Accept Refuse

EUR-Lex Access to European Union law

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Summaries of EU Legislation

EU:n yhteinen arvonlisäverojärjestelmä

Go to the summaries’ table of contents

EU:n yhteinen arvonlisäverojärjestelmä

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Direktiivi 2006/112/EY – EU:n yhteinen arvonlisäverojärjestelmä

DIREKTIIVIN TARKOITUS

Direktiivillä laaditaan uudelleen ja korvataan alkuperäinen kuudes arvonlisäverodirektiivi ja selkiytetään siten tällä hetkellä voimassa olevaa EU:n arvonlisäverolainsäädäntöä.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Arvonlisäveroa sovelletaan kaikkiin verovelvollisten EU:ssa suorittamiin vastikkeellisiin liiketoimiin (eli toimiin, joista maksetaan). Verovelvollisella tarkoitetaan kaikkia yksittäisiä henkilöitä tai yhteisöjä, jotka liiketoiminnassaan luovuttavat veronalaisia tavaroita tai suorittavat veronalaisia palveluita. Myös tällaisten henkilöiden suorittama maahantuonti kuuluu arvonlisäverovelvollisuuden piiriin.

Verollisiin liiketoimiin kuuluvat tavaroiden luovutukset ja palvelujen suoritukset yhden EU-maan sisällä, yhteisöhankinnat (tavarat, jotka yhdessä EU-maassa toimiva yritys luovuttaa ja lähettää tai kuljettaa toisessa EU-maassa toimivalle yritykselle) sekä tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta.

Liiketoimien suorituspaikan osalta sovelletaan eri sääntöjä riippuen liiketoimen luonteesta, luovutetusta tavarasta sekä siitä, liittyykö liiketoimeen kuljetusta.

  • Tavaroiden luovuttaminen: verotuspaikka on se, jossa tavarat luovutetaan.
  • Tavaroiden yhteisöhankinnat: verotuspaikka on se EU-maa, jossa tavaroiden hankkija ottaa vastaan niiden toimituksen eli jossa tavarat lopulta sijaitsevat, kun ne on kuljetettu toisesta EU-maasta.
  • Tavaroiden maahantuonti: verotuspaikka on sama kuin EU:n ulkopuolisesta maasta tuotavilla tavaroilla yleensäkin, eli se EU-maa, johon tavarat saapuvat.
  • Palvelujen suorittaminen: verotuspaikka on se, jossa palvelut suoritetaan. Tämä riippuu suoritettavan palvelun luonteen lisäksi myös palvelun vastaanottajan asemasta. Yleisiin sääntöihin on joitakin poikkeuksia, joilla varmistetaan, että palvelu verotetaan siellä, missä se tosiasiassa käytetään. Näitä poikkeuksia ovat esimerkiksi
    • kiinteään omaisuuteen liittyvät palvelut (kiinteistöt)
    • matkustajien kuljetus
    • kulttuuri-, urheilu-, koulutus- ja viihdetoiminta
    • ravintolapalvelut.

Liiketoimien luonne vaikuttaa arvonlisäverosaatavan syntymiseen, sillä huomioon otetaan esimerkiksi tavaroiden luovuttamisen tai palvelujen suorittamisen ajankohta. Yhteisöhankinnasta eli EU:n sisäisestä tavaroiden luovutuksesta arvonlisäverosaatava syntyy silloin, kun tavaroiden luovutus asiaankuuluvaan EU-maahan on saatu päätökseen. Maahantuonnin yhteydessä arvonlisäverosaatava syntyy, kun tavarat on tuotu johonkin EU-maahan.

Tavaroiden luovuttamisen ja palvelujen suorittamisen sekä yhteisöhankintojen veron peruste sisältää kaikki luovuttajalle tai suorittajalle suoritettavat maksut. Maahantuotavien tavaroiden kohdalla peruste on niiden tullausarvo. Tullit, verot ja muut maksut sisältyvät veron perusteeseen, mutta itse arvonlisävero, hankkijalle myönnetyt hinnanalennukset tai hyvitykset hinnasta jäävät sen ulkopuolelle.

Kaikkien EU-maiden on sovellettava tavaroihin ja palveluihin yleistä arvonlisäverokantaa, joka on vähintään 15 prosenttia. EU-maat voivat soveltaa yhtä tai kahta alennettua, vähintään viiden prosentin verokantaa direktiivin liitteessä III lueteltuihin erityisiin tavaroihin tai palveluihin. Tietyin ehdoin voidaan soveltaa myös joukkoa näistä säännöistä poikkeavia järjestelyjä (alhaisemmat verokannat, alennetut verokannat toisista tuotteista tai palveluista jne.).

Direktiivillä sallitaan arvonlisäverovapautuksia. Suurimmassa osassa vapautuksista ei ole vähennysoikeutta, kuten rahoitus- ja vakuutuspalveluissa, lääketieteellisessä hoidossa tai sosiaalipalveluissa. Joihinkin vapautuksiin kuitenkin kuuluu vähennysoikeus, kuten tavaroiden yhteisöhankintaan tai tavaroiden vientiin EU:n ulkopuolelle. Tietyt vapautukset ovat EU-maille pakollisia, toiset ovat vapaaehtoisia.

Verovelvollisen vähennysoikeuteen kuuluu oikeus vähentää hankituista tavaroista tai palveluista maksetun arvonlisäveron määrä EU-maassa, jossa liiketoimi suoritetaan. Tämän tuotantopanoksiin sisältyvän arvonlisäveron voi vähentää siitä arvonlisäverosta, joka maksetaan verollisista liiketoimista, kuten kotimaisten tuotteiden luovutuksesta tai kotimaisten palvelujen suorituksesta. Yleisesti ottaen vähennysoikeutta ei ole silloin, kun on kyse arvonlisäverosta vapautetuista liiketoimista tai kun verovelvollinen kuuluu erityisjärjestelmän piiriin. Tietyissä tapauksissa vähennyksiä saatetaan rajoittaa tai mukauttaa.

Direktiivissä säädetään velvollisuudet verovelvollisille ja tietyille henkilöille, jotka eivät ole verovelvollisia. Yleisesti ottaen arvonlisäveron on velvollinen maksamaan verovelvollinen, joka suorittaa verollisten tavaroiden luovutuksen tai verollisen palvelun. Poikkeuksiin lukeutuvat erityiset liiketoimet, joiden yhteydessä arvonlisäveron maksaa asiakas, kuten kaasun luovutus ja liiketoimet, joista EU-maa voi määrätä asiakkaan maksamaan arvonlisäveron, sekä tietyt petosalttiit luovutukset, kuten päästöoikeudet (31. joulukuuta 2018 asti).

Direktiivissä sallitaan EU-maiden myöntämät poikkeukset yleisiin arvonlisäverosääntöihin esimerkiksi tietynlaisten veropetosten estämiseksi. On olemassa myös erityisiä arvonlisäverojärjestelmiä, joiden tavoitteena on vähentää esimerkiksi pienyrittäjien ja maanviljelijöiden paperityötä.

MISTÄ ALKAEN DIREKTIIVIÄ SOVELLETAAN?

Sitä on sovellettu 1. tammikuuta 2007 alkaen. EU-maiden oli saatettava se osaksi kansallista lainsäädäntöä 1. tammikuuta 2008 mennessä.

TAUSTAA

Lisätietoja:

ASIAKIRJA

Neuvoston direktiivi 2006/112/EY, annettu 28 päivänä marraskuuta 2006, yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä (EUVL L 347, 11.12.2006, s. 1–118)

Direktiiviin 2006/112/EY tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Neuvoston direktiivi 2009/132/EY, annettu 19 päivänä lokakuuta 2009, direktiivin 2006/112/EY 143 artiklan b ja c alakohdan soveltamisalasta vapautettaessa tietty tavaroiden lopullinen maahantuonti arvonlisäverosta (EUVL L 292, 10.11.2009, s. 5–30)

Neuvoston direktiivi 2008/9/EY, annettu 12 päivänä helmikuuta 2008, yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi palautusjäsenvaltioon sijoittautumattomille mutta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneille verovelvollisille (EUVL L 44, 20.2.2008, s. 23–28)

Katso konsolidoitu toisinto.

Neuvoston direktiivi 2007/74/EY, annettu 20 päivänä joulukuuta 2007, kolmansista maista tulevien matkustajien tuomien tavaroiden vapauttamisesta arvonlisä- ja valmisteverosta (EUVL L 346, 29.12.2007, s. 6–12)

Neuvoston direktiivi 2006/79/EY, annettu 5 päivänä lokakuuta 2006, tavaroiden maahantuonnissa pieninä muina kuin kaupallisina lähetyksinä kolmansista maista sovellettavista verovapautuksista (EUVL L 286, 17.10.2006, s. 15–18)

Neuvoston asetus (EY) N:o 1798/2003, annettu 7 päivänä lokakuuta 2003, hallinnollisesta yhteistyöstä arvonlisäverotuksen alalla ja asetuksen (ETY) N:o 218/92 kumoamisesta (EUVL L 264, 15.10.2003, s. 1–11)

Katso konsolidoitu toisinto.

Viimeisin päivitys: 27.07.2017

Top