Väliaikainen versio

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

5 päivänä syyskuuta 2024 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Luottolaitosten tervehdyttäminen ja likvidaatio – Direktiivi 2001/24/EY – 3 ja 6 artikla – Luottolaitokseen kohdistunut tervehdyttämistoimenpide – Kyseisen luottolaitoksen velvoitteiden ja vastuiden siirtäminen omaisuudenhoitoyhtiölle ennen sellaisen kanteen nostamista, jossa vaaditaan kyseiseltä luottolaitokselta olevan saatavan maksamista – Tiettyjen velvoitteiden ja vastuiden siirtäminen takaisin kyseiselle luottolaitokselle – Sen jäsenvaltion, jossa asianomainen menettely on aloitettu, lainsäädäntö (lex concursus) – Tervehdyttämistoimenpiteen vaikutukset muissa jäsenvaltioissa – Vastavuoroinen tunnustaminen – Tervehdyttämistoimenpiteen julkaisemista koskevan velvollisuuden laiminlyönnin vaikutukset – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 17, 21, 38 ja 47 artikla – Omistusoikeus – Tehokas oikeussuoja – Kuluttajansuoja – Direktiivi 93/13/EY – 6 artiklan 1 kohta – Kohtuuttomat sopimusehdot – Oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteet – Omaisuudenhoitoyhtiön passiivilegitimaatio

Yhdistetyissä asioissa C‑498/22–C‑500/22,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvista ennakkoratkaisupyynnöistä, jotka Tribunal Supremo (ylin yleinen tuomioistuin, Espanja) on esittänyt 19.7.2022 tekemillään päätöksillä, jotka ovat saapuneet unionin tuomioistuimeen 21. ja 22.7.2022, saadakseen ennakkoratkaisun asioissa

Novo Banco SA – Sucursal en España,

Banco de Portugal ja

Fundo de Resolução

vastaan

C.F.O. (C‑498/22),

J.M.F.T. ja

M.H.D.S. (C‑499/22),

Proyectos, Obras y Servicios de Badajoz SL (C‑500/22),

UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. Lycourgos sekä tuomarit O. Spineanu-Matei, J.-C. Bonichot, S. Rodin ja L. S. Rossi (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: J. Richard de la Tour,

kirjaaja: hallintovirkamies L. Carrasco Marco,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 26.10.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Novo Banco SA – Sucursal en España, edustajinaan B. Fiestas Muñoz, N. Rodríguez Fernández ja A. Suberviola Pagola, abogados,

–        Banco de Portugal ja Fundo de Resolução, edustajinaan C. García Vega ja J. M. Rodríguez Cárcamo, abogados,

–        C.F.O., edustajinaan J. M. Arroyo Lorenzo, abogado, ja I. C. Covadonga Juliá Corujo, procuradora,

–        J.M.F.T ja M.H.D.S., edustajanaan J. A. Ballesteros Garrido, abogado,

–        Proyectos, Obras y Servicios de Badajoz SL, edustajanaan J. M. Aguado Maestro, abogado,

–        Espanjan hallitus, asiamiehinään L. Aguilera Ruiz ja A. Gavela Llopis,

–        Portugalin hallitus, asiamiehinään P. Barros da Costa, M. Esménio ja A. Rodrigues, avustajinaan R. Esteves de Oliveira ja P. Pinheiro, advogados,

–        Euroopan parlamentti, asiamiehinään J. Etienne, P. López-Carceller ja A. Tamás,

–        Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään G. Rugge ja A. Westerhof Löfflerová,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään J. L. Buendía Sierra, A. Nijenhuis, N. Ruiz García ja D. Triantafyllou,

kuultuaan julkisasiamiehen 21.3.2024 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat luottolaitosten tervehdyttämisestä ja likvidaatiosta 4.4.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/24/EY (EYVL 2001, L 125, s. 15) 3 artiklan 2 kohdan ja 6 artiklan, kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 6 artiklan 1 kohdan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17, 21, 38 ja 47 artiklan sekä oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden tulkintaa.

2        Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, joissa asianosaisina ovat yhtäältä Novo Banco SA – Sucursal en España (jäljempänä Novo Banco), jota tukevat Banco de Portugal (Portugalin keskuspankki) ja Fundo de Resolução (kriisinratkaisurahasto, Portugali), ja toisaalta useat Novo Bancon asiakkaat ja joissa on kyse portugalilaisen luottolaitoksen Banco Espíritu Santo SA:n (BES) ja sen espanjalaisen sivuliikkeen (jäljempänä BES Espanja), jonka seuraaja Novo Banco on, osalta toteutettujen tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutuksesta rahoitustuotteita ja ‑palveluja koskeviin eri sopimuksiin.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

 Direktiivi 2001/24

3        Direktiivin 2001/24 johdanto-osan 3, 4, 6, 7, 11, 12 ja 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(3)      Tämä direktiivi kytkeytyy luottolaitosten liiketoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen liittyvällä 20 päivänä maaliskuuta 2000 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/12/EY [(EYVL 2000, L 126, s. 1)] toteutettuun [Euroopan] yhteisön lainsäädäntöön, ja tästä seuraa, että luottolaitos ja sen sivuliikkeet muodostavat toiminta-aikanaan yhden kokonaisuuden, jota valvovat sen valtion toimivaltaiset viranomaiset, jossa koko yhteisössä voimassa oleva toimilupa on myönnetty.

(4)      Olisi erityisen haitallista luopua tästä ykseydestä, jonka luottolaitos muodostaa sivuliikkeidensä kanssa, kun on tarpeen toteuttaa tervehdyttämistoimenpiteitä tai aloittaa likvidaatiomenettely.

– –

(6)      On tärkeää uskoa kotijäsenvaltion hallinnollisille tai oikeusviranomaisille yksinomainen toimivalta päättää kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön ja siellä voimassa olevien käytäntöjen mukaisista tervehdyttämistoimenpiteistä sekä soveltaa niitä. Koska on vaikea yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä ja käytäntöjä, olisi omaksuttava järjestelmä, jossa jäsenvaltiot vastavuoroisesti tunnustavat kunkin jäsenvaltion toteuttamat toimenpiteet niiden laitosten elinkelpoisuuden palauttamiseksi, joille se on myöntänyt toimiluvan.

(7)      On välttämätöntä taata, että kotijäsenvaltion hallinnollisten tai oikeusviranomaisten toteuttamat tervehdyttämistoimenpiteet sekä niiden henkilöiden tai elinten toteuttamat toimenpiteet, jotka nämä viranomaiset ovat nimenneet hallinnoimaan näitä tervehdyttämistoimenpiteitä, vaikuttavat kaikissa jäsenvaltioissa, mukaan luettuina toimenpiteet, joihin voi liittyä maksujen keskeyttäminen, täytäntöönpanotoimenpiteiden keskeyttäminen tai saatavien alentaminen, sekä kaikki muut toimenpiteet, joilla voidaan vaikuttaa kolmansien osapuolien olemassa oleviin oikeuksiin.

– –

(11)      Ilmoitus, jolla tiedotetaan sivullisille tervehdyttämistoimenpiteiden täytäntöönpanosta, on tarpeen jäsenvaltioissa, joissa sijaitsee sivuliikkeitä, kun nämä toimenpiteet voivat estää tiettyjen heidän oikeuksiensa käyttämisen.

(12)      Velkojien tasapuolisen kohtelun periaate heidän muutoksenhakumahdollisuuksiensa osalta edellyttää, että kotijäsenvaltion hallinnolliset tai oikeusviranomaiset toteuttavat tarpeelliset toimenpiteet, jotta vastaanottavan jäsenvaltion velkojat voivat käyttää muutoksenhakuoikeuttaan tähän tarkoitukseen säädetyssä määräajassa.

– –

(16)      Velkojien tasavertaisuus edellyttää luottolaitoksen likvidaatiota yhtenäisyyden ja yleispätevyyden periaatteiden mukaisesti, jotka edellyttävät kotijäsenvaltion hallinnollisten tai oikeusviranomaisten yksinomaista toimivaltaa ja niiden antamien päätösten tunnustamista sekä sitä, että kotijäsenvaltion lainsäädännön nojalla syntyvät päätösten vaikutukset tulevat voimaan ilman mitään muodollisuuksia kaikissa muissa jäsenvaltiossa, jollei tässä direktiivissä toisin säädetä.”

4        Direktiivin 2001/24 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan luottolaitoksiin ja niiden sellaisiin sivuliikkeisiin, jotka on perustettu muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, jossa luottolaitoksen sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee, sellaisina kuin luottolaitokset on määritelty direktiivin 2000/12/EY 1 artiklan 1 ja 3 kohdassa, jollei mainitun direktiivin 2 artiklan 3 kohdassa säädetyistä edellytyksistä ja poikkeuksista muuta johdu.”

5        Direktiivin 2001/24 2 artiklan seitsemännen luetelmakohdan mukaan ”tervehdyttämistoimenpiteillä” tarkoitetaan ”toimenpiteitä, joilla on tarkoitus säilyttää tai palauttaa ennalleen luottolaitoksen taloudellinen tilanne ja jotka voivat vaikuttaa kolmansien osapuolien olemassa oleviin oikeuksiin, mukaan lukien toimenpiteitä, joihin voi kuulua maksujen keskeyttäminen, täytäntöönpanotoimenpiteiden keskeyttäminen tai saatavien alentaminen”.

6        Direktiivin II osastoon, jonka otsikko on ”Tervehdyttämistoimenpiteet”, sisältyvät sen 3–8 artikla.

7        Direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Päätös tervehdyttämistoimenpiteistä – sovellettava lainsäädäntö” säädetään seuraavaa:

”1.      Kotijäsenvaltion hallinnolliset tai oikeusviranomaiset ovat yksin toimivaltaisia päättämään luottolaitosta ja sen muissa jäsenvaltioissa sijaitsevia sivuliikkeitä koskevan yhden tai useamman tervehdyttämistoimenpiteen toteuttamisesta.

2.      Tervehdyttämistoimenpiteet toteutetaan kotijäsenvaltiossa sovellettavien lakien, asetusten ja menettelyjen mukaisesti, jollei tässä direktiivissä toisin säädetä.

Tervehdyttämistoimenpiteet tulevat täysimääräisesti voimaan tämän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti koko yhteisössä ilman eri muodollisuuksia, myös muissa jäsenvaltioissa oleviin sivullisiin nähden siinäkin tapauksessa, että niihin sovellettavissa vastaanottavan jäsenvaltion säännöksissä ei säädetä tällaisista toimenpiteistä tai että niissä säädetään toimenpiteiden toteuttaminen riippuvaksi ehdoista, jotka eivät täyty.

Tervehdyttämistoimenpiteet tulevat voimaan koko yhteisössä heti, kun ne tulevat voimaan jäsenvaltiossa, jossa ne toteutettiin.”

8        Direktiivin 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Julkaiseminen”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jos 3 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti päätettyjen tervehdyttämistoimenpiteiden täytäntöönpano on omiaan vaikuttamaan sivullisten oikeuksiin vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja jos toimenpidettä koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta kotijäsenvaltiossa, kotijäsenvaltion hallinnollisten tai oikeusviranomaisten, hallinnonhoitajan tai muun kotijäsenvaltiossa toimivaltaisen henkilön on julkaistava ote päätöksestä Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä ja jokaisen vastaanottavan jäsenvaltion kahdessa valtakunnallisessa päivälehdessä erityisesti, jotta muutoksenhakuoikeutta voidaan käyttää ajoissa.

2.      Edellä 1 kohdassa tarkoitettu ote päätöksestä on lähetettävä viipymättä ja sopivinta tapaa käyttäen Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistolle ja jokaisen vastaanottavan jäsenvaltion kahdelle valtakunnalliselle päivälehdelle.

3.      Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto julkaisee otteen viimeistään kahdentenatoista päivänä sen lähettämisestä.

4.      Julkaistavassa päätöksen otteessa on mainittava asianomaisten jäsenvaltioiden virallisella kielellä tai virallisilla kielillä erityisesti tehdyn päätöksen tarkoitus ja oikeusperusta sekä muutoksenhakuajat, erityisesti näiden päättymispäivät helposti ymmärrettävällä tavalla, ja muutoksenhaun suhteen toimivaltaisten viranomaisten tai toimivaltaisen tuomioistuimen tarkka osoite.

5.      Tervehdyttämistoimenpiteitä sovelletaan riippumatta 1–3 kohdassa säädetyistä toimenpiteistä, ja ne ovat täysimääräisesti voimassa velkojiin nähden, jolleivät kotijäsenvaltion hallinnolliset tai oikeusviranomaiset toisin määrää tai jollei kotijäsenvaltion näitä toimenpiteitä koskevassa lainsäädännössä toisin säädetä.”

9        Direktiivin 2001/24 32 artiklassa, jonka otsikko on ”Vireillä olevat oikeudenkäynnit”, säädetään seuraavaa:

”Tervehdyttämistoimenpiteiden tai likvidaatiomenettelyn vaikutukset luottolaitoksen vallinnasta erotettua omaisuutta tai oikeutta koskevaan vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa oikeudenkäynti on vireillä.”

 Direktiivi 2014/59

10      Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU (EUVL 2014, L 173, s. 190) johdanto-osan 65 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”Omaisuudenhoitoyhtiö on yhden tai useamman viranomaisen kokonaan tai osittain omistama tai yhden tai useamman viranomaisen määräysvallassa oleva laitos, jonka päätarkoituksena olisi sen varmistaminen, että olennaisia rahoituspalveluja tarjotaan lähellä kaatumista olevan laitoksen asiakkaille vastakin ja että olennaiset rahoitusalan toiminnot toimivat edelleen. Omaisuudenhoitoyhtiötä olisi johdettava elinkelpoisuuden ja toiminnan jatkuvuuden pohjalta, ja se olisi palautettava markkinoille asianmukaisten edellytysten täyttyessä ja tässä direktiivissä säädetyssä määräajassa tai likvidoitava, jos se ei ole elinkelpoinen.”

11      Direktiivin 83 artiklassa, jonka otsikko on ”Kriisinratkaisuviranomaisia koskevat menettelylliset velvoitteet”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kriisinratkaisuviranomaiset täyttävät 2, 3 ja 4 kohdassa säädetyt vaatimukset mahdollisimman pian kriisinratkaisutoimen toteuttamisen jälkeen.

– –

4.      Kriisinratkaisuviranomaisen on julkaistava jäljennös siitä määräyksestä tai instrumentista, jonka nojalla kriisinratkaisutoimi toteutetaan, tai ilmoitus, jossa esitetään tiivistetysti kriisinratkaisutoimen vaikutukset ja erityisesti vähittäisasiakkaisiin kohdistuvat vaikutukset sekä soveltuvin osin 69, 70 ja 71 artiklassa tarkoitetun keskeyttämisen tai rajoittamisen ehdot ja kesto, taikka varmistettava jommankumman julkaiseminen

a)      omalla virallisella verkkosivustollaan;

b)      toimivaltaisen viranomaisen verkkosivustolla, jos viranomainen on muu kuin kriisinratkaisuviranomainen, ja [Euroopan pankkiviranomaisen (EPV)] verkkosivustolla;

c)      kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen verkkosivustolla;

d)      samoja säänneltyjen tietojen paljastamista koskevia keinoja käyttäen, joista säädetään [säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta 15.12.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY (EYVL 2004, L 390, s. 38)] 21 artiklan 1 kohdassa, jos kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen osakkeet, muut omistusinstrumentit tai velkainstrumentit on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla.

– –”

12      Direktiivin 2014/59 117 artiklan, jonka otsikko on ”Direktiivin 2001/24/EY muuttaminen”, 1 kohdassa säädetään, että direktiivin 2001/24 1 artiklaan lisätään 5 kohta seuraavasti: ”tämän direktiivin 4 ja 7 artiklaa ei sovelleta, kun direktiivin 2014/59/EY 83 artiklaa sovelletaan.”

13      Direktiivin 2014/59 130 artiklan 1 kohdan mukaan se on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 31.12.2014.

14      Kyseinen direktiivi tuli sen 131 artiklan mukaan voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se oli julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, eli 2.7.2014.

 Direktiivi 93/13

15      Direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.”

16      Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

17      Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”

 Espanjan oikeus

18      Direktiivi 2001/24 on saatettu osaksi Espanjan oikeusjärjestystä luottolaitosten tervehdyttämisestä ja likvidaatiosta 22.4.2005 annetulla lailla 6/2005 (ley 6/2005 sobre saneamiento y liquidación de las entidades de crédito; BOE nro 97, 23.4.2005, s. 13912).

19      Kyseisen lain 19 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos tervehdyttämistoimenpide on toteutettu tai likvidaatiomenettely on aloitettu niin, että sen kohteena on luottolaitos, jolla on toimilupa Euroopan unionin jäsenvaltiossa ja jolla on ainakin yksi sivuliike Espanjassa tai joka tarjoaa palveluja siellä, tämä toimenpide tai menettely tuottaa ilman eri muodollisuuksia kaikki vaikutuksensa Espanjassa heti, kun se tulee voimaan siinä jäsenvaltiossa, jossa toimenpide on toteutettu tai menettely on aloitettu.”

 Portugalin oikeus

20      Luotto- ja rahoituslaitosten yleisestä sääntelystä 31.12.1992 annetun asetuksen (Regime Geral das Instituições de Crédito e Sociedas Financeiras), joka on hyväksytty luotto- ja rahoituslaitosten yleisestä sääntelystä annetun asetuksen hyväksymisestä annetulla asetuksella (Decreto-Lei que Aprova o Regime Geral das Instituições de Crédito e Sociedades Financeiras; Diário da República, sarja I-A, nro 301-A/2012; jäljempänä RGICSF), 145-C § ja seuraavat pykälät otettiin käyttöön 10.2.2012 annetulla asetuksella nro 31-A/2012 (Decreto-Lei n.º 31-A/2012; Diário da República, sarja 1, nro 30, 10.2.2012). Näissä pykälissä säännellään luotto- ja rahoituslaitosten tervehdyttämistoimenpiteitä ja kriisinratkaisua.

 Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset

 Asia C‑498/22

21      Kuluttaja C.F.O teki 11.12.2006 BES Espanjan kanssa kiinnelainasopimuksen, johon sisältyi vähimmäiskorkoa koskeva ehto, jossa määrättiin 2 prosentin vähimmäiskorosta.

22      Tribunal Supremo (ylin yleinen tuomioistuin, Espanja) totesi 9.5.2013 antamassaan tuomiossa, että tällainen vähimmäiskorkoehto oli kohtuuton avoimuuden puutteen vuoksi. C.F.O esitti tämän jälkeen BES Espanjalle vaatimuksen asianomaisen ehdon soveltamatta jättämisestä. BES Espanja lopetti kyseisen ehdon soveltamisen kesäkuusta 2013 alkaen.

23      RGICSF:n nojalla ja BES:in vakavien taloudellisten vaikeuksien asiayhteydessä Portugalin keskuspankin hallitus toteutti 3.8.2014 tekemällään päätöksellä, jota muutettiin 11.8.2014 tehdyllä päätöksellä (jäljempänä elokuun 2014 päätös), kyseistä luottolaitosta koskevia niin kutsuttuja kriisinratkaisutoimenpiteitä.

24      Portugalin keskuspankki perusti elokuun 2014 päätöksellä omaisuudenhoitopankin tai omaisuudenhoitoyhtiön eli Novo Bancon, jolle siirrettiin kyseisen päätöksen liitteessä 2 kuvatut BES:in varat, velat ja varallisuuteen kuulumattomat muut erät.

25      Kyseisessä liitteessä 2 mainittiin tiettyjä velkojen osia, jotka oli kuitenkin jätetty siirtämättä Novo Bancolle ja jotka näin ollen kuuluivat yhä BES:in varallisuuteen. Näitä velkojen osia olivat kyseisessä liitteessä 2 olevan 1 kohdan b alakohdan v alakohdassa luetellut osat eli ”erityisesti vastuut tai ehdolliset velvoitteet, jotka perustuvat petokseen tai sääntelyllisten, rikosoikeudellisten tai hallinnollisten määräysten tai päätösten rikkomiseen”.

26      Edellä 24 kohdassa tarkoitetun siirron seurauksena Novo Bancosta tuli 11.12.2006 tehdyn kiinnelainan velkoja, ja se alkoi laskuttaa C. F. O:lta lainan kuukausittaisia lyhennyseriä.

27      Banco de España (Espanjan keskuspankki) julkaisi 3.10.2014 Boletín Oficial del Estadossa ilmoituksen, jossa todettiin, että Portugalin keskuspankki oli elokuun 2014 päätöksessä soveltanut BES:iin kriisinratkaisutoimenpidettä, johon kuului BES:in toimintojen osittainen siirto Novo Bancolle, joka jatkaisi keskeytyksettä BES:in tavanmukaista toimintaa; kyseistä toimenpidettä pidettiin direktiivin 2001/24 2 artiklassa tarkoitettuna tervehdyttämistoimenpiteenä.

28      Portugalin keskuspankki teki 29.12.2015 kaksi päätöstä, joilla oli tarkoitus muuttaa ja selventää elokuun 2014 päätöksen liitettä 2 (jäljempänä 29.12.2015 tehdyt päätökset).

29      Näissä 29.12.2015 tehdyissä päätöksissä täsmennettiin muun muassa, että ”tästä päivästä lukien BES:in velkoihin, joita ei ole siirretty Novo Bancolle, kuuluvat erityisesti: – – v) kaikki saatavat ja korvaukset, jotka liittyvät sellaisten lainasopimusten, joissa BES oli luotonantaja, tiettyjen ehtojen väitettyyn kumoamiseen”.

30      Sen jälkeen, kun 21.12.2016 annettu tuomio Gutiérrez Naranjo ym. (C‑154/15, C‑307/15 ja C‑308/15, EU:C:2016:980) oli julistettu, C.F.O esitti tammikuussa 2017 vaatimuksen, joka koski BES Espanjan kiinnelainan vähimmäiskorkoehdon nojalla saamien summien palauttamista.

31      Novo Banco hylkäsi vaatimuksen 21.3.2017 päivätyllä kirjeellä sillä perusteella, että BES Espanja oli toiminut täysin avoimesti liittyen tätä vähimmäiskorkoehtoa koskeviin tietoihin, jotka oli annettu tiedoksi 24.11.2006 allekirjoitetussa tarjouksessa.

32      C.F.O. nosti 4.5.2017 Novo Bancoa vastaan kanteen, jossa vaadittiin yhtäältä, että kyseinen ehto todetaan pätemättömäksi sillä perusteella, että se on kohtuuton, ja toisaalta, että Novo Banco velvoitetaan palauttamaan hänelle kyseisen ehdon nojalla aiheettomasti maksetut summat.

33      Novo Banco väitti, että kyseinen kanne oli jätettävä tutkimatta sillä perusteella, ettei sillä ollut passiivilegitimaatiota, koska saatavaa, joka olisi voinut syntyä C.F.O:n hyväksi ja johon olisi sisältynyt BES Espanjan asianomaisen vähimmäiskorkoehdon perusteella saamien summien palauttaminen, ei ollut siirretty sille Portugalin keskuspankin toteuttamilla BES:iä koskevilla tervehdyttämistoimenpiteillä.

34      Sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin että muutoksenhakuasteessa Audiencia Provincial (maakunnallinen ylioikeus, Espanja) hylkäsivät Novo Bancon esittämän oikeudenkäyntiväitteen ja hyväksyivät C.F.O:n kanteen.

35      Näin ollen Novo Banco valitti tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen Tribunal Supremoon, joka hyväksyi Portugalin keskuspankin ja kriisinratkaisurahaston pyynnöt tukea valitusta väliintulijoina.

36      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ensiksi, että BES:in osalta toteutetut tervehdyttämistoimenpiteet kuuluvat unionin oikeuden soveltamisalaan, kuten unionin tuomioistuin on jo todennut 5.5.2022 annetussa tuomiossa BPC Lux 2 ym. (C‑83/20, EU:C:2022:346, 28–30 kohta), joten pääasioissa kyseessä olevassa tilanteessa on katsottava olevan kyse unionin oikeuden soveltamisesta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.

37      Toiseksi se muistuttaa, että elokuun 2014 päätöksen ja 29.12.2015 tehtyjen päätösten katsotaan olevan direktiivissä 2001/24 tarkoitettuja tervehdyttämistoimenpiteitä, kuten unionin tuomioistuin on todennut 29.4.2021 annetussa tuomiossa Banco de Portugal ym. (C‑509/19, EU:C:2021:335), ja kyseiset päätökset voivat vaikuttaa kolmansiin osapuoliin, mutta kyseisiä päätöksiä ei ole julkaistu, vaikka direktiivin 6 artiklan 1–4 kohdassa edellytetään julkaisemista. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa tältä osin, että BES:in kriisiä ja Novo Bancon perustamista koskevat tiedot, joita Portugalin keskuspankki antoi englanniksi ja portugaliksi internetsivustollaan sekä espanjalaisissa tiedotusvälineissä, olivat hyvin yleisluontoisia, eivätkä asianomaiset asiakkaat kyenneet niiden perusteella tunnistamaan asianomaisen varallisuuden siirron ulkopuolelle jätettyjä velkoja ja tulemaan tietoisiksi oikeuksiensa rajoittamisesta, jota tämä ulkopuolelle jättäminen merkitsi. Novo Bancon asiakkailleen osoittamissa tiedonannoissa pyrittiin pikemminkin sulkemaan pois kaikki olettamukset siitä, että asianomaiset tervehdyttämistoimenpiteet voisivat vaikuttaa asiakkaisiin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa lisäksi, ettei myöskään edellä 27 kohdassa mainittu Espanjan keskuspankin julkaisema ilmoitus täyttänyt kyseisen säännöksen mukaisia edellytyksiä.

38      Se, ettei direktiivin 6 artiklan 1–4 kohdan mukaista julkaisua tehty, esti lähes kaikkia asianomaisen pankin Espanjassa asuvia asiakkaita hakemasta muutosta Portugalin keskuspankin päätöksiin ja aiheutti sen, että nämä asiakkaat nostivat Novo Bancoa vastaan kanteita, joiden osalta se kuitenkin esitti oikeudenkäyntiväitteen sillä perusteella, että asianomaisilla tervehdyttämistoimenpiteillä ei ollut siirretty velvollisuutta palauttaa määriä, jotka kyseiset asiakkaat olivat maksaneet kohtuuttoman ehdon perusteella.

39      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan direktiivin 2001/24 6 artiklan 5 kohdan, jonka mukaan tervehdyttämistoimenpiteitä sovelletaan ja ne ovat täysimääräisesti voimassa riippumatta direktiivin 6 artiklan 1–3 kohdassa säädetyistä julkaisutoimenpiteistä, nojalla ei voida sallia, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa ei julkaista pitkään aikaan tietoja kyseisistä toimenpiteistä asianomaisen yhteisön asiakkaille aiheutuvista oikeuksien rajoituksista tai menetyksistä eikä niiden henkilöiden, joihin toimenpiteet vaikuttavat, käytössä olevista muutoksenhakuteistä ja ‑menettelyistä.

40      Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyjä siitä, voiko direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdassa asetettu kotijäsenvaltiossa toteutettujen tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutusten vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuvaa tunnustamista koskeva velvollisuus olla perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokkaan oikeussuojan periaatteen, sen 21 artiklan 2 kohdassa määrätyn kaikenlaisen kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon sekä oikeusvarmuuden periaatteen mukainen, jos tällaisia toimenpiteitä ei ole julkaistu direktiivin 6 artiklan 1–4 kohdan mukaisesti.

41      Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että Novo Banco vastasi C.F.O:n sille esittämään palautusvaatimukseen asiakysymyksen osalta korostamalla, että ”pankki on toiminut täysin avoimesti”. C.F.O. oli näin ollen nostanut kanteen luottaen siihen, että Novo Banco unionin oikeuden perusteella toimivan viranomaisen määräysvallassa olevana pankkina oli ottanut vastattavakseen kaikki BES Espanjan tähän sopimukseen liittyvät velvoitteet ja vastuut.

42      Näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko tilanteessa, jossa vastaanottavassa jäsenvaltiossa asuva kuluttaja on voinut perustaa perustellun luottamuksensa kotijäsenvaltion viranomaisen määräysvallassa olevan omaisuudenhoitoyhtiön menettelyyn, direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdassa asetettu tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutusten tunnustamista koskeva velvollisuus perusoikeuskirjan 47 artiklan sekä oikeusvarmuuden periaatteen mukainen.

43      Lopuksi ja neljänneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko pääasioissa kyseessä olevista tervehdyttämistoimenpiteistä johtuva sopimussuhteen ”pirstoutuminen” laillista unionin oikeuden ja erityisesti direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan perusteella. Kyseisen tuomioistuimen mukaan on nimittäin niin, että samalla kun asianomaista kuluttajaa sitovat hänen Novo Bancoa koskevat velvollisuutensa hänen suorittaessaan kyseiselle pankille alun perin BES Espanjalta otetun kiinnelainan mukaisia kuukausieriä, Novo Banco vapautetaan velvollisuudesta palauttaa BES Espanjan asianomaisen vähimmäiskorkoehdon nojalla saamat summat, minkä seurauksena kyseinen kuluttuja joutuu kantamaan kohtuuttoman ehdon taloudelliset seuraukset, koska hän ei voi joka tapauksessa periä näitä summia takaisin BES:iltä, kun otetaan huomioon kyseisen pankin maksukyvyttömyystilanne.

44      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää tässä yhteydessä epätavallisena sitä, että kuluttajien oikeudet eivät ole etusijalla rahoitusjärjestelmän vakauteen nähden. Tältä osin se toteaa, että unionin tuomioistuin katsoi 21.12.2016 annetussa tuomiossa Gutiérrez Naranjo ym. (C‑154/15, C‑307/15 ja C‑308/15, EU:C:2016:980), että Tribunal Supremon oikeuskäytäntö, jossa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin kiinnelainasopimuksiin sisältyvien vähimmäiskorkoehtojen kumoamisesta aiheutuvia palauttamista koskevia vaikutuksia rajattiin tuolloin vakavasti kriisiytyneen Espanjan rahoitusjärjestelmän vakauden turvaamiseksi, oli direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan vastainen.

45      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin arvioi lisäksi, että sellaisten tervehdyttämistoimenpiteiden, joiden nojalla asianomainen kuluttuja ei voi käytännössä käyttää kohtuuttoman sopimusehdon perusteella maksettujen summien palauttamista koskevaa oikeutta, mutta samaan aikaan kyseisen kuluttajan on suoritettava kokonaisuudessaan ottamansa kiinnelainen kuukausierät, vaikutusten tunnustaminen voi merkitä suhteetonta puuttumista kyseisen kuluttajan omistusoikeuteen perusoikeuskirjan 17 artiklan vastaisesti.

46      Tribunal Supremo on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko [perusoikeuskirjan] 47 artiklassa vahvistetun tehokasta oikeussuojaa koskevan perusoikeuden, oikeusvarmuuden yleisen periaatteen, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja perusoikeuskirjan 21 artiklan 2 kohdassa asetetun kaikenlaisen kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon mukaista tulkita direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa siten, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa on tunnustettava kotijäsenvaltion toimivaltaisen hallintoviranomaisen tekemän päätöksen vaikutukset, vaikka kyseistä päätöstä ei ole julkaistu [kyseisen] direktiivin – – 6 artiklan 1–4 kohdassa vaaditulla tavalla?

2)      Onko perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokasta oikeussuojaa koskevan perusoikeuden ja oikeusvarmuuden yleisen periaatteen mukaista tulkita direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa siten, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa on tunnustettava kotijäsenvaltion toimivaltaisen hallintoviranomaisen päätöksen vaikutukset, kun päätöksellä on jätetty tietyt velvoitteet ja vastuut pois niiden tervehdyttämistoimenpiteen kohteena olevan pankin tavanomaisen toiminnan ja varallisuuteen kuuluvien omaisuuserien joukosta, jotka on siirretty unionin oikeutta soveltavan viranomaisen määräysvallassa olevalle omaisuudenhoitoyhtiölle, jonka myöhempi menettely on herättänyt vastaanottavan jäsenvaltion asiakkaissa perusteltuja odotuksia siitä, että se on ottanut vastattavakseen vastuut ja velvoitteet, joita tervehdyttämistoimenpiteen kohteena olevalla pankilla oli kyseisiin asiakkaisiin nähden?

3)      Onko perusoikeuskirjan 17 artiklassa vahvistetun perusoikeudeksi katsottavan omistusoikeuden, perusoikeuskirjan 38 artiklassa vahvistetun korkeatasoisen kuluttajansuojan periaatteen, [direktiivin 93/13] 6 artiklan 1 kohdan ja oikeusvarmuuden yleisen periaatteen mukaista tulkita direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa siten, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa on tunnustettava kotijäsenvaltion toimivaltaisen hallintoviranomaisen tekemän päätöksen vaikutukset, kun päätöksen mukaan omaisuudenhoitoyhtiö tulee velkojan asemaan kiinnelainasopimuksessa, mutta kaatumassa olevalle pankille jää velvollisuus palauttaa lainanottajana olevalle kuluttajalle kyseiseen sopimukseen sisältyneen kohtuuttoman ehdon nojalla perityt määrät?”

 Asia C‑499/22

47      J.M.F.T. ja M.H.D.S. avasivat BES Espanjassa arvopaperitilin ja tekivät sen kanssa sopimuksen arvopaperisijoitusten hoidosta.

48      He tekivät 3.10.2007 BES Espanjan kanssa epätyypillisen rahoitussopimuksen (jäljempänä CFA), joka oli monimutkainen korkean riskin rahoitustuote, johon sisältyi muiden luottolaitosten osakkeiden kehitykseen indeksoitu vaihtuva korko. CFA erääntyi 11.10.2014, jolloin tällä välin BES Espanjan seuraajaksi tullut Novo Banco irtisanoi sen ja selvitti sen tappiollisena.

49      J.M.F.T. ja M.H.D.S. tekivät 28.4.2008 BES Espanjan kanssa myös strukturoitua rahoitustuotetta koskevan sopimuksen, joka erääntyi 28.4.2013 ja jonka BES Espanja selvitti tappiollisena.

50      J.M.F.T. sai elokuussa 2014 Novo Bancolta useita viestejä, joissa todettiin Portugalin keskuspankin BES:iä koskevien päätösten antamisen seurauksena, että BES Espanjan asiakkaiden ja uuden yhteisön eli Novo Bancon väliset pankkisuhteet jatkuvat, mikä todettiin myös CFA:n rahoitusasemaa koskevassa selvityksessä.

51      J.M.F.T. ja M.H.D.S. nostivat 17.4.2017 Novo Bancoa vastaan kanteen, jossa he vaativat pääasiallisesti kumoamaan kaksi rahoitussopimusta suostumusta koskevan virheen perusteella, koska BES Espanja oli toimittanut heille virheellisiä tietoja, sekä jokaisen osapuolen saamien summien palauttamista kustakin maksupäivästä lukien laskettavine korkoineen. J.M.F.T. ja M.H.D.S. vaativat toissijaisesti, että Novo Banco oli velvoitettava korvaamaan heille asianomaisen kahden rahoitustuotteen hankinnasta aiheutuneet menetykset kyseisen kanteen tiedoksiannosta lukien laskettavine lakisääteisine korkoineen.

52      Novo Banco väitti, että kyseinen kanne oli jätettävä tutkimatta sillä perusteella, ettei sillä ollut passiivilegitimaatiota, koska saatavaa, joka olisi voinut syntyä J.M.F.T:n ja M.H.D.S:n hyväksi ja johon olisi sisältynyt heidän rahoitustuotteiden perusteella maksamiensa summien palauttaminen asianomaisten sopimusten mahdollisen pätemättömyyden vuoksi tai siitä, että asiakkaat eivät olleet saaneet tietoa pääasiassa kyseessä oleviin rahoitusvälineisiin liittyvistä riskeistä, aiheutuneiden menetysten korvaaminen, ei ollut siirretty Novo Bancolle Portugalin keskuspankin toteuttamilla BES:iä koskevilla tervehdyttämistoimenpiteillä.

53      Kanne hyväksyttiin ensimmäisessä oikeusasteessa.

54      Audiencia Provincial hyväksyi Novo Bancon valituksen 28.4.2008 tehtyä sopimusta koskevilta osin sillä perusteella, että BES Espanja oli selvittänyt kyseisen sopimuksen 28.4.2013 eli ennen kuin Novo Banco oli perustettu BES:in tervehdyttämistoimenpiteiden toteuttamisen yhteydessä. Kyseisen tuomioistuimen mukaan kyseessä olevan toimen vaikutukset olivat siis päättyneet ennen kyseisiä toimenpiteitä, joten omaisuudenhoitoyhtiölle ei siirretty ainoatakaan tästä sopimuksesta johtuvaa velvoitetta tai vastuuta.

55      Sitä vastoin Audiencia Provincial pysytti ensimmäisen oikeusasteen tuomion siltä osin kuin se koski CFA:ta, jota Novo Banco hallinnoi ja jonka se sittemmin selvitti lokakuussa 2014. Kyseinen tuomioistuin huomautti myös, ettei elokuun 2014 päätöksessä suljettu siirron ulkopuolelle CFA:n kaltaisia strukturoituja tuotteita vaan BES:in laitosten liikkeeseen laskemia velkainstrumentteja.

56      Tribunal Supremo, jonka käsiteltäväksi on saatettu tätä tuomiota koskevat valitukset mukaan luettuna Portugalin keskuspankin ja kriisinratkaisurahaston tukeman Novo Bancon tekemä valitus, pohtii, onko direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdassa säädetty kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen toteuttamien tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutusten vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuvaa tunnustamista koskeva velvollisuus lainmukainen, kun otetaan huomioon asiassa C‑498/22 esitetyssä ennakkoratkaisupäätöksessä mainitut unionin oikeuden säännökset, määräykset ja periaatteet lukuun ottamatta direktiiviä 93/13, ja sellaisten syiden perusteella, jotka ovat olennaisesti samanlaiset kuin edellä 37–42 kohdassa tiivistetysti esitetyt tähän ennakkoratkaisupäätökseen liittyvät syyt.

57      Tribunal Supremo on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko [perusoikeuskirjan] 47 artiklassa vahvistetun tehokasta oikeussuojaa koskevan perusoikeuden, oikeusvarmuuden yleisen periaatteen, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja perusoikeuskirjan 21 artiklan 2 kohdassa asetetun kaikenlaisen kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon mukaista tulkita direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa siten, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa on tunnustettava kotijäsenvaltion toimivaltaisen hallintoviranomaisen tekemän päätöksen vaikutukset, vaikka kyseistä päätöstä ei ole julkaistu [kyseisen] direktiivin – – 6 artiklan 1–4 kohdassa vaaditulla tavalla?

2)      Onko perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokasta oikeussuojaa koskevan perusoikeuden ja oikeusvarmuuden yleisen periaatteen mukaista tulkita direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa siten, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa on tunnustettava kotijäsenvaltion toimivaltaisen hallintoviranomaisen päätöksen vaikutukset, kun päätöksellä on jätetty tietyt velvoitteet ja vastuut pois niiden tervehdyttämistoimenpiteen kohteena olevan pankin tavanomaisen toiminnan ja varallisuuteen kuuluvien omaisuuserien joukosta, jotka on siirretty unionin oikeutta soveltavan viranomaisen määräysvallassa olevalle omaisuudenhoitoyhtiölle, jonka myöhempi menettely on herättänyt vastaanottavan jäsenvaltion asiakkaissa perusteltuja odotuksia siitä, että se on ottanut vastattavakseen vastuut ja velvoitteet, joita tervehdyttämistoimenpiteen kohteena olevalla pankilla oli kyseisiin asiakkaisiin nähden?

3)      Onko perusoikeuskirjan 17 artiklassa vahvistetun perusoikeudeksi katsottavan omistusoikeuden, perusoikeuskirjan 38 artiklassa vahvistetun korkeatasoisen kuluttajansuojan periaatteen ja oikeusvarmuuden yleisen periaatteen mukaista tulkita direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa siten, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa on tunnustettava kotijäsenvaltion toimivaltaisen hallintoviranomaisen tekemän päätöksen vaikutukset, kun päätöksen mukaan omaisuudenhoitoyhtiö tulee velkojan asemaan tervehdyttämistoimenpiteiden kohteena olevan pankin sopimussuhteissa mutta kaatumassa olevalle pankille jää velvollisuus palauttaa asiakkaalle määrät, jotka asiakas on maksanut sellaisten sopimusten nojalla, jotka on todettu pätemättömiksi pankin antamista puutteellisista tiedoista johtuvan, suostumuksen antamiseen liittyvän virheen vuoksi?”

 Asia C‑500/22

58      Proyectos, Obras y Servicios de Badajoz SL (jäljempänä POSB) osti 17.11.2014 jälkimarkkinoilta 100 000 euron summalla etuoikeutetun joukkovelkakirjan, jonka nimitys on ”Senior Bond NB 6,875 % maturity July 2016” ja joka erääntyi 15.7.2016.

59      BES oli laskenut tämän joukkovelkakirjan liikkeeseen, mutta silloin, kun POSB osti sen kolmannen asemassa olevan sijoituspalveluyrityksen välityksellä, kyseinen etuoikeutettu velkainstrumentti kuului Novo Bancon, jolle se oli siirretty elokuun 2014 päätöksen nojalla, varallisuuteen.

60      Novo Banco maksoi heinäkuussa 2015 POSB:lle tuloa vuosia 2014 ja 2015 vastaavan joukkovelkakirjalainan tuoton perusteella.

61      Kun kyseinen joukkovelkakirja erääntyi, Novo Banco ei suorittanut joukkovelkakirjalainan tuottoa vuosien 2015 ja 2016 perusteella eikä palauttanut sen nimellisarvoa POSB:lle.

62      Novo Banco ilmoitti vastauksena POSB:n esittämään reklamaatioon, että maksusta kieltäytyminen perustui 29.12.2015 annettuihin päätöksiin, joilla Portugalin keskuspankki oli siirtänyt tähän joukkovelkakirjaan liittyvän velan Novo Bancolta ”takaisin” BES:ille. Näissä päätöksissä nimittäin määrättiin erityisesti siitä, että etuoikeutetut joukkovelkakirjat, mukaan luettuna näiden päätösten liitteessä 2B luetteloiduista etuoikeutetuista velkainstrumenteista, joihin kuului muun muassa ”Senior Bond NB 6,875 % maturity July 2016”, johtuvat oikeudet ja vastuut, siirretään Novo Bancolta ”takaisin” BES:ille.

63      POSB nosti 25.6.2017 Novo Bancoa vastaan kanteen, jossa vaadittiin maksamaan vuosien 2015 ja 2016 annuiteettia vastaava tämän joukkovelkakirjan tuotto ja palauttamaan joukkovelkakirjan nimellisarvoa vastaava määrä.

64      Novo Banco väitti, että kyseinen kanne oli jätettävä tutkimatta sillä perusteella, ettei sillä ollut passiivilegitimaatiota, koska kyseiseen joukkovelkakirjaan liittyvä velka oli ”siirretty takaisin” BES:ille.

65      Sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin että muutoksenhakuasteessa Audiencia Provincial hylkäsivät Novo Bancon esittämän oikeudenkäyntiväitteen ja hyväksyivät kanteen.

66      Tribunal Supremo, jonka käsiteltäväksi on saatettu Portugalin keskuspankin ja kriisinratkaisurahaston tukeman Novo Bancon tekemä valitus, pohtii ensiksi, onko direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdassa säädetty kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen toteuttamien tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutusten vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuvaa tunnustamista koskeva velvollisuus lainmukainen, kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 47 artikla, oikeusvarmuuden periaate, yhdenvertaisen kohtelun periaate ja perusoikeuskirjan 21 artiklan 2 kohdassa asetettu kaikenlaisen kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto, sellaisten syiden perusteella, jotka ovat olennaisesti samanlaiset kuin edellä 37–40 kohdassa tiivistetysti esitetyt asiassa C‑498/22 esitettyyn ennakkoratkaisupäätökseen liittyvät syyt.

67      Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että etuoikeutetun velkapaperin haltijana POSB nauttii perusoikeuskirjan 17 artiklassa tunnustettua perusoikeudeksi katsottavan omistusoikeuden suojaa. Kyseisen tuomioistuimen mukaan tähän velkapaperiin liittyvien vastuiden ja velvoitteiden ”siirtäminen takaisin” BES:ille merkitsee käytännössä POSB:n omistusoikeuden riistoa, kun otetaan huomioon, että BES on maksukyvytön pankki, jolla ei ole varoja.

68      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tosin ilmoittaa olevansa täysin tietoinen siitä, että perusoikeuskirjan 17 artiklassa turvattu perusoikeus ei ole ehdoton oikeus ja että tällaisen oikeuden haltijalta voidaan riistää hänen omaisuutensa yleisen edun sitä vaatiessa laissa säädetyissä tapauksissa ja laissa säädettyjen ehtojen mukaisesti ja siten, että hänelle suoritetaan kohtuullisessa ajassa oikeudenmukainen korvaus omaisuuden menetyksestä.

69      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että yksi näistä tapauksista on osakkeenomistajien ja velkojien tapaus elinkelvotonta pankkia koskevien kriisinratkaisutoimenpiteiden yhteydessä. Se huomauttaa kuitenkin, että POSB ei ole BES:in osakkeenomistaja eikä velkoja, vaan siitä tuli etuoikeutetun velkapaperin ostohetkellä pääomitetun ja maksukykyisen pankin eli Novo Bancon velkoja.

70      Näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin arvioi, että POSB:n omaisuuden riisto ilman kohtuullisessa ajassa suoritettua oikeudenmukaista korvausta Portugalin keskuspankille kyseisen viranomaisen päätöksellä, jota ei ole julkaistu direktiivissä 2001/24 edellytetyllä tavalla, myönnettyjen ”takaisin siirtämistä” koskevien valtuuksien perusteella, on omiaan merkitsemään oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista ja suhteetonta puuttumista perusoikeuskirjan 17 artiklassa vahvistettuun omistusoikeutta koskevaan perusoikeuteen.

71      Tribunal Supremo on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko [perusoikeuskirjan] 47 artiklassa vahvistetun tehokasta oikeussuojaa koskevan perusoikeuden, oikeusvarmuuden yleisen periaatteen, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja perusoikeuskirjan 21 artiklan 2 kohdassa asetetun kaikenlaisen kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon mukaista tulkita direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa siten, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa on tunnustettava kotijäsenvaltion toimivaltaisen hallintoviranomaisen tekemän päätöksen vaikutukset, vaikka kyseistä päätöstä ei ole julkaistu [kyseisen] direktiivin – – 6 artiklan 1–4 kohdassa vaaditulla tavalla?

2)      Onko perusoikeuskirjan 17 artiklassa vahvistetun, perusoikeudeksi katsottavan omistusoikeuden ja oikeusvarmuuden yleisen periaatteen mukaista tulkita direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa siten, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa on tunnustettava kotijäsenvaltion toimivaltaisen hallintoviranomaisen tekemän päätöksen vaikutukset, kun kyseisellä päätöksellä on siirretty takaisin kaatumassa olevalle pankille, johon sovellettiin kriisinratkaisutoimenpiteitä, kolmannen ostamaan etuoikeutettuun joukkovelkakirjaan liittyvät velvoitteet ja vastuut, jotka sisältyivät omaisuudenhoitoyhtiön varallisuuteen?”

 Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa

72      Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 54 artiklan mukaisesti asiat C‑498/22–C‑500/22 yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 27.2.2022 tekemällä päätöksellä asian käsittelyn kirjallista ja suullista vaihetta sekä tuomion antamista varten.

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

 Asioissa C‑498/22–C‑500/22 esitetty ensimmäinen kysymys

73      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee asioissa C‑498/22–C‑500/22 esittämällään ensimmäisellä kysymyksellä pääasiallisesti, onko direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa ja 6 artiklaa, luettuna perusoikeuskirjan 21 artiklan 2 kohdan ja 47 artiklan ensimmäisen kohdan sekä oikeusvarmuuden periaatteen valossa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että tilanteessa, jossa direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaista julkaisemista ei ole tapahtunut, muun jäsenvaltion kuin kotijäsenvaltion tuomioistuin tunnustaa ennen sitä, kun asia on saatettu tämän tuomioistuimen käsiteltäväksi, toteutetun luottolaitosta koskevan tervehdyttämistoimenpiteen, jolla kyseisen luottolaitoksen velvoitteet ja vastuut on osittain siirretty omaisuudenhoitoyhtiölle, vaikutukset.

74      Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on todennut, on riidatonta, että elokuun 2014 päätös ja 29.12.2015 tehdyt päätökset, jotka Portugalin keskuspankki teki BES:in osalta ja joilla osa kyseisen luottolaitoksen varoista ja veloista siirrettiin omaisuudenhoitoyhtiö Novo Bancolle, ovat direktiivissä 2001/24 tarkoitettuja tervehdyttämistoimenpiteitä.

75      Kyseinen direktiivi perustuu, kuten erityisesti sen 4 ja 16 perustelukappaleessa todetaan, yhtenäisyyden ja yleispätevyyden periaatteisiin, ja siinä vahvistetaan tervehdyttämistoimenpiteiden sekä niiden vaikutusten vastavuoroisen tunnustamisen periaate (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2021, Banco de Portugal ym., C‑504/19, EU:C:2021:335, 33 kohta) yhdenmukaistamatta alaa koskevia kansallisia lainsäädäntöjä (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2022, Banka Slovenije, C‑45/21, EU:C:2022:670, 121 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

76      Direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdan nojalla tervehdyttämistoimenpiteet nimittäin toteutetaan lähtökohtaisesti kotijäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti. Kyseisen artiklan toisesta kohdasta ilmenee yhtäältä, että tervehdyttämistoimenpiteet tulevat voimaan tämän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti koko unionissa ilman eri muodollisuuksia, myös muissa jäsenvaltioissa oleviin sivullisiin nähden, siinäkin tapauksessa, että niihin sovellettavissa vastaanottavan jäsenvaltion säännöksissä ei säädetä tällaisista toimenpiteistä tai että niissä säädetään toimenpiteiden toteuttaminen riippuvaksi ehdoista, jotka eivät täyty. Toisaalta kyseisen artiklan kolmannen kohdan mukaan tervehdyttämistoimenpiteet tulevat voimaan koko unionissa heti, kun ne tulevat voimaan kotijäsenvaltiossa.

77      Näissä säännöksissä säädetään siis, että luottolaitosten tervehdyttämistoimenpiteisiin sekä niiden vaikutuksiin sovelletaan lähtökohtaisesti sen jäsenvaltion, jossa asianomainen menettely on aloitettu, lainsäädäntöä (lex concursus) lukuun ottamatta poikkeuksia, joissa on tarpeen toteuttaa välttämätön lievennys kotijäsenvaltion lainsäädännön soveltamista koskevaan periaatteeseen eräissä direktiivissä 2001/24 nimenomaisesti säädetyissä tapauksissa (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2021, Banco de Portugal ym., C‑504/19, EU:C:2021:335, 34 ja 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

78      Tällaisten tervehdyttämistoimenpiteiden julkaisemisen osalta on aluksi todettava, että direktiivin 2001/24 6 artiklan 1 kohdan nojalla on niin, että jos direktiivin 3 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti päätettyjen tervehdyttämistoimenpiteiden täytäntöönpano on omiaan vaikuttamaan sivullisten oikeuksiin vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja jos näitä toimenpiteitä koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta kotijäsenvaltiossa, kotijäsenvaltion hallinnollisten tai oikeusviranomaisten, hallinnonhoitajan tai muun kotijäsenvaltiossa toimivaltaisen henkilön on julkaistava ote päätöksestä Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja jokaisen vastaanottavan jäsenvaltion kahdessa valtakunnallisessa päivälehdessä erityisesti, jotta muutoksenhakuoikeutta voidaan käyttää ajoissa.

79      Direktiivin 2001/24 6 artiklan 1 kohdassa asetetaan siten tervehdyttämistoimenpiteiden julkaisemista koskevalle velvollisuudelle kaksi kumulatiivista edellytystä. Yhtäältä näiden toimenpiteiden on oltava omiaan vaikuttamaan sivullisten oikeuksiin vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja toisaalta kotijäsenvaltiossa on voitava hakea muutosta näitä toimenpiteitä koskevaan päätökseen.

80      Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on taipuvainen katsomaan, vaikuttaa siltä, että kyseiset edellytykset täyttyvät pääasioissa kyseessä olevien tervehdyttämistoimenpiteiden osalta. Yhtäältä on nimittäin niin, kuten Portugalin hallitus toteaa kirjallisissa huomautuksissaan ja kuten RGICSF:n säännöksissä säädetään, että Portugalin keskuspankin tekemään tällaisten toimenpiteiden toteuttamista koskevaan päätökseen voidaan hakea Portugalissa muutosta hallinnollista muutoksenhakua koskevassa lainsäädännössä säädetyin edellytyksin. Toisaalta kyseiset toimenpiteet ovat omiaan vaikuttamaan pääasioissa kyseessä oleviin yksityishenkilöihin, jotka asuvat vastaanottavassa jäsenvaltiossa tai ovat sijoittautuneet sinne ja jotka ovat näiden toimenpiteiden kohteena olleen luottolaitoksen asiakkaita.

81      Näin ollen nyt käsiteltävien ennakkoratkaisupyyntöjen yhteydessä ei ole tarpeen tutkia näiden edellytysten pätevyyttä perusoikeuskirjan 47 artiklan kannalta.

82      Seuraavaksi direktiivin 2001/24 6 artiklan 4 kohdan mukaan kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on julkaistava ote tehdystä päätöksestä, sen tarkoitus ja oikeusperusta sekä muutoksenhakuajat, erityisesti näiden päättymispäivät helposti ymmärrettävällä tavalla, ja muutoksenhaun suhteen toimivaltaisten viranomaisten tai toimivaltaisen tuomioistuimen tarkka osoite.

83      Koska kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten velvollisuus julkaista muun muassa muutoksenhakuaikoja koskevia tietoja voi loogisesti koskea vain sellaisia muutoksenhakukeinoja, joita voidaan käyttää kyseisessä jäsenvaltiossa, on katsottava, että direktiivin 2001/24 6 artiklan 1–4 kohdan tarkoitus on säännellä tiedottamista asianomaisen luottolaitoksen velkojille, jotta ne voivat käyttää kotijäsenvaltiossa muutoksenhakuoikeuttaan sellaisten päätösten osalta, joissa määrätään kyseistä laitosta koskevia tervehdyttämistoimenpiteitä, näiden velkojien tasapuolisen kohtelun periaatteen, sellaisena kuin kyseinen periaate on palautettu mieleen direktiivin johdanto-osan 12 perustelukappaleessa, mukaisesti.

84      Lopuksi on muistutettava, että direktiivin 2001/24 6 artiklan 5 kohdan mukaan tervehdyttämistoimenpiteitä sovelletaan riippumatta artiklan 1–3 kohdassa säädetyistä julkaisutoimenpiteistä, ja ne ovat täysimääräisesti voimassa velkojiin nähden, jolleivat kotijäsenvaltion hallinnolliset tai oikeusviranomaiset toisin määrää tai jollei kyseisen jäsenvaltion näitä toimenpiteitä koskevassa lainsäädännössä toisin säädetä.

85      Tästä seuraa, ettei se, että kotijäsenvaltiossa toteutettuja tervehdyttämistoimenpiteitä ei julkaista direktiivin 2001/24 6 artiklan 1–4 kohdassa säädettyjen sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti, aiheuta sitä, että edellä 75 ja 76 kohdassa mieleen palautetut yhtenäisyyden ja yleispätevyyden periaatteet sekä vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuvaa näiden toimenpiteiden vaikutusten vastavuoroista tunnustamista koskeva periaate asetettaisiin kyseenalaisiksi. Tällaisesta julkaisematta jättämisestä ei siis voi seurata sitä, että kyseiset toimenpiteet mitätöityvät, eikä sitä, ettei niiden vaikutuksiin voida vedota vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

86      On kuitenkin todettava, että direktiivissä 2001/24 suljetaan pois ainoastaan se, että tervehdyttämistoimenpiteiden julkaisematta jättämisestä voisi olla seurauksena niiden mitätöityminen tai se, että niiden vaikutuksiin ei voitaisi vedota vastaanottavassa jäsenvaltiossa, eikä siinä säädetä muunlaisista seurauksista eikä varsinkaan yhdenmukaisteta niitä. Näin ollen kunkin jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä on annettava sellaiset menettelysäännöt, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet. Nämä menettelysäännöt eivät saa kuitenkaan olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä oikeussuojakeinoja (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (tuomio 20.9.2018, Rudigier, C‑518/17, EU:C:2018:757, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

87      On myös muistutettava, että kun jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta, niiden on taattava perusoikeuskirjan 47 artiklan, jossa vahvistetaan tehokasta oikeussuojaa koskeva periaate, ensimmäisessä kohdassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden kunnioittaminen (tuomio 15.4.2021, Belgian valtio (Siirtopäätöksen tekemisen jälkeiset seikat), C‑194/19, EU:C:2021:270, 43 kohta).

88      Kuten edellä 83 kohdassa on täsmennetty, direktiivin 2001/24 6 artiklan mukaisen julkaisemisen tarkoitus on taata kotijäsenvaltiossa, että asianomaisten henkilöiden oikeutta – mukaan luettuna erityisesti kyseisen luottolaitoksen vastaanottavaan jäsenvaltioon sijoittautuneiden velkojien oikeutta – hakea muutosta päätöksiin, joissa määrätään luottolaitoksen tervehdyttämistoimenpiteistä, suojataan.

89      Tästä seuraa, että kun tervehdyttämistoimenpiteitä ei ole julkaistu direktiivin 2001/24 6 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti, kotijäsenvaltion lainsäädännössä on annettava niille henkilöille, joiden unionin oikeudessa taattuihin oikeuksiin tällaiset toimenpiteet vaikuttavat ja jotka ovat sijoittautuneet vastaanottavaan jäsenvaltioon tai asuvat siellä, mahdollisuus hakea muutosta näihin toimenpiteisiin kohtuullisen ajan kuluessa siitä hetkestä, kun he ovat saaneet kyseiset toimenpiteet tiedoksi tai kun he ovat saaneet niistä tiedon taikka heidän olisi kohtuudella pitänyt saada niistä tieto.

90      Unionin tuomioistuin on todennut tältä osin, että tehokkuusperiaatteen mukaista on se, että oikeussuojakeinojen käyttämiselle asetetaan kohtuulliset preklusiiviset määräajat, joilla edistetään sekä asianomaista henkilöä että kyseistä viranomaista suojaavaa oikeusvarmuutta (ks. vastaavasti tuomio 24.3.2009, Danske Slagterier, C‑445/06, EU:C:2009:178, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin tuomioistuin on myös katsonut, ettei voida pitää suhteettomana vaikeuttamisena sitä, että muutoksenhaun määräaika alkaa kulua ajankohdasta, jona asianomainen henkilö sai tiedon hänelle vastaisista toimenpiteistä tai hänen ainakin olisi pitänyt saada tieto niistä (ks. vastaavasti tuomio 7.11.2019, Flausch ym., C‑280/18, EU:C:2019:928, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

91      Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on muun muassa otettava huomioon yhtäältä ja huolimatta siitä, ettei direktiivin 2014/59 säännöksiä sovelleta pääasioissa – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 77 ja 86 kohdassa –, Portugalin viranomaisten direktiivin 83 artiklan 4 kohdan perusteella julkaisemat tiedot sekä BES:in ja/tai Novo Bancon antamat tiedot määrittäessään ajankohdan, jona pääasioiden asiakkaat saivat tiedon Portugalin keskuspankin päätöksistä tai näiden olisi pitänyt saada kyseinen tieto. Toisaalta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on otettava huomioon Portugalin hallituksen huomautukset, jotka on ehkä vahvistettu kotijäsenvaltion tuomioistuinten oikeuskäytännössä ja joiden mukaan kyseisen jäsenvaltion prosessioikeudessa taataan, että jollei Portugalin keskuspankin luottolaitoksen tervehdyttämistä koskevan päätöksen kaltaista hallintotoimea julkaista, kyseiseen toimeen voidaan hakea muutosta siitä ajankohdasta alkaen, jona vahinkoa kärsineet henkilöt saivat tiedon kyseisestä toimesta tai sen toteuttamisesta taikka näiden olisi pitänyt saada tieto jommastakummasta sen mukaan, kumpi on tapahtunut ensiksi.

92      Lisäksi perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 ensimmäinen kohta ei ole esteenä sille, että kansallisen viranomaisen päätöstä, jossa sovelletaan unionin oikeutta ja joka on omiaan loukkaamaan jotakin unionin oikeuteen perustuvista yksityisten oikeuksista, koskevalle muutoksenhaulle asetetaan kohtuullinen määräaika.

93      Lisäksi ei 47 artiklassa eikä tehokkuusperiaatteen nojalla edellytetä, että päätöstä, jolla kansallinen viranomainen toteuttaa tervehdyttämistoimenpiteen, koskevalla kotijäsenvaltion lainsäädännön mukaisella muutoksenhakukeinolla olisi lykkäävä vaikutus, jonka nojalla kyseisen päätöksen vaikutuksia lykättäisiin suoraan lain nojalla tällaisen muutoksenhaun ratkaisemiseen saakka.

94      Seuraavaksi perusoikeuskirjan 21 artiklan 2 kohdassa vahvistetun kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa koskevan periaatteen osalta ei ole väitetty eikä osoitettu, että direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdassa säädettyä vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuvaa tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutusten tunnustamista sovellettaisiin eri tavoin yksityisen kansalaisuuden perusteella.

95      Lopuksi siltä osin kuin kyse on oikeusvarmuuden periaatteesta, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden periaate edellyttää yhtäältä, että lainsäädäntö on selvää ja täsmällistä, ja toisaalta, että sen soveltaminen on yksityisten ennakoitavissa, erityisesti, jos siitä aiheutuu yksityishenkilöille ja yrityksille epäedullisia seurauksia. Kyseinen periaate edellyttää erityisesti, että lainsäädännön perusteella ne, joita asia koskee, voivat saada selville tarkasti, minkä laajuisia niille asetetut velvoitteet ovat, ja voivat yksiselitteisesti saada tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä niiden johdosta asianmukaisiin toimenpiteisiin (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2021, Banco de Portugal ym., C‑504/19, EU:C:2021:335, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

96      Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava yhtäältä, että direktiivin 2001/24 säännösten mukaan vastaanottavan jäsenvaltion on ilman eri muodollisuuksia taattava kotijäsenvaltion toteuttamien tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutusten tunnustaminen alueellaan riippumatta siitä, ettei niitä ole julkaistu direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetyllä tavalla. Toisaalta on todettava, että sinä ajankohtana, jona Novo Bancon asiakkaat nostivat kanteensa Espanjan tuomioistuimissa vuonna 2017, sekä Portugalin että Espanjan viranomaiset olivat toteuttaneet tervehdyttämistoimenpiteitä koskevia eri tiedottamistoimenpiteitä. Tästä seuraa, että jollei kansallisen tuomioistuimen tehtävänä olevista selvityksistä muuta johdu, Novo Bancon asiakkailla oli kanteiden nostamisen hetkellä käytössään kaikki tarvittavat tiedot, jotta ne saattoivat kaikista asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena tehdä päätöksen kyseisten kanteiden nostamisesta sekä määrittää varmuudella sen yksikön, jota vastaan kanteet oli nostettava.

97      Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa ja 6 artiklaa, luettuna perusoikeuskirjan 21 artiklan 2 kohdan ja 47 artiklan ensimmäisen kohdan sekä oikeusvarmuuden periaatteen valossa, on tulkittava siten, että ne eivät ole ovat esteenä sille, että tilanteessa, jossa direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaista julkaisemista ei ole tapahtunut, muun jäsenvaltion kuin kotijäsenvaltion tuomioistuin tunnustaa ennen sitä, kun asia on saatettu tämän tuomioistuimen käsiteltäväksi, toteutetun luottolaitosta koskevan tervehdyttämistoimenpiteen, jolla kyseisen luottolaitoksen velvoitteet ja vastuut on osittain siirretty omaisuudenhoitoyhtiölle, vaikutukset.

 Asioissa C‑498/22 ja C‑499/22 esitetty toinen kysymys

98      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee asioissa C‑498/22 ja C‑499/22 esittämällään toisella kysymyksellä pääasiallisesti, onko direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen kohdan ja oikeusvarmuuden periaatteen valossa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa tunnustetaan kotijäsenvaltiossa toteutetun luottolaitosta koskevan tervehdyttämistoimenpiteen, jolla kyseisen luottolaitoksen velvoitteet ja vastuut on osittain siirretty unionin oikeutta soveltavan viranomaisen määräysvallassa olevalle omaisuudenhoitoyhtiölle, vaikutukset, kun kyseisen omaisuudenhoitoyhtiön asiakkaat väittävät, että he luottivat perustellusti siihen, että kyseiselle omaisuudenhoitoyhtiölle oli, kun otetaan huomioon sen myöhempi toiminta, siirretty myös velat, jotka vastaavat kaikkia niitä velvoitteita ja vastuita, jotka tällä luottolaitoksella on näitä asiakkaita kohtaan.

99      Aluksi on todettava, että kysymys perustuu olettamukseen, että Novo Bancon kaltaisen omaisuudenhoitoyhtiön, jonka osakepääoma on väliaikaisesti jäsenvaltion viranomaisen hallussa sen myöhempää yksityistämistä varten, asiakkailla on oikeus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen suhteessa tähän omaisuudenhoitoyhtiöön.

100    Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan luottamuksensuojan periaate kuuluu unionin perusperiaatteisiin (tuomio 26.7.2017, Europa Way ja Persidera, C‑560/15, EU:C:2017:593 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja paitsi unionin toimielinten myös jäsenvaltioiden on noudatettava sitä toteuttaessaan toimenpiteitä, joilla ne soveltavat unionin oikeutta, ja erityisesti käyttäessään niille unionin direktiiveissä annettua toimivaltaa (ks. vastaavasti tuomio 26.7.2017, Europa Way ja Persidera, C‑560/15, EU:C:2017:593, 79 kohta ja tuomio 17.11.2022, Avicarvil Farms, C‑443/21, EU:C:2022:899, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

101    Oikeus vedota kyseiseen periaatteeseen on kaikilla henkilöillä, joille hallintoviranomaisen toiminnan vuoksi on syntynyt perusteltuja odotuksia, jotka perustuvat sen antamiin täsmällisiin vakuutteluihin (tuomio 9.7.2015, Salomie ja Oltean, C‑183/14, EU:C:2015:454, 44 kohta ja tuomio 20.1.2022, Air Berlin, C‑165/20, EU:C:2022:42, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

102    Sitä vastoin unionin tuomioistuin ei ole hyväksynyt, että tähän periaatteeseen voitaisiin vedota suhteessa yksityisoikeudelliseen toimijaan, jotta saadaan oikeus vähentää ostoihin sisältyvä arvonlisävero (ks. vastaavasti tuomio 21.2.2018, Kreuzmayr, C‑628/16, EU:C:2018:84, 47 kohta), tai oikeusriidassa, jossa on vastakkain ainoastaan kansallisia hallintoviranomaisia (ks. vastaavasti tuomio 31.3.2022, Smetna palata na Republika Bulgaria, C‑195/21, EU:C:2022:239, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), joten yksityisen oikeus vedota tähän periaatteeseen koskee unionin oikeudessa ainoastaan viranomaisen heille antamia täsmällisiä vakuutteluja.

103    Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 98 kohdassa, nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että jos Novo Bancon kaltaista omaisuudenhoitoyhtiötä pidettäisiin unionin oikeutta soveltavana hallintoviranomaisena, vaikka se on perustettu yksityisoikeudellisena luottolaitoksena, jolla ei ole yleisesti sovellettavasta oikeudesta poikkeavaa toimivaltaa julkisen palvelun tehtävän hoitamista varten, mentäisiin niiden tapausten ulkopuolelle, joissa yksityinen voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen. Se, että kriisinratkaisurahaston kaltainen viranomainen on väliaikaisesti pitänyt määräysvallassaan kyseisen luottolaitoksen osakepääomaa sen yksityistämistä varten, ei muuta tätä toteamusta. Pelkästään tämä seikka ei nimittäin tee kilpailuun perustuvilla pankki- ja rahoituspalvelujen markkinoilla toimivasta luottolaitoksesta kansallista hallintoviranomaista.

104    Asioissa C‑498/22 ja C‑499/22 esitettyyn toiseen kysymykseen on siis vastattava, että direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen kohdan ja oikeusvarmuuden periaatteen valossa, on tulkittava siten, että yksityiset eivät voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen suhteessa omaisuudenhoitoyhtiöön, joka on yksityisoikeudellinen elin vailla yleisesti sovellettavasta oikeudesta poikkeavia valtaoikeuksia ja joka on perustettu sellaista luottolaitosta, jonka asiakkaita nämä yksityiset alun perin olivat, koskevien tervehdyttämistoimenpiteiden yhteydessä, saattaakseen tämän omaisuudenhoitoyhtiön vastuuseen kyseisen luottolaitoksen kanssa aiemmin tehtyihin sopimuksiin liittyvien sopimuksen tekemistä edeltävien velvoitteiden ja sopimusvelvoitteiden perusteella. Pelkästään se, että viranomainen on väliaikaisesti pitänyt määräysvallassaan kyseistä luottolaitosta sen yksityistämistä varten, ei voi tehdä tästä kilpailuun perustuvilla pankki- ja rahoituspalvelujen markkinoilla toimivasta luottolaitoksesta kansallista hallintoviranomaista.

 Asioissa C‑498/22 ja C‑499/22 esitetty kolmas kysymys ja asiassa C‑500/22 esitetty toinen kysymys

105    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee asioissa C‑498/22 ja C‑499/22 esittämällään kolmannella kysymyksellään sekä asiassa C‑500/22 esittämällään toisella kysymyksellä pääasiallisesti, onko perusoikeuskirjan 17 artiklaa ja oikeusvarmuuden periaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa tunnustetaan kotijäsenvaltiossa direktiivin 2001/24 nojalla toteutettujen sellaisten tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutukset, joissa määrätään omaisuudenhoitoyhtiön perustamisesta ja siitä, että näiden toimenpiteiden kohteena olevan pankin veloissa pysytetään velvollisuus maksaa sopimuksen tekemistä edeltävään vastuuseen tai sopimusvastuuseen perustuvat summat. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee asioissa C‑498/22 ja C‑499/22, onko tällainen tunnustaminen perusoikeuskirjan 38 artiklan mukaista, sekä asiassa C‑498/22, onko tällainen tunnustaminen direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan mukaista.

106    Aluksi on hylättävä erityisesti Novo Bancon esittämä argumentaatio, joka koskee asiassa C‑499/22 esitetyn kolmannen kysymyksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumista sillä perusteella, että kysymys koskee ainoastaan perusoikeuskirjan 38 artiklassa todettua periaatetta, sillä mitään kuluttajansuojaa koskevan johdetun oikeuden – direktiivi 93/13 mukaan lukien – säännöstä ei sovelleta nyt käsiteltävässä asiassa. Nimittäin yhtäältä se, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa, joka saattaa direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdassa säädetyn velvoitteen osaksi kansallista oikeutta, tunnustetaan kotijäsenvaltiossa toteutetun luottolaitosta koskevan tervehdyttämistoimenpiteen vaikutukset, merkitsee perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua unionin oikeuden soveltamista. Näin ollen sitä sovelletaan asiassa C‑499/22 kyseessä olevassa oikeusriidassa ja tähän kysymykseen on vastattava aineellisesti. Toisaalta ja joka tapauksessa viimeksi mainitun kysymyksen sanamuodosta ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei tiedustele unionin tuomioistuimelta ainoastaan sitä, onko perusoikeuskirjan 38 artiklassa vahvistettua periaatetta noudatettu, vaan myös sitä, onko perusoikeuskirjan 17 artiklassa vahvistettua omistusoikeutta kunnioitettu.

107    Näin ollen on tutkittava peräkkäin, onko perusoikeuskirjan 17 artiklaa, oikeusvarmuuden periaatetta, perusoikeuskirjan 38 artiklaa ja direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että tunnustetaan kotijäsenvaltiossa direktiivin 2001/24 nojalla toteutettujen sellaisten tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutukset, joissa määrätään omaisuudenhoitoyhtiön perustamisesta ja siitä, että näiden toimenpiteiden kohteena olevan pankin veloissa pysytetään velvollisuus maksaa sopimuksen tekemistä edeltävään vastuuseen tai sopimusvastuuseen perustuvat summat.

 Perusoikeuskirjan 17 artikla

108    Perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta sekä käyttää, luovuttaa ja testamentata sitä, ja ettei keneltäkään saa riistää hänen omaisuuttaan muutoin kuin yleisen edun sitä vaatiessa laissa säädetyissä tapauksissa ja laissa säädettyjen ehtojen mukaisesti ja siten, että hänelle suoritetaan kohtuullisessa ajassa oikeudenmukainen korvaus omaisuuden menetyksestä. Omaisuuden käytön osalta siinä määrätään, että omaisuuden käyttöä voidaan säännellä lailla siinä määrin kuin se on yleisen edun mukaan välttämätöntä. Lisäksi perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettujen omistusoikeuden kaltaisten oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa sillä edellytyksellä, että näistä rajoituksista säädetään lailla ja ne toteutetaan kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen ja että suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.

109    Ensiksi on todettava perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa annetusta suojasta, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseinen suoja ulottuu varallisuusarvoisiin oikeuksiin, joista voidaan asianomaisen oikeusjärjestyksen perusteella johtaa saavutettu oikeusasema, joka mahdollistaa sen, että oikeuksien haltija käyttää niitä hyödykseen itsenäisesti (ks. vastaavasti tuomio 1.8.2022, HOLD Alapkezelő, C‑352/20, EU:C:2022:606, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin tuomioistuin on siten todennut, että pääomamarkkinoilla kaupankäynnin kohteena olevat osakkeet tai joukkovelkakirjat ovat tällaisia oikeuksia, jotka voivat nauttia perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa taattua suojaa (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2022, BPC Lux 2 ym., C‑83/20, EU:C:2022:346, 40 ja 43 kohta).

110    Näin ollen on selvitettävä, koskeeko kussakin pääasiassa kyseessä oleva tilanne varallisuusarvoista oikeutta, joista voidaan johtaa saavutettu oikeusasema, joka mahdollistaa sen, että oikeuksien haltija käyttää niitä hyödykseen itsenäisesti.

111    Aluksi on todettava POSB:n jälkimarkkinoilta hankkimasta etuoikeutetusta joukkovelkakirjasta, jota asiassa C‑500/22 kyseessä oleva oikeusriita koskee, että edellä 109 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö huomioon ottaen tällaisella etuoikeutetulla joukkovelkakirjalla, erityisesti koska se lähtökohtaisesti oikeuttaa vuosittaiseen joukkovelkakirjalainan tuoton maksuun ja lopulta sen nimellisarvon palauttamiseen, on eittämättä varallisuusarvo ja siitä voidaan johtaa sen haltijalle saavutettu oikeusasema, joka mahdollistaa sen, että siitä johtuvia oikeuksia käytetään itsenäisesti.

112    Seuraavaksi on todettava saatavasta, jota asiassa C‑498/22 kyseessä oleva oikeusriita koskee, että Pariisissa 20.3.1952 allekirjoitetun Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklaa koskevasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että omaisuuden käsite voi kattaa sekä senhetkisen omaisuuden että varallisuusarvot, saatavat mukaan luettuna, joiden nojalla asianomaisella henkilöllä voi olla vähintäänkin perusteltu odotus siitä, että hän saa tosiasiallisesti käyttää omistusoikeutta. Kun kyseessä oleva varallisuusintressi on saatava, sillä voidaan katsoa olevan varallisuusarvo ainoastaan silloin, kun sillä on riittävä oikeudellinen perusta, ja erityisesti silloin, kun se on vahvistettu vakiintuneessa oikeuskäytännössä (ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 28.9.2004, Kopecký v. Slovakia, CE:ECHR:2004:0928JUD004491298, 35 ja 52 kohta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 20.3.2018, Radomilja ym. v. Kroatia, CE:ECHR:2018:0320JUD003768510, 142 kohta).

113    Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 111 kohdassa, saatava, jota asiassa C‑498/22 kyseessä oleva oikeusriita koskee, liittyy luottolaitoksen periaatteelliseen velvollisuuteen palauttaa direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti sellaiset korot, jotka se on saanut kuluttajan kanssa tehdyssä kiinnelainasopimuksessa olevan kohtuuttomaksi julistetun vähimmäiskorkoehdon nojalla, voimatta rajata näiden korkojen palauttamista kyseisen ehdon kohtuuttomaksi julistamisen jälkeiseen ajanjaksoon (ks. vastaavasti tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym., C‑154/15, C‑307/15 ja C‑308/15, EU:C:2016:980, 61 ja 62 kohta ja tuomio 15.6.2023, Bank M. (Sopimuksen pätemättömyyden toteamisen vaikutukset), C‑520/21, EU:C:2023:478, 57 ja 58 kohta). Tästä seuraa, että kyseisen saatavan haltijalla voi olla vähintäänkin perusteltu odotus siitä, että hän saa tosiasiallisesti käyttää omistusoikeutta, joten hänen on mahdollista saada perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa taattua suojaa.

114    Lopuksi saatavasta, jota asiassa C‑499/22 kyseessä oleva oikeusriita koskee, eli siitä saatavasta, joka liittyy J.M.F.T:n ja M.H.D.S:n BES:iltä hankkiman rahoitusvälineen riskejä koskevien sopimuksen tekemistä edeltävien tietojen virheellisyyteen, on todettava, että koska tuomioistuinten on arvioitava sopimuksen tekemistä edeltävien tietojen riittävyys sekä tietojen tosiasiallisen antamisen että niiden laajuuden osalta kunkin yksittäistapauksen olosuhteiden perusteella,
ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä, täyttääkö kyseinen saatava edellä 110 kohdassa asetetut edellytykset, ja erityisesti sen on selvitettävä, onko kansallinen oikeuskäytäntö, jossa vahvistetaan luottolaitosta koskeva sopimuksen tekemistä edeltävä tiedonantovelvollisuus, riittävän vakiintunut, jotta tällaisen velvollisuuden laiminlyöntiin vetoavalla henkilöllä voi olla perusteltu odotus siitä, että hän saa tosiasiallisesti käyttää kyseistä saatavaa.

115    Toiseksi on todettava siitä, merkitseekö näiden saatavien osalta se, että vastaanottava jäsenvaltio tunnustaa direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti BES:iä koskevien tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutukset, perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitettua omistusoikeuden riistämistä vai kuuluuko se perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdan kolmannessa virkkeessä tarkoitettuun omaisuuden käyttöä koskevaan sääntelyyn, että unionin tuomioistuin on todennut, että se, että kotijäsenvaltio toteuttaa näitä tervehdyttämistoimenpiteitä, joissa säädetään muun muassa luottolaitoksen omaisuuden siirtämisestä omaisuudenhoitoyhtiölle, merkitsee viimeksi mainitussa määräyksessä tarkoitettua omaisuuden käyttöä koskevaa sääntelyä, joka voi rajoittaa luottolaitoksen velkojien, kuten joukkovelkakirjojen haltijoiden, joiden saatavia ei ole siirretty omaisuudenhoitoyhtiöön, omistusoikeutta (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2022, BPC Lux 2 ym., C‑83/20, EU:C:2022:346, 50 kohta).

116    Se, että tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutukset ovat tulleet sovellettavaksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdassa säädetyn näiden toimenpiteiden vastavuoroista tunnustamista koskevan velvoitteen nojalla, ei vaikuta tähän arviointiin, kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 117 kohdassa.

117    Lopuksi on selvitettävä, säädetäänkö sellaisten tervehdyttämistoimenpiteiden, joiden nojalla pääasiassa kyseessä olevat saatavat on sisällytetty BES Espanjan velkoihin, vaikutuksista vastaanottavassa jäsenvaltiossa lailla, kunnioittavatko ne omistusoikeuden keskeistä sisältöä ja ovatko ne oikeasuhteisia perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdan kolmannessa virkkeessä ja 52 artiklan 1 kohdassa edellytetyllä tavalla, kun otetaan huomioon, että perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaisen suhteellisuusperiaatteen noudattamisesta on huolehdittava ottaen huomioon yleinen etu, johon on vedottu tällaisten tervehdyttämistoimenpiteiden oikeuttamiseksi (ks. analogisesti tuomio 21.5.2019, komissio v. Unkari (Maatalousmaan käyttö- ja tuotto-oikeudet), C‑235/17, EU:C:2019:432, 89 kohta).

118    Aluksi on todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa luottolaitoksen velkojien oikeuksien rajoitukset, jotka sisältyvät tervehdyttämistoimenpiteisiin sekä vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuvaan niiden vaikutusten tunnustamiseen, johtuvat sekä direktiivin 2001/24 säännöksistä että kansallisesta lainsäädännöstä, jolla kyseinen direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, eli Portugalissa RGICSF:stä, jonka perusteella kyseiset toimenpiteet toteutettiin, ja Espanjassa laista 6/2005, jonka nojalla toimenpiteiden vaikutukset tunnustettiin kyseisessä jäsenvaltiossa. Lisäksi on todettava saatavasta, jota asiassa C‑500/22 kyseessä oleva oikeusriita koskee ja joka siirrettiin BES:iltä elokuun 2014 päätöksessä, että vaikka onkin totta, että kyseinen saatava siirrettiin takaisin BES:in velkoihin taannehtivasti 29.12.2015 tehdyillä päätöksillä, vaikuttaa siltä, että mahdollisuudesta muuttaa taannehtivasti kyseisiä toimenpiteitä säädetään nimenomaisesti paitsi RGICSF:n merkityksellisissä säännöksissä mutta myös määrätään nimenomaisesti elokuun 2014 päätöksessä, eikä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan direktiivi 2001/24 ole esteenä sille, että kotijäsenvaltio tekee tällaisen muutoksen (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2021, Banco de Portugal ym., C‑504/19, EU:C:2021:335, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa, että asianomaisen luottolaitoksen velkojien oikeuksia koskevista rajoituksista säädetään lailla perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

119    Lopuksi on niin, että koska asianomaisen luottolaitoksen tervehdyttämistoimenpiteet ja vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuva niiden vaikutusten tunnustaminen eivät merkitse omaisuuden riistämistä vaan edellä 115 kohdassa todetulla tavalla omaisuuden käyttöä koskevaa sääntelyä, niillä ei loukata omistusoikeuden keskeistä tai olennaista sisältöä (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2022, BPC Lux 2 ym., C‑83/20, EU:C:2022:346, 53 kohta).

120    Lisäksi on todettava, että direktiivistä 2001/24 johtuva näiden toimenpiteiden toteuttaminen ja vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuva niiden vaikutusten tunnustaminen vastaavat perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdan kolmannessa virkkeessä ja 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita. Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, tällaisten toimien toteuttaminen pankkialalla nimittäin palvelee unionin yleisen edun mukaista tavoitetta eli pankkijärjestelmän vakauden turvaamista erityisesti euroalueella ja järjestelmäriskin välttämistä (ks. vastaavasti tuomio 20.9.2016, Ledra Advertising ym. v. komissio ja EKP, C‑8/15 P–C‑10/15 P, EU:C:2016:701, 71 ja 72 kohta ja tuomio 5.5.2022, BPC Lux 2 ym., C‑83/20, EU:C:2022:346, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

121    Lopuksi sen osalta, ylitetäänkö tervehdyttämistoimenpiteisiin ja vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuvaan niiden tunnustamiseen sisältyvillä perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen oikeuksien käyttämisen rajoituksilla se, mikä on tarpeen pääasiassa kyseessä olevien yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi, on muistutettava yhtäältä, että kyseisessä erityisessä taloudellisessa tilanteessa jäsenvaltioilla on tehdessään taloudellisluonteisia päätöksiä laaja harkintavalta ja että ne pystyvät parhaiten määrittämään toimenpiteet, joilla tavoiteltu päämäärä kyetään saavuttamaan (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2022, BPC Lux 2 ym., C‑83/20, EU:C:2022:346, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

122    Tältä osin on todettava, kuten julkisasiamies on pääasiallisesti katsonut ratkaisuehdotuksensa 119 kohdassa, että tervehdyttämistoimenpiteet ovat mielekkäitä vain, jos elinkelvottoman luottolaitoksen – eli nyt käsiteltävässä asiassa BES:in – varat ja velat lajitellaan, jotta voidaan saavuttaa näillä toimenpiteillä tavoitellut yleisen edun mukaiset tavoitteet eli rahoitusjärjestelmän vakauden turvaaminen ja järjestelmäriskin välttäminen.

123    Toisaalta on niin, kuten Espanjan ja Portugalin hallitukset ovat pääasiallisesti todenneet kirjallisissa huomautuksissaan, että nämä toimenpiteet ja vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuva niiden vaikutusten tunnustaminen vaikuttavat olevan suhteellisuusperiaatteen mukaisia, kun otetaan huomioon se, että RGICSF:n säännösten mukaan velkojilla, joiden saatavia ei ole siirretty omaisuudenhoitoyhtiöön, on oikeus saada vähintään sen suuruinen määrä, jonka ne olisivat arviolta saaneet, jos asianomainen luottolaitos olisi likvidoitu tavanomaista konkurssimenettelyä noudattaen (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2022, BPC Lux 2 ym., C‑83/20, EU:C:2022:346, 58 kohta).

124    On kuitenkin palautettava mieleen, että velka, jota asiassa C‑500/22 kyseessä oleva oikeusriita koskee, perustuu myyntisopimukseen, jota ei ole tehty BES:in vaan Novo Bancon kanssa ja jonka kohteena on joukkovelkakirja, joka kyseisen sopimuksen tekopäivänä kuului Novo Bancon varallisuuteen elokuun 2014 päätöksen nojalla, koska tähän joukkovelkakirjaan liittyvä velka sisällytettiin BES:in velkoihin vasta 29.12.2015 tehdyillä päätöksillä.

125    Kuten edellä 118 kohdassa on muistutettu, direktiivi 2001/24 ei kylläkään ole esteenä sille, että kotijäsenvaltio muuttaa jopa taannehtivasti tervehdyttämistoimenpiteisiin sovellettavaa oikeudellista järjestelmää.

126    Tästä ei kuitenkaan automaattisesti seuraa, että tällaiset taannehtivat tervehdyttämistoimenpiteet eivät voisi missään tilanteessa loukata perusoikeuskirjan 17 artiklassa taattua omistusoikeutta. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja edellä 117 kohdassa todetulla tavalla kyseisten tervehdyttämistoimenpiteiden on nimittäin oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia, kun otetaan huomioon, että kyseisen periaatteen noudattamisesta on huolehdittava ottaen huomioon yleinen etu, johon on vedottu kyseisten tervehdyttämistoimenpiteiden oikeuttamiseksi.

127    Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä, onko viimeksi mainittua vaatimusta noudatettu, ottaen huomioon erityisesti yhtäältä sen, että elokuun 2014 päätöksen liitteessä 2 olevassa 2 kohdassa nimenomaisesti määrättiin mahdollisuudesta siirtää tai ”siirtää takaisin” tiettyjä varoja ja velkoja Novo Bancon ja BES:in välillä, ja toisaalta sen, että asiassa C‑500/22 kyseessä oleva velkoja on elinkeinonharjoittaja.

 Oikeusvarmuuden periaate

128    Oikeusvarmuuden periaatteen, jonka vaatimukset on palautettu mieleen edellä 95 kohdassa, väitetyn loukkaamisen osalta on korostettava, että direktiivin 2001/24 2 artiklan seitsemännen luetelmakohdan mukaan tervehdyttämistoimenpiteillä tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla on tarkoitus säilyttää tai palauttaa ennalleen luottolaitoksen taloudellinen tilanne ja jotka voivat vaikuttaa kolmansien osapuolien olemassa oleviin oikeuksiin, mukaan lukien toimenpiteitä, joihin voi kuulua saatavien alentaminen. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti kyseiset toimenpiteet tulevat täysimääräisesti voimaan sen jäsenvaltion, jossa ne on toteutettu, lainsäädännön mukaisesti koko unionissa ilman eri muodollisuuksia, myös muissa jäsenvaltioissa oleviin sivullisiin nähden.

129    Koska on riidatonta, että elokuun 2014 päätös ja 29.12.2015 tehdyt päätökset ovat direktiivissä 2001/24 tarkoitettuja tervehdyttämistoimenpiteitä, jotka on toteutettu RGICSF:n nojalla ja joissa erotellaan elinkelvottoman luottolaitoksen vastuut ja varat, pääasian velkojat saattoivat odottaa, ettei tiettyjä vastuita, kuten niitä, jotka aiheutuvat BES:in antamista virheellisistä sopimuksen tekoa edeltävistä tiedoista, joita asiassa C‑499/22 kyseessä oleva oikeusriita koskee, tai tiettyjä ehdollisia velvoitteita, kuten niitä, joita asioissa C‑498/22 ja C‑500/22 kyseessä olevat oikeusriidat koskevat, siirretä asianomaiselle omaisuudenhoitoyhtiölle. Elokuun 2014 päätöksen liitteessä 2 olevasta 1 kohdan b alakohdan v alakohdasta seuraa lisäksi, että BES:in varallisuuteen jätettiin ”vastuut tai ehdolliset velvoitteet, jotka perustuvat petokseen tai sääntelyllisten, rikosoikeudellisten tai hallinnollisten määräysten tai päätösten rikkomiseen”.

130    Kuten edellä 118 kohdassa on todettu, asiassa C‑500/22 kyseessä olevan oikeusriidan kohteena oleva saatava oli kuitenkin siirretty pois BES:iltä elokuun 2014 päätöksen nojalla; kyseinen saatava sisällytettiin BES:in velkoihin takautuvasti vasta 29.12.2015 tehdyillä päätöksillä RGICSF:n merkityksellisten säännösten mukaisesti.

131    Kuten unionin tuomioistuin on todennut, oikeusvarmuuden periaate on esteenä uuden säännön taannehtivalle soveltamiselle paitsi, jos yleisen edun mukainen päämäärä sitä edellyttää ja jos asianomaisten perusteltua luottamusta kunnioitetaan asianmukaisella tavalla (tuomio 25.1.2022, VYSOČINA WIND, C‑181/20, EU:C:2022:51, 49 ja 59 kohta).

132    Tältä osin asiassa C‑500/22 kyseessä olevan saatavan velallisen henkilöllisyyden taannehtiva muuttaminen voidaan kohtuudella perustella yleisen edun mukaisella tavoitteella, joka on pankkijärjestelmän vakauden turvaaminen ja järjestelmäriskin välttäminen. Edellä 127 kohdassa mainitut seikat huomioon ottaen ei ole poissuljettua, että kyseisen asian velkojan perusteltua luottamusta on kunnioitettu asianmukaisella tavalla, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on joka tapauksessa selvitettävä.

 Perusoikeuskirjan 38 artikla ja direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohta

133    Lopuksi on tutkittava ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asioissa C‑498/22 ja C‑499/22 esittämät pohdinnat siitä, ovatko asianomaiset tervehdyttämistoimenpiteet ja vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuva niiden vaikutusten tunnustaminen kuluttajansuojan mukaisia.

134    Aluksi asian C‑499/22 osalta on todettava, että kyseiset pohdinnat koskevat ainoastaan perusoikeuskirjan 38 artiklan, jonka mukaan unionin politiikoissa varmistetaan korkeatasoinen kuluttajansuoja, tulkintaa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan täsmennä, ovatko kyseisen asian taustalla olevat Novo Bancon asiakkaat kuluttajia sellaisen unionin oikeuden toimen perusteella, jonka nojalla he voisivat ehkä saada oikeuksia.

135    Näissä olosuhteissa asiassa C‑499/22 esitetyn kolmannen kysymyksen tähän osaan vastaaminen merkitsisi neuvoa-antavan lausunnon antamista hypoteettisesta kysymyksestä, mikä olisi vastoin unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklassa käyttöön otetussa tuomioistuinten välisessä oikeudellisessa yhteistyössä kuuluvaa tehtävää (ks. vastaavasti tuomio 22.2.2022, Stichting Rookpreventie Jeugd ym., C‑160/20, EU:C:2022:101, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

136    Sitä vastoin ja toiseksi asia on toisin asiassa C‑498/22 kyseessä olevan oikeusriidan osalta. Ennakkoratkaisupyynnön perusteluista käy nimittäin ilmi, että tässä oikeusriidassa C.F.O on vaatinut direktiivin 93/13 mukaisena kuluttajana palauttamaan taannehtivasti hänen BES Espanjan kanssa alun perin sopimaansa ja Espanjassa tunnustettujen tervehdyttämistoimenpiteiden nojalla Novo Bancolle siirrettyyn kiinnelainasopimukseen sisältyvän tuomioistuimen kohtuuttomaksi toteaman vähimmäiskorkoehdon nojalla perusteettomasti maksetut määrät. C.F.O. väittää täsmällisemmin, että kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen 21.12.2016 antamassa tuomiossa Gutiérrez Naranjo ym. (C‑154/15, C‑307/15 ja C‑308/15, EU:C:2016:980) tekemä direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan tulkinta, vähimmäiskorkoehdon kohtuuttomuudesta seuraa, että palauttamista koskeva vaikutus koskee kaikkia hänen kyseisen ehdon nojalla aiheettomasti maksamiaan määriä ja tämä vaikutus velvoittaa Novo Bancoa.

137    Tältä osin on muistettava, että vaatimus taata perusoikeuskirjan 38 artiklan mukainen korkeatasoinen kuluttajansuoja unionin politiikoissa koskee erityisesti direktiivin 93/13 täytäntöönpanoa (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2019, Bondora, C‑453/18 ja C‑494/18, EU:C:2019:1118, 40 kohta).

138    Näin ollen on niin, että kun otetaan huomioon kuluttajansuojan yleisen edun luonne ja merkitys, direktiivissä 93/13 velvoitetaan jäsenvaltiot säätämään riittävistä ja tehokkaista keinoista kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajien välisissä sopimuksissa. Tätä varten kansallisten tuomioistuinten on jätettävä soveltamatta kohtuuttomia sopimusehtoja, jotta niillä ei ole sitovia vaikutuksia kuluttajaan nähden, ellei asianomainen kuluttaja vastusta tätä (tuomio 15.6.2023, Bank M. (Sopimuksen pätemättömyyden toteamisen vaikutukset), C‑520/21, EU:C:2023:478, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

139    Tästä seuraa, että on lähtökohtaisesti katsottava, ettei kohtuuttomaksi todettu sopimusehto ole koskaan ollut olemassa, minkä vuoksi sillä ei voi olla vaikutuksia asianomaiseen kuluttajaan nähden. Näin ollen siitä, että tällainen ehto todetaan kohtuuttomaksi tuomioistuimessa, on lähtökohtaisesti seurattava sen oikeudellisen ja tosiasiallisen tilanteen palauttaminen, jossa kuluttaja olisi, jos tällaista ehtoa ei olisi ollut olemassa (tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym., C‑154/15, C‑307/15 ja C‑308/15, EU:C:2016:980, 61 kohta ja tuomio 15.6.2023, Bank M. (Sopimuksen pätemättömyyden toteamisen vaikutukset), C‑520/21, EU:C:2023:478, 57 kohta).

140    Unionin tuomioistuin on tässä yhteydessä täsmentänyt, että kansallisen tuomioistuimen velvollisuudella sivuuttaa kohtuuton sopimusehto, joka velvoittaa perusteettomiksi osoittautuvien summien maksamiseen, on lähtökohtaisesti se vaikutus, että nämä summat on vastaavasti palautettava, koska sillä, ettei tällaista vaikutusta olisi, kyseenalaistettaisiin se varoittava vaikutus, joka direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä sen 7 artiklan 1 kohdan kanssa, mukaan on tarkoitettu olevan sillä, että kuluttajien ja elinkeinonharjoittajan välisiin sopimuksiin sisältyvät ehdot on todettu kohtuuttomiksi (tuomio 15.6.2023, Bank M. (Sopimuksen pätemättömyyden toteamisen vaikutukset), C‑520/21, EU:C:2023:478, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

141    Näistä periaatteellisista toteamuksista huolimatta unionin tuomioistuin on kuitenkin myös todennut, että kuluttajan suoja ei ole absoluuttinen (ks. vastaavasti tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym., C‑154/15, C‑307/15 ja C‑308/15, EU:C:2016:980, 68 kohta).

142    Lisäksi on niin, että unionin tuomioistuin on todennut, että on selvästi yleisen edun mukaista varmistaa koko unionissa sijoittajien ja velkojien vahva ja yhtenäinen suoja, mutta tätä etua ei voida pitää kaikissa olosuhteissa ensisijaisena pankkijärjestelmän vakauden varmistamiseen liittyvään yleiseen etuun nähden (ks. vastaavasti tuomio 8.11.2016, Dowling ym., C‑41/15, EU:C:2016:836, 54 kohta ja tuomio 5.5.2022, Banco Santander (Banco Popularia koskeva kriisinratkaisu), C‑410/20, EU:C:2022:351, 36 kohta).

143    Kuten edellä 120 kohdassa on todettu, direktiivin 2001/24 mukainen tervehdyttämistoimenpiteiden toteuttaminen ja vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuva niiden vaikutusten tunnustaminen palvelevat unionin yleisen edun mukaista tavoitetta eli pankkijärjestelmän vakauden turvaamista ja järjestelmäriskin välttämistä.

144    Nyt käsiteltävässä asiassa direktiivin 2001/24 mukainen vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuva tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutusten tunnustaminen merkitsee, että BES:in varallisuudessa pysytetään vastuu ja ehdolliset velvoitteet, jotka liittyvät ylisuurina perittyjen korkojen soveltamiseen elokuun 2014 päätöksen antamista edeltävänä kiinnelainasopimuksen soveltamisajanjaksona. Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetty kuluttajan suojaaminen sitä vastaan, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa käytetään kohtuuttomia ehtoja, ei voi ulottua niin pitkälle, että sivuutetaan huonokuntoisen luottolaitoksen ja omaisuudenhoitoyhtiön välinen taloudellisen vastuun jako, joka on vahvistettu kotijäsenvaltion toteuttamissa tervehdyttämistoimenpiteissä.

145    Nimittäin on niin, että jos direktiivillä 93/13 annetun suojan pitäisi antaa jokaiselle huonokuntoisen luottolaitoksen velkojana olevalle vastaanottavan jäsenvaltion kuluttajalle mahdollisuus vastustaa toimenpiteiden, joilla kotijäsenvaltio on päättänyt kyseisen luottolaitoksen ja omaisuudenhoitoyhtiön taloudellisen vastuun jakamisesta, tunnustamista, kyseisen jäsenvaltion viranomaisten toiminta, jonka tarkoitus on pankkijärjestelmän vakauden turvaaminen, olisi vaarassa menettää tehokkaan vaikutuksensa kaikissa niissä jäsenvaltioissa, joissa huonokuntoisella luottolaitoksella on sivuliikkeitä.

146    Tältä osin on täsmennettävä, että kun otetaan huomioon yhtäältä näillä toimenpiteillä sekä muissa jäsenvaltiossa tapahtuvan niiden vaikutusten tunnustamisella tavoiteltu päämäärä, joka on sen välttäminen – kun otetaan huomioon pankkimarkkinoiden voimakas yhdentyminen unionissa – että luottolaitoksen maksukyvyttömyys voi aiheuttaa heijastusvaikutuksena näiden markkinoiden vakauteen ja yleisemmin unionin sisämarkkinoiden vakauteen vaikuttavia järjestelmävaurioita, sekä toisaalta nyt käsiteltävässä asiassa toimivaltaisen Portugalin viranomaisen toteuttamat BES:iä koskevat tervehdyttämistoimenpiteet, nyt käsiteltävä asia eroaa selkeästi 21.12.2016 annetun tuomion Gutiérrez Naranjo ym. (C‑154/15, C‑307/15 ja C‑308/15, EU:C:2016:980) taustalla olleesta asiasta.

147    Edellä esitetyn perusteella asioissa C‑498/22 ja C‑499/22 esitettyyn kolmanteen kysymykseen sekä asiassa C‑500/22 esitettyyn toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/12 6 artiklan 1 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 38 artiklan valossa, perusoikeuskirjan 17 artiklaa ja oikeusvarmuuden periaatetta on tulkittava siten, että ne eivät lähtökohtaisesti ole esteenä sille, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa tunnustetaan kotijäsenvaltiossa direktiivin 2001/24 nojalla toteutettujen sellaisten tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutukset, joissa määrätään omaisuudenhoitoyhtiön perustamisesta ja siitä, että näiden toimenpiteiden kohteena olevan luottolaitoksen veloissa pysytetään velvollisuus maksaa sopimuksen tekemistä edeltävään vastuuseen tai sopimusvastuuseen perustuvat summat.

 Oikeudenkäyntikulut

148    Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:

1)      Luottolaitosten tervehdyttämisestä ja likvidaatiosta 4.4.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/24/EY 3 artiklan 2 kohtaa ja 6 artiklaa, luettuina Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 2 kohdan ja 47 artiklan ensimmäisen kohdan valossa,

on tulkittava siten, että

ne eivät ole ovat esteenä sille, että tilanteessa, jossa direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaista julkaisemista ei ole tapahtunut, muun jäsenvaltion kuin kotijäsenvaltion tuomioistuin tunnustaa ennen sitä, kun asia on saatettu tämän tuomioistuimen käsiteltäväksi, toteutetun luottolaitosta koskevan tervehdyttämistoimenpiteen, jolla kyseisen luottolaitoksen velvoitteet ja vastuut on osittain siirretty omaisuudenhoitoyhtiölle, vaikutukset.

2)      Direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen kohdan ja oikeusvarmuuden periaatteen valossa,

on tulkittava siten, että

yksityiset eivät voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen suhteessa omaisuudenhoitoyhtiöön, joka on yksityisoikeudellinen elin vailla yleisesti sovellettavasta oikeudesta poikkeavia valtaoikeuksia ja joka on perustettu sellaista luottolaitosta, jonka asiakkaita nämä yksityiset alun perin olivat, koskevien tervehdyttämistoimenpiteiden yhteydessä, saattaakseen tämän omaisuudenhoitoyhtiön vastuuseen kyseisen luottolaitoksen kanssa aiemmin tehtyihin sopimuksiin liittyvien sopimuksen tekemistä edeltävien velvoitteiden ja sopimusvelvoitteiden perusteella. Pelkästään se, että viranomainen on väliaikaisesti pitänyt määräysvallassaan kyseistä luottolaitosta sen yksityistämistä varten, ei voi tehdä tästä kilpailuun perustuvilla pankki- ja rahoituspalvelujen markkinoilla toimivasta luottolaitoksesta kansallista hallintoviranomaista.

3)      Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 38 artiklan valossa, perusoikeuskirjan 17 artiklaa ja oikeusvarmuuden periaatetta

on tulkittava siten, että

ne eivät lähtökohtaisesti ole esteenä sille, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa tunnustetaan kotijäsenvaltiossa direktiivin 2001/24 nojalla toteutettujen sellaisten tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutukset, joissa määrätään omaisuudenhoitoyhtiön perustamisesta ja siitä, että näiden toimenpiteiden kohteena olevan luottolaitoksen veloissa pysytetään velvollisuus maksaa sopimuksen tekemistä edeltävään vastuuseen tai sopimusvastuuseen perustuvat summat.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: espanja.