I Johdanto

II Sovellettava lainsäädäntö

A Kansainvälinen oikeus

1. Rooman yleissopimus

2. Esitys- ja äänitesopimus

3. TRIPS-sopimus

B Unionin oikeus

1. Direktiivi 92/100

2. Direktiivi 2006/115

3. Direktiivi 2001/29

C Kansallinen lainsäädäntö

III Tosiseikat, asian käsittely kansallisissa tuomioistuimissa ja ennakkoratkaisukysymykset

IV Asian käsittely unionin tuomioistuimessa

V Alustavia huomautuksia

VI Neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys

A Ennakkoratkaisumenettelyyn osallistuneiden osapuolten keskeiset lausumat

B Ennakkoratkaisukysymysten tutkimisedellytysten täyttyminen

C Oikeudellinen arviointi

1. Direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan tulkinta yhteisöjen tuomioistuimessa

2. Nyt käsiteltävässä asiassa sovellettava oikeussääntö

3. Direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan tulkinta

a) Unionin oikeuden itsenäiset käsitteet

b) Kansainvälisen oikeuden ja unionin oikeuden asiayhteys

c) Yleisölle välittämisen käsite

i) Välittämisen käsite

– Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 27 perustelukappaleen huomioon ottaminen

– Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappaleen huomioon ottaminen

– Välipäätelmä

ii) Yleisön käsite

iii) Muut vastaväitteet

– Pääsymaksun tarpeellisuus

– Kaupallinen tarkoitus

– Potilaan tahto

– Muut väitteet

iv) Ratkaisuehdotus

d) Muut edellytykset

4. Päätelmä

VII Ensimmäinen, toinen ja kolmas ennakkoratkaisukysymys

A Ennakkoratkaisumenettelyyn osallistuneiden osapuolten keskeiset lausumat

B Ennakkoratkaisukysymysten tutkittavaksi ottaminen

C Oikeudellinen arviointi

VIII Ratkaisuehdotus

1.

Samalla tavoin kuin Gutenbergin keksimä kirjapainotaito johti viime kädessä kirjallisia teoksia koskevan tekijänoikeuden suojaan, Edisonin keksimä fonografi ei ole ainoastaan vahvistanut musiikkiteosten tekijänoikeuden suojan taloudellista merkitystä vaan luonut pohjan myös esittäjiä ja äänitteiden tuottajia koskevien lähioikeuksien käyttöönotolle. Jos käytetään äänitettä, tämä ei koske ainoastaan lähetettävän tekijänoikeudellisen teoksen tekijän oikeutta vaan myös esiintyvien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien lähioikeuksia.

2.

Nyt käsiteltävä Corte d’appello di Torinon (jäljempänä kansallinen tuomioistuin) ennakkoratkaisupyyntö koskee oikeutta vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla 19.11.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/100/ETY ( 2 ) tai vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/115/EY (kodifioitu toisinto) ( 3 ) 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun kohtuulliseen korvaukseen, joka on suoritettava kaupallisessa tarkoituksessa julkaistun äänitteen välittämisestä yleisölle.

3.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee ensinnäkin, onko hammaslääkärin, joka saattaa vastaanotollaan radiolähetyksiä kuultaviksi, suoritettava kohtuullinen korvaus radiolähetyksissä toisinnettavien äänitteiden epäsuorasta välittämisestä yleisölle.

4.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee toiseksi, ovatko kansainvälisen oikeuden säännöt, jotka ovat kohtuullista korvausta koskevaan oikeuteen sovellettavien unionin oikeussääntöjen taustalla, välittömästi sovellettavissa yksityisten välisessä oikeusriidassa ja mikä on näiden kansainvälisten sääntöjen suhde unionin oikeussääntöihin.

5.

Ensimmäisen kysymyksen sisältö liittyy läheisesti asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles annettuun tuomioon. ( 4 ) Yhteisöjen tuomioistuin totesi siinä aluksi, että majoitusliikkeen televisiovastaanottimien avulla suorittamassa signaalien lähettämisessä kyseisen majoitusliikkeen huoneisiin majoittuneille asiakkaille on edelleen käytetystä signaalin lähetystekniikasta riippumatta kyse tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY ( 5 ) 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yleisölle välittämisestä. Se totesi tuomiossa lisäksi, että majoitusliikkeen huoneiden yksityinen luonne ei estä sitä, että kyse on yleisölle välittämisestä. Nyt käsiteltävässä asiassa tulee erityisesti esiin kysymys siitä, onko tämä oikeuskäytäntö, joka on annettu direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tekijänoikeuden kattamien teosten välittämisestä yleisölle, sovellettavissa direktiivin 92/100 tai direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun yleisölle välittämisen käsitteeseen, joka liittyy esittäjien ja äänitteiden tuottajien lähioikeuksiin.

6.

Nyt käsiteltävä asia liittyy myös läheisesti asiaan C-162/10, Phonographic Performance, jossa annan ratkaisuehdotukseni samana päivänä kuin tässä asiassa. Asiassa Phonographic Performance tulee erityisesti esiin kysymys siitä, onko hotelli- tai majoitustoiminnan harjoittaja, joka asentaa huoneisiin televisiot ja/tai radiot ja lähettää niihin ohjelmasignaalin, velvollinen maksamaan kohtuullisen korvauksen radio- ja televisiolähetyksissä käytettävien äänitteiden epäsuorasta yleisölle välittämisestä.

7.

Esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radioyritysten suojaamisesta Roomassa 26.10.1961 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (jäljempänä Rooman yleissopimus) ( 6 ) 12 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Jos kaupallisessa tarkoituksessa julkaistua äänitettä tai sen monistetta käytetään välittömästi radiolähetykseen tai julkiseen toisintamiseen, tulee käyttäjän maksaa kertakaikkinen, kohtuullinen korvaus esittäville taiteilijoille tai äänitteiden valmistajille taikka molemmille. Tämän korvauksen jakoperusteet voidaan, jolleivät osapuolet niistä sovi, määrätä sisäisessä lainsäädännössä.”

8.

Rooman yleissopimuksen 15 artiklan 1 kappaleen a kohdan sanamuoto on seuraava:

”1.   Sopimusvaltio voi sisäisessä lainsäädännössään määrätä poikkeuksia tämän yleissopimuksen takaamasta suojasta, milloin kysymyksessä on:

9.

Rooman yleissopimuksen 16 artiklan 1 kappaleen a kohdan sanamuoto on seuraava:

”1.   Valtio, joka liittyy tähän yleissopimukseen, tulee samalla kaikkien niiden velvollisuuksien sitomaksi ja osalliseksi kaikista niistä eduista, joista yleissopimuksessa määrätään. Valtio voi kuitenkin milloin tahansa Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan talletetussa ilmoituksessa selittää:

– –”

10.

Italia on sopimuspuolena Rooman yleissopimuksessa, ja se on antanut 16 artiklan 1 kappaleen a kohdan ii, iii ja iv alakohdassa tarkoitetun ilmoituksen.

11.

Euroopan unioni ei ole sopimuspuolena Rooman yleissopimuksessa. Siihen voivat liittyä vain valtiot.

12.

WIPO:n esitys- ja äänitesopimus (jäljempänä esitys- ja äänitesopimus), joka allekirjoitettiin 20.9.1996, ( 7 ) sisältää lähioikeuksia koskevia kansainvälisen oikeuden sääntöjä, joissa mennään pidemmälle kuin Rooman yleissopimuksessa.

13.

Esitys- ja äänitesopimuksen 1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Suhde muihin sopimuksiin

1.   Mikään tässä sopimuksessa ei vähennä olemassa olevia velvoitteita, joita sopimuspuolilla on toisiaan kohtaan Roomassa 26 päivänä lokakuuta 1961 esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radioyritysten suojaamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (jäljempänä ’Rooman yleissopimus’) perusteella.

2.   Tämän sopimuksen mukaisesti myönnettävä suoja jättää kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin kohdistuvan tekijänoikeussuojan koskemattomaksi eikä millään tavalla vaikuta kyseiseen suojaan. Minkään määräyksen tässä sopimuksessa ei siten voida tulkita vaikuttavan kyseiseen suojaan.

3.   Tällä sopimuksella ei ole yhteyttä muihin sopimuksiin, eikä se vaikuta muista sopimuksista johtuviin oikeuksiin ja velvoitteisiin.”

14.

Esitys- ja äänitesopimuksen 2 artiklan, joka koskee määritelmiä, f ja g kohdassa määrätään seuraavaa:

”Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

– –

15.

Esitys- ja äänitesopimuksen 2 luku koskee esittäjien oikeuksia, 3 luku äänitetuottajien oikeuksia. Sopimuksen 4 luku sisältää esittäjiä ja äänitetuottajia koskevia yhteisiä määräyksiä. Esitys- ja äänitesopimuksen tähän lukuun kuuluva 15 artikla koskee korvausoikeutta yleisradioimisesta ja yleisölle välittämisestä:

”1.   Esittäjillä ja äänitetuottajilla on oikeus kertakaikkiseen kohtuulliseen korvaukseen kaupallisessa tarkoituksessa julkaistun äänitteen suorasta tai epäsuorasta käyttämisestä yleisradioimiseen tai mihin tahansa yleisölle välittämiseen.

2.   Sopimuspuolet voivat kansallisessa lainsäädännössään säätää, että esittäjä tai äänitetuottaja tai molemmat voivat vaatia kertakaikkista kohtuullista korvausta käyttäjältä. Sopimuspuolet voivat antaa kansallisia säädöksiä, joissa esittäjän ja äänitetuottajan välisen sopimuksen puuttuessa määritellään ne ehdot, joiden mukaan esittäjät ja äänitetuottajat jakavat kertakaikkisen kohtuullisen korvauksen.

3.   Sopimuspuoli voi WIPOn pääjohtajan haltuun talletetussa ilmoituksessa selittää, että se soveltaa 1 kappaleen määräyksiä vain tiettyihin käyttötapoihin tai että se rajoittaa niiden soveltamista jollakin muulla tavalla tai ettei se lainkaan sovella näitä määräyksiä.

4.   Äänitteiden saattamista yleisön saataviin johtimitse tai ilman johdinta siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada ne saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana, pidetään tässä artiklassa äänitteiden julkaisemisena kaupallisessa tarkoituksessa.”

16.

Esitys- ja äänitesopimuksen 16 artiklan otsikkona on ”Rajoitukset ja poikkeukset”, ja siinä määrätään seuraavaa:

”1.   Sopimuspuolet voivat säätää kansallisessa lainsäädännössään esittäjien ja äänitetuottajien suojaan samanlaisia rajoituksia tai poikkeuksia kuin ne kansallisessa lainsäädännössään säätävät kirjallisten ja taiteellisten teosten tekijänoikeussuojaan.

2.   Sopimuspuolten tulee rajoittaa tämän sopimuksen mukaisten oikeuksien rajoitukset tai poikkeukset tiettyihin erityistapauksiin, jotka eivät ole ristiriidassa esityksen tai äänitteen tavanomaisen hyväksikäytön kanssa eivätkä kohtuuttomasti loukkaa esittäjän tai äänitetuottajan oikeutettuja etuja.”

17.

Esitys- ja äänitesopimuksen 23 artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat toteuttamaan oikeusjärjestelmiensä mukaisesti ne toimenpiteet, jotka ovat tarpeellisia tämän sopimuksen soveltamisen varmistamiseksi.

18.

Italia ja Euroopan unioni ovat esitys- ja äänitesopimuksen sopimuspuolia. Italia ja Euroopan unioni eivät ole antaneet esitys- ja äänitesopimuksen 15 artiklan 3 kappaleessa tarkoitettua ilmoitusta.

19.

Teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn yleissopimuksen ( 8 ) (jäljempänä TRIPS-sopimus) 14 artikla koskee esittäjien, äänitteiden tuottajien (äänitallenteiden) ja yleisradio-organisaatioiden suojaa, ja siinä määrätään seuraavaa:

”1.   Esittäjien esitysten äänitteelle tallentamisen osalta esittäjillä tulee olla mahdollisuus estää seuraavat toimet, jos niihin ryhdytään ilman heidän lupaansa: heidän tallentamattoman esityksensä tallentaminen ja sellaisen tallennuksen kopiointi. Esittäjillä tulee olla myös mahdollisuus estää seuraavat toimet, joihin ryhdytään ilman heidän lupaansa: heidän elävän esityksensä yleisradiointi vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä ja välittäminen yleisölle.

2.   Äänitteiden tuottajilla tulee olla oikeus sallia tai kieltää äänitteidensä suora tai välillinen kopiointi.

– –

6.   Jäsen voi edellä 1–3 kohdissa tarkoitettujen oikeuksien osalta säätää ehtoja, rajoituksia, poikkeuksia ja varaumia siinä laajuudessa, kuin se on sallittua Rooman yleissopimuksen nojalla. Kuitenkin Bernin yleissopimuksen (1971) 18 artiklan määräyksiä sovelletaan soveltuvin osin myös esittäjien ja äänitteiden tuottajien äänitteisiin liittyviin oikeuksiin.”

20.

Direktiivin 92/100 johdanto-osan 5, 7–10, 15–17 ja 20 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

– –

– –

– –

21.

Direktiivin 92/100 8 artiklan otsikkona on ”Yleisradiointi ja välittäminen yleisölle”. Siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että esittäjillä on yksinoikeus sallia tai kieltää esitystensä yleisradiointi vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä ja välittäminen yleisölle, paitsi jos esitys jo sinänsä on yleisradioitu tai on peräisin tallenteelta.

2.   Jäsenvaltioiden on säädettävä oikeudesta varmistaakseen, että käyttäjä maksaa kohtuullisen kertakorvauksen, jos kaupallisessa tarkoituksessa julkaistua äänitettä tai sen kopiota käytetään vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin tai mihin tahansa välittämiseen yleisölle, ja että tämä korvaus jaetaan asianomaisten esittäjien ja äänitteiden tuottajien kesken. Esittäjien ja äänitteiden tuottajien välisen sopimuksen puuttuessa jäsenvaltiot voivat määrätä ehdot tämän korvauksen jakamiselle näiden kesken.

3.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yleisradio-organisaatioilla on yksinoikeus sallia tai kieltää lähetystensä uudelleen tapahtuva yleisradiointi vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä sekä lähetystensä välittäminen yleisölle, jos tämä välittäminen tapahtuu paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan.”

22.

Direktiivin 92/100 10 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat säätää tässä luvussa tarkoitettujen oikeuksien rajoituksista seuraavissa tapauksissa:

– –

2.   Jäsenvaltiot voivat säätää esittäjien, äänitteiden tuottajien, yleisradio-organisaatioiden ja elokuvien ensimmäisten tallennusten tuottajien suojaan samanlaisia rajoituksia kuin ne säätävät kirjallisten ja taiteellisten teosten tekijänoikeussuojaan, tämän kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan soveltamista. Pakkolisensseistä voidaan kuitenkin säätää ainoastaan, jos ne ovat sopusoinnussa Rooman yleissopimuksen kanssa.

3.   Näitä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja rajoituksia sovelletaan vain tietyissä erityistapauksissa, jotka eivät ole ristiriidassa aineiston tavanomaisen hyödyntämisen kanssa eivätkä kohtuuttomasti haittaa oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja.”

23.

Direktiivi 92/100 on konsolidoitu direktiiviin 2006/115. Direktiivin 2006/15 johdanto-osan 3, 5–7, 12, 13 ja 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

24.

Direktiivin II luvussa säädetään tekijänoikeuksien lähioikeuksista. Direktiivin 8 artiklassa, joka koskee yleisradiointia ja välittämistä yleisölle, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että esittäjillä on yksinoikeus sallia tai kieltää esitystensä yleisradiointi vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä ja niiden välittäminen yleisölle, paitsi jos esitys jo sinänsä on yleisradioitu esitys tai on peräisin tallenteelta.

2.   Jäsenvaltioiden on säädettävä oikeudesta, jolla voidaan varmistaa, että käyttäjä maksaa kohtuullisen kertakorvauksen, jos kaupallisessa tarkoituksessa julkaistua äänitettä tai sen kopiota käytetään vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin tai mihin tahansa välittämiseen yleisölle, ja varmistaa, että tämä korvaus jaetaan asianomaisten esittäjien ja äänitteiden tuottajien kesken. Esittäjien ja äänitteiden tuottajien välisen sopimuksen puuttuessa jäsenvaltiot voivat määrätä ehdot tämän korvauksen jakamiselle näiden kesken.

3.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yleisradio-organisaatioilla on yksinoikeus sallia tai kieltää lähetystensä uudelleen tapahtuva yleisradiointi vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä sekä lähetystensä välittäminen yleisölle, jos tämä välittäminen tapahtuu paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan.”

25.

Direktiivin 10 artiklan otsikkona on ”Oikeuksien rajoitukset”, ja sen sanamuoto on seuraava:

”1.   Jäsenvaltiot voivat säätää tässä luvussa tarkoitettujen oikeuksien rajoituksista seuraavissa tapauksissa:

– –

2.   Jäsenvaltiot voivat säätää esittäjien, äänitteiden tuottajien, yleisradio-organisaatioiden ja elokuvien ensimmäisten tallennusten tuottajien suojaan samanlaisia rajoituksia kuin ne säätävät kirjallisten ja taiteellisten teosten tekijänoikeussuojaan, tämän kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan soveltamista.

Pakkolisensseistä voidaan kuitenkin säätää ainoastaan, jos ne ovat sopusoinnussa Rooman yleissopimuksen kanssa.

3.   Näitä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja rajoituksia sovelletaan vain tietyissä erityistapauksissa, jotka eivät ole ristiriidassa aineiston tavanomaisen hyödyntämisen kanssa eivätkä kohtuuttomasti haittaa oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja.”

26.

Direktiivin 14 artiklan otsikkona on ”Kumoaminen”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”Kumotaan direktiivi 92/100/ETY, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta jäsenvaltioiden velvollisuuksiin, jotka koskevat liitteessä I olevassa B osassa olevia määräaikoja, joiden kuluessa niiden on saatettava siinä mainitut direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Viittauksia kumottuun direktiiviin pidetään viittauksina tähän direktiiviin liitteessä II olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.”

27.

Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 9–12, 15, 23, 24 ja 27 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

28.

Direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.

2.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yksinoikeus sallia tai kieltää langallinen tai langaton yleisön saataviin saattaminen siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada suojattu aineisto saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana, on:

– –

29.

Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien suojaamisesta 22.4.1941 annetun Italian lain nro 633 (lähimpänä tekijänoikeuslaki) 72 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Sanotun rajoittamatta tekijälle I osan nojalla kuuluvia oikeuksia, äänitetuottajalla on seuraavissa pykälissä säädetyn ajan ja niissä säädetyillä ehdoilla yksinoikeus

30.

Tekijänoikeuslain 73 §:ssä (sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 9.4.2003 annetun asetuksen (decreto legislativo) nro 68 12 §:n 1 momentilla) säädetään seuraavaa:

31.

Tekijänoikeuslain 73 bis §:ssä (joka lisättiin 16.11.1994 annetun asetuksen (decreto legislativo) nro 685 9 §:n 1 momentilla) säädetään seuraavaa:

”Esittäjillä ja käytetyn äänitteen tuottajalla on oikeus kohtuulliseen korvaukseen silloinkin, kun 73 §:ssä tarkoitetulla käytöllä ei ole kaupallista tarkoitusta. – –”

32.

Società Consortile Fonografici (jäljempänä SCF) on tekijänoikeusjärjestö, joka toimii Italiassa ja ulkomailla. Se edustaa esittäjiä ja äänitteiden tuottajia.

33.

SCF huolehtii siihen liittyneiden äänitteiden tuottajien valtuuttamana kyseisten tuottajien tekijänoikeuskorvauksien hallinnoinnista, keräämisestä ja tilittämisestä erityisesti seuraavilta osin:

34.

SCF neuvotteli Associazione Nazionale Dentisti Italiani -nimisen liiton (Italian hammaslääkäriliitto) kanssa yleissopimuksen tekemisestä kohtuullisen korvauksen määrittämiseksi tekijänoikeuslain 73 ja 73 bis §:n mukaisesti äänitteiden välittämisestä myös yksityisillä vastaanotoilla sekä niiden levittämisestä millä tahansa tavalla.

35.

Näiden neuvottelujen päätyttyä tuloksettomina SCF nosti Tribunale di Torinossa hammaslääkäri del Corsoa vastaan kanteen, jossa tuomioistuinta vaadittiin toteamaan, että tämä oli soittanut yksityisellä hammaslääkärin vastaanotollaan Torinossa taustamusiikkina suojattuja äänitteitä ja että tämä toiminta oli Italian tekijänoikeuslaissa sekä kansainvälisessä oikeudessa ja unionin oikeudessa tarkoitettua äänitteiden välittämistä yleisölle ja siten toimintaa, josta oli maksettava kohtuullinen korvaus. Korvauksen suuruus on tarkoitus määrittää erillisessä oikeudenkäynnissä.

36.

Del Corso vaati kanteen kumoamista. Hän nojautui tässä yhteydessä ensinnäkin siihen, että SCF voi vedota tekijänoikeuteen vain siinä tapauksessa, että hän itse käyttää äänitettä; hänen yksityisvastaanotollaan soinut äänite välittyi sen sijaan yleisradion kautta. Näin ollen yleisradioidun teoksen kuuntelusta perittävää korvausta ei ole velvollinen maksamaan kuulija vaan kyseisen radio-ohjelman lähettäjä. Toiseksi kyseessä ei ole äänitteiden välittäminen yleisölle, koska yksityistä hammaslääkärin vastaanottoa ei voida pitää julkisena tilana. Potilaat pääsevät vastaanotolle vain sovittujen vastaanottoaikojen perusteella.

37.

Tribunale di Torino hylkäsi kanteen. Se nojautui tuomiossaan siihen, että kyseessä ei ole äänitteiden välittäminen kaupallisessa tarkoituksessa ja että hammaslääkärin vastaanotto on yksityinen eikä siten julkinen tai yleisölle avoin paikka.

38.

SCF valitti tästä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen. Del Corso on vaatinut valituksen hylkäämistä.

39.

Asian käsittelyyn on osallistunut Procuratore generale della Repubblica presso la Corte d’appello, joka on niin ikään vaatinut valituksen hylkäämistä.

40.

Kansallinen tuomioistuin katsoo, että kansainvälisen oikeuden, unionin oikeuden ja kansallisen oikeuden lähteissä säädetään äänitteiden tuottajien oikeudesta saada korvausta tuottamiensa äänitteiden käytöstä, joka tapahtuu välittämällä äänitteet yleisölle. Radio- tai televisiotoiminnan harjoittajan maksama korvaus sulje pois eikä sisällä korvausta äänitteen uudesta välittämisestä yleisölle. Tuottajan lähetystoiminnan harjoittajalle myöntämään lupaan sisältyy tosin oletus, että radio- tai televisiolähetys on yksityisesti teknisen vastaanottovälineen haltijoiden nautittavissa. Sen sijaan julkinen käyttö esimerkiksi julkisessa tilassa tai siten, että lähetys on suuren ihmismäärän nautittavissa olemalla potentiaalisesti heidän saatavillaan, tuottaa lisähyödyn, josta on sellaisena suoritettava erillinen korvaus. On kuitenkin pohdittava, sisältyykö äänitteiden yleisölle välittämisen käsitteeseen myös niiden esittäminen yksityisten ammatinharjoittajien tiloissa, kuten hammaslääkärin vastaanotolla, jolle asiakkaat tulevat pääsääntöisesti ajanvarauksen perusteella ja jossa radio-ohjelmaa esitetään heidän tahdostaan riippumatta.

41.

Tästä syystä kansallinen tuomioistuin on esittänyt seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

42.

Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 15.3.2010.

43.

Kirjallisessa menettelyssä huomautuksia esittivät SCF, Marco del Corso, Italian ja Irlannin hallitukset sekä komissio.

44.

Nyt käsiteltävässä asiassa ja asiassa C-162/10, Phonographic Performance, 7.4.2011 pidettyyn yhteiseen suulliseen käsittelyyn osallistuivat pääasian kantajan SFC:n edustajat, Marco del Corson edustaja sekä Italian, Irlannin, Kreikan ja Ranskan hallituksen ja komission asiamiehet.

45.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksillään lähinnä, välittääkö hammaslääkäri, joka välittää vastaanotollaan radiolähetyksiä, radiolähetyksissä käytetyt äänitteet epäsuorasti yleisölle ja onko hänen maksettava siitä kohtuullinen korvaus.

46.

Käsittelen seuraavassa ensin neljännen ja viidennen ennakkoratkaisukysymyksen, jotka koskevat unionin oikeussääntöjen tulkintaa. Tämän jälkeen käsittelen ensimmäisen, toisen ja kolmannen kysymyksen, jotka koskevat kansainvälisen oikeuden määräyksiä.

47.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee neljännellä ja viidennellä kysymyksellään, välittääkö hammaslääkäri, joka soittaa asiakkailleen odotushuoneessaan radio-ohjelmaa, radiolähetyksessä käytetyt äänitteet yleisölle tai saattaako hän ne yleisön saataville direktiivin 2001/29 3 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla ja onko hänen maksettava siitä kohtuullinen korvaus.

48.

Kaikki oikeudenkäynnin osapuolet esittivät suullisessa käsittelyssä – osittain kirjallisista lausumistaan poiketen – että nyt käsiteltävään asiaan sovellettava säännös on direktiivin 2006/115 tai direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohta eikä direktiivin 2001/29 3 artikla.

49.

SCF:n ja Ranskan hallituksen mukaan kyseessä on direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu äänitteen välittäminen yleisölle. Direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan mukaista yleisölle välittämisen käsitettä on tulkittava yhtenäisesti ja samalla tavoin koko unionissa. Direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan osalta asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles annettu tuomio on siten sovellettavissa direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohtaan. Tämä ilmenee ensinnäkin direktiivien sanamuodosta ja tavoitteesta. Se, että direktiiviin 2006/115 ei sisälly direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappaleeseen verrattavissa olevaa perustelukappaletta, jonka mukaan yleisölle välittämisen käsitettä pitäisi tulkita laajasti, ei estä tätä. Kyseinen 23 perustelukappale on nimittäin tältä osin tarpeeton. Jos näissä kahdessa direktiivissä on lähtökohtana erilainen suojan taso, tämä liittyy oikeuksien sisältöön eikä yleisölle välittämisen käsitteeseen. Lisäksi siitä, että tekijöille myönnetään direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan nojalla yksinoikeus, mutta äänitteiden tuottajille ja esiintyjille direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan nojalla sen sijaan vain taloudellinen oikeus, ei seuraa, että yleisölle välittämisen käsitettä pitäisi näissä kahdessa säännöksessä tulkita eri tavoin. Samanlaista tulkintaa puoltaa sekin, että kansainvälisessä oikeudessa myös esitys- ja äänitesopimuksessa ja WIPOn tekijänoikeussopimuksessa määrätään samansisältöisestä yleisölle välittämisen käsitteestä. Myöskään yhteisöjen tuomioistuimen asiassa SENA antama tuomio ( 10 ) ei ole sovellettavissa, koska yhteisöjen tuomioistuin tarkasteli siinä ainoastaan korvauksen kohtuullisuuden käsitettä. Lisäksi direktiivin 2001/29 rakenteesta ilmenee, että muiden osapuolten intressejä ei pidä ottaa huomioon tulkittaessa yleisölle välittämisen käsitettä. Ranskan hallitus vetoaa lopuksi siihen, että yleisölle välittämisen käsitteen yhtenäinen tulkinta on tarpeen sen vuoksi, että tällä on tekijänoikeuden ja tiettyjen lähioikeuksien suojan voimassaoloajasta 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/116/EY ( 11 ) mukaan merkitystä tekijänoikeuden ja lähioikeuksien suojan keston kannalta.

50.

SCF:n ja Ranskan hallituksen mielestä nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa on kyseessä yleisölle välittäminen.

51.

SCF viittaa aluksi siihen, että jokaisella hammaslääkärillä käy keskimäärin huomattava määrä potilaita. Yleisölle välittämistä vastaan ei puhu myöskään se, että potilaat pääsevät hammaslääkärin vastaanotolle vain ajanvarauksen ja sopimuksen perusteella.

52.

Siltä osin kuin kyse on toiseksi siitä, onko kaupallinen tarkoitus yleisölle välittämisen edellytyksenä, SCF vetoaa aluksi siihen, että kansallinen tuomioistuin ei ole esittänyt tätä kysymystä. SCF esittää toissijaisesti, että tällainen tarkoitus ei ole tarpeen. Ensinnäkään direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan sanamuodossa ei säädetä tästä. Tätä vastaan puhuu myös direktiivin 2006/115 ja direktiivin 2001/29 rakenne. Direktiivin 2001/29 5 artiklasta, jota sovelletaan direktiivin 2006/115 10 artiklan 2 kohdan mukaan myös äänitteiden tuottajien ja esittäjien lähioikeuksiin, ilmenee, että kaupallisen tarkoituksen puuttuminen on otettava huomioon vasta poikkeuksien ja rajoitusten tasolla eikä siten vielä yleisölle välittämisen käsitteen yhteydessä. Tällainen tarkoitus ei ole tarpeen myöskään oikeuskäytännön perusteella. Ratkaisevaa ei ole sekään, vaikuttaako yleisölle välittäminen hammaslääkärin valintaan. Jos tekijänoikeuksien korkean suojan taso halutaan saavuttaa, äänitteiden välittämistä vapaiden ammattien harjoittamisen yhteydessä ei voida automaattisesti jättää asianomaisten immateriaalioikeuksien suojan alan ulkopuolelle.

53.

SCF ja Ranskan hallitus esittävät kolmanneksi, ettei pidä ottaa huomioon potilaita vaan hammaslääkäri äänitteen käyttäjänä. Sillä, että äänite välitetään potilaan tahdosta riippumatta ja että tämä ei mahdollisesti ole kiinnostunut sen välittämisestä, ei siten ole merkitystä.

54.

Marco del Corso katsoo, että neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys on jätettävä tutkimatta, koska niillä ei ole merkitystä asian ratkaisun kannalta. Ei ole osoitettu, että hän olisi välittänyt potilailleen äänitteille tallennettuja teoksia, eikä varsinkaan, että hän olisi vaatinut siitä pääsymaksun.

55.

Nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa ei ole kyse myöskään yleisölle välittämisestä eikä yleisön saataville saattamisesta. Kyseessä on äänitteen välittäminen yleisölle vain silloin, jos tämä tosiasiallisesti välitetään julkisella paikalla tai yleisölle avoimessa tilassa yleisön edessä tai yksityistilassa huomattavan suurelle maksavalle yleisölle. Nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa vaadittavaa julkisuutta ei ole. Ensinnäkään hammaslääkärin vastaanoton potilaat eivät ole yleisöä, koska heillä ei ole itsenäistä sosiaalista, taloudellista tai oikeudellista ulottuvuutta. Toiseksi sopimuksen perusteella suoritettu hammaslääkärin erityinen henkilökohtainen ja älyllinen panos on etusijalla. Jos tässä yhteydessä soitetaan musiikkia, sillä ei ole kaupallista tarkoitusta. Kolmanneksi hammaslääkäri, jonka on suojeltava myös potilaidensa henkilöllisyyteen liittyviä oikeuksia, ei voi suorittaa palvelujaan samanaikaisesti, joten hänen potilaansa eivät keräänny samaan aikaan hänen vastaanotolleen. Neljänneksi potilaat eivät ole maksaneet pääsymaksua. Viidenneksi SCF:n laskelmat hammaslääkärin potilasmäärästä eivät ole paikkansapitäviä. Kyseessä ei ole myöskään saattaminen yleisön saataville. Del Corso esittää lisäksi, että SCF:n esittämästä näkemyksestä seuraisi, että myös se, että yksityishenkilö nauttii musiikista yksityistiloissa, olisi yleisölle välittämistä.

56.

Italian hallituksen mielestä neljänteen kysymykseen on vastattava kieltävästi. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles antamassaan tuomiossa, että kyseessä oli direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu välittäminen yleisölle. Nyt käsiteltävään asiaan sovelletaan tosin direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohtaa. Nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa ei ole kyseessä tässä säännöksessä tarkoitettu yleisölle välittäminen. Ensinnäkin hammaslääkärin vastaanotto on yksityinen paikka, jossa potilaat oleskelevat vain ajanvarauksen perusteella. Siinäkään tapauksessa, että tätä fyysistä lähtökohtaa ei noudatettaisi vaan valittaisiin toiminnallinen lähtökohta, nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa ei voi olla kyseessä yleisölle välittäminen. Ei ole tosin ratkaisevaa, miten monta henkilöä vastaanotolla on samanaikaisesti läsnä. On näet sovellettava peräkkäis-kumulatiivista lähestymistapaa. On kuitenkin otettava huomioon potilaiden tarkoitukset. Direktiivin soveltamisen yhteydessä merkityksellistä yleisöä ovat vain henkilöt, jotka ovat valmiita maksamaan rahaa mahdollisuudesta kuulla äänitteen sisältö tai jotka ottavat tämän mahdollisuuden huomioon. Ei näet ole perusteltua antaa äänitteiden tuottajille ja esittäjille taloudellista oikeutta, jos yleisölle välittämisellä ei sellaisenaan ole taloudellista merkitystä. Hotellin vieraiden osalta on katsottava, että taloudellinen merkitys on olemassa, koska mahdollisuus seurata radio- ja televisio-ohjelmia on osa hotellin tarjontaa, jonka hotellin vieraat ottavat huomioon. Hammaslääkärin vastaanoton potilaiden kannalta taloudellista merkitystä ei kuitenkaan ole. Äänitteiden välittäminen saattaa tehdä potilaiden oleskelusta miellyttävämmän, mutta se ei liity suoraan eikä epäsuorasti hammaslääkärin palvelun arvoon. Italian hallituksen mielestä viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen ei ole tarpeen vastata, koska neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava kieltävästi.

57.

Komission ja Irlannin hallituksen mielestä direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohdan yleisölle välittämisen käsitettä ei saa automaattisesti rinnastaa direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan yleisölle välittämisen käsitteeseen. Direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan käsitettä on pikemminkin näiden kahden säännöksen välisten erojen vuoksi tulkittava suppeasti. On otettava erityisesti huomioon, että direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan mukaan tekijälle myönnetään yksinoikeus, mutta äänitteen tuottajalle annetaan direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohdan nojalla ainoastaan oikeus kohtuulliseen korvaukseen. Ei ole myöskään kansainvälisen oikeuden ja unionin oikeussääntöjen mukaista, jos tekijöille ja äänitteiden tuottajille annetaan sama suoja.

58.

Komissio esitti aluksi kirjelmässään, että direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan välittämisen käsitteen tulkinnassa on otettava huomioon esitys- ja äänitesopimuksen 2 artiklan g kohta ja 15 artikla. Se käsittää siten myös epäsuoran välittämisen, ja riittää, että äänitteelle tallennetut äänet saatetaan kuultaviksi. Tästä syystä nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa on katsottava, että kyseessä on välittäminen. Kyseessä ei ole kuitenkaan välittäminen yleisölle. Direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohtaa koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ei voida soveltaa direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohtaan. Pitäisi pikemminkin ottaa huomioon välittämispaikan julkisuus tai yksityisyys ja välittämisen kaupallinen tarkoitus. Tässä tapauksessa ei ole olemassa kaupallista tarkoitusta, koska lääkäriä ei valita odotushuoneen houkuttelevuuden vaan henkilökohtaisen luottamuksen perusteella, eikä välittäminen vaikuta lääkärin antaman palvelun laatuun.

59.

Komissio esitti sitä vastoin suullisessa käsittelyssä, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa ei voi olla kyseessä välittäminen. Komission mielestä yhteisöjen tuomioistuin määritteli asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles antamassaan tuomiossa ainoastaan yleisölle välittämisen käsitteen, ei sen sijaan välittämisen käsitettä. Välittämisen käsitettä on tulkittava siten kuin julkisasiamies Kokott ehdotti asiassa Football Association antamassaan ratkaisuehdotuksessa. ( 12 ) Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappaleesta ilmenee, että yleisölle välittämisen käsite kattaa ainoastaan yleisön, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa. Lähetys siirretään radiolaitteesta hammaslääkärin vastaanotolla yleisölle, joka on läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa. Tilanne voisi olla toinen, jos signaali, joka välitetään tällaisen laitteen kautta, tallennetaan ensin verkkoon.

60.

Neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys on tutkittava.

61.

Ensinnäkin on hylättävä del Corson väite, jonka mukaan näillä kysymyksillä ei ole merkitystä, koska ei ole osoitettu, että radio-ohjelmaa olisi välitetty potilaille. Ennakkoratkaisupyynnöstä näet ilmenee, että kansallinen tuomioistuin on pitänyt lähtökohtana sitä, että tällainen välittäminen on tapahtunut. Kansallisen tuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen välisen yhteistyösuhteen perusteella unionin tuomioistuimen on SEUT 267 artiklan mukaisessa ennakkoratkaisumenettelyssä pitäydyttävä tosiseikoissa sellaisina kuin kansallinen tuomioistuin on ne sille ilmoittanut. ( 13 )

62.

Siltä osin kuin del Corso vetoaa toiseksi siihen, että hän ei ole vaatinut potilailtaan pääsymaksua televisio-ohjelman välittämisestä, tämäkään ei johda siihen, ettei ennakkoratkaisukysymyksillä olisi merkitystä. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee nimittäin juuri sitä, voidaanko unionin oikeussäännöistä johtaa korvausvaade hammaslääkäriä vastaan myös tällaisessa tapauksessa.

63.

Neljännen ja viidennen ennakkoratkaisukysymyksen taustalla on yhteisöjen tuomioistuimen asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles antama tuomio. ( 14 ) Yhteisöjen tuomioistuin selvensi siinä, että majoitusliikkeen televisiovastaanottimien avulla suorittamassa signaalien lähettämisessä kyseisen majoitusliikkeen huoneisiin majoittuneille asiakkaille on kyse direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yleisölle välittämisestä. Tässä säännöksessä säädetään tekijän yksinoikeudesta sallia tai kieltää teostensa välittäminen yleisölle. Nyt käsiteltävässä asiassa osapuolet ovat erimielisiä erityisesti siitä, onko tämä oikeuskäytäntö, joka on annettu tekijänoikeuksien ja hotellihuoneiden osalta, sovellettavissa äänitteiden tuottajien ja esittäjien lähioikeuksiin, jos hammaslääkärin vastaanotolla on kuultavissa radiolähetys, jossa äänitettä käytetään. Tällä perusteella käsittelen ensin direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan tulkintaa, jonka yhteisöjen tuomioistuin antoi asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles antamassaan tuomiossa (1). Tämän yhteydessä esitän, mikä on nyt käsiteltävässä asiassa sovellettava unionin oikeussääntö (2) ja miten sitä on tulkittava (3).

64.

Yhteisöjen tuomioistuin perusteli ratkaisuaan, jonka mukaan majoitusliikkeen televisiovastaanottimien avulla suorittamassa signaalien lähettämisessä kyseisen majoitusliikkeen huoneisiin majoittuneille asiakkaille on edelleen käytetystä signaalin lähetystekniikasta riippumatta kyse tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yleisölle välittämisestä, seuraavasti:

65.

Se viittasi ensinnäkin direktiivin 2001/29 johdanto-osan perustelukappaleisiin. Se siteerasi aluksi johdanto-osan 23 perustelukappaletta, jonka mukaan yleisölle välittämisen käsite on ymmärrettävä laajasti. ( 15 ) Se totesi myös, että direktiivin johdanto-osan yhdeksännessä ja kymmenennessä perustelukappaleessa mainittu tavoite eli suojan korkean tason perustaminen tekijöille, mikä mahdollistaa sen, että nämä saavat teostensa käytöstä asianmukaisen korvauksen, on mahdollista saavuttaa vain tällä tavoin. ( 16 )

66.

Toiseksi yhteisöjen tuomioistuin viittasi muita unionin oikeussääntöjä koskevaan oikeuskäytäntöönsä. ( 17 )

67.

Kolmanneksi se otti huomioon kumulatiiviset vaikutukset, joita aiheutuu siitä, että majoitusliikkeiden vieraat vaihtuvat hotellihuoneissa yleensä nopeasti ja siten teosten saattamisella potentiaalisten televisionkatsojien saataville voi olla huomattava merkitys. ( 18 )

68.

Neljänneksi yhteisöjen tuomioistuin totesi, että Bernin yleissopimuksen 11 bis artiklan 1 kappaleen ii kohdan mukaan kyseessä on itsenäinen välittäminen yleisölle, jos välittämisen toteuttaa sellainen uudelleenlähetystä harjoittava organisaatio, joka on muu kuin alkuperäinen organisaatio. Siten tällainen lähettäminen tapahtuu näet epäsuorasti välittämällä radio- ja televisiolähetys uudelle yleisölle. ( 19 )

69.

Viidenneksi yhteisöjen tuomioistuin viittasi tässä yhteydessä WIPOn laatimaan ohjekirjaan, jossa määritellään tällainen epäsuora välittäminen yleisölle silloin kun tekijän lupa on jo annettu. Se totesi, että tekijän lupa, joka annetaan teoksen yleisradiointiin, kattaa vain välittömät käyttäjät, toisin sanoen vastaanottimien haltijat, jotka yksittäin taikka yksityis- tai perhepiirissä ottavat lähetykset vastaan. Kuitenkin silloin, kun lähetys toteutetaan suurempaa yleisöä varten, toisinaan voiton tavoittelemiseksi, uusi vastaanottajaryhmä voi kuulla tai nähdä teoksen, eikä ohjelman välittäminen kaiuttimella tai muulla samankaltaisella laitteella ole enää pelkkää ohjelman vastaanottamista vaan erillinen toimi, jolla lähetetty teos välitetään uudelle yleisölle. ( 20 )

70.

Se totesi kuudenneksi, että majoitusliikkeen asiakaskunta muodostaa uuden yleisön. Hotelli on organisaatio, joka täysin tietoisena menettelynsä seurauksista pyrkii toiminnallaan saattamaan suojatun teoksen asiakkaidensa saataville. ( 21 )

71.

Seitsemänneksi yhteisöjen tuomioistuin viittasi siihen, että yleisölle välittämiseen riittää se, että teos saatetaan yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa. ( 22 )

72.

Kahdeksanneksi yhteisöjen tuomioistuin otti huomioon sen, että toimintaa, jossa majoitusliike järjestää asiakkailleen mahdollisuuden saada yleisradioitu teos saatavilleen, on pidettävä sellaisena lisäpalvelujen tarjoamisena, jonka tavoitteena on tietyn hyödyn saaminen tästä toiminnasta. Hotellissa kyse on jopa voiton tavoittelusta, koska kyseisen palvelun tarjoaminen vaikuttaa hotellin luokitukseen ja siten huoneiden hintaan. ( 23 )

73.

Yhdeksänneksi yhteisöjen tuomioistuin tosin antoi rajoittavan selvennyksen, jonka mukaan pelkässä fyysisten laitteiden käytettäväksi asettamisessa ei sellaisenaan ole kyse direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta välittämisestä. Sitä vastoin majoitusliikkeen televisiovastaanottimien avulla suorittama signaalien lähettäminen edelleen kyseisen majoitusliikkeen huoneisiin majoittuneille asiakkaille on, käytetystä signaalin lähetystekniikasta riippumatta, kyseisessä säännöksessä tarkoitettua yleisölle välittämistä. ( 24 )

74.

Kansallinen tuomioistuin viittaa neljännessä ennakkoratkaisukysymyksessään direktiivin 2001/29 3 artiklan 2 kohdan b alakohtaan. Tätä säännöstä ei voida soveltaa nyt käsiteltävään asiaan. Direktiivin 2001/29 3 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtaa ei voida soveltaa, koska tämä säännös koskee ainoastaan äänitteiden tai esitysten saattamista yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada ne saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana. Radio-ohjelman lähettäminen ei ole tällainen tapaus. Täydellisyyden vuoksi on todettava, ettei myöskään direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohta ole sovellettavissa, koska nyt käsiteltävässä asiassa eivät ole kyseessä tekijänoikeudella suojatut teokset vaan äänitteiden tuottajien ja esittäjien lähioikeudet.

75.

On sovellettava pikemminkin direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohtaa tai direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohtaa. Näiden säännösten mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä oikeudesta, jolla voidaan varmistaa, että käyttäjä maksaa kohtuullisen kertakorvauksen, jos kaupallisessa tarkoituksessa julkaistua äänitettä tai sen kopiota käytetään vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin tai mihin tahansa välittämiseen yleisölle, ja varmistaa, että tämä korvaus jaetaan asianomaisten esittäjien ja äänitteiden tuottajien kesken.

76.

Koska unionin tuomioistuin on toimivaltainen antamaan kansalliselle tuomioistuimelle kaikki tarpeelliseksi katsomansa ohjeet pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevan asian arvioimiseksi, ( 25 ) käsittelen seuraavassa sovellettavien säännösten tulkintaa. Koska direktiivi 92/100 on konsolidoitu direktiiviksi 2006/115 ja 8 artiklan 2 kohta on samanlainen molemmissa direktiiveissä, käsittelen seuraavassa ainoastaan direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohtaa ja esittämäni koskee myös direktiivin 92/100 8 artiklan 2 kohtaa. Lisäksi otan seuraavassa huomioon yksinkertaisuuden vuoksi vain sen tapauksen, että kyseessä on kaupallisessa tarkoituksessa julkaistu äänite, jolloin lausumat koskevat vastaavasti myös tällaisen äänitteen kopiota.

77.

Selvennettäköön aluksi, että direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan edellytykset ovat itsenäisiä unionin oikeuden käsitteitä (a), joita on tulkittava siten, että otetaan huomioon niiden kansainväliseen oikeuteen liittyvä asiayhteys (b). Tämän jälkeen käsittelen myös yleisölle välittämisen käsitettä (c) ja direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan muita edellytyksiä (d).

78.

Koska direktiivin 8 artiklan 2 kohdan käsitteissä ei viitata jäsenvaltioiden oikeuteen, ne ovat unionin oikeuden itsenäisiä käsitteitä. Unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen jäsenvaltioissa ja yhdenvertaisuutta koko unionissa koskeva periaate edellyttävät, että niitä on tulkittava yhtenäisesti. ( 26 ) Ainoastaan siten voidaan saavuttaa myös direktiivin 2006/115 johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa mainittu tavoite helpottaa luovan ja taiteellisen toiminnan sekä yritystoiminnan harjoittamista säätämällä yhteisössä yhdenmukaisesta oikeudellisesta suojasta.

79.

Tietyissä tapauksissa voidaan tosin siitä huolimatta, että on olemassa unionin oikeuden itsenäinen käsite, toteuttaa vain hyvin rajallinen yhdenmukaistaminen, jolloin käsitettä säännellään hyvin väljästi. Sellaisissa tapauksissa unionin oikeudessa säädetään ainoastaan laajemmista sääntelyn puitteista, jotka jäsenvaltioiden on täytettävä. ( 27 ) Yhteisöjen tuomioistuin on pitänyt tätä lähtökohtana määritellessään direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun korvauksen kohtuullisuuden käsitteen. ( 28 ) Koska käsitteen sääntelyn väljyyttä on arvioitava erikseen jokaisen jossain säännöksessä mainitun käsitteen osalta, siitä ei voida tehdä päätelmiä muiden direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen käsitteiden osalta.

80.

On otettava lisäksi huomioon, että direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua oikeutta kohtuulliseen korvaukseen koskevaa säännöstä on tulkittava sen kansainväliseen oikeuteen liittyvän asiayhteyden kannalta.

81.

Oikeudesta kohtuulliseen korvaukseen määrätään nimittäin kansainvälisellä tasolla Rooman yleissopimuksen 12 artiklassa ja esitys- ja äänitesopimuksen 15 artiklassa. Direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohtaa on siten tulkittava näiden kansainvälisen oikeuden määräysten valossa.

82.

Esitys- ja äänitesopimuksen osalta tämä ilmenee jo siitä, että unioni on itse sopimuspuolena. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksiä ja määräyksiä on tulkittava niin pitkälti kuin mahdollista kansainvälisen oikeuden mukaisesti erityisesti silloin, kun unioni on sopimuspuolena ja niiden tarkoituksena on nimenomaan panna sopimus täytäntöön. ( 29 )

83.

Siltä osin kuin kyseessä on Rooman yleissopimus, on tosin muistettava, että Euroopan unioni ei ole Rooman yleissopimuksen sopimuspuolena. Direktiivin 2006/115 johdanto-osan seitsemännestä perustelukappaleesta, jonka mukaan jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä olisi lähennettävä siten, ettei synny ristiriitaa Rooman yleissopimuksen määräysten kanssa, tosin ilmenee, että Rooman yleissopimuksen määräykset on otettava huomioon.

84.

Sanamuotonsa perusteella yleisölle välittämisen käsite on jaettavissa kahteen osaan. Ensinnäkin on oltava kyseessä välittäminen. Toiseksi välittämisellä on oltava yleisö.

85.

Direktiivissä 2006/115 ei määritellä nimenomaisesti, mitä on ymmärrettävä tarkoitettavan direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa säädetyllä välittämisellä. Tämän säännöksen sanamuodosta ja asiayhteydestä voidaan tosin saada viitteitä siitä, miten tätä käsitettä on tulkittava.

86.

Kuten edellä esitettiin, ( 30 ) tämän säännöksen välittämisen käsitteen tulkinnassa on otettava huomioon Rooman yleissopimuksen 12 artiklan ja esitys- ja äänitesopimuksen 15 artiklan määräykset. Välittämisen käsitteen kannalta merkityksellinen on erityisesti esitys- ja äänitesopimuksen 15 artiklan 1 kappale luettuna yhdessä 2 artiklan g kohdan kanssa. Sopimuksen 15 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että esittäjillä ja äänitetuottajilla on oikeus kertakaikkiseen kohtuulliseen korvaukseen kaupallisessa tarkoituksessa julkaistun äänitteen suorasta tai epäsuorasta käyttämisestä yleisradioimiseen tai mihin tahansa yleisölle välittämiseen. Esitys- ja äänitesopimuksen 2 artiklan g kohdassa määritellään äänitteen yleisölle välittämisen käsite siten, että sillä tarkoitetaan millä tahansa muulla tavalla kuin yleisradioimalla tapahtuvaa esityksen äänien tai äänitteelle tallennettujen äänien tai ääniä edustavien merkkien siirtämistä yleisölle. Siinä täsmennetään lisäksi, että sopimuksen 15 artiklaa sovellettaessa riittää, että äänitteelle tallennetut äänet saatetaan yleisön kuultaviin.

87.

Tästä voidaan tehdä seuraavat päätelmät direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun välittämisen käsitteen kannalta:

88.

Ensinnäkin direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohta kattaa sekä välittömän että myös epäsuoran välittämisen. Tätä puoltavat ensinnäkin säännöksen avoin sanamuoto ja syntyhistoria. Direktiivin 92/100 syntyhistoriasta näet ilmenee, että välittämisen käsitteen tarkempaa konkretisoimista lisäämällä sanat ”välitön tai epäsuora” ei pidetty tarpeellisena, koska välittämisen käsitteen käyttämisen yhteydessä on ilmeistä, että se käsittää myös epäsuoran välittämisen. ( 31 ) Tällaista tulkintaa puoltaa sen voimaantulon jälkeen nyttemmin myös esitys- ja äänitesopimuksen 15 artikla, jonka määräysten mukaan oikeus korvaukseen koskee myös epäsuoraa välittämistä. ( 32 )

89.

Toiseksi välittämiseen riittää, että äänet, jotka on tallennettu äänitteelle, saatetaan kuultaviksi. Ei ole ratkaisevaa, onko vieras todellisuudessa kuullut äänet. Tätä puoltaa ensinnäkin esitys- ja äänitesopimuksen 2 artiklan g kohta, joka koskee äänien saattamista yleisön kuultaviin. Lisäksi direktiivin 2006/115 tarkoituksen perusteella riittänee, jos vieraalla on oikeudellinen ja käytännön mahdollisuus nauttia äänitteestä. ( 33 ) Tällaisesta tulkinnasta koituu myös sellainen etu, että se kattaa tältä osin direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun yleisölle välittämisen käsitteen tulkinnan.

90.

Kun nämä säännökset otetaan huomioon, moni seikka puoltaa sitä, että direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan välittämisen käsitettä on tulkittava siten, että hammaslääkäri välittää radiolähetyksissä käytetyt äänitteet nyt käsiteltävän kaltaisessa asiassa, jossa hän saattaa radion välityksellä vastaanotollaan radiolähetyksiä potilaidensa kuultaviin.

91.

Komissio esittää tässä yhteydessä, että direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan yleisölle välittämisen käsitettä ei pitäisi lähtökohtaisesti tulkita laajemmin kuin direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan yleisölle välittämisen käsitettä. On otettava huomioon, että unionin lainsäätäjä on halunnut säätää korkeammasta suojan tasosta tekijänoikeuksien kuin äänitteiden tuottajien ja esittäjien lähioikeuksien osalta ja että on siten järjestelmän vastaista antaa äänitteiden tuottajille ja esittäjille direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan nojalla laajempia oikeuksia kuin tekijöille direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan nojalla.

92.

On siis pohdittava, onko direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 ja 27 perustelukappale otettava huomioon tulkittaessa direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan yleisölle välittämisen käsitettä ja johtaako tämä siihen, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa ei ole kyseessä direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu välittäminen.

93.

Aluksi on pohdittava, onko direktiivin 2001/29 johdanto-osan 27 perustelukappaleen perusteella katsottava, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa ei olisi kyseessä välittäminen.

94.

Tämän perustelukappaleen mukaan pelkkä aineiston välittämisen mahdollistavien tai toteuttavien välineiden tarjoaminen ei ole välittämistä. Tätä perustelukappaletta on tarkasteltava WIPOn tekijänoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitettujen sopimuspuolten sovitun ilmoituksen yhteydessä. Tämän ilmoituksen mukaan aineiston välittämisen mahdollistavien välineiden tarjoaminen ei sellaisenaan ole WIPOn tekijänoikeussopimuksessa tai Bernin yleissopimuksessa tarkoitettua välittämistä.

95.

Tätä ei voida mielestäni tulkita siten, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa ei ole kyseessä direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tai direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu välittäminen. ( 34 ) Sitä on mielestäni tulkittava pikemminkin siten, että henkilöt, jotka tarjoavat aineiston soittamisen tai esittämisen mahdollistavia välineitä, ilman että he samalla valvoisivat tekijänoikeudella suojattujen teosten saataville saattamista, eivät harjoita välittämistä yleisölle. Tilanne on tällainen esimerkiksi silloin, jos myydään tai vuokrataan televisio- tai radiolaitteita tai jos internetpalveluntarjoaja tarjoaa ainoastaan pääsyn internetiin. Nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa hammaslääkäri ei tosin ainoastaan tarjoa soittamisen tai esittämisen mahdollistavia välineitä. Hän pikemminkin saattaa itse radiolähetykset ja siten epäsuorasti radiolähetyksissä käytetyt äänitteet potilaidensa kuultaviksi.

96.

Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 27 perustelukappale ei siten estä nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa sitä, että kyseessä on direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa ja direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu välittäminen.

97.

Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappaleen mukaan oikeus välittää teoksia yleisölle tulisi ymmärtää laajasti siten, että se koskee kaikenlaista välittämistä yleisölle, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa.

98.

Komissio esitti suullisessa käsittelyssä (aikaisemmasta kirjallisesta esityksestään poiketen), että kun otetaan tämä perustelukappale huomioon, nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa herää epäilys siitä, onko kyseessä välittäminen. Se viittasi tässä yhteydessä muun muassa julkisasiamies Kokottin yhdistetyissä asioissa Football Association Premier League ym. antamaan ratkaisuehdotukseen, ( 35 ) jossa tämä viittasi tähän perustelukappaleeseen ja katsoi, että televisiolähetyksen vastaanottaminen signaalin itse vastaanottavalla televisiolaitteella ei ole direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua välittämistä. Välittäminen on kyseessä vain silloin, jos kyseessä on alkuperäisen lähetyksen uusi, itsenäinen välittäminen, kuten esimerkiksi silloin, jos lähetyksen alkuperäinen signaali otetaan vastaan ja välitetään jakelulaitteen kautta eri laitteisiin. ( 36 ) Tällä perusteella komissio katsoo nyttemmin, että yhteisöjen tuomioistuin tarkasteli asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles antamassaan tuomiossa ainoastaan välittämistä yleisölle eikä itse välittämisen käsitettä.

99.

Tätä näkemystä ei voida hyväksyä.

100.

Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappaleesta ei näet voida päätellä, että nyt käsiteltävän kaltaisessa asiassa ei olisi kyseessä direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu välittäminen.

101.

Toisin kuin komissio esittää, yhteisöjen tuomioistuin ei tulkinnut asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles antamassaan tuomiossa ainoastaan välittämisen osatekijänä olevaa yleisön käsitettä. Se pikemminkin selvensi kyseisessä tuomiossa, että jotta voidaan katsoa, että kyseessä on direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu välittäminen, riittää, jos signaalin lähettämisellä televisiolaitteen välityksellä saatetaan teos jonkun saataville. Yhteisöjen tuomioistuin näet täsmensi nimenomaisesti, että kyse on signaalin lähetystekniikasta riippumatta yleisölle välittämisestä. ( 37 ) Tämä täsmennys voidaan mielestäni ymmärtää vain siten, että se, onko kyseessä välittäminen, ei riipu siitä, ottavatko televisiolaitteet lähetyksen itse vastaan vai seuraako tätä ensin uusi, alkuperäisestä lähetyksestä erotettava signaalin lähettäminen televisiolaitteeseen.

102.

Siten lähetyksen käsitteen tulkinnan osalta on vastakkain kaksi näkemystä, jotka eivät ole sovitettavissa yhteen. Yhteisöjen tuomioistuimen näkemyksessä asetetaan tekijän kohtuullisen suojan tavoite etusijalle teknisistä yksityiskohdista riippumatta, ja tästä syystä sitä kuvataan seuraavassa toiminnalliseksi näkemykseksi. Komission näkemys perustuu sitä vastoin siihen, lähetetäänkö vielä uusi signaali vai onko kyseessä signaalin itse vastaanottava laite. Koska tämä näkemys perustuu teknisiin yksityiskohtiin, kuvaan sitä seuraavassa tekniseksi näkemykseksi.

103.

Yhteisöjen tuomioistuimen soveltamalle toiminnalliselle näkemykselle on mielestäni paremmat perustelut.

104.

Toiminnallista näkemystä puoltaa ensinnäkin tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien kohtuullisen suojan tavoite, joka ilmaistaan direktiivin 2001/29 johdanto-osan yhdeksännessä ja kymmenennessä perustelukappaleessa sekä direktiivin 2006/115 johdanto-osan 5, 12 ja 13 perustelukappaleessa. Kun tämä tavoite otetaan huomioon, on mielestäni asianmukaisempaa pitää perusteena sitä, minkä vastaanottajaryhmän lupa tai kohtuullinen korvaus kattaa.

105.

Toiseksi toiminnallista näkemystä ei voida vastustaa sillä, että sitä ei edellytetä kansainvälisessä oikeudessa. Kansainvälisen oikeuden tasolla ei ole saavutettu yksimielisyyttä tämän perusteen sitovuudesta. ( 38 ) Tämä ei kuitenkaan estä käyttämästä tätä perustetta unionin oikeuden tasolla. Sovellettavissa kansainvälisen oikeuden säännöissä määrätään näet ainoastaan tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien vähimmäistason suojasta, jonka sopimuspuolet voivat ylittää. Tässä yhteydessä on lisäksi todettava, että toiminnallisen näkemyksen soveltamisesta ei kylläkään määrätä sopimuspuolia kansainvälisen oikeuden tasolla sitovalla tavalla, mutta sen soveltamista sopimuspuolina olevissa valtioissa puolletaan WIPOn laatiman ohjekirjan kaltaisissa sitomattomissa tulkinta-asiakirjoissa. ( 39 )

106.

Kolmanneksi – toisin kuin komissio esittää – direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappaleesta ja sen syntyhistoriasta ei voida mielestäni päätellä riittävän selvästi, että unionin lainsäätäjä olisi halunnut sulkea direktiivin 3 artiklassa tarkoitetun välittämisen käsitteen piiristä välittämisen yleisölle signaalin itse vastaanottavien laitteiden kautta.

107.

Euroopan parlamentti ehdotti lainsäädäntömenettelyssä, että tässä perustelukappaleessa selvennettäisiin, että oikeus yleisölle välittämiseen ei kattaisi suoria lähetyksiä ja esityksiä. Komissio oli hyväksynyt tämän muutetussa ehdotuksessaan. Neuvosto tuki tämän ehdotuksen sisältöä mutta päätti olla mainitsematta suoran lähetyksen käsitettä, koska tästä saattaisi seurata oikeudellista epävarmuutta yhtenäisen määritelmän puuttuessa. Neuvosto piti sen sijaan parempana selventää direktiivin 2001/29 3 artiklassa tarkoitetun yleisölle välittämisen käsitteen tosiasiallista laajuutta. ( 40 )

108.

Johdanto-osan 23 perustelukappaleen tarkoituksena on siten jättää suorat lähetykset ja esitykset yleisölle välittämisen käsitteen ulkopuolelle tätä käsitettä käyttämättä. Kuten tämän perustelukappaleen sanamuodosta on pääteltävissä, unionin lainsäätäjä on pyrkinyt saavuttamaan tämän tavoitteen siten, että se on jättänyt osan henkilöistä merkityksellisen yleisön käsitteen ulkopuolella, ja nimenomaan sen osan, joka on läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa. ( 41 ) Ratkaisevaa on siten yleisön etäisyys paikasta, josta välittäminen saa alkunsa, eivät sen sijaan tekniset seikat.

109.

Päämäärästä, jota unionin lainsäätäjä on tavoitellut 23 perustelukappaleella, ja tämän perustelukappaleen sanamuodosta voidaan siten päätellä, että unionin lainsäätäjä on halunnut ainoastaan rajoittaa niiden henkilöiden piiriä, jotka voivat tulla kyseeseen yleisönä, ei sen sijaan välittämisen käsitettä.

110.

On kaiken kaikkiaan todettava, että 23 perustelukappaleesta tai direktiivin syntyhistoriasta ei löydy riittävän varmaa perustaa sille, että direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan välittämisen käsitettä pitäisi teknisesti rajata koskemaan vain tapauksia, joissa alkuperäisestä lähetyksestä erotettava signaali lähetetään televisio- tai radiolaitteeseen ja että televisio- tai radiolaitteiden suorittama signaalin itsenäinen vastaanotto pitäisi jättää tämän käsitteen ulkopuolelle.

111.

Välipäätelmänä on todettava, että kun hammaslääkäri saattaa radiolähetyksen kuultavaksi vastaanotollaan radiolaitteen kautta, hän välittää epäsuorasti radiolähetyksessä käytettävän äänitteen direktiivin 2006/15 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

112.

Direktiivissä 2006/15 ei ole määritelty sitäkään, mitä on ymmärrettävä tarkoitettavan yleisölle välittämisellä.

113.

Toisin kuin välittämisen käsitteen määrittelemisessä, esitys- ja äänitesopimuksen 2 artiklan g kohdan yleisölle välittämisen legaalimääritelmä ei auta tässä yhteydessä eteenpäin. Sen määrittelyosassa ei näet konkretisoida tarkemmin välittämisen yleisön määrittelevää osatekijää. Siinä esitetään pikemminkin ainoastaan, että kuultavaksi saattamisen täytyy tapahtua yleisölle, joten legaalimääritelmä osoittautuu tältä osin sisällyksettömäksi.

114.

Tässä yhteydessä voidaan tosin viitata edellä mainittuun unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, joka koskee direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan yleisölle välittämisen käsitteen tulkintaa. ( 42 ) Kuten olen esittänyt asiassa Phonographic Performance tänään antamassani ratkaisuehdotuksessa, direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan yleisölle välittämisen käsitettä on tulkittava lähtökohtaisesti samalla tavoin. Viittaan tästä syystä tässä kohdassa mainitun ratkaisuehdotuksen 96–111 kohdassa esittämiini toteamuksiin.

115.

Kun arvioidaan perusteita, jotka yhteisöjen tuomioistuin on kehittänyt asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles antamassaan tuomiossa, moni seikka puoltaa sitä, että myös nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa katsotaan, että kyseessä on välittäminen yleisölle. Myös nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa äänitteet näet välitetään epäsuorasti saattamalla radiolähetys uuden yleisön kuultaviin. Potilaat tosin viipyvät hammaslääkärin vastaanoton odotushuoneessa lyhyemmän ajan, mutta heidän oleskelunsa seuraavat nopeammin toisiaan kuin hotellihuoneissa, joten myös tässä tapauksessa on katsottava olevan kyseessä huomattavan merkityksellinen äänitteiden peräkkäis-kumulatiivinen yleisön saataville saattaminen.

116.

Tässä yhteydessä on kuitenkin myös pohdittava, onko direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua yleisölle välittämisen käsitettä edellä mainittujen perusteiden perusteella tulkittava direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappaleen valossa siten, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa ei voida katsoa olevan kyseessä yleisölle välittäminen. Kuten edellä todettiin, unionin lainsäätäjä on halunnut direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappaleessa poistaa niiden henkilöiden piiristä, jotka on otettava huomioon direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yleisönä, henkilöt, jotka ovat läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa. Sen tarkoituksena olisi jättää suorat esitykset yleisölle välittämisen käsitteen ulkopuolelle. ( 43 )

117.

Komissio viittaa julkisasiamies Kokottin yhdistetyissä asioissa Football Association Premier League ym. antamaan ratkaisuehdotukseen ja esittää, että sillä pitäisi sulkea pois henkilöiden piiristä ne, jotka ovat läsnä paikassa, jossa itse vastaanottava televisio sijaitsee. Kun kyseessä on signaalin itse vastaanottava televisio, paikka, josta välittäminen saa alkunsa, on nimittäin paikka, jossa televisio sijaitsee. ( 44 )

118.

Tätä perustelua ei voida hyväksyä.

119.

Tämä näkemys ei ole ensinnäkään yhteisöjen tuomioistuimen asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles omaksuman näkemyksen mukainen. Tästä tuomiosta voidaan nimittäin päätellä, että paikka, josta välittäminen saa alkunsa, ei ole paikka, jossa televisio sijaitsee, siinäkään tapauksessa, että kyseessä on signaalin itse vastaanottava televisiolaite. ( 45 )

120.

Yhteisöjen tuomioistuimen näkemystä puoltavat vahvemmatkin perusteet. Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappaleen viittausta paikkaan, josta välittäminen saa alkunsa, ei näet voida ymmärtää siten, että kun kyseessä on signaalin itse vastaanottava televisiolaite, tämä on paikka, jossa televisio sijaitsee.

121.

Sanan ”alku” luonnollinen kielellinen tulkinta viittaa ensinnäkin siihen, että sillä ei tarkoiteta paikkaa, josta välittäminen viimeksi tapahtuu.

122.

Tällaista tulkintaa puoltaa lisäksi jo edellä käsitelty direktiivin syntyhistoria. Unionin lainsäätäjä pyrki nimittäin 23 perustelukappaleen täsmennyksellä siihen, että julkinen esittäminen ei kuuluisi yleisölle välittämisen käsitteen piiriin. ( 46 ) Tämä tavoite saavutetaan silloin, jos yleisö, joka ei ole maantieteellisesti etäällä teoksen alkuperäisestä esityksestä, jätetään yleisölle välittämisen käsitteen ulkopuolelle. ( 47 ) Radio-ohjelman kuuntelijat ovat kuitenkin maantieteellisesti etäällä tällaisesta paikasta.

123.

Myös direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappaleen yhteys 24 perustelukappaleeseen puhuu sitä olettamusta vastaan, että paikka, josta välittäminen saa alkunsa, on paikka, jossa laite sijaitsee, kun kyseessä on signaalin itse vastaanottava laite. Johdanto-osan 24 perustelukappaleen mukaan oikeus saattaa direktiivin 2001/29 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu aineisto yleisön saataviin olisi ymmärrettävä siten, että se kattaa tällaisen aineiston kaiken saattamisen sellaisten yleisöön kuuluvien henkilöiden saataville, jotka eivät ole läsnä paikassa, josta saataville saattaminen saa alkunsa. Jos myös tässä yhteydessä ymmärrettäisiin paikalla, josta saataville saattaminen saa alkunsa, tarkoitettavan paikkaa, jossa sijaitsee laite, jolla äänite viime kädessä soitetaan, direktiivin 3 artiklan 2 kohdalta vietäisiin suureksi osaksi käytännön teho. Tämä laite on näet monessa tapauksessa yksityisessä kotitaloudessa. Perustellummalta vaikuttaa minusta sen vuoksi 23 ja myös 24 perustelukappaleen tulkitseminen siten, että ainoastaan suoran esityksen yleisö paikassa, josta välittäminen saa alkunsa, jätetään läsnä olevana yleisönä direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan välittämisen käsitteen ulkopuolelle.

124.

Lisäksi näkemystä, jonka mukaan paikka, josta välittäminen saa alkunsa, on paikka, jossa laite sijaitsee, jos kyseessä on signaalin itse vastaanottava radiolaite, vastaan puhuu se, että tämä johtaisi epäjohdonmukaisiin tuloksiin. Sen mukaan nimittäin tapauksessa, jossa baariin olisi sijoitettu useita signaalin itse vastaanottavia radiolaitteita, kyseessä ei olisi direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu välittäminen. Sitä vastoin tapauksessa, jossa tähän baariin olisi sijoitettu vain kaksi radiolaitetta, ja niihin välitettäisiin signaali rakennuksen kellariin sijoitetun laitteen kautta, kyseessä olisi direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu välittäminen. On mielestäni epätodennäköistä, että unionin lainsäätäjä olisi halunnut hyväksyä näin epäjohdonmukaisen lopputuloksen.

125.

Nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa paikka, josta direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu välittäminen saa alkunsa, on siis paikka, jossa alkuperäinen esitys otettiin äänitteelle.

126.

Komission vastaväite on siten hylättävä jo sen vuoksi, että edellä mainituista syistä johdanto-osan 23 perustelukappaleesta ei voida päätellä, että signaalin itse vastaanottavan television yleisöä ei voida direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan mukaan ottaa huomioon.

127.

Mikäli unionin tuomioistuin poikkeaisi tähänastisesta oikeuskäytännöstään ja tulkitsisi direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan yleisölle välittämisen käsitettä siten, että se ei käsitä välittämistä yleisölle, joka on signaalin itse vastaanottavan laitteen ääressä, komission vastaväite pitäisi toiseksi hylätä sen vuoksi, että tällaista näkemystä ei voida soveltaa direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan välittämisen käsitteeseen. Direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua välittämisen käsitettä on nimittäin tulkittava siten, että otetaan huomioon esitys- ja äänitesopimuksen 15 artikla, luettuna yhdessä sen 2 artiklan g kohdan kanssa. Sen mukaan kyseessä on äänitteiden välittäminen myös silloin, kun äänitteelle tallennetut äänet saatetaan yleisön kuultaviksi. Siten direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun välittämisen käsitteen piiriin kuuluu myös ainakin yleisö, joka on läsnä välittämispaikalla. ( 48 )

128.

Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 23 perustelukappale ei siten anna mahdollisuutta tulkita direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua yleisölle välittämisen käsitettä siten, että radiolaitteen sijaintipaikassa läsnä olevaa yleisöä ei oteta huomioon, jos kyseessä ovat itse vastaanottavat radiolaitteet.

129.

Muutkaan oikeudenkäynnin osapuolten vastaväitteet eivät menesty.

130.

Se, onko kyseessä direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu välittäminen yleisölle, ei riipu siitä, maksetaanko pääsymaksu. Ensinnäkään mikään direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan sanamuodossa ei viittaa tällaiseen edellytykseen. Toiseksi sitä vastaan puhuu systemaattinen asiayhteys direktiivin 8 artiklan 3 kohdan kanssa. Tässä säännöksessä säädetään yleisradio-organisaatioiden yksinoikeudesta sallia tai kieltää lähetystensä välittäminen yleisölle, jos tämä välittäminen tapahtuu paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan. Siitä, että tässä säännöksessä edellytetään samaan aikaan sekä välittämistä yleisölle että välittämistä paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan, voidaan tehdä se vastakohtaispäätelmä, että yleisölle välittäminen ei edellytä paikan avoimuutta eikä pääsymaksun suorittamista.

131.

Myöskään vastaväitteet, joiden mukaan kyseessä ei ole välittäminen yleisölle, koska nyt käsiteltävässä asiassa etusijalla on hammaslääkärin palvelu eikä äänitteen välittäminen ja koska hammaslääkäri ei ole toiminut kaupallisessa tarkoituksessa, eivät vakuuta.

132.

Ensinnäkään yleisölle välittäminen ei riipu siitä, toimiiko käyttäjä välittämisessä kaupallisessa tarkoituksessa.

133.

Toiseksi yleisölle välittämisen käsitteessä ei viitata kaupallista tarkoitusta koskevaan edellytykseen.

134.

Paitsi yhteys edellä mainittuun direktiivin 2006/116 8 artiklan 3 kohtaan, myös yhteys direktiivin 2001/29 5 artiklaan, johon direktiivin 2006/115 10 artiklan 2 kohdassa viitataan, puhuu tällaista vaatimusta vastaan. Esimerkiksi direktiivin 2001/29 5 artiklan 3 kohdan a, b ja j alakohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista tai rajoituksista yleisölle välittämistä koskeviin oikeuksiin siltä osin kuin kyseessä ovat tietyt etuoikeutetut käyttötarkoitukset eikä tavoitella etuoikeutettua toimintaa pidemmälle menevää kaupallista tarkoitusta. Tästä ilmenee vastakohtaispäätelmänä, että kyseessä voi olla yleisölle välittäminen myös silloin, kun sillä ei ole kaupallista tarkoitusta eikä sillä tavoitella voittoa.

135.

Lisäksi myöskään asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles annetusta tuomiosta ei ilmene, että edellytettäisiin kaupallista tarkoitusta. Yhteisöjen tuomioistuin tosin korosti siinä majoitustoiminnan harjoittajan kaupallista tarkoitusta. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että se olisi pitänyt tätä yleisölle välittämisen pakottavana edellytyksenä. ( 49 )

136.

Tämän lisäksi kaupallisen tarkoituksen huomioon ottaminen saattaisi johtaa vakaviin rajaamisongelmiin. Pitäisi nimittäin kunkin palvelusuorituksen mukaan ratkaista, onko äänitteen välittäminen niin epäolennaista, että se jää pääsuoritukseen nähden taustalle.

137.

Lopuksi on näiden perustelujen perusteella hylättävä myös Italian hallituksen väite, jonka mukaan direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa säädetyn kaltaista taloudellista oikeutta ei myönnettäisi, jos käyttäjällä ei olisi yleisölle välittämisessä kaupallista tarkoitusta. En ymmärrä, miksi tekijällä pitäisi olla poliittista tilaisuutta koskevassa esimerkkitapauksessa yksinoikeus, mutta äänitteen tuottajalla ja esittäjällä ei sitä vastoin minkäänlaista oikeutta. Lisäksi voidaan ottaa käyttäjältä puuttuva voiton tavoittelu direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdan mukaan huomioon arvioitaessa sitä, millainen korvaus olisi tällaisesta käytöstä kohtuullinen.

138.

Toiseksi viittaan toissijaisesti siihen, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa voidaan hyvin olettaa, että kaupallinen tarkoitus on olemassa. Vaikka radiolähetykset, joita potilaat kuulevat hammaslääkärin vastaanotolla, eivät selvästikään muodosta olennaista osaa hammaslääkärin palvelusta, ei voida kuitenkaan kiistää, että niistä saattaa olla käytännön hyötyä. Odotushuoneessa olevien potilaiden kannalta on näet yleensä miellyttävämpää kuunnella radiolähetyksiä kuin poran ääntä hoitohuoneesta. Lisäksi tällaiset lähetykset tarjoavat viihdykettä odotusaikoina, joita lääkärien vastaanotoilla yleensä aiheutuu. Sillä perusteella, että hoidon hinta ei perustu siihen, onko äänitteitä kuultavissa vai ei, ei mielestäni voida sulkea pois kaupallista tarkoitusta. Tällaista tarkoitusta koskevaa olettamusta varten nimittäin riittää, että kyseessä on palvelun osatekijä, joka saattaa olla omiaan parantamaan palvelun kokonaiskuvaa potilaan näkökulmasta. Tähän on mielestäni edellä mainittujen perustelujen perusteella vastattava myöntävästi.

139.

Myöskään sillä, että välittäminen tapahtuu potilaan tahdosta riippumatta ja tämä saattaa pitää sitä jopa häiritsevänä metelinä, ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, onko kyseessä välittäminen yleisölle.

140.

Myöskään muut vastaväitteet eivät menesty.

141.

Ensinnäkään direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu välittäminen yleisölle ei edellytä sitä, että yleisöllä olisi itsenäinen sosiaalinen, taloudellinen tai oikeudellinen ulottuvuus. Ensinnäkin sellainen puuttunee myös muissa tapauksissa, joissa yleisöä epäilemättä on, kuten rautatieasemilla tai metroasemilla. Lisäksi tekijänoikeuden ja lähioikeuksien alalla yleisön kannalta ratkaisevaa ei ole sen henkilöryhmän edellä mainittu ulottuvuus tai homogeenisuus, joka voi muodostaa yleisön. ( 50 )

142.

Toiseksi myös väite, jonka mukaan kaikki hammaslääkärin potilaat eivät ole samaan aikaan kokoontuneina hänen vastaanotolleen, on hylättävä sillä perusteella, että riittävää on kumulatiivinen vaikutus, joka voidaan saavuttaa myös ajallisesti peräkkäisillä oleskeluilla odotushuoneessa.

143.

Direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohtaa on siis tulkittava siten, että kyseessä on tässä säännöksessä tarkoitettu yleisölle välittäminen, jos hammaslääkäri sijoittaa odotushuoneeseensa radion ja välittää siitä radio-ohjelmaa.

144.

Direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun käyttäjän muista edellytyksistä on todettava, että se, joka välittää yleisölle äänitteen, myös käyttää sitä tässä säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

145.

Kohtuullisen korvauksen maksamista koskevan velvoitteen osalta viittaan asiassa C-160/10, Phonographic Performance, tänään antamani ratkaisuehdotuksen 118–144 kohtaan.

146.

Direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohtaa on näin ollen tulkittava siten, että hammaslääkäri, joka sijoittaa vastaanotolleen radiolaitteen ja saattaa sen kautta radiolähetyksiä potilaidensa kuultaville, on velvollinen maksamaan kohtuullisen korvauksen radiolähetyksissä käytettävien äänitteiden epäsuorasta välittämisestä.

147.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä ja toisella ennakkoratkaisukysymyksellään, ovatko Rooman yleissopimuksen, esitys- ja äänitesopimuksen ja TRIPS-sopimuksen sovellettavat kansainväliset määräykset välittömästi sovellettavissa unionin oikeusjärjestyksessä ja voivatko myös yksityishenkilöt vedota niihin välittömästi. Se tiedustelee kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellään, vastaako sen mainitsemissa kansainvälisen oikeuden määräyksissä tarkoitettu yleisölle välittämisen käsite direktiivien 92/100 ja 2001/29 käsitettä, ja mikäli ei vastaa, mikä lähde on mahdollisesti ensisijainen.

148.

SCF:n mielestä näihin kysymyksiin on vastattava myöntävästi. Kaikki asianomaiset kansainvälisen oikeuden määräykset ovat erottamaton osa unionin oikeusjärjestystä, ja ne ovat välittömästi sovellettavissa yksityisoikeudellisissa suhteissa. Lisäksi unionin oikeutta on mahdollisuuksien mukaan tulkittava kansainvälisen oikeuden mukaisella tavalla, mutta siinä voidaan mennä kansainvälisen oikeuden määräyksiä pidemmälle. Unionin oikeudessa voidaan saavuttaa korkeampi suojan taso kuin sovellettavilla kansainvälisen oikeuden määräyksillä, koska tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevat säännöt kehittyvät jatkuvasti.

149.

Del Corson mukaan Rooman yleissopimus on välittömästi sovellettavissa unionin oikeusjärjestyksessä, koska se on otettu osaksi TRIPS-sopimusta, johon Euroopan unionin on liittynyt. Euroopan unioni on liittynyt myös esitys- ja äänitesopimukseen. Etusijajärjestystä koskeva kysymys ei tule esiin, koska sovellettavat kansainvälisen oikeuden ja unionin oikeuden säännöt ovat samoja.

150.

Italian hallituksen mielestä kolmeen ensimmäiseen kysymykseen ei tarvitse vastata. Euroopan unioni on antanut direktiivit esitys- ja äänitesopimuksen täytäntöön panemiseksi. Siten ainoastaan näitä direktiivejä on tulkittava.

151.

Komission mielestä kahteen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava kieltävästi. Rooman yleissopimuksen osalta tämä ilmenee jo siitä, että se ei ole osa unionin oikeusjärjestystä. TRIPS-sopimuksen ja esitys- ja äänitesopimuksen osalta komissio viittaa siihen, että kansallinen tuomioistuin ei ole maininnut mitään erityisiä määräyksiä. Siltä osin kyseessä ovat määräykset, jotka kansallinen tuomioistuin on maininnut ennakkoratkaisupyynnössään, näihin kysymyksiin on vastattava kieltävästi. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansainvälisen oikeuden sopimuksen määräys on välittömästi sovellettavissa vain silloin, kun se sisältää selvän, täsmällisen ja ehdottoman velvoitteen, joka ei riipu mistään muusta täytäntöönpanotoimesta. Unionin tuomioistuin on aina hylännyt GATT-sopimuksen yhteydessä sen, että tällä kansainvälisellä sopimuksella olisi välitön vaikutus. Tämä oikeuskäytäntö koskee myös TRIPS-sopimusta ja esitys- ja äänitesopimusta. Kuten TRIPS-sopimuksessa, myös esitys- ja äänitesopimuksessa määrätään, että sopimuspuolten on pantava tämän sopimuksen määräykset täytäntöön. Tämä vahvistetaan WIPOn tekijänoikeussopimuksen 14 artiklassa ja esitys- ja äänitesopimuksen 23 artiklan 1 kappaleessa, joissa määrätään nimenomaisesti, että sopimuspuolet sitoutuvat toteuttamaan toimenpiteet, jotka ovat tarpeellisia tämän sopimuksen soveltamisen varmistamiseksi. Unioni on toteuttanut nämä täytäntöönpanotoimet direktiivillä 2001/29.

152.

Epäilen huomattavasti sitä, onko kansallisella tuomioistuimella tässä yhteydessä neljänteen ja viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen annettujen vastausten perusteella käytännössä tarvetta ensimmäistä, toista ja kolmatta ennakkoratkaisukysymystä koskeville vastauksille. Direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohtaa on näet tulkittu neljännessä ja viidennessä kysymyksessä niin, että kansainvälisen oikeuden määräykset otetaan huomioon. Siltä osin kuin kansallinen tuomioistuin voi ottaa nämä huomioon pääasian oikeudenkäynnissä kansainvälisen oikeuden määräysten kanssa yhteensopivassa direktiivin säännöksessä, kansainvälisen oikeuden määräysten itsenäinen soveltaminen ei ole enää tarpeen.

153.

Kysymyksiä ei voida silti hylätä sillä perusteella, että ne eivät olisi asian ratkaisun kannalta merkityksellisiä. Kansainvälisen oikeuden määräysten välitöntä soveltamista koskevalla kysymyksellä voisi nimittäin olla merkitystä siinä tapauksessa, että kansallinen tuomioistuin ei voi ottaa direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohtaa huomioon pääasian oikeudenkäynnissä. On tosin mielestäni mahdollista tulkita vastaavia kansallisia säännöksiä direktiivin mukaisesti (ja siten myös kansainvälisen oikeuden mukaisesti). Se, onko tällainen tulkinta mahdollinen, on kuitenkin ratkaistava viime kädessä kansallisen oikeuden perusteella, ja tässä ainoastaan kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen. Siinä (mielestäni epätodennäköisessä) tapauksessa, että direktiivin mukainen tulkinta ei olisi mahdollinen, direktiivin 8 artiklan 2 kohdan välitön soveltaminen kariutuisi tosin jo siihen, että kyseessä on kahden yksityisen välinen oikeusriita.

154.

Tältä osin kolmen ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen merkitystä asian ratkaisemisen kannalta ei voida viime kädessä kiistää.

155.

Kun otetaan huomioon, että kolmeen ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen annettavalla vastauksella on edellä mainituista syistä vain vähäinen käytännön merkitys pääasian oikeudenkäynnin kannalta, vastaan näihin kysymyksiin lyhyesti.

156.

Kansainväliseen sopimukseen sisältyvän määräyksen välittömän sovellettavuuden edellytyksenä on, että se on osa unionin tekemää kansainvälisoikeudellista sopimusta ja että se sanamuotonsa sekä sopimuksen tarkoituksen ja luonteen huomioon ottaen sisältää selkeän ja täsmällisen velvoitteen, jonka täytäntöönpano tai oikeusvaikutusten syntyminen ei edellytä muita toimenpiteitä. Sen on siten oltava riittävän täsmällinen ja ehdoton. ( 51 )

157.

Rooman yleissopimuksen 12 artikla ei voi olla välittömästi sovellettava unionin oikeussääntö jo senkään vuoksi, että unioni ei ole sopimuksen sopimuspuolena.

158.

Siltä osin kuin kansallinen tuomioistuin vetoaa TRIPS-sopimukseen, on aluksi muistutettava siitä, että tähän sopimukseen ei sisälly direktiivin 2006/115 8 artiklan 2 kohtaa vastaavaa säännöstä. TRIPS-sopimuksen 14 artiklaan, jossa määrätään esittäjien ja äänitteiden tuottajien lähioikeuksista, ei nimittäin sisälly vastaavaa esittäjien ja äänitteiden tuottajien oikeutta kohtuulliseen korvaukseen. ( 52 )

159.

Muutenkin TRIPS-sopimuksen määräysten välitöntä sovellettavuutta vastaan puhuisi unionin tuomioistuimen ylipäänsä varsin pidättyväinen suhtautuminen WTO-sopimusten välittömään sovellettavuuteen. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä, jota ei edellä mainituista syistä käsitellä tässä yksityiskohtaisesti, on katsottu, että WTO-sopimukset ja siten myös TRIPS-sopimus eivät sovi luonteensa ja rakenteensa vuoksi välittömästi sovellettaviksi. ( 53 )

160.

Siltä osin kuin kyseessä on esitys- ja äänitesopimuksen 15 artiklan välitön soveltaminen, tulee ensinnäkin esiin kysymys siitä, pyritäänkö tällä sopimuksella lähtökohtaisesti myöntämään välittömästi yksityisille oikeuksia. Tässä yhteydessä on otettava huomioon erityisesti esitys- ja äänitesopimuksen 23 artiklan 1 kappale, jonka mukaan sopimuspuolet sitoutuvat toteuttamaan oikeusjärjestelmiensä mukaisesti ne toimenpiteet, jotka ovat tarpeellisia tämän sopimuksen soveltamisen varmistamiseksi. Tätä määräystä voitaisiin tulkita siten, että on jäsenvaltioiden tehtävänä toteuttaa muita toimenpiteitä, mikä voisi puhua esitys- ja äänitesopimuksen määräyksen välitöntä sovellettavuutta vastaan. Tätä voitaisiin tukea sillä, että useissa esitys- ja äänitesopimuksen määräyksissä annetaan sopimuspuolille laaja harkintavalta. On tosin pohdittava, estääkö esitys- ja äänitesopimuksen 23 artiklan 1 kappale esitys- ja äänitesopimuksen tiettyjen määräysten välittömän sovellettavuuden siltä osin kuin ne ovat riittävän täsmällisiä ja ehdottomia.

161.

Tähän kysymykseen ei tarvitse vastata nyt käsiteltävää asiaa varten. Esitys- ja äänitesopimuksen 2 artiklan g kohdasta ja 15 artiklasta ei näet ilmene riittävän täsmällisiä määräyksiä siitä, onko oikeus kohtuulliseen korvaukseen olemassa myös nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa, jossa välittämisen käsite ymmärretään toiminnallisesti ja välittäminen yleisölle perustellaan peräkkäis-kumulatiivista yleisöä koskevan ajatuksen avulla. Vallitsee nimittäin yhteisymmärrys siitä, että esitys- ja äänitesopimuksesta ei ole johdettavissa näitä tapauksia varten yksiselitteisiä määräyksiä. Koska esitys- ja äänitesopimuksessa ei ole ohjeita yleisölle välittämisen ja yksityisen välittämisen käsitteiden rajaamiseen, sen sopimuspuolilla on merkittävää harkintavaltaa, kun ne päättävät, milloin kyseessä on välittäminen yleisölle. ( 54 )

162.

Tätä vastaan ei voida väittää, että yhteisöjen tuomioistuin nojautui asiassa SGAE vastaan Rafael Hoteles antamassaan tuomiossa direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan yleisölle välittämistä koskevan käsitteen tulkinnan osalta sovellettaviin kansainvälisen oikeuden määräyksiin. Yhteisöjen tuomioistuin ei näet vedonnut Bernin yleissopimuksen määräyksiin sen ratkaisevan kysymyksen osalta, voidaanko uutta kuulijakuntaa koskevaan perusteeseen vedota perusteeksi sille, että kyseessä on uusi yleisölle välittäminen. Tämä peruste oli näet tietoisesti esitetty Bernin yleissopimuksen sopimuspuolten taholta. ( 55 ) Yhteisöjen tuomioistuin nojautui tulkinnassaan pikemminkin Bernin yleissopimusta koskevaan WIPOn ohjekirjaan, eli asiakirjaan, joka ei ole oikeudellisesti sitova. Oikeudellisesti sitova yleisön käsitteen konkretisoiminen ei siten tapahdu vielä asianomaisten kansainvälisen oikeuden määräysten tasolla vaan vasta direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa unionin oikeuden tasolla.

163.

Myöskään esitys- ja äänitesopimuksen 2 artiklan g kohta ja 15 artikla eivät siten ole määräyksiä, johon pääasian oikeudenkäynnin osapuolet voisivat välittömästi vedota.

164.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: