—

Hotel Sava Rogaška, gostinstvo, turizem in storitve, d.o.o., edustajinaan odvetnik I. Dobravc Tatalovič ja odvetnik M. Kač,

—

Slovenian hallitus, asiamiehinään A. Vran ja N. Pintar Gosenca,

—

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja S. Šindelková,

—

Kreikan hallitus, asiamiehinään I. Chalkias, E. Leftheriotou ja A.‑E. Vasilopoulou,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Grünheid, E. Manhaeve ja M. Žebre,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee luontaisten kivennäisvesien hyödyntämisestä ja markkinoille saattamisesta 18.6.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/54/EY (EUVL L 164, s. 45, oikaisu EUVL 2014, L 306, s. 8) 8 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Hotel Sava Rogaška, gostinstvo, turizem in storitve, d.o.o. (jäljempänä HSR) ja Slovenian tasavalta, jota edustaa maatalous- ja ympäristöministeriö (jäljempänä ministeriö), ja joka koskee sitä, ettei viimeksi mainittu tunnustanut kauppanimitystä, jota HSR tahtoo käyttää eräästä luontaisesta kivennäisvedestä.

3

Direktiivin 2009/54 johdanto-osan viidennessä, seitsemännessä ja yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

4

Kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämä direktiivi koskee jäsenvaltioiden maaperästä saatua vettä, jonka tämän jäsenvaltion vastuussa oleva viranomainen tunnustaa liitteessä I olevan I jakson säännökset täyttäväksi luontaiseksi kivennäisvedeksi.”

5

Mainitun direktiivin 4 artiklassa luetellaan, miten luontaista kivennäisvettä, sellaisena kuin se ottopaikassa esiintyy, voidaan tai ei voida käsitellä. Saman artiklan 1 kohdan a–c alakohdassa säädetään, että siinä sallittujen käsittelyjen edellytyksenä on, että ne ”[eivät] aiheuta muutoksia veden koostumukseen sen olennaisten, ominaisuuksia antavien ainesosien osalta”.

6

Direktiivin 2009/54 6 artiklassa edellytetään, että luontaisten kivennäisvesien pakkaamiseen käytettävissä säiliöissä on oltava väärennös- ja saastumismahdollisuuden välttämiseksi suunnitellut sulkimet.

7

Kyseisen direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Luontaisten kivennäisvesien merkinnöissä on oltava pakollisina seuraavat maininnat:

– –”

8

Mainitun direktiivin 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Seudun, kylän tai paikan nimi saa esiintyä kauppanimityksen sanamuodossa, jos se viittaa luontaiseen kivennäisveteen, jonka lähdettä hyödynnetään kauppanimityksessä mainitussa paikassa, ja jos se ei ole harhaanjohtava lähteen hyödyntämispaikan suhteen.

2.   Yhden ja saman lähteen luontaisen kivennäisveden markkinointi useammalla kuin yhdellä kauppanimityksellä on kiellettyä.

3.   Jos myytävien luontaisten kivennäisvesien säiliöiden merkinnöissä tai teksteissä on eri kauppanimitys kuin lähteen nimi tai sen hyödyntämispaikka, on hyödyntämispaikka tai lähteen nimi ilmoitettava korkeudeltaan ja leveydeltään vähintään puolitoista kertaa isompina kirjaimina kuin kauppanimityksessä käytetyt isoimmat kirjaimet.

Ensimmäistä alakohtaa sovelletaan soveltuvin osin ja samassa tarkoituksessa, mitä tulee lähteen nimen tai sen hyödyntämispaikan tärkeyteen kauppanimityksessä, luontaisten kivennäisvesien kaikenlaiseen mainontaan.”

9

Direktiivin 2009/54 12 artiklan a ja b alakohdassa täsmennetään, että Euroopan komissio hyväksyy luontaisten kivennäisvesien ainesosien pitoisuuksien rajat ja antaa kaikki tarvittavat määräykset tiettyjen ainesosien korkeiden pitoisuuksien mainitsemiseksi pakkausmerkinnöissä.

10

Kyseisen direktiivin liitteessä I oleva I jakso, jonka otsikko on ”Määritelmä”, sisältää seuraavat kohdat:

11

Kyseisen liitteen II jaksossa, jonka otsikko on ”Määritelmän soveltamisen edellytykset ja vaatimukset”, luetellaan edellytykset ja vaatimukset, joita sovelletaan sellaisiin geologisiin ja hydrologisiin kartoituksiin, fysikaalisiin, kemiallisiin ja fysiko-kemiallisiin tutkimuksiin sekä mikrobiologisiin, kliinisiin ja farmakologisiin analyyseihin, jotka on mainitun liitteen I jaksossa olevan 2 kohdan b alakohdan mukaan toteutettava kyseisen I jakson 1 kohdassa tarkoitettujen luontaisen kivennäisveden ominaisuuksien arvioimiseksi.

12

Direktiivin 2009/54 liitteessä II, jonka otsikko on ”Luontaisen kivennäisveden hyödyntämisen ja markkinoille saattamisen edellytykset”, olevassa 2 kohdassa täsmennetään, että ”[luontaisen kivennäisveden] hyödyntämislaitteet on asennettava niin, että – – ominaisuudet, jotka sillä on ottopaikassa, säilyvät”.

13

Yhteisön vesipolitiikan puitteista 23.10.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY (EYVL L 327, s. 1, oikaisu EUVL 2006, L 113, s. 26) 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on luoda sisämaan pintavesien, jokisuiden vaihettumisalueiden sekä rannikko- ja pohjavesien suojelua varten puitteet, jotka

ja joiden avulla osaltaan

14

Kyseisen direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä

– –

– –”

15

Luontaisten kivennäisvesien hyödyntämistä ja markkinoille saattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 15.7.1980 annettu neuvoston direktiivi 80/777/ETY (EYVL L 229, s. 1), sellaisena kuin se oli muutettuna, joka on sittemmin korvattu direktiivillä 2009/54, saatettiin osaksi Slovenian oikeutta muun muassa luontaisista kivennäisvesistä, lähdevesistä ja pöytävesistä annetulla asetuksella (Pravilnik o naravni mineralni vodi, izvirski vodi in namizni vodi; Uradni list RS, nrot 50/04, 75/05 ja 45/08; jäljempänä asetus).

16

Kyseisen asetuksen 4 §:n 1 momentin mukaan luontainen kivennäisvesi on vettä, joka täyttää tiettyjen mikrobiologisten edellytysten lisäksi muun muassa sen edellytyksen, että sen alkuperä on maanalainen vesikerrostuma tai ‑varasto, jossa se on turvassa kaikelta saastumisvaaralta, ja joka tulee esille lähteestä, josta sitä otetaan yhden tai useamman luontaisen tai poratun ulostulopaikan kautta. Mainitun asetuksen 12 §:n 4 momentin mukaan yhdestä ja samasta lähteestä saatava luontainen kivennäisvesi voidaan saattaa markkinoille vain yhdellä kauppanimityksellä.

17

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta ilmenee, että HSR jätti 18.7.2011 ministeriöön hakemuksen, jolla se haki kauppanimityksen ”ROI Roitschocrene” tunnustamista Sloveniassa RgS-2/88-nimisestä ulostulopaikasta otettavalle luontaiselle kivennäisvedelle.

18

Ministeriö hylkäsi hakemuksen 26.2.2012 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, että yhden ja saman lähteen luontaista kivennäisvettä voidaan asetuksen 12 §:n 4 momentin sekä direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohdan nojalla markkinoida vain yhdellä kauppanimityksellä ja että luontainen kivennäisvesi, joka otetaan samasta akviferista mutta toisesta ulostulopaikasta – nimeltään V-3/66-70 – kuin kyseessä oleva vesi, oli jo tunnustettu 3.7.2001 tehdyllä päätöksellä luontaiseksi kivennäisvedeksi kauppanimityksellä ”Donat Mg” ja sitä markkinoitiin kyseisellä nimityksellä.

19

HSR nosti Upravno sodišče Republike Slovenijessa (Slovenian tasavallan hallintotuomioistuin) kanteen ja vaati 26.2.2012 tehdyn päätöksen kumoamista yhtäältä sillä perusteella, ettei ulostulopaikan RgS-2/88 vesi ole samaa vettä kuin ulostulopaikan V-3/66-70 vesi, ja toisaalta sillä perusteella, että käsite ”lähde” on syytä erottaa käsitteestä ”akviferi”. Kanne hylättiin, minkä seurauksena HSR on hakenut muutosta ennakkoratkaisupyynnön esittäneeltä tuomioistuimelta ja vedonnut erityisesti siihen, että Upravno sodišče Republike Slovenije tulkitsi virheellisesti direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohdan käsitettä ”lähde”.

20

Vrhovno sodišče (ylimmän oikeusasteen tuomioistuin) muistuttaa ensin alimmassa oikeusasteessa todetun tosiseikaston sitovan sitä ja täsmentää sitten, että tosiseikastosta ilmenee aluksi, että ulostulopaikoilla V-3/66-70 ja RgS-2/88 on sama maanalainen vesikerrostuma tai ‑varasto, mistä se täsmentää, että käsitteellä ”yhteinen maanalainen vesikerrostuma tai ‑varasto” on ymmärrettävä tarkoitettavan ”samasta akviferista peräisin olevaa pohjavesimuodostumaa”. Tämän jälkeen se esittää, että ministeriö tunnusti 3.7.2001 tehdyllä päätöksellä ulostulopaikoista RgS-2/88 ja V-3/66-70 otetun veden luontaiseksi kivennäisvedeksi kauppanimityksellä ”Donat Mg”, vaikka Droga Kolinska d.d:llä eli yhtiöllä, jonka hyväksi päätös tehtiin, ei ole lupaa käyttää ulostulopaikasta RgS-2/88 otettavaa vettä, koska tämä lupa kuuluu HSR:lle 14.2.2008 tehdyn päätöksen nojalla, eikä Droga Kolinska d. d. siten voi markkinoida kyseistä vettä kauppanimityksellä ”Donat Mg”. Se esittää vielä, että luontainen kivennäisvesi ”Donat Mg” on merkitty Sloveniassa tunnustettujen luontaisten kivennäisvesien rekisteriin sekä jäsenvaltioiden tunnustamien luontaisten kivennäisvesien luetteloon (EUVL 2013, C 95, s. 38) ja että lähteen nimeksi on ilmoitettu Donat.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei asiasta ole unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, ja pohtii direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohdan ilmaisulle ”yhden ja saman lähteen luontainen kivennäisvesi” annettavaa tulkintaa. Se huomauttaa, ettei kyseisessä direktiivissä ole määritelty siinä useaan otteeseen käytettyä ilmaisua ”lähde”. Eri kieliversioiden välisten, mainitun direktiivin liitteeseen I sisältyvän I jakson 1 kohdassa olevaa luontaisen kivennäisveden määritelmää koskevien erojen vuoksi kyseiselle ilmaisulle voidaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan antaa useita tulkintoja. Jos pääasiallisena tavoitteena on kuluttajien harhaanjohtamisen estäminen, käsitteellä ”yksi ja sama lähde” olisi ymmärrettävä tarkoitettavan ”yhtä ja samaa ulostulopaikkaa”, sillä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ainoastaan samasta ulostulopaikasta otetulla vedellä on sama kemiallinen ja mikrobiologinen koostumus. Se pitää kuitenkin mahdollisena myös laajempaa tulkintaa, jonka mukaan kyse on vedestä, jota saadaan useista ottopaikoista mutta jolla on direktiivin 2000/60 2 artiklan 11 alakohdassa tarkoitettu yhteinen akviferi, tai saman säännöksen 12 alakohdassa tarkoitettuun samaan pohjavesimuodostumaan kuuluvasta vedestä.

22

Tässä tilanteessa Vrhovno sodišče on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahdella kysymyksellään, jotka voidaan tutkia yhdessä, olennaisilta osin sitä, miten direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohdan käsitettä ”yhden ja saman lähteen luontainen kivennäisvesi” on tulkittava.

24

Kyseisen säännöksen mukaan ”yhden ja saman lähteen luontaisen kivennäisveden markkinointi useammalla kuin yhdellä kauppanimityksellä on kiellettyä”. Vaikka ”luontainen kivennäisvesi” määritellään kyseisen direktiivin liitteeseen I sisältyvän I jakson 1 kohdassa siten, että sillä tarkoitetaan ”mikrobiologisesti terveellistä vettä, jonka alkuperä on maanalainen vesikerrostuma tai ‑varasto ja joka tulee esille lähteestä, josta sitä otetaan yhden tai useamman luontaisen tai poratun ulostulopaikan kautta”, missään mainitun direktiivin säännöksessä ei täsmennetä nimenomaisesti, mitä ilmaisuilla ”lähde” ja ”yhden ja saman lähteen luontainen kivennäisvesi” on ymmärrettävä tarkoitettavan.

25

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan niiden termien merkitys ja ulottuvuus, joita ei ole määritelty unionin oikeudessa, on määriteltävä sen tavanomaisen merkityksen mukaan, joka niillä on yleiskielessä, ottaen samalla huomioon se asiayhteys, jossa niitä käytetään, ja sen lainsäädännön tavoitteet, johon ne kuuluvat (tuomio EasyCar, C‑336/03, EU:C:2005:150, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Partena, C‑137/11, EU:C:2012:593, 56 kohta).

26

Unionin oikeuden säännöksen tulkinta edellyttää muun muassa sen eri kieliversioiden vertailua (tuomio Cilfit ym., 283/81, EU:C:1982:335, 18 kohta ja tuomio Espanja v. neuvosto, C‑36/98, EU:C:2001:64, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen säännöstön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (tuomio Bouchereau, 30/77, EU:C:1977:172, 14 kohta ja tuomio Brey, C‑140/12, EU:C:2013:565, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Nyt käsiteltävässä asiassa ilmaisun ”lähde”, joka voidaan ymmärtää sekä veden esiintulokohdaksi että sen yleisemmäksi alkuperäksi, tavanomainen merkitys tai direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohdan taikka sen liitteessä I esiintyvän luontaisen kivennäisveden määritelmän eri kieliversioiden vertailu ei poista ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epävarmuutta käsitteelle ”lähde” annettavasta tulkinnasta ja mainitussa 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun ilmaisun ”yhden ja saman lähteen luontainen kivennäisvesi” ulottuvuudesta. Tarkemmin on sanottava, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 33 ja 34 kohdassa olennaisilta osin maininnut, ettei kyseisen määritelmän eri kieliversioiden vertailun perusteella voida ratkaista, liittyykö kyseinen käsite kyseessä olevan veden maanalaiseen alkuperään vai paikkaan, jonka kautta tai josta vesi nousee pintaan.

28

Niinpä pyydetyn tulkinnan antamiseksi on tarkasteltava sitä asiayhteyttä, johon direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohta liittyy, sekä laajemmin kyseisen direktiivin rakennetta ja tavoitetta.

29

Tässä yhteydessä on todettava, että vaikka yksin direktiivin 2009/54 liitteeseen I sisältyvän I jakson 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ilmaistun luontaisen kivennäisveden määritelmän perusteella ei voida selvittää käsitteen ”lähde” ulottuvuutta eikä sitä, mitä kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdan ilmaisulla ”yhden ja saman lähteen luontainen kivennäisvesi” on ymmärrettävä tarkoitettavan, kyseisen määritelmän sanamuodosta voidaan kuitenkin päätellä, ettei käsitettä ”lähde” voida rinnastaa käsitteeseen ”maanalainen vesikerrostuma tai ‑varasto”, koska sanamuodossa tehdään selvä ero näiden kahden käsitteen välillä. Mainitun sanamuodon perusteella se, että luontaisen kivennäisveden voidaan katsoa olevan peräisin ”samasta lähteestä”, edellyttää, että sen alkuperänä on yksi ja sama maanalainen vesikerrostuma tai yksi ja sama maanalainen vesivarasto.

30

Sanamuodosta voidaan myös päätellä, ettei myöskään käsitettä ”lähde” voida HSR:n esittämällä tavalla rinnastaa käsitteeseen ”ulostulopaikka”, sillä mainitussa sanamuodossa täsmennetään nimenomaisesti, että lähteestä voidaan ottaa vettä ”yhden tai useamman luontaisen tai poratun ulostulopaikan kautta”. Sen sijaan tästä seuraa, ettei sillä, otetaanko vettä yhdestä vai useammasta ulostulopaikasta, ole merkitystä sen kannalta, voidaanko kyseessä katsoa olevan direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”yhden ja saman lähteen luontainen kivennäisvesi”.

31

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 48 kohdassa esittänyt, se, että luontainen kivennäisvesi on peräisin samasta maanalaisesta vesikerrostumasta tai ‑varastosta, on kuitenkin välttämätön muttei riittävä edellytys sille, että vettä voidaan pitää direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla saman lähteen vetenä. On nimittäin mainittava, että edellä 24 kohdassa mainittua luontaisen kivennäisveden määritelmää on täydennetty toisella alakohdalla, jossa täsmennetään, että ”luontainen kivennäisvesi on selvästi erotettavissa tavallisesta juomavedestä – – ominaispiirteistään, kuten kivennäisainepitoisuus, hivenainepitoisuus tai muut aineosat, ja joskus tietyistä vaikutuksistaan [sekä] alkuperäisestä puhtaudestaan, kummankin ominaisuuden pysyessä veden maanalaisuuden takia ennallaan – –”. Koska luontaiset kivennäisvedet on näin määritelty myös koostumuksensa osalta, on todettava, että luontaisen kivennäisveden ominaispiirteillä on ratkaiseva merkitys kyseisen veden yksilöimisessä.

32

Lisäksi on muistutettava, että sen lisäksi, että direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohdassa säädetään kiellosta markkinoida saman lähteen luontaista kivennäisvettä useammilla kauppanimityksillä, sen 1 kohdassa säädetään, että seudun, kylän tai paikan nimi saa esiintyä kauppanimityksen sanamuodossa ainoastaan, jos se viittaa luontaiseen kivennäisveteen, jonka lähdettä hyödynnetään kauppanimityksessä mainitussa paikassa, ja jos se ei ole harhaanjohtava lähteen hyödyntämispaikan suhteen. Kyseisen artiklan 3 kohdassa säädetään myös luontaisten kivennäisvesien pakkausmerkinnöistä ja mainonnasta silloin, kun niissä käytetään kauppanimitystä, joka poikkeaa lähteen nimestä tai sen hyödyntämispaikasta, ja siinä edellytetään, että hyödyntämispaikka tai lähteen nimi on ilmoitettava ”korkeudeltaan ja leveydeltään vähintään puolitoista kertaa isompina kirjaimina kuin kauppanimityksessä käytetyt isoimmat kirjaimet”.

33

Direktiivin 2009/54 8 artiklalla pyritään näin ollen kokonaisuutena takaamaan se, että kuluttaja voi joka tilanteessa luontaisen kivennäisveden lähteen nimen tai sen hyödyntämispaikkaa koskevan tiedon ansiosta ostotilanteessa yksilöidä kyseessä olevan veden alkuperän ilman erehtymisen vaaraa ja erottaa tällaisen nimen tai tiedon ansiosta tietyn luontaisen kivennäisveden kaikista muista luontaisista kivennäisvesistä. Kyseisen artiklan mukaan on nimittäin niin, että joko kauppanimityksessä toistetaan lähteen nimi tai sen hyödyntämispaikka, jolloin kyseessä oleva vesi voidaan yksilöidä kauppanimityksellä sellaisenaan, tai kauppanimitys poikkeaa lähteen nimestä tai sen hyödyntämispaikasta, jolloin mainitun nimen tai hyödyntämispaikkaa koskevan tiedon on esiinnyttävä pakkausmerkinnöissä ja mainonnassa kauppanimityksessä käytettyä kirjainkokoa isommilla kirjaimilla ilmaistuna. Niinpä kyseisessä artiklassa annetaan lähteen nimelle tai mahdollisesti sen hyödyntämispaikkaa koskevalle tiedolle ratkaiseva asema luontaisen kivennäisveden yksilöimisessä.

34

Lähteen nimelle ja sen hyödyntämispaikalle annettu merkitys luontaisen kivennäisveden yksilöimisessä käy ilmi myös direktiivin 2009/54 7 artiklan 2 kohdan b alakohdasta, jossa säädetään, että luontaisten kivennäisvesien merkinnöissä on oltava pakollisina maininta lähteen hyödyntämispaikasta ja nimestä.

35

Koska luontaisen kivennäisveden lähteen nimellä on ratkaiseva merkitys sen kannalta, että kuluttaja tunnistaa kyseisen veden, ja koska tietty luontainen kivennäisvesi tunnistetaan edellä 31 kohdassa todetun mukaisesti pääasiallisesti ominaispiirteidensä perusteella, lähde, josta luontainen kivennäisvesi on peräisin, tunnistetaan väistämättä ennen kaikkia kyseisen veden ominaispiirteiden perusteella. Niinpä käsitteen ”yhden ja saman lähteen” luontainen kivennäisvesi on olennaisilta osin ymmärrettävä tarkoittavan sellaista luontaista kivennäisvettä, joka on paitsi peräisin yhdestä ja samasta maanalaisesta vesikerrostumasta tai ‑varastosta myös ominaispiirteiltään samanlaista.

36

Tällaista tulkintaa tukee yhtäältä direktiivin 2009/54 rakenne. Sen lukeminen kokonaisuutena ilmentää nimittäin luontaisten kivennäisvesien ominaispiirteille kyseisen direktiivin soveltamisessa annettua hallitsevaa asemaa.

37

Tässä yhteydessä voidaan erityisesti mainita direktiivin 2009/54 4 artikla, jossa säännellään sitä, miten luontaista kivennäisvettä, sellaisena kuin se ottopaikassa esiintyy, voidaan käsitellä, ja jossa sallitaan kyseisen artiklan 1 momentin a–c alakohdan luettelosta ilmenevät käsittelytavat ainoastaan, ”jos [käsittelyt eivät] aiheuta muutoksia veden koostumukseen sen olennaisten, ominaisuuksia antavien ainesosien osalta”, sekä mainitun direktiivin 6 artikla, jossa säädetään, että pakkaamiseen käytettävissä säiliöissä on oltava luontaisten kivennäisvesien väärennös- ja saastumismahdollisuuden välttämiseksi suunnitellut sulkimet, millä taataan se, että luontaisen kivennäisveden laadulliset ja terveydelliset ominaispiirteet säilyvät läpi sen tuotanto- ja myyntiketjun.

38

Mainita voidaan myös direktiivin 2009/54 7 artiklan 2 kohdan a alakohta, jossa säädetään, että luontaisten kivennäisvesien merkinnöissä on oltava pakollisena ”analyyttistä koostumusta koskeva maininta, jossa esitetään [kyseessä olevan veden] luonteenomaiset ainesosat”, kyseisen direktiivin 12 artiklan a ja b alakohta, joiden mukaan komissio hyväksyy luontaisten kivennäisvesien ainesosien pitoisuuksien rajat ja kaikki tarvittavat määräykset tiettyjen ainesosien korkeiden pitoisuuksien mainitsemiseksi pakkausmerkinnöissä, tai vielä mainitun direktiivin liite II, jonka 2 kohdassa täsmennetään, että luontaisen kivennäisveden hyödyntämislaitteet on asennettava niin, että muun muassa ”ominaisuudet, jotka sillä on ottopaikassa, säilyvät”.

39

Toisaalta edellä 35 kohdassa esitetty tulkinta on ainoa, jolla voidaan taata direktiivin 2009/54 tavoitteiden saavuttaminen.

40

Tässä yhteydessä on todettava, että direktiivin 2009/54 johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan kaikkien luontaisia kivennäisvesiä koskevien säännösten ensisijaisena tarkoituksena on oltava kuluttajien terveyden suojeleminen, kuluttajien harhaanjohtamisen estäminen ja rehellisen kaupankäynnin varmistaminen. Sen seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan, että on huolehdittava, että luontaisilla kivennäisvesillä säilyy sen vaiheen ajan, jona niitä markkinoidaan, ominaisuudet, joihin niiden tunnustaminen sellaisiksi vesiksi on perustunut, ja sen yhdeksännessä perustelukappaleessa täsmennetään, että luontaisen kivennäisveden analyyttistä koostumusta koskevan maininnan sisällyttämisen merkintöihin on kuluttajien tiedonsaannin varmistamiseksi oltava pakollista.

41

Koska luontaisen kivennäisveden kauppanimitys liittyy edellä 29–35 kohdan toteamukset huomioon ottaen kyseisen veden ominaispiirteisiin, kuluttajia johdettaisiin harhaan eivätkä he pystyisi tekemään asiantuntevaa valintaa luontaisen kivennäisveden mahdollisten terveyden suojeluun liittyvien ominaisuuksien perusteella, jos samasta lähteestä peräisin olevia ja ominaispiirteiltään samoja luontaisia kivennäisvesiä olisi mahdollista myydä eri kauppanimityksillä.

42

Lisäksi direktiivin 2009/54 liitteessä I mainitaan luontaisen kivennäisveden yksilöimisen kannalta merkitykselliset ominaispiirteet eli erityisesti kivennäisainepitoisuus, hivenainepitoisuus tai muut aineosat sekä näkökohdat ja edellytykset, joiden kannalta mainittuja ominaispiirteitä on arvioitava, ja sen II jaksosta, jossa mainitut edellytykset on lueteltu, ilmenee muun muassa, että geologisten ja hydrologisten kartoitusten osalta edellytetään muun muassa veden ottopaikan tarkkaa sijaintia ja hydrologisen kerroksen stratigrafiaa ja että suoritettavien fysikaalisten, kemiallisten ja fysiko-kemiallisten tutkimusten on käsitettävä muun muassa maastolajin sekä veden kivennäisaineiden luonteen ja lajin suhteiden määrittäminen. Mainitussa liitteessä täsmennetään myös, että ”luontaisen kivennäisveden koostumuksen, lämpötilan ja muiden olennaisten ominaisuuksien on pysyttävä vakioina luontaisten vaihtelujen puitteissa”.

43

Tässä yhteydessä on todettava, ettei mainittujen ominaispiirteiden arvioimiseksi ja tämän jälkeen direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohdan tulkitsemiseksi ole tarpeen viitata direktiivissä 2000/60 esiintyviin käsitteisiin ”akviferi” ja ”pohjavesimuodostuma”. Viimeksi mainitun direktiivin 1 artiklasta sekä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Luxemburg, C‑32/05, EU:C:2006:749, 41 kohta ja tuomio komissio v. Saksa, C‑525/12, EU:C:2014:2202, 50 kohta) nimittäin ilmenee, että direktiivin 2000/60 tavoitteet poikkeavat direktiivin 2009/54 tavoitteista. Ensimmäisen tavoitteet liittyvät nimittäin ennen kaikkea ympäristönsuojeluun, kun taas toisella pyritään suojaamaan kuluttajien terveyttä, estämään heidän harhaanjohtamisensa ja varmistamaan rehellinen kaupankäynti. Niinpä direktiivin 2000/60 säännöksillä ei voida katsoa olevan merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa pyydetyn tulkinnan kannalta (ks. analogisesti tuomio Møller, C‑585/10, EU:C:2011:847, 37 kohta).

44

Niinpä se, onko tietty luontainen kivennäisvesi direktiivin 2009/54 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”yhden ja saman lähteen” luontainen kivennäisvesi, voidaan ratkaista pelkästään kyseisen direktiivin säännösten perusteella.

45

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kun otetaan huomioon direktiivin 2009/54 liitteessä I ilmaistu luontaisen kivennäisveden määritelmä, kyseisen direktiivin yleinen rakenne sekä sen tavoite, esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa esiintyvää käsitettä ”yhden ja saman lähteen luontainen kivennäisvesi” on tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan luontaista kivennäisvettä, jota otetaan yhden tai useamman luontaisen tai poratun ulostulopaikan kautta ja joka on peräisin yhdestä ja samasta maanalaisesta vesikerrostumasta tai ‑varastosta, jos kyseisen veden mainitun direktiivin liitteessä I lueteltujen edellytysten mukaisesti arvioidut ominaispiirteet pysyvät kaikissa näissä luontaisissa tai poratuissa ulostulopaikoissa vakioina luontaisten vaihtelujen puitteissa.

46

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Luontaisten kivennäisvesien hyödyntämisestä ja markkinoille saattamisesta 18.6.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/54/EY 8 artiklan 2 kohdassa esiintyvää käsitettä ”yhden ja saman lähteen luontainen kivennäisvesi” on tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan luontaista kivennäisvettä, jota otetaan yhden tai useamman luontaisen tai poratun ulostulopaikan kautta ja joka on peräisin yhdestä ja samasta maanalaisesta vesikerrostumasta tai ‑varastosta, jos kyseisen veden mainitun direktiivin liitteessä I lueteltujen edellytysten mukaisesti arvioidut ominaispiirteet pysyvät kaikissa näissä luontaisissa tai poratuissa ulostulopaikoissa vakioina luontaisten vaihtelujen puitteissa.