This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 62022CC0776
Opinion of Advocate General Richard de la Tour delivered on 27 February 2025.###
Julkisasiamies J. Richard de la Tour ratkaisuehdotus 27.2.2025.
Julkisasiamies J. Richard de la Tour ratkaisuehdotus 27.2.2025.
ECLI identifier: ECLI:EU:C:2025:123
Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JEAN RICHARD DE LA TOUR
27 päivänä helmikuuta 2025 (1)
Asia C‑776/22 P
Studio Legale Ughi e Nunziante
vastaan
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO)
Muutoksenhaku – Kumoamiskanne – Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntö – 19 artikla – Asianosaisten edustaminen unionin tuomioistuimissa nostettaessa kanteita – Se, että asianajotoimistoa edustaa sellaisen asianajajan, joka on asianajotoimiston osakas, mutta joka ei ole kyseisen asianajotoimiston laillinen edustaja – Asianajaja, joka on kantajaan nähden kolmannen osapuolen asemassa – Riippumattomuusvaatimus – Tämän vaatimuksen noudattamatta jättämisen oikeudelliset seuraukset – Se, että kanteen puutteita ei voida korjata ja että kanne on jätettävä tutkimatta – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 47 artikla – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan – 52 artiklan 1 kohta – Laissa säädetty rajoitus
I Johdanto
1. Tässä valituksessa esitetään kaksi kysymystä, jotka koskevat asianajotoimistojen edustamista unionin tuomioistuimissa nostettujen kanteiden yhteydessä. Unionin tuomioistuin on katsonut, että nämä kysymykset ovat tärkeitä unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta.(2)
2. Ensimmäinen kysymys koskee sitä, missä määrin asianajotoimistoa voi unionin tuomioistuimissa edustaa asianajotoimiston osakkaana oleva asianajaja, joka ei ole asianajotoimiston laillinen edustaja. 10.10.2022 antamassaan määräyksessä Studio Legale Ughi e Nunziante v. EUIPO – Nunziante ja Ughi (UGHI E NUNZIANTE),(3) johon nyt esillä oleva valitus kohdistuu, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että asianajaja, joka osakkaana edustaa sitä asianajotoimistoa, jossa hän toimii, ei täytä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön (jäljempänä perussääntö) 19 artiklan kolmannessa kohdassa säädettyjä riippumattomuuden vaatimuksia, ja tulkitsi näin edustusvaltuuksia erityisen tiukasti, mikä poikkeaa useimmissa jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä sovellettavista säännöistä.
3. Toinen kysymys koskee niitä oikeudellisia seurauksia, joita unionin yleinen tuomioistuin katsoi aiheutuvan siitä, ettei kantaja noudattanut edustajiensa riippumattomuutta koskevaa vaatimusta. On nimittäin kysyttävä, onko unionin yleinen tuomioistuin jättänyt soveltamatta oikeuskäytännössä vahvistettua sääntöä, joka olisi ristiriidassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan(4) 47 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa taatun, asiansa saamista käsiteltyä tuomioistuimissa koskevan oikeuden ja perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen kanssa, kun se jätti kanteen tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat, antamatta kantajalle tilaisuutta korjata kanteensa puutteita.
4. Ehdotan tässä ratkaisuehdotuksessa, että unionin tuomioistuin hyväksyy valituksen, kumoaa valituksenalaisen määräyksen ja palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen.
5. Selitän syyt, joiden vuoksi katson, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen olettaessaan, että kyseiset edustajat eivät täyttäneet riippumattomuuden vaatimusta, kun se ei osoittanut, missä määrin heidän asemansa osakkaina olevina asianajajina on selvästi heikentänyt heidän kykyään hoitaa puolustustehtäväänsä.
6. Lisäksi ehdotan, että unionin tuomioistuin tutkii kolmannen valitusperusteen, koska siinä esitetään tärkeä menettelyllinen kysymys, joka on nyt ratkaistava. Katson nimittäin, että sääntö, jonka mukaan sellaisen henkilön, jonka edustaja ei täytä asetettuja riippumattomuuden edellytyksiä, nostaman kanteen puutteita ei voida korjata, vaan kanne on jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, rajoittaa kantajan oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa kohtuuttomilla ehdoilla, jotka eivät ole sopusoinnussa perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa ja 52 artiklan 1 kohdassa asetettujen vaatimusten kanssa.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Perussääntö
7. Perussäännön 19 artiklan ensimmäisessä, toisessa, kolmannessa ja neljännessä kohdassa, joita perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla sovelletaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, määrätään seuraavaa:
”Unionin tuomioistuimessa jäsenvaltioita ja unionin toimielimiä edustaa kutakin asiaa varten määrätty asiamies; asiamiehellä voi olla apunaan avustaja tai asianajaja.
Euroopan talousalueesta [2.5.1992] tehdyn sopimuksen[(5)] muita sopimuspuolia kuin jäsenvaltioita, sekä kyseisessä sopimuksessa tarkoitettua EFTAn valvontaviranomaista edustetaan samalla tavoin.
Muiden asianosaisten edustajan on oltava asianajaja.
Vain asianajaja, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tai jonkin [ETA-]sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tuomioistuimessa, voi edustaa tai avustaa jotain asianosaista unionin tuomioistuimessa.”
8. Perussäännön 21 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Asia pannaan unionin tuomioistuimessa vireille kirjaajalle osoitetulla kirjallisella kanteella. Kanteessa on mainittava kantajan nimi ja kotipaikka sekä allekirjoittaneen asema, asianosainen, jota vastaan tai asianosaiset, joita vastaan kanne on nostettu, riidan kohde, vaatimukset sekä yhteenveto seikoista, joihin kanne perustuu.
Kanteeseen on tarvittaessa liitettävä säädös, jonka mitättömäksi julistamista pyydetään, tai [SEUT] 265 artiklassa tarkoitetussa tapauksessa siihen on liitettävä asiakirjat, joista ilmenee minä päivänä näissä artikloissa tarkoitettu kehotus on annettu tai esitetty. Jos näitä asiakirjoja ei ole liitetty kanteeseen, kirjaaja kehottaa asianosaista toimittamaan asiakirjat kohtuullisessa ajassa; kannetta ei tällöin jätetä tutkimatta, vaikka asiakirjat toimitetaan vasta asian vireillepanoa koskevan määräajan päätyttyä.”
B Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestys
9. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 51 artiklassa, joka koskee ”velvollisuutta käyttää oikeudenkäyntiedustajaa” kanneasioissa, määrätään seuraavaa:
”1. Asianosaisilla on oltava oikeudenkäyntiedustajanaan asiamies tai asianajaja siten kuin perussäännön 19 artiklassa määrätään.
2. Asianosaisen edustajana tai avustajana toimivan asianajajan on jätettävä kirjaamoon todistus, joka osoittaa hänen kelpoisuutensa esiintyä jonkin jäsenvaltion tai muun ETA-sopimuksen osapuolena olevan valtion tuomioistuimissa, paitsi jos tämä asiakirja on jo jätetty e-Curia-käyttäjätilin avaamista varten.
3. Asianajajan, jonka edustama asianosainen on yksityisoikeudellinen oikeushenkilö, on lisäksi jätettävä kirjaamoon tämän antama valtakirja.
4. Jollei 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja asiakirjoja ole jätetty, kirjaaja asettaa kyseessä olevalle asianosaiselle kohtuullisen määräajan, jossa ne on toimitettava. Jollei asiakirjoja ole toimitettu asetetussa määräajassa, unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee, jätetäänkö kanne tai kirjelmä tutkimatta tämän menettelyvaatimuksen noudattamatta jättämisen vuoksi tai onko sen vuoksi katsottava, ettei asianajaja edusta tai avusta kyseessä olevaa asianosaista.”
10. Työjärjestyksen 78 artiklan, jonka otsikkona on ”Kannekirjelmän liitteet”, 5 ja 6 kohdassa määrätään seuraavaa:
”5. Valituskirjelmään on liitettävä 51 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut asiakirjat.
6. Jos kannekirjelmä ei täytä 1–5 kohdassa lueteltuja vaatimuksia, kirjaaja asettaa kantajalle kohtuullisen määräajan edellä mainittujen asiakirjojen toimittamista varten. Jollei puutetta ole korjattu asetetussa määräajassa, unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee, jätetäänkö kanne tutkimatta näiden menettelyvaatimusten noudattamatta jättämisen vuoksi.”
11. Työjärjestyksen 177 artiklassa, jota sovelletaan immateriaalioikeuksia koskevissa oikeudenkäynneissä (IV osasto), määrätään seuraavaa:
”1. Kannekirjelmässä on mainittava
– –
b) kantajan oikeudenkäyntiedustajan asema ja osoite
– –
5. Valituskirjelmään on liitettävä 51 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut asiakirjat.
6. Jos kannekirjelmä ei täytä 3–5 kohdassa lueteltuja vaatimuksia, kirjaaja asettaa kantajalle kohtuullisen määräajan kannekirjelmässä olevien puutteiden korjaamista varten. Jollei puutteita ole korjattu asetetussa määräajassa, unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee, jätetäänkö kanne tutkimatta näiden menettelyvaatimusten noudattamatta jättämisen vuoksi.”
III Valituksenalainen määräys
12. Studio Legale Ughi e Nunziante, asianajajien ammatillinen yhteenliittymä, jonka kotipaikka on Rooma (Italia),(6) nosti 1.7.2022 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon saapuneella kannekirjelmällä SEUT 263 artiklan nojalla kanteen, jolla vaaditaan kumoamaan EUIPO:n viidennen valituslautakunnan 8.4.2022 tekemä päätös, jolla se vahvisti unionin tavaramerkin UGHI E NUNZIANTE menettämisen kaikkien palvelujen osalta lukuun ottamatta oikeudellisia palveluja, jotka kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 45.
13. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi työjärjestyksensä 126 artiklan nojalla, että asia oli ratkaistava perustellulla määräyksellä jatkamatta pääasian käsittelyä, koska kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat.
14. Hylkääminen johtui lähinnä siitä, että käsiteltävässä tapauksessa kantaja oli asianajotoimisto, joka oli nimennyt kolme siinä toimintaansa harjoittavaa asianajajaa, jotka olivat asianajotoimiston osakkaita, edustamaan itseään unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen määräyksen 15–17 kohdassa, että näillä asianajajilla ei ollut kantajaan nähden sellaista riippumattoman kolmannen osapuolen asemaa, jota perussäännön 19 artiklan kolmannessa ja neljännessä kohdassa edellytetään.
15. Arviointinsa perustaksi unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi valituksenalaisen määräyksen 6 ja 7 kohdassa perussäännön 19 artiklan kolmatta ja neljättä kohtaa sanamuodon ja asiayhteyden mukaisesti sekä kyseisen määräyksen 9 ja 10 kohdassa kyseisen määräyksen tavoitteita.
16. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen määräyksen 12 kohdassa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että asianajajan riippumattomuutta koskeva vaatimus merkitsee sitä, ettei asianajajan ja hänen asiakkaansa välillä voi olla minkäänlaista työ- tai palvelussuhdetta, myöskään silloin, kun tämä asiakas on asianajotoimisto, ja toiseksi valituksenalaisen määräyksen 13 kohdassa, ettei vaatimus merkitse asianajajan ja hänen asiakkaansa välisten kaikkien yhteyksien puuttumista vaan ainoastaan sellaisen yhteyden puuttumista, joka selvästi heikentää asianajajan kykyä hoitaa puolustustehtäväänsä palvellen asiakkaansa etuja parhaalla mahdollisella tavalla. Tuomioistuin totesi myös kyseisen määräyksen 14 kohdassa, että velvollisuus käyttää kolmatta osapuolta itsensä edustamiseen unionin tuomioistuimissa saattaa asianosaiset samaan asemaan puolustautumisen osalta näissä tuomioistuimissa.
17. Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 18 kohdassa, että asianajajan käyttämistä oikeudenkäyntiavustajana koskeva velvollisuus, jota ei ole noudatettu, ei kuulu niihin muotomääräyksiin, joiden osalta kanteen puutteita voitaisiin korjata kanteen nostamisen määräajan päätyttyä perussäännön 21 artiklan toisen kohdan ja työjärjestyksen 78 artiklan 6 kohdan mukaisesti.
IV Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
18. Ughi e Nunziante teki unionin tuomioistuimen kirjaamoon 20.12.2022 toimittamallaan valituskirjelmällä nyt käsiteltävän valituksen valituksenalaisesta määräyksestä. Valittajaa edustaa unionin tuomioistuimessa neljä asianajajaa, nimittäin ne kolme asianajajaa, jotka edustivat sitä unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja lisäksi asianajotoimisto Ughi e Nunzianten ulkopuolinen asianajaja.
19. Unionin tuomioistuin antoi valitusluvan valituksen toisen ja kolmannen valitusperusteen osalta 8.5.2023 antamallaan määräyksellä Studio Legale Ughi e Nunziante v. EUIPO.(7)
20. Ughi e Nunziante vaatii, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen määräyksen ja toteaa, että sen edustus unionin yleisessä tuomioistuimessa oli pätevä, ja palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen asiakysymyksen ratkaisemista varten. Toissijaisesti valittaja pyytää unionin tuomioistuinta toteamaan, että sillä on oikeus jatkaa oikeudenkäyntiä siten, että sitä edustaa asianajaja, joka täyttää perussäännön 19 artiklan kolmannessa ja neljännessä kohdassa asetetut edellytykset, ja palauttamaan asian unionin yleiseen tuomioistuimeen asiakysymyksen ratkaisemista varten. Se vaatii myös, että EUIPO velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
21. EUIPO vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa Ughi e Nunzianten korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Euroopan komissio, jonka väliintulo EUIPO:n vaatimuksen tueksi hyväksyttiin unionin tuomioistuimen presidentin 18.9.2023 tekemällä päätöksellä, vaatii myös, että valitus hylätään ja että valittaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
V Arviointi
22. Ughi e Nunziante väittää toisessa valitusperusteessaan lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti perussäännön 19 artiklassa ja työjärjestyksen 51 artiklassa vahvistettuja sääntöjä, jotka koskevat muiden kuin etuoikeutettujen kantajien edustamista unionin tuomioistuimissa, kun se totesi, että sen kannekirjelmän olivat allekirjoittaneet asianajajat, jotka eivät olleet siihen nähden ”riippumattoman kolmannen osapuolen asemassa”.
23. Kolmannessa valitusperusteessaan valittaja väittää lisäksi, että kun unionin yleinen tuomioistuin jätti sen kanteen tutkimatta, koska kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat, antamatta sille tilaisuutta korjata kanteensa puutteita, se sovelsi menettelysääntöä, jossa ei noudatettu perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattua kantajan oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa eikä perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa vahvistettua suhteellisuusperiaatetta.
24. Seuraavaksi esittämistäni syistä katson, että toinen valitusperuste on perusteltu siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen arvioidessaan niiden asianajajien riippumattomuutta, jotka valittaja oli valtuuttanut edustamaan itseään Euroopan unionin tuomioistuimessa. Katson, että nyt käsiteltävä asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä arvioisi asiaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti.
25. Katson myös, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi hyödyllistä ja tarkoituksenmukaista käsitellä kolmatta valitusperustetta, koska siinä esitetään tärkeä menettelyllinen kysymys, joka unionin tuomioistuimen on mielestäni ratkaistava. Katson, että unionin yleisen tuomioistuimen soveltama sääntö, jonka mukaan kannekirjelmän puutteita ei voida korjata ja kanne on jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, jos kantajan edustajalla ei ole vaadittavaa riippumattomuutta kantajaan nähden, on ristiriidassa perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan ja 52 artiklan 1 kohdan kanssa.
A Toinen valitusperuste, joka koskee perussäännön 19 artiklassa tarkoitetun edustajan riippumattomuutta koskevan edellytyksen virheellistä tulkintaa
1. Asianosaisten lausumat
26. Toisessa valitusperusteessaan Ughi e Nunziante väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 16 ja 17 kohdassa tulkinnut virheellisesti perussäännön 19 artiklaa ja työjärjestyksen 51 artiklaa. Valittaja vetoaa tältä osin kahteen valitusperusteeseen.
27. Ensimmäinen valitusperuste koskee perussäännön 19 artiklan neljännen kohdan soveltamista. Valittaja nimittäin väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että kannetta ei ollut nostettu kyseisen määräyksen mukaisesti, koska kantaja oli toimittanut asiakirjat, joista ilmeni, että asianajajilla, jotka se oli valinnut edustajikseen, oli oikeus esiintyä Italian tuomioistuimissa.
28. Toinen valitusperuste koskee perussäännön 19 artiklan kolmannen kohdan soveltamisedellytyksiä erityisesti siltä osin kuin siinä edellytetään, että asianosaista edustaa kolmas osapuoli, joka täyttää unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetut riippumattomuuden edellytykset.
29. Valittaja väittää ensinnäkin, että kyseessä olevaa tilannetta ei voida rinnastaa tilanteeseen, jossa asianajotoimisto edustaa itseään laillisen edustajansa välityksellä. Se väittää tässä yhteydessä, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 16 kohdassa tekemä analogia 5.10.2017 annetun määräyksen Hoyng Reimann Osterrieth Köhler Haft Monégier du Sorbier v. EUIPO (We do IP.)(8) kanssa on merkityksetön siltä osin kuin kantajana olevaa asianajotoimistoa edusti asianajaja, joka oli paitsi toimiston osakas myös sen laillinen edustaja. Määräyksen antamiseen johtanut asia koski näin ollen osakkaana olevan asianajajan asemaa kolmantena osapuolena eikä hänen riippumattomuuttaan.
30. Valittaja lisää, että asianajotoimisto Ughi e Nunziante on siviililain (Codice Civile) 36 §:ssä tarkoitettu ”yhteenliittymä, jota ei tunnusteta oikeushenkilöksi”, ja se on jäseniinsä nähden itsenäinen oikeussubjekti. Corte suprema di cassazionen (ylin tuomioistuin, Italia) oikeuskäytännön mukaan kyseessä on kollektiivinen yksikkö, joka muodostaa itsenäisen pääintressien keskuksen, jolla on sen yksittäisten jäsenten varallisuudesta erillinen omaisuus ja joka, vaikka sillä ei ole oikeushenkilöllisyyttä, on oikeussubjekti, johon sovelletaan sen jäsenten välillä tehtyjä sopimuksia.
31. Toiseksi valittaja väittää lähinnä, että osakkaina olevat asianajajat, jotka se on valinnut edustamaan itseään unionin tuomioistuimissa, täyttävät riippumattomuusvaatimuksen.
32. Se muistuttaa ensinnäkin siitä lähtökohdasta, että oikeudellisen edustamisen tarkoituksena on suojella asiakkaan etuja ja erityisesti tämän oikeutta saada asia käsitellyksi tuomioistuimessa, ja että tässä yhteydessä seuraamuksia on määrättävä vain niissä tapauksissa, joissa on ilmeistä, että edustaja ei kykene hoitamaan kyseistä tehtävää.
33. Tältä osin valittaja väittää, että se, että asianajotoimiston laillinen edustaja, jolla on asianajajan ammatillinen pätevyys, valitsee asianajajan, on yksityinen valinta, joka tehdään tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista. Käsiteltävänä olevassa asiassa valittajan päätös valtuuttaa Ughi e Nunzianten muodostamaan ammatilliseen yhteenliittymään kuuluvat osakkaina olevat asianajajat oli harkittu ja tietoinen, koska yhteenliittymän tarkoituksena oli puolustaa oikeudellisen edustamisen jatkuvuutta (kantajan edustaminen Italian tuomioistuimissa ja EUIPO:n elimissä ei ollut aiheuttanut vaikeuksia) ja asettaa etusijalle asiakirja-aineiston tuntemus ja luottamuksellisuus, jotka ovat oikeutettuja etuja.
34. Toiseksi valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se perusti arvionsa siihen, että asianajaja, joka on osakkaana edustamassaan asianajotoimistossa, ei luonnostaan täytä riippumattomuusvaatimusta.
35. Valittaja väittää, että vaikka perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettua asianajajan käsitettä on tulkittava itsenäisesti, asianajajan riippumattomuuden osoittamiseksi vaadittavia kriteerejä eli työsuhteen puuttumista ja viittausta ammatillisiin ja ammattieettisiin sääntöihin on tarkasteltava asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön valossa, varsinkin kun asiaa koskevia unionin oikeuden säännöksiä ei ole.
36. Ensimmäisen kriteerin osalta valittaja väittää, että Ughi e Nunzianten muodostaman ammatillisen yhteenliittymän ja siihen kuuluvien osakkaina olevien asianajajien välillä ei ole työ- tai alisteisuussuhdetta. Valittaja toteaa, että Italiassa asianajajan ammatin harjoittaminen on organisatorisesti ristiriidassa palkkatyön kanssa. Nyt käsiteltävä asia on siis erotettava asiasta, joka johti 13.5.2020 annettuun määräykseen Pontinova v. EUIPO – Ponti & Partners (pontinova),(9) jossa Ponti & Partnersin edustaja SLP oli kyseisen asianajotoimiston työntekijä, joten asianajajan ja hänen asiakkaansa välillä oli työsuhde, joka oli ristiriidassa riippumattomuusvaatimuksen kanssa. Tässä tapauksessa asianajajan ammatin harjoittamisen sääntelystä 31.12.2012 annetun lain nro 247 (legge n. 247 – Nuova disciplina dell’ordinamento della professione forense)(10) 2 §:n mukaan asianajaja on itsenäinen ammatinharjoittaja. Asianajajan ammatin harjoittamisen edellytyksenä oleva asianajajayhteisön jäseneksi kirjoittautuminen, jota kyseisen lain 2 §:n 3 momentissa edellytetään, on ristiriidassa kaikkien alisteisten työsuhteiden kanssa.
37. Toisen kriteerin osalta valittaja väittää, ettei ole olemassa mitään sellaista yhteyttä, joka selvästi heikentäisi sen asianajajien kykyä hoitaa puolustustehtäväänsä. Se toteaa ensinnäkin, että sen jäsenten suorittama edustustehtävä on asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön ja ammattieettisten sääntöjen, joissa asetetaan riippumattomuusvelvoite, mukainen.
38. Se korostaa tämän jälkeen, että valittajan ja sen edustajien välisen, yhteenliittymään perustuvan yhteyden olemassaolo ei ole unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla riittävä peruste katsoa, että kyseiset edustajat olivat tilanteessa, joka selvästi heikensi heidän kykyään puolustaa asiakkaansa etuja. Ughi e Nunzianten muodostaman ammatillisen yhteenliittymän jäseniä ei nimittäin valvota millään tavoin tarjottujen oikeudellisten palvelujen osalta, mikä erottaa kyseessä olevan tapauksen 24.3.2022 annettuun tuomioon PJ ja PC v. EUIPO(11) johtaneesta asiasta, jossa asianajotoimistossa työskentelevä asianajaja oli toimiston perustajaosakkaan alaisuudessa ja tämän tosiasiallisen määräysvallan alainen. Asianajotoimistossa työskentelevän asianajajan ja asianajotoimiston osakkaan ominaisuuksia ei myöskään voida verrata toisiinsa, vaan ne eroavat toisistaan huomattavasti itsenäisyyden ja riippumattomuuden osalta, ja nämä ominaisuudet säilyvät osakkailla kokonaisuudessaan myös heidän edustamaansa organisaatioon nähden.
39. Lopuksi valittaja toteaa, että Ughi e Nunzianten muodostaman ammatillisen yhteenliittymän jäsenyyteen ei liity eturistiriitaa, vaan siihen voi pikemminkin liittyä etuyhteys, mikä ei unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan merkitse sitä, ettei edustaja voisi puolustaa asiakastaan. Toiseksi mikään ei viittaa siihen, että asianajajat, jotka olivat edustamansa ammatillisen yhteenliittymän jäseniä ja osakkaina asianajotoimistossa, olisivat joutuneet kokemaan sellaista kolmansien osapuolten painostusta tai puuttumista, joka olisi voinut vaikuttaa heidän riippumattomuuteensa ja arvostelukykyynsä.
40. EUIPO kiistää komission tukemana valittajan väitteet.
2. Arviointi
a) Ensimmäinen väite, joka koskee perussäännön 19 artiklan neljännen kohdan virheellistä soveltamista
41. Katson valittajan tavoin, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen määräyksen 17 kohdassa, kun se katsoi, että ”kannetta ei ole nostettu perussäännön 19 artiklan kolmannen ja neljännen kohdan mukaisesti”, vaikka on kiistatonta, että kukin valittajan edustajista täytti perussäännön 19 artiklan neljännessä kohdassa säädetyn edellytyksen. Viimeksi mainituilla oli nimittäin oikeus toimia asianajajina Italian tuomioistuimissa, ja he olivat toimittaneet unionin yleiselle tuomioistuimelle asiakirjat, jotka osoittivat, että heillä oli tähän vaadittu pätevyys.
42. Muistutan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa ja 19 artiklan neljännessä kohdassa asetetut edellytykset ovat tosin kumulatiivisia mutta myös erillisiä. Perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetussa ensimmäisessä edellytyksessä edellytetään, että muita kuin etuoikeutettuja asianosaisia edustaa asianajaja, ja perussäännön 19 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetussa toisessa edellytyksessä edellytetään, että asianajajalla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tai muun ETA-sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tuomioistuimissa.(12)
43. Siltä osin kuin kyse ei ollut kyseisten edustajien oikeudesta esiintyä jonkin jäsenvaltion tuomioistuimissa, unionin yleinen tuomioistuin ei voinut perustellusti perustaa hylkäävää päätöstään tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi perussäännön 19 artiklan neljänteen kohtaan.
b) Toinen väite, joka koskee perussäännön 19 artiklan kolmannen kohdan virheellistä soveltamista
44. Toisessa väitteessä esitetään kysymys asianajotoimistojen unionin tuomioistuimissa perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetusta edustamisesta. Unionin tuomioistuin on yksilöinyt kaksi oikeudellisen edustamisen tehtävää ja edellytyksiä koskevaa oikeuskäytännön periaatetta, joista toinen koskee vaatimusta, jonka mukaan edustajana on oltava kolmas osapuoli, ja toinen vaatimusta, jonka mukaan asianajajan on oltava riippumaton.
1) Oikeuskäytännön periaatteet, jotka koskevat oikeushenkilöiden edustamista Euroopan unionin tuomioistuimissa
45. En palaa tämän oikeuskäytännön syntyyn tai niihin moniin vaikeuksiin, joita sen täytäntöönpano on saattanut aiheuttaa ja jotka julkisasiamies Bobek esitti täydellisesti ratkaisuehdotuksessaan Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA.(13) Unionin tuomioistuin ”suuntasi uudelleen” oikeuskäytäntöään julkisasiamies Bobekin ja julkisasiamies Emilioun, joka esitti ratkaisuehdotuksen Universität Bremen v. REA,(14) aloitteesta.(15)
46. Asianosaisen edustamisen, jonka suorittaa perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettu ”asianajaja”, on kyseisen oikeuskäytännön nykytilassa täytettävä seuraavat edellytykset.
47. Ensinnäkään ”asianosainen” ei voi itse nostaa kannetta unionin tuomioistuimessa, vaan asemastaan riippumatta hänen on käytettävä kolmannen osapuolen palveluja.(16) Tämä on menettelyllinen vaatimus, joka kuuluu oikeusjärjestyksen perusteisiin liittyviin seikkoihin, jotka unionin tuomioistuimen on otettava huomioon viran puolesta.(17) Koska perussäännössä tai työjärjestyksessä ei määrätä minkäänlaisesta tätä velvollisuutta koskevasta erivapaudesta tai poikkeuksesta, unionin tuomioistuin katsoo, että asianajaja, jolla on oikeus esiintyä kansallisessa tuomioistuimessa, ei voi edustaa itseään,(18) ja kun on kyse oikeushenkilöstä, tätä ei voi edustaa sen laillinen edustaja.(19) Näin ollen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että vastoin sääntöjä, joita sovelletaan asianajotoimistojen oikeudelliseen edustamiseen kansallisissa tuomioistuimissa, asianajotoimistoja ei voi edustaa unionin tuomioistuimissa niiden laillinen edustaja.(20)
48. Kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut valituksenalaisen määräyksen 8 kohdassa, sillä, että edustajana käytetään asianajajaa, pyritään yhtäältä estämään se, että yksityiset asianosaiset ajaisivat tuomioistuimessa omaa asiaansa käyttämättä välikättä, ja toisaalta varmistamaan, että oikeushenkilöiden puolustamisesta huolehtii edustaja, joka on riittävän erillään edustamastaan oikeushenkilöstä, jotta voidaan taata hyvä oikeudenhoito, mutta erityisesti suojella ja puolustaa päämiehen etuja parhaalla mahdollisella tavalla, täysin riippumattomasti sekä lakia ja ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä noudattaen.(21)
49. Toiseksi riippumattomuutta koskeva vaatimus on määritelty kahden edellytyksen perusteella.(22)
50. Ensimmäisessä edellytyksessä edellytetään, että asianajajan ja hänen asiakkaansa välillä ei ole työsuhdetta (”negatiivinen” määritelmä).
51. Toinen edellytys koskee asianajajan ammattieettisiin sääntöihin liittyviä sitoumuksia (”positiivinen” määritelmä). Unionin tuomioistuimen mukaan asianajajan riippumattomuus on ymmärrettävä siten, että esteenä sille eivät ole mitkä tahansa asianajajan ja hänen asiakkaansa väliset siteet vaan ainoastaan siteet, jotka selvästi haittaavat hänen kykyään täyttää puolustamistehtävänsä palvellen asiakkaansa etuja parhaalla mahdollisella tavalla lakia sekä ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä noudattaen.(23) Unionin tuomioistuin katsoo, että Euroopan unionin tuomioistuimen on harjoitettava tältä osin rajoitettua valvontaa ja jätettävä kanne tutkimatta vain tilanteissa, joissa selvästi ilmenee, että asianajaja ei pysty täyttämään puolustamistehtäväänsä. Unionin tuomioistuin viittaa ”edustamista koskevaan tehtävään liittyviin puutteisiin”, jotka edellyttävät, että asianajaja on syrjäytettävä edustamansa asianosaisen edun mukaisesti.(24) Mielestäni tällainen oikeuskäytäntö merkitsee sitä, että unionin tuomioistuinten on perustellusti todettava, että on olemassa vakavia ja perusteltuja syitä epäillä asianajajan kykyä täyttää edustustehtävänsä. Jokaiselle tunnustettua oikeutta saada edustajakseen valitsemansa asianajaja ei pitäisi voida rajoittaa muilla kuin tällaisilla perusteilla.(25)
52. Valittajan toisen väitteen perusteltavuutta on tarkasteltava näiden periaatteiden valossa.
2) Soveltaminen käsiteltävässä asiassa
53. Valituksenalaisen määräyksen 15 kohdassa esitetyistä perusteluista ilmenee, että valittaja, joka on asianajajien ammatillinen yhteenliittymä, on nimittänyt edustajikseen unionin yleisessä tuomioistuimessa kolme asianajajaa, jotka ovat yhteenliittymän osakkaita. Ughi e Nunzianten antaman valtuutuksen on allekirjoittanut tämän ammatillisen yhteenliittymän laillinen edustaja Roberto Leccese.
54. Ughi e Nunziante selittää, että sen edustajien valinta tuomioistuimessa on yksityinen valinta ja että asianajajat ovat tehneet sen harkitusti ja tietoisesti ottaen huomioon sen oikeutetut edut. Tältä osin valittaja väittää, että tämä valinta oli osa tämän ammatillisen yhteenliittymän oikeudellisen edustamisen jatkuvuutta ja mahdollisti sen, että sitä edustivat unionin tuomioistuimissa asianajajat, joita se piti pätevinä ja jotka tunsivat tarkkaan asian, jota he olivat aiemmin puolustaneet Italian tuomioistuimissa ja EUIPO:n valituslautakunnassa, ja jotka pyrkivät puolustamaan samoja etuja. Täsmennän, että sekä Italian tuomioistuimissa että EUIPO:n valituslautakunnassa vaikuttaa olevan sääntöjen mukaista, että yksi asianajotoimistoon kuuluvista edustaa asianajotoimistoa.(26)
55. Valituksenalaisen määräyksen 17 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin totesi, että kannekirjelmän olivat allekirjoittaneet asianajajat, jotka eivät olleet ”riippumattomia kolmansia osapuolia” Ughi e Nunzianteen nähden. Unionin yleinen tuomioistuin perusti päätöksensä kyseisen määräyksen 16 kohdassa esitettyyn olettamaan, jonka mukaan ”se, että asianajajat ovat osakkaina asianajotoimistossa, joka tässä asiassa on kantaja, – – ei sovi yhteen niiden riippumattomuutta koskevien vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, jotta asianajotoimistoa voidaan edustaa unionin yleisessä tuomioistuimessa”.
56. Katson, että näin yleinen ja ehdoton toteamus, joka johtaa asianajotoimistojen edustamista unionin tuomioistuimissa koskevien edellytysten tiukentamiseen, ei ole unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen.
57. Yhtäältä on niin, että vaikka unionin tuomioistuin tukeutuu olettamaan asianajajan riippumattomuudesta,(27) unionin yleinen tuomioistuin vahvistaa tässä yhteydessä riippuvuusolettaman.
58. Toisaalta on todettava, että vaikka unionin tuomioistuin edellyttää sellaisten yhteyksien olemassaolon osoittamista, jotka selvästi haittaavat asianajajan kykyä täyttää puolustamistehtävänsä, nyt esillä olevassa tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin ei ole esittänyt tällaista näyttöä, vaan se on perustanut päättelynsä pelkästään siihen, että kyseessä ovat Ughi e Nunzianten muodostamaan ammatilliseen yhteenliittymään kuuluvat asianajajat, jotka ovat asianajotoimiston osakkaita.
59. Vaikka valittaja viittaa analogisesti 5.10.2017 annettuun määräykseen Hoyng Reimann Osterrieth Köhler Haft Monégier du Sorbier v. EUIPO (We do IP.),(28) mielestäni tällainen viittaus ei voi olla sen päättelyn perustana.
60. Unionin yleinen tuomioistuin on tässä määräyksessä ensinnäkin todennut, että asianajajaa, joka on osakkaana edustamassaan asianajotoimistossa, ei voida pitää ulkopuolisena, joka antaa riippumattomasti asiakkaalle tämän tarvitsemaa oikeudellista neuvontaa, kun otetaan huomioon käsitys asianajajan tehtävästä unionin oikeusjärjestyksessä.(29) Unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että velvollisuus, joka asianosaiselle asetetaan, vaikka hän olisi asianajaja, käyttää kolmatta osapuolta edustamaan häntä unionin tuomioistuimissa saattaa asianosaiset samaan asemaan puolustautumisen osalta näissä tuomioistuimissa riippumatta heidän ammatistaan ja on siten omiaan takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen.(30)
61. En ole samaa mieltä tästä päättelystä. Jos unionin yleisen tuomioistuimen tavoitteena on taata ”asianosaisten” välinen yhdenvertaisuusperiaate ja siten varmistaa samat puolustautumisedellytykset unionin tuomioistuimissa, sen kanta on mielestäni todellisuudessa vieläkin tiukempi kuin kanta, joka omaksuttaisiin minkä tahansa oikeudenkäynnin muun ”asianosaisen” osalta. Tässä päättelyssä ei nimittäin oteta huomioon asianajotoimistojen erityispiirteitä, jotka mielestäni erottavat ne kaikista muista oikeushenkilöistä. Asianajotoimisto ei välttämättä ole samassa asemassa puolustuksen osalta paitsi sen toimialan vuoksi, joka on yksityisten puolustuksen ja oikeudellisen edustamisen varmistaminen, myös sen rakenteen vuoksi, johon kuuluu oikeusalan ammattilaisia ja erityisesti asianajajia, joilla on oikeus esiintyä kansallisissa tuomioistuimissa ja joita koskevat omat ammatilliset ja ammattieettiset sääntönsä.
62. Toiseksi 5.10.2017 annettuun määräykseen johtaneen asian Hoyng Reimann Osterrieth Köhler Haft Monégier du Sorbier v. EUIPO (We do IP.)(31) oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmenee, että osakkaana oleva asianajaja oli myös asianajotoimiston laillinen edustaja. Oikeuskäytäntö, johon unionin yleinen tuomioistuin vetoaa tässä määräyksessä, vastaa lisäksi tilanteita, joissa yksittäinen asianajaja on itse edustanut itseään.
63. Nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kyse tällaisesta ominaisuuksia koskevasta sekaannuksesta, koska Ughi e Nunziantea ei edusta unionin tuomioistuimessa sen laillinen edustaja.
64. Unionin yleisen tuomioistuimen analogiasta seuraa näin ollen, että se, edustaako asianajotoimistoa sen laillinen edustaja vai toinen asianajaja, joka on osakas, riittää kummassakin tapauksessa sen toteamiseksi, että asianajotoimisto ei täytä perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa edustamiselle asetettuja edellytyksiä.
65. Kuten tutkimusmuistiosta 24/005 käy ilmi, ainoastaan Ranskan lainsäädäntö perustuu näin tiukkaan tulkintaan asianajotoimistojen edustusvaltuuksista. Ranskan lainsäädännön säännöksissä kielletään asianajajaa, joka on osakas, edustamasta asianajotoimistoa, jossa hän toimii ja joka on asianosaisena oikeudenkäynnissä, sillä perusteella, että hän toimii sekä yhtiön johtajana että osakkaana/yhtiömiehenä kaikissa oikeudellisissa muodoissa, joita asianajotoimisto voi käyttää. Viimeksi mainitun on siis käytettävä edustajanaan asianajotoimiston ulkopuolista asianajajaa. Toisaalta Ranskan menettelysäännöt näyttävät olevan poikkeus. Vaikuttaa tosiaan siltä, että useimmissa kansallisissa oikeusjärjestelmissä, joissa menettelysäännösten mukaan yksityisen edustajana on oltava asianajaja, asianajotoimistot on vapautettu edustusvelvollisuudesta silloin, kun ne ovat oikeudenkäynnin asianosaisia, koska niiden ei enää tarvitse turvautua kolmanteen osapuoleen etujensa puolustamiseksi, vaan niiden edustajana voi olla yksi niiden jäsenistä.(32)
66. Unionin yleisen tuomioistuimen omaksuma lähestymistapa kuvastaa erityisen rajoittavaa tulkintaa edellytyksistä, jotka koskevat asianajotoimistojen edustamista unionin tuomioistuimissa, koska se luo riippuvuusolettaman, koska sillä evätään näiltä asianajotoimistoilta mahdollisuus siihen, että niitä edustaa joku muu niiden osakas kuin laillinen edustaja, riippumatta kyseisten asianajotoimistojen oikeudellisesta muodosta, asianajajan ammatin harjoittamista koskevista kansallisista säännöistä(33) sekä yksityiskohdista, jotka koskevat osakkaina olevien asianajajien yhteistyötä ja osallistumista näihin organisaatioihin.
67. Lisäksi totean, että unionin yleinen tuomioistuin ei antanut Ughi e Nunziantelle tilaisuutta osoittaa vääräksi olettamaa asianomaisten edustajien riippuvuudesta sallimalla tämän asianajotoimiston esittää yksityiskohtaisia tietoja sen suhteensa luonteesta ja laajuudesta, joka sillä oli kyseisiin edustajiin, jotka – muistutettakoon – eivät ole sen laillisia edustajia. Unionin yleinen tuomioistuin olisi voinut toteuttaa prosessinjohtotoimen, kuten se yleensä tekee tällaisissa asioissa.(34)
68. Tällaisen mahdollisuuden tarjoaminen valittajalle on mielestäni kuitenkin välttämätöntä niiden oikeudellisten seurausten kannalta, joita unionin yleinen tuomioistuin määrää riippumattomuuden vaatimuksen noudattamatta jättämisen johdosta ja joihin palaan kolmannen valitusperusteen tarkastelun yhteydessä.
69. Tämä on mielestäni aivan yhtä tärkeää, kun otetaan huomioon kyseisen ammatin harjoittamista koskevien kansallisten sääntöjen moninaisuus. Tätä korostettiin jo 19.2.2002 annetussa tuomiossa Wouters ym.,(35) ja unionin tuomioistuin muistutti siitä äskettäin tuomiossa PJ ja PC v. EUIPO,(36) määräyksessä Kirimova v. EUIPO(37) ja 15.2.2023 antamassaan määräyksessä Fundacja Instytut na rzecz Kultury Prawnej Ordo Iuris v. parlamentti.(38) Viimeksi mainituissa määräyksissä, joissa unionin tuomioistuin joutui ottamaan kantaa oikeudellisten edustajien riippumattomuuteen, se korosti, että ”asianajajan ammattia harjoitetaan eri muodoissa, jotka vaihtelevat yksin suoritetusta ammatinharjoittamisesta ammatinharjoittamiseen suurissa kansainvälisissä asianajotoimistoissa, ja että osakkaina olevat asianajajat voivat vapaasti määritellä yhteistyönsä ehdot ja sopimussuhteensa edellyttäen, että lakia, kansallisia ammatillisia sääntöjä ja ammattieettisiä sääntöjä noudatetaan”. Asianajaja voi siten harjoittaa asianajajan ammattia toisen asianajajan, asianajajien muodostaman yhtymän tai yhteisön taikka julkisen tai yksityisen yrityksen palkkaamana.(39) Olosuhteista ja asianajoyhteisön muodosta riippuen osakkaana oleva asianajaja joko voi tai ei voi vaikuttaa ratkaisevasti asianajotoimiston päätöksiin, koska hän omistaa osuuden yhteisöstä (osakkeita tai yhtiöosuuksia) tai osallistuu sen hallintoelimiin (äänioikeudella).
70. Näiden seikkojen perusteella katson, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että kyseiset edustajat eivät täyttäneet riippumattomuuden vaatimusta, selvittämättä, missä määrin heidän asemansa osakkaina olevina asianajajina selvästi heikensi heidän kykyään hoitaa puolustustehtäväänsä.
71. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin toteaa toisen valitusperusteen perustelluksi ja palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta se voi tehdä tämän arvioinnin.
72. Tässä yhteydessä unionin yleisen tuomioistuimen on arvioitava kaikki valittajan toimittamat tiedot, jotka koskevat paitsi valittajan oikeudellista muotoa, asianajajan ammatin harjoittamista Italiassa koskevia kansallisia sääntöjä ja näihin organisaatioihin kuuluvien osakkaina olevien asianajajien yhteistyötä ja osallistumista koskevia järjestelyjä, myös riidan kohdetta.
73. Tarkasteltaessa sitä, muistuttaako kyseessä oleva tilanne tilannetta, jossa asianajotoimisto edustaa itseään, on otettava huomioon, että Ughi e Nunziante on jäseniinsä nähden itsenäinen oikeussubjekti eikä sitä edusta sen laillinen edustaja Leccese, joka vastaa myös kyseisen yhteenliittymän hallinnoinnista,(40) vaan kolme asianajotoimiston valtuuttamaa osakasta, jotka eivät ole Ughi e Nunzianten muodostaman ammatillisen yhteenliittymän työntekijöitä.
74. On myös tutkittava, onko valittajan ja sen edustajien välillä sellainen työsuhde, joka voisi osoittaa vääräksi viimeksi mainittujen riippumattomuutta koskevan olettaman. Tältä osin valittaja toteaa, että Italiassa asianajajan ammatin harjoittamiseen sovellettavien ammatillisten ja ammattieettisten sääntöjen ja erityisesti lain nro 247/2012 2 §:n 1 ja 3 momentin mukaan häntä edustavat asianajajat eivät ole kyseisen ammatillisen yhteenliittymän työntekijöitä. Asianajajayhteisön jäseneksi kirjoittautuminen on nimittäin valittajan mukaan ristiriidassa kaikkien alisteisten työsuhteiden kanssa, ja viimeksi mainitut toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina. Valittaja lisää, että lain nro 247/2012 4 §:n 1 momentin mukaan asianajajien yhteenliittymään osallistuminen ei saa heikentää asianajajan itsenäisyyttä, vapautta eikä älyllistä tai päätöksenteon riippumattomuutta tämän hoitaessa hänelle uskottua tehtävää.
75. Lisäksi siitä, onko valittajan ja hänen edustajiensa välinen yhteenliittymään perustuva yhteys selvästi omiaan loukkaamaan riippumattomuuden vaatimusta ja merkitsemään ”edustustehtävään liittyviä puutteita”, on totta, että unionin tuomioistuin on katsonut, että asianajaja, jolla on merkittävää hallinnollista ja taloudellista toimivaltaa edustamassaan oikeushenkilössä,(41) tai asianajaja, joka on johtavassa asemassa edustamassaan oikeushenkilössä,(42) tai asianajaja, joka omistaa edustamansa yhtiön osakkeita ja jonka hallituksen puheenjohtajana hän toimii, ei ole riittävän riippumaton.(43)
76. Käsiteltävänä olevassa asiassa Ughi e Nunziante toteaa, että se on ammatillinen yhteenliittymä, että sen edustajat eivät ole työntekijöitä ja että näiden tarjoamia oikeudellisia palveluja ei valvota. Lisäksi valittajan valituksesta ilmenee, että Italiassa asianajajan on asianajajien ammattieettisten sääntöjen (codice deontologico forense) mukaan pidättäydyttävä kaikesta ammatillisesta toiminnasta, jos se voi johtaa eturistiriitaan.(44) Italian oikeuskäytännössä katsotaan, että eturistiriita vaikuttaa toimeksiannon pätevyyteen paitsi silloin, kun ristiriita on näytetty toteen, myös silloin, kun se on vain mahdollinen eli liittyy määritelmän mukaan suhteen luonteeseen ja riidan kohteeseen.(45)
77. Lopuksi on tutkittava, onko Ughi e Nunzianten edustajien ammattitoiminnan harjoittaminen tässä ammatillisessa yhteenliittymässä omiaan vaikuttamaan heidän riippumattomuuteensa sen takia, että riidan ratkaiseminen koskee yhteistä etua ja koska on olemassa vaara siitä, että heidän ammatillinen toimintaympäristönsä vaikuttaa ainakin osittain heidän ammatilliseen mielipiteeseensä.(46) EUIPO nimittäin korostaa vastineessaan, että riidan osapuolen ja tämän asianajajan yhteiset intressit eivät välttämättä merkitse kyseisen asianosaisen oikeuksien parempaa suojaa. Unionin tuomioistuin totesi 14.7.2022 antamassaan tuomiossa Universität Bremen v. REA,(47) joka on vahvistettu asiassa Kirimova v. EUIPO annetussa määräyksessä,(48) että yhteisten intressien olemassaolo päämiehen ja hänen edustajansa välisen oikeusriidan ratkaisemisessa ei riitä osoittamaan, ettei kyseinen edustaja kykene huolehtimaan asianmukaisesti hänen tehtäväkseen annetusta edustamisesta. Käsiteltävänä olevassa asiassa on näin ollen otettava huomioon riidan kohde, joka koskee asianajajien Giovanni Maria Ughi ja Giovanni Battista Nunziante (joista ensimmäinen on kuollut ja jälkimmäinen on perustanut toisen asianajotoimiston nimeltä ”Nunziante Magrone”) alun perin rekisteröimän EU-tavaramerkin UGHI E NUNZIANTE menettämistä koskevaa vaatimusta.
78. Katson, että unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on suorittaa tämä arviointi kaikkien sen käytettävissä olevien tietojen perusteella.
B Kolmas valitusperuste, jonka mukaan oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa on rajoitettu suhteettomasti perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan ja 52 artiklan 1 kohdan vastaisesti
79. Kolmas kanneperuste koskee lähinnä niiden oikeudellisten seurausten yhteensopivuutta perusoikeuskirjan kanssa, jotka liittyvät asianajajan riippumattomuutta koskevan vaatimuksen noudattamatta jättämiseen asianajajan edustaessa valittajaa unionin tuomioistuimissa.
1. Asianosaisten argumentit
80. Ughi e Nunziante väittää, että menettelysääntö, jonka nojalla riippumattomuusvaatimuksen vastaisesti nostetun kanteen puutteita ei voida korjata, vaan kanne on jätettävä tutkimatta, ei ole perusoikeuskirjan 47 artiklassa valittajalle taatun, asiansa saamista tuomioistuimissa käsitellyksi koskevan oikeuden eikä perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen, jäsenvaltioiden yhteisen valtiosääntöperinteen eikä jäsenvaltioiden kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukainen.
81. Valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta erityisesti siitä, että se on tulkinnut työjärjestystään liian suppeasti, koska se on jättänyt huomiotta sen, että asianajajan riippumattomuutta koskeva vaatimus on luotu oikeuskäytännössä eikä sitä ole nimenomaisesti mainittu perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa.
82. Se korostaa, että on paradoksaalista, että on mahdollista korjata kanteen nostamista koskevien sääntöjen, joista on nimenomaisesti säädetty asiaa koskevassa lainsäädännössä, noudattamatta jättäminen, kun taas tällainen mahdollisuus on suljettu pois sellaisen edustuksen puutteen osalta, joka johtuu asianajajan riippumattomuuden vaatimuksen noudattamatta jättämisestä, josta ei kuitenkaan ole nimenomaisesti säädetty kyseisessä lainsäädännössä, ja tämä merkitsee perusoikeuskirjan 52 artiklan rikkomista.
83. EUIPO kiistää komission tukemana valittajan väitteet. EUIPO ja komissio vetoavat väitteidensä tueksi lähinnä tuomioon PJ ja PC v. EUIPO, johon unionin yleinen tuomioistuin perusti päättelynsä.
2. Arviointi
84. Jäljempänä esittämistäni syistä katson, että tämänhetkisessä käytännön tilanteessa sääntö, jonka mukaan sellaisen henkilön, jonka edustaja ei täytä asetettuja riippumattomuuden edellytyksiä, nostaman kanteen puutteita ei voida korjata, vaan kanne on jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, rajoittaa ehdoilla, jotka eivät ole sopusoinnussa perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa ja 52 artiklan 1 kohdassa vahvistettujen vaatimusten kanssa, kantajan oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa.
85. Yhdyn siis jo julkisasiamies Bobekin ratkaisuehdotuksessaan Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA(49) sekä julkisasiamies Emilioun ratkaisuehdotuksessaan Universität Bremen v. REA tältä osin esittämiin näkemyksiin.(50)
86. Kuten unionin tuomioistuimen 26.9.2024 antamasta tuomiosta Ordre des avocats du barreau de Luxembourg(51) ja unionin yleisen tuomioistuimen 2.10.2024 antamasta tuomiosta Ordre des avocats à la cour de Paris ja Couturier v. neuvosto(52) ilmenee, ad litem ‑edustuksen (tai oikeuskäytännössä käytetyn ilmauksen mukaan ”asianajajille demokraattisessa yhteiskunnassa annetun perustavanlaatuisen tehtävän”) tarkoituksena on edistää moitteetonta oikeudenkäyttöä ja taata asianosaisten etujen suojaaminen ja puolustaminen.(53) Mielestäni tämä tavoite edellyttää, että yksityiselle annetaan mahdollisuus korjata kanteensa puutteet siinä tapauksessa, että hänen valitsemansa edustaja ei täytä riippumattomuuden vaatimusta.
87. Muistutan, että unionin oikeudessa yksityisille tunnustettujen oikeuksien tehokkaan oikeussuojan periaatteella on ensisijainen merkitys, ja se on yksi jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvista unionin oikeuden yleisistä periaatteista.(54) Tämä periaate sisältyy sekä perusoikeuskirjan 47 artiklaan että ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklaan.(55)
88. Se, että henkilö voi tosiasiallisesti vedota oikeuksiinsa tuomioistuimessa, merkitsee paitsi jokaisen oikeutta käyttää asianajajaa saadakseen neuvoja ja tullakseen puolustetuksi ja edustetuksi, myös oikeutta saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi esittääkseen vaatimuksensa ja saadakseen tuomioistuimen harjoittamaan valvontaa sekä siviili- että rikosasioissa.(56) Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut, että ””asianosaiselle” asetettu velvollisuus käyttää edustajanaan asianajajaa ei – – loukkaa kantajan oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, hänen oikeuttaan saada asiansa käsitellyksi puolueettomassa tuomioistuimessa eikä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin”.(57) Tämä ei kuitenkaan saisi johtaa paradoksaalisesti päinvastaiseen tilanteeseen, jossa asianosaiselta, joka on lain mukaan velvollinen käyttämään edustajanaan asianajajaa, evätään lopullisesti oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa kyseisen asianajajan valinnassa tehdyn virheen vuoksi, jota hän ei voi korjata. Tällaista tilannetta ei voida hyväksyä.
89. Oikeus saada asia käsitellyksi tuomioistuimissa ei tosin näytä olevan ehdoton, sillä sitä voidaan rajoittaa asettamalla tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan näistä rajoituksista on säädettävä lailla mainittujen oikeuksien keskeistä sisältöä kunnioittaen ja niiden on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti asianmukaisia ja tarpeellisia sekä vastattava yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.(58) Muistutan tässä yhteydessä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan edellytys, jonka mukaan perusoikeuden käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla, tarkoittaa sitä, että itse siinä toimessa, joka mahdollistaa puuttumisen kyseiseen oikeuteen, on määritettävä asianomaisen oikeuden käyttämiselle asetettavan rajoituksen laajuus.(59)
90. Nämä edellytykset ovat kumulatiivisia.
91. Totean kuitenkin, että sääntö, jonka mukaan kanteenpuutteita ei voida korjata ja kanne on jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, jos kantajan edustajalla ei ole vaadittua riippumattomuutta kantajaan nähden, on rajoitus, josta ei ole nimenomaisesti säädetty laissa ja jolla on mielestäni lähinnä oikeuskäytännössä vahvistettu perusta.
92. Perussäännössä ja työjärjestyksessä ei ensinnäkään mainita asianajajan riippumattomuutta koskevaa edellytystä eikä varsinkaan tämän vaatimuksen noudattamatta jättämisen oikeudellisia seuraamuksia.
93. Perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa, johon työjärjestyksen 51 artiklan 1 kohdassa viitataan, määrätään ainoastaan, että asianosaisten, jotka eivät ole etuoikeutettuja, ”edustajan on oltava asianajaja”. Perussäännössä ei siis mainita asianajajan riippumattomuutta koskevaa vaatimusta, vaikka oikeuskäytännössä on käytännössä asetettu se tutkittavaksi ottamisen edellytykseksi. Tällainen tilanne voi aiheuttaa yksityiselle hämmennystä siitä, miten hänen oikeudellinen edustamisensa unionin tuomioistuimissa järjestetään. Unionin tuomioistuin tosin myöntää, että perusoikeuden rajoitus voidaan muotoilla riittävän avoimesti niin, että se voi mukautua erilaisiin tapauksiin ja tilanteiden muutoksiin.(60) En kuitenkaan katso, että perussäännön 19 artiklan kolmatta kohtaa voidaan tulkita siten, että siinä asetetaan kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykseksi se, että edustajalla on kaikki takeet riippumattomuudesta, loukkaamatta oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita, jotka edellyttävät, että menettelysäännös on riittävän selkeä ja täsmällinen ja että yksityinen voi riittävästi ennakoida lainsäädännön soveltamista.(61)
94. Huomautan, että edellytyksestä, joka koskee asianajajan oikeutta esiintyä kansallisessa tuomioistuimessa, ja vaatimuksesta, joka koskee asianajajan valtakirjan sääntöjenmukaisuutta, määrätään nimenomaisesti perussäännön 19 artiklan neljännessä kohdassa ja työjärjestyksen 51 artiklan 2 ja 3 kohdassa. Kuten julkisasiamies Bobek totesi ratkaisuehdotuksessaan Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA,(62) mikään ei estä muotoilemasta arviointiperusteita, jotta kantajat voivat ennakoida oikeudellisen edustajan valinnan mahdollisia seurauksia.(63)
95. Toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen täytäntöönpanosta 20.5.2015 annettujen käytännön määräysten(64) (jäljempänä käytännön määräykset), sellaisina kuin ne olivat muutettuina 17.10.2018(65), 78 kohdassa täsmennettiin, että ”oikeudenkäyntiedustajan, joka jättää oikeudenkäyntiasiakirjan e-Curialla [kuten käsiteltävässä asiassa], on täytettävä kaikki perussäännön 19 artiklassa määrätyt edellytykset, ja asianajajan on tällöin oltava asianmukaisesti riippumaton edustamastaan asianosaisesta”.(66)
96. Vaikka käytännön määräysten(67) johdanto-osan kuudennen perustelukappaleen ja 104 kohdan mukaan kyseiset määräykset kuuluvat perussäännön ja työjärjestyksen määräysten ohella niihin sääntöihin, joiden noudattamista kirjaajan on valvottava, niitä ei kuitenkaan voida pitää perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”lakina”. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti ja kirjaaja ovat antaneet käytännön määräykset unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 224 artiklan nojalla, ja niiden tarkoituksena on selittää, täsmentää ja täydentää eräitä työjärjestyksen määräyksiä avoimuuden, oikeusvarmuuden ja työjärjestyksen asianmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi.(68) Johdanto-osan neljännen perustelukappaleen(69) mukaan niiden tarkoituksena on auttaa asianosaisten oikeudenkäyntiedustajia sellaisten seikkojen huomioon ottamisessa, jotka unionin tuomioistuinten on otettava huomioon ja jotka koskevat erityisesti oikeudenkäyntiasiakirjojen jättämistä. Tästä on osoituksena ”ja”-konjunktion käyttö käytännön määräysten 78 kohdassa, johon on sisällytetty unionin yleisen tuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössään vahvistama asianajajan riippumattomuutta koskeva vaatimus.
97. On totta, että käytännön määräykset mahdollistavat yksityisille ja heidän edustajilleen tiedottamisen, koska ne julkaistaan kaikilla Euroopan unionin virallisilla kielillä Euroopan unionin virallisessa lehdessä yhdessä työjärjestyksen kanssa. En kuitenkaan usko, että nämä tiedot ovat riittävän täydellisiä ja avoimia. Oikeudellisen edustajan riippumattomuuden puuttuminen on oikeuskäytännön mukaan prosessinedellytyksen puute, joka ei ole korjattavissa, kun taas yhtäältä riippumattomuuden käsite ei ole helposti määritettävissä oleva käsite, ja toisaalta tähän puutteeseen liittyviä oikeudellisia seurauksia ei ole täsmennetty. Vaikka käytännön määräysten 101–103 kohdassa ja liitteissä 1–3(70) täsmennetään tyhjentävästi tapaukset, joissa kirjaaja voi pyytää tai olla pyytämättä kannekirjelmän puutteiden korjaamista, on todettava, ettei missään mainita tapausta, jossa kanteen nostaneen henkilön edustaja ei täytä asetettuja riippumattomuuden edellytyksiä.(71)
98. Se, että käytännön määräykset laadittiin uudelleen 10.7.2024,(72) ei vaikuta tähän päätelmään. Käytännön määräysten 73 kohdassa nimittäin määrätään nykyään, että ”oikeudenkäyntiedustajan on täytettävä kaikki perussäännön 19 artiklassa asetetut vaatimukset, ja asianajajan tai korkeakoulun opettajan on tällöin oltava tehtävänsä edellyttämällä tavalla riippumaton suhteessa edustamaansa asianosaiseen”.(73) Näissä käytännön määräyksissä ei kuitenkaan määritellä mitään prosessuaalisia seurauksia, jotka liittyvät asianajajan riippumattomuutta koskevan edellytyksen noudattamatta jättämiseen.
99. Kaikkien näiden seikkojen valossa on siis pääteltävä, että tästä tutkittavaksi ottamisen edellytyksestä, joka estää sen, että asia saadaan käsitellyksi tuomioistuimissa, ei ole säädetty laissa perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
100. Tästä olisi kuitenkin ilmoitettava kantajalle selkeästi, varsinkin ympäristössä, jolle on ominaista, että kansallisissa tuomioistuimissa ja unionin erityiselinten ja ‑virastojen muutoksenhakuelimissä tapahtuvaa edustusta koskevat edellytykset vaihtelevat.(74)
101. Nämä seikat ovat lähtökohtaisesti riittäviä sen toteamiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäistä ja toista kohtaa sekä 52 artiklan 1 kohtaa, kun otetaan huomioon viimeksi mainitussa artiklassa vahvistettujen edellytysten kumulatiivinen luonne.
102. Haluaisin kuitenkin esittää kaksi lisähuomiota.
103. Katson yhtäältä, että oikeuskäytännössä vahvistettu sääntö, jonka mukaan sellaisen henkilön, jonka edustaja ei täytä asetettuja riippumattomuuden edellytyksiä, nostaman kanteen puutteita ei voida korjata, vaan kanne on jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, on omiaan vaikuttamaan tehokkaita oikeussuojakeinoja unionin tuomioistuimissa koskevan oikeuden keskeiseen sisältöön. Koska valittajalla ei kyseisen säännön nojalla ole mahdollisuutta korjata kanteensa puutteita, hän ei voi saattaa EUIPO:n valituslautakunnan hänelle osoittamaa päätöstä valvonnan kohteeksi toimivaltaisessa tuomioistuimessa.(75)
104. Toisaalta katson, että tämä sääntö ei ole tarkoituksenmukainen sen tavoitteen kannalta, johon sillä pyritään, ja että se ylittää sen, mikä on tarpeen oikeudenkäynnin moitteettoman kulun kannalta.
105. Vaikka sen, että edustajana on riippumaton asianajaja, tarkoituksena on ennen kaikkea varmistaa, että yksityisen etuja suojellaan ja puolustetaan parhaalla mahdollisella tavalla,(76) tällainen sääntö on ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa, koska se johtaa automaattisesti siihen, että yksityisen nostama kanne jätetään tutkimatta ilman, että oikeudenkäynnin moitteeton kulku sitä edellyttää. Unionin tuomioistuimen vahvistamien periaatteiden tarkoituksena on syrjäyttää edustaja asiakkaan edun vuoksi eikä sulkea asiakasta tuomioistuimen tarjoaman suojan ulkopuolelle. Näin ollen ja kuvaannollisesti sanottuna tämä sääntö vaikuttaa minusta itse ongelmaakin pahemmalta korjaustavalta, koska yksityinen, joka tuomioistuimen kannalta on asian ainoa asianosainen, menettää mahdollisuuden korjata edustamiseensa vaikuttavan virheen, kun taas hänen asianajajallaan oletetaan lähtökohtaisesti olevan vain ”välittäjän rooli [hänen] hyväks[een]”.(77) Kyseinen rajoitus vaikuttaa minusta sitäkin rajoittavammalta, koska yksityinen menettää kokonaan mahdollisuuden riitauttaa päätös ja esittää tehokkaasti näkemyksensä myöhemmässä oikeudenkäynnissä unionin tuomioistuimissa. Tällainen tilanne aiheuttaa selvästi aukon luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden oikeusturvaan unionin tuomioistuimissa, mikä vaikuttaa unionin oikeudessa säädetyn oikeussuojajärjestelmän välttämättömään johdonmukaisuuteen.(78)
106. Tämä arviointi on sopusoinnussa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen noudattamista koskevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa.
107. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan kirjattu ”oikeus saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi” edellyttää, että yksilöille on taattava tosiasiallinen oikeus saada heidän kansalaisoikeuksiaan ja ‑velvollisuuksiaan koskevat päätöksensä käsitellyiksi tuomioistuimissa.(79) Se toteaa kuitenkin, ettei kyseinen oikeus ole ehdoton ja että sitä voidaan rajoittaa erityisesti kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytysten osalta.(80) Tässä yhteydessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tutkii, onko kyseisellä menettelysäännöllä ”ilmeisen kohtuuttomia seurauksia” ja muodostaako se suhteettoman esteen kantajien oikeudelle saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa.(81) 11.2.2014 antamassaan tuomiossa Maširević v. Serbia(82) kyseinen tuomioistuin katsoi, että pakollista edustusta koskevien kansallisten menettelymääräysten liian tiukka tulkinta merkitsi kyseisen 6 artiklan rikkomista ja tarkemmin ottaen asian saattamista tuomioistuimen käsiteltäväksi koskevan oikeuden loukkaamista, kun kantajan – ammatissa toimivan asianajajan – kanne jätettiin tutkimatta ja kantajalta evättiin näin mahdollisuus väitteidensä perusteltavuuden täysimääräiseen tutkimiseen.(83)
108. Kuten tutkimusmuistiossa 24/005 tehty vertaileva analyysi osoittaa, suurin osa jäsenvaltioista säätää siten sellaisten menettelyllisten toimien pätevyydestä, jotka on toteutettu riippumattomuuden vaatimusta koskevien sääntöjen vastaisesti asianajotoimiston edustamisen yhteydessä, eikä tällaista pätevyyttä voida kyseenalaistaa. Vaikka Ranskan siviili- ja hallintolainsäädännöt eroavatkin tästä, kun niissä säädetään, että tällainen laiminlyönti on aineellinen sääntöjenvastaisuus, joka voi johtaa kanteen tutkimatta jättämiseen, tämä laiminlyönti voidaan kuitenkin hallinto-oikeuden mukaan korjata oikeudenkäynnin aikana,(84) ja Conseil d’État (ylin hallintotuomioistuin, Ranska) katsoo, että tällainen tutkimatta jättäminen voidaan todeta vasta sen jälkeen, kun tuomioistuin on kehottanut kyseisen sääntöjenvastaisuuden aiheuttanutta tahoa korjaamaan sen.(85)
109. Kaikkien näiden seikkojen perusteella katson, että sääntö, jonka mukaan sellaisen henkilön nostaman kanteen, jonka edustaja ei täytä asetettuja riippumattomuuden edellytyksiä, puutteita ei voida korjata vaan kanne on jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, rajoittaa kantajan oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa ehdoilla, jotka eivät ole sopusoinnussa perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa ja 52 artiklan 1 kohdassa asetettujen vaatimusten kanssa.
110. Tämä päätelmä on nähdäkseni ristiriidassa niiden unionin tuomioistuimen tuomion PJ ja PC v. EUIPO 87–90 kohdassa esittämien toteamusten kanssa, joihin tukeutuivat paitsi unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen määräyksen 18 kohdassa myös EUIPO vastineessaan ja komissio väliintulokirjelmässään.
111. Kyseisessä tuomiossa, jonka tosiseikat ja asiayhteys ovat suhteellisen samankaltaiset kuin nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, unionin tuomioistuin katsoi, että kyseessä oleva menettelysääntö ei ollut perusoikeuskirjan 47 artiklan vastainen.
112. Unionin tuomioistuin katsoi aluksi, että luonnollisen henkilön tehokas oikeussuoja varmistetaan tällä henkilöllä olevalla oikeudella nostaa unionin tuomioistuimissa kanne EUIPO:n valituslautakunnan mitätöintipäätöksestä.(86) Kun otetaan huomioon tämän ratkaisuehdotuksen 87 ja 88 kohdassa esitetyt näkökohdat, katson kuitenkin, että unionin tuomioistuin on tässä tapauksessa tulkinnut oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan liian suppeasti.
113. Puutteiden korjaamista koskevista mahdollisuuksista unionin tuomioistuin muistutti, että vaikka perussäännössä ja työjärjestyksessä määrätään mahdollisuudesta korjata sellaisessa kannekirjelmässä olevat puutteet, joka ei täytä tiettyjä muotovaatimuksia, on kuitenkin niin, että sen velvollisuuden noudattamatta jättäminen, jonka mukaan edustajan on oltava asianajaja, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tai jonkin Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tuomioistuimessa, ei kuulu vaatimuksiin, joiden osalta puutteita voitaisiin korjata kanteen nostamisen määräajan päätyttyä perussäännön 21 artiklan toisen kohdan ja kyseisen työjärjestyksen 78 artiklan 6 kohdan nojalla.(87) Tältä osin unionin tuomioistuin viittasi kuitenkin ainoastaan kahteen aikaisempaan päätökseen, nimittäin 27.11.2007 annettuun määräykseen Diy-Mar Insaat Sanayi ve Ticaret ja Akar v. komissio(88) ja 20.2.2008 annettuun määräykseen Comunidad Autónoma de Valencia v. komissio,(89) jotka koskivat ilmeisiä tilanteita, joissa henkilöstösääntöjen 19 artiklan kolmannessa ja neljännessä kohdassa nimenomaisesti säädetyt edellytykset eivät olleet täyttyneet. Ensimmäisessä tapauksessa kannekirjelmän oli allekirjoittanut kaksi turkkilaista asianajajaa, joilla ei näin ollen ollut oikeutta harjoittaa ammattiaan jäsenvaltion tai ETA-sopimuksen osapuolena olevan valtion tuomioistuimessa,(90) kun taas toisessa tapauksessa kannekirjelmän oli allekirjoittanut henkilö, joka ei ollut asianajaja, vaikka kuuluikin oikeudelliseen yksikköön.
114. Lopuksi unionin tuomioistuin muistutti, että vaikka työjärjestyksen 55 artiklan 3 kohdan(91) nojalla yksityinen voi hankkia uuden edustajan alun perin nimetyn tilalle, jos unionin yleinen tuomioistuin kieltää alun perin hankittua henkilöä esiintymästä asian käsittelyssä, koska se katsoo, että kyseisen henkilön käyttäytyminen on unionin yleisen tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai hyvän oikeudenhoidon vaatimusten vastaista, missään perussäännön tai työjärjestyksen määräyksessä ei velvoiteta unionin yleistä tuomioistuinta tai unionin tuomioistuinta varoittamaan yksityistä riippumattomuutta koskevan vaatimuksen noudattamatta jättämisestä eikä antamaan tälle mahdollisuutta nimetä uutta edustajaa oikeudenkäynnin aikana.(92)
115. Vaikka on totta, ettei missään perussäännön tai työjärjestyksen määräyksessä velvoiteta unionin tuomioistuinta tai unionin yleistä tuomioistuinta varoittamaan yksityistä riippumattomuutta koskevan vaatimuksen noudattamatta jättämisestä eikä antamaan tälle mahdollisuutta nimetä uutta edustajaa oikeudenkäynnin aikana, tämä johtuu yksinomaan siitä, ettei tällaista vaatimusta ole missään näistä teksteistä.
116. Mielestäni kyse on menettelysääntöjen aivan liian kaavamaisesta tulkinnasta, jonka julkisasiamies Bobek esitti tiivistetysti ratkaisuehdotuksensa Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA 75 ja 76 kohdassa:(93)
” – – verrattain selvästi esitettyjen vaatimusten noudattamatta jättäminen voidaan korjata. Sitä vastoin sellaisen vaatimuksen noudattamatta jättäminen, jota ei mainita nimenomaisesti menettelysäännöissä, eli perussäännön 19 artiklan kolmannen kohdan mukainen ’riippumatonta’ asianajajaa koskeva vaatimus, johtaa kanteen tutkimatta jättämiseen, ja unionin yleinen tuomioistuin pitää kiinni siitä, että oikeudellisen edustajan riippumattomuuden puute muodostaa ehdottoman esteen kanteen tutkimiselle – – (Menettelyllisiä) vaatimuksia, jotka todetaan selvästi (ja joita kohtuullisen huolellisen asianajajan voitaisiin siten odottaa noudattavan), koskevat virheet ovat korjattavissa, kun taas (yhtä lailla menettelyllisiä) vaatimuksia, joita ei todeta selvästi (ja joita myöskään kohtuullisen huolellisen asianajajan on vaikeampi odottaa noudattavan), koskevat virheet eivät ole korjattavissa.”
117. Päätän puheenvuoroni huomauttamalla, että julkisasiamies Roemer oli jo päätynyt samaan johtopäätökseen 16.2.1965 annettuun tuomioon Barge v. korkea viranomainen(94) johtaneessa ratkaisuehdotuksessaan: ”Työjärjestyksen nimenomaisten muotomääräysten rikkominen ei johda kanteen tutkimatta jättämiseen. Näin on varsinkin silloin, kun on kyse sellaisen menettelyperiaatteiden noudattamatta jättämisestä, josta ei ole nimenomaisesti säädetty työjärjestyksessä.”(95) Julkisasiamies Roemer esitti näin ollen syyt, joiden vuoksi ”oikeudenkäynnin moitteettoman kulun kannalta” ei ollut perusteltua soveltaa yhteisöjen tuomioistuimessa vireillä olleeseen menettelyyn korkean viranomaisen puolustamia tiukkoja periaatteita, vaan sen sijaan oli työjärjestyksen perusteella johdettava ”liberaalia näkemystä” puoltavat perustelut.(96)
118. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson näin ollen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen soveltaessaan sääntöä, jonka mukaan kanteen puutteita ei voida korjata ja kanne on jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, jos kantajan edustajalla ei ole vaadittavaa riippumattomuutta kantajaan nähden, sillä kyseinen sääntö on ristiriidassa perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan ja 52 artiklan 1 kohdan kanssa.
119. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin toteaa perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan ja 52 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevan kolmannen valitusperusteen perustelluksi.
120. Tarkasteluni päätteeksi ehdotan, että unionin tuomioistuin hyväksyy toisen ja kolmannen valitusperusteen ja kumoaa valituksenalaisen määräyksen.
VI Asian palauttaminen unionin yleiseen tuomioistuimeen
121. Perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan silloin, kun unionin yleisen tuomioistuimen päätös kumotaan, unionin tuomioistuin voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
122. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa katson, että unionin tuomioistuimella ei ole käytettävissään tarvittavia tietoja, jotta se voisi ratkaista asian lopullisesti, sillä sitä varten on tarkasteltava seikkoja, joita unionin yleinen tuomioistuin ei ole valituksenalaisessa tuomiossa arvioinut, eikä niitä ole käsitelty myöskään unionin tuomioistuimessa.
123. Katson näin ollen välttämättömäksi palauttaa asian unionin yleiselle tuomioistuimelle, ja oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin, jotta unionin yleinen tuomioistuin voi ratkaista asian kokonaisuudessaan.
VII Ratkaisuehdotus
124. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 10.10.2022 antama määräys Studio Legale Ughi e Nunziante v. EUIPO – Nunziante ja Ughi (UGHI E NUNZIANTE) (T‑389/22, EU:T:2022:662) kumotaan.
2) Asia palautetaan unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.
3) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
1 Alkuperäinen kieli: ranska.
2 Ks. määräys 8.5.2023, Studio Legale Ughi e Nunziante v. EUIPO (C‑776/22 P, EU:C:2023:441).
3 T‑389/22, jäljempänä valituksenalainen määräys, EU:T:2022:662.
4 Jäljempänä perusoikeuskirja.
5 EYVL 1994 L 1, s. 3; jäljempänä ETA-sopimus.
6 Jäljempänä valittaja tai Ughi e Nunziante.
7 C‑776/22 P, EU:C:2023:441.
8 T‑345/17, EU:T:2017:710.
9 T‑76/19, EU:T:2020:212.
10 GURI nro 15, 18.1.2013, s. 1, jäljempänä laki nro 247/2012.
11 C‑529/18 P ja C‑531/18 P, jäljempänä tuomio PJ ja PC v. EUIPO, EU:C:2022:218.
12 Ks. määräys 15.2.2023, Fundacja Instytut na rzecz Kultury Prawnej Ordo Iuris v. parlamentti (C‑546/21 P, EU:C:2023:123, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
13 C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2019:774, 31–78 kohta.
14 C‑110/21 P, EU:C:2022:133, 44–69 kohta.
15 Ks. tuomio 14.7.2022, Universität Bremen v. REA (C‑110/21 P, EU:C:2022:555, 67 kohta).
16 Ks. määräys 21.4.2023, Kirimova v. EUIPO (C‑306/22 P, jäljempänä määräys Kirimova v. EUIPO, EU:C:2023:338, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
17 Ks. tuomio 8.2.2024, Pilatus Bank v. EKP (C‑256/22 P, EU:C:2024:125, 36 ja 38 kohta).
18 Ks. määräys 10.10.2017, Mladenova v. parlamentti (C‑405/17 P, EU:C:2017:747, 12–15 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
19 Ks. määräys Kirimova v. EUIPO (29 ja 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
20 Ks. tältä osin Euroopan unionin tuomioistuimen tutkimus- ja dokumentointiosaston joulukuussa 2024 laatima tutkimusmuistio 24/005 asianajotoimistojen edustamisesta kansallisissa tuomioistuimissa (jäljempänä tutkimusmuistio 24/005), josta ilmenee, että suurimmassa osassa jäsenvaltioita asianajotoimistoa voi edustaa tuomioistuimessa asianajaja, joka kuuluu kyseiseen asianajotoimistoon, riippumatta siitä, onko hän osakas, asianajotoimistossa työskentelevä asianajaja vai työntekijä.
21 Ks. määräys Kirimova v. EUIPO (30 ja 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA (C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 61 ja 62 kohta) ja tuomio 14.7.2022, Universität Bremen v. REA (C‑110/21 P, EU:C:2022:555, 46 ja 47 kohta).
22 Ks. määräys Kirimova v. EUIPO (32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
23 Ks. määräys Kirimova v. EIPO (33 kohta); määräys 15.2.2023, Fundacja Instytut na rzecz Kultury Prawnej Ordo Iuris v. parlamentti (C‑546/21 P, EU:C:2023:123, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 14.7.2022, Universität Bremen v. REA (C‑110/21 P, EU:C:2022:555, 52 ja 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
24 Ks. määräys Kirimova v. EUIPO (34 kohta) ja määräys 15.2.2023, Fundacja Instytut na rzecz Kultury Prawnej Ordo Iuris v. parlamentti (C‑546/21 P, EU:C:2023:123, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kuten julkisasiamies Emiliou totesi ratkaisuehdotuksessaan Universität Bremen v. REA (C‑110/21 P, EU:C:2022:133, 67 kohta), tämä toinen kriteeri koskee ilmeisiä tilanteita, joissa on täysin selvää, että oikeudellinen edustaja ei välttämättä palvele edustamansa asianosaisen etuja parhaalla mahdollisella tavalla.
25 Ks. rikosasioissa mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 20.10.2015, Dvorski v. Kroatia (CE:ECHR:2015:1020JUD002570311, 76–82 kohta).
26 Edustuksesta Italian tuomioistuimissa ks. siviiliprosessilain (codice di procedura civile) 86 § sekä Corte suprema di cassazionen (Italian kassaatiotuomioistuin) 22.10.2009 antama tuomio nro 22439/2009 ja 23.5.1997 antama tuomio nro 4628/1997. EUIPO:ssa suoritettavasta edustuksesta on todettava, että Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1) 119 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”kenelläkään ei ole pakko olla edustajaa [EUIPO:ssa]”. Kyseisen asetuksen 119 artiklan 3 kohdasta ja 120 artiklan 1 kohdasta yhdessä luettuina ilmenee kuitenkin, että oikeushenkilö, jonka toimipaikka tai sijoittautumispaikka on Euroopan talousalueella (ETA), voi toimia EUIPO:ssa työntekijän välityksellä edellyttäen, että työntekijä on jonkin Euroopan talousalueen (ETA) jäsenvaltion alueella toimintaa harjoittamaan oikeutettu oikeusalalla toimiva henkilö, jonka ammatillinen kotipaikka on ETAssa.
27 Unionin tuomioistuin nimittäin olettaa, että asianajaja täyttää samat riippumattomuutta koskevat vaatimukset riippumatta siitä, harjoittaako hän ammattiaan yksin vai asianajotoimiston työntekijänä tai osakkaana [ks. määräys 15.2.2023, Fundacja Instytut na rzecz Kultury Prawnej Ordo Iuris v. parlamentti (C‑546/21 P, EU:C:2023:123, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)].
28 T‑345/17, EU:T:2017:710.
29 Ks. määräys 5.10.2017, Hoyng Reimann Osterrieth Köhler Haft Monégier du Sorbier v. EUIPO (We do IP.) [T‑345/17, EU:T:2017:710, 9 kohta, jossa viitataan 6.9.2012 annettuun tuomioon Prezes Urzędu Komunikacji Elektronicznej ja Puola v. komissio (C‑422/11 P ja C‑423/11 P, EU:C:2012:553), ja 11 kohta].
30 Ks. määräys 5.10.2017, Hoyng Reimann Osterrieth Köhler Haft Monégier du Sorbier v. EUIPO (We do IP.) (T‑345/17, EU:T:2017:710, 10 kohta).
31 T‑345/17, EU:T:2017:710.
32 Tämä koskee erityisesti Saksan, Espanjan, Italian, Italian, Itävallan, Puolan, Romanian ja Slovakian lainsäädäntöä. Esimerkiksi Italian siviiliprosessilain 86 §:ssä säädetään, että ”myös oikeudenkäynneissä, joissa edellytetään teknisiin seikkoihin perustuvaa puolustusta, asianosainen ja tämän edustaja voivat puolustautua itse ilman, että on tarpeen nimetä toinen asianajaja, jos asianosaisella tai tämän edustajalla on asianajajan ammattinimike”.
33 Tutkimusmuistiosta 24/005 käy ilmi, että esimerkiksi Itävallassa, jossa asianajajien riippumattomuutta ei vaadita, tietyillä säännöillä, jotka koskevat asianajotoiminnan järjestämistä yhtiömuodossa, erityisesti asianajotoimistojen edustusta, pyritään nimenomaan sovittamaan yhteen näiden yhtiöiden toiminta ja asianajajien riippumattomuutta koskeva yleinen vaatimus.
34 Unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön tutkiminen osoittaa, että unionin yleinen tuomioistuin voi erittäin lyhyessä ajassa vaatia kantajaa täsmentämään niiden yhteyksien luonteen ja laajuuden, jotka sillä on edustajansa kanssa. Ks. erityisesti 9.3.2022 annettu määräys, Kirimova v. EUIPO (T‑727/20, EU:T:2022:136), jossa unionin yleinen tuomioistuin kehotti kantajaa ilmoittamaan työsuhteet, joita hänellä saattaisi olla asianajajansa kanssa, ja tekemään sen hyvin lyhyessä ajassa (kannekirjelmä jätetty 7.12.2020, tietopyyntöön vastattu 20.1.2021 ja määräys tutkimatta jättämisestä annettu 9.3.2022). Ks. myös määräys 25.7.2023, Malmendier v. neuvosto (T‑832/22, EU:T:2023:448, 8 kohta), jossa kantaja myönsi vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen, että se, että kantaja oli itse allekirjoittanut kannekirjelmän, oli perussäännön 19 artiklan vaatimusten valossa virhe.
35 C‑309/99, EU:C:2002:98, 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
36 Ks. 79 kohta.
37 Ks. 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
38 C‑546/21 P, EU:C:2023:123, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
39 Ks. esim. asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, 16.2.1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/5/EY (EYVL 1998, L 77, s. 36) 8 artikla.
40 Ks. valituksen liitteet.
41 Ks. määräys 29.9.2010, EREF v. komissio (C‑74/10 P ja C‑75/10 P, EU:C:2010:557, 50 ja 51 kohta).
42 Ks. tältä osin määräys 6.4.2017, PITEE v. komissio (C‑464/16 P, EU:C:2017:291, 25 ja 35 kohta).
43 Ks. määräys 4.12.2014, ADR Center v. komissio (C‑259/14 P, EU:C:2014:2417, 27 kohta).
44 Ks. tältä osin asianajajien ammattieettisten sääntöjen 24 §:n 1 momentti.
45 Ks. erityisesti Corte suprema di cassazionen (kassaatiotuomioistuin) 11.10.2023 antama tuomio nro 28427/2023.
46 Ks. analogisesti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA (C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 68 kohta).
47 C‑110/21 P, EU:C:2022:555, 66 kohta. Tämä tuomio merkitsee oikeuskäytännön muuttamista. 6.9.2012 annetussa tuomiossa Prezes Urzędu Komunikacji Elektronicznej ja Puola v. komissio (C‑422/11 P ja C‑423/11 P, EU:C:2012:553) asianajajien työnantajana oli nimittäin yksikkö, joka oli sidoksissa asianajajien edustamaan asianosaiseen. Unionin tuomioistuin katsoi, että näiden asianajajien palvelussuhde tähän yksikköön saattoi vaikuttaa heidän riippumattomuuteensa, vaikka se oli muodollisesti erillään heidän edustamastaan asianosaisesta, koska kyseisen yksikön ja valittajan intressit olivat pääosin samat. Unionin tuomioistuin katsoo, että oli olemassa vaara siitä, että kyseisten asianajajien ammatillinen toimintaympäristö vaikuttaa ainakin osittain heidän ammatilliseen mielipiteeseensä (25 kohta).
48 Ks. määräys Kirimova v. EUIPO (41 kohta).
49 C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2019:774, 77 ja 78 kohta.
50 C‑110/21 P, EU:C:2022:133, 91–115 kohta.
51 C‑432/23, EU:C:2024:791.
52 T‑798/22, EU:T:2024:671.
53 Ks. tuomio 26.9.2024, Ordre des avocats du barreau de Luxembourg (C‑432/23, EU:C:2024:791, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 2.10.2024, Ordre des avocats à la cour de Paris ja Couturier v. neuvosto (T‑798/22, EU:T:2024:671, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
54 Ks. tuomio 5.11.2019, EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym. (C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 20.4.2021, Repubblika (C‑896/19, EU:C:2021:311, 51 kohta).
55 Allekirjoitettu Roomassa 4.11.1950; jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus.
56 Ks. tuomio 8.12.2022, Orde van Vlaamse Balies ym. (C‑694/20, EU:C:2022:963, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
57 Ks. määräys 6.10.2011, Campailla v. komissio (C‑265/11 P, EU:C:2011:644, 9 kohta).
58 Ks. analogisesti tuomio 26.9.2024, Ordre des avocats du barreau de Luxembourg (C‑432/23, EU:C:2024:791, 67 kohta).
59 Ks. tuomio 8.12.2022, Orde van Vlaamse Balies ym. (C‑694/20, EU:C:2022:963, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
60 Ks. tuomio 8.12.2022, Orde van Vlaamse Balies ym. (C‑694/20, EU:C:2022:963, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
61 Ks. lainvoimaisen tuomioistuinratkaisun purkuvaatimuksen esittämisen määräajan soveltamistavoista 11.9.2019 annettu tuomio Călin (C‑676/17, EU:C:2019:700) (50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
62 C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2019:774.
63 Ks. julkisasiamies Bobekin ratkaisuehdotus Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA (C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2019:774, 65 kohta).
64 EUVL 2015, L 152, s. 1.
65 EUVL 2018, L 294, s. 23.
66 Kursivointi tässä.
67 Vuoden 2015 versio.
68 Ks. käytännön määräysten vuoden 2015 version johdanto-osan ensimmäinen ja neljäs perustelukappale.
69 Vuoden 2015 versio.
70 Vuoden 2018 versio.
71 Liite 1 koski 101–103 kohdan mukaan ”vaatimuksia, joiden noudattamatta jättämisen vuoksi kannetta ei anneta tiedoksi”, liite 2 ”menettelymääräyksiä, joiden noudattamatta jättämisen vuoksi tiedoksiantoa lykätään”, ja lopuksi liite 3 ”menettelymääräyksiä, joiden noudattamatta jättäminen ei estä tiedoksiantoa”.
72 EUVL L, 2024/2097.
73 Kursivointi tässä.
74 Vaikka Ughi e Nunziante selittääkin, että se on pyrkinyt jatkuvuuteen edustuksessaan nimittämällä kolme sen osakkaana olevaa asianajajaa, jotka ovat edustaneet sitä Italian tuomioistuimissa ja EUIPO:n valituslautakunnassa, tällainen jatkuvuus on ristiriidassa asianajotoimistojen oikeudellista edustusta koskevan järjestelmän kanssa, joka ei ole yhtenäinen näiden toimijoiden välillä.
75 Ks. tuomio 25.11.2021, Luxemburgin valtio (Verovelvollisten ryhmää koskevat tiedot) (C‑437/19, EU:C:2021:953, 94 kohta), jossa unionin tuomioistuin katsoi, että perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden keskeiseen sisältöön kuuluu muiden seikkojen ohella tämän oikeuden haltijan oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, jolla on toimivalta varmistaa unionin oikeudessa hänelle taattujen oikeuksien kunnioittaminen.
76 Esimerkkinä todettakoon, että Työjärjestyksen 55 artiklan 1 ja 3 kohdassa annetaan unionin yleiselle tuomioistuimelle mahdollisuus kieltää edustajaa, jonka käyttäytyminen on unionin yleisen tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai hyvän oikeudenhoidon vaatimusten vastaista, esiintymästä asian käsittelyssä, samalla kun asianosaiselle annetaan mahdollisuus hankkia uusi edustaja.
77 Ks. määräys 8.6.2005, Nuova Agricast v. komissio (T‑151/03, EU:T:2005:204, 29 kohta).
78 Ks. nähdäkseni samansuuntaisesti tuomio 9.7.2020, Tšekin tasavalta v. komissio (C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
79 Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 23.10.1996, Levages Prestations Services v. Ranska (CE:ECHR:1996:1023JUD002192093, 40 ja 44 kohta).
80 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan näitä edellytyksiä on sovellettava joustavasti ja ilman liiallista formalismia niiden tavoite ja tarkoitus huomioon ottaen, eivätkä ne saa vaikuttaa kyseisen oikeuden keskeiseen sisältöön, vaan niillä on pyrittävä hyväksyttävään tavoitteeseen ja niiden on oltava oikeasuhteisia tähän tavoitteeseen nähden. Ks. erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 14.11.2000, Annoni di Gussola ym. v. Ranska (CE:ECHR:2000:1114JUD003181996, 48 ja 53 kohta).
81 Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 14.11.2000, Annoni di Gussola ym. v. Ranska (CE:ECHR:2000:1114JUD003181996, 53 kohta).
82 CE:ECHR:2014:0211JUD003067108.
83 Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 11.2.2014, Maširević v. Serbia (CE:ECHR:2014:0211JUD003067108, 47–51 kohta). Tämän tuomion antamiseen johtaneessa asiassa Serbian korkein oikeus oli itse asiassa kieltäytynyt käsittelemästä kantajan, joka oli ammatiltaan asianajaja, tekemää valitusta sillä perusteella, että hän ei voinut edustaa itseään. Sovellettavien menettelysääntöjen mukaan valittaja oli menettänyt oikeustoimikelpoisuutensa hakea muutosta.
84 Ks. hallintolainkäyttölain (code de justice administrative) R612-1 §.
85 Ks. Conseil d’Etat’n 27.1.1989 antama tuomio nro 68448. Jos tällaista kehotusta ei ole esitetty, hallintotuomioistuimen päätös todeta viran puolesta tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttuminen voidaan kumota sekä muutoksenhaussa että kassaatiovalituksessa (ks. Conseil d’État’n 21.9.1990 antama tuomio nro 46103).
86 Ks. tuomio PJ ja PC v. EUIPO (87 kohta).
87 Ks. tuomio PJ ja PC v. EUIPO (88 kohta).
88 C‑163/07 P, EU:C:2007:717, 26 kohta.
89 C‑363/06 P, EU:C:2008:99, 34 kohta.
90 Ks. 17.1.2007 annettu määräys Diy-Mar Insaat Sanayi ve Ticaret ja Akar v. komissio (T‑129/06, EU:T:2007:11, 43 ja 44 kohta), jossa yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että edellytyksiin, jotka koskivat luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden edustamista yhteisöjen tuomioistuimissa, voitiin vedota kantajia ja heidän avustajiaan vastaan siltä osin kuin heille oli annettu mahdollisuus saada tieto niiden olemassaolosta julkaisemalla ne Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten kokoelmassa ja virallisessa lehdessä.
91 Työjärjestyksen 55 artiklan, jonka otsikkona on ”Esiintymiskielto”, 1–3 kohdassa määrätään, että jos unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että asianajajan käyttäytyminen unionin yleisessä tuomioistuimessa tai puheenjohtajan, tuomarin tai kirjaajan luona on unionin yleisen tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai hyvän oikeudenhoidon vaatimusten vastaista tai että kyseinen asianajaja käyttää tehtävästään johtuvia oikeuksia muuhun tarkoitukseen kuin ne on hänelle myönnetty, unionin yleinen tuomioistuin ilmoittaa tästä asianomaiselle; samoilla perusteilla unionin yleinen tuomioistuin voi asianomaista kuultuaan milloin tahansa kieltää perustellulla määräyksellä asianajajaa esiintymästä asian käsittelyssä, ja jos asianajajaa on kielletty esiintymästä asian käsittelyssä, asian käsittelyä lykätään puheenjohtajan määräämäksi ajaksi, jotta asianosaisella on tilaisuus hankkia toinen asianajaja.
92 Ks. tuomio PJ ja PC v. EUIPO (89 ja 90 kohta).
93 C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2019:774.
94 14/64, EU:C:1965:13. Tässä asiassa korkea viranomainen esitti kanteen tutkimatta jättämistä koskevan väitteen sillä perusteella, että kantajan asianajaja ei ollut esittänyt kanteen nostamishetkellä oikeudenkäyntiä koskevaa valtakirjaa, vaikka yhteisöjen tuomioistuin käytännössä edellytti, että tällainen valtakirja esitetään samanaikaisesti kanteen kanssa. Yhteisöjen tuomioistuin noudatti julkisasiamiehen ratkaisuehdotusta ja totesi, että työjärjestyksen mukaan asianosaisen avustajana tai edustajana toimivan asianajajan ei tarvitse noudattaa muita menettelyvaatimuksia kuin osoittaa olevansa asianajaja, eikä hänen näin ollen tarvitse esittää asianomaiset muotovaatimukset täyttävää valtuutusta kanteen nostamiseksi (s. 10).
95 Julkisasiamies Roemerin ratkaisuehdotus Barge v. korkea viranomainen (14/64, EU:C:1965:1, s. 16). Kursivointi tässä.
96 Ks. julkisasiamies Roemerin ratkaisuehdotus Barge v. korkea viranomainen (14/64, EU:C:1965:1, s. 15 ja 16). Julkisasiamies Roemer perusteli ratkaisuaan työjärjestyksen 38 artiklan 7 kohdalla, jossa määrättiin, että jos tiettyjä asiakirjoja (esimerkiksi oikeushenkilön yhtiöjärjestystä) ei toimiteta kannekirjelmän yhteydessä, kirjaaja kehottaa kantajaa esittämään ne kohtuullisessa ajassa. Jollei puutetta korjata, yhteisöjen tuomioistuin ratkaisi, ”jätetäänkö kanne tutkimatta näiden menettelyvaatimusten noudattamatta jättäminen vuoksi”.