1

Kantajat, Hitachi-LG Data Storage, Inc., ja sen tytäryhtiö Hitachi-LG Data Storage Korea, Inc., ovat optisten levyasemien valmistajia ja toimittajia. Erityisesti Hitachi-LG Data Storage on japanilaisen Hitachi, Ltd. ‑nimisen yhtiön ja korealaisen LG Electronics Inc. ‑nimisen yhtiön perustama yhteisyritys. Se on toiminut markkinoilla 1.7.2001 lähtien.

2

Kyseessä oleva kilpailusääntöjen rikkominen koskee Dell Inc:n (jäljempänä Dell) ja Hewlett Packardin (jäljempänä HP) valmistamissa henkilökohtaisissa tietokoneissa (pöytätietokoneet ja kannettavat tietokoneet) käytettäviä optisia levyasemia. Optisia levyasemia käytetään myös monissa muissa kuluttajien käyttämissä laitteissa, kuten CD- tai DVD-soittimissa, pelikonsoleissa ja muissa sähköisissä oheislaitteissa (riidanalaisen päätöksen 28 perustelukappale).

3

Henkilökohtaisissa tietokoneissa käytettävät optiset levyasemat ovat erikokoisia, ja niissä käytetään erilaisia latausmekanismeja (slot tai kelkka) ja levytyyppejä, joita ne voivat lukea tai joille ne voivat kirjoittaa. Optiset levyasemat voidaan jakaa kahteen ryhmään: pöytätietokoneisiin tarkoitetut puolikorkeat levyasemat (half-height) ja kannettaviin tietokoneisiin tarkoitetut ohuet levyasemat. Ohuiden levyasemien ryhmään kuuluu erikokoisia asemia. Puolikorkeiden levyasemien ja ohuiden levyasemien tyypit vaihtelevat teknisen käyttötarkoituksensa mukaan (riidanalaisen päätöksen 29 perustelukappale).

4

Dell ja HP ovat henkilökohtaisten tietokoneiden maailmanmarkkinoiden kaksi suurinta alkuperäistuotteiden valmistajaa. Nämä yhtiöt käyttävät maailmanlaajuisia klassisia tarjouskilpailumenettelyjä, joihin sisältyvät erityisesti neljännesvuosittain toteutettavat neuvottelut maailmanmarkkinahinnasta ja maailmanlaajuisista ostomääristä pienen määrän etukäteen valittuja optisten levyasemien tuottajia kanssa. Yleisesti ottaen optisten levyasemien tarjouspyyntöihin eivät ole vaikuttaneet muut alueelliset kysymykset kuin ne, jotka liittyvät eri alueiden ennustettuun kysyntään, joka vaikuttaa maailmanlaajuisiin ostomääriin (riidanalaisen päätöksen 32 perustelukappale).

5

Tarjouspyyntömenettelyt käsittivät tarjouspyyntöjä, sähköisiä tarjouspyyntöjä, internet‑neuvotteluita, sähköisiä huutokauppoja ja kahdenvälisiä neuvotteluja (internetin ulkopuolella). Tarjouskilpailun päättyessä asiakkaat jakoivat määrät osallistuville optisten levyasemien toimittajille (kaikille tai ainakin suurimmalle osalle niistä, paitsi jos poissulkemismekanismi oli käytössä) niiden tarjoamilla hinnoilla. Esimerkiksi voittava tarjous sai 35–45 prosenttia kaikista hankintasopimuksista kyseisen vuosineljänneksen osalta, toiseksi paras tarjous 25–30 prosenttia, kolmanneksi paras 20 prosenttia jne. Tarjouskilpailuista vastaavat asiakasryhmät käyttivät näitä klassisia tarjouskilpailumenettelyitä saadakseen tehokkaan tarjouksen kilpailukykyisin hinnoin. Tätä varten ne käyttivät kaikkia mahdollisia keinoja kannustaakseen optisten levyasemien toimittajien välistä hintakilpailua (riidanalaisen päätöksen 33 perustelukappale).

6

Siltä osin kuin kyse on Dellistä, on todettava, että Dell toteutti tarjouskilpailuja pääosin internet‑neuvotteluiden avulla. Ne saattoivat olla tietyn kestoisia tai päättyä tietyn ajanjakson kuluttua, esimerkiksi 10 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen, kun yksikään optisten levyasemien toimittaja ei tehnyt uutta tarjousta. Joissakin tapauksissa internet‑neuvottelut saattoivat kestää useita tunteja, jos tarjouskilpailu oli kiihkeä tai jos internet‑neuvotteluja oli jatkettu, jotta optisten levyasemien toimittajia voitiin kannustaa jatkamaan tarjousten tekemistä. Toisin päin oli niin, että vaikka internet‑neuvottelujen kesto oli määrittelemätön ja riippui lopullisesta tarjouksesta, Dell saattoi tietyllä hetkellä ilmoittaa internet‑neuvottelujen päättämisestä. Dell saattoi päättää siirtyä ”pelkkään sijoitukseen” perustuvasta menettelystä ”sokkomenettelyyn”. Dell saattoi kumota internet‑neuvottelut, jos tarjouspyyntö tai sen tulokset eivät olleet sen mielestä tyydyttäviä, ja käydä sen sijaan kahdenvälisiä neuvotteluita. Internet‑neuvotteluiden kulkua valvoivat Dellin maailmanlaajuisesta hankinnasta vastaavat toimihenkilöt (riidanalaisen päätöksen 34 ja 37 perustelukappale).

7

Siltä osin kuin kyse on HP:stä, on todettava, että käytetyimpiä tarjouskilpailumenettelyitä olivat tarjouspyynnöt ja sähköiset tarjouspyynnöt. Molemmat menettelyt toteutettiin internetissä käyttäen samaa alustaa. Yhtäältä tarjouspyyntöjä esitettiin neljännesvuosittain. Niissä yhdistettiin internet‑neuvotteluja ja internetin ulkopuolisia kahdenvälisiä neuvotteluja, joita toteutettiin tietyn ajan kuluessa, joka yleensä oli kaksi viikkoa. Optisten levyasemien toimittajat kutsuttiin tarjouskilpailukierrokselle, joka oli avoinna tietyn määräajan tarjousten jättämiseksi internet‑alustalla tai sähköpostitse. Ensimmäisen tarjouskierroksen päätyttyä HP piti kokouksen kunkin osallistujan kanssa ja aloitti neuvottelut optisten levyasemien toimittajan tarjouksen perusteella saadakseen kultakin toimittajalta parhaan tarjouksen paljastamatta muiden optisten levyasemien toimittajien henkilöyttä tai niiden jättämää tarjousta. Toisaalta sähköiset tarjouspyynnöt järjestettiin yleensä käänteisenä tarjouskilpailumenettelynä. Tarjouksen tekijät kirjautuivat internet‑alustalle tiettynä ajankohtana ja huutokauppa alkoi HP:n vahvistamasta hinnasta. Alenevia tarjouksia esittäville tarjousten tekijöille ilmoitettiin niiden omasta sijoituksesta aina, kun uusi tarjous oli jätetty. Määrätyn ajan kuluttua alimman tarjouksen tehnyt optisten levyasemien toimittaja voitti huutokaupan ja muut toimittajat luokiteltiin tarjoustensa perusteella toiseksi ja kolmanneksi (riidanalaisen päätöksen 41–44 perustelukappale).

8

Koninklijke Philips NV ‑niminen yhtiö (jäljempänä Philips) pyysi 14.1.2009 sakoista vapauttamista komissiolta sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2006, C 298, s. 17; jäljempänä yhteistyötiedonanto) nojalla. Tätä pyyntöä täydennettiin 29.1. ja 2.3.2009, jotta sen piiriin kuuluisivat Philipsin lisäksi yhtiöt Lite-On IT Corporation ja niiden yhteisyritys Philips & Lite-On Digital Solutions Corporation (jäljempänä PLDS).

9

Komissio lähetti 29.6.2009 tietopyynnön optisten levyasemien alalla toimiville yrityksille.

10

Komissio myönsi 30.6.2009 ehdollisen vapautuksen sakoista Philipsille, Lite-On IT:lle ja PLDS:lle.

11

Kantajat esittivät 4. ja 6.8.2009 komissiolle pyynnön sakkojen määrän alentamiseksi yhteistyötiedonannon mukaisesti.

12

Komissio aloitti 18.7.2012 menettelyn ja antoi väitetiedoksiannon kolmeatoista optisten levyasemien toimittajaa, myös kantajia, vastaan. Komissio totesi tässä väitetiedoksiannossa lähinnä, että kyseiset yhtiöt olivat rikkoneet SEUT 101 artiklaa ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla 5.2.2004–29.6.2009 optisia levyasemia koskevaan kartelliin, jossa ne olivat koordinoineet käyttäytymistään kahden tietokonevalmistajan eli Dellin ja HP:n järjestämissä tarjouskilpailuissa.

13

Komissio myönsi kantajille ehdollisen immuniteetin.

14

Kaikki väitetiedoksiannon adressaatit osallistuivat 29. ja 30.11.2012 suulliseen kuulemiseen komissiossa.

15

Komissio pyysi 14.12.2012 kaikkia asianosaisia toimittamaan Delliltä ja HP:ltä rikkomisajanjaksolla saamansa merkitykselliset asiakirjat. Kaikki asianosaiset vastasivat näihin pyyntöihin ja kukin niistä sai tutustua muiden optisten levyasemien toimittajien antamiin vastauksiin.

16

Komissio antoi 18.2.2014 kaksi täydentävää väitetiedoksiantoa täydentääkseen, muuttaakseen ja selventääkseen tietyille väitetiedoksiannon adressaateille osoitettuja väitteitä, jotka koskevat niiden vastuuta väitetyssä rikkomisessa.

17

Kantajat esittivät 26.2.2015 komissiolle pyynnön, joka koski sakon määrän alentamista asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä sakkojen laskennasta annetut suuntaviivat) 37 kohdassa tarkoitettujen ”erityispiirteiden” vuoksi.

18

Kantajat ja niiden ulkopuolinen oikeudellinen neuvonantaja tapasivat 5.3.2015 komission esittääkseen pyyntönsä sakon määrän alentamiseksi.

19

Komissio antoi 1.6.2015 uuden täydentävän väitetiedoksiannon. Tämän uuden tiedonannon tarkoituksena oli täydentää aiempia väitetiedoksiantoja osoittamalla näissä väitetiedoksiannoissa esitetyt väitteet uusille konserneihin kuuluville oikeushenkilöille (emoyhtiöt tai ostetut yksiköt), joille väitetiedoksianto oli jo osoitettu.

20

18.2.2014 ja 1.6.2015 annettujen väitetiedoksiantojen adressaatit esittivät näkemyksensä komissiolle kirjallisesti, mutta eivät pyytäneet suullista kuulemista.

21

Komissio lähetti 3.6.2015 tosiseikkojen kuvauksen kaikille osapuolille. Sen saajat esittivät näkemyksensä komissiolle kirjallisesti.

22

Kantajat esittivät 14.9.2015 komissiolle toisen pyynnön sakon määrän alentamiseksi. Tällä pyynnöllä pyrittiin saattamaan tietyt niiden 26.2.2015 esittämässä pyynnössä esitetyt tiedot ajan tasalle.

23

Kantajat ja niiden ulkopuolinen oikeudellinen neuvonantaja osallistuivat 18.9.2015 komission kanssa toiseen kokoukseen, joka koski asian edistymistä.

24

Komissio kuuli 5. ja 15.10.2015 kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa (jäljempänä neuvoa-antava komitea).

25

Komissio antoi 21.10.2015 SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia AT.39639 – Optiset levyasemat) päätöksen C(2015) 7135 final (jäljempänä riidanalainen päätös).

26

Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että kartellin jäsenet olivat koordinoineet kilpailukäyttäytymistään ainakin 23.6.2004–25.11.2008. Se täsmensi, että tämä koordinointi toteutettiin samanaikaisten kahdenvälisten yhteyksien verkoston avulla. Komissio totesi, että kartellin jäsenet pyrkivät mukauttamaan tuotantomääriään markkinoilla ja varmistamaan, että hinnat pysyivät korkeampina kuin ne olisivat olleet ilman näitä kahdenvälisiä yhteyksiä (riidanalaisen päätöksen 67 perustelukappale).

27

Komissio täsmensi riidanalaisessa päätöksessä, että kartellin jäsenten välinen koordinointi koski Dellin ja HP:n, jotka ovat henkilökohtaisten tietokoneiden maailmanmarkkinoiden kaksi suurinta alkuperäistuotteiden valmistajaa, asiakastilejä. Komission mukaan sen lisäksi, että Dell ja HP kävivät kahdenvälisiä neuvotteluja optisten levyasemien toimittajien kanssa, ne käyttivät vakiomuotoisia tarjouskilpailumenettelyjä, joita toteutettiin vähintään neljännesvuosittain. Se totesi, että kartellin jäsenet käyttivät kahdenvälisten yhteyksien verkostoaan kyseisten tarjouskilpailujen manipuloimiseen ja torjuivat näin asiakkaidensa pyrkimykset edistää hintakilpailua (riidanalaisen päätöksen 68 perustelukappale).

28

Komission mukaan säännöllisen tietojenvaihdon ansiosta kartellin jäsenet tiesivät hyvin tarkkaan kilpailijoidensa aikomukset jo ennen osallistumistaan tarjouskilpailuun ja kykenivät näin ollen ennakoimaan niiden kilpailustrategiaa (riidanalaisen päätöksen 69 perustelukappale).

29

Komissio lisäsi, että kartellin jäsenet vaihtoivat säännöllisesti hintatietoja tiettyjen asiakastilien osalta sekä hintoihin liittymättömiä tietoja, kuten olemassa olevaa tuotantoa ja toimituskapasiteettia, varastotilannetta, laatuluokitusta, uusien tuotteiden käyttöönottoa tai parannuksia koskevia tietoja. Se totesi, että optisten levyasemien toimittajat tarkkailivat lisäksi päätettyjen tarjouskilpailujen lopullisia tuloksia eli sijoitusta, hintaa ja saatua määrää (riidanalaisen päätöksen 70 perustelukappale).

30

Komissio totesi myös, että vaikka pidetään mielessä, että kartellin jäsenten oli pidettävä yhteytensä salassa asiakkailtaan, ne käyttivät yhteydenpitoon keinoja, joiden ne katsoivat olevan riittävän soveltuvia halutun tuloksen saavuttamiseksi. Se totesi lisäksi, että yritys kutsua koolle aloituskokous optisten levyasemien toimittajien säännöllisten monenvälisten kokousten järjestämiseksi oli epäonnistunut vuonna 2003 sen jälkeen, kun asiakas oli saanut siitä tiedon. Komission mukaan sen sijaan järjestettiin kahdenvälisiä yhteyksiä, pääasiassa puhelinkeskustelujen ja joskus sähköpostien, myös yksityisiin sähköpostiosoitteisiin (Hotmail) ja pikaviestipalveluihin lähetettävien viestien, muodossa tai kokouksissa, joita järjestettiin ennen kaikkea maailmanlaajuisia asiakastilejä hallinnoivien toimihenkilöiden välillä (riidanalaisen päätöksen 71 perustelukappale).

31

Komissio totesi, että kartellin jäsenet ottivat yhteyttä toisiinsa säännöllisesti ja että yhteydenottoja, lähinnä puhelimitse, oli useammin tarjouskilpailumenettelyiden aikaan, joiden aikana puheluita saattoi olla useita kertoja päivässä tiettyjen kartellin jäsenparien välillä. Se täsmensi, että yleisesti ottaen tiettyjen kartellin jäsenparien välillä oli huomattavasti enemmän yhteyksiä kuin joidenkin muiden parien välillä (riidanalaisen päätöksen 72 perustelukappale).

32

Kantajien on katsottu olevan vastuussa, koska ne osallistuivat kartelliin suoraan 23.6.2004–25.11.2008 ja erityisesti koordinoivat toimintaansa muiden kilpailijoiden kanssa Dellin ja HP:n osalta (riidanalaisen päätöksen 494 perustelukappale).

33

Kantajille määrättävän sakon määrän laskennassa komissio tukeutui sakkojen laskennasta annettuihin suuntaviivoihin.

34

Ensinnäkin määrittääkseen sakon perusmäärän komissio katsoi, että kun otetaan huomioon toimittajien osallistumisen keston huomattava vaihtelu ja jotta voidaan ottaa paremmin huomioon kartellin tosiasiallinen vaikutus, oli asianmukaista käyttää vuotuista keskiarvoa, joka lasketaan yritysten niiden täysien kalenterikuukausien aikana, joina ne osallistuivat kilpailusääntöjen rikkomiseen, toteuttaman myynnin todellisen arvon perusteella (riidanalaisen päätöksen 527 perustelukappale).

35

Komissio selitti, että myynnin arvo oli laskettu henkilökohtaisiin tietokoneisiin tarkoitettujen optisten levyasemien sellaisen myynnin perusteella, jota laskutettiin ETA:ssa sijaitsevilta HP:n ja Dellin yksiköiltä (riidanalaisen päätöksen 528 perustelukappale).

36

Komissio katsoi myös, että koska kilpailunvastainen toiminta HP:hen nähden oli alkanut myöhemmin ja jotta voidaan ottaa huomioon kartellin kehittyminen, merkityksellinen myynnin arvo laskettaisiin erikseen HP:n ja Dellin osalta ja että niihin sovellettaisiin kahta eri kerrointa keston mukaan (riidanalaisen päätöksen 530 perustelukappale).

37

Komissio päätti tämän jälkeen, että koska hintojen koordinointisopimukset olivat jo luonteensa vuoksi pahimpien SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisten joukossa ja koska kartelli oli vähintään ETA:n laajuinen, nyt käsiteltävässä asiassa rikkomisen vakavuuden perusteella sovellettava prosenttiosuus on 16 prosenttia kaikkien riidanalaisen päätöksen adressaattien osalta (riidanalaisen päätöksen 544 perustelukappale).

38

Lisäksi komissio totesi, että kun otetaan huomioon asian olosuhteet, sakkoon oli lisättävä 16 prosentin määrä varoittavassa tarkoituksessa (riidanalaisen päätöksen 554 ja 555 perustelukappale).

39

Koska kantajille määrätyn sakon muutettu perusmäärä ei saavuttanut enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia niiden maailmanlaajuisesta liikevaihdosta, komission ei ollut tarpeen toteuttaa uutta mukautusta [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan 2 kohdan perusteella. Kantajille määrätyn sakon mukautettu perusmäärä, joka on laskettu edellä kuvatun menetelmän mukaisesti, oli 8,45 % kantajien kokonaisliikevaihdosta vuonna 2014 eli viimeisenä tilikautena ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä (riidanalaisen päätöksen 570–572 perustelukappale).

40

Lopuksi kantajat saivat 50 % alennuksen sakon määrästä, koska ne tekivät yhteistyötä tutkinnan aikana komission yhteistyöohjelman puitteissa, ja osittaisen vapautuksen sakoista, koska komissio saattoi yhteistyön avulla todeta kartellin keston pidemmäksi (riidanalaisen päätöksen 575 ja 582–592 perustelukappale).

41

Riidanalaisen päätöksen päätösosa, siltä osin kuin se koskee kantajia, kuuluu seuraavasti:

”1 artikla

Seuraavat yritykset ovat rikkoneet SEUT 101 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla mainittujen ajanjaksojen aikana yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen, joka koostuu useista erillisistä rikkomisista optisten levyasemien alalla koko ETA:ssa ja jossa tehtiin hintojen koordinointisopimuksia:

– –

– –

2 artikla

Yrityksille määrätään 1 artiklassa tarkoitetusta rikkomisesta seuraavat sakot:

– –

42

Kantajat nostivat nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 4.1.2016 toimittamallaan kannekirjelmällä.

43

Komissio jätti vastinekirjelmänsä 29.4.2016.

44

Unionin yleinen tuomioistuin (viides jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ja kehotti työjärjestyksen 89 artiklan mukaisten prosessinjohtotoimien yhteydessä kantajia toimittamaan erään asiakirjan ja lausumaan kirjallisesti eräistä riita-asiaan liittyvistä seikoista. Kantajat täyttivät nämä pyynnöt annetussa määräajassa.

45

Asianosaisten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 3.5.2018 pidetyssä istunnossa.

46

Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

47

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

48

Kantajat esittävät kanteensa tueksi kaksi kanneperustetta. Ensimmäiseksi ne väittävät, että komissio on loukannut hyvän hallinnon periaatetta ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuuttaan, koska se ei vastannut niiden sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla esittämään pyyntöön. Toiseksi kantajat väittävät, että komissio teki oikeudellisen virheen, kun se ei poikennut sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa esitetystä yleisestä menetelmästä alentaakseen niille määrätyn sakon määrää, kun otetaan huomioon asian erityispiirteet ja kantajien rooli optisten levyasemien markkinoilla.

49

Ensimmäisessä vaatimuksessaan – kuten käy ilmi kannekirjelmän 3, 7, 41 ja 43 kohdasta ja vastauskirjelmän 11–18 kohdasta – kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa SEUT 261 artiklan nojalla alentaakseen niille määrätyn sakon määrää. Lisäksi kantajat ilmoittavat, että ne eivät vaadi riidanalaisen päätöksen kumoamista, jos unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että komissio on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutta tai loukannut hyvän hallinnon periaatetta.

50

Unionin yleinen tuomioistuin pyysi työjärjestyksen 89 artiklan mukaisten prosessinjohtotoimien yhteydessä kantajia täsmentämään, eivätkö ne aikoneet, kuten kannekirjelmästä ja vastauskirjelmästä näyttää ilmenevän, esittää kanteessaan kumoamisvaatimusta vaan ainoastaan sakon määrän alentamista koskevan vaatimuksen.

51

Unionin yleisen tuomioistuimen prosessinjohtotoimiin antamassaan vastauksessa kantajat totesivat, että ne pyysivät unionin yleistä tuomioistuinta käyttämään täyttä harkintavaltaansa ja tarkistamaan komission implisiittisen päätöksen hylätä pyyntö, jossa kantajat pyysivät sakkojen määrän alentamista sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan mukaisesti, ja tutkimaan tämän pyynnön aineellisesti.

52

Kuitenkin tässä samassa prosessinjohtotoimiin antamassaan vastauksessa kantajat ilmoittivat myös olevansa tietoisia siitä, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitettyyn pyyntöön käyttää täyttä harkintavaltaansa sakkojen osalta SEUT 261 artiklan nojalla ”sisältyy välttämättä vaatimus kumota kokonaan tai osittain kyseessä oleva päätös tai se kattaa tällaisen vaatimuksen” ja että vaikka unionin yleinen tuomioistuin toteaisi SEUT 263 artiklan mukaisessa laillisuusvalvonnassaan, ettei komissio ole tehnyt mitään oikeudellista virhettä, se voisi tarkastella sakon määrää täysimääräisesti SEUT 261 artiklan mukaisesti.

53

Tältä osin on muistettava, että ”täyden harkintavallan kanne” ei perustamissopimuksen mukaan ole itsenäinen muutoksenhakukeino. SEUT 261 artiklassa määrätään vain, että asetuksissa, joita perustamissopimuksen nojalla annetaan, voidaan antaa Euroopan unionin tuomioistuimille täysi harkintavalta näissä asetuksissa säädettyjen seuraamusten osalta (määräys 9.11.2004, FNICGV v. komissio, T‑252/03, EU:T:2004:326, 22 kohta).

54

Unionin tuomioistuimet voivat lisäksi käyttää tätä täyttä harkintavaltaa ainoastaan tutkiessaan unionin toimielimien säädösten laillisuutta, ja erityisesti kumoamiskanteen yhteydessä. Itse asiassa SEUT 261 artiklalla ainoastaan laajennetaan niitä toimivaltuuksia, jotka unionin tuomioistuimilla on, kun ne tutkivat SEUT 263 artiklan mukaisia kanteita (ks. vastaavasti määräys 9.11.2004, FNICGV v. komissio, T‑252/03, EU:T:2004:326, 24 ja 25 kohta).

55

Näin ollen sellaiseen kanteeseen, jolla pyritään siihen, että unionin tuomioistuimet käyttäisivät täyttä harkintavaltaansa – joka on myönnetty SEUT 261 artiklalla mutta jota käytetään SEUT 263 artiklan puitteissa – tutkiessaan seuraamusta koskevaa päätöstä, sisältyy välttämättä vaatimus kumota kokonaan tai osittain kyseessä oleva päätös, tai se kattaa tällaisen vaatimuksen (ks. vastaavasti määräys 9.11.2004, FNICGV v. komissio, T‑252/03, EU:T:2004:326, 25 kohta).

56

Vasta sen jälkeen, kun unionin tuomioistuin on päättänyt sen käsiteltäväksi saatetun päätöksen laillisuusvalvonnan sille esitettyjen perusteiden ja sen mahdollisesti viran puolesta tutkimien perusteiden valossa, se voi – jos päätöstä ei ole kumottu kokonaan – käyttää täyttä harkintavaltaansa yhtäältä päättääkseen saman päätöksen laillisuutta koskevan tuomionsa seurauksista ja toisaalta määrittääkseen, ottaen huomioon sille esitetyn näytön (ks. vastaavasti tuomio 8.12.2011, KME Germany ym. v. komissio, C‑389/10 P, EU:C:2011:816, 131 kohta ja tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 213 kohta), onko sen ratkaisunsa antamishetkellä (tuomio 11.7.2014, RWE ja RWE Dea v. komissio, T‑543/08, EU:T:2014:627, 257 kohta; tuomio 11.7.2014, Sasol ym. v. komissio, T‑541/08, EU:T:2014:628, 438 kohta ja tuomio 11.7.2014, Esso ym. v. komissio, T‑540/08, EU:T:2014:630, 133 kohta) korvattava komission arviointi omallaan, jotta sakon määrä olisi asianmukainen.

57

Vaikka nyt käsiteltävässä asiassa kantajat esittivät kannekirjelmässä ainoastaan muuttamisvaatimuksia ja ilmoittivat, etteivät ne vaadi riidanalaisen päätöksen kumoamista, niiden myöhemmistä selityksistä käy ilmi, etteivät ne vastusta sitä, että unionin yleinen tuomioistuin luonnehtii niiden vaatimuksia uudelleen edellä 53–56 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

58

Näin ollen on katsottava, että nyt käsiteltävässä kanteessa esitetään yhtäältä vaatimuksia riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi osittain siltä osin kuin komissio hylkäsi kantajien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan mukaisesti esittämän pyynnön niille riidanalaisen päätöksen 2 kohdan d alakohdassa määrätyn sakon määrän alentamiseksi ja toisaalta päätöksen muuttamisvaatimuksia, joissa vaaditaan, että unionin yleinen tuomioistuin itse hyväksyy tämän pyynnön ja näin ollen alentaa tätä määrää.

77

Kantajien väitteestä, jonka mukaan komissio on laiminlyönyt perusteluvelvollisuuttaan, kun se ei ole todennut riidanalaisessa päätöksessä syitä, joiden vuoksi se ei ole niiden pyynnöstä ja sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan mukaisesti poikennut sakon määrän laskentaa koskevasta yleisestä menetelmästä, on korostettava, että – kuten edellä 65 ja 75 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – komissiolla ei ole velvollisuutta päätöksessään ilmoittaa kaikkia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joita on tutkittu asian hallinnollisen käsittelyn aikana, eikä niitä seikkoja, joita se ei ole ottanut huomioon laskiessaan sakon määrää.

78

Lisäksi on korostettava, että sovellettavassa lainsäädännössä säädetään, että komissio voi poiketa sakon määrän laskentaa koskevasta yleisestä menetelmästä vain poikkeuksellisesti kahdessa tapauksessa. Ensinnäkin sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 35 kohdan nojalla komissio voi sakon määrää vahvistaessaan ottaa huomioon yrityksen maksukyvyttömyyden. Nyt käsiteltävässä asiassa on muistutettava, että 5.3.2015 pidetyn epävirallisen kokouksen aikana komissio nimenomaisesti pyysi kantajia vahvistamaan, etteivät ne vedonneet maksukyvyttömyyteensä sakon laskentaa koskevien suuntaviivojen 35 kohdan nojalla, ja että kantajat vahvistivat, etteivät ne pyytäneet tämän menettelyn soveltamista. Toiseksi sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdassa todetaan, että kuhunkin asiaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi tai pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi voi olla perusteltua, että komissio poikkeaa kyseisissä suuntaviivoissa vahvistetusta menetelmästä.

79

Oikeuskäytännön mukaan on kuitenkin katsottava, ettei komissiolle sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa annettu harkintavalta vapauta sitä velvollisuudesta perustella tämän poikkeuksen soveltamista. Komission on nimittäin täsmennettävä asian erityispiirteet tai tarve saavuttaa tietty pelotevaikutus, joilla tämän poikkeuksen käyttämistä voidaan perustella (ks. vastaavasti tuomio 6.2.2014, AC‑Treuhand v. komissio, T‑27/10, EU:T:2014:59, 306 kohta).

80

Kun komissio päättää poiketa sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa – joilla se on itse rajoittanut omaa sakkojen määrän vahvistamista koskevaa harkintavaltaansa – esitetystä yleisestä menetelmästä tukeutumalla näiden suuntaviivojen 37 kohtaan, näitä perusteluvaatimuksia on noudatettava vieläkin tarkemmin. Tältä osin on muistutettava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jossa on todettu, että kyseisissä suuntaviivoissa vahvistetaan noudatettava käytäntö, josta komissio ei voi yksittäistapauksessa poiketa antamatta perusteita, jotka ovat sopusoinnussa muun muassa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa. Näiden perustelujen on oltava sitäkin täsmällisemmät, kun sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdassa vain viitataan epämääräisesti ”kuhunkin asiaan liittyviin erityispiirteisiin” ja jätetään siten komissiolle laaja harkintavalta mukauttaa poikkeuksellisesti kyseessä olevien yritysten sakon perusmääriä. Tällaisessa tapauksessa on perustavanlaatuisen tärkeää, että komissio noudattaa hallinnollisissa menettelyissä unionin oikeusjärjestyksessä annettuja takeita, joihin perusteluvelvollisuus kuuluu (ks. tuomio 13.12.2016, Printeos ym. v. komissio, T‑95/15, EU:T:2016:722, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

81

Sitä vastoin nyt käsiteltävässä asiassa komissio katsoi, etteivät määrätyissä sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdassa tarkoitetut erityispiirteet olleet täyttyneet, ja päätti näin ollen soveltaa yleistä menetelmää laskeakseen kantajille määrätyn sakon määrän. Näin ollen ja kuten edellä 65 ja 75 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, sen tarvitsi perustella riidanalaisessa päätöksessä ainoastaan sakon määrän laskemiseksi sovellettua menetelmää eikä sen tarvinnut perustella seikkoja, joita se ei ottanut huomioon kyseisessä laskennassa eikä varsinkaan syitä, joiden vuoksi se ei ollut soveltanut sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdassa tarkoitettua poikkeusta. Kuten on jo huomautettu (ks. edellä 77 kohta), komissio ei nimittäin ole velvollinen ottamaan kantaa kaikkiin asianomaisten esittämiin väitteisiin. On riittävää, että se esittää ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joilla on olennainen merkitys päätöksen johdonmukaisuuden kannalta.

82

Näissä olosuhteissa on hylättävä kantajien väitteet, joiden mukaan komissio ei noudattanut perusteluvelvollisuuttaan, koska se ei riidanalaisessa päätöksessä perustellut sitä, ettei se soveltanut sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdassa tarkoitettua poikkeusta niiden pyynnöstä. Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.

89

Nyt esillä olevassa asiassa asiakirja-aineistosta ilmenee ensinnäkin, että neuvoa-antavaa komiteaa kuultiin ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä kaksi kertaa, 5. ja 15.10.2015, ja toisaalta, että useita tätä asiaa koskevia asiakirjoja lähetettiin kyseisen komitean jäsenille asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Komissio toteaa toimittaneensa näiden asiakirjojen joukossa yhteenvedon asiakirja-aineistosta, 3.6.2015 päivätyn tosiseikkojen kuvausta koskevan kirjeen, yritysten, joille oli määrätty sakkoa, vastaukset kyseiseen kirjeeseen, mukaan lukien kantajien 26.6.2015 päivätty vastaus, päätösehdotuksen liitteineen, yhteenvedonomaisen sakkotaulukon, johon liittyy sakkojen laskentatapaa koskeva yksityiskohtainen selostus, väitetiedoksianto ja siihen annetut vastaukset.

90

Ensinnäkin on todettava, että neuvoa-antavalle komitealle oli ilmoitettu menettelyä koskevan pääasiallisista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, erityisesti markkinoista, adressaateista, väitteistä, rikkomisen kestosta, sakkojen laskentamenetelmästä ja niiden määrän laskennasta sekä adressaattien vastauksena komission esittämiin väitteisiin esittämistä näkemyksistä, ja näitä asiakirjoja voidaan pitää asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuina ”tärkeimpinä asiakirjoina”.

91

Toiseksi on todettava, ettei asetuksen N:o 1/2003 14 artiklassa edellytetä, että kantajien pyynnöt olisi liitettävä tähän asiakirja-aineistoon. Itse asiassa asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdan mukaan neuvoa-antavalle komitealle lähetettävään kutsuun liitetään ”asian tiivistelmä, maininta tärkeimmistä asiakirjoista sekä alustava päätösluonnos”. Ilmaisu ”maininta tärkeimmistä asiakirjoista” ei kuitenkaan voi merkitä sitä, että komission olisi toimitettava neuvoa-antavalle komitealle kaikki asianomaisten yritysten kanssa vaihdetut asiakirjat.

92

Kolmanneksi on huomautettava, että komissio lähetti neuvoa-antavalle komitealle 3.6.2015 päivätyn tosiseikkojen kuvausta koskevan kirjeen sekä 26.6.2015 päivätyn kantajien vastauksen kyseiseen kirjeeseen. Näin ollen on todettava, että kantajilla on ollut mahdollisuus yhtäältä tutustua tärkeimpiin tosiseikkoihin, jotka komission on otettava huomioon laskiessaan sakon määrää, ja toisaalta esittää huomautuksensa näistä komission esittämistä tosiseikoista. Nämä huomautukset on lisäksi toimitettu neuvoa-antavalle komitealle.

93

Näin ollen on todettava, että koska kantajien ensimmäinen vaatimus, jolla pyritään alentamaan sakon määrää sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdassa tarkoitettujen niihin liittyvien ”erityispiirteiden” vuoksi, esitettiin 26.2.2015 eli paljon ennen komission kantajille toimittamaa tosiseikkojen kuvausta, kantajat eivät voi arvostella komissiota siitä, ettei tämä ei ole lähettänyt näitä seikkoja neuvoa-antavalle komitealle. Vaikka komissio ei ole sisällyttänyt kyseisiä tietoja tosiseikkojen kuvaukseen eikä mainintaan tärkeimmistä asiakirjoista, kantajilla on ollut mahdollisuus ilmoittaa näiden tietojen merkityksellisyydestä sakon määrää laskettaessa 26.6.2015 esittämissään huomautuksissa.

94

Koska kantajien 14.9.2015 päivätyssä toisessa pyynnössään esittämät seikat eivät aiheuta olennaisia muutoksia ensimmäiseen pyyntöön nähden, vaan niillä päivitetään jo esitettyjä tosiseikkoja, komission, jonka ei tarvinnut kuulla kantajia uudestaan ennen riidanalaisen päätöksen antamista, ei tarvinnut myöskään kuulla uudelleen neuvoa-antavaa komiteaa (ks. vastaavasti tuomio 15.10.2002, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, EU:C:2002:582, 118 kohta). On kuitenkin huomattava, että komissio piti kantajien kanssa 18.9.2015 uuden epävirallisen kokouksen, jossa niillä oli mahdollisuus kommentoida uusia tosiseikkoja, ja sen jälkeen 15.10.2015 neuvoa-antavaa komiteaa kuultiin uudelleen. Komissio katsoi kuitenkin, etteivät nämä seikat olleet ratkaisevia kantajille määrätyn sakon määrän laskennan kannalta, minkä vuoksi niitä ei annettu tiedoksi neuvoa-antavalle komitealle.

95

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, ettei komissio ole loukannut hyvän hallinnon periaatetta sillä perusteella, ettei se ole kuullut neuvoa-antavaa komiteaa kantajien esittämien erityispiirteiden osalta. Komissio oli hallinnollisen menettelyn aikana huolellinen siltä osin kuin se ensinnäkin kuuli kantajia ja tutki niiden huomautuksia ennen kuin neuvoa-antava komitea antoi kirjallisen lausunnon alustavasta päätösluonnoksesta ja toiseksi toimitti tälle komitealle tärkeimmät tiedot sakon määrän laskemiseksi asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdan nojalla.

96

Vastaavia perusteluita kuin ne, jotka on esitetty edellä 89–95 kohdassa, voidaan soveltaa kantajien väitteisiin, jotka koskevat komission jäsenten kollegion kuulemista. Tältä osin asiakirja-aineistosta ilmenee, että ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä päätösluonnoksen olennaiset osat eli tämä luonnos liitteineen, neuvoa-antavan komitean lausunto ja kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan loppukertomus toimitettiin komission jäsenten kollegion hyväksyttäväksi.

[– –]

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

on ratkaissut asian seuraavasti: