1. 

Ennakkoratkaisupyyntö koskee EY 43, EY 49 ja EY 56 artiklan (joista on tullut SEUT 49, SEUT 56 ja SEUT 63 artikla), SEU 4 artiklan 3 kohdan, tehokkuusperiaatteen ja unionin oikeuden ensisijaisuusperiaatteen tulkintaa sekä sen velvollisuuden laajuutta, joka asiaa viimeisenä oikeusasteena käsittelevillä tuomioistuimilla on ennakkoratkaisupyynnön esittämiseen SEUT 267 artiklan kolmannen kohdan nojalla.

2. 

Tämä pyyntö on esitetty vahingonkorvauskannetta koskevassa asiassa, jonka Fernand Ullens de Schooten on pannut vireille Belgian valtiota vastaan ja jossa Belgian lainsäätäjän ja tuomiovallan käyttäjän väitetään rikkoneen unionin oikeutta.

3. 

Ullens de Schooten väittää kanteessaan pääasiallisesti, että Belgian lainsäätäjä on rikkonut EY 43 artiklaa hyväksymällä edellytyksistä, jotka laboratorioiden on täytettävä kliinisen kemian palvelujen kuulumiseksi sairausvakuutuksen korvattavuuden piiriin, 30.12.1982 annettuun kuninkaan päätökseen nro 143, ( 2 ) sellaisena kuin se on muutettuna 30.12.1988 annetun ohjelmalain 17 §:llä (jäljempänä kuninkaan päätös nro 143), 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdan.

4. 

Kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa vahvistetaan kliinisen kemian palveluja koskevat edellytykset, jotka lääketieteellisten laboratorioiden on täytettävä, jotta niiden asiakkaille maksettaisiin sairausvakuutuskorvaus heidän saamistaan palveluista. Kyseisessä pykälässä, sellaisena kuin se oli voimassa ennen kuninkaan päätöksen nro 143 muuttamisesta 24.5.2005 annetun lain antamista, säädettiin, että korvattavia palveluja voidaan tuottaa ainoastaan laboratorioissa, joiden toimintaa harjoittavat kliinisen kemian palvelujen tuottamiseen luvan saaneet henkilöt, eli lääkärit, proviisorit tai kemian alan korkeakoulututkinnon suorittaneet. ( 3 )

5. 

Ullens de Schooten väittää lisäksi, että myös Belgian tuomioistuimet ovat rikkoneet unionin oikeutta. Hän väittääkin, että Cour de cassation (Belgia) on kieltäytynyt esittämästä ennakkoratkaisupyyntöä, että cour d’appel de Bruxelles (Belgia) on rikkonut EY 43 artiklaa ja että Cour de cassation ja cour d’appel de Mons (Belgia) ovat rikkoneet unionin oikeutta tukeutumalla oikeusvoiman periaatteen ulottuvuuden virheelliseen tulkintaan.

6. 

Nyt käsiteltävän asian pääpiirteiden ja sen asettamien haasteiden kartoittamiseksi on ennen kaikkea esitettävä asian aiemman oikeuskäsittelyn vaiheet.

7.

Ullens de Schooten piti BIORIM-nimistä kliinisen kemian laboratoriota, joka asetettiin konkurssiin 3.11.2000. Laboratorio sai palvelujensa rahoittamiseksi kansallisen sairaus- ja työkyvyttömyysvakuutuslaitoksen (Institut national d’assurance maladie invalidité, INAMI) myöntämiä korvauksia. Laboratorio käytti niin sanottua suorakorvausjärjestelmää.

8.

Ullens de Schootenin tehtyä kantelun Euroopan komissiolle komissio nosti yhteisöjen tuomioistuimessa 20.6.1985 kanteen, jossa vaadittiin toteamaan, että Belgian kuningaskunta oli laiminlyönyt ETY:n perustamissopimuksen 52 artiklasta (josta on tullut EY 43 artikla, josta puolestaan on tullut EY 49 artikla) johtuvat velvoitteensa sulkemalla sosiaaliturvajärjestelmän korvausten piiristä kliinisen kemian palvelut, jotka tuotetaan yksityisoikeudellisen oikeushenkilön, jonka kaikki jäsenet, osakkaat ja hallituksen jäsenet eivät ole luonnollisia henkilöitä, joilla on lupa suorittaa lääketieteellisiä analyyseja, pitämässä laboratoriossa.

9.

Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi kanteen 12.2.1987 antamallaan tuomiolla komissio v. Belgia (221/85, EU:C:1987:81). Se totesi erityisesti sijoittautumisvapautta koskevilta osin, että koska asiasta ei ole olemassa unionin sääntöjä, jokainen jäsenvaltio voi vapaasti säännellä alueellaan kliinisen kemian palveluja tuottavien laboratorioiden toimintaa edellyttäen, että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudatetaan. ( 4 ) Tuomiossa katsottiin lisäksi, että kyseinen Belgian säännöstö ei estä muiden jäsenvaltioiden kansalaisuuden omaavia lääkäreitä tai proviisoreja sijoittumasta Belgiaan ja pitämästä siellä kliinistä laboratoriota, joka kuuluu sosiaaliturvan korvausjärjestelmän piiriin. Tuomion mukaan kyseessä on täten säännöstö, jota sovelletaan erotuksetta Belgian kansalaisiin ja muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin ja joka ei ole tältä osin syrjivä. ( 5 )

10.

BIORIM-laboratorioon kohdistui vuoden 1989 aikana veropetosepäilyyn perustuva rikostutkinta. Tutkinnan perusteella Ullens de Schootenia ja eräitä muita henkilöitä vastaan nostettiin syyte tribunal correctionnel de Bruxellesissa (Belgia). Ullens de Schootenia syytettiin useista väärennöksistä, joiden tarkoituksena oli erityisesti salata se, että hän piti lääketieteellistä laboratoriota kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n vastaisesti.

11.

Tribunal de première instance de Bruxelles (Belgia) tuomitsi Ullens de Schootenin 30.10.1998 antamallaan tuomiolla viiden vuoden ehdottomaan vankeuteen ja sakkoon. Se myös hyväksyi vaatimukset, jotka keskinäiset vakuutusyhtiöt olivat esittäneet asianomistajina, ja velvoitti Ullens de Schootenin maksamaan niille alustavasti yhden euron suuruisen summan.

12.

Cour d’appel de Bruxelles kumosi tämän tuomion 7.9.2000 antamallaan tuomiolla. Tämä muutoksenhakutuomioistuin tuomitsi kuitenkin Ullens de Schootenin samoista teoista viiden vuoden vankeuteen, joka neljän vuoden jälkeen muuttuisi ehdolliseksi, sekä sakkoon. Asianomistajien vaatimukset jätettiin tutkimatta tai todettiin perusteettomiksi.

13.

Kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n voimaantulon jälkeisiä tekoja koskevilta osin cour d’appel de Bruxelles hylkäsi Ullens de Schootenin väitteen, jonka mukaan kyseinen säännös ei ole unionin oikeuden mukainen, ja kieltäytyi esittämästä yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntöä.

14.

Cour de cassation hylkäsi 14.2.2001 antamallaan tuomiolla valitukset, jotka koskivat cour d’appel de Bruxellesin julistamaa rikostuomiota, hyväksyi asianomistajien valitukset ja siirsi asian cour d’appel de Monsin käsiteltäväksi.

15.

Cour d’appel de Mons piti 23.11.2005 antamassaan tuomiossa osittain perusteltuna vaatimusta, jonka kuusi keskinäistä vakuutusyhtiötä oli esittänyt Ullens de Schootenille, niiden rahamäärien osalta, jotka BIORIM-laboratoriolle oli maksettu virheellisesti 1.8.1989–16.4.1992.

16.

Kyseinen tuomioistuin hylkäsi Ullens de Schootenin väitteen, jonka mukaan kuninkaan päätöksen nro 143 3 § on unionin oikeuden vastainen. Koska Cour d’appel de Mons katsoi cour d’appel de Bruxellesin 7.9.2000 antaman tuomion oikeusvoiman sitovan itseään, se velvoitti Ullens de Schootenin maksamaan näille keskinäisille vakuutusyhtiöille alustavasti yhden euron suuruisen summan ja kehotti kyseisiä yhtiöitä laskemaan kärsimänsä vahingon uudelleen 30.4.1990 jälkeen suoritettuja maksuja koskevilta osin.

17.

Käsiteltyään 23.11.2005 annetusta tuomiosta tehdyt valitukset Cour de cassation hylkäsi ne 14.6.2006 antamallaan tuomiolla.

18.

Ullens de Schootenin vastuuta koskevan oikeudenkäynnin aikana kliinisen kemian lautakunta pidätti 18.3.1999 antamallaan päätöksellä BIORIM-laboratorion toimiluvan kahdentoista kuukauden ajaksi.

19.

Kansanterveysministeri hylkäsi 9.7.1999 antamallaan päätöksellä lautakunnan antamasta päätöksestä tehdyn hallinnollisen valituksen.

20.

Kliinisen kemian lautakunta pidensi 8.6.2000 antamallaan päätöksellä toimiluvan pidätysaikaa kahdellatoista kuukaudella.

21.

Kansanterveysministeri hylkäsi 24.7.2000 antamallaan päätöksellä tästä lautakunnan uudesta päätöksestä tehdyn hallinnollisen valituksen.

22.

Conseil d’État (Belgia), jossa oli nostettu kaksi kumoamiskannetta kyseisistä ministeriön päätöksistä, esitti Cour constitutionnellelle (Belgia) ennakkoratkaisukysymyksen tiedustellen, onko kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta perustuslain mukainen.

23.

Cour constitutionnelle katsoi 19.12.2007 antamassaan tuomiossa nro 160/2007, että kyseinen säännös oli, sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen 24.5.2005 annetulla lailla tehtyä muutosta, perustuslain 10 ja 11 §:n mukainen.

24.

Näin ollen Conseil d’État hylkäsi kanteet 10.9. ja 22.12.2008 antamillaan tuomioilla.

25.

Tällä välin komissio, joka oli saanut käsiteltäväkseen Ullens de Schootenin tekemän toisen kantelun, antoi Belgian kuningaskunnalle 17.7.2002 perustellun lausunnon, jossa se katsoi, että kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta on EY 43 artiklan vastainen.

26.

Komissio lopetti kantelun käsittelyn 4.4.2006, kun kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:ää oli muutettu 24.5.2005 annetulla lailla sen saattamiseksi unionin oikeuden mukaiseksi.

27.

Ullens de Schooten teki kuitenkin komissiolle toisen kantelun 10.4.2007 uusista unionin oikeuden mukaisten velvollisuuksien laiminlyöntitapauksista, joihin hän katsoi Belgian kuningaskunnan syyllistyneen ja joita olivat tuomioistuinten velvollisuuksien noudattamatta jättäminen, koska hänen mukaansa belgialaiset tuomioistuimet olivat rikkoneet unionin oikeutta, ja lainsäädäntöön liittyvä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, koska Belgian viranomaiset olivat pysyttäneet voimassa kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdan vaikutukset ja soveltaneet niitä menneen ajan osalta.

28.

Ullens de Schooten teki lisäksi 14.12.2006 ja 3.3.2008 päivätyillä kahdella valituskirjelmällä valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle, jossa vaadittiin toteamaan Belgian valtion rikkoneen Roomassa 4.11.1950 allekirjoitettua yleissopimusta ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi. ( 6 )

29.

Ihmisoikeustuomioistuin katsoi 20.9.2011 antamassaan tuomiossa Ullens de Schooten ja Rezabek v. Belgia, ( 7 ) että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta ei ollut rikottu.

30.

Ullens de Schooten nosti Belgian valtiota vastaan tribunal de première instance de Bruxellesissä kanteen, jossa hän vaati, että valtio vastaisi ensinnäkin kaikista taloudellisista seurauksista, jotka hänelle on tuomittu 23.11.2005 annetussa cour d’appel de Monsin tuomiossa, ja toiseksi kaikista seurauksista, jotka hänelle mahdollisesti tuomitaan BIORIM-laboratorion tai sen aiemman johtajan pyynnöstä, ja kolmanneksi kaikista seurauksista, jotka hänelle on tuomittu veroriitojen yhteydessä.

31.

Ullens de Schooten vaati kanteellaan myös, että Belgian valtio tuomittaisiin maksamaan 500000 euroa korvauksena aineettomasta vahingosta, alustavasti 34500000 euroa korvauksena siitä, ettei hän voinut harjoittaa kliinisen kemian laboratoriotoimintaa 1.1.1990 ja 1.12.2005 välisenä aikana, sekä alustavasti 1 euro korvauksena asianajopalkkioista ja ‑kuluista, joita on aiheutunut asian käsittelystä tuomioistuimissa ja komissiossa.

32.

Ullens de Schooten vaati lisäksi, että jos tribunal de première instance de Bruxellesillä on epäilyksiä siitä, voidaanko unionin oikeutta soveltaa käsiteltävään tapaukseen, se esittäisi unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksen.

33.

Tribunal de première instance de Bruxelles katsoi 19.6.2009 antamassaan tuomiossa, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska se on vanhentunut.

34.

Ullens de Schooten valitti tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, jolle hän toistaa tribunal de première instance de Bruxellesille esittämänsä vaatimukset.

35.

Cour d’appel de Bruxelles on näin ollen päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

36.

Tutkin aluksi toisen kysymyksen, johon istuntoon osallistuneita asianosaisia on kehotettu keskittymään lausumissaan. Sen jälkeen ehdotan uutta muotoilua muihin kysymyksiin, jotka kaikki perustuvat virheelliseen lähtökohtaan, jonka mukaan kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta on ristiriidassa EY 43 artiklan kanssa, ja lopuksi ehdotan, että tämä lähtökohta korjataan, jotta unionin oikeutta sovellettaisiin oikein siten, kun sitä mielestäni on sovellettava unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, joka koskee apteekkien ja kliinisen kemian laboratorioiden omistusta, perusteella.

37.

Ullens de Schooten puolustaa pääasiallisesti seuraavaa näkemystä. Hänen mielestään kansalliset tuomioistuimet, joiden tehtävänä on ollut käsitellä häntä koskevia riita-asioita, eivät ole pitäneet tärkeänä hänen perusteluitaan, joiden mukaan kuninkaan päätöksen nro 143 3 § on ristiriidassa EY 43 artiklan kanssa. Unionin oikeuden ensisijaisuudesta huolimatta kyseisen 3 §:n soveltaminen on jatkunut. Useat kansalliset tuomioistuimet ovat siis rikkoneet ilmeisesti ja toistuvasti unionin oikeutta komission toiminnasta huolimatta. Nämä rikkomistapaukset ovat jääneet pysyviksi oikeusvoimaa koskevan kansallisen säännöksen nojalla.

38.

Katson Belgian hallituksen tavoin, että EY 49 ja EY 56 artiklaan vedotaan toisessa kysymyksessä ainoastaan muodollisesti. Pääasian kantaja tukeutuu nimittäin väitteissään pääasiallisesti EY 43 artiklaan. ( 8 ) Tämä kysymys on näin ollen tutkittava yksinomaan ensimmäisessä kysymyksessä tarkoitetun sijoittautumisvapauden kannalta.

39.

Toisessa kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee pääasiallisesti, voiko kantaja vedota EY 43 artiklaan kyseistä valtiota vastaan unionin oikeuden rikkomisen vuoksi vireille pannussa vahingonkorvauskanteessa siitä huolimatta, että pääasian oikeusriidan tosiseikat rajoittuvat ainoastaan yhteen jäsenvaltioon.

40.

Tämä kysymys saattaisi houkutella antamaan lyhyen ja ytimekkään vastauksen soveltamalla tiukasti unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka koskee henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevien perussopimuksen sääntöjen soveltamatta jättämistä täysin jäsenvaltion sisäisissä tilanteissa.

41.

Täysin jäsenvaltion sisäiset tilanteet voidaan kuvata tilanteiksi, joissa ”ei ole olemassa sellaista tekijää, joka liittäisi ne mihinkään [unionin] oikeudessa säänneltyyn tilanteeseen”, ( 9 ) ja jotka eivät näin ollen ”kuulu [perussopimuksen] – – määräysten soveltamisalaan”, ( 10 )”[koska] niissä ei ole riittävää liittymää jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”. ( 11 )

42.

Unionin tuomioistuin on katsonut, että ”henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevia EUT-sopimuksen määräyksiä ja niiden täytäntöön panemiseksi annettuja säädöksiä ei voida soveltaa tilanteisiin, jotka eivät liity mihinkään unionin oikeudessa tarkoitettuun tilanteeseen ja joiden kaikki merkitykselliset seikat rajoittuvat yhteen ainoaan jäsenvaltioon”. ( 12 )

43.

On kuitenkin kiistatonta, että pääasian kantaja, joka on Belgian kansalainen, ei pidä perusteltuina rangaistuksia, joita Belgian valtio on hänelle langettanut Belgiassa sijaitsevan kliinisen kemian laboratorion pitämisestä. Jollei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vahvista, että seikkoihin, joihin pääasian kantaja vetoaa, voidaan osoittaa sisältyvän valtioiden rajat ylittäviä tekijöitä, ( 13 ) kyse näyttää olevan täysin jäsenvaltion sisäisestä tilanteesta.

44.

Kun otetaan huomioon kanta, jonka Cour constitutionnelle otti 19.12.2007 antamassaan tuomiossa, nyt käsiteltävässä asiassa ei voida soveltaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan unionin tuomioistuimen antama vastaus voi tällaisessa täysin jäsenvaltion sisäisessäkin tilanteessa olla ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle hyödyllinen silloin, kun sillä on kansallisen oikeuden nojalla velvollisuus myöntää tietyn jäsenvaltion kansalaiselle samat oikeudet kuin jonkin muun jäsenvaltion kansalaisella olisi unionin oikeuden perusteella samanlaisissa olosuhteissa. ( 14 )

45.

Cour constitutionnellen käsiteltäväksi saatettiin 19.12.2007 annettuun tuomioon johtaneessa asiassa Conseil d’État’n esittämä ennakkoratkaisukysymys, jossa tiedusteltiin, oliko kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta perustuslain (Constitution) 10 ja 11 §:ssä vahvistettujen yhdenvertaisuusperiaatteen ja syrjintäkiellon periaatteen vastainen siinä mielessä, että se aiheuttaa erilaista kohtelua yhtäältä lääkäreiden, proviisorien ja kemian alan korkeakoulututkinnon suorittaneiden ja toisaalta muiden talouden toimijoiden välille, koska vain ensin mainittujen tarjoamat palvelut kuuluvat sairaus- ja työkyvyttömyysvakuutuksen korvattavuuden piiriin. Cour constitutionnelle huomautti kyseisessä tuomiossa, että ”SPRL BIORIM on Belgiaan sijoittautunut Belgian oikeuden mukaan perustettu yhtiö ja ensimmäinen väliintulija Conseil d’ État’ssa on Belgian kansalainen; ne väittävät voivansa pitää kliinisen kemian laboratoriota ainoastaan edellytyksillä, jotka on vahvistettu tälle tuomioistuimelle esitetyn ennakkoratkaisukysymyksen kohteena olevissa säännöksissä. Koska kyseiset oikeussuhteet ovat kokonaisuudessaan jäsenvaltion sisäisiä, kantajat eivät voi vedota EY 43, EY 49 ja EY 56 artiklaan”. ( 15 )

46.

Kuten Belgian hallitus huomauttaa, Cour constitutionnellen tuomiosta käy siis ilmi, että Belgian sisäinen oikeus ei velvoita myöntämään pääasian kantajalle samoja oikeuksia kuin jonkin muun jäsenvaltion kansalaisella mahdollisesti olisi unionin oikeuden perusteella kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitetuilla edellytyksillä.

47.

Belgian hallitus ottaa perustellusti vertailukohdaksi 22.12.2010 annettuun tuomioon johtaneen asian Omalet (C‑245/09, EU:C:2010:808), jossa asianosaisina olivat Belgian kansallinen sosiaaliturvalaitos (Office national de sécurité sociale belge) ja Belgiaan sijoittautunut pääurakoitsija, jonka katsottiin olevan Belgian velkalainsäädännön nojalla solidaarisessa vastuussa aliurakoitsijansa, joka myös oli sijoittautunut Belgiaan, veloista. Tässä oikeudenkäynnissä Cour constitutionnelle oli jo ratkaissut kysymyksen EY 49 artiklan sovellettavuudesta täysin jäsenvaltion sisäisessä riita-asiassa, joka sen käsiteltäväksi oli saatettu. Unionin tuomioistuin katsoi, ettei se ollut kyseisissä olosuhteissa toimivaltainen vastaamaan sille esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin, koska unionin oikeutta ei voitu soveltaa.

48.

Katson kuitenkin, että nyt käsiteltävän asian yhteydessä täysin jäsenvaltioiden sisäisiä tilanteita koskevan oikeuskäytännön tiukka soveltaminen, joka johtaisi siihen, ettei pääasian kantaja voisi vedota unionin oikeuteen Belgian valtiota vastaan nostamassaan vahingonkorvauskanteessa ei ole sopivaa eikä tarkoituksenmukaista.

49.

Unionin tuomioistuin ei ensinnäkään voi olla ottamatta huomioon, että useimmissa riita-asioissa, joita Ullens de Schootenia vastaan on pantu vireille tai joita hän on itse pannut vireille parinkymmenen vuoden aikana, on ollut yhteistä keskeinen peruste, jonka mukaan kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta on ristiriidassa EY 43 artiklan kanssa. EY 43 artiklaa on sovellettu tavallisissa tuomioistuimissa ja erityisesti cour d’appel de Bruxellesin 7.9.2000 antamassa tuomiossa.

50.

Toiseksi muistutan, että komissio on esittänyt Belgian kuningaskunnalle perustellun lausunnon, joka annettiin sille tiedoksi 17.7.2002 ja jossa komissio katsoi, että kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta on EY 43 artiklan vastainen. Korostettakoon, että nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä olisi paradoksaalista todeta, ettei pääasian kantaja voi vedota unionin oikeuteen Belgian valtiota vastaan nostamansa vahingonkorvauskanteen tueksi, vaikka komissio on virallisesti todennut ristiriidan unionin oikeuden kanssa.

51.

Perustellun lausunnon oikeusvaikutukset ovat tiettävästi suppeat, eikä se etenkään näytä toteen jäsenyysvelvoitteen laiminlyöntiä. Kyseisessä perustellussa lausunnossa tuodaan kuitenkin esiin unionin oikeuden mahdollisia rikkomistapauksia, ja yksityiset voivat perustellusti yrittää selvittää niiden seuraukset kansallisissa tuomioistuimissaan saadakseen korvauksen kärsimästään vahingosta.

52.

Kuvitellaanpa lisäksi, että Belgian kuningaskunta olisi kieltäytynyt muuttamasta kansallista lainsäädäntöään komission antaman perustellun lausunnon jälkeen, että asia olisi saatettu unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi ja että se olisi todennut, että kyseinen jäsenvaltio on laiminlyönyt EY 43 artiklasta johtuvat velvoitteensa antamalla kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdan. Voisiko unionin tuomioistuin tämän jälkeen katsoa vastatessaan ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä kysymykseen, joka on täysin sama kuin nyt käsiteltävässä asiassa esitetty toinen kysymys, ettei kantaja voi vedota Belgian valtiota vastaan unionin oikeuden rikkomisen vuoksi nostamansa vahingonkorvauskanteen perustelemiseksi kansallisessa tuomioistuimessa perusteluun, jonka mukaan kyseinen kansallinen säännös on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, vain sillä perusteella, että kyseessä on täysin jäsenvaltion sisäinen tilanne, toisin sanoen vain siitä syystä, että kyseinen kantaja on riitautetun toimenpiteen toteuttaneen jäsenvaltion kansalainen? Mielestäni näin ei voida toimia enkä näe syytä, jonka perusteella asia voisi olla toisin, kun oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely on päättynyt perustellun lausunnon vaiheeseen.

53.

Kuten toiminta, joihin komissio ryhtyi saadakseen Belgian kuningaskunnan muuttamaan kansallisen lainsäädäntönsä, osoittaa ja kuten jäljempänä seikkaperäisemmin esitän, kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta on lisäksi toimenpide, joka voi estää toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneita talouden toimijoita pääsemästä belgialaisille lääketieteellisten laboratorioiden markkinoille.

54.

Kun kyseessä on tällainen säännöstö, jonka vaikutukset ulottuvat yli valtioiden rajojen, unionin tuomioistuin on useasti suostunut tulkitsemaan unionin oikeutta, vaikka ennakkoratkaisupyyntöjen taustalla olevien pääasioiden tosiseikat rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion sisälle. ( 16 )

55.

Kyseisessä oikeuskäytännössä unionin tuomioistuin toteaa aluksi, että jäsenvaltion säännöstö, jota sanamuotonsa mukaan sovelletaan erotuksetta kyseisen valtion kansalaisiin ja muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin, voi lähtökohtaisesti kuulua perussopimuksessa taattuja perusvapauksia koskevien määräysten soveltamisalaan ainoastaan siltä osin kuin sitä sovelletaan tilanteisiin, jotka liittyvät jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Sen jälkeen unionin tuomioistuin korostaa toimivaltaisuutensa perustelemiseksi, ettei pidä sulkea pois sitä, että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneet talouden toimijat olisivat olleet tai ovat kiinnostuneita harjoittamaan taloudellista toimintaa jäsenvaltiossa, jonka säännöstö on riitautettu.

56.

Edellä esitetyn perusteella katson, että paras tapa, jolla unionin tuomioistuin voi vastata ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, ei ole se, että se soveltaa tiukasti täysin jäsenvaltion sisäisiä tilanteita koskevaa omaa oikeuskäytäntöään todetakseen, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta, vaan pikemminkin se, että se toteaa ennakkoratkaisumenettelylle ominaisen yhteistoiminnan hengessä, että pyyntö otetaan tutkittavaksi, ja sen jälkeen muotoilee esitetyt kysymykset uudelleen antaakseen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle vastauksen, jonka avulla se voi ratkaista pääasian yksiselitteisesti.

57.

Pääasian tosiseikat rajoittuvat tosin yhden ainoan jäsenvaltion sisälle. Tästä huolimatta unionin tuomioistuimen vastaus vastaa pääasian ratkaisemiseen erottamattomasti liittyvään tarpeeseen. Toisin sanoen unionin tuomioistuin hoitaa täysimääräisesti tehtävänsä, joka on myötävaikuttaa lainkäyttöön jäsenvaltioissa, sen yhteistyön hengessä, jonka on ohjattava ennakkoratkaisumenettelyn toimintaa. ( 17 )

58.

Muistutan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”EY 43 artikla on esteenä sellaisille kansallisille toimenpiteille, jotka ovat omiaan tekemään [Euroopan unionin] kansalaisille vaikeammaksi tai vähemmän houkuttelevaksi käyttää perustamissopimuksessa taattua sijoittautumisvapautta, vaikka kyseisiä toimenpiteitä sovellettaisiinkin ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää”. ( 18 )

59.

Oikeuskäytäntö, jossa suhtaudutaan myönteisesti ennakkoratkaisukysymysten tutkittavaksi ottamiseen sen vuoksi, että kansallisella toimenpiteellä saattaa olla vaikutuksia muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yritysten edellytyksille käyttää vapauttaan sijoittautua tällaisen toimenpiteen toteuttaneeseen jäsenvaltioon, auttaa poistamaan epäjohdonmukaisuuden, joka liittyy siihen, että kysymys mainitun toimenpiteen yhteensoveltuvuudesta unionin oikeuden kanssa voidaan tutkia jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä mutta ei ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä, sen vuoksi, että konkreettisen tapauksen erikoispiirteenä on valtioiden rajat ylittävien tekijöiden puuttuminen.

60.

Tämän vuoksi ehdotan, että unionin tuomioistuin ottaa ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ja vastaa toiseen kysymykseen siten, että pääasian kaltaisissa olosuhteissa EY 43 artiklaan voidaan vedota jäsenvaltiota vastaan unionin oikeuden rikkomisen vuoksi nostetussa vahingonkorvauskanteessa.

61.

Ensin on hyvä huomauttaa, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei esitä kysymystä, joka koskisi nimenomaisesti kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdan yhteesoveltuvuutta sijoittautumisvapautta koskevien perussopimuksen sääntöjen kanssa, se harkitsee kuitenkin kyseisten sääntöjen soveltamista pääasiaan siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin poistaa toiseen kysymykseen antamassaan vastauksessa esteen, joka liittyy täysin jäsenvaltion sisäisen tilanteen olemassaoloon.

62.

Belgian valtiota vastaan nostetun vahingonkorvauskanteen perusteltavuuden tarkastamiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin joutuu kuitenkin ottamaan kantaa siihen, ovatko kansallinen lainsäätäjä ja riita-asian kukin vuorollaan käsitelleet kansalliset tuomioistuimet rikkoneet unionin oikeutta.

63.

Korostan, että Ullens de Schootenin esittämien perustelujen lähtökohtana on pääasiallisesti se, että kansalliset tuomioistuimet ovat olleet väärässä katsoessaan, että kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta on EY 43 artiklan mukainen. Tällainen unionin oikeuden virheellinen soveltaminen on hänen mukaansa jatkunut toisiaan seuranneissa oikeudenkäynneissä Cour d’appel de Bruxellesin 7.9.2000 antaman tuomion saaman oikeusvoiman vuoksi.

64.

On itsestään selvää, että jos lähtökohta, jonka mukaan unionin oikeutta on rikottu, olisi katsottava virheelliseksi, kuten on mielestäni tehtävä jäljempänä esitettävistä syistä, ratkaisun antaminen nyt käsiteltävään asiaan, johon sisältyy mielestäni tarpeettoman monimutkaisia näkökohtia, olisi yksinkertaisempaa.

65.

Tämän vuoksi unionin tuomioistuimen onkin mielestäni ilmoitettava kantansa siihen, onko EY 43 artiklan tulkittava olevan esteenä kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdan kaltaiselle kansalliselle säännökselle.

66.

Olen toki tietoinen siitä, ettei unionin tuomioistuimen tehtävänä ole hakea ratkaisua muihin ongelmiin kuin niihin, jotka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt ennakkoratkaisupyynnössään.

67.

Katson kuitenkin, ettei unionin tuomioistuin kohtaa tällaista kompastuskiveä tässä asiassa.

68.

Korostan ennakkoratkaisupyynnön 24 kohdasta käyvän nimenomaisesti ilmi, että Ullens de Schooten väittää Belgian valtiota vastaan nostamansa vahingonkorvauskanteen tueksi sekä lainsäädäntövallan käyttäjän että tuomiovallan käyttäjän rikkoneen EY 43 artiklaa.

69.

Olisi vähintäänkin paradoksaalista, että kun unionin tuomioistuin saa ennakkoratkaisupyynnön, jonka tarkoituksena on auttaa pyynnön esittänyttä tuomioistuinta antamaan ratkaisu pääasiassa, unionin tuomioistuin kieltäytyisi käsittelemästä tätä problematiikkaa, vaikka se on koko asian ytimenä.

70.

Näin ollen se, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole nimenomaisesti pyytänyt tulkintaa EY 43 artiklasta suhteessa kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohtaan, ei mielestäni estä unionin tuomioistuinta käsittelemästä tätä problematiikkaa. Sitä paitsi unionin tuomioistuimen yleisenä käytäntönä on katsoa, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuin pyrkii myös tavallisesti antamaan ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kattavan vastauksen. ( 19 ) Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Se, että kansallinen tuomioistuin on muodollisesti esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen viittaamalla tiettyihin unionin oikeuden määräyksiin tai säännöksiin, ei estä unionin tuomioistuinta esittämästä kansalliselle tuomioistuimelle kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin viitannut niihin kysymyksiä esittäessään. Unionin tuomioistuimen on tällöin poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan päätöksen perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde. ( 20 )

71.

Edellä esitetyn huomioon ottaen ehdotan unionin tuomioistuimelle, että ennakkoratkaisumenettelyä ohjaavan yhteistyön hengen mukaisesti ja esittääkseen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kaikki unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, jotka saattavat olla sille hyödyllisiä pääasian ratkaisemiseksi, unionin tuomioistuin antaa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle ohjeita, joiden avulla tämä voi tutkia, onko nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön perustana oleva lähtökohta unionin oikeuden rikkomisesta perusteltu.

72.

Tämä nyt käsiteltävän asian olennainen näkökohta mainittiin istunnossa. Komissio totesi pitäytyvänsä 17.7.2002 antamassaan perustellussa lausunnossa esittämässään kannassa. Ullens de Schooten puolestaan palautti mieleen kannan, jonka komissio oli esittänyt kyseisessä perustellussa lausunnossa. Belgian kuningaskunta ilmoitti, että se on muuttanut riidanalaista kansallista säännöstä vuonna 2005 mukautuakseen vapaaehtoisesti ja jo ennalta kyseiseen perusteltuun lausuntoon ja välttääkseen siten asian vireillepanon unionin tuomioistuimessa, mutta muutos ei tarkoita, että se myöntäisi kyseisen säännöksen olevan ristiriidassa unionin oikeuden kanssa.

73.

Unionin tuomioistuimelle esitetystä asiakirja-aineistosta käy ilmi, että 7.9.2000 annettuun cour d’appel de Bruxellesin tuomioon johtaneessa kansallisessa menettelyssä kantajat väittivät kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdan olevan ristiriidassa EY 43 artiklan kanssa.

74.

Kyseisessä tuomiossa Cour d’appel de Bruxelles totesi kantajien olevan tältä osin väärässä. Se muistutti, että sellaisten kansallisten toimenpiteiden, jotka voivat haitata perussopimuksessa taattujen perusvapauksien käyttämistä tai tehdä näiden vapauksien käyttämisestä vähemmän houkuttelevaa, on täytettävä neljä edellytystä, eli niitä on sovellettava ilman syrjintää, ne on voitava perustella yleiseen etuun liittyvillä pakottavilla syillä, niiden on oltava omiaan takaamaan niillä tavoiteltavan päämäärän toteutuminen eikä niillä saa ylittää sitä, mikä on tarpeen päämäärän saavuttamiseksi.

75.

Cour d’appel de Bruxellesin mielestä riitautettu kansallinen säännös täyttää nämä neljä edellytystä. Se on huomauttanut, että edellytystä, jonka mukaan laboratoriotoiminnan harjoittajilla on oltava lupa tuottaa kliinisen kemian palveluja, ei voida pitää syrjivänä, koska vaadittua lupaa edellytetään niin Belgian kuin muiden jäsenvaltioiden kansalaisilta.

76.

Cour d’appel de Bruxelles on myös korostanut, että arvostelun kohteena olevan säännöstön tarkoituksena oli torjua kliinisen kemian palvelujen liikakäyttöä, joka voi horjuttaa sosiaaliturvarahoituksen tasapainoa. Kyseisen tuomioistuimen mukaan kaikilta laboratoriotoiminnan harjoittajilta vaadittu lupa mahdollisti päämäärän kannalta hyödyllisellä ja oikeasuhteisella tavalla sen, että laboratorioiden lukumäärää voitiin vähentää ja estää niiden altistuminen voitontavoittelulle ja että voitiin poistaa kliinisen kemian palvelujen ylitarjonta ja torjua niiden liikakäyttöä.

77.

Analyysi, jonka Cour d’appel de Bruxelles suoritti 7.9.2000 antamassaan tuomiossa, noudattaa siis mielestäni täysin periaatteita, jotka unionin tuomioistuin on esittänyt apteekkien ja kliinisen kemian laboratorioiden omistusta koskevassa oikeuskäytännössään.

78.

Korostan, että samaisessa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on kiistetty komission perustellussa lausunnossaan esittämä väite siitä, että kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta on ristiriidassa EY 43 artiklan kanssa. ( 21 )

79.

Ullens de Schooten vetoaa 21.4.2005 annettuun tuomioon komissio v. Kreikka (C‑140/03, EU:C:2005:242), joka koskee optikkoliikkeitä. Tuomiossa katsottiin EY 43 ja EY 48 artiklan vastaisiksi kyseisessä Kreikan säännöstössä säädetyt toimenpiteet, jotka eivät sallineet optikon pitää useampaa kuin yhtä optikkoliikettä ja rajasivat enintään 50 prosenttiin sen osuuden yhtiöstä, joka voi olla muiden henkilöiden kuin liikettä pitävän optikon omistuksessa. Ullens de Schootenin mukaan kyseisen tuomion aiheena ollut säännöstö on rinnastettavissa nyt käsiteltävässä asiassa kyseenalaistettuun belgialaiseen säännökseen.

80.

Huomionarvoista kuitenkin on, että unionin tuomioistuin on ottanut erilaisen lähestymistavan apteekkien omistuksen rajoituksia koskevissa tuomioissaan. ( 22 ) Kyseisissä tuomioissa unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut, ettei sijoittautumisvapaus ole esteenä Italian ja Saksan lainsäädäntöjen kaltaisille kansallisille lainsäädännöille, joissa apteekin omistaminen ja pitäminen varataan yksin proviisoreille.

81.

16.12.2010 annettuun tuomioon johtaneessa asiassa komissio v. Ranska (C‑89/09, EU:C:2010:772) komissio väitti ensimmäisellä kanneperusteellaan, että kliinisen kemian laboratorioita koskevalla Ranskan lainsäädännöllä rikottiin EY 43 artiklaa, koska siinä säädettiin, ettei muu kuin biologin pätevyyden omaava henkilö voi omistaa enempää kuin neljänneksen kliinisen kemian laboratoriotoimintaa harjoittavan itsenäisten ammatinharjoittajien rajavastuuyhtiön (Selarl) osuuksista ja näin äänioikeuksista.

82.

Komissio väitti kyseisessä asiassa, että unionin tuomioistuimen näkemys apteekeista perustuu lääkkeiden erityisluonteeseen. ( 23 ) Komission mukaan kliinisen kemian laboratoriotoimintaa harjoitetaan kuitenkin vain lääkärin lähetteen perusteella, mikä tarjoaa paremmat takeet sekä kansanterveyden suojelun että terveydenhuoltojärjestelmälle aiheutuvien kustannusten hallinnan kannalta. Lääkärin lähetteellä luotu kehys on asianmukainen niin tehtävien tutkimusten laadun kuin niiden määränkin kannalta. ( 24 )

83.

Komissio väitti myös, että kliinisen kemian alalle on ominaista huomattavan rahoituksen tarve, mikä erottaa sen muun muassa apteekkialasta. Riitautetuilla säännöksillä estettiin kuitenkin ryhmittymät, joiden avulla olisi voitu hankkia laadukkaiden palvelujen edellyttämä rahoitus. ( 25 )

84.

Ranskan tasavallan mukaan päämääränä oli tuolloin kansanterveyden suojeleminen. Ranskan mukaan riitautettujen säännösten tarkoituksena oli nimittäin biologien riippumattomuuden turvaaminen välttämällä se, että biologien päätöksentekoon vaikuttaisivat taloudelliset eivätkä kansanterveydelliset näkökohdat. ( 26 )

85.

Unionin tuomioistuin muistutti tuomiossaan, että sekä sen oikeuskäytännön että EY 152 artiklan 5 kohdan mukaan unionin oikeudella ei rajoiteta jäsenvaltioiden toimivaltaa säätää sosiaaliturvajärjestelmistään ja antaa erityisesti säännöksiä, joiden kohteena on terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen järjestäminen ja suorittaminen. ( 27 )

86.

Jäsenvaltioiden on tätä toimivaltaansa käyttäessään kuitenkin noudatettava unionin oikeutta ja muun muassa vapaata liikkuvuutta koskevia primäärioikeuden määräyksiä, EY 43 artiklassa tarkoitettu sijoittautumisvapaus mukaan lukien. Näissä määräyksissä kielletään jäsenvaltioita ottamasta käyttöön tai pitämästä voimassa näiden vapauksien harjoittamiseen kohdistuvia perusteettomia rajoituksia terveydenhuollon alalla. ( 28 )

87.

Arvioitaessa tämän velvoitteen noudattamista on kuitenkin otettava huomioon se, että ihmisten terveyden ja hengen suojaaminen on EY:n perustamissopimuksessa suojelluista oikeushyvistä ja intresseistä tärkein ja että jäsenvaltioiden asiana on päättää siitä tasosta, jolla ne aikovat suojella kansanterveyttä, ja siitä tavasta, jolla kyseinen taso on saavutettava. Koska tämä taso voi vaihdella jäsenvaltiosta toiseen, jäsenvaltioille on tältä osin jätettävä harkintavaltaa. ( 29 )

88.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 43 artikla on esteenä kaikille kansallisille toimenpiteille, jotka ovat omiaan tekemään unionin kansalaisille vaikeammaksi tai vähemmän houkuttelevaksi käyttää perustamissopimuksessa taattua sijoittautumisvapautta, vaikka kyseisiä toimenpiteitä sovellettaisiinkin ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää. ( 30 )

89.

Tässä yhteydessä on muistettava, että EY 43 artiklassa tarkoitetun rajoituksen käsitteen piiriin sisältyvät jäsenvaltion toteuttamat toimenpiteet, jotka vaikuttavat muiden jäsenvaltioiden yritysten markkinoillepääsyyn ja haittaavat siten kauppaa unionissa, vaikka kyseisiä toimenpiteitä sovellettaisiin erotuksetta.

90.

Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu etenkin, että EY 43 artiklassa tarkoitetusta rajoituksesta on kyse säännöstössä, jossa toisen jäsenvaltion talouden toimijan sijoittautumiseksi vastaanottavaan jäsenvaltioon edellytetään ennakkoluvan myöntämistä ja jossa varataan oikeus harjoittaa itsenäistä toimintaa tietyille talouden toimijoille, jotka täyttävät ne ennalta määrätyt vaatimukset, joiden noudattaminen on tämän luvan myöntämisen edellytyksenä. ( 31 )

91.

Kuten unionin tuomioistuin totesi 16.12.2010 antamassaan tuomiossa komissio v. Ranska (C‑89/09, EU:C:2010:772), nyt käsiteltävässä asiassakin on selvää, että kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa oleva INAMIn korvausten piiriin kuulumista koskeva edellytys, jonka mukaan kliinisen kemian laboratoriotoimintaa voivat harjoittaa vain henkilöt, joilla on lupa tuottaa kliinisen kemian palveluja, on omiaan rajoittamaan edellytyksen täyttämättömien, muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden mahdollisuutta sijoittautua Belgiaan. Mahdollisuus siitä, ettei INAMIn korvauksen piiriin kuuluvia palveluja voida tuottaa, voi saada kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdan edellytyksen täyttämättömät talouden toimijat luopumaan sijoittautumisesta Belgiaan. Kyseinen kansallinen säännös vaikeuttaa näin sitä, että nämä toimijat harjoittavat toimintaansa Belgian alueella kiinteän toimipaikan välityksellä, tekee siitä vähemmän houkuttelevaa ja vaikeuttaa näiden toimijoiden pääsyä kliinisen kemian laboratorioalan belgialaisille markkinoille.

92.

Seuraavaksi on tutkittava, voidaanko tällaista rajoitusta pitää perusteltuna.

93.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sijoittautumisvapauden rajoitukset, joita sovelletaan ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää, voivat olla perusteltavissa yleisen edun mukaisilla pakottavilla syillä, jos niillä voidaan taata tavoitellun päämäärän toteutuminen ja jos niillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisen päämäärän saavuttamiseksi. ( 32 )

94.

On todettava, että kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohtaa sovelletaan ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää.

95.

Kuten unionin tuomioistuin on todennut, kansanterveyden suojelu kuuluu niihin syihin, joilla voidaan perustella perussopimuksessa taattujen liikkumisvapauksien rajoituksia, kuten sijoittautumisvapauden rajoituksia. ( 33 )

96.

Oikeuskäytännön mukaan sairaanhoitopalvelujen laadun turvaamistavoite voi tällaisessa tilanteessa johtaa EY 46 artiklassa tarkoitetun poikkeuksen soveltamiseen, koska tämä tavoite myötävaikuttaa osaltaan korkeatasoisen terveydensuojelun toteuttamiseen. ( 34 )

97.

Kyseisellä kansallisella säännöksellä on vielä voitava taata tällaisen tavoitteen toteutuminen.

98.

Tästä unionin tuomioistuin on korostanut 16.12.2010 antamassaan tuomiossa komissio v. Ranska (C‑89/09, EU:C:2010:772), että kliinisen kemian ala on luonteeltaan erityinen ja sillä on ensisijainen asema terveydenhuoltojärjestelmässä. ( 35 )

99.

Unionin tuomioistuin hyväksyy kyseisessä tuomiossa julkisasiamies Mengozzin sille esittämän analyysin ( 36 ) ja korostaa, että ”aivan samalla tavalla kuin siitä, että proviisori luovuttaa asiakkaalle soveltumattoman lääkkeen, voi aiheutua vakavia seurauksia, epäasianmukaisesti tai liian myöhään tai virheellisesti suoritettu kliinisen kemian laboratoriotutkimus voi olla syynä esimerkiksi väärään diagnoosiin tai hoitovirheisiin”. ( 37 ) Lisäksi se korostaa, että ”aivan kuin siitä, että lääkkeitä on käytetty liikaa tai väärin, myös siitä, että kliinisen kemian laboratoriotutkimuksia on suoritettu väärin tai epäasianmukaisesti niin niiden määrän kuin laadunkin kannalta arvioiden, voi aiheutua sosiaalivakuutusjärjestelmälle ja näin valtiolle tarpeettomia kustannuksia”. ( 38 )

100.

Unionin tuomioistuin päättelee tästä, että ”kliinisen kemian laboratoriotutkimusten tekeminen virheellisesti tai epäasianmukaisesti on kansanterveydelle riski, jota voidaan verrata epäasianmukaiseen lääkkeiden luovutukseen, jota on tarkasteltu [19.5.2009] annetussa tuomiossa [komissio v. Italia (C‑531/06, EU:C:2009:315)] ja [19.5.2009 annetussa tuomiossa] Apothekerkammer des Saarlandes ym. [(C‑171/07 ja C‑172/07, EU:C:2009:316)]. Riskiä ei sitä vastoin voida verrata [21.4.2005 annetussa tuomiossa] komissio [v.] Kreikka [(C‑140/03, EU:C:2005:242)] kyseessä olleisiin optisten tuotteiden luovutuksiin virheellisesti tai epäasianmukaisesti. On selvää, että tällaisesta luovutuksesta voi aiheutua potilaalle kielteisiä vaikutuksia, mutta komissio ei ole esittänyt näyttöä siitä, että tällaisen luovutuksen vaikutukset olisivat yhtä vakavat kuin ne, joita voi aiheutua kliinisen kemian laboratoriotutkimusten tekemisestä virheellisesti tai epäasianmukaisesti”. ( 39 )

101.

Unionin tuomioistuin katsoo, että ”kun – – otetaan huomioon yhtäältä yhtäläisyydet, jotka kansanterveydelle aiheutuvien riskien kannalta arvioituina vallitsevat apteekkialan ja kliinisen kemian laboratoriotoiminnan välillä, ja toisaalta se, että toisin kuin komissio on väittänyt, näitä aloja ei voida todellisuudessa erottaa toisistaan, ei lääkärin määräyksiin liittyvien seikkojen eikä rahoitustarpeiden perusteella, [19.5.2009 annetussa tuomiossa komissio v. Italia (C‑531/06, EU:C:2009:315)] ja [19.5.2009 annetussa tuomiossa] Apothekerkammer des Saarlandes ym. [(C‑171/07 ja C‑172/07, EU:C:2009:316)] vahvistettujen periaatteiden, jotka koskevat apteekkien pääoman omistukseen kohdistuvia rajoituksia, voidaan katsoa soveltuvan täysin nyt käsiteltävään asiaan”. ( 40 )”Kun otetaan huomioon jäsenvaltioilla oleva toimivalta päättää kansanterveydelle taattavan suojan tasosta, on siis katsottava, että ne voivat vaatia, että kliinisen kemian laboratoriotutkimuksia tekevät sellaiset biologit, joiden ammatillinen riippumattomuus on todellinen. Jäsenvaltiot voivat myös toteuttaa toimenpiteitä, joilla voidaan poistaa tämän riippumattomuuden heikennyksen riski tai vähentää tällaista riskiä, kun tällainen heikennys olisi omiaan vaikuttamaan haitallisesti kansanterveyteen ja sairaanhoitopalvelujen laatuun.” ( 41 ) Unionin tuomioistuin korostaa myös, että ”henkilöillä, joilla ei ole biologin pätevyyttä, ei tietenkään voi olla samaa koulutusta, kokemusta ja vastuuta kuin biologeilla. On siis todettava, että heidän tarjoamansa takeet eivät vastaa biologien tarjoamia takeita”. ( 42 )

102.

Siltä osin kuin tuomiossa tutkittiin, ylitetäänkö EY 43 artiklassa tarkoitetulla sijoittautumisvapauden rajoituksella se, mikä on tarpeen sen kansanterveyden suojelutavoitteen saavuttamiseksi, johon oli vedottu, komissio väitti muun muassa, että tavoite voitaisiin saavuttaa vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä, kuten vaatimuksella siitä, että kliinisen kemian laboratoriotutkimuksia voi tehdä ainoastaan pätevä ja tarvittavan koulutuksen saanut henkilöstö, johon sovelletaan terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattieettisen riippumattomuuden periaatetta. Jäsenvaltioille jätetystä harkintavallasta unionin tuomioistuin katsoi kuitenkin toistamalla päättelyn, jota se oli käyttänyt apteekkien omistuksen osalta, että ”jäsenvaltion mukaan voi olla riski, ettei biologien ammatillisen riippumattomuuden varmistamiseksi annettua lainsäädäntöä noudateta käytännössä, koska henkilön, joka ei ole biologi, intressille voitontavoitteluun ei löytyisi samanlaisia hillitseviä tekijöitä kuin itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivan biologin vastaavalle intressille ja koska se, että työsuhteessa olevat biologit ovat alisteisuussuhteessa kliinisen kemian laboratoriotoimintaa harjoittavaan Selarl-muotoiseen yhtiöön, jonka pääomasta enemmistöosuus on muiden kuin biologien pätevyyden omaavien omistuksessa, voisi tehdä heille vaikeaksi vastustaa jälkimmäisten ohjeita”. ( 43 ) Unionin tuomioistuimen mukaan ”tällaisessa tapauksessa ei voida sulkea pois sitä, että tällaiset muut kuin biologin pätevyyden omaavat henkilöt tuntisivat houkutusta luopua taloudellisesti kannattamattomammista tai toteutettavuudeltaan monimutkaisemmista tutkimuksista tai leikata tutkimuksia edeltävässä vaiheessa ja seuraavissa vaiheissa annettavia potilaiden neuvontapalveluja, joita on pidettävä tyypillisinä kliinisen kemian laboratoriotutkimukselle Ranskassa”. ( 44 )

103.

Katson, että vaikka nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva Belgian säännöstö ei ole sama kuin säännöstö, jonka unionin tuomioistuin tutki 16.12.2010 antamassaan tuomiossa komissio v. Ranska (C‑89/09, EU:C:2010:772), kyseisessä tuomiossa ja muissakin apteekkien omistusta koskevissa tuomioissa esitettyjen pääperiaatteiden perusteella voidaan todeta, että kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta on sopusoinnussa EY 43 artiklan kanssa, koska sen sisältämä sijoittautumisvapauden rajoitus on perusteltavissa kansanterveyden suojelutavoitteella eikä sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi.

104.

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ja erityisesti 19.12.2007 annetusta Cour constitutionnellen tuomiosta käy tältä osin ilmi, että kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n tavoitteena oli torjua kliinisen kemian alan palvelujen yhä enenevää liikakäyttöä ja alalla todettuja väärinkäytöksiä.

105.

Katson Belgian hallituksen tavoin, että huolehtiessaan siitä, että laboratorioita eivät pidä henkilöt, joiden tutkinnot eivät ole terveydenhuollon alalta, vaan kliinisen kemian palveluihin erikoistuneet henkilöt, jotka eivät voi asemansa vuoksi harjoittaa toimintaansa yksinomaan liiketoiminnallisessa tarkoituksessa vaan joiden on päinvastoin noudatettava toiminnassaan kansanterveydellisiä päämääriä ja huolehdittava siis ensisijaisesti potilaan terveydestä ja palvelujen laadukkuudesta, Belgian lainsäätäjä on hyväksynyt toimenpiteen, jolla voidaan saavuttaa kliinisen kemian alan palvelujen enenevän liikakäytön ja alalla todettujen väärinkäytösten torjunnan tavoite.

106.

Muistutan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansanterveyden suojelu kuuluu niihin yleisen edun mukaisiin pakottaviin syihin, joilla EY 46 artiklan 1 kohdan nojalla voidaan perustella sijoittautumisvapauden rajoituksia. Lisäksi oikeuskäytännöstä seuraa, että tämän poikkeuksen piiriin kuuluu sosiaaliturvajärjestelmän taloudellisen tasapainon vakavan järkkymisen vaaran torjumisen tavoite. ( 45 ) Kliinisen kemian alan palvelujen enenevän liikakäytön ja alalla todettujen väärinkäytösten torjumisen tavoite on suoraan yhteydessä edellä mainittuun päämäärään.

107.

Tässä kohdin on hyvä muistuttaa apteekkien omistusta koskevissa tuomioissa katsotun, että ”lääkkeiden liiallinen tai virheellinen käyttö aiheuttaa – – taloudellisten varojen tuhlausta, joka on vahingollista varsinkin, kun lääkealasta aiheutuu huomattavia kustannuksia ja kun sen on vastattava kasvaviin tarpeisiin, kun taas terveydenhoitoon käytettävissä olevat taloudelliset varat eivät käytettävästä rahoitusmuodosta riippumatta ole rajoittamattomat”. ( 46 ) Kyseisissä tuomioissa huomautetaankin tältä osin, että ”nämä taloudelliset varat ovat suorassa yhteydessä lääkealalla toimivien talouden toimijoiden voittoihin, sillä kyseessä olevat sairausvakuutuslaitokset korvaavat lääkkeiden määräämisen useimmissa jäsenvaltioissa”. ( 47 )

108.

Tästä kyseisissä tuomioissa on päätelty, että tällaisten kansanterveyteen ja sosiaaliturvajärjestelmien rahoitustasapainoon kohdistuvien riskien perusteella ”jäsenvaltiot voivat asettaa lääkkeiden vähittäisjakelusta vastaaville henkilöille tiukkoja vaatimuksia, erityisesti lääkkeiden markkinointia koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen ja voitontavoittelun osalta. Erityisesti on katsottava, että ne voivat varata lääkkeiden vähittäismyynnin lähtökohtaisesti proviisoreille niiden takeiden vuoksi, jotka heidän on esitettävä, ja niiden tietojen vuoksi, jotka heidän on kyettävä antamaan kuluttajille”. ( 48 )

109.

Katson lisäksi, ettei kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta ylitä sitä, mikä on tarpeen, jotta saavutetaan tavoite kliinisen kemian alan palvelujen yhä enenevää liikakäytön ja alalla todettujen väärinkäytösten torjunnasta. Muistutan tältä osin, ettei säännöksen tarkoituksena ole kieltää siinä asetetut edellytykset täyttämättömien laboratorioiden olemassaolo ja toiminnan harjoittaminen vaan ainoastaan asettaa tutkimuspalveluista saatavien INAMIn korvausten edellytykseksi tällaisten laboratorioiden pitäjien ammatilliselle pätevyydelle asetettujen tarkkojen vaatimusten täyttäminen. Tällaiset vaatimukset eivät ole mielestäni kohtuuttomia, kun otetaan huomioon edellä mainittu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee apteekkien ja kliinisen kemian laboratorioiden omistusta.

110.

Edellä esitetyistä näkökohdista seuraa, että kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdan on katsottava olevan sopusoinnussa EY 43 artiklan kanssa.

111.

Seuraavaksi on tehtävä päätelmiä siitä, miten tämä toteamus vaikuttaa vahingonkorvauskanteeseen, jonka Ullens de Schooten on nostanut Belgian valtiota vastaan unionin oikeuden rikkomisen vuoksi.

112.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeudessa tunnustetaan oikeus korvaukseen silloin, kun kolme edellytystä täyttyy, eli kun rikotun oikeussäännön tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille, kun rikkominen on riittävän ilmeinen ja kun valtion velvoitteen laiminlyönti on välittömässä syy-yhteydessä vahinkoon, joka on aiheutunut henkilöille, joiden oikeuksia on loukattu. ( 49 )

113.

Koska lähtökohtaa, jonka mukaan unionin oikeutta on rikottu sen vuoksi, että kuninkaan päätöksen nro 143 3 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta on ristiriidassa EY 43 artiklan kanssa, on osoittautunut virheelliseksi, Ullens de Schootenin ei pidä saada Belgian valtiota vastaan nostamansa vahingonkorvauskanteen yhteydessä oikeutta unionin oikeuteen perustuvaan korvaukseen.

114.

Tästä seuraa, ettei cour d’appel de Bruxellesin pidä ottaa tällaista kannetta missään tapauksessa tutkittavaksi. Näin ollen unionin tuomioistuimen vastauksesta ensimmäiseen, kolmanteen ja neljänteen kysymykseen, jotka kaikki perustuvat mielestäni virheelliseen lähtökohtaan, jonka mukaan Belgian valtio on rikkonut unionin oikeutta, ei olisi pääasian ratkaisun kannalta mitään hyötyä. Ehdotankin, että unionin tuomioistuin antaa vastauksensa vain tässä ratkaisuehdotuksessa aiemmin tarkasteltuja kohtia koskevilta osin.

115.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa cour d’appel de Bruxellesille (Belgia) seuraavasti:

Pääasian kaltaisissa olosuhteissa EY 43 artiklaan voidaan vedota jäsenvaltiota vastaan unionin oikeuden rikkomisen vuoksi nostetussa vahingonkorvauskanteessa.

EY 43 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka nojalla kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmästä korvattavia tutkimuspalveluja voivat tuottaa ainoastaan kliinisen kemian laboratoriot, joiden toimintaa harjoittavat henkilöt, joilla on lupa tuottaa kliinisen kemian palveluja, eli lääkärit, proviisorit tai kemian alan korkeakoulututkinnon suorittaneet.