EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Euroopan unionin direktiivit

Euroopan unionin direktiivit

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 288 artikla — direktiivit

ARTIKLAN TARKOITUS

Siinä määritellään säädökset, joita EU voi hyväksyä, direktiivit mukaan lukien.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Direktiivi on osa EU:n johdettua oikeutta. Siksi EU:n toimielimet hyväksyvät sen perustamissopimusten mukaisesti. Kun direktiivi on hyväksytty EU:n tasolla, EU-maat saattavat sen osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Esimerkiksi työajan järjestämistä koskevassa direktiivissä vahvistetaan pakolliset lepoajat ja EU:ssa sallittu viikoittaisen työajan rajoitus.

Jokainen yksittäinen maa saa kuitenkin kehittää omat lakinsa määrittääkseen, kuinka näitä sääntöjä sovelletaan.

Sitova yleisesti sovellettava säädös

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 288 artiklassa todetaan, että direktiivi velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu (yhdelle, useille tai niille kaikille), mutta jättää kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot.

Direktiivi eroaa kuitenkin asetuksesta ja päätöksestä:

  • toisin kuin asetus, jota on sovellettava EU-maiden sisäisessä lainsäädännössä välittömästi sen voimaantulon jälkeen, direktiiviä ei sovelleta suoraan EU-maissa. Se on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä ennen kuin sitä voidaan soveltaa kaikissa EU-maissa;
  • Toisin kuin päätös, direktiivi on teksti, jota sovelletaan yleisesti kaikissa EU-maissa.

Hyväksyminen

Direktiivi hyväksytään lainsäädäntömenettelyä noudattaen. Direktiivi on säädös, jonka hyväksyy neuvosto ja parlamentti tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä tai ainoastaan neuvosto erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä; tässä tapauksessa parlamentilta on saatava hyväksyntä tai sitä on kuultava.

Pakollinen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

Jotta direktiivi tulee voimaan kansallisella tasolla, EU-maiden on hyväksyttävä laki, jolla se saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Tällä kansallisella toimella tulee saavuttaa direktiivissä asetetut tavoitteet. Kansallisten viranomaisten on ilmoitettava näistä toimista Euroopan komissiolle.

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä tulee tehdä direktiivin hyväksymisen yhteydessä määrätyssä määräajassa (yleensä kahden vuoden sisällä).

Jos maa ei saata direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöään, komissio voi panna alulle rikkomismenettelyn ja nostaa kanteen kyseistä maata vastaan Euroopan unionin tuomioistuimessa (tuomion täytäntöönpanematta jättäminen voi tässä tapauksessa johtaa uuteen tuomioon, joka voi johtaa sakkoihin).

Enimmäis- ja vähimmäistason mukainen yhdenmukaistaminen

On tärkeää tehdä ero direktiivien vähimmäis- ja enimmäistason (tai täyden) yhdenmukaistamisen vaatimusten välille.

Vähimmäistason yhdenmukaistamisen tapauksessa direktiivissä asetetaan vähimmäisvaatimukset ottaen usein huomioon se, että joidenkin EU-maiden oikeusjärjestelmissä on jo asetettu korkeammat standardit. Tässä tapauksessa EU-mailla on oikeus asettaa direktiivissä asetettua korkeammat standardit.

Enimmäistason yhdenmukaistamisen tapauksessa EU-maat eivät saa ottaa käyttöön direktiivissä asetettua tiukempia sääntöjä.

Yksityishenkilöiden suojelu tilanteissa, joissa direktiivit on pantu täytäntöön virheellisesti

Periaatteessa direktiivi tulee voimaan vasta, kun se on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. Euroopan unionin tuomioistuin katsoo kuitenkin, että direktiivillä, jota ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, voi olla suoria vaikutuksia, kun

  • direktiiviä ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä tai se on saatettu puutteellisesti;
  • direktiivin määräykset ovat ehdottomia ja riittävän selkeitä ja täsmällisiä;
  • direktiivin määräyksissä säädetään yksityishenkilöiden oikeuksista.

Jos nämä ehdot täyttyvät, luonnolliset henkilöt voivat vedota direktiiviin tuomioistuimessa EU-maata vastaan. Luonnollinen henkilö ei kuitenkaan voi vedota direktiivin välittömään oikeusvaikutukseen esittäessään vaateita muita luonnollisia henkilöitä vastaan (katso tuomio asiassa C-91/92 Paola Faccini Dori vastaan Recreb).

Unionin tuomioistuin on myös myöntänyt luonnollisille henkilöille tietyin ehdoin mahdollisuuden saada korvauksia, jos direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä puutteellisesti tai määräajan päättymisen jälkeen (tuomio asioissa C-6/90 ja C-9/90 Francovich ja Bonifaci).

Viivästykset saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä

Direktiivien myöhäinen saattaminen osaksi EU-maiden kansallista lainsäädäntöä on pysyvä ongelma, joka estää kansalaisia ja yrityksiä hyötymästä EU:n lainsäädännön konkreettisista eduista.

EU on asettanut tavoitteekseen täytäntöönpanovajeen supistamisen 1 prosenttiin. Euroopan komission joulukuussa 2016 julkaisema taulukko sisämarkkinoita koskevien EU-direktiivien saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä osoittaa, että 20 maata ei saavuttanut tavoitetta ja vain 1 maa onnistui supistamaan täytäntöönpanovajeen alle huhtikuun 2011 sisämarkkinapaketissa esitetyn 0,5 prosentin.

TAUSTAA

Lisätietoja:

ASIAKIRJA

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen konsolidoitu toisinto – Kuudes osa – Toimielinjärjestelmää ja varainhoitoa koskevat määräykset – I osasto – Institutionaaliset määräykset – 2 luku – Unionin säädökset, hyväksymismenettelyt ja muita määräyksiä – 1 jakso – Unionin säädökset – 288 artikla (aiempi EY-sopimuksen 249 artikla) (EUVL C 202, 7.6.2016, s. 171–172)

Viimeisin päivitys: 11.07.2018

Top