1. 

Unionin tuomioistuinta on pyydetty nyt käsiteltävässä asiassa tarkastelemaan uudelleen hankalaa kysymystä niistä rajoista, joissa jäsenvaltiot voivat puuttua maakaasutoimituksista perittävien hintojen vahvistamiseen. Kysymys on hankala, koska se edellyttää kahden sellaisen vaatimuksen, jotka eivät ole täysin johdonmukaisia keskenään – yhtäältä direktiivin 2009/73 ( 2 ) nimenomaisen tavoitteen, joka koskee kansallisten markkinoiden avaamista siten, että Euroopan unionissa saadaan aikaan täysin avoimet maakaasun sisämarkkinat, ja toisaalta yleisen taloudellisen edun nimissä asetettujen julkisen palvelun vaatimusten, joiden osalta jäsenvaltioilla on edelleen laaja harkintavalta – yhteensovittamista.

2. 

Ranskan Conseil d’État’n (ylin hallintotuomioistuin) esillä olevassa ennakkoratkaisuasiassa esittämät kysymykset liittyvät asiaan, joka koskee maakaasun säänneltyjä myyntitariffeja koskevan Ranskan lainsäädännön pätevyyttä. Kyseisessä lainsäädännössä tietyt toimittajat, muun muassa vakiintunut kaasuntoimittaja, velvoitetaan toimittamaan maakaasua säännellyillä tariffeilla tietyille loppukäyttäjäryhmille. Kaikki toimittajat – myös ne, joita säännellyt tariffit koskevat – voivat kuitenkin vapaasti esittää kilpailevia tarjouksia. Kuluttajat, joiden on voitava ostaa maakaasua säännellyillä tariffeilla, voivat siten valita kahden tarjoustyypin, toisin sanoen säännellyillä tariffeilla tehtävien tarjousten, joita vain tietyt toimittajat käyttävät, ja – kaikkien markkinatoimijoiden tekemien – markkinahintaisten tarjousten välillä.

3. 

Ennakkoratkaisukysymykset koskevat lähinnä sitä, onko kyseisen kaltainen lainsäädäntö jo luonteensa puolesta esteenä direktiivissä 2009/73 tarkoitettujen kilpailulle avointen markkinoiden toteutumiselle maakaasualalla, ja jos vastaus on myöntävä, voiko pyrkimys saavuttaa toimitusvarmuutta ja alueellista yhteenkuuluvuutta koskevat tavoitteet mahdollisesti oikeuttaa mainitun intervention. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii myös, voiko mainitun valtion toimenpiteen perusteena olla periaate, jonka mukaan kaikki vakiintuneelle toimittajalle aiheutuvat kustannukset katetaan. Jotta unionin tuomioistuin voi vastata näihin kysymyksiin, sen on aikaisemman oikeuskäytäntönsä linjauksen ja erityisesti perustavanlaatuisen tuomion Federutility (C‑265/08, EU:C:2010:205) mukaisesti löydettävä sopiva tasapaino kaikkien kysymyksessä olevien intressien välillä.

4.

Direktiivi 2009/73 kuuluu ”kolmanteen energiapakettiin”. ( 3 ) Sillä on tarkoitus luoda unioniin täysin avoimet markkinat, jotka antavat kaikille kuluttajille mahdollisuuden valita vapaasti toimittajansa ja kaikille toimittajille mahdollisuuden toimittaa vapaasti hyödykkeitä asiakkailleen. ( 4 ) Tässä yhteydessä siinä kuitenkin todetaan, että perusvaatimuksena on julkisen palvelun vaatimuksien noudattaminen. ( 5 ) Siinä on siten tarkoitus vahvistaa julkisen palvelun vaatimuksien noudattamista koskevat yhteiset vähimmäisnormit, joissa on huomioitava kuluttajansuoja, toimitusvarmuus, ympäristönsuojelu ja yhtäläinen kilpailun taso kaikissa jäsenvaltioissa. Siinä tunnustetaan myös sen merkitys, että julkisen palvelun vaatimuksia, jotka on määriteltävä kansallisella tasolla, voidaan tulkita kunkin maan erityispiirteiden pohjalta ottaen huomioon kansallinen tilanne ja noudattaen unionin oikeutta. ( 6 )

5.

Direktiivin 2009/73 3 artiklan 1 kohdassa säädetään kyseisen lähestymistavan mukaisesti, että ”jäsenvaltioiden on oman institutionaalisen järjestelmänsä mukaisesti ja toissijaisuusperiaate asianmukaisesti huomioon ottaen varmistettava, että maakaasualan yritykset toimivat tämän direktiivin periaatteiden mukaisesti siten, että maakaasualalla saadaan aikaan kilpailulle avoimet, varmat ja ympäristön kannalta kestävät markkinat, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista, eivätkä jäsenvaltiot saa harjoittaa syrjintää näiden yritysten välillä niiden oikeuksien tai velvollisuuksien suhteen”.

6.

Kyseisen direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa toisaalta säädetään, että ”ottaen täysin huomioon perustamissopimuksen asiaa koskevat määräykset ja erityisesti [SEUT 106 artiklan] jäsenvaltiot voivat yleisen taloudellisen edun nimissä asettaa kaasualalla toimiville yrityksille julkisen palvelun velvoitteita, jotka voivat koskea turvallisuutta, mukaan lukien toimitusvarmuus, toimitusten säännöllisyyttä, laatua ja hintaa sekä ympäristönsuojelua, mukaan lukien energiatehokkuus, uusiutuvista lähteistä saatu energia ja ilmastonsuojelu. Näiden velvoitteiden on oltava selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia, ja niillä on turvattava se, että [unionin] maakaasualan yritykset ovat tasapuolisesti jäsenvaltioiden maakaasunkuluttajien käytettävissä. Tässä kohdassa tarkoitetun toimitusvarmuuden turvaamiseksi ja energiatehokkuutta edistävän kysynnänhallinnan osalta sekä ympäristötavoitteiden ja uusiutuvista lähteistä saatua energiaa koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltiot voivat toteuttaa pitkän aikavälin suunnittelua ottaen huomioon, että kolmannet osapuolet saattavat pyrkiä verkkoon”.

7.

Ranskassa energiapolitiikan tavoitteet on määritelty energialaissa (code de l’énergie). Sen tavoitteena on turvata valtion strateginen riippumattomuus ja edistää sen taloudellista kilpailukykyä ja erityisesti turvata toimitusvarmuus, pitää energian hinnat kilpailukykyisinä ja taata sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus varmistamalla energiansaanti kaikille. ( 7 ) Saman lain mukaan maakaasun toimittajille asetetaan julkisen palvelun velvoitteita, jotka koskevat erityisesti toimitettujen tuotteiden toimitusvarmuutta, laatua ja hintaa. ( 8 )

8.

Kauppalain (code de commerce) L. 410-2 §:ssä ilmaistaan periaate, jonka mukaan tavaroiden ja palvelujen hinnat määräytyvät vapaan kilpailun ehdoilla, jollei laissa erikseen muuta säädetä. Kyseisen pykälän 2 momentin mukaan Conseil d’État’n (ylin hallintotuomioistuin) ja Autorité de la concurrencen (kilpailuviranomainen) kuulemisen jälkeen hintoja voidaan kuitenkin säännellä asetuksella ”sellaisilla toimialoilla tai sellaisilla alueilla, joilla hintakilpailu on heikentynyt monopolitilanteiden tai jatkuvien toimitusvaikeuksien seurauksena tai voimassa oleviin lakeihin tai asetuksiin liittyvistä syistä”. Saman pykälän 3 momentissa säädetään, että ”edellä 1 ja 2 momentin säännökset eivät estä hallitusta kriisitilanteessa, poikkeuksellisissa olosuhteissa, yleisen hätätilan aikana tai tietylle toimialalle ilmeisen epänormaalissa markkinatilanteessa määräämästä Conseil d’État’ta kuultuaan tilapäisistä toimenpiteistä, joilla estetään liialliset hinnankorotukset tai ‑alennukset. Asetus hyväksytään Conseil national de la consommationin (kuluttajansuojaneuvosto) annettua siitä lausuntonsa. Asetuksessa määritetään sen voimassaoloaika, joka voi olla enintään kuusi kuukautta”.

9.

L. 410-2 §:n 2 momentin ( 9 ) mukaisesti energialain L. 445-1–L. 445-4 §:ssä säädetään maakaasun säännellyistä myyntitariffeista. Kyseisten tariffien vahvistamista koskevat säännöt on esitetty 18.12.2009 annetussa asetuksessa nro 2009-1603 (jäljempänä asetus nro 2009–1603), sellaisena kuin se on muutettuna 16.5.2013 annetulla asetuksella 2013–400 (jäljempänä asetus nro 2013‑400). ( 10 ) Viimeksi mainittu asetus on toimi, jonka pätemättömyyteen kansallisessa oikeudenkäynnissä on vedottu.

10.

Maakaasun säänneltyjä myyntitariffeja koskeva järjestelmä, sellaisena kuin se ilmenee ennakkoratkaisupyynnöstä, on ominaisuuksiltaan seuraavanlainen.

11.

Ensinnäkin on todettava, että niiden yritysten, joita maakaasun säännellyt myyntitariffit koskevat, määrä on vähäinen. Niitä voivat käyttää ainoastaan vakiintunut toimittaja eli GDF Suez (josta on tullut Engie), 22 paikallista jakeluyritystä ja Total Energie Gaz ‑yhtiö. ( 11 )

12.

Toiseksi siltä osin kuin on kyse kyseisten tariffien henkilöllisestä soveltamisalasta ja tarkemmin sanottuna asiakkaista, joihin niitä voidaan soveltaa vuonna 2014 tehdyn lainmuutoksen jälkeen ( 12 )1.1.2016 alkaen, ainoastaan kotitalousasiakkailla (mukaan lukien useita asuntoja sisältävien kiinteistöjen asunnonomistajien yhdistykset, kun kulutus on alle 30000 kWh/vuosi) ja loppukäyttäjillä, jotka eivät ole kotitalousasiakkaita ja jotka kuluttavat alle 30000 kWh/vuosi, säilyy oikeus maakaasun säänneltyihin myyntitariffeihin.

13.

Siltä osin kuin on kolmanneksi kyse säänneltyjen tariffien määrittämisessä käytettävistä kriteereistä, kyseinen määrittäminen perustuu kustannusten kattamisen periaatteeseen. Kyseiset tariffit määritetään toimitusten luonteen ja niihin liittyvien kustannusten perusteella, ja niillä katetaan toimitusten kustannukset täysimääräisesti, ottamatta lukuun tukea asiakkaille, jotka ovat käyttäneet oikeuttaan hyväksyä markkinahintainen tarjous. ( 13 ) Kyseiset tariffit lasketaan ottamalla huomioon kyseisille kaasuntoimittajille maakaasun toimittamisesta aiheutuvat kustannukset ja toimituksiin liittymättömät kustannukset. ( 14 ) Niihin sisältyy todelliseen kulutukseen sidottu muuttuva osa ja maakaasun toimittamisesta aiheutuvien kiinteiden kustannusten perusteella laskettava kiinteä osa, jonka osalta voidaan ottaa huomioon myös asiakkaan kuluttama, tilaama tai varaama määrä sekä käyttöä – erityisesti vuoden aikana haettujen määrien jakautumista – koskevat edellytykset. ( 15 )

14.

Siltä osin kuin on neljänneksi kyse säänneltyjen tariffien määrittämistä koskevasta menettelystä, energialain L. 445-2 §:stä ilmenee, että talous- ja energia-asioista vastaavat ministerit tekevät yhteisesti maakaasun säänneltyjä myyntitariffeja koskevat päätökset saatuaan energia-alan sääntelykomitean (Commission de régulation de l’énergie, jäljempänä CRE) lausunnon.

15.

Tarkemmin sanottuna asetuksen nro 2009-1603, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella nro 2013-400, 4 §:stä ilmenee, että kahdessa CRE:n lausunnon jälkeen annetussa ministeriön asetuksessa määritellään yhtäältä kullekin toimittajalle toimituksiin liittyviä kokonaiskustannuksia kuvaava laskentakaava ja toisaalta toimituksiin liittymättömien kustannusten arviointimenetelmä. Kyseisen laskentakaavan ja toimituksiin liittymättömien kustannusten avulla voidaan määrittää maakaasun toimittamisen keskimääräiset kustannukset, joiden perusteella vahvistetaan maakaasun säännellyt myyntitariffit kyseisten asiakkaiden palvelua koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti. CRE tekee vuosittain yksityiskohtaisen analyysin kaikista maakaasun toimittamisesta aiheutuvista kustannuksista ja toimituksiin liittymättömistä kustannuksista.

16.

Asetuksessa, jonka talous- ja energia-asioista vastaavat ministerit antavat CRE:n lausunnon jälkeen, vahvistetaan – CRE:n yksityiskohtaisen analyysin jälkeen – jokaiselle toimittajalle säänneltyjä tariffeja koskevat hinnastot tarvittaessa toimittajan ehdotusten perusteella. ( 16 ) Kyseisiä luetteloja tarkastellaan uudelleen ja ne tarkistetaan tarvittaessa CRE:n lausunnon jälkeen ja tarvittaessa toimittajan ehdotusten perusteella toimituksiin liittyviä kustannuksia kuvaavaan laskentakaavaan liittyvän vaihtelun sekä toimituksiin liittymättömien kustannusten kehityksen perusteella. ( 17 )

17.

Lopuksi kyseinen toimittaja muuttaa ministeriön asetuksessa määritetyin väliajoin, enintään kerran kuukaudessa, säänneltyjä tariffejaan koskevat hinnastot siten, että se siirtää niihin maakaasun toimituksiin liittyvien kustannusten vaihtelut sellaisina kuin ne ovat sovellettaessa sen laskentakaavaa, edellyttäen, että pääministeri on samaa mieltä, mikäli öljytuotteiden hinnoissa tai maakaasun markkinahinnoissa on todettavissa poikkeuksellista nousua viimeisimmän kuukauden aikana tai kumulatiivisesti kolmen kuukauden aikana. ( 18 )

18.

Association nationale des opérateurs détaillants en énergie (jäljempänä ANODE) nosti 17.7.2013 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaatii, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kumoaa asetuksen nro 2013-400 toimivallan ylityksen perusteella. ANODE väittää kanteessaan muun muassa, että energialain L. 445-1–L. 445-4 §, jotka on pantu täytäntöön asetuksella, jonka kumoamista se vaatii, ovat direktiivin 2009/73 tavoitteiden vastaisia.

19.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tämän oikeudenkäynnin yhteydessä ensinnäkin, onko Ranskan lainsäädännössä tarkoitetun kaltaisen hintoihin liittyvän valtion toimenpiteen katsottava johtavan loppukäyttäjiltä perittävien maakaasun toimitushintojen määrittämiseen vapaista markkinavoimista riippumattomasti ja onko se jo luonteensa puolesta esteenä direktiivin 2009/73 3 artiklan 1 kohdassa mainittujen kilpailulle avointen markkinoiden toteutumiselle maakaasualalla.

20.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii toiseksi, millä kriteereillä kyseisen kaltaisen lainsäädännön yhteensopivuus on arvioitava, mikäli näin on, ja erityisesti, sallitaanko SEUT 106 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä direktiivin 2009/73 3 artiklan 2 kohdan kanssa, se, että jäsenvaltiot pyrkivät – ottamalla käyttöön säänneltyjä hintoja – toimitusvarmuuden ja alueellisen yhteenkuuluvuuden kaltaisiin tavoitteisiin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii myös, voiko valtio puuttua hintojen vahvistamiseen soveltamalla periaatetta, jonka mukaan kaikki vakiintuneelle toimittajalle aiheutuvat kustannukset katetaan, ja sitä, mitkä hinnanosat voidaan ottaa huomioon määritettäessä säänneltyjä tariffeja.

21.

Näissä olosuhteissa mainittu tuomioistuin päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

22.

Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimeen 18.12.2014. ANODE, Engie, Ranskan, Unkarin ja Puolan hallitukset sekä Euroopan komissio ovat esittäneet huomautuksia.

23.

Esitetyt kaksi ennakkoratkaisukysymystä herättävät pääasiallisesti kysymyksen maakaasun säänneltyjä myyntitariffeja koskevan Ranskan järjestelmän, jota on kuvailtu tämän ratkaisuehdotuksen 7–17 kohdassa, kaltaisen järjestelmän yhteensoveltuvuudesta direktiivin 2009/73 ja SEUT 106 artiklan 2 kohdan kanssa.

24.

Unionin tuomioistuin on jo hahmotellut oikeuskäytännössään, erityisesti tuomiossa Federutility ym. (C‑265/08, EU:C:2010:205), sen arvioimista, onko erityisesti maakaasualalla toteutettava hintoihin liittyvä valtion toimenpide yhteensoveltuva unionin oikeuden kanssa, koskevia tarkastelupuitteita. Se on esittänyt kyseisessä tuomiossa ja sitä myöhemmässä oikeuskäytännössä ( 19 ) useita tietoja, jotka koskevat kriteerejä, joihin sellaisen arvioinnin on perustuttava. Ennakkoratkaisukysymyksiä on siten tarkasteltava kyseisen oikeuskäytännön mukaisesti.

25.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensiksi, onko kyseessä olevassa Ranskan lainsäädännössä tarkoitetun kaltainen maakaasun hintoihin liittyvä valtion toimenpide jo luonteensa puolesta esteenä direktiivin 2009/73 3 artiklan 1 kohdassa mainittujen kilpailulle avointen markkinoiden toteutumiselle maakaasualalla.

26.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa erityisesti sitä, että Ranskan lainsäädännölle on ominaista ensinnäkin se, ettei kaikkien maakaasun toimittajien tarvitse noudattaa säänneltyjä hintoja, vaan ainoastaan osa niistä, muun muassa vakiintunut toimittaja, joutuu noudattamaan niitä, ja toiseksi se, ettei kyseinen lainsäädäntö estä niitä toimittajia, joita säännellyt tariffit koskevat, eikä muita toimittajia tekemästä kaikille kuluttajille säänneltyjä tariffeja edullisempia hintatarjouksia, ja kolmanneksi se, että kyseinen lainsäädäntö perustuu kustannusten kattamisen periaatteeseen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin väittää, että viimeksi mainitulla periaatteella voitiin estää vakiintunutta toimijaa laskemasta hintojaan niin alas, että tätä oli pidettävä väärinkäyttönä.

27.

Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikkei mistään direktiivin 2009/73 säännöksestä ilmene, ( 20 ) että maakaasun toimitushinnan pitäisi määräytyä yksinomaan tarjonnan ja kysynnän mukaan, tämä vaatimus johtuu itse kyseisen direktiivin tavoitteesta ja yleisestä rakenteesta, sillä tällä direktiivillä pyritään – kuten useista sen johdanto-osan perustelukappaleista ( 21 ) ja useista sen säännöksistä ( 22 ) ilmenee – toteuttamaan kilpailulle täysin ja tosiasiallisesti avoimet maakaasun sisämarkkinat, jotka antavat kaikille kuluttajille mahdollisuuden valita vapaasti toimittajansa ja kaikille toimittajille mahdollisuuden toimittaa vapaasti hyödykkeitä asiakkailleen. ( 23 )

28.

Lisäksi on syytä huomauttaa, että unionin tuomioistuin on tuomiossa Federutility ym. (C‑265/08, EU:C:2010:205) luonnehtinut maakaasun myyntihintaa koskevaa julkista interventiota toimenpiteeksi, jolla ”jo sen luonteenkin puolesta estetään toimintakykyisten maakaasun sisämarkkinoiden toteutuminen”. ( 24 )

29.

Ranskan lainsäädännössä säädetään nyt käsiteltävässä asiassa valtion toimenpiteestä, jolla pääasiallisesti velvoitetaan tietyt yritykset myymään markkinoilla maakaasua tietyille asiakasryhmille hinnoilla, jotka perustuvat laskelmaan, joka on tehty viranomaisten vahvistamien kriteerien mukaan ja käyttämällä niiden vahvistamia hinnastoja.

30.

Kuten komissio on perustellusti huomauttanut, kyseisen lainsäädännön mukaisesti vahvistetut tariffit ovat säänneltyjä hintoja, jotka eivät ole millään tavoin seurausta tarjontaan ja kysyntään perustuvasta vapaasta määräytymisestä. Kyseiset tariffit ovat päinvastoin seurausta viranomaisten määrittämien kriteerien perusteella suoritettavasta – ja siten markkinavoimien dynamiikan ulkopuolisesta – määrittämisestä.

31.

Toimenpide, jolla velvoitetaan tarjoamaan tavara tai palvelu markkinoilla tiettyyn hintaan, vaikuttaa väistämättä kyseisten yritysten vapauteen toimia kyseisillä markkinoilla ja siten kilpailuun kyseisillä markkinoilla. Vaikka sellaisen toimenpiteen markkinoihin kohdistuvan vaikutuksen aste riippuu sen henkilöllisestä ja asiallisesta ulottuvuudesta, tämä ei millään tavoin muuta toteamusta, jonka mukaan tällainen toimenpide on – koska se vaikuttaa kyseiseen kilpailuun – jo luonteensa puolesta kilpailulle avointen markkinoiden toteutumisen tavoitteen vastainen; tämä toteamus ei tietenkään vaikuta siihen, että kyseinen toimenpide voi olla perusteltu voimassa olevien oikeussääntöjen nojalla.

32.

Kuten sekä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin että Ranskan tasavalta ovat huomauttaneet, pitää paikkansa, että kyseessä oleva Ranskan lainsäädäntö poikkeaa useiden seikkojen osalta tuomion Federutility (C‑265/08, EU:C:2010:205) taustalla olleesta Italian lainsäädännöstä, jossa määriteltiin tietty viitehinta, joka kaikkien maakaasun toimittajien oli ilmoitettava asiakkailleen tekemissään tarjouksissa.

33.

Minkään nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan lainsäädännön ominaisuuksien, joita ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on korostanut ja jotka mainitaan tämän ratkaisuehdotuksen 26 kohdassa, perusteella ei voida kuitenkaan osoittaa vääräksi toteamusta, jonka mukaan viranomaisten toimenpiteestä aiheutuvien tariffien määrittäminen vaikuttaa väistämättä kilpailuun ja että tämän vuoksi pääasiassa kyseessä olevan kaltainen lainsäädäntö on vastoin direktiivin 2009/73 3 artiklan 1 kohdassa säädettyä tavoitetta, joka koskee kilpailulle avointen markkinoiden toteutumista maakaasualalla.

34.

Ensinnäkin se, että säänneltyjä tariffeja koskevan Ranskan järjestelmän mukaan velvollisuus myydä maakaasua markkinoilla tietyllä hinnalla koskee yksinomaan tiettyjä markkinatoimijoita, ei nimittäin millään tavoin muuta toteamusta, jonka mukaan se vaikuttaa kilpailuun kyseisillä markkinoilla, koska se rajoittaa kyseisten yritysten toimintavapautta markkinoilla. Tällaisella lainsäädännöllä loukataan markkinatoimijoiden yhdenvertaisuutta ja rikotaan selvästi sitä direktiivin 2009/73 johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa ja tämän ratkaisuehdotuksen 27 kohdassa mainittua vaatimusta, jonka mukaan kaikkien toimijoiden on voitava vapaasti toimittaa tuotteitaan asiakkailleen.

35.

Toiseksi samasta näkökulmasta sillä, että yritykset, joita säännellyt tariffit koskevat, voivat myös vapaasti määrittää tarjouksensa markkinoilla, ei voida mitenkään kyseenalaistaa sitä toteamusta, jonka mukaan kyseinen valtion toimenpide vaikuttaa kilpailuun markkinoilla. Tästä mahdollisuudesta huolimatta markkinoilla on nimittäin valtion toimenpiteen jälkeen väistämättä kaksi segmenttiä, toisin sanoen – Ranskassa maakaasualalla hyvin merkittävä – ”säännelty” segmentti, ( 25 ) jolla tavaran tai palvelun hinnat määräytyvät kilpailun ulkopuolella, ja vapaa segmentti. Tällainen markkinoiden jakaminen on itsessään ristiriidassa kilpailulle täysin ja tosiasiallisesti avoimien maakaasun sisämarkkinoiden periaatteen kanssa. Tältä osin Ranskan hallituksen väite, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on toistanut ja jonka mukaan säännellyt tariffit toimivat käytännössä ylärajana muiden toimittajien tarjoamille hinnoille, osoittaa, että kyseisillä tariffeilla on todellinen vaikutus markkinoihin.

36.

Kolmanneksi se, että säänneltyjen tariffien määrittäminen perustuu kustannusten kattamisen periaatteeseen, ei myöskään voi muuttaa toteamusta, jonka mukaan säännellyt tariffit vaikuttavat kilpailuun. Kyseisellä ominaisuudella ei nimittäin missään tapauksessa ole kilpailua edistävää vaikutusta, vaan minusta vaikuttaa siltä, että sen vaikutuksesta pikemminkin kyseiset toimittajat saavat jonkinlaisen takuun siitä, että säänneltyjen tariffien ansiosta ne voivat saada kustannuksensa takaisin kokonaisuudessaan ainakin kyseisiä tariffeja käyttävien asiakkaidensa osalta. On kuitenkin todettava, ettei muilla toimittajilla ole vastaavaa takuuta, mikä on epäilemättä kyseisen lainsäädännön olemassaolosta seuraava kilpailullinen haitta.

37.

Lopuksi on todettava, ettei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemys, jonka mukaan säännellyt tariffit ovat estäneet määräävässä asemassa olevaa toimijaa laskemasta hintojaan niin alas, että sitä olisi pidettävä väärinkäyttönä, vaikuta minusta merkitykselliseltä kyseisten tariffien kilpailuoikeudellisten vaikutusten arvioimiseksi, kun otetaan huomioon, että tällainen käytäntö on kielletty jo määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevalla lainsäädännöllä ja erityisesti SEUT 102 artiklalla.

38.

Katson, että jäsenvaltion toimenpide, jolla tietyt toimittajat, muun muassa vakiintunut toimittaja, velvoitetaan tarjoamaan loppukäyttäjälle maakaasutoimituksia säännellyillä tariffeilla mutta joka ei kuitenkaan estä kaikkia toimittajia tekemästä markkinoilla kilpailevia tarjouksia näitä tariffeja alemmilla hinnoilla, on jo luonteensa puolesta esteenä direktiivin 2009/73 3 artiklan 1 kohdassa mainittujen kilpailulle avointen markkinoiden toteutumiselle maakaasualalla.

39.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka se, että jäsenvaltio puuttuu maakaasutoimituksista loppukäyttäjältä perittävien hintojen vahvistamiseen, on esteenä kilpailulle avoimien markkinoiden toteutumiselle maakaasualalla, kyseinen toimenpide voidaan kuitenkin hyväksyä direktiivin 2009/73 nojalla sillä varauksella, että tässä direktiivissä säädetyt edellytykset täyttyvät. ( 26 )

40.

Kuten sen johdanto-osan 43 ja 44 perustelukappaleessa todetaan, sen tavoitteen lisäksi, joka koskee kilpailulle avointen maakaasun sisämarkkinoiden aikaansaamista, direktiivin 2009/73 tavoitteena on nimittäin myös varmistaa se, että julkisen palvelun vaatimustaso säilyy korkeana, suojata loppukäyttäjiä ja turvata toimitusvarmuus. Viimeksi mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi direktiivin 2009/73 3 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että kyseistä kohtaa sovelletaan ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta” saman artiklan 2 kohdan soveltamista.

41.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että viimeksi mainitun säännöksen ( 27 ) ja siinä mainitun SEUT 106 artiklan ( 28 ) perusteella on katsottava, että se, että jäsenvaltio puuttuu maakaasutoimituksista loppukäyttäjiltä perittävien hintojen vahvistamiseen, voidaan sallia vain kolmen edellytyksen täyttyessä. Ensinnäkin intervention on perustuttava yleiseen taloudelliseen etuun, toiseksi sen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukainen ja kolmanneksi sillä on asetettava julkisen palvelun velvoitteita, jotka ovat selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia, ja niillä on turvattava se, että unionin maakaasualan yritykset ovat tasapuolisesti jäsenvaltioiden maakaasunkuluttajien käytettävissä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toisesta ennakkoratkaisukysymyksestä ilmenevä epäselvyys koskee kyseisten edellytysten sisältöä ja niiden soveltamista nyt käsiteltävässä asiassa.

42.

Siltä osin kuin on kyse ensimmäisestä edellytyksestä – siitä, että sen, että jäsenvaltio puuttuu maakaasutoimituksista perittävien hintojen vahvistamiseen, on oltava perusteltua yleisen taloudellisen edun turvaamiseksi – ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii toisen ennakkoratkaisukysymyksensä a kohdassa, missä määrin ja millä edellytyksillä jäsenvaltio voi tavoitella toimitushinnan kohtuullisena pysymisen, jonka unionin tuomioistuin on tunnustanut tuomiossa Federutility (C‑265/08, EU:C:2010:205), sijasta muita yleiseen taloudelliseen etuun liittyviä tavoitteita. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa erityisesti energialain L. 100-1 §:ssä mainittuihin toimitusvarmuuden ja alueellisen yhteenkuuluvuuden tavoitteisiin, joihin Ranskan hallitus vetosi pääasian oikeudenkäynnissä, koska ne ovat säänneltyjen tariffien järjestelmällä tavoiteltuja päämääriä.

43.

Huomautan tässä yhteydessä aluksi, että vaikka direktiivissä 2009/73 ei esitetä käsitteen ”yleinen taloudellinen etu” määritelmää, ( 29 ) oikeuskäytännöstä ilmenee, että kyseisen direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa oleva viittaus sekä tähän käsitteeseen että SEUT 106 artiklaan, joka koskee yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottavia yrityksiä, tarkoittaa sitä, että kyseistä käsitettä on tulkittava viimeksi mainitun EUT-sopimuksen määräyksen valossa. ( 30 )

44.

Katson yleisesti, että unionin oikeuden järjestelmällisen ja johdonmukaisen lähestymistavan mukaan direktiivissä 2009/73 tarkoitettua edellytystä, jonka mukaan kaasualalla toimiville yrityksille asetetaan julkisen palvelun velvoitteita ”yleisen taloudellisen edun nimissä”, on tulkittava unionin oikeuden muiden merkityksellisten oikeussääntöjen ja erityisesti primaarioikeuden valossa. Näissä olosuhteissa kyseinen tulkinta on mukautettava siihen uuteen tilanteeseen, joka on seurausta Lissabonin sopimuksen – johon kuuluvat SEUT 106 artiklan lisäksi SEUT 14 artikla, uusi pöytäkirja N:o 26 yleistä etua koskevista palveluista (jäljempänä pöytäkirja N:o 26) ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jolla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla, 36 artikla, joka koskee mahdollisuutta käyttää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja – voimaantulosta.

45.

Tässä uudessa tilanteessa merkityksellisten oikeussääntöjen ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön tarkastelu johdattavat minut esittämään seuraavat näkökohdat.

46.

Ensimmäinen näkökohta koskee sitä asemaa, joka jäsenvaltioille on myönnettävä niiden yleiseen taloudelliseen etuun liittyvien tavoitteiden määrittämisen osalta, jotka voivat oikeuttaa julkisen palvelun velvoitteiden asettamisen. Huomautan tässä yhteydessä, että pöytäkirjassa N:o 26 myönnetään yleisesti nimenomaan jäsenvaltioiden viranomaisten keskeinen asema ja laaja harkintavalta tarjota, tilata ja järjestää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja. ( 31 ) Nimenomaisesti maakaasualan osalta direktiivin 2009/73 johdanto-osan 47 perustelukappaleen toisesta virkkeestä ilmenee, että ”julkisen palvelun vaatimukset olisi määriteltävä kansallisella tasolla kansallisten olosuhteiden mukaisesti; jäsenvaltioiden olisi kuitenkin tällöin noudatettava [unionin] oikeutta”. ( 32 )

47.

Tämä lähestymistapa, jolla pyritään antamaan jäsenvaltioille laajempi harkintavalta, ( 33 ) on nähtävissä energia-alaan liittyviä julkisen palvelun vaatimuksia koskevassa oikeuskäytännössä, jossa unionin tuomioistuin on – viitaten SEUT 106 artiklan varsinaiseen tavoitteeseen ja siihen liittyvään oikeuskäytäntöön ( 34 ) – todennut, että jäsenvaltioilla on oikeus unionin oikeutta noudattaen päättää yleiseen taloudelliseen etuun liittyvien palvelujensa laajuudesta ja organisoinnista. ( 35 )

48.

Toinen näkökohta, joka liittyy jossain määrin ensimmäiseen, koskee jäsenvaltioiden mahdollisuutta yleiseen taloudelliseen etuun liittyviä tavoitteita määriteltäessä ottaa huomioon tilanteensa ja kansalliset politiikkansa. Pöytäkirjassa N:o 26 tunnustetaan siten yleisesti nimenomaan vaatimus ottaa huomioon yleistä taloudellista etua koskevien eri palvelujen väliset erot ja erot käyttäjien tarpeissa ja mieltymyksissä, jotka voivat johtua erilaisista maantieteellisistä, yhteiskunnallisista tai kulttuurisista tilanteista. ( 36 ) Tämä sama vaatimus ilmaistaan maakaasualan osalta sekä direktiivin 2009/73 johdanto-osan 44 perustelukappaleessa ( 37 ) että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, jossa todetaan, että päättäessään yleiseen taloudelliseen etuun liittyvien palvelujensa laajuudesta ja organisaatiosta jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon kansallisen politiikkansa tavoitteet. ( 38 )

49.

Edellä esitetystä ilmenee, että jäsenvaltioiden on lähtökohtaisesti määritettävä – ottamalla huomioon kansalliset tilanteensa ja politiikkansa – ne yleiseen taloudelliseen etuun liittyvät tavoitteet, joihin ne pyrkivät asettamalla julkisen palvelun velvoitteita kaasualalla toimiville yrityksille. Oikeus määritellä yleisen taloudellisen edun tavoitteet ei kuitenkaan tarkoita, että tämä jäsenvaltioiden vapaus on rajaton, ( 39 ) vaan sitä on käytettävä unionin oikeutta noudattaen.

50.

Siten herää kysymys siitä, kuinka jäsenvaltioille annetun harkintavallan, joka koskee niitä yleiseen taloudelliseen etuun liittyviä tavoitteita, joihin ne pyrkivät asettamalla julkisen palvelun velvoitteita, on konkreettisesti mukauduttava unionin oikeuden noudattamisen asettamiin vaatimuksiin.

51.

Tässä yhteydessä on syytä tarkastella ensin jossain määrin keskustelua herättänyttä kysymystä direktiivin 2009/73 3 artiklan 2 kohtaan, joka mainitaan tämän ratkaisuehdotuksen 6 kohdassa, sisältyvän luettelon tulkinnasta. On nimittäin väitetty, että kyseiseen säännökseen sisältyy tyhjentävä luettelo yleiseen taloudelliseen etuun liittyvistä syistä, jotka voivat oikeuttaa valtion toiminnan. ( 40 ) Unionin tuomioistuin ei ole vielä ottanut kantaa tähän kysymykseen, joka ei ole merkityksetön, sillä jos noudatettaisiin tällaista suppeaa tulkintaa, siitä olisi seurauksena se, että sellaiseen yleiseen taloudelliseen etuun, jota ei mainita kyseisessä luettelossa, kuten alueelliseen yhteenkuuluvuuteen, perustuva jäsenvaltion toimenpide ei olisi perusteltavissa.

52.

Tältä osin hyväksyn kuitenkin täysin julkisasiamies Ruiz-Jarabo Colomerin ehdottaman lähestymistavan, jonka mukaan kyseinen luettelo ei koske yleiseen taloudelliseen etuun liittyviä syitä vaan ”toimia”, jotka voivat olla julkisen palvelun velvoitteiden kohteena. ( 41 ) Tällainen tulkinta on mielestäni kyseisen säännöksen sanamuodon mukainen; siinä todetaan, että julkisen palvelun velvoitteet ”voivat koskea” turvallisuutta, toimitusten säännöllisyyttä, laatua ja hintaa sekä muita siinä mainittuja seikkoja. Kyseisen säännöksen mukaan jäsenvaltiot voivat siten asettaa yrityksille julkisen palvelun velvoitteita, jotka koskevat edellä mainittuja asioita – joiden kohteina siis voi olla esimerkiksi turvallisuus, toimitusten säännöllisyys, laatu ja hinta. Kyseisten velvoitteiden tavoitteena on kuitenkin oltava aina yhden tai useamman yleiseen taloudelliseen etuun liittyvän tavoitteen toteuttaminen. ( 42 ) Kyseisistä näkökohdista seuraa, että direktiivin 2009/73 3 artiklan 2 kohtaan sisältyvä luettelo ei ole missään tapauksessa tyhjentävä luettelo niistä yleiseen taloudelliseen etuun liittyvistä tavoitteista, joihin jäsenvaltiot voivat pyrkiä direktiivin nojalla.

53.

Tämän selvennyksen jälkeen totean, että vaikka jäsenvaltiot voivat vapaasti määrittää ne yleiseen taloudelliseen etuun liittyvät tavoitteet, joihin ne haluavat pyrkiä asettamalla julkisen palvelun velvoitteita, ei voida kuitenkaan jättää huomioimatta sitä, että maakaasuala on ala, josta säätäessään unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti pyrkinyt tiettyihin erityistavoitteisiin.

54.

Unionin tuomioistuin on todennut tässä yhteydessä, että harkitessaan direktiivin 2009/73 mukaisesti, onko kaasualalla toimiville yrityksille asetettava yleisen taloudellisen edun nimissä julkisen palvelun velvoitteita, jäsenvaltioiden on sovitettava yhteen direktiivillä 2009/73 tavoiteltu vapauttaminen ja muut sillä tavoitellut päämäärät. ( 43 )

55.

Tämä punnintavaatimus, jonka unionin tuomioistuin on ilmaissut niiden tavoitteiden osalta, joita unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti tarkoittanut direktiivissä 2009/73, on mielestäni ilmaus kyseisten tavoitteiden erityisestä tärkeydestä. Kyse on nimittäin tavoitteista, joihin pyrkimisen unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti katsonut välttämättömäksi. Näin ollen niihin pyrkimisellä voi olla suurempi merkitys arvioitaessa sellaisen toimenpiteen oikeasuhteisuutta, jolla asetetaan sellaisen yleisemmän päämäärän, jota direktiivillä 2009/73 myös tavoitellaan ja joka koskee markkinoiden avaamista maakaasun sisämarkkinoiden luomiseksi, mahdollisesti vaarantava julkisen palvelun velvoite.

56.

Esillä olevassa asiassa edellä esitetystä ilmenee, että energian toimitusvarmuus on epäilemättä sellainen yleiseen taloudelliseen etuun liittyvä tavoite, jolla voidaan – kunhan muut edellytykset täyttyvät – oikeuttaa maakaasun toimitushintoja koskeva valtion toimenpide. Jo primaarioikeuden alalla SEUT 194 artiklan 1 kohdan b alakohdassa nimittäin määritellään energian toimitusvarmuus unionissa yhdeksi unionin energiapolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi. Siltä osin kuin on kyse erityisesti maakaasualasta, direktiivin 2009/73 johdanto-osan useista perustelukappaleista ja artikloista ilmenee, että siinä nimenomaisesti katsotaan, että energian toimitusvarmuus on yksi sen keskeisistä päämääristä. ( 44 ) Tarkemmin sanottuna direktiivin 2009/73 mukaan toimitusvarmuus on selvästi yksi niistä tavoitteista, jotka on otettava huomioon asetettaessa julkisen palvelun vaatimuksia maakaasualalla. ( 45 )

57.

Direktiivissä 2009/73 ei sitä vastoin ole mainittu erikseen, että alueellinen yhteenkuuluvuus olisi sellainen yleisen taloudellisen edun mukainen tavoite, jolla voidaan oikeuttaa julkisen palvelun vaatimusten asettaminen maakaasualalla. Tässä yhteydessä on kuitenkin huomautettava yhtäältä, että SEUT 14 artiklassa tunnustetaan nimenomaisesti yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen rooli unionin alueellisen yhteenkuuluvuuden edistämisessä, ja toisaalta, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 36 artiklassa mainitaan nimenomaisesti alueellinen yhteenkuuluvuus samassa yhteydessä kuin mahdollisuus käyttää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja. Lisäksi sikäli kuin valtion toimenpiteen tarkoituksena on alueellinen yhteenkuuluvuus, koska sen tarkoituksena on antaa yleinen ja yhtäläinen mahdollisuus käyttää maakaasua jäsenvaltion koko alueella, jotta estetään tilanne, jossa maan tietyillä alueilla ei ole kyseistä mahdollisuutta esimerkiksi niiden maantieteellisen aseman tai luonnonolosuhteiden vuoksi, tällaiseen päämäärään pyrkimisen on epäilemättä katsottava olevan direktiivin 2009/73 ja erityisesti sen 3 artiklan 3 kohdan mukaista; kyseisessä 3 kohdassa säädetään, että ”[jäsenvaltioiden] on erityisesti toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä sellaisten syrjäseuduilla asuvien loppukäyttäjien suojelemiseksi, jotka on liitetty kaasujärjestelmään”. Näin ollen on katsottava, että näin tulkittuna alueellisen yhteenkuuluvuuden tavoite on olennainen osa direktiivin 2009/73 tavoitteita.

58.

Yhteenvetona todettakoon, että edellä esitetystä ilmenee, että direktiivillä 2009/73 ja erityisesti sen 3 artiklan 2 kohdalla, tulkittuna SEUT 14 ja SEUT 106 artiklan sekä pöytäkirjan N:o 26 valossa, annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus harkita, onko kaasualalla toimiville yrityksille yleisen taloudellisen edun nimissä asetettava maakaasun toimitushintoja koskevia julkisen palvelun velvoitteita muun muassa toimitusvarmuuden ja alueellisen yhteenkuuluvuuden varmistamiseksi, edellyttäen, että kaikki muut siinä säädetyt edellytykset täyttyvät.

59.

Toinen edellytys, jonka on täytyttävä, jotta voidaan hyväksyä se, että jäsenvaltio puuttuu maakaasutoimituksista perittävien hintojen vahvistamiseen, on se, että yrityksille asetetut julkisen palvelun velvoitteet ovat suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Korostamalla vaatimusta, jonka mukaan kyseisen periaatteen noudattamista on valvottava tiukasti, unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että julkisen palvelun velvoitteilla saadaan rajoittaa maakaasun hintojen vapaata määräytymistä vain siinä määrin kuin se on tarpeen niillä tavoitellun yleisen taloudellisen edun mukaisen tavoitteen toteuttamiseksi. ( 46 )

60.

Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen edellyttää ensinnäkin, että toimenpiteellä voidaan saavuttaa sillä tavoiteltu yleisen taloudellisen edun mukainen päämäärä. ( 47 ) Toiseksi siltä osin kuin on kyse hintoja koskevan valtion intervention kestosta, unionin tuomioistuin on katsonut, että sen on ajallisesti rajoituttava siihen, mikä on tarkkaan ottaen tarpeen sillä olevan tavoitteen saavuttamiseksi, jotta toimenpiteestä, jolla jo sen luonteenkin puolesta estetään toimintakykyisten maakaasun sisämarkkinoiden toteutuminen, ei tehtäisi pysyvää. ( 48 ) Kolmanneksi unionin tuomioistuin on todennut, että käyttöön otettu interventiotapa ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen yleiseen taloudelliseen etuun liittyvän päämäärän saavuttamiseksi. ( 49 ) Neljänneksi suhteellisuutta koskevaa vaatimusta on arvioitava myös toimenpiteen henkilölliseen soveltamisalaan nähden. ( 50 )

61.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on pääasiaa käsitellessään harkittava, täyttyvätkö suhteellisuutta koskevat edellytykset, kun tietyille toimittajille asetetaan velvollisuus toimittaa maakaasua säännellyillä tariffeilla tietyille asiakasryhmille. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ja käytettävissä olevien tietojen perusteella antaa sille tätä varten kaikki tarpeelliset unionin oikeutta koskevat tiedot. ( 51 )

62.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ensinnäkin arvioitava, voidaanko kyseessä olevan kaltaisella toimenpiteellä saavuttaa toimitusvarmuutta ja alueellista yhteenkuuluvuutta koskevat tavoitteet. Toimenpiteen soveltuvuus edellyttää, että asetetun velvoitteen ja tavoitteen välillä on suora yhteys. Nämä kaksi tavoitetta on tässä yhteydessä erotettava toisistaan.

63.

Toimitusvarmuuden osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa Ranskan hallituksen esittämään väitteeseen, jonka mukaan vakiintuneen toimittajan toimitusvalinnat ja se, että toimitukset tehdään pääasiallisesti pitkäaikaisina toimitussopimuksina, jotka ovat sidoksissa öljyn hintakehitykseen, takaavat sen mukaan paremman toimitusvarmuuden. Ranskan hallitus toteaa huomautuksissaan myös, että maakaasun tukkukauppamarkkinoiden epävakaisuudesta voi aiheutua kaasunhinnan epävakaisuutta, joka vaikuttaa loppukäyttäjille tarjottavaan kaasunhintaan. Säänneltyihin tariffeihin ja niiden laskemistapaan sisältyy sen mukaan kaasun hintojen tasoitusmekanismi, joka pehmentää öljyn ja kaasun hintojen volatiliteetista johtuvien äkillisten muutosten vaikutusta loppukäyttäjään.

64.

Minun on huomautettava tässä yhteydessä ensinnäkin, että oikeudenkäyntiasiakirjoissa ei ole mainintaa siitä, että toimittajat, joita säännellyt tariffit koskevat, (tai muut toimittajat) olisivat velvoitettuja tekemään sellaisia pitkäaikaisia toimitussopimuksia, joilla pyritään turvaamaan toimitusvarmuus kohtuullisilla hinnoilla (toisin sanoen säännellyillä hinnoilla) energiakriisin tapauksessa tai jos hintojen osalta esiintyy huomattavaa epävakaisuutta. ( 52 ) Ennakkoratkaisupyynnössä viitataan lisäksi vakiintuneen toimittajan toimitusvalintoihin, mikä viittaa siihen, että pitkäaikaisten toimitussopimusten tekeminen riippuu kyseisen toimittajan kaupallisesta päätöksestä eikä sen vastuulla olevasta oikeudellisesta velvoitteesta. Koska pitkäaikaisten toimitussopimusten tekemisen ja säänneltyjen tariffien välillä ei ole yhteyttä, oikeudenkäyntiasiakirjoissa esitettyjen tietojen perusteella ei ole selvää, kuinka kyseinen tariffien määrääminen voitaisiin perustella kyseisten sopimusten olemassaololla.

65.

Toiseksi on niin, että vaikka on mahdollista, että sellaisen energiakriisin tapauksessa, jonka johdosta hinnat nousevat merkittävästi, voidaan katsoa, että toimenpiteellä, johon sisältyy velvollisuus tarjota ja toimittaa maakaasua tietyllä hinnalla, voidaan turvata toimitusvarmuus, on todettava, että mahdollisuudesta tällaiseen poikkeukselliseen toimenpiteeseen tarkoin määritellyin edellytyksin säädetään kauppalain L. 410-2 §:n 3 momentissa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, esiintyykö sellaisia kaasun tai öljyn hintojen volatiliteetista johtuvia äkillisiä muutoksia, joilla voidaan oikeuttaa sellaisen hintoihin kohdistuvan valtion toimenpiteen toteuttaminen, joka on pääpiirteittäin pysyvä. Arvioitaessa kyseisen toimenpiteen oikeasuhteisuutta toimitusvarmuuden tavoitteen kannalta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on otettava huomioon myös asetuksen N:o 994/2010 ( 53 ) perusteella toteutetut toimenpiteet.

66.

Alueellisen yhteenkuuluvuuden osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee Ranskan hallituksen väitteen, jonka mukaan kaasun säännellyt myyntitariffit mahdollistavat hintojen yhdenmukaistamisen koko valtion alueella. Ranskan hallitus väittää huomautuksissaan, että siirtoverkon käytön kustannukset, jotka siirtäjä laskuttaa kaasuntoimittajilta, voivat vaihdella merkittävästi sen mukaan, kuinka kaukana asiakas on pääasiallisista siirtoinfrastruktuureista, ja että näin ollen tariffien sääntelyn avulla voidaan pienentää asiakaskohtaisten kustannusten eroja osittaisella kustannusten tasaamisella.

67.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että alueellisen yhteenkuuluvuuden tavoite, sellaisena kuin se määritellään tämän ratkaisuehdotuksen 57 kohdassa, voidaan saavuttaa asettamalla velvoite toimittaa kaasua tietyllä hinnalla. Kansallisen tuomioistuimen on kuitenkin tutkittava toimenpiteen tarpeellisuutta arvioitaessa, voidaanko kyseinen tavoite saavuttaa myös sellaisilla muilla toimenpiteillä, jotka ovat pienempi este avointen maakaasun sisämarkkinoiden toteutumiselle kuin yleisesti määrätyt hinnat, joita ei sovelleta objektiivisten maantieteellisten kriteerien perusteella määriteltäviin tiettyihin syrjäisten alueiden asiakasryhmiin vaan tiettyjen – kaasunkulutuksensa perusteella määriteltävien – asiakasryhmien joukkoon kokonaisuudessaan.

68.

Toiseksi on huomautettava toimenpiteen kestosta, että unionin tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen perusteella on ilmeistä, ettei kyseisessä Ranskan lainsäädännössä säädetä mistään sen velvoitteen kestoa koskevasta rajoituksesta, joka koskee maakaasun tarjoamista loppukäyttäjälle säännellyillä tariffeilla, minkä vuoksi kyseinen velvoite on katsottava pysyväksi. Pitää kuitenkin paikkansa, että – kuten Ranskan hallitus korostaa huomautuksissaan – Ranskan lainsäädännössä säädetään säänneltyjen tariffien tarkistamisesta määräajoin. ( 54 ) Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kyseinen määräaikaisia tarkistuksia koskeva velvollisuus koskee tariffien tason vahvistamista eikä sitä, onko – kaasualan kehitys huomioon ottaen – tarpeen puuttua asiaan hintoja koskevalla valtion toimenpiteellä ja jos on, millä tavoin. Vaikuttaa siten siltä, ettei se voi kumota kyseisen toimenpiteen pysyvyyttä koskevaa toteamusta. ( 55 )

69.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, voidaanko sen, että asetetaan nyt kyseessä olevan kaltainen maakaasun toimittamista tietyllä hinnalla koskeva pääpiirteittäin pysyvä velvoite, katsoa rajoittuvan siihen, mikä on tarkkaan ottaen tarpeen kahden esiin tuodun tavoitteen saavuttamiseksi.

70.

Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava myös kyseisen lainsäädännön tarpeellisuus. Sen on tämän vuoksi arvioitava, ylittääkö nyt kyseessä olevan kaltaisen, kyseisellä lainsäädännöllä täytäntöön pannun hintoja koskevan valtion toimenpiteen toteutustapa sen, mikä on tarpeen tavoiteltujen yleisen taloudellisen edun mukaisten päämäärien saavuttamiseksi, ja voitaisiinko kyseiset päämäärät saavuttaa sellaisilla muilla asianmukaisilla toimenpiteillä, jotka ovat vähemmän rajoittavia.

71.

Tältä osin unionin tuomioistuin on todennut tuomiossa Federutility (C‑265/08, EU:C:2010:205), että jos olisi selvää, että maakaasun toimitushintoja koskeva valtion interventio saattoi olla perusteltu, suhteellisuutta koskeva vaatimus edellyttäisi erityisesti, että tämä interventio rajoittuu lähtökohtaisesti siihen hinnan osaan, jota nämä erityiset olosuhteet suoraan nostavat tavalla, jonka vaikutusta valtion interventiolla pyritään rajoittamaan. ( 56 )

72.

Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii toisen ennakkoratkaisukysymyksensä b kohdassa sitä, voiko – kun otetaan huomioon erityisesti esiin tuodut kaksi tavoitetta – maakaasun hintoja koskeva valtion toimenpide perustua periaatteeseen, jonka mukaan kaikki vakiintuneelle toimittajalle aiheutuvat kustannukset katetaan. Se pohtii myös lähinnä sitä, mitkä hinnanosat voidaan kattaa säännellyillä tariffeilla.

73.

Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin siitä, voidaanko direktiivin 2009/73 mukaan säännellyt tariffit määrittää kustannusten kattamisen periaatteen perusteella, on syytä huomauttaa, ettei kyseisessä direktiivissä esitetä mitään, mikä liittyisi tällaisten tariffien laskentatapaan tai mahdollisesti katettaviin kustannuksiin. Kuten komissio perustellusti huomauttaa, kyseinen direktiivi perustuu nimittäin käsitykseen, että maakaasun toimitushintojen on periaatteessa määräydyttävä vapaan kilpailun ehdoilla. Näin ollen – sillä edellytyksellä, että kaikki hintoihin kohdistuvaa valtion interventiota koskevat edellytykset täyttyvät – ei ole lähtökohtaisesti mitään estettä sille, että säänneltyjen tariffien määrittämisessä käytettävä menetelmä perustuu kustannusten huomioon ottamiseen. Esiin nousee kuitenkin kysymys siitä, mitkä kustannukset voidaan, kun otetaan huomioon suhteellisuusperiaate, ottaa huomioon kyseisen määrittämisen yhteydessä.

74.

Viittauksesta ”kaikkiin” kustannuksiin huomautan tältä osin ensinnäkin, että vaikuttaa siltä, että unionin tuomioistuimen tuomion Federutility (C‑265/08, EU:C:2010:205) 36 ja 38 kohdassa ilmaiseman vaatimuksen, jonka mukaan hintoihin kohdistuvan valtion intervention on rajoituttava siihen, mikä on tarpeen tavoitellun tavoitteen saavuttamiseksi, vuoksi voi olla välttämätöntä mahdollisuuksien mukaan määrittää se hinnan osa, jonka osalta interventio on tarpeen sillä tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.

75.

Mikäli käsiteltävässä asiassa ilmenee, että toimitusvarmuuden ja alueellisen yhteenkuuluvuuden, sellaisena kuin se määritellään tämän ratkaisuehdotuksen 57 kohdassa, tavoitteiden turvaamiseksi on tosiasiallisesti tarpeen säätää säännellyistä tariffeista, suhteellisuusperiaatteen noudattaminen edellyttäisi siten, että interventio rajoittuu periaatteessa niihin hinnan osiin, joita korottava vaikutus kyseisiin tavoitteisiin pyrkimisellä voi olla.

76.

Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 42–58 kohdassa todetaan, jäsenvaltioilla on maakaasualan yrityksille yleisen taloudellisen edun nimissä suunnittelemiensa julkisen palvelun velvoitteiden määrittämistä, täyttämistä ja organisointia koskeva harkintavalta, minkä vuoksi niille on myönnettävä kyseisten velvoitteiden osalta sovellettavien toimintatapojen konkreettista määrittämistä koskeva organisatorinen itsenäisyys. Vaikka kyseisen autonomian on mahdollistettava se, että ne voivat organisoida kyseiset julkisen palvelun velvoitteet siten, että varmistetaan niiden moitteeton toiminta, minusta vaikuttaa kuitenkin siltä, että kaikkien kustannusten kattamiseen perustuvaa säänneltyjen tariffien määritystapaa käytettäessä on väistämättä otettava huomioon ne kustannukset – jotka sellaista menetelmää sovellettaessa ovat tariffin osia ( 57 ) ‐ joihin yleiseen taloudelliseen etuun liittyviin tavoitteisiin pyrkimisestä johtuva nousu ei voi vaikuttaa. Näin ollen epäilen kaikkien kustannusten kattamiseen perustuvan säänneltyjen tariffien määritystavan yhteensoveltuvuutta sen edellä mainitun vaatimuksen kanssa, jonka unionin tuomioistuin on ilmaissut tuomiossa Federutility (C‑265/08, EU:C:2010:205), jonka mukaan valtion interventio ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen yleiseen taloudelliseen etuun liittyvän päämäärän saavuttamiseksi.

77.

Siltä osin kuin on kyseessä viittaus vakiintuneelle toimittajalle aiheutuvien kustannusten kattamiseen, on syytä huomauttaa, että direktiivin 2009/73 3 artiklan 2 kohdan mukaan julkisen palvelun velvoitteet eivät saa olla syrjiviä. Tältä osin viittaan kuitenkin tämän ratkaisuehdotuksen 81–83 kohtaan.

78.

Neljänneksi suhteellisuutta koskevaa vaatimusta on arvioitava myös toimenpiteen henkilölliseen soveltamisalaan ja tarkemmin ottaen niihin subjekteihin nähden, jotka hyötyvät siitä. Unionin tuomioistuin tarkasteli tuomiossa Federutility (C‑265/08, EU:C:2010:205) tätä kyseisen toimenpiteen suhteellisuusnäkökohtaa esiin tuodun tavoitteen kannalta, joka on maakaasutoimitusten hinnan kohtuullisena pysyminen loppukäyttäjän suojaamiseksi. Se katsoi, että suhteellisuuden vaatimusta ei lähtökohtaisesti noudatettaisi, jos lainsäädäntö hyödyttäisi samalla tavoin sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä kaasun loppukäyttäjinä. ( 58 )

79.

Esillä olevassa asiassa asiaa koskevassa lainsäädännössä säädetään, että 1.1.2016 alkaen säänneltyjä toimitushintoja sovelletaan kotitalouksiin ja yrityksiin, jotka kuluttavat alle 30000 kWh/vuosi. Kansallisen tuomioistuimen on tarkistettava, täyttääkö tällainen järjestelmä, joka näyttää hyödyttävän samalla tavoin sekä yksityishenkilöitä että pieniä ja keskisuuria yrityksiä, suhteellisuuden vaatimuksen toimenpiteen henkilöllisen soveltamisalan osalta, kun asiaa tarkastellaan toimitusvarmuuden ja alueellisen yhteenkuuluvuuden tavoitteiden näkökulmasta.

80.

Lopuksi on todettava, että kyseessä olevan toimenpiteen on täytettävä muut direktiivin 2009/73 3 artiklan 2 kohdassa mainitut edellytykset, jotka koskevat julkisen palvelun velvoitteiden selkeää määrittelyä, avoimuutta, syrjimättömyyttä ja todennettavuutta sekä tarvetta siihen, että unionin kaasualan yritykset voivat tarjota kuluttajille palvelujaan tasapuolisesti. Kansallisen tuomioistuimen on tarkistettava, onko asia näin nyt käsiteltävässä tapauksessa.

81.

Siltä osin kuin on kyse erityisesti syrjimättömyydestä, esiin nousevat seuraavat näkökohdat.

82.

Huomautan ensinnäkin, että direktiivin 2009/73 3 artiklan 2 kohdassa säädetään mahdollisuudesta asettaa julkisen palvelun velvoitteita ”kaasualalla toimiville yrityksille” yleensä eikä vain tietyille yrityksille. Lisäksi kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että jäsenvaltiot ”eivät – – saa harjoittaa syrjintää [maakaasualan] yritysten välillä niiden oikeuksien tai velvollisuuksien suhteen”. Täsmennyksellä, joka koskee syrjimättömyyden edellytystä koskevaa tavoitetta, halutaan sanoa, että velvoitteiden on koskettava tasapuolisesti kaikkia alan toimijoita, jotta kilpailu ei estyisi enempää. ( 59 ) Näin ollen yleispalveluvelvollisuuksien alaisten yritysten nimeämismenettelyllä ei saa edeltä käsin sulkea pois mitään kaasualan yritystä. ( 60 )

83.

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että kyseessä olevaa säänneltyjä myyntihintoja koskevaa järjestelmää sovelletaan yksinomaan tiettyihin kaasualan yrityksiin ja ettei oikeudenkäyntiasiakirjoissa ole mainintaa siitä, ettei sen soveltamista ole rajattu tiettyihin toimijoihin, jotka tiettynä ajanjaksona erotuksetta täyttävät ehdot yksinomaan ennalta määritettyjen objektiivisten kriteerien perusteella. ( 61 )

84.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Conseil d’État’n (ylin hallintotuomioistuin, Ranska) esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Jäsenvaltion toimenpide, jolla tietyt toimittajat, muun muassa vakiintunut toimittaja, velvoitetaan tarjoamaan loppukäyttäjälle maakaasutoimituksia säännellyillä tariffeilla mutta joka ei kuitenkaan estä kaikkia toimittajia tekemästä markkinoilla kilpailevia tarjouksia näitä tariffeja alemmilla hinnoilla, on jo luonteensa puolesta esteenä maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/73/EY 3 artiklan 1 kohdassa mainittujen kilpailulle avointen markkinoiden toteutumiselle maakaasualalla.

Direktiivillä SEUT 2009/73 ja erityisesti sen 3 artiklan 2 kohdalla, tulkittuna SEUT 14 ja SEUT 106 artiklan sekä yleistä etua koskevista palveluista tehdyn pöytäkirjan N:o 26 valossa, annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus harkita, onko kaasualalla toimiville yrityksille yleisen taloudellisen edun nimissä asetettava maakaasun toimitushintoja koskevia julkisen palvelun velvoitteita muun muassa toimitusvarmuuden ja alueellisen yhteenkuuluvuuden varmistamiseksi, edellyttäen yhtäältä, että kaikki kyseisen direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa säädetyt edellytykset, erityisesti kyseisten velvoitteiden syrjimättömyyttä koskeva edellytys, täyttyvät, ja toisaalta, että kyseinen toimenpide on suhteellisuusperiaatteen mukainen.

Siinä tapauksessa direktiivin 2009/73 3 artiklan 2 kohta ei ole lähtökohtaisesti esteenä sille, että hinnan määrittämisessä käytettävä menetelmä perustuu kustannusten huomioon ottamiseen, edellyttäen, ettei tällaisen menetelmän soveltamisesta ole seurauksena se, että valtion toimenpide ylittää sen, mikä on tarpeen sillä tavoitellun yleiseen taloudelliseen etuun liittyvän päämäärän saavuttamiseksi.