Help Print this page 

Document 32009L0138

Title and reference
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009 , vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II) (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
  • In force
OJ L 335, 17.12.2009, p. 1–155 (BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)
Special edition in Croatian: Chapter 06 Volume 010 P. 153 - 307

ELI: http://data.europa.eu/eli/dir/2009/138/oj
Multilingual display
Text

17.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 335/1


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2009/138/EY,

annettu 25 päivänä marraskuuta 2009,

vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II)

(uudelleenlaadittu toisinto)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 47 artiklan 2 kohdan ja 55 artiklan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),

ovat kuulleet alueiden komiteaa,

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (2),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Useita merkittäviä muutoksia on tehtävä muun ensivakuutusliikkeen kuin henkivakuutusliikkeen aloittamista ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 24 päivänä heinäkuuta 1973 annettuun ensimmäiseen neuvoston direktiiviin 73/239/ETY (3), yhteisön rinnakkaisvakuutusliikettä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 30 päivänä toukokuuta 1978 annettuun neuvoston direktiiviin 78/473/ETY (4), oikeusturvavakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 22 päivänä kesäkuuta 1987 annettuun neuvoston direktiiviin 87/344/ETY (5), muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta ja säännöksistä, joilla helpotetaan palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämistä, 22 päivänä kesäkuuta 1988 annettuun toiseen neuvoston direktiiviin 88/357/ETY (6), muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 18 päivänä kesäkuuta 1992 annettuun neuvoston direktiiviin 92/49/ETY (kolmas vahinkovakuutusdirektiivi) (7), vakuutusyritysryhmään kuuluvien vakuutusyritysten lisävalvonnasta 27 päivänä lokakuuta 1998 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 98/78/EY (8), vakuutusyritysten tervehdyttämisestä ja likvidaatiosta 19 päivänä maaliskuuta 2001 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2001/17/EY (9), henkivakuutuksesta 5 päivänä marraskuuta 2002 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2002/83/EY (10) ja jälleenvakuutuksesta 16 päivänä marraskuuta 2005 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2005/68/EY (11). Selkeyden vuoksi kyseiset direktiivit olisi laadittava uudelleen.

(2)

Vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisen ja jatkamisen helpottamiseksi on tarpeen poistaa jäsenvaltioiden lainsäädännöistä suurimmat erot vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä koskevissa säännöissä. Tästä syystä olisi säädettävä vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten oikeudellisesta kehyksestä vakuutustoiminnan harjoittamiseksi sisämarkkinoilla, jotta vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset, joiden kotipaikka on yhteisössä, voivat helpommin kattaa siellä sijaitsevia riskejä ja sitoumuksia.

(3)

Sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta on suotavaa, että vakuutusyritysryhmien valvonnasta ja, velkojien suojan vuoksi, vakuutusyritysten uudelleenjärjestelystä ja likvidaatiomenettelystä laaditaan yhteensovitetut säännöt.

(4)

Joidenkin vakuutuspalveluja tarjoavien yritysten ei ole aiheellista kuulua tällä direktiivillä käyttöön otettavaan järjestelmään niiden koon, oikeudellisen aseman, luonteen – eli ne ovat läheisesti yhteydessä julkisiin vakuutusjärjestelmiin – tai niiden tarjoamien erityispalvelujen vuoksi. Tämän direktiivin säännösten ei tulisi liioin koskea tiettyjä laitoksia, jotka sijaitsevat eri jäsenvaltioissa ja joiden liiketoiminta kattaa vain hyvin rajoitetun lohkon ja on lailla rajoitettu tietylle maantieteelliselle alueelle tai tiettyihin henkilöihin.

(5)

Tämän direktiivin soveltamisalaan eivät kuulu hyvin pienet vakuutusyritykset, joiden bruttovakuutusmaksutulo ei ylitä 5 miljoonaa euroa ja jotka myös täyttävät tietyt muut edellytykset. Kaikkien niiden vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten, joille jo on myönnetty toimilupa voimassa olevien direktiivien nojalla, olisi kuitenkin voitava säilyttää toimilupansa, kun tämä direktiivi pannaan täytäntöön. Tämän direktiivin soveltamisalaan kuulumattomien yritysten olisi voitava käyttää perustamissopimuksessa vahvistettuja perusvapauksia. Näillä yrityksillä on mahdollisuus hakea toimilupaa tämän direktiivin nojalla, jotta ne hyötyisivät tässä direktiivissä säädetystä yhdestä ainoasta toimiluvasta.

(6)

Jäsenvaltioiden olisi voitava edellyttää rekisteröitymistä yrityksiltä, jotka harjoittavat vakuutus- tai jälleenvakuutustoimintaa ja jotka eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Jäsenvaltiot voivat myös valvoa näiden yritysten toiminnan vakautta ja laillisuutta.

(7)

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24 päivänä huhtikuuta 1972 annetussa neuvoston direktiivissä 72/166/ETY (12), perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla konsolidoiduista tilinpäätöksistä 13 päivänä kesäkuuta 1983 annetussa seitsemännessä neuvoston direktiivissä 83/349/ETY (13), moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30 päivänä joulukuuta 1983 annetussa toisessa neuvoston direktiivissä 84/5/ETY (14), rahoitusvälineiden markkinoista 21 päivänä huhtikuuta 2004 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/39/EY (15) ja luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 14 päivänä kesäkuuta 2006 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2006/48/EY (16) säädetään yleisistä säännöistä tilinpäätösten, moottoriajoneuvovastuuvakuutuksen, rahoitusvälineiden ja luottolaitosten osalta ja annetaan määritelmiä näiltä aloilta. Joitakin kyseisissä direktiiveissä säädetyistä määritelmistä on aiheellista soveltaa tässä direktiivissä.

(8)

Vakuutus- tai jälleenvakuutustoiminnan aloittamiseen olisi vaadittava ennalta myönnetty toimilupa. Tästä syystä on tarpeen säätää toimiluvan myöntämistä tai sen epäämistä koskevista edellytyksistä ja menettelyistä.

(9)

Tällä direktiivillä kumottuihin direktiiveihin ei sisälly sääntöjä siitä, miten laajan jälleenvakuutustoiminnan harjoittamiseen vakuutusyritys voi saada toimiluvan. Tällaisten sääntöjen antamisesta päättäminen kuuluu jäsenvaltioille.

(10)

Tässä direktiivissä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiin tehtyjen viittausten olisi katettava vakuutus- ja jälleenvakuutusalan kytkösyritykset paitsi silloin, kun näistä yrityksistä säädetään nimenomaisesti.

(11)

Koska tämä direktiivi on oleellinen väline sisämarkkinoiden toteuttamisessa, kotijäsenvaltiossaan toimiluvan saaneiden vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten olisi saatava harjoittaa mitä tahansa osaa toiminnastaan tai kaikkea toimintaansa kaikkialla yhteisössä perustamalla sivukonttoreita tai tarjoamalla palveluja. Tästä syystä on aiheellista yhdenmukaistaa sääntöjä tarvittavassa ja riittävässä määrin, jotta toimiluvat ja valvontajärjestelmät voidaan tunnustaa vastavuoroisesti, ja ottaa siten käyttöön yksi toimilupa, joka on voimassa kaikkialla yhteisössä ja jonka perusteella kotijäsenvaltio voi hoitaa yrityksen valvomisen.

(12)

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämisestä 16 päivänä toukokuuta 2000 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2000/26/EY (neljäs liikennevakuutusdirektiivi) (17) annetaan korvausedustajien nimittämistä koskevat säännöt. Kyseisiä sääntöjä olisi sovellettava tässä direktiivissä.

(13)

Jälleenvakuutusyrityksen olisi rajattava kohteensa jälleenvakuutustoimintaan ja siihen välittömästi liittyvään toimintaan. Tämän vaatimuksen ei pitäisi estää sitä, että jälleenvakuutusyritys antaa asiakkailleen esimerkiksi tilastollista tai vakuutusmatemaattista neuvontaa, laatii riskianalyyseja tai tekee tutkimusta. Ne voivat hoitaa myös vakuutushallintayhtiön tehtäviä ja harjoittaa finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/87/EY (18) 2 artiklan 8 kohdassa tarkoitettuun rahoitusalan toimintaan liittyvää toimintaa. Jälleenvakuutustoimintaan liittymättömän pankki- ja rahoitusalan toiminnan harjoittaminen ei missään tapauksessa ole sopusoinnussa tämän vaatimuksen kanssa.

(14)

Vakuutuksenottajien suojaaminen edellyttää, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiin sovelletaan riittäviä vakavaraisuusvaatimuksia, jotka johtavat pääoman tehokkaaseen kohdentamiseen Euroopan unionissa. Markkinakehityksen perusteella nykyinen järjestelmä ei ole enää riittävä. Sen vuoksi on tarpeen ottaa käyttöön uusi sääntelykehys.

(15)

Kansainvälisessä vakuutusvalvojien järjestössä (International Association of Insurance Supervisors, IAIS), kansainvälisessä tilinpäätösstandardilautakunnassa (International Accounting Standards Board, IASB) ja kansainvälisessä aktuaarijärjestössä (International Actuarial Association, IAA) riskinhallinnassa tapahtunutta kehitystä ja muiden rahoitusalojen viimeaikaista kehitystä seuraten olisi otettava käyttöön taloudellisiin riskeihin perustuva lähestymistapa, joka kannustaa vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä mittaamaan ja hallitsemaan riskejään asianmukaisesti. Yhdenmukaistamista olisi lisättävä antamalla erityiset säännöt saamisten ja velkojen arvostuksesta, tekniset säännökset mukaan luettuina.

(16)

Vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan sääntelyn ja valvonnan päätavoite on riittävän suojan antaminen vakuutuksenottajille ja edunsaajille. Termin ”edunsaaja” on tarkoitus kattaa kaikki luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, joilla on jokin vakuutussopimuksesta johtuva oikeus. Rahoitusjärjestelmän vakaus sekä tasapuoliset ja vakaat markkinat ovat myös vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan sääntelyn ja valvonnan tavoitteita, jotka olisi otettava huomioon, mutta niiden ei pitäisi vaarantaa päätavoitteen toteutumista.

(17)

Tässä direktiivissä säädetyn vakavaraisuusjärjestelyn odotetaan entisestään parantavan vakuutuksenottajien suojaa. Siinä jäsenvaltioiden edellytetään perustavan valvontaviranomaisia, joilla on direktiivissä niille asetettujen velvoitteiden saavuttamiseen tarvittavat voimavarat. Näihin kuuluvat taloudelliset voimavarat, henkilöstövoimavarat ja kaikki muut tarvittavat valmiudet.

(18)

Jäsenvaltioiden valvontaviranomaisilla olisi siksi oltava käytettävissään kaikki tarpeelliset keinot sen varmistamiseksi, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten liiketoiminta on asianmukaista koko yhteisössä riippumatta siitä, perustuuko se sijoittautumisvapauteen vai palveluiden tarjoamisen vapauteen. Valvonnan tehokkuuden varmistamiseksi kaikkien valvontaviranomaisten toteuttamien toimien olisi oltava oikeassa suhteessa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen liiketoimintaan liittyvien riskien luonteeseen, laajuuteen ja monimutkaisuuteen riippumatta siitä, kuinka merkittävä kyseinen yritys on markkinoiden yleisen rahoitusvakauden kannalta.

(19)

Tämä direktiivi ei saisi rasittaa liikaa pieniä ja keskisuuria vakuutusyrityksiä. Suhteellisuusperiaatteen asianmukainen soveltaminen on yksi tapa saavuttaa tämä tavoite. Periaatetta olisi sovellettava sekä vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä koskeviin vaatimuksiin että valvontaa koskevan toimivallan käyttöön.

(20)

Erityisesti tämä direktiivi ei saisi rasittaa liikaa vakuutusyrityksiä, jotka erikoistuvat tietyntyyppisiin vakuutuksiin tai palvelujen tarjoamiseen tietyntyyppisille asiakkaille, ja siinä olisi otettava huomioon, että tällainen erikoistuminen voi olla hyvä tapa hallita riskejä tehokkaasti ja tuloksellisesti. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi ja suhteellisuusperiaatteen asianmukaisen soveltamisen varmistamiseksi olisi myös säädettävä yritysten nimenomaisesta mahdollisuudesta käyttää omia tietojaan vakavaraisuuspääomavaatimuksen standardikaavan vakuutusriskimoduulien parametrien kalibroimiseen.

(21)

Tässä direktiivissä olisi myös otettava huomioon vakuutus- ja jälleenvakuutusalan kytkösyritysten erityisluonne. Koska nämä yritykset kattavat ainoastaan riskit, jotka liittyvät teollisuus- tai kaupparyhmään, johon ne kuuluvat, olisi säädettävä asianmukaisista lähestymistavoista suhteellisuusperiaatteen mukaisesti niiden liiketoiminnan luonteen, laajuuden ja monimutkaisuuden kuvastamiseksi.

(22)

Jälleenvakuutustoiminnan valvonnassa olisi otettava huomioon jälleenvakuutusliiketoiminnan erityispiirteet, etenkin sen maailmanlaajuinen luonne ja se, että vakuutuksenottajat ovat itse vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä.

(23)

Valvontaviranomaisten olisi saatava vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiltä kaikki valvonnassa tarvittavat tiedot, mukaan luettuina tarvittaessa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tilinpäätösraportointiin tai listautumiseen liittyvien tai muiden oikeudellisten tai säätelyyn liittyvien vaatimusten mukaisesti julkistamat tiedot.

(24)

Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten olisi vastattava vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten taloudellisen aseman vakauden valvonnasta. Niiden olisi tätä varten tehtävä säännöllisesti tarkastuksia ja arviointeja.

(25)

Valvontaviranomaisten olisi voitava ottaa huomioon se, miten sääntelemättömien tai vaihtoehtoisten sijoitusinstrumenttien alalla toimivien rahoituslaitosten noudattamat vapaaehtoiset menettelysäännöt ja avoimuus vaikuttavat riskien ja varojen hallintaan.

(26)

Vakuutusalalla lähtökohtana määrällisten vaatimusten riittävyydelle on vakavaraisuuspääomavaatimus. Tästä syystä valvontaviranomaisilla olisi oltava valtuudet vaatia lisäpääomaa vakavaraisuuspääomavaatimuksen lisäksi ainoastaan tässä direktiivissä luetelluissa poikkeuksellisissa tapauksissa valvojan tarkastusprosessin jälkeen. Vakavaraisuuspääomavaatimuksen standardikaavan on määrä kuvata useimpien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten riskiprofiilia. Joissakin tapauksissa standardilähestymistapa ei kuitenkaan riittävästi kuvaa tietyn yrityksen hyvin erityistä riskiprofiilia.

(27)

Lisäpääoman vaatiminen on poikkeuksellista, koska sitä saisi käyttää ainoastaan viimeisenä mahdollisena keinona, kun muut valvontatoimet ovat tehottomia tai epätarkoituksenmukaisia. Lisäksi poikkeuksellisuus olisi ymmärrettävä kunkin yrityksen erityistilanteen perusteella eikä niinkään suhteessa tietyillä markkinoilla määrättyjen lisäpääomavaatimusten lukumäärään.

(28)

Lisäpääomavaatimus olisi säilytettävä, kunnes sen määräämiseen johtaneet seikat on korjattu. Jos kokonaisessa tai osittaisessa sisäisessä mallissa tai hallinnossa on merkittäviä puutteita, valvontaviranomaisten olisi varmistettava, että kyseinen yritys pyrkii kaikin tavoin korjaamaan puutteet, jotka johtivat lisäpääomavaatimuksen määräämiseen. Jos standardilähestymistapa kuitenkaan ei riittävästi ilmennä tietyn yrityksen hyvin erityistä riskiprofiilia, lisäpääomavaatimus voidaan pitää voimassa usean peräkkäisen vuoden ajan.

(29)

Joidenkin riskien asianmukaiseen hoitamiseen tarvitaan ehkä vain hallinnollisia vaatimuksia eikä niinkään vakavaraisuuspääomavaatimukseen sisältyviä määrällisiä vaatimuksia. Toimiva hallintojärjestelmä on tämän vuoksi keskeinen vakuutusyrityksen asianmukaisen hallinnon ja sääntelyjärjestelmän kannalta.

(30)

Hallintojärjestelmään kuuluu riskinhallintatoiminto, sääntöjen noudattamista valvova toiminto, sisäisen tarkastuksen toiminto ja aktuaaritoiminto.

(31)

Toiminto on hallinnon valmius suorittaa tiettyjä hallintotehtäviä. Tietyn toiminnon yksilöinti ei estä yritystä päättämästä vapaasti, miten toiminto järjestetään käytännössä, ellei tästä direktiivissä toisin säädetä. Tämän ei pitäisi johtaa kohtuuttoman työläisiin vaatimuksiin, koska yrityksen toiminnan laatu, laajuus ja monimutkaisuus olisi huomioitava. Näin ollen oman henkilöstön olisi voitava huolehtia näistä toiminnoista, tai olisi voitava turvautua ulkopuolisten asiantuntijoiden lausuntoihin tai ulkoistaa toiminnot asiantuntijoille direktiivissä asetetuissa rajoissa.

(32)

Lisäksi sisäisen tarkastuksen toimintoa lukuun ottamatta pienissä ja yksinkertaisemmissa yrityksissä yhden henkilön tai organisaatioyksikön olisi voitava suorittaa useampia toimintoja.

(33)

Hallintojärjestelmään kuuluvat toiminnot katsotaan keskeisiksi tehtäviksi ja näin ollen myös tärkeiksi ja ratkaisevan tärkeiksi tehtäviksi.

(34)

Kaikkien keskeisiä tehtäviä suorittavien henkilöiden olisi oltava sopivia ja luotettavia. Vaatimusta valvontaviranomaiselle tehtävästä ilmoituksesta olisi kuitenkin sovellettava ainoastaan keskeisistä tehtävistä vastaaviin.

(35)

Vaadittavan pätevyyden arvioinnissa voidaan lisätekijöinä ottaa huomioon yrityksen tosiasiallisesta toiminnasta vastaavilta tai siinä muissa keskeisissä tehtävissä olevilta vaadittava ammattitaito ja kokemus.

(36)

Kaikkien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten liiketoimintastrategiaan olisi erottamattomana osana kuuluttava yrityksen yleisten vakavaraisuustarpeiden säännöllinen arviointi sen erityinen riskiprofiili huomioon ottaen (yrityksen riski- ja vakavaraisuusarvio). Arviointi ei edellytä sisäisen mallin kehittämistä eikä sen tarkoituksena ole laskea vakavaraisuuspääomavaatimuksesta ja vähimmäispääomavaatimuksesta poikkeavaa pääomavaatimusta. Kummankin arvioinnin tulokset olisi ilmoitettava valvontaviranomaiselle valvontatarkoituksiin toimitettavien tietojen yhteydessä.

(37)

Ulkoistettujen toimintojen tai toimien tehokkaan valvonnan varmistamiseksi on oleellista, että ulkoistavan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen valvontaviranomaiset saavat käyttöönsä kaikki asiaa koskevat tiedot, jotka ovat ulkopuolisen palveluntarjoajan hallussa, riippumatta siitä, onko viimeksi mainittu säännelty vai sääntelemätön yritys, ja että viranomaisilla on oikeus paikalla tehtäviin tarkastuksiin. Markkinakehityksen huomioon ottamiseksi ja sen varmistamiseksi, että ulkoistamisedellytysten noudattamista jatketaan, valvontaviranomaisille olisi ilmoitettava ratkaisevan tärkeiden tai merkittävien toimintojen tai toimien ulkoistamisesta etukäteen. Näissä vaatimuksissa olisi otettava huomioon yhteisen foorumin (Joint Forum) työ, ja ne ovat pankkialan samoin kuin direktiivin 2004/39/EY ja sen luottolaitoksiin soveltamisen nykyisten sääntöjen ja käytäntöjen mukaisia.

(38)

Avoimuuden varmistamiseksi vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten olisi julkistettava ainakin vuosittain keskeisiä tietoja vakavaraisuudestaan ja taloudellisesta asemastaan eli toisin sanoen saatettava ne maksutta yleisön saataville joko painetussa tai sähköisessä muodossa. Yrityksille olisi annettava lupa julkistaa lisätietoja vapaaehtoisesti.

(39)

Olisi säädettävä tietojen vaihdosta valvontaviranomaisten ja sellaisten viranomaisten tai elinten kesken, joiden tehtävänä on tehostaa rahoitusjärjestelmän toiminnan vakautta. Siksi on tarpeen täsmentää, millä edellytyksillä annetaan mahdollisuus edellä mainittujen tietojen vaihtamiseen. Silloin kun tietoja saa lisäksi antaa ainoastaan valvontaviranomaisten erityisellä luvalla, viranomaisten olisi tarvittaessa voitava asettaa suostumukselleen tiukkoja rajoituksia.

(40)

Valvonnan lähentämistä on tarpeen lisätä paitsi valvontavälineiden myös valvontakäytäntöjen osalta. Komission päätöksellä 2009/79/EY (19) perustetun Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean (CEIOPS) olisi oltava tältä osin merkittävässä asemassa, ja sen olisi raportoitava säännöllisesti edistymisestä Euroopan parlamentille ja komissiolle.

(41)

Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean esittämien lisäpääomavaatimuksia koskevien tietojen ja kertomuksen tarkoituksena ei ole estää lisäpääomavaatimusten käyttöä tässä direktiivissä sallitulla tavalla vaan edistää jatkuvaa eri jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten suorittaman valvonnan lähentämistä lisäpääomavaatimusten käytössä.

(42)

Hallinnollisen taakan rajoittamiseksi ja päällekkäisten tehtävien välttämiseksi valvontaviranomaisten ja kansallisten tilastoviranomaisten olisi toimittava yhteistyössä ja vaihdettava tietoja.

(43)

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten valvonnan ja vakuutuksenottajien suojan vahvistamiseksi tilinpäätösten ja konsolidoitujen tilinpäätösten lakisääteisestä tilintarkastuksesta 17 päivänä toukokuuta 2006 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2006/43/EY (20) tarkoitetut lakisääteiset tilintarkastajat olisi velvoitettava ilmoittamaan viipymättä kaikista seikoista, jotka todennäköisesti vaikuttavat merkittävästi vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taloudelliseen asemaan tai hallinto-organisaatioon.

(44)

Sekä henki- että vahinkovakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyhtiöiden olisi henkivakuutuksenottajien etujen suojelemiseksi hallinnoitava näitä kahta toimintaa erillään. Näihin yrityksiin olisi erityisesti sovellettava samoja pääomavaatimuksia kuin mitä sovelletaan vastaavaan vakuutusyritysryhmään, jonka muodostavat henki- ja vahinkovakuutusyritys, kun otetaan huomioon pääoman siirrettävyyden lisääntyminen kumpaakin toimintaa samanaikaisesti harjoittavien yritysten tapauksessa.

(45)

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten taloudellisen aseman arvioinnin olisi perustuttava hyvän taloudenhoidon periaatteisiin ja niissä olisi hyödynnettävä mahdollisimman paljon rahoitusmarkkinoilta saatavia tietoja ja yleisesti saatavia tietoja vakuutusteknisistä riskeistä. Erityisesti vakavaraisuusvaatimusten olisi perustuttava koko taseen taloudelliseen arviointiin.

(46)

Vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten hallinnollisen taakan rajoittamiseksi valvonnassa käytettävissä arvostusstandardeissa olisi mahdollisimman pitkälle seurattava kansainvälisessä kirjanpitokäytännössä tapahtuvaa kehitystä.

(47)

Tämän lähestymistavan mukaan pääomavaatimukset olisi katettava omalla varallisuudella riippumatta siitä, onko se taseeseen merkittävä erä tai taseen ulkopuolinen erä. Koska kaikki rahoitusvarat eivät käy tappioiden kattamiseen yritystä purettaessa, ja toiminnan jatkuvuuden periaatteen perusteella, oman varallisuuden erät olisi luokiteltava laatuperusteiden mukaan kolmeen luokkaan ja pääomavaatimusten kattamiseen hyväksyttävää oman varallisuuden määrää olisi rajoitettava vastaavasti. Oman varallisuuden eriä koskevia rajoituksia olisi sovellettava ainoastaan vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten vakavaraisuustilanteen määrittämiseen, eivätkä ne saisi rajoittaa kyseisten yritysten sisäisen pääomahallinnon vapautta.

(48)

Yleisesti ottaen käytettävissä olevan solvenssimarginaalin muodostavat varat voidaan käyttää epäedullisista liiketoiminnan heilahteluista johtuvien tappioiden kattamiseen toiminnan jatkuvuuden periaatteen mukaisesti tai likvidaation kyseessä ollessa. Sen vuoksi valtaosaa siitä tässä direktiivissä esitettyjen periaatteiden mukaisesti arvostetusta ylijäämästä, jonka verran varat ovat velkoja suuremmat, olisi kohdeltava korkealaatuisena pääomana (luokka 1).

(49)

Kaikki yrityksen varat eivät ole käytettävissä rajoituksetta. Joissakin jäsenvaltioissa on erityistuotteiden johdosta eroteltuja rahastoja, jotka antavat tietyille vakuutuksenottajille suuremmat oikeudet heidän oman rahastonsa varoihin. Vaikka nämä varat on otettu huomioon laskettaessa sitä omiin varoihin liittyviin tarkoituksiin käytettävää ylijäämää, jonka verran varat ovat velkoja suuremmat, niitä ei tosiasiallisesti voida ottaa käyttöön erotellun rahaston ulkopuolisten riskien kattamiseksi. Johdonmukaisuus taloudellisen lähestymistavan kanssa edellyttää, että omien varojen arviointia on mukautettava siten, että siinä otetaan huomioon eroteltuun järjestelyyn sisältyvien varojen erilainen luonne. Vastaavasti vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskennassa olisi otettava huomioon näihin eroteltuihin rahastorakenteisiin liittyvä vähäisempi pooling-/hajautusvaikutus.

(50)

Joissakin jäsenvaltioissa on vallalla käytäntö, jonka mukaisesti vakuutusyhtiöt myyvät henkivakuutustuotteita vakuutuksenottajan ja edunsaajan osallistuessa vakuutusyhtiön riskipääomaan vastineeksi maksuista saatavasta koko tuotosta tai osasta tuottoa. Kertyneet voitot ovat ylijäämävarallisuutta, joka on sen oikeushenkilön omaisuutta, jossa se on syntynyt.

(51)

Ylijäämävarallisuus olisi arvostettava noudattaen tässä direktiivissä säädettyä taloudellista lähestymistapaa. Tässä suhteessa pelkkä viittaus ylijäämävarallisuuden arviointiin lakisääteisessä tilinpäätöksessä ei olisi riittävä. Omaa varallisuutta koskevien vaatimusten mukaisesti ylijäämävarallisuuteen olisi sovellettava tässä direktiivissä säädettyjä luokitusperusteita. Tämä tarkoittaa muun muassa, että vain sitä ylijäämävarallisuutta, joka täyttää luokkaan 1 luokittelua koskevat vaatimukset, olisi pidettävä luokkaan 1 kuuluvana pääomana.

(52)

Keskinäiset yhtiöt tai yhdistykset tai niitä vastaavat yhteisöt, joiden maksut voivat vaihdella, voivat vaatia jäseniltään lisämaksuja lisätäkseen tappioiden kattamista varten hallussaan pitämiä rahoitusvaroja, jäljempänä ”jäseniltä vaaditut lisämaksut”. Jäseniltä vaaditut lisämaksut voivat muodostaa keskinäisten yhtiöiden tai yhdistysten tai niitä vastaavien yhteisöjen merkittävän rahoituslähteen muun muassa silloin, kun ne kärsivät epäedullisista liiketoiminnan heilahteluista. Sen vuoksi jäseniltä vaaditut lisämaksut olisi katsottava liitännäisiksi omien varojen eriksi ja niitä olisi kohdeltava tämän mukaisesti vakavaraisuustarkoituksissa. Etenkin laivanvarustajien keskinäisillä yhtiöillä tai yhdistyksillä tai niitä vastaavilla yhteisöillä, joiden maksut voivat vaihdella ja jotka vakuuttavat ainoastaan meriliikenteen riskejä, tällaisiin jäseniltä vaadittuihin lisämaksuihin turvautuminen on kauan ollut vakiintunut käytäntö, johon on sovellettu erityisiä takaisinmaksujärjestelyjä, ja näiden maksujen hyväksyttyä määrää olisi kohdeltava laadultaan keskitasoisena pääomana (luokka 2). Vastaavasti muiden sellaisten keskinäisten yhtiöiden tai yhdistysten tai niitä vastaavien yhteisöjen kyseessä ollessa, joissa jäseniltä vaaditut lisämaksut ovat laadultaan samanlaisia, näiden maksujen hyväksyttyä määrää olisi kohdeltava laadultaan keskitasoisena pääomana (luokka 2).

(53)

Jotta vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat täyttää vakuutuksenottajille ja edunsaajille antamansa sitoumukset, jäsenvaltioiden olisi vaadittava yrityksiä muodostamaan riittävä vakuutustekninen vastuuvelka. Vertailtavuuden ja avoimuuden parantamiseksi vakuutusteknisen vastuuvelan laskemisen periaatteita ja siinä sovellettavia vakuutusmatemaattisia ja tilastollisia metodiikkoja olisi yhdenmukaistettava koko yhteisössä.

(54)

Vakuutusteknisen vastuuvelan laskemisen on oltava johdonmukaista varojen ja velkojen arvostuksen kanssa ja markkinaehtoista, ja siinä on seurattava kirjanpitoa ja valvontaa koskevaa kansainvälistä kehitystä.

(55)

Vakuutusteknisen vastuuvelan arvon on sen vuoksi vastattava määrää, joka vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen olisi maksettava, jos se siirtäisi sopimusoikeutensa ja -velvoitteensa välittömästi toiselle yritykselle. Vakuutusteknisen vastuuvelan arvon olisi näin ollen vastattava määrää, jonka toisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen (viiteyrityksen) odotettaisiin joutuvan ottamaan vastuulleen ja vastaamaan siihen liittyvistä vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteista. Vakuutusteknisen vastuuvelan määrän olisi vastattava sen perusteena olevaa vakuutuskantaa. Yrityskohtaisia tietoja, kuten korvausten hallinnoimista ja kustannuksia koskevat tiedot, olisi siksi käytettävä vastuuvelan laskemisessa ainoastaan siinä määrin, kun tällaiset tiedot vaikuttavat siihen, kuinka hyvin perusteena olevan vakuutuskannan piirteet näkyvät vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksissä.

(56)

Viiteyrityksen vastuulleen ottamasta määrästä ja tähän liittyvistä vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteista tehtävät oletukset olisi yhdenmukaistettava yhteisössä. Etenkin niitä viiteyrityksestä tehtäviä oletuksia, jotka määrittelevät, olisiko hajautusvaikutukset otettava huomioon riskimarginaalin laskennassa ja missä laajuudessa ne olisi otettava huomioon, olisi tarkasteltava osana täytäntöönpanotoimenpiteiden vaikutuksenarviointia, minkä jälkeen ne olisi yhdenmukaistettava yhteisössä.

(57)

Kohtuullisia interpolointeja ja ekstrapolointeja suoraan saatavilla olevista markkina-arvoista olisi voitava soveltaa vakuutusteknisen vastuuvelan laskemiseen.

(58)

Vakuutus- tai jälleenvakuutusvelvoitteiden taloudellista arviointia varten vakuutusvastuun oletettu nykyarvo on tarpeen laskea ajanmukaisten ja luotettavien tietojen sekä realististen odotusten perusteella ottaen huomioon taloudelliset takuut sekä vakuutus- tai jälleenvakuutussopimusten optiot. Olisi vaadittava toimivien ja yhdenmukaistettujen vakuutusmatemaattisten metodiikkojen käyttöä.

(59)

Pienten ja keskisuurten yritysten erityistilanteen huomioon ottamiseksi olisi säädettävä yksinkertaistetuista vakuutusteknisen vastuuvelan laskutavoista.

(60)

Valvontajärjestelmässä olisi säädettävä riskiherkästä vaatimuksesta, joka perustuu prospektiiviseen menetelmään sen varmistamiseksi, että valvontaviranomaisten toimet ovat tarkasti kohdistettuja ja tapahtuvat ajoissa (vakavaraisuuspääomavaatimus) ja että rahoitusvarojen määrä ei laske vähimmäisturvatason alle (vähimmäispääomavaatimus). Molemmat pääomavaatimukset olisi yhdenmukaistettava kaikkialla yhteisössä, jotta vakuutuksenottajien suojan taso olisi yhtäläinen. Jotta tämä direktiivi toimisi asianmukaisesti, vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja vähimmäispääomavaatimuksen välillä olisi oltava riittävästi eriasteisia viranomaistoimia.

(61)

Jotta voidaan lieventää rahoitusjärjestelmän mahdollisia kohtuuttomia prosyklisiä vaikutuksia ja välttää se, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset joutuvat kohtuuttomasti nostamaan lisäpääomaa tai myymään investointejaan rahoitusmarkkinoiden lyhytaikaisten epäedullisten suuntausten johdosta, vakavaraisuusvaatimusten standardikaavan mukaan laskettuun markkinariskimoduuliin olisi sisällyttävä symmetrinen mukautusmekanismi osakkeiden hintatason muutosten varalta. Jos rahoitusmarkkinoilla on poikkeuksellisia häiriöitä ja symmetrinen mukautusmekanismi ei ole riittävä, jotta vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voisivat täyttää vakavaraisuuspääomavaatimuksensa, olisi lisäksi säädettävä valvontaviranomaisten mahdollisuudesta jatkaa määräaikaa, jonka kuluessa vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on saavutettava uudelleen vakavaraisuuspääomavaatimuksen mukainen hyväksyttävän oman varallisuuden taso.

(62)

Vakavaraisuuspääomavaatimuksen olisi vastattava sellaista hyväksytyn oman varallisuuden tasoa, jolla vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset pystyvät kattamaan merkittäviä tappioita ja antamaan vakuutuksenottajille ja edunsaajille kohtuullisen varmuuden siitä, että maksettaviksi tulevat maksut suoritetaan.

(63)

Jotta voidaan varmistaa, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten hyväksyttävän oman varallisuuden määrä jatkuvasti kattaa vakavaraisuuspääomavaatimuksen, kun otetaan huomioon niiden riskiprofiilin mahdolliset muutokset, näiden yritysten olisi laskettava vakavaraisuuspääomavaatimus ainakin kerran vuodessa, seurattava sitä jatkuvasti ja laskettava se uudelleen aina, kun riskiprofiili muuttuu merkittävästi.

(64)

Hyvän riskinhallinnan edistämiseksi sekä lakisääteisten pääomavaatimusten ja toimialan käytäntöjen yhdenmukaistamiseksi vakavaraisuuspääomavaatimus olisi määriteltävä taloudelliseksi pääomaksi, joka vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on oltava sen varmistamiseksi, että vararikkoa ei tapahdu useammin kuin yhdessä tapauksessa 200:sta tai vaihtoehtoisesti että yritykset pystyvät edelleen ainakin 99,5 prosentin todennäköisyydellä täyttämään vakuutuksenottajia ja edunsaajia koskevat velvoitteensa seuraavien kahdentoista kuukauden aikana. Taloudellinen pääoma olisi laskettava kyseisten yritysten todellisen riskiprofiilin perusteella ja ottaen huomioon sekä mahdollisten riskienvähentämistekniikkojen vaikutukset että hajautusvaikutukset.

(65)

Olisi säädettävä standardikaavan vahvistamisesta vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskemiseksi, jotta kaikki vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat arvioida taloudellisen pääomansa. Standardikaavan olisi oltava rakenteeltaan modulaarinen, mikä tarkoittaa sitä, että ensin riskialttiutta arvioidaan yksittäin kussakin riskiluokassa ja sen jälkeen yhteenlaskettuna. Jos yrityskohtaisia parametreja käyttämällä saadaan parempi kuva yrityksen todellisesta vakuutusriskiprofiilista, tämä pitäisi sallia edellyttäen, että parametrit perustuvat standardoituun metodiikkaan.

(66)

Pienten ja keskisuurten yritysten erityistilanteen huomioon ottamiseksi olisi säädettävä yksinkertaistetuista tavoista laskea vakavaraisuuspääomavaatimus standardikaavan mukaan.

(67)

Uuteen riskilähtöiseen lähestymistapaan ei lähtökohtaisesti sisälly määrällisiä sijoitusrajoituksia ja varojen hyväksyttävyyttä koskevia vaatimuksia. Olisi kuitenkin oltava mahdollista ottaa käyttöön sijoitusrajoituksia ja varojen hyväksyttävyyttä koskevia vaatimuksia sellaisten riskien varalta, jotka eivät tule riittävästi katetuiksi jossakin standardikaavan alamoduulissa.

(68)

Vakavaraisuuspääomavaatimusta koskevan riskisuuntautuneen lähestymistavan mukaisesti erityisolosuhteissa olisi oltava mahdollista käyttää standardikaavan sijasta osittaisia tai kokonaisia sisäisiä malleja tämän vaatimuksen laskemiseen. Tasavertaisen suojan tason tarjoamiseksi vakuutuksenottajille ja edunsaajille tällaisilta sisäisiltä malleilta olisi vaadittava valvontaviranomaisten ennakkohyväksyntä yhdenmukaistettujen prosessien ja standardien perusteella.

(69)

Kun hyväksyttävä oma perusvarallisuus jää alle vähimmäispääomavaatimuksen, vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen toimilupa olisi peruutettava, jolleivät kyseiset yritykset pysty saamaan hyväksytyn oman perusvarallisuuden määrää vähimmäispääomavaatimuksen tasolle lyhyessä ajassa.

(70)

Vähimmäispääomavaatimuksen olisi varmistettava vähimmäistaso, jonka alapuolelle rahoitusvarojen määrä ei saa laskea. Vähimmäispääomavaatimus on tarpeen laskea yksinkertaisella kaavalla, jota varten säädetään riskilähtöisen vakavaraisuuspääomavaatimuksen perusteella määritelty vähimmäis- ja enimmäistaso, jotta mahdollistetaan valvontatoimien asteittainen lisääminen, ja sen on perustuttava tarkastettavissa oleviin tietoihin.

(71)

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä olisi oltava riittävän laadukkaat varat kattamaan niiden yleisen rahoitustarpeen. Kaikkia vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten sijoituksia olisi hoidettava varovaisuusperiaatetta noudattaen.

(72)

Jäsenvaltiot eivät saisi vaatia vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä sijoittamaan varojaan tiettyihin varojen luokkiin, koska tällaiset vaatimukset eivät ehkä sovi yhteen perustamissopimuksen 56 artiklassa määrätyn pääomanliikkeiden vapauttamisen kanssa.

(73)

On tarpeen kieltää kaikki säännökset, jotka antavat jäsenvaltioille mahdollisuuden vaatia vakuutusteknisen vastuuvelan kattamiseen tarkoitettujen varojen sitomista, vaadittiinpa sitä missä muodossa tahansa, jos vakuutuksenantajan on jälleenvakuuttanut tämän direktiivin nojalla toimiluvan saanut vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tai jokin sellaisen kolmannen maan yritys, jonka valvontajärjestelmä on todettu vastaavaksi.

(74)

Oikeudellinen sääntely ei tähän asti ole tarjonnut yksityiskohtaisia perusteita ehdotetun hankinnan arvioimiseksi toiminnan vakauden kannalta eikä menetelmää niiden soveltamiseksi. Tarvitaan toiminnan vakauden arviointiin sovellettavien perusteiden ja menettelyjen selkeyttämistä oikeusvarmuuden, selkeyden ja ennustettavuuden tarjoamiseksi arviointiprosessissa ja sen tuloksissa. Nämä perusteet ja menettelyt on otettu käyttöön direktiivin 2007/44/EY säännöksillä. Kyseiset säännökset olisi siksi vahinkovakuutusten ja jälleenvakuutusten osalta kodifioitava ja sisällytettävä tähän direktiiviin.

(75)

Menettelyjen ja toiminnan vakauden arvioinnin mahdollisimman pitkälle viety yhdenmukaistaminen koko yhteisössä on siksi ratkaisevan tärkeää. Määräosuuksia koskevat säännökset eivät kuitenkaan saisi estää jäsenvaltioita edellyttämästä, että valvontaviranomaisille ilmoitetaan omistusosuuksien hankinnoista, jotka alittavat kyseisten säännösten mukaiset raja-arvot, sikäli kuin jäsenvaltio asettaa tätä tarkoitusta varten enintään yhden alle 10 prosentin uuden raja-arvon. Nämä säännökset eivät myöskään saisi estää valvontaviranomaisia antamasta yleisiä suuntaviivoja sen osalta, milloin kyseisillä omistusosuuksilla katsotaan olevan merkittävä vaikutus.

(76)

Unionin kansalaisten liikkumisen lisääntyessä moottoriajoneuvovastuuvakuutuksia tarjotaan yhä useammin kansallisten rajojen yli. Sen varmistamiseksi, että vihreän kortin järjestelmä ja liikennevakuutuksenantajien kansallisten toimistojen väliset sopimukset jatkuvat moitteettomasti, on aiheellista, että jäsenvaltiot voivat vaatia moottoriajoneuvovastuuvakuutuksia niiden alueella palveluntarjoajina antavilta vakuutusyrityksiltä kansalliseen toimistoon liittymistä ja rahoitusosuuden maksamista siihen sekä kyseisen jäsenvaltion perustamaan takuurahastoon. Jäsenvaltion, jossa palveluja tarjotaan, olisi vaadittava, että moottoriajoneuvovastuuvakuutuksia tarjoavat yritykset nimittävät sen alueelle edustajan, joka kerää kaikki korvausvastuita koskevat tarvittavat tiedot ja edustaa kyseistä yritystä.

(77)

Sisämarkkinoilla on vakuutuksenottajien edun mukaista, että he voivat valita mahdollisimman laajasta yhteisössä tarjolla olevasta vakuutustuotteiden valikoimasta. Jäsenvaltion, jonka alueella riski sijaitsee, tai sitoumusjäsenvaltion olisi sen vuoksi varmistettava, ettei sen alueella ole mitään estettä pitää kaupan kaikkia yhteisössä tarjottavia vakuutustuotteita sikäli kuin ne eivät ole ristiriidassa kyseisen jäsenvaltion voimassa olevan yleistä etua koskevan lainsäädännön kanssa, ja sikäli kuin kotijäsenvaltion säännökset eivät suojaa yleistä etua.

(78)

Olisi säädettävä seuraamusjärjestelmästä, jota sovelletaan silloin, kun vakuutusyritys ei noudata sovellettavia yleistä etua koskevia säännöksiä jäsenvaltiossa, jonka alueella riski sijaitsee, tai sitoumusjäsenvaltiossa.

(79)

Vakuutusalan sisämarkkinoilla kuluttajat voivat valita useammista ja erilaisista sopimuksista. Jotta kuluttajat saisivat täyden hyödyn tästä monipuolisuudesta ja lisääntyvästä kilpailusta, heille on ennen sopimuksen tekemistä ja koko sopimuskauden ajan annettava kaikki tarpeelliset tiedot, jotta he voivat valita tarpeisiinsa sopivimman sopimuksen.

(80)

Avustamissopimuksia tarjoavalla vakuutusyrityksellä olisi oltava tarvittavat varat, jotta se voi antaa tarjoamiaan luontoissuorituksia kohtuullisessa ajassa. Olisi annettava erityissäännöksiä siitä, miten tällaisten yritysten vakavaraisuuspääomavaatimus ja vähimmäispääomavaatimuksen absoluuttinen vähimmäistaso lasketaan.

(81)

Yhteisön rinnakkaisvakuutustoiminnan tehokasta harjoittamista silloin, kun toimet niiden luonteen tai koon vuoksi katetaan todennäköisesti kansainvälisin rinnakkaisvakuutusjärjestelyin, olisi helpotettava mahdollisimman vähäisellä yhteensovittamisella siten, että estettäisiin kilpailun vääristyminen ja eriarvoinen kohtelu. Tältä osin johtavan vakuutusyrityksen olisi arvioitava korvaukset ja vahvistettava vakuutusteknisen vastuuvelan määrä. Yhteisön rinnakkaisvakuutustoiminnan alalla olisi lisäksi luotava mahdollisuudet erityiseen yhteistyöhön sekä jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten että kyseisten viranomaisten ja komission välillä.

(82)

Vakuutettujen henkilöiden suojan vuoksi kansalliset lait oikeusturvavakuutuksesta olisi yhdenmukaistettava. Sellaiset eturistiriidat, joita syntyy varsinkin siitä syystä, että vakuutusyritys turvaa toisen henkilön tai turvaa henkilön sekä oikeudenkäyntikuluihin että mihin tahansa muuhun vakuutusluokkaan nähden, olisi mahdollisuuksien mukaan estettävä tai ratkaistava. Vakuutuksenottajien suojan sopiva taso voidaan tätä varten saavuttaa eri keinoin. Riippumatta siitä, mikä ratkaisu valitaan, oikeusturvavakuutuksen ottaneiden henkilöiden eduille olisi taattava yhtäläinen turva.

(83)

Vakuutettujen henkilöiden ja vakuutusyritysten väliset oikeudenkäyntikuluja koskevat riidat olisi ratkaistava oikeudenmukaisimmalla ja nopeimmalla mahdollisella tavalla. Tästä syystä on aiheellista, että jäsenvaltiot säätävät välimiesmenettelystä tai muusta vastaavasta puolueettomuuden takeet tarjoavasta menettelystä.

(84)

Joissakin jäsenvaltioissa yksityinen tai vapaaehtoinen sairausvakuutus korvaa osittain tai kokonaan sosiaaliturvajärjestelmän antaman sairausvakuutussuojan. Tällaisen sairausvakuutuksen erityisluonne erottaa sen muista vahinko- ja henkivakuutuksen luokista siltä osin kuin on tarpeen taata, että vakuutuksenottajilla on iästään tai vakuutuskelpoisuudestaan riippumatta todelliset mahdollisuudet saada yksityinen tai vapaaehtoinen sairausvakuutus. Sairausvakuutussopimusten luonne ja yhteiskunnalliset seuraukset huomioon ottaen sen jäsenvaltion valvontaviranomaisten, jonka alueella riski sijaitsee, olisi voitava vaatia sopimusten yleisten ja erityisten ehtojen järjestelmällistä ilmoittamista yksityisten tai vapaaehtoisten sairausvakuutusten tapauksessa sen varmistamiseksi, että nämä sopimukset korvaavat osittain tai kokonaan sosiaaliturvajärjestelmän antaman sairausvakuutussuojan. Tällainen tarkastaminen ei saisi olla tuotteiden markkinoille saattamisen ennakkoedellytys.

(85)

Jotkut jäsenvaltiot ovat antaneet tätä varten erityisiä säännöksiä. Yleisen edun suojaamiseksi pitäisi olla mahdollista antaa tai pitää voimassa tällaisia säännöksiä siltä osin kuin ne eivät perusteettomasti rajoita sijoittautumisvapautta tai palvelujen tarjoamisen vapautta edellyttäen, että näitä säännöksiä sovelletaan yhtäläisesti. Näiden säännösten luonne saattaa vaihdella niitä antavan jäsenvaltion tilanteen mukaisesti. Yleisen edun suojaamistavoite voidaan myös saavuttaa vaatimalla, että ne yritykset, jotka tarjoavat yksityistä tai vapaaehtoista sairausvakuutusta, tarjoavat lakisääteisiä sosiaaliturvajärjestelmiä noudattavia saman suojan antavia vakiomuotoisia vakuutuksia, joiden maksu on enintään säädetty enimmäismäärä, ja osallistuvat tappiontasausjärjestelmiin. Lisäksi voidaan vielä vaatia, että yksityisen tai vapaaehtoisen sairausvakuutuksen vakuutustekniset perusteet ovat samanlaiset kuin henkivakuutuksen perusteet.

(86)

Vastaanottavien jäsenvaltioiden olisi voitava vaatia niiden alueella lakisääteistä työtapaturmavakuutusta tarjoavalta, omalla vastuullaan liiketointa harjoittavilta vakuutusyrityksiltä, että ne noudattavat näiden valtioiden kansallisessa lainsäädännössä tämän vakuutuksen osalta säädettyjä erityisiä säännöksiä. Tätä vaatimusta ei kuitenkaan voida soveltaa talouden valvontaa koskeviin määräyksiin, joiden olisi kuuluttava edelleen yksinomaan kotijäsenvaltion toimivaltaan.

(87)

Joissakin jäsenvaltioissa vakuutustoimintaan ei kohdistu minkäänlaisia välillisiä veroja, kun taas useimmissa niistä sovelletaan erityisveroja ja muita maksuja, kuten korvauselimille suoritettavat lisämaksut. Tällaisten verojen ja maksujen rakenteessa ja tasossa on merkittäviä eroja niitä soveltavien jäsenvaltioiden välillä. On suotavaa estää jäsenvaltioiden välisen kilpailun vääristyminen vakuutuspalveluiden alalla näiden erojen vuoksi. Yhteensovittamisen toteuttamiseen saakka siinä jäsenvaltiossa, jossa riski sijaitsee, tai sitoumusjäsenvaltiossa säädetyn verojärjestelmän ja muiden maksumuotojen soveltaminen todennäköisesti korjaa tämän ongelman, ja jäsenvaltioiden tehtävänä on antaa yksityiskohtaiset määräykset näiden verojen ja maksujen kannon turvaamiseksi.

(88)

Jäsenvaltioiden, joihin ei sovelleta sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) 17 päivänä kesäkuuta 2008 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 593/2008 (21), olisi tämän direktiivin mukaisesti sovellettava kyseisen asetuksen säännöksiä määrittääkseen lain, jota sovelletaan asetuksen 7 artiklan soveltamisalaan kuuluviin vakuutussopimuksiin.

(89)

Jälleenvakuutusalan kansainväliset näkökohdat huomioon ottaen olisi säädettävä mahdollisuudesta tehdä kansainvälisiä sopimuksia kolmansien maiden kanssa kunkin sopimuspuolen alueella toimintaa harjoittaviin jälleenvakuuttajiin sovellettavien valvontakeinojen määrittelemiseksi. Lisäksi olisi säädettävä joustavasta menettelystä, jolla voidaan arvioida yhteisön laajuisesti toiminnan vakauden valvontaa suhteessa kolmansiin maihin, jotta voidaan edistää niiden jälleenvakuutuspalveluiden vapauttamista joko sijoittautumisen tai palveluiden rajatylittävän tarjoamisen kautta.

(90)

Rajoitettua jälleenvakuutusta koskevan toiminnan erityisen luonteen vuoksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että rajoitettua jälleenvakuutusta koskevia sopimuksia tekevät tai rajoitettua jälleenvakuutusta koskevaa toimintaa harjoittavat vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset pystyvät asianmukaisesti tunnistamaan ja mittaamaan näistä sopimuksista tai toiminnoista aiheutuvat riskit ja valvomaan niitä.

(91)

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten riskeistä vastaaville erillisyhtiöille, jotka eivät ole vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä, olisi vahvistettava asianmukaiset säännöt. Erillisyhtiöltä takaisin saatavia määriä olisi pidettävä jälleenvakuutuksesta tai edelleenvakuutuksesta saatavina korvauksina.

(92)

Ennen 31 päivää lokakuuta 2012 toimiluvan saaneisiin erillisyhtiöihin olisi sovellettava sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jossa erillisyhtiölle on myönnetty toimilupa. Sääntelyn katvealueiden hyväksikäytön estämiseksi tällaisen erillisyhtiön 31 päivän lokakuuta 2012 jälkeen aloittamaan uuteen toimintaan olisi kuitenkin sovellettava tämän direktiivin säännöksiä.

(93)

Koska vakuutustoimintaa harjoitetaan yhä enemmän yli rajojen, tämän direktiivin säännösten soveltamisalaan kuuluvia erillisyhtiöitä koskevien jäsenvaltioiden järjestelmien välisiä eroja olisi supistettava mahdollisimman paljon ottaen huomioon niiden valvontarakenteet.

(94)

Erillisyhtiöitä koskevaa työtä olisi jatkettava ottaen huomioon muilla talouden aloilla tehty työ.

(95)

Vakuutusyritysryhmään kuuluvien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten valvontaan liittyvien toimenpiteiden olisi mahdollistettava se, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen valvonnasta vastaavat viranomaiset pystyvät tekemään perustellumman arvion kyseisen yrityksen taloudellisesta asemasta.

(96)

Tällaisessa ryhmävalvonnassa olisi tarpeellisessa määrin otettava huomioon vakuutushallintayhtiöt ja sekavakuutushallintayhtiöt. Tässä direktiivissä ei kuitenkaan pitäisi millään tavoin edellyttää, että jäsenvaltioiden olisi suoritettava näiden yritysten valvontaa yksittäin.

(97)

Vaikka yksittäisen vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen valvonta onkin edelleen ensiarvoinen vakuutusalan valvonnan periaate, on tarpeen määrittää, mitkä yritykset kuuluvat valvonnan piiriin ryhmätasolla.

(98)

Yritysten ja etenkin keskinäisten yhtiöiden tai yhdistysten tai niitä vastaavien yhteisöjen olisi voitava yhteisön ja jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaisesti muodostaa keskittymiä tai ryhmiä, joita pääomayhteyksien sijasta yhdistävät sellaiset vahvat muodolliset pitkäkestoiset taloudelliset suhteet, jotka perustuvat sopimusperusteiseen tai muuhun aineellisoikeudelliseen tunnustamiseen ja jotka takaavat yritysten välisen taloudellisen solidaarisuuden. Jos keskitetyn koordinoinnin kautta harjoitetaan tosiasiallista määräävää vaikutusta, näitä yrityksiä olisi valvottava noudattaen samoja sääntöjä, jotka koskevat pääomayhteyksin muodostettuja ryhmiä, jotta saavutettaisiin vakuutuksenottajien kannalta riittävä suojan taso ja yhtäläiset kilpailuedellytykset eri ryhmien välillä.

(99)

Ryhmävalvontaa olisi joka tapauksessa harjoitettava sen perimmäisen emoyrityksen tasolla, jonka kotipaikka on yhteisössä. Jäsenvaltioilla olisi kuitenkin oltava mahdollisuus sallia valvontaviranomaistensa harjoittavan ryhmävalvontaa joillakin alemmilla tasoilla, jos ne pitävät sitä tarpeellisena.

(100)

Ryhmän muodostavien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten vakavaraisuus on tarpeen laskea ryhmän tasolla.

(101)

Ryhmän konsolidoidussa vakavaraisuuspääomavaatimuksessa olisi otettava huomioon ryhmän kaikilla vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä olevien riskien globaali hajautus, jotta ryhmän riskejä voidaan ilmentää asianmukaisesti.

(102)

Ryhmään kuuluvien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten olisi voitava hakea hyväksyntää sisäiselle mallille, jota käytetään vakavaraisuuden laskemiseen sekä ryhmätasolla että yksittäin.

(103)

Joissakin tämän direktiivin säännöksissä säädetään nimenomaisesti Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean asemasta sovittelijana tai sen kuulemisesta, mutta tämä ei saisi estää komiteaa osallistumasta myös muihin säännöksiin liittyvään sovitteluun tai kuulemiseen.

(104)

Tämä direktiivi kuvastaa innovatiivista valvontamallia, jossa ryhmävalvojalla on keskeinen asema samalla kun myös tunnustetaan ja säilytetään yrityskohtaisen valvojan tärkeä asema. Valvojien toimivaltuudet ja vastuut liittyvät niiden vastuuvelvollisuuksiin.

(105)

Kaikkia vakuutuksenottajia ja edunsaajia olisi kohdeltava yhdenvertaisesti heidän kansallisuudestaan tai asuinpaikastaan riippumatta. Tätä varten kunkin jäsenvaltion olisi varmistettava, että valvontaviranomaisen kansallisen toimivaltansa perusteella toteuttamia toimia ei kaikissa tapauksissa pidetä kyseisen jäsenvaltion etujen tai kyseisen jäsenvaltion vakuutuksenottajien ja edunsaajien etujen vastaisina. Aina kun on kyse korvausten maksamisesta ja likvidaatiosta, varat olisi jaettava yhtäläisin perustein kaikille asianomaisille vakuutuksenottajille heidän kansallisuudestaan tai asuinpaikastaan riippumatta.

(106)

On tarpeen varmistaa, että oma varallisuus jakautuu asianmukaisesti ryhmän sisällä ja että se ovat tarvittaessa käytettävissä vakuutuksenottajien ja edunsaajien suojaamiseksi. Tätä varten ryhmään kuuluvilla vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä olisi oltava riittävät oma varallisuus niiden vakavaraisuuspääomavaatimuksen kattamiseen.

(107)

Kaikkien ryhmävalvonnassa mukana olevien valvojien olisi kyettävä ymmärtämään tehtyjä päätöksiä ja etenkin ryhmävalvojan tekemiä päätöksiä. Heti kun asiaa koskevat tiedot tulevat yhden valvojan saataville, ne pitäisi sen vuoksi viipymättä toimittaa myös muille valvojille, jotta kaikki valvojat voisivat muodostaa mielipiteensä samojen tietojen perusteella. Jos kyseiset valvojat eivät pääse sopimukseen asiasta, olisi pyydettävä Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitealta asiantuntijalausuntoa asian ratkaisemiseksi.

(108)

Vakuutushallintayhtiön, jälleenvakuutusyrityksen tai kolmannen maan vakuutus- tai jälleenyrityksen tytäryrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuuteen voivat vaikuttaa sen ryhmän varat, johon se kuuluu, ja näiden varojen jakautuminen ryhmän sisällä. Valvontaviranomaisilla olisi siksi oltava mahdollisuudet suorittaa ryhmävalvontaa ja toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet sen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osalta, jonka vakavaraisuus on vaarantunut tai saattaa vaarantua.

(109)

Riskikeskittymät ja yritysryhmän sisäinen liiketoiminta voivat vaikuttaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten rahoitusasemaan. Valvontaviranomaisten olisi siksi voitava valvoa sellaisia riskikeskittymiä ja yritysryhmän sisäisiä liiketoimia ja ottaa huomioon säänneltyjen ja myös sääntelemättömien yritysten välisten suhteiden luonne, vakuutushallintayhtiöt ja sekavakuutushallintayhtiöt mukaan lukien, sekä toteutettava asianmukaiset toimenpiteet vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tasolla silloin, kun kyseisen yrityksen vakavaraisuus on vaarantunut tai saattaa vaarantua.

(110)

Ryhmään kuuluvilla vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä olisi oltava asianmukaiset hallintojärjestelmät, jotka kuuluvat valvontatarkastusten piiriin.

(111)

Kaikilla ryhmävalvontaan kuuluvilla vakuutus- ja jälleenvakuutusryhmillä olisi oltava ryhmävalvoja, joka nimetään asiaa hoitavien valvontaviranomaisten keskuudesta. Ryhmävalvojan oikeuksiin ja velvollisuuksiin olisi sisällyttävä asianmukaiset koordinointi- ja päätöksentekovaltuudet. Samaan ryhmään kuuluvien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten valvonnasta vastaavien viranomaisten olisi otettava käyttöön koordinointijärjestelyt.

(112)

Ryhmävalvojan lisääntyvän toimivallan vuoksi olisi varmistettava, että ryhmävalvojan valintaperusteita ei voida kiertää mielivaltaisesti. Etenkin silloin, kun ryhmävalvojan nimeämisessä on määrä ottaa huomioon ryhmän rakenne sekä vakuutus- ja jälleenvakuutustoimien suhteellinen merkitys eri markkinoilla, ryhmän sisäisiä liiketoimia ja ryhmän sisäistä jälleenvakuutusta ei saisi ottaa lukuun kahdesti arvioitaessa niiden suhteellista merkitystä tietyillä markkinoilla.

(113)

Kaikkien niiden jäsenvaltioiden valvojien, joissa ryhmän yrityksiä on sijoittautuneena, olisi osallistuttava ryhmävalvontaan valvontaviranomaisten kollegion kautta. Niiden kaikkien olisi saatava käyttöönsä kollegion muiden valvontaviranomaisten saatavilla olevat tiedot, ja niiden olisi osallistuttava dynaamisesti päätöksentekoon. Olisi luotava yhteistyö vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten valvonnasta vastaavien viranomaisten sekä näiden viranomaisten ja muiden rahoitusalalla toimivien yritysten valvonnasta vastuussa olevien viranomaisten välille.

(114)

Valvontaviranomaisten kollegion toimien olisi oltava oikeassa suhteessa kaikkien ryhmään kuuluvien yritysten liiketoimintaan liittyvien riskien luonteeseen, laajuuteen ja monimutkaisuuteen sekä rajat ylittävään toimintaan. Kollegion perustamisella olisi varmistettava, että siihen kuuluvien valvontaviranomaisten välistä yhteistyötä, tietojenvaihtoa ja kuulemismenettelyjä sovelletaan tosiasiallisesti tämän direktiivin mukaisesti. Valvontaviranomaisten olisi käytettävä kollegiota edistääkseen päätöstensä keskinäistä yhtenäistämistä ja tehdäkseen tiivistä yhteistyötä toteuttaessaan ryhmää koskevia valvontatoimia yhdenmukaistettujen kriteerien mukaisesti.

(115)

Tässä direktiivissä olisi säädettävä Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean neuvoa-antavasta roolista. Asianomaisen valvojan komitealta saaman lausunnon ei olisi sidottava valvojaa päätöksenteossa. Päätöstä tehdessään valvojan olisi kuitenkin otettava lausunto huomioon ja kerrottava perusteet, jos siitä poiketaan merkittävästi.

(116)

Sellaiseen ryhmään kuuluviin vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiin, jonka kotipaikka on yhteisön ulkopuolella, olisi kohdistettava vastaavat ja asianmukaiset ryhmävalvontajärjestelyt. Tästä syystä on tarpeen säätää sääntöjen avoimuudesta ja tietojen vaihdosta kolmansien maiden viranomaisten kanssa kaikissa asiaan liittyvissä tilanteissa. Jotta voidaan varmistaa yhdenmukainen lähestymistapa kolmansien maiden vakuutus- ja jälleenvakuutusvalvonnan vastaavuuden määrittämiseen ja arviointiin, olisi säädettävä, että komissio tekee sitovan päätöksen kolmansien maiden vakavaraisuusjärjestelmien vastaavuudesta. Niiden kolmansien maiden osalta, joiden suhteen komissio ei ole tehnyt asiasta päätöstä, vastaavuuden arvioinnista huolehtii ryhmävalvoja neuvoteltuaan muiden asianomaisten valvontaviranomaisten kanssa.

(117)

Koska kansallista lainsäädäntöä ei ole yhdenmukaistettu uudelleenjärjestelytoimenpiteiden ja likvidaatiomenettelyjen osalta, sisämarkkinoiden osana on aiheellista varmistaa vakuutusyritysten uudelleenjärjestelytoimenpiteitä ja likvidaatiomenettelyjä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön vastavuoroinen tunnustaminen samoin kuin tarvittava yhteistyö, kun otetaan huomioon tällaisten toimenpiteiden yhtenäisyyden, yleispätevyyden, yhteensovittamisen ja julkisuuden tarve sekä vakuutusvelkojien tasapuolisen kohtelun ja suojan tarve.

(118)

Olisi varmistettava, että yhden jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen toteuttamat uudelleenjärjestelytoimenpiteet vakuutusyrityksen taloudellisen vakauden säilyttämiseksi tai palauttamiseksi ennalleen sekä likvidaatiomenettelyn estämiseksi mahdollisimman suuressa määrin vaikuttavat täysimääräisesti yhteisössä. Tällaisten uudelleenjärjestelytoimenpiteiden ja likvidaatiomenettelyjen vaikutusten ei kuitenkaan pitäisi koskea kolmansia maita.

(119)

Uudelleenjärjestelytoimenpiteiden ja likvidaatiomenettelyjen osalta olisi tehtävä ero toimivaltaisten viranomaisten ja vakuutusyritysten valvontaviranomaisten välillä.

(120)

Maksukyvyttömyystapauksia varten sivukonttorin määritelmässä olisi otettava nykyisten maksukyvyttömyyttä koskevien periaatteiden mukaisesti huomioon vakuutusyrityksen yksi ainoa oikeushenkilöllisyys. Kotijäsenvaltion lainsäädännössä olisi kuitenkin määriteltävä, miten riippumattomien henkilöiden, joilla on pysyvä valtuutus toimia vakuutusyrityksen asiamiehenä, varoja ja velkoja kohdellaan vakuutusyrityksen likvidaation yhteydessä.

(121)

Olisi säädettävä edellytyksistä, joilla maksukyvyttömyyteen perustumattomien likvidaatiomenettelyjen, joihin vakuutussaatavien maksun osalta liittyy etuoikeusjärjestys, sisältyvät tämän direktiivin soveltamisalaan. Työsopimuksesta tai -suhteesta johtuvat vakuutusyrityksen työntekijöiden saatavat olisi voitava siirtää kansalliseen palkkatakuujärjestelmään. Tällaisia siirrettyjä saatavia olisi kohdeltava kotijäsenvaltion lainsäädännössä (lex concursus) määritellyllä tavalla.

(122)

Uudelleenjärjestelytoimenpiteet eivät estä likvidaatiomenettelyn aloittamista. Likvidaatiomenettely olisi siksi voitava aloittaa ilman uudelleenjärjestelytoimenpiteitä tai sen jälkeen kun uudelleenjärjestelytoimenpiteitä on toteutettu ja likvidaatiomenettely voidaan päättää akordiin tai muuhun vastaavaan toimenpiteeseen, mukaan luettuna uudelleenjärjestelytoimenpiteet.

(123)

Ainoastaan kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten olisi oltava toimivaltaisia päättämään vakuutusyritystä koskevasta likvidaatiomenettelystä. Päätösten olisi vaikutettava koko yhteisössä, ja ne olisi tunnustettava kaikissa jäsenvaltioissa. Päätökset olisi julkaistava kotijäsenvaltion menettelyjä noudattaen sekä Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Asiasta olisi ilmoitettava myös tunnetuille velkojille, jotka asuvat yhteisössä ja joilla olisi oltava oikeus ilmoittaa saatavansa ja esittää huomautuksia.

(124)

Vakuutusyrityksen kaikki varat ja velat olisi otettava huomioon likvidaatiomenettelyssä.

(125)

Kaikkiin likvidaatiomenettelyn aloittamista, toteuttamista ja päättämistä koskeviin edellytyksiin olisi sen vuoksi sovellettava kotijäsenvaltion lainsäädäntöä.

(126)

Jäsenvaltioiden välisen koordinoinnin varmistamiseksi kotijäsenvaltion ja kaikkien muiden jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille olisi viipymättä ilmoitettava likvidaatiomenettelyn aloittamisesta.

(127)

On erittäin tärkeää, että likvidaatiomenettelyssä suojataan vakuutettuja, vakuutuksenottajia, edunsaajia sekä kaikkia vahingon kärsineitä, joilla on vakuutustoimintaan perustuvaa saatavaa koskeva suora kanneoikeus vakuutusyritykseen nähden, kuitenkin siten, ettei tällainen suoja koske saatavia, jotka eivät johdu vakuutussopimusten tai vakuutustoiminnan tuomista velvoitteista vaan siviilioikeudellisesta korvausvelvollisuudesta, jonka asiamies aiheuttaa neuvotteluissa, joista hän ei ole vakuutussopimukseen tai -toimintaan sovellettavan lain mukaisesti tällaisen vakuutussopimuksen tai -toiminnan nojalla vastuussa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi jäsenvaltioiden olisi vakuutusvelkojien erityiskohtelun varmistamista varten saatava valita vastaavista menetelmistä, joista mikään ei estä jäsenvaltiota laatimasta maksunsaantijärjestystä eri vakuutussaatavaluokkien välille. Lisäksi olisi pyrittävä varmistamaan asianmukainen tasapaino vakuutusvelkojien ja kyseisen jäsenvaltion lainsäädännöllä suojattujen muiden etuoikeutettujen velkojien suojan välille.

(128)

Likvidaatiomenettelyn aloittamisen olisi johdettava vakuutusyritykselle myönnetyn liiketoiminnan harjoittamista koskevan toimiluvan peruuttamiseen, ellei näin ole jo tapahtunut.

(129)

Velkojilla olisi oltava oikeus ilmoittaa saatavia tai tehdä kirjallisia huomautuksia likvidaatiomenettelyn yhteydessä. Niiden velkojien saatavia, joiden asuinpaikka on muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossa, olisi kohdeltava samalla tavalla kuin vastaavia saatavia kotijäsenvaltiossa syrjimättä kansalaisuuden tai asuinpaikan perusteella.

(130)

Perustellun luottamuksen ja joidenkin liiketoimien varmuuden suojaamiseksi muissa jäsenvaltioissa kuin kotijäsenvaltiossa on tarpeen määrittää, mitä lakia vireillä olevissa oikeudenkäynneissä ja oikeudenkäynneistä johtuvissa yksittäisissä täytäntöönpanotoimissa sovelletaan uudelleenjärjestelytoimenpiteiden ja likvidaatiomenettelyjen vaikutuksiin.

(131)

Tämän direktiivin täytäntöönpanon edellyttämistä toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä toimeenpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (22) mukaisesti.

(132)

Komissiolle olisi erityisesti siirrettävä toimivalta niiden toimenpiteiden hyväksymisessä, jotka koskevat liitteiden mukauttamista ja joissa eritellään erityisesti valvontavaltuudet ja toteutettavat toimet ja asetetaan yksityiskohtaisempia vaatimuksia hallintojärjestelmän, tietojen julkistamisen, määräosuuksien arviointiperusteiden, vakuutusteknisen vastuuvelan ja pääomavaatimusten laskemisen, sijoitussääntöjen ja ryhmävalvonnan kaltaisilla aloilla. Komissiolle olisi myös siirrettävä toimivalta hyväksyä täytäntöönpanotoimenpiteitä, joilla kolmansille maille myönnetään vastaavuusasema tämän direktiivin säännösten suhteen. Koska nämä toimenpiteet ovat laajakantoisia ja niiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia, myös täydentämällä sitä uusilla muilla kuin keskeisillä osilla, ne on hyväksyttävä päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

(133)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita, vaan ne voidaan toiminnan vaikutukset ja laajuus huomioon ottaen saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen.

(134)

Sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusten poistamisesta jälleenvakuutuksen ja edelleenvakuutuksen osalta 25 päivänä helmikuuta 1964 annettu neuvoston direktiivi 64/225/ETY (23), muun ensivakuutusliikkeen kuin henkivakuutusliikkeen sijoittautumisvapauden rajoitusten poistamisesta 24 päivänä heinäkuuta 1973 annettu neuvoston direktiivi 73/240/ETY (24), muun ensivakuutusliikkeen kuin henkivakuutusliikkeen aloittamista ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun direktiivin 73/239/ETY muuttamisesta 29 päivänä kesäkuuta 1976 annettu neuvoston direktiivi 76/580/ETY (25) ja muun ensivakuutusliikkeen kuin henkivakuutusliikkeen aloittamista ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun ensimmäisen direktiivin 73/239/ETY muuttamisesta erityisesti matkailijoille annetun avun osalta 10 päivänä joulukuuta 1984 annettu neuvoston direktiivi 84/641/ETY (26) ovat vanhentuneet, ja ne olisi siksi kumottava.

(135)

Velvollisuus saattaa tämä direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä olisi rajoitettava koskemaan ainoastaan niitä säännöksiä, joilla muutetaan aikaisempien direktiivien sisältöä. Velvollisuudesta saattaa sisällöltään muuttumattomat säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä säädetään aiemmissa direktiiveissä.

(136)

Tämä direktiivi ei vaikuta liitteessä VI olevassa B osassa mainittuihin jäsenvaltioita velvoittaviin määräaikoihin, joiden kuluessa jäsenvaltioiden on saatettava direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä.

(137)

Komissio tarkistaa vakuutusalan nykyisten takuujärjestelmien riittävyyden ja tekee tarvittavan lainsäädäntöehdotuksen.

(138)

Ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta 3 päivänä kesäkuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/41/EY (27) 17 artiklan 2 kohdassa viitataan olemassa oleviin solvenssimarginaaleja koskeviin säännöksiin. Kyseiset viittaukset olisi säilytettävä nykytilanteen säilyttämiseksi. Komissio toteuttaa direktiivin 2003/41/EY 21 artiklan 4 kohdan mukaisen uudelleentarkastelun viipymättä. Komissio kehittää Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean tukemana asianmukaisen ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten vakavaraisuussääntöjen järjestelmän ottaen kuitenkin täysin huomioon vakuutusalan ominaispiirteet ja näin ollen sen, että järjestelmän ei tulisi vaikuttaa näitä laitoksia koskevien tämän direktiivin säännösten soveltamiseen.

(139)

Tämän direktiivin hyväksyminen muuttaa vakuutusyhtiön riskiprofiilia vakuutuksenottajan suhteen. Komission olisi esitettävä viipymättä ja joka tapauksessa vuoden 2010 loppuun mennessä ehdotus vakuutusedustuksesta 9 päivänä joulukuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/92/EY (28) tarkistamisesta ottaen huomioon tämän direktiivin vaikutukset vakuutuksenottajiin.

(140)

EU:n rahoitusalan sääntely- ja valvontamallia on edelleen varsin tarpeen uudistaa laajasti, ja komission olisi pikaisesti esitettävä tällaisia uudistuksia ottaen asianmukaisesti huomioon Jacques de Larosièren johtaman asiantuntijaryhmän 25 päivänä helmikuuta 2009 esittämät päätelmät. Komission olisi ehdotettava tarvittavaa lainsäädäntöä valvonnan koordinointia ja yhteistyömenettelyjä koskevissa säännöksissä todettujen puuteiden korjaamiseksi.

(141)

Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitealta on pyydettävä lausuntoa siitä, kuinka parhaiten voidaan ratkaista kysymykset, jotka koskevat ryhmävalvonnan ja pääoman hallinnan tehostamista vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten ryhmässä. Komitealta olisi pyydettävä lausuntoa, joka auttaisi komissiota valmistelemaan ehdotuksiaan sellaisia ehtoja soveltaen, jotka mahdollistavat vakuutuksenottajien (ja edunsaajien) suojan korkean tason ja rahoitusjärjestelmän vakauden. Komiteaa olisi tässä suhteessa pyydettävä esittämään komissiolle näkemyksensä siitä, minkä rakenteen ja periaatteiden pohjalta tähän direktiiviin voidaan tulevaisuudessa tehdä muutoksia, joita mahdollisten muutosehdotusten toteuttaminen saattaa edellyttää. Komission olisi laadittava kertomus ja sen jälkeen esitettävä tarvittavia ehdotuksia Euroopan parlamentille ja neuvostolle sellaisista vaihtoehtoisista järjestelmistä vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten toiminnan vakauden valvomiseksi ryhmissä, jotka tehostavat ryhmien sisäisen pääomien hallinnan tehokkuutta, jos se on vakuuttunut, että tällaisen järjestelmän käyttöönottamista varten on olemassa asianmukainen sitä tukeva sääntelykehys.

Erityisen toivottavaa on, että ryhmätukijärjestelmä toimii sellaisella vakaalla pohjalla, jonka perustan muodostavat yhdenmukaistetut ja riittävästi rahoitetut vakuutustakuujärjestelmät, toimivaltaisten viranomaisten, keskuspankkien ja valtiovarainministeriöiden kriisien hallintaa ja ratkaisua sekä rahoitustaakan jakamista koskeva sellainen yhdenmukaistettu ja oikeudellisesti sitova kehys, jossa valvontaa koskeva toimivalta mukautetaan rahoitusvastuuseen, oikeudellisesti sitova valvontaa koskevien riitojen sovittelukehys, yhdenmukaistettu varhaisessa vaiheessa toteutettavia toimia koskeva kehys sekä sellainen yhdenmukaistettu kehys varojen siirrettävyyttä, maksukyvyttömyyttä ja likvidaatiomenettelyjä varten, jossa poistetaan varojen siirrettävyyttä koskevat kansalliset yhtiöoikeudelliset esteet. Kertomuksessaan komissio ottaa myös huomioon hajautusvaikutusten ajalliset muutokset, ryhmään kuulumiseen liittyvät riskit, ryhmän keskitetyn riskienhallinnan käytännöt, ryhmänsisäisten mallien toiminnan sekä ryhmänsisäisten liiketoimien ja riskikeskittymien valvonnan.

(142)

Paremmasta lainsäädännöstä tehdyn toimielinten välisen sopimuksen (29) 34 kohdan mukaisesti jäsenvaltiota kannustetaan laatimaan itseään varten ja yhteisön edun vuoksi omia taulukoitaan, joista ilmenee mahdollisuuksien mukaan tämän direktiivin ja sen kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen edellyttämien toimenpiteiden välinen vastaavuus, ja julkaisemaan ne,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

SISÄLLYSLUETTELO

I OSASTO

ENSIVAKUUTUS- JA JÄLLEENVAKUUTUSTOIMINNAN ALOITTAMISTA JA HARJOITTAMISTA KOSKEVAT YLEISET SÄÄNNÖT

I LUKU

Sisältö, soveltamisala ja määritelmät

1 JAKSO

Sisältö ja soveltamisala

2 JAKSO

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät toiminnot

1 alajakso

Yleistä

2 alajakso

Vahinkovakuutus

3 alajakso

Henkivakuutus

4 alajakso

Jälleenvakuutus

3 JAKSO

Määritelmät

II LUKU

Liiketoiminnan aloittamisen edellytykset

III LUKU

Valvontaviranomaiset ja yleiset säännöt

IV LUKU

Liiketoiminnan harjoittamista koskevat edellytykset

1 JAKSO

Hallinto-, johto- tai valvontaelimen vastuu

2 JAKSO

Hallintojärjestelmä

3 JAKSO

Tietojen julkistaminen

4 JAKSO

Määräomistusyhteys

5 JAKSO

Salassapitovelvollisuus, tietojen vaihto ja valvonnan lähentäminen

6 JAKSO

Tilintarkastajien velvollisuudet

V LUKU

Henki- ja vahinkovakuutustoiminnan harjoittamnen

VI LUKU

Säännöt varojen ja velkojen arvostuksesta, vakuutusteknisestä vastuuvelasta, omista varoista, vakavaraisuuspääomavaatimuksesta, vähimmäispääomavaatimuksesta ja sijoituksista

1 JAKSO

Varojen ja velkojen arvostus

2 JAKSO

Vakuutusteknistä vastuuvelkaa koskevat säännöt

3 JAKSO

Oma varallisuus

1 alajakso

Oman varallisuuden määrittäminen

2 alajakso

Oman varallisuuden luokitus

3 alajakso

Oman varallisuuden hyväksyttävyys

4 JAKSO

Vakavaraisuuspääomavaatimus

1 alajakso

Yleiset säännöt standardikaavan tai sisäisen mallin mukaan laskettavasta vakavaraisuuspääomavaatimuksesta

2 alajakso

Vakavaraisuuspääomavaatimus standardikaava

3 alajakso

Vakavaraisuuspääomavaatimus – kokonaiset ja osittaiset sisäiset mallit

5 JAKSO

Vähimmäispääomavaatimus

6 JAKSO

Sijoitukset

VII LUKU

Vaikeuksissa olevat tai säännösten vastaisesti toimivat vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset

VIII LUKU

Sijoittamisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus

1 JAKSO

Vakuutusyritysten sijoittautuminen

2 JAKSO

Vakuutusyritysten palvelujen tarjoamisen vapaus

1 alajakso

Yleiset säännökset

2 alajakso

Liikennevakuutus

3 JAKSO

Vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaisen toimivalta

1 alajakso

Vakuutustoiminta

2 alajakso

Jälleenvakuutus

4 JAKSO

Tilastotiedot

5 JAKSO

Sivukonttoreiden välityksellä tehtyjen sopimusten kohtelu likvidaatiomenettelyssä

IX LUKU

Yhteisön alueelle sijoittautuneiden sellaisten vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten sivukonttorit, joilla on kotipaikka yhteisön ulkopuolella

1 JAKSO

Liiketoiminnan aloittaminen

2 JAKSO

Jälleenvakuutus

X LUKU

Yhteisön alueelle sijoittautuneiden sellaisten vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten sivukonttorit, joilla on kotipaikka yhteisön ulkopuolella

II OSASTO

VAKUUTUSTA JA JÄLLEENVAKUUTUSTA KOSKEVAT ERITYISET SÄÄNNÖKSET

I LUKU

Sovellettava laki ja ensivakuutussopimusten edellytykset

1 JAKSO

Sovellettava laki

2 JAKSO

Pakollinen vakuutus

3 JAKSO

Yleinen etu

4 JAKSO

Vakuutussopimusten ehdot ja vakuutusmaksuperusteet

5 JAKSO

Vakuutuksenottajille annettavat tiedot

1 alajakso

Vahinkovakuutus

2 alajakso

Henkivakuutus

II LUKU

Vahinkovakuutusta koskevat säännökset

1 JAKSO

Yleiset säännökset

2 JAKSO

Yhteisön rinnakkaisvakuutus

3 JAKSO

Avunanto

4 JAKSO

Oikeusturvavakuutus

5 JAKSO

Sairausvakuutus

6 JAKSO

Työtapaturmavakuutus

III LUKU

Henkivakuutusta koskevat säännökset

IV LUKU

Jälleenvakuutusta koskevat säännöt

III OSASTO

SAMAAN RYHMÄÄN KUULUVIEN VAKUUTUS- JA JÄLLEENVAKUUTUSYRITYSTEN VALVONTA

I LUKU

Ryhmävalvonta: määritelmät, soveltamistapaukset, soveltamisala ja soveltamistasot

1 JAKSO

Määritelmät

2 JAKSO

Soveltamistapaukset ja -ala

3 JAKSO

Soveltamistasot

II LUKU

Taloudellinen asema

1 JAKSO

Ryhmän vakavaraisuus

1 alajakso

Yleiset säännökset

2 alajakso

Laskentamenetelmän valinta ja yleiset periaatteet

3 alajakso

Laskentamenetelmien soveltaminen

4 alajakso

Laskentamenetelmät

5 alajakso

Ryhmän vakavaraisuuden valvonta vakuutushallintayhtiön tytäryrityksinä olevien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten osalta

6 alajakso

Ryhmän vakavaraisuuden valvonta sellaisten ryhmien osalta, joiden riskienhallinta on keskitetty

2 JAKSO

Riskikeskittymä ja ryhmänsisäiset liiketoimet

3 JAKSO

Riskienhallinta ja sisäinen valvonta

III LUKU

Ryhmävalvontaa helpottavat toimenpiteet

IV LUKU

Kolmannet maat

V LUKU

Sekavakuutushallintayhtiöt

IV OSASTO

VAKUUTUSYRITYSTEN UUDELLEENJÄRJESTELY JA LIKVIDAATIO

I LUKU

Soveltamisala ja määritelmät

II LUKU

Uudelleenjärjestelytoimenpiteet

III LUKU

Likvidaatiomenettely

IV LUKU

Yhteiset säännökset

V OSASTO

MUUT SÄÄNNÖKSET

VI OSASTO

SIIRTYMÄ- JA LOPPUSÄÄNNÖKSET

I LUKU

Siirtymäsäännökset

1 JAKSO

Vakuutustoiminta

2 JAKSO

Jälleenvakuutustoiminta

II LUKU

Loppusäännökset

LIITE I

VAHINKOVAKUUTUSLUOKAT

A.

Riskien luokittelu vakuutusluokittain

B.

Useamman kuin yhden vakuutusluokan harjoittamista varten myönnettyjen toimilupien kuvaus

LIITE II

HENKIVAKUUTUSLUOKAT

LIITE III

YRITYSTEN OIKEUDELLISET MUODOT

A.

Vahinkovakuutusyritysten yhtiömuoto:

B.

Henkivakuutusyritysten yhtiömuoto

C.

Jälleenvakuutusyritysten yhtiömuoto

LIITE IV

VAKAVARAISUUSVAATIMUSTA KOSKEVA STANDARDIKAAVA

1.

Perusvakavaraisuuspääomavaatimuksen laskeminen

2.

Vahinkovakuutusriskimoduulin laskeminen

3.

Henkivakuutusriskimoduulin laskeminen

4.

Markkinariskimoduulin laskeminen

LIITE V

159 ARTIKLASSA TARKOITETUT VAHINKOVAKUUTUSLUOKKARYHMÄT

LIITE VI

 

A osa

Kumotut direktiivit ja niiden muutokset (310 artiklassa tarkoitetut)

B osa

Luettelo kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskevista määräajoista (310 artiklassa tarkoitetut)

LIITE VII

VASTAAVUUSTAULUKKO

I OSASTO

ENSIVAKUUTUS- JA JÄLLEENVAKUUTUSTOIMINNAN ALOITTAMISTA JA HARJOITTAMISTA KOSKEVAT YLEISET SÄÄNNÖT

I LUKU

Sisältö, soveltamisala ja määritelmät

1 jakso

Sisältö ja soveltamisala

1 artikla

Sisältö

Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt, jotka koskevat seuraavaa:

1)

ensivakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittaminen ja harjoittaminen yhteisössä;

2)

vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysryhmien valvonta;

3)

ensivakuutusyritysten uudelleenjärjestely ja likvidaatio.

2 artikla

Soveltamisala

1.   Tätä direktiiviä sovelletaan jäsenvaltioon sijoittautuneisiin tai sijoittautumaan aikoviin henki- ja vahinkovakuutustoimintaa harjoittaviin ensivakuutusyrityksiin.

Sitä sovelletaan IV osaston säännöksiä lukuun ottamatta myös jälleenvakuutusyrityksiin, jotka ovat sijoittautuneet tai haluavat sijoittautua jonkin jäsenvaltion alueelle.

2.   Tätä direktiiviä sovelletaan vahinkovakuutustoimintaan, joka kuuluu liitteessä I olevassa A osassa mainittuihin luokkiin. Sovellettaessa 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa vahinkovakuutustoimintaan sisältyy toiminta, joka koostuu avun tarjoamisesta sellaisille henkilöille, jotka joutuvat vaikeuksiin ollessaan matkalla, poissa kotoaan tai poissa tavanomaisesta asuinpaikastaan. Sen tulee perustua sitoumukseen saattaa apu ennalta maksettua vakuutusmaksua vastaan välittömästi edunsaajan ulottuville avustamissopimuksen perusteella, kun tämä henkilö on joutunut vaikeuksiin odottamattoman tapahtuman johdosta sopimuksessa määritellyissä tapauksissa ja olosuhteissa.

Apu voi muodostua rahana tai luontoissuorituksena annettavien etuuksien tarjoamisesta. Luontoisetuuksia voidaan antaa myös niitä tarjoavan henkilön oman henkilökunnan ja kaluston avulla.

Avustamistoiminta ei sisällä huoltoa, kunnossapitoa eikä asiakaspalvelua, eikä pelkkää avun osoittamista tai antamista välittäjänä.

3.   Tätä direktiiviä sovelletaan henkivakuutustoiminnan osalta

a)

seuraaviin henkivakuutustoimintoihin, kun niitä harjoitetaan sopimusperusteisesti:

i)

henkivakuutus, joka käsittää vakuutuksen vain tietyn eliniän saavuttamisen varalta, vakuutuksen vain kuoleman varalta, vakuutuksen tietyn eliniän saavuttamisen tai sitä aikaisemman kuoleman varalta, henkivakuutuksen vakuutusmaksujen palautuksineen, vakuutuksen avioliiton varalta, vakuutuksen syntymän varalta;

ii)

elinkorot;

iii)

henkivakuutuksen lisäksi myönnettävä lisävakuutus, erityisesti henkilövahingon, työkyvyttömyys mukaan lukien, varalta otettu vakuutus, vakuutus tapaturman aiheuttaman kuoleman varalta ja vakuutus tapaturman tai sairauden aiheuttaman invaliditeetin varalta;

iv)

tällä hetkellä Irlannissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa käytössä olevat pysyvän sairausvakuutuksen kaltaiset, irtisanomismahdollisuutta vailla olevat vakuutustyypit;

b)

seuraaviin toimintoihin, milloin ne ovat sopimusperusteisia, jos niiden valvonta kuuluu viranomaisille, jotka ovat vastuussa yksityisvakuutuksen valvonnasta:

i)

sellaisten yhdistysten perustamista koskevat toiminnot, joiden tavoitteena on kerätä jäseniltä vakuutusmaksuina pääomia ja jakaa myöhemmin täten kertyneet varat eloonjääneille tai vainajan edunsaajille (tontiinit);

ii)

vakuutusteknisiin laskelmiin perustuvat kertyneen pääoman takaisinmaksua tarkoittavat sopimukset, joilla tietyn ajan kestäviä ja tietynmääräisiä sitoumuksia otetaan vastuulle sovittua kertamaksua tai etukäteen sovittuja jatkuvia maksuja vastaan;

iii)

ryhmäeläkerahastojen hoitaminen, joka käsittää sijoitusten ja erityisesti sellaisten laitosten rahastojen varojen hoitamisen, jotka suorittavat maksuja kuoleman tai eloon jäämisen johdosta tai toiminnan lakkaamisen tai supistumisen sattuessa;

iv)

iii alakohdassa tarkoitettu toiminta, jos siihen liittyy joko pääoman säilymisen tai vähimmäiskoron maksamisen vakuutus;

v)

”Code français des assurances” -lakikokoelman IV kirjan 4 osaston 1 luvussa tarkoitettujen henkivakuutusyritysten toiminta;

c)

elinikään liittyvään toimintaan, josta säädetään tai määrätään sosiaalivakuutuslainsäädännössä, jos henkivakuutusyritykset harjoittavat tai hallinnoivat tätä toimintaa omalla vastuullaan jäsenvaltion lakien mukaisesti.

2 jakso

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät toiminnot

1 alajakso

Yleistä

3 artikla

Lakisääteiset järjestelmät

Tätä direktiiviä ei sovelleta vakuutustoimintaan, joka on osa lakisääteistä sosiaaliturvaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 artiklan 3 kohdan c alakohdan soveltamista.

4 artikla

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jättäminen koon perusteella

1.   Tätä direktiiviä ei sovelleta vakuutusyritykseen, joka täyttää kaikki seuraavat edellytykset, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän direktiivin 3 artiklan ja 5–10 artiklan soveltamista:

a)

yrityksen vuotuinen bruttomääräinen vakuutusmaksutulo ei ylitä viittä miljoonaa euroa;

b)

yrityksen 76 artiklassa tarkoitetun vakuutusteknisen vastuuvelan kokonaismäärä jälleenvakuutussopimuksista ja erillisyhtiöiltä saatavia korvauksia vähentämättä ei ylitä 25 miljoonaa euroa;

c)

kun on kyse ryhmään kuuluvasta yrityksestä, ryhmän vakuutusteknisen vastuuvelan kokonaismäärä jälleenvakuutussopimuksista ja erillisyhtiöiltä saatavia korvauksia vähentämättä ei ylitä 25 miljoonaa euroa;

d)

yrityksen liiketoiminta ei sisällä vakuutus- tai jälleenvakuutustoimintaa, joka kattaa vastuu-, luotto- ja takausvakuutusten riskejä, paitsi jos ne muodostavat 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja liitännäisriskejä;

e)

yrityksen liiketoimintaan ei kuulu jälleenvakuutustoimintoja, joiden osuus sen bruttovakuutusmaksutuloista ylittää 0,5 miljoonaa euroa tai joiden osuus sen vakuutusteknisestä vastuuvelasta jälleenvakuutussopimuksista ja erillisyhtiöiltä saatavia korvauksia vähentämättä ylittää 2,5 miljoonaa euroa tai joiden osuus ylittää 10 prosenttia sen bruttomääräisistä vakuutusmaksutuloista tai 10 prosenttia sen vakuutusteknisestä vastuuvelasta jälleenvakuutussopimuksista ja erillisyhtiöiltä saatavia korvauksia vähentämättä.

2.   Jos jokin 1 kohdassa säädetyistä määristä ylittyy kolmena peräkkäisenä vuotena, tätä direktiiviä sovelletaan neljännestä vuodesta alkaen.

3.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin sellaisiin vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan harjoittamista varten toimilupaa hakeviin yrityksiin, joiden vuotuisten bruttomääräisten vakuutusmaksutulojen tai vakuutusteknisen vastuuvelan kokonaismäärän jälleenvakuutussopimuksista ja erillisyhtiöiltä saatavia korvauksia vähentämättä odotetaan ylittävän jonkin 1 kohdassa säädetyn määrän seuraavan viiden vuoden aikana.

4.   Tätä direktiiviä ei enää sovelleta vakuutusyrityksiin, joiden osalta valvontaviranomainen on todentanut, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

mikään 1 kohdassa säädetyistä kynnysarvoista ei ole ylittynyt kolmena viimeisenä peräkkäisenä vuotena, ja

b)

minkään 1 kohdassa säädetyistä kynnysarvoista ei odoteta ylittyvän seuraavan viiden vuoden aikana.

Tämän artiklan 1 kohtaa ei sovelleta niin kauan kuin kyseinen vakuutusyritys harjoittaa 145–149 artiklassa tarkoitettua toimintaa.

5.   Edellä olevat 1 ja 4 kohta eivät estä yritystä hakemasta toimilupaa tai säilyttämästä sitä tämän direktiivin mukaisesti.

2 alajakso

Vahinkovakuutus

5 artikla

Toiminnot

Tätä direktiiviä ei sovelleta seuraavaan vahinkovakuutustoimintaan:

1)

kertyneen pääoman takaisinmaksua tarkoittavat sopimukset, siten kuin ne on kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä määritelty;

2)

sellaisten huolto- ja avustuskassojen toiminta, joiden etuudet määräytyvät käytettävissä olevien varojen mukaan ja joissa jäsenten maksuosuus on etukäteen vahvistettu kiinteäksi;

3)

sellaisten yhteenliittymien harjoittama toiminta, jotka eivät ole oikeushenkilöitä ja joiden tarkoituksena on tarjota jäsenilleen keskinäistä suojaa ilman vakuutusmaksujen suorittamista tai vakuutusteknisen vastuuvelan muodostamista; tai

4)

vientiluottovakuutustoiminta, joka tapahtuu valtion laskuun tai valtion takaamana tai jossa valtio on vakuutuksenantajana.

6 artikla

Avustamistoiminta

1.   Tätä direktiiviä ei sovelleta avustamistoimintaan, joka täyttää kaikki seuraavat edellytykset:

a)

apu annetaan sellaisen maantieajoneuvoa kohdanneen vahingon tai konevian johdosta, joka sattuu siinä jäsenvaltiossa, jossa suojan järjestänyt yritys sijaitsee;

b)

avunantovelvollisuus rajoittuu seuraaviin toimintoihin:

i)

paikalla suoritettava konevikapalvelu, jossa suojan järjestävä yritys käyttää useimmiten omaa henkilökuntaansa ja kalustoaan;

ii)

ajoneuvon kuljettaminen lähimpään tai sopivimpaan paikkaan, jossa korjaus voidaan suorittaa, sekä mahdollisesti kuljettajan ja matkustajien kuljettaminen samaa avustamistapaa käyttäen lähimpään paikkaan, josta he voivat jatkaa matkaansa muulla tavoin; ja

iii)

kun se jäsenvaltio, jossa suojan järjestänyt yritys sijaitsee, on siten säätänyt, ajoneuvon sekä mahdollisesti kuljettajan ja matkustajien kuljettaminen kotiinsa, lähtöpaikkaansa tai alkuperäiseen määräpaikkaansa saman jäsenvaltion sisällä; ja

c)

apua ei anna yritys, jota tämä direktiivi koskee.

2.   Edellä 1 kohdan b alakohdan i ja ii alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa edellytystä, että vahingon tai konevian on täytynyt tapahtua sen jäsenvaltion alueella, jossa suojan järjestänyt yritys sijaitsee, ei sovelleta tapauksissa, jossa edunsaaja on suojan järjestäneen järjestön jäsen, ja maassa, jossa vahinko tai vika tapahtuu, toimiva vastaava järjestö vastavuoroisen sopimuksen perusteella järjestää konevikapalvelun tai ajoneuvon kuljettamisen ilman lisämaksua edunsaajan pelkästään esittäessä jäsenkorttinsa, eikä myöskään Irlannissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joissa avustamistoiminnasta vastaa yksi järjestö, joka toimii molemmissa valtioissa.

3.   Tätä direktiiviä ei sovelleta 1 kohdan b alakohdan iii alakohdassa tarkoitettujen toimintojen tapauksessa, jossa vahinko tai konevika on tapahtunut Irlannin tai, Yhdistyneen kuningaskunnan osalta, Pohjois-Irlannin alueella, ja ajoneuvo sekä mahdollisesti sen kuljettaja ja matkustajat kuljetetaan kotiin, lähtöpaikkaan tai alkuperäiseen määräpaikkaan jommallakummalla alueella.

4.   Tätä direktiiviä ei sovelleta avustamistoimenpiteisiin, jotka Luxemburgin suurherttuakunnan autoliitto suorittaa, kun maantieajoneuvolle on sattunut vahinko tai konevika Luxemburgin suurherttuakunnan alueen ulkopuolella, ja joissa sellainen ajoneuvo, joka on ollut osallisena tällaisessa onnettomuudessa tai saanut konevian, sekä mahdollisesti sen kuljettaja ja matkustajat kuljetetaan kotipaikkakunnalleen.

7 artikla

Keskinäiset yritykset

Tätä direktiiviä ei sovelleta vahinkovakuutustoimintaa harjoittaviin keskinäisiin yrityksiin, jotka ovat solmineet muiden samanlaisten keskinäisten yritysten kanssa sopimuksen, joka tarjoaa täyden jälleenvakuutusturvan niiden antamille vakuutuksille tai jonka perusteella vastaanottavan yrityksen on vastattava tällaisista vakuutussopimuksista johtuvista vastuista ensivakuuttajan puolesta. Tällaisessa tapauksessa tämän direktiivin määräykset koskevat vastaanottavaa yritystä.

8 artikla

Laitokset

Tätä direktiiviä ei sovelleta seuraaviin vahinkovakuutustoimintaa harjoittaviin laitoksiin, jollei niiden sääntöjä tai sovellettavaa lakia, jotka koskevat niiden oikeutta toimia, muuteta:

1)

Tanskassa Falck Danmark;

2)

Saksassa seuraavat osittain julkisoikeudelliset laitokset:

a)

Postbeamtenkrankenkasse;

b)

Krankenversorgung der Bundesbahnbeamten;

3)

Irlannissa Voluntary Health Insurance Board;

4)

Espanjassa Consorcio de Compensación de Seguros.

3 alajakso

Henkivakuutus

9 artikla

Toiminnot ja liiketoimet

Tätä direktiiviä ei sovelleta seuraaviin henkivakuutustoimintoihin ja -liiketoimiin:

1)

sellaisten huolto- ja avustuskassojen toiminta, joiden etuudet määräytyvät käytettävissä olevien varojen mukaan ja joissa jäsenten maksuosuus on etukäteen vahvistettu kiinteäksi;

2)

muiden yhteisöjen kuin 2 artiklassa tarkoitettujen yritysten toiminta, jonka tarkoituksena on tarjota etuuksia yritykseen tai yritysryhmään taikka ammattiin tai ammattien ryhmään kuuluville työntekijöille tai yksityisyrittäjille kuoleman tai eloon jäämisen varalta taikka toiminnan lakkaamisen tai supistumisen varalta, riippumatta siitä, kattavatko vakuutusmaksuvastuut aina täysin tästä toiminnasta aiheutuvat sitoumukset;

3)

eläkevakuutusyritysten eläketoiminta, josta on säädetty työntekijän eläkelaissa (TyEL) ja siihen liittyvässä muussa Suomen lainsäädännössä, edellyttäen että:

a)

eläkevakuutusyhtiöt, joilla Suomen lainsäädännön mukaan on jo oltava erilliset kirjanpito- ja hallintojärjestelmät, perustavat lisäksi 1 päivästä tammikuuta 1995 alkaen oikeudellisesti erilliset yksiköt tämän toiminnan harjoittamista varten; ja

b)

Suomen viranomaiset sallivat ketään syrjimättä jäsenvaltioiden kaikkien kansalaisten ja yhtiöiden harjoittaa Suomen lainsäädännön mukaisesti 2 artiklassa määriteltyä, tähän poikkeukseen liittyvää toimintaa joko omistamalla olemassa olevan vakuutusyhtiön tai -ryhmän tai osallistumalla siihen taikka perustamalla uusia vakuutusyhtiöitä tai -ryhmiä, mukaan lukien eläkevakuutusyhtiöt, tai osallistumalla niihin.

10 artikla

Yhteisöt, yritykset ja laitokset

Tätä direktiiviä ei sovelleta henkivakuutustoiminnan osalta seuraaviin yhteisöihin, yrityksiin ja laitoksiin:

1)

yhteisöt, joiden tehtävänä on tarjota etuuksia yksinomaan kuoleman sattuessa, jos tällaisten etuuksien summa ei ylitä yksittäisestä kuolemantapauksesta johtuvia hautajaiskuluja tai jos etuudet tarjotaan luontoissuorituksena;

2)

Saksassa toimiva Versorgungsverband deutscher Wirtschaftsorganisationen -niminen laitos, jollei sen sääntöjä toimintaoikeuden laajuuden osalta muuteta.

3)

Espanjassa toimiva ”Consorcio de Compensación de Seguros” -niminen laitos, jollei sen sääntöjä toiminnan tai toimintaoikeuden osalta muuteta.

4 alajakso

Jälleenvakuutus

11 artikla

Jälleenvakuutus

Tätä direktiiviä ei sovelleta jälleenvakuutustoimintaa harjoitettaessa jäsenvaltion hallituksen harjoittamaan tai täysimääräisesti takaamaan jälleenvakuutustoimintaan, kun kyseinen hallitus toimii tärkeään yleiseen etuun liittyvistä syistä viimeisenä mahdollisena vakuutuksenantajana, myös sellaisesta markkinatilanteesta johtuvissa olosuhteissa, jossa on mahdotonta saada riittävää kaupallista vakuutussuojaa.

12 artikla

Toimintansa lopettavat jälleenvakuutusyritykset

1.   Jälleenvakuutusyritykset, jotka ovat lopettaneet 10 päivään joulukuuta 2007 mennessä uusien jälleenvakuutussopimusten tekemisen ja hallinnoivat pelkästään voimassa olevaa vakuutuskantaansa lopettaakseen toimintansa, eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan.

2.   Jäsenvaltioiden on laadittava luettelo kyseisistä jälleenvakuutusyrityksistä ja annettava se tiedoksi kaikille jäsenvaltioille.

3 jakso

Määritelmät

13 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

1)

”vakuutusyrityksellä” henki- tai vahinkovakuutustoimintaa harjoittavaa ensivakuutusyritystä joka on saanut toimiluvan 14 artiklan mukaisesti;

2)

”vakuutusalan kytkösyrityksellä” vakuutusyritystä, jonka omistaa muu rahoitusalan yritys kuin 212 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tai vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysryhmä, tai muu kuin rahoitusalan yritys, jonka tarkoituksena on vakuuttaa ainoastaan sen yrityksen tai niiden yritysten riskejä, joihin se itse kuuluu, tai siihen yritysryhmään kuuluvan yrityksen tai kuuluvien yritysten riskejä, johon se kuuluu;

3)

”kolmannen maan vakuutusyrityksellä” yritystä, jolta, jos sen kotipaikka olisi yhteisön alueella, vaadittaisiin 14 artiklan mukainen vakuutusyrityksen toimilupa;

4)

”jälleenvakuutusyrityksellä” yritystä, joka on saanut 14 artiklan mukaisesti toimiluvan harjoittaa jälleenvakuutustoimintaa;

5)

”jälleenvakuutusalan kytkösyrityksellä” jälleenvakuutusyritystä, jonka omistaa joko muu rahoitusalan yritys kuin 212 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tai vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysryhmä, tai muu kuin rahoitusalan yritys, jonka tarkoituksena on jälleenvakuuttaa ainoastaan sen yrityksen tai niiden yritysten riskejä, joihin se itse kuuluu, tai siihen yritysryhmään kuuluvan yrityksen tai kuuluvien yritysten riskejä, johon se kuuluu;

6)

”kolmannen maan jälleenvakuutusyrityksellä” yritystä, jolta, jos sen kotipaikka olisi yhteisön alueella, vaadittaisiin 14 artiklan mukainen jälleenvakuutusyrityksen toimilupa;

7)

”jälleenvakuutuksella” tai ”jälleenvakuutustoiminnalla” jompaakumpaa seuraavista toiminnoista:

a)

toimintaa, jossa on kyse sellaisten riskien hyväksymisestä, jotka vakuutusyritys tai kolmannen maan vakuutusyritys taikka muu jälleenvakuutusyritys tai kolmannen maan jälleenvakuutusyritys on luovuttanut; tai

b)

kun on kyse Lloyd’s-nimisestä vakuutuksenantajien yhteenliittymästä, toimintaa, jossa muu vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys kuin vakuutuksenantajien yhteenliittymä Lloyd’s hyväksyy Lloyd’sin jäsenen luovuttamia riskejä;

8)

”kotijäsenvaltiolla” jotakin seuraavista:

a)

vahinkovakuutustoiminnan osalta jäsenvaltiota, jossa riskiä kattavan vakuutusyrityksen kotipaikka sijaitsee;

b)

henkivakuutustoiminnan osalta jäsenvaltiota, jossa sitoumuksen tehneen vakuutusyrityksen kotipaikka sijaitsee; tai

c)

jälleenvakuutustoiminnan osalta jäsenvaltiota, jossa jälleenvakuutusyrityksen kotipaikka sijaitsee;

9)

”vastaanottavalla jäsenvaltiolla” muuta sellaista jäsenvaltiota kuin kotijäsenvaltiota, jossa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksellä on sivukonttori tai jossa se tarjoaa palveluita; henkivakuutus- ja vahinkovakuutustoiminnan osalta jäsenvaltiolla, jossa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tarjoaa palveluja, tarkoitetaan vastaavasti sitoumusjäsenvaltiota tai jäsenvaltiota, jonka alueella riski sijaitsee, jos sitoumuksen tai riskin kattaa toisessa jäsenvaltiossa sijaitseva vakuutusyritys tai sivukonttori;

10)

”valvontaviranomaisella” kansallista viranomaista tai kansallisia viranomaisia, joilla on lain tai asetuksen nojalla toimivalta valvoa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä;

11)

”sivukonttorilla” vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen asioimistoa tai sivukonttoria, joka sijaitsee muun jäsenvaltion kuin kotijäsenvaltion alueella;

12)

”yrityksen toimipaikalla” yrityksen kotipaikkaa tai sivukonttoria;

13)

”jäsenvaltiolla, jossa riski sijaitsee” jotakin seuraavista:

a)

jäsenvaltiota, jossa omaisuus sijaitsee, jos vakuutus koskee joko rakennuksia tai rakennuksia ja niiden irtaimistoa, sikäli kuin irtaimisto on vakuutettu samalla vakuutuskirjalla;

b)

rekisteröintijäsenvaltiota, jos vakuutus koskee kaikenlaisia ajoneuvoja;

c)

jäsenvaltiota, jossa vakuutuksenottaja otti vakuutuksen, jos on kyse vakuutuksesta, joka on voimassa enintään neljä kuukautta ja kattaa matka- ja lomariskejä missä tahansa vakuutusluokassa;

d)

kaikissa tapauksissa, jotka eivät nimenomaan sisälly a, b tai c alakohtaan, jäsenvaltiota, jossa sijaitsee jompikumpi seuraavista:

i)

vakuutuksenottajan vakinainen asuinpaikka; tai

ii)

jos vakuutuksenottaja on oikeushenkilö, tämän vakuutuksenottajan se sijoittautumispaikka, johon sopimus liittyy;

14)

”sitoumusjäsenvaltiolla” jäsenvaltiota, jossa sijaitsee jompikumpi seuraavista:

a)

vakuutuksenottajan vakinainen asuinpaikka;

b)

jos vakuutuksenottaja on oikeushenkilö, tämän vakuutuksenottajan se toimipaikka, johon sopimus liittyy;

15)

”emoyrityksellä” direktiivin 83/349/ETY1 artiklassa tarkoitettua emoyritystä;

16)

”tytäryrityksellä” direktiivin 83/349/ETY 1 artiklassa tarkoitettua tytäryritystä, sen tytäryritykset mukaan luettuina;

17)

”läheisillä sidoksilla” tilannetta, jossa kahden tai useamman luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön välillä on sidossuhde määräysvallan tai omistusyhteyden kautta, tai tilannetta, jossa kaksi tai useampi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö on määräysvallan kautta pysyvästi sidoksissa yhteen ja samaan henkilöön;

18)

”määräysvallalla” direktiivin 83/349/ETY 1 artiklassa säädettyä emoyrityksen ja tytäryrityksen välistä yhteyttä tai vastaavaa luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön ja yrityksen välistä yhteyttä;

19)

”ryhmänsisäisillä liiketoimilla” liiketoimia, joissa vakuutus- tai jälleenvakuutusalan yritykset ovat riippuvaisia suoraan tai välillisesti saman ryhmän toisista yrityksistä tai sellaisesta luonnollisesta tai oikeushenkilöstä, jota yhdistää ryhmän yritykseen läheinen sidos, velvoitteen täyttämiseksi riippumatta siitä, perustuuko se sopimukseen ja tapahtuuko se maksua vastaan;

20)

”omistusyhteydellä” sitä, että yrityksestä suoraan tai määräysvallan kautta pidetään hallussa vähintään 20 prosenttia yrityksen äänivallasta tai pääomasta;

21)

”määräomistusyhteydellä” yrityksestä suoraan tai välillisesti omistettua osuutta, joka on vähintään 10 prosenttia yrityksen pääomasta tai äänivallasta taikka jolla voidaan vaikuttaa merkittävällä tavalla kyseisen yrityksen johtamiseen;

22)

”säännellyillä markkinoilla” jompaakumpaa seuraavista:

a)

markkinoiden sijaitessa jäsenvaltiossa direktiivin 2004/39/EY 4 artiklan 1 kohdan 14 alakohdassa määritellyt säännellyt markkinat; tai

b)

markkinoiden sijaitessa kolmannessa maassa rahoitusmarkkinat, jotka täyttävät seuraavat edellytykset:

i)

ne ovat vakuutusyrityksen kotijäsenvaltion tunnustamat ja täyttävät direktiivissä 2004/39/EY säädettyjä vaatimuksia vastaavat vaatimukset; ja

ii)

rahoitusvälineet, joilla käydään kauppaa näillä markkinoilla, ovat laadultaan vastaavia niiden välineiden kanssa, joilla käydään kauppaa kotijäsenvaltion yksillä tai useammilla säännellyillä markkinoilla;

23)

”kansallisella toimistolla” direktiivin 72/166/ETY 1 artiklan 3 kohdassa määriteltyä vakuutuksenantajien kansallista toimistoa;

24)

”kansallisella takuurahastolla” direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua laitosta;

25)

”rahoitusalan yrityksellä” mitä tahansa seuraavista:

a)

direktiivin 2006/48/EY 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu luottolaitos tai 5 kohdassa tarkoitettu rahoituslaitos tai 21 kohdassa tarkoitettu pankkipalveluja avustavia palveluja tarjoava yritys;

b)

vakuutusyritys tai jälleenvakuutusyritys taikka 212 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettu vakuutushallintayhtiö;

c)

direktiivin 2004/39/EY 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa tarkoitettu sijoituspalveluyritys tai rahoituslaitos; tai

d)

direktiivin 2002/87/EY 2 artiklan 15 kohdassa tarkoitettu rahoitusalan sekaholdingyhtiö;

26)

”erillisyhtiöllä” yritystä, joka ei ole olemassa oleva vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys ja joka ottaa vastatakseen vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten riskejä ja kattaa nämä riskit kokonaisuudessaan lainan liikkeelle laskemisesta saatavilla tuotoilla tai muilla rahoitusmenetelmillä, joissa lainan tai rahoitusmenetelmän tarjoajan oikeuksilla saataviensa suorituksiin on huonompi etuoikeus kuin tällaisen yrityksen jälleenvakuutusvelvoitteilla, riippumatta siitä, onko se rekisteröity osakeyhtiö vai ei;

27)

”suurilla riskeillä”

a)

riskejä, jotka kuuluvat liitteessä I olevan A osan luokkiin 4, 5, 6, 7, 11 ja 12;

b)

riskejä, jotka kuuluvat liitteessä I olevan A osan luokkiin 14 ja 15, kun vakuutuksenottaja on ammattimaisesti mukana teollisessa tai kaupallisessa toiminnassa tai jossakin vapaassa ammatissa, ja riskit liittyvät tällaiseen toimintaan;

c)

riskejä, jotka kuuluvat liitteessä I olevan A osan luokkiin 3, 8, 9, 10, 13 ja 16, sikäli kuin vakuutuksenottaja ylittää ainakin kaksi seuraavien arviointiperusteiden rajoista:

i)

taseen loppusumma 6,2 miljoonaa euroa;

ii)

perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä 25 päivänä heinäkuuta 1978 annetun neljännen neuvoston direktiivin 78/660 (30) mukainen nettoliikevaihto 12,8 miljoonaa euroa;

iii)

työntekijöitä tilikauden aikana keskimäärin 250.

Jos vakuutuksenottaja kuuluu yritysryhmään, joka direktiivin 83/349/ETY mukaisesti laatii konsolidoidun tilinpäätöksen, ensimmäisen alakohdan c alakohdassa säädettyjä arviointiperusteita sovelletaan konsolidoidun tilinpäätökseen pohjalta.

Jäsenvaltiot voivat lisätä ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitettuun luokkaan riskejä, joita ammatilliset yhdistykset, yhteisyritykset tai tilapäiset yhteenliittymät vakuuttavat;

28)

”ulkoistamisella” kaikentyyppisiä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen ja palveluntarjoajan, joka voi olla valvottava yritys, välisiä järjestelyjä, joiden perusteella kyseinen palveluntarjoaja suorittaa suoraan tai edelleen ulkoistamalla sellaisen prosessin, palvelun tai toiminnan, jonka vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys olisi muutoin itse suorittanut, riippumatta siitä, onko palveluntarjoaja valvottava yritys vai ei;

29)

”toiminnolla” hallintojärjestelmään kuuluvaa sisäistä valmiutta suorittaa käytännön tehtäviä; hallintojärjestelmään kuuluvat riskinhallintatoiminto, sääntöjen noudattamista valvova toiminto, sisäisen tarkastuksen toiminto ja aktuaaritoiminto;

30)

”vakuutusriskillä” riittämättömistä hinnoittelua ja vastuuvelkaa koskevista oletuksista johtuvaa tappioriskiä tai vakuutusvastuiden arvon epäedullista muutosta;

31)

”markkinariskillä” tappioriskiä tai taloudellisen aseman epäedullista muutosta, joka johtuu suoraan tai välillisesti omaisuuden, vastuiden ja rahoitusvälineiden markkinahintojen tason ja volatiliteetin heilahteluista;

32)

”luottoriskillä” tappioriskiä tai taloudellisen aseman epäedullista muutosta, joka johtuu arvopapereiden liikkeeseenlaskijoiden, vastapuolten tai velallisten luottokelpoisuuden heilahteluista ja joka kohdistuu vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiin vastapuoliriskin, korkomarginaaliriskin tai markkinariskikeskittymien muodossa;

33)

”operatiivisella riskillä” riittämättömiin tai epäonnistuneisiin sisäisiin prosesseihin, henkilöstöön ja järjestelmiin tai ulkoisiin tapahtumiin liittyvää tappioriskiä;

34)

”likviditeettiriskillä” riskiä, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset eivät kykene muuttamaan sijoituksiaan ja muuta omaisuuttaan rahaksi täyttääkseen maksettaviksi tulevat taloudelliset velvoitteensa;

35)

”keskittymäriskillä” kaikenlaisia riskejä, joihin liittyvien tappiot voivat olla niin suuria, että ne vaarantavat vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten vakavaraisuuden tai taloudellisen aseman;

36)

”riskienvähentämistekniikoilla” kaikenlaisia tekniikoita, joiden avulla vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat siirtää osan riskeistään tai kaikki riskinsä toiselle osapuolelle;

37)

”hajautusvaikutuksilla” vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten sekä vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysryhmien riskien pienentämistä liiketoimintaa hajauttamalla, sillä yhden riskin aiheuttama epäedullinen tulos voi tasoittua toisen riskin tuottamalla edullisemmalla tuloksella, kun kyseiset riskit eivät korreloi täysin keskenään;

38)

”ennustetulla todennäköisyysjakaumalla” matemaattista funktiota, jolla määritetään toteutumisen todennäköisyys kattavalle määrälle toisensa poissulkevia tulevia tapahtumia;

39)

”riskimitalla” matemaattista funktiota, jolla määritetään tietylle ennustetulle todennäköisyysjakaumalle rahamäärä, ja joka kasvaa monotonisesti kyseiseen ennustettuun todennäköisyysjakaumaan sisältyvien riskien tason kanssa.

II LUKU

Liiketoiminnan aloittamisen edellytykset

14 artikla

Toimilupaa koskevat periaatteet

1.   Tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvan ensivakuutus- tai jälleenvakuutustoiminnan aloittamiseen on oltava ennalta myönnetty toimilupa.

2.   Seuraavien yritysten on haettava 1 kohdassa tarkoitettua toimilupaa kotijäsenvaltionsa valvontaviranomaisilta:

a)

yritys, joka on perustamassa kotipaikkansa kyseisen jäsenvaltion alueelle; tai

b)

vakuutusyritys, joka saatuaan 1 kohdan mukaisen toimiluvan haluaa laajentaa liiketoimintaansa kokonaiseen vakuutusluokkaan tai muihin kuin aiemman toimiluvan jo kattamiin vakuutusluokkiin.

15 artikla

Toimiluvan soveltamisala

1.   Edellä olevan 14 artiklan mukainen toimilupa on voimassa koko yhteisössä. Sillä sallitaan vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten harjoittaa liiketoimintaa yhteisössä, ja kyseinen toimilupa kattaa myös sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden.

2.   Jollei 14 artiklasta muuta johdu, toimilupa myönnetään liitteessä I olevassa A osassa tai liitteessä II lueteltua ensivakuutuksen tiettyä luokkaa varten. Se kattaa koko luokan, jollei hakija halua kattaa kuin osan kyseiseen luokkaan kuuluvista riskeistä.

Yhteen luokkaan sisältyvät riskit eivät saa kuulua mihinkään muuhun luokkaan, lukuun ottamatta 16 artiklassa tarkoitettuja tapauksia.

Useampia luokkia koskeva toimilupa voidaan myöntää sikäli kuin jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä sallitaan näiden luokkien samanaikainen harjoittaminen.

3.   Kun kyse on vahinkovakuutustoiminnasta, jäsenvaltiot voivat myöntää liitteessä I olevassa B osassa lueteltujen vakuutusluokkien ryhmille toimiluvan.

Valvontaviranomaiset voivat rajoittaa yhtä luokkaa varten haetun toimiluvan ainoastaan 23 artiklassa tarkoitetussa toimintasuunnitelmassa määriteltyihin liiketoimiin.

4.   Yritykset, joita tämä direktiivi koskee, saavat ryhtyä 6 artiklassa tarkoitettuun avustustoimintaan vain, jos ne ovat saaneet toimiluvan liitteessä I olevan A osan luokkaa 18 varten, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 16 artiklan 1 kohdan soveltamista. Tällöin tätä direktiiviä sovelletaan kyseiseen toimintaan.

5.   Kun kyse on jälleenvakuutustoiminnasta, toimilupa myönnetään vahinkojälleenvakuutustoiminnan, henkijälleenvakuutustoiminnan tai kaiken jälleenvakuutustoiminnan harjoittamista varten.

Toimilupahakemusta käsiteltäessä on tarkasteltava 18 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti toimitettavaa toimintasuunnitelmaa ja sen jäsenvaltion, jossa toimilupaa haetaan, toimiluvan myöntämiselle asettamien edellytysten täyttymistä.

16 artikla

Liitännäisriskit

1.   Vakuutusyritys, joka on saanut toimiluvan liitteessä I olevaan yhteen luokkaan tai useamman luokan ryhmään kuuluvalle pääriskille, voi myös vakuuttaa toiseen luokkaan kuuluvia riskejä tarvitsematta kyseisille riskeille toimilupaa, jos ne täyttävät kaikki seuraavat edellytykset:

a)

ne liittyvät pääriskiin;

b)

ne koskevat kohdetta, joka on katettu pääriskiä vastaan; ja

c)

ne on katettu pääriskin vakuutussopimuksella.

2.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, liitteessä I olevan A osan luokkiin 14, 15 ja 17 sisältyviä riskejä ei saa pitää muiden luokkien liitännäisriskeinä.

Kuitenkin voidaan luokassa 17 esitettyä oikeusturvavakuutusta pitää luokan 18 liitännäisriskinä, jos 1 kohdassa määritellyt edellytykset ja jompikumpi seuraavista edellytyksistä täyttyvät:

a)

pääriski liittyy yksinomaan sellaisille henkilöille annettuun apuun, jotka joutuvat vaikeuksiin ollessaan matkalla, poissa kotoaan tai ollessaan poissa tavanomaisesta asuinpaikastaan; tai

b)

vakuutus koskee riitoja tai riskejä, jotka aiheutuvat merialusten käytöstä tai liittyvät niiden käyttöön.

17 artikla

Vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen oikeudellinen muoto

1.   Kotijäsenvaltion on vaadittava, että yritys, jolle haetaan toimilupaa 14 artiklan mukaisesti, on oikeudelliselta muodoltaan jokin liitteessä III mainituista.

2.   Jäsenvaltiot voivat perustaa muun muotoisia julkisoikeudellisia yrityksiä sikäli kuin näiden yritysten tarkoituksena on harjoittaa vakuutus- tai jälleenvakuutustoimintaa vastaavilla edellytyksillä kuin yksityisoikeudelliset yritykset.

3.   Komissio voi toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä liitteessä III olevan yhtiömuotojen luettelon laajentamiseksi.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia muun muassa täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

18 artikla

Toimiluvan edellytykset

1.   Kotijäsenvaltion on vaadittava, että yritykset, joille haetaan toimilupaa:

a)

kun kyse on vakuutusyrityksistä, rajoittavat liiketoimintansa vakuutustoimintaan ja siitä välittömästi johtuvaan liiketoimintaan lukuun ottamatta muita kaupallisia liiketoimia;

b)

kun kyse on jälleenvakuutusyrityksistä, rajoittavat liiketoimintansa jälleenvakuutustoimintaan ja siitä välittömästi johtuvaan liiketoimintaan; ne voivat hoitaa myös vakuutusholdingyhtiön tehtäviä ja harjoittaa direktiivin 2002/87/EY 2 artiklan 8 kohdassa tarkoitettuun rahoitusalan toimintaan liittyvää toimintaa;

c)

esittävät 23 artiklan mukaisen toimintasuunnitelman;

d)

pystyvät kattamaan 129 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn vähimmäispääomavaatimuksen absoluuttisen vähimmäistason hyväksyttävillä omilla perusvaroilla;

e)

esittävät todisteet siitä, että niillä on tulevaisuudessa hyväksyttävä oma varallisuus 100 artiklassa säädetyn vakavaraisuuspääomavaatimuksen kattamiseksi;

f)

esittävät todisteet siitä, että niillä on tulevaisuudessa hyväksyttävät oma perusvarallisuus 128 artiklassa säädetyn vähimmäispääomavaatimuksen kattamiseksi;

g)

esittävät todisteet siitä, että ne pystyvät toimimaan IV luvun 2 jaksossa tarkoitetun hallintojärjestelmän edellyttämällä tavalla;

h)

kun kyse on vahinkovakuutustoiminnasta, ilmoittavat kuhunkin muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, johon toimilupaa haetaan, direktiivin 2000/26/EY 4 artiklan mukaisesti nimettyjen korvausedustajien nimet ja osoitteet, jos katettava riski on luokiteltu tämän direktiivin liitteessä I olevan A osan luokkaan 10, rahdinkuljettajan vastuuta lukuun ottamatta.

2.   Vakuutusyrityksen, joka hakee toimilupaa laajentaakseen liiketoimintaansa muihin vakuutusluokkiin tai laajentaakseen toimiluvan koskemaan ainoastaan osaa yhteen vakuutusluokkaan sisältyvistä riskeistä, on esitettävä 23 artiklan mukainen toimintasuunnitelma.

Lisäksi sen on esitettävä todisteet siitä, että sillä on hyväksyttävä oma varallisuus 100 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja 128 artiklassa säädetyn vähimmäispääomavaatimuksen täyttämiseksi.

3.   Rajoittamatta 2 kohdan soveltamista sellaisen henkivakuutustoimintaa harjoittavan vakuutusyrityksen, joka hakee toimilupaa laajentaakseen liiketoimintaansa liitteessä I olevan A osan luokassa 1 tai 2 lueteltuihin riskeihin, joita tarkoitetaan 73 artiklassa, on osoitettava, että:

a)

sillä on hyväksyttävät oma perusvarallisuus 129 artiklan 1 kohdan d alakohdassa henki- ja vahinkovakuutusyrityksille säädettyjen vähimmäispääomavaatimuksen absoluuttisten vähimmäistasojen kattamiseksi;

b)

se sitoutuu täyttämään 74 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut tulevat taloudelliset vähimmäisvelvoitteet.

4.   Rajoittamatta 2 kohdan soveltamista sellaisen liitteessä I olevan A osan luokassa 1 tai 2 lueteltuihin riskeihin liittyvää vahinkovakuutustoimintaa harjoittavan vakuutusyrityksen, joka hakee toimilupaa laajentaakseen liiketoimintaansa 73 artiklassa tarkoitettuihin henkivakuutusriskeihin, on osoitettava, että:

a)

sillä on hyväksyttävät oma perusvarallisuus 129 artiklan 1 kohdan d alakohdassa henki- ja vahinkovakuutusyrityksille säädettyjen vähimmäispääomavaatimuksen absoluuttisten vähimmäistasojen kattamiseksi;

b)

se sitoutuu täyttämään 74 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut taloudelliset vähimmäisvelvoitteet toiminnassaan jatkossa.

19 artikla

Läheiset sidokset

Jos vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen ja muun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön välillä vallitsee läheinen sidos, valvontaviranomaiset voivat myöntää toimiluvan vain, jos sidos ei estä niitä hoitamasta tehokkaasti valvontaan liittyviä tehtäviään.

Valvontaviranomaisten on evättävä toimilupa, jos yhteen tai useampaan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykseen läheisesti sidoksissa olevaan luonnolliseen henkilöön tai oikeushenkilöön sovellettavan kolmannen maan lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset taikka kyseisten säädösten täytäntöönpanoon liittyvät vaikeudet estävät viranomaisia hoitamasta tehokkaasti valvontaan liittyviä tehtäviään.

Valvontaviranomaisten on vaadittava vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä toimittamaan niille tiedot, jotka ne tarvitsevat valvoakseen, että ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä noudatetaan jatkuvasti.

20 artikla

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten kotipaikka

Jäsenvaltioiden on vaadittava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten kotipaikka sijaitsee samassa jäsenvaltiossa kuin niiden sääntömääräinen kotipaikka.

21 artikla

Vakuutusehdot ja vakuutusmaksut

1.   Jäsenvaltiot eivät saa vaatia niiden vakuutussopimusten yleisten ja erityisten vakuutusehtojen, maksuperusteiden, vakuutusmaksujen ja vakuutusteknisen vastuuvelan laskemisessa käytettyjen teknisten perusteiden sekä lomakkeiden ja muiden painettujen asiakirjojen ennalta hyväksymistä tai järjestelmällistä ilmoittamista, joita yritys aikoo käyttää vakuutuksen-, jälleenvakuutuksen- tai edelleenvakuutuksenottajien kanssa asioidessaan.

Kotijäsenvaltio saa kuitenkin henkivakuutustoiminnan osalta ja ainoastaan vakuutusmatemaattisia periaatteita koskevien kansallisten säännösten noudattamisen valvomiseksi vaatia vakuutusmaksuperusteiden ja vakuutusteknisen vastuuvelan laskemisessa käytettyjen teknisten perusteiden järjestelmällistä ilmoittamista. Kyseinen vaatimus ei saa toimia ennakkoedellytyksenä henkivakuutusyrityksen toimiluvan myöntämiselle.

2.   Jäsenvaltiot eivät saa jatkaa eivätkä ottaa käyttöön velvollisuutta ennalta antaa tiedoksi tai hyväksyä maksunkorotuksia muutoin kuin osana yleistä hintavalvontajärjestelmää.

3.   Jäsenvaltiot voivat tarkastaa liitteessä I olevassa A osassa mainittua vakuutusluokkaa 18 varten toimilupaa hakevien tai sen saaneiden yritysten sellaisia suoria tai välillisiä henkilöstö- ja kalustovoimavaroja mukaan lukien lääketieteellisen henkilökunnan pätevyys ja kaluston laatu, jotka yrityksellä on oltava käytettävissään kyseistä luokkaa koskevien sitoumusten täyttämiseksi.

4.   Jäsenvaltiot voivat pitää edelleen voimassa tai antaa lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, joissa säädetään perustamiskirjan tai yhtiöjärjestyksen hyväksymisestä ja kaikkien muiden tavanomaiselle valvonnalle tarpeellisten asiakirjojen toimittamisesta.

22 artikla

Markkinoiden taloudelliset tarpeet

Jäsenvaltiot eivät saa vaatia, että markkinoiden taloudelliset tarpeet on otettava huomioon toimilupahakemusta käsiteltäessä.

23 artikla

Toimintasuunnitelma

1.   Edellä 18 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun toimintasuunnitelman on sisällettävä seuraavat tiedot tai selvitykset:

a)

niiden riskien tai sitoumusten laatu, joita kyseinen vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys aikoo kattaa;

b)

jälleenvakuutusmuoto, jota jälleenvakuutusyritys aikoo käyttää jälleenvakuutuksenottajien kanssa tekemissään sopimuksissa;

c)

jälleen- ja edelleenvakuutusta koskevat pääperiaatteet;

d)

omien perusvarojen erät, joista vähimmäispääomavaatimuksen absoluuttinen vähimmäistaso koostuu;

e)

hallinnon ja myyntiverkon arvioidut perustamiskustannukset ja niiden kattamiseen tarkoitetut varat sekä, jos katettavat riskit kuuluvat liitteessä I olevan A osan luokkaan 18, vakuutusyrityksen hallussa olevat, luvatun avun antamiseen tarvittavat voimavarat.

2.   Edellä 1 kohdassa lueteltujen vaatimusten lisäksi suunnitelman on sisällettävä kolmelta ensimmäisestä tilikaudelta seuraavat tiedot:

a)

taseen kehittymistä koskeva ennuste;

b)

a alakohdassa tarkoitettuun taseen kehittymistä koskevaan ennusteeseen perustuvat arviot VI luvun 4 jakson 1 alajaksossa säädetystä tulevasta vakavaraisuuspääomavaatimuksesta sekä käytetty laskentamenetelmä;

c)

a alakohdassa tarkoitettuun taseen kehittymistä koskevaan ennusteeseen perustuvat arviot 128 ja 129 artiklassa säädetystä tulevasta vähimmäispääomavaatimuksesta sekä käytetty laskentamenetelmä;

d)

arviot vakuutusteknisen vastuuvelan, vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja vähimmäispääomavaatimuksen kattamiseen tarkoitetuista varoista;

e)

vahinkovakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan osalta myös seuraavat tiedot:

i)

arviot muista hallintokustannuksista kuin perustamiskustannuksista, erityisesti juoksevista yleiskuluista ja palkkioista;

ii)

arviot vakuutusmaksuista ja korvauksista;

f)

henkivakuutustoiminnan osalta myös suunnitelma, jossa on yksityiskohtaiset arviot ensivakuutuksen sekä tulevan ja menevän jälleenvakuutuksen tuloista ja menoista.

24 artikla

Osakkeenomistajat ja jäsenet, joilla on määräomistusyhteys

1.   Kotijäsenvaltion valvontaviranomaiset eivät saa myöntää toimilupaa vakuutus- tai jälleenvakuutustoiminnan aloittamiseen, ennen kuin niille on ilmoitettu niiden suoraan tai välillisesti omistajina tai jäseninä olevien luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden nimet, joilla on määräomistusyhteys, ja näiden omistusyhteyksien määrät.

Kyseisten viranomaisten on evättävä toimilupa, jos viranomaiset, ottaen huomioon, että on tarpeen turvata vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakaa ja järkevä johtaminen, eivät ole vakuuttuneita kyseisten osakkeenomistajien tai jäsenten pätevyydestä.

2.   Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa otetaan huomioon säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta 15 päivänä joulukuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY (31) 9 ja 10 artiklassa tarkoitetut äänioikeudet ja mainitun direktiivin 12 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädetyt niiden yhteen laskemista koskevat ehdot.

Jäsenvaltiot eivät saa ottaa huomioon sellaisia äänioikeuksia tai osakkeita, joita sijoituspalveluyrityksillä tai luottolaitoksilla voi olla sen vuoksi, että ne ovat antaneet merkintäsitoumuksen rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskulle ja/tai rahoitusvälineiden liikkeeseenlasku on järjestetty direktiivin 2004/39/EY liitteessä I olevan A osan 6 kohdassa tarkoitetun merkintätakauksen perusteella, edellyttäen, että kyseisiä oikeuksia ei käytetä eikä niillä muuten vaikuteta liikkeeseenlaskijan johtamiseen ja että ne luovutetaan vuoden kuluessa hankkimisesta.

25 artikla

Toimiluvan epäävä päätös

Päätös, jolla toimilupa evätään, on perusteltava yksityiskohtaisesti ja annettava tiedoksi asianomaiselle yritykselle.

Jäsenvaltion on säädettävä, että toimiluvan epäävä päätös voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Samoin on säädettävä myös niissä tapauksissa, joissa valvontaviranomaiset eivät ole käsitelleet toimilupahakemusta kuuden kuukauden kuluessa sen vastaanottamisesta.

26 artikla

Muiden jäsenvaltioiden viranomaisten kuuleminen ennakolta

1.   Asianomaisen toisen jäsenvaltion valvontaviranomaisia on kuultava ennen kuin toimilupa myönnetään jollekin seuraavista:

a)

tässä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tytäryritys;

b)

tässä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen emoyrityksen tytäryritys; tai

c)

yritys, jossa määräysvalta on samalla luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä kuin tässä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneessa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä.

2.   Luottolaitosten tai sijoituspalveluyritysten valvonnasta vastaavia kyseisen jäsenvaltion valvontaviranomaisia on kuultava ennen kuin toimilupa myönnetään vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle, joka on:

a)

yhteisössä toimiluvan saaneen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen tytäryritys;

b)

yhteisössä toimiluvan saaneen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen emoyrityksen tytäryritys; tai

c)

yritys, jossa määräysvalta on samalla luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä kuin yhteisössä toimiluvan saaneessa luottolaitoksessa tai sijoituspalveluyrityksessä.

3.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen asianomaisten viranomaisten on kuultava toisiaan erityisesti arvioidessaan osakkeenomistajien sopivuutta ja saman yritysryhmän toisen yrityksen johtamiseen osallistuviin, sen tosiasiallisesta toiminnasta vastaaviin tai siinä muissa keskeisissä tehtävissä oleviin kaikkiin henkilöihin sovellettavia sopivuutta ja luotettavuutta koskevia vaatimuksia.

Viranomaisten on ilmoitettava toisilleen kaikki osakkeenomistajien sopivuutta sekä yrityksen tosiasiallisesta toiminnasta vastaaviin tai siinä muissa keskeisissä tehtävissä oleviin kaikkiin henkilöihin sovellettavia sopivuutta ja luotettavuutta koskevia vaatimuksia koskevat tiedot, joilla on merkitystä muiden toimiluvan myöntämiseen osallistuvien toimivaltaisten viranomaisten sekä toimintaehtojen noudattamisen jatkuvan arvioinnin kannalta.

III LUKU

Valvontaviranomaiset ja yleiset säännöt

27 artikla

Valvonnan päätavoite

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaisilla on tarvittavat keinot ja tarvittava asiantuntemus, valmiudet ja toimivalta huolehtia valvonnan päätavoitteesta eli vakuutuksenottajien ja edunsaajien suojelusta.

28 artikla

Rahoitusjärjestelmän vakaus ja prosyklisyys

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaiset yleisiä tehtäviään hoitaessaan harkitsevat erityisesti kriisitilanteissa asianmukaisesti päätöstensä mahdollisia vaikutuksia Euroopan unionin rahoitusjärjestelmien vakauteen kyseisenä ajankohtana saatavilla olevien tietojen perusteella, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 27 artiklassa säädetyn valvonnan päätavoitteen toteuttamista.

Silloin kun rahoitusmarkkinoiden kehitys on poikkeuksellista, valvontaviranomaisten on otettava huomioon toimintansa mahdolliset prosykliset vaikutukset.

29 artikla

Valvonnan yleiset periaatteet

1.   Valvonnan on perustuttava tulevaisuuteen suuntautuvaan ja riskilähtöiseen lähestymistapaan. Osana valvontaa on varmistettava jatkuvasti, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset harjoittavat vakuutus- ja jälleenvakuutustoimintaa asianmukaisesti ja noudattavat valvontaan liittyviä säännöksiä ja määräyksiä.

2.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten valvonnan on yhdistettävä asianmukaisesti yritysten toimitiloissa tapahtuvat tarkastukset ja niiden ulkopuolella toteutetut toimet.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tässä direktiivissä säädettyjä vaatimuksia sovelletaan tavalla, joka on oikeassa suhteessa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen liiketoimintaan liittyvien riskien luonteeseen, laajuuteen ja monimutkaisuuteen.

4.   Komission on varmistettava, että täytäntöönpanotoimenpiteissä otetaan huomioon suhteellisuusperiaate, ja varmistettava näin, että direktiiviä sovelletaan oikeasuhteisesti erityisesti pieniin vakuutusyhtiöihin.

30 artikla

Valvontaviranomaiset ja valvonnan laajuus

1.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten talouden valvonta, sellaisen liiketoiminnan valvonta mukaan luettuna, jota yritykset harjoittavat joko sivukonttoreiden välityksellä tai palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella, kuuluu yksinomaan kotijäsenvaltion toimivaltaan.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettuun talouden valvontaan kuuluu vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen koko liiketoiminnan vakavaraisuuden, vakuutusteknisen vastuuvelan ja hyväksyttävien omien varojen tarkastaminen niiden määräysten tai menettelyjen mukaisesti, jotka on kotijäsenvaltiossa annettu tai joita siellä noudatetaan yhteisön tasolla annettujen säännösten nojalla.

Tapauksissa, joissa asianomaisella yrityksellä on lupa liitteessä I olevan A osan luokkaan 18 kuuluvien riskien kattamiseen, valvonta ulotetaan koskemaan niiden teknisten voimavarojen tarkastamista, jotka vakuutusyrityksellä on käytettävissään sellaisiin avustamistoimiin, joihin se on sitoutunut sikäli kuin kotijäsenvaltion laissa säädetään tällaisten voimavarojen tarkastamisesta.

3.   Jos sen jäsenvaltion, jossa riski sijaitsee, tai sitoumusjäsenvaltion tai, jälleenvakuutusyrityksen kyseessä ollessa, vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaisilla on perusteet katsoa, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen liiketoiminta saattaa vaikuttaa sen vakavaraisuuteen, niiden on ilmoitettava asiasta kyseisen yrityksen kotijäsenvaltion valvontaviranomaisille.

Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on todennettava, noudattaako yritys tässä direktiivissä määriteltyjä toiminnan vakauden periaatteita.

31 artikla

Avoimuus ja vastuuvelvollisuus

1.   Valvontaviranomaisten on hoidettava tehtävänsä avoimesti ja vastuullisesti huolehtimalla asianmukaisesti luottamuksellisten tietojen suojasta.

2.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava seuraavien tietojen antamisesta:

a)

vakuutusalan sääntelyyn liittyvät lait, asetukset, hallinnolliset määräykset ja yleisohjeet;

b)

36 artiklassa tarkoitetussa valvojan tarkastusprosessissa noudatettavat yleiset periaatteet ja menetelmät, mukaan lukien 34 artiklan 4 kohdan nojalla kehitetyt välineet;

c)

vakavaraisuuskehyksen soveltamiseen liittyviä keskeisiä seikkoja koskevat yhteenkerätyt tilastotiedot;

d)

tässä direktiivissä säädettyjen vaihtoehtojen käyttöä koskevat tiedot;

e)

valvonnan tavoitteet ja valvontaan sisältyvät tehtävät ja toiminta.

Ensimmäisessä alakohdassa säädetyn tietojen antamisen on oltava riittävää, jotta eri jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten noudattamia valvontatapoja voidaan vertailla keskenään.

Tiedot on julkistettava yhteisessä muodossa ja ne on ajantasaistettava säännöllisesti. Ensimmäisen alakohdan a–e kohdassa tarkoitettujen tietojen on oltava saatavilla yhdessä sähköisessä osoitteessa kussakin jäsenvaltiossa.

3.   Jäsenvaltioiden on säädettävä avoimista menettelyistä, joita noudattaen niiden valvontaviranomaisten hallinto- ja johtoelinten jäsenet nimitetään ja erotetaan.

4.   Komissio hyväksyy 2 kohtaa koskevat täytäntöönpanotoimenpiteet, joissa määritellään yksityiskohtaisesti ne keskeiset seikat, joista yhteenkerättyjä tilastotietoja on annettava, sekä tietojen toimittamismuoto ja -rakenne, luettelo toimitettavista tiedoista ja tietojen julkistamisajankohta.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

32 artikla

Jälleen- tai edelleenvakuutussopimusten epäämistä koskeva kielto

1.   Vakuutusyrityksen kotijäsenvaltio ei saa kieltäytyä hyväksymästä jälleenvakuutus- tai vakuutusyrityksen vakavaraisuuteen suoraan liittyvin perustein jälleenvakuutussopimusta, joka on tehty 14 artiklan mukaisesti toimiluvan saaneen jälleenvakuutus- tai vakuutusyrityksen kanssa.

2.   Jälleenvakuutusyrityksen kotijäsenvaltio ei syistä, jotka liittyvät suoraan kyseisen jälleenvakuutus- tai vakuutusyrityksen vakavaraisuuteen, saa kieltäytyä hyväksymästä jälleenvakuutusyrityksen tekemää edelleenvakuutussopimusta, jonka jälleenvakuutusyritys on tehnyt 14 artiklan mukaisesti toimiluvan saaneen jälleenvakuutus- tai vakuutusyrityksen kanssa.

33 artikla

Toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden sivukonttorien valvonta

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että kun toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saanut vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys harjoittaa liiketoimintaansa sivukonttorin välityksellä, asianomaisen kotijäsenvaltion valvontaviranomaiset voivat, ilmoitettuaan siitä asianomaisen vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaisille, tarkastaa paikalla itse tai tähän tarkoitukseen valtuuttamiensa henkilöiden välityksellä yrityksen talouden valvonnalle tarpeellisia tietoja.

Kyseisen vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiset voivat osallistua näihin tarkastuksiin.

34 artikla

Yleistä valvontaa koskeva toimivalta

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaisilla on valtuudet toteuttaa ennaltaehkäiseviä ja korjaavia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset noudattavat niitä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, joita niiden on kussakin jäsenvaltiossa noudatettava.

2.   Valvontaviranomaisilla on oltava valtuudet toteuttaa vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiin sekä niiden hallinto-, johto- tai valvontaelinten jäseniin kohdistuvia tarvittavia toimenpiteitä, mukaan luettuina tarvittaessa hallinnolliset tai talouteen liittyvät toimenpiteet.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaisilla on valtuudet vaatia kaikki tarvittavat 35 artiklan mukaiset tiedot valvonnan toteuttamiseksi.

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaisilla on valtuudet kehittää tarvittaessa valvojan tarkastusprosessia varten vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskemisen lisäksi tarvittavia kvantitatiivisia välineitä, jotta ne voivat arvioida vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten kykyä selviytyä mahdollisista tulevista tilanteista tai taloudellisen aseman muutoksista, jotka voivat vaikuttaa epäedullisesti yritysten taloudelliseen kokonaistilanteeseen. Valvontaviranomaisilla on oltava valtuudet vaatia, että yritykset suorittavat vastaavat testit.

5.   Valvontaviranomaisilla on valtuudet suorittaa tarkastuksia vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten toimitiloissa.

6.   Valvontaan liittyvää toimivaltaa on käytettävä oikea-aikaisesti ja oikeasuhteisesti.

7.   Edellä 1–5 kohdassa tarkoitettua vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiin liittyvää toimivaltaa voidaan myös käyttää kyseisten yritysten ulkoistamaan toimintaan.

8.   Edellä 1–5 ja 7 kohdassa luetellut toimenpiteet on toteutettava tarvittaessa pakkotoimin ja tarpeen vaatiessa oikeusteitse.

35 artikla

Valvontatarkoituksiin annettavat tiedot

1.   Jäsenvaltioiden on vaadittava vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä antamaan valvontaviranomaisille valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot. Tietoihin on 36 artiklassa tarkoitetun tarkastusprosessin toteuttamiseksi sisällyttävä vähintään seuraavien toimien edellyttämät tiedot:

a)

arvioidaan yritysten soveltamia hallintojärjestelmiä, niiden harjoittamaa liiketoimintaa, niiden vakavaraisuustarkoituksiin soveltamia arvostusperiaatteita, todettuja riskejä ja riskienhallintajärjestelmiä sekä yritysten pääomarakennetta, tarpeita ja johtamista;

b)

tehdään jäsenvaltioiden valvontaoikeuksien ja -velvollisuuksien käyttämisestä ja täyttämisestä johtuvia tarpeellisia päätöksiä.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaisilla on seuraavat valtuudet:

a)

määritellä 1 kohdassa tarkoitettujen sellaisten tietojen luonne, laajuus ja muoto, joita ne vaativat vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä antamaan seuraavina ajankohtina:

i)

ennalta määritetyin määräajoin;

ii)

ennalta määriteltyjen tapahtumien sattuessa;

iii)

vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tilannetta koskevien tutkimusten aikana;

b)

saada vakuutusedustajien hallussa olevia sopimuksia tai kolmansien osapuolten kanssa tehtyjä sopimuksia koskevia tietoja; ja

c)

vaatia tietoja ulkoisilta asiantuntijoilta kuten tilintarkastajilta ja vakuutusmatemaatikoilta.

3.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin on sisällyttävä seuraavaa:

a)

laadulliset tai määrälliset tekijät tai niiden asianmukainen yhdistelmä;

b)

historialliset, nykyiset ja tulevaisuuteen liittyvät tekijät tai niiden asianmukainen yhdistelmä; ja

c)

sisäisistä ja ulkoisista lähteistä saatavat tiedot tai niiden asianmukainen yhdistelmä.

4.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tietojen on oltava seuraavien periaatteiden mukaisia:

a)

niistä on käytävä ilmi asianomaisen yrityksen liiketoiminnan luonne, laajuus ja monimutkaisuus ja etenkin kyseiseen liiketoimintaan liittyvät riskit;

b)

niiden on oltava käytettävissä, täydelliset kaikilta osin sekä vertailukelpoiset ja yhdenmukaiset eri aikoina; ja

c)

niiden on oltava merkityksellisiä, luotettavia ja ymmärrettäviä.

5.   Jäsenvaltioiden on vaadittava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on asianmukaiset järjestelmät ja rakenteet 1–4 kohdassa säädettyjen vaatimusten täyttämiseksi ja vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen hallinto-, johto- tai valvontaelimen hyväksymät kirjalliset toimintaperiaatteet, joilla varmistetaan, että annettavat tiedot ovat jatkuvasti asianmukaisia.

6.   Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa säädetään tarkemmin 1–4 kohdassa tarkoitetuista tiedoista, jotta valvontaan liittyvän raportoinnin riittävä yhdenmukaisuus voidaan varmistaa.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

36 artikla

Valvojan tarkastusprosessi

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaiset tarkastelevat ja arvioivat sellaisia strategioita, prosesseja ja raportointimenettelyjä, joita vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset ovat ottaneet käyttöön tämän direktiivin nojalla annettujen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten noudattamiseksi.

Tarkastelun ja arvioinnin yhteydessä on asianomaisten yritysten toimintaympäristö huomioon ottaen arvioitava yritysten hallintojärjestelmään liittyviä laadullisia vaatimuksia, yrityksiin kohdistuvia tai mahdollisesti kohdistuvia riskejä ja yritysten kykyä arvioida näitä riskejä.

2.   Valvontaviranomaisten on erityisesti tarkasteltava ja arvioitava seuraavien seikkojen noudattamista:

a)

IV luvun 2 jaksossa tarkoitettu hallintojärjestelmä, mukaan lukien yrityksen riski- ja vakavaraisuusarvio;

b)

VI luvun 2 jaksossa tarkoitettu vakuutustekninen vastuuvelka;

c)

VI luvun 4 ja 5 jaksossa tarkoitetut pääomavaatimukset;

d)

VI luvun 6 jaksossa tarkoitetut sijoitussäännöt;

e)

VI luvun 3 jaksossa tarkoitettujen omien varojen laatu ja määrä;

f)

VI luvun 4 jakson 3 alajaksossa tarkoitettujen, kokonaisia ja osittaisia sisäisiä malleja koskevien vaatimusten jatkuva noudattaminen, kun vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys käyttää kokonaista tai osittaista sisäistä mallia.

3.   Valvontaviranomaisilla on oltava asianmukaiset valvontavälineet, joilla ne voivat todeta vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten taloudellisen aseman heikkenemisen ja valvoa, kuinka heikkenemistä torjutaan.

4.   Valvontaviranomaisten on arvioitava vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten sellaisten menetelmien ja käytäntöjen asianmukaisuus, jotka on tarkoitettu yksilöimään mahdolliset tapahtumat ja taloudellisen tilanteen tulevat muutokset, joilla voi olla epäedullisia vaikutuksia yrityksen taloudelliseen kokonaistilanteeseen.

Valvontaviranomaisen on arvioitava yrityksen kykyä selviytyä tällaisista mahdollisista tapahtumista tai taloudellisen tilanteen tulevista muutoksista.

5.   Valvontaviranomaisilla on oltava tarvittavat valtuudet vaatia vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä korjaamaan valvojan tarkastusprosessin aikana todetut heikkoudet ja puutteet.

6.   Edellä 1, 2 ja 4 kohdassa tarkoitetut tarkastelut ja arvioinnit on toteutettava säännöllisesti.

Valvontaviranomaisten on vahvistettava näiden tarkastelujen ja arvioiden toteuttamisen vähimmäistiheys ja laajuus ottaen huomioon kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen toiminnan luonne, laajuus ja monimutkaisuus.

37 artikla

Lisäpääomavaatimus

1.   Valvontaviranomaiset voivat valvojan tarkastusprosessin perusteella vahvistaa poikkeustapauksissa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle päätöksellä lisäpääomavaatimuksen ja ilmoittaa päätökseen johtaneet perusteet. Tämä on mahdollista ainoastaan silloin, kun:

a)

valvontaviranomaiset toteavat, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen riskiprofiili eroaa merkittävästi vakavaraisuuspääomavaatimuksen perusoletuksista, kun vakavaraisuuspääomavaatimus on laskettu VI luvun 4 jakson 2 alajakson mukaisesti, ja

i)

119 artiklan nojalla esitetty vaatimus sisäisen mallin käytöstä ei ole tarkoituksenmukainen tai on ollut tehoton; tai

ii)

kokonaista tai osittaista sisäistä mallia kehitetään parhaillaan 119 artiklan mukaisesti;

b)

valvontaviranomaiset toteavat, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen riskiprofiili eroaa merkittävästi vakavaraisuuspääomavaatimuksen perusoletuksista, kun vakavaraisuuspääomavaatimus on laskettu VI luvun 4 jakson 3 alajakson mukaista sisäistä mallia tai osittaista sisäistä mallia käyttäen, koska tietyt määrällisesti ilmaistavat riskit on määritetty puutteellisesti ja mallin mukauttaminen vastaamaan paremmin asianomaista riskiprofiilia ei ole toteutunut asianmukaisessa määräajassa; tai

c)

valvontaviranomaiset toteavat, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen hallintojärjestelmä eroaa merkittävästi IV luvun 2 jaksossa säädetyistä normeista, että nämä erot estävät yritystä tunnistamasta, mittaamasta, seuraamasta ja hallinnoimasta asianmukaisesti siihen kohdistuvia tai mahdollisesti kohdistuvia riskejä ja ilmoittamasta niistä ja että muiden toimenpiteiden toteuttaminen ei sinänsä todennäköisesti korjaisi puutteita riittävällä tavalla asianmukaisessa määräajassa.

2.   Tämän artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lisäpääomavaatimus on laskettava siten, että yritys täyttää 101 artiklan 3 kohdan mukaiset edellytykset.

Tämän artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lisäpääomavaatimuksen on oltava oikeassa suhteessa niistä puutteista johtuviin olennaisiin riskeihin, joiden johdosta valvontaviranomainen on päättänyt määrätä lisäpääomavaatimuksen.

3.   Edellä 1 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa valvontaviranomaisten on varmistettava, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tekee kaikkensa korjatakseen puutteet, jotka johtivat lisäpääomavaatimuksen käyttöönottoon.

4.   Valvontaviranomaisten on tarkasteltava edellä 1 kohdassa tarkoitettua lisäpääomavaatimusta vähintään kerran vuodessa, ja se on poistettava, kun yritys on korjannut puutteet, jotka johtivat vaatimuksen käyttöönottoon.

5.   Riittämätön vakavaraisuuspääomavaatimus korvataan vakavaraisuuspääomavaatimuksella, johon on sisällytetty käyttöön otettu lisäpääomavaatimus.

Sen estämättä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, vakavaraisuuspääomavaatimus ei saa sisältää 1 kohdan c alakohdan nojalla määrättyä lisäpääomavaatimusta, kun tarkoituksena on 77 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun riskimarginaalin laskeminen.

6.   Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa säädetään yksityiskohtaisemmin olosuhteista, joissa lisäpääomavaatimus voidaan ottaa käyttöön, sekä vaatimuksen laskemista koskevista metodiikoista.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

38 artikla

Ulkoistettujen tehtävien ja toiminnan valvonta

1.   Sen estämättä, mitä 49 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset, jotka ulkoistavat jonkin tehtävän taikka vakuutus- tai jälleenvakuutustoiminnan, toteuttavat tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, että seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

palveluntarjoajan on toimittava yhteistyössä vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä valvovien viranomaisten kanssa ulkoistettuun tehtävään tai toimintaan liittyvissä asioissa;

b)

vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä, niiden tilintarkastajilla ja valvontaviranomaisilla on oltava tosiasiallinen mahdollisuus saada ulkoistettuun tehtävään tai toimintaan liittyviä tietoja;

c)

valvontaviranomaisilla on oltava tosiasiallinen mahdollisuus päästä palveluntarjoajan toimitiloihin ja valvontaviranomaisten on voitava käyttää näitä oikeuksia.

2.   Jäsenvaltion, johon palveluntarjoaja on sijoittautunut, on sallittava vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä valvovien viranomaisten toteuttaa itse tai teettää tähän tarkoitukseen nimeämillään henkilöillä tarkastuksia palveluntarjoajan toimitiloissa. Vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen valvontaviranomaisen on ennen toimitiloissa tehtävää tarkastusta ilmoitettava asiasta palveluntarjoajan kotijäsenvaltion asianomaiselle viranomaiselle. Jos kyseessä on yritys, joka ei kuulu valvonnan piiriin, asianomainen viranomainen on valvontaviranomainen.

Sen jäsenvaltion valvontaviranomaiset, johon vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys on sijoittautunut, voivat siirtää toimitiloissa tapahtuvien tarkastusten toteuttamisen sen jäsenvaltion valvontaviranomaisille, johon palveluntarjoaja on sijoittautunut.

39 artikla

Vakuutuskannan luovutus

1.   Kansallisessa lainsäädännössä säädetyin edellytyksin jäsenvaltioiden on annettava vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksille, joiden kotipaikka on niiden alueella, lupa luovuttaa joko sijoittautumisvapauden tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella tehtyjen vakuutussopimustensa vakuutuskanta kokonaan tai osittain yhteisön alueelle sijoittautuneelle vastaanottavalle yritykselle.

Kyseiseen luovutukseen voidaan antaa lupa ainoastaan, jos vastaanottavan yrityksen kotijäsenvaltion valvontaviranomaiset vahvistavat, että vastaanottavalla yrityksellä on kannanluovutus huomioon ottaen hyväksyttävä oma varallisuus 100 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun vakavaraisuuspääomavaatimuksen kattamiseksi.

2.   Vakuutusyrityksiin sovelletaan 3–6 kohtaa.

3.   Jos sivukonttori aikoo luovuttaa vakuutussopimustensa vakuutuskannan kokonaan tai osittain, on kuultava sitä jäsenvaltiota, jossa sivukonttori sijaitsee.

4.   Luovuttavan vakuutusyrityksen kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on annettava 1 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lupa luovutukselle saatuaan niiden jäsenvaltioiden viranomaisten suostumuksen, joissa sopimukset on tehty joko sijoittautumisvapauden tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella.

5.   Niiden jäsenvaltioiden viranomaisten, joita on asiassa kuultu, on annettava tiedoksi lausuntonsa tai suostumuksensa luovuttavan vakuutusyrityksen kotijäsenvaltion viranomaisille kolmen kuukauden kuluessa lausuntopyynnöstä.

Jos ne viranomaiset, joita asiassa on kuultu, eivät ole antaneet määräajassa vastausta, vastauksen puuttumista pidetään hiljaisena suostumuksena.

6.   Edellä olevien 1–5 kohdan mukaisesti hyväksytty vakuutuskannan luovutus julkistetaan joko ennen hyväksymistä tai sen jälkeen kotijäsenvaltiossa tai jäsenvaltiossa, jossa riski sijaitsee, tai sitoumusjäsenvaltiossa kyseisen valtion kansallisen lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Tämä luovutus on välittömästi voimassa vakuutuksenottajiin, vakuutettuihin ja niihin muihin henkilöihin nähden, joilla on siirretyistä sopimuksista johtuvia oikeuksia tai velvoitteita.

Tämän kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta eivät vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen antaa vakuutuksenottajille mahdollisuus irtisanoa sopimus määräajassa luovutuksesta.

IV LUKU

Liiketoiminnan harjoittamista koskevat edellytykset

1 jakso

Hallinto-, johto- tai valvontaelimen vastuu

40 artikla

Hallinto, johto- tai valvontaelimen vastuu

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen hallinto- tai johtoelimellä on lopullinen vastuu siitä, että kyseinen yritys noudattaa tämän direktiivin mukaisesti annettuja lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

2 jakso

Hallintojärjestelmä

41 artikla

Yleiset hallintovaatimukset

1.   Jäsenvaltioiden on vaadittava, että kaikilla vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on tehokas hallintojärjestelmä, joka mahdollistaa liiketoiminnan vakaan ja järkevän johtamisen.

Järjestelmässä on ainakin oltava tarkoituksenmukainen läpinäkyvä organisaatiorakenne, jossa vastuualueet on jaettu selvästi ja erotettu toisistaan asianmukaisesti, sekä tehokas järjestelmä tiedonvälityksen varmistamiseksi. Sen on myös täytettävä 42–49 artiklassa vahvistetut vaatimukset.

Hallintojärjestelmästä on tehtävä säännöllisesti sisäinen arviointi.

2.   Hallintojärjestelmän on oltava oikeasuhteinen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen toiminnan luonteeseen, laajuuteen ja monimutkaisuuteen nähden.

3.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on oltava kirjalliset toimintaperiaatteet ainakin riskienhallinnasta, sisäisestä valvonnasta, sisäisestä tarkastuksesta ja tarvittaessa ulkoistamisesta. Niiden on varmistettava toimintaperiaatteiden täytäntöönpano.

Kirjallisia toimintaperiaatteita on tarkasteltava uudelleen ainakin vuosittain. Hallinto-, johto- tai valvontaelimen on hyväksyttävä ne ennakolta, ja ne on mukautettava järjestelmää tai kyseistä alaa koskeviin merkittäviin muutoksiin.

4.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on toteutettava kohtuullisia toimenpiteitä toimintansa jatkuvuuden ja säännöllisyyden varmistamiseksi, mukaan lukien varautumissuunnitelmien laatiminen. Tätä varten yrityksen on käytettävä tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhteisia järjestelmiä, voimavaroja ja menettelyjä.

5.   Valvontaviranomaisilla on oltava asianmukaiset keinot, menetelmät ja valtuudet tarkastaa vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten hallintojärjestelmä ja arvioida näiden yritysten yksilöimiä uusia riskejä, jotka voivat vaikuttaa niiden vakavaraisuuteen.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaisilla on tarvittavat valtuudet vaatia hallintojärjestelmän parantamista ja vahvistamista, jotta varmistetaan 42–49 artiklassa vahvistettujen vaatimusten noudattaminen.

42 artikla

Yrityksen tosiasiallisesta toiminnasta vastaavien tai siinä muissa keskeisissä tehtävissä olevien henkilöiden sopivuutta ja luotettavuutta koskevat vaatimukset

1.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on varmistettava, että kaikki yrityksen tosiasiallisesta toiminnasta vastaavat tai siinä muissa keskeisissä tehtävissä olevat henkilöt täyttävät aina seuraavat vaatimukset:

a)

heillä on riittävästi ammatillista pätevyyttä, taitoa ja kokemusta järkevään ja vakaaseen johtamiseen (sopivuus); ja

b)

he ovat hyvämaineisia ja kunniallisia (luotettavuus).

2.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on ilmoitettava valvontaviranomaiselle yrityksen tosiasiallisesta toiminnasta vastaavien tai sen muista keskeisistä tehtävistä vastaavien henkilöiden vaihtumisesta sekä kaikki tiedot, joita tarvitaan niiden henkilöiden sopivuuden ja luotettavuuden arvioimiseksi, jotka on nimitetty johtamaan yritystä.

3.   Jos 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja henkilöitä on vaihdettu siitä syystä, että he eivät enää täytä 1 kohdan vaatimuksia, vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on ilmoitettava siitä valvontaviranomaiselleen.

43 artikla

Todistus hyvästä maineesta

1.   Jos jäsenvaltio vaatii omilta kansalaisiltaan todistuksen hyvästä maineesta tai todistuksen siitä, ettei henkilö ole ollut konkurssissa, tai molemmat todistukset, tämän jäsenvaltion on hyväksyttävä muiden jäsenvaltioiden kansalaisilta riittäväksi todisteeksi esitetty ote tuomioistuimen ylläpitämästä rekisteristä tai, jos tällaista ei ole, näiden edellytysten täyttymistä osoittava vastaava asiakirja, jonka toimivaltainen oikeus- tai hallintoviranomainen on antanut kotijäsenvaltiossa tai jäsenvaltiossa, josta kyseinen henkilö tulee.

2.   Jos kotijäsenvaltiossa tai jäsenvaltiossa, josta ulkomaan kansalainen tulee, ei anneta 1 kohdassa tarkoitettua asiakirjaa, sen sijasta voidaan antaa valaehtoinen ilmoitus – tai jollei jäsenvaltiossa käytetä valaa, valan sijasta voidaan antaa juhlallinen vakuutus – jonka kyseinen ulkomaan kansalainen antaa toimivaltaiselle oikeus- tai hallintoviranomaiselle tai tarvittaessa notaarille kotijäsenvaltiossa tai jäsenvaltiossa, josta hän tulee.

Tämän viranomaisen tai notaarin on todistettava valaehtoinen tai juhlallisen vakuutuksen muodossa annettu ilmoitus oikeaksi.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu vakuutus siitä, ettei henkilöä ole asetettu konkurssiin, voidaan myös antaa toimivaltaiselle ammatilliselle tai toimialayhteisön elimelle asianomaisessa jäsenvaltiossa.

3.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut asiakirjat ja todistukset eivät saa niitä esitettäessä olla kolmea kuukautta vanhempia.

4.   Jäsenvaltioiden on nimettävä ne viranomaiset ja yhteisöt, jotka ovat toimivaltaisia antamaan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja asiakirjoja, sekä ilmoitettava tästä viipymättä muille jäsenvaltioille ja komissiolle.

Kunkin jäsenvaltion on myös ilmoitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle ne viranomaiset tai yhteisöt, joille 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut asiakirjat on esitettävä haettaessa lupaa 2 artiklassa tarkoitetun toiminnan harjoittamiseen tämän jäsenvaltion alueella.

44 artikla

Riskienhallinta

1.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on oltava tehokas riskienhallintajärjestelmä, johon kuuluu strategioita, prosesseja ja ilmoitusmenettelyjä, joita tarvitaan sellaisten yksittäisten tai yhdistettyjen riskien ja niiden keskinäisten yhteyksien jatkuvaan tunnistamiseen, mittaamiseen, seurantaan, hallintaan ja ilmoittamiseen, joita on kohdistunut tai voi kohdistua kyseisiin yrityksiin.

Riskienhallintajärjestelmän on oltava tehokas ja se on integroitava hyvin vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen organisaatiorakenteeseen ja päätöksentekoprosesseihin ottaen asianmukaisesti huomioon yrityksen tosiasiallisesta toiminnasta vastaavat tai siinä muissa keskeisissä tehtävissä olevat henkilöt.

2.   Riskienhallintajärjestelmään on otettava mukaan riskit, jotka otetaan huomioon vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskennassa 101 artiklan 4 kohdan mukaisesti, sekä riskit, joita ei oteta lainkaan tai kokonaan huomioon sen laskennassa.

Riskienhallintajärjestelmän on katettava ainakin seuraavat alat:

a)

vakuutusten merkintä ja varaaminen;

b)

varojen ja velkojen hallinta;

c)

sijoitukset, erityisesti johdannaiset ja vastaavat sitoumukset;

d)

likviditeetti ja keskittymäriskin hallinta;

e)

operatiivisten riskien hallinta;

f)

jälleenvakuuttaminen ja muut riskienvähentämistekniikat.

Edellä 41 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuihin riskienhallintaa koskeviin kirjallisiin toimintaperiaatteisiin on kuuluttava tämän kohdan toisen alakohdan a–f alakohtaan liittyvät periaatteet.

3.   Sijoitusriskien osalta vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on osoitettava, että ne noudattavat VI luvun 6 jaksoa.

4.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on oltava riskienhallintatoiminto, joka on rakenteeltaan sellainen, että se helpottaa riskienhallintajärjestelmän täytäntöönpanoa.

5.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksissä, jotka käyttävät 112 ja 113 artiklan mukaisesti hyväksyttyä osittaista tai kokonaista sisäistä mallia, riskienhallintatoimintoon on kuuluttava seuraavat lisätehtävät:

a)

sisäisen mallin suunnittelu ja toteutus;

b)

sisäisen mallin testaus ja validointi;

c)

sisäisen mallin ja siihen myöhemmin tehtävien muutosten dokumentointi;

d)

sisäisen mallin toimivuutta koskevien tiivistelmäraporttien laatiminen ja analysointi;

e)

tietojen antaminen hallinto-, johto- tai valvontaelimelle sisäisen mallin toimivuudesta, sellaisten alojen ehdottaminen, joilla tarvitaan parannuksia, ja hallinto- tai johtoelimen pitäminen ajan tasalla siitä, miten aiemmin havaittujen heikkouksien korjaaminen edistyy.

45 artikla

Yrityksen riski- ja vakavaraisuusarvio

1.   Kunkin vakuutusyrityksen ja jälleenvakuutusyrityksen on tehtävä riski- ja vakavaraisuusarvio osana riskienhallintajärjestelmäänsä.

Arvio on tehtävä ainakin seuraavista:

a)

yleinen vakavaraisuuden tarve ottaen huomioon yrityksen erityinen riskiprofiili, hyväksytyt riskirajat ja liiketoimintastrategia;

b)

VI luvun 4 ja 5 jaksossa vahvistettujen pääomavaatimusten ja VI luvun 2 jaksossa vahvistettujen vakuutusteknistä vastuuvelkaa koskevien vaatimusten jatkuva noudattaminen;

c)

siitä, missä määrin kyseisen yrityksen riskiprofiili poikkeaa 101 artiklan 3 kohdan mukaisen vakavaraisuuspääomavaatimuksen perusoletuksista, kun vakavaraisuuspääomavaatimus lasketaan VI luvun 4 jakson 2 alajakson mukaisesti standardikaavaa käyttäen tai VI luvun 4 jakson 3 alajakson mukaisesti osittaista tai kokonaista sisäistä mallia käyttäen.

2.   Sovellettaessa 1 kohdan a alakohtaa yrityksellä on oltava menettelyt, jotka ovat oikeassa suhteessa sen liiketoimintaan liittyvien riskien luonteeseen, laajuuteen ja monimutkaisuuteen ja joiden avulla se voi asianmukaisesti tunnistaa ja arvioida lyhyellä ja pitkällä aikavälillä kohtaamansa tai mahdollisesti kohtaamansa riskit. Yrityksen on osoitettava menetelmät, joita tässä arvioinnissa käytetään.

3.   Edellä 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, joissa käytetään sisäistä mallia, arviointi on tehtävä samaan aikaan kuin uudelleenkalibrointi, joka mukauttaa sisäisen mallin tulokset vakavaraisuuspääomavaatimuksen riskimittaan ja kalibrointiin.

4.   Yrityksen riski- ja vakavaraisuusarvion on oltava erottamaton osa liiketoimintastrategiaa, ja se on aina otettava huomioon yrityksen strategisissa päätöksissä.

5.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on tehtävä 1 kohdassa tarkoitettu arvio säännöllisesti ja viipymättä, jos niiden riskiprofiiliin on tullut merkittävä muutos.

6.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on ilmoitettava valvontaviranomaisille jokaisen riski- ja vakavaraisuusarvionsa tuloksista 35 artiklan mukaisesti ilmoitettavien tietojen yhteydessä.

7.   Yrityksen riski- ja vakavaraisuusarviota ei saa käyttää pääomavaatimuksen laskentaan. Vakavaraisuuspääomavaatimusta saadaan muuttaa ainoastaan 37, 231–233 ja 238 artiklan nojalla.

46 artikla

Sisäinen valvonta

1.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on oltava tehokas sisäisen valvonnan järjestelmä.

Järjestelmään on kuuluttava ainakin hallinto- ja kirjanpitomenettelyt, sisäisen valvonnan rakenne, asianmukaiset ilmoitusjärjestelmät yrityksen kaikilla tasoilla ja säännösten noudattamista valvova toiminto.

2.   Säännösten noudattamista valvovaan toimintoon on kuuluttava hallinto-, johto- tai valvontaelimen neuvominen tämän direktiivin mukaisesti annettujen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten noudattamisessa. Lisäksi siihen on kuuluttava arviointi oikeudellisessa ympäristössä tapahtuvien muutosten mahdollisista vaikutuksista kyseisen yrityksen toimintaan sekä säännösten laiminlyöntiin liittyvän riskin tunnistaminen ja arviointi.

47 artikla

Sisäinen tarkastus

1.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on oltava tehokas sisäisen tarkastuksen toiminto.

Sisäisen tarkastuksen toiminnossa on arvioitava yrityksen sisäisen valvontajärjestelmän riittävyyttä ja tehokkuutta ja hallintojärjestelmän muita osatekijöitä.

2.   Sisäisen tarkastuksen toiminnon on oltava puolueeton ja riippumaton operatiivisista toiminnoista.

3.   Sisäisen tarkastuksen tuloksista ja suosituksista on ilmoitettava hallinto-, johto- tai valvontaelimelle, jonka on päätettävä, mihin toimiin sisäisen tarkastuksen eri tulosten ja suositusten suhteen on ryhdyttävä, ja varmistettava, että nämä toimet toteutetaan.

48 artikla

Aktuaaritoiminto

1.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on oltava tehokas ja pysyvä aktuaaritoiminto, joka:

a)

koordinoi vakuutusteknisen vastuuvelan laskemista;

b)

varmistaa käytettyjen metodiikkojen ja mallien sekä vakuutusteknisen vastuuvelan laskennassa tehtyjen oletusten asianmukaisuuden;

c)

arvioi vakuutusteknisen vastuuvelan laskennassa käytettyjen tietojen riittävyyden ja laadun;

d)

vertaa parhaita estimaatteja kokemusperäisiin tietoihin;

e)

tiedottaa hallinto-, johto- tai valvontaelimelle vakuutusteknisen vastuuvelan laskennan luotettavuudesta ja asianmukaisuudesta;

f)

valvoo vakuutusteknisen vastuuvelan laskentaa 82 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa;

g)

antaa lausunnon yrityksen yleisestä vakuutuspolitiikasta;

h)

antaa lausunnon jälleenvakuutusjärjestelyjen tarkoituksenmukaisuudesta; ja

i)

osallistuu 44 artiklassa tarkoitetun riskienhallintajärjestelmän tehokkaaseen täytäntöönpanoon, mikä koskee erityisesti sen riskimallin luomista, johon VI luvun 4 ja 5 jaksossa vahvistettujen pääomavaatimusten laskenta perustuu, ja osallistuu 45 artiklassa tarkoitettuun arviointiin.

2.   Aktuaaritoiminto on annettava sellaisten henkilöiden hoidettavaksi, joilla on vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen liiketoimintaan liittyvien riskien luonteeseen, laajuuteen ja monimutkaisuuteen nähden riittävät tiedot vakuutus- ja finanssimatematiikasta ja jotka voivat osoittaa kokemuksensa sovellettavien ammatillisten ja muiden standardien avulla.

49 artikla

Ulkoistaminen

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset, jotka ulkoistavat toimintoja taikka vakuutus- tai jälleenvakuutustoimia, ovat yhä täysin vastuussa kaikista tämän direktiivin mukaisista velvoitteistaan.

2.   Oleellisten tai tärkeiden operatiivisten tehtävien tai toimien ulkoistamista ei saa toteuttaa tavalla, joka johtaa johonkin seuraavista tapahtumista:

a)

kyseisen yrityksen hallintojärjestelmän laatu heikkenee olennaisesti;

b)

operatiivinen riski kasvaa kohtuuttomasti;

c)

valvontaviranomaisilla on heikommat mahdollisuudet valvoa, täyttääkö yritys velvoitteensa;

d)

jatkuvan ja hyvän palvelun tarjoaminen vakuutuksenottajille heikkenee.

3.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on hyvissä ajoin ilmoitettava valvontaviranomaisille aikomuksestaan ulkoistaa oleellisia tai tärkeitä tehtäviä tai toimia sekä näitä tehtäviä tai toimia koskevista myöhemmistä olennaisista muutoksista.

50 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

1.   Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa määritellään tarkemmin:

a)

41, 44, 46 ja 47 artiklassa tarkoitettujen järjestelmien osat ja erityisesti alat, joita käsitellään 44 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten varojen ja velkojen hallinnan ja sijoitusten yhteydessä;

b)

44 ja 46–48 artiklassa tarkoitetut toiminnot;

c)

42 artiklassa vahvistetut vaatimukset ja niiden kohteena olevat tehtävät;

d)

ehdot, joilla ulkoistaminen erityisesti kolmansissa maissa sijaitseville palvelujentarjoajille voidaan toteuttaa.

2.   Silloin, kun on tarpeen varmistaa 45 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti tehtävien arvioiden riittävä yhdenmukaisuus, komissio voi hyväksyä täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa täsmennetään arvion osatekijöitä.

3.   Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

3 jakso

Tietojen julkistaminen

51 artikla

Vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskeva kertomus: sisältö

1.   Ottaen huomioon 35 artiklan 3 kohdassa vaaditut tiedot ja 4 kohdassa vahvistetut periaatteet jäsenvaltioiden on vaadittava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset julkistavat vuosittain kertomuksen vakavaraisuudestaan ja taloudellisesta tilastaan.

Kertomuksessa on esitettävä seuraavat tiedot joko täydellisinä tietoina tai viittauksina luonteeltaan ja laajuudeltaan vastaaviin tietoihin, jotka on julkistettu muiden oikeudellisten tai sääntelyvaatimusten mukaisesti:

a)

kuvaus yrityksen liiketoiminnasta ja siitä suoriutumisesta;

b)

kuvaus hallintojärjestelmästä ja arvio sen sopivuudesta yrityksen riskiprofiiliin;

c)

kunkin riskiluokan osalta erillinen kuvaus riskialttiudesta, riskikeskittymästä, riskien vähentämisestä ja riskiherkkyydestä;

d)

erilliset kuvaukset varojen, vakuutusteknisen vastuuvelan ja muiden velkojen osalta niiden arvostuksessa käytetyistä perusteista ja menetelmistä sekä selvitys merkittävistä eroista näissä perusteissa ja menetelmissä, silloin kun niitä käytetään arvostukseen tilinpäätöksissä;

e)

pääomanhallinnan kuvaus, joka sisältää ainakin seuraavat tiedot:

i)

oman varallisuuden rakenne, määrä ja laatu;

ii)

vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja vähimmäispääomavaatimuksen määrät;

iii)

vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskentaan käytetty 304 artiklassa säädetty mahdollisuus;

iv)

tiedot, joiden perusteella voidaan ymmärtää standardikaavan perusoletusten ja yrityksen vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskennassa käyttämän sisäisen mallin perusoletusten pääasialliset erot;

v)

määrä, jonka verran vähimmäispääomavaatimus on jäänyt täyttämättä tai jonka verran vakavaraisuuspääomavaatimus on jäänyt täyttämättä merkittäviltä osin raportointikaudella, vaikka poikkeama olisi myöhemmin korjattu, sekä selvitys poikkeaman alkuperästä ja seurauksista ja mahdollisesti toteutetuista korjaavista toimenpiteistä.

2.   Edellä 1 kohdan e alakohdan i alakohdassa tarkoitettuun kuvaukseen on sisällyttävä analyysi merkittävistä muutoksista edelliseen raportointikauteen verrattuna sekä selvitys merkittävistä eroista suhteessa kyseisten erien arvoon tilinpäätöksissä ja lyhyt kuvaus pääoman siirrettävyydestä.

Edellä 1 kohdan e alakohdan ii alakohdassa tarkoitetuissa vakavaraisuuspääomavaatimusta koskevissa tiedoissa on erikseen ilmoitettava VI luvun 4 jakson 2 ja 3 alajakson mukaisesti laskettu määrä sekä 37 artiklan nojalla mahdollisesti määrätty lisäpääomavaatimus tai niiden erityisparametrien vaikutus, joita vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen on käytettävä 110 artiklan mukaisesti, ja tiivistelmä perusteista, joilla asianomainen valvontaviranomainen on nämä määrännyt.

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää, että vaikka 1 kohdan e alakohdan ii alakohdassa tarkoitettu kokonaisvakavaraisuuspääomavaatimus julkistetaan, lisäpääomavaatimusta taikka niiden erityisparametrien vaikutusta, joita vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen on käytettävä 110 artiklan mukaisesti, ei tarvitse julkistaa erikseen siirtymäkauden aikana, joka päättyy viimeistään 31 päivänä lokakuuta 2017, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden oikeudellisten tai sääntelyvaatimusten mukaan pakollista tietojen julkistamista.

Vakavaraisuuspääomavaatimuksen julkistamisen yhteydessä on tapauksen mukaan ilmoitettava, että sen lopullisesta määrästä on vielä tehtävä valvontaan liittyvä arviointi.

52 artikla

Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitealle annettavat tiedot ja kertomukset

1.   Jäsenvaltioiden on vaadittava, että valvontaviranomaiset antavat Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitealle vuosittain seuraavat tiedot:

a)

keskimääräinen lisäpääomavaatimus yritystä kohden ja valvontaviranomaisen edellisenä vuonna määräämien lisäpääomavaatimusten jakautuminen prosenttiosuuksina vakavaraisuuspääomavaatimuksesta ja seuraavasti eriteltyinä:

i)

kaikki vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset;

ii)

henkivakuutusyritykset;

iii)

vahinkovakuutusyritykset;

iv)

vakuutusyritykset, joilla on sekä henkivakuutus- että vahinkovakuutustoimintaa;

v)

jälleenvakuutusyritykset;

b)

kustakin a alakohdan mukaan annetusta tiedosta 37 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdan nojalla määrättyjen lisäpääomavaatimusten osuudet erikseen.

2.   Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean on julkistettava vuosittain seuraavat tiedot:

a)

kustakin seuraavasta yritysjoukosta lisäpääomavaatimusten kokonaisjakautuminen kaikissa jäsenvaltioissa yhteensä prosenttiosuutena vakavaraisuuspääomavaatimuksesta:

i)

kaikki vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset;

ii)

henkivakuutusyritykset;

iii)

vahinkovakuutusyritykset;

iv)

vakuutusyritykset, joilla on sekä henkivakuutus- että vahinkovakuutustoimintaa;

v)

jälleenvakuutusyritykset;

b)

lisäpääomavaatimusten jakautuminen prosenttiosuutena vakavaraisuuspääomavaatimuksesta kussakin jäsenvaltiossa erikseen ottaen huomioon kyseisen jäsenvaltion kaikki vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset;

c)

kustakin a alakohdassa tarkoitetusta tiedosta 37 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdan nojalla määrättyjen lisäpääomavaatimusten osuudet erikseen.

3.   Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean on annettava Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle 2 kohdassa tarkoitetut tiedot ja niiden mukana kertomus siitä, missä määrin on tapahtunut valvonnan lähentymistä lisäpääomavaatimusten käytössä eri jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten välillä.

53 artikla

Vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskeva kertomus: sovellettavat periaatteet

1.   Valvontaviranomaisten on sallittava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset eivät julkista tietoja, jos:

a)

tietojen julkistaminen antaisi yrityksen kilpailijoille merkittävän perusteettoman edun;

b)

yrityksellä on vakuutuksenottajiin kohdistuvia velvoitteita tai muita sellaisia suhteita vastapuoliin, jotka velvoittavat yrityksen salassapitoon tai luottamuksellisuuteen.

2.   Jos valvontaviranomainen sallii, että tietoja ei julkisteta, yritysten on ilmoitettava asiasta vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskevassa kertomuksessa ja perusteltava, miksi tietoja ei julkisteta.

3.   Valvontaviranomaisten on sallittava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset hyödyntävät muiden oikeudellisten tai sääntelyvaatimusten mukaisesti julkistettuja tietoja tai viittaavat niihin, jos kyseiset tiedot vastaavat 51 artiklassa vaadittuja tietoja sekä luonteeltaan että laajuudeltaan.

4.   Edellä olevia 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta 51 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettuihin tietoihin.

54 artikla

Vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskeva kertomus: ajantasaistukset ja vapaaehtoiset lisätiedot

1.   Jos tapahtuu huomattava muutos, joka vaikuttaa suuresti 51 ja 53 artiklan mukaisesti julkistettujen tietojen merkityksellisyyteen, vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on julkistettava asianmukaiset tiedot tämän huomattavan muutoksen luonteesta ja vaikutuksista.

Ensimmäistä alakohtaa sovellettaessa huomattavina muutoksina pidetään ainakin seuraavia:

a)

jos havaitaan, että vähimmäispääomavaatimus on jäänyt täyttämättä, ja valvontaviranomaiset katsovat, että yritys ei pysty antamaan realistista lyhyen aikavälin rahoitussuunnitelmaa, tai valvontaviranomaiset eivät saa tällaista suunnitelmaa kuukauden kuluessa siitä päivämäärästä, jona kyseisen vaatimuksen täyttämättä jääminen havaittiin;

b)

jos havaitaan, että vakavaraisuuspääomavaatimus on jäänyt täyttämättä merkittäviltä osin, ja valvontaviranomaiset eivät saa realistista tervehdyttämissuunnitelmaa kahden kuukauden kuluessa siitä päivämäärästä, jona kyseisen vaatimuksen täyttämättä jääminen havaittiin.

Toisen alakohdan a alakohdan osalta valvontaviranomaisten on vaadittava, että kyseinen yritys ilmoittaa välittömästi, kuinka suurelta osin vaatimus on jäänyt täyttämättä, ja antaa samalla selvityksen täyttämättä jäämisen alkuperästä ja seurauksista sekä mahdollisesti toteutetuista korjaavista toimenpiteistä. Jos alun perin realistisena pidetystä lyhyen aikavälin rahoitussuunnitelmasta huolimatta poikkeamaa vähimmäispääomavaatimuksesta ei ole korjattu kolmen kuukauden kuluessa sen havaitsemisesta, asiasta on ilmoitettava kyseisen ajanjakson päättyessä ja samalla on annettava selvitys sen alkuperästä ja seurauksista sekä mahdollisesti toteutetuista korjaavista toimenpiteistä ja mahdollisesti suunnitelluista korjaavista lisätoimenpiteistä.

Toisen alakohdan b alakohdan osalta valvontaviranomaisten on vaadittava, että kyseinen yritys ilmoittaa välittömästi, kuinka suurelta osin vaatimus on jäänyt täyttämättä, ja antaa samalla selvityksen täyttämättä jäämisen alkuperästä ja seurauksista sekä mahdollisesti toteutetuista korjaavista toimenpiteistä. Jos alun perin realistisena pidetystä tervehdyttämissuunnitelmasta huolimatta merkittävää poikkeamaa vähimmäispääomavaatimuksesta ei ole korjattu kuuden kuukauden kuluessa sen havaitsemisesta, asiasta on ilmoitettava kyseisen ajanjakson päättyessä ja samalla on annettava selvitys sen alkuperästä ja seurauksista sekä mahdollisesti toteutetuista korjaavista toimenpiteistä ja mahdollisesti suunnitelluista korjaavista lisätoimenpiteistä.

2.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat vapaaehtoisesti julkistaa vakavaraisuuteensa tai taloudelliseen tilaansa liittyviä tietoja tai selvityksiä, joita ei jo vaadita julkistettaviksi 51 ja 53 artiklan ja tämän artiklan 1 kohdan nojalla.

55 artikla

Vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskeva kertomus: toimintaperiaatteet ja hyväksyminen

1.   Jäsenvaltioiden on vaadittava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on asianmukaiset järjestelmät ja rakenteet 51 ja 53 artiklassa ja 54 artiklan 1 kohdassa vahvistettujen vaatimusten täyttämiseksi sekä kirjalliset toimintaperiaatteet, joilla varmistetaan, että näiden vaatimusten mukaisesti julkistetut tiedot ovat jatkuvasti 51, 53 ja 54 artiklan mukaisia.

2.   Vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskevalle kertomukselle on saatava vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen hallinto-, johto- tai valvontaelimen hyväksyntä, ja se on julkaistava vasta hyväksynnän jälkeen.

56 artikla

Vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskeva kertomus: täytäntöönpanotoimenpiteet

Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa määritellään tarkemmin, mitä tietoja on julkistettava ja miten ne on julkistettava.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

4 jakso

Määräomistusyhteys

57 artikla

Hankinnat

1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön tai yhdessä toimivien tällaisten henkilöiden, jäljempänä ”hankkijaehdokas”, jotka ovat päättäneet hankkia suoraan tai välillisesti määräomistusyhteyden vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksestä tai lisätä suoraan tai välillisesti määräomistusyhteyttään siten, että hankkijan osuus äänistä tai osakepääomasta on vähintään 20, 30 tai 50 prosenttia taikka siten, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksestä tulee hankkijan tytäryritys, jäljempänä ”ehdotettu hankinta”, on ensin ilmoitettava tästä kirjallisesti sen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen valvontaviranomaisille, josta ne pyrkivät hankkimaan määräosuuden tai lisäämään sitä, ja mainittava samalla suunnitellun osuuden suuruus sekä annettava asiaan liittyvät 59 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut tiedot. Jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa 30 prosentin raja-arvoa, jos ne soveltavat direktiivin 2004/109/EY 9 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti yhden kolmasosan raja-arvoa.

2.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka on päättänyt luopua suoraan tai välillisesti määräomistusyhteydestä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä, on ensin ilmoitettava tästä kirjallisesti kotijäsenvaltion valvontaviranomaisille ja mainittava samalla omistusyhteytensä suuruus suunnitellun luopumisen jälkeen. Tällaisen henkilön on ilmoitettava valvontaviranomaisille myös päätöksestä vähentää kyseisen henkilön määräomistusyhteyttä siten, että kyseisen henkilön osuus äänivallasta tai osakepääomasta on alle 20, 30 tai 50 prosenttia, tai siten, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys lakkaa olemasta kyseisen henkilön tytäryritys. Jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa 30 prosentin raja-arvoa, jos ne soveltavat direktiivin 2004/109/EY 9 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti yhden kolmasosan raja-arvoa.

58 artikla

Arviointijakso

1.   Valvontaviranomaisten on ilmoitettava hankkijaehdokkaalle kirjallisesti heti ja joka tapauksessa kahden työpäivän kuluessa 57 artiklan 1 kohdassa säädetyn ilmoituksen vastaanottamisesta sekä 2 kohdassa tarkoitettujen tietojen mahdollisesta myöhemmästä vastaanottamisesta, että se on vastaanottanut ilmoituksen tai tiedot.

Valvontaviranomaisilla on enintään 60 työpäivää aikaa ilmoituksen ja sellaisten asiakirjojen kirjallisen vastaanottamista koskevan ilmoituksen päiväyksestä, joiden liittämistä ilmoitukseen jäsenvaltio edellyttää 59 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun luettelon perusteella, jäljempänä ”arviointijakso”, suorittaa 59 artiklan 1 kohdassa säädetty arviointi, jäljempänä ”arviointi”.

Valvontaviranomaisten on ilmoitettava hankkijaehdokkaalle arviointijakson päättymispäivämäärä antaessaan vastaanottamista koskevan ilmoituksen.

2.   Valvontaviranomaiset voivat arviointijakson 50 ensimmäisen työpäivän aikana tarvittaessa pyytää lisätietoja, jotka ovat tarpeen arvioinnin suorittamiseksi. Pyyntö on esitettävä kirjallisesti, ja siinä on yksilöitävä tarvittavat lisätiedot.

Arviointijakso keskeytetään niiden päivien väliseksi ajaksi, joina valvontaviranomaiset pyysivät tietoja ja hankkijaehdokas ne toimitti. Keskeytys ei saa olla pitempi kuin 20 työpäivää. Valvontaviranomaiset voivat harkintansa mukaan pyytää vielä täydentämään tai tarkentamaan tietoja, mutta tämä ei saa enää keskeyttää arviointijaksoa.

3.   Valvontaviranomaiset voivat pidentää 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettua keskeytystä enintään 30 työpäiväksi, jos hankkijaehdokas on

a)

sijoittautunut tai sääntelyn kohteena yhteisön ulkopuolella; tai

b)

luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, johon ei sovelleta tämän direktiivin tai arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 20 päivänä joulukuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/611/ETY (32) taikka direktiivien 2004/39/EY tai 2006/48/EY mukaista valvontaa.

4.   Jos valvontaviranomaiset arvioinnin tehtyään päättävät vastustaa ehdotettua hankintaa, niiden on ilmoitettava tästä hankkijaehdokkaalle kirjallisesti kahden työpäivän kuluessa ylittämättä arviointijaksoa ja perusteltava päätöksensä. Jollei kansallisesta lainsäädännöstä muuta johdu, yleisön saataville voidaan hankkijaehdokkaan pyynnöstä saattaa asianmukainen selvitys päätöksen perusteluista. Tämä ei estä jäsenvaltiota sallimasta valvontaviranomaisten julkistaa näitä perusteluja ilman hankkijaehdokkaan pyyntöä.

5.   Jos valvontaviranomaiset eivät arviointijakson kuluessa vastusta kirjallisesti ehdotettua hankintaa, se katsotaan hyväksytyksi.

6.   Valvontaviranomaiset voivat määrätä enimmäisajan, jonka kuluessa ehdotettu hankinta on saatettava päätökseen, ja tarvittaessa pidentää sitä.

7.   Jäsenvaltiot eivät saa asettaa vaatimuksia, jotka ovat tiukempia kuin tässä direktiivissä säädetyt, sen osalta, miten valvontaviranomaisille on ilmoitettava äänioikeuksien tai pääoman suorista tai epäsuorista hankinnoista tai miten toimivaltaiset viranomaiset hyväksyvät ne.

8.   Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä tarkentaen 59 artiklan 1 kohdassa säädettyjen perusteiden mukautukset tulevan kehityksen huomioon ottamiseksi ja 57–63 artiklan yhdenmukaisen soveltamisen varmistamiseksi.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

59 artikla

Arviointi

1.   Arvioidessaan 57 artiklan 1 kohdassa säädettyä ilmoitusta ja 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tietoja valvontaviranomaisten on hankinnan kohteena olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen järkevän ja vakaan hoidon varmistamiseksi otettava huomioon hankkijaehdokkaan todennäköinen vaikutus vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykseen ja arvioitava hankkijaehdokkaan sopivuus ja ehdotetun hankinnan taloudellinen järkevyys kaikkien seuraavien perusteiden avulla:

a)

hankkijaehdokkaan maine;

b)

sen henkilön maine ja kokemus, joka tulee johtamaan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen liiketoimintaa ehdotetun hankinnan seurauksena;

c)

hankkijaehdokkaan taloudellinen vakaus erityisesti suhteessa sen liiketoiminnan tyyppiin, jota hankinnan kohteena olevassa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä harjoitetaan ja aiotaan harjoittaa;

d)

pystyykö vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys täyttämään jatkuvasti tähän direktiiviin ja soveltuvin osin muihin direktiiveihin, erityisesti direktiiviin 2002/87/EY, perustuvat toiminnan vakautta koskevat vaatimukset ja erityisesti se, onko ryhmällä, jonka osa yrityksestä tulee, rakenne, joka mahdollistaa tehokkaan valvonnan, tehokkaan tietojen vaihdon valvontaviranomaisten kesken ja valvontaviranomaisten keskinäisen vastuunjaon määrittämisen;

e)

onko perustelua syytä epäillä, että ehdotetun hankinnan yhteydessä syyllistytään tai pyritään tai on syyllistytty tai pyritty rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen 26 päivänä lokakuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY (33) 1 artiklassa tarkoitettuun rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen tai että ehdotettu hankinta saattaisi lisätä tämän vaaraa.

2.   Valvontaviranomaiset voivat vastustaa ehdotettua hankintaa vain, jos se on perusteltua 1 kohdassa säädettyjen vaatimusten perusteella tai jos hankkijaehdokkaan toimittamat tiedot ovat puutteelliset.

3.   Jäsenvaltiot eivät saa asettaa ennakkoehtoja sen suhteen, millainen omistusosuuden taso on hankittava, eivätkä sallia valvontaviranomaistensa tarkastelevan ehdotettua hankintaa markkinoiden taloudellisten tarpeiden pohjalta.

4.   Jäsenvaltioiden on julkistettava luettelo tiedoista, jotka tarvitaan arvion tekemiseen ja jotka on toimitettava valvontaviranomaisille 57 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta annettaessa. Vaadittavien tietojen on oltava suhteutettuja ja mukautettuja hankkijaehdokkaan ja ehdotetun hankinnan luonteeseen. Jäsenvaltiot eivät saa vaatia tietoja, joilla ei ole merkitystä toiminnan vakauden arvioinnille.

5.   Sen estämättä, mitä 58 artiklan 1, 2 ja 3 kohdassa säädetään, valvontaviranomaisen on kohdeltava hankkijaehdokkaita syrjimättömällä tavalla, jos viranomaiselle on ilmoitettu kaksi tai useampia ehdotuksia hankkia määräosuus tai lisätä määräosuutta samasta vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksestä.

60 artikla

Säänneltyjen rahoitusalan yritysten hankkimat osuudet

1.   Asianomaisten valvontaviranomaisten on työskenneltävä tiiviisti toisiaan kuullen arviointia suorittaessaan, jos hankkijaehdokas on

a)

luottolaitos, vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys, sijoituspalveluyritys tai direktiivin 85/611/ETY 1 a artiklan 2 alakohdassa tarkoitettu rahastoyhtiö, jäljempänä ”’yhteissijoitusyrityksen rahastoyhtiö”, jolle on myönnetty toimilupa toisessa jäsenvaltiossa tai muulla alalla kuin millä hankinnan kohde toimii;

b)

sellaisen luottolaitoksen, vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen, sijoituspalveluyrityksen tai yhteissijoitusyrityksen rahastoyhtiön emoyritys, jolle on myönnetty toimilupa toisessa jäsenvaltiossa tai muulla alalla kuin millä hankinnan kohde toimii; tai

c)

luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on määräysvalta sellaisessa luottolaitoksessa, vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä, sijoituspalveluyrityksessä tai yhteissijoitusyrityksen rahastoyhtiössä, jolle on myönnetty toimilupa toisessa jäsenvaltiossa tai muulla alalla kuin millä hankinnan kohde toimii.

2.   Valvontaviranomaisten on ilman aiheetonta viivytystä annettava toisilleen kaikki hankinnan arvioimisen kannalta olennaiset tai asiaan vaikuttavat tiedot. Valvontaviranomaisten on tältä osin toimitettava pyynnöstä toisilleen kaikki asiaan vaikuttavat tiedot ja oma-aloitteisesti kaikki olennaiset tiedot. Hankinnan kohteena olevalle vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle toimiluvan myöntäneen valvontaviranomaisen tekemässä päätöksessä on esitettävä hankkijaehdokkaasta vastaavan valvontaviranomaisen lausunnot ja varaukset.

61 artikla

Vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen valvontaviranomaiselle antamat tiedot

Kun vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys on saanut tiedon sellaisista sen omaa pääomaa koskevien omistusyhteyksien hankkimisista tai luovuttamisista, joiden vuoksi kyseinen omistusyhteys muuttuu 57 artiklassa tai 58 artiklan 1–7 kohdassa tarkoitettuja raja-arvoja suuremmaksi tai pienemmäksi, sen on ilmoitettava siitä kotijäsenvaltionsa valvontaviranomaiselle.

Vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten on myös vähintään kerran vuodessa ilmoitettava kotijäsenvaltionsa valvontaviranomaiselle niiden omistavien osakkaiden tai jäsenten nimet, joilla on määräomistusyhteys, sekä kyseisten omistusosuuksien suuruudet sellaisina kuin ne ilmenevät vuosittaisessa yhtiökokouksessa käytettävissä olevista tiedoista tai arvopaperipörssissä noteerattuja yhtiöitä koskevien sääntöjen noudattamisen perusteella saaduista tiedoista.

62 artikla

Määräomistusyhteydet ja valvontaviranomaisen valtuudet

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että jos 57 artiklassa tarkoitettujen henkilöiden määräämisvalta on omiaan haittaamaan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen järkevää ja vakaata hoitoa, määräomistusyhteyden hankinnan tai lisäämisen kohteena olevan yrityksen kotijäsenvaltion valvontaviranomaisen on toteutettava aiheelliset toimenpiteet tämän tilanteen lopettamiseksi. Näihin toimenpiteisiin voivat kuulua esimerkiksi kielto, johtokunnan jäseniin ja johtajiin kohdistetut rangaistukset tai kyseisten osakkaiden tai jäsenten omistamiin osakkeisiin liittyvän äänivallan käytön väliaikainen keskeyttäminen.

Samanlaisia toimenpiteitä on sovellettava luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin, jotka eivät noudata 57 artiklassa säädettyä ilmoitusvelvoitetta.

Jos omistusyhteys on hankittu valvontaviranomaisten vastustuksesta huolimatta, jäsenvaltioiden on muista käytettävistä seuraamuksista huolimatta määrättävä:

1)

vastaavan äänivallan käyttämisen väliaikainen keskeyttäminen; tai

2)

annettujen äänien mitätöinti tai mahdollisuus mitätöidä ne.

63 artikla

Äänioikeus

Tässä jaksossa otetaan huomioon direktiivin 2004/109/EY 9 ja 10 artiklassa tarkoitetut äänioikeudet ja mainitun direktiivin 12 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädetyt niiden yhteen laskemista koskevat ehdot.

Jäsenvaltiot eivät saa ottaa huomioon sellaisia äänioikeuksia tai osakkeita, joita sijoituspalveluyrityksillä tai luottolaitoksilla voi olla sen vuoksi, että ne ovat antaneet merkintäsitoumuksen rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskulle ja/tai rahoitusvälineiden liikkeeseenlasku on järjestetty direktiivin 2004/39/EY liitteessä I olevan A osan 6 kohdassa tarkoitetun merkintätakauksen perusteella, edellyttäen, että kyseisiä oikeuksia ei käytetä eikä niillä muuten vaikuteta liikkeeseenlaskijan johtamiseen ja että ne luovutetaan vuoden kuluessa hankkimisesta.

5 jakso

Salassapitovelvollisuus, tietojen vaihto ja valvonnan lähentäminen

64 artikla

Salassapito

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että kaikkia henkilöitä, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet valvontaviranomaisten palveluksessa, sekä valvontaviranomaisten puolesta toimivia tilintarkastajia ja asiantuntijoita koskee salassapitovelvollisuus.

Luottamuksellisia tietoja, jotka kyseiset henkilöt saavat tehtäviään suorittaessaan, ei saa luovuttaa kenellekään henkilölle eikä millekään viranomaiselle muutoin kuin sellaisena tiivistelmänä tai koosteena, jossa kyseistä vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä ei voida tunnistaa, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta rikosoikeuden soveltamisalaan kuuluvien tapausten käsittelyyn.

Jos vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys on kuitenkin asetettu konkurssiin tai pakolliseen likvidaatiomenettelyyn, luottamuksellisia tietoja, jotka eivät koske yrityksen pelastamisessa mukana olevia kolmansia osapuolia, voidaan kuitenkin luovuttaa siviili- tai kauppaoikeudellisessa menettelyssä.

65 artikla

Jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten välinen tietojen vaihto

Mitä 64 artiklassa säädetään, ei estä eri jäsenvaltioiden valvontaviranomaisia vaihtamasta tietoja. Näitä tietoja koskee 64 artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus.

66 artikla

Yhteistyösopimukset kolmansien maiden kanssa

Jäsenvaltiot voivat tehdä yhteistyösopimuksia, jotka koskevat tietojen vaihtoa kolmansien maiden valvontaviranomaisten tai kolmansien maiden 68 artiklan 1 ja 2 kohdassa määriteltyjen viranomaisten ja elinten kanssa vain, jos luovutettavien tietojen salassapito taataan vähintään tässä jaksossa esitetyllä tavalla. Tietojen vaihdon on tapahduttava kyseisten viranomaisten tai elinten valvontatehtävän hoitamiseksi.

Jos tiedot, jotka jäsenvaltion on määrä luovuttaa kolmannelle maalle, ovat peräisin toisesta jäsenvaltiosta, niitä ei saa ilmaista ilman kyseisen jäsenvaltion valvontaviranomaisen nimenomaista suostumusta eikä niitä saa luovuttaa muihin tarkoituksiin kuin mihin mainittu viranomainen on antanut suostumuksensa.

67 artikla

Luottamuksellisten tietojen käyttö

Valvontaviranomaiset, jotka saavat luottamuksellisia tietoja 64 tai 65 artiklan nojalla, voivat käyttää tietoja tehtäviensä hoitamisessa ainoastaan seuraaviin tarkoituksiin:

1)

tarkastaakseen, onko vakuutus- tai jälleenvakuutustoiminnan aloittamista koskevat edellytykset täytetty, ja helpottaakseen tällaisen liiketoiminnan harjoittamisen valvontaa erityisesti vakuutusteknisen vastuuvelan, vakavaraisuuspääomavaatimuksen, vähimmäispääomavaatimuksen ja hallintojärjestelmän osalta;

2)

määrätäkseen seuraamuksia;

3)

haettaessa muutosta valvontaviranomaisten päätökseen hallinnollisessa muutoksenhaussa;

4)

tämän direktiivin mukaisissa tuomioistuinmenettelyissä.

68 artikla

Tietojen vaihto muiden viranomaisten kanssa

1.   Mitä 64 ja 67 artiklassa säädetään, ei estä mitään seuraavista:

a)

tietojen vaihtoa samassa jäsenvaltiossa valvontatehtäviään hoitavien eri valvontaviranomaisten kanssa;

b)

tietojen vaihtoa valvontatehtäviään hoitavien valvontaviranomaisten ja minkä tahansa seuraavien, samassa jäsenvaltiossa toimivien tahojen kanssa:

i)

luottolaitosten ja muiden rahoituslaitosten valvonnasta vastaavat viranomaiset ja rahoitusmarkkinoiden valvonnasta vastaavat viranomaiset;

ii)

vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten selvitystila- ja konkurssimenettelyihin sekä muuhun vastaavaan menettelyyn osallistuvat elimet;

iii)

vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisestä tilintarkastuksesta vastaavat henkilöt;

c)

sellaisten tietojen luovuttamista elimille, jotka hoitavat pakollista likvidaatiomenettelyä tai takuurahastoja, jotka ovat välttämättömiä niiden tehtävien hoitamiseksi.

Edellä b ja c alakohdassa tarkoitettu tietojen vaihto voi tapahtua myös eri jäsenvaltioiden välillä.

Näiden viranomaisten, elinten ja henkilöiden saamia tietoja koskee 64 artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus.

2.   Mitä 64–67 artiklassa säädetään, ei estä jäsenvaltioita sallimasta tietojen vaihtoa valvontaviranomaisten ja seuraavien tahojen välillä:

a)

viranomaiset, jotka ovat vastuussa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten selvitystila- ja konkurssimenettelyyn sekä muuhun vastaavaan menettelyyn osallistuvien elinten valvonnasta;

b)

viranomaiset, jotka ovat vastuussa vakuutusyritysten, jälleenvakuutusyritysten, luottolaitosten, sijoituspalveluyritysten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisiä tilintarkastuksia suorittavien henkilöiden valvonnasta;

c)

vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten laillisuusvalvonnasta vastaavat riippumattomat vakuutusmatemaatikot sekä näiden vakuutusmatemaatikkojen valvonnasta vastuussa olevat elimet.

Ensimmäisessä alakohdassa olevia säännöksiä soveltavan jäsenvaltion on vaadittava, että vähintään seuraavat edellytykset täytetään:

a)

tietojen tarkoituksena on ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun valvonnan tai laillisuusvalvonnan harjoittaminen;

b)

saatuja tietoja koskee 64 artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus;

c)

jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, ne saa luovuttaa ainoastaan sen valvontaviranomaisen nimenomaisella suostumuksella, jolta tiedot ovat lähtöisin, ja ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten viranomainen on antanut suostumuksensa.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille niiden viranomaisten, henkilöiden ja elinten nimet, joille ensimmäisen ja toisen alakohdan nojalla voidaan antaa tietoja.

3.   Mitä 64–67 artiklassa säädetään, ei estä jäsenvaltioita sallimasta rahoitusjärjestelmän vakauden ja eheyden lujittamiseksi tietojen vaihtoa valvontaviranomaisten ja niiden viranomaisten tai elinten kesken, jotka ovat vastuussa yhtiöoikeuden noudattamisen seurannasta ja rikkomusten tutkimisesta.

Ensimmäistä alakohtaa soveltavan jäsenvaltion on vaadittava, että vähintään seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

tiedot on tarkoitettu käytettäviksi ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuissa seuranta- ja tutkimustehtävissä;

b)

saatuja tietoja koskee 64 artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus;

c)

jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, ne saa luovuttaa ainoastaan sen valvontaviranomaisen nimenomaisella suostumuksella, jolta tiedot ovat lähtöisin, ja ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten viranomainen on antanut suostumuksensa.

Jos ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut viranomaiset tai elimet turvautuvat jäsenvaltiossa seuranta- tai tutkimustehtäviensä hoitamisessa sellaisiin henkilöihin, jotka erityispätevyytensä vuoksi on nimetty näihin tehtäviin ja jotka eivät ole julkisessa tehtävässä, ensimmäisessä alakohdassa säädetty mahdollisuus vaihtaa tietoja voidaan ulottaa näihin henkilöihin toisessa alakohdassa säädetyin edellytyksin.

Toisen alakohdan c alakohdan soveltamista varten ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen viranomaisten tai elinten on ilmoitettava tiedot antaneelle valvontaviranomaiselle niiden henkilöiden nimet ja yksityiskohtaiset tehtävät, joille tiedot toimitetaan.

4.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille niiden viranomaisten, henkilöiden tai elinten nimet, joille 3 kohdan nojalla voidaan antaa tietoja.

69 artikla

Tietojen antaminen rahoituslainsäädännöstä vastaaville hallintoyksiköille

Mitä 64 ja 67 artiklassa säädetään, ei estä jäsenvaltioita sallimasta lainsäädännössä säädetyin edellytyksin tiettyjen tietojen antamista muille keskushallinnon yksiköille, jotka vastaavat luotto- ja rahoituslaitosten, sijoituspalveluyritysten ja vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten valvontaa koskevasta lainsäädännöstä, sekä näiden yksiköiden toimeksiannosta toimiville tarkastajille.

Näitä tietoja voidaan antaa ainoastaan, kun se on tarpeellista toiminnan vakauden valvomiseksi. Jäsenvaltioiden on kuitenkin säädettävä, että 65 artiklan ja 68 artiklan 1 kohdan mukaisesti sekä 32 artiklassa tarkoitetuissa paikalla tehdyissä tarkastuksissa saatuja tietoja voidaan antaa vain, jos siihen on saatu nimenomainen suostumus valvontaviranomaiselta, jolta tiedot ovat lähtöisin, tai sen jäsenvaltion valvontaviranomaiselta, jossa paikalla tehtävä tarkastus on tehty.

70 artikla

Tietojen toimittaminen keskuspankeille ja rahapoliittisille viranomaisille

Rajoittamatta tämän jakson soveltamista valvontaviranomainen voi toimittaa seuraaville tahoille niiden tehtävien hoitamiseksi tarkoitettuja tietoja:

1)

keskuspankit ja muut elimet, jotka hoitavat vastaavaa tehtävää rahapoliittisina viranomaisina;

2)

tarvittaessa muut maksujärjestelmien valvonnasta vastuussa olevat viranomaiset.

Nämä viranomaiset tai elimet voivat myös toimittaa valvontaviranomaisille tietoja, joita ne saattavat tarvita 67 artiklassa mainittuihin tarkoituksiin. Näin saatuja tietoja koskevat tässä jaksossa säädetyt salassapitovelvollisuutta koskevat säännökset.

71 artikla

Valvonnan lähentäminen

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaisten valtuuksissa otetaan Euroopan unionin ulottuvuus asianmukaisella tavalla huomioon.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset tehtäviään hoitaessaan ottavat huomioon valvontavälineiden ja -käytäntöjen yhtenäistämisen tämän direktiivin nojalla annettujen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten soveltamisessa. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaiset osallistuvat Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean toimintaan komission päätöksen 2009/79/EY mukaisesti ja ottavat tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetut suuntaviivat ja suositukset asianmukaisella tavalla huomioon.

3.   Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean on tarvittaessa annettava oikeudellisesti sitomattomia suuntaviivoja ja suosituksia tämän direktiivin säännösten täytäntöönpanosta ja sen täytäntöönpanotoimenpiteistä valvontakäytäntöjen yhtenäisyyden lisäämiseksi. Lisäksi komitean on annettava Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle säännöllisesti ja ainakin joka toinen vuosi kertomus edistymisestä valvonnan lähentämisessä yhteisössä.

6 jakso

Tilintarkastajien velvollisuudet

72 artikla

Tilintarkastajien velvollisuudet

1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä vähimmäisvaatimuksena, että henkilöt, joille on myönnetty toimilupa perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla lakisääteisten tilintarkastusten suorittamisesta vastuussa olevien henkilöiden hyväksymisestä 10 päivänä huhtikuuta 1984 annetun kahdeksannen neuvoston direktiivin 84/253/ETY (34) mukaisesti ja jotka hoitavat vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä direktiivin 78/660/ETY 51 artiklassa, direktiivin 83/349/ETY 37 artiklassa tai direktiivin 85/611/ETY 31 artiklassa tarkoitettua lakisääteistä tilintarkastustehtävää tai muuta lakisääteistä tehtävää, ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan valvontaviranomaisille kyseistä yritystä koskevista seikoista tai päätöksistä, jotka he ovat saaneet tietoonsa tehtäväänsä hoitaessaan ja jotka voivat johtaa johonkin seuraavista:

a)

sellaisten lakien asetusten tai hallinnollisten määräysten rikkominen, joissa säädetään toimilupaa koskevista edellytyksistä tai jotka erityisesti koskevat vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten toiminnan harjoittamista;

b)

vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen toiminnan jatkumisen häiriintyminen;

c)

tilien vahvistamatta jättäminen tai varausten esittäminen;

d)

vakavaraisuuspääomavaatimuksen täyttämättä jääminen;

e)

vähimmäispääomavaatimuksen täyttämättä jääminen.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen henkilöiden on myös ilmoitettava seikoista tai päätöksistä, jotka he saavat tietoonsa hoitaessaan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua tehtävää yrityksessä, jolla on määräysvallasta johtuvat läheiset sidokset siihen vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykseen, jossa he hoitavat kyseistä tehtävää.

2.   Sopimuksessa taikka laissa, asetuksessa tai hallinnollisessa määräyksessä olevan tietojen ilmaisemista koskevan rajoituksen rikkomisena ei pidetä sitä, että direktiivin 84/253/ETY mukaisesti valtuutettu henkilö vilpittömässä mielessä ilmaisee 1 kohdassa tarkoitetun tiedon tai päätöksen valvontaviranomaisille, eikä tästä aiheudu kyseiselle henkilölle seuraamusvastuuta.

V LUKU

Henki- ja vahinkovakuutustoiminnan harjoittaminen

73 artikla

Henki- ja vahinkovakuutustoiminnan harjoittaminen

1.   Vakuutusyrityksille ei voida myöntää toimilupaa harjoittaa henki- ja vahinkovakuutustoimintaa samanaikaisesti.

2.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat määrätä, että:

a)

yritykset, jotka ovat saaneet toimiluvan harjoittaa henkivakuutustoimintaa, voivat myös saada toimiluvan vahinkovakuutustoiminnan harjoittamiseen liitteessä I olevan A osan luokissa 1 ja 2 tarkoitettujen riskien kattamiseksi;

b)

yritykset, jotka ovat saaneet toimiluvan ainoastaan liitteessä I olevan A osan luokissa 1 ja 2 tarkoitettujen riskien kattamiseen, voivat saada toimiluvan henkivakuutustoiminnan harjoittamiseen.

Kumpaakin liiketoimintaa on kuitenkin johdettava erikseen 74 artiklan mukaisesti.

3.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että 2 kohdassa tarkoitettujen yritysten on noudatettava koko liiketoiminnassaan tilinpäätössääntöjä, jotka koskevat henkivakuutusyrityksiä. Kunnes myöhempi yhteensovittaminen toteutetaan, jäsenvaltiot voivat myös säätää, että yrityksen selvitystilaa koskevien säännösten osalta kyseisten yritysten harjoittamaa, liitteessä I olevan A osan luokissa 1 ja 2 lueteltuihin riskeihin liittyvää liiketoimintaa koskevat henkivakuutustoiminnan harjoittamiseen sovellettavat säännökset.

4.   Kun vahinkovakuutusyrityksellä on taloudellisia, kaupallisia tai hallinnollisia yhteyksiä henkivakuutusyrityksen kanssa, kotijäsenvaltioiden valvontaviranomaisten on huolehdittava, että asianomaisten yritysten väliset sopimukset tai muut menojen ja tulojen jaotteluun mahdollisesti vaikuttavat järjestelyt eivät vääristä kyseisten yritysten kirjanpitoa.

5.   Yritykset, jotka jäljempänä mainittuina päivinä harjoittivat samanaikaisesti tässä direktiivissä tarkoitettua henki- ja vahinkovakuutustoimintaa, voivat jatkaa kyseisten toimintojen harjoittamista samanaikaisesti edellyttäen, että kumpaakin liiketoimintaa johdetaan erikseen 74 artiklan mukaisesti:

a)

1 päivänä tammikuuta 1981 Kreikassa olevan toimiluvan perusteella;

b)

1 päivänä tammikuuta 1986 Espanjassa ja Portugalissa olevan toimiluvan perusteella;

c)

1 päivänä tammikuuta 1995 Itävallassa, Suomessa ja Ruotsissa olevan toimiluvan perusteella;

d)

1 päivänä toukokuuta 2004 Tšekissä, Virossa, Kyproksessa, Latviassa, Liettuassa, Unkarissa, Maltassa, Puolassa, Slovakiassa ja Sloveniassa olevan toimiluvan perusteella;

e)

1 päivänä tammikuuta 2007 Bulgariassa ja Romaniassa olevan toimiluvan perusteella;

f)

15 päivänä maaliskuuta 1979 muualla olevien toimilupien perusteella.

Kotijäsenvaltio voi vaatia, että vakuutusyritykset lopettavat kyseisen jäsenvaltion määräämässä ajassa sellaisen henki- ja vahinkovakuutustoiminnan samanaikaisen harjoittamisen, joita ne harjoittivat ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuina päivinä.

74 artikla

Henki- ja vahinkovakuutustoiminnan johtamisen eriyttäminen

1.   Edellä 73 artiklassa tarkoitettu erillinen johto on järjestettävä siten, että henkivakuutustoiminta pidetään erillään vahinkovakuutustoiminnasta.

Henkivakuutuksenottajien ja vahinkovakuutuksenottajien etuja ei saa vahingoittaa, ja varsinkin henkivakuutuksen tuottojen on hyödytettävä henkivakuutuksenottajia ikään kuin yritys harjoittaisi vain henkivakuutustoimintaa.

2.   Rajoittamatta 100 ja 128 artiklan soveltamista 73 artiklan 2 ja 5 kohdassa tarkoitettujen vakuutusyritysten on laskettava:

a)

yrityksen henki- tai jälleenvakuutustoiminnan harjoittamiseen liittyvä nimellinen henkivakuutustoiminnan vähimmäispääomavaatimus, joka lasketaan 6 kohdassa tarkoitetun erillisen kirjanpidon perusteella ikään kuin asianomainen yritys harjoittaisi ainoastaan kyseistä toimintaa; ja

b)

yrityksen vahinko- tai jälleenvakuutustoiminnan harjoittamiseen liittyvä nimellinen vahinkovakuutustoiminnan vähimmäispääomavaatimus, joka lasketaan 6 kohdassa tarkoitetun erillisen kirjanpidon perusteella ikään kuin asianomainen yritys harjoittaisi ainoastaan kyseistä toimintaa.

3.   Edellä 73 artiklan 2 ja 5 kohdassa tarkoitettujen vakuutusyritysten on vähintään katettava hyväksyttävien omien perusvarojen erien vastaavilla määrillä seuraavat:

a)

nimellinen henkivakuutustoiminnan vähimmäispääomavaatimus henkivakuutustoiminnan harjoittamista varten;

b)

nimellinen vahinkovakuutustoiminnan vähimmäispääomavaatimus vahinkovakuutustoiminnan harjoittamista varten.

Henkivakuutustoiminta ja vahinkovakuutustoiminta eivät saa vastata toisen toiminnan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuista taloudellisista vähimmäisvelvoitteista.

4.   Niin kauan kuin 3 kohdassa tarkoitetut taloudelliset vähimmäisvelvoitteet täyttyvät ja valvontaviranomainen on siitä tietoinen, vakuutusyritys voi käyttää jompaankumpaan toimintaan 100 artiklassa tarkoitetun vakavaraisuuspääomavaatimuksen täyttämiseksi sellaisia hyväksyttävien omien varojen eriä, jotka ovat vielä käytettävissä.

5.   Valvontaviranomaisten on tarkastamalla sekä henki- että vahinkovakuutustoiminnan tulokset varmistettava, että 1–4 kohdan säännösten vaatimukset täyttyvät.

6.   Kirjanpitoa on hoidettava siten, että se osoittaa erikseen henki- ja vahinkovakuutustoiminnan tuloksen lähteet. Kaikki tuotot, varsinkin vakuutusmaksut, jälleenvakuuttajien suoritukset ja sijoitustulot, ja kulut, varsinkin vakuutussuoritukset, vakuutusteknisen vastuuvelan lisäykset, jälleenvakuutusmaksut ja vakuutustoiminnan liikekulut, on esitettävä erikseen alkuperän mukaan. Kumpaankin toimintaan liittyvät yhteiset erät on vietävä kirjanpitoon valvontaviranomaisten hyväksymien jakoperusteiden mukaisesti.

Kirjanpidon perusteella vakuutusyritysten on laadittava selvitys, jossa selvästi osoitetaan hyväksyttävien omien perusvarojen erät, joilla katetaan kaikki 2 kohdassa tarkoitetut nimelliset vähimmäispääomavaatimukset 98 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

7.   Jos jompaankumpaan toimintaan liittyvien hyväksyttävien omien perusvarojen määrä on riittämätön 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen taloudellisten vähimmäisvelvoitteiden kattamiseksi, valvontaviranomaisten on sovellettava tähän toimintaan tässä direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä riippumatta siitä, mikä on toisen toiminnan tulos.

Poiketen siitä, mitä 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, näihin toimenpiteisiin saattaa sisältyä luvan antaminen hyväksyttävien omien perusvarojen erityisten erien siirtoon toimintojen välillä.

VI LUKU

Säännöt varojen ja velkojen arvostuksesta, vakuutusteknisestä vastuuvelasta, omista varoista, vakavaraisuuspääomavaatimuksesta, vähimmäispääomavaatimuksesta ja sijoituksista

1 jakso

Varojen ja velkojen arvostus

75 artikla

Varojen ja velkojen arvostus

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset arvostavat varat ja velat seuraavasti, jollei toisin mainita:

a)

varat arvostetaan siihen arvoon, josta ne ovat vaihdettavissa asiaa tuntevien, liiketoimeen halukkaiden, toisistaan riippumattomien osapuolten välillä;

b)

velat arvostetaan siihen arvoon, josta ne ovat siirrettävissä tai suoritettavissa asiaa tuntevien, liiketoimeen halukkaiden, toisistaan riippumattomien osapuolten välillä.

Edellä olevan b alakohdan mukaisia velkoja arvostettaessa ei saa tehdä mukautuksia vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen oman luottokelpoisuuden huomioon ottamiseksi.

2.   Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä vahvistaakseen menetelmät ja oletukset, joita käytetään 1 kohdan mukaisessa varojen ja velkojen arvostuksessa.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

2 jakso

Vakuutusteknistä vastuuvelkaa koskevat säännöt

76 artikla

Yleiset säännökset

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset määrittävät vakuutusteknisen vastuuvelan kaikkien vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteidensa osalta, jotka niillä on vakuutuksenottajia tai vakuutus- ja jälleenvakuutussopimusten edunsaajia kohtaan.

2.   Vakuutusteknisen vastuuvelan arvon on vastattava nykymäärää, joka vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten olisi maksettava, jos ne siirtäisivät vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteensa välittömästi toiselle vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle.

3.   Vakuutusteknisen vastuuvelan laskennassa on käytettävä rahoitusmarkkinoiden tarjoamia tietoja sekä vakuutusriskeistä saatavilla olevia tietoja, ja laskennan on oltava yhdenmukaista näiden tietojen kanssa (markkinaehtoisuus).

4.   Vakuutustekninen vastuuvelka on laskettava varovaisella, luotettavalla ja puolueettomalla tavalla.

5.   Vakuutustekninen vastuuvelka on laskettava 77–82 ja 86 artiklan mukaisesti 2, 3 ja 4 kohdan periaatteita noudattaen ja ottaen huomioon 75 artiklan 1 kohdassa esitetyt periaatteet.

77 artikla

Vakuutusteknisen vastuuvelan laskeminen

1.   Vakuutusteknisen vastuuvelan arvo on 2 kohdassa tarkoitetun parhaan estimaatin ja 3 kohdassa tarkoitetun riskimarginaalin summa.

2.   Parhaan estimaatin on vastattava tulevaisuuden kassavirtojen todennäköisyydellä painotettua keskiarvoa, jossa otetaan huomioon rahan aika-arvo (tulevaisuuden kassavirtojen odotettu nykyarvo) ja käytetään asiaankuuluvaa riskitöntä korkokäyrää.

Parhaan estimaatin laskennan on perustuttava luotettaviin ajantasaisiin tietoihin ja realistisiin oletuksiin, ja se on suoritettava käyttämällä asianmukaisia, sopivia ja asiaankuuluvia vakuutusmatemaattisia ja tilastollisia menetelmiä.

Parhaan estimaatin laskennassa käytetyssä kassavirtaennusteessa on otettava huomioon kaikki sisään tulevat ja ulos menevät kassavirrat, joita tarvitaan vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteiden täyttämiseen niiden kestoajan.

Paras estimaatti on laskettava bruttomääräisenä vähentämättä siitä jälleenvakuutussopimuksista ja erillisyhtiöiltä saatavia korvauksia. Nämä korvaukset on laskettava erikseen 81 artiklan mukaisesti.

3.   Riskimarginaalin on oltava riittävä varmistamaan, että vakuutusteknisen vastuuvelan arvo vastaa määrää, jonka vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten oletetaan tarvitsevan ottaakseen ja täyttääkseen vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteet.

4.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on arvostettava paras estimaatti ja riskimarginaali erikseen.

Jos kuitenkin vakuutus- ja jällenvakuutusvelvoitteisiin liittyviä tulevaisuuden kassavirtoja voidaan toistaa luotettavasti käyttämällä rahoitusvälineitä, joiden luotettava markkina-arvo on saatavilla, kyseisiin tulevaisuuden kassavirtoihin liittyvän vakuutusteknisen vastuuvelan arvo on määritettävä kyseisten rahoitusvälineiden markkina-arvon perusteella. Tällöin parasta estimaattia ja riskimarginaalia ei tarvitse laskea erikseen.

5.   Jos vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset arvostavat parhaan estimaatin ja riskimarginaalin erikseen, riskimarginaali lasketaan määrittämällä sen suuruisen pääoman kustannus, joka vastaa sitä vakavaraisuuspääomavaatimusta, joka tarvitaan vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteiden täyttämiseksi niiden kestoajan.

Pääoman kustannuksen tason on oltava kaikkien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten osalta sama, ja sitä on tarkasteltava säännöllisesti uudelleen.

Laskennassa käytetyn pääoman kustannuksen tason on oltava yhtä suuri kuin oleellisen riskittömän korkokannan ylittävä korkomarginaali, joka vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle aiheutuisi, jos sen 3 jakson mukaisen hyväksyttävän oman varallisuuden määrä vastaisi sellaista vakavaraisuuspääomavaatimusta, joka tarvitaan tukemaan vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen velvoitteita niiden kestoajan.

78 artikla

Muut vakuutusteknisen vastuuvelan laskennassa huomioon otettavat osatekijät

Laskiessaan vakuutusteknistä vastuuvelkaa vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on 77 artiklan lisäksi otettava huomioon seuraavat osatekijät:

1)

kaikki vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteiden hoidosta aiheutuvat kulut;

2)

inflaatio, mukaan luettuna kustannus- ja korvausinflaatio

3)

kaikki maksut, mukaan luettuina tulevat lisäedut, jotka vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset odotettavat suorittavansa vakuutuksenottajille ja edunsaajille ja jotka eivät kuulu 91 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan, riippumatta siitä, onko kyseiset maksut taattu sopimuksilla.

79 artikla

Vakuutus- ja jälleenvakuutussopimuksiin sisältyvien taloudellisten takuiden ja sopimusperusteisten optioiden arvostus

Laskiessaan vakuutusteknistä vastuuvelkaa vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on otettava huomioon vakuutus- ja jälleenvakuutussopimuksiin sisältyvien taloudellisten takuiden ja sopimusperusteisten optioiden arvo.

Kaikkien oletusten, joita vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset tekevät siitä, millä todennäköisyydellä vakuutuksenottajat käyttävät sopimusperusteisia optioita, raukeamiset ja takaisinostot mukaan luettuina, on oltava realistisia ja perustuttava luotettaviin nykyhetken tietoihin. Oletuksissa on otettava joko nimenomaisesti tai välillisesti huomioon vaikutukset, joita taloudellisissa ja muissa olosuhteissa tapahtuvilla tulevilla muutoksilla voi olla kyseisten optioiden käyttöön.

80 artikla

Segmentointi

Laskiessaan vakuutusteknistä vastuuvelkaa vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on segmentoitava vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteensa homogeenisiin riskiryhmiin ainakin vakuutuslajien mukaan.

81 artikla

Saatavat jälleenvakuutussopimuksista ja erillisyhtiöiltä

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on laskettava saatavat jälleenvakuutussopimuksista ja erillisyhtiöiltä 76–80 artiklan mukaisesti.

Laskiessaan saatavien määriä jälleenvakuutussopimuksista ja erillisyhtiöiltä vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on otettava huomioon perinnän ja suorien maksujen välinen aikaero.

Laskennan tulosta on korjattava ottamalla huomioon ennustetut tappiot, jotka johtuvat vastapuolen maksukyvyttömyydestä. Mukautuksen on perustuttava vastapuolen maksukyvyttömyyden todennäköisyyden ja maksukyvyttömyydestä johtuvan keskimääräisen tappion (tappio-osuuden) arviointiin.

82 artikla

Tietojen laatu ja approksimaatioiden ja tapauskohtaisten menetelmien soveltaminen vakuutustekniseen vastuuvelkaan

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on sisäiset prosessit ja menettelyt vakuutusteknisen vastuuvelan laskennassa käytettyjen tietojen asianmukaisuuden, täydellisyyden ja tarkkuuden varmistamiseksi.

Jos vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä ei erityisolosuhteissa ole riittävästi laadultaan asianmukaisia tietoja soveltaakseen luotettavaa vakuutusmatemaattista menetelmää johonkin vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteidensa ryhmään tai alaryhmään tai saataviin jälleenvakuutussopimuksista ja erillisyhtiöiltä, parhaan estimaatin laskennassa voidaan käyttää asianmukaisia approksimaatioita, tapauskohtaiset menetelmät mukaan luettuina.

83 artikla

Vertaaminen kokemusperäisiin tietoihin

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on oltava prosessit ja menettelyt sen varmistamiseksi, että parhaita estimaatteja ja niiden laskennan perusoletuksia verrataan säännöllisesti kokemusperäisiin tietoihin.

Jos vertailussa havaitaan järjestelmällistä poikkeamista kokemusperäisten tietojen ja vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen parhaista estimaateista tekeminen laskelmien välillä, yrityksen on tehtävä asianmukaisia korjauksia käytettyihin vakuutusmatemaattisiin menetelmiin ja/tai tehtyihin oletuksiin.

84 artikla

Vakuutusteknisen vastuuvelan asianmukainen taso

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on valvontaviranomaisten pyynnöstä osoitettava, että niiden vakuutustekninen vastuuvelka on asianmukaisella tasolla ja että ne käyttävät sopivia ja asiaankuuluvia menetelmiä ja asianmukaisia tilastotietoja.

85 artikla

Vakuutusteknisen vastuuvelan lisääminen

Jos vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten vakuutusteknisen vastuuvelan laskeminen ei ole 76–83 artiklan mukaista, valvontaviranomaiset voivat vaatia vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä lisäämään vakuutusteknisen vastuuvelan määrää, jotta se olisi mainituissa artikloissa säädetyllä tasolla.

86 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan:

a)

vakuutusmatemaattiset ja tilastolliset metodiikat 77 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun parhaan estimaatin laskemiseksi;

b)

asiaankuuluva riskitön korkokäyrä, jota käytetään 77 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun parhaan estimaatin laskennassa;

c)

olosuhteet, joissa vakuutustekninen vastuuvelka lasketaan kokonaisuutena tai parhaan estimaatin ja riskimarginaalin summana, sekä menetelmät, joita käytetään, kun vakuutustekninen vastuuvelka lasketaan kokonaisuutena;

d)

riskimarginaalin laskennassa käytettävät menetelmät ja oletukset, mukaan luettuna niiden hyväksyttävien omien varojen määrittäminen, jotka tarvitaan vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteiden täyttämiseen ja pääomakustannuksen määrän kalibrointiin;

e)

vakuutuslajit, joiden perusteella vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteet segmentoidaan vakuutusteknisen vastuuvelan laskemiseksi;

f)

vaatimukset, jotka on täytettävä vakuutusteknisen vastuuvelan laskennassa käytettyjen tietojen asianmukaisuuden, täydellisyyden ja tarkkuuden varmistamiseksi, sekä erityisolosuhteet, joissa on asianmukaista käyttää parhaan estimaatin laskemiseen approksimaatioita, tapauskohtaiset menetelmät mukaan luettuina;

g)

metodiikat, joita käytetään laskettaessa 81 artiklassa tarkoitettu vastapuolen maksukyvyttömyyteen liittyvä korjaus, jolla otetaan huomioon vastapuolen maksukyvyttömyydestä johtuvat tappiot;

h)

tarvittaessa yksinkertaistetut vakuutusteknisen vastuuvelan laskentamenetelmät ja -tekniikat sen varmistamiseksi, että a ja d alakohdassa tarkoitetut vakuutusmatemaattiset ja tilastolliset menetelmät ovat oikeassa suhteessa vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten, vakuutus- ja jälleenvakuutusalan kytkösyritykset mukaan luettuina, kantamien riskien luonteeseen, laajuuteen ja monimutkaisuuteen.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

3 jakso

Oma varallisuus

1 alajakso

Oman varallisuuden määrittäminen

87 artikla

Oma varallisuus

Oma varallisuus on 88 artiklassa tarkoitetun oman perusvarallisuuden ja 89 artiklassa tarkoitetun oman lisävarallisuuden summa.

88 artikla

Oma perusvarallisuus

Omaan perusvarallisuuteen kuuluvat seuraavat erät:

1)

75 artiklan ja 2 jakson mukaisesti arvostettu ylijäämä, jonka verran varat ovat velkoja suuremmat;

2)

etuoikeudeltaan huonommat velat.

Edellä 1 kohdassa tarkoitetusta ylijäämästä vähennetään vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen omistuksessa olevien omien osakkeiden määrä.

89 artikla

Oma lisävarallisuus

1.   Omaan lisävarallisuuteen kuuluvat erät, jotka eivät kuulu omaan perusvarallisuuteen ja jota voidaan käyttää tappioiden vaimentamiseen.

Omaan lisävarallisuuteen voivat kuulua seuraavat erät, jos ne eivät kuulu omaan perusvarallisuuteen:

a)

maksamaton osakepääoma tai takuupääoma, jota ei ole vielä vaadittu maksettavaksi;

b)

remburssit ja takuut;

c)

muut vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten saamat oikeudellisesti sitovat sitoumukset.

Kun on kyse keskinäisestä yhtiöstä tai yhdistyksestä taikka niitä vastaavasta yhteisöstä, jonka maksut voivat vaihdella, omaan lisävarallisuuteen voivat kuulua myös kaikki lisämaksut, jotka se voi vaatia jäseniltä maksettavaksi seuraavien 12 kuukauden aikana.

2.   Kun omaan lisävarallisuuteen kuuluva erä on maksettu tai vaadittu maksettavaksi, sitä on pidettävä varoina eikä se enää kuulu oman lisävarallisuuden eriin.

90 artikla

Oman lisävarallisuuden hyväksyttäminen valvontaviranomaisilla

1.   Omaan lisävarallisuuteen kuuluvien erien määriin, jotka aiotaan ottaa oman varallisuuden määrityksessä huomioon, on saatava valvontaviranomaisten ennakkohyväksyntä.

2.   Kuhunkin oman lisävarallisuuden erään kirjatun määrän on ilmennettävä erän tappioiden vaimennusvaikutusta ja perustuttava varovaisiin ja realistisiin oletuksiin. Kun omaan lisävarallisuuteen kuuluvalla erällä on kiinteä nimellisarvo, kyseisen erän määrä on sama kuin sen nimellisarvo, silloin kun se ilmentää asianmukaisesti tappioiden vaimennusvaikutusta.

3.   Valvontaviranomaiset hyväksyvät jommankumman seuraavista:

a)

kunkin oman lisävarallisuuteen kuuluvan erän rahallinen määrä;

b)

menetelmä, jolla kunkin omaan lisävarallisuuteen kuuluvan erän määrä määritetään, jolloin valvontaviranomainen hyväksyy kyseisellä menetelmällä määritetyn määrän määräajaksi.

4.   Kunkin omaan lisävarallisuuteen kuuluvan erän osalta valvontaviranomaisen hyväksynnän on perustuttava seuraavien seikkojen arviointiin:

a)

asianomaisten vastapuolten asema suhteessa niiden maksukykyyn ja -halukkuuteen;

b)

varojen perittävyys, ottaen huomioon kyseisen erän oikeudellinen muoto, sekä mahdolliset ehdot, joiden vuoksi erää ei voida maksaa tai vaatia maksettavaksi;

c)

tiedot niiden aiempien vaatimusten tuloksista, jotka vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset ovat esittäneet tällaisesta omasta lisävarallisuudesta, jos tietoja voidaan luotettavasti käyttää tulevien vaatimusten ennustettavien tulosten arvioinnissa.

91 artikla

Ylijäämävarallisuus

1.   Ylijäämävarallisuus on kertyneitä voittoja, joita ei ole varattu lisäetujen antamiseen vakuutuksenottajille ja edunsaajille.

2.   Ylijäämävarallisuutta, joka sallitaan kansallisessa lainsäädännössä, ei pidetä vakuutus- ja jälleenvakuutusvelkana, jos se täyttää 94 artiklan 1 kohdassa vahvistetut perusteet.

92 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

1.   Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan:

a)

perusteet, joilla valvontaviranomaiset antavat hyväksyntänsä 90 artiklan mukaisesti;

b)

212 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettujen, rahoitus- ja luottolaitoksiin olevien omistusyhteyksien käsittely omien varojen määrityksessä.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

2.   Tämän artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuihin, rahoitus- ja luottolaitoksiin oleviin omistusyhteyksiin kuuluvat:

a)

omistusyhteydet, jotka vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on:

i)

direktiivin 2006/48/EY 4 artiklan 1 ja 5 kohdassa tarkoitettuihin luottolaitoksiin ja rahoituslaitoksiin,

ii)

direktiivin 2004/39/EY 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa tarkoitettuihin sijoituspalveluyrityksiin;

b)

direktiivin 2006/48/EY 63 artiklassa ja 64 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut etuoikeudeltaan huonommassa asemassa olevat saamiset ja välineet, joita vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on tämän kohdan a alakohdassa määritellyissä laitoksissa, joihin sillä on omistusyhteys.

2 alajakso

Oman varallisuuden luokitus

93 artikla

Ominaisuudet, joiden perusteella oma varallisuus jaetaan luokkiin

1.   Omaan varallisuuteen kuuluvat erät on jaettava kolmeen luokkaan. Näiden erien luokitus riippuu siitä, ovatko ne oman perusvarallisuuden vai oman lisävarallisuuden eriä ja siitä, missä määrin niillä on seuraavat ominaisuudet:

a)

erä voidaan käyttää tappioiden vaimentamiseen tai se voidaan pyydettäessä vaatia maksettavaksi tappioiden kattamiseen kokonaisuudessaan toiminnan jatkuvuuden periaatteen pohjalta tai kun on kyse likvidaatiosta (pysyvä saatavuus);

b)

kun on kyse likvidaatiosta, erän koko määrä voidaan käyttää tappioiden vaimentamiseen ja erää ei makseta takaisin sen haltijalle ennen kuin kaikki muut velvoitteet, mukaan luettuina vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteet vakuutus- ja jälleenvakuutussopimuksia tehneille vakuutuksenottajille ja edunsaajille, on täytetty (huonompi etuoikeusasema).

2.   Arvioitaessa, missä määrin oman varallisuuden erillä on 1 kohdan a ja b alakohdan ominaisuuksia nyt ja tulevaisuudessa, on otettava asianmukaisesti huomioon erän duraatio ja erityisesti se, onko erän duraatio määräpituinen. Kun oman varallisuuden erän duraatio on määräpituinen, erän suhteellinen duraatio verrattuna yrityksen vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteisiin on otettava huomioon (riittävä duraatio).

Lisäksi on otettava huomioon seuraavat ominaisuudet:

a)

liittyykö erään nimellismäärän lunastamista koskevia vaatimuksia tai kannustimia (lunastamista koskevien kannustimien puuttuminen);

b)

liittyykö erään pakollisia kiinteitä maksuja (pakollisten rahoituskulujen puuttuminen);

c)

liittyykö erään rasituksia (rasitusten puuttuminen).

94 artikla

Pääasialliset luokitusperusteet

1.   Omaan perusvarallisuuteen kuuluvat erät on sijoitettava luokkaan 1, jos niillä on pääosin 93 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan mukaiset ominaisuudet, ottaen huomioon 93 artiklan 2 kohdassa esitetyt ominaisuudet.

2.   Omaan perusvarallisuuteen kuuluvat erät on sijoitettava luokkaan 2, jos niillä on pääosin 93 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaiset ominaisuudet, ottaen huomioon 93 artiklan 2 kohdassa esitetyt ominaisuudet.

Omaan lisävarallisuuteen kuuluvat erät on sijoitettava luokkaan 2, jos niillä on pääosin 93 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan mukaiset ominaisuudet, ottaen huomioon 93 artiklan 2 kohdassa esitetyt ominaisuudet.

3.   Omaan perus- ja lisävarallisuuteen kuuluvat erät, jotka eivät kuulu 1 ja 2 kohdan soveltamisalaan, on sijoitettava luokkaan 3.

95 artikla

Oman varallisuuden jakaminen luokkiin

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset luokittelevat oman varallisuutensa erät 94 artiklassa vahvistetuin perustein.

Tätä varten vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on tarvittaessa viitattava 97 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun oman varallisuuden eriä koskevaan luetteloon.

Jos oman varallisuuden erää ei mainita kyseisessä luettelossa, vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on arvioitava ja luokiteltava kyseinen erä ensimmäisen kohdan mukaisesti. Luokitukselle on saatava valvontaviranomaisen hyväksyntä.

96 artikla

Tietyn oman varallisuuden erien luokitus

Tätä direktiiviä sovellettaessa on sovellettava seuraavaa luokitusta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 95 artiklan ja 97 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamista:

1)

91 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan kuuluva ylijäämävarallisuus on sijoitettava luokkaan 1;

2)

direktiivin 2006/48/EY nojalla hyväksyttyjen luottolaitosten antamat remburssit ja takuut, joita hoitaa riippumaton omaisuudenhoitaja vakuutusvelkojien hyväksi, on sijoitettava luokkaan 2;

3)

tulevat lisämaksut, joita laivanvarustajien keskinäiset yhtiöt tai yhdistykset tai niitä vastaavat yhteisöt, joiden maksut voivat vaihdella ja jotka vakuuttavat ainoastaan liitteessä I olevan A osan luokkiin 6, 12 ja 17 kuuluvat riskit, voivat vaatia jäseniltään maksettaviksi seuraavien 12 kuukauden aikana, on sijoitettava luokkaan 2.

Tulevat lisämaksut, joita keskinäiset yhtiöt tai yhdistykset tai niitä vastaavat yhteisöt, joiden maksut voivat vaihdella, voivat vaatia jäseniltään maksettaviksi seuraavien 12 kuukauden aikana, on 94 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan sijoitettava luokkaan 2, jos ne eivät kuulu ensimmäisen kohdan 3 alakohdan soveltamisalaan ja jos niillä on pääosin 93 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan mukaiset ominaisuudet, ottaen huomioon 93 artiklan 2 kohdassa esitetyt ominaisuudet.

97 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

1.   Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan:

a)

luettelo, jossa mainitaan oman varallisuuden erät, myös 96 artiklassa tarkoitetut erät, joiden katsotaan täyttävän 94 artiklassa vahvistetut perusteet, ja esitetään kunkin oman varallisuuden erän osalta tarkka kuvaus ominaisuuksista, joka on määrännyt sen luokituksen;

b)

menetelmät, joita valvontaviranomaiset käyttävät arvioidessaan ja hyväksyessään oman varallisuuden eriä, jotka eivät sisälly a alakohdassa tarkoitettuun luetteloon.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

2.   Komissio tarkastelee 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua luetteloa säännöllisesti uudelleen ja päivittää sen tarvittaessa markkinoiden kehityksen perusteella.

3 alajakso

Oman varallisuuden hyväksyttävyys

98 artikla

Hyväksyttävyys ja rajoitukset, joita sovelletaan luokkiin 1, 2 ja 3

1.   Luokkiin 2 ja 3 kuuluvien erien hyväksyttäviin määriin sovelletaan vakavaraisuuspääomavaatimuksen täyttämisen osalta määrällisiä rajoituksia. Kyseisillä rajoituksilla on varmistettava ainakin seuraavien ehtojen täyttyminen:

a)

luokkaan 1 kuuluvien erien osuus hyväksyttävästä omasta varallisuudesta on enemmän kuin yksi kolmasosa hyväksyttävän oman varallisuuden kokonaismäärästä;

b)

luokkaan 3 kuuluvien erien hyväksyttävä määrä on vähemmän kuin yksi kolmasosa hyväksyttävän oman varallisuuden kokonaismäärästä.

2.   Vähimmäispääomavaatimuksen täyttämisen osalta niiden oman perusvarallisuuteen kuuluvien erien määrä, jotka on jaettu luokkaan 2 ja jotka hyväksytään kattamaan vähimmäispääomavaatimus, sovelletaan määrällisiä rajoituksia. Kyseisillä rajoituksilla on varmistettava ainakin se, että luokkaan 1 kuuluvien erien osuus hyväksyttävästä omasta perusvarallisuudesta on enemmän kuin puolet hyväksyttävän oman perusvarallisuuden kokonaismäärästä.

3.   Jäljempänä 100 artiklassa säädetyn vakavaraisuuspääomavaatimuksen kattamiseen hyväksyttävän oman varallisuuden määrän on oltava yhtä suuri kuin luokkaan 1 kuuluvien erien määrän, luokkaan 2 kuuluvien erien hyväksyttävän määrän ja luokkaan 3 kuuluvien erien hyväksyttävän määrän summa.

4.   Jäljempänä 128 artiklassa säädetyn vähimmäispääomavaatimuksen täyttämiseen hyväksyttävän oman perusvarallisuuden määrän on oltava yhtä suuri kuin luokkaan 1 kuuluvien erien määrän ja luokkaan 2 jaettujen omaan perusvarallisuuteen kuuluvien erien hyväksyttävän määrän summa.

99 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan:

a)

98 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut määrälliset rajoitukset;

b)

mukautukset, jotka olisi tehtävä ilmentämään niiden omien varojen erien siirtämättömyyttä, joita voidaan käyttää vain erityisestä velkasegmentistä tai erityisistä riskeistä syntyneiden tappioiden kattamiseen (korvamerkityt rahastot).

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

4 jakso

Vakavaraisuuspääomavaatimus

1 alajakso

Yleiset säännökset standardikaavan tai sisäisen mallin mukaan laskettavasta vakavaraisuuspääomavaatimuksesta

100 artikla

Yleiset säännökset

Jäsenvaltioiden on vaadittava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on hyväksyttävä oma varallisuus, jolla katetaan vakavaraisuuspääomavaatimus.

Vakavaraisuuspääomavaatimus on laskettava joko 2 alajaksossa säädetyn standardikaavan mukaan tai käyttämällä 3 alajaksossa säädettyä sisäistä mallia.

101 artikla

Vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskeminen

1.   Vakavaraisuuspääomavaatimus on laskettava 2–5 kohdan mukaisesti.

2.   Vakavaraisuuspääomavaatimusta laskettaessa on oletettava, että yrityksen liiketoiminta jatkuu.

3.   Vakavaraisuuspääomavaatimus on kalibroitava sen varmistamiseksi, että kaikki kvantifioitavissa olevat riskit, joita vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykseen kohdistuu, otetaan huomioon. Sen on katettava olemassa oleva liiketoiminta ja seuraavien 12 kuukauden kuluessa odotettavissa oleva uusi liiketoiminta. Olemassa olevan liiketoiminnan osalta vakavaraisuuspääomavaatimuksen on katettava ainoastaan odottamattomat tappiot.

Vakavaraisuuspääomavaatimuksen on vastattava vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen sellaista oman perusvarallisuuden value-at-risk-arvoa, joka on laskettu 99,5 prosentin todennäköisyydellä yhden vuoden ajanjaksolle.

4.   Vakavaraisuuspääomavaatimuksen on katettava ainakin seuraavat riskit:

a)

vahinkovakuutusriski;

b)

henkivakuutusriski;

c)

sairausvakuutusriski;

d)

markkinariski;

e)

luottoriski;

f)

operatiivinen riski.

Ensimmäisen alakohdan f alakohdassa tarkoitettuun operatiiviseen riskiin sisältyvät oikeudelliset riskit, mutta eivät strategisiin päätöksiin liittyvät riskit eivätkä maineriskit.

5.   Laskiessaan vakavaraisuuspääomavaatimusta vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on otettava huomioon riskienvähentämistekniikoiden vaikutus edellyttäen, että luottoriski ja muut tällaisten tekniikoiden käytöstä johtuvat riskit otetaan vakavaraisuuspääomavaatimuksessa asianmukaisesti huomioon.

102 artikla

Laskentatiheys

1.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on laskettava vakavaraisuuspääomavaatimus vähintään kerran vuodessa ja ilmoitettava laskennan tulos valvontaviranomaisille.

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on oltava hyväksyttävä oma varallisuus uusimman ilmoitetun vakavaraisuuspääomavaatimuksen kattamiseksi.

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on jatkuvasti tarkkailtava hyväksyttävän oman varallisuuden määrää ja vakavaraisuuspääomavaatimusta.

Jos vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen riskiprofiili poikkeaa merkittävästi uusimman ilmoitetun vakavaraisuuspääomavaatimuksen perusoletuksista, yrityksen on viipymättä laskettava vakavaraisuuspääomavaatimus uudelleen ja ilmoitettava se valvontaviranomaisille.

2.   Jos on näyttöä siitä, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen riskiprofiili on muuttunut merkittävästi vakavaraisuuspääomavaatimuksen viimekertaisen ilmoittamispäivän jälkeen, valvontaviranomaiset voivat vaatia yritystä laskemaan vakavaraisuuspääomavaatimuksen uudelleen.

2 alajakso

Vakavaraisuuspääomavaatimus – standardikaava

103 artikla

Standardikaavan rakenne

Standardikaavan mukaan laskettu vakavaraisuuspääomavaatimus on seuraavien summa:

a)

104 artiklassa säädetty perusvakavaraisuuspääomavaatimus;

b)

107 artiklassa säädetty operatiivista riskiä koskeva pääomavaatimus;

c)

korjaus, jolla otetaan huomioon vakuutustekniseen vastuuvelkaan ja laskennallisiin veroihin liittyvä tappioiden vaimennusvaikutus 108 artiklan mukaisesti.

104 artikla

Perusvakavaraisuuspääomavaatimuksen muotoilu

1.   Perusvakavaraisuuspääomavaatimus käsittää yksittäiset riskimoduulit, jotka yhdistetään liitteessä IV olevan 1 kohdan mukaisesti.

Siihen sisältyvät ainakin seuraavat riskimoduulit:

a)

vahinkovakuutusriski;

b)

henkivakuutusriski;

c)

sairausvakuutusriski;

d)

markkinariski;

e)

vastapuoliriski.

2.   Sovellettaessa 1 kohdan a, b ja c alakohtaa vakuutus- tai jälleenvakuutustoimet on sijoitettava siihen vakuutusriskimoduuliin, joka parhaiten ilmentää taustalla olevien riskien teknistä luonnetta.

3.   Korrelaatiokertoimet, joita käytetään yhdistettäessä 1 kohdassa tarkoitettuja riskimoduuleita, sekä pääomavaatimusten kalibrointi kunkin riskimoduulin osalta antavat tulokseksi kokonaisvakavaraisuuspääomavaatimuksen, joka on 101 artiklassa vahvistettujen periaatteiden mukainen.

4.   Kukin 1 kohdassa tarkoitetuista riskimoduuleista kalibroidaan käyttämällä value-at-risk-arvoa, joka on laskettu 99,5 prosentin todennäköisyydellä yhden vuoden ajanjaksolle.

Kunkin riskimoduulin muotoilussa otetaan tarvittaessa huomioon hajautusvaikutukset.

5.   Kaikkien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on käytettävä samaa riskimoduulien muotoilua ja spesifikaatioita sekä perusvakavaraisuuspääomavaatimuksen että 109 artiklan mukaisten yksinkertaistettujen laskelmien osalta.

6.   Kun on kyse katastrofeihin liittyvistä riskeistä, henkivakuutus-, vahinkovakuutus- ja sairausvakuutusriskimoduulien laskennassa voidaan tarvittaessa käyttää maantieteellisiä erittelyjä.

7.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat valvontaviranomaisten suostumuksella korvata standardikaavan muotoilussa osan kaavan parametreista yrityskohtaisilla erityisparametreilla laskiessaan henkivakuutus-, vahinkovakuutus- ja sairausvakuutusriskimoduuleja.

Tällaiset parametrit on kalibroitava standardimenetelmiä käyttäen yrityksen sisäisten tietojen tai sellaisten tietojen perusteella, jotka välittömästi koskevat kyseisen yrityksen toimintaa.

Ennen hyväksyntänsä antamista valvontaviranomaisten on tarkistettava käytettyjen tietojen täydellisyys, tarkkuus ja asianmukaisuus.

105 artikla

Perusvakavaraisuuspääomavaatimuksen laskeminen

1.   Perusvakavaraisuuspääomavaatimus on laskettava 2–6 kohdan mukaisesti.

2.   Vahinkovakuutusriskimoduulissa on otettava huomioon vahinkovakuutusvelvoitteisiin liittyvä riski suhteessa sopimusten soveltamisalaan kuuluviin vaaroihin ja liiketoiminnan harjoittamisprosesseihin.

Siinä on otettava huomioon vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten tuloksiin sisältyvä epävarmuus, joka liittyy olemassa oleviin vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteisiin ja seuraavien 12 kuukauden kuluessa odotettavissa olevaan uuteen liiketoimintaan.

Se on laskettava liitteessä IV olevan 2 kohdan mukaisesti ainakin seuraavia alamoduuleja koskevien pääomavaatimusten yhdistelmänä:

a)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu vakuutustapahtumien ajoituksessa, tiheydessä ja vakavuudessa tapahtuvista ja korvausten ajoituksessa ja määrissä tapahtuvista heilahteluista (vahinkovakuutukseen liittyvä vakuutusmaksu- ja varausriski);

b)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu merkittävästä epävarmuudesta hinnoittelua ja vastuuvelkaa koskevissa oletuksissa, jotka liittyvät äärimmäisiin ja poikkeuksellisiin tapahtumiin (vahinkovakuutukseen liittyvä katastrofiriski).

3.   Henkivakuutusriskimoduulissa on otettava huomioon henkivakuutusvelvoitteisiin liittyvä riski suhteessa sopimusten soveltamisalaan kuuluviin vaaroihin ja liiketoiminnan harjoittamisprosesseihin.

Se on laskettava liitteessä IV olevan 3 kohdan mukaisesti ainakin seuraavia alamoduuleja koskevien pääomavaatimusten yhdistelmänä:

a)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu kuolevuuden tason, kehityksen tai vaihtelun muutoksista, jolloin kuolevuuden kasvu johtaa vakuutusvelkojen arvon kasvamiseen (kuolevuusriski);

b)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu kuolevuuden tason, kehityksen tai vaihtelun muutoksista, jolloin kuolevuuden väheneminen johtaa vakuutusvelkojen arvon kasvamiseen (pitkäikäisyysriski);

c)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu työkyvyttömyyden, sairauden ja sairastuvuuden tason, kehityksen tai vaihtelun muutoksista (työkyvyttömyys- ja sairastuvuusriski);

d)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu vakuutus- tai jälleenvakuutussopimusten hoidosta aiheutuvien kulujen tason, kehityksen tai vaihtelun muutoksista (henkivakuutukseen liittyvä kustannusriski);

e)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu elinkorkoihin sovellettavien muuttamismäärien tason, kehityksen tai vaihtelun heilahteluista, jotka aiheutuvat oikeudellisen ympäristön tai vakuutetun henkilön terveydentilan muutoksista (muuttamisriski);

f)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu vakuutusten raukeamisen, irtisanomisen, uusimisen ja takaisinoston määrällisen tason tai vaihtelun muutoksista (raukeamisriski);

g)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu merkittävästä epävarmuudesta hinnoittelua ja vastuuvelkaa koskevissa oletuksissa, jotka liittyvät äärimmäisiin tai poikkeuksellisiin tapahtumiin (henkivakuutukseen liittyvä katastrofiriski).

4.   Sairausvakuutusriskimoduulissa on otettava huomioon sairausvakuutusvelvoitteisiin liittyvä riski, joka johtuu sekä sopimusten soveltamisalaan kuuluvista vaaroista että liiketoiminnan harjoittamisprosesseista, riippumatta siitä, harjoitetaanko sairausvakuutusta samalla tavalla kuin henkivakuutusta.

Sen on katettava ainakin seuraavat riskit:

a)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu vakuutus- tai jälleenvakuutussopimusten hoidosta aiheutuvien kulujen tason, kehityksen tai vaihtelun muutoksista;

b)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu vakuutustapahtumien ajoituksessa, tiheydessä ja vakavuudessa tapahtuvista ja korvausten ajoituksessa ja määrissä tapahtuvista heilahteluista;

c)

tappioriski tai vakuutusvelkojen arvossa tapahtuvan epäedullisen muutoksen riski, joka johtuu merkittävästä epävarmuudesta hinnoittelua ja vastuuvelkaa koskevissa oletuksissa, jotka liittyvät laajoihin epidemioihin, sekä poikkeuksellisesta riskien kasaantumisesta tällaisissa ääriolosuhteissa.

5.   Markkinariskimoduulissa on otettava huomioon riski, joka liittyy yrityksen varojen ja velkojen arvoon vaikuttavien rahoitusvälineiden markkinahintojen tasoon tai vaihteluun. Siinä on asianmukaisesti otettava huomioon varojen ja velkojen rakenteellinen yhteensopimattomuus erityisesti niiden duraation osalta.

Se on laskettava liitteessä IV olevan 4 kohdan mukaisesti ainakin seuraavia alamoduuleja koskevien pääomavaatimusten yhdistelmänä:

a)

varojen, velkojen ja rahoitusvälineiden arvojen herkkyys korkojen aikarakenteen muutoksille tai korkojen vaihtelulle (korkoriski);

b)

varojen, velkojen ja rahoitusvälineiden arvojen herkkyys osakkeiden markkinahintojen tason tai vaihtelun muutoksille (osakeriski);

c)

varojen, velkojen ja rahoitusvälineiden arvojen herkkyys kiinteistöjen markkinahintojen tason tai vaihtelun muutoksille (kiinteistöriski);

d)

varojen, velkojen ja rahoitusvälineiden arvojen herkkyys riskittömän koron ylittävän korkoerotuksen tason tai vaihtelun muutoksille (korkomarginaaliriski);

e)

varojen, velkojen ja rahoitusvälineiden arvojen herkkyys valuuttakurssien tason tai vaihtelun muutoksille (valuuttariski);

f)

vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykseen kohdistuvat lisäriskit, jotka johtuvat joko sijoitussalkun riittämättömästä hajauttamisesta tai siitä, että yksittäiseen arvopapereiden liikkeeseenlaskijaan tai toisiinsa liittyvien liikkeeseenlaskijoiden muodostamaan ryhmään kohdistuu suuri luottotappioriski (markkinariskikeskittymät).

6.   Vastapuoliriskimoduulissa on otettava huomioon mahdolliset tappiot, jotka johtuvat vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten vastapuolten ja velallisten odottamattomasta maksukyvyttömyydestä tai luottokelpoisuuden heikkenemisestä seuraavien kahdentoista kuukauden aikana. Vastapuoliriskimoduuliin on sisällyttävä riskejä vähentävät sopimukset, kuten jälleenvakuutusjärjestelyt, arvopaperistamiset ja johdannaiset, sekä saamiset vakuutusedustajilta ja muut luottoriskit, jotka eivät sisälly korkomarginaaliriskialamoduuliin. Siinä on otettava asianmukaisesti huomioon vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen hallussa oleva vakuus ja siihen liittyvät riskit.

Vastapuoliriskimoduulissa on jokaisen vastapuolen osalta otettava huomioon vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykseen kyseisen vastapuolen taholta kohdistuva kokonaisriski riippumatta niiden sopimusvelvoitteiden oikeudellisesta muodosta, joita vastapuolella on yritystä kohtaan.

106 artikla

Osakeriskialamoduulin laskeminen: symmetrinen mukautusmekanismi

1.   Standardikaavan mukaan laskettuun osakeriskialamoduuliin on sisällytettävä osakepääomavaatimusta koskeva symmetrinen mukautus, jota sovelletaan kattamaan osakkeiden hintatason muutoksiin liittyvä riski.

2.   Edellä olevan 104 artiklan 4 kohdan mukaisesti kalibroitua standardiosakepääomavaatimusta koskevan symmetrisen mukautuksen, jolla katetaan osakkeiden hintatason muutoksiin liittyvä riski, on perustuttava asianmukaisen osakeindeksin nykytason ja kyseisen indeksin painotetun keskiarvon funktioon. Painotettu keskiarvo on laskettava asianmukaiselta ajalta, jonka on oltava sama kaikille vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksille.

3.   Standardiosakepääomavaatimukseen tehty symmetrinen mukautus, jolla katetaan osakkeiden hintatason muutoksiin liittyvä riski, ei saa johtaa siihen, että sovelletaan osakepääomavaatimusta, joka on yli 10 prosenttiyksikköä pienempi tai 10 prosenttiyksikköä suurempi kuin standardiosakepääomavaatimus.

107 artikla

Operatiivista riskiä koskeva pääomavaatimus

1.   Operatiivista riskiä koskevassa pääomavaatimuksessa operatiiviset riskit on otettava huomioon siltä osin kuin niitä ei ole jo otettu huomioon 104 artiklassa tarkoitetuissa riskimoduuleissa. Kyseinen pääomavaatimus on kalibroitava 101 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

2.   Kun on kyse henkivakuutussopimuksista, joissa vakuutuksenottajat kantavat sijoitusriskin, operatiivista riskiä koskevan pääomavaatimuksen laskennassa on otettava huomioon kyseisistä vakuutusvelvoitteista aiheutuvien vuosikulujen määrä.

3.   Kun on kyse muusta kuin 2 kohdassa tarkoitetusta vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnasta, operatiivista riskiä koskevan pääomavaatimuksen laskennassa on otettava huomioon mainitun toiminnan laajuus mitattuna kyseisiin vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteisiin tarvittavien vakuutusmaksutuottojen ja vakuutusteknisen vastuuvelan määrällä. Operatiivisia riskejä koskeva pääomavaatimus saa tällöin olla enintään 30 prosenttia kyseistä vakuutus- ja jälleenvakuutustoimintaa koskevasta perusvakavaraisuuspääomavaatimuksesta.

108 artikla

Korjaus, jolla otetaan huomioon vakuutustekniseen vastuuvelkaan ja laskennallisiin veroihin liittyvä tappioiden vaimennusvaikutus

Edellä olevan 103 artiklan c alakohdassa tarkoitetussa korjauksessa, jolla otetaan huomioon vakuutustekniseen vastuuvelkaan ja laskennallisiin veroihin liittyvä tappioiden vaimennusvaikutus, on otettava huomioon odottamattomien tappioiden mahdollinen korvautuminen sillä, että vakuutustekninen vastuuvelka tai laskennalliset verot taikka ne molemmat vähenevät samanaikaisesti.

Korjauksessa on otettava huomioon vakuutussopimusten tulevien lisäetujen riskejä vähentävä vaikutus sikäli kuin vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat osoittaa, että tällaisten etujen vähenemistä voidaan tarvittaessa hyödyntää odottamattomien tappioiden kattamisessa. Tulevien lisäetujen riskejä vähentävä vaikutus ei saa olla suurempi kuin kyseisiin tuleviin lisäetuihin liittyvän vakuutusteknisen vastuuvelan ja laskennallisten verojen summa.

Toista kohtaa sovellettaessa on tulevien lisäetujen arvoa epäsuotuisissa olosuhteissa verrattava tällaisten etujen arvoon parhaan estimaatin laskennan perusoletusten pohjalta.

109 artikla

Standardikaavan yksinkertaistaminen

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat käyttää tietyssä alamoduulissa tai riskimoduulissa yksinkertaistettua laskentaa, jos yrityksiin kohdistuvien riskien luonne, laajuus ja monimutkaisuus oikeuttavat siihen ja jos olisi kohtuutonta vaatia kaikkia vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä soveltamaan standardoitua laskentaa.

Yksinkertaistetut laskelmat on kalibroitava 101 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

110 artikla

Merkittävät poikkeamat standardikaavalaskennan perusoletuksista

Jos ei ole tarkoituksenmukaista laskea vakavaraisuuspääomavaatimusta standardikaavan mukaisesti 2 alajaksossa säädetyllä tavalla siitä syystä, että kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen riskiprofiili poikkeaa merkittävästi standardikaavalaskennan perusoletuksista, valvontaviranomaiset voivat perustellulla päätöksellä vaatia, että kyseinen yritys korvaa osan standardikaavan laskennassa käytettävistä parametreista tälle yritykselle ominaisilla yrityskohtaisilla parametreilla laskiessaan 104 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuja henkivakuutus-, vahinkovakuutus- ja sairausvakuutusriskimoduuleja. Kyseiset erityisparametrit on laskettava tavalla, jolla varmistetaan, että yritys noudattaa 101 artiklan 3 kohdan säännöksiä.

111 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

1.   Sen varmistamiseksi, että kaikkiin vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiin, jotka laskevat vakavaraisuuspääomavaatimuksen standardikaavan perusteella, sovelletaan samaa kohtelua, tai markkinakehityksen huomioon ottamiseksi komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan:

a)

101 ja 103–109 artiklan säännösten mukainen standardikaava;

b)

tarvittavat alamoduulit, joiden avulla 104 artiklassa tarkoitettuihin riskimoduuleihin kuuluvat riskit voidaan ottaa tarkemmin huomioon, sekä mahdolliset myöhemmät päivitykset;

c)

menetelmät, oletukset ja vakioparametrit, joita käytetään laskettaessa kutakin 104, 105 ja 304 artiklassa säädettyä perusvakavaraisuuspääomavaatimuksen riskimoduulia tai alamoduulia, 106 artiklassa tarkoitettu symmetrinen mukautusmekanismi ja asianmukainen ajanjakso ilmaistuna kuukausien lukumääränä sekä asianmukainen lähestymistapa 304 artiklassa tarkoitetun menetelmän integroimiseksi standardikaavan mukaisesti lasketussa vakavaraisuuspääomavaatimuksessa;

d)

korrelaatioparametrit, tarvittaessa myös liitteessä IV tarkoitetut parametrit, ja kyseisten parametrien päivittämistä koskevat menettelyt;

e)

vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten käyttäessä riskienvähentämistekniikoita menetelmät ja oletukset, joita käytetään arvioitaessa kyseisen yrityksen riskiprofiilin muutoksia ja korjattaessa vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskentaa;

f)

laatuvaatimukset, jotka e alakohdassa tarkoitettujen riskienvähentämistekniikoiden on täytettävä sen varmistamiseksi, että riski on tosiasiallisesti siirretty kolmannelle osapuolelle;

g)

menetelmät ja parametrit, joita käytetään 107 artiklassa säädetyn operatiivista riskiä koskevan pääomavaatimuksen arvioinnissa, 107 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu prosenttiosuus mukaan luettuna;

h)

menetelmä ja mukautukset, joita käytetään kuvaamaan vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten rajallisia mahdollisuuksia hajauttaa korvamerkittyihin rahastoihin liittyviä riskejä;

i)

menetelmä, jota käytetään laskettaessa 108 artiklan mukaista korjausta, jolla otetaan huomioon vakuutustekniseen vastuuvelkaan ja laskennallisiin veroihin liittyvä tappioiden vaimennusvaikutus;

j)

henkivakuutus-, vahinkovakuutus- ja sairausvakuutusriskimoduulien vakioparametrit, jotka voidaan korvata 104 artiklan 7 kohdan mukaisilla yrityskohtaisilla parametreilla;

k)

standardoidut menetelmät, joita vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset käyttävät laskiessaan j alakohdassa tarkoitettuja yrityskohtaisia parametreja, sekä mahdolliset käytettyjen tietojen täydellisyyttä, tarkkuutta ja asianmukaisuutta koskevat vaatimukset, jotka on täytettävä ennen kuin valvontaviranomaiset antavat hyväksyntänsä;

l)

tiettyjä alamoduuleja ja riskimoduuleja varten yksinkertaistetut laskelmat sekä vaatimukset, jotka vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten, vakuutus- ja jälleenvakuutusalan kytkösyritykset mukaan luettuina, on täytettävä saadakseen oikeuden käyttää kyseisiä yksinkertaistuksia 109 artiklan mukaisesti;

m)

lähestymistapa, jota sovelletaan 212 artiklassa määriteltyihin sidosyrityksiin vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskennassa, erityisesti 105 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun osakeriskialamoduulin laskennassa, ottaen huomioon todennäköinen väheneminen kyseisten sidosyritysten arvon vaihtelussa johtuen kyseisten investointien strategisesta luonteesta ja osakasyrityksen vaikutusvallasta kyseisiin sidosyrityksiin.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

2.   Komissio voi toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan määrälliset rajoitukset ja varojen hyväksyttävyyttä koskevat vaatimukset sellaisten riskien käsittelemiseksi, joita ei oteta missään alamoduulissa riittävästi huomioon. Tällaisia täytäntöönpanotoimenpiteitä sovelletaan vakuutusteknisen vastuuvelan kattaviin varoihin lukuun ottamatta sellaisia henkivakuutussopimuksiin varattuja varoja, joissa vakuutuksenottajat kantavat sijoitusriskin. Komissio tarkastelee kyseisiä toimenpiteitä uudelleen standardikaavaa ja rahoitusmarkkinoita koskevan kehityksen perusteella.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

3 alajakso

Vakavaraisuuspääomavaatimus – kokonaiset ja osittaiset sisäiset mallit

112 artikla

Yleiset säännökset kokonaisten ja osittaisten sisäisten mallien hyväksymisestä

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset saavat laskea vakavaraisuuspääomavaatimuksen käyttämällä valvontaviranomaisten hyväksymää kokonaista tai osittaista sisäistä mallia.

2.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat käyttää osittaisia sisäisiä malleja laskiessaan yhtä tai useampaa seuraavista:

a)

104 ja 105 artiklan mukaista perusvakavaraisuuspääomavaatimuksen yhtä tai useampaa riskimoduulia tai alamoduulia;

b)

107 artiklan mukaista operatiivista riskiä koskevaa pääomavaatimusta;

c)

108 artiklassa tarkoitettua korjausta.

Lisäksi osittaista mallinnusta voidaan soveltaa vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten koko liiketoimintaan tai ainoastaan yhteen tai useampaan suureen liiketoimintayksikköön.

3.   Hyväksyntähakemuksessa vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on vähintään esitettävä kirjalliset todisteet siitä, että sisäinen malli täyttää 120–125 artiklassa vahvistetut vaatimukset.

Kun hyväksyntähakemus koskee osittaista sisäistä mallia, 120–125 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia on mukautettava kyseisen mallin rajoitetun soveltamisalan huomioon ottamiseksi.

4.   Valvontaviranomaisten on tehtävä hakemuksesta päätös kuuden kuukauden kuluessa täydellisen hakemuksen vastaanottamisesta.

5.   Valvontaviranomaiset saavat hyväksyä hakemuksen ainoastaan, jos ne ovat vakuuttuneita siitä, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen riskientunnistus-, riskienmittaus-, riskienvalvonta-, riskienhallinta- ja riskienraportointijärjestelmät ovat riittäviä, ja erityisesti siitä, että sisäinen malli on 3 kohdassa tarkoitettujen vaatimusten mukainen.

6.   Valvontaviranomaisen päätös hylätä sisäisen mallin käyttöä koskeva hakemus on perusteltava.

7.   Saatuaan valvontaviranomaisilta hyväksynnän sisäisen mallin käyttöön vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä voidaan perustellulla päätöksellä vaatia esittämään valvontaviranomaisille arvio 2 alajaksossa säädetyn standardikaavan mukaisesti määritetystä vakavaraisuuspääomavaatimuksesta.

113 artikla

Erityissäännökset osittaisten sisäisten mallien hyväksymisestä

1.   Valvontaviranomaiset saavat hyväksyä osittaisen sisäisen mallin ainoastaan sillä ehdolla, että malli täyttää 112 artiklassa säädetyt vaatimukset ja seuraavat lisäehdot:

a)

yritys perustelee asianmukaisesti, miksi mallin soveltamisalaa on rajoitettu;

b)

tulokseksi saatu vakavaraisuuspääomavaatimus kuvaa paremmin yrityksen riskiprofiilia ja on erityisesti 1 alajaksossa vahvistettujen periaatteiden mukainen;

c)

osittainen sisäinen malli on suunniteltu 1 alajaksossa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti, jolloin se voidaan integroida kokonaan vakavaraisuuspääomavaatimuksen standardikaavaan.

2.   Arvioidessaan osittaisen sisäisen mallin käyttöä koskevaa hakemusta, joka koskee ainoastaan joitakin tietyn riskimoduulin alamoduuleja tai ainoastaan joitakin vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen liiketoimintayksikköjä tietyn riskimoduulin osalta taikka osittain kumpaakin näistä, valvontaviranomaiset voivat vaatia, että kyseiset vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset toimittavat realistisen siirtymäsuunnitelman mallin soveltamisalan laajentamiseksi.

Siirtymäsuunnitelmassa on ilmoitettava, millä tavalla vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset aikovat laajentaa mallin soveltamisalaa käsittämään muita alamoduuleja tai liiketoimintayksikköjä sen varmistamiseksi, että malli käsittää pääosan yritysten vakuutustoimista tietyn riskimoduulin osalta.

114 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan:

1)

sisäisen mallin hyväksyntämenettely;

2)

mukautukset, jotka tehdään 120–125 artiklassa vahvistettuihin vaatimuksiin osittaisen sisäisen mallin rajoitetun soveltamisalan huomioon ottamiseksi.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

115 artikla

Kokonaisten ja osittaisten sisäisten mallien muutosmenettely

Valvontaviranomaisten on sisäisen mallin alustavan hyväksyntämenettelyn osana hyväksyttävä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mallin muutosmenettely. Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat muuttaa sisäistä malliaan sovitun muutosmenettelyn mukaisesti.

Menettelyssä on eriteltävä sisäiseen malliin tehtävät pienet ja suuret muutokset.

Sisäiseen malliin tehtäviin suurin muutoksiin ja kyseisen muutosmenettelyn muutoksiin on aina saatava 112 artiklan mukaisesti valvontaviranomaisten ennakkohyväksyntä.

Sisäiseen malliin tehtäviin pieniin muutoksiin ei tarvita valvontaviranomaisten ennakkohyväksyntää, jos ne suunnitellaan kyseisen muutosmenettelyn mukaisesti.

116 artikla

Hallinto-, johto- tai valvontaelimelle kuuluvat tehtävät

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten hallinto-, johto- tai valvontaelin hyväksyy 112 artiklassa tarkoitetun sisäisen mallin hyväksyntää koskevan hakemuksen, joka tehdään valvontaviranomaisille, sekä malliin myöhemmin tehtävien muutosten hyväksyntää koskevat hakemukset.

Hallinto-, johto- tai valvontaelin vastaa sellaisten järjestelmien käyttöönotosta, joilla varmistetaan sisäisen mallin jatkuva ja asianmukainen toiminta.

117 artikla

Paluu standardikaavaan käyttöön

Saatuaan 112 artiklan mukaisen hyväksynnän vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset eivät saa alkaa uudelleen laskea koko vakavaraisuuspääomavaatimusta tai sen osia standardikaavan mukaisesti 2 alajaksossa säädetyllä tavalla paitsi silloin, kun siihen on asianmukaiset perusteet ja valvontaviranomaiset ovat sen hyväksyneet.

118 artikla

Sisäisen mallin noudattamatta jättäminen

1.   Jos vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset, jotka ovat saaneet valvontaviranomaisten hyväksynnän sisäisen mallin käyttöön, lakkaavat noudattamista 120–125 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia, niiden on esitettävä valvontaviranomaisille viipymättä suunnitelma, jonka mukaan vaatimuksia aletaan noudattaa uudelleen kohtuullisessa ajassa, tai osoitettava, että vaatimusten noudattamatta jättämisellä on ainoastaan mitätön vaikutus.

2.   Jos vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset eivät pane 1 kohdassa tarkoitettua suunnitelmaa täytäntöön, valvontaviranomaiset voivat vaatia, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset alkavat uudelleen laskea vakavaraisuuspääomavaatimuksen standardikaavan mukaisesti 2 alajaksossa säädetyllä tavalla.

119 artikla

Merkittävät poikkeamat standardikaavalaskennan perusoletuksista

Jos ei ole tarkoituksenmukaista laskea vakavaraisuuspääomavaatimusta standardikaavan mukaisesti 2 alajaksossa säädetyllä tavalla siitä syystä, että kyseisen vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen riskiprofiili poikkeaa merkittävästi standardikaavalaskennan perusoletuksista, valvontaviranomaiset voivat perustellulla päätöksellä vaatia, että kyseinen yritys käyttää sisäistä mallia vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskemiseen tai sen olennaisia riskimoduuleja.

120 artikla

Käyttötesti

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on osoitettava, että sisäistä mallia käytetään laajasti ja että sillä on suuri merkitys niiden hallintojärjestelmässä, josta säädetään 41–50 artiklassa, ja erityisesti:

a)

niiden 44 artiklan mukaisessa riskienhallintajärjestelmässä ja niiden päätöksentekomenettelyissä;

b)

niiden taloudellisen pääoman ja vakavaraisuuspääoman arviointi- ja kohdentamismenettelyissä, 45 artiklassa tarkoitettu arvio mukaan luettuna.

Lisäksi vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on osoitettava, että tiheys, jolla vakavaraisuuspääomavaatimus lasketaan sisäistä mallia käyttäen, vastaa tiheyttä, jolla ne käyttävät sisäistä malliaan muihin ensimmäisen kohdan soveltamisalaan kuuluviin tarkoituksiin.

Hallinto-, johto- tai valvontaelimen vastuulla on varmistaa, että sisäisen mallin suunnittelu ja toiminta ovat jatkuvasti asianmukaisia ja että sisäinen malli kuvaa jatkuvasti ja asianmukaisesti kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen riskiprofiilia.

121 artikla

Tilastolliset laatuvaatimukset

1.   Sisäisen mallin ja erityisesti sen perustana olevan ennustetun todennäköisyysjakauman laskennan on täytettävä 2–9 kohdassa vahvistetut vaatimukset.

2.   Ennustetun todennäköisyysjakauman laskentamenetelmien on perustuttava asianmukaisiin, soveltuviin ja asiaankuuluviin vakuutusmatemaattisiin menetelmiin ja tilastomenetelmiin, ja niiden on oltava yhdenmukaisia vakuutusteknisen vastuuvelan laskentamenetelmien kanssa.

Ennustetun todennäköisyysjakauman laskentamenetelmien on perustuttava luotettaviin nykyhetken tietoihin ja realistisiin oletuksiin.

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on pystyttävä perustelemaan sisäisen mallinsa perusoletukset valvontaviranomaisille.

3.   Sisäistä mallia varten on käytettävä tarkkoja, täydellisiä ja asianmukaisia tietoja.

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on päivitettävä ennustetun todennäköisyysjakauman laskennassa käytettävät tiedostot vähintään kerran vuodessa.

4.   Ennustetun todennäköisyysjakauman laskemiseen ei määrätä erityistä menetelmää.

Laskentamenetelmän valinnasta riippumatta riskit on voitava luokitella sisäisellä mallilla riittävän hyvin, jotta varmistetaan, että mallia käytetään laajasti ja sillä on suuri merkitys vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten hallintojärjestelmässä ja erityisesti niiden riskienhallintajärjestelmässä, päätöksentekomenettelyissä ja pääoman kohdentamisessa 120 artiklan mukaisesti.

Sisäisessä mallissa on otettava huomioon kaikki vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiin kohdistuvat olennaiset riskit. Sisäisissä malleissa on otettava huomioon ainakin 101 artiklan 4 kohdassa mainitut riskit.

5.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat ottaa hajautusvaikutukset huomioon riskiluokkien sisäisten ja riskiluokkien välisten riippuvuuksien sisäisessä mallissaan, jos valvontaviranomaiset ovat vakuuttuneita siitä, että kyseisten hajautusvaikutusten mittausjärjestelmä on asianmukainen.

6.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat ottaa sisäisessä mallissaan täysimittaisesti huomioon riskienvähentämistekniikoiden vaikutuksen sikäli kuin sisäinen malli ilmentää asianmukaisesti luottoriskiä ja muita riskienvähentämistekniikoiden käytöstä aiheutuvia riskejä.

7.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on sisäisessä mallissaan arvioitava tarkasti taloudellisiin takuisiin ja sopimusperusteisiin optioihin liittyvät erityisriskit, kun nämä ovat olennaisia. Lisäksi niiden on arvioitava riskit, jotka liittyvät sekä niiden omiin sopimusperusteisiin että vakuutuksenottajille tarjottuihin optioihin. Tätä varten niiden on otettava huomioon vaikutukset, joita taloudellisissa ja muissa edellytyksissä tapahtuvilla muutoksilla voi olla kyseisten optioiden käyttöön.

8.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat sisäisessä mallissaan ottaa huomioon tulevat hallintotoimet, jotka ne kohtuullisen todennäköisesti toteuttaisivat erityisolosuhteissa.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa yrityksen on otettava huomioon toimien toteuttamiseen tarvittava aika.

9.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on sisäisessä mallissaan otettava huomioon kaikki maksut, jotka ne olettavat suorittavansa vakuutuksenottajille ja edunsaajille, riippumatta siitä, onko kyseiset maksut taattu sopimuksilla.

122 artikla

Kalibrointivaatimukset

1.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat käyttää sisäisiin mallinnustarkoituksiin muuta kuin 101 artiklan 3 kohdassa säädettyä ajanjaksoa tai riskimittaa sillä ehdolla, että ne voivat hyödyntää sisäisellä mallilla saatuja tuloksia vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskennassa siten, että vakuutuksenottajat ja edunsaajat saavat 101 artiklassa säädettyä vastaavan suojan.

2.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on mahdollisuuksien mukaan johdettava vakavaraisuuspääomavaatimus suoraan niiden sisäisellä mallilla tuotetusta ennustetusta todennäköisyysjakaumasta käyttämällä 101 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua value-at-risk-arvoa.

3.   Jos vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset eivät voi suoraan johtaa vakavaraisuuspääomavaatimusta sisäisellä mallilla tuotetusta ennustetusta todennäköisyysjakaumasta, valvontaviranomaiset voivat sallia likiarvojen käytön vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskennassa, jos kyseiset yritykset voivat osoittaa valvontaviranomaisille, että vakuutuksenottajat saavat 101 artiklassa säädettyä vastaavan suojan.

4.   Valvontaviranomaiset voivat vaatia, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset soveltavat sisäistä malliaan merkitykselliseen vertailuaineistoon ja käyttävät oletuksia, jotka perustuvat sisäisten tietojen sijasta ulkoisiin tietoihin, jotta voidaan tarkistaa sisäisen mallin kalibrointi ja varmistaa, että sen spesifikaatiot ovat yleisesti hyväksytyn markkinakäytännön mukaisia.

123 artikla

Voittojen ja tappioiden tarkastelu

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on tarkasteltava vähintään kerran vuodessa voittojen ja tappioiden syitä ja alkuperiä kunkin suuren liiketoimintayksikön osalta.

Niiden on osoitettava, miten sisäiseen malliin valittu riskiluokitus selittää voittojen ja tappioiden syyt ja alkuperät. Riskiluokituksessa ja voittojen ja tappioiden tarkastelussa on otettava huomioon vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten riskiprofiili.

124 artikla

Validointivaatimukset

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksellä on oltava säännöllinen mallin validointiprosessi, johon kuuluu sisäisen mallin suorituskyvyn seuranta, mallin spesifikaatioiden jatkuvan asianmukaisuuden tarkastelu sekä mallilla saatujen tulosten vertaaminen kokemusperäisiin tietoihin.

Mallin validointiprosessiin on kuuluttava tehokas tilastollinen sisäisen mallin validointiprosessi, jonka avulla vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset voivat osoittaa valvontaviranomaisilleen, että tulokseksi saadut pääomavaatimukset ovat asianmukaisia.

Sovellettavilla tilastomenetelmillä ei testata ennustetun todennäköisyysjakauman asianmukaisuutta pelkästään tappiokehitykseen verrattuna, vaan myös kaikkiin siihen liittyviin merkittäviin uusiin tietoihin verrattuna.

Mallin validointiprosessissa on analysoitava sisäisen mallin vakautta ja erityisesti testattava mallilla saatavien tulosten herkkyyttä tärkeimpien perusoletusten muutoksille. Lisäksi validointiprosessissa on arvioitava sisäisessä mallissa käytettyjen tietojen tarkkuutta, täydellisyyttä ja asianmukaisuutta.

125 artikla

Dokumentointivaatimukset

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on dokumentoitava sisäisen mallin suunnittelu ja operatiiviset yksityiskohdat.

Dokumentoinnilla on osoitettava 120–124 artiklan noudattaminen.

Dokumentoinnissa on kuvattava tarkasti teoriaa, oletuksia sekä matemaattista ja empiiristä perustaa, joille sisäinen malli rakentuu.

Dokumentoinnissa on mainittava kaikki olosuhteet, joissa sisäinen malli ei toimi tehokkaasti.

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on dokumentoitava kaikki sisäiseen malliin tehtävät muutokset 115 artiklan mukaisesti.

126 artikla

Ulkoiset mallit ja tiedot

Kolmannelta osapuolelta saadun mallin tai saatujen tietojen käyttöä ei saa pitää perusteena, joka oikeuttaa poikkeamaan 120–125 artiklassa vahvistetuista sisäistä mallia koskevista vaatimuksista.

127 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

Komissio toteuttaa 120–126 artiklaa koskevia täytäntöönpanotoimenpiteitä varmistaakseen, että sisäisten mallien käyttöön sovelletaan yhdenmukaista lähestymistapaa koko yhteisössä, sekä parantaakseen vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten riskiprofiilin ja liiketoiminnan johdon arviointia.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

5 jakso

Vähimmäispääomavaatimus

128 artikla

Yleiset säännökset

Jäsenvaltioiden on vaadittava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on hyväksyttäviä omia varoja, joilla katetaan vähimmäispääomavaatimus.

129 artikla

Vähimmäispääomavaatimuksen laskeminen

1.   Vähimmäispääomavaatimus on laskettava seuraavien periaatteiden mukaisesti.

a)

se on laskettava selkeällä ja yksinkertaisella tavalla, ja varmistaen, että laskenta voidaan tarkastaa;

b)

sen on vastattava sitä hyväksyttävien omien perusvarojen määrää, jonka alittuessa vakuutuksenottajiin ja edunsaajiin kohdistuisi kohtuuton riski, jos vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten sallittaisiin jatkaa toimintaansa;

c)

2 kohdassa mainittu vähimmäispääomavaatimuksen laskemiseen käytettävä lineaarinen funktio on kalibroitava tasolle, joka vastaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen omien perusvarojen value-at-risk-arvoa, joka on laskettu 85 prosentin todennäköisyydellä yhden vuoden ajanjaksolle;

d)

sen absoluuttisen vähimmäistason on oltava:

i)

vahinkovakuutusyrityksissä kytkösyritykset mukaan luettuina 2 200 000 euroa lukuun ottamatta tapauksia, joissa kaikki liitteessä 1 olevassa A osassa lueteltuihin vakuutusluokkiin 10–15 sisältyvät riskit tai osa niistä on katettu, jolloin tason on oltava vähintään 3 200 000 euroa,

ii)

henkivakuutusyrityksissä kytkösyritykset mukaan luettuina 3 200 000 euroa,

iii)

jälleenvakuutusyrityksissä 3 200 000 euroa lukuun ottamatta kytkösyrityksiä, joissa vähimmäispääomavaatimuksen on oltava vähintään 1 000 000 euroa,

iv)

73 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuissa vakuutusyrityksissä i ja ii alakohdassa mainittujen rahamäärien summa.

2.   Jollei 3 kohdasta muuta johdu, vähimmäispääomavaatimus lasketaan seuraavien muuttujien tai joidenkin niistä lineaarisena funktiona: yrityksen vakuutustekninen vastuuvelka, vakuutusmaksut, riskipääoma, laskennalliset verot ja hallinnolliset kulut. Käytetyistä muuttujista on vähennettävä jälleenvakuutuksen osuus.

3.   Vähimmäispääomavaatimus ei saa laskea alle 25 prosentin tai ylittää 45:ttä prosenttia yrityksen vakavaraisuuspääomavaatimuksesta, joka lasketaan osaston VI luvun 4 jakson 2 tai 3 alajakson mukaisesti ja johon sisältyy 37 artiklan mukaisesti määrätty lisäpääomavaatimus, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan d alakohdan soveltamista.

Jäsenvaltioiden on sallittava se, että niiden valvontaviranomaiset edellyttävät ajanjaksolla, joka päättyy viimeistään 31 päivänä lokakuuta 2014, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykset soveltavat ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja prosenttilukuja yksinomaan yrityksen osaston VI luvun 4 jakson 2 alajakson mukaisesti laskettuun vakavaraisuuspääomavaatimukseen.

4.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on laskettava vähimmäispääomavaatimus vähintään neljännesvuosittain ja ilmoitettava laskennan tulokset valvontaviranomaisille.

Jos vähimmäispääomavaatimus määräytyy jommankumman 3 kohdassa mainitunrajan perusteella, yrityksen on toimitettava valvontaviranomaiselle tietoja, joiden perusteella voidaan ymmärtää, miksi näin on tapahtunut.

5.   Komissio antaa Euroopan parlamentille ja komission päätöksellä 2004/9/EY (35) perustetulle Euroopan vakuutus- ja työeläkekomitealle 31 päivään lokakuuta 2017 mennessä 309 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta päivästä kertomuksen jäsenvaltioiden säännöistä ja valvontaviranomaisten toimintatavoista, jotka on hyväksytty 1–4 kohdan mukaisesti.

Kertomuksessa käsitellään erityisesti 3 kohdassa tarkoitetun vähimmäis- ja enimmäistason käyttöä ja määrää sekä tämän artiklan soveltamisessa valvontaviranomaisille ja yrityksille mahdollisesti aiheutuvia ongelmia.

130 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimia, joissa määritellään tarkemmin, miten 128 ja 129 artiklassa tarkoitettu vähimmäispääomavaatimus lasketaan.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

131 artikla

Vähimmäispääomavaatimuksen täyttämistä koskevat siirtymäjärjestelyt

Poiketen siitä, mitä 139 ja 144 artiklassa säädetään, vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten, jotka täyttävät direktiivin 2002/83/EY 28 artiklan, direktiivin 73/239/EY 16 a artiklan tai direktiivin 2005/68/EY 37, 38 tai 39 artiklan mukaisen solvenssimarginaalivaatimuksen 31 päivänä lokakuuta 2012 mutta joilla ei ole riittävää määrää hyväksyttäviä omia perusvaroja vähimmäispääomavaatimuksen kattamiseksi, on alettava noudattaa 128 artiklaa 31 päivään lokakuuta 2013 mennessä.

Jos kyseinen yritys ei ala noudattaa 128 artiklaa ensimmäisessä alakohdassa säädetyn ajan kuluessa, sen toimilupa on peruutettava kansallisen lainsäädännön mukaan sovellettavia menettelyjä noudattaen.

6 jakso

Sijoitukset

132 artikla

Varovaisuusperiaate

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset sijoittavat kaikki varansa 2, 3 ja 4 kohdan mukaisesti varovaisuusperiaatetta noudattaen.

2.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on koko sijoitussalkussaan tehtävä sijoituksia ainoastaan sellaiseen omaisuuteen ja sellaisiin välineisiin, joihin liittyviä riskejä kyseinen yritys voi tunnistaa, mitata, seurata, hallita ja valvoa asianmukaisesti ja joihin liittyvistä riskeistä se voi raportoida asianmukaisesti, ja otettava arvioinnissa asianmukaisesti huomioon kokonaisvakavaraisuustarpeensa 45 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaisesti.

Kaikki varat ja erityisesti ne, joilla katetaan vähimmäispääomavaatimus ja vakavaraisuuspääomavaatimus, on sijoitettava siten, että varmistetaan koko salkun varmuus, laatu, likviditeetti ja kannattavuus. Lisäksi varat on sijoitettava niin, että varmistetaan niiden saaminen käyttöön.

Myös vakuutusteknisen vastuuvelan kattamiseen tarkoitetut varat on sijoitettava vakuutus- ja jälleenvakuutusvelkojen luonteen ja keston kannalta asianmukaisella tavalla. Kyseiset varat on sijoitettava kaikkien vakuutuksenottajien ja edunsaajien edun mukaisesti ottaen huomioon kaikki julkistetut tavoitteet.

Kun on kyse eturistiriidasta, vakuutusyritysten tai niiden sijoitussalkkua hoitavan yksikön on varmistettava, että sijoitus tehdään vakuutuksenottajien ja edunsaajien edun mukaisesti.

3.   Sellaisiin henkivakuutussopimuksiin varattuihin varoihin, joissa vakuutuksenottajat kantavat sijoitusriskin, sovelletaan tämän kohdan toista, kolmatta ja neljättä alakohtaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.

Kun vakuutussopimukseen perustuvat etuudet ovat välittömästi yhteydessä direktiivissä 85/611/ETY määritellyssä yhteissijoitusyrityksessä olevien osuuksien arvoon tai varoihin, jotka kuuluvat vakuutusyritysten sisäiseen rahastoon ja jotka yleensä on jaettu osuuksiin, etuuksia vastaava vakuutustekninen vastuuvelka on katettava mahdollisimman tarkasti kyseisillä osuuksilla tai, jos osuuksia ei ole määritetty, kyseisillä varoilla.

Kun vakuutussopimukseen perustuvat etuudet liittyvät välittömästi osakeindeksiin tai johonkin muuhun kuin toisessa alakohdassa tarkoitettuun vertailuarvoon, etuuksia koskeva vakuutustekninen vastuuvelka on katettava mahdollisimman tarkasti osuuksilla, jotka joko edustavat vertailuarvoa tai, kun osuuksia ei ole määritetty, niillä takauksen ja rahaksi muutettavilla varoilla, jotka vastaavat mahdollisimman tarkasti niitä varoja, joihin kyseinen vertailuarvo perustuu.

Kun toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitetut etuudet sisältävät sijoitustakuun tai muun taatun etuuden, vastaavan vakuutusteknisen vastuuvelan lisäykseen tarkoitettujen varojen osalta on noudatettava 4 kohdan säädöksiä.

4.   Muihin kuin 3 kohdan soveltamisalaan kuuluviin varoihin sovelletaan tämän kohdan toista, kolmatta, neljättä ja viidettä alakohtaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.

Johdannaisinstrumenttien käytön on oltava mahdollista, jos ne auttavat pienentämään riskejä tai helpottavat sijoitussalkun tehokasta hoitoa.

Sijoitukset ja varat, joita ei saa käyttää kaupankäyntiin säännellyillä rahoitusmarkkinoilla, on pidettävä varovaisella tasolla.

Varat on hajautettava asianmukaisesti, jotta vältetään liiallinen riippuvuus tietyistä varoista, liikkeellelaskijasta tai yritysryhmästä taikka maantieteellisestä alueesta sekä riskin kasaantuminen koko vakuutuskannassa.

Saman liikkeellelaskijan tai samaan yritysryhmään kuuluvien liikkeellelaskijoiden liikkeelle laskemiin varoihin sijoittaminen ei saa asettaa vakuutusyrityksiä alttiiksi liialliselle riskin keskittymiselle.

133 artikla

Sijoittamisvapaus

1.   Jäsenvaltiot eivät saa vaatia vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä tekemään sijoituksia tiettyihin varojen luokkiin.

2.   Jäsenvaltiot eivät saa asettaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten tai niiden sijoitusjohtajien tekemien sijoituspäätösten ehdoksi minkäänlaista ennakkohyväksyntää tai systeemistä ilmoitusvelvollisuutta.

3.   Tämän artiklan säännökset eivät estä soveltamasta jäsenvaltioiden asettamia vaatimuksia, joilla rajoitetaan niitän varojen tyyppejä tai viitearvoja, joihin vakuutusedut voivat liittyä. Tällaisia sääntöjä saa soveltaa ainoastaan, jos riskin kantaa vakuutuksenottaja, joka on luonnollinen henkilö, eivätkä säännöt saa olla rajoittavampia kuin direktiivissä 85/611/ETY säädetyt säännöt.

134 artikla

Varojen sijainti ja varojen sitomista koskeva kielto

1.   Jäsenvaltiot eivät saa vaatia, että varat, jotka on tarkoitettu yhteisössä sijaitseviin riskeihin liittyvän vakuutusteknisen vastuuvelan kattamiseen, sijaitsevat yhteisössä tai tietyssä jäsenvaltiossa.

Lisäksi jos on kyse sellaisilta yrityksiltä jälleenvakuutussopimuksista saatavista korvauksista, jotka ovat saaneet toimiluvan tämän direktiivin mukaisesti tai joiden kotipaikka on kolmannessa maassa, jonka vakavaraisuusjärjestely on katsottu 172 artiklan mukaisesti tätä direktiiviä vastaavaksi, jäsenvaltiot eivät saa tällöinkään vaatia, että kyseisiä korvauksia vastaavat varat sijoitetaan yhteisöön.

2.   Jäsenvaltiot eivät saa vakuutusteknisen vastuuvelan muodostamiseksi käyttää tai ottaa käyttöön bruttovarausjärjestelmää, joka edellyttää varojen sitomista vakuutusmaksuvastuun ja korvausvastuun kattamiseksi, jos jälleenvakuutuksenantaja on tämän direktiivin nojalla toimiluvan saanut vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys.

135 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

1.   Tämän direktiivin yhdenmukaisen soveltamisen varmistamiseksi komissio voi toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joilla määritellään tarkemmin seuraavia seikkoja koskevat laadulliset vaatimukset:

a)

sijoituksista aiheutuvien riskien tunnistaminen, mittaaminen, seuranta ja hallinta sekä näistä riskeistä raportointi 132 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan osalta;

b)

sellaisten erityisriskien tunnistaminen, mittaaminen, seuranta ja hallinta sekä sellaisista erityisriskeistä raportointi, jotka aiheutuvat sijoituksista 132 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuihin johdannaisinstrumentteihin ja varoihin.

2.   Jotta voidaan varmistaa eri alojen välinen johdonmukaisuus ja poistaa epäsuhta, joka vallitsee lainoja vaihdantakelpoisiksi arvopapereiksi ja muiksi rahoitusinstrumenteiksi uudelleenjärjestelevien yritysten (alullepanijat) etujen ja tällaisiin arvopapereihin tai instrumentteihin sijoittavien vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten etujen välillä, komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan:

a)

vaatimukset, jotka alullepanijan on täytettävä, jotta vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys saa sijoittaa tällaisiin arvopapereihin tai instrumentteihin, jotka on laskettu liikkeelle 1 päivän tammikuuta 2011 jälkeen, mukaan lukien vaatimukset, joilla varmistetaan, että alullepanija säilyttää nettomääräisen taloudellisen osuuden, joka on vähintään viisi prosenttia;

b)

laadulliset vaatimukset, jotka tällaisiin arvopapereihin tai välineisiin sijoittavien vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten on täytettävä.

3.   Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

VII LUKU

Vaikeuksissa olevat tai säännösten vastaisesti toimivat vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset

136 artikla

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen taloudellisen aseman heikkenemisen toteaminen ja siitä ilmoittaminen

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on oltava käytössään menettelyt, joilla ne voivat todeta taloudellisen asemansa heikkenemisen ja ilmoittaa siitä välittömästi valvontaviranomaisille.

137 artikla

Vakuutusteknistä vastuuvelkaa koskevien säännösten noudattamatta jättäminen

Jos vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys ei noudata VI luvun 2 jakson säännöksiä, sen kotijäsenvaltion valvontaviranomaiset voivat kieltää varojen vapaan hallinnan ilmoitettuaan asiasta vastaanottavien jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille. Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on osoitettava ne varat, joihin toimenpiteet kohdistetaan.

138 artikla

Vakavaraisuuspääomavaatimuksen täyttämättä jääminen

1.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on ilmoitettava valvontaviranomaisille välittömästi, kun ne toteavat, että vakavaraisuuspääomavaatimusta ei enää täytetä tai että on olemassa täyttämättä jäämisen vaara seuraavien kolmen kuukauden aikana.

2.   Todettuaan, että vakavaraisuuspääomavaatimusta ei ole täytetty, kyseisen vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen on toimitettava kahden kuukauden kuluessa toteuttamiskelpoinen tervehdyttämissuunnitelma valvontaviranomaisten hyväksyttäväksi.

3.   Valvontaviranomaisten on vaadittava kyseistä vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet, jotta se kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun vaatimuksen täyttämättä jääminen todettiin, saavuttaa uudelleen vakavaraisuuspääomavaatimuksen mukaisen hyväksyttävien omien varojen tason tai pienentää riskiprofiiliaan varmistaakseen vakavaraisuusvaatimuksen täyttämisen.

Valvontaviranomaiset voivat tarvittaessa jatkaa määräaikaa kolmella kuukaudella.

4.   Jos rahoitusmarkkinoilla ilmenee poikkeuksellisia häiriöitä, valvontaviranomaiset voivat jatkaa 3 kohdan toisessa alakohdassa mainittua määräaikaa kohtuullisella ajalla ottaen huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät.

Kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen on toimitettava valvontaviranomaiselleen kolmen kuukauden välein kertomus, jossa esitetään toteutetut toimenpiteet ja edistyminen vakavaraisuuspääomavaatimuksen mukaisen hyväksyttävien omien varojen tason uudelleen saavuttamisessa tai riskiprofiilin pienentämisessä vakavaraisuusvaatimuksen täyttämisen varmistamiseksi.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu määräajan jatkaminen on peruutettava, jos kyseinen edistymiskertomus osoittaa, että ei ole saavutettu merkittävää edistymistä vakavaraisuuspääomavaatimuksen mukaisen hyväksyttävien omien varojen tason uudelleen saavuttamisessa tai riskiprofiilin pienentämisessä vakavaraisuusvaatimuksen täyttämisen varmistamiseksi vakavaraisuuspääomavaatimuksen täyttämättä jäämisen toteamispäivän ja edistymiskertomuksen toimittamispäivän välisenä aikana.

5.   Jos valvontaviranomaiset katsovat, että kyseisen yrityksen taloudellinen asema heikkenee edelleen, ne voivat poikkeustapauksissa rajoittaa myös kyseisen yrityksen varojen vapaata hallintaa tai kieltää sen. Kyseisten valvontaviranomaisten on sen jälkeen ilmoitettava kaikista toteuttamistaan toimenpiteistä vastaanottavien jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille. Kyseisten viranomaisten on kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten pyynnöstä toteutettava samat toimenpiteet. Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on osoitettava ne varat, joihin toimenpiteet kohdistetaan.

139 artikla

Vähimmäispääomavaatimuksen täyttämättä jääminen

1.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on ilmoitettava valvontaviranomaisille välittömästi, kun ne toteavat, että vähimmäispääomavaatimusta ei enää täytetä tai että on olemassa täyttämättä jäämisen vaara seuraavien kolmen kuukauden aikana.

2.   Todettuaan, että vähimmäispääomavaatimusta ei ole täytetty, kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen on toimitettava kuukauden kuluessa valvontaviranomaisten hyväksyttäväksi lyhyen aikavälin realistinen rahoitussuunnitelma, jota noudattaen hyväksyttävä oma perusvarallisuus palautetaan vähintään vähimmäispääomavaatimuksen mukaiselle tasolle tai riskiprofiilia pienennetään vähimmäispääomavaatimuksen täyttämisen varmistamiseksi kolmen kuukauden kuluessa kyseisestä toteamisesta.

3.   Kotijäsenvaltion valvontaviranomaiset voivat myös rajoittaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen varojen vapaata hallintaa tai kieltää sen kokonaan. Niiden on ilmoitettava toimenpiteestään vastaanottavien jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille. Kyseisten viranomaisten on kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten pyynnöstä toteutettava samat toimenpiteet. Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on osoitettava ne varat, joihin toimenpiteet kohdistetaan.

140 artikla

Jäsenvaltion alueella sijaitsevien varojen vapaata hallintaa koskeva kielto

Jäsenvaltioiden on annettava kaikki tarpeelliset määräykset voidakseen kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti kieltää alueellaan sijaitsevien varojen vapaan hallinnan 137–139 artiklassa sekä 144 artiklan 2 kohdassa säädetyissä tapauksissa.

141 artikla

Valvontaa koskevan toimivallan käyttö yrityksen taloudellisen aseman heikentymisen vuoksi

Sen estämättä, mitä 138 ja 139 artiklassa säädetään, jos yrityksen vakavavaisuusaseman heikkeneminen jatkuu, valvontaviranomaisilla on toimivalta toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet turvatakseen vakuutussopimusten tapauksessa vakuutuksenottajien edut tai jälleenvakuutussopimusten tapauksessa niistä johtuvat velvoitteet.

Toimenpiteiden on oltava oikeasuhteisia, ja niissä on huomioitava kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuusaseman heikkenemisen taso ja kesto.

142 artikla

Tervehdyttämis- ja rahoitussuunnitelma

1.   Edellä 138 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun tervehdyttämissuunnitelmaan ja 139 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun rahoitussuunnitelmaan on sisällyttävä vähintään seuraavat tiedot tai todisteet:

a)

arviot hallintokustannuksista, erityisesti juoksevista yleiskuluista ja palkkioista;

b)

arviot tuloista ja menoista ensivakuutusliiketoimien ja tulevien jälleenvakuutusten ja menevien jälleenvakuutusten osalta;

c)

taseen kehittymistä koskeva ennuste;

d)

arviot vakuutusteknisen vastuuvelan, vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja vähimmäispääomavaatimuksen kattamiseen tarkoitetuista varoista;

e)

yleinen jälleenvakuutusmenettely.

2.   Jos valvontaviranomaiset ovat vaatineet tämän artiklan 1 kohdan mukaisen, 138 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun tervehdyttämissuunnitelman tai 139 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun rahoitussuunnitelman, ne eivät saa myöntää 39 artiklan mukaista todistusta, jos ne katsovat, että yrityksen jälleenvakuutussopimuksista johtuvat vakuutuksenottajien oikeudet tai jälleenvakuutusyrityksen sopimusvelvoitteet ovat uhattuina.

143 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa määritellään 138 artiklan 4 kohdan soveltamiseksi huomioon otettava tekijät, mukaan lukien kuukausien lukumääränä ilmaistu kohtuullinen enimmäisaika, joka on sama kaikille 138 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuille vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksille.

Komissio voi yhdenmukaisuuden parantamiseksi toteuttaa tarvittaessa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa annetaan 138 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tervehdyttämissuunnitelmaa, 139 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua rahoitussuunnitelmaa ja 141 artiklaa koskevia tarkempia säännöksiä, huolehtien asianmukaisesti siitä, että vältetään kohtuuttomat prosykliset vaikutukset.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

144 artikla

Toimiluvan peruuttaminen

1.   Kotijäsenvaltion valvontaviranomaiset voivat peruuttaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle antamansa toimiluvan seuraavissa tapauksissa:

a)

kyseinen yritys ei käytä toimilupaa 12 kuukauden kuluessa, luopuu siitä nimenomaisesti tai lopettaa liiketoimintansa yli kuudeksi kuukaudeksi, jollei kyseinen jäsenvaltio ole säätänyt, että toimilupa raukeaa näissä tapauksissa;

b)

kyseinen yritys ei enää täytä toimiluvalle asetettuja edellytyksiä;

c)

kyseinen yritys laiminlyö törkeästi siihen sovellettavan lainsäädännön perusteella sille kuuluvia velvoitteita.

Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on peruutettava vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle annettu toimilupa, jos yritys ei täytä vähimmäispääomavaatimusta, ja valvontaviranomaiset katsovat, että yrityksen toimittama rahoitussuunnitelma on ilmeisen riittämätön, tai kyseinen yritys ei kykene noudattamaan hyväksyttyä suunnitelmaa kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun vähimmäispääomavaatimuksen täyttämättä jääminen todettiin.

2.   Jos toimilupa peruutetaan tai raukeaa, kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on ilmoitettava asiasta muiden jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille, joiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet estääkseen sen, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys aloittaa uuden liiketoiminnan niiden alueella.

Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on toteutettava näiden viranomaisten kanssa kaikki aiheelliset toimenpiteet vakuutettujen etujen turvaamiseksi ja erityisesti rajoitettava vakuutusyrityksen varojen vapaata hallintaa 140 artiklan mukaisesti.

3.   Toimiluvan peruuttamispäätös on perusteltava yksityiskohtaisesti ja annettava tiedoksi kyseiselle vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle.

VIII LUKU

Sijoittautumisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus

1 jakso

Vakuutusyritysten sijoittautuminen

145 artikla

Sivukonttorin perustamista koskevat edellytykset

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutusyritys, joka aikoo perustaa sivukonttorin toisen jäsenvaltion alueelle, ilmoittaa siitä kotijäsenvaltionsa valvontaviranomaisille.

Yrityksen pysyvä läsnäolo jäsenvaltion alueella rinnastetaan sivukonttoriin, vaikka mainittu läsnäolo ei käsitä sivukonttoria vaan ainoastaan toimiston, jota hoitaa yrityksen oma henkilökunta tai itsenäisesti toimiva henkilö, jolla on pysyvä valtuutus toimia yrityksen puolesta asioimiston tapaan.

2.   Jäsenvaltioiden on vaadittava, että vakuutusyritys, joka aikoo perustaa sivukonttorin toiseen jäsenvaltioon, esittää seuraavat tiedot antaessaan 1 kohdan mukaisen ilmoituksen:

a)

jäsenvaltio, jonka alueelle se aikoo perustaa sivukonttorin;

b)

toimintasuunnitelma, jossa esitetään vähintään, millaista liiketoimintaa aiotaan harjoittaa ja miten sivukonttorin hallinto on järjestetty;

c)

sellaisen henkilön nimi, jolla on riittävä toimivalta tehdä sitoumuksia kolmansien henkilöiden kanssa ja edustaa vakuutusyritystä tai, kun on kyse Lloyd’s-nimisestä vakuutuksenantajien yhteenliittymästä, edustaa asianomaisia vakuutuksenantajia sekä edustaa vakuutusyritystä tai asianomaisia vakuutuksenantajia vastaanottavan jäsenvaltion viranomaisissa ja tuomioistuimissa, jäljempänä ”valtuutettu asiamies”;

d)

siinä vastaanottavassa jäsenvaltiossa oleva osoite, josta voidaan saada asiakirjoja ja johon niitä voidaan lähettää, mukaan luettuina kaikki valtuutetulle asiamiehelle annettavat tiedot.

Kun on kyse Lloyd’s -nimisestä vakuutuksenantajien yhteenliittymästä, vakuutussitoumuksista vastaanottavassa jäsenvaltiossa mahdollisesti aiheutuvassa riita-asiassa vakuutettuja ei saa kohdella huonommin kuin jos kanne olisi nostettu tavanomaista yritystä vastaan.

3.   Kun vahinkovakuutusyrityksen tarkoituksena on, että sen sivukonttori kattaa liitteessä I olevassa A osassa luokkaan 10 sisältyviä muita riskejä kuin rahdinottajan vastuuta koskevia riskejä, sen on esitettävä ilmoitus, jonka mukaan siitä on tullut kansallisen toimiston ja kansallisen takuurahaston jäsen vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

4.   Edellä olevan 2 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti annettujen tietojen muuttuessa vakuutusyrityksen on ilmoitettava tästä muutoksesta kotijäsenvaltion ja sen jäsenvaltion, jossa sivukonttori sijaitsee, valvontaviranomaisille vähintään kuukautta ennen muutoksen toteuttamista, jotta kotijäsenvaltion valvontaviranomaiset ja sen jäsenvaltion valvontaviranomaiset, jossa sivukonttori sijaitsee, voivat täyttää 146 artiklan mukaiset velvollisuutensa.

146 artikla

Tietojen toimittaminen

1.   Jollei kotijäsenvaltion valvontaviranomaisilla ole suunniteltu toiminta huomioon ottaen aihetta epäillä vakuutusyrityksen hallintojärjestelmän sopivuutta tai taloudellista asemaa taikka valtuutetun asiamiehen 42 artiklan mukaisia sopivuutta ja luotettavuutta koskevia vaatimuksia, niiden on kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun 145 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tiedot on saatu, välitettävä kaikki nämä tiedot vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaisille sekä ilmoitettava asiasta kyseiselle vakuutusyritykselle.

Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on myös todistettava, että vakuutusyritys täyttää 100 artiklan mukaisesti lasketun vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja 129 artiklan mukaisesti lasketun vähimmäispääomavaatimuksen.

2.   Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten kieltäytyessä antamasta 145 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tietoja vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaisille, niiden on esitettävä kyseiselle vakuutusyritykselle kieltäytymisensä syyt kolmen kuukauden kuluessa kaikkien kysymyksessä olevien tietojen vastaanottamisesta.

Tällainen kieltäytyminen tai vastaamatta jättäminen on voitava saattaa kotijäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi.

3.   Ennen kuin vakuutusyrityksen sivukonttori aloittaa toimintansa, vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaisten on tarvittaessa kahden kuukauden kuluessa siitä, kun 1 kohdassa tarkoitetut tiedot on saatu, ilmoitettava kotijäsenvaltion valvontaviranomaisille edellytykset, joita yleisen edun vuoksi on noudatettava harjoitettaessa liiketoimintaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on ilmoitettava nämä tiedot asianomaiselle vakuutusyritykselle.

Vakuutusyritys voi perustaa sivukonttorin ja aloittaa liiketoiminnan sinä päivänä, jona kotijäsenvaltion valvontaviranomaiset ovat saaneet sellaisen ilmoituksen tai, jos sellaista ilmoitusta ei ole saatu, ensimmäisessä alakohdassa säädetyn määräajan kuluttua.

2 jakso

Vakuutusyritysten palvelujen tarjoamisen vapaus

1 alajakso

Yleiset säännökset

147 artikla

Kotijäsenvaltiolle tehtävä ennakkoilmoitus

Vakuutusyrityksen, joka aikoo ensimmäisen kerran harjoittaa liiketoimintaa yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella, on ilmoitettava asiasta ennalta kotijäsenvaltion valvontaviranomaisille ja esitettävä niiden riskien tai sitoumusten laatu, joita se aikoo kattaa.

148 artikla

Kotijäsenvaltion ilmoitusvelvollisuus

1.   Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on kuukauden kuluessa 147 artiklassa säädetystä ilmoituksesta annettava seuraavat tiedot jäsenvaltiolle tai jäsenvaltioille, jonka tai joiden alueella vakuutusyritys aikoo harjoittaa liiketoimintaa palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella:

a)

todistus siitä, että vakuutusyritys täyttää 100 artiklan mukaisesti lasketun vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja 129 artiklan mukaisesti lasketun vähimmäispääomavaatimuksen;

b)

vakuutusluokat, joiden mukaista liiketoimintaa vakuutusyrityksellä on oikeus harjoittaa;

c)

niiden riskien tai sitoumusten laatu, joita vakuutusyritys aikoo kattaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

Samalla kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on ilmoitettava tällaisesta tietojen antamisesta kyseiselle vakuutusyritykselle.

2.   Jäsenvaltiot, joiden alueella vahinkovakuutusyritys aikoo palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella kattaa liitteessä I olevassa A osassa luokkaan 10 sisältyviä muita riskejä kuin rahdinottajan vastuuta koskevia riskejä, voivat vaatia, että yritys antaa seuraavat tiedot:

a)

18 artiklan 1 kohdan h alakohdassa tarkoitetun edustajan nimi ja osoite;

b)

ilmoitus siitä, että yrityksestä on tullut vastaanottavan jäsenvaltion kansallisen toimiston ja kansallisen takuurahaston jäsen.

3.   Jos kotijäsenvaltion valvontaviranomaiset eivät toimita 1 kohdassa tarkoitetussa määräajassa kyseisessä kohdassa tarkoitettuja tietoja, niiden on samassa määräajassa ilmoitettava kyseiselle vakuutusyritykselle kieltäytymisensä syyt.

Tällainen kieltäytyminen tai vastaamatta jättäminen on voitava saattaa kotijäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi.

4.   Vakuutusyritys voi aloittaa liiketoimintansa sinä päivänä, jona se on saanut tiedon 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetystä ilmoituksesta.

149 artikla

Riskien tai sitoumusten muutokset

Kaikkiin muutoksiin, jotka vakuutusyritys aikoo tehdä 145 artiklassa tarkoitettuihin tietoihin, on sovellettava 147 ja 148 artiklassa säädettyä menettelyä.

2 alajakso

Liikennevakuutus

150 artikla

Pakollinen liikennevakuutus

1.   Kun johonkin jäsenvaltioon toimipaikan kautta sijoittautunut vahinkovakuutusyritys vakuuttaa muun kuin rahdinottajan vastuuseen liittyvän toiseen jäsenvaltioon sijoittuvan riskin, joka kuuluu liitteessä I olevan A osan 10 luokkaan, vastaanottavan jäsenvaltion on vaadittava, että yritys liittyy sen kansallisen toimiston ja kansallisen takuurahaston jäseneksi sekä osallistuu niiden rahoitukseen.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettu maksu voidaan suorittaa ainoastaan muista kuin rahdinottajan vastuuseen liittyvistä, liitteessä I olevan A osan 10 luokkaan kuuluvista riskeistä, jotka on vakuutettu palvelujen tarjoamisen perusteella. Kyseinen maksu on laskettava samoilla perusteilla kuin sellaisten vahinkovakuutusyritysten osalta, jotka vakuuttavat tällaisia riskejä kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitsevan toimipaikan kautta.

Maksu on laskettava vakuutusyritysten vastaanottavassa jäsenvaltiossa kyseisestä luokasta saaman vakuutusmaksutulon tai niiden asianomaisessa jäsenvaltiossa vakuuttamien kyseisen luokan riskien lukumäärän mukaan.

3.   Vastaanottava jäsenvaltio voi vaatia palveluja tarjoavaa vakuutusyritystä noudattamaan kyseisen jäsenvaltion antamia, suurentuneen riskin vakuuttamista koskevia määräyksiä, jos niitä sovelletaan kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneisiin vahinkovakuutusyrityksiin.

151 artikla

Korvausvaatimuksia esittävien henkilöiden syrjimätön kohtelu

Vastaanottavan jäsenvaltion on vaadittava, että vahinkovakuutusyritys huolehtii siitä, että sen alueella tapahtuneisiin liikennevahinkoihin perustuvia korvausvaatimuksia esittävät henkilöt eivät joudu epäedullisempaan asemaan sen vuoksi, että yritys vakuuttaa muun kuin rahdinottajan vastuuseen liittyvän, liitteessä I olevan A osan 10 luokkaan kuuluvan riskin palvelujen tarjoamisen perusteella eikä kyseisessä valtiossa sijaitsevan toimipaikan kautta.

152 artikla

Edustaja

1.   Edellä 151 artiklassa tarkoitettuja tarkoituksia varten vastaanottavan jäsenvaltion on vaadittava, että vahinkovakuutusyritys nimeää edustajan, jolla on valtion alueella pysyvä kotipaikka tai joka on sijoittautunut sinne ja jonka tehtävänä on hankkia kaikki tarvittavat korvausvaatimuksiin liittyvät tiedot ja jolla on oltava riittävät valtuudet edustaa yritystä sen suhteissa vahinkoa kärsineisiin henkilöihin, jotka voivat esittää korvausvaatimuksia, mukaan lukien valtuudet maksaa sellaisiin vaatimuksiin liittyen korvauksia sekä valtuudet edustaa yritystä tai tarvittaessa huolehtia sen edustamisesta jäsenvaltion tuomioistuimissa ja viranomaisissa näitä korvausvaatimuksia käsiteltäessä.

Edustaja voidaan myös kutsua edustamaan vahinkovakuutusyritystä vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaisissa liikennevakuutusten olemassa- ja voimassaoloa tarkastettaessa.

2.   Vastaanottava jäsenvaltio ei saa vaatia edustajaa ryhtymään tämän nimittäneen vahinkovakuutusyrityksen puolesta muihin kuin 1 kohdassa säädettyihin toimiin.

3.   Edustajan nimeäminen ei sinänsä merkitse sivukonttorin avaamista 145 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

4.   Jos vakuutusyritys on laiminlyönyt edustajan nimeämisen, jäsenvaltiot voivat päättää, että direktiivin 2000/26/EY 4 artiklan mukaisesti nimetyn korvausedustajan on hoidettava tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetun edustajan tehtävät.

3 jakso

Vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaisten toimivalta

1 alajakso

Vakuutustoiminta

153 artikla

Kieli

Vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaiset voivat vaatia, että tämän jäsenvaltion alueella toimivien vakuutusyritysten liiketoimintaa koskevat tiedot, jotka niillä on oikeus saada, toimitetaan niille kyseisen valtion virallisella kielellä tai virallisilla kielillä.

154 artikla

Ennalta tapahtuva tiedoksi antaminen ja hyväksyminen

1.   Vastaanottava jäsenvaltio ei saa antaa säännöksiä, joissa vaaditaan niiden vakuutussopimusten yleisten ja erityisten vakuutusehtojen, maksuperusteiden tai henkivakuutustoiminnan tapauksessa erityisesti vakuutusmaksuperusteiden ja vakuutusteknisen vastuuvelan laskemisessa käytettyjen teknisten perusteiden taikka lomakkeiden ja muiden asiakirjojen ennalta hyväksymistä tai järjestelmällistä tiedoksi antamista, joita vakuutusyritys aikoo käyttää vakuutuksenottajien kanssa asioidessaan.

2.   Vakuutussopimuksia koskevan kansallisten säännösten noudattamisen valvomiseksi vastaanottava jäsenvaltio voi ainoastaan vaatia, että kukin vakuutusyritys, joka aikoo harjoittaa vakuutustoimintaa sen alueella, ilmoittaa tavalla, joka ei ole järjestelmällinen, niistä vakuutusehdoista ja muista asiakirjoista, joita se aikoo käyttää, eikä tämä vaatimus saa olla vakuutusyrityksen liiketoiminnan harjoittamisen ennakkoedellytys.

3.   Vastaanottava jäsenvaltio ei saa noudattaa eikä ottaa käyttöön menettelyä, jonka mukaan maksukorotukset on ennalta annettava tiedoksi tai hyväksyttävä muutoin kuin osana yleistä hintavalvontajärjestelmää.

155 artikla

Säännösten noudattamatta jättäminen

1.   Jos vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaiset toteavat, että vakuutusyritys, jolla on sivukonttori sen alueella tai joka harjoittaa sen alueella liiketoimintaa palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella, ei noudata tässä jäsenvaltiossa siihen sovellettavia säännöksiä, niiden on vaadittava kyseistä vakuutusyritystä lopettamaan säännösten vastainen toiminta.

2.   Jos kyseinen vakuutusyritys ei toteuta tarvittavia toimenpiteitä, asianomaisen jäsenvaltion valvontaviranomaisten on ilmoitettava asiasta kotijäsenvaltion valvontaviranomaisille.

Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on toteutettava mahdollisimman nopeasti kaikki aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseinen vakuutusyritys lopettaa säännösten vastaisen toiminnan.

Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on ilmoitettava toteutetuista toimenpiteistä vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaisille.

3.   Jos vakuutusyritys edelleenkin rikkoo vastaanottavassa jäsenvaltiossa voimassa olevia säännöksiä huolimatta kotijäsenvaltion toteuttamista toimenpiteistä tai rikkominen jatkuu siksi, että toimenpiteet osoittautuvat riittämättömiksi tai niitä ei ole tässä jäsenvaltiossa toteutettu, vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaiset voivat, ilmoitettuaan asiasta kotijäsenvaltion valvontaviranomaisille, toteuttaa aiheelliset toimenpiteet estääkseen säännösten vastaisen toiminnan jatkumisen tai rangaistakseen siitä ja, jos se on ehdottoman tarpeellista, estää yritystä tekemästä uusia vakuutussopimuksia vastaanottavan jäsenvaltion alueella.

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että tällaiset toimenpiteet voidaan niiden alueella saattaa vakuutusyrityksille tiedoksi.

4.   Mitä 1, 2 ja 3 kohdassa säädetään, ei koske kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaa toteuttaa kiireellisessä tapauksessa aiheellisia toimenpiteitä säännösten vastaisen toiminnan estämiseksi tai siitä rankaisemiseksi alueellaan. Kyseiseen toimivaltaan sisältyy mahdollisuus estää vakuutusyrityksiä jatkamasta uusien vakuutussopimusten tekemistä niiden alueella.

5.   Mitä 1, 2 ja 3 kohdassa säädetään, ei rajoita jäsenvaltioiden oikeutta määrätä seuraamuksia alueellaan tapahtuneesta säännösten vastaisesta toiminnasta.

6.   Jos vakuutusyrityksellä, joka on toiminut säännösten vastaisesti, on toimipaikka tai omaisuutta kyseisessä jäsenvaltiossa, tämän jäsenvaltion valvontaviranomaiset voivat kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti soveltaa säännösten vastaisen toiminnan varalta säädettyjä kansallisia hallinnollisia seuraamuksia tämän toimipaikan tai omaisuuden osalta.

7.   Toimenpide, joka on toteutettu 2–6 kohdan mukaisesti ja joka sisältää rajoituksia vakuutustoiminnan harjoittamiselle, on perusteltava asianmukaisesti ja annettava tiedoksi kyseiselle vakuutusyritykselle.

8.   Vakuutusyritysten on annettava vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaisille niiden pyynnöstä kaikki asiakirjat, joita niiltä pyydetään 1–7 kohdan soveltamiseksi, siltä osin kuin tällaista velvoitetta sovelletaan myös vakuutusyrityksiin, joiden kotipaikka on tässä jäsenvaltiossa.

9.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle sellaisten tapausten lukumäärä ja laji, jotka ovat johtaneet 146 ja 148 artiklan mukaiseen kielteiseen päätökseen ja joissa on toteutettu tämän artiklan 4 kohdan mukaisia toimenpiteitä.

Komissio ilmoittaa kyseiset tiedot joka toinen vuosi Euroopan vakuutus- ja työeläkekomitealle.

156 artikla

Mainonta

Vakuutusyritykset, joilla on kotipaikka jäsenvaltiossa, voivat mainostaa palvelujaan kaikin mahdollisin viestinnän keinoin vastaanottavassa jäsenvaltiossa sikäli kuin nämä noudattavat mahdollisia tämän mainonnan muotoa ja sisältöä koskevia yleisen edun vuoksi annettuja säännöksiä.

157 artikla

Vakuutusmaksuja koskevat verot

1.   Jokaiseen vakuutussopimukseen sovelletaan yksinomaan jäsenvaltion, jossa riski sijaitsee, tai sitoumusjäsenvaltion vakuutusmaksuihin kohdistuvia välillisiä veroja ja veronluonteisia lisämaksuja, sanotun kuitenkaan rajoittamatta myöhempää yhteensovittamista.

Ensimmäisen alakohdan soveltamiseksi jäsenvaltion alueella sijaitsevassa rakennuksessa olevaa irtainta omaisuutta, lukuun ottamatta kaupallisessa kauttakulkuliikenteessä olevia tavaroita, on pidettävä tässä jäsenvaltiossa sijaitsevana riskinä, vaikka rakennusta ja sen irtaimistoa ei olekaan vakuutettu samalla vakuutuskirjalla.

Espanjassa vakuutussopimuksesta kannetaan lisäksi lakisääteisiä lisämaksuja espanjalaiselle ”Consorcio de Compensación de Seguros” -nimiselle toimielimelle käytettäväksi tässä jäsenvaltiossa sattuvista poikkeuksellisista tapahtumista aiheutuvien tappioiden korvaamista koskevassa tehtävässä.

2.   Sopimukseen tämän direktiivin 178 artiklan ja asetuksen (EY) N:o 593/2008 mukaisesti sovellettava laki ei vaikuta sovellettavaan verotusjärjestelmään.

3.   Jokaisen jäsenvaltion on sovellettava alueellaan riskejä tai sitoumuksia kattaviin vakuutusyrityksiin kansallisia säännöksiään, jotka koskevat toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on turvata 1 kohdan nojalla maksettavien välillisien verojen ja veronluonteisien maksujen periminen.

2 alajakso

Jälleenvakuutus

158 artikla

Säännösten vastaisesti toimivat jälleenvakuutusyritykset

1.   Jos jäsenvaltion valvontaviranomaiset toteavat, että jälleenvakuutusyritys, jolla on sivukonttori sen alueella tai joka harjoittaa sen alueella liiketoimintaa palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella, ei noudata tässä jäsenvaltiossa siihen sovellettavia säännöksiä, niiden on vaadittava kyseistä jälleenvakuutusyritystä lopettamaan säännösten vastainen toiminta. Viranomaisten on samanaikaisesti ilmoitettava havainnoistaan kotijäsenvaltion valvontaviranomaisille.

2.   Jos vakuutusyritys edelleenkin rikkoo vastaanottavassa jäsenvaltiossa siihen sovellettavia säännöksiä huolimatta kotijäsenvaltion toteuttamista toimenpiteistä, tai koska nämä toimenpiteet osoittautuvat riittämättömiksi, vastaanottavan jäsenvaltion valvontaviranomaiset voivat, ilmoitettuaan asiasta kotijäsenvaltion valvontaviranomaisille, toteuttaa aiheelliset toimenpiteet estääkseen säännösten vastaisen toiminnan jatkumisen tai rangaistakseen siitä ja, jos se on ehdottoman tarpeellista, estää kyseistä jälleenvakuutusyritystä tekemästä uusia jälleenvakuutussopimuksia vastaanottavan jäsenvaltion alueella.

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että tällaisten toimenpiteiden edellyttämät oikeudelliset asiakirjat voidaan niiden alueella antaa tiedoksi jälleenvakuutusyrityksille.

3.   Toimenpide, joka on toteutettu 1 ja 2 kohdan mukaisesti ja joka sisältää seuraamuksia tai rajoituksia jälleenvakuutustoiminnan harjoittamiselle, on perusteltava ja annettava tiedoksi kyseiselle jälleenvakuutusyritykselle.

4 jakso

Tilastotiedot

159 artikla

Tilastotiedot rajan ylittävistä tapahtumista

Jokaisen vakuutusyrityksen on ilmoitettava kotijäsenvaltionsa valvontaviranomaisille erikseen sijoittautumisvapauden perusteella ja erikseen palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella toteutettujen tapahtumien osalta vakuutusmaksujen, korvausten ja palkkioiden määrä jälleenvakuutusta vähentämättä jäsenvaltioittain ja seuraavasti:

a)

vahinkovakuutustoiminta vakuutusluokkaryhmittäin liitteen V mukaisesti;

b)

henkivakuutustoiminta vakuutusluokittain I–IX liitteen II mukaisesti.

Kun kyse on liitteessä I olevan A osan luokasta 10, johon ei ole sisällytetty rahdinottajan vastuuta, asianomaisen yrityksen on myös ilmoitettava kyseisille valvontaviranomaisille vahinkotiheys ja korvausten keskimääräiset kulut.

Kotijäsenvaltion valvontaviranomaisen on toimitettava ensimmäisessä ja toisessa kohdassa tarkoitetut tiedot kohtuullisessa ajassa ja yhtenä kokonaisuutena jokaisen niitä pyytävän asianomaisen jäsenvaltion valvontaviranomaisille.

5 jakso

Sivukonttoreiden välityksellä tehtyjen sopimusten kohtelu likvidaatiomenettelyssä

160 artikla

Vakuutusyritysten likvidaatio

Jos vakuutusyritys likvidoidaan, sivukonttorin välityksellä tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella merkityistä sopimuksista johtuvat velvoitteet on täytettävä samalla tavalla kuin tämän yrityksen muista vakuutussopimuksista johtuvat sitoumukset vakuutettujen ja edunsaajien kansalaisuudesta riippumatta.

161 artikla

Jälleenvakuutusyritysten likvidaatio

Jos jälleenvakuutusyritys likvidoidaan, sivukonttorin välityksellä tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella merkityistä sopimuksista johtuvat velvoitteet on täytettävä samalla tavalla kuin tämän yrityksen muista vakuutussopimuksista johtuvat sitoumukset.

IX LUKU

Yhteisön alueelle sijoittautuneiden sellaisten vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten sivukonttorit, joilla on kotipaikka yhteisön ulkopuolella

1 jakso

Liiketoiminnan aloittaminen

162 artikla

Toimilupaa koskevat periaatteet ja edellytykset toimiluvan saamiseksi

1.   Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että yrityksillä, joiden kotipaikka on yhteisön ulkopuolella, on toimilupa 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun liiketoiminnan aloittamiselle alueellaan.

2.   Jäsenvaltio saa myöntää toimiluvan, jos yritys täyttää vähintään seuraavat edellytykset:

a)

sillä on kansallisen lainsäädännön mukaan oikeus harjoittaa vakuutustoimintaa;

b)

se perustaa sivukonttorin sen jäsenvaltion alueelle, jossa toimilupaa haetaan;

c)

se sitoutuu järjestämään sivukonttorinsa sijaintipaikkaan siellä harjoittamaansa liiketoimintaa koskevan kirjanpidon ja säilyttämään siellä kaikki liiketoimintaan liittyvät asiakirjat;

d)

se nimeää pääasiamiehen, jonka valvontaviranomaiset hyväksyvät;

e)

yrityksen siinä jäsenvaltiossa, jossa toimilupaa haetaan, omistamien varojen määrä on vähintään puolet 129 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetystä vähimmäispääomavaatimuksen mukaisesta absoluuttisesta vähimmäistasosta, minkä lisäksi se tallettaa vakuudeksi vähintään yhden neljäsosan kyseisestä vähimmäistasosta;

f)

se sitoutuu täyttämään vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja vähimmäispääomavaatimuksen 100 ja 128 artiklassa tarkoitettujen vaatimusten mukaisesti;

g)

se ilmoittaa kuhunkin muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, johon toimilupaa haetaan, nimetyn korvausedustajan nimen ja osoitteen, jos katettava riski on luokiteltu liitteessä I olevan A osan luokkaan 10, rahdinkuljettajan vastuuta lukuun ottamatta;

h)

se esittää 163 artiklan mukaisen toimintasuunnitelman;

i)

se täyttää IV luvun 2 jaksossa säädetyt hallintovaatimukset.

3.   Tässä luvussa tarkoitetaan ”sivukonttorilla” 1 kohdassa tarkoitetun sellaisen vakuutustoimintaa harjoittavan yrityksen pysyvää läsnäoloa jäsenvaltion alueella, joka on saanut toimiluvan kyseisessä jäsenvaltiossa.

163 artikla

Sivukonttorin toimintasuunnitelma

1.   Edellä 162 artiklan 2 kohdan h alakohdassa tarkoitetussa sivukonttorin toimintasuunnitelmassa on esitettävä seuraavat tiedot:

a)

niiden riskien tai sitoumusten laatu, joita yritys aikoo kattaa;

b)

jälleenvakuutusta koskevat pääperiaatteet;

c)

taseen kehittymistä koskevaan ennusteeseen perustuvat arviot VI luvun 4 jaksossa säädetystä tulevasta vakavaraisuuspääomavaatimuksesta sekä käytetty laskentamenetelmä;

d)

taseen kehittymistä koskevaan ennusteeseen perustuvat arviot VI luvun 5 jaksossa säädetystä tulevasta vähimmäispääomavaatimuksesta sekä käytetty laskentamenetelmä;

e)

yrityksen VI luvun 4 ja 5 jaksossa tarkoitettuihin vakavaraisuuspääomavaatimukseen ja vähimmäispääomavaatimukseen liittyvien yrityksen hyväksyttävien omien varojen ja hyväksyttävien omien perusvarojen tila;

f)

hallinnon ja myyntiverkon arvioidut perustamiskustannukset, niiden kattamiseen tarkoitetut varat ja, jos katettavat riskit kuuluvat liitteessä I olevan A osan luokkaan 18, avun antamiseen käytettävissä olevat voimavarat;

g)

tiedot hallintojärjestelmän rakenteesta.

2.   Edellä 1 kohdassa säädettyjen vaatimusten lisäksi toimintasuunnitelmaan tulee sisältyä kolmelta ensimmäiseltä tilikaudelta seuraavat tiedot:

a)

taseen kehittymistä koskeva ennuste;

b)

arviot vakuutusteknisen vastuuvelan, vähimmäispääomavaatimuksen ja vakavaraisuuspääomavaatimuksen kattamiseen tarkoitetuista varoista;

c)

vahinkovakuutustoiminnan osalta myös:

i)

arviot muista hallintokustannuksista kuin perustamiskustannuksista, erityisesti juoksevista yleiskuluista ja palkkioista;

ii)

arviot vakuutusmaksuista ja korvauksista;

d)

henkivakuutustoiminnan osalta suunnitelma, jossa on yksityiskohtaiset arviot ensivakuutustoimintaan, tuleviin jälleenvakuutuksiin ja meneviin jälleenvakuutuksiin liittyvistä tuloista ja menoista.

3.   Henkivakuutustoiminnan osalta jäsenvaltiot voivat vaatia vakuutusyrityksiä ilmoittamaan järjestelmällisesti maksujen ja vakuutusteknisen vastuuvelan laskemisessa käytettävät tekniset perusteet edellyttäen, että se ei ole henkivakuutusyrityksen liiketoiminnan harjoittamisen ennakkoedellytys.

164 artikla

Vakuutuskannan luovutus

1.   Kansallisen lainsäädännön mukaisin edellytyksin jäsenvaltioiden on sallittava, että niiden alueelle perustetut ja tässä luvussa tarkoitetut sivukonttorit siirtävät kokonaan tai osittain vakuutussopimuskantansa samaan jäsenvaltioon sijoittautuneelle vastaanottavalle yritykselle, jos tämän jäsenvaltion tai tarvittaessa 167 artiklassa tarkoitetun jäsenvaltion valvontaviranomaiset todistavat, että vastaanottavalla yrityksellä on kannanluovutus huomioon ottaen riittävät hyväksyttävä oma varallisuus 100 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun vakavaraisuuspääomavaatimuksen täyttämiseksi.

2.   Kansallisen lainsäädännön mukaisin edellytyksin jäsenvaltioiden on sallittava, että niiden alueella perustetut ja tässä luvussa tarkoitetut sivukonttorit siirtävät kokonaan tai osittain vakuutuskantansa vakuutusyritykselle, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, jos tämän jäsenvaltion valvontaviranomaiset todistavat, että vastaanottavalla yrityksellä on kannanluovutus huomioon ottaen riittävät hyväksyttävä oma varallisuus 100 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun vakavaraisuuspääomavaatimuksen täyttämiseksi.

3.   Jos jäsenvaltio sallii, että sen alueelle perustetut ja tässä luvussa tarkoitetut sivukonttorit kansallisen lainsäädännön mukaisin edellytyksin siirtävät kokonaan tai osittain vakuutuskantansa tässä luvussa tarkoitetuille ja toisen jäsenvaltion alueelle perustetulle sivukonttorille, sen on huolehdittava, että vastaanottavan yrityksen tai tarvittaessa 167 artiklassa tarkoitetun jäsenvaltion valvontaviranomaiset todistavat, että:

a)

vastaanottavalla yrityksellä on kannanluovutus huomioon ottaen riittävät hyväksyttävä oma varallisuus vakavaraisuuspääomavaatimuksen täyttämiseksi;

b)

vastaanottavan yrityksen jäsenvaltion laki sallii tällaisen luovutuksen; ja

c)

tämä jäsenvaltio hyväksyy luovutuksen.

4.   Edellä 1–3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa sen jäsenvaltion, jossa luovuttava sivukonttori sijaitsee, on sallittava luovutus saatuaan sen jäsenvaltion valvontaviranomaisten suostumuksen, jossa riski sijaitsee, tai sitoumusjäsenvaltion valvontaviranomaisten suostumuksen, jollei tämä ole jäsenvaltio, jossa luovuttava sivukonttori sijaitsee.

5.   Niiden jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten, joita on asiassa kuultu, on annettava tiedoksi lausuntonsa tai suostumuksensa luovuttavan sivukonttorin kotijäsenvaltion valvontaviranomaisille kolmen kuukauden kuluessa pyynnöstä. Jos ne viranomaiset, joita on asiassa kuultu, eivät ole antaneet vastausta määräajassa, vastauksen puuttumista pidetään myönteistä lausuntoa tai hiljaista suostumusta vastaavana.

6.   Edellä olevien 1–5 kohdan mukaisesti hyväksytty luovutus on julkistettava kansallisen lainsäädännön edellyttämällä tavalla jäsenvaltiossa, jossa riski sijaitsee, tai sitoumusjäsenvaltiossa.

Tämä luovutus ovat välittömästi voimassa vakuutuksenottajiin, vakuutettuihin ja kaikkiin muihin henkilöihin nähden, joilla on luovutetuista sopimuksista johtuvia oikeuksia tai velvoitteita.

165 artikla

Vakuutustekninen vastuuvelka

Jäsenvaltioiden on vaadittava, että yritykset muodostavat riittävän vakuutusteknisen vastuuvelan, joka kattaa näiden jäsenvaltioiden alueilla syntyneet vakuutus- ja jälleenvakuutusvelvoitteet, jotka on laskettu VI luvun 2 jakson mukaisesti. Jäsenvaltioiden on vaadittava yrityksiä arvostamaan varat ja velat VI luvun 1 jakson mukaisesti ja määrittelemään oma varallisuus VI luvun 3 jakson mukaisesti.

166 artikla

Vakavaraisuuspääomavaatimus ja vähimmäispääomavaatimus

1.   Jäsenvaltioiden on vaadittava, että niiden alueille perustettavilla sivukonttoreilla on hyväksyttävä oma varallisuus, joka muodostuu 98 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista eristä.

Vakavaraisuuspääomavaatimus ja vähimmäispääomavaatimus lasketaan VI luvun 4 ja 5 jakson säännösten mukaisesti.

Vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja vähimmäispääomavaatimuksen laskemisessa otetaan kuitenkin huomioon sekä vahinkovakuutustoiminnan että henkivakuutustoiminnan osalta vain kyseisen sivukonttorin harjoittama toiminta.

2.   Vähimmäispääomavaatimuksen täyttämiseksi vaadittava hyväksyttävien omien perusvarojen määrä ja kyseisen vähimmäispääomavaatimuksen absoluuttinen vähimmäistaso muodostetaan 98 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

3.   Omien perusvarojen hyväksyttävä määrä ei saa olla pienempi kuin puolet 129 artiklan 1 kohdan d alakohdassa vaaditusta absoluuttisesta vähimmäistasosta.

Edellä olevan 162 artiklan 2 kohdan e alakohdan mukaisesti tehty tallete luetaan näihin vähimmäispääomavaatimuksen täyttämiseksi vaadittaviin hyväksyttäviin omiin perusvaroihin.

4.   Vakavaraisuuspääomavaatimusta vastaavat varat on pidettävä siinä jäsenvaltiossa, jossa toimintaa harjoitetaan, vähimmäispääomavaatimuksen määrään saakka ja sen yli menevä osa yhteisön alueella.

167 artikla

Useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneille yrityksille myönnettävät etuudet

1.   Yritykset, jotka ovat hakeneet toimilupaa tai saaneet sen useammalta kuin yhdeltä jäsenvaltiolta, voivat hakea seuraavia vain yhdessä myönnettäviä etuja:

a)

166 artiklassa tarkoitettu vakavaraisuuspääomavaatimus lasketaan yrityksen koko yhteisön alueella harjoittaman liiketoiminnan mukaan;

b)

162 artiklan 2 kohdan e alakohdan mukaisesti vaadittu tallete tehdään vain yhteen näistä jäsenvaltioista;

c)

vähimmäispääomavaatimusta vastaavat varat voivat sijaita 134 artiklan mukaisesti missä tahansa niistä jäsenvaltioista, joissa yritys toimii.

Ensimmäisen kohdan a alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa otetaan tätä laskelmaa varten huomioon ainoastaan kaikkien yhteisöön sijoittautuneiden sivukonttoreiden harjoittama toiminta.

2.   Hakemus 1 kohdassa tarkoitettujen etujen saamiseksi on tehtävä kyseisten jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille. Hakemuksessa on mainittava se jäsenvaltion viranomainen, joka tulevaisuudessa valvoo yhteisöön sijoittautuneiden sivukonttoreiden koko liiketoiminnan vakavaraisuutta. Yrityksen on perusteltava viranomaisen valinta.

Edellä 162 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitettu tallete on tehtävä tässä jäsenvaltiossa.

3.   Edellä 1 kohdassa mainitut edut voidaan myöntää vain, jos kaikkien niiden jäsenvaltioiden valvontaviranomaiset, joille hakemus on jätetty, hyväksyvät tämän.

Edut tulevat voimaan heti, kun valittu valvontaviranomainen ilmoittaa toisille valvontaviranomaisille valvovansa yhteisössä toimivien sivukonttoreiden koko liiketoiminnan vakavaraisuutta.

Valitun valvontaviranomaisen on saatava muilta jäsenvaltioilta niiden alueelle perustettujen sivukonttoreiden kokonaismaksukyvyn valvonnassa tarvittavat tiedot.

4.   Kaikkien asianomaisten jäsenvaltioiden on samanaikaisesti peruutettava 1, 2 ja 3 kohdan nojalla myönnetyt edut yhden tai useamman asianomaisen jäsenvaltion pyynnöstä.

168 artikla

Tilinpäätöstiedot, toiminnan vakautta koskevat tiedot ja tilastotiedot sekä vaikeuksissa olevat yritykset

Tämän jakson soveltamiseksi sovelletaan 34 artiklan, 139 artiklan 3 kohdan sekä 140 ja 141 artiklan säännöksiä.

Sovellettaessa 137–139 artiklaa silloin, kun yritys täyttää edellytykset 167 artiklan 1, 2 ja 3 kohdassa säädettyjen etujen saamiseksi, on valvontaviranomaista, joka vastaa yhteisössä toimivien sivukonttoreiden koko liiketoiminnan vakavaraisuuden tarkastamisesta, kohdeltava samalla tavalla kuin sen jäsenvaltion valvontaviranomaista, jonka alueella yhteisöön sijoittautuneen yrityksen pääkonttori on.

169 artikla

Henki- ja vahinkovakuutustoiminnan erottaminen

1.   Tässä jaksossa tarkoitetut sivukonttorit eivät saa harjoittaa samanaikaisesti henki- ja vahinkovakuutustoimintaa samassa jäsenvaltiossa.

2.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat määrätä, että tässä jaksossa tarkoitetut sivukonttorit, jotka harjoittivat 73 artiklan 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuina asiaan kuuluvina päivinä jossakin jäsenvaltiossa kumpaakin toimintaa samanaikaisesti, voivat jatkaa niitä siellä edellyttäen, että kumpaakin toimintaa johdetaan erikseen 74 artiklan mukaisesti.

3.   Jäsenvaltion, joka 73 artiklan 5 kohdan toisen alakohdan mukaisesti vaatii alueelleen perustettuja yrityksiä lopettamaan sellaisten toiminnan lajien samanaikaisen harjoittamisen, joita ne harjoittivat 73 artiklan 5 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuina asiaan kuuluvina päivinä, on myös asetettava tämä vaatimus alueelleen perustetuille ja siellä samanaikaisesti molempia toimintoja harjoittaville tässä jaksossa tarkoitetuille sivukonttoreille.

Jäsenvaltiot voivat säätää, että tässä jaksossa tarkoitetut sivukonttorit, jotka harjoittavat kotipaikassaan samanaikaisesti kumpaakin toimintaa ja jotka 73 artiklan 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuina päivinä harjoittivat jonkin jäsenvaltion alueella ainoastaan henkivakuutustoimintaa, voivat jatkaa siellä toimintaansa. Jos yritys haluaa harjoittaa henkivakuutustoimintaa kyseisellä alueella, se saa harjoittaa henkivakuutustoimintaa vain tytäryhtiönsä kautta.

170 artikla

Useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneiden yritysten toimiluvan peruuttaminen

Jos 167 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu viranomainen peruuttaa toimiluvan, tämän on ilmoitettava siitä niiden muiden jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille, joiden alueella yritys toimii, ja viimeksi mainittujen viranomaisten on toteutettava tarvittavat toimenpiteet.

Jos syynä kyseiseen toimiluvan peruuttamiseen on sen kokonaisvakavaraisuuden riittämättömyys, jonka 167 artiklassa tarkoitettuun pyyntöön suostuneet jäsenvaltiot ovat määränneet, suostumuksen antaneiden jäsenvaltioiden on myös peruutettava myöntämänsä toimiluvat.

171 artikla

Kolmansien maiden kanssa tehdyt sopimukset

Yhteisö voi perustamissopimuksen mukaisesti tehdyillä sopimuksilla sitoutua yhden tai useamman kolmannen maan kanssa soveltamaan tässä jaksossa olevista säännöksistä poikkeavia säännöksiä varmistaakseen vastavuoroisuuteen perustuen riittävän turvan vakuutuksenottajille ja vakuutetuille jäsenvaltioissa.

2 jakso

Jälleenvakuutus

172 artikla

Vastaavuus

1.   Komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa täsmennetään perusteet sen arvioimiseksi, vastaako kolmannen maan vakavaraisuusjärjestely, jota sovelletaan jälleenvakuutusyrityksiin, joiden kotipaikka on kyseisessä kolmannessa maassa, I osastossa säädettyä järjestelyä.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

2.   Komissio voi 301 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen ja 1 kohdan mukaisesti hyväksytyt perusteet huomioon ottaen tehdä päätöksen siitä, vastaako kolmannen maan vakavaraisuusjärjestely, jota sovelletaan jälleenvakuutusyrityksiin, joiden kotipaikka on kyseisessä kolmannessa maassa, I osastossa säädettyä järjestelyä.

Näitä päätöksiä tarkastellaan säännöllisesti uudelleen.

3.   Jos kolmannen maan vakavaraisuusjärjestely on 2 kohdan mukaisesti katsottu tässä direktiivissä säädettyä vakavaraisuusjärjestelyä vastaavaksi, jälleenvakuutussopimuksia, jotka on tehty sellaisten yritysten kanssa, joiden kotipaikka on kyseisessä kolmannessa maassa, on kohdeltava samoin kuin tämän direktiivin mukaisesti toimiluvan saaneiden yritysten kanssa tehtyjä jälleenvakuutussopimuksia.

173 artikla

Varojen sitomiskielto

Jäsenvaltiot eivät saa käyttää eivätkä ottaa käyttöön vakuutusteknisen vastuuvelan muodostamiseksi bruttovarausjärjestelmää, joka edellyttää varojen sitomista vakuutusmaksuvastuun ja korvausvastuun kattamiseksi, jos jälleenvakuutuksenantaja on tämän direktiivin nojalla toimiluvan saanut vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys, joka sijaitsee sellaisessa kolmannessa maassa, jonka vakavaraisuusjärjestelyn katsotaan 172 artiklan mukaisesti vastaavan tässä direktiivissä säädettyä järjestelyä.

174 artikla

Jälleenvakuutustoiminnan harjoittamista koskevat periaatteet ja edellytykset

Jäsenvaltiot eivät saa soveltaa kolmansien maiden jälleenvakuutusyrityksiin, jotka aloittavat tai harjoittavat jälleenvakuutustoimintaa niiden alueella, säännöksiä, joiden mukaisesti kyseisiin yrityksiin sovelletaan suotuisampaa kohtelua kuin jälleenvakuutusyrityksiin, joiden kotipaikka sijaitsee kyseisessä jäsenvaltiossa.

175 artikla

Kolmansien maiden kanssa tehdyt sopimukset

1.   Komissio voi ehdottaa neuvostolle sellaisten sopimusten neuvottelemista yhden tai useamman kolmannen maan kanssa, jotka koskevat seuraaviin kohdistuvan valvonnan harjoittamisen keinoja:

a)

kolmansien maiden jälleenvakuutusyritykset, jotka harjoittavat jälleenvakuutustoimintaa yhteisössä;

b)

yhteisön jälleenvakuutusyritykset, jotka harjoittavat jälleenvakuutustoimintaa kolmannen maan alueella.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetuilla sopimuksilla on pyrittävä erityisesti varmistamaan kunkin sopimuspuolen alueella sijaitseville jälleenvakuutusyrityksille yhtäläisen vakavaraisuussääntelyn perusteella tehokas markkinoillepääsy, ja niissä on määrättävä jälleenvakuutusta koskevien valvontasääntöjen ja -käytäntöjen vastavuoroisesta tunnustamisesta. Lisäksi niillä on pyrittävä varmistamaan, että seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

jäsenvaltioiden valvontaviranomaiset saavat sellaisten jälleenvakuutusyritysten valvonnan kannalta välttämättömät tiedot, joiden kotipaikka sijaitsee yhteisössä ja jotka harjoittavat toimintaa kyseisten kolmansien maiden alueella;

b)

kolmansien maiden valvontaviranomaiset saavat sellaisten jälleenvakuutusyritysten valvonnan kannalta välttämättömät tiedot, joiden kotipaikka sijaitsee niiden alueella ja jotka harjoittavat toimintaa yhteisössä.

3.   Rajoittamatta perustamissopimuksen 300 artiklan 1 ja 2 kohdan soveltamista komissio tarkastelee Euroopan vakuutus- ja työeläkekomitean avustuksella 1 kohdassa tarkoitettujen neuvottelujen tulosta ja siitä johtuvaa tilannetta.

X LUKU

Kolmannen maan lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten tytäryritykset ja tällaisten yritysten suorittamat omistusosuuksien hankinnat

176 artikla

Jäsenvaltioiden ilmoitus komissiolle

Jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten on ilmoitettava komissiolle ja muiden jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille toimiluvan myöntämisestä sellaiselle suoralle tai välilliselle tytäryhtiölle, jonka yhteen tai useampaan emoyritykseen sovelletaan kolmannen maan lakia.

Ilmoitukseen on sisällyttävä myös tieto asianomaisen yritysryhmän rakenteesta.

Jos yritys, johon sovelletaan kolmannen maan lakia, hankkii sellaisen osuuden yhteisössä toimiluvan saaneesta vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksestä, että tästä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksestä tulee kyseisen kolmannen maan yrityksen tytäryhtiö, kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten on ilmoitettava siitä komissiolle ja muiden jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille.

177 artikla

Yhteisön vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten kohtelu kolmansissa maissa

1.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikista yleisistä vaikeuksista, joita niiden vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykset kohtaavat niiden sijoittautuessa kolmanteen maahan tai harjoittaessa siellä toimintaansa.

2.   Komissio antaa määräajoin neuvostolle kertomuksen, jossa tarkastellaan yhteisössä toimiluvan saaneiden vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten kolmansissa maissa saamaa kohtelua seuraavien seikkojen osalta:

a)

yhteisössä toimiluvan saaneiden vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen sijoittautuminen kolmansiin maihin;

b)

omistusosuuksien hankkiminen kolmansien maiden vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksistä;

c)

kolmansiin maihin sijoittautuneiden yritysten harjoittama vakuutus- tai jälleenvakuutustoiminta;

d)

rajatylittävä vakuutus- tai jälleenvakuutustoiminnan harjoittaminen yhteisöstä kolmansiin maihin.

Komissio toimittaa kertomukset ja tarvittaessa aiheelliset ehdotukset tai suositukset neuvostolle.

II OSASTO

VAKUUTUSTA JA JÄLLEENVAKUUTUSTA KOSKEVAT ERITYISET SÄÄNNÖKSET

I LUKU

Sovellettava laki ja ensivakuutussopimusten edellytykset

1 jakso

Sovellettava laki

178 artikla

Sovellettava laki

Jäsenvaltion, joka ei kuulu asetuksen (EY) N:o 593/2008 soveltamisalaan, on sovellettava mainitun asetuksen säännöksiä määrittääkseen sen 7 artiklan soveltamisalaan kuuluviin vakuutussopimuksiin sovellettavan lain.

2 jakso

Pakollinen vakuutus

179 artikla

Asiaan liittyvät velvoitteet

1.   Vahinkovakuutusyritykset voivat tarjota ja tehdä pakollista vakuutusta koskevia vakuutussopimuksia tässä artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti.

2.   Kun jäsenvaltio määrää vakuutuksen ottamisen pakolliseksi, vakuutussopimus ei täytä tuota velvoitetta, jollei se ole tuohon vakuutukseen liittyvien mainitun jäsenvaltion antamien erityissäännösten mukainen.

3.   Jos jäsenvaltio säätää vakuutuksen pakolliseksi ja vakuutusyrityksen on ilmoitettava valvontaviranomaisille vakuutuksen lakkaamisesta, tällainen lakkaaminen voi olla voimassa vahingon kärsineeseen kolmanteen osapuoleen nähden ainoastaan kyseisen jäsenvaltion säätämissä olosuhteissa.

4.   Kunkin jäsenvaltion on annettava tieto komissiolle niistä riskeistä, jotka on katettava pakollisella vakuutuksella jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, jolloin ilmoitetaan seuraavat:

a)

tähän vakuutukseen liittyvät lain erityissäännökset;

b)

tiedot, joiden on sisällyttävä vahinkovakuutusyrityksen vakuutetulle henkilölle antamaan todistukseen, jos kyseinen jäsenvaltio vaatii todisteen vakuutusvelvollisuuden noudattamisesta.

Jäsenvaltio voi vaatia, että ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettuihin tietoihin sisällytetään vakuutusyrityksen antama selvitys siitä, että sopimus noudattaa tuohon vakuutukseen liittyviä erityissäännöksiä.

Komissio julkaisee ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetut tiedot Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

3 jakso

Yleinen etu

180 artikla

Yleinen etu

Jäsenvaltio, jossa riski sijaitsee, tai sitoumusjäsenvaltio ei saa estää vakuutuksenottajaa tekemästä sopimusta 14 artiklassa esitettyjen edellytysten mukaisesti toimiluvan saaneen vakuutusyrityksen kanssa sikäli kuin tämä sopimuksen tekeminen ei ole ristiriidassa jäsenvaltiossa, jossa riski sijaitsee, tai sitoumusjäsenvaltiossa voimassa olevien yleistä etua koskevien säännösten kanssa.

4 jakso

Vakuutussopimusten ehdot ja vakuutusmaksuperusteet

181 artikla

Vahinkovakuutus

1.   Jäsenvaltiot eivät saa vaatia niiden vakuutussopimusten yleisten ja erityisten vakuutusehtojen, maksuperusteiden sekä lomakkeiden ja muiden painettujen asiakirjojen ennalta hyväksymistä tai järjestelmällistä tiedoksi antamista, joita vakuutusyritys aikoo käyttää vakuutuksenottajien kanssa asioidessaan.

Jäsenvaltiot saavat vaatia näiden edellytysten ja muiden asiakirjojen ilmoittamista satunnaisesti ainoastaan vakuutussopimuksia koskevien kansallisten säännösten noudattamisen valvomiseksi. Tällainen vaatimus ei saa olla ennakkoedellytys vakuutusyrityksen liiketoiminnan harjoittamiselle.

2.   Jäsenvaltio, joka määrää velvoitteesta ottaa vakuutus, voi vaatia, että vakuutusyritysten on ilmoitettava oman maansa valvontaviranomaiselle tällaisten vakuutusten yleiset ja erityiset ehdot ennen niiden käyttöönottoa.

3.   Jäsenvaltiot eivät saa jatkaa eivätkä ottaa käyttöön velvollisuutta ennalta antaa tiedoksi tai hyväksyä maksunkorotuksia muutoin kuin osana yleistä hintavalvontajärjestelmää.

182 artikla

Henkivakuutus

Jäsenvaltiot eivät saa vaatia niiden vakuutussopimusten yleisten ja erityisten vakuutusehtojen, maksuperusteiden, vakuutusmaksujen ja vakuutusteknisen vastuuvelan laskemisessa käytettyjen teknisten perusteiden sekä lomakkeiden ja muiden painettujen asiakirjojen ennalta hyväksymistä tai järjestelmällistä ilmoittamista, joita henkivakuutusyritys aikoo käyttää vakuutuksenottajien kanssa asioidessaan.

Ainoastaan vakuutusmatemaattisia periaatteita koskevien kansallisten säännösten noudattamisen valvomiseksi kotijäsenvaltio saa kuitenkin vaatia vakuutusmaksuperusteiden ja vakuutusteknisen vastuuvelan laskemisessa käytettyjen teknisten perusteiden järjestelmällistä ilmoittamista. Tällaiset vaatimukset eivät saa muodostaa ennakkoedellytystä vakuutusyrityksen liiketoiminnan harjoittamiselle.

5 jakso

Vakuutuksenottajille annettavat tiedot

1 alajakso

Vahinkovakuutus

183 artikla

Vakuutuksenottajille annettavat yleiset tiedot

1.   Ennen vahinkovakuutussopimuksen tekemistä vahinkovakuutusyrityksen on ilmoitettava vakuutuksenottajalle seuraavat seikat:

a)

sopimukseen sovellettava laki sellaisessa tapauksessa, että osapuolet eivät saa valita sitä vapaasti;

b)

se, että osapuolet saavat vapaasti valita sovellettavan lain sekä laki, jota vakuutuksenantaja ehdottaa sovellettavaksi.

Vakuutustyrityksen on lisäksi ilmoitettava vakuutuksenottajalle sopimuksia koskevien vakuutuksenottajan valitusten käsittelemisestä annetuista määräyksistä; tähän ilmoitukseen on sisällyttävä tarvittaessa myös tieto valituselimestä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta vakuutuksenottajan oikeutta saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja velvoitteita sovelletaan ainoastaan, kun vakuutuksenottaja on luonnollinen henkilö.

3.   Yksityiskohtaiset säännöt 1 ja 2 kohdan soveltamisesta antaa se jäsenvaltio, jossa riski sijaitsee.

184 artikla

Lisätiedot tapauksessa, jossa vahinkovakuutuksia tarjotaan sijoittautumisvapauden tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella

1.   Kun vahinkovakuutuksia tarjotaan sijoittautumisvapauden tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella, vakuutuksenottajalle on ennen mitään sitoutumista ilmoitettava se jäsenvaltio, jossa vakuutusyrityksen kotipaikka sijaitsee ja tarvittaessa se sivukonttori, jonka kanssa sopimus tehdään.

Jos vakuutuksenottajalle annetaan asiakirjoja, niissä on esitettävä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot.

Ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa tarkoitetut velvoitteet eivät koske suuria riskejä.

2.   Vakuutussopimuksessa tai muussa vakuutuksen antamista koskevassa asiakirjassa sekä vakuutushakemuksessa, jos se sitoo vakuutuksenottajaa, on ilmoitettava vahinkovakuutuksen antavan yrityksen kotipaikka ja tarvittaessa vakuutuksen antavan sivukonttorin osoite.

Jäsenvaltiot voivat vaatia, että 148 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun vahinkovakuutusyrityksen edustajan nimi ja osoite ilmoitetaan myös tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuissa asiakirjoissa.

2 alajakso

Henkivakuutus

185 artikla

Vakuutuksenottajille annettavat tiedot

1.   Ennen henkivakuutussopimuksen tekemistä vakuutuksenottajalle on ilmoitettava vähintään tiedot, joista säädetään 2–4 kohdassa.

2.   Seuraavat tiedot vakuutusyrityksestä on ilmoitettava:

a)

yrityksen nimi ja oikeudellinen muoto;

b)

jäsenvaltio, jossa yhtiön kotipaikka ja, tarvittaessa, jossa sen sivukonttori, jonka kanssa sopimus on tehty, sijaitsee;

c)

kotipaikan osoite ja tarvittaessa sen sivukonttorin osoite, jonka kanssa sopimus on tehty;

d)

konkreettinen viittaus 51 artiklassa tarkoitettuun vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskevaan kertomukseen, jotta tiedot ovat helposti vakuutuksenottajan saatavilla.

3.   Sitoumuksesta on ilmoitettava seuraavat tiedot:

a)

kunkin edun ja vaihtoehdon määrittely;

b)

sopimuksen voimassaoloaika;

c)

sopimuksen irtisanomista koskevat yksityiskohtaiset säännöt;

d)

vakuutusmaksujen maksamista ja maksukautta koskevat yksityiskohtaiset säännöt;

e)

lisäetujen laskemis- ja jakamisperusteet;

f)

merkintä takaisinostoarvosta ja vapaakirja-arvoista sekä niihin liittyvien takuiden luonteesta;

g)

tiedot kuhunkin takuuseen liittyvistä vakuutusmaksuista, kun on kyse joko pää- tai lisätakuista, silloin kun tällaiset tiedot katsotaan aiheellisiksi;

h)

niiden osuuksien määrittely (laskentayksiköissä), joihin edut on sidottu, sellaisten sopimusten osalta, joiden pääoma on vaihtuva;

i)

sijoitussidonnaisista vakuutuksista niiden perustana olevien varojen luonne;

j)

tiedot vakuutuksen perustamiseen käytettävissä olevasta ajasta ja peruuttamisoikeuden käyttämisestä;

k)

yleiset tiedot kyseisen vakuutusmuodon verokohtelusta;

l)

määräykset, jotka koskevat vakuutuksenottajien, vakuutettujen tai edunsaajien esittämien sopimusta koskevien valitusten käsittelemistä, mukaan lukien tarvittaessa ilmoitus valituslautakunnasta, jonka tehtävänä on tutkia valitukset, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta oikeutta saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi;

m)

sopimukseen sovellettava laki, kun osapuolet eivät voi valita sitä vapaasti, tai maininta siitä, että osapuolet voivat vapaasti valita sovellettavan lain, ja tässä tapauksessa tiedot siitä laista, jota henkivakuutusyritys ehdottaa valittavaksi.

4.   Lisäksi toimitetaan erityisiä tietoja, jotta vakuutuksenottaja ymmärtäisi oikein tekemäänsä sopimukseen liittyvät riskit.

5.   Koko vakuutussopimuksen voimassaoloajan vakuutusyrityksen on ilmoitettava vakuutuksenottajalle kaikista muutoksista seuraaviin tietoihin:

a)

yleiset ja erityiset vakuutusehdot;

b)

henkivakuutusyrityksen nimi, oikeudellinen muoto tai kotipaikka ja tarvittaessa sen sivukonttorin osoite, jonka kanssa sopimus on tehty;

c)

kaikki 3 kohdan d–j alakohdassa luetellut tiedot vakuutusehtojen muuttuessa tai sopimukseen sovellettavan lainsäädännön muuttuessa;

d)

vuosittain tiedot lisäeduista.

Jos vakuutuksenantaja henkivakuutustarjouksen tai henkivakuutussopimuksen tekemisen yhteydessä esittää lukuja sopimusperusteiset maksut ylittävien maksujen määrästä, vakuutuksenantajan on toimitettava vakuutuksenottajalle näytelaskelma, jossa mahdollinen maksu erääntyessä määritetään soveltamalla vakuutusmaksun laskentaperustetta, jossa käytetään kolmea eri korkoa. Tätä ei sovelleta kuolemanvaravakuutussopimuksiin. Vakuutuksenantajan on ilmoitettava vakuutuksenottajalle selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla, että näytelaskelma on vain laskentamalli, joka perustuu nimellisiin oletuksiin, ja että vakuutuksenottaja ei voi johtaa näytelaskelmasta sopimusperusteisia vaatimuksia.

Kun on kyse voitto-osuuteen perustuvista vakuutuksista, vakuutuksenantajan on ilmoitettava vakuutuksenottajalle vuosittain kirjallisesti vakuutuksenottajan saatavien tila voitto-osuus mukaan luettuna. Jos vakuutuksenantaja on esittänyt lukuja voitto-osuuden mahdollisesta tulevasta kehityksestä, hänen on ilmoitettava vakuutuksenottajalle todellisen kehityksen ja alkuperäisten tietojen väliset erot.

6.   Edellä 2–5 kohdassa tarkoitetut tiedot on ilmoitettava selkeästi ja täsmällisesti kirjallisina ja sitoumusjäsenvaltion virallisella kielellä.

Nämä tiedot voidaan kuitenkin antaa muulla kielellä, jos vakuutuksenottaja pyytää sitä ja jäsenvaltion laki sallii sen tai jos vakuutuksenottaja voi vapaasti valita sopimukseen sovellettavan lain.

7.   Sitoumusjäsenvaltio voi vaatia, että henkivakuutusyritykset antavat 2–5 kohdassa lueteltujen tietojen lisäksi muita tietoja ainoastaan, jos kyseiset lisätiedot ovat tarpeellisia vakuutuksenottajalle sitoumuksen olennaisten osien ymmärtämiseksi.

8.   Sitoumusjäsenvaltio antaa yksityiskohtaiset säännöt 1–7 kohdan soveltamisesta.

186 artikla

Peruuttamista koskeva määräaika

1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, että vakuutuksenottajilla, jotka tekevät yksilöllisiä henkivakuutussopimuksia, on oikeus peruuttaa sopimus määräajassa, joka on 14–30 päivää siitä, kun he ovat saaneet tiedon sopimuksen tekemisestä.

Vakuutuksenottajan tekemä peruutusilmoitus vapauttaa hänet kaikista vastaisista sopimusvelvoitteista.

Peruutuksen muut oikeusvaikutukset ja sen edellytykset määräytyvät sopimukseen sovellettavan lain perusteella; tämä koskee erityisesti menettelytapoja, joita käyttäen vakuutuksenottajalle ilmoitetaan sopimuksen tekemisestä.

2.   Jäsenvaltiot voivat valintansa mukaan olla soveltamatta 1 kohtaa seuraavissa tapauksissa:

a)

sopimus on tehty enintään kuudeksi kuukaudeksi;

b)

vakuutuksenottaja ei asemansa tai niiden olosuhteiden vuoksi, joissa sopimus on tehty, tarvitse erityistä suojaa.

Jos jäsenvaltiot käyttävät hyväkseen ensimmäisessä alakohdassa säädettyä mahdollisuutta, niiden on ilmoitettava tästä lainsäädännössään.

II LUKU

Vahinkovakuutusta koskevat säännökset

1 jakso

Yleiset säännökset

187 artikla

Vakuutusehdot

Yleiset ja erityiset vakuutusehdot eivät saa sisältää ehtoja, joiden tarkoituksena on yksittäistapauksessa ottaa huomioon katettavan riskin erityisolosuhteet.

188 artikla

Monopolien poistaminen

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tiettyjen vakuutusluokkien liiketoiminnan aloittamista koskevat monopolit, jotka on myönnetty niiden alueille sijoittuneille, 8 artiklassa tarkoitetuille elimille, poistetaan.

189 artikla

Osallistuminen kansallisiin takuujärjestelyihin

Vastaanottavat jäsenvaltiot voivat vaatia vahinkovakuutusyrityksiä liittymään ja osallistumaan samoin edellytyksin kuin niiden alueella toimiluvan saaneet vahinkovakuutusyritykset mihin tahansa järjestelyyn, jonka tarkoituksena on taata korvausten maksaminen vakuutetuille ja vahingon kärsineille kolmansille osapuolille.

2 jakso

Yhteisön rinnakkaisvakuutus

190 artikla

Yhteisön rinnakkaisvakuutustoiminta

1.   Tätä jaksoa sovelletaan 2 artiklassa tarkoitettuun yhteisön rinnakkaisvakuutustoimintaan, joka on liitteessä I olevan A osan luokkiin 3–16 luokitelluista riskeistä yhteen tai useampaan liittyvää rinnakkaisvakuutustoimintaa ja täyttää seuraavat edellytykset:

a)

riski on suuri riski;

b)

riski katetaan yhdellä sopimuksella kokonaisvakuutusmaksuna samalle ajanjaksolle, ja siitä huolehtii kaksi vakuutusyritystä tai useampi vakuutusyritys rinnakkaisvakuuttajina kukin omasta puolestaan; yhden näistä on oltava johtava vakuutusyritys;

c)

riski sijaitsee yhteisössä;

d)

riskin kattamiseksi johtavaa vakuutusyritystä kohdellaan kuin se olisi koko riskin kattava vakuutusyritys;

e)

vähintään yksi rinnakkaisvakuuttajista osallistuu sopimukseen muussa kuin johtavan vakuutusyrityksen jäsenvaltiossa sijaitsevan kotipaikan tai sivukonttorin kautta;

f)

johtavalla vakuutusyrityksellä on täysin johtajan osa rinnakkaisvakuutuskäytännössä ja se määrää erityisesti vakuutuksen ehdot ja maksut.

2.   Edellä olevia 147–152 artiklaa sovelletaan ainoastaan johtavaan vakuutusyritykseen.

3.   Rinnakkaisvakuutustoiminta, joka ei täytä 1 kohdassa säädettyjä edellytyksiä, jää tämän jakson säännöksiä lukuun ottamatta edelleen tämän direktiivin säännösten alaiseksi.

191 artikla

Osallistuminen yhteisön rinnakkaisvakuutustoimintaan

Vakuutusyritysten oikeuteen osallistua yhteisön rinnakkaisvakuutustoimintaan ei saa soveltaa muita kuin tämän jakson säännöksiä.

192 artikla

Vakuutustekninen vastuuvelka

Eri rinnakkaisvakuutuksenantajien on määriteltävä vakuutusteknisten vastuuvelkojen määrä kotijäsenvaltionsa säännösten mukaan tai, jos sellaisia säännöksiä ei ole, kyseisessä valtiossa noudatetun käytännön mukaan.

Vakuutusteknisen vastuuvelan on kuitenkin oltava vähintään yhtä suuri kuin johtavan vakuutuksenantajan kotijäsenvaltionsa säännösten mukaan vahvistama vakuutustekninen vastuuvelka.

193 artikla

Tilastotiedot

Kotijäsenvaltioiden on huolehdittava, että rinnakkaisvakuutuksenantajat laativat tilastoja, joista käy ilmi sen yhteisön rinnakkaisvakuutustoiminnan laajuus, johon ne osallistuvat, sekä jäsenvaltiot, joita kyseinen toiminta koskee.

194 artikla

Rinnakkaisvakuutussopimusten kohtelu likvidaatiomenettelyssä

Siinä tapauksessa, että vakuutusyritys likvidoidaan, on yhteisön rinnakkaisvakuutussopimuksiin osallistumisesta johtuvat velat suoritettava samalla tavoin kuin kyseisen yrityksen muiden vakuutussopimusten perusteella syntyneet velat erottelematta niitä vakuutettujen ja edunsaajien kansallisuuden mukaan.

195 artikla

Valvontaviranomaisten välinen tiedonvaihto

Tämän jakson täytäntöönpanemiseksi jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten on I osaston IV luvun 5 jaksossa tarkoitettua yhteistyötä tehdessään luovutettava toisilleen kaikki tarvittavat tiedot.

196 artikla

Täytäntöönpanoa koskeva yhteistyö

Komissio ja jäsenvaltioiden valvontaviranomaiset toimivat tiiviissä yhteistyössä tutkiakseen tämän jakson soveltamiseen mahdollisesti liittyviä vaikeuksia.

Tähän yhteistyöhön liittyen kyseisten viranomaisten on erityisesti tutkittava jokaista sellaista käytäntöä, joka saattaisi merkitä joko sitä, että johtava vakuutusyritys ei ota johtajan osaa rinnakkaisvakuutuskäytännössä, tai sitä, että riskit eivät selvästi vaadi kahden tai useamman vakuutuksenantajan osallistumista niiden kattamiseen.

3 jakso

Avunanto

197 artikla

Matkailijoille annetun avun kaltainen toiminta

Jäsenvaltiot voivat saattaa tämän direktiivin mukaiset järjestelyt koskemaan avun antamista muissakin kuin 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa vaikeuksiin joutuneille henkilöille.

Jos jäsenvaltio käyttää tätä mahdollisuutta, sen on rinnastettava tällainen toiminta liitteessä I olevan A osan luokkaan 18 kuuluvaan toimintaan.

Toinen kohta ei saa millään tavoin vaikuttaa liitteen I mukaisiin luokitusmahdollisuuksiin sellaisen toiminnan osalta, joka selvästikin kuuluu muuhun luokkaan.

4 jakso

Oikeusturvavakuutus

198 artikla

Tämän jakson soveltamisala

1.   Tätä jaksoa sovelletaan liitteessä I olevan A osan luokassa 17 tarkoitettuun oikeusturvavakuutukseen, jolla vakuutusyritys sitoutuu vakuutusmaksun suorittamista vastaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja tarjoamaan muita vakuutussuojaan suoraan liittyviä palveluja, ottaen erityisesti huomioon seuraavat:

a)

korvauksen turvaaminen vakuutetun henkilön kärsimästä tappiosta, vahingosta tai vammasta sovinnolla ilman oikeudenkäyntiä taikka siviili- tai rikosoikeudenkäynnin avulla;

b)

vakuutetun henkilön puolustaminen tai edustaminen siviili-, rikos- ja hallinto-oikeudenkäynneissä tai muissa oikeudenkäynneissä tai minkä hyvänsä kyseistä henkilöä vastaan esitetyn vaateen yhteydessä.

2.   Tätä jaksoa ei sovelleta mihinkään seuraavista:

a)

oikeusturvavakuutukset, jos tällainen vakuutus koskee merialusten käytöstä johtuvia tai niiden käyttöön liittyviä riitoja tai riskejä;

b)

sellaisen vakuutusyrityksen harjoittamaan liiketoimintaan, joka myöntää vastuuvakuutuksia vakuutetun henkilön puolustamiseksi tai edustamiseksi kaikessa oikeudenkäynti- ja hallintomenettelyssä, jos tuota toimintaa harjoitetaan samanaikaisesti kyseisen vakuutusyrityksen omaksi eduksi tällaisen vakuutuksen perusteella;

c)

jos jäsenvaltio niin päättää, avustamistoimintaa harjoittavan vakuutuksenantajan oikeusturvavakuutustoiminta, joka täyttää seuraavat edellytykset:

i)

toimintaa harjoitetaan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa vakuutetun henkilön tavanomainen asuinpaikka sijaitsee;

ii)

toiminta muodostaa osan sopimusta, joka kattaa yksinomaan sellaisille henkilöille annetun avun, jotka joutuvat vaikeuksiin ollessaan matkalla, poissa kotoaan tai poissa tavanomaisesta asuinpaikastaan.

Ensimmäisen alakohdan c alakohdan soveltamiseksi sopimuksessa on ilmoitettava selvästi, että turva rajoittuu kyseisessä alakohdassa tarkoitettuihin oloihin ja liittyy annettavaan apuun.

199 artikla

Erilliset sopimukset

Oikeusturvavakuutuksen on sisällyttävä eri sopimukseen kuin muut vakuutusluokat tai sitä on käsiteltävä yksittäisen vakuutuskirjan erillisessä osassa, jossa määritellään oikeusturvavakuutuksen laatu ja, jos jäsenvaltio niin vaatii, kyseisen vakuutusmaksun määrä.

200 artikla

Korvausvaatimusten hoito

1.   Kotijäsenvaltion on varmistettava, että vakuutusyritykset noudattavat jäsenvaltion valitseman mallin mukaisesti tai oman valintansa mukaisesti, jos jäsenvaltio siihen suostuu, vähintään yhtä 2, 3 ja 4 kohdassa säädetyistä menettelyistä korvausvaatimusten hoitamiseksi.

Kaikissa ratkaisuissa on niiden henkilöiden etua, joilla on oikeusturvavakuutus, pidettävä yhtäläisesti turvattuna tämän jakson mukaisesti.

2.   Vakuutusyrityksen on varmistuttava siitä, ettei kukaan sen henkilökunnan jäsenistä, jolle kuuluu oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimusten hoito tai siihen liittyvä oikeudellinen neuvonta, harjoita samanaikaisesti vastaavaa toimintaa toisessa yrityksessä, jolla on taloudellisia, kaupallisia tai hallinnollisia yhteyksiä ensimmäisen vakuutusyrityksen kanssa ja jolla on yksi tai useampi liitteessä I määritelty muu vakuutusluokka.

Yhdistelmäyrityksen on varmistuttava siitä, ettei kukaan sen henkilökunnan jäsenistä, jolle kuuluu oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimusten hoito tai siihen liittyvä oikeudellinen neuvonta, harjoita samanaikaisesti vastaavaa toimintaa toiseen yrityksen harjoittamaan vakuutusluokkaan liittyen.

3.   Vakuutusyrityksen on annettava oikeusturvavakuutukseen liittyvien korvausvaatimusten hoito yritykselle, joka on erillinen oikeushenkilö. Kyseinen yritys on mainittava erillisessä sopimuksessa tai 199 artiklassa tarkoitetussa erillisessä osassa.

Jos yrityksellä, joka on erillinen oikeushenkilö, on yhteyksiä sellaiseen yritykseen vakuutusyritykseen, joka harjoittaa yhtä tai useampaa liitteessä I olevassa A osassa tarkoitettua vakuutusluokkaa, ne yrityksen, joka on erillinen oikeushenkilö, henkilökunnan jäsenet, jotka hoitavat korvausvaatimusten käsittelyä tai siihen liittyvää oikeudellista neuvontaa, eivät saa samanaikaisesti harjoittaa samaa tai samanlaista toimintaa toisessa vakuutusyrityksessä. Jäsenvaltiot voivat asettaa samat vaatimukset yrityksen hallinto-, johto- tai valvontaelinten jäsenille.

4.   Sopimuksessa on määrättävä, että vakuutetut henkilöt voivat antaa valtuutuksen valitsemalleen asianajajalle tai, kansallisen lainsäädännön niin salliessa, kenelle tahansa asianmukaisesti pätevälle henkilölle siitä hetkestä lähtien, kun näillä vakuutetuilla henkilöillä on kyseisen sopimuksen mukaan korvausvaatimus.

201 artikla

Vapaus valita asianajaja

1.   Kaikissa oikeusturvavakuutusta koskevissa sopimuksissa on nimenomaan ilmoitettava, että:

a)

jos turvaudutaan asianajajaan tai johonkin muuhun kansallisen lainsäädännön mukaan asianmukaisesti pätevään henkilöön vakuutetun henkilön etujen puolustamiseksi, edustamiseksi tai hoitamiseksi missä tahansa oikeudenkäynti- ja hallintomenettelyssä, vakuutetulla henkilöllä on vapaus valita sellainen asianajaja tai muu henkilö;

b)

vakuutetuilla henkilöillä on vapaus valita asianajaja tai halutessaan, jos se sallitaan kansallisessa lainsäädännössä, joku muu asianmukaisesti pätevä henkilö hoitamaan etujaan eturistiriitojen syntyessä.

2.   Tässä jaksossa ”asianajajalla” tarkoitetaan ketä tahansa henkilöä, jolla on oikeus harjoittaa ammattitoimintaa jollakin nimikkeistä, jotka on vahvistettu asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamisesta 22 päivänä maaliskuuta 1977 annetussa neuvoston direktiivissä 77/249/ETY (36).

202 artikla

Poikkeaminen vapaudesta valita asianajaja

1.   Jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksen 201 artiklan 1 kohdan soveltamisesta oikeusturvavakuutukseen, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

vakuutus rajoittuu tapauksiin, jotka aiheutuvat maantieajoneuvojen käytöstä kyseisen jäsenvaltion alueella;

b)

vakuutus liittyy sopimukseen avun antamisesta maantieajoneuvoa kohdanneen vahingon tai konevian sattuessa;

c)

oikeusturvavakuutuksen myöntänyt vakuutusyritys ja avustamistoiminnan vakuutuksenantaja eivät harjoita mitään vastuuvakuutuksen luokkaa;

d)

toimenpiteet toteutetaan siten, että oikeudellinen neuvonta ja riidan kummankin osapuolen edustaminen on täysin itsenäisten asianajajien tehtävänä, silloin kun sama vakuutusyritys on myöntänyt näille osapuolille oikeusturvavakuutuksen.

2.   Jäsenvaltion 1 kohdan mukaisesti myöntämä poikkeus ei vaikuta 200 artiklan soveltamiseen.

203 artikla

Välimiesmenettely

Jäsenvaltioiden on säädettävä välimiesmenettelystä tai muusta vastaavat puolueettomuuden takeet tarjoavasta menettelystä oikeusturvavakuutuksen myöntäneen vakuutusyrityksen ja vakuutuksenottajan välisten mahdollisten riitojen ratkaisemiseksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kansallisten säännösten mukaista oikeutta saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Vakuutussopimuksessa on vahvistettava vakuutetun henkilön oikeus turvautua tällaisiin menettelyihin.

204 artikla

Eturistiriita

Jos syntyy eturistiriitoja tai riidan sovittelusta on erimielisyyttä, oikeusturvavakuutuksen vakuutuksenantajan tai tarvittaessa korvausvaatimuksia selvittävän yrityksen on ilmoitettava vakuutetulle henkilölle 201 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta oikeudesta ja mahdollisuudesta turvautua 203 artiklassa mainittuun menettelyyn.

205 artikla

Oikeusturvavakuutukseen liittyvän erikoistumisvaatimuksen poistaminen

Jäsenvaltioiden on poistettava kaikki säännökset, joilla kielletään vakuutusyritystä harjoittamasta alueellaan oikeusturvavakuutustoimintaa ja muihin vakuutusluokkiin liittyvää toimintaa samanaikaisesti.

5 jakso

Sairausvakuutus

206 artikla

Sairausvakuutus vaihtoehtona sosiaaliturvalle

1.   Jäsenvaltiot, joissa liitteessä I olevassa A osassa luokkaan 2 kuuluvia riskejä kattavat sopimukset voivat korvata osittain tai kokonaan lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmään sisältyvän sairausvakuutuksen, voivat vaatia, että:

a)

sopimusten on oltava niiden erityisten säännösten mukaisia, joita kyseinen jäsenvaltio on antanut yleisen edun suojaamiseksi tässä vakuutusluokassa;

b)

kyseisen vakuutuksen yleiset ja erityiset ehdot on annettava tiedoksi kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ennen niiden käyttöönottamista.

2.   Jäsenvaltiot voivat vaatia, että 1 kohdassa tarkoitettu sairausvakuutustapa on samanlainen kuin henkivakuutuksen osalta, jolloin kaikkien seuraavien edellytysten on täytyttävä:

a)

maksetut vakuutusmaksut lasketaan siinä jäsenvaltiossa, jossa riski sijaitsee, käytettävien sairastavuustaulukoiden ja muiden asian kannalta merkityksellisten tilastojen perusteella vakuutusmatemaattisten menetelmien mukaisesti;

b)

muodostetaan ikääntymisen mukaan määräytyvä varaus;

c)

vakuutuksenantaja voi irtisanoa sopimuksen vain tietyssä määräajassa, jonka se jäsenvaltio vahvistaa, jossa riski sijaitsee;

d)

sopimuksessa määrätään, että vakuutusmaksuja voidaan korottaa tai korvaussuorituksia pienentää myös voimassa olevien sopimusten osalta;

e)

sopimuksessa määrätään, että vakuutuksenottajat voivat vaihtaa olemassa olevan sopimuksensa 1 kohdan mukaiseksi uudeksi sopimukseksi, jonka tarjoaa sama vakuutusyritys tai sama sivukonttori ja jossa otetaan huomioon heidän saavuttamansa oikeudet.

Ensimmäisen alakohdan e alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa on kiinnitettävä huomiota ikääntymisen mukaan määräytyvään varaukseen, ja uusi lääkärintarkastus voidaan vaatia vain, jos vakuutusturvaa lisätään.

Vastaavassa tapauksessa asianomaisen jäsenvaltion valvontaviranomaisten on julkaistava ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitetut sairastavuustaulukot ja muut asian kannalta merkitykselliset tilastot sekä toimitettava ne kotijäsenvaltion valvontaviranomaisille.

Vakuutusmaksujen on oltava kohtuullisten vakuutusmatemaattisten oletusten mukaisesti riittävät, jotta vakuutusyritykset voivat täyttää kaikki velvoitteensa ottaen huomioon niiden taloudellisen tilanteen kaikki tekijät. Kotijäsenvaltion on vaadittava, että vakuutusmaksujen laskemisen tekniset perusteet ilmoitetaan sen valvontaviranomaisille ennen hyödykkeen kaupan pitämistä.

Kolmatta ja neljättä alakohtaa on sovellettava myös muutettaessa voimassa olevia sopimuksia.

6 jakso

Työtapaturmavakuutus

207 artikla

Lakisääteinen työtapaturmavakuutus

Jäsenvaltiot voivat vaatia, että vakuutusyritys, joka tarjoaa niiden alueella omalla vastuullaan pakollista työtapaturmavakuutusta, noudattaa niiden kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä tätä vakuutusta koskevia erityismääräyksiä, lukuun ottamatta talouden vakauden valvontaa koskevia määräyksiä, jotka ovat yksinomaan kotijäsenvaltion toimivaltaan kuuluvia.

III LUKU

Henkivakuutusta koskevat säännökset

208 artikla

Pakollisen jälleenvakuuttamisen edellyttämiskielto

Jäsenvaltiot eivät saa vaatia henkivakuutusyrityksiä jälleenvakuuttamaan osaa 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta vakuutustoiminnastaan kansallisessa lainsäädännössä nimetyssä yhteisössä tai nimetyissä yhteisöissä.

209 artikla

Uutta toimintaa koskevat vakuutusmaksut

Uutta toimintaa koskevien vakuutusmaksujen on oltava nykyisten järkevien vakuutusmatemaattisten oletusten mukaisesti riittävät, jotta henkivakuutusyritykset voivat täyttää kaikki sitoumuksensa ja erityisesti muodostaa riittävän vakuutusteknisen vastuuvelan.

Tätä varten voidaan ottaa huomioon kaikki henkivakuutusyrityksen taloudellista tilaa koskevat näkökohdat kuitenkin siten, että muiden varojen kuin vakuutusmaksujen ja niille saadun tuoton osuus ei saa olla järjestelmällistä ja pysyvää siten, että se saattaisi pitkällä aikavälillä vaarantaa kyseisen yrityksen vakavaraisuuden.

IV LUKU

Jälleenvakuutusta koskevat säännöt

210 artikla

Rajoitettu jälleenvakuutus

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset, jotka tekevät rajoitettua jälleenvakuutusta koskevia sopimuksia tai harjoittavat rajoitettua jälleenvakuutusta koskevaa toimintaa, kykenevät tunnistamaan, mittaamaan, seuraamaan, hallitsemaan ja valvomaan näistä sopimuksista tai tällaisesta toiminnasta aiheutuvia riskejä sekä raportoimaan niistä.

2.   Varmistaakseen yhdenmukaisen lähestymistavan rajoitettua jälleenvakuutusta koskevaan toimintaan komissio voi toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joilla täsmennetään 1 kohdan säännöksiä rajoitettua jälleenvakuutusta koskevasta toiminnasta aiheutuvien riskien seuraamisesta, hallitsemisesta ja valvomisesta.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia muun muassa täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

3.   Edellä olevan 1 ja 2 kohdan soveltamiseksi ”rajoitetulla jälleenvakuutuksella” tarkoitetaan jälleenvakuutusta, jossa nimenomainen enimmäishäviö, joka ilmaistaan siirrettynä taloudellisena enimmäisriskinä ja joka perustuu sekä huomattavaan vakuutusriskiin että riskien siirron ajoitukseen, ylittää sopimuksen kestoaikana maksettavat vakuutusmaksut rajoitetulla mutta huomattavalla summalla ja johon lisäksi liittyy vähintään yksi seuraavista ominaisuuksista:

a)

erityinen ja olennainen korvaus rahan aika-arvosta;

b)

sopimusehdot, joiden tarkoituksena on tasoittaa osapuolten sopimuksesta sen kuluessa saaman taloudellisen tuloksen välistä eroa aiotun riskien siirron toteuttamiseksi.

211 artikla

Erillisyhtiö

1.   Jäsenvaltioiden on sallittava erillisyhtiön perustaminen alueelleen, jos siihen on saatu valvontaviranomaisen ennakkohyväksyntä.

2.   Varmistaakseen yhdenmukaisen lähestymistavan erillisyhtiöihin komissio toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa säädetään seuraavista:

a)

luvan soveltamisala;

b)

kaikkiin sopimuksiin sisällytettävät pakolliset ehdot;

c)

erillisyhtiötä johtavien henkilöiden sopivuutta ja luotettavuutta koskevat vaatimukset, joita tarkoitetaan 42 artiklassa;

d)

osakkaiden tai jäsenten, joilla on määräomistusyhteyksiä erillisyhtiöissä, sopivuutta ja luotettavuutta koskevat vaatimukset;

e)

asianmukaiset hallinto- ja kirjanpitomenettelyt, riittävät sisäiset valvontamekanismit ja riskienhallintaa koskevat vaatimukset;

f)

tilinpäätöstiedot, toiminnan vakautta koskevat tiedot ja tilastotietoja koskevat vaatimukset;

g)

vakavaraisuutta koskevat vaatimukset.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia muun muassa täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

3.   Ennen 31 päivää lokakuuta 2012 toimiluvan saaneisiin erillisyhtiöihin on sovellettava sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jossa erillisyhtiölle on myönnetty toimilupa. Tällaisen erillisyhtiön kyseisen päivämäärän jälkeen aloittamaan uuteen toimintaan sovelletaan 1 ja 2 kohdan säännöksiä.

III OSASTO

SAMAAN RYHMÄÄN KUULUVIEN VAKUUTUS- JA JÄLLEENVAKUUTUSYRITYSTEN VALVONTA

I LUKU

Ryhmävalvonta: määritelmät, soveltamistapaukset, soveltamisala ja soveltamistasot

1 jakso

Määritelmät

212 artikla

Määritelmät

1.   Tässä osastossa tarkoitetaan:

a)

”osakasyrityksellä” yritystä, joka on joko emoyritys tai muu yritys, jolla on omistusyhteys toiseen yritykseen, tai yritystä, joka on sidoksissa toiseen yritykseen direktiivin 83/349/ETY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun suhteen kautta;

b)

”sidosyrityksellä” joko tytäryritystä tai muuta yritystä, johon toisella yrityksellä on omistusyhteys, tai yritystä, joka on sidoksissa toiseen yritykseen direktiivin 83/349/ETY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun suhteen kautta;

c)

”ryhmällä” yritysryhmää, joka

i)

muodostuu osakasyrityksestä, sen tytäryrityksistä ja yrityksistä, joihin osakasyrityksellä tai sen tytäryrityksillä on omistusyhteys, sekä yrityksistä, joita ovat sidoksissa toisiinsa direktiivin 83/349/ETY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun suhteen kautta; tai

ii)

perustuu kyseisten yritysten sopimuksella tai muulla tavalla luotuihin vahvoihin ja kestäviin taloudellisiin suhteisiin ja johon voi kuulua keskinäisiä yhtiöitä tai yhdistyksiä tai niitä vastaavia yhteisöjä, edellyttäen, että:

jollakin kyseisistä yrityksistä on keskitetyn koordinoinnin kautta tosiasiallinen määräävä vaikutus muiden ryhmään kuuluvien yritysten päätöksiin, myös taloudellisiin päätöksiin, ja

tällaisten taloudellisten suhteiden luomiseen tai purkamiseen vaaditaan ryhmävalvojan ennakkohyväksyntä,

kun keskitetystä koordinoinnista vastaava yritys katsotaan emoyritykseksi ja muut yritykset tytäryrityksiksi;

d)

”ryhmävalvojalla” 247 artiklan mukaista ryhmävalvonnasta vastaavaa valvontaviranomaista;

e)

”valvontaviranomaisten kollegiolla” pysyvää mutta joustavaa rakennetta asianomaisten jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten välistä yhteistyötä ja koordinointia varten;

f)

”vakuutushallintayhtiöllä” emoyritystä, joka ei ole direktiivissä 2002/87/EY tarkoitettu rahoitusalan sekaholdingyhtiö ja jonka pääasiallisena toimintana on hankkia ja pitää hallussaan osuuksia tytäryrityksistä, jotka ovat yksinomaan tai pääasiallisesti vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä tai kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä ja joista vähintään yksi on vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys;

g)

”sekavakuutushallintayhtiöllä” emoyritystä, joka ei ole vakuutusyritys, kolmannen maan vakuutusyritys, jälleenvakuutusyritys, kolmannen maan jälleenvakuutusyritys, vakuutushallintayhtiö tai direktiivissä 2002/87/EY tarkoitettua rahoitusalan sekaholdingyhtiö ja jonka tytäryrityksistä vähintään yksi on vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys.

2.   Tätä osastoa sovellettaessa valvontaviranomaisten on lisäksi pidettävä emoyrityksenä sellaista yritystä, jolla on kyseisten viranomaisten näkemyksen mukaan tosiasiallinen määräävä vaikutus toisessa yrityksessä.

Lisäksi valvontaviranomaisten on pidettävä tytäryrityksenä sellaista yritystä, jossa emoyrityksellä on kyseisten viranomaisten näkemyksen mukaan tosiasiallinen määräävä vaikutus.

Valvontaviranomaisten on myös pidettävä omistusyhteytenä välitöntä tai välillistä omistusta sellaisen yrityksen äänivallasta tai pääomasta, jossa valvontaviranomaisten näkemyksen mukaan tosiasiassa käytetään määräysvaltaa.

2 jakso

Soveltamistapaukset ja -ala

213 artikla

Tapaukset, joihin ryhmävalvontaa sovelletaan

1.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että samaan ryhmään kuuluvia vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä valvotaan ryhmätasolla tämän osaston mukaisesti.

Tämän direktiivin säännöksiä, joissa vahvistetaan yksittäisten vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten valvontaa koskevat säännöt, sovelletaan edelleen kyseisiin yrityksiin, jollei tässä osastossa toisin säädetä.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ryhmävalvontaa sovelletaan:

a)

218–258 artiklan mukaisesti vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiin, jotka ovat osakasyrityksenä vähintään yhdessä vakuutusyrityksessä, jälleenvakuutusyrityksessä, kolmannen maan vakuutusyrityksessä tai kolmannen maan jälleenvakuutusyrityksessä;

b)

218–258 artiklan mukaisesti vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiin, joiden emoyritys on vakuutushallintayhtiö, jonka kotipaikka sijaitsee yhteisössä;

c)

260–263 artiklan mukaisesti vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiin, joiden emoyritys on vakuutushallintayhtiö, jonka kotipaikka sijaitsee yhteisön ulkopuolella, tai kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys;

d)

265 artiklan mukaisesti vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiin, joiden emoyritys on sekavakuutushallintayhtiö.

3.   Edellä 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, joissa osakasyrityksenä oleva vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys taikka vakuutushallintayhtiö, jonka kotipaikka on yhteisössä, on säännellyn yrityksen sidosyritys tai sekaholdingyhtiö, johon sovelletaan direktiivin 2002/87/EY 5 artiklan 2 kohdan mukaista lisävalvontaa, ryhmävalvoja voi, kuultuaan muita kyseisiä valvontaviranomaisia, päättää olla suorittamatta kyseisen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taikka vakuutushallintayhtiön tasolla tämän direktiivin 244 artiklassa tarkoitettua riskikeskittymän valvontaa, tämän direktiivin 245 artiklassa tarkoitettua ryhmänsisäisten liiketoimien valvontaa tai molempia.

214 artikla

Ryhmävalvonnan soveltamisala

1.   Ryhmävalvonnan harjoittaminen 213 artiklan mukaisesti ei merkitse sitä, että valvontaviranomaisten olisi valvottava kolmannen maan vakuutusyritystä, kolmannen maan jälleenvakuutusyritystä, vakuutushallintayhtiötä tai sekavakuutushallintayhtiötä yksittäisenä yrityksenä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 257 artiklan soveltamista vakuutusyhtiöihin.

2.   Ryhmävalvoja voi tapauskohtaisesti päättää olla sisällyttämättä yritystä 213 artiklassa tarkoitetun ryhmävalvonnan piiriin, jos:

a)

yritys sijaitsee kolmannessa maassa, jossa on oikeudellisia esteitä tarpeellisten tietojen siirtämiselle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 229 artiklan säännösten soveltamista;

b)

yrityksellä, joka olisi sisällytettävä valvonnan piiriin, on ryhmävalvonnan tavoitteiden kannalta ainoastaan vähäinen merkitys; tai

c)

yrityksen sisällyttäminen valvonnan piiriin olisi ryhmävalvonnan tavoitteiden kannalta epäasianmukaista tai harhaanjohtavaa.

Jos valvonnan ulkopuolelle voidaan kuitenkin jättää useita saman ryhmän yksittäisiä yrityksiä ensimmäisen alakohdan b alakohdan nojalla, kyseiset yritykset on silti sisällytettävä valvonnan piiriin, paitsi jos niiden yhteinen merkitys on vähäinen.

Jos ryhmävalvoja katsoo, ettei vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä pidä sisällyttää ryhmävalvontaan ensimmäisen alakohdan b tai c alakohdan nojalla, sen on kuultava muita asianomaisia valvontaviranomaisia ennen päätöksen tekemistä.

Jos ryhmävalvoja jättää jonkin vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen valvonnan ulkopuolelle ensimmäisen alakohdan b tai c alakohdan nojalla, sen jäsenvaltion valvontaviranomaiset, jossa kyseinen yritys sijaitsee, voivat pyytää ryhmän johdossa olevalta yritykseltä tietoja, joista saattaa olla apua kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen valvonnassa.

3 jakso

Soveltamistasot

215 artikla

Yhteisön tason perimmäinen emoyritys

1.   Jos 213 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettu osakasyrityksenä oleva vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys taikka vakuutushallintayhtiö on itse toisen sellaisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taikka vakuutushallintayhtiön tytäryritys, jonka kotipaikka on yhteisössä, 218–258 artiklaa sovelletaan ainoastaan sen perimmäisen emoyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taikka sen vakuutushallintayhtiön tasolla, jonka kotipaikka on yhteisössä.

2.   Jos 1 kohdassa tarkoitettu perimmäisenä emoyrityksenä oleva vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys taikka vakuutushallintayhtiö, jonka kotipaikka on yhteisössä, on sellaisen yrityksen tytäryritys, johon sovelletaan direktiivin 2002/87/EY 5 artiklan 2 kohdan mukaista lisävalvontaa, ryhmävalvoja voi, kuultuaan muita asianomaisia valvontaviranomaisia, päättää olla suorittamatta kyseisen perimmäisen emoyrityksen tasolla 244 artiklassa tarkoitettua riskikeskittymän valvontaa, 245 artiklassa tarkoitettua ryhmänsisäisten liiketoimien valvontaa tai molempia.

216 artikla

Kansallisen tason perimmäinen emoyritys

1.   Jos 213 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetulla osakasyrityksenä olevalla vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksellä taikka vakuutushallintayhtiöllä, jonka kotipaikka on yhteisössä, ei ole kotipaikkaa samassa jäsenvaltiossa kuin 215 artiklassa tarkoitetulla yhteisön tason perimmäisellä emoyrityksellä, jäsenvaltiot voivat sallia, että niiden valvontaviranomaiset päättävät, kuultuaan ryhmävalvojaa ja kyseistä yhteisön tason perimmäistä emoyritystä, ottaa ryhmävalvonnan kohteeksi kansallisen tason perimmäisenä emoyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taikka vakuutushallintayhtiön.

Tällöin valvontaviranomaisen on perusteltava päätöksensä sekä ryhmävalvojalle että yhteisön tason perimmäiselle emoyritykselle.

Jollei tämän artiklan 2–6 kohdan säännöksistä muuta johdu, 218–258 artiklaa sovelletaan soveltuvin osin.

2.   Valvontaviranomainen voi rajoittaa kansallisen tason perimmäisen emoyrityksen ryhmävalvonnan II luvun yhteen tai useampaan jaksoon.

3.   Jos valvontaviranomainen päättää soveltaa kansallisen tason perimmäiseen emoyritykseen II luvun 1 jaksoa, kyseisen jäsenvaltion valvontaviranomaisen on tunnustettava sitovaksi se menetelmän valinta, jonka ryhmävalvoja on tehnyt 220 artiklan mukaisesti 215 artiklassa tarkoitetun yhteisön tason perimmäisen emoyrityksen osalta, ja sovellettava sitä.

4.   Jos valvontaviranomainen päättää soveltaa kansallisen tason perimmäiseen emoyritykseen II luvun 1 jaksoa ja jos 215 artiklassa tarkoitettu yhteisön tason perimmäinen emoyritys on saanut 231 artiklan tai 233 artiklan 5 kohdan nojalla luvan laskea ryhmää koskevan vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja ryhmään kuuluvia vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä koskevan vakavaraisuuspääomavaatimuksen sisäisen mallin perusteella, kyseisen jäsenvaltion valvontaviranomaisen on tunnustettava kyseinen päätös sitovaksi ja sovellettava sitä.

Jos valvontaviranomainen katsoo tällöin, että kansallisen tason perimmäisen emoyrityksen riskiprofiili poikkeaa merkittävästi yhteisön tasolla hyväksytystä mallista, ja jos kyseinen yritys ei ratkaise asianmukaisesti valvontaviranomaisen havaitsemia ongelmia, valvontaviranomainen voi päättää määrätä lisäpääomavaatimuksen kyseistä yritystä koskevaan ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimukseen, joka on saatu tällaista mallia soveltamalla, tai poikkeuksellisissa oloissa, joissa lisäpääomavaatimus ei olisi asianmukainen, vaatia yritystä laskemaan ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimuksen standardikaavan perusteella.

Valvontaviranomaisen on perusteltava päätöksensä sekä yritykselle että ryhmävalvojalle.

5.   Jos valvontaviranomainen päättää soveltaa kansallisen tason perimmäiseen emoyritykseen II luvun 1 jaksoa, kyseinen yritys ei saa hakea 236 tai 243 artiklan mukaista lupaa, jolla sallittaisiin 238 ja 239 artiklan soveltaminen johonkin sen tytäryrityksistä.

6.   Jos jäsenvaltiot sallivat valvontaviranomaistensa tehdä 1 kohdassa tarkoitetun päätöksen, niiden on huolehdittava siitä, että tällaisia päätöksiä ei voida tehdä tai pitää voimassa, jos kansallisen tason perimmäinen emoyritys on 215 artiklassa tarkoitetun yhteisön tasolla perimmäisen emoyrityksen tytäryritys ja kyseinen yhteisön tason perimmäinen emoyritys on saanut 237 tai 243 artiklan mukaisen luvan siihen, että kyseiseen tytäryritykseen sovelletaan 238 ja 239 artiklaa.

7.   Komissio voi toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan, missä olosuhteissa 1 kohdassa tarkoitettu päätös voidaan tehdä.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

217 artikla

Useita jäsenvaltioita kattava emoyritys

1.   Jos jäsenvaltiot sallivat valvontaviranomaistensa tekevän 216 artiklassa tarkoitetun päätöksen, niiden on myös annettava valvontaviranomaisille lupa päättää sopimuksen tekemisestä niiden jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten kanssa, joissa on sidosyrityksenä toinen kansallisen tason perimmäinen emoyritys, ryhmävalvonnan harjoittamiseksi useita jäsenvaltioita kattavan alaryhmän tasolla.

Jos asianomaiset valvontaviranomaiset ovat tehneet ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun sopimuksen, ryhmävalvontaa ei saa harjoittaa missään muussa jäsenvaltiossa olevan 216 artiklassa tarkoitetun perimmäisen emoyrityksen tasolla kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu alaryhmä sijaitsee.

2.   Sovelletaan 216 artiklan 2–6 kohtaa soveltuvin osin.

3.   Komissio voi toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan, missä olosuhteissa 1 kohdassa tarkoitettu päätös voidaan tehdä.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

II LUKU

Taloudellinen asema

1 jakso

Ryhmän vakavaraisuus

1 alajakso

Yleiset säännökset

218 artikla

Ryhmän vakavaraisuuden valvonta

1.   Ryhmän vakavaraisuutta on valvottava tämän artiklan 2 ja 3 kohdan, 246 artiklan ja III luvun mukaisesti.

2.   Jäsenvaltioiden on 213 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa vaadittava osakasyrityksenä olevaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä varmistamaan, että ryhmällä on käytettävissään omia varoja, jotka vastaavat aina vähintään 2, 3 ja 4 alajakson mukaisesti laskettua ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimusta.

3.   Jäsenvaltioiden on 213 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa vaadittava ryhmän vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä varmistamaan, että ryhmällä on käytettävissään omia varoja, jotka vastaavat aina vähintään 5 alajakson mukaisesti laskettua ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimusta.

4.   Ryhmävalvojan on sovellettava 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuihin vaatimuksiin valvojan tarkastusta III luvun mukaisesti. Sovelletaan 136 artiklaa sekä 138 artiklan 1–4 kohtaa soveltuvin osin.

5.   Heti, kun osakasyritys on todennut ja ilmoittanut ryhmävalvojalle, että ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimusta ei enää täytetä tai että on olemassa täyttämättä jäämisen vaara seuraavien kolmen kuukauden aikana, ryhmävalvojan on ilmoitettava asiasta muille valvontaviranomaisten kollegioon kuuluville valvontaviranomaisille, joiden on analysoitava ryhmän tilanne.

219 artikla

Laskentatiheys

1.   Ryhmävalvojan on varmistettava, että joko osakasyrityksenä oleva vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tai vakuutushallintayhtiö suorittaa 218 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut laskelmat vähintään kerran vuodessa.

Osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taikka, jos ryhmän johdossa ei ole vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä, vakuutushallintayhtiön tai ryhmään kuuluvan yrityksen, jonka ryhmävalvoja on nimennyt kuultuaan muita asianomaisia valvontaviranomaisia ja itse ryhmää, on toimitettava laskentaan tarvittavat tiedot ja laskennan tulokset ryhmävalvojalle.

2.   Vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen ja vakuutushallintayhtiön on jatkuvasti tarkkailtava ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimusta. Jos ryhmän riskiprofiili poikkeaa merkittävästi ryhmän uusimman ilmoitetun vakavaraisuuspääomavaatimuksen perusoletuksista, ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimus on viipymättä laskettava uudelleen ja ilmoitettava ryhmävalvojalle.

Jos on näyttöä siitä, että ryhmän riskiprofiili on muuttunut merkittävästi sen päivän jälkeen, jona ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimus on viimeksi ilmoitettu, ryhmävalvoja voi vaatia, että ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimus lasketaan uudelleen.

2 alajakso

Laskentamenetelmän valinta ja yleiset periaatteet

220 artikla

Menetelmän valinta

1.   Edellä 213 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten muodostaman ryhmän vakavaraisuus on laskettava 221–233 artiklassa vahvistettujen teknisten periaatteiden ja jonkin niissä säädetyn menetelmän mukaisesti.

2.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että 213 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten muodostaman ryhmän vakavaraisuus lasketaan menetelmän 1 mukaisesti, josta säädetään 230–232 artiklassa.

Jäsenvaltioiden on kuitenkin annettava valvontaviranomaisilleen, jotka toimivat tietyn ryhmän valvojana, mahdollisuus päättää muita asianomaisia valvontaviranomaisia ja itse ryhmää kuultuaan, että kyseiseen ryhmään sovelletaan menetelmää 2, josta säädetään 230–232 artiklassa, tai menetelmien 1 ja 2 yhdistelmää, jollei ole asianmukaista soveltaa pelkästään menetelmää 1.

221 artikla

Suhteellisen osuuden sisällyttäminen

1.   Ryhmän vakavaraisuuden laskennassa on otettava huomioon osakasyrityksen suhteellinen osuus sen sidosyrityksistä.

Ensimmäistä alakohtaa sovellettaessa suhteellinen osuus tarkoittaa jompaakumpaa seuraavista:

a)

käytettäessä menetelmää 1 konsolidoidun tilinpäätöksen laadinnassa käytettäviä prosenttimääriä; tai

b)

käytettäessä menetelmää 2 osakasyrityksen suoraan tai välillisesti omistaman merkityn pääoman osuutta.

Jos on kuitenkin kyse sidosyrityksestä, joka on tytäryritys ja jolla ei ole riittävää määrää hyväksyttäviä omia varoja sen vakavaraisuuspääomavaatimuksen kattamiseksi, laskennassa on menetelmästä riippumatta otettava huomioon tytäryrityksen koko vakavaraisuusvaje.

Jos pääomasta osuuden omistavan emoyrityksen vastuu on valvontaviranomaisten mielestä rajattu ehdottomasti ja selkeästi kyseiseen pääomaosuuteen, ryhmävalvoja voi kuitenkin sallia sen, että tytäryrityksen vakavaraisuusvaje otetaan huomioon suhteellisesti.

2.   Ryhmävalvoja määrittää muita asianomaisia valvontaviranomaisia ja itse ryhmää kuultuaan suhteellisen osuuden, joka otetaan huomioon seuraavissa tapauksissa:

a)

kun joidenkin ryhmän yritysten välillä ei ole pääomasidoksia;

b)

kun valvontaviranomainen on päättänyt, että suoraa tai välillistä omistusosuutta yrityksen äänioikeudesta tai pääomasta on pidettävä omistusyhteytenä, koska sen mielestä kyseiseen yritykseen käytetään tosiasiassa määräysvaltaa;

c)

kun valvontaviranomainen on päättänyt, että yritys on toisen yrityksen emoyritys sen vuoksi, että valvontaviranomaisen mielestä sillä on tosiasiallinen määräävä vaikutus kyseisessä toisessa yrityksessä.

222 artikla

Hyväksyttävän oman varallisuuden kaksinkertaisen käytön estäminen

1.   Vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä olevaa omaa varallisuutta ei saa käyttää kaksinkertaisesti niiden eri vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten välillä, jotka otetaan laskelmassa huomioon.

Tätä varten on ryhmän vakavaraisuutta laskettaessa jätettävä seuraavat määrät laskelman ulkopuolelle, jollei 4 alajaksossa kuvatuissa menetelmissä toisin säädetä:

a)

kyseisen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaikki varat, jotka ovat jonkin sen sidosyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä olevan varallisuuden rahoitusta;

b)

kyseisen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen sidosyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaikki varat, jotka ovat kyseisen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä olevan varallisuuden rahoitusta;

c)

kyseisen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen sidosyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaikki varat, jotka ovat kyseisen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen jonkin muun sidosyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä olevan varallisuuden rahoitusta.

2.   Laskelmaan voidaan ottaa mukaan myös seuraava varallisuus, jos se voidaan hyväksyä kyseisen sidosyrityksen vakavaraisuuspääomavaatimukseen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan soveltamista:

a)

sen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen sidosyrityksenä olevan henkivakuutusyrityksen tai henkijälleenvakuutusyrityksen 91 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan kuuluva ylijäämävarallisuus, jonka osalta ryhmän vakavaraisuuslaskelma tehdään;

b)

sen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen sidosyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen merkitty mutta maksamatta oleva pääoma, jonka osalta ryhmän vakavaraisuuslaskelma tehdään.

Laskelman ulkopuolelle on kuitenkin joka tapauksessa jätettävä seuraava varallisuus:

i)

merkitty mutta maksamatta oleva pääoma, joka mahdollisesti rasittaa osakasyritystä;

ii)

osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen merkitty mutta maksamatta oleva pääoma, joka mahdollisesti rasittaa sidosyrityksenä olevaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä;

iii)

sidosyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen merkitty mutta maksamatta oleva pääoma, joka mahdollisesti rasittaa saman osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen toista sidosyrityksenä olevaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä.

3.   Jos valvontaviranomaiset katsovat, että joitakin muita kuin 2 kohdassa tarkoitettuja sidosyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä olevia omia varoja ei tosiasiassa voida käyttää sen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuuspääomavaatimuksen kattamiseen, jonka osalta ryhmän vakavaraisuuslaskelma tehdään, kyseinen oma varallisuus voidaan ottaa mukaan laskelmaan vain siltä osin kuin se voidaan hyväksyä kattamaan sidosyrityksen vakavaraisuuspääomavaatimusta.

4.   Edellä 2 ja 3 kohdassa tarkoitetun oman varallisuuden summa ei saa ylittää sidosyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuuspääomavaatimusta.

5.   Hyväksyttävä oma varallisuus, jota kuuluu sen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen sidosyrityksenä olevalle vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle, jonka osalta ryhmän vakavaraisuuslaskelma tehdään, ja johon vaaditaan valvontaviranomaisten 90 artiklan mukaisesti antama ennakkohyväksyntä, voidaan ottaa mukaan laskelmaan vain sillä ehdolla, että kyseisen sidosyrityksen valvonnasta vastaava valvontaviranomainen on hyväksynyt sen asianmukaisesti.

223 artikla

Ryhmänsisäisen pääoman huomiotta jättäminen

1.   Ryhmän vakavaraisuutta laskettaessa ei saa ottaa huomioon vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä olevia omia varoja, jotka ovat peräisin keskinäisestä rahoituksesta osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen ja

a)

sidosyrityksen,

b)

osakasyrityksen,

c)

jonkin sen osakasyrityksen toisen sidosyrityksen välillä.

2.   Ryhmän vakavaraisuutta laskettaessa ei myöskään saa ottaa huomioon sen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen sidosyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä olevia omia varoja, jonka osalta ryhmän vakavaraisuuslaskelma tehdään, jos kyseinen oma varallisuus on peräisin keskinäisestä rahoituksesta kyseisen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen toisen sidosyrityksen kanssa.

3.   Rahoitusta on pidettävä keskinäisenä erityisesti silloin, kun vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tai jokin sen sidosyritys joko omistaa osakkeita toisessa sellaisessa yrityksessä, joka suoraan tai epäsuorasti omistaa ensin mainitun yrityksen vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä olevia eriä, tai myöntää lainoja tällaiselle yritykselle.

224 artikla

Arvostus

Varat ja velat on arvioitava 75 artiklan mukaisesti.

3 alajakso

Laskentamenetelmien soveltaminen

225 artikla

Sidosyrityksinä olevat vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset

Kun vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksellä on sidosyrityksenä useampi kuin yksi vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys, ryhmän vakavaraisuus on laskettava siten, että laskelmaan otetaan mukaan jokainen näistä sidosyrityksenä olevista vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksistä.

Jäsenvaltiot voivat säätää, että jos sidosyrityksenä olevalla vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksellä on kotipaikka toisessa jäsenvaltiossa kuin sillä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksellä, jonka osalta ryhmän vakavaraisuuslaskelma tehdään, laskelmassa otetaan sidosyrityksen osalta huomioon kyseisessä toisessa jäsenvaltiossa säädetty vakavaraisuuspääomavaatimus ja sen täyttämiseen hyväksyttävissä oleva oma varallisuus.

226 artikla

Välittävät vakuutushallintayhtiöt

1.   Laskettaessa ryhmän vakavaraisuutta sellaisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osalta, jolla on omistusyhteys sidosyrityksenä olevaan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykseen taikka kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykseen vakuutushallintayhtiön kautta, kyseisen välittävän vakuutushallintayhtiön tila on otettava laskelmassa huomioon.

Tätä laskelmaa varten kyseistä välittävää vakuutushallintayhtiötä on käsiteltävä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksenä, jota koskevat I osaston VI luvun 4 jakson 1, 2 ja 3 alajaksossa vahvistetut säännöt vakavaraisuuspääomavaatimuksen osalta ja I osaston VI luvun 3 jakson 1, 2 ja 3 alajaksossa vahvistetut edellytykset vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä olevien omien varojen osalta.

2.   Jos välittävällä vakuutushallintayhtiöllä on etuoikeudeltaan huonompaa lainaa tai muita hyväksyttäviä omia varoja, joihin sovelletaan 98 artiklan mukaista rajoitusta, ne on tunnustettava hyväksyttäviksi omiksi varoiksi niihin määriin saakka, jotka lasketaan soveltamalla 98 artiklassa säädettyjä rajoituksia hyväksyttävien omien varojen kokonaismäärään ryhmätasolla suhteessa vakavaraisuuspääomavaatimukseen ryhmätasolla.

Välittävän vakuutushallintayhtiön hyväksyttävä oma varallisuus, johon vaaditaan 90 artiklan mukaan valvontaviranomaisen ennakkohyväksyntä, jos se on vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen omistuksessa, voidaan ottaa mukaan ryhmän vakavaraisuuslaskelmaan ainoastaan, jos ryhmävalvoja on sen asianmukaisesti hyväksynyt.

227 artikla

Sidosyrityksinä olevat kolmannen maan vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset

1.   Laskettaessa 233 artiklan mukaisesti kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osalta ryhmän vakavaraisuutta jälkimmäistä yritystä käsitellään pelkästään tämän laskelman tekemiseksi vastaavasti kuin sidosyrityksenä olevaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä.

Jos kolmas maa, jossa kyseisellä yrityksellä on kotipaikka, kuitenkin edellyttää yritykseltä toimilupaa ja määrää sen toiminnalle vähintään I osaston VI luvussa säädettyä vastaavan vakavaraisuusjärjestelyn, jäsenvaltiot voivat säätää, että laskelmassa otetaan kyseisen yrityksen osalta huomioon kyseisessä kolmannessa maassa säädetty vakavaraisuuspääomavaatimus sekä sen kattamiseen hyväksyttävissä oleva oma varallisuus.

2.   Ryhmävalvojan on tarkastettava kolmannen maan vakavaraisuusjärjestelyn vastaavuus osakasyrityksen pyynnöstä tai omasta aloitteestaan.

Ennen kuin ryhmävalvoja tekee vastaavuutta koskevan päätöksen, sen on näin toimiessaan kuultava asiasta muita asianomaisia valvontaviranomaisia sekä Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komiteaa.

3.   Komissio voi toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan perusteet sen arvioimiseksi, vastaako kolmannen maan vakavaraisuusjärjestely I osaston VI luvussa säädettyä järjestelyä.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 301 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

4.   Komissio voi tehdä Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komiteaa kuultuaan ja 301 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen sekä tämän artiklan 3 kohdan mukaisesti hyväksytyt perusteet huomioon ottaen päätöksen siitä, vastaako kolmannen maan vakavaraisuusjärjestely I osaston VI luvussa säädettyä järjestelyä.

Näitä päätöksiä on tarkasteltava säännöllisesti uudelleen I osaston VI luvussa säädetyn vakavaraisuusjärjestelyn ja kolmannen maan vakavaraisuusjärjestelyn mahdollisten muutosten huomioon ottamiseksi.

5.   Edellä olevaa 2 kohtaa ei sovelleta, jos kolmannen maan vakavaraisuusjärjestelyn vastaavuus todetaan komission 4 kohdan mukaisesti tekemässä päätöksessä.

Jos komission 4 kohdan mukaisesti tekemässä päätöksessä todetaan, ettei kolmannen maan vakavaraisuusjärjestely täytä vastaavuusvaatimusta, 1 kohdan toisessa alakohdassa säädettyä mahdollisuutta, jonka mukaan vakavaraisuuspääomavaatimus ja hyväksyttävä oma varallisuus voidaan ottaa huomioon sellaisina kuin kyseinen kolmas maa on niistä säätänyt, ei sovelleta, ja kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä käsitellään pelkästään 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti.

228 artikla

Sidoksissa oleva luottolaitokset, sijoituspalveluyritykset ja rahoituslaitokset

Laskettaessa ryhmän vakavaraisuutta luottolaitoksen, sijoituspalveluyrityksen tai rahoituslaitoksen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osalta jäsenvaltioiden on sallittava, että niiden osakasyrityksinä olevat vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset soveltavat direktiivin 2002/87/EY liitteessä I vahvistettuja menetelmiä 1 ja 2 soveltuvin osin. Kyseisessä liitteessä vahvistettua menetelmää 1 sovelletaan kuitenkin ainoastaan silloin, kun ryhmävalvoja on vakuuttunut konsolidoitavien yritysten yhtenäisen johtamisen ja sisäisen valvonnan tasosta. Valittua menetelmää on sovellettava johdonmukaisesti eri aikoina.

Jäsenvaltioiden on kuitenkin annettava valvontaviranomaistensa silloin, kun nämä toimivat tietyn ryhmän valvojana, päättää osakasyrityksen pyynnöstä tai omasta aloitteestaan, että osakasyritystä koskevaan ryhmän vakavaraisuuteen hyväksyttävissä olevista omista varoista vähennetään ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu osakkuus.

229 artikla

Tarvittavien tietojen puuttuminen

Jos asianomaisilla valvontaviranomaisilla ei ole käytettävissään vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä koskevaan ryhmän vakavaraisuuslaskelmaan tarvittavia sellaista sidosyritystä koskevia tietoja, jonka kotipaikka on jossakin jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, kyseisen yrityksen kirjanpitoarvo osakasyrityksenä olevassa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä on vähennettävä ryhmän vakavaraisuuteen hyväksyttävissä olevista omista varoista.

Kyseiseen omistusyhteyteen liittyviä toteutumattomia voittoja ei tällöin tunnusteta ryhmän vakavaraisuuteen hyväksyttävissä oleviksi omiksi varoiksi.

4 alajakso

Laskentamenetelmät

230 artikla

Menetelmä 1 (oletusmenetelmä): Kirjanpidon konsolidointiin perustuva menetelmä

1.   Osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen ryhmän vakavaraisuus on laskettava konsolidoidusta tilinpäätöksestä.

Osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen ryhmän vakavaraisuus on seuraavien rahamäärien erotus:

a)

konsolidoiduista tiedoista lasketut vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä oleva oma varallisuus;

b)

konsolidoiduista tiedoista laskettu ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimus.

Vakavaraisuuspääomavaatimukseen hyväksyttävissä olevien omien varojen ja ryhmän vakavaraisuusvaatimuksen laskemiseen, joka tehdään konsolidoiduista tiedoista, sovelletaan I osaston VI luvun 3 jakson 1, 2 ja 3 alajaksossa ja I osaston VI luvun 4 jakson 1, 2 ja 3 alajaksossa vahvistettuja sääntöjä.

2.   Konsolidoituihin tietoihin perustuva ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimus (konsolidoitu ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimus) on laskettava joko standardikaavan tai hyväksytyn sisäisen mallin perusteella I osaston VI luvun 4 jakson 1 ja 2 alajaksossa ja I osaston VI luvun 4 jakson 1 ja 3 alajaksossa olevien yleisten periaatteiden mukaisesti.

Konsolidoitu ryhmän vakavaraisuuspääomavaatimus on vähintään seuraavien summa:

a)

129 artiklassa tarkoitettu osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vähimmäispääomavaatimus;

b)

sidosyrityksenä olevan vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen vähimmäispääomavaatimuksen suhteellinen osuus.

Tämä vähimmäismäärä on katettava 98 artiklan 4 kohdan mukaisesti määritetyillä hyväksyttävillä omilla perusvaroilla.

Päätettäessä siitä, voidaanko näillä hyväksyttävillä omilla varoilla kattaa ryhmän konsolidoitu vähimmäisvakavaraisuuspääomavaatimus, sovelletaan 221–229 artiklassa säädettyjä periaatteita soveltuvin osin. Sovelletaan myös 139 artiklan 1 ja 2 kohtaa soveltuvin osin.

231 artikla

Ryhmänsisäinen malli

1.   Jos vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys ja sen sidosyritykset taikka vakuutushallintayhtiön sidosyritykset yhdessä hakevat lupaa laskea ryhmän konsolidoitu vakavaraisuuspääomavaatimus sekä ryhmään kuuluvien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten vakavaraisuuspääomavaatimus sisäisen mallin perusteella, asianomaisten valvontaviranomaisten on yhdessä päätettävä luvan myöntämisestä ja määriteltävä mahdolliset lupaehdot ja -edellytykset.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu hakemus jätetään ryhmävalvojalle.

Ryhmävalvojan on viipymättä ilmoitettava asiasta muille asianomaisille valvontaviranomaisille.

2.   Asianomaisten valvontaviranomaisten on parhaansa mukaan pyrittävä tekemään hakemuksesta yhteinen päätös kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona ryhmävalvoja on vastaanottanut täydellisen hakemuksen.

Ryhmävalvojan on viipymättä toimitettava täydellinen hakemus muille asianomaisille valvontaviranomaisille.

3.   Ryhmävalvoja ja muut asianomaiset valvontaviranomaiset voivat 2 kohdassa tarkoitetun ajanjakson kuluessa kuulla Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komiteaa. Komiteaa on kuultava myös, jos osakasyritys niin pyytää.

Komiteaa kuultaessa on asiasta ilmoitettava kaikille asianomaisille valvontaviranomaisille ja 2 kohdassa tarkoitettua ajanjaksoa pidennettävä kahdella kuukaudella.

4.   Jos Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komiteaa ei ole kuultu 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti ja jos asianomaiset valvontaviranomaiset eivät tee yhteistä päätöstä kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona ryhmävalvoja on vastaanottanut täydellisen hakemuksen, ryhmävalvojan on pyydettävä Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komiteaa seuraavien kahden kuukauden kuluessa antamaan lausunto kaikille asianomaisille valvontaviranomaisille. Ryhmävalvojan on tehtävä päätös kolmen viikon kuluessa kyseisen lausunnon antamisesta ja otettava lausunto täysimääräisesti huomioon päätöksessä.

5.   Riippumatta siitä, onko Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komiteaa kuultu, ryhmävalvojan päätös on perusteltava, ja siinä on otettava huomioon muiden asianomaisten valvontaviranomaisten esittämät näkemykset.

Ryhmävalvojan on toimitettava päätöksensä hakijalle ja muille asianomaisille valvontaviranomaisille.

Asianomaisten valvontaviranomaisten on noudatettava päätöstä.

6.   Jos yhteistä päätöstä ei tehdä 2 ja 3 kohdassa vahvistettujen määräaikojen kuluessa, ryhmävalvojan on tehtävä hakemuksesta oma päätöksensä.

Päätöstä tehdessään ryhmävalvojan on otettava asianmukaisesti huomioon:

a)

näkemykset ja varaukset, joita muut asianomaiset valvontaviranomaiset ovat esittäneet sovellettavan määräajan kuluessa;