EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 62019CJ0466

Unionin tuomioistuimen tuomio (kahdeksas jaosto) 28.1.2021.
Qualcomm Inc. ja Qualcomm Europe Inc. vastaan Euroopan komissio.
Muutoksenhaku – Kilpailu – Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö – UMTS-kantataajuuspiirisarjojen markkinat – Asetus (EY) N:o 1/2003 – 18 artiklan 3 kohta – Tiedonsaantipyyntöä koskeva päätös – Pyydettyjen tietojen tarpeellisuus – Oikeasuhteisuus – Todistustaakka – Myötävaikuttaminen oman syyllisyytensä toteamiseen.
Asia C-466/19 P.

Court reports – general – 'Information on unpublished decisions' section

ECLI identifier: ECLI:EU:C:2021:76

 UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)

28 päivänä tammikuuta 2021 ( *1 )

Muutoksenhaku – Kilpailu – Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö – UMTS-kantataajuuspiirisarjojen markkinat – Asetus (EY) N:o 1/2003 – 18 artiklan 3 kohta – Tiedonsaantipyyntöä koskeva päätös – Pyydettyjen tietojen tarpeellisuus – Oikeasuhteisuus – Todistustaakka – Myötävaikuttaminen oman syyllisyytensä toteamiseen

Asiassa C‑466/19 P,

jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 18.6.2019,

Qualcomm Inc., kotipaikka San Diego (Yhdysvallat), ja

Qualcomm Europe Inc., kotipaikka Sacramento (Yhdysvallat), edustajinaan M. Pinto de Lemos Fermiano Rato, avocat, ja M. Davilla, dikigoros,

valittajina,

ja jossa muuna osapuolena on

Euroopan komissio, asiamiehinään H. van Vliet, G. Conte, M. Farley ja C. Urraca Caviedes,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja N. Wahl sekä tuomarit F. Biltgen ja L. S. Rossi (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: M. Bobek,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

1

Qualcomm Inc. ja Qualcomm Europe Inc. vaativat valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 9.4.2019 antaman tuomion Qualcomm ja Qualcomm Europe v. komissio (T-371/17, ei julkaistu, EU:T:2019:232; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien kanteen, jolla vaadittiin neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohdan ja 24 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesta menettelystä 31.3.2017 annetun komission päätöksen C(2017) 2258 final (asia AT.39711 – Qualcomm (saalistushinnoittelu)) (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

2

[SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) johdanto-osan 23 ja 37 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(23)

[Euroopan komissiolla] on oltava koko [Euroopan unionin] kattavat valtuudet vaatia tietoja, jotka ovat tarpeen [SEUT] 101 artiklassa kiellettyjen sopimusten, päätösten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen sekä [SEUT] 102 artiklassa kielletyn määräävän aseman väärinkäytön havaitsemiseksi. Yritysten noudattaessa komission päätöstä niitä ei voida pakottaa myöntämään, että ne ovat syyllistyneet rikkomiseen, mutta ne ovat kuitenkin velvollisia vastaamaan asiakysymyksiin ja toimittamaan asiakirjoja siinäkin tapauksessa, että tällaisia tietoja saatetaan käyttää niitä tai toista yritystä vastaan sen toteamiseksi, että rikkominen on tapahtunut.

– –

(37)

Tässä asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Tätä asetusta on näin ollen tulkittava ja sovellettava kyseiset oikeudet ja periaatteet huomioon ottaen.”

3

Kyseisen asetuksen 18 artiklan, jonka otsikko on ”Pyynnöt saada tietoja”, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Suorittaakseen tässä asetuksessa sille määrätyt tehtävät komissio voi pelkällä pyynnöllä tai päätöksellä vaatia yrityksiä ja yritysten yhteenliittymiä toimittamaan kaikki tarvittavat tiedot.

2.   Lähettäessään pelkän tiedonsaantipyynnön yritykselle tai yritysten yhteenliittymälle komissio mainitsee pyynnön oikeusperustan ja tarkoituksen, täsmentää, mitä tietoja tarvitaan, ja vahvistaa määräajan, jonka kuluessa tiedot on annettava, sekä 23 artiklassa säädetyt seuraamukset virheellisten tai harhaanjohtavien tietojen antamisesta.

3.   Kun komissio päätöksellään vaatii yrityksiä ja yritysten yhteenliittymiä antamaan tietoja, päätöksessä mainitaan pyynnön oikeusperusta ja sen tarkoitus, yksilöidään vaaditut tiedot ja asetetaan määräaika tietojen antamista varten. Siinä ilmoitetaan myös 23 artiklassa säädetyistä seuraamuksista ja ilmoitetaan lisäksi 24 artiklassa säädetyistä seuraamuksista tai asetetaan viimeksi mainitut seuraamukset. Päätöksessä ilmoitetaan lisäksi oikeudesta hakea päätökseen muutosta [Euroopan unionin] tuomioistuimelta.”

4

Mainitun asetuksen 24 artiklassa, jonka otsikko on ”Uhkasakot”, säädetään seuraavaa:

”1.   Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille uhkasakon, joka on enintään viisi prosenttia edellisen tilikauden keskimääräisestä päivittäisestä liikevaihdosta kultakin viivästyspäivältä laskettuna päätöksessä määrätystä päivästä, pakottaakseen ne:

– –

d)

antamaan täydellisinä ja virheettöminä tiedot, joita se on pyytänyt 17 artiklan tai 18 artiklan 3 kohdan nojalla tehdyllä päätöksellä; tai

– –

2.   Jos yritykset tai yritysten yhteenliittymät ovat täyttäneet velvoitteen, jonka tehosteeksi uhkasakko määrättiin, komissio voi määrätä uhkasakon lopullisen määrän pienemmäksi kuin se olisi alkuperäisen päätöksen perusteella. – –”

Asian tausta ja riidanalainen päätös

5

Oikeusriidan taustalla olevat tosiseikat esitetään valituksenalaisen tuomion 1–18 kohdassa. Ne voidaan tämän oikeudenkäynnin tarpeita varten tiivistää seuraavalla tavalla.

6

Qualcomm ja Qualcomm Europe ovat Yhdysvaltoihin sijoittautuneita yhtiöitä, jotka kehittävät ja myyvät kantataajuuspiirisarjoja.

7

Komissio aloitti kyseisellä alalla toimivan toisen yhtiön Icera Inc:n 8.4.2010 tekemän kantelun seurauksena tutkinnan, joka koski SEUT 102 artiklassa tarkoitettua valittajien väitettyä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, joka ilmeni saalistushinnoitteluna UMTS (Universal Mobile Telecommunications System) ‑kantataajuuspiirisarjojen markkinoilla. Tutkinnan yhteydessä komissio osoitti valittajille 7.6.2010 ja 14.1.2015 välisenä aikana useita tiedonsaantipyyntöjä asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan perusteella.

8

Komissio osoitti 8.12.2015 valittajille väitetiedoksiannon sen jälkeen, kun niiden osalta oli 16.7.2015 aloitettu muodollinen menettely. Kyseisessä väitetiedoksiannossa komissio päätyi alustavaan päätelmään, jonka mukaan valittajat olivat käyttäneet väärin määräävää markkina-asemaansa UMTS-kantataajuuspiirisarjojen markkinoilla, kun ne olivat 3.2.2009 ja 16.12.2011 välisenä aikana toimittaneet tiettyjä määriä kolmea tällaista piirisarjaa kahdelle suurasiakkaalleen Huaweille ja ZTE:lle kustannuksia alempaan hintaan syrjäyttääkseen Iceran, joka oli valittajien ainoa kilpailija kyseisillä markkinoilla kyseisenä aikana. Valittajat esittivät 15.8.2016 huomautuksensa väitetiedoksiannosta.

9

Komissio osoitti 30.1.2017 valittajille tiedonsaantipyynnön asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla. Koska komissio ei saanut vastausta kyseiseen tietojensaantipyyntöön, se antoi 31.3.2017 riidanalaisen päätöksen kyseisen asetuksen 18 artiklan 3 kohdan nojalla.

10

Kyseisen päätöksen 1 artiklan mukaan valittajien oli toimitettava tietyissä määräajoissa päätöksen liitteessä I yksilöidyt tiedot sillä uhalla, että muussa tapauksessa niille määrätään mainitun päätöksen 2 artiklan nojalla 580000 euron suuruinen uhkasakko kultakin viivästyspäivältä. Valittajat vastasivat esitettyihin kysymyksiin asetetuissa määräajoissa, joita komissio oli tällä välin jatkanut.

Kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

11

Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.6.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jolla ne vaativat riidanalaisen päätöksen kumoamista ja jonka tueksi ne vetosivat pääasiallisesti kuuteen kanneperusteeseen.

12

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi aluksi valituksenalaisen tuomion 29–33 kohdassa tehottomana väitteen, joka koski hallinnollisen menettelyn liian pitkää kestoa, ja huomautti, ettei tällaisella väitteellä ollut merkitystä sellaisen kanteen tutkimisen yhteydessä, jonka kohteena ei ole SEUT 102 artiklan rikkomisen toteamista koskeva päätös vaan tiedonsaantipyyntöä koskeva päätös.

13

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin ensinnäkin hylkäsi kolmannen kanneperusteen, joka koski riidanalaisen päätöksen perustelujen puutteellisuutta. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 47–54 kohdassa, että koska riidanalaisessa päätöksessä ilmoitettiin selvästi ja yksiselitteisesti ne rikkomista koskevat oletukset, jotka komissio aikoi tarkistaa, sekä se, että pyydetyt tiedot olivat tarpeellisia sen hallussa olevien todisteiden arvioimiseksi niiden väitteiden valossa, joihin valittajat olivat vedonneet väitetiedoksiannon toimittamisen jälkeen, kyseinen päätös oli oikeudellisesti riittävällä tavalla perusteltu, eikä komissiolla ollut velvollisuutta esittää yksityiskohtaisempia perusteluja sille, miten se aikoi käyttää kyseisiä tietoja valittajien väitteiden arvioimiseksi.

14

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin tutki ensimmäisen kanneperusteen kaksi ensimmäistä osaa, jotka koskivat tarpeellisuusperiaatteen loukkaamista. Se hylkäsi aluksi valituksenalaisen tuomion 69–91 kohdassa ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan, jolla pyrittiin kumoamaan riidanalainen päätös siltä osin kuin sen ala oli laajempi kuin suoritetun tutkinnan, sellaisena kuin se oli määritelty väitetiedoksiannossa, koska siinä pyydettiin tietoja tutkinnan kohteena olevien piirisarjojen siruista väitetiedoksiannossa määriteltyä rikkomisajanjaksoa edeltäneillä ja seuranneilla ajanjaksoilla. Tässä tarkoituksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoi yhtäältä, että komissiolla oli muun muassa asianomaisten yritysten esittämien väitteiden huomioon ottamiseksi oikeus jatkaa tutkintaansa väitetiedoksiannon antamisen jälkeen myös esittämällä uusia tiedonsaantipyyntöjä, ilman että tämä itsessään tekisi pyynnöistä lainvastaisia tai kyseenalaistaisi sinänsä näin pyydettyjen tietojen tarpeellisuuden. Toisaalta unionin tuomioistuin totesi, että komission oikeuksia ei voida rajoittaa niiden kysymysten osalta, jotka se aikoo esittää, jos niiden avulla on mahdollista saada aloitetun tutkinnan kannalta tarpeellista tietoa ja jos komissio antaa asianomaisille yrityksille mahdollisuuden tulla kuulluiksi. Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi, että joka tapauksessa komissio oli pyytänyt vaadittuja tietoja laajentamatta tutkinnan kohdetta, koska tiedot olivat merkityksellisiä paitsi sen asiayhteyden ymmärtämiseksi, jossa mahdollinen kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevä toiminta tapahtui, myös tarpeen asianmukaisen ”hinta–kustannus-kriteerin” soveltamiseksi.

15

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sitten valituksenalaisen tuomion 98–110 kohdassa ensimmäisen kanneperusteen toisen osan, jolla pyrittiin kyseenalaistamaan pyydettyjen tietojen tarpeellisuus niiden oletusten kannalta, jotka komissio aikoi tarkistaa. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tältä osin lähinnä, että komissio oli pyrkinyt riidanalaisella päätöksellä saamaan tietoja, joiden perusteella ”hinta–kustannus-kriteeri” voitiin määrittää sellaisten tietojen perusteella, jotka kuvastavat tarkasti rikkomisajanjakson tilannetta, koska se oli katsonut muun muassa valittajien väitetiedoksiannosta esittämien huomautusten perusteella, että tiedot, joihin se oli tukeutunut tältä osin väitetiedoksiannossa, eivät kuvastaneet valittajien asiakkaiden todellisuudessa maksamaa hintaa ja että kyseinen seikka oli ratkaiseva sen tutkimiseksi, oliko rikkomiseen syyllistytty. Pyydetyt tiedot liittyivät näin ollen kyseessä oleviin rikkomista koskeviin oletuksiin, ja niitä oli pidettävä tarpeellisina siitäkin huolimatta, että komissio olisi pyrkinyt muuttamaan tai mukauttamaan menetelmäänsä väitetiedoksiannon lähettämisen jälkeen.

16

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin tutki toisen kanneperusteen, jolla valittajat riitauttivat riidanalaisen päätöksen oikeasuhteisuuden. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi aluksi valituksenalaisen tuomion 118–148 kohdassa kyseisen kanneperusteen ensimmäisen osan, joka oli osittain päällekkäinen ensimmäisen kanneperusteen kolmannen osan kanssa ja jolla pyrittiin kyseenalaistamaan kyseisen päätöksen oikeasuhteisuus sen merkitsemän työmäärän kannalta. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että vaikka työmäärä oli merkittävä, se ei ollut suhteeton niihin kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin oletuksiin, jotka komissio aikoi tarkistaa, liittyvien tutkimistarpeiden vuoksi, erityisesti kun otetaan huomioon valittajien väitetiedoksiannosta esittämät huomautukset. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan tältä osin oli merkityksetöntä, että valittajat eivät olleet säilyttäneet pyydettyjä tietoja komission ehdottamassa vastausmuodossa ja että niiden arkistoja ei ollut järjestetty järjestelmällisesti. Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkimatta toisen kanneperusteen toisen osan, joka koski riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa määrätyn uhkasakon määrän suhteettomuutta. Unionin yleinen tuomioistuin huomautti aluksi, että valittajat vaativat kyseisessä kanneperusteen osassa implisiittisesti kyseisen artiklan kumoamista, ja katsoi valituksenalaisen tuomion 153–159 kohdassa, että riidanalainen päätös oli luonteeltaan alustava suhteessa mahdolliseen päätökseen, jolla uhkasakon kokonaismäärä vahvistetaan lopullisesti, eikä se näin ollen ollut tältä osin kannekelpoinen toimi. Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 164–166 kohdassa kyseisen kanneperusteen kolmannen osan, jolla pyrittiin kyseenalaistamaan riidanalaisessa päätöksessä asetettujen vastaamismääräaikojen riittävyys.

17

Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi neljännen kanneperusteen, jolla valittajat moittivat komissiota siitä, että tämä oli perusteettomasti kääntänyt todistustaakan, koska se oli vaatinut valittajia toteuttamaan asiakirja-aineiston kokoamiseen liittyviä toimia, jotka kuuluivat komission toimivaltaan, ja huomautti valituksenalaisen tuomion 172–175 kohdassa, että kyseinen kanneperuste perustui riidanalaisen päätöksen virheelliseen tulkitsemiseen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi yhtäältä, ettei komissio ollut pyrkinyt tarkastamaan valittajien tilejä vaan saamaan tarvittavat tiedot ”hinta–kustannus-kriteeriä” koskevan menetelmän mukauttamiseksi valittajien väitetiedoksiannosta antamissa huomautuksissaan esittämän arvostelun huomioon ottamiseksi. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei komissio ollut myöskään vaatinut valittajia osoittamaan, että ne olivat noudattaneet lakia, vaan esittämään sisäisiä asiakirjoja, jotka tukisivat valittajien omaa väitettä siitä, että ne olivat hintapäätöksissä tukeutuneet merkitykselliseen oikeuskäytäntöön sekä komission antamiin ohjeisiin.

18

Viidenneksi unionin yleinen tuomioistuin tutki ja hylkäsi valituksenalaisen tuomion 186–195 kohdassa viidennen kanneperusteen, jolla pyrittiin kyseenalaistamaan riidanalainen päätös sillä perusteella, että sillä loukattiin valittajien oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen, kun siinä velvoitettiin ne vastaamaan kysymyksiin, jotka menevät tosiseikkojen esittämistä pidemmälle, tai osoittamaan, että ne olivat noudattaneet unionin kilpailusääntöjä. Unionin yleinen tuomioistuin esitti tältä osin muun muassa ensinnäkin, että pyydetyt tiedot olivat luonteeltaan pelkästään tosiseikkoja koskevia, toiseksi, että kyseiset tiedot koskivat aineistoa, johon ainoastaan valittajilla oli pääsy – mistä syystä valittajat olivat velvollisia toimittamaan ne siinäkin tapauksessa, että kyseisillä tiedoilla voitaisiin osoittaa kilpailunvastainen menettely –, ja kolmanneksi, että valittajat eivät olleet osoittaneet, että se, että ne joutuivat esitettyihin kysymyksiin vastaamiseksi kokoamaan vaaditut tosiseikkakysymyksiä koskevat tiedot asiakirjaksi, jotta ne ovat komission helpommin ymmärrettävissä, saattoi heidän kannaltaan merkitä kyseisen oikeuden loukkaamista.

19

Kuudenneksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 201–203 kohdassa kuudennen kanneperusteen, joka koski hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista, ja totesi, että ensimmäisen, toisen, kolmannen, neljännen ja viidennen kanneperusteen, joiden kanssa kuudennen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet olivat osittain päällekkäisiä, tutkimisen yhteydessä oli käynyt ilmi, että komissio oli tehnyt riidanalaisen päätöksen juuri noudattaakseen kyseisestä periaatteesta johdettavia velvoitteita.

Valitusasian asianosaisten vaatimukset

20

Qualcomm ja Qualcomm Europe vaativat, että unionin tuomioistuin

kumoaa valituksenalaisen tuomion

kumoaa riidanalaisen päätöksen

toissijaisesti palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä ratkaisisi asian unionin tuomioistuimen ratkaisemien oikeuskysymysten mukaisesti, ja

velvoittaa komission korvaamaan sekä unionin yleisessä tuomioistuimessa että unionin tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

21

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

hylkää valituksen ja

velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Valituksen tarkastelu

22

Valittajat vetoavat valituksensa tueksi kuuteen valitusperusteeseen.

Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee ratkaisun antamisen laiminlyöntiä

Asianosaisten lausumat

23

Valittajat moittivat ensimmäisellä valitusperusteellaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se lausunut kaikista niiden kanneperusteista ja perusteluista.

24

Valittajat väittävät ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin jätti valituksenalaisen tuomion 29–33, 101, 102, 110, 147 ja 202 kohdassa virheellisesti tutkimatta sisällöllisesti niiden perustelut, joiden mukaan niiden puolustautumisoikeuksia oli loukattu hallinnollisen menettelyn liian pitkän keston vuoksi, sivuuttamalla ne merkityksettöminä sillä perusteella, että ne eivät koskeneet päätöstä, jolla todettiin SEUT 102 artiklan rikkominen. Näin toimimalla unionin yleinen tuomioistuin teki valittajien mukaan oikeudellisen virheen unionin yleisen tuomioistuimen 18.6.2008 antamaan tuomioon Hoechst v. komissio (T-410/03, EU:T:2008:211, 227 kohta) perustuvan oikeuskäytännön tulkitsemisessa ja soveltamisessa analogisesti nyt käsiteltävässä tapauksessa. Kyseisessä oikeuskäytännössä ei niiden mukaan tehdä mitään eroa sen mukaan, todetaanko kyseessä olevassa päätöksessä kilpailusääntöjen rikkominen vai onko se muunlainen lopullinen päätös, ja näin ollen mainittu oikeuskäytäntö mahdollistaa tutkinnan keston kohtuullisuuden riitauttamisen komission lopullisista päätöksistä, joilla määrätään asianomaiselle yritykselle sakkoja tai uhkasakkoja taikka asetetaan tällainen uhka, nostettavan kanteen yhteydessä.

25

Niinpä unionin yleinen tuomioistuin katsoi valittajien mukaan myös virheellisesti valituksenalaisen tuomion 110 kohdassa, että se oli tutkinut toisen kanneperusteen ensimmäisen osan yhteydessä esitetyt hallinnollisen menettelyn liiallista kestoa koskevat perustelut. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin tutki valittajien mukaan kyseisen tuomion 147 kohdassa ainoastaan perustelut vaikeuksista, joita valittajilla oli useille vuosille ajoittuneisiin tapahtumiin liittyvien tietojen toimittamisessa, eikä perusteluja, joiden mukaan tutkinnan liiallinen kesto oli vaikuttanut valittajien edellytyksiin puolustautua tehokkaasti.

26

Toiseksi valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin jätti virheellisesti tutkimatta kuudennen kanneperusteen, joka koski hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista, sillä perusteella, että muut kanneperusteet oli hylätty. Unionin yleinen tuomioistuin teki niiden mukaan oikeudellisen virheen, kun se jätti asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 37 perustelukappaleen ja perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdan vastaisesti arvioimatta kyseisen kanneperusteen ja erityisesti valittajien perustelut, joiden mukaan riidanalainen päätös oli puolueellisen tutkinnan tulos, hylkäämällä kyseiset perustelut ilman asianmukaisia selityksiä ja riittäviä perusteluja.

27

Komissio kiistää kyseiset väitteet.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

28

Ensimmäinen valitusperuste koskee sitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin lausunut yhtäältä valittajien perusteluista, joiden mukaan niiden puolustautumisoikeuksia oli loukattu hallinnollisen menettelyn liiallisen keston vuoksi, ja toisaalta kuudennesta kanneperusteesta, joka koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista. Ensimmäinen valitusperuste koskee myös oikeudellista virhettä, jonka unionin yleisen tuomioistuimen väitetään tehneen kyseisten perustelujen tutkimisen yhteydessä unionin yleisen tuomioistuimen 18.6.2008 antamaan tuomioon Hoechst v. komissio (T-410/03, EU:T:2008:211) perustuvan oikeuskäytännön tulkinnassa ja soveltamisessa.

29

Ensinnäkin sen väitteen osalta, että kyseisistä perusteluista ja kuudennesta kanneperusteesta ei lausuttu, on mainittava aluksi, että – kuten valittajat itsekin implisiittisesti myöntävät – unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisen tuomion 29–33 kohdassa ja 198–203 kohdassa samat perustelut ja kyseisen kanneperusteen, ennen kuin se hylkäsi ensin mainitut perustelut tehottomina ja viimeksi mainitun kanneperusteen perusteettomana.

30

Erityisesti perusteluista, joiden mukaan valittajien puolustautumisoikeuksia oli loukattu hallinnollisen menettelyn liiallisen keston vuoksi, lausumatta jättämistä koskevan väitteen osalta on mainittava, että koska unionin yleinen tuomioistuin tutki aluksi kyseiset perustelut ennen niiden hylkäämistä tehottomana, sitä ei voida moittia siitä, ettei se tutkinut niitä uudelleen ensimmäisen kanneperusteen toisen osan tutkimisen yhteydessä. Lisäksi on huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin ei maininnut valituksenalaisen tuomion 110 kohdassa arvioineensa kyseisiä perusteluja toisen kanneperusteen ensimmäisen osan tutkimisen yhteydessä vaan katsoi, että valittajien perustelut, jotka koskivat niiden puolustautumisoikeuksien loukkaamista sellaisten vaikeuksien vuoksi, joita niillä oli useita vuosia aiempia tapahtumia koskevien tietojen ilmoittamisessa – kun otetaan huomioon tiedoilta edellytetty yksityiskohtaisuus –, olivat osittain päällekkäisiä sellaisten kyseisen kanneperusteen osan yhteydessä esitettyjen tiettyjen väitteiden kanssa, jotka oli tutkittu sisällöllisesti valituksenalaisen tuomion 147 kohdassa.

31

Siltä osin kuin on kyse väitetystä laiminlyönnistä lausua kuudennesta kanneperusteesta, joka koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista, on vielä lisättävä, että unionin yleinen tuomioistuin perusteli kyseisen kanneperusteen hylkäämistä riittävästi. Se totesi nimittäin yhtäältä valituksenalaisen tuomion 201 kohdassa, että valittajien kyseisen kanneperusteen yhteydessä esittämät perustelut olivat päällekkäisiä niiden väitteiden kanssa, joihin oli vedottu ensimmäisen, toisen, kolmannen, neljännen ja viidennen kanneperusteen tueksi ja jotka oli hylätty näiden kanneperusteiden tutkimisen yhteydessä. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisessä 201 kohdassa, että mainittujen kanneperusteiden tarkastelusta ilmeni, että komissio oli antanut riidanalaisen päätöksen juuri täyttääkseen velvoitteensa tutkia valituksenalaisen tuomion 200 kohdassa mieleen palautetun hyvän hallinnon periaatetta koskevan oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla huolellisesti ja puolueettomasti perustelut, joihin valittajat olivat vedonneet erityisesti väitetiedoksiannosta esittämiensä huomautusten yhteydessä, voidakseen valmistella SEUT 102 artiklan mahdollisen rikkomisen tapahtumista koskevan lopullisen päätöksensä vaadittavalla huolellisuudella ja kaikkien siihen mahdollisesti vaikuttavien tietojen perusteella. Unionin yleinen tuomioistuin saattoi siten perustellusti todeta valituksenalaisen tuomion 202 kohdassa, että valittajat eivät olleet onnistuneet osoittamaan, että hyvän hallinnon periaatetta olisi loukattu komission puolueellisen menettelyn vuoksi.

32

Toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen 18.6.2008 antamaan tuomioon Hoechst v. komissio (T-410/03, EU:T:2008:211, 227 kohta) perustuvan oikeuskäytännön tulkintaan ja soveltamiseen liittyvän oikeudellisen virheen osalta on riittävää mainita, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kohtuullisessa ajassa toimimista koskevan periaatteen loukkaaminen voi oikeuttaa kumoamaan vain SEUT 101 tai SEUT 102 artiklaan perustuvan hallinnollisen menettelyn päätteeksi tehdyn päätöksen, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkomisia, jos on selvitetty, että mainittu loukkaaminen oli johtanut asianomaisen yrityksen puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen (ks. vastaavasti tuomio 21.9.2006, Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied v. komissio,C‑105/04 P, EU:C:2006:592, 42 ja 43 kohta; tuomio 9.6.2016, CEPSA v. komissio, C‑608/13 P, EU:C:2016:414, 61 kohta ja tuomio 9.6.2016, PROAS v. komissio, C‑616/13 P, EU:C:2016:415, 74 kohta).

33

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti näin ollen oikeudellista virhettä tekemättä valituksenalaisen tuomion 31 kohdassa kyseiseen oikeuskäytäntöön perustuvista oikeusohjeista, sellaisina kuin unionin yleinen tuomioistuin esitti ne 18.6.2008 annetussa tuomiossa Hoechst v. komissio (T-410/03, EU:T:2008:211). Unionin yleinen tuomioistuin myös perustellusti sovelsi valituksenalaisen tuomion 32 ja 33 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä nyt käsiteltävässä asiassa ja katsoi, että koska sen käsiteltäväksi saatetun kanteen kohteena ei ollut päätös, jolla todetaan SEUT 102 artiklan rikkominen, vaan hallinnollisessa menettelyssä tehty tiedonsaantipyyntöä koskeva päätös, joka voi mahdollisesti johtaa tällaiseen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista koskevaan päätökseen, hallinnollisen menettelyn liian pitkää kestoa koskevat perustelut olivat kanteen tutkimisen kannalta merkityksettömät ja ne oli näin ollen hylättävä tehottomina.

34

Tässä tilanteessa ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

Toinen valitusperuste, joka koskee riidanalaisen päätöksen perustelujen riittävyyden arviointia

Asianosaisten lausumat

35

Valittajat väittävät toisella valitusperusteellaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä sekä otti niihin liittyvän selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla ja laiminlöi perusteluvelvollisuutensa, kun se arvioi valituksenalaisen tuomion 35–56 kohdassa riidanalaisen päätöksen perustelujen riittävyyden.

36

Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että se teki erityisesti valituksenalaisen tuomion 81, 82, 85, 127, 132, 136, 137, 139 ja 145 kohdassa, jotka koskevat tarpeellisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden loukkaamiseen perustuvien ensimmäisen ja toisen kanneperusteen arviointia, tosiseikkoja koskevia virheitä ja otti niiden esittämän selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla.

37

Toiseksi valittajat väittävät, että selvitysaineisto otettiin huomioon vääristyneellä tavalla siitä syystä, että unionin yleinen tuomioistuin sivuutti kyseisen tuomion 48–53 kohdassa niiden komission kanssa ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä ja sen jälkeen käymän kirjeenvaihdon, jolla pyydettiin selvennyksiä tietyistä kysymyksistä ja suoritettavan tutkinnan rajoista.

38

Kolmanneksi valittajat kiistävät unionin yleisen tuomioistuimen mainitun tuomion 52 kohdassa esittämät toteamukset, joiden mukaan riidanalaisen päätöksen perustelujen riittävyyttä ei ollut saatettu kyseenalaiseksi niiden väitteillä, joiden mukaan komissio ei ollut selittänyt, miten se voisi pyydettyjen tietojen perusteella vastata väitteisiin, joihin valittajat olivat vedonneet väitetiedoksiannosta esittämissään huomautuksissa, tai arvioida niiden merkitystä tutkintansa kannalta. Kyseiset toteamukset ovat valittajien mukaan paitsi riittämättömiä myös selvästi perusteettomia unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 53–55 kohdassa tekemien ja kolmannen valitusperusteen tutkimisen yhteydessä tarkasteltavien virheiden vuoksi.

39

Komissio katsoo, että toinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska valittajat eivät ole ilmoittaneet täsmällisesti, miltä osin valituksenalaista tuomiota arvostellaan, eivätkä perustelleet väitteitään yksityiskohtaisesti. Se väittää myös, että kyseinen valitusperuste on joka tapauksessa perusteeton.

40

Vastauskirjelmässään valittajat väittävät esittäneensä ensimmäisessä oikeusasteessa jättämässään kannekirjelmässä yksityiskohtaisesti syyt, joiden vuoksi riidanalaista päätöstä ei ollut perusteltu riittävästi, ja tästä syystä osoittaneensa valituksessaan täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti ne virheet, jotka unionin yleinen tuomioistuin niiden mielestä teki, kun se päätyi toisenlaiseen päätelmään.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

41

Toinen valitusperuste koskee tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä sekä niihin liittyvän selvitysaineiston ottamista huomioon vääristyneellä tavalla ja unionin yleisen tuomioistuimen väitettyä perustelujen puutteellisuutta siinä yhteydessä, kun se arvioi valituksenalaisen tuomion 35–56 kohdassa sitä, olivatko riidanalaisen päätöksen perustelut riittävät.

42

Aluksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan vain tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja sen pohjalta tehtyihin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikkojen arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (tuomio 20.9.2018, Espanja v. komissio, C‑114/17 P, EU:C:2018:753, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Valittajan, joka väittää unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, on SEUT 256 artiklan, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan ilmoitettava täsmällisesti ne seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja näytettävä toteen ne arviointivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan päätynyt niiden ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla. Lisäksi vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä asiakirja-aineistosta selvästi ilman, että tosiseikastoa ja selvitystä on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen (tuomio 25.6.2020, EUSK v. KF, C‑14/19 P, EU:C:2020:492, 105 kohta).

44

Lisäksi on niin, että vaikka selvitysaineiston ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla voi tarkoittaa asiakirjan tulkitsemista sen sisällön vastaisesti, tämän on ilmettävä selvästi unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta, ja sen toteaminen edellyttää, että unionin yleinen tuomioistuin on selvästi ylittänyt selvitysaineiston kohtuullisen arvioinnin rajat. Tältä osin ei riitä sen osoittaminen, että asiakirjaa voidaan tulkita eri tavalla kuin unionin yleinen tuomioistuin sitä tulkitsi (tuomio 30.1.2020, České dráhy v. komissio, C‑538/18 P ja C‑539/18 P, ei julkaistu, EU:C:2020:53, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Edellä 43 kohdassa mainittujen määräysten mukaan valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi. Kyseisissä määräyksissä asetettuja perusteluvaatimuksia ei täytä valitus, jossa vain kerrataan tai toistetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut, mukaan lukien ne, joiden pohjana olevien tosiseikkojen osalta kyseinen tuomioistuin on nimenomaisesti omaksunut eri näkemyksen, ilman että valitukseen edes sisältyisi perusteluja, joiden tarkoituksena olisi erityisesti osoittaa valituksenalaiseen tuomioon sisältyvä oikeudellinen virhe. Tällaisella valituksella näet tosiasiassa pyritään ainoastaan siihen, että unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty kanne tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan (tuomio 20.12.2017, Comunidad Autónoma de Galicia ja Retegal v. komissio, C‑70/16 P, EU:C:2017:1002, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Nyt käsiteltävässä asiassa valittajien toisesta väitteestä, joka palautettiin mieleen edellä 37 kohdassa ja joka on syytä tutkia ensin, on ensimmäiseksi mainittava, että valittajat ainoastaan ilmaisevat kyseisen väitteen ja viittaavat perusteluihin, joihin ne olivat vedonneet unionin yleisessä tuomioistuimessa, näyttämättä millään tavoin toteen niitä arviointivirheitä, jotka niiden mukaan johtivat väitettyyn vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen, ja erityisesti osoittamatta, miltä osin se, ettei unionin yleinen tuomioistuin väitetysti ottanut valittajien komission kanssa käymää kirjeenvaihtoa huomioon sitä, oliko riidanalainen päätös riittävän perusteltu, koskevassa arvioinnissaan, merkitsee selvitysaineiston ottamista huomioon vääristyneellä tavalla. Tästä seuraa, että mainittu väite ei selvästikään täytä edellä 42–45 kohdassa mainittuja vaatimuksia.

47

Toiseksi valittajien esittämistä ensimmäisestä ja kolmannesta väitteestä, jotka palautettiin mieleen edellä 36 ja 38 kohdassa, on todettava, että kyseisillä väitteillä pyritään riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevat toteamukset ja arviointi, jonka se esitti pyydettyjen tietojen tarpeellisuuden ja oikeasuhteisuuden tarkastelun yhteydessä. Mainitut väitteet ovat siten osittain päällekkäisiä tiettyjen kolmannen ja neljännen kanneperusteen yhteydessä esitettyjen väitteiden kanssa, ja niitä tarkastellaan näin ollen kyseisten kanneperusteiden tutkimisen yhteydessä.

48

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että toinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat.

Kolmas valitusperuste, joka koskee riidanalaisella päätöksellä pyydettyjen tietojen tarpeellisuuden arviointia

49

Valittajat moittivat kolmannella valitusperusteellaan unionin yleistä tuomioistuinta oikeudellisista virheistä, perusteluvelvollisuuden laiminlyömisestä ja selvitysaineiston ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla, kun tämä arvioi riidanalaisessa päätöksessä pyydettyjen tietojen tarpeellisuuden. Kyseisessä valitusperusteessa on viisi osaa.

Ensimmäinen, toinen ja kolmas osa

– Asianosaisten lausumat

50

Valittajat väittävät kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa osassa, että unionin yleisen tuomioistuimen päätelmät – ensimmäiseksi se, että riidanalaisella päätöksellä ei ollut muutettu tutkinnan rajoja, toiseksi se, että komissiolla oli laillinen oikeus pyytää tietoja, jotka koskevat tutkinnan, sellaisena kuin se on määritelty väitetiedoksiannossa, ulkopuolelle jääviä ajanjaksoja, ja kolmanneksi se, että kyseisessä päätöksessä pyydettyjä tietoja oli pidettävä tarpeellisina – sisälsivät oikeudellisia ja tosiseikkoja koskevia virheitä ja että niihin liittyvä selvitysaineisto otettiin huomioon vääristyneellä tavalla.

51

Valittajat väittävät ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 81, 82 ja 91 kohdassa virheellisesti, että riidanalaisella päätöksellä ei ollut muutettu tutkinnan rajoja. Unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin ensinnäkään ottanut huomioon valittajien ja komission välistä kirjeenvaihtoa, jossa valittajat vaativat komissiota vahvistamaan kyseiset rajat, jotta ne voisivat ymmärtää suoritettavan tutkinnan laajuuden. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään todennut, että komissio olisi riidanalaisella päätöksellä laajentanut kyseisiä rajoja kaksinkertaistamalla tutkinnan kattaman ajanjakson pituuden ja pyytämällä lukuisia tietoja seitsemästä piirisarjasta kolmen piirisarjan sijaan, vaikka tämä ei valittajien mukaan ollut tarpeen valittajien esittämien väitteiden tutkimiseksi. Lopuksi valittajat katsovat, ettei unionin yleinen tuomioistuin todennut, että tutkimuksen alan laajentaminen oli saanut tukea täydentävästä väitetiedoksiannosta, jonka avulla voitiin riidanalaisen päätöksen nojalla saatujen tietojen perusteella valmistella valittajia vastaan täysin uusi syytösryhmä, joka perustui erityisesti uuteen ”hinta–kustannus-kriteeriin” ja jossa säilytettiin väitetiedoksiannossa esitellystä tutkinnan kohteesta vain ”kuoret”.

52

Näin unionin yleinen tuomioistuin poikkesi valittajien mukaan valituksenalaisen tuomion 62 kohdassa sekä 69 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan asiaa on arvioitava kaikkien tosiseikkojen ja niiden taustalla olevan asiayhteyden valossa sekä erityisesti sen valossa, että riidanalainen päätös tehtiin erittäin pitkän hallinnollisen menettelyn hyvin myöhäisessä vaiheessa ja kaksi vuotta väitetiedoksiannon antamisen jälkeen. Sitä vastoin unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi komission näkemyksen sen laajaan tutkintatoimivaltaan tukeutumalla tarkistamatta, oliko komissio selittänyt huomioon otettujen seikkojen punninnan ja arvioinnin.

53

Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin teki valittajien mukaan oikeudellisen virheen myös kyseisen tuomion 73 kohdassa, kun se tukeutui analogisesti 30.9.2003 antamaansa tuomioon Atlantic Container Line ym. v. komissio (T-191/98 ja T-212/98–T-214/98, EU:C:2003:245) perustuvaan oikeuskäytäntöön todetakseen, että asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 2 ja 3 kohdassa ei aseteta komissiolle velvollisuuksia sen ajankohdan suhteen, jolloin se voi lähettää tiedonsaantipyyntöjä, mikä tarkoittaa sitä, että komissiolla on vapaus tutkia yrityksiä haluamallaan tavalla ja niin pitkään kuin haluaa, mikä on valittajien mukaan tarpeellisuusperiaatteen, suhteellisuusperiaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen, kyseisen asetuksen johdanto-osan 23 perustelukappaleen ja 18 artiklan sanamuodon ja hengen sekä 10.3.2016 annetun tuomion HeidelbergCement v. komissio (C‑247/14 P, EU:C:2016:149) vastaista.

54

Valitusperusteen toisessa osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 85, 88 ja 127 kohdassa selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla tulkitsemalla virheellisesti yhtäältä valittajien sisäiseen kirjanpitojärjestelmään tallennettuja tietoja ja tietoja, joihin komissio oli tukeutunut arvioidakseen väitetiedoksiannossa ”hinta–kustannus-suhdetta”, ja toisaalta väitetiedoksiannossa käytettyyn menetelmään kohdistuvaa arvostelua.

55

Valittajat arvostelevat lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen arviointia komission tarpeesta pyytää tietoja rikkomisajanjaksoa edeltäneistä ja seuranneista ajanjaksoista. Tässä yhteydessä valittajat yhtäältä moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se sovelsi nyt käsiteltävässä tapauksessa analogisesti unionin yleisen tuomioistuimen 22.3.2012 antamaa tuomiota Slovak Telekom v. komissio (T-458/09 ja T-171/10, EU:T:2012:145, 51 kohta) sen toteamiseksi, että komissiolla oli tarve pyytää tietoja rikkomisajanjaksoa edeltäneestä ajanjaksosta sen asiayhteyden täsmentämiseksi, johon varsinaisella rikkomisajanjaksolla tapahtunut rikkominen kuului. Valittajien mukaan viimeksi mainitussa tuomiossa ja siinä mainitussa oikeuskäytännössä, jotka koskevat ennen väitetiedoksiantoa tehtyjä päätöksiä ja sen asiayhteyden määrittämistä, johon kilpailusääntöjen rikkominen liittyy, kyseessä olleet tosiseikat poikkesivat nyt esillä olevan tapauksen tosiseikoista.

56

Valittajat riitauttavat toisaalta unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 87 ja 90 kohdassa esittämät toteamukset, joiden mukaan komissiolla oli oikeus pyytää vuotta 2008 ja niiden tilikautta 2013 koskevia tietoja. Valittajat vetoavat tältä osin valituksenalaisen tuomion perustelujen väitettyyn puutteellisuuteen kyseisten toteamusten osalta sillä perusteella, että unionin yleinen tuomioistuin ei osoittanut kyseisten tietojen merkityksellisyyttä väitetyn rikkomisen arvioinnissa.

57

Kolmannessa osassa valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, ettei se perustellut valituksenalaisen tuomion 99–111 kohdassa oikeudellisesti riittävällä tavalla sitä, miltä osin riidanalaisessa päätöksessä pyydetyt tiedot olivat tarpeen, jotta komissio saattoi näyttää toteen väitetiedoksiannossa esitetyt väitteet.

58

Tämän jälkeen valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin teki erityisesti valituksenalaisen tuomion 98, 99 ja 188 kohdassa tosiseikkoja koskevan virheen ja otti selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, kun se katsoi, että komissio oli pyytänyt lisätietoja voidakseen arvioida niiden asiakkaiden todellisuudessa maksamat hinnat vastauksena valittajien väitetiedoksiantoon antamassa vastauksessa esittämään arvosteluun. Kun otetaan huomioon valittajien kyseisessä vastauksessa esittämät selitykset, kyseiset tiedot eivät niiden mukaan olleet tältä osin tarpeellisia eivätkä hyödyllisiä.

59

Valittajat kiistävät lopuksi unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 105–107 kohdassa esittämät tosiseikkoja koskevat toteamukset, joiden mukaan riidanalaisessa päätöksessä oleva viittaus aikaisempaan tiedonsaantipyyntöön annetun vastauksen liitteeseen oli ymmärrettävä siten, että siinä kehotettiin valittajia esittämään samanlaisia tietoja, ja väittävät, että kyseisellä viittauksella komissio oli pyytänyt valittajia toistamaan kirjanpitotyönsä niiden tilien tarkastamiseksi uudelleen. Unionin yleinen tuomioistuin oli valittajien mukaan näin ollen tehnyt oikeudellisen virheen myös, kun se katsoi, että pyydetyt tiedot liittyivät väitettyyn rikkomiseen, mitä täydentävä väitetiedoksianto sitä paitsi tukee.

60

Komissio katsoo, että kolmannen valitusperusteen ensimmäinen, toinen ja kolmas osa on jätettävä tutkimatta. Komission mukaan valittajat eivät nimittäin ole osoittaneet riittävän täsmällisesti sitä selvitystä, joka olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tai arviointivirheitä, jotka olisivat johtaneet tällaiseen vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen, eivätkä myöskään perustelleet väitteitään valituksenalaisen tuomion perustelujen puutteellisuudesta. Ne ovat komission mukaan sitä vastoin ainoastaan toistaneet unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämänsä väitteet, jotta ne tutkittaisiin uudelleen. Lisäksi komissio väittää, että kyseiset kanneperusteen osat ovat joka tapauksessa perusteettomia.

61

Valittajat toistavat vastauksessaan valituksessaan esittämänsä väitteet ja väittävät osoittaneensa unionin yleisen tuomioistuimen tekemät virheet sekä niiden ensimmäisessä oikeusasteessa esittämien väitteiden että käsiteltävän asian tosiseikkojen arvioinnissa.

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

62

Kolmannen valitusperusteen ensimmäisellä, toisella ja kolmannella osalla, jotka on syytä tutkia yhdessä, pyritään osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä ja tosiseikkoja koskevia virheitä sekä otti niihin liittyvän selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla eikä perustellut valituksenalaista tuomiota riittävällä tavalla, kun se totesi ensinnäkin, että riidanalaisella päätöksellä ei ollut muutettu tutkinnan rajoja, sellaisena kuin ne oli määritelty väitetiedoksiannossa, toiseksi, että komissiolla oli lakiin perustuva oikeus pyytää tietoja kyseisten rajojen ulkopuolelle jääneiltä ajanjaksoilta, ja kolmanneksi, että kyseisessä päätöksessä pyydetyt tiedot olivat tarpeellisia.

63

Ensinnäkin unionin yleisen tuomioistuimen tekemistä väitetyistä tosiseikkoja koskevista virheistä ja selvitysaineiston huomioon ottamisesta vääristyneellä tavalla, jotka palautettiin mieleen edellä 51, 54, 58 ja 59 kohdassa, on mainittava, että valittajat vain mainitsevat kyseiset seikat ja selvitysaineiston, jonka ne väittävät unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja toistavat olennaisilta osin ensimmäisessä oikeusasteessa esittämänsä arvioinnin esittämättä kuitenkaan mitään seikkaa, josta ilmenisi selvästi ne arviointivirheet, jotka olisivat johtaneet siihen, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, tai osoittamatta unionin yleisen tuomioistuimen selvästi ylittäneen mainitun selvitysaineiston asianmukaisen arvioinnin rajat.

64

Niinpä edellä 42–45 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti on niin, että siltä osin kuin kolmannen valitusperusteen ensimmäisellä, toisella ja kolmannella osalla pyritään osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki tosiseikkoja koskevia virheitä ja otti niihin liittyvän selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, kyseiset valitusperusteen osat on jätettävä tutkimatta, koska niiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat.

65

Toiseksi siitä, ovatko kyseiset osat perusteltuja siltä osin kuin ne voidaan ottaa tutkittavaksi, on todettava, että niillä pyritään lähinnä kyseenalaistamaan arviointi, jonka unionin yleinen tuomioistuin teki riidanalaisessa päätöksessä pyydettyjen tietojen tarpeellisuudesta, kun sitä arvioidaan tietojen asiallisen ja ajallisen laajuuden näkökulmasta, moittimalla unionin yleistä tuomioistuinta oikeudellisista virheistä ja valituksenalaisen tuomion perustelujen puutteellisuudesta.

66

Tältä osin on aluksi muistutettava yhtäältä, että unionin tuomioistuin on todennut, että väitetiedoksianto on menettelyyn liittyvä ja valmisteleva asiakirja, jolla rajataan komission vireille paneman hallinnollisen menettelyn kohde puolustautumisoikeuksien tehokkaan käyttämisen varmistamiseksi ja estetään se, että komissio ottaa huomioon muita väitteitä asianomaisen menettelyn päättävässä päätöksessään. Väitetiedoksiannon luonteelle on siis tyypillistä, että se on väliaikainen ja että komissio voi muuttaa sitä myöhemmässä arvioinnissaan osapuolten sille esittämien huomautusten ja muiden tosiseikkoja koskevien toteamusten perusteella. Komission pitää näet ottaa huomioon seikat, jotka perustuvat koko hallinnolliseen menettelyyn, ja joko hylättävä perusteettomat väitteet tai muokattava ja täydennettävä sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta huomioon ottamiensa väitteiden tueksi esittämiään perusteluja (tuomio 24.9.2009, Erste Group Bank ym. v. komissio, C‑125/07 P, C‑133/07 P ja C‑137/07 P, EU:C:2009:576, 310 ja 311 kohta).

67

Tästä seuraa, etteivät väitetiedoksiannossa esitetyt tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskevat arvioinnit sido komissiota. Sitä vastoin komission on perusteltava lopullinen päätöksensä lopullisilla arvioinneilla, jotka perustuvat sen koko tutkinnan tuloksiin, sellaisina kuin ne ilmenevät muodollisen menettelyn päättyessä, eikä sillä ole velvollisuutta selittää mahdollisia eroja väitetiedoksiantoon sisältyviin väliaikaisiin arviointeihinsa nähden (ks. vastaavasti määräys 18.6.1986, British American Tobacco ja Reynolds Industries v. komissio, 142/84, ei julkaistu, EU:C:1986:250, 15 kohta ja tuomio 17.11.1987, British American Tobacco ja Reynolds Industries v. komissio, 142/84 ja 156/84, EU:C:1987:490, 70 kohta).

68

Toisaalta unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että komissio voi vaatia vain sellaisten tietojen ilmoittamista, joiden avulla se voi tarkistaa rikkomisoletukset, joiden nojalla tutkimus tehdään ja jotka ilmoitetaan tietojensaantipyynnössä (tuomio 10.3.2016, HeidelbergCement v. komissio, C‑247/14 P, EU:C:2016:149, 23 kohta).

69

Kun otetaan huomioon komissiolle asetuksella N:o 1/2003 annettu laaja tutkintavalta, komission tehtävänä on arvioida, onko jokin tieto tarpeen kilpailusääntöjen rikkomisen paljastamiseksi. Vaikka komissiolla olisi jo hallussaan aihetodisteita tai jopa suoria todisteita kilpailusääntöjen rikkomisesta, se voi perustellusti katsoa tarpeelliseksi pyytää lisätietoja, joiden avulla se voi paremmin hahmottaa rikkomisen laajuuden, sen keston tai mukana olevien yritysten piirin (ks. vastaavasti tuomio 18.10.1989, Orkem v. komissio, 374/87, EU:C:1989:387, 15 kohta ja tuomio 22.10.2002, Roquette Frères, C-94/00, EU:C:2002:603, 78 kohta).

70

Unionin tuomioistuin on todennut valvonnasta, jota unionin tuomioistuimet kohdistavat komission arviointiin tietojen tarpeellisuudesta, että tarpeellisuutta on arvioitava suhteessa tiedonsaantipyynnössä mainittuun tarkoitukseen eli niihin kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin epäilyihin, joiden paikkansapitävyyden komissio aikoo tarkistaa (ks. vastaavasti tuomio 10.3.2016, HeidelbergCement v. komissio, C‑247/14 P, EU:C:2016:149, 24 ja 25 kohta). Vaatimus tiedonsaantipyynnön ja epäillyn kilpailusääntöjen rikkomisen välisestä yhteydestä täyttyy, jos komissio voi pyynnön esittämisajankohtana kohtuudella olettaa, että kyseiset tiedot auttavat sitä ratkaisemaan, onko kilpailusääntöjä rikottu (ks. vastaavasti tuomio 19.5.1994, SEP v. komissio, C‑36/92 P, EU:C:1994:205, 21 kohta).

71

Nyt käsiteltävässä asiassa on aluksi todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt valituksenalaisen tuomion 62 kohdassa oikeudellista virhettä, kun se muistutti alustavasti edellä 69 ja 70 kohdassa mainitusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.

72

Tämän jälkeenkään unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 69–76 kohdassa lähinnä, että kunhan pyydetyt tiedot ovat tarpeellisia ja tiedonsaantipyynnössä ilmoitetaan asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut olennaiset seikat, kyseisessä säännöksessä ei rajoiteta komission toimivaltaa lähettää tiedonsaantipyyntöjä väitetiedoksiannon lähettämisen jälkeen, sillä komissiolla on oikeus jatkaa tutkintaansa väitetiedoksiannon antamisen jälkeen muun muassa saadakseen tarpeellista lisätietoa asianomaisten yritysten väitetiedoksiantoon antamissaan vastauksissa esittämien argumenttien ja selvitysten osalta ilman, että tämä itsessään tekisi pyynnöistä lainvastaisia tai saattaisi pyydettävien tietojen tarpeellisuutta kyseenalaiseksi.

73

Edellä 66, 67 ja 69 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että koska väitetiedoksianto on väliaikainen toimi, jota voidaan muuttaa, komissio ei ole sidottu siinä tosiseikoista esitettyihin arviointeihin. Sen on päinvastoin tarkasteltava kyseisiä arviointeja koko tutkintansa yhteydessä ilmenevien seikkojen ja erityisesti asianosaisten huomautusten perusteella mukauttaakseen ja täydentääkseen väitteitään tukevia perusteluja. Komissiolla on näin ollen oikeus pyytää tältä osin lisätietoja erityisesti kilpailusääntöjen rikkomisen laajuuden hahmottamiseksi paremmin, kunhan tiedot ovat edellä 68–70 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla tarpeellisia.

74

Riidanalaisessa päätöksessä pyydettyjen tietojen tarpeellisuuden osalta on lopuksi todettava, että tällaisten tietojen tarpeellisuus perustuu kahdenlaisiin tosiseikkoja koskeviin toteamuksiin, jotka unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 85, 88–90, 98 ja 99 kohdassa ja joita valittajat eivät ole onnistuneet kyseenalaistamaan, kuten edellä 63 ja 64 kohdassa todettiin.

75

Yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin huomautti, että komissio oli muun muassa valittajien väitetiedoksiannosta esittämien huomautusten seurauksena katsonut, että tiedot, joihin se tukeutui kyseisessä väitetiedoksiannossa ”hinta–kustannus-kriteerin” määrittämiseksi, eivät kuvastaneet hintoja, jotka valittajien asiakkaat olivat todellisuudessa maksaneet rikkomisajanjaksolla, valittajien tulojen kirjaamisessa soveltamien periaatteiden, sellaisina kuin ne oli esitetty valittajien huomautuksissa, vuoksi ja siksi, että kyseessä olevat piirisarjat oli myyty erilaisina yhdistelminä. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että pyydetyillä tiedoilla, mukaan lukien rikkomisajanjaksoa edeltänyttä ja sitä seurannutta ajanjaksoa koskevat tiedot, pyrittiin nimenomaan korjaamaan tämä eroavuus hankkimalla tietoja, jotka kuvastavat tarkasti tilannetta kyseisen ajanjakson aikana, asianmukaisen ”hinta–kustannus-kriteerin” määrittämiseksi, koska se oli ratkaiseva seikka valittajiin kohdistuvien rikkomisepäilyjen tarkistamiseksi.

76

Tässä tilanteessa unionin yleistä tuomioistuinta ei voida moittia oikeudellisesta virheestä eikä perusteluvelvollisuuden laiminlyömisestä, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 86, 87, 91, 100 ja 103 kohdassa, että vaikka komissio olisi pyrkinyt pyydettyjen tietojen perusteella muuttamaan tai mukauttamaan menetelmäänsä, kun otetaan huomioon erityisesti valittajien huomautukset, kyseiset tiedot olivat tarpeellisia edellä 68–70 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, koska komissio saattoi perustellusti olettaa, että ne auttavat sitä ratkaisemaan, oliko väitettyä rikkomista tapahtunut.

77

Kaiken edellä esitetyn perusteella kolmannen valitusperusteen ensimmäinen, toinen ja kolmas osa on osittain jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi ja osittain hylättävä perusteettomina.

Neljäs osa

– Asianosaisten lausumat

78

Valittajat moittivat kolmannen valitusperusteen neljännessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen ja ilmeisen arviointivirheen, kun se hylkäsi valituksenalaisen tuomion 108 ja 109 kohdassa muun muassa unionin yleisen tuomioistuimen 22.3.2012 antaman tuomion Slovak Telekom v. komissio (T-458/09 ja T-171/10, EU:T:2012:145) perusteella tehottomana valittajien väitteen, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen jälkeen annettu täydentävä väitetiedoksianto vahvisti sen, ettei riidanalainen päätös ollut tarpeellinen.

79

Toisin kuin kyseisen tuomion kohteena olleilla tiedonsaantipyynnöillä, nyt käsiteltävän tapauksen väitetiedoksiannossa vain vahvistetaan ja kehitellään väitteitä, joihin valittajat vetosivat kannekirjelmässään. Mainittu väitetiedoksianto oli valittajien mukaan siten lisätodiste riidanalaisen päätöksen tarpeettomuudesta, minkä vuoksi komissio olisi tehnyt toisenlaisen päätelmän, jos se olisi ottanut kyseisen lisätodisteen huomioon.

80

Komissio kiistää kyseiset väitteet.

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

81

Kolmannen valitusperusteen neljäs osa koskee sitä, että unionin yleisen tuomioistuimen väitetään tehneen valituksenalaisen tuomion 108 ja 109 kohdassa oikeudellisen virheen ja ilmeisen arviointivirheen, kun se hylkäsi tehottomana valittajien väitteen, jonka mukaan täydentävä väitetiedoksianto osoittaa, ettei riidanalainen päätös rajoittunut vain siihen, mikä oli tarpeen sen ilmoitetun päämäärän saavuttamiseksi, koska tämä väitetiedoksianto annettiin riidanalaisen päätöksen antamisen jälkeen.

82

Tältä osin riittää yhtäältä, kun väitetystä ilmeisestä arviointivirheestä todetaan, että valittajat ainoastaan mainitsevat tällaisen virheen näyttämättä sitä mitenkään toteen. Väitetystä oikeudellisesta virheestä on toisaalta muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin toimen lainmukaisuutta on arvioitava toimen antamisajankohtana olemassa olleiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella, joten päätöksen antamisen jälkeen toteutetut toimet eivät voi vaikuttaa päätöksen pätevyyteen (tuomio 17.10.2019, Alcogroup ja Alcodis v. komissio, C‑403/18 P, EU:C:2019:870, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

83

Näin ollen on pääteltävä, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä, kun se hylkäsi valituksenalaisen tuomion 109 kohdassa tehottomana valittajien väitteet, joilla pyrittiin kyseenalaistamaan riidanalaisen päätöksen laillisuus sen antamisen jälkeen toteutetun toimen, kuten täydentävän väitetiedoksiannon, perusteella.

84

Niinpä kolmannen valitusperusteen neljäs osa on hylättävä perusteettomana.

Viides osa

– Asianosaisten lausumat

85

Valittajat väittävät kolmannen valitusperusteen viidennessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon kaikkea asian kannalta merkityksellistä selvitysaineistoa, koska se kieltäytyi liittämästä valittajien täydentävään väitetiedoksiantoon antamaa vastausta asiakirja-aineistoon.

86

Valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta erityisesti siitä, että se teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että tällainen täydentävä todiste oli esitetty menettelyn suullisen vaiheen päättymisen jälkeen, ja siitä, että se sivuutti kyseisen vastauksen ”ilmeisen virheellisen ja epäasianmukaisen päättelyn” perusteella. Valittajat nimittäin väittävät, että ne olivat ilmoittaneet täydentävään väitetiedoksiantoon antamastaan vastauksesta heti, kun se oli jätetty komissiolle, ja että unionin yleinen tuomioistuin ei perustellut sitä, miksi se kieltäytyi aloittamasta suullista vaihetta uudelleen.

87

Komissio kiistää kyseiset väitteet.

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

88

Kolmannen valitusperusteen viides osa koskee unionin yleisen tuomioistuimen väitettyä oikeudellista virhettä ja perustelujen puutteellisuutta siltä osin kuin se kieltäytyi sisällyttämästä valittajien täydentävään väitetiedoksiantoon antamaa vastausta asiakirja-aineistoon todisteena.

89

Tältä osin on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä ja perusteli asianmukaisesti, miksi se kieltäytyi liittämästä valittajien täydentävään väitetiedoksiantoon antamaa vastausta asiakirja-aineistoon todisteena. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin mainitsi perustellusti valituksenalaisen tuomion 24 kohdassa, että kyseinen vastaus toimitettiin asian käsittelyn suullisen vaiheen päättymisen jälkeen, ja katsoi – ilman, että valittajat olisivat riitauttaneet tätä arviointia unionin tuomioistuimessa –, ettei yksikään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksessä asetetuista asian käsittelyn suullisen vaiheen uudelleen aloittamista koskevista edellytyksistä ollut täyttynyt.

90

Kolmannen valitusperusteen viides osa ja siten kolmas valitusperuste kokonaisuudessaan on näin ollen hylättävä perusteettomana.

Neljäs valitusperuste, joka koskee riidanalaisen päätöksen oikeasuhteisuuden arviointia

91

Valittajat vetoavat neljännellä valitusperusteellaan useisiin tosiseikkoja koskeviin virheisiin ja oikeudellisiin virheisiin sekä niihin liittyvän selvitysaineiston huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla, joihin ne katsovat unionin yleisen tuomioistuimen syyllistyneen, kun se tutki riidanalaisen päätöksen oikeasuhteisuuden. Tämä valitusperuste jakautuu neljään osaan.

Ensimmäinen, toinen ja kolmas osa

– Asianosaisten lausumat

92

Valittajat riitauttavat neljännen valitusperusteen ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa osassa unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin riidanalaisella päätöksellä pyydettyjen tietojen oikeasuhteisuudesta.

93

Valittajat moittivat ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tietyt asian olennaiset tosiseikat jäivät siltä ymmärtämättä tai ottamatta huomioon, ja niihin liittyvän selvitysaineiston huomioon ottamisesta vääristyneellä tavalla. Yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin ei valittajien mukaan todennut valituksenalaisen tuomion 85 ja 127 kohdassa, että komissio ei ollut missään väitetiedoksiantoon johtaneen tutkinnan vaiheessa pyytänyt kirjanpitotietoja kyseisen tutkimuksen kohteena olevien kolmen piirisarjan kustakin komponentista, vaikka unionin yleinen tuomioistuin myönsikin kyseisen tuomion 85 kohdassa, että komissio olisi voinut saada nämä tiedot milloin tahansa.

94

Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon sitä, että valittajat joutuivat vaadittujen tietojen hankkimiseksi yksilöimään, hakemaan esiin ja analysoimaan noin 25000 sivua ulkopuolisessa varastossa säilytettäviä asiakirjoja, joita niillä ei ollut velvollisuutta säilyttää.

95

Toisessa osassa valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen päätelmän, jonka mukaan komission tiettyihin kysymyksiin vastaamista varten ehdottama muoto ei ollut sitova. Tältä osin ne moittivat unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että se teki valituksenalaisen tuomion 131 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se tulkitsi käsitettä ”tiedot” koskevaa oikeuskäytäntöä. Julkisasiamies Wahlin ratkaisuehdotuksesta HeidelbergCement v. komissio (C‑247/14 P, EU:C:2015:694, 106 ja 107 kohta) nimittäin ilmenee, että yritykselle voidaan asettaa ainoastaan velvollisuus toimittaa tietoja mutta ei velvollisuutta suorittaa komission toimivaltaan asian selvittämisessä kuuluvia tehtäviä ja että komissiolla ei lähtökohtaisesti ole oikeutta asettaa tietyn tiedonsaantipyyntöä koskevan päätöksen adressaatille velvollisuutta esittää tietoja tietyssä erityisessä muodossa.

96

Valittajat väittävät lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin otti nyt käsiteltävässä tapauksessa selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, kun se luokitteli valittajilta pyydetyt tiedot tosiseikoiksi tai asiakirjoiksi, vaikka ne koostuivat pikemminkin laskelmista, yksityiskohdista, koodeista ja hypoteettisista hinnoista sellaisille tuotteille, joihin ei liity asiakkaan kanssa sovittua erityistä taloudellista kannustinta, sekä aikaisempien työntekijöiden useita vuosia sitten tekemiä oletuksia koskevista analyyseista ja tulkinnoista.

97

Tämän jälkeen valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 132 ja 133 kohdassa esittämät toteamukset, joiden mukaan riidanalaisessa päätöksessä tiettyihin kysymyksiin vastaamiseksi ehdotetut muodot eivät olleet sitovia ja että ne oli tarkoitettu helpottamaan valittajien tehtävää. Erityisesti ensimmäisen toteamuksen osalta ne väittävät, että niiden oli pakko täyttää kyseiseen päätökseen liitetty laskentalomake, jollaista ne eivät käyttäneet tavanomaisessa toiminnassaan, mistä aiheutui niille vaikeuksia, joista keskusteltiin komission kanssa.

98

Valittajat väittävät vielä, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 135 kohdassa virheellisesti, että se, että komissio joutui antamaan ohjeita tavasta, jolla riidanalaiseen päätökseen oli vastattava, ei ollut omiaan osoittamaan, että riidanalaisessa päätöksessä esitettyihin kysymyksiin vastaamisesta valittajille aiheutunut työmäärä olisi ollut suhteeton.

99

Kolmannessa osassa valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin, joka koskee niiden velvollisuutta säilyttää pyydetyt tiedot ja asiakirjat. Valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin lähinnä siitä, että se teki valituksenalaisen tuomion 87, 136, 137 ja 139 kohdassa oikeudellisen virheen ja ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi ensinnäkin, että valittajilla oli velvollisuus säilyttää täsmällisiä tietoja hinnoista ja kustannuksista vuodesta 2008 lähtien, toiseksi, että valittajien arkistoasiakirjat olivat ”epäjohdonmukaiset”, ja kolmanneksi, ettei komissio ollut pyytänyt muita tietoja kuin ne, joihin ainoastaan valittajilla oli pääsy.

100

Tältä osin valittajat huomauttavat ensinnäkin yhtäältä, ettei niillä ollut oikeudellista velvollisuutta säilyttää riidanalaisessa päätöksessä vaaditun kaltaisia tietoja, ja toisaalta, että ne olivat saaneet tiedon tutkinnan aloittamisen taustalla olleesta kantelusta, joka koski väitettyä rikkomista vain vähäiseltä osin, vasta vuonna 2010. Ne lisäävät, että komissio pyysi niiltä tietoja hinnoista ja kustannuksista ensimmäistä kertaa heinäkuussa 2013 ja että komissio ilmoitti niille vasta heinäkuussa 2014, että tutkinta kohdistuisi vastedes väitettyyn saalistushinnoitteluun. Toiseksi valittajat väittävät, että niiden arkistoasiakirjat eivät olleet ”epäjohdonmukaiset” ja että ne pystyivät toimittamaan pyydetyt tiedot yksinomaan sen vuoksi, että ne olivat säilyttäneet asiakirjoja, joita niillä ei olisi ollut velvollisuutta säilyttää. Kolmanneksi valittajat huomauttavat lähinnä, että väitetiedoksiannosta ja valituksenalaisen tuomion 145 kohdasta ilmenee, että niiden asiakkaat olivat toimittaneet niille riidanalaisessa päätöksessä pyydetyt tiedot, joten komissio olisi voinut pyytää niitä valittajien asiakkailta.

101

Tämän jälkeen valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi itse suhteellisuusperiaatetta, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 136 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa, että pyydetyt tiedot olivat oikeassa suhteessa valittajille aiheutuneeseen työtaakkaan nähden, vaikka asian tosiseikat osoittivat selvästi päinvastaista.

102

Valittajat väittävät lopuksi, että valituksenalaisen tuomion 147 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin tutki niiden väitteen, jonka mukaan tietojen antaminen useita vuosia aiemmin tapahtuneista asioista oli vaikeaa, sekä kieltäytymistä liittämästä niiden täydentävään väitetiedoksiantoon antamaa vastausta asiakirja-aineistoon rasittavat oikeudelliset ja tosiseikkoja koskevat virheet, jotka tutkittiin ensimmäisen valitusperusteen ja kolmannen valitusperusteen neljännen osan tutkimisen yhteydessä.

103

Komissio katsoo, että ensimmäinen osa sekä tietyt toisen ja kolmannen osan yhteydessä esitetyistä ja edellä 96, 98 ja 101 kohdassa käsitellyistä väitteistä on jätettävä tutkimatta. Valittajat ovat komission mukaan nimittäin vain toistaneet ensimmäisessä oikeusasteessa esittämänsä väitteet yksilöimättä seikkoja, jotka olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tai osoittamatta unionin yleisen tuomioistuimen väitetysti tekemiä virheitä. Muilta osin komissio riitauttaa valittajien väitteiden paikkansapitävyyden.

104

Valittajat väittävät vastauksessaan ilmaiseensa valituskirjelmässään selkeästi unionin yleisen tuomioistuimen vääristyneellä tavalla huomioon ottamat tosiseikat ja selvitysaineiston sekä niiden vaikutuksen riidanalaisen päätöksen oikeasuhteisuuden arviointiin.

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

105

Neljännen valitusperusteen ensimmäisellä, toisella ja kolmannella osalla, jotka on syytä tutkia yhdessä, pyritään osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki tosiseikkoja koskevia virheitä, otti niihin liittyvän selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla sekä perusteli valituksenalaisen tuomion puutteellisesti, kun se arvioi, olivatko riidanalaisella päätöksellä pyydetyt tiedot oikeasuhteisia.

106

Kyseisten osien tutkittavaksi ottamisen osalta on ensinnäkin todettava, että siltä osin kuin valittajat moittivat niissä unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se tulkitsi tiettyjä tosiseikkoja virheellisesti ja teki ilmeisiä arviointivirheitä ja oikeudellisia virheitä sekä otti niihin liittyvän selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, kyseiset osat on edellä 42–45 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi.

107

On nimittäin niin, että yhtäältä edellä 93 ja 96 kohdassa tarkoitettujen arviointivirheiden ja selvitysaineiston vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen osalta valittajat ainoastaan mainitsevat tällaiset väitetyt tosiseikkoja koskevat virheet ja vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen näyttämättä niitä kuitenkaan mitenkään toteen. Toisaalta edellä 98 ja 101 kohdassa tarkoitettujen arviointivirheiden ja oikeudellisten virheiden osalta on todettava, että valittajat vain toistavat unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esittämiään väitteitä, jotka perustuvat unionin yleisen tuomioistuimen nimenomaisesti hylkäämiin tosiseikkoihin, sekä kyseenalaistavat unionin yleisen tuomioistuimen asian tosiseikoista tekemän arvioinnin vetoamatta kuitenkaan siihen, että ne olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla.

108

Siltä osin kuin toiseksi on kyse siitä, onko ensimmäisen, toisen ja kolmannen osan tutkittavaksi ottamisen edellytykset täyttävä osa perusteltu, on aluksi katsottava, että ensimmäisellä osalla pyritään kyseenalaistamaan se, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut riidanalaisessa päätöksessä pyydettyjen tietojen oikeasuhteisuuden arvioimisessa huomioon kyseisten tietojen toimittamiseksi tarpeellisten asiakirjojen paikallistamisesta ja analysoimisesta aiheutunutta työtaakkaa.

109

Valituksenalaisen tuomion 122 kohdasta kuitenkin ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin nimenomaisesti tunnusti työmäärän olevan huomattava. Se muistutti kuitenkin kyseisen tuomion 121 kohdassa myös, että oikeuskäytännön, jota valittajat eivät kiistä, mukaan tiedonsaantipyynnön oikeasuhteisuutta on arvioitava tutkinnan tarpeiden kannalta, eikä se, että tällainen pyyntö merkitsee yritykselle huomattavaa työtaakkaa, sellaisenaan riitä osoittamaan pyyntöä kohtuuttomaksi. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin huomautti mainitun tuomion 124–128 kohdassa yhtäältä, että tutkinnan kohteena olevalla väitetyllä käytännöllä voitiin perustella pyyntö toimittaa suuria tietomääriä, ja muistutti toisaalta, että tiedot olivat kyseisen tutkinnan tavoitteen kannalta tarpeen. Unionin yleinen tuomioistuin totesi siten saman tuomion 123 kohdassa perustellusti, että pyydettyjen tietojen toimittamisesta aiheutunut työmäärä ei ollut suhteeton, kun otetaan huomioon väitettyihin kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin olettamiin liittyvät tutkinnan tarpeet ja erityisesti valittajien väitetiedoksiantoon antamat vastaukset.

110

Toisesta osasta, jossa valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin siitä, ettei komission tiettyihin riidanalaisessa päätöksessä esitettyihin kysymyksiin vastaamiseksi ehdottama muoto ollut sitova, on todettava, että kun otetaan huomioon kysymysten sanamuoto ja niihin vastaamista koskevat alustavat huomautukset, jotka oli liitetty kyseiseen päätökseen, valittajat eivät ole onnistuneet osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin olisi selvästi ylittänyt mainitun päätöksen kohtuullisen arvioinnin rajat edellä 44 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 132 ja 133 kohdassa yhtäältä, ettei samasta päätöksestä ilmennyt, että komission mainittuihin kysymyksiin vastaamiseksi ehdottama muoto olisi ollut sitova ja että valittajilla ei olisi ollut mahdollista mukauttaa sitä tarpeen vaatiessa, ja toisaalta, että kyseinen muoto pikemminkin helpotti vastaajien tehtävää.

111

Kun otetaan huomioon, että edellä 110 kohdassa mieleen palautetut unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset olivat riittäviä valittajien niiden perustelujen hylkäämiseksi, joiden mukaan sen edellyttäminen, että riidanalaiseen päätökseen on vastattava tietyssä sitovassa muodossa, oli omiaan osoittamaan, että kyseisessä päätöksessä pyydetyt tiedot ylittivät sen, mikä oli tarpeen tutkinnan tavoitteen kannalta, valituksenalaisen tuomion 131 kohdassa väitetysti tehty oikeudellinen virhe tietojen käsitteeseen liittyvän oikeuskäytännön tulkinnassa ei joka tapauksessa voi toteen näytettynäkään johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. Niinpä valittajien tältä osin esittämä arvostelu on tehotonta ja se on siten hylättävä (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2018, Makhlouf v. neuvosto, C‑458/17 P, ei julkaistu, EU:C:2018:441, 96 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 14.3.2019, Meta Group v. komissio, C‑428/17 P, ei julkaistu, EU:C:2019:201, 44 kohta).

112

Kolmannen osan osalta on todettava yhtäältä, että siltä osin kuin se koskee valituksenalaisen tuomion 147 kohtaa, sen tueksi esitetyt perustelut ovat päällekkäisiä muun muassa kolmannen valitusperusteen neljännessä osassa esitettyjen väitteiden kanssa, ja ne on näin ollen hylättävä edellä 82–84 kohdassa esitetyistä syistä. Toisaalta siltä osin kuin kolmannessa osassa moititaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se määritti riidanalaisella päätöksellä pyydettyjen tietojen ja asiakirjojen säilyttämistä koskevan valittajien velvollisuuden laajuuden sekä niiden hallussa olevien tietojen laajuuden, on todettava, että kyseinen osa perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkitsemiseen ja se on näin ollen hylättävä perusteettomana.

113

On nimittäin mainittava, että valittajien arvostelemat unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset esitetään valituksenalaisen tuomion 136–141 kohtaan sisältyvässä arvioinnissa, joka koskee pyydettyjen tietojen oikeasuhteisuuden kyseenalaistamiseksi esitettyjen kahden väitteen perusteltavuutta. Kyseiset väitteet koskevat käytännön vaikeuksia, joita valittajilla oli ollut tiettyjen tietojen hankkimisessa, ja sitä, että niiden olisi ollut pakko ryhtyä komission tehtäviin kuuluvaan työhön komission hallussa jo olevien asiakirjojen tutkimiseksi uudelleen muun muassa sen määrittämiseksi, mitä mainituista tiedoista ei ollut jo toimitettu.

114

Tässä yhteydessä on yhtäältä mainittava, että unionin yleinen tuomioistuin ei valituksenalaisen tuomion 136 ja 137 kohdassa arvioinut valittajien mahdollista velvollisuutta säilyttää tietoja tai asiakirjoja. Sitä vastoin se myönsi, että yrityksillä ei lähtökohtaisesti voi olla velvollisuutta toimittaa komissiolle asiakirjoja, jotka eivät enää ole niiden hallussa ja joita niiden ei lain mukaan tarvinnut enää säilyttää, mutta katsoi, että valittajien oli kuitenkin ainakin komission kesäkuussa 2010 lähettämistä ensimmäisistä tiedonsaantipyynnöistä lähtien pitänyt toimia erityisen huolellisesti ja ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin niiden todisteiden säilyttämiseksi, jotka niillä saattoi kohtuudella olla hallussaan. Unionin yleinen tuomioistuin myös katsoi valittajien tätä kiistämättä, että sillä, miten valittajat asiakirjoja säilyttivät, ei ollut merkitystä riidanalaisen päätöksen oikeasuhteisuuden arvioinnissa, eikä se siis katsonut, että niiden arkistoasiakirjat olivat ”epäjohdonmukaiset”.

115

Toisaalta unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 139 kohdassa esittämää toteamusta, jonka mukaan kyseisestä päätöksestä ei ilmene, että komissio olisi pyytänyt muita tietoja kuin ne, joihin ainoastaan valittajilla oli pääsy, ei ole pidettävä väitteenä siitä, että valittajien asiakkaat eivät olisi voineet toimittaa pyydettyjä tietoja, vaan toteamuksen tarkoituksena oli sulkea pois se, että nämä tiedot olisivat olleet kokonaisuudessaan komission hallussa, mistä syystä komissio ei itse kyennyt tekemään kyseistä arviointityötä.

116

Kaiken edellä esitetyn perusteella neljännen valitusperusteen ensimmäinen, toinen ja kolmas osa on jätettävä osittain tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi ja hylättävä osittain tehottomina ja osittain perusteettomina.

Neljäs osa

– Asianosaisten lausumat

117

Valittajat moittivat neljännen valitusperusteen neljännessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki valituksenalaisen tuomion 150–159 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa määrätyn uhkasakon määrä oli kohtuullinen.

118

Valittajat väittävät, että ne olivat todellisuudessa velvollisia noudattamaan kyseistä päätöstä sillä uhalla, että ne joutuisivat muuten maksamaan erittäin suuren uhkasakon, ja että mainittuun päätökseen sisältyvien huomattavien vaatimusten täyttämisessä ilmenneiden vaikeuksien vuoksi oli olemassa konkreettinen vaara kyseisen uhkan konkretisoitumisesta, joten niiden vaatimus kyseisen määräyksen kumoamisesta suhteellisuusperiaatteen loukkaamisen vuoksi ei ollut ennenaikainen.

119

Komissio kiistää kyseiset väitteet.

– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

120

Neljännen valitusperusteen neljäs osa koskee oikeudellista virhettä, jonka unionin yleisen tuomioistuimen väitetään tehneen, kun se jätti tutkimatta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa määrätyn päiväkohtaisen uhkasakon määrän suhteettomuutta koskevan väitteen.

121

Kuten unionin tuomioistuin on todennut, uhkasakkojen vahvistaminen asetuksen N:o 1/2003 24 artiklan nojalla käsittää välttämättä kaksi vaihetta. Komissio määrää uhkasakon kyseisen asetuksen 24 artiklan 1 kohdan nojalla annettavalla ensimmäisellä päätöksellä. Koska uhkasakon kokonaismäärää ei ole määritetty, kyseistä päätöstä ei voida panna täytäntöön. Määrä voidaan vahvistaa lopullisesti vasta myöhemmin mainitun asetuksen 24 artiklan 2 kohdan nojalla annettavalla uudella päätöksellä (ks. vastaavasti tuomio 21.9.1989, Hoechst v. komissio, 46/87 ja 227/88, EU:C:1989:337, 55 kohta).

122

Niinpä unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se katsoi aluksi valituksenalaisen tuomion 155 ja 156 kohdassa, että koska asetuksen N:o 1/2003 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu päätös on vain menettelyvaihe, jonka päätteeksi komissio mahdollisesti tekee päätöksen, jossa vahvistetaan lopullisesti uhkasakon kokonaismäärä ja joka näin ollen on täytäntöönpanokelpoinen, asetuksen N:o 1/2003 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu päätös on tässä menettelyssä luonteeltaan alustava eikä sillä näin ollen ole sitovia oikeusvaikutuksia. Koska unionin yleinen tuomioistuin huomautti ensin, että riidanalainen päätös oli kyseisessä säännöksessä tarkoitettu päätös, jolla uhkasakko määrätään – mitä valittajat eivät sitä paitsi ole kiistäneet –, se saattoi päätellä valituksenalaisen tuomion 157 ja 158 kohdassa perustellusti, että kyseisen päätöksen 2 artiklalla ei ollut sitovia oikeusvaikutuksia.

123

Siten unionin yleinen tuomioistuin myös totesi perustellusti mainitun tuomion 159 kohdassa, että valittajien väitteet kyseisessä artiklassa määrätyn uhkasakon määrän suhteettomuudesta eivät olleet koskeneet kannekelpoista toimea ja ne oli näin ollen jätettävä tutkimatta. Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kannekelpoisia toimia ovat lähtökohtaisesti toimenpiteet, joissa lopullisesti vahvistetaan unionin toimielimen, elimen tai laitoksen kanta hallinnollisen menettelyn päätteeksi ja joilla on tarkoitus olla sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin; sen sijaan muun muassa menettelyn kuluessa tehdyt toimenpiteet, joilla valmistellaan lopullista päätöstä ja joilla ei ole tällaisia vaikutuksia, eivät ole kannekelpoisia (tuomio 25.6.2020, EUSK v. KF, C‑14/19 P, EU:C:2020:492, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

124

Näin ollen neljännen valitusperusteen neljäs osa ja siten neljäs valitusperuste kokonaisuudessaan on hylättävä perusteettomana.

Viides valitusperuste, joka koskee todistustaakkasääntöjen virheellistä soveltamista

Asianosaisten lausumat

125

Viidennellä valitusperusteellaan valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se sovelsi SEUT 102 artiklan rikkomista koskevia todistustaakkasääntöjä virheellisesti hylkäämällä niiden kanneperusteen, joka koski todistustaakan perusteetonta kääntämistä.

126

Valittajat riitauttavat yhtäältä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 173 ja 174 kohdassa esittämät päätelmät, joiden mukaan komissio ei ollut pyrkinyt tarkastamaan niiden tilejä vaan saamaan käyttöönsä tietoja, jotka olivat tarpeen niiden väitetiedoksiantoon antamassa vastauksessa esittämän arvostelun huomioon ottamiseksi, eikä komissio näin tehdessään ollut vaatinut valittajia suorittamaan tehtäviä sen lukuun. Valittajat väittävät tältä osin, että pyydetyt tiedot eivät olleet merkityksellisiä eivätkä tarpeellisia ja että unionin yleinen tuomioistuin ei vastannut kysymykseen siitä, oliko komissio riidanalaisessa päätöksessä vaatinut valittajia suorittamaan asiakirja-aineiston kokoamiseen ja näin ollen kyseisen toimielimen toimivallan piiriin kuuluvia tehtäviä. Valittajat nimittäin väittävät, että kun kyseisessä päätöksessä niitä pyydettiin tarkastamaan kaikki niiden kirjanpitoasiakirjat, siinä tosiasiallisesti ”ulkoistettiin” uuden asiakirja-aineiston kokoaminen valittajille ilman, että tämä olisi ollut tarpeen, jotta komissio olisi voinut vastata niiden väitteisiin.

127

Valittajat katsovat toisaalta, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 175 kohdassa esittämää toteamusta, jonka mukaan komissio oli mainitussa päätöksessä vaatinut valittajia toimittamaan asiakirjoja, jotka tukivat niiden omaa väitettä siitä, että valittajat olivat tukeutuneet merkitykselliseen oikeuskäytäntöön ja kyseisen toimielimen ohjeisiin, ei perusteltu riittävästi, ja toistavat, että mainittu toimielin pyysi kyseisellä päätöksellä valittajia osoittamaan, että ne olivat toimineet lainmukaisesti, mikä merkitsee ”kestämätöntä” todistustaakan kääntämistä.

128

Komissio kiistää kyseiset väitteet.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

129

Viidennellä valitusperusteellaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi virheellisesti neljännen valitusperusteen, joka koski todistustaakan kääntämistä siitä syystä, että komissio oli vaatinut valittajia suorittamaan sen toimivaltaan kuuluvia tehtäviä.

130

Ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 173 ja 174 kohdan riitauttamiseksi esitettyjen väitteiden osalta on korostettava yhtäältä, että kyseisissä kohdissa viitataan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 106 ja 107 kohdassa sekä 138–140 kohdassa suorittamaan arviointiin, joka liittyi ensimmäisen ja toisen kanneperusteen, jotka koskivat riidanalaisella päätöksellä pyydettyjen tietojen tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta, tutkimiseen ja jota valittajat eivät ole onnistuneet kyseenalaistamaan kolmannella ja neljännellä valitusperusteella. Toisaalta on mainittava, että kyseiset väitteet perustuvat pääasiallisesti samoihin seikkoihin kuin ne, jotka on esitetty ja hylätty kolmannen valitusperusteen kolmannen osan ja neljännen valitusperusteen kolmannen osan tarkastelun yhteydessä. Mainitut väitteet on näin ollen myös hylättävä perusteettomina.

131

Toiseksi väitteestä, jonka mukaan valituksenalaisen tuomion 175 kohdassa esitettyä päätelmää, jonka mukaan komissio ei ollut vaatinut valittajia osoittamaan, että ne olivat noudattaneet lakia, ei perusteltu, on todettava, että valittajat pyrkivät kyseisillä väitteillään todellisuudessa kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen riidanalaisen päätöksen sisältöä koskevan arvioinnin väittämättä kuitenkaan, että päätös olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Ne tyytyvät sitä vastoin toistamaan ensimmäisessä oikeusasteessa esittämänsä neljännen kanneperusteen yhteydessä esittämänsä perustelut, jotka perustuvat sellaiseen kyseisen päätöksen tulkintaan, jonka unionin yleinen tuomioistuin nimenomaisesti hylkäsi. Niinpä kyseinen väite on edellä 42–45 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi.

132

Tässä tilanteessa viides valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumien vuoksi ja osittain hylättävä perusteettomana.

Kuudes valitusperuste, joka koskee sen arviointia, onko oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen loukattu

Asianosaisten lausumat

133

Valittajat moittivat kuudennella valitusperusteellaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisia virheitä ja tosiseikkoja koskevia virheitä, otti niihin liittyvän selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla ja jätti viidettä kanneperustetta, joka koski sitä, että komissio oli loukannut valittajien oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen, koskevan arviointinsa perustelematta.

134

Valittajat väittävät aluksi, että valituksenalaisen tuomion 186 kohdassa, jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi alustavasti, että valittajat olivat tyytyneet vetoamaan kyseiseen rikkomiseen abstraktisti, on virheitä, kuten niiden ensimmäisessä oikeusasteessa esittämistä väitteistä ilmenee.

135

Valittajat väittävät tämän jälkeen, että samoista syistä, jotka on esitetty kyseisen tuomion 175 kohdan osalta, unionin yleisen tuomioistuimen mainitun tuomion 190 kohdassa esittämää toteamusta, jonka mukaan valittajille ei ollut riidanalaisessa päätöksessä asetettu velvollisuutta tehdä arviointeja, joiden myötä ne saattaisivat myöntää toimineensa SEUT 102 artiklan vastaisesti, ei perusteltu riittävästi.

136

Valittajat väittävät lopuksi, että valituksenalaisen tuomion 192 kohtaan sisältyvään unionin yleisen tuomioistuimen päätelmään, jolla hylättiin niiden perustelut, joiden mukaan riidanalaisella päätöksellä oli loukattu niiden oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen, koska siinä velvoitettiin ne toimittamaan asiakirjoja, joita ei voida pitää ”jo olemassa olevina”, liittyy oikeudellisia virheitä ja tosiseikkoja koskevia virheitä.

137

Unionin yleinen tuomioistuin teki valittajien mukaan erityisesti yhtäältä oikeudellisen virheen 28.4.2010 annetun tuomion Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio (T-446/05, EU:T:2010:165, 328 kohta) tulkitsemisessa, koska se totesi, että pyynnöllä esittää sellainen asiakirja, jota ei voida pitää ”jo olemassa olevana”, ei välttämättä loukata oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen, vaikka kyseisessä tuomiossa todetaan ainoastaan, ettei pelkällä velvollisuudella vastata yksinomaan toseiseikkakysymyksiin voida loukata puolustautumisoikeuksia tai oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

138

Toisaalta valituksenalaisen tuomion 192 kohta perustuu valittajien mukaan tosiseikkoja koskevaan virheeseen siltä osin kuin komissio oli riidanalaisella päätöksellä pyytänyt valittajia toimittamaan tietoja, joita ei voida pitää tosiseikkoina tai asiakirjoina, sekä osoittamaan, että ne olivat toteuttaneet proaktiivisia toimenpiteitä täyttääkseen unionin kilpailusäännöistä johdettavat vaatimukset, sillä uhalla, ettei niiden muussa tapauksessa katsota noudattaneen velvollisuuttaan.

139

Komissio väittää, että koska valittajat ovat ainoastaan viitanneet unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiinsä väitteisiin, valituksenalaisen tuomion 186 ja 192 kohtaa koskevat ja edellä 134 ja 138 kohdassa esitetyt väitteet on jätettävä tutkimatta ja kuudes valitusperuste on muilta osin hylättävä perusteettomana. Valittajat väittävät vastauskirjelmässään, että väitteet voidaan juuri tämän viittaamisen vuoksi ottaa tutkittavaksi.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

140

Kuudennella valitusperusteellan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä, otti niihin liittyvän selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla ja laiminlöi perusteluvelvollisuutensa, kun se arvioi sitä, oliko komissio riidanalaisessa päätöksessä loukannut valittajien oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen.

141

Kyseisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen osalta on mainittava, että edellä 42–45 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että koska valituksenalaisen tuomion 186 kohtaa koskevat perustelut perustuvat ainoastaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyihin väitteisiin, joihin valittajat tyytyvät viittaamaan, kyseiset perustelut on jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi. Sama koskee perustelua, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 192 kohdassa tosiseikkoja koskevan virheen, yhtäältä sen vuoksi, että kyseinen perustelu perustuu samoihin seikkoihin, jotka on esitelty edellä 96 kohdassa ja jotka on jätetty tutkimatta edellä 107 kohdassa, ja toisaalta sen vuoksi, että valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen riidanalaisen päätöksen sisältöä koskevan arvioinnin vetoamatta kuitenkaan siihen, että kyseinen päätös olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla.

142

Mainitun valitusperusteen tutkittavaksi otettavan osan osalta on muistutettava aluksi, että asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 23 perustelukappaleen mukaan yritysten noudattaessa komission päätöstä niitä ei voida pakottaa myöntämään, että ne ovat syyllistyneet rikkomiseen, mutta ne ovat kuitenkin velvollisia vastaamaan tosiseikkakysymyksiin ja toimittamaan asiakirjoja siinäkin tapauksessa, että tällaisia tietoja saatetaan käyttää niitä tai toista yritystä vastaan sen toteamiseksi, että rikkominen on tapahtunut.

143

Kyseisellä säännöksellä vahvistetaan olennaisilta osin unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, jonka mukaan komissiolla on oikeus velvoittaa yritys toimittamaan kaikki tarvittavat tiedot sen tiedossa mahdollisesti olevista tosiseikoista ja tarpeen vaatiessa yrityksen hallussa olevat kyseisiä seikkoja koskevat asiakirjat, vaikka kyseisten asiakirjojen perusteella voitaisiin osoittaa kyseisen yrityksen tai jonkin toisen yrityksen rajoittaneen kilpailua. Vaikka komissio ei voi asettaa kyseiselle yritykselle velvollisuutta antaa vastauksia, joilla se myöntäisi sellaisen kilpailusääntöjen rikkomisen, joka komission on näytettävä toteen, mainittu yritys ei kuitenkaan voi olla noudattamatta asiakirjojen esittämistä koskevia pyyntöjä sillä perusteella, että se joutuisi niitä noudattamalla antamaan todisteita itseään vastaan (ks. vastaavasti tuomio 18.10.1989, Orkem v. komissio, 374/87, EU:C:1989:387, 27, 34 ja 35 kohta ja tuomio 29.6.2006, komissio v. SGL Carbon, C‑301/04 P, EU:C:2006:432, 4144 ja 48 kohta).

144

Siltä osin kuin on ensinnäkin kyse argumentista, joka koskee valituksenalaisen tuomion 190 kohdassa tehdyn päätelmän perustelujen väitettyä puutteellisuutta ja jonka mukaan komissio ei vaatinut vastaajia tekemään arviointia, jonka myötä ne tunnustaisivat toimineensa SEUT 102 artiklan vastaisesti, kun se pyysi valittajia toimittamaan asiakirjoja, jotka tukevat niiden omaa väitettä siitä, että ne olivat tukeutuneet merkitykselliseen oikeuskäytäntöön ja komission ohjeisiin, on mainittava, että kyseiset perustelut perustuvat samoihin väitteisiin kuin ne, jotka esitettiin kyseisen tuomion 175 kohdan osalta, ja ne on siten hylättävä edellä 131 kohdassa ilmaistuilla syillä.

145

Joka tapauksessa on katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin perusteli valituksenalaisen tuomion 190 kohdassa tekemänsä päätelmän oikeudellisesti riittävällä tavalla. Unionin yleinen tuomioistuin muistutti nimittäin ensinnäkin aluksi kyseisen tuomion 180, 182 ja 183 kohdassa edellä 143 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä. Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin tukeutui erityisesti omaan oikeuskäytäntöönsä ja päätteli tästä valituksenalaisen tuomion 184 ja 185 kohdassa, että yhtäältä unionin tuomioistuinten tehtävänä on siinä tapauksessa, että tiedonsaantipyynnössä esitetyn kysymyksen ulottuvuus riitautetaan, tarkistaa, merkitseekö adressaatin vastaus tosiasiallisesti kilpailusääntöjen rikkomisen tunnustamista, ja että toisaalta pelkästään tosiseikkakysymyksiä koskevien vastausten ei lähtökohtaisesti voida katsoa pakottavan adressaattia tunnustamaan kilpailusääntöjen rikkomista. Unionin yleinen tuomioistuin saattoi siten edellä mainitun oikeuskäytännön perusteella päätellä – valittajien tätä riitauttamatta – valituksenalaisen tuomion 187 ja 190 kohdassa, että koska riidanalaisessa päätöksessä pyydetyt tiedot ovat luonteeltaan puhtaasti tosiseikkakysymyksiä koskevia ja koostuivat muun muassa pyynnöstä toimittaa sisäisiä asiakirjoja, kyseisten tietojen toimittaminen ei edellyttänyt valittajilta sellaisia arviointeja, joiden myötä ne olisivat voineet joutua tunnustamaan toimineensa SEUT 102 artiklan vastaisesti.

146

Toiseksi on mainittava perusteluista, jotka koskevat unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 192 kohdassa väitetysti tekemää oikeudellista virhettä, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi 28.4.2010 annettuun tuomioon Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio (T-446/05, EU:T:2010:165, 328 kohta) perustuvaa oikeuskäytäntöä asianmukaisesti siten, että vaikka siinä suljetaan pois se, että velvollisuus esittää jo olemassa olevia asiakirjoja voisi loukata puolustautumisoikeuksia, kyseistä oikeuskäytäntöä ei voida tulkita siten, että vastakohtaispäätelmänä voitaisiin katsoa, että kaikki pyynnöt toimittaa sellaisia asiakirjoja, joita ei voida pitää jo olemassa olevina, merkitsisivät väistämättä kyseisten oikeuksien, erityisesti oikeuden olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen, loukkaamista.

147

Edellä 143 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että yritys voi vapautua edellä 68–70 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetusta velvollisuudestaan toimittaa kaikki tarpeelliset tiedot ainoastaan siinä tapauksessa, että yrityksen olisi annettava vastauksia, joilla sen olisi myönnettävä kilpailusääntöjen rikkominen. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin päätteli valittajien tätä riitauttamatta, että näin ei ollut, koska valittajat eivät olleet esittäneet mitään konkreettista perustelua, jolla voitaisiin osoittaa, että se, että ne olivat joutuneet komission kysymyksiin vastatakseen kokoamaan pyydetyt seikat asiakirjaan, jolla pyrittiin auttamaan komissiota ymmärtämään vastauksen, saattoi sellaisenaan loukata niiden oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen.

148

Tässä tilanteessa kuudes valitusperuste on jätettävä osittain tutkimatta ja hylättävä osittain perusteettomana.

149

Koska kaikki valitusperusteet on hylätty, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

Oikeudenkäyntikulut

150

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan nojalla on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

151

Koska komissio on vaatinut Qualcommin ja Qualcomm Europen velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska nämä ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan valitusasian oikeudenkäyntikulut.

 

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

 

1)

Valitus hylätään.

 

2)

Qualcomm Inc. ja Qualcomm Europe Inc. velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 

Allekirjoitukset


( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: englanti.

Top