1

Kantaja, Globo Comunicação e Participações S/A, jätti 28.4.2014 Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) EU-tavaramerkkihakemuksen Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1) nojalla.

2

Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on äänimerkki, joka esitetään graafisesti seuraavasti:

3

Tavarat ja palvelut, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat EUIPO:ssa käydyn menettelyn aikana toteutetun rajoituksen jälkeen tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on korjattuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 9, 16, 38 ja 41, ja ne vastaavat kunkin kyseisen luokan osalta seuraavaa kuvausta:

4

Tutkija ilmoitti 15.5.2014 päivätyllä kirjeellä kantajalle, ettei haettua tavaramerkkiä voida rekisteröidä, koska se ei täytä asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa mainittuja edellytyksiä. Hän totesi erityisesti, että tavaramerkki koostuu yksinkertaisesta ja arkipäiväisestä soittoäänestä, jota ei voida katsoa osoitukseksi tavaroiden kaupallisesta alkuperästä. Tutkija kehotti näin ollen kantajaa esittämään hänelle asiaa koskevat huomautuksensa kahden kuukauden kuluessa.

5

Kantaja vastasi 11.7.2014 päivätyllä kirjeellä, että vaikka haettu tavaramerkki onkin lyhyt, se ei kuitenkaan ole yksinkertainen, sillä se on katsottava lyhyeksi melodiaksi, joka mielletään viiteindikaattoriksi sen omiin tavaroihin ja palveluihin nähden.

6

Tutkija hylkäsi hakemuksen 19.9.2014 tekemällään päätöksellä todeten, että haettua tavaramerkkiä koskee asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu hylkäysperuste, koska siltä puuttuu erottamiskyky.

7

Kantaja valitti 19.11.2014 tutkijan päätöksestä EUIPO:ssa asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla.

8

EUIPO:n viides valituslautakunta teki 18.5.2015 päätöksen (jäljempänä riidanalainen päätös), jolla se yhtäältä hylkäsi valituksen siltä osin kuin se koski haetun tavaramerkin väitettyä erottamiskykyä asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla ja toisaalta palautti tutkijalle kantajan esittämän sen kysymyksen tutkimisen, onko kyseinen tavaramerkki tullut käytössä erottamiskykyiseksi mainitun asetuksen 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla luokkaan 38 kuuluvalle televisio-ohjelmien lähettämiselle ja luokkaan 41 kuuluville viihdepalveluille.

9

Valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 17 kohdassa, että kyseiset tavarat ja palvelut on tarkoitettu sekä suurelle yleisölle että ammattilaisille, minkä vuoksi yleisön tarkkaavaisuuden taso vaihtelee tavanomaisesta korkeaan.

10

Valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 18 ja 19 kohdassa, että kyetäkseen osoittamaan kuluttajalle kyseisten tavaroiden tai palvelujen kaupallisen alkuperän haetun tavaramerkin pitää sisältää ominaispiirteitä, joiden avulla kuluttaja voi helposti muistaa sen. Vaikka merkin ei välttämättä tarvitse olla omaperäinen tai mielikuvituksellinen, se ei kuitenkaan saa olla arkipäiväinen tai täysin mitäänsanomaton.

11

Valituslautakunta lisäsi riidanalaisen päätöksen 20 kohdassa, että tavaramerkki, joka koostuu soittoääntä muistuttavista äänistä, voi täyttää tunnistamistehtävän vain, jos se sisältää osatekijöitä, jotka voivat erottaa sen muista tavaramerkeistä. Käsiteltävässä asiassa valituslautakunta totesi saman päätöksen 21 kohdassa, että haettu tavaramerkki koostuu soittokelloa, jonka soittoääni on täysin arkipäiväinen, muistuttavan äänen toistamisesta, ja näin on huolimatta siitä, että tavaramerkki koostuu nuottiviivastosta, jossa on g-avain ja tempo 147 neljäsosanuottia minuutissa ja joka sisältää kahden korotetun g-nuotin toistamisen. Valituslautakunta katsoi riidanalaisen päätöksen 22 kohdassa, että tällaiset nyanssit soittoäänen klassiseen muotoon nähden eivät voi olla riittäviä kumoamaan asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaan perustuvaa väitettä, koska ne voivat jäädä kyseiseltä kuluttajalta huomaamatta, ja se totesi päätöksen 23 kohdassa, että on myös virheellistä väittää, että haettua tavaramerkkiä luonnehtivat erityiset ja moninaiset osatekijät, jotka kyseinen kuluttaja välittömästi havaitsee.

