1.

Tässä asiassa Supreme Court of Gibraltar (Gibraltarin ylin tuomioistuin, Yhdistynyt kuningaskunta) on esittänyt unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä sen selvittämiseksi, sovelletaanko aseiden hankinnan ja hallussapidon valvonnasta 18.6.1991 annettua neuvoston direktiiviä 91/447/ETY, ( 2 ) sellaisena kuin se on muutettuna 21.5.2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2008/51/EY ( 3 ) (jäljempänä direktiivi 91/477), Gibraltarin alueeseen.

2.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, joka ottaa huomioon unionin tullialueen ulkopuolelle suljetun Gibraltarin erityisaseman, pohtii erityisesti, voidaanko tiettyjä direktiivin 91/477 säännöksiä, jotka koskevat Euroopan ampuma-asepassia (jäljempänä myös ampuma-asepassi), joka annetaan aseitaan mukanaan pitäville metsästäjille ja urheiluampujille useiden jäsenvaltioiden välistä matkaa varten, soveltaa Gibraltariin siitä huolimatta, että direktiivi ilmeisesti kuuluu tavaroiden kauppaa koskeviin unionin oikeussääntöihin eikä sitä siis periaatteessa olisi sovellettava Gibraltariin.

3.

Kuten täsmennän jäljempänä tässä ratkaisuehdotuksessa, mielestäni näin ei ole.

4.

SEUT 355 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Sovelletaan perussopimusten alueellista soveltamisalaa koskevien Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 52 artiklan määräysten lisäksi seuraavia määräyksiä:

– –

3.   Perussopimusten määräyksiä sovelletaan niihin Euroopassa sijaitseviin alueisiin, joiden suhteista ulkovaltoihin huolehtii jäsenvaltio.

– –”

5.

Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisehdoista ja sopimusten mukautuksista tehdyn asiakirjan ( 4 ) (jäljempänä vuoden 1972 liittymisasiakirja) 28 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Yhteisön toimielinten antamia säädöksiä, jotka koskevat ETY:n perustamissopimuksen liitteessä II mainittuja tuotteita ja yhteisön toteuttaman yhteisen maatalouspolitiikan johdosta yhteisöön tuotaessa erityissäännösten alaisia tuotteita, samoin kuin säädöksiä jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta ei sovelleta Gibraltariin, ellei neuvosto yksimielisesti komission ehdotuksesta toisin päätä.”

6.

Gibraltarin alue on vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklan ja sen liitteessä I olevan I osan 4 kohdan nojalla suljettu yhteisön tullialueen ulkopuolelle.

7.

Direktiivin 91/477 kolmannessa, neljännessä, viidennessä, kuudennessa ja seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”komissio on todennut ’valkoisessa kirjassa – Sisämarkkinoiden toteutuminen’, että kuljetettavien tavaroiden ja henkilöiden turvallisuus edellyttää muun muassa aseita koskevien lainsäädäntöjen lähentämistä,

aseiden hallussapidon valvonnan poistaminen yhteisön sisäisiltä rajoilta edellyttää tehokasta sääntelyä, joka mahdollistaa ampuma-aseiden hankinnan ja hallussapidon sekä niiden toiseen jäsenmaahan siirtämisen valvonnan jäsenvaltioissa; – –

tämä sääntely lisää jäsenvaltioiden välistä keskinäistä luottamusta henkilöiden turvallisuuden takaamisen alalla siinä määrin kuin se perustuu osittain yhdenmukaistettuihin lainsäädäntöihin; tätä tarkoitusta varten olisi säädettävä luokituksesta niiden ampuma-aseiden osalta, joiden hankinta ja hallussapito on kielletty yksityishenkilöiltä tai edellyttää lupaa tai ilmoitusta,

periaatteessa on aiheellista kieltää kulku jäsenvaltiosta toiseen aseistettuna ja poikkeus on hyväksyttävä ainoastaan, jos noudatetaan menettelyä, joka antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden olla tietoisia ampuma-aseen tuonnista alueelleen,

joustavampia sääntöjä on kuitenkin annettava metsästyksen ja urheilukilpailujen osalta, jotta henkilöiden vapaata liikkuvuutta ei haitattaisi tarpeettomasti – –”

8.

Direktiivin 91/477 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä ’tuliaseella’ tai ’ampuma-aseella’ tarkoitetaan kannettavaa piipulla varustettua asetta, jolla voidaan palavan ajoaineen avulla ampua hauleja, luoteja tai muita ammuksia taikka joka on tarkoitettu niiden ampumiseen tai joka voidaan muuntaa ampumakelpoiseksi, jollei sitä ole jätetty direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jollakin liitteessä I olevassa III kohdassa mainitulla perusteella. Ampuma-aseet luokitellaan liitteessä I olevassa II kohdassa.

– –”

9.

Direktiivin 91/477 1 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden viranomaiset myöntävät Euroopan ampuma-asepassin pyynnöstä henkilölle, josta tulee laillisesti ampuma-aseen haltija ja käyttäjä. Sen enimmäisvoimassaoloaika on viisi vuotta, sen voimassaoloaikaa voidaan pidentää ja siinä on oltava liitteessä II määrätyt maininnat. Se on henkilökohtainen asiakirja, jossa mainitaan ampuma-ase tai ampuma-aseet, joiden haltija ja käyttäjä passin haltija on. Passin on aina oltava ampuma-aseen käyttäjän hallussa, ja siinä on mainittava ampuma-aseen hallussapidossa tai ominaisuuksissa tapahtuvat muutokset sekä ampuma-aseen katoaminen tai anastaminen.”

10.

Direktiivin 91/477 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat antaa lainsäädännössään tiukempia säännöksiä kuin tässä direktiivissä säädetyt, jollei 12 artiklan 2 kohdassa jäsenvaltioissa asuville myönnetyistä oikeuksista muuta johdu.”

11.

Direktiivin 91/477 8 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos jäsenvaltio kieltää tai tekee luvanvaraiseksi alueellaan B, C tai D luokan ampuma-aseen hankinnan ja hallussapidon, sen on ilmoitettava siitä muille jäsenvaltioille, joiden on nimenomaan mainittava asiasta, jos ne myöntävät Euroopan ampuma-asepassin tällaiselle aseelle 12 artiklan 2 kohdan mukaisesti.”

12.

Direktiivin 91/477 11 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ampuma-aseita saa siirtää jäsenvaltiosta toiseen ainoastaan seuraavissa kohdissa säädetyn menettelyn mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 12 artiklan soveltamista. Näitä säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun ampuma-aseen siirto on seurausta postimyynnistä.”

13.

Direktiivin 91/477 12 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jollei 11 artiklassa säädettyä menettelyä noudateta, ampuma-aseen hallussapito matkalla kahden tai useamman jäsenvaltion läpi sallitaan ainoastaan, jos se, jota asia koskee, on saanut luvan mainituilta jäsenvaltioilta.

Jäsenvaltiot voivat myöntää tämän luvan yhtä tai useampaa matkaa varten ja enintään yhdeksi vuodeksi, jonka jälkeen lupa voidaan uudistaa. Nämä luvat on merkittävä Euroopan ampuma-asepassiin, joka matkustajan on esitettävä aina jäsenvaltioiden viranomaisten pyynnöstä.

2.   Sen estämättä, mitä 1 kohdassa säädetään, metsästäjät voivat pitää hallussaan yhtä tai useampaa C ja D luokan ja urheiluampujat B, C ja D luokan ampuma-asetta ilman ennakkolupaa matkalla kahden tai useamman jäsenvaltion läpi harjoittaakseen toimintaansa, sillä edellytyksellä, että heillä on Euroopan ampuma-asepassi, jossa tämä ase tai nämä aseet mainitaan, ja että he voivat osoittaa matkansa syyn erityisesti esittämällä kutsun tai muun todisteen metsästys- tai urheiluammuntatoiminnastaan määräjäsenvaltiossa.

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa Euroopan ampuma-asepassin hyväksymisen ehdoksi maksun tai korvauksen suorittamista.

Tätä poikkeusta ei kuitenkaan sovelleta matkoihin jäsenvaltioon, joka 8 artiklan 3 kohdan nojalla kieltää kyseisen ampuma-aseen hankinnan ja hallussapidon tai tekee siitä luvanvaraisen; tässä tapauksessa siitä on tehtävä nimenomainen merkintä Euroopan ampuma-asepassiin.

– –”

14.

Direktiivin 91/477 liitteessä I määritellään ampuma-aseet ja luokitellaan ne sen jälkeen seuraavasti: A luokka – Kielletyt ampuma-aseet, B luokka – Luvanvaraiset ampuma-aseet, C luokka – Ampuma-aseet, joista on tehtävä ilmoitus, ja D luokka – Muut ampuma-aseet.

15.

Liitteessä II mainitaan tiedot, jotka ampuma-asepassissa on oltava. Tässä liitteessä olevassa f kohdassa todetaan seuraavaa:

”Oikeus matkustaa toiseen jäsenvaltioon tässä asepassissa mainittujen B, C ja D luokkiin kuuluvan aseen tai aseiden kanssa edellyttää vierailun kohteena olevan jäsenvaltion ennakkolupaa/ennakkolupia. Tämä lupa tai nämä luvat voidaan merkitä asepassiin.

Yllä tarkoitettu ennakkolupamenettely ei ole välttämätön metsästyskäyttöön tarkoitetun, C tai D luokan aseen osalta tai luokkiin B, C tai D kuuluvan, urheilukäyttöön tarkoitetun aseen osalta, jos matkustajalla on asepassi ja hän voi esittää matkan syyn.

Jos jokin jäsenvaltio on ilmoittanut muille jäsenvaltioille 8 artiklan 3 kohdan mukaisesti, että joidenkin B, C tai D luokkiin kuuluvien aseiden hallussapito on kiellettyä tai luvanvaraista, asepassiin on liitettävä seuraavat maininnat:

’Matkustaminen... (valtioon/valtioihin) aseen kanssa (aseen tunnistustiedot) on kiellettyä.’

’Matkustaminen… (valtioon/valtioihin) aseen kanssa (aseen tunnistustiedot) on luvanvaraista.’”

16.

Kaikki pääasian kantajat ovat Gibraltar Target Shooting Association ‑nimisen urheiluampumaseuran jäseniä. Ampumaseuran puheenjohtaja Albert Buhagiar pyysi vastaajalle Gibraltarin oikeusministerille (jäljempänä oikeusministeri) 19.5.2015 osoittamassaan kirjeessä tätä myöntämään ampuma-asepassin kullekin pääasian kantajalle.

17.

Oikeusministeri vastasi 2.6.2015, että Gibraltarin hallitus oli päättänyt olla ryhtymättä toimenpiteisiin direktiivin 91/477 saattamiseksi osaksi Gibraltarin lainsäädäntöä, sillä sekä Euroopan komission että Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen kannan mukaan direktiiviä ei sovelleta Gibraltariin. Tämän vuoksi oikeusministeri ei voinut myöntää pääasian kantajille heidän pyytämiään ampuma-asepasseja. Kieltävän päätöksen johdosta pääasian kantajat saattoivat asian ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

18.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa, että SEUT 355 artiklan 3 kohdan mukaan unionin oikeutta sovelletaan Gibraltariin täysimääräisesti lukuun ottamatta poikkeuksia, joista määrätään vuoden 1972 liittymisasiakirjan 28–30 artiklassa. Liittymisasiakirjan 29 artiklan ja sen liitteessä I olevan I osan 4 kohdan mukaan Gibraltar on suljettu unionin yhteisen tullialueen ulkopuolelle.

19.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tämän ulkopuolelle sulkemisen vaikutuksia on täsmennetty 23.9.2003 annetussa tuomiossa komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C‑30/01, EU:C:2003:489, 59 kohta), jossa on todettu, että direktiivejä, joiden oikeudellinen perusta on SEUT 114 ja SEUT 115 artikla ja joiden pääasiallinen tarkoitus on tavaroiden vapaa liikkuvuus, ei sovelleta Gibraltarin alueella.

20.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pääasian kantajat esittävät kuitenkin uusia argumentteja.

21.

He väittävät ensinnäkin, että kun otetaan huomioon tavoite, johon vuoden 1972 liittymisasiakirjassa määrätyillä poikkeuksilla pyritään, sekä poikkeusten suppeaa tulkintaa koskeva periaate, tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevia unionin oikeuden säädöksiä, jotka eivät vaaranna vuoden 1972 liittymisasiakirjassa määrättyjen poikkeusten tarkoitusta, olisi sovellettava Gibraltariin. Pääasian kantajien mukaan näin on oltava niiden direktiivin 91/477 säännösten osalta, jotka koskevat ampuma-asepassia ja jotka on tarkoitettu metsästäjien ja urheiluampujien hyväksi. Ampuma-asepassi myönnetään yksinomaan jäsenvaltioiden välisiin matkoihin urheilutapahtumiin osallistumista varten, eikä siihen liity mitään kyseisiä tavaroita koskevaa liiketointa.

22.

Pääasian kantajat väittävät toiseksi, että ampuma-asepassia koskevat säännökset kuuluvat palvelujen tarjoamisen vapauden alaan. Tällaisina niitä sovelletaan Gibraltariin, ja ne on siten pantava täytäntöön tällä alueella. Se, ettei niitä ole pantu täytäntöön, aiheuttaa SEUT 56 artiklassa tarkoitettua syrjintää, joka kohdistuu Gibraltarilla asuviin metsästäjiin ja urheiluampujiin, joille aiheutuu lisäkuluja ja joihin kohdistuu pidempiä hallinnollisia määräaikoja, kun he matkustavat unionissa aseineen osallistuakseen metsästys- tai ammuntatapahtumiin ja ‑kilpailuihin. Kyseiset ampuma-aseet eivät nimittäin ole kaupankäynnin kohteena olevia tavaroita vaan heidän toiminnassaan välttämättömiä urheiluvälineitä.

23.

Lopuksi ja toissijaisesti pääasian kantajat kiistävät direktiivin 91/477 pätevyyden. He väittävät, että ampuma-asepassia koskevat direktiivin 91/477 säännökset koskevat henkilöiden vapaata liikkuvuutta. Direktiivin seitsemäs perustelukappale vahvistaa tämän. Pääasian kantajien mukaan direktiivi perustuu siten väärään oikeudelliseen perustaan. Direktiivi perustuu nimittäin ETY:n perustamissopimuksen 100 a artiklaan (josta on tullut EY 95 artiklan 1 kohta, joka on nykyään SEUT 114 artikla), vaikka ETY:n perustamissopimuksen 100 a artiklan 2 kohdassa suljetaan pois mahdollisuus toteuttaa henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevia toimia.

24.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on päättänyt tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

25.

Kirjallisia huomautuksia näistä kysymyksistä ovat esittäneet pääasian kantajat, oikeusministeri, Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio. Lisäksi nämä osapuolet esittivät suulliset huomautuksensa 16.5.2017 pidetyssä istunnossa.

26.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Supreme Court of Gibraltar pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua. Huolimatta erityisasemasta, joka Gibraltarilla on unionin oikeudessa, sen enempää ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuin osapuolet eivät ole kyseenalaistaneet sitä, että Supreme Court of Gibraltar on SEUT 267 artiklassa tarkoitettu tuomioistuin.

27.

Olen tästä samaa mieltä.

28.

On ensinnäkin kiistatonta, että SEUT 355 artiklan 3 kohdan nojalla perussopimusten määräyksiä sovelletaan Gibraltariin, koska Yhdistynyt kuningaskunta vastaa tämän Euroopassa sijaitsevan alueen suhteista ulkovaltoihin.

29.

Tässä yhteydessä on todettava, että vuoden 1972 liittymisasiakirjan 1 artiklan 3 kohdan nojalla yhteisöjen toimielinten toimivaltaa koskevia määräyksiä sovelletaan tähän perussopimukseen. Unionin tuomioistuimen SEUT 267 artiklan mukainen toimivalta antaa ennakkoratkaisuja kattaa näin ollen vuoden 1972 liittymisasiakirjan. ( 5 )

30.

Seuraavaksi on tähdennettävä, että unionin tuomioistuin on tunnustanut SEUT 267 artiklassa tarkoitetuksi tuomioistuimeksi SEUT 355 artiklan eri kohdissa tarkoitettujen muiden Euroopassa sijaitsevien alueiden lainkäyttöelimiä. Siltä osin kuin on kysymys Kanaalisaarista ja Mansaaresta, joiden osalta SEUT 355 artiklan 5 kohdan c alakohdassa täsmennetään, että perussopimusten määräyksiä sovelletaan niihin vain siltä osin kuin vuoden 1972 liittymissopimuksessa tarkoitetun mainittuja saaria koskevan sääntelyn toteuttamisen turvaamiseksi on tarpeen, unionin tuomioistuin on siten katsonut, että näillä alueilla sijaitsevilla tuomioistuimilla oli toimivalta esittää sille ennakkoratkaisukysymyksiä, jotta turvattaisiin unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen, sellaisena kuin unionin oikeutta sovelletaan näihin alueisiin. ( 6 ) Tämä kanta on vahvistettu implisiittisesti asiassa, jossa ennakkoratkaisua oli pyytänyt Ahvenanmaan tuomioistuin, sillä – kuten tunnettua – unionin oikeuden soveltamisesta tähän Suomen tasavallan alueeseen määrätään SEUT 355 artiklan 4 kohdassa. ( 7 )

31.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa nyt käsiteltävässä asiassa selvittää, missä määrin direktiiviä 91/477 voidaan soveltaa Gibraltarin alueeseen, kun otetaan huomioon tämän asema.

32.

On selvää, että tämä ongelmakokonaisuus koskee edellä 30 kohdassa tarkastellussa oikeuskäytännössä tarkoitettua unionin oikeuden yhdenmukaista soveltamista. Katson näin ollen, että Supreme Court of Gibraltaria on pidettävä tuomioistuimena, jolla on toimivalta pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua SEUT 267 artiklan nojalla.

33.

SEUT 355 artiklan 3 kohdassa ulotetaan unionin oikeussääntöjen soveltamisala Gibraltarin alueelle, jollei vuoden 1972 liittymisasiakirjassa nimenomaisesti määrätä poikkeuksista.

34.

Nämä poikkeukset koskevat tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevia unionin oikeuden säännöksiä ( 8 ) mutta eivät palvelujen tarjoamisen vapauteen ( 9 ) tai henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyviä säännöksiä.

35.

Kuten ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan välipäätöksen perusteluista ja ennakkoratkaisukysymysten sanamuodosta ilmenee, ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella ei ole epäilyjä siitä, että direktiivi 91/477 kuuluu ainakin pääasiallisesti tavaroiden vapaan liikkuvuuden alaan, minkä pitäisi ainakin lähtökohtaisesti johtaa siihen, ettei sitä vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklan perusteella sovelleta Gibraltariin.

36.

Yhdyn täysin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen päättelyn lähtökohtaan, jonka mukaan direktiivi 91/477 kuuluu tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskeviin unionin oikeuden säännöksiin.

37.

Tämä tulkinta käy ilmi jo toteamuksista, joita unionin tuomioistuin on esittänyt 4.9.2014 antamassaan tuomiossa Zeman (C‑543/12, EU:C:2014:2143). Unionin tuomioistuin nimittäin päätteli direktiivin 91/477 tavoitteiden, rakenteen ja systematiikan valossa, että tällä säädöksellä otettiin käyttöön tehokas sääntely, jolla varmistetaan tiettyjen, ampuma-aseiden hankintaa, hallussapitoa ja rajat ylittävää liikkuvuutta koskevien hallinnollisten edellytysten yhdenmukaistaminen. ( 10 ) Direktiivi siis todellakin on ampuma-aseiden valvontaa ja liikkuvuutta koskeva säädös, siltä osin kuin ampuma-aseet kuuluvat tavaroiden luokkaan.

38.

Tämä toteamus ei kuitenkaan ole vastaus ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin.

39.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimittäin pohtii varsinaisesti, missä määrin direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohta, jossa säädetään menettelystä, joka koskee ampuma-aseiden hallussapitoa kahden tai useamman jäsenvaltion välisillä matkoilla, joita tekevillä metsästäjillä tai urheiluampujilla on ampuma-asepassi, voisi kuitenkin poiketa yleisestä luonteesta, joka direktiivillä on tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevana säädöksenä, ja missä määrin sitä voitaisiin näin ollen soveltaa Gibraltariin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkastelee tältä osin kolmea erillistä vaihtoehtoa.

40.

Ensimmäinen on se, voiko direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohta jäädä vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklassa määrätyn poissuljennan ulkopuolelle sen perusteella, että viimeksi mainittua artiklaa on tulkittava suppeasti ja että toimenpiteitä, joita ei sovelleta Gibraltariin, ovat vain liiketoimia tai kauppoja koskevat toimenpiteet. Tämä vaihtoehto perustuu lähtöolettamaan, ettei direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohdassa säännelty menettely koske tällaisia kauppoja tai liiketoimia.

41.

Toinen ja kolmas vaihtoehto, jotka vastaavat toista ja kolmatta ennakkoratkaisukysymystä, on tuotu esiin toissijaisten vaihtoehtojen näkökulmasta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii yhtäältä, voiko direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohta kuulua palvelujen tarjoamisen vapauden alaan ja voidaanko sitä näin ollen soveltaa Gibraltarin alueeseen. Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, kuuluuko direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohta henkilöiden vapaan liikkuvuuden alaan ja mitä tästä seuraa, vaikka se muotoileekin kysymyksensä niin, että se koskee direktiivin 91/477 pätevyyttä.

42.

Mikään näistä vaihtoehdoista ei vakuuta minua.

43.

Katson, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmeen kysymykseen vastaamiseksi on tarkasteltava ennen kaikkea direktiivin 91/477 ampuma-asepassia koskevien säännösten ja erityisesti sen 12 artiklan 2 kohdan luonnetta. Tämän tarkastelun perusteella pystytään vastaamaan toiseen ja kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohdalla on kaksi tarkoitusta, joista pääasiallinen kuuluu tavaroiden vapaan liikkuvuuden alaan. Tämän jälkeen on vastattava ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, jolla pyritään selvittämään vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklan suppean tulkinnan perusteella, sovelletaanko tavaroiden vapaata liikkuvuutta rajoitetusti suhteessa Gibraltariin. Totean jo tässä vaiheessa, että käsitykseni mukaan tämä vaihtoehto on hylättävä. Sen varalta, ettei unionin tuomioistuin yhdy arviointiini vaan katsoo, että direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohdalla on kaksi tarkoitusta (tavaroiden vapaa liikkuvuus ja henkilöiden vapaa liikkuvuus) ilman, että toinen olisi toista merkittävämpi, esitän lopuksi muutamia toissijaisia huomautuksia siitä, mitä tällaisesta lähestymistavasta seuraa pääasiassa.

44.

Pääasian kantajat väittävät pääasiallisesti, että direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohta liittyy tavoitteeseen, joka on itsenäinen suhteessa tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevaan tavoitteeseen. He toteavat ensinnäkin, että tällä artiklalla pyritään ainoastaan helpottamaan metsästäjien ja urheiluampujien matkustamista ampuma-aseen kanssa, jotta mahdollistettaisiin, että he voivat tarjota ja saada palveluja unionissa. Toiseksi ja vaihtoehtoisesti direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohdalla pyritään helpottamaan metsästäjien ja urheiluampujien liikkumista unionissa ampuma-aseiden kanssa. Pääasian kantajat viittaavat väitteidensä tueksi 4.9.2014 annettuun tuomioon Zeman (C‑543/12, EU:C:2014:2143).

45.

Muistutan, että direktiivin 91/477 12 artiklassa säädetään menettelystä, joka koskee sellaisten ampuma-aseiden liikkuvuutta, jotka ovat henkilön hallussa hänen matkustaessaan kahden tai useamman jäsenvaltion välillä.

46.

Direktiivin 91/477 12 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan sen, jota asia koskee, on saatava mainituilta jäsenvaltioilta etukäteen lupa, joka merkitään direktiivin 1 artiklan 4 kohdassa määriteltyyn ampuma-asepassiin.

47.

Poikkeuksena tästä menettelystä direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohdassa annetaan metsästäjille ja urheiluampujille oikeus matkustaa unionissa tässä artiklassa lueteltuihin luokkiin kuuluvien ampuma-aseiden kanssa ilman ennakkolupaa sillä edellytyksellä, että heillä on ampuma-asepassi, jossa mainitaan tämä ase tai nämä aseet, ja että he voivat osoittaa matkansa syyn.

48.

Kun unionin tuomioistuimelta kysyttiin ampuma-asepassia koskevien direktiivin 91/477 säännösten ulottuvuudesta metsästäjien ja urheiluampujien osalta, se totesi 4.9.2014 antamassaan tuomiossa Zeman (C‑543/12, EU:C:2014:2143), että näillä säännöksillä kylläkin pyritään helpottamaan metsästäjien ja urheiluampujien liikkumista rajojen yli aseiden kanssa, mutta tämä tavoite ei kuitenkaan ole tärkeämpi kuin direktiivin pääasiallinen tavoite, joka koskee aseiden hankintaa, hallussapitoa ja liikkuvuutta.

49.

Vaikka 4.9.2014 annetun tuomion Zeman (C‑543/12, EU:C:2014:2143) 53 ja 57 kohdassa tähdennetään, että direktiivillä 91/477 myönnetään metsästäjille ja urheiluampujille nimenomaisesti oikeus ja että ”ampuma-asepassin käyttöön ottamisella oli tarkoitus sallia metsästäjien ja urheiluampujien vapaa liikkuminen aseidensa kanssa jäsenvaltiosta toiseen siinä määrin kuin se on ehdottoman välttämätöntä tämän tavoitteen saavuttamiseksi”, tuomion 52 kohdassa todetaan, että ”direktiivin [91/477] 1 artiklan 4 kohdalla, luettuna yhdessä sen 12 artiklan 2 kohdan kanssa, on pääasiallisesti tarkoitus helpottaa metsästyksen tai urheiluammunnan harjoittamiseen tarkoitettujen aseiden liikkumista”. ( 11 )

50.

Tämä argumentaatio saa tukea direktiivin 91/477 seitsemännestä perustelukappaleesta sekä direktiivin systematiikasta. On nimittäin yhtäältä todettava, että seitsemännessä perustelukappaleessa täsmennetään, että metsästyksen ja urheilukilpailujen osalta annetut joustavammat säännöt eivät saa tarpeettomasti haitata henkilöiden vapaata liikkuvuutta. Toisaalta on muistutettava, että direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohta sijaitsee direktiivin 3 luvussa, jonka otsikko on ”Aseiden liikkuvuutta yhteisössä koskevat säännöt”. ( 12 ) Sellaistenkin metsästäjien ja urheiluampujien, joilla on ampuma-asepassi, liikkumista voidaan sitä paitsi rajoittaa direktiivin 91/477 8 artiklan 3 kohdan nojalla, kun jäsenvaltio kieltää alueellaan tässä artiklassa tarkoitettuihin luokkiin kuuluvan ampuma-aseen hankinnan ja hallussapidon. Tällainen kielto ei kuitenkaan perustu asianomaisten henkilöiden yksilöllisiä ominaisuuksia koskevaan henkilölliseen arviointiperusteeseen vaan aineelliseen arviointiperusteeseen eli kyseisten aseiden luokkaan.

51.

Arviointi, jonka unionin tuomioistuin teki 4.9.2014 antamassaan tuomiossa Zeman (C‑543/12, EU:C:2014:2143), kumoaa siten pääasian kantajien väitteen, jonka mukaan unionin johdetun oikeuden säädöksen painopistettä koskevan testin käyttö rajoittuu riitoihin, joissa on kysymys kilpailevista oikeudellisista perustoista.

52.

Pitää paikkansa, että tätä testiä käytetään säännöllisesti määritettäessä unionin johdetun oikeuden säädöksen asianmukaista oikeudellista perustaa. Muistutan, että tämän testin perusteella unionin toimen oikeudellisen perustan valinnan on perustuttava sellaisiin objektiivisiin seikkoihin, jotka voivat olla tuomioistuimen suorittaman valvonnan kohteena ja joihin kuuluvat toimen tarkoitus ja sisältö. Jos toimea tarkasteltaessa ilmenee, että sillä on kaksi eri tarkoitusta tai että siinä on kahdenlaisia tekijöitä, ja jos toinen näistä on yksilöitävissä toimen pääasialliseksi tarkoitukseksi tai tekijäksi, kun taas toinen on ainoastaan liitännäinen, on käytettävä yhtä oikeudellista perustaa eli sitä, jota toimen pääasiallinen tai määräävä tarkoitus tai tekijä edellyttää. Kun kyse on toimesta, jolla on useampi sellainen samanaikainen tarkoitus tai jossa on useita sellaisia tekijöitä, joita ei voida erottaa toisistaan ja joista mikään ei ole toiseen nähden liitännäinen, unionin tuomioistuin on katsonut, että kun on näin mahdollista soveltaa useita perussopimusten määräyksiä, tällaista toimea annettaessa on poikkeuksellisesti käytettävä useaa eri oikeudellista perustaa. ( 13 )

53.

Oikeuskäytäntö osoittaa kuitenkin, että unionin tuomioistuin käyttää tätä testiä pääosin myös esimerkiksi silloin, kun on määritettävä, minkä unionin oikeudessa taatun liikkumisvapauden tai taattujen liikkumisvapauksien kannalta on tutkittava kansallista lainsäädäntöä, joka koskee useita näistä vapauksista, ( 14 ) tai kun on luokiteltava tietty monivaiheinen liiketoimi arvonlisäveron alalla ”tavaroiden luovutukseksi” tai ”palvelujen suoritukseksi”. ( 15 ) Testi on siis yleisluonteinen. Siltä osin kuin testi koskee unionin johdetun oikeuden säädöstä, sen avulla pystytään yksilöimään säädöksen tarkoitus tai tarkoitukset erityisesti sen säännösten tulkitsemiseksi ja tarvittaessa sen asianmukaisen oikeudellisen perustan tai asianmukaisten oikeudellisten perustojen määrittämiseksi.

54.

Tätä testiä on sitä paitsi käytetty jo paljon ennen 4.9.2014 annettua tuomiota Zeman (C‑543/12, EU:C:2014:2143) 23.9.2003 annetussa tuomiossa komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C‑30/01, EU:C:2003:489) tilanteessa, jossa väitettiin, ettei tiettyjä direktiivejä ollut pantu täytäntöön Gibraltarin alueella, ja jossa ei kyseenalaistettu näiden säädösten oikeudellista perustaa, ja tämä selventää toteamusta, jonka mukaan painopistettä koskevaa testiä ei käytetä yksinomaisesti unionin johdetun oikeuden säädöksen asianmukaisen oikeudellisen perustan selvittämiseen.

55.

Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin katsoi 23.9.2003 antamassaan tuomiossa komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C‑30/01, EU:C:2003:489), että näiden direktiivien pääasiallinen tarkoitus oli jäsenvaltioiden väliseen tavaroiden kauppaan kohdistuvien esteiden poistaminen ja että tämä tarkoitus sisältyi alaan, jota koski vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklalla toteutettu Gibraltarin alueen sulkeminen tavaroiden vapaan liikkuvuuden soveltamisen ulkopuolelle. Vaikka näillä direktiiveillä on myös ympäristönsuojelua koskevia tarkoituksia, näitä tarkoituksia pidettiin pelkästään liitännäisinä (mikä ei riittänyt mahdollistamaan näiden direktiivien soveltamista Gibraltarin alueeseen). Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi komission väitteen, ettei Yhdistynyt kuningaskunta ollut noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan.

56.

Nyt käsiteltävässä asiassa voidaan pätevästi toteuttaa vastaava päättely, kuten sekä Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus että unionin tuomioistuimelle huomautuksia esittäneet kolme toimielintä ovat perustellusti ehdottaneet. Siltä osin kuin on kysymys direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohdasta, henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskeva tarkoitus on edellä 48–50 kohdassa suoritetun arvioinnin mukaisesti liitännäinen suhteessa tämän artiklan pääasialliseen tai määräävään tarkoitukseen, joka koskee ampuma-aseiden liikkuvuutta.

57.

Tämän arvioinnin perusteella voidaan jo vastata toiseen ja kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen.

58.

Siltä osin kuin on kysymys palvelujen tarjoamisen vapaudesta, katson pääasian kantajien kannan vastaisesti ensinnäkin, ettei millään direktiivin 91/477 säännöksellä pyritä sääntelemään ammuntakeskusten tai metsästyspuistojen palvelujen tarjoamista ja näiden palvelujen käyttämistä tai asettamaan puitteita kyseiselle palvelujen tarjoamiselle tai käyttämiselle, mikä ilmenee implisiittisesti 4.9.2014 annetusta tuomiosta Zeman (C‑543/12, EU:C:2014:2143). Vaikka on ilmeistä, että tällaisten palvelujen tarjoamista voidaan helpottaa mahdollistamalla, että metsästäjät ja urheiluampujat voivat liikkua ampuma-aseidensa kanssa, tämä on vain liitännäinen seuraus direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohdan säätämisestä.

59.

Ampuma-asepassi on sitä paitsi matkustusasiakirja, mutta se ei ole mikään ammunnan harjoittamista koskeva lupa tai metsästyslupa. ( 16 ) Se ei sitäkään suuremmalla syyllä korvaa urheiluammuntakeskusten tai metsästyspuistojen omistajien antamia lupia näiden toimintojen harjoittamiseen. Ampuma-asepassin myöntämistä ei näin ollen voida pitää millään tavalla analogisena sen kanssa, että luonnollinen tai oikeushenkilö myöntää oikeuden kalastaa vesialueella, mistä oli kysymys asiassa, joka johti 21.10.1999 annettuun tuomioon Jägerskiöld (C‑97/98, EU:C:1999:515, 36 kohta), johon pääasian kantajat – mielestäni virheellisesti – vetoavat.

60.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toiseen kysymykseen on käsitykseni mukaan siis vastattava siten, että direktiivi 91/477 ei koske palvelujen tarjoamisen vapautta.

61.

Kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen osalta voidaan edellä olevan analyysin perusteella todeta, että koska direktiivin 91/477 – sen 12 artiklan 2 kohta mukaan lukien – pääasiallinen tarkoitus kuuluu tavaroiden vapaan liikkuvuuden alaan, tämä säädös voitiin edellä 52 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti perustaa pätevästi ETY:n perustamissopimuksen 100 a artiklan 1 kohtaan (joka on nykyään SEUT 114 artiklan 1 kohta), sillä direktiivi 91/477 on ampuma-aseiden hankintaa, hallussapitoa ja rajat ylittävää liikkuvuutta koskevien jäsenvaltioiden hallinnollisten säännösten yhdenmukaistamiseksi annettu toimi, jonka kohteena on sisämarkkinoiden toteuttaminen ja toiminta.

62.

Koska direktiivin 91/477 – sen 12 artiklan 2 kohta mukaan lukien – pääasiallinen tarkoitus on ampuma-aseiden liikkuvuus, on seuraavaksi tutkittava, rajoittaako vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklan suppeaa tulkintaa koskeva vaatimus tavaroiden vapaan liikkuvuuden ulottuvuutta, kuten pääasian kantajat väittävät.

63.

Pääasian kantajat puoltavat käsitystä, että vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklaa on tulkittava suppeasti.

64.

Tämä argumentaatio on linjassa sen kanssa, miten yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut tätä artiklaa 21.7.2005 antamassaan tuomiossa komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C‑349/03, EU:C:2005:488). Yhteisöjen tuomioistuin katsoi nimittäin, että vaikka vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklan mukaan Gibraltar on suljettu yhteisön tullialueen ulkopuolelle, tätä poikkeusta on tulkittava suppeasti. ( 17 ) Tämän vuoksi yhteisöjen tuomioistuin katsoi tässä tuomiossa, että toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä avusta valmisteverojen alalla annettua johdetun oikeuden säädöstä sovellettiin Gibraltarin alueella, vaikka valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta 25.2.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/12/ETY ( 18 ) säännöksiä, jotka liittyvät valmisteveroja koskevan aineellisen lainsäädännön yhdenmukaistamiseen, ei sovelleta Gibraltarilla. ( 19 )

65.

Olen taipuvainen myöntämään, että poikkeusta, joka koskee unionin oikeuden soveltamista Gibraltarin alueeseen, on tulkittava suppeasti. Tällainen suppea tulkinta ei kuitenkaan rajoita yhteisön tullialueen laajuutta.

66.

Toisin sanoen tämä tarkoittaa edelleen, kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklassa määrätty poikkeus eli ”Gibraltarin jättäminen yhteisön tullialueen ulkopuolelle merkitsee sitä, ettei siihen sovelleta tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevia perustamissopimuksen määräyksiä eikä johdetun yhteisön oikeuden sellaisia säännöksiä, joiden tarkoituksena on tavaroiden vapaan liikkuvuuden osalta varmistaa jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentäminen [SEUT 114] ja [SEUT 115] artiklan mukaisesti”. ( 20 )

67.

Tämä toteamus ei siis ole ristiriidassa 21.7.2005 annetun tuomion komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C‑349/03, EU:C:2005:488, 52 ja 53 kohta) kanssa, koska tässä asiassa ratkaistiin yksinomaan, sovelletaanko Gibraltarin alueeseen johdetun oikeuden säädöstä, jonka kohteena ei ollut valmisteverojen alaa koskevan jäsenvaltioiden aineellisen lainsäädännön lähentäminen.

68.

Nyt käsiteltävässä asiassa on sitä vastoin kiistatonta, että direktiivillä 91/477 pyritään yhdenmukaistamaan tiettyjä ampuma-aseiden hankintaa, hallussapitoa ja rajat ylittävää liikkuvuutta koskevia hallinnollisia edellytyksiä ETY:n perustamissopimuksen 100 a artiklan 1 kohdan (josta on sittemmin tullut SEUT 114 artiklan 1 kohta) mukaisesti, kuten unionin tuomioistuin on muistuttanut 4.9.2014 antamassaan tuomiossa Zeman (C‑543/12, EU:C:2014:2143, 47 kohta).

69.

Toisin kuin pääasian kantajat väittävät, vuoden 1972 liittymisasiakirjan 29 artiklan suppea tulkinta ei merkitse, että tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen on suhteissa Gibraltariin sovellettava rajoitetumpaa tulkintaa kuin se, joka seuraa EUT-sopimuksen määräyksistä.

70.

En etenkään ymmärrä, miten tällainen vapaus voisi rajoittua koskemaan liiketoimia tai kauppaa siten, että direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohtaa voitaisiin soveltaa Gibraltariin.

71.

On nimittäin todettava, että vaikka hyväksyttäisiin pääasian kantajien käsitys, jonka mukaan siihen, että metsästäjä tai urheiluampuja matkustaa ampuma-aseensa kanssa, ei liity liiketoimia tai kauppaa, tämä tilanne kuuluu siitä huolimatta edelleen tavaroiden vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan. Unionin tuomioistuin on 3.12.2015 antamassaan tuomiossa Pfotenhilfe-Ungarn (C‑301/14, EU:C:2015:793, 46 ja 47 kohta) siten muistuttanut, että tulliliitto käsittää kaiken tavaroiden kaupan ja että tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevia EUT-sopimuksen määräyksiä sovelletaan siitä riippumatta, kuljetetaanko kyseisiä tavaroita kansallisten rajojen yli myynti- tai jälleenmyyntitarkoituksessa vai henkilökohtaiseen käyttöön tai kulutukseen.

72.

Tämän vuoksi kaikki direktiivissä 91/477 tarkoitetut ampuma-aseet kuuluvat tavaroiden vapaan liikkuvuuden alaan siitä riippumatta, liittyykö niiden siirtäminen unionin sisällä esimerkiksi postimyyntiin tai metsästäjän tai urheiluampujan matkaan.

73.

Ajatus, että unionin oikeudessa olisi erilaiset oikeussäännöt sen mukaan, myydäänkö tavarat vai käytetäänkö niitä henkilökohtaisiin tarkoituksiin, aiheuttaisi ylitsepääsemättömiä käytännön vaikeuksia. Sama tavara nimittäin kuuluisi tavaroiden vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan tai jäisi sen ulkopuolelle sen perusteella, mikä on sen käyttötarkoitus, joka voi olla jossain tilanteessa kaupallinen ja toisessa tilanteessa henkilökohtainen, eli soveltamisalaan kuuluminen riippuisi subjektiivisesta arviointiperusteesta, joka olisi määritettävä tapauskohtaisesti.

74.

Edellä esitetyn perusteella vuoden 1972 liittymissopimuksen 29 artiklan suppea tulkinta ei merkitse, että tavaroiden vapaa liikkuvuus rajattaisiin koskemaan liiketoimien tai kaupan kohteena olevia tavaroita. Direktiivin 91/477 kaikki säännökset kuuluvat näin ollen tämän vapauden alaan, ja vuoden 1972 liittymissopimuksen 29 artiklan nojalla niitä ei sovelleta Gibraltarin alueeseen.

75.

Siitä, ettei unionin tuomioistuin yhtyisi edellä esitettyyn analyysiin vaan katsoisi, että direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohdalla pyritään erottamattomasti tavaroiden ja henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevaan tarkoitukseen ilman, että ensin mainittu olisi jälkimmäiseen nähden määräävä, seuraisi luonnollisesti, että direktiivi on pätemätön. Direktiivi 91/477 perustuisi nimittäin tällöin riittämättömään oikeudelliseen perustaan, koska ETY:n perustamissopimuksen 100 a artiklan 2 kohdan mukaan sitä, mitä artiklan 1 kohdassa määrätään, ei sovelleta henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskeviin säännöksiin tai määräyksiin.

76.

Tässä tapauksessa ei ole aihetta pohtia, ovatko direktiivin 91/477 ampuma-asepassia koskevat säännökset mahdollisesti erotettavissa tai irrotettavissa direktiivin muista säännöksistä. On nimittäin todettava, että vaikka pääasian asianosaiset ovat huomautuksissaan esittäneet joitakin toteamuksia tästä aiheesta, kyse on annettavan tuomion täytäntöönpanoa koskevasta luonteeltaan käytännöllisestä ja toissijaisesta väitteestä. On nimittäin valittava jompikumpi vaihtoehto eli joko se, että – kuten olen edellä osoittanut – direktiivillä 91/477 on pääasiallinen tarkoitus (tavaroiden liikkuvuus) ja liitännäinen tarkoitus (henkilöiden liikkuvuus), jolloin sen oikeudellinen perusta on oikea eikä sitä siis sovelleta Gibraltariin, tai se, että direktiivillä 91/477 on kaksi samanarvoista tarkoitusta, jolloin sen oikeudellinen perusta on riittämätön ja direktiivi on näin ollen pätemätön ja Gibraltarin toimivaltaisten viranomaisten on toteuttava annettavasta tuomiosta johtuvat toimenpiteet ja pantava täytäntöön vain ne direktiivin säännökset, jotka ovat välttämättömiä ampuma-asepassin käyttöön ottamiseksi. ( 21 )

77.

Näiden täytäntöönpanotoimenpiteiden toteuttamiseen saakka on kuitenkin olemassa lisäkysymys, jota ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt ja joka on se, voivatko Gibraltarin metsästäjät ja urheiluampujat ja erityisesti pääasian kantajat vedota suoraan direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohtaan ja vaatia, että heille myönnetään oikeusministeriltä pyydetyt ampuma-asepassit.

78.

Muistutan tässä yhteydessä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että aina, kun direktiivin säännökset ovat sisällöltään ehdottomia ja riittävän täsmällisiä, yksityiset voivat vedota niihin kansallisissa tuomioistuimissa valtiota vastaan, jos valtio ei ole saattanut direktiiviä osaksi kansallista oikeutta määräajassa tai jos se on saattanut direktiivin osaksi kansallista oikeutta virheellisesti. ( 22 )

79.

Kuten olen jo täsmentänyt, direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohdassa annetaan metsästäjille ja urheiluampujille oikeus matkustaa unionissa tässä artiklassa lueteltuihin luokkiin kuuluvien ampuma-aseiden kanssa ilman ennakkolupaa sillä edellytyksellä, että heillä on direktiivin 1 artiklan 4 kohdassa määritelty ampuma-asepassi, jossa mainitaan tämä ase tai nämä aseet, ja että he voivat osoittaa matkansa syyn.

80.

Unionin tuomioistuin on 4.9.2014 antamassaan tuomiossa Zeman (C‑543/12, EU:C:2014:2143, 52–54 kohta) päätellyt direktiivin 1 artiklan 4 kohdan ja 12 artiklan 2 kohdan perusteella, että jäsenvaltioilla on velvollisuus myöntää ampuma-asepassi metsästäjille ja urheiluampujille, koska jos ampuma-asepassia ei myönnetä, nämä henkilöryhmät eivät voi käyttää heille nimenomaisesti kyseisellä direktiivillä myönnettyä oikeutta, ja direktiivin 3 artiklassa täsmennetään, ettei tätä oikeutta saada rajoittaa sillä, että jäsenvaltiot antavat tiukempia kansallisia säännöksiä.

81.

Näin ollen on todettava, että direktiivin 91/477 12 artiklan 2 kohta on tämän ratkaisuehdotuksen 78 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetuin tavoin sisällöltään riittävän täsmällinen ja ehdoton, niin että se oikeuttaa pääasian kantajat vetoamaan siihen suoraan oikeusministeriä vastaan. ( 23 )

82.

Kuten olen edellä todennut, nämä näkökohdat ovat merkityksellisiä kuitenkin vain siinä tapauksessa, että direktiiviä 91/477 sovelletaan Gibraltariin, mutta käsitykseni mukaan näin ei edellä esitetyistä syistä ole.

83.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Supreme Court of Gibraltarin kysymyksiin seuraavasti: