1

Euroopan komissio vaatii valituksellaan kumottavaksi unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-369/07, Latvia vastaan komissio, 22.3.2011 antaman tuomion (Kok., s. II-1039; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin kumosi kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kansallisen jakosuunnitelman, josta Latvian tasavalta oli tehnyt kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta 13.10.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY (EUVL L 275, s. 32), sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston 27.10.2004 antamalla direktiivillä 2004/101/EY (EUVL L 338, s. 18; jäljempänä direktiivi 2003/87), mukaisesti ilmoituksen kautta 2008–2012 varten, muuttamisesta 13.7.2007 tehdyn komission päätöksen K(2007) 3409 (jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Direktiivillä 2003/87 pannaan täytäntöön seuraavia ilmastonsuojelua koskevia kansainvälisiä sopimuksia: ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus, joka on tehty New Yorkissa 9.5.1992 ja hyväksytty Euroopan yhteisön puolesta 15.12.1993 tehdyllä neuvoston päätöksellä 94/69/EY (EYVL 1994, L 33, s. 11), ja 11.12.1997 tehty ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirja, joka on hyväksytty Euroopan yhteisön puolesta 25.4.2002 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2002/358/EY (EYVL L 130, s. 1).

3

Direktiivin 2003/87 9 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin jäsenvaltion on jokaista 11 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua kautta varten laadittava kansallinen suunnitelma, jossa esitetään päästöoikeuksien kokonaismäärä, jonka jäsenvaltio aikoo kyseiseksi kaudeksi myöntää, sekä se, miten sen on tarkoitus nämä oikeudet jakaa. Suunnitelman laatimisessa on käytettävä objektiivisia ja avoimia perusteita, mukaan lukien liitteessä III luetellut perusteet, ja siinä on otettava asianmukaisesti huomioon yleisön huomautukset. Komissio laatii 31 päivään joulukuuta 2003 mennessä ohjeet liitteessä III lueteltujen perusteiden täytäntöönpanosta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perussopimuksen soveltamista.

11 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua kautta koskeva suunnitelma on julkistettava ja siitä on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille 31 päivään maaliskuuta 2004 mennessä. Seuraavia kausia koskeva suunnitelma on julkaistava ja siitä on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille vähintään 18 kuukautta ennen kyseisen kauden alkamista.

– –

3.   Jäsenvaltion tehtyä 1 kohdan mukaisen ilmoituksen kansallisesta jakosuunnitelmasta komissio voi kolmen kuukauden kuluessa hylätä suunnitelman tai sen osan sillä perusteella, että se ei ole liitteessä III lueteltujen perusteiden tai 10 artiklan mukainen. Jäsenvaltio voi tehdä 11 artiklan 1 tai 2 kohdan mukaisen päätöksen vain, jos komissio hyväksyy ehdotetut muutokset. Komission on perusteltava hylkäävä päätös.”

4

Direktiivin 2003/87 11 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kunkin jäsenvaltion on päätettävä 1 päivänä tammikuuta 2008 alkavaa viisivuotiskautta ja kutakin sitä seuraavaa viisivuotiskautta varten myönnettävien päästöoikeuksien kokonaismäärästä ja aloitettava menettely päästöoikeuksien jakamiseksi kunkin laitoksen toiminnanharjoittajalle. Päätös on tehtävä vähintään 12 kuukautta ennen kunkin kauden alkamista ja sen on perustuttava 9 artiklan nojalla laadittuun kyseisen jäsenvaltion kansalliseen jakosuunnitelmaan ja oltava 10 artiklan mukainen, ottaen asianmukaisesti huomioon yleisön huomautukset.”

5

Latvian tasavalta teki 16.8.2006 päivätyllä kirjeellään direktiivin 2003/87 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti Euroopan komissiolle ilmoituksen kansallisesta jakosuunnitelmastaan kaudeksi 2008–2012. Kansallisen jakosuunnitelman mukaan Latvian tasavalta aikoi myöntää direktiivin 2003/87 liitteen I kattamalle kansalliselle teollisuudelleen keskimäärin yhteensä 7,763883 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (MteCO2) vuodessa.

6

Komissio teki 29.12.2006 ensimmäisen hylkäävän päätöksen.

7

Latvian tasavalta teki 29.12.2006 päivätyllä kirjeellään komissiolle ilmoituksen muutetusta kansallisesta jakosuunnitelmasta, jossa suunniteltiin keskimäärin yhteensä 6,253146 MteCO2:n myöntämistä vuodessa.

8

Komissio totesi 30.3.2007 päivätyssä englannin kielellä laaditussa kirjeessään, että muutettuun kansalliseen jakosuunnitelmaan sisältyvät tiedot olivat puutteellisia, ja pyysi Latvian tasavaltaa vastaamaan tiettyihin kysymyksiin ja toimittamaan sille lisätietoja.

9

Latvian tasavalta vastasi tähän tietojensaantipyyntöön 25.4.2007 päivätyllä kirjeellään.

10

Komissio teki 13.7.2007 riidanalaisen päätöksen.

11

Latvian tasavalta nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 26.9.2007 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati riidanalaisen päätöksen kumoamista.

12

Latvian tasavalta vetosi kanteensa tueksi neljään kanneperusteeseen, jotka koskevat ensinnäkin perustamissopimuksessa energiapolitiikan alalla vahvistetun toimivallan loukkaamista, toiseksi syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista, kolmanneksi ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjaan perustuvien velvollisuuksien noudattamatta jättämistä ja neljänneksi direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdassa säädetyn kolmen kuukauden määräajan noudattamatta jättämistä.

13

Valituksenalaisessa tuomiossaan unionin yleinen tuomioistuin päätti kumota riidanalaisen päätöksen direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan rikkomisen johdosta ja katsoi, ettei Latvian tasavallan muiden kanneperusteiden tutkittavaksi ottamiseen tai hyväksyttävyyteen ollut tarpeen ottaa kantaa.

14

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tarkoituksenmukaiseksi tutkia ensimmäiseksi direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdassa säädettyä kolmen kuukauden määräaikaa koskevan neljännen kanneperusteen hyväksyttävyyden.

15

Tätä varten unionin yleinen tuomioistuin tutki ensin valituksenalaisen tuomion 45–49 kohdassa komissiolla olevan direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohtaan perustuvan valvontavallan. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi oikeuskäytäntönsä perusteella, että tätä valvontavaltaa on käytettävä kolmen kuukauden määräajassa siitä, kun jäsenvaltio on tehnyt kyseistä kansallista jakosuunnitelmaa koskevan ilmoituksen (asia T-387/04, EnBW Energie Baden-Württemberg v. komissio, määräys 30.4.2007, Kok., s. II-1195, 104 kohta ja asia T-374/04, Saksa v. komissio, tuomio 7.11.2007, Kok., s. II-4431, 116 kohta).

16

Unionin yleinen tuomioistuin huomautti, että komission tekemän hylkäävän päätöksen puuttuessa ilmoitetusta kansallisesta jakosuunnitelmasta tulee lopullinen ja siihen sovelletaan laillisuusolettamaa, joka mahdollistaa sen, että jäsenvaltio voi panna sen täytäntöön. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan oikeuskäytännöstä ei ilmene, että komission on hyväksyttävä kansalliseen jakosuunnitelmaan tehdyt muutokset muodollisella päätöksellä. Tällainen tulkinta olisi päinvastoin yhtäältä sen periaatteen vastainen, jonka mukaan komissiolla ei ole yleistä kansallisen jakosuunnitelman hyväksymisoikeutta, ja toisaalta se ei vastaisi direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan kolmannen virkkeen, joka koskee ainoastaan hylkäävää päätöstä eikä hyväksyvää päätöstä, rakennetta.

17

Seuraavaksi unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisen tuomion 50–57 kohdassa direktiivin 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen käsitteen. Se totesi ensimmäiseksi, että riidanalaista päätöstä ei ollut tehty kolmen kuukauden kuluessa muutetun kansallisen jakosuunnitelman 29.12.2006 toteutetusta ilmoituksesta, vaan vasta 13.7.2007. Tästä syystä unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että asiassa oli selvitettävä, tarkoitettiinko mainitun direktiivin 9 artiklan 3 kohdassa olevalla kansallisesta jakosuunnitelmasta tehtävän ilmoituksen käsitteellä sekä jakosuunnitelmasta alun perin tehtyä ilmoitusta että ilmoitusta jakosuunnitelmasta, jota on muutettu esimerkiksi komission hylkäävän päätöksen johdosta.

18

Unionin yleinen tuomioistuin huomautti valituksenalaisen tuomion 54 ja 55 kohdassa seuraavaa:

19

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa, että ”direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen käsite kattaa sekä alun perin tehdyn että myöhemmän ilmoituksen, jotka on tehty erilaisista kansallisen jakosuunnitelman versioista, joten kummastakin ilmoituksesta alkaa uusi kolmen kuukauden määräaika”.

20

Tässä tilanteessa unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa, että muutetusta kansallisesta jakosuunnitelmasta 29.12.2006 tehdystä ilmoituksesta on alkanut käsiteltävässä asiassa uusi direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu kolmen kuukauden määräaika, ja totesi tuomion 59 kohdassa seuraavaa:

”Koska direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu kolmen kuukauden määräaika oli päättynyt 29.3.2007, komission 30.3.2007 Latvian tasavallalle lähettämä tietojensaantipyyntö oli tehty liian myöhään. Näin ollen ei ole tarpeen arvioida yhtäältä sitä, olisiko tämänkaltainen pyyntö voinut keskeyttää tämän määräajan kulumisen tai lykätä tätä määräaikaa edellyttäen, että tämä pyyntö olisi tehty tässä määräajassa, eikä toisaalta sitä, voisiko tällainen keskeytymis- tai lykkääntymisvaikutus syntyä siitä huolimatta, että kyseinen kirje oli laadittu englannin kielellä eikä latvian kielellä.”

21

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa, että ”kun otetaan huomioon direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan mukaisen tutkintamenettelyn erityispiirteet, kansallisesta jakosuunnitelmasta tulee lopullinen ja siihen sovelletaan laillisuusolettamaa, kun tämä menettely on päättynyt, jos komissio ei ole tehnyt päätöstä kolmen kuukauden määräajan kuluessa”, ja katsoi näin tuomion 62 kohdassa, että ”riidanalainen päätös on kumottava direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan rikkomisen perusteella ilman, että on tarpeen lausua muiden kanneperusteiden, joihin Latvian tasavalta on vedonnut, tutkittavaksi ottamisesta ja asiasisällöstä”.

22

Komissio vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion ja velvoittamaan Latvian tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

23

Latvian tasavalta vaatii unionin tuomioistuinta hylkäämään valituksen.

24

Unionin tuomioistuimen presidentin 29.9.2011 tekemällä päätöksellä Tšekin tasavalta hyväksyttiin asiassa väliintulijaksi tukemaan Latvian tasavallan vaatimuksia.

25

Komissio vetoaa valituksensa tueksi yhteen valitusperusteeseen, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen tulkinta direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdasta on oikeudellisesti virheellinen.

26

Komission mukaan unionin yleisen tuomioistuimen päättely perustuu edellä mainitussa asiassa EnBW Energie Baden-Württemberg vastaan komissio annetussa määräyksessä direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdasta esitettyyn virheelliseen tulkintaan. Komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on mainitussa määräyksessä sekoittanut toisiinsa direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan ensimmäisen ja toisen virkkeen siten, että toinen virke tulee loppujen lopuksi merkityksettömäksi.

27

Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että edellä mainitussa toisessa virkkeessä säädettyjen muutosten esittäminen muodosti ainoastaan ilmoitetun kansallisen jakosuunnitelman alkuperäisen tutkinnan osan, jota ei välttämättä ollut päätettävä muodollisella päätöksellä, ja että näin oli erityisesti silloin, kun jäsenvaltio esitti kyseisen menettelyn kuluessa kaikki pyydetyt muutokset. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös, että kun jäsenvaltio luopuu muuttamasta kansallista jakosuunnitelmaansa, komissio voi tehdä hylkäävän päätöksen ennen kolmen kuukauden määräajan päättymistä.

28

Komission mukaan unionin yleisen tuomioistuimen lähestymistapa, jossa ilmoitetut muutokset tutkitaan ikään kuin kyseessä olisi ilmoitus uudesta kansallisesta jakosuunnitelmasta ja näin ollen sovelletaan uudestaan direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädettyä kolmen kuukauden määräaikaa, on virheellinen. Komissio katsoo, että tämä lähestymistapa on ristiriidassa mainitun 9 artiklan 3 kohdan alun sanamuodon kanssa, koska kyseisen kohdan alussa todetaan, että määräaika alkaa kulua siitä, kun ilmoitus 1 artiklassa mainitusta kansallisesta jakosuunnitelmasta tehdään, eli päivästä, jolloin jäsenvaltio teki ensimmäisen ilmoituksen, eikä tällä ilmauksella viitata direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä säädettyjen muutosten tutkintaan.

29

Komissio täsmentää lisäksi, että – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin on katsonut – sen tulkinta direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdasta ei vastaa mainitun kohdan teleologista tulkintaa. Sulkiessaan pois mainitun direktiivin 9 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä säädetyn menettelyn ja edellyttäessään kyseisen säännöksen ensimmäisen virkkeen mukaisen uuden menettelyn aloittamista silloin, kun komissio hylkää kansallisen jakosuunnitelman tai osan sitä, unionin yleinen tuomioistuin päinvastoin loukkaa komission mukaan luottamuksensuojaa ja mahdollisesti estää kansallisen jakosuunnitelman täytäntöönpanon.

30

Komissio katsoo lopuksi, että direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan sanamuotoa ja erityisesti sen toista virkettä on tulkittava siten, että menettelyn tämä vaihe ei koske suunnitelmaa kokonaisuudessaan vaan ainoastaan kansallisen jakosuunnitelman muutoksia. Komissio katsoo, että unionin yleisen tuomioistuimen päättelyn noudattaminen johtaisi siihen, että kansallista jakosuunnitelmaa olisi kokonaisuudessaan arvioitava uudestaan, mikä puolestaan johtaisi vaaraan täysin erilaisesta lopputuloksesta. Jos tällaiset perättäiset arvioinnit lisäksi päättyisivät joka kerta komission hylkäävään ratkaisuun, menettely olisi aloitettava uudestaan loputtomasti.

31

Komissio esittää loppupäätelmänään, että lainsäätäjä on uskonut komission tehtäväksi kansallisten jakosuunnitelmien muutosten hyväksymisen (eikä ole ainoastaan antanut sille mahdollisuutta olla vastustamatta niitä), koska direktiivissä 2003/87 pyritään luomaan vakaa ja ennakoitavissa oleva järjestelmä, jonka ansiosta toimijat voivat suunnitella päästöjensä vähennykset mahdollisimman vakaissa olosuhteissa. Kansallinen jakosuunnitelma johtaa laillisiin oikeuksiin ja perusteltuun luottamukseen sillä tavoin, että suunnitelman kaikkien muutosten on perustuttava Euroopan unionin positiiviseen ja avoimeen sääntelytoimeen eikä toimimattomuuteen.

32

Latvian tasavalta väittää ensinnäkin, että direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan tavoitteen mukaisesti kansallisen jakosuunnitelman koordinointimenettelyllä on varmistettava tehokkaasti ja nopeasti suunnitelman vahvistaminen, mikä on tarpeen direktiivin 1 artiklassa mainitun tavoitteen saavuttamiseksi, eli ”kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi sekä kustannustehokkaasti että taloudellisesti”.

33

Latvian tasavalta kiistää komission ehdottaman tulkinnan ja katsoo, että tällainen tulkinta on ristiriidassa direktiivin 2003/87 tavoitteiden kanssa. Sen mukaan komission ehdottama tulkinta merkitsee sitä, että kansallisten jakosuunnitelmien muutosten vahvistaminen riippuu yksinomaan komission harkintavallasta, jota ei edes tulisi rajoittaa ajallisesti. Jos direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdassa edellytettäisiin muodollista päätöstä myös kansallisen jakosuunnitelman muutosten hyväksymiseksi, koko suunnitelman hyväksymismenettely olisi monimutkaisempi ja menettelyllisesti raskaampi. Jäsenvaltiot eivät lisäksi voisi tässä tapauksessa luottaa siihen, että komissio esittää vastustuksensa tietyn ajan kuluessa. Näin ollen oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden periaatteiden kunnioittamista ei voitaisi taata.

34

Latvian tasavalta katsoo, että komission tulkinnan noudattaminen ja direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan toisen virkkeen arviointi erikseen johtaisi tilanteeseen, jossa komissiolle myönnetään muutosten hyväksymismenettelyssä laajempi toimivalta kuin sillä on alun perin esitetyn kansallisen jakosuunnitelman hyväksymis- tai hylkäysmenettelyssä. Komission ehdottama tulkinta johtaisi tilanteeseen, jossa kansallisen jakosuunnitelman muutosten hyväksymiseen – toisin kuin suunnitelman alkuperäiseen hyväksymiseen – ei sovellettaisi ajallista kriteeriä, vaikka samaiseen menettelyyn sovellettaisiin edelleen aineellista kriteeriä. Tällaisen tulkinnan ei Latvian tasavallan mukaan voida katsoa vastaavan direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohtaa eikä myöskään päästökaupan järjestelmän yleisiä tavoitteita.

35

Latvian tasavallan mukaan unionin lainsäätäjä on myöntänyt komissiolle erittäin laajan harkintavallan antaessaan sille sekä toimivallan vastustaa alun perin esitettyjä kansallisia jakosuunnitelmia että tämän lisäksi toimivallan tutkia, onko tämä vastustus otettu huomioon. Jos komissio katsoo, ettei tehtyjä muutoksia voida hyväksyä, unionin lainsäätäjä on antanut sille oikeuden tehdä hylkäävä päätös. Latvian tasavallan mukaan on perusteltua katsoa, että – samalla tavoin kuin alkuperäisen kansallisen jakosuunnitelman tutkintamenettelyssä – tämä oikeus on sekä ajallisesti että aineellisesti rajoitettu.

36

Latvian tasavalta muistuttaa tässä yhteydessä siitä, että unionin oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen mukaan unionin toimielinten toimilla ei saada ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista kyseessä olevalla säännöstöllä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa. Käsiteltävässä asiassa se katsoo, että vaikka komission oikeutta arvioida muutoksia ei olekaan riitautettu, tätä oikeutta ei voida pitää ehdottomana ja rajattomana. Komission valituskirjelmänsä 6–9 kohdassa esittämä direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan tulkinta johtaisi jäsenvaltion kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, ja sillä loukattaisiin perusteltua luottamusta ja oikeusvarmuutta.

37

Latvian tasavalta toteaa, että kun direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan toista virkettä tulkitaan systemaattisesti suhteessa kohdan ensimmäiseen virkkeeseen, jossa komissiolle annetaan mahdollisuus tehdä hyväksymispäätös jopa implisiittisesti, eli tekemättä muodollista päätöstä, tämän tulkinnan on johdettava lopputulokseen, jonka mukaan muutosten hyväksymismenettelyn on oltava yhtä kattava kuin alun perin esitettyyn kansalliseen jakosuunnitelmaan sovellettava menettely. Tällainen lopputulos seuraa myös implisiittisesti direktiivin 9 artiklan 3 kohdan kolmannesta virkkeestä, jossa säädetään perusteluvelvollisuudesta niitä tilanteita varten, joissa komissio hylkää muutokset, eikä niitä tilanteita varten, joissa komissio tekee hyväksyvän päätöksen. Komissiolla on Latvian tasavallan mukaan myös mahdollisuus esittää kantansa hiljaisesti kolmen kuukauden määräajan kuluessa.

38

Latvian tasavallan mukaan systemaattisesta ja teleologisesta tulkinnasta seuraa, että direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdassa säädettyä kolmen kuukauden määräaikaa sovelletaan ilmoitetun kansallisen jakosuunnitelman lisäksi myös siihen tehtyihin muutoksiin.

39

Kyseinen jäsenvaltio väittää, että kansallisen jakosuunnitelman ilmoitusmenettelyn on oltava tehokas ja nopea, koska direktiivin 2003/87 11 artiklan mukaan tätä seuraavat toimenpiteet voidaan toteuttaa vasta kansallisen jakosuunnitelman tai sen muutosten hyväksymisen jälkeen. Näin ollen a contrario voidaan päätellä, että mikäli komissiolla olisi sen väittämällä tavalla rajaton aika tutkia muutokset, edellä mainittua tehokasta, nopeaa ja ”talouden kehitystä haittaamatonta” ratkaisua olisi mahdotonta saavuttaa. Määräajan (ja voimaantulon) ennakoimattomuus on seikka, jolla ei luoda oikeusvarmuutta eikä luottamuksensuojaa toimijoille, jäsenvaltioille eikä kenellekään muulle unionin sisämarkkinoilla toimivalle taholle.

40

Latvian tasavalta lisää vielä, että direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdassa alkuperäisen suunnitelman tutkintaan säädettyä määräaikaa on pidettävä ehdottomana. Vaikka direktiivissä ei nimenomaisesti mainitakaan, että kolmen kuukauden määräaikaa sovelletaan muutosten tutkintaan, tämä määräaika menettäisi merkityksensä, jos komissiolla olisi alun perin tietty määräaika mutta tällaista rajoitusta ei sovellettaisi muutosten tutkintaan. Koordinointimenettelyn avoimuus, ennakoitavuus ja tehokkuus kärsisivät tästä. Vaikka kolmen kuukauden määräaikaa ei voitaisi suoraan soveltaa kaikkiin muutostilanteisiin, tätä pidempää määräaikaa ei siis voida pitää ”kohtuullisena määräaikana”.

41

Tšekin tasavalta yhtyy väliintulossaan Latvian tasavallan väitteisiin, joilla tuetaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa esittämän tulkinnan hyväksyttävyyttä.

42

Tšekin tasavalta väittää, että direktiivin 2003/87 9–11 artiklan säännöksistä seuraa, että kauppajaksoa edeltää useita valmistelevia vaiheita, joita varten direktiivissä säädetään täsmällisestä aikataulusta. Kyseisen jäsenvaltion mukaan direktiivin sisältämän aikataulun analyysistä ilmenee, että unionin lainsäätäjä on sitovasti rajoittanut jäsenvaltion ilmoittaman kansallisen jakosuunnitelman ”hyväksymiseen” käytettävän ajan kuuteen kuukauteen.

43

Koska näistä kuudesta kuukaudesta komissiolla on käytettävissään kolme kuukautta alun perin ilmoitetun kansallisen jakosuunnitelman mahdolliseen hylkäämiseen, Tšekin tasavallan mukaan on selvää, että jäsenvaltion komission hylkäävän ratkaisun jälkeen esittämille muutoksille annettavaa hyväksyntää varten tästä ajasta on jäljellä enää kolme kuukautta.

44

Tästä syystä Tšekin tasavalta katsoo, että – sikäli kuin komissio valituskirjelmässään viittaa ”kohtuulliseen määräaikaan” – on selvää, ettei tämä määräaika voi ylittää kolmea kuukautta, kun otetaan huomioon edellä mainittu sitova aikataulu, ja että määräajan on jopa oltava tätä lyhyempi, koska hylkäyspäätöksen jälkeen myös jäsenvaltio tarvitsee tietyn ajan valmistellakseen siinä edellytetyt muutokset, sillä jäsenvaltiota sitoo vilpittömän yhteistyön periaate.

45

Käsiteltävässä valituksessa esille tuotu kysymys koskee direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan tulkintaa. Mainitussa kohdassa on kolme sääntöä. Sen ensimmäisessä virkkeessä säädetään, että jäsenvaltion tehtyä ilmoituksen kansallisesta jakosuunnitelmasta komissio voi kolmen kuukauden kuluessa hylätä tämän kansallisen jakosuunnitelman tai sen osan sillä perusteella, että se ei ole liitteessä III lueteltujen perusteiden tai kyseisen direktiivin 10 artiklan mukainen. Säännöksen toisen virkkeen mukaan jäsenvaltio voi tehdä saman direktiivin 11 artiklan 1 tai 2 kohdan mukaisen päätöksen vain, jos komissio hyväksyy ehdotetut muutokset.

46

Ensimmäiseksi on korostettava, että direktiivin 2003/87 9 artiklan mukaisen menettelyn päätteeksi jäsenvaltion komissiolle ilmoittamaan kansalliseen jakosuunnitelmaan sovelletaan laillisuusolettamaa, koska mikäli komissio ei ole esittänyt siitä huomautuksia, sitä pidetään artiklan 3 kohdassa säädetyn kolmen kuukauden määräajan päätyttyä lopullisena, ja jäsenvaltio voi näin ollen vahvistaa sen.

47

Toiseksi on muistutettava – kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti korostaa valituksenalaisen tuomion 46 kohdassa –, että direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohtaan perustuva komission toimivalta valvoa ja hylätä kansallisia jakosuunnitelmia on hyvin rajallinen, koska se on rajattu sisällöllisesti ja ajallisesti. Yhtäältä tämä valvonta rajoittuu komission toimivaltaan tutkia kansallisen jakosuunnitelman yhteensopivuus direktiivin 2003/87 liitteessä III olevien perusteiden ja 10 artiklan säännösten kannalta, ja toisaalta valvonta on suoritettava kolmen kuukauden määräajassa siitä, kun jäsenvaltio on tehnyt kyseistä kansallista jakosuunnitelmaa koskevan ilmoituksen.

48

Direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdassa ei sitä vastoin säädetä mistään rajoituksista, jotka koskevat kansalliseen jakosuunnitelmaan mahdollisesti tehtäviä muutoksia, lukuun ottamatta sitä, että ne on hyväksyttävä. Näin ollen kansalliseen jakosuunnitelmaan tehtävät muutokset voivat johtua komission pyynnöstä tai aivan yhtä lailla myös jäsenvaltion itsensä aloitteesta.

49

Komissio vastustaa tässä yhteydessä direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdasta valituksenalaisessa tuomiossa esitettyä tulkintaa ja erityisesti näkemystä siitä, että jos komissio ei kolmen kuukauden kuluessa vastusta kansallista jakosuunnitelmaa, jota on muutettu sen pyynnön mukaisesti sen jälkeen, kun komissio oli hylännyt suunnitelman ensimmäisen version, muutettua suunnitelmaa on pidettävä lopullisena ja sen ilmoittanut jäsenvaltio voi vahvistaa sen.

50

Komissio väittää erityisesti, että direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan toista virkettä ei sovelleta ainoastaan kansalliseen jakosuunnitelmaan, jota on muutettu yksinomaan jäsenvaltion aloitteesta sen jälkeen, kun komissio on sen hyväksynyt, vaan myös kaikkiin myöhempiin ilmoituksiin, jotka koskevat kansallista jakosuunnitelmaa, jota on muutettu sen jälkeen, kun päätös sen ensimmäisen version hylkäämisestä tehtiin, ja täten kyseisen suunnitelman vahvistaminen edellyttää ensin komission tekemää hyväksymispäätöstä.

51

Tätä tulkintaa ei voida hyväksyä.

52

Komission on ensinnäkin noudatettava kolmen kuukauden määräaikaa ilmoitetun kansallisen jakosuunnitelman hylkäämiseksi. Tämän määräajan välttämättömyys johtuu direktiivin 2003/87 9 artiklan 1 kohdassa ja 11 artiklan 2 kohdassa säädetystä aikataulusta. Mainitun aikataulun mukaan suunnitelmista on ilmoitettava komissiolle vähintään 18 kuukautta ennen kyseisen kauden alkamista ja ne on pantava täytäntöön jakamalla päästöoikeudet viimeistään 12 kuukautta ennen kauden alkamista. Kun muutetusta kansallisesta jakosuunnitelmasta ilmoitetaan komission hylättyä suunnitelman alkuperäisen version, kyseisen kolmen kuukauden määräajan noudattaminen on entistäkin perustellumpaa, koska ennen suunnitelman täytäntöönpanoa jäljellä oleva aika on paljon lyhyempi kuin suunnitelman ensimmäisen ilmoituksen yhteydessä.

53

Komissio ei tämän suhteen voi hyväksyttävästi väittää, että direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan tulkinta valituksenalaisessa tuomiossa esitetyllä tavalla johtaisi eräissä tilanteissa siihen, että jäsenvaltion sallittaisiin viivyttävän kansallisen jakosuunnitelman tutkintamenettelyä, koska jäsenvaltion edun mukaista on väistämättä se, että kansallisen jakosuunnitelman vahvistamiseen päädytään tämän tuomion edellisessä kohdassa mainituissa säännöksissä säädetyissä määräajoissa.

54

Se, että komissiolle on annettu ainoastaan toimivalta valvoa kansallisten jakosuunnitelmien yhteensopivuutta direktiivin 2003/87 liitteessä III mainittujen perusteiden kanssa mutta ei korvaamis- tai yhdenmukaistamistoimivaltaa, johon sisältyisi toimivalta enimmäismäärän vahvistamiseen jaettaville kasvihuonekaasujen päästöoikeuksille, ilmenee sekä direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdasta että direktiivin valmisteluasiakirjoista (asia C-504/09 P, komissio v. Puola, tuomio 29.3.2012, 80 kohta ja asia C-505/09 P, komissio v. Viro, tuomio 29.3.2012, 82 kohta). Komissiolla on näin ollen toimivalta ainoastaan varmistua edellä mainitusta yhteensopivuudesta ja hylätä kansallinen jakosuunnitelma siitä syystä, ettei se ole näiden perusteiden ja säännösten mukainen.

55

Jos unionin lainsäätäjä on tässä yhteydessä katsonut, että kolmen kuukauden määräaika on riittävä, jotta komissio saattaa käyttää valvontavaltaansa ja hylätä ilmoitetun kansallisen jakosuunnitelman, jos se ei ole edellä esitettyjen perusteiden mukainen, tätä määräaikaa on sitä suuremmalla syyllä pidettävä riittävänä tarkistettaessa muutettua versiota tästä suunnitelmasta, josta komissio on jo ensimmäisen kerran tutkinut tiedot, jotka koskevat kyseisen suunnitelman kohteena olevaa kansallista teollisuutta.

56

Toisin kuin komissio väittää, tällaisella tulkinnalla ei evätä direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan toiselta virkkeeltä sen tehokasta vaikutusta. Mainittua säännöstä voidaan soveltaa, kun komissio ei ole hylännyt jäsenvaltion ilmoittamaa kansallista jakosuunnitelmaa, jonka jäsenvaltio voi näin ollen panna täytäntöön, ja kun jäsenvaltio voi ottaa huomioon mahdolliset muutokset komission hyväksynnän jälkeen.

57

Kolmanneksi on muistutettava, että direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan kolmannen virkkeen sanamuodon mukaan komission on perusteltava päätös, jolla kansallinen jakosuunnitelma hylätään. Tällainen säännös edellyttää komissiolta aktiivista toimintaa, jonka on – kun otetaan huomioon mainitun direktiivin viidennestä perustelukappaleesta ilmenevät tehokkuutta koskevat tavoitteet – oltava ajallisesti rajoitettu riippumatta siitä, mistä suunnitelman yhteensoveltuvuuden tutkinnan vaiheesta on kyse.

58

Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen ole tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan, että komission toimivaltaan hylätä kansallisen jakosuunnitelman muutettu versio sen jälkeen, kun se oli tehnyt päätöksen hylätä suunnitelman ensimmäinen versio, on sovellettava direktiivin 2003/87 9 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädettyä kolmen kuukauden määräaikaa.

59

Komission ainoa valitusperuste on näin ollen hylättävä. Täten myös itse valitus on hylättävä.

60

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista.

61

Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska Latvian tasavalta ei ole vaatinut, että komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, komissio ja Latvian tasavalta vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

62

Työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen asiassa väliintulijana oleva Tšekin tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: