—

kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston 13.12.2018 antaman tuomion (T-830/16)

—

ja sen jälkeen hylkäämään kanteen.

1.

Todisteiden ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla

Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 55 kohdassa, Amtsgericht Köln (Kölnin alioikeus, Saksa) ei vahvistanut, että merkittävä osa saksalaisesta väestöstä puhuu venäjää.

Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa, valituslautakunta kyseenalaisti EUIPO:n mitättömyysosaston päätöksen, jonka mukaan nimitystä ”пломбир” [plombir] käytettiin entisen Neuvostoliiton aikana tarkoittamaan eräänlaista jäätelöä.

2.

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 85 artiklan 3 kohdan rikkominen

Unionin yleinen tuomioistuin rikkoi työjärjestyksensä 85 artiklan 3 kohtaa, koska se virheellisesti jätti huomiotta väliintulijan esittämän Bundesgerichtshofin (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa) 6.7.2017 antaman ratkaisun. Tämän asiakirjan esittäminen vasta suullisessa käsittelyssä oli perusteltua ratkaisun antamisen ajankohdan johdosta. Lisäksi kyse oli unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 92 artiklan 7 kohdan mukaisesta vastanäytöstä.

3.

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 85 artiklan 1 kohdan rikkominen

Unionin yleinen tuomioistuin tukeutui virheellisesti tuomion 69 kohdassa kantajan toimittamiin liitteisiin K 16 ja K 17. Kantaja esitti nämä asiakirjat myöhässä ja niitä ei siksi olisi saatu enää ottaa huomioon työjärjestyksen 85 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

4.

Perusteluvelvollisuuden loukkaaminen

Valituksenalaiseen tuomioon ei sisälly riittäviä perusteluja unionin yleisen tuomioistuimen toteamukselle siitä, että Baltian maissa huomattava osa kansalaisista tietää venäjänkielisen sanan ”пломбир” merkityksen. Etenkään ei voida todeta, että siltä osin kuin on kyse perussanastoon kuuluvasta sanasta, sen ymmärtävät myös henkilöt, joiden äidinkieli ei ole venäjä.

Tuomiossa (etenkin sen 64 ja 65 kohdassa) ei ole riittävästi perusteluja sille, miksi nimityksen ”пломбир” osalta kyse ei voinut olla mielikuvitusnimityksestä tai tuotemerkistä entisessä Neuvostoliitossa.

Viimein tuomiossa (66 kohta) ei perustella sitä, miten GOST-standardiin sisältyvän nimityksen pelkkä maininta johtaa siihen, että kyseessä on venäjänkielinen ”yleinen sana”, ja miksi Euroopan unionissa sijaitsevan kohdeyleisön oli tunnettava tämä standardi.