—

Riidanalaista päätöstä ei ole vastoin SEU 1 artiklan toista kohtaa, SEUT 15, SEUT 296 ja SEUT 298 artiklaa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 42 ja 47 artiklaa annettu kantajalle tiedoksi kokonaisuudessaan. Tiedon saaminen niistä tiedoista, joita ei ole esitetty, on päätöksen keskeisenä osatekijänä tarpeen sen ymmärtämiseksi, miten kantajan yksilöllinen tilanne on otettu vakausmaksuja laskettaessa huomioon kaikkien muiden kyseessä olevien laitosten tilanteeseen nähden.

—

Riidanalaisen päätöksen tekeminen taannehtivasti on vastoin oikeusvarmuuden periaatetta, koska se ei ole tarpeen tavoitteiden saavuttamiseksi.

—

Riidanalaisessa päätöksessä ei ole noudatettu SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa ja perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan c alakohdassa määrättyä perusteluvelvollisuutta, koska vain muutamia valittuja välituloksia on julkistettu. Unionin tuomioistuimen asiassa C-584/20 P (4) vahvistamia vaatimuksia, jotka koskevat perusteluvelvollisuuden laajuutta, ei ole noudatettu.

—

Riidanalainen päätöksessä ei ole noudatettu perusteluvelvollisuutta, koska vastaajan harkintavallan osalta ei ole esitetty, mitä arviointeja vastaaja on tarkastellut ja mistä syystä. Ei siis voida sulkea pois sitä, että vastaaja on käyttänyt harkintavaltaa mielivaltaisesti.

—

Riidanalaisella päätöksellä loukataan unionin oikeudessa vahvistettuja oikeudellisia puitteita sekä tehokkaan oikeussuojan periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta, koska vastaaja ei ole ottanut huomioon tämän hetkistä tilannetta riidanalaista päätöstä tehdessään ja se on nojautunut päätöksessään virheellisiin ennusteisiin (erityisesti tavoitteita asettaessaan).

—

Kantajaa ei ole vastoin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohtaa ja 2 kohdan a alakohtaa kuultu ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä eikä ennen siihen perustuvan vakausmaksuja koskevan päätöksen tekemistä. Järjestetyssä neuvonpidossa ei ole annettu mahdollisuutta ottaa asiaan kantaa tehokkaasti ja kattavasti.

—

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 4–7 ja 9 artiklassa ja liitteessä I, joihin riidanalaisessa päätöksessä nojaudutaan, otetaan käyttöön vakausmaksujen vahvistamista koskeva järjestelmä, joka ei ole avoin, joka on ristiriidassa perusoikeuskirjan 16, 17, 41 ja 47 artiklan kanssa ja jonka yhteydessä ei ole varmistettu perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklan eikä suhteellisuusperiaatteen ja oikeusvarmuuden periaatteen noudattamista. Vastaajalla on paljon harkintavaltaa, jonka käyttöä ei ole mahdollista valvoa.

—

Riidanalainen päätös on ristiriidassa perussopimusten kanssa, sillä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/81 8 artiklalla ylitetään asetuksen (EU) N:o 806/2014 70 artiklan 7 kohdassa, luettuna yhdessä SEUT 291 artiklan kanssa, vahvistetut rajat, eikä täytäntöönpanoasetukselle eikä myöskään oikeudellisille perustoille ole esitetty SEUT 296 artiklan 2 kohdan mukaisia perusteluja. Tämä lainvastaisuus vaikuttaa myös riidanalaiseen päätökseen.

—

Toissijaisesti kantaja vetoaa direktiivin 2014/59/EU ja asetuksen (EU) N:o 806/2014 kaikkien niiden säännösten lainvastaisuuteen, joiden mukaan vakausmaksujärjestelmä on sitova ja vastaajalla on laaja harkintavalta. Siltä osin kuin kyseisiä säännöksiä ei ole mahdollista tulkita primäärioikeuden mukaisesti, ne ovat ristiriidassa perusteluvelvollisuutta koskevan periaatteen, oikeusvarmuuden periaatteen ja perussopimusten (erityisesti SEU 1 artiklan toisen kohdan, SEUT 15, SEUT 296 ja SEUT 298 artiklan) sekä perusoikeuskirjan (erityisesti perusoikeuskirjan 16, 17, 41, 42 ja 47 artiklan) kanssa.