1.

Saksan liittotasavalta hakee muutosta unionin yleisen tuomioistuimen 10.9.2019 antamaan tuomioon, ( 2 ) jolla kumottiin 28.10.2016 annettu Euroopan komission päätös niiden (aiemmassa päätöksessä vahvistettujen) edellytysten muuttamisesta, joiden mukaan OPAL-kaasuputki ( 3 ) voitiin vapauttaa kolmansien osapuolten verkkoon pääsyä ja tariffeja koskevien oikeussääntöjen soveltamisesta. ( 4 )

2.

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen sillä perusteella, että päätös oli annettu ”energiayhteisvastuun periaatteen vastaisesti, sellaisena kuin se on ilmaistu SEUT 194 artiklan 1 kohdassa”.

3.

Unionin yleisessä tuomioistuimessa vastaajana ollut komissio ei ole hakenut tuomioon muutosta, vaikka sen päätös kumottiin. Sen sijaan Saksan liittotasavalta on valittanut tuomiosta väittäen ensisijaisesti, että energiayhteisvastuu on vain poliittinen käsite eikä oikeudellinen arviointiperuste, josta voi aiheutua suoraan oikeuksia ja velvollisuuksia unionille tai jäsenvaltioille.

4.

Puola, Latvia ja Liettua tukevat unionin yleisen tuomioistuimen tulkintaa. Niiden näkemyksen mukaan energiayhteisvastuu on periaate, jota voidaan käyttää mittapuuna johdetun oikeuden säännösten ja päätösten tuomioistuinvalvonnassa energia-alalla.

5.

Unionin tuomioistuimen on siis otettava nyt käsiteltävän valituksen johdosta kantaa energiayhteisvastuun periaatteen olemassaoloon ja mahdollisesti sen luonteeseen ja ulottuvuuteen. ( 5 )

6.

SEUT 194 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan yhteydessä sekä ympäristön säilyttämistä ja sen tilan parantamista koskevan vaatimuksen huomioon ottaen unionin energiapolitiikalla pyritään jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä:

7.

Maakaasun ja sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä säädetään direktiivissä 2009/73/EY. ( 6 ) Direktiivin 32 artikla, joka on identtinen direktiivin 2003/55 18 artiklan kanssa, koskee kolmannen osapuolen pääsyä verkkoon, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kolmansien osapuolten siirto- ja jakeluverkkoihin ja [nesteytetyn maakaasun, jäljempänä LNG] käsittelylaitoksiin pääsyä varten luodaan julkaistuihin tariffeihin perustuva järjestelmä, jota voidaan soveltaa kaikkiin vaatimukset täyttäviin asiakkaisiin, maakaasun toimittajat mukaan lukien, ja jota sovelletaan puolueettomasti ja syrjimättömästi verkon käyttäjien välillä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 39 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sääntelyviranomainen hyväksyy nämä tariffit tai niiden laskentamenetelmät 41 artiklan mukaisesti ennen niiden voimaantuloa ja että tariffit ja, jos ainoastaan menetelmät hyväksytään, menetelmät julkaistaan ennen niiden voimaantuloa.

2.   Toimintojensa toteuttamiseksi, rajojen yli tapahtuvaan siirtoon liittyvät toiminnot mukaan lukien, siirtoverkonhaltijoilla on tarvittaessa oltava pääsy muiden siirtoverkonhaltijoiden verkkoon.

3.   Tämän direktiivin säännökset eivät estä pitkäaikaisten sopimusten tekemistä, kunhan ne ovat yhteisön kilpailusääntöjen mukaisia.”

8.

Direktiivin 2009/73 36 artiklassa, joka koskee uutta infrastruktuuria ja jolla korvattiin direktiivin 2003/55 22 artikla, säädetään seuraavaa:

”1.   Merkittävät uudet kaasuinfrastruktuurit eli yhdysputket, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitokset ja varastot voidaan pyynnöstä vapauttaa määritellyksi ajaksi 9, 32, 33 ja 34 artiklan ja 41 artiklan 6, 8 ja 10 kohdan säännösten soveltamisesta seuraavin edellytyksin:

– –

3.   [Kansallinen] sääntelyviranomainen voi tapauskohtaisesti päättää 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen vapautusten myöntämisestä.

– –

6.   Vapautus voi koskea uuden infrastruktuurin tai olemassa olevan infrastruktuurin, jonka kapasiteettia on huomattavasti lisätty, koko kapasiteettia tai osaa siitä.

Päätettäessä myöntää vapautus on tapauskohtaisesti harkittava, onko tarpeen asettaa vapautuksen kestoa ja uuden infrastruktuurin syrjimätöntä käyttöoikeutta koskevia edellytyksiä. Näistä edellytyksistä päätettäessä on erityisesti otettava huomioon rakennettava lisäkapasiteetti tai olemassa olevan kapasiteetin muutos, hankkeen aikaperspektiivi ja kansalliset olosuhteet.

– –

8.   Sääntelyviranomaisen on toimitettava komissiolle jäljennös jokaisesta vapautuspyynnöstä heti, kun pyyntö on vastaanotettu. Sääntelyviranomaisen on annettava päätös sekä kaikki päätöstä koskevat olennaiset tiedot viipymättä tiedoksi komissiolle. Tiedot voidaan toimittaa komissiolle kootusti niin, että komissio voi tehdä niiden pohjalta perustellun päätöksen. Tietoihin on sisällyttävä erityisesti seuraavat seikat:

9.   Komissio voi tehdä kahden kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta päätöksen, jolla sääntelyviranomaista vaaditaan muuttamaan tai peruuttamaan vapautuksen myöntämistä koskeva päätös. Kahden kuukauden määräaikaa voidaan jatkaa kahden kuukauden lisämääräajalla, jos komissio pyytää lisätietoja. Tämä lisämääräaika alkaa kaikkien tietojen vastaanottamista seuraavasta päivästä. Myös alkuperäistä kahden kuukauden määräaikaa voidaan jatkaa sekä komission että sääntelyviranomaisen suostumuksella.

– –

Sääntelyviranomaisen on noudatettava vapautuspäätöksen muuttamista tai peruuttamista koskevaa komission päätöstä kuukauden kuluessa ja ilmoitettava tästä komissiolle.

– –”

9.

Direktiiviä 2009/73 on muutettu direktiivillä (EU) 2019/692 ( 7 ) oikeusriidan tosiseikkojen tapahtumisen jälkeen.

10.

Sähkön ja kaasun jakelusta 7.7.2005 annetun lain, ( 8 ) sellaisena kuin sitä sovellettiin tosiseikkojen tapahtumisaikaan, 28a §:n 1 momentin mukaan Bundesnetzagentur (verkkoinfrastruktuureista vastaava liittovaltion virasto, jäljempänä Bundesnetzagentur) saa muun muassa myöntää vapautuksen kolmansien osapuolten verkkoon pääsyä koskevien säännösten soveltamisesta Saksan liittotasavallan ja muiden valtioiden välisten yhdysputkien osalta. Kyseisen pykälän soveltamisedellytykset vastaavat olennaisilta osin direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytyksiä.

11.

Asian tausta aina riidanalaisen päätöksen antamiseen asti on käyty läpi valituksenalaisen tuomion 5–15 kohdassa, joita en katso tarpeelliseksi toistaa kokonaisuudessaan. Käyn läpi ainoastaan merkittävimpinä pitämäni seikat.

12.

Bundesnetzagentur ilmoitti 13.3.2009 komissiolle kaksi 25.2.2009 tekemäänsä päätöstä, joissa OPAL-kaasuputkea koskevan hankkeen rajatylittävä siirtokapasiteetti vapautettiin direktiivin 2003/55 18 artiklassa säädettyjen kolmansien osapuolten verkkoon pääsyä koskevien sääntöjen ja saman direktiivin 25 artiklan 2–4 kohdan mukaisen tariffien sääntelyn soveltamisesta. ( 9 )

13.

Komissio vaati 12.6.2009 tekemällään päätöksellä C(2009) 4694 (jäljempänä alkuperäinen päätös) direktiivin 2003/55 22 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan (nykyään direktiivin 2009/73 36 artiklan 9 kohta) nojalla Bundesnetzagenturia muuttamaan 25.2.2009 tehtyjä päätöksiä lisäämällä erinäisiä edellytyksiä.

14.

Bundesnetzagentur muutti 25.2.2009 tekemiään päätöksiä 7.7.2009 vastaamaan edellisessä kohdassa mainittuja edellytyksiä. Se myönsi vapautuksen kolmansien osapuolten verkkoon pääsyä ja tariffeja koskevien sääntöjen soveltamisesta 22 vuodeksi.

15.

OPAL-kaasuputki otettiin käyttöön 13.7.2011. ( 10 )

16.

Alkuperäisen päätöksen ja Bundesnetzagenturin 25.2.2009 tekemien päätösten, sellaisina kuin ne ovat muutettuina 7.7.2009 tehdyillä päätöksillä, nojalla OPAL-kaasuputken kapasiteetit vapautettiin tietyin edellytyksin direktiivin 2003/55 (kolmansien osapuolten säänneltyä verkkoon pääsyä ja tariffeja koskevien) yhteisten sääntöjen soveltamisesta.

17.

Nykyisessä siirtotekniikassa maakaasu toimitetaan Greifswaldin lähellä sijaitsevaan syöttökohtaan Nord Stream ‑kaasuputkesta, jota Gazprom-ryhmä käyttää Venäjän kaasuesiintymiltä peräisin olevan kaasun kuljettamiseen. Koska Gazprom ei ole pannut täytäntöön alkuperäisessä päätöksessä tarkoitettua kaasukapasiteetin vapauttamisohjelmaa, ( 11 ) kyseisen kaasuputken kapasiteetista varaamatonta 50 prosentin osuutta ei ole missään vaiheessa käytetty, vaan ainoastaan 50 prosenttia sen siirtokapasiteetista on ollut käytössä.

18.

OGT, OAO Gazprom ja Gazprom Eksport LLC pyysivät 12.4.2013 Bundesnetzagenturia muuttamaan vuonna 2009 myönnettyä vapautusta, mutta tuloksetta. Gazprom järjesti syyskuussa 2015 ja syyskuussa 2016 huutokaupat, jotka eivät houkutelleet kilpailijoita, minkä perusteella se pyysi uudelleen alkuperäisen päätöksen muuttamista. ( 12 )

19.

Bundesnetzagentur ilmoitti komissiolle 13.5.2016 direktiivin 2009/73 36 artiklan perusteella aikovansa muuttaa OGT:n, OAO Gazpromin ja Gazprom Eksportin pyynnöstä vuonna 2009 myönnettyä vapautusta OGT:n käyttämän OPAL-kaasuputken osuuden osalta. ( 13 )

20.

Komissio antoi 28.10.2016 direktiivin 2009/73 36 artiklan 9 kohdan perusteella Bundesnetzagenturille osoitetun riidanalaisen päätöksen.

21.

Unionin yleinen tuomioistuin esittää (valituksenalaisen tuomion 16 ja 17 kohdassa) riidanalaisen päätöksen edellytykset tiivistetysti seuraavalla tavalla:

”– – Aineellisista edellytyksistä, joita tällaiseen muutokseen on sovellettava, komissio on katsonut, että kun uudelleentarkastelusta ei ole nimenomaisia säännöksiä, aiemmin myönnetyn vapautuksen laajuutta tai vapautukseen sovellettavia edellytyksiä koskevat muutokset on perusteltava ja että tältä osin uusien tosiseikkojen ilmeneminen alkuperäisen vapautuspäätöksen antamisen jälkeen voi olla pätevä syy tarkastella kyseistä alkuperäispäätöstä uudelleen.

Sisällöllisesti komissio on riidanalaisella päätöksellään hyväksynyt Bundesnetzagenturin suunnittelemat vapautussääntöjen muutokset tietyin muutoksin, joita ovat erityisesti seuraavat edellytykset:

22.

Unionin yleinen tuomioistuin lisää (valituksenalaisen tuomion 18 kohta), että ”Bundesnetzagentur muutti 28.11.2016 OPAL-kaasuputken OGT:n hallinnassa olevaa osuutta koskevalla 25.2.2009 annetulla päätöksellään myönnettyä vapautusta riidanalaisen päätöksen mukaisesti ja teki OGT:n kanssa julkisoikeuden mukaisen sopimuksen, joka on Saksan oikeuden mukaan hallinnollinen päätös”.

23.

Käytännössä riidanalainen päätös suosi määräysvaltaa, jota Gazprom-ryhmä käytti OPAL-kaasuputkessa tapahtuvaan kaasunsiirtoon, ja saattoi vastaavassa määrin vähentää Yamal- ja Broterhood-kaasuputkien kautta tapahtuvaa kaasunsiirtoa, ( 14 ) minkä lisäksi se vahvisti Gazpromin asemaa Keski- ja Itä-Euroopan maiden kaasumarkkinoilla. ( 15 )

24.

Riidanalaisella päätöksellä lisättiin muutamien kaasualan yritysten sekä Keski- ja Itä-Euroopan maiden hallitusten pelkoa siitä, että Gazpromin määräysvalta kaasumarkkinoilla kasvaa, mikä selittää niiden intressin nostaa riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevia kanteita.

25.

Kanteen nostivat, joskin tuloksetta, puolalainen kaasualan yritys Polskie Górnictwo Naftowe i Gazownictwo, joka on yksi Yamal-Europe-kaasuputken Puolan-osuuden omistajista, ( 16 ) ja sen saksalainen tytäryhtiö (PGNiG Supply & Trading GmbH). ( 17 )

26.

Unionin tuomioistuin on vahvistanut nämä unionin yleisen tuomioistuimen antamat tutkimatta jättämistä koskevat määräykset niitä koskevissa valitusasioissa antamissaan ratkaisuissa. ( 18 )

27.

Lisäksi Puolan tasavalta on nostanut riidanalaisesta päätöksestä unionin yleisessä tuomioistuimessa kumoamiskanteen, jonka johdosta valituksenalainen tuomio on annettu.

28.

Puolan tasavalta esitti kuusi perustetta riidanlaisen päätöksen pätemättömyydelle. Niistä ensimmäinen koski direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a alakohdan rikkomista, kun sitä tulkitaan yhdessä SEUT 194 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja yhteisvastuuperiaatteen kanssa; toinen komission toimivallan puuttumista ja direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan rikkomista; kolmas direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista; neljäs direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a ja e alakohdan rikkomista; viides niiden kansainvälisten yleissopimusten rikkomista, joissa unioni on sopimuspuolena, ja kuudes oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista.

29.

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi ensimmäisen kanneperusteen, jätti lausumatta muista kanneperusteista ja kumosi riidanalaisen päätöksen.

30.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi energiayhteisvastuun periaatteen ulottuvuutta tarkastellessaan, ettei sitä voida rajoittaa poikkeuksellisiin tilanteisiin, vaan siihen ”kuuluu myös unionilla ja jäsenvaltioilla oleva yleinen velvollisuus”, joten unionin ja jäsenvaltioiden ”on tähän politiikkaan perustuvaa toimivaltaansa käyttäessään pyrittävä välttämään sellaisten toimenpiteiden toteuttaminen, jotka voivat vaikuttaa unionin ja muiden jäsenvaltioiden intresseihin – joita ovat toimitusvarmuus, toimitusten taloudellinen ja poliittinen kestävyys sekä maakaasun toimituslähteiden tai toimitusten monipuolistaminen – kantaakseen vastuunsa unionin ja jäsenvaltioiden keskinäisen riippuvuuden ja tosiasiallisen yhteisvastuun osalta”. ( 19 )

31.

Unionin yleinen tuomioistuin tarkensi edellä esitettyjä toteamuksia tuomalla esille, että ”energiayhteisvastuun periaatteen soveltaminen ei – – merkitse, että unionin energiapolitiikalla ei saa koskaan olla haittavaikutuksia jäsenvaltioiden erityisintresseille energia-alalla. Unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden on kuitenkin otettava huomioon kyseisen politiikan täytäntöönpanossa niin unionin kuin eri jäsenvaltioidenkin intressit ja punnittava kyseisiä intressejä, jos intressiristiriitoja on.” ( 20 )

32.

Arvioidessaan, ”loukataanko riidanalaisella päätöksellä energiayhteisvastuun periaatetta”, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei kyseisessä päätöksessä mainita kyseistä periaatetta ja että komissio loukkasi sitä, koska

33.

Näiden seikkojen perusteella unionin yleinen tuomioistuin päätteli, että ”riidanalainen päätös on annettu energiayhteisvastuun periaatteen vastaisesti, sellaisena kuin se on ilmaistu SEUT 194 artiklan 1 kohdassa”. ( 23 )

34.

Vaikka unionin yleisen tuomioistuimen antaman tuomion jälkeiset tapahtumat eivät liity suoraan valitusasian ratkaisemiseen, on niistä syytä ottaa esille muutamia, jotka voivat vaikuttaa ratkaisun täytäntöönpanoon.

35.

Bundesnetzagentur pani valituksenalaisen tuomion täytäntöön 13.9.2019, ( 24 ) mikä merkitsi palaamista vuoden 2009 alkuperäisellä päätöksellä käyttöön otettuihin rajoituksiin sekä riidanalaisessa päätöksessä vahvistetun tilanteen poistamista.

36.

Tämän toimenpiteen välittömänä vaikutuksena näyttää olleen se, että Gazprom on vähentänyt OPAL-kaasuputken kapasiteetin käyttöä noin 12–13 miljardia kuutiometriä vuodessa, mikä on tasattu Ukrainan poikki kulkevien kaasuputkien kautta siirrettävän määrän lisäämisellä. ( 25 )

37.

Valituksenalaisen tuomion ratkaisulinja saattaisi vaikuttaa myös muiden kaasuputkien, kuten Nord Stream 2:n ja sen mantereella sijaitsevan jatko-osan, EUGAL:n ( 26 ) sekä Turk Stream II ‑kaasuputken ( 27 ) tilanteisiin. Jos energiayhteisvastuun periaatetta koskeva unionin yleisen tuomioistuimen näkemys vahvistetaan, Gazpromin ja siihen etuyhteydessä olevien yritysten saattaa olla hankalampaa saada Nord Stream 2 ‑kaasuputkelle väliaikainen vapautus unionin oikeussääntöjen (joissa säädetään maakaasun siirron täysimääräisestä vapauttamisesta) soveltamisesta. Unionin tuomioistuimessa on vireillä myös Nord Stream 2 ‑kaasuputkea koskevia oikeusriitoja. ( 28 )

38.

Lisäksi on muistettava, että direktiiviä 2009/73 muutettiin direktiivillä 2019/692, jotta (kuten sen johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan) ”pyritään puuttumaan maakaasun sisämarkkinoiden toteuttamisen esteisiin, jotka johtuvat siitä, ettei unionin markkinasääntöjä sovelleta kolmansista maista tulevien ja niihin menevien kaasunsiirtoputkien osalta. Tällä direktiivillä tehtävillä muutoksilla pyritään varmistamaan, että kahta tai useampaa jäsenvaltiota yhdistäviin kaasunsiirtoputkiin sovellettavia sääntöjä sovelletaan myös kolmansista maista tuleviin ja niihin meneviin kaasunsiirtoputkiin unionin alueella.” ( 29 )

39.

Tästä vapauttamisesta poikkeamiseksi direktiivillä 2019/692 lisättiin direktiiviin 2009/73 kuitenkin 49 a artikla, jonka 1 kohdassa annetaan mahdollisuus sallia poikkeaminen sellaisten jäsenvaltion ja kolmannen maan välisten kaasunsiirtoputkien osalta, jotka ovat valmistuneet ennen 23.5.2019. ( 30 )

40.

Nord Stream ‑yhtiö ja Nord Stream 2 ‑yhtiö nostivat kanteet vaatien direktiivin 2019/692 kumoamista, mutta unionin yleinen tuomioistuin jätti niiden kanteet tutkimatta asiavaltuuden puuttumisen vuoksi sillä perusteella, ettei kyseinen direktiivi koske niitä suoraan eikä erikseen, vaan se edellyttää kansallisia täytäntöönpanotoimenpiteitä. ( 31 )

41.

Bundesnetzagentur hylkäsi 15.5.2020 vapautuspyynnön, jonka Nord Stream 2 oli esittänyt direktiivin 2009/73 (uuden) 49 a artiklan nojalla. Hylkääminen perustui siihen, ettei kaasuputken rakentamista ollut saatu valmiiksi ennen 23.5.2019, ja lisäksi siihen, että unionin lainsäätäjä halusi sulkea pyynnön esittäjän 49 a artiklan mukaisen poikkeamisjärjestelmän soveltamisalan ulkopuolelle. ( 32 )

42.

OPAL-kaasuputkea koskevaan oikeusriitaan vaikuttaa myös Maailman kauppajärjestön (WTO) paneelin 10.8.2018 antama selonteko riidasta, ( 33 ) jossa Venäjä väitti maakaasukauppaa koskevan unionin säännöstön olevan useilta osin yhteensopimaton WTO:n oikeuden kanssa. Tällainen olisi muun muassa direktiivin 2009/73 36 artiklassa säädetyn vapauttamisjärjestelmän soveltaminen OPAL-kaasuputkeen.

43.

WTO:n paneeli hylkäsi valtaosan Venäjän väitteistä. WTO:n paneeli katsoi kuitenkin, että (vuoden 2009) alkuperäiseen päätökseen sisältyneet kaksi OPAL-kaasuputkea koskevaa edellytystä eli kapasiteetille asetettu 50 prosentin enimmäismäärä (joka rajoittaa siirtokapasiteetin antamista Gazpromille ja siihen etuyhteydessä oleville yrityksille) ja kaasukapasiteetin vapauttamisohjelma, joka velvoittaa Gazpromin ja siihen etuyhteydessä olevat yritykset luovuttamaan 3 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa voidakseen ylittää kyseisen rajan, olivat ristiriidassa tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen (GATT) XI artiklan 1 kappaleen kanssa.

44.

Venäjä väitti, että kyseiset edellytykset ovat tosiasiassa maahantuotuun kaasuun kohdistuva määrällinen rajoitus. WTO:n paneeli totesi, että edellytykset kavensivat Venäjältä peräisin olevan, Euroopan unioniin tuodun maakaasun kilpailumahdollisuuksia. ( 34 )

45.

Euroopan unioni antoi 21.9.2018 WTO:n riitojenratkaisuelimelle tiedoksi päätöksensä valittaa muutamista WTO:n paneelin selonteossa käsitellyistä oikeuskysymyksistä ja oikeudellisista tulkinnoista. ( 35 ) WTO:n valituselimen toiminnan lakkaaminen sen jäsenten vaihtumatta jäämisen vuoksi on estänyt toistaiseksi edellä mainitun asian ratkaisemisen.

46.

Riidanalainen päätös saattoi poistaa lähes kokonaan tekijät, jotka saattaisivat mahdollisesti tehdä Nord Stream/OPAL-kaasuputkeen sovelletusta järjestelmästä yhteensopimattoman WTO:n oikeuden kanssa. Koska unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin kumonnut sen, sovelletaan taas (vuoden 2009) alkuperäisen päätöksen mukaista vapautusjärjestelmä, jonka on todettu olevan ristiriidassa vuoden 1994 GATT-sopimuksen XI artiklan 1 kappaleen kanssa. Tämän vuoksi voi olla tarpeen arvioida, onko annettava ratkaisu mahdollisesti ristiriidassa WTO:n oikeuden kanssa.

47.

Saksan liittotasavalta vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

48.

Puolan tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin

49.

Latvian tasavalta ja Liettuan tasavalta vaativat, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen.

50.

Komissio ilmoitti istunnossa puoltavansa ensimmäisen valitusperusteen hyväksymistä.

51.

Saksan liittotasavalta esittää valituksensa tueksi viisi valitusperustetta, joista ensimmäinen ja toinen koskevat lyhyesti sanottuna energiayhteisvastuun periaatetta ja sen soveltamatta jättämistä riidanalaisessa päätöksessä. Kolmannessa, neljännessä ja viidennessä valitusperusteessa (jotka esitetään siltä varalta, että unionin tuomioistuin katsoo, että kyseistä periaatetta voidaan soveltaa) arvostellaan sitä, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, ettei komissio ole ottanut energiayhteisvastuun periaatetta huomioon.

52.

Ennen kuin otan kantaa tähän valitusperusteeseen, katson aiheelliseksi tarkastella yhteisvastuun asemaa unionin oikeudessa ja sen ilmenemistä energiapolitiikkaa koskevissa oikeussäännöksissä.

53.

SEUT 194 artiklan lisäksi muissakin unionin primaarioikeuden, niin EU-sopimuksen kuin EUT-sopimuksen, määräyksissä viitataan yhteisvastuuseen.

54.

EU-sopimuksessa tämä käsite mainitaan johdanto-osassa (”haluavat syventää kansojen välistä yhteisvastuullisuutta niiden historiaa, kulttuuria ja perinteitä kunnioittaen”). Se mainitaan myös 2 artiklassa yhtenä unionin jäsenvaltioiden yhteiset arvot jakavan yhteiskunnan ominaispiirteenä ( 36 ) sekä 3 artiklassa, jonka mukaan ”unioni edistää taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta sekä jäsenvaltioiden välistä yhteisvastuuta” (kolmas kohta). ( 37 )

55.

SEU 21 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan yhteisvastuu yhdeksi unionin ulkoisen toiminnan johtoajatuksena olevista periaatteista. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista erityismääräyksistä SEU 24 artiklan 2 ja 3 kohdassa puhutaan jäsenvaltioiden ”keskinäisestä poliittisesta yhteisvastuusta”. ( 38 )

56.

EUT-sopimuksen 67 artiklan 2 kohdassa yhdistetään puolestaan yhteinen turvapaikka-, maahanmuutto- ja ulkorajavalvontapolitiikka sekä jäsenvaltioiden välinen yhteisvastuu, mikä vahvistetaan SEUT 80 artiklassa. ( 39 )

57.

Talouspolitiikan alalla SEUT 122 artiklan 1 ja 2 kohtaan sisältyy niin ikään nimenomainen viittaus jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuun henkeen. ( 40 )Yhteisvastuun henkeen vedotaan myös SEUT 194 artiklan 1 kohdassa, josta on kyse nyt käsiteltävässä oikeusriidassa, sekä SEUT 222 artiklassa. ( 41 )

58.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan IV luvun otsikko on Yhteisvastuu, ja se sisältää joukon oikeuksia, jotka liittyvät sosiaali- ja työasioihin (27–34 artikla), terveyden suojelemiseen, yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen saatavuuteen, ympäristönsuojeluun ja kuluttajansuojaan (35–38 artikla).

59.

Näiden lisäksi on muitakin primaarioikeuden normeja, joihin yhteisvastuu liittyy. Näitä ovat euroalueen ulkopuolisille jäsenvaltioille tarkoitettua rahoitustukimekanismia koskevat määräykset (SEUT 143 artikla) tai taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta koskevat määräykset (SEUT 174–178 artikla).

60.

Näiden määräysten pohjalta on kuitenkin vaikeaa muodostaa täydellistä ja kaiken kattavaa käsitystä yhteisvastuusta unionin oikeudessa. Yhteisvastuun käsite vaikuttaa liittyvän sekä (jäsenvaltioiden, toimielinten, kansojen tai sukupolvien sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiin) horisontaalisiin suhteisiin että (unionin ja sen jäsenvaltioiden välisiin) vertikaalisiin suhteisiin monilla eri aloilla. ( 42 )

61.

On päinvastoin korostettava, että yhteisvastuu näkyy unionin primaarioikeudessa niin vahvasti, että sitä voidaan pitää aineellisesti perustuslaillisena arvona (SEU 2 artikla) ja päämääränä (SEU 3 artikla), joita unionin on edistettävä. Vastaavasti sitä pyritään ottamaan enenevissä määrin huomioon unionin omissa poliittisissa ja taloudellisissa päätöksissä. ( 43 )

62.

Muutamissa edellä mainituissa EUT-sopimuksen määräyksissä puhutaan ”yhteisvastuun hengestä”, ja toisissa käytetään taas suoraan ilmaisua ”yhteisvastuun periaate” (SEUT 80 artikla).

63.

Keskeinen kysymys kuuluu, onko yhteisvastuu oikeudellinen periaate ja, jos on, mikä on sen luonne ja ulottuvuus. Vaihtoehtoisesti kyseinen käsite olisi arvoltaan puhtaasti symbolinen, eikä sillä olisi normatiivista vaikutusta.

64.

Oikeuskirjallisuuden näkökulmasta keskustelun osapuolina ovat ne, jotka kiistävät yhteisvastuun olevan oikeudellinen periaate (tai ainakaan yleinen oikeusperiaate), ( 44 ) ja ne, jotka puolustavat sen asemaa perustuslaillisena tai rakenteellisena periaatteena ( 45 ) tai yleisenä oikeusperiaatteena, joka liittyy läheisesti vilpittömän yhteistyön periaatteeseen, ( 46 ) jonka rajat on määritelty tarkemmin.

65.

Unionin tuomioistuin on käyttänyt yhteisvastuun periaatetta oikeuskäytännössään rajaamatta sitä kuitenkaan yleisesti. Se on tehnyt näin yleensä sellaisten oikeusriitojen yhteydessä, joissa se on todennut valtion toimenpiteiden olevan kyseisen periaatteen vastaisia.

66.

Ensimmäistä kertaa näin kävi valtiontukiasiassa, joka ratkaistiin tuomiolla komissio v. Ranska, ( 47 ) ja toisessa myöhemmässä asiassa, joka ratkaistiin tuomiolla komissio v. Italia, ( 48 ) jossa oli kyse maatalouspolitiikkaa koskevien unionin oikeussäännösten noudattamatta jättämisestä. Viimeksi mainitussa tuomiossa vakuutetaan, että ”jäsenvaltioiden yhteisöön liittyessään hyväksymien yhteisvastuullisuutta koskevien velvoitteiden noudattamatta jättäminen vahingoittaa yhteisön oikeusjärjestyksen olennaisinta perustaa”.

67.

Myös tuottajien välinen yhteisvastuu on mainittu muutamissa tuomioissa, ja sillä on pyritty perustelemaan unionin oikeusnormeista johtuvien rasitteiden ja hyötyjen jakautuminen määrittelemättä sitä yleiseksi oikeusperiaatteeksi. ( 49 ) Se on mainittu myös muutamissa unionin kansalaisuutta ja sosiaalisia toimenpiteitä koskevissa tuomioissa, joskin vain sivumennen. Käsitettä ei ole käytetty ainakaan nimenomaisesti tuomioissa, jotka koskevat vuoden 2008 talouskriisin jälkeisiä rahoitustukitoimenpiteitä. ( 50 )

68.

Unionin tuomioistuin on käyttänyt yhteisvastuun käsitettä keskeisenä tekijänä EUT-sopimuksen artiklan tulkinnassa erityisesti rajavalvonta-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan alalla (SEUT 80 artikla).

69.

Unionin tuomioistuin on nimittäin turvautunut nimenomaisesti yhteisvastuun periaatteeseen, kun sen on pitänyt lausua kansainvälisen suojelun hakijoiden kiintiöiden jakamisesta jäsenvaltioiden kesken. ( 51 ) Arvioituaan, että ”SEUT 80 artiklan mukaan [yhteisvastuun periaatetta] on noudatettava unionin turvapaikkapolitiikassa”, ( 52 ) unionin tuomioistuin on päätellyt siitä aiheutuvat olennaiset oikeudelliset seuraukset ja päätynyt hyväksymään komission nostamat kanteet niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka olivat jättäneet noudattamatta velvoitteitaan tällä alalla.

70.

Tämä oikeuskäytännöstä tehty suppea analyysi tuo esille, että vaikka yhteisvastuun periaatteella on monia puolia ja toteutumisen asteita, sen merkitys primaarioikeudessa Euroopan yhdentymiskehitystä ohjaavana arvona ja päämääränä ( 53 )antaa sille merkityksen, josta aiheutuu oikeudellisia seurauksia.

71.

Tämän oikeuskäytännössä esitetyn näkemyksen taustalla piilee tietty käsitys perussopimusten normatiivisesta arvosta: niiden määräykset ovat perustuslain tasoisia ja niitä tulkitsevan tahon (viime kädessä unionin tuomioistuimen) on selvitettävä niiden pakottava sisältö.

72.

On totta, että yhteisvastuun periaatteen monitahoiset ilmentymät vaikeuttavat sen soveltamista kaikilla unionin toimivaltaan kuuluvilla aloilla samalla tavalla tai samalla voimakkuudella. Painotan kuitenkin, ettei mikään estä myöntämästä, että joillakin näistä toimivaltaan kuuluvista aloista se on unionin toiminnan ”johtoajatuksena oleva periaate”, mikä vaikuttaa sen oikeudelliseen vaikuttavuuteen.

73.

Näin käy yhteisvastuun periaatteelle turvapaikkapolitiikan alalla, ja nähdäkseni niin on käytävä analogisesti myös energiapolitiikan alalla.

74.

SEUT 194 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”– – unionin energiapolitiikalla pyritään jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä:

75.

SEUT 194 artikla lisättiin Lissabonin sopimuksella oikeusperustaksi unionin toimivallan kehittämiselle energia-alalla. ( 54 )

76.

”Yhteisvastuun hengen” tulee vaikuttaa unionin energiapolitiikan tavoitteisiin ja edistää sen kehittämistä. Tästä näkökulmasta tarkastellen energiayhteisvastuuta ei voida pitää pelkkänä energiavarmuutena (”energiahuoltovarmuutena”), joka on vain yksi sen ilmenemismuodoista. ( 55 )

77.

Yhteisvastuu ulottuu kaikkiin muihinkin unionin energiapolitiikan tavoitteisiin kokoamalla ne yhteen ja tekemällä niistä johdonmukaisempia. Esimerkkejä:

78.

Energiayhteisvastuun hengen sisällyttämistä primaarioikeuden tekstiin on täsmennetty EU-sopimukseen ja EUT-sopimukseen liitetyssä 35. julistuksessa, jonka mukaan ”konferenssi katsoo, että 194 artikla ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen toteuttaa tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen energiahuoltonsa 347 artiklassa määrätyin edellytyksin”. Kyseisellä julistuksella suojattiin tosiasiassa valtion itsemääräämisoikeutta energia-alalla sen suojan lisäksi, joka perustuu SEUT 194 artiklan 2 kohdan toiseen alakohtaan. ( 56 )

79.

On helpompi ymmärtää, miksi valtion itsemääräämisoikeutta koskevat takeet on sisällytetty suhteessa unionin energia-alan toimivallan kehittämiseen primaarioikeuden määräyksillä, kun jalustalle nostetaan unionin energiapolitiikka, joka perustuu primaarioikeudesta erityisesti ilmenevään yhteisvastuun periaatteeseen. Tämän periaatteen oikeudellinen luonne on mielestäni yhtä kiistatonta kuin niiden valtion itsemääräämisoikeutta koskevien takeiden, jotka on lisätty yhteisvastuun periaatteen muokkaamiseksi.

80.

Unionin tuomioistuin oli myöntänyt aiemmin, että maan energiatoimitusten turvaaminen on yleistä etua koskeva pakottava syy, ( 57 ) joka liittyy kansalliseen turvallisuuteen (joka kuuluu SEU 4 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan).

81.

Näistä valtion energia-alan itsemääräämisoikeutta koskevista takeista huolimatta unioni on kehittänyt energiapolitiikkaansa asteittain johdetun oikeuden säännöksillä, joissa energiayhteisvastuu on noussut vähitellen pääosaan. Sitä on ajettu myös energiaunionia koskevassa komission strategiassa, ( 58 ) joka on ollut perustana hiljattain annetuille maakaasumarkkinoita koskeville unionin oikeusnormeille.

82.

Kyseisten markkinoiden teknisten ja taloudellisten ominaisuuksien vuoksi yhteisvastuun periaatteen vahvistaminen on avainasemassa, jotta unionin energiapolitiikalla voidaan saavuttaa sen tavoitteet, jotka ovat nykypäivänä kietoutuneet yhtä tiiviimmin yhteen ympäristönsuojelun kanssa. ( 59 )

83.

Erityisesti rajat ylittävän ja kolmansien maiden kanssa jaetun kaasuinfrastruktuurin kehittämistä voidaan pitää välttämättömänä, jotta jäsenvaltioiden välisestä energiayhteisvastuusta tulisi mahdollista, ja tästä syystä unioni on edistänyt aktiivisesti tällaisia infrastruktuureja. ( 60 )

84.

Esimerkkejä yhteisvastuun periaatteen ilmenemisestä positiivisissa oikeusnormeissa tästä ja muista näkökulmista tarkastellen:

85.

Tähän mennessä esitetyt seikat vahvistavat sen, että unionin lainsäätäjä on ottanut epäröimättä energiayhteisvastuun periaatteen kyseistä alaa koskevan politiikkansa ohjenuoraksi. On vielä ratkaistava, voiko kyseinen periaate, jota julkisasiamies Mengozzi on jo luonnehtinut ”perustuslailliseksi”, ( 67 ) vaikuttaa tämän tehtävän lisäksi myös muutoin kuin lainsäädännön tasolla.

86.

Aloitan ensimmäisen valitusperusteen tutkimisen näistä lähtökohdista käsin.

87.

Ensimmäisessä valitusperusteessaan Saksan liittotasavalta moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan, että SEUT 194 artiklan 1 kohdassa mainittu energiayhteisvastuu on oikeudellinen periaate, josta aiheutuu oikeuksia ja velvollisuuksia sekä unionille että jäsenvaltioille.

88.

Valittajan mukaan energiayhteisvastuu on pelkästään ”puhtaasti poliittinen käsite”, ei oikeudellinen arviointiperuste, josta voitaisiin johtaa oikeuksia ja velvollisuuksia unionille tai jäsenvaltioille. Energia-alan yhteisvastuuseen ei voida ”vedota oikeudessa”, koska se on abstrakti ja määrittelemätön käsite. ( 68 )

89.

Saksan liittotasavalta väittää, että komissio oli unionin täytäntöönpanoelimenä velvollinen ainoastaan soveltamaan johdettua oikeutta (varsinaisesti direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohtaa). Kyseinen artikla on ainoa riidanalaisen päätöksen laillisuuden valvonnassa käytettävä mittapuu. Energiayhteisvastuun periaatteen muita näkökohtia ”ei tule tutkia, eikä niitä voida käyttää komission päätösten perusteina”.

90.

Joka tapauksessa kyseinen periaate velvoittaa ”enimmillään unionin lainsäätäjää”. Saksan liittotasavalta väittää, etteivät ”SEUT 194 artikla eikä energiayhteisvastuun periaate sido” komissiota, kun se antaa direktiivin 2009/73 36 artiklan soveltamisesta vapauttamista koskevia päätöksiä.

91.

Komissio, joka ei ole hakenut muutosta unionin yleisen tuomioistuimen tuomioon ja jota unionin tuomioistuin kehotti osallistumaan istuntoon väliintulijana, väittää energiayhteisvastuun olevan unionin energiapolitiikan johtoajatuksena oleva periaate, joka velvoittaa unionin lainsäätäjää johdetun oikeuden säädöksiä annettaessa.

92.

Komission mukaan SEUT 194 artiklassa tarkoitettu yhteisvastuu on kuitenkin liian yleinen ja abstrakti käsite ollakseen itsenäinen periaate, jota voitaisiin käyttää komission toimien laillisuuden valvonnassa. Riidanalaisessa päätöksessä oli sovellettava ainoastaan direktiivin 2009/73 36 artiklaa ja jätettävä tekemättä kaikki muu, yksinomaan yhteisvastuun periaatteeseen perustuva arviointi.

93.

Komissio myöntää kuitenkin, että sen päätösten laillisuutta voidaan valvoa ”energiayhteisvastuun periaatteen valossa” johdetun oikeuden säännösten tulkintaperusteena.

94.

Puolan tasavalta, Latvian tasavalta ja Liettuan tasavalta kiistävät Saksan liittotasavallan ja komission väitteet.

95.

Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut nähdäkseni asianmukaisesti ja virhettä tekemättä, että energiayhteisvastuun periaatteeseen ”liittyy oikeuksia ja velvollisuuksia sekä unionille että jäsenvaltioille”. ( 69 )

96.

Katson, että SEUT 194 artiklan 1 kohdalla on oikeusvaikutuksia, ei pelkkiä poliittisia vaikutuksia, a) unionin energia-alan toimivaltaa käyttäen annettujen johdetun oikeuden säännösten tulkintaperusteena, b) kyseisissä säännöksissä havaittavien puutteiden paikkaajana ja c) niin kyseisten johdetun oikeuden säännösten kuin unionin elinten tällä alalla antamien päätösten laillisuutta koskevassa tuomioistuinvalvonnassa käytettynä mittapuuna.

97.

Kun perussopimuksissa on haluttu korostaa pelkkää yhteisvastuun poliittista osatekijää, se on tehty nimenomaisesti. Tämä ilmenee yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista erityismääräyksistä, joihin kuuluvissa SEU 24 artiklan 2 ja 3 kohdassa viitataan jäsenvaltioiden ”keskinäiseen poliittiseen yhteisvastuullisuuteen”.

98.

Näin ei ole tehty turvapaikkapolitiikan alalla (SEUT 67 artikla) eikä energia-alalla (SEUT 194 artikla) sovellettavan yhteisvastuun periaatteen kohdalla. Kuten olen niin ikään todennut, jos unionin tuomioistuin on voinut ensin mainitulla alalla myöntää sen normatiivisen arvon ja tehdä tästä tiettyjä päätelmiä, näin tulisi tapahtua myös jälkimmäisellä alalla. ( 70 )

99.

Olen siis yhtä mieltä unionin yleisen tuomioistuimen kanssa energiayhteisvastuun periaatteen oikeudellisesta luonteesta, jonka perusteella sitä voidaan soveltaa oikeudellisesti. Tällaisenaan kyseisellä periaatteella voi olla vaikutuksia, toisin kuin pelkillä säännöillä, sen luonteesta riippuen paitsi silloin, kun se mainitaan johdetun oikeuden säännöksessä, myös silloin, kun sitä ei mahdollisesti mainita ja näin ollen kun harjoitetaan sillä aineellisella alalla, jota varten se on otettu käyttöön, annettujen päätösten tuomioistuinvalvontaa.

100.

En siis yhdy näkemykseen, jonka Saksan liittotasavalta ja komissio esittivät istunnossa ja jonka mukaan energiayhteisvastuun periaate on liian abstrakti käytettäväksi komission toimien laillisuuden valvonnassa.

101.

Komissio myönsi istunnossa, että energiayhteisvastuun periaatteeseen on mahdollista vedota direktiivin 2009/73 36 artiklan laillisuuden riitauttamiseksi laillisuusväitteen yhteydessä ja niiden toimien, joissa kyseistä periaatetta sovelletaan, tulkitsemiseksi sen valossa. Minulla ei näin ollen ole mitään syytä kiistää sitä, että kyseistä periaatetta voidaan käyttää itsenäisenä laillisuusvalvonnan mittapuuna komission päätöksiä koskevissa suorissa kanteissa.

102.

Valituksenalaisessa tuomiossa vahvistetaan, että energiayhteisvastuun periaate sitoo unionia ja jäsenvaltioita, joiden on otettava muiden toimijoiden edut huomioon omaa toimivaltaansa käyttäessään. ( 71 ) Koska oikeusriita koskee ainoastaan yhden komission päätöksen tuomioistuinvalvontaa, sen ratkaiseminen ei edellytä niiden vaikutusten arviointia, joita periaatteesta voi aiheutua jäsenvaltioiden (yksin tai yhdessä toteuttamille) toimille; on arvioitava ainoastaan sen komissioon kohdistuvaa velvoittavaa vaikutusta.

103.

Väite, jonka mukaan kyseinen periaate sitoo tarvittaessa ainoastaan unionin lainsäätäjää (Euroopan unionin neuvostoa ja Euroopan parlamenttia johdetun oikeuden säännöksiä annettaessa), muttei komissiota, vaikuttaa minusta perusteettomalta. Katson päinvastoin, että kyseinen periaate edellä todettuine ”perustuslaillisine” ulottuvuuksineen velvoittaa kaikkia unionin toimielimiä ja elimiä, jollei primaarioikeudessa nimenomaisesti toisin määrätä, eikä tällaista määräystä ole olemassa energia-alalla.

104.

Kuten olen jo todennut, energiayhteisvastuun periaate ei typisty toimitusvarmuuden takaamiseen, johon viitataan direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a alakohdassa. Kaasuntoimitusten lisääminen ei merkitse väistämättä yhteisvastuun lisääntymistä kaasun sisämarkkinoilla: jos toimitusten lisäys keskittyy vain muutamaan valtioon ja säilyy määräävässä asemassa olevan ja kyseisillä markkinoilla käytävää kilpailua vääristämään kykenevän yrityksen käsissä, on mahdollista, että yhden tai useamman muun jäsenvaltion edulle aiheutuu (yhteisvastuuttomasti) perusteetonta haittaa.

105.

Direktiivin 2009/73 36 artiklassa ei tosin mainita energiayhteisvastuuta nimenomaisesti niiden seikkojen joukossa, jotka on otettava huomioon myönnettäessä vapautus (kolmansien osapuolten verkkoon pääsyä ja tariffeja koskevista säännöistä) uusille kaasuputkille niiden rakentamiseen suuntautuvien investointien edistämiseksi. Nimenomaisen maininnan puuttuminen ei kuitenkaan vapauta komissiota velvollisuudesta arvioida energiayhteisvastuun periaatteen vaikutusta vapauttamista koskevissa päätöksissään, koska periaatteen noudattamisesta määrätään SEUT 194 artiklassa. ( 72 )

106.

Kuten Puolan tasavalta toi istunnossa esille, itse asiassa valituksenalaisen tuomion jälkeisessä komission hallinnollisessa käytännössä energiayhteisvastuun periaatetta on sovellettu isommitta ongelmitta muissa vapauttamista koskevissa päätöksissä, jotka vastaavat tässä riitautettua päätöstä. ( 73 )

107.

Energiayhteisvastuun periaatteesta aiheutuvien seurausten väistämätöntä arviointia komission päätöksissä on helpotettu direktiivillä 2019/692 direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan e alakohtaan tehdyllä muutoksella.

108.

Kyseisessä muutoksessa tuodaan nimenomaisesti esille se, mikä voitiin mielestäni päätellä aiemmasta tekstistä, kun se luettiin energiayhteisvastuun periaatteen valossa: vapautus ei saa haitata ”kilpailua merkityksellisillä markkinoilla, joihin investointi todennäköisesti vaikuttaa, maakaasun sisämarkkinoiden tehokasta toimintaa eikä asianomaisten säänneltyjen verkkojen tehokasta toimintaa tai maakaasun toimitusvarmuutta unionissa”.

109.

Näin energiayhteisvastuun periaate otetaan huomioon ja lisäksi sen soveltamista helpotetaan, kun jäsenvaltioiden tai kolmansien maiden, joita vapautus koskee, viranomaisia on ensin kuultu. ( 74 )

110.

Tietojen puuttuminen, jolla komissio perusteli istunnossa energiayhteisvastuun periaatteen arvioimatta jättämistä riidanalaisessa päätöksessä, ei ole mielestäni pätevä perustelu. Kun kyseessä on kaasun sisämarkkinoille laajasti vaikuttava OPAL-kaasuputken vapauttamisen kaltainen toimi, komission yksiköt eivät voi vedota siihen, etteivät jäsenvaltiot ole antaneet tietoja, voidakseen jättää energiayhteisvastuun periaatteen vaikutuksen arvioimatta.

111.

Myönnän, että energiayhteisvastuun periaatteeseen sisältyy – kuten valtaosaan oikeudellisista periaatteista – hieman abstraktiutta, joka vaikeuttaa sen soveltamista.

112.

Sen suhteellisen abstrakti luonne tarkoittaa merkityksensä mukaisesti sitä, ettei energiayhteisvastuun periaatteen pohjalta ole aina helppoa löytää yksiselitteistä ratkaisua, sillä käytäntöön sovellettaessa havaitaan päivänselvien näkökohtien rinnalla hämärämmäksi jääviä näkökohtia, joita tulkitsijan on punnittava huolellisesti.

113.

Kyseinen periaate edellyttää nähdäkseni sitä (mistä olen jälleen yhtä mieltä unionin yleisen tuomioistuimen kanssa), että periaatetta käytännössä soveltavan toimijan, tässä tapauksessa komission, on arvioitava kyseessä olevat intressit tapauskohtaisesti. Kyse ei ole siitä, että kunkin tilanteen yksilölliset ominaispiirteet jätettäisiin huomioimatta, eli että kaikissa tapauksissa päädyttäisiin tiettyyn ennalta määrättyyn lopputulokseen. ( 75 )

114.

Vaikken epäröi lainkaan tarkasteltavan valitusperusteen hylkäämistä, myönnän, että on arvioitava huolellisesti, miten tiivistä valvontaa unionin yleinen tuomioistuin (tai tarvittaessa unionin tuomioistuin) voi kohdistaa tässä riitautetun kaltaisiin komission päätöksiin energiayhteisvastuun periaatteen yhteydessä.

115.

Kyseisen valvonnan on oltava rajallista, kun kyseessä on päätös, jossa komissiolla on tuomioistuinta paremmat valmiudet niin teknisen kuin taloudellisen arvioinnin tekemiseen, koska päätökset tehdään erittäin monimutkaisista teknisistä kysymyksistä. Tästä syystä komission on valituksenalaisessa tuomiossa vaaditun mukaisesti arvioitava kaikki taloudelliset ja muut seuraukset, jotka liittyvät erottamattomasti kaasuputken käytön edellytyksiin ja asteeseen, sekä niiden vaikutukset kansallisiin ja Euroopan unionin kaasumarkkinoihin.

116.

Näiden päätösten tuomioistuinvalvonta edellyttää ennen kaikkea sen selvittämistä, ovatko unionin toimielimet punninneet huolellisesti kyseessä olevia intressejä energiayhteisvastuun kanssa yhteensoveltuvalla tavalla ottamalla siis huomioon sekä jäsenvaltioiden edun että koko unionin edun. Jos yksi tai useampi jäsenvaltio on selvästi unohdettu kyseisessä tilannearviossa, komission päätös ei ole mainitun periaatteen vaatimusten mukainen.

117.

Tätä intressien arviointia energiayhteisvastuun valossa tulee ajan myötä tarkentaa, samoin kuin on tehty muiden unionin oikeuden periaatteiden kohdalla, kohdistamalla siihen unionin tuomioistuimen valvontaa, ja kyseinen arviointi on luonteeltaan kehittyvää, koska siihen vaikuttaa myös unionin energiapolitiikan tuleva kehitys. ( 76 )

118.

Edellä esitetyn päättelyn perusteella ehdotan, että ensimmäinen valitusperuste hylätään.

119.

Saksan liittotasavalta väittää, ettei energia-alan yhteisvastuun periaatetta voitu soveltaa riidanalaisessa päätöksessä. Kyseistä periaatetta sovelletaan ainoastaan toimitushäiriöissä, eikä sen voida ymmärtää edellyttävän ”ehdotonta lojaalisuutta” kaikkien jäsenvaltioiden etuja kohtaan. Muussa tapauksessa energiapolitiikan alan päätöksenteko estyisi.

120.

SEUT 194 artiklan 1 kohdassa olevat viittaukset yhteisvastuuseen velvoittavat täsmentämään kyseisen periaatteen sisältöä ottamalla huomioon SEUT 222 artikla; energiayhteisvastuusta aiheutuu siten ainoastaan velvollisuus keskinäiseen avunantoon kriisitilanteissa. Tämä vahvistetaan asetuksen 2017/1938 13 artiklassa.

121.

Puolan tasavalta, Latvian tasavalta ja Liettuan tasavalta kiistävät nämä väitteet.

122.

Olen toista mieltä Saksan liittotasavallan väitteistä. Sen sijaan olen yhtä mieltä unionin yleisen tuomioistuimen kanssa siitä, että energiayhteisvastuun periaatteesta voi aiheutua oikeusvaikutuksia muulloinkin kuin SEUT 222 artiklassa tarkoitetuissa kriisitilanteissa.

123.

Unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt mitään oikeudellista virhettä todetessaan valituksenalaisessa tuomiossa, että ”energiayhteisvastuun periaatetta ei voida rajoittaa tällaisiin poikkeuksellisiin tilanteisiin, jotka kuuluvat unionin lainsäätäjän yksinomaiseen toimivaltaan”, ja että siihen ”kuuluu myös unionilla ja jäsenvaltioilla oleva yleinen velvollisuus ottaa huomioon muiden toimijoiden intressit, kun ne käyttävät toimivaltaansa” (71 ja 72 kohta).

124.

SEUT 222 artikla on yksi (muttei ainoa) määräyksistä, joissa yhteisvastuun periaate mainitaan unionin primaarioikeudessa. Kyseisessä artiklassa määrätään jäsenvaltioiden keskinäisestä avunannosta terrori-iskun taikka luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden yhteydessä.

125.

En näe kuitenkaan vakuuttavia syitä, joiden perusteella voitaisiin väittää, että SEUT 194 artiklan 1 kohdassa mainittu energiayhteisvastuu olisi rajattava SEUT 222 artiklassa tarkoitettuihin kriittisiin tilanteisiin.

126.

Yhtäältä terrori-iskusta taikka luonnon tai ihmisen aiheuttamasta suuronnettomuudesta ei aiheudu välttämättä energiakriisiä, joka vaikuttaa jäsenvaltioiden elintärkeisiin etuihin.

127.

Toisaalta valtioiden välinen energiayhteisvastuu voi olla välttämätöntä muissakin tilanteissa kuin SEUT 222 artiklassa tarkoitettujen iskujen tai suuronnettomuuksien yhteydessä.

128.

Näin on ainakin vaikeassa taloustilanteessa (jonka kohdalla SEUT 122 artiklan 1 kohdassa olevasta energia-alan vaikeuksien maininnasta tulee merkityksellinen) tai toimitusten vähentyessä merkittävästi kaasua vievän kolmannen maan ja kauttakulkumaana olevan kolmannen maan välisten erimielisyyksien seurauksena (kuten Ukrainan ja Venäjän välillä vuonna 2006 olleessa kriisissä).

129.

Olen jo selittänyt, että nähdäkseni energiayhteisvastuu ylittää pelkän energiahuoltovarmuuden. Mutta vaikka kyseinen periaate rajoittuisi viimeksi mainittuun, se auttaa välttämään toimituskriisit, kuten Puola tuo esille huomautuksissaan, mikä selittää sen, että valtaosa asetuksessa 2017/1938 säädetyistä mekanismeista on ennalta ehkäiseviä. On parempi, että energiayhteisvastuuta käytetään ennakoivasti ennen kriisejä ja ettei se ilmene ainoastaan mekanismeissa, joilla kriiseihin reagoidaan.

130.

En yhdy myöskään väitteeseen, jolla Saksan liittotasavalta arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä katsoi yhteisvastuun periaatteen ilmaisevan velvollisuutta ehdottomaan lojaalisuuteen eli velvollisuutta punnita kaikkien jäsenvaltioiden edut.

131.

Kyseinen väite ei vastaa valituksenalaisen tuomion asianmukaista tulkintaa, sillä tuomion 77 kohdan mukaan ”energiayhteisvastuun periaatteen soveltaminen ei – – merkitse, että unionin energiapolitiikalla ei saa koskaan olla haittavaikutuksia jäsenvaltioiden erityisintresseille energia-alalla”.

132.

Toisin kuin Saksan liittotasavalta väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei ole todennut, että energiayhteisvastuun periaatteen tulee merkitä ehdotonta lojaalisuutta, joka kunnioittaa kaikkien jäsenvaltioiden etuja.

133.

Valituksenalaisessa tuomiossa todetaan (mistä olen yhtä mieltä), että kyseinen periaate velvoittaa punnitsemaan eri jäsenvaltioiden ja unionin kyseessä olevat edut tehtäessä päätöksiä energia-alalla.

134.

Toinen valitusperuste on siten hylättävä.

135.

Saksan liittotasavallan mukaan unionin yleinen tuomioistuin on todennut virheellisesti, ettei komissio ole arvioinut energiayhteisvastuun periaatteen ja riidanalaisen päätöksen seurauksia Puolan kaasumarkkinoille.

136.

Sen mielestä komissio arvioi kyseisen vaikutuksen, minkä seuraavat seikat osoittavat:

137.

Saksan liittotasavalta katsoo kyseisten tosiseikkojen perusteella, että komissio on ottanut riidanalaisessa päätöksessä asianmukaisesti huomioon Puolan kaasumarkkinoiden tilanteen, jota ei ollut tarpeen analysoida perusteellisesti.

138.

Puolan tasavalta katsoo, että valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska se koskee pelkkää unionin tuomioistuimen arviointia tosiseikastosta, ja että jos se tutkittaan, se on hylättävä. Latvian tasavalta on tästä samaa mieltä.

139.

Liettuan tasavalta käsittelee tätä valitusperustetta yhdessä neljännen valitusperusteen kanssa ja esittää niin ikään sen hylkäämistä.

140.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa tuomiossa, että yhteisvastuuperiaatteen mukaisesti ”komissiolla oli velvollisuus arvioida riidanalaisessa päätöksessään sitä, voiko Saksan sääntelyviranomaisen ehdottama OPAL-kaasuputken käyttösääntöjen muutos vaikuttaa muiden jäsenvaltioiden intresseihin energia-alalla, ja jos kyllä, verrata kyseisiä intressejä Saksan liittotasavallan ja mahdollisesti unionin intressiin toteuttaa kyseinen muutos”. ( 77 )

141.

Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan riidanalaiseen päätökseen ei sisälly tällaista arviointia: ”riidanalaisessa päätöksessä ei – – mainita yhteisvastuun periaatetta eikä siitä myöskään ilmene, että komissio olisi tosiasiallisesti arvioinut kyseistä periaatetta.” ( 78 )

142.

Unionin yleinen tuomioistuin myöntää, että ”riidanalaisen päätöksen 4.2 kohdassa (päätöksen johdanto-osan 48–53 kohta) komissio on kylläkin esittänyt huomautuksia toimitusvarmuuden parantamista [unionissa yleisesti] koskevasta edellytyksestä”. ( 79 ) Se toteaa kuitenkin, ettei kyseisessä analyysissa arvioitu ”OPAL-kaasuputken käyttösääntöjen muuttamisen vaikutuksia – – Puolan toimitusvarmuuteen.”

143.

Kuten olen jo tuonut esille, ( 80 ) unionin yleinen tuomioistuin lisää, että ”vaikuttaa siltä, että komissio ei ole arvioinut [riidanalaisessa päätöksessä] sitä, millaisia seurauksia sillä, että osa aiemmin Yamal- ja Braterstwo-kaasuputkien kautta kuljetetusta maakaasuvolyymistä siirretään kuljetettavaksi Nord Stream 1/OPAL-kauttakuljetusreitille, voi olla keskipitkällä aikavälillä muun muassa Puolan tasavallan energiapolitiikalle, ja siltä, että komissio ei ole verrannut kyseisiä vaikutuksia siihen toimitusvarmuuden paranemiseen unionin tasolla, jonka se on todennut”. ( 81 )

144.

Komissio, johon unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa tältä osin esittämä arvostelu kohdistuu suoraan, ei ole kiistänyt arvostelua.

145.

SEUT 256 artiklan 1 kohdasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta.

146.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään asian tosiseikaston ja arvioimaan sitä ja lähtökohtaisesti arvioimaan sitä selvitystä, johon se on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja todistustaakkaa sekä asian selvittämistä koskevia yleisiä oikeusperiaatteita ja menettelysääntöjä on noudatettu, ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen näyttöarvoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin. ( 82 )

147.

Jotta unionin tuomioistuin voi puuttua siihen, tällaisen vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi, ilman että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tätä tosiseikastoa ja selvitystä. ( 83 )

148.

Tästä valitusperusteesta nousee ensin esille se, ettei Saksan liittotasavalta ole väittänyt, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut arvioimansa tosiseikat ja todisteet huomioon vääristyneellä tavalla.

149.

Valitusperusteessa vain esitetään versio tosiseikoista, joita valittaja pitää toteen näytettyinä, ja päätellään niiden perusteella, että riidanalainen päätös ”ei vaarantanut Puolan tasavallan toimitusvarmuutta”.

150.

Kun Puolan toimitusvarmuus oli osoitettu, ei valittajan mukaan ”ollut mitään syytä tutkia Puolan tasavaltaan kohdistuvia [riidanalaisen päätöksen] seurauksia perusteellisemmin eli vastaavassa määrin kuin Tšekin tasavallan kohdalla”.

151.

Tämä lähtökohta (kannekirjelmän 38 ja 39 kohta) rajoittaa valitusperusteen tarkempaa arviointia, sillä siinä ei tuoda esille, että

152.

Kolmas valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska siinä kiistetään kyseiset valituksenalaisessa tuomiossa esitetyt toteamukset, mutta ei kuitenkaan vedota siihen, että unionin yleisen tuomioistuimen arvioimat tosiseikat on otettu huomioon vääristyneellä tavalla.

153.

Saksan liittotasavalta väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa, että riidanalaisessa päätöksessä ei ”mainita yhteisvastuun periaatetta eikä siitä myöskään ilmene, että komissio olisi tosiasiallisesti arvioinut kyseistä periaatetta”.

154.

Valittajan mukaan komissiolta ei voida vaatia energiayhteisvastuun periaatteen nimenomaista mainitsemista. Päätöksiään antaessaan komissio ei ole velvollinen esittämään tyhjentäviä perusteluja, vaan on riittävää esittää ne oikeudelliset seikat, jotka ovat olennaisia päätöksen taustalla olevien perustelujen ymmärtämiseksi.

155.

Puolan tasavalta ja Liettuan tasavalta kiistävät nämä väitteet.

156.

Neljäs valitusperuste on tehoton, koska se kohdistuu unionin yleisen tuomioistuimen toteamukseen, joka ei ole sen antaman ratkaisun perusteena.

157.

Unionin yleinen tuomioistuin, joka on toki korostanut, ettei energiayhteisvastuun periaatetta mainita riidanalaisessa päätöksessä, ei kumonnut kyseistä päätöstä maininnan puuttumisen vuoksi vaan siksi, ettei komissio ollut tehnyt asianmukaista arviointia kyseisen periaatteen vaatimuksista.

158.

Kuten olen jo toistanut, unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kyseinen arviointi velvoitti komission ottamaan huomioon OPAL-kaasuputken täysimääräisen käytön vaikutuksen Puolan kaasumarkkinoihin, muihin jäsenvaltioihin ja koko unioniin.

159.

Olennaista ei siis ollut pelkkä periaatteen mainitseminen, ( 84 ) vaan siitä aiheutuvien OPAL-kaasuputken vapauttamiseen liittyviin intresseihin kohdistuvien vaikutusten asianmukainen arviointi. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, ettei tällaista arviointia ole tehty, riippumatta siitä, olisiko se – siinä tapauksessa, että se olisi tehty – voinut johtaa OPAL-kaasuputken täydelliseen vapauttamiseen Gazpromin ja siihen etuyhteydessä olevien yritysten hyväksi.

160.

Neljäs valitusperuste perustuu näin ollen virheelliseen käsitykseen valituksenalaisesta tuomiosta, jossa ei siis kumota riidanalaista päätöstä siksi, ettei energiayhteisvastuun periaatetta mainita nimenomaisesti.

161.

Valituksenalaista tuomiota voitaisiin arvostella muotoseikoista, ( 85 ) jos kyseistä periaatetta koskevan maininnan puuttuminen olisi ollut kumoamisen kannalta ratkaiseva seikka ja jos lisäksi sen vastapainona päätöksen sisällöstä kävisi ilmi, että se olisi otettu tosiasiallisesti huomioon kaikkien kyseessä olevien toimijoiden osalta. Unionin yleinen tuomioistuin tosin kiistää tämän viimeksi mainitun seikan.

162.

Unionin yleinen tuomioistuin tuo nimittäin esille, että komissio analysoi lähinnä OPAL-kaasuputken vapauttamisen laajentamisen vaikutusta Tšekin kaasumarkkinoihin, mutta jätti analysoimatta sen olennaisen vaikutuksen Puolan kaasumarkkinoihin sekä muiden Keski- ja Itä-Euroopan valtioiden markkinoihin. ( 86 )

163.

Neljäs valitusperuste on siis hylättävä.

164.

Saksan liittotasavalta väittää ensinnäkin, että vaikka riidanlaisen päätöksen perusteluja pidettäisiin riittämättöminä, kyseinen virhe ei ole vaikuttanut asiakysymystä koskevaan ratkaisuun. Unionin yleisen tuomioistuimen ei näin ollen olisi pitänyt kumota päätöstä. ( 87 )

165.

Se väittää toiseksi, että kumoamisvaatimus olisi pitänyt esittää (vuoden 2009) alkuperäisestä päätöksestä. Unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt menettelyvirheen ottaessaan huomioon Puolan tasavallan Saksan mukaan myöhässä esittämän väitteen siitä, että riidanalaisella päätöksellä on loukattu energiayhteisvastuun periaatetta.

166.

Puolan tasavalta ja Liettuan tasavalta kiistävät nämä väitteet.

167.

Viidennen valitusperusteen ensimmäinen väite on hylättävä, sillä unionin yleinen tuomioistuin ei ole kumonnut riidanalaista päätöstä perustelujen puutteellisuuden vuoksi vaan siksi, että päätös on energiayhteisvastuun periaatteen vastainen, sellaisena kuin se ilmenee SEUT 194 artiklan 1 kohdasta.

168.

Myös toinen väite on hylättävä, sillä siinä kiistetään perusteettomasti Puolan oikeus vaatia riidanalaisen päätöksen kumoamista määräajan puitteissa sillä perusteella, ettei kyseinen jäsenvaltio ollut nostanut aikanaan kannetta (vuoden 2009) alkuperäisestä päätöksestä.

169.

Tällainen väite perustuu olettamalle ainakin siitä, että Puolalla on ollut intressi alkuperäisen päätöksen kumoamiseen, ja ennen kaikkea sitä, että riidanalaisessa päätöksessä toistetaan alkuperäisen päätöksen sisältö.

170.

Väitettä ei voida hyväksyä, sillä vuoden 2016 päätöksellä (riidanalaisella päätöksellä) muutettiin nimenomaan alkuperäisellä päätöksellä myönnetyn vapautuksen edellytyksiä, mikä antaa mahdollisuuden sen tuomioistuinvalvontaan riippumatta siitä valvonnasta, jota olisi voitu kohdistaa vuoden 2009 päätökseen.

171.

Viides valitusperuste on näin ollen hylättävä.

172.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä 184 artiklan 2 kohdan kanssa, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

173.

Käsiteltävässä asiassa Puolan tasavalta on vaatinut, että valittaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

174.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin