—

Aykul, edustajanaan Rechtsanwalt G. Heinzle,

—

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan avvocato dello Stato S. Varone,

—

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään G. Braun ja N. Yerrell,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee ajokorteista 20.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/126/EY (EUVL L 403, s. 18 ja oikaisu EUVL 2009, L 19, s. 67) 2 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Sevda Aykul, joka on Itävallan kansalainen, jolla on Itävallan tasavallan myöntämä ajokortti, ja Land Baden-Württenberg ja joka koskee päätöstä evätä Aykulilta oikeus käyttää ajokorttiaan Saksan alueella.

3

Direktiivin 2006/126 johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Ajokortteja koskevat säännöt ovat välttämättömiä yhteisessä liikennepolitiikassa, auttavat liikenneturvallisuuden parantamisessa, ja ne helpottavat sellaisten henkilöiden vapaata liikkuvuutta, jotka sijoittautuvat muuhun kuin ajokortin myöntävään jäsenvaltioon. Henkilökohtaisten kulkuneuvojen suuren merkityksen vuoksi vastaanottavan jäsenvaltion tunnustaman ajokortin hallussapito edistää henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja sijoittautumisvapautta. – –”

4

Kyseisen direktiivin johdanto-osan kahdeksannen perustelukappaleen mukaan liikenneturvallisuussäännösten toteuttamiseksi on tarpeen säätää ajokortin antamisen vähimmäisedellytyksistä.

5

Saman direktiivin johdanto-osan 15 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Liikenneturvallisuuden vuoksi jäsenvaltioiden olisi lisäksi voitava soveltaa kansallisia ajokorttien poisottamista, määräaikaista peruuttamista, uusimista tai lopullista peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä kaikkiin ajokortin haltijoihin, joiden vakinainen asuinpaikka on niiden alueella.”

6

Direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden antamat ajokortit on tunnustettava vastavuoroisesti”.

7

Kyseisen direktiivin 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Ajokortin myöntämiseen sovelletaan seuraavia edellytyksiä:

– –

– –

5.   – –

Ajokortin myöntävän jäsenvaltion on varmistettava huolellisesti, että kyseessä oleva henkilö täyttää tämän artiklan 1 kohdassa esitetyt vaatimukset, ja sovellettava kansallisia ajo-oikeuden lopullista peruuttamista tai poisottamista koskevia kansallisia säännöksiä, jos todetaan, että ajokortti on myönnetty, vaikka vaatimuksia ei ole täytetty, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 artiklan soveltamista.”

8

Direktiivin 2006/126 11 artiklassa säädetään seuraavaa:

”– –

2.   Jollei rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen huomioon ottamisesta muuta johdu, se jäsenvaltio, jossa toisen jäsenvaltion myöntäneen ajokortin haltijalla on vakinainen asuinpaikka, saa soveltaa ajokortin haltijaan kansallisia ajo-oikeuden rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä ja tarvittaessa vaihtaa ajokortin tätä tarkoitusta varten.

– –

4.   Jäsenvaltion on kieltäydyttävä myöntämästä ajokorttia hakijalle, jonka ajokortti on rajoitettu, poistettu tai peruutettu määräaikaisesti toisessa jäsenvaltiossa.

Jäsenvaltion on kieltäydyttävä hyväksymästä toisen jäsenvaltion sellaiselle henkilölle myöntämää ajokorttia, jonka henkilön ajokorttiin perustuvaa ajo-oikeutta on rajoitettu tai se on poistettu tai määräaikaisesti peruutettu ensin mainitun valtion alueella.

Jäsenvaltio voi myös kieltäytyä myöntämästä ajokorttia hakijalle, jonka ajokortti on peruutettu pysyvästi toisessa jäsenvaltiossa.

– –”

9

Kyseisen direktiivin 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä 'vakinaisella asuinpaikalla' tarkoitetaan paikkaa, jossa henkilö asuu tavanomaisesti eli vähintään 185 päivää kalenterivuodessa sellaisten henkilökohtaisten ja ammatillisten siteiden vuoksi tai, jos kyse on henkilöstä, jolla ei ole ammatillisia siteitä, sellaisten henkilökohtaisten siteiden vuoksi, jotka osoittavat läheistä yhteyttä tämän henkilön ja hänen asuinpaikkansa välillä.”

10

Saman direktiivin 16 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava 1 artiklan 1 kohdan, 3 artiklan, 4 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan sekä 4 kohdan b–k alakohdan, 6 artiklan 1 kohdan sekä 2 kohdan a, c, d ja e alakohdan, 7 artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohdan sekä 2, 3 ja 5 kohdan, 8 artiklan, 10 artiklan, 13 artiklan, 14 artiklan, 15 artiklan sekä liitteessä I olevan 2 kohdan, liitteessä II olevan 5.2 kohdan A1-, A2- ja A-luokan osalta sekä liitteiden IV, V ja VI noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 19. tammikuuta 2011. Niiden on toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle viipymättä.

2.   Jäsenvaltioiden on sovellettava näitä säännöksiä 19. tammikuuta 2013.”

11

Direktiivin 2006/126 17 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kumotaan [yhteisön ajokortista 29.7.1991 annettu neuvoston] direktiivi 91/439/ETY [(EYVL L 237, s. 1)] 19. tammikuuta 2013, sanotun kuitenkaan rajoittamatta liitteessä VII olevassa B osassa esitettyjä jäsenvaltioiden velvoitteita, jotka koskevat määräaikoja direktiivien saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä.”

12

Direktiivin 2006/126 18 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

2 artiklan 1 kohtaa, 5 artiklaa, 6 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, 7 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, 9 artiklaa, 11 artiklan 1, 3, 4, 5, ja 6 kohtaa, 12 artiklaa sekä liitteitä I, II ja III sovelletaan 19. tammikuuta 2009 alkaen.”

13

Direktiivin 91/439 1 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden antamat ajokortit on tunnustettava vastavuoroisesti”.

14

Kyseisen direktiivin 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”– –

2.   Jollei rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen huomioon ottamisesta muuta johdu, se jäsenvaltio, jossa toisen jäsenvaltion antaneen ajokortin haltijalla on vakituinen asuinpaikka, saa soveltaa ajokortin haltijaan kansallisia ajo-oikeuden rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä ja tarvittaessa vaihtaa ajokortin tätä tarkoitusta varten.

– –

4.   Jäsenvaltio voi kieltäytyä hyväksymästä toisen jäsenvaltion sellaiselle henkilölle antamaa ajokorttia, johon ensin mainitun jäsenvaltion alueella on kohdistettu jokin 2 kohdassa mainittu toimenpide.

Jäsenvaltio voi samoin kieltäytyä antamasta [ajo]korttia hakijalle, johon on kohdistettu tällainen toimenpide toisessa jäsenvaltiossa.

– –”

15

Tieliikennelain (Straßenverkehrsgesetz, jäljempänä StVG) 2 §:ssä säädetään ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitseman säädösversion mukaan seuraavaa:

”(1)   Sillä, joka kuljettaa yleisellä tiellä moottoriajoneuvoa, on oltava toimivaltaisen viranomaisen (ajo-oikeusviranomainen) antama lupa (ajo-oikeus) – –

– –

(4)   Moottoriajoneuvon kuljettamiseen soveltuvana pidetään jokaista, joka täyttää siihen tarvittavat fyysiset ja henkiset edellytykset ja joka ei ole vakavasti tai toistuvasti rikkonut tieliikennettä koskevia säännöksiä tai rikosoikeudellisia säännöksiä. – –

– –

(11)   Ulkomaiset ajokortit oikeuttavat kuljettamaan moottoriajoneuvoja myös Saksassa siten kuin asetuksella – – tarkemmin säädetään.

– –”

16

StVG:n 3 §, jonka otsikko on ”Ajokortin peruuttaminen”, on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitseman säädösversion mukaan sanamuodoltaan seuraava:

”(1)   Ajo-oikeusviranomaisen on peruutettava ajokortti henkilöltä, jolta todetaan puuttuvan soveltuvuus tai kyky moottoriajoneuvon kuljettamiseen. Jos ajokortti on myönnetty ulkomailla, sen peruuttamisesta myös muun kuin tämän säännöksen nojalla on seurauksena, ettei oikeutta tämän ajokortin käyttämiseen Saksan alueella tunnusteta. – –

(2)   Ajo-oikeus päättyy ajokortin peruuttamisen johdosta. Jos ajokortti on myönnetty ulkomailla, peruuttamisen johdosta päättyy oikeus moottoriajoneuvon kuljettamiseen Saksan alueella. – –

– –”

17

StVG:n 29 §:ssä, jonka otsikko on ”Merkintöjen poistamisen määräajat”, säädetään Saksan hallituksen unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen antamassa kirjallisessa vastauksessa mainitun säädösversion mukaan seuraavaa:

”(1)   Rekisteriin tehdyt merkinnät poistetaan, kun toisessa virkkeessä säädetyt määräajat ovat kuluneet loppuun. Merkintöjen poistamisen määräaika on

– –

2.   viisi vuotta, jos merkinnän peruste on

– –”

18

Henkilöiden oikeuttamisesta osallistumaan tieliikenteeseen annetun asetuksen (Verordnung über die Zulassung von Personen zum Straßenverkehr) 11 §:ssä, jonka otsikko on ”Soveltuvuus”, säädetään ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitseman säädösversion (jäljempänä FeV) mukaan seuraavaa:

”(1)   Ajo-oikeutta hakevan on täytettävä vaadittavat fyysiset ja henkiset edellytykset. Edellytykset eivät täyty etenkään silloin, kun henkilöllä on liitteessä 4 tai liitteessä 5 tarkoitettu sairaus tai rajoite, jonka vuoksi hän on soveltumaton tai ehdollisesti soveltuva moottoriajoneuvon kuljettamiseen. – –”

19

FeV:n 11 §:ää koskevassa liitteessä 4 säädetään seuraavaa:

”Alustava huomautus

1.   Seuraavassa luettelossa mainitaan yleisiä sairauksia ja rajoitteita, joiden vuoksi soveltuvuus moottoriajoneuvon kuljettajaksi voi olla heikentynyt tai puuttua pitkäaikaisesti.

– –

3.   Normaalitapauksissa sovelletaan seuraavia arviointeja. Arvioinnin lopputulosta voidaan tarkistaa erityisten taipumusten, tottumuksen, erityisen asennoitumisen taikka käyttäytymisen hallintaan tai muuttamiseen tähtäävien erityisten pyrkimysten perusteella. – –

– –”

20

FeV:n 29 §:ssä, jonka otsikko on ”Ulkomaiset ajokortit”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Ulkomaisen ajokortin haltijoilla, joilla ei ole 7 §:ssä tarkoitettua vakinaista asuinpaikkaa Saksassa, on ajokorttinsa kelpoisuuden rajoissa oikeus kuljettaa moottoriajoneuvoja Saksassa. – –

– –

(3)   Edellä 1 momentissa tarkoitettua oikeutta ei ole ulkomaisen ajokortin haltijoilla,

– –

(4)   Oikeus ulkomaisen ajokortin käyttämiseen Saksan alueella 3 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitetun päätöksen jälkeen myönnetään hakemuksesta, kun peruuttamisen peruste on lakannut.”

21

FeV:n 46 §:ssä, jonka otsikko on ”Peruuttaminen, rajoitukset ja ehdot”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Ajo-oikeusviranomaisen on peruutettava ajokortti, jos sen haltija osoittautuu soveltumattomaksi moottoriajoneuvon kuljettamiseen. Tätä sovelletaan erityisesti silloin, kun henkilöllä on liitteessä 4, 5 tai 6 mainittu sairaus tai rajoite tai hän on vakavasti tai toistuvasti rikkonut tieliikennelainsäädäntöä tai rikoslainsäädäntöä siten, että hän on tämän vuoksi soveltumaton moottoriajoneuvon kuljettamiseen.

– –

(5)   Jos ajokortti on myönnetty ulkomailla, peruuttamisella on se vaikutus, että oikeutta tämän ajokortin käyttämiseen Saksan alueella ei tunnusteta.

(6)   Ajo-oikeus päättyy ajokortin peruuttamisen johdosta. Jos ajokortti on myönnetty ulkomailla, peruuttamisen johdosta päättyy oikeus moottoriajoneuvon kuljettamiseen Saksan alueella.”

22

Sevda Aykul on 17.11.1980 syntynyt Itävallan kansalainen, jolla on syntymästään saakka ollut direktiivin 2006/126 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu vakinainen asuinpaikka Itävallassa. Bezirkshauptmannschaft Bregenz (Bregenzin aluehallintoviranomainen, Itävalta) myönsi 19.10.2007 hänelle ajokortin.

23

Aykul pysäytettiin 11.5.2012 poliisin liikennevalvonnassa Leutkirchissä (Saksa). Koska tällöin ilmeni seikkoja, joiden vuoksi häntä oli syytä epäillä päihdyttävien aineiden käytöstä, häneltä otettiin virtsanäyte, josta paljastui, että hän oli käyttänyt kannabista. Samana päivänä 11.5.2012 otettiin tämän vuoksi verinäyte, josta tehty analyysi vahvisti, että Aykulin veressä oli kannabisjohdannaisia.

24

Ravensburgin (Saksa) syyttäjäviranomainen päätti 4.7.2012 lopettaa Aykulia vastaan aloitetun rikostutkintamenettelyn toimenpiteisiin ryhtymättä.

25

Leutkirchin kunnan 18.7.2012 antamalla päätöksellä Aykulille määrättiin 590,80 euron suuruinen sakko ajoneuvon kuljettamisesta päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena sekä yhden kuukauden pituinen ajokielto.

26

Landratsamt Ravensburg (Ravensburgin alueen hallintovirasto, Saksa) peruutti 17.9.2012 antamallaan päätöksellä Aykulin Itävallassa myönnettyyn ajokorttiin perustuvan ajo-oikeuden Saksan alueella. Landratsamt Ravensburgin mukaan Aykul oli nimittäin osoittautunut soveltumattomaksi moottoriajoneuvon kuljettamiseen, koska 11.5.2012 otetusta verinäytteestä tehty analyysi oli osoittanut hänen käyttäneen kannabista ainakin satunnaisesti ja hän oli kuljettanut moottoriajoneuvoa tämän päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena. Aykul ei siten kyennyt pitämään ajamista ja huumausaineiden käyttöä erillään.

27

Kyseisen 17.9.2012 antamansa päätöksen liitteessä Landratsamt Ravensburg ilmoitti kuitenkin Aykulille, että tällä oli myöhemmin mahdollisuus hakea ajo-oikeuden palauttamista Saksassa toimittamalla lääketieteellinen ja psykologinen asiantuntijalausunto, jonka on antanut Saksassa virallisesti tunnustettu kuljettajien soveltuvuutta valvova laitos ja jossa hänen vahvistetaan soveltuvan moottoriajoneuvon kuljettamiseen. Landratsamt Ravensburg täsmensi myös, että tällaisen asiantuntijalausunnon antamisen edellytyksenä oli pääsääntöisesti näyttö siitä, että asianomainen henkilö on yhden vuoden ajan kokonaan pidättäytynyt päihdyttävien aineiden käyttämisestä.

28

Aykul teki 19.10.2012 oikaisuvaatimuksen Landratsamt Ravensburgin 17.9.2012 antamasta päätöksestä. Hän katsoi pääasiallisesti, ettei Saksan viranomaisilla ollut asiassa toimivaltaa enää sakkoa koskevan 18.7.2012 antamansa päätöksen jälkeen ja ettei hänen moottoriajoneuvon kuljettamiseen soveltuvuutensa tutkiminen kuulunut unionin oikeuden mukaan Saksan viranomaisille vaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tämä tehtävä kuului hänelle ajokortin myöntäneen jäsenvaltion eli Itävallan tasavallan yksinomaiseen toimivaltaan.

29

Bezirkshauptmannschaft Bregenz, jolle Landratsamt Ravensburg oli ilmoittanut tästä asiasta, totesi, etteivät Itävallan lainsäädännön mukaiset edellytykset viranomaisten toimenpiteille Aykulia vastaan täyttyneet, koska verinäytteen 11.5.2012 ottanut lääkäri oli todennut lausunnossaan, ettei mikään merkittävä seikka osoittanut, että Aykul olisi ollut päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena.

30

Regierungspräsidium Tübingen (Tübingenin aluehallintoviranomainen, Saksa) hylkäsi 20.12.2012 antamallaan päätöksellä Aykulin oikaisuvaatimuksen Landratsamt Ravensburgin 17.9.2012 antamasta päätöksestä. Se totesi muun muassa, ettei direktiivin 91/439 tavoitteena olevan liikenneturvallisuuden takaamisen kanssa ole yhteensopivaa, että Saksan viranomaiset jättäisivät ryhtymättä toimenpiteisiin päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena ajamisen johdosta. Regierungspräsidium Tübingen totesi lisäksi, että – toisin kuin Aykul väitti – kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohta ei ollut esteenä asianomaisen henkilön ajo-oikeuden peruuttamiselle, ja täsmensi, että tällainen toimenpide kuuluu niihin, joihin jäsenvaltio voi ryhtyä kyseisen direktiivin 8 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla.

31

Aykul nosti 25.1.2013 Verwaltungsgericht Sigmaringenissa (Sigmaringenin hallintotuomioistuin, Saksa) asiakysymystä koskevan kanteen Landratsamt Ravensburgin 17.9.2012 antamasta päätöksestä ja toisti siihen mennessä esittämänsä perustelut. Hän vetosi kanteessaan lisäksi siihen, ettei direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa oikeuteta Saksan liittotasavaltaa kieltäytymään hänen ajokorttinsa pätevyyden tunnustamisesta, koska ajokortin on hänelle myöntänyt Itävallan tasavalta, jossa hänellä on edelleen vakinainen asuinpaikka. Aykulin mukaan Itävallan viranomaisilla oli siten yksinomainen toimivalta ratkaista, soveltuuko hän edelleen moottoriajoneuvon kuljettamiseen.

32

Land Baden-Württemberg vaatii, että Aykulin nostama kanne hylätään. On otettava huomioon erityisesti se, että Aykulin ajokortin tunnustamisesta kieltäytymisen peruste on syntynyt vasta tämän ajokortin myöntämisen jälkeen. Ajokortin myöntämisen jälkeen tapahtuneet seikat puolestaan oikeuttavat Euroopan unionin asianomaiset jäsenvaltiot kieltäytymään ajo-oikeuden tunnustamisesta oman valtionsa alueella.

33

Direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohtaan sisältyy tällainen mahdollisuus. Tämän direktiivin 8 artiklan 2 kohdan sanamuodosta poiketen saman direktiivin 8 artiklan 4 kohdassa oikeutetaan vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltion lisäksi kaikki muutkin jäsenvaltiot kieltäytymään tunnustamasta ajo-oikeutta oman valtionsa alueella. Rikoslainsäädännön tai hallinnollisia rikkomuksia koskevan lainsäädännön nojalla määrätty ajokielto on ajo-oikeuden ”rajoittamista” koskeva toimenpide, joka direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdan nojalla sisältyy rikoksen tai rikkomuksen johdosta toteutettavia toimenpiteitä koskevan poikkeuksen soveltamisalaan, jollei säädösten alueellisen soveltamisen periaatteesta muuta johdu. FeV:n 46 §:n 5 momenttiin perustuva kieltäytyminen tunnustamasta oikeutta käyttää ajokorttia Saksan alueella merkitsee vain sitä, että toisessa jäsenvaltiossa myönnetyn ajokortin pätevyyttä ei tunnusteta asianomaisessa jäsenvaltiossa, kuten saman direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohdassa säädetään.

34

Bezirkshauptmannschaft Bregenz ilmoitti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen 13.3.2013 esittämän pyynnön johdosta, että Itävallan viranomaiset puuttuisivat ajo-oikeuteen Itävallan lainsäädännön nojalla vain, jos päihdyttävien aineiden käytöstä aiheutuva soveltumattomuus moottoriajoneuvon kuljettamiseen on todettu lääketieteellisesti tai jos on olemassa seikkoja, joiden perusteella on syytä epäillä riippuvuutta päihdyttävistä aineista. Bezirkshauptmannschaft Bregenz vahvisti, että pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevassa tapauksessa Itävallan viranomaiset katsovat Aykulin edelleen soveltuvan moottoriajoneuvon kuljettamiseen ja hän säilyttää siten ajo-oikeutensa.

35

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoittaa, että Saksan oikeutta sovellettaessa Aykulin valitus olisi hylättävä. StVG:n 3 §:n 1 momentin ja FeV:n 46 §:n 1 momentin säännöksistä yhdessä luettuina nimittäin seuraa, että ajo-oikeutta koskevissa asioissa toimivaltaisen viranomaisen on peruutettava ajo-oikeus, jos sen haltija osoittautuu soveltumattomaksi moottoriajoneuvon kuljettamiseen. Jos ajokortti on myönnetty ulkomailla, FeV:n 46 §:n 5 momentin mukaan ajo-oikeuden peruuttaminen merkitsee sitä, että tämän ajokortin käyttäminen Saksan alueella kielletään. Tässä tapauksessa Aykulin soveltumattomuus moottoriajoneuvon kuljettamiseen perustuu FeV:n 11 §:n 1 momentin toisen virkkeen ja tätä FeV:n 11 §:ää koskevassa liitteessä 4 olevan 9.2.2 kohdan säännösten soveltamiseen yhdessä luettuina. Näiden säännösten nojalla on nimittäin pääsääntöisesti pidettävä moottoriajoneuvon kuljettamiseen soveltumattomana jokaista, joka käyttää kannabista satunnaisesti kykenemättä pitämään ajamista erillään kannabiksen käytöstä. Pääasian kohteena olevassa tapauksessa on riittävästi viitteitä siitä, ettei Aykul kykene tähän.

36

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää lisäksi, että Saksan oikeuden mukaan tieliikennelainsäädännön rikkomisiin ja viitteisiin soveltumattomuudesta moottoriajoneuvon kuljettamiseen reagoidaan kolmella eri tasolla eli rikosoikeudellisella tasolla, hallinto-oikeudellisia rikkomuksia koskevan lainsäädännön tasolla ja ajokorttilainsäädännön tasolla. Nyt käsiteltävä tapaus on ajokorttilainsäädännön alalla noudatettavan käytännön mukainen. Ajo-oikeutta koskevissa asioissa toimivaltaisten viranomaisten ja poliisiviranomaisten periaatteena on, että Saksan viranomaisilla on toimivalta peruuttaa ulkomailla myönnetty ajo-oikeus silloin, kun Saksassa tehdystä tieliikennelainsäädännön rikkomisesta ilmenee viitteitä soveltumattomuudesta moottoriajoneuvon kuljettamiseen.

37

Verwaltungsgericht Sigmaringen katsoi, että Saksan säännöstön ja hallintokäytännön yhteensopivuudesta jäsenvaltioiden myöntämien ajokorttien vastavuoroista tunnustamista koskevan velvollisuuden kanssa on epäilyjä, ja päätti sen vuoksi lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

38

Koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset koskevat direktiivin 2006/126, jolla direktiivi 91/439 on kumottu ja korvattu, 2 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 2 kohdan tulkintaa, on aluksi selvitettävä, mitä unionin oikeuden säännöksiä pääasian oikeudenkäynnin kohteena oleviin tosiseikkoihin on ajallisesti sovellettava.

39

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Aykulin ajokortti on Itävallan viranomaisten hänelle 19.10.2007 myöntämä ja että Landratsamt Ravensburg on 17.9.2012 antamallaan päätöksellä kieltäytynyt tunnustamasta tämän ajokortin pätevyyttä Saksan alueella sellaisten tosiseikkojen vuoksi, jotka olivat tapahtuneet 11.5.2012.

40

Tältä osin on syytä muistuttaa, että vaikka direktiivi 91/439 on direktiivin 2006/126 17 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti kumottu vasta 19.1.2013 alkaen, direktiivin 2006/126 useita säännöksiä, kuten sen 2 artiklan 1 kohtaa ja 11 artiklan 4 kohtaa, on kuitenkin viimeksi mainitun direktiivin 18 artiklan toisen kohdan mukaisesti sovellettu jo 19.1.2009 alkaen (ks. vastaavasti tuomio Akyüz, C‑467/10, EU:C:2012:112, 31 kohta). Tämä ei kuitenkaan koske direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohtaa, joka ei kuulu tämän direktiivin 18 artiklan toisessa kohdassa mainittuihin säännöksiin.

41

Tästä seuraa, että pääasian oikeudenkäynnin kohteena oleviin tosiseikkoihin sovelletaan ajallisesti yhtäältä direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohtaa ja 11 artiklan 4 kohtaa ja toisaalta direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohtaa, jonka sisältö on otettu muuttamattomana direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohtaan.

42

On syytä muistuttaa, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen (ks. tuomio Le Rayon d’Or, C‑151/13, EU:C:2014:185, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Tätä varten unionin tuomioistuin voi poimia kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeuden säännöt ja periaatteet, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon pääasian riidan kohde (ks. tuomio Le Rayon d’Or, C-151/13, EU:C:2014:185, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ensimmäisellä ja toisella kysymyksellään ja neljännen kysymyksensä a kohdalla, jotka on syytä tutkia yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään lähinnä, onko direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohtaa ja 11 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa sekä direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että jäsenvaltio, jonka alueella toisessa jäsenvaltiossa myönnetyn ajokortin haltija oleskelee tilapäisesti, kieltäytyy tunnustamasta tämän ajokortin pätevyyttä sen vuoksi, että kyseisen ajokortin myöntämisen jälkeen ajokortin haltija on tämän valtion alueella syyllistynyt rikkomukseen, josta ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan on seurauksena soveltumattomuus moottoriajoneuvon kuljettamiseen.

45

On syytä muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden myöntämien ajokorttien vastavuoroisesta tunnustamisesta ilman muodollisuuksia. Tässä säännöksessä asetetaan jäsenvaltioille selvä ja täsmällinen velvoite, joka ei jätä harkintavaltaa sen noudattamisen edellyttämien toimenpiteiden suhteen (ks. vastaavasti tuomio Akyüz, C-467/10, EU:C:2012:112, 40 kohta ja tuomio Hofmann, C‑419/10, EU:C:2012:240, 43 ja 44 kohta).

46

Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että ajokortin myöntävän jäsenvaltion tehtävänä on tutkia, täyttyvätkö unionin oikeudessa säädetyt vähimmäisedellytykset ja erityisesti direktiivin 2006/126 7 artiklan 1 kohdassa asetetut asuinpaikkaa ja moottoriajoneuvon kuljettamiseen soveltuvuutta koskevat edellytykset, ja näin ollen, onko ajokortin myöntäminen perusteltua (ks. vastaavasti tuomio Hofmann, C-419/10, EU:C:2012:240, 45 ja 47 kohta).

47

Silloin, kun tietyn jäsenvaltion viranomaiset ovat myöntäneet ajokortin direktiivin 2006/126 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti, muilla jäsenvaltioilla ei ole oikeutta tutkia, onko tässä direktiivissä säädettyjä myöntämisedellytyksiä noudatettu. Jäsenvaltion myöntämän ajokortin hallussapitoa on nimittäin pidettävä todisteena siitä, että kyseisen ajokortin haltija täytti ajokortin myöntämishetkellä nämä edellytykset (ks. vastaavasti tuomio Hofmann, C-419/10, EU:C:2012:240, 46 ja 47 kohta).

48

Tässä tapauksessa on todettava, etteivät Saksan viranomaiset ole kyseenalaistaneet Aykulin edellytyksiä ajokortin haltijaksi ajokortin myöntämispäivänä vaan hänen syyllistyttyään Saksan alueella rikkomukseen kyseisen ajokortin myöntämisen jälkeen.

49

Aykul, jonka vakinainen asuinpaikka sijaitsee Itävallassa, ei nimittäin saanut Itävallassa myönnettyä ajokorttiaan sen jälkeen, kun ajo-oikeutta oli rajoitettu tai se oli poistettu taikka peruutettu määräajaksi tai pysyvästi Saksassa. Aykulin kuljetettua ajoneuvoa Saksassa päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena Saksan viranomaiset peruuttivat hänelle Itävallassa myönnetyn ajo-oikeuden Saksan alueella, vaikkei hänen vakinainen asuinpaikkansa sijainnut Saksassa. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että muun jäsenvaltion kuin Saksan liittotasavallan myöntämän ajokortin yhteydessä tällainen toimenpide merkitsee kieltäytymistä tunnustamasta Aykulin oikeutta käyttää ajokorttiaan Saksan alueella.

50

On selvitettävä, voiko jäsenvaltion tällainen kieltäytyminen tunnustamasta toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin pätevyyttä sisältyä sallittuihin rajoituksiin, jotka kohdistuvat direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen.

51

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 65 kohdassa, tältä osin direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdassa säädettyä kyseiseen periaatteeseen kohdistuvaa rajoitusta ei voida soveltaa pääasian oikeudenkäynnissä.

52

Suoraan direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdan sanamuodosta, luettuna yhdessä tämän direktiivin johdanto-osan ensimmäisen ja kymmenennen perustelukappaleen kanssa, nimittäin ilmenee, että tämä rajoitus koskee tilannetta, jossa ajokortin haltijalla on vakinainen asuinpaikka muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa kyseinen ajokortti on myönnetty. Jollei nimittäin rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen huomioon ottamisesta muuta johdu, tällaisessa tilanteessa vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltio saa soveltaa ajokortin haltijaan ajo-oikeuden rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä ja tarvittaessa vaihtaa ajokortin tätä tarkoitusta varten.

53

Tässä tapauksessa Aykulin vakinainen asuinpaikka kuitenkin sijaitsi pääasian oikeudenkäyntiin liittyvien tosiseikkojen ajankohtana sen jäsenvaltion, joka oli myöntänyt hänen ajokorttinsa, eli Itävallan tasavallan eikä Saksan alueella. Aykul oleskeli Saksassa vain tilapäisesti syyllistyessään 11.5.2012 huumaantuneena ajamiseen.

54

Pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevan kaltainen tilanne kuuluu sen sijaan direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan soveltamisalaan. Tässä säännöksessä, jota tämän tuomion 40 ja 41 kohdasta ilmenevin tavoin sovelletaan ajallisesti pääasian oikeudenkäyntiin liittyviin tosiseikkoihin, säädetään, että jäsenvaltion on kieltäydyttävä hyväksymästä toisen jäsenvaltion sellaiselle henkilölle myöntämää ajokorttia, jonka henkilön ajokorttiin perustuvaa ajo-oikeutta on rajoitettu tai se on poistettu tai määräaikaisesti peruutettu ensin mainitun valtion alueella, ja että tämä pätee siitä riippumatta, onko kyseinen ajokortti myönnetty ennen tämän säännöksen soveltamisen alkamispäivää (ks. vastaavasti tuomio Akyüz, C-467/10, EU:C:2012:112, 32 kohta).

55

Direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaan ajokortin haltijan vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltiolla on yksinomainen toimivalta soveltaa häneen ajo-oikeuden rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiään, kun direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan sanamuodossa sen sijaan oikeutetaan vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltion lisäksi kaikki muutkin jäsenvaltiot kieltäytymään toisessa jäsenvaltiossa myönnetyn ajokortin pätevyyden tunnustamisesta.

56

Komissio tosin puolusti istunnossa direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan tulkintaa, jonka mukaan mahdollisuus kieltäytyä ajokortin pätevyyden tunnustamisesta kuuluu ainoastaan tämän ajokortin haltijan vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltiolle. Komission mukaan direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, jonka sanamuoto on otettu direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toiseen alakohtaan, viitataan nimittäin direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohtaan, jossa käytetään sanamuotoa ”jäsenvaltio, jossa – – on vakinainen asuinpaikka”. Direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu jäsenvaltio voi siten olla ainoastaan se jäsenvaltio, jossa kyseessä olevan ajokortin haltijalla on vakinainen asuinpaikka.

57

Tällaista tulkintaa ei kuitenkaan voida hyväksyä. Tämän direktiivin 11 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa nimittäin viitataan ajo-oikeuden rajoittamiseen tai poistamiseen taikka sen määräaikaiseen tai pysyvään peruuttamiseen rajaamatta viittausta kuitenkaan koskemaan pelkästään vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltion tekemiä tällaisia päätöksiä. Myöskään tämän säännöksen kolmas alakohta, joka koskee ajokortin pysyvää peruuttamista, ei liity tämän jäsenvaltion tekemään tällaiseen päätökseen. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 79–82 kohdassa, direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan säännöksiä on tällaisessa tilanteessa sovellettava itsenäisesti niin tämän direktiivin 11 artiklan 2 kohtaan kuin direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohtaan nähden.

58

Seuraavaksi on todettava, että vaikka unionin tuomioistuin on tulkinnut direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohdan ensimmäistä alakohtaa ja sen kanssa samansisältöistä direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa lähinnä asioissa, joissa oli kyse sellaisen henkilön, jonka ajo-oikeutta on rajoitettu tai se on peruutettu tilapäisesti tai poistettu, mahdollisuudesta saada tässä jäsenvaltiossa tunnustetuksi päteväksi ajokortti, joka on tällaista toimenpidettä koskevan päätöksen jälkeen myönnetty toisessa jäsenvaltiossa (ks. mm. tuomio Wiedemann ja Funk, C‑329/06 ja C‑343/06, EU:C:2008:366; tuomio Zerche ym., C‑334/06–C‑336/06, EU:C:2008:367 ja tuomio Hofmann, C-419/10, EU:C:2012:240), näiden säännösten sanamuoto koskee myös pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevan kaltaista tilannetta, jossa ensiksi mainittu jäsenvaltio kieltäytyy tunnustamasta sellaisen ajokortin pätevyyttä, jonka toinen jäsenvaltio on myöntänyt ennen tähän ajokorttiin perustuvan ajo-oikeuden rajoittamista, peruuttamista tilapäisesti tai poistamista.

59

Lopuksi on huomautettava, että direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdassa oikeutetaan se jäsenvaltio, jossa toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin haltijalla on vakinainen asuinpaikka, tarvittaessa vaihtamaan tämä ajokortti, jotta ensiksi mainittu jäsenvaltio voi soveltaa tämän ajokortin haltijaan ajo-oikeuden rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiään. Tästä säännöksestä seuraa, että vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltiolla on toimivalta sellaisen ajo-oikeuden rajoittamiseen tai poistamiseen tai sen määräaikaiseen tai pysyvään peruuttamiseen, joka perustuu toisen jäsenvaltion myöntämään ajokorttiin, ja että näiden toimenpiteiden vaikutukset ovat voimassa kaikissa jäsenvaltioissa.

60

Sen sijaan on katsottava, että direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa, jossa ei säädetä tällaisesta mahdollisuudesta ajokortin vaihtamiseen, oikeutetaan jäsenvaltio, joka ei ole vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltio, ryhtymään toisessa jäsenvaltiossa aikaisemmin saadun ajokortin haltijaa kohtaan kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti ja hänen kyseisen jäsenvaltion alueella tekemänsä rikkomuksen johdosta ainoastaan sellaisiin toimenpiteisiin, jotka ovat voimassa vain tämän valtion alueella ja joiden vaikutuksena on ainoastaan kieltäytyminen tunnustamasta tämän ajokortin pätevyyttä saman valtion alueella.

61

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 83 kohdassa, direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toinen alakohta on havainnollinen esimerkki rikoslainsäädännön ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteesta, joka nimenomaisesti mainitaan direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdassa ja direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohdassa. Direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toinen alakohta nimittäin koskee jäsenvaltion rikoslainsäädännön ja yleistä järjestystä koskevien säädösten nojalla toteutettuja toimenpiteitä, jotka kohdistuvat toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin pätevyyteen ensin mainitun jäsenvaltion alueella.

62

Tältä osin on syytä todeta, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että ainoastaan jäsenvaltio, jonka alueella rikkomus on sattunut, on toimivaltainen määräämään rikkomuksen johdosta seuraamuksia peruuttamalla tarvittaessa kyseisen henkilön ajokortin tai ajo-oikeuden ja määräämällä tarvittaessa uuden ajokortin hakemista koskevan karenssiajan (ks. tuomio Weber, C‑1/07, EU:C:2008:640, 38 kohta).

63

Pääasian oikeudenkäynnin yhteydessä on tärkeää muistuttaa, että Aykulin syyllistymisestä 11.5.2012 moottoriajoneuvon kuljettamiseen päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena seurasi ensin se, että Ravensburgin syyttäjäviranomainen aloitti häneen kohdistuvan rikostutkintamenettelyn, joka lopulta päätettiin ryhtymättä toimenpiteisiin.

64

Seuraavaksi on todettava, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Leutkirchin kunta määräsi Aykulille sakon ajoneuvon kuljettamisesta päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena sekä yhden kuukauden pituisen ajokiellon. Lopuksi Landratsamt Ravensburg ajo-oikeusasioissa toimivaltaisena viranomaisena päätyi peruuttamaan hänen ajo-oikeutensa Saksan ajokorttilainsäädännön nojalla. Tässä lainsäädännössä säädetään, että ajokortin haltijan soveltuvuus on tutkittava, jos siitä ilmenee epäilyjä, ja jos soveltuvuuden todetaan puuttuvan, toimivaltainen viranomainen on velvollinen peruuttamaan kyseessä olevan ajokortin. Tämän lainsäädännön soveltamiskäytännön mukaan Saksan viranomaiset katsovat olevansa toimivaltaisia peruuttamaan ulkomailla myönnettyyn ajokorttiin perustuvan ajo-oikeuden, jos Saksassa tehdystä liikennerikkomuksesta ilmenee viitteitä soveltumattomuudesta moottoriajoneuvon kuljettamiseen.

65

Komissio viittaa direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohtaan ja direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohtaan sisältyvään rikoslainsäädännön ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen huomioon ottamista koskevaan varaumaan ja katsoo, ettei ajo-oikeuden peruuttamista sen vuoksi, että ajokortin haltija on soveltumaton moottoriajoneuvon kuljettamiseen, voida siten pitää rikosoikeudellisena turvaamistoimena eikä siten myöskään tässä varaumassa säädetyllä tavalla rikosoikeudellisena.

66

Tältä osin on riittävää todeta, että säännöksissä, joihin komissio viittaa, ei tarkoiteta ainoastaan rikoslainsäädäntöä vaan myös yleistä järjestystä koskevia säädöksiä. Tämän tuomion 60 ja 61 kohdassa todettu direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa jäsenvaltioille myönnetty oikeus kieltäytyä toisessa jäsenvaltiossa aikaisemmin saadun ajokortin pätevyyden tunnustamisesta ajokortin haltijan sen alueella tekemän rikkomuksen vuoksi ei myöskään rajoitu ensiksi mainitun jäsenvaltion rikoslainsäädännön perusteella toteutettuihin toimenpiteisiin. Seuraamus jäsenvaltion alueella tehdystä rikkomuksesta voi nimittäin olla muodoltaan erilainen riippuen rikkomuksen laadusta ja vakavuudesta sekä kyseisen valtion oikeuslaitoksen organisaatiosta, jossa voidaan tehdä tai olla tekemättä ero hallinnollisten toimien ja tuomiovallan piiriin kuuluvien toimien välillä.

67

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 104 kohdassa, Aykulin tekemästä rikkomuksesta voitiin määrätä seuraamus yhtä hyvin rikosoikeudellisessa kuin hallinnollisessa menettelyssä ja syyttäjäviranomainen päätti lopettaa Aykulia vastaan aloitetun rikostutkintamenettelyn toimenpiteisiin ryhtymättä. Ajo-oikeutta koskevissa asioissa toimivaltainen viranomainen eli Landratsamt Ravensburg päätti sen sijaan tämän saman rikkomuksen johdosta peruuttaa hänen ajo-oikeutensa.

68

Tästä seuraa, että Landratsamt Ravensburgin 17.9.2012 Aykulin ajo-oikeuden peruuttamisesta antaman kaltainen päätös kuuluu niihin toimenpiteisiin, joihin jäsenvaltio saa ryhtyä direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla.

69

Lisäksi on todettava, että jäsenvaltion pakottaminen ajokortin pätevyyden ehdottomaan tunnustamiseen pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevan kaltaisessa tilanteessa olisi vastoin yleisen edun mukaisena unionin tavoitteena olevaa liikenneturvallisuuden parantamista, johon direktiivillä 2006/126 nimenomaan pyritään (ks. vastaavasti tuomio Glatzel, C‑356/12, EU:C:2014:350, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70

Jäsenvaltiolle annettu oikeus peruuttaa ajokortin haltijan ajo-oikeus tämän valtion alueella tehdyn rikkomuksen johdosta merkitsee nimittäin kyllä ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen rajoittamista. Tämä rajoitus, jolla voidaan pienentää liikenneonnettomuuksien tapahtumisen todennäköisyyttä, on kuitenkin omiaan parantamaan liikenneturvallisuutta, mikä on kaikkien kansalaisten edun mukaista.

71

Ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen ja neljännen kysymyksen a kohtaan on kaiken edellä todetun perusteella vastattava, että direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohtaa ja 11 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että jäsenvaltio, jonka alueella toisessa jäsenvaltiossa myönnetyn ajokortin haltija oleskelee tilapäisesti, kieltäytyy tunnustamasta tämän ajokortin pätevyyttä sen vuoksi, että kyseisen ajokortin myöntämisen jälkeen ajokortin haltija on tämän valtion alueella syyllistynyt rikkomukseen, josta ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan on seurauksena soveltumattomuus moottoriajoneuvon kuljettamiseen.

72

Kolmannella kysymyksellään ja neljännen kysymyksensä b kohdalla, jotka on syytä tutkia yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko jäsenvaltio, joka pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevan kaltaisessa tilanteessa kieltäytyy ajokortin pätevyyden tunnustamisesta, toimivaltainen määräämään edellytykset, jotka tämän ajokortin haltijan on täytettävä saadakseen uudelleen ajo-oikeuden sen alueella.

73

Tältä osin on todettava, että vaikka unionin tuomioistuin on tämän tuomion 46 kohdasta ilmenevin tavoin toistuvasti katsonut, että on yksinomaan ajokortin myöntävän jäsenvaltion tehtävänä tutkia, täyttyvätkö unionin oikeudessa säädetyt vähimmäisedellytykset ja erityisesti moottoriajoneuvon kuljettamiseen soveltuvuutta koskevat edellytykset (ks. vastaavasti tuomio Hofmann, C-419/10,EU:C:2012:240, 45 kohta), on kuitenkin syytä muistuttaa, että pääasian oikeudenkäynnissä soveltuvuutta kuljettajaksi ei kyseenalaistettu ajokortin myöntämisen yhteydessä vaan tämän ajokortin haltijan tehtyä sen myöntämisen jälkeen rikkomuksen, josta aiheutunut seuraamus on vaikuttanut vain sen jäsenvaltion alueella, jossa rikkomus tehtiin.

74

Näin ollen on syytä katsoa, että on sen jäsenvaltion, jonka alueella rikkomus on tehty, viranomaisten asiana tutkia, onko toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin haltija jälleen soveltuva moottoriajoneuvon kuljettamiseen sen alueella.

75

Kuten Puolan hallitus nimittäin pääasiallisesti katsoo, kun jäsenvaltion kieltäytyminen tunnustamasta toisessa jäsenvaltiossa myönnetyn ajokortin pätevyyttä perustuu kansallisiin sääntöihin, joita ei välttämättä ole ajokortin myöntäneen jäsenvaltion lainsäädännössä, on vaikea ajatella, että viimeksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä suoraan säädettäisiin edellytyksistä, jotka ajokortin haltijan on täytettävä saadakseen takaisin ajo-oikeutensa toisen jäsenvaltion alueella.

76

On kuitenkin korostettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä johtuu, ettei jäsenvaltio voi vedota direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toiseen alakohtaan kieltäytyäkseen tunnustamasta määräämättömäksi ajaksi sellaisen ajokortin pätevyyttä, jonka toinen jäsenvaltio on myöntänyt ajokortin haltijalle, jonka ajo-oikeutta ensiksi mainitun jäsenvaltion alueella on rajoitettu (ks. vastaavasti tuomio Hofmann, C-419/10, EU:C:2012:240, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Mikäli nimittäin jäsenvaltio saisi tukeutua kansallisiin säännöksiinsä kieltäytyäkseen pysyvästi toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin tunnustamisesta, tämä olisi suoraan vastoin direktiivillä 2006/126 perustetun järjestelmän kulmakivenä olevaa ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta (ks. vastaavasti tuomio Kapper, C‑476/01, EU:C:2004:261, 77 kohta; määräys Kremer, C‑340/05, EU:C:2006:620, 30 kohta; tuomio Akyüz, C-467/10, EU:C:2012:112, 57 kohta ja tuomio Hofmann, C-419/10, EU:C:2012:240, 78 kohta).

78

Viime kädessä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, jonka yksinomaiseen toimivaltaan pääasian tosiseikkojen arviointi ja kansallisen lainsäädännön tulkinta kuuluvat, on arvioitava, kieltäytyykö Saksan liittotasavalta omia sääntöjään soveltaessaan tässä tapauksessa tosiasiallisesti määräämättömäksi ajaksi Aykulin ajokortin tunnustamisesta. Tältä kannalta sen tehtävänä on tutkia myös, ovatko Saksan lainsäädännössä säädetyt edellytykset sille, että Aykulin tilanteen kaltaisessa tilanteessa oleva henkilö voi saada takaisin ajo-oikeuden Saksan alueella, suhteellisuusperiaatteen mukaisia, ja erityisesti, pysyvätkö ne sen rajoissa, mikä on asianmukaista ja tarpeellista direktiivillä 2006/126 tavoitellun päämäärän eli liikenneturvallisuuden parantamisen saavuttamiseksi.

79

Unionin tuomioistuin, jonka tehtävänä on antaa ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta hyödyttävä vastaus, on kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ratkaisua helpottaakseen toimivaltainen antamaan tälle ohjeita pääasian asiakirjojen ja unionin tuomioistuimelle esitettyjen kirjallisten ja suullisten huomautusten perusteella (ks. vastaavasti tuomio Wiering, C‑347/12, EU:C:2014:300, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80

Tässä tapauksessa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Aykul, jolle Itävallassa myönnetty ajo-oikeus on peruutettu Saksan alueella, voi hakea sitä, että hänelle palautetaan hänelle Itävallassa myönnettyyn ajokorttiin perustuva oikeus moottoriajoneuvojen kuljettamiseen Saksan alueella. Landratsamt Ravensburg nimittäin ilmoitti hänelle 17.9.2012 antamansa päätöksen liitteessä, että hänen voidaan katsoa jälleen soveltuvan moottoriajoneuvon kuljettamiseen sellaisen lääketieteellisen ja psykologisen asiantuntijalausunnon perusteella, jonka on antanut Saksassa virallisesti tunnustettu kuljettajien soveltuvuutta valvova laitos, ja täsmensi, että tällaisen asiantuntijalausunnon antamisen edellytyksenä on pääsääntöisesti näyttö siitä, että asianomainen henkilö on yhden vuoden ajan kokonaan pidättäytynyt päihdyttävien aineiden käyttämisestä.

81

Saksan hallituksen kirjallisesta vastauksesta unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen ilmenee myös, että ilman tällaista lääketieteellistä ja psykologista asiantuntijalausuntoakin oikeus toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin käyttämiseen Saksan alueella palautuu suoraan lain nojalla, kun StVG:n 29 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kuljettajaksi soveltumista koskevaan rekisteriin tehty merkintä soveltuvuuden puuttumisesta on säädetyn määräajan kulumisen jälkeen poistettu rekisteristä. Saksan hallituksen toimittamista tiedoista ilmenee, että Aykulin tapauksessa rekisteristä poistamisen määräaika on tämän säännöksen mukaan ja tehdyn rikkomuksen laatu huomioon ottaen viisi vuotta. Tämän määräajan päättymisen jälkeen hän saa siten jälleen käyttää ajokorttiaan Saksassa ilman, että hänen tarvitsee esittää lääketieteellistä ja psykologista asiantuntijalausuntoa.

82

Näiden tietojen perusteella, joiden tarkistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä, on todettava, etteivät Saksan oikeuden säännökset nähtävästi ole määräämättömäksi ajaksi esteenä Aykulin ajokortin tunnustamiselle.

83

Se, että edellytyksenä sille, että Aykulille palautetaan oikeus moottoriajoneuvon kuljettamiseen Saksassa, on joko sellaisen lääketieteellisen ja psykologisen asiantuntijalausunnon esittäminen, jonka antaminen edellyttää pidättäytymistä kaikkien päihdyttävien aineiden käyttämisestä yhden vuoden ajan, tai vaihtoehtoisesti viiden vuoden määräajan loppuun kuluminen, vaikuttaa lisäksi olevan sellainen ennalta estävä keino, joka on tehokas ja oikeassa suhteessa liikenneturvallisuuden parantamista koskevaan tavoitteeseen.

84

Kolmanteen kysymykseen ja neljännen kysymyksen b kohtaan on edellä todetun perusteella vastattava, että jäsenvaltio, joka pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevan kaltaisessa tilanteessa kieltäytyy ajokortin pätevyyden tunnustamisesta, on toimivaltainen määräämään edellytykset, jotka tämän ajokortin haltijan on täytettävä saadakseen uudelleen ajo-oikeuden sen alueella. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, kieltäytyykö asianomainen jäsenvaltio omia sääntöjään soveltaessaan tässä tapauksessa tosiasiallisesti määräämättömäksi ajaksi toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin tunnustamisesta. Tältä kannalta sen tehtävänä on tutkia, pysyvätkö ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyt edellytykset suhteellisuusperiaatteen mukaisesti sen rajoissa, mikä on asianmukaista ja välttämätöntä direktiivillä 2006/126 tavoitellun päämäärän eli liikenneturvallisuuden parantamisen saavuttamiseksi.

85

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: