–

IR, edustajinaan A. O. Mandzhukova-Stoyanova ja C. Nedyalkova, advokati,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Grünheid ja I. Zaloguin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 6 ja 47 artiklan, vapaata liikkuvuutta ja oleskelua koskevan oikeuden, unionin oikeuden vastaavuusperiaatteen, keskinäisen luottamuksen periaatteen ja unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen sekä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS (EYVL 2002, L 190, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS (EUVL 2009, L 81, s. 24), tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty IR:ää vastaan vireille pannussa rikosoikeudenkäynnissä, jossa on kyse savukkeiden salakuljettamiseen liittyvistä rikoksista.

3

Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 5 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.   Jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Keneltäkään ei saa riistää hänen vapauttaan, paitsi seuraavissa tapauksissa ja lain määräämässä järjestyksessä:

– –

– –

2.   Vapaudenriiston kohteeksi joutuneelle on viipymättä ilmoitettava hänen ymmärtämällään kielellä vapaudenriiston perusteet ja häneen mahdollisesti kohdistetut syytteet.

– –

4.   Jokaisella, jolta on riistetty hänen vapautensa pidättämällä tai muuten, on oikeus vaatia tuomioistuimessa, että hänen vapaudenriistonsa laillisuus tutkitaan viipymättä ja että hänet vapautetaan, mikäli toimenpide ei ole laillinen.

– –”

4

Puitepäätöksen 2002/584 johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”– – Lisäksi uusien ja yksinkertaisempien järjestelyjen käyttöönotto rikoksesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi tuomioiden täytäntöönpanoa ja syytteeseen asettamista varten rikosasioissa tekee mahdolliseksi poistaa nykyiset monimutkaiset ja aikaa vievät luovuttamismenettelyt. – –”

5

Kyseisen puitepäätöksen 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.

2.   Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.

3.   Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”

6

Mainitun puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion sellainen oikeusviranomainen, jolla on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys.

7

Saman puitepäätöksen 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen sisältö ja muoto”, säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä on liitteenä olevan lomakkeen mukaisesti esitettyinä seuraavat tiedot:

2.   Eurooppalainen pidätysmääräys on käännettävä täytäntöönpanojäsenvaltion viralliselle kielelle tai jollekin niistä. Jäsenvaltio voi tätä puitepäätöstä tehtäessä tai myöhemmin ilmoittaa [Euroopan unionin] neuvoston pääsihteeristöön talletettavalla lausumalla, että se hyväksyy käännöksen yhdellä tai useammalla muulla Euroopan yhteisöjen toimielinten virallisella kielellä.”

8

Puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan, jonka otsikko on ”Päätöksen määräajat ja menettelyt”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Eurooppalainen pidätysmääräys käsitellään ja se pannaan täytäntöön kiireellisesti.”

9

Kyseisen puitepäätöksen liitteessä on lomake, jossa esitetään yksityiskohtaisesti tiedot, jotka eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä on ilmoitettava.

10

Tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22.5.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/13/EU (EUVL 2012, L 142, s. 1) johdanto-osan 14 perustelukappaleessa todetaan, että kyseisessä direktiivissä säädetään rikoksesta epäillyille tai syytetyille annettavien oikeuksia ja syytettä koskevien tietojen yhteisistä vähimmäisvaatimuksista jäsenvaltioiden keskinäisen luottamuksen lisäämiseksi, ja sen perustana ovat perusoikeuskirjassa ja erityisesti sen 6, 47 ja 48 artiklassa määrätyt oikeudet sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 ja 6 artikla, sellaisena kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin niitä tulkitsee.

11

Tämän direktiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillylle tai syytetylle annetaan tiedot rikoksesta, josta häntä epäillään tai syytetään. Nämä tiedot on annettava viipymättä ja niin yksityiskohtaisina kuin on tarpeen menettelyn oikeudenmukaisuuden ja henkilön puolustautumisoikeuden tehokkaan käytön takaamiseksi.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillylle tai syytetylle, joka on pidätetty tai menettänyt vapautensa, ilmoitetaan pidätyksen tai vapaudenmenetyksen syyt, mukaan luettuna rikos, josta häntä epäillään tai syytetään.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että viimeistään sen jälkeen, kun syytteen tosiseikat on saatettu tuomioistuimen arvioitaviksi, syytteestä annetaan yksityiskohtaiset tiedot, mukaan luettuna rikoksen luonne ja oikeudellinen luokittelu sekä syytetyn osallisuuden luonne.

– –”

12

Puitepäätös 2002/584 on saatettu osaksi kansallista oikeutta luovuttamisesta ja eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä annetulla lailla (zakon za ekstraditsiata i evropeyskata zapoved za arest) (vuoden 2005 DV nro 46). Kyseisen lain 37 § ja sen liitteenä oleva lomake vastaavat puitepäätöksen 8 artiklaa ja puitepäätöksen liitteessä olevaa lomaketta.

13

Rikosprosessilain (Nakazatelno-protsesualen kodeks, jäljempänä NPK) 55 §:ssä sekä sisäministeriöstä annetun lain (Zakon za Ministerstvoto na vatreshnite raboti) 72–74 §:ssä säädetään, että Bulgarian viranomaisten Bulgariassa kansallisen pidätysmääräyksen perusteella kiinni ottamalle henkilölle ilmoitetaan oikeuksista, jotka hänellä on kiinni otetun henkilön asemassa, sekä oikeuksista, jotka hänellä on henkilönä, johon kohdistuu rikosoikeudellinen menettely.

14

NPK:n 59 §:n 1 ja 2 momentin mukaan tutkintavankeuden kaltaisen pakkokeinon määräämistä koskevassa päätöksessä on mainittava sen perusteet ja se on toimitettava henkilölle, johon kohdistuu rikosoikeudellinen menettely. Pidättämisestä tehdyssä kansallisessa päätöksessä on ilmoitettava mahdollisuudesta oikeussuojakeinoihin.

15

NPK 65 §:n 3 momentin toinen virke ja 269 §:n 3 momentin 4 kohdan b alakohta eivät estä oikeussuojakeinojen käyttämistä, kun henkilö otetaan kiinni täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa.

16

NPK:n 65 §:n ja 270 §:n mukaan kiinni otetulle henkilölle on ilmoitettava pidätysmääräystä koskevista oikeussuojakeinoista ja oikeudesta tutustua kaikkiin asiaa koskeviin asiakirjoihin oikeussuojakeinojen yhteydessä. Hänen on voitava olla suoraan yhteydessä asianajajaansa silloinkin, kun asianajaja on määrätty hänelle viran puolesta. Lisäksi tuomioistuin lähettää kiinni otetulle viran puolesta jäljennöksen syytekirjelmästä, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti syytteen kohteena olevat teot, sekä määräyksen, jossa vahvistetaan asiassa pidettävän suullisen käsittelyn päivämäärä ja jossa kuvataan yksityiskohtaisesti hänelle tuomioistuinmenettelyssä kuuluvat oikeudet. Kiinni otettu henkilö, jolle on ilmoitettu hänen oikeuksistaan sekä hänen kiinniottamiseensa liittyvistä tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, voi välittömästi riitauttaa kiinni ottamisen kyseisessä tuomioistuimessa.

17

Pääasian tosiseikat ovat samat kuin asiassa, jossa annettiin 28.1.2021 tuomio Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus) (C‑649/19, EU:C:2021:75).

18

Spetsializirana prokuratura (erityissyyttäjä, Bulgaria) aloitti IR:ää vastaan rikosoikeudellisen menettelyn, jossa häntä syytettiin osallistumisesta järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan verorikosten tekemistä varten.

19

IR:ää vastaan toimitetun rikosoikeudellisen menettelyn tuomioistuinvaiheen alkaessa 24.2.2017 tämä oli muuttanut pois kotipaikastaan, eikä hänen olinpaikkaansa ollut kyetty selvittämään.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin määräsi IR:n otettavaksi säilöön 10.4.2017 antamallaan määräyksellä, joka muodostaa kansallisen pidätysmääräyksen.

21

IR:stä, jonka olinpaikka ei vieläkään ollut tiedossa, annettiin 25.5.2017 eurooppalainen pidätysmääräys. Häntä edustamaan määrätty asianajaja korvattiin uudella niin ikään viran puolesta määrätyllä asianajajalla.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kumosi 20.8.2019 kyseisen pidätysmääräyksen, koska se halusi antaa IR:stä uuden eurooppalaisen pidätysmääräyksen ja saada täsmennyksiä uuteen pidätysmääräykseen liitettävistä tiedoista, ja esitti unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön asiassa C‑649/19, Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus).

23

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan 28.1.2021 annettu tuomio Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus) (C‑649/19, EU:C:2021:75) ei ole poistanut kaikkia sen epäilyjä, vaikka siinä vastattiin sen ennakkoratkaisupyynnössään esittämiin kysymyksiin. Mainittuun tuomioon annettujen vastausten valossa oli lisäksi ilmennyt uusia epäselviä seikkoja.

24

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan nyt käsiteltävässä asiassa esitetyillä kysymyksillä pyritään näin ollen lähinnä selventämään, miten sen on laadittava uusi eurooppalainen pidätysmääräys, jonka se aikoo antaa IR:stä, siltä osin kuin kyse on syytetyn oikeuksia koskevista tiedoista, jotka sen on toimitettava täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle, sekä määrittämään, miten sen on meneteltävä, jos kyseinen henkilö vaatii pidättämisestä tehdyn kansallisen päätöksen kumoamista.

25

Se korostaa, että nyt käsiteltävässä asiassa kysymykset on esitetty niiden mahdollisuuksien yhteydessä, jotka etsityllä henkilöllä on käyttääkseen oikeussuojakeinoja kiinniottamisensa osalta muun muassa sen ajankohdan, jona tämä kiinniottaminen tapahtuu eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa, ja sen ajankohdan välillä, jona kyseinen henkilö luovutetaan pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon.

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että 28.1.2021 annetusta tuomiosta Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus) (C‑649/19, EU:C:2021:75) ilmenee, että direktiivin 2012/13 4, 6 ja 7 artiklan säännöksiä ei sovelleta tietoihin, jotka on annettava kiinniotetulle henkilölle ennen hänen luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon. Tästä seuraa, että pidätysmääräyksen antaneella oikeusviranomaisella ei ole kyseisen direktiivin nojalla velvollisuutta antaa kyseiselle henkilölle tietoja ennen tällaista luovuttamista. Esiin nousee kuitenkin kysymys siitä, ovatko periaatteet, joihin unionin oikeus perustuu, esteenä tälle tulkinnalle.

27

Lisäksi 28.1.2021 annetun tuomion Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus) (C‑649/19, EU:C:2021:75), 79 ja 80 kohdan mukaan oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan kunnioitetaan, jos eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettu henkilö voi käyttää oikeussuojakeinoja pidätyspäätöksen osalta sen jälkeen, kun hänet on luovutettu pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon. Näin ollen a contrario tehokkaan oikeussuojan kannalta tällainen oikeussuojakeino ei ole tarpeen ennen tätä luovuttamista. Näin ollen esiin nousee kysymys siitä, onko kansallinen säännös, jossa edellytetään, että asianomaiselle henkilölle on annettava tietoja pidättämisestä tehdystä kansallisesta päätöksestä ja oikeudesta oikeussuojakeinoihin kyseisen päätöksen osalta silloinkin, kun kyseinen henkilö ei oleskele pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, unionin oikeuden vastainen.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii siten ensimmäisen kysymyksen yhteydessä, ovatko perusoikeuskirjan 6 artikla, luettuna yhdessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan ja 2 ja 4 kappaleen kanssa, perusoikeuskirjan 47 artikla, oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun, vastaavuusperiaate ja keskinäisen luottamuksen periaate esteenä sille, että puitepäätöksen 2002/584 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen ei näe mitään vaivaa antaakseen eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella kiinniotetulle henkilölle tietoja tämän kiinniottamiseen liittyvistä tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista eikä sen osalta mahdollisista oikeussuojakeinoista niin kauan kuin kyseinen henkilö oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltion alueella.

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tältä osin ensinnäkin, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että se ei hyväksy näkemystä, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohdassa määrättyä vaatimusta ei sovelleta ajanjaksoon, jonka aikana pidättämisestä tehty kansallinen päätös on eurooppalaisen pidätysmääräyksen perustana, vaan sitä sovelletaan vasta etsityn henkilön luovuttamisen jälkeen. Näin ollen rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevan henkilön puolustautumisoikeudet olisi turvattava siitä lähtien, kun kyseinen henkilö otetaan kiinni eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanojäsenvaltiossa.

30

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetun ”tehokkaaseen oikeussuojakeinoon” liittyvän vaatimuksen noudattamisesta, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaa koskevan oikeuskäytännön perusteella kyseisessä 47 artiklassa tunnustetaan eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetun henkilön oikeus saada tietoja hänen kiinniottamiseensa liittyvistä tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista sekä oikeussuojakeinoista sitä vastaan, vaikka hänet on otettu kiinni täytäntöönpanojäsenvaltiossa.

31

Erityisesti jos kyseinen henkilö silloin, kun hänet otetaan kiinni täytäntöönpanojäsenvaltiossa, riitauttaa menestyksekkäästi kiinniottamisen pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, tämä johtaisi pidättämisestä tehdyn päätöksen kumoamiseen ja siten eurooppalaisen pidätysmääräyksen peruuttamiseen sekä siihen, että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on vapautettava kyseinen henkilö. Tästä syystä mahdollisuus riitauttaa pidättämisestä tehty kansallinen päätös sen jälkeen, kun täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on sen täytäntöön panemiseksi ottanut etsityn henkilön kiinni, on tehokas oikeussuojakeino eurooppalaista pidätysmääräystä koskevassa menettelyssä.

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii 28.1.2021 annettuun tuomioon Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus) (C‑649/19, EU:C:2021:75, 79 ja 80 kohta) perustuvasta oikeuskäytännöstä huolimatta etsityn henkilön käytettävissä olevan sellaisen oikeussuojakeinon tehokkuutta, jolla on vaikutuksia vasta eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan menettelyn päättymisen jälkeen luovutettaessa etsitty henkilö pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei ole ajateltavissa, että puitepäätöksessä 2002/584 suljetaan pois pidättämisestä tehdyn kansallisen päätöksen tiedoksi antaminen etsitylle henkilölle. Syytetoimenpiteiden kohteena olevan henkilön luovuttamista edeltävä oikeus saada tietoja on sitä vastoin mitä välttämättömin syytetoimenpiteitä varten annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhteydessä.

33

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lopuksi, että tehokkaan oikeussuojan varmistamiseksi niiden kahden oikeudellisen suojan tason lisäksi, jotka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tunnustetaan eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetulle henkilölle, eli pidättämisestä tehdyn kansallisen päätöksen ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen suojan tason lisäksi kyseiselle henkilölle olisi tunnustettava kolmas suojan taso eli suoja pidätysmääräyksen antaneessa viranomaisessa eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä, kun kyseinen henkilö oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa. Lisäksi suhteellisuusperiaatteen noudattaminen edellyttää, että tällä samalla henkilöllä on käytettävissään tehokas oikeussuojakeino pidättämisestä tehtyä kansallista päätöstä vastaan, kun hän oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa.

34

Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että toisin kuin puhtaasti jäsenvaltion sisäisessä tilanteessa se, että pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen ei ponnistele mitenkään luodakseen edellytykset sille, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevalle henkilölle ilmoitetaan sen jälkeen, kun hänet on löydetty ja mahdollisesti otettu kiinni täytäntöönpanojäsenvaltion alueella, hänen kiinniottamiseensa liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, loukkaa suoraan SEU 3 artiklan 2 kohtaan ja SEUT 20 ja SEUT 21 artiklaan perustuvaa oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun, sillä kyseinen viranomainen vaikeuttaa näin tämän oikeuden käyttämistä. Tällaisessa tilanteessa on nimittäin kyse tällaista oikeutta käyttäneiden henkilöiden perusteettomasta erilaisesta kohtelusta.

35

Neljänneksi kyseinen tuomioistuin katsoo, että vastaavuusperiaatteen kannalta sellaisen henkilön oikeudellinen tilanne, joka on pidättämisestä tehdyn kansallisen päätöksen, jonka perusteella on sitten annettu eurooppalainen pidätysmääräys, kohteena, ei saa olla epäedullisempi otettaessa henkilö kiinni täytäntöönpanojäsenvaltion alueella kuin silloin, kun hänet otetaan kiinni kansallisella alueella. Sama koskee kyseisestä määräyksestä ilmoittamista silloin, kun se on annettu syytetoimenpiteiden kohteena olevan henkilön poissa ollessa.

36

Viidenneksi keskinäisen luottamuksen periaate vaarantuisi, jos eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevalla henkilöllä ei olisi asianmukaista mahdollisuutta esittää vastalauseitaan pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle, kun hän oleskelee täytäntöönpanojäsenvaltiossa. Jos tätä mahdollisuutta ei ole, kyseessä on täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen kannalta dilemma: pannaanko täytäntöön eurooppalainen pidätysmääräys perusteilla, jotka ovat olleet olemassa aiemmin mutta joiden olemassaolosta ei enää ole varmuutta, jolloin se saattaisi panna tällaisen määräyksen täytäntöön ilman, että olisi varmaa, että etsityn henkilön perusoikeuksia on tosiasiallisesti kunnioitettu pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa?

37

Toisella kysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko unionin oikeus esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa vaaditaan, että rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevalle henkilölle ilmoitetaan riippumatta siitä, oleskeleeko hän kansallisella alueella vai toisessa jäsenvaltiossa, pidättämisestä tehdyn kansallisen päätöksen jäljennöksellä hänen kiinniottamiseensa liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat sekä mahdollisuus riitauttaa se. 28.1.2021 annetusta tuomiosta Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus) (C‑649/19, EU:C:2021:75) ilmenee, että rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevalla, eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla kiinniotetulla henkilöllä ei ole direktiivissä 2012/13 tarkoitettuja oikeuksia, jotka hänellä olisi, jos hänet otettaisiin kiinni puhtaasti kansallisella tasolla, koska unionin lainsäätäjä on tehnyt harkitun päätöksen olla antamatta tällaiselle henkilölle kyseisen direktiivin 3 ja 4 artiklassa tarkoitettuja oikeuksia. Tästä seuraa, että jos hänelle kuitenkin myönnetään kansallisessa oikeudessa tällaisia oikeuksia, vaikka kiinniottaminen tapahtuu toisessa jäsenvaltiossa, tämä voisi olla mainitun direktiivin vastaista. Lisäksi esiin nousee kysymys siitä, onko ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen silloin, kun sen käsiteltäväksi on saatettu täytäntöönpanojäsenvaltiossa oleskelevan rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevan henkilön esittämä kiinniottamisen kumoamista koskeva vaatimus, pidättäydyttävä käsittelemästä tätä hakemusta siihen saakka, kunnes kyseinen henkilö luovutetaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon jälkeen.

38

Siltä varalta, että ensimmäiseen kysymykseen annettavasta vastauksesta seuraisi, että unionin oikeudessa edellytetään, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevalle henkilölle ilmoitetaan pidättämisestä tehtyyn kansalliseen päätökseen liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat ja mahdolliset sitä koskevat oikeussuojakeinot, tai jos toiseen kysymykseen annettavasta vastauksesta ilmenee, ettei unionin oikeus ole esteenä tällaiselle ilmoittamiselle, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy kolmannella kysymyksellään, miten tämä ilmoitus olisi annettava.

39

Spetsializiran nakazatelen sad on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

40

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklaa, oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun sekä vastaavuusperiaatetta ja keskinäinen luottamuksen periaatetta tulkittava siten, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen puitepäätöksen 2002/584 nojalla antaneella oikeusviranomaisella on velvollisuus toimittaa pidätysmääräyksen kohteena olevalle henkilölle kyseisen henkilön pidättämisestä tehty kansallinen päätös ja tiedot mahdollisista kyseistä päätöstä koskevista oikeussuojakeinoista silloinkin, kun mainittu henkilö oleskelee kyseisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanojäsenvaltiossa eikä häntä ole luovutettu pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

41

Ensinnäkin perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklasta on todettava, että kuten puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 3 kohdassa vahvistetaan, tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa SEU 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.

42

Unionin tuomioistuin on tältä osin todennut yhtäältä, että puitepäätöksen 2002/584 8 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdassa säädetään, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä on oltava tiedot rikoksen luonteesta ja oikeudellisesta luokittelusta sekä kuvaus olosuhteista, joissa rikos on tehty, mukaan lukien ajankohta, paikka ja se, millä tavoin etsitty henkilö on osallisena rikokseen. Nämä tiedot vastaavat asiallisesti direktiivin 2012/13 6 artiklassa tarkoitettuja tietoja (tuomio 28.1.2021, Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus), C‑649/19, EU:C:2021:75, 78 kohta); kuten sen johdanto-osan 14 perustelukappaleesta ilmenee, siinä säädetään rikoksesta epäillyille tai syytetyille annettavien oikeuksia ja syytettä koskevien tietojen yhteisistä vähimmäisvaatimuksista jäsenvaltioiden keskinäisen luottamuksen lisäämiseksi, ja sen perustana ovat perusoikeuskirjassa ja erityisesti sen 6 ja 47 artiklassa määrätyt oikeudet sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 ja 6 artikla, sellaisina kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin niitä tulkitsee.

43

Tästä seuraa, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla kiinniotetulle henkilölle ilmoitetaan kyseisen määräyksen täytäntöönpanojäsenvaltiossa ja ennen hänen luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille hänen kiinniottamisensa syyt, mukaan lukien rikos, josta häntä epäillään tai syytetään.

44

Toisaalta unionin tuomioistuin on todennut, että perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettu oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan ei edellytä, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyä oikeutta hakea muutosta päätökseen eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisesta syytetoimenpiteitä varten on voitava käyttää ennen kuin asianomainen henkilö luovutetaan kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille. Unionin tuomioistuin on siten katsonut, että oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan ei voida katsoa loukatun pelkästään siitä syystä, että syytetoimenpiteitä varten annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevalle henkilölle ilmoitetaan pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa käytettävissä olevista oikeussuojakeinoista ja että hän saa oikeuden tutustua asiaan liittyvään aineistoon vasta sen jälkeen, kun hänet on luovutettu pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille (ks. vastaavasti tuomio 28.1.2021, Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus), C‑649/19, EU:C:2021:75, 79 ja 80 kohta).

45

Näin ollen 28.1.2021 annetusta tuomiosta Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus) (C‑649/19, EU:C:2021:75) ilmenee, ettei perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklassa edellytetä, että henkilölle, jota puitepäätöksessä 2002/584 tarkoitettu syytetoimenpiteitä varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys koskee, on ennen hänen luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille annettava mahdollisuus tutustua kansallisiin asiakirjoihin sekä ilmoitettava mahdollisuudesta oikeussuojakeinoihin, jotta hän voi riitauttaa eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan päätöksen pidätysmääräyksen antaneessa oikeusviranomaisessa.

46

On todettava, että tätä tulkintaa on välttämättä sovellettava tietoihin, jotka koskevat pidättämisestä tehtyä kansallista päätöstä, joka muodostaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen perustana olevan kansallisen pidätysmääräyksen, sekä pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa käytettävissä oleviin erilaisiin oikeussuojakeinoihin kyseisen päätöksen osalta. Tällaisessa tilanteessa rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevan henkilön oikeuksia, jotka perustuvat perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklaan, ja erityisesti henkilön oikeutta saada tietoja oikeuksistaan syytetoimenpiteiden yhteydessä ja häntä vastaan nostetusta syytteestä, suojataan yhtäältä, koska eurooppalaiseen pidätysmääräykseen sisällytetään puitepäätöksen 2002/584 8 artiklassa säädetyt tiedot, ja toisaalta, koska syytetoimenpiteiden kohteena oleva henkilö saa oikeussuojakeinoja koskevat tiedot pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa ja oikeuden tutustua asiakirja-aineistoon direktiivin 2012/13 mukaisesti heti, kun hänet on luovutettu kyseisen valtion toimivaltaisille viranomaisille.

47

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin pitää tätä tilannetta epätyydyttävänä ja katsoo, että pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen pitäisi olla velvollinen ilmoittamaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevalle henkilölle tämän pidätysmääräyksen perusteena oleva pidättämisestä tehty kansallinen päätös sekä tätä päätöstä vastaan käytettävissä olevat oikeussuojakeinot ennen hänen luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon. Tällainen tulkinta on sen mukaan niiden vaatimusten mukainen, jotka johtuvat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä, joka koskee erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c ja f kohtaa, luettuna yhdessä kyseisen artiklan 2 ja 4 kappaleen kanssa.

48

Tästä on muistutettava, että vastavuoroisen tunnustamisen periaate, johon puitepäätöksellä 2002/584 käyttöön otettu eurooppalaista pidätysmääräystä koskeva järjestelmä pohjautuu, perustuu itse jäsenvaltioiden keskinäiseen luottamukseen siihen, että niiden kansalliset oikeusjärjestykset kykenevät takaamaan niiden perusoikeuksien yhdenveroisen ja tehokkaan suojan, jotka on tunnustettu unionin tasolla ja erityisesti perusoikeuskirjassa (tuomio 5.4.2016, Aranyosi ja Căldăraru, C‑404/15 ja C‑659/15 PPU, EU:C:2016:198, 77 kohta ja tuomio 28.1.2021, Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus), C‑649/19, EU:C:2021:75, 71 kohta).

49

Kun eurooppalainen pidätysmääräys annetaan, jotta toinen jäsenvaltio ottaisi etsityn henkilön kiinni ja luovuttaisi hänet syytetoimenpiteitä varten, tällaisen henkilön osalta on jo menettelyn ensimmäisessä vaiheessa pitänyt noudattaa menettelyllisiä takeita ja kunnioittaa hänen perusoikeuksiaan, joiden suojaaminen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusviranomaisen on varmistettava sovellettavan kansallisen oikeuden mukaisesti muun muassa kansallisen pidätysmääräyksen antamiseksi (tuomio 1.6.2016, Bob-Dogi, C‑241/15, EU:C:2016:385, 55 kohta ja tuomio 28.1.2021, Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus), C‑649/19, EU:C:2021:75, 72 kohta).

50

Unionin tuomioistuin on siten jo todennut, että eurooppalaista pidätysmääräystä koskevassa järjestelmässä etsitylle henkilölle taattavia menettelyllisiä oikeuksia ja perusoikeuksia suojellaan kahdella tasolla, koska sen tuomioistuimen tarjoaman suojan lisäksi, jota on annettava ensimmäisellä tasolla annettaessa kansallisen pidätysmääräyksen kaltainen kansallinen päätös, suoja on varmistettava toisella tasolla annettaessa eurooppalainen pidätysmääräys (tuomio 1.6.2016, Bob-Dogi, C‑241/15, EU:C:2016:385, 56 kohta ja tuomio 28.1.2021, Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus), C‑649/19, EU:C:2021:75, 73 kohta).

51

Koska eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisella voidaan puuttua perusoikeuskirjan 6 artiklassa taattuun henkilön vapautta koskevaan oikeuteen, tämä suoja edellyttää sitä, että tästä tehtävä päätös täyttää tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvät vaatimukset ainakin toisella näistä suojan tasoista (tuomio 27.5.2019, OG ja PI (Lyypekin ja Zwickaun syyttäjäviranomaiset), C‑508/18 ja C‑82/19 PPU, EU:C:2019:456, 68 kohta ja tuomio 28.1.2021, Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus), C‑649/19, EU:C:2021:75, 74 kohta).

52

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä johtuu näin ollen, että kun tällainen päätös on tehty joko kansallisen pidätysmääräyksen antamisajankohtana tai eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisajankohtana, perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklassa annettu suoja ei millään tavoin edellytä, että on varmistettava ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoittaman suojan kaltainen etsityn henkilön oikeussuojan kolmas taso, jolla kyseisellä henkilöllä olisi oikeus saada – jopa ennen kuin hänet luovutetaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion viranomaisille – eurooppalaisen pidätysmääräyksen perustana oleva pidättämisestä tehty kansallinen päätös sekä tiedot mahdollisista tätä päätöstä koskevista oikeussuojakeinoista.

53

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on todettava, että pääasiassa kansallisen pidätysmääräyksen on antanut tuomioistuin ja että sama pätee eurooppalaiseen pidätysmääräykseen, kun ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin antaa sen tarvittaessa. Tästä seuraa, että etsityn henkilön kummallakin oikeussuojan tasolla on tehty päätöksiä, jotka täyttävät lähtökohtaisesti tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvät vaatimukset.

54

Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c ja f kohdasta, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa, on muistutettava, että koska perusoikeuskirjan 6 artiklassa, jonka mukaan jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen, määrätyt oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa taattuja oikeuksia ja niillä on perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaisesti sama merkitys ja ulottuvuus, on viitattava Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

55

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja että keneltäkään ei saa riistää hänen vapauttaan, paitsi kyseisen 1 kappaleen c ja f kohdassa mainituissa tapauksissa. Mainitun 1 kappaleen c kohta koskee tapausta, jossa henkilö pidätetään tai hänen vapautensa riistetään lain nojalla hänen saattamisekseen toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi, milloin on syytä epäillä hänen syyllistyneen rikokseen tai jos katsotaan välttämättömäksi estää häntä tekemästä rikosta tai pakenemasta teon jälkeen. Saman 1 kappaleen f kohta koskee tapausta, jossa henkilö pidätetään tai häneltä riistetään vapaus lain nojalla, jotta estettäisiin hänen laiton maahantulonsa, tai jos on ryhdytty toimiin hänen karkottamisekseen tai luovuttamisekseen.

56

Tästä on aluksi muistutettava, että puitepäätöksellä 2002/584 käyttöön otettu eurooppalaisen pidätysmääräyksen mekanismi vastaa ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen f kohdassa tarkoitettua tilannetta (ks. vastaavasti tuomio 28.1.2021, Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus), C‑649/19, EU:C:2021:75, 55 kohta).

57

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että kun luovuttamismenettelyssä kansallinen päätös, johon luovuttamispyyntö perustuu, on pätemätön, pyynnön esittänyt valtio on vastuussa asianomaisen henkilön lainvastaisesta kiinniottamisesta pyynnön vastaanottaneessa valtiossa. Tällaisessa tilanteessa pyynnön esittäneen valtion vastuu perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohtaan eikä kyseisen yleissopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen f kohtaan (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 2.5.2017, Vasiliciuc v. Moldavia, CE:ECHR:2017:0502JUD001594411, 37 ja 38 kohta).

58

On kuitenkin korostettava, että pääasiassa kyseessä oleva kysymys ei ole mitenkään verrattavissa pyynnön esittäneen tai pyynnön vastaanottaneen valtion vastuuseen sellaisen kiinniottamisen yhteydessä, josta on määrätty asianomaisen henkilön perusoikeuksia rikkovaan pidättämisestä tehtyyn kansalliseen päätökseen perustuvan luovuttamispyynnön perusteella. Tällä kysymyksellä pyritään nimittäin ainoastaan määrittämään, mitä tietoja on annettava rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevalle henkilölle, kun hänet otetaan kiinni eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanojäsenvaltiossa ennen kuin hänet luovutetaan pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon.

59

Tästä on todettava, että tiedot, joiden on välttämättä sisällyttävä eurooppalaiseen pidätysmääräykseen, mahdollistavat sen, että kun rikosoikeudellisen menettelyn kohteena oleva henkilö pidätetään pidätysmääräyksen täytäntöönpanojäsenvaltiossa, tälle henkilölle annetaan riittävät tiedot Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklasta johtuvien velvoitteiden täyttämiseksi. Kuten tämän tuomion 42 kohdassa on muistutettu, täytäntöönpanojäsenvaltiossa eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella kiinni otettu henkilö saa muun muassa puitepäätöksen 2002/584 8 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdassa säädetyt tiedot, jotka vastaavat olennaisilta osin direktiivin 2012/13 6 artiklassa tarkoitettuja tietoja, mikä varmistaa, että kyseisen henkilön suhteen noudatetaan mainitusta 5 artiklasta johtuvia vaatimuksia, koska hän voi näiden tietojen perusteella ymmärtää muun muassa kiinniottamisensa syyt ja mahdollisesti käyttää oikeussuojakeinoja sen osalta.

60

Tästä seuraa, että perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklassa ei edellytetä, että pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen toimittaa puitepäätöksen 2002/584 mukaisessa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetulle henkilölle ennen hänen luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille kyseisen henkilön pidättämisestä tehdyn kansallisen päätöksen sekä tiedot mahdollisista oikeussuojakeinoista kyseisen päätöksen osalta. Näin tulkittuina kyseisillä 6 ja 47 artiklalla suojataan kyseisen henkilön oikeuksia tavalla, joka ei ole vähäisempi kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan antama suoja.

61

Toiseksi tätä päätelmää eivät muuta vapaata liikkuvuutta ja oleskelua koskeva oikeus tai vastaavuusperiaate ja keskinäisen luottamuksen periaate, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on vedonnut ensimmäisessä kysymyksessään.

62

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vetoaa ensinnäkin vapaata liikkuvuutta ja oleskelua koskevan oikeuden osalta mahdolliseen erilaiseen kohteluun, joka johtuu siitä, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettu henkilö, joka otetaan kiinni täytäntöönpanojäsenvaltiossa, saa kaikki häntä vastaan vireille pantuun kansalliseen menettelyyn liittyvät tiedot vasta silloin, kun hänet luovutetaan pidätysmääräyksen antaneelle jäsenvaltiolle, toisin kuin kansallisen pidätysmääräyksen nojalla pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa kiinni otettu henkilö.

63

Aluksi on todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ei voida soveltaa tällaisen erilaisen kohtelun toteamiseksi, koska kyseinen oikeuskäytäntö koskee erityistilannetta, jossa jäsenvaltion kansallisissa luovutussäännöissä säädetään erilaisesta kohtelusta sen mukaan, onko kyseessä oleva henkilö tämän jäsenvaltion vai toisen jäsenvaltion kansalainen. Mainitun oikeuskäytännön kohteena olevien sääntöjen seurauksena toisten jäsenvaltioiden kansalaisille, jotka oleskelevat laillisesti pyynnön vastaanottaneen valtion alueella, ei nimittäin anneta luovuttamista vastaan sitä suojaa, jota pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion kansalaiset saavat, joten kyseiset säännöt voivat vaikuttaa toisten jäsenvaltioiden kansalaisten vapauteen liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella (ks. vastaavasti tuomio 17.12.2020, Generalstaatsanwaltschaft Berlin (Luovuttaminen Ukrainaan), C‑398/19, EU:C:2020:1032, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

64

Kuten Euroopan komissio toteaa kirjallisissa huomautuksissaan, on todettava, että kun otetaan huomioon eurooppalaisen pidätysmääräyksen mekanismin tavoite, joka puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 1 kohdan mukaan on etsityn henkilön kiinni ottamisen ja luovuttamisen mahdollistaminen, jotta – ottaen huomioon kyseisen puitepäätöksen tavoite – tehty rikos ei jää rankaisematta ja jotta kyseinen henkilö voidaan asettaa syytteeseen tai jotta hän voi suorittaa hänelle tuomitun vapausrangaistuksen (tuomio 13.1.2021, MM, C‑414/20 PPU, EU:C:2021:4, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), syytetoimenpiteiden ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena oleva henkilö, joka oleskelee muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa hänen väitetään tehneen rikoksen, ei ole samassa tilanteessa kuin syytetoimenpiteiden kohteena oleva henkilö, joka on pysynyt viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa. Rankaisematta jäämisen riskin välttämiseksi eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitettu henkilö on lähtökohtaisesti luovutettava näille viranomaisille puitepäätöksen 2002/584 säännösten mukaisesti ennen kuin pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ryhtyvät häntä vastaan syytetoimiin. Vasta sen jälkeen, kun hänet on luovutettu mainituille viranomaisille, hänen tilanteensa tiedonsaantioikeuksien osalta häntä vastaan pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, jossa rikoksen väitetään tapahtuneen, aloitettujen rikosoikeudellisten menettelyjen yhteydessä on rinnastettavissa sellaisen henkilön tilanteeseen, joka on jäänyt kyseiseen jäsenvaltioon.

65

Seuraavaksi on analogisesti todettava vastaavuusperiaatteesta, jonka noudattaminen edellyttää, että kyseessä olevaa sääntöä, josta nyt käsiteltävässä asiassa on säädetty pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeudessa, sovelletaan samalla tavalla sekä unionin oikeuden rikkomiseen perustuviin menettelyihin että jäsenvaltion sisäisen oikeuden rikkomiseen perustuviin menettelyihin, joiden kohde ja syy ovat samankaltaiset (tuomio 10.2.2022, Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld (Vanhentumisaika), C‑219/20, EU:C:2022:89, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), että sitä voidaan soveltaa vain silloin, kun henkilö, joka on otettu kiinni eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella, luovutetaan kyseisen jäsenvaltion oikeusviranomaisille. Kyseisellä henkilöllä on juuri kyseisenä ajankohtana oltava tämän periaatteen mukaisesti sellaisten menettelysääntöjen osalta, joista ei ole säädetty unionin oikeudessa, samat menettelylliset oikeudet kuin mainitussa jäsenvaltiossa yksinomaan kansallisen oikeuden perusteella kiinni otetulla, ja heidän tilanteensa ovat kyseisenä ajankohtana rinnastettavissa toisiinsa.

66

Minkään unionin tuomioistuimelle toimitetussa asiakirja-aineistossa olevan seikan perusteella ei voida katsoa, että kun säilöön otettu henkilö luovutetaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusviranomaisille, häntä kohdeltaisiin epäedullisemmin kuin kyseisessä valtiossa yksinomaan kansallisen oikeuden perusteella säilöön otettua henkilöä.

67

Kuten komissio toteaa, se, että erona luovuttamismenettelyihin puitepäätöksessä 2002/584 säädetty menettely ei edellytä sen kansallisen päätöksen toimittamista, johon eurooppalainen pidätysmääräys perustuu, ei ole ristiriidassa keskinäisen luottamuksen periaatteen kanssa, vaan se on myös ilmaus tästä periaatteesta.

68

Unionin tuomioistuin on nimittäin muistuttanut useaan otteeseen, että puitepäätöksellä 2002/584 pyritään helpottamaan ja nopeuttamaan oikeudellista yhteistyötä ottamalla käyttöön uusi yksinkertaistettu ja tehokas järjestelmä rikoslain rikkomisesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi, jotta voitaisiin myötävaikuttaa sellaisen Euroopan unionille asetetun tavoitteen toteutumiseen, jonka mukaan siitä tulee vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, sen vankan luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä (tuomio 22.2.2022, Openbaar Ministerie (Laillisesti perustettu tuomioistuin pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa), C‑562/21 PPU ja C‑563/21 PPU, EU:C:2022:100, 42 kohta).

69

Edellä esitetyistä näkemyksistä johtuu, että ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklaa, oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun sekä vastaavuusperiaatetta ja keskinäisen luottamuksen periaatetta on tulkittava siten, että puitepäätöksen 2002/584 perusteella eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaneella oikeusviranomaisella ei ole mitään velvollisuutta toimittaa kyseisen pidätysmääräyksen kohteena olevalle henkilölle kyseisen henkilön pidättämisestä tehtyä kansallista päätöstä eikä tietoja, jotka koskevat mahdollisia oikeussuojakeinoja tämän päätöksen osalta, niin kauan kuin mainittu henkilö oleskelee kyseisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanojäsenvaltiossa eikä häntä ole luovutettu sen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

70

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta tulkittava siten, että puitepäätöksen 2002/584 noudattamisen takaamiseksi sillä velvoitetaan pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen yhtäältä olemaan antamatta eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevalle henkilölle ennen hänen luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusviranomaisille hänen pidättämisestään tehtyä kansallista päätöstä ja tietoja mahdollisista oikeussuojakeinoista tämän päätöksen osalta, vaikka sen kansallisessa oikeudessa se velvoitetaan antamaan nämä, ja toisaalta kun näiden tietojen puuttumisesta huolimatta tämä henkilö käyttää oikeussuojakeinoa hänen pidättämisestään tehdyn kansallisen päätöksen osalta, tutkimaan se vasta kyseisen henkilön luovuttamisen jälkeen.

71

Aluksi on todettava, että toisen kysymyksen toinen osa on luonteeltaan hypoteettinen. Toisen kysymyksen tämä osa perustuu oletukseen siitä, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena oleva henkilö, joka on otettu kiinni eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanojäsenvaltiossa, käyttää ennen luovuttamistaan oikeussuojakeinoa pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa eurooppalaisen pidätysmääräyksen perustana olevan kansallisesta pidätysmääräyksestä tehdyn päätöksen osalta.

72

Vaikka sen varmistamiseksi, että kyseisen henkilön perusoikeudet taataan – mikä voi merkitä sitä, että oikeusviranomainen päättää antaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen –, tällaisella viranomaisella onkin oltava mahdollisuus saattaa asia ennakkoratkaisumenettelyssä unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, tällaisen mahdollisuuden edellytyksenä on kuitenkin, että vastaus ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kysymykseen on tarpeen, jotta se voi antaa puitepäätöksen 2002/584 mukaisesti uuden eurooppalaisen pidätysmääräyksen sellaista henkilöä vastaan, johon kohdistuu rikosoikeudellinen menettely (ks. vastaavasti tuomio 28.1.2021, Spetsializirana prokuratura (Oikeuksia koskeva ilmoitus), C‑649/19, EU:C:2021:75, 38 ja 39 kohta), kuten ei ole toisen kysymyksen toiseen osaan annettavan mahdollisen vastauksen osalta. Näin ollen toisen kysymyksen tämä osa on jätettävä tutkimatta.

73

Tämän kysymyksen ensimmäisen osan osalta on ensiksi tutkittava, onko puitepäätös 2002/584 esteenä sille, että pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on kansallisen oikeuden nojalla toimitettava eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetulle henkilölle ennen hänen luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille hänen pidättämisestään tehty kansallinen päätös ja tiedot mahdollisista oikeussuojakeinoista kyseisen päätöksen osalta.

74

Kuten tämän tuomion 64 kohdassa on muistutettu, puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 1 kohdan mukaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen mekanismin tarkoituksena on siis mahdollistaa etsityn henkilön kiinni ottaminen ja luovuttaminen, jotta – ottaen huomioon kyseisen puitepäätöksen tavoite – tehty rikos ei jää rankaisematta ja jotta kyseinen henkilö voidaan asettaa syytteeseen tai jotta hän voi suorittaa hänelle tuomitun vapausrangaistuksen.

75

Tältä osin puitepäätöksellä 2002/584 on vahvistettu oikeusviranomaisten välinen yksinkertaistettu ja tehokkaampi järjestelmä rikoslain rikkomisesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi, ja tämä järjestelmä mahdollistaa – kuten mainitun puitepäätöksen johdanto-osan viidennestä perustelukappaleesta käy ilmi – ennen puitepäätöksen antamista olemassa olleiden monimutkaisten ja aikaa vievien luovuttamismenettelyjen poistamisen (tuomio 23.1.2018, Piotrowski, C‑367/16, EU:C:2018:27, 54 kohta).

76

Jotta luovuttamismenettelyä voidaan yksinkertaistaa ja nopeuttaa noudattaen puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjä määräaikoja, puitepäätöksen liitteessä säädetään erityisestä lomakkeesta, joka pidätysmääräyksen antaneiden oikeusviranomaisten on täytettävä ja jossa niiden on ilmoitettava erityisesti vaadittavat tiedot. Mainituilla tiedoilla, jotka luetellaan kyseisen puitepäätöksen 8 artiklassa, pyritään antamaan muodollisia vähimmäistietoja, jotka ovat tarpeen, jotta täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset voivat panna eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön nopeasti tekemällä luovuttamista koskevan päätöksen kiireellisesti (ks. vastaavasti tuomio 23.1.2018, Piotrowski, C‑367/16, EU:C:2018:27, 57 ja 59 kohta).

77

Kun otetaan huomioon, että mainitun puitepäätöksen 17 artiklan 1 kohdan mukaan eurooppalainen pidätysmääräys on käsiteltävä ja pantava täytäntöön kiireellisesti, pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännön tutkimisen, joka täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on suoritettava saman puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdan soveltamisen yhteydessä, on välttämättä tapahduttava nopeasti ja näin ollen itse eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä käytettävissä olevien tietojen perusteella (tuomio 3.3.2020, X (Eurooppalainen pidätysmääräys – Kaksoisrangaistavuus), C‑717/18, EU:C:2020:142, 37 kohta).

78

Puitepäätöksellä 2002/584 tavoiteltu jäsenvaltioiden välisen luovuttamismenettelyn nopeuden ja yksinkertaistamisen vaatimus vaarantuisi, jos pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen olisi velvollinen lähettämään eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetulle henkilölle ennen hänen luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille hänen pidättämisestään tehdyn kansallisen päätöksen ja tiedot mahdollisista oikeussuojakeinoista tämän päätöksen osalta. Kyseisten tietojen ja kyseisen päätöksen toimittaminen voi nimittäin haitata sitä, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen panee täytäntöön kyseisellä puitepäätöksellä käyttöön otetun rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevan henkilön luovuttamista koskevan yksinkertaistetun järjestelmän, koska kyseisen viranomaisen olisi pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion kansallisten menettelysääntöjen asianmukaisen soveltamisen takaamiseksi varmistuttava siitä, että syytteeseen asetettu on saanut kyseiset tiedot.

79

Edeltävässä kohdassa tarkoitetussa tilanteessa luovuttamismenettely voisi monimutkaistua huomattavasti ja sen kesto voisi huomattavasti pidentyä, jolloin puitepäätöksellä 2002/584 tavoiteltu ja tämän tuomion 64 ja 74 kohdassa mainittu tavoite eli sen estäminen, että henkilö, jonka luovuttamista on pyydetty, jää rankaisematta, vaarantuisi.

80

Näin ollen on katsottava, että puitepäätös 2002/584 on esteenä sille, että pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on kansallisen oikeuden nojalla toimitettava eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä tarkoitetulle henkilölle ennen hänen luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille hänen pidättämisestään tehty päätös ja tiedot mahdollisista oikeussuojakeinoista kyseisen päätöksen osalta.

81

Tämän toteamuksen perusteella on toiseksi muistutettava, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteella vahvistetaan unionin oikeuden etusija jäsenvaltioiden oikeuteen nähden ja se velvoittaa siis kaikki jäsenvaltioiden elimet huolehtimaan unionin eri oikeussääntöjen täyden vaikutuksen toteutumisesta, eikä jäsenvaltioiden oikeudella voida puuttua siihen vaikutukseen, joka näillä eri oikeussäännöillä katsotaan olevan mainittujen valtioiden alueella (tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 53 ja 54 kohta).

82

Vaikka puitepäätöksellä 2002/584 ei ole välitöntä oikeusvaikutusta EU-sopimuksen itsensä perusteella, kansallisilla viranomaisilla on sen sitovan luonteen vuoksi velvollisuus tulkita kansallista oikeuttaan sen mukaisesti kyseisen puitepäätöksen täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisestä lähtien (ks. vastaavasti tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 71 ja 72 kohta).

83

Vaikka yhdenmukaisen tulkinnan periaate ei voikaan olla perustana jäsenvaltion sisäisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle, se edellyttää kuitenkin, että otetaan huomioon kansallinen oikeus kokonaisuudessaan ja sovelletaan siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja asianomaisen puitepäätöksen täyden tehokkuuden takaamiseksi ja sellaiseen ratkaisuun päätymiseksi, joka on puitepäätöksellä tavoitellun päämäärän mukainen (ks. vastaavasti tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 76 ja 77 kohta).

84

Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta on tulkittava siten, että sen mukaan pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on mahdollisuuksien mukaan tulkittava kansallista oikeuttaan siten, että sen on mahdollista varmistaa tulos, joka on yhteensoveltuva puitepäätöksen 2002/584 tavoitteen kanssa; kyseinen puitepäätös on esteenä sille, että kyseisen viranomaisen on kansallisen oikeuden nojalla toimitettava eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevalle henkilölle ennen hänen luovuttamistaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeusviranomaisille hänen pidättämisestään tehty kansallinen päätös ja tiedot mahdollisista oikeussuojakeinoista tämän päätöksen osalta.

85

Kun otetaan huomioon toiseen kysymykseen esitetty vastaus, kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

86

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: