1. 

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, ( 2 ) joka jäsenvaltioiden oli määrä panna täytäntöön viimeistään 31.12.2003, johdosta esitettiin pian ennakkoratkaisupyyntöjä. ( 3 ) Sen johdosta, etteivät kaikki jäsenvaltiot suostuneet Lissabonin sopimusta edeltäneen SEU 35 artiklan 2 kohdan mukaisesti ottamaan tuomioistuintensa käyttöön ennakkoratkaisumekanismia, tietyille jäsenvaltioille ehkä tyypillisenä pidettäviä kysymyksiä esitetään ensimmäistä kertaa unionin tuomioistuimelle kuitenkin vasta nyt, kun EUT-sopimuksen liitteenä olevassa siirtymämääräyksistä tehdyssä pöytäkirjassa N:o 36 määrätty siirtymäkausi on hädin tuskin päättynyt.

2. 

Unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi on jälleen kerran saatettu kiireellisellä ennakkoratkaisumenettelyllä eurooppalaista pidätysmääräystä koskevia laaja-alaisia kysymyksiä. ( 4 ) Siinä sinänsä ei ole mitään epätavallista, koska ennakkoratkaisupyyntö itsessään on osa menettelyä, jonka unionin lainsäätäjä on halunnut käsiteltävän kiireellisesti. ( 5 ) Se ei kuitenkaan estä minua esittämästä nyt käsiteltävän asian erityisiin olosuhteisiin läheisemmin liittyvää vastausta, vaan päinvastoin johtaa esittämään sellaisen.

3. 

Tässä High Courtin (Irlanti) esittämässä ennakkoratkaisupyynnössä unionin tuomioistuimelta kysytään niiden puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa asetettujen määräaikojen, joiden kuluessa jäsenvaltion on tehtävä suuntaan tai toiseen lopullinen päätös jonkin toisen jäsenvaltion antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, noudattamatta jättämisen vaikutuksesta erityisesti tilanteessa, jossa kyseinen määräys on johtanut etsityn henkilön vapaudenriistoon. High Court tahtoo viime kädessä tietää, ovatko kansalliset tuomioistuimet, joiden oli siihen asti pantava puitepäätöksen 2002/584 säännökset täytäntöön ilman unionin tuomioistuimen tukea, tulkinneet puitepäätöksen 2002/584 vaatimuksia tältä osin oikein voidakseen toimia niiden mukaisesti.

4.

Puitepäätöksen 2002/584 1, 5, 8, 12 ja 13 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

5.

Puitepäätöksen 2002/584 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen määritelmä ja velvollisuus panna se täytäntöön”, säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.

2.   Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.

3.   Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”

6.

Puitepäätöksen 2002/584 5 artiklan, jossa määritellään ”erityistapauksissa annettavat pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion takuut”, 3 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Sille, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen panee täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen, voidaan asettaa täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännössä jokin seuraavista ehdoista:

– –

7.

Puitepäätöksen 2002/584 11 ja 12 artiklassa säädetään seuraavaa:

”11 artikla

Etsityn henkilön oikeudet

1.   Kun etsitty henkilö otetaan kiinni, toimivaltainen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen antaa hänelle kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti tiedon eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja sen sisällöstä sekä hänen mahdollisuudestaan antaa suostumuksensa siihen, että hänet luovutetaan määräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle.

2.   Etsityllä henkilöllä, joka otetaan kiinni eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa varten, on oikeus käyttää oikeudellista avustajaa ja tulkkia täytäntöönpanojäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

12 artikla

Henkilön pitäminen säilössä

Kun henkilö otetaan kiinni eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella, täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tekee täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti päätöksen siitä, onko säilössä pitämistä jatkettava. Väliaikainen vapauttaminen on mahdollista milloin hyvänsä täytäntöönpanojäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti edellyttäen, että kyseisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen toteuttaa tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet etsityn henkilön pakenemisen estämiseksi.”

8.

Puitepäätöksen 2002/584 15 artiklassa, joka koskee luovuttamispäätöstä, säädetään seuraavaa:

”1.   Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tekee päätöksen henkilön luovuttamisesta tässä puitepäätöksessä määritetyissä määräajoissa ja siinä määritetyin edellytyksin.

2.   Jos täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen katsoo, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimittamat tiedot eivät riitä, jotta se voisi tehdä päätöksen luovuttamisesta, se pyytää toimittamaan kiireellisesti erityisesti 3–5 ja 8 artiklan osalta tarvittavat lisätiedot ja voi asettaa tietojen saamiselle määräajan ottaen huomioon tarpeen noudattaa 17 artiklassa vahvistettua määräaikaa.

3.   Pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen voi milloin tahansa toimittaa kaikki käyttökelpoiset lisätiedot täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle.”

9.

Puitepäätöksen 17 artiklassa, jonka otsikko on ”Päätöksen määräajat ja menettelyt”, säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalainen pidätysmääräys käsitellään ja se pannaan täytäntöön kiireellisesti.

2.   Jos etsitty henkilö suostuu luovuttamiseen, lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta olisi tehtävä 10 päivän kuluttua suostumuksen antamisesta.

3.   Muissa tapauksissa lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta olisi tehtävä 60 päivän kuluessa etsityn henkilön kiinni ottamisesta.

4.   Jos eurooppalaista pidätysmääräystä ei erityistapauksissa voida panna täytäntöön 2 tai 3 kohdan mukaisissa määräajoissa, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on välittömästi ilmoitettava siitä ja viivästyksen syystä pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle. Tällaisessa tapauksessa määräaikoja voidaan jatkaa 30 päivällä.

5.   Siihen saakka, kunnes täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tekee eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen, sen on varmistettava, että henkilön tosiasiallisen luovuttamisen aineelliset edellytykset säilyvät.

6.   Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytyminen on perusteltava.

7.   Jos jäsenvaltio ei poikkeuksellisissa olosuhteissa pysty noudattamaan tässä artiklassa säädettyjä määräaikoja, sen on ilmoitettava siitä ja viivästyksen syistä [Euroopan oikeudellisen yhteistyön tehostamiseksi perustetulle virastolle (Eurojust-yksikölle)]. Jäsenvaltion, joka on toistuvasti kärsinyt jonkin toisen jäsenvaltion viivästyksestä pidätysmääräyksen täytäntöönpanossa, on lisäksi ilmoitettava siitä neuvostolle tämän puitepäätöksen täytäntöönpanon arvioimiseksi jäsenvaltioiden tasolla.”

10.

Puitepäätöksen 2002/584 23 artiklassa, jossa määritellään ”määräaika [etsityn] henkilön luovuttamiselle”, täsmennetään seuraavaa:

”1.   Etsitty henkilö luovutetaan mahdollisimman pian asianomaisten viranomaisten sopimana ajankohtana.

2.   Hänet luovutetaan kymmenen päivän kuluessa lopullisesta päätöksestä panna täytäntöön eurooppalainen pidätysmääräys.

3.   Jos etsittyä henkilöä ei kyetä luovuttamaan 2 kohdan mukaisessa määräajassa jossakin jäsenvaltiossa ilmenevän ylivoimaisen esteen vuoksi, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen ja pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on välittömästi otettava yhteyttä toisiinsa ja sovittava uudesta luovuttamispäivästä. Tällöin luovuttaminen tapahtuu kymmenen päivän kuluessa sovitusta uudesta määräpäivästä.

4.   Poikkeuksellisesti luovuttamista voidaan tilapäisesti lykätä vakavista humanitaarisista syistä, esimerkiksi jos on olemassa perusteltu syy uskoa, että luovuttaminen selvästi vaarantaisi etsityn henkilön hengen tai terveyden. Eurooppalainen pidätysmääräys on pantava täytäntöön heti, kun tällaisten syiden olemassaolo on lakannut. Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ilmoittaa tästä välittömästi pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle ja sopii uudesta luovuttamisajankohdasta. Luovuttaminen tapahtuu tällöin kymmenen päivän kuluessa näin sovitusta uudesta määräpäivästä.

5.   Jos kyseinen henkilö on 2–4 kohdassa tarkoitettujen määräaikojen päättyessä edelleen säilöön otettuna, hänet päästetään vapaaksi.”

11.

Lopuksi puitepäätöksen 2002/584 26 artiklassa, jonka otsikko on ”Täytäntöönpanojäsenvaltiossa säilöön otettuna vietetyn ajan vähentäminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio vähentää eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta johtuvan säilöönottoajan vapausrangaistuksen kokonaisajasta, joka olisi suoritettava pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen tuomitsemisen seurauksena.

2.   Siksi täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen tai 7 artiklan nojalla nimetyn keskusviranomaisen on luovuttamisen yhteydessä toimitettava pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle kaikki tiedot siitä, miten kauan eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella etsityn henkilön vapaudenmenetys on kestänyt.”

12.

Puitepäätös 2002/584 saatettiin osaksi Irlannin lainsäädäntöä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä vuonna 2003 annetulla lailla (European Arrest Warrant Act 2003), ( 6 ) sellaisena kuin se on muutettuna. Vuoden 2003 lain 13 §:ssä säädetään seuraavaa:

13.

Vuoden 2003 lain 16 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Kun henkilö ei suostu luovuttamiseensa pidätysmääräyksen antaneeseen valtioon, High Court voi 13 §:ssä vahvistettuna päivämääränä tai asianmukaiseksi katsomanaan myöhempänä päivämääränä antaa määräyksen henkilön luovuttamisesta sellaiselle muulle henkilölle, jonka pidätysmääräyksen antanut valtio on laillisesti valtuuttanut ottamaan henkilön vastaan, sillä edellytyksellä, että

– –

14.

Vuoden 2003 lain 16 §:n 9 ja 10 momentissa säädetään seuraavaa:

15.

Magistrates’ Court Dungannonissa Tyronen kreivikunnassa Pohjois-Irlannissa (Yhdistynyt kuningaskunta) ( 7 ) antoi 17.12.2012 Pohjois-Irlannin yleisen syyttäjälaitoksen pyynnöstä Francis Laniganista ( 8 ) eurooppalaisen pidätysmääräyksen puitepäätöksen 2002/584 mukaisesti, jotta Lanigan voitaisiin tuomita murhasta ja henkeä vaarantavassa tarkoituksessa tapahtuneesta ampuma-aseen hallussapidosta, sillä näihin rikoksiin hänen väitetään syyllistyneen 31.5.1998 Dungannonissa Tyronen kreivikunnassa Pohjois-Irlannissa (Yhdistynyt kuningaskunta).

16.

High Court (Irlanti) hyväksyi 7.1.2013 eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpantavaksi Irlannin poliisivoimien (An Garda Síochána) toimesta.

17.

Pääasian vastapuoli otettiin kiinni 16.1.2013 eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla ja vietiin High Courtiin samana päivänä. Hän ei suostunut luovuttamiseensa pidätysmääräyksen antaneeseen valtioon, ja hän oli säilöön otettuna odotettaessa lopullista päätöstä hänen luovuttamistaan koskevasta pyynnöstä.

18.

High Courtissa luovuttamispyyntöä koskevaa suullista käsittelyä, jonka päivämääräksi oli alun perin vahvistettu 29.1.2013, lykättiin useita kertoja eri perustein, joista yksi oli 3.7.2013 laadittu oikeusapuhakemus, joka hyväksyttiin 26.7.2013.

19.

High Court hylkäsi 26.2.2013 pääasian vastapuolen oikeusapupyynnön, joka koski hänen vapauttamistaan takuita vastaan.

20.

Vasta 26.11.2013 pääasian vastapuoli esitti 11 vastustamisperustetta (”points of objection”), jotka koskivat hänen luovuttamistaan. Hän esitti niiden tueksi 16.12.2013 päivätyn valaehtoisen vakuutuksen ja asiamiehensä Belfastissa antaman, 19.2.2014 päivätyn valaehtoisen vakuutuksen.

21.

Pääasian hakijan ja vastapuolen unionin tuomioistuimelle esittämien kirjallisten huomautusten mukaan vastapuoli on väittänyt etenkin, että hänen henkensä vaarantuisi, jos hänet luovutetaan pidätysmääräyksen antaneeseen valtioon. Hän väitti, että oltuaan 17-vuotiaasta lähtien väliaikaisen IRA:n (Provisional Irish Republican Army) ja sen jälkeen Irlannin kansallisen vapautusarmeijan (Irish National Liberation Army, INLA) jäsen hän joutui 7.9.1993 ensin Irlannin puolisotilaallisen unionistisen järjestön Ulster Freedom Fightersin (UFF) murhayrityksen ja myöhemmin myös INLA:n murhayrityksen kohteeksi 1.12.1995. Hän on ilmoittanut valaehtoisessa vakuutuksessaan, että joko kostotoimia (”feud”) harjoittanut INLA tai puolisotilaalliset unionistit olivat murhanneet viisi hänen liittolaistaan 1990-luvulla. Hän oli päättänyt paeta tämän johdosta Irlantiin, jossa hän oli muuttanut nimensä turvallisuussyistä. Hän kieltäytyy siten palaamasta Pohjois-Irlantiin, koska pelkää joutuvansa lojalistien ja tasavaltalaisten toisinajattelijoiden murhaamaksi. Hän katsoo, etteivät turvallisuusjoukot tai vankilaviranomaiset pysty suojelemaan häntä.

22.

Asia siirrettiin 17.12.2013 suullista käsittelyä, jonka ajankohdaksi vahvistettiin 3.2.2014, varten nimetylle piirituomarille. Pääasian hakijan pyynnöstä suullista käsittelyä lykättiin kuitenkin kahteen otteeseen – ensin 28.4.2014 ja sen jälkeen 30.6.2014 pidettäväksi – odotettaessa Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisilta pyydettyjä tietoja pääasian vastapuolen henkeen kohdistuvasta uhkasta.

23.

Pääasian hakija pyysi 9.4.2014 Pohjois-Irlannin keskusviranomaiselta Yhdistyneen kuningaskunnan kansalliselta rikosvirastolta (National Crime Agency) tietoja Pohjois-Irlannin vankiloissa voimassa olevista menettelyistä, joilla vaarassa olevia vankeja suojellaan. Northern Ireland Prison Service (NIPS) noudatti kehotusta 10.4.2014 esittämällä täsmennyksiä Pohjois-Irlannin vankiloissa voimassa olevista menettelyistä, joiden tarkoituksena on suojella sellaisia vankeja, joiden katsotaan voivan kokea uhkaa muiden vankien taholta, ja huolehtia heistä.

24.

Pääasian hakija esitti Pohjois-Irlannin keskusviranomaiselle 16.4.2014 toisen tiedustelun niistä syistä, joiden vuoksi eurooppalainen pidätysmääräys oli annettu vasta joulukuussa 2012 rikoksista, jotka olivat tapahtuneet toukokuussa 1988. Crown Solicitor’s Office, Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen edustaja Pohjois-Irlannissa, vastasi tähän pyyntöön 24.4.2014 päivätyllä kirjeellä. Vaikka pääasian vastapuoli oli tunnistettu nopeasti epäillyksi, kirjeen mukaan riittävät todisteet menettelyn aloittamiseksi häntä vastaan oli saatu hankittua vasta vuonna 2011. Menettelyn aloitti Pohjois-Irlannin yleinen syyttäjälaitos (Public Prosecution Service for Northern Ireland) 4.5.2012.

25.

Luovuttamista koskevan pyynnön suullinen käsittely alkoi lopulta vasta 30.6.2014 High Courtissa ja kesti kolme päivää, joiden kuluessa pääasian vastapuoli toi esille useita menettelyyn ja todisteluun liittyviä kysymyksiä. Hän väitti muun muassa, että kontradiktorista menettelyä koskevan vaatimuksen vuoksi High Court ei voinut perustaa ratkaisuaan pidätysmääräyksen antaneelta jäsenvaltiolta saatuihin tietoihin, jollei niistä anneta valaehtoista vakuutusta, ja että vastapuolen asianajajalla on oikeus ristikuulustella ketä tahansa hakijan esittämää todistajaa. High Court hylkäsi pääasian vastapuolen eri pyynnöt hyödyttöminä ja päätti 4.7.2014 lykätä asian käsittelyä.

26.

High Court antoi 17.11.2014 päätöksen siinä esille tulleista alustavista seikoista. Se huomautti ensin, että eurooppalaista pidätysmääräystä koskeviin menettelyihin ei sovelleta Irlannissa oikeudenkäynneissä noudatettavia yleisiä menettely- ja todistelusääntöjä ja että täytäntöönpanosta vastaavana oikeusviranomaisena se voi arvioida pidätysmääräyksen antaneelta valtiolta saatuja tietoja. Lisäksi se ilmoitti, että kun otetaan huomioon todisteet, jotka pääasian vastapuoli on esittänyt osoittaakseen, että hänen henkensä olisi uhattuna, jos hänet luovutettaisiin pidätysmääräyksen antaneeseen valtioon, tuomioistuimen on varmistuttava ennen luovuttamispäätöksen tekemistä siitä, että vastapuolen – Irlannin perustuslain ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin Roomassa 4.11.1950 (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus), 2 artiklan mukainen – oikeus elämään suojataan mahdollisuuksien mukaan. Näin ollen se kehotti pääasian hakijaa tutkimaan kyseisen, tähän mennessä riidattoman näytön ja pyytämään pidätysmääräyksen antaneelta jäsenvaltiota lisätietoja pääasian vastapuolen esiin tuomista peloista. High Court täsmensi, että niin kauan kuin sille ei ole esitetty pyydettyjä tietoja, se lykkäisi pääasian vastapuolen muiden vastaväitteiden tutkimista.

27.

Pääasian hakija esitti siten 27.11.2014 Pohjois-Irlannin keskusviranomaiselle uuden tiedustelun kirjeellä, jossa se muistutti, että pääasian vastapuoli väitti, että jos hän joutuisi vankilaan Pohjois-Irlannissa, lojalistit ja tasavaltalaiset toisinajattelijat uhkaisivat hänen henkeään, koska vankilaviranomaiset eivät pystyisi takaamaan hänen turvallisuuttaan. Kyseisessä kirjeessä, jonka liitteenä oli pääasian vastapuolen 16.12.2013 päivätty ja hänen asiamiehensä 19.2.2014 päivätty valaehtoinen vakuutus, sitä kehotettiin ottamaan kantaa siihen, oliko pääasian vastapuolia uhkaava todellinen ja välitön hengenvaara todettavissa, ja jos oletetaan se osoitetuksi, pystyikö NIPS suojelemaan asianomaista tehokkaasti (Observations UK, 6 kohta). NIPS ja Pohjois-Irlannin poliisilaitos (Police Service of Northern Ireland) vastasivat kyseiseen tietopyyntöön kahdella 3.12.2014 päivätyllä kirjeellä, jotka toimitettiin pääasian hakijalle 4.12.2014.

28.

High Courtiin 1.12.2014 saapuneella 28.11.2014 vannomallaan valalla pääasian vastapuoli haki uudelleen vapauttamistaan takuita vastaan.

29.

Pääasian vastapuoli esitti 8.12.2014 huomautuksia, joissa hän vaati luovuttamistaan koskevan vaatimuksen hylkäämistä sen perusteella, että rikosprosessia ja näytön arviointia koskevan kansallisen lainsäädännön sekä Irlannin perustuslain ja perusoikeuskirjan valossa pääasian hakijan esittämiä asiakirjoja ei voitu hyväksyä näytöksi, ja vaikka oletettaisiin, että se on mahdollista, ne on hänen mukaansa hylättävä, koska niitä ei voida kiistää ristikuulustelun (”cross-examination”) avulla. High Court hylkäsi kuitenkin tämän vaatimuksen, koska se koski alustavia seikkoja, joihin se oli jo ottanut kantaa.

30.

Pääasian vastapuoli esitti 8.12.2014 luovuttamistaan koskevan lisävastustamisperusteen.

31.

High Court piti 15.12.2014 uuden istunnon, jonka kuluessa pääasian vastapuolen asiamies väitti muun muassa, että luovuttamispyyntö pitäisi hylätä menettelyn kohtuuttoman viivästyksen vuoksi. Lisäksi hän pyysi, että asiassa esitettäisiin ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle viivästystä koskevasta kysymyksestä. Hän esitti myös vapauttamista koskevan pyynnön.

32.

High Court ratkaisi 19.12.2014 pääasian vastapuolen pyynnön, joka koski hänen vapauttamistaan tietyin ehdoin. Pääasian vastapuoli ei voinut hyväksyä asetettuja ehtoja, koska määrätty vakuus ylitti hänen maksukykynsä.

33.

High Court piti 12.1.2015 uuden istunnon, jossa pääasian hakija vastusti menettelyn viivästystä koskevan väitteen esittämistä menettelyn näin myöhäisessä vaiheessa ja vetosi lisäksi siihen, että Supreme Court of Ireland oli ratkaissut viivästystä koskevan kysymyksen 19.12.2005 antamassaan tuomiossa Dundon v. Governor of Cloverhill Prison. ( 9 ) Pääasian vastapuoli puolestaan väitti, että 1.12.2014 lähtien Irlannin tuomioistuimet olivat voineet esittää ennakkoratkaisupyyntöjä Europan unionin tuomioistuimelle, eikä tuomiossa Dundon esitetty tulkinta sitonut enää High Courtia.

34.

Asian käsittelyä lykättiin tuolloin 18.1.2015 asti, jolloin High Court muun muassa päätti esittää unionin tuomioistuimelle menettelyn viivästymistä koskevan kysymyksen. Se huomautti samalla, että Irlannin järjestelmä ei voi toimia puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa asetetuissa rajoissa ja että se halusi näin ollen saada apua kyseisen säännöksen tulkinnassa.

35.

Tämän jälkeen asian käsittelyä lykättiin useaan otteeseen, jotta pääasian asianosaiset voisivat toimittaa luonnokset unionin tuomioistuimelle esitettävästä kysymyksestä ja esittää huomautuksia näistä luonnoksista.

36.

Tällä välin High Courtille esitettiin 2.2.201519.12.2014 määritetyn vakuuden rahoitusehtoja koskeva muutospyyntö, mutta se hylkäsi pyynnön 9.2.2015. Tämän jälkeen pääasian vastapuoli saattoi asian Court of Appealin käsiteltäväksi.

37.

Näissä olosuhteissa High Court esitti 19.5.2015 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 22.5.2015, unionin tuomioistuimelle seuraavat kaksi ennakkoratkaisukysymystä:

38.

High Court täsmensi katsovansa, ettei Irlannin järjestelmä voinut toimia puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa asetetuissa rajoissa, että tämän toimimattomuuden seurauksilla on todellista merkitystä, minkä vuoksi ennakkoratkaisupyyntö on perusteltu, ja että se, kuinka unionin tuomioistuin tulkitsee kyseistä säännöstä, voi vaikuttaa tuomioistuimen lopulliseen ratkaisuun pääasiassa.

39.

Se korostaa tässä yhteydessä, että tuomiossaan Dundon Supreme Court hylkäsi eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla säilöön otetun henkilön habeas corpus -hakemuksen pääasian kaltaisissa olosuhteissa.

40.

Kyseinen henkilö väitti, että koska High Court ei ollut tehnyt lopullista päätöstä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta Irlannin lainsäädännössä säädetyn 60 päivän määräajan kuluessa, hänet oli vapautettava. Supreme Court oli kuitenkin katsonut, että säilöönotto oli laillinen. Se totesi ensin, ettei etsityn henkilön välittömälle vapauttamiselle ollut perusteita, jos High Court ei tee ratkaisua asetetussa määräajassa, koska tällainen seuraus on todettava selvästi ja yksiselitteisesti, kun otetaan huomioon järjestelmään osallistuvien jäsenvaltioiden ensisijainen velvollisuus panna eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön. Se oli lisäksi korostanut sitä, että High Courtin velvollisuus panna täytäntöön eurooppalainen pidätysmääräys ei ollut päättynyt tämän 60 päivän määräajan päätyttyä. Se lisäsi, että säädetyt määräajat oli asetettu jäsenvaltioiden sisäistä kurinalaisuutta varten eikä oikeuksien antamiseksi yksityisille. Lopuksi se oli täsmentänyt, että sen tehtävänä oli tulkita kansallista oikeutta puitepäätöksen 2002/584 mukaisesti.

41.

Samalla päätöksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on lisäksi pyytänyt unionin tuomioistuinta käsittelemään tämän ennakkoratkaisupyynnön työjärjestyksen 107 artiklan mukaisesti kiireellisessä menettelyssä.

42.

Se väitti tältä osin, että kyseinen ennakkoratkaisupyyntö nosti esiin kysymyksen tai kysymyksiä SEUT:n kolmannessa osassa olevassa V osastossa tarkoitetuista asioista ja että pääasian vastapuoli oli ollut vangittuna 16.1.2013 lähtien. Lisäksi se täsmensi olevansa valmis noudattamaan Supreme Courtin ratkaisua tuomiossa Dundon mutta haluavansa sitä ennen varmistua unionin tuomioistuimen kannasta.

43.

Unionin tuomioistuimen neljäs jaosto päätti näin ollen 28.5.2005 esittelevän tuomarin esityksestä ja julkisasiamiestä kuultuaan hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön käsitellä pyyntö kiireellisessä menettelyssä. Lisäksi se päätti työjärjestyksen 113 artiklan 2 kohdan mukaisesti ehdottaa unionin tuomioistuimelle asian siirtämistä suuremman jaoston käsiteltäväksi.

44.

Työjärjestyksen 109 artiklan 2 kohdan mukaisesti unionin tuomioistuimen neljäs jaosto kehotti pääasian asianosaisia, jäsenvaltiota, jossa ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin sijaitsee, ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuja toimielimiä esittämään kirjallisia huomautuksia 15.6.2015 mennessä. Työjärjestyksen 109 artiklan 2 kohdan mukaisesti unionin tuomioistuin kehotti myös Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa esittämään kirjallisia huomautuksia samaan päivämäärään mennessä tai saapumaan oikeudenkäyntiin.

45.

Pääasian hakija ja vastapuoli, Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia asetetussa määräajassa.

46.

Pääasian hakija ja vastapuoli sekä Irlannin, Saksan, Espanjan, Ranskan, Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä komissio esittivät myös suullisia huomautuksia 1.7.2015 pidetyssä istunnossa.

47.

Pääasian hakija, joka ehdottaa erillistä vastausta esitettyihin kahteen kysymykseen, vaikka tarkastelee niitä yhdessä, katsoo, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii ensisijaisesti määrittämään puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättämisen vaikutukset luovuttamismenettelyyn. Se katsoo – viitaten tässä yhteydessä Supreme Courtin tuomioon Dundon –, että kyseisten määräaikojen päättymisestä ei seuraa pääasian vastapuolille oikeutta päästä vapaaksi eikä muutakaan oikeutta. Jäsenvaltioiden menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevan periaatteen mukaisesti kansallisen tuomioistuimen on tutkittava, onko menettelyn kestolla loukattu etsityn henkilön oikeuksia siten, että hänen luovuttamisensa loukkaisi hänen perusoikeuksiaan. Se lisäsi istunnossa, ettei kyseisessä puitepäätöksessä ole mitään perustaa pääasian vastapuolen esittämälle ajatukselle, jonka mukaan luovutuksesta kieltäytyminen olisi täytäntöönpanojäsenvaltioille puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädetyt määräajat ylittäviä viivästyksiä parhaiten ehkäisevä sanktio.

48.

Se huomauttaa ensinnäkin, ettei puitepäätöksen 2002/584 17 artiklaan sisälly mitään säännöstä, joka koskisi luovuttamismenettelyn lopputulosta siinä asetettujen määräaikojen jälkeen, ja että saman puitepäätöksen 23 artiklasta poiketen siinä ei säädetä etsityn henkilön vapauttamisesta. Kyseisen 17 artiklan 2 ja 3 kohdassa käytetyt sanamuodot eivät ole imperatiivisia vaan ehdollisia. ( 10 ) Vaikka pitää paikkansa, että puitepäätöksen 2002/584 15 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että ”täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ’tekee päätöksen’[ ( 11 )] henkilön luovuttamisesta tässä puitepäätöksessä määritetyissä määräajoissa ja siinä määritetyin edellytyksin”, kyseinen säännös on kuitenkin luettava ottamalla huomioon kyseisen puitepäätöksen 17 artiklan 2 ja 3 kohdan sanamuoto. Unionin tuomioistuin on katsonut tässä yhteydessä tuomiossaan F, ( 12 ) että ”puitepäätöksen 17 artiklassa säädettyjä määräaikoja on tulkittava siten, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskeva lopullinen päätös tehdään lähtökohtaisesti joko kymmenen päivän kuluessa siitä, kun etsitty henkilö on suostunut luovuttamiseensa, tai muissa tapauksissa 60 päivän kuluessa viimeksi mainitun kiinni ottamisesta”. Unionin tuomioistuin on sen mukaan näin ollen todennut, että lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta on mahdollista tehdä laillisesti asetettujen määräaikojen päätyttyä ja ettei kyseisten määräaikojen noudattamatta jättäminen merkinnyt menettelyn raukeamista.

49.

Lisäksi määräaikojen noudattamatta jättämisellä on sen mukaan seurauksia, joista säädetään puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 7 kohdassa. Kokonaisuutena tarkasteltuna 17 artiklalla otetaan siten käyttöön järjestelmä, jossa eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevat lopulliset päätökset on lähtökohtaisesti tehtävä – mikäli etsitty henkilö ei suostu luovuttamiseensa – 60 päivän kuluessa, ja tätä määräaikaa voidaan pidentää 30 päivällä yhtäältä sillä täsmennyksellä, että jos kyseistä määräaikaa ei noudateta, täytäntöönpanojäsenvaltion on ilmoitettava siitä Eurojustille, ja toisaalta sillä täsmennyksellä, että jos kyseistä määräaikaa rikotaan toistuvasti, pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio voi ilmoittaa siitä neuvostolle.

50.

Toiseksi tämä tulkinta on sen mukaan puitepäätöksen 2002/584 tarkoituksen ja tavoitteiden mukainen; SEUT 67 artiklan mukaan kyseinen tavoite on korkean turvallisuustason varmistaminen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella jäsenvaltioiden poliisiviranomaisten ja oikeusviranomaisten välisillä yhteistyötoimenpiteillä rikosasioissa. Henkilön, jota etsitään syytetoimenpiteitä varten tai jonka katsotaan syyllistyneen rikokseen, vapauttava järjestelmä poikkeaisi olennaisesti järjestelmästä, jossa kyseiseen tavoitteeseen pyritään. Lisäksi rikosoikeudellisen yhteistyön edistämistä koskevat tavoitteet vaarantuisivat, jos etsittyjä henkilöitä vapautettaisiin yllättäen luovuttamismenettelyä koskevien määräaikojen päättyessä. Jäsenvaltioiden pakottaminen noudattamaan puitepäätöksessä 2002/584 vahvistettuja määräaikoja silloin, kun ne eivät pysty noudattamaan niitä, ei olisi omiaan edistämään yhteistyötä, ja siitä voisi seurata muun muassa etsityn henkilön luovuttamatta jättäminen, jos määräaikoja ei voida noudattaa.

51.

Kolmanneksi SEUT:n viidennessä osassa olevan V osaston ja puitepäätöksen 2002/584 tehokkuus- ja nopeustavoitteita ei ole tarkoitettu suojelemaan etsityn henkilön perusoikeuksia. Niiden tavoitteena on taata mahdollisuuksien mukaan oikeudellisten päätösten vapaa liikkuvuus siten, että edistetään lainkäyttöä rikosasioissa kaikkialla unionissa rikollisuuden, erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden, torjumiseksi tehokkaammin. Puitepäätöksessä 2002/584 vahvistettujen määräaikojen erityistavoitteena on sen varmistaminen, että oikeutta pakenevia henkilöitä vastaan voidaan nostaa syyte rikostuomioistuimessa niin nopeasti kuin se on kohtuudella mahdollista. Se, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tekee lopullisen päätöksen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vasta yli 60:n tai yli 90 päivän kuluttua, ei näin ollen vaikuta mihinkään etsityn henkilön oikeuteen.

52.

Neljänneksi on niin, että – kuten puitepäätöksen 2002/584 12 perustelukappaleesta ja 1 artiklan 3 kohdasta ilmenee – kyseinen puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa SEU 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja ‑vapauksia. Puitepäätöksen kymmenennessä perustelukappaleessa mennään vielä pidemmälle, kun siinä täsmennetään, että eurooppalaista pidätysmääräystä koskevien järjestelyjen soveltaminen voidaan keskeyttää – ei asetettujen määräaikojen noudattamatta jättämisen vuoksi, vaan – vain, jos SEU 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja periaatteita rikotaan. Se totesi istunnossa, että tässä yhteydessä sovelletaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaa koskevaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä, mutta – poiketen komission kannasta – ainoastaan sen 1 kappaleen f kohtaa, ei sen 4 kappaletta, koskevaa oikeuskäytäntöä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen f kohdan rikkomisesta on kyse vain, jos toimivaltaiset kansalliset viranomaiset kansallisten menettelysääntöjen vastaisesti eivät toteuta menettelyä nopeasti ja näin ollen pitkittävät henkilön säilössä pitämistä kohtuuttoman kauan. ( 13 ) Eri asia on, jos asetettujen määräaikojen ylittyminen johtuu etsitystä henkilöstä itsestään, kuten pääasiassa. Vapaudenmenetyksen kohteeksi joutunutta ei voida missään tapauksessa vapauttaa automaattisesti, vaan päinvastoin – jotta ei estettäisi puitepäätöksen 2002/584 tavoitteen toteutumista – on otettava huomioon kaikki asiaan liittyvät olosuhteet ja erityisesti pakenemisen vaara, säilössäoloaika ja se, onko vangittuna oleva henkilö itse myötävaikuttanut säilöönoton jatkumiseen. Pääasiassa luovuttamismenettelyn ja siten säilöönoton keston pitkittyminen johtuu ensisijaisesti pääasian vastapuolista.

53.

Pääasian hakija päättelee tästä, ettei puitepäätökseen 2002/584 sisälly mitään säännöstä, jonka perusteella eurooppalaisen pidätysmääräyksen voimassaolo voisi päättyä, jos täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei saa tehtyä ratkaisua kyseisen päätöksen 17 artiklassa tarkoitetuissa määräajoissa; kyseinen viranomainen voi aina suorittaa tehtävänsä näiden määräaikojen jälkeen.

54.

Pääasian vastapuoli väitti kirjallisissa huomautuksissaan, että menettelyn kuluessa High Courtissa ilmenneet viivästymiset eivät voi olla puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuja poikkeuksellisia olosuhteita. Hän tarkastelee tässä tilanteessa kyseisen 17 artiklan rikkomisen osalta useita ratkaisuja, jotka voivat olla asianmukaisia erikseen tai päällekkäin. Tarkastellut ratkaisut ovat henkilön luovuttamatta jättäminen pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon, hänen säilöönottoaikansa vähentäminen vapausrangaistuksen kokonaisajasta, hänen vapauttamisensa kohtuullisin ehdoin ja lopuksi vahingonkorvauksen maksaminen siten, että kyseiset kaksi jäsenvaltiota vastaavat korvausmäärästä yhdessä sen mukaan, mikä on kummankin myötävaikutus viivästymiseen.

55.

Hän täsmentää tässä yhteydessä, että koska puitepäätöksen 2002/584 23 artiklan 5 kohtaa vastaavaa säännöstä ei ole, pidätysmääräyksen antaneeseen valtioon luovuttamisesta kieltäytyminen – mikä muistuttaa common law ‑järjestelmissä käytössä olevaa habeas corpus ‑menettelyä – ehkäisisi parhaiten pidätysmääräysten täytäntöönpanojäsenvaltioiden perusteettomia viivästyksiä sillä täsmennyksellä, että Irlannin lainsäädännön mukaan Irlannissa voidaan Criminal Law (Jurisdiction) Act 1976 ‑lain nojalla asettaa syytteeseen rikoksista, jotka ovat pääasiassa tarkoitettujen rikosten tavoin tapahtuneet Pohjois-Irlannissa. Hän täsmensi istunnossa, että puitepäätöksessä 2002/584 ei suljettu pois kyseistä mahdollisuutta, joka lisäksi on hänen mukaansa suhteellisuusperiaatteen vaatimusten mukainen.

56.

Pääasian vastapuoli tuo lisäksi esiin, että hän oli toimittanut High Courtille muita ennakkoratkaisukysymyksiä, joita ei kuitenkaan päädytty esittämään unionin tuomioistuimelle, ja ilmoittaa, että hän haluaisi unionin tuomioistuimen tutkivan ne.

57.

Lisäksi pääasian vastapuoli totesi suullisissa huomautuksissaan, että hänen mukaansa pääasiallinen syy viivästymisen kestoon on se, että pääasian hakija kokeilee uutta menettelyä, jollaista Irlannin tuomioistuimet eivät ole käyttäneet aikaisemmin.

58.

Saksan hallitus on esittänyt suullisissa huomautuksissaan, että ensimmäiseen kysymykseen on vastattava siten, että puitepäätöksen 2002/584 17 artikla, luettuna yhdessä sen 15 artiklan kanssa, velvoittaa täytäntöönpanojäsenvaltion jatkamaan luovuttamismenettelyä huolimatta siitä, että vaaditut määräajat ovat ylittyneet. Puitepäätöksen säännösten ja tuomion F ( 14 ) sanamuodon mukainen ja systemaattinen tulkinta antaa ymmärtää näin. Sen mukaan puitepäätöksen tavoite on nopeuttaa täytäntöönpanosta vastaavien oikeusviranomaisten välisiä rikoksesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovutuksia. Se, ettei kyseisiä määräaikoja noudateta täsmällisesti, ei välttämättä vaaranna kyseisen tavoitteen toteutumista, sikäli kuin viivästykset ovat perusteltuja. Pääasiassa on sen mukaan näin, koska täytäntöönpanosta vastaava Irlannin oikeusviranomainen oli velvollinen tarkistamaan, olisiko pääasian vastapuolen henki todellakin uhattuna, jos hänet luovutettaisiin pidätysmääräyksen antaneelle jäsenvaltiolle.

59.

Toisesta kysymyksestä Saksan hallitus katsoo, että puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättäminen ei anna säilöön otetulle oikeutta vapauttamiseen; oikeudelle tulla vapautetuksi saattaa kuitenkin olla eräs toinen peruste. Saksan hallituksen tätä koskeva arviointi perustuu puitepäätöksen 2002/584 12 artiklaan, jonka mukaan täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on vapaus päättää eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla säilöön otetun henkilön vapaudenriiston jatkamisesta. Vaikka on selvää, että kyseinen päätös on tehtävä kansallisen lainsäädännön mukaisesti, kansallisen tuomioistuimen on sovellettava myös perusoikeuskirjaa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaa, johon viitataan perusoikeuskirjan 6 artiklaa koskevissa selityksissä.

60.

Saksan hallitus huomauttaa tässä yhteydessä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sellaisen henkilön, jota vastaan on aloitettu luovuttamismenettely, oikeutta vapauteen voidaan rajoittaa laissa säädetyn menettelyn mukaisesti, mutta rajoittaminen voidaan hyväksyä vain siltä osin kuin vapaudenmenetyksen kesto on kohtuullinen, mitä on arvioitava tapauskohtaisesti. Välttämätön edellytys on, että menettely toteutetaan kaikissa tapauksissa nopeasti. Tämän vaatimuksen valvomiseksi on otettava huomioon menettely kokonaisuudessaan ja sen kaikki vaiheet. Tästä näkökulmasta puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen ylittyminen on vain yksi huomioon otettavista seikoista. Pääasian olosuhteissa on otettava huomioon myös se, että pääasian vastapuoli on käyttänyt menettelyllisiä oikeuksiaan tehokkaasti. Lisäksi on otettava huomioon se hitaus, jolla menettelyllisiä ongelmia näyttää ratkaistun, samoin kuin peräkkäiset lykkäykset menettelyn kulussa.

61.

Espanjan hallitus katsoo ensimmäisen kysymyksen osalta, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevien määräaikojen noudattamatta jättäminen ei tarkoita, että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on hylättävä luovuttamispyyntö. Toisesta kysymyksestä se katsoo, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon viivästymisen – mistä on kyse pääasiassa – mahdolliset vaikutukset kuuluvat kansallisen oikeuden soveltamisalaan.

62.

Se huomauttaa ensiksi, että puitepäätöksen 2002/584 tavoite on ottaa käyttöön rikoksista epäiltyjen henkilöiden luovuttamista koskeva yksinkertaistettu menettely vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen perustuvan jäsenvaltioiden välisen oikeudellisen yhteistyön lujittamiseksi, helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi. Sen mukaan kyseinen periaate velvoittaa jäsenvaltiot panemaan eurooppalaiset pidätysmääräykset täytäntöön kaikissa tapauksissa, jollei puitepäätöksen 2002/584 3, 4 ja 5 artiklassa säädetyistä poikkeuksista ja asetetuista edellytyksistä muuta johdu. Unionin tuomioistuin on katsonut toistuvasti, ettei sisäisiä vaikeuksia eikä sisäistä lainsäädäntöä voida käyttää perusteena sille, että jäsenvaltio jättää noudattamatta unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan.

63.

Tämän jälkeen Espanjan hallitus korostaa sitä, että puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättämisestä ei voi missään tapauksessa seurata täytäntöönpanojäsenvaltion vapautuminen velvoitteestaan. Seuraukset, joita on viipeillä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen tekemisessä, määritellään kyseisen puitepäätöksen 17 artiklan 7 kohdassa, jossa säädetään velvollisuudesta tiedottaa Eurojustille ja tarvittaessa neuvostolle. Tämä velvollisuus on sen mukaan otettu käyttöön jäsenvaltioiden välisen kurinalaisuuden vähimmäistason varmistamiseksi tilanteessa, jossa oikeudelliseen valvontaan, josta määrättiin rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön osalta entisessä SEU 35 artiklassa, kohdistuu rajoituksia. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täyttämättä jättämisellä 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen ylittymisen vuoksi vaarannettaisiin puitepäätöksen 2002/584 tehokas vaikutus ja mahdollisesti kannustettaisiin henkilöitä, joista on annettu eurooppalainen pidätysmääräys, käyttämään viivyttäviä menettelytapoja vastustaakseen täytäntöönpanoa. Espanjan hallitus viittaa tässä yhteydessä tuomioon F. ( 15 )

64.

Kolmanneksi ja viimeiseksi Espanjan hallitus katsoo, että henkilön, jonka vapaus on riistetty eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, oikeudet määritellään puitepäätöksen 2002/584 11–14 artiklassa. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanossa ilmenevien viipeiden vaikutukset etsityn henkilön tilanteeseen määräytyvät täytäntöönpanojäsenvaltion kansallisen oikeuden perusteella, kun taas toimenpiteet, joilla pyritään estämään kyseisen henkilön pakenemisen vaara, toteutetaan puitepäätöksen 12 artiklan mukaisesti, ja kyseisen henkilön tosiasiallisen luovuttamisen aineellisten edellytysten täyttyminen varmistetaan kyseisen puitepäätöksen 17 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Etsityn henkilön säilöönotosta tai tilapäisestä vapauttamisesta vastaa täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen kansallisen oikeutensa mukaisesti, sillä yhdenmukaistamista ei ole toteutettu, ja aiheen osalta sovelletaan edelleen menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevaa periaatetta vastaavuusperiaatteen ja tehokkuusperiaatteen rajoissa. Kahta viimeksi mainittua periaatetta on sen mukaan noudatettu pääasian olosuhteissa asianmukaisesti, sillä pääasian vastapuolilla on ollut mahdollisuus hakea ehdollista vapauttamista kansallisen oikeuden mukaisesti; toinen tällainen hakemus on edelleen vireillä.

65.

Ranskan hallitus ilmoitti istunnossa olevansa eri mieltä komission kannasta. Ensimmäisen kysymyksen osalta se katsoo, ettei puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättäminen vaikuta täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen velvoitteeseen tehdä päätös etsityn henkilön luovuttamisesta, eikä siitä seuraa etsityn henkilön vapauttaminen. Toisen kysymyksen osalta se katsoo, ettei kyseisten määräaikojen noudattamatta jättämisestä seuraa erityisiä oikeuksia etsitylle henkilölle, joka on ollut säilöön otettuna asetetut määräajat ylittävän ajan.

66.

Ensimmäisen kysymyksen osalta se huomauttaa ensin, että unionin tuomioistuimen tuomion F ( 16 ) mukaan kyseisten määräaikojen noudattaminen on lähtökohtaisesti pakollista. Unionin tuomioistuin ei ole sen mukaan kuitenkaan lausunut noudattamatta jättämisen seurauksista. Puitepäätöksessä 2002/584 ei säädetä tältä osin mitään sanktiota, vaan siinä säädetään ainoastaan ilmoittamisesta Eurojustille ja tarvittaessa neuvostolle 17 artiklan 7 kohdan mukaisesti. Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on siten tehtävä lopullinen päätös määräaikojen umpeuduttua.

67.

Se korostaa tämän jälkeen, että toisin kuin puitepäätöksen 2002/584 23 artiklan 5 kohdan säännöksissä, joissa nimenomaisesti säädetään vapaaksi päästämisestä, kyseisen puitepäätöksen missään säännöksessä ei säädetä etsityn henkilön päästämisestä vapaaksi sen 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen päättymisen johdosta. Sen 17 artiklan 5 kohdan mukaan täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on päinvastoin varmistettava tosiasiallisen luovuttamisen aineellisten edellytysten täyttyminen. Puitepäätöksen 2002/584 valmisteluasiakirjat vahvistavat tämän tulkinnan; puitepäätöksessä ei hyväksytty tämänsuuntaista – komission alkuperäistä – ehdotusta.

68.

Lisäksi se katsoo, että tämä tulkinta on ainoa, joka voi edistää puitepäätöksen 2002/584 tavoitteiden toteutumista, joihin kuuluu tosin jäsenvaltioiden oikeudellisen yhteistyön nopeuttaminen mutta myös sen helpottaminen. Jos todettaisiin, että etsityt henkilöt on vapautettava kyseisten määräaikojen päättyessä, se kannustaisi heitä käyttämään viivyttäviä menettelytapoja.

69.

Ranskan hallitus katsoo myös, että tarpeella taata perusoikeuksien kunnioittaminen ei voi olla tällaisia seurauksia. Perusoikeuskirjan 6 artikla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen f kohta ja 4 kappale ovat tosin merkityksellisiä, samoin kuin niihin liittyvä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Se katsoo kuitenkin, että komissio on tehnyt kyseisestä oikeuskäytännöstä virheellisiä johtopäätöksiä. Siitä nimittäin ilmenee, että rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista varten toteutettavan säilöönoton laillisuuden arvioimiseksi on otettava huomioon tapauskohtaisesti kaikki asian olosuhteet, niin ettei ole sen mukaan mahdollista katsoa, että etsityn henkilön säilössä pitäminen puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa tarkoitettujen määräaikojen päätyttyä on sinänsä ja periaatteessa ristiriidassa perusoikeuskirjan 6 artiklan kanssa. Kyseisestä oikeuskäytännöstä ei voida myöskään päätellä, että pelkästään säädettyjen määräaikojen ylittymisen perusteella voitaisiin päätellä, ettei menettelyä ole toteutettu vaaditulla nopeudella.

70.

Sen mukaan on lopuksi joka tapauksessa niin, ettei puitepäätös 2002/584 12 artiklansa mukaan estä täytäntöönpanosta vastaavaa oikeusviranomaista, jos se katsoo sen asianmukaiseksi, vapauttamasta etsittyä ja säilöön otettua henkilöä kansallisen oikeutensa mukaisesti joko ennen sen 17 artiklassa säädetyn määräajan päättymistä tai sen päättymisen jälkeen.

71.

Toisesta kysymyksestä Ranskan hallitus huomauttaa, että puitepäätöksen 2002/584 26 artiklassa ainoastaan säädetään, että jokainen etsityn henkilön säilöönottoaika täytäntöönpanojäsenvaltiossa on vähennettävä pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa suoritettavan vapausrangaistuksen kokonaisajasta. Sen mukaan tämä on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion velvollisuus riippumatta siitä, onko täytäntöönpanojäsenvaltio noudattanut 17 artiklassa säädettyjä määräaikoja. Puitepäätöksessä 2002/584 ei sen mukaan myöskään säädetä kyseisten määräaikojen noudattamatta jättämiseen perustuvasta korvausoikeudesta, vaan jäsenvaltiot voivat vapaasti säätää korvauksista.

72.

Alankomaiden hallitus ehdottaa, että esitettyihin kahteen ennakkoratkaisukysymykseen pitäisi vastata kieltävästi. Se katsoo, ettei puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättäminen vaikuta millään tavoin luovutusvelvollisuuteen, koska kyseisessä säännöksessä ainoastaan asetetaan ripeysvaatimus, jota täytäntöönpanojäsenvaltioiden on noudatettava. Säädetyt määräajat ovat sen mukaan selkeitä, ja niitä on noudatettava siten, että varmistetaan luovuttamismenettelyn ripeys. Jos määräaikoja ei noudateta, se ei kuitenkaan vaikuta millään tavoin vapautensa menettäneen henkilön oikeuksiin odotettaessa lopullista päätöstä hänen luovuttamisestaan.

73.

Puitepäätöksessä 2002/584 säädetään sen mukaan selkeästi, ettei määräaikojen noudattamatta jättäminen vaikuta velvollisuuteen tehdä lopullinen luovuttamispäätös. Puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa ei myöskään myönnetä mitään oikeutta etsitylle ja säilöön otetulle henkilölle siinä säädettyjen määräaikojen ylittymisen varalta. Määräaikojen noudattamatta jättämisen mahdolliset vaikutukset vangitun henkilön tilanteeseen eivät liity 17 artiklaan. Henkilöiden, jotka on otettu säilöön rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista varten, tilanteen käsittelyä koskevasta ripeysvaatimuksesta säädetään kansallisissa perustuslaeissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa. Perusoikeuskirjaa ei Alankomaiden hallituksen mukaan sovelleta, koska puitepäätöksen 2002/584 12 artiklan mukaan täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tehtävä säilössäoloa koskeva päätös kansallisen oikeuden mukaan. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa kansallinen tuomioistuin ei näin ollen sen mukaan pane perusoikeuskirjassa taattuja oikeuksia täytäntöön.

74.

Alankomaiden hallitus katsoo kuitenkin, että jäsenvaltioiden on taattava säilössä olevan henkilön oikeudet noudattamalla niihin sovellettavaa ripeysvaatimusta. Tähän liittyen henkilön on voitava pyytää muutosta säilössäoloonsa, mistä voidaan päättää myös viran puolesta. On toimivaltaisen kansallisen viranomaisen tehtävä tutkia – ottaen huomioon etsityn henkilön pakenemisen vaara –, onko säilössäoloajan pidentäminen oikeasuhteista, kun otetaan huomioon, ettei puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyä 90 vuorokauden enimmäismääräaikaa voida pitää suhteettomana.

75.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, joka keskittyi suullisissa huomautuksissaan toiseen kysymykseen annettavaan vastaukseen, katsoo, ettei puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen ylittyminen ole peruste etsityn ja säilössä olevan henkilön vapauttamiselle. Tätä seikkaa koskevan kantansa perusteena se käyttää kyseisen säännöksen sanamuodon mukaista tulkintaa, puitepäätöstä koskevia valmisteluasiakirjoja ja puitepäätöksen, jossa nimenomaisesti säädetään kyseisten määräaikojen noudattamatta jättämisen seurauksista, rakennetta.

76.

Se lisää, että vaikka puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan säännöksistä seuraisi sellainen oikeus (mikä ei pidä paikkaansa), henkilö, joka on omalla toiminnallaan aiheuttanut viivästyksiä, ei voisi vedota siihen. Toisenlainen ratkaisu vaikuttaisi puitepäätöksen tavoitteeseen. Joka tapauksessa ja jos (virheellisesti) oletettaisiin, että sellainen oikeus on olemassa, siihen ei voitaisi vedota kansallisissa tuomioistuimissa, koska entisen SEU 34 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan puitepäätöksellä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta.

77.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus korostaa myös sitä, että tiukoilla määräajoilla saatetaan loukata säilöön otetun henkilön perusoikeuksia, koska – kuten esimerkiksi pääasiassa – hänet saatetaan luovuttaa pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon tarkistamatta, onko hänen henkensä tosiasiallisesti uhattuna.

78.

Säilössä olevan henkilön vapautta koskevan perusoikeuden osalta se korostaa, että kansallisten tuomioistuinten on jatkuvasti valvottava kansallisen oikeuden, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja – silloin kun sovelletaan unionin oikeutta – perusoikeuskirjan mukaisesti, missä määrin vapaudenmenetyksen käsittävä toimenpide on perusteltu. Tätä vaatimusta sovelletaan myös ennen puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen päättymistä. Kansallisten tuomioistuinten on tämän valvonnan yhteydessä arvioitava kaikkia asiaan kuuluvia seikkoja, mukaan lukien se, onko vangittu käyttänyt menettelyllisiä oikeuksiaan, pakenemisen vaara ja hänen mahdollisuutensa vapauttamiseen tietyillä edellytyksillä.

79.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ehdottaa viime kädessä, että ensimmäiseen kysymykseen on vastattava siten, että ainoat seuraukset puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättämisestä ovat kyseisessä säännöksessä todetut seuraukset; täytäntöönpanojäsenvaltion on noudatettava velvollisuutta panna täytäntöön eurooppalainen pidätysmääräys huolimatta kyseisten määräaikojen päättymisestä. Se ehdottaa, että toiseen kysymykseen vastataan, ettei etsityllä henkilöllä ole mitään oikeutta välittömään vapaaksi laskemiseen kyseisessä artiklassa säädettyjen määräaikojen päättyessä.

80.

Komissio huomauttaa ensin, että puitepäätöksellä 2002/584 otettiin käyttöön rikoksesta tuomittujen tai syytetoimenpiteitä varten etsittyjen henkilöiden luovuttamista koskeva uusi yksinkertaistettu ja aiempaa tehokkaampi järjestelmä, jolla korvataan perinteiset luovuttamismenettelyt; sen tarkoituksena on helpottaa ja nopeuttaa oikeudellista yhteistyötä vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteuttamiseksi unionissa. Kyseisen järjestelmän perustana on vastavuoroisen tunnustamisen periaate – oikeudellisen yhteistyön ”kulmakivi” –, jonka perustavanlaatuisesta merkityksestä unionin tuomioistuin on huomauttanut lausunnossaan 2/13 ( 17 ) ja joka itsessään perustuu jäsenvaltioiden keskinäiseen luottamukseen siihen, että niiden oikeusjärjestyksillä voidaan tarjota perusoikeuksien vastaava ja tehokas suojelu. Tämä tarkoittaa, että jäsenvaltioiden on lähtökohtaisesti pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön, paitsi jos on syytä soveltaa kieltäytymisperustetta. Lisäksi se korosti istunnossa, että – perinteisistä luovuttamisjärjestelmistä poiketen – eurooppalainen pidätysmääräysjärjestelmä perustui olennaisesti oikeusviranomaisten väliseen yhteistyöhön; poliittiset elimet osallistuvat vain antaakseen hallinnollista ja käytännön tukea.

81.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen tarkoituksena ei ole sen mukaan kuitenkaan tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevan automaattisen järjestelmän perustaminen, koska olettama, jonka mukaan kaikki jäsenvaltiot noudattavat perusoikeuksia, on kumottavissa. ( 18 ) Tietyissä tapauksissa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on näin ollen voitava kumota kyseinen olettama.

82.

Tämän jälkeen komissio pyrkii vastaamaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kahteen ennakkoratkaisukysymykseen.

83.

Komissio selittää puitepäätöksen 2002/584 15 ja 17 artiklan säännöksiä ja katsoo ensinnäkin, ettei 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättäminen vaikuta eurooppalaisen pidätysmääräyksen voimassaoloon, vaan täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on päätettävä, onko etsitty henkilö luovutettava pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon, vaikka kyseiset määräajat olisivat jo päättyneet.

84.

Tämän jälkeen se tarkastelee kysymystä siitä, vaikuttavatko etsityn henkilön esiin tuomat huolenaiheet, jotka koskevat hänen turvallisuuttaan, velvollisuuteen tehdä luovuttamispäätös. Se huomauttaa tässä yhteydessä, että eurooppalaista pidätysmääräystä koskevien järjestelyjen soveltaminen voidaan keskeyttää vain, jos neuvosto toteaa SEU 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti, että jäsenvaltiossa rikotaan vakavasti ja jatkuvasti SEU 6 artiklan 1 kohdassa mainittuja periaatteita. Se toteaa kuitenkin, ettei ennakkoratkaisupyyntöä koskevassa päätöksessä mainita sellaista tilannetta.

85.

Se korostaa myös, että puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 3 kohdassa viitataan erityisesti velvollisuuteen kunnioittaa perusoikeuksia, minkä johdosta täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voisi tehdä ylimääräisiä tarkastuksia, mikäli vakavien ihmisoikeusloukkausten vaarasta luovutuksen jälkeen on esitetty uskottavia väitteitä. Se korosti istunnossa myös sitä, että tällaiset tarkastukset on tehtävä mainitun puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa vahvistettujen määräaikojen kuluessa, kuten sen 15 artiklan 2 kohdasta ilmenee. Se huomauttaa kuitenkin, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion vastaus täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen sille osoittamiin, pääasian vastapuolen ilmaisemiin huolenaiheisiin liittyviin tiedusteluihin ei ole saanut viimeksi mainittua luopumaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.

86.

Se päättelee tämän perusteella, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on edelleen velvollinen päättämään, onko etsitty henkilö luovutettava, vaikka puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyt määräajat olisivat päättyneet.

87.

Komissio katsoo, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toiseen kysymykseen on vastattava, että puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättäminen velvoittaa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen vapauttamaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilön, jota pidetään säilössä odotettaessa päätöstä hänen luovutuksestaan, kyseisen puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun määräajan päätyttyä, jollei säilöönoton jatkaminen ole perusteltua sellaisten poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi, joiden ei voida katsoa johtuvan täytäntöönpanojäsenvaltiosta.

88.

Se huomauttaa ensinnäkin, ettei se, ettei puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädetä säilössä olevan henkilön vapauttamisesta siinä säädettyjen määräaikojen päättyessä – poiketen siitä, mitä luovutuksesta säädetään kyseisen puitepäätöksen 23 artiklan 5 kohdassa –, merkitse sitä, että säilöönoton jatkaminen olisi automaattisesti perusteltua.

89.

Ensinnäkin puitepäätöksen 2002/584 12 artiklaan sisältyvän yleissäännön mukaan väliaikainen vapauttaminen ”on mahdollista” milloin hyvänsä täytäntöönpanojäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti edellyttäen, että kyseisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen toteuttaa tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet etsityn henkilön pakenemisen estämiseksi. Lisäksi se huomauttaa, että sen puitepäätösehdotukseen sisältyi säännös, jossa nimenomaisesti säädettiin, että jos eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilön luovuttamisesta ei ole tehty päätöstä 90 päivän kuluessa, hänet on vapautettava välittömästi. Sitä, ettei unionin lainsäätäjä hyväksynyt kyseistä ehdotusta, ei voida kuitenkaan tulkita vastakkaisesti siten, ettei vapauttamisvelvollisuutta ole, jos puitepäätöksen 17 artiklassa säädettyjä määräaikoja ei ole noudatettu.

90.

Tämän jälkeen se huomauttaa, että puitepäätös 2002/584 ei 1 artiklan 3 kohtansa mukaan vaikuta jäsenvaltioiden velvollisuuteen kunnioittaa perusoikeuksia, sellaisina kuin ne on vahvistettu SEU 6 artiklassa; puitepäätöksessä itsessään kunnioitetaan – sen johdanto-osan 12 perustelukappaleen mukaan – mainittuja perusoikeuksia ja SEU 6 artiklassa tunnustettuja periaatteita. Näin ollen se tarkastelee pääasiassa kyseessä olevaa tilannetta perusoikeuskirjan 6 artiklan kannalta, jossa vahvistetaan oikeus vapauteen ja turvallisuuteen, sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaa koskevan oikeuskäytännön valossa; tältä osin se on ottanut huomioon erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen f kohdan, joka koskee luovuttamista varten toteutettavaa vapaudenriistoa, sen 3 kappaleen, jossa vahvistetaan oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa tai oikeus tulla vapautetuksi oikeusjutun ollessa vireillä, ja sen 4 kappaleen, jossa vahvistetaan henkilön oikeus vaatia, että hänen vapaudenriistonsa laillisuus tutkitaan viipymättä.

91.

Komissio korostaa tässä yhteydessä ensiksi, että puitepäätöksellä 2002/584 käyttöön otetut eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat erityiset järjestelyt ovat merkityksellinen asia, joka on otettava huomioon arvioitaessa luovuttamista varten toteutettavan säilöönoton keston kohtuullisuutta. Unionin lainsäätäjä on päättänyt tässä tapauksessa, että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tehtävä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskeva lopullinen päätös 60 päivän kuluessa, ja tämä määräaika katsottiin riittäväksi keskinäiseen luottamukseen ja täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen rajalliseen valvontaan perustuvan jäsenvaltioiden välisen yhteistyön yhteydessä. Vain erityisten tapausten varalta lainsäätäjä on säätänyt 30 päivän lisäajasta, joka vaikuttaa myös säilössäoloajan kohtuullisuuden arviointiin.

92.

Puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 1 kohdan mukaan eurooppalainen pidätysmääräys käsitellään ja pannaan täytäntöön kiireellisesti; tämä täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen velvollisuus vastaa etsityn henkilön säilössä pitämisen osalta ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleen vaatimuksia. Näin ollen sikäli kuin täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen toimii ripeästi, vaikuttaa ensi näkemältä siltä, että kohtuullista aikaa koskeva vaatimus täyttyy etsityn henkilön säilössä pitämisen osalta. Täsmennettäköön, että kyseiset määräajat ovat enimmäisaikoja, eikä niiden osalta voi esiintyä mitään perusteetonta viivästystä. Voidaan todeta myös toisin päin: kyseisten määräaikojen päätyttyä etsityn henkilön säilössä pitäminen on ensi näkemältä ristiriidassa kyseisen vaatimuksen kanssa, ja sen ”laillisuutta” koskevat olennaiset edellytykset eivät näin ollen täyty.

93.

Etsityn henkilön säilössä pitäminen 17 artiklassa vahvistettujen määräaikojen päätyttyä on perusteltua vain sellaisten poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi, joiden ei voida katsoa johtuvan täytäntöönpanojäsenvaltiosta. Unionin tuomioistuin on tähän mennessä – tuomiossaan F ( 19 ) – yksilöinyt sellaiseksi ainoastaan tapauksen, jossa esitetään ennakkoratkaisukysymys. Komissio, jota pyydettiin selventämään kyseistä asiaa istunnossa, täsmensi, että sen tuomiosta F tekemän tulkinnan mukaan 90 päivän enimmäismääräajan ylittävästä säilössä pitämisestä tuli – jos puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuja ”poikkeuksellisia olosuhteita” ei ole – ”laitonta”. Se, ettei lainsäätäjä ole säätänyt kyseisessä puitepäätöksessä sellaisesta seurauksesta, on merkityksetöntä, koska oikeutta vapauteen sovelletaan edelleen.

94.

Pääasiassa tarkoitetussa tilanteessa säilössäolo on kestänyt lähes 30 kuukautta, mikä siis ylittää kymmenkertaisesti puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädetyn enimmäiskeston. Ajan ylittyminen johtuu täytäntöönpanojäsenvaltiolle sattuneista menettelyyn vaikuttaneista perusteettomista viivästyksistä. Komissio on maininnut tässä yhteydessä eurooppalaisen pidätysmääräyksen pitkän hyväksymisprosessin ja luovuttamista koskevan istunnon peräkkäiset lykkääntymiset, sen, että luovuttamista koskevassa istunnossa noudatetaan kontradiktorista menettelyä, mistä ei säädetty puitepäätöksessä 2002/584, sekä toistuvat kaudet, joiden aikana täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei työskennellyt, muun muassa 4,5 kuukautta istunnon ja alustavista kysymyksistä tehdyn päätöksen sekä 4 kuukautta unionin tuomioistuimelle esitettävää ennakkoratkaisupyyntöä koskevan päätöksen ja varsinaisen ennakkoratkaisupyynnön välillä.

95.

Komissio päättelee tästä, että etsityn henkilön säilöönoton jatkaminen pääasiassa on ristiriidassa kiireellisyysvelvoitteen kanssa ja että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on vapautettava hänet, jolleivät sellaiset poikkeukselliset olosuhteet, joiden ei voida katsoa johtuvan täytäntöönpanojäsenvaltiosta, edellytä säilöönoton jatkamista; tällaisten olosuhteiden ei voida katsoa vallitsevan nyt käsiteltävässä asiassa. Lisäksi se totesi istunnossa, että eurooppalainen pidätysmääräys oli joka tapauksessa pantava täytäntöön ja puitepäätöksen 2002/584 12 artiklan ja 17 artiklan 5 kohdan säännösten noudattaminen oli taattava, niin että jos vapaudenriiston jatkaminen ei olisi mahdollista, mahdollisen pakenemisvaaran torjumiseksi olisi turvauduttava vapautta vähemmän loukkaaviin vaihtoehtoisiin ratkaisuihin.

96.

Se toteaa myös, ettei täytäntöönpanojäsenvaltio voi perustella puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättämistä vetoamalla kyseisen päätöksen 12 perustelukappaleessa mainittuihin valtiosääntöönsä sisältyviin säännöksiin, jotka koskevat oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut tuomiossaan Melloni, ( 20 ) ettei perusoikeuksien suojan kansallisen tason soveltaminen saa vaarantaa perusoikeuskirjassa vahvistettua suojan tasoa eikä unionin oikeuden ensisijaisuutta, yhtenäisyyttä ja tehokkuutta.

97.

Kuten olen jo todennut, High Court on siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan N:o 36 10 artiklan 1 kohdan mukaisesti saattanut nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi puitepäätöksen 2002/584 tulkintaa koskevan ennakkoratkaisupyynnön, kun kyseisessä pöytäkirjassa määrätty viiden vuoden siirtymäkausi on hädin tuskin päättynyt (mikä tapahtui 1.12.2014). Ennen kyseistä päivämäärää ja koska Irlanti ei ollut tehnyt asiaa koskevaa ilmoitusta, Irlannin tuomioistuimet eivät nimittäin voineet SEU 35 artiklan 2 kohdan määräysten, sellaisina kuin ne olivat ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa, mukaisesti saattaa unionin tuomioistuimen käsiteltäviksi kysymyksiä, jotka koskevat rikosasioissa tehtävää poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä koskevan SEU VI osaston alaan kuuluvien puitepäätösten tulkintaa.

98.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin itse toteaa ennakkoratkaisupyynnössä, Supreme Courtin erityisesti tuomiossaan Dundon vahvistama oikeuskäytäntö oli sitonut sitä siihen asti sen kansallista lainsäädäntöä ja viime kädessä puitepäätöstä 2002/584 koskevan tulkinnan osalta. High Court ilmoitti periaatteessa kannattavansa kyseistä oikeuskäytäntöä mutta katsoi, että olisi tarkoituksenmukaista, jos sillä olisi käytettävissään unionin tuomioistuimen tulkinta puitepäätöksen 2002/584 merkityksellisistä säännöksistä ja jos se olisi käytännössä tietoinen seurauksista, jotka unionin tuomioistuimen mukaan johtuvat sen 17 artiklassa säädettyjen, eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen tekemistä koskevien määräaikojen noudattamatta jättämisestä. Se vaati samalla unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklassa määrätyn kiireellisen ennakkoratkaisumenettelyn soveltamista.

99.

On mielekästä muistuttaa tästä asiayhteydestä, koska se selittää sen, että unionin tuomioistuinta on pyydetty nyt käsiteltävässä asiassa lausumaan eurooppalaista pidätysmääräystä koskevista olennaisista seikoista, kun sen käyttöönotosta on kulunut yli kymmenen vuotta, asiassa, joka on ollut vireillä High Courtissa nyt jo lähes 30 kuukautta.

100.

On syytä lisätä, että eurooppalainen pidätysmääräys toteutettiin antamalla puitepäätös – toimi, jolla ei primaarilainsäädännön nojalla alun perin ollut välitöntä oikeusvaikutusta ( 21 ) ja jolla ei edelleenkään ole sitä siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan N:o 36 9 artiklan nojalla. Muistutettakoon tässä yhteydessä ainoastaan, että unionin tuomioistuin on katsonut, että puitepäätösten sitovuus merkitsi kansallisille viranomaisille ja kansallisille tuomioistuimille velvollisuutta tulkita kansallista oikeutta niiden mukaisesti. ( 22 )

101.

Kuten olen jo todennut, tämä ei ole tietenkään ensimmäinen unionin tuomioistuimeen saapuva asia, joka koskee puitepäätöksen 2002/584 tulkintaa ( 23 ) tai pätevyyden arviointia. ( 24 ) Näin ollen tämä ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun unionin tuomioistuinta pyydetään lausumaan yleisesti ”kolmannen pilarin” yhteydessä lähes 13 vuotta sitten annetun toimen merkityksestä. ( 25 ) Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimelle kiireellisinä esitettyjen kysymysten sisältö, minusta vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta esittää joitakin yleisiä pohdintoja eurooppalaista pidätysmääräystä, jota luonnehditaan puitepäätöksen 2002/584 kuudennessa perustelukappaleessa ”vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen – – ensimmäi[seksi] konkreetti[seksi] sovellu[kseksi] rikoslainsäädännön alalla” ja ”oikeudellisen yhteistyön kulmakiveksi”, koskevista järjestelyistä.

102.

Puitepäätöksellä 2002/584 käyttöön otetuilla pidätysmääräyksellä ja jäsenvaltioiden välisillä luovuttamismenettelyillä korvattiin aiempia luovuttamismenettelyjä, ( 26 ) jotka olivat käytössä ennen 31.12.2003. ( 27 ) Rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevat valtion viranomaisten väliset kullanarvoiset oikeudelliset välineet lakkaisivat olemasta voimassa jäsenvaltioiden välillä, ja ne korvattiin näin ollen oikeusviranomaisten väliseen suoraan yhteistyöhön perustuvalla järjestelmällä.

103.

Kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti korostanut, puitepäätöksen 2002/584 tavoitteena on – kuten erityisesti sen 1 artiklan 1 ja 2 kohdasta sekä sen viidennestä ja seitsemännestä perustelukappaleesta ilmenee – korvata monenvälinen luovuttamisjärjestelmä jäsenvaltioiden välillä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen perustuvilla oikeusviranomaisten välisillä rikoksesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamisjärjestelyillä tuomioiden täytäntöönpanoa tai syytetoimenpiteitä varten. ( 28 )

104.

Ottamalla käyttöön uusi yksinkertaistettu ja tehokkaampi järjestelmä rikoslain rikkomisesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi puitepäätöksellä 2002/584 pyritään helpottamaan ja nopeuttamaan oikeudellista yhteistyötä, jotta voitaisiin myötävaikuttaa sellaisen unionille asetetun tavoitteen toteutumiseen, jonka mukaan siitä tulee vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, sen vankan luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä. ( 29 ) Puitepäätöksen 2002/584 kymmenennessä perustelukappaleessa korostetaan sitä, että ”eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat järjestelyt perustuvat jäsenvaltioiden väliseen vankkaan luottamukseen”. ( 30 )

105.

Eurooppalainen pidätysmääräys on siten uusi, ainutlaatuinen ja erityisesti unionille ominainen väline. ( 31 ) Se on sikäli uusi, ettei se ole niiden perinteisten valtioiden välisten järjestelyjen kaltainen, joita käyttäen etsittyjä henkilöitä on luovutettu jäsenvaltiosta toiseen. Se on erilainen kuin ne luovutusmenettelyt, jotka sillä on korvattu. Aiemman luovutuksen yhteydessä käytetyllä luokituksella on näin ollen vain suhteellinen arvo, kun on kyse tästä uudesta oikeudellisen yhteistyön välineestä. Nämä seikat on syytä pitää mielessä tarkasteltaessa puitepäätöksen 2002/584 tulkintaan liittyviä ongelmia.

106.

Lisäksi se on ainutlaatuinen sikäli, että jollei sen lainsäädäntövälineen, joka puitepäätös on, ominaisuuksista muuta johdu, sillä otetaan käyttöön yhtenäinen järjestelmä kaikissa jäsenvaltioissa. Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä on siten tullut rikosasioissa tehtävän jäsenvaltioiden välisen oikeudellisen yhteistyön ensiluokkainen väline, jota ohjaa ennen kaikkea keskinäisen luottamuksen periaate.

107.

Lisäksi se on unionille ominainen sikäli kuin unionin lainsäätäjä on antamalla puitepäätöksen toteuttanut kyseisen välineen, joka velvoittaa jokaisen jäsenvaltion saattamaan sen osaksi kansallista lainsäädäntöään. Adjektiivilla ”eurooppalainen”, joka mainitaan aina viitattaessa puitepäätöksellä 2002/584 käyttöön otettuun pidätysmääräykseen, ilmaistaan, että sen alkuperä on unionissa.

108.

Lopuksi se, että kyseisen välineen käyttöönotto on saattanut edellyttää joissakin tapauksissa perustuslain muuttamista ( 32 ) ja että jäsenvaltioiden ylimmät tuomioistuimet tai – soveltuvin osin – perustuslakituomioistuimet ovat esittäneet sen johdosta kantoja, ( 33 ) on osoitus sen tärkeydestä kansallisille perustuslaillisille järjestelmille ( 34 ) ja viime kädessä unionille itselleen.

109.

Tämän jälkeen on syytä huomauttaa, että etsityn henkilön luovuttaminen eurooppalaisen pidätysmääräyksen mukaisesti tapahtuu puitepäätöksen 2002/584 säännösten mukaan kahdessa eri vaiheessa. Sen jälkeen, kun pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on laatinut eurooppalaisen pidätysmääräyksen noudattaen puitepäätöksen 2002/584 8 artiklassa säädettyjä muoto- ja sisältövaatimuksia ja kun se on tarvittaessa käännetty täytäntöönpanojäsenvaltion kielelle, se toimitetaan olosuhteiden mukaan kyseisen puitepäätöksen 9 tai 10 artiklassa vahvistettujen toimittamistapojen mukaisesti. Kun täytäntöönpanojäsenvaltio ottaa etsityn henkilön kiinni eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, luovuttamismenettelyn jatko jakautuu kahteen eri vaiheeseen. Niitä ovat vaihe, jossa täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tekee eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen (mistä on kyse pääasiassa), ja – jos luovuttamispyyntöön päätetään myöntyä – vaihe, jossa etsitty henkilö luovutetaan pidätysmääräyksen antaneelle jäsenvaltiolle.

110.

Ensin mainitussa vaiheessa toimivaltaisen täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on puitepäätöksen 2002/584 11 artiklan mukaisesti annettava etsitylle henkilölle tieto eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja sen sisällöstä sekä hänen mahdollisuudestaan antaa suostumuksensa siihen, että hänet luovutetaan määräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle. Tämän jälkeen sen on tehtävä lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta noudattaen puitepäätöksen 2002/584 13–21 artiklan säännöksiä, ja puitepäätöksen 22 artiklan mukaan tästä päätöksestä on ilmoitettava pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle.

111.

Jos täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen päättää luovuttaa etsityn henkilön pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon, luovuttaminen on tehtävä mahdollisimman pian eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen tekemisen jälkeen noudattaen kyseisen puitepäätöksen 23 ja 24 artiklassa säädettyjä menettelyjä ja ehtoja. Jos etsittyä henkilöä ei kyetä luovuttamaan 23 artiklan 2 ja 4 kohdassa säädetyssä määräajassa, hänet on 23 artiklan 5 kohdan mukaan päästettävä vapaaksi, jos hän on edelleen säilöön otettuna.

112.

Nyt käsiteltävä asia koskee ainoastaan määräaikoja, joiden kuluessa eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen tekemisen ensimmäinen vaihe on puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan säännösten mukaan toteutettava.

113.

On syytä korostaa myös, että puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan säännökset yhdessä muodostavat täytäntöönpanosta vastaavien oikeusviranomaisten lopullisten päätösten, jotka koskevat eurooppalaisten pidätysmääräysten täytäntöönpanoa, tekomenettelyjä koskevan kattavan järjestelmän, jonka keskeinen osa määräaikojen vahvistaminen on.

114.

Kyseisessä artiklassa ilmoitetaan ensin, että pidätysmääräys ”käsitellään ja se pannaan täytäntöön kiireellisesti” (1 kohta), ja säädetään sen jälkeen kahdesta määräajasta, joiden kuluessa päätös on tehtävä sen mukaan, onko etsitty henkilö suostunut luovuttamiseensa: joko 10 päivän kuluessa suostumuksen antamisesta (2 kohta) tai 60 päivän kuluessa kiinni ottamisesta (3 kohta); lisäksi säädetään poikkeuksesta.

115.

Jos eurooppalaista pidätysmääräystä ei erityistapauksissa voida panna täytäntöön 10 tai 60 päivän määräajassa, määräaikoja voidaan jatkaa 30 päivällä, jolloin täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on välittömästi ja suoraan ilmoitettava siitä ja viivästyksen syystä pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle (4 kohta). Sellainen erityistapaus voi olla tilanne, jossa etsitty henkilö vastustaa luovuttamistaan vetoamalla henkensä tai turvallisuutensa vaarantumiseen, mikä velvoittaa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen arvioimaan tilannetta ( 35 ) pyytämällä tarvittaessa pidätysmääräyksen antanutta jäsenvaltiota toimittamaan kiireellisesti tarvittavat lisätiedot puitepäätöksen 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

116.

Siihen saakka, kunnes lopullinen päätös on tehty, täytäntöönpanojäsenvaltion on joka tapauksessa varmistettava, että etsityn henkilön tosiasiallisen luovuttamisen aineelliset edellytykset täyttyvät (5 kohta).

117.

Näistä ensimmäisistä säännöksistä ilmenevä ripeysvaatimus ei tietenkään rajoita sitä, että luovuttamista koskeva pyyntö on mahdollisesti hylättävä puitepäätöksen 2002/584 3, 4 ja 4 a artiklan mukaisesti, jolloin täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tehtävä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisestä asianmukaisesti perusteltu päätös, joka on ilmeisesti tehtävä säädetyissä määräajoissa (6 kohta).

118.

Lopuksi puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 7 kohdassa tarkastellaan kahta tilannetta, joihin kumpaankin sisältyy erilainen ”säännönvastaisuus”. Sen ensimmäisessä virkkeessä säädetään poikkeuksellisista olosuhteista, joissa jäsenvaltio ”ei pysty” noudattamaan säädettyjä määräaikoja. Toisessa virkkeessä säädetään olettamasta, että jäsenvaltio on toistuvasti jättänyt noudattamatta velvollisuuksiaan toista jäsenvaltiota kohtaan, toisin sanoen eurooppalaisten pidätysmääräysten täytäntöönpanossa on ilmennyt useita viivästyksiä.

119.

Vahvistamalla määräajat, ( 36 ) joiden kuluessa lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta on tehtävä, ja määrittämällä samalla joko täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen velvollisuudet, jos se ei pysty noudattamaan kyseisiä määräaikoja erityisissä tapauksissa, tai täytäntöönpanojäsenvaltion velvollisuudet, jos se ei pysty poikkeuksellisissa olosuhteissa varmistamaan, että kyseisiä määräaikoja noudatetaan, kyseisen artiklan säännöksillä luodaan siten kattava järjestelmä, jolla pyritään sääntelemään kaikkia mahdollisesti eteen tulevia tilanteita riippumatta siitä, pidetäänkö etsittyä henkilöä säilössä. Tämä ei ole kuitenkaan este sille, että unionin tuomioistuimelle esitetään ennakkoratkaisukysymys eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen tekemistä koskevan menettelyn kuluessa. ( 37 )

120.

Ennen High Courtin esittämien kahden kysymyksen tarkastelua katson aiheelliseksi esittää joitakin huomautuksia niihin liittyvien ongelmien jonkinasteisesta yhteneväisyydestä. Ensimmäisen osalta nousee esiin yksinkertainen kysymys siitä, mikä vaikutus on sillä, ettei puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa, luettuna yhdessä sen 15 artiklan kanssa, säädettyjä määräaikoja, joiden kuluessa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tehtävä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskeva lopullinen päätös, ole noudatettu. Toisessa kysymyksessä tarkastellaan samaa tilannetta – kyseisten määräaikojen noudattamatta jättämistä – mutta tältä osin on esitettävä kaksi täsmennystä: yhtäältä se, että eurooppalainen pidätysmääräys on johtanut etsityn henkilön säilöön ottamiseen, ja toisaalta se, että kyseisten määräaikojen noudattamatta jättämisen vaikutuksia tarkastellaan etsityn ja säilöön otetun henkilön ”oikeuksien” kannalta.

121.

On nimittäin vaikeaa vastata ensimmäiseen kysymykseen tarkastelemalla sitä irrallaan, toisin sanoen ottamatta huomioon sitä, että etsitty henkilö on voinut menettää vapautensa luovuttamistaan koskevan pyynnön johdosta. Katson kuitenkin, että kyseiset kaksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymystä on mahdollista säilyttää itsenäisinä vastaamalla ensimmäiseen kysymykseen ”ikään kuin” kyseessä ei olisi etsityn henkilön henkilökohtainen vapaus. Ensimmäistä kysymystä analysoitaessa etusijalla ovat siten erityisesti jäsenvaltioiden keskinäiset velvollisuudet. Näin ollen otan huomioon sen, että etsittyä henkilöä pidetään säilössä häntä vastaan annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, vain vastauksessani toiseen kysymykseen. Minusta vaikuttaa kuitenkin tärkeältä korostaa pitäytymistä sekä siinä, että jäsenvaltiot noudattavat sitoumuksia, jotka ne ovat tehneet keskenään tehdessään puitepäätöksen 2002/584, että siinä vaatimuksessa, joka koskee sen täytäntöönpanon edellyttämää perusoikeuksien kunnioittamista.

122.

Minun on lisäksi täsmennettävä, että tarkasteluni koskee ainoastaan näitä kahta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymystä. Pääasian vastapuoli on tosin vedonnut koko eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanomenettelyn ajan siihen vaaraan, joka hänen pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon luovuttamisensa johdosta kohdistuisi hänen henkeensä; sellaisen vaaran osoittaminen on hänen väitteidensä kannalta olennaista, minkä vuoksi hän pyysi unionin tuomioistuinta vastaamaan lisäkysymyksiin. Se, että High Court on ottanut huomioon kyseisen riskin, on myös selittävä tekijä – jollei peruste – sille, ettei se ole vieläkään tehnyt lopullista päätöstä hänen luovuttamisestaan.

123.

Tuskin on kuitenkaan tarpeen todeta, että unionin tuomioistuimen tehtävänä on vastata ainoastaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin, eikä sen tarvitse ottaa huomioon pääasian vastapuolen ehdottamia kysymyksiä. SEUT 267 artiklan mukaisessa menettelyssä nimittäin yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka on vastuussa sen ratkaisemisesta, asiana on harkita kunkin asian erityispiirteiden perusteella, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja mikä on sen unionin tuomioistuimelle esittämien kysymysten merkitys asiassa, eivätkä asianosaiset voi puuttua näiden kysymysten sisältöön. ( 38 )

124.

Vastaaminen pääasian asianosaisten huomautuksissaan mahdollisesti esiin tuomiin lisäkysymyksiin olisi lisäksi yhteensopimatonta unionin tuomioistuimelle edellä mainitussa määräyksessä annetun tehtävän samoin kuin sen velvollisuuden kanssa, joka unionin tuomioistuimella on sen takaamiseksi, että jäsenvaltioille ja asianomaisille annetaan mahdollisuus esittää huomautuksensa perussäännön 23 artiklan mukaisesti, kun otetaan huomioon se seikka, että tämän säännöksen mukaan ainoastaan ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevat päätökset annetaan tiedoksi asianosaisille. ( 39 )

125.

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta hyvin yleisesti, mikä vaikutus on sillä, että jäsenvaltio, joka panee täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen, ei noudata puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjä määräaikoja.

126.

Tämän kysymyksen yleisluonteisuus on kuitenkin näennäistä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä selityksistä nimittäin ilmenee, että se kysyy viime kädessä, päättyykö eurooppalaisen pidätysmääräyksen voimassaolo, jos ne määräajat, joiden kuluessa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen, tässä tapauksessa High Courtin, oletetaan tekevän lopullisen myöntävän tai kieltävän päätöksen kyseisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, ylittyvät.

127.

Viime kädessä se ei ole kuitenkaan ainoa esiin nouseva ongelma. Koska puitepäätöksessä 2002/584 ei täsmennetä niitä vaikutuksia, joita sen 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättämisellä on, ensimmäinen ratkaistava kysymys on – koska se on esitetty – kysymys näiden määräaikojen sitovuudesta. Tarkastelen siten ensin tätä kysymystä ja sen jälkeen määräaikojen noudattamatta jättämisen mahdollisia seurauksia.

128.

Huomautettakoon myös, ettei määräaikojen ainoa tarkoitus ole taata lainkäytön nopeutta rikosasioissa. Niillä varmistetaan myös hyvin erityisellä tavalla pääasiassa esillä olevan kaltaisissa olosuhteissa, että etsitty henkilö, johon sovelletaan syyttömyysolettamaa, voidaan saattaa nopeasti pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion oikeuden eteen.

129.

Kysymys puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen sitovuudesta täytäntöönpanojäsenvaltioiden kannalta on peräisin juuri ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksestä. Ennakkoratkaisupyyntöpäätöksen lähtökohtana on nimittäin tulkinta, jonka Supreme Court on tehnyt kyseisestä säännöksestä – ennakkoratkaisupyyntöpäätökseen liitetyssä – tuomiossaan Dundon. Supreme Court katsoi kyseisessä tapauksessa, ( 40 ) ettei henkilön, joka on otettu säilöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, välittömälle vapauttamiselle puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen päättyessä ollut perusteita, sillä kyseiset määräajat oli asetettu ”jäsenvaltioiden sisäistä kurinalaisuutta varten” eikä oikeuksien antamiseksi yksityisille. Lisäksi se täsmensi, että High Courtin oli pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön huolimatta kyseisten määräaikojen päättymisestä.

130.

Kaikki unionin tuomioistuimelle esitetyt huomautukset puoltavat – tietyin täsmennyksin – samaa linjaa. Niissä esitetään toistuvasti samat väitteet, erityisesti se, että puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 2 ja 3 kohdassa vahvistetaan mainitut määräajat käyttämällä konditionaalia, jota ei käytetä muissa säännöksissä, se, ettei kyseiseen 17 artiklaan sisälly nimenomaisia 23 artiklan 5 kohtaa vastaavia säännöksiä, toisin kuin komission alkuperäisessä ehdotuksessa enteiltiin, ( 41 ) ja lopuksi unionin tuomioistuimen tuomiossaan F, ( 42 ) erityisesti sen 64 kohdassa, omaksuma 17 artiklan tulkinta.

131.

En jaa tätä näkemystä kaikilta osin seuraavista syistä.

132.

Ensinnäkin sanamuotoa koskeva väite on asetettava oikeaan suhteeseen.

133.

Puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaan lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta tosin ”olisi” ( 43 ) tehtävä joko 10 päivän tai 60 päivän kuluessa. Kyseisen puitepäätöksen 17 artiklan 1 kohdassa kuitenkin täsmennetään imperatiivisin sanamuodoin, että eurooppalainen pidätysmääräys ”käsitellään ja se pannaan täytäntöön kiireellisesti”. Sen 15 artiklan 1 kohdassa täsmennetään indikatiivia käyttäen, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ”tekee päätöksen” henkilön luovuttamisesta puitepäätöksessä, erityisesti sen 17 artiklassa, määritetyissä määräajoissa ja siinä määritetyin edellytyksin. Konditionaalin käyttö on ymmärrettävä lähinnä siten, että sillä viitataan sellaisiin poikkeuksellisiin olosuhteisiin, joissa täytäntöönpanojäsenvaltio voi olla noudattamatta 17 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuja säädettyjä määräaikoja.

134.

Toiseksi katson, että unionin tuomioistuimen tuomiossaan F ( 44 ) omaksumaa 17 artiklan tulkintaa ei voida ymmärtää siten, että sillä heikennetään kyseisessä säännöksessä vahvistettujen määräaikojen sitovuutta. Unionin tuomioistuin huomauttaa siinä nimittäin aivan ensiksi, että puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 1 kohdassa säädetään, että eurooppalainen pidätysmääräys ”käsitellään ja pannaan täytäntöön kiireellisesti”, ja että sen 2 ja 3 kohdassa ”vahvistetaan – – määräaika”. ( 45 ) Tämän jälkeen unionin tuomioistuin viittaa 17 artiklan 4 ja 7 kohdan säännöksiin; 4 kohdan mukaan säädettyjä määräaikoja voidaan jatkaa erityistapauksissa, ja 7 kohdan mukaan niitä voidaan olla noudattamatta poikkeuksellisissa olosuhteissa. ( 46 ) Lisäksi se korostaa yhtäältä, että ”puitepäätöksen 17 artiklassa vahvistettujen määräaikojen merkitys ilmaistaan paitsi kyseisessä artiklassa myös muissa puitepäätöksen säännöksissä”, ( 47 ) ja toisaalta suhteuttaa asiayhteyteen puitepäätöksen 17 artiklan sanamuotoon – jossa ei komission alkuperäisessä ehdotuksessa käytetty konditionaalia vaan indikatiivia – tehtyjen muutosten merkityksen. ( 48 )

135.

Se päättää tämän esityksen toteamalla lopuksi, että ”puitepäätöksen 17 artiklassa säädettyjä määräaikoja on tulkittava siten, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskeva lopullinen päätös tehdään lähtökohtaisesti joko kymmenen päivän kuluessa siitä, kun etsitty henkilö on suostunut luovuttamiseensa, tai muissa tapauksissa 60 päivän kuluessa viimeksi mainitun kiinni ottamisesta. Näitä määräaikoja voidaan pidentää 30 päivällä vain erityistapauksissa, ja jäsenvaltio voi jättää noudattamatta 17 artiklassa säädettyjä määräaikoja vain poikkeuksellisissa olosuhteissa”, ( 49 ) muun muassa jos toimivaltainen tuomioistuin päättää esittää ennakkoratkaisukysymyksen unionin tuomioistuimelle. ( 50 )

136.

Kolmanneksi puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa vahvistettujen määräaikojen merkityksen heikentäminen heikentäisi merkittävästi kyseisen säännöksen tehokasta vaikutusta ja vaarantaisi vakavasti puitepäätöksen tavoitteiden toteutumisen.

137.

Tämän jälkeen on mielestäni kuitenkin myönnettävä, että puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa vahvistettujen määräaikojen tiukasti sitovaa luonnetta voidaan suhteellistaa jossain määrin. Eurooppalainen pidätysmääräys on niin uusi jäsenvaltioiden välisen oikeudellisen yhteistyön väline, että olisi varomatonta katsoa tämän kysymyksen kuuluvan yksinomaan 17 artiklan 7 kohdan soveltamisalaan. On kuitenkin heti korostettava sitä, ettei tämän suhteellistamisen perusteella voida mitenkään katsoa, että kyseiset määräajat ovat pelkästään kannustin, jonka tarkoituksena on saada jäsenvaltiot panemaan eurooppalaisia pidätysmääräyksiä ripeästi täytäntöön.

138.

Kun puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen sitovuuden aste on täsmennetty, on seuraavaksi analysoitava ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensisijainen kysymys. Voidaanko katsoa, että kyseisten määräaikojen noudattamatta jättämisestä seuraa eurooppalaisen pidätysmääräyksen voimassaolon päättyminen?

139.

Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kysymys koskee kyseisten määräaikojen noudattamatta jättämisen vaikutusta pääasiassa kyseessä olevaan pidätysmääräykseen, toisin sanoen pidätysmääräyksen vaikutusten pysyvyyttä. Tässä yhteydessä ja sen puitepäätöksen 2002/584 12 artiklan säännösten valossa varmasti yleisen tapauksen, jossa etsitty henkilö on säilöönotettuna, vaikutuksesta riippumatta kyseisten määräaikojen noudattamatta jättämisestä ei voi seurata eurooppalaisen pidätysmääräyksen voimassaolon päättyminen. Sellainen tulos merkitsisi nimittäin, että täytäntöönpanojäsenvaltiolla on mahdollisuus tehdä joko nimenomainen ja perusteltu kielteinen päätös kieltäytymällä luovutuksesta noudattamalla puitepäätöksen 2002/584 3, 4 ja 4 a artiklassa sekä 17 artiklan 5 kohdassa säädettyjä vaatimuksia tai implisiitttinen lopullinen päätös vaikenemalla tai jättämällä toimimatta. Puitepäätöksessä 2002/584 ei kuitenkaan missään tapauksessa säädetä sellaisesta äärimmäisestä lopputuloksesta, eikä sitä voida hyväksyä vaarantamatta peruuttamattomasti puitepäätöksen 2002/584 tehokasta vaikutusta ja siten vaarantamatta vakavasti sen tavoitetta.

140.

Kuten puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 7 kohdan toisen alakohdan sekä sanamuodon mukaisesta että systemaattisesta lukutavasta ilmenee, jäsenvaltion mahdolliset ”viivästykset” eurooppalaisten pidätysmääräysten täytäntöönpanossa eivät vapauta kyseistä jäsenvaltiota sen velvollisuudesta tehdä lopullinen päätös suuntaan tai toiseen. Kun kyseisessä säännöksessä ainoastaan ”käsitellään” täytäntöönpanojäsenvaltion toistuvia viivästyksiä, siinä vahvistetaan implisiittisesti, että täytäntöönpanojäsenvaltion edellytetään joka tapauksessa aina tekevän lopulliset päätökset.

141.

Katson näin ollen, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että puitepäätöksen 2002/584 17 artiklaa on tulkittava siten, ettei siinä säädettyjen määräaikojen, joiden kuluessa lopullinen päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta on tehtävä, noudattamatta jättämisestä voi seurata, että kyseisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen voimassaolo lakkaa; eurooppalaisen pidätysmääräyksen vaikutusten jatkuvuuteen ei ole vaikutusta sillä, kuinka mahdollisen vapaudenriiston huomioon ottaminen voi vaikuttaa etsityn henkilön mahdollisuuteen nauttia perusoikeuksistaan. Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen ja laajemmin täytäntöönpanojäsenvaltion on siten tehtävä kyseinen päätös riippumatta siitä, ovatko kyseiset määräajat päättyneet.

142.

High Court pohtii toiseksi, seuraako siitä, ettei täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ole noudattanut puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen tekemiselle asetettuja määräaikoja, oikeuksia etsitylle henkilölle, joka on säilöönotettuna odotettaessa kyseistä päätöstä.

143.

Kuten olen jo huomauttanut, toisessa kysymyksessä viitataan ensimmäisen kysymyksen tavoin tilanteeseen, jossa täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei ole tehnyt eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevaa lopullista päätöstä joko suostumalla luovuttamispyyntöön tai hylkäämällä sen perustellulla päätöksellä, vaikka puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädetyt määräajat ovat päättyneet. Olennainen ero ensimmäiseen kysymykseen verrattuna on se, että unionin tuomioistuinta pyydetään ottamaan huomioon se, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on – reagoimalla pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion antamaan eurooppalaiseen pidätysmääräykseen – ottanut etsityn henkilön säilöön puitepäätöksen 2002/584 12 artiklan mukaisesti, ilman että määräaikojen päättyminen on vaikuttanut kyseiseen tilanteeseen. Jotta tämä kysymys voidaan rajata oikein, on syytä tehdä kaksi alustavaa huomautusta.

144.

Kuten on jo todettu, eurooppalainen pidätysmääräys voidaan ensinnäkin puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti antaa etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi kahdessa toisistaan selvästi poikkeavassa tarkoituksessa, ( 51 ) toisin sanoen joko vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemiseksi tai syytetoimenpiteitä varten, jotta kyseinen henkilö voidaan tuomita ja jotta hänelle voidaan tarvittaessa määrätä seuraamus eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä mainituista teoista, joihin hänen oletetaan syyllistyneen. ( 52 )

145.

Pääasia on toisen esimerkkitapauksen mukainen, vaikka tämä ei ilmene nimenomaisesti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toisen kysymyksen sanamuodosta. Pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio vaatii nimittäin pääasian vastapuolia tuomittavaksi murhasta ja henkeä vaarantavassa tarkoituksessa tapahtuneesta ampuma-aseen hallussapidosta.

146.

Mielestäni tämä seikka on otettava huomioon vastattaessa toiseen kysymykseen. Henkilön pitäminen säilöön otettuna on nimittäin vakavuudeltaan eriasteista sen mukaan, onko hänet jo tuomittu vapaudenmenetykseen lopullisen oikeudellisen päätöksen nojalla vai eikö häntä ole vielä tuomittu ja sovelletaanko häneen näin ollen syyttömyysolettamaa. ( 53 ) Tässä yhteydessä on riittävää viitata puitepäätöksen 2002/584 26 artiklan säännöksiin; kyseisessä artiklassa säädetään, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion on vähennettävä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta johtuva säilöönottoaika etsitylle henkilölle määräämänsä vapausrangaistuksen kokonaisajasta. Vaikka henkilö, joka on luovutettu pidätysmääräyksen antaneeseen valtioon oikeudenkäyntiä varten, voidaan myöhemmin tuomita vapausrangaistukseen, jonka kokonaiskestosta voidaan kyseisen artiklan mukaan vähentää se aika, jonka hän on ollut säilöön otettuna täytäntöönpanojäsenvaltiossa odotettaessa hänen luovuttamistaan, ei voida kuitenkaan sulkea pois sitä mahdollisuutta, että pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa hänet vapautetaan syytteestä, missä tapauksessa 26 artiklaa ei sovelleta.

147.

Palatakseni ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen on syytä huomauttaa, että viimeksi mainittu ottaa esiin mahdollisuuden, että puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättämisestä voisi – aivan yleisesti puhuen – seurata jokin ”oikeus” etsitylle ja säilössä pidettävälle henkilölle. Tässä yhteydessä on tietenkin hyväksyttävä niiden näkemys, jotka väittävät, ettei puitepäätöksessä 2002/584, erityisesti sen 17 artiklassa, mainita mitään eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla säilöön otetun henkilön subjektiivista oikeutta, joka syntyisi, kun siinä säädetyt määräajat päättyvät ilman, että kyseisen määräyksen täytäntöönpanosta on tehty lopullista päätöstä. Kyseisen säännöksen 5 kohdassa viitataan korkeintaan sen varmistamiseen, että ”henkilön tosiasiallisen luovuttamisen aineelliset edellytykset säilyvät”.

148.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksessä ainoa nimenomainen viittaus säilössä pitämiseen, yhdistettynä mainintaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen tekemiselle asetettujen määräaikojen noudattamatta jättämisestä, riittää herättämään kysymyksen oikeuksista ja vapauksista. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toinen kysymys liittyy juuri tähän ja voidaan muotoilla hyvin yksinkertaisesti: mitä seurauksia eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön panemiseksi säilöön otetun henkilön kannalta on kyseisen määräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen tekemiselle asetettujen määräaikojen päättymisellä?

149.

Kyseessä on henkilökohtaista vapautta koskevan oikeuden epääminen henkilöltä, johon pääasian tapauksessa sovelletaan syyttömyysolettamaa. Kyseinen tilanne voi aivan varmasti olla täysin legitiimi unionin oikeuden, jäsenvaltioiden lainsäädännön ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen kannalta. Se voi olla lainsäädännön mukainen kuitenkin vain tietyin edellytyksin, mikä pätee epäilemättä myös, jos sitä tarkastellaan unionin oikeuden kannalta. Näin ollen puitepäätöstä 2002/584, kuten kaikkia muita unionin oikeuden säännöksiä, on tulkittava perusoikeuksien valossa. Tämä ilmenee sekä kyseisen puitepäätöksen johdanto-osan 12 perustelukappaleesta että sen 1 artiklan 3 kohdasta

150.

Jäsenvaltioiden on todellakin pantava puitepäätös 2002/584 täytäntöön omien oikeudellisten välineidensä avulla loukkaamatta perusoikeuksia. Puitepäätöksen 12 perustelukappaleen toiseen kohtaan sisältyy laaja viittaus jäsenvaltioiden valtiosääntöön sisältyviin säännöksiin. Lisäksi puitepäätöksessä annetaan jo sen luonteen perusteella kansallisille viranomaisille harkintavalta valita konkreettiset menettelytavat puitepäätöksen päämäärien toteuttamiseksi. ( 54 ) Pääasiassa kyseessä oleva tilanne on siten rinnastettavissa tuomion Åkerberg Fransson ( 55 ) 29 kohdassa tarkoitettuun tilanteeseen, jossa unionin oikeus ei täysin määritä jäsenvaltioiden toimintaa. Vaikka jäsenvaltion tuomioistuin, jota on pyydetty tutkimaan, onko kansallinen säännös tai toimenpide yhdenmukainen perusoikeuksien kanssa, saa kyseisessä tilanteessa edelleen soveltaa perusoikeuksien suojan kansallista tasoa, kyseinen soveltaminen ei saa vaarantaa sen suojan tasoa, joka on vahvistettu perusoikeuskirjassa, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, eikä unionin oikeuden ensisijaisuutta, yhtenäisyyttä ja tehokkuutta. ( 56 )

151.

Tällaisesta päättelystä seuraa mielestäni kiistatta toteamus, että pääasiassa tarkoitetussa tilanteessa olevan jäsenvaltion on katsottava soveltavan unionin oikeutta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin, kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee. ( 57 ) Sekä puitepäätöksen 2002/584 täytäntöön panemiseksi annettu kansallinen lainsäädäntö että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen toteuttama luovuttamismenettely ovat nimittäin perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua unionin oikeuden soveltamista, koska eurooppalainen pidätysmääräys on viime kädessä unionin käyttöön ottama väline. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhteydessä erityisesti puitepäätös 2002/584 on se oikeudellinen perusta ja perusta, jonka nojalla jäsenvaltio voi määrätä vapaudenmenetyksen käsittävän toimenpiteen etsittyä henkilöä vastaan ja jatkaa sitä kyseisen henkilön vastaisten syytetoimenpiteiden toteuttamiseksi. ( 58 ) Lähtökohtaisesti kyseiseen henkilöön sovelletaan syyttömyysolettamaa ainakin niiden tekojen osalta, joiden vuoksi häntä etsitään ja joiden vuoksi hänestä on annettu eurooppalainen pidätysmääräys.

152.

Edellä esitetystä seuraa, että pääasian olosuhteissa puitepäätöstä 2002/584 ja erityisesti sen 17 artiklaa on tulkittava perusoikeuskirjan valossa, että perusoikeuskirjaa on sovellettava jäsenvaltioihin ja että toimia, jotka jäsenvaltioiden viranomaiset ovat antaneet kyseisen puitepäätöksen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, on tulkittava sen mukaisesti. ( 59 )

153.

Esillä olevassa asiassa se, että puitepäätöstä 2002/584 tulkitaan perusoikeuskirjan valossa, vastaa pääasian olosuhteissa sen tulkitsemista sen 6 artiklan – jossa taataan suppein sanamuodoin oikeus vapauteen – mukaisesti.

154.

Kyseistä säännöstä koskevissa perusoikeuskirjan selityksissä ( 60 ) viitataan suoraan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan, joka on paljon eksplisiittisempi, sanamuotoon, joka toistetaan niissä kokonaisuudessaan. Kyseisissä selityksissä täsmennetään myös, että perusoikeuskirjan 6 artiklan mukaisia oikeuksia on kunnioitettava ”erityisesti” silloin, kun Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat säädöksiä rikosasioita koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla SEUT 82, ( 61 ) SEUT 83 JA SEUT 84 artiklan nojalla.

155.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaan sisältyy kaksi pääasian kannalta tärkeää säännöstä, toisin sanoen yhtäältä sen 1 kappaleen f kohta, joka koskee luovuttamista – menettelyä, joka objektiivisesti muistuttaa eniten puitepäätöksen 2002/584 mukaista luovuttamismenettelyä –, ja toisaalta sen 4 kappale, jossa määrätään jokaisen, jolta on riistetty hänen vapautensa, oikeudesta erityiseen muutoksenhakuun, jonka ansiosta hän voi saada nopeasti vastauksen säilöönoton laillisuudesta.

156.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen f kohdan johdosta on annettu paljon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä, johon viittaan tilanteen tullen. Aluksi minun on kuitenkin esitettävä seuraava huomautus.

157.

Pääasian tilanteen arvioinnin kannalta merkityksellisintä on luovuttamismenettelyjä ja siten Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen f kohtaa koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka on näin ollen otettava lähtökohdaksi. Ei pidä myöskään unohtaa, että – kuten olen jo todennut – eurooppalainen pidätysmääräys ei ole pelkkä muunnelma luovuttamismenettelyistä. Tämän johdosta ei ole tarpeen eikä aina riittävää rajoittua luovuttamista koskevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön noudattamisen valvontaan. Menettelyn kohtuullisen keston, sen monimutkaisuuden, etsityn henkilön käytöksen ja sen seikan, ettei tuomioistuintoiminnassa esiintynyt keskeytyksiä, mikä todetaan hieman jäljempänä, kaltaiset kriteerit ovat epäilemättä merkityksellisiä erityisesti tilanteessa, jossa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämässä pyynnössä ainoastaan pyydetään unionin tuomioistuinta arvioimaan 30 kuukautta kestänyttä säilöönottoa. Ei pidä kuitenkaan sulkea pois sitä mahdollisuutta, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen kaltaisen erilaisen välineen yhteydessä vapautta koskevasta oikeudesta johtuvien vaatimusten tulkinta voi edellyttää tiukempaa lähestymistapaa puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen ylittymiseen.

158.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen f kohdan mukaan sopimusvaltiot voivat rajoittaa sellaisen henkilön vapautta, jota vastaan on aloitettu luovuttamismenettely. Kyseisen määräyksen mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin voi arvioida sellaisen henkilön säilöönoton ”laillisuuden”, jota vastaan ”on ryhdytty toimiin” hänen luovuttamisekseen, ottaen huomioon, että sellaisessa tapauksessa vapaudenriisto on perusteltu vain, jos henkilöä vastaan on aloitettu luovuttamismenettely. ( 62 )

159.

Tietääkseni Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole toistaiseksi ottanut virallisesti kantaa siihen, voidaanko Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen f kohtaa soveltaa kansallisen säännöksen, jolla pannaan täytäntöön puitepäätöksen 2002/584 12 artikla, mukaisesti määrättyyn säilöönottoon. Edellä 157 kohdassa esitetyin varauksin ei ole kuitenkaan juurikaan epäilystä siitä, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla määrätty säilöönotto, joka on rinnastettavissa rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista varten toteutettavaan säilöönottoon, kuuluu periaatteessa ( 63 ) kyseisen artiklan määräyksen soveltamisalaan. ( 64 )

160.

Ollakseen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen f kohdan mukainen luovuttamista varten toteutettavan säilöönoton on siten ensinnäkin oltava lainmukaista ja sen on tapahduttava ”lain määräämässä järjestyksessä”, toisin sanoen sen on oltava päätetty asianomaisiin sovellettavien – kansallisen lainsäädännön ja kansainväliseen oikeuteen ( 65 ) tai unionin oikeuteen ( 66 ) perustuvien – aineellisten säännösten ja menettelysäännösten mukaisesti. Niin tärkeää kuin se onkin, se, että kyseisessä määräyksessä tarkoitettu säilöönotto suoritetaan ”lain nojalla” tarkasteltuna sisäisen lainsäädännön kannalta, ei ole kuitenkaan ratkaisevaa. ( 67 ) Säilöönoton on lisäksi sovittava yhteen sen kyseisen artiklan tavoitteen kanssa, että henkilöä suojataan mielivaltaisuudelta. ( 68 )

161.

Näistä kummastakin näkökulmasta tarkastellen Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut toistuvasti yhtäältä, että vaikka kansallisten viranomaisten ja erityisesti tuomioistuinten tehtävänä on ensisijaisesti tulkita ja soveltaa sisäistä lainsäädäntöä, se voisi ja sen pitäisi myös – kun Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen valossa sisäisen lainsäädännön noudattamatta jättäminen merkitsee Euroopan ihmisoikeussopimuksen rikkomista – valvoa tietyssä määrin, onko sisäistä lainsäädäntöä noudatettu. ( 69 ) Toisaalta se on täsmentänyt, että sen oli myös varmistettava, että sisäinen lainsäädäntö on Euroopan ihmisoikeussopimuksen, mukaan lukien siinä esitetyt tai edellytetyt periaatteet, mukaista; ( 70 ) kyseisiin periaatteisiin kuuluvat lainalaisuusperiaate ja siihen liittyvä oikeusvarmuuden periaate, suhteellisuusperiaate ja mielivaltaisuudelta suojelemisen periaate. Mielivaltaisuudelta suojelemisen periaate on lisäksi 5 artiklan tavoite. ( 71 )

162.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin korostaa tässä yhteydessä sitä, että kun kyseessä on vapaudenriisto, oikeusvarmuuden yleisen periaatteen noudattaminen on erityisen tärkeää. Näin ollen on olennaisen tärkeää, että vapaudenriiston edellytykset sisäisen lainsäädännön ( 72 ) ja/tai kansainvälisen lainsäädännön ( 73 ) nojalla määritellään selvästi ja että lainsäädännön soveltaminen itsessään on ennakoitavissa, niin että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa määritetty laillisuuden kriteeri täyttyy ( 74 ) ja että lakia koskevan vaatimuksen osalta sovellettavat vaatimukset täyttyvät; kyseinen vaatimus sisältyy kaikkiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiin.

163.

Voidaanko Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa katsoa, että pelkästään puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen päättyminen merkitsee sitä, ettei etsityn henkilön säilössä pitäminen ole enää laillista ja hänet on vapautettava välittömästi? En jaa komission näkemystä tältä osin. Mielestäni niin radikaalia johtopäätöstä ei voida tehdä. Mielestäni ei voida väittää, että pelkästä puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen ylittymisestä seuraa, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta johtuva vapaudenriisto on laiton, mikä johtaisi siihen, että se olisi ristiriidassa perusoikeuskirjan 6 artiklassa taatun vapautta koskevan oikeuden kanssa.

164.

Ensinnäkin henkilöön kohdistettu säilöönotto voi olla perusteltu muiden seikkojen kuin eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla. Etsityn henkilön pitäminen säilössä häntä vastaan annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla voi nimittäin olla täysin perusteltua muun perusteen kuin kyseisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla – joko sen vuoksi, että kyseinen henkilö on jo joutunut vapaudenriiston käsittävän toimenpiteen kohteeksi pantaessa täytäntöön lopullista tuomioistuinratkaisua, tai sen vuoksi, että hänet on asetettu syytteeseen täytäntöönpanojäsenvaltiossa muista kuin häntä koskevassa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä mainituista teoista ja otettu säilöön odotettaessa hänen tuomiotaan, kummassakin tapauksessa täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti; kumpaankin näistä tilanteista viitataan puitepäätöksen 2002/584 24 artiklassa.

165.

Lopuksi on mahdollista, että poikkeukselliset olosuhteet ovat estäneet tekemästä lopullista päätöstä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, mihin juuri viitataan puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 7 kohdassa. Tässä yhteydessä on kuitenkin esitettävä kolme lähes itsestäänselvää täsmennystä. Ensinnäkin poikkeuksellisten olosuhteiden luonteen vuoksi jäsenvaltion mahdollisuudesta vedota niihin ei voi tulla rutiininomainen käytäntö, jonka yhteydessä esitetään hädin tuskin muodolliset perustelut. Myöskään tiedot, jotka täytäntöönpanojäsenvaltion on esitettävä Eurojustille, eivät ole avoin kortti, jonka nojalla vapaudenriistoa voidaan jatkaa loputtomiin. Lopuksi – kuten komissio on todennut huomautuksissaan – näitä poikkeuksellisia olosuhteita ei pitäisi voida lukea täytäntöönpanojäsenvaltion syyksi. Esimerkiksi puitepäätöksen 2002/584 17 artiklan 7 kohtaan sisältyvän lausekkeen ei voida katsoa tarjoavan ratkaisua tilanteeseen sellaisten jäsenvaltion laatimien menettelysääntöjen osalta, joiden täytäntöönpano johtaa lähes väistämättä sen 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättämiseen. Kansallinen lainsäädäntö on mukautettava kyseiseen puitepäätökseen, eikä toisin päin.

166.

Lopuksi – riippumatta sellaisten poikkeuksellisten tilanteiden olemassaolosta, joissa on konkreettisesti mahdotonta tehdä lopullista päätöstä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta puitepäätöksessä 2002/584 säädetyissä määräajoissa – ei voida täysin sulkea pois sitä, että voi esiintyä tilanteita, joissa kohtuullinen viivästys yksittäistapauksissa on perusteltavissa, edellyttäen, että lopullinen päätös on määrä tehdä pian. Ennakkoratkaisumenettelyn olemassaoloon perustuva unionin tuomioistuimen tuomiossaan F ( 75 ) tarkoittama varaus perustuu tähän logiikkaan.

167.

Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädettyjen määräaikojen päättymisestä ei siten automaattisesti seuraa etsityn henkilön vapauttaminen. Tämä toteamus on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toiseen kysymykseen annettavan vastauksen ensimmäinen osa.

168.

Ei voida kuitenkaan katsoa, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan, sellaisena kuin se on sisällytettynä perusoikeuskirjan 6 artiklaan, noudattamista koskeva kysymys on loppuun käsitelty tällä ensimmäisellä toteamuksella. Kyseiseen säännökseen sisältyy myös 4 kappale, jonka mukaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla säilöön otetulla henkilöllä on oikeus valittaa säilöönottonsa jatkumisesta. Tarkemmin sanottuna Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleessa määrätään, että ”jokaisella, jolta on riistetty hänen vapautensa pidättämällä tai muuten, on oikeus vaatia tuomioistuimessa, että hänen vapaudenriistonsa laillisuus tutkitaan viipymättä ja että hänet vapautetaan, mikäli toimenpide ei ole laillinen”. Kyseinen määräys on sisällytetty perusoikeuskirjan 6 artiklaan sekä perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan avulla että perusoikeuskirjan selityksiin sisältyvällä nimenomaisella viittauksella erityisesti rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön alalla, ja sillä on selkeä vaikutus pääasiaan.

169.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella on ollut tilaisuus täsmentää, kuten unionin tuomioistuin on huomauttanut tuomiossa F, ( 76 ) että kyseistä määräystä oli sovellettava myös rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevissa asioissa ( 77 ) erityissääntönä (lex specialis) suhteessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan yleisempiin vaatimuksiin, ( 78 ) ja se, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen vaatimuksia ei ollut jätetty noudattamatta, ei vapauttanut sitä velvollisuudesta valvoa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleen määräysten noudattamista. Kyseiset kaksi asiakirjaa ovat nimittäin erillisiä, eikä ensimmäisen noudattaminen välttämättä takaa toisen noudattamista, ( 79 ) eikä toteamus, että ensimmäistä on rikottu, vapauta Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta velvollisuudesta tutkia, onko toista rikottu. ( 80 )

170.

Kyseisen määräyksen mukaan henkilöllä, joka on pidätetty tai jonka vapaus on muuten riistetty, on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleen nojalla oikeus vaatia niiden menettelyä koskevien ja sisällöllisten vaatimusten noudattamisen tarkistamista, joiden on täytyttävä, jotta hänen vapaudenriistonsa olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetulla tavalla laillinen, ottaen huomioon yhtäältä, että käsitteellä laillisuus on oltava sama soveltamisala Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleessa kuin sen 1 kappaleessa, ja toisaalta, että pidätyksen tai vapaudenriiston laillisuutta ei arvioida pelkästään sisäisen lainsäädännön näkökulmasta vaan myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen, siinä vahvistettujen yleisten periaatteiden ja 5 artiklan 1 kappaleessa sallittujen rajoitusten tavoitteen näkökulmasta. ( 81 )

171.

Unionin tuomioistuin on tosin lisäksi korostanut tuomiossaan F, ( 82 ) että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli katsonut, että ”kun päätöksen vapaudenriistosta tekee tuomioistuin oikeudenkäyntimenettelyssä, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleessa edellytetty valvonta on sisäänrakennettuna päätöksessä”. ( 83 )

172.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin täsmentänyt myös, että kyseistä sääntöä on sovellettava ainoastaan alkuperäiseen vapaudenriistoa koskevaan päätökseen, eikä se koske myöhempää säilössä pitämistä sikäli kuin tältä osin herää myöhemmin uusia laillisuuskysymyksiä. ( 84 ) Alun perin laillisesti määrätty säilöönotto voi nimittäin muuttua laittomaksi ja perusteettomaksi, kun sitä jatketaan.

173.

Säilöönoton jatkamisen osalta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleesta seuraa siten, että säilöön otetulla henkilöllä on oltava oikeus ”vaatia toimivaltaisessa tuomioistuimessa, että se, onko häneen kohdistettu vapaudenriisto muuttunut ’laittomaksi’, tutkitaan ’viipymättä’”. ( 85 ) Tuomioistuimen käsite merkitsee muun muassa, että säilöön otetulle henkilölle ”tarjotaan vapaudenriiston osalta sovellettavat menettelylliset perustakeet”, ottaen huomioon, ettei kyseisten takeiden tarvitse välttämättä olla samanlaisia kuin ne, jotka Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa määrätään siviili- tai rikosoikeudellisten asioiden osalta, ( 86 ) vaan ne on mukautettava kyseisen vapaudenriiston luonteeseen ottamalla huomioon niiden olosuhteiden erityisluonne, joissa vapaudenriisto tapahtuu. ( 87 ) Tämän oikeussuojakeinon on oltava olemassa riittävän suurella varmuudella, ei pelkästään teoriassa, vaan myös käytännössä; muussa tapauksessa vaarannetaan oikeussuojakeinojen saatavuutta ja tehokkuutta koskevat vaatimukset. ( 88 ) Tuomioistuimen on voitava ratkaista viipymättä, onko henkilön vapaudenriistosta tullut ”laitonta” alkuperäisen päätöksen jälkeen ilmenneiden uusien seikkojen johdosta, ja päättää tarvittaessa hänen vapauttamisestaan. ( 89 )

174.

Nopeutta ja säännöllistä, kohtuullisin väliajoin suoritettavaa tuomioistuinvalvontaa koskevilla vaatimuksilla pyritään varmistamaan, ettei pidätetty ole vaarassa joutua olemaan säilössä kauan sen jälkeen, kun hänen vapaudenriistonsa on muuttunut perusteettomaksi, ( 90 ) ottaen huomioon, että luovuttamismenettelyn yhteydessä toteutettavan vapaudenriiston laillisuuteen vaikuttavat tekijät, kuten menettelyn osalta tapahtunut edistyminen ja nopeus, jolla toimivaltaiset viranomaiset toteuttavat menettelyn, voivat muuttua ajan kuluessa. ( 91 )

175.

On aika arvioida kyseisen oikeuskäytännön vaikutukset pääasiaan.

176.

Katson, että pääasian vastapuolen tilanteeseen on sovellettava Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleessa taattua oikeutta ( 92 ) ja että häneen kohdistuvan säilöönoton jatkaminen odotettaessa hänestä annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevaa lopullista päätöstä puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa vahvistettujen määräaikojen päätyttyä antaa kyseiselle oikeudelle erityisen sisällön.

177.

Tarkemmin sanottuna puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa vahvistettujen määräaikojen, joiden kuluessa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen oli tehtävä lopullinen päätös pääasian vastapuolen luovuttamisesta, ylittyminen on seikka, joka itsessään muuttaa – sanotun kuitenkaan rajoittamatta asian ratkaisua millään tavoin – hänen säilössä olonsa perustaa ja antaa hänelle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleessa taattuja oikeuksia.

178.

Eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla määrätyn säilöönoton ollessa kyseessä ja vastaukseksi säilöön otetun henkilön tätä koskevaan pyyntöön toimivaltaisen tuomioistuimen on sen jälkeen, kun puitepäätöksen 2002/584 17 artiklassa säädetyt määräajat ovat päättyneet, otettava kantaa hänen säilöönottonsa jatkamisen laillisuuteen ja määrättävä tarvittaessa hänen vapauttamisestaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleen nojalla.

179.

Edellä esitettyjen huomioiden perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa toiseen ennakkoratkaisukysymykseen toteamalla, että puitepäätöstä 2002/584 on tulkittava siten, että säilöön otetulla henkilöllä on oltava eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joka on annettu häntä vastaan pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa toteutettavia syytetoimenpiteitä varten, täytäntöönpanoa koskevaa lopullista päätöstä odotettaessa mahdollisuus käyttää ajankohdasta, jolloin kyseisen puitepäätöksen 17 artiklassa säädetyt määräajat ovat päättyneet, alkaen täytäntöönpanojäsenvaltiossa oikeussuojakeinoja, joiden ansiosta hän voi saada nopeasti tuomioistuimen päätöksen, jossa otetaan kantaa siihen, onko hänen säilössä pitämisensä – huolimatta siitä, että kyseisessä artiklassa säädetyt määräajat ovat ylittyneet – perusteltua joko muista kuin eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseen johtaneista perustelluista syistä tai kyseisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lopullisen päätöksen tekoprosessiin liittyvien asianmukaisesti yksilöityjen yksilökohtaisten perusteiden tai sellaisten asianmukaisesti perusteltujen poikkeuksellisten olosuhteiden nojalla, joiden ei voida katsoa johtuvan täytäntöönpanojäsenvaltiosta. Muussa tapauksessa on määrättävä hänen vapauttamisestaan. Jos säilössä olevan henkilön säilössä pitämistä jatketaan, toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen on varmistettava perusoikeuskirjan 6 artiklassa taattujen oikeuksien jatkuva noudattaminen.

180.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa High Courtin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: