1

Euroopan komissio suoritti yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksen osalta tarkastuksia, jotka koskivat kantajan eli Kreikan valtion menoja. Komissio suoritti ensin tiettyjä yksittäistapauksia koskevien asiakirjojen tarkastuksen (IR/2009/017/GR), jonka perusteella se laati 10.2.2009 huomautuksia sisältävän kirjeen, ja 8.–10.9.2009 se suoritti tarkastuksen paikan päällä (IR/2009/004/GR).

2

Komissio ilmoitti 4.1.2010 päivätyssä huomautuksia sisältävässä kirjeessään Kreikan valtiolle niistä puutteista ja väärinkäytöksistä, jotka se oli havainnut kyseisessä paikan päällä tehdyssä tarkastuksessa ja jotka koskivat ensiksi takaisinperintämenettelyssä ilmenneitä viiveitä, jotka johtuivat joko siitä, että tarkastuskertomuksen päiväyksen ja ensimmäisen hallinnollisen tai oikeudellisen päätöksen tekemisen välillä oli kulunut yli neljä vuotta, tai siitä, että ensimmäisen hallinnollisen tai oikeudellisen päätöksen tekemisen ja takaisinperintämääräyksen antamisen välillä oli kulunut yli vuosi, toiseksi sitä, että saatavia ei ollut kuitattu Euroopan maatalouden tukirahaston (jäljempänä maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (jäljempänä maaseuturahasto) välillä, kolmanneksi maksettavien korkojen määrän virheellistä määrittämistä sekä maksettavien korkojen jättämistä joskus mainitsematta silloin, kun takaisinperintää ei ollut suoritettu, ja neljänneksi yksittäistapauksia, joissa takaisinperintä oli viivästynyt. Tämän johdosta komissio ehdotti, että Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle jätetään 11467310,85 euron suuruinen summa ja että Kreikan valtiolle määrätään vastaavansuuruinen rahoitusoikaisu.

3

Kreikan valtio ilmoitti 3.3.2010 päivätyllä kirjeellään olevansa eri mieltä tästä analyysistä. Kahdenvälinen tapaaminen järjestettiin 1.4.2011 ja siitä laadittiin 12.7.2011 päivätty pöytäkirja. Komissio piti valitettavana sitä, etteivät Kreikan viranomaiset voineet toimittaa tietoja kaikista tapauksista, joissa takaisinperintä oli viivästynyt, lukuun ottamatta niitä yksittäistapauksia, jotka komissio oli jo tunnistanut. Kreikan valtio puolestaan korosti rahastojenväliseen kuittausmenettelyyn liittyviä vaikeuksia ja sitä, ettei se ollut arvioinut maksettaviksi tulevien korkojen osuutta liian alhaiseksi. Yksittäistapausten osalta Kreikan valtio ilmoitti katsovansa, että se, että nämä tapaukset olivat vanhoja tai että ne oli riitautettu tuomioistuimessa, esti niihin liittyvien menojen huomioonottamisen.

4

Komissio ilmoitti Kreikan valtiolle 24.1.2013 päivätyllä kreikankielisellä kirjeellään ehdotuksensa jättää unionin rahoituksen ulkopuolelle 11467310,85 euron suuruinen summa (jäljempänä ilmoitus). Kreikan valtio pyysi 7.3.2013, että asia saatetaan sovitteluelimen käsiteltäväksi.

5

Sovitteluelin totesi sovittelumenettelyssä 19.10.2013 päivätyssä lausunnossaan ensiksi, että asianosaiset pystyivät pääsemään yhteisymmärrykseen muun muassa ehdotetusta 10 prosentin suuruisen kiinteämääräisen rahoitusoikaisun määräytymisperusteesta, seuraavaksi se totesi mainitun oikaisun tason osalta, ettei se voinut avustaa asianosaisia millään tavalla, koska Kreikan viranomaiset eivät olleet toimittaneet taulukkoa niistä tapauksista, joissa määräaikoja ei ollut noudatettu, ja lopuksi se totesi, että komission oli otettava huomioon yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta 21.6.2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 (EUVL 2005, L 209, s. 1) 33 artiklan 3 kohdan c alakohta, jossa ”näytetään kiellettävän kuittaaminen, jos maaseuturahaston maksamiin summiin on kohdistettu takaisinperintätoimia”. Sovitteluelin ilmoitti, että muilta osin sillä ei ollut aihetta kyseenalaistaa komission yksiköiden tekemiä päätelmiä.

6

Komissio, joka oli sillä välin saanut uusia tietoja, 17.7.2015 päivätyssä kirjeessään (jäljempänä 17.7.2015 päivätty kirje) yhtäältä tarkasti ylöspäin 10 prosentin suuruisen kiinteämääräisen rahoitusoikaisun määräytymisperustetta koskevaa laskelmaa ja toisaalta yhdessä tapauksessa hyväksyi oikaisun määräämättä jättämisen ja toisessa tapauksessa hyväksyi määrän puolittamisen. Tämä johti unionin rahoituksen ulkopuolelle jätettyjä menoja vastaavan lopullisen määrän korottamiseen 11534827,97 euroon.

7

Komissio jätti Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 13.11.2015 antamallaan täytäntöönpanopäätöksellä (EUVL 2015, L 303, s. 35; jäljempänä riidanalainen päätös) unionin rahoituksen ulkopuolelle lopulta Organismos Pliromon kai Elegchou Koinotikon Enischyseon Prosanatolismou kai Eggyiseonin (ohjaus- ja tukirahastosta maksettavan yhteisön tuen maksamisesta ja valvonnasta vastaava Kreikan viranomainen, jäljempänä Opekepe) menot, joiden kokonaismäärä oli 12647843,53 euroa.

8

Kreikan valtio nosti nyt käsiteltävän kanteen 22.1.2016 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kannekirjelmällä.

9 [– –]

15

Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 16.2.2017 pidetyssä istunnossa.

16

Kreikan valtio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

17

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

Oikeudellinen arviointi

19

Kumoamisvaatimustensa tueksi Kreikan valtio vetoaa viiteen kanneperusteeseen, joiden mukaan

20

Ensimmäisen kanneperusteensa tueksi Kreikan valtio väittää, että nyt käsiteltävässä tapauksessa sovellettu kiinteämääräinen rahoitusoikaisu on tehty ilman oikeusperustaa. Todetut väärinkäytökset eivät nimittäin liity niiden menojen, joiden osalta voidaan tehdä asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 2 kohdan nojalla rahoitusoikaisu, tukikelpoisuutta koskevien tarkastusten laiminlyönteihin, vaan sääntöjenvastaisten maksujen, joihin voidaan soveltaa mainitun asetuksen 32 ja 33 artiklan nojalla vain erityisiä oikaisuja, myöhempään hallinnointiin. Edellä mainituissa 32 ja 33 artiklassa tarkoitettuihin väärinkäytöksiä koskeviin erityistapauksiin voidaan soveltaa vain mainitun asetuksen 31 artiklan 3 kohtaa, ja näissä kahdessa mainitussa artiklassa viitataan siihen nimenomaisesti. Kreikan valtion mukaan kiinteämääräinen rahoitusoikaisu kuuluu ainoastaan asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan, eikä kyseistä säännöstä sovelleta väärinkäytöksiin, joista säädetään mainitun asetuksen 32 ja 33 artiklassa. Tämä analyysi saa tukea mainitun asetuksen 31 artiklan 4 ja 5 kohdan sanamuodosta. Kreikan valtio vetoaa lisäksi asetuksen N:o 1290/2005 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 8 artiklan 1 kohdan c alakohdan iii alakohdan sekä mainitun asetuksen johdanto-osan 25 ja 26 perustelukappaleen tulkintaan yhdessä.

21

Lisäksi komission 23.12.1997 päivätty asiakirja VI/5330/97, jonka otsikkona on ”Suuntaviivat, jotka koskevat rahoituksellisten seuraamusten laskemista valmisteltaessa EMOTR:n tukiosaston tilien tarkastamisesta ja hyväksymisestä tehtävää päätöstä” (jäljempänä suuntaviivat), koskee vain asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 2 kohdassa säädettyjä edellytyksiä, kuten oikeuskäytännössä – muun muassa 13.12.2012 annetussa tuomiossa Kreikka v. komissio (T-588/10, ei julkaistu, EU:T:2012:688, 98 kohta) – on todettu. Kreikan valtion mukaan komissio siis itse rajoitti omaa harkintavaltaansa, eikä nyt käsiteltävässä tapauksessa ole mahdollista soveltaa riidanalaisessa päätöksessä käytettyä kiinteämääräistä rahoitusoikaisua, vaikka kyseessä olevat väärinkäytökset näytettäisiin toteen.

22

Kreikan valtio korostaa kiinteämääräisiin rahoitusoikaisuihin turvautumisen poikkeuksellisuutta ja huomauttaa, että nyt käsiteltävässä tapauksessa perimättä olevien summien todellinen määrä on täysin määritettävissä – muun muassa asetuksen N:o 885/2006 liitteessä III olevien taulukoiden avulla, jotka jäsenvaltiot ovat toimittaneet komissiolle –, mikä tekee kiinteämääräisen menetelmän tarpeettomaksi.

23

Kreikan valtio lisää vastauksessaan, että jos komission suorittama merkityksellisten säännösten tulkinta ja soveltaminen olisivat paikkansapitäviä, kiinteämääräisiä rahoitusoikaisuja olisi mahdollista määrätä myös valtiontukien tai jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisten aloilla eli aloilla, joihin viitataan asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 5 kohdan b alakohdassa.

24

Komissio kiistää Kreikan valtion väitteet.

25

Ensimmäisen kanneperusteen tutkiminen edellyttää ensiksi sen tarkastamista, onko komissiolla oikeusperusta, jonka nojalla se voi turvautua kiinteämääräiseen rahoitusoikaisuun tilanteessa, jossa on todettu asetuksen N:o 1290/2005 32 ja 33 artiklan mukaisia väärinkäytöksiä, ja toiseksi, jos näin on, sen tarkastamista, oliko tällaisen oikaisun soveltaminen nyt käsiteltävässä tapauksessa perusteltua, kun otetaan huomioon todetut laiminlyönnit.

26

Aluksi on täsmennettävä, että nyt käsiteltävässä tapauksessa komission menettelystä – alkaen vuonna 2009 suoritetusta asiakirjojen tarkastuksesta ja paikan päällä suoritetusta tarkastuksesta sen sovitteluelimen 19.10.2013 antaman lausunnon johdosta tekemään analyysiin asti – säädettiin tuolloin sovelletussa asetuksessa N:o 1290/2005. Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa komissio viittasi myös yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 485/2008 kumoamisesta 17.12.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 (EUVL 2013, L 347, s. 549) 52 artiklaan, jota sovelletaan mainitun asetuksen 121 artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla 1.1.2015 alkaen. Asetuksen N:o 1306/2013 52 artiklassa toistetaan pääpiirteissään asetuksen N:o 1290/2005 31 artikla ja kehitetään sitä. Tämän johdosta ja siltä osin kuin asianosaiset perustavat väitteensä tähän viimeksi mainittuun asetukseen, nyt käsiteltävän tapauksen ratkaisemisen kannalta on riittävää tutkia asetuksen N:o 1290/2005 merkitykselliset säännökset.

27

Mahdollisuus turvautua kiinteämääräiseen rahoitusoikaisuun juontuu asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 1 ja 2 kohdan yhdistettyjen säännösten nojalla komissiolle annetusta laajasta harkintavallasta. Näillä säännöksillä annetaan komissiolle mahdollisuus päättää ”[unionin] rahoituksen ulkopuolelle jätettävistä määristä”, jos komissio toteaa, että ”3 artiklan 1 kohdassa ja 4 artiklassa tarkoitettuja menoja ei ole toteutettu [unionin] sääntöjen mukaisesti” ja valtuutetaan se arvioimaan ”rahoituksen ulkopuolelle jätettävät menot ottaen huomioon erityisesti todetun sääntöjenvastaisuuden merkittävyy[s]”, jolloin se ottaa huomioon ”rikkomuksen laadun ja vakavuuden sekä [unionille] aiheutuneen taloudellisen vahingon” (ks. vastaavasti tuomio 17.5.2013, Kreikka v. komissio, T-294/11, ei julkaistu, EU:T:2013:261, 150–154 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Lisäksi on muistutettava, että rahoitusoikaisumekanismin ja komission suuntaviivoissa esitettyjen edellytysten on katsottu olevan unionin oikeuden mukaisia (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2004, Kreikka v. komissio,C-332/01, EU:C:2004:496, 70 kohta; tuomio 7.10.2004, Espanja v. komissio,C-153/01, EU:C:2004:589, 73 kohta ja tuomio 17.5.2013, Kreikka v. komissio, T-294/11, ei julkaistu, EU:T:2013:261, 155 kohta), koska komission suuntaviivojen mukaisesti määräämällä oikaisulla pyritään estämään se, että maataloustukirahastosta ja maaseuturahastosta rahoitettaisiin summia, joita ei ole käytetty kyseessä olevassa unionin lainsäädännössä asetettujen tavoitteiden toteuttamiseen, eikä tämä oikaisu ole seuraamus (tuomio 31.3.2011, Kreikka v. komissio, T-214/07, ei julkaistu, EU:T:2011:130, 136 kohta ja tuomio 17.5.2013Kreikka v. komissio, T-294/11, ei julkaistu, EU:T:2013:261, 175 kohta). Oikeuskäytännön mukaan suuntaviivoissa hyväksytyt kiinteät määrät mahdollistavat samalla sekä unionin oikeuden noudattamisen ja unionin resurssien hyvän hallinnon että sen estämisen, että komissio käyttää harkintavaltaansa siten, että se määrää jäsenvaltioille liian suuria ja suhteettomia oikaisuja (tuomio 10.9.2008, Italia v. komissio, T-181/06, ei julkaistu, EU:T:2008:331, 234 kohta ja tuomio 17.5.2013, Kreikka v. komissio, T-294/11, ei julkaistu, EU:T:2013:261, 175 kohta).

29

Siitä kysymyksestä, onko olemassa sellaista oikeusperustaa, joka mahdollistaa kiinteämääräiseen rahoitusoikaisuun turvautumisen asetuksen N:o 1290/2005 32 ja 33 artiklassa tarkoitettujen väärinkäytösten tapauksessa, on muistutettava, että missään mainitun asetuksen säännöksistä, etenkään 31–33 artiklassa, ei estetä mainitun asetuksen 31 artiklan 2 kohdan soveltamista saman asetuksen 32 ja 33 artiklassa tarkoitettuihin väärinkäytöksiin.

30

Asetuksen N:o 1290/2005 32 ja 33 artiklassa tosin viitataan mainitun asetuksen 31 artiklaan vain siltä osin kuin komission velvollisuutena on – silloin, kun se mainitun 32 ja 33 artiklan nojalla päättää ”vaatia vielä takaisin perimättä olevat määrät jäsenvaltiolta” (asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 4 kohta ja 33 artiklan 5 kohta) tai ”jättää [unionin] rahoituksen ulkopuolelle [unionin] talousarviosta vastattaviksi aiheutuneet määrät” (asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 8 kohta) – noudattaa mainitun asetuksen ”31 artiklan 3 kohdassa säädettyä menettelyä”. Tästä on muistutettava, että mainitussa säännöksessä, joka on pelkästään menettelyllinen, edellytetään, että ”ennen rahoituksen epäämistä koskevan päätöksen tekemistä komission tarkastuksen tulokset ja asianomaisen jäsenvaltion antamat vastaukset annetaan tiedoksi kirjallisina, minkä jälkeen molemmat osapuolet pyrkivät sopimukseen toteutettavista toimenpiteistä” ja että ”jollei sopimukseen päästä, jäsenvaltio voi pyytää sellaisen menettelyn aloittamista, jolla pyritään sovittamaan yhteen molempien osapuolten kannat neljän kuukauden kuluessa. Menettelyn tuloksista toimitetaan komissiolle kertomus, jonka se tutkii ennen mahdollisen rahoituksen epäämistä koskevan päätöksen tekemistä”. Nyt käsiteltävässä tapauksessa on sovellettu juuri tätä menettelyä.

31

Kuitenkin se seikka, että asetuksen N:o 1290/2005 32 ja 33 artiklassa viitataan nimenomaisesti vain mainitun asetuksen 31 artiklan 3 kohtaan, ei merkitse sitä, ettei kiinteämääräistä rahoitusoikaisua voitaisi soveltaa silloin, kun on kyse mainitussa 32 ja 33 artiklassa tarkoitetuista väärinkäytöksistä.

32

Asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 5 kohdan a alakohdan sanamuodosta nimittäin ilmenee, että mainitun asetuksen 31 artiklan 4 kohtaa ”ei sovelleta rahoituksellisiin seurauksiin, jotka liittyvät 32 ja 33 artiklassa tarkoitettuihin väärinkäytöksiin”, mikä merkitsee käänteisesti sitä, että asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan muita kohtia – 2 kohta mukaan lukien – on tarkoitus soveltaa mainitun asetuksen 32 ja 33 artiklassa tarkoitettuihin väärinkäytöksiin.

33

Tämä tulkinta vastaa lisäksi asetuksen N:o 1290/2005 johdanto-osan 25 ja 26 perustelukappaleessa mainittua tavoitetta pyrkiä suojaamaan unionin taloudellisia etuja, jotka ovat perusta niille mainitun asetuksen IV osastossa, johon 31–33 artikla sisältyy, oleville säännöille, jotka koskevat maatalousrahastojen talousarvion asianmukaisen toteutuksen valvontaa. Nimittäin epäämällä mahdollisuus soveltaa kiinteämääräistä rahoitusoikaisua yhtäältä poistettaisiin komissiolta kaikki keinot suojella unionin taloudellisia etuja silloin, kun se ei voi laskea täsmällisesti asetuksen N:o 1290/2005 32 ja 33 artiklan nojalla unionin talousarvion ulkopuolelle jätettäviä summia sen vuoksi, että kyseinen jäsenvaltio ei ole toimittanut komissiolle asian kannalta tarpeellisia tietoja, ja toisaalta sallittaisiin asetuksen vastaisesti toimivan jäsenvaltion kiertää velvollisuuksiaan ja siten hyötyä omista laiminlyönneistään.

34

Näin ollen – toisin kuin Kreikan valtio väittää – kiinteämääräisen rahoitusoikaisun soveltamista ei sellaisenaan ole kielletty, kun asetuksen N:o 1290/2005 32 ja 33 artikla pannaan täytäntöön.

35

Millään Kreikan valtion esittämistä perusteluista ei voida asettaa kyseenalaiseksi tätä päätelmää.

36

Ensinnäkin edellä 23 kohdassa mainitusta Kreikan valtion perustelusta, jonka mukaan on niin, että jos olisi mahdollista soveltaa kiinteämääräistä rahoitusoikaisua asetuksen N:o 1290/2005 32 ja 33 artiklassa tarkoitettujen väärinkäytösten taloudellisiin seurauksiin, silloin sen soveltaminen olisi mahdollista myös saman asetuksen 31 artiklan 5 kohdan b alakohdassa mainittuun tilanteeseen, jossa on kyse valtion tuista ja jäsenvaltioiden jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä, on riittävää muistuttaa, että tämän viimeksi mainitun säännöksen sisältämällä poissulkemisella pyritään täsmentämään, että mainitun asetuksen 31 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua 24 kuukauden määräaikaa ei tietenkään sovelleta valtiontukia ja jäsenvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeviin menettelyihin, jotka eivät kuulu asetuksen N:o 1290/2005 soveltamisalaan.

37

Toiseksi asetuksen N:o 1290/2005 3 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 8 artiklan 1 kohdan c alakohdan iii alakohta ja tämän asetuksen johdanto-osan 25 ja 26 perustelukappale – joihin Kreikan valtio vetoaa esittämättä kuitenkaan näihin säännöksiin perustuvia erityisiä argumentteja – eivät näytä olevan konkreettisesti kytköksissä nyt käsiteltävässä tapauksessa sovelletun kiinteämääräisen rahoitusoikaisun oikeusperustaa koskevaan kysymykseen, ja tämän johdosta mainituilla säännöksillä ja perustelukappaleilla ei ole merkitystä tämän kysymyksen kannalta.

38

Kolmanneksi myöskään Kreikan valtion esittämiä argumentteja komission suuntaviivoista ei voida hyväksyä.

39

Tämän osalta on ensiksi täsmennettävä, että mikään suuntaviivoissa esitetty seikka ei estä asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 2 kohdan soveltamista saman asetuksen 32 ja 33 artiklassa tarkoitettuihin väärinkäytösten taloudellisiin seurauksiin. Oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että mainituissa suuntaviivoissa ”ainoastaan täsmennetään se menetelmä ja ne parametrit, joita komissio käyttää laskiessaan määriä, jotka on jätettävä rahoituksen ulkopuolelle asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 2 kohdassa säädettyjen kriteerien perusteella” (tuomio 13.12.2012, Kreikka v. komissio, T-588/10, ei julkaistu, EU:T:2012:688, 98 kohta).

40

Toiseksi suuntaviivojen liitteestä 2 ilmenee, että silloin, kun ei ole mahdollista määrittää sääntöjenvastaisten maksujen todellista määrää ja sen seurauksena unionille aiheutuneiden taloudellisten tappioiden määrää, sovelletaan kiinteämääräisiä oikaisuja unionin talousarviolle puutteellisista tarkastuksista aiheutuvan tappion riskin arvioinnin perusteella. Tällainen mahdottomuus määrittää sääntöjenvastaisten maksujen täsmällinen määrä voi ilmetä sekä menojen tukikelpoisuutta koskevissa tarkastuksissa että aiheettomasti maksettujen summien takaisinperintää koskevissa tarkastuksissa, ja – kuten suuntaviivoissa todetaan – tämä johtuu ”jälkikäteen tehtävän tarkastuksen luonteesta”.

41

Lopuksi ja joka tapauksessa, jos oletetaan jopa, että suuntaviivoja ei sovelleta asetuksen N:o 1290/2005 32 ja 33 artiklassa tarkoitettuihin väärinkäytöksiin, tämä seikka yksinään ei voi johtaa siihen, että tällaiseen kiinteämääräiseen oikaisuun turvautumisella ei ole oikeusperustaa, koska näiden väärinkäytösten tulkinta ei voi olla johdetun oikeuden tulkinnan vastainen. Juuri itse asetuksen N:o 1290/2005 ja erityisesti siinä komissiolle annetun laajan harkintavallan nojalla komissio on voinut ottaa käyttöön suuntaviivoissa mainitun rahoitusoikaisumekanismin (ks. edellä 27 ja 28 kohta).

42

Näin ollen on pääteltävä, että oli olemassa sellainen oikeusperusta – eli asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 2 kohta –, jonka perusteella komissio on voinut soveltaa kiinteämääräistä rahoitusoikaisua mainitun asetuksen 32 ja 33 kohdan nojalla todettujen väärinkäytösten taloudellisiin seurauksiin silloin, kun se ei pystynyt määrittämään perimättä olevien summien tarkkaa määrää. Samaa päättelyä voidaan soveltaa nyt asetuksen N:o 1306/2013 52 artiklaan, varsinkin kun kyseisen asetuksen 52 artiklan 2 kohdassa säädetään nimenomaisesti mahdollisuudesta käyttää kiinteämääräisiä rahoitusoikaisuja, ”jos tapauksen luonteen vuoksi tai koska jäsenvaltio ei ole toimittanut komissiolle tarvittavia tietoja, ei kohtuullisin ponnisteluin voida määrittää tarkemmin unionille aiheutunutta taloudellista vahinkoa”.

43

Tässä vaiheessa on tarkistettava, oliko mainitun oikaisun soveltaminen perusteltua nyt käsiteltävässä tapauksessa, kun otetaan huomioon todetut laiminlyönnit (ks. edellä 25 kohta).

44

Ensin on muistutettava jäsenvaltioiden velvollisuudesta ilmoittaa komissiolle sekä maataloustukirahaston että maaseuturahaston osalta aiheutuneista menoista. Asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan ja saman asetuksen 33 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on 8 artiklan 1 kohdan c alakohdan iii alakohdassa säädetyn tilinpäätöksen toimittamisen yhteydessä toimitettava komissiolle yhteenveto väärinkäytösten vuoksi aloitetuista takaisinperintämenettelyistä ja eriteltävä vielä takaisin perimättä olevat määrät hallinnollisen ja/tai oikeudellisen menettelyn mukaan sekä väärinkäytöstä koskevan ensimmäisen hallinnollisen tai oikeudellisen päätöksen tekovuoden mukaan”. Lisäksi asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on pidettävä komission saatavilla yksityiskohtainen selvitys kustakin takaisinperintämenettelystä ja vielä perimättä olevista määristä”.

45

Kuten sovitteluelin huomautti 19.10.2013 päivätyn lausuntonsa 6.2 kohdassa, ”Kreikan viranomaiset eivät esittäneet taulukkoa niistä tapauksista, joissa määräaikoja ei ollut noudatettu”. Toisin kuin Kreikan valtio väittää kannekirjelmänsä 32 kohdassa, komissio ei siten voinut täsmällisesti määrittää perimättä olevia määriä, koska Kreikan valtio ei ollut täyttänyt asianmukaisesti asetuksen N:o 885/2006 liitteessä III olevia taulukoita huolimatta komission asiaa koskevista toistuvista pyynnöistä. Kuten yhteenvetokertomuksen 19.6.3 kohdasta ilmenee, tämä laiminlyönti liittyy yhteen niistä keskeisistä tarkastuksista, ”jotka oli jätetty tekemättä tai ne oli tehty niin puutteellisesti tai niitä oli tehty niin harvoin, ettei niiden perusteella voitu rangaista lainkaan väärinkäytöksistä [lainsäädännöstä johtuvien] vaatimusten mukaisesti”. Nämä keskeiset tarkastukset koostuivat asianmukaisista menettelyistä ja tarkastuksista, joilla varmistettiin ensiksi, että aiheettomasti maksetut määrät voitiin yksilöidä, periä takaisin ja maksaa rahastoille ajoissa, toiseksi, että kirjanpitomerkinnät ja tietojen hallinnointiin liittyvät tiedot olivat paikkansapitäviä, ja kolmanneksi, että velallisluettelo ja asetuksen N:o 885/2006 liite III oli täytetty.

46

Tästä on muistutettava, että komission suuntaviivojen mukaan keskeisten tarkastusten laiminlyönti tai niiden suorittaminen puutteellisesti tai harvoin voi oikeuttaa soveltamaan kiinteämääräistä rahoitusoikaisua.

47

Koska komissio totesi vuonna 2009 suorittamissaan tarkastuksissa – useita yksittäisiä tapauksia tutkiessaan –, että kyseessä olevien rahastojen saatavien takaisinperinnässä oli ilmennyt laiminlyöntejä tai toistuvia viiveitä, sillä oli syytä epäillä löytävänsä samankaltaisia aukkoja kaikista tapauksista, ja tämän johdosta, koska unionille aiheutuneita tappioita ei ollut mahdollista arvioida täsmällisesti, harkita suuntaviivojen valossa kiinteämääräistä rahoitusoikaisua (ks. vastaavasti ja analogisesti jäsenvaltion suorittamissa tarkastuksissa ilmenneistä virheistä 24.4.2008 annettu tuomio Belgia v. komissio, C‑418/06 P, EU:C:2008:247, 136 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Ensimmäinen kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

[– –]

65

Kolmannessa kanneperusteessaan Kreikan valtio kiistää olennaisilta osin kiinteämääräisen rahoitusoikaisun perusteltavuuden maatalousrahastojen välisen saatavien kuittauksen tekemättä jättämisen osalta, ja neljännessä kanneperusteessaan se katsoo, että kyseisen oikaisun peruste, joka koskee velvollisuutta kirjata korot asetuksen N:o 885/2006 liitteessä III säädettyihin taulukoihin, on lainvastainen.

66

Tästä on todettava, että ilmoituksesta ilmenee nimenomaisesti, että 10 prosentin suuruinen kiinteämääräinen rahoitusoikaisu, jota ehdotettiin ilmoituksen liitteessä olevassa 1.1 kohdassa takaisinperintämenettelyssä ilmenneiden viiveiden johdosta, ”kattaa myös 1.2 kohdassa (Kuittaus) ja 1.3 kohdassa ([asetuksen N:o 885/2006 liitteessä III olevissa taulukoissa] oleva maininta koroista) olevan rahastolle aiheutuvan riskin”. Ilmoituksen liitteessä olevan 1.2 kohdan lopussa täsmennetään lisäksi, että ”mitään lisäoikaisua ei näin ollen [ole ehdotettu]” sen johdosta, että rahastojenvälistä kuittausta koskevaa erityismenettelyä ei ollut noudatettu. Sama perustelu on esitetty sen osalta, ettei asetuksen N:o 885/2006 liitteessä III olevissa taulukoissa ole ilmoitettu korkoja, mistä komissio totesi ilmoituksen liitteessä olevassa 1.3 kohdassa, että niihin liittyvä oikaisu ”katettiin 1.1 kohdassa (takaisinperintämenettelyssä ilmenneiden viiveiden vuoksi) ehdotetulla 10 prosentin suuruisella rahoitusoikaisulla”.

67

Lisäksi 17.7.2015 päivättyyn kirjeeseen sisältyy liite, jossa on tiivistettynä komission kanta sovitteluelimen väliintulon jälkeen. Komissio korostaa liitteessä olevan 2 kohdan toisessa luetelmakohdassa, että ”A kohdassa (viiveet takaisinperintämenettelyssä) ehdotettu 10 prosentin suuruinen kiinteämääräinen rahoitusoikaisu kattaa myös B ja C kohdat (rahastojenvälinen kuittaus ja korkojen ilmoittaminen [asetuksen N:o 885/2006] liitteessä III olevassa taulukossa)”. Samoja käsitteitä käytetään yhteenvetokertomuksen 19.6.5 kohdan toisen luetelmakohdan lopussa.

68

Tämä lähestymistapa vastaa lisäksi komission suuntaviivoja, joiden mukaan on niin, että jos samasta järjestelmästä löydetään useita puutteita, kiinteät prosenttimäärät eivät ole kumulatiivisia, vaan vakavinta puutetta pidetään osoituksena valvontajärjestelmän kokonaisuudessaan aiheuttamista riskeistä.

69

Edellä esitetyistä toteamuksista seuraa näin ollen selvästi, että kolmannessa ja neljännessä kanneperusteessa esitetyistä kahdesta laiminlyönnistä ei ole aiheutunut minkäänlaista korotusta siihen 10 prosentin suuruiseen kiinteämääräiseen rahoitusoikaisuun, joka määrättiin saatavien takaisinperinnässä ilmenneiden viiveiden johdosta. Tästä seuraa, että kolmannen ja neljännen kanneperusteen tutkimisella ei voi olla merkitystä riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuden kannalta.

70

Oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että kun päätöksen tietyillä perusteluilla voidaan yksin perustella päätös oikeudellisesti riittävästi, virheet, jotka saattaisivat rasittaa päätöksen muita perusteluita, eivät missään tapauksessa vaikuta sen päätösosaan. Lisäksi siltä osin kuin komission päätöksen päätösosa perustuu useisiin perusteluryhmiin, joista kukin yksinäänkin riittäisi päätösosan perustaksi, kyseinen päätös on lähtökohtaisesti kumottava ainoastaan siinä tapauksessa, että jokainen näistä perusteluryhmistä on lainvastainen. Siinä tapauksessa virhe tai muu lainvastaisuus, joka vaikuttaa vain yhteen päätöksen perusteluryhmistä, ei voi olla riittävä perustelu riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi, jos tällä virheellä ei ole voinut olla ratkaisevaa vaikutusta tämän päätöksen tehneen toimielimen hyväksymään päätöksen päätösosaan (määräys 26.2.2013, Castiglioni v. komissio, T-591/10, ei julkaistu, EU:T:2013:94, 44 kohta; tuomio 15.1.2015, Ranska v. komissio,T-1/12, EU:T:2015:17, 73 kohta ja tuomio 28.9.2016, Yhdistynyt kuningaskunta v. komissio, T-437/14, EU:T:2016:577, 73 kohta).

71

Tämän johdosta kolmas ja neljäs kanneperuste on hylättävä tehottomina.

72

Viidennessä kanneperusteessaan Kreikan valtio vaatii riidanalaisen päätöksen kumoamista yhdeksän yksittäistapauksen osalta, joista kuhunkin liittyy sen mukaan eri väitteitä, joita tarkastellaan yksitellen.

[– –]

114

Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetty, viides kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan ja näin ollen kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

115

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

116

Koska Kreikan valtio on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (seitsemäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: