1

Ledra Advertising Ltd asiassa C‑8/15 P, Andreas Eleftheriou, Eleni Eleftheriou ja Lilia Papachristofi asiassa C‑9/15 P sekä Christos Theophilou ja Eleni Theophilou asiassa C‑10/15 P vaativat valituksillaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 10.11.2014 antaman määräyksen Ledra Advertising vastaan komissio ja EKP (T‑289/13, EU:T:2014:981), 10.11.2014 antaman määräyksen Eleftheriou ja Papachristofi vastaan komissio ja EKP (T‑291/13, ei julkaistu, EU:T:2014:978) ja 10.11.2014 antaman määräyksen Theophilou vastaan komissio ja EKP (T‑293/13, ei julkaistu, EU:T:2014:979) (jäljempänä yhdessä valituksenalaiset määräykset), joilla unionin yleinen tuomioistuin jätti osittain tutkimatta ja katsoi osittain perusteettomiksi niiden kanteet, jotka koskivat ensiksi Kyproksen tasavallan ja Euroopan vakausmekanismin (EVM) välillä erityisistä talouspoliittisista ehdoista 26.4.2013 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan (jäljempänä 26.4.2013 tehty yhteisymmärryspöytäkirja) 1.23–1.27 kohdan kumoamista ja toiseksi sen vahingon korvaamista, jonka valittajat väittivät aiheutuneen siitä, että nämä kohdat sisällytettiin kyseiseen yhteisymmärryspöytäkirjaan, ja siitä, että Euroopan komissio ei ole noudattanut valvontavelvollisuuttaan.

2

Brysselissä (Belgia) tehtiin 2.2.2012 Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Viron tasavallan, Irlannin, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan, Italian tasavallan, Kyproksen tasavallan, Luxemburgin suurherttuakunnan, Maltan, Alankomaiden kuningaskunnan, Itävallan tasavallan, Portugalin tasavallan, Slovenian tasavallan, Slovakian tasavallan ja Suomen tasavallan välillä sopimus Euroopan vakausmekanismin perustamisesta (jäljempänä EVM-sopimus). Kyseinen sopimus tuli voimaan 27.9.2012.

3

EVM-sopimuksen johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Eurooppa-neuvosto pääsi 17 päivänä joulukuuta 2010 sopimukseen siitä, että euroalueen jäsenvaltioita varten on tarpeen perustaa pysyvä vakausmekanismi. Tämä Euroopan vakausmekanismi, jäljempänä ’EVM’ ottaa hoitaakseen Euroopan rahoitusvakausvälineen, jäljempänä ’ERVV’, ja Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin, jäljempänä ’ERVM’, tällä hetkellä hoitamat tehtävät, huolehtien tarvittaessa rahoitusavun antamisesta euroalueen jäsenvaltioille.”

4

Kyseisen sopimuksen 1 ja 2 artiklan sekä 32 artiklan 2 kohdan mukaisesti sopimuksen sopimuspuolet eli jäsenvaltiot, joiden rahayksikkö on euro, perustavat keskenään kansainvälisen rahoituslaitoksen, EVM:n, joka on oikeushenkilö.

5

EVM-sopimuksen 4 artiklan 1 kohdassa, 3 kohdassa ja 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa todetaan seuraavaa:

”1.   EVM:llä on hallintoneuvosto ja johtokunta sekä toimitusjohtaja ja muu tarvittava henkilöstö.

– –

3.   Päätöksen tekeminen keskinäisellä sopimuksella edellyttää äänestykseen osallistuvien jäsenten yksimielisyyttä. Äänestyksestä pidättyminen ei estä päätöksen tekemistä keskinäisellä sopimuksella.

4.   Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa määrätään, kiireellistä äänestysmenettelyä käytetään, jos sekä komissio että [Euroopan keskuspankki (jäljempänä EKP)] toteavat, että laiminlyönti tehdä pikaisesti päätös rahoitusavun myöntämisestä tai toteutuksesta siten kuin 13–18 artiklassa on tarkemmin määrätty, uhkaisi euroalueen talouden ja rahoituksen kestävyyttä. – –”

6

EVM-sopimuksen 5 artiklan 3 kohdassa määrätään, että ”talous- ja raha-asioista vastaava Euroopan komission jäsen ja [Euroopan keskuspankin] johtokunnan puheenjohtaja sekä euroryhmän puheenjohtaja (jos hän ei ole hallintoneuvoston puheenjohtaja tai jäsen) voivat osallistua [EVM:n] hallintoneuvoston kokouksiin tarkkailijoina”.

7

EVM-sopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa todetaan, että ”talous- ja raha-asioista vastaava Euroopan komission jäsen ja EKP:n puheenjohtaja voivat nimittää kukin yhden [EVM:n johtokunnan] tarkkailijan”.

8

EVM-sopimuksen 12 artiklassa määritellään vakaustukea koskevat periaatteet, ja sen 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Jos se on koko euroalueen ja sen jäsenvaltioiden rahoitusvakauden turvaamiseksi välttämätöntä, EVM voi antaa vakaustukea EVM:n jäsenelle soveltaen tiukkoja ehtoja, jotka ovat tarkoituksenmukaisia valitun rahoitusapuvälineen kannalta. Nämä ehdot voivat vaihdella makrotalouden sopeutusohjelmasta ennalta vahvistettujen tuen myöntämiskelpoisuuden [ehtojen] jatkuvaan täyttämiseen.”

9

EVM-sopimuksen 13 artiklassa kuvaillaan menettelyä, joka koskee vakaustuen myöntämistä EVM:n jäsenelle, seuraavasti:

”1.   EVM:n jäsen voi esittää hallintoneuvoston puheenjohtajalle vakaustuen saamista koskevan pyynnön. Tällaisessa pyynnössä on esitettävä yksi tai useampi suunniteltu rahoitusapuväline. Saatuaan tällaisen pyynnön hallintoneuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan komission tehtäväksi seuraavien toimenpiteiden toteuttamisen yhteistyössä EKP:n kanssa:

2.   Hallintoneuvosto voi EVM:n jäsenen pyynnöstä ja 1 kohdassa tarkoitetun arvioinnin perusteella tehdä periaatepäätöksen vakaustuen myöntämisestä kyseiselle EVM:n jäsenelle rahoitusapujärjestelyn muodossa.

3.   Jos tehdään 2 kohdan mukainen päätös, hallintoneuvosto antaa Euroopan komission tehtäväksi – yhteistyössä EKP:n kanssa ja mahdollisuuksien mukaan yhdessä IMF:n kanssa – neuvotella kyseisen EVM:n jäsenen kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa määrätään yksityiskohtaisesti rahoitusapujärjestelyyn liittyvät ehdot. Yhteisymmärryspöytäkirjan sisällössä on otettava huomioon toimenpiteiden kohteena olevien heikkouksien vakavuus ja valittu rahoitusapuväline. EVM:n toimitusjohtaja laatii samaan aikaan hallintoneuvoston hyväksyttäväksi ehdotuksen rahoitusapujärjestelyä koskevaksi sopimukseksi, johon sisältyvät rahoitusehdot sekä välineiden valinta.

Yhteisymmärryspöytäkirjan on oltava kaikilta osin SEUT‑sopimuksessa määrättyjen talouspolitiikan yhteensovittamistoimenpiteiden ja erityisesti kaikkien Euroopan unionin oikeuteen kuuluvien säädösten mukainen, mukaan lukien kyseiselle EVM:n jäsenelle osoitetut lausunnot, varoitukset, suositukset ja päätökset.

4.   Euroopan komissio allekirjoittaa yhteisymmärryspöytäkirjan EVM:n puolesta edellyttäen, että 3 kohdassa määrätyt edellytykset on täytetty ja hallintoneuvostolta on saatu hyväksyntä.

5.   Johtokunta hyväksyy rahoitusapujärjestelyä koskevan sopimuksen, jossa vahvistetaan yksityiskohtaisesti myönnettävään vakaustukeen liittyvät rahoitusta koskevat näkökohdat ja tapauksen mukaan ensimmäisen rahoitusapuerän maksaminen.

– –

7.   Euroopan komission tehtävänä on seurata – yhteistyössä EKP:n kanssa ja mahdollisuuksien mukaan yhdessä IMF:n kanssa – rahoitusapujärjestelylle asetettujen ehtojen noudattamista.”

10

26.4.2013 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan 1.23–1.27 kohdassa, joiden otsikko on ”Cyprus Popular Bankin ja Bank of Cyprusin uudelleenjärjestely ja purkaminen”, todetaan seuraavaa:

11

Luottolaitosten ja muiden laitosten tervehdyttämisestä 22.3.2013 annetun lain (O peri exiyiansis pistotikon kai allon idrimaton nomos; EE, liite I (I), nro 4379, 22.3.2013; jäljempänä 22.3.2013 annettu laki) 3 §:n 1 momentin ja 5 §:n 1 momentin nojalla Kentriki Trapeza tis Kyproun (Kyproksen keskuspankki) tehtäväksi annettiin kyseisessä laissa mainittujen laitosten tervehdyttäminen yhdessä Ypourgeio Oikonomikon (valtiovarainministeriö) kanssa. Tätä varten 22.3.2013 annetun lain 12 §:n 1 momentissa säädetään yhtäältä, että Kyproksen keskuspankki voi asetuksella järjestellä purkamismenettelyn alaisen laitoksen velat ja velvoitteet uudelleen, myös siten, että laitoksen nimellispääomaa tai laitokseen kohdistuvia kaikenlaisia senhetkisiä tai tulevia saatavia vähennetään, muutetaan, niiden maksuaikataulua pidennetään tai nimellispääoma tai kyseiset saatavat uudistetaan tai velkakirjoja muunnetaan omaksi pääomaksi. Mainitussa momentissa säädetään toisaalta, että 22.3.2013 annetun lain 2 §:n 5 momentissa tarkoitetut suojatut talletukset jätetään mainittujen toimenpiteiden ulkopuolelle. Asianosaisten kesken on riidatonta, että kyse on alle 100000 euron talletuksista.

12

Trapeza Kyprou Dimosia Etaireia Ltd:n tervehdyttämisestä sen omalla pääomalla annetussa vuoden 2013 asetuksessa nro 103 (to peri diasosis me idia mesa tis Trapezas Kyprou Dimosias Etaireias Ltd Diatagma tou 2013, Kanonistiki Dioikitiki Praxi No 103; EE, liite III (I), nro 4645, 29.3.2013, s. 769; jäljempänä asetus nro 103) säädetään Bank of Cyprusin pääomituksesta erityisesti sen talletussuojan piiriin kuulumattomien tallettajien, sen osakkeenomistajien ja sen joukkolainojen haltijoiden kustannuksella, jotta se voisi edelleen tarjota pankkipalveluja. Niinpä suojaamattomat talletukset muunnettiin Bank of Cyprusin osakkeiksi (37,5 prosenttia kustakin suojaamattomasta talletuksesta), arvopapereiksi, jotka Bank of Cyprus voi muuntaa joko osakkeiksi tai talletuksiksi (22,5 prosenttia kustakin suojaamattomasta talletuksesta), ja arvopapereiksi, jotka Kyproksen keskuspankki voi muuntaa talletuksiksi (40 prosenttia kustakin suojaamattomasta talletuksesta). Asetus nro 103 tuli 10 §:nsä mukaan voimaan 29.3.2013 klo 6.

13

Cyprus Popular Bank Public Co. Ltd:n tiettyjen toimintojen myynnistä annetun vuoden 2013 asetuksen nro 104 (to Peri tis Polisis Orismenon Ergasion tis Cyprus Popular Bank Public Co. Ltd Diatagma tou 2013, Kanonistiki Dioikitiki Praxi No 104; EE, liite III (I), nro 4645, 29.3.2013, s. 781; jäljempänä asetus nro 104) 2 ja 5 §:ssä säädetään yhdessä, että Bank of Cyprusille siirretään 29.3.2013 klo 6.10 tietyt Cyprus Popular Bankin varat ja velat, mukaan lukien enintään 100000 euron talletukset. Yli 100000 euron talletukset pidettiin Cyprus Popular Bankissa viimeksi mainitun purkamiseen asti.

14

Vuoden 2012 ensimmäisten kuukausien aikana eräät Kyprokseen sijoittautuneet pankit, joiden joukossa olivat Cyprus Popular Bank ja Bank of Cyprus, joutuivat rahoitusvaikeuksiin. Kyproksen tasavalta piti niiden pääomitusta tarpeellisena ja esitti tässä yhteydessä euroryhmän puheenjohtajalle pyynnön saada rahoitusapua ERVV:stä tai EVM:stä.

15

Euroryhmä ilmoitti 27.6.2012 antamassaan julkilausumassa, että pyydetty rahoitusapu annettaisiin joko ERVV:stä tai EVM:stä sellaisen makrotalouden sopeutusohjelman yhteydessä, joka olisi konkretisoitava yhteisymmärryspöytäkirjassa, jonka neuvottelisivat yhtäältä komissio yhdessä EKP:n ja IMF:n kanssa ja toisaalta Kyproksen viranomaiset.

16

Kyproksen tasavalta ja muut jäsenvaltiot, joiden rahayksikkö on euro, pääsivät maaliskuussa 2013 poliittiseen sopimukseen luonnoksesta yhteisymmärryspöytäkirjaksi. Euroryhmä ilmaisi 16.3.2013 antamassaan julkilausumassa tyytyväisyytensä kyseiseen sopimukseen ja muistutti tietyistä kaavailluista sopeutustoimenpiteistä, kuten pankkitalletusveron luomisesta. Euroryhmä ilmoitti katsovansa tämän asiayhteyden perusteella, että sellaisen rahoitusavun myöntäminen, jolla voitaisiin taata Kyproksen tasavallan ja euroalueen rahoitusvakaus, oli lähtökohtaisesti perusteltua, ja kehotti asianomaisia nopeuttamaan käynnissä olleita neuvotteluja.

17

Kyproksen tasavalta määräsi 18.3.2013 pankit pidettäviksi kiinni 19.3. ja 20.3.2013. Kyproksen viranomaiset päättivät, että pankit olisi pidettävä kiinni 28.3.2013 asti käteisnostoryntäyksen estämiseksi.

18

Kyproksen parlamentti hylkäsi 19.3.2013 Kyproksen hallituksen lakiesityksen kaikkia Kyproksen pankkitalletuksia koskevan veron luomisesta. Kyproksen parlamentti hyväksyi lain 22.3.2013.

19

Euroryhmä ilmoitti 25.3.2013 antamassaan julkilausumassa päässeensä Kyproksen viranomaisten kanssa sopimukseen makrotalouden tulevan sopeutusohjelman pääkohdista; sopimuksella oli kaikkien jäsenvaltioiden, joiden rahayksikkö on euro, sekä komission, EKP:n ja IMF:n tuki. Lisäksi euroryhmä ilmaisi tyytyväisyytensä julkilausuman liitteessä mainittuihin rahoitussektorin uudelleenjärjestelysuunnitelmiin.

20

Kyproksen keskuspankin pääjohtaja saattoi 25.3.2013 Bank of Cyprusin ja Cyprus Popular Bankin tervehdyttämismenettelyyn. Tätä varten 29.3.2013 julkaistiin asetukset nro 103 ja nro 104 22.3.2013 annetun lain nojalla.

21

Asetusten voimaantuloajankohtana valittajilla oli talletuksia Bank of Cyprusissa tai Cyprus Popular Bankissa. Mainituissa asetuksissa säädettyjen toimenpiteiden soveltaminen johti näiden talletusten arvon huomattavaan alenemiseen; valittajat ovat ilmoittaneet menetyksensä täsmällisen määrän.

22

EVM:n hallintoneuvosto kokouksessaan 24.4.2013

23

Yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittivat 26.4.2013 Kyproksen tasavallan valtiovarainministeri, Kyproksen keskuspankin pääjohtaja ja komission varapuheenjohtaja O. Rehn EVM:n puolesta.

24

EVM:n johtokunta hyväksyi 8.5.2013 sopimuksen rahoitusapuvälineestä ja ehdotuksen ensimmäisen apuerän maksamista Kyproksen tasavallalle koskevista ehdoista. Erä jaettiin kahteen maksuun, joista ensimmäinen (kaksi miljardia euroa) maksettiin 13.5.2013 ja jälkimmäinen (miljardi euroa) 26.6.2013. Toinen apuerä, noin puolitoista miljardia euroa, maksettiin 27.9.2013.

25

Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.5.2013 toimittamillaan kannekirjelmillä kolme kannetta, joissa vaadittiin unionin yleistä tuomioistuinta

26

Komissio esitti 24.9.2013 ja EKP 1.10.2013 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämillään erillisillä asiakirjoilla oikeudenkäyntiväitteitä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan nojalla.

27

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi riidanalaisilla määräyksillä kanteet kokonaisuudessaan, koska niiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuivat osittain ja ne olivat osittain oikeudellisesti selvästi täysin perusteettomia.

28

Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

29

Euroopan komissio ja EKP vaativat, että unionin tuomioistuin

30

Asiat C‑8/15 P–C‑10/15 P yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 21.8.2015 antamalla määräyksellä suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.

31

Valittajat esittävät valitustensa tueksi valitusperusteen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki virheitä arvioidessaan sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen edellytyksiä.

32

Komissio ja EKP vaativat, että valitukset on jätettävä tutkimatta, ja lisäävät, että valitusten tueksi esitetty valitusperuste on joka tapauksessa hylättävä perusteettomana.

33

Komissio ja EKP katsovat, että valitukset on jätettävä tutkimatta siitä syystä, että valittajat tyytyvät olennaisilta osin toistamaan unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esittämänsä perusteet ja perustelut ja että ne riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen esitettyjen eri todisteiden perusteella suorittaman tosiseikkojen arvioinnin.

34

Tältä osin on syytä muistuttaa, että SEUT 256 artiklan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymyksiä koskevilta osin ja että muutoksenhaun perusteena on käytettävä unionin yleiseltä tuomioistuimelta puuttuvaa toimivaltaa, asian käsittelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa tapahtunutta oikeudenkäyntivirhettä, joka on valittajan edun vastainen, tai unionin yleisessä tuomioistuimessa tapahtunutta unionin oikeuden rikkomista (ks. mm. tuomio 4.9.2014, Espanja v. komissio, C‑192/13 P, EU:C:2014:2156, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Lisäksi SEUT 256 artiklan, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 169 artiklan 2 kohdan määräysten mukaan valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi (ks. mm. tuomio 4.7.2000, Bergaderm ja Goupil v. komissio, C‑352/98 P, EU:C:2000:361, 34 kohta ja tuomio 4.9.2014, Espanja v. komissio, C‑192/13 P, EU:C:2014:2156, 43 kohta).

36

Erityisesti on todettava, että mainitun työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa määrätään, että oikeudellisissa perusteluissa ja perusteissa, joihin vedotaan, on yksilöitävä täsmällisesti, mitkä unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelujen kohdat riitautetaan.

37

Näiden määräysten mukaista perusteluvelvollisuutta ei täytä sellainen valitus, jossa vain kerrataan tai toistetaan sanasta sanaan unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut, sellaisetkin, joiden pohjana olevien tosiseikkojen osalta tämä tuomioistuin on nimenomaisesti omaksunut eri näkemyksen. Tällaisella valituksella tosiasiassa pyritään nimittäin ainoastaan siihen, että unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty kanne tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan (ks. tuomio 4.9.2014, Espanja v. komissio, C‑192/13 P, EU:C:2014:2156, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38

Jos valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen tekemän unionin oikeuden tulkinnan tai soveltamisen, ensimmäisessä oikeusasteessa tutkittuja oikeuskysymyksiä voidaan kuitenkin käsitellä uudelleen valituksen yhteydessä. Muutoksenhakumenettelyn tarkoitus jäisi nimittäin osaksi toteutumatta, jollei valittaja voisi tällä tavoin perustaa valitustaan perusteisiin ja perusteluihin, jotka on esitetty jo unionin yleisessä tuomioistuimessa (ks. tuomio 4.9.2014, Espanja v. komissio, C‑192/13 P, EU:C:2014:2156, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Tässä tapauksessa valittajat pyrkivät valitusperusteessaan osoittamaan, että valituksenalaisia määräyksiä ei ole perusteltu tai että ne ovat puutteellisesti perusteltuja, ja kyseenalaistamaan vastauksen, jonka unionin yleinen tuomioistuin nimenomaisesti antoi oikeuskysymyksiin, jotka voivat olla unionin tuomioistuimen valvonnan kohteena valituksen yhteydessä.

40

Vaikka valittajien kehittelemä argumentaatio tosin on rakenteeltaan epätäsmällinen, on kuitenkin todettava, että siinä yksilöidään valitustenalaisten määräysten riitautetut perustelujen kohdat sekä oikeudelliset perustelut unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdan mukaisesti, joten unionin tuomioistuin voi suorittaa laillisuusvalvontansa.

41

Tästä seuraa, että valitukset otetaan tutkittaviksi.

42

Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se tyytyi valituksenalaisten määräysten 45 kohdassa toteamaan, että komissiolle ja EKP:lle annettuihin tehtäviin ei sisälly minkään oman päätöksentekovallan käyttämistä. Ne katsovat, että näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin ei noudattanut EVM-sopimuksen 13 artiklan 4 kohtaa, kun se jätti ottamatta huomioon, että komissio oli allekirjoittanut 26.4.2013 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan, vaikka siihen sisältyi lainvastainen ehto. Asianomaisten kyproslaisten pankkien sisäisestä pelastamisesta ovat tosiasiallisesti vastuussa komissio ja EKP.

43

Valittajat toteavat tältä osin, että he väittivät unionin yleisessä tuomioistuimessa, että niiden talletusten arvon alenemisen todellisena syynä olivat Kyproksen tasavallalle toimitettuun rahoitusapuvälineeseen liitetyt ehdot ja tapa, jolla komissio ja EKP vaativat näitä ehtoja. Komissio ja EKP näet pakottivat kyseisen jäsenvaltion antamaan asetukset nro 103 ja nro 104 näiden toimielinten asiaan tätä varten kiireellisesti puuttuneiden virkamiesten välityksellä. Valittajat täsmentävät tältä osin, että Kyproksen tasavalta oli esittänyt rahoitusapuvälinettä koskevan pyynnön Cyprus Popular Bankin ja Bank of Cyprusin pääomitusta varten eikä sitä varten, että ne purettaisiin käyttämällä ennenaikaisesti sisäistä pelastuskeinoa. Valittajien mukaan komission ja EKP:n alkuperäinen kanta sen sijaan oli, että tähän keinoon oli syytä turvautua.

44

Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä ei vastannut niiden perusteluihin, joilla ne pyrkivät osoittamaan, että näillä toimielimillä oli ratkaiseva rooli 26.4.2013 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan hyväksymisessä ja siis Bank of Cyprusin pääomitukseen ja Cyprus Popular Bankin purkamiseen liittyvän taloudellisen vahingon toteutumisessa.

45

Valittajat väittävät myös, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tutkiessaan niiden väitettä siitä, että komissio oli jättänyt valvomatta, että 26.4.2013 tehty yhteisymmärryspöytäkirja olisi yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.

46

Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siis siitä, että se ei ole asianmukaisesti ottanut huomioon komission väitettyä toimimattomuutta, vaikka tuomion 27.11.2012, Pringle (C‑370/12, EU:C:2012:756), 164 kohdan mukaan komissiolle EVM-sopimuksessa annetut tehtävät mahdollistavat sen, että se voi EVM-sopimuksen 13 artiklan 3 ja 4 kohdassa määrätyllä tavalla valvoa sitä, että EVM:n tekemät yhteisymmärryspöytäkirjat sopivat yhteen unionin oikeuden kanssa, ja mainitun tuomion 174 kohdassa, että kyseisen sopimuksen 13 artiklan 3 kohdan mukaan vakaustuen saamista pyytävän jäsenvaltion kanssa neuvoteltavan yhteisymmärryspöytäkirjan on oltava kaikilta osin unionin oikeuden mukainen. Valittajien mukaan unionin tuomioistuin on siis todennut, että rahoitusapuvälineelle asetettujen ehtojen on oltava unionin oikeuden mukaista.

47

Valituksenalaisiin kohtiin sisältyvän kaltaisen sisäisen pelastustoimenpiteen soveltaminen merkitsisi siis omistusoikeuden ilmeistä loukkausta, joka on vastoin Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17 artiklan 1 kohtaa ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklaa.

48

Komissio ja EKP katsovat, etteivät valittajien esittämät väitteet ole perusteltuja.

49

Valittajat asettavat valitusperusteessaan kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen tekemän arvioinnin roolista, joka komissiolla ja EKP:lla oli 26.4.2013 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan hyväksymisessä. Ne väittävät erityisesti, että nämä toimielimet ovat Kyproksella toteutetun sisäisen pelastustoimen todelliset suorittajat ja että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tutkiessaan valittajien väitettä siitä, että komissio jätti valvomatta, että 26.4.2013 tehty yhteisymmärryspöytäkirja olisi yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.

50

Tämä peruste koskee yhtäältä valituksenalaisten määräysten 44–47 kohtaa, joissa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komissio ja EKP eivät olleet 26.4.2013 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan hyväksymisen taustalla, ja katsoi näin ollen, että se ei ollut toimivaltainen tutkimaan vahingonkorvauskanteita siltä osin kuin ne perustuivat riidanalaisten kohtien lainvastaisuuteen. Peruste koskee toisaalta valituksenalaisten määräysten 48–54 kohtaa, joissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi pääasiallisesti, että valittajat eivät olleet osoittaneet, että vahinko, jonka ne katsoivat kärsineensä, aiheutui siitä, että komissio laiminlöi väitetyn velvollisuutensa taata 26.4.2013 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa.

51

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisten määräysten 44 kohdassa, että yhteisymmärryspöytäkirja on EVM:n ja Kyproksen tasavallan yhdessä hyväksymä ja että kuten EVM-sopimuksen 13 artiklan 4 kohdasta ilmenee, komissio on allekirjoittanut tämän yhteisymmärryspöytäkirjan vain EVM:n puolesta. Unionin yleinen tuomioistuin nojautui tämän jälkeen tuomion 27.11.2012, Pringle (C‑370/12, EU:C:2012:756), 161 kohtaan ja muistutti mainittujen määräysten 45 kohdassa, että vaikka EVM-sopimuksessa annetaan komissiolle ja EKP:lle tiettyjä kyseisen sopimuksen tavoitteiden täytäntöönpanoon liittyviä tehtäviä, yhtäältä komissiolle ja EKP:lle EVM-sopimuksen yhteydessä annettuihin tehtäviin ei sisälly omaa päätöksentekovaltaa, ja toisaalta näiden kahden toimielimen tämän sopimuksen puitteissa suorittamat toimet sitovat ainoastaan EVM:ää.

52

Tältä osin on palautettava mieleen, että kuten euroryhmän 27.6.2012 antamasta julkilausumasta ilmenee, komission ja EKP:n tehtäväksi annettiin neuvotella Kyproksen viranomaisten kanssa makrotalouden sopeutusohjelmasta, joka oli konkretisoitava yhteisymmärryspöytäkirjassa. Kun komissio ja EKP osallistuivat Kyproksen viranomaisten kanssa käytyihin neuvotteluihin tarjoamalla teknistä asiantuntemustaan, antamalla neuvoja ja ehdottamalla suuntaviivoja, ne toimivat niille EVM-sopimuksen 13 artiklan 3 kohdassa annetun toimivallan rajoissa. Komission ja EKP:n osallistumisen, josta kyseisessä määräyksessä määrätään, menettelyyn, joka johtaa 26.4.2013 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittamiseen, perusteella ei voida katsoa, että pöytäkirja olisi toimi, joka on peräisin niiltä.

53

Kuten unionin tuomioistuin korosti tuomion 27.11.2012, Pringle (C‑370/12, EU:C:2012:756) 161 kohdassa, komissiolle ja EKP:lle EVM-sopimuksen yhteydessä annettuihin tehtäviin – olivatpa ne sitten kuinka merkittäviä hyvänsä – ei sisälly omaa päätöksentekovaltaa. Lisäksi näiden kahden toimielimen saman sopimuksen puitteissa suorittamat toimet sitovat ainoastaan EVM:ää.

54

Kuten lisäksi julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 53 kohdassa, on niin, että se, että yhdellä tai usealla unionin toimielimellä voi olla EVM:n säädöskehyksessä tietty tehtävä, ei muuta mitenkään EVM:n toimien, jotka ovat unionin oikeusjärjestyksen ulkopuolisia toimia, luonnetta.

55

Vaikka tämä toteamus voi vaikuttaa sellaisen kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiin, joka voidaan nostaa SEUT 263 artiklan perusteella, on kuitenkin niin, että se ei estä sitä, että komissiota ja EKP:tä vastaan vedotaan lainvastaiseen menettelyyn, joka mahdollisesti liittyy yhteisymmärryspöytäkirjan hyväksymiseen EVM:n puolesta, SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan toisen ja kolmannen kohdan mukaisen vahingonkorvauskanteen yhteydessä.

56

Tältä osin on muistettava, että komissiolle ja EKP:lle EVM-sopimuksen yhteydessä annetut tehtävät eivät vääristä näille toimielimille EU- ja EUT‑sopimuksissa annettua toimivaltaa (tuomio 27.11.2012, Pringle, C‑370/12, EU:C:2012:756, 162 kohta).

57

Erityisesti komission osalta SEU 17 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että komissio ”ajaa unionin yleistä etua” ja ”valvoo unionin oikeuden soveltamista” (tuomio 27.11.2012, Pringle, C‑370/12, EU:C:2012:756, 163 kohta).

58

Lisäksi komissiolle EVM-sopimuksessa annetut tehtävät edellyttävät, kuten EVM-sopimuksen 13 artiklan 3 ja 4 kohdassa määrätään, että se valvoo sitä, että EVM:n tekemät yhteisymmärryspöytäkirjat sopivat yhteen unionin oikeuden kanssa (ks. vastaavasti tuomio 27.11.2012, Pringle, C‑370/12, EU:C:2012:756, 164 kohta).

59

Kuten komissio itse on myöntänyt istunnossa esitettyyn kysymykseen antamassaan vastauksessa, tämä toimielin säilyttää EVM-sopimuksen yhteydessä SEU 17 artiklan 1 kohdasta ilmenevän roolinsa perussopimusten vartijana, joten sen on pidättäydyttävä allekirjoittamasta sellaista yhteisymmärryspöytäkirjaa, jonka yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa se epäilee.

60

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan ja soveltaessaan SEUT 268 artiklaa ja SEUT 340 artiklan toista ja kolmatta kohtaa, kun se katsoi valituksenalaisten määräysten 46 ja 47 kohdassa, että se ei ollut toimivaltainen tutkimaan riidanalaisten kohtien lainvastaisuuteen perustuvaa vahingonkorvauskannetta pelkästään sen toteamuksen perusteella, ettei komission eikä EKP:n voitu katsoa olevan muodollisesti kyseisten kohtien hyväksymisen taustalla.

61

Valitukset on siis hyväksyttävä ja riidanalaiset määräykset on kumottava.

62

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että kun unionin yleisen tuomioistuimen päätös kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen. Tämä edellytys täyttyy tässä asiassa.

63

Unionin tuomioistuin voi ratkaista SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan toiseen ja kolmanteen kohtaan perustuvan valittajien vaatimuksen, joka koskee sen vahingon korvaamista, jonka väitetään aiheutuneen yhtäältä sen vuoksi, että komissio ja EKP sisällyttivät riidanalaiset kohdat 26.4.2013 tehtyyn yhteisymmärryspöytäkirjaan, ja toisaalta komission toimimattomuudesta, mikä oli vastoin velvollisuutta valvoa tämän yhteisymmärryspöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä, että viimeksi mainittu on yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.

64

Tältä osin on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unioni on SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetussa sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa ainoastaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: unionin toimielimen moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on tosiasiassa syntynyt ja toimielimen toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys (tuomio 14.10.2014, Giordano v. komissio, C‑611/12 P, EU:C:2014:2282, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

Unionin tuomioistuin on jo useaan otteeseen todennut ensimmäisestä edellytyksestä, että on osoitettava riittävän ilmeinen sellaisen oikeusäännön rikkominen, jolla annetaan yksityisille oikeuksia (ks. mm. tuomio 4.7.2000, Bergaderm ja Goupil v. komissio, C‑352/98 P, EU:C:2000:361, 42 kohta sekä tuomio 10.7.2014, Nikolaou v. tilintarkastustuomioistuin, C‑220/13 P, EU:C:2014:2057, 53 kohta).

66

Käsiteltävässä asiassa oikeussääntö, jonka noudattamisen valvomatta jättämisestä 26.4.2013 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä valittajat komissiota arvostelevat, on perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohta. Tämä määräys, jonka mukaan jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta, on oikeussääntö, jolla annetaan yksityisille oikeuksia.

67

On lisäksi korostettava, että vaikka jäsenvaltiot eivät sovella unionin oikeutta EVM-sopimuksen puitteissa, joten perusoikeuskirja ei koske niitä tässä yhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 27.11.2012, Pringle, C‑370/12, EU:C:2012:756, 178–181 kohta), perusoikeuskirja sen sijaan koskee unionin toimielimiä myös – kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 85 kohdassa – silloin, kun ne toimivat unionin oikeusjärjestyksen ulkopuolella. Lisäksi 26.4.2013 tehdyn kaltaisen yhteisymmärryspöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä komission on sekä SEU 17 artiklan 1 kohdan, jossa sille annetaan yleinen tehtävä valvoa unionin oikeuden soveltamista, että EVM-sopimuksen 13 artiklan 3 ja 4 kohdan, joiden mukaan sen on valvottava sitä, että EVM:n tekemät yhteisymmärryspöytäkirjat ovat unionin oikeuden mukaisia, nojalla varmistettava, että tällainen pöytäkirja on perusoikeuskirjassa taattujen perusoikeuksien mukainen.

68

Tämän jälkeen on tutkittava, onko komissio myötävaikuttanut valittajien perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun omistusoikeuden riittävän ilmeiseen rikkomiseen 26.4.2013 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä.

69

Tältä osin on palautettava mieleen, että tässä perusoikeuskirjan määräyksessä taattu omistusoikeus ei ole ehdoton ja että sen käyttöä voidaan rajoittaa unionin yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi (ks. tuomio 16.11.2011, Bank Melli Iran v. neuvosto, C‑548/09 P, EU:C:2011:735, 113 kohta ja tuomio 12.5.2016, Bank of Industry and Mine v. neuvosto, C‑358/15 P, EU:C:2016:338, 55 kohta).

70

Kuten perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdasta ilmenee, omistusoikeuden käyttöä voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia tavoitteita eikä niillä puututa tähän oikeuteen tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojatun oikeuden keskeistä sisältöä (ks. vastaavasti tuomio 16.11.2011, Bank Melli Iran v. neuvosto, C‑548/09 P, EU:C:2011:735, 114 kohta ja tuomio 12.5.2016, Bank of Industry and Mine v. neuvosto, C‑358/15 P, EU:C:2016:338, 56 kohta).

71

Tältä osin on todettava, että kuten EVM-sopimuksen 12 artiklasta ilmenee, Kyproksen viranomaisten ja muun muassa komission kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksena olevan kaltaisen yhteisymmärryspöytäkirjan hyväksyminen palvelee unionin yleisen edun mukaista tavoitetta eli koko euroalueen pankkijärjestelmän vakauden turvaamista.

72

Finanssipalveluilla on keskeinen rooli unionin taloudessa. Pankit ja luottolaitokset ovat eri markkinoilla toimintaansa harjoittavien yritysten olennainen rahoituslähde. Pankit ovat lisäksi usein tiiviissä vuorovaikutuksessa, ja monilla niistä on kansainvälistä toimintaa. Tästä syystä yhden tai useamman pankin toimintakyvyttömyys saattaa levitä nopeasti muihin pankkeihin niin kyseisessä jäsenvaltiossa kuin muissakin jäsenvaltioissa. Tämä puolestaan saattaa johtaa kielteisiin vaikutuksiin talouden muilla sektoreilla (tuomio 19.7.2016, Kotnik ym., C‑526/14, EU:C:016:570, 50 kohta).

73

Käsiteltävässä asiassa riidanalaisissa kohdissa yksilöidyt toimenpiteet koskevat muun muassa sitä, että Bank of Cyprus ottaa haltuunsa Cyprus Popular Bankin suojatut talletukset, sitä, että 37,5 prosenttia suojaamattomista talletuksista Bank of Cyprusissa muunnetaan osakkeiksi täysine ääni- ja osinko-oikeuksineen, sekä sitä, että näiden suojaamattomien talletusten tietty toinen osa jäädytetään väliaikaisesti, ja on täsmennetty, että jos Bank of Cyprusin pääomituksen odotetaan ylittävän tavoitteen, joka on 9 prosentin ydinvakavaraisuusaste kriisitilanteessa, liiallisen pääomituksen määrä palautetaan suojaamattomien talletusten tallettajille osakkeiden takaisinostoprosessissa.

74

Kun otetaan huomioon euroalueen pankkijärjestelmän vakauden turvaamisen päämäärä ja se taloudellisten tappioiden välitön riski, joille näiden kahden pankin tallettajat olisivat altistuneet pankkien konkurssitilanteessa, näillä toimenpiteillä ei puututa valittajien omistusoikeuteen suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin tämän oikeuden keskeistä sisältöä. Niitä ei tämän vuoksi voida pitää kyseisen oikeuden perusteettomina rajoituksina (ks. analogisesti tuomio 10.7.2003, Booker Aquaculture ja Hydro Seafood, C‑20/00, ja C‑64/00, EU:C:2003:397, 79–86 kohta).

75

Nämä seikat huomioon ottaen ei voida katsoa, että kun komissio salli riidanalaisten kohtien hyväksymisen, se olisi myötävaikuttanut valittajien perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa taatun omistusoikeuden loukkaamiseen.

76

Tästä seuraa, että sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen ensimmäinen edellytys ei täyty käsiteltävässä asiassa, joten valittajien esittämät vahingonkorvausvaatimukset on hylättävä oikeudellisesti perusteettomina.

77

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan silloin, kun valitus on perusteltu ja unionin tuomioistuin ratkaisee itse riidan lopullisesti, se päättää oikeudenkäyntikuluista. Työjärjestyksen 138 artiklan 2 kohdassa, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, määrätään, että jos hävinneitä asianosaisia on useita, unionin tuomioistuin ratkaisee, miten kulut on jaettava näiden asianosaisten kesken.

78

Koska valitukset hyväksyttiin mutta kanteet hylättiin, Ledra Advertising Ltd, Andreas Eletheriou, Eleni Eleftheriou, Lilia Papachristofi, Christos Theophilou ja Eleni Theophilou sekä komissio ja EKP vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: