–

Philip Morris Benelux BV ja Philip Morris Investments BV, edustajinaan Y. E. A. Buruma ja R. de Bree, advocaten,

–

JT International Company Netherlands BV, edustajinaan T. Heystee, M. Immerzeel, W. Knibbeler ja A. Pliego Selie, advocaten,

–

Van Nelle Tabak Nederland BV, edustajinaan H. M. Pannekoek, C. E. Schillemans ja A. B. van der Pol, advocaten,

–

British American Tobacco International (Holdings) BV, edustajinaan J. A. M. Mischie, J. Tuijp ja H. J. van den Bos, advocaten,

–

Stichting Rookpreventie Jeugd, edustajinaan J. A. M. A. Sluysmans, advocaat,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään E. M. M. Besselink ja M. K. Bulterman,

–

Bulgarian hallitus, asiamiehinään S. Ruseva ja R. Stoyanov,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään T. Müller, M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Unkarin hallitus, asiamiehinään M. Z. Fehér ja K. Szíjjártó,

–

Portugalin hallitus, asiamiehinään P. Barros da Costa, A. Cunha ja C. Freire,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään T. S. Bohr, Burón Pérez, Ș. Ciubotaru, F. van Schaik ja H. van Vliet,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä sekä direktiivin 2001/37/EY kumoamisesta 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/40/EU (EUVL 2014, L 127, s. 1) 2 artiklan 21 alakohdan, 3 artiklan 1 kohdan ja 4 artiklan 1 kohdan sekä oikeusvarmuus- ja lex certa ‑periaatteiden tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Nederlandse Voedsel- en Warenautoriteit (elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuudesta vastaava Alankomaiden viranomainen, jäljempänä NVWA), Staatssecretaris van Volksgezondheid, Welzijn en Sport (kansanterveys-, hyvinvointi- ja urheiluasioiden valtiosihteeri, Alankomaat; jäljempänä valtiosihteeri), Philip Morris Benelux BV, Philip Morris Investments BV, JT International Company Netherlands BV, Vereniging Nederlandse Sigaretten- & Kerftabakfabrikanten, Van Nelle Tabak Nederland BV ja British American Tobacco International (Holdings) BV ja toisaalta Stichting Rookpreventie Jeugd, Alankomaat (nuorison tupakoinnin vastustamissäätiö, Alankomaat; jäljempänä säätiö) ja joka koskee savukkeiden tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin päästötasojen mittausmenetelmää.

3

Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (EUVL 2001, L 145, s. 43) 4 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Toimielimet kieltäytyvät antamasta tutustuttavaksi asiakirjaa, jonka sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi:

– –

jollei ylivoimainen yleinen etu edellytä ilmaisemista.”

4

Direktiivin 2014/40 johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”[SEUT] 114 artiklan 3 kohdan mukaisesti terveyttä koskevien lainsäädäntöehdotusten olisi perustuttava suojelun korkeaan tasoon niin, että otetaan erityisesti huomioon kaikki tieteelliseen tietoon perustuva uusi kehitys. Tupakkatuotteet eivät ole tavallisia hyödykkeitä, ja kun otetaan huomioon tupakan erityisen haitalliset vaikutukset ihmisten terveydelle, terveyden suojelulle olisi annettava suuri merkitys, erityisesti pyrkimällä vähentämään tupakointia nuorten keskuudessa.”

5

Direktiivin 2 artiklan 21 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

6

Mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioissa markkinoille saatettavista tai valmistettavista savukkeista poltettaessa syntyvät enimmäispäästötasot, jäljempänä ’enimmäispäästötasot’, voivat olla enintään:

7

Saman direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Savukkeista poltettaessa syntyvän tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin päästömäärät on mitattava ISO-standardien 4387 (terva), 10315 (nikotiini) ja 8454 (hiilimonoksidi) mukaisesti.

Tervaa, nikotiinia ja hiilimonoksidia koskevien mittausmerkintöjen paikkansapitävyys on määritettävä ISO-standardin 8243 mukaisesti.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetut mittaukset on varmistettava jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymissä ja valvomissa laboratorioissa.

Nämä laboratoriot eivät saa olla suoraan tai välillisesti tupakkateollisuuden omistuksessa tai määräysvallassa.

– –”

8

Direktiivin 2014/40 23 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän direktiivin, sen mukaiset täytäntöönpano- ja delegoidut säädökset mukaan lukien, vastaisia tupakkatuotteita ja vastaavia tuotteita ei saateta markkinoille. – –”

9

Tupakkalain nojalla toteutettujen yleisten hallinnollisten toimenpiteiden yhdistämisestä yhteen ainoaan asetukseen 14.10.2015 annetun asetuksen (Besluit houdende samenvoeging van de algemene maatregelen van bestuur op basis van de Tabakswet tot én besluit, Tabaks- en rookwarenbesluit, Stb. 2015, nro 398; jäljempänä tupakasta ja tupakkatuotteista annettu asetus) 2.1 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Markkinoille saatetun tai tuotetun savukkeen enimmäispäästötasojen on oltava direktiivin [2014/40] 3 artiklan 1 kohdan mukaisia.”

10

Tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevista säännöistä 10.5.2016 annetun kansanterveys-, hyvinvointi- ja urheiluasioiden valtiosihteerin määräyksen (Regeling van de Staatssecretaris van Volksgezondheid, Welzijn en Sport houdende regels inzake de productie, de presentatie en de verkoop van tabaksproducten en aanverwante producten (Tabaks- en rookwarenregeling); Stcrt. 2016, nro 25446; jäljempänä tupakasta ja tupakkatuotteista annettu valtiosihteerin määräys) 2.1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Tutkimusmenetelmiksi, joilla yksinään määritetään, täyttääkö savuke asetuksen 2.1 §:n 1 momentissa säädetyt vaatimukset, nimetään mittaukset, jotka ovat seuraavien standardien mukaisia:

2.   Mittaustulokset tarkistetaan standardin NEN-ISO 8243:2013 Savukkeet – Näytteenotto perusteella.”

11

Säätiö pyysi 31.7.2018 päivätyllä kirjeellä NVWA:ta varmistamaan, että kuluttajille Alankomaissa tarjottavat suodatinsavukkeet eivät tarkoituksensa mukaisesti käytettäessä ylitä direktiivin 2014/40 3 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin enimmäispäästötasoja. Säätiö pyysi myös, että NVWA velvoittaa hallintopakkoa käyttäen tupakkatuotteiden maahantuojat ja jakelijat poistamaan markkinoilta sellaiset suodatinsavukkeet, jotka ylittävät enimmäispäästötasot.

12

Kyseinen velvoitteen asettamista koskeva pyyntö nojautuu Rijksinstituut voor Volksgezondheid en Milieun (Valtion kansanterveys- ja ympäristölaitos, Alankomaat) 13.6.2018 päivättyyn tutkimukseen, josta ilmenee, että käytettäessä direktiivin 2014/40 4 artiklassa säädetyn menetelmän sijasta ns. Canadian Intense ‑mittausmenetelmää kaikkien Alankomaissa myytävien suodatinsavukkeiden päästöt ylittävät tuntuvasti kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetyt tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin enimmäispäästötasot. Säätiö katsoo, että ISO 4387, 10315, 8454 ja 8243 ‑standardeissa, joihin mainitun direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa viitataan, säädetyssä mittausmenetelmässä ei oteta huomioon sitä, että käytännössä tupakoitsijan sormet ja huulet peittävät savukkeen suodattimen ilmareiät ja että hän hengittää siten tervaa, nikotiinia ja hiilimonoksidia huomattavasti suurempia määriä kuin saman direktiivin 3 artiklassa vahvistetut enimmäispäästötasot.

13

NVWA hylkäsi mainitun velvoitteen asettamista koskevan pyynnön 20.9.2018 tekemällään päätöksellä. Valtiosihteeri hylkäsi 31.1.2019 tekemällään päätöksellä säätiön NVWA:n päätöksestä tekemän hallinnonsisäisen valituksen perusteettomana.

14

Tämän jälkeen säätiö nosti valtiosihteerin päätöksestä kanteen Rechtbank Rotterdamissa (Rotterdamin alioikeus, Alankomaat).

15

Säätiö vetoaa kyseisessä tuomioistuimessa siihen, että direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdassa ei velvoiteta käyttämään tiettyä päästötasojen mittausmenetelmää ja että ISO-standardit, joiden perusteella kyseiset päästöt on mitattava tämän säännöksen nojalla, eivät ole yleisesti sovellettavia määräyksiä, joten on käytettävä Canadian Intense ‑menetelmää.

16

Tutkiessaan tämän tuomion 14 kohdassa mainittua kannetta Rechtbank Rotterdam esitti unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön, joka koski direktiivin 2014/40 tiettyjen säännösten tulkintaa ja pätevyyttä ja johti 22.2.2022 annettuun tuomioon Stichting Rookpreventie Jeugd ym. (C‑160/20, EU:C:2022:101).

17

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Rechtbank Rotterdam katsoi kyseisen tuomion johdosta, että NEN-ISO-standardeihin, joihin viitataan tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevista säännöistä annetussa kansanterveys-, hyvinvointi- ja urheiluasioiden valtiosihteerin määräyksessä (jäljempänä tupakasta ja tupakkatuotteista annettu valtiosihteerin määräys), ei voida yleisesti vedota säätiötä vastaan yksityishenkilönä ja ettei näissä standardeissa kuvattu päästötasojen mittausmenetelmä ole direktiivin 2014/40 mukainen, koska sillä ei mitata savuketta sen käyttötarkoituksen mukaisesti käytettäessä syntyneitä päästötasoja. Koska tämän direktiivin mukaisia mittausmenetelmiä ei ole, ei ole mahdollista määrittää, ovatko Alankomaissa myydyt suodatinsavukkeet enimmäispäästötasojen mukaisia. Kun otetaan huomioon tämän tuomion 12 kohdassa mainittu kansallisen kansanterveys- ja ympäristölaitoksen tutkimus, on erittäin todennäköistä, että käytettäessä Canadian Intense ‑mittausmenetelmää savukkeet eivät ole enimmäispäästötasojen mukaisia. Näin ollen Rechtbank Rotterdam hyväksyi säätiön kanteen ja määräsi NVWA:n tekemään uuden päätöksen kieltomääräyksen antamiseksi.

18

Rechtbank Rotterdamin tuomiosta valitettiin College van Beroep voor het bedrijfsleveniin (taloudellis-hallinnollisten asioiden ylioikeus, Alankomaat), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

19

Viimeksi mainittu tuomioistuin katsoo, että tiettyjä direktiivin 2014/40 3 ja 4 artiklan näkökohtia on vielä selvennettävä 22.2.2022 annetun tuomion Stichting Rookpreventie Jeugd ym. (C‑160/20, EU:C:2022:101) valossa.

20

Se toteaa ensinnäkin, että unionin tuomioistuin erottaa toisistaan yhtäältä yritykset, joita vastaan direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdassa mainittuihin ISO-standardeihin voidaan vedota silloin, kun ne voivat tutustua näiden standardien viralliseen ja todistusvoimaiseen versioon, ja toisaalta yksityiset yleensä, joita vastaan mainittuihin standardeihin ei voida vedota, jos niitä ei ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä yhteydessä käsitteen ”yksityiset yleensä” rajoja. Se huomauttaa muun muassa, että viimeksi mainittuun ryhmään kuuluu tiettyjä yksityisiä, kuten säätiö, joka on Alankomaiden oikeuden mukaisesti voinut saada tiedon ISO-standardien sisällöstä tutustumalla NEN-ISO-standardeihin Delftissä sijaitsevan Alankomaiden standardointilaitoksen (Nederlands Normalisatie Instituut in Delft) kirjastossa tai maksua vastaan. Tässä yhteydessä on epäselvää, voidaanko ISO-standardeihin vedota tällaisia yksityisiä vastaan. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo joka tapauksessa, että pääasiassa kyseessä oleviin ISO-standardeihin ei voida vedota säätiötä vastaan, joka puolustaa sellaisten yksityisten etuja, jotka eivät voi tutustua näihin ISO-standardeihin, koska niiden käyttöön saaminen pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella menettelyllä ei voi merkitä samaa kuin niiden julkaiseminen Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

21

Toiseksi kyseinen tuomioistuin esittää useita kysymyksiä tilanteesta, jossa pitäisi katsoa, että ISO-standardeihin, joihin direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdassa viitataan, ei voida vedota säätiön kaltaista yksityistä vastaan, ja jossa voitaisiin tai pitäisi soveltaa näissä standardeissa säädetyille mittausmenetelmille vaihtoehtoista menetelmää.

22

Tältä osin se pohtii erityisesti kunkin jäsenvaltion toimivaltaa määrittää edes väliaikaisesti vaihtoehtoinen mittausmenetelmä ja siinä tapauksessa tällaisen menetelmän suhdetta direktiivin 2014/40 yhdenmukaistamista ja sisämarkkinoiden toimintaa koskeviin tavoitteisiin. Se on myös epävarma siitä aiheutuvista seurauksista, että direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin ISO-standardeihin ei mahdollisesti voida vedota säätiön kaltaista yksityistä vastaan, erityisesti siltä osin kuin on kyse sellaisten suodatinsavukkeiden mahdollisesta poistamisesta markkinoilta, jotka ylittävät enimmäispäästötasot, jos sovelletaan kansallisen viranomaisen vahvistamaa vaihtoehtoista mittausmenetelmää.

23

Tässä tilanteessa College van Beroep voor het bedrijfsleven päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

24

Bulgarian hallitus väittää, että ensimmäinen kysymys on jätettävä tutkimatta, koska se on hypoteettinen. Se väittää, että tämä kysymys koskee kaikkia ISO-standardeja, joita ei ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, kun taas direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdassa viitataan vain neljään täsmällisesti yksilöityyn ISO-standardiin.

25

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeutta koskevilla kysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vain, jos on ilmeistä, että unionin oikeuden tulkitsemisella, jota kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 23.11.2021, IS (Välipäätöksen lainvastaisuus), C‑564/19, EU:C:2021:949, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Tältä osin sekä direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdan tulkintaa koskevan ensimmäisen kysymyksen sanamuodosta että tätä kysymystä koskevista perusteluista, jotka on esitetty tiivistetysti tämän tuomion 20 kohdassa, ilmenee, että mainittu kysymys ei koske kaikkia ISO-standardeja, joita ei ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, vaan ainoastaan niitä ISO-standardeja, joihin kyseisessä säännöksessä viitataan.

27

Pääasiassa on ratkaistava, sulkeeko se, että säätiön kaltaiset yksityiset voivat tutustua ISO-standardeihin, joihin direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdassa viitataan, pois niiden mahdollisuuden vedota muihin kuin näissä standardeissa säädettyihin mittausmenetelmiin saadakseen tuomioistuinratkaisun, jonka mukaan yritysten jäsenvaltioissa valmistamien tai markkinoille saattamien savukkeiden aineiden päästötasot eivät ole direktiivin mukaisia. Näin ollen ensimmäisen kysymyksen yhteydessä esitetty ongelma ei ole luonteeltaan hypoteettinen tämän riita-asian ratkaisemiseksi, joten kysymys voidaan ottaa tutkittavaksi.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että ISO-standardeihin, joihin kyseisessä säännöksessä viitataan, voidaan vedota sellaisia yksityisiä vastaan, jotka ovat voineet tutustua näiden standardien virallisen ja todistusvoimaisen version sisältöön, vaikka niitä ei ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

29

Tältä osin on huomattava, että unionin tuomioistuin totesi 22.2.2022 antamansa tuomion Stichting Rookpreventie Jeugd ym. (C‑160/20, EU:C:2022:101) 33 kohdassa, että direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä säädetään, että jäsenvaltioissa markkinoille saatettaviksi tarkoitettujen tai niissä valmistettujen savukkeiden tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin enimmäispäästötasot, jotka on vahvistettu kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa, on mitattava soveltamalla ISO-standardien 4387, 10315, 8454 ja 8243 mukaisia mittausmenetelmiä, joihin tässä 4 artiklan 1 kohdassa viitataan.

30

Unionin tuomioistuin myös katsoi kyseisen tuomion 50 kohdassa, että direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdalla on tarkoitus ottaa käyttöön velvollisuus, joka koskee yrityksiä, jotka aikovat saattaa savukkeita jäsenvaltioiden markkinoille tai valmistaa savukkeita. Nämä yritykset eivät nimittäin voi saattaa jäsenvaltioiden markkinoille eivätkä valmistaa savukkeita, joiden tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin päästötasot ylittävät direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa vahvistetut enimmäispäästötasot, sellaisina kuin ne ovat mitattuina soveltamalla kyseisessä 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa ISO-standardeissa säädettyjä mittausmenetelmiä.

31

Mainitussa tuomiossa unionin tuomioistuin muistutti, että Euroopan unionin toimielinten toimiin ei voida vedota luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä vastaan jäsenvaltiossa ennen kuin viimeksi mainitut ovat voineet saada ne tietoonsa Euroopan unionin virallisessa lehdessä suoritetun säännönmukaisen julkaisemisen kautta. Tämä julkaisuvaatimus perustuu oikeusvarmuuden periaatteeseen, joka edellyttää, että ne, joita asia koskee, saavat unionin säännöstön perusteella yksiselitteisesti selville oikeutensa ja velvollisuutensa. Unionin tuomioistuin päätteli tästä, että tämän periaatteen mukaisesti kansainvälisen standardisoimisjärjestön (ISO) kaltaisen standardointielimen laatimiin teknisiin standardeihin, jotka on tehty pakottaviksi unionin lainsäädäntötoimella, kuten direktiivillä 2014/40, voidaan yleensä vedota yksityisiä vastaan vain silloin, kun ne itsessään on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (ks. vastaavasti tuomio 22.2.2022, Stichting Rookpreventie Jeugd ym., C‑160/20, EU:C:2022:101, 40, 41 ja 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Vaikka ISO-standardeja, joihin direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdassa viitataan, ei ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, unionin tuomioistuin katsoi, että on otettava huomioon ISO:n käyttöön ottaman järjestelmän erityispiirteet; järjestelmä muodostuu kansallisten standardointielinten verkostosta, ja siinä nämä kansalliset elimet voivat pyynnöstä antaa pääsyn ISO:n laatimien standardien viralliseen ja todistusvoimaiseen versioon. Näin ollen direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdassa viitattuihin standardeihin ja kyseisessä säännöksessä niihin tehtyyn viittaukseen voidaan vedota yrityksiä vastaan silloin, kun yrityksillä on ollut tilaisuus tutustua standardien viralliseen ja todistusvoimaiseen versioon (tuomio 22.2.2022, Stichting Rookpreventie Jeugd ym., C‑160/20, EU:C:2022:101, 51 ja 52 kohta).

33

Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että eurooppalaisessa standardointijärjestelmässä laadituissa yhdenmukaistetuissa standardeissa voidaan niiden unionin lainsäädäntöön perustuvien vaikutusten kautta tarkemmin eritellä yksityisille annetut oikeudet ja asetetut velvollisuudet, ja yksityiset voivat tarvita näitä erittelyjä varmistuakseen siitä, onko tietty tavara tai palvelu tosiasiallisesti tällaisen lainsäädännön vaatimusten mukainen (tuomio 5.3.2024, Public.Resource.Org ja Right to Know v. komissio ym., C‑588/21 P, EU:C:2024:201, 82 kohta). Sama pätee lähtökohtaisesti standardeihin, jotka on direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdassa viitattujen ISO-standardien tapaan laadittu kansainvälisellä tasolla ja joista on tehty pakottavia unionin oikeusjärjestyksessä viittaamalla niihin nimenomaisesti unionin toimessa.

34

Tästä näkökulmasta unionin tuomioistuin on katsonut, että oikeusvaltioperiaate, johon unioni SEU 2 artiklan nojalla perustuu, edellyttää, että unionin oikeus on vapaasti kaikkien unionin luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden saatavilla. Tämä vaatimus koskee erityisesti henkilöitä, joiden etuja suojataan unionin toimella ja joilla on näin ollen oltava mahdollisuus unionin oikeuden sallimissa rajoissa varmistaa, että yhtäältä henkilöt, joille kyseisellä toimella asetetaan velvoitteita, tosiasiallisesti noudattavat niitä (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2024, Public.Resource.Org ja Right to Know v. komissio ym., C‑588/21 P, EU:C:2024:201, 81 kohta) ja että toisaalta mainittu toimi on muun muassa EU- ja EUT-sopimusten sekä unionin oikeuden yleisten periaatteiden mukainen (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2019, EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym., C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923, 54 kohta ja tuomio 13.7.2023, Grupa Azoty ym. v. komissio, C‑73/22 P ja C‑77/22 P, EU:C:2023:570, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Käsiteltävässä asiassa on huomattava yhtäältä, että direktiivillä 2014/40 pyritään kahteen tavoitteeseen eli helpottamaan tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa pitäen lähtökohtana varsinkin nuorten terveyden suojelun korkeaa tasoa. Kuten myös direktiivin johdanto-osan kahdeksannesta perustelukappaleesta ilmenee, mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetyillä tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin enimmäispäästötasoilla samoin kuin näiden aineiden päästötasojen mittausmenetelmiä koskevilla ISO-standardeilla, joihin saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa viitataan, pyritään, toisin kuin Philip Morris Benelux ja Philip Morris Investments väittävät, näihin kahteen tavoitteeseen eikä yksinomaan sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan helpottamiseen. Enimmäispäästötasot ja päästöjen mittausmenetelmät on vahvistettu unionin tasolla erityisesti ihmisten terveyden suojelemiseksi (ks. vastaavasti tuomio 22.2.2022, Stichting Rookpreventie Jeugd ym., C‑160/20, EU:C:2022:101, 32 ja 78 kohta).

36

Toisaalta, jollei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totea toisin, säätiön toiminta näyttää liittyvän tähän ihmisten terveyden suojelun tavoitteeseen, joten sen voidaan katsoa käsiteltävässä asiassa puolustavan direktiivillä 2014/40 suojattua etua.

37

Näin ollen tämän tuomion 34 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti säätiön kaltaisella yksityisellä on oltava mahdollisuus tarkistaa, täyttävätkö yritysten jäsenvaltioissa valmistamat ja markkinoille saattamat savukkeet direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa vahvistetut päästötasot ottaen huomioon mainitun direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa viitatuissa ISO-standardeissa säädetyt mittausmenetelmät, mikä edellyttää, että näiden standardien on oltava vapaasti tällaisen yksityisen saatavilla.

38

SEU 2 artiklassa vahvistetun oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti mainittujen normien sisällön on oltava yleisesti, tehokkaasti, maksutta ja syrjimättä saatavilla, jotta voitaisiin katsoa, että sisältöön voidaan tutustua vapaasti. Tällaisen saatavuuden takaaminen kansainvälisellä tasolla laadittuihin ja unionin oikeusjärjestyksessä pakottaviksi tehtyihin standardeihin on nimittäin välttämätöntä, jotta säätiön kaltainen yksityinen, joka vetoaa pääasiassa unionin toimella, jolla nämä standardit tehdään pakottaviksi, suojattuun etuun, voi tutustua niihin ja tapauksen mukaan saada toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ja tarvittaessa unionin tuomioistuimet tarkastamaan, että mainittuja standardeja on tosiasiallisesti ja täysimääräisesti noudatettu.

39

Tämä merkitsee muun muassa sitä, että on olemassa asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan viimeisessä lauseessa tarkoitettu ylivoimainen yleinen etu, joka oikeuttaa tällaisten standardien ilmaisemisen säätiön kaltaisen yksityisen tämän asetuksen nojalla tekemän asiakirjoihin tutustumista koskevan pyynnön johdosta. Vaikka oletetaan, että näitä standardeja suojataan immateriaalioikeuksilla, tämän edun olisi oltava etusijalla tällaisiin oikeuksiin nähden, joihin kyseinen standardointielin mahdollisesti vetoaa, SEUT 15 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa taatun, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 42 artiklassa vahvistetun ja mainitulla asetuksella täytäntöönpannun asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2024, Public.Resource.Org ja Right to Know v. komissio ym., C‑588/21 P, EU:C:2024:201, 84 ja 85 kohta).

40

Siltä osin kuin unionin lainsäätäjä ottaa käyttöön tämän tuomion 33 ja 38 kohdassa tarkoitettujen standardien kaltaisiin standardeihin liittyviä velvoitteita ja pyrkii suojelemaan vastaavia yksityisten etuja, kuten ihmisten terveyttä, unionin on vastattava kustannuksista, jotka liittyvät siihen, että toteutetaan mahdollisuus tutustua näiden standardien viralliseen ja todistusvoimaiseen versioon, eikä merkitystä ole sillä, annetaanko tämä mahdollisuus unionin vai jäsenvaltioiden logistisin, hallinnollisin ja teknisin keinoin.

41

Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että kaikilla pääasian asianosaisilla on ollut mahdollisuus kansallisiin NEN-ISO-standardeihin tutustumalla tutustua direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen ISO-standardien virallisen ja todistusvoimaisen version sisältöön ja että ne ovat saaneet siitä tiedon. Ne ovat siis voineet tehokkaasti vedota näihin ISO-standardeihin toimivaltaisissa kansallisissa tuomioistuimissa.

42

Tästä seuraa, että säätiön kaltainen yksityinen, jolla on ollut mahdollisuus tutustua mainittujen ISO-standardien virallisen ja todistusvoimaisen version sisältöön, ei voi vedota muihin kuin samoissa ISO-standardeissa määrättyihin mittausmenetelmiin saadakseen tuomioistuimen toteamaan, että yritysten jäsenvaltioissa valmistamien tai markkinoille saattamien savukkeiden sisältämien aineiden päästötasot eivät ole vaatimusten mukaisia.

43

Ensimmäiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että direktiivin 2014/40 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että yksityiset, joilla on ollut mahdollisuus tutustua kyseisessä säännöksessä tarkoitettujen ISO-standardien virallisen ja todistusvoimaisen version sisältöön, eivät voi vedota siihen, ettei näitä standardeja ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, saadakseen tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin päästötasot mitatuiksi muilla mittausmenetelmillä kuin mainituissa standardeissa, joiden on oltava vapaasti tutustuttavissa sellaisen sääntelyn mukaisesti, joka takaa yleisen, tehokkaan, maksuttoman ja syrjimättömän saatavuuden, säädetyillä menetelmillä.

44

Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus ja se, että kaikki pääasian asianosaiset ovat voineet tutustua kyseessä oleviin ISO-standardeihin, toiseen, kolmanteen, neljänteen, viidenteen, kuudenteen ja seitsemänteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

45

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä sekä direktiivin 2001/37/EY kumoamisesta 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/40/EU 4 artiklan 1 kohtaa

on tulkittava siten, että

yksityiset, joilla on ollut mahdollisuus tutustua kyseisessä säännöksessä tarkoitettujen ISO-standardien virallisen ja todistusvoimaisen version sisältöön, eivät voi vedota siihen, ettei näitä standardeja ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, saadakseen tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin päästötasot mitatuiksi muilla mittausmenetelmillä kuin mainituissa standardeissa, joiden on oltava vapaasti tutustuttavissa sellaisen sääntelyn mukaisesti, joka takaa yleisen, tehokkaan, maksuttoman ja syrjimättömän saatavuuden, säädetyillä menetelmillä.