1.

Tässä asiassa ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään Raad van State (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) tiedustelee, voidaanko oikeudesta perheenyhdistämiseen 22.9.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/86/EY ( 2 ) nojalla kolmannen maan kansalaisen perheenjäsenelle myönnettyä oleskeluoikeutta, joka on saatu perheenkokoajan antamien vilpillisten tietojen perusteella, ( 3 ) peruuttaa, kun oleskeluoikeuden haltija ei ole ollut tietoinen kyseisten tietojen vilpillisestä luonteesta. Vastaavasti toisella ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY ( 4 ) mukaisen pitkään oleskelleen henkilön aseman menettämiseksi välttämätöntä, että tämän aseman haltija on ollut tietoinen petoksesta, kun kyseinen asema on saatu vilpillisten tietojen perusteella.

2.

On totta, kuten julkisasiamies Elmer on huomauttanut ratkaisuehdotuksessaan Kol (C‑285/95, EU:C:1997:107, 19 kohta), että oleskeluluvan saamiseksi tehdyn petoksen hyväksyminen ”merkitsisi moitittavan toiminnan palkitsemista, joka varoittamisen sijaan rohkaisisi muita antamaan jäsenvaltioiden ulkomaalaisasioita hoitaville viranomaisille vääriä ilmoituksia”. Pääasiassa on kuitenkin niin, että ennakkoratkaisukysymyksissä tarkoitettujen oleskelulupien haltijat eivät olleet tietoisia kyseisten oleskelulupien saamiseksi esitettyjen hakemusten perusteena esitettyjen tietojen vilpillisestä luonteesta. He kärsivät siten muiden tekemän petoksen seuraukset.

3.

Unionin tuomioistuin on jo käsitellyt sitä, mikä vaikutus sillä, että turkkilainen työntekijä oli saanut oman oleskeluoikeutensa vilpillisesti, on niihin oikeuksiin, joita tämän työntekijän perheenjäsenillä on ETY–Turkki-assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla. ( 5 ) Sen sijaan tuomioistuinta ei koskaan aiemmin ole pyydetty ottamaan kantaa siihen, voidaanko tilanteessa, jossa väärennettyjä asiakirjoja on käytetty yhtäältä perheenyhdistämiseen perustuvien ja toisaalta pitkään oleskeluun perustuvien oleskelulupahakemusten perusteena, näin saadut luvat peruuttaa taannehtivasti petoksen perusteella, kun oleskeluluvanhaltijat eivät ole tienneet, että kyseiset asiakirjat olivat väärennettyjä. Näin ollen nyt käsiteltävänä oleva asia antaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden selventää tätä kysymystä, jonka yhteydessä on käsiteltävä petoksen ja vilpillisen tarkoituksen suhdetta.

4.

Direktiivin 2003/86 16 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat hylätä perheenyhdistämistä varten tehdyn maahantuloa ja maassaoleskelua koskevan hakemuksen tai peruuttaa perheenjäsenen oleskeluluvan tai olla jatkamatta sen voimassaoloa myös, jos käy ilmi:

5.

Direktiivin 2003/86 17 artiklan mukaan ”päättäessään – – oleskeluluvan peruuttamisesta tai uusimatta jättämisestä – – jäsenvaltioiden on otettava asianmukaisesti huomioon asianomaisen henkilön perhesiteiden luonne ja kiinteys ja jäsenvaltiossa oleskelun kesto sekä perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteet kotimaahan”.

6.

Direktiivin 2003/109 9 artiklan, jonka otsikko on ”Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman peruuttaminen tai menettäminen”, 1 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Pitkään oleskelleet kolmansien maiden kansalaiset eivät ole oikeutettuja säilyttämään pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa seuraavissa tapauksissa:

7.

Vuoden 2000 ulkomaalaislain (Vreemdelingenwet 2000) 18 §:n 1 momentin c kohdalla, luettuna yhdessä saman lain 19 §:n kanssa, on pantu täytäntöön direktiivin 2003/86 16 artiklan 2 kohdan a alakohta. Vuoden 2000 ulkomaalaislain 18 §:n 1 momentin c kohdassa säädetään seuraavaa:

”Hakemus edellä 14 §:ssä tarkoitetun määräaikaisen oleskeluluvan voimassaoloajan pidentämiseksi voidaan hylätä, jos – – ulkomaalainen on antanut vääriä tietoja tai on jättänyt antamatta tietoja, jotka olisivat johtaneet luvan myöntämiseksi tai sen voimassaoloajan pidentämiseksi tehdyn alkuperäisen hakemuksen hylkäämiseen”.

8.

Vuoden 2000 ulkomaalaislain 19 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Määräaikainen oleskelulupa voidaan peruuttaa edellä 18 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla perusteilla, lukuun ottamatta sen b kohdassa tarkoitettua perustetta – –”.

9.

Vuoden 2000 ulkomaalaislain 20 §:n 1 momentin ( 6 ) mukaan

”Ministerillä on toimivalta:

10.

Vuoden 2000 ulkomaalaislain 21 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   [Direktiivin 2003/109] 8 artiklan 2 kohdan mukaisesti hakemus 20 §:ssä tarkoitetun toistaiseksi voimassa olevan oleskeluluvan myöntämiseksi tai muuttamiseksi voidaan hylätä vain, jos:

– –

– –

– –”

11.

Valittaja Y. Z. (jäljempänä isä), joka on kolmannen maan kansalainen, on saanut useita oleskelulupia kansallisen lainsäädännön nojalla sillä perusteella, että hän väitetysti työskenteli päällikkönä yhtiössä, ja tämä työskentely on osoittautunut fiktiiviseksi. ( 7 ) Asiassa ei ole kiistetty, että isä on saanut oleskeluoikeutensa vilpillisesti.

12.

Valittaja Z. Z. (jäljempänä poika), joka on syntynyt vuonna 1991, ja valittaja Y. Y. (jäljempänä äiti), jotka ovat molemmat kolmannen maan kansalaisia, ovat saaneet 31.1.2002 perheenyhdistämistä koskevan oikeuden nojalla direktiivin 2003/86 2 artiklan d alakohdassa ( 8 ) säädetyn mukaisesti tavalliset määräaikaiset oleskeluluvat (jäljempänä perheenyhdistämiseen perustuva oleskelulupa). Äidille ja pojalle myönnettiin 21.3.2007 tehdyillä päätöksillä 18.10.2006 alkaen voimassa olevat tavalliset, direktiivin 2003/109 7 ja 8 artiklassa tarkoitetut toistaiseksi voimassa olevat oleskeluluvat, joissa oli merkintä ”pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EY-oleskelulupa” (jäljempänä pitkään oleskelleen henkilön oleskelulupa).

13.

29.1.2014 tehdyillä päätöksillä Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie (turvallisuus- ja oikeusasioiden valtiosihteeri, Alankomaat; jäljempänä valtiosihteeri) peruutti taannehtivasti yhtäältä äidille ja pojalle myönnetyt perheenyhdistämiseen perustuvat oleskeluluvat ja toisaalta direktiivin 2003/109 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla heille myönnetyt pitkään oleskelleen henkilön oleskeluluvat (jäljempänä 29.1.2014 tehdyt peruuttamispäätökset). Valtiosihteeri määräsi heidät poistumaan välittömästi Alankomaista ja antoi heille maahantulokiellon. 29.1.2014 tehtyjä peruuttamispäätöksiä perusteltiin sillä, että äidin ja pojan perheenyhdistämiseen perustuvat oleskeluluvat oli myönnetty isän väitetyn työnantajan tekemien väärien ilmoitusten perusteella, jotka oli tehty sen osoittamiseksi, että isällä oli direktiivin 2003/86 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa edellytetyt vakaat, säännölliset ja riittävät tulot ja varat. Vastaavasti äidin ja pojan pitkään oleskelleen henkilön oleskeluluvat oli myös saatu vilpillisesti, sillä yhtäältä ne oli myönnetty sen väärän olettaman perusteella, että äiti ja poika olisivat oleskelleet maassa laillisesti perheenyhdistämisen perusteella, ja toisaalta isän väärät työtodistukset oli myös esitetty sen osoittamiseksi, että äidillä ja pojalla oli direktiivin 2003/109 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut vakaat, säännölliset ja riittävät varat. Valtiosihteerin mukaan sillä, olivatko äiti ja poika tietoisia isän tekemästä petoksesta tai todistusten vilpillisestä luonteesta, ei ollut merkitystä arvioitaessa sitä, olivatko he saaneet oleskeluoikeutensa vilpillisesti. Myöskään sillä ei ollut merkitystä, että poika, joka oli alaikäinen hänen oleskeluoikeuttaan koskevien hakemusten esittämishetkellä, ei ollut itse allekirjoittanut kyseisiä hakemuksia.

14.

Valtiosihteeri totesi 4.5.2015 tekemillään päätöksillä 29.1.2014 tehdyistä päätöksistä tehdyt valitukset perusteettomiksi. Rechtbank Den Haag zittingsplaats Amsterdam (Haagin alioikeus, Amsterdamin toimipaikka, Alankomaat) osittain kumosi ja osittain vahvisti kyseiset päätökset 31.5.2016 antamallaan päätöksellä. Isä, äiti, poika ja valtiosihteeri ovat valittaneet tästä päätöksestä Raad van Stateen.

15.

Isän, äidin ja pojan mukaan rechtbank Den Haag zittingsplaats Amsterdam ei ole ottanut huomioon, että äiti ja poika eivät missään vaiheessa ole itse syyllistyneet vilppiin. Lisäksi he katsovat, että unionin oikeudessa taattu oikeusvarmuuden periaate on esteenä heidän pitkään oleskelleen henkilön oleskelulupiensa peruuttamiselle. Tältä osin he viittaavat 18.12.2008 annettuun tuomioon Altun (C‑337/07, EU:C:2008:744).

16.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että sillä, kuka on tehnyt petoksen, ei näytä olevan merkitystä, kun otetaan huomioon direktiivin 2003/86 16 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja direktiivin 2003/109 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuoto. Tuomioistuin korostaa kuitenkin yhtäältä, että direktiivin 2003/86 16 artiklan 2 kohdan a alakohdassa käytetyt ilmaisut ”vääriä tai harhaanjohtavia tietoja” ja ”tai tehty muunlainen petos” sekä direktiivin 2003/109 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa käytetty sana ”vilpillisesti” viittaavat siihen, että on oltava kysymys tietynlaisesta vilpillisyyden tai moitittavuuden vaatimuksesta. Toisaalta kyseinen tuomioistuin huomauttaa, että Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun direktiivin 2004/38/EY täytäntöönpanon ja soveltamisen parantamisesta 2.7.2009 annetussa komission tiedonannossa Euroopan parlamentille ja neuvostolle (jäljempänä direktiivin 2004/38 soveltamisohjeet), ( 9 ) petoksen käsite määritellään ”tarkoitukselliseksi harhaan johtamiseksi tai juoneksi, jonka tarkoituksena on saada direktiiviin perustuva oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun”. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä kyseinen tuomioistuin toteaa, ettei siinä ole esitetty riittävästi lähtökohtia petoksen käsitteen tulkinnalle.

17.

Näissä olosuhteissa Raad van State on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

18.

Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee olennaisesti, onko äidin ja pojan perheenyhdistämiseen perustuvien oleskelulupien peruuttamiseksi direktiivin 2003/86 16 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla merkitystä sillä, tiesivätkö he siitä, että isän työtodistukset olivat vääriä. ( 10 )

19.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeussubjektit eivät saa vedota unionin oikeuteen vilpillisesti tai käyttää sitä väärin. ( 11 ) Tämä periaate, joka on toistuvasti vahvistettu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä oikeudenalasta riippumatta, on unionin oikeuden yleinen periaate, jota sovelletaan riippumatta siitä, onko sitä pantu täytäntöön unionin tai kansallisessa lainsäädännössä. ( 12 ) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu, että oikeuden tai edun epääminen väärinkäytöksen tai petollisen menettelyn vuoksi on vain pelkkä seuraus siitä havainnosta, etteivät halutun edun saamiselle asetetut objektiiviset edellytykset todellisuudessa täyty petoksen tai oikeuden väärinkäytön tapauksessa, ja ettei tällaiselle epäämiselle tarvita erityistä oikeudellista perustaa. ( 13 ) Unionin tuomioistuin näyttää soveltavan tätä oikeuskäytäntöään sekä petoksiin että oikeuden väärinkäyttöön. ( 14 ) Kansallisten tuomioistuinten on tapauskohtaisesti objektiivisten seikkojen perusteella otettava huomioon se, että asianomainen henkilö on käyttänyt oikeuttaan väärin tai menetellyt vilpillisesti, jättääkseen tarvittaessa soveltamatta häneen unionin oikeuden niitä säännöksiä ja määräyksiä, joihin asiassa on vedottu, ottaen tällaista menettelyä arvioidessaan huomioon myös kyseisillä säännöksillä ja määräyksillä tavoitellut päämäärät. ( 15 )

20.

Tätä petoksen ja oikeuden väärinkäytön kiellon yleistä periaatetta sovelletaan myös laillisen maahanmuuton alalla. Oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun neuvoston direktiivin 2003/86/EY soveltamista koskevista ohjeista annetusta komission tiedonannosta Euroopan parlamentille ja neuvostolle (jäljempänä direktiivin 2003/86 soveltamisohjeet) ( 16 ) ilmenee, että ”[jäsenvaltioiden on toteutettava toimia] direktiivissä [2003/86] säädettyihin oikeuksiin kohdistuvaa väärinkäyttöä ja petoksia vastaan. [Komissio] kannustaa jäsenvaltioita sekä yhteiskunnan että todellisten hakijoiden edun vuoksi toteuttamaan määrätietoisia toimia 16 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaisesti”.

21.

6.2.2018 annetussa tuomiossa Altun ym. (C‑359/16, EU:C:2018:63, 50–53 kohta) unionin tuomioistuin täsmensi, että ”vilpin – – toteaminen perustuu joukkoon sellaisia samansuuntaisia indisioita, joista on nähtävissä samalla vilpin sekä objektiivinen että subjektiivinen tekijä”. ( 17 ) Objektiivinen tekijä muodostuu siitä, että unionin oikeudessa säädetyn edun myöntämisen edellytykset eivät ole täyttyneet. ( 18 ) Subjektiivinen tekijä muodostuu asianomaisten tarkoituksesta kiertää sovellettavassa lainsäädännössä säädettyjä edellytyksiä tai sivuuttaa ne kyseisen edun saamiseksi. ( 19 ) Vilppi edun hankkimisessa voi näin perustua ”tarkoitukselliseen tekoon”, kuten siihen, että tosiseikoista annetaan kuvaus, joka ei vastaa todellisuutta, tai ”tarkoitukselliseen laiminlyöntiin”, kuten siihen, että merkityksellisiä tietoja salataan asianomaisen lainsäädännön soveltamisedellytysten sivuuttamistarkoituksessa. ( 20 )

22.

Tämä on se oikeuskäytäntö, jonka valossa on arvioitava sitä, täyttyykö petoksen tunnusmerkistö pääasian olosuhteissa.

23.

Ennakkoratkaisupyyntöpäätöksestä ilmenee, että perheenyhdistämishakemuksen esittämishetkellä hakemuksen perusteena olevina asiakirjoina ( 21 ) on käytetty vääriä tai väärennettyjä asiakirjoja sen osoittamiseksi, että direktiivin 2003/86 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetty vakaita, säännöllisiä ja riittäviä tuloja ja varoja koskeva edellytys täyttyi. Näin ollen on niin, että jos ilmenee, että ilman näitä asiakirjoja kyseisessä artiklassa säädetty edellytys ei olisi täyttynyt, asiassa täyttyy vilpin toteamiseksi edellytetty objektiivinen tekijä, sellaisena kuin se on määritelty 6.2.2018 annetussa tuomiossa Altun ym. (C‑359/16, EU:C:2018:63). Tältä osin muistutan siitä, että 6.12.2012 annetussa tuomiossa O ym. (C‑356/11 ja C‑357/11, EU:C:2012:776, 72 kohta), unionin tuomioistuin totesi, että direktiivissä 2003/86 edellytetyn perheenyhdistämistä koskevien hakemusten yksilöllisen tutkimisen kohteena ovat lähtökohtaisesti perheenkokoajan tulot ja varat eivätkä sen kolmannen maan kansalaisen tulot ja varat, jolle oleskeluoikeutta haetaan. Kuten Euroopan komissiokin direktiivin 2003/86 soveltamisohjeissa, olen sitä mieltä, että käyttämällä ilmaisua ”lähtökohtaisesti” unionin tuomioistuin antaa ymmärtää vähintäänkin, että tietyissä tapauksissa, jos asiaan liittyy erityisiä olosuhteita, voidaan tehdä poikkeuksia siitä säännöstä, jonka mukaan huomioon on otettava perheenkokoajan tulot ja varat. ( 22 )

24.

Subjektiivisesta tekijästä vilpin toteamisen edellytyksenä on todettava, että 6.2.2018 annetussa tuomiossa Altun ym. (C‑359/16, EU:C:2018:63, 52 kohta) esitetyn määritelmän mukaan se muodostuu, pääasian tosiseikkoihin sovellettuna, asianomaisten tarkoituksesta kiertää perheenyhdistämiseen perustuvan oleskeluluvan myöntämisedellytyksiä tai sivuuttaa ne kyseiseen lupaan liittyvän edun saamiseksi. Tästä määritelmästä ilmenee, että tätä tekijää on arvioitava suhteessa siihen henkilöön, joka haluaa saada unionin oikeussääntöihin perustuvan edun. Pääasian olosuhteissa tämän arvioinnin on siten koskettava sitä henkilöä, joka on tehnyt perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen.

25.

Tässä yhteydessä se, että direktiivin 2003/86 16 artiklan 2 kohdan a alakohdan sanamuoto on laadittu passiivissa (”on käytetty – – vääriä tai väärennettyjä asiakirjoja” ja ”[on] tehty muunlainen petos”), ei merkitse, että sillä tiedolla, kuka on tehnyt petoksen, ei olisi merkitystä, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, Euroopan komissio ja Puolan hallitus esittävät. Tähän sanamuotoon on minusta näet päädytty siksi, että direktiivin 2003/86 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat päättää, tekeekö perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen perheenkokoaja vai perheenjäsen.

26.

Pääasiassa vaikuttaa kuitenkin siltä, että perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen on tehnyt perheenkokoajana oleva isä. Jos näin todellakin on ollut, myös vilpin subjektiivinen tekijä täyttyy, koska isä on ollut tietoinen siitä, että asiakirjat, jotka hän on esittänyt perheenyhdistämistä koskevan hakemuksensa perusteena, olivat vääriä.

27.

Huomautan kuitenkin, että vaikka todetaan, että on tehty direktiivin 2003/86 16 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu petos, jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on, ennen kuin ne päättävät peruuttaa oleskeluoikeuden tai toteuttaa toimenpiteen perheenkokoajan tai hänen perheenjäsentensä poistamiseksi maasta, suoritettava direktiivin 17 artiklassa tarkoitettu harkinta. ( 23 ) Kyseisen artiklan mukaan jäsenvaltioiden on erityisesti otettava ”asianmukaisesti huomioon asianomaisen henkilön perhesiteiden luonne ja kiinteys ja jäsenvaltiossa oleskelun kesto sekä perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteet kotimaahan – –”. ( 24 )

28.

On palautettava mieleen, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että direktiivin 2003/86 17 artiklan mukaan perheenyhdistämistä koskevat hakemukset on tutkittava ottamalla yksilölliset olosuhteet huomioon ( 25 ) ja että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on direktiivin 2003/86 täytäntöönpanossa, ja siten myös tehtäessä päätös perheenyhdistämiseen perustuvan oleskeluluvan peruuttamisesta, arvioitava tasapainoisesti ja järkevästi kaikkia käsillä olevia etuja. ( 26 ) Tällainen peruuttaminen ei siten voi olla automaattista.

29.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt kysymyksiä direktiivin 2003/86 17 artiklan mukaisesta harkinnasta eikä äitiin ja poikaan kohdistuvan maastapoistamistoimenpiteen laillisuudesta. Tyydyn siis esittämään tästä vain seuraavat kaksi huomiota.

30.

Ensinnäkin se seikka, että äiti ja poika eivät itse kukin ole vastuussa petoksesta, mutta kärsivät sen seuraukset, on mielestäni otettava asianmukaisesti huomioon direktiivin 2003/86 17 artiklan nojalla suoritettavassa arvioinnissa. Tässä artiklassa nimittäin edellytetään, että huolehditaan siitä, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten suunnittelemat peruuttamis- tai maastapoistamistoimenpiteet ovat oikeasuhtaisia, mitä on arvioitava kaikkien tapauksen tosiasiallisten ja henkilökohtaisten olosuhteiden valossa. ( 27 )

31.

Toiseksi direktiivin 2003/86 johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta ilmenee, että direktiivissä tunnustetaan perusoikeudet ja otetaan huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Perusoikeuskirjan 7 artiklassa, joka sisältää ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 8 artiklan 1 kappaleessa taattuja oikeuksia vastaavat oikeudet, tunnustetaan yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamista koskeva oikeus. ( 28 ) Direktiivin 2003/86 17 artiklan mukainen arviointi onkin suoritettava tämän oikeuden valossa ottaen huomioon yhtäältä perheenyhdistämisoikeuden haltijan ”oleskelun kesto” ( 29 ) kyseisessä jäsenvaltiossa ja toisaalta tämän ”perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteet kotimaahan”. ( 30 )

32.

Oleskelun kesto tekijänä, joka on otettava huomioon, kun vertaillaan käsillä olevia etuja, liittyy olettamaan, että mitä pidempään henkilö asuu tietyssä maassa, sitä vahvempia hänen siteensä kyseiseen maahan ovat ja sitä heikommaksi hänen siteensä kotimaahan muuttuvat. ( 31 ) Tässä yhteydessä on erityisesti otettava huomioon sellaisten kolmansien maiden kansalaisten yksittäistilanteet, jotka ovat viettäneet pääosan elämästään asianomaisessa jäsenvaltiossa ja jotka on kasvatettu ja koulutettu siellä. ( 32 ) Asianomaisen henkilön perheeseen liittyviä, kulttuurisia tai sosiaalisia siteitä kotimaahan arvioidaan toisaalta sellaisten seikkojen kuin esimerkiksi kotimaassa olevan perhepiirin, kotimaahan tehtyjen matkojen tai siellä asumisaikojen tai jopa kyseisen maan kielen osaamisen perusteella. ( 33 )

33.

Ennakkoratkaisupyyntöpäätöksestä pääasiassa ilmenee kuitenkin, että perheenkokoaja on oleskellut Alankomaissa yli 17 vuoden ajan ja äiti ja poika yli 16 vuoden ajan ja että poika oli vain 11-vuotias saapuessaan Alankomaihin. ( 34 ) Näin ollen ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tämän ajanjakson aikana heille on muodostunut kiinteitä siteitä Alankomaihin ja että toisaalta siteet heidän kotimaahansa ovat nykyään käytännössä olemattomat tai vähintäänkin hyvin heikot. Näissä olosuhteissa ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että heidän perheenyhdistämiseen perustuvien oleskelulupiensa peruuttamisen ja mahdollisen karkotuksen seuraukset olisivat liian raskaita tai suhteettomia.

34.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2003/86 16 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sellaisen oleskeluluvan peruuttamiselle, joka on johdettuna oikeutena myönnetty vilpillisten tietojen perusteella hyväksytyn perheenyhdistämisen perusteella, kun on selvitetty, että perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen tehneen henkilön tarkoituksena oli kiertää luvan myöntämisedellytyksiä tai sivuuttaa ne, ja näin on siinäkin tapauksessa, että oleskeluluvan haltija ei ole ollut tietoinen kyseisten tietojen vilpillisestä luonteesta. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on, ennen kuin ne päättävät tällaisesta peruuttamisesta, arvioitava direktiivin 2003/86 17 artiklan mukaisesti kaikkia käsillä olevia etuja ja tässä arvioinnissa on otettava huomioon kaikki tapaukseen liittyvät merkitykselliset seikat, mukaan lukien se, että tämän oleskeluoikeuden myöntämiseen johtanut petos ei johtunut oleskeluoikeuden haltijasta eikä tämä ollut siitä tietoinen.

35.

Toisella ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta olennaisesti, onko direktiivin 2003/109 9 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että se on pääasian olosuhteissa esteenä äidin ja pojan pitkään oleskelleen henkilön aseman peruuttamiselle. ( 35 )

36.

Tarkemmin ottaen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, olisiko se seikka, että äiti ja poika eivät olleet tietoisia kyseisen aseman saamisperusteena esitettyjen asiakirjojen eli isän työtodistusten vilpillisestä luonteesta, pitänyt ottaa huomioon, kun valtiosihteeri teki 29.1.2014 tehdyt peruuttamispäätökset.

37.

Kuten sen johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa todetaan, direktiivin 2003/109 tavoitteena on panna täytäntöön 15. ja 16.10.1999 annettu Tampereen julistus, jonka lopuksi Eurooppa-neuvosto totesi, että ”kolmansien maiden kansalaisten oikeusasemaa olisi lähennettävä vastaamaan jäsenvaltioiden kansalaisten oikeusasemaa ja että henkilölle, joka on laillisesti oleskellut jäsenvaltiossa tietyn, myöhemmin määriteltävän ajan ja jolla on pitkäaikainen oleskelulupa, olisi annettava kyseisessä jäsenvaltiossa yhdenmukaiset, mahdollisimman lähellä Euroopan unionin kansalaisten nauttimia oikeuksia olevat oikeudet”. Jäsenvaltioihin pysyvästi asettautuneiden kolmansien maiden kansalaisten kotouttaminen on direktiivin 2003/109 päätavoite, kuten erityisesti sen johdanto-osan 4:nnestä, 6:nnesta ja 12:nnesta perustelukappaleesta ilmenee. ( 36 ) Tämän tavoitteen saavuttamiseksi direktiivillä 2003/109 taataan kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat saaneet pitkään oleskelleen henkilön aseman, yhdenvertainen kohtelu asianomaisen jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa direktiivin 11 artiklan 1 kohdan a–h alakohdassa luetelluilla aloilla vastaanottavan jäsenvaltion alueella.

38.

Kuten unionin tuomioistuin on lisäksi todennut 24.4.2012 annetun tuomion Kamberaj (C‑571/10, EU:C:2012:233) 66 ja 67 kohdassa, direktiivillä 2003/109 toteutetussa järjestelmässä edellytetään siinä säädetyn pitkään oleskelleen henkilön aseman saamiselta erityisen menettelyn noudattamista ja tiettyjen edellytysten täyttymistä. Siten direktiivin 4 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot myöntävät pitkään oleskelleen henkilön aseman sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat oleskelleet kyseisen jäsenvaltion alueella laillisesti ja yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan välittömästi ennen asiaa koskevan hakemuksen jättämistä; ( 37 ) direktiivin 5 artiklassa aseman saamisen edellytykseksi asetetaan näyttö siitä, että tätä asemaa hakevalla on riittävät varat ja sairausvakuutus; direktiivin 7 artiklassa säädetään lisäksi tarkemmin menettelyllisistä vaatimuksista, joita on noudatettava.

39.

Direktiivin 2003/109 9 artiklan, jonka otsikko on ”Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman peruuttaminen tai menettäminen”, 1 kohdan a alakohdan mukaan on niin, että jos todetaan, että pitkään oleskelleen henkilön asema on hankittu vilpillisesti, tästä seuraa, ettei henkilö ole oikeutettu säilyttämään tätä asemaa. ( 38 )

40.

Mikään kyseisen artiklan sanamuodossa ei nimenomaisesti viittaa siihen, että vilpillisen hankkimisen käsite edellyttäisi tarkoitusta.

41.

Kuten kuitenkin olen muistuttanut tämän ratkaisuehdotuksen 21 ja 22 kohdassa, kuten 6.2.2018 annetusta tuomiosta Altun ym. (C‑359/16, EU:C:2018:63, 50 kohta) ilmenee, vilpin toteaminen edellyttää, että selvitetään, että on olemassa joukko sellaisia samansuuntaisia indisioita, joista on nähtävissä samalla vilpin sekä objektiivinen että subjektiivinen tekijä. Näin ollen pelkästään sellaisesta vilpistä voidaan määrätä sanktio, jonka pitkään oleskelleen henkilön asemaa hakenut kolmannen maan kansalainen on tehnyt tosiasiallisesti ja tarkoituksellisesti.

42.

Se seikka, että, kuten komissio korostaa, pitkään oleskelleen henkilön aseman saamisella on huomattavasti merkitystä erityisesti muissa jäsenvaltioissa oleskelun kannalta, ( 39 ) ei vaikuta siihen, että jotta voidaan todeta, että on kyse vilpistä, on osoitettava, että tätä asemaa hakeva henkilö on tarkoittanut kiertää sovellettavia säännöksiä. Huomautan lisäksi, että toisin kuin direktiivin 2003/86 16 artiklan 2 kohdan a alakohdassa, jossa peruuttamisperusteisiin sisältyy myös pelkkä ”väärien tai harhaanjohtavien tietojen” tai ”väärien tai väärennettyjen asiakirjojen” käyttö, direktiivin 2003/109 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa mainitaan vain ”vilpillisen hankinnan” tilanne. Rajoittamatta sitä, miten direktiivin 2003/86 16 artiklan 2 kohtaa on tulkittava, tämä merkitsee mielestäni sitä, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut rajoittaa direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu pitkään oleskelleen henkilön aseman menettäminen pelkästään niihin tilanteisiin, joissa on osoitettu, että on toimittu vilpillisessä tarkoituksessa. Korostan myös, että pitkään oleskelleen henkilön aseman saaminen edellyttää korkeaa kotoutumisen astetta ( 40 ) ja asianomaisen henkilön henkilökohtaista panostusta ( 41 ) vastaanottavaan jäsenvaltioon, mikä on mielestäni esteenä sille, että tämän aseman peruuttamisedellytyksiä tulkittaisiin liian laajasti.

43.

Vaikka lisäksi perheenyhdistämisen perusteella myönnetyt perheenjäsenten maahantulo- ja oleskeluoikeudet ovat perheenkokoajan oikeuksista johdettuja oikeuksia, direktiivin 2003/109 mukainen pitkään oleskelleen henkilön asema on luonteeltaan henkilökohtainen oikeus, joka saadaan asianomaisen henkilön omissa nimissä tehdyn hakemuksen perusteella. Kun on erityisesti kyse tästä asemasta, tämän erottelun vuoksi on hylättävä muun muassa komission istunnossa puolustama, sanontaan ”fraus omnia corrumpit” perustuva tulkinta, joka johtaisi siihen, että kolmannen henkilön vilpille annettaisiin ratkaiseva merkitys kyseisen aseman peruuttamisessa. Unionin tuomioistuimen perinteisesti yksilön oikeuksien suojaa painottava oikeuskäytäntö on selvästi esteenä tällaiselle tulkinnalle.

44.

Pääasiassa vilpin toteamiseksi edellytettävästä objektiivisesta tekijästä on todettava, että ennakkoratkaisupyyntöpäätöksestä ilmenee, että äidillä ja pojalla ei ollut itsenäisesti direktiivin 2003/109 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja vakaita, säännöllisiä ja riittäviä varoja. ( 42 ) Kuten lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on korostanut, kun äidin ja pojan perheenyhdistämiseen perustuvat oleskeluluvat on saatu väärien asiakirjojen perusteella, direktiivin 2003/109 4 artiklan 1 kohdassa säädetty laillisen oleskelun edellytys ei lähtökohtaisesti täyttynyt sinä ajankohtana, kun pitkään oleskelleen henkilön asemaa koskeva hakemus tehtiin. Tästä seuraa, että kyseisessä direktiivissä säädetyt edellytykset eivät täyttyneet äidin ja pojan osalta ja että näin ollen on osoitettu vilpin toteamiseksi edellytettävä objektiivinen tekijä, sellaisena kuin se on määritelty 6.2.2018 annetussa tuomiossa Altun ym. (C‑359/16, EU:C:2018:63, 51 kohta).

45.

Vilpin toteamiseksi edellytettävästä subjektiivisesta tekijästä on todettava, että 6.2.2018 annetussa tuomiossa Altun ym. (C‑359/16, EU:C:2018:63, 52 kohta) esitetyn määritelmän mukaan, sovellettuna pääasian olosuhteisiin, se viittaa hakijan tarkoitukseen kiertää pitkään oleskelleen henkilön aseman myöntämisedellytyksiä tai sivuuttaa ne kyseiseen asemaan liittyvän edun saamiseksi. Näin ollen vain, jos äiti ja poika olivat tietoisia isän vilpistä ja aikoivat hyötyä siitä, merkitsisi se, että asiassa on kyse direktiivin 2003/109 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta vilpillisestä hankkimisesta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että äiti ja poika eivät olleet tietoisia niiden isän työnantajan antamien todistusten vilpillisestä luonteesta, jotka he ovat esittäneet selvityksenä, jolla oli tarkoitus osoittaa, että he täyttivät direktiivin 2003/109 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn edellytyksen. Näin ollen pääasiassa ei näytä siltä, että äiti ja poika olisivat tarkoituksellisesti yrittäneet kiertää tätä edellytystä. On kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä varmistaa, että näin todella on.

46.

Jollei muuta selvitetä, sen, ettei äidin ja pojan toimintaan liity tarkoitusta kiertää pitkään oleskelleen henkilön aseman myöntämisedellytyksiä, pitäisi johtaa siihen päätelmään, että asiaan ei liity vilppiä.

47.

Tässä vaiheessa on huomautettava, että sitä, että a posteriori todetaan, että pitkään oleskelleen henkilön aseman myöntämisedellytykset eivät täyttyneet, ei mainita kyseisen aseman menettämis- tai peruuttamisperusteissa, joista on säädetty tyhjentävästi direktiivin 2003/109 9 artiklassa. Direktiivin 8 artiklan 1 kohdan mukaan ”pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema on pysyvä, jollei 9 artiklasta muuta johdu”, mikä merkitsee sitä, että lukuun ottamatta niitä tilanteita, jotka on rajoittavasti lueteltu mainitussa artiklassa, ( 43 ) kyseistä asemaa ei voida menettää tai peruuttaa. ( 44 ) Kuten nimittäin direktiivin 2003/109 valmistelutöistä ilmenee, pitkään oleskelleen henkilön aseman on taattava haltijalleen mahdollisimman suuri oikeusturva. ( 45 )

48.

On totta, että unionin tuomioistuin on vahvistanut 17.7.2014 annetussa tuomiossa Tahir (C‑469/13, EU:C:2014:2094, 30 ja 34 kohta), että direktiivin 2003/109 4 artiklan 1 kohdassa säädetty edellytys, joka koskee laillista ja yhtäjaksoista oleskelua asianomaisen jäsenvaltion alueella viiden vuoden ajan ennen asiaa koskevan hakemuksen jättämistä, on välttämätön edellytys direktiivissä säädetyn pitkään oleskelleen henkilön aseman saamiseksi. Tämä tuomio koskee kuitenkin vain pitkään oleskelleen henkilön asemaa koskevan hakemuksen hylkäämistä. Tuomiossa ei todeta, että jos a posteriori todetaan, ettei kyseinen edellytys täyty, pitkään oleskelleen henkilön asema menetetään.

49.

Tästä seuraa, että jos vilppiä ei todeta, direktiivissä 2003/109 ei ole oikeusperustaa äidin ja pojan pitkään oleskelleen henkilön aseman peruuttamiselle.

50.

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2003/109 9 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman peruuttamiselle, jos tämän aseman haltija ei ollut tietoinen niiden tietojen vilpillisestä luonteesta, jotka hän on esittänyt hakemuksensa perusteena ja joiden perusteella kyseinen asema on myönnetty.

51.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Raad van Staten esittämiin kysymyksiin seuraavasti: