–

State Street Bank International GmbH, edustajanaan S. Dettori, avvocato,

–

Banca d’Italia edustajinaan M. Mancini, D. Messineo ja L. Sciotto, avvocati,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan P. Gentili, avvocato dello Stato,

–

Espanjan hallitus, asiamiehenään M. A. Sampol Pucurull,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään V. Di Bucci, K.-P. Wojcik ja A. Steiblytė,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU (EUVL 2014, L 173, s. 190) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU täydentämisestä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien osalta 21.10.2014 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 (EUVL 2015, L 11, s. 44) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain State Street Bank International GmbH (jäljempänä SSBI) ja Banca d’Italia ja joka koskee rahoitusosuuksien maksamista kansalliseen kriisinratkaisurahastoon Italiassa.

3

Direktiivin 2014/59 johdanto-osan 103–105 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

4

Mainitun direktiivin 100 artiklan 1, 4 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön yksi tai useampi rahoitusjärjestely, jotta voidaan varmistaa, että kriisinratkaisuviranomainen käyttää kriisinratkaisuvälineitä ja ‑valtuuksia tehokkaasti.

– –

4.   Edellä olevan 3 kohdan soveltamiseksi rahoitusjärjestelyissä on erityisesti voitava:

5.   Kunkin jäsenvaltion on perustettava 101 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tarkoituksia varten kansallinen rahoitusjärjestelynsä sellaisen rahaston avulla, jonka käytön sen kriisinratkaisuviranomainen voi käynnistää, paitsi 6 kohdan nojalla sallituissa tapauksissa.”

5

Tämän saman direktiivin 102 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden rahoitusjärjestelyissä käytettävissä olevat varat ovat viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2024 vähintään 1 prosentti kaikkien niiden alueella toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen talletusten määrästä. Jäsenvaltiot voivat asettaa kyseisen määrän ylittäviä tavoitetasoja.”

6

Direktiivin 2014/59 103 artiklassa, jonka otsikko on ”Etukäteen suoritettavat rahoitusosuudet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Edellä 102 artiklassa määritetyn tavoitetason saavuttamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että rahoitusosuudet peritään vähintään vuosittain niiden alueella toimiluvan saaneilta laitoksilta, mukaan lukien unionissa toimivat sivuliikkeet.

– –

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että velvoite suorittaa tässä artiklassa tarkoitetut rahoitusosuudet on täytäntöönpanokelpoinen kansallisen lainsäädännön nojalla ja että erääntyvät rahoitusosuudet maksetaan täysimääräisinä.

Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön asianmukaiset rekisteröinti-, kirjanpito- ja raportointivelvoitteet ja muut velvoitteet sen varmistamiseksi, että erääntyvät rahoitusosuudet maksetaan täysimääräisinä. Jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteitä, jotta voidaan todentaa asianmukaisesti, onko rahoitusosuudet maksettu oikein. – –

5.   Tämän artiklan mukaisesti perittyjä määriä saa käyttää ainoastaan 101 artiklan 1 kohdassa määriteltyihin tarkoituksiin.

– –

7.   Siirretään komissiolle valta antaa 115 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa määritetään tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettu käsite rahoitusosuuksien mukauttamisesta laitosten riskiprofiiliin – –

– –

8.   Siirretään komissiolle valta antaa 115 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä – –

– –”

7

Tämän direktiivin 104 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Jos käytettävissä olevat varat eivät riitä rahoitusjärjestelyjen käytöstä aiheutuvien tappioiden, kustannusten tai muiden menojen kattamiseen, jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden alueella toimiluvan saaneilta laitoksilta peritään jälkikäteen ylimääräisiä rahoitusosuuksia, jotta lisämäärät voidaan kattaa. Nämä ylimääräiset jälkikäteen suoritettavat rahoitusosuudet on laskettava yksittäisille laitoksille 103 artiklan 2 kohdassa säädettyjä sääntöjä noudattaen.

– –

2.   Tämän artiklan nojalla perittyihin rahoitusosuuksiin sovelletaan 103 artiklan 4–8 kohtaa.

– –”

8

Mainitun direktiivin 130 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Jäsenvaltioiden on hyväksyttävä ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2014. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.

Jäsenvaltioiden on sovellettava näitä säännöksiä 1 päivästä tammikuuta 2015.

– –”

9

Kyseisen delegoidun asetuksen 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kriisinratkaisuviranomaisten on vahvistettava kunkin laitoksen maksettavaksi tulevat vuotuiset rahoitusosuudet suhteessa laitoksen riskiprofiiliin niiden tietojen perusteella, jotka laitos toimittaa 14 artiklan mukaisesti, ja soveltamalla tässä jaksossa säädettyjä menetelmiä.

2.   Kriisinratkaisuviranomaisen on vahvistettava 1 kohdassa tarkoitettu vuotuinen rahoitusosuus kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyn vuotuisen tavoitetason perusteella ottaen huomioon tavoitetason, joka on saavutettava viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2024 direktiivin 2014/59/EU 102 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja käyttäen vahvistamisen perustana neljännesvuosittain laskettua kaikkien kyseisen viranomaisen alueella toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen talletusten keskimäärää edellisenä vuonna.”

10

Mainitun asetuksen 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Uusi valvonnan alainen laitos tai aseman muuttuminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos kyseessä on uusi laitos, jota valvotaan ainoastaan osan rahoitusosuuskautta, osittainen rahoitusosuus määritetään soveltamalla 3 jaksossa säädettyä menetelmää seuraavaksi rahoitusosuuskaudeksi laskettavaan laitoksen rahoitusosuuden määrään niiden täysien kuukausien lukumäärän perusteella, joina laitosta valvotaan rahoitusosuuskaudella.

2.   Laitoksen, myös pienen laitoksen, aseman muuttuminen rahoitusosuuskaudella ei vaikuta kyseisenä vuonna maksettavaan rahoitusosuuteen.”

11

Tämän saman asetuksen 14 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Laitosten on toimitettava kriisinratkaisuviranomaiselle viimeisin vahvistettu tilinpäätös, joka on saatavissa ennen rahoitusosuuskautta edeltävän vuoden joulukuun 31 päivää, yhdessä lakisääteisen tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön lausunnon kanssa [tietyntyyppisten yritysten vuositilinpäätöksistä, konsernitilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/43/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivien 78/660/ETY ja 83/349/ETY kumoamisesta 26.6.2013 annetun] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/34/EU [(EUVL 2013, L 182, s. 19)] 32 artiklan mukaisesti.”

12

Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1–4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   – – Poiketen siitä, mitä 13 artiklan 1 kohda[ssa] säädetään, kriisinratkaisuviranomaisten on ilmoitettava vuonna 2015 maksettavien rahoitusosuuksien osalta kullekin laitokselle viimeistään 30 päivänä marraskuuta 2015 päätöksestään, jossa vahvistetaan rahoitusosuus, joka laitoksen on maksettava.

2.   Poiketen siitä, mitä 13 artiklan 4 kohda[ssa] säädetään, 13 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun päätöksen mukaisesti maksettava määrä on vuonna 2015 maksettavien rahoitusosuuksien osalta maksettava viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2015.

3.   Poiketen siitä, mitä 14 artiklan 4 kohda[ssa] säädetään, mainitussa kohdassa tarkoitetut tiedot on vuonna 2015 kriisinratkaisuviranomaiselle toimitettavien tietojen osalta toimitettava viimeistään 1 päivänä syyskuuta 2015.

4.   Poiketen siitä, mitä 16 artiklan 1 kohda[ssa] säädetään, talletussuojajärjestelmien on toimitettava kriisinratkaisuviranomaiselle viimeistään 1 päivänä syyskuuta 2015 tiedot suojattujen talletusten määrästä 31 päivänä heinäkuuta 2015.”

13

Kyseisen asetuksen 21 artiklan mukaan asetusta sovelletaan 1.1.2015 lukien.

14

Direktiivin 2014/59/EU saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä 16.11.2015 annetun asetuksen nro 180 (decreto legislativo n. 180 – Attuazione della direttiva 2014/59/UE; GURI nro 267, 16.11.2015) 78 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Kriisinratkaisutavoitteiden saavuttamisen mahdollistamiseksi – – Banca d’Italiaan perustetaan yksi tai useampia kriisinratkaisurahastoja. – –”

15

Kyseisen asetuksen 81 §:n sanamuoto on seuraava:

”1.   Joulukuun 31. päivään 2024 mennessä kriisinratkaisurahastojen yhteenlaskettu rahoitusmäärä vastaa 1:tä prosenttia suojatuista talletuksista sellaisina kuin ne ovat maksuvelvollisen viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen määräpäivänä. – –

2.   Edellä 1 momentissa mainitun tason saavuttamiseksi maksut lasketaan ja kerätään 82 §:n mukaisesti vuosittain ja ajallisesti mahdollisimman tasaisesti siten, että otetaan huomioon myös myötäsyklinen vaikutus, joka niiden maksamisella saattaa olla maksuvelvollisten taloudelliseen asemaan.”

16

Mainitun asetuksen 82 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Pankit, joiden sääntömääräinen kotipaikka on Italiassa, ja unionin ulkopuolisten pankkien italialaiset sivuliikkeet maksavat kriisinratkaisurahastoille tavanomaisia rahoitusosuuksia vuosittain Banca d’Italian määrittämän määrän sen mukaisesti, mitä Euroopan komissio on direktiivin 2014/59 103 artiklan 7 kohdan nojalla säätänyt.”

17

Tämän saman asetuksen 83 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Ellei rahoitusmäärä riitä kattamaan 79 §:n 1 momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä, pankit, joiden sääntömääräinen kotipaikka on Italiassa, ja unionin ulkopuolisten pankkien italialaiset sivuliikkeet maksavat kriisinratkaisurahastoihin ylimääräisiä rahoitusosuuksia, joilla katetaan lisärasitteet Banca d’Italian määrittämässä määrin.”

18

SSBI on pankki, jonka sääntömääräinen kotipaikka on Saksassa.

19

Se toimi Italiassa 5.7.2015 saakka State Street Bank SpA:n (jäljempänä SSB Italia) välityksellä.

20

Absorptiosulautumisen seurauksena 6.7.2015 lukien SSBI, joka oli SSB Italian vastaanottava yhtiö, jatkoi toimintaansa Italiassa sivuliikkeen välityksellä.

21

Banca d’Italia vaati vuosina 2015 ja 2016 kriisinratkaisuviranomaisen ominaisuudessa SSBI:tä maksamaan vuodelta 2015 etukäteen suoritettavat rahoitusosuudet (jäljempänä tavanomaiset rahoitusosuudet) ja ylimääräiset jälkikäteen suoritettavat rahoitusosuudet (jäljempänä ylimääräiset rahoitusosuudet). Banca d’Italia vaati tarkemmin ottaen 23.11. ja 26.11.2015 sekä 1.4. ja 25.5.2016 päivätyillä kirjeillä SSBI:tä maksamaan 1275606 euroa tavanomaisina rahoitusosuuksina ja 3826819 euroa ylimääräisinä rahoitusosuuksina.

22

SSBI nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa näistä toimista kumoamiskanteen ja riitautti sekä tavanomaisen rahoitusosuuden että ylimääräisen rahoitusosuuden maksamisen.

23

Se vetosi kanteensa tueksi useisiin argumentteihin, joista muun muassa yhden mukaan se toimi Italiassa yksinomaan sivuliikkeen välityksellä silloin, kun sitä vaadittiin maksamaan mainitut rahoitusosuudet, joten se voitiin velvoittaa suorittamaan rahoitusosuudet Saksassa mutta ei Italiassa.

24

SSBI väitti lisäksi muun muassa, että riippumattoman elimen, jonka välityksellä Banca d’Italia toimi kriisinratkaisuviranomaisen tehtävissä, perustaminen 22.9.2015 sekä Italian kriisinratkaisurahaston perustaminen 18.11.2015 ajoittuivat mainitun absorptiosulautumista koskevan liiketoimen jälkeiseen aikaan, mistä syystä SSBI:lle ei voitu asettaa mitään velvollisuutta rahoitusosuuksien suorittamiseen.

25

SSBI:n mukaan sillä ei ole myöskään delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdan perusteella velvollisuutta suorittaa rahoitusosuuksia Italian kriisinratkaisurahastoon. Lisäksi tämän asetuksen 20 artiklan 4 kohdan säännökset tukevat SSBI:n näkemystä siitä, että kriisinratkaisuviranomaisen oli käytettävä viiteperusteena SSBI:n tilannetta 31.7.2015 eikä 31.12.2014.

26

Delegoitua asetusta 2015/63 ei täten voida soveltaa SSBI:hin ajanjaksolla 1.1.–5.7.2015, minkä johdosta sillä ei ole mitään velvollisuutta suorittaa rahoitusosuuksia.

27

SSBI totesi toissijaisesti, että siltä voitiin vaatia ainoastaan tavanomaisia rahoitusosuuksia ajanjaksolta, jolloin SSB Italia harjoitti toimintaansa Italiassa.

28

Banca d’Italia hylkäsi SSBI:n väitteet ja vahvisti viimeksi mainitun rahoitusosuuksien suoritusvelvollisuuden. Se totesi muun muassa, ettei Saksan kriisinratkaisuviranomainen voinut ottaa huomioon SSB Italiaan kohdistettua absorptiosulautumista ja että – toisin kuin SSBI väittää – se, ettei SSBI:llä ole velvollisuutta suorittaa rahoitusosuuksia Italiassa, olisi johtanut siihen, että SSBI olisi välttynyt rahoitusosuuksien suoritusvelvollisuudelta sekä Italiassa että Saksassa.

29

Banca d’Italia vahvisti näin delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdan soveltamisen nyt käsiteltävään asiaan, sillä Italian kriisinratkaisurahaston rahoittaminen koskee kaikkia pankkeja, joiden sääntömääräinen kotipaikka on Italiassa, sekä lisäksi kaikkia Euroopan unionin ulkopuolisten pankkien sivuliikkeitä kyseisenä ajankohtana.

30

Tribunale amministrativo regionale per il Lazio (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia) on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisen kysymyksensä ensimmäisellä osalla ja toisella kysymyksellään, jotka on käsiteltävä yhdessä, lähinnä sitä, onko delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua aseman muuttumisen käsitettä tulkittava siten, että se käsittää pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen liiketoimen, jonka johdosta aikaisemmin kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen valvonnassa ollut laitos lakkaa rahoitusosuuskauden aikana olemasta kyseisen viranomaisen valvonnassa emoyhtiöön absorptiolla toteutetun rajatylittävän sulautumisen seurauksena, ja eikö tällä liiketoimella täten ole vaikutusta laitoksella olevaan velvollisuuteen maksaa kyseiseltä rahoitusosuusvuodelta suoritettavat tavanomaiset rahoitusosuudet täysimääräisinä.

32

Tässä yhteydessä on huomattava yhtäältä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti (tuomio 11.4.2019, Tarola, C‑483/17, EU:C:2019:309, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohta ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen aseman muuttumisen käsitteen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi. Kyseistä käsitettä on pidettävä mainittua delegoitua asetusta sovellettaessa unionin oikeuden itsenäisenä käsitteenä, jota on tulkittava yhtenäisesti kaikkien jäsenvaltioiden alueella.

34

Toisaalta on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöstä tai määräystä tulkittaessa on otettava huomioon säännöksen tai määräyksen sanamuoto ja asiayhteys sekä sillä tavoiteltu päämäärä (ks. vastaavasti tuomio 27.5.2019, PF (Liettuan yleinen syyttäjä), C-509/18, EU:C:2019:457, 28 kohta).

35

Delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun aseman muuttumisen käsitteen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta on ensinnäkin todettava, että tämä ilmaisu voi kattaa – kuten julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen 58 kohdasta ilmenee – kaikenlaisen laitoksen oikeudellisen tai tosiasiallisen tilanteen muuttumisen, jolla voi olla vaikutus delegoidun asetuksen 12 artiklan 2 kohdan soveltamiseen.

36

Tämä delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdan tulkinta on vahvistettu ilmaisussa ”myös pienen laitoksen”, joka osoittaa, että laitoksen koon muuttuminen, joka on merkityksellinen pienten laitosten hyväksi annettujen säännösten soveltamiseksi, on vain yksi mainitussa säännöksessä tarkoitetuista tilanteista.

37

Toiseksi on muistutettava siitä asiayhteydestä, johon delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohta kuuluu, että delegoidun asetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan uudet laitokset, joita valvotaan ainoastaan osan rahoitusosuuskautta, maksavat jäsenvaltion kriisinratkaisurahastoon vain tavanomaiset rahoitusosuudet ajallisesti suhteutettuina ja laskettuina niiden täysien kuukausien lukumäärän perusteella, joina laitosta valvotaan rahoitusosuuskaudella.

38

Näin ollen delegoidun asetuksen 12 artiklan 2 kohta, jossa säädetään, ettei laitoksen aseman muuttumisella ole vaikutusta kyseisen laitoksen velvollisuuteen maksaa kyseisenä vuonna maksettavia tavanomaisia rahoitusosuuksia, koskee yleisesti muutoksia, jotka voivat vaikuttaa laitokseen, kun taas delegoidun asetuksen 12 artiklan 1 kohdassa selvennetään laskentatapaa, jota sovelletaan poikkeuksellisesti laitokseen, jota valvotaan ainoastaan osan rahoitusosuuskautta.

39

Koska delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 1 kohdalla poiketaan kyseisen artiklan 2 kohdan pääsäännöstä, sitä on tulkittava suppeasti eikä sen voida tulkita koskevan muita kuin kyseisessä asetuksessa nimenomaisesti tarkoitettuja tilanteita (ks. analogisesti tuomio 1.12.2011, Painer, C-145/10, EU:C:2011:798, 74 kohta ja tuomio 6.6.2019, Weil, C-361/18, EU:C:2019:473, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Näin ollen delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua aseman muuttumista merkitsevään liiketoimeen ei lähtökohtaisesti voida soveltaa kyseisen delegoidun asetuksen 12 artiklan 1 kohdassa säädettyä rahoitusosuuden määrittämistä.

41

Kolmanneksi on todettava direktiivin 2014/59 ja delegoidun asetuksen 2015/63 tavoitteista, että tämän direktiivin 102 artiklan 1 kohdasta ja 103 artiklan 1 kohdasta sekä mainitun delegoidun asetuksen 4 artiklan 2 kohdasta seuraa, että laitosten tavanomaisten rahoitusosuuksien vuosittainen kerääminen otettiin käyttöön sen varmistamiseksi, että jäsenvaltioiden rahoitusjärjestelyissä käytettävissä olevat varat ovat viimeistään 31.12.2024 vähintään 1 prosentti kaikkien niiden alueella toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen talletusten määrästä.

42

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi delegoidun asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa ja 14 artiklan 1–3 kohdassa asetetaan kansalliselle kriisinratkaisuviranomaiselle velvollisuus vahvistaa maksettavat rahoitusosuudet viittaamalla kirjanpitotietoihin viimeisimmästä hyväksytystä ja vahvistetusta tilinpäätöksestä, joka on saatavissa ennen rahoitusosuuskautta edeltävän vuoden joulukuun 31. päivää, yhdessä lakisääteisen tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön lausunnon kanssa.

43

Tältä osin on niin, kuten julkisasiamies korosti ratkaisuehdotuksensa 72 kohdassa, että jos kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten olisi otettava huomioon laitosten oikeudellisessa ja taloudellisessa asemassa kyseisenä tilikautena tapahtuneet muutokset, niiden olisi vaikeaa laskea luotettavalla tavalla seuraavana vuonna maksettavia rahoitusosuuksia ja näin ollen saavuttaa viimeistään 31.12.2024 tavoiteltua päämäärää eli vähintään 1:tä prosenttia kaikkien jäsenvaltion alueella toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen talletusten määrästä.

44

Jotta kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset voivat laskea rahoitusosuudet ja siis saavuttaa direktiivin 2014/59 ja delegoidun asetuksen 2015/63 tavoitteet, delegoidun asetuksen 12 artiklan 2 kohdassa säädetty aseman muuttumisen käsite on ymmärrettävä laajasti siten, että se käsittää muun muassa rahoitusosuuskauden aikana toteutetun rajatylittävän absorptiosulautumisen.

45

Tätä delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdan tulkintaa tukee myös yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 15.7.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 (EUVL 2014, L 225, s. 1) tavoite, jonka toteuttamiseen pyritään myös direktiivillä 2014/59 ja delegoidulla asetuksella.

46

Tältä osin on muistutettava, että kansallisten kriisinratkaisurahastojen perustamiseen vuonna 2015, sellaisena kuin siitä säädetään kyseisessä direktiivissä ja mainitussa delegoidussa asetuksessa, liittyi pankkiunioniin kuuluvien jäsenvaltioiden välisen yhteisen kriisinratkaisurahaston arvioitu perustaminen vuonna 2016 asetuksen N:o 806/2014 perusteella kansallisten kriisinratkaisurahastojen asteittaiseksi korvaamiseksi. Hallitustenvälisen sopimuksen, jossa selvennetään kyseisen yhteisen kriisinratkaisurahaston täytäntöönpanoa, 3 artiklan 3 ja 5 kohdassa määrätään, että ennen tämän sopimuksen soveltamispäivää eli ennen 1.1.2016 direktiivin 2014/59 103 ja 104 artiklan mukaisesti kerätyt rahoitusosuudet on myös siirrettävä mainittuun yhteiseen kriisinratkaisurahastoon.

47

Aseman muuttumisen käsite ei voi tältä kannalta katsottuna rajoittua laitosta koskeviin muutoksiin jäsenvaltiossa, lukuun ottamatta useita jäsenvaltioita koskevia muutoksia, kuten rajatylittäviä absorptiosulautumisia. Samasta syystä väite siitä, ettei sulautuva laitos voi saada rahoitusta sen jäsenvaltion kriisinratkaisurahastosta, johon se on suorittanut tavanomaisia rahoitusosuuksia, on hylättävä.

48

Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kysymyksen ensimmäiseen osaan ja toiseen kysymykseen on vastattava, että delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua aseman muuttumisen käsitettä on tulkittava siten, että se käsittää pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen liiketoimen, jonka johdosta laitos lakkaa vuoden aikana olemasta kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen valvonnassa emoyhtiöön absorptiolla toteutetun rajatylittävän sulautumisen seurauksena, eikä tällä liiketoimella täten ole vaikutusta laitoksella olevaan velvollisuuteen maksaa kyseiseltä rahoitusosuusvuodelta suoritettavat tavanomaiset rahoitusosuudet täysimääräisinä.

49

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisen kysymyksensä toisella osalla lähinnä, onko delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että sitä sovelletaan tilanteeseen, jossa rajatylittävä absorptiosulautuminen, jossa jäsenvaltiossa sijaitseva laitos sulautuu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen emoyhtiöönsä, ja tämän sulautuvan laitoksen olemassaolon lakkaaminen tämän johdosta tapahtuivat vuonna 2015, vaikka ensiksi mainittu jäsenvaltio ei ollut vielä muodollisesti perustanut kansallista kriisinratkaisuviranomaista eikä kansallista rahastoa eikä rahoitusosuuksia ollut vielä laskettu.

50

Aluksi on todettava, että delegoitu asetus oli kaikilta osiltaan velvoittava ja välittömästi sovellettava kaikissa jäsenvaltioissa 1.1.2015 alkaen. Mainittu asetus oli täten voimassa ajankohtana, jolloin asianomainen laitos sulautui rajat ylittäen emoyhtiöönsä absorptiolla.

51

Tämän jälkeen on muistutettava, että direktiivin 2014/59, jonka 101–104 artiklassa jäsenvaltiot velvoitetaan perustamaan kansallisten viranomaisten hallinnoimia rahoitusosuuksilla rahoitettavia kansallisia kriisinratkaisurahastoja, 130 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on hyväksyttävä ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 31.12.2014 sekä sovellettava näitä säännöksiä 1.1.2015 lukien.

52

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Italian toimenpide mainitun direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista oikeutta tuli voimaan vasta 16.11.2015, mikä merkitsee sitä, ettei kansallista kriisinratkaisuviranomaista eikä kansallista rahastoa ollut vielä muodollisesti perustettu Italiassa ajankohtana, jolloin asianomainen laitos sulautui rajat ylittäen emoyhtiöönsä absorptiolla.

53

On kuitenkin todettava, että delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklaan on sisällytetty siirtymäsäännöksiä ensimmäisen rahoitusosuusvuoden eli vuoden 2015 tavanomaisten rahoitusosuuksien keräämisen määräaikojen pidentämiseksi.

54

Delegoidun asetuksen 20 artiklan 1 kohdassa säädetään nimittäin, että poiketen siitä, mitä sen 13 artiklan 1 kohdassa säädetään, kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset voivat ilmoittaa vuonna 2015 maksettavien rahoitusosuuksien osalta kullekin laitokselle viimeistään 30.11.2015 päätöksestään, jossa vahvistetaan rahoitusosuus, joka laitoksen on maksettava.

55

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää tältä osin, että Banca d’Italia on Italian kansallisena kriisinratkaisuviranomaisena perustanut kansallisen kriisinratkaisurahaston 18.11.2015 ja pyytänyt laitoksia, mukaan lukien pääasian kantaja, suorittamaan tavanomaiset rahoitusosuudet 23.11.2015 ja ylimääräiset rahoitusosuudet 26.11.2015.

56

Tästä seuraa, että Italian valtio on saattanut direktiivin 2014/59 osaksi kansallista oikeuttaan ajankohtana, joka mahdollisti delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan siirtymäsäännösten mukaisesti sen, että Banca d’Italia saattoi kansallisena kriisinratkaisuviranomaisena vaatia laitoksilta tavanomaisten rahoitusosuuksien suorittamista vuodesta 2015 alkaen mainitun direktiivin 102 artiklan ja 103 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

57

Sillä seikalla, että asianomainen laitos lakkasi rajatylittävän absorptiosulautumisen seurauksena olemasta ajankohtana, jolloin Banca d’Italia vaati rahoitusosuuksien suorittamista, ei ole merkitystä tässä yhteydessä, koska – kuten tämän tuomion 42 kohdassa on jo mainittu – kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten on vahvistettava maksettavat tavanomaiset rahoitusosuudet viittaamalla kirjanpitotietoihin viimeisimmästä hyväksytystä ja vahvistetusta tilinpäätöksestä, joka on saatavissa ennen rahoitusosuuskautta edeltävän vuoden joulukuun 31. päivää.

58

Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kysymyksen toiseen osaan on vastattava, että delegoidun asetuksen 2015/63 12 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että sitä sovelletaan tilanteeseen, jossa rajatylittävä absorptiosulautuminen, jossa jäsenvaltiossa sijaitseva laitos sulautuu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen emoyhtiöönsä, ja tämän sulautuvan laitoksen olemassaolon lakkaaminen tämän johdosta tapahtuivat vuonna 2015, vaikka ensiksi mainittu jäsenvaltio ei ollut vielä muodollisesti perustanut kansallista kriisinratkaisuviranomaista eikä kansallista rahastoa eikä rahoitusosuuksia ollut vielä laskettu.

59

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiiviä 2014/59 ja delegoitua asetusta 2015/63 tulkittava siten, että jäsenvaltiossa sijaitseva laitos, joka on sulautunut toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen emoyhtiöönsä absorptiolla ennen ajankohtaa, jolloin ensiksi mainitun jäsenvaltion kansallinen kriisinratkaisuviranomainen otti käyttöön ylimääräisen rahoitusosuuden, on velvollinen maksamaan kyseisen rahoitusosuuden.

60

Banca d’Italia väittää, että tähän kysymykseen annetaan vastaus delegoidussa asetuksessa 2015/63, etenkin sen 12 artiklan 2 kohdassa. Tästä samasta asetuksesta ilmenee kuitenkin, että se koskee etukäteen suoritettavia eli vuotuisia rahoitusosuuksia. Mainitun asetuksen 12 artiklan 2 kohdassa mainitaan lisäksi ainoastaan vuotuinen rahoitusosuus.

61

Kolmanteen kysymykseen voidaan täten vastata ainoastaan johtamalla vastaus direktiivin 2014/59 104 artiklan, joka koskee otsikkonsa mukaisesti ”ylimääräis[iä] jälkikäteen suoritettav[ia] rahoitusosuu[ksia]”, tulkinnasta. Tämän direktiivin 104 artiklan sanamuotoon ja tavanomaisiin rahoitusosuuksiin sovellettaviin direktiivin 103 artiklan 2 ja 4–8 kohtaan, joihin mainitussa 104 artiklassa viitataan, ei kuitenkaan sisälly mitään mainintaa päivämäärästä, jota on käytettävä viitepäivämääränä sellaisten laitosten yksilöimiseksi, joiden on suoritettava ylimääräiset jälkikäteen suoritettavat rahoitusosuudet, ja tällaisten rahoitusosuuksien laskemiseksi. Näin ollen mainitun direktiivin 104 artiklan tulkitsemisessa on otettava huomioon sen asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on (ks. analogisesti tuomio 10.7.2019, Bundesverband der Verbraucherzentralen und Verbraucherverbände, C-649/17, EU:C:2019:576, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

62

Tältä osin on muistutettava, että mainitun direktiivin 104 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden alueella toimiluvan saaneilta laitoksilta peritään jälkikäteen ylimääräisiä rahoitusosuuksia, jos käytettävissä olevat varat eivät riitä rahoitusjärjestelyjen käytöstä aiheutuvien tappioiden, kustannusten tai muiden menojen kattamiseen.

63

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 86 ja 87 kohdassa, ylimääräinen rahoitusosuus eroaa siten tavanomaisesta rahoitusosuudesta sen keräämisen ajankohdan ja tarkoituksen osalta. On nimittäin vaikeaa ennakoida ajankohtaa, jolloin ylimääräiset rahoitusosuudet peritään, koska se riippuu kansalliseen rahastoon alijäämän aiheuttaneiden kriisinratkaisutoimien ajankohdasta. Ylimääräisiä rahoitusosuuksia ei siis voida suunnitella samalla tavoin kuin tavanomaisia rahoitusosuuksia, jotka lasketaan tukeutumalla kirjanpitotietoihin viimeisimmästä hyväksytystä ja vahvistetusta tilinpäätöksestä, joka on saatavissa ennen rahoitusosuuskautta edeltävän vuoden joulukuun 31. päivää, ja jotka peritään rahoitusosuuksia koskevaa kalenterivuotta varten.

64

Rahoitusosuuskautta edeltävän vuoden joulukuun 31. päivällä, josta delegoidun asetuksen 2015/63 14 artiklan 1 kohdassa säädetään, ei myöskään ole merkitystä ylimääräisen rahoitusosuuden tavoitteen kannalta. Tällä jälkikäteen suoritettavalla maksulla pyritään nimittäin siihen, että kaikki kansallisen viranomaisen valvonnassa olevat laitokset osallistuvat rahoitukseen ajankohtana, jolloin kyseisestä rahoitusosuudesta päätetään, ottaen huomioon muun muassa laitosten tosiasiallinen vakavaraisuus ja niiden tosiasiallinen riski taloudelliseen romahtamiseen kyseisenä ajankohtana. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna velvollisuutta suorittaa tämä rahoitusosuus ei voida asettaa sellaiselle laitokselle, joka oli kyseisestä rahoitusosuudesta päättämisen ajankohtana lakannut kuulumasta kansallisen viranomaisen valvonnan alaisuuteen sellaisen absorptiosulautumisen seurauksena, jossa laitos sulautui toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen emoyhtiöönsä.

65

On nimittäin todettava, että vaikka kaikkien laitosten, jotka kuuluvat kansallisen kriisinratkaisujärjestelmän tarjoaman suojan piiriin ainakin osan vuodesta, on suoritettava tavanomainen rahoitusosuus, ylimääräisen rahoitusosuuden periminen laitokselta, joka ei enää kuulu kansallisen kriisinratkaisujärjestelmän piiriin, on ainoastaan vähäisemmässä määrin perusteltavissa sillä riskillä, joka järjestelmälle aiheutuu kyseisen laitoksen toiminnan johdosta.

66

Edellä esitetyn perusteella kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2014/59 104 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltiossa sijaitseva laitos, joka on sulautunut toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen emoyhtiöönsä absorptiolla ennen ajankohtaa, jolloin ensiksi mainitun jäsenvaltion kansallinen kriisinratkaisuviranomainen otti käyttöön ylimääräisen rahoitusosuuden, ei ole velvollinen maksamaan kyseistä rahoitusosuutta.

67

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: