1. 

Kun laitos, jonka tehtävänä on turvata maksukyvyttömien yritysten työntekijöiden eläkeoikeudet työntekijöiden suojasta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/94/EY ( 2 ) 8 artiklan mukaisesti, ei voi jäsenvaltion lainsäädännön nojalla maksaa tiettyjä eläke-etuuksia, missä olosuhteissa – jos tällaisia olosuhteita ylipäätään on – vastuu näistä etuuksista voidaan asettaa maksukyvyttömän yrityksen luovutuksensaajalle työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/23/EY ( 3 ) 3 ja/tai 5 artiklan perusteella?

2. 

Tästä on lähinnä kyse Bundesarbeitsgerichtin (liittovaltion ylin työtuomioistuin, Saksa) (jäljempänä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin) esittämissä ennakkoratkaisupyynnöissä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää ohjeita sellaisten tiettyjen käytäntöjen yhteensopivuudesta direktiivin 2001/23 kanssa, joiden seurauksena Saksan lainsäädäntöön perustuvat työntekijöiden ja entisten työntekijöiden lisäeläkkeet pienenevät ja joita noudatetaan yrityksen tullessa maksukyvyttömäksi, ja siitä, miten tämä vaikuttaa luovutuksensaajien velvoitteisiin.

3. 

Olen katsonut, että tästä kysymyksestä säädetään ensisijaisesti direktiivin 2001/23 5 artiklan erityissäännöksessä (lex specialis). Lisäksi pääasioiden oikeudenkäynneissä kyseessä olevissa olosuhteissa jäsenvaltion oikeuskäytännössä, jossa suojataan luovutuksensaajia siltä, että niiden olisi turvattava maksukyvyttömän luovuttajan työntekijöiden tietyt oikeudet eläke-etuuksiin luovutusajankohtaa edeltävien työskentelykausien osalta, ylitetään harkintavalta, joka direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa annetaan jäsenvaltioille ja jonka nojalla ne voivat rajoittaa luovutuksensaajille direktiivin 2001/23 3 artiklan 1 kohdassa annettuja oikeuksia ja asetettuja velvoitteita, jos kyseessä olevat oikeudet eivät sido oikeudellisesti luovuttajaa. ( 4 ) Jos kyseisillä työntekijöillä ei ole jäsenvaltion lainsäädännön nojalla oikeutta ryhtyä toimenpiteisiin vedotakseen näihin oikeuksiin jäsenvaltion tuomioistuimissa, jotta turvataan se, että luovuttaja maksaa merkitykselliset eläke-etuudet, ( 5 ) tällaiset etuudet eivät eräänny ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla. Niitä ei siten voida jättää direktiivin 2001/23 3 artiklan 1 kohdan mukaisten luovutuksensaajan velvoitteiden ulkopuolelle.

4. 

Vaikka direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä rajoitusta sovellettaisiinkin, tähän liittyy kaksi varaumaa.

5. 

Ensinnäkin jäsenvaltion on täytynyt käyttää 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä rajoitusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetyllä täsmällisyydellä ja selvyydellä oikeusvarmuuden takaamiseksi. ( 6 ) Tämän todentaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia.

6. 

Toiseksi, kuten direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa edellytetään, jäsenvaltion lainsäädännössä annettavan suojan on oltava ”vähintään” direktiivissä 2008/94 annettavan suojan ”mukainen”. Tämä on määritettävä niiden periaatteiden mukaisesti, jotka unionin tuomioistuin muotoili 19.12.2019 antamassaan tuomiossa Pensions-Sicherungs-Verein, ( 7 ) ja myös tämän todentaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

7.

Direktiivin 2001/23 3 artiklan 1 ja 4 kohdassa sekä 5 artiklan 1 kohdassa, 2 kohdan a alakohdassa ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”3 artikla

1.   Ne luovuttajan oikeudet ja velvoitteet, jotka johtuvat luovutuksen tapahtuessa voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta, siirtyvät tällaisen luovutuksen seurauksena luovutuksensaajalle.

– –

4.   

– –

5 artikla

1.   Jolleivät jäsenvaltiot toisin säädä, 3 ja 4 artiklaa ei sovelleta sellaisen yrityksen, liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutukseen, jossa on aloitettu luovuttajaa koskeva konkurssimenettely tai muu samankaltainen maksukyvyttömyysmenettely luovuttajan varojen selvittämiseksi, ja sitä toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa (joka voi olla toimivaltaisen viranomaisen valtuuttama maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä).

2.   Kun 3 ja 4 artiklaa sovelletaan luovutukseen silloin, kun on aloitettu luovuttajaa koskeva maksukyvyttömyysmenettely (riippumatta siitä, onko kyseinen menettely aloitettu luovuttajan varojen selvittämiseksi), ja edellyttäen, että menettely toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa (viranomainen voi olla kansallisessa lainsäädännössä määritetty maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä), jäsenvaltio voi säätää, että:

– –

4.   Jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sellaisten vilpillisten maksukyvyttömyysmenettelyjen estämiseksi, joiden tarkoituksena on kiertää tämän direktiivin mukaisia työntekijöiden oikeuksia.”

8.

Direktiivin 2008/94 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on huolehdittava tarvittavien toimenpiteiden toteuttamisesta, jotta turvataan työntekijöiden sekä yrityksestä tai liiketoiminnasta työnantajan maksukyvyttömyyden alkamispäivään mennessä lähteneiden henkilöiden välittömät tai tulevaisuuteen kohdistuvat oikeudet kansallisen lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän ulkopuolella olevan, yhtiön tai useamman yhtiön yhteisen lisäeläkejärjestelmän mukaisiin vanhuusetuuksiin ja jälkeenjääneiden etuuksiin.”

9.

Saksan siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä BGB) 613a §:n otsikko on ”Oikeudet ja velvoitteet liikkeen luovutuksen yhteydessä”. Sen 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”1)   Jos liike tai liikkeen osa luovutetaan oikeustoimella toiselle omistajalle, tälle siirtyvät ne oikeudet ja velvoitteet, jotka johtuvat luovutushetkellä voimassa olleista työsuhteista. Mikäli näistä oikeuksista ja velvoitteista määrätään työehtosopimuksen määräyksissä tai yrityskohtaisessa sopimuksessa, niistä tulee osa uudenomistajan ja työntekijän välisen työsuhteen sisältöä, eikä niitä voida muuttaa työntekijän vahingoksi ennen kuin luovutuksesta on kulunut vuosi.– –”

10.

Ennakkoratkaisupyyntöjen mukaan Saksan lainsäädännössä säädetään BGB:n 613a §:n 1 momentissa lähtökohtaisesti, että liikkeen luovutuksen yhteydessä luovutuksensaajalle siirtyneiden työntekijöiden oikeudet ammatillisiin lisäeläkkeisiin säilyvät. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen oikeuskäytännön, joka alkoi 17.1.1980 annetusta tuomiosta, ja Saksan maksukyvyttömyysasetuksen (Insolvenzordnung) ensisijaisten säännösten takia BGB:n 613a §:n 1 momenttia ei sovelleta siltä osin kuin liikkeen luovutuksensaaja ei ole vastuussa tulevien ammatillisten lisäeläkkeiden siitä osasta, joka perustuu työntekijän ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista täyttyneisiin työskentelykausiin. Tämä perustuu velkojien yhdenvertaisuusperiaatteeseen. Kun maksukyvyttömyysmenettely aloitetaan, velat on täytettävä yksinomaan maksukyvyttömyysasetuksen asiaa koskevien säännösten mukaisesti.

11.

Ammatillisten lisäeläkkeiden parantamisesta annetun lain (Gesetz zur Verbesserung der betrieblichen Altersversorgung (Betriebsrentengesetz), jäljempänä BetrAVG) 7 §:n 1 momentissa säädetään, että maksukyvyttömyysvakuutuksen tarjoajan on tunnustettava lopullisesti saavutetut oikeudet, kun taas saman pykälän 2 momentin kuudennessa virkkeessä säädetään, että maksukyvyttömyysvakuutuksen tarjoaja ei ole velvollinen ottamaan huomioon ammatillisten eläke-etuuksien laskentaperusteen muutoksia, jotka on tehty maksukyvyttömäksi julistamisen jälkeen.

12.

BetrAVG:n 14 §:ssä, jonka otsikko on ”Maksukyvyttömyysvakuutuksen tarjoaja”, täsmennetään, että maksukyvyttömyysvakuutuksen tarjoaja on Pensions-Sicherungs-Verein Versicherungsverein auf Gegenseitigkeit (jäljempänä PSV). Ennakkoratkaisupyyntöjen mukaan samassa laissa säädetään, että PSV turvaa oikeudet, jotka on saavutettu tiettyjen muun muassa työskentelykausiin liittyvien ehtojen täyttyessä (ks. erityisesti BetrAVG:n 1b ja 30f §).

13.

Asiassa C-674/18 kantajana oleva EM, joka on syntynyt vuonna 1980, alkoi työskennellä Textar GmbH:n palveluksessa vuonna 1996. Textar GmbH:n työntekijöille taattiin muun muassa ammatillinen lisäeläke yritysneuvoston tekemän sopimuksen perusteella. Kyseisessä eläkejärjestelmässä vanhuuseläkkeen määrä on kultakin palvelusvuodelta 0,2–0,55 prosenttia työntekijän tiettynä määräpäivänä ennen hänen työsuhteensa päättymistä saamasta kuukausittaisesta bruttopalkasta.

14.

EM:n työsuhde siirtyi sittemmin TMD Friction GmbH:lle. TMD Friction GmbH:n omaisuuden osalta aloitettiin maksukyvyttömyysmenettely 1.3.2009. Huhtikuussa 2009 TMD Friction GmbH:n liiketoiminta, joka jatkui maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisen jälkeenkin, luovutettiin vastaajalle ( 8 ) tuomioistuimen nimittämän selvittäjän tekemän myynnin perusteella.

15.

PSV – joka on laissa määritetty maksukyvyttömyysvakuutuksen tarjoaja Saksassa ammatillisten lisäeläkkeiden osalta – ilmoitti EM:lle, että ikänsä (29 vuotta) vuoksi hänelle ei ollut kertynyt lopullisia eläkeoikeuksia maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisajankohtaan mennessä ja että hän ei siten saisi Saksan lainsäädännön nojalla etuuksia PSV:ltä eläketapahtuman, joka antaa teoreettisesti oikeuden etuuksiin (kuten eläkeiän saavuttaminen), yhteydessä.

16.

Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa EM väitti, että vastaajan pitää tulevaisuudessa myöntää hänelle eläketapahtuman (esimerkiksi eläkeiän saavuttaminen) tapahtuessa ammatillinen lisäeläke, jonka suuruus käsittää myös ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista täyttyneet työskentelykaudet.

17.

Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa TMD Friction GmbH puolestaan väitti, että kun liike on luovutettu sen jälkeen, kun liikkeen luovuttajan omaisuutta koskeva maksukyvyttömyysmenettely on aloitettu, luovutuksensaaja on vastuussa ainoastaan siitä ammatillisen lisäeläkkeen osasta, joka perustuu maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeen täyttyneisiin työskentelykausiin.

18.

Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esitti unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

19.

Ennakkoratkaisupyynnön mukaan FL:n asia eroaa EM:n asiasta vain siten, että hänen eläkeoikeutensa oli jo lopullinen maksukyvyttömyysmenettelyn alkaessa.

20.

FL syntyi vuonna 1950 ja aloitti Textar GmbH:n palveluksessa vuonna 1968. Yritysneuvoston tekemässä sopimuksessa työntekijöille taattiin muun muassa ammatillinen lisäeläke. Eläkejärjestelmässä vanhuuseläkkeen määrä on kultakin palvelusvuodelta 0,5 prosenttia työntekijän tiettynä määräpäivänä ennen hänen työsuhteensa päättymistä saamasta kuukausittaisesta bruttopalkasta.

21.

FL:n työsuhde siirtyi sittemmin TMD Friction GmbH:lle. TMD Friction GmbH:n omaisuuden osalta aloitettiin maksukyvyttömyysmenettely 1.3.2009. TMD Friction GmbH:n liiketoiminta, joka jatkui maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeenkin, luovutettiin 22.4.2009 TMD Friction EsCo GmbH:lle tuomioistuimen nimittämän selvittäjän tekemän myynnin perusteella.

22.

FL on saanut 1.8.2015 lähtien, jolloin hän siirtyi eläkkeelle, TMD Friction EsCo GmbH:lta ammatillista lisäeläkettä 145,03 euroa kuukaudessa eläkejärjestelmän perusteella.

23.

FL on 1.8.2015 lähtien myös saanut PSV:ltä vanhuuseläkettä 816,99 euroa kuukaudessa. Saksan lainsäädännön nojalla PSV käytti tämän eläkkeen määrää laskiessaan perusteena kantajan kuukausittaista bruttopalkkaa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisajankohtana (1.3.2009).

24.

FL väitti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, että TMD Friction EsCo GmbH:n on maksettava hänelle suurempaa ammatillista lisäeläkettä, joka perustuu häneen sovellettavan eläkejärjestelmän mukaiseen loppupalkkaan – työskenneltyään 45 huomioon otettavaa palvelusvuotta TMD Friction EsCo GmbH:n tai sen oikeudellisten edeltäjien palveluksessa ja saatuaan ennen työsuhteen päättymistä 4940,00 euron suuruista merkityksellistä bruttokuukausipalkkaa hänen ammatillisen lisäeläkkeensä määrä on 1111,50 euroa kuukaudessa. Hänen mukaansa TMD Friction EsCo GmbH saa vähentää tästä määrästä vain PSV:n suorittaman 816,99 euron suuruisen etuuden ja sen on maksettava hänelle 149,48 euroa suurempaa eläkettä kuukausittain. ( 9 )

25.

TMD Friction EsCo GmbH puolestaan väitti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, että kun yritys luovutetaan luovuttajan omaisuutta koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeen, luovutuksensaaja on vastuussa vain siitä ammatillisen lisäeläkkeen osasta, joka perustuu maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeen täyttyneisiin työskentelykausiin.

26.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää näin ollen samat ennakkoratkaisukysymykset, jotka esitettiin edellä 18 kohdassa, paitsi että se on korvannut kyseisessä kohdassa toistetut kolmannen, viidennen ja kuudennen kysymyksen seuraavasti:

27.

EM, FL, Saksan liittotasavalta ja Euroopan komissio esittivät kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimen menettelyssä. Istunnossa, joka pidettiin 12.12.2019, olivat edustettuina kaikkien edellä mainittujen lisäksi TMD Friction GmbH ja TMD Friction EsCo GmbH (jäljempänä yhteisesti vastaajat).

28.

Tarkastelen tässä kolmea seikkaa esittämällä lähestymistapani pääasioissa esille tulevan oikeudellisen ongelman ratkaisemiseen.

29.

Ensinnäkin kahdeksas ja yhdeksäs kysymys on jätettävä tutkimatta. Pääasiat koskevat edellä mainittujen unionin direktiivien tulkintaa yksityisten välisessä oikeusriidassa, joten näiden direktiivien välittömällä oikeusvaikutuksella tai sen puuttumisella ei voi olla ratkaisevaa merkitystä. ( 10 ) Kahdeksas ja yhdeksäs kysymys koskevat kuitenkin direktiivistä 2008/94 seuraavia suoria velvoitteita, ja yhdeksännessä kysymyksessä kuvataan PSV:tä. ( 11 )

30.

PSV ei kuitenkaan ole menettelyn osapuoli, ja kahdeksas ja yhdeksäs kysymys, joihin vastaaminen vaikuttaisi sen etuihin, eivät koske pelkästään kielteistä seurannaisvaikutusta kolmanteen, ( 12 ) mikä on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sallittua. ( 13 ) Siten, jos unionin tuomioistuin vastaisi välitöntä oikeusvaikutusta koskeviin kahdeksanteen ja yhdeksänteen kysymykseen, jotka olennaisin osin esitettiin ja joihin vastattiin 19.12.2019 edellä mainitussa tuomiossa Pensions-Sicherungs-Verein, ( 14 ) tästä seuraisi väistämättä asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan mukaisten puolustautumisoikeuksien loukkaaminen. ( 15 ) Koska PSV ei ole vastaaja, kysymykset ovat myös hypoteettisia.

31.

Siten direktiivin 2008/94 8 artiklassa annettava vähimmäistae ( 16 ) voi olla merkityksellinen pääasioiden kannalta vain siltä osin kuin kyseinen säännös liittyy oikeudellisiin seurauksiin, joita vastaajille aiheutuu, kun otetaan huomioon esimerkiksi direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan tulkinta. ( 17 )

32.

Koska pääasiat koskevat kahden yksityisen välistä horisontaalista oikeusriitaa, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki kyseisen kansallisen oikeuden säännöt ja sovellettava siinä hyväksyttyjä tulkintamenetelmiä voidakseen tulkita sitä mahdollisimman pitkälle kyseessä olevan direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivissä tarkoitettu tulos saavutettaisiin ja SEUT 288 artiklan kolmatta kohtaa noudatettaisiin. ( 18 )

33.

Toiseksi, niin hyödyllisiä kuin unionin tuomioistuimelle Saksan maksukyvyttömyys- ja eläkelainsäädännöstä toimitetut tiedot ovatkin olleet tausta-aineistona, muistutan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen tulkitsemaan kansallisia säännöksiä eikä antamaan ratkaisua siitä, ovatko asianomaisen jäsenvaltion viranomaiset tulkinneet näitä säännöksiä oikein. ( 19 ) Tässä ratkaisuehdotuksessa tyydytään siten tulkitsemaan direktiivien 2001/23 ja 2008/94 asian kannalta merkityksellisiä säännöksiä eikä ryhdytä pohtimaan Saksan oikeuden käsitteiden merkitystä.

34.

Kolmanneksi, jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, yksilöin ennakkoratkaisukysymysten perustana mielestäni olevat keskeiset tavoitteet ja muotoilen kysymykset uudelleen.

35.

Näitä keskeisiä tavoitteita ovat nähdäkseni seuraavat kolme: 1) määrittää, sovelletaanko käsiteltäviin asioihin direktiivin 2001/23 3 vai 5 artiklaa vai molempia; 2) kun tämä on määritetty, selvittää, siirretäänkö nyt tarkasteltavissa olosuhteissa merkityksellisessä säännöksessä, kun sitä tulkitaan oikein, vastuu EM:n ja FL:n vaatimista etuuksista vastaajina oleville luovutuksensaajille; ja 3) direktiivin 2008/94 8 artiklan asema tässä.

36.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin voi ennakkoratkaisun antaessaan esittää kansalliselle tuomioistuimelle kaikki seikat, joita se pitää tarpeellisina pääasian oikeusriidan ratkaisun kannalta, mutta yksin kansallisen tuomioistuimen asiana on tutkia, täyttyvätkö tosiseikkoja koskevat edellytykset, joiden perusteella on sovellettava unionin oikeusnormia, siinä vireillä olevassa asiassa sekä tehdä näistä ne päätelmät, joita sen annettavana oleva päätös edellyttää. ( 20 )

37.

Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut direktiivin 2001/23 3–5 artiklan tulkinnan yhteydessä, että hyödyllisen vastauksen antamiseksi kansalliselle tuomioistuimelle unionin tuomioistuimen on tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. ( 21 )

38.

Ehdotan näin ollen, että ensimmäiset neljä ennakkoratkaisukysymystä sivuutetaan, koska ne perustuvat direktiivin 2001/23 3 artiklan ensisijaisuuteen sen 5 artiklaan nähden, mille ei löydy tukea unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä eikä direktiivistä 2001/23 itsestään. Kun otetaan huomioon ensimmäinen edellä (35 kohdassa) mainituista kolmesta tavoitteesta, ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys voidaan muotoilla uudelleen seuraavasti:

39.

Merkityksellisten säännösten ja niiden välisen mahdollisen hierarkian yksilöinti on laadullisesti eri asia kuin sen määrittäminen, kuuluuko yksittäistapauksessa esille nouseva ongelma niiden aineelliseen soveltamisalaan.

40.

Kuten jäljempänä (44–59 kohdassa) yksityiskohtaisesti selitän, olen tullut siihen tulokseen, että jos maksukyvyttömyysmenettely ei kuulu direktiivin 2001/23 5 artiklan aineelliseen soveltamisalaan, muita kyseisen direktiivin säännöksiä, kuten 3 artiklan 4 kohtaa, ei voida tulkita siten, että ne käsittävät maksukyvyttömyysmenettelyn, koska direktiivin 2001/23 5 artikla on erityissäännös (lex specialis).

41.

Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa lisäksi seuraavaan kysymykseen:

42.

Kuten jäljempänä (ks. 61–79 kohta) selitän, olen tullut siihen tulokseen, että pääasiat kuuluvat direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan aineelliseen soveltamisalaan. Tarvitaan kuitenkin kolmas kysymys, jotta toinen edellä 35 kohdassa yksilöidyistä tavoitteista täyttyy. Kun otetaan perustaksi pääasioiden tosiseikat, velvoittaako jompikumpi direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan alakohdista vastaajat takaamaan EM:n ja FL:n vaatimat eläke-etuudet? Tätä tarkoitusta varten voidaan esittää seuraava kolmas kysymys:

43.

Kuten viidennestä, kuudennesta ja seitsemännestä ennakkoratkaisukysymyksestä ilmenee, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lisäksi selventää direktiivin 2008/94 8 artiklan vaikutusta direktiivin 2001/23 tulkintaan. Ehdotan näin ollen lisäksi seuraavasti muotoiltavaa kysymystä:

44.

Ensimmäiseen kysymykseen, sellaisena kuin se on muotoiltuna uudelleen, olisi vastattava, että kun jäsenvaltion lainsäädännössä rajoitetaan työntekijöiden ammatillisia lisäeläke-etuuksia, joista yrityksen luovutuksensaaja on vastuussa, luovuttajan maksukyvyttömyyden vuoksi, tällaisten työntekijöiden oikeuksista luovutuksensaajiin nähden säädetään unionin oikeudessa ensisijaisesti direktiivin 2001/23 5 artiklassa.

45.

Asiakirja-aineistosta ilmenee, että maksukyvyttömyys on siirrettyjen työntekijöiden eläkeoikeuksien heikentämisen ehdoton edellytys, joka on otettu käyttöön ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen 17.1.1980 annettuun tuomioon perustuvassa oikeuskäytännössä ja joka muodostaa sen huolenaiheiden ytimen. Kuten komission kirjallisissa huomautuksissa todetaan, maksukyvyttömyysmenettelyn aloittaminen aiheutti kantajina olevien työntekijöiden oikeuksien menettämisen.

46.

On syytä korostaa, että direktiivissä 2001/23 annettava suoja kattaa kaikki työntekijöiden oikeudet, elleivät ne kuulu samassa direktiivissä nimenomaisesti säädettyjen poikkeusten piiriin. ( 22 ) Direktiivin 2001/23 3 artiklan 1 kohdan mukaan luovutuksensaajalla on lähtökohtaisesti velvollisuus ottaa huomioon siirretyn henkilöstön kaikki palvelusvuodet laskettaessa rahamääräisiä oikeuksia. ( 23 ) Sallittuja ovat ainoastaan poikkeukset, joista säädetään direktiivissä 2001/23, ja poikkeuksia on tulkittava suppeasti, koska niissä poiketaan direktiivin 2001/23 perimmäisestä tarkoituksesta: työntekijöiden suojaamisesta tietyissä yrityksen luovutustapauksissa. ( 24 )

47.

Ensimmäiset neljä kysymystä vaikuttavat perustuvan direktiivin 2001/23 systematiikan väärinymmärrykseen sikäli, että ne perustuvat siihen olettamaan, että 17.1.1980 annettuun tuomioon perustuva ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jonka mukaan siirrettyjen työntekijöiden ennen maksukyvyttömyyttä täyttyneet työskentelykaudet eivät sisälly luovutuksensaajien ammatillisia lisäeläkkeitä koskeviin velvoitteisiin, kuuluu jäsenvaltion harkintavaltaan, joka käy ilmi direktiivin 2001/23 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan ilmauksesta ”jolleivät jäsenvaltiot toisin säädä”, tai että niihin olisi sovellettava saman direktiivin 3 artiklan 4 kohdan b alakohtaa.

48.

Kuten Saksan kirjallisissa huomautuksissa esitetään ja kuten myös EM ja FL katsovat, direktiivin 2001/23 5 artikla on erityissäännös (lex specialis), ( 25 ) jossa säädetään yksinomaisesti siitä, missä määrin jäsenvaltiot voivat jättää maksukyvyttömien luovuttajien siirretyt työntekijät 3 ja 4 artiklassa annettavan suojan ulkopuolelle.

49.

Tämä seuraa ensinnäkin väistämättä 5 artiklan sanamuodosta. Sen suhde 3 ja 4 artiklaan rajoittuu siihen, että siinä annetaan jäsenvaltioille harkintavaltaa ulottaa 3 ja 4 artiklassa annettava suoja ”sellaisen yrityksen – – luovutukseen, jossa on aloitettu luovuttajaa koskeva konkurssimenettely tai muu samankaltainen maksukyvyttömyysmenettely luovuttajan varojen selvittämiseksi, ja sitä toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa” (5 artiklan 1 kohta). Yleisluonteinen viittaus direktiivin 2001/23 3 ja 4 artiklaan ilmenee myös 5 artiklan 2 kohdasta, jossa annetaan samoin mahdollisuus rajoittaa 3 ja 4 kohdassa annettavaa suojaa ”luovutukseen silloin, kun on aloitettu luovuttajaa koskeva maksukyvyttömyysmenettely (riippumatta siitä, onko kyseinen menettely aloitettu luovuttajan varojen selvittämiseksi), ja edellyttäen, että menettely toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa” (5 artiklan 2 kohdan a alakohta).

50.

Lisäksi, kuten EM:n edustaja istunnossa väitti, 5 artiklaa on tulkittava siten, ettei kannusteta maksukyvyttömyysmenettelyn käyttämiseen väärinkäyttötarkoituksessa, koska jäsenvaltioiden on direktiivin 2001/23 5 artiklan 4 kohdan mukaan toteutettava aiheelliset toimenpiteet vilpillisten maksukyvyttömyysmenettelyjen estämiseksi. Tämän tavoitteen vastainen olisi sellainen direktiivin tulkinta, jossa jäsenvaltioille annetaan harkintavaltaa heikentää työntekijöiden oikeuksia direktiivin 5 artiklan ulkopuolelle jäävien maksukyvyttömyysmenettelyjen (muotojen) yhteydessä jonkin toisen direktiivin 2001/23 säännöksen, kuten 3 artiklan 4 kohdan, nojalla. ( 26 ) Se olisi myös ristiriidassa direktiivin 2001/23 systematiikan kanssa.

51.

Direktiivin 2001/23 systematiikassa, jota voitaisiin myös nimittää sen sisäiseksi asiayhteydeksi, ( 27 ) sen enempää kuin sen sanamuodossakaan ei siten ole mitään viitteitä siitä, että direktiivin 5 artikla olisi alisteinen joko 3 artiklalle yleisesti tai erityisesti 3 artiklan 4 kohtaan sisältyville säännöksille, jotka koskevat yhtiön tai saman toimialan yhtiöiden yhteisen lisäeläkejärjestelmän mukaisia vanhuuseläkkeitä. Ainoastaan 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan soveltaminen on riippuvainen toisesta unionin oikeuden säädöksestä, nimittäin direktiiviä 2008/94 edeltäneestä direktiivistä 80/987. ( 28 ) Kuten EM:n kirjallisissa huomautuksissa todettiin, direktiivin 2001/23 5 artiklaan sisältyvä viittaus direktiiviin 2008/94 (sen edeltäjän, direktiivin 80/987, muodossa) vahvistaa entisestään sen asemaa erityissäännöksenä.

52.

Direktiivin 2001/23 johdanto-osan seitsemäs perustelukappale kuvastaa tarkoitusta ottaa käyttöön nopea väline antaa jäsenvaltioille harkintavaltaa tietyllä alalla. Siinä todetaan muun muassa, että työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14.2.1977 annettua neuvoston direktiiviä 77/187/ETY ( 29 ) muutettiin ”ottaen huomioon – – taloudellisissa vaikeuksissa olevien yritysten toiminnan säilyttämiseen liittyvät lainsäädännölliset suuntaukset jäsenvaltioissa”.

53.

Puoltamani lähestymistapa saa tukea lisäksi direktiivin 2001/23 lainsäädäntöhistoriasta.

54.

Direktiivin 2001/23 5 artiklasta tuli kyseisen direktiivin osa, kun direktiiviä 77/187 muutettiin 29.6.1998 annetun neuvoston direktiivin 98/50/EY ( 30 ) 4 a artiklalla.

55.

Erityissäännösten käyttöönotto maksukyvyttömyyden osalta ilmenee direktiivin 98/50 johdanto-osan seitsemännestä perustelukappaleesta. ( 31 ) Siinä todettiin, että ”maksukyvyttömien yritysten toiminnan säilyttämiseksi olisi nimenomaisesti sallittava, että jäsenvaltiot voivat olla soveltamatta direktiivin 3 ja 4 artiklaa selvitysmenettelyn yhteydessä tapahtuviin luovutuksiin, ja direktiivin yleisistä säännöksistä olisi sallittava tiettyjä poikkeuksia maksukyvyttömyysmenettelyjen yhteydessä tapahtuviin luovutuksiin” (kursivointi tässä).

56.

Lisäksi direktiivin 98/50 johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todettiin, että direktiivin tarkoituksena oli muuttaa direktiiviä 77/187 ”ottaen huomioon” muun muassa ”Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö”. ( 32 ) Kuten julkisasiamies Szpunar on äskettäin ihailtavan seikkaperäisesti selittänyt, ( 33 ) tässä oikeuskäytännössä kehitettiin direktiivissä 77/187 säädetyistä takeista poikkeus, jota alun perin perusteltiin konkurssioikeuden omaleimaisuudella. ( 34 )

57.

Komission ehdotuksessa, johon direktiivi 98/50 perustui, ( 35 ) myös todettiin, että ”maksukyvyttömien yritysten toiminnan säilyttämisen varmistamiseksi olisi nimenomaisesti sallittava, että jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa direktiivin 3 ja 4 artiklaa luovutuksiin selvitysmenettelyn yhteydessä, ja direktiivin yleisistä säännöksistä olisi sallittava tiettyjä poikkeuksia selvitysmenettelyä edeltävissä maksukyvyttömyyteen liittyvissä luovutuksissa”, kun taas talous- ja sosiaalikomitean lausunnossa todettiin, että ”ehdotuksen maksukyvyttömyystilanteita koskevat uudet säännökset ovat tervetullut pyrkimys lisätä joustavuutta”. ( 36 )

58.

Lyhyesti sanottuna direktiivin 2001/23 lainsäädäntöhistoriassa ei ole mitään viitteitä siitä, että jouston, joka jäsenvaltioille annetaan maksukyvyttömien yritysten luovuttamisen osalta, oli tarkoitus olla alisteinen sen 3 artiklan 4 kohdassa lueteltuja etuuksia koskeviin, aiemmin olemassa olleisiin yleisiin säännöksiin nähden. Näihin etuuksiin kuuluvat yhtiön tai saman toimialan yhtiöiden yhteisen lisäeläkejärjestelmän mukaiset vanhuusetuudet, joista pääasioissa on kyse. Lisään, että on yksinkertaisesti lainsäädännön logiikan vastaista, että yhdestä ja samasta tilanteesta voitaisiin säätää kahdessa eri säännöksessä, kuten direktiivin 2001/23 3 ja 5 artiklassa.

59.

Näistä syistä katson, että ensimmäiseen kysymykseen, sellaisena kuin se on muotoiltuna uudelleen, vastataan edellä 44 kohdassa esitetyllä tavalla.

60.

Toiseen kysymykseen olisi vastattava siten, että ennakkoratkaisupyynnössä kuvattu maksukyvyttömyysmenettely ei kuulu direktiivin 2001/23 5 artiklan 1 kohdan aineelliseen soveltamisalaan vaan saman direktiivin 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan aineelliseen soveltamisalaan.

61.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön vuoksi tähän kysymykseen on vastattava kieltävästi 5 artiklan 1 kohdan osalta, etenkin kun otetaan huomioon, että direktiivin 2001/23 5 artiklan 1 kohdan antamista edeltävä oikeuskäytäntö on olennainen 5 artiklan 1 kohdan merkityksen määrittämisen kannalta. ( 37 ) Kyseisen oikeuskäytännön mukaan ratkaisevat perusteet sen määrittämiselle, onko maksukyvyttömyysmenettely ”konkurssimenettely tai muu samankaltainen maksukyvyttömyysmenettely luovuttajan varojen selvittämiseksi, [jota] toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa,”, ovat olleet kyseisen menettelyn ”yksityiskohdat” ja ”päämäärä”. ( 38 )

62.

Unionin tuomioistuimen mukaan on niin, että jotta yrityksen luovutus voi kuulua direktiivin 2001/23 5 artiklan 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan, kolmen kumulatiivisen edellytyksen on täytyttävä. Luovuttajan on oltava konkurssimenettelyssä tai muussa samankaltaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä, tämä menettely on pitänyt aloittaa luovuttajan varojen selvittämiseksi, ja se on toteutettava toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa. ( 39 ) Asiakirja-aineiston perusteella pääasioissa ei täyty ainoastaan toinen näistä edellytyksistä. Se koskee menettelyn aloittamista luovuttajan varojen selvittämiseksi.

63.

Vastaajien edustaja korosti istunnossa, että pääasiassa kyseessä olevalla luovutuksella turvattiin työpaikkoja ja mahdollistettiin liiketoiminnan jatkuminen ja kukoistaminen. Saksan kirjallisissa huomautuksissa todetaan, että Saksan lainsäädännön, sellaisena kuin se on nykyisin voimassa, tavoitteena on säilyttää työntekijöiden työpaikat, ja istunnossa se lisäksi totesi, että maksukyvyttömien yritysten luovutuksensaajien eläkkeitä koskevien velvoitteiden rajaaminen tekee luovutetun yrityksen hankinnasta houkuttelevampaa. Yrityksen hinta olisi muussa tapauksessa korkeampi. Nämä tekijät käyvät ilmi myös ennakkoratkaisupyynnöistä.

64.

Kuten EM:n kirjallisissa huomautuksissa todettiin, juuri tämän tyyppinen tavoite on kuitenkin suljettu pois direktiivin 2001/23 5 artiklan 1 kohtaa koskevassa oikeuskäytännössä. Menettely, jolla pyritään kyseisen yrityksen toiminnan jatkamiseen, ei täytä edellytystä, jonka mukaan menettely aloitetaan luovuttajan varojen selvittämiseksi. ( 40 ) Tätä sovelletaan riippumatta siitä, mitä nimitystä kyseisestä menettelystä käytetään jäsenvaltion lainsäädännössä. Tuomiossa komissio v. Italia ( 41 ) unionin tuomioistuin ei näet hyväksynyt Italian hallituksen väitteitä, joilla se perusteli sitä, ettei se ollut pannut direktiiviä 2001/23 täytäntöön ”kriisitilassa” olevien yritysten osalta, siten, että muutoin ”luovutuksensaajaehdokas saattaa päätyä siihen, ettei se hanki yritystä itselleen, jos sen on pidettävä palveluksessaan luovutetun yrityksen ylimääräinen henkilöstö”. ( 42 )

65.

En ymmärrä, miten pääasioissa kyseessä olevaa menettelyä voitaisiin pitää minään muuna kuin menettelynä, jolla pyritään turvaamaan yrityksen tai sen elinkelpoisten osien toimintakyky, ( 43 ) eikä varojen selvittämiseen tähtäävänä menettelynä, jolla pyritään velkojien yhteiseen tyydyttämiseen parhaalla mahdollisella tavalla. ( 44 ) Tätä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetään, ennen kuin maksukyvyttömyysmenettely voi kuulua direktiivin 2001/23 5 artiklan 1 kohdan poikkeuksen soveltamisalaan.

66.

Huomionarvoisinta on, että menettely kesti ainoastaan neljä kuukautta. Yritys luovutettiin yhdeltä TMD-konsernin tytäryhtiöltä toiselle tässä ajassa ja näin turvattiin yrityksen toiminnan jatkuminen. On kiistatonta, että yritys jatkoi liiketoimintaa samassa osoitteessa ja että sekä luovuttajaa että luovutuksensaaja sitoi sama työehtosopimus. Mikään viranomainen ei ilmeisestikään ole antanut määräystä varojen selvittämisestä.

67.

Joka tapauksessa, jos maksukyvyttömyysmenettelyyn turvaudutaan usein yritysten uudelleenjärjestelytarkoituksessa, tällöin siinä ei pyritä yrityksen varojen selvittämiseen. ( 45 ) Oikeuskäytännössä on jo kauan vakiintuneesti katsottu, että menettelyt, joiden tarkoituksena on yrityksen toiminnan jatkamisen edistäminen, jotta yritys elpyisi, eivät kuulu direktiivin 2001/23 5 artiklan 1 kohdan aineelliseen soveltamisalaan. ( 46 ) Näin on pääasioissa.

68.

Jos vaadittava arviointi päättyisi tähän, en epäröisi ohjeistaa unionin tuomioistuinta toteamaan, että vastaajien on taattava sekä EM:n että FL:n eläke-etuudet ikään kuin maksukyvyttömyysmenettelyä ei olisi koskaan toteutettu. Huomioon on kuitenkin otettava myös jäsenvaltioille 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa annettu harkintavalta samoin kuin se, miten 17.1.1980 annettuun tuomioon perustuva ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen oikeuskäytäntö sopii yhteen tämän kanssa.

69.

Totean ensinnäkin, että 5 artiklan 2 kohdan b alakohta on merkityksetön tämän kannalta, koska pääasiassa ei ilmeisestikään ole päätetty ”työntekijöiden työehtojen muuttamisesta työllisyysmahdollisuuksien turvaamiseksi varmistamalla yrityksen, liikkeen tai [yritys- tai] liiketoiminnan osan toiminnan säilymisen”.

70.

Lisäksi unionin tuomioistuin on tähän mennessä arvioinut direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohtaa paljon vähemmän kuin 5 artiklan 1 kohtaa. ( 47 ) Käytän siten sen merkitystä määrittäessäni ohjenuorana tähänastista (rajallista) oikeuskäytäntöä sekä säännöksen sanamuotoa, asiayhteyttä ja tarkoitusta. ( 48 )

71.

Unionin tuomioistuimen mukaan direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan ”peruslähtökohtana” on ”3 ja 4 artiklan soveltaminen”. ( 49 ) Tämä on johdonmukaista sen vakiintuneen säännön kanssa, että direktiivin 2001/23 säännöksiä, joissa säädetään poikkeuksista luovutuksensaajaa sitoviin oikeuksiin ja velvoitteisiin, on tulkittava suppeasti. ( 50 )

72.

Sekä 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan sanamuoto että direktiivin valmisteluasiakirjat osoittavat, että kyseinen säännös lisättiin, jotta jäsenvaltiolle annetaan harkintavaltaa rajoittaa luovuttajan siirtämiä oikeuksia ja velvoitteita, etenkin kun menettelyä ei aloiteta luovuttajan varojen selvittämiseksi.

73.

Valmisteluasiakirjojen osalta viittaan edellä 55 ja 57 kohdassa olevaan aineistoon. Jäsenvaltioille oli tarkoitus ainoastaan sallia ”tiettyjä poikkeuksia” maksukyvyttömien yritysten toiminnan säilyttämiseksi.

74.

Direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohtaa edeltävässä johdantokappaleessa säädetään, että ”kun 3 ja 4 artiklaa sovelletaan luovutukseen silloin, kun on aloitettu luovuttajaa koskeva maksukyvyttömyysmenettely (riippumatta siitä, onko kyseinen menettely aloitettu luovuttajan varojen selvittämiseksi) – –”.

75.

Tämän sanamuodon voidaan ainoastaan katsoa tarkoittavan sitä, että tässä menettelyssä direktiivin 2001/23 3 artiklan 1 kohdan nojalla luovutuksensaajille siirtyneitä oikeuksia ja velvoitteita sovelletaan kaikkiin maksukyvyttömyysmenettelyihin, joita ei aloiteta luovuttajan varojen selvittämiseksi, kuten pääasioissa, koska jäsenvaltioille ei ole annettu nimenomaisesti mahdollisuutta säätää toisin, poiketen direktiivin 2001/23 5 artiklan 1 kohdan sanamuodosta, joka alkaa ”jolleivät jäsenvaltiot toisin säädä”. Direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohtaa edeltävän johdantokappaleen sanamuoto ”3 ja 4 artiklaa sovelletaan luovutukseen silloin, kun on aloitettu – – maksukyvyttömyysmenettely”, ei viittaa jäsenvaltioilla olevaan harkintavaltaan vaan tosiseikkoihin perustuviin ja oikeudellisiin edellytyksiin direktiivin 2001/23 3 ja 4 artiklan soveltamiselle, kuten siihen, että on tapahtunut ”luovutus”. Jäsenvaltioiden harkintavalta tulee kuvaan mukaan 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa.

76.

Tämä tulkinta on myös unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen. ( 51 ) Tästä poikkeavista poikkeustoimenpiteistä, joita jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön sellaisten maksukyvyttömyysmenettelyjen osalta, joita ei ole aloitettu luovuttajan varojen selvittämiseksi, säädetään a alakohdassa.

77.

Lisäksi Saksan kirjallisissa huomautuksissa todetaan, että Saksan oikeudessa on käytössä rajattu poikkeus, joka koskee ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista hankittuja tulevaisuuteen kohdistuvia oikeuksia ja jolla pyritään turvaamaan yrityksen elpyminen, kuten direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa sallitaan. Juuri rajatut poikkeukset direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohta kattaa.

78.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen 17.1.1980 antaman tuomion ja myöhemmän oikeuskäytännön voidaan siten katsoa merkitsevän poikkeuksen soveltamista kyseisissä ratkaisuissa direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan aineelliseen soveltamisalaan kuuluviin maksukyvyttömyysmenettelyihin. Tässä yhteydessä on merkityksetöntä, ettei poikkeusta ollut käytössä ennen 5 artiklan sisällyttämistä direktiiviin 2001/23. Jäsenvaltioilla ei ole velvollisuutta toteuttaa tiettyjä toimenpiteitä direktiivien täytäntöön panemiseksi, edellyttäen, että toimenpiteet ovat oikeudellisesti sitovia. ( 52 ) Sillä ei ole merkitystä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen oikeuskäytäntö juontaa juurensa 17.1.1980 eli ennen direktiivin 2001/23 voimaantuloa annetusta tuomiosta, koska direktiivi voidaan panna täytäntöön jäsenvaltion oikeuteen jo sisältyvillä säännöksillä. ( 53 ) Kuten jäljempänä vastauksessani kolmanteen kysymykseen kuitenkin selitän, täytäntöönpano oikeuskäytännön keinoin voi olla ongelmallista unionin oikeuteen sisältyvien oikeusvarmuutta koskevien vaatimusten kannalta.

79.

Joka tapauksessa näistä syistä ehdotan, että toiseen kysymykseen, sellaisena kuin se on muotoiltuna uudelleen, vastataan edellä 60 kohdassa esitetyllä tavalla.

80.

Kolmanteen kysymykseen, sellaisena kuin se on muotoiltu edellä uudelleen, olisi vastattava siten, että 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa sallitaan jäsenvaltion lainsäädäntöön sisältyvä rajoitus, jonka seurauksena luovutuksensaaja ei ole vastuussa lisäeläke-etuuksista, jotka perustuvat ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista täyttyneisiin työskentelykausiin, jos nämä etuudet ovat oikeudellisesti sitovia, ( 54 ) jolloin kyseisillä työntekijöillä on jäsenvaltion lainsäädännön nojalla oikeus ryhtyä toimenpiteisiin ja vedota näihin oikeuksiin jäsenvaltion tuomioistuimissa turvatakseen sen, että luovuttaja maksaa merkitykselliset eläke-etuudet. ( 55 ) Joka tapauksessa on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia todentaa, onko jäsenvaltio käyttänyt sille direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa annettua harkintavaltaa oikeuskäytännön välityksellä oikeusvarmuuden takaamiseksi edellytettävällä täsmällisyydellä ja selvyydellä.

81.

TMD Friction GmbH:n tapaus ei selvästikään täytä näitä edellytyksiä EM:n osalta, koska – kuten EM:n kirjallisissa huomautuksissa esitettiin – eläke-etuuksissa ei ollut kyse luovutushetkellä ”erääntyvistä” (ranskaksi ”dues”) etuuksista, kuten direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan sanamuodossa edellytetään, sillä eläke-etuuksiin oikeuttava tapahtuma eli se, että EM saavuttaa eläkeiän, ei ollut toteutunut.

82.

Sitä vastoin FL:n tapaus on monimutkaisempi, koska hän on entinen työntekijä. Vaikka FL saavutti eläkeiän maksukyvyttömäksi julistamisen jälkeen (ja siirtyi eläkkeelle 31.7.2015), asiakirja-aineistosta ilmenee lisäksi, että FL:n eläke-etuudet olivat ”lopullisesti saavutettuja” maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisajankohtana. On näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia ratkaista, oliko FL:llä oikeus turvata kyseessä olevien lisäeläke-etuuksien saaminen maksukyvyttömyysmenettelyn alkaessa maksukyvyttömältä luovuttajalta edellä 80 kohdassa kuvatulla tavalla. Jos oli, luovutuksensaajan vapauttaminen velvoitteesta maksaa kyseiset etuudet on direktiivin 2001/23 mukaista.

83.

Ilmaisua ”erääntyvät” voidaan tulkita vain siten, että sillä tarkoitetaan ajankohtaa, jona työntekijällä on oikeus saada vanhuusetuuksia, esimerkiksi sen tapahtuman toteutuessa, joka antaa oikeuden näihin etuuksiin. Jos hyväksyttäisiin Saksan kirjallisissa huomautuksissaan esittämät väitteet siitä, että tulevaisuuteen kohdistuvaa oikeutta koskeva velvoite ”erääntyy”, kun luovuttajalle syntyy taloudellinen rasite (toisin sanoen ennen maksukyvyttömyyttä), tämä johtaisi mahdottomaan tilanteeseen maksukyvyttömyyden yhteydessä tehtävän varojen jakamisen kannalta.

84.

Sen lisäksi, että se on ristiriidassa direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan sanamuodon kanssa, se on myös oikeusvarmuuden ja velkojien yhdenvertaisuusperiaatteen kitkattoman toiminnan vastaista. Kuten EM:n kirjallisissa huomautuksissa todettiin, koska EM ei ole vielä siirtynyt eläkkeelle, hänelle aiheutuneen menetyksen määrän voidaan ainoastaan arvioida nousevan 430 euroon kuukaudessa – mikä ei suinkaan ole vähäpätöinen summa –, kun lisäeläkkeen arvioitu määrä olisi 1300 euroa kuukaudessa. Tämä poikkeaa FL:lle aiheutuneiden menetysten, joiden määräksi arvioidaan 149,98 euroa, perustana olevista hyvin tarkoista laskelmista.

85.

Direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan ilmaisua ”erääntyvät” on lisäksi tulkittava suppeasti, koska sillä rajoitetaan direktiivin 2001/23 mukaisia työntekijöiden oikeuksia. ( 56 ) Sitä on myös tulkittava ottaen asianmukaisesti huomioon ennaltaehkäiseviä uudelleenjärjestelyjä koskevista puitteista, veloista vapauttamisesta ja elinkeinotoiminnan harjoittamiskiellosta sekä toimenpiteistä uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevien menettelyjen tehostamiseksi ja direktiivin (EU) 2017/1132 muuttamisesta 20.6.2019 annettu neuvoston direktiivi 2019/1023 (direktiivi uudelleenjärjestelystä ja maksukyvyttömyydestä), ( 57 ) joka jäsenvaltioiden on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 17.7.2021. ( 58 ) Siinä säädetään, että ”tässä direktiivissä säädettyjen ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteet eivät saisi vaikuttaa velalliseen kohdistuviin työeläkejärjestelmistä johtuviin saataviin ja oikeuksiin, jos kyseiset saatavat ja oikeudet ovat kertyneet ennen uudelleenjärjestelyä”. ( 59 ) Tämä viittaa direktiivin 2001/23 tulkintaan, jossa maksimoidaan uudelleenjärjestelyn kohteena olevien yritysten luovutuksensaajien eläkkeitä koskevat velvoitteet niiden minimoimisen sijaan.

86.

Oikeusvarmuus velvoittaa jäsenvaltion tuomioistuimen kaikissa tapauksissa varmistamaan, onko ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka perustuu 17.1.1980 annettuun tuomioon, käytetty pätevästi direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä rajoitusmahdollisuutta. ( 60 )

87.

Unionin tuomioistuin on äskettäin vahvistanut eläke-etuuksien laskennan yhteydessä, että oikeusvarmuuden periaatetta on noudatettava erityisen tarkasti silloin, kun on kyse sääntelystä, jolla saattaa olla taloudellisia seurauksia, mikä edellyttää, että yksityisille unionin oikeudessa annetut oikeudet pannaan täytäntöön riittävän täsmällisesti, selkeästi ja ennakoivasti, jotta asianomaiset henkilöt voivat saada täsmällisesti selville oikeutensa ja velvollisuutensa ja ryhtyä niiden johdosta toimenpiteisiin sekä vedota niihin tarvittaessa kansallisissa tuomioistuimissa. ( 61 )

88.

Unionin tuomioistuin on työsuhteessa olevien työntekijöiden oikeuksia koskeviin direktiiveihin sisältyvien poikkeusten yhteydessä samoin katsonut, että ”silloin kun unionin oikeudessa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus valita, poikkeavatko ne jonkin direktiivin tietyistä säännöksistä, niillä on velvollisuus käyttää harkintavaltaansa noudattaen unionin yleisiä oikeusperiaatteita, muiden muassa oikeusvarmuuden periaatetta. Tällöin kyseisen periaatteen vaatimusten täyttämiseksi säännökset, joilla sallitaan mahdollisuus poiketa direktiivillä asetetuista periaatteista, on pantava täytäntöön vaadittavan täsmällisesti ja selvästi.” ( 62 )

89.

Asiakirja-aineistosta ilmenee, ja komission asiamies vahvisti tämän istunnossa, että Saksan direktiivin 2001/23 täytäntöön panemiseksi toteuttamat aktiiviset toimenpiteet ovat keskittyneet BGB 613a §:n ympärille. Istunnossa syntyi vaikutelma, että direktiivin 2001/23 5 artiklan ja Saksassa toteutettujen maksukyvyttömyyttä koskevien lainsäädäntötoimien välillä ei ole yhteyttä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siten sitäkin suuremmalla syyllä varmistuttava edellä 87 ja 88 kohdassa tarkasteltujen periaatteiden noudattamisesta.

90.

Näistä syistä kolmanteen kysymykseen olisi vastattava edellä 80 kohdassa esitetyllä tavalla.

91.

Neljänteen kysymykseen, sellaisena kuin se on muotoiltuna uudelleen, olisi vastattava siten, että direktiivin 2008/94 8 artiklan vaatimusten täyttäminen jäsenvaltion lainsäädännössä on ennakkoedellytys direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan soveltamiselle. Entiselle työntekijälle maksettavien ammatillisten lisäeläkkeiden määrän vähennystä hänen entisen työnantajansa maksukyvyttömyyden johdosta on pidettävä ilmeisen suhteettomana, kun entinen työntekijä saa vähemmän kuin puolet niistä etuuksista, jotka hänelle kertyneiden oikeuksien perusteella kuuluvat, tai kun kyseinen entinen työntekijä jo elää tai joutuisi elämään tämän vähentämisen johdosta Eurostatin kyseistä jäsenvaltiota varten määrittämän köyhyysriskirajan alapuolella, minkä ratkaiseminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia.

92.

Direktiivin 2008/94 8 artiklan asema ennakkoedellytyksenä direktiivin 2001/23 3 artiklan 1 kohdassa luovutuksensaajille asetettujen velvoitteiden lieventämiselle käy kiistattomasti ilmi direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan sanamuodosta ja siihen sisältyvästä ilmauksesta ”edellyttäen, että”.

93.

Kuten edellä selitettiin, direktiivin 2008/94 8 artikla on mahdollisesti merkityksellinen ainoastaan FL:n tapauksessa, koska direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa sallitaan ainoastaan sellaisten saatavien poissulkeminen, jotka ”erääntyvät” ennen luovutusta tai maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista, ja siinä edellytetään lisäksi, että jäsenvaltion lainsäädännössä annetaan ”vähintään” direktiivin 2008/94 ”mukainen suoja”. Tuomiosta Robins ym. ( 63 ) lähtien oikeuskäytännössä on käytetty oikeasuhteisuuden arviointia, jonka mukaan ammatillisessa lisäeläkejärjestelmässä kertyneisiin eläkeoikeuksiin perustuvista vanhuusetuuksista on taattava vähintään 50 prosenttia. ( 64 ) Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että 8 artiklalla pyritään turvaamaan työtekijöiden pitkän aikavälin edut, koska tällaiset edut välittömien tai tulevaisuuteen kohdistuvien oikeuksien osalta ulottuvat periaatteessa koko eläkkeen keston ajalle. ( 65 )

94.

On tärkeää huomata, että edellä kuvattu tuomiossa Robins ym. vahvistettu periaate on kehittynyt edelleen, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen 19.12.2019 antama tuomio Pensions-Sicherungs-Verein. Unionin tuomioistuin totesi siinä seuraavaa:

”direktiivin 2008/94 8 artiklaa on tulkittava siten, että entiselle työntekijälle maksettavien ammatillisten lisäeläke-etuuksien määrän vähennystä hänen entisen työnantajansa maksukyvyttömyyden johdosta on pidettävä ilmeisen suhteettomana, vaikka asianomainen saakin vähintään puolet niistä etuuksista, jotka hänelle kertyneiden oikeuksien perusteella kuuluvat, kun kyseinen entinen työntekijä jo elää tai joutuisi elämään tämän vähentämisen johdosta Eurostatin kyseistä jäsenvaltiota varten määrittämän köyhyysriskirajan alapuolella”. ( 66 )

95.

Vaikka tämän todentaminen on jäsenvaltion tuomioistuimen tehtävä, koska FL vaatii vastaajalta ainoastaan lisäeläkettä, joka on 149,48 euroa suurempi kuin eläke, jota hän tällä hetkellä saa, tämä raja vaikuttaisi täyttyvän, etenkin kun FL:n kirjallisissa huomautuksissa todetaan, että menetys on ainoastaan 12,8 prosenttia. Lisäksi FL:n kirjallisissa huomautuksissa esitettyä väitettä, jonka mukaan FL:n kaltaisten työntekijöiden yrityksen toiminnan jatkumisen turvaamiseksi tekemät myönnytykset ovat merkityksellisiä oikeasuhteisuuden arvioinnin kannalta, ei hyväksytä oikeuskäytännössä.

96.

Korostan kuitenkin, että direktiivin 2008/94 8 artiklaan sisältyvä velvoite on olennainen vähimmäistae työntekijöiden suojasta heidän työnantajansa maksukyvyttömyystilanteessa (johdanto-osan kolmas perustelukappale). Direktiivin 2008/94 8 artikla sitoo jäsenvaltioita riippumatta jäsenvaltioiden käyttöön ottamista järjestelyistä luovutuksensaajien osalta, kun kyse on yleisesti direktiivin 2001/23 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaisten vanhuus-, työkyvyttömyys- tai perhe-etuuksien siirtymisestä ja jäsenvaltioille 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tällaisten etuuksien osalta yleisesti asetetuista vähimmäisvelvoitteista.

97.

Direktiivin 2008/94 8 artikla on tiivistetysti backstop-tae, jonka nojalla jäsenvaltioiden on ”taattava työntekijöille – – kyseisessä säännöksessä edellytetty vähimmäissuoja”. ( 67 ) Tunnusomaista tälle velvoitteelle on sellaisen suojan antaminen, joka on taloudellisesti täysin riippumaton maksukyvyttömästä luovuttajasta. ( 68 ) Se on työntekijän turvana riippumatta järjestelyistä, joita jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön direktiivin 2001/23 3 artiklan 4 kohdan mukaisesti eläkkeiden osalta. Tämä vastaa yhtä niin kutsuttujen rakenneuudistusdirektiivien 1970-luvulta peräisin olevaa keskeistä tavoitetta: rakenneuudistustoimien negatiivisten sosiaalisten seurausten vähentämistä. ( 69 )

98.

Neljänteen kysymykseen, sellaisena kuin se on uudelleen muotoiltuna, olisi siten vastattava edellä 91 kohdassa esitetyllä tavalla.

99.

Ehdotan näin ollen, että ennakkoratkaisukysymyksiin, sellaisina kuin ne ovat uudelleen muotoiltuina, vastataan seuraavasti: