Euroopan unionin oikeuden välitön oikeusvaikutus

Välittömän oikeusvaikutuksen periaate antaa kansalaisille mahdollisuuden vedota välittömästi Euroopan unionin lakiin kansallisissa ja unionin tuomioistuimissa. Periaate koskee vain joitain unionin säädöksiä. Lisäksi sen käytölle on asetettu useita edellytyksiä.

Unionin oikeuden välitön oikeusvaikutus on ensisijaisuuden periaatteen ohella yksi unionin oikeuden perusperiaatteista. Euroopan unionin tuomioistuin on vahvistanut sen. Periaate antaa yksityisille kansalaisille mahdollisuuden vedota tuomioistuimissa unionin lakiin, vaikka vastaavaa kansallista säädöstä ei olisi annettu.

Välittömän oikeusvaikutuksen periaate takaa näin ollen unionin oikeuden sovellettavuuden ja tehokkuuden EU-maissa. Euroopan unionin tuomioistuin on kuitenkin asettanut unionin säädösten välittömälle sovellettavuudelle useita edellytyksiä. Säädöksen välitön vaikutus voi lisäksi koskea vain kansalaisen ja EU-maan välisiä suhteita tai se voidaan ulottaa koskemaan kaikkien kansalaisten välisiä suhteita.

Määritelmä

Tuomioistuin vahvisti unionin oikeuden välittömän oikeusvaikutuksen 5. helmikuuta 1963 asiassa Van Gend en Loos antamassaan tuomiossa. Kyseisessä tuomiossa tuomioistuin toteaa, että unionin oikeus paitsi asettaa velvoitteita EU-maille, suo myös oikeuksia kansalaisille. Tämän ansiosta kansalaiset voivat vedota kansallisissa ja eurooppalaisissa tuomioistuimissa näihin oikeuksiin ja välittömästi Euroopan unionin lakiin, vaikka asianomainen EU-maa ei olisikaan sisällyttänyt kyseistä unionin säädöstä kansalliseen lainsäädäntöönsä.

Horisontaalinen ja vertikaalinen välitön oikeusvaikutus

Unionin oikeuden välitön vaikutus voi olla vertikaalista ja horisontaalista.

Vertikaalinen välitön vaikutus ilmenee kansalaisten ja maan suhteissa. Se tarkoittaa, että kansalaiset voivat vedota unionin säädökseen maata vastaan.

Horisontaalinen välitön vaikutus ilmenee kansalaisten keskinäisissä suhteissa. Se tarkoittaa, että kansalainen voi vedota unionin säädökseen toista kansalaista vastaan.

Sen mukaan, mistä säädöstyypistä on ollut kysymys, unionin tuomioistuin on hyväksynyt joko täyden välittömän oikeusvaikutuksen (eli sekä horisontaalisen että vertikaalisen välittömän oikeusvaikutuksen) tai osittaisen välittömän oikeusvaikutuksen (ainoastaan vertikaalisen välittömän oikeusvaikutuksen).

Välitön oikeusvaikutus ja primaarioikeus

Primaarioikeuden eli unionin oikeusjärjestyksen päätekstien suhteen unionin tuomioistuin on vahvistanut välittömän oikeusvaikutuksen periaatteen asiassa Van Gend en Loos annetussa tuomiossa. Se on kuitenkin ilmoittanut, että velvoitteiden on oltava tarkkoja, selkeitä ja ehdottomia. Ne eivät saa edellyttää täydentäviä toimenpiteitä kansallisella tai unionin tasolla.

Asiassa Becker antamassaan tuomiossa (19. tammikuuta 1982) unionin tuomioistuin kieltää välittömän oikeusvaikutuksen tilanteessa, jossa mailla on vähänkin liikkumavaraa asianomaisen määräyksen (asiassa Kaefer ja Procacci 12. joulukuuta 1990 annettu tuomio) täytäntöönpanon suhteen.

Välitön oikeusvaikutus ja johdettu oikeus

Välittömän oikeusvaikutuksen periaate koskee myös johdettuun oikeuteen perustuvia säädöksiä, toisin sanoen säädöksiä, jotka toimielimet ovat hyväksyneet perussopimusten nojalla. Välittömän oikeusvaikutuksen soveltamisala vaihtelee kuitenkin säädöstyypin mukaan.

• Asetus: Asetuksilla on aina välitön oikeusvaikutus. EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 288 artiklassa määrätäänkin, että asetuksia sovelletaan sellaisinaan EU-maissa. Euroopan unionin tuomioistuin toteaa asiassa Politi 14. joulukuuta 1971 antamassaan tuomiossa, että kyse on täydestä välittömästä oikeusvaikutuksesta.
• Direktiivi: Direktiivi on EU-maille suunnattu säädös, joka EU-maiden on saatettava osaksi kansallista oikeuttaan. Tuomioistuin tunnustaa kuitenkin niiden välittömän oikeusvaikutuksen joissain tapauksissa kansalaisten oikeuksien turvaamiseksi. Näin ollen tuomioistuin on todennut oikeuskäytännössään, että direktiivillä on välitön oikeusvaikutus, kun sen säännökset ovat ehdottomia sekä riittävän selkeitä ja tarkkoja ja kun EU-maa on saattanut direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään määräajassa (asiassa Van Duyn 4. joulukuuta 1974 annettu tuomio). Välitön oikeusvaikutus voi kuitenkin olla luonteeltaan vain vertikaalinen: EU-maat ovat velvoitettuja soveltamaan direktiivejä, mutta ne eivät voi vedota direktiivin velvoitteisiin yksityisiä vastaan (asiassa Ratti 5. helmikuuta 1979 annettu tuomio).
• Päätös: Päätöksellä voi olla välitön oikeusvaikutus, silloin kun se osoitetaan tietylle EU-maalle. Tässä tapauksessa tuomioistuin tunnustaa yksinomaan vertikaalisen välittömän oikeusvaikutuksen (asiassa Hansa Fleisch 10. marraskuuta 1992 annettu tuomio).
• Kansainväliset sopimukset: Tuomioistuin tunnusti tiettyjen sopimusten välittömän oikeusvaikutuksen asiassa Demirel 30. syyskuuta 1987 antamassaan tuomiossa samoin edellytyksin kuin asiassa Van Gend en Loos annetussa tuomiossa
• Lausunnot ja suositukset: Lausunnot ja suositukset eivät ole oikeudellisesti velvoittavia. Näin ollen niillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta.

14.01.2015