysvallassa”.

24.

Tiettyjä vaikeuksia voi syntyä silloin, jos asianomaisilla on useampi kuin yksi kansalaisuus ja jäsenvaltion kansalaisuus ei perustu syntyperään. Kukin jäsenvaltio voi periaatteessa itse päättää maansa kansalaisuuden saamisen ja menettämisen ehdoista. Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä (9) on kuitenkin vahvistettu, että jäsenvaltioiden on kansalaisuutta koskevaa toimivaltaansa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta. Toisin sanoen jäsenvaltioiden kansalaisuuden saamista ja menettämistä koskevista ehdoista ja menettelyistä säädetään kunkin jäsenvaltion kansallisessa laissa, jonka on noudatettava unionin oikeutta.

25.

Jäsenvaltioiden on käytettävä kansalaisuuden myöntämistä koskevaa oikeuttaan muiden jäsenvaltioiden ja EU:n kanssa tehtävän vilpittömän yhteistyön hengessä (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 4 artiklan 3 kohta). Jäsenvaltioiden on otettava huomioon niitä kansainvälisen oikeuden nojalla sitovat normit ja velvollisuudet sekä perusteet, joihin jäsenvaltioiden kansalaisuutta koskevat lait perinteisesti perustuvat. Näissä periaatteissa edellytetään erityisesti, että hakijan ja maan tai sen kansalaisten välillä on tosiasiallinen yhteys.

26.

Asetuksen 4 artiklan f alakohdassa säädetään omistuksen suhteen, että toimivaltaisen lupaviranomaisen on myönnettävä yritykselle liikennelupa, jos ”jäsenvaltiot ja/tai jäsenvaltioiden kansalaiset omistavat yli 50 prosenttia yrityksestä”.

27.

Komissio katsoo, että omistusta koskeva vaatimus täyttyy, jos vähintään 50 prosenttia ja sen lisäksi yksi osake kyseessä olevan yrityksen pääomasta on jäsenvaltion ja/tai jäsenvaltioiden kansalaisten omistuksessa.

28.

Komissio tarkoittaa pääomalla tässä yhteydessä yrityksen omaa pääomaa. Arvioitaessa omistusta koskevan vaatimuksen täyttymistä on olennaista määrittää, millainen yrityksen pääoma lasketaan omaksi pääomaksi.

29.

Swissair/Sabena-päätöksessä komissio katsoi, että kysymykseen, voidaanko tietynlaista pääomaa pitää omana pääomana, voidaan vastata ainoastaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat. Määritettäessä yrityksen omistussuhteita 4 artiklan f alakohdan nojalla pääoma on kuitenkin yleensä jätettävä huomioimatta, jos se ei anna omistajilleen olennaisessa määrin kumpaakaan kahdesta seuraavasta erityisestä oikeudesta:

30.

Vaikka toimivaltaisen lupaviranomaisen olisi aina analysoitava monimutkaisia rakenteita tarkasti, komissio katsoo, että yksityiskohtaista analyysiä tarvitaan erityisesti seuraavissa tilanteissa:

31.

Edellä olevan 22 kohdan perusteella komissio katsoo, että arvioitaessa sellaisen yrityksen omistussuhteita, jonka osakkeita omistaa toinen yhteisö (muu kuin luonnollinen henkilö; jäljempänä ’välittäjäyhteisö’), on huomioitava tuon toisen yhteisön omistavien henkilöiden kansalaisuus (tai omistajina olevat valtiot).

32.

Edellä 22–24 kohdassa esitetyt näkökohdat koskevat samalla tavalla myös välittäjäyhteisön osakkeiden omistusta.

33.

Ongelmia voi syntyä silloin, jos sekä EU:n osakkeenomistajien osuus välittäjäyhteisöstä että välittäjäyhteisön osuus lentoliikenteen harjoittajasta on alle 100 prosenttia kyseisen yhteisön tai lentoliikenteen harjoittajan osakkeista.

34.

Seuraava tapaus on tästä esimerkki: EU:n osakkeenomistajat omistavat yrityksestä A 55 prosenttia (loput omistavat kolmannet maat tai kolmansien maiden kansalaiset, jäljempänä ’kolmansien maiden osakkeenomistajat’). Yritys A puolestaan omistaa 60 prosenttia lentoliikenteen harjoittaja B:stä, ja loput 40 prosenttia B:n osakkeista omistavat kolmansien maiden osakkeenomistajat.

35.

Tällöin ongelmana on, omistavatko EU:n osakkeenomistajat ”yli 50 prosenttia yrityksestä”.

36.

Edellä olevan 28 kohdan mukaisesti omistamiseen liittyy oikeus osallistua yrityksen toimintaan liittyvään päätöksentekoon sekä taloudellisia oikeuksia eli oikeus saada osuus ylijäävistä voitoista tai, selvitystilaan asettamisen yhteydessä, yrityksen ylijäävistä varoista sen jälkeen, kun kaikki muut velvoitteet on hoidettu.

37.

Yrityksen toimintaan liittyvää päätöksentekoa koskevan oikeuden osalta edellä kuvattu tilanne olisi tavanomaisesti katsottava asetuksen 4 artiklan f alakohdan mukaiseksi olettaen, että kaikilla osakkeilla on yhtäläiset äänioikeudet ja että mitkään erityisjärjestelyt eivät estä EU:n osakkeenomistajia määräämästä äänivallasta, jota yritys A käyttää yrityksessä B enemmistöosuutensa turvin.

38.

Taloudellisten oikeuksien osalta olisi otettava huomioon, että vaikka EU:n osakkeenomistajat omistaisivat enemmistöosuuden lentoliikenteen harjoittajasta suoraan eivätkä välittäjäyhteisön välityksellä, kyseisiin oikeuksiin voidaan soveltaa erityisiä sisäisiä järjestelyjä. Kolmansien maiden osakkeenomistajilla voi esimerkiksi olla etuoikeuksia EU:n osakkeenomistajiin nähden. Kuten Swissair/Sabena-päätöksessä todetaan, tällaiset tapaukset eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita, ettei asetuksen 4 artiklan f alakohdan vaatimus täyty edellyttäen, että kyseessä olevat (taloudelliset) oikeudet kuuluvat EU:n osakkeenomistajille ”olennaisessa määrin”.

39.

Samoja periaatteita olisi noudatettava taloudellisten oikeuksien osalta myös silloin, kun EU:n osakkeenomistajat osallistuvat lentoliikenteen harjoittajan omistukseen välittäjäyhteisön välityksellä ja niiden osuus on ketjun kussakin vaiheessa alle 100 prosenttia osakepääomasta.

40.

Jos edellisen esimerkin tilanteessa EU:n osakkeenomistajat saavat osuuden lentoliikenteen harjoittajan B jakamista voitoista ja B:n selvitystilaan asettamisen yhteydessä osuuden sen ylijäävistä varoista laimentuneiden osakkeiden mukaisessa suhteessa (jos kaikki yrityksen A ja lentoliikenteen harjoittajan B osakkeet kuuluvat samaan osakelajiin), taloudelliset oikeudet voidaan katsoa asetuksen 4 artiklan f alakohdan kannalta riittäviksi.

41.

Tällaiset tapaukset on kuitenkin arvioitava tapauskohtaisesti ottaen huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat ja erityisesti kaikki asian kannalta olennaisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin vaikuttavat järjestelyt.

42.

Edellä kuvatun arvioinnin suorittamista varten luvan haltijoiden tai hakijoiden olisi annettava lupaviranomaiselle näyttöä eri osakelajeihin liittyvistä oikeuksista sekä osakkeiden todellisesta omistajasta ja edunsaajasta.

43.

Omistusta koskevan vaatimuksen täyttymisen arviointi voi olla erityisen haasteellista silloin, kun yritys on pörssissä julkisesti noteerattu tai sijoituspalveluyritysten omistuksessa, sillä omistusosuudet voivat muuttua päivästä toiseen ja omistuksista voi muodostua monivaiheinen ketju. Yrityksen olisi pystyttävä joka vaiheessa osoittamaan, että EU:n osakkeenomistajat omistavat enemmistön sen osakkeista.

44.

Jos osakkeita omistaa nimellisomistaja, trusti, rahasto tai muu yhteisösijoittaja, omistusta koskeva vaatimus voi täyttyä, jos nimellisomistaja, trustinhoitaja tai muu rekisteröity omistaja on jäsenvaltio tai jäsenvaltion kansalainen. On kuitenkin otettava huomioon kaikki sellaiset seikat, jotka voivat viitata siihen, että taloudellisesta näkökulmasta katsottuna omistaja eli edellä mainittujen oikeuksien todellinen edunsaaja ja omistaja onkin joku muu. Tämä riippuu etenkin yhteisösijoittajia sitovista sopimuksista tai muista järjestelyistä.

45.

Asetuksen 4 artiklan f alakohdan mukaan toimivaltaisen lupaviranomaisen on myönnettävä yritykselle liikennelupa, jos yritys on ”tosiasiallisesti [jäsenvaltioiden ja/tai jäsenvaltioiden kansalaisten] määräysvallassa”.

46.

Asetuksen 2 artiklan 9 kohdan määritelmän mukaan tosiasiallinen määräysvalta tarkoittaa

”suhdetta, joka perustuu oikeuksiin, sopimuksiin tai muihin keinoihin, joilla erikseen tai yhdessä ja ottaen huomioon tosiasialliset ja oikeudelliset seikat annetaan mahdollisuus suoraan tai välillisesti käyttää määräävää vaikutusvaltaa yrityksessä, erityisesti

47.

Swissair/Sabena-päätöksen mukaan edellä mainittu säännös edellyttää jäsenvaltioiden ja/tai niiden kansalaisten aseman arvioimista sen suhteen, onko niillä kyseisen yrityksen johtamisessa kaiken kaikkiaan sellainen määräävä vaikutusvalta, joka on suurempi kuin kolmansien maiden osakkeenomistajien vaikutusvalta. Analyysissä huomioidaan EU:n osakkeenomistajan mahdollisuudet vaikuttaa yrityksen liiketoimintaa koskeviin strategisiin päätöksiin.

48.

Liiketoimintaan liittyvät strategiset päätökset koskevat erityisesti ylemmän johdon nimittämistä, talousarvion ja/tai liiketoimintasuunnitelman hyväksymistä ja suuria investointeja tai markkinakohtaisia oikeuksia.

49.

Tässä yhteydessä olisi ensin määritettävä, missä ja millä ehdoilla tällaiset päätökset tehdään. Tämä tarkoittaa yrityksen hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän analysoimista yrityksen toiminnan näkökulmasta.

50.

Toisessa vaiheessa olisi otettava huomioon muut seikat, jotka voivat vaikuttaa tärkeitä strategisia liiketoiminta-asioita koskevaan päätöksentekoon. Tällaisia seikkoja ovat muun muassa osakkeenomistajien oikeudet sekä yrityksen ja kolmannen maan osakkeenomistajan väliset rahoitusyhteydet ja kaupallinen yhteistyö. Arviointiperusteista annetaan tarkempia ohjeita jäljempänä. On kuitenkin mahdotonta laatia tyhjentävää luetteloa kaikista seikoista, joilla voi olla merkitystä yksittäisessä tapauksessa. Tapauksesta riippuen myös muut kuin tässä mainitut seikat voivat siis olla olennaisia.

51.

Kuten Swissair/Sabena-päätöksessä selitetään, tosiasiallisen määräysvallan on kuuluttava yksinomaan jäsenvaltioille tai niiden kansalaisille. Näin ei tietenkään ole silloin, jos jäsenvaltioilla tai niiden kansalaisilla on pelkkä veto-oikeus eikä mitään oikeutta varsinaisesti vaikuttaa yrityksen johtamiseen.

52.

EU:n osakkeenomistajien vaikuttamismahdollisuuksia voivat edistää monet seikat, kuten aloiteoikeus taikka varhainen tai etuoikeutettu tiedonsaanti yrityksen sisällä.

53.

Edellä kuvattuja yleisperiaatteita sovellettaessa on otettava huomioon kaikki asiaan liittyvät tosiseikat tai oikeudelliset seikat. Jokainen yksittäinen tapaus on arvioitava siihen liittyvien seikkojen perusteella.

54.

Tapauksiin, jotka edellyttävät asetuksen 4 artiklan f alakohtaan liittyvää tarkastelua, on usein sovellettava myös 20 päivänä tammikuuta 2004 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 139/2004 yrityskeskittymien valvonnasta (”sulautuma-asetus”) (11) ottaen huomioon jälkimmäisessä asetuksessa säädetyt ehdot. Koska näihin asetuksiin sisältyvissä määräysvallan määritelmissä on tiettyjä yhtäläisyyksiä, on hyvä selventää seuraavassa käsiteltäviä seikkoja.

55.

Ensinnä on tärkeää huomata, että EU:n osakkeenomistajan osalta sulautuma-asetuksessa tarkoitettu ”yhteinen määräysvalta” ja asetuksessa tarkoitettu ”tosiasiallinen määräysvalta” eivät sulje toisiaan pois, kuten Swissair/Sabena-päätöksestä käy ilmi.

56.

Toiseksi voidaan todeta, että asetuksen 4 artiklan f alakohtaan sisältyvä määräysvaltaa koskeva vaatimus ei täyty, jos kolmannen maan osakkeenomistajalla on yksinomainen määräysvalta yrityksessä (12). Tällöin yritys ei määritelmän mukaan voi olla asetuksessa tarkoitetulla tavalla tosiasiallisesti EU:n osakkeenomistajien määräysvallassa.

57.

Koska sulautuma-asetukseen liittyvissä kysymyksissä ja näissä ohjeissa käsiteltävän asetuksen omistusta ja määräysvaltaa koskevassa vaatimuksessa on näiden kahden järjestelmän eroista huolimatta monia yhtäläisyyksiä, komissio arvioi tapauksia tarvittaessa molempien järjestelmien mukaisesti. Tätä varten järjestelmistä vastaavat komission yksiköt tekevät luonnollisesti tiivistä yhteistyötä.

58.

Ohjeissa ei koskaan voida ennakoida yrityksen määräysvallan kaikkia mahdollisia jakautumistapoja, kun otetaan huomioon myös yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiä koskevien kansallisten sääntöjen erot. Arvioinnit on aina tehtävä tapauskohtaisesti, ja niissä on otettava huomioon kunkin yksittäisen tapauksen oikeudelliset seikat ja tosiseikat.

59.

Edellisessä kohdassa mainitut seikat huomioon ottaen näissä ohjeissa esitetään arvioinnin yleisiä periaatteita ja nostetaan esiin tiettyjä kysymyksiä, jotka voivat aiheuttaa huolta ja edellyttävät tarkempaa analysointia tosiasiallista määräysvaltaa koskevan arviointiperusteen suhteen (13).

60.

Tosiasiallisen määräysvallan arvioinnin aluksi analysoidaan yrityksen hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää. Hallinnointi- ja ohjausjärjestelmällä tarkoitetaan tässä yhteydessä prosesseja ja menettelyjä, joiden mukaisesti yritys tekee liiketoimintansa harjoittamiseen liittyviä päätöksiä.

61.

Yrityksen hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän analysoinnissa tulisi ottaa huomioon tiedossa olevat oikeudelliset seikat ja tosiseikat.

62.

Analyysissä olisi selvitettävä yrityksen päätöksentekoelimet, niiden toimivaltuudet ja kokoonpanot, niihin liittyvät nimityksiä, valintaa, palkkioita ja erottamista koskevat säännöt, elinten tekemien päätösten luonne, elinten päätöksentekomenettelyt, mukaan lukien päätösvaltaisuutta koskevat vaatimukset ja äänestyssäännöt (esim. enemmistöt tai yksimielisyys) ja muille elimille myönnetyt etuoikeudet (esim. ehdotusten, nimitysten, kuulemisen, sitovien tai muiden kuin sitovien lausuntojen, suositusten ja suostumuksen suhteen).

63.

Kartoituksen tulisi kattaa kaikki päätöksentekoelimet, etenkin yhtiökokous, toimeenpaneva elin (esim. hallitus, johtokunta), valvontaelimet (esim. hallintoneuvosto), keskeiset työntekijät (johtohenkilöstö, jolla on oikeus tehdä liiketoiminnan harjoittamiseen liittyviä päätöksiä) ja sisäiset valiokunnat (neuvoa-antavat ja muut).

64.

Analyysissä olisi arvioitava, miten jäsenvaltiot ja/tai niiden kansalaiset ovat edustettuina päätöksentekoelimissä ja miten niille tässä yhteydessä kuuluvat oikeudet antavat niiden tehdä strategisia päätöksiä ottaen huomioon noudatettavan päätöksentekomenettelyn. Tässä yhteydessä olisi tarkasteltava myös päätöksenteon edellyttämää päätösvaltaisuutta.

65.

Päätöksenteon suhteen on erityisen tärkeää analysoida kolmansien maiden osakkeenomistajien veto-oikeuksia. Kyseisten osakkeenomistajien laajat veto-oikeudet yrityksen toiminnan kannalta tärkeissä asioissa voivat vaikuttaa EU:n osakkeenomistajien kykyyn käyttää tosiasiallista määräysvaltaa yrityksessä. Sen vuoksi on tapauskohtaisesti tehtävä tarkka kokonaisarviointi EU:n ja kolmansien maiden osakkeenomistajien oikeuksista.

66.

Tietyn osakkeenomistajan mahdollisuus estää tietyt päätökset veto-oikeudellaan ei välttämättä tarkoita, että kyseisellä osakkeenomistajalla on tosiasiallinen määräysvalta. Olisi tarkistettava, koskevatko veto-oikeudet vain tiettyjä, merkitykseltään vähäisiä päätöksiä vai tärkeimpiä strategisia päätöksiä. Kysymys on siitä, onko jäsenvaltioilla tai niiden kansalaisilla eri osakkeenomistajien oikeuksia koskevan kokonaisarvioinnin perusteella 47 kohdassa tarkoitettu määräävä vaikutusvalta liiketoimintaa koskevissa strategisissa päätöksissä. Tällainen useisiin seikkoihin perustuva kokonaisarviointi olisi tehtävä tapauskohtaisesti.

67.

Kolmannen maan osakkeenomistajalla voi olla veto-oikeuksia ilman, että EU:n osakkeenomistaja välttämättä menettää tosiasiallista määräysvaltaansa.

68.

Yksi mahdollinen tilanne on sellainen, jossa kolmannen maan osakkeenomistajan veto-oikeudet ovat vähemmistösijoituksen arvon suojelemisen kannalta välttämättömiä ja oikeasuhteisia. Tavallisesti tällainen veto-oikeus koskee yhtiöjärjestyksen tai muun vastaavan perustamisasiakirjan muuttamista, pääoman lisäämistä tai pienentämistä, vaihtovelkakirjojen liikkeelle laskemista, pörssiin listautumista tai yleisöantia, osinkojen jakamista, liiketoiminnan lopettamista tai merkittävää muuttamista taikka sulautumista, jakautumista tai likvidaatiota koskevia päätöksiä. Oikeus ei sinänsä tarkoita, ettei tosiasiallinen määräysvalta pysyisi EU:n osakkeenomistajilla.

69.

Perusteellisempaa arviointia voidaan tarvita silloin, jos kolmansien maiden osakkeenomistajien veto-oikeudet koskevat muita asioita ja etenkin päätöksiä, joilla on todennäköisesti merkittävä vaikutus yrityksen liiketoimintaan tai joilla estetään sen harjoittaminen. Tällaiset päätökset voivat koskea esimerkiksi omaisuuserien hankintaa, investointeja, rahoitusvälineiden (esim. takausten tai lainojen) jatkamista tai hyväksymistä, sopimuksia taikka liiketoimia yritykseen tai johonkin sen osakkeenomistajista yhteydessä olevien henkilöiden kanssa.

70.

Päätöksen kohteesta riippuen perusteellista arviointia voidaan tarvita muun muassa seuraavien seikkojen suhteen: ratkaisevat äänet, yksimielisyyttä edellyttävät päätökset, kolmansien maiden osakkeenomistajien oikeus nimetä henkilöitä tiettyihin (tärkeisiin) tehtäviin, vaatimus, jonka mukaan (tärkeät) päätökset edellyttävät kyseisten osakkeenomistajien ehdotuksia tai suosituksia, määräykset, joiden mukaan kyseisten osakkeenomistajien pyynnöstä jostakin asiasta ei äänestetä, yhtenä ryhmänä äänestäminen (”vote en bloc”) jne.

71.

Yrityksen yhtiökokouksissa tehtävien päätösten osalta voi olla tarpeen ottaa huomioon osakasrakenne, yhtiökokousten osanotto ja kokousten äänestyskäyttäytyminen. Jos yrityksen omistus on jakautunut laajasti ja yksittäinen kolmannen maan osakkeenomistaja on yksi suurimmista osakkeenomistajista, tämä voi saada omat ehdotuksensa äänestykseen, vaikka osuutensa olisikin merkittävästi alle 50 prosentin. Näin ollen voi olla tarpeen arvioida jäsenvaltioiden osakkeenomistajien osallistumisastetta ja äänestyskäyttäytymistä yhtiökokouksissa, jotta voidaan määrittää, onko yritys tosiasiallisesti niiden määräysvallassa.

72.

Erityisesti kolmannen maan tai kolmannen maan kansalaisen yli 30 prosentin osuus yrityksestä voi pääsääntöisesti edellyttää toimivaltaiselta lupaviranomaiselta perusteellista arviointia. Jos yrityksen omistus on jakautunut laajasti ja yksittäinen kolmannen maan osakkeenomistaja on yksi suurimmista osakkeenomistajista, myös pienempi osuus voi edellyttää arviointia.

73.

Tässä yhteydessä voi olla oleellista myös se, onko yrityksen keskeisissä tehtävissä toimivilla henkilöillä yhteyksiä kolmannen maan osakkeenomistajaan. Tämä ei kuitenkaan koske kyseisten henkilöiden kansalaisuutta. Heidän kansalaisuudellaan ei ole merkitystä sen määrittämisessä, onko yritys tosiasiallisesti jäsenvaltioiden ja/tai niiden kansalaisten määräysvallassa, etenkään ilmailun kaltaisella globaalilla alalla. Oleellista on vain se, onko jäsenvaltioilla ja/tai niiden kansalaisilla määräysvalta prosesseissa, jotka johtavat tärkeiden päätösten tekemiseen. Tällaisia päätöksiä ovat esimerkiksi avainhenkilöstön nimittäminen ja erottaminen.

74.

Tosiasiallisen määräysvallan arvioinnin yhteydessä on välttämätöntä arvioida myös osakkeenomistajien oikeuksia, sillä kolmansien maiden osakkeenomistajien laajat oikeudet voivat käytännössä johtaa tilanteeseen, jossa yrityksen tosiasiallinen määräysvalta on EU:n osakkeenomistajien sijaan kolmansien maiden osakkeenomistajilla esimerkiksi sen vaikutusvallan kautta, joka niillä on EU:n osakkeenomistajiin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kykyä saada myönnytyksiä asioissa, jotka päällisin puolin ja yrityksen hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän valossa vaikuttavat olevan EU:n osakkeenomistajien määräysvallassa.

75.

Seuraavassa on esimerkkejä osakkeenomistajien oikeuksista, jotka yleensä edellyttävät tarkempaa tarkastelua.

76.

Kolmannen maan osakkeenomistajan veto-oikeutta, jolla tämä voi estää jäsenvaltion osakkeenomistajan osakkeiden siirtämisen, olisi tutkittava tarkasti. On yleinen käytäntö, että kolmannen maan osakkeenomistajan tekemän sijoituksen jälkeen on kausi, jonka aikana kumpikaan osapuoli ei saa siirtää osakkeitaan tai siirto edellyttää toisen osapuolen suostumusta. Jos ajanjakso ei ole alan yleistä käytäntöä pidempi, sen voidaan tavanomaisesti katsoa turvaavan investoinnin vakauden eikä vaikuttavan tosiasialliseen määräysvaltaan. Tällöinkin tietyt olosuhteet voivat edellyttää tarkempaa tarkastelua. Epätasapainoon voi viitata etenkin se, jos rajoitusta sovelletaan ainoastaan kolmannen maan osakkeenomistajan hyväksi, jolloin EU:n osakkeenomistajat voivat olla hyvin riippuvaisia kolmannen maan osakkeenomistajasta, joka puolestaan ei ole vastaavasti riippuvainen EU:n osakkeenomistajista.

77.

Merkintäetuoikeus on oikeus, jonka nojalla yrityksen osakkeenomistajalle annetaan etuosto-oikeus, jos joku muu osakkeenomistaja haluaa myydä osakkeitaan. Merkintäetuoikeus on yleinen käytäntö eikä siitä aiheudu ongelmia tosiasiallisen määräysvallan suhteen, jos se ei mene pidemmälle kuin osakkeenomistajien sijoitusten suojelemiseksi on tarpeen. Tietynlaiset merkintäetuoikeudet voivat kuitenkin vaikuttaa samaan tapaan kuin osakkeiden siirtoa koskeva veto-oikeus. Näin on todennäköisesti silloin, jos kolmannen maan osakkeenomistajalla on oikeus määrätä kyseisten osakkeiden myyntihinta.

78.

Suojellakseen sijoituksensa arvoa ja turvatakseen vaikutusvaltansa yrityksessä diluution eli osakeomistuksensa laimenemisen varalta vähemmistöosakkaat usein neuvottelevat itselleen jonkinlaisen myyntioption. Myyntioptio antaa vähemmistöosakkaalle oikeuden myydä osakkeensa takaisin yritykselle (lentoliikenteen harjoittajalle) tai muille osakkeenomistajille tietyssä tilanteessa tiettyyn hintaan. Jos näin on, tällaiset merkintäetuoikeudet on otettava huomioon tosiasiallisen määräysvallan kokonaisarvioinnissa.

79.

Kolmannen maan osakkeenomistajalle annettu myyntioptio voi vaikuttaa EU:n osakkeenomistajien tosiasialliseen määräysvaltaan, sillä kolmannen maan osakkeenomistajan irtautuminen voisi horjuttaa yritystä taloudellisesti ja kaupallisesti. Tämä puolestaan voi johtaa tilanteeseen, jossa kolmannen maan osakkeenomistajalla on EU:n osakkeenomistajiin nähden niin paljon vaikutusvaltaa, että ne menettävät tosiasiallisen määräysvaltansa.

80.

Myyntioption vaikutus riippuu siihen sovellettavista ehdoista, joita olisi sen vuoksi tarkasteltava perusteellisesti. Hyvin laaja-alainen myyntioptio, jota kolmannen maan osakkeenomistaja voi hyödyntää useissa tilanteissa, voi auttaa kolmannen maan osakkeenomistajaa saamaan yritykseltä tai muilta osakkeenomistajilta myönnytyksiä asioissa, joissa se ei yleensä voi tehdä päätöksiä tai käyttää veto-oikeuttaan. Ongelmia ei synny, jos myyntioptio on rajattu vain siihen, mikä on tarpeen ja oikeasuhteista kolmannen maan osakkeenomistajan suojelemiseksi sen osakkeiden diluutiota vastaan. Muut tapaukset edellyttävät tarkempaa arviointia.

81.

Osto-optiot tai muunto-optiot antavat kolmannen maan osakkeenomistajalle mahdollisuuden joko ostaa lisää yrityksen osakkeita taikka muuntaa velkaa tai oman pääoman luonteista rahoitusta osakkeiksi. Osakkeenomistajan osto- tai muunto-option johdosta saamia äänioikeuksia tai muita oikeuksia olisi tarkasteltava sen suhteen, miten ne voivat vaikuttaa tosiasialliseen määräysvaltaan yrityksessä.

82.

Jos kolmannen maan osakkeenomistaja asettaa sijoitukselleen ehtoja, niiden vaikutusta tosiasialliseen määräysvaltaan voi olla tarpeen tarkastella yksityiskohtaisesti. Jos ehdot ovat tarpeen ja oikeasuhteisia sijoituksen arvon suojelemiseksi, niistä ei aiheudu erityisiä ongelmia. Muut ehdot voivat edellyttää perusteellisempaa tarkastelua.

83.

Jos ehdot liittyvät viranomaishyväksyntään tai muihin julkisen politiikan piiriin kuuluviin asioihin, ne eivät tavallisesti vaikuta tosiasialliseen määräysvaltaan.

84.

Jos kolmannen maan osakkeenomistajan asettamat ehdot koskevat yrityksen taloutta, kuten tilinpäätöksen tarkistamista, vakavaraisuutta, velkojen uudelleenjärjestelyä tai keskeisistä asioista kuulemista ennen lopullista sopimusta sijoituksesta, niiden ei yleensä pitäisi vaikuttaa tosiasialliseen määräysvaltaan, koska ne koskevat yrityksen taloudellista tilannetta ennen sijoitusta ja siten sijoituksen arvoa kolmannen maan osakkeenomistajalle.

85.

Erityisesti yrityksen liiketoimintasuunnitelmaa, avainhenkilöstön nimityksiä tai yhteistyösopimuksen tekemistä koskevat sijoituksen ehdot voivat oikeudellisesti tai tosiasiallisesti rajoittaa osaa tai kaikkia yrityksen päätöstentekoelinten valtuuksista. Ehdot olisi otettava huomioon tosiasiallisen määräysvallan kokonaisarvioinnissa. Kolmannen maan osakkeenomistaja voi asettaa sijoituksensa ehdoksi merkittäviä strategisia päätöksiä tavalla, joka käytännössä rajoittaa EU:n osakkeenomistajille sopimusten nojalla kuuluvaa vaikutusvaltaa yrityksen päätöksentekoelimissä. Asian tarkastelussa on otettava huomioon laajempi konteksti ja erityisesti ne keinot ja menettelyt, joiden avulla EU:n osakkeenomistaja voi käyttää vaikutusvaltaansa yrityksessä.

86.

Arvioitaessa, johtaako kolmannen maan osakkeenomistajan tarjoama rahoitus jäsenvaltioiden osakkeenomistajien tosiasiallisen määräysvallan menettämiseen, on otettava huomioon rahoituksen aiheuttama taloudellinen riippuvuus kyseisessä tapauksessa. Riippuvuus voi tarkoittaa, että jäsenvaltioiden osakkeenomistajat tosiasiassa menettävät mahdollisuutensa vaikuttaa yrityksen toimintaan sen päätöksentekoelimissä kokonaan tai osittain. Tällainen on tyypillistä silloin, jos yrityksen riippuvuus kolmannen maan osakkeenomistajan rahoituksesta tai sen jatkumisesta auttaa kyseistä osakkeenomistajaa saamaan myönnytyksiä strategisilla aloilla, vaikka jäsenvaltioiden osakkeenomistajilla olisi oikeudellisesti mahdollisuus kieltäytyä niistä.

87.

Taloudellisen riippuvuuden arvioinnissa olisi ensin määriteltävä, onko kolmannen maan osakkeenomistaja osallistunut yrityksen rahoitukseen oikeassa suhteessa omistukseensa nähden (14). Jos näin on ja jos erityisistä olosuhteista ei muuta johdu, voidaan katsoa, että kolmannen maan osakkeenomistajan vaikutusvalta yrityksen toimintaan ei ole suurempi kuin se, mikä sille kuuluu hankkimiinsa osakkeisiin ja tekemiinsä sopimuksiin perustuvien oikeuksien nojalla.

88.

Kolmannen maan osakkeenomistajan rahoitusta olisi arvioinnissa verrattava muilta osakkeenomistajilta ja yrityksen ulkopuolisista lähteistä peräisin olevaan rahoitukseen. Huomioon olisi otettava kaikenlainen rahoitus käsitteen laajimmassa merkityksessä eli muun muassa pääoman korotus, lainat, takaukset, joukkovelkakirjat, saatavasta luopuminen, vakuudet (15) ja avustukset. Kolmannen maan osakkeenomistajan sijoituksen lisäksi olisi huomioitava myös rahoitus, jota vanhat osakkeenomistajat ja yrityksen ulkopuoliset lähteet ovat antaneet valmisteltaessa yrityksen osakkeiden myyntiä (joka johti kolmannen maan osakkeenomistajan sijoitukseen).

89.

Jos kolmannen maan osakkeenomistaja on osallistunut yrityksen rahoitukseen suuremmalla kuin omistusosuuttaan vastaavalla määrällä, asia on otettava huomioon kokonaisarvioinnissa.

90.

Kaupallinen yhteistyö voi tarkoittaa kahden yrityksen (lentoliikenteen harjoittajan) välistä niiden toimintaan liittyvää yhteistyötä, kuten yhteisten reittitunnusten käyttöä (code sharing), taikka yhteisyritystä tai kolmannen maan osakkeenomistajan ja yrityksen välistä tavaroiden ja palvelujen ostoa ja myyntiä.

91.

Kolmannen maan osakkeenomistajan kaupallisesta yhteistyöstä saama vaikutusvalta yritykseen riippuu siitä, kuinka riippuvainen yritys on yhteistyöstä. Jos tällaista yhteistyötä tehdään, on arvioitava, voiko siitä seuraava riippuvuus pakottaa EU:n osakkeenomistajan tukemaan kolmannen maan kumppanin strategisia päätöksiä.

92.

Yhteistyösopimuksiin voi sisältyä erityisiä päätöksentekoprosesseja, joiden mukaisesti kyseiset kaksi yritystä tekevät yhteistyötä koskevat päätökset. Tämä koskee etenkin yhteisyrityksiä.

93.

Jos kolmannen maan osakkeenomistaja asettaa sijoituksensa ehdoksi kaupallisen yhteistyön, ehtoa olisi arvioitava edellä mainittujen näkökohtien suhteen.

94.

Jos kaupallista yhteistyötä koskevan sopimuksen päättäminen tai rikkominen voi johtaa kolmannen maan osakkeenomistajan irtautumiseen, tällaista osakkeenomistajan oikeutta olisi myös arvioitava edellä kuvatulla tavalla.

95.

Toimivaltaisten lupaviranomaisten on seurattava yritysten vaatimustenmukaisuutta asetuksen 8 artiklan 2 kohdassa säädettyjen oikeudellisten vähimmäisvelvoitteiden mukaisesti. Viranomaiset voivat katsoa tarpeelliseksi tarkistaa osakkeenomistustilanteen vähimmäisvelvoitteita useammin, esimerkiksi neljännesvuosittain, kuukausittain tai useammin, riippuen kolmannen maan osakkeenomistajan omistusosuudesta.

96.

Tässä yhteydessä erityisesti julkisesti noteerattujen tai sijoituspalveluyritysten omistamien yritysten on varmistettava, että toimivaltaisen lupaviranomaisen käytettävissä on riittävästi tietoa, jotta se voi varmistaa, että yritys noudattaa asetuksen 4 artiklan f alakohdassa asetettua vaatimusta. Tätä varten yritysten saattaa kannattaa seurata osakkeiden ostoa ja myyntiä mahdollisuuksiensa mukaan. Yritysten yhtiöjärjestyksiin voi sisältyä säännöksiä, jotka sallivat hallituksen jäsenten valvoa osakkeenomistajien kansalaisuutta ja edellyttää merkittäviltä osakkeenomistajilta kansalaisuutta koskevia ilmoituksia.

97.

Kolmannen maan osakkeenomistajalla on vastuu antaa toimivaltaiselle lupaviranomaiselle kaikki luvan arvioinnin aikana pyydetyt tiedot osoittaakseen, että asetuksen 4 artiklan f alakohdan vaatimukset täyttyvät (vrt. edellä oleva 3 jakso).

98.

Toimivaltaisen lupaviranomaisen on varmistettava arvioinnin aikana saamiensa liikesalaisuuksien luottamuksellisuus.

99.

Tosiasiallisen määräysvallan suhteen on otettava huomioon seuraavassa esitettävät lisähuomiot.

100.

Toimivaltainen lupaviranomainen voi toimiensa aikana tulla siihen lopputulokseen, että tietyt havaitut seikat eivät merkitse jäsenvaltioiden tai niiden kansalaisten tosiasiallisen määräysvallan menettämistä mutta niihin liittyvät mahdolliset tulevat tapahtumat voivat siihen johtaa. Tällaisissa tapauksissa toimivaltaisen lupaviranomaisen saattaa täytyä seurata erityisesti näiden seikkojen kehitystä tavanomaisen valvontansa yhteydessä eli seuratessaan, noudattaako kyseinen yritys asetuksen vaatimuksia. Tavoitteena on, että viranomainen saa mahdollisimman pian tiedon kaikista sellaisista tilanteista, joissa EU:n osakkeenomistajilla ei enää ole tosiasiallista määräysvaltaa eivätkä asetuksen vaatimukset siten enää täyty.

101.

Jos toimivaltaisella lupaviranomaisella on tällaisia epäilyksiä, sen on ryhdyttävä niiden suhteen jatkotoimiin. Jos epäilyksiä ei voida muuten kumota, viranomaisen on saatettava ne kyseisen yrityksen tietoon.

102.

Jos kyseinen yritys päättää tehdä tietojen johdosta tiettyjä muutoksia hallinnointi- ja ohjausjärjestelmäänsä tai muihin olennaisiin seikkoihin, sen voi olla tarpeen tehdä sulautuma-asetuksen mukainen ilmoitus tai uudelleenilmoitus kyseisessä asetuksessa säädetyllä tavalla.