(1)

Euroopan atomienergiayhteisön, jäljempänä ’yhteisö’, eräänä tavoitteena on edistää elintason nostamista jäsenvaltioissa muun muassa edistämällä ja helpottamalla jäsenvaltioissa tehtävää ydinalan tutkimusta ja täydentämällä sitä toteuttamalla yhteisön tutkimus- ja koulutusohjelma.

(2)

Ydinalan tutkimus voi edistää yhteiskunnallista ja taloudellista hyvinvointia sekä ympäristön kestävyyttä parantamalla ydinturvallisuutta, turva- ja varmuusjärjestelyjä ja säteilysuojelua. Yhtä tärkeää on se, että ydinalan tutkimus voi edistää pitkällä aikavälillä energiajärjestelmän irtautumista hiilestä turvallisella, tehokkaalla ja varmalla tavalla.

(3)

Neuvoston asetuksella (Euratom) N:o 1314/2013 (2) perustetun yhteisön tutkimus- ja koulutusohjelman 2014–2018, jäljempänä ’vuosien 2014–2018 ohjelma’, väliarvioinnissa todettiin toiminnan jatkuva merkitys ja keskeisyys pyrittäessä ratkaisemaan haasteita, jotka liittyvät ydinturvallisuuteen, turva- ja varmuusjärjestelyihin ja ydinmateriaalivalvontaan, radioaktiivisten jätteiden huoltoon, säteilysuojeluun ja fuusioenergiaan.

(4)

Jotta voidaan varmistaa ydinalan tutkimuksen jatkuvuus yhteisön tasolla, on tarpeen vahvistaa yhteisön tutkimus- ja koulutusohjelma 1 päivän tammikuuta 2019 ja 31 päivän joulukuuta 2020 väliselle ajalle, jäljempänä ’vuosien 2019–2020 ohjelma’. Vuosien 2019–2020 ohjelmalla olisi oltava samat tavoitteet kuin vuosien 2014–2018 ohjelmalla ja sen olisi tuettava samaa toimintaa ja käytettävä samaa toteuttamistapaa, joka on osoittautunut tehokkaaksi ja tarkoituksenmukaiseksi vuosien 2014–2018 ohjelman tavoitteiden saavuttamisen kannalta.

(5)

Ydinalan tutkimusta tukemalla vuosien 2019–2020 ohjelma edistää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1291/2013 (3) perustetun tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman ”Horisontti 2020”, jäljempänä ’Horisontti 2020 -puiteohjelma’, tavoitteiden saavuttamista ja helpottaa Eurooppa 2020 -strategian täytäntöönpanoa sekä eurooppalaisen tutkimusalueen luomista ja toimintaa.

(6)

Ydinenergia voi potentiaalisesti vaikuttaa energiahuoltoon ja taloudelliseen kehitykseen, mutta toisaalta vakavat ydinonnettomuudet voivat vaarantaa ihmisten terveyden. Vuosien 2019–2020 ohjelmassa olisi sen vuoksi kiinnitettävä mahdollisimman suurta huomiota ydinturvallisuuteen ja tarvittaessa turva- ja varmuusjärjestelyihin, joita yhteinen tutkimuskeskus (Joint Research Centre, jäljempänä ’JRC’) käsittelee.

(7)

Neuvoston 28 päivänä helmikuuta 2008 Brysselissä pidetyn istunnonpäätelmissä esitetyllä Euroopan strategisella energiateknologiasuunnitelmalla, jäljempänä ’SET-suunnitelma’, vauhditetaan vähähiilisten energiateknologioiden valikoiman kehittämistä. Eurooppa-neuvosto sopi 4 päivänä helmikuuta 2011 pitämässään kokouksessa, että unioni ja sen jäsenvaltiot edistävät investointeja uusiutuviin energialähteisiin sekä turvallisiin ja kestäviin vähähiilisiin teknologioihin ja keskittyvät SET-suunnitelmassa asetettujen, teknologiaa koskevien ensisijaisten tavoitteiden toteuttamiseen. Kukin jäsenvaltio voi vapaasti päättää, millaisia teknologioita se tukee.

(8)

Koska kaikilla jäsenvaltioilla on ydinlaitoksia tai ne käyttävät radioaktiivisia materiaaleja erityisesti lääketieteellisiin tarkoituksiin, neuvosto totesi 1 ja 2 päivänä joulukuuta 2008 Brysselissä pidetyssä istunnossa antamissaan päätelmissä, että ydinalan osaamista on pidettävä jatkuvasti yllä erityisesti asianmukaisella koulutuksella, joka kytkeytyy tutkimukseen ja jota koordinoidaan yhteisön tasolla.

(9)

Kunkin jäsenvaltion asiana on valita, hyödyntääkö se ydinvoimaa, mutta on myös todettava, että ydinenergialla on eri jäsenvaltioissa erilainen merkitys.

(10)

Allekirjoittamalla ITER-hankkeen yhteisestä toteutuksesta vastaavan fuusioenergia-alan kansainvälisen ITER-järjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen (4) yhteisö on sitoutunut osallistumaan ITER-hankkeen toteuttamiseen ja sen tulevaan käyttöön. Yhteisön osuutta hallinnoidaan neuvoston päätöksellä 2007/198/Euratom (5) ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten perustetun eurooppalaisen yhteisyrityksen, jäljempänä ’Fusion for Energy -yhteisyritys’, kautta.

(11)

Jotta fuusiosta voi tulla uskottava vaihtoehto kaupallisessa energiantuotannossa, on ensinnäkin tarpeen huolehtia siitä, että ITERin rakentaminen saatetaan päätökseen aikataulun mukaisesti ja että sen toiminta aloitetaan onnistuneesti. Toiseksi on tarpeen laatia kunnianhimoinen mutta realistinen etenemissuunnitelma sähköntuotannon aloittamiseksi vuoteen 2050 mennessä. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää Euroopan fuusio-ohjelman suuntaamista niin, että perustetaan yhteinen toimintaohjelma, jolla tämä etenemissuunnitelma pannaan täytäntöön. Jotta käynnissä olevan fuusiotutkimustoiminnan saavutukset ja fuusioalan sidosryhmien pitkäaikaiset sitoumukset kuten myös niiden välinen yhteistyö voitaisiin turvata, on varmistettava yhteisön tuen jatkuvuus. Olisi keskityttävä enemmän ensisijaisesti ITERiä tukeviin toimiin mutta myös demonstraatioreaktorin kehittämiseen, mukaan lukien tarvittaessa yksityisen sektorin aiempaa laajempi osallistuminen. Tämä rationalisointi ja uudelleensuuntaaminen olisi toteutettava vaarantamatta Euroopan johtajuutta fuusiotutkimusyhteisössä.

(12)

JRC:n olisi edelleen tarjottava riippumatonta asiakaslähtöistä tieteellistä ja teknologista tukea yhteisön politiikkojen laatimiselle, kehittämiselle, täytäntöönpanolle ja seurannalle erityisesti ydinturvallisuuteen sekä turva- ja varmuusjärjestelyihin liittyvässä tutkimuksessa ja koulutuksessa. Henkilöresurssien optimoimiseksi ja sen varmistamiseksi, ettei unionissa ole päällekkäistä tutkimustoimintaa, olisi kaikki JRC:n toteuttamat uudet toimet analysoitava niiden johdonmukaisuuden tarkistamiseksi jäsenvaltioissa jo olemassa olevien toimien kanssa. Horisontti 2020 -puiteohjelman turvallisuusnäkökohdat olisi rajattava JRC:n suoriin toimiin.

(13)

JRC:n olisi jatkettava lisäresurssien tuottamista kilpailutetun toiminnan kautta. Tähän sisältyvät osallistuminen vuosien 2019–2020 ohjelman epäsuoriin toimiin, ulkopuolisille asiakkaille tehtävä työ ja, vähemmässä määrin, teollis- ja tekijänoikeuksien hyödyntäminen.

(14)

Kaikkien jäsenvaltioiden edun vuoksi unionin tehtävänä on kehittää kehys, jolla tuetaan yhteistä ydinfissioteknologioiden pioneeritutkimusta ja niihin liittyvän tietämyksen luomista ja säilyttämistä ja jossa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen, turva- ja varmuusjärjestelyihin, säteilysuojeluun ja ydinaseiden leviämisen estämiseen. Tämä edellyttää puolueetonta tutkimustietoa, jonka tuottamiseen JRC voi osallistua keskeisellä tavalla. Tämä on tuotu esille komission Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle 6 päivänä lokakuuta 2010 antamassa tiedonannossa ”Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahanke Innovaatiounioni”, jossa komissio on esittänyt aikomuksensa hankkia entistä vankempaa tutkimustietoa poliittisen päätöksenteon perustaksi hyödyntämällä JRC:tä. JRC aikoo vastata tähän haasteeseen keskittämällä ydinturvallisuutta ja turva- ja varmuusjärjestelyjä koskevan tutkimuksensa unionin politiikan painopisteisiin.

(15)

Jotta voitaisiin tiivistää tieteen ja yhteiskunnan välisiä suhteita ja vahvistaa kansalaisten luottamusta tieteeseen, vuosien 2019–2020 ohjelmassa olisi edistettävä kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan asiantuntevaa osallistumista tutkimus- ja innovaatiokysymyksiin edistämällä tiedekasvatusta, asettamalla tieteellinen tietämys helpommin saataville, kehittämällä vastuullisia tutkimus- ja innovaatiolinjauksia, joissa otetaan huomioon kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan huolenaiheet ja odotukset, sekä helpottamalla kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan osallistumista vuosien 2019–2020 ohjelman toimiin.

(16)

Vuosien 2019–2020 ohjelmaa täytäntöön pantaessa olisi otettava huomioon tieteen, teknologian, teollisuuden, politiikkojen ja yhteiskunnan kehittyvät mahdollisuudet ja tarpeet. Tutkimuslinjaukset olisi sen vuoksi vahvistettava läheisessä yhteistyössä kaikkien asianomaisten alojen sidosryhmien kanssa, ja niiden olisi oltava riittävän joustavia tulevan kehityksen huomioon ottamiseksi. Ulkopuolisia tahoja voitaisiin kuulla vuosien 2019–2020 ohjelman täytäntöönpanon aikana hyödyntäen myös asianmukaisia rakenteita, kuten eurooppalaisia teknologiayhteisöjä.

(17)

Komissio sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitea järjestivät Brysselissä 26 ja 27 päivänä helmikuuta 2013 symposiumin, jossa käytyjen keskustelujen tuloksena todettiin, että ydinalan tutkimusta on tarpeen jatkaa Euroopan tasolla; symposiumin aiheena olivat ydinfissiotutkimuksen hyödyt ja rajoitukset vähähiilisen talouden kannalta ja sitä edelsi monialainen tutkimus, johon osallistui muun muassa energian, talouden ja yhteiskuntatieteiden alojen asiantuntijoita.

(18)

Vuosien 2019–2020 ohjelman olisi osaltaan lisättävä tutkijan ammatin houkuttelevuutta unionissa. Eurooppalaisesta tutkijoiden peruskirjasta ja tutkijoiden työhönoton säännöstöstä 11 päivänä maaliskuuta 2005 annettu komission suositus (6) sekä eurooppalaisen tutkimusalueen puitteissa määritellyt muut asiaan liittyvät ohjeet olisi otettava asianmukaisesti huomioon kunnioittaen kuitenkin niiden vapaaehtoista luonnetta.

(19)

Vuosien 2019–2020 ohjelmaan sisältyvissä toimissa olisi pyrittävä edistämään naisten ja miesten tasa-arvoa tutkimuksessa ja innovoinnissa puuttumalla erityisesti sukupuolten välisen epätasapainon taustalla oleviin syihin, hyödyntämällä täysimääräisesti sekä nais- että miestutkijoiden potentiaali ja ottamalla sukupuoliulottuvuus mukaan hankkeiden sisältöön tutkimuksen laadun parantamiseksi ja innovoinnin edistämiseksi. Toimissa olisi myös pyrittävä soveltamaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 ja 3 artiklan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 8 artiklan mukaisia naisten ja miesten tasa-arvoa koskevia periaatteita.

(20)

Vuosien 2019–2020 ohjelmasta tuettavissa tutkimus- ja innovointitoimissa olisi kunnioitettava eettisiä perusperiaatteita. Ohjelmassa olisi tarvittaessa otettava huomioon luonnontieteiden ja uusien teknologioiden etiikkaa käsittelevän eurooppalaisen työryhmän lausunnot energiakysymyksistä. Tutkimustoiminnassa olisi myös otettava huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 13 artikla ja vähennettävä eläinten käyttöä tutkimuksissa ja kokeissa pyrkien viime kädessä korvaamaan eläinten käyttö. Kaikki toimet olisi toteutettava siten, että varmistetaan ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu.

(21)

Suurempaan vaikutukseen olisi pyrittävä myös yhdistämällä vuosien 2019–2020 ohjelman ja yksityisen sektorin rahoitusta julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksissa keskeisillä aloilla, joilla tutkimus ja innovointi voivat edistää unionin laajempia kilpailukykytavoitteita. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä pienten ja keskisuurten yritysten osallistumiseen.

(22)

Vuosien 2019–2020 ohjelmassa olisi edistettävä kolmansien maiden kanssa tehtävää yhteistyötä erityisesti turvallisuuden alalla yhteisen edun ja vastavuoroisen hyödyn pohjalta etenkin ydinturvallisuuden jatkuvan parantamisen edistämiseksi.

(23)

Jotta voidaan säilyttää tasavertaiset toimintaedellytykset kaikille sisämarkkinoilla toimiville yrityksille, vuosien 2019–2020 ohjelmasta myönnettävän rahoituksen olisi oltava sopusoinnussa valtiontukisääntöjen kanssa julkisten menojen tehokkuuden varmistamiseksi ja sellaisten markkinavääristymien kuten yksityisten varojen syrjäyttämisen, tehottomien markkinarakenteiden syntymisen ja tehottomien yritysten toiminnassa pysymisen estämiseksi.

(24)

Eurooppa-neuvosto totesi 4 päivänä helmikuuta 2011 antamissaan päätelmissä, että unionin tutkimusrahoituksessa on tarpeen omaksua uusi lähestymistapa valvontaan ja riskinhallintaan, ja peräänkuulutti uudenlaista tasapainoa yhtäältä luottamuksen ja valvonnan sekä toisaalta riskinoton ja riskien välttämisen välille. Euroopan parlamentti peräänkuulutti tutkimuspuiteohjelmien täytäntöönpanon yksinkertaistamisesta 11 päivänä marraskuuta 2010 antamassaan päätöslauselmassa (7) hallinnoinnin ja rahoituksen pragmaattista yksinkertaistamista ja totesi, että unionin tutkimusrahoituksen hallinnoinnin olisi oltava osallistujiin päin selvemmin luottamukseen perustuvaa ja riskisietoisempaa.

(25)

Unionin taloudellisia etuja olisi menojen hallinnoinnin kaikissa vaiheissa suojattava oikeasuhteisin toimenpitein, joihin kuuluvat sääntöjenvastaisuuksien ehkäiseminen, havaitseminen ja tutkiminen sekä hukattujen, aiheettomasti maksettujen tai virheellisesti käytettyjen varojen takaisinperintä ja tarpeen mukaan seuraamukset. Tarkistetun valvontastrategian, jossa keskitytään virhemäärien alentamisen sijaan enemmänkin riskiperusteiseen valvontaan ja petostentorjuntaan, pitäisi keventää osallistujien valvontataakkaa.

(26)

On tärkeää varmistaa, että vuosien 2019–2020 ohjelman varainhoito on moitteetonta ja että ohjelma on toteutukseltaan mahdollisimman tehokas ja käyttäjäystävällinen. Samanaikaisesti on syytä varmistaa vuosien 2019–2020 ohjelman oikeusvarmuus ja helppo hyödynnettävyys kaikkien osallistujien kannalta. On tarpeen varmistaa, että noudatetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2018/1046 (8), jäljempänä ’varainhoitoasetus’, asiaan liittyviä säännöksiä sekä yksinkertaistamista ja parempaa sääntelyä koskevia vaatimuksia.

(27)

Jotta voidaan varmistaa, että vuosien 2019–2020 ohjelma pannaan täytäntöön mahdollisimman tehokkaasti ja että se on yksinkertaistettujen menettelyjen ansiosta helposti kaikkien osallistujien hyödynnettävissä ja muodostaa yhtenäisen, kattavan ja selkeän kehyksen osallistujille, ohjelmaan osallistumiseen ja tutkimustulosten levittämiseen olisi sovellettava asetuksessa (EU) N:o 1291/2013 määritettyjä Horisontti 2020 -puiteohjelmaan sovellettavia sääntöjä tietyin mukautuksin tai poikkeuksin.

(28)

Jotta Horisontti 2020 -puiteohjelmassa perustettuja lainarahoitus- ja oman pääoman ehtoisia rahoitusvälineitä voidaan käyttää mahdollisimman tehokkaasti säilyttäen kuitenkin vuosien 2019–2020 ohjelman toimien erityisluonne ja käyttäen täysimääräisesti hyväksi käytettävissä olevaa budjettia, vuosien 2019–2020 ohjelmasta tai vuosien 2014–2018 ohjelmasta saatavien määrärahojen käyttämättä jättämisestä johtuvien kyseisistä rahoitusvälineistä saatavien palautusten tulisi suoraan hyödyttää vuosien 2019–2020 ohjelmaa.

(29)

On tärkeää helpottaa edelleen osallistujien tuottamien teollis- ja tekijänoikeuksien hyödyntämistä samalla kun suojellaan muiden osallistujien ja yhteisön oikeutettuja etuja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen, jäljempänä ’Euratomin perustamissopimus’, II luvun mukaisesti.

(30)

Neuvoston asetuksen (Euratom) N:o 1908/2006 (9) ja neuvoston asetuksen (Euratom) N:o 139/2012 (10) nojalla perustetut ja komission hallinnoimat osallistujien takuurahastot ovat osoittautuneet tärkeäksi suojamekanismiksi, joka vähentää sellaisiin saataviin liittyviä riskejä, joita sääntöjen vastaisesti toimineet osallistujat eivät maksa takaisin. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1290/2013 (11) nojalla perustetun osallistujien takuurahaston olisi katettava myös toimet, joiden toteutus perustuu tähän asetukseen.

(31)

Jotta voidaan varmistaa vuosien 2019–2020 ohjelman epäsuorien toimien yhdenmukaiset toteuttamisedellytykset, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovalta hyväksyä työohjelmia ja päätös epäsuorien toimien rahoituksen hyväksymisestä. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (12) mukaisesti.

(32)

Vuosien 2019–2020 ohjelman tavoitteiden saavuttaminen toiminnan eri aloilla edellyttää monialaisten toimien tukemista sekä vuosien 2019–2020 ohjelman puitteissa että yhdessä Horisontti 2020 -puiteohjelman toimien kanssa.

(33)

Tehokas suorituskyvyn hallinta, mukaan lukien arviointi ja seuranta, edellyttää sellaisten yksittäisten suorituskykyindikaattoreiden kehittämistä, joita voidaan mitata aikajanalla, jotka ovat realistisia ja vastaavat toiminnan perusajatusta ja jotka ovat merkityksellisiä tavoitteiden ja toimien asianmukaisen tärkeysjärjestyksen kannalta. Vuosien 2019–2020 ohjelman täytäntöönpanon ja seurannan sekä eurooppalaisen tutkimusalueen edistymisen, saavutusten ja toiminnan seurannan välille olisi luotava asianmukaiset koordinointimekanismit.

(34)

Komission päätöksellä 96/282/Euratom (13) perustettua JRC:n johtokuntaa on kuultu JRC:n suorien toimien tieteellisestä ja teknisestä sisällöstä.

(35)

Oikeusvarmuuden vuoksi asetus (Euratom) N:o 1314/2013 olisi kumottava.

(36)

Euroopan parlamenttia on kuultu vapaaehtoisesti ja se on antanut lausunnon (14),

(1)

Asetuksessa (EY) N:o 1831/2003 säädetään eläinten ruokinnassa käytettävien lisäaineiden hyväksymisestä ja vahvistetaan perusteet ja menettelyt hyväksynnän myöntämiselle.

(2)

Dolomiitti-magnesiittia sisältävän valmisteen hyväksymisestä on jätetty hakemus asetuksen (EY) N:o 1831/2003 7 artiklan mukaisesti. Hakemuksen mukana on toimitettu asetuksen (EY) N:o 1831/2003 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti vaadittavat tiedot ja asiakirjat.

(3)

Hakemus koskee dolomiitti-magnesiittia sisältävän valmisteen hyväksymistä kaikkien eläinlajien rehun lisäaineena, joka luokitellaan lisäaineluokkaan ”teknologiset lisäaineet”.

(4)

Lisäaineluokkaan ”teknologiset lisäaineet” kuuluva dolomiitti-magnesiittia sisältävä valmiste hyväksyttiin aiemmin kymmeneksi vuodeksi lypsylehmien ja muiden lypsävien märehtijöiden, vieroitettujen porsaiden ja lihasikojen rehun lisäaineena komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2016/1964 (2).

(5)

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, jäljempänä ”elintarviketurvallisuusviranomainen”, totesi 17 päivänä huhtikuuta 2018 (3) ja 25 päivänä tammikuuta 2017 (4) antamissaan lausunnoissa, että dolomiitti-magnesiittia sisältävä valmiste ei vaikuta ehdotetuissa käyttöolosuhteissa haitallisesti eläinten terveyteen, ihmisten terveyteen eikä ympäristöön. Elintarviketurvallisuusviranomainen totesi myös sen olevan tehokas paakkuuntumisenestoaineena. Elintarviketurvallisuusviranomaisen mukaan erityiset markkinoille saattamisen jälkeistä seurantaa koskevat vaatimukset eivät ole tarpeen. Se myös vahvisti asetuksella (EY) N:o 1831/2003 perustetun vertailulaboratorion toimittaman raportin analyysimenetelmästä, jolla rehun lisäaine määritetään rehusta.

(6)

Dolomiitti-magnesiittia sisältävän valmisteen arviointi osoittaa, että asetuksen (EY) N:o 1831/2003 5 artiklassa säädetyt hyväksymisen edellytykset täyttyvät. Sen vuoksi kyseisen valmisteen käyttö tämän asetuksen liitteessä esitetyllä tavalla olisi hyväksyttävä.

(7)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

(1)

Asetuksessa (EY) N:o 1831/2003 säädetään eläinten ruokinnassa käytettävien lisäaineiden hyväksymisestä ja vahvistetaan perusteet ja menettelyt hyväksynnän myöntämiselle.

(2)

Paenibacillus lentus (DSM 28088) -organismin tuottamaa endo-1,4-beeta-mannanaasia sisältävän valmisteen hyväksymistä varten on tehty hakemus asetuksen (EY) N:o 1831/2003 7 artiklan mukaisesti. Hakemuksen mukana on toimitettu asetuksen (EY) N:o 1831/2003 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti vaadittavat tiedot ja asiakirjat.

(3)

Hakemus koskee Paenibacillus lentus (DSM 28088) -organismin tuottamaa endo-1,4-beeta-mannanaasia sisältävän valmisteen hyväksymistä broilerien, kananuorikoiden ja muiden toissijaisten siipikarjalajien kuin munivien siipikarjalajien, lihakalkkunoiden, siitoseläimiksi kasvatettavien kalkkunoiden, vieroitettujen porsaiden, lihasikojen ja toissijaisten sikaeläinten rehun lisäaineena, joka luokitellaan lisäaineluokkaan ”eläintuotantoon vaikuttavat lisäaineet”.

(4)

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, jäljempänä ’elintarviketurvallisuusviranomainen’, totesi 7 päivänä joulukuuta 2016 (2) ja 17 päivänä huhtikuuta 2018 (3) antamissaan lausunnoissa, että Paenibacillus lentus (DSM 28088) -organismin tuottama endo-1,4-beeta-mannanaasi ei ehdotetuissa käyttöolosuhteissa vaikuta haitallisesti eläinten tai ihmisten terveyteen eikä ympäristöön. Elintarviketurvallisuusviranomainen totesi myös, että lisäainetta pidetään tehokkaana broilereiden, lihakalkkunoiden, vieroitettujen porsaiden, lihasikojen ja toissijaisten sikaeläinten ruokinnassa. Elintarviketurvallisuusviranomainen katsoi, että nämä päätelmät voidaan laajentaa koskemaan kananuorikoita ja siitoseläimiksi kasvatettavia kalkkunoita ja että ne voidaan yleistää koskemaan toissijaisia siipikarjalajeja, joita kasvatetaan lihotukseen, siitoseläimiksi tai munien tuotantoon. Elintarviketurvallisuusviranomaisen mukaan erityiset markkinoille saattamisen jälkeistä seurantaa koskevat vaatimukset eivät ole tarpeen. Elintarviketurvallisuusviranomainen vahvisti myös asetuksella (EY) N:o 1831/2003 perustetun vertailulaboratorion toimittaman, rehun lisäaineiden analyysimenetelmää koskevan raportin.

(5)

Paenibacillus lentus (DSM 28088) -organismin tuottaman endo-1,4-beeta-mannanaasivalmisteen arviointi osoittaa, että asetuksen (EY) N:o 1831/2003 5 artiklassa säädetyt hyväksynnän edellytykset täyttyvät. Sen vuoksi kyseisen valmisteen käyttö tämän asetuksen liitteessä esitetyllä tavalla olisi hyväksyttävä.

(6)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

(1)

Asetuksessa (EY) N:o 1831/2003 säädetään eläinten ruokinnassa käytettävien lisäaineiden hyväksymisestä ja vahvistetaan perusteet ja menettelyt hyväksynnän myöntämiselle. Mainitun asetuksen 10 artiklassa säädetään sellaisten lisäaineiden uudelleenarvioinnista, joille on annettu hyväksyntä neuvoston direktiivin 70/524/ETY (2) mukaisesti.

(2)

Aspergillus niger (NRRL 25541) -organismin tuottamaa endo-1,3(4)-beta-glukanaasia ja endo-1,4-beta-ksylanaasia ja Aspergillus niger (ATCC66222) -organismin tuottamaa alfa-amylaasia sisältävä valmiste hyväksyttiin komission asetuksella (EY) N:o 1453/2004 (3) vieroitettujen porsaiden rehun lisäaineena ilman määräaikaa direktiivin 70/524/ETY mukaisesti. Kyseinen valmiste merkittiin sen jälkeen rehujen lisäaineita koskevaan rekisteriin olemassa olevana tuotteena asetuksen (EY) N:o 1831/2003 10 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

(3)

Asetuksen (EY) N:o 1831/2003 10 artiklan 2 kohdan mukaisesti, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 7 artiklan kanssa, toimitettiin hakemus, joka koski Aspergillus niger (NRRL 25541) -organismin tuottamaa endo-1,3(4)-beeta-glukanaasia ja endo-1,4-beeta-ksylanaasia ja Aspergillus niger (ATCC66222) -organismin tuottamaa alfa-amylaasia sisältävän valmisteen uudelleenarviointia vieroitettujen porsaiden ja (vieroitettujen) toissijaisten sikaeläinten rehun lisäaineena. Hakija pyysi, että kyseinen lisäaine luokiteltaisiin lisäaineluokkaan ”eläintuotantoon vaikuttavat lisäaineet”. Hakemuksen mukana toimitettiin asetuksen (EY) N:o 1831/2003 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti vaadittavat tiedot ja asiakirjat.

(4)

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, jäljempänä ’elintarviketurvallisuusviranomainen’, totesi 8 päivänä lokakuuta 2013 (4), 16 päivänä toukokuuta 2017 (5) ja 17 päivänä huhtikuuta 2018 (6) antamissaan lausunnoissa, että Aspergillus niger (NRRL 25541) -organismin tuottamaa endo-1,3(4)-beeta-glukanaasia ja endo-1,4-beeta-ksylanaasia ja Aspergillus niger (ATCC66222) -organismin tuottama alfa-amylaasia sisältävä valmiste ei ehdotetuissa käyttöolosuhteissa vaikuta haitallisesti eläinten tai ihmisten terveyteen eikä ympäristöön. Elintarviketurvallisuusviranomainen totesi myös, että kyseisen valmisteen käyttö voi lisätä vieroitettujen porsaiden lopullista painoa ja parantaa rehun hyötysuhdetta ja että päätelmä voidaan ekstrapoloida (vieroitettuihin) toissijaisiin sikaeläimiin. Elintarviketurvallisuusviranomainen ei katso erityisten markkinoille saattamisen jälkeistä seurantaa koskevien vaatimusten olevan tarpeen. Se myös vahvisti asetuksella (EY) N:o 1831/2003 perustetun vertailulaboratorion toimittaman raportin analyysimenetelmästä, jolla rehun lisäaine määritetään rehusta.

(5)

Aspergillus niger (NRRL 25541) -organismin tuottamaa endo-1,3(4)-beeta-glukanaasia ja endo-1,4-beeta-ksylanaasia ja Aspergillus niger (ATCC66222) -organismin tuottama alfa-amylaasia sisältävän valmisteen arviointi osoittaa, että asetuksen (EY) N:o 1831/2003 5 artiklassa säädetyt hyväksynnän edellytykset täyttyvät. Sen vuoksi kyseisen valmisteen käyttö tämän asetuksen liitteessä esitetyllä tavalla olisi hyväksyttävä.

(6)

Valmisteen hyväksymisen vuoksi asetusta (EY) N:o 1453/2004 olisi muutettava vastaavasti.

(7)

Koska turvallisuuteen liittyvät syyt eivät edellytä hyväksynnän edellytyksiin tehtävien muutosten välitöntä soveltamista, on aiheellista säätää siirtymäajasta, jotta asianomaiset tahot voivat valmistautua hyväksynnästä aiheutuvien uusien vaatimusten noudattamiseen.

(8)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

(1)

Komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2018/249 (2) sallitaan tiettyjen rehun lisäaineiden, mukaan luettuina glysiini, L-kysteiini ja L-kysteiinihydrokloridimonohydraatti, hyväksyminen aromeina.

(2)

Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/249 liitteessä on virhe glysiiniä koskevassa kohdassa, jonka sarakkeessa ”Muut määräykset” todetaan, että kyseisen lisäaineen etiketissä on ilmoitettava, että suositeltu tehoaineen enimmäispitoisuus täysrehussa, jonka kosteuspitoisuus on 12 prosenttia, on 25 g/kg muiden lajien ja luokkien osalta. Tämän rehun lisäaineen hyväksyntää varten annetun Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen lausunnon (3) mukaan oikea määrä on 25 mg/kg.

(3)

Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/249 liitteessä olevissa L-kysteiiniä ja L-kysteiinihydrokloridimonohydraattia koskevissa kohdissa on tehoaineen valmistusprosessiin liittyviä virheitä. Sarakkeessa ”Koostumus, kemiallinen kaava, kuvaus, analyysimenetelmä” todetaan, että tehoaine on valmistettu kemiallisen synteesin tai proteiinihydrolyysin avulla. Tässä osassa on jätetty ilmoittamatta, että proteiinihydrolyysi tehdään eläin- tai kasvivalkuaisilla, joten hiuksia, joita voitaisiin käyttää hydrolyysin lähteenä tämän lisäaineen tuottamiseksi, ei ole sallittua käyttää.

(4)

Virheelliset säännökset ovat aiheuttaneet rehualan toimijoille epäselvyyttä siitä, mitkä ovat kyseessä olevien lisäaineiden markkinoille saattamiseen sovellettavat oikeat säännökset. Tilanne on aiheuttanut oikeudellista epävarmuutta siitä, mikä sovellettava sääntelykehys on. Virheistä on aiheutunut jonkin verran markkinahäiriöitä, kun glysiinin, L-kysteiinin ja L-kysteiinihydrokloridimonohydraatin markkinoille saattamisen ja käytön hyväksymisestä ei ole ollut varmuutta. Sen vuoksi täytäntöönpanoasetukseen (EU) 2018/249 tehtäviä oikaisuja olisi sovellettava takautuvasti kyseisen täytäntöönpanoasetuksen voimaantulopäivästä, jotta voidaan palauttaa oikeusvarmuus niiden lisäaineiden sääntelyaseman suhteen, joita virheet koskevat, välttää asianomaisiin toimijoihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset ja palauttaa näin markkinoiden vakaus.

(5)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

(1)

Asetuksessa (EY) N:o 1831/2003 säädetään eläinten ruokinnassa käytettävien lisäaineiden hyväksymisestä ja vahvistetaan perusteet ja menettelyt hyväksynnän myöntämiselle.

(2)

Asetuksen (EY) N:o 1831/2003 7 artiklan mukaisesti on esitetty hakemus Komagataella phaffii (DSM 32159) -organismin tuottamaa fumonisiiniesteraasia sisältävän valmisteen hyväksymistä varten. Hakemuksen mukana on toimitettu asetuksen (EY) N:o 1831/2003 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti vaadittavat tiedot ja asiakirjat.

(3)

Hakemus koskee Komagataella phaffii (DSM 32159) -organismin tuottamaa fumonisiiniesteraasia sisältävän valmisteen hyväksymistä lisäaineluokkaan ”teknologiset lisäaineet” luokiteltavana sikojen ja siipikarjan rehun lisäaineena.

(4)

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, jäljempänä ’elintarviketurvallisuusviranomainen’, totesi 17 päivänä huhtikuuta 2018 antamassaan lausunnossa (2), että ehdotetuissa käyttöolosuhteissa Komagataella phaffii (DSM 32159) -organismin tuottamaa fumonisiiniesteraasia sisältävän valmisteen käyttö ei vaikuta haitallisesti eläinten terveyteen, ihmisten terveyteen tai ympäristöön. Se päätteli myös, että valmisteella on kyky hajottaa fumonisiineja rehussa. Elintarviketurvallisuusviranomainen ei katso erityisten markkinoille saattamisen jälkeistä seurantaa koskevien vaatimusten olevan tarpeen. Se myös vahvisti asetuksella (EY) N:o 1831/2003 perustetun vertailulaboratorion toimittaman raportin analyysimenetelmästä, jolla rehun lisäaine määritetään rehusta.

(5)

Komagataella phaffii (DSM 32159) -organismin tuottamaa fumonisiiniesteraasia sisältävän valmisteen arviointi osoittaa, että asetuksen (EY) N:o 1831/2003 5 artiklassa säädetyt hyväksynnän edellytykset täyttyvät. Sen vuoksi kyseisen valmisteen käyttö tämän asetuksen liitteessä esitetyllä tavalla olisi hyväksyttävä.

(6)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

(1)

Asetuksessa (EY) N:o 1831/2003 säädetään eläinten ruokinnassa käytettävien lisäaineiden hyväksymisestä ja vahvistetaan perusteet ja menettelyt hyväksynnän myöntämiselle.

(2)

Trichoderma reesei (CBS 114044) -organismin tuottaman endo-1,4-beetaksylanaasin käyttö hyväksyttiin munivien kanojen, toissijaisten siipikarjalajien ja lihasikojen rehun lisäaineena komission täytäntöönpanoasetuksella (EY) N:o 1110/2011 (2).

(3)

Hyväksynnän haltija on asetuksen (EY) N:o 1831/2003 13 artiklan 3 kohdan mukaisesti ehdottanut rehun lisäaineen vähimmäispitoisuuden muuttamista munivien kanojen ja lihasikojen osalta. Hakemuksen mukana toimitettiin tarvittavat hakemusta tukevat tiedot. Komissio toimitti hakemuksen edelleen Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaiselle, jäljempänä ’elintarviketurvallisuusviranomainen’.

(4)

Elintarviketurvallisuusviranomainen totesi 6 päivänä maaliskuuta 2018 antamissaan lausunnoissa (3), että munivia kanoja koskevan vähimmäispitoisuuden laskeminen 24 000 BXU:sta 12 000 BXU:hun ja lihasikoja koskevan vähimmäispitoisuuden laskeminen 24 000 BXU:sta 20 000 BXU:hun ei vaikuta haitallisesti eläinten tai ihmisten terveyteen eikä ympäristöön ja että uudet ehdotetut annosmäärät ovat kohde-eläinlajeilla tehokkaita.

(5)

Uusien annosmäärien arviointi osoittaa, että asetuksen (EY) N:o 1831/2003 5 artiklassa säädetyt hyväksynnän edellytykset täyttyvät.

(6)

Sen vuoksi täytäntöönpanoasetusta (EU) N:o 1110/2011 olisi muutettava.

(7)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

(1)

Komissio otti 28 päivänä toukokuuta 2013 asetuksella (EU) N:o 490/2013 (3), jäljempänä ’väliaikaista tullia koskeva asetus’, käyttöön väliaikaisen polkumyyntitullin Argentiinasta ja Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa.

(2)

Neuvosto otti 19 päivänä marraskuuta 2013 täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 1194/2013 (4), jäljempänä ’lopullista tullia koskeva asetus’, käyttöön lopullisen polkumyyntitullin Argentiinasta ja Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa.

(3)

Euroopan unionin yleinen tuomioistuin, jäljempänä ’unionin yleinen tuomioistuin’, antoi 15 päivänä syyskuuta 2016 asioita T-80/14, T-111/14–T-121/14 (5) ja T-139/14 (6) koskevat tuomiot, jäljempänä ’tuomiot’, joilla kumotaan lopullista tullia koskevan asetuksen 1 ja 2 artikla siltä osin kuin niitä sovelletaan näiden asioiden kantajiin, jäljempänä ’asianomaiset vientiä harjoittavat tuottajat’ (7).

(4)

Euroopan unionin neuvosto oli aiemmin valittanut näistä tuomioista. Sen jälkeen kun neuvosto oli päättänyt peruuttaa muutoksenhaut, asiat kuitenkin poistettiin Euroopan unionin tuomioistuimen rekisteristä 2 ja 5 päivänä maaliskuuta 2018 (8). Näin ollen tuomioista tuli lopullisia ja sitovia niiden antamispäivästä lähtien.

(5)

Yleinen tuomioistuin katsoi, että EU:n toimielimet eivät olleet onnistuneet vahvistamaan oikeudellisesti riittävällä tavalla, että biodieselin tuotantoon käytettyjen pääraaka-aineiden hinnoissa Argentiinassa ja Indonesiassa oli merkittävä vääristymä, joka johtui eriytetyn vientiveron järjestelmästä, jossa sovelletaan eri veroastetta raaka-aineisiin ja biodieseliin. Tuomioistuimen tuomion mukaan toimielinten ei olisi pitänyt katsoa, että raaka-aineiden hinta ei tullut kohtuullisesti esiin argentiinalaisten ja indonesialaisten vientiä harjoittavien tuottajien kirjanpidossa, eikä niiden olisi pitänyt jättää huomiotta tätä kirjanpitoa muodostaessaan Argentiinassa ja Indonesiassa tuotetun biodieselin laskennallista normaaliarvoa.

(6)

WTO:n riitojenratkaisuelin hyväksyi 26 päivänä lokakuuta 2016 paneelin raportin sellaisena kuin se on muutettuna pysyvän valituselimen raportilla, jäljempänä ’Argentiina-raportit’ (9), riita-asiassa European Union – Anti-Dumping Measures on Biodiesel from Argentina (DS473) (Euroopan unioni – Argentiinasta tulevaa biodieseliä koskevat polkumyynnin vastaiset toimenpiteet).

(7)

Lisäksi se hyväksyi 28 päivänä helmikuuta 2018 paneelin raportin riita-asiassa European Union – Anti-Dumping Measures on Biodiesel from Indonesia (DS480), jäljempänä ’Indonesia-raportti’ (10). Indonesia ja EU eivät valittaneet tästä raportista.

(8)

Argentiina- ja Indonesia-raporteissa, jäljempänä ’raportit’, todettiin muun muassa, että EU:n toiminta oli ristiriidassa seuraavien määräysten kanssa:

(9)

Indonesia-raportissa paneeli totesi lisäksi, että EU:n toiminta oli ristiriidassa seuraavien määräysten kanssa:

(10)

Paneeli suositteli, että WTO:n riitojenratkaisuelin kehottaa EU:ta saattamaan toimenpiteensä polkumyyntisopimuksen ja GATT 1994 -sopimuksen mukaisiksi.

(11)

Argentiina-raporttien seurauksena komissio oli pannut vireille Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2015/476 (11) 1 artiklan 3 kohdan nojalla tarkastelun (12), jäljempänä ’tarkastelu’. Tarkastelun vireillepanon yhteydessä komissio ilmoitti pitävänsä aiheellisena tutkia Argentiina-raporttien päätelmistä johtuvat seuraukset myös Indonesiasta tuotavalle biodieselille määrättyjen polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden osalta, koska Argentiina-raportteihin sisältyvät oikeudelliset tulkinnat vaikuttivat merkityksellisiltä myös Indonesiaa koskevan tutkimuksen kannalta.

(12)

Tarkastelun aikana komissio sai kuitenkin asianomaisilta osapuolilta useita huomautuksia, jotka koskivat erityisesti Argentiina-raporttien tulkinnan sovellettavuutta Indonesiasta tulevaa biodieseliä koskeviin toimenpiteisiin. Komissio katsoi, että Indonesiaa koskevien huomautusten analyysi edellyttää enemmän aikaa, ja päätti olla sisällyttämättä Indonesiaa koskevaa tarkastelua muutosasetukseen ja pitää tarkastelun avoimena Indonesian osalta.

(13)

Komissio antoi 18 päivänä syyskuuta 2017 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/1578 (13), jolla muutettiin lopullista tullia koskevaa asetusta, jäljempänä ’muutosasetus’, siltä osin kuin kyseessä olivat argentiinalaiset vientiä harjoittavat tuottajat.

(14)

Se, että unionin yleinen tuomioistuin kumosi lopullista tullia koskevan asetuksen operatiiviset osat asianomaisten vientiä harjoittavien tuottajien osalta, vaikuttaa myös muutosasetuksen voimassaoloon. Koska muutosasetuksella muutettiin asetusta, jonka operatiiviset osat on sittemmin kumottu, myös siitä on tullut mitätön eikä sitä voida soveltaa asianomaisiin vientiä harjoittaviin tuottajiin.

(15)

Toukokuun 28 päivänä 2018 julkaistiin ilmoitus (14), jolla aloitettiin uudelleen Argentiinasta ja Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuontia koskeva alkuperäinen tutkimus, joka johti lopullista tullia koskevan asetuksen antamiseen. Samanaikaisesti Indonesian kanssa vireillä ollut tarkastelu päätettiin.

(16)

Tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti menettely kumotun säädöksen korvaamiseksi voidaan aloittaa uudelleen ajankohdasta, jolloin lainvastaisuus ilmeni. Unionin toimielimet voivat tuomioita täytäntöön pannessaan korjata lopullista tullia koskevan asetuksen ne kohdat, jotka johtivat sen kumoamiseen asianomaisten vientiä harjoittavien tuottajien osalta (15).

(17)

Komission olisi otettava huomioon tuomioiden tuomiolauselman lisäksi myös perusteet, jotka johtivat näihin tuomioihin ja muodostavat niiden olennaisen perustan, koska ne ovat välttämättömiä tuomiolauselmassa todettujen seikkojen täsmällisen merkityksen määrittämiseksi. Muut lopullista tullia koskevan asetuksen päätelmät, joita ei riitautettu valitusten tekemiselle asetetussa määräajassa tai jotka riitautettiin mutta jotka hylättiin yleisen tuomioistuimen tuomioissa ja jotka eivät tämän vuoksi johtaneet lopullista tullia koskevan asetuksen kumoamiseen, pysyvät voimassa (16).

(18)

Täyttääkseen velvoitteensa komissio päätti aloittaa uudelleen tämän polkumyynnin vastaisen menettelyn juuri siitä ajankohdasta, jolloin lainvastaisuus ilmeni, ja tarkastella uudelleen menetelmää, jota normaaliarvon muodostamisessa käytettiin.

(19)

Ilmoituksen soveltamisalaan sisältyi kyseisiä vientiä harjoittavia tuottajia koskevat unionin yleisen tuomioistuimen tuomioiden perustelut sekä mahdollisuus laajentaa päätelmät koskemaan kaikkia Argentiinasta ja Indonesiasta peräisin olevia vientiä harjoittavia tuottajia. Lisäksi siinä otettiin huomioon WTO:n paneelien ja valituselimen päätelmät sekä Argentiinan että Indonesian osalta, jotta toimenpiteet, joiden oli todettu olevan epäjohdonmukaisia WTO:n sääntöihin nähden, saatettaisiin täysin WTO:n sopimusten mukaisiksi, riitojen ratkaisemista koskevan sopimuksen 19 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

(20)

Ilmoituksessa komissio kehotti asianomaisia vientiä harjoittavia tuottajia ja unionin tuotannonalaa esittämään näkökantansa kirjallisesti ja pyytämään tulla kuulluiksi ilmoituksessa asetetussa määräajassa.

(21)

Kaikille osapuolille, jotka olivat sitä edellä mainitun määräajan kuluessa pyytäneet ja osoittaneet, että niiden kuulemiseen oli olemassa erityisiä syitä, annettiin tilaisuus tulla kuulluiksi.

(22)

Lausumia saatiin European Biodiesel Boardilta (EBB), viideltä indonesialaiselta vientiä harjoittavalta tuottajalta ja Indonesian viranomaisilta.

(23)

Komissiolla on mahdollisuus korjata lopullista tullia koskevan asetuksen ne kohdat, jotka johtivat sen kumoamiseen, ja jättää ennalleen arvioinnin ne osat, joihin tuomiot eivät vaikuta (17).

(24)

Kuten ilmoituksessa todetaan, komissio arvioi uudelleen alkuperäisen tutkimuksen lopulliset päätelmät ottamalla huomioon WTO:n paneelien ja valituselimen päätelmät sekä Argentiinan että Indonesian osalta. Komissio päätti laajentaa päätelmät koskemaan kaikkia Argentiinasta ja Indonesiasta vientiä harjoittavia tuottajia. Tämä uudelleenarviointi perustui alkuperäisessä tutkimuksessa ja uudelleentarkastelussa kerättyihin tietoihin sekä tietoihin, jotka oli saatu asianomaisilta osapuolilta ilmoituksen julkaisemisen jälkeen.

(25)

Yksi indonesialainen vientiä harjoittava tuottaja, Wilmar, väitti sekä ennen päätelmien ilmoittamista että sen jälkeen, ettei tutkimuksen uudelleenaloittamiselle ole sen osalta oikeusperustaa, koska unionin yleinen tuomioistuin oli kumonnut lopullista tullia koskevan asetuksen kokonaisuudessaan kyseisen yrityksen osalta. SEUT-sopimuksen 266 artiklassa määrätään kuitenkin, että toimielimen, jonka säädös on julistettu mitättömäksi, on toteutettava tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet. Lisäksi EU:n on saatettava Indonesiasta tulevan biodieselin tuonnissa käyttöön otetut polkumyynnin vastaiset toimenpiteet WTO:n raportteihin sisältyvien suositusten ja päätösten mukaisiksi. Jotta voitiin tutkia, mitä toimenpiteitä olisi toteutettava tuomioistuimen ja WTO:n päätösten noudattamiseksi, oli tarpeen aloittaa tutkimus uudelleen siitä ajankohdasta, jona lainvastaisuus todettiin molempien maiden osalta ja kaikkien asianomaisten vientiä harjoittavien tuottajien osalta. Sillä, onko toimenpide kumottu kokonaan tai osittain, ei ole merkitystä sen määrittämiseksi, onko komission tarkasteltava uudelleen kaikkia kumottua toimenpidettä edeltäneeseen tutkimukseen liittyviä näkökohtia. Tämän vuoksi komissio hylkäsi väitteen.

(26)

Polkumyyntiä ja vahinkoa koskeva alkuperäinen tutkimus toteutettiin 1 päivän heinäkuuta 2011 ja 30 päivän kesäkuuta 2012 väliseltä ajalta, jäljempänä ’tutkimusajanjakso’. Vahinkoa koskevaan arvioon vaikuttavia parametreja varten tarkasteltiin tietoja, jotka kattoivat 1 päivän tammikuuta 2009 ja tutkimusajanjakson päättymisen välisen ajan, jäljempänä ’tarkastelujakso’.

(27)

Tarkasteltavana ovat Argentiinasta tai Indonesiasta peräisin olevat rasvahappomonoalkyyliesterit ja/tai parafiiniset kaasuöljyt, jotka on valmistettu synteesillä ja/tai vetykäsittelyllä ja jotka ovat muuta kuin fossiilista alkuperää, puhtaassa muodossa tai seokseen sisältyvinä, ja jotka luokitellaan tällä hetkellä CN-koodeihin ex 1516 20 98, ex 1518 00 91, ex 1518 00 95, ex 1518 00 99, ex 2710 19 43, ex 2710 19 46, ex 2710 19 47, 2710 20 11, 2710 20 15, 2710 20 17, ex 3824 99 92, 3826 00 10 ja ex 3826 00 90, jäljempänä ’tarkasteltavana oleva tuote’, tunnetaan yleisesti nimityksellä ’biodiesel’.

(28)

Tuomioistuimen tuomiot tai raportit eivät vaikuta lopullista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 16–27 kappaleessa esitettyihin tarkasteltavana olevaa tuotetta ja samankaltaisia tuotteita koskeviin päätelmiin.

(29)

Komissio arvioi uudelleen alkuperäisen tutkimuksen päätelmiä, jotka koskivat kustannusten oikaisemista, voiton ylärajaa ja kaksinkertaista laskentaa.

(30)

Kaikki johdanto-osan 8 kappaleessa mainitut unionin yleisen tuomioistuimen tuomiot ja WTO:n päätelmät koskevat EU:n toimielinten lopullista tullia koskevassa asetuksessa tekemää kustannusten oikaisua.

(31)

Kuten lopullista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 28 kappaleessa todetaan, komissio oli katsonut, että normaaliarvo oli määritettävä laskennallisesti, koska kotimarkkinamyynnin ei katsottu tapahtuneen tavanomaisessa kaupankäynnissä. Tätä näkemystä ei ole asetettu kyseenalaiseksi, ja se on edelleen pätevä. Yksikään asianomainen osapuoli ei myöskään kiistänyt tätä päätelmää tämän tarkastelun aikana.

(32)

Lopullista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 29–34 kappaleessa komissio totesi, että Indonesian käyttöön ottamien keskeisen raaka-aineen (Indonesiassa palmuöljy ja Argentiinassa soijaöljy ja soijapavut) ja lopputuotteen (biodiesel) vientiverojen ero laski Indonesian ja Argentiinan kotimarkkinahintoja ja tämä pitäisi näin ollen ottaa huomioon määritettäessä normaaliarvoa laskennallisesti.

(33)

Tämän vuoksi määrittäessään normaaliarvoa laskennallisesti komissio korvasi vientiä harjoittavien tuottajien kirjanpidossaan ilmoittamat tärkeimmän raaka-aineen kustannukset asianomaisten maiden asiaan liittyvien viranomaisten julkaisemilla viitehinnoilla.

(34)

Komissio perusti alkuperäisessä tutkimuksessa päätelmänsä tulkintaan, jonka mukaan tutkiva viranomainen voi polkumyyntisopimuksen 2.2.1.1 artiklan nojalla kieltäytyä käyttämästä vientiä harjoittavien tuottajien kirjanpitoa, jos se katsoo, että ne i) ovat ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden kanssa tai ii) eivät kohtuullisesti vastaa tarkasteltavana olevan tuotteen tuotantoon ja myyntiin liittyviä kustannuksia (lopullista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 42 ja 72 kappale).

(35)

Paneeli ja valituselin katsovat sekä Argentiinaa että Indonesiaa koskevissa raporteissa, että komissio ei antanut 2.2.1.1 artiklan nojalla oikeudellisesti riittävää perustetta sen päättelemiseksi, että indonesialaisten ja argentiinalaisten tuottajien kirjanpito ei kuvastanut riittävän hyvin biodieselin tuotantoon ja myyntiin liittyviä kustannuksia, tai tällaisten kustannusten jättämiseksi huomiotta määritettäessä biodieselin laskennallista normaaliarvoa.

(36)

Komissio oli Argentiina-raportit huomioon ottaen laskenut normaaliarvon uudelleen Argentiinassa vientiä harjoittavien tuottajien osalta käyttäen väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 40–49 kappaleessa esitettyä Argentiinaa koskevaa menetelmää (18). Kuten edellä johdanto-osan 11 ja 12 kappaleessa esitetään, komissio oli alun perin laskenut normaaliarvon uudelleen Indonesiassa vientiä harjoittavien tuottajien osalta käyttäen väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 60–65 kappaleessa esitettyä Indonesiaa koskevaa menetelmää (18). Komissio sovelsi tätä menetelmää uudelleen kummankin maan osalta.

(37)

Tämän asian uudelleenaloittamisen jälkeen esittämissään huomautuksissa EBB väitti, että raportit eivät estä käyttämästä raaka-ainekustannuksiin tehtyä oikaisua määritettäessä normaaliarvoa laskennallisesti, kunhan oikaisu on asianmukaisesti perusteltu. Sama väite esitettiin Argentiina-raporttien jälkeen tehdyn uudelleentarkastelun yhteydessä, jolloin komissio hylkäsi sen, koska sen hyväksyminen ei olisi ollut yhdenmukaista raporttien päätelmien kanssa, kuten muutosasetuksen johdanto-osan 43–53 kappaleessa selitetään. Koska tämä selitys pysyy voimassa myös Indonesia-raportin jälkeen, komissio hylkäsi edelleen väitteen.

(38)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 44 ja 64 kappaleessa selvitetyistä syistä kotimaan myynnin ei katsottu tapahtuneen kummassakaan maassa tavanomaisessa kaupankäynnissä ja samankaltaisen tuotteen normaaliarvo oli määritettävä laskennallisesti perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 6 kohdan mukaisesti. Tämä tehtiin lisäämällä tutkimusajanjakson oikaistuihin tuotantokustannuksiin koituneet myynti-, yleis- ja hallintokustannukset sekä kohtuullinen voittomarginaali.

(39)

Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 46 ja 65 kappaleessa todetaan, komissio katsoi, että voiton määrä ei voi perustua Indonesiassa otokseen valittujen yritysten todellisiin tietoihin. Voitto, jota käytettiin määritettäessä normaaliarvoa laskennallisesti, pohjautui tämän vuoksi perusasetuksen 2 artiklan 6 kohdan c alakohdan mukaisesti kohtuulliseen määrään voittoa, joka on saavutettavissa tämän tyyppisellä nuorella ja innovatiivisella pääomavaltaisella toimialalla tavanomaisissa kilpailuolosuhteissa vapailla ja avoimilla markkinoilla, eli 15 prosenttia liikevaihdosta.

(40)

Argentiinaa ja Indonesiaa koskevissa WTO-tapauksissa molemmat maat vastustivat voiton määrittämistä 15 prosentiksi, ja ne väittivät, että voiton määrä ei perustunut ”kohtuulliseen menetelmään”, kuten polkumyyntisopimuksen 2.2.2 artiklan iii alakohdassa edellytetään. WTO:n ratkaisuelimet totesivat molemmissa tapauksissa, että EU:n toiminta ei ollut ollut ristiriidassa polkumyyntisopimuksen kanssa tältä osin. Sen vuoksi normaaliarvon määrittämisessä käytettävä voitto on edelleen 15 prosenttia.

(41)

Yksi indonesialainen vientiä harjoittava tuottaja, PT Cermerlang Energi Perkasa, väitti huomautuksissaan, että komission olisi perustettava laskelmansa otokseen valittujen tuottajien tietoihin eikä se saisi missään tapauksessa käyttää automaattisesti perusasetuksen 2 artiklan 6 kohdan c alakohtaa. Se toisti väitteen päätelmien ilmoittamisen jälkeen. Kuten johdanto-osan 40 kappaleessa esitetään, WTO:n ratkaisuelimet olivat raporteissaan kuitenkin jo todenneet, että se, että komissio oli käyttänyt ja soveltanut tätä artiklaa, ei ollut ristiriidassa WTO:n sääntöjen kanssa. Tämän vuoksi komissio hylkäsi väitteen.

(42)

Vaikka WTO:n paneeli oli pitänyt voimassa EU:n päätelmän voiton määrästä polkumyyntisopimuksen 2.2.2 artiklan iii alakohdan nojalla, se totesi Indonesia-raportissa, että kun viranomainen määrittää voiton jonkin muun hyväksyttävän menetelmän perusteella perusasetuksen 2 artiklan 6 kohdan c alakohdan nojalla, polkumyyntisopimuksessa edellytetään, että se varmistaa ettei voitto ylitä sitä voiton määrää, jonka muut samaan yleiseen luokkaan kuuluvien tuotteiden viejät tavallisesti kyseisessä maassa saavat. Paneeli katsoi, että EU oli jättänyt vahvistamatta tällaisen voiton ylärajan.

(43)

Polkumyyntisopimuksen 2.2.2 artiklan iii alakohdassa edellytetyn voiton ylärajan vahvistamiseksi oli määritettävä, mitkä yritykset tuottavat tuotteita, joiden voidaan katsoa kuuluvan ”samaan yleiseen luokkaan” kuin biodiesel.

(44)

Paneeli totesi Indonesia-raportin 7.62 kohdassa, että ”polkumyyntisopimuksen 2.2.2 artiklan iii alakohdassa ei aseteta tutkintaviranomaiselle erityistä vaatimusta sen suhteen, miten ”tavallisesti saatua voittoa” määritettäessä määritellään, mitkä tuotteet kuuluvat samaan yleiseen tuoteluokkaan. Olemme samaa mieltä Euroopan unionin kanssa siitä, että samaan yleiseen luokkaan kuuluvien tuotteiden soveltamisalaa ei tarvitse tulkita laajasti.” Se lisäsi raportin 7.63 kohdassa, että ”meidän näkemyksemme mukaan kohtuullinen ja objektiivinen viranomainen voi päätellä, että sama yleinen tuoteluokka on suppeampi luokka”.

(45)

Komissio tarkasteli Indonesia-raportin päätelmien perusteella uudelleen käytettävissään olevia tietoja, joita voidaan käyttää voiton ylärajan määrittämiseksi sekä Argentiinan että Indonesian osalta. Se katsoi, että sen käytettävissä on kaksi tietokokonaisuutta, jotka kuuluisivat samaan yleiseen tuoteluokkaan.

(46)

Ensimmäisen tietokokonaisuuden toimittivat otokseen valitut yritykset alkuperäisen tutkimuksen aikana. Polkumyyntisopimuksen 2.2.2 artiklassa todetaan, että ”tutkimuksen kohteena olevan viejän tai tuottajan” voiton määrä rajataan 2.2.2 artiklan iii alakohdan mukaisesti määrään, jonka ”muut viejät tai tuottajat yleensä saavat samaan yleiseen luokkaan kuuluvien tuotteiden myynnistä”. Saman yleisen tuoteluokan suppein tulkinta rajoittuisi kyseisen artiklan perusteella täsmälleen samaan tuotteeseen eli biodieseliin. Tiedot, jotka tarvitaan laskettaessa Indonesiassa ja Argentiinassa toimivien biodieselin tuottajien saamien voittojen ylärajaa, ovat helposti komission saatavilla, koska otokseen valitut yritykset toimittivat ne komissiolle alkuperäisen tutkimuksen aikana.

(47)

Se, että otokseen valittujen yritysten tosiasiallisesti saamia voittoja ei käytetty kunkin kyseisen tuottajan voittomarginaalin määrittämiseen perusasetuksen 2 artiklan 6 kohdan mukaisesti, ei sulje pois sitä, että komissio käyttää näitä tietoja 2 artiklan 6 kohdan c alakohdassa säädetyn voiton ylärajan vahvistamiseksi. Tämä perustuu paneelin Indonesia-raportin 7.65 kohdassa käyttämään sanamuotoon, jonka mukaan paneeli ei ole samaa mieltä väitteestä, että polkumyyntisopimuksen 2.2.2 artiklan iii kohdan mukainen ”tavanomaisesti saatu voitto” tarkoittaa, että tutkija voi jättää huomiotta sellaisen myynnin yhteydessä saadun voiton, joka ei ole tavanomaisen kaupallisen menettelyn mukainen. Myös yksi indonesialainen vientiä harjoittava tuottaja, PT Cermerlang Energi Perkasa, väitti, että Indonesia-raportin mukaan voiton ylärajaa laskettaessa komissio ei voi jättää huomiotta biodieselin kotimaan markkinoiden myyntiin Indonesiassa liittyvää voittoa sillä perusteella, että sen ei katsota syntyneen tavanomaisessa kaupankäynnissä.

(48)

Tämän tuoteluokkaa, biodieseliä, koskevan suppean tulkinnan vuoksi komissio laski yhden tuottajan voiton ylärajan käyttämällä muiden tutkimuksen kohteena olevien tuottajien saaman voiton määrää. Esimerkiksi indonesialaisen tuottajan Wilmarin voiton määrän laskemiseksi käytettiin muiden tutkittujen ja tarkastettujen indonesialaisten tuottajien (P.T. Ciliandra, P.T. Musim Mas ja P.T. Pelita) saamien voittojen painotettua keskiarvoa. Vastavuoroisesti P.T. Ciliandran tapauksessa käytettiin Wilmarin, P.T. Musim Masin ja P.T. Pelitan saamien voittojen painotettua keskiarvoa. Samaa menetelmää käytettiin laskettaessa tutkittujen ja tarkastettujen argentiinalaisten tuottajien voiton ylärajaa.

(49)

Toiseen tietokokonaisuuteen sisältyvät muiden kuin tutkimuksen kohteena olevien tuottajien tiedot, jotka toimitettiin komissiolle alkuperäisen tutkimuksen aikana. Yksi kyseisenä ajankohtana tutkimuksen kohteena olleista indonesialaisista tuottajista toimitti etuyhteydessä olevaa yritystä koskevia tietoja biodieselin ja mineraalidieselin sekoitusten myynnistä sekä dieselpolttoaineen ja meriliikenteessä käytettävän polttoöljyn, jäljempänä ’muut polttoaineet’, myynnistä. Kyseiseen myyntiin liittyväksi voittomarginaaliksi oli ilmoitettu 10,2 prosenttia. Jos voittomarginaalia olisi käytetty voiton ylärajana, se olisi todennäköisesti johtanut siihen, että minkään indonesialaisen yrityksen osalta ei olisi todettu polkumyyntimarginaalia tai että polkumyyntimarginaali olisi kaikkien indonesialaisten yritysten osalta vastannut vähimmäistasoa. Nämä todentamattomat tiedot toimitettiin kuitenkin vain yhden Indonesiassa sijaitsevan tuottajan osalta, eikä komissiolle toimitettu vastaavia tietoja muiden indonesialaisten tai argentiinalaisten tuottajien osalta. Koska käytettävissä olevia tietoja ei näin ollen voida soveltaa johdonmukaisesti molempiin maihin, komissio katsoi, että ei olisi asianmukaista, jos se käyttäisi vain yhdestä maasta olevaa yhtä tuottajaa koskevia tietoja voiton ylärajan vahvistamiseksi. Tutkimuksen uudelleen aloittamisen jälkeen komission käytettävissä olevan ajan kuluessa ei myöskään ollut mahdollista todentaa toimitettujen tietojen ja niiden perustana olevien laskelmien paikkansapitävyyttä. Komissio ei katsonut tarpeelliseksi käyttää biodieselin ja mineraalidieselin sekoitusten myyntiä koskevia todentamattomia ilmoitettuja voittotietoja voiton ylärajan määrittämiseksi, koska joka tapauksessa, kuten johdanto-osan 62 kappaleessa todetaan, polkumyynnin katsotaan kyseisen maan osalta vastaavan vähimmäistasoa, minkä vuoksi tutkimus päätetään kaikkien yritysten kohdalla. Sen sijaan komissio katsoi asianmukaiseksi käyttää tietoja, jotka oli toimitettu ja todennettu alkuperäisen tutkimuksen aikana.

(50)

Kaksi indonesialaista vientiä harjoittavaa tuottajaa, Wilmar ja PT Pelita Agung Agrindustri, sekä Indonesian viranomaiset väittivät, että paneelin Indonesia-raportissa esittämät päätelmät rajoittavat komission harkintavaltaa sen valitessa tietoja voiton ylärajan määrittämiseksi. Päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar toisti kyseisen väitteensä. Näiden asianomaisten osapuolten mukaan komission on käytettävä joko biodieselin ja mineraalidieselin sekoitusten myynnistä saatujen voittojen määriä tai dieselpolttoaineen ja meriliikenteessä käytettävän polttoöljyn myynnistä saatuja voittoja. Mitkään Indonesia-raportin päätelmät eivät kuitenkaan estä komissiota käyttämästä muita asiaankuuluvia tietoja. Paneeli toteaa 7.70 kohdassa, että ”EU:n viranomaiset olisivat voineet ottaa tällaisen myynnin huomioon voiton ylärajan määrittämisessä”, ja 7.72 kohdassa, että ”EU:n viranomaisten olisi pitänyt ottaa huomioon dieselpolttoaineen ja meriliikenteessä käytettävän polttoöljyn [[* * *]] mennessä tapahtunut myynti määrittäessään voiton ylärajaa”. Paneelin Indonesia-raportissa käyttämät ilmaisut ”olisivat voineet” ja ”olisi pitänyt” osoittaa paneelin katsovan, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon se, voitaisiinko näitä tietoja käyttää voiton ylärajan määrittämisessä, sen sijaan, että se jätti tiedot huomiotta ilmaisun ”tavallisesti saatu voitto” väärän tulkinnan vuoksi. Mainittua myyntiä on nyt tarkasteltu johdanto-osan 49 kappaleessa, eikä kyseisen myynnin käyttöä ole pidetty asianmukaisena tai tarpeellisena.

(51)

Huomautuksissaan EBB toimitti vaihtoehtoisen tietokokonaisuuden, jota komissio voisi käyttää voiton ylärajan laskemisessa. Kyseiset tiedot koskivat kolmea yritystä, jotka eivät tuottaneet tai myyneet tutkimusajanjakson aikana asianomaista tuotetta yhdessäkään tutkimuksen kohteena olevista maista. Julkisesti saatavilla olevien tietojen ja kahden indonesialaisen vientiä harjoittavan tuottajan toimittamien tietojen perusteella kävi ilmi, että kaikki kolme yritystä eivät ole sijoittautuneet Indonesiaan, vaan Malesiaan ja Singaporeen. EBB:n toimittamat tiedot oli koottu kyseisten yritysten vuosikertomuksista ja/tai tulosta koskevista tiedotteista, ja ne edustavat mahdollisesti monien erilaisten tuotteiden ja niihin etuyhteydessä olevien yritysten voittomarginaaleja.

(52)

Komissio ei ollut samaa mieltä siitä, että nämä tiedot olisivat asianmukaisia voiton ylärajan määrittämisessä. Näiden yritysten tärkeimmät tuotteet ovat palmuöljy ja sellaiset tuotteet kuin rasvahapot, glyseriini, lannoitteet, sokeri ja melassi, steariini, kaakaovoi tai öljykemikaalit. Jotkin yritykset tarjoavat myös muunlaisia palveluja, kuten asuinkiinteistöjen hallinnointi, varainhallinta tai rautateiden huolto. Näiden yritysten tuotteiden ei voida katsoa kuuluvan samaan yleiseen tuoteluokkaan kuin tarkasteltavana oleva tuote eli biodiesel. Tämä koskee erityisesti palmuöljyä, koska se on biodieselin tuotannossa päätuotantopanoksena käytetty raaka-aine. Komissio katsoo, että kyseisen tuotteen sisällyttäminen samaan yleiseen luokkaan kuin biodiesel johtaisi kyseisen luokan liian laajaan tulkintaan. Tämän vuoksi komissio hylkäsi ehdotettujen tietojen käytön.

(53)

Hiljattain tehdyssä biodieselin tuontia Indonesiasta Yhdysvaltoihin koskeneessa polkumyyntitutkimuksessa Yhdysvaltojen viranomaiset olivat laskeneet voittomarginaaliksi 6,15 prosenttia (19). Komissio tutki, voitaisiinko tätä lukua käyttää voiton ylärajana. Koska kyseinen luku kuitenkin perustui Saksaan sijoittautuneen tuottajan tilinpäätökseen, komissio ei voinut käyttää myöskään näitä tietoja.

(54)

Päätelmänä voidaan todeta, että johdanto-osan 46–48 kappaleessa esitetty menetelmä noudattaa polkumyyntisopimuksen 2.2.2 artiklan iii alakohdan logiikkaa, ja siinä käytetään komission tiedossa olevia ja asiakirja-aineistossa saatavilla olevia tietoja tarvitsematta tehdä lisätutkimuksia. Tämän vuoksi katsotaan, että kyseinen menetelmä on sopivin tässä tapauksessa.

(55)

Tämän menetelmän avulla saadaan seuraavat tulokset. Argentiinan osalta kaikkien asianomaisten tuottajien tosiasiallinen voittomarginaali oli suurempi kuin alkuperäisessä tutkimuksessa käytetty 15 prosenttia, kuten johdanto-osan 39 ja 40 kappaleessa selitetään. Tämän vuoksi voittomarginaalien minkä tahansa yhdistelmän painotetun keskiarvon perusteella voiton yläraja olisi aina yli 15 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että alkuperäisessä tutkimuksessa määritetty 15 prosentin voittomarginaali alittaa yksittäiset voiton ylärajat, ja sen vuoksi sitä käytetään polkumyyntimarginaalien laskemiseen.

(56)

Indonesian osalta tutkimuksen kohteena olevien tuottajien todelliset voittomarginaalit olivat myös yli 15 prosenttia kaikkien paitsi yhden yrityksen osalta. Koska yksittäisen voiton ylärajan laskemisessa käytetään painotettua keskiarvoa, alle 15 prosentin voittomarginaali johtaa joidenkin tuottajien osalta siihen, että voiton yläraja on alle 15 prosenttia, minkä vuoksi joidenkin polkumyyntimarginaalien laskennassa käytettyjä voittomarginaaleja on mukautettava alaspäin. Yhden yrityksen osalta voiton yläraja oli yli 15 prosenttia, minkä vuoksi 15 prosentin voittomarginaalia on käytettävä edelleen. Kolmella muulla yrityksellä voiton yläraja on alle 15 prosenttia, minkä vuoksi normaaliarvon laskemisessa käytettävät voittomarginaalit eivät saa ylittää kyseistä ylärajaa. Menetelmän soveltaminen johtaa seuraaviin tuloksiin:

Taulukko 1

(57)

Paneeli totesi Indonesia-raportissaan, että EU ei ollut määrittänyt yhden indonesialaisen vientiä harjoittavan tuottajan (P.T. Musim Mas) vientihintaa sen hinnan perusteella, jolla P.T. Musim Masin tuottamaa, maahantuotua biodieseliä myytiin ensimmäisen kerran riippumattomille ostajille EU:ssa, kuten polkumyyntisopimuksen 2.3 artiklassa edellytetään.

(58)

Tietyntyyppinen biodiesel (palmurasvainen tislepohjainen biodiesel) voidaan laskea kahteen kertaan, jotta EU:n pakolliset biodieselin sekoitustavoitteet täyttyvät. Tämän vuoksi EU:n sekoittajien on käytettävä vain puolet tämäntyyppisestä biodieselistä, jotta voidaan noudattaa EU:n pakollisia biodieselin sekoitustavoitteita. Koska tällainen biodiesel on kuluttajille arvokkaampaa, biodieselin tuottaja voi periä asiakkaalta lisähintaa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kaksinkertainen laskenta koskee P.T. Musim Masin tiettyä vientiä italialaisille asiakkaille. Alkuperäisessä tutkimuksessa EU ei ollut ottanut tätä lisähintaa huomioon biodieselin vientihinnan muodostamisessa.

(59)

Ottaen huomioon WTO:n päätelmän, jonka mukaan EU oli jättänyt virheellisesti ottamatta huomioon tämän Italiassa asiakkaiden maksaman lisähinnan, komissio arvioi laskelmansa uudelleen ja oikaisi P.T. Musim Masin vientihintaa vastaavasti.

(60)

EU:n yleisen tuomioistuimen tuomioiden ja Indonesia- ja Argentiina-raporttien päätelmien ja suositusten pohjalta tarkistetut kaikkiin indonesialaisiin ja argentiinalaisiin tuottajiin sovellettavat tullien määrät ilmaistuina CIF-hintana unionin rajalla tullaamattomana ovat seuraavat:

Taulukko 2

(61)

Ottaen huomioon, että otokseen valituista neljästä indonesialaisesta yrityksestä kahden yrityksen polkumyyntimarginaalit olivat huomattavan negatiiviset, komissio todensi, ylittikö koko maata koskeva painotettu keskimääräinen polkumyyntimarginaali perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vähimmäistason, ottaen huomioon negatiiviset marginaalit.

(62)

Polkumyynnin osuus Indonesian näytteessä oli 1,6 prosenttia, ilmaistuna prosentteina otoksen CIF-viennin arvosta, eli alle 2 prosentin vähimmäistason.

(63)

Koko maata koskevan vähimmäistason polkumyyntimarginaalin vuoksi tutkimus olisi päätettävä Indonesiasta tulevan biodieselin tuonnin osalta ilman toimenpiteitä.

(64)

Argentiina-raporteissa todettiin muun muassa, että EU oli toiminut WTO:n polkumyyntisopimuksen 3.1 ja 3.4 artiklan vastaisesti tutkiessaan polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin haittavaikutuksia asianomaiseen kotimaan tuotannonalaan siltä osin kuin on kyse tuotantokapasiteetista ja kapasiteetin käyttöasteesta.

(65)

Muutosasetuksessa, joka annettiin Argentiina-raporttien jälkeen, tätä kysymystä käsiteltiin johdanto-osan 87–123 kappaleessa (20). Unionin yleisen tuomioistuimen tuomiot tai Indonesia-raportit eivät sisällä päätelmiä, joiden vuoksi olisi tarpeen arvioida uudelleen tätä analyysia, joka näin ollen pätee edelleen.

(66)

Alkuperäisen tutkimuksen aikana katsottiin aiheelliseksi tehdä kumulatiivinen arviointi Argentiinasta ja Indonesiasta tulevasta tuonnista, sillä tuolloin täyttyivät perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa säädetyt edellytykset. Tämän vuoksi vahinkoa ja syy-yhteyttä koskevat päätelmät perustuivat molemmista maista tulevan biodieselin tuonnin yhteisvaikutukseen. Nämä edellytykset eivät kuitenkaan enää täyty, koska todettiin, että koko Indonesian polkumyyntimarginaali oli alle 2 prosentin vähimmäistason.

(67)

Sen vuoksi on määritettävä, johtaisiko syy-yhteyttä koskeva analyysi, joka rajoittuu Argentiinasta tulevaan biodieselin polkumyyntituontiin, päätelmään, että polkumyyntituonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välillä on syy-yhteys.

(68)

Tuomioistuimen tuomiot tai Indonesia-raportti eivät vaikuta lopullista tullia koskevassa asetuksessa tehdyn vahinkoanalyysin taustalla olevaan menetelmään siltä osin kuin on kyse Argentiinasta. Lopullista tullia koskevan asetuksen asiaankuuluvat päätelmät pätevät siis edelleen.

(69)

Unionin kokonaistuotanto oli noin 9 052 871 tonnia tarkastelujaksolla, ja unionin biodieselin kulutus kasvoi 5 prosenttia. Argentiinasta tulevan tuonnin määrä kasvoi tarkastelujaksolla yhteensä 41 prosenttia, kun taas markkinaosuus kasvoi 7,7 prosentista 10,8 prosenttiin samana aikana. Vaikka Argentiinasta tulevan biodieselin tuontihinnat nousivat tarkastelujaksolla, ne olivat yhä unionin tuotannonalan hintoja alhaisemmat saman jakson ajan. Argentiinan ja unionin hintojen ero ilmaistuna prosentteina unionin tuotannonalan painotetusta keskimääräisestä hinnasta (noudettuna lähettäjältä -hinta), eli hinnan alittavuuden marginaali, vaihteli 4,5 prosentista 9,1 prosenttiin. Unionin tuotannonalan kannattavuus oli 3,5 prosenttia vuonna 2009, mutta sen jälkeen kannattavuus heikkeni ja oli – 3,5 prosenttia alkuperäisellä tutkimusajanjaksolla (1 päivästä heinäkuuta 2011–30 päivään kesäkuuta 2012).

(70)

Lopullista tullia koskevaan asetukseen sisältyvä analyysi osoitti, että unionin tuotannonalalle on aiheutunut perusasetuksen 3 artiklan 5 kohdan määritelmän mukaista merkittävää vahinkoa. Kulutus kasvoi, mutta unionin tuotannonala menetti markkinaosuuttaan ja kannattavuuttaan. Samaan aikaan tuonnin markkinaosuus kasvoi ja alitti unionin tuottajien hinnat.

(71)

Kuten 5.1 kohdassa selitetään, kaiken Argentiinasta unioniin tulevan tuonnin todettiin olleen polkumyyntiä tutkimusajanjakson aikana. Lopullista tullia koskevan asetuksen päätelmät osoittivat myös, että Argentiinasta polkumyynnillä tapahtunut halpatuonti kasvoi merkittävästi määrällisesti (41 prosenttia tarkastelujaksolla), ja sen markkinaosuus kasvoi 3 prosenttiyksikköä tarkastelujakson loppuun mennessä.

(72)

Kulutuksen 5 prosentin kasvusta huolimatta unionin tuotannonala menetti 5,5 prosenttiyksikköä markkinaosuudesta tarkastelujaksolla. Vaikka Argentiinasta polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin keskimääräiset tuontihinnat nousivat 54 prosenttia tarkastelujaksolla, ne olivat yhä huomattavasti alhaisemmat kuin unionin tuotannonalan hinnat samalla jaksolla. Polkumyynnin tuontihinnat alittivat unionin tuotannonalan hinnat, ja tutkimusajanjakson aikana keskimääräinen hinnan alittavuuden marginaali oli 8 prosenttia.

(73)

Koska tutkimus päätettiin Indonesian osalta, kuten johdanto-osan 60–63 kappaleessa todetaan, tuontia Indonesiasta on arvioitava erikseen toisena mahdollisena tekijänä, joka on voinut aiheuttaa vahinkoa.

(74)

Kolmansista maista (mukaan luettuna Indonesia) tulevaa tuontia koskevat tarkistetut luvut ovat tiivistetysti seuraavat:

Taulukko 3

(75)

Tuonti Yhdysvalloista, Norjasta ja Etelä-Koreasta supistui huomattavasti sen jälkeen, kun Yhdysvalloista tulevaa tuontia koskevat toimenpiteet otettiin käyttöön vuonna 2009 ja polkumyyntitoimenpiteiden kiertämistä koskeva tutkimus käynnistettiin Kanadasta lähetetyn tuonnin osalta vuonna 2010. Toisaalta Indonesiasta tulevan tuonnin osuus kasvoi 1,4 prosentista 8,5 prosenttiin, mikä oli 500 prosenttia enemmän kuin tarkastelujaksolla. Samaan aikaan unionin tuotannonalan markkinaosuus supistui 84,7 prosentista 79,2 prosenttiin.

(76)

Vastaavasti tuonti Indonesiasta yli viisinkertaistui tarkastelujaksolla ja unionin tuotannonala menetti myyntiä. Lähempi tarkastelu osoittaa, että Indonesiasta tulevan tuonnin määrä kasvoi 214 prosenttia vuonna 2010. Samana vuonna unionin tuotannonalan myyntimäärä kuitenkin kasvoi 2 prosenttia. Ainoastaan seuraavana vuonna unionin tuotannonalan myyntimäärä putosi jyrkästi, ja samaan aikaan Indonesiasta tulevan tuonnin määrä kasvoi 119 prosenttia vuosina 2010–2011.

Taulukko 4

(77)

Lisäksi Indonesiasta tulevan tuonnin keskimääräiset hinnat olivat paljon alhaisemmat kuin unionin tuotannonalan ja argentiinalaisen tuonnin keskimääräiset hinnat koko tarkastelujaksolta. Koska Indonesiasta tulevan tuotteen ja unionin markkinoilla olevan tuotteen välillä on kuitenkin tiettyjä eroavaisuuksia, tätä vientihintaa on mukautettava näiden kahden tuotteen välisen kilpailusuhteen huomioon ottamiseksi.

(78)

Komissio oli tehnyt väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 93–97 kappaleessa hinnan oikaisun ottamalla huomioon unionin markkinoilla myydyn CFPP-laatuluokan (Cold Filter Plugging Point) 13 (kuvastaa Indonesian laatua) biodieselin ja CFPP-laatuluokan 0 (kuvastaa EU:n laatua) biodieselin välisen hintaeron. Tämän oikaisun jälkeenkin Indonesian vientihinnat alittivat unionin hinnat vielä 4 prosenttia.

(79)

Paneelin Indonesia-raportin 7.158–159 kohdassa todettiin kuitenkin, että mainittu hinnanoikaisu ei asianmukaisesti kuvastanut maahantuodun indonesialaisen biodieselin ja unionin tuotannonalan myymän sekoitetun tuotteen välisten ”kilpailusuhteiden mutkikkuutta”. Paneeli ei antanut tarkempia ohjeita menetelmästä, jolla tätä suhdetta on tarkoitus mitata.

(80)

Komissio totesi, että erityyppisiä biodieseleitä voidaan sekoittaa hyvin monin eri tavoin indonesialaisen biodieselin kanssa niin, että saadaan vertailukelpoinen EU-tuote. Sen vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista laskea näiden eri biodieselsekoitusten hintatietoja tutkimusajanjaksolta. Lisäksi eurooppalaiset biodieselin tuottajat katsovat, että alkuperäinen hintojen oikaisu, joka johti 4 prosentin alihintaan, vastasi asianmukaisesti kilpailusuhdetta. Lopuksi paneeli itse totesi 7.159 kohdassa, että monimutkaisempi analyysi olisi silti voinut tarjota perusteen päätelmälle, että Indonesiasta tulevalla tuonnilla oli merkittävä alihinnoitteluvaikutus unionin tuotannonalan sekoitetun tuotteen hintaan. Tämän perusteella komissio päätteli, että Indonesian vienti tutkimusajanjaksolla alitti EU:n hinnat vähintään 4 prosentilla.

(81)

Polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuvan vahingon välisen syy-yhteyden toteamiseksi on osoitettava perusasetuksen 3 artiklan 6 ja 7 kohdan mukaisesti, että polkumyynnillä tapahtunut tuonti on aiheuttanut merkittävää vahinkoa unionin tuotannonalalle, kun taas muiden tiedossa olevien tekijöiden aiheuttamaa vahinkoa ei pidetä polkumyynnillä tapahtuneesta tuonnista johtuvana. Syy-yhteyden käsitettä on tulkittava WTO:n kanssa yhteensopivalla tavalla, joten on vahvistettava, että polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin ja kotimaiselle tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välillä on todellinen ja merkittävä syy-yhteys (21). Lopullista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 189 kappaleessa pääteltiin, että mitään näyttöä ei ollut toimitettu siitä, että muiden tekijöiden vaikutukset, yksittäin tai yhdessä tarkasteltuina, eivät olleet sellaisia, että ne olisivat poistaneet Argentiinasta ja Indonesiasta yhteenlaskettuna polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välisen syy-yhteyden.

(82)

Tätä päätelmää oli kuitenkin tarkistettava ottaen huomioon johdanto-osan 71–80 kappaleessa esitetyt tosiseikat ja tarkistettu analyysi sen jälkeen, kun analyysi oli rajoitettu ainoastaan Argentiinasta tulevaan tuontiin.

(83)

Tutkimusajanjakson aikana lähes puolet kokonaistuonnista unioniin tuli Indonesiasta unionin samoin kuin Argentiinan hintoja alhaisemmilla hinnoilla. Ennen kaikkea on huomattava, että Indonesiasta tulevan tuonnin määrän eksponentiaalinen kasvu ja sen markkinaosuus ovat merkittävästi vaikuttaneet unionin tuotannonalalle aiheutuneeseen merkittävään vahinkoon.

(84)

Indonesian vienti lisäsi muiden väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa mainittujen tekijöiden, muun muassa unionin tuotannonalan ylikapasiteetin ja itse aiheutetun vahingon, vaikutusta (väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 132–140 kappale).

(85)

Tämän perusteella komissio päätteli, että Indonesiasta unioniin tapahtuvan biodieselin tuonnin vaikutus ja muut edellisessä kappaleessa yksilöidyt tekijät vaikuttivat unionin tuotannonalalle aiheutuneeseen vahinkoon siinä määrin, että ei voida osoittaa, että Argentiinasta polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välillä on todellinen ja merkittävä syy-yhteys.

(86)

Päätelmien ilmoittamisen jälkeen EBB väitti, että muiden tekijöiden, myös Indonesiasta tulevan tuonnin, aiheuttaman vahingon luonne ei heikennä unionin tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon ja Argentiinasta tulevan tuonnin välistä syy-yhteyttä. Lisäksi se väitti, että komissio sovelsi virheellistä periaatetta analyysissään ja ilmeisesti käytti perusteena olettamaa, että Argentiinasta polkumyynnillä tulevan tuonnin olisi pitänyt olla pääasiallinen tai ainoa syy merkittävään vahinkoon, eikä ainoastaan yksi vahingon syistä. EBB:n näkemyksen mukaan riittäisi, kun osoitetaan, että Argentiinasta tulevalla tuonnilla oli negatiivinen vaikutus unionin tuotannonalaan ilman, että sen tarvitsee olla ainoa tai tärkein vahinkoa aiheuttanut tekijä. Koska Argentiinasta tulevan tuonnin määrä oli tarkastelujaksolla (vuodesta 2009 vuoden 2012 puoliväliin) suurempi kuin Indonesiasta tuleva tuonti ja koska Argentiinan hintojen alittavuus (8 prosenttia unionin tuotannonalan hintoihin verrattuna) oli Indonesian hintojen alittavuutta (4 prosenttia) suurempi, Argentiinasta tulevalla tuonnilla oli EBB:n mukaan ollut selvästi kielteinen vaikutus unionin tuotannonalan tilanteeseen, mikä riittää osoittamaan syy-yhteyden Argentiinasta polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välillä.

(87)

Tältä osin komissio huomauttaa aluksi, että se on jo selittänyt johdanto-osan 81 kappaleessa sovelletun oikeusperiaatteen. Kyseisessä kappaleessa ei mainita ”pääasiallisen” tai ”tärkeimmän” syyn käsitettä syy-yhteyttä koskevan analyysin tekemistä varten. Oikeusperiaate perustuu perusasetuksen 3 artiklan 6 ja 7 kohtaan, joiden mukaan on osoitettava, että polkumyynnillä tapahtuva tuonti aiheuttaa vahinkoa, kun taas muita tiedossa olevia tekijöitä olisi tarkasteltava sen varmistamiseksi, ettei näiden muiden tekijöiden aiheuttamaa vahinkoa pidetä polkumyynnillä tapahtuvasta tuonnista johtuvana. Toiseksi EBB:n väitteet siitä, että tarkoituksenmukainen testi olisi se, onko polkumyynnillä tapahtuneella tuonnilla ollut ”negatiivista vaikutusta unionin tuotannonalaan”, eivät löydä tukea oikeudellisesta kehyksestä. Asianomaisen oikeudellisen testin tarkoituksena onkin selvittää, oliko Argentiinasta polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välillä ”aito ja merkittävä suhde”.

(88)

Komissio katsoo, että asiakirja-aineistossa olevien tosiseikkojen perusteella se ei voi tehdä tällaista päätelmää. Vuonna 2009, jolloin unionin tuotannonalaan kohdistui jo merkittävää tuontia Argentiinasta mutta vain pieniä määriä Indonesiasta, sen kannattavuus oli 3,5 prosenttia. Kun Indonesiasta tuleva tuonti kasvoi merkittävästi, kannattavuus kääntyi negatiiviseksi ja oli – 2,5 prosenttia alkuperäisellä tutkimusajanjaksolla. Tältä osin on tärkeää huomata, että Indonesiasta tuleva tuonti lisääntyi kyseisenä aikana huomattavasti nopeammin kuin Argentiinasta tuleva tuonti (katso edellä taulukko 3). Komissio katsoo sen vuoksi, että EBB:n päätelmä, jossa tukeudutaan ainoastaan hinnan alittavuuden marginaalien vertailuun Indonesiasta tulevan tuonnin (korjattuna laatuerojen huomioon ottamiseksi) ja Argentiinasta tulevan tuonnin välillä, ei kuvasta täysin ja riittävästi vaikutusta, joka kummankin viejämaan viennillä oli unionin tuotannonalan tilanteeseen, erityisesti kannattavuuden osalta.

(89)

Komissio päättelee, että ei ole mahdollista vahvistaa Argentiinasta polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välistä todellista ja merkittävää syy-yhteyttä, kun otetaan huomioon muiden vahinkoon vaikuttaneiden tekijöiden merkitys.

(90)

Yksi yritys, COFCO Argentina SA, ilmoittautui täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/1578 julkaisemisen jälkeen ja väitti, että se täytti kaikki kolme lopullista tullia koskevan asetuksen 3 artiklassa uusille vientiä harjoittaville tuottajille säädettyä edellytystä ja toimitti asiaa tukevaa näyttöä. Komissio analysoi pyynnön ja todisteet. Uudelleenaloitetun tutkimuksen tulokset huomioon ottaen pyynnöstä tuli kuitenkin merkityksetön.

(91)

Tutkimus olisi päätettävä, i) koska Indonesian polkumyyntimarginaalit ovat vähimmäistasoa ja ii) koska ei voida osoittaa, että Argentiinasta polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välillä on tosiasiallinen ja merkittävä syy-yhteys, kuten perusasetuksen 3 artiklan 7 kohdassa edellytetään. Tämä tarkoittaa sitä, että toimenpiteet, jotka ovat edelleen voimassa niiden Argentiinasta ja Indonesiasta olevien vientiä harjoittavien tuottajien osalta, jotka eivät riitauttaneet polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä unionin yleisessä tuomioistuimessa menestyksellisesti, olisi kumottava. Selkeyden ja oikeusvarmuuden vuoksi täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1194/2013 olisi näin ollen kumottava.

(92)

Täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1194/2013 nojalla Argentiinasta ja Indonesiasta tulevan biodieselin tuonnissa maksetut lopulliset polkumyyntitullit ja mainitun asetuksen 2 artiklan mukaisesti lopullisesti kannetut väliaikaiset tullit olisi palautettava tai peruutettava siltä osin kuin ne liittyvät niiden seuraavien yritysten toimesta unioniin vietäväksi myymän biodieselin tuontiin, jotka riitauttivat kyseisen asetuksen menestyksellisesti tuomioistuimessa, toisin sanoen argentiinalaiset vientituottajat Unitec Bio SA, Molinos Rio de la Plata SA, Oleaginosa Moreno Hermanos SACIFI y A, Vicentin SAIC, Aceitera General Deheza SA, Bunge Argentina SA, Cargill SACI ja Louis Dreyfus Commodities SA (LDC Argentina SA) sekä indonesialaiset vientiä harjoittavat tuottajat PT Pelita Agung Agrindustri, PT Ciliandra Perkasa, PT Wilmar Bioenergi Indonesia, PT Wilmar Nabati Indonesia, PT Perindustrian dan Perdagangan Musim Semi Mas (PT Musim Mas). Palauttamista tai peruuttamista on pyydettävä kansallisilta tulliviranomaisilta sovellettavan tullilainsäädännön mukaisesti.

(93)

Päätelmien ilmoittamisen jälkeen PT Cermerlang Energi Perkasa väitti, että polkumyyntitullien palauttamisen ja peruuttamisen olisi koskettava kaikkia yrityksiä, joille oli asetettu tällaisia tulleja, eikä ainoastaan niitä yrityksiä, jotka olivat onnistuneesti riitauttaneet lopullista tullia koskevan asetuksen tuomioistuimessa. Se väittää myös, että sekä täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1194/2013 että muutostäytäntöönpanoasetus 2017/1578 olisi kumottava.

(94)

Ensinnäkin komissio muistutti, että täytäntöönpanoasetuksella 2017/1578 muutettiin ainoastaan täytäntöönpanoasetusta (EU) N:o 1194/2013. Koska viimeksi mainittu asetus kumotaan, muutosasetuksella ei ole oikeusvaikutuksia. Sen vuoksi ei ole tarpeen kumota myös kyseistä asetusta. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin kumosi täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1194/2013 vain niiden yritysten osalta, jotka riitauttivat tämän asetuksen kyseisessä tuomioistuimessa. Näin ollen polkumyyntitullit, jotka on kannettu muilta yrityksiltä, on kerätty laillisesti unionin oikeuden mukaisesti. Siltä osin kuin Indonesiaa koskevassa WTO:n raportissa esitetään, että Indonesiasta tulevaan tuontiin sovellettavat polkumyyntitoimenpiteet olisi saatettava vastaamaan unionin WTO-velvoitteita, komissio on sopinut Indonesian kanssa näiden päätelmien täytäntöönpanosta lokakuuhun 2018 mennessä. WTO:n ratkaisun yleisten periaatteiden mukaisesti tällainen täytäntöönpano tulee voimaan vasta täytäntöönpanopäivänä Sen vuoksi komissio hylkäsi väitteen, jonka mukaan myös kyseiset tullit olisi palautettava tai peruutettava.

(95)

Tuomioistuimen hiljattainen oikeuskäytäntö (22) huomioon ottaen on aiheellista myös säätää viivästyskoroista, jotka on maksettava, jos lopulliset tullit palautetaan, koska voimassa olevissa tulleja koskevissa säännöksissä ei säädetä tällaisesta korosta, ja kansallisten sääntöjen soveltaminen johtaisi kohtuuttomiin vääristymiin talouden toimijoiden välillä riippuen siitä, mikä jäsenvaltio tulliselvitystä varten valitaan.

(96)

Kaikille osapuolille ilmoitettiin komission päätelmistä ja niille annettiin määräaika, johon mennessä ne voivat esittää huomautuksia.

(97)

Perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdalla perustettu komitea ei antanut lausuntoa,

(1)

Komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2016/2080 (3) aloitettiin rasvattoman maitojauheen myynti tarjouskilpailumenettelyllä.

(2)

Kahdennessakymmenennessäkuudennessa osatarjouskilpailussa saadut tarjoukset huomioon ottaen olisi vahvistettava vähimmäismyyntihinta.

(3)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat maatalouden yhteisen markkinajärjestelyn komitean lausunnon mukaiset,

(1)

Unioni liittyi neuvoston päätöksellä 97/836/EY (1) Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sopimukseen pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien yhdenmukaisten teknisten vaatimusten hyväksymisestä sekä näiden vaatimusten mukaisesti annettujen hyväksymisien vastavuoroista tunnustamista koskevista ehdoista (2), jäljempänä ’vuoden 1958 tarkistettu sopimus’.

(2)

Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) säännön nro 9 (Yhdenmukaiset vaatimukset, jotka koskevat luokkien L2, L4 ja L5 ajoneuvojen hyväksyntää melupäästöjen osalta), UNECE:n säännön nro 63 (Yhdenmukaiset vaatimukset, jotka koskevat luokan L1 ajoneuvojen hyväksyntää melupäästöjen osalta) ja UNECE:n säännön nro 92 (Yhdenmukaiset vaatimukset, jotka koskevat luokkien L1, L2, L3, L4 ja L5 ajoneuvoihin tarkoitettujen ei-alkuperäisten korvaavien pakoäänenvaimennusjärjestelmien (NORESS) hyväksyntää melupäästöjen osalta), jäljempänä ’E-säännöt nro 9, 63 ja 92’, yhdenmukaistettujen vaatimusten tarkoituksena on poistaa tekniset esteet vuoden 1958 tarkistetun sopimuksen sopimuspuolten välisestä moottoriajoneuvojen kaupasta ja varmistaa tällaisten ajoneuvojen osalta korkeatasoinen turvallisuus ja suojelu. Ajoneuvoluokkaan L kuuluvat kevyet ajoneuvot, kuten moottorilla varustetut polkupyörät, kaksi- tai kolmipyöräiset mopot, sivuvaunulliset ja sivuvaunuttomat moottoripyörät, kolmipyörät ja nelipyörät.

(3)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 168/2013 (3) ja komission delegoidussa asetuksessa (EU) N:o 134/2014 (4) edellytetään, että hyväksytään kaksi- ja kolmipyöräisten moottoriajoneuvojen ja nelipyörien sallitut melutasot, korvaavia pakojärjestelmiä koskevat vaatimukset ja testausmenettelyt.

(4)

Asetuksen (EU) N:o 168/2013 liitteet IV, V ja VI ja asetuksen (EU) N:o 134/2014 liite IX sisältävät vaatimuksia, jotka koskevat luokan L ajoneuvojen tyyppihyväksyntää sallitun melutason ja pakojärjestelmän osalta.

(5)

Kun unioni liittyi vuoden 1958 tarkistettuun sopimukseen, se liittyi erinäisiin päätöksen 97/836/EY liitteessä II lueteltuihin E-sääntöihin; E-säännöt nro 9, 63 ja 92 eivät sisältyneet kyseiseen luetteloon.

(6)

Päätöksen 97/836/EY 3 artiklan 3 kohdan mukaisesti ja vuoden 1958 tarkistetun sopimuksen 1 artiklan 7 kohdan nojalla unioni voi päättää soveltaa yhtä tai joitakin niistä E-säännöistä tai kaikkia niitä E-sääntöjä, joihin se ei ole liittynyt liittyessään vuoden 1958 tarkistettuun sopimukseen.

(7)

E-sääntöihin nro 9, 63 ja 92 on hiljattain tehty muutoksia, joilla ne on saatettu vastaamaan asetusten (EU) N:o 168/2013 ja (EU) N:o 134/2014 asiaankuuluvia teknisiä säännöksiä, minkä vuoksi nyt on yhteisten kansainvälisellä tasolla yhdenmukaistettujen vaatimusten vahvistamiseksi aiheellista, että unioni soveltaa E-sääntöjä nro 9, 63 ja 92. Tämän olisi mahdollistettava se, että unionin yritykset voivat noudattaa yksiä vaatimuksia, jotka on tunnustettu maailmanlaajuisesti, erityisesti vuoden 1958 tarkistetun sopimuksen sopimuspuolissa,

(1)

Sopimus allekirjoitettiin unionin puolesta 28 päivänä heinäkuuta 2016 neuvoston päätöksen (EU) 2016/1850 (2) mukaisesti, ja sitä on sovellettu väliaikaisesti 15 päivästä joulukuuta 2016.

(2)

Sopimus Kroatian tasavallan liittymisestä Euroopan unioniin, jäljempänä ’unioni’, allekirjoitettiin 9 päivänä joulukuuta 2011, ja se tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2013.

(3)

Kroatian tasavalta liittyi sopimukseen 8 päivänä marraskuuta 2017 tallettamalla liittymisasiakirjansa.

(4)

Sopimuksen 77 artiklan mukaan talouskumppanuussopimuskomitea voi päättää uusien jäsenvaltioiden unioniin liittymisen johdosta mahdollisesti tarvittavien muutosten tekemisestä.

(5)

On aiheellista määrittää unionin puolesta otettava kanta sellaisen päätöksen hyväksymiseen, jonka talouskumppanuussopimuskomitea tekee vuosikokouksessaan sopimukseen tarvittavista muutoksista Kroatian tasavallan unioniin liittymisen johdosta,

(1)

Neuvosto hyväksyi 26 päivänä tammikuuta 2015, 5 päivänä helmikuuta 2015 ja 23 päivänä kesäkuuta 2015 päätökset (EU) 2015/116 (1), (EU) 2015/190 (2) ja (EU) 2015/994 (3) alueiden komitean jäsenten ja varajäsenten nimeämisestä 26 päivänä tammikuuta 2015 alkavaksi ja 25 päivänä tammikuuta 2020 päättyväksi kaudeksi.

(2)

Yksi alueiden komitean jäsenen paikka on vapautunut Luciano D'ALFONSOn toimikauden päätyttyä,

(1)

Konsortio Loutraki SA – Club Hotel Loutraki SA, jäljempänä ’kantelija’ tai ’Loutrakin kasino’ (2) teki 8 päivänä heinäkuuta 2009 Euroopan komissiolle, jäljempänä ’komissio’, kantelun kasinojen pääsymaksujärjestelmää koskevasta Kreikan lainsäädännöstä. Kantelija väitti, että kyseisellä järjestelmällä myönnettiin valtiontukea tietyille kasinoiden haltijoille. Kantelija ilmoitti 7 päivänä lokakuuta 2009 päivätyssä sähköpostiviestissä, ettei se vastustanut henkilöytensä julkistamista. Komission henkilöstön ja kantelijan edustajien välinen kokous pidettiin 14 päivänä lokakuuta 2009. Kantelija toimitti 26 päivänä lokakuuta 2009 päivätyllä kirjeellä lisätietoja kantelunsa tueksi.

(2)

Komissio välitti 21 päivänä lokakuuta 2009 kantelun Kreikalle ja pyysi sitä selventämään kantelussa esitettyjä seikkoja. Kreikka vastasi komissiolle 27 päivänä marraskuuta 2009.

(3)

Komissio välitti 15 päivänä joulukuuta 2009 kantelijalle Kreikan vastauksen. Kantelija esitti huomautuksia Kreikan vastauksesta 29 päivänä joulukuuta 2009.

(4)

Komissio pyysi 25 päivänä helmikuuta, 4 ja 23 päivänä maaliskuuta ja 13 päivänä huhtikuuta 2010 Kreikalta lisätietoja, joita Kreikka toimitti 10 päivänä maaliskuuta sekä 1 ja 21 päivänä huhtikuuta 2010.

(5)

Komissio ilmoitti 6 päivänä heinäkuuta 2010 tehdyllä päätöksellä, jäljempänä ’aloittamispäätös’, Kreikalle aloittavansa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 108 artiklan 2 kohdassa säädetyn muodollisen tutkintamenettelyn Kreikan toteuttamasta toimenpiteestä, jolla tietyiltä kasinoilta perittiin alhaisempaa veroa pääsymaksuista, jäljempänä ’toimenpide’. Aloittamispäätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä (1), ja siinä pyydettiin asianomaisia osapuolia esittämään asiasta huomautuksia.

(6)

Komissio sai 4 päivänä elokuuta 2010 aloittamispäätöstä koskevia huomautuksia kahdelta toimenpiteen väitetyltä tuensaajalta: Mont Parnèsin kasinolta (3) ja Thessalonikin kasinolta (4).

(7)

Komissio vastaanotti 6 päivänä lokakuuta 2010 Kreikan huomautukset aloittamispäätökseen. Kreikan viranomaiset toimittivat 12 päivänä lokakuuta 2010 lisätietoja kiistanalaisesta toimenpiteestä.

(8)

Kantelija toimitti huomautuksensa aloittamispäätökseen 8 ja 25 päivänä lokakuuta 2010 päivätyillä kirjeillä.

(9)

Komissio välitti 29 päivänä lokakuuta 2010 päivätyllä kirjeellä Mont Parnèsin kasinon ja Thessalonikin kasinon esittämät huomautukset Kreikan viranomaisille. Kreikan viranomaiset esittivät 6 päivänä joulukuuta 2010 päivätyllä kirjeellä huomautuksensa kolmansien osapuolten huomautuksiin.

(10)

Komissio antoi 24 päivänä toukokuuta 2011 päätöksen 2011/716/EU (5), jäljempänä ’vuonna 2011 annettu lopullinen päätös’. Siinä komissio päätteli, että toimenpiteessä oli kyse sisämarkkinoille soveltumattomasta sääntöjenvastaisesta valtiontuesta, ja määräsi, että tuki oli perittävä takaisin.

(11)

Kreikka nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 3 päivänä elokuuta 2011 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin vuonna 2011 annetun lopullisen päätöksen kumoamista (asia T-425/11). Myös Etaireia Akiniton Dimosiou AE (asia T-419/11), Thessalonikin kasino (asia T-635/11), Mont Parnèsin kasino (asia T-14/12) ja Athens Resort Casino AE Symmetochon, joka on Thessalonikin kasinon ja Mont Parnèsin kasinon osakas (asia T-36/12), nostivat kanteet päätöksen kumoamiseksi.

(12)

Unionin yleinen tuomioistuin antoi 11 päivänä syyskuuta 2014 asiassa T-425/11, Kreikka v. komissio, tuomion, jäljempänä ’vuoden 2014 tuomio’ (6), jossa se kumosi vuonna 2011 annetun lopullisen päätöksen ja päätteli, että komissio ei ollut pystynyt osoittamaan, että kyse olisi SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta.

(13)

Komissio valitti vuoden 2014 tuomiosta 22 päivänä marraskuuta 2014. Unionin tuomioistuin hylkäsi komission valituksen ja vahvisti vuoden 2014 tuomion 22 päivänä lokakuuta 2015 asiassa C-530/14 P, Kreikka v. komissio, annetulla määräyksellä, jäljempänä ’vuoden 2015 määräys’ (7). Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Etaireia Akiniton Dimosiou AE:n, Thessalonikin kasinon, Mont Parnèsin kasinon ja Athens Resort Casino AE Symmetochonin nostamat kanteet vuonna 2011 annetun lopullisen päätöksen kumoamiseksi olivat tulleet perusteettomiksi ja ettei kanteista ollut enää tarvetta antaa lausuntoa.

(14)

Komission oli näin ollen tarkasteltava toimenpidettä uudelleen ja annettava siitä uusi lopullinen päätös.

(15)

Loutrakin kasino teki 14 päivänä huhtikuuta 2017 uuden kantelun, jossa se pyysi komissiota antamaan uuden lopullisen päätöksen, jossa toimenpide todettaisiin SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan vastaiseksi ja soveltumattomaksi sisämarkkinoille ja jossa määrättäisiin tuen takaisinperinnästä.

(16)

Komissio välitti 17 päivänä marraskuuta 2017 uuden kantelun Kreikalle ja kehotti sitä esittämään huomautuksia. Kreikka pyysi asiakirjoista kreikankielisiä käännöksiä, jotka komissio toimitti 20 päivänä joulukuuta 2017. Kreikka vastasi komissiolle 26 päivänä tammikuuta 2018.

(17)

Arvioitavana oleva toimenpide koskee marraskuuhun 2012 asti käytössä ollutta Kreikan kasinojen pääsymaksujärjestelmää. Järjestelmässä kreikkalaisten kasinojen pääsymaksuista perittävä vero oli eriytetty sen mukaan, oliko kasino julkisessa vai yksityisessä omistuksessa.

(18)

Vuodesta 1995 alkaen kaikkien Kreikan kasinojen on täytynyt periä 15 euron pääsymaksu kultakin asiakkaalta. Tästä määrästä niiden pitää suorittaa 80 prosenttia (12 euroa) Kreikan valtiolle pääsymaksuista maksettavana verona. Kasinoilla on oikeus pitää itsellään jäljelle jäävä 20 prosenttia maksusta (3 euroa) korvauksena pääsylipun myynnistä ja niille aiheutuvista kuluista.

(19)

Poikkeusta kasinoiden perimän pääsymaksun tasoon sovellettiin käytännössä valtion omistamiin kasinoihin, jäljempänä ’julkiset kasinot’, ja yksityisomistuksessa olevaan Thessalonikin kasinoon. Näiden kasinoiden täytyy periä 6 euroa kultakin sisään päästettävältä asiakkaalta. Tästä määrästä niiden pitää suorittaa 80 prosenttia (4,80 euroa) Kreikan valtiolle pääsymaksuista maksettavana verona. Niillä on oikeus pitää itsellään jäljelle jäävä 20 prosenttia maksusta (1,20 euroa) korvauksena pääsylipun myynnistä ja niille aiheutuvista kuluista.

(20)

Toimenpiteen seurauksena yksityiset kasinot siirtävät valtiolle 12 euroa kutakin sisään päästettyä asiakasta kohden, kun taas julkiset kasinot ja Thessalonikin kasino siirtävät valtiolle 4,80 euroa kutakin sisään päästettyä asiakasta kohden. Laki antaa myös kasinoille mahdollisuuden päästää asiakkaita tietyissä tilanteissa sisään ilmaiseksi, mutta niillä on myös tällöin velvollisuus maksaa sisäänpääsystä valtiolle joko 12 euron taikka 4,80 euron vero, vaikka ne eivät perikään pääsymaksua.

(21)

Ennen Kreikan kasinomarkkinoiden vapauttamista vuonna 1994 Kreikassa toimi ainoastaan kolme kasinoa, nimittäin Mont Parnèsin kasino, Korfun kasino ja Rhodoksen kasino. Tuohon aikaan kyseiset kasinot olivat julkisia yrityksiä ja toimivat valtion omistamina klubeina Kreikan kansallisen matkailuviraston, jäljempänä ’EOT’, alaisuudessa (8). EOT:n pääsihteerin päätöksillä (9) kasinoiden pääsylippujen hinnaksi asetettiin 1 500 drakmaa (noin 4,50 euroa) tai 2 000 drakmaa (noin 6 euroa). Kun Kreikka otti käyttöön euron vuonna 2002, julkisten kasinoiden lakisääteiseksi pääsymaksuksi tuli 6 euroa.

(22)

Vuonna 1994 Kreikan kasinomarkkinat vapautuivat lain nro 2206/1994 (10) hyväksymisen seurauksena ja markkinoille tuli kuusi vastikään perustettua yksityistä kasinoa entisten kolmen valtio-omisteisen kasinon rinnalle. Lain nro 2206/1994 2 §:n 10 momentissa säädettiin, että tietyillä alueilla kasinoiden pääsylippujen hinta asetettaisiin ministeriön päätöksellä ja että samalla päätöksellä määritettäisiin, mikä prosenttiosuus hinnasta katsottaisiin Kreikan valtion tuloksi. Valtiovarainministeriön 16 päivänä marraskuuta 1995 tekemällä päätöksellä (11), jäljempänä ’vuonna 1995 tehty ministeriön päätös’, säädettiin, että kaikkien lain nro 2206/1994 soveltamisalaan kuuluvien kasinoiden haltijoiden oli 15 päivästä joulukuuta 1995 alkaen perittävä pääsymaksu (12), joka oli suuruudeltaan 5 000 drakmaa (13) (noin 15 euroa). Vuonna 1995 tehdyn ministeriön päätöksen mukaan kasinoyrityksillä oli lisäksi lakisääteinen velvoite pitää itsellään 20 prosenttia lipun hinnasta, mukaan lukien asianmukainen arvonlisävero, korvauksena pääsylipun myynnistä ja niille aiheutuvista kuluista, kun taas loppuosa katsottiin valtiolle suoritettaviksi maksuiksi (14). Vuonna 1995 tehdyssä ministeriön päätöksessä säädettiin, että kasinoilla on tietyissä tapauksissa oikeus tarjota asiakkaille ilmainen sisäänpääsy (15). Kuitenkin myös tällaisissa tapauksissa kasinoiden tuli siirtää 80 prosenttia lakisääteisestä pääsymaksusta valtiolle, vaikka ne eivät ottaneet asiakkailta pääsymaksua (16). Vuonna 1995 tehdyn ministeriön päätöksen mukaan kasinoiden oli maksettava valtiolle suoritettavat maksut kuukausittain (17). Ministeriön päätöksessä säädettiin myös erityisistä alennuksista, jotka koskivat 15 tai 30 päivää voimassa olevia lippuja (18). Kun Kreikka otti käyttöön euron vuonna 2002, kasinoiden pääsylippujen lakisääteiseksi vakiohinnaksi tuli 15 euroa.

(23)

Vaikka kasinoiden toimintaa Kreikassa säädellään yleisesti lailla nro 2206/1994 ja vuonna 1995 tehdyllä ministeriön päätöksellä, julkisessa omistuksessa olleet Mont Parnèsin, Korfun ja Rhodoksen kasinot olivat vapautettuja kyseisen lain ja kyseisen päätöksen soveltamisesta siihen saakka, kunnes kasinolautakunta myönsi niille toimiluvat. Tarkemmin sanoen laissa nro 2160/1993 säädettiin, että nämä kasinot toimisivat edelleen EOT:n klubeina kyseeseen tulevien EOT:tä koskevien säännösten – nimittäin lain nro 1624/1951 (19), asetuksen nro 4109/1960 (20) ja lain nro 2160/1993 (21) – mukaisesti. Näin ollen Mont Parnèsin kasinolla, Korfun kasinolla ja Rhodoksen kasinolla perittiin yhä kuuden euron pääsymaksu.

(24)

Sitä vastoin kaikki uudet yksityiset kasinot, jotka oli perustettu lain nro 2206/1994 hyväksymisen jälkeen, panivat täytäntöön vuonna 1995 tehdyn ministeriön päätöksen ja perivät pääsylipuista 15 euron hintaa Thessalonikin kasinoa lukuun ottamatta. Vaikka Thessalonikin kasino oli perustettu ja se oli saanut toimiluvan vuonna 1995 lain nro 2206/1994 mukaisesti, se peri valtion omistuksessa olevien kasinoiden soveltamaa alhaisempaa kuuden euron pääsymaksua marraskuuhun 2012 saakka vedoten lakiin nro 2687/1953 (22), jossa säädetään, että ulkomaisin investoinnein muodostettuja yrityksiä kohdellaan vähintään yhtä suotuisasti kuin maassa toimivia muita vastaavia yrityksiä (23). Vaatimusta, jonka mukaan kasinon oli suoritettava valtiolle 80 prosenttia pääsylippujen nimellisarvosta, oli sovellettu Thessalonikin kasinoon siitä saakka, kun se sai toimiluvan vuonna 1995 (24).

(25)

Kreikan mukaan ennen lain nro 2206/1994 voimaantuloa olemassa olleisiin julkisiin kasinoihin sovellettavat erityissäännökset pitäisi katsoa poikkeuksiksi asianomaisen lain yleisten säännösten ja vuonna 1995 tehdyn ministeriön päätöksen soveltamisesta. Näin ollen vuonna 1995 tehtyä ministeriön päätöstä ei katsottu aiheelliseksi soveltaa julkisiin kasinoihin ennen kuin niille oli myönnetty toimilupa lain nro 2206/1994 nojalla – tätä tulkintaa sovellettiin sekä 15 euron vakiopääsymaksuun että vaatimukseen suorittaa 80 prosenttia tästä maksusta valtiolle. Yhä tämänkin jälkeen julkiset kasinot maksoivat 80 prosenttia vain kuudesta eurosta, koska julkisten kasinoiden pääsymaksu pysyi poikkeuksellisesti kuutena eurona jo ennestään sovellettavien EOT:n päätösten perusteella – niitä pidettiin erityisinä poikkeussäännöksinä (jo olemassa oleva lex specialis), joiden soveltamiseen lain nro 2206/1994 yleisillä säännöksillä ja vuonna 1995 tehdyllä ministeriön päätöksellä ei ollut vaikutusta. EOT:n päätökset katsottiin soveltamiskelvottomiksi vain silloin, kun kasinot eivät yksityistämisen jälkeen olleet enää kokonaan valtion omistuksessa. Vasta yksityistämisen jälkeen nämä kasinot alkoivat periä pääsylipuista 15 euron vakiohintaa ja olivat velvollisia suorittamaan kyseisestä 15 eurosta 80 prosenttia verona valtiolle.

(26)

Tämän lisäksi Mont Parnèsin kasinon eduksi sovellettiin sen osittaisen yksityistämisen jälkeen lain nro 2206/1994 yleisten säännösten ja vuonna 1995 tehdyn ministeriön päätöksen soveltamista koskevaa poikkeusta lain nro 3139/2003 perusteella – kyseisessä laissa määrättiin nimenomaisesti, että Mont Parnèsin kasinon pääsylippujen hintana olisi yhä kuusi euroa.

(27)

Vuonna 2000 kokonaan Kreikan valtion omistama Ellinika Touristika Akinita AE (ETA) seurasi EOT:tä Mont Parnèsin kasinon ja Korfun kasinon toiminnanvalvojana. Vuoden 2000 lopusta siihen saakka, kunnes nämä kasinot saivat toimiluvat vuonna 2003 lain nro 2206/1994 nojalla, ETA oli alkanut (25) ensin vapaaehtoisesti ja myöhemmin lain nro 2919/2001 mukaisesti mukauttaa toimintaa kasinoille laissa nro 2206/1994 vahvistettujen velvoitteiden mukaiseksi valmistellakseen kyseisten kahden aiemmin kokonaan valtion omistuksessa olleen kasinoklubin täyden toimiluvan saantia ja yksityistämistä. Tämän siirtymäkauden aikana ETA suoritti valtiolle 80 prosenttia Mont Parnèsin ja Korfun kasinoiden pääsylippujen kuuden euron hinnasta. Komission saamien tietojen mukaan mitään uutta ministeriön päätöstä ei ole tehty ja Korfun kasino peri edelleen kuuden euron suuruista pääsymaksua elokuussa 2010 toteutettuun yksityistämiseensä saakka (26), jolloin se alkoi periä 15 euron suuruista pääsymaksua.

(28)

Rhodoksen kasinolle myönnettiin lain nro 2206/1994 mukainen toimilupa vuonna 1996 (27). Kasino kuitenkin peri pääsylipuista alhaisempaa hintaa vuoteen 1999 saakka ja alkoi periä 15 euron hintaa vasta, kun kasino oli yksityistetty huhtikuussa 1999.

(29)

Marraskuussa 2012 Kreikka antoi uutta lainsäädäntöä (28), jossa kaikille – julkisille ja yksityisille – kasinoille asetettiin yhtäläinen kuuden euron lakisääteinen pääsymaksu ja kaikki kasinot velvoitettiin pitämään itsellään 20 prosenttia (1,20 euroa) pääsymaksun hinnasta korvauksena lipun myynnistä ja kasinoille aiheutuvista kuluista ja siirtämään valtiolle kuukausittain pääsymaksun hinnasta jäljelle jäävä 80 prosenttia (4,80 euroa) valtiolle suoritettavina maksuina. Kreikka on vahvistanut, että tämä lainsäädäntö on yhä tälläkin hetkellä voimassa.

(30)

Komissio aloitti SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdan mukaisen muodollisen tutkintamenettelyn, koska se epäili, että Kreikka saattoi toteuttaa syrjivää verokohtelua, josta hyötyivät useat erityisesti tunnistetut kreikkalaiset kasinot, joihin sovellettiin maan muita kasinoita suotuisampaa verotusta.

(31)

Komissio katsoi, että kiistanalainen toimenpide poikkesi Kreikan yleisistä oikeussäännöksistä, joissa vahvistettiin kasinoiden pääsymaksuista suoritettavien maksujen yleinen taso, ja että se näin ollen paransi tuensaajien kilpailuasemaa.

(32)

Komissio totesi, että kiistanalainen toimenpide näyttäisi aiheuttaneen Kreikan valtiolle julkisten tulojen menetyksiä ja alhaisempia pääsymaksuja perivät kasinot saivat siitä etua. Kreikan viranomaisten esittämään väitteeseen, jonka mukaan alhaisemman pääsylippujen hinnan välitön edunsaaja oli asiakas, komissio vastasi, että asiakkaille annettavat tuet voivat olla yrityksille annettavaa valtiontukea, jos tuen ehtona on tietyn yrityksen tarjoaman tietyn tavaran taikka palvelun käyttö (29).

(33)

Lisäksi komissio totesi, että verotuksen tasoa ei nähtävästi ollut asetettu kunkin yksittäisen kasinon tilanteen perusteella (30), ja komissio päätteli alustavasti, että toimenpide oli valikoiva (31).

(34)

Komissio katsoi, että kiistanalainen toimenpide oli omiaan vääristämään kasinoiden välistä kilpailua Kreikassa sekä yritysostojen markkinoilla Euroopassa. Komissio totesi kunnioittavansa täysin jäsenvaltioiden oikeutta säännellä uhkapelaamista alueellaan unionin lainsäädännön mukaisesti mutta ei yhtynyt näkemykseen, jonka mukaan käsiteltävänä oleva toimenpide ei näiden näkökohtien valossa voinut vääristää kilpailua taikka vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kyseisen toimialan toimijat olivat usein kansainvälisiä hotelliryhmiä, joiden investointipäätöksiin toimenpide saattoi vaikuttaa, ja kasinot voivat houkutella matkailijoita Kreikkaan. Näin ollen komissio päätteli, että toimenpide saattoi vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (32).

(35)

Komissio katsoi alustavasti, että toimenpide oli sääntöjenvastaista tukea, koska Kreikan viranomaiset olivat toteuttaneet sen ilman komission antamaa etukäteishyväksyntää, ja että toimenpide kuului näin ollen tuolloin sovelletun menettelyasetuksen (neuvoston asetus (EY) N:o 659/1999 (33)) 15 artiklan soveltamisalaan tuen takaisinperinnän osalta (34).

(36)

Komissio ei löytänyt perusteita sille, että kiistanalaisen toimenpiteen voitaisiin katsoa soveltuvan sisämarkkinoille, sillä sen katsottiin olevan siitä hyötyneille kasinoille myönnettyä perusteetonta toimintatukea (35).

(37)

Komissio huomautti lisäksi, että mikäli sen epäilyt siitä, että toimenpide sisälsi sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea, saisivat vahvistuksen, se joutuisi menettelyasetuksen 14 artiklan 1 kohdan nojalla määräämään Kreikan perimään tuen takaisin tuensaajilta, jollei tämä olisi vastoin yleistä lain periaatetta (36).

(38)

Muodollisen tutkintamenettelyn aikana komissio sai huomautuksia Kreikalta, Mont Parnèsin kasinolta, Thessalonikin kasinolta ja Loutrakin kasinolta.

(39)

Tuensaajina olleiden Mont Parnèsin ja Thessalonikin kasinoiden edustajan toimittamat huomautukset ja Kreikan viranomaisten toimittamat huomautukset ovat olennaisilta osiltaan samanlaiset, joten niistä tehdään yhteinen yhteenveto tässä jaksossa.

(40)

Sekä Kreikka että Mont Parnèsin ja Thessalonikin kasinot kiistävät valtiontuen olemassaolon sillä perusteella, että valtio ei luovu tuloistaan ja että jos se luopuisi, kasinot eivät saisi siitä mitään hyötyä.

(41)

Kreikan viranomaiset väittävät, että pääsylippujen hintojen erossa on kyse pelkästään hintojen sääntelystä, koska kaikkien myytyjen pääsylippujen hinnasta peritään veroa samansuuruinen osuus.

(42)

Kreikan viranomaisten mukaan pääsylippujen hinnoittelun ja valtiolle vaaditun suorituksen tarkoituksena ei ole tulojen hankkiminen valtiolle vaan pienituloisten henkilöiden uhkapelaamisen rajoittaminen. Pääsymaksun perimisestä valtiolle koituvat tulot eivät muuta sen luonnetta valvontatoimenpiteenä. Näin ollen Kreikan viranomaiset katsovat, että tietynhintaisen pääsymaksun edellyttäminen kasinoiden asiakkailta kasinoiden pelialueelle pääsemiseksi on raskas hallinnollinen valvontatoimenpide, mutta tämä maksu ei ole veroluonteinen eikä sitä voida pitää verorasitteena, kuten Kreikan valtioneuvosto (Kreikan korkein hallinto-oikeus) on todennut tuomiossa nro 4027/1998.

(43)

Eri kasinoiden hintaeroista Kreikka väittää, että kunkin kasinon taloudellinen ja sosiaalinen tilanne on erilainen eikä niitä voida verrata keskenään. Kreikan viranomaisten mukaan perittyjen maksujen välinen ero on perusteltua yleisistä poliittisista syistä: viranomaiset väittävät muun muassa, että on perusteltua ja täysin johdonmukaista periä erisuuruista pääsymaksua sen mukaan, sijaitsevatko kasinot lähellä suuria asutuskeskuksia vai maaseudulla. Maaseudulla asuu lähinnä maaseutuväestöä, jolla on useimmiten alhaisemmat tulot ja alhaisempi koulutustaso kuin kaupunkiväestöllä. Maaseutuväestöä on sen vuoksi kannustettava luopumaan uhkapeleistä enemmän kuin kaupunkien asukkaita.

(44)

Kantelija (Loutrakin kasino) on huomauttanut, että kun Korfun kasino yksityistettiin vuonna 2010, sen pääsylippujen hinta nousi kuudesta eurosta 15 euroon – tähän Kreikan viranomaiset vastaavat, että Korfun saaren syrjäinen maantieteellinen sijainti merkitsee sitä, ettei kyseinen kasino voi kilpailla muiden Kreikan kasinoiden kanssa (näin ollen se ei voi vääristää kilpailua). Kreikan viranomaiset väittävät lisäksi, että pääsylippujen hinnan on ehdottomasti oltava luonteeltaan ennalta ehkäisevä Korfun saaren asukkaiden suojelemiseksi, koska kasinon toimintaedellytysten muututtua yksityistämisen jälkeen sen aukioloajat eittämättä pidentyvät huomattavasti ja sen toiminnan taso ja houkuttelevuus kasvavat.

(45)

Kreikan viranomaiset ja Mont Parnèsin ja Thessalonikin kasinot väittävät, että vaikka alhaisempia pääsymaksuja periville kasinoille koituisi hyötyä (koska ne houkuttelevat muita enemmän asiakkaita), toimenpiteestä ei vastaavasti aiheudu valtiolle tulojen menetyksiä. Niiden mukaan ei myöskään ole varmaa, että jos pääsylipun hinta olisi korkeampi, väitetyt tuensaajat tuottaisivat enemmän tuloja valtiolle, joten väitetty tulojen menetys on hypoteettinen. Kreikan viranomaiset ja Mont Parnèsin ja Thessalonikin kasinot huomauttavat myös, että alhaisemmasta pääsylippujen hinnasta hyötyy asiakas ja että kasinolle jäävä osuus pääsylipun hinnasta on suurempi niissä kasinoissa, jotka perivät 15 euron suuruista pääsymaksua, joten ne saavat tällöin järjestelystä hyötyä.

(46)

Kreikan viranomaiset ja Mont Parnèsin ja Thessalonikin kasinot väittävät niin ikään, ettei toimenpide vaikuta kilpailuun tai kauppaan, koska kukin kasino palvelee paikallisia markkinoita. Ne kiistävät kilpailun mahdollisuuden aloittamispäätöksessä mainittujen muiden uhkapelimuotojen kanssa ja huomauttavat, että uhkapelien pelaaminen internetissä on Kreikassa tällä hetkellä kielletty.

(47)

Tämän lisäksi Kreikan viranomaiset ja Mont Parnèsin ja Thessalonikin kasinot väittävät, että vaikka todettaisiin, että pääsylippujen alhaisempi kuuden euron hinta olisi voinut vaikuttaa tai voisi vaikuttaa ulkomaisen yrityksen päätökseen investoida kreikkalaiseen kasinoyritykseen, kyseinen ulkomainen yritys voisi aina vedota lakiin nro 2687/1953, kuten Hyatt Regency Hotels and Tourism (Thessaloniki) SA teki Thessalonikin kasinon tapauksessa.

(48)

Kantelija väittää, että tuensaajat voivat olla perimättä pääsymaksuja mutta 80 prosentin suuruinen vero on kuitenkin maksettava, mikä kantelijan mielestä osoittaa hyvin selvästi toimenpiteen olevan tukea. Tähän Kreikan viranomaiset vastaavat, että käytäntö on ”poikkeuksellinen”, koska kasinot käyttävät viranomaisten väittämän mukaan asianomaista poikkeusta tarjotakseen vapaalipun (kohteliaisuussyistä) lähinnä erityisen tärkeille asiakkailleen tai kuuluisuuksille ja koska käytäntö on verolain (laki nro 2238/1994) vastainen, sillä 80 prosentin suoritusta lipun hinnasta valtiolle yrityksen omista varoista ei hyväksytä tuotannolliseksi menoksi eikä sitä voida vähentää yrityksen tuloista (joten tätä käytäntöä soveltava yritys olisi alttiina merkittäville verorasitteille).

(49)

Kreikan viranomaiset ja Mont Parnèsin ja Thessalonikin kasinot kiinnittävät lisäksi komission huomion kasinoiden välisiin muihin eroihin vero-/sääntelytoimenpiteiden soveltamisessa. Niiden mukaan nämä erot suosivat Loutrakin kasinoa (kantelijaa), joten toimenpiteet tasapainottavat etuja, jotka tuensaajille koituvat alhaisemman pääsylipun hinnan perimisestä. Ennen kaikkea huomiota kiinnitetään toimenpiteeseen, jossa kukin kasino maksaa valtiolle osuuden vuotuisista bruttovoitoistaan mutta jossa Loutrakin kasinolle on laissa vahvistettu alhaisempi osuus kuin muille kasinoille. Tämän väitteen osalta komissio ensiksikin toteaa, että nämä Kreikan viranomaisten ja Mont Parnèsin ja Thessalonikin kasinoiden esiin tuomat muut toimenpiteet – sikäli kuin sellaisia on olemassa – voivat muodostaa erillisen tukitoimenpiteen Loutrakin kasinon hyväksi, mikäli kaikki sovellettavat unionin valtiontukilainsäädännössä asetetut edellytykset täyttyvät. Nämä toimenpiteet ja nyt arvioitavana oleva toimenpide ovat kuitenkin joka tapauksessa toisistaan erillisiä, eikä tällaisia muita toimenpiteitä näin ollen käsitellä tässä päätöksessä.

(50)

Kreikan viranomaiset ja Mont Parnèsin ja Thessalonikin kasinot eivät ole toimittaneet huomautuksia tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille tai sen sääntöjenmukaisuudesta.

(51)

Kantelija teki 14 päivänä huhtikuuta 2017 uuden kantelun, jossa se väittää erityisesti, että tuensaajina olevien kasinoiden muita suurempi houkuttelevuus, joka on seurausta alhaisemmista pääsymaksuista ja runsaasta vapaalippujen myöntämisestä, on johtanut kysynnän vääristymiseen ja tukea saaneiden kasinoiden kokonaistulojen kasvamiseen ja on näin ollen antanut niille etua (ks. jäljempänä johdanto-osan 56 kappale). Kreikan viranomaiset puolestaan väittävät, että alhaisemmilla pääsymaksuilla ja vapaalippujen myöntämisellä ei ole yhteyttä asianomaisten kasinoiden kokonaistulojen kasvuun.

(52)

Loutrakin kasino väittää, että kansallisissa oikeussäännöksissä säädetyt toimenpiteet ovat verosyrjintää tiettyjen kasinoiden hyväksi, koska vaatimusta yhdenmukaisen 80 prosentin veron suorittamisesta valtiolle kasinoiden pääsymaksuista sovelletaan eri veroperustein – toisin sanoen sitä sovelletaan valtion asettamiin kahteen eri pääsymaksuun. Tuensaajina olevien kasinoiden pääsymaksu on merkittävästi alhaisempi kuin muiden kasinoiden vastaavat pääsymaksut (6 euroa 15 euron sijaan), mikä tarkoittaa tulonmenetystä valtiolle, mikä puolestaan vääristää kilpailua, joten se on valtiontukea.

(53)

Loutrakin kasino väittää lisäksi, ettei toimenpide ole objektiivisesti perusteltu, koska alhaisemman pääsylippujen hinnan määrääminen tuensaajina oleville kasinoille on itse asiassa ristiriidassa sosiaalisen tavoitteen kanssa sekä niiden kasinoiden pääsylippujen hinnan asettamiseen liittyvien perustelujen ja ominaispiirteiden kanssa, joita kuvataan Kreikan valtioneuvoston tuomiossa nro 4027/1998. Loutrakin kasinon mukaan ei ole kohtuullista väittää, että hallinnollista valvontaa ja sosiaalista suojelua voitaisiin toteuttaa perimällä pääsylipuista eri hintoja: Mont Parnèsin kasinolla, joka on vain noin 20 kilometrin päässä Ateenan keskustasta, sisäänpääsy maksaa kuusi euroa, kun taas Loutrakin kasinolla, joka on noin 85 kilometrin päässä Ateenan keskustasta, sisäänpääsy maksaa 15 euroa; Thessalonikin kasinolla, joka on vain noin kahdeksan kilometrin päässä Thessalonikin keskustasta, sisäänpääsy maksaa kuusi euroa, kun taas Chalkidikin kasinolla, joka on noin 120 kilometrin päässä Thessalonikin keskustasta, sisäänpääsy maksaa 15 euroa.

(54)

Loutrakin kasino huomauttaa, että Kreikka on aikaisemmin väittänyt, että pääsylippujen alhaisemman kuuden euron hinnan perusteena ovat kunkin tuensaajana olevan kasinon erityisolosuhteet, jotka liittyvät lähinnä niiden maantieteelliseen sijaintiin (josta seuraa tiettyjä taloudellisia, sosiaalisia, väestöllisiä ja muita erityispiirteitä), mutta kun Korfun kasino yksityistettiin elokuussa 2010, sen oli alettava periä 15 euron pääsymaksua ilman, että viranomaiset olisivat antaneet minkäänlaista selitystä sille, miksi edellä mainittuja erityisolosuhteita ei enää otettu huomioon.

(55)

Kreikan ja Mont Parnèsin esiin nostamista erillisistä toimenpiteistä, jotka väitetysti suosivat Loutrakin kasinoa (erityisesti toimenpiteestä, jonka ansiosta Loutrakin kasinon väitetään maksavan valtiolle alhaisempaa osuutta vuotuisista bruttovoitoistaan kuin muut kasinot), Loutrakin kasino toteaa, että se on käytännössä maksanut saman määrän kuin sen kilpailijat viranomaisten kanssa tehdyn erillisen sopimuksen perusteella.

(56)

Sen jälkeen, kun unionin yleinen tuomioistuin oli kumonnut vuonna 2011 annetun lopullisen päätöksen, Loutrakin kasino teki 14 päivänä huhtikuuta 2017 uuden kantelun, jossa se painottaa, että kyseessä olevasta toimenpiteestä koituva etu ilmenee tuensaajina olevien kasinoiden muita suurempana houkuttelevuutena sekä tuensaajien kokonaistulojen kasvuna tämän seurauksena. Loutrakin kasinon mukaan komission pitäisi vahvistaa tällaisen edun olemassaolo ja antaa uusi lopullinen päätös, jossa huomioidaan kaikki tiedot, jotka Kreikan viranomaiset ovat toimittaneet menettelyn aikana ennen vuonna 2011 annettua lopullista päätöstä, ja jossa todetaan, että kyseessä oleva toimenpide on antanut tuensaajille tällaista etua.

(57)

Tämän lisäksi Loutrakin kasino väittää, että tuensaajina olevien kasinoiden noudattama käytäntö myöntää runsaasti vapaalippuja on myönnetyn edun kolmas erillinen osatekijä. Tämän osatekijän osalta Loutrakin kasino pyytää komissiota hankkimaan kaikki tarvittavat tiedot ja todisteet, jotta voidaan vahvistaa, että vapaalippujen myöntämiskäytäntöä on hyödynnetty yleisesti ja laajamittaisesti ja sitä on käytetty myös muihin kuin vuonna 1995 tehdyssä ministeriön päätöksessä vahvistetun poikkeuksen tarkoituksiin.

(58)

Loutrakin kasino väittää, että toimenpide täyttää myös muut valtiontuelle asetetut kriteerit eikä sovellu sisämarkkinoille ja että komission pitäisi näin ollen antaa uusi lopullinen päätös, jossa todetaan, että toimenpide on saatettu voimaan sääntöjenvastaisesti ja vastoin SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohtaa, ja määrätään tuen takaisinperinnästä.

(59)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Toimenpiteen luokitteleminen kyseisessä säännöksessä tarkoitetuksi valtiontueksi edellyttää, että kaikki säännöksessä esitetyt edellytykset täyttyvät. Ensinnäkin kyseessä on oltava valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide. Toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi toimenpiteellä on annettava valikoivaa etua sille, joka on toimenpiteen kohteena. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (37).

(60)

Tuen toteamisen kolmannen edellytyksen arvioinnissa edun edellytysten ja valikoivuuden edellytysten välille tehdään ero, jolla varmistetaan, etteivät kaikki etua antavat valtion toimenpiteet (toisin sanoen toimenpiteet, jotka parantavat yrityksen nettorahoitusasemaa) muodosta valtiontukea vaan ainoastaan sellaiset toimenpiteet, jotka antavat tällaisen edun valikoivalla tavalla tietyille yrityksille, tietyille yritystyypeille tai tietyille talouden aloille (38).

(61)

Etu on mikä tahansa taloudellinen hyöty, jota yritys ei olisi voinut saada tavanomaisissa markkinaolosuhteissa, toisin sanoen ilman valtion toimenpidettä (39). Ainoastaan toimenpiteen vaikutuksella yritykseen on merkitystä, ei valtion toimenpiteen syyllä tai tarkoituksella (40). Edusta on kyse aina, kun yrityksen taloudellinen tilanne paranee sellaisen valtion toimenpiteen johdosta, jonka ehdot poikkeavat tavanomaisista markkinaehdoista. Tämän arvioimiseksi yrityksen taloudellista tilannetta toimenpiteen jälkeen olisi verrattava sen taloudelliseen tilanteeseen, jos toimenpidettä ei olisi toteutettu (40). Koska ainoastaan toimenpiteen vaikutuksella yritykseen on merkitystä, tärkeää ei ole se, onko etu pakollinen yritykselle niin, että se ei ole voinut välttää sitä tai kieltäytyä siitä (41).

(62)

Myöskään toimenpiteen tarkalla muodolla ei ole merkitystä silloin, kun määritetään, tarjoaako se yritykselle etua (42). Myönteisten taloudellisten etujen myöntämisellä on merkitystä valtiontuen käsitteen kannalta, mutta vapautus taloudellisista rasitteista voi myös muodostaa edun. Viimeksi mainittu on laaja käsite, joka kattaa kaikki sellaisten maksujen lievennykset, jotka tavallisesti sisältyvät yrityksen budjettiin (43). Tämä kattaa kaikki tilanteet, joissa talouden toimijat vapautetaan niiden taloudelliseen toimintaan kiinteästi liittyvistä kustannuksista (44).

(63)

Vuoden 2014 tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Kreikassa julkisten kasinoiden ja yksityisten kasinoiden pääsymaksuista perittävien verojen eriyttämisessä ei ollut kyseessä julkisille kasinoille annettava veronalennus, joka synnyttäisi SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun edun. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ”kyseessä olevasta toimenpiteestä seuraa, että kasinoiden pääsymaksuista valtiolle suoritettavan maksun nojalla maksamat määrät ovat vain suhteessa siihen, mitä kukin kasino saa pääsymaksuina. […] tarkasteltava toimenpide ei vastaa verokannan alentamista, sillä määrät, jotka kunkin kasinon on maksettava, vastaavat 80:tä prosenttia kaikista pääsymaksuista, jotka se on tosiasiallisesti saanut. […] [K]oska kaikkien kasinoiden valtiolle maksama 80 prosentin vero lasketaan suhteessa siihen, mitä ne saivat tosiasiallisesti pääsymaksuina” (45), ”se, että tarkasteltavana olevan toimenpiteen seurauksena kasinot, joihin sovelletaan 6 euron pääsymaksua, maksavat valtiolle alhaisempia määriä kuin kasinot, joihin sovelletaan 15 euron pääsymaksua, ei riitä näyttämään toteen ensimmäiseen luokkaan kuuluvien kasinoiden saaman edun olemassaoloa” (46).

(64)

Vuoden 2015 määräyksessä unionin tuomioistuin pitäytyi tässä kannassa ja totesi, että unionin yleinen tuomioistuin vetosi perustellusti siihen näkökohtaan, että Kreikan valtiolle takaisin maksettavien kahden absoluuttisen määrän välinen erotus vastaa samaa prosenttiosuutta niistä eri määristä, jotka nämä kahteen eri kasinoluokkaan kuuluvat kasinot saavat (47).

(65)

Edellä todetun perusteella komissio päättelee, että kyseessä oleva toimenpide ei anna SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua etua.

(66)

Vapaalippujen myöntämiskäytännöstä unionin yleinen tuomioistuin totesi vuonna 2014 antamassaan tuomiossa, että ”kasinoita, joihin sovelletaan kuuden euron pääsymaksua, suositaan, koska samanlaisesta pääsymaksusta (joka on nolla euroa) ne maksavat valtiolle alemman veron kuin kasinot, joihin sovelletaan 15 euron pääsymaksua” (48). Myöhemmin se kuitenkin katsoi, että koska Kreikan kasinoiden pääsymaksujärjestelmä ei anna etua kasinoille, jotka perivät kuuden euron pääsymaksua, vapaalippujärjestelmän ei voida katsoa vahvistavan tämän järjestelmän antamaa etua (49). Se katsoi, että ”[k]oska kasinoiden pääsymaksujärjestelmällä ei myönnetä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua etua myytyjen pääsylippujen osalta ja koska kyseessä oleva jäsenvaltio voi sallia vapaalippujen myöntämisen täsmällisistä ja perustelluista syistä, kuten myynnin edistämiseksi tai sosiaalisten velvoitteiden vuoksi, tämän jäsenvaltion on järkevää asettaa lisäedellytykseksi se, että verot, jotka olisi muutoin maksettu sille, maksetaan myös vapaalippujen tapauksessa” (50). Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteen vapaalippujen myöntämiskäytännöstä johtuvan erillisen ja erityisen edun olemassaolosta (51).

(67)

Vuoden 2015 määräyksessä unionin tuomioistuin pitäytyi samassa näkemyksessä ja totesi, että koska unionin yleinen tuomioistuin oli asianmukaisesti todennut, että myytyä pääsylippua kohden valtiolle maksettavien määrien välinen erotus ei sellaisenaan anna mitään etua kasinoille, joihin sovelletaan kuuden euron pääsymaksua, vapaalippujen myöntämiskäytännöllä ei voida vahvistaa tätä etua (52).

(68)

Edellä todetun perusteella komissio päättelee, että vapaalippujen myöntämiskäytäntö ei anna SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua etua.

(69)

Kantelija väittää myös, että kreikkalaisten kasinoiden pääsymaksujärjestelmässä julkisista kasinoista tehdään alhaisemmalla lakisääteisellä pääsymaksulla asiakkaille muita kasinoita houkuttelevampia ja kasvatetaan kokonaistuloja (eli synnytetään muita tulolähteitä, kuten uhkapeli-, majoitus-, baari- ja ravintolapalvelut), mikä johtuu siitä, että alhaisempi pääsymaksu houkuttelee uusia asiakkaita. Koska kreikkalaisten kasinoiden pääsymaksujärjestelmä ei itsessään anna etua julkisille kasinoille, mahdollisen houkuttelevuuden kasvun tai lisätulojen, joita saadaan alhaisemman pääsymaksun houkuttelemina kasinoille tulleilta uusilta asiakkailta, ei voida katsoa synnyttävän etua, kuten vapaalippujen osalta jo edellä todettiin. Vaikka tällaisen edun olemassaolo voitaisiin osoittaa todeksi, SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea voi joka tapauksessa olla vain suoraan tai välillisesti valtion varoista myönnetty etu (53). Unionin tuomioistuimen mukaan sääntelytoimenpiteistä epäsuorasti johtuva negatiivinen vaikutus valtion tuloihin ei merkitse valtion varojen siirtoa, mikäli se on toimenpiteeseen olennaisesti kuuluva piirre (54). Esimerkiksi kansallinen sääntely, jolla tietyille tavaroille asetetaan vähimmäishinta, ei merkitse valtion varojen siirtoa (55). Vaikka siihen, että julkiset ja yksityiset kasinot siirtävät Kreikan valtiolle erisuuruisia veromääriä, liittyy valtion tulojen menetys, siihen, että julkisilla kasinoilla oli mahdollisuus periä yksityisiä kasinoita alhaisempaa pääsymaksua, ei vielä yksistään liity valtion tulojen menetystä. Näin ollen komissio päättelee, että vaikka kantelijan väittämän edun olemassaolo näytettäisiin toteen, sitä ei ole myönnetty SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valtion varoista.

(70)

Koska toimenpiteen on täytettävä kaikki neljä SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa säädettyä kumulatiivista edellytystä, jotta sitä voitaisiin pitää valtiontukena, nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa ei ole tarpeen tutkia, täyttääkö toimenpide kyseiset muut edellytykset.

(71)

Edellä todetun perusteella komissio päättelee, että marraskuuhun 2012 asti käytössä olleessa Kreikan kasinojen pääsymaksujärjestelmässä ei ole kyse SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta,

a)

15 päivää voimassa olevien lippujen osalta alennus voi olla neljäkymmentä prosenttia (40 %) 15 päivälipun kokonaisarvosta. Jos liput on myönnetty kahdeksi kalenteriviikoksi, kuukauden viimeiset kaksi viikkoa kattavat ajan, joka alkaa kuudennestatoista päivästä ja päättyy kuukauden loppuun.

b)

30 päivää tai kuukauden voimassa olevien lippujen osalta alennus voi olla viisikymmentä prosenttia (50 %) 30 päivälipun kokonaisarvosta.

(1)

Komission täytäntöönpanopäätöksessä 2014/709/EU (4) säädetään eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi tietyissä jäsenvaltioissa, joissa on vahvistettu kotieläiminä pidettävissä tai luonnonvaraisissa sioissa esiintyneitä kyseisen taudin tapauksia, jäljempänä ’asianomaiset jäsenvaltiot’. Kyseisen täytäntöönpanopäätöksen liitteessä olevissa I–IV osassa määritetään ja luetellaan asianomaisten jäsenvaltioiden tiettyjä alueita, jotka on eritelty taudin epidemiologiseen tilanteeseen perustuvan riskitason mukaan. Täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitettä on muutettu useita kertoja, jotta on voitu ottaa huomioon afrikkalaisen sikaruton epidemiologisessa tilanteessa unionissa tapahtuneet muutokset, jotka on huomioitava kyseisessä liitteessä. Täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitettä on viimeksi muutettu komission täytäntöönpanopäätöksellä (EU) 2018/1512 (5) Unkarissa ja Puolassa hiljattain esiintyneiden afrikkalaisen sikaruton tautitapausten vuoksi.

(2)

Riski afrikkalaisen sikaruton leviämisestä luonnonvaraisiin lajeihin liittyy kyseisen taudin hitaaseen luonnolliseen leviämiseen luonnonvaraisten sikojen populaatioissa mutta myös ihmisen toiminnasta johtuviin riskeihin, minkä taudin viimeaikainen epidemiologinen kehitys unionissa osoittaa ja mistä esitetään näyttöä 14 päivänä heinäkuuta 2015 julkaistussa Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen, jäljempänä ’EFSA’, eläinten terveyttä ja hyvinvointia käsittelevän lautakunnan tieteellisessä lausunnossa, 23 päivänä maaliskuuta 2017 julkaistussa EFSAn tieteellisessä raportissa ”Epidemiological analyses on African swine fever in the Baltic countries and Poland” ja 8 päivänä marraskuuta 2017 julkaistussa EFSAn tieteellisessä raportissa ”Epidemiological analyses of African swine fever in the Baltic States and Poland” (6).

(3)

Neuvoston direktiivissä 2002/60/EY (7) säädetään unionin vähimmäistoimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi. Erityisesti direktiivin 2002/60/EY 9 artiklassa säädetään suoja- ja valvontavyöhykkeiden muodostamisesta, kun afrikkalaisen sikaruton esiintyminen tilalla olevissa sioissa on virallisesti vahvistettu, ja kyseisen direktiivin 10 ja 11 artiklassa säädetään suoja- ja valvontavyöhykkeillä toteutettavista toimenpiteistä mainitun taudin leviämisen estämiseksi. Lisäksi direktiivin 2002/60/EY 15 artiklassa säädetään toimenpiteistä, jotka on toteutettava, kun on vahvistettu afrikkalaisen sikaruton esiintyminen luonnonvaraisissa sioissa, mukaan luettuna määritellyllä tartunta-alueella olevien sikatilojen asettaminen viralliseen valvontaan. Viimeaikaiset kokemukset ovat osoittaneet, että direktiivissä 2002/60/EY säädetyt toimenpiteet – ja erityisesti tartuntatilojen puhdistamista ja desinfiointia koskevat toimenpiteet – ovat tehokkaita taudin leviämisen torjumisessa.

(4)

Kun otetaan huomioon niiden asianomaisten jäsenvaltioiden toteuttamien toimenpiteiden tehokkuus, jotka ovat direktiivin 2002/60/EY ja erityisesti sen 10 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan, 10 artiklan 5 kohdan ja 15 artiklan mukaisia ja noudattavat maaeläinten terveyttä koskevassa Maailman eläintautijärjestön säännöstössä mainittuja afrikkalaista sikaruttoa koskevia riskinhallintatoimenpiteitä, jotkin täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä olevassa III osassa luetellut Latvian, Liettuan ja Puolan alueet olisi nyt sisällytettävä kyseisen liitteen II osan tai I osan luetteloon, koska tartuntatilojen lopullisesta puhdistamisesta ja desinfioinnista kulunut kolmen kuukauden ajanjakso on kulunut umpeen. Koska täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä olevassa III osassa luetellaan alueet, joilla tilanne vielä kehittyy, kyseisessä osassa lueteltuja alueita koskevien muutosten tapauksessa olisi aina otettava huomioon vaikutukset ympäröiviin alueisiin.

(5)

Lisäksi täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2018/1512 hyväksymisen jälkeen afrikkalaisen sikaruton epidemiologinen tilanne unionissa on muuttunut ja on esiintynyt kyseisen taudin uusia tapauksia, jotka on otettava huomioon täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä.

(6)

Syyskuussa 2018 havaittiin yksi afrikkalaisen sikaruton tautitapaus luonnonvaraisessa siassa Tauragėn alueella Liettuassa. Tämä afrikkalaisen sikaruton tautitapaus luonnonvaraisessa siassa merkitsee riskitason nousua, joka olisi otettava huomioon täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä. Tämä afrikkalaisen sikaruton tautialue Liettuassa olisi näin ollen nyt mainittava kyseisen liitteen I osan sijasta liitteen II osassa.

(7)

Lokakuussa 2018 havaittiin afrikkalaisen sikaruton tapaus luonnonvaraisissa sioissa Puławyn hallintopiirissä Puolassa. Tämä afrikkalaisen sikaruton tautitapaus luonnonvaraisessa siassa merkitsee riskitason nousua, joka olisi otettava huomioon täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä. Tämä afrikkalaisen sikaruton tautialue Puolassa olisi näin ollen nyt mainittava kyseisen liitteen I osan sijasta liitteen II osassa.

(8)

Lokakuussa 2018 havaittiin yksi afrikkalaisen sikaruton taudinpurkaus kotieläiminä pidetyissä sioissa Teleormanin läänissä Romaniassa. Tämä afrikkalaisen sikaruton taudinpurkaus kotieläiminä pidetyissä sioissa merkitsee riskitason nousua, joka olisi otettava huomioon täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä. Tämä afrikkalaisen sikaruton tautialue Romaniassa olisi näin ollen nyt mainittava kyseisen liitteen I osan sijasta liitteen III osassa.

(9)

Jotta voidaan ottaa huomioon afrikkalaisen sikaruton viimeaikainen epidemiologinen kehitys unionissa ja torjua ennakoivasti taudin leviämiseen liittyviä riskejä, olisi määritettävä riittävän suuret uudet korkean riskin alueet Latvian, Liettuan ja Puolan osalta ja sisällytettävä ne täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä olevassa I ja II osassa oleviin luetteloihin sekä siirrettävä tiettyjä alueita kyseisessä liitteessä olevasta III osasta sen I tai II osaan, koska tartuntatilojen lopullisesta puhdistamisesta ja desinfioinnista kulunut kolmen kuukauden ajanjakso on kulunut umpeen. Sen vuoksi täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitettä olisi muutettava.

(10)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,