12

Valituslautakunta katsoi riidanalaisen päätöksen 24 kohdassa, että haettu tavaramerkki on hyvin yksinkertainen äänimotiivi eli olennaisilta osin kuin arkipäiväinen ja yleinen soittoääni, joka jää kyseiseltä kuluttajalta yleensä huomaamatta eikä jää hänen mieleensä.

13

Näin ollen valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 28 kohdassa, että haetulta tavaramerkiltä puuttuu erottamiskyky kaikkien rekisteröintihakemuksessa mainittujen tavaroiden ja palvelujen osalta.

14

Kantaja teki riidanalaisen päätöksen johdosta 22.7.2015 uuden rajoituksen ja poisti luettelosta yhtäältä luokkaan 9 kuuluvat ”magneettiset tietovälineet, tallennelevyt; CD-levyt” ja toisaalta kaikki luokkaan 16 kuuluvat tavarat.

15

Rekisteröintihakemuksen tavara- ja palveluluettelo on näin ollen kannevaiheessa seuraava:

16

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

17

EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

18

EUIPO vaatii, että kannekirjelmän liitteet A 29, A 29 a, A 29 b, A 50, A 51 a, A 52, A 52 a, A 53, A 53 a, A 54, A 54 a, A 55, A 55 a, A 56, A 56 a, A 57, A 58, A 58 a, A 59, A 59 a, A 60 ja A 60 a on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, ettei niitä ole toimitettu hallinnollisessa menettelyssä.

19

Tältä osin on muistutettava, että unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen tarkoituksena on EUIPO:n valituslautakuntien päätösten laillisuuden valvonta asetuksen N:o 207/2009 65 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei siis ole tutkia uudelleen tosiseikkoja tässä tuomioistuimessa ensimmäistä kertaa esitettyjen todisteiden valossa (tuomio 18.12.2008, Les Éditions Albert René v. SMHV, C‑16/06 P, EU:C:2008:739, 136 ja 138 kohta ja tuomio 10.11.2004, Storck v. SMHV (Makeisen muoto), T‑396/02, EU:T:2004:329, 24 kohta).

20

Näin ollen on tarkennettava, että riidanalaisen päätöksen laillisuuden valvonta tehdään ottamalla huomioon pelkästään ne seikat, joihin on vedottu hallinnollisessa menettelyssä ja jotka kuuluvat EUIPO:n menettelyn asiakirjoihin (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2014, Łaszkiewicz v. SMHV – Capital Safety Group EMEA (PROTEKT), T‑576/12, ei julkaistu, EU:T:2014:667, 25 kohta).

21

Kantaja vetoaa kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koskee perusteluvelvollisuuden rikkomista ja toinen asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista.

22

Kantaja väittää, ettei valituslautakunta noudattanut asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan mukaista perusteluvelvollisuuttaan, koska se ei tutkinut haetun tavaramerkin erottamiskykyä kunkin mainitussa hakemuksessa mainitun tavaran ja palvelun osalta, ja on kehitellyt tätä väitettä edelleen suullisessa käsittelyssä.

23

Tästä on huomattava, että EUIPO:n velvollisuus perustella tavaramerkin rekisteröinnin epäämistä kunkin sellaisen tavaran ja palvelun osalta, jolle rekisteröintiä on haettu, johtuu myös siitä olennaisesta vaatimuksesta, että kaikki sellaiset EUIPO:n päätökset, joilla estetään unionin oikeudessa myönnetyn oikeuden käyttäminen, voidaan saattaa tuomioistuimen valvontaan tämän oikeuden tehokkaan suojaamisen varmistamiseksi, ja tämän valvonnan on näin ollen ulotuttava tämän päätöksen perusteluiden lainmukaisuuden tutkimiseen (ks. analogisesti tuomio 15.2.2007, BVBA Management, Training en Consultancy, C‑239/05, EU:C:2007:99, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24

Kuitenkin silloin, kun sama hylkäysperuste koskee tavaroiden tai palvelujen luokkaa tai ryhmää, EUIPO voi antaa ainoastaan yhteiset perustelut kaikkien kyseessä olevien tavaroiden tai palvelujen osalta (ks. vastaavasti määräys 11.12.2014, FTI Touristik v. SMHV, C‑253/14 P, ei julkaistu, EU:C:2014:2445, 48 kohta; ks. analogisesti myös tuomio 15.2.2007, BVBA Management, Training en Consultancy, C‑239/05, EU:C:2007:99, 37 kohta).

25

Näin ollen toimivaltainen viranomainen voi rajoittua yleiseen perusteluun, kun hylkäysperuste koskee sellaisten tavaroiden tai palvelujen luokkaa tai ryhmää, joiden välillä on riittävän suora ja konkreettinen yhteys, jotta ne muodostavat riittävän yhtenäisen tavaroiden tai palvelujen luokan tai ryhmän (tuomio 2.4.2009, Zuffa v. SMHV (ULTIMATE FIGHTING CHAMPIONSHIP), T‑118/06, EU:T:2009:100, 28 kohta ja tuomio 23.9.2015, Reed Exhibitions v. SMHV (INFOSECURITY), T‑633/13, ei julkaistu, EU:T:2015:674, 46 kohta; ks. vastaavasti myös määräys 11.12.2014, FTI Touristik v. SMHV, C‑253/14 P, ei julkaistu, EU:C:2014:2445, 48 kohta).

26

Käsiteltävässä asiassa on yhtäältä todettava, että valituslautakunta on esittänyt kaikkia tavaroita ja palveluja, joiden osalta haetun tavaramerkin rekisteröinti on evätty, koskevan saman hylkäysperusteen eli merkin arkipäiväisyyden tavaroihin tai palveluihin nähden, voitiinpa ne yhdistää puhelimen tai herätyskellon soittoääneen tai ei, ja todennut, että vaikuttaa vaikealta kuvitella äänitavaramerkin käyttämistä äänettömille tavaroille (ks. riidanalaisen päätöksen 26 ja 27 kohta).

27

Toisaalta kuten EUIPO perustellusti esittää, on olemassa riittävän suora ja konkreettinen yhteys kyseisten tavaroiden ja palvelujen välillä, joilla tietoa levitetään elektronisesti (”DVD-levyt ja muut digitaaliset tallennusvälineet; tietokoneohjelmistot; sovellukset taulutietokoneita ja älypuhelimia varten”, jotka kuuluvat luokkaan 9; ”online-viihteen tuotanto”, joka kuuluu luokkaan 41), suullisesti (”koulutus; koulutuksen järjestäminen”, jotka kuuluvat luokkaan 41) tai television välityksellä (”televisio-ohjelmien lähettäminen”, joka kuuluu luokkaan 38; ”ajanviete; urheilu- ja kulttuuritoiminnat; ajanvietepalvelut televisio-ohjelmien muodossa; television viihdeohjelmien tuotanto, ajanvietepalvelut, nimittäin televisio-ohjelmat ajankohtaisten asioiden, koulutuksen urheilun ja komedian alalla, sarjafilmit, varietee-esitykset; televisio-ohjelmien tuotanto”, jotka kuuluvat luokkaan 41) (ks. vastaavasti tuomio 23.9.2015, INFOSECURITY, T‑633/13, ei julkaistu, EU:T:2015:674, 47 kohta).

28

Näin ollen on katsottava, että valituslautakunta on voinut sillä olevaa perusteluvelvollisuutta rikkomatta tehdä kaikki kyseiset tavarat ja palvelut kattavan kokonaisarvioinnin nojalla pelkästään yhden päätelmän, joka perustuu samaan, kaikkia kyseisiä tavaroita ja palveluja koskevaan hylkäysperusteeseen.

29

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

30

Toisen kanneperusteen yhteydessä on vielä tarkistettava, tekikö valituslautakunta virheen katsoessaan, että haettu tavaramerkki on erottamiskyvytön kaikkien kyseisten tavaroiden ja palvelujen osalta.

31

Kantaja väittää, että valituslautakunta teki arviointivirheen haetun tavaramerkin erottamiskyvystä evätessään sen rekisteröinnin asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla. Kantajan mukaan äänimerkkeihin on niiden erottamiskykyä arvioitaessa sovellettava samoja arviointiperusteita kuin sana- tai kuviomerkkeihin, ja väittää, että haetun äänimerkin lyhyys ei poista siltä erottamiskykyä, sillä vaikka mainittu tavaramerkki onkin lyhyt, se ei kuitenkaan ole yksinkertainen, vaan sille on tunnusomaista nuottien sekvenssi, jossa toistetaan tiettyä ääntä, joka on toistettuna pidempi, minkä vuoksi kuluttaja tunnistaa ja muistaa sen helpommin. Se lisää, että haettu tavaramerkki koostuu mainossävelmästä, joka ei ole tavallinen tai tavanomainen.

32

Ensiksi on muistettava, etteivät äänimerkit ole luonnostaan sopimattomia erottamaan yrityksen tavaroita tai palveluja toisen yrityksen tavaroista tai palveluista (ks. analogisesti tuomio 27.11.2003, Shield Mark, C‑283/01, EU:C:2003:641, 36 kohta).

33

Näissä olosuhteissa asetuksen N:o 207/2009 4 artiklaa on tulkittava siten, että äänet voivat muodostaa tavaramerkin sillä edellytyksellä, että ne voidaan lisäksi esittää graafisesti (ks. analogisesti tuomio 27.11.2003, Shield Mark, C‑283/01, EU:C:2003:641, 37 kohta).

34

Ei ole riidanalaista, että nuottien ilmoittaminen nuottiviivastolla, johon on merkitty nuottiavain, tauot ja etumerkit, on asetuksen N:o 207/2009 4 artiklassa tarkoitettu ”graafinen esitys”.

35

Vaikka tällaista esitystä ei ymmärretä välittömästi, se voidaan kuitenkin ymmärtää helposti, ja toimivaltaiset viranomaiset ja yleisö, erityisesti taloudelliset toimijat, voivat tällä tavoin saada täsmällisen tiedon merkistä, jonka rekisteröintiä tavaramerkiksi on haettu (ks. analogisesti tuomio 27.11.2003, Shield Mark, C‑283/01, EU:C:2003:641, 62 ja 63 kohta; ks. myös yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen N:o 2868/95 (EYVL 1995, L 303, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna, 3 säännön 6 kohta).

36

Toiseksi on muistutettava, että asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan tavaramerkkejä, joilta puuttuu erottamiskyky, ei rekisteröidä.

37

Asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu tavaramerkin erottamiskyky merkitsee sitä, että tavaramerkki pystyy yksilöimään rekisteröintihakemuksessa tarkoitetun tavaran tietyn yrityksen tavaraksi ja erottamaan näin tämän tavaran muiden yritysten tavaroista (tuomio 29.4.2004, Henkel v. SMHV, C‑456/01 P ja C‑457/01 P, EU:C:2004:258, 34 kohta ja tuomio 7.10.2004, Mag Instrument v. SMHV, C‑136/02 P, EU:C:2004:592, 29 kohta).

38

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen tavaramerkkien katsotaan olevan kykenemättömiä täyttämään tavaramerkille asetettua keskeistä tehtävää eli yksilöimään tavaran tai palvelun kaupallista alkuperää niin, että kuluttaja voi myöhempiä hankintoja tehdessään hankkia lisää kyseisellä tavaramerkillä varustettuja tavaroita tai palveluita, jos hän on pitänyt niitä hyvinä, tai olla hankkimatta niitä, jos hän ei ole tyytyväinen niihin (tuomio 16.9.2004, SAT.1 v. SMHV, C‑329/02 P, EU:C:2004:532, 23 kohta; tuomio 15.9.2005, BioID v. SMHV, C‑37/03 P, EU:C:2005:547, 60 kohta ja tuomio 8.5.2008, Eurohypo v. SMHV, C‑304/06 P, EU:C:2008:261, 56 kohta; ks. myös tuomio 13.4.2011, Air France v. SMHV (Suunnikas), T‑159/10, ei julkaistu, EU:T:2011:176, 13 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Tavaramerkin erottamiskykyä on arvioitava yhtäältä niihin tavaroihin tai palveluihin nähden, joita varten tavaramerkin rekisteröintiä on haettu, ja toisaalta kohdeyleisön tavaramerkistä muodostamaan käsitykseen nähden (ks. tuomio 12.2.2004, Henkel, C‑218/01, EU:C:2004:88, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 9.9.2010, SMHV v. Borco-Marken-Import Matthiesen, C‑265/09 P, EU:C:2010:508, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 13.4.2011, Suunnikas, T‑159/10, ei julkaistu, EU:T:2011:176, 14 kohta ja tuomio 28.4.2015, Volkswagen v. SMHV (EXTRA), T‑216/14, ei julkaistu, EU:T:2015:230, 15 kohta).

40

Jo vähäinenkin erottamiskyky riittää kuitenkin estämään asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyn ehdottoman hylkäysperusteen soveltamisen (tuomio 13.6.2007, IVG Immobilien v. SMHV (I), T‑441/05, EU:T:2007:178, 42 kohta; tuomio 29.9.2009, The Smiley Company v. SMHV (Hymiön hymyn puolikkaan kuva), T‑139/08, EU:T:2009:364, 30 kohta ja tuomio 13.4.2011, Suunnikas, T‑159/10, ei julkaistu, EU:T:2011:176, 15 kohta).

41

Lisäksi on huomattava, että unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään todennut, että vaikka tavaramerkkien erottamiskykyä koskevat arviointiperusteet ovat samat eri ryhmiin kuuluville tavaramerkeille, näitä perusteita sovellettaessa voi käydä niin, että kohdeyleisö ei välttämättä miellä eri ryhmiin kuuluvia merkkejä samalla tavoin ja että näin ollen tiettyihin ryhmiin kuuluvien tavaramerkkien erottamiskykyä voi olla vaikeampi osoittaa kuin toisiin ryhmiin kuuluvien tavaramerkkien erottamiskykyä (ks. määräys 28.6.2004, Glaverbel v. SMHV, C‑445/02 P, EU:C:2004:393, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

Tästä on todettava, että vaikka kohdeyleisöllä on tapana mieltää sana- tai kuviomerkit merkeiksi, jotka osoittavat tavaroiden tai palvelujen kaupallisen alkuperän, näin ei ole välttämättä silloin, kun merkki koostuu pelkästään yhdestä äänielementistä.

43

On kuitenkin todettava, että tiettyjen tavaroiden tai palvelujen osalta ei välttämättä ole epätavallista, että kuluttaja tunnistaa ne äänielementistä. Näin ollen on erityisesti todettava, kuten EUIPO totesi perustellusti suullisessa käsittelyssä, että tietyillä talouden aloilla, kuten televisio-ohjelmien lähettämisen alalla, ei ole ainoastaan epätavallista vaan myös ja jopa yleistä, että kuluttaja saadaan tunnistamaan mainitulle alalle kuuluva tavara tai palvelu äänielementistä, jonka avulla hän erottaa tavaran tai palvelun olevan peräisin tietystä yrityksestä.

44

Tästä on todettava, että tiettyjen tavaroiden ja palvelujen osalta, jotka liittyvät muun muassa yhtäältä televisio- tai radiolähetysten sekä puhelinliikenteen viestintä- tai viihdevälineisiin ja toisaalta tietovälineisiin, ohjelmistoihin tai yleensä medioihin, äänielementtejä kuten mainossävelmiä tai melodioita käytetään, jotta kyseisen tavaran tai palvelun tunnistettaisiin kuulon avulla olevan peräisin tietystä yrityksestä.

45

Lisäksi on kuitenkin välttämätöntä, että äänimerkillä, jonka rekisteröintiä on haettu, on tietty merkittävyys, jonka avulla kyseinen kuluttaja havaitsee sen ja katsoo sen tavaramerkiksi eikä toiminnalliseksi osatekijäksi tai tunnisteeksi, jolla ei ole omia ominaispiirteitä. Mainitun kuluttajan on näin ollen katsottava, että äänimerkki on sillä tavoin tunnistamiskykyinen, että se voidaan tunnistaa tavaramerkiksi.

46

Näin ollen äänimerkki, joka ei voi tarkoittaa muuta kuin pelkkää arkipäiväistä nuottien yhdistelmää, josta se koostuu, ei auta kyseistä kuluttajaa ymmärtämään sen tehtäväksi kyseisten tavaroiden ja palvelujen tunnistamista, koska sillä katsotaan olevan, kuten EUIPO totesi perustellusti suullisessa käsittelyssä, pelkkä ”heijastusvaikutus” siinä mielessä, että se viittaa vain itseensä eikä mihinkään muuhun. Se ei siis voi herättää kyseisessä kuluttajassa tietynlaista huomiota, jonka avulla hän tunnistaisi mainitun merkin välttämättömän tunnistamistehtävän.

47

Kantajan argumentaatiota, jonka mukaan haettu tavaramerkki on erottamiskykyinen, on tutkittava näiden toteamusten valossa.

48

Käsiteltävässä asiassa kantaja ei riitauta riidanalaisen päätöksen 17 kohdassa olevaa valituslautakunnan arviota, jonka mukaan kyseiset tavarat ja palvelut on tarkoitettu sekä suurelle yleisölle että ammattilaisille, jolloin yleisön tarkkaavaisuuden aste vaihtelee tavanomaisesta korkeaan. Tämä arviointi voidaan vain vahvistaa.

49

Haetun tavaramerkin erottamiskyvyn arvioinnista valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 21 kohdassa, että haettu tavaramerkki koostuu soittokelloa muistuttavan äänen toistamisesta.

50

Kantaja totesi kannekirjelmässä, että haettua tavaramerkkiä voidaan kuvailla ”ääneksi, joka muistuttaa puhelimen soittoääntä” tai ”erityiseksi elektroniseksi soittoääneksi, joka saa aikaan kahden nuotin toistamisesta koostuvan kaiun”, eikä se riitauta, kuten EUIPO perustellusti toteaa, edellä mainittua valituslautakunnan kuvausta haetusta tavaramerkistä.

51

Tästä on huomattava, että äänimerkki, joka on hyvin yksinkertainen ja rajoittuu pelkkään kahden saman nuotin toistamiseen, ei voi sellaisenaan välittää viestiä, jonka kuluttajat voivat muistaa, minkä vuoksi kuluttajat eivät pidä merkkiä tavaramerkkinä, ellei se ole tullut käytössä erottamiskykyiseksi (ks. vastaavasti tuomio 12.9.2007, Cain Cellars v. SMHV (Viisikulmion kuva), T‑304/05, ei julkaistu, EU:T:2007:271, 22 kohta).

52

Näin ollen kohdeyleisö mieltää haetun tavaramerkin pelkäksi kyseisten tavaroiden ja palvelujen toiminnoksi eikä osoitukseksi niiden kaupallisesta alkuperästä. Kuten valituslautakunta totesi perustellusti riidanalaisen päätöksen 24 kohdassa, haettu tavaramerkki jää yleensä huomaamatta eikä kohdeyleisö muista sitä.

53

Haettu tavaramerkki tarkoittaa siis hälytysääntä tai puhelimen soittoääntä, käytettiinpä sitä missä yhteydessä tahansa ja olipa käytetty lähetin mikä tahansa, eikä tällä soittoäänellä ole mitään luontaista ominaispiirrettä, joka eroaisi sen muodostaman nuotin toistamisesta ja jonka avulla voitaisiin tunnistaa jotakin muuta kuin tämä hälytysääni tai puhelimen soittoääni.

54

Kantaja toisti suullisessa käsittelyssä, että puhelimen soittoäänen epätavallisuus palvelun alkuperän osoittajana tekee haetusta tavaramerkistä erottamiskykyisen.

55

Tältä osin on riittävää todeta, että puhelimen soittoäänen väitetysti epätavallinen käyttö tavaroiden tai palvelujen alkuperän osoittajana ei riitä, että merkin voitaisiin katsoa osoittavan tällaisen alkuperän, kun – kuten käsiteltävässä asiassa – huomattava yksinkertaisuus tekee tästä merkistä sopimattoman osoittamaan tavaroiden tai palvelujen alkuperän, sillä kuten EUIPO perustellusti totesi vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen, tämä merkki ei ole huomiota herättävä ja voi viitata vain itseensä.

56

Kantaja väittää lisäksi, että sikäli kuin partituurista ilmenee, on kyse nuottiviivastosta, jossa on g-avain, jonka tempo on 147 neljäsosanuottia minuutissa ja jossa toistetaan kahta korotettua g-nuottia, nimittäin ensimmäistä neljäsosanuotti g:tä, joka on korostettu (yksi neljäsosa), jota seuraa toinen g (pisteellinen puolinuotti, kolme neljäsosaa), sidottuna kokonuottiin (neljä neljäsosaa), valituslautakunta ei voinut todeta, ettei kyseinen kuluttaja havaitsisi näitä nyansseja. On kuitenkin todettava, että tästä kuvauksesta huolimatta haettu tavaramerkki sellaisena, kuin se on lisäksi esitetty unionin yleiselle tuomioistuimelle esittämällä sen soittoääni suullisessa käsittelyssä, rajoittuu kahden saman nuotin toistamiseen, eikä siinä voida vastoin kantajan väitettä havaita kuulonvaraisesti minkäänlaista nyanssia.

57

Kuten valituslautakunta totesi perustellusti riidanalaisen päätöksen 20 kohdassa, tavaramerkki, joka koostuu soittoääntä muistuttavista äänistä, ei voi täyttää tunnistamistehtävää ainakaan silloin, kun se ei sisällä osatekijöitä, jotka voivat erottaa sen muista äänimerkeistä, vaikka onkin huomattava, ettei ole välttämätöntä, että mainittu tavaramerkki olisi omaperäinen tai mielikuvituksellinen.

58

Tavaramerkin, jonka rekisteröintiä on haettu, on siis mahdollistettava se, että kohdeyleisö tunnistaa sen osoitukseksi kyseisten tavaroiden ja palvelujen alkuperästä, mitä edellytystä käsiteltävässä asiassa haettu tavaramerkki ei täytä, koska se voidaan mieltää ”tavanomaiseksi” soittoääneksi, joka on kaikissa ajastimella varustetuissa elektronisissa laitteissa tai kaikissa puhelimissa, minkä vuoksi mainittu yleisö ei voi ilman etukäteistietoa tunnistaa tätä soittoääntä osatekijäksi, joka osoittaa tavaroiden ja palvelujen olevan peräisin kantajalta.

59

Tästä johtuu, ettei haettua tavaramerkkiä vastoin kantajan väitettä mielletä mainossävelmäksi, joka olisi epätavallinen sen vuoksi, että se sisältää kaksinkertaisen soittoäänen.

60

Lisäksi kantaja huomauttaa, että haettu tavaramerkki on laajalti tunnettu Brasiliassa sekä useissa jäsenvaltioissa asuvan brasilialaisyhteisön keskuudessa, joka tunnistaa mainitun tavaramerkin televisiokanava Globon erottamiskykyiseksi merkiksi.

61

Tästä on riittävää todeta, että kantaja väittää tällä argumentillaan, että haettu tavaramerkki on tullut erottamiskykyiseksi, koska sitä on käytetty pitkään, mikä on tosin merkityksellinen argumentti tutkijan käsiteltäväksi saatetun asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 3 kohtaa koskevan kysymyksen yhteydessä (ks. riidanalaisen päätöksen 29 ja 30 kohta ja edellä 8 kohta), mutta ei mainitun asetuksen 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan yhteydessä.

62

Kantaja väittää myös, ettei haettu tavaramerkki ole erottamiskyvytön, koska viimeksi mainittu merkki ja muita samankaltaisia äänimerkkejä on rekisteröity Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

63

Tästä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tavaramerkkejä koskeva unionin lainsäädäntö muodostaa itsenäisen järjestelmän, joka koostuu sille ominaisesta tavoitteiden ja sääntöjen kokonaisuudesta, jonka soveltaminen on riippumaton kansallisista järjestelmistä. Näin ollen merkin rekisteröintikelpoisuutta EU-tavaramerkiksi on arvioitava pelkästään unionin voimassa olevan säännöstön nojalla (tuomio 12.6.2007, MacLean-Fogg v. SMHV (LOKTHREAD), T‑339/05, ei julkaistu, EU:T:2007:172, 57 kohta ja tuomio 10.5.2012, Amador López v. SMHV (AUTOCOACHING), T‑325/11, ei julkaistu, EU:T:2012:230, 45 kohta).

64

Lisäksi valituslautakunta totesi erottamiskyvyn puuttumisen arvioinnista kyseisten tavaroiden ja palvelujen osalta riidanalaisen päätöksen 26 kohdassa, että sama rekisteröinnin hylkäysperuste eli se seikka, ettei haettua tavaramerkkiä voida katsoa osoitukseksi kaupallisesta alkuperästä, soveltuu kaikkiin mainittuihin tavaroihin tai palveluihin, koska merkin arkipäiväisyys säilyy samana, liittyipä tavaramerkki tai ei sellaisiin tavaroihin ja palveluihin, jotka voidaan yhdistää puhelimen tai herätyskellon soittoääniin.

65

Valituslautakunta lisäsi riidanalaisen päätöksen 27 kohdassa:

”Lisäksi lautakunta lisää luokkaan 16 kuuluvien tavaroiden osalta, jotka ovat määritelmänsä mukaan äänettömiä (poikkeuksena ehkä kortit, jotka voivat soida), sekä seuraavien luokkaan 41 kuuluvien palvelujen osalta: 'Koulutus; koulutuksen järjestäminen; ajanviete; urheilu- ja kulttuuritoiminnat', että vaikuttaa vaikealta mieltää tarkasteltavana olevan tavaramerkin käyttöä näille tavaroille tai palveluille. Kuinka nimittäin voitaisiin yhdistää äänimerkki esimerkiksi paperin myyntiin? Lisäksi valituslautakunta toteaa käytännön kokemuksensa nojalla, ettei kuluttaja joka tapauksessa tunnista luokkaan 16 kuuluvien tavaroiden alkuperää äänestä tai melodiasta. Sama koskee luokkaan 41 kuuluvia palveluja 'koulutuksen järjestäminen ja koulutus'.”

66

Tästä on todettava, että kuten edellä 52 kohdasta ilmenee, kohdeyleisö katsoo haetun tavaramerkin pelkäksi mainittujen tavaroiden ja palvelujen toiminnoksi eikä osoitukseksi niiden kaupallisesta alkuperästä.

67

Näin ollen on todettava, että vaikka luokkaan 9 kuuluvia tavaroita ei ole nimenomaisesti eritelty riidanalaisen päätöksen 27 kohdassa, ne sisältyvät valituslautakunnan riidanalaisen päätöksen 25 kohdassa tekemään toteamukseen, jonka mukaan haettua tavaramerkkiä ei katsota osoitukseksi tavaroiden alkuperästä. Kuten nimittäin EUIPO perustellusti totesi, haetun tavaramerkin ymmärretään tarkoittavan pelkkää tietovälineen tai tietokoneohjelman tai elektronisen laitteen sovelluksen käynnistämistä.

68

Televisio-ohjelmien lähettämisen, joka kuuluu luokkaan 38, sekä kaikkien palvelujen, jotka voidaan suorittaa televisio-ohjelman muodossa ja jotka kuuluvat luokkaan 41, osalta kohdeyleisö katsoo äänimerkin sen arkipäiväisyyden vuoksi pikemminkin osoitukseksi televisio-ohjelman alusta tai lopusta.

69

Tästä seuraa, ettei valituslautakunta ole tehnyt virhettä tarkastellessaan haetun tavaramerkin erottamiskykyä kyseisten tavaroiden ja palvelujen osalta.

70

Kantaja väittää lopuksi, että EUIPO on rekisteröinyt samankaltaisia äänimerkkejä eli kellon tai ksylofonin äänen, minkä vuoksi olisi riittämätöntä hylätä rekisteröinti käsiteltävässä asiassa sillä perusteella, ettei haettu tavaramerkki ole erottamiskykyinen sen vuoksi, että se on yksinkertainen.

71

Tästä on yhtäältä muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan merkin rekisteröintiä EU-tavaramerkiksi koskevat päätökset, jotka valituslautakuntien on tehtävä asetuksen N:o 207/2009 perusteella, kuuluvat sidotun harkinnan eivätkä vapaan harkinnan piiriin. Merkin rekisteröintikelpoisuutta EU-tavaramerkiksi on näin ollen arvioitava yksinomaan tämän asetuksen perusteella, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, eikä valituslautakuntien aikaisemman päätöksentekokäytännön perusteella (tuomio 15.9.2005, BioID v. SMHV, C‑37/03 P, EU:C:2005:547, 47 kohta ja tuomio 27.2.2015, Universal Utility International v. SMHV (Greenworld), T‑106/14, ei julkaistu, EU:T:2015:123, 36 kohta).

72

Toisaalta on tosin todettu, että EUIPO:n on EU-tavaramerkin rekisteröintihakemusta tutkiessaan otettava huomioon jo tehdyt samanlaisia hakemuksia koskevat päätökset ja pohdittava erityisesti sitä, onko tehtävä samanlainen päätös vai ei (tuomio 10.3.2011, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C‑51/10 P, EU:C:2011:139, 74 kohta ja tuomio 28.4.2015, EXTRA, T‑216/14, ei julkaistu, EU:T:2015:230, 30 kohta).

73

Yhdenvertaisen kohtelun ja hyvän hallinnon periaate on kuitenkin sovitettava yhteen laillisuusperiaatteen kanssa. Näin ollen henkilö, joka hakee merkin rekisteröintiä tavaramerkiksi, ei voi omaksi edukseen vedota toisen hyväksi tapahtuneeseen lainvastaisuuteen identtisen päätöksen saamiseksi (tuomio 10.3.2011, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C‑51/10 P, EU:C:2011:139, 75 ja 76 kohta ja tuomio 28.4.2015, EXTRA, T‑216/14, ei julkaistu, EU:T:2015:230, 31 kohta).

74

Lisäksi oikeusvarmuuden ja hyvän hallinnon vuoksi jokaisen rekisteröintihakemuksen tutkimisen on oltava tiukkaa ja kattavaa, jotta vältettäisiin tavaramerkkien perusteeton rekisteröinti. Tutkimus on tehtävä jokaisessa konkreettisessa tapauksessa. Merkin rekisteröinti tavaramerkiksi riippuu nimittäin erityisistä arviointiperusteista, joita sovelletaan kunkin tapauksen tosiasiallisissa olosuhteissa ja joiden mukaisesti tarkastetaan, että merkki ei kuulu jonkin hylkäysperusteen alaisuuteen (tuomio 10.3.2011, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C‑51/10 P, EU:C:2011:139, 77 kohta ja tuomio 28.4.2015, EXTRA, T‑216/14, ei julkaistu, EU:T:2015:230, 32 kohta).

75

Käsiteltävässä asiassa riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että valituslautakunta teki täyden ja konkreettisen tutkimuksen haetusta tavaramerkistä sen rekisteröinnin hylätessään. Lisäksi kantajan esittämien väitteiden tarkastelusta ilmenee, että tämä tutkimus sai valituslautakunnan perustellusti vahvistamaan haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan esitetyn asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun ehdottoman hylkäysperusteen. Koska haetun tavaramerkin tutkiminen tämän säännöksen pohjalta ei ole sellaisenaan voinut johtaa erilaiseen tulokseen, kantajan muiden äänimerkkien rekisteröintiin liittyvät väitteet eivät voi menestyä. Kantaja ei siis voi tehokkaasti vedota EUIPO:n aikaisempiin päätöksiin kumotakseen toteamuksen, jonka mukaan haetun tavaramerkin rekisteröinti ei ole yhteensopivaa asetuksen N:o 207/2009 kanssa.

76

Edellä esitetyillä perusteilla toinen kanneperuste ja näin ollen kanne kokonaisuudessaan on hylättävä.

77

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asia, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut EUIPO:n vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

on ratkaissut asian seuraavasti: