–

Espanjan hallitus, asiamiehenään M. García-Valdecasas Dorrego,

–

Latvian hallitus, asiamiehinään I. Kucina ja V. Soņeca,

–

Unkarin hallitus, asiamiehinään M. Fehér ja Z. Wagner,

–

Euroopan parlamentti, asiamiehinään S. Alonso de León ja T. Lukácsi,

–

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään J. Monteiro, S. Petrova Cerchia ja H. Marcos Fraile,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Baquero Cruz, N. Ruiz García ja M. Heller,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan, eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1896/2006 (EUVL 2006, L 399, s. 1) 7 artiklan 2 kohdan d ja e alakohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 38 artiklan tulkintaa sekä asetuksen N:o 1896/2006 pätevyyttä.

2

Nämä pyynnöt on esitetty kahdessa eurooppalaisessa maksamismääräysmenettelyssä, joissa ovat vastakkain Bondora AS sekä Carlos V. C. ja XY ja joissa on kyse Bondora AS:n perimistä lainasopimuksista johtuvista saatavista.

3

Direktiivin 93/13 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän direktiivin tarkoituksena on lähentää jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten kohtuuttomia ehtoja koskevia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

2.   Tämän direktiivin säännökset eivät koske pakollisia lakeja tai asetuksia heijastavia sopimusehtoja eikä kansainvälisten sopimusten, joissa jäsenvaltiot ja yhteisö ovat osallisina, määräyksiä tai periaatteita, varsinkaan liikenteen alalla.”

4

Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.”

5

Mainitun direktiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.

– –”

6

Saman direktiivin 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetut keinot sisältävät säännöksiä, joiden mukaisesti henkilöt ja järjestöt, joilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti laillinen etu suojella kuluttajia, voivat kansallisen lainsäädännön mukaisesti saattaa asian käsiteltäväksi tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa viranomaisessa, jotka voivat päättää, ovatko yleiseen käyttöön laaditut sopimusehdot luonteeltaan kohtuuttomia ja käyttää riittäviä ja tehokkaita keinoja tällaisten ehtojen käytön lopettamiseksi.

– –”

7

Asetuksen N:o 1896/2006 9, 13, 14 ja 29 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

8

Kyseisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämän asetuksen tarkoituksena on

9

Asetuksen N:o 1896/2006 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan valtion rajat ylittäviin siviili- ja kauppaoikeudellisiin asioihin riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa niitä käsitellään. – –”

10

Kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa valtion rajat ylittävällä asialla tarkoitetaan asiaa, jossa vähintään yhdellä asianosaisella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu.”

11

Mainitun asetuksen 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan

– –

12

Saman asetuksen 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalaista maksamismääräystä koskeva hakemus on tehtävä liitteessä I olevalla vakiolomakkeella A.

2.   Hakemuksessa on mainittava:

ja

– –”

13

Asetuksen N:o 1896/2006 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tuomioistuin, jolle eurooppalaista maksamismääräystä koskeva hakemus on tehty, tutkii hakemuslomakkeen pohjalta viipymättä, täyttyvätkö 2, 3, 4, 6 ja 7 artiklassa säädetyt edellytykset ja vaikuttaako vaatimus perustellulta. Tämä tutkiminen voi tapahtua automaattista menettelyä käyttäen.”

14

Kyseisen asetuksen 9 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos 7 artiklassa säädetyt edellytykset eivät täyty, tuomioistuimen on annettava kantajalle mahdollisuus täydentää tai oikaista hakemusta, paitsi jos vaatimus on selvästi perusteeton tai jos hakemusta ei voida ottaa tutkittavaksi. Tuomioistuimen on käytettävä liitteessä II olevaa vakiolomaketta B.

2.   Jos tuomioistuin pyytää kantajaa täydentämään tai oikaisemaan hakemusta, sen on määrättävä olosuhteisiin nähden sopivaksi katsomansa määräaika. Tuomioistuin voi harkintansa mukaan pidentää tätä määräaikaa.”

15

Mainitun asetuksen 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen maksamismääräyksen antaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos 8 artiklassa tarkoitetut edellytykset täyttyvät, tuomioistuimen on annettava eurooppalainen maksamismääräys liitteessä V olevaa vakiolomaketta E käyttäen mahdollisimman pian ja tavallisesti 30 päivän kuluessa hakemuksen tekemisestä.

Tähän 30 päivän määräaikaan ei sisälly aika, jonka kantaja on käyttänyt täydentääkseen, oikaistakseen tai muuttaakseen hakemusta.

2.   Eurooppalaiseen maksamismääräykseen on liitettävä kopio hakemuslomakkeesta. Siinä ei ilmoiteta tietoja, jotka kantaja on antanut lomakkeen A lisäyksissä 1 ja 2.

3.   Vastaajalle on eurooppalaisessa maksamismääräyksessä ilmoitettava hänellä olevasta mahdollisuudesta joko

tai

4.   Vastaajalle on eurooppalaisessa maksamismääräyksessä ilmoitettava, että

5.   Tuomioistuimen on huolehdittava, että määräys annetaan vastaajalle tiedoksi kansallisen lainsäädännön mukaisesti sellaista menettelyä noudattaen, joka täyttää 13, 14 ja 15 artiklassa säädetyt vähimmäisvaatimukset.”

16

Saman asetuksen 16 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Vastaaja voi antaa määräyksen antaneelle tuomioistuimelle vastineen eurooppalaiseen maksamismääräykseen käyttämällä liitteessä VI olevaa vakiolomaketta F, joka toimitetaan hänelle eurooppalaisen maksamismääräyksen mukana.

2.   Vastine on lähetettävä 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jona määräys annettiin tiedoksi vastaajalle.

3.   Vastaajan on ilmoitettava vastineessa, että hän vastustaa vaatimusta, mutta hänen ei tarvitse ilmoittaa vastustamisen syytä.

– –”

17

Asetuksen N:o 1896/2006 liitteessä I olevaan vakiolomakkeeseen A sisältyvän 11 kohdan mukaan on tarvittaessa mahdollista esittää lisälausuntoja ja lisätietoja.

18

Siviiliprosessista 7.1.2000 annetun lain 1/2000 (Ley 1/2000 de Enjuiciamiento Civil, jäljempänä LEC; BOE nro 7, 8.1.2000, s. 575) 23. loppusäännöksen, jolla otetaan käyttöön toimenpiteitä asetuksen N:o 1896/2006 soveltamiseksi Espanjassa, 2 ja 11 momentissa säädetään seuraavaa:

”2. Eurooppalaista maksamismääräystä koskeva hakemus on esitettävä asetuksen N:o 1896/2006 liitteessä I olevalla vakiolomakkeella A, johon ei tarvitse liittää asiakirjoja, ja jos asiakirjat toimitetaan, niitä ei oteta huomioon.

– –

11. Prosessuaalisista kysymyksistä, joista ei ole säädetty asetuksessa N:o 1896/2006 eurooppalaisen maksamismääräyksen antamista varten, säädetään [LEC:ssä] maksamismääräysmenettelystä annetuissa säännöksissä.”

19

LEC:n 815 §:n 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos vaadittu saatava perustuu yrityksen tai elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan tai käyttäjän väliseen sopimukseen, Letrado de la Administración de Justician [(tuomioistuimen kirjaamo)] on ennen maksamismääräyksen antamista ilmoitettava asiasta tuomioistuimelle, jotta tämä kykenee arvioimaan, onko jokin hakemuksen tai vaadittavan summan määrityksen perustana olevista sopimusehdoista mahdollisesti kohtuuton.

Tuomioistuimen on tutkittava viran puolesta, voidaanko jotain hakemuksen tai vaadittavan summan määrityksen perustana olevista sopimusehdoista pitää kohtuuttomana. Jos se arvioi, että jotain sopimusehtoa voidaan pitää tällaisena, sen on kuultava sopimuspuolia viiden päivän kuluessa. Se ratkaisee asian näitä kuultuaan määräyksellä seuraavien viiden päivän kuluessa. Asianajajan ja edustajan osallistumista tähän käsittelyyn ei edellytetä.

Jos jonkin sopimusehdoista arvioidaan olevan kohtuuton, määräyksessä määritetään tämän toteamuksen seuraukset ja joko todetaan vaatimus aiheettomaksi tai määrätään menettelyn jatkamisesta ilman kohtuuttomina pidettävien ehtojen soveltamista.

Jos sopimuksessa ei tuomioistuimen mukaan ole kohtuuttomia sopimusehtoja, se toteaa tämän, ja tuomioistuimen kirjaamo toimittaa maksamismääräyksen velalliselle 1 momentin mukaisesti.

Annettavaan määräykseen voidaan joka tapauksessa hakea muutosta suoraan.”

20

Bondora teki V. C. ‑nimisen kuluttajan kanssa sopimuksen 755,27 euron lainasta. Kyseinen yhtiö haki 21.3.2018 ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta eurooppalaisen maksamismääräyksen osoittamista V. C:lle.

21

Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi, että saatava perustui LEC:n 815 §:n 4 momentin mukaisesti elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen lainasopimukseen, se pyysi Bondoraa toimittamaan saatavaa tukevat asiakirjat, jotka ovat vakiolomakkeessa A olevassa 10 kohdassa mainittua näyttöä, eli lainasopimuksen ja selvityksen saatavan suuruudesta, jotta se voisi tarkastaa kyseisessä sopimuksessa olevien sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden.

22

Bondora kieltäytyi toimittamasta mainittuja asiakirjoja ja väitti, että ensinnäkin LEC:n 23. loppusäännöksen 2 momentin mukaan eurooppalaista maksamismääräystä koskevassa hakemuksessa ei ole tarpeen toimittaa asiakirjoja saatavan tueksi ja että toiseksi asetuksen N:o 1896/2006 8 ja 12 artiklassa ei viitata lainkaan asiakirjojen esittämiseen eurooppalaisen maksamismääräyksen antamista varten.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että tällainen edellä olevassa kohdassa mainittu säännöstön tulkinta voi aiheuttaa hankaluuksia siinä tapauksessa, että saatava, jonka määrää vaaditaan maksettavaksi, perustuu kuluttajan kanssa tehtyyn sopimukseen. Velkojayhtiö ei näet ole liittänyt eurooppalaista maksamismääräystä koskevaan hakemukseen asiakirjoja, jotka ovat tarpeen hakemuksen tai vaadittavan summan määrityksen perustana olevan ehdon mahdollisen kohtuuttomuuden arvioimiseksi LEC:n 815 §:n 4 momentin nojalla. Kyseinen tuomioistuin korostaa kuitenkin, että LEC:n 815 §:n 4 momentilla, sellaisena kuin sitä sovelletaan tosiseikkoihin, on saatettu osaksi Espanjan oikeutta direktiiviä 93/13 koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ja erityisesti 14.6.2012 annettu tuomio Banco Español de Crédito (C-618/10, EU:C:2012:349) ja 21.4.2016 annettu tuomio Radlinger ja Radlingerová (C-377/14, EU:C:2016:283), jotta Espanjan tuomioistuimet voivat tutkia viran puolesta luottojen perustana olevien sopimusehtojen väitetyn kohtuuttomuuden.

24

Tässä tilanteessa Juzgado de Primera Instancia no 11 de Vigo (Vigon alioikeus nro 11, Espanja) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

25

Bondora teki XY:n kanssa sopimuksen 1818,66 euron lainasta. Bondora haki 17.5.2018 ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta eurooppalaisen maksamismääräyksen osoittamista XY:lle.

26

Bondora ilmoitti asetuksen N:o 1896/2006 liitteessä I olevassa vakiolomakkeessa A, että XY on kuluttaja ja että sillä on hallussaan tällaisen hakemuksen ja saatavan suuruuden perustana oleva lainasopimus.

27

Todettuaan toisen osapuolen olevan kuluttaja ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kehotti Bondoraa täyttämään kyseisessä vakiolomakkeessa A olevan 11 kohdan, jonka otsikko on ”Lisälausunnot ja lisätiedot”, ja esittämään siinä eritelmän kyseessä olevan saatavan määrästä ja sopimusehdot kyseisen saatavan tueksi.

28

Bondora kieltäytyi toimittamasta mainittuja tietoja ja väitti, että asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan 2 kohdan nojalla sen ei tarvinnut esittää lisätodisteita saatavan tueksi. LEC:n 23. loppusäännöksen 2 momentin mukaan eurooppalaista maksamismääräystä koskevassa hakemuksessa ei näet ole tarpeen esittää asiakirjoja kyseisen saatavan tueksi. Bondora vetosi niin ikään siihen, että muut tuomioistuimet olivat jo hyväksyneet samankaltaisia maksamismääräyksiä eivätkä ne ole pyytäneet sitä täyttämään muita vaatimuksia.

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma asetuksen N:o 1896/2006 tulkinnasta kuluttajansuojan ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. Sen mukaan sellainen eurooppalainen maksamismääräys, joka annetaan valvomatta viran puolesta kohtuuttomien ehtojen mahdollista olemassaoloa, saattaa loukata kuluttajansuojan pakottavaa vaatimusta, joka on vahvistettu perusoikeuskirjan 38 artiklassa, kun sitä luetaan yhdessä SEU 6 artiklan 1 kohdan kanssa.

30

Kyseisen tuomioistuimen mukaan on lisäksi niin, että perusoikeuskirjan 38 artikla, SEU 6 artiklan 1 kohta sekä direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 1 kohta eivät ole esteenä LEC:n 23. loppusäännöksen 2 momentin kaltaiselle kansalliselle säännökselle, kunhan siinä annetaan tuomioistuimelle mahdollisuus tutustua kyseessä olevan sopimuksen lisäehtojen sisältöön, jotta se voi harjoittaa viran puolesta kohtuuttomien ehtojen valvontaa.

31

Se katsoo sitä vastoin, että jos asetuksen N:o 1896/2006 tulkinnan perusteella olisi mahdollista, ettei mitään lisätäsmennyksiä voida vaatia sen tarkistamiseksi, onko kohtuuttomia ehtoja sovellettu, kyseinen asetus olisi pätemätön SEU 6 artiklan 1 kohdan ja perusoikeuskirjan 38 artiklan rikkomisen vuoksi.

32

Tämän perusteella Juzgado de Primera Instancia no 20 de Barcelona (Barcelonan alioikeus nro 20, Espanja) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

33

Unionin tuomioistuimen presidentin 6.9.2018 ja 18.6.2019 tekemillä päätöksillä asiat C-453/18 ja C-494/18 yhdistettiin.

34

Ennakkoratkaisua pyytäneet tuomioistuimet tiedustelevat asioissa C-453/18 ja C-494/18 esittämillään ensimmäisellä ja toisella kysymyksellä sekä asiassa C-494/18 esittämällään kolmannella kysymyksellä lähinnä, onko asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan 2 kohdan d ja e alakohtaa sekä direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut ja ne ovat luettuina perusoikeuskirjan 38 artiklan valossa, tulkittava siten, että niiden mukaan mainitussa asetuksessa tarkoitettu tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn yhteydessä, voi vaatia velkojalta lisätietoja sopimusehdoista, joihin kysymyksessä olevan saatavan tueksi on vedottu, kyseisten ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvomiseksi viran puolesta ja että ne näin ollen ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan tätä varten toimitettuja lisäasiakirjoja ei oteta huomioon.

35

Aluksi on huomautettava, että asetuksen N:o 1896/2006 2 artiklan 1 kohdan mukaan kyseistä asetusta sovelletaan valtion rajat ylittäviin asioihin. Mainitun asetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan asia on valtion rajat ylittävä, kun vähintään yhdellä asianosaisella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle toimitetuista asiakirja-aineistoon sisältyvistä seikoista ilmenee, että – jollei niistä tarkastuksista muuta johdu, jotka ennakkoratkaisua pyytäneiden tuomioistuinten on suoritettava – Bondora on yhtiö, jonka sääntömääräinen kotipaikka on Virossa. Asetusta N:o 1896/2006 on näin ollen sovellettava.

36

Ensimmäiseksi on todettava, että – kuten asetuksen N:o 1896/2006 1 artiklasta, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen johdanto-osan 9 ja 29 perustelukappaleen kanssa, ilmenee – asetuksen tarkoituksena on yksinkertaistaa ja nopeuttaa oikeudenkäyntiä ja pienentää oikeudenkäyntikuluja riitauttamattomia rahamääräisiä vaatimuksia koskevissa valtion rajat ylittävissä asioissa ottamalla käyttöön eurooppalainen maksamismääräysmenettely.

37

Maksamismääräyshakemus tehdään juuri mainitun menettelyn nopeutta ja yhtenäisyyttä koskevan tavoitteen takaamiseksi asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan mukaan kyseisen asetuksen liitteessä I olevalla vakiolomakkeella A; kyseisen artiklan 2 kohdassa luetellaan ne seikat, jotka kyseisessä hakemuksessa on mainittava. Erityisesti asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan 2 kohdan d ja e alakohdassa säädetään, että maksamismääräystä koskevassa hakemuksessa on mainittava vaatimuksen peruste, mukaan luettuna kuvaus vaatimuksen sekä mahdollisen koron perusteena olevista seikoista, ja kuvaus vaatimuksen perusteeksi esitettävästä näytöstä.

38

Saman asetuksen 8 artiklan mukaan tuomioistuin, jolle maksamismääräyshakemus on tehty, tutkii mainitun vakiolomakkeen A pohjalta viipymättä, täyttyvätkö muun muassa asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklassa säädetyt edellytykset ja vaikuttaako vaatimus perustellulta. Jos näin on, se antaa eurooppalaisen maksamismääräyksen mainitun asetuksen 12 artiklan mukaisesti. Jos kyseisessä 7 artiklassa säädetyt edellytykset eivät täyty, tuomioistuimen on asetuksen N:o 1896/2006 9 artiklan 1 kohdan mukaan käyttämällä liitteessä II olevaa vakiolomaketta B annettava hakijalle mahdollisuus täydentää tai oikaista hakemusta.

39

Toiseksi on määritettävä, onko tuomioistuimen, jolle mainittu maksamismääräyshakemus on tehty, noudatettava direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut ja ne ovat luettuina perusoikeuskirjan 38 artiklan valossa, säädettyjä vaatimuksia.

40

Tältä osin on ensinnäkin huomautettava, että direktiivillä 93/13 toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta, mikä johtaa kuluttajan sitoutumaan elinkeinonharjoittajan ennakolta laatimiin sopimusehtoihin ilman, että hän voisi vaikuttaa niiden sisältöön (tuomio 27.2.2014, Pohotovosť, C-470/12, EU:C:2014:101, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Perusoikeuskirjan 38 artiklassa määrätään lisäksi, että unionin politiikoissa varmistetaan korkeatasoinen kuluttajansuoja. Tämä vaatimus koskee direktiivin 93/13 täytäntöönpanoa (tuomio 27.2.2014, Pohotovosť, C-470/12, EU:C:2014:101, 52 kohta).

41

Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan mukaan toiseksi jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

42

Kun kolmanneksi otetaan huomioon kuluttajien suojelun muodostaman yleisen edun luonne ja merkityksellisyys, direktiivissä 93/13 velvoitetaan, kuten sen 7 artiklan 1 kohdasta ilmenee, luettuna yhdessä direktiivin johdanto-osan 24. perustelukappaleen kanssa, jäsenvaltiot säätämään riittävistä ja tehokkaista keinoista kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa (tuomio 13.9.2018, Profi Credit Polska, C-176/17, EU:C:2018:711, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan näet kansallisen tuomioistuimen on tutkittava viran puolesta direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuus ja tällä tavalla korjattava kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä vallitsevaa epätasapainoa, kunhan kyseisellä tuomioistuimella on käytössään tämän tutkinnan edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat (tuomio 4.6.2009, Pannon GSM, C-243/08, EU:C:2009:350, 32 kohta ja tuomio 13.9.2018, Profi Credit Polska, C-176/17, EU:C:2018:711, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Tältä osin on korostettava, että unionin tuomioistuin on katsonut kansallisten maksamismääräysmenettelyjen yhteydessä, että direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohta on esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan on mahdollista antaa maksamismääräys, kun tuomioistuimella, joka käsittelee maksamismääräystä koskevaa hakemusta, ei ole toimivaltaa tutkia kyseisen sopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, jos tällaisen määräyksen vastustamista koskevan oikeuden käyttämiseen liittyvillä yksityiskohtaisilla säännöillä ei voida varmistaa kuluttajalla saman direktiivin perusteella olevien oikeuksien kunnioittamista (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2018, Profi Credit Polska, C-176/17, EU:C:2018:711, 71 kohta ja määräys 28.11.2018, PKO Bank Polski, C-632/17, EU:C:2018:963, 49 kohta.

45

Unionin tuomioistuin on siten katsonut, että tuomioistuimen, jolle maksamismääräyshakemus on tehty, on määritettävä, johtavatko kansallisessa oikeudessa säädetyt vastustamismenettelyä koskevat yksityiskohtaiset säännöt siihen, että on olemassa huomattava riski siitä, etteivät asianomaiset kuluttajat tee vaadittua väitettä (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2018, Profi Credit Polska, C-176/17, EU:C:2018:711, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Näitä vaatimuksia on noudatettava myös silloin, kun asetuksessa N:o 1896/2006 tarkoitetulle ”tuomioistuimelle” on tehty mainitussa asetuksessa tarkoitettu eurooppalaista maksamismääräystä koskeva hakemus.

47

Näin ollen on määritettävä, voiko tuomioistuin, jolle eurooppalaista maksamismääräystä koskeva hakemus on tehty, vaatia asetuksen N:o 1896/2006 nojalla velkojaa esittämään lisätietoja niistä ehdoista, joihin velkojan saatavan tueksi on vedottu, tutkiakseen viran puolesta sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdasta ja 7 artiklan 1 kohdasta ilmenevien vaatimusten mukaisesti.

48

Tältä osin on todettava, että vaikka asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan 2 kohdassa säädetään tyhjentävästi niistä vaatimuksista, jotka eurooppalaista maksamismääräystä koskevan hakemuksen on täytettävä (tuomio 13.12.2012, Szyrocka, C-215/11, EU:C:2012:794, 32 kohta), hakijan on kuitenkin myös kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan käytettävä tällaisen maksamismääräyshakemuksen tekemiseksi mainitun asetuksen liitteessä I olevaa vakiolomaketta A. Vakiolomakkeessa A olevasta 10 kohdasta ilmenee yhtäältä, että hakijalla on mahdollisuus ilmoittaa, minkä tyyppistä näyttöä, mukaan lukien asiakirjatodisteet, se voi esittää, ja kuvailla tätä näyttöä, ja kyseisen lomakkeen 11 kohdasta ilmenee toisaalta, että mainitun lomakkeen edellisissä kohdissa nimenomaisesti edellytettyjen tietojen lisäksi on mahdollista esittää lisätietoja, joten kyseisellä lomakkeella voidaan toimittaa lisätietoja niistä ehdoista, joihin saatavan tueksi on vedottu, muun muassa kopioimalla siihen koko sopimus tai esittämällä kyseisen sopimuksen jäljennös.

49

Lisäksi asetuksen N:o 1896/2006 9 artiklan 1 kohdassa säädetään, että tuomioistuimella, jolle mainittu hakemus on tehty, on kyseisen asetuksen liitteessä II olevaa vakiolomaketta B käyttämällä oikeus vaatia velkojaa täydentämään tai oikaisemaan asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan perusteella toimitettuja tietoja.

50

Tästä seuraa, että tuomioistuimella, jolle hakemus on tehty, on oltava mahdollisuus vaatia asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan 1 kohdan ja 9 artiklan 1 kohdan nojalla velkojalta lisätietoja niistä ehdoista, joihin velkojan saatavan tueksi on vedottu, kuten koko sopimuksen kopioimista tai sopimuksen jäljennöksen esittämistä, jotta tällaisten ehtojen mahdollinen kohtuuttomuus voidaan tutkia direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 6.9.2018, Catlin Europe, C-21/17, EU:C:2018:675, 44 ja 50 kohta).

51

Asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan 2 kohdan d ja e alakohdan erilainen tulkinta voisi antaa velkojille mahdollisuuden kiertää direktiiviin 93/13 ja perusoikeuskirjan 38 artiklaan perustuvia vaatimuksia.

52

On vielä korostettava, että se, että kansallinen tuomioistuin vaatii kantajaa esittämään sen asiakirjan tai niiden asiakirjojen sisällön, joka on tai jotka ovat kantajan vaatimuksen perustana, on ainoastaan oikeudenkäynnin todisteluun liittyvä seikka, koska tällaisen pyynnön tarkoituksena on ainoastaan varmistautua siitä, että kanne on perusteltu, joten kyseinen seikka ei ole ristiriidassa dispositiivisuusperiaatteen kanssa (ks. analogisesti tuomio 7.11.2019, Profi Credit Polska, C-419/18 ja C-483/18, EU:C:2019:930, 68 kohta).

53

Asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan 2 kohdan d ja e alakohta, luettuina yhdessä direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan kanssa, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut ja ne ovat luettuina perusoikeuskirjan 38 artiklan valossa, ovat esteenä pääasioissa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kyseessä olevan sopimuksen kopion kaltaisia, asetuksen N:o 1896/2006 liitteessä I olevan vakiolomakkeen A lisäksi toimitettuja asiakirjoja ei oteta huomioon.

54

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen asioissa C-453/18 ja C-494/18 sekä kolmanteen kysymykseen asiassa C-494/18 on vastattava, että asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan 2 kohdan d ja e alakohtaa sekä direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut ja ne ovat luettuina perusoikeuskirjan 38 artiklan valossa, on tulkittava siten, että niiden mukaan mainitussa asetuksessa tarkoitettu tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn yhteydessä, voi vaatia velkojalta lisätietoja sopimusehdoista, joihin kysymyksessä olevan saatavan tueksi on vedottu, kyseisten ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvomiseksi viran puolesta ja että ne näin ollen ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan tätä varten toimitettuja lisäasiakirjoja ei oteta huomioon.

55

Kun otetaan huomioon ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen asioissa C-453/18 ja C-494/18 sekä kolmanteen kysymykseen asiassa C-494/18 annettu vastaus, neljänteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

56

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:

Eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1896/2006 7 artiklan 2 kohdan d ja e alakohtaa sekä kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut ja ne ovat luettuina Euroopan unionin perusoikeuskirjan 38 artiklan valossa, on tulkittava siten, että niiden mukaan mainitussa asetuksessa tarkoitettu tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn yhteydessä, voi vaatia velkojalta lisätietoja sopimusehdoista, joihin kysymyksessä olevan saatavan tueksi on vedottu, kyseisten ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvomiseksi viran puolesta ja että ne näin ollen ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan tätä varten toimitettuja lisäasiakirjoja ei oteta huomioon.