1. 

Käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä unionin tuomioistuinta pyydetään tulkitsemaan SEUT 18 ja SEUT 21 artiklaa luovutusten alalla ja tarjotaan unionin tuomioistuimelle mahdollisuus täsmentää sen 6.9.2016 antaman tuomion Petruhhin ( 2 ) ulottuvuutta.

2. 

Unionin tuomioistuimen on siis ratkaistava, onko pääasian kaltaisessa tilanteessa SEUT 18 ja SEUT 21 artiklaa tulkittava siten, että ne estävät jäsenvaltiota, jota kolmas valtio on Euroopan unionin ja kyseisen valtion välisen luovutussopimuksen perusteella pyytänyt luovuttamaan unionin kansalaisen, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen ja joka on siirtynyt pyynnön vastaanottaneeseen valtioon, täyttämästä tätä pyyntöä. Jäljempänä perustelen, miksi ehdotan unionin tuomioistuimelle 6.9.2016 annettu tuomio Petruhhin ( 3 ) huomioon ottaen, että se vastaa tähän kysymykseen kieltävästi.

3.

Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välillä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta 25.6.2003 tehdyn sopimuksen ( 4 ) 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Useiden valtioiden tekemät luovutuspyynnöt”, määrätään seuraavaa:

”1.   Jos pyynnön vastaanottanut valtio vastaanottaa pyynnön esittäneen valtion lisäksi joltakin toiselta valtiolta tai valtioilta saman henkilön luovuttamista koskevia pyyntöjä, jotka koskevat joko samaa rikosta tai eri rikoksia, pyynnön vastaanottaneen valtion täytäntöönpanoviranomainen päättää, mihin valtioon se luovuttaa kyseisen henkilön tai luovutetaanko häntä mihinkään niistä.

2.   Jos pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio vastaanottaa samaa henkilöä koskevan luovutuspyynnön Amerikan yhdysvalloista ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella, jotka pyynnöt koskevat joko samaa rikosta tai eri rikoksia, pyynnön vastaanottaneen valtion toimivaltainen viranomainen päättää, mihin valtioon se luovuttaa kyseisen henkilön tai luovutetaanko häntä mihinkään niistä. Tällöin toimivaltaisella viranomaisella tarkoitetaan pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion täytäntöönpanoviranomaista, jos Amerikan yhdysvaltojen ja jäsenvaltion välillä voimassaolevan kahdenvälisen luovutussopimuksen mukaisesti päätöksen kilpailevista pyynnöistä tekee kyseinen viranomainen; jos kahdenvälisessä luovutussopimuksessa ei ole tästä määräystä, asianomainen jäsenvaltio nimeää toimivaltaisen viranomaisen 19 artiklan mukaisesti.

3.   Päätöstä 1 ja 2 kohdan mukaisesti tehdessään pyynnön vastaanottanut valtio ottaa huomioon kaikki merkitykselliset seikat, mukaan lukien, niihin kuitenkaan rajoittumatta, sovellettavassa rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevassa sopimuksessa esitetyt tekijät, ja sikäli kuin niitä ei ole kyseisessä sopimuksessa esitetty, seuraavat tekijät:

4.

Sopimuksen 17 artiklassa, jonka otsikko on ”Poikkeamattomuus”, määrätään seuraavaa:

”1.   Tämä sopimus ei estä pyynnön vastaanottanutta valtiota käyttämästä pyynnön epäämisen perusteena asiaa, joka ei kuulu tämän sopimuksen piiriin, mutta josta säädetään jonkin jäsenvaltion ja Amerikan yhdysvaltojen välisessä voimassa olevassa kahdenvälisessä rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevassa sopimuksessa.

2.   Jos pyynnön vastaanottaneen valtion perustuslain periaatteet tai valtiota sitovat lopulliset oikeudelliset päätökset estävät sitä täyttämästä sen luovuttamisvelvoitetta ja jos tässä sopimuksessa tai sovellettavassa kahdenvälisessä sopimuksessa ei ole asian ratkaisua koskevia määräyksiä, pyynnön vastaanottanut ja pyynnön esittänyt valtio kuulevat toisiaan.”

5.

Saksan liittotasavallan perustuslain (Grundgesetz für die Bundesrepublik Deutschland), joka on annettu 23.5.1945 ( 5 ) ja jota on viimeksi muutettu 23.12.2014 annetun lain ( 6 ) 1 §:llä, 16 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Saksan kansalaista ei voida luovuttaa ulkomaille. Lailla voidaan antaa poikkeussääntely, joka koskee luovuttamista johonkin Euroopan unionin jäsenvaltioon tai kansainväliseen tuomioistuimeen, sillä edellytyksellä, että oikeusvaltion periaatteiden kunnioittaminen taataan.”

6.

Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa 23.12.1982 annetun lain (Gesetz über die internationale Rechtshilfe in Strafsachen, jäljempänä IRG) ( 7 ) 12 §:ssä, jonka otsikko on ”Suostuminen luovuttamiseen”, säädetään seuraavaa:

”Luovuttamiseen voidaan suostua vain, jos tuomioistuin on hyväksynyt luovutuksen.”

7.

IRG:n 13 §:n, jonka otsikko on ”Aineellinen toimivalta”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tuomioistuinratkaisut tekee – – Oberlandesgericht [(osavaltion ylioikeus)]. Oberlandesgerichtin ratkaisuihin ei voida hakea muutosta.”

8.

IRG:n 23 §:ssä, jonka otsikko on ”Menettelyn kohteena olevan henkilön luovutuksesta esittämistä väitteistä päättäminen”, säädetään seuraavaa:

”Menettelyn kohteena olevan henkilön luovuttamista varten tehdystä pidätysmääräyksestä tai sen täytäntöönpanosta esittämistä väitteistä päättää Oberlandesgericht.”

9.

IRG:n 74 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Muiden maiden esittämistä oikeusapupyynnöistä ja oikeusapupyyntöjen esittämisestä muille maille päättää liittovaltion oikeus- ja kuluttajansuojaministeriö yhdessä ulkoministeriön ja muiden sellaisten liittovaltion ministeriöiden kanssa, joiden toimialaan oikeusapu liittyy.”

10.

Yhdysvaltojen viranomaiset ovat pyytäneet Italian kansalaisen Romano Pisciottin, jota on vuodesta 2007 lähtien epäilty osallistumisesta kilpailua rajoittavaan kartelliin Yhdysvalloissa, luovuttamista syytetoimia varten.

11.

US District Court for the Southern District of Florida in Fort Lauderdale (Fort Lauderdalessa toimiva Floridan osavaltion eteläisen tuomiopiirin liittovaltion piirioikeus) antoi Pisciottista pidätysmääräyksen, ja saman tuomioistuimen suuri valamiehistö nosti häntä vastaan syytteen 26.8.2010. Pisciottia syytettiin kuulumisesta aluksilla käytettäviä siirtoletkuja valmistavien yritysten myyntihenkilöstön muodostamaan työryhmään, joka vuodesta 1999 vuoden 2006 loppuun saakka rajoitti kilpailua Floridassa (Yhdysvallat) ja muualla jakamalla kyseisten letkujen markkinat.

12.

Kun Pisciotti palasi 17.6.2013 Nigeriasta Italiaan, Saksan liittovaltion poliisin virkamiehet ottivat hänet kiinni Frankfurt am Mainin lentoasemalla välilaskun aikana.

13.

Pisciotti tuotiin 18.6.2013 Amtsgericht Frankfurt am Mainiin (Frankfurt am Mainin alueellinen tuomioistuin, Saksa) Yhdysvaltojen esittämän luovutuspyynnön käsittelyä varten. Hän ilmoitti vastustavansa yksinkertaistettua vapaamuotoista luovutusta.

14.

Oberlandesgericht Frankfurt am Mainin (Frankfurt am Mainin alueellinen ylioikeus, Saksa) 24.6.2013 tekemällä päätöksellä Pisciotti otettiin väliaikaisesti säilöön luovuttamista varten. Amerikan yhdysvallat esitti 7.8.2013 häntä koskevan virallisen luovutuspyynnön Saksan liittotasavallalle.

15.

Oberlandesgericht Frankfurt am Main määräsi 16.8.2013 väliaikaisen säilöönoton jatkamisesta virallisena säilöönottona luovuttamista varten.

16.

Oberlandesgericht Frankfurt am Main hyväksyi 22.1.2014 tekemällään päätöksellä Pisciottin luovuttamisen.

17.

Pisciotti teki 6.2.2014 Bundesverfassungsgerichtille (liittovaltion perustuslakituomioistuin, Saksa) välitoimihakemuksen Oberlandesgericht Frankfurt am Mainin 22.1.2014 tekemän päätöksen täytäntöönpanon estämiseksi. Bundesverfassungsgericht hylkäsi välitoimihakemuksen 17.2.2014 tekemällään päätöksellä.

18.

Pisciotti väitti 26.2.2014 päivätyssä kirjeessään liittovaltion oikeusministeriölle, että hänen luovuttamisensa olisi unionin oikeuden vastaista, sillä perustuslain 16 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen sanamuodon mukainen soveltaminen ainoastaan Saksan kansalaisiin rikkoo syrjintäkiellon yleistä periaatetta.

19.

Saksan hallitus suostui Pisciottin luovuttamiseen 17.3.2014, ja luovutus toteutettiin 3.4.2014.

20.

Pisciotti nosti 17.3.2014 Landgericht Berlinissä (Berliinin alueellinen tuomioistuin, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, kanteen sen toteamiseksi, että Saksan liittotasavalta on vastuussa suostumuksesta hänen luovuttamiselleen Amerikan yhdysvaltoihin ja velvollinen maksamaan hänelle vahingonkorvauksen.

21.

Pisciotti myönsi syyllisyytensä häntä vastaan Yhdysvalloissa käydyssä rikosoikeudenkäynnissä, ja hänet tuomittiin kahden vuoden vankeusrangaistukseen, josta vähennettiin Saksassa säilössä vietetyt yhdeksän kuukautta ja 16 päivää, ja maksamaan sakkoa 50000 Yhdysvaltain dollaria (USD) (n. 42671 euroa). Pisciotti suoritti vankeusrangaistuksensa Yhdysvalloissa ja vapautui 14.4.2015.

22.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkentaa, että Bundesverfassungsgerichtin oikeuskäytännön mukaan Saksan liittotasavallalla on luovuttamista koskevan suostumuksen osalta perustuslain 1 §:n 3 momentista ja 20 §:n 3 momentista johtuva velvollisuus harjoittaa omaa laillisuusvalvontaa ja noudattaa mahdollisia kansainvälisoikeudellisia sitoumuksia. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että Bundesverfassungsgericht on todennut myös konkreettisesti Pisciottin luovutuksesta, ettei SEUT 18 artiklassa määrättyä kansalaisuuteen perustuvaa syrjintäkieltoa voida soveltaa luovuttamista koskevissa asioissa suhteessa kolmansiin valtioihin, koska kyseinen ala ei kuulu unionin oikeuden aineelliseen soveltamisalaan.

23.

Toisin kuin Bundesverfassungsgericht ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin arvelee, että unionin oikeutta voidaan soveltaa käsiteltävässä asiassa. Se korostaa, että Pisciotti käytti SEUT 21 artiklan 1 kohdan mukaista liikkumisoikeutta, kun hänen lentonsa Nigeriasta Italiaan teki välilaskun Frankfurt am Mainissa. Luovuttaminen Yhdysvaltoihin voi myös kuulua unionin oikeuden soveltamisalaan EU:n ja Yhdysvaltojen välillä tehdyn sopimuksen perusteella.

24.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, voisiko kyseisen sopimuksen 17 artiklan 2 kohdan kuitenkin ymmärtää siten, että siinä luodaan poikkeus unionin oikeuden soveltamiseen ja siten sallitaan kansalaisuuteen perustuva syrjintä. Tällaista perustelua ei sen mukaan voitaisi kuitenkaan hyväksyä, kun otetaan huomioon primaarioikeus.

25.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, että jos unionin oikeutta on rikottu, onko rikkominen ollut ”riittävän ilmeistä”, jotta se oikeuttaisi korvaukseen. Se itse kallistuu 4.7.2000 annetun tuomion Haim ( 8 ) valossa myöntävälle kannalle ja korostaa, että sen mielestä valtion harkintavalta oli oleellisesti vähentynyt tai jopa olematon. Se ei kuitenkaan ole aivan varma tästä, sillä tuomioistuin arvioi luovutuksen hyväksyttävyyden ennen kuin valtio teki luovutuspäätöksen. Jotta valtion voitaisiin katsoa olevan vastuussa tuomioistuimen tekemästä virheestä, rikkomisen on 30.9.2003 annetun tuomion Köbler ( 9 ) nojalla täytynyt olla ”selvää”. Asiasta ei myöskään ollut olemassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä silloin, kun Saksan liittotasavalta teki päätöksen tukeutuen Oberlandesgericht Frankfurt am Mainin ja Bundesverfassungsgerichtin tuomioihin, joiden mukaan Pisciottin luovuttaminen ei kuulunut unionin oikeuden soveltamisalaan.

26.

Tässä tilanteessa Landgericht Berlin on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

27.

On syytä tuoda esiin, että Pisciottin luovuttaminen Saksan liittotasavallasta Amerikan yhdysvaltoihin on jo tapahtunut, joten hän haluaa pääasiassa saattaa kyseisen jäsenvaltion vastuuseen unionin oikeuden rikkomisesta.

28.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtion sopimuksenulkoinen vastuu yksityisille unionin oikeuden rikkomisesta aiheutuneista vahingoista, jotka voidaan lukea sen syyksi, kuuluu unionin oikeusjärjestykseen. Unionin tuomioistuin on todennut, että vahinkoa kärsineillä yksityisillä on tämän vastuun johdosta oikeus korvaukseen kolmen edellytyksen täyttyessä, eli kun rikotun unionin oikeussäännön tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille, kun tämän oikeussäännön rikkominen on riittävän ilmeinen ja kun tämän rikkomisen ja yksityiselle aiheutuneen vahingon välillä on välitön syy-yhteys. ( 10 )

29.

Vastuun syntyminen jäsenvaltiolle edellyttää tietenkin, että jäsenvaltio on rikkonut unionin oikeutta. Käsiteltävässä asiassa on siis selvitettävä, onko Pisciottin luovuttaminen Saksan liittotasavallan toimesta Yhdysvaltoihin tapahtunut unionin oikeuden vastaisesti.

30.

Pisciotti väittää, että perustuslain 16 §:n 2 momentissa säädetty kansallinen sääntö, jonka mukaan Saksan liittotasavalta ei luovuta omia kansalaisiaan, esti kyseistä jäsenvaltiota luovuttamasta häntä, koska kansalaisuuteen perustuva syrjintä on kielletty.

31.

On siis selvitettävä, onko SEUT 18 ja SEUT 21 artiklaa tulkittava siten, että myös muiden jäsenvaltioiden kuin pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion kansalaisiin sovelletaan sääntöä, joka kieltää kyseisen jäsenvaltion omien kansalaisten luovuttamisen.

32.

Unionin tuomioistuin on mielestäni pitkälti jo vastannut tähän kysymykseen 6.9.2016 antamassaan tuomiossa Petruhhin, ( 11 ) joka liittyi jäsenvaltion ja kolmannen maan välillä tehdyn luovutussopimuksen soveltamiseen.

33.

Tällä kertaa ennakkoratkaisupyyntö liittyy unionin ja kolmannen maan eli tässä tapauksessa Amerikan yhdysvaltojen välillä tehdyn luovutussopimuksen soveltamiseen.

34.

Huomautan, että EU:n ja Yhdysvaltojen välisessä sopimuksessa ei ole mitään sääntöä, joka sallisi tai päinvastoin kieltäisi luovuttamisen epäämisen sillä perusteella, että luovutuspyyntö koskee pyynnön vastaanottaneen valtion kansalaista. Kuten Euroopan komissio toteaa huomautuksissaan, kyseinen sopimus ei edes sisällä yhtään sääntöä, joka koskisi omien kansalaisten tai muiden jäsenvaltioiden kansalaisten luovuttamista pyynnön vastaanottaneesta valtiosta pyynnön esittäneeseen valtioon. EU:n ja Yhdysvaltojen välisen sopimuksen 17 artiklassa annetaan sopimuksen osapuolille mahdollisuus evätä luovutuspyyntö muun muassa kahdenvälisen luovutussopimuksen tai pyynnön vastaanottaneen valtion perustuslain perusteella. EU:n ja Yhdysvaltojen välinen sopimus ei siis poista kokonaan jäsenvaltioiden toimivaltaa tällä alalla.

35.

Sellaisen säännön vahvistaminen perustuslaissa, joka kieltää omien kansalaisten luovuttamisen, kuuluu siis jäsenvaltion, kuten Saksan liittotasavallan, toimivaltaan. Samanlainen sääntö sisältyy myös Saksan liittotasavallan ja Amerikan yhdysvaltojen välillä 20.6.1978 luovuttamisesta tehdyn sopimuksen ( 12 ) (Auslieferungsvertrag zwischen der Bundesrepublik Deutschland und den Vereinigten Staaten von Amerika) 7 artiklaan.

36.

Kuten unionin tuomioistuin kuitenkin muistutti 6.9.2016 antamassaan tuomiossa Petruhhin, ( 13 ) unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa kyseessä olevien kansallisten sääntöjen on oltava unionin oikeuden mukaisia. ( 14 )

37.

Kun SEUT 18 artiklassa kielletään ”kaikki kansalaisuuteen perustuva syrjintä”, siinä edellytetään, että perussopimusten soveltamisalaan kuuluvassa tilanteessa olevia henkilöitä kohdellaan yhdenvertaisesti. ( 15 )

38.

Pääasiassa käsiteltävä tilanne kuuluu kahdestakin syystä epäilemättä SEUT 18 artiklassa tarkoitettuun perussopimusten soveltamisalaan.

39.

Ensinnäkin Amerikan yhdysvallat esitti Saksan liittotasavallalle Pisciottia koskevan luovutuspyynnön EU:n ja Yhdysvaltojen välisen luovutussopimuksen soveltamisen yhteydessä tämän sopimuksen voimaantulon jälkeen. Pyyntö kuuluu siis unionin oikeuteen kuuluvan toimen soveltamisalaan.

40.

Toiseksi unionin tuomioistuin muistutti 6.9.2016 antamassaan tuomiossa Petruhhin, ( 16 ) että kun luovutusta koskevat säännöt kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan, SEUT 18 artiklassa tarkoitetun perussopimusten soveltamisalan arvioimiseksi kyseistä artiklaa on luettava yhdessä EUT-sopimuksen unionin kansalaisuutta koskevien määräysten kanssa. Kyseiseen soveltamisalaan kuuluvia tilanteita ovat siten erityisesti ne, jotka koskevat SEUT 21 artiklassa myönnetyn vapauden liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella käyttämistä. ( 17 )

41.

Pääasiassa Italian kansalainen Pisciotti on käyttänyt hänelle unionin kansalaisena kuuluvaa oikeutta liikkua vapaasti unionissa, kun hän on siirtynyt Saksaan, joten pääasiassa käsiteltävä tilanne kuuluu SEUT 18 artiklassa, joka sisältää kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa koskevan periaatteen, tarkoitettuun perussopimusten soveltamisalaan. ( 18 )

42.

Edellä esitetystä seuraa, että koska Pisciottin tilanne kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan, pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion oli noudatettava SEUT 18 artiklassa määrättyä kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa, kun se käsitteli Amerikan yhdysvaltojen kyseisestä henkilöstä esittämää luovutuspyyntöä.

43.

Analogisesti sen kanssa, mitä unionin tuomioistuin on todennut 6.9.2016 antamassaan tuomiossa Petruhhin, ( 19 ) on tältä osin todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa kansallisissa luovutussäännöissä säädetään erilaisesta kohtelusta sen mukaan, onko kyseessä oleva henkilö kyseisen valtion vai toisen jäsenvaltion kansalainen, sillä niissä ei anneta Pisciottin kaltaisille toisten jäsenvaltioiden kansalaisille luovuttamista vastaan sitä suojaa, jota kyseisen jäsenvaltion omat kansalaiset saavat. Näin ollen sellaiset säännöt voivat vaikuttaa toisten jäsenvaltioiden kansalaisten vapauteen liikkua unionissa. ( 20 )

44.

Unionin tuomioistuimen mukaan tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa epäyhdenvertainen kohtelu, jossa sallitaan Pisciottin kaltaisen unionin kansalaisen, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen, luovuttaminen, merkitsee SEUT 21 artiklassa tarkoitetun vapaan liikkuvuuden rajoitusta. ( 21 ) Tällainen rajoitus voi olla oikeutettu ainoastaan, jos se perustuu objektiivisiin syihin ja jos se on oikeassa suhteessa kansallisessa oikeudessa hyväksyttävästi tavoiteltuun päämäärään. ( 22 )

45.

Unionin tuomioistuin otti 6.9.2016 antamassaan tuomiossa Petruhhin ( 23 ) huomioon oikeuttamisperusteena tarkoituksen estää riski siitä, että henkilö jää rankaisematta. ( 24 ) Tässä yhteydessä se muistutti, että SEU 3 artiklan 2 kohdan mukaan unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla ei ole sisärajoja ja jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus, toteuttaen samalla ulkorajoilla tehtäviä tarkastuksia sekä rikollisuuden ehkäisyä ja torjuntaa koskevat aiheelliset toimenpiteet. ( 25 ) Unionin tuomioistuimen mukaan rikoksen tehneiden henkilöiden rankaisematta jäämisen riskin estämisen tavoite kuuluu tähän asiayhteyteen ja se on katsottava luonteeltaan hyväksyttäväksi päämääräksi unionin oikeudessa. ( 26 )

46.

Mutta kuten unionin tuomioistuin muistutti 6.9.2016 antamassaan tuomiossa Petruhhin, ( 27 ) SEUT 21 artiklassa vahvistetun kaltaista perusvapautta rajoittavat toimenpiteet voidaan perustella objektiivisilla syillä ainoastaan silloin, kun kyseiset toimenpiteet ovat tarpeen niiden etujen suojaamiseksi, jotka kyseisillä toimenpiteillä pyritään turvaamaan, ja ainoastaan siltä osin kuin näitä tavoitteita ei voida saavuttaa vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä. ( 28 )

47.

Pääasian kaltaisissa olosuhteissa ja unionin tuomioistuimelle esitettyjen tietojen valossa luovutukselle ei mielestäni ollut vaihtoehtoa, joka olisi rajoittanut vähemmän SEUT 21 artiklassa taattujen oikeuksien käyttöä ja jolla olisi voitu yhtä tehokkaasti saavuttaa tavoitteena ollut sellaisen Pisciottin kaltaisen henkilön rankaisematta jäämisen riskin estäminen, joka oli epäiltynä rikoksesta silloin, kun Amerikan yhdysvallat esitti Saksan liittotasavallalle kyseistä henkilöä koskevan luovutuspyynnön.

48.

Saksan hallituksen unionin tuomioistuimelle istunnossa esittämistä selityksistä ilmenee, että – toisin kuin Pisciottin edustaja huomautuksissaan väitti – rikoslain (Strafgesetzbuch) ( 29 ) 7 §:n 2 momentissa ei sallita rikosoikeudellista menettelyä Pisciottia vastaan Saksan liittotasavallassa sellaisten rikosten perusteella, joihin hänen epäillään syyllistyneen kolmannessa valtiossa. Yksi kyseisessä pykälässä tällaisen toissijaisen rikosoikeudellisen toimivallan käyttämiselle asetetuista edellytyksistä eli se, että pyydettyä luovutusta ei voida toteuttaa, ei täyttynyt. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa, onko Saksan hallituksen kyseisestä pykälästä tässä menettelyssä esittämä tulkinta oikea.

49.

Lisäksi unionin tuomioistuin totesi 6.9.2016 antamassaan tuomiossa Petruhhin, ( 30 ) että SEUT 18 ja SEUT 21 artiklaa on tulkittava siten, että kun jäsenvaltio, johon unionin kansalainen, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen, on siirtynyt, saa luovutuspyynnön sellaiselta kolmannelta valtiolta, jonka kanssa se on tehnyt luovuttamista koskevan sopimuksen, sen on ilmoitettava tästä sille jäsenvaltiolle, jonka kansalainen kyseinen unionin kansalainen on, ja mahdollisesti viimeksi mainitun jäsenvaltion pyynnöstä luovutettava kyseinen unionin kansalainen sille eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS ( 31 ) säännösten mukaisesti edellyttäen, että kyseinen jäsenvaltio on oman oikeutensa nojalla toimivaltainen asettamaan henkilön syytteeseen alueensa ulkopuolella tehdyistä teoista. ( 32 )

50.

Tuon tässä esiin, että unionin tuomioistuin tulkitsi tällaista pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion velvollisuutta ilmoittaa asiasta sille jäsenvaltiolle, jonka kansalainen kyseinen unionin kansalainen on, unionin tuomioistuimen tarkoin määrittelemässä tilanteessa, ( 33 ) jossa unionin ja asianomaisen kolmannen maan välillä ei ollut tehty luovutussopimusta.

51.

Lisäksi huomautan, että useat käsiteltävässä asiassa huomautuksia esittäneet jäsenvaltiot ovat korostaneet oikeudellisia ja käytännön ongelmia, joita unionin tuomioistuimen 6.9.2016 antaman tuomion Petruhhin ( 34 ) 50 kohdassa esitettyyn ratkaisuun liittyy. Ne ovat erityisesti todenneet, että jäsenvaltiolla, jonka kansalainen luovutuspyynnön kohteena oleva unionin kansalainen on, ei todennäköisesti yleensä ole tietoja, joita tarvitaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen syytetoimenpiteitä varten ja sen jälkeen luovutetun henkilön asettamiseen syytteeseen. Rankaisematta jäämisen estämisen tavoite siis kärsisi. Lisäksi ajatus siitä, että eurooppalainen pidätysmääräys menisi aina luovutuspyynnön edelle, olisi vastoin niin puitepäätöksen 2002/584 16 artiklan 3 kohtaa kuin – käsiteltävässä asiassa – EU:n ja Yhdysvaltojen välisen sopimuksen 10 artiklan 2 ja 3 kohtaa.

52.

Mikäli unionin tuomioistuin haluaisi vahvistaa pyynnön vastaanottaneen valtion velvollisuuden ilmoittaa asiasta sille jäsenvaltiolle, jonka kansalainen kyseinen unionin kansalainen on, unionin ja Yhdysvaltojen välillä tehdyn kaltaisen luovutussopimuksen soveltamisen tilanteessa, haluan tuoda esiin, että – kuten Saksan hallitus totesi kirjallisissa huomautuksissaan ja istunnossa – Saksan viranomaiset ilmoittivat tästä asiasta Italian tasavallalle, jonka kansalainen Pisciotti on. Frankfurt am Mainin lentoaseman liittovaltion poliisin johto ilmoitti Italian pääkonsulinvirastolle, että se oli pidättänyt Pisciottin ja ottanut hänet valvontaan paikallisella poliisiasemalla. Sen toimittama ilmoitus sisälsi erityisesti tietoa pidätyksen perusteena olleesta kansainvälisestä pidätysmääräyksestä. Lisäksi Italian pääkonsulinvirastolle ilmoitettiin myöhemmin Pisciottin kuulemisesta tuomioistuimessa 18.6.2013. Italian pääkonsulinvirasto Frankfurt am Mainissa ja Hessenin osavaltion oikeusministeriö olivat yhteydessä toisiinsa myös näiden ilmoitusten jälkeen. Hessenin osavaltion oikeusministeriö ilmoitti Italian pääkonsulinvirastolle, että Oberlandesgericht Frankfurt am Main oli tutkinut huolellisesti Pisciottin esittämät väitteet ja hylännyt ne 22.1.2014 tekemässään päätöksessä ja että Bundesverfassungsgericht oli hylännyt välitoimihakemuksen tutkittuaan Pisciottin esittämät väitteet.

53.

Edellä esitetyn perusteella Italian tasavallalle oli ilmoitettu Yhdysvaltojen viranomaisten tekemästä luovutuspyynnöstä, eikä se ollut antanut eurooppalaista pidätysmääräystä Pisciottin pidätyksen ja tämän Yhdysvaltoihin luovuttamisen välisenä aikana. ( 35 )

54.

Vaikka siis Saksan liittotasavallalla olisi ollut unionin tuomioistuimen 6.9.2016 antamassa tuomiossa Petruhhin ( 36 ) esitetyn kaltainen ilmoitusvelvollisuus, on todettava, ettei kyseisen jäsenvaltion voida katsoa rikkoneen unionin oikeutta päätöksellään luovuttaa Pisciotti Amerikan yhdysvaltoihin. Kyseiselle jäsenvaltiolle ei näin ollen ole syntynyt vastuuta unionin oikeuden rikkomisesta, joten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiä kysymyksiä riittävän ilmeisen rikkomisen tapahtumisesta ei ole aihetta tutkia.

55.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, että pääasian kaltaisessa tilanteessa SEUT 18 ja SEUT 21 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät estä jäsenvaltiota, jota kolmas valtio on unionin ja kyseisen valtion välisen luovutussopimuksen perusteella pyytänyt luovuttamaan unionin kansalaisen, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen ja joka on siirtynyt pyynnön vastaanottaneeseen valtioon, täyttämästä tätä pyyntöä.

56.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Landgericht Berlinin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Pääasian kaltaisessa tilanteessa SEUT 18 ja SEUT 21 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät estä jäsenvaltiota, jota kolmas valtio on Euroopan unionin ja kyseisen valtion välisen luovutussopimuksen perusteella pyytänyt luovuttamaan Euroopan unionin kansalaisen, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen ja joka on siirtynyt pyynnön vastaanottaneeseen valtioon, täyttämästä tätä pyyntöä